03-876 6721 tai tilaukset
@orimattilansanomat.fi
TORSTAINA 25. Järvikunnan koulun vanhempainyhdistyksen järjestämään
tilaisuuteen saapui kymmenittäin koulun irtaimistosta
kiinnostunutta ostajaa. Huonokuntoisen
kunnantalon vanhin osa on rakennettu hirrestä 1800-luvun puolella. Noin
340:stä neliöstä siirtyminen runsaaseen sataan neliöön aiheuttaa
sen, että jostakin on väistämättä
luovuttava.
??Tavaroista luopuminen ei ole
minulle vaikeaa, mutta Timon tavaroiden kohdalla järki sanoo yhtä ja sydän toista. Otettujen sisäilmanäytteiden perusteella tiloissa
ei ole viitteitä mikrobiepäpuhtauksista ja /
tai niiden kulkeutumisesta tiloihin?, todetaan mittaukset tehneen Sisäilmatalo Kärki
Vanhat höyläpenkit, kymmenet kasvitaulut ja käsityökalut saivat uudet omistajat viime sunnuntaina Karkkulan suljetun koulun irtaimiston myyntitapahtumassa. Katsomopaikkoja jää saliin sen jälkeen vain 300. Tähän saakka pytinkiä on istutettu
nykyistä urheilutaloa vastapäätä
Opintien toisella puolella sijaitsevalle kentälle. vuosikerta
Irtonumero 1,30 e (sis. Auto kierähti ulosajossa katon kautta ympäri ja päätyi
pyörilleen moottoritien keskialueelle.
Tie oli päivystävän palomestarin Harri Paakkunaisen mukaan liukas, mutta melko hyvin
aurattu.
Lähes samassa kohdassa moottoritiellä Viljaniemen liittymän
kohdalla toinen henkilöauto suistui tieltä aiemmin aamulla. Toiseen kerrokseen . Koko myyntiaikana Helinit
on ollut ainoa kiinteistöstä kiinnostunut taho.
Kauppaan kuuluu 200-neliöisen rakennuksen lisäksi 3?350 neliön määräala, joka koostuu Salmelanrinteentiet-, Rinnemäki- ja
Kunnantalontontti II -nimisistä kiinteistöstä. Ne ovat samat, joiden
sisäilman pitoisuuksia selviteltiin myös aiemmassa, ennen kesän remonttia tehdyssä
mittauksissa.
??Uudessa mittauksessa ilma todettiin
puhtaaksi muun muassa juoksusuoralla ja
monitoimisalissa, jossa vakavimmat pitoisuudet edellisellä mittauskerralla havaittiin,
kertoo kaupungin toimitilajohtaja Jarmo
Koskinen. helmikuuta 2016
N:o 22 . Mikkonen muuttivat helmikuun alussa perheineen Orimattilan Tönnöön. A. Auto oli tulossa Helsingin
suunnasta. Palloiluhallissa ei hälyttäviä pitoisuuksia havaittu ensimmäiselläkään mittauskerralla.
??Uudessa mittauksessa vain palloiluhallin pukuhuonekäytävässä todettiin pieniä
hiiva- ja homepitoisuuksia, mutta nekin
mahtuvat tavanomaisina pidettyjen arvojen rajoihin, Koskinen jatkaa.
Sisäilmatalo Kärki Oy huomauttaa, että yksittäisellä, 15 minuutin pituisella mittaushetkellä todettu sieni-itiöpitoisuus voi
olla pieni, vaikka rakenteissa esiintyisikin
mikrobikasvustoja.
?Kosteus- ja homevaurion mahdollisuutta voida näin ollen varmuudella sulkea pois?, se toteaa raportissa.
Mikkosten perhe
muutti Myrskylästä
Orimattilan Tönnöön
Anna Hakama
Orimattila
Myrskylän hulppean Pilvilinnansa myyneet Nina ja Timo
T. Pienemmässä
versiossa siellä ei pystyisi harrastamaan ilma-aseammuntaa.
Avoinna olevat kysymykset
Nina Mikkonen
löysi Mikkosten perheelle
vuokra-asunnon
Orimattilan Tönnöstä. Mikkonen voi Nina Mikkosen
mukaan tällä hetkellä paremmin
kuin pitkään aikaan.
??Timo on erittäin hyvässä kunnossa ja virkeä, mikä on ilahduttavaa, Mikkonen kertoo, mutta
muistuttaa, että puolison vointi
voi muuttua nopeastikin.
ratkaistaan hankesuunnitelmassa,
joka tuodaan vielä tänä keväänä
hallituksen hyväksyttäväksi.
Paikkakin on vielä
ratkaisematta
Talon tarkkojen suunnitelmien
lisäksi avoinna on myös se, mihin
uusi urheilutalo rakennetaan. Punaisen katkolinjan oikealle puolelle jäävä halliosa rakennetaan ensin, vasemmanpuoleinen uimahalliosa vasta vuosina 2020?2021.
Orimattilan urheilutalon sisäilma on todettu kuun alussa tehdyissä mittauksissa
puhtaaksi.
?Mikrobinäytteiden sieni-itiöiden kokonaispitoisuudet olivat alhaiset ja mikrobilajistot sisäilmalle tavanomaisia. Se
olisi valmis vuoden 2018 loppuun mennessä. tulisi juoksusuora ja palloilusalin yläkatsomo, joka toisi 200 istuinpaikkaa lisää. 65. Niemen löytö on niittyleinikkija Mäkelän ruistaulu.
Teemana
kerrottiinkin olevan pääkaupunkiseutu.
Kiireisen aikataulun vuoksi
Mikkosten kotikunnaksi valikoitui Myrskylän naapuri Orimattila.
??Löysimme Orimattilasta
vuokralle rivitalohuoneiston ja
pojat saavat nyt koulunkäyntirauhan Orimattilassa, Mikkonen
iloitsee.
Mikkosen mukaan perhe viihtyy hyvin Orimattilassa, joka on
Myrskylässä asuneelle perheelle
ennestään tuttu kaupunki.
??Orimattila on ollut meille naapurikaupunki, jossa olemme asioineet aiemminkin ja viihdymme
täällä hyvin. Pojilla on Orimattilassa kavereita ja Matias harrastaa täällä judoa, Mikkonen kertoo
KUVA: Anna-Sofia Nieminen
perheen aiemmista kytkyistä hevoskaupunkiin.
Pienemmän kodin vuoksi
jostakin on luovuttava
Nina Mikkonen kertoo, että
perhe siirtää parhaillaan tavaroita
Myrskylästä Orimattilaan. Taloa laajennettiin 1960?70luvuilla.
Tontille on nykyisten kaavamääräysten mukaan mahdollista
rakentaa asuin-, liike- tai toimistotiloja.
tänään
SIVU 6
Joka kotiin . Perheellä
on käynnissä
muuttopuuhat,
kun kaupaksi
menneen Myrskylän Pilvilinnan
irtaimisto pitää
siirtää naapurikaupunkiin uuteen kotiin.
tenkin pakko luopua, Mikkonen
miettii.
Lokakuussa 2011 useita vakavia aivoinfarkteja saanut Timo T.
A. Sen maaperästä on kuitenkin heitetty ilmaan
epäilyjä.
Toinen kaupunginhallituksessa esille noussut paikka on Koulutien varressa Erkko-lukion ja
lopettavan Salpauksen ammattikoulun välissä, jossa nyt sijaitsee
laaja parkkialue.
Urheilutaloa on myös joissain
puheissa hahmoteltu keskusurheilukentän ja Ravitien väliselle
ulkoilualueelle, mutta sen huonona puolena pidetään pitkää etäisyyttä Erkko-lukioon ja Yhteiskouluun, joiden liikuntaryhmiä
talon pitäisi palvella.
Auto katolleen
moottoritiellä
Henkilöauto ajoi ulos moottoritieltä keskiviikkoaamuna Orimattilassa.
Yksin autossa ollut kuljettaja oli onnettomuuden jälkeen tajuissaan. Niin tiedät mistä puhutaan
ja mitä tapahtuu
Tilaa
nyt!
41,3 kk
puh. Näin sen kaupungin taloudelle aiheuttama rasitus
saadaan levitettyä useammalle
vuodelle.
Orimattila on ohjelmoinut parille seuraavalle vuodelle useita
muitakin isoja hankkeita, kuten
Pennalan teollisuusalueen tiejärjestelyt Lahdentiellä, Myllylän
koulun laajentaminen ja Hennan
Urheilutalon sisäilma todettiin
uusissa mittauksissa puhtaaksi
Oy:n laatimassa raportissa.
Näytteitä otettiin seitsemästä eri urheilutalon huonetilasta. Vanha urheilutalo-uimahalli kuntosaleineen
palvelisi kaupunkilaisia uusien
tilojen valmistumiseen saakka.
Sen jälkeen se purettaisiin.
Ratkaisu
löytyi
vaiheistamisesta
Sekä kaupunginjohtaja Osmo Pieski että talousjohtaja Päi-
MIESTEN PUKUHUONEET
TENAVAALLAS
PALLOILUHALLI
OPETUSALLAS
25 m ALLAS
KAHVIO
MONITOIMIALLAS
NAISTEN PUKUHUONEET
PUKUHUONEET
PÄÄSISÄÄNKÄYNTI
KUNTOSALI
vi Suikkanen pitävät hallituksen maanantaista päätöstä merkittävä askeleena kaupunkilaisia
kuumottaneessa urheilutalohankkeessa.
Pieski kannatti alunperin nykyisen urheilutalon peruskorjausta ja laajentamista, mutta muutti
ennen hallituksen kokousta mieltään neuvoteltuaan poliittisten
ryhmien kanssa.
Ratkaisevaksi tekijäksi muodostui se, että uuden urheilutalon rakentaminen päätettiin jakaa
kahteen osaan. alv.)
KUVA: Anna Hakama
Pitkään myynnissä ollut Artjärven kunnantalo saa vihdoin uudet
omistajat.
Orimattila myy Artjärven
kunnantalon 5?000 eurolla
Petri Sipiläinen
Artjärvi
Orimattila myy Artjärven entisen kunnantalon 5?000 eurolla
Päivi ja Juha Helinille. Talon purkaminen olisi puolestaan tullut
maksamaan kaupungille 20?000?
30?000 euroa.
Artjärven kunnantalo on ollut
myynnissä vuodesta 2013 lähtien. ORIMATTILAN
SANOMAT
ORIMATTILAN
SANOMAT
. Kaupunginhallitus päätti kaupasta maanantaina.
Sekä tekninen lautakunta että kaupunginjohtaja Osmo Pieski esittivät, ettei kauppaa solmittaisi, koska tarjottu hinta ei vastaa kiinteistön arvoa. Ne ovat permannon siirrettävissä katsomoissa.
Myös monitoimisalin koko on
vielä päättämättä. Hänet vietiin sairaalaan
tarkastettavaksi.
Onnettomuus sattui hieman
ennen kahdeksaa pari kilometriä
Tuuliharjan huoltamolta pohjoiseen. myös
ei mainoksia -talouksiin!
Puh. Jostakin on kui-
radanvarsitaajaman rakentamisen
käynnistys.
Kustannusarvio
15?17 miljoonaa euroa
Koko urheilutalon kustannusarvio liikkuu tällä hetkellä 15?17
miljoonassa eurossa, ja kaupunki
toivoo, että valtiolta heltiäisi Orimattilan suurhankkeeseen noin
miljoonan euron avustus.
Tarkka kustannusarvio saadaan
siinä vaiheessa, kun on päätetty,
mitä kaikkea talo loppujen lopuksi uimahallin ja palloilusalin
lisäksi sisältää.
Jos talosta tehdään vain yksikerroksinen, kakkoskerrokseen
suunniteltu juoksusuora ja palloilusalin kiinteä 200 istumapaikan
yläkatsomo karsiutuvat pois. Keskustan
Sirkka-Liisa Papinaho esitti
kuitenkin hallituksen kokouksessa, että kauppa hyväksytään.
Häntä kannatti saman puolueen
Sinikka Lindgrén.
Äänestyksessä kaupan solmimista puolsi yhdeksän hallituksen jäsentä (keskustan Papinaho,
Lindgrén, Juha Hirvonen ja
Jukka Mölsä, demareiden Tuula Koivunen sekä kokoomuksen
Anssi Huhtala, Riitta Karjalainen, Markku Viljanen ja Tuomo
Jussila). Kaupunginjohtajan esityksen taakse asettuivat vain kokoomuksen Aimo Ryynänen ja
OS
demareiden Mirva Welling.
Perussuomalaisten Ville-Petteri Erola äänesti tyhjää.
Kauppaa perustellaan kiinteistön ylläpito- ja purkukuluilla: Kaupungilta hupenee kunnantalon ylläpitoon vuodessa
4?000?5?000 euroa. 0500 840 266
tilaukset@
orimattilansanomat.fi
ORIMATTILAN SANOMAT
Orimattila saamassa
ihka uuden urheilutalon
Kaupunginhallitus esittää 15?17 miljoonan euron suurhankkeen
toteuttamista kahdessa vaiheessa viiden vuoden sisällä.
Talon paikka ja lopullinen koko ovat vielä päättämättä.
Petri Sipiläinen
Orimattila
VÄLINEVARASTO
Vatulointi Orimattilan urheilutalon kanssa voidaan lopettaa.
Kaupunginhallitus päätti maanantaina esittää valtuustolle, että
nykyistä urheilutaloa ei peruskorjata vaan se korvataan kokonaan
uudella urheilupyhätöllä.
Hallituksen esitys on yksimielinen eli sillä on kaikkien keskeisten poliittisten ryhmien tuki. Nelivuotisen
myyntiprosessin päätteeksi Mikkosten Myrskylän koti meni vuoden alussa kaupaksi ja Nina Mikkosella oli edessään uuden kodin
etsiminen perheelle.
Muuttotohinoiden keskeltä tiistaina puhelimitse tavoitettu Nina
Mikkonen kertoi, että uuden kodin etsimiseen oli ollut aikaa vain
kuukauden päivät, joten ei ollut
mahdollista lähteä pääkaupunkiseudulle saakka näyttöihin, vaikka alunperin Mikkosten suunnan
MONITOIMISALI
Orimattilan uuteen urheilutaloon on tulossa muun muassa 25-metrisen pääaltaan ja kolme pienempää allasta sisältävä uimahalli sekä iso palloilusali 300 hengen
katsomoineen. Talon kalliimpi
puolisko eli uimahallin sekä urheilutalon aula- ja kahviotilojen
rakentaminen ajoittuisi vuosille
2020?21.
Uuden talon kuntosali toimisi
alussa palloiluhallin aulatiloina,
kunnes toisen vaiheen uimahalliosa auloineen ja pääsisäänkäynteineen valmistuisi. Suurin osa koulun vanhasta irtaimistosta myytiin uusille omistajille, myymättömät ja
huonoimmat tavarat talkooporukka kasasi jätelavalle.
perjantaina 11.3.
www.orimattilansanomat.fi
Petri Sipiläinen
Orimattila
Karkkulan koulun vanha
irtaimisto kävi kaupaksi
RAKENTAMINEN
ORIMATTILAN, MYRSKYLÄN JA PUKKILAN PAIKALLISLEHTI
KUVA: Outi Sirviö
Katja Niemi ja Minna Mäkelä ihastelevat löytämiään Ebba Masalin opetustauluja. Valtuusto päättää hankkeesta huhtikuun kokouksessaan.
Hallituksen esityksen mukaan
uusi urheilutalo rakennettaisiin kahdessa eri vaiheessa: Ensi vuonna alkaisi palloiluhallin,
kuntosalin ja monitoimisalin sisältävän osan rakentaminen. jos sellainen tehdään . Etelään matkannut auto pysyi pyörillään, eikä kuljettaja loukkaantunut.
03-777 4244.
Yleisönosastokirjoitus on aina allekirjoitettava ?. Isosta vehnäsa-
TOIMITUS
Avoinna ma?pe klo 8?16.30
toimitus@orimattilansanomat.fi
yleisonosasto@orimattilansanomat.fi
tulkai.mukaa@orimattilansanomat.fi
Toimitussihteeri
% 876 6713
Petri Sipiläinen
petri.sipilainen@orimattilansanomat.fi
Toimittajat:
% 876 6711
Virpi Kallio
virpi.kallio@orimattilansanomat.fi
% 876 6714
Juho Kiuru
juho.kiuru@orimattilansanomat.fi
% 876 6717
Anna Hakama
anna.hakama@orimattilansanomat.fi
Teemu Leppänen opintovap.
dosta vain alle viidesosa oli laadultaan sellaista, että se luokiteltiin leivontalaatuiseksi.
