Metsästäjien havaintojen mukaan majalta ei varastettu mitään. Lisäksi asunnon alakerta sotkettiin kauttaaltaan jauhesammuttimen pulverilla. Ansa kerää apua Kapua-projektilla vielä vuoden loppuun saakka. Pukkilalaisen kesäasunnon ikkunat ja irtaimistoa rikottiin raivokkaalla työskentelyllä. Lasin määrä on niin hirveä, ettei majaa saa tavallisella imurilla puhtaaksi, Savijoen metsästysaktiivi Raine Keskipasma kertoi. – Tuho on niin mieletöntä, etten ole missään sellaista nähnyt. vuosikerta ORIMATTILAN, MYRSKYLÄN JA PUKKILAN PAIKALLISLEHTI www.orimattilansanomat.fi OS tänään Jukka ja Reija Nikulan ensimmäistä kertaa järjestämät Rompepäivät onnistuivat sen verran hyvin, että tapahtumalle lupaillaan jatkoa jo keväällä. Kuljettaja puhalsi poliisin tarkkuusalkometriin 0,60 milligrammaa alkoholia litrassa uloshengitysilmaa. Vedet jätettiin valumaan ilmeisesti vesivahingon toivossa. Kunnostustyöt jouduttiin yllättäen keskeyttämään lokakuun alkupuolella, kun puolet sillan kannesta oli vielä remontoimatta. Jukka Siitonen Ke 7.11. ORIMATTILAN KANTRIKATSASTUS SOITA 045 693 3748 Topintie 2B Orimattila www.omkk.fi Ostetaan/noudetaan metalliromua 0400 775 540 ML MIKON METALLIJALOSTUS OY Tavallista parempi ruokakauppa Käkeläntie 3, Orimattila, puh. Loisteputki kärähti Ämmäntöyräällä Poliisi pysäytti mieskuljettajan Orimattilassa Lahdentiellä yöllä sunnuntain puolella. 7–21, la 8–20, su 10–18, www.k-supermarket.fi 1 00 PSS VAASAN RUISPALAT OHUT HERKKU 195 G PÄÄRYNÄ CONFERENCE HOLLANTI 99 KG Helposti ALKUVIIKKOON! TARJOUKSET VOIMASSA TI–KE 23.10.–24.10.2018 ELLEI TOISIN MAINITA 10 90 KG Lihamestarilta PAISTIJAUHELIHA RASVAA ALLE 7 %, SUOMI MAISTUVAT WRAPIT 3 95 KPL Ruokamestarilta (03) 777 2700 Erkontie 12, Orimattila, ma–pe 10–17 Orimattilan NAKOKESKUS .. Myyjiä olisi Viljamaantien Jukkis-Areenalle mahtunut rutkasti enemmänkin, mutta ne parikymmentä, jotka paikalle olivat saapuneet, kehuivat tavaran käyneen kaupaksi hyvin. Ikkunat laitetaan pian, ettei sateesta tule suurempaa vahinkoa. Meillä on täystuho lattiasta kattoon, asukas kertoi. Kiinteistöjä rikottiin ja sotkettiin Pukkilassa epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta. Metsästysmajaa tuhottiin Savijoen metsästysmaja rikottiin sisäpuolelta samaan tyyliin. Tekijät myös varastivat tavaraa. Havaintojen mukaan vastaavanlaista tuhoa tehtiin myös Askolan puolella. SIVU 7 Myrskyläläistä ja pukkilalaista osaamista tallennettiin lyhytelokuvaan SIVU 3 Orimattila päätymässä kiinteistöveron korottamiseen JUHO KIURU Pukkila Pukkilan Savijoen ja Torpin alueet joutuivat ilkivalta-aallon kouriin viime lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Silminnäkijöiden ja kamerakuvien mukaan vahinkoa tekivät kahdella autolla liikkuneet miehet. Jukka Nikulan mukaan Rompepäivistä on varaa kasvattaa Orimattilaan jopa 350 myyjän suurtapahtuma, sillä myyntipaikkoja riittää Jukkis-Areenan lisäksi viereisellä Nikke-Areenalla ja rakennusten piha-alueilla. 03-883 2100 ark. Vahingontekijät kulkivat ainakin Hommantiellä. – Itse tehdään talkoilla asioita ja toiset tuhoavat. Jukka Siitonen Ma 19.11. Yhteisötaidemuotoinen lyhytelokuva esittelee viiden paikallisen ihmisen osaamista. Myyjiä olisi mahtunut enemmänkin. Onnettomuus sattui viime torstaina iltapäivällä. Autotallin ovet ajettiin ilmeisesti autolla rikki. alv.) 100 % kotimainen Kaikki katsastukset ja rekisteröintipalvelut. Loisteputkivalaisimen pohja oli kärähtänyt, mutta tulipaloa ei paikalla ollut. Kesäasunnon siivousja korjaustoimiin ryhdyttiin lähes saman tien. Sisätiloissa sotkettiin ja tuhottiin tavaroita molemmissa kerroksissa. Tavaroita heitettiin ikkunasta ulos. Artjärven ylikulkusillan remontti Myrskyläntiellä jatkuu vielä ensi kesänä. SIVU 3 Teboilin tontilla odotettua enemmän pilaantunutta maata Tikusta asiaa -lyhytelokuva on saanut ensi-iltansa Myrskylässä ja Pukkilassa. Niitä ei voi enää käyttää ihmisravinnoksi. Miehen Törkeä rattijuoppo Lahdentiellä Irtonumero 1,50 e (sis. SILMÄLÄÄKÄRIT: To 1.11. – Saimme pahvit ikkunaan, ettei vesi suoraan mene sisälle. Pukkilan tapaukset ovat rikosten esikäsittelyssä Vantaalla. Alunperin arvioitiin, että pilaantunutta maata tarvitsisi poistaa muutaman sadan kuution verran. TAKASIVU Jukka Nikula lupailee Rompepäiville jo jatkoa Lauantain ja sunnuntain kestäneet Rompepäivät vetivät mukavasti markkinakansaa JukkisAreenalle. Suunnilleen sellaista, mitä tulee tsunamien ja luonnonmullistusten takia. Autot ovat ilmeisesti rekisteröimättömiä. Vesiliirtoa ja ulosajo moottoritiellä Orimattilan palokunta riensi tarkastustehtävälle Ämmäntöyräälle viime perjantaiaamuna. Kapua-ryhmän tavoitteena on saada kokoon 100 000 euroa Malawin tyttöjen aseman parantamiseksi. SIVU 4 Ylikulkusillan remontti jatkuu ensi kesänä Henkilöauto joutui vesiliirtoon ja ajautui ulos moottoritieltä Orimattilan Viljaniemen kohdilla. Lisäksi kuljettaja oli ajokiellossa.. SIVU 5 Jyri Ansa hankki apua Afrikan Malawiin Teboilin tontilta Orimattilassa on viime kuukausien aikana poistettu useampi tuhat kuutiota bensan ja öljyn pilaamaa maata. ORIMATTILAN SANOMAT TIISTAINA 23. He murtautuivat rakennuksiin ja tuhosivat niitä. Kesäasunnon omistaja kertoi, että rakennuksista rikottiin lähes kaikki ikkunat. Ulosajossa loukkaantui lievästi yksi henkilö. Se vastaa vajaata 1,4 promillea. Aleksi Sarkola KUVA: Petri SiPiLÄiNeN Orimattilalainen Jyri Ansa tutustui maailman köyhimpiin maihin kuuluvaan Malawiin ja sen tyttöjen arkeen. Siellä he tuhosivat muun muassa kesäasuntoa ja sen autotallia ja saunaa. En jaksa ymmärtää, Keskipasma huokaisi. – Siivousfirma menee sinne siivoamaan. Muun muassa hirven ruhot tuhoutuivat lasinsirujen takia. Ritva Lemola Ti 13.11. Ilkka Puusaari To 13.12. Vahingontekijät ajoivat talojen pihoissa ja rikkoivat pihoja ja tavaroita. lokakuuta 2018 N:o 85 – 67. Paikoin maata on jouduttu kaivamaan pohjaveden pintaan asti, jotta kaikki pilaantunut maa saatiin pois. .. Elokuvan on toteuttanut dokumenttielokuvaohjaaja Jaana Puhakka ja elokuva on osa Myrskylän ja Pukkilan kirjastojen ”Tikusta asiaa – kirjastosta kunnan innovaatiopääkonttori” -hanketta. Ilkivalta-aaltoa tutkii parhaillaan Itä-Uudenmaan poliisi
Ja sitten on vahva usko siihen, että meillä on kaikki kunnossa, mutta noilla toisilla ei. Kaikkiin valtakunnallisiin teattereihin, museoihin, taidemuseoihin, virastoihin, kauppatorille, yliopistoon, eduskuntaan, ym. autolla sinne ei ole asiaa. Kunnanhallitus esittääkin, että hankinnat tehtäisiin vähitellen ja ensimmäinen 5 000 markkaa maksava piano ostettaisiin kirkonkylän koululle. 044 7043 722 LATOMO Tarja Hietavirta p. uudenmaan veteraanipiirin puheenjohtaja Olavi Kurko kiitteli Tuusulassa lottamuseolla pidetyssä mitalin luovutustilaisuudessa Pukkilaa esimerkillisen ahkeraksi veteraaniyhdyshenkilöksi. Pitkällä aikavälillä Salo ennustaa metsänkuvan muuttuvan, mikä samalla vaikuttaa puiden kanssa symbioosissa elävien sienten esiintyvyyteen. Sekä kaikkiin keskustan parhaimpiin kauppoihin, elokuviin, juhlatiloihin ja ravintoloihin. Esiintymisiensä lomassa Rautavaara kirjoitti omistuksia äskettäin ilmestyneen kirjansa nimilehdelle. ”Kyllä se sitten selviää” eiköhän olisi aika suunnitella uutta erkontietä orimattilaan, koska nykyinen on susi eikä sitä kuntoon varmasti saadakaan. 044 7043 710 kullervo.hakama@orimattilansanomat.fi Myrskylän, Orimattilan ja Pukkilan puolueeton uutis ja ilmoituslehti. aika harvalla on olemassa ratikkatai kaupungin bussien lippua, tai tietoa mistä ne menevät ja minne. Kiinassa uutisoitiin sen olevan yksi maailman johtavista päästönvähentäjistä. 03876 678. Kaiken kukkuraksi länsimaat ovat vieneet jätteitään kehittyviin maihin. Yhdysvalloissa ilmastonmuutos ei saanut samanlaista huomiota kuin euroopassa, koska hurrikaani lähestyi Floridan rannikkoa. Mitali luovutettiin Aila Pukkilalle (kolmas vas.) lottamuseolla. luonnonvarakeskuksen erikoisasiantuntija Kauko Salon mukaan syksyt ovat pidentyneet 2000-luvulla. Lehden vastuu ilmoituksen julkai semisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun hinnan palauttamiseen. esityksen mitalista teki uudenmaan Sotaveteraanipiiri. Kuvassa myös Sotaveteraaniliiton sosiaalisihteeri Anni Grundström (vas.), Uudenmaan Sotaveteraanipiirin sosiaalineuvoja Leena Jäntti ja piirin puheenjohtaja Olavi Kurko. – Jokaisella on oikeus palveluntarpeen arviointiin, johon kannattaa varautua huolella. palvelupuhelin. Päiväkannon valitukset ma–pe 8–16 puh. ilmastoraportti nousi etusivun uutiseksi ruotsissa, mutta jäi sitten hallituspyörittelyn jalkoihin. – vireillä on monia erilaisia hankkeita, jotka tulisivat kotona yksin selviämisen ja laitospaikan välimaastoon. Nykyinen erkontie saisi hoitaa kevyen liikenteen tarpeet. Jotkut näkevät, että ilmaston lämpeneminen palvelee venäjää mahdollistamalla luonnonrikkauksien hyödyntämisen arktisella alueella ja tekemällä Siperiasta maailman vilja-aitan. 044 7043 714 juho.kiuru@orimattilansanomat.fi Anna Hakama p. Artjärven koulut ovat siirtymässä pianokantaan. eu:n päätös autojen hiilidioksidipäästöjen leikkaamisesta oli karvas pala autoteollisuudelle, koska kilpailijoilla on etumatkaa mallistojen sähköistämisessä. Huomautukset on tehtävä 8 päi vän kuluessa ilmoituksen julkaise misesta tai ilmoituksen tarkoitetus ta julkaisupäivästä lukien. lehden ilmestymistä seuraavana päivänä oli määrä avata orimattilan 11. Laista, asetuksista tai viranomais ten toimenpiteistä aiheutuvat kus tannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaan tulohetkestä lukien. ruotsi on asettanut tavoitteekseen ajaa päästöt nollaan vuoteen 2045 mennessä. arvioinnilla ratkaistaan, missä mittakaavassa välittömästi tarvittavat palvelut ovat saatavissa. intiaa syytetään, vaikka lännen päästöt ovat moninkertaiset. lehden il moitushinnoilla. 10 %) Kestotilaus 12 kk 149 e (2 erässä á 79 e , 3 erässä á 53 e , 4 erässä á 39 e ). missään maassa ei olla valmiita heikentämään kansalaisten oloja puhumattakaan, että hankaloitettaisiin yritysten toimintaa. Paperilehden digilisä 1 e /kk (alv. epä selvästä käsikirjoituksesta tai pu helinvälityksessä sattuneesta vää rinkäsityksestä lehti ei vastaa. Hallan kesäkuussa Orimattilan viljelyksille aiheuttamat vahingot olivat suurimmat koko Hämeenlinnan maataloustoimiston alueella. Kaikki halusivat nähdä komearaamisen ja -äänisen miehen mahdollisimman läheltä. Kysymyksessä on puhelinyhdistyksen yhdestoista palvelupiste Orimattilassa. Jalankulkijat, pyöräilijät ja rollaattorikuskit sun muut voisivat kompuroida sitä pitkin kukin omalla tyylillään. ooo Pitäjäsanomat kertoi 21. Ensiesiintyminen aamupäivällä veti liikkeeseen eniten väkeä. ooo olympiavoittaja, maailmanmestari, laulaja ja elokuvatähti Tapio rautavaara vieraili orimattilassa Toukola Sokoksen kirjaosastolla soittamassa ja jakamassa nimikirjoituksia, kertoi Pitäjäsanomat 24. Korotukset koskevat myös jo teh tyjä tilauksia/ilmoitusvarauksia. Tie kerrallaan, mutta kumminkin. Kunnes maalaisilta kielletään oman auton käyttökin Helsingissä. Vuosi sitten koko kesän satoi, tänä vuonna ei satanut yhtään ja syksyn tulokin roikkuu ilmassa. 044 7043 720 marja.hakama@orimattilansanomat.fi Myynti ja markkinointi Lasse Mäkinen p. Kyllä täältä kannetaan rahaa ja työtä siihen suuntaan niin paljon, että luulisi, että jotakin sanavaltaa on meilläkin, vai onko täällä vain sellaisia lepsuja päättäjiä, joiden housut tutisevat, kun vapaavuori ja Sinnemäki kumppaneineen määräilevät. Terveyskeskuksen tuntumassa on havaittu tarvetta puhelinkioskille. Kestotilaus laskutetaan kun kin laskutusjakson alussa voi mas sa olevan tilaushinnaston mu kai sesti. Toisaalla Donald Trump sanoi muutosta huijaukseksi ja aikovansa lukea raportin ja tarkistavansa ketkä sen kirjoittivat. 03757 5285. virhemarginaali on reilut kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.. 24%). Kyllä se sitten selviää. vaikka viimeisen pukkilalaisen sotaveteraanin kuoltua Pukkilan veteraaniyhdistyksen ainoa vuotuinen tapahtuma on vuosikokous, veteraanien lesken tukeminen jatkuu. – Pukkila on pitänyt aktiivisesti yhteyttä ja avustanut kaikkien asioiden hoidossa sekä ollut yhteydessä viranomaisiin ja sitä kautta auttanut merkittävästi veteraanien ja heidän leskiensä selviämisessä arjen haasteissa, totesi Kurko. 044 7043 713 petri.sipilainen@orimattilansanomat.fi Toimittajat: Virpi Kallio p. alv. päivänä 2 – N:o 85 – 2018 Päivyri Päivän miete Tänään tästä Kauppalehti julkaisi 12.10. ilmastonmuutos pidentää sienestyskautta KUVA: AnnA HAKAmA Nuorten aikuisten mieluisimmaksi mainonnan kanavaksi on noussut mainonta sanomalehtien digitaalisissa palveluissa, ilmenee Digilehtien mainonta kolahtaa nuoriin aikuisiin iroresearch oy:n syyskuussa tekemästä tutkimuksesta. Kaikki haluavat mennä eteenpäin, taka-askelia ei saa ottaa. Suomalaisista 18–24-vuotiaista lähes joka viides nostaa sanomalehtien digitaaliset palvelut ykköseksi, kun kysytään, mistä he mieluiten lukevat, katsovat tai kuuntelevat mainoksia. arTHur miller Orimattila Pukkila Myrskylä Artjärvi Porlammi Keskiviikko +5 Torstai +5 Perjantai +4 Lauantai +3 Tiistai 23/10 +7 +6 +8 +6 Halla koetteli kesän 1978 aikana maanviljelijöitä, kävi ilmi 19. Salon mukaan toinen seuraus lämpenevästä ilmastosta on eteläisten sienilajien ilmestyminen pohjoisemmaksi. erityisen merkittäväksi tämä tulee silloin, kun tapaturma, sairaus tai muu kotona selviytymiseen vaikuttava asia muuttaa tilannetta. – Lehti ei suorita tilaa jalle hyvitystä lakon tai muun ylivoi maisen esteen takia julkaisematta jääneistä numeroista. Kullervo HaKama Kyllä se ilmasto muuttuu. Todettiinpa sentään, että ilmastonmuutos lisää hurrikaaneja. 