KUVA: Virpi KAllio OS Seuraava joka kodin jakelumme on RAKENNUSNUMERO tiistaina 10.3. Jos henkilö saa Suomen kansalaisuuden, korvausten maksu kunnalle lakkaa. TAKASIVU Lumen puute ei Pukkilan laskiaista häirinnyt Anssi Homma (takana), Paavo ja Enni Homma sekä Taina Heinikoski seurasivat Wilma-skunkin touhuja Pukkilan laskiaisriehassa sunnuntaina. Laskennallisia korvauksia maksetaan kunnille, jotka ovat tehneet elinkeino-, liikenneja ympäristökeskuksen (ely) kanssa sopimuksen pakolaisten vastaanotosta ja kotoutumisen edistämisestä ja joilla on lisäksi voimassa oleva kotouttamisohjelma. Pelastuslaitos raivasi kaatumassa olevan puun moottorisahalla pois. Artjärventiellä oli kaatunut iso konkelo lähelle sähkölinjoja ja asuinrakennusta. Orimattilalle 77 000 euroa pakolaiskorvauksia Irtonumero 1,90 e (sis. SIVU 6 Urheilutalon purku närästää ampujia OUTI SIRVIö Orimattila / Pukkila Viikonloppuna paikoittain jopa 24 metriä sekunnissa puhaltanut myrskytuuli kaatoi puita Orimattilassa ja Pukkilassa. alv.) 100 % kotimainen Kaikki katsastukset ja rekisteröintipalvelut. Heistä paikkakunnalle on jäänyt viisi perhettä eli 22 henkeä. Suunnitellaan yhdessä Sinulle ilmoitus, juuri Sinun tarpeitasi varten. Sijoitettavaksi Hämeen ely-keskus on saanut noin 60 henkilöä. Ilmoittajana lehdessämme saat ylivertaisen markkinointiedun! JOKA KODIN JAKELUMME menee myös talouksiin, joiden postilaatikossa tai ovessa lukee ei mainoksia! OS ORIMATTILAN SANOMAT – alueen Orimattila, Pukkila ja Myrskylä ainoa tilattava paikallislehti 03-876 678 tilaukset@ orimattilansanomat.fi ORIMATTILAN SANOMAT Myrskytuuli kaatoi puita Orimattilassa ja Pukkilassa JUHO KIURU Orimattila Orimattilan kaupunki sai viime vuonna valtiolta 76 575,09 euroa laskennallisia korvauksia pakolaisten kotoutumisen edistämiseen. Vaarana oli, että kaatuessaan puu olisi tukkinut tien. Päijät-Hämeeseen maksettiin korvauksia kymmenen prosenttia edellisvuotta vähemmän. Orimattilaan on tullut viimeisen kolmen vuoden aikana 49 pakolaista. Puu raivattiin pois ajokaistoilta. Pelastuslaitos sai hälytyksen kello 1.17 ja sieltä käytiin sahaamassa puu pois tieltä. ELIMÄEN KORIKESKUS P. Henkilövahinkoja ei ollut sattunut, lähinnä pieniä aineellisia vahinkoja. Pääosin pelastuslaitoksen tehtävät olivat kaatuneita tai kallellaan olleita puita. Sunnuntaina iltapäivällä kello 14 pelastuslaitos saapui jälleen mottorisahan kanssa Pukkilaan, jossa Vahteristontielle oli kaatunut puu. Pelastuslaitos kävi raivaamassa puun pois. Seurakuntakodilla ja sen ympäristössä tekemistä riitti mönkijäajelusta pakohuoneeseen ja haisunäädän rapsuttelusta laskiaispullansyöntikilpailuun. 7–21, la 8–20, su 10–18, www.k-supermarket.fi O R I M AT T I L A O MASTA SAV U-UUNISTA ! Hevosen 1 49 OMAN KEITTIÖN MAUKKAAT TÄYTETYT PATONGIT Eri makuja, kotimaisesta viljasta 3 90 KPL Kotimainen KURKKU T ARJO US! 1 99 KG KIRJOLOHIPALA 9 95 KG Atria KANASUIKALEET 250–300 g (8,33–10,00/kg) HUIPPUHINTAAN! 5.2 RS JAUHELIHA Hevosen Liha-I itti PAIKALLISTA! 6 99 KG ERÄ! 8 99 KG Sis. – Tuu kattoo mun sänkyä, nuori pukkilalainen tervehti vierailulle tullutta kuntabossia. Puita kaatui tiuhaan myös ItäUudellamaalla, jossa viikonlopun aikana Itä-Uudenmaan pelastuslaitos sai 44 raivaustehtävää, joista kaksi oli Pukkilasta. 0500 806 569 ROTTINKIJA KORIKAUPPIAS keskiviikkona Orimattilan torilla klo 9-14 Aikuisten kotimainen KEINUTUOLI tarjoushintaan! Pukkilan seurakunnassa Yhteisvastuun hyväksi järjestetty laskiaistapahtuma ei lunta kaivannut. vuosikerta ORIMATTILAN, MYRSKYLÄN JA PUKKILAN PAIKALLISLEHTI www.orimattilansanomat.fi OS tänään Eilen Pukkilan vs. Varislinnut ovat kynttilöitä varastaessaan steariinissa olevan rasvan perässä ja ne ovat niin ovelia, että ovat keksineet myös keinot hajottaa kynttilän muovikuori päästäkseen evääseen paremmin käsiksi. Henkilökohtaisten tapaamisten lisäksi Rehulan yhteydenpitoarsenaaliin kuuluu nyt kaksi kännykkää, kaksi läppäriä ja yksi iPad. Toissa vuonna summa oli 64 363,29 euroa. Kukkapöydät, tuolit, taikinatiinut, keittiöjakkarat. Pelastuslaitos sahasi puun pois tieltä. 03-883 2100 ark. Tietoykkösen Lukijatutkimuksen mukaan enemmän kuin neljä viidestä lukee lehteämme. Kasvua edellisvuoteen verrattuna oli Orimattilassa 19 prosenttia. Puu oli tukkinut toisen ajokaistan. Yksi heistä löytyi päiväkoti Vekarasta. Yksi uhreista on todennäköisesti ilmapistoolin talkoosarja, joka on toiminut noin 40 vuoden ajan. Lauantaina iltapäivällä puoli kahden maissa Pukkilan Veteraanitieltä tuli hälytys, että kuusi nojaa toiseen puuhun. Ainoastaan Orimattilan kuntakorvausten määrä nousi. Korvaus perustuu kotoutumislakiin. Pelastuslaitos raivasi puun pois. SIVU 3 ”Tyyny hyvin”, viestitti asukas vs. Tosin sarja on ollut hiipumassa päin sekin. SIVU 3 Haudoilla liikkuu siivekäs kynttilävaras Ilma-aseampujat ovat ihmeissään Orimattilassa. Hämeen ely-keskuksen alueella sopimusperusteisia kuntapaikkoja on noin 180. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kovaa puhaltanut tuuli kaatoi jälleen puun tien tukkeeksi, tällä kertaa Artjärventien ja Vehkojantien kohdalle. ORIMATTILAN SANOMAT TIISTAINA 25. Orimattilassa Päijät-Hämeen pelastuslaitoksella oli lauantain ja sunnuntain aikana neljä vahingontorjuntatehtävää. kunnanjohtajana aloittanut Juha Rehula tapasi viime viikon perehdyttämisjakson aikana ison joukon pukkilalaisia. Kiintiöpakolaisista korvauksia maksetaan pääsääntöisesti neljältä vuodelta ja oleskeluluvan saaneista turvapaikanhakijoista kolmelta vuodelta. Puh. helmikuuta 2020 N:o 15 – 69. lämpimän ruoan grillistä sekä vihreän salaatin OMAN KEITTIÖN LOUNAS 6 90 KPL PAAHTOPAISTI KOREJA JOKAISELLE. ORIMATTILAN KANTRIKATSASTUS SOITA 045 693 3748 Topintie 2B Orimattila www.omkk.fi Nautinnollista HIIHTOLOMAA! TARJOUKSET VOIMASSA TI–KE 25.2.–26.2.2020 HELPO STI MUKAAN! KG Tavallista parempi ruokakauppa Käkeläntie 3, Orimattila, puh. Vain noin puoli tuntia myöhemmin pelastuslaitokselle tuli ilmoitus toisesta kaatuneesta puusta. Lauantaina aamupäivällä puoli yhdentoista maissa oli iso puu kaatunut Orimattilan Koskustentielle. Laskennalliset korvaukset on tarkoitettu kunnassa käytettäviksi pakolaisten ohjaukseen ja neuvontaan sekä muuhun kotoutumista tukevaan toimintaan. Aineettomassa hyväntekeväisyyshuutokaupassa kovin summa huudettiin puolen tunnin kävelystä kirkkoherran seurassa. Vanhasta uimahallista ei ole kuulunut mitään hälyttävää ja vanha palloiluhallikin on kovassa käytössä edelleen. 0500 840 266 / Lasse Mäkinen KUVA: AnnA HAKAmA Muista lehtitilaus!. Puoli tuntia myöhemmin pelastuslaitoksen moottorisahalle tuli jälleen käyttöä, kun se sai vahingontorjuntatehtävän Päärniläntieltä, jossa puu oli kaatunut tielle tukkien molemmat ajokaistat. Vanha ja hyväksi havaittu urheilutalo monitoimihalleineen on uhattu purkaa uuden uimahallin tieltä. Kuntapaikkoja olisi tarjolla yli kolmikertainen määrä. Mutta purkaa pitää. – Ovi on auki, kunnanjohtaja toivottaa kuntalaiset tervetulleiksi kertomaan huolistaan ja ideoistaan. Aineellisia vahinkoja ei syntynyt. Kynttilän katoaminen haudalta on aina harmillinen asia, mutta Orimattilan hautausmaalla kynttilävaras ei suinkaan aina ole ihminen, vaan lintu. kunnanjohtajalle Juha Rehula palasi 24 vuoden tauon jälkeen hoitamaan pukkilalaisten asioita. – Onko tyyny hyvin, huolehti Rehula ja sai kuulla, että ainakin päivätorkkupuolella asiat ovat pukkipitäjässä reilassa. Suomeen otettiin viime vuonna 750 kiintiöpakolaista