Pelloilla herne ja härkäpapu
valtasivat alaa, ja kummankin sato kasvoi selvästi. Mitä pidempi teksti, sen parempi
numero. 3,7 miljardin kilon sadosta riittää silti
vientiin puoli miljardia kiloa.
Reilusti yli puolet viljasta käytetään maatiloilla pääosin kotieläinten rehuksi. Muistan aina hänen vaaleanpunaiset kukalliset mekkonsa
ja harmaan nutturan. Silloinkaan ei kutsua Suomen
kansalta saatu, vaan vierailu tapahtui heidän omista ja pienen
suomalaisen salaseuran intresseistä lähtien. Soini
vastaa eduskunnan kysymykseen
kutsujen lähettäjästä Yhdysvaltain kutsuneen itse itsensä. Tarkoituksena on estää lintuinfluenssatartunnat.
Suojaaminen tarkoittaa siipikarjan pitämistä sisätiloissa. 10 %)
Kestotilaus 12 kk................. Molempia kasvaa jo yli 10?000 hehtaarilla.
Luomun osuus sekä kasvi- että
eläintuotannossa on lähes kaikkien
tuotteiden osalta 1?2 prosenttia.
Lukijan postia
Outi Sirviö
Käy tutustumassa
entisajan Orimattilaan
Postiosoite: PL 5,
16301 Orimattila
Katuosoite: Erkontie 17
www.orimattilansanomat.fi
Päivän miete
Naton kuokkavieraat
Ulkovallat ovat kuokkavierailleet Suomen maaperällä aiemminkin. Ai niin, ne
tuli jo: Britannia päätti pari viikkoa sitten vahvistaa Itämeren liittolaisiaan viidellä sota-aluksella.
Kohta tämä maailmakolkka on
niin täynnä NATO-kalustoa, että
onnettomuuksia tuskin voidaan
välttää. Samalla hakulomakkeella voi
hakea enintään viiteen eri koulutukseen.
Valintojen tulokset julkistetaan kesäkuussa. Lehti ei suorita tilaajalle
hyvitystä lakon tai muun ylivoimaisen
esteen takia julkaisematta jääneistä
numeroista.
JAKELUHÄIRIÖT
Orimattila maanantai?sunnuntai
6.30?10.00 puh. Äidinkielenopettajani kannusti minua
kirjoittamaan. Tämän jälkeen
oppilaitokset järjestävät lisähakuja mahdollisille vapaille opiskelupaikoille.
Yhteishaut ovat olleet vuosittain syys-lokakuussa sekä helmimaaliskuussa. Ensi
syksystä lähtien erillistä syksyn
yhteishakua ei enää järjestetä.
Haku mahdollisiin keväällä alkaviin koulutuksiin tehdään suoraan oppilaitoksiin.
Evira
muistuttaa
siipikarjan
kasvattajia lintuinfluenssasta
Elintarviketurvallisuusvirasto
Evira muistuttaa, että suomalainen siipikarja on suojattava kosketukselta luonnonvaraisiin lintuihin kevätmuuton aikaan. Kakkosluokkalaiset paljastivat nimittäin minulle, että koulun kolmannella
luokalla on oppilas, jonka pikkusisko on ensimmäisellä luokalla ja tämän siskon opettaja antaa
kuulemma aina ihan hirmuisen paljon kotiläksyjä. luokkaa
Pennalan koululla.
Tapasin Miian maanantaina, enkä ihmettele hänen valintaansa. Hän antoi minun kirjoittaa aineet
kirjoituskoneella,
koska ajatuksen lähdettyä lentoon, käsialaani ei tulkinnut
edes apteekkari.
Maantiedon opettajan mielestä tärkeintä oli se, ettei
tunnilla naureta, koska muuten joku luulisi, että koulussa on
kivaa. Nuo lentokoneet huseeraavat parin viikon ajan vain muutaman minuu-
tin lentomatkan päässä Venäjän
rajalta. Eikö tätä yltiöpäistä natottamista voisi jo hillitä. päivänä
KUVA: Virpi Kallio
Päivyri
Tänään tästä
Tänään: Tuija, Tuire, Vanessa
Opettajan merkitys on
hämmästyttävän suuri
Vuoden 2016 päijäthämäläiseksi luokanopettajaksi valittiin orimattilalainen luokanopettaja
Miia Hyvättinen, joka opettaa 2. Jussi Niinistö kertoi heidän olleen
halukkaita harjoittelemaan kanssamme. Leena Ritala: La dolce pita.
Aimo und Emeritus: Anna Tietävälän koululle tilaisuus.
Sabah: Valoa Kokkolassa.
Pertti Laaksonen & Metusalemin murheet: Niin kaunis
on Heinä-Leitsamaan taivas.
Orimattilan Alko: Huku rommiin (niin on helpompaa).
Orimattilan Sanomat,
toimitus
Määräaikainen tilaus
12 kk......................................
9 kk......................................
6 kk......................................
3 kk......................................
154,00
127,00
90,00
52,00
Tarjous 3 kk 41,00, 6 kk 78,00.
Ulkomaille tilattaessa kaksinkertainen
maksu. ORIMATTILAN SANOMAT
2 . Nettihakemuksen on
oltava tallennettuna tai paperihakemuksen on oltava perillä Opetushallituksessa viimeistään 15.
maaliskuuta kello 15.
Yhteishaussa voi hakea koulutuksiin yhdellä hakulomakkeel-
la. 144,00
(2 erässä á 76,00, 3 erässä á 51,00,
4 erässä á 38,00).
Kestotilaus jatkuu ilman eri uudistus
ta, ellei tilausta peruta tai muuten
muuteta.
Kestotilaus laskutetaan kunkin
laskutusjakson alussa voimassa
olevan tilaushinnaston mukaisesti.
Toimistopäällikkö
% 876 6720
Marja Hakama
marja.hakama@orimattilansanomat.fi
Ilmoitusmyynti
% 876 6723
Eija Höykälä
eija.hoykala@orimattilansanomat.fi
Ilmoituslaskutus
Tilaukset
Outi Vartonen
% 876 6721
LATOMO
Tarja Hietavirta
% 876 6724
tin ohjelmajohtaja Mika Aaltola
puolestaan kertoi kyseessä olevan
osa luonnollista yhteistoimintaa,
?on aika harvinaista saada yhdysvaltalaisia tänne noinkin pitkäksi
aikaa. Sitten otetaan historian kirja ja tutkitaan
millaisella naapuruuspolitiikalla on menestystä ja hyvinvointia
saavutettu.
Björn Blomqvist
Seudullinen, nuorille aloitteleville muusikoille suunnattu, bändikatselmuksen SoundX:n aluekarsinta jouduttiin perumaan osallistujien vähäisyyden vuoksi.
Alkukarsintaan ilmoittautuneet
bändit siirtyvät suoraan SoundX16 finaaliin, joka järjestetään
8-salilla lauantaina 14.5. myös siinä
tapauksessa, että kirjoittaja haluaa käyttää nimimerkkiä. Rouva Virtanen oli normien mukainen hyvä opettaja, hän opetti minut ja
luokkakaverini lukemaan, laskemaan (siitä en
toki häntä syytä, etten kovin hyvin oppinut) ja
kirjoittamaan.
Vuoden päijäthämäläinen opettaja käyttää opetusmenetelmissään apuna muun muassa draamaa ja tietotekniikkaa. Muutama vuosi
sitten kuulin, että tämä hyvin pidetty luokanvalvojani oli menehtynyt pitkän sairauden jälkeen.
Vaikken ollut luokanvalvojaani nähnyt moniin
vuosiin, hyvät muistot ovat säilyneet.
Opettajalla on hämmästyttävän suuri merkitys
siihen, millainen opiskelija sinusta tulee. 1,65
Takasivulla................................ Tällöin
kirjoittajan henkilöllisyys jää vain toimituksen tietoon.
?. Luonnonvarakeskuksen
mukaan ruissato kasvoi 45 prosenttia vuodesta 2014 ja oli 108
miljoonaa kiloa. lehden
ilmoitushinnoilla.
VASTUU ILMOITUSVIRHEISTÄ
Lehti ei vastaa ilmoittajille
mahdollisesti aiheutuvasta
vahingosta, jos hyväksyttyä
ilmoitusta ei tuotannollisista tai
vastaavista syistä julkaista
määrättynä päivänä.
Lehden vastuu ilmoituksen
julkaisemisessa sattuneesta
virheestä rajoittuu ilmoituksesta
maksetun hinnan palauttamiseen.
Virheestä, joka johtuu esim.
epäselvästä käsikirjoituksesta tai
puhelinvälityksessä sattuneesta
väärinkäsityksestä lehti ei vastaa.
Huomautukset on tehtävä 8 päivän
kuluessa ilmoituksen
julkaisemisesta tai ilmoituksen
tarkoitetusta julkaisupäivästä lukien.. Rouva Virtanen käytti
karttakeppiä ja joskus lensi taulusienikin.
Toki on selvää, että koulumaailma on muuttunut muun maailman mukana 30 vuodessa.
On minulla ollut toisinaan tuuriakin opettajan
suhteen. 1,85
Kuolinilmoitukset...................... 03-757 5285
VEROTTOMAT ILMOITUSHINNAT
Etusivulla.................................. Ulkopoliittisen instituu-
KONTTORI
Avoinna ma?pe klo 8?16
tilaukset@orimattilansanomat.fi
ilmoitukset@orimattilansanomat.fi
TILAUSHINNAT (sis. Saimme nauraa
hyvä opettaja ei anna
paljon hänen tunneillaan. Toimituksella on oikeus lyhentää ja käsitellä kirjoituksia
toimituksellisten periaatteiden mukaisesti.
Annakaisa ja Ahdistuneet Apostolit: Sata saarnaa.
Kreikkalainen leipäkauppa feat. Ja jokainen koululainen on ansainnut edes kerran elämässään opettajakseen
sellaisen opettajan kuten Miia Hyvättinen tai
minun entinen luokanvalvojani.
KUVA: Petter Nissinen
Näyttely
on avoinna
ma?pe klo 8?16
Orimattilassa
Orimattilan
Sanomien
konttorissa
Erkontie 17.
Vapaa pääsy!
ORIMATTILAN SANOMAT
ORIMATTILAN
SANOMAT
%
03-876 678
Fax: 03-777 4244
JULKAISIJA: Pitäjäsanomat Oy
Toimitusjohtaja/päätoimittaja
Kullervo Hakama % 876 6710
kullervo.hakama@orimattilansanomat.fi
Myrskylän, Orimattilan ja Pukkilan
puolueeton uutis- ja ilmoituslehti.
Ilmestyy: tiistaisin, torstaisin
ja perjantaisin.
Levikki 4 101 kpl (LT 2014)
Sanomalehtien Liiton jäsen
ISSN 1236-6609
PAINOPAIKKA
Esa Lehtipaino Oy
Lahti
Jokaisessa kysymyksessä on kolme puolta: sekä sinun että minun
ja lisäksi oikea näkökanta.
Tuntematon
SoundX16:n
finaaliin
voi vielä
ilmoittautua
Toni Lindqvist valmistautui viime syksynä puimaan ruispeltoa Myrskylässä.
Ruissato riitti pitkästä aikaa
Suomen tarpeisiin
STT
Suomen rukiin tuotanto tyydytti viime vuonna ensimmäistä
kertaa 15 vuoteen kotimaisen kysynnän. Perinneliittolaisemme
Saksa on vieraillut meillä pariin
kertaan: ensin ratkomassa suomalaisten sisäisiä kahinoita itsenäistymisen jälkimainingeissa ja
sittemmin pidemmällä visiitillä,
joka alkoi jatkosodan aattona ja
jatkui aina sodan loppuun saakka. 1,75
Tekstin jälkeen.......................... Ellei tämä ole rähmimistä, niin ei sitten
mikään.
Me suomalaiset olemme selvin
sanoin ilmoittaneet, kerta toisensa jälkeen, olevamme haluttomia
NATO-jäsenyyteen. Sittemmin koko
aloite vaiettiin kuoliaaksi. Finaaliin otetaan mukaan vielä 10 bändiä ilmoittautumisjärjestyksessä.
Ilmoittautuminen tapahtuu sähköisesti tai toimittamalla ilmoittautumislomakkeen Orimattilan
kaupungin nuorisopalveluihin. . Milloin saamme kuulla
merivoimien tulosta. Jos haluamme historiasta jotain kaivaa, niin ainakin sen,
että siellä, missä kalustoa tolkuttomasti kasataan, on myös tapana
tolkuttomuuksia tapahtua.
Maastamme vastuussa olevien
poliitikkojen ja laajemminkin eliitin suhtautuminen asiaan on ennennäkemättömän löperöä. Tämä oli ironiaa. Ruis on ollut viime vuosikymmeninä viljoista ai-
noa, jota on tuotu maahan merkittävästi.
Suomen koko viljasato oli
Luonnonvarakeskuksen mukaan
pienin kolmeen vuoteen. Tosin
ei tarvitse olla niin hyvät, että Wilma-viestit sinkoilevat päivittäin, vaan sellaiset, että keskusteluyhteys on olemassa silloin, kun sitä tarvitaan.
Uskon, että suurin osa tämän päivän opettajista osaa tämän taidon ja uskon, että myös vanhemmat osaavat arvostaa opettajien tekemää
tärkeää työtä. 2016
Torstaina helmikuun 25. Ei nyt
niin rähmällään oloa.
Viime aikoina olemme me, niin
kuin Suomen valtioelimiin demokraattisesti valitut edustajatkin, saaneet lukea lehdistä tänne tunkevista sotilasturisteista.
Ensin kuulimme vajaan kymmenen Yhdysvaltalaisen F-15 -hävittäjän invaasiosta ja heti viikon
päästä nuo lennokit tarvitsevat
kavereikseen maavoimia, panssaroituja ajoneuvoja. Lukioon haetaan
vain kevään yhteishaussa. ja kuinka tämä kaikki sataa suomalaiseen laariin. Muistan yläaste- ja lukioajoilta
myös historian opettajan, joka arvosteli kokeet
viivoittimella. Vastapäätäni
istui iloinen, nauraKoululaisten mielestä
vainen ja tyytyväinen liikaa läksyjä.
opettaja. Toinen vaihtoehto on suojata siipikarjan ulkoilualue riittävän tiheällä verkolla maaliskuun alusta
toukokuun loppuun saakka.
Linnuissa esiintyy korkeapatogeenisia influenssaviruskantoja
eri puolilla maailmaa. asti.
Tapahtuman järjestävät Asikkalan, Heinolan, Hollolan, Lahden
ja Orimattilan nuorisopalvelut.
Yhteishaku
ammattikouluihin ja
lukioihin
alkoi
Kevään yhteishaku elokuussa
alkavaan koulutukseen käynnistyi tiistaina. Korkeapatogeenista lintuinfluenssaa ei ole
koskaan todettu Suomessa, mutta viime kesänä tautitapauksia oli
Saksassa ja Iso-Britanniassa.
Vaietut viisuehdokkaat
Suomen tämänvuotisen Euroviisu-edustajan
etsintä huipentuu lauantaina Uuden Musiikin
Kilpailun finaaliin, ja valtava vääryys on jälleen
tapahtunut: joukko Orimattilan seudulla työllä
ja tuskalla työstettyjä viisuehdokkaita vaiettiin
kuoliaaksi jo ennen karsintoja.
Orimattilan Sanomien saaman tiedon mukaan alueelta olivat
tyrkyllä tämän vuoden Euroviisuihin ainakin seuraavat kappaleet ja esittäjät.
Jarmo Keskevaari: Hennaillaan.
Saija Hakonen & Duunarin vangit: Yrittämiselkii ellää
(jos ei ois niit pahalaisii pekkasii ja sylettävii sairausajan liksoloi).
The Clewer Seven from Pukkila-city: Katson sineen Päijät-Hämeen.
