Koulua tutkittiin lattioista ja seinistä kesällä. Hyvinvointikeskus Onnin pihalle parkkeeranneen autokaravaanin kärjessä ajoi Orimattilan kesäasukkaisiin kuuluva klubimestari Toni Nummi. ORIMATTILAN KANTRIKATSASTUS SOITA 045 693 3748 Topintie 2B Orimattila www.omkk.fi (03) 777 2700 Erkontie 12, Orimattila, ma–pe 10–17 Orimattilan NAKOKESKUS .. SIVU 5 Porsche-letka kurvasi Onniin Onnintori oli hetken aikaa Porsche-parkki. SIVU 3 Tekninen toimi arvostelun kohteena Tekninen johtaja Seppo Määttä ja kipakkaa kritiikkiä tekniselle toimelle antanut sitoutumattomien kaupunginvaltuutettu Susanna Särkinen istuivat selvittelemään asioita valtuuston tiedotustilaisuuden päätteeksi. Ritva Lemola To 3.10. 03-883 2100 ark. Palo oli tukahtunut itsestään jo siinä vaiheessa, kun palokunta tuli paikalle. Ritva Lemola Tavallista parempi ruokakauppa Käkeläntie 3, Orimattila, puh. Pelaajien mielestä Orimattilassa oli kylmä. Asiasta päätettiin sunnuntaina pidetyssä kaupunginhallituksen ylimääräisessä kokouksessa. Edellisen kerran pelastuslaitos syynäsi kirkon automaattihälytyksen takia elokuussa. Määttä vetosi jälleen kerran työvoiman vähyyteen. Asiassa ei epäillä rikosta. Pukkilan palopaikalta löytyi kuollut henkilö Orimattilan kirkosta maanantaina puolen päivän maissa tullut palohälytys osoittautui aiheettomaksi. Näkymän tallensi hyvinvointikeskuksen katolle kiivennyt Pertti Mäkelä. Palon arvellaan saaneen alkunsa kynttilästä tai muusta vastaavasta lämmönlähteestä. Porvoo ei kuulu KSOY:n omistajakuntiin. KUVA: MisKA Miettinen Orimattilan Myllylän koulun uuden osan sisäilmatutkimuksessa ei paljastunut mitään hälyttävää. Pukkilalaisesta omakotitalosta löytyi torstaina kuollut henkilö. vuosikerta ORIMATTILAN, MYRSKYLÄN JA PUKKILAN PAIKALLISLEHTI www.orimattilansanomat.fi OS tänään Orimattilan Virenojan Lokkilampien seutu on vaihtamassa omistajaa. ItäUudenmaan poliisi on kirjannut tapahtuman kuolemansyyn tutkintana. SILMÄLÄÄKÄRIT: Ke 2.10. Orimattila on halukas ostamaan 500 osaketta ja Loviisa kaikki Askolan 1 804 osaketta. .. SIVU 6 Korisliigan joukkueet näyttäytyivät Orimattilassa KUVA: Pertti MÄKeLÄ Porvoon kaupunki teki viikonloppuna viime hetken tarjouksen Askolan kunnan myyntiin laittamista Kymenlaakson Sähkön (KSOY) osakkeista, joita havittelevat myös Myrskylän kunta, Orimattilan kaupunki ja Loviisan kaupunki. SIVU 3 Myllylän koulun uudella osalla ei löytynyt ongelmia Orimattilan kaupungin tekninen toimi sai arvosteluryöpyn niskaansa kaupunginvaltuuston viimeviikkoisessa tiedotustilaisuudessa. alv.) 100 % kotimainen Kaikki katsastukset ja rekisteröintipalvelut. SIVU 4 Virenojan Lokkilammille ehkä uusi omistaja Kymiringille torstaina matkalla ollut kymmenien Porsche-autojen letka kurvasi puolimatkassa Pukkilaan, jossa Porsche Club Finlandin porukka joi 110-vuotiskahvit. Lahti Basketball ja Lapuan Kobrat väänsivät melko tasaisen, mutta lopulta etelä-pohjanmaalaisten hyväksi kääntyneen harjoitusottelun Orimattilan uudella urheilutalolla. Askolan kaupunginhallitus pui osakekauppaa eilen pidetyssä kokouksessa, joka oli kesken Orimattilan Sanomien mennessä painoon. Orimattila jätti ostotarjouksensa muutama tunti tarjousajan päättymisen jälkeen. Maanomistajat ovat toistaiseksi vaitonaisia alueen tulevaisuudesta. 7–21, la 8–20, su 10–18, www.k-supermarket.fi EDULLISESTI ALKUVIIKKOON TARJOUKSET VOIMASSA TI–KE 24.9.–25.9.2019 ELLEI TOISIN MAINITA HÄTÄLÄ N KA LAPÄIVÄT T ARJO US! T ARJO US! KG KALATARJOUKSET VOIMASSA TIISTAINA TAI NIIN KAUAN KUIN TAVARAA RIITTÄÄ HUIPPUHINTAAN! SATSUMA ESPANJA TIISTAINA 24.9. Lunastuslauseke puolestaan antaa yhtiölle ja muille osakkeenomistajille lunastusoikeuden. Jukka Siitonen Ke 16.10. Nykyiset omistajat Kalle Mäkelä ja Virenoja Oy kauppasivat viime vuonna aluetta Orimattilan kaupungille, mutta hinnasta ei päästy sopuun. Mestaruuden vei ennakkosuosikkeihin lukeutunut Espoon Moottorikerho. Julkisuuslakiin vetoava Porvoo ei ole halunnut julkistaa tarjoushintaansa. Kummatkin joukkueet ovat aloittelemassa kauttaan miesten Korisliigassa. KALAMESTARI ANTON SALO FILEOIMASSA KLO 10–17. Koulun vanhalle osalle tehdään laaja peruskorjaus. Jämsän Seudun Moottorikerho tuli kolmanneksi. Käyttäjät ovat kokeneet koulun sisäilman tunkkaiseksi. KUVA: Petri siPiLÄinen. Ilkka Puusaari Ti 15.10. Paikan päältä ei myöskään löytynyt selkeää syytä automaattihälytyksen laukeamiseen. Loukkaantumisista kärsinyt OriMK nousi viimeisessä erässä nelospaikalta hopealle Juuso Matikaisen erävoiton ansiosta. Suostumuslauseke edellyttää yhtiökokouksen etukäteistä suostumusta, jos osakkeita luovutetaan uudelle osakkeenomistajalle. Alueelle on aiemmin luonnosteltu omakotitaloaluetta Virenojantien molemmin puolin. Porvoon tarjouksesta tekivät aikataulun lisäksi ongelmallisen sähköyhtiön yhtiöjärjestyksen lunastuslauseke ja suostumuslauseke. Useat valtuutetut eri poliittisista ryhmistä tivasivat kaupungin tekniseltä johtajalta Seppo Määtältä, miksi kaupungin rakennushankkeet – eritoten Myllylän koulun peruskorjaus – ovat myöhässä. Myrskylän kunta on tarjonnut 451 osakkeen erästä 1 200 euroa per osake. Aleksi Sarkola Ma 7.10. Askolassa selvitettiinkin maanantaisen kokouksen alla muun muassa Kuntaliiton lakimiehen kantaa kysymykseen hyvän hallintotavan noudattamisesta kyseisessä tilanteessa. SIVU 8 Orimattilan Moottorikerho pokkasi voitetun SM-hopean Iiro Laitinen ajoi joukkuekisassa kahdesti kymmenen joukkoon. Orimattilan ja Loviisan tarjous on 1 150 euroa osakkeelta. HOLLANTI 99 KG PAPRIKA 1 39 KG 50% NAUTA, 50% POSSU RASVAA ALLE 20% SIKA-NAUTA JAUHELIHA LIHAMESTARILTA 5 90 KG 10%, 2 DL (2,50/L) HUIPPUHINTAAN! 5 99 KG 2 KALAA/TALOUS ERÄ! Ilmainen fileointi! 14 90 KG ERÄ! Ilmaine n fileoint i! KOKONAINEN KUHA JA SIIKA KOKONAINEN NORJANLOHI NORJA 1 00 2 KPL HYVÄ ARKI RUOKAKERMA Orimattilan Moottorikerho lunasti odotukset ja otti SM-mitalin kerhojoukkueiden kilpailussa kotiradallaan viime sunnuntaina. Koko koulun sisäilmaa tarkkaillaan jatkossakin. ORIMATTILAN SANOMAT TIISTAINA 24. Myyntiprosessin jatkosPorvoo jätti viime hetken sähköosaketarjouksen ta päättämisen rinnalla yhdeksi vaihtoehdoksi nousi aikalisän ottaminen ja toisen tarjouskierroksen käynnistäminen. syyskuuta 2019 N:o 74 – 68. Menehtynyt henkilö löytyi sen jälkeen, kun Itä-Uudenmaan pelastuslaitos oli saanut torstaina iltapäivällä vähän kello neljän jälkeen hälytyksen Naarkoskella olevasta rakennuspalosta. Kirkon palohälytin pärähti ilman syytä Irtonumero 1,80 e (sis
vedotaan joidenkin auktoriteettien tutkimuksiin, mutta ei puhuta mitään niistä yhtä monista tutkimuksista, joissa on tultu täysin päinvastaiseen tulokseen. Tämä on tietenkin pötypuhetta. ORIMATTILAN SANOMAT Tänään: AlvAr, Auno Keskiviikkona: Kullervo Tiistaina syyskuun 24. – omakotialueen osalta tulos on erinomaisen hyvä, hän toteaa orimattilan Sanomissa (12.9.) julkaistussa uutisessa. Asiat on vain laitettava tärkeysjärjestykseen. voimme valita leikkauskohteet muista toimialoista kuin sivistysja hyvinvointitoimialasta. Miten tuntikehysleikkaus vaikuttaa lasten ja nuorten arkeen. Mainitsen kuitenkin tosiasian, että valta on suurimpien ryhmien käsissä. laila luumi toimitti kirjan Mettäkulman sotakirjeenvaihtajista KUVA: ErKKi LUUmi. alv. 044 7043 720 marja.hakama@orimattilansanomat.fi Myynti ja markkinointi Lasse Mäkinen p. 03876 678. Kun joskus joku kansanedustaja pyrkii ajamaan oman maakuntansa asiaa, niin se tulkitaan heti ”siltarumpupolitiikaksi”, muuta kun sama tapahtuu Helsingissä, niin se on vain normaalia toimintaa. Toistaiseksi koko länsirinteessä on pystyssä kuitenkin vain kolme uutta omakotitaloa. Palautuskuoreen voi halutessaan laittaa yhteydenottopyynnön Sundströmille, jos mielessä on asioita, joista haluaisi seniorityöntekijän kanssa keskustella. Kirjassa on yli 200 kirjettä ja saman verran valokuvia. Toimialajohtajat joutuvatkin säästötoimissa tekemään sen likaisimman työn ja antamaan kasvot leikkauksille. 044 7043 711 virpi.kallio@orimattilansanomat.fi Juho Kiuru p. Seurauksena ovat myös nyt meneillään olevat kuudennet harjannostajaiset tällä paikalla. Laila Luumin toimittama ”Mettäkulman sotakirjeenvaihtajat” julkistettiin viime kesänä. VEROTTOMAT ILMOITUSHINNAT Etusivulla 2,05 Tekstin edellä, tekstissä 1,80 Kuolinilmoitukset 1,80 Tekstin jälkeen 1,70 Takasivulla 1,90 Värilisä 0,12 euroa / pmm Hintoihin lisätään 24 % arvonlisä vero. Sisarusten Askolassa asuva äiti, eino Sikkaran sisko Enni Luumi teki elämäntyönsä orimattilan Terriniemessä maatilan emäntänä ja perhepäivähoitajana. Summa kuitenkin kutistuu silmissä, jos sitä vertaa kaupungin muihin rakennushankkeisiin. Myös luokkien meluja järjestyshäiriöt lisääntyvät. syyskuuta 1979 ilmestynyt Pitäjäsanomat. Kustannusarvio on 5,8 mmk. 0500 840 266 lasse.makinen@orimattilansanomat.fi Ilmoituslaskutus Lehtitilaukset Maarit Orre p. lehden il moitushinnoilla. epä selvästä käsikirjoituksesta tai pu helinvälityksessä sattuneesta vää rinkäsityksestä lehti ei vastaa. Kirje sisältää hyvinvointija palveluntarvekyselyn, jolla kartoitetaan seniorikuntalaisten tämän hetkistä vointia, palveluiden tarvetta sekä toiveita tulevien palveluiden suhteen.Kysely tulee palauttaa nimettömänä 31. nyt toivonkin jokaiselle kaupunginvaltuutetulle rohkeutta äänestää oman näkemyksensä ja arvomaailmansa mukaan. uudet isot Henna-investoinnit ovat tietysti asia erikseen. Huomautukset on tehtävä 8 päi vän kuluessa ilmoituksen julkaise misesta tai ilmoituksen tarkoitetus ta julkaisupäivästä lukien. syyskuuta 1979 ilmestynyt Pitäjäsanomat. Kaupunkilainen voi kysyä oman valtuutettunsa tai tämän puolueen kantaa ja pyytää sille perusteluja. Hennassa on koittanut konkretian aika Sillä suurestakaan joukosta maallisia ystäviä ei ole hyötyä eikä voimakkaista auttajista apua eivätkä viisaat neuvonantajat anna hyviä neuvoja tai taitavat lääkärit lohtua eivätkä rikkaudet saavu tarpeen vaatiessa eikä salaista turvapaikkaa löydy, ellet sinä, Herra, tue, auta, lohduta, neuvo, rohkaise ja puolusta. Pukkila toteuttaa kyselyn yli 65-vuotiaille kuntalaisille Kun Suomessa näyttää siltä, että koko kansan halutaan muuttavan etelän suurimpiin kaupunkeihin, niin norjalla on täysin toinen meininki. orimattilassa odotetaankin nyt kieli pitkällä lopullista varmistusta sille, että Hennan ensimmäinen kerrostalo alkaa nousta aseman kupeeseen. Orimattilassa on herätetty ajatus hevoseen liittyvän museon perustamisesta. Strategiassa lasten ja nuorten hyvinvointi nostettiin korkealle, kuten pitääkin. Toimialajohtajat on laitettu hallituksen (tai valtuuston tai poliittisten ryhmien) toimesta tiukalle. 044 7043 713 petri.sipilainen@orimattilansanomat.fi Toimittajat: Virpi Kallio p. Laista, asetuksista tai viranomais ten toimenpiteistä aiheutuvat kus tannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaan tulohetkestä lukien. Kaupungin virkamiesjohdolla ja etenkin markkinoinnista vastaavilla onkin nyt näytön paikka: miten Hennaan saadaan houkuteltua lisää rakentajia ja uusia asukkaita. 044 7043 710 kullervo.hakama@orimattilansanomat.fi Ilmestyy: tiistaisin ja torstaisin Levikki 3 657 kpl (LT 2017) Sanomalehtien Liiton jäsen ISSN 12366609 PAINOPAIKKA Alma Manu Oy Tampere 40 vuotta sitten Lukijan postia opetuksen tuntikehysleikkaus vaikuttaa lasten ja nuorten arkeen neljä vuosikymmentä sitten väläyteltiin orimattilassa ideaa hevosmuseosta. 044 7043 722 LATOMO Tarja Hietavirta p. Asiasta kertoi Pitäjäsanomat 25. niille suunnitellaan osuuskuntamuotoista pientalorypästä. vähitellen asiat alkavat siellä parantua itsestään. Wasa Group ei ole kuitenkaan saanut toistaiseksi kaupaksi talon neljänteen ja viidenteen kerrokseen suunniteltuja asuntoja. Virheestä, joka johtuu esim. rintamakirjeiden aiheet käsittivät laajan elämän kirjon: naapurinpoika kertoi muun muassa sotavankileirin arjesta, pikkuserkku Helsingin pommituksista, äiti ja pikkusiskot kotikylän tapahtumista ja veli keuhkotautiparantolan hoidoista. päivänä 2 – N:o 74 – 2019 Päivyri Päivän miete Tänään tästä onko rautatieasema ja kymmenen luovutettua tonttia hyvä tulos reilut 15 vuotta kestäneessä projektissa, johon on sijoitettu orimattilalaisten veronmaksajien rahoja 15 miljoonaa euroa. Hennan keskuskatu – bulevardi – valmistuu tänä syksynä. ”Automaatio ei ole mörkö”, oli sanoma, jota virkkeen tuolloinen toimitusjohtaja Seppo Hyyppä harjannostajaispuheessaan painotti. 03-876 678 JULKAISIJA: Pitäjäsanomat Oy Toimitusjohtaja/päätoimittaja Kullervo Hakama p. Tätä ei voida vielä pitää minään suurena läpimurtona. Vedosilmoitukset vuo rokautta aikaisemmin. Kahden metrin korkeudella pakkaslukema oli 3,8 astetta. Kokemukseni mukaan ryhmäkuri toimii melko hyvin suurimmissa ryhmissä ja tällöin valtuutettujen oman harkinnan käyttö jää minimiin. Digitilaus 3 kk 36 e . Edellismaanantaita 17.9. Asiasta kertoi lyhyessä uutisessa 20. Syksyn aikaisemmat ennätyslukemat olivat huomattavasti vaatimattomammat. lukuina tämä karkeasti tarkoittaisi, että luokalla aloittaa 17 oppilaan sijaan 25 oppilasta. – Lehti ei suorita tilaa jalle hyvitystä lakon tai muun ylivoi maisen esteen takia julkaisematta jääneistä numeroista. Kun siellä muuttaa maaseudulle, etenkin pohjoiseen, saa lainoja anteeksi, työnantajalle ja työntekijöille tulee suuria helpotuksia veroihin ja maksuihin, maatalous-, ym. Kyselyn täyttämiseen voi halutessaan saada apua kunnan jalkautuvalta seniorityöntekijältä Marjo Sundströmiltä. Miten on. AnnA HAKAMA Hevosmuseota kaivattiin orimattilaan Pukkilan kunnan senioripalvelut lähestyy jokaista yli 65-vuotiasta pukkilalaista lähipäivinä kirjeellä. ooo Tapio rautavaara vieraili esiintymisen merkeissä orimattilassa vuoden 1979 syksyllä. syyskuuta 1979. Korotukset koskevat myös jo teh tyjä tilauksia/ilmoitusvarauksia. Kestotilaus laskutetaan kun kin laskutusjakson alussa voi mas sa olevan tilaushinnaston mu kai sesti. Kaupunkilaisen kannattaa olla aktiivisesti yhteydessä valtuutettuihin ja tuoda esille asian tärkeyttä. – Meillä Virke Oy:ssä on tuotantoa tehostettu ja automatisoitu voimakkaasti viimeiset 11 vuotta, sanoi toimitusjohtaja Seppo Hyyppä puhuessaan eilen Virke Oy:n kuudensissa harjannostajaisissa Kankaanmäellä. Muun muassa sivistystoimenjohtajalla on mahdollisuus esittää vain ikäviä vaihtoehtoja valiokunnalle. lokakuuta mennessä. 15 miljoonaa euroa tuntuu kieltämättä julmetun isolta kasalta rahaa. Väkimäärä on kymmenessä vuodessa noussut 320:stä 735:een ja tänä vuonna on henkilöstömme kasvanut 636:sta 735:een, eli olemme lisänneet henkilökuntaamme 99 hengellä tämän vuoden aikana, josta Orimattilassa 54. itse asetan lasten ja nuorten koulutuksen laadukkuuden säilyttämisen kaupungin tärkeimpiin tehtäviin. Aivan varmasti myös norjassa osataan laskea talouslukuja ja tiedetään mikä kannattaa ja mikä ei, eikä mennä kaikki sopulilaumana yhden ainoan helpon aatteen perässä (kuten täällä näyttää aina tapahtuvan), jonka joku poliittinen ryhmä tai tutkija on päättänyt. Hankepäällikkö Keinänen kertoikin valtuuston tiedotustilaisuudessa viime viikolla, että kerrostalohanketta voidaan joutua myös pienentämään. tuet ovat huomattavasti suuremmat, kuin muualla. Tehtävien päätösten taustalla tulisi muistaa kaupungin strategia, joka on luotu yhdessä kaikkien poliittisten ryhmien kesken. Maanantaita vasten yöllä mitattiin Orimattilan ilmastoasemalla pakkasta syksyn ennätyslukema –6,1 astetta maan pinnalla. Kaupunginvaltuutetuilla on valta. Hennan ympärille on vuosien varrella viritetty kaiken maailman projekteja, mutta nyt tarvitaan hötön sijaan sitä kuuluissa konkretiaa. 