044 7043 710 kullervo.hakama@orimattilansanomat.fi Ilmestyy: tiistaisin ja torstaisin Levikki 3 440 kpl (LT 2018) Sanomalehtien Liiton jäsen ISSN 12366609 PAINOPAIKKA Alma Manu Oy Tampere asko Perttilän muistolle Pitäjäsanomat raportoi 23. Pienille ja väestöä menettäville kunnille – kuten Pukkilalle – käy yhä vaikeammaksi järjestää asukkailleen välttämättömät peruspalvelut. Virkkeen tuotannosta viedään Neuvostoliittoon noin 20 % ja vientimaista Neuvostoliitto on Ruotsin jälkeen suurin. Tervehdyspuheessaan seurakunnan esivalvoja Matti Jussila kertoi rakentamisesta mm. nopea väestörakenteen muutos tulee yhteiskunnalle kalliiksi. helmikuuta 1980 Pitäjäsanomat kertoi jehovan todistajien saaneen valtakunnansalin orimattilaan. eDMé-Pierre beauCHêne asko Perttilä, ikuinen optimisti, poistui äskettäin joukostamme. Kaikki siitä, mitä on keksitty ja uutta oivallettu. raastuvan penkkejä ovat kuluttaneet laiminlyönneistä syytetyt Helsingin ex-poliisikomentaja, KrP:n päällikkö, poliisipäällikkö, ex-poliisipäällikkö, ex-poliisiylijohtaja, poliisiylitarkastaja, rikostarkastaja, rikosylikonstaapeli. Vierailun Virkkeelle oli järjestänyt Virkkeen Neuvostoliittoon tapahtuvaa vientiä johtavan yrityksen Tekseksin toimitusjohtaja Yrjö Paulow. Väestön ikääntyminen näkyy siinä, että työikäisen väestön määrä vähenee alkavalla vuosikymmenellä noin 3 400 henkilöllä joka vuosi. Tuntuu kuin nykyisin olisi jossain määrin kiepsahtanut ylösalaisin rosvot-poliisit -asetelma. Tätä eroa ei saada paikattua kunnallisveroprosenttia korottamalla. Lavan alla on vahvistin ja ohjauskeskuksen seinässä toinen. Hän on siviiliammatiltaan poliisi ja näin ollen hänen tulisi näyttää esimerkkiä lakien ja säännösten noudattamisessa. Kestotilaus jatkuu ilman eri uu dis tus ta, ellei tilausta peruta tai muu teta. oliko vielä muitakin, unohtuiko joku. Ratapiirin rakennusmestarin Jarmo Niemisen täytyi jo välillä pyytää hillitsemään vauhtia ehtiäkseen merkitä tarjoukset muistiin. 044 7043 717 anna.hakama@orimattilansanomat.fi KONTTORI Avoinna ma–pe klo 8–16 tilaukset@orimattilansanomat.fi ilmoitukset@orimattilansanomat.fi Toimistopäällikkö Marja Hakama p. jutussa ei mainittu, onko kyseinen varainhankkija erotettu tehtävästään. asukkaiden koulutustaso näkyy heidän tuloissaan ja sitä kautta kuntien verotuotoissa. sen verran tiedetään, että luvassa on jatkoa kesällä 2019 nähdylle ”akkarallille”, jonka kirjoittaja Heikki Luoma on hänkin oman alueensa, maalaiskomedian, mestari. Laista, asetuksista tai viranomais ten toimenpiteistä aiheutuvat kus tannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaan tulohetkestä lukien. samalla lailla kuin Malmbergin kirja tekee omalla sarallaan ”seitsemää veljestä” helpommin lähestyttävän myös kesäteatteri tavoittaa ison joukon niitä ihmisiä, joille ei tulisi mieleenkään ostaa lippua laitosteatterin esitykseen. Meitä molempia yhdistivät keksinnöt, uudet asiat ja niiden edistäminen. epä selvästä käsikirjoituksesta tai pu helinvälityksessä sattuneesta vää rinkäsityksestä lehti ei vastaa. Viisituhatta sai jo ostajat varovaisiksi. 0500 840 266 lasse.makinen@orimattilansanomat.fi Ilmoituslaskutus Lehtitilaukset Maarit Orre p. Väestöään menettävät kunnat menettävät myös tulojaan, mutta toimintamenot ja investointitarpeet eivät välttämättä vähene samassa suhteessa. ooo 26. Valaistustuotteissa oli sen sijaan paljon puutteita. Digikesto 12 kk 124 e . asko piti välttämättömänä, että yksityisen ihmisen oivallukset saataisiin totutettua, olivatpa ne suuria tai pieniä innovaatioita tai muuta edistystä. 1976 elokuussa lähetimme kunnanhallitukselle tonttianomuksen. Äänilaitteet on suunniteltu nimenomaan Jehovan todistajien saleja varten. Paperilehden digilisä 1 e /kk. aleksis Kiven tekstin tuominen jätinpesän näyttämölle on osa valtakunnallista juhlintaa, sillä suomalaisen kirjallisuuden kivijalaksi kutsutun teoksen julkaisemisesta on tänä vuonna kulunut 150 vuotta. VEROTTOMAT ILMOITUSHINNAT Etusivulla 2,10 Tekstin edellä, tekstissä 1,85 Kuolinilmoitukset 1,85 Tekstin jälkeen 1,75 Takasivulla 1,95 Värilisä 0,12 euroa / pmm Hintoihin lisätään 24 % arvonlisä vero. omituisia ovat rahojen liikkeet Kokoomus-liikkeessä! Tällä Hämeen vaalipiirin kokoomuksen kansanedustajalla on mitä ilmeisemmin pankkitilejä niin runsaasti, että rahojen määrästä on mahdoton olla selvillä. Tukes määräsi 19 vakavasti puutteellista sähkölaitetta kerättäväksi pois kuluttajilta vuonna 2019, kun edellisvuonna näitä takaisinvetoja oli 46. Virheestä, joka johtuu esim. 044 7043 718 TILAUSHINNAT (sis. rosvoilla oli leikissä tukalat paikat, kun poliisit jahtasivat heitä ja aina leikin lopussa rosvot joutuivat poliisien kiinni ottamaksi. Postiosoite: PL 5, 16301 Orimattila Katuosoite: Erkontie 17 www.orimattilansanomat.fi puh. Vaarallisimpien sähkölaitteiden määrä väheni markkinoilla KUVA: OrimAttilAn teAtteri. Kannattaa poliisinkin mukaan kokeilla kepillä jäätä. Vaarallisia latureita löytyi markkinoilta aiempaa vähemmän. Rakennustyöt käynnistettiin heinäkuussa viime vuonna ja talo valmistui tänä vuonna niin, että ensimmäinen kokous voitiin pitää 15.1. Vakiokuvioihin kuuluvat kesä kesän jälkeen musiikki, komiikka ja julkkikset. Käytännössä tämä tarkoittaa, että kuluttaja joutuu itse vastaamaan seurauksista, jos eu:n ulkopuolelta ostettu tuote osoittautuu vaaralliseksi tai aiheuttaa vahinkoa. Vladimirov sekä edustaja A.N. Orimattilan Sanomat, toimitus Gra?ikka: Bulls Säätiedot: Tiistai 25/2 Keskiviikko -1 Torstai Perjantai Lauantai Orimattila Artjärvi Myrskylä Porlammi Pukkila 1 1 0,7 m/s sTT suomen kuntien väliset erot kasvavat edelleen ja vaikuttavat myös niiden edellytyksiin hoitaa lakisääteisiä tehtäviä, todetaan valtiovarainministeriön johdolla valmistellussa Kuntien tilannekuva -raportissa. askon mukaan tarvitaan tietoa ja tahtoa, jotta voi syntyä uutta toimintaa. Kansanedustajan mukaan hänellä ei ollut tietoa tutkinnasta lahjoituksen saatuaan, koska neuvotteluja hoiti hänen varainhankkijansa. lehden il moitushinnoilla. aleksis Kiven syntymäkunta nurmijärvi lupaa netissä, että ”seitsemän veljeksen” juhlavuosi puhaltaa pölyt pois klassikkoteoksen ympäriltä. jutussa Hämeen vaalipiirin kokoomuslainen kansanedustaja oli merkillisellä tavalla ”unohtanut” ilmoittaa saamansa vaalituen. niin ja tietysti: Helsingin huumepoliisin entinen päällikkö on tietääkseni edelleen pidätettynä. 