Janne Berg: Missä miehet vastustaa.
Näin kirjoitat
Lukijan postiin
Lähetä kirjoituksesi osoitteella Orimattilan Sanomat, PL?5,
16301 Orimattila tai sähköpostitse osoitteella
yleisonosasto@orimattilansanomat.fi
tai www.orimattilansanomat.fi
Voit lähettää kirjoituksen myös faksilla puh. Kaivetaan se koulun karttakirja esille ja katsotaan ja mittaillaan, keitä ne naapurit ovat ja miten ne rajat menevät. 1,75
Tekstissä................................... Kekkonen löi löylyä Kultarannan kiukaaseen ja torppasi kertaheitolla moiset ajatukset: jo keskustelut yhteisistä harjoituksista
jonkin ulkovallan ja puolueettoman Suomen välillä katsottiin
mahdottomiksi. Ilmoittautumisaikaa on 17.4. Yhtä hyvin ei ole asiat kaikilla Pennalan
koulun oppilailla. N:o 22 . Jutellessani
opettajan kanssa olin
oikeasti vähän kateellinen Pennalan koululaisille ja heidän vanhemmilleen.
Silloin, kun minä olin ensimmäisellä ja toisella luokalla koulussa, opettajani nimi oli rouva Virtanen. alv. Yläasteella sain luokanvalvojaksi koulun mukavimman opettajan. Ei hyvä juttu ollenkaan.
Tällä hetkellä, kolmen koululaisen äitinä, arvioin opettajan hyvyyden, en läksyjen määrällä
tai kurilla, vaan sillä, että hän on aidosti kiinnostunut lapsista. Tämä
taas vaikuttanee siihen, millainen tulevaisuus ja
ammatti sinulla on edessä.
Ruotsinopettajani kanssa minulla ei ollut
kemioita ollenkaan, tästä syystä jag talar inte
svenska. Hän opetti kotitaloutta ja oli todella reilu ja innovatiivinen opettaja, kuten Miia Hyvättinenkin. 1,75
Värilisä................. 0,12 euroa / pmm
Hintoihin lisätään 24 %
arvonlisävero.
Laista, asetuksista tai viranomaisten
toimenpiteistä aiheutuvat
kustannuslisäykset korottavat
hintoja vastaavasti määräysten
voimaantulohetkestä lukien.
Korotukset koskevat myös jo tehtyjä
tilauksia/ilmoitusvarauksia.
Ilmoitukset on jätettävä
konttoriimme viimeistään
ilmestymispäivää edeltävänä
arkipäivänä klo 10 mennessä.
Vedosilmoitukset vuorokautta
aikaisemmin.
Ilmoituksia välitetään maan kaikkiin
sanomalehtiin ko. Rouva Virtanen oli niin vanha, että
hänen kätensä tärisivät, kun hän kirjoitti taululle,
eikä kirjaimista aina saanut selvää. Yhteydet kotiin ovat hyvät. Usein naureskelimme, että ihan sama,
vaikka välissä olisi ollut pizzanteko-ohjeet.
Hyvät opettajat olivat ja ovat yhä oppilaiden
mukaan yhä rentoja, mukavia ja kannustavia.
Eivätkä anna paljon läksyjä, kuten Miia Hyvättinen. Noiden tapahtumien lopputuloksen tiedämme ja
ihan kaikkia se ei tyydytä.
Neuvostoliiton puolustusministeri Dmitri Ustinov yritti 1978,
vierailullaan Naantalin Kultarannassa ujuttaa yhteisiä sotaharjoituksia silloiseen YYA-sopimuksen vedoten Suomeen tai vaihtoehtoisesti Neuvostoliiton puolelle. 2,00
Tekstin edellä...........................
Lautakunnan kokouksessa sitä
puolsi vain puheenjohtaja Pekka
Auvinen (kesk.)
Perusteena oli se, että lautakunnan mielestä kaupungilla on
jo entuudestaan varastossa paljon
rakentamatonta tonttimaata.
Lautakunnassa kauppaa vastusti muun muassa sosialidemokraattien Mirva Welling, joka
on myös kaupunginhallituksen
jäsen. Järjestämätön luotto tarkoittaa, että lainaa tai sen
korkoa ei ole maksettu kolmeen
kuukauteen.
LA
Työttömien työnhakijoiden
osuus työvoimasta
Tammikuu
2015
2016
2015
15,2
1087
1160
13,9
126
127
10,5
92
103
12,2
179
156
19,2
10 209
10 529
17,0
11,0
Työttömyys-%
Tammikuu
Säästöpankin liiketoiminta on
myötätuulessa myös tänä vuonna. Oleskeluluvan, pysyvän tai väliaikaisen, saajia on
enenevässä määrin ja tulijoita
varmasti ilmaantuu kun kevät
koittaa, Söderholm sanoo.
Yksityisomistuksessa oleva
kiinteistö on vuokrattu Kalliolan setlementille. Vakavaraisuusaste oli hyvä 18,18 prosenttia. Kasvua ennustetaan tulevan
viime vuoden malliin. Järjestämättömien luottojen osuus
lainoista oli 0,06 prosenttia eli
88?700 euroa. Torstaina helmikuun 25. Kokkolan nykyinen kaupunginjohtaja Antti Isotalus jää
eläkkeelle vuonna 2017 ja pitää
kertyneet lomat tätä ennen.
Aava ei tuo
suuria
mullistuksia
Orimattilaan
tänä vuonna
UNTAMONTIE
TIE
Villin aluetta koskeva iso maakauppa etenee valtuustoon. Uusi
kaupunginjohtaja on tarkoitus valita kaupunginvaltuuston ylimääräisessä kokouksessa 18. Se sijaitsee kolmen kilometrin päässä Villistä ja sinne johtaa
jo valmiiksi Lahdentien vieressä turvallinen kevyen liikenteen
väylä.
EN
2016
14,3
14,0
9,6
14,2
18,0
16,5
11,7
Villin iso maakauppa
valtuuston päätettäväksi
HD
Orimattila
Myrskylä
Pukkila
Lapinjärvi
Lahti
Päijät-Häme
Uusimaa
??Asiakasmäärä kasvaa, myhäilevät Myrskylän Säästöpankin toimitusjohtaja Jari Oivo (vas.) ja Orimattilan konttorinjohtaja Jussi
Korkeamäki.
Orimattilassa pankin asiakkaana on reilut 3?000 henkeä. päivänä
Nuoria pakolaisia
Pukkilaan ehkä
maalis-huhtikuussa
Juho Kiuru
Pukkila
12?15-vuotiaita pakolaisnuoria muuttaa Pukkilan entiseen vanhainkotikiinteistöön
ehkä maalis-huhtikuussa, arvioi perheryhmäkodin johtaja
Ville Söderblom.
11-paikkaiseen perheryhmäkotiin asutetaan Suomeen
ilman huoltajaa tulleita, oleskeluluvan saaneita nuoria.
??Olemme toimintavalmiudessa. Myös luotonanto, talletukset ja asiakasmäärä kasvoivat.
Kasvun takana on toimitusjohtaja Jari Oivon mukaan kilpailijoiden toimet sekä Myrskylän
Säästöpankin palvelut ja hinnat.
??Palvelu on meillä nopeaa
ja kaikissa konttoreissa on kassat auki. Kivipitäjässä pelattiin keskimäärin 150,15 eurolla. Keskimääräinen summa
oli viime vuonna yli 241 euroa.
Pelaaminen kasvoi reippaasti kol-
manneksi maakunnan sisäisessä
vertailussa tulleella Lapinjärvellä, jossa pelaamiseen käytettiin
lähes 226 euroa. Kunta on säilyttänyt ykköspaikkansa jo useamman vuoden ajan, vaikka pelaaminen siellä onkin laskenut merkittävästi
vuodesta 2014, yli 31 eurolla.
Myrskylän
Samaletdin
kutsutaan
haastatteluun
Kokkolaan
Myrskylän kunnanjohtaja Sabah Samaletdin valtiotieteiden
maisteri, on yksi kahdeksasta hakijasta, jotka Kokkolan kaupunki
kutsuu haastatteluun kaupunginjohtajan virkaa varten.
Muut haastatteluun kutsutut
ovat Kristina Ahmas, FT, (Kokkola), Tuomas Aho, OTL, (Espoo), Peter Johnson, KT, (Kokkola), Stina Mattila, KTM, (Muhos), Ari Nurkkala, DI, (Hyrynsalmi), Pekka Rajala, HTK, (Liminka) ja Jonne Sandberg, ekonomi, (Kokkola).
Kokkolan Kaupunginhallitus
käsitteli kaupunginjohtajan virantäyttöä maanantai-iltana kokouksessaan. Pankki
ei suunnittele uusien konttorien
avaamista. Ne myös pysyvät auki.
Käteisen nostaminen ei palvele
vain yksityisiä, vaan se on tärkeää myös monille yrittäjille, Oivo
Pahoinpitelyistä
sakkoja
nuorille naisille
sanoo.
Palvelualttiutta Oivo kuvasi
kulu-tuottosuhteella.
??Se ei ole meidän kannalta
kauhean hyvä kun palveluita halutaan pitää yllä, Oivo sanoo.
Hän uskoo, että Myrskylän
Asiakkaiden
maksukyky on hyvä
Työttömyystunnelin
päässä valoa näkyvissä
Päijät-Hämeessä
Orimattilassa 70 työtöntä
vähemmän kuin vuosi sitten.
Anna Hakama
Orimattila
Hämeen Ely-keskuksen kuntien alueen pitkään huonona jatkunut työllisyystilanne alkaa näyttää valoisampia merkkejä. Lukuihin on
laskettu mukaan kaikki RAY:n raha-automaatti- ja pöytäpelit pelipisteissä ja RAY:n omissa pelisaleissa sekä ray.fi-netti- ja mobiilikasinolla.
Myrskylässä laskua,
Pukkilassa nousua
Myrskylä pääsi lähes Orimattilan lukemiin. Peleihin käytettiin 19,50 euroa vähemmän kuin edellisenä
vuonna.
Pukkilassa kansanterveyttä
edistettiin pelien kautta keskimäärin 74,04 eurolla. Lahdentielle on matkaa vain muutama sata metriä.
Orimattilassa
seudun ahkerimmat
kolikkopelien käyttäjät
Juho Kiuru
Orimattila / Myrskylä / Pukkila
Orimattilassa pelattiin viime
vuonna Raha-automaattiyhdistyksen pelejä keskimäärin 158,64
eurolla per aikuinen asukas. Pelaaminen vilkastui selvästi, sillä edellisenä vuonna peleihin käytettiin
58,00 euroa.
Uudenmaan kunnista peleihin
käytettiin eniten rahaa Helsingissä. Työttömien määrä oli tammikuun lopussa
1?087, kun vuotta aiemmin vastaava luku oli 1?160. Perustelujen mukaan nimi olisi nykyistä
selkeämpi ja se on maakunnassa
laajasti vakiintunut.
??Kun maan hallituksen tuoreen
linjauksen mukaisesti itsehallintoalueita kutsutaan maakunniksi,
olisi nimenmuutos luontevaa tehdä tässä yhteydessä, sanotaan Hämeen liiton tiedotteessa.. Pukkilassa työttömyysprosentti oli 9,6.
Lapinjärvellä työttömyysprosentti on noussut vuoden takaisesta kahdella prosentilla, ollen tammikuun lopussa 14,2 prosenttia.
Määrällisesti työttömiä oli Lapinjärvellä 23 enemmän kuin viime
vuoden tammikuussa.
Kaupunginhallitus yksimielinen
kaupan tarpeellisuudesta
Petri Sipiläinen
Orimattila
Demareiden Welling
käänsi jakkunsa
Kaupungin tekninen lautakun-
Hinta: 2 euroa
per neliö
Kaupan kohteena olevan Onnela-nimisen kiinteistön omistaa
Aarne Hämäläisen kuolinpesä.
Sen osakkaita ovat Arja Hämäläinen, Vesa Hämäläinen ja An-
TIE
LIN
VIL
Ostettava kiinteistö ulottuu Villintien molemmille puolille. 3
Myrskylän Säästöpankin
kasvu jatkui edelleen
Juho Kiuru
Orimattila / Myrskylä
Myrskylässä, Orimattilassa,
Porvoossa ja Mäntsälässä konttoreitaan pitävän Myrskylän Säästöpankin tulos viime vuodelta oli
hyvä. Digitaalinen
pelaaminen RAY:llä on kasvanut
viime vuoteen verrattuna liki 8
prosenttia.
Eniten RAY:n pelejä pelattiin
Kymenlaakson maakuntaan kuuluvalla Virolahdella, noin 356 eurolla aikuisasukasta kohden laskettuna. Maanantaisessa hallituksen kokouksessa hän oli muiden
mukana kaupan kannalla.
ne Virtanen.
Kuolinpesän kanssa käydyissä
neuvotteluissa maapohjan hinnaksi on sovittu 2 euroa neliöltä. Perhekotiin on värvätty jo henkilökuntaa.
??Laitamme toimintaympäristöä kuntoon, suunnittelemme toimintaa ja luomme yhteistyöverkostoa, Söderblom
kuvailee perhekodin tämän
hetken toimintaa.
ORIMATTILAN SANOMAT
2016 . Maakunnassa toiseksi eniten
pelattiin Hartolassa, noin 241 eurolla. Pahoinpitelyistä aiheutui molemmille naisille kipua,
mustelmia ja turvotusta. Kaupunginhallitus päätti
kutsua kahdeksan hakijaa haastatteluun. Kovan kilpailutilanteen Porvoossa
asiakasmäärä nousi vain hieman.
Kaikkiaan asiakkaita on 8?986 eli
reilut 300 enemmän kuin vuosi
sitten.
Pankin liikevoitto oli viime
vuonna 779?000 euroa, kun edellisenä vuonna lukema oli 578?000
euroa. Puustokorvauksineen kiinteistön kauppahinnaksi muodostuu
498?597 euroa.
Kaupungin tarkoituksena on
kaavoittaa Villintien varteen uusi
pientaloalue.
Kaupungilla on Onnela-kiinteistön naapurissa jo ennestään
maata omistuksessaan, joka voidaan nyt kaavoittaa samalla kertaa.
Alueen etuna pidetään sen loistavaa sijaintia valmiiden joukkoja kevyen liikenteen yhteyksien
äärellä.
Villintien varressa on lisäksi
olemassa jo valmiiksi kunnallinen vesi- ja viemärijohto, mikä
laskee rakentamiskuluja.
Uuden asuinalueen lasten arvioidaan mahtuvan Virenojan kouluun, jota on hiljattain laajennettu. Työllisyystilanne on parantanut vuoden
takaisesta.
Kuluvan vuoden tammikuun
lopussa työttömiä työnhakijoita
oli 25?722, mikä on 497 vähemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.
Myös Orimattilassa suunta
on parempaan päin. Kaupunginjohtajan viran
jatkettu hakuaika päättyi 12.2. N:o 22 . Summa on kasvanut vuodessa 31 eurolla.
Keskimäärin uusimaalainen
täysikäinen kulutti RAY:n peleihin vuonna 2015 yli 194 euroa eli
vajaa kolme euroa enemmän kuin
edellisvuonna.
Aikuisväestö pelasi vuonna
2015 Raha-automaattiyhdistyksen pelejä keskimäärin 182 eurolla henkeä kohti koko Suomessa.
Luku on kasvanut edellisvuodesta vajaat neljä euroa. huhtikuuta. Virkkeen alasajon jälkeen
ei ole tullut isoja paukkuja, eikä
sellaisia ole näköpiirissä, Orimattilan konttorinjohtaja Jussi Korkeamäki sanoo.
Asiakkaiden lainanmaksuvaikeudet olivat hyvin vähäisiä. Lukuihin vaikuttaa myös alueen pelitarjonta ja
pelipaikkojen määrä. Pankin liikevoitto kasvoi
edellisestä vuodesta. Päijät-Hämeessä työttömien työnhakijoiden määrä väheni
kuudessa ja nousi kahdessa kunnassa, yhdessä kunnassa luku pysyi viime vuoden tasolla.
Myrskylässä alueen korkeimpia
työttömyysprosentteja
Toisin kuin Hämeessä, Uu-
denmaan Ely-keskuksen kuntien alueella työttömyys oli tammikuussa seitsemän prosenttia
suurempi kuin vuosi takaperin.