044 7043 718 TILAUSHINNAT (sis. Postiosoite: PL 5, 16301 Orimattila Katuosoite: Erkontie 17 www.orimattilansanomat.fi puh. orimattilan Sanomissa (19.9.2019) kerrotaankin, etteivät toimialojen tulevan vuoden budjettiesitykset mahdu kaupunginhallituksen antamiin raameihin. Tätä toimialaa ovat viime vuosien lakimuutokset muutenkin koetelleet eniten. Määräaikainen tilaus 12 kk 158 e , 9 kk 131 e 6 kk 93 e , 3 kk 54 e Tarjous 3 kk 42 e , 6 kk 80 e . Sitä onkin toteutettu järjestelmällisesti siten, että nykyisin ei enää mitään virastoja, eikä valtion laitoksia hajasijoiteta, vaan aina automaattisesti Helsinkiin. Nyt rakennamme 1 450 m² värjäämö-, viimeistelyja varastotilaa sekä 1 300 m² verstasja varastotilaa edellisen alakertaan sekä 250 m² konttoritilaa ja saman verran ruokalatilaa, eli yhteensä noin 3 300 m². Jos asiaa kysyy Hennan hankepäälliköltä Kristian Keinäseltä, niin on. Myrskylän, Orimattilan ja Pukkilan puolueeton uutis ja ilmoituslehti. niitä pitää harkita tarkkaan. Mitä yksittäinen kaupunkilainen voi tehdä. Siitä on ollut seurauksena, että me olemme olleet ja olemme edelleen kilpailukykykyinen maailman markkinoilla. orimattilan Henna-satsaus perustuu uskoon siitä, että Hennan avulla kaupunkiin pystytään houkuttelemaan tuhansia uusia veronmaksajia asukkaaksi. ooo Syyskuun lopulla mitattiin orimattilassa runsaan kuuden asteen yöpakkanen. Se olisi harmillinen takaisku koko Henna-hankkeelle. Kyse on arvoista ja niiden tärkeysjärjestyksestä. orimattilalaisilla on lupa odottaa isolle miljoonasatsaukselleen katetta. – He kaikki olivat Mettäkulman sotakirjeenvaihtajia, kirja summaa. Tuntikehysleikkaus tarkoittaa opetuksen vähenemistä mm. vasten yöllä maan pinnalla mitattiin –2,5 astetta ja kahden metrin korkeudella 0,4 astetta. Mitä kaupunginvaltuutetut voivat tehdä. Kirjeen mukana on palautuskuori, jonka postimaksu on maksettu. on myös muistettava, että tuntikehysleikkaus vaikuttaa opettajan työmäärään ja palkkaan. Suunnilleen saman verran kaupungilta nimittäin palaa rahaa urheilutalo-uimahalliin tai uuteen yhteiskouluun. Ilmoituksia välitetään maan kaik kiin sanomalehtiin ko. Mielikuva kaikki orimattilan rahat syöneestä Henna-hankkeesta muuttuu kummasti, kun ottaa huomioon, että 15 miljoonalla saa tosi asiassa kaupunkiin vain yhden nykyaikaisen yläkoulun. eSA Heinonen Kaupunginvaltuutettu (vihr.) Sivistysja hyvinvointivaliokunnan jäsen ORIMATTILAN SANOMAT TOIMITUS Avoinna ma–pe klo 8–16.30 toimitus@orimattilansanomat.fi yleisonosasto@orimattilansanomat.fi tulkai.mukaa@orimattilansanomat.fi Toimitussihteeri Petri Sipiläinen p. lisäksi tuntikehysleikkaus vähentää tukiopetuksen ja erityisopetuksen määrää ja heikentää sitä kautta enemmän tukea tarvitsevien oppilaiden koulumenestystä. Koulumenestykseen vaikuttaa erityisesti opettajan oppilasta kohti käyttämä aika, jota isossa ryhmässä on vähemmän. Kirjeiden ja kuvien lisäsi teoksessa on muun muassa Pirjo Elon laatima Mettäkulman esittely. Toisaalta Keinänen kertoi neuvotteluja käydyn myös toisesta Asemanrinteen kerrostalotontista. Jostakin syystä täällä hoetaan sellaista mantraa, että ainoa mahdollinen kehityksen suunta on maaseudun tyhjentyminen ja kaiken kasautuminen asutuskeskuksiin, lähinnä Helsinkiin. TAlonPoJAnPoiKA Pidetään koko maa asuttuna Orimattila Pukkila Myrskylä Artjärvi Porlammi Keskiviikko +7 Torstai +10 Perjantai +11 Lauantai +12 Tiistai 24/9 +8 +9 +9 +9 virPi KAllio Askola orimattilasta kotoisin oleva, nykyisin Porvoossa asuva Laila Luumi on toimittanut pääosin enonsa Eino Sikkaran jatkosodan aikaisesta kirjeenvaihdosta koostuvan teoksen ”Mettäkulman sotakirjeenvaihtajat”, joka julkistettiin viime kesänä Askolan Särkijärvellä Prestbackan perinnepäivillä. Kuten sanoin, meillä on valta. Ilmoitukset on jätettävä kontto riimme viimeistään ilmestymispäi vää edeltävänä arkipäivänä klo 10 mennessä. JAKELUHÄIRIÖT Orimattila maanantai–sunnuntai 6.30–10.00 puh. Lehden vastuu ilmoituksen julkai semisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun hinnan palauttamiseen. Säästötavoitteet on annettu ja niissä on pysyttävä. Päiväkannon valitukset ma–pe 8–16 puh. ensi vuonna alueelle tehdään vain joitakin aseman seudun pikkukatuja. TuoMAS KeMPiläinen Jos olet seurannut paikallisuutisia, et ole voinut välttyä lukemasta orimattilan kaupungin talouden haasteista. PeTri SiPiläinen Orimattilassa on pykätty Hennaan uutta kaupunginosaa ainakin 15 vuotta. leikkauksia on siis tulossa ja kaupunginvaltuusto päättää mistä leikataan. viljasta ja sianlihasta maksetaan tuottajille 2 kertaa enemmän, kuin Suomessa. Kaupungin yhteistyökumppanin Wasa Groupin pitäisi aloittaa työt vielä tänä syksynä. 03757 5285. suurentamalla luokkakokoa. Teoksen on taittanut ja painanut laila luumin veli Erkki Luumi, jonka yritys valokuvauskeskus ekiteki Ky toimii Hämeenkyrössä. Paperilehden digilisä 1 e /kk. Ulkomaille tilattaessa kaksinkertai nen maksu. Tilaa ainakin on, sillä Hennan tähän mennessä asemakaavoitetuille alueille mahtuu lähes 2 000 asukasta. lasten ja nuorten hyvinvointi, johon koulutus kuuluu olennaisesti, on omasta mielestäni yksi kaupungin tärkeimpiä tehtäviä. Siellä on päätetty, että koko maa pidetään asuttuna ja se on sotilaallisesti, kansantaloudellisesti, sosiaalisesti ja humanitäärisesti kannattavaa. Kestotilaus jatkuu ilman eri uu dis tus ta, ellei tilausta peruta tai muu teta. voimme myös säätää veroprosenttia, jos tahtoa riittää. Määräys tulee kuitenkin kaupunginhallitukselta, -valtuustolta ja jos oikein tarkkoja ollaan, valtuuston vahvimmilta ryhmiltä. Jokainen ymmärtää, että oppilaat kärsivät luokkakoon kasvusta, mutta eniten se vaikuttaa heikoimpiin oppilaisiin, jotka ovat muutoinkin vaarassa syrjäytyä. Seuraava suuri satsaus – alakoulu – on ohjelmassa näillä näkymin vuosina 2021–22. Tämä vähentää edelleen työn houkuttavuutta, koska työ on jo näillä resursseilla monelle uuvuttavaa. Digikesto 12 kk 135 e . onko lasten ja nuorten koulutus tärkeää vai ei. esiintyminen liittyi virke oy:n kuudensiin harjannostajaisiin, joista kertoi 22. Aiempia suunnitelmia voi aina muuttaa. leikkausneuvottelut tulevat olemaan hankalia. VASTUU ILMOITUSVIRHEISTÄ Lehti ei vastaa ilmoittajille mahdol lisesti aiheutuvasta vahingosta, jos hyväksyttyä ilmoitusta ei tuotan nollisista tai vastaavista syistä jul kaista määrättynä päivänä. Jos on pientäkin yritystä, että jokin niistä pitäisi joskus siirtää muualle, niin kyllä valtakunnan päämediat (joista pääosa sijaitsee kilometrin säteellä Helsingin keskustasta) alkaa hirveän kampanjan asiaa vastaan. Monet puhuvat äänestykseen asti kauniisti, mutta äänestyksen lopputulos on aina puhetta karumpi. – Askolassa Särkijärven Mettäkulmalla asunut eino Sikkara kävi jatkosodan vuosina 1941–1944 vilkasta kirjeenvaihtoa, kerrotaan kirjan takakansiesittelyssä. Tulemme kuulemaan paljon puhetta mahdottomista valinnoista ja siitä, ettei leikkauksia voi tässä tilanteessa välttää. 044 7043 717 anna.hakama@orimattilansanomat.fi KONTTORI Avoinna ma–pe klo 8–16 tilaukset@orimattilansanomat.fi ilmoitukset@orimattilansanomat.fi Toimistopäällikkö Marja Hakama p. Todennäköistä on, että sivistysja hyvinvointivaliokunnan seuraavaan ylimääräiseen kokoukseen tulee ehdotus, jossa koulujen tuntikehysleikkaus on listalla. 044 7043 714 juho.kiuru@orimattilansanomat.fi Anna Hakama p. Henna-hankkeen onnistumisen ainoa mittari ovat alueelle muuttavat uudet asukkaat. Kaupungin ja kaupunkilaisten etua ei aja se poliitikko, joka tässä vaiheessa heittelee kapuloita Henna-rattaisiin, jotta hanke epäonnistuisi. Hennaan satsattuja 15 miljoonaa ei saada enää takaisin, ja kaikkien intressissä pitäisi tällä hetkellä olla se, että suursatsaus saadaan myös tuottamaan tulosta. Kymmenen jo luovutetun tontin lisäksi länsirinteestä on varattu yhdeksän tonttia. Siksi aion sivistysja hyvinvointivaliokunnassa sekä kaupunginvaltuustossa äänestää kaikkia niitä säästöesityksiä vastaan, joissa ehdotetaan koulujen tuntikehykseen kajoamista. opettajien työmäärä lisääntyy ja palkka pienenee. Hennan onnistumisessa on iso rooli tietysti myös kunnallispoliitikoilla. Nykyinen kotiseutumuseo ei tilojen puutteen vuoksi voi vastaanottaa museoitavia esineitä, joita varten tarvittaisiin riittävän tilava tarkoitukseen sopiva varasto, jonne nopeasti katoavat hevoskulttuuriin liittyvät, yleensä paljon tilaa vaativat esineet voitaisiin tallettaa. 10 %) Kestotilaus 12 kk 149 e (2 erässä á 79 e , 3 erässä á 53 e , 4 erässä á 39 e ). Siihen on vielä matkaa. Paitsi luumin perheen valokuva-albumeista kuvia on saatu Sikkaran sodanaikaisten kirjeenvaihtokavereiden tyttäriltä
Minna Elovaara, Anne Englund, Kim Forsén, Ilona Haikala, Jari Hanski, Marco Harpf, Jarno Kaarlas, Meri Kauhanen, Pasi Korhonen, Päivi Lepistö, Mikko Lähdevuori, Minna Lähdevuori, Ulla Löfhjelm, Jani Mäntylä, Sirpa Nieminen , Eija-Leena Niininen, Jukka Pakkanen, Susanna Palojoki, Mikko Saarela, Kirsi Simola, Mikko Tainio, Paula Timonen, Hannu Vallo ja Veijo Viitasaari. Niin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Riitta Lonka (kesk) kuin perussuomalaisten valtuutettu Jari Kaitaranta tivasivat, mitä teknisessä toimessa on tehty nämä neljä kuukautta, kun remonttia ei ole saatu käyntiin. Samat ihmiset, jotka pyyhkivät virkoja pois, ihmettelevät nyt, kun aikataulut eivät pidä, hän puhisi. Orimattilan muistuttaa, että suuri rovastikuntakoko vaikuttaa myös lääninrovastin seurakunnan arkeen: ”lääninrovastin työt sitovat paljon kirkkoherran työaikaa erityisesti viikonloppuisin, jolloin lääninrovastin tehtävät vaikuttavat myös hänen seurakuntansa papiston työvuoroihin”. Tutkimuksissa on selvinnyt, että Orimattilasta löytynyt musta yksilö oli puhdas pohjoisamerikkalaista alkuperää oleva susi tai kaukainen takaisinristeytymä, joka on geneettisesti lähimpänä pohjoisamerikkalaista sutta. Myöhästyykö Myllylän koulu. Viiltokokeiden tulokset osoittivat, että maanvarainen lattia on täysin kuiva. ”Mitä te olette tehneet siellä nämä neljä kuukautta?” Valtuutetut kovistelivat teknistä johtajaa rakennushankkeiden viivästymisestä VirPi KALLiO Orimattila Tampereen hiippakunnasta Mikkelin hiippakuntaan siirtyvä Orimattilan seurakunta harmittelee uuden rovastikunnan perustamiseen liittyvää kiirettä, mutta hyväksyy asiaa pohtineen työryhmän esityksen. Määtän mukaan Myllylän koulun korjaustöiden viivästymiseen vaikuttaa esimerkiksi se, että kunnallispoliitikot halusivat viime keväänä yhtä’äkkiä laajemman peruskorjauksen kuin alunperin on ajateltu. Siihen kuuluvat Lahden seurakuntayhtymä sekä Orimattilan, Asikkalan, hollolan, heinolan, iitin ja Tainionvirran seurakunnat. Kolmikon hallussa on tällä hetkellä noin 73 prosenttia kiinteistöyhtiöstä. rovastikunta liittyy hallinnollisesti lähinnä lääninrovastin tehtäviin. Myllylän koulun laajennusosan maanvarainen lattia todettiin tutkimuksessa täysin kuivaksi, eikä ulkoseinistä löytynyt mikrobivaurioita. Niitä ei ole annettu, hän heitti pallon takaisin valtuutetuille. apteekin puikkoihin. hän myös totesi, että kaupungin tekninen toimi on ”mokannut”, kun se ei ole pystynyt pitämään kaupungin kiinteistöjä kunnossa. Saunassa olleen harmaan yksilön tutkimus kertoi, että se oli kolmannen polven takaisinristeymä eurooppalaiseen suteen. Pintakosteuskartoituksessa ei todettu suuria eroja. Resurssit hankkeiden mukaan Tilaisuuden jälkeen Määttä tunnusti, että valtuutettujen ryöpytys taisi olla Orimattilan-vuosien kovin paikka. ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina syyskuun 24. Särkinen arveli, että uusien väistökonttien saaminen Myllylään ensi syksyksi on jo myöhäistä. Määtän mukaan teknisen toimen organisaatio on nykyisellään ”haavoittumisherkkä” ja sen riskinsietokyky on heikko. Ymmärrämme kiireen liittyvän helmikuun 2020 hiippakunnallisten vaalien järjestelyihin, toteaa kirkkoneuvosto lausunnossa. ilmavuotoja todettiin yksittäisissä pilarirakenteiden alakulmissa sekä seinän halkeamissa. Ne jouduttiin lopettamaan välittömästi niiden kokeman kärsimyksen ja huonon kunnon vuoksi. Asian kypsyttely tapahtuu vasta päätösten jälkeen. Malmiharju puolusti Tekninen johtaja kertoi, että molemmat hankkeet alkavat nyt saada vauhtia, kun niille on saatu valittua konsultit, jotka valmistelevat urakat laskentakelpoisiksi. – Tervetuloa vaan katsomaan, mitä meillä tehdään! kivahti arvostelusta silmin nähden tuohtunut Määttä. Eläimet olivat ilman vettä ja ruokaa pimeässä, vahvasti virtsalta ja ulosteelta haisevassa pihasaunassa. Poliitikoista Määtän tueksi riensi ainoastaan elinvoimaja teknisen valiokunnan puheenjohtaja Tapio Malmiharju (kesk), joka huomautti Särkiselle, että jos joku on mokannut, niin valtuusto itse. Järvikunnan piirineuvoston puheenjohtajaksi nimettiin Markku Viljanen. Sen voi kuumina päivinä osaltaan lisätä tuntemusta siitä, että ilma ei vaihdu. Näytteet otettiin ympäri rakennusta 12:sta pisteestä kahdelta korkeudelta. Ainoa muutosesitys koskee kuitenkin iitin siirtämistä Päijäthämeen rovastikuntaan jo ensi vuonna, vaikka iitti vaihtaa maakuntaa vasta vuoden 2021 alussa. – Se ei ole antanut rahaa kiinteistöjen ylläpitämiseksi! Malmiharjun mukaan teknisen puolen tilanne vain kurjistuu entisestään, jos ensi vuodelle kaavailtu huima 30 miljoonan investointilista menee läpi eikä se saa lisää työvoimaa. Sisäilmatutkimuksessa todetaan, että ilmanvaihtolaitteen tuloilmassa ei ole jäähdytystä. Eläinrikoksia tutkivan helsingin poliisin erikoisryhmän mukaan jutussa epäillään kahtatoista rikosta. Kauppojen jälkeen Orimattilan kaupunki joutuu etsimään valtuustolle uudet kokoustilat. 27 haluaa Askolan ja Pukkilan apteekkariksi Orimattilan Järvikunta ja Kuivanto ovat saaneet piirineuvostot. Laajennusosan lattioiden kosteus kartoitettiin pintakosteusmittarilla. Jutussa epäillään kahden orimattilalaisen tehneen kaksi luonnonsuojelurikosta ja eläinsuojelurikoksen. Yksi vaihtoehto voisi hänen mukaansa olla, että koulun liikuntasalin remonttia voitaisiin venyttää kouluvuoden päälle. Sisäilmatutkimus sisälsi ulkoseinien kuntotutkimuksen, lattian kosteusmittauksen sekä mahdollisten ilmavuotojen kartoittamisen. – Siinä on varmaankin sattunut joku väärinkäsitys, epäili Määttä. Lisäksi lattiaan tehtiin viiltokosteusmittaukset alueille, joista saatiin mitattua hieman korkeampi lukema. Alunperin purkutöiden piti käynnistyä kesäkuussa. Näiden luokkien ikkunoihin asennetaan läpinäkyvä aurinkosuojakalvo. Salista ja kokoushuoneista kaupunki omistaa 57 prosenttia ja kahvilaaulatiloista 25 prosenttia. Mikkelin hiippakuntaan perustetaan ensi vuoden alusta neljä rovastikuntaa, joista suurin on lähes 150 000 seurakuntalaisen Päijät-hämeen rovastikunta. Sitäkään Määttä ei uskaltanut luvata. – Se on mahdollisuuksien rajoissa ja siihen tietysti pyritään. Kuivannon piirineuvoston puheenjohtajana toimii Pentti Tomminen ja jäseninä Tuire Alhola, Inkeri Kuoppala, Arja Väyrynen ja Helena Ylöstalo. Myllylän koulun uuden osan sisä ilmatutkimus ei löytänyt ongelmakohtia PETri SiPiLäiNEN Orimattila Myllylän koulun remontin ja uuden paloaseman viivästyminen saivat valtuutetut kimmastumaan viime viikolla pidetyssä kaupunginvaltuuston infotilaisuudessa. Kaupunginjohtaja Osmo Pieskin mukaan avoinna on enää kaupungin omistamien osakkeiden hinta. Kaupunki omistaa talosta suoraan vain kolmen prosentin osuuden. – Työntekijöitä on pyydetty lisää. ulkoseinärakenteissa ei todettu mikrobivaurioita. Susia maahantuoneiden juttu siirtyi syyttäjälle KUVA: Helsingin poliisi JuhO Kiuru Orimattila Orimattilan Myllylän koulun uudella osalla kesäkuun alussa tehdyssä tutkimuksessa ei paljastunut sisäilmaongelmia. – Toivon nyt tekniselle toimelle resursseja ja työrauhaa! Kaupungin tekninen johtaja Seppo Määttä (seisomassa) joutui valtuutettujen ristituleen viimeviikkoisessa valtuustoinfossa. Apteekkariksi ovat hakeneet Krista Backlund, Maarit Bäckman, Peik Carpelan. Kaupunki pyytää oppilaita ja henkilökuntaa ilmoittamaan, jos he havaitsevat jotain poikkeavaa koulun olosuhteissa. Piirineuvoston tehtäviin kuuluu muun muassa alueella tehtävän seurakuntatyön suunnittelu ja kehittäminen sekä aloitteiden tekeminen kirkkoneuvostolle. Orimattilassa tammikuussa tehdyssä kotietsinnässä