10 %) Kestotilaus 12 kk 156 e (2 erässä á 83 e , 3 erässä á 56 e , 4 erässä á 42 e ). Tehdasesittelyn ohessa suurlähettiläs seurasi kiinnostuneena ensi kesän muotia esittelevää näytöstä. Huudot alkoivat kahdestatuhannesta markasta, ja hinta kipusi 4500 markkaan parissakymmenessä sekunnissa. Korotukset koskevat myös jo teh tyjä tilauksia/ilmoitusvarauksia. Neljäs kaupan kohde, aseman kellari, ei kelvannut ostajille. asvalttiin jää mustaa jälkeä. ikäluokat pienenevät, kuntaalan henkilöstöä eläköityy yhä kiihtyvää vauhtia, osaavan työvoiman saanti vaikeutuu ja samalla kuntatalouden näkymät heikkenevät. Vilkkain kaupankäynti syntyi hyväkuntoisesta, hirsisestä asuinrakennuksesta. eniten markkinoilta poistettiin valaisimia ja seuraavaksi eniten latauslaitteita ja muuntajia. Ilmoitukset on jätettävä kontto riimme viimeistään ilmestymispäi vää edeltävänä arkipäivänä klo 10 mennessä. sitä tietoa hän jakoi pyyteettömästi minulle ja muille keksijöille. Mutta niin vain hänkin pelastuu syrjäytymiseltä ja kasvaa yhteiskuntakelpoiseksi isännäksi. suosittelen hänelle kahden pankkitilin taktiikkaa, jota itse käytän. Torstain 20.2.2020 eduskunnan kyselytunnilla huumeisiin liittyvät asiat olivat erityisen lähellä hänen sydäntään. – Ajattelin rakentaa kesämökin. Rakennukset on purettava ja kuljetettava pois toukokuun loppuun mennessä. ”V. helmikuuta 1980 neuvostoliiton suomen suurlähettilään vierailleen orimattilassa. VASTUU ILMOITUSVIRHEISTÄ Lehti ei vastaa ilmoittajille mahdol lisesti aiheutuvasta vahingosta, jos hyväksyttyä ilmoitusta ei tuotan nollisista tai vastaavista syistä jul kaista määrättynä päivänä. Siitä noin paria vuotta myöhemmin saatiin rakennuslupa. samalla asialla oli ilkka Malmberg kirjassaan ”seitsemän miestä”. suurlähetystöneuvos ja rouva V.M. Miia ViHerVuori Kirjoittaja oli työharjoittelussa Orimattilan Sanomissa. jäämme kaipaamaan tätä esimerkkiä. ikääntyvissä kunnissa verotuotot laskevat, sillä eläketulot ovat keskimäärin palkkatuloja alempia. 044 7043 713 petri.sipilainen@orimattilansanomat.fi Toimittajat: Virpi Kallio p. Lapsenuskoni on koetuksella! Vaalituen antajakin oli vaihtunut tuona kolmen unohduksen vuoden aikana. Kuntakenttää muokkaa ikääntymisen lisäksi myös muuttoliike. Näin on saatu hyvä kuuluvuus talon kaikkiin tiloihin. Kuitenkin on aina vaan liian paljon lain katveessa harmaita alueita, joita on lähes mahdoton päästä tutkimaan. siinä piirretyissä kuvissa epäsosiaalisen poikajengin epävarma kingi, juhani esimerkiksi läimäyttää suuttuessaan Corollan oven kiinni. Määräaikainen tilaus 12 kk 166 e , 9 kk 137 e 6 kk 97 e , 3 kk 57 e Tarjous 3 kk 44 e , 6 kk 84 e . Seurueeseen kuuluivat mm. Tällöin kirjoittajan henkilöllisyys jää vain toimituksen tietoon. kesäkuuta käynnistää viikonlopun, joka on perinteisesti ollut ensiiltojen määrällä laskien kesän vilkkain. Vaikeudet kasaantuvat kutistuville kunnille Kuntien väliset erot jatkavat kasvuaan KUVA: Petri SiPiläinen Vaarallisimpien sähkölaitteiden määrä on vähentynyt markkinoilla, ilmoittaa Turvallisuusja kemikaalivirasto Tukes. Tarpeita riittänee vielä pieneen ulkorakennukseenkin, uusi omistaja kertoi. Vasta sitten arkielämä voi kehittyä. imatralla pyörii ”Pokka pitää” ja salossa ”sisko ja sen veli”. Sobolev vieraili seurueineen eilen Orimattilassa tutustuen Finn Karelia Virke Oy:n tehdaslaitokseen. JAKELUHÄIRIÖT Orimattila maanantai–sunnuntai 6.30–10.00 puh. Klassikkopuolella näyttämölle tuodaan kesällä 2020 muun muassa Maria jotunin ”Miehen kylkiluu” Krekilän Myllyn kesäteatterissa Loimaalla, Hella Wuolijoen ”niskavuoren naiset” järvenpään kesäteatterissa ja ”Vaahteramäen eemeli” Taaborin kesäteatterissa nurmijärvellä. Pienille ja väestöä menettäville kunnille käy yhä vaikeammaksi järjestää kansalaisille välttämättömät peruspalvelut. päivänä 2 – N:o 15 – 2020 Päivyri Päivän miete Tänään tästä neljän kuukauden kuluttua vietetään Teatterin tiedotuskeskus TinFon julistamaa kesäteatteripäivää. 044 7043 722 LATOMO Tarja Hietavirta p. Myrskylän, Orimattilan ja Pukkilan puolueeton uutis ja ilmoituslehti. Koulurakennuksia on riittävästi, mutta monet sijaitsevat pian kunnissa, joissa niihin ei löydy oppilaita. Tuoreessa muistissa ovat taannoiset poliisien toimintaan liittyneet tutkinnat. asko otti talteen kymmeniätuhansia artikkeleita, kirjoja, lehtiä ja muuta materiaalia. Kunnallisverotuksen vähennyksiä on viime vuosina kasvatettu, joten veron todellinen tuotto on heikentynyt niissä kunnissa missä on paljon pienija keskituloisia asukkaita, raportti toteaa. 044 7043 720 marja.hakama@orimattilansanomat.fi Myynti ja markkinointi Lasse Mäkinen p. suomi on oikeusvaltio ja on erinomaisen tärkeää, että epäselvyydet tutkitaan tasapuolisesti ja että lain ulkopuolelle ei kovin helposti voi luikerrella. Teemaperjantai 26. Kestotilaus laskutetaan kun kin laskutusjakson alussa voi mas sa olevan tilaushinnaston mu kai sesti. Huumorin tekeminen esimerkiksi on melkoinen taitolaji ja huonosta käsikirjoituksesta on aina paha nyhjäistä. sain paljon neuvoja ja tukea monille hankkeillemme. nykyisin y-tunnuksella esiintyy Pallas rakennus. suomen kuluttajat ostavat entistä enemmän sähkölaitteita eu:n ulkopuolelta verkkokaupoista. Monilla kunnilla on edessään useita samanaikaisesti nousevia ongelmia. Veikko Gran Villähteeltä tarjosi 5700 markkaa ja sai talon omakseen. Tuen aikoina mesenaatti oli ollut rikostutkinnan kohteena tunnetuksi tullut nuorisosäätiön touhuihin liittynyt rakennusliike ssr. Valtionrautatiet myi torstaina huutokaupalla Pennalan asema-alueen asuinrakennuksen, ulkorakennuksen ja saunan. Lopulta hintaa nostettiin viidenkympin erissä kahden huutajan kesken. näihin verkkokauppoihin ei suomalaisten tai eurooppalaisten viranomaisten toimivalta ylety. Kesäteatteripäivänä Pukkilassa nähdään mestari William shakespearen tekstiin perustuva ”Kesäyön unelma”. seuraavana päivänä saa ensi-iltansa orimattilan teatterin ”seitsemän veljestä”. Ilmoituksia välitetään maan kaik kiin sanomalehtiin ko. Päiväkannon valitukset ma–pe 8–16 puh. Kesästä toiseen miljoonayleisön kokoavilla kesäteattereilla on vuosittain noin 400 ensi-iltaa. Myös artjärvellä näytellään ensi kesänä, mutta kappaletta ei ole vielä julkistettu. Huomautukset on tehtävä 8 päi vän kuluessa ilmoituksen julkaise misesta tai ilmoituksen tarkoitetus ta julkaisupäivästä lukien. innovaatiot tulivat päätepisteeseen ja taivaan joukot kutsuivat luokseen. 