Kokonaisuudessaan Uudenmaan
työttömyysprosentti on kuitenkin
paljon pienempi kuin Hämeessä. ja
tehtävään saapui yhteensä 23 hakemusta tai suostumusta. Mastokaupungissa peleihin käytettiin yli 243 euroa. Perheryhmäkodin palveluntuottajana
toimii Kalliolan Kannatusyhdistys. Sen sijaan suuria
mullistuksia tai palvelujen supistamisia ei ole Orimattilaan ensi
vuodelle luvassa.
Johtokunnan oli määrä hyväksy myös viime vuoden tilinpäätös, mutta koska tasekirja ei ollut vielä valmis allekirjoitettavaksi, hyväksyminen siirtyi ensi
viikolle.
Kanta-Hämeen
nimi halutaan
muuttaa
Hämeeksi
Orimattilalainen käytti Raha-automaattiyhdistyksen peleihin viime vuonna keskimäärin vajaat 160 euroa.
Hämeen maakuntahallitus esittää, että Kanta-Hämeen virallinen
nimi muutettaisiin maakuntauudistuksessa Hämeeksi. Toissa vuonna peleihin käytettiin keskimäärin 1,59 euroa vähemmän.
Päijät-Hämeen ahkerimmat pelaajat olivat edellisen vuoden tapaan Lahdessa. Joulukuun
lopussa työttömänä oli 1?099 henkilöä Orimattilassa.
Orimattilan työttömyysprosentti oli tammikuussa 14,3. Työntekijöitä pankilla on noin 20.
Orimattilalaisille 20-vuotiaille
naisille määrättiin Päijät-Hämeen
käräjäoikeudessa 180 euron sakkorangaistukset pahoinpitelystä.
Pahoinpitelyt tapahtuivat Orimattilassa viime vuoden elokuussa.
Toinen naisista oli ensin kaatanut toisen maahan ja pitänyt
maassa makaavaa naista kurkusta kiinni sekä repinyt hiuksista.
Maahan kaadettu nainen oli lyönyt takaisin. Kolmanneksi eniten rahapelejä harrastettiin Heinolassa, yli
228 eurolla.
Keskimäärin päijäthämäläinen
täysikäinen kulutti RAY:n peleihin viime vuonna noin 208 euroa
eli liki kuusi euroa enemmän kuin
edellisenä vuonna.
Pelauslukuihin vaikuttavat kunnan asukkaiden pelaamisaktiivisuus sekä alueen kauttakulkuliikenne ja matkailu. Koko Hämeessä vastaava luku oli
14,5.
Työttömien määrä Päijät-Hämeessä väheni suhteellisesti eniten Orimattilassa ja Kärkölässä. Työttömien työnhakijoiden
osuus työvoimasta oli Uudellamaalla tammikuun lopussa 11,7
prosenttia.
Työttömien työnhakijoiden
osuus työvoimasta oli tammikuussa korkein Hangon ja Loviisan lisäksi Myrskylässä, missä se
oli 14 prosenttia.
Pitkäaikaistyöttömyys nousi
Uudenmaan Ely-keskuksen alueella 26 kunnassa, joista suhteellisesti suurin nousu tapahtui
Myrskylässä ja Lapinjärvellä sekä Nurmijärvellä, tosin Myrskylässä ja Lapinjärvellä muutokset
ovat lukumäärällisesti varsin pieniä.
Myrskylässä työttömien määrä oli vuoden takaiseen verrattuna
lähes sama, Pukkilassa sen sijaan
oli tammikuun lopussa 11 työtöntä vähemmän kuin vuotta aiemmin. Naisen maahan kaatanut tekijä velvoitettiin
maksamaan maahan kaatamansa
naisen revenneen takin arvo 75
euroa, matkakulut oikeusaputoimistoon sekä kivusta ja särystä
sekä tilapäisestä haitasta 500 euroa korvausta.
Valtion varoista maksetaan tekijän avustajaksi määrätyn asianajajan palkkio.
KUVA: Petri Sipiläinen
Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymän johtokunta hyväksyi peruspalvelukeskus Aavan
käyttösuunnitelman kuluvalle
vuodelle.
Peruspalvelukeskus Aavan
johtaja Veli Penttilä kertoo, että
Orimattilan osalta kuluvan vuoden merkittävin asia on terveysaseman vuodeosastopaikkojen lisääminen.
Toimipaikkojen muutoksista
johtuvaa pientä säätämistä on sitäkin luvassa Orimattilaan kuluvalle vuodelle. Asiakasmäärät kasvoivat juuri Orimattilassa sekä Mäntsälässä. Orimattilan kaupunginhallitus päätti
maanantaina esittää yksimielisesti sen hyväksymistä.
Maakaupassa on kyse liki 24
hehtaarin suuruisesta maa-alueesta, joka sijaitsee Orimattilan
keskustaajaman pohjoispuolella
Villintien varressa. Hinnaksi on
sovittu hieman alle puoli miljoonaa euroa.
Kaupunki on varannut tämän
vuoden budjetissa maanostoon
puolen miljoonan euron määrärahan, joten Villin-kauppa söisi
sen kokonaan.
ta asettui taannoin murskaluvuin
vastustamaan kaupan solmimista. Vakavaraisuuden vähimmäisaste on käytännössä 10 prosenttia.
Myös asiakkaiden uskotaan
voivan hyvin.
??Ei orimattilalaisilla huonosti
mene. Maahan
kaadetun naisen takki oli myös
repeytynyt kahakassa.
Päijät-Hämeen käräjäoikeus
määräsi molemmille naisille 30
päiväsakkoa, joista tulee maksettavaa molemmille 180 euroa.
Lisäksi maahan kaadettu nainen
velvoitetaan korvaamaan valtiolle lääkärintodistuksen lunastuskulut 16 euroa
Seuraavana
lukuvuorossa on Anu Latvaniemi, joka lukee kuulijoille ääneen
pätkän sadusta Ylämetsän aarre.
Mikael Valon satuna oli Disneyn
tarinoista ?Keskiyön haukku?.
Orimattilan toimintakeskuksen väki kävi on lukemassa Käkelän vanhusten ryhmäkodeissa
selkokirjoja, sillä meneillään on
keskiviikkona vietetty maailman
ääneen lukemisen teemapäivä.
Kehitysvammaliiton Selkokeskuksen käynnistämän kampanjan tarkoitus on tuoda lukuiloa
ja elämyksiä kehitysvammaisille, iäkkäille ja muistisairaille ihmisille, joille yleiskielisen kirjan
lukeminen tai ymmärtäminen on
hankalaa.
Kampanjassa edistetään ääneen
lukemista ja selkokielistä kirjallisuutta.
Luettavat sadut oli jokainen lukija valinnut itse.
??Satua ei ollut vaikea valita.
Valitsin luettavaksi minulle tuttuja satuja, kertoo Lehto, joka luki
Erkkilässä asukkaille sadun ?Kultakutri ja kolme karhua?.
Ääneen lukeminen ei Lehtoa
jännittänyt, kuten ei myöskään
Latvaniemeä ja Valoa.
Valo kertoo lukevansa yleensä
autolehtiä, Latvaniemi lukee uu-
tisia sanomalehdistä.
Lehto kertoo lukevansa myös
sanomalehtiä sekä ammattikirjallisuutta.
??Yleensä kuitenkin luemme
vain itselle, tämä on poikkeuspäivä, he kertovat.
Toisen lukemista
on mukava kuunnella
Lukuhetken jälkeen vanhuksille tarjoiltiin Toimintakeskuksen työntekijöiden pitämän kahvilaketjun Kahvikakku pop upin
herkullista kakkua ja kahvia.
??Minä olen leiponut kakun itse, Maija Mäkelä kertoo.
Kakku ja kahvi maistuvatkin
kuulijoille.
??Todella mukava juttu tällainen lukuhetki, on kiva kuunnel-
Pitsi on värittänyt Tuula Hildénin elämää
70
nen lukemisen teemapäivä on todella tervetullut.
Erkkilän ja Koivikon lisäksi
Orimattilan toimintakeskuksen
toinen lukuporukka kävi lukemassa ääneen Marttilan Sinikellon asukkaille.
Suklaapatukoita
vedetään
pois myynnistä
on kustannuksiltaan ylivoimaisesti tehokkain tapa palvella asiakkaita. Uusista nuorista
pitsinkutojista ei minun aikanani
ollut pulaa, vaan se harrastus piti
pintansa, hän sanoo.
Hildén naurahtaa, että anopin
vaatimukset pitsin laadussa ovat
siirtyneet häneen itseensä ja hänkin vaatii uusilta pitsinkutojilta,
heidän taitonsa toki huomioiden,
juuri sitä napakkaa pitsiä.
??Sanon aina, että kukaan ei kysy kauanko olet tätä tehnyt, kaikki kysyvät, kuka tämän on tehnyt,
Hilden perustelee.
Hildén itse oppi pitsinkudonnan perusteet koulussa. Verkkoasioinnissa taas puhutaan muutamista kymmenistä senteistä. Ilmoittaudu 9.3. Andersenin klassikkosatua Peukalo-Liisa. Yli 40
prosenttia työikäisistä kertoo kokevansa unettomuutta muutaman kerran viikossa tai vähintään muutaman kerran kuukaudessa. Pitsin kutomisen ansiosta tänä lauantaina 70
vuotta täyttävä Hildén on saanut
myös roppa kaupalla pitkäaikaisia ystäviä sekä tietenkin paljon
kaunista pitsiä, jota hänen kotoaan löytyy niin verhoista kuin
pöytäliinoistakin.
Heinämaan Pitsinkutojat ry:n
pitkäaikainen, nyt jo tehtävästä
jättäytynyt puheenjohtaja Hildén
muutti maankuulun pitsikylän
Heinämaan Jursalan kodistaan
keskustaan puolisentoista vuotta sitten.
Alkujaan paljasjalkainen orimattilalainen on kotoisin Huhdanojalta. 6.2.2016 Nastola
Pois kutsui Herra jo uupuneen,
tien pitkän kulkea antoi.
Ajan katsoi täyttyneen,
ikirauhaan luoksensa kantoi.
Kiitollisuudella muistaen
Lapset
Lastenlapset perheineen
Sukulaiset ja ystävät
Siunattu läheisten läsnä ollessa. ja 24.3. Tervetuloa virkistymään hiihdon lomassa!
Orimattilan Tikka.
Harjoitukset ti ja to
klo 17-19, Kehräämö 3. Hakemuksiin
tarvittavista liitteistä lähes puolet lähetettiin verkkopalveluiden
kautta vuonna 2015.
Kelan mukaan verkkoasiointi
Lievä unettomuus
yhä yleisempää
Satunnaiset unettomuusoireet
lisääntyvät työikäisillä suomalaisilla, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Ohjelmassa Ateneumissa näyttely Japanomania
pohjoimaisessa taiteessa ja Sinebrychoffin taidemuseossa
näyttely Venäläiset mestarit Aivazovskista Repiniin. R. Vielä 1970-luvulla satunnaista unettomuutta koki 20?30
prosenttia työikäisistä.
Tutkijat eivät ole kuitenkaan
varmoja, kertovatko vastaukset
uniongelmien todellisesta lisääntymisestä. Kari Nieminen 040
552 6049.
Pakaan Urheilukalastajat. Keskustaan kerrostaloon
muuton jälkeen kukkaharrastus
on pakon sanelemana vähentynyt,
mutta Hildénin tyttäristä vanhempi asuu nykyään Jursalan kodissa, joten Hildén pääsee kesäisin
halutessaan hoivaamaan ruusu- ja
perennapenkkejään. Myynnistä poistetaan Mars-, Snickers, Milky Wayja Minis-tuotteita, koska Saksassa
yhdestä suklaapatukasta on löytynyt muovinpalanen. Kirjan tiimoilta Hildén
pääsi MTV3:n Naisten makasiini
-ohjelmaan kutomaan pitsiä koko
Suomen kansan silmien eteen.
Työuransa Hildén aloitti Ori-
mattilan terveysaseman fysikaalisen puolen avustajana. 28.8.1920 Artjärvi
k. Seuraavat kerrat
ovat 10.3. Käsityötaito on voinut tulla verenperintönä, sillä Hildén kertoo
oman äitinsäkin olleen kova käsityöihminen.
??Äitini kutoi kankaita ja osasi
myös ommella. Häiden jälkeen Hildén
muutti puolisonsa Lasse Hildénin kanssa Heinämaalle, ensin
kylän keskustaan ja sittemmin
Jursalaan.
Kun Hildén muutti Heinämaalle, anoppi kutoi pitsiä. Verkossa lähetettyjen hakemusten osuus kasvoi
viime vuonna peräti 15 prosenttia. 2016
Veli Verner
Laaksonen
s. klo 12 Farfallassa. Lähtö n.
SPR. Pitsikäsitöistä suurimmat ovat verhoja ja pöytäliinoja.
Vuonna 1998 ilmestyi Hildénin
yhdessä Alli Hosiaisluoma-Karppisen kanssa tekemä Heinämaan
pitsiprinsessat -kirja, jossa esitellään paitsi Heinämaan pitsinkudonnan historiaa, myös runsaasti malleja. Tällai-
Jo yli puolet
Kelan
hakemuksista
tehdään verkossa
Viime vuonna jo 60 prosenttia
Kelaan lähetetyistä hakemuksista
tehtiin verkossa. Harrastus toi paljon ulkomaan matkoja ja pitsinkudontakerhoja. klo
18.30 Niinikoskella. Pitsin lisäksi hän taitaa muitakin käsitöitä. krs. Tervetuloa!
MTK Orimattilan
maaseutunuoret
järjestää talvipäi
vänMessilässä jäsenilleen su 13.3.
Hissiliput: 6 h 32 e/
aik., 22 e/alle 11 v, pikkukylä 6
e/hlö, sis. Tied. Kehräämön kahvilassa klo 18.30. Lämmin kiitos osanotosta.
Kiitos myös Tuomaskodin henkilökunnalle.
Seuratoiminta
Eläkeliiton Pukkilan yhdistys.Kerho ke 2.3. klo
11.30 Osuuspankilla. Varotoimenpiteellä ei ole vaikutusta muihin myynnissä oleviin
suklaapatukoihin.
Myynnistä poistetaan patukoita, joiden parasta ennen -päivämäärät vaihtelevat heinäkuun
alusta lokakuulle.
VUOTTA
Pitsi on vienyt orimattilalaista
Tuula Hildéniä niin televisioon
kuin ulkomaillekin. 03-876 678, fax 777 4244.
Konttorimme avoinna ma?pe klo 8?16.
Orimattilan toimintakeskuksen
lukuporukkaan
kuuluvat Mikael
Valo ja Anu Latvaniemi (vas.) sekä pop up -kahvilanpitäjät Maija
Mäkelä ja Eeva
Elttula (oik.)
kuuntelevat, kun
keskellä istuva
Seija Lehto lukee
ääneen tarinaa
pikkuisesta Peukalo-Liisasta.
Toimintakeskuksen lukijat
lukivat ääneen
satuja Käkelän
asukkaille.
Outi Sirviö
Orimattila
Palvelukoti Koivikon rouvat
ja herrat kuuntelevat tarkkaavaisina, kun Seija Lehto lukee ääneen H.C. Suomesta
ei ole tähän mennessä tullut valituksia.
Takaisinvedot koskevat vain
Hollannissa valmistettuja tuotteita. Sarjoja kaikille.
Orimattilan Latu.
Latumaja auki lauantaina ja sunnuntaina
klo 9-15. Hallituksen
kokous to 3.3. Lisätietoa tarvittaessa sihteeriltä puh.
040 746 7319.
Su 24.4.2016 Jäsenretki Helsinkiin. perinteiset ?Pohjolan pidot. ORIMATTILAN SANOMAT
4 . Hämäläinen p. Heidän mukaansa on
mahdollista, että ihmisten tapa
vastata kyselyihin on muuttunut
samalla, kun tieto unen merkityksestä terveydelle on lisääntynyt.