poliisi löysi kaksi sudeksi epäiltyä eläintä. hiljattain kaupunki julkaisi laajan oppilaskyselyn tulokset, joissa Myllylän koulu sai huonoimmat arvosanat Orimattilan kouluista. Valtuustosalin, sen yhteydessä olevien kokoushuoneiden sekä kahvilaja aulatilojen omistus jakautuu kaupungin ja talon uusien omistajien kesken. rakennuksen ilmavuotoja tutkittiin merkkiaineen ja suuren alipaineen avulla. Poliisi löysi tammikuussa orimattilalaisesta pihasaunasta kaksi huonokuntoista suteen viittaavaa eläintä. hänen mukaansa teknisessä toimessa työvoima on vähissä ja vain yksi henkilö hoitaa tällä hetkellä kouluja paloasemahankkeeseen liittyviä rakennuttajan töitä. Pukkilan apteekin vetäjä vaihtuu, kun Askolan apteekkari Minna Tiittanen siirtyy Vantaan 10. he myös muistuttivat, ettei Myllylän koululaisilla ole väistötiloja varattuna kuin ensi kevätlukukauden loppuun. Sitoutumattomien Susanna Särkinen arveli, että tekninen toimi on luovuttanut hankkeissa liikaa valtaa konsulteille ja vaati konsulttimenoihin seurantaa. Samoin valitettavana voidaan pitää, että nykyisen hollolan rovastikunnan seurakuntia koskevia päätöksiä tehdään ilman, että kyseiset seurakunnat ovat edustettuina päätöksenteossa, lausunnossa harmitellaan. Varsinaiset rakennustyöt alkavat, kun kohteet on saatu kilpailutettua. Aistinvaraisesti matoissa ei todettu selkeästi poikkeavia hajuja. Valtuutetut huomauttivat, että peruskorjattu koulu tarvitsee riittävän ”tuuletusajan”, ennen kuin oppilaat voivat siirtyä tiloihin. Kalvo vähentää häikäisyä, kuumuutta, lämmönvaihtelua sekä uV-säteilyä. Virastotalon pääomistaja vaihtui viime keväänä, kun orimattilalaiset yrittäjät Kimmo ja Mikko Rauhala sekä Jari Huuhka ostivat huutokaupassa Senaattikiinteistön osuuden Kiinteistö Oy Orimattilan virastotalosta. Valtuutettuja huolestutti eniten Myllylän koulun vanhan osan peruskorjauksen myöhästyminen. – Orimattilan seurakunta pitää valitettavana sitä, että rovastikuntajako ajetaan kiireellä läpi ilman, että yhteisesti tarkemmin mietittäisiin esimerkiksi rovastikunnan ja lääninrovastin tehtäviä ja sitä kautta tarkoituksenmukaista kokoa rovastikunnalle. Epäiltyjä tekijöitä on kahdeksan. hän kertoi kaupungin toimitilajohtaja Jussi Törrösen vakuuttaneen hänelle, että työvoima riittää. päivänä 2019 – N:o 74 – 3 Askolan apteekkiluvasta, johon liittyy ehto ylläpitää Pukkilan sivuapteekkia, on kiinnostunut 27 henkilöä. Tiittanen aloitti Askolan apteekin ja samalla Pukkilan sivuapteekin apteekkarina maaliskuussa 2015. Vihreiden Venla Avelin ilmoitti, että hän ei halua kuulla enää sanaakaan teknisen toimen resurssien vähyydestä. Järvikunta ja Kuivanto saivat seurakunnan piirineuvostot JuhO Kiuru Orimattila Susia Venäjältä Suomeen tuoneen ja koirasusia kasvattaneen ryhmän rikoskokonaisuus on siirtynyt syyteharkintaan itä-uudenmaan syyttäjävirastolle. – hermo meinasi mennä. Me teknisessä toimessa esitimme vain peruskorjausta, poliitikot halusivat kokonaan uuden koulun. Myllylän koululla vastaukset tosin painottuivat vanhalle puolelle. uuden yhteiskoulun on määrä valmistua syksyllä 2022. Seinien kuntotutkimus tehtiin ottamalla materiaalinäytteitä ulkoseinien mineraalivillaeristeistä. Tekninen johtaja joutui tilaisuudessa tunnustamaan, ettei voi luvata varmasti Myllylän koulun remontin valmistuvan ensi syksyksi. Tarvitaan kuitenkin varasuunnitelma, hän ilmoitti. Tulosraportissa todetaan, että rakennuksen lattiat ovat kuivat ja ulkoseinien lämmöneristeen mikrobimäärät vähäisiä. Jäsenet ovat Outi Niklander, Tellervo Ollikka, Tarja Puputti ja Tuula Vallioniemi. Neuvottelujen alla on myös uuden yhteiskoulun auditorion varustaminen niin, että se sopisi aikanaan valtuuston kokousten pitopaikaksi. Kaupunginjohtaja Pieskin mukaan esillä on ollut muun muassa Käkelän Koivikko, joka jää vuodenvaihteessa tyhjilleen hyvinvointiyhtymän vuokrasopimuksen päättymisen jälkeen, sekä kaupungintalon kolmannen kerroksen kahvilaja kokoustilat. – Asettautuminen uuteen hiippakuntaan on jo itsessään iso muutos, mutta kun sen lisäksi myös rovastikunta on muotoutumassa uudestaan, ollaan suurten muutosten äärellä. Orimattilan kaupungilla ja pelastuslaitoksella on eri näkemys siitä, kenen piikkiin asemasuunnitelmien muuttuminen pannaan. Kirkkoneuvosto päätti neuvostojen perustamisesta keskiviikkona viime viikolla pidetyssä kokouksessa. Se oikeuttaa yhden toimistotilan hallintaan. rakennuksessa on mittarit, jolla tarkkaillaan ilmanpainetta, ilmankosteutta, lämpötilaa ja mikropartikkelien määrää. Kirkkoneuvosto päätti rovastikuntajaosta annettavasta lausunnosta keskiviikkona viime viikolla pidetyssä kokouksessa. Myös aurinko lämmittää päivän aikana erityisesti luokkia, joiden ikkunat ovat etelään. Valiokunnan ensi vuoden budjettiesityksessä on pyydetty reilua viittä uutta työntekijää. Löydetyt ilmavuodot olivat pistemäisiä ja niin pieniä, ettei ilma normaalioloissa pääse kulkemaan niiden kautta. Valtuustolle etsitään uusi kokouspaikka Orimattila on valmis luopumaan virastotalosta Valtion eri virastojen käytössä aikanaan ollut tiilirakennus hallitsee Orionaukion koillisreunaa.. Nykyisiin väistötiloihin kun asettuvat ensi syksynä purettavan yhteiskoulun oppilaat. Lonka halusi puolestaan tietää, iskeekö kaivonkoneen kauha maahan paloaseman tontilla vielä tämän vuoden puolella. Sisäilmatalo Kärki teki koulun laajennusosan sisäilmatutkimuksen, kun Orimattilan kaupungin tilapalvelu halusi selvittää tilojen kunnon vanhan osan peruskorjauksen alkamisen yhteydessä. Lämmin ilma voi tuntua tunkkaiselta Myllylän koulun oppilaat ja henkilökunta ovat valittaneet tunkkaisesta ja lämpimästä ilmasta. Tulilinjalle joutui kaupungin tekninen johtaja Seppo Määttä, joka vetosi jälleen kerran työntekijöiden vähyyteen. hän ei halunnut avata tarkemmin sitä, miksi paloasemahanke on myöhästynyt. Orimattila harmittelee hoppua, mutta hyväksyy uuden rovastikuntajaon PETri SiPiLäiNEN Orimattila Orimattilan kaupunki aikoo myydä osuutensa Orionaukion virastokolossista kiinteistön uusille omistajille. Kauppahinta oli 200 000 euroa. Koulun pitäisi olla käytössä ensi syksynä koulujen alkaessa, mutta remonttia ei ole vielä edes aloitettu. Kaupungin tilapalvelu jatkaa Myllylän koulun sisäilman seuraamista. – Sama pätee edessä olevaan yhteiskoulun työmaahan. – Mihin Myllylän lapset pannaan, ellei koulu valmistu, kysyi perussuomalaisten Arja Simola
Yläkertaan voisi saneerata vaikka asuntoja, Törrönen ehdottaa. on arvioitu, että Karjalassa on asunut tietokannan kattamana aikana noin 1,3 miljoonaa ihmistä. Tasakatto ja ilmastointi ovat suurimmat ongelmat, sanoo eräs taloon kuntoon perehtynyt. Suurperheet kiinnostavat tutkijaa Karjala-tietokanta palvelee myös ammattitutkijoita. Kuulasota loppui Kaavaillun omistajavaihdoksen myötä Lahti Airsoft ry joutuu lopettamaan alueen käytön. Lähes kaikki paikat ovat liian kalliita, jotta niillä pystyttäisiin pelejä järjestämään, Lahti Airsoftin toiminnanvetäjä Aapo Laitinen sanoo. Kaikkien mielipide on tärkeä. rippija lastenkirjatietoja voitaisiin teoriassa avata verkossa joka vuosi sitä mukaa, kun sadan vuoden vähimmäisaika tietojen julkisuudelle tulee täyteen. Tupailta ke 25.9. Sauna lämmin 16– 21. klo 18 Järjestötuvalla. 378. Pidämme musiikista, laulusta ja tulevista vierailijoista. Se ei kuitenkaan vähentänyt synnytysten määrää. Juho Kiuru Virenoja orimattilan Virenojan Lokkilampien alue on vaihtamassa omistajaa. Terveystalossa on tällä hetkellä toimintaa vain alakerrassa, jossa sijaitsee Artjärven apteekki, nuorisotoimen Nuokku sekä matonkutojien harrastetilat. 03-777 1230 ma-pe 10-16 ja sopimuksen mukaan • www.orimattilankivi.fi Palveluksessanne Piia ja Esa Poutanen AMMATTITAIDOLLA HAUTAUSJÄRJESTELYT HAUTAKIVET OMALTA TEHTAALTA HAUTAKIVITYÖT HAMMASPROTEESIT KUNTOON! Erikoishammasteknikko Jyrki Saarimaa (09) 753 11 56 Keskustie 15 • Myrskylä www.jyrkisaarimaa.fi KUVA: HArri KettUnen PeTri SiPiLäiNeN Artjärvi orimattilan kaupunki haluaa päästä eroon Artjärven torin laidalla kököttävästä, terveystaloksi kutsutusta rakennuksesta. Hammaslääkäreitä ja -teknikoita Hautaustoimistoja Seuratoiminta Airsoftin pelaajat joutuvat etsimään uuden harrastusalueen Virenojan tiilitehtaan sijalle. Taustoistaan kiinnostuneen on helppo aloittaa sukututkimus Karjala-tietokannasta, josta löytyy harvinaisen kattava kirjo kirkonkirjatietoja selattavaksi. hänen mukaansa tilanne on hankala siksikin, että etenkin alueen nuorilla on vaikeaa saada kyydityksiä kauempana järjestettäviin peleihin. reilu viikko sitten käytyyn viimeiseen airsoft-peliin osallistui 80 harrastajaa. Eläkeliiton Orimattilan yhdistys. Päivänpolttavia puheenaiheita kaffeen ja makean parissa. Koska kirkonkirjoihin vuosittain merkityt kastettujen, vihittyjen, kuolleiden ja muuttaneiden tiedot ovat jo valmiina, niitä voidaan julkaista heti sadan vuoden aikarajan täyttyessä seuraavan vuoden alussa. Kulttuurihistoriallisesti arvokas tietokanta on lajissaan maailman suurimpia väestöhistoriallisia aineistoja. Lummaa on kollegoidensa kanssa seurannut samojen sukulinjojen vaiheita aina 1700-luvun puolivälistä toiseen maailmansotaan asti. 0400 712 451. Kauppa, johon kuului myös Artjärven uudehko vanhusten palvelutalo, kaatui kuitenkin kaupunginvaltuuston vastustukseen. Tämmöisiä paikkojahan on erittäin vaikea löytää. – rakennus on ikäisekseen hyvässä kunnossa. Kaiken kaikkiaan tehtaalla on pelattu vuodesta 2003. Matkan hinta 40 e. Kaikille vapaa pääsy. Kahvituksesta huolehtii vapaaehtoiset naiset. – Työ jatkuu kiivaana vuodenvaihteeseen. Virenoja oy:n Kalle Mäkelä on vielä vaitonainen maakaupoista ja alueelle mahdollisesti tulevista hankkeista. Sukututkijan kannattaa olla nyt hereillä. Loppuvaiheen jälkeen tietokanta luovutetaan Kansallisarkistolle. Tervetuloa! Rakennusliiton os. – Talo on niin sanotusti hiljaisessa myynnissä, muotoilee orimattilan kaupungin toimitilajohtaja Jussi Törrönen. Mittava tallennusurakka loppuu vuodenvaihteessa. – Tästä on moni kysellyt. Kun orimattilan kaupunki neuvotteli viime vuonna terveysjätti esperi Caren kanssa Artjärven sote-kiinteistöjen myymisestä, terveystalo oli osa pakettia. ei ihme, että tietokanta lisää suosiotaan. hanke siirtyi toissa vuonna Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulun hallinnoitavaksi. Tervetuloa! Orimattilan Perussuomalaiset. hiljainen myynti tarkoittaa, ettei myyjäosapuoli markkinoi kohdetta aktiivisesti mutta on valmis luopumaan siitä nopealla aikataululla, jos ostaja jostain ilmaantuu. Tavallisesti tietojen päivittyminen kestää yhdestä kahteen kuukautta kaupanteosta lukien. Pelaajat purkivat peleissä käytetyt rakenteet viime viikonloppuna. Lisäksi talon Pyhäjärven puoleisessa päädyssä on Päijät-hämeen pelastuslaitoksen tukikohta. kerroksen pelihallissa, Pakaantie 1. Neliöhinta maista oli noin 4,4 euroa. Pelaamme mölkkyä tiistaisin klo 16 Kehräämön 3. Joistakin seurakunnista kaikkein vanhimpia, vaikeimmin luettavia ja huonokuntoisimpia sidoksia jää tallentamatta, kertoo Karjalatietokantasäätiön hallituksen varapuheenjohtaja ja Kansallisarkiston erityisasiantuntija Tytti Voutilainen. Tallinnan matka 6.-7.10. – Terveystalon sijainti on keskeinen ja joku voisi jalostaa siitä itselleen hyvän kiinteistön. hän omistaa itse Lokkilampien ja Virenojantien eteläpuolella olevan noin kuuden hehtaarin alueen. Maa-alueen vuokraa pelaajat ovat maksaneet noin puolet kertyneistä pelimaksuista. Tervetuloa! Pukkilan Eläkeyhdistyksen keskiviikkokerho kokoontuu 25.9. Kokoonnumme to 26.9. Mäkelän teettämässä kaavasuunnitelmassa lampien ympäristöön ja Virenojantien eteläpuoliselle pellolle on luonnosteltu 35 omakotitonttia. Karjalassa mentiin naimisiin paljon nuorempina ja saatiin enemmän lapsia. Työ jatkuu vielä kiivaana Tähän mennessä tallennettuna on noin 10,9 miljoonaa tietuetta. Aikataulu Kantele 15.25, Kilipukin edestä 15.35. Kummankaan kiinteistön omistajanvaihdoksia ei ole toistaiseksi kirjautunut tietoa viranomaisten järjestelmiin. Toimitilajohtaja antaa ymmärtää, ettei kaupunki pyydä talosta kummoista hintaa, jos joku siitä vain kiinnostuu. hän huomauttaa että tietokanta on varsin luotettava, sillä tallennettuja tietoja on tarkistettu ja korjattu. – Karjalaisten väestötietoja on ollut kiintoisaa seurata juuri erilaisten perherakenteiden takia. Neuvotteluissa kaupunki oli valmis maksamaan 3 euroa neliöltä. Kuu kau si kokous 26.9. Tiilitehdas oli Lahti Airsoftin päätoiminen pelialue. Airsoftin harrastaminen alueella loppui viikko sitten. Järjestötupa, Rantatie 2, klo 18 alkaen. Vuodenvaihteessa päättyvään loppuvaiheeseen on saatu rahoitusta opetusministeriöltä, Suomen Kulttuurirahastolta, Karjalan Kulttuurirahastolta, Karjalaisen Kulttuurin edistämissäätiöltä, Kirkon keskusrahastolta sekä Mikkelin kaupungilta. Suurimman osan kirkonkirjojen tallennustyöstä teki yli 500 pitkäaikaistyötöntä. Kirkonkirjoista esimerkiksi selviää, että Jääskessä kuoli vuonna 1900 liki 180 ihmistä, kun sisällissotavuonna 1918 kuolleita oli kaksin verroin. reilun 1 000 neliön suuruinen kaksikerroksinen talo on ohittanut jo peruskorjausiän, eikä kaupungilla ole aikeita ryhtyä sitä enää kunnostamaan. klo 13 Kehräämö-ravintolaan. Virenojan kouluun on Lokkilammilta noin 1,5 kilometrin matka. useampi veli on asuttanut synnyinkotiaan vaimonsa kanssa. Vanhat kävijät sekä uudet, jotka eivät ole olleet mukana. – Palokunnan tavarat ovat nyt hajallaan eri puolilla kylää ja niiden kokoaminen yhteen halliin olisi järkevää. päivänä 4 – N:o 74 – 2019 Anninkammarin miesten keskustelupiiri torstaisin klo 11-13. co m C od e: A 26 C B B 5E 16 1 9 6 2 9 8 1 6 4 8 5 7 3 4 6 3 4 1 4 2 7 5 8 3 5 Kaiverrukset, kultaus ym. Lähtö Kilipukin edestä klo 16.40, Kantele klo 16.50. Käyttäjiä on myös ulkomailla. Karjalan kirkonkirjojen valtaisa tallennustyö eteni loppusuoralle STT Karjalaistaustaisten sukututkijoiden kannattaa olla erityisen valppaana ensi vuoden alussa. Aikajänne on 1700luvun alkupuolelta aina siihen asti, kun Suomeen siirretyt noin 70 seurakuntaa lopetettiin vuonna 1949. – olemme vuokrasopimuksen irtisanomisen jälkeen etsineet jatkuvasti uutta paikkaa, joka sisältäisi samankaltaisia elementtejä kuin tiilitehtaalla, eli pääasiassa rakennettua ympäristöä. Viime vuonna hakupalvelua käytettiin joka päivä noin 1 200 kertaa. Luovutetun Karjalan kirkonkirjojen tallennusurakka aloitettiin 30 vuotta sitten uusimmista kirkonkirjoista, joten 1900-luvun aineisto on jo ajat sitten käyty läpi. 451, Perheniemi, fax (05) 366 4095, orvo.toyryla@pp.inet.fi, 0400-809 095 • www.iitingraniitti.fi HAUTAKIVIÄ Hautausalan erikoisliike Hautaustoimisto ORIMATTILAN KIVI OY Erkontie 20, Orimattila, puh. Karjala on tutkijalle mielenkiintoinen kohde, koska siellä on elänyt suurperheitä saman katon alla. Seurapalstailmoittaja: Seurapalstailmoitusten tulee olla toimituksessamme viimeistään seuraavasti: Tiistain lehteen maanantaihin klo 10 mennessä. Tervemenoa! Klubi 60. Tietokannan perusti vuonna 1990 Karjala-tietokantasäätiö. kunnostustyöt, rakennuskivet. Perimysjärjestys oli hyödyllinen esimerkiksi siksi, että kaskiviljelys vaati runsaasti työväkeä. Valitettavasti en voi tässä vaiheessa avata asiaa sen enempää, Mäkelä sanoo. Törrösen mukaan palokunnalle ja nuorisotoimelle on löydettävissä korvaavat tilat muualta Artjärveltä. Terveystalossa on tehty viimeksi pintaremonttia kymmenen vuotta sitten. Katihassa väestötietoja ei ole digitoitu eli kuvattu kirkonkirjoista vaan tallennettu tietueina hakuohjelmaan. Kauppaneuvottelut tyssäsivät kun näkemykset eivät kohdanneet. Lokkilampien alue on kaupungin vesijohtoja viemäriverkoston piirissä asvaltoidun tien varressa ja koulun lähellä. Vetäjänä toimii kuten tähänkin saakka Reijo Savela, tiedustelut puh. Tietokannasta löytyvät kastettujen, vihittyjen, kuolleiden ja haudattujen sekä muuttaneiden luettelot sekä vielä rippija lastenkirjatkin. rakennuksesta koituu kaupungille kymppitonnin suuruusluokkaa olevat ylläpitokulut vuosittain. Matkan hinta 40 e. KUVA: AnnA HAKAmA STT Sadoillatuhansilla suomalaisilla on juuria luovutetun Karjalan alueella. Viimeisiä tietoja tallentaa kymmenkunta projektityöntekijää, jotka tuntevat vanhoja käsialoja sekä venäjää tai ruotsia. Länsi-Suomen alueella perheen vanhin poika peri kotitalon, kun taas Karjalassa perijöitä olivat kaikki pojat. Tavoitteena on, että tietokannassa on silloin noin 11 miljoonaa tietuetta. Se ei kuitenkaan ole mahdollista, sillä kirjoissa on merkintöjä usealta vuodelta. Kaikki miehet ovat tervetulleita keskustelemaan nykytilanteista ja mitä mieleen juolahtaa. Tiilitehtaalla on vuosien aikana ollut pelaajia lauantaisin 40–140. internetin avoimella Katihahakuohjelmalla voi etsiä sataa vuotta vanhempia henkilötietoja. – Apteekille kaupungilla ei ole velvollisuutta järjestää tiloja, Törrönen muistuttaa. Alueelle mahtuisi 35–70 omakotitaloa Viime vuonna Mäkelä kauppasi Lokkilampien alueelta yhteensä 17 hehtaarin maa-aluetta orimattilan kaupungille 750 000 euron hinnalla. Naapurissa sijaitsevan Artjärven vanhan kunnantalon kaupunki myi jokunen vuosi sitten 5 000 eurolla. uusia neuvotteluja ei ole sen jälkeen osapuolten välille avattu. Asukkaita ei kuitenkaan ollut niin paljon, sillä ihmiset merkittiin elämänsä aikana moneen kirkonkirjaan. Seurapalstalle voi lähettää tietoja myös sähköpostin kautta osoitteella: tilaukset@orimattilansanomat.fi sekä netin kautta osoitteella: www.orimattilansanomat.fi Viralliset kokouskutsut julkaistaan kokouksia-osastossa. Tietosuojasyiden takia uudempia tietoja ei verkosta löydy lukuun ottamatta kuolleiden ja haudattujen tietoja, joissa aikaraja on 50 vuotta. Turun yliopiston akatemiaprofessori, evoluutiobiologi Virpi Lummaa Turun yliopistosta on kollegoineen kiinnostunut ihmisen elinkierroista kuten siitä, mitkä tekijät vaikuttavat ihmisen elinikään ja lapsilukuun. ihan kaikkia tietoja ei ehditä kuitenkaan tallentaa. he ovat käyttäneet Katihan tietoja muun muassa raudusta ja Jaakkimasta. Jos tontteja pienennetään, omakotitaloja mahtuisi tuplamäärä. Alueen vieressä on junarata, jolla voi joskus tulevaisuudessa kulkea matkustajia kuskaava kevytjuna. Torstain lehteen keskiviikkoon klo 10 mennessä. Katiha-tietokantahaussa voi tehdä myös tilastohakuja. EDULLISESTI SUORAAN TEHTAALTA IITIN GRANIITTI OY HAUTAKIVET Eeva Töyrylä 040 754 1109 Perheniement. Virenojantien pohjoispuolella Lokkilampien ympärillä olevan noin 11 hehtaarin kokoisen kiinteistön omistaa Virenoja oy. – Lastenja rippikirjoista voi löytyä tietoja esimerkiksi henkilön seurakunnasta, siviilisäädystä, ammatista, asuinpaikasta, lukutaidosta, rokotuksista ja sairauksista, valottaa Sari Rasa Karjala-tietokantahankkeesta. Lääkärin ja hammaslääkärin vastaanottoja ei talossa ole ollut enää reiluun vuoteen, vaikka opasteet vielä niin väittävätkin. Yhdistys on järjestänyt Virenojan tiilitehtaan raunioilla pelejä vuodesta 2007 lähtien. Silloin verkon avoimeen Karjala-tietokantaan ryöpsähtää yli 600 000 tietuetta, kun julkiseksi tulevat rippija lastenkirjat vuosilta 1910– 1919. Kaupungilla ei ole käyttöä peruskorjausta tarvitsevalle rakennukselle Orimattila pyrkii eroon Artjärven terveystalosta Artjärven terveystalo on hiljaisessa myynnissä. Tuoreessa tilapalvelun kiinteistöselvityksessä terveystaloa on luonnehdittu jopa ”purkukuntoiseksi”, mutta toisenlaisiakin näkemyksiä on. Virenojan Lokkilampien alue vaihtamassa omistajaa Sudokun ratkaisu tv-sivulla. – olemme huomanneet, että kun vaimoja oli monta saman katon alla ja he saivat samoihin aikoihin vauvoja, lapsilla oli suurentunut kuolleisuusriski. esimerkiksi ensi vuonna julkaistaan vuoden 1919 tiedot. klo 11.30 Pukkilan Osuuspankilla. (c ) A rto In ka la w w w .a is ud ok u. ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina syyskuun 24. Salusjärven Avantouimarit. Tervetuloa! Teatterimatka Kotkan kaupungin teatteriin pe 18.10. Molemmat matkat voi maksaa tilille FI38 5361 0050 0375 40. Saunavuorot jatkuvat keskiviikkoisin. Luovutetun Karjalan kirkonkirjoja on tallennettu digitaaliseen tietokantaan jo 30 vuoden ajan. Tervetuloa myös uudet avantouimarit. Karjalaisia evakkoja oli noin 407 000, ja heillä on jälkeläisiä monessa polvessa
Helsingin hiippakunnassa kastettujen lapsien osuus on vain reilut 40 prosenttia. Kastettujen osuudessa on nyt myös hyvin suuria alueellisia eroja. Viime vuonna kastettiin hieman alle 65 prosenttia kaikista Suomessa syntyneistä. klo 14–16, pe 27.9. Nummi tuntee myös asian kääntöpuolen: ”Joku on sanonut, ettei kehtaa ajaa Porschella, kun se on niin huomiota herättävä. Orimattilassa kesämökkeilevä Nummi on ollut Porsche-mies lapsuudesta saakka, sillä sellaisella ajoi isä-Nummikin. Ne eivät ole eri asioita, vaan yksi kokonaisuus, ihminen, kuvailee rytilahti. – Alkuvuoden kastekyselyn mukaan tärkeä syy lapsen kastamatta jättämiselle on se, etteivät vanhemmat halua tehdä päätöstä lapsen puolesta. Akuuttia potilasriskiä ei ole. Liljan mielestä liikunta ja taide sopivat hyvin yhteen. Näin korostetaan lapsen omaa uskonnollista päätöstä, kertoo Kirkon tutkimuskeskuksen johtaja Hanna Salomäki. Liljan näyttelyyn voi tutustua vaikka kuntopyörän satulasta Yhä harvempi lapsi saa kirkolliset ristiäiset. Pukkila oli tohkeissaan, kun Porsche-kuskit tulivat kylään Porschet kurvasivat Myrskyläntieltä Pukkilan keskustaa halkovalle Keskustielle juuri ennen Porvoonjoen siltaa. TEEMANA TORSTAINA 10.10. – Mutta koskaan aiemmin minulle ei ole ollut näyttelyä kuntosalilla, enkä ole kuullut, että muillakaan olisi ollut, taiteilija naurahtaa. Alun perin liikkeen johtoajatuksena oli toimia puoluejärjestelmän ulkopuolella, mutta kesäkuussa Liike Nyt ilmoitti pyrkivänsä puolueeksi. Jo sen äänimaailma korostaa auton suorituskykyä, sanoi hopeanharmaan Cayman S:n kuski ja suitsutti Porschen nimen olevan tae hyvästä laadusta. – Voi silläkin olla jotain vaikutusta, mitä naapurusto tai vaikkapa pienen kylän muu väki asiasta ajattelee. Siellä kastettujen osuus oli runsaat 40 prosenttia. Näyttely ensimmäistä kertaa kuntosalilla Fitmillin yrittäjät Johanna Rytilahti ja Tinja Krigsman ovat yhtä mieltä Liljan kanssa siitä, että seinillä oleva taide tuo kivan säväyksen kuntosalille. – Porsche uhkuu voimaa. Tänä vuonna pudotus on ollut alkuvuonna erityisen jyrkkää: tammi-heinäkuussa kastettiin vain 60,4 prosenttia vauvoista. – Tuollainen trendi on olemassa, mutta se antaa meille myös tehtävän (vaikuttaa toiseen suuntaan). – Sopiiko nenä päähän. Euroopan ja Yhdysvaltojen lääkeviranomaiset selvittävät lääkeainetta koskevaa laatuongelmaa. Lääkealan turvallisuusja kehittämiskeskus Fimea vetää ranitidiinia sisältävät lääkkeet pois apteekeista. Liike Nytistä tulee puolue ANNA HAKAMA Orimattila Taiteesta voi Orimattilassa nauttia nyt myös kuntoilun lomassa, kun Fitmill Studion seinillä avautui viikonloppuna graafikko Kari B. Myyntija jakelukiellossa ovat valmisteet nimeltä inside, inside Brus, ranisan, ranitidin Mylan, ranixal ja Zantac. Myynti ja markkinointi: Lasse Mäkinen puh. – Onhan ne ylellisen näköisiä, mutta eivät lapiot ja muut työkalut tuonne mahtuisi, katseli ”käyttöautoja” harrastava Markus Kalliokivi urheiluautoja. Kuntosalin asiakkaat pääsevät tutustumaan näyttelyyn kuntosalin aukioloaikoina. Näyttelyn ajan kuntosali toimii normaalisti ja toisaalta näyttelyyn pääsee tutustumaan, vaikkei kuntoilemassa kävisikään. – Kuntosalin asiakkaana olen katsellut, että salilla olisivat kivat rosoiset seinät näyttelyä ajatellen, ja koska Orimattilassa ei ole galleriaa, ajattelin että kysytään, mitä yrittäjä sanoisi näyttelystä, Lilja kertoo ja iloitsee samalla ehdotuksensa saamasta ennakkoluulottomasta vastaanotosta. Ennakoitu työvoimapula voi pahentua, jos nykyiset hoitajat siirtyvät hoivakoteihin töihin, kun ympärivuorokautisen hoivan sitova hoitajamitoitus säädetään lakiin. Apteekeista vedetään pois närästysja mahahaavalääkkeitä Liike Nytistä tulee puolue. Kari B. Liljan muutettua viime tammikuussa Helsingistä Orimattilaan, oli uuden kuntosalin etsintä edessä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen johtava asiantuntija Sari Kehusmaa kertoo, että kotihoidon asiakasmäärät kasvavat voimakkaasti. Koivula kuitenkin myöntää, että myös pohjoisessa kastettujen osuus syntyneiden määrästä on laskenut, samoin kirkosta eroaminen on yleistynyt. Liljan Kulttuurit kohtaavat -näyttely. Kunta keksi laittaa uuteen kuosiin pistetyn tonttiesitteenkin pikapikaa jakoon Onnin kahvioon. Hänen auton merkki on – Porsche, letkautti alkumatkassa jonon kärjessä ajanut Toni Nummi, kun letka käänsi tunnin visiitin päätteeksi keulan kohti noin sadan urheiluauton kokoontumista Iitissä. ORIMATTILAN SANOMAT Erkontie 17, puh. – Vietiin auto suosiolla tavallisten kuolevaisten pysäköintipaikalle Toimelan pihaan, nauroivat kaksikon virne suupielessä käyttämiä termejä lainaten ”eliittiparkkiin” ohjattuja Porsche Club Finlandin ajokkeja katsomaan tulleet Marjo Lamminaho ja Asko Vilenus, jotka olivat ottaneet vaarin kunnan tiedottajan Leena Kapasen sosiaalisessa mediassa kuntalaisille julkistamasta viestistä: ”Hetkellisesti keskusta on täynnä. Kotihoitoon tarvitaan lisää väkeä VirPi KALLiO Pukkila Hyvinvointikeskus Onnin ja Pukkilan Osuuspankin parkkiruutuun pääsi torstaina iltapäivällä kurvaamaan vain, jos kuskin alla oli Porsche. Sen jälkeen kastettujen määrän supistuminen on kiihtynyt. Pohjoisessa ”kristillisyys yhä vahvaa” Pääkaupungin matalia kastelukuja kommentoi Helsingin seurakuntayhtymän tilastoasiantuntija Aki Niemi. Sakramentin saaneiden osuus syntyneistä on siis maan pohjoispuoliskolla jopa kaksinkertainen verrattuna Helsinkiin. Salin löydyttyä ja sen valkoisia seiniä katsellessa virisi Liljan mielessä ajatus näyttelystä. Ajatuksena on, että lapsi saa päättää itse kasteestaan kasvettuaan. – Ero näiden kahden syyn yleisyyden välillä on kuitenkin nykyisin pieni. Fimean mukaan sitä on myös joissakin ruoka-aineissa ja vedessä, eikä se ole ihmiselle haitallista hyvin pieninä pitoisuuksina. – rekisteröitynä puolueena todellinen kannatuksemme muuttuu kaupunginvaltuutettujen ja kansanedustajien paikoiksi, joka ei vaalijärjestelmän vuoksi yhdistyksenä onnistu niin hyvin, sanoi Liike Nytin puheenjohtaja, kansanedustaja Harry Harkimo tiedotteessa. Taustalla teokset Tasot (vas.) ja Tehokas. – Varmaankin se, että yleinen kiinnittyminen kirkkoon on vähentynyt, näkyy kastettujen määrässä Helsingissä, Niemi makustelee. klo 13– 16, ke 2.10. Suurimman osan työhistoriastaan mainostoimistoyrittäjänä työskennelleen Liljan töitä on nähty aiemminkin näyttelyissä, usein juuri yritysten tiloissa, joihin graafiset työt monesti istuvat hyvin. – Oulun hiippakunnassa, johon kuuluu myös Lappi, kastettiin viime vuonna runsaat 80 prosenttia syntyneistä. ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina syyskuun 24. Otattehan ystävällisesti tämän huomioon suunnitellessanne liikkumista...” Tilanteella ilakoi muun muassa Heli Kuosa, jonka Facebook-päivityksen kuvassa urheiluautot nököttivät siistissä ruodussa Osuuspankin edessä. Liljan näyttely Kulttuurit kohtaavat on nähtävillä Fitmill Studiossa. Hyvin isoja alueellisia eroja Salomäki muistuttaa, että kastettujen osuus syntyneistä oli Suomessa pitkään hyvin korkealla, 90 prosentin vaiheilla. – Seuratkaa Lundgrenin Jormaa. Toisaalta kaste jää tekemättä, koska lapsikaste ei ole enää kirkon jäsenille itsestäänselvyys tai ainoaksi koettu vaihtoehto. Kymiringille kruisailleet autoklubilaiset joivat kakkukahvit Onnin ja Ferryn kunniaksi. Lääkkeissä raja-arvot ovat kuitenkin erittäin tiukat. – Ajatus tuntui heti hyvältä, sillä taide kuuluu kaikille. 0500 840 266 lasse.makinen@orimattilansanomat.fi Ilmoitusaineistot: ilmoitukset@orimattilansanomat.fi teemasivuille viimeistään ti 24.9. Ensinnäkin kirkon jäsenten osuus Suomen väestöstä on laskenut, eivätkä kirkon jättäneet yleensä vie lapsiaan kasteelle. Klubimestari innostui Onni Nurmen tarinasta – Mitä näytettävää meillä olisi, ellei olisi Onnia, nyökyttelivät Lamminaho ja Vilenius kohti hulppeaa hyvinvointikeskusta, jonka takia Kymiringin upouudelle moottoriradalle matkalla olleet klubilaiset käänsivät kosliensa nokan kohti Pukkilaa ja tulivat lusikoimaan Porsche-imagon luojana tunnetun Ferry Porschen synttärikakkua – torstaina tuli kuluneeksi 110 vuotta tämän syntymästä. Porsche-kuskeja kadehditaan.” Suurella joukolla Onnintorille kokoontuneet pukkilalaiset olivat tohkeissaan kylän valinnasta Porsche-väen vuotuisen syysajelun puolimatkan etapiksi. Koivula korostaa, että vanhempien lisäksi myös muu perhe ja ”sukukokonaisuus” vaikuttavat pohjoisessa kastepäätöksiin. Tuoreen kastekyselyn mukaan niiden vähenemisen taustalla on kaksi pääsyytä. klo 10 Omasta maasta Maatalous, paikallisuus, lähiruoka... 03-876 678 • Konttorimme avoinna ma–pe klo 8–16. – Pukkila valikoitui pysähtymispaikaksi, kun luin kunnan kotisivuilta Onni Nurmen tarinan ja kiinnostuin näkemään Hyvinvointikeskus Onnin, paljasti Porsche-klubin klubimestari Toni Nummi. Liike perusteli verkkosivuillaan, että puoluestatus lisää vaikutusmahdollisuuksia ja helpottaa ehdokasasettelua vaaleissa. Samoin fyysisestä kunnosta huolehtiminen on tärkeää jokaiselle. Tänä vuonna Suomessa elokuun alkuun mennessä syntyneistä vain kolme viidesosaa sai kasteen, ilmenee Väestörekisterikeskuksen ja kirkon tilastoista. klo 14–17. Se ilmoitti maanantaina keränneensä 5 000 kannattajakorttia, jotka vaaditaan puolueen rekisteröintiin, ja toimitti kortit oikeusministeriöön perjantaina. klo 14–17, la 28.9. Lapsen itse tekemä valinta kasteesta ja vanhemman kirkkoon kuulumattomuus ovat keskenään lähes yhtä tärkeitä syitä, jos lasta ei kasteelle viedä. – Kirkkoherra sanoi, että ei pidennetä tilaisuutta tänään sen enempää, hymyili hyvinvointikeskuksessa pidettyyn hartaustilaisuuteen puolisonsa kanssa osallistunut. – Totta kai kastemäärään on suuri vaikutus sillä, että kristillisyyden asema on pysynyt erittäin vahvana Oulun hiippakunnan alueella. Kasvava palvelujen tarve tarkoittaa, että kotihoitoon tarvittaisiin kipeästi lisää henkilökuntaa. Harkimo on Liike Nytin ainoa kansanedustaja. ranitidiinia käytetään mahan liikahappoisuudesta aiheutuviin vaivoihin, kuten närästykseen ja mahahaavaan. Keskeinen syy kasteen pois jättämiseen on toki edelleen se, että vanhempi ei itse kuulu kirkkoon. Osaa ihmisistä Porsche provosoi ja ärsyttää, ja. Syynä kasvavalle kotihoidon tarpeelle on erityisesti se, että suuret ikäluokat ovat tulossa ikään, jossa tarvitaan yhä enemmän tukea ja hoitoa. Kulttuurit kohtaavat -näyttely Fitmill Studiossa (Erkontie 12) avoinna ke 25.9. Tekstissä kirkkovaltuuston puheenjohtaja hehkutti: ”kun pukkilalaiset lähtee käymään pankissa...” raitille jalkautui pyörätuoleissa myös iso joukko Onnin väkeä. Pukkilan Moottoriurheilijoiden parkkipojat viittoilivat toyotacorollaporukkaa jatkamaan matkaa vähän sivummalle. Fimean mukaan lääkkeitä käyttävät voivat jatkaa käyttöä. rytilahti innostui oitis näyttelyehdotuksesta. – Toki! Fyysisesti, kun on jonkinmoisessa kunnossa, niin ajatuskin kulkee. – 2000-luvun alussa osuus lähti laskemaan niin, että kymmenisen vuotta sitten kastettiin neljä viidesosaa lapsista. päivänä 2019 – N:o 74 – 5 STT Kasteen saavien lasten osuus syntyneistä on pudonnut jyrkästi. Kari B. Teokset ovat tietokoneella tehtyä grafiikkaa ja vanhimmat niistä ovat taiteilijan mukaan kolmen vuosikymmenen takaa. Eikä minusta ole yhtään huono asia, jos näyttely saa ihmisiä innostettua kuntosaliliikuntaan, taiteilija miettii. Tässä näyttelyssä kohtaavat henki ja mieli sekä niitä koossa pitävä fyysinen olemus. Kuntosalin seinillä on nähtävissä kaikkiaan 18 teosta, joiden lisäksi Power Pointilla valkokankaalle heijastettavassa esityksessä nähdään kolmisenkymmentä työtä lisää. KUVA: OUti SiRViÖ. Yhdeksästä hiippakunnasta toisessa ääripäässä on Helsinki. klo 14–17 ja pe 4.10. ranitidiinista havaitun N-nitrosodimetyyliamiinin on eläinkokeissa havaittu nostavan syöpäriskiä. Oulun seurakuntien aluerekisterin johtaja Veijo Koivula sanoo, että hiippakunnan korkeat kasteluvut heijastavat uskonnon roolia maan pohjoispuoliskon elämässä. Mirja Oksa, kun hän oli auttanut miehensä noin 80:n Porschen parkkipaikaksi muuttuneelle torille. Tarvittaessa potilaiden tulee ottaa yhteyttä lääkäriin korvaavan lääkkeen saamiseksi. Yhä harvempi vauvoista saa kasteen Kotihoidon palveluja ei ole tällä hetkellä tarjolla riittävästi kaikilla alueilla, ja Etelä-Suomen suurissa kaupungeissa tilanne uhkaa vaikeutua entisestään. Lapsikastetta pidetään täällä luonnollisena asiana. vastasi kunnanhallituksen puheenjohtaja silti päättäväisesti kysymykseen, sopivatko Porschet Pukkilan raitille
Suven Sametti ja Battle Jack Kriterium-karsinnoissa OS Orimattilan Jymyn U14-tytöt avasi koripallon ykkösdivisioonan sarjapelinsä kahdella voitolla viime lauantaina Kuusankoskella. Perttunen ohjastaa vahvaa vuotta, kasassa oli maanantaina jo 124 voittoa ja 666 000 euroa voitettuja palkintoeuroja. Kanerva on kirjoittanut useita urheiluaiheisia kirjoja. Kokenut urheilutoimittaja Juha Kanerva on seurannut Pukin uraa yli kymmenen vuoden ajan. LaBan kotisivuilla julkaistussa sopimuksessa kirjoitettiin, että pelaajan halutaan olevan sopimuksen viimeisenä vuonna joukkueen yksi runkopelaajista. First Class Lady omaa myös riittävän kapasiteetin. Eilen julkaistu teos Teemu Pukki Koko tarina käy läpi pelaajan elämän ja uran Kymenlaakson pikkukentiltä Englannin jättistadioneille. Kahden ensimmäisen neljänneksen jälkeen ero oli vielä selvästi isompi. Se sulki vastustajan sisäänajot täysin, kommentoi Jymyn valmentaja Raija Saviniemi. Suomalaisnaisten enemmistö luopuisi mieluummin seksistä kuin älypuhelimestaan JaRKKO NiSSiNEN Orimattila Kriterium-karsinnat ravataan niin lämminveristen kuin suomenhevosten osalta Teivon raviradalla tänään. Ensimmäisessä tällaisessa hän pelasi aiemmin syksyllä. Jymy voitti Kouvot Blackin pistein 47–61 (24–21) ja Lappeenrannan Catz 06:n luvuin 68–28. lokakuuta BC Nokian isäntänä. Muissa lähdöissä Korvenheimon valmentama Sakarin tavoittelee kolmatta peräkkäistä voittoa. Elisan tutkimus toteutettiin yhteistyössä Priorin kanssa vuodenvaihteessa 2018–2019. Juha Kanerva teki kirjan Teemu Pukista MiSKa MiETTiNEN Orimattila Perjantaina alkavaan Korisliigan kauteen valmistautuvat Lahti Basketball ja Lapuan Kobrat hioivat kuvioitaan kuntoon lauantaina Orimattila-areenassa. Nenna Nyholm oli puolustuksen lukko ja kantoi joukkuetta upeilla kolmosilla. Peli eteni tasatahtiin kaksi ensimmäistä jaksoa. Korisliigassa pelaavat Lahti Basketball ja Lapuan Kobrat kamppailivat harjoitusmielessä’ Orimattilassa.. Lauantain T75-raveissa tuli 9 000 arvoinen kolmas peräkkäinen voitto Morrisonin rattailla. Ja ehkä taidollisesti tällä ei ole niin eroa, mutta tämä on varmastikin isompaa ja fyysisempää. Catzia vastaan Jymy oli hyvin hereillä alusta alkaen. Nopeat hyökkäykset, pallonriistot ja paikkapuolustus purivat jälleen. Pääsarjatasolle palannut LaBa kiusasi pohjanmaalaisvieraitaan miehekkäästi. Tutkimukseen vastasi yli 1 000 iältään 16–64vuotiasta suomalaista valtakunnallisesti. Sama tahti jatkui läpi ottelun. Uusimman kirjan on kustantanut Readme.fi Oy. Kolmannen erän jälkeen Jymy johti 31–44. Kondomeja markkinoivan RFSU:n tutkimus on teetetty yhteistyössä YouGovin kanssa tammikuussa 2019. Operaattorin tänä vuonna toteuttaman tutkimuksen mukaan parisuhde voi kärsiä, jos parisuhteessa toinen tai molemmat viettävät yli 1,5 tuntia sosiaalisessa mediassa päivittäin. Hambon voittanut Battle Jack on onnistunut juuri isommissa kilpailuissa. Älypuhelimien liiallisen käytön riskit on huomattu myös Elisalla. Orimattilalaisen Teemu Okkolinin tallissa on paljon suomenhevosia, Kriteriumin karsintoihin osallistuvat Vilkkeen Velmu ja Laviori. Yksi epäkohta kuitenkin löytyi. Kotkassa kasvanut Pukki loistaa tällä hetkellä seurajoukkueessaan Norwichissa sekä Suomen maajoukkueessa. Korisliigajoukkueet hioivat kuvioitaan Orimattilassa Harmaa-asuinen Eemeli Lampén pääsi pelikentälle, hänestä oikealla istuva orimattilalaislähtöinen Luukas Vaara ei. Koripalloliitto uudisti sarjajakoja ja nimiä viime vuonna. Toinen orimattilalaisittain mielenkiintoinen pelaaja, sentteri Luukas Vaara joutui istumaan penkillä loukkaantumisen takia. Kondomibrändi Sultanin tutkimus osoittaa, että naiset olisivat huomattavasti suostuvaisempia luopumaan seksistä kuin miehet. aino Sipiläinen oli päivän pelien ehdoton levypallorohmu. Mutta treenien osalta on mennyt hyvin, pelaaja muotoilee. – Voisin kuvitella, että olen pelannut Orimattilassa edellisen kerran vanhassa hallissa jotain SM-karsintoja poikana. Pistenikkareina olivat Sisko Nenonen, Silja Salovaara ja iisa Jääskeläinen. Jopa 61 prosenttia naisista valitsi puhelimen. Korisliigan alkava kausi voi olla orimattilalaiselle korisväelle erityisen mielenkiintoinen, kiitos Lampénin ja Vaaran. U14-ikäluokka oli ennen nimeltään C-juniorit. Sultan lanseerasi keskiviikkona kampanjan, jonka tarkoituksena on kiinnittää huomiota siihen, ettei puhelimen käyttö pääsisi vuorovaikutuksen ja läheisyyden väliin. – Vaihdoimme paikkapuolustukseen kolmannen jakson alussa. Kaikista vastanneista 36 prosenttia puolestaan valitsisi seksin ja 16 prosenttia suomalaisista ei osannut päättää Suomalaiset käyttävät mobiilidataa moninkertaisesti muihin maihin verrattuna. Teemu Pukki juhlii maalia kirjan kansikuvassa. – Kesä on sujunut hyvin, armeija on tietyllä tapaa häirinnyt. Lampén ja LaBa solmivat kesäkuussa 2017 kolmen vuoden sopimuksen, ja nyt pahvista alkaa viimeinen vuosi. Valkoasuiset jymyläiset ovat Aino Sipiläinen (vas.), Silja Salovaara, Nenna Nyholm, Sisko Nenonen ja Iisa Jääskeläinen. Kaikki Jymyn pelaajat saivat onnistumisia ja osoittivat erinomaista taistelutahtoa. – Kylmä oli kyllä, se on ihan totta, Lampén vahvistaa muiden pelaajien välittämää sanomaa. Jymylle kirjattiin kolme virhettä koko pelissä. päivänä 6 – N:o 74 – 2019 Tuoreen tutkimuksen mukaan 48 prosenttia suomalaisista olisi mieluummin kuukauden ilman seksiä kuin älypuhelinta. Hänen siskonsa Emma Lampén pelaa Jymyssä 17-vuotiaiden SMsarjaa, ja kyseistä joukkuetta valmensi viime kaudella isä Kristian Lampén. Orimattilalaisen Timo Korvenheimon valmennuksesta osallistuu kolme kolmivuotiasta lämminveristen karsintoihin. Racing Boyn tehtävä on haasteellisin, samassa karsintalähdössä juoksee koko kisan suurin suosikki, HiFK:n raviliigavarsa Mascate Match. Siihen vastasi 1 321 15–75-vuotiasta suomalaista älypuhelimen käyttäjää. Miehet puolestaan olisivat valmiimpia luopumaan puhelimestaan (47 prosenttia) kuin seksistä (35 prosenttia). Lauantain ensimmäisessä ottelussa Kouvoja vastaan kummassakin joukkueessa oli huomattavissa pientä jännitystä. Kanervan kirjassa on kyse sankaritarinasta, mutta myös kasvuja selviytymistarinasta, sillä Pukin uralle mahtuu myös vastoinkäymisiä. ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina syyskuun 24. Missä nyt mennään. Lauantain koitos oli takamiehelle luonnollisesti vasta uran toinen sellainen, jossa ovat vastakkain Korisliigaa pelaavat laumat. Viime kaudella vaivaisen kahden pinnan erolla Korisliigan pudotuspeleistä karsiutunut Kobrat haki Orimattilasta voiton luvuin 88–82. Kauden piti alkaa jo tulevana lauantaina, mutta ottelu Kauhajoen Karhua vastaan siirtyi myöhempään ajankohtaan hallitsevan Suomen mestarin edettyä jatkoon Mestarien liigan karsinnoissa. Ottelu veti katsomoon väkeä ihan kohtalaisen hyvin, mutta enemmänkin silmäpareja olisi paikalle mahtunut. Eemeli Lampén oli LaBan ja Kobrien välisen pelin yksi mielenkiintoisimmista nimistä orimattilalaislasien läpi katsottuna. Hyvä, mutta kylmä Sekä halli että kenttä ovat LaBan nousevan tähden mukaan sanalla sanoen hyviä. Jymyn U14-tytöt aloitti ykkösdivarin kahdella voitolla KUVA: KAtjA Nyholm JUHO KiURU Orimattila Orimattilassa varttunut Juha Kanerva kirjoitti elämäkerran jalkapalloilija Teemu Pukista. Orimattilalainen Tapio Perttunen ohjastaa Korvenheimon valmennettavista Racing Boyta ja First Class Ladyä. Orimattilalaisittain yksi mielenkiintoisimmista pelaajista oli Lahden takamies Eemeli Lampén, vaikka hän ei ole koskaan Orimattilassa asunutkaan tai edes Jymyssä pelannut. Lahti Basketball avaa Korisliigan urakkansa keskiviikkona 2. On siitä aika monta vuotta, 19-vuotias Lampén arvelee. Perttusen valmennuksesta osallistuu suomenhevosten karsintaan valmentajan osaomistama tamma Suven Sametti, joka on onnistunut keräämään jo 40 000 euron voittosumman ja kuuluu ennakkosuosikkeihin. Jymyn pelaajat ovat syntyneet vuosina 2006 ja 2007. – Ehkä tässä mennään vähän kovempaa kuin vaikkapa 1a-divisioonassa. Kouvojen jännittyneisyys näkyi 18:na virheenä. Tuulianna Toivonen oli liekeissä eikä kunnioittanut yhtään vastustajien pitkiä pelaajia
– Linnea (tuominen) pelasi keskikentän pohjalla ja pelasikin tosi hyvin. ei sipoo ihan paska jengi suoraan sanottuna ole. Loistavaa, että jätkät hoitivat homman ihan itse, Hatamaa kiittelee. Uusimaa, miehet, 4. 17.9.: iiF Fotboll – PPJ 1–1. etenkin Pinja kuosmasella oli taas kasa maalipaikkoja, mutta ne eivät johtaneet mihinkään. sunnuntain sprintissä Heikki Larion lisäksi onnistui vahvasti Harri Hytönen suunnistettuaan seitsemänneksi. aina pitää vetää täysillä edes oppimismielessä, oli tilanne mikä hyvänsä, kippari painottaa. 18.9.: ePs/n – team Vanpa 5–2. naiset taipuivat Uudenmaan piirin nelosen kauden viimeistä edellisessä ottelussa Ponnistajille selvin 0–4numeroin. Lauantain viesteissä Rastivarsojen kokenut mitalitrio suoriutui sujuvasti ilman virheitä. Vitoseen putoava sibboV nimittäin johti ensimmäisen nelivitosen jälkeen 1–0, kun Mohammed Rezai maalasi vajaan puolen tunnin kohdalla. Joukkueen kausi päättyy tänään tiistaina Valtin kakkosjoukkuetta vastaan Helsingin Puotilassa. H45 2,9 km: 1) Vesa Forsblom, Ls-37, 12.16,... Petojen naisten kotipeleille karu päätös Vääntö oli Mestarien liigan finaalissa hurjaa; valkoisissa pelipaidoissa ManU ja keltaisissa Barcelona. 19.9.: OPedot – Ponnistajat 0–4, PPJ – koiPs 4–2. Viestissä saatiin nauttia hienoista pienipiirteisistä mäkialueista ja taitoradoista. – täytyy sanoa, että aika tiukka on sarja. Lisäksi Viitasen allu ja Pelkosen Roni pelasivat tosi hyvän pelin sen ajan, mitä näin. 12) teuvo Lehtinen, RaVa, 14.31. – en tiedä, painoiko pakkovoitto. – Viestiä tuli himaan ajellessani, että missä mennään. 14) aapo Maasilta, RaVa, 14.05. Sarjataulukko O V T H M P ePs/n 8 6 1 1 29–10 19 PPJ 7 4 3 20– 9 15 FC kontu/B 7 4 2 1 25– 9 14 team Vanpa 7 4 1 2 20–12 13 Ponnistajat 7 3 3 1 12– 9 12 FC kuusysi/2 7 2 2 3 9–19 8 Valtti/2 7 2 1 4 7–13 7 koiPs 7 1 2 4 8–19 5 iiF Fotboll 7 1 1 5 8–18 4 OPedot 8 2 6 5–25 2 Miska Miettinen Orimattila – Hyvä sampo! kannustaa Liverpoolin kanssa pronssia voittanut Petojen jalkapallojunnu Juuso saarenmaa säästöpankkiliigan finaalin ollessa kesken. Rastivarsalaiset kolmospallilla ovat Hannu Laiho (vas.), Simo-Pekka Vennelä ja Jarkko Ryyppö. div., syyslohko 3, pelatut ottelut: 21.9.: FC kontu/B – iiF Fotboll 5–0. Petojen näkökulmasta ilta jäi tietysti positiiviseksi. toni Paajanenkin on loukkaantuneena. eurooppa-liigaan mukaan otettiin 2010–11 syntyneitä ja Veikkausliigaan 2012–13 syntyneitä junnuja. – itse jouduin lähtemään puoliajalla pois, kun oli niin aikainen lähtö duuniin, Petojen päävalmentaja tero Hatamaa kertoo. takana keikkuva LePa/2 on tosin oli yhden kamppailun vähemmän. tuhannen taalan paikan tuhlaaminen ei kerro esimerkiksi siitä, että itseluottamus olisi lopussa. ennen noita kolmea osumaa Pedoilla oli saumansa nousta tasoihin. div., lohko 4, pelatut ottelut: 20.9.: PeF – LePa/2 3–3, ePs/Reservi – nJs/2 1–7. tylystä tappiosta huolimatta hyviä asioita oli havaittavissa kuosmasen panoksen lisäksi. Mutta ote hävisi kokonaan, Hatamaa tiivistää. – antista on muodostunut luottomies (Jaakko) simolan ohella. alkamisaikakin oli hankala. H85 1,6 km: 1) Pertti Laurila, essu, 19.02,... – Hetkittäin maltoimme pyörittää palloa ja saimme tilanteita. aiemminkin maalille komennettu antti kaunismäki tosin paikkasi tolppien välissä taas mallikkaasti. Rastivarsat jäi lopulta vain 35 sekuntia kultapaikasta. näitä pelejä ei sarjataulukoida. Lisäksi Rastivarsoille tuli lukuisia hienoja afinaalisuorituksia. Helpottavasta 3–3-maalista vastasi Jimi Matikainen, Miika Myllynen iski kauden kaksi viimeistä häkkiä. Sarjataulukko O V T H M P PkkU/2 20 18 2 111– 16 54 nJs/2 20 13 3 4 78– 36 42 nouLa 20 13 2 5 56– 36 41 RiRa 20 13 1 6 55– 41 40 akilles 20 12 1 7 62– 44 37 VJs/ Old stars 20 10 2 8 55– 46 32 PeF 20 9 2 9 43– 50 29 ePs/ Reservi 19 8 1 10 45– 38 25 OPedot 20 5 2 13 37– 61 17 LePa/2 19 4 3 12 25– 63 15 PPs 20 3 2 15 30–100 11 sibboV 19 1 1 17 21– 86 4 Pedot selvisi draamasta säikähdyksellä Miska Miettinen Orimattila Petojen aikuisjoukkueiden päättyvän kauden jalkapallopelit Orimattilan keskusurheilukentällä saatiin päätökseen viime torstaina koleissa olosuhteissa. Os Rastivarsat voitti suunnistuksessa kaksi sM-pronssia viime viikonloppuna. – Jukalla on ollut akillesjänteiden kanssa vaikeuksia. Mestarien liiga oli tarkoitettu päättyneenä kesänä vuonna 2008–09 syntyneille pojille ja tytöille. Tiedättekö, miltä Säästöpankkiliigan mestaruuden voittaminen tuntuu. näpräämisen sijaan laukaisu olisi ollut aina oikea vaihtoehto. Vasemmalla Tampereen Pyrinnön joukkue ja keskellä Angelniemen Ankkurin ryhmä. Muistutin, että toisia pitää kunnioittaa, ja että menemme hyvässä hengessä. – Jukka on sitkeästi käynyt pelaamassa. Yritän aina sanoa, että pitää luottaa ja luottaa. 3) Heikki Lario RaVa 21.55. Ottelun alkamisaika on erikoinen 21.05. Liverpool ylsi himmeimmille mitaleille ajaxin jäädessä jalkoihin luvuin 4–7. Rinnalle ja ohi Orimattilalaisjoukkue pelasi pitkään veitsi kurkulla. kahdeksasta pelistä kasassa on kaksi tasapelipinnaa maalieron näyttäessä karuja lukemia 5–25. Joukkue oli mukana voittotaistelussa aina viimeiselle rastivälille asti. seuran kakkosjoukkue oli yhdeksäs ja H70-sarjan trio sijalla 12. – Jos en paljoa valehtele, niin säästöpankkiliigassa oli tänä vuonna suunnilleen saman verran lapsia kuin viime vuonna. Mynämäen viestissä mitalin toi H55-sarjan kolmikko Hannu Laiho, simo-Pekka Vennelä ja Jarkko Ryyppö. Jossakin kohtaa prässäsimme porukalla todella hyvin. Loppuun asti tapellaan, koskaan ei luovuteta. – Vihelsin pari kierrosta. Pallopelien kirjoittamaton sääntö ”kun en itse tee, vastustaja rankaisee” toteutui osaksi emäntien uskomattoman surkean tuurin vuoksi. Sprinttisuunnistuksen SM-kilpailu, 22.9., Forssa: H16 3,2 km: 1) Valtteri Rantala, VaHa, 12.57,... Finaaliturnauksessa tunteet eivät läikkyneet yli, vaikka panoksena oli isoja asioita. 20.9.: FC kuusysi/2 – Valtti/2 2–0. On vähän hankala tilanne. Lisäksi Pedoille vaikeuksia taisivat luoda käynnissä oleva kuuma sarjapaikkataistelu ja maalivahti Jukka Hyppösen loukkaantuminen. ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina syyskuun 24. Hän ei pelkää, vaan menee tilanteisiin täysillä ja hän saa hyvin avauksia laitoihin, kapteeni Hanna Peltonen kehuu. Maalinteko on ollut orimattilalaisille tuskaista läpi sesongin ja esimerkiksi torstaina eräs kotijoukkueen tuhannen taalan paikka valui hukkaan, kun petopelaaja kääntyi ratkaisevalla hetkellä poispäin maalista. keskityspallot leijuvat takanurkkaan. Petojen maalivahtitilanne ei ole lähelläkään ihanteellista. H55 2,7 km: 1) Leo Pyymäki, essu, 12.08,... Petojen kauden viimeiset ottelut ovat ohjelmassa tämän ja seuraavan viikon torstaina. H70 (3,4+3,4+3,4): 1) Piikkiön kehitys 1, 1.33.53, 2) Helsingin suunnistajat 1, 1.35.08, 3) kokkolan suunnistajat 2, 1.43.14,… 12) Rastivarsat 1, 1.59.12 (teuvo Lehtinen 39.54, timo Hämäläinen 35.58, Heikki Pitkänen 43.19). Mestarien-liigassa pelasivat myös Juventus ja tottenham. United kampesi kuitenkin itsekin tasoihin ja lopulta voittoon. koska osallistuminen ei vaadi aiempaa kokemusta jalkapallosta, voi mukaan hypätä kuka tahansa. Ovat kavereita keskenään. Vuoden viimeinen kotiottelu oli kuin koko kesä pienoiskoossa. nämä ovat pelanneet nätisti, Peltonen kertoo kesästä. Vieraspelejä isännöivät akilles ja VJs/ Old stars. Jos joskus, niin nyt draamaa kuvastaa kaikkein parhaiten tuttu fraasi ”vaikeuksien kautta voittoon”. toivon mukaan täällä ei mennä veren maku suussa, jalkapallojaoston puheenjohtaja Hanna Peltonen selvittää. – ajatuksena on, että tässä pääsisi tutustumaan jalkapalloon ja tästä saisi iloa. ei meille mikään läpihuutojuttu. – ei. ankkurina hyvin juossut Jarkko Ryyppö totesi kuitenkin selkien karkaavan viimeiselle rastille tullessa. 16) Geza Molnar, RaVa, 14.27. ensinnäkin vasta puoli yhdeksältä alkaneessa koitoksessa kostea sekä liukas tekonurmi aiheutti omat haasteensa. se kuvaa tätä kautta. Forssassa kisatussa sprintissä Rastivarsojen paras ja pronssimitalisti oli Heikki Lario. Vaikka Mestarien-liigan runkosarjassa kolmanneksi ja lopputuloksissa samalle sijalle jäänyt saarenmaan Liverpool karsiutui finaalista, raikaavat joukkueen pelaajien kannustukset äänekkäästi kavereiden taistellessa mestaruudesta. – ei ole tuuria pykälääkään ja sitten kaveri saa kaikenlaisia onnenkantamoisia. Pelilliset otteet antoivat taatusti uskoa kiivaaseen taisteluun putoamista vastaan. koska kevään alkulohkossa Pedot voitti yhden pelin ja venyi kahdesti tasapeliin, jää päättyvän kauden menestys valitettavan ohueksi. 26) tommi Maasilta RaVa 14.10. Vielä ensimmäisen kolmevitosen jälkeen tulostaulussa olivat 0–1-luvut. esille maalintekijöiden lisäksi nousi muun muassa maalille komennettu kaunismäki. Loppuottelun voiton vei Manchester United, kun se kaatoi finaalissa Barcelonan luvuin 5–3. Uusimaa, naiset, 4. – kävimme ylärimassakin. Rastivarsoille sM-pronssit viestistä ja sprintistä KUVA: RAstiVARsAt. säästöpankkiliiga huipentui hyvässä hengessä Petojen Pinja Kuosmasella (vas.) oli paikkansa, mutta maaliin nahkakuula ei tietään löytänyt. söderkullassa pelattu ottelu oli kaikin puolin järjetön draama. ei ollut sellaista tekemistä kuin olisi pitänyt, emmekä saaneet ihan sellaista sykettä alun tekemiseen, luotsi viittaa avausjaksoon. päivänä 2019 – N:o 74 – 7 Miska Miettinen Orimattila Jalkapallon Uudenmaan piirin nelosdivisioonan neloslohkossa vihoviimeistä sijaa onnettomalla neljän pisteen saaliilla miehittänyt sipoolainen sibboV oli aiheuttaa Orimattilan Pedoille täydellisen katastrofin viime viikolla torstai-illan myöhäispelissä. Viestisuunnistuksen SM-kilpailu, 21.9., Mynämäki: H55 (4,0+4,0+4,0): 1) angelniemen ankkuri 1, 1.32.31, 2) tampereen Pyrintö 1, 1.32.35, 3) Rastivarsat 1, 1.33.14 (Hannu Laiho 30.38, simo-Pekka Vennelä 32.48, Jarkko Ryyppö 29.47),… 9) Rastivarsat 2, 1.51.49 (Hannu Heinilä 37.06, Markku Hämäläinen 32.44, Geza Molnar 41.59). 18.9.: PPs – PkkU/2 2–11. Harmittaa. säästöpankkiliigan ideanahan on se, että liiga muodostetaan ilmoittautuneiden pelaajien kesken kaupunginosittain. sarjapaikasta taisteleva petolauma haki kuitenkin elintärkeän pistepotin niukalla 1–2-voitolla. Orimattilalaiset ovat oman pelinsä jälkeen kaksi pinnaa putoamisviivaa edellä. saimme heti ensimmäiseen kymppiin muutamia paikkoja. 7) Harri Hytönen, RaVa, 12.49,... – suurin osa näistä pelaa Pedoissa, joten he tuntevat toisiaan sitä kautta. Orimattilalaislauma on jämähtänyt syksyn alaloppusarjassa valitettavan tiukasti hännille. Vierasjoukkue jyräsi alle 10 lämpöasteessa pelatussa koitoksessa omille teilleen noin tunnin kohdalla. 19.9.: sibboV – OPedot 1–2, RiRa – VJs/Old stars 2–3, nouLa – akilles 3–3. Osumat syntyivät reilun tunnin pelaamisen jälkeen sekä vain muutama minuutti ennen täyttä aikaa. ensiksi kasimir katajamäki iski ManU:lle kahdesti, jonka jälkeen sampo Vartiaisen kaksi osumaa ja Oskari Lehtosen yksi häkki nostivat Barcelonan jo rinnalle ja ohi. kylmä keli ja pitkästä aikaa tekonurmella pelaaminen olivat varmasti osatekijöitä loukkaantumiseen, Hatamaa valottaa. H50 2,9 km: 1) antti Virtanen, Hls, 12.12,... Petojen elintärkeät maalit kirjattiin Petri kuosan ja nicola kuokkasen nimiin. 20) timo Lohikainen, RaVa, 15.10. H70 2,3 km: 1) Matti Railimo, sOC, 12.52,... se maalasi vain kuuden minuutin sisällä kolmesti neea Hiltusen, kaikkiaan kahdesti osuneen Wilma anttilaisen sekä elina Heikkilän maaleilla
– salaisuus sijoitukseen oli Juuson kaksi takuuvarmaa erävoittoa ja vahva tekeminen, kaasinen selvitti. klo 9–11 KÄRKÄISEN PUUTARHA puh. OriMk:n kakkostrio Max sarkama Matti korkeamäki Riku Laaksonen oli 17:s. Viikonloppuna sivussa oli käytännössä yksi kokonainen joukkue, kun poissa olivat Joni tuominen sekä Wiljam ja Valtteri Malin. Vihervuoren autokunta nousi voittonsa myötä sarjan pistejohtoon ennen viimeistä osakilpailua. Erkontie 20, Orimattila puh. 040-531 1729, 16200 Artjärvi Kirjanpidot, palkanlaskenta, tilintarkastukset (HT), veroym. semifinaalissa vastaan asettui sarjan ennakkosuosikki, moninkertainen Pohjoismaiden, itämeren ja Ruotsin mestari Miljohn Maxlin. 0400-840 555. Finaalissa ahonen kohtasi norjan judoa painoluokassa usean vuoden hallinneen Gustav Brovoldin. Hän voitti sM-sarjaa yhtä porrasta alemman MXB-luokan MX-liigan ja lisäksi hän ajoi pari MX1-luokan sM-kisaa. kilpailuun oli ilmoittautunut lisäluokkineen 143 kilpailijaparia.. Voitto oli Ford escort Rs2000 ajokilla kilpailevan kaksikon ensimmäinen sarjassa. Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsen TILITOIMISTOJA SÄHKÖASENNUS OY OLIN & TUOMISET Kärrytie 4, Orimattila, p. 777 3308, gsm 050 585 3468 www.velj-ovaska.fi SÄHKÖLIIKKEITÄ ORIMATTILAN PUTKITYÖ OY puh. Mitaleja viime viikonloppuna tuli kaksi. mehuja. Heinonen voitti Ruotsin nataly Bazanin, mutta taipui yllättäen puolivälierissä rovaniemeläiselle inka suokanervalle. Joonas ahonen voitti kultaa alle 21-vuotiaiden alle 60-kilon sarjassa. – Vähän oli paineita, mutta tuntuu hyvältä. – todellakin. klo 9–16, esko.rantanen@pp.inet.fi, puh. saman seuran krister sjölund ja esa Vanhala (toyota Corolla 1600 Gt) aloitti hyvin, mutta sortui ulosajoon kolmannella erikoiskokeella. F-Rallisarjan päätöskilpailu ajetaan Petäjäveden ympäristössä 19 lokakuuta. tyytyväinen täytyy olla, ei voi murjottaa, tähti virnisteli. ahonen kukisti ensin Ruotsin David ahlqwistin ipponilla ottelun puolivälissä. Reitti kierteli Heinolan, sysmän ja Hartolan seuduilla 218 kilometrin verran. tuomari antoi norjalaiselle kolmannen varoituksen passiivisuudesta, mikä tiesi hänelle hansoku-makea eli tappiota. Pätkällä osa pienistä teistä meni pehmeäksi ja haittasi hieman Orimattilan Urheiluautoilijoiden Petri Vihervuori ja Jarno Mannertie oli nopein pari Heinolan rallissa. Finaalissa moninkertainen eurooppa Cup -mitalisti norjan Rosa alsgraad oli kuitenkin lyömätön. emme olleet paperilla kovin joukkue, ei ollut paineita. keräilyssä tuli voitto norjan ingrid naerumista ja paikka pronssiotteluun. – Monta vuotta on taisteltu aivan siinä kärkisijoilla, mutta voitto on odotuttanut itseään. konsultoinnit, yritysten perustaminen ja yhtiömuodon muutokset. – ajo kulki ihan hyvin. seuraava ruotsalainen emilie terao tederholm poistui tatamilta pistetappion kärsineenä. 03-884 830, 050 559 8634 www.tiliekspertti.fi TILIEKSPERTTI M. suomen mestaruuden vei espoon Moottorikerhon ykkösjoukkue, kolmospaikan valtasi Jämsän seudun Moottorikerho. tarvainen ja Jukka aromaa (Mitsubishi Galant VR 4) ajoi luokassaan toiseksi. sitten Vahe selätti Ruotsin Caroline erikssonin ja otti 10–0 -voiton. – tässä tilanteessa oli voitettu hopea. OriMk oli ennen viimeistä lähtöä karuimmalla mahdollisella sijalla, eli neljäntenä edellään espoon, sipoon ja alavuden kolmikot. Ottelu ei ehtinyt vanheta kuin puoli minuuttia kun ahosen käsivarsiheitto puhui ipponin arvoisesti. – kuusi vuotta meni ilman pyörää ja oikeastaan ajamista. Laitinen puolestaan teki tänä vuonna paluun kilpailuihin ajaen ensi kertaa vuosikausiin kokonaisen sarjan. päivänä 8 – N:o 74 – 2019 Myydään torilla Miska Miettinen Orimattila Orimattilan Moottorikerhon ykkösjoukkue nestori tolvanen Juuso Matikainen iiro Laitinen otti kaiken draaman jälkeen motocrossin kerhojoukkueiden sM-hopeaa kotiradallaan Ollosissa. Matikainen itse kertoi, että hiekkasaviradalla sai olla koko ajan tarkkana. laatoitukset Rakennustyö Weckman HYVÄÄ KYPSÄÄ SEINÄJOEN PUOLUKKAA 18,/5 litraa, 35,/10 litraa (sis. Vaikka viime vuoden suomen mestaruus himmeni, oli mitali voitettu. Lisäluokkina olleiden historic-autojen luokassa 17 OriUa:n Matti J. Pukkilan emilia Heinonen oli viides alle 18-vuotiaiden alle 63 kilon sarjassa. kaksi muutakin podium-paikkaa Myös toinen luokka tarjosi herkkua orimattilalaisille. alle 21-vuotiaiden alle 70 kilon sarjassa alku oli todella lupaava. ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina syyskuun 24. karsinnoissa itseään pahasti teloneelle tolvaselle sM-mitali oli uran ensimmäinen. en olisi uskonut näin hyvään suoritukseen, eräsijat 15 ja 17 ajanut kuski näki. Hyväntuulisen Pekka koskelan sunnuntaina antamien arvioiden mukaan kisoihin myytiin yli 400 lippua. VINK OY – 29 v. syksyä kohden se on lähtenyt kulkemaan paremmin kuin keväällä. Joonas ahoselle kultaa judon nuorten Ruotsin avoimista LIIKEJA AMMATTIOSOITTEITA ASIANAJOTOIMISTO varatuomari ESKO RANTANEN Erkontie 10, ark. Matikainen kuitenkin voitti viimeisenkin lähdön taaten sMhopean. alle 15-vuotiaiden MXC:ssä aapo Rantanen Jonni Hujala Ukko tarkkanen oli kahdeksas ja sara Gåpå aleksi Hiltunen arttu Pöllänen 25:s. uudisrakentaminen . Veteraanien MXV:ssä team Motopalvelun Janne Leander (OriMk) Jari nurminen (HeMk) Jarno koskela (OriMk) oli peräti toinen ja kRt kawasaki -nimeä kantanut joukkue Marko Dammert (HeMk) korkeamäki timo nieminen (OriMk) kolmas. 777 1670 AUTOJA KULJETUSALA SIIVOUSPALVELUA LVI-LIIKKEITÄ LVI-PutkiKaMa Oy KARI KORKKULA Puh. OriMK:n Mikko Kaasinen, Juuso Matikainen, Nestori Tolvanen ja Iiro Laitinen (vasemmalla) ovat tuoreita SM-hopeamitalisteja. Orimattilan Urheiluautoilijat hoitivat rallin neljännen erikoiskokeen. Petri Vihervuori voitti F-rallin Heinolassa Os Orimattilan Judoseuran kilparyhmän kaikki kolme judokaa pääsivät mitaliotteluihin nuorten Ruotsin avoimissa tukholman Hanigenissa. OriUa:n toni Velling ja toni kinni (Ford escort Rs) oli yleisen luokan 16. ämpärin) Puhdistamaton puolukka 2,/litra, 17,/10 litraa Orimattilan torilta ke 25.9. MX1-luokan suomen mestari painoi silti vakuuttaviin erävoittoihin, eikä esimerkiksi pitkä kausi näyttänyt painavan. Lauantaina ajettiin myös akk:n aluemestaruusosakilpailu. Kotiyleisönsä edessä liitänyt Juuso Matikainen oli ajamissaan erissä selvästi nopein. Iiro Laitisen meno oli viikonloppuna loistavaa. – Hieno viikonloppu meille. remontit . norjalainen napsi varoituksia passiivisuudesta, ja ahosen takaa-ajo tuotti tulosta kymmenen sekuntia ennen ottelun loppua. Hän otti minuutin kohdalla pisteen, ja ahosella alkoi kova takaa-ajo. Vahvasti orimattilalaisten kolmikoiden eteen kiilasi vain Mopopojat-niminen trio. kolmella aiemmalla kaudella OriMk:n ykkösjoukkueen olivat muodostaneet Matikainen, tuominen ja niko koskela. Orimattilan Judoseuran Lotta Vahe (vas.), Joonas Ahonen ja Emilia Heinonen edustivat vahvasti Tukholmassa. – näyttää, että jäämme voiton puolelle. Lotta Vahe vei hopean Lotta Vahe lähti metsästämään ensimmäistä Ruotsin avointen mestaruuttaan. kaiken lisäksi tolvanen kaatui lauantain karsinnoissa pahasti. Pystyimme varamiesten varamiehillä tähän, kaasinen iloitsi. siinä vastaan tuli tuttu suomen mestari Ronja Miekkalehto, joka vei pronssin Heinosen hienosta ottelusta huolimatta. Korkeimmalla pallilla Espoon Moottorikerhon ykkösjoukkue, oikealla kolmospaikan vallannut Jämsän Seudun Moottorikerhon joukkue. sM-hopea kertoo orimattilalaisesta motocrossista jotain todella hyvää. Vahe voitti minuutissa tämän vuoden Pohjoismaiden mestarin Ruotsin agnes erikssonin. KUVA: SportKUVAt/EEro AUVinEn KUVA: orimAttilAn JUdoSEUrA loppupään kilpailijoita. OriMk taisteli upeasti kerhojoukkueiden sM-hopealle Työsuorituksia Os Orimattilan Urheiluautoilijoiden Petri Vihervuori ja Jarno Mannertie voitti yleisen luokan Jari-Pekka Rallissa Heinolassa viime lauantaina. auton tekniikan kanssa oli valtavasti ongelmia ennen kilpailua, nyt kaikki vastoinkäymiset todella palkittiin, kertasi tyytyväinen voittaja suoritustaan. Olen tosi tosi tyytyväinen, kahdeksanneksi ja yhdeksänneksi päästellyt Laitinen summasi. altavastaajan asema näytti sopivan hallitsevalle suomen mestarille. norjan Håkon Wiran ahonen voitti heiton ja sidonnan myötä. 050 5183 763 Orimattila weckman@hotmail.fi . Hetken aikaa näyttikin siltä, ettei joukkueen urakasta tule yhtään mitään. keskeyttäneitä oli yli kolmasosa osallistujista. tässä voiton vei Lohjan seudun Moottorikerhon kakkosjoukkue. Olimme altavastaajien asemassa lähtökohtaisesti, joukkueenjohtaja Mikko kaasinen näki. kuusi joukkuetta mukana pieneltä kerholta isossa kilpailussa, olen ihan ylpeä kerhoni puolesta, Moottorikerhon puheenjohtaja Pekka koskela iloitsi. 040-513 8073 tai 0400-492 944 LVI-myymälä, Tokkolantie 8, avoinna ma–pe 8–15.30 Suoraan netistä: www.orimattilanputkityo.fi Kaikki LVI-työt ja remontit nopeasti Puh. 03-777 7444 www.sahkoasennusoy.fi RAKENTAMINEN PYYDÄ TARJOUS • Keittiökaapistot • Makuuhuonekomerot • Eteisryhmät • Irto-ovet • Työpöytätasot • Paljon ovivaihtoehtoja PUUJA KALUSTETUOTE Veljekset Ovaska Hirsitie 5, Orimattila p. koska sairastuvalla oli monta äijää, jouduimme ottamaan kakkosjoukkueesta miehiä ykkösjoukkueeseen. erikoiskokeita oli viisi. 040 722 8510 Lapin korpihillaa, suolattua haaparouskua, kylmäpuristettuja tyrni-, karpalo-, mustaherukkaym. Viikonlopun kolme mitalisijaa oli kova näyte OriMk:lta. ASIANAJOTOIMISTOJA KUMIja LASIHUOLTO – auton renkaat – tuulilasit – rengastyöt – koristelasit – rakennuslasit – peilit ORIMATTILA puh. Lauantai oli katastrofaalisen huono, sunnuntai ihan keskinkertainen suoritus