044 7043 711 virpi.kallio@orimattilansanomat.fi Juho Kiuru p. Suurlähettilään vierailu Virkkeelle kesti lähes viisi tuntia. 03876 678. Kuten tarinassa mainittu kansanedustaja lähes hirtehisesti toteaa: ”Kukapa meistä tänään tietää, mitä vuoden tai viiden vuoden päästä on.” Kokoomuslaista kokomustaa huumoria! niinpä. Yhä useampi koulu sijaitsee väärässä paikassa Kasvavissa kunnissa väestönkasvu lisää verotuloja ja valtionosuuksia, mutta samalla uudet asukkaat tarvitsevat palveluita, joiden rakentamiseen tarvitaan investointeja. Tällä järjestelmällä olen koko ajan tietoinen rahojeni tarkasta kokonaismäärästä. ooo Pitäjäsanomat uutisoi 28. Kivi-juhlien ohjelmistossa Taaborinvuorella on itseoikeutetusti ”seitsemän veljestä”. Hänellä oli näkemys siitä, kuinka asioita voidaan viedä eteenpäin, vaikka keksiminen ei ole kovin arvostettua yhteiskunnassamme. jatketaan askon jalanjäljissä. ikääntyvä väestö tarvitsee entistä enemmän sotepalveluita, joten menot kasvavat. niin sanottua suurmiesosastoa edustaa esimerkiksi ränssin Kievarin kesäteatterissa nähtävä ”elämä on Laiffii”, joka kertoo Matti nykäsestä. Savin. Tänä kesänä listalla on vaikkapa rauman kesäteatterin ”Mitä kuuluu Marja-Leena?”, jossa kuullaan Leevi and the Leavingsin kappaleita, eino Grönin elämästä kertova Tango D´amore sappeen kesäteatterissa ja Pepe Willbergin hiteillä ryyditetty Hämeenlinnan uuden kesäteatterin musiikkikomedia ”elämältä kaiken sain” . Vedosilmoitukset vuo rokautta aikaisemmin. Muuttovoiton hyöty riippuu siitä, millaista väestöä kuntaan muuttaa ja miten kunnan palvelut venyvät uusien asukkaiden tarpeisiin ilman uusia investointeja. Kunnianhimoisten näytelmävalintojen perusteella orimattilan seudun kesäteatteriareenoilta ensi kesältä lupa odottaa paljon. Päävahvistin on salin takaosassa. Tämä leikki palautui mieliini kun luin etelä-suomen sanomien juttua 21.2.2020 (sivu a7). helmikuuta 1980 Pennalan asema-alueen rakennusten huutokaupan tuloksista. alv. Lehden vastuu ilmoituksen julkai semisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun hinnan palauttamiseen. anssi auTere rosvoja ja poliiseja ennen ja nyt Näin kirjoitat Lukijan postiin Lähetä kirjoituksesi osoitteella orimattilan sanomat, PL 5, 16301 orimattila tai sähköpostitse osoitteella yleisonosasto@orimattilansanomat.fi tai www.orimattilansanomat.fi Yleisönosastokirjoitus on aina allekirjoitettava – myös siinä tapauksessa, että kirjoittaja haluaa käyttää nimimerkkiä. asko keräsi uusista asioista tietoa vuosikymmenien ajan kaikkialta, ja hän säästi kaiken talteen. Digitilaus 6 kk 68 e , 3 kk 34 e . 03757 5285. se on hatunnoston arvoinen asia silloinkin, kun palaset eivät syystä tai toisesta loksahda kohdalleen ja lopputulos on vaivaannuttava. Tilastokeskuksen väestöennusteen mukaan väestö jatkaa keskittymistään pääkaupunkiseudulle ja muihin suuriin kaupunkeihin. Noin puoli vuotta myöhemmin kirjoitettiin kauppakirja. Toimituksella on oikeus lyhentää ja käsitellä kirjoituksia toimituksellisten periaatteiden mukaisesti. Muut poistetut laitteet olivat esimerkiksi lämmittimiä, jatkojohtoja ja asennustarvikkeita. Myös kuntien verotulot kehittyvät eri suuntiin. VirPi KaLLio Jätinpesän seitsemänä veljeksenä nähdään Ranssi Toiviainen (Timo), Eerik Kuronen (Tuomas), Olli Paakkanen (Aapo), Jarmo Keskevaari (Juhani), Heikki Hagman (Simeoni), Justus Keskevaari (Lauri) ja Niko Hietakunnas (Eero). uutisen kaltaiset menettelyt osaltaan rapauttavat kansalaisten luottamusta virkavaltaan ja erityisesti poliisiin. Neuvostoliiton Suomen suurlähettiläs ja rouva V.M. reino ManTsinen Pälkäne 40 vuotta sitten Lukijan postia ORIMATTILAN SANOMAT TOIMITUS Avoinna ma–pe klo 8–16.30 toimitus@orimattilansanomat.fi yleisonosasto@orimattilansanomat.fi tulkai.mukaa@orimattilansanomat.fi Toimitussihteeri Petri Sipiläinen p. – Lehti ei suorita tilaa jalle hyvitystä lakon tai muun ylivoi maisen esteen takia julkaisematta jääneistä numeroista. Tämä huumepoliisia koskeva tutkinta varmaankin kiinnostaa erityisen paljon mainitsemaani kansanedustajaa. 044 7043 714 juho.kiuru@orimattilansanomat.fi Anna Hakama p. Ulkomaille tilattaessa kaksinkertai nen maksu. Toimelan rinteen keijumetsässä klassikkonäytelmästä esitetään Matti rossin suomentama versio. asko oli esimerkillään mahtava kehittäjä, suunnan näyttäjä ja muiden tukija. neuvostovieraita Virkkeellä Muistan pikkupoikana, kun leikimme rosvoa ja poliisia. 03-876 678 JULKAISIJA: Pitäjäsanomat Oy Toimitusjohtaja/päätoimittaja Kullervo Hakama p. ellei tuottavuutta saada parannettua sote-palveluissa, syntyy ongelmia. Yhteisöverotulot keskittyvät entistä harvemmille kunnille, mutta myös kunnallisveron tuotot erkanevat. sain tuntea askon muutaman vuoden ajan. nyt on lupa odottaa paljon ne, jotka uskovat, että raha tekee kaiken, ovat varmaankin itse valmiit tekemään mitä hyvänsä rahasta. ORIMATTILAN SANOMAT Tänään: Laskiaistiistai; Tuija, Tuire, Vanessa Keskiviikkona: nesTori Tiistaina helmikuun 25
Nurmisen nykyiseen tehtävään on kuulunut Keski-uudenmaan seuturyhmissä toiminen niin nuorisokuin liikuntapalveluiden asioissa. Puistotiellä lojuvan hautakynttilän pohja on haljennut ilmeisesti kynttilän pudottamisen takia. Olisin valmistelemassa sote-esityksestä annettavaa kunnan lausuntoa, kun aiemmin tuskailin ministerinä, että kuntapuolella ei nyt oikein ymmärretä...” Mahdollisuus, jota ei pidä hukata rehula on viestittänyt pukkilalaisille, että ”ottakaa minusta nyt kaikki mahdollinen irti”. Verotulotilitysten viivästymisen kaltaisten ulkoisten syiden lisäksi viimeksi perheja peruspalveluministerinä toiminut rehula etsii talousahdingon syitä muun muassa sote-uudistuksen ”losahtamisesta”. 