Krooniset, pitkäaikaiset unettomuusoireet eivät ole merkittävästi
kasvaneet viime vuosina. Kerho ti
1.3. Vielä suurempi harppaus näkyi hakemusten liitteissä, joissa
kasvua edellisvuoteen oli hieman
yli 25 prosenttia. Japanomania-näyttelyyn on varattu FM
Eija Olssonin opastus. Tyynykylä on avoin kaikille halukkaille. Vuonna 2010
käyntejä oli 13,9 miljoonaa.
Mars Finland vetää suklaapatukoitaan pois myynnistä varotoimenpiteenä. Yhden asiointikerran hinta on perinteisessä toimistopalvelussa noin 10 euroa. klo 13 Kahvila Kehräämöllä.
Tervetuloa!
Heinämaan
Pitsinkutojat.
Tyynykylä on tänään klo 13-15 Pitsituvalla. Lahden Kaupunginteatteriin ilmoittautuneet: lähtö Pukkilan raja
klo 11.30, Orimattilan tori klo
12.
Etelä-Suomen
Syöpäyhdistys,
Orimattilan kerho kokoontu ma
29.2. Kangaspuut ovat
minulle tutut jo ihan lapsuudesta. kotiruokalounas. klo 13 seurakuntakodissa. Ikkunassa roikkuu Hildenin
tekemä pitsiverho.
maan aikaan ompelukone, kangaspuut ja pitsityyny, hän naurahtaa ja muistelee talvea, jonka
aikana hän ehti tehdä kahdeksan
isoa ryijyä.
Puikoilla on syntynyt vuosien
saatossa satoja pareja villasukkia
ja lapasia. mennessä Heidi
040 569 2698 heidi.simola@phnet.fi tai Jenni 040 558 2791
jenni.päivähonka@keuda.fi
Orimattilan
Pohjola-Norden.
La 19.3. Jäsentenväliset pistekilpailut la 27.2. Oma parvekekin muuttuu kesällä vehreäksi
keitaaksi. Sitovat ilmoittautumiset Ingrid Rönnowille (nyland@pohjola-norden.fi tai puh.
040 505 3838) viim. Aiheena uudet elvytysohjeet.
Tied. päivänä. Perinteinen hiihtotapa. Raaseporin
Tenholan Bygdegårdissa, Pitäjäntie 22, klo 1620. Ensiapuryhmä kokoontuu su
28.2. Minulla itselläni on ollut sa-
la, kun joku toinen lukee, Kaisu
Uusikivi toteaa.
Koivikossa käy harvemmin kukaan lukemassa ääneen.
??Enemmän me luemme itseksemme sanomalehtiä ja lainaamme kirjoja luettavaksi. Viime vuonna käyntejä oli
27,5 miljoonaa. klo 13-15.
Tervetuloa!
LC Orimattila/Viljamaa. N:o 22 . Tervetuloa!
Orimattilan
Yhteiset
Martat.
Evakkotytön tarina 27.2. Sen jälkeen
sain siirron Villähteen postiin.
Kun se lopetti, siirryin Nastolan
postiin ja sitten vielä Orimattilankin postiin, Hildén luettelee.
Päivätyönsä ohessa Hildén
työskenteli Jokimaan tulospalvelussa 25 vuotta.
Harrastuksista käsitöiden lisäksi lähellä Hildénin sydäntä ovat
kukat. Työura
johti sittemmin Postiin, jonka palveluksessa hän oli yli kymmenen
vuotta.
??Aloitin Heinämaan postissa
ja sainkin olla siellä jonkun aikaa
ennen kuin se lopetti. Vesijärvi, Myllysaari klo
9-14.
Vammaisuinti
ja sauna
lauantaisin klo 9.30.
Seurapalstailmoittaja:
Seurapalstailmoitusten
tulee olla toimituksessamme
viimeistään seuraavasti:
Tiistain lehteen maanantaihin
klo 10 mennessä.
Torstain lehteen keskiviikkoon
klo 10 mennessä.
Perjantain lehteen torstaihin
klo 10 mennessä.
Seurapalstalle voi lähettää tietoja myös sähköpostin kautta
osoitteella: tilaukset@orimattilansanomat.fi sekä netin kautta osoitteella: www.orimattilansanomat.fi
Viralliset kokouskutsut julkaistaan kokouksia-osastossa.
Eikö lehtesi tullut?
Varhaiskannon valitukset
ma?su 6.30?10.00
puh.
03-757 5285
Päiväkannon
16.00
valitukset ma?pe 8.00?
puh.
03-876 678
ORIMATTILAN SANOMAT
Erkontie 17, puh. Koululaisten uniongelmat lisääntyivät
1990-luvun alusta vuoteen 2008,
minkä jälkeen kasvu on pysähtynyt.
4
Vaikka Tuula Hildén on jo jättäytynyt pois Heinämaan Pitsinkutojat ry:n puheenjohtajan tehtävästä, ei viikossa ole montakaan päivää, jolloin hän ei kutoisi pitsiä. Eniten
verkossa haetaan perhe-etuuksia
ja työttömyysturvaa.
Myös Kelan verkkosivujen kävijämäärät ovat kasvaneet vuosittain. Omakotitalon hyvistä
puolista huolimatta Hildén kertoo
kuitenkin viihtyvänsä keskustan
kodissaan hyvin.
??Olen hyvin kotiutunut ja vaikka Jursalaan on kiva mennä, kyllä
minä sieltä lähden kotiin, kun tulen tänne, Hildén hymyilee.
Anna Hakama
Tuula Hildén viettää syntymäpäiväänsä perhepiirissä.
6 9 2 3
9
2
7
6 8
2 5
3 8
1
4
9
5
3
6 9
6
7
4
1
2
Sudokun ratkaisu tv-sivulla.
Code:EBF2AADA60
Rakkaamme
Ääneen lukevat ovat harvinaista
herkkua Palvelukoti Koivikossa
(c) Arto Inkala www.aisudoku.com
Kuolleita
Torstaina helmikuun 25. Latumajalle
on ainakin perinteisen
latu. 0400 198 051.
Artjärven Ahjo.
Sarjahiihdot Vuorenmäen urheilukentällä sunnuntaina klo 12. Tervetuloa!
klo 11 kimppakyydein Mäntsälän asemalle ja paluu n. Jokainen jäseneksi tuleva saa yllätyslahjan. Siinä missä puoliso teki Hildénille oman
pitsityynyn, huolehti anoppi, että
miniän kutoma pitsi on hyvää.
???Anoppini teki itse hyvää napakkaa pitsiä ja vaati myös minulta, että pitsin on oltava napakkaa, Hildén naurahtaa.
Mutta anoppi ei voinut silloin
aavistaa, millainen pitsitaituri hänen miniästään vielä kuoriutuisi.
Hildén toimi Heinämaan Pitsinkutojat ry:n puheenjohtajana 15
vuotta ja sitä ennen hän oli viisi vuotta yhdistyksen sihteerinä.
Puheenjohtajan tehtävästä Hildén
jättäytyi vuonna 2010 sairauden
vuoksi pois.
??Olin tiiviisti järjestämässä
20 pitsipäivät. klo 20.
Kukin maksaa omat kulunsa. Kuukausikokous 10.3. 1.3. Ilmoittautuminen sihteerille puh.
040 746 7319.
Orimattilan Sotaveteraanien naisjaosto. Kolmen ruokalajin menu (ml.
juomat) ja ohjelmaa, joka huomioi piirin vuoden teeman, Itämeren. Ilmoita myös osallistutko yhteiseen
kuljetukseen ja mistä on tarkoitus nousta bussiin sekä onko sinulla ruoka-allergioita. Osallistumismaksu ml.
kuljetus 45 e
Löfvingille, joka antoi A.O. Lang otti yleensä vastustajistaan niskalenkin, ja sittemmin hänet nähtiin käräjätuvassa
varsin usein jonkun asianosaisen
valtuuttamana edustajana.
sä pääsiäisen alla 1729 roihunnut
tulipalo, joka oli syttynyt myrskytuulen katolle lennättämästä kipinästä. Tapahtumat ajoittuvat vuoden 2013 alusta vuoden 2015 tammikuuhun.
Jutun käsittely oli eilen vielä
kesken Orimattilan Sanomien
mennessä painoon.
Syyttäjä vaatii naiselle tuomiota törkeän petoksen lisäksi
väärennyksestä ja törkeän petoksen yrityksestä.
Syytteen mukaan nainen
erehdytti iäkästä lahtelaisnaista luovuttamaan vastaajalle rahaa vuosien 2013 ja 2014 aikana yhteensä 87?500 euroa.
Lisäksi hän yritti erehdyttää
naista luovuttamaan autonsa
miniälleen.
Vastaaja oli vuodesta 2012
alkaen toiminut asianomistajan avustajana muun muassa
käymällä asianomistajan kanssa pankissa ja lääkärissä sekä
avustanut häntä taloudellisten
asioiden hoidossa.
Petosta toteuttaessaan vastaaja käytti hyväkseen asianomistajan heikentynyttä terveydentilaa, muistamattomuutta
ja ymmärtämättömyyttä. Lang
oli saanut pohjoispuolelta Mimmakan, Ison- ja Vähän-Pärilän sekä kirkolle johtavan tien varresta
Haaralan, Möyryn ja Hakoisten
torpat. Veljesten välinen epäsopu
näyttää ilmeiseltä.
Myös Terriniemen torpat jaettiin: Löfvingin puolikkaaseen
kuuluivat kartanon pohjoispuolella olleet Kahvari, Ilves ja rakuunan torppa, kylän itäpuolelta Ellilä (sittemmin Heikkilä), Siltala
ja Huovila. Rajat jatkuvat itään päin samansuuntaisina Porvoonjokeen, joka on Terriniemen kylän
itäraja. 03-876 6723, 0500 840 266
sähköposti: tilaukset@orimattilansanomat.fi
ILMOITUSAINEISTOT:
sähköisesti: ilmoitukset@orimattilansanomat.fi
postitse: Pl 5, 16301 Orimattila . Nuoruusvuosia varjostivat isonvihan ankarat koettelemukset.
Musta Pekka ja sitkeä sissi
C.H. Määräaikaan mennessä vanhuspalvelutyön päällikön virkaa haki seitsemän hakijaa.
Orimattilan Terriniemen herra Carl Henrik Lang ja hänen perheensä 1/4
Jouni Piipon. ORIMATTILAN SANOMAT
Torstaina helmikuun 25. Lang
on maksanut hänen 2 800 taalarin velkansa.
Langia kovisteltiin sittemmin
käräjillä muistakin von Essenien
vanhoista veloista. Asianomistajan edunvalvoja toimitti
asiakirjan poliisille.
Syyttäjä vaatii naiselle tuomiota myös väärennyksestä
ja törkeän petoksen yrityksestä, sillä vastaaja täytti lomakkeen, jolla asianomistaja siirtää tililtään 35?000 euroa vastaajan tilille.
Vastaaja väärensi asianomistajan allekirjoituksen papereihin. Tämä puolikas tilasta joutui jo 1744
Ruhan ja Karkkulan omistajalle
kapteeni H. Nykyisen
Mallusniemen kartanon vanhin
osa on tiettävästi Langien ajalta.
Vastarannankiisket
Kersantti C.H. Langin
lanko Reinhold von Essen, joka
oli palannut sotavankeudesta Venäjältä. Nimismies H.H. Haastatteluryhmä
on haastatellut viime viikolla jo
lappeenrantalaisen Petri Vainikan ja loviisalaisen Carina Stenbackan.
Nykyinen sivistystoimenjohtaja Marketta Takkala on eronnut tehtävästään. Osassa
Leivon Marja
lapsuudenmaisemissaan Terriniemen (nyk.
Mallusniemi)
kartanon puiston
puoleisella nurkalla. Niinkin vähäinen rike kuin Tönneruksen kuttujen laiduntaminen Tönnönkosken alla olevilla saarilla,
joiden epäiltiin olevan muutaman
piirun Niemenkylän puolella, sai
Langin polttamaan päreensä.
JATKUU
Isännät ja isäntien varjot
ORIMATTILAN SANOMIEN
RAKENNUSNUMERO
Ilmestyy perjantaina 11.3.
Ilmoitukset
teemasivuille
to 25.2. Asiasta riideltiin käräjillä, kantajana Tönnön pastori G.
Tönnerus. Samal-
STT
Yli 30 kuntaa ei aio rajata subjektiivista päivähoito-oikeutta
hallituksen päätöksen mukaisesti, kertoo Opetusalan ammattiliitto OAJ:n tekemä suuntaa-antava
selvitys. Langille.
Kun tämän veli, varusmestari A.O. Lan-
gin rakennuttamia. Siihen on saatu vain 55
kunnan vastaus.
Kyselyn perusteella päätökset
rajata päivähoito-oikeutta painottuvat Itä-Suomeen. von Bergin hautauskulujen katteeksi tähtitieteellisiä summia. faxilla: 03-777 4244
Terriniemen ratsusäteri jaettiin
1733, jolloin anoppi antoi puolikkaan tilasta vävylleen kersantti C.H. Talossa asui mm. Myös Niemenkylän metsistä pastoria varoitettiin
pitämään kyntensä erossa. Kun muistamme nälkävuosista isonvihan aikaan jatkuneen taantuman, kaikkia torppia
voi käytännössä pitää Langien perustamina.
Päärakennus uusiksi
Käräjillä oli esillä Terriniemes-
Terriniemen kylää isonjaon kartalla. Lang oli pannut
merkille, että Tönnön ratsutiloilla oli myllytuvassaan kannattava
krouvi. Ja
tähän ei ole rakennetta.
Yli 30 kuntaa jättää subjektiivisen
päivähoito-oikeuden rajaamatta
Itä-Suomen kunnista päivähoitooikeutta aiotaan rajata 20 tunnin
sijaan 25 tuntiin viikossa.
Ensi viikolla on määrä valmistua Kuntaliiton kysely, johon on
tarkoitus saada kaikkien kuntien
vastaus päivähoidon rajoittamisesta.
Hallitus päätti viime vuonna
päivähoito-oikeuden rajaamisesta puolipäiväiseksi, jos toinen
vanhemmista on kotona. maaliskuuta. Barck
ja kaksi lautamiestä arvioivat rakennuksen arvoksi 390 taalaria.
Tavan mukaan paloapu perittiin
kihlakunnan taloilta pienenä ylimääräisenä verona.
Kun 1735 pidettiin talonkatselmus, Terriniemessä oli kaksi uutta
päärakennusta, esi- ja pääkartano
sekä asialliset karjasuojat ja muut
talousrakennukset. Päätös astui voimaan
1736: Langin krouville ei lupaa
herunut.
Hurskastellen oli mittailtu etäisyyksiä Virenojan ja Pakaan kestikievareihin, vaikka takana oli
tietysti Tönneruksen halu pitää
anniskelumonopoli oman kylän
puolella.
Krouvinpidon moraalista puol-
ta ei kukaan kyseenalaistanut ?
varmaankin ajateltiin, että papit
jos ketkä pystyvät valvomaan,
että virvokkeita nautitaan kohtuudella.
Asia selvästikin jäi kaivelemaan Langia ja hän oli valmis
näpäyttämään Tönnerusta aina
tilaisuuden tullen. Osa isonjaon kartasta MHA B35a:1/1-76, L.
Stjernvall 1797-1800.. Myöhemmin vastaaja
erehdytti asianomistajaa allekirjoittamaan lahjakirjan vastaavasta summasta.
Vuoden 2015 alussa vastaaja erehdytti jo edunvalvonnassa olleen asianomistajan allekirjoittamaan auton luovutus
Lapinjärven kunnanhallitus valitsee uuden sivistystoimenjohtajan 7. Långström,
lempinimeltään Svarte Petter,
oli Tapani Löfvingin ohella miehitysajan maineikkain vastarintajohtaja.
Sittemmin sissien maine on
himmennyt, sillä kovasti koetellun siviiliväestön näkökulmasta
he olivat lähinnä ylimääräinen
riesa muun kurjuuden keskellä.
Sissit monasti vaativat ruokaa ja
suojaa yhtä häikäilemättömästi
kuin venäläisetkin.
Ja kenellepä muulle kimmastuneet venäläiset olisivat sissien
hyökkäykset kostaneet kuin turvattomille siviileille, joita voitiin
aina epäillä avunannosta. Mustapekka-kortti jäi talonpojan kouraan, pelasipa hän niin tai näin.
Avioon aatelisneidon kanssa
Ennen rauhansopimuksen sol-
mimista 1721 C.H. Kunnanhallitus
myönsi joulukuussa Takalalle
eron sivistystoimenjohtajan virasta 1. mennessä.
Lehti jaetaan
joka kotiin
Myrskylässä
Orimattilassa
Porlammilla
Pukkilassa
Lehti jaossa myös
RAKSAMESSUILLA!
Lisätiedot ja ilmoitusvaraukset:
puh. Avoimena olleeseen sivistystoimenjohtajan
virkaan tuli määräaikaan yhteensä 14 hakemusta, joista viisi jätettiin hakuaikaan tehdyn jatkon
jälkeen.
Kunnanhallitus päätti kutsua
haastatteluun lapinjärveläisen
Titta Väkevän ja helsinkiläisen
Lapinjärven kunnanhallitus
on valinnut vanhustyön palvelupäällikön virkaan lapinjärveläisen Heidi Räihän ja varalle porvoolaisen Marie Anttilan. päivänä
Orimattilalaisnaisen törkeää
petosta puitiin käräjillä
Anna Hakama
Lahti
Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa käsiteltiin keskiviikkona
törkeää petosta, jossa on syytettynä 50-vuotias orimattilalaisnainen. 1741) kanssa.
Tämän isä, Orimattilan Terriniemen ratsusäterin omistaja,
kapteeniluutnantti D.J. Schultzin perikunta, joka toivorikkaana vaati maksuun eversti Didrik von Essenin
1680-luvulla kuolleen lesken Anna von Pollin hautajaiskuluja.
Hautajaiskuluista käräjöiminen
näyttää olleen suosittu harrastus,
sillä aivan vastaavasti Lang sai
taistella toisen vaimonsa Florentina Gestrinin puolesta, kun tämän sukulaiset karhusivat Kurhilan herran A.J. Käräjiä käytiin mm. Lang oli isonvihan aikana kapteeni Petter Långströmin
sissijoukoissa partioretkillä tekemässä jäynää venäläismiehittäjille ja hankkimassa ruotsalaisille tiedustelutietoja. N:o 22 . 5
la päätettiin päiväkotien ryhmäkokojen nostamisesta ja päivähoitomaksujen korotuksesta.
?Rajoituksessa on kyseessä vähimmäismäärästä, eli kunnat voivat tarjota laajempaa päivähoitoa,
jos ne päättävät rahoittaa sen itse.
Lakiluonnos varhaiskasvatuksen palvelumaksujen korottamisesta palaa lausuntokierrokselta
keskiviikkona.
Taistelua kentällä ja kotirintamalla
Eero Laaksonen
Terriniemi
Porvoolainen Carl Henrik
Lang (1694-1766) oli kymmenvuotias, kun hänen isänsä kaatui
Viipurissa kahakassa venäläisten
kanssa. Niinpä hän 1724
päiväämässään todistuksessa tuo
julki helpotuksensa ja kiitollisuutensa, kun vävy C.H. Vasemman alareunan Vähän-Mallusjoen puoleinen ranta kuului myös Löfvingin kartanolääniin. Niiden siis voi
katsoa olleen pääosin C.H. toukokuuta 2016 alkaen.
Väitös: Viranomaisilla
heikot työkalut häiriötilojen hoitoon
terrorismista.
Häiriötiloihin varautumista tutkinut valtiovarainministeriön entinen alivaltiosihteeri ja valmiuspäällikkö Juhani Kivelä näkee
ongelmia sekä sisäministeriössä
että viranomaisten paikallisessa
yhteistyössä.
??Ministeriön edellytykset hoitaa tällä hetkellä häiriötilanteista ja kriiseistä aiheutuvia johto-
STT
Viranomaisilla on tuoreen väitöstutkimuksen mukaan puutteelliset valmiudet erilaisten alueellisten häiriötilojen hoitamiseen.
Häiriötilat voivat johtua esimerkiksi hallitsemattomasta maahanmuutosta, luonnonkatastrofeista
tai uudentyyppisistä uhista kuten
vastuita perustuvat tilannekohtaiseen improvisaatioon ministerin
ja kansliapäällikön johdolla, Kivelä sanoo.
Paikallisesti ongelmana on eri
toimijoiden yhteistyö.
??Häiriötilanteissahan on kyse
siitä, että tarvitaan muutamien viranomaisten, kuntien ja vapaaehtoisjärjestöjen yhteistoimintaa. Langille vaihdossa Vähän-Sattialan ratsutilan Kärkölästä. Saatuaan sairauskohtauksen kesäkuussa 2014 asianomistaja
määrättiin edunvalvontaan.
Vastaaja muun muassa lainasi avustamaltaan naiselta
60?000 euroa auton hankintaa
varten. Hän oli suurissa veloissa ja joutui panttaamaan hopeapikareita ja -lusikoita lyhennyksistä selvitäkseen. Sammutusapua oli saatu
Mallusjoeltakin, mutta taloa ei
voitu pelastaa.
Rakennuksessa oli ollut sali,
kaksi kamaria ja keittiö. Pankki alkoi epäillä asiakirjan aitoutta, eikä ryhtynyt
asiakirjan vaatimiin toimenpiteisiin.
Syyttäjä pitää tekoa törkeänä, sillä paitsi että petoksessa
on tavoiteltu huomattavaa hyötyä ja aiheutettu huomattavaa
vahinkoa, teko on ollut pitkän
jatkunutta sekä asianomistajan sairauden kustannuksella
toteutettua.
Lapinjärvi palkkasi
uuden vanhustyön
palvelupäällikön
Outi Sirviö
Lapinjärvi
2016 . Vuosikymmeniä hänen kimpussaan oli Turun
pormestarin B. Kersantti C.H. Se oli 12
syltä (yli 21 m) pitkä ja siinä oli
20 ikkunaa ja 3 pellillistä savupiippua. Lang yleni
kersantiksi, ensin Porin ja sitten
Hämeen ratsuväkirykmentissä.
Hän avioitui Gertrud von Essenin (k. siitä, että Tönnerus veti
nuottaa Niemenkylän vesissä. Lang (1705-66) vähän
myöhemmin avioitui Gertrudin
sisaren Christina Marian kanssa, von Essenin leski luovutti
oman osuutensa Terriniemestä
tälle toiselle vävylleen 1736. Kuva E.
Laaksonen 2015.
-asiakirjan, jonka myötä asianomistajan auto olisi siirtynyt vastaajan miniälle. von Essen oli kaatunut Riiassa jo vuonna 1700.
Von Essenin leski Christina
Maria Brakel oli joutunut isonvihan kestäessä taloudelliseen ahdinkoon. Kylien raja on merkitty punaisella, Terriniemen jako mustalla
viivalla. No,
nykyään toki pidettäisiin ryöstökalastuksena nuottausta noin pienissä järvissä. Ruhan maat ulottuvat etelässä lähelle jokea. Hän päätti perustaa vastaavanlaisen juottolan Niemenkylän puolelle jokea, jossa myös
oli mylly
. . . Vastustajalle tuomittiin rangaistuslaukaus,
jonka Tomi Laaksonen kylmän
rauhallisesti otti pois. Hepa otti minuutin ylivoiman jälkeen jäähyn.
Tasavajaalla Haka otti maalivahdin pois ja pyöritti peliä viidellä neljää vastaan Hepan päädyssä, kunnes teki kohtalokkaan
virheen syöttämällä omalle pakilleen ?helppoa. . . Opetustauluista kukka-aiheet ja eläimet kiinnostivat
eniten, uskonnolliset taulut eivät
Maarit Kirstinä ja Vesa Laaksonen löysivät musiikkihuoneen sisustukseen sopivia opetustauluja.
apa
. . . . . .
Postinumero ja -toimipaikka: . . Muu:
Ilmoituksen julkaisupäivä: . . . . . . Seuranneen alivoimankin Hepa selvitti
hienosti eikä takaiskuja nähty.
Erää oli pelattu kahdeksan minuuttia, kun Eskelinen iski pallon jo seitsemännen kerran Hakan maaliin.
Haka kavensi vielä kerran ja
aloitti loppukirin, kun peliä oli
jäljellä enää neljä minuuttia. . Matkaa kärkeen on 5 pistettä eli kaikki loput
pelit täytyisi voittaa ja sekään ei
välttämättä riitä nousukarsintoihin, tai suoraan nousuun 4 divisioonaan.. . . edullinen t
ilmoittaa ?
RIVIILMOITUS
Yksi ilmoitusrivi maksaa vain 4,00 Earvonlisäveroineen
ja tavoittaa lähes 20.000 lukijaa.
Laadi sanomasi vieressä
olevalle kupongille.
Yhdelle riville mahtuu
enintään 28 kirjainta tai
merkkiä.
Ilmoitusrivejä saa olla
enintään viisi.
Ilmoitukset julkaistaan
vain käteismaksua vastaan.
Maksun voit suorittaa
konttoriimme Erkontie 17,
tai lähettää
ilmoituskupongin mukana
kirjekuoressa osoitteella
Orimattilan Sanomat,
PL 5, 16301 Orimattila.
Rivi-ilmoituksia
julkaistaan kaikkina
Orimattilan Sanomien
ilmestymispäivinä.
T Ä HÄN
T AP A AN ,
K I I T O S !
1
4,00
2
8,00
3
12,00
4
16,00
5
20,00
Haluan, että ilmoitukseni julkaistaan rastittamani otsikon alla:
. . . . . . . . . päivänä
Karkkulan koulun irtaimisto kaupattiin
koululaisten hyväksi
Jaakko Haka
kari oli kaverille
kantoapuna, kun
kauppaa tehtiin
kahdesta vanhas
ta pulpetista.
Outi Sirviö
Karkkula
Vähän ennen kello kahtatoista
Karkkulan entisen koulun pihaalue täyttyy autoista. . . . . . . . Lisää kauppoja oli tulossa, kun orimattilalainen Tiia Korpi tinki helmitaulua.
??Näin helmitaulun ikkunan
takaa ja päätin, että haluan ostan
sen, hän kertoo helmitaulu kainalossaan.
Tinkimisen jälkeen helmitaulun hinnaksi jää kuusi euroa.
??Hinta on juuri sopiva. . . Lisäksi varoja käytetään
koululaisten opintomatkoihin ja
muihin tarvittaviin järjestelyihin,
Pihlava kertoo.
Uskonnolliset
opetustaulut
jäivät myymättä
Suurin osa Karkkulan koulun vanhasta irtaimistosta saatiin
myytyä.
??Höyläpenkit menivät kaikki.
Myös käsityökaluja ja käsihöyliä myytiin. lähetän oheisena
?
Ilmoitukset on jätettävä
konttoriimme viimeistään
ilmestymispäivää
edeltävänä arkipäivänä
klo 10 mennessä.
K I R J O I T A
Järvikunnan koulun vanhempaintoimikunnan puheenjohtaja ja sihteeri Paula Pihlava rahasti kaik
ki ostoksia tehneet.
Heinämaan Pallon peli alkaa taas kulkea
Hepan edustusjoukkueen alkukausi salibandyssa on mennyt
reilusti alle tavoitteen ja 12 pelistä oli vain 11 sarjapistettä, mikä
oikeutti sarjassa sijaan kuusi. . . Ovien auettua
autoista tulee lisää porukkaa.
Karkkulan lopetetun koulun irtaimiston myynti sai sunnuntaina
liikkeelle useita kymmeniä ostajia.
??Porukkaa tuli todella paljon,
ihan sankoin joukoin. . . . . . . . . . Halutaan vuokrata
. N:o 22 . . . . . Pelitapaa lähdettiin yksinkertaistamaan ja tiivistämään puolustusta, mikä alkukaudella oli luokatonta.
Vastaan lauantaina asettui ensin
Juoni, joka löytyi sarjasta sijalta
8 ja toisena vastaan tuli sarjakärki Haka, joka oli kärsinyt vain
yhden tappion ja senkin Hepalle
kauden alussa lukemin 4-3.
Juoni-Hepa
6-10 (4-1, 2-4, 0-5)
Hepa sai surkean alun, kun Juoni teki maalin 13 sekunnissa. . . . Viiden minuutin kohdalla Hepan pelaaja
pelasi oman maalivahdin alueelta sääntöjen vastaisesti. . . . . . . Väkimäärä
kyllä yllätti meidät täysin, kertoo
Järvikunnan koulun vanhempaintoimikunnan puheenjohtaja ja rahastonhoitaja Paula Pihlava.
Pihlava kertoo, että kiinnostus koulun vanhaan irtaimistoon
yllätti vanhempaintoimikunnan
siinäkin, ettei osattu edes ajatella, että pihalle olisi voinut laittaa
liikennejärjestelijän.
??Onneksi kaikki saivat autot
mahtumaan parkkiin ja pääsivät
ostoksille.
Koulun aulassa tehtiin ensim-
mäiset opetustaulukaupat jo minuutin yli kaksitoista. . Ostetaan . . 2016
Höyläpenkit myytiin
ensimmäisenä, myös
opetustaulut kiinnostivat
Torstaina helmikuun 25. . . . . . . . . . . ORIMATTILAN SANOMAT
6 . . . . . Myydään . . . . . . . . . Se tulee
minulle töihin, olen töissä lastensuojelulaitoksessa ja helmitaulu
tulee siellä käyttöön.
Helmitaulun lisäksi Korpi aikoi
ostaa ainakin joitain opetustauluja, joita oli tarjolla ympäri koulurakennusta.
Sisustukseen löytyi
paljon ideoita
Maarit Kirstinä ja Vesa Laaksonen olivat löytäneet kaksi hienoa musiikkiaiheista opetustau-
Suurin osa miesasiakkaista kiiruhti ensimmäisenä alakerran veistoluokkaan, jossa oli myynnissä käsityökaluja ja höyläpenkkejä, jotka saatiin kaikki myytyä.
lua.
??Ajattelimme, että jos löydämme jotain musiikkiin liittyviä juttuja, hankimme. Hepa loi paikkoja runsaasti, mutta pallo ei vain
löytänyt tietään maaliin.
Vastustaja taas tuntui saavan
jokaisesta paikasta pallon maaliin ja erätauolle mentiin synkät
4-1 lukemat taululla.
Tauko käytettiin tehokkaasti ja toisessa erässä alkoi tulosta
jo syntyä! Kapteeni Ilpo Rönkön
ensimerkillä pallot alkoivat kerta toisensa jälkeen löytää tiensä
maaliin.
Hattutempun toisessa erässä viimeisteli Rönkkö ja Mikko Ahola iski pallon kertaalleen
häkkiin siirretyn rangaistuksen
aikana.
Juoni onnistui vielä kerran toi-
sessa erässä ja tauolla oltiin lukemissa 6-5.
Päätöserässä Juoni alkoi jo väsyä ja Hepa pääsi heti ylivoimalle, kun vastustaja rikkoi Hepan
pelaajaa.
Hepa tarvitsi vain 20 sekuntia
maalin tekemiseen kun Tuomas
Häppölä tarjoili pallon Rönkölle,
joka pääsi oikeasta laidasta laukomaan tasoituksen 6-6.
Peli jatkui orimattilalaisten
hallinnassa loppuun asti ja pallon maaliin iskivät: Henri Helen,
Heikki Peura, Vilho Putkonen ja
Joona Eskelinen.
Loppulukemat 6-10 olivat
enemmän kuin ansaitut ja neljän maalin takaa voittoon noussut joukkue oli ladattu täyteen
itseluottamusta seuraavaa peliä
varten!
Tilastot: Ilpo Rönkkö 4+1, Joona Eskelinen 2+2, Heikki Peura
1+2, Henri Helen 1+1, Tuomas
Häppölä 0+2, Mikko Ahola 1+0,
Vilho Putkonen 1+0, Pasi Tuhkanen 0+1.
Hepa-Haka
8-4 (3-1, 2-2,3-2)
Hepalla oli hyvä peli alla, luotto omaan joukkueeseen oli luja ja
ainoa tavoite oli kaataa sarjakärki
Haka toistamiseen tällä kaudella,
mihin yksikään muu joukkue ei
ollut pystynyt!
Hepa sai kaivatun avausmaalin, kun syötöksi tarkoitettu veto
osui vastustajan puolustajaa jalkaan ja hän potkaisi pallon vahingossa omaan maaliin.
Haka tasoitti, mutta heti pe-
rään Joona Eskelinen kuittasi takatolpalta! Hepa teki vielä yhden
osuman, kun Akseli Hakkarainen
vapautti Henri Helenin maalintekoon ja erätauolle mentiin mukavassa 3-1 johdossa.
Haka iski heti toisen erän alussa kavennuksen tarkalla vedolla
etuyläkulmaan.
Tästä sisuuntuneena hienosti
torjunut maalivahti Tomi Laaksonen sai heitettyä Rönkön läpiajoon ja toinen läpiajo tuotti tuloksen, kun maalivahdin ?jäihin?
harhauttanut Rönkkö nosti pallon
maalin kattoon, tilanne 4-2.
Haka ei luovuttanut ja minuutin päästä soi jälleen omissa, kun
Haka pääsi kaventamaan tilanteeksi 4-3.
Sitten nähtiin harvinainen tilanne: Olli Torila syötti pallon toiselle puolustajalle, joukkueen nuorimmalle pelaajalle Tuomas Häppölälle, joka päätti laukoa ranteella lähes puolesta kentästä.
Hyvän maskin takaa tullut veto painui alakulmaan ja näyttävä
tuuletus kertoi vapautuneesta fiiliksestä.
Tilanne oli jo 5-3 ja peli hyvin
hallussa.
Hepa hallitsi tilanteita kolmannessakin erässä ja pelasi järkevää
peliä lisäten johtonsa kolmen minuutin jälkeen jo ratkaisevan tuntuiseen 6-3 johtoon. Sama ilmiö nähtiin
Mallusjoellakin, Pihlava kertoo.
Myös koulun vanhoja kirjoa
myytiin todella paljon.
??Onneksi kirjat löysivät uusia
omistajia, sillä olisi harmittanut
heittää niitä pois.
Myös koulun vanhoja pulpetteja ja penkkejä oli kaupan, mutta
niitä meni vain muutamia.
??Jeesaan kaveria, joka pyysi kantoavuksi ostamaan pari
pulpettia, kertoo kahta pulpettia
kassajonoon kantava Jaakko Hakakari.
Pulpetin sai omakseen 5 eurolla kappale.
??Ei ole kalliita pulpetteja, eten-
kin kun nämä ovat todella hyväkuntoisia, Hakakari toteaa kassajonosta.
Yläkerta myytiin tyhjäksi
Aktiivisen Järvikunnan vanhempaintoimikunnan talkoolaiset siivosivat luokat myyjäisten
jälkeen. . . . . . . . Myyjäiset olivat nyt tässä.
Tavarat, jotka jäivät myymättä
kasattiin roskalavalle.
??Hyvää tavaraa ei heitetty pois,
muun muassa tuoleja vietiin Mallusjoen seurojentalolle ja Karkkulan seurantalolle.
Tavaroista saatu myyntituotto
menee Järvikunnan vanhempaintoimikunnan kautta uuden Järvikunnan koulun hyväksi. . . . . . Puh. maksan käteisellä . . . . . . . Yläkerta saatiin kokonaan tyhjäksi.
??Helmikuun aikana koulu pitää olla täysin tyhjä, sillä kaupunki ottaa siitä ostotarjouksia vastaan. . . . . . . Uusi
koulu tarvitsee vielä hankintoja, eivätkä määrärahat riitä kaikkeen.
??Myyntituotoilla hankitaan uuteen kouluun muun muassa liikuntavälinevarastoon hyllyjä ja
telineitä. . . . . . . . . . .
Ilmoitushinnan . . . . . . . . . . syöttöä, jonka
Rönkkö aavisti ja iski loppulukemat 8-4 tyhjään maaliin.
Tilastot: Ilpo Rönkkö 3+2, Joona Eskelinen 2+0, Henri Helen
1+0, Tuomas Häppölä 1+0, Akseli Hakkarainen 0+1, Tomi Laaksonen (mv) 0+1, Olli Torila 0+1,
Heikki Peura 0+1.
Vastassa
uusi sarjakärki
Hepan peli on alkanut taas
kulkea kevättä kohti mentäessä ja pienet saumat kahden parhaan joukkoon säilyivät elossa.
Seuraavaksi Hepa pelaa lauantaina 5.3. .
Ilmoittajan nimi: . . . . . . Sekalaisia . . . . Koulun ovien takan seisoo ainakin kolmisenkymmentä ihmistä odottamassa
ovien aukeamista. . . . . . . . . . Vesa soittaa haitaria, joten musiikkiaiheiset opetustaulut tulevat hienoksi rekvisiitaksi harjoittelutilaan, Kirstinä
esittelee.
Taulut maksoivat 15 euroa kappale, mikä oli kuulemma kohtuul-
linen hinta.
??Haluaisin löytää myös karttakepin, sellainen olisi kiva saada,
Kirstinä kertoo.
Karttakeppiä he eivät kuitenkaan löytäneet, mutta Laaksonen
ehti ostaa koulun veistoluokasta
haluamansa höyläpenkin, joita
moni muukin kävi hankkimassa
itselleen.
??Ei ollut kallis höyläpenkki, 70
euroa, Laaksonen kertoo.
Opetustauluja olivat löytäneet
myös Minna Mäkelä ja Katja
Niemi.
??Nämä ovat todella hienoja
Ebba Masalin kasvitauluja, Niemi esittelee.
Mäkelä ja Niemi olivat tulleet
etsimään myyntitilaisuudesta ideoita sisustukseen.
??Juuri tällaisia tauluja etsimme, nämä tulevat seinälle kotiin
eli sisustusta varten, Mäkelä kertoo.
Nuoret naiset jatkavat kierrostaan ja Minna Mäkelä toteaa, ettei
hän muistanutkaan, että koulu on
niin sokkeloinen.
??Olen itse käynyt tätä koulua
aikoinani, joten paikat ovat tutut,
mutta yllättävän sokkeloiset, hän
naurahtaa.
kiinnostaneet. . ja jälleen on uusi sarjakärki vastassa, sillä kummankin pelinsä voittanut SB Vantaa
siirtyi vuorostaan piikkipaikalle.
Sarjaa on jäljellä enää 4 peliä ja
jaossa 8 sarjapistettä. . . . .
Katu- tai lähiosoite: . . Päädystä maalille kimmonnut pallo
livahti maalivahdin ja tolpan välistä maaliin!
Hepa kuitenkin tasoitti pelin
hetken päästä. . Vuokrattavana . . . Kiri
kuitenkin kärsi Hakan saamasta
jäähystä
8.10 Ykkösaamu. 12.00 Yle Uutiset ja sää.
12.10 Urheiluradio. 11.03
Maakuntaradio. Yle Radio Suomi 97,9 MHz
Pikkujuttu. Iltapala.
B.Virtanen
Maatila-Liha
MERONEN
oti
Maatilan pu 7
12?1
to ja pe klo
klo 9?15
la
Metsolankuja 95 Virenoja
puh. 0.00 Yle Uutiset ja sää. 050 364 1789.
TULE MUKAAN!
Orimattilan seurakunnassa on tarjolla monenlaista toimintaa kaikenikäisille. 7.00 Yle
Uutiset ja sää. päivänä. 15.05 Kultakuume. Puutarhuri
. 18.30 Hartaita säveliä. 25.2. Joel Lehtonen: Putkinotko, osa
30. 050 5183 763
Orimattila
weckman@hotmail.fi
Kiitoksia
sähköposti:
etunimi.sukunimi@evl.fi
Torstai 25.2.
18 Raamattuluentosarja Orimattilan
seurakuntakodissa. 15.55-15.58 Yle News. 9.10 Sää. 10.03 Ajantasa. Maarakentaja
. 19.03 Urheiluradio. 9.00 Yle Uutiset. 9.00 Yle
Uutiset. 18.50 Merisää. 9.11 Maakuntaradio.
10.00 Yle Uutiset. 4.55-5.00 Yöradio.
Sudokun ratkaisu
8
3
2
7
6
4
1
5
9
5
9
7
2
1
8
3
6
4
4
1
6
5
3
9
7
2
8
7
2
8
1
4
3
5
9
6
6
5
3
9
8
2
4
7
1
9
4
1
6
5
7
2
8
3
2
8
5
3
9
1
6
4
7
3
7
4
8
2
6
9
1
5
1
6
9
4
7
5
8
3
2
Code:EBF2AADA60
Artjärvellä päästiin tiistaina
hiihtämään muutaman vuoden
tauon jälkeen perinteinen Artjärven Ahjon, Lapinjärven Lukon ja
Myrskylän Myrskyn välinen kolmen seuran hiihtokisa.
Kilpailijoita ilmaantui kisapaikalle Vuorenmäelle liki 70, kiitos
hyvän talvisään.
Jari Rutila kisat järjestäneestä Artjärven Ahjosta kertoo, että
vielä pari viikkoa aiemmin vaikutti siltä, että kilpailu joudutaan
jälleen kerran siirtämään tulevaisuuteen lumen puutteen takia.
??Nyt kuitenkin ilmojen haltijat olivat suosiollisia, ja lunta tuli viikonloppuna oikein sopivasti,
hän iloitsee.
Rutila kiittelee ilmojen haltijan lisäksi myös Taisto Siiraa, joka urakoi Vuorenmäen ladut hyvään kuntoon.
Eniten osanottajia oli nuorimpien sarjassa, mutta tiukin kamp-
2016 . 1.02 Yöradio . 15.05 Maakuntaradio. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 12.55 Suomi tänään.
13.00 Yle Uutiset. 20.00 Yle Uutiset. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 16.00
Yle Uutiset ja sää. 7.50 Aamuhartaus. 0.05 Yö-
radio. 6.05 Hartaita säveliä.
6.15-6.24 Aamuhartaus. 18.50 Iltahartaus. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 11.45 Valomusiikkia. 21.50
Merisää. 14.00 Musiikkistudio. 8.10 Urheiluradio. 03-874 600
www.orimattilanseurakunta.fi
Maanantai 29.2.
17.30 Perheiden ulkoiluilta ja makkaranpaisto Vanhan pappilan puistossa.
Tiistai 1.3.
9.30 Perhekerho Vanhassa pappilassa.
Keskiviikko 2.3.
18 Paastonajan rukoushetki
Orimattilan kirkon kappelissa.
18.30 Lähetyspiiri Niinikoskella
Laineella, Vaukkarintie 96.
Torstai 3.3.
13.30 Lähetyspiiri Laina Wellingillä,
os. 21.40 Urheiluradio. Yle Uutiset ja sää.
12.10-12.58 Ajankohtainen Ykkönen.
13.00 Klassista kahteen. 1.00 Yle Uutiset ja sää. 6.25 Aamusoitto. (16)
23.55 X-games: Rullalautailu
01.35 Kioski: Marjan vallassa
02.05 Uutisikkkuna
MTV3
05.30 Aamusää
06.00 Studio55.fi
06.25 Huomenta Suomi
09.05 Studio55.fi
09.30 Huomenta Suomen Uutiset
09.35 Viking Loton ja
Jokerin tulokset
09.40 Kauniit ja rohkeat (S)
10.05 Emmerdale (S)
10.35 Emmerdale (S)
11.05 Lääkärit
12.00 Ostoskanava Tvins.com
13.30 Grand Designs
. 7.53 Maakuntaradio. 23.00 Yle Uutiset. Suomen suurin perhe. 6.56 Päivän mietelause. 21.55 Suomi tänään. 23.03 Yöradio. 3.00 Yle Uutiset. 9.05 Urheiluradio. 18.55 Ihan pihalla. 6.30 Maakuntaradio. kauppa-asioissa, lääkärissä
käynnissä, virkistysreissulla, apteekissa/pankissa käynnissä?
Lähiavun vapaaehtoiset auttavat sinua. 21.03 Päivä tunnissa. 10.00-10.03 Yle Uutiset. 16.15 Urheiluradio.
16.17 Maakuntaradio. 21.00
Yle Uutiset. Kristuksen omina ja
työtovereina kolme iltaa Efesolaiskirjeestä.
Viimeinen kerta 10.3. Tudorien
hovimaalari
19.00 Tiededokumentti:
Valoa ja pimeää
20.00 Aasian kehittyvät kaupungit
20.30 Prisma Studio
21.00 Tiededokumentti:
Ihmisen mekaniikka
21.55 Kino Suomi: Kotia päin (16)
23.25 Kino: Kuuma aurinko (12)
01.20 Teematieto
Yle Fem
07.25 SVT: Gomorron Sverige
11.00 SVT: Vem vet mest?
11.30 SVT: Liv och Horace i Europa
12.00 SVT: Stina om Lars von Trier
12.30 SVT: Välj språk!
12.45 SVT: Babel bio
13.30 SVT: Grammis 2016
15.55 Tonttupartio Red Caps (7)
16.20 Avaruusapinat (7)
16.25 Vinkkejä opiskelutekniikkaan
16.55 Tanskalainen maajussi
17.25 Lasso
17.55 Yle Nyheter TV-nytt
18.00 BUU-klubben:
Bärtil, Palomies Sam
18.30 Kolmikko ja kyberkulta (7)
18.53 Ruohonjuuritasolla (S)
19.00 Mitä Kiinassa syödään?
19.30 Yle Nyheter TV-nytt
19.55 Obs debatt
20.30 Matematiikan taikaa
20.45 Oddasat
21.00 Efter Nio
21.57 Yle Nyheter TV-nytt
22.00 Dok: Minä olen Dublin
23.45 SVT: Studio Plus
00.15 SVT: Aktuellt
00.54 SVT: Kulturnyheterna
01.01 SVT: SVT Nyheter Skåne
01.10 SVT: Nyhetssammanfattning
Yle Radio 1 93,2 MHz . Maarakennuskoneenkuljettaja, sisältää
C-kortin ja ammattipätevyyden
. Tilaisuuden juontaa Vuokko Kuokkanen. Mukana entinen Japanin lähetti Seppo Vänskä, Pirjo Hosiaisluoma, Anna-Mari Rintaniemi, Gospelkuoro. 19.00 Yle Uutiset
ja sää. Soppa- ja kahvitarjoilu 5.50 e.
Tarvitsetko saattaja-apua esim. 16.15-16.57 Faunin
iltapäivä. 16.00
Yle Uutiset ja sää. 7.59 Hyvää huomenta. Iltapala.
. 22.05 Euroopan taivaan alla. Orionaukio 4 as. 03-778 4293
www.maatilalihameronen.fi
Käkelän Hiihdot KIITTÄÄ
osallistujia, toimitsijoita ja yhteistyökumppaneita.
www.orimattilansanomat.fi
Sunnuntai 28.2.
10 Messu Orimattilan kirkossa.
Liturgina Anna-Mari Rintaniemi, Seppo Vänskä saarnaa,
kanttorina Rita Honti.
Messukumppanina Päijät-Hämeen Kansanlähetys.
11.30 Lähetystilaisuus ja soppa- ja kahvitarjoilu Orimattilan seurakuntakodin yläsalissa. laatoitukset
Myytävänä
Katso lisähaut Opintopolku.fi.
Erillishaku aikaisemman tutkinnon suorittaneille
keuda.fi/erillishaku
www.keuda.fi
Kirkollisia tiedotuksia
Orimattilan Kalakerhon järjestämä Veikon muistopilkki Lahden
Vesijärven Myllysaaressa 20.2.:
M 70-v.: 1) Lauri Mäkipää 3?214
g, 2) Veli-Pekka Jarva 2?830, 3) Heimo Hietala 2?824, 4) Pentti Mäkelä 2?
340, 5) Eino Töyrylä 1?576, 6) Kalevi Rantanen 1?558, 7) Heimo Tuiskunen 1?360, 8) Seppo Puolakka 1?264,
9) Pertti Kyöstilä 820.
M 55-v.: 1) Aaro Avonius 3?652,
2) Pertti Salo 3?230, 3) Juha Tuomala
2?838, 4) Pekka Takala 2?062, 5) Pekka Jauho 1?604.
M: 1) Heikki Takala 2?262, 2) Seppo Neuvonen 2?206.
Naiset: 1) Anja Mäkelä 3?000, 2)
Tuula Töyrylä 2?892, 3) Taimi Rantanen 2?408.
Työsuorituksia
Mamoud
To r s t a i 25. uudisrakentaminen
. Ympäristönhoitaja (uusi)
. Matkantekijä (16)
23.55 Puoli seitsemän
00.25 Uutisikkuna
Yle TV2
04.00 Uutisikkuna
06.50 Pikku Kakkonen
06.51 Nimipäiväonnittelu: 25.2.
06.52 Lilli ja kukkaisystävät (S)
07.02 Maapallottelua
07.06 Popi Kissa (S)
07.17 Samu ja Salla (S)
07.32 Humps (S)
07.39 Lauri kilpa-auto (S)
07.50 Milli ja Molli (S)
08.17 Viidakkokirja (7)
08.28 Kesäleiri (7)
08.41 Pok ja Mok (7)
08.50 Kerrostaloelämää (7)
09.00 Holby Cityn sairaala (12)
10.00 Syke (12)
11.00 Luontoretkellä
11.30 Unelmamatka
12.30 Veljesten keittiössä
13.00 Kioski: Kaarlen maailma
13.30 Ginan maailma
14.00 Yksineläjä Severin
14.30 Haussa uudet mallit
15.00 Uusi Päivä
15.30 Tyger tutkii: Seksismi
16.30 Tulevaisuuden tekniikkaa
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Syke (12)
19.00 About a Boy (7)
19.30 Kioski: Marjan vallassa
20.00 Au pairit Los Angelesissa
20.30 X-games: Lumilautailu
21.00 Noin viikon uutiset
21.25 Kätevän emännän juhlat (S)
21.50 Yle Uutiset
21.55 Urheiluruutu
22.00 W.E. 3.02 Yöradio.
3.15 Pyöreä pöytä. 17.20 Maakuntaradio. 22.05 Todellisia
tarinoita. 22.5523.05 Kuuluttajan vieras: toimittaja Tuomo Björksten. 7.10-7.44 Aamusoitto.
7.45 Hartaita säveliä. ORIMATTILAN SANOMAT
Kolmen seuran hiihtokisa sivakoitiin
tauon jälkeen Artjärvellä
Tulokset (hiihtotapa vapaa):
Yhteispisteet, naiset: Lukko 48,
Myrsky 42 ja Ahjo 16.; miehet: Lukko 59, Myrsky 43 ja Ahjo 27.
8.59, 12) Lahja Pekko A 9.17, 13) Jemina Törmänen A 9.53.
P10 0,9 km: 1) Einar Vickholm
L 4.25, 2) Jonni Hujala M 5.12, 3)
Sean Jordas L 6.03, 4) Vilho Wirman
A 7.31, 5) Erik Jordas L 7.55, 6) Joni
Törmänen A 9.49.
T12 1,2 km: 1) Ada Hänninen M
5.33, 2) Sanni Högström M 5.58,
3) Elvira Johansson L 7.03, 4) Verna Lempiö L 8.05, 5) Veera Nikula
A 8.28, 6) Jenna Törmänen A 9.06,
7) Sini Paappanen A 10.24, 8) Aada
Saarenpää A 14.20.
P12 1,2 km: 1) Rasmus Heino M
5.08, 2) Axel Mickos L 5.18, 3) Teemu Wirman A 6.10, 4) Peik Blomqvist M 7.28, 5) Aatu Villberg A 7.54,
6) Hjalmar Vickholm L 10.01.
T10 0,9 km: 1) Ellen Jordas L 4.23,
2) Nea Hänninen M 4.46, 3) Miisa
Virtanen M 4.51, 4) Lina Mickos L
6.30, 5) Jade Törmänen A 6.42, 6)
Linn Strömberg L 6.51, 7) Vanessa
Bosas L 6.56, 8) Helmi Pekko A 7.35,
9) Enni Vickholm L 8.00, 10) Alexandra Simola A 8.56, 11) Iida Avelin A
T14 1,2 km: 1) Ronja Laine M
5.04, 2) Aurora Wallen L 5.55, 3) Sanni Rutila A 6.09, 4) Saara Lempiö L
7.08, 5) Tessa Virtanen M 7.49.
P14 1,2 km: 1) Henrik Henttala M
4.56, 2) Aapo Rutila A 6.47, 3) Robin
Tallila M 9.05.
T16 1,2 km: 1) Fanny Tyskas L
pailu voitosta käytiin miesten
pääsarjassa, jossa Lukko vei kolmoisvoiton ja Hannes Vickholm
ykkössijan sekunnin turvin ennen
Robert Jordasta.
Naisten ykkössijan otti Ahjon
Arja Vestola.
Seuraottelussa tärkeintä ovat
yhteispisteet, jotka menivät tällä kerralla selkeästi sekä miehissä että naisissa Lapinjärven Lukolle.
Pilkkiä
Koulutusta ja kursseja
5.29, 2) Viivi Lievonen L 5.33, 3)
Emma Högström M 5.39, 4) Ina Hänninen M 8.25.
P16 2,4 km: 1) Lauri Lempiö L
10.14, 2) Jyri Oksanen A 11.50.
T18 2,4 km: 1) Wilma Laaksonen
L 11.15.
N 2,4 km: 1) Arja Vestola A 9.27,
2) Henna Wirman M 9.49, 3) Matlena Jordas L 10.18, 4) Heidi Räihä L 15.18, 5) Matleena Nuuttila M
15.38.
M 4,8 km: 1) Hannes Vickholm
L 17.42, 2) Robert Jordas L 17.43,
3) Kimmo Hoven L 17.50, 4) Tuomo Wirman 18.16, 5) Pertti Tuuli L
19.04, 6) Tapani Löfberg M 19.05, 7)
Peter Blomqvist M 20.34.
M35 3,6 km: 1) Miko Laaksonen
L 13.21, 2) Tommi Hoven L 15.33,
3) Patrik Gullqvist L 15.51, 4) Antti
Hänninen M 16.54, 5) Anders Mickos
L 17.41, 6) Juha Högström M 18.48.
M45 2,4 km: 1) Tom Heljös M
10.22, 2) Mauri Blomqvist L 11.29,
3) Timo Jaakkola L 11.33.
Rakennustyö
Weckman
AMMATTIOPISTO
MIHIN OPISKELEMAAN SYKSYLLÄ?
Tule meille Mäntsälään, Keudan ammattiopistoon ja
löydä juuri sinulle Oikea Ammatti!
Opiskelupaikkoja on tarjolla seuraavissa
koulutuksissa Saaren kartanossa:
. 21.35-21.39
Novosti Yle. 7.10 Urheiluradio. 19.05 Ihan pihalla. 8.12 Maakuntaradio. 2 .
Yle TV1
04.00 Uutisikkuna
05.55 MOT: Supo tahtoo taskuusi
06.25 Ylen aamu-tv
09.30 Puoli seitsemän
10.00 Hercule Poirot (12)
11.00 Yle Uutiset
11.05 Yle Uutiset Uusimaa
11.12 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi
11.19 Yle Uutiset Lounais-Suomi
11.26 Yle Uutiset Häme
11.33 Yle Uutiset Pirkanmaa
11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi
11.47 Yle Uutiset Itä-Suomi
11.54 Yle Uutiset Pohjanmaa
12.01 Yle Uutiset Pohjois-Suomi
12.08 Yle Uutiset Lappi
12.15 Yle Oddasat
12.19 Oddasat
12.35 Murdochin
murhamysteerit (12)
13.20 Olenko minä
tullut haaremiin (S)
14.50 KulttuuriCocktail
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi
15.15 Yle Oddasat
15.20 Ylen aamu-tv:
Tänään otsikoissa
16.00 Eduskunnan kyselytunti
16.55 Novosti Yle
16.57 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.06 Yle Uutiset alueeltasi
17.09 Hercule Poirot (12)
18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.30 Puoli seitsemän
19.00 Syyttäjä (12)
20.00 Kuningaskuluttaja
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.05 A-studio: Talk
22.00 Ulkolinja: Kuka on
Donald Trump?
22.55 Yle Uutiset
23.00 Outlander . 18.00 Salatut eläimet: Koira. 2.
Mukana Raija Heikurinen kertomassa
Suomen Pipliaseuran raamattutyöstä
Suomen sukuisten kansojen keskuudessa.
18.30 Raamattuilta
Orimattilan seurakuntakodissa. 11.57
Päivän mietelause. Seurakunnan kotisivuilta www.orimattilanseurakunta.fi
saat tiedot säännöllisestä toiminnasta koko seurakunnan alueella.
Kastettu:
Niklas Joachim Kristian Latikka
Aino Edla Inkinen
Iitu Amanda Riissanen
Hautaan siunattu:
Veli Verner Laaksonen 95 v.
Pekka Mikael Vuorio 80 v.
Viivi ja Wagner
Puh. 22.00
Yle Uutiset ja sää. 21.45 Näkökulma: Uskontotieteilijä Teemu Taira.
22.00 Yle Uutiset ja sää. 4.00
Yle Uutiset ja sää. 20.03 Urheiluradio. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. Maaseutuyrittäjä
. N:o 22 . 17.20
Television tiiliskivet. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 10.05 Mikä maksaa. Ota yhteys p. 12.12 Maakuntaradio. klo 18, luennoitsijana Pekka Kiviranta. Ysäritunti. 7.50 Merisää. 15.00 Yle Uutiset. 23.10-6.00 Yöklassinen.
Yle Radio Suomi
5.00 Melkein hereillä. Eläintenhoitaja
Kokouksia
Heinsuon tiekunnan
VUOSIKOKOUS ti 8.3.2016
klo 19.00 Keijo Kylliäisellä.
Hoitokunta
Pirkko ja Pentti
ORIMATTILAN SEURAKUNTA?
Pappilantie 1, 16300 Orimattila, puh. 2.02
Yöradio. luvut 3-4.
Teemana: Jumalan työtovereina. 9.05-9.58 Muistojen bulevardi. 18.20-18.29 Radioteatteri
esittää. 17.00 Yle Uutiset
ja sää. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 11.00 Yle Uutiset. 3.45 Yöradio. unelma-asunnot
14.30 Luojan kiitos!
15.30 Peter uutisvirrassa
15.55 Salatut elämät (7)
16.25 Klikkaa mua (7)
17.25 Viking Loton ja
Jokerin tulokset
17.30 Kauniit ja rohkeat (S)
17.55 Emmerdale (S)
18.25 Emmerdale (S)
18.55 Mitä tänään syötäisiin?
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
Radio-ohjelmat
Torstai 25.2.
91
KUNNIOITTAVAT KIITOKSEMME
kaikille yhdistyksemme vuosijuhlassa esiintyneille ohjelman
suorittajille ja yhdistystä muistaneille.
Erityinen kiitos muisteluohjelman valmistelijoille
Tuula Honkasalolle ja Tarja Haatajalle.
Orimattilan Sotaveteraanit ry
Yle Radio 1
6.00 Yle Uutiset. 20.05 Sää. 18.03 Ihan pihalla. 7.12 Maakuntaradio. 15.00
Yle Uutiset. 13.03 Maakuntaradio.
14.00 Yle Uutiset. 7
(c) Arto Inkala www.aisudoku.com
Torstaina helmikuun 25. 12.45 Merisää. 19.03
Saammeko esitellä: Hugo Wolf! 21.00
Musiikkia konsertin jälkeen. 2.00 Yle Uutiset. 11.00 Valkoista valoa: Apua
Andersilta. 20.06 Ihan pihalla. 14.03 Ajantasa. 10.55
19.30 Salatut elämät (7)
20.05 Klikkaa mua (7)
21.00 Enbuske, Veitola & Salminen
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 MTV Sport Uutiset
22.35 X-Men Origins: Wolverine (12)
00.40 Rikoksista pahin (12)
01.40 Voittostudio
Nelonen
05.00 Ennustaja-TV
06.00 My Little Pony:
Ystävyyden taikaa (S)
06.25 Lazy Town (S)
06.50 Bumba (S)
06.55 Bumba (S)
07.00 Pound Puppies (S)
07.25 Tashi (7)
07.40 Tashi (7)
07.55 Hauskat eläinvideot
08.25 Merieläinten pelastajat
08.55 Eläinten ABC
09.20 Huvila & Huussi
10.20 Neljän tähden illallinen
10.50 Onnenarpa
11.50 LIVE: Tiedä ja Voita
13.45 Hauskat eläinvideot
14.15 Hauskat eläinvideot
14.20 Kaverille ei jätetä (7)
15.15 Hotellit kuntoon, Jyrki Sukula!
16.15 Onnenarpa
16.20 Neljän tähden illallinen
16.50 Leijonan luola USA
17.50 MasterChef Australia
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Ummikot ulkomailla
20.00 The Voice of Finland
20.58 Keno
21.00 Ihon alla (12)
22.00 Elokuva: Neuvottelija (16)
00.55 Leijonan luola USA
01.55 Rantavahdit (S)
02.25 Rantavahdit (7)
02.55 Rantavahdit (7)
03.25 Ennustaja-TV
Sub
06.00 Voittostudio
08.00 Astral Tv
10.00 Lemmen viemää (S)
11.00 Ostoskanava Tvins.com
14.00 Kevin McCloudin ekomökki
15.00 Top Chef
16.00 Amazing Race
17.00 Ihmemies MacGyver (12)
18.00 Myytinmurtajat
19.00 Naapurit-tuloslähetys
19.05 Lähiöunelmia (7)
19.30 Miehen puolikkaat (7)
20.00 Miehen puolikkaat (7)
20.30 Simpsonit (7)
21.00 112 (7)
22.00 Arrow (16)
23.00 Lähiöunelmia (7)
23.30 Backstrom (12)
00.30 The Late Show
With Stephen Colbert
01.25 Voittostudio
Yle Teema
04.00 Teematieto
16.00 Television uranuurtajat
17.00 Tapahtukoon sinun tahtosi (7)
18.00 Holbein . 18.00 Yle
Uutiset. Metsäenergian tuottaja (uusi)
. remontit
. 4.02 Musiikkikeidas ?
Tuuli Saksala. 21.30
Yle Uutiset selkosuomeksi
kg
?
?
Suomalainen
?
PORSAAN
ULKOFILEEPIHVI
naturel tai marinoitu
Suomalainen
??
?
??/kg
?
?
Chiquita
Banaani
Costa Rica
CHINA?MAN
KIINALAISET RUOAT
?
??/kpl
Lounasaikaan
lämpimästä!
Suomalainen
??/kg
Kotimaista
Kivennäisvesi
?,. ?,?. g (?,??/kg)
??
Rainbow
Jogurtit
??. N:o 22 . g (?,??/kg)
??
Atria
Pizzat
??. g (?,??/kg)
Hinta voimassa to?su
??
?
??
?
?
Kotimaista
Ruokakermat
. g
(?,????,??/kg)
Hinta voimassa ke?la
??
Myllyn Paras
Makaroni
??. l
??
Kotimaista
Hernekeitto
??. g (??,??/kg)
Hinta voimassa to?su
??/kpl
??/kg
??
Kotimaista
Sika-nauta
jauheliha
??. g (?,??/kg)
?
Villähteen
?
Rosten
MYSLILEIPÄ
??. . l (?,??/l)
(sis. g (?,??/kg)
Hinnat voimassa vain S-market Orimattilassa
Palvelemme arkisin ????, lauantaisin ???. g (?,??/kg)
??
Valio Meijerivoi
normaalisuolainen
??. g (?,??/kg)
REKKAWIENER
??. ja sunnuntaisin ?????
R-KIOSKI ORIMATTILA
Erkontie 16, 16300 Orimattila
Avoinna: ma?la 7.00?21.00, su 9.00?21.00
R_kioski_Orimattila.indd 1
28.7.2011 9.22. g (?,??/kg)
?
Veljekset Mattila
SAUNAPALVIKINKKU
leikkele
?
??
?
?
Fazer
Alkupuurot
??????. ORIMATTILAN SANOMAT
8 . + pantti ?,??)
Torstaina helmikuun 25. dl (?,??/l)
HK
Sininen lenkki
??. 2016
Palvelutorilta TORSTAISTA lauantaihin
?
Paistopisteestä tuoretta leipää joka päivä!
??
??/kpl
??/kg
Atria
GRILLIBROILERI
n. päivänä
??
Valio
Arkimaitojuoma
rasvaton,