6.05 Alueradio 7.00 Yle Uutiset ja sää. Marko Maunuksela 1.55 Yöradio. (S) 07.37 Ritari Mikke (S) 07.52 Askarrellaan 07.57 Ella, Oskari ja Huu (S) 08.10 Jarin ja Karin kesäloma (S) 08.22 Galaxi 08.23 Joraavat juurikkaat (S) 08.25 Peter Pan (7) 09.00 Casualty (12) 09.50 Uusi päivä (S) 10.20 Kummeli (7) 10.50 Alina idässä 11.30 Adam & Eva 12.00 Kekseliäs nikkari 12.40 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä 13.10 Luontoretkellä: Sherpojen rakentamat polut 14.10 Minun maisemani 14.25 Isä, äiti ja fetissi 15.10 Sohvaperunat 16.00 Mun ainoot 30 minsaa (7) 16.30 Uusi päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.10 Casualty (12) 19.00 Villi kortti 19.50 Viki, Köpi & Henkka tieteen armoilla 2 20.00 Syke (12) 21.00 Stacey Dooley: Pohjois-Irlannin haavat 21.45 Vähän kunnioitusta (12) 23.15 Raiskaajat tuomiolle 00.15 Uutisikkuna MTV3 06.00 Ostoskanava Tvins.com 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 09.05 Mitä tänään syötäisiin. 7.13 Alueradio 7.50 Merisää. 23.00 Yle Uutiset. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 19.05 Radio Suomen Ilta 20.00 Yle Uutiset. Rock-etsivä 23.00 Yle Uutiset. 8.13 Alueradio 9.00 Yle Uutiset. 17.13 Alueradio 18.00 Yle Uutiset. 21.02 Urheiluradio. 22.08 Pollari. 9.11 Alueradio 10.00 Yle Uutiset. 9.10 Sää. 3.02 Kissankehto – Susanna Vainiola. 7.13 Alueradio 7.50 Merisää. 9. 18.55 Radio Suomen Ilta 19.00 Yle Uutiset ja sää. 0.00 Yle Uutiset. 17.42 Etnohetki 18.00-18.15 Romano mirits 18.20-18.29 Kadonnutta aikaa etsimässä 7: Sodoma ja Gomorra I-II, jakso 147 18.30 Hartaita säveliä 18.50 Iltahartaus 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Radion sinfoniaorkesteri konserttilavalla 21.00 Ajassa soi 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05 Sari Valto 23.00 Iltahartaus 23.10-6.00 Yöklassinen Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää. 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (S) 20.00 Duudsonit: Päällikkö (7) 21.00 Pitääkö olla huolissaan. 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.30 Yle Uutiset ja sää. 18.02 Radio Suomen Ilta 18.50 Merisää. 5.32 Radio Suomen Varhaisaamu 5.50 Merisää. Yle TV2 klo 21: Kesäkaverit. 10.33 Radio Suomen Päivä 11.00 Yle Uutiset. 21.02 Urheiluradio. 10.02 Radio Suomen päivä 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 12.13 Radio Suomen Päivä 12.45 Merisää. 20.03 Radio Suomen Ilta 20.20 Kiristys, lahjonta ja uhkailu – huonon vanhemmuuden kulttuurihistoriaa 20.40 Radio Suomen Ilta 21.00 Yle Uutiset. 15.02 Alueradio 16.00 Yle Uutiset ja sää. 15.02 Alueradio 16.00 Yle Uutiset ja sää. Yle TV2 klo 19.00: Miksi en ole Facebookissa: Facebook on viime aikoina joutunut yhä voimakkaamman kritiikin kohteeksi monesta eri syystä. Ennen keikkaa selviää, miten tehdään brasilialainen vahaus Markon kotisaunassa ja mistä Markon omituisesta tavasta bändiläiset eivät pidä. Filmus Oy 2019. Tiistai 24.9. 17.13 Radio Suomen Ilta. Tänään Jone pääsee seuraamaan Marko Hietalan ensimmäistä soolokeikkaa ikinä. Yle Radio 1 6.00 Yle Uutiset ja sää 6.05 Hartaita säveliä 6.15-6.24 Aamuhartaus 6.25 Aamusoitto 6.56 Päivän mietelause 6.59 Hyvää huomenta 7.00 Yle Uutiset ja sää 7.10 Hartaita säveliä 7.15 Aamuhartaus 7.25 Musiikkihetki 7.29 Hyvää huomenta 7.30 Ykkösaamu 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.10 Ykkösaamu 9.00 Yle Uutiset 9.059.58 Muistojen bulevardi 10.00-10.55 Brysselin kone 11.00 Riston Valinta 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10 Markus Leikolan sota ja rauha: Viholliskuvilla sytytetään propagandan soihdut. 16.10 Urheiluradio. 8.13 Alueradio 9.00 Yle Uutiset. 10.33 Radio Suomen Päivä 11.00 Yle Uutiset. K: Juuli Niemi. 21.50 Merisää. 21.17 Päivä tunnissa. 1.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 17.10 Urheiluradio. 12.55 Radio Suomen Päivä 13.00 Yle Uutiset. 7.10 Urheiluradio. N: Anna Paavilainen, Iina Kuustonen, Minka Kuustonen, Lauri Tilkanen. 9. 2.02 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 0.02 Yöradio – toiveiden yö. 1.00 Yle Uutiset ja sää. 1.00 Yle Uutiset ja sää. ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina syyskuun 24. 8.10 Urheiluradio. 2.54 Yöradio. 7.53 Alueradio 8.00 Yle Uutiset ja sää. 9.10 Sää. 18.00 Yle Uutiset. 12.10 Urheiluradio. 6.05 Alueradio 7.00 Yle Uutiset ja sää. 8.10 Urheiluradio. Marko Hietala Kuopiossa. 0.02 Yöradio – toiveiden yö. 17.45 MasterChef Australia 19.00 Yksin kotona Suomi (S) 20.00 Jone ja tähdet 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Suomen huutokauppakeisari 22.00 Selviytyjät Suomi (S) 23.30 Selviytyjät Suomi Extra (S) 00.00 Gordon Ramsay: Kuppilat kuntoon 24 tunnissa 01.00 Pelastushelikopteri (S) 01.30 Pelastushelikopteri (7) 02.00 Kauppaneuvos Jethro (S) 03.00 Grillit huurussa (S) 04.00 Astral-TV Sub 06.30 Chuggington (S) 06.40 Taikapuutarhan pikkuötökät (S) 06.50 Muumilaakson tarinoita (S) 07.15 Muumilaakson tarinoita (S) 07.40 Paavo Pesusieni (S) 08.00 Nuori Robin Hood (S) 08.15 Alvin ja pikkuoravat (S) 08.30 Viidakon veijarit (S) 08.41 Leo (S) 08.45 Ostoskanava Tvins.com 09.00 Bob’s Burgers (7) 09.30 Mutsi (S) 10.00 Lemmen viemää (7) 11.00 Ostoskanava Tvins.com 12.00 Emmerdale (7) 12.30 Salatut elämät (7) 13.00 Duudsonit tuli taloon (7) 14.00 Simpsonit (7) 14.30 Simpsonit (7) 15.00 Nuori MacGyver (12) 16.00 Kolme miestä ja tyttö (7) 16.30 Moderni perhe (S) 17.00 Simpsonit (12) 17.30 Simpsonit (7) 18.00 Ulosottomiehet 19.00 Frendit (S) 19.30 Frendit (S) 20.00 Rantabaari (12) 20.30 Rillit huurussa uusi kausi (S) 21.00 Love Island Suomi 22.00 Rantabaari (12) 22.30 First Dates UK 23.30 Stadi vs Lande 00.30 Sub.doc: Hurjat sääilmiöt 01.25 Teknavi 01.55 Love Island Suomi 02.50 Burgerimies 03.45 Nuori MacGyver (12) 04.40 MTV3:n tähdet – Musiikkivideo: Perhe Yle Teema & Fem 08.30 YLE FEM 08.30 Kirje isoäidille 09.00 Efter Nio 10.00 Taivaallista menoa: Esirukoilija Ulla-Christina Sjöman 10.30 Sikariporras – lentopallon ikinuoret 11.00 Närbild 11.30 Yksineläjä Severin 12.00 YLE TEEMA 12.00 Historia: Amerikka värikuvissa 13.00 Historia: Ensimmäiset naiset 14.00 Ruokamatka Meksikoon 15.00 Isä Matteon tutkimuksia (12) 16.00 Milanon naisten paratiisi (12) 16.45 Gunnel Carlson Italiassa 16.55 Vegard Ulvang ja Luoteisväylän salaisuus 17.32 YLE FEM 17.32 Solsidan – Onnea onkimassa (S) 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Tulevaisuuden pohjoismaiset unelma-asunnot 19.00 Kauhakaupalla Pohjolan luontoa 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 20.00 YLE TEEMA 20.00 Dok: Taloja piirtävät naiset 21.00 Historia: Mullistavat keksinnöt 21.55 Kino Suomi: Veljet (S) 23.30 Uusi Kino: Meteorit (12) Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 Luontohetki: Monimuotoinen Australia 06.25 Ylen Aamu-tv 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Sydämen asialla (7) 10.50 Yle Uutiset Uusimaa 10.58 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.06 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.14 Yle Uutiset Häme 11.22 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.30 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.38 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.46 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.54 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.02 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 The Heights, varjojen paratiisi (12) 13.20 Miehen kylkiluu (S) 14.35 Luontoretkellä: Paranemisen tie 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen Aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.45 A-studio viittomakielelle tulkattuna 16.15 MOT: Pedofiilin suora lähetys 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 The Heights, varjojen paratiisi (12) 18.00 Yle Uutiset 18.21 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Prisma: Täydellinen ihmiskeho 20.00 Elossa 24h 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Pank – pankin nousu ja uho (16) 22.55 Oddasat 23.10 Sannikka & Ukkola 23.40 Valkoisia valheita (12) 00.10 Uutisikkuna 00.35 Puoli seitsemän Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 25.9. 19.02 Urheiluradio. 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Rikospaikka 23.05 Bull (12) 00.00 Duudsonit: Päällikkö (7) 00.55 Anthony Bourdain – kohti tuntematonta 01.50 Ulosottomiehet 02.50 Suhdesoppa 03.45 Modus (12) Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Myyrä ja Panda (S) 06.15 Disneyn esikoulu: Mikki ja ralliryhmä (S) 06.40 Littlest Pet Shop: Meidän oma maailma (S) 06.55 Ritariprinsessa Nella (S) 07.20 Hatchimals (S) 07.25 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7) 07.45 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 07.55 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 08.10 LEGO Ninjago: Masters of Spinjitzu (7) 08.35 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7) 09.00 Eläinsairaala (S) 09.30 Eläinsairaala (7) 10.00 Asuntokaupat sokkona (S) 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.30 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Remppa vai muutto 14.55 Gordon Ramsay: Kuppilat kuntoon 24 tunnissa 15.55 Tulossa: Syke (12) 16.00 Eläinsairaala (S) 16.30 Pientä pilaa 16.40 Onnenarpa 16.45 Leijonan luola USA 17.45 MasterChef Australia 18.55 Tulossa: Syke (12) 19.00 Jone ja tähdet 20.00 Suurin pudottaja Suomi 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: The Circle (12) 23.15 Arman Pohjantähden alla (7) 00.15 Jone ja tähdet 01.15 Radio Suomipopin Helsinki-päivän konsertti 01.45 Ylpeästi erilaiset (16) 02.45 Pelastushelikopteri (S) 03.15 Pelastushelikopteri (S) 03.45 Kauppaneuvos Jethro (S) 04.40 Astral-TV Sub 06.30 Chuggington (S) 06.40 Taikapuutarhan pikkuötökät (S) 06.50 Muumilaakson tarinoita (S) 07.15 Muumilaakson tarinoita (S) 07.40 Paavo Pesusieni (S) 08.00 Nuori Robin Hood (S) 08.15 Alvin ja pikkuoravat (S) 08.30 Viidakon veijarit (S) 08.41 Leo (S) 08.45 Ostoskanava Tvins.com 09.00 Bob’s Burgers (S) 09.30 Mutsi (S) 10.00 Lemmen viemää (7) 11.00 Ostoskanava Tvins.com 12.00 Emmerdale (7) 12.30 Salatut elämät (7) 13.00 Duudsonit tuli taloon (7) 14.00 Simpsonit (7) 14.30 Simpsonit (7) 15.00 Nuori MacGyver (12) 16.00 Kolme miestä ja tyttö (7) 16.30 Moderni perhe (7) 17.00 Simpsonit (12) 17.30 Simpsonit (7) 18.00 Ulosottomiehet 19.00 Frendit (S) 19.30 Frendit (S) 20.00 Rantabaari (S) 20.30 Rillit huurussa uusi kausi (S) 21.00 Love Island Suomi 22.00 Rantabaari (S) 22.30 First Dates UK 23.30 Penn & Teller: Naruta meitä! (12) 00.30 Love Island Suomi 01.25 Nuori MacGyver (12) 02.20 Scorpion (12) 03.15 Scorpion (12) 04.10 Rankat duunit Yle Teema & Fem 08.35 YLE FEM 08.35 Tämä tästä 08.50 Nuottien matkassa 09.50 Intohimona höyryveturit 10.30 Saamelaishäät 11.00 Strömsö 11.30 Spotlight: Suorituspaineista sairastuneet 12.00 YLE TEEMA 12.00 Dries Van Notenin värikäs tyyli 13.30 Siivooja (7) 14.00 Dok: Taloja piirtävät naiset 15.00 Isä Matteon tutkimuksia (12) 16.00 Milanon naisten paratiisi (12) 16.45 Gunnel Carlson Italiassa 16.55 Vegard Ulvang ja Luoteisväylän salaisuus 17.33 YLE FEM 17.33 Solsidan – Onnea onkimassa (S) 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Skavlan 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 20.00 YLE TEEMA 20.00 La república – tasavalta (12) 21.00 Kiehtova maailma: Pääsylippu New Yorkiin 21.50 Kausi Ranskassa 23.30 Yle Live: Flow Festival 2019 Nelonen klo 20 Jone ja tähdet: Kausi 1. Marko Maunuksela 14.00 Yle Uutiset. Kanadalais-amerikkalainen dokumentaristi Brant Pinvidic yritti päättää, liittyäkö Facebookiin vai ei. 14.02 Alueradio 15.00 Yle Uutiset. 16.10 Urheiluradio. 22.08 Kantritohtori Teppo Nättilä. 17.30 Pyöreä pöytä. 23.02 Yöradio. 16.13 Alueradio 17.00 Yle Uutiset ja sää. 20.02 Sää. 13.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 20.02 Sää. 13.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 14.02 Alueradio 15.00 Yle Uutiset. 11.02 Radio Suomen Päivä 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. Niinpä hän loi ensin itselleen valeprofiilin, jonka turvin pääsi tutustumaan Facebookin maailmaan paljastamatta todellista minäänsä. Mikä Facebookissa epäilyttää ja mikä sinne vetää. 12.10 Urheiluradio. 7.10 Urheiluradio. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 1.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 20.03 Metsäradio. Yle Radio 1 6.00 Yle Uutiset ja sää 6.05 Hartaita säveliä 6.15-6.24 Aamuhartaus 6.25 Aamusoitto 6.56 Päivän mietelause 6.59 Hyvää huomenta 7.00 Yle Uutiset ja sää 7.10 Hartaita säveliä 7.15 Aamuhartaus 7.25 Musiikkihetki 7.29 Hyvää huomenta 7.30 Ykkösaamu 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.10 Ykkösaamu 9.00 Yle Uutiset 9.05-9.58 Muistojen bulevardi 10.00-10.55 Sari Valto 11.00 Klassikkoparatiisi 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10 Tiedeykkönen 13.00 Klassista kahteen 14.00 Uudet levyt 15.00 Yle Uutiset 15.02 Kulttuuriykkönen 15.55-15.58 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Venuksen koulu – kulttuurin seksihistoria: Orgasmi 17.30 Radioteatteri esittää: Sheriffi McGee. 9.11 Alueradio 10.00 Yle Uutiset. 7.53 Alueradio 8.00 Yle Uutiset ja sää. Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 MOT: Pedofiilin suora lähetys 06.25 Ylen Aamu-tv 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Sydämen asialla (7) 10.50 Yle Uutiset Uusimaa 10.58 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.06 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.14 Yle Uutiset Häme 11.22 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.30 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.38 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.46 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.54 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.02 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 The Heights, varjojen paratiisi (12) 13.20 Kolmiapila (7) 14.45 Arkistokuvia: Olinhan siellä minäkin (S) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen Aamu-tv: Tänään otsikoissa 16.00 A-studio 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 The Heights, varjojen paratiisi (12) 18.00 Yle Uutiset 18.21 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Poldark (12) 20.00 Asvalttiviidakot 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.30 Perjantai-dokkari: Yön sudet 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Erikoisryhmä Köln (12) 22.45 Oddasat 23.00 Perjantai 23.40 Puoli seitsemän 00.10 Uutisikkuna Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 24.9. Mitä seikkailu opetti?. Kotimainen keskusteluohjelma. 3.55-4.00 Yöradio. 12.13 Radio Suomen Päivä 12.45 Merisää. 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (7) 20.00 Perttu – tehtävä Kiinassa 21.00 Uutisvuoto 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Asian ytimessä, Jaakko Loikkanen 23.05 Roba (12) 00.00 Uutisvuoto 00.55 Heikelä syndrooma 01.50 Anthony Bourdain – kohti tuntematonta 02.45 Ulosottomiehet 03.40 Suhdesoppa Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Myyrä ja Panda (S) 06.15 Disneyn esikoulu: Mikki ja ralliryhmä (S) 06.40 Littlest Pet Shop: Meidän oma maailma (S) 06.55 Ritariprinsessa Nella (S) 07.20 Hatchimals (S) 07.25 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7) 07.45 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 07.55 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 08.10 LEGO Ninjago: Masters of Spinjitzu (7) 08.35 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7) 09.00 Eläinsairaala (S) 09.30 Eläinsairaala (S) 10.00 Asuntokaupat sokkona (S) 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.30 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Remppa vai muutto 14.55 Tulossa: Syke (12) 15.00 Gordon Ramsay: Kuppilat kuntoon 24 tunnissa 16.00 Eläinsairaala (S) 16.30 Pientä pilaa 16.40 Onnenarpa 16.45 Haluatko miljonääriksi. Suomi 2014. 2.02 Kantritohtori Teppo Nättilä. Marko Maunuksela 14.00 Yle Uutiset. 0.00 Yle Uutiset. Elokuva ystävyydestä ja ”ehkä parhaasta kesästä ikinä”. 2.00 Yle Uutiset. Marko Maunuksela 13.30 Yle Uutiset alueeltasi 13.33 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 12.55 Radio Suomen Päivä 13.00 Yle Uutiset. 19.05 Luonto-Suomi: Lintujen syysmuutto 0203-17600 20.00 Yle Uutiset. 21.55 Radio Suomen Ilta. 11.33 Radio Suomen Päivä 12.00 Yle Uutiset ja sää. 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.00 Yle Uutiset ja sää. 11.02 Radio Suomen Päivä 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 2.00 Yle Uutiset. 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.30 Yle Uutiset ja sää. 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.00 Yle Uutiset ja sää. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 09.10 Huomenta Suomi Extra 09.35 Kauniit ja rohkeat (S) 10.00 Emmerdale (7) 10.30 Kokkisota 11.30 Perttu – tehtävä Kiinassa 12.30 Ostoskanava Tvins.com 13.30 Huomenta Suomi Extra 14.00 Maajussille morsian 15.00 Love Island Suomi 16.00 Salatut elämät (7) 16.30 Kauniit ja rohkeat (S) 17.00 Viiden jälkeen 18.25 Emmerdale (7) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. Rusketu, päätä mitä teet syksyllä, älä rakastu. 20.00 Levison Wood: Venäjältä Iraniin 20.50 Viki, Köpi & Henkka tieteen armoilla 2 21.00 Kesäkaverit (12) 22.30 Kellot soi (7) 23.00 Stacey Dooley: Pohjois-Irlannin haavat 23.45 Docstop: Kallonmetsästäjät (12) 00.15 Uutisikkuna MTV3 06.00 Ostoskanava Tvins.com 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 09.05 Mitä tänään syötäisiin. 21.50 Merisää. 2.54 Yöradio. 