KUVA: JUho KiUrU. Valtionosuudet vähenivät runsaalla 127 000 eurolla edellisvuoteen verrattuna, mutta silti ne ylittyivät 30 000 budjetoidusta. Myrskylän kunnanhallitus allekirjoittaa kunnan tilinpäätöksen ensi maanantain kokouksessaan.Myrskylän valtuusto saa viime vuodelta eteensä tappiollisen tilinpäätöksen. Uudenlainen toiminta haki ensin malliaan, mutta alun jälkeen toiminta pyörii hyvin. Tarjoilua. Tule keskustelemaan 24.3. – Tiedotuksessa on paljon tehtävää, että asiakkailla on tieto, mitä palveluita omalla terveysasemalla on. Päijät-Hämeen keskussairaalan päivystys oli selvästi ennakoitua kovemmassa käytössä etenkin orimattilalaisten, pukkilalaisten, myrskyläläisten, heinolalaisten ja padasjokelaisten keskuudessa. Yhteisövero sitä vastoin oli 25 000 vähemmän kuin vuonna 2015, samoin kiinteistöveron tuotto laski noin 15 000 eurolla edellisvuodesta. Kuivanto Murula klo 10–12 ja Niinikoski kauppa klo 13–15. rahoitustuotoista ja -kuluista, käytännössä pääasiassa Kymenlaakson Sähkön jakamista osingoista kertyi nettotuottoa 265 000 euroa. Päivystyksen käyttö oli arvioitua suurempaa jokaisessa jäsenkunnassa. Mukana myös Riitta Lonka. AJONEUVOJEN RUOSTEENESTOA www.ruosteenestoa.?i 03-779 7244 puh. ”Palvelumuutos sen aiheutti” Samaa kuuluu kaikista muistakin hyvinvointiyhtymän jäsenkunnista. Vahingontekorikokset ovat tekotavoiltaan pääosin töhrimisiä ja erilaisia paikkojen rikkomisia. Kunnan viime vuoden toimintakulut olivat runsas 12 miljoonaa euroa. Omaisuusja huumausainerikosten tutkinnat ovat valmistuneet jo aiemmin, nyt valmistui erillisenä kokonaisuutena tutkitut vahingontekorikokset. Verotuloja viime vuonna Myrskylässä kertyi vajaa 6,4 miljoonaa euroa. – Kasvu näkyy kaikkialla, eli ei voi sanoa, että jollain tietyllä terveysasemalla olisi toimittu huonosti. klo 11-12 Orimattilan S-Marketilla, Erkontie 16 Ilm oi tu ks en m ak sa a P er us su om al ai se t rp Kansanedustaja LEENA MERI paikalla klo 13-14 Tervetuloa juttelemaan! Tarjolla grillimakkaraa. SIVU 5 Työvalmennus toimii Porlammilla Myrskylän valtuusto saa viime vuodelta eteensä reilusti tappiollisen tilinpäätöksen. Hankkeen toteutumisen reunaehdoksi on asetettu vähintään kolmen yhdistymisestä kiinnostuneen osaston löytyminen. Käyntejä oli viime vuonna 592 ja edellisenä vuonna 549. Toimintatuottoja kertyi vajaa 1,4 miljoonaa euroa, jossa nousua on 7,6 prosenttia. SIVU 4 Ferroplan oivassa iskussa viime vuonna Porlammilla vuoden ajan pyörinyt työvalmennus on ollut tehokasta. Myös myrskyläläiset ja pukkilalaiset käyttivät päivystystä arvioitua ja edellisvuotta enemmän. – Kuvassa kivipitäjän nokkamiehistä kunnanjohtaja Sabah Samaletdin (vas.) ja valtuuston puheenjohtaja Kristian Forsman. Orimattilan tori Keskustan tapahtuma. Toisaalta joskus on perusteltua mennä suoraan Akuuttiin. 050 558 0052 Koti-, toimitilaja porrassiivoukset Pentti Järvi Ky Yli 30 v. Päivystyskeskuksen hoitopäivien määrä kasvoi Orimattilan ja Pukkilan osalta, mutta väheni Myrskylän osalta. Vuoden 2016 käyttöomaisuusinvestoinnit olivat 109 816 euroa ja investointituloja kertyi 1 786 euroa. Liki 130 000 euron voiton kunniaksi yrityksessä popsittiinkin torstaina ”plussakakkua”. – Kuvassa kunnan nokkamiehistä kunnanjohtaja Sabah Samaletdin (vas.) ja valtuuston puheenjohtaja Kristian Forsman. AnnA HAKAMA Myrskylä Myrskylä kunnan viime vuoden tilikauden alijäämäksi tuli 281 770 euroa. Kasvua on vajaat 11 prosenttia. Kotietsintöjen ja muiden tutkintatoimenpiteiden yhteydessä selvisi noin 45 vahingontekorikosta sekä yli 20 eriasteista huumausainerikosta. Huumausainerikoksista viittä tutkittiin törkeinä. Huolenpitäjä Ari Anttila 56 Pekka Törrönen Ilmoitus on omakustanteinen. Viime vuoden lopussa Myrskylän kunnan lainakanta oli vajaa 3 miljoona euroa, mikä asukasta kohden tarkoittaa 1 496 euroa. Yksi haastatelluista on vanhan kyläkoulun omistaja, joka kehui yli satavuotiaan hirsitalon ”hengittävän ja vetävän”. Akuutti24:n käyttö kasvoi Myrskylässä vajaat kahdeksan prosenttia. maaliskuuta 2017 N:o 35 – 66. Kunnallisveron tuotto kasvoi runsaalla 64 000 eurolla toissa vuodesta. Artjärven Sale klo 13–16. Tänä vuonna Akuutti24:n asiakasmäärä ei ole enää kasvanut. Kävijämäärät ovat viime vuoden vastaavan ajankohdan tasolla. Verotuloissa lisäystä tuli 25 000 euroa ja ne ylittivät arvioidun 200 000 eurolla. Muutamien asianomistajarikosten tutkinta on päätetty asianomistajien luovuttua rangaistusvaatimuksistaan, osa jutuista on päätynyt sovitteluun ja osassa järjestetään syyttäjän puhuttelutilaisuuksia. 25.3. Edellisvuoden tilinpäätökseen nähden toimintakulut kasvoivat 6,6 prosenttia. Toimintakate oli miinuksella runsas 10 miljoonaa ja negatiivinen toimintakate kasvoi runsaat 650 000 euroa vuodesta 2015. Pitkänen ei usko, että Akuutin käytön kasvu johtuisi potilaiden epäluottamuksesta terveysasemia kohtaan. Vanhusten laitoshoitoa on vähennetty ja kotihoitoa lisätty koko maassa, mikä näkyi kaikkialla päivystyskeskusten käytön kasvuna. Vuosikatteeksi muodostui 249 726 euroa. https://www.facebook.com/ Orimattilaoikeillaraiteilla/ www.torronen.net 51 Perussuomalaisten oikeusja työministeri JARI LINDSTRÖM lauantaina 25.3. Parikymmentä asiakasta on löytänyt tiensä työelämään. SanSiivous puh. – Ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen ei ole kasvua. Itä-Uudenmaan tuottajayhdistysten fuusio on ainakin MTK-Myrskylän ja MTK-Pukkilan alkuviikon kokousten perusteella myötätuulessa. Vuoden aikana lainakantaa saatiin laskettua runsas 81 000 euroa. Trendinä on, että Akuuttiin hakeudutaan yhä useammin iltapäivällä ja illalla kun useimmilla ympäryskuntien terveysasemilla ei päivystystä enää ole. Käyntejä oli viime vuonna 6 164. alv.) PERJANTAINA 24. Tiedottamisessa parannettavaa Orimattilan kaupungin perusturvan tilaajajohtaja Päivi Pitkänen pitää tärkeänä, että potilaat ohjautuisivat oikean palvelun äärelle. Pukkilassa Akuutin käyttö kasvoi 16 prosenttia. ryöstön lisäksi poliisi selvitti viisi varkautena tutkittua mökkimurtoa sekä muutamia näpistyksiä ja kätkemisrikoksia. vuosikerta ORIMATTILAN, MYRSKYLÄN JA PUKKILAN PAIKALLISLEHTI www.orimattilansanomat.fi OS tänään Orimattilan Sanomien tämänviikkoisessa katugallupissa etsittiin ratkaisua hometalo-ongelmaan. Edellisenä vuonna käyntejä oli 5 561. SIVU 4 Tuottajien hynttyyt yhteen JUHO KIUrU Pukkila Itä-Uudenmaan poliisi on saanut valmiiksi rikossarjan tutkinnan, joka alkoi noin vuosi sitten Pukkilan Siwan ryöstöstä. Terveyskeskukset ovat vetäneet paremmin tänä vuonna, Akuutti24:n johtaja, päivystyksen ylilääkäri Liisa Kokkonen sanoo. Jos tietoa ei ole, Akuuttiin lähtö tulee ensimmäisenä mieleen. 27.3. Viime vuosi oli hyvä orimattilalaiselle Ferroplanille. Pukkilan Siwan ryöstöstä käynnistynyt vyyhti aukeni Myrskylä teki vajaat 300 000 euroa tappiolla olevan tilinpäätöksen Päivystyskeskus Akuutin käyttö kasvoi selvästi viime vuonna JUHO KIUrU Orimattila / Myrskylä / Pukkila Orimattilalaiset käyttivät Päijät-Hämeen keskussairaalan päivystystä eli Akuutti24:ää selvästi aiempaa enemmän. Hänen mukaansa viime vuoden kasvusta suurin osa oli vanhuspotilaita. ORIMATTILAN SANOMAT Irtonumero 1,30 e (sis. Työvalmentajien palkan kustantavat Lapinjärven ja Myrskylän kunnat sekä TE-hallinto. Päivystyksen palvelujen käytön arvioitiin vievän 1,4 miljoonaa, mutta kustannukset viime vuodelta ovat 1,7 miljoonaa euroa. Epäiltyjä tekijöitä rikoksissa on kaikkiaan kymmenkunta ja suurin osa oli tekoaikaan 15–18vuotiaita. Yrityksen liikevaihto otti aimo harppauksen ylöspäin ja kahden vuoden tappioputkikin päättyi. SIVU 3 Miten ratkaista hometaloongelma. Viime vuonna käyntejä oli 579, toissa vuonna 499. Lisäksi kasvua aiheutti viime vuonna poikkeuksellisen paha infektiokausi talvella
Suomi liittyi mukaan vuonna 1992. erasmus tunnetaan ehkä biletyksestä ja mahdollisuudesta irtiottoon, mutta töitäkin täytyy nykyään tehdä. 876 6717 anna.hakama@orimattilansanomat.fi KONTTORI Avoinna ma–pe klo 8–16 tilaukset@orimattilansanomat.fi ilmoitukset@orimattilansanomat.fi Toimistopäällikkö Marja Hakama puh. Masennus on kuitenkin edelleen suurin yksittäinen syy työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymiseen. Sittemmin se on laajentunut korkeakouluopiskelijoista myös ammattioppilaitoksiin. Moni opiskelija miettii heidän mukaansa varsinkin sitä, uskaltaako lupaavan työpaikan jättää puoleksi tai jopa koko vuodeksi. orimattilan terveysasemalle pääsee ilman ajanvarausta vain kolmeen saakka iltapäivällä. Kestotilaus jatkuu ilman eri uu dis tus ta, ellei tilausta peruta tai muu teta. Kaikkiaan työkyvyttömyyseläkkeelle jäi viime vuonna 18 800 ihmistä. Korotukset koskevat myös jo teh tyjä tilauksia/ilmoitusvarauksia. päivänä 2 – N:o 35 – 2017 Päivyri Päivän miete Tänään tästä Orimattila Pukkila Myrskylä Artjärvi Porlammi SÄÄ +5 +5 +5 Sunnuntai Lauantai Maanantai Tänään +2 orimattilassa, Myrskylässä ja pukkilassa kansa lähti viime vuonna aiempaa useammin paikallisten terveysasemien sijasta asioimaan päijät-Hämeen keskussairaalassa olevaan päivystykseen akuutti24:ään. o eniten vaihto-opiskelijoita vastaanottavat Helsingin yliopisto, aalto-yliopisto ja itä-Suomen yliopisto. Kokonaisuutena miesten ja naisten lukumäärässä ei ollut suurta eroa. aukioloaikojen rukkaaminen ei ole kuitenkaan selkeästi terveysasemien käyttöä kohentava konsti. 22ja 23-vuotiaat linda järvenpää ja Maija rantala myöntävät, että moni valitsee Hollannin vaihtomaaksi hyvien bileiden toivossa. aiemmin julkaisemattomien lukujen mukaan 4 580 opiskelijaa kävi vaihdossa lukuvuonna 2015– 2016, mikä on yli seitsemän prosenttia enemmän kuin edellisenä lukuvuonna. Ulkomaille tilattaessa kaksinkertai nen maksu. Kultainen sääntö: Sentähden, kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille; sillä tämä on laki ja profeetat. Inspiraatioita, helppoja hoito-ohjeita ja kauniita vihreitä koteja. erasmus juhlii, mutta juhlivatko opiskelijat. STT Mielenterveyssyistä myönnettyjen työkyvyttömyyseläkkeiden määrä on vähentynyt kolmanneksen vuodesta 2007, ilmenee eläketurvakeskuksen tilastoista. juHo Kiuru ORIMATTILAN SANOMAT TOIMITUS Avoinna ma–pe klo 8–16.30 toimitus@orimattilansanomat.fi yleisonosasto@orimattilansanomat.fi tulkai.mukaa@orimattilansanomat.fi Toimitussihteeri Petri Sipiläinen puh. neutraaleja, vastaavat järvenpää ja rantala. o ohjelma käynnistyi jo 30 vuotta sitten, vuonna 1987. Kirjan jokainen banaanipuu tai kolmikäenkaali on löytänyt juuri itselleen arvoisen paikan suomalaisista kodeista. Masennus vie yhä tuhansia työkyvyttömyyseläkkeelle. Paperilehden digilisä 1 e /kk (alv. eu-komissaarit ovat päässeet lehtien palstoille muistelemaan omia vaihto-opintojaan ja muistuttamaan siinä sivussa eu:n aikaansaannoksista. opiskelijavaihto faktoina Suomen rannikolla vaasan korkeudelta etelään jäät eivät enää paksuunnu, kertoo ilmatieteen laitos. Työkyvyttömyyseläkkeelle jäätiin keskimäärin 52-vuotiaana. ”a book is a dream You hold in Your hand”, on kauniin kasvikirjan vihreä lanka. akuuttiin väkeä vetänee asioinnin selkeys siellä. o erasmus-vaihdossa arvioidaan olleen 102 000 korkeakouluopiskelijaa 25 viime vuoden aikana. 876 6710 kullervo.hakama@orimattilansanomat.fi Myrskylän, Orimattilan ja Pukkilan puolueeton uutis ja ilmoituslehti. Silmäniloa ja neuvoja samoissa kansissa KIRJASTON UUTUUKSIA KUVA: OUti SirViö STT erasmuksen 30-vuotinen juhlavuosi ei voisi osua parempaan hetkeen, keskelle kriisitunnelmia. nuoret naiset ovat juuri aloittaneet amsterdamissa vaihto-opinnot, joista olisi tarkoitus kertyä opintopisteitä Helsingin yliopiston luokanopettajan tutkintoon. 24 %). Susanna Vento (sisustussuunnittelija) ja Riikka Kantinkoski (valokuvaaja) ovat suunnitelleet sen hurmaavaksi lahjaksi tai olohuoneen pöydänkulman selailukirjaksi. Kallion mukaan vaihto ei saisi pidentää opiskeluaikaa, vaan kaikki suoritukset pitäisi pystyä lukemaan osaksi tutkintoa. Vedosilmoitukset vuo rokautta aikaisemmin. Lehden vastuu ilmoituksen julkai semisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun hinnan palauttamiseen. ja vaikka asemat olisivatkin auki, voidaan niistä kuitenkin ohjata edelleen akuuttiin laajemman hoitovalikoiman äärelle. viikonloppuisin asemalle ei ole päässyt viiteen vuoteen. orimattilan, Myrskylän ja pukkilan terveysasemien aukioloaikoja kun ei ilmoiteta hyvinvointiyhtymän verkkosivuilla laisinkaan. – Me emme ajattele, että ennen oli kaikki paremmin, koska me emme ihan tiedä minkälaista se oli. VASTUU ILMOITUSVIRHEISTÄ Lehti ei vastaa ilmoittajille mahdol lisesti aiheutuvasta vahingosta, jos hyväksyttyä ilmoitusta ei tuotan nollisista tai vastaavista syistä jul kaista määrättynä päivänä. JAKELUHÄIRIÖT Orimattila maanantai–sunnuntai 6.30–10.00 puh. Se taas johtuu palvelurakennemuutoksesta, missä vanhusten laitoshoitoa on vähennetty ja kotihoitoa lisätty. Huomautukset on tehtävä 8 päi vän kuluessa ilmoituksen julkaise misesta tai ilmoituksen tarkoitetus ta julkaisupäivästä lukien. Kestotilaus laskutetaan kun kin laskutusjakson alussa voi mas sa olevan tilaushinnaston mu kai sesti. Toinen syy lienee, että terveyskeskusten aukiolo ei ole riittävä. 7:12 Vento, Susanna: GREEN HOME BOOK. puljujärvi opiskelee utrechtin ammattikorkeakoulussa kulttuurijournalismia. KirSi läHde Susanna Venton kirja tarjoaa paitsi neuvoja myös silmäniloa viherkasveilla sisustajalle. o erasmuksen kautta voi lähteä myös työharjoitteluun ja vaihto-ohjelmia on myös aikuisopiskelijoille ja opettajille. Kirjan viherkasvit asuvat mitä hurmaavimmissa tiloissa: esimerkiksi alvar aallon suunnittelemissa rakennuksissa kiemurtelevat tyypillisesti muratti, kissus ja muut tummalehtiset, köynnöstävät kasvit. Kun aukioloajat eivät ole tiedossa, tai kun terveysasemalta käännytetään pois jo kolmen maissa, on käännyttävä akuutin käyttäjäksi. Myös Heinolasta akuutissa käydään aiempaa enemmän, vaikka paikallisen terveyskeskuksen päivystys on viikolla iltayhdeksään asti auki, lauantaina kuuteen ja sunnuntaina kahdeksaan saakka. o Suomeen vaihto-opiskelijoita tulee eniten Saksasta, ranskasta ja espanjasta. Ilmoitukset on jätettävä kontto riimme viimeistään ilmestymispäi vää edeltävänä arkipäivänä klo 10 mennessä. Yksi syy on vanhuspotilaiden ohjautuminen akuuttiin. viime vuonna masennusperusteiselle eläkkeelle jäi 2 900 ihmistä, kun määrä oli pahimmillaan kymmenen vuotta sitten 4 300. opiskelijamäärät kasvavat Yliopistot ja ammattikorkeakoulut kertovat opiskelijoiden empivän vaihtoon lähtöä myös siksi, että opiskeluajat ovat tiukentuneet. Suomikin kartalle eu:n kriisitunnelmat ovat kaukana näiden nuorten arjesta. Virheestä, joka johtuu esim. ilmatieteen laitoksen tiedotteessa jääasiantuntija Jouni Vainio muistuttaa, että tumma jää on aina arveluttavaa, mutta myös kirkkaan valkoinen jää voi yllättää jäällä liikkujan. alv. Hollannissa parasta aikaa opiskelevat Linda Järvenpää, Maija Rantala ja Ismo Puljujärvi tietävät, että päätös lukukaudesta ulkomailla vaatii rohkeutta. ehkä kansaa halutaan opettaa asioimaan keskussairaalassa jotta toimipisteitä on aikanaan helpompi lakkauttaa. opiskelijalta edellytetäänkin niin hyvää kielitaitoa, että hän pärjää oman alansa kursseilla. 10 %) Kestotilaus 12 kk 149 e (2 erässä á 79 e , 3 erässä á 53 e , 4 erässä á 39 e ). MaTT. Terveysasemien tiedottamisen niukkuus hyvinvointiyhtymän verkkosivuilla saattaa olla tilapäinen ongelma tai sitten harkittu veto. Määräaikainen tilaus 12 kk 158 e , 9 kk 131 e 6 kk 93 e , 3 kk 54 e Tarjous 3 kk 42 e , 6 kk 80 e . 24%). – Tosi moni tekee sijaisuuksia koulun ohella, mutta taloudellisesti vaihdossa kyllä pärjää, sillä tuet ovat hyvät, rantala kertoo amsterdamilaisessa kahvilassa. 03876 678. Ilmestyy: tiistaisin, torstaisin ja perjantaisin Levikki 4 101 kpl (LT 2014) Sanomalehtien Liiton jäsen ISSN 12366609 PAINOPAIKKA Esa Lehtipaino Oy Lahti Orimattilan terveyskeskus palvelee vain päiväsaikaan liikkuvia asiakkaita. Käyntimäärät akuutissa kasvoivat selvästi kaikissa kolmessa kunnassa viime vuoden aikana. ORIMATTILAN SANOMAT Tänään: Kaapo, Gabriel, Kaapro, Kaappo lauantaina: aija, aava Sunnuntaina: Marian ilmestyspäivä, kesäaika alkaa; Manu, Manne, iMMo, iMManuel Maanantaina: Sauli, Saul Perjantaina maaliskuun 24. opetushallituksen vastaava asiantuntija Anni Kallio pitää pienenä ihmeenä, että epävarmuudesta huolimatta vaihto-opiskelijoiden määrä on vain kasvanut. Päiväkannon valitukset ma–pe 8–16 puh. Sekin mahdollisuus on olemassa, että potilaat ja hoito keskitetään harvoihin isoihin yksikköihin. 876 6723 vuokko.oljymaki @orimattilansanomat.fi Ilmoituslaskutus Tilaukset Outi Vartonen puh. – Harva tekee enää koko vuotta, jotta opinnot eivät jää roikkumaan. opintosuorituksia pitää kertyä, sillä korkeakoulut voivat muutoin jälkikäteen periä maksamansa apurahan takaisin. Kaikkia vaihtoohjelmia kutsutaan yhteisnimellä erasmus+. Kauneuden hintana on pieni teksti ja hieman hankala kaksikielinen luettavuus. Maan eteläosan rannikolla paksukin jää voi pettää jäässä voi olla suuriakin avopaikkoja, eikä jään paksuuskaan takaa turvallisuutta. Digikesto 12 kk 135 e (alv. Ilmoituksia välitetään maan kaik kiin sanomalehtiin ko. Cozy Publishing, 2017. epä selvästä käsikirjoituksesta tai pu helinvälityksessä sattuneesta vää rinkäsityksestä lehti ei vastaa. Yhä suuren epävarmuuden ympäröimän sote-uudistuksen alkuperäinen tavoite oli perusterveydenhuollon vahvistaminen. erasmus-sukupolven edustajilta on silti jo näin juhlavuoden kunniaksi pakko kysyä, minkälaisia tuntoja eu herättää. 876 6724 TILAUSHINNAT (sis. Tämä ala on myös sellainen, että töihin on napattava heti kiinni, puljujärvi sanoo. 03757 5285. 876 6721 LATOMO Tarja Hietavirta puh. – Lehti ei suorita tilaa jalle hyvitystä lakon tai muun ylivoi maisen esteen takia julkaisematta jääneistä numeroista. Mielenterveyden häiriöiden lisäksi naiset jäivät miehiä useammin työkyvyttömyyseläkkeelle tukija liikuntaelinten sairauksien vuoksi. – Kaikilla on varmaan vaihtoajasta sellainen biletysidea omassa päässään, oli se sitten mihin tahansa maahan, rantala sanoo. 03-876 678 fax: 03777 4244 JULKAISIJA: Pitäjäsanomat Oy Toimitusjohtaja/päätoimittaja Kullervo Hakama puh. varatuimmat kaunokirjat varaustilanne 18.3.: 1) Mustonen, enni: ruokarouvan tytär, 2) Kepler, lars: Kaniininmetsästäjä, 3) Mackintosh, Clare: annoin sinun mennä, 4) jungstedt, Mari: Toiset kasvot, 5) nesbø, jo: jano, 6) Tamminen, petri: Suomen historia, 7) Hietamies, eve: Hammaskeiju, 8) viikilä, jukka: akvarelleja engelin kaupungista, 9) Teräs, Mila: jäljet: romaani Helene Schjerfbeckistä, 10) nousiainen, Miika: juurihoito. 876 6713 petri.sipilainen@orimattilansanomat.fi Toimittajat: Virpi Kallio puh. VEROTTOMAT ILMOITUSHINNAT Etusivulla 2,05 Tekstin edellä, tekstissä 1,80 Kuolinilmoitukset 1,80 Tekstin jälkeen 1,70 Takasivulla 1,90 Värilisä 0,12 euroa / pmm Hintoihin lisätään 24 % arvonlisä vero. – Se, että kuulutaan johonkin vähän isompaan tässä maailmassa, saattaa meidätkin enemmän kartalle. Tosi moni kysyy, missä Suomi edes on, rantala täydentää. vaikka akuutissa homma pelaa, ei ole herkkua lähteä vaikkapa Myrskylän sivukyliltä tunnin ajomatkan päähän hoidon äärelle. noin joka kymmenes korkeakoulusta valmistunut on opiskellut sen kautta ulkomailla vähintään lukukauden. Laista, asetuksista tai viranomais ten toimenpiteistä aiheutuvat kus tannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaan tulohetkestä lukien. Kuvailut ja kasvatusohjeet ovat kompaktit ja niiden avulla itse kukin voi inspiroitua sisustamaan viherkasveilla kekseliäästi ja tyylikkäästi kevätkotinsa. erasmus-vaihto on yhä todella suosittua myös Suomessa. Koulujen ja maiden välillä on tosin isoja eroja siinä, mitä erasmus-opiskelijoilta vaaditaan. vaikka lähipalvelujen on vannottu pysyvän, pienempien terveysasemien säilyminen on kaikkea muuta kuin varmaa. Silloin vaarana on tautien paheneminen, jolloin niiden hoitaminen tulee yhä vaikeammaksi ja kalliimmaksi. ohjataanko väkeä jo akuuttiin. parikymppisten sukupolvi ei muista aikaa ennen jäsenyyttä, järvenpää muistuttaa. 876 6720 marja.hakama@orimattilansanomat.fi Ilmoitusmyynti Vuokko Öljymäki puh. 876 6714 juho.kiuru@orimattilansanomat.fi Anna Hakama puh. 876 6711 virpi.kallio@orimattilansanomat.fi Juho Kiuru puh. Toinen vaihtoehto on jättää lähtemättä hoitoon. Postiosoite: PL 5, 16301 Orimattila Katuosoite: Erkontie 17 www.orimattilansanomat.fi puh. Kaikki aikovat olla ulkomailla yhden lukukauden. Tarinat ovat aina jonkun ihmisen henkilökohtaisia kokemuksia. Siis jos vaan on sattunut hankkimaan ajokortin, auton ja vielä vähän polttoainettakin. Miehillä verenkiertoelinten sairaudet sekä vammat ja myrkytykset ovat yleisempiä syitä eläkkeelle jäämiseen kuin naisilla. Sama trendi on koko päijät-Hämeessä. viime vuonna kaksi kolmesta masennuksen takia eläkkeelle siirtyneestä oli naisia. lehden il moitushinnoilla
Ja esimerkiksi kouluissa asiaa pitääkin eteen päin ja vaatia vastuussa olevilta tarkastuksia, jos epäilee altistuvansa jollekin. ORIMATTILAN SANOMAT Perjantaina maaliskuun 24. Syy niihin tutkittiin, taloa remontoitiin ja oireet pienenivät selvästi, sanoo Eine Kyllönen, joka tosin huomaa edelleen omassa kunnossaan, jos jossain tilassa on ongelmia sisäilman hyvän laadun kanssa. LAMKin omistajiin kuuluu myös Koulutuskeskus Salpauksen kuntayhtymä, josta LAMK aikoinaan irrotettiin. Mitä lähempänä keskustaa ollaan, sitä iäkkäämpää rivitalojen väki usein on. Kiinteistö Korkeamäki Oy:ssä Matti Korkeamäki tekee sekä isännöintiä että kirjanpitoa. Oma luokanopettaja voi olla ensimmäinen, jolle asiasta puhuu, hän vinkkaa. Korkeamäki totesikin, että asuntojen suhteen tarjonta tuo myös kysyntää. Pieski puolestaan kiitteli Korkeamäen kaltaista yrittäjää, joka yritystoimintansa myötä pystyy tuomaan myös uusia asukkaita ja veronmaksajia kaupunkiin. Nyt vain uskalletaan tutkia asiaa aiempaa enemmän ja tuoda sitä esille, hän sanoo. On normaalia, että jotain puretaan ja jotain muuta tulee tilalle, Korkeamäki kuittaa puheet kuihtuvasta keskustasta. Lietelanta lorahti ojaan Artjärvellä Osuuspankin käteisja kassapalvelujen aukioloajat muuttuvat kesäkuun alussa. Lahtelaisten mukaan Lahdesta tulee fuusion myötä vihdoin aito yliopistokaupunki. Suonio neuvoo ottamaan oppia tehdyistä virheistä ja nostaa yhdeksi esimerkiksi takavuosina käytetyn asbestin: ongelmia aiheuttavista ratkaisuista pitää osata luopua. Siirtoa koskevassa monimutkaisessa operaatiossa kuntien osakeomistus LAMKissa muutetaan kuntien ja LAMKin väliseksi pääomalainaksi. Orimattilan ja Myrskylän konttoreissa kassapalveluja tarjotaan 1. – Enkä ole missään muussakaan yhteydessä joutunut koskaan tekemisiin sisäilmaongelmien kanssa. Ja mitä tilanteen ratkaisemiseksi pitäisi tehdä. Enkä tunne ketään muutakaan, jolla olisi ollut ongelmia huonon sisäilman kanssa. Suomalaisia kyselyyn vastasi maaliskuussa yli 1 500. Monesti uuteen rivitaloon muuttajat ovat iäkkäämpää väkeä, joka muuttaa omakotitalosta helpompaan asumismuotoon. Ja toinen uusi asia ovat ilmastointilaitteet. Taloa aletaan pystyttää aamulla ja töistä tullessa on hyvä, etteivät verhotkin olisi jo ikkunoissa. – Orimattila voi vaatia pääomalainaa maksuun vain siinä tapauksessa, että Lappeenrannan teknillisen yliopisto menettää asemansa itsenäisenä yliopistona, kertoo sopimusneuvotteluissa Orimattilaa edustanut kaupunginjohtaja Osmo Pieski. Osaavatko ihmiset putsata niitä, pohtii Suonio ja muistelee samalla omia kesätyöaikojaan rakennuksilla: työntekijöiden sitoutuneisuus hyvään laatuun ei aina tuntunut olevan paras mahdollinen. OP-Visa-kortilla voi nostaa käteistä Otto-automaattien lisäksi myös K-ruokakauppojen, Rkioskien, Tokmannin ja Nestepalveluasemien kassoilta. Enemmistö luopuisi kesäajasta KUVA: Kirsi miettinen Kevät on edennyt siihen pisteeseen, että kellon viisareita on syytä siirtää tunnilla eteen päin.. Asiantuntijapalvelujaan pankkien konttorit tarjoavat toukokuun alusta alkaen maanantaisin ja torstaisin kello 10–18 ja muina arkipäivinä 10–16.30. Suomalaisvastaajista 12 prosenttia on kesäaikaan siirtymisen kannalla. Kesälehti perjantaina 2.6. Taloista tehdään nykyään muovien kanssa liian umpinaisia. Orimattila pääsi sanomaan sanansa LAMK-LUT-liitoksesta, koska se omistaa ammattikorkeakoulusta 6,1 prosenttia. – Tällainen vanha gubbe ei tiedä, kuinka todellisia sisäilmaongelmat ovat, mutta yleinen käsitys on, että ihmiset valittavat nykyään vähän kaikesta ja se leviää joka asiaan. Olen tainnut siedättää itse itseni! – Syyt löytyvät huolimattomasta rakentamisesta, liian tiiviiden talojen tekemisestä ja vääristä rakentamismateriaaleista. – Olen siinä onnellisessa asemassa, että saan asua vanhassa, toista sataa vuotta sitten valmistuneessa, hyvin rakennetussa hirsikoulussa, joka hengittää ja vetää, kertoo Pernajan Sarvilahden koulun isäntä Sakari Suonio. ORIMATTILAN SANOMAT Piha ja puutarha torstaina 4.5. Nyt yrityksiä on myös Kehräämöllä, S-marketilla on tehty laajennus, ja on tullut Tokmanni. Pitää uskaltaa puhua ongelmista – Omalle kohdalle ei ole sattunut. Onnittelutuokion aikana Orimattilan vuoden nuori yrittäjä otti esille myös ihmisiä paljon puhuttaneen Orimattilan keskustan ja tyhjät liiketilat. 