0500 840 266 lasse.makinen@orimattilansanomat.fi Ilmoituslaskutus Lehtitilaukset Maarit Orre p. Pukkila kannustaa veteraanien leskiä aktiivisuuteen omien terveysasioiden hoidossa. Digikesto 12 kk 135 e (alv. VASTUU ILMOITUSVIRHEISTÄ Lehti ei vastaa ilmoittajille mahdol lisesti aiheutuvasta vahingosta, jos hyväksyttyä ilmoitusta ei tuotan nollisista tai vastaavista syistä jul kaista määrättynä päivänä. eivätkä kaupalliset yrityksetkään ole kovin mielissään, jos hankalien kulkuyhteyksien vuoksi osa asiakkaista jää tulematta. Orimattilan terveyskeskuksen tuntumaan on laitettu puhelinkioski. Helsingin kaupunki vain yksinkertaisesti päättää, että maalaiset pysykää poissa, vaikka suuri osa näistä laitoksista on koko kansan varoilla kustannettu ja kaikille tarkoitettu. lokakuuta 1978, että orimattila oli saamassa uutta puhelinkioskia. Joku tietysti tarjoaa varatieksi matintietä, mutta se taas on vielä erkontietäkin pahempi, koska siellä on vatkaava töyssy. Kirjailija Jari Tervo kertoo Hesarin kolumnissaan (14.10.) kuinka ilmastonmuutoksen tosipohjan voi selvittää ihmiskokein: – ei tehdä mitään. Sosiaalisen median kanavista mainonnan vastaanottamisessa mieluisin on 18–24-vuotiaiden keskuudessa Youtube. Ilmoitukset on jätettävä kontto riimme viimeistään ilmestymispäi vää edeltävänä arkipäivänä klo 10 mennessä. Tänä vuonna lämmin ja kuiva kesä myöhästytti sienestyskautta, mutta vastaavasti sienestyskausi pitenee loppupäästä. Kaupungilla lienee joku suunnittelijaekspertti, joka oivaltaisi mistä välistä tien saisi Puistotieltä Käkeläntielle, tai vaikka artjärventielle saakka, mutta töyssyttömänä. lähde siinä sitten keskustan muihin rientoihin, kun matka kestää ja maksaa muutenkin aivan tarpeeksi. eli vaikuttaa siltä kuin ongelmaa ei olisikaan. Siinä leikissähän katoavat äänet maailmanlopun ennustajilta. Postiosoite: PL 5, 16301 Orimattila Katuosoite: Erkontie 17 www.orimattilansanomat.fi puh. esille tuotiin Kiinan vihreän teknologian rahoitusjärjestelmä, maan investoinnit uusiutuvaan energiaan ja maan sitoutuminen kansainvälisiin tavoitteisiin. mielellään rakennuksia purkamatta. Vedosilmoitukset vuo rokautta aikaisemmin. Kenelle tämä toimiva linja-autoasema nyt tulee käyttöön. Toisaalta raportti luo vääränlaista toiveikkuutta 1,5 asteen saavuttamisesta. Hän odottaa mielenkiinnolla Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän etenemistä kodin ja laitoshoidon välimaastoon sijoittuvien hoitomuotojen kartoituksessa. Vahinkoviljelmien pinta-ala oli 3 413 hehtaaria ja vahinkoala 1 1137 hehtaaria. 03-876 678 JULKAISIJA: Pitäjäsanomat Oy Toimitusjohtaja/päätoimittaja Kullervo Hakama p. Tällöin oli tavarahyllyjen välissä tungosta. Näiden peruskunnostuksen asemesta pidetään nyt parempana kokonaan pianokantaan siirtymistä. aila Pukkilalle veteraanimitali KUVA: JoUKo KAiVonUrmi STT ilmastonmuutos vaikuttaa sienimetsiin muun muassa pidentyneenä sienestyskautena. intiassa nostettiin esille länsimaiden tekopyhyys. Virheestä, joka johtuu esim. Ilmoituksia välitetään maan kaik kiin sanomalehtiin ko. Kestotilaus jatkuu ilman eri uu dis tus ta, ellei tilausta peruta tai muu teta. 044 7043 718 TILAUSHINNAT (sis. VEROTTOMAT ILMOITUSHINNAT Etusivulla 2,05 Tekstin edellä, tekstissä 1,80 Kuolinilmoitukset 1,80 Tekstin jälkeen 1,70 Takasivulla 1,90 Värilisä 0,12 euroa / pmm Hintoihin lisätään 24 % arvonlisä vero. Kartoitukseen kannattaa aina ottaa mukaan joku lähiomainen ja kartoitus on tärkeää uusia tilanteen muuttuessa. Tällöin kirjoittajan henkilöllisyys jää vain toimituksen tietoon. 24 %). Tietysti taas vain helsinkiläisille. Täytyy myös ihmetellä niitä lähikuntien päättäjiä, jotka hyväksyvät kuin lampaat sen, mitä Helsingin päättäjät sanelevat. Se kuitenkin säästää aikaa (eikä 4 eri kuljetusvälinettäkään ole halpaa) niin paljon, että se kannattaa tehdä. Toukolan kirjaosastolla Tapsa viihdytti lauantaiostoksilla olleita kolmeen otteeseen kertomalla mukavia – ja tietysti laulamalla. ORIMATTILAN SANOMAT Tänään: Severi Keskiviikkona: YK:n päivä, rukouspäivä; raSmuS, aSmo Tiistaina lokakuun 23. Toimituksella on oikeus lyhentää ja käsitellä kirjoituksia toimituksellisten periaatteiden mukaisesti. Henkilökohtainen valinta tulee olemaan, että kun on asiaa keskustaan, tulen omalla autolla, maksoi mitä maksoi. Säestyssoittimina on tähän asti Ratulaa lukuunottamatta käytetty harmooneja, jotka kuitenkin alkavat olla huonokuntoisia. Kaikkiaan halla aiheutti Orimattilassa 159 vahinkoilmoitusta. Puhelinyhdistys omissa suunnitelmissaan tutkii puhelimen tarpeellisuutta eri paikkoihin. Kolmanneksi sijoittuivat aiemmin ykkösenä olleet painetut sanomalehdet 10 prosentilla. Suuri osa aasiassa valmistetuista tuotteista viedään länteen, jossa halutaan halpoja tuotteita hiilijalanjäljestä välittämättä. ehkäpä Nokia syntyy uudelleen, kun saappaiden varsia tulee pidentää. Britanniassa raportti oli näyttävästi esillä ja ilmastonmuutos otetaan yleensä vakavasti, koska merenpinnan nousu aiheuttaisi mittavia vahinkoja saarivaltakunnassa. Orimattilan Sanomat, toimitus virPi Kallio Pukkila Pukkilan vanhusneuvoston puheenjohtaja, paikallisen veteraaniyhdistyksen veteraaniyhdyshenkilönä lähes kymmenen vuotta toiminut Aila Pukkila on saanut Suomen Sotaveteraaniliiton ansiomitalin. 044 7043 711 virpi.kallio@orimattilansanomat.fi Juho Kiuru p. Suunnitelmia on kovasti, mutta tekoja vähän. lokakuuta 1978. Sen valitsi mieluisimmaksi kuusi prosenttia ikäryhmästä. iTeaJaTTeliJa 40 vuotta sitten Lukijan postia ORIMATTILAN SANOMAT TOIMITUS Avoinna ma–pe klo 8–16.30 toimitus@orimattilansanomat.fi yleisonosasto@orimattilansanomat.fi tulkai.mukaa@orimattilansanomat.fi Toimitussihteeri Petri Sipiläinen p. Brittien tulisi syödä vähemmän lihaa, eristää talot, siirtyä sähköautoihin ja vaihtaa kylpy suihkuun. Tutkimusta varten haastateltiin tuhatta suomalaista. uuden väylän ei tarvitse olla mikään lentokoneiden varalaskupaikka, koska kevyen liikenteen väyliä ei tarvitse rakentaa sen kummallekaan puolelle. kirjeenvaihtajiensa raportteja siitä, miten tuoreeseen ilmastoraporttiin suhtauduttiin eri puolilla maailmaa. Saksassa ilmastopaneelin raportti oli ykkösuutinen, mutta talousmedioissa painotukset olivat erilaisia. Ilmestyy: tiistaisin ja torstaisin Levikki 3 657 kpl (LT 2017) Sanomalehtien Liiton jäsen ISSN 12366609 PAINOPAIKKA Alma Manu Oy Tampere uusi tie keskustaan! Pikku mies voi olla aivan yhtä uupunut kuin suuri mies. Samalla alkaisi syntyä arvonsa tunteville kaupungeille ominaista ruutukaavaa orimattilaankin. maanalainen linja-autoasema on erinomainen ratkaisu ja sieltä on kävelymatka kaikkiin tärkeimpiin kaupungin kohteisiin. Televisio on tässä ikäryhmässä säilyttänyt mainonnan mieluisuudessa kakkossijansa 16 prosentilla. JAKELUHÄIRIÖT Orimattila maanantai–sunnuntai 6.30–10.00 puh. Määräaikainen tilaus 12 kk 158 e , 9 kk 131 e 6 kk 93 e , 3 kk 54 e Tarjous 3 kk 42 e , 6 kk 80 e . Tutkijat väittävät, ettei luotettavia todisteita ole siitä, että lämpeneminen olisi pääsääntöisesti ihmisten aiheuttama. lokakuuta 1978 ilmestyneestä Pitäjäsanomista. 044 7043 717 anna.hakama@orimattilansanomat.fi KONTTORI Avoinna ma–pe klo 8–16 tilaukset@orimattilansanomat.fi ilmoitukset@orimattilansanomat.fi Toimistopäällikkö Marja Hakama p. Kun täältä kehyskunnista ja vähän kauempaakin tullaan Helsinkiin, niin kohde on lähes aina keskusta ja sen palvelut, jotka pitäisi olla koko kansan käytettävissä. HelSiNgiSSä SYNTYNYT Helsinki määräilee taas Näin kirjoitat Lukijan postiin lähetä kirjoituksesi osoitteella orimattilan Sanomat, Pl 5, 16301 orimattila tai sähköpostitse osoitteella yleisonosasto@orimattilansanomat.fi tai www.orimattilansanomat.fi Yleisönosastokirjoitus on aina allekirjoitettava – myös siinä tapauksessa, että kirjoittaja haluaa käyttää nimimerkkiä. venäjä löytää ilmastonmuutoksesta hyviä puolia. Perhehoito tai perhehoitaja kodinomaisessa paikassa tai vanhuksen omassa kodissa on yksi vaihtoehto niille, jotka eivät täytä laitoskriteereitä, kertoo Pukkila. – vanhuspalvelulaki avaa veteraanien leskille mahdollisuuksia kotona selviytymiseen, hän muistuttaa. aNNa HaKama Tapio rautavaara vierailulla orimattilassa Helsinki on ilmoittanut, että ensi vuonna bussit lähiseudulta eivät enää tule Kamppiin, vaan Hakaniemeen. Tämä yleisöpuhelin avataan käyttöön huomenna keskiviikkona. Sienikorille riittää käyttöä entistä myöhemmin syksyllä, kun ilmasto lämpenee. ei edes siinä tilanteessa, kun rannikkoseuduilla on jatkuva kumisaapaskeli ja monet Tyynenmeren matalat saaret veden alla. ooo Samaisessa lehden numerossa kerrottiin myös artjärven koulujen olevan ottamassa harppausta harmooneista pianoihin. Ulkomaille tilattaessa kaksinkertai nen maksu
Ehdonalaiseen pääsyn vaatimuksia halutaan kiristää PETRi SiPiLäiNEN Orimattila Orimattilan kaupunki joutuu vääntämään veroruuvia tiukemmalle ensi vuonna, mutta kiristys on maltillinen. Korotus toisi kaupungin kassaan reilut 600 000 lisäeuroa, mikä helpottaisi karsintapaineita. Työmaa käynnistyi elokuussa ja alkuperäisen arvion mukaan remontin oli määrä kestää pari kuukautta. Erityisesti valvonnassa kiinnitettiin huomiota ajoja lepoaikojen noudattamiseen, kuorman varmistamiseen ja ajoneuvojen kuntoon, joissa toistuvasti havaitaan eniten rikkeitä. – Hennasta rahat yhteiskouluun ja uimahalli pitää tulla! Keskusta: Hennan päiväkoti saa odottaa Hennaan ensi vuodelle esitetyt rahat ovat kuitenkin säilymässä budjetissa ainakin osittain. Hennan päiväkodin aloitusrahojen puolesta liputtavat sen sijaan vain kokoomus, sosialidemokraatit ja vihreät. Esityksellä halutaan parantaa ehdonalaisjärjestelmää nykyistä oikeudenmukaisemmaksi ja uskottavammaksi. Keskustan Mölsä ja vihreiden ryhmän johtaja Venla Avelin korostavat kuitenkin, että nykyinen uimahalli on pidettävä käytössä uuden uimahallin valmistumiseen saakka. – Ryhmäkokoja on varaa kasvattaa, sanoo Mölsä. – Ne auttavat nuorten syrjäytymisen estämisessä, keskustan ryhmän puheenjohtaja Jukka Mölsä muistuttaa. Lausuntojen saamisen jälkeen toiminnanharjoittajalta pyydetään vastinetta lausuntoihin ja sen päälle Liukkonen-Hämäläinen valmistelee asian valiokunnalle. Kaikki teknisen puolen toivomista uusista toimista eivät myöskään toteudu. Viime viikon lopulla Teboilin tontilla ammottanut syvä monttu oli pääosin täytetty ja pilaantunut maa-aines elyn vaatimusten mukaisesti poistettu. Kiinteistöveron korotusehdotus on lähtöisin kaupungin virkamiesportaasta. Asuminen kallistuu Orimattilassa, jos kaavaillut kiinteistöverojen korotukset toteutuvat. Hennan päiväkodin toteutuminen on epävarmaa, mutta bulevardi rakennetaan loppuun. – Hennaan ja Tuuliharjan maanostoihin on esitetty pelkästään ensi vuodelle nelisen miljoonaa euroa ja tuleville vuosille lisää. Kosonen voitti äänestyksessä puolisonsa Tero Jäppisen äänin 8–6. Valvonnassa tarkastettiin 162 ajoneuvoa, joista 29 oli ulkomaalaisia. Keskusta, sosiaalidemokraatit ja vihreät ovat valmiita lykkäämään uuden uimahallin rakentamista vuosista 2020–21 eteen päin yhteiskoulun uudisrakennuksen tieltä. Yllätyksenä tullut arvioitua laajempi maaperän pilaantuminen on myös viivästyttänyt töiden valmistumista. Se toisi kaupungin kassaan 560 000 euroa lisää pelivaraa. – Urakka on viivästynyt ja se on käsittääkseni jo nyt viikkoja myöhässä, Valo sanoo. Kuorma oli puutteellisesti varmistettu 8 kuljetuksessa. Keskustan mukaan päiväkoti voi vielä odottaa vuoroaan. Myös keskustan teiden peruskorjauksiin – muun muassa Kaitilantie, Kärrytie ja Käkeläntien alkupää – on löytymässä vihdoin rahat. Lisäksi valvonnassa jäi kiinni kolme etsintäkuulutettua. – Pilaantunutta maata on selvästi enemmän kuin alunperin ajateltiin. Se on tarkoitus käsitellä varsin nopealla aikataululla. Raskaan liikenteen tehovalvonnassa paljastui puutteita Rikoksenuusijoiden mahdollisuutta ehdonalaiseen pääsemiseen halutaan tiukentaa. Se keino on syytä pitää reservissä tulevien maakuntaratkaisujen takia, hän toteaa. Sitoutumattomat vastustavat veronkorotuksia ja ovat valmiita hyväksymään alijäämäisen budjetin. Bensan ja öljyn pilaamaa maata jouduttiin poistamaan Teboilin tontilta Heinämaantien ja Lahdentien kulmauksesta huomattavasti arvioitua enemmän. Tämä sopii myös perussuomalaisten Räsäselle mainiosti. Ainakin keskusta ja sosialidemokraatit ovat valmiita pienentämään myös koulujen tuntikehystä, mikä tietäisi nykyistä isompia opetusryhmiä. Valvonnassa seuraamuksia tuli 41 kotimaiselle kuljetukselle sekä 5 ulkomaalaiselle. Nesteen Porvoon jalostamolla on tulossa suuri huoltoseisokki, joten Markkanen on varsin kiireinen sitä valmistellessaan ja huollon aikana. Riskinarviointi on määrä käsitellä ensi viikon keskiviikon ympäristövaliokunnan kokouksessa. Tuija Kosonen perussuomalaisten johtoon Orimattilassa KUVA: TUijA Kososen AlbUmi. Ajopiirturi ja ajoja lepoaikarikkomuksia tavattiin 28 kuljettajan kohdalla. Keskiverto-omakotitalon vero nousee viitisenkymppiä. Orimattilan tuloveroprosentti olisi sen jälkeen 21. Päivitetty riskinarviointi käsittelyyn ensi viikolla Arvioitua laajemman maaperän pilaantumisen myötä Orimattilan ympäristövaliokunta edellytti työmaalta uutta päivitettyä riskinarviointia. Nykyään vanki vapautetaan ehdonalaiseen vapauteen, kun hän on suorittanut puolet vankeusrangaistuksestaan, jos hän ei ole rikosta edeltävän kolmen vuoden aikana ollut vankilassa. Orimattilassa pilaantuneen maan osuus kasvoi tavallista suuremmaksi alkuperäiseen arvioon nähden, Valo kertoo. – Kuva Jokelan pientaloalueelta. Tupailtoja vietetään kahdesti kuukaudessa. Tuija Kosonen on ensimmäisen naispuheenjohtaja Orimattilan Perussuomalaiset ry:n historiassa. Suomessa tehdään vastaavanaisia pilaantuneen maan puhdistuksia vuosittain kymmeniä. Pääsääntöisesti kaikissa tapauksissa todetaan öljyä ja bensiiniä maaperässä. Keskustan ryhmä panisi jäihin myös ensi vuonna tehtäväksi esitetyn Hennan uuden tonttikadun sekä tuleville koululle ja päiväkodille johtavan kadun rakentamisen. Kolmelta kuljettajalta puuttui vaadittava ajo-oikeus ja yhden kuljetuksen asiakirjoissa oli puutteita. Tero Jäppinen valittiin myös tiedottajaksi. Asema on pohjavesialueella ja Valon mukaan töiden edetessä kävi ilmi, että maa oli paikoin pilaantunut pohjaveteen asti. Hallitus antoi asiaa koskevan lakiesityksen eduskunnalle viime viikolla. – Siihen voidaan miettiä yksityistäkin vaihtoehtoa, Mölsä heittää. – Paikoin on maata kaivattu pohjaveden pintaan asti ja pohjavettä pumpattu pois ja käsittelyyn, Valo sanoo. Uutta yhteiskoulua ei siis voida heidän näkemyksen mukaan tehdä vanhan urheilutalon paikalle. – Sen tarpeellisuutta kyseenalaistetaan meidän ryhmässä eniten, kokoomuksen ja kristillisdemokraattien ryhmän puheenjohtaja Jarmo Keskevaari sanoo. Epäkuntoisia ajoneuvoja tavattiin 19 kappaletta. Toinen ensi vuodeksi ajoitettu Orimattilan iso tiehanke, Arolasta Kankaanmäelle johtava yhdystie, näyttää sen sijaan lopultakin toteutuvan. Tämä on tärkeää järjestelmän uskottavuuden kannalta, sanoo oikeusministeri Antti Häkkänen (kok.) tiedotteessa. Nykyinen puheenjohtaja Jani Markkanen jättäytyy puheenjohtajan tehtävistä sivuun työkiireiden takia. Lisäksi yhdistys järjestää muita tapahtumia. Hallitus esittää vaadittavan rikoksettoman ajan pidentämistä viiteen vuoteen. Jotain menoja voidaan toki vielä karsia, mutta Orimattilalla on varaa tehdä yksi alijäämäinen budjetti lukuisten ylijäämäisten jälkeen, sitoutumattomien ryhmän puhemies Juha Hirvonen näkee. Sitoutumattomien Hirvonen sanoo, että uimahalli ja yhteiskoulu voidaan rakentaa yhtä aikaa, jos Henna-hankkeen rahoitus lopetetaan tähän vuoteen. Sieltä saadaan pelivaraa vuodelle 2020, hän ehdottaa. Sitä pitävät tärkeänä niin kokoomus, keskusta, sosialidemokraatit kuin sitoutumattomatkin. Sanoisin, että maata joudutaan poistamaan kaikkiaan muutama tuhat kuutiota muutaman sadan kuution sijaan, Valo arvioi. Laura Huhtasaari (vas.) ja Tuija Kosonen. Perussuomalaisten paikallisyhdistyksen hallituksen muodostavat ensi vuonna Arja Simola (varajäsen Sari Sikkilä), Harri Ovaska (Jani Markkanen), Tero Jäppinen (Miko Päiväranta), Kalevi Mechelin (Jari Kaitaranta) ja Joona Silvennoinen (Heimo Laakso). Liipaisimella on muun muassa henkilöstöpäällikkö-lakiasiantuntija. Uudistuksen arvioidaan lisäävän kustannuksia noin 2,2 miljoonalla eurolla vuodessa. Sivistyspuolen esittämiä uusia rekrytointeja – muun muassa psykologi ja kuraattori – kokoomus, keskusta ja sosialidemokraatit pitävät tärkeinä. – Käytännössä aina, kun huoltoasemilla tehdään muutostöitä, maaperä puhdistetaan. Tontilta on aikanaan purettu huoltoasemarakennus ja senkin lähiympäristöä on tutkittu ja löydetty pilaantunutta maata. – Kiinteistöveroa ei missään tapauksessa pidä lähteä nostamaan. Eniten huomautettavaa oli tienliikenteen sosiaalilainsäädännön noudattamisessa. Lain on tarkoitus tulla voimaan maaliskuussa 2020. Koulun rakentaminen halutaan aloittaa vuonna 2020. Kun alkuperäisen arvion mukaan pilaantunutta maata oli tarkoitus poistaa 400–600 kuutiota, Hämeen Elinkeino-, liikenneja ympäristökeskuksen (ely) johtavan asiantuntijan Olli Valon mukaan määrä on kasvanut tuhansiin kuutioihin. Hän ei ollut viime kuntavaaleissa ehdokkaana. Bulevardin loppuosan rakentamiselle löytyy valtuustosta vahva tuki. Sen takana ovat sitoutumattomia ja perussuomalaisia lukuunottamatta kaikki muut ryhmät. Uimahalli lykkääntynee Orimattilan tulevien vuosien huimien rakennushankkeiden järjestys alkaa myös hahmottua. ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina lokakuun 23. Kokoomus-kristilliset, keskusta ja sosialidemokraatit ovat hyväksymässä 0,1 prosenttiyksikön korotuksen sekä yleiseen että vakituisen asunnon kiinteistöveroon. Neljässä ADR-kuljetuksessa oli huomautettavaa ja ylikuormamaksu määrättiin yhdestä kuljetuksesta. Orimattilan ympäristösuojelusihteeri Kirsi Liukkonen-Hämäläinen kertoo, että viime torstaina saatu päivitetty riskinarviointi on parhaillaan viranomaisilla lausuttavana. Uimahallihanketta ollaan lykkäämässä yhteiskoulun uudisrakennuksen tieltä. Perussuomalaiset eivät ole vielä pitäneet ryhmäkokoustaan tulevista talousratkaisuista, mutta ryhmää johtava Jouni Räsänen sanoo itse vastustavansa jyrkästi kaikkia veronkorotusaikeita. päivänä 2018 – N:o 85 – 3 Hämeen poliisi valvoi tehostetusti raskasta liikennettä viime viikolla. Loppuosa budjetissa tällä hetkellä ammottavasta 1,6 miljoonan euron kuilusta aiotaan kuroa umpeen menoja karsimalla. Kiinteistöveroon tulossa ”maltillinen” korotus, tuloveroprosenttiin ei haluta kajota Jarmo Keskevaari Jukka Mölsä Tuula Koivunen Jouni Räsänen Juha Hirvonen Venla Avelin ANNA HAKAMA Orimattila Orimattilan Teboilin automaattiaseman uusimiseen liittyvässä pilaantuneiden maiden poistossa on ilmennyt, että pilaantunutta maata on huomattavasti ennalta arvioitua enemmän. Punakynä viuhuu ainakin osan valiokuntien esittämien uusien rekrytointien yli. Kokoomuksella, kristillisillä, keskustalla ja demareilla on yhteensä 23 edustajaa Orimattilan 33-jäsenisessä valtuustossa, joten näiden veroratkaisujen takana on valtuuston selvä enemmistö. Maata jouduttiin poistamaan tuhansia kuutioita, paikoin pohjaveden pintaan asti Teboilin tontilla pilaantunutta maata merkittävästi arvioitua enemmän JUHO KiURU Orimattila Tuija Kosonen valittiin ensi vuodeksi Orimattilan perussuomalaisten paikallisyhdistyksen puheenjohtajaksi äänestyksen jälkeen. Perussuomalaiset ja sitoutumattomat vastustavat korotuksia Muista valtuuston poliittisista ryhmistä vihreät olisivat valmiit nostamaan kiinteistöveroprosenttien lisäksi myös tuloveroprosenttia, 0,25 prosenttiyksikön verran. – Budjettiesityksen alijäämä on kuitenkin verrattain pieni. Valo kuitenkin muistuttaa, etteivät yllätykset ole poikkeuksellisia vastaavilla työmailla. Työntekijäpulasta kärsinyt kaavoitusosasto on kuitenkin saamassa ainakin yhden uuden työntekijän. Perussuomalaiset pyrkii ensi vuonna lisäämään näkyvyyttään ja jäsenmäärää. Kolmen epäkuntoisen ajoneuvon matka keskeytettiin. – Tällä muutoksella kovennettaisiin rikoksenuusijoiden rangaistuksia. Sen sijaan tuloveroprosenttiin ei kolmen kopla aio koskea, vaikka sosialidemokraattien ryhmäpomo Tuula Koivunen sanookin pitävänsä sitä oikeudenmukaisempana verotusmuotona kuin kiinteistöveroa
Töiden keskeyttäminen lisää työmaainsinöörin mukaan kustannuksia ”joitakin kymmeniä tuhansia euroja”. 03-876 678 Konttorimme avoinna ma–pe klo 8–16. lehtesi Eikö Varhaiskannon valitukset ma–su 6.30–10.00 puh. Nyt tie on asvaltoitu väliaikaisesti, minkä takia pinnassa on epätasaisuuksia ja sillan kohdalla on 60 kilometrin nopeusrajoitus, kertoo Höglund. Työt Hauksuon maisemissa jatkuvat elo-syyskuussa ensi vuonna. Jos aikataulusta myöhässä olleita kunnostustöitä olisi jatkettu, seudun kumpaakaan erikoiskuljetusreittiä ei olisi voitu käyttää. Meidän pitää varautua siihen, että vedenottamon ollessa poissa käytöstä vettä saadaan varavedenottamosta. Tupailta ke 24.10. KUVA: MArjA KArjAlAinen. Siunaus toimitettu 20.10.2018. Tutka ei jätä jälkiä maastoon Uudentalonkulman pohjavesialueen päivän tai kaksi kestävät maatutkaluotaukset tehdään yhteistyössä Geo-Work infra oy:n kanssa. Simolinna tyytymätön testamenttituomioon lauantain Vakion bonuskierroksen 600 000 euron potista viidesosa, eli 120 000 euroa, voitettiin orimattilassa. Ilmoittautumiset pyydetään 5.11. Tutkalaitteistoa vedetään pulkan tavoin maastossa, teillä jalkaisin kulkemalla tai tarpeen vaatiessa autolla. dem. Täti testamenttasi veljenpojalleen ja tämän perheelle muun muassa pörssiosakkeita ja asunto-osakkeen, joiden arvo nousi yhteensä noin 1,1 miljoonaan euroon. Artjärven ylikulkusiltana tunnetun, koko kesän kunnostettavana olleen sillan remontti jouduttiin keskeyttämään kalkkiviivoilla. Hinta nousee vain kymppitonneilla Ylikulkusillan urakkahinta on noin 250 000 euroa. Nivos Vesi ottaa talousveden neljästä omasta vedenkäsittelylaitoksesta, joista ojala ja lukko ovat Mäntsälässä ja puntarmäki ja Savijoki pukkilassa. Muistiasiat. Muis tattehan syyskokouksen to 25.10. Päivän polttavia puheenaiheita kaffeen ja makean parissa. Myllykosken seuratalolle, Myllykoskentie 3, Kouvola. lauantain Vakiossa kierroksella 42/2018 löytyi viisi 13 oikein -tulosta, joten kukin täysosuman saanut voitti 120 000 euroa. 03-757 5285 Päiväkannon valitukset ma–pe 8.00–16.00 puh. Erkontie 20, Orimattila, puh. Työt Myrskylän ja artjärven rajan tuntumassa olevalla rautatien ylikulkusillalla jatkuvat elosyyskuussa ensi vuonna. Keskeytyshetkellä tekemättä oli enää sillan kannen toinen puoli. Vielä paikkoja pikkujoulumatkalle Helsinkiin 28.11. Lisäksi ohjelmassa on yhteislaulua ja yllätysohjelmaa. Kaikille vapaa pääsy. ojalasta, lukolta ja puntarmäeltä pumpataan vuorokaudessa lähes tuhat kuutiota ja Savijoelta maksimissaan 300 kuutiota vettä. Keskeytyksen taustalla on sillan arvioitua huonompi kunto, minkä takia erikoiskuljetusreitillä olevan kohteen remonttiaikataulu venyi. Arkistokuva on tämän vuoden elokuulta. Saunavuorot jatkuvat keskiviikkoisin uusi sauna lämmin klo 16-21. – Savijoella uudistamme vedenottamon sisällä olevat vedenkäsittelylaitteet ja rakennamme mahdollisesti uuden kaivon. Nivos alleviivaa tiedotteessaan, että tutkaluotauksista ei aiheudu haittaa ympäristölle. klo 13 Kehräämö-ravintolassa. lämmin kiitos osanotosta sekä sydämelliset kiitokset Mallusjoen lepokodin ja orimattilan terveyskeskuksen osasto 2:n henkilökunnalle ailan hyvästä hoidosta. Jos töitä olisi jatkettu molemmissa kohteissa yhtä aikaa, eivät raskaat kuljetukset olisi päässet kulkemaan, selittää työmaainsinööri Niina Höglund ylikulkusillan urakoitsijana toimivasta MpV-infrarakenne oy:stä. LC Orimattila/Leonat ovat kutsuneet Nikke Areenan ruokalaan (Viljamaantie 4) 25.10. Yritys myy vettä myös vesiosuuskunnille ja vastaanottaa niiden jätevesiä Mäntsälän Kirkonkylän jätevedenpuhdistamolla, jonne tulevat myös Mäntsälän keskustan ja Sälinkään sekä pukkilan jätevedet. Orimattilan perussuomalaiset. Tervetuloa! Orimattilan kunnalliset eläkkeellä olevat perhepäivähoitajat. perintöriidassa on kyse reilun 1,4 miljoonan euron arvoisesta omaisuudesta. s. kerroksen pelihallissa, Pakaantie 1. Torstain lehteen keskiviikkoon klo 10 mennessä. Tied. klo 14 pelaamaan bingoa, nauttimaan yhdessäolosta ja maittavasta pullakahvista. klo 18 valtion virastotalon kahviossa. Sekä alapuolen hiilikuituvahvistukset ja betonipaikkaukset oli jo tehty ja puolet kannesta saatu kuntoon, kun liikennevirasto lokakuun alkupuolella teki töiden keskeytyspäätöksen. Maatutkalla on mahdollista selvittää maapeitteen paksuutta, kalliopinnan syvyyttä, pohjavesiolosuhteita, määrittää karkeasti maalajeja sekä paikallistaa erilaisia maanalaisia rakenteita. Myrskyläntien ylikulkusillan remontti keskeytettiin – työt jatkuvat vuoden päästä (c ) A rto In ka la w w w .a is ud ok u. lisäksi se ostaa vettä Hyvinkään Vedeltä ja Tuusulan seudun vesilaitoskuntayhtymältä. – asvaltti oli ehditty jo poistaa koko sillan leveydeltä. Mittauslinjat kulkevat teitä ja polkuja pitkin. Laitteet ja ehkä kaivokin uusiksi Nivos Vesi tuottaa vesihuoltopalvelut Mäntsälän ja pukkilan asemakaava-alueille ja niiden lähialueiden kiinteistöille sekä vastaa pornaisten kunnan vesihuollosta isäntäkuntamallilla. Järjestötupa, Rantatie 2, klo 18 alk. Kahvitarjoilu. päivänä 4 – N:o 85 – 2018 Eläkeliiton Orimattilan yhdistys. ty. 0500 553 634 tai pirpana53@ hotmail.com. Tervetuloa joukolla mukaan! PH Parkinsonyhdistyksen Orimattilan kerho kokoontuu ke 24.10. ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina lokakuun 23. 15.10.1935 orimattila k. puolikkaan kannen remontin piti alunperin kestää noin kolme viikkoa, mutta sen kuviteltua huonomman kunnon takia työt kestivät lopulta neljä ja puoli viikkoa. Hinta 43 e/hlö, yhdistys kustantaa bussimatkan. Vakiosta 120 000 euron voitto Orimattilaan Virpi Kallio Myrskylä artjärven ylikulkusillan remontti Myrskyläntiellä (tie 174) on jouduttu keskeyttämään talven ajaksi. Salusjärven avantouimarit. Uutiskomediashown ja buffet-ruokailun pariin ravintola Kaisaniemeen. ja sitovat ilmoittautumiset Maijalle 044 250 8666 lokakuun loppuun mennessä. 03-876 678 ORIMATTILAN SANOMAT Erkontie 17, puh. Seurapalstalle voi lähettää tietoja myös sähköpostin kautta osoitteella: tilaukset@orimattilansanomat.fi sekä netin kautta osoitteella: www.orimattilansanomat.fi Viralliset kokouskutsut julkaistaan kokouksia-osastossa. Kuolleita Hautaustoimistoja Seuratoiminta Tätinsä testamenttia koskeneen kiistan perheensä kanssa hävinnyt Jussi Simolinna on ilmoittanut Helsingin käräjäoikeudelle tyytymättömyytensä tuomioon. Helsingin hovioikeudelle osoitettu valitus pitää toimittaa käräjäoikeuteen 30 päivän kuluessa ratkaisun antamisesta. Tervetuloa! Orimattilan sos. Savijoen vedenottamo on tarkoitus saneerata ja Kirkonkylä ottaa uudelleen käyttöön kahden seuraavan vuoden aikana. oikeuden mukaan testamentti ei vastannut pukkilasta kotoisin olleen, vuonna 1918 syntyneen naisen omaa viimeistä tahtoa. mennessä Pirjo Anttoselle puh. Kustannusarvio on puolesta miljoonasta eurosta miljoonaan, arvioi rintamäki. 03-876 678 ilmoitukset @ orimattilansanomat.fi tullut. – Maatutkaluotaus on pintaa rikkomaton geofysikaalinen tutkimusmenetelmä. Palveluksessanne piia ja esa poutanen. 03-777 1230 ma-pe 10-16 ja sopimuksen mukaan • www.orimattilankivi.fi ORIMATTILA SAVIJOKI LAU RIL AN TIE POLKUJA H A U TJ Ä R VE N TIE OJA LA N TI E KOL I SE VA N TI E KU R E NVA R PA A N T I E Jopa miljoona euroa maksavan hankkeen myötä myös pukkilan Kirkonkylän vedenottamo otetaan uudelleen käyttöön rakkaamme aila Marjatta Heikkilä rakkaudella muistaen Eine Seppo ja Anne perheineen Jorma ja Leena Katja ja Harri perheineen Mikko ja Niina perheineen Sukulaiset ja ystävät Hiljeni askel elon tiellä uuvuit kun sairaus voimasi vei. klo 14 Järjestötuvalla. Klubi 60. orimattilan lisäksi muut 120 000 euron potit menivät Helsinkiin, lahteen, Huittisiin ja Kemiin. Käräjäoikeus julisti reilu viikko sitten pätemättömäksi Simolinnan tädin vuonna 2011 tekemän testamentin. Tervetuloa! Vahviala-seura. Myrskylästä Kimonkylään johtavalla tiellä, Hauksuon kohdalla olevan ylikulkusillan rakennuttajana toimii Uudenmaan elinkeino-, liikenneja ympäristökeskus. Tervetuloa viettämään kanssamme syksyn tapahtumapäivää la 10.11. Tapahtumapäivän teemana on Vahvialan luonto ja Rakkola-Houninjoen nykytila. Tutkaamisesta ei jää maastoon juurikaan jälkiä, eikä siitä aiheudu melua, tiedottaa Nivos. – Kyseessä on alustava, pohjavesialueen geologiseen rakenteeseen liittyvä selvitys, jonka tulosten perusteella ohjataan myöhemmin, 5–10 vuoden aikajaksolla mahdollisesti tehtäviä tarkempia, lisäveden hankintaan liittyviä pohjavesitutkimuksia, sanoo Nivos Vesi oy:n liiketoimintajohtaja Kimmo Rintamäki. Maksimissaan miljoona euroa maksavan hankkeen aikataulu ja kustannusarvio tarkentuvat ensi keväänä. Sillan valmistuminen oli vähästä kiinni. klo 14. myös kunnostukset. Maatutkatutkimukset koskevat Savijoella olevaa Uudentalonkulman pohjavesialuetta. 6.10.2018 orimattila Suru-uutiset & surukiitokset ORIMATTILAN SANOMAT Erkontie 17, Orimattila puh. Tapaaminen Kehräämön kahvilassa to 25.10. Hän aikoo valittaa päätöksestä. Nivos saneeraa Savijoen vedenottamon ja alkaa etsiä vettä Uudentalonkulmalta Sudokun ratkaisu tv-sivulla. Tapaamme to 25.10. Nukkuos rauhassa kauneinta unta muistosi koskaan unhoitu ei. Myös se on osa erikoiskuljetusreittiä. Käytöstä toistaiseksi poissa olevan pukkilan Kirkonkylän vedenottamon lupa sallii niin ikään 300 kuution vedenoton. – liikennevirastolla on parhaillaan menossa iso projekti nelostiellä lahden ohitustien kohdalla. – Tutkimukset liittyvät yhdyskuntien vedentarpeen turvaamiseen myös tulevaisuudessa. Tutkittavat kohteet on merkitty karttaan vihreällä värillä. Tervetuloa! Orimattilan Sotaveteraanit, puolisot ja veteraanilesket. co m C od e: C F9 8F 8D 15 F 8 7 4 7 1 6 3 2 1 2 8 9 6 3 7 4 5 1 8 9 5 3 Hautausalan Erikoisliike Hautausjärjestelyt ammattitaidolla Hautaustoimisto Orimattilan Kivi Oy Hautakivityöt suoraan omalta tehtaalta. lokakuun lopulla mäntsäläläisfirma käynnistää Savijoen Uudentalonkulman pohjavesivarantojen kartoittamiseen liittyvät maatutkaluotaukset. Tervetuloa myös uudet jäsenet! Seurapalstailmoittaja: Seurapalstailmoitusten tulee olla toimituksessamme viimeistään seuraavasti: Tiistain lehteen maanantaihin klo 10 mennessä. Pelaamme mölkkyä tiistaisin klo 16 Kehräämön 3. Samaan aikaan meillä on velvollisuus huolehtia vesivarantojen riittävyyden turvaamisesta myös pitkällä, 20 vuoden päähän ulottuvalla aikajänteellä, hän selittää. Virpi Kallio Pukkila / Mäntsälä pukkilan kunnan vesihuollosta vastaava, Mäntsälässä vaikuttava vesiyhtiö Nivos Vesi saneeraa Savijoen vedenottamon ja ottaa käytöstä poistetun pukkilan Kirkonkylän vedenottamon uudelleen käyttöön vuosien 2019– 2020 aikana. Tervetuloa! Eläkeliiton Myrskylän yhdistys. – Joudumme muun muassa purkamaan siltatyömaalla olevia rakennelmia ja pystyttämään ne uudelleen ja asvaltoimaan sillan uudelleen, kertoo Höglund
Tavoitteita on täyttynyt ja haaveita toteutunut. ANNA hAKAMA Myrskylä Tässä kuussa vietetyn tyttöjen oikeuksien päivän innoittamina Myrskylässä tytöt pääsivät ideoimaan ja ottamaan voimakuvia, jotka ovat parhaillaan koottuna Myrskylän kirjastoon näyttelyksi. Värri luonnehtii uunituoreen teoksensa olevan yleissävyltään ”filosofinen maailmankatsomisen puheenvuoro”. – Kontrasti ulkopuolelle oli vahva. Tyttöjen kerhon ohjelmanumerossa oli runsaasti kylän väkeä yleisönä. Teos ei niinkään pyri tarjoamaan valmiita ratkaisuja, vaan tarkastelemaan asioiden syitä syvemmältä. – Siinä on riski, että saatetaan siirtää tiettyjä asioita itsestään selvyytenä, hän huomauttaa ja ottaa esimerkiksi sen, että kasvatuksessa tähdätään työpaikan saamiseen tai että kaikenlainen tuotannon kasvu nähdään hyvänä – oli kasvulle todellista tarvetta tai ei. En halua hankkia itselleni muuta materiaa kuin tarpeellisen. Se ihmetys ja musertava ahdistus tulee siitä, että vaikka meillä on asioista tietoa, mikään ei silti näytä muuttuvan. päivänä 2018 – N:o 85 – 5 Juho Kiuru Orimattila hyväntekeväisyysmatkalta Malawista palannut orimattilalainen Jyri Ansa aikoo jatkaa varainkeruuta Kapua-vuoden loppuun saakka. Ne kaikki ovat rakentavia, Värri korostaa. Asumusten keittiö oli kolme tiiltä tai kiveä, joiden varassa oli kattila ja sen alla tulet. – Ja ymmärtämään sen, ettei ole välttämätöntä tulla äidiksi kovin nuorena. – Tarvitaan monenlaisia puheenvuoroja, keskustelua, jopa väittelyitä. – usein tyttöjen koulunkäynti katkeaa murrosikään. Kokemuksia Ansa on sen sijaan hankkinut paljon. hänen mukaansa jo hyvin pienet lapset valitsevat kavereitaan näiden käyttämien tuotemerkkien mukaan. Ansa osallistui tämän vuoden Kapua-hankkeeseen, jolla kerätään varoja suomalaisten järjestöjen toteuttamaan kehitysyhteistyöhön. Westmanin mukaan kolmituntiseen työpajaan osallistuneet 12– 16-vuotiaat tytöt pääsivät aluksi miettimään ja keskustelemaan sukupuoliin kohdistuvista stereotypioista. Erittäin jyrkät rinteet haastoivat Kapua-ryhmän. Artjärveläissyntyinen filosofi Veli-Matti Värri julkaisi eilen Kasvatus ekokriisin aikakaudella -teoksensa, jossa pohditaan ekologisen sivistymisen mahdollisuuksia. Julkkikset tunnistettiin vuorella Kapua-ryhmä tutustui kehitysyhteistyöhön osallistumalla käytännön toimintaan. Tuntui väärältä, että sain olla aidan sisäpuolella, ja suuri määrä ihmisiä jäi aidan ulkopuolelle. Veli-Matti Värrin uutuuskirja pyrkii herättelemään keskustelua ekokriisistä. Kollektiivisesti haluamme jatkaa mukavaa elämää, Värri määrittelee. – 6 004 euroa oli jokaisen henkilökohtainen tavoite. Mutta mitä isompia lapset ovat, sitä enemmän luokassa on poikia. Kuvan aihe oli itselleni aika helppo ja keksin montakin ideaa, Kaskinen kertoo. Se oli aidattu ja vartioitu hotellialue palvelijoineen Malawi-järven rannalla. – Esimerkiksi tytöillä pitää olla pitkät hiukset, tyttöjen pitää osata käyttäytyä, eivätkä tytöt voi riehuin kuin pojat tai että naiset työskentelevät toimistoissa tai sihteereinä, kertoo työpajaan osallistunut Katrianna Kaskinen (14) muutaman työpajassa esiin nousseen esimerkin. – Aurinko vähän tasasi köyhyyden karuutta, mutta jossain määrin saapuminen aiheutti kulttuurishokin, Ansa kertoo. Siitä ei tarvitse kiistellä, ettemmekö olisi keskellä ekokriisiä. Mutta voisimme olla onnellisempia. Kovakuntoisimmat kiipesivät Malawin korkeimmalle huipulle Sapitwa Peakille 3 002 metrin korkeuteen. Teoksessa kasvatusnäkökulma on Värrin mukaan vahva, ja kasvatusajattelua olisikin uudistettava kestävämpään suuntaan. Joukkueelta puuttuu vielä 21 000 euroa, joten koitan kantaa oman korteni kekoon, että saisimme 100 000 euroa täyteen, Jyri Ansa sanoo. iloa oli joka paikassa. Tosin jonkunlainen sapattivuosi vapaa-ajan harrastuksissa on tavoitteenakin. Noin tuhannen oppilaan joukossa viidellä oli tyhjässä vesipullossa jotenkin pehmennettyjä maissinjyviä eväänä. Niissä kannustetaan tyttöjä käymään koulua. En tiedä, koska se minulle tulee. En tarkoita, että meidän pitäisi elämäämme kurjistaa ihan hirveästi. Vapaaehtoistyössä ja paremman maailman rakentamisessa häntä ei motivoi näyttämisen halua. Sillä edistetään tyttöjen ja naisten kouluttautumista ja oikeuksien toteutumista kyläyhteisöissä. Samoin molemmat huiput saavutti aiemmin Ansan avopuoliso Riikka Pasanen. Myrskylän etsivä nuorisotyöntekijä Sirja Westman kertoo idean lähteneen siitä, että tyttöjen oikeuksien päivän kunniaksi haluttiin järjestää jotakin erityistä ohjelmaa nimenomaan tytöille. Värrin mukaan nykyinen kasvatusjärjestelmä pitää ylikulutusta normaalina elämäntyylinä ja tästä olisi päästävä eroon. Ansa sai oman vähimmäistavoitteensa täyteen ennen matkaa. Värri uskoo teoksensa herättävän paljon keskustelua, ja juuri sitä hänen mukaansa nyt tarvitaankin. – Tyttöjen kohdalla keskitytään monesti ulkonäköön, kun taas poikien kohdalla korotuvat taidot ja rohkeus, Westman summaa. Suurin kontrasti syntyi ryhmän saavuttua ensimmäiseen majapaikkaan. Aika nopeasti sitten ollaan äitejä. Värri huomauttaa asioiden kuuluvan jokaiselle, eivätkä kysymykset ratkea, jos asioista ajatellaan, etteivät ne kuulu ”meidän perheelle” tai ”meidän koululle”. Kaskisella puolestaan oli kuvaa varten useampiakin mahdollisuuksia mielessään. illallisella rivi kokkeja tarjoili ruokaa. Mutta on meillä riikan kanssa hyväntekeväisyyteen tai varainkeruuseen liittyviä ajatuksia. Suomalaislahjoituksilla edistetään tyttöjen oikeuksia miesten maailmassa Jyri Ansa saavutti tavoitteensa Kapuan Malawi-projektissa KUVAT: Jyri AnsA Jyri Ansa Malawin Mulanje-vuoristossa. ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina lokakuun 23. Taloissa oli olkikatto, vähän varakkaammissa taloissa peltikatto. – olen nyt 52 vuotta. – Valinta oli aika vaikea, Jääskeläinen miettii katsoen kuvaansa, jossa hän esittää työpöytänsä takana istuvaa kaupunginjohtajaa. Keskustelun jälkeen jokainen nuori sai itse ideoida kuvan, joka otettiin Westmanin polaroidkameralla. Ansa huomasi, että Malawissa kukaan ei kuitenkaan murjottanut. – Leskirouvan talossa katto oli hävinnyt jonnekin. miesten ja naisten ammateiksi. Myrskyläläiset nuoret Katrianna Kaskinen (vas.) ja Minttu Jääskeläinen ovat ideoineet kumpikin kuvan Voimakuvia tytöistä -näyttelyyn ANNA hAKAMA Tampere Artjärveläislähtöisen filosofin Veli-Matti Värrin viime viikolla ilmestynyt Kasvatus ekokriisin aikakaudella -kirja (Vastapaino) pyrkii herättelemään keskustelua ilmastonmuutokseen ja ekokriisiin liittyen. Ja se ajattelu on saanut vahvistusta, että oma kulutus on hyvä olla minimalistista. Siksi haluan tehdä näitä juttuja kun vielä pystyn. Voimakuvia tytöistä -näyttely rikkoo naisiin kohdistuvia stereotypioita Malawilaista köydenvetoa harrastetaan ilman köyttä. Aurinko tasasi kulttuurishokkia Kuva eriarvoisuudesta ja köyhyydestä alkoi hahmottua matkalaisille tarkemmin Malawin hallinnollisen pääkaupungin Lilongwen lentokentän porttien jälkeen. – Kouluissa osalla lapsista oli kirjoja. Tytöiltä jää koulut kesken Maan köyhyys näkyi ihmisten omaisuuden puuttumisena. – Siellä vastaan tuli kaksi saksalaista, yksi yhdysvaltalainen ja kaksi ranskalaista. Kapua-projektissa hän saavutti rahallisen huipun ja vaelluksella vuoren huipun. Mutta ajattelen edelleen, että tässä maailmassa voisi tasoittaa tuloeroja enemmänkin. Kysymys on jostakin, joka ei ole tietoista, ja joka torjutaan. – olen tullut rohkeammaksi. Sen sijaan hänen mukaansa ihmisille on nyt ikään kuin palautunut vastuu siitä, kuinka jatkossa asioita hoidetaan. Vierailu maailman köyhimpiin maihin kuuluvassa kaakkoisen Afrikan maassa vahvisti Ansan käsitystä, että maallisen mammonan pitäisi jakaantua tasaisemmin. ryhmä muun muassa korjaili koulua sekä rakenteli simppelin pisuaarin ja keinuja. Kenkiä oli hyvin harvalla lapsella, Ansa kuvailee. Vapaaehtoistyö jatkunee Kapua-vuottaan Jyri Ansa kehuu lämpimästi. Minttu Jääskeläinen (12) päätyi ottamaan omassa kuvassaan kantaa ammattien jaottelemiseen ns. ryhmän tavoitteena on kerätä 100 000 euroa Malawin tytöille. – Mulle tuli heti mieleen, että kuvassa voisi olla mopo ja tyttöjä. Yksi porukka teki toiselle lattiaa ja terassia savesta, Ansa kertoo. Meillä on äärettömän hyvät olot. – Luulen, että tyhjyyden tunne voi tulla ensi vuonna, kun tämä on ohi. olimme auttamassa olkikaton teossa. – Jollain lailla eriarvoisuuteen tottui matkan aikana. Malawiin ryhmä pääsi tutustumaan myös turistin roolissa: pyöräilyä, melontaa ja vaeltamista Mosambikin rajan tuntumassa Mulanje-vuoristossa. hän huomasi, että Malawissa alaluokilla on suunnilleen yhtä paljon tyttöjä ja poikia. Kapuan kumppanit Taksvärkki ry ja Väestöliitto tukevat muun muassa kerhoja, jotka on tarkoitettu tytöille. Makuupaikka oli palmunlehdistä kudottu matto. Yhdysvaltalainen tunnisti meidät, kun oli paikallisesta lehdestä lukenut tulostamme. Moni minun ikäinen on saanut aivohalvauksen tai sydänkohtauksen tähän mennessä. Näyttely on nähtävillä kirjastossa lokakuun loppuun asti. – Kyseessä on filosofinen teos, jossa pohditaan, mistä ekokriisi saattaisi johtua. ovena oli yleensä verho ja ikkuna-aukoissa roikkui kangas, Ansa listaa huomioitaan. Teoksensa Värri määrittelee olevan suunnattu sanomatasolla kaikille ihmisille, muutoin erityistä kohderyhmää ovat hänen mukaansa esimerkiksi tutkijat, varhaiskasvattajat, opettajat tai ketkä tahansa valistuneet kansalaiset, olkoonkin, että teos Värrin mukaan vaatii jonkin verran ponnisteluja lukijaltaan. Teiniäitejä näimme paljon. olen huomannut, että olen omimmillani tällaisessa touhussa, Jyri Ansa sanoo. Ylikulutuksesta päästävä eroon Värri toteaa kasvatuksessa taustalla olevan sen, että varttuville sukupolville pyritään siirtämään parhaita asioita. Ne ovat vain ajatuksia vielä, Ansa sanoo. Veli-Matti Värri työskentelee kasvatustieteen professorina Tampereen yliopistossa ja lähtökohtana kirjalle oli hänen tuntemansa velvollisuus sen kirjoittamiseen
PAMin mukaan sovittelu päättyi tuloksettomana, kun valtakunnansovittelija Vuokko Piekkala katsoi, ettei sovintoesityksen antamiselle näyttänyt olevan edellytyksiä. Alalla on oltu sopimattomassa tilassa vapusta lähtien. Tehtaan lisäksi kisassa oli kaksi ravintolaa Hämeenlinnasta ja paikallisvastustajana lahtelainen Virasto. Vartiointiala aloittaa lakon STT Pienten työpaikkojen kemikaaliturvallisuus on hälyttävän huonolla tolalla. Sokeria on vähennetty muun muassa vaihtamalla makujogurtit luonnonjogurtteihin ja korvaamalla hillot soseilla. Hän arvioi Tehtaan tuloksen hyväksi. Lakon ulkopuolelle rajataan hätätyöt ja tehtävät, joissa lakko vaarantaisi yhteiskunnalle elintärkeitä toimintoja tai aiheuttaisi yleiselle edulle huomattavaa vahinkoa. Vieressä Satu-Kirsi Salmela, Sari Määttänen, Antti Määttänen ja Lasse Haaranen pudistavat päätään ja listaavat sopeutumisaikaa puoltavia esimerkkejä tilanteista, joissa lapset voivat joutua jopa eri viivalle ja kiusatuiksi. Yleensä mukana on ollut salasana, jota sähköpostin saaja on käyttänyt tai käyttää jossain verkkopalvelussa. Poliisi varoittaa taas sähköpostikiristyksistä Vartiointialan lakko alkaa ilmoitetusti keskiviikkona heti vuorokauden vaihduttua. Kemikaaliturvallisuuden heikko taso yllätti viraston, koska monella työpaikalla kemikaaliturvallisuutta oli valvottu jo aiemmin, mutta tarkastuksessa annetut velvoitteet oli jätetty hoitamatta tai hoidettu vain osittain. Vartiointialan työehtosopimuksen piirissä on noin 8 500 työntekijää, jotka työskentelevät muun muassa vartijoina, turvatarkastajina, vahtimestareina ja arvokuljettajina. – Lukuvuoden loppuun saattaminen tutussa koulussa tuttujen kavereiden ja opettajien kanssa antaa suotuisamman oppimisympäristön varsinkin niille lapsille, joilla on haasteita oppimisessa, alleviivaavat Määttäset. – onko reilua, jos yhdysluokassa kavereita saaneen vuosiluokan ainoan oppilaan pitää kesken lukuvuoden siirtyä yksin uuteen luokkaan, kysyy vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja Petra Haaranen. Aronmäen asuntoalueelle tehdyt isot investoinnit voivat jäädä hukkainvestoinniksi, pelkää Lasse Haaranen. Aluehallintoviraston (avi) mukaan asia selvisi työsuojeluviranomaisen tehovalvonnassa viime viikolla liki 400 työpaikalla, etupäässä pienillä teollisuuden työpaikoilla ja esimerkiksi autoja moottoripyöräkorjaamoissa sekä pesuloissa. Ainakin osa salasanoista on todennäköisesti saatu vanhan tietomurron tai -vuodon yhteydessä, keskusrikospoliisin kyberrikostorjuntakeskus kertoo tiedotteessaan. Liikkeen taustalla on suomalainen osuuskunta, jossa on mukana 80 kauppiasta, jotka toimivat kaikki itsenäisinä kauppiaina. – Pääasiassa Suomessa valmistettuja, mutta esimerkiksi jotkut superfoodit ovat sellaisia, ettei niitä kasva Suomessa. Tuhkasen mukaan orimattilassa Aito aikoo myös panostaa erilaisiin mittauksiin, kuten sairaanhoitajan suorittamiin mittauksiin sekä vitamiinija hivenainemittauksiin. Tehtaan mukaan orimattilassa oluita harrastetaan kovalla tasolla, ja täkäläinen valikoima vetää vertoja isoimmillekin kaupungeille. Yritä nyt siinä sitten nuorille puhua, kun kaikkeen vastataan ”joo mä tiedän”. Silloin työntekijät eivät välttämättä edes tiedä käsittelevänsä vaarallisia kemikaaleja, joissa voi olla esimerkiksi ihon läpäiseviä myrkkyjä, Auno sanoo. ravintolat haastoi kilpailuun orimattilan Kuivannolta kotoisin oleva myyntiedustaja Asko Mäntymäki. – Jos Torppi halutaan pitää uusia asukkaita ajatellen keihäänkärkenä, tämä on huonoa mainosta Pukkilalle. – olut on nautintoaine. Vanhempia närästää kiire, jonka myötä lapsista tehdään ”vähän kuin pakolaisia omalla kylällä”. Viestissä uhataan, että lähettäjän ilmoittamalle bitcoin-tilille on maksettava rahaa, jotta materiaalia ei levitettäisi. – ihmiset osaavat kivasti hoitaa itseään ja toivoisin, että jos on jotakin toiveita tuotteista, niistä kerrottaisiin, Tuhkanen kannustaa. – Tulos on huolestuttava. Tehtaan ravintoloitsija Kari Välimäki toteaa, että ravintola haluaa viedä oluttietoisuutta eteen päin. Tehdas myi seitsemän viikon kilpailujakson aikana eniten tšekkimerkin pulloja. Salmela esimerkiksi sanoo kävelymatkan päässä kodista olevan kyläkoulun olleen ratkaiseva asia, kun perhe muutti Pukkilaan. Vaarallisia kemikaaleja voivat olla esimerkiksi liuottimet, öljyt, jarrunesteet, jäteöljyt, polttoaineet ja ammattikäyttöön tarkoitetut vahvat pesuaineet. Yhdysluokissa oppiaineita esimerkiksi luetaan eri tahtiin kuin erillisluokissa. Vanhempainyhdistyksen päättäjille toimittamassa vastineessa perätäänkin lopettamispäätöksen siirtämistä siksi, kunnes uusi elinvoimapäällikkö on aloittanut työnsä. Ikään kuin olisit koko ajan puoli askelta perässä. Petra Haarasen (eturivi vas.), Sari Määttäsen, Satu-Kirsi Salmelan, Lasse Haarasen (takarivi vas.) ja Antti Määttäsen perheistä Torpin koulua käy nyt yhteensä viisi lasta ja vuosien mittaan omakohtaista kokemusta on kertynyt kymmenestä nuoresta kyläkoulussa. Hän ei kuitenkaan viihtynyt, kun taas Torppi osoittautui turvalliseksi ja rauhalliseksi opiskeluympäristöksi, jossa koko porukka ryhmäytyy luokka-asteeseen katsomatta. Torppi ihmettelee, mistä päättäjille tuli hirmu hoppu kyläkoulun kanssa Caresta tuli Aito – valikoima täydentyy Terveyskauppa Care sai lokakuun alussa uuden nimen: Aito – Hyvänolon kauppa. Hän kertoo hankkivansa hyllyyn tuotteita myös asiakkaiden toiveesta, mikäli itse näkee tuotteen hyväksi. Myös d-vitamiinit ja kalaöljy lukeutuvat suosituimpien tuotteiden joukkoon. Myynnissä olevat tuotteet ovat Tuhkasen mukaan suurelta osin kotimaisia. Vastineessa nostetaan esille muun muassa Aronmäen tonttikaupan vauhdittaminen koulun yhteydessä järjestettävällä päivähoidolla sekä koulukäyntimahdollisuuden tarjoaminen myös muiden kylien oppilaille ilmaisen koulukuljetuksen myötä. ORIMATTILAN SANOMAT KUVA: JUho KiUrU KUVA: AnnA hAKAmA Orimattilan S-marketin kanssa saman katon alla toiminut Care on nykyään Aito. He tarkistavat puhelimistaan aamun asiat jo siinä vaiheessa, kun sinä vasta käyt yöpuulle. Lakkautuspäätöksen pelätään olevan kuolinisku myös Aronmäki-hankkeelle: kunnallistekniikkaan jo käytetyt rahat päätyvät kankkulan kaivoon. Määttäsillä on kokemusta Kirkonkylän koulusta, jonne lapsi meni pienryhmän takia. Myös syntymäpäivät vietetään usein ilman makeisia ja muita sokeriherkkuja. ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina lokakuun 23. – Meillä käy säännöllisesti asiakkaita Lahdesta, Helsingistä ja Vaasasta asti oluita maistelemassa. Sähköposteissa on väitetty, että lähettäjällä on hallussaan arkaluontoista videotai kuvamateriaalia, jota tietokoneen kamera on tallentanut aikuisviihdesivulla vierailun aikana. Viraston mukaan monella työpaikalla kemikaaliriskejä ei hallita järjestelmällisesti vaan pikemminkin mutu-tuntumalla. Tuhkanen kertoo, että eniten asiakkaat kysyvät tuotteita vatsa-suolisto-oireisiin tai vastustuskyvyn kohentamiseen. päivänä 6 – N:o 85 – 2018 Makeiset ja paljon sokeria sisältävät välipalat eivät ole enää tervetulleita useimpiin suomalaisiin päiväkoteihin, kertovat viranomaiset ja päiväkotien johtajat STT:lle. Sanomalehti on fiksu juttu – myös kännykässä. Sokeri on lähes karkotettu päiväkodeista Poliisille on alkusyksystä tehty jo yli 200 ilmoitusta sähköpostikiristyksistä. Käytössä oli muun muassa suojahanskoja, jotka eivät lainkaan suojaa kemikaaleilta. orimattilalaisille maistui Kozel-olut orimattilalainen Ravintola Tehdas voitti Velkopopovický Kozel -pullo-oluiden myyntikilpailun. Fytonomi Pia Tuhkanen kertoo, että liikkeen toiminta jatkuu entiseen tapaan, mutta tuotevalikoima sai täydennyksiä nimenvaihdoksen myötä.. Tämä johti siihen, että monessa työpaikassa kemikaaleja käsiteltiin väärien suojaimien kanssa. Kolmipäiväisen lakon on määrä päättyä perjantaina 26. Ei sitä välttämättä tarvitse vetää täyttä satsia, Välimäki sanoo. Tuhkasen mukaan osuuskunnan avulla pystytään muun muassa toimittamaan lehteä sekä voidaan tarjota parempia tarjouksia. päivänä vuorokauden vaihtuessa. Päällekkäisyyksiä tai hinta-laatusuhteeltaan heikkoja tuotteita hän pyrkii välttämään. Voittotulos oli lähes 200 pulloa. Muun muassa Päijät-Hämeen kunnissa ja Helsingissä sokeria on pyritty vähentämään lasten ruokavaliosta jo useiden vuosien ajan. Tehovalvonnassa tehtiin tarkastuksia yhteensä 108 kunnassa. Paljastamme nyt tämän sukupolvien kuilua repivän salaisuuden: nuoret lukevat uutisensa kännykällä. – Monella työpaikalla ei osata hyödyntää käyttöturvallisuustiedotteita. oluisiin erikoistunut olutravintola Birger ylsi kakkoseksi. Avin mukaan kahdella kolmesta työpaikasta ei ollut asianmukaista kemikaaliriskin arviota ja kolmasosalla se puuttui kokonaan. Näyttää siltä, että kemikaaliturvallisuus on huomattavasti heikommalla tolalla kuin esimerkiksi koneturvallisuus ja tapaturmien torjunta, sanoo ylitarkastaja Satu Auno Etelä-Suomen aluehallintovirastosta tiedotteessa. Esimerkiksi ohjeiden mukaisen hengityksensuojaimen sijaan on käytetty vain suojalaseja. Mikael Pihlava (vas.) ja Lauri Hakama Ravintola Tehtaasta sekä myyntiedustaja Asko Mäntymäki pitävät huolta, että Kozelolutta riittää vielä kilpailun jälkeenkin. orimattilan Aito – Hyvänolon kaupan yrittäjä, fytonomi Pia Tuhkanen kertoo, että nimenvaihdoksen myötä myös tuotevalikoimaan on tullut täydennyksiä, vaikka muuten liike pyöriikin entiseen tapaan – asiakasleimoja myöten. Kemikaaleja käsitellään pienillä työpaikoilla huolestuttavan huonosti VirPi KALLio Pukkila Lakkautusuhan alla olevan Torpin kyläkoulun vanhempainyhdistys vetoaa Pukkilan kuntapäättäjiin, että nämä miettisivät vielä kerran opinahjon lopetuspäätöstä tai ainakin lykkäisivät lasten edun nimissä alasajon vuodenvaihteesta kevätlukukauden loppuun. itse uskon suomalaiseen työhön ja kotimaisiin ravintolisiin, Tuhkanen sanoo. Kyläkoulu ei ole uhka vaan mahdollisuus – Miksi Torpin koulun olemassaolo nähdään uhkana eikä mahdollisuutena, kyselevät vanhemmat. – Pukkila kehuu strategiaansa, mutta tähän asti kehittäminen on ollut säntäilyä sinne tänne, kritisoivat torppilaiset
Kaupungin liikuntatoimi kutsui latujen ja jääkenttien tekemisestä innostuneita neuvotteluun, ja joka kylältä tuli edustus paikalle, kertoo Orimattilan kaupungin liikuntapaikkamestari Ville Erola. Ehkä kirkkaimpana saavutuksena P14-pojat voittivat oman kolmosen lohkonsa syksyllä. Tilanne on aiemmin ollut vähän sekava, Erola sanoi viime perjantaina. Otakantaa.fi-osoitteessa järjestetyssä avoimessa verkkokyselyssä vastaajien kannat menivät lähes tasan: 52 prosenttia oli talviajan kannalla ja 48 prosenttia kesäajan kannalla. Tikusta asiaa -lyhytelokuva esittelee viiden ihmisen osaamista. Aino Ulmasta elokuva tituleeraa superkierrättäjäksi ja esitteleekin ulmasen kotona nähtäviä monenlaisia tapoja kierrättää. Pysyvä talviaika hiukan kesäaikaa suositumpi JuHO Kiuru Orimattila Orimattilan kylien latujen ja jääkenttien hoitajia näyttäisi olevan kylliksi ensi talvelle. Erola arvelee, että kaupunki osallistuu luultavasti myös Mallusjärven jään liikuntareittien tekoon. Naiset: kauden joukkuepelaaja: Juulia Lammensalo; kauden kehittynein: Outi Helenius; kauden taistelija: Hanna Mäkelä; kauden pelaaja: Karoliina Moilanen. – Kylien koulujen kentät ja ladut ovat tässä tärkein asia. Tämä kertoo kaiken oleellisen Petojen uskottavuudesta ja profiilista. Kaupungilla on kaksi moottorikelkkaa latujen tekoon. P04–05: kauden kehittynein: Ville Häme; kauden tsemppari: Lina Gustavsson; kauden pelaaja: roni Mustonen. P08, musta: kauden kehittynein: Onni Honkanen; kauden tsemppari: Sampo Vartiainen; kauden pelaaja: Valtteri Karjalainen; kovin harjoittelija: Valtteri Karjalainen (joukkueen oma kiertopalkinto). Artjärvi on Ice -tapahtuma liikutti kansaa viime talvena Vuorenmäen kyläkentällä. – Saimme opetusministeriöltä merkittävän seuratuen työntekijän palkkaamiseen. Orimattilan kyläkenttien ja -latujen tekijöitä löytyi riittävästi KUVA: OUti SiRViÖ MiSKA MiETTiNEN Orimattila Päättynyt jalkapallokausi oli menestyksekäs Orimattilan Pedoille. – Tämä oli tilaustyö, johon hain komboa, joka esittelisi hyvin erilaista osaamista. Sijoituksilla ei ole väliä. Ministeriön mukaan kaikille avoimesta verkkokyselystä on jätetty huomioimatta havaitut robottivastaukset. Kauno Kuusela kertoilee teemalla keräilyä, korjailua, kultaa ja puukkojen valmistamisesta tunnettu Raimo Virtala liikkuu puukonteko-osaamisen äärellä. Jos esimerkiksi kentällä on kaukalo, palkkio on isompi. – Aikuisjoukkueiden lähtökohdat ovat erilaiset. Kesäajan kannalla oli 39 prosenttia. Taustat Pedoilla ovat kunnossa. Tikusta asiaa -lyhytelokuva tallentaa tavallisten ihmisten osaamista ja tarinoita. Vaikka itse pelit ovatkin jo ohi, riitti Petojen junnuilla päätösgaalassa jännitettävää. Hankkeeseen anottiin 5 000 euroa, ja sille myönnettiin 4 000 euroa. Kantar TNS:n toteuttamassa kyselyssä vastauksia oli vajaat 1 100, ja virhemarginaali on noin 3 prosenttiyksikköä suuntaansa. Kuolleille keskosvauvoille vanhoista hääpuvuista hautauspukuja valmistavan Susanna Suikelin osuus on hyvin koskettava. Koulujen ympäristöt etusijalla Suunnitelmissa on myös, että kaupungin oman väen turvin voitaisiin tilapäisesti paikata kylien liikuntapaikkojen hoitoa vaikka sairaustapauksissa. P06–07: kauden kehittynein: roope Kaikko; kauden tsemppari: Akseli Kärkkäinen; kauden pelaaja: Ville Kakko. Mukana elokuvassa oli myös Pukkilan kirkonkylän koulun lapsia. Elokuvaa kuvattiin Jaana Puhakan mukaan toukoja syyskuun välisenä aikana. Talviaikaa kannatettiin noin 238 000 vastauksessa ja kesäaikaa noin 216 000 vastauksessa, ministeriö kertoo. Palkkioiden tarkkaa määrää ei ole vielä päätetty. Lyhytelokuvassa satutätinä esitelty Kirsti Nieminen sekä kertoo työstään vankilassa että esittelee ideoimaansa Pukkilassa viime kesänä nähtyä Toisen kengissä -näyttelyä. 18-minuuttisen elokuvan toteutuksesta on vastannut dokumenttielokuvaohjaaja Jaana Puhakka. Kirjastovirkailija Jaana Selin Pukkilan kirjastosta kertoo, että ensi-iltatilaisuudet keräsivät sekä Myrskylässä että Pukkilassa isot katsojajoukot kirjastoihin. Lahti on huolissaan Orimattilan taidemuseon konservointirahoista Pysyvään talviaikaan siirtyminen saa hiukan suuremman kannatuksen kuin pysyvään kesäaikaan siirtyminen, kertoo liikenneja viestintäministeriö. Mallusjärven retkiluistelureitit ja ladutkin olivat viime talvena suosittuja. – Toni on tehnyt ison työn siinä, että olemme saaneet juniorijoukkueille valmentajia. Kylien latuja ja kenttiä voi ylläpitää asukas tai vaikkapa yhdistys. Elokuva esittelee viiden aikuisen osaamista ja lisäksi elokuvassa on mukana Pukkilan Kirkonkylän koulun lapsia. Tärkeintä on se, että aina yrittää parhaansa ja sitä kautta mennään eteenpäin. – Tällä kaudella on tulosten valossa tullut hyviä onnistumisia, seuran puheenjohtaja Petri Marjamäki iloitsi viime torstaina Jymylinnassa järjestetyssä kauden päätösgaalassa. Kylälatujen reittejä ei vielä ole tarkemmin pohdittu. Palaverin tarkoitus oli kartoittaa liikuntapaikkojen ylläpitäjiä ja vastuuhenkilöitä. P08, vihreä: kauden kehittynein: Aaku raja; kauden tsemppari: Eliel Halme; kauden pelaaja: Onni Savolainen. Joukkue nousee kolmoseen, mikäli se ottaa sarjapaikan vastaan. P08, oranssi: kauden kehittynein: Eelis Kuronen; kauden tsemppari: Arttu Kokko; kauden pelaaja: Hannes Korhonen. Joka kylästä oli joku. Latujen teosta maksetaan moottorikelkan ajotuntien mukaan palkkiota. Tarkoitus on piirtää latureitit karttoihin, jotka ovat kaiken kansan nähtävillä ja käytössä. Kylien latuhenkilöillä on valtaosin omat moottorikelkat. Jääkenttien hoidosta maksetaan yhdenvertaisesti ja toisaalta työmäärän mukaan. Päätösgaalassa palkitut P11–12: kauden kehittynein: Tuomas Niemi; kauden tsemppari: Siiri Ovaska; kauden pelaaja: Eemeli Petäjä. Miehet: kauden tulokas: Aaro Sundvik; kauden aktiivisin: Juho Lehtinen; kauden joukkuepelaaja: Aleksi Viitanen; kauden hyökkääjä: Antti Perttunen. P10: kauden kehittynein: iivari räty, riku Korhonen; kauden tsemppari: Justus Tuhkanen, Aaro Hartman; kauden pelaaja: Jasper Matikainen. Varmaan ensi viikon aikana saamme talven kuviot tältä osin aika selväksi. Meillä oli alusta asti tarkoituksena se, että lähdemme parantamaan viime kauden suoritusta, jalkapallojaoston puheenjohtaja ja naisten joukkueenjohtaja Hanna Peltonen kertoi. ANNA HAKAMA Myrskylä, Pukkila Myrskylän ja Pukkilan taitajat, mutta samalla ihan tavalliset kuntalaiset, ovat päässeet kertomaan tarinoitaan ja näyttämään osaamistaan toissa viikolla ensi-iltansa saaneessa Tikusta asiaa -hankkeeseen kuuluvassa lyhytelokuvassa. Kesäja talviajasta kysyttiin kansalaisilta niin kyselytutkimuksessa kuin avoimessa verkkokyselyssä. – Kesän kohokohta oli myös, että saimme järjestettyä Säästöpankkiliigan sekä futiskoulun. – Positiivista, että löytyi väkeä. Henkilöt löytyivät pitkälti ihmisten suositusten perusteella ja kuvaukset on toteutettu pääosin ihmisten omissa kodeissa, pihapiireissä tai työhuoneilla. Asia nousi esille Lahden museoiden sekä Päijät-Hämeen maakuntaja aluetaidemuseon Orimattilan taidemuseolle lähettämässä 40-vuotisjuhlaonnitteluissa. päivänä 2018 – N:o 85 – 7 Keskiviikkona koolla ollut Orimattilan sivistysja hyvinvointivaliokunta esittää, että kaupungin talousarvioon varataan vuosittain määräraha taideteosten konservointiin. Ensi-iltayleisö haltioissaan Tikusta asiaa – kirjastosta kunnan innovaatiopääkonttori -hanke on Aluehallintoviraston rahoittama ja se on pitänyt Myrskylässä ja Pukkilassa lyhytelokuvan lisäksi sisällään myös vitriininäyttelyitä. ilahdun ihmisten kohtaamisesta ja se, sekä yhteisötaide ovat minulle sydämen asioita. Muut kylien liikuntapaikat tulevat tämän perässä, Ville Erola sanoo. Arvot kohdallaan Pelillisten saavutusten ohella pitää huomioida se, että kaikkien joukkueiden taso tuntui nousevan syyskaudella. Jaakko Simolasta vuoden pelaaja Orimattilassa onnistunut jalkapallokesä – myös tulevaisuus näyttää valoisalta P08-poikien Valtteri Karjalainen rohmusi pyttyjä jalkapallokauden päätösgaalassa. Museot kiinnittävät onnitteluviestissä huomiota Orimattilan taidemuseon kokoelmien ylläpitoon ja ehdottavat, että Orimattilan kaupunki varaisi kokoelmien hoitoon ja konservointiin vuosittaisen määrärahan. P09: kauden kehittynein: Markus Katajarinne; kauden tsemppari: Oliver Koskela; kauden pelaaja: Oskari Kanerva. – Junnuissa lähdetään totta kai siitä, että yritetään kehittää heitä. Joka vuosi on ollut tärkeää saada luotua uusi joukkue, Marjamäki mietti. Kyllä sillä merkittävä vaikutus on, Marjamäki painotti. uudenmaan piirin vitosessa vain yhden pelin hävinnyt miesten joukkue nousi neloseen näytöstyyliin, naiset puolestaan sijoittuivat nelosen nousulohkossa kolmanneksi. Kyseessä on yhteisötaidemuotoinen lyhytelokuva oman elämänsä sankareista, osaamisesta ja sen jakamisesta. Viime torstaina pidetyssä kokouksessa ei vielä tehty päätöksiä kylien latujen ja kenttien hoidosta. Toni Sundholmilla ja kumppaneilla riitti aihetta hymyyn menestyksekkään jalkapallokesän päätteeksi. Tuen lisäksi valoisaa tulevaisuutta povaavat myös lajia aloittelevien nuorempien junioreiden erinomaiset saumat päästä käsiksi lajiin. ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina lokakuun 23. P03: kauden kehittynein: Nuutti Nikula; kauden tsemppari: Zhuo Cao; kauden pelaaja: Niko Myllylä. Myös junnujoukkueet voittivat kesän aikana useita kotija reissupelejä. Hankkeen yhtenä tavoitteena on yhteisöllisyyden lisääminen. Syyskuun loppupuolella tehdyssä kyselytutkimuksessa noin 47 prosenttia kannatti pysyvää talviaikaa, ministeriö kertoo. Valoisa tulevaisuus Tulevaisuudessakin on odotettavissa tuloksellisesti ja pelillisesti onnistuneita kesiä. Elokuva on väline, jolla pystyy hyvin tuomaan ihmisen persoonallisuutta ja jotain hyvin intiimiäkin esille, Puhakka luonnehtii. Tikusta asiaa -nimeä kantava elokuva on katsottavissa videopalvelu Youtubesta. Saimme valmennukseen palkattua Toni Sundholmin. Ne ovat meidän kulmakiviä ja elinehtoja, joilla saamme uusia pelaajia mukaan. – Pukkilassa elokuvaa katsomassa oli noin 25 henkilöä ja ihmiset olivat tosi haltioissaan elokuvasta, Selin sanoo. Aikuisten ja junnujen vertailu on siinä mielessä hankalaa, että joukkueiden tekemisessä ovat hieman erilaiset arvot. Kiertopalkinnot: taistelijan malja: Elmeri Nieminen; vuoden maalivahti Veeti Luojukoski; vuoden tyttöpelaaja: Janika Salovaara; vuoden junioripelaaja: Juho Vartiainen; vuoden valmentaja: Tero Hatamaa; vuoden joukkue: miesten edustusjoukkue; vuoden naisjalkapalloilija: iida Laitinen; vuoden pelaaja: Jaakko Simola
050 360 7909 Ringa Niemi Facebook/Messenger: BeautyStudioR&K BeautyStudio R&K Erkontie 6, Orimattila • Avoinna sopimuksen mukaan Tervetu loa! • Jalkahoito 38€ • Kasvohoito 45€ • YUMI Lashes -ripsien kestotaivutus uutuustarjouksena 45€ • Microblading SwissColor kulmien kestopigmentointi 160€ • Ja paljon muita hemmotteluhoitoja, soita ja kysy lisää! • Edut voimassa myös tarjousaikana ostettuihin lahjakortteihin Huipputarjoukset 23.10.-28.10.2018 KIMMON KENKÄ TORSTAINA ARTJÄRVEN TORILLA 9-17 LAAJA Rieker-, Pomar-, Kuoma-..mallisto TALVIKENKIÄ NASTAja KITKAPOHJALLA Kenkiä myös ONGELMAJALOILLE. div., lohko 11 , pelatut ottelut: 20.11.: iHs ii – HiFk Vi 1–5, LapPa – BOF 12–5, RsJ –HiFk Vi 3–8, sBs nautaeläin – LapPa 2–5, BOG – RsJ 2–7, asku – Puumat 7–1, iBk stadibandy ii – sBs nautaeläin 2–4, Lks – askU 7–12, Puumat – iBk salibandy ii 3–2, Lks – iHs ii 9–5. Vahva tasonnosto joukkueelta toiseen turnaukseen ja ensimmäisen turnauksen ongelmat lähes selätettiin, maalivahti tomi Laaksonen mietti. VINK OY – 28 v. Lohko on huiman tasainen, sillä viimeisenä yhä pisteittä oleva tt stars on vain neljän pisteen päässä. AUTOKORJAAMO Pekka Lankinen – Yleiskorjaukset – Jarruremontit – Katsastuspalvelu – Pakokaasutestaukset Kauniaistentie 3, Orimattila Puh. laatoitukset Rakennustyö Weckman LOKAKAIVOJEN TYHJENNYS TALOUSVESIKAIVOJEN PUHDISTUKSET JA HUOLLOT PALVELEMME VRK 24h PALVELEMME VRK 24h Tilausnumerot: 019-643 408 03-875 7280 Tilausnumero: 09-8553 0466 HA KK ATU RV A PATENTOITU TUPLANASTAPITO 16300 Orimattila, puh. ORIMATTILAN SANOMAT Ota yhteys Orimattilan Sanomiin puh. siinä mielessä tasapeli oli oikeutettu tulos vuoristoratamisen kamppailun päätteeksi. div., lohko 6, pelatut ottelut: 20.10.: Chiefs – sCW 5–4, Pitskun sportti – Jäsen 1–13, HePa – sCW 6–4, Uglyducks – Pitskun sportti 8–1, Jäsen – HePa 5–5, sC Cafe – aC 68 6–5, Greasers – Uglyducks 5–2, Bad Company – sC Cafe 7–5, aC 68 – Greasers 3–5, Bad Company – Chiefs 6–4. BB-88 johti toisella tauolla 4–2. 25€ (ovh. – ensimmäisen turnauksen jälkeen keskityimme pelillisiin ongelmiin sekä treenaamiseen. BB-88:n kuisma seppälä vastasi voittomaalista digitaalien näyttäessä aikaa 43.13. kovia kokenut joukkue taisteli vielä hienosti tasoittaen pelin 4–4tilanteeseen, Pietilä kehui vuoristoratamaisessa koitoksessa taistelutta joukkuettaan. 040-531 1729, 16200 Artjärvi Puh. KUMIJA LASIHUOLTO Asennukset ja tasapainoitukset nopeasti ja ammattitaidolla. toisen kamppailun ratkaisu syntyi ikävästi vain pari minuuttia ennen loppua. uudisrakentaminen . silloin vastaan tulevat sarjataulukossa pykälän alempana oleva sB Heinola sekä neljäntenä keikkuva lahtelainen sC Unpro. t18-63: 1) erika Vauhkonen Chikara, H:ki, 2) emilia Heinonen Orimattilan Js, 3) Pia Pöysti Yama-arashi, Varkaus. 03-777 7543, 0400 842 266 KUMIja LASIHUOLTO – auton renkaat – tuulilasit – rengastyöt – koristelasit – rakennuslasit – peilit ORIMATTILA puh. kapteeni Leevi Latikka johti joukkueen puolustusta esimerkillisesti, esa Pietilä kiitteli. – sami Parvela torjui maalissa hienosti, muun muassa kaksi rangaistuslaukausta. Yhden pinnan miehiä olivat maalin tehneet Jani Rajala ja Joonas Laine sekä syöttöpisteet napanneet kalle Ratilainen ja Jaakko simola. Jymypalikoilta pisteitä Vierumäellä nakuttivat tehot 3+2 iskenyt Henri tiukkanen, saldon 2+2 summannut santeri Jauho, kristian Romppanen tehoin 2+1 ja maalin sekä syötön saalistanut Jere Pietilä. 0400-840 555. 03-777 7444 www.sahkoasennusoy.fi SÄHKÖLIIKKEITÄ SIIVOUSPALVELUA PYYDÄ TARJOUS • Keittiökaapistot • Makuuhuonekomerot • Eteisryhmät • Irto-ovet • Työpöytätasot • Paljon ovivaihtoehtoja PUUJA KALUSTETUOTE Veljekset Ovaska Hirsitie 5, Orimattila p. 040-513 8073 tai 0400-616 234 LVI-PutkiKaMa Oy KARI KORKKULA Puh. Kaakkois-Suomi, miehet, 3. Voitto tuli nöyrän puolustamisen sekä sovitun taktiikan kärsivällisen noudattamisen seurauksena. Vaikka joukkueella on nyt neljästä pelistä kasassa kaksi voittoa ja kaksi tappiota, on matkaa sarjakärkeen vaivaiset kaksi pinnaa. t13-40: 1) anastasia Gladkikh Vyborg Favorit, 2) sofja nika Postusenko Budolinn, 3) Lumia Wallén Mikkelin Judo, 4) Hanne Lepistö Orimattilan Js. NAHKASAAPPAITA (myös puolella varrella), NOKIAN KUMISAAPPAITA. avausturnauksessa kummatkin pelinsä hävinnyt HePa tasasi tuusulassa pisteet Jäsenen kanssa 5–5-tuloksella. kumpikin joukkue pääsi nauttimaan ottelussa johtoasemasta sekä taistelemaan tappiotilanteessa. se iski kamppailun ainoan maalinsa vasta noin seitsemän minuuttia ennen loppua. Jymypalikat ei pystynyt enää nousemaan reilun puolentoista minuutin aikana rinnalle, vaikka se sitä asiaan kuuluvasti uhkarohkeasti yrittikin. ensimmäisen reilun viiden peliminuutin aikana jo kahden maalin karkumatkalle karanneen orimattilalaisjoukkueen ote herpaantui harmillisesti, minkä seurauksena sysmäläiset pääsivät rinnalle ja ohi. Myös Mika Leikkola (1+0), kalle koskimaa (1+0), aki Ristola (1+0), Mikko Parviainen (0+1) ja Reijo Puranen (0+1) merkkauttivat tehoja. Tervetuloa! Hallitus LÄMPIMÄT KIITOKSET merkkipäiväni muistamisesta 16.10.2018! Marja-Liisa Ollila Kiitoksia Ja olet viikottain esillä. – Loukkaantumiset verottivat entisestään kapeaa rosteria. Jälkimmäisessä kamppailussa BOF jäi jalkoihin selvästi 12–5. LapPa ärhäkkänä Lauantaina Helsingissä vitosen kauttansa jatkanut Lapinjärven Pallo nousi kahdella tyylikkäällä voitolla lohkossaan jo kakkoseksi seitsemällä pinnalla. 777 3308, gsm 050 585 3468 www.velj-ovaska.fi RAKENTAMINEN Kirjanpidot, palkanlaskenta, tilintarkastukset (HT), veroym. Digilehden avulla pysyt elämänmenossa mukana myös matkoilla ja mökillä. kymmenen joukkueen lohkossa kuudetta sijaa miehittävän Jymypalikoiden kausi jatkuu 10. Orimattilan kahdeksan kilpailijaa saivat kolme kultaista, kolme hopeista ja kaksi pronssista mitalia. 777 1670 Marraskuussa avoinna myös lauantaisin 9–13. Valmentaja Akseli Haltun vierellä judokat Enna Nieminen, Emilia Heinonen, Laura Hanhela, Hanne Lepistö, Vilja Malminen ja Jasna Hakala. div., lohko 9, pelatut ottelut: 21.10.: PonoVo akatemia – top team 4–10, tt stars – Obelix 4–9, Obelix – PonoVo akatemia 10–4, top team – tt stars 7–3. Sarjataulukko: O V t H tM PM Me P Obelix 4 3 1 32 19 13 6 PonoVo ii 4 3 1 29 18 11 6 top team 4 3 1 26 19 7 6 sC Unpro 4 2 1 1 17 19 –2 5 BB-88 4 2 1 1 23 21 2 5 Jymypalikat 4 2 2 20 17 3 4 sB Heinola akatemia 4 1 1 2 14 15 –1 3 La Lightning 4 1 1 2 18 29 –11 3 PonoVo akatemia 4 1 3 18 28 –10 2 tt stars 4 4 17 29 –12 digilehden 12 euron lisämaksulla/vuosi. t15+63: 1) Laura Hanhela Orimattilan Js, 2) eve Pöysti Yama-arashi, Varkaus, 3) nessa Harjunen Pikadon, Pieksämäki. 03-876 678, jotta saat tunnukset. KUVA: OrimAttilAn JUdOseUrA pelissään mikkeliläisen La Lightningin selvin numeroin 6–1. kauden neljästä kamppailustaan kolme voittanut joukkue kaatoi sBs nautaeläimen lukemin 5–2. ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina lokakuun 23. klo 9–16, esko.rantanen@pp.inet.fi, puh. Sarjataulukko: O V t H tM PM Me P Bad Company 4 3 1 20 15 5 7 Greasers 4 3 1 17 13 4 6 Uglyducks 4 2 1 1 23 12 11 5 Chiefs 4 2 2 16 20 –4 4 sC Cafe 4 2 2 30 26 –6 4 sCW 4 2 2 16 14 2 4 Jäsen 4 1 1 2 27 18 9 3 HePa 4 1 1 2 20 22 –2 3 aC 68 4 1 3 17 16 1 2 Pitskun sportti 4 1 3 11 31 –20 2 Etelä-Suomi, miehet, 5. Päivän parhaimmasta suorituksesta vastasi Laura Hanhela, joka pöllyytti niin tyttöjen kuin poikienkin sarjassa vastustajia. Vahvassa iskussa oli myös etelä suomen alueella vitosta pelaava LapPa, joka ponnahti lohkonsa kärkikahinoihin kahdella komealla voitolla. – Arkistokuva siipirikkoinen Jymypalikat otti hienon voiton ja koki niukan tappion Miska Miettinen Orimattila / Lapinjärvi etelä-suomen nelosdivisioonassa pelaava HePa otti lauantaina salibandykautensa ensimmäiset pisteet voitolla ja tasapelillä tappiollisen avausturnauksen jälkeen. Erkontie 20, Orimattila puh. t15-44: 1) emma kokkonen Mikkelin Judo, 2) elsi kurkela Lappeenrannan kamiza, 3) tianna Hakala Orimattilan Js. (Myös teddyja huopavuorella) Kumisaappaita alk. – sysmä viimeisteli loppunumerot 4–6 tyhjään maaliin, kun yritimme tasoitusta kuudella viittä vastaan, Pietilä valaisi. Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsen TILITOIMISTOJA LVI-LIIKKEITÄ Orimattilan Putkityö Oy Tokkolantie 8, Orimattila Myymälä ma-pe klo 8.00-16.00 Tilaa putkimies heti netistä: www.orimattilanputkityo.fi tai puhelimella puh. t15-57: 1) enna nieminen Orimattilan Js, 2) Jenna sallinen kuopion Js. t18-52: 1) Vanshika sharma Chikara, H:ki, 2) Vilja Malminen Orimattilan Js. kilpailuun osallistui 128 kilpailijaa 24 seurasta. Etelä-Suomi, miehet, 4. avausturnauksessa kummatkin pelinsä voittanut sCW otti lukua orimattilalaisilta lukemin 6–4. 49€) Myös verkkokaupasta www.heistore.. Mikkeliläiset eivät ainakaan tulostaulua tuijottamalla päässeet horjuttamaan Jymypalikoita missään vaiheessa. remontit . Orimattilan Judoseura kolmas Mikkeli shiaissa LIIKEJA AMMATTIOSOITTEITA ASIANAJOTOIMISTO varatuomari ESKO RANTANEN Erkontie 10, ark. marraskuuta sysmässä. konsultoinnit, yritysten perustaminen ja yhtiömuodon muutokset. Hanhelan kaikki kuusi ottelua päättyivät näyttävään ipponiin alle 30 sekunnissa. Muutamia minuutteja ennen loppua taulussa olivat jo lukemat 6–1, mutta aivan viimeisillä minuuteilla HePan ote hieman kirposi. 777 1670 ASIANAJOTOIMISTOJA AUTOJA KULJETUSALA SÄHKÖASENNUS OY OLIN & TUOMISET Kärrytie 4, Orimattila, p. marraskuuta Helsingissä. toisessa ottelussaan Jymypalikat joutui toteamaan sysmän BB-88:n paremmakseen numeroin 6–4. HePan tehokkaimmat pelaajat tuusulassa olivat kapteeni ilpo Rönkkö (1+6) sekä tuomas Mattila (4+2), Janne Viiru (2+0) ja Janne Hiljanen (1+1). 20.10.: PonoVo ii – sB Heinola akatemia 4–2, BB-88 –Jymypalikat 6–4, La Lightning – PonoVo ii 2–10, sC Unpro – BB-88 1–0, Jymypalikat – La Lightning 6–1, sB Heinola akatemia – sC Unpro 4–4. 040 757 3906 Krista Salonen p. 03-884 830, fax 03-884 8310 www.tiliekspertti.com TILIEKSPERTTI M. Orimattilan Karjalaiset ry:n SYYSKOKOUS 30.10.2018 klo 18.00 Järjestötuvalla, Rantatie 2, 16300 Orimattila. Flunssa-aallon takia vain kymmenellä kenttäpelaajalla ja kahdella maalivahdilla matkassa ollut joukkue kellisti ensimmäisessä Santeri Jauho oli Jymypalikoiden tehokkaimpia pelaajia Vierumäellä. Meillä myös kausisäilytys. Sarjataulukko: O V t H tM PM Me P askU 4 4 39 20 19 8 LapPa 4 3 1 35 13 22 7 HiFk Vi 4 3 1 22 12 10 7 sBs nautaeläin 4 2 2 17 21 –4 4 Lks 4 2 2 23 24 –1 4 iHs ii 4 1 1 2 15 21 –6 3 Puumat 4 1 1 2 11 17 –6 3 iBk salibandy ii 4 1 3 15 18 –3 2 RsJ 4 1 3 15 29 –14 2 BOF 4 4 18 35 –17 HePa ja LapPa kartuttivat pistetilejään Työsuorituksia Myytävänä Kokouksia Orimattilan Judoseuran juniorikilpailijat kävivät viikonloppuna Mikkeli shiaissa hakemassa mitaleita. tasonnosto näkyi myös päivän toisessa pelissä. sitkeä joukkue kuitenkin punnersi väkisin tasoihin. – Puolustus alkaa pikkuhiljaa löytämään viimekautisen vireensä ja pienellä maltilla saadaan täysi pistepotti turnauksissa, veskari kiitteli. päivänä 8 – N:o 85 – 2018 Sekalaisia Miska Miettinen Orimattila kaakkois-suomen piirin kolmosdivisioonan salibandykauttansa Vierumäellä jatkanut Jymypalikat venyi lauantaina syksyn toisessa turnauksessa komeaan voittoon ja niukkaan tappioon. Mikkeli shiai, tuloksia: P11-30: 1) Leevi Väistö tohmajärven Urheilijat, 2) Leevi turunen Js sakura, kuopio, 3) topi silen Orimattilan Js. Eturivissä Jimi Lepistö ja Topi Silen. Tee kaupat edulliseen ennakkohintaan! Syksyn hemmotteluun Tiedustelut ja ajanvaraus p. kummankin joukkueen kausi jatkuu 10. P13+55: 1) Laura Hanhela Orimattilan Js, 2) eemeli Partanen Mikkelin Judo, 3) niko sallinen kuopion Js. tuloksia tuijottamalla myös kauden toinen turnaus oli tasainen. t15-48: 1) emma kokkonen Mikkelin Judo, 2) tianna Hakala Orimattilan Js, 3) Minna salminen kerimäen Judonoko. Tilaamalla Orimattilan Sanomien paperilehden, saat. Vielä viimeisillä minuuteilla näytti siltä, että HePan kausi saisi sysimustan alun kolmannella peräkkäisellä tappiolla. 050 5183 763 Orimattila weckman@hotmail.fi
8.13 Alueradio 9.00 Yle Uutiset. 0.02 Yöradio – tunti 70-lukua. 6.06 Alueradio 7.00 Yle Uutiset ja sää. (12) 21.05 Simon Reeve Venäjällä 22.05 Kino: Kaksi päivää, yksi yö (12) 23.35 Yle Live: Imelda May Sudokun ratkaisu (c ) A rto In ka la w w w .a is ud ok u. 9.11 Alueradio 10.00 Yle Uutiset. 10.33 Radio Suomen Päivä 11.00 Yle Uutiset. 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Rikospaikka 23.05 C.S.I. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S) 09.35 Emmerdale (7) 10.05 Suomen surkein kuski 11.00 Kaunis elämä 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.00 Tuija tähtien kanssa 13.30 Tanssii Tähtien Kanssa 15.15 Pilanpäiten 15.25 Remonttipiiskuri 16.25 Maajussille morsian 17.25 Salatut elämät (7) 17.55 Kauniit ja rohkeat (S) 18.25 Emmerdale (12) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 23.00 Yle Uutiset. 18.02 Tunteiden tiistai. 19.02 Urheiluradio. 8.10 Urheiluradio. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 13.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 11.02 Radio Suomen Päivä 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 9.11 Alueradio 10.00 Yle Uutiset. Marko Maunuksela 1.55 Yöradio. 21.55 Radio Suomen Ilta. Onnittele Orimattilan Sanomien perhepalstalla ORIMATTILAN SANOMAT Erkontie 17, Orimattila • puh. Joko tänään. 11.33 Radio Suomen Päivä 12.00 Yle Uutiset ja sää. 7.10 Urheiluradio. 14.02 Alueradio 15.00 Yle Uutiset. 21.00 Yle Uutiset. 7.53 Alueradio 8.00 Yle Uutiset ja sää. 23.02 Yöradio. 15.02 Alueradio 16.00 Yle Uutiset ja sää. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 7.13 Alueradio 7.50 Merisää. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (7) 20.00 Suomen kaunein koti 21.00 Pitääkö olla huolissaan. 21.17 Päivä tunnissa. 21.50 Merisää. 12.13 Radio Suomen Päivä 12.45 Merisää. 21.55 Radio Suomen Ilta. 06.52 Viljami (S) 06.57 Kuminakuja 19 (S) 07.05 Tilda ja hänen ystävänsä (S) 07.18 Tiedonjyvä 07.27 Pusse (S) 07.38 Askarrellaan 07.45 Mimosa ja Lennu (S) 07.56 Vekarat! (S) 08.22 Galaxi 08.23 Urheiluhullut (S) 08.25 Peter Pan (7) 08.50 Näin Norjassa 09.00 Casualty (12) 10.00 Holby Cityn sairaala (12) 11.00 Au pairit Kanadassa 11.27 Au pairit Kanadassa 12.00 Ruokamatkailua 13.00 Vaarallista laihdutusta. 9.05 Urheiluradio. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (S) 20.00 Duudsonit tuli taloon 21.00 Ota rahat ja juokse 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Peter Nyman 23.05 C.S.I. 22.08 Kantritohtori Teppo Nättilä. 10.33 Radio Suomen Päivä 11.00 Yle Uutiset. 22.05 Urheiluradio. Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää. 3.54-4.00 Yöradio. 18.00 Yle Uutiset. 19.05 Tunteiden tiistai. 10.31 Ruokamakasiini 11.00 Strömsö 11.30 Spotlight: Alkon alasajo 12.00 YLE TEEMA 12.00 Francon jälkeen – Alcantaran perhe 13.15 Lars von Trierin vieraana 14.00 Timanttinen keikka 15.00 Viisi mestaritaloa: Melnikovin Talo 16.00 Isä Matteon tutkimuksia (7) 16.55 Tarinat taulujen takaa 17.25 YLE FEM 17.25 Tanskalainen maajussi 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Älä kokeile tätä kotona 19.00 Sportmagasinet 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 20.00 YLE TEEMA 20.00 Paris etc. 19.05 Luonto-Suomi: Lintujen talviruokinta 0203-17600 20.00 Yle Uutiset. (12) 20.32 Paris etc. 5.32 Radio Suomen Varhaisaamu 5.50 Merisää. 12.55 Radio Suomen Päivä 13.00 Yle Uutiset. 11.33 Radio Suomen Päivä 12.00 Yle Uutiset ja sää. 15.02 Alueradio 16.00 Yle Uutiset ja sää. 20.00 Idols 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7) 22.00 Konttori (S) 22.30 Elokuva: Vaarallinen tehtävä II (12) 01.00 Radio Suomipopin Helsinki-päivän konsertti 01.30 48 tuntia rikoksesta (S) 02.30 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula! 03.30 Mad Cook Show (7) 04.30 Astral-TV Sub 06.35 Muumilaakson tarinoita (S) 06.55 Chuggington (S) 07.10 Alvin ja pikkuoravat (S) 07.20 Nuori Robin Hood (S) 07.35 Muumilaakson tarinoita (S) 07.55 Leo (S) 08.05 Leo (S) 08.10 Paavo Pesusieni (7) 08.35 Winx-klubi (7) 09.00 Poikamiesboksi (7) 09.30 Poikamiesboksi (S) 10.00 Lemmen viemää (7) 11.00 Ostoskanava Tvins.com 12.00 Emmerdale (12) 12.30 Salatut elämät (S) 13.00 Amazing Race 14.00 Kuin viimeistä päivää (7) 15.00 Ihmemies MacGyver (12) 16.00 Bob’s Burgers (S) 16.30 Simpsonit (12) 17.00 Diili 18.00 UEFA Champions League huippuhetket 18.30 Love Island Suomi 19.30 Jalkapallostudio 19.50 UEFA Champions League: PSV Eindhoven – Tottenham 22.00 Love Island Suomi 23.00 Stupid Man Smart Phone 00.00 Simpsonit (12) 00.30 Simpsonit (12) 01.00 Scorpion (12) 01.55 Scorpion (12) 02.45 NCIS: New Orleans (12) 03.40 Twin Peaks (16) 04.35 RuPaul’s Drag Race Yle Teema & Fem 09.00 YLE FEM 09.00 Maa yläilmoista 09.50 Vem vet mest. R a d i o o h j e l m a t Yle Radio 1 93,2 MHz • Yle Radio Suomi 97,9 MHz Pirkko ja Pentti B.Virtanen Viivi ja Wagner T i i s t a i 23 . 03-876 678 Ystävät ja tutut Tervetuloa syntymäpäivilleni seurojentalolle la 1.1.2019 klo 18 alk. 21.02 Urheiluradio. 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu 6.00 Yle Uutiset. 16.10 Urheiluradio. 20.02 Sää. 0.00 Yle Uutiset. 20.02 Sää. 13.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 22.08 Pollari. Usko Uusi-Vuosi Hintaesimerkki: 1x50 mm 20 euroa, sis. 18.20-18.29 Kadonnutta aikaa etsimässä 6: Guermantesin tie II, jakso 17 18.30 Hartaita säveliä 18.50 Iltahartaus 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Paulon sellokilpailu 2018 II finaali 1 päivä 21.30 Musiikkia syysiltaan 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05 Kuusi kuvaa: Katariina Lillqvist 22.50 Draamanpurkajaiset: Antiikin kuoron olemus elää live-roolipelissä 23.00 Iltahartaus 23.10-6.00 Yöklassinen. 13.30 Team Bachstad 14.15 Kerrostalojen prinsessat 14.45 Kätevä emäntä (7) 15.15 Härölä (12) 15.40 Sohvaperunat 16.30 Uusi päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Painin MM: Naiset 65 kg semifinaalit 18.10 Casualty (12) 19.00 Kimmo (7) 19.20 Viki, Köpi & Henkka – tieteen armoilla 19.35 Uncle (12) 20.05 Uusi päivä (S) 20.35 Kerran viikossa (7) 21.00 Classical Trancelations in Concert 22.30 Kostopornon kohteena (12) 23.20 Instagramissa ilman kotia 23.50 Uutisikkuna MTV3 06.00 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 09.05 Mitä tänään syötäisiin. 12.10 Urheiluradio. 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu 6.00 Yle Uutiset. 21.50 Merisää. 2.02 Kantritohtori Teppo Nättilä. 8.13 Alueradio 9.00 Yle Uutiset. 1.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 17.13 Alueradio 18.00 Yle Uutiset. 10.02 Radio Suomen Päivä 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 2.54 Yöradio. Yle Radio 1 6.00 Yle Uutiset 6.05 Hartaita säveliä 6.15-6.24 Aamuhartaus 6.25 Aamusoitto 6.56 Päivän mietelause 6.59 Hyvää huomenta 7.00 Yle Uutiset ja sää 7.10 Hartaita säveliä 7.15 Aamuhartaus 7.25 Musiikkihetki 7.29 Hyvää huomenta 7.30 Ykkösaamu 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.10 Ykkösaamu 9.00 Yle Uutiset 9.05-9.58 Muistojen bulevardi 10.00 Brysselin kone 10.45-10.55 Oopperaketju: Taustatietoa yleisölle – dramaturgi Jussi Törnwall 11.00 Riston Valinta 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10 Ruokapuhetta 13.00 Klassista kahteen 14.00-14.57 Euroopan konserttilavoilla 15.00 Yle Uutiset 15.02 Kulttuuriykkönen 15.55-15.58 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Aristoteleen kantapää 17.35 Luomiskertomus: Anja Snellman kertoo kirjastaan Kaikkien toiveiden kylä 17.55 Maailmanpolitiikan arkipäivää 18.15 Äänitarina. 3.00 Yle Uutiset. 20.03 Tunteiden tiistai. 16.13 Alueradio 17.00 Yle Uutiset ja sää. 06.52 Ludovic (S) 07.05 Hertan maailma (S) 07.07 Nipa ja Pete (S) 07.15 Kerkko Kukko (S) 07.22 Kikattava Kakkiainen (S) 07.29 Fluugalaiset (S) 07.40 Noksu (S) 07.45 Riku ja Rami 07.54 Kaapo (S) 08.21 Galaxi 08.22 Aappo ja Tööt (S) 08.29 Tenavat (7) 08.37 Näin meillä (7) 08.50 Näin Norjassa 09.00 Casualty (12) 10.00 Holby Cityn sairaala (12) 11.00 Au pairit Kanadassa 11.27 Au pairit Kanadassa 12.00 Jätämme jäähyväiset: Albatrossit 12.30 Vegard Ulvang ja Luoteisväylän salaisuus 13.00 Ikuisesti nuori 13.30 Luontoretkellä: Minkinmetsästäjä 14.00 Tuntematon perillinen: Isän miljoonat 15.00 Kuntoiluriippuvainen 15.30 Villi kortti 16.30 Uusi päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.05 Casualty (12) 18.55 Käsipallon EM-karsinta: CZE – FIN 20.35 Uusi päivä (S) 21.05 Koukussa (16) 21.55 Yle Uutiset 22.00 Urheiluruutu 22.05 Härölä (12) 22.30 Catastrophe (12) 22.55 Bad Luck Love (16) 01.25 Uutisikkuna MTV3 06.00 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 09.05 Mitä tänään syötäisiin. Marko Maunuksela 1.55 Yöradio. 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.30 Yle Uutiset ja sää. alv Aineiston voi toimittaa myös sähköpostitse: ilmoitukset@ orimattilansanomat.fi mahdollinen kuva liitetiedostoksi (.jpg) Ystävät ja tutut Tervetuloa syntymäpäivilleni seurojentalolle la 1.1.2019 klo 18 alkaen Usko Uusi-Vuosi Tiistai 23.10. 12.55 Radio Suomen Päivä 13.00 Yle Uutiset. alv Hintaesimerkki: 2x40 mm 30 euroa, sis. 0.00 Yle Uutiset. 2.02 Bluesministeri Esa Kuloniemi. päivänä 2018 – N:o 85 – 9 Ke s k i v i i k ko 24 . 17.13 Radio Suomen Ilta. 7.13 Alueradio 7.50 Merisää. Cyber (12) 00.00 Ota rahat ja juokse 00.55 Suomen kaunein koti 01.50 Kaunis elämä 02.45 Ulosottomiehet 03.40 112 (7) Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Hisse Hoksausmaassa (S) 06.10 Hisse Hoksausmaassa (S) 06.25 Myyrä ja Panda (S) 06.35 Myyrä ja Panda (S) 06.50 Angry Birds Piggy Tales (S) 06.55 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S) 07.20 LEGO Ninjago (7) 07.45 Disneyn esikoulu: Leijonakaarti (S) 08.10 Madagascarin pingviinit (7) 08.35 Disney esittää: Star Wars Rebels (7) 09.00 Hauskat kotivideot 10.00 Remppa vai muutto 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Remppa vai muutto 14.55 Pikakurssi kodinostoon 15.25 Pientä pilaa 15.30 Pientä pilaa 15.40 Hauskat kotivideot 16.40 Onnenarpa 16.45 Leijonan luola USA 17.45 MasterChef Australia 18.55 Tulossa: Syke (7) 19.00 Et sä tiedä kuka mä oon. 18.02 Luonto-Suomi: Lintujen talviruokinta 0203-17600 18.50 Merisää. 2.54 Yöradio. 17.10 Urheiluradio. 7.53 Alueradio 8.00 Yle Uutiset ja sää. 9.10 Sää. 17.30 Pyöreä pöytä. 9.10 Sää. 8.10 Urheiluradio. 12.10 Urheiluradio. 18.55 Tunteiden tiistai. 0.02 Yöradio – toiveiden yö. 11.02 Radio Suomen Päivä 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 21.17 Päivä tunnissa. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 2.00 Yle Uutiset. 7.10 Urheiluradio. 21.02 Urheiluradio. 14.02 Alueradio 15.00 Yle Uutiset. 16.13 Alueradio 17.00 Yle Uutiset ja sää. 3.00 Yle Uutiset. 3.02 Maailmanpyörä – Maija Salminen. (16) 00.00 Duudsonit tuli taloon 00.55 Kaunis elämä 01.50 Americans (16) 03.00 60 päivää kiven sisässä (12) 03.55 60 päivää kiven sisässä (12) Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Hisse Hoksausmaassa (S) 06.10 Hisse Hoksausmaassa (S) 06.25 Myyrä ja Panda (S) 06.35 Myyrä ja Panda (S) 06.50 Angry Birds Piggy Tales (S) 06.55 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S) 07.20 LEGO Ninjago (7) 07.45 Ritariprinsessa Nella (S) 08.10 Madagascarin pingviinit (S) 08.35 Disney esittää: Star Wars Rebels (7) 09.00 Hauskat kotivideot 10.00 Remppa vai muutto 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Remppa vai muutto 14.55 Pikakurssi kodinostoon 15.25 Pientä pilaa 15.35 Pientä pilaa 15.45 Hauskat kotivideot 16.45 Onnenarpa 16.50 Leijonan luola USA 17.50 Tulossa: Syke (7) 17.55 MasterChef Australia 19.00 Idols 20.00 Et sä tiedä kuka mä oon. 20.00 Yle Uutiset. Yle Radio 1 6.00 Yle Uutiset 6.05 Hartaita säveliä 6.15-6.24 Aamuhartaus 6.25 Aamusoitto 6.56 Päivän mietelause 6.59 Hyvää huomenta 7.00 Yle Uutiset ja sää 7.10 Hartaita säveliä 7.15 Aamuhartaus 7.25 Musiikkihetki 7.29 Hyvää huomenta 7.30 Ykkösaamu 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.10 Ykkösaamu 9.00 Yle Uutiset 9.05-9.58 Muistojen bulevardi 10.00-10.55 Sari Valto 11.00 Klassikkoparatiisi 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10 Tiedeykkönen 13.00 Klassista kahteen 14.00 Uudet levyt 15.00 Yle Uutiset 15.02 Kulttuuriykkönen 15.55-15.58 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Kauhee akka – tarinoita mytologisista naisista: Tuhoavat viettelijättäret 17.30 Radioteatteri esittää: Hautasi on Odessassa, osa 11/12: Nainen haudalla. ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina lokakuun 23. 6.05 Sää. Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 MOT: Pankkiirin musta sielu 06.25 Ylen Aamu-tv 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Kotiin takaisin (12) 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.07 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.14 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.21 Yle Uutiset Häme 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.35 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.56 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.03 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Murhia ja kantrimusiikkia (12) 13.20 Fennada-klassikot: Ratavartijan kaunis Inkeri (12) 14.45 Arkistokuvia: Koulutietä kotitoimiin (S) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.45 A-studio 16.15 Luontoretkellä: Muinaiseläin rajaseudulla 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Kotiin takaisin (12) 18.00 Yle Uutiset 18.23 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Kiehtova maailma: Mies ja lastenrattaat 20.00 Tehtaan sankarit – Onnea etsimässä 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.30 Turhuuden turuilla (12) 22.20 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.30 Yle Uutiset 22.35 Oddasat 22.50 Perjantai 23.45 Prisma: Ruoan anatomia 00.35 Puoli seitsemän 01.05 Uutisikkuna Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 23.10. Marko Maunuksela 13.30 Yle Uutiset alueeltasi 13.33 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää. Rock-etsivä 23.00 Yle Uutiset. 1 . 23.02 Yöradio – toiveiden yö. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S) 09.35 Emmerdale (12) 10.05 Suomen surkein kuski 11.00 Kaunis elämä 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.00 Remonttipiiskuri 14.00 Suomen kaunein koti 15.00 Putous 16.25 Duudsonit tuli taloon 17.25 Salatut elämät (S) 17.55 Kauniit ja rohkeat (7) 18.25 Emmerdale (7) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 3.55-4.00 Yöradio. 1.00 Yle Uutiset ja sää. 1 . 22.00 Yle Uutiset ja sää. 00.30 48 tuntia rikoksesta (12) 01.30 Pallon ympäri (S) 02.30 Mad Cook Show (7) 03.30 Astral-TV Sub 06.35 Muumilaakson tarinoita (S) 06.55 Chuggington (S) 07.10 Alvin ja pikkuoravat (7) 07.20 Nuori Robin Hood (S) 07.35 Muumilaakson tarinoita (S) 07.55 Leo (S) 08.05 Leo (S) 08.10 Paavo Pesusieni (S) 08.35 Winx-klubi (7) 09.00 Poikamiesboksi (S) 09.30 Poikamiesboksi (7) 10.00 Lemmen viemää (12) 11.00 Ostoskanava Tvins.com 12.00 Emmerdale (7) 12.30 Salatut elämät (7) 13.00 Amazing Race 14.00 Kuin viimeistä päivää (7) 15.00 Ihmemies MacGyver (12) 16.00 Bob’s Burgers (S) 16.30 Simpsonit (7) 17.00 Duudsonit tuli taloon 18.00 Paavo Pesusieni (S) 18.30 Simpsonit (7) 19.00 Love Island Suomi 20.00 Simpsonit (12) 20.30 Simpsonit (12) 21.00 Rillit huurussa (S) 21.30 Rillit huurussa (S) 22.00 Love Island Suomi 23.00 Diili 00.00 Rikoksista pahin (12) 00.55 Rikoksista pahin (12) 01.50 NCIS: New Orleans (12) 02.40 Twin Peaks (12) 03.40 Vampyyrien sukua (16) 04.35 Lemmen viemää (12) Yle Teema & Fem 09.00 YLE FEM 09.00 Efter Nio 10.00 Taivaallista menoa: Jumalainen kohtaaminen 10.30 Karaokea Klippanissa 11.00 Närbild 11.30 Maantieteilijän testamentti: Eurooppa 12.00 YLE TEEMA 12.00 Kino Tulio: Intohimon vallassa (12) 13.30 Mausoleumi (7) 14.00 Historia: Marx, Nietzsche ja Freud 15.00 Viimeinen yritys (S) 16.00 Isä Matteon tutkimuksia (7) 16.50 Tarinat taulujen takaa 17.25 YLE FEM 17.25 Ruokamakasiini 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Toivomus: Peter Nyman 19.00 Spotlight: Alkon alasajo 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 20.00 YLE TEEMA 20.00 Mozart Lontoossa 21.00 Historia: Ensimmäiset naiset 22.00 Timanttinen keikka 23.00 Uusi Kino: Muuri (7) 00.15 Historia: Vietnamin sota (12) Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 Eränkävijät 06.25 Ylen Aamu-tv 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Kotiin takaisin (12) 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.07 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.14 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.21 Yle Uutiset Häme 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.35 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.56 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.03 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Murhia ja kantrimusiikkia (12) 13.20 Kuisma ja Helinä (7) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.45 A-studio viittomakielelle tulkattuna 16.15 MOT: Pankkiirin musta sielu 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Kotiin takaisin (12) 18.00 Yle Uutiset 18.23 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Prisma: Ruoan anatomia 20.00 Akuutti: Suoliston armoilla 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio 21.35 Huuto syvyydestä 22.35 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.45 Yle Uutiset 22.50 Oddasat 23.05 Sannikka & Ukkola 23.36 Kiehtova maailma: Mies ja lastenrattaat 00.35 Puoli seitsemän 01.05 Uutisikkuna Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 24.10. 12.13 Radio Suomen Päivä 12.45 Merisää. 18.50 Merisää. 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.00 Yle Uutiset ja sää. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 2.00 Yle Uutiset. 16.10 Urheiluradio. 10.02 Radio Suomen päivä 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 18.55 Luonto-Suomi: Lintujen talviruokinta 0203-17600 19.00 Yle Uutiset ja sää. 22.05 Urheiluradio. Keskiviikko 24.10. Marko Maunuksela 13.30 Yle Uutiset alueeltasi 13.33 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 20.03 Metsäradio. 19.02 Urheiluradio. 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.30 Yle Uutiset ja sää. co m C od e: C F9 8F 8D 15 F 1 4 6 8 3 2 7 5 9 7 5 2 6 9 4 3 1 8 8 3 9 5 7 1 2 4 6 9 7 3 4 6 5 8 2 1 2 8 4 9 1 7 5 6 3 6 1 5 2 8 3 9 7 4 5 6 1 3 2 9 4 8 7 3 2 8 7 4 6 1 9 5 4 9 7 1 5 8 6 3 2 ORIMATTILAN SANOMAT kertoo, mikä kanava ja mihin aikaan.. 3.02 Kaitsun nurkka – Kai Ulmanen. 6.05 Sää. 1.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 6.06 Alueradio 7.00 Yle Uutiset ja sää. Marko Maunuksela 14.00 Yle Uutiset. 21.00 Yle Uutiset. 17.10 Urheiluradio. 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Suomen huutokauppakeisari 22.00 Gaala 23.30 Haluatko miljonääriksi. Marko Maunuksela 14.00 Yle Uutiset. 9.05 Urheiluradio. 5.32 Radio Suomen Varhaisaamu 5.50 Merisää. 17.53 Etnohetki 18.00-18.15 Romano mirits 18.20-18.29 Kadonnutta aikaa etsimässä 6: Guermantesin tie II, jakso 16 18.30 Hartaita säveliä 18.50 Iltahartaus 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Paulon sellokilpailu: I finaali 2 21.30 Musiikkia syysiltaan 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05 Sari Valto 23.00 Iltahartaus 23.10-6.00 Yöklassinen. 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.00 Yle Uutiset ja sää. 1.00 Yle Uutiset ja sää
ooo rompepäivien noin 25 myyjän joukosta löytyy myös mikkeliläisen Sampsa Löppösen ”sekatavarakauppa”. eppuja ja Popedaa ei sen sijaan kysele enää juuri kukaan, kertoo kunnioitettavan vinyylilevyjen rivistön JukkisAreenalle rahdannut keuruulainen Heikki Kallio-Mannila. Sisu (vas.) ja Jalo Suntiainen kartuttivat Rompepäivillä pikkuautokokoelmiaan. Viereisessä myyntipisteessä roikkuva vanha musta krimiturkki ei ole sekään hinnalla pilattu: 45 euroa. – Muuten vaikuttaa hyvältä paikalta, mutta tavaroiden roudaaminen tänne sisälle oli vähän hankalaa, levykauppias kiteyttää. ooo rompepäivien isäntä Jukka Nikula sanoo melkein pelästyneensä, kun porttien aukaisun hetki lauantaina koitti. Sieltä voi ostaa melkein mitä vain, esimerkiksi juustohöylän (1 e) ja moottorikelkan etukannen (70 e). ooo – Sorsakoski, Badding ja Hurriganes menevät, samoin kaikki vanha jytinä. Jukka ja Reija Nikula olivat tyytyväisiä ensimmäisiin Rompepäiviinsä: tapahtuma veti yleisöä mukavasti. Ja vanhoja säästölippaita, hän kertoo. Soma keltainen kahvipannu keräsi katseita. Sisu ja Jalo Suntiainen eivät mukeista perusta, pikkuautotiski sen sijaan saa veljekset sortumaan heräteostoksiin. Keuruulaisella Heikki KallioMannilalla on myynnissä vaikuttava rivistö vinyylilevyjä, joukossa satojen eurojen hintaisia harvinaisuuksiakin. ”Löppösen sekatavarakaupassa” moottorikelkan etukannen omistajaksi pääsi 70 eurolla.. levyn hinta muodostuu Kallio-Mannilan mukaan monesta seikasta: esiintyjästä, painoksen määrästä, levyn ja kansien kunnosta... Poria myytiin kiloittain. Sekä Jukka nikula että koko rompepäivä-idean äiti, puoliso Reija Nikula uskalsivatkin luvata lauantaina, että jatkoa seuraa mahdollisesti jo keväällä. Kaikille myyjille riitti kuitenkin hyvin asiakkaita. Kaarakokoelmat karttuvat puolella kymmenellä uudella Hot Wheels -autolla, rahaa kuluu yhteensä yhdeksän euroa. Jopa alkuperäisellä levypussilla on merkitystä kalleimmissa yksilöissä. Jormasin harvinaiseen Sincerely-älppäriin tarvitaankin jo sitten 500 euron seteli. päivänä 10 – N:o 85 – 2018 Petri SiPiläinen Orimattila ”13 euroa kg”, kirkuu kyltti. – Kymmeniä, arvioi kaksikko suurpiirteisesti ennestään kotona odottavien pikkuajokkien määrän. Siniset astiat ja esimerkiksi Ultima thule -sarja on in, ruskeat astiat ja vanhat maitokannut sen sijaan out, jos on uskominen lahtelaista Päivi Ryynästä, jonka pöydille on pinottu kippo, kuppi ja kulho poikineen. – Vain 2 000 kilometriä ajettu ja liki ainoa lajiaan Suomessa, mainostaa peräkärryllisen erilaisia ajopelejä rompepäiville myyntiin tuonut orimattilalainen Matti Niemitalo. – Kun viereinen nikke-Areena ja kaikki piha-alueet otetaan käyttöön, tilaa on 350 myyjälle, hän hymyilee. – Meni nenän edestä. ne saavat nyt seuraa ainakin yhdestä formulasta ja maastopickupista. Härkämuki meni kaupaksi heti kättelyssä. ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina lokakuun 23. Kun keräilijät ja muut ”aarteiden etsijät” olivat kaikonneet, asiakasvirta tasaantui huomattavasti. – esimerkiksi Hurriganesin roadrunneria on tehty 14 eri painosta, levykauppias tietää. Kaksipäiväisen markkinatapahtuman ensimmäiset tunnit ovat tosin vasta menossa. – Melkein kaikkea löytyy paitsi klassista ja Mattia ja teppoa, kahdeksan vuotta levykauppaa erilaisissa markkinatapahtumissa tehnyt mies esittelee. – Kauppaa on tehty, mutta ei vielä myyty mitään, hän virnistää. Jykevät, ”ei nyt ihan ranteenpaksuiset” poranterät odottelevat ostajia Jukkis-Areenan pihalle pystytetyllä myyntitiskillä. nikulan visiossa Jukkis-Areenan rompepäivistä paisuu ajan mittaan saman mittaluokan tapahtuma. Kauppa kävi Jukkis-Areenan ensimmäisillä rompepäivillä Poria kiloittain ja mopoja kappaleittain Puolalaisesta Romet-moposta (etualalla) olisi saanut kyytipelin itselleen 1 000 eurolla. lahtelainen taiteilija Anna K. Hyvin on käynyt kauppa tähän mennessä, iloinen mukitaiteilija huikkaa. – Horoskooppi-mukit ovat suosittuja ja erilaiset eläinaiheet. Lahtelainen taiteilija Anna K. Vastapäätä poranirvanaa olisi mahdollista päästä vuosimallia -88 olevan puolalaisen romet-mopedin omistajaksi 1 000 eurolla. Olin liian hidas. kauppasi muun muassa horoskooppimukeja. – täällä oli heti alussa niin paljon väkeä, että huolestuin jo, riittävätkö parkkipaikat kaikille. rivistössä katse kiinnittyy muun muassa pörhäkkään härkämukiin. kauppaa uudistavaraa – muhkeita mukeja, joiden kylkiin hän on itse taiteilut erilaisia kuvia. Automobilistit järjestivät takavuosina rompepäiviä, jotka vetivät tuhansia vieraita Orimattilan raviradan maastoon. Jimi Hendrix -kiekko irtoa päivän hintaan 15 eurolla, Hurriganesista joutuu maksamaan 10– 60 euroa. – Puukkoja ja leluautoja on pyöritelty käsissä eniten. – Sitä moni epäillyt Finelin tuotannoksi, mutta itse en ole siitä ihan varma, ryynänen toteaa. naapuripöydässä on tarjolla muun muassa Sotilaan virsikirja ja seuraavasta pöytärivistöstä saa kolme Arabian ruska-sarjan teekuppia teevateineen 10 eurolla. Sen omistajaksi pääsee kympillä. Jukkis-Areenalla vinyylibisnes on lähtenyt liikkeelle hyvin. Myyntipöydän huutomerkki on kuitenkin kurvikas keltainen kahvipannu. – no onpa halpaa! – tiedän, mutta haluan eroon niistä, myyjärouva toteaa. niemitaloa kismittää, että hän itse missasi eräällä tiskillä myynnissä olleen, legendaariseen route 66:een liittyvän julisteen