10.02 Radio Suomen Päivä 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu 6.00 Yle Uutiset ja sää. 21.00 Yle Uutiset. 3.02 Kaitsun nurkka – Kai Ulmanen. 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu 6.00 Yle Uutiset ja sää. 11.33 Radio Suomen Päivä 12.00 Yle Uutiset ja sää. 18.02 Luonto-Suomi: Lintujen syysmuutto 0203-17600 18.50 Merisää. 3.54-4.00 Yöradio. 3.00 Yle Uutiset. Marko Maunuksela 1.55 Yöradio. 16.13 Alueradio 17.00 Yle Uutiset ja sää. 09.10 Huomenta Suomi Extra 09.35 Kauniit ja rohkeat (S) 10.00 Emmerdale (7) 10.30 Tanssii Tähtien Kanssa 11.30 Uutisvuoto 12.30 Ostoskanava Tvins.com 13.30 Huomenta Suomi Extra 14.00 First Dates Suomi 15.00 Love Island Suomi 16.00 Salatut elämät (7) 16.30 Kauniit ja rohkeat (S) 17.00 Viiden jälkeen 18.25 Emmerdale (7) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 5.32 Radio Suomen Varhaisaamu 5.50 Merisää. Marko Maunuksela 13.30 Yle Uutiset alueeltasi 13.33 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 17.10 Urheiluradio. Keskiviikko 25.9. 06.53 Kimmo Kuu (S) 07.12 Hilla ja avaruuden Eetu (S) 07.23 Titta Pikkanen (S) 07.32 Mitä ihmettä. 22.05 Urheiluradio. 9.05 Urheiluradio. 9.05 Urheiluradio. co m C od e: A 26 C B B 5E 16 1 9 6 5 4 3 2 7 8 5 3 4 2 7 8 9 1 6 8 2 7 1 6 9 4 5 3 2 6 1 9 3 4 5 8 7 4 8 5 7 2 1 3 6 9 3 7 9 8 5 6 1 2 4 6 5 3 4 8 2 7 9 1 9 4 2 6 1 7 8 3 5 7 1 8 3 9 5 6 4 2 R a d i o o h j e l m a t Yle Radio 1 93,2 MHz • Yle Radio Suomi 97,9 MHz Pirkko ja Pentti B.Virtanen Viivi ja Wagner Ke s k i v i i k ko 2 5. 22.05 Urheiluradio. 06.53 Jääkarhu Otto (S) 07.03 Pikku perunat (S) 07.06 Tete ja Mama (S) 07.15 Maapallottelua 07.19 Kuminakuja 19 (S) 07.26 Henkilökuva: Balettitanssija Haiyue 07.34 Fluugalaiset (S) 07.45 Eteenpäin Enni 07.55 Vekarat! (S) 08.20 Galaxi 08.21 Tenavat (7) 08.29 Otso ja sopulit (7) 08.36 Näin meillä (7) 09.00 Casualty (12) 09.50 Uusi päivä (S) 10.20 Kummeli (7) 10.50 Alina idässä 11.30 Omalla tavalla aikuiseksi 12.00 Tanskalainen maajussi 12.45 Erään miehen hulluuden kysymykset 13.25 Docstop: Siirin eriskummallinen elämä 13.50 Dok: Kemikaalista elämää 14.50 Äitiyssokki 15.20 Vatsani ja minä 15.37 Vatsani ja minä 16.00 Apua, olen vihainen 16.30 Uusi päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.10 Casualty (12) 19.00 Miksi en ole Facebookissa. Jakso 4/8. O: Inari Niemi. 13.00 Klassista kahteen 14.00-14.57 Euroopan konserttilavoilla 15.00 Yle Uutiset 15.02 Kulttuuriykkönen 15.55-15.58 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Aristoteleen kantapää: Löytöretki suomen kieleen 17.35 Luomiskertomus: Elina Hirvonen kertoo kirjastaan Punainen myrsky 17.55 Maailmanpolitiikan arkipäivää 18.20-18.29 Kadonnutta aikaa etsimässä 7: Sodoma ja Gomorra I-II, jakso 148 18.30 Hartaita säveliä 18.50 Iltahartaus 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Viron filharmonian kamarikuoron ja Tallinnan kamariorkesterin T 20.10 Musiikillisia runoja 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05 Kuusi kuvaa biodynaamisen viljelijän Markku Kuhan elämästä 22.50 Kuuntelijaklubi 23.00 Iltahartaus 23.10-6.00 Yöklassinen Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää. 19.02 Urheiluradio. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. päivänä 2019 – N:o 74 – 9 Sudokun ratkaisu (c ) A rto In ka la w w w .a is ud ok u. 18.55 Luonto-Suomi: Lintujen syysmuutto 0203-17600 19.00 Yle Uutiset ja sää. 23.02 Yöradio. 21.55 Radio Suomen Ilta. T i i s t a i 24 . 21.17 Päivä tunnissa. 3.00 Yle Uutiset
mindfulness-pisteellä työhyvinvointikoulutusta tarjoava Heidi Norra veti muutaman minuutin rentoutusharjoituksia, joilla pyritään parantamaan stressinhallintaa ja läsnäolotaitoa. Op. Os. O. LankaSilmu, Orimattila. noin 2,7 miljardin kilon viljasadosta riitti maatiloilta myyntiin 60 prosenttia. Siihen haastateltiin tuhat 18–63vuotiasta palkansaajaa kuluttajapaneelissa. kuuta. Yrittäjä Johanna Törmäsen mukaan monet kanta-asiakkaat ovat viimeisen reilun vuoden aikana siirtyneet ajasta ikuisuuteen. Viime vuoden syksy oli Luken mukaan toinen perättäinen niukan viljasadon vuosi. kuvia ottanut Hanna Hurtta sai heti messujen alusta lähtien antaa kameransa laulaa, kun cvkuvia halajavat pistäytyivät Hanna Hurtta Photographyn maksuttomalla kuvauspisteellä. Lapinjärven kunnanjohtaja Tiina Heikka iloitsi näytteilleasettajien runsaudesta ja korosti tapahtumassa erityisen tärkeää olevan se, että työpaikkoja on oikeasti tarjolla. mindfulness-harjoitus treenaa keskittymiskykyä ja laskee stressitasoja. Sertifikaattiin kuuluu myös työntekijöiden sosiaalisten oikeuksien valvominen. Lehtinen Petri Tapio tj. Tuotteen valmistusmaa ei kerro koko totuutta STT Palkansaajista noin 25 prosenttia ei ymmärrä, mitä paikallinen sopiminen pääsääntöisesti tarkoittaa. KUVA: JUho KiUrU KUVA: AnnA hAKAmA Minna Järvinen keräsi tuotteita verkkokauppa-asiakkaalle. kaupan keräilijä pakkaa tilatut ostokset pahvilaatikoihin. kesäkuuta. TESOLO OY, Lahti. 3018342-6. Tapahtumasta on hyvin infottu ja kaikki toimii hyvin. kauppa on tosin varannut itselleen mahdollisuuden, että kovimpina ruuhka-aikoina keräilyä ei tehdä. Paikka on vähän kummallinen, miten autottomat pääsevät perille. lokakuuta. myös hyvä valo on tärkeä, Hurtta kiteytti. Viidennet näköalapaikka-messut toivat jälleen työt ja työnhakijat yhteen Hanna Hurtta otti messuilla cv-kuvia. TE-toimiston kutsumana ja ensi kertaa paikalla oli myös Porvoon suunnalta tullut Sonja Perttula, joka oli ehtinyt tutustua muun muassa perinnetalkoot-pisteellä vapaaehtoistyöhön sekä työkokeiluun. maatalojen viljavarastot hupenivat viime vuonna, kertoo Luonnonvarakeskus (Luke). Ahve Oy, Pukkila. 17-vuotiaille haettu ajokortteja ruuhkaksi asti Orimattilassa lapsuutensa viettäneen Eija Pokkisen omaelämäkerta ”kiiltokuvatyttö” julkaistaan viikon päästä, 30. kelkolantie 2, 16300 Orimattila. kansainvälisenä valokuvamallina uransa aloittanut Pokkinen muistetaan muun muassa rooleistaan Jaakko Pakkasvirran ja Risto Jarvan elokuvissa. Aiemmin poikkeuslupia haettiin joitakin kymmeniä vuodessa, ja poikkeuslupia myönnettiin korkeintaan kymmenkunta vuodessa. Ruskovillan tuotanto nyt täysin luomua Artjärvellä toimiva perheyritys Ruskovillan tuotanto on nykyään täysin luomulaatuista. kylmätuotteet säilytetään toimitukseen asti kylmässä ja pakasteet pakkasessa. – Hyvä cv-kuva on sellainen, jossa ihminen näyttää iloiselta itseltään. maiden väliset kauppasopimukset sallivat tullietuuksia, joihin tuotteen alkuperämaa vaikuttaa. – Uskoisin, että tätä kautta voisi löytyä töitä. kioskikauppa. Tapahtuman tuottaja ja Lapinjärven viestintäassistentti Noora Säily kertoi messuilla käyneen viime vuosien ajan kolmisen sataa vierasta. multala totesi työnhaun voivan olla vaikeaa ja vaativan paljon työtä. – Ei mukaan kehtaa laittaa tuotteita, mitä ei itse ottaisi, kauppias Tiia Luostarinen sanoo. myös ison osan pienituloisista on vaikea ymmärtää paikallisen sopimisen merkitystä. Edes suomalaisuudesta kertova merkki ei kuluttajan mukaan takaa tuotteen täyttä kotimaisuutta. Arvinmutka 6, 07560 Pukkila. Ostosten kotiinkuljetuspalvelua ei toistaiseksi ole tulossa. monet toimialat ja EU-maat ovat vastustaneet pakollisia made in -merkintöjä taloudellisista syistä, lehti kirjoittaa. Hakemusten käsittelyaika on tällä hetkellä vajaat kolme kuukautta hakemusten suuresta määrästä johtuen, Traficomista kerrotaan. Osasto Nurmikari OY, Orimattila. Os. – Lisäksi LinkedIn-profiili on asia, josta kysellään paljon, Vilander sanoi. Sulkemispäätökseen vaikutti myös yrittäjän sairastelu. 3022347-5. Sadosta pääosa meni tuotantoeläinten ruokintaan. Tänä vuonna myös tuloaikoja on porrastettu siten, että kävijät jakaantuvat tasaisemmin, jolloin pisteillä ei ole niin ruuhkaisaa ja keskustelumahdollisuudet ovat paremmat. O. Ostos maksetaan tavallisimmin verkkopankissa. kulutustavaroiden ja vaatteiden valmistusmaata ei tarvitse kertoa. Tutkimuksen toteutti YouGov Finland 12.–16. nyt olemme kiertäneet noin puolet pisteistä ja onhan tässä tullut vastaan koulutuspaikkoja jatkokoulutusta ajatellen, niko Vatanen tuumi iso nivaska esitteitä hyppysissään. merkitys on epäselvä 40 prosentille nuorista. 2 500. Paikallinen sopiminen hämärää neljäsosalle palkansaajista Lapinjärven kunnanjohtaja Tiina Heikka (oik.) ojensi kansanedustajan tervehdyksen pitäneelle Sari Multalalle kassillisen paikallisia tuotteita. – TE-toimisto lähetti viestiä, että tulkaa messuille. Lapinjärven ja myrskylän kunnat kertoivat omista vapaista työpaikoistaan, kevytyrittäjyyden palvelua esiteltiin, samoin vuokratyöfirmoja oli paikalla. käsitöiden myynti. 3022199-8. k-Supermarketille verkkokauppa K-Supermarket Orimattila avasi viime viikolla uuden tilaa ja nouda -palvelunsa. Siksi valmistajien ei kuluttajan mukaan kannata välttämättä kertoa, missä tuote on valmistettu. kaikki laillinen liiketoiminta. Samassa tilassa olevat lasten leikkipaikka ja kyläkirppis suljetaan myös. Os. Lisäksi tiedote messuista oli lähtenyt useille tuhansille henkilöille. Lisäksi muun muassa koulutusta ja vapaahehtoistyötä tarjoavia tahoja oli esittäytymässä. Erityisesti alle 30-vuotiaille on epäselvää, mitä paikallisella sopimisella tarkoitetaan ja mitä sen lisääminen voisi tarkoittaa työehtojen, kuten palkkojen tai vuosilomien kannalta. merkinnät, joiden mukaan tuote on tehty sekä EU:ssa että EU:n ulkopuolella, eivät ole omiaan selventämään alkuperää. Asia käy ilmi toimihenkilöliitto Erton tekemästä kyselystä. Jo viidennen kerran järjestetyillä messuilla pääsi työja koulutuspaikkoihin tutustumisen lomassa hankkimaan apuja oman ansioluettelon tekemiseen ja päivittämiseen, otattamaan kuvan cv:hen tai vaikka rentoutumaan hetkeksi mindfulness-pisteellä. Heidi Norra veti mindfulnessharjoituksia messuvieraille. Luomutekstiilien globaali sertifiointi on tarkasti määriteltyä. Soidinsuontie 446, 07600 myrskylä. – Olemme kokeilleet sitä monta kertaa, mutta se ei ole ottanut tuulta purjeisiin, Tiia Luostarinen sanoo. Os. – Siirtyminen on tapahtunut vähitellen yrityksen perustamisesta eli vuodesta 1981 lähtien. 3019425-6. Toimituksille ei ole eurotai kappalemääräistä minimimäärää tai maksimimäärää. Arola Jorma Juhani. kaupasta voi arkisin tilata internetsivun tai k-Ruoka -mobiilisovelluksen kautta tuotteita valmiiksi kerättynä ja noutaa tuotteet kaupalta. Unelmatyö ei välttämättä löydy heti, mutta muistakin töistä voi saada oppia, jota voi viedä mukanaan seuraavaan paikkaan, multala muistutti. O. syysPokkiselta kiiltokuvatyttö -elämäkerta STT Valmistusmaa ei läheskään aina ole sama kuin raaka-aineiden alkuperämaa, ja raaka-aineet voivat olla peräisin monista eri maista. Os. Onko työ sellaista, mitä kuvittelen. myös vienti oli vähäisintä vuosikymmeniin. Op. Rakennuspalvelut ja kaikki laillinen liiketoiminta. Siellä on asiasta vinkkaavat kyltit ja opasteet. Alkoholi ja tupakkatuotteet eivät palvelun piiriin kuulu. Liikkeenjohdon konsultointi, omien kiinteistöjen kauppa, omien tai leasing-kiinteistöjen vuokraus ja hallinta, asuntojen ja asuinkiinteistöjen h... Lounaskahvila Artjärven Aurinko menee kiinni Artjärvellä kimonkyläntien varressa oleva ja keväällä 2016 avattu lounaskahvila Artjärven Aurinko suljetaan. kasvavan globaalin kysynnän myötä suuria eriä korkealaatuista luomumateriaalia on yhä hankalampaa löytää, mutta Ruskovilla on onnistunut siirtymään kannattavasti luomuun. 1689 Pilvi Eronen Oy, myrskylä. – kelpaanko työhön. Op. messuilla Heikka ojensi kansanedustajan tervehdyksen tuoneelle Sari multalalle kassillisen paikallisia tuotteita. Tämä käy ilmi kuluttajan tekemästä selvityksestä. made in -merkintöjä vastustetaan taloussyistä Valmistusmaa on kuluttajan mukaan yhä tärkeämpi ostokriteeri. ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina syyskuun 24. Ovet sulkeutuvat 13. Os. – Porukkaa on hyvin ja asiat ovat esillä hienosti, kehaisi Vatanen. Toimme ensimmäisinä Suomeen luomupuuvillan ja luomuvillan, ja viime syksynä olimme Pohjoismaiden ensimmäinen luomusilkistä tuotteensa valmistava yritys, kertoo parikymmentä henkeä Päijät-Hämeessä työllistävän Ruskovillan toimitusjohtaja Ossi Näkki. Luomulaatuiseen materiaaliin siirtyminen ei aiheuta muutoksia itse valikoimaan. Vientiin meni lähinnä kauraa ja ohraa. Yhtiön toimialana on rakentaminen ja remontointi. 3085741-9. 3018651-2. Hän pyörittää lounaskahvilaa käytännössä yksinään. Roos Tea Tuulia tj. Op. Stressitasot laskuun Ansioluettelon päivityspisteellä työnhaun ohjaaja Daniela Vilander Spring Housesta kertoi, että moni tulee paikalle oma cv mukanaan toiveenaan saada ulkopuoliselta kommentti ansioluettelostaan. Usko omiin vahvuuksiin tärkeää työnhaussakin Tilaisuuteen tervehdyksen Arkadianmäeltä toi kokoomuksen kansanedustaja Sari Multala, joka kannusti omiin vahvuuksiin uskomiseen myös työn haun yhteydessä. Yli sadan euron ostoksista ei toimitusmaksua ainakaan toistaiseksi peritä. Uusia yrityksiä Radiochip, Orimattila. nyholm niko Antti Erik tj. Niko ja Maria Vatanen kertoivat tulleensa messuille myrskylästä. Lapinjärven kunnan ja Uudenmaan TE-toimiston yhteistyössä järjestämillä messuilla oli parikymmentä yritystä esittäytymässä tai hakemassa mahdollisia työntekijöitä. Hän on toiminut myös muun muassa suomentajana sekä taitelijana.. Liiketoimintaansa varten yritys voi omistaa kiinteistöjä ja osakkeita sekä harjoittaa myös n... O. Viraston mukaan näin suurta suosiota ei osattu ennakoida, kun poikkeuslupien saaminen helpottui ajokorttiuudistuksessa toissa kesänä. messuille oli TE-toimiston toimesta kutsuttu useita satoja henkilöitä, joille messuista katsotaan voivan olla hyötyä työnhaussa. Op. – nykyään ihmisen stressitasot ovat korkealla. Rataskuja 1 B 13, 16300 Orimattila. Elintarvikkeen alkuperämaa on lehden mukaan ilmoitettava vain, jos ilmoittamatta jättäminen voi johtaa ostajaa harhaan tai jos pakollisuudesta on erikseen laissa säädetty. 3019408-8. Hän sanoi omien työnhakukokemustensa kautta tietävänsä työnhakuun liittyvän myös epävarmuutta. Soinojantie 45, 16200 Artjärvi. kuivannontie 980, 16280 kuivanto. noutopaikka on kaupan takaparkkipaikalla lastausalueella. Os. Perttula mietti. kaupan henkilökunta lupaa valita aina parhaimmat ja laadukkaimmat tuotteet. – Enää tapahtumassa ei ole niin paljon karnevaalimeininkiä kuin alussa. maailman kattavin tekstiilituotteiden luomusertifikaatti GOTS (Global Organic Textile Standard), jonka mukaan myös kaikki Ruskovillan raaka-aineet on tuotettu, on ollut käytössä vuodesta 2005 lähtien. maatiloilta myydystä viljasta vietiin neljännes. Toimitusmaksua kauppa perii vajaat viisi euroa tai ilman Plussa-korttia asioivilta vajaat seitsemän euroa. Jos tilanteet muuttuvat suotuiseen suuntaan, lounaskahvila saattaa aueta uudelleen. Harjoitusta voi tehdä arjessa ja siitä voi olla apua vaikka työhaastatteluun mennessä, norra neuvoi. maatilojen laarit tyhjenivät niukan satovuoden takia Poikkeuslupahakemuksia 17vuotiaiden ajokorteista on jätetty jo noin 12 000, kertoo Liikenneja viestintävirasto Traficom. Johanna Törmäsen pyörittämät Ravintola Artjärvi ja Bed & Breakfast Artjärvi jatkavat toimintaansa. Elämme viriketulvassa ja olemme jatkuvasti tavoitettavissa. Valmistusmaa on käytännössä ompelumaa. Luhtikyläntie 855, 16300 Orimattila. Erilaisten ideoiden, laitteiden ja tietokoneohjelmistojen radioliikenteeseen, magnetismiin, tietojenkäsittelyyn ja tietojärjestelmiin liittyvien... Yrittäjä Johanna Törmänen sulkee lounaskahvilan, mutta jatkaa toisen ravintolan ja majoituspalvelun pyörittämistä. Rakennuspalvelu TMN Oy, Lahti. kalliokuusi Aino Helena. kyselyyn vastanneista 45 prosenttia sanoo ymmärtävänsä paikallista sopimista jonkin verran ja noin 33 prosenttia hyvin. päivänä 10 – N:o 74 – 2019 AnnA HAkAmA Porlammi Työnhakijoiden ja avointen työpaikkojen kohtaamisia tavoiteltiin jälleen Porlammin näköalapaikka-messuilla viime torstaina