0500 840 266 / Vuokko Öljymäki vuokko.oljymaki@orimattilansanomat.fi aineistot: ilmoitukset@orimattilansanomat.fi Kevään 2017 teemanumerot Erkontie 17, 16300 Orimattila, puh. Lietettä pumpattiin sisällä olevasta säiliöstä ulkona olevaan isoon säiliöön. – Kun lehdet kirjoittavat asiasta niin paljon, asiaa leviää ja leviää, mutta tuskin puheet sisäilmaongelmista ole tuulesta temmattuja, kun koulujakin joudutaan sulkemaan. Lieteletku irtosin jostain syystä kesken pumppauksen, eikä vahinkoa heti huomattu. Sen mukaan järjestelystä ei saa aiheutua LAMKin omistajille ylimääräisiä eläkevastuisiin liittyviä kustannuksia. Koirille olen allerginen, mutta se ei enää tunnu missään. Kyseessä on kaikkiaan 16,9 miljoonaa euroa koskeva järjestely. Entä, miksi hometalo tuntuu löytyvän yhä lisää ja lisää. – Tarkoitus on tehdä kolme rivitaloa, joihin tulee yhteensä 15 asuntoa, Korkeamäki kertoo. Kaupunginhallituksen maanantaina hyväksymässä ja valtuustolle esittämässä päätöksessä LAMKin ja LUTin fuusiolle asetetaan yksi ehto. Maailma muuttuu ja tilantarpeet muuttuvat. Ja koko ajan pitää olla nopeampi ja nopeampi. – Vihtorintien asuntoihin on muuttanut väkeä sekä Orimattilasta että muualta. Suomalaisvastaajista 72 prosenttia haluaa eroon kesäajasta, kun muissa Pohjoismaissa luku vaihtelee 35–45 prosentin välillä. päivänä 2017 – N:o 35 – 3 Artjärvellä sattui viime tiistaina lietelantavahinko. Ajanvarauksella palvelut ovat käytettävissä myös muina aikoina. Senhän huomaa talopakettien rakentamisestakin. Lietettä valui ojaan, mutta palokunta esti lietteen kulkeutumisen eteen päin. – ihmiset ovat alkaneet kiinnittää huomiota omaan ympäristöönsä, kun näistä tapauksista on alettu puhua. Kellot siirretään kesäaikaan eli tunnilla eteenpäin sunnuntaina. Virtanen toivoi vuoden nuori yrittäjä -tunnustuksen antavan potkua tulevaisuuteen. Yrittäjät valitsi Matti Korkeamäen vuoden nuoreksi yrittäjäksi KUVAt: AnnA HAKAmA PETRi SiPiLäiNEN Orimattila Orimattila näyttää vihreää valoa Lahden ammattikorkeakoulu Oy:n (LAMK) siirtämiselle osaksi Lappeenrannan teknillistä yliopistoa (LUT). – Pärjään kuitenkin ihan hyvin. – Sanotaan, että keskusta kuihtuu, mutta oikeastihan tila ja yritykset ovat lisääntyneet, jos vertaa vaikka 1980-luvulle. – Meillä kotona tutkittiin sisäilma, kun mies sairasteli, mutta mitään ei löytynyt, kertoo Anja Laitinen. Osuuspankkien kassapalveluja supistetaan ViRPi KALLiO Orimattila Orimattilan Sanomat jalkautui Erkontielle kysymään, kuinka tuttu juttu sisäilmaongelmat ovat ihmisille. Joka kymmenennelle asialla ei ole mitään merkitystä. – Välillä tuntuu, että rahaa kyllä riittää ei niin tärkeisiin kohteisiin sen sijaan, että keskityttäisiin oikeisiin ongelmiin, kuten homeelle altistumiseen, epäilee Kiiveri. Orimattilan vuoden nuoreksi yrittäjäksi valittu Matti Korkeamäki (keskellä) kiitteli tunnustuksen tuntuvan hyvältä. kesäkuuta alkaen arkisin kello 10–12. Kuvassa Korkeamäen kanssa kaupunginjohtaja Osmo Pieski ja yrittäjien puheenjohtaja Pirjo-Liisa Virtanen. Yrittäjien edustajat Pirjo-Liisa Virtanen ja Saija Hakonen sekä kaupunginjohtaja Osmo Pieski pistäytyivät torstaiaamuna viemässä onnittelut Kiinteistö Korkeamäki Oy:n toimistolla työskentelevälle vuoden nuorelle yrittäjälle. Mikäli lupaja muut käytännön asiat saadaan kuntoon, tulevan kesän aikana Maxirakennus aloittaa rivitalojen rakentamisen Lemmentien ja Puistotien väliselle alueelle. Ongelmiin olisi tartuttava nykyistä nopeammin sen sijaan että vain vähäteltäisiin ihmisten oireita ”akkojen puheina”. – Niin! Kunpa joku keksisi, miten tästä ongelmasta päästään eroon! Asiaa pitäisi tutkia kunnolla. Orimattila hyväksyy LAMKin siirron LUT-konserniin Kellonajan siirtely kyllästyttää suomalaisten selvää enemmistöä, selviää tutkimusyhtiö YouGovin kyselystä. Vähättely ja kova kiire – Työpaikalla oli sisäilmaongelmia, mutta nykyään pärjään ihan hyvin. – Keskeinen asia on kulloinkin käytetty rakennustekniikka. Potista Lahden osuus on noin 11,7 miljoonaa ja Orimattilan hieman yli miljoona euroa. Vuoden nuoren yrittäjän valinnassa kriteereinä olivat muun muassa vähintään kolmen vuoden kokemus yrittäjänä, toiminnan tuloksellisuus sekä vähintään 50 prosentin omistusosuus yrityksestä. Kaupunginhallituksessa vallitsi maanantaina yhtenäinen näkemys siitä, että LAMKin ja LUTin liitos vahvistaa ammattikorkeakoulun asemaa ja Päijät-Hämeen maakunnan koulutustarjontaa. Muut omistajakunnat ovat Heinola ja Hollola. Lahdessa sopimuksen syntymistä on ylistetty kuorossa. Mikrobit ja sädesienet ovat sitä kokoluokkaa, että niitä ei havaita paljain silmin vaan tarvitaan ammattilaisia selvittämään asiaa. Keskustelukulttuurista on tullut sellainen, informaatioyhteiskunta on sellainen.. OttoPlusja TalletusOtto -automaateilla voi käteisen nostamisen lisäksi myös tallettaa käteistä. 03-876 678 JOKA KODIN JAKELUT menevät myös ei mainoksia -talouksiin. Omistajatahot myöntävät pääomalainan ammattikorkeakoululle korottomana ja käytännössä ikuiseksi ajaksi. Tulosten mukaan asia rassaa suomalaisia huomattavasti enemmän kuin muita pohjoismaalaisia. Mutta en usko silti, että näistä asioista puhuta liikaa, sanoo Jonna Kiiveri. Joka kotiin! ANNA HAKAMA Orimattila Orimattilan vuoden nuoreksi yrittäjäksi on valittu Matti Korkeamäki. Lisäksi hän omistaa puolet Maxirakennus Oy:stä, joka rakentaa parhaillaan Orimattilaa Vihtorintien rivitaloasuntoja. Sakari Suonio Eine Kyllönen Jonna Kiiveri Anja Laitinen Väärä rakennustekniikka on sisäilmaongelmien taustalla Ilmoitusvaraukset ja lisätiedustelut puh. Joka kotiin! Vaalilehti perjantaina 31.3
Patosalmen mukaan tämän CHP (Combined Heat and Power) -laitoksen testaus on alkamassa ja se on tarkoitus ”saada tulille” vielä ennen kesää. Suikkanen rakkaudella muistaen Ritva Patrick ja Ann-Josefin Reijo ja Ulla-Stina Toni ja Anna Oliver Melina ja Joni Venla, Anton ja Elias muut sukulaiset ja ystävät Oi, Herra, palkitse äidin vaivat, niin paljon aikaan nuo kädet saivat. o.s. Vain vähän vaadit, mutt’ paljon annoit, luo Luojan murheesi hiljaa kannoit. Onko alkoholi Sinun tai läheisesi ongelma. 21.5. –toisaalta noina vuosina yrityksessä panostettiin myös tuotekehitykseen, joka aina syö tekemistä, toimitusjohtaja huomauttaa. mennessä matkatilille, viitteellä1012. Yhdistys voisi esimerkiksi jalkautua seuraamaan kunnan kaavoitusta tai vahtia työterveyshuollon ja lomituspalvelujen toteutumista. – Kiinnostus on ollut valtavaa, ja kotimaassa on jo ostajia tiedossa. Tuolijumppa Järjestötuvalla ke 29.3. Marttailta on Helmillä ma 27.3. – Alkuvuosi on käynnistynyt hieman vuoden takaista maltillisemmin, Patosalmi sanoo. isolla yhdistyksellä on suuremmat taloudelliset rahkeet maksaa korvausta osaston sihteerille ja panostaa sitä kautta myös esimerkiksi viestintään, hän listaa. Palojoen Martat. klo 10. Jäsenmaksu on hehtaariperusteinen eli toinen yhdistys voittaa ja toinen häviää maksuissa. (03) 777 1230 Tehdas: Vaakatie 5, puh. Samalla täytyy löytää uudenlaisia tapoja toimia, painottaa MtK-Uusimaan toiminnanjohtaja Jaakko Holsti. Voit maksaa matkasi 5.4. Ferroplan ylsi viime vuonna toisen kerran ”kymppikerhoon” historiansa aikana, kun liikevaihto kasvoi yli 50 prosenttia edellisvuodesta ja kohosi yli 10 miljoonan euron. Ferroplan hakee ”kontista” myös uutta vientituotetta itselleen. testit vievät oman aikansa, hän muistuttaa. klo 10-13. Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. toponen Anna Hellin ikonen o.s. ”Kontille” asetettu isot odotukset Yritys hakee tälle vuodelle 12 miljoonan euron liikevaihtoa. Hänen kädessään on myös lähtömme hetki. Tervetuloa! Eläkeliiton Orimattilan yhdistys. Vielä vapaana 8 tilattua paikkaa. Tervetuloa! Orimattilan Keskusta. Perheiden iltapäivä vaalituvalla la 25.3. Siitäkin on kuitenkin päästy sopuun. 040 848 4000, www.aasuomi. – Ainakin, jos lapinjärvi lähtee mukaan, tietää nieminen. Isompi yhdistys, isommat hartiat MtK-Uusimaan alueella fuusioihin on jo päädytty lohjan seudulla, jossa Kirkkonummi ja Siuntio liittyivät lohjan yhdistykseen ja nummi-Pusula suunnittelee samaa, sekä nurmijärvellä, johon Hyvinkään yhdistys fuusioitui. 25.1.2017 Valkon hoitokoti rakas äitimme, mummomme ja isomummomme Suruuutiset! ORIMATTILAN SANOMAT Erkontie 17, Orimattila, puh. 03-876 678 ilmoitukset @orimattilansanomat.fi KUVA: Petri SiPiläinen KUVA: JUho KiUrU liikevaihto kasvoi puolella, voittoa kertyi liki 130 000 euroa. MtK-Pukkilan puheenjohtaja Eero Selvenius näyttää fuusiolle vihreää valoa muun muassa siksi, että jäsenmaksut ovat korkeat ja luottamustehtävistä kiinnostuneiden määrä on pieni, mikä on tuttu juttu kaikkialla yhdistyskentällä. s. päivänä 4 – N:o 35 – 2017 Orimattilan AAryhmät. itä-Uudenmaan yhdistykset todennäköisesti sulautettaisiin esimerkiksi Myrskylää ja Pukkilaa selvästi suurempaan MtK-Askolaan. Sitten tulivat hankalat vuodet 2014–15, jolloin tehtiin muutaman sadantuhannen euron tappiot. Jälkimmäisellä hän viittaa esimerkiksi niin sanottuun peltopendelöintiin, joka puolestaan liittyy siihen, että tuottaja viljelee useamman kunnan alueella olevia tiluksia, mutta on yhden yhdistyksen jäsen. Tervetuloa! Vähä-Mallusjoen Martat. Yritys työllistää tällä hetkellä vajaat 50 työntekijää. Tervetuloa! Eläkeliiton Orimattilan yhdistyksen kirjallisuus-ja tarinakerho ti 28.3. Kyllä ainakin pitkällä aikavälillä MtK-lapinjärven kevätkokous pidettiin keskiviikkona, mutta muun muassa pienen osanottajamäärän takia fuusio ei ollut esillä. – talouden hallinta, toiminnan turvaaminen ja alueen viljelijöiden tasapuolinen kohtelu puoltavat liittymistä, nyökyttelee nieminen. Minna Patosalmi otti ohjat perheyhtiö Ferroplanissa viime vuoden alussa. – Ja muutenkin yhdistymisasia on vasta alkutekijöissään, kun aiesopimusta ei ole vielä tehty, muistuttaa rantala, joka paljastaa suhtautuvansa itse suunnitelmiin myönteisesti. – Jos kolme yhdistystä suhtautuu hankkeeseen myötämielisesti, se etenee, paaluttaa MtK-Myrskylän puheenjohtaja Elmeri Nieminen. Petri SiPiläinen Orimattila Orimattilalaisella Ferroplanilla syötiin torstaina plussakakkua. 040-592 6870 Lahti: Hämeenkatu 13, 15110 Lahti 044-754 5877, 044-754 5874 SALON KORJAAMO OY Hinauspalvelu 24 h Puh. Kuolleita Sekalaisia Hautaustoimistoja Seuratoiminta VirPi KAlliO Myrskylä / Pukkila / Lapinjärvi Maaja metsätaloustuottajain Keskusliiton (MtK) itä-Uudenmaan tuottajayhdistysten fuusio saattaa toteutua jo tämän vuoden aikana. – Arkistokuva peltotöistä on otettu Pukkilassa. Patosalmi myöntää, että konttilaitoksen suhteen odotukset ovat korkealla. klo 18. 19.2.2017 Pukkila Herra on antanut meille elämän. Vientiä ei ollut ollenkaan. tämän vuoden liikevaihdossa CHP-laitos kuitenkaan tuskin vielä näkyy. s. klo 18. – tavoitteena on, että vuonna 2020 yrityksen liikevaihdosta puolet kertyisi ympäristöteknologian puolelta ja siitä puolet tulisi juuri tästä kontissa toimivasta CHP-laitoksesta, Patosalmi toteaa. Kysy Hannulta 045 110 9697. lisäksi se tarjoaa ratkaisuja vedenkäsittelyyn sekä kiinteän jätteen käsittelyyn. – Fuusiot ovat tulevaisuutta, mutta eri asia on, onko niiden aika jo nyt, sanoo lapinjärven tuottajien nokkamies. – liikevaihto oli tätä luokkaa viimeksi vuonna 2013. co m C od e: 80 28 B 0E 8F 8 8 7 6 5 1 4 7 4 2 1 2 5 1 3 4 1 3 5 7 8 2 9 9 3 7 5 8 Orimattilan Kivi Oy Laadukkaat ja yksilölliset HAUTAKIVET edullisesti suoraan valmistajalta Myös kaiverrukset ja kunnostukset Tehdasmyynti Erkontie 20, Orimattila, puh. Ryhmien kokoontumisajat: Orimattilan AA-ryhmä to klo 19 Kuismapolku 4, Helinäntupa, AA-Siltaryhmä maanantaisin klo 18 Puistotie 10, srk:n nuorisotila. MtK-lapinjärven puheenjohtaja Kari Rantala sanoo niin ikään pitävänsä pienten tuottajayhdistysten hynttyiden yhteen laittamista pitkällä aikavälillä väistämättömänä. – Jos suunnitelmat toteutuvat, itäuusmaalaisesta yhdistyksestä voi tulla Orimattilaakin suurempi, sanoo Holsti. fi. Kokonaan uutta aluevaltausta yhtiö on tekemässä energiantuotantoon liittyvässä teknologiassa, sillä se on kehittänyt kontissa toimivan laitoksen, joka tuottaa sekä lämpöä ja sähköä. – toistaiseksi asiaa on käsitelty vasta epävirallisesti. Holsti tietää, että yksi kompastuskivi saattaa olla yhdistysten erilainen varallisuus. – toiminta ei saa jäädä pelkkien saunailtojen ja pakollisten kokousten pitämiseen vaan pitää huolehtia myös edunvalvontatyöstä. Kiitos osanotosta. MtK-Myrskylä ja MtK-Pukkila ovat asettumassa yksimielisesti yhdistymisen taakse Itä-Uudenmaan tuottajayhdistykset saattavat fuusioitua jo ensi vuonna (c ) A rto In ka la w w w .a is ud ok u. Alkuviikosta pidetyissä MtKMyrskylän ja MtK-Pukkilan kevätkokouksissa tuottajat liputtivat yksimielisesti suunnitelmaa, joka on ollut vahvassa myötätuulessa myös Askolassa eikä sitä ole ainakaan toistaiseksi tyrmätty Porvoossakaan. (03) 777 2597 Asiantuntevaa hautauspalvelua – Arvonamme – alan perinteiden kunnioittaminen – – hautajaisten kokonaisuuden hoitaminen – – yksilöllinen, lämminhenkinen palvelu – – Teitä palvelee ammattitaitoinen henkilökunta – – Kukkasidonnan erikoisliike – Kukka ja Hautauspalvelu Henriikka Oy www.henriikkaoy.fi Orimattila: Niementie 2, 16300 Orimattila 03-777 8160, ilt. itä-Uudenmaan tuottajayhdistyksen kelkkaan on houkuteltu myös Pornaista, jota pidetään tässä vaiheessa ketjun epävarmimpana osana. 03-777 1244 tai 0400 483 045 Erkontie 18, Orimattila | 040 557 5592 107 Pentti Kataja Betonimies Herastuomari Kiky on palkkatyöläisten kyykytys rakkaamme eila Marjatta Anttila Kaivaten Taru perheineen Sinikka perheineen Risto perheineen sukulaiset ja ystävät Siunttu läheisten läsnä ollessa. 6.10.1942 Pukkila k. Ferroplan Oy suunnittelee ja valmistaa kuljetinratkaisuja kappaleja massatavaran käsittelyyn. Syynä oli yrityksen tilinpäätös, joka näytti kahden tappiovuoden jälkeen selvää voittoa. Jos se menee läpi, uusi yhdistys voi aloittaa toimintansa jo vuoden 2018 alussa, hän kertoo aikataulusta. klo 13 Järjestötuvalla. Seuraavaksi laaditaan aiesopimus, joka tuodaan yhdistysten syyskokousten hyväksyttäväksi. Marttailta Tuula Nikulan luona, Jalavakaari 14, ti 28.3. ORIMATTILAN SANOMAT Perjantaina maaliskuun 24. Se syntyi lähes yksinomaan kotimaan myynnistä. lämmin kiitos osanotosta ja suuri kiitos Valkon hoitokodille äidin hyvästä hoidosta. Eläkeliiton Orimattilan yhdistys. Retki Riikaan toteutuu 18.5. – Siitä ei ole mitään hyötyä, jos passiivinen tuottajayhdistys liittyy toiseen passiiviseen tuottajayhdistykseen. Ferroplan nousi kahden vuoden kuopastaan Sudokun ratkaisu tv-sivulla. Jos vähintään kolme itäuusmaalaista tuottajayhdistystä päättää lähteä mukaan, fuusio voisi toteutua jo ensi vuoden alussa. – Kuopasta noustiin ylös, kuvailee toimitusjohtaja Minna Patosalmi yrityksessä vallitsevia tuntoja. Se on alallaan maan johtava yritys. 13.4.1924 Kirvu k. Yhteistoimintaneuvottelujakin jouduttiin käymään, mutta ketään ei irtisanottu, Patosalmi kertoo
Työllisyyshanke käynnistettiin yhteistyössä loviisan kanssa reilu vuosi sitten. latva-pirilä mainitsee, että Myrskylän työttömyysluvut ovat uudenmaan korkeimmat. Suunnitellaan yhdessä Sinulle ilmoitus, juuri Sinun tarpeitasi varten. opetuskeittiö oli jaettu jakelukeittiöksi ja ruokailutilaksi läheisen Hilda Käkikosken koulun oppilaille. opetuskeittiössä tuoksui itse valmistettu lasagne samalla, kun toisella puolen teknisen työn tiloissa työstettiin puuta ja metallia. Viestit on JSN:n mukaan mahdollista tulkita painostusyritykseksi. rosenbergin tehtävänä on haastatella valmennukseen tulevat työttömät ja kehittää toimintaa. alkutalvesta lapinjärven kunta tuotteisti Taitopaikka-valmennuksen ja tarjoaa sitä nyt muille kunnille. Hänen mukaansa ihan uudenlainen toiminta haki ensin malliaan, mutta toimii jo hyvin. Kahta uutta valmennettavaa odotellaan pian ja lisäksi pari henkilöä on tulossa tutustumaan toimintaan. Valmentajat kertovat, miten täällä työtaitojen kehittämisen ohella madalletaan työllistymiskynnystä neuvottelemalla yritysten kanssa ja auttamalla työnantajaa tarvittavien tukipapereiden täyttämisessä. Tänä talvena lapinjärvi päätti alkaa myydä Taitopaikan työvalmennuspalvelua myös naapurikunnille. Tuloksena tiloille sukeutui uusi toimintaidea ja nimi Taitopaikka. pronssia vieneen uSa:n takana maaliin tuli vielä Japanin joukkue. Viimeiset pari vuotta kiinteistöä on yritetty huonolla menestyksellä myydä tarjouskaupalla, jossa lähtöhintana on ollut 360 000 euroa. ankkuriosuudella Timonen nousi amerikkalaiskenkäilijän ohi. Taitopaikan työkokeilussa on nyt kaksi henkilöä. Valmennustiimin isäntä on Kai Nurminen ja emäntä myrskyläläinen Holopainen. JSN katsoo, että Yle luovutti journalistista päätösvaltaa ulkopuolelle ja rikkoi siten Journalistin ohjeiden kohtia 2. Tiistaina hän oli lähdössä aXDesign oy:n puusepäntehtaaseen Myrskylään. Suomi hävisi Kanadalle vajaat seitsemän sekuntia. Nyt oli vuorossa työhaastattelu. Suomi ja uSa kävivät hopeasta tiukan taistelun. JSN huomauttaa, että pääministeri myös kieltäytyi kahden päivän ajan kommentoimasta Ylelle yhteyttää Katera Steeliin. pääministeri on perustellut viestejään sillä, että juttu olisi ollut virheellinen ja että Yle olisi laiminlyönyt oikeutta samanaikaiseen kuulemiseen. Vuodessa työttömien määrä kunnassa väheni 39 henkilöllä eli 23 prosenttia. Kunnanhallitus päättää maanantaina, ryhtyykö kunta ostamaan omille työttömilleen valmennuspalvelua Taitopaikasta. Palaverissa Sari Holopainen, Kai Eskola, Kai Nurminen ja Tapio Liljeqvist. 0500 840 266 / Vuokko Öljymäki Yrittäjä Aleksi Kauppinen (oik.) esittelee Kai Eskolalle AX-Designin terassin kantojalan rakennetta. aktiivisen markkinoinnin lopettamista perustellaan sillä, että talossa on paljon toimintaa. Helmikuussa työttömiä työnhakijoita oli 13 prosenttia työvoimasta. Myrskylä ehkä tarttuu täkyyn. Neljä kertaa sadan metrin viestissä Kanada oli omaa luokkaansa. Kiinteistöön ovat majoittuneet kunnankirjasto, ampun 4H-yhdistyksen toimistoja harrastustila sekä Nicemedia oy, joka muun muassa toimii pukkilan Matkahuoltoja postiasiamiehenä. Työntekijän ja työpaikan yhteen sovittaminen on täsmähommaa. Kaksi on keskeyttänyt valmennuksen. Viime vuonna kunnan tukikustannus oli 220 000 euroa. Se tuodaan takaisin markkinoille uutena kohteena huhtikuussa. lapinjärven kunta lunasti muiden kuntien osakkeet syksyllä 2014, jolloin Taitotalosta tuli kunnan yksin omistama kiinteistöyhtiö. lapinjärven työttömyysprosentti oli 10,5, maakunnan keskiarvon verran. Kunnassa laitettiin mietintämyssyyn tyhjät tilat laitteineen ja toisaalta pitkäaikaistyöttömistä kunnalle koituvat kustannukset. JSN toteaa päätöksessään, että tapauksessa on nähtävissä paljon piirteitä, joita voidaan tulkita siten, että päätoimittaja on taipunut ulkopuoliseen painostukseen. – lupaavalta se toiminta näyttää nyt yhden vuoden jälkeen. Toimittaja Salla Vuorikoski sai pääministeriltä lukuisia sähköposteja sen jälkeen, kun Yle oli julkaissut jutun, jossa kerrottiin, että pääministerin sukulaisilla on omistuksia Katera Steel -yhtiössä, joka oli saanut kaivosyhtiö Terrafamelta tilauksen. Hallintojohtaja Matti LatvaPirilä kertoo ehdotuksen perustuvan yksinkertaisesti siihen, että kunta käyttäisi saman summan valmennukseen kuin se maksaa Kelan työmarkkinatukea. Tällä kertaa Kai Eskola lähti työnhakijana mukaan. – olen valmistellut asian niin, että ostaisimme palvelua maksimissaan kolme päivää viikossa henkilöä kohti. TE-hallinto rahoittaa osittain tämän työllisyyspoliittisen hankkeen. JSN: Sipilä rajoitti sananvapautta MarKE Kalliola Porlammi Vielä keväällä 2014 Taitotalon täyttivät energiallaan porlammin koulukeskuksen oppilaat. Kisa käytiin torstaina itävallan ramsaussa. JOKA KODIN JAKELUMME menee myös talouksiin, joiden postilaatikossa tai ovessa lukee ei mainoksia! Puh. Neuvosto toteaa lausumassaan, että pääministerin Ylen toimittajalle lähettämien viestien määrää ja sävyä voidaan pitää poikkeuksellisena. – pyrimme siihen, että kumpikin osapuoli haluaa toisensa: työpaikka on asiakkaalle sopiva ja asiakas on paikkaan sopiva, yritysyhteistyöstä vastaava liljeqvist summaa. – Valmentajista lapinjärven kunta kustantaa yhden, Myrskylä yhden ja yksi henkilö kustannetaan työllisyyspoliittisella avustuksella. Taitopaikan keittiössä valmistetaan myös aterioita ja leivotaan. pelkästään jos yritysyhteistyö toimii, silloin on saavutettu jo paljon, Hirvonen toteaa. aleksi Timoselle viestihopeaa Special olympics -kisoissa MarKE Kalliola Porlammi Taitopaikka on lapinjärven kunnan uudenlainen työllisyyshanke, jonka kotipaikka on entinen Taitotalo porlammilla. – Säästösuvannon poistaminen aktiivisesta markkinoinnista ei tarkoita sitä, etteikö sitä oltaisi valmiita myymään, jos sopiva hintatarjous tehdään, tarkentaa kunnanjohtaja Juha Myyryläinen. Usean tuhannen tuotteen pakkaamiseen tarvitaan työntekijä. Syksyyn mennessä talo oli jo muuttunut. Vuonna 2000 rakennetun Taitotalon omistivat lapinjärvi, Myrskylä ja silloinen artjärvi. ORIMATTILAN SANOMAT Perjantaina maaliskuun 24. Kunnantalon hinta 295 000 euroa, kirjastotalo pois myynnistä STT Julkisen sanan neuvosto katsoo, että pääministeri Juha Sipilä (kesk.) toimi Yleisradion suuntaan tavalla, joka oli omiaan rajoittamaan sananvapautta. Säästösuvannon myynti on ollut mukana kunnan tasapainottamissuunnitelmassa. rakennus oli puhdas sisäilmaongelmista toisin kuin viereinen 60ja 70luvuilla valmistunut koulukeskuskompleksi. Tämän vuoden puolella aloittaneet lapinjärveläiset liljeqvist ja Joel Rosenberg työskentelevät osa-aikaisesti. Näistä useimmat ovat työllistyneet työkokeilun tai palkkatuen avulla ja muutama löytänyt opiskelupaikan. JSN huomauttaa, että pääministeri ensimmäisissä viesteissään arvosteli ainoastaan jutun näkökulmaa ja sitä, että Yle käsitteli hänen sukulaisiaan. – Myös tällaista toimintaa voidaan pitää sananvapautta rajoittavana, erityisesti, kun kyseessä on ministeri. porlammin Taitopaikan uuden konseptin työelämävalmennus on avittanut työttömiä tehokkaasti eteenpäin Työntekijän ja työpaikan yhteen sovittaminen on täsmähommaa ORIMATTILAN SANOMAT – alueen Orimattila, Pukkila ja Myrskylä ainoa tilattava paikallislehti Tietoykkösen Lukijatutkimuksen mukaan enemmän kuin neljä viidestä lukee lehteämme. Lupaavaa näyttöä Taitopajahanketta hallinnoi loviisan työllisyyskoordinaattori Petri Hirvonen. Kunta sopi kiinteistönvälitysliikkeen, Eximas oy:n, kanssa rakennuksen pitämisestä poissa aktiivisesta myynnistä muutaman kuukauden aja. Hankekausi on lähtökohtaisesti kolmevuotinen, mutta avustusta myönnetään vuodeksi kerrallaan. Myrskylästä messiin. KUVA: LAUri JAAKKoLA Aleksi Timonen juhli lumikenkäilyn viestihopeaa Ramsaussa. – Yritysyhteistyö on hyvin käynnistynyt. Kiinnostuneita ostajia ei ole löytynyt. Noin vartti kisan jälkeen tuli kuitenkin helpottava tieto ja hopeamitali varmistui. parikymmentä asiakasta on löytänyt jatkopolun työelämään. Kuvassa etualalla on kunnantalon kahvihuone ja taustalla valtuustosali.. Yläkoulun opetustiloista työvalmennuspaikaksi JuHo Kiuru Orimattila orimattilalainen aleksi Timonen nosti Suomen lumikenkäilyjoukkueen hopealle kehitysvammaisten Special olympics -talvimaailmankisoissa. JSN antoi samaan jupakkaan liittyvän langettavan päätöksen Yleisradiolle. Yritys näytti vihreää valoa, mutta ratkaisu siirtyi loppuviikkoon. Se on vaikeaa ja työllistävää työtä. liljeqvist oli pohjustanut tapaamista kahdella aikaisemmalla käynnillään. Ilmoittajana lehdessämme saat ylivertaisen markkinointiedun! Seuraava joka kodin jakelumme on VAALILEHTI perjantaina 31.3. Yläkoululaiset hajaantuivat koulun lopetuksen jälkeen muihin kuntiin. – pyrkimys on se, että me saadaan ihminen pois täältä, työvalmentajat Tapio Liljeqvist ja Sari Holopainen selventävät. ja 3. Heti viestin jälkeen Suomen joukkueella oli pieni pelko hylkäämisestä, sillä ensimmäinen vaihto ei mennyt aivan putkeen. Säästösuvannon kunnanhallitus päätti ottaa toistaiseksi pois myynnistä. Vuoden verran pyörinyt aktiivinen työvalmennus on osoittautunut tuloksekkaaksi. Myös sitä on kaupiteltu tarjouskaupalla. päivänä 2017 – N:o 35 – 5 Virpi Kallio Pukkila pukkilan kunnanhallitus päätti maanantain kokouksessa kunnantalon hintalapuksi 295 000 euroa. lähtöhintana on ollut 390 000 euroa
12.00 Yle Uutiset ja sää. 13.30 Yle Uutiset alueeltasi. 13.00 Yle Uutiset. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 8.20 Sunnuntai-Suomi. Kansanedustaja Mika Kari tavattavissa klo 10–11.30. Heti vapaa. 7.00 Yle Uutiset. 15.00 Yle Uutiset. 00-01 1.00 Yle Uutiset ja sää. 18.55 Suomi tänään. 14.00 Yle Uutiset. 02-03 Sunnuntai 26.3. Elena Ferrante ja Loistava ystäväni. Loukkola muistetaan takavuosilta myös Jari Litmasen patsaaseen liittyen. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 13.55 Sunnuntai-Suomi. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 13.03 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 12.05 Urheiluradio. 2.50 Yöradio. 3.54 Yöradio. 23.00 Yle Uutiset. 12.05 Musiikkikamari. 13.33 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 7.03-7.44 Aamusoitto. 13.03 Levylautakunta. 18.03 Radio Suomen Iltaohjelma. 18.50 Iltahartaus. Loukkola valikoitui kesänäyttelyn taiteilijaksi, kun Suna kävi läpi Orimattilan lähialueiden taiteilijoita. 9.00 Yle Uutiset. 1.02-1.59 Levylautakunta. 21.50 Merisää. 4.00 Yle Uutiset ja sää. 10.03 Sää. 11.03 Alueradio. 18.05 Kadonneen levyn metsästäjät 0203-17600. 19.08 Sekahaku – Tarja Närhi. 20.06 Radio Suomen Iltaohjelma. Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää. 22.05 Kuuntelijan lista. 3.15 Jokapaikan Reetta. 9.11 Tarja Närhin Iskelmäradio. Pirkko ja Pentti B.Virtanen Viivi ja Wagner R a d i o o h j e l m a t Yle Radio 1 93,2 MHz • Yle Radio Suomi 97,9 MHz Vuokrattavana Kokouskutsu Savijoen yksityisteiden VUOSIKOKOUKSET pidetään su 9.4.2017 klo 12.00 Savijoen seuratalolla, os. 9.05-9.10 Urheiluradio. Pieni näyttely aukeaa Aki Kaurismäen syntymäpäivänä 4. 21.03-21.33 Poppikoulu. 5.30 Yle Uutiset ja sää. 23.102.59 Yöklassinen. 10.0010.03 Yle Uutiset. 14.30 Poppikoulu. 17.15 Alueradio. 23.00 Yle Uutiset. Yle Radio 1 6.00-6.03 Yle Uutiset. 14.00 Yle Uutiset. 14.0014.55 Ankarat vuodet: Syyspihlajan alla. 22.05 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 21.55 Suomi tänään. 6.25 Aamusoitto. 4.57 Melkein hereillä. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 20.05 Sää. 23.00 Yle Uutiset. 8.12 Alueradio. 19.03 Radion sinfoniaorkesterin konsertti. – Y70: 1) Kaj Ahlers 341, 2) Matti Perttilä 306. 9.05-9.58 Muistojen bulevardi. 11.03 Suomi-kierros. 20.03 Urheiluradio. 7.45 Hartaita säveliä. 20.00 Yle Uutiset. 6.05 Hartaita säveliä. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 21.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. Eikö lehtesi tullut. Orimattilan reserviläisten mestaruuskilpailut ilmapistoolilla. 7.59 Hyvää huomenta. Yle Radio 1 6.00 Yle Uutiset. Kahvitarjoilu. 6.03 Sää. 16.17 Alueradio. 21.00 Yle Uutiset. 15.30 Aristoteleen kantapää: Paikannimien kertomaa. 14.00-14.55 Kohtauspaikka: Risto Nordellin vieraana viulutaiteilija Kreeta-Maria Kentala. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 18.20-18.29 Radioteatteri esittää: Kadonnutta aikaa etsimässä, osa 57. 0.05 Yöradio – tunti 2000-lukua. 9.05 Urheiluradio. 6.05 Hartaita säveliä. 10.05 Roman Schatzin Maammekirja. 10.0010.03 Yle Uutiset. 7.03 Sää. 18.55 Kadonneen levyn metsästäjät 0203-17600. 20.08 Sää. 11.00 Yle Uutiset. 5.52 Melkein hereillä. 6.30 Alueradio. 7.10 Urheiluradio. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 10.04 Pekka Laineen Ihmemaa. 5.00 Yle Uutiset ja sää. 16.05-16.57 Faunin iltapäivä. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 18.00 Todellisia tarinoita. 7.58 Hyvää huomenta. 6.04 Melkein hereillä. 21.55 Suomi tänään. 2.00 Yle Uutiset. 15.55-15.58 Yle News. Marko Maunuksela. 3.00 Yle Uutiset. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 16.10 Entisten nuorten sävellahja. 3.02 Yöradio. Puh. Tiistaina 11.4.2017 klo 12.00 Maanmittauslaitoksen Lahden toimipisteessä (neuvotteluhuone 2089), Kirkkokatu 12, Lahti. 12.10 Urheiluradio. 20.09 Tero Liete – Rocktoimittajan illallinen. 03-757 5285 Päiväkannon valitukset ma–pe 8–16, p. 9.00 Yle Uutiset. 21.40 Urheiluradio. 18.50 Merisää. 18.55 Radio Suomen Iltaohjelma. – M50: 1) Pertti Immonen 367, 2) Arto Tapiomaa 322. klo 12 ORIMATTILAN SEURAKUNTAKODISSA "RAKKAUS ON LAHJA JUMALAN" Lauluryhmä Katrilli Hanna Honkamäki, Varpu Hyytinäinen, Merja Keski-Petäjä, Merja Kantola, Merja Ketola, Pirjo Nenonen, Juha Salmesvuori (piano), Hanna Keski-Petäjä (viulu), Jenny Mustikka (sello) Puhe Hanna-Mari Yogaswaran Tilaisuuden juontaa pastori Hanna Suominen Orimattilan Marttojen valmistama keittolounas ja kahvit kutsuvat klo 11.30. 15.00 Yle Uutiset. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 11.00 Uudet levyt. 20.00 Yle Uutiset. 2.02 Yöradio. Yli neljä kymmenestä vastaajasta kertoo, että heidän autossaan on käytössä vakionopeudensäädin ja ajonvakautusjärjestelmä. 14.03 Ajantasa. 19.08 Kadonneen levyn metsästäjät 0203-17600. Varhaiskannon valitukset ma–su 6.30–10, p. 7.53 Alueradio. päivänä 6 – N:o 35 – 2017 Orimattila 22.3. 10.03 Ajantasa. 1.00 Yle Uutiset ja sää. 19.03 Urheiluradio. 19.03 Urheiluradio. 21.00 Yle Uutiset. 12.42 Alueradio. 18.30 Hengellisen musiikin toivekonsertti. 22.05-23.00 Roman Schatzin Maamme-kirja. 8.10 Urheiluradio. 22.05 Kalle Haatanen. 7.10-7.44 Aamusoitto. 17.15 Suomi ja teknologia kylmässä sodassa 2/3. ja sen avajaisia vietetään 14. 18.10 Lauantain toivotut levyt. 9.05-9.58 Muistojen bulevardi. 7.53 Onnen sävel. 7.00-7.03 Yle Uutiset. 17.15 Kissankehto – Susanna Vainiola. 2.47-2.59 Yöradio. 19.03 Urheiluradio. 21.20 Myöhäisillan kamarimusiikki. 12.08 Kansanradio. 10.00 Yle Uutiset. 20.00 Thomas Adès – Britannian uusi Orfeus. 5.50 Merisää. 9.10 Sää. 8.10 Ykkösaamu. 0.05 Yöradio – tunti 60lukua. 19.03 Urheiluradio. 15.25 Etnohetki. 7.50 Aamuhartaus. 15.00 Yle Uutiset. 040 5741 335. Lähes seitsemällä kymmenestä on käytössä muistutin, joka hälyttää, jos turvavyö ei ole kiinni. 1.51 Yöradio. 17.15 Hittikimara. KUTSU maanmittaustoimitukseen www.maanmittauslaitos.fi Orimattilan kaupungissa tehdään Helsingintien, Mäntsälän kunnanrajan, Rajankulman yksityistien, Mallusjoentien, Mallusjärven ja Salustentien rajaamalla alueella sekä Mäntsälän kunnassa Rajankulman yksityistien ja Mäntsälän kunnanrajan rajaamalla alueella alueellinen tietoimitus, jonka tarkoituksena on järjestellä toimitusalueen kiinteistöjen kulkuoikeudet huomioiden alueella jo ennestään oleva tieverkko. 9.00 Yle Uutiset. 16.00 Yle Uutiset ja sää. Parhaimmillaan se siis ehkäisee onnettomuuksia, Liikenneturvan yhteyspäällikkö Tapio Heiskanen sanoo tiedotteessa. 3.00 Yle Uutiset. 9.05 Urheiluradio. Käsitellään Homman, Kolisevan, Koskenkujan, Kukonkorven, Liljan, Lunkkasten, Ojalan ja Porrassuon yksityisteiden vuosikokousasiat: V. 12.37 Anonyymit kotikiusatut. 2016 tilien hyväksyminen, tilija vastuuvapauden myöntäminen, kunnossapitoasiat, yksikköjaon muutokset, v. 7.04 Onnen sävel. Kantar TnS:n toteuttamaan kyselyyn vastasi joulukuussa turvatekniikan osalta runsaat 1 200 ihmistä. 6.25 Aamusoitto. 14.00 Yle Uutiset. 16.05 Urheiluradio. 7.04 Suomi soi. 8.05 SunnuntaiSuomi. Uusi elämä. Tervetuloa! Hoitokunnat Lautsillan yksityistien VUOSIKOKOUS to 20.4.2017 klo 18.00 Pennalan koulun ruokalassa. 18.03 Puhelinlangat laulaa. 11.00 Klassikkoparatiisi. 13.00 Satujen ja tarinoiden Klassista kahteen. 20.09 Kaitsun nurkka – Kai Ulmanen. 12.55 Suomi tänään. Orimattilan torilla la 25.3. Marko Maunuksela. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 11.57 Päivän mietelause. 21.55 Suomi tänään. 13.00 Yle Uutiset. 2.15 Sunnuntaivieras. 7.53 Sunnuntai-Suomi. 8.05 Kuusi kuvaa. 2.02 Yöradio. 18.50 Merisää. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 15.00 Yle Uutiset. 9.05-9.53 Musiikkia vanhasta Euroopasta. Marko Maunuksela. 0.05 Yöradio. 21.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. 9.05-9.58 Muistojen bulevardi. 6.00 Yle Uutiset. 18.00 Yle Uutiset. 20.06 Puhelinlangat laulaa. 16.00 Yle Uutiset ja sää. Eniten vastaajat arvostavat järjestelmiä, jotka auttavat pitämään auton hallinnassa esimerkiksi liukkaalla. 13.00 Yle Uutiset. Esityslista ja maksuunpanoluettelot ovat nähtävillä Pukkilan Osuuspankissa 24.3.2017 alkaen. Marko Maunuksela. 5.32 Melkein hereillä. 14.00 Yle Uutiset. 6.04 Melkein hereillä. 8.50 Musiikkikamari. 5.02 Melkein hereillä. 10.55 Äänitarina. Orimattilan taidemuseon kesänäyttely painottuu kulttuuritoimenjohtajan Henrika Sunan mukaan juuri veistoksiin ja rintakuviin. 19.05 Puhelinlangat laulaa. 9.10 Sää. 03-876 678, fax 777 4244.. 7.50 Merisää. 13.30 Yle Uutiset alueeltasi. 03-876 678 ORIMATTILAN SANOMAT Erkontie 17, puh. 21.00 Säveltäjäsukupolvi, joka katosi mustaan aukkoon. 0.00 Yle Uutiset ja sää. 2.00 Yle Uutiset. 11.00 Jumalanpalvelus Porin vapaaseurakunnasta. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 21.03 Päivä tunnissa. 22.05 Jokaniemen sävelradio. 18.03 Urheiluradio. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 21.30 Radion sinfoniaorkesterin konsertti jatkuu. 17.15-18.10 Leikola ja Lähde. 23.03 Yöradio. Orimattilan Taidemuseon kesänäyttelyssä Loukkolalta nähdään muun muassa veistoksia ja rintakuvia. 2.20 Juha Laaksosen luontoretki. 21.03 Kansanradio. 5.50 Merisää. 21.50 Merisää. Hissi on. 22.00 Yle Uutiset ja sää. toukokuuta asti. Käsitellään sääntömääräiset asiat. 23.00-23.05 Radio 1 vastaa. 11.00 Yle Uutiset. 12.50-12.55 Radio 1 vastaa. 5.00 Yle Uutiset ja sää. 14.00-14.57 Riston Valinta. Yle Uutiset ja sää. Kuvassa Divarosamuotokuva. 16.0516.57 Faunin iltapäivä. 4.02 Jokaniemen sävelradio. 20.03 Urheiluradio. 14.28 Lauantai-Suomi. 10.03 Ajantasa: Suora linja. 14.03 Ajantasa. Erkontie 18, Orimattila puh. 21.55 Suomi tänään. 12.12 Alueradio. 6.05 Sää. 22.05 Radioateljee esittää: Äiti, Alzheimer ja Americana – elämä laillisessa laittomuudessa. Asianosaisten poissaolo ei estä toimituksen käsittelyä. 21.00 Yle Uutiset. 2.00 Yle Uutiset. 6.30 Suomi soi. Toimitusinsinööri Leena Vartiainen, 0407792442, leena.vartiainen@ maanmittauslaitos.fi Tämän kokoinen ilmoitus maksaa vain 8 euroa. 9.00 Yle Uutiset. kesäkuuta. 23.10-6.00 Yöklassinen. 12.10-12.55 Suomi ja teknologia kylmässä sodassa 3/3. 8.10 Ykkösaamu. 13.03 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 12.35 Kolmannen maailman puheenvuoroja. 13.03 Sunnuntai-Suomi. 6.00 Yle Uutiset. 22.55-23.05 Radioateljeen jälkeen – Jack’s Holler ja One Kind Favor. 5.02 Melkein hereillä. 9.00 Yle Uutiset. 20.03 Urheiluradio. Rahalaukku. Toivokaa runoja metsästä. 12.10 Urheiluradio. Lauantai 25.3. 20.00 Radion sinfoniaorkesteri konserttilavalla. – Aktiivinen turvatekniikka tukee kuljettajaa tien päällä, korjaa tämän virheitä ja varoittaa tarvittaessa. 6.06 Melkein hereillä. Satu Loukkola on Orimattilan taidemuseon ensi kesän taiteilija STT Yli kaksi kolmesta vastaajasta pitää turvatekniikkaa tärkeänä kriteerinä auton valinnassa, selviää Liikenneturvan kyselystä. 4.02 Euroopan taivaan alla. 11.00 Yle Uutiset. 21.40 Urheiluradio. huhtikuuta ja jatkuu 7. 21.03 Päivä tunnissa. 10.05 Leikola ja Lähde. Kirjailijan 2079 sivua – Hannu Mäkelän muistelmat. 10.00 Yle Uutiset. 23.03 Yöradio. 15.00 Radioteatteri esittää: Jäätynyt mies, osa 2/8: ’’Minnehaha’’ saapuu satamaan. 12.55 Suomi tänään. 1.02 Tarja Närhin Iskelmäradio. 23.106.00 Yöklassinen. 20.25 Radion sinfoniaorkesterin konsertti jatkuu. 6.56 Päivän mietelause. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 11.03 Jake Nymanin Popradio. 2.30 Yöradio. 5.30 Yle Uutiset ja sää. 6.15-6.24 Aamuhartaus. 7.45 Hartaita säveliä. 20.03 Urheiluradio. 12.45 Merisää. 23.00 Yle Uutiset. 9.11 Alueradio. Tervetuloa osakkaat! Humisevassa, Karkkulantie 34 tiistaina 11.4.2017 klo 12.00. Orimattilan taidemuseon kesänäyttely on 15.6–20.8. 22.00 Yle Uutiset ja sää. Tervetuloa! Hallitus Orimattilan Invalidit ry:n KEVÄTKOKOUS Liikehuoneisto 33 m 2 , Erkontie 20. Perjantai 24.3. 18.03 Urheiluradio. TERVETULOA! Orimattilan TILITAITO Ajantasaista kirjanpitoa ammattitaidolla. 17.15-17.55 Kirjakerho. 0.00 Yle Uutiset ja sää. 7.00 Yle Uutiset. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 10.00 Yle Uutiset. 18.30 Hartaita säveliä. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 8.00 Yle Uutiset ja sää. – Kun näyttelyyn tulee vain yhden taiteilijan töitä, on hyvä, että taiteilija on monipuolinen, Suna perustelee. 10.00 Jumalanpalvelus Oulun tuomiokirkosta. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 7.10-7.44 Aamusoitto. 18.15 Nuntii Latini – latinankielinen viikkokatsaus. 4.57 Melkein hereillä. 7.50 Aamuhartaus. 18.05 Lauantaijamit. 16.15 Faunin iltapäivä. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 18.00 Yle Uutiset. 15.03 Sunnuntaivieras. 13.33 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 8.05 Onnen sävel. 17.15 Kuusi kuvaa. 13.00 Klassista kahteen. 20.00 Yle Uutiset. 16.15 Urheiluradio. 13.30 Minna Pyykön maailma. 8.45 Romano mirits. Turvatekniikka tärkeä kriteeri auton hankinnassa NAHKHIIR KY MARIANPÄIVÄN JUHLA su 26.3. 2.45 Viikon luontoääni. 18.50 Kuuluttajan vieras: Yle Puheen toimittaja Raimo Tyykiluoto. 8.10 Juha Laaksosen luontoretki. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 9.00 Yle Uutiset. 5.50 Merisää. 8.30 Tohtori Raimo – valtakunnan terapeutti. 14.03 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 12.45 Merisää. 4.02-4.59 Jake Nymanin Popradio. 9.11 Suomi-kierros. 9.00 Yle Uutiset. 20.08 Sää. 10.03 Sää. 7.12 Alueradio. Marko Maunuksela. 16.17 Alueradio. 6.05 Sää. 9.55 Oulun tuomiokirkon kellot kutsuvat. 8.05 Kirjakerho. 15.00 Yle Uutiset. 9.10 Sää. 18.00 Yle Uutiset. 2.00 Yle Uutiset. 21.40 Urheiluradio. 18.01 Iltahartaus. 15.55-15.58 Yle News. 12.07 Sunnuntai-Suomi. 16.15 Faunin iltapäivä. – Y60: 1) Mauri Pokkinen 353, 2) Tapani Kuisma 340, 3) Keijo Vilander 335. 2.40 Yöradio. 10.00 Kalle Haatanen. 2017 maksuunpanoluettelojen hyväksyminen sekä hoitokuntien valinta kaudelle 2018 –2021. 7.10 Urheiluradio. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 11.03 Alueradio. 2.02 Lauantaijamit. Seuratalontie 51, Pukkila. 6.56 Päivän mietelause. 0.00 Yle Uutiset ja sää. 15.05 Alueradio. 4.00 Yle Uutiset ja sää. 21.40 Urheiluradio. Yle Radio Suomi 5.00 Yle Uutiset ja sää. näitä ominaisuuksia myös pidetään tärkeinä. 15.03 Entisten nuorten sävellahja. 22.05 Yöhitaat. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 2.02 Yöradio. 5.02 Melkein hereillä. 12.10 Urheiluradio. 12.12 Alueradio. 6.15-6.24 Aamuhartaus. 19.00 Yle Uutiset ja sää. Yle Uutiset ja sää. Marko Maunuksela. 7.50 Aamuhartaus. 9.05 Urheiluradio. Ilmapistooli 40 ls, miehet: 1) Mika Rouhiainen 359. 9.00 Yle Uutiset. 19.03 Tämän runon haluaisin kuulla. 19.05 Radio Suomen Iltaohjelma. 2.15 Minna Pyykön maailma. 7.59 Hyvää huomenta. 21.00 Musiikillinen tunti metsän uumenissa. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 1.02-1.55 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 12.12 Jokapaikan Reetta. 12.10 Tiedeykkönen. 21.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. 21.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 22.00 Yle Uutiset ja sää. Yle Uutiset ja sää. 13.00 Klassista kahteen. 12.45 Merisää. 15.55-15.58 Yle News. 3.00 Yle Uutiset. 8.40 Sunnuntai-Suomi. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 18.15 Viikon luontoääni: kiiruna. 5.02 Melkein hereillä. Rokkatarjoilu. 5.52 Melkein hereillä. 13.00 Klassista kahteen. Tervetuloa! DEMARIEHDOKKAAT LIIKKEELLÄ Satu Loukkola on taiteilijana monipuolinen. 7.50 Merisää. 2.42 Yöradio. Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 4.00-7.00 Yöklassinen. 14.03 Musiikkia lepopäivän ratoksi. Yle Radio Suomi 5.00 Yle Uutiset ja sää. 040 586 1198 www.orimattilantilitaito.fi Nina Pärhä Taloushallinnon asiantuntija, KLT 4 h + k (99 m 2 ) Keskeltä kaupunkia, Rantatelkästä, Rantatie 8, ylin kerros. 7.12 Alueradio. 15.00 Yle Uutiset. 1.02-1.55 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 7.45 Hartaita säveliä. 16.00 Yle Uutiset ja sää. Sen täytyy viedä pidemmälle. 18.50 Merisää. 15.00-15.35 Radioteatterin valiouusinta: Seitsemän veljestä, osa 13/30: Veljekset metsämiehinä. 3.023.58 Pekka Laineen Ihmemaa. 12.40 Viikon luontoääni. 11.00 Välilevyjä: Soittakaa avustaja! 11.57 Päivän mietelause. 12.45-12.55 Merisää. 3.45 Yöradio. Taiteilijana Loukkola on monipuolinen, hänen käsistään syntyy niin maalauksia, piirroksia kuin veistoksia ja rintakuviakin. 6.15-6.24 Aamuhartaus. 12.15 Horisontti: Millainen maailmankuva kieltää ilmastonmuutoksen. Järjestelysuunnitelmaa esitellään ja siihen voi tutustua kokouspaikalla jo ennen kokousta klo 10.30 alkaen. 6.05 Hartaita säveliä. 12.10 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 7.59 Hyvää huomenta. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 0.00 Yle Uutiset ja sää. 21.00 Yle Uutiset. 7.03 Kohtauspaikka: Risto Nordellin vieraana viulutaiteilija Kreeta-Maria Kentala. 6.30 Alueradio. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 18.50 Merisää. 1.00 Yle Uutiset ja sää. 16.15 Urheiluradio. 23.10-6.00 Yöklassinen. 23.03 Yöradio. 16.05 Urheiluradio. 14.00-14.57 Välilevyjä: Turpajouhet joutaville. 17.15 Alueradio. 8.00 Yle Uutiset ja sää. ORIMATTILAN SANOMAT Perjantaina maaliskuun 24. Litmasen patsas Lahteen tilattiin Loukkolalta, ja hän ehtikin saada sen puolivalmiiksi, kun hanke jäädytettiin ja lopulta patsas tilattiin toiselta tekijältä. 8.12 Alueradio. 11.00 Yle Uutiset. 03-876 6710. 18.00 Ehtookellot: Anjalan kirkon kellot. 23.03 Yöradio. 6.03 Sää. 4.02-4.57 Kuuntelijan lista. 18.00 Yle Uutiset. 19.03 Jazzklubi. 6.25 Aamusoitto. Maanantai 27.3. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 15.05 Kultakuume. 18.55 Puhelinlangat laulaa. 18.20-18.29 Radioteatteri esittää. 16.10 Hillan ja Minnan Akuutti. 7.53 Alueradio. 0.05 Yöradio – tunti 70-lukua. 21.00 Jazzklubin kolmas setti. 5.52 Melkein hereillä. 6.00 Yle Uutiset. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 6.56 Päivän mietelause. Tarkka toimitusalue ja järjestelysuunnitelma ovat nähtävillä internetosoitteessa www.maanmittauslaitos.fi/TN2016539218. Yle Radio 1 6.00 Yle Uutiset. 5.52 Melkein hereillä. 5.32 Melkein hereillä. 18.50 Iltahartaus. 9.11 Alueradio. 8.10 Urheiluradio. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. Ammuntaa Työsuorituksia Sekalaisia Kokouksia Kuulutuksia Myytävänä Kokouksia AnnA HAKAMA Orimattila Orimattilan taidemuseon tulevan kesän näyttelyssä nähdään kärköläläisen taiteilijan Satu Loukkolan teoksia. 21.50 Merisää. Ennen kesänäyttelyn alkua taidemuseossa ehditään nähdä vielä Orimattilassa syntyneen Aki Kaurismäen syntymäpäivien kunniaksi Timo Jakolan näyttely kaurismäkeläisistä pastellimaalauksista. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 10.04 Suomi-kierros. 5.50 Merisää. 3.02 Sekahaku – Tarja Närhi. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 20.05 Sää. 16.00 Yle Uutiset ja sää. Yle Radio 1 7.00 Yle Uutiset. 6.06 Melkein hereillä. 22.05-23.05 Avaruusromua. 10.50 Tohtori Raimo – valtakunnan terapeutti. 15.30 SunnuntaiSuomi. 7.00 Yle Uutiset ja sää. klo 10–13. 19.03-19.58 Radioteatteri esittää: Vaskivuorentie 20. 15.55-15.58 Yle News. Tiedustelut: Pitäjäsanomat Oy, Kullervo Hakama puh. 7.50 Merisää. 15.05 Alueradio. 7.50 Merisää. 18.00 Kuunnelman esittely: Vaskivuorentie 20. 6.00 Yle Uutiset. 15.05 Kultakuume. 13.00 Yle Uutiset. 10.00 Yle Uutiset. 21.50 Merisää. 20.00 Yle Uutiset. 1.00 Yle Uutiset ja sää. 12.55 Sunnuntai-Suomi. 20.00 Jazzklubin illan keikka. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 11.57 Päivän mietelause
Robot (16) 23.40 Yle FOLK: Kahvin ehdoilla 00.05 Uutisikkuna MTV3 06.00 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 07.35 Huomenta Suomi: Talouden viikko 08.00 Huomenta Suomi 09.05 Mitä tänään syötäisiin. 06.52 Hyrräpäät (S) 07.06 Mitä ihmettä. Karjalainen ja Mustat Lasit 17.14 Arkistovieraana: J. Karjalainen 10.33 Iltatähti 11.15 L’Artiste (S) 11.30 Iiron musiikkiluokka 11.35 Seymour: pianistin oppitunteja elämästä 12.55 Tiededokumentti: Mikä meitä odottaa. (S) 07.11 Eteenpäin Enni 07.21 Samu ja Salla (S) 07.33 Kasper ja Liisa (S) 07.44 Satuja Soitosta 07.54 Niksi-Nella (S) 08.03 Galaxi 08.04 Late Lammas (S) 08.11 Lohikäärmeratsastajat (7) 08.34 Unna Junná 08.50 Näin Norjassa 09.00 Holby Cityn sairaala (12) 10.00 Luontomatkalla Australiassa 10.30 Kohteessa: Varanasi 11.30 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä 12.00 Sohvasurffaajat: Jordania 1/2 Eksyksissä 12.25 Sohvasurffaajat: Jordania 2 Luolassa 13.00 Hulluna moottorikelkkailuun 13.30 Suunsoittoa ja lisää haleja 14.00 Suuri vuosi 14.30 Mieleni ja minä 15.00 Noin viikon uutiset 15.25 Siskonpeti: Wrong Direction (S) 15.30 Uusi Päivä (S) 15.57 Uusi Päivä (S) 16.25 Uusi Päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Holby Cityn sairaala (12) 19.00 Pasila 2.5 – The Spin-Off (7) 19.30 Märät säpikkäät (12) 20.00 Uusi Päivä (S) 20.30 Siskonpeti (7) 21.00 Our Girl (12) 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.00 Bates Motel (16) 22.45 Mr. kausi (S) 21.00 #Subleffa: Knight & Day (12) 23.15 Iholla 3. kausi 23.45 Iholla 3. M a a n a n t a i 27. 09.11 Jamie Oliverin 15 minuutin ateriat 09.35 Kauniit ja rohkeat (S) 10.00 Emmerdale (7) 10.30 Emmerdale (7) 11.00 Formula 1: Australian osakilpailu 13.30 Tuija Tähtien Kanssa 14.00 Tanssii Tähtien Kanssa 16.00 Salatut elämät (7) 16.30 Yökylässä Maria Veitola 17.30 Kauniit ja rohkeat (S) 17.55 Emmerdale (S) 18.25 Emmerdale (S) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (12) 20.00 Suomen kaunein koti 21.00 Paluu alttarille 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Teknavi 23.05 Rizzoli & Isles (12) 00.00 Rimakauhua ja rakkautta (7) 01.00 Suomen kaunein koti 01.55 Arrow (16) 02.45 Legends (16) Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Bumba (S) 06.05 Bubble Guppies (S) 06.30 Myyrä ja Panda (S) 06.40 K3 (7) 06.55 K3 (7) 07.05 Madagascarin pingviinit (S) 07.30 Lego Nexo Knights (7) 07.50 Sonic Boom (7) 08.05 Angry Birds Toons (S) 08.10 Angry Birds Stella (S) 08.15 Lego Friends (S) 08.40 Lego City (S) 08.50 Ravintola X 09.50 Remppa vai muutto 10.50 Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Eläinsairaala (7) 14.15 Matkaoppaat 14.45 Amerikan paras ravintola 15.45 Huvila & Huussi 16.45 Onnenarpa 16.50 Hurjat rakkauskilot (S) 17.50 Julkkisselviytyjät (S) 18.55 HS-uutiset ja sää 19.00 Leijonan luola USA 20.00 Heikoin lenkki 20.58 Keno 21.00 Hyvät ja huonot uutiset 22.00 Stand Up! (S) 23.00 Poliisit – kotihälytys (7) 00.00 Amerikan kovimmat keräilijät 01.00 Stand Up! (S) 02.00 Blue Bloods (12) 03.00 Poliisit (S) 03.30 Poliisit (7) 04.00 Pelastushelikopteri (S) 04.30 Matkaoppaat Sub 09.30 Salatut elämät (7) 10.00 Lemmen viemää (7) 11.00 Ostoskanava Tvins.com 14.00 Ihmemies MacGyver (12) 15.00 Treffaa mun vanhemmat 16.00 Maailman kauheimmat naapurit 17.00 Myytinmurtajat 18.00 Gladiaattorit 19.00 Rillit huurussa (S) 19.30 Kolme miestä ja tyttö (S) 20.00 Simpsonit (7) 20.30 Simpsonit 28. Karjalainen ja Iltatähti 10.02 J. 11.20 SVT: Kobra 11.50 SVT: Bandy: SM-final 14.25 Dok: Kameliajoista luksusravintoloihin 14.55 Tulevaisuuden urheilutähdet 15.55 Efter Nio 16.55 Paremman elämän toivossa 17.25 Kirjaohjelma: Jon Michelet 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben: Grålle 18.30 Krapulaklinikka 19.00 Ginan maailma 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.40 Sportnytt 19.50 Strömsöstä poimittua 20.00 Bonusperhe 20.45 Taksissa 21.00 Melkein unplugged: Hans On the Bass 21.45 Luontoretkellä: Norjan tunturipeurat 22.35 SVT: Tror du jag ljuger. 3 . 3 . 3 . 15.00 Yle Uutiset 15.05 Pisara 15.10 Akuutti 15.40 Seniori työssä 15.55 Naapureita ja ystäviä (7) 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Inhimillinen tekijä 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Pokka pitää (S) 18.45 Avara luonto: Jääkarhun kesä 19.40 Midsomerin murhat (12) 20.30 Yle Uutiset 20.50 Urheiluruutu 21.15 Uutisvuoto 21.45 Nuori Morse (12) 23.15 Jane Kennedy, kuolinsyyntutkija (12) 00.00 Uutisikkuna Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 25.3. 23.05 SVT: Promesse 23.20 SVT: En stad – en historia 23.25 SVT: En sång från hjärtat 00.55 SVT: Konstsamlaren och katastrofen Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 08.00 Yle Uutiset 08.05 Avara luonto: Jääkarhun kesä 09.00 Yle Uutiset 09.05 Inhimillinen tekijä 09.55 Yle Uutiset 10.00 Petoeläinten paratiisi (7) 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle Uutiset Viikko viitottuna 11.15 Pressiklubi 11.45 Perjantai 12.40 Dokumenttiprojekti: Matka isän luo 13.35 Kiehtova maailma: Salattu Italia 14.30 Uutisvuoto 15.00 Yle Uutiset 15.05 Historia: Vankien Buchenwald (12) 16.00 Benidorm 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Isä Brown ja hänen laumansa (12) 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Luontohetki: Eläinmaailman ihmeitä 18.45 Arto Nyberg 19.30 Jäljet päättyvät Berliiniin (12) 20.15 Mittatilaustyönä 20.30 Yle Uutiset 20.45 Urheiluruutu 21.05 Kotikatsomo: Presidentti (12) 21.50 Hiljainen todistaja (16) 22.50 Ykkösaamu 23.30 Newsroom (7) 00.25 Uutisikkuna Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 26.3. kausi 00.15 Iholla 3. 06.53 Samsam (S) 07.00 Jokeri Pokeri Box 07.06 Hermanni Hiiri (S) 07.14 Pikkuli (S) 07.19 Nelli ja Noora (S) 07.26 Pikku Kakkosen posti 07.32 Petrin tiikeritarinat (S) 07.43 Melkein mestari 07.50 Milli ja Molli (S) 08.18 Galaxi 08.19 Syrhämä (7) 08.50 Näin Norjassa 09.00 Holby Cityn sairaala (12) 10.00 Hulluna moottorikelkkailuun 10.30 Teenage Boss 11.30 Maja mukavuuksilla 12.00 Sohvasurffaajat: Libanon 2 Pakolaisleiri 12.25 Sohvasurffaajat: Jordania 1/2 Eksyksissä 13.00 Zlatanin jalanjäljillä 13.30 Elämää ja pyörätuolirugbya 14.00 Narkomaaniäidit 14.30 Kioski 15.00 Au pairit Kanadassa 15.30 Suunsoittoa ja lisää haleja 16.00 Laivakokin matkassa 16.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa 17.01 Pikku Kakkonen 18.05 Noin viikon uutiset 18.30 Jalkapallon MM 2018 karsinta: TUR – FIN 21.05 Sohvaperunat 21.55 Yle Uutiset 22.00 Urheiluruutu 22.05 Banshee (16) 22.52 Banshee (16) 23.47 Banshee (16) 00.40 Jalkapallon MM 2018 karsinta 01.10 Banshee (16) 02.00 Banshee (16) 02.45 Uutisikkuna 02.45 Eastbound & Down (16) 03.15 Girls (16) MTV3 06.00 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 07.35 Huomenta Suomi: Markkinaraati 08.00 Huomenta Suomi 09.05 Mitä tänään syötäisiin. 09.10 Hyvää elämää 09.40 Kauniit ja rohkeat (S) 10.05 Emmerdale (7) 10.35 Emmerdale (7) 11.05 Lääkärit 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.30 Koiralle koti 14.00 Koiralle koti 14.30 Stadi vs Lande 15.30 Middle (S) 16.00 Salatut elämät (7) 16.30 Kokkisota 17.30 Kauniit ja rohkeat (S) 17.55 Emmerdale (7) 18.25 Emmerdale (7) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 13.40 People in white – Valkopukuiset (S) 14.50 Valitut sanat: Sota ja seksi 15.20 Bodo – kabareekuningas (12) 16.12 Bodo – kabareekuningas (12) 17.04 Bodo – kabareekuningas (12) 18.00 Kino Klassikko: Pirulliset (12) 19.55 Milk (S) 20.15 Kirjojen Suomi: Pilkun jälkeen 21.00 Soundbreaking 21.50 Yle Live: Big Weekend 2016, osa 2/2 22.50 Syötävän hyvä Espanja 23.35 Tiededokumentti: Koirat lähikuvassa 00.20 Teematieto Yle Fem 08.15 Unna Junná 08.30 BUU-klubben: Söderkullan Ulla 09.00 SVT: Wild kids 09.30 SVT: Agenterna 10.00 SVT: SVT Nyheter 10.05 SVT: Skavlan 11.05 SVT: Gudstjänst 11.50 SVT: Studio Sápmi 12.20 SVT: Sorans krig 13.20 SVT: Go’kväll 14.05 SVT: Korrespondenterna 15.20 Jumalanpalvelus: Uusia virsiä 16.10 Melkein unplugged: Hans On the Bass 16.55 Perhesirkus 17.25 Strömsö 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben: Söderkullan Ulla 18.30 Tulevaisuuden urheilutähdet 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.40 Sportnytt 19.50 Arkkitehtuurin helmiä 20.00 Dok: Heijastuksia 21.00 Herrasmiehiä & Gangstereita (12) 23.00 SVT: Kungliga husdjur 23.45 SVT: Fomo sapiens 23.55 SVT: Segelflyg: Sveriges flygande talanger 00.25 SVT: Vildmarkens väktare 01.05 SVT: Finnomani – i Sverige Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 Tosi tarina: Huonekalukauppias 06.25 Ylen Aamu-tv 09.30 Tosi tarina: Hyvän jakaja 10.00 Viidakkoperhe (7) 10.45 Löytöretkiä maailmaan 11.00 Pisara 11.05 Petoeläinten paratiisi (7) 12.00 Tosi tarina: Usko Toivo 12.30 Hercule Poirot (12) 13.25 Laivan kannella (7) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Yle Oddasat 15.15 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 16.05 Arto Nyberg 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Viidakkoperhe (7) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Akuutti 19.00 Historia: Hitlerin eläimet 20.00 MOT: Kilpailutushuuman kolhimat 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.30 Dok: Totuus pelissä (12) 23.00 Yle Uutiset Uutis-Suomi 23.10 Yle Uutiset 23.15 Catastrophe (12) 23.40 Dokumenttiprojekti: Näin unta elämästä (12) 00.55 Uutisikkuna Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 27.3. ORIMATTILAN SANOMAT Perjantaina maaliskuun 24. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (7) 20.00 Jussi-gaala 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 F1 Extra 22.45 Elokuva: Poikkeustila (16) 00.55 Tyrant (16) 02.00 Billions (12) 03.05 Arrow (16) Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Bumba (S) 06.05 Bubble Guppies (S) 06.30 Myyrä ja Panda (S) 06.45 K3 (7) 06.55 K3 (S) 07.10 Madagascarin pingviinit (7) 07.35 Lego Nexo Knights (7) 07.55 Sonic Boom (7) 08.10 Angry Birds Toons (S) 08.13 Angry Birds Stella (S) 08.20 Lego Friends (S) 08.45 Lego City (S) 08.50 Eläinpotilaiden pelastaja 09.50 Remppa vai muutto 10.50 Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Huvila & Huussi 14.45 Matkaoppaat 15.15 Matkaoppaat 15.45 Matkaoppaat 16.15 Matkaoppaat 16.45 Onnenarpa 16.50 Julkkisselviytyjät (S) 17.50 Heikki Paasonen Show 18.50 Tulossa: Suomen hauskin tavis (S) 18.55 HS-uutiset ja sää 19.00 Hauskat kotivideot 20.00 The Voice of Finland 21.55 Keno 22.00 Elokuva: 22 Jump Street (12) 00.15 Tulossa: Suomen hauskin tavis (S) 00.20 Elokuva: Flight of Fury (16) 02.25 Julkkisselviytyjät (S) 03.25 Poliisit (7) 03.55 Poliisit (S) 04.25 Poliisit (7) 04.55 Astral-TV Sub 09.30 Salatut elämät (7) 10.00 Lemmen viemää (7) 11.00 Ostoskanava Tvins.com 14.00 Ihmemies MacGyver (12) 15.00 The Late Show With Stephen Colbert 16.00 Maailman kauheimmat naapurit 17.00 BiisiBattle 17.30 BiisiBattle 18.00 Arena eSports (12) 18.30 Roope Salminen Show 18.45 Roope Salminen Show 19.01 Sub goes Kolina 19.31 Sub goes Kolina (12) 20.00 Treffaa mun vanhemmat 21.00 #Subleffa: Hamekyttä 2 (12) 22.45 Riisutut 23.45 Iholla 3. 17.00 SVT: SVT Nyheter 17.25 Ginan maailma 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben: Äänijahti 18.30 Kohtalona koulukiusaaminen 19.00 Yksineläjä Severin 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 20.00 Närbild 20.30 Minun maisemani 20.45 Oddasat 21.00 Efter Nio 22.00 Arkistosta revittyä: Saaristolaiselämää 22.30 Herkkua kasviksista 23.45 SVT: Historien om kaffe 23.55 SVT: Se hungern! 00.25 SVT: Programtablå 00.30 SVT: Studio Sápmi Sudokun ratkaisu (c ) A rto In ka la w w w .a is ud ok u. co m C od e: 80 28 B 0E 8F 8 8 7 6 4 5 1 9 3 2 1 3 4 9 2 6 7 5 8 2 5 9 8 3 7 1 6 4 3 8 7 5 4 2 6 9 1 6 2 5 1 9 8 3 4 7 4 9 1 7 6 3 8 2 5 7 4 3 6 8 5 2 1 9 5 6 8 2 1 9 4 7 3 9 1 2 3 7 4 5 8 6. L a u a n t a i 2 5. 3 . 11.30 SVT: Strömsö 12.00 SVT: Uppdrag granskning 13.00 SVT: SVT Nyheter 13.05 SVT: Go’kväll 13.50 SVT: Programtablå 14.00 SVT: Bäst i test 15.51 Ponipulmia 16.20 Yksineläjä Severin 16.50 Herkkua kasviksista 17.20 Obs debatt 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben: Superlentokoneet 18.30 Arkistosta revittyä: Saaristolaiselämää 19.00 Kirjaohjelma: Jon Michelet 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.55 Dok: Kameliajoista luksusravintoloihin 20.25 Ihanampi elämä 20.45 Oddasat 21.00 SVT: Bäst i test 22.00 SVT: Skavlan 23.00 SVT: Fotboll i nöd och lust 00.00 SVT: Nationen 00.30 SVT: Antikmagasinet 01.00 SVT: Aktuellt 01.18 SVT: Kulturnyheterna 01.23 SVT: Väder 01.25 SVT: SVT Nyheter Öst 01.30 SVT: Sportnytt Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 08.00 Yle Uutiset 08.05 Hotellien salattu maailma 09.00 Yle Uutiset 09.05 Ylen aamu-tv 10.00 Yle Uutiset 10.05 Ykkösaamu 10.45 Näin Norjassa 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle Uutiset Uusimaa 11.12 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.19 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.26 Yle Uutiset Häme 11.33 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.47 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.54 Yle Uutiset Pohjanmaa 12.01 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.08 Yle Uutiset Lappi 12.15 Yle Oddasat 12.19 Oddasat 12.35 Dokumenttiprojekti: Pienet taistelijat 13.35 Tosi tarina: Elinkautinen 14.05 Prisma: Ruokavaliolla pitkää ikää. Karjalainen ja Mustat Lasit 10.13 Arkistovieraana: J. 06.53 Postimies Pate, erikoislähettipalvelu (S) 07.08 Maikki ja pelottava Pontso (S) 07.31 Herra Heinämäki (S) 07.40 Ryhmä Hau (S) 08.04 Pikku perunat (S) 08.08 Dinojuna (S) 08.32 Fluugalaiset (S) 08.45 Yökyöpelit (S) 09.00 Galaxi 09.01 Galaxi Play 09.20 Laita ittes likoon 09.26 Tenavat (7) 09.34 Neljä ja puoli kaverusta (7) 10.00 Uusi Päivä (S) 10.28 Uusi Päivä (S) 10.55 Uusi Päivä (S) 11.30 Pasila 2.5 – The Spin-Off (7) 11.55 Suuri vuosi 12.25 Suunsoittoa ja lisää haleja 12.55 Hulluna moottorikelkkailuun 13.25 Riistametsällä 13.55 Urheiluviikonloppu 14.00 Tanssin Grand Slam: Latinalaistanssit 15.28 Urheiluviikonloppu 15.30 Jalkapallon Mestarien liigan makasiini 16.00 Salibandyliiga: Puolivälieräottelu 18.10 MM-maastojuoksu 19.00 Yle Uutiset 19.05 Urheiluruutu 19.10 Kohteessa: Varanasi 20.00 Tahdon asia (7) 21.00 Kiveä kovemmat 21.51 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.05 Girls (16) 22.35 Märät säpikkäät (12) 23.00 Clear History (7) 00.40 Uutisikkuna MTV3 06.30 Formula 1: Ennakkotunnelmat 07.00 Ostoskanava Tvins.com 08.05 Hunajapupuset (S) 08.20 Vikke Viikinki (S) 08.35 Alvin ja pikkuoravat (S) 08.50 Alvin ja pikkuoravat (S) 09.10 Winx-klubi (7) 09.35 Paavo Pesusieni (7) 10.00 Erilaiset perheet 11.00 Elixir Life 11.30 Saaristoruokaa 12.00 Kokkisota 13.00 Pitääkö olla huolissaan. Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 Tosi tarina: Opri ja Oleksi 06.25 Ylen Aamu-tv 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Viidakkoperhe (7) 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.07 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.14 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.21 Yle Uutiset Häme 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.35 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.56 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.03 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Tosi tarina: Huonekalukauppias 13.00 Ruma Elsa (S) 14.20 Arkistokuvia: Poikien kesäparatiisi (S) 14.30 Puoluepäivä RKP 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Yle Oddasat 15.15 Puoluepäivä RKP 16.00 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Viidakkoperhe (7) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Poika joka katosi musiikkiin (12) 20.00 Pressiklubi 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 Perjantai 22.00 Catastrophe (12) 22.25 Kennedyt (12) 23.10 Yle Uutiset Uutis-Suomi 23.20 Yle Uutiset 23.25 Puoli seitsemän 23.55 Uutisikkuna Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 24.3. päivänä 2017 – N:o 35 – 7 Pe r j a n t a i 24 . 06.53 Maikki ja pelottava Pontso (S) 07.16 Anniina Ballerina (S) 07.41 Killi ja Kiki (S) 07.46 Franklin ja ystävät (S) 07.59 Sanni Sateenkaari (S) 08.11 Pikku Kakkonen: Seikkailukone 08.33 Jetron matkaan (S) 08.45 Petteri Kaniini (S) 09.00 Galaxi 09.01 Aika härdelli! (7) 09.12 Late Lammas (S) 09.19 Sohvaset (7) 09.33 Joraavat juurikkaat (S) 09.36 Tero hoitaa (7) 10.00 Kioski 10.30 Tahdon asia (7) 11.20 Au pairit Kanadassa 11.50 Villi kortti 12.40 Urheiluviikonloppu 12.50 Tanssin Grand Slam: Vakiotanssit 14.20 Urheiluviikonloppu 14.30 Hiihdon Ski Classics 15.35 Urheiluviikonloppu 15.45 MotorSport 16.15 Urheiluviikonloppu 16.20 Salibandyliiga: Puolivälieräottelu 18.30 Urheiluviikonloppu 19.00 Yle Uutiset 19.05 Urheiluruutu 19.10 Noin viikon uutiset 19.35 Siskonpeti (7) 20.00 Sohvaperunat 21.00 Muistin vanki (12) 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.05 Hamlet 2 (12) 23.35 Bates Motel (16) 00.15 Uutisikkuna MTV3 07.00 Formula 1: Ennakkotunnelmat 07.30 Ostoskanava Tvins.com 08.30 Hunajapupuset (S) 08.40 Alvin ja pikkuoravat (S) 08.55 Alvin ja pikkuoravat (S) 09.10 Winx-klubi (7) 09.35 Paavo Pesusieni (7) 10.00 Ostoskanava Tvins.com 10.30 Salatut elämät (7) 11.00 Salatut elämät (7) 11.25 Salatut elämät (S) 11.55 Salatut elämät (7) 12.20 Salatut elämät (7) 12.50 Elokuva: Se ainoa oikea (S) 14.45 Tuija Tähtien Kanssa 15.10 Tanssii Tähtien Kanssa 17.00 Lauantairavit 18.00 Yökylässä Maria Veitola 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Vaaliextra: Antti Rinne 19.25 Tulosruutu 19.30 Formula 1: Paalupaikka 20.00 Bumtsibum 21.00 Tuija Tähtien Kanssa 21.30 Solsidan (12) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.10 Päivän sää 22.15 Lotto, Jokeri ja Lomatonni 22.25 Tulosruutu 22.35 F1 Extra 22.45 Elokuva: Wallander: Velkoja (16) 00.30 Rikospaikka 01.00 Scorpion (12) 01.55 Limitless (16) 02.50 Arrow (16) Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Myyrä ja Panda (S) 06.15 Myyrä ja Panda (S) 06.30 K3 (7) 06.45 K3 (7) 06.55 Madagascarin pingviinit (7) 07.20 Madagascarin pingviinit (7) 07.45 Sonic Boom (7) 07.55 Sonic Boom (7) 08.10 Lego Ninjago (7) 08.35 Transformers Rescue Bots (7) 09.00 Matkaoppaat 09.30 Matkaoppaat 10.00 Matkaoppaat 10.30 Matkaoppaat 11.00 Tulossa: Suomen hauskin tavis (S) 11.05 Leijonan luola USA 12.05 Leijonan luola USA 13.05 Vaaleanpunainen pantteri (S) 13.15 Tulossa: Suomen hauskin tavis (S) 13.20 Amerikan kovimmat keräilijät 14.20 Hauskat kotivideot 15.20 Heikki Paasonen Show 16.20 Tulossa: Suomen hauskin tavis (S) 16.25 Kaikki vastaan 1 17.55 HS-uutiset ja sää 18.00 The Voice of Finland 20.00 Haluatko miljonääriksi. kausi 00.45 Catfish – deittihuijarit 01.45 Catfish – deittihuijarit 02.45 Maailman kauheimmat naapurit Yle Teema 04.00 Teematieto 17.00 Elävä arkisto: J. kausi 00.15 Empire (12) 01.15 Gladiaattorit 02.15 The Late Show With Stephen Colbert 03.15 Maailman kauheimmat naapurit Yle Teema 04.00 Teematieto 17.00 Soundbreaking 17.50 Historia: Rooseveltin suku 18.45 Tarkastaja tulee (12) 20.15 Syötävän hyvä Espanja 21.00 Kirjojen Suomi: Pilkun jälkeen 22.00 Aavikon kaiut (16) 22.55 Uusi Kino: Marian ilmestys (S) 23.35 Tiededokumentti: Koirat lähikuvassa 00.20 Teematieto Yle Fem 07.25 SVT: Gomorron Sverige 11.00 SVT: Finnomani – i Sverige 11.30 SVT: Skoteräventyret 12.00 SVT: Babel 13.00 SVT: SVT Nyheter 13.05 SVT: Landet runt 13.50 SVT: Programtablå 14.00 SVT: Sverige! 14.30 SVT: Kungliga husdjur 15.15 SVT: Änglar, finns dom. S u n n u n t a i 26 . 20.00 Kaikki vastaan 1 21.25 Keno 21.30 Elokuva: Star Wars: Uusi toivo (12) 00.00 Tulossa: Katastrofin anatomia 00.05 Pahan jälkeen (7) 01.05 Rajavalvojat (S) 01.35 Rajavalvojat (S) 02.05 Poliisit (S) 02.35 Poliisit (S) 03.05 Poliisit (S) 03.35 Pelastushelikopteri (S) 04.05 Astral-TV Sub 08.00 Ostoskanava Tvins.com 09.00 EpicTV: Elämää äärirajoilla (7) 09.30 EpicTV: Elämää äärirajoilla (S) 10.00 Ostoskanava Tvins.com 11.00 Treffaa mun vanhemmat 12.00 Simpsonit (12) 12.30 Simpsonit (7) 13.00 Simpsonit (7) 13.30 Simpsonit (7) 14.00 Gladiaattorit 15.00 Gladiaattorit 16.01 Donald Trumpin Julkkisdiili 17.00 60 päivää kiven sisässä 18.00 Riisutut 19.00 Suomen surkein kuski 20.00 Myytinmurtajat 21.00 #Subleffa: The Descendants (7) 23.25 Treffaa mun vanhemmat 00.25 Teknavi 00.55 Teknavi 01.25 Vampyyrien sukua (16) 02.25 Maailman kauheimmat naapurit Yle Teema 04.00 Teematieto 10.00 Elävä arkisto: J. 20.58 Keno 21.00 Elokuva: Iron Man (12) 23.40 Elokuva: The Double – Pimeän puolella (16) 01.45 Stand Up! (S) 02.45 Hottikset 2.0 (S) 03.45 Poliisit (S) 04.15 Poliisit (7) 04.45 Astral-TV Sub 08.00 Ostoskanava Tvins.com 09.00 EpicTV: Elämää äärirajoilla (7) 09.30 EpicTV: Elämää äärirajoilla (7) 10.00 Ostoskanava Tvins.com 11.00 Kolme miestä ja tyttö (S) 11.30 Kolme miestä ja tyttö (S) 12.00 Faija hoitaa (S) 12.30 Lajinsa viimeinen (S) 13.00 Tyhjätaskut (S) 13.30 Last Man on Earth (7) 14.00 Gladiaattorit 15.00 Gladiaattorit 16.00 Valehtelevat viettelijät (7) 17.01 Posse 18.30 Arena eSports 19.00 Treffaa mun vanhemmat 20.00 Stadi vs Lande 21.00 #Subleffa: Rita Hayworth – avain pakoon (16) 23.40 The Strain (16) 00.40 The Strain (16) 01.40 Alone – yksin erämaassa 02.40 Alone – yksin erämaassa Yle Teema 04.00 Teematieto 10.00 Iiron musiikkiluokka 11.00 Iiron musiikkiluokka 12.30 Rembrandt 13.30 Syötävän hyvä Espanja 14.20 Jäitä hattuun 14.50 Yle Live: Big Weekend 2016, osa 1/2 15.50 Vempainmies 16.15 Kantapöytä 17.15 Volga 30 päivässä 18.00 Päivä Ruotsissa 18.20 Wienin filharmonikot Tokiossa 20.00 Historia: Espanjan armada 21.00 Teemalauantai: Teinit nyt ja ennen 21.00 InRealLife: teinit netissä 22.25 Teenage – Teinien esiinmarssi 23.40 Uusi Kino: Viimeinen venäläinen limousiini (S) 00.35 Teematieto Yle Fem 09.00 SVT: Philofix 09.15 SVT: Skavlan junior 09.45 SVT: Lilla Aktuellt skola 10.00 SVT: SVT Nyheter 10.05 SVT: Opinion live 10.50 SVT: Vem vet mest. Karjalainen ja Iltatähti 17.02 J. Karjalainen 17.34 Iltatähti 18.15 L’Artiste (S) 18.30 Valitut sanat: Sota ja seksi 19.00 Batman (7) 19.25 Batman (7) 20.00 Volga 30 päivässä 20.45 Löytöretkiä maailmaan 21.00 Kino: Anna Karenina (12) 23.05 Soundbreaking 23.55 Teematieto Yle Fem 07.25 SVT: Gomorron Sverige 11.00 SVT: Vem vet mest. 14.00 Olipa kerran elämä 14.55 Rakkaimmat autot 15.10 Rakkaimmat autot 15.25 Teknavi 16.00 Suomen surkein kuski 17.00 Maajussille morsian 18.00 Bumtsibum 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Tulosruutu 19.20 Tanssii Tähtien Kanssa 21.00 Rimakauhua ja rakkautta (7) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.15 Viikon sää 22.20 Tulosruutu 22.30 Formula 1: osakilpailu: Australia 23.30 Isänmaan puolesta (16) 00.30 NCIS: New Orleans (12) 01.30 Ensimmäisen asteen murha (12) 02.25 Pahan jäljillä (16) 03.25 Bosch (12) Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Myyrä ja Panda (S) 06.15 Myyrä ja Panda (S) 06.30 K3 (7) 06.45 K3 (S) 07.00 K3 (7) 07.15 Madagascarin pingviinit (7) 07.40 Sonic Boom (7) 07.55 Sonic Boom (7) 08.05 Sonic Boom (7) 08.20 Lego Ninjago (7) 08.45 Angry Birds Toons (S) 08.50 HS Lasten uutiset 09.00 Hauskat kotivideot 10.00 Liiga: Viikkomakasiini 10.30 Jaksa paremmin 11.00 Huvila & Huussi 12.00 Kaikki vastaan 1 13.30 Tulossa: Suomen hauskin tavis (S) 13.35 Leijonan luola USA 14.35 Hurjat rakkauskilot (S) 15.40 Julkkisselviytyjät (S) 16.45 Tulossa: Suomen hauskin tavis (S) 16.50 Suomen huutokauppakeisari 17.50 Hyvät ja huonot uutiset 18.50 Tulossa: Suomen hauskin tavis (S) 18.55 HS-uutiset ja sää 19.00 Haluatko miljonääriksi
o Orimattila, kokoomuksen vaaliteltta torilla la 25.3. – Junnu Vainion hiustyylin takana oli tämä nainen, Konttinen sanaili. Yksi kansa, yksi maa sen lopuksi kaikki tajuaa, tammikuussa kihlausta juhlitaan. Ei tuumaakaan, täältä vastataan. Niitä kuullaan ainakin Vappuna Artjärven torilla ja Orimattila laulaa ja soi -tapahtumassa kesäkuussa. Piirin soppa torilla klo 10–11. ooo Daily Mailin verkkouutissivusto MailOnline (8.3.) kertoi orimattilalaisesta uimarista Thaimaassa. Eläkeliiton paikallisen yhdistyksen ylläpitämän kuoron esitys tallennettiin videolle. Murhataan ja tapetaan, voittajat sankareina kirkon viereen haudataan, hävinneet sorakuoppiin pettureina heitetään, maa tasataan, leskien, orpojen kukat pois revitään. ORIMATTILAN SANOMAT Attendon Kehräämökodissa vietettiin maanantai-iltapäivää upean musiikin parissa, kun Sydämeni tango -hoivakotikiertueen artistit Marita Taavitsainen ja Mikael Konttinen tarjoilivat vanhoja tuttuja kappaleita Kehräämökodin 38 asukkaalle ja heidän omaisilleen. Jos haluamme voida hyvin, meidän on muutettava työtapojamme, pantava joskus puhelin syrjään ja levättävä. o Orimattila, Entisajan Orimattilaa -valokuvanäyttelyn kuvakooste esillä Orimattilan Sanomien konttorissa arkisin klo 8–16. o Orimattila, sitoutumattomien ehdokkaita tavattavissa Kotipizzassa ja karhupatsaalla la 25.3. Ennen juhlaa klo 11.30 on seurakuntakodin alasaliin katettu keittolounas. – Kun työvälineet ovat aina mukana, ihmiset työskentelevät lähes taukoamatta. Heikkilän oppeja julkaistiin Helsingin Sanomissa (23.3.). Se näyttää teräväsärmäiseltä kappaleelta, eikä siinä taatusti ole – eikä ole ollut – sulamiskuorta. o Orimattila, demariehdokkaat tarjoavat rokkaa torilla la 25.3. Toisen lakia ja oikeutta puolustaa toiset haluaa uutta maailmaa, vanhaa parempaa. Maija-Kaarina Nenosen kuvituksia Orimattilan taidemuseossa. Lopulta pelastajat taivuttelivat miehen kiipeämään veneeseen. Näin paikannamme piippaavan kappaleen. Kiiruna on eloonjäämiskamppailun mestari. Nehän ne, erimieliset, väärin ajattelevat ja muut juutalaiset. 2) Missä kunnassa – Orimattilassa, Myrskylässä, Pukkilassa vai Lapinjärvellä – oli korkein työttömyysprosentti helmikuussa. KUVA: ANNA HAKAMA KUVA: OScAr KAMBiSELiS Jukka Lehtimäki kävi tuomassa kunnan terveiset Eläkeliiton juhlaan viime viikolla. Onneksi kollegani on viisaammin varustautunut. Populismin, nationalismin, kylmät huurut nousevat mustista hetteistään. Toiveikkuus häipyy kuitenkin nopeasti, kun tarkastelemme kiveä. Koivun harmaat arvet kertovat haavoista, joita siihen oli lyöty. MArKKU PAAKKiNEN Kiirunaa kuullaan viikon luontoäänenä ensi viikolla Radio Suomessa. On Suomi lopulta integroitunut, tullut osaksi Eurooppaa. Sen valkea kylki iloitsee jokaisesta lehdestä ja jokaisesta tarinasta, Sinisen taivaan alla. Sen sijaan lauluihin kuulijat yhtyivät ilolla ja eturivin rouvat olivatkin hoivakodin johtajan Mikko Pohjolan mukaan ehtineet jo kovasti odottaa konserttia. Kiiruna maistuu toiselle eloonjäämisen ja lentotaidon mestarille, tunturihaukalle. Koivu oli imenyt voimansa sadan vuoden ajalta syvältä maasta. Pian käy selväksi, että kuivassa savimaassa sillä ei tee mitään. Usein kysymys on siitä, että ihminen ei osaa tehdä eroa kehittävän ja palauttavan liikunnan välille. Koska toiveita ei Orimattilassa tullut, muusikot jatkoivat Hymyhuulet-, Suklaasydänja Hopeinen kuu -kappaleilla. Iloksemme se on savinen kivi. JUHO KiUrU Perjantaina maaliskuun 24. – Edellisen kerran kävin parturissa 19 vuotta ja kahdeksan ja puoli kuukautta sitten, hän paljastaa ja virnuilee perään, että ”eletään uudistusten aikaa”. Sinisen taivaan harmaat pilvet toivat maahan sateen, joka kasteli sen juuret ja virvoitti sitä kantamaan uusia vihreitä lehtiä, uusia tarinoita, joista seuraava sukupolvi taas sai voimansa. Tulevat valheen vuosikymmenet, on historiasta kahdet tarinat. KUVA: VirPi KALLiO Kyliltä ja kujilta Tulkai mukaa. Kansanedustaja Mika Kari paikalla klo 10–11.30. 6) Orimattilalainen Pertti Salo on tuore kaupunginmestari, mutta missä lajissa. Joka kevät koivu antaa osan mahlastaan, joka kevät lehdet puhkeavat sen oksille. Taistellaan, hävitään ja voitetaan. TiMO PESONEN Meiltä ja muualta Antti Ahonen (oik.) johti myymälän asiakkaat yllättänyttä flash mob -kuoroesitystä. 4) Kenen Myrskylässäkin vaikuttaneen taidemaalarin töitä on parhaillaan esillä Ateneumissa. klo 10–13. Kun paikka tuntuu selvinneen, on aika kaivaa. Viimeisillä voimilla maahan tarrataan rajan taa jäävät Stalinin koirat louskuttamaan. Kenen itsenäisyys ja millainen. Kuoro juhlistaa julkaisulla satavuotisen Suomen lisäksi omaa viisivuotishistoriaansa. Raaka sota tänne saadaan. Sillä tavoin vain lisätään kuormaa kuorman päälle. AirA HUiSKO Suomi 100 Sata vuotta sitten kurittavat jumalat maailmaa antavat sodalle vallan ja kuolemalle. Eloonjäämisen mestari Viikon lintu PiirrOS: AiNO USKi Kiirunan kesäpuku vaihtelee pikkutarkasti ympäristön värityksen mukaan. Uusi tyyli on saanut kuntalaiset hieraisemaan silmiään: hiuksista lähti kerralla 30 senttiä, vaikka kampaus yhä kaukana siilitukasta. On muodostunut kuva, että mitä rankempi treeni, sen parempi. Vaihtoehtona sankaruus ja kuolema. Maailmaan tulee lama, ihmiset pettyvät, turhautuvat mistä löytyvät syylliset. On meillä luonto, suuret metsät, kevään valo, vihreät kauniit kesät kaikki vuodenajat, avarat maat, Suomi, oma ja ainoa meidän maa. Sini sen oksien lomasta muodosti ristin. o Orimattila, keskustan vaalituvalla perheiden iltapäivä la 25.3. Kovimmat fanit valtasivat eturivin Kehräämökodin konsertissa 1) Kuka Sipilän hallituksen ministereistä piti juhlapuheen Eläkeliiton Pukkilan-yhdistyksen 40-vuotisjuhlassa. Jari Sillanpään Satulinnan saatesanoiksi Konttinen kertoi ensitapaamisestaan Sillanpään kanssa. Pyhä isänmaa ja suuri Suomi, uskonnoksi nostetaan, toisten suru ja viha mielen pohjaan painetaan. Tunnetuimmat kiirunapaikat ovat Urho Kekkosen kansallispuisto, Saariselkä sekä Käsivarren ja Utsjoen tunturit. klo 12–14. klo 10 alkaen. Näyttely esillä 2.4. Kyseessä oli niin sanottu flash mob -esitys, jossa artjärveläinen Kuhanlaulelen-kuoro luikautti satunnaisille ohikulkijoille ennalta arvaamatta laulun Suomeni salossa. klo. Perunoiden ja appelsiinien välistä alkoi kuulua monille tuttuja säveliä ja sanoja. – Myös julkisuus ihannoi kovia suorituksia. Lapset ylioppilaiksi koulutetaan, kai joskus ylpeä olla saa. Tarjolla muurikkalettuja ja rapsuteltava shetlanninponi Ykä. Suomi-soinnuista kuoro on jo siirtynyt latinalais-amerikkalaisiin rytmeihin. Vaikka meillä paljon on vaikeaa, ongelmallista valitusta, riitaa, puutteellista. Se kuva on täysin väärä. Parturiin kahden vuosikymmenen tauon jälkeen Pukkilan kunnanhallituksen puheenjohtaja ja kaksien edellisvaalien ääniharava Jukka Lehtimäki kääntää uusia sivuja elämässään. Venäjä puolustaa alueitansa siihen Suomelta maata tarvitaan. Sanataidepiiri on kirjoittanut runoja teemalla Suomi 100, ja tätä samaa nimeä kantavat molemmat tämänkertaiset runotkin. klo 10–13. Olen ottanut mukaan istutuslapion. Suomi saa mahdollisuuden, julistaa vapauden, itsenäisyyden. päivänä 8 – N:o 35 – 2017 . Toinen sota, suur-Suomi haaveet loppuu kertakaikkiaan miekat pakosta tuppeen laitetaan. Perunalaarin vieressä soi hoi-laari-laa Asiakkaat yllättyivät Orimattilan S-marketilla maaliskuun alussa. – Kaiken takana on Taavitsainen, Taavitsainen helähti nauramaan. Taavitsaisen ja Konttisen esittämät kappaleet osuivat ilmeisen nappiin, sillä erityisiä kappaletoiveita ei yleisöstä esitetty. Pyyteettä se luovuttaa kyljestään joka kevät mahlansa tuomaan voimaa sen nauttijoille. Pensasrajan yläpuolella asustavalla kiirunalla on aina maastopuku yllään: talvella lähes valkea, keväällä lumivalkean ja pälvenruskean kirjava,kesällä paljakan värinen. o Orimattila, perussuomalaisten kuntavaaliehdokkaita tavattavissa S-marketin edustalla la 25.3. 18–20. asti ma klo 10–15, ti–to klo 13–19, pe klo 10–15, la klo 10–14. Ensin Torpin mies päätti olla asettumatta ehdokkaaksi lähestyvissä kuntavaaleissa ja nyt lähti – lettikin. saakka ti–pe klo 12–16, la klo 10–14 ja su klo 11–15. Mielivalta, muilutukset, tapot, tutkimatta jää. Nuori kansa, nuori isänmaa ihmeellinen, pyhä, ihana synnyinmaa, suomenheimo tarujen Atlantiksesta kumpuaa, Suomi suureksi, Viena vapaaksi, valassa vannotaan. Vaivaiskoivun ja -pajun urvut ja versot ravitsevat aikuisen kiirunan läpi vuoden, mutta poikaset tarvitsevat aluksi hyönteisravintoa. Tilaisuuden juontaa pastori Hanna Suominen. o Askola, myrskyläläisen Eila Lemmelän taidenäyttely Elämän värit esillä Askolan pääkirjastossa 13.4. Heiluttelemme savipaakkuja kädellä metallinilmaisimen kelan edessä. 5) Mitä tangokuningatar Heidi Pakarinen teki sunnuntaina Orimattilassa. Koivun vihreät lehdet kertoivat jokainen oman tarinansa; toiset kuiskaten, toiset ääneen julistaen pudotessaan maahan. Hammasta purraan, velat maksetaan, omaksi taas tunnetaan maa. o Orimattila, Tiina Tonttutyttö ja 40-luvun moderni kuvakirja. Toiveissa oli löytää lisää meteoriitin kappaleita. Viranomaiset sanoivat englanniksi, että tulimme auttamaan sinua, mutta mies väisteli köysiä ja ui poispäin heittäen pelastusrenkaan takaisin viranomaisille. Poliisi ja meripoliisi tavoittivat hänet kilometrin päässä rannasta, missä hän vietti kolme tuntia vedessä vakuuttuneena siitä, että viranomaiset yrittivät hyökätä hänen kimppuunsa. Näyttelyssä esillä Urhosen valokuvia 1920-luvulta alkaen. Yhden päivän maastokäynti ei vielä riitä. Päijät-Hämeessä asuvan pitää tehdä Lapin reissu nähdäkseen kiirunan, joka on toisen kanalinnun, riekon pohjoisempi vastinlaji. Tieräkkös siä pe rja nta i Marita Taavitsainen päästi myös Kehräämökodin asukkaat laulamaan. – Tapasin Sillanpään Seinäjoella ja hän totesi ensitöikseen ”ha, siinähän on pikkuveli!”, Sillanpään kanssa samaa näköä omaava Konttinen paljasti. Mukana Hilkka Kemppi ja kansanedustaja Martti Talja. ooo Tähdet ja avaruus -lehti (1/2017) palasi Orimattilaan vuonna 1974 löytyneen meteoriitin jäljille. Näyttelyt o Myrskylä, Pentti Urhosen 100 vuotta työtä ja elämää Myrskylässä -valokuvanäyttely Myrskylän kirjastolla (Virastotie 5). Sitä ei kukista 40 asteen pakkanen, metrinen lumipeite eikä ravinnon puute. ”Kuntoilussa muistettava myös levätä” Kynäilijän kulma Runot ja kirjoitelmat lähetetään osoitteeseen Kynäilijän kulma, ORIMATTILAN SANOMAT PL 5 16300 Orimattila Kynäilijän kulmasta päästään tällä kertaa lukemaan Orimattilan Taideyhdistyksen sanataidepiiriläisen kaksi jälkimmäistä runoa. Muusikot kertoivat, että heiltä on konserttikiertueen aikana ehditty toivoa kaikenlaista Kodinkynttilöistä Paranoidiin. Vaikka kauan toivottu on toteutunut ja vaurautta valtavasti kasaantunut, ei kaikille tämä ole onnen maa. Aluksi emme saa oikein mitään ilmoituksia, mutta sitten laite päästää äkäisen piippauksen. Jokainen värisi luopumisen haikeudesta jättäessään elämää tuovan vihreän. o Orimattila, Akaalainen lauluyhtye Katrilli esiintyy seurakuntakodissa su 26.3. Aukioloajat ma ja pe klo 10–15, ti–to klo 14–19. Maastopukua kiiruna tarvitsee petonisäkkäiden ja -lintujen varalta. VASTAUKSET: 1) Juha rehula, 2) Myrskylässä, 13 prosenttia, 3) Kuivannon maamiesseurantalo, 20 000 euroa, 4) Lennart Segestrålen, 5) hän toimi tuomarina Tönnön tenavatähtikisassa, 6) pilkissä, BONUS: a) pakanakirkon. Suomi 100 Valkoinen koivunrunko loisti sinistä taivasta vasten. o Orimattila, vihreiden kuntavaaliehdokkaita tavattavissa torilla la 25.3. Rungossa näkyy sodan, hylkäämisen, sairauksien, väkivallan jäljet. 3) Mikä Orimattilan seurantaloista sai suurimman avustuksen, kun Kotiseutuliitto jakoi tämän vuoden korjausavustuksia. Muita tapahtumia o Myrskylä, puutarhatoimittaja ja hortonomi Paula ritanenNärhi vierailee luennoimassa puutarha-asioista kirjastossa ke 29.3. Orimattilan meteoriitin lisäkappaleet jäävät siis tällä erää haaveeksi. Kiirunaa pesii Suomessa muutama tuhat paria. YYA ja rauhanomainen rinnakkaiselo. Makkaran paistoa, mehua ja kahvia. On yksi maa, kaksi kansaa. Kansoja painuu kohti anarkiaa, Venäjä sekasortoon ja vallankumoukseen hajoaa. Ei se kaikkia tyydyttänyt, se on monen kunniaa kauan kalvanut vieläkin joitakin kaivertaa, aika suomettunut. BONUS: Minkä orimattilalainen kuvataitelija Tapani Kokko on tehnyt Hämeen linnassa ensi kuussa aukeavaan näyttelyyn: a) pakanakirkon, b) pakananeitsyen vai c) pakana-apostolin. Konsertti alkoi komeasti Taavitsaisen Andrélla jatkuen Kulkurin ja joutsenen kautta Karjalan heilistä kaikkien orimattilalaisten rakastamaan Jätkän humppaan. Kappaleidensa välillä kepeää jutustelua ylläpitänyt esiintyjäduo muun muassa paljasti, kuka nimekäs henkilö on istunut Taavitsaisen parturintuolissa. klo 10–14. Tilalle tuli vahva keltainen tai ruosteenpunainen, kaikissa eri sävyissä – ilot ja surut. Lauluryhmä esiintyy, puheenvuoron pitää diakoni Hanna-Mari Yogaswaran. Hikilenkkiä parempi olisi usein rauhallinen iltakävely. Kiirunan levinneisyys on pysynyt viime vuosikymmenet lähes ennallaan, mutta riekko on taantunut voimakkaasti Pohjois-Suomea myöten. klo 11–17. Orimattilalainen pitkän linjan kuntovalmentaja Matti Heikkilä neuvoo kansaa liikkumaan keveämmin. Tänne olisi hyvä palata uudestaan. Paikalla myös kansanedustajia. – Jopa puolet säännöllisesti liikuntaa harrastavista ihmisistä harjoittelee liian lujaa. Laulu lienee paremmin tunnettu kertosäkeistön Hoi laari laari laa -rallatuksesta. Sieltä, maatuneiden lehtien tarinoista, jotka sukupolvi sukupolvelta toistuivat samanlaisina ja erilaisina, se imi kaiken, minkä tarvitsi. Sentään Suomessa jotain demokratiasta säilyy, lopulta vakaammaksi kehittyy. Terävällä kenttälapiolla saamme kaivettua kuopan. klo 12 alkavassa Marianpäivän juhlassa