1990-luvun taitteen syvä lama oli ohi ja kunnilla meni hyvin, hän sanoo ja viittaa esimerkiksi isoon valtionosuusjärjestelmän remonttiin, jonka varaan tuolloin rakennettiin hyvinvointi-Suomea. Kuntatalous ajautui kriisiin Kuntatalous on ajautunut kriisiin, joka koskee yhtä lailla piskuisia maalaiskuntia kuin isoja kaupunkeja Helsinkiä lukuunottamatta. Kokeilussa lähes 200 000 työtöntä työnhakijaa siirtyy työja elinkeinotoimistoilta (te) kuntien vastuulle. kunnanjohtaja. Suomen Kuvalehti kertoi viime viikolla, että Jokinen on saanut lahtelaisyritykseltä vaalitukea 4 000 euroa vuoden 2015 eduskuntavaalien alla. Se tarkoittaa myös isojen yt-neuvotteluiden alkamista, kun valtiolta siirtyisi noin 900 te-toimistojen työntekijää määräaikaisesti kuntien työnjohdon alle. Auton kyydissä oli neljä henkilöä. Toisaalta kylmällä säällä pehmeämpikin muovi saattaa kovettua ja rikkoutua helpommin. Varastettuja kynttilöitä lojuu joskus hautausmaalla ja sen vieressä Puistotiellä asti. Hallintoneuvoston Kymenlaakson Sähkö järjesteli hallintoaan Pukkilassa sattui ulosajo keskiviikkona iltapäivällä. Kokeilussa on mukana 90 kuntaa – muun muassa Lahti, Hollola, Asikkala, Kärkölä ja Orimattila – ja sen on määrä kestää vuoden 2022 loppuun. Kesällä on parempaakin ruokaa saatavilla Orimattilan hautausmaan lähellä runsain parvin eläviä naakkoja hautakynttilät eivät kiinnosta. Sen väitetään käärineen miljoonavoittoja yleishyödyllisen Nuorisosäätiön kustannuksella. Sanna Nurminen tuuraa liikuntaja nuorisopomoa Orimattilalainen kansanedustaja Kalle Jokinen (kok) on liitetty Nuorisosäätiö-jutussa rikostutkinnan kohteena olevaan Salpausselän rakentajiin. Seuraavaksi suurimmat ovat Kouvola (20,66 prosenttia), Orimattila (18,41), Hamina (13,88), Lapinjärvi (9,73), Hollola (5,22), Myrskylä (3,47), Luumäki (3,13), Virolahti (2,98) ja Pukkila (1,58). Jokinen on siviiliammatiltaan poliisi ja hänellä on virka Hämeen poliisissa. Tarkoitus on, että kuntien koulutus-, sosiaalija terveyspalvelut tulevat tiiviimmin TE-toimistojen osaamisen kanssa yhteen. Juha Rehulaa kohdellaan Pukkilassa kuin messiasta KUVA: KSOY Mia Heijnsbroek-Wirén johtaa Kymenlaakson Sähkö Oy:n hallitusta. – Työhuoneen ovi on auki, hän toivottaa pakeilleen muutkin pukkilalaiset kuin yhteisvastuukeräyksen ”kuppi kuumaa kunnanjohtajan kanssa” -huutokaupan voittajan. – Eteenpäin mennään mielikuvilla ja kunnan maineella, hän sanoo ja osoittaa Onnin Maria-kabinetin seinälle ripustettua Onni Nurmen kuvaa: ”Pukkilastakin tiedetään useimmiten vain se, että eikös siellä ole ne Nokia-miljoonat”. – Siitä on linnulle ja oravalle varmasti hyötyä, jos muuta ei ole saatavilla. Sitten taito voi paikallisesti siellä esiintyä, Södersved sanoo. – Paineen laukeaminen näkyy erityisesti erikoissairaanhoidossa. Sieltä kynttilä pudotetaan maahan, jotta se menisi rikki ja vahan kimppuun pääsisi helpommin. Södersved ei usko, että varkauksia tapahtuu kaikilla hautausmailla. Ajokiellossa oleva ajoi humalassa OS Orimattilaakin koskevan laajan työllisyyskokeilun alkaminen on näillä näkymin siirtymässä toukokuulta syksyyn. Yhtiön hallituksen puheenjohtajaksi valittiin loviisalainen Mia Heijnsbroek-Wirén ja varapuheenjohtajaksi Harri Helminen Kouvolasta. Sijaisuus alkaa 6. ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina helmikuun 25. Mies vietiin Orimattilan paloasemalle verikokeisiin, jonka jälkeen hänet vapautettiin. Yhtiön omistus jakautuu kymmenelle kaupungille ja kunnalle Askolan kunnan luovuttua omasta omistajaosuudestaan. Tai sitten joku paikallinen on sattunut sen keksimään. rakennusfirman entistä toimitusjohtajaa ja pääomistajaa epäillään lahjusten antamisesta. – Varislinnut ovat oppivaisia. Hän pitää Orimattilassa tehtyjä havaintoja uskottavina. rehula on sosiaalisessa mediassa patistellut kavereitaan miettimään, mitkä asiat toisivat kotikuntaan uusia asukkaita – siis miten ikioma ”Ylätölviö” erottuu naapureista. – Naakatkin ovat viisaita, mutta pidemmälle menevää oppimista ja työkalujen käyttöä on todettu tyypillisemmin juuri variksilla kuin naakoilla, BirdLifen Jan Södersved huomauttaa. Tuntui kuin resurssien riittävyydestä palvelutarpeen kasvun keskelläkin kiinni pitäneet ja menot kuriin saaneet kunnat olisivat antaneet periksi. Jan Södersved tietää tapauksia ulkomailta, joissa varislinnut ovat oppineet asettamaan tielle ruokapakkauksia tai muita tavaroita autojen murskattavaksi. Sen jälkeen hän otti yhteyttä vaalirahoituksen valvonnasta vastaavaan Valtiontalouden tarkastusvirastoon väärän tiedon korjaamiseksi. Malliesimerkkinä on käytetty aiempaa Pirkanmaan työllistämiskokeilua, jossa vaikeasti työllistyvien työttömien aktivointiaste parani. Henkilöauto suistui tieltä Puntarmäentiellä lähellä Myrskylän ja Askolan rajaa. Haastatteluun kutsuttiin viisi henkilöä, joista kaikilla oli vaadittavaa osaamista sekä aiempaa kokemusta työstä. Vastaava kokeilu tehtiin reilussa parissakymmenessä kunnassa viidellä eri alueella viime ja toissa vuonna. Nurminen täytti hakijoista parhaiten vaatimukset ja hänellä on aiempaa kokemusta kunnan liikuntaja nuorisopalveluiden johtamisesta. Vuonna 1990 syntynyt mies kertoi poliisille mahdollisesti käyttäneensä amfetamiinia noin viikkoa aiemmin. kunnanjohtaja Juha Rehulan saamat tervetulotoivotukset ovat olleet kirjaimellisesti sydämellisiä. Linnut pystyvät nostamaan osittain palaneen kynttilän puun latvaan asti. KUVA: Petri SiPiläinen. Sieltä se siirrettiin myöhemmin kampanjatilille. Kyseessä on äitiysvapaan ajan sijaisuus. ilmiö liittyy talveen, mutta ei välttämättä huonotapaiseen nuorisoon eikä huolimattomaan jätteiden käsittelyyn. Kukaan ei loukkaantunut. Toinen vaihtoehto olisi lähes autiona seisova kunnantalo, jossa Juha Myyryläisen työhuone on. Pirkanmaan kokeiluun osallistuneet olivat pääosin pitkäaikaistyöttömiä, joiden työllistyminen on kaikkein vaikeinta. – Kun uhka on päällä, edunvalvonnasta huolehtivan kunnan johdon pitää toimia! sanoo Hollolan mies. Kuljettaja oli myös ajokiellossa ja hänellä todettiin olevan kuusi aiempaa kulkuneuvon kuljettamista oikeudetta vuoden sisään. Päiväkodissa yksi muksuista kutsui kuntabossin katsomaan sänkyään ja kertoi, että ainakin tyynyrintamalla kaikki on hyvin. – Pukkilan kuntastrategia on freesi, mutta jotta siihen kirjatut arvot – rohkeus, läheisyys ja sujuvuus – toteutuisivat, pitäisi osata tehdä asiat toisin, vinkkaa ennakkoluulottomuutta peräävä vs. Jokinen sai vaalitukea kohuyhtiöltä Kalle Jokinen joutui viime viikolla selittelemään vaalirahoituskuvioitaan mediassa. Sitä lienee turha odottaa. Sinne Orimattilaan on tullut yksilö, joka on jostain oppinut kynttilän pudotus -konstin. Kokeilussa kuntouttavan työtoiminnan käyttö kasvoi merkittävästi, vaikka sen pitäisi olla aivan viimekäden palvelu. Oppivaiset oravat saattavat myös syödä kynttilän talia, mutta Orimattilassa ei ole havaittu oravia kynttilävarkaissa. Varislinnut varastavat hautakynttilöitä ruoakseen Orimattilan hautausmaalta VirPi KALLiO Pukkila – Odotukset ovat kovat. Puistotielle linnut tulevat istumaan liikennemerkkipalkin päälle. Salpausselän rakentajat joutui mittavan talousrikostutkinnan kohteeksi vuonna 2016. Toinen liittyy taisteluun postitoimiston puolesta. kunnansihteerinä 1990-luvun puolivälissä – palannut ex-ministeri on otettu kylillä avosylin vastaan: rollaattorilla liikkunut rouva kuiskutti, että ”me ei päästetä sinua enää täältä pois”, Onnin kahvilan ukkokööri viittoili kahviseuraksi ”on tässä jo ootettukin -saatesanoilla” ja työpöydälle kiikutettuun kirjeeseen joku oli liimannut sydämen kuvan. Vahaa kynttilässä ei ollut enää ollenkaan. Sihlmanin Kalle VPK:stä ehti ensimmäisenä paikalle ja totesi: ”olisihan se pitänyt arvata, ei täällä mitään hätää ole”, hän kertoo yhden anekdootin. Ne ovat tuolla, referoi Pukkilan vs. – Päivä päivältä syyskuu alkaa näyttää todennäköisemmältä, arvioi teollisuusneuvos Jarkko Tonttila työja elinkeinoministeriöstä. uudeksi jäseneksi valittiin Anne Marttila-Inkilä Luumäeltä. Pukkipitäjään 24 vuoden paussin jälkeen – virkamiesuralle vielä tuolloin tähdännyt tuleva poliitikko työskenteli Pukkilan vs. Havaittu on sekin, että linnut eivät ole aina tyytyväisiä puusta pudottamisen tuloksiin. Ne syövät kynttilöiden vahaa, kun muuta ravintoa ei ole helposti löydettävissä. Pukkilalaispäättäjät saavat rehulan esittelemät tilinpäätösluvut eteensä maaliskuussa. päivänä 2020 – N:o 15 – 3 Kymenlaakson Sähkö Oy:n ylimääräisessä yhtiökokouksessa käsiteltiin omistajamuutoksista aiheutuvat muutokset yhtiön hallintoon. – Tällaisesta kuntien ”survival gamesta” ei puhuttu edellisellä kerralla mitään. Vaalirahailmoitukseensa Jokinen kirjasi rakennusfirman tukisumman ”omana rahoituksena” ja korjasi tiedot oikeiksi vasta vuonna 2018 – kaksi viikkoa sen jälkeen, kun kohuyritys oli vaihtanut nimensä Pallas rakennus Päijät-Häme Oy:ksi. Suuret odotukset hartioillaan tunteva ex-ministeri vannottaa itsekin: ”ottakaa minusta nyt kaikki mahdollinen irti”. Vimpeliläisetkin tervehtivät vast´ikään: ”no, sieltä tulee Pukkilan kunnanjohtaja”. Steariinissa on eläinrasvaa, mutta se on kovaa. Ulosajo Pukkilan Puntarmäentiellä Poliisipartio pysäytti sunnuntaina aamupäivällä pakettiautoa kuljettaneen miehen tarkastusta varten Orimattilassa. – Olin menossa matkamessuille, kävelin sunnuntaiaamuna kunnantalolle hakemaan Pukkilan esitteitä enkä muistanut hälytyksiä. Tämän seurauksena summa kirjattiin vaalirahailmoitukseen erheellisesti Jokisen omana rahoituksena. Kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin 0,99 promillea, mutta hän kieltäytyi huumepikatestistä. Siksi sote pitää nyt saada pakettiin! hän alleviivaa – ja virnuilee: ”Jos viransijaisuus jatkuisi, se se vasta olisikin mielenkiintoista. Hän selittää, että rakennusliikkeen vaalituki kirjautui laskutustiedoissa olleen virheen takia kampanjatilin sijasta hänen henkilökohtaiselle tililleen. kunnanjohtaja ei ole pelkkä pätkätyöläinen vaan ”kaveri, joka pelastaa meidät”. Pelastuslaitos käänsi kyljellään olleen auton pyörilleen ja siirsi auton tien sivuun. Se ei ole helpoimmin käytettävää ravintoa. Heidän palvelunsa ovat tällä hetkellä jakautuneet sekä valtion että kuntien vastuulle, ja niissä tehdään päällekkäistä työtä. – Talvella ravintoa on eläimillä vähemmän saatavilla, ja kaikki mahdollinen pitää selvittää, että missä sitä on. Kokeilun tavoitteena on parantaa heikossa työmarkkinaasemassa olevien työnhakijoiden työllistymistä. Tulevaisuudestaan huolta kantaville ”ittellisille” pukkilalaisille” – sitä sanaa rehula käyttää – vs. Tämä on saattanut johtaa siihen, että työtön on ohjattu esimerkiksi kuntouttavaan työtoimintaan vain pitkäaikaistyöttömyyden katkaisemiseksi. Vs. Oksat saattavat hidastaa kynttilän putoamisvauhtia, eikä kynttilä mene rikki. Hän kyllä ihmettelee, saavatko linnut kynttilöiden muovikuoria rikki pudottamalla. Vaikea kuvitella, että ne olisivat kesällä kiinnostuneita hautakynttilöistä, koska paljon monipuolisempaa ja helpommin sulavaa ravintoa on helposti saatavilla. Tonttilan mukaan etenkin asiakasohjauksen aloittaminen kuntakokeilussa on kesälomakaudella hankalaa tiedonsiirtojen ja asiakkaiden informoimisen kannalta. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Jokinen kiistää Suomen Kuvalehdessä, että tuen antaja olisi pimitetty tarkoituksella. Nykyisin kunnat joutuvat maksamaan sakkoja pitkäaikaistyöttömistä. Hätäkeskus sai tiedon onnettomuudesta neljältä iltapäivällä. Ennakkoluuloton ote hakusessa – Onni on ihan huippujuttu. Kun pukkilalaisten yleisönosastokirjoitus julkaistiin Hesarissa, postin pääjohtajakin vastasi ja perusteli kantaansa samoilla palstoilla. Koko kylä raikasi. Piste iin päällä olisi se, jos nämä eivät tietäisi keskustan entisen kansanedustajan uudesta roolista. Sieltä ne pudottavat kynttilöitä autojen renkaiden murskattavaksi. Jokinen sanoo huomanneensa virheen vasta, kun hän vuonna 2018 alkoi suunnitella vuoden 2019 eduskuntavaalikampanjaansa. Hallituksen uudeksi jäseneksi valittiin Antti Rämä Luumäeltä. Jo nyt tiedetään, että tulos on alijäämäinen. Linnut voivat myös kokeilla, että saisiko kynttilän rikki pudottamalla, Södersved pohtii. Miehen harteille sovitellaan suurin piirtein messiaan viittaa! rehulaa itseään kutittaa jo ajatus uudenmaan kollegojen, vaikkapa Helsingin Jan Vapaavuoren tai Espoon Jukka Mäkelän tapaamisesta kuntajohtajien seuraavassa yhteispalaverissa. huhtikuuta ja jatkuu ensi vuoden helmikuun puoliväliin saakka. – Saan ajan kulumaan vaikka tekemällä säästöohjelman, jos niin halutaan, mutta silloin kyllä heitetään tarjolla oleva mahdollisuus hukkaan, hän viittaa ”matkan varrella” kertyneen osaamiseen ja verkostojensa hyödyntämiseen. Kokeilu sai myös arvostelua, sillä ihmisten työttömyys päättyi useammin palveluun ohjaamiseen kuin varsinaiseen työllistymiseen. Linnut oppivat toisiltaan Lintujen suojeluja harrastusjärjestö BirdLife Suomen tiedottaja Jan Södersved on kuullut varislintujen varastavan kynttilöitä hautausmailta. Hautausmaalla on havaittu, että kynttilöitä varastavat varikset ja harakat. Vastauksissa ovat vilahdelleet toimivat terveyspalvelut ja hyvät liikuntamahdollisuudet. Kunnan sydän, kehuu rehula hyvinvointikeskusta, josta käsin aikoo hoitaa viransijaisuutta. Autojen murskaamia ja nokittuja kynttilöitä oli Puistotiellä muutamia viime viikolla. Kohderyhmä on samantyyppinen, mutta tässä sitä on laajennettu nuorilla ja maahanmuuttaja-asiakkailla, sanoo erityisasiantuntija Santtu Sundvall työja elinkeinoministeriöstä. Auton avulla linnut voivat päästä ruokaan helpommin käsiksi. Se hävittiin, mutta poiki vahvan, koko poppoon yhdistäneen tekemisen meiningin. Lahden seudun työllisyyskokeilu viivästymässä syksyyn JuHO Kiuru Orimattila Orimattilan hautausmaalta varastetaan hautakynttilöitä. Jo edellisellä työpestillä rehula herätteli kuntalaisia – sananmukaisesti. – Tulevaisuutta ei voi rakentaa historian ja menneen maineen tai kaikenlaisten pöljyyksien ja kikka kolmosten varaan, varoittaa rehula samaan hengenvetoon. Kymenlaakson Sähkön suurin omistaja on Loviisa 20,93 prosentilla. Orimattilan liikuntaja nuorisotoimenjohtajan Teija Nevalaisen viransijaiseksi on valittu YAMK Sanna Nurminen. Lintuja onkin siirtynyt kirkon katonharjalle kynttilöitä pudottamaan. Virkaan tuli määräaikaan mennessä 19 hakemusta ja kaikilla hakijoilla oli vaadittava kelpoisuus. Edellisellä vaalikaudella hän toimi kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajana. kunnanjohtaja Juha Rehula julkisuudessa viime päivinä käytyä keskustelua ja viittoo Hyvinvointikeskus Onnin palvelupisteen luukulla niin, että pitkän miehen käsi kolahtaa kattoon. – Olen kuullut, että linnut nokkivat muovia ja siten pääsevät kynttilän steariiniin käsiksi
Aikaisempina vuosina piikki on ollut usein juuri helmikuussa. Niementien varren tukit odottavat uimaan pääsyä Palojoen rantapenkalla. klo 13 lounaalle Kehräämö-ravintolaan. Toivio lauloi Azucenan aarian oopperasta Il Trovatore, Trubaduuri ja Sieglinden aarian oopperasta Valkyyria, ja palautti sitten tunnelman varhaisempaan aikaa ja Bachin Sellosarjan numeroon 5 c-molli. Torstain lehteen keskiviikkoon klo 10 mennessä. 0400 712 451. Seeli Toivio on hämmästyttävän lahjakas muusikko ja energinen esiintyjä. Seurapalstalle voi lähettää tietoja myös sähköpostin kautta osoitteella: tilaukset@orimattilansanomat.fi sekä netin kautta osoitteella: www.orimattilansanomat.fi Viralliset kokouskutsut julkaistaan kokouksia-osastossa. KT kertoo, että suurin osa kunta-alan henkilöstösäästöistä hankitaan kuitenkin muilla keinoin kuin lomautuksilla ja irtisanomisilla. Vanhaa Orimattilaa esillä valokuvanäyttelyssä KUVA: OS ArKiStO KUVA: AnnA HAKAmA Influenssahuippu on vasta edessä – vielä ehtii ottaa rokotteen Influenssa-epidemian huippu on vasta edessä.. Kyse on laboratoriovarmennetuista tapauksista. Influenssatartuntojen määrä ylitti epidemiakynnyksen tammikuussa, mutta tartuntoja on toistaiseksi aiempia vuosia vähemmän. Jo puretuista rakennuksista ovat kuvissa mm. Talvisodan päättymisen muistojuhlaa vietetään pe 13.3. Perttolan mukaan kunnissa on esimerkiksi tiukennettu palveluihin pääsyn kriteerejä, kun taloustilanne on ollut heikko. Hautaustoimistoja tullut. – Voidaan tulkita lain puutteeksi, kun kunnat tulkitsevat tilannetta kustannukset eikä yksilön tarpeet edellä, Perttola sanoo. klo 14 esitykseen. päivään mennessä noin 1 200, kertoo THL. Bachin sellosarjasta nro. Tällä kertaa esillä on Orimattilan Pullomuseon perustajan ja keräilijänä tunnetun Panu Hakaman valokuvakokoelmasta koottu näyttely. Tervetuloa myös uudet avantouimarit. Kokoonnumme to 27.2. Influenssarokotteen ehtiikin vielä hyvin ottaa, THL muistuttaa. Järjestötupa, Rantatie 2, klo 18 alkaen. Juhlassa kuullaan tervehdysten lisäksi Elimäen Mieslaulajien kuoroesityksiä ja juhlapuhe. Jäsenhinta on 40 e sis. Toivion sellokonsertti oli voimaannuttava kokemus (c ) A rto In ka la w w w .a is ud ok u. Tutkija Laura Perttola sanoo kunnallisalan kehittämissäätiön Polemiikki-lehdessä, että jos lain edellyttämä yhdenvertaisuus ja palveluiden riittävyys eivät toteudu, sosiaalipalveluiden ydin on hukassa. Kynnyksen saisi kuitenkin muodostaa vain yksilöllinen tarve. Tervetuloa! Miesten keskustelupiiri kokoontuu torstaisin klo 11–13 Anninkammarilla. Orimattilan Perussuomalaiset. väliaikatarjoilu. Henkilöstömenoja voidaan vähentää myös esimerkiksi toimintoja supistamalla tai ulkoistamalla. Suojan muodostuminen vie noin kaksi viikkoa. Erkontieltä otetussa kuvassa näkyy vielä Orimattilan Apteekki, mikä ajan myötä jäi Puistotien alle. Tilastoidut tapaukset edustavat vain pientä osaa sairastuneista. Kuulan Teos antaa sävelen V.A. 1 G-duuri Toivio soitti osat Preludium, Sarabande ja Gigue, yllätti sitten uudemmalla suomalaisella musiikilla: Olli Kortekankaan Nocturne antaa sävelen Kirsi Simonsuuren runoon sarjasta ”Toisin”. Järjestämme teatteriretken Lahden Kaupunginteatterin Karnevaali 2020 -näytökseen 12.3. Apteekin takaa pilkottaa Orimattilan Sanomien nykyinen toimitalo Kansallis-Osake-Pankin valomainoksella varustettuna. Konsertti oli varsin voimaannuttava kokemus myös osalle musiikkia harrastavaa yleisöä. Ilmoittautuminen 13.3. mennessä Paula Dufalle p. Tervetuloa! Eläkeliiton Pukkilan yhdistys kokoontuu poikkeuksellisesti ke 26.2. Paloja Porvoonjoessa uitettiin tukkeja viimeksi 1956. Taustalla Niementien omakotitaloja sekä kirkon torni. ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina helmikuun 25. Suurempiin irtisanomisiin on KT:n mukaan kuntasektorilla jouduttu viimeksi 1990-luvun lamavuosina. Kuulaa seurasi Saint-Saens ja Dalilan aaria oopperasta Samson ja Dalila. Nykyään paikalla on Liikekulman rakennus osoitteessa Erkontie 20. Toivio aloitti konsertin Bachin Sellosarjan numerolla 3, C-duuri ja jatkoi Toivo Kuulan opuksella 24 nro 3. Kahvitarjoilu. Tervetuloa! Vahviala-seura. Vilkaisu ohjelmalehtisen takakanteen antaa kuvan tämän vuoden konserttien määrästä: 88 konserttia sovittu, joista Orimattilan kirkon konsertti oli kolmastoista. Kaikille vapaa pääsy. THL:n erityisasiantuntija Niina Ikosen mukaan on kuitenkin vaikea arvioida, kuinka paljon tapauksia vielä tulee. Tähän mennessä vaikuttaa siis siltä, ettei virus leviäisi niin tehokkaasti kuin kaksi vuotta sitten. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Tervetuloa! Rakennusliiton os. Influenssa A -virukseen sairastuneita oli keskiviikkoon mennessä tilastoitu reilut 6 500 ja B-virukseen sairastuneita noin 1 000. KT:n ajankohtaisselvityksen mukaan kunnat ja kuntayhtymät arvioivat joutuvansa tänä vuonna irtisanomaan yli 750 työntekijää. Toissa talvena tapauksia oli enimmillään yli 2 600 kuukaudessa. 050 4363 717 tai riitta.wallin@phnet.fi. Tupailta ke 26.2. Seeli Toivio nauttii Orimattilan kirkossa esiintymisestä muun muassa sen hyvän akustiikan takia. klo 19. Koskenniemen runoon Vanha syyslaulu. Juhla alkaa klo 14. Sijaisten ja määräaikaisten käyttöä pyritään yhä vähentämään, KT kertoo tiedotteessa. 044 281 5501. Entiset kävijät ja uudet tulokkaat tervetuloa! Ryhmän vetäjänä toimii Reijo Savela puh. Influenssavirukset muuntuvat jatkuvasti, joten rokote täytyy ottaa joka vuosi. klo 18 alkaen Kymen Paviljongissa, Helsingintie 408, Kouvola. Aikalaiset muistavat uitot kuin eilisen päivän. Palvelujen karsiminen ei useinkaan ole mahdollista, koska monet kuntapalvelut perustuvat lainsäädäntöön. Seurapalstailmoittaja: Seurapalstailmoitusten tulee olla toimituksessamme viimeistään seuraavasti: Tiistain lehteen maanantaihin klo 10 mennessä. Kakkukahvitarjoilu alkaa klo 13.30. Keskustan ilmakuvassa on paljon tuttua, mutta myös mennyttä aikaa. Toisessa kuvassa on kahvio ja toisessa juhlasali juuri ennen talon käyttöönottoa 1928. Salusjärven Avantouimarit. STT Vanhuspalveluihin pääsyn edellytykset vaihtelevat paljon kuntien välillä ja jopa niiden sisällä, kertoo tuore väitöskirja. Päivänpolttavia puheenaiheita kaffeen ja makean parissa. kerroksen pelihallissa, Pakaantie 1. Mezzosopraano Toivio yhdistää laulun ja vivahteikkaan säestyksen näennäisen vaivattomasti sellaista todellista lahjakkuutta vaativalla tasolla, jonka saavuttamiseksi on varmasti tehty paljon tavoitteellista ja antaumuksellista työtä. 03-876 678. Pelaamme mölkkyä tiistaisin klo 16 Kehräämön 3. Tervetuloa! Artjärven Maatalousnaiset. Lomautuksia arvioidaan tulevan yli 8 100 ihmiselle, joka on 2,5 prosenttia koko henkilöstöstä. Konttorimme avoinna ma–pe klo 8–16. uitot olivat kevään tapauksia, jolloin mulasivat pikkupojat ja vähän isommatkin. Influenssarokotteen saavat maksutta muun muassa yli 65vuotiaat, 0,5–6-vuotiaat lapset, raskaana olevat ja sairautensa tai hoitonsa vuoksi riskiryhmiin kuuluvat. RS-virus jyllää, muttei ainakaan vielä toissa vuoden tavoin Parhaillaan leviää myös RSvirus, joka voi olla pikkulapsille ja vanhuksille vaarallinen ja vaatia jopa sairaalahoitoa. Ilmoittautumiset viimeistään pe 28.2. Epidemian huippu on kuitenkin vasta edessä, ja sitä odotetaan maaliskuulle. – Etenkin 65 vuotta täyttäneiden ja riskiryhmiin kuuluvien kannattaa vielä ottaa rokote, ylilääkäri Hanna Nohynek sanoo THL:n tiedotteessa. Näytteillä on kaksi kuvaa Jymylinnan alkuajoilta, eli siihen aikaan kun se aloitti Suojeluskuntatalona ja paikalta oli purettu Nuorisoseurantalo. 03-876 678 ORIMATTILAN SANOMAT Erkontie 17, puh. Panu Hakaman valokuvanäyttely on esillä arkisin klo 8-16 Orimattilan Sanomien konttorissa osoitteessa Erkontie 17. Orimattila kotoinen kirkkosali tarjosi ne korkeat sfäärit, jonne musiikki mielet nosti. Hengitystieinfektiota aiheuttavaa RS-virusta on todettu tammikuussa noin 1 700 ja helmikuussa 19. Muut voivat ostaa rokotteen. – On odotettavissa, että maaliskuussa todetaan vielä melko runsaasti tapauksia, Ikonen sanoo STT:lle. Sudokun ratkaisu tv-sivulla. mennessä: Eeva Maija Heikkilä puh. Virus leviää usein pisaratartuntana, ja rokote on vasta kehitteillä. (03) 777 1230 KuLLERVO HAKAMA Orimattila Pienen tauon jälkeen Orimattilan Sanomien konttorin tiloissa vaihtuneet valokuvanäyttelyt ovat saaneet jatkoa. Konsertin päätti Toivo Kuulan On herran temppeliin tulla, nykyään virsikirjassa virsi nro 196. – Muihin keinoihin kuuluvat muun muassa toiminnan tehostaminen työjärjestelyillä ja uusilla toimintatavoilla, rekrytoinnin tiukentaminen sekä luonnollisen poistuman hyödyntäminen. 0400 494 956 tai eeva.hei1@gmail.com ja Riitta Wallin puh. Nuorisoseurantalo, Työväentalo, Yhteislyseo eli yhteiskoulun puinen osa ja Emäntäkoulu, jonka kotiväelleen lähettänyt henkilö kertoo postikortissa: ”Koulumme on nyt puolet suurempi kuin tässä näet.” Kyseessä on kuva puurakennuksesta, jossa emäntäkoulu aloitti toimintansa. 03-757 5285 Päiväkannon valitukset ma–pe 8.00–16.00 puh. Klubi 60. Kirjavat kriteerit vaikeuttavat vanhuspalveluihin pääsyä STT Kunta-alan vaikea taloudellinen tilanne näkyy poikkeuksellisen suurina lomautuksina ja irtisanomisina, kertoo KT Kuntatyönantajat. Tervetuloa! Eläkeliiton Pukkilan yhdistys järjestää teatterimatkan Hämeenlinnan teatteriin to 26.3. Esillä on paljon menneestä ajasta kertovaa, mutta myös tuoreempia kuvia, joista nuorempi katsojakunta saa otteen siitä miten kaupunki muuttuu. Esittämiensä aarioiden ja laulujen välissä hän myös kertoi konsertin ohjelman lauluista ja muusta materiaalista sekä omasta tiestään muusikkona ja laulajana. Katsomme Eläkeliitto 50 vuotta -juhlaa Finlandia-talosta suorana netin kautta. Menemme katsomaan komediaa Gabriel, tule takaisin. mennessä Taisto 040 670 3933 ja Liisa 040 561 0643. Ilmoittautuminen 28.2. Tumma puku tai kansallispuku. Kaikissa kunnissa painotetaan asiakaskriteereissä selvästi vanhuksen fyysistä kuntoa, vaikka arviointiin pitäisi kuulua myös sosiaalinen toimintakyky ja turvallinen ympäristö. klo 18 Järjestötuvalla. Etualalla ovat 1958 palaneen elokuvateatterin pitkään esillä olleet rauniot: korsteeni ja teatterin konehuone. Kokonaisuudessaan kunta-ala sopeuttaa henkilöstömenojaan tänä vuonna arviolta 1,7 prosenttia, joka tarkoittaa 359 miljoonaa euroa. Sauna lämmin 16–21. Kuntatyönantajat: Kuntiin poikkeuksellisen paljon irtisanomisia ja lomautuksia TAINA LuKKAROINEN Orimattila Seeli Toivion sellokonsertti veti väkeä Orimattilan kirkkoon sunnuntaina, ja miksipä ei: onhan lahtelainen Toivio ehtinyt tulla kuulijoille tutuksi jo aikaisempienkin konserttien ja levytysten kautta. co m C od e: B 05 C 08 A 60 A 6 8 4 4 7 1 5 1 8 4 9 3 6 2 3 7 2 8 9 5 1 2 8 7 9 T al vi al e HAUTAKIVET edullisesti suoraan valmistajalta Myös kaiverrukset ja kunnostukset Orimattilan Kivi Oy Tehdasmyynti Erkontie 20, Orimattila, puh. Olemassa olevista rakennuksista on mukana Orimattilan ensimmäinen kerrostalo: Koivuhovi 1960-luvun alusta. Linja-auton aikataulu ilmoitetaan myöhemmin. Esimerkiksi tulipalovaaran arviointia ei löytynyt yhdenkään kunnan kriteereistä. Seuratoiminta STT Influenssa on levinnyt tänä talvena tavallista hitaammin, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Kunniamerkit. 378, kuukausikokous 27.2. Lähinnä kuvat esittävät keskustan näkymiä 1900-luvun alkupuolelta ja puolivälin paikkeilta. Hyvinvointikeskus Onnin Saima-salissa. Yhteensä koko kunta-alan työvoimakustannukset ovat 21,12 miljardia euroa. Alueellisia eroja on: tällä hetkellä influenssa-aktiivisuus on korkeaa Pohjois-Karjalassa ja suuressa osassa maata kohtalaista. lehtesi Eikö Varhaiskannon valitukset ma–su 6.30–10.00 puh. Joessa olevat tukit ovat saapumassa Porvoonjokeen, josta matka jatkui kohti Väärääkoskea. Saunavuorot jatkuvat keskiviikkoisin. RS-virus jyllää kunnolla vain joka toinen talvi. päivänä 4 – N:o 15 – 2020 Eläkeliiton Orimattilan yhdistys
Aluepolitiikan sisällöstä ei tasavallan presidentillä ole mielipidettä, mutta maaseutu on myös maataloutta, ja maataloutta Suomi tarvitsee tasavallan presidentin mielestä jatkossakin jo ihan turvallisuutensa vuoksi. Toimet liittyvät meneillään oleviin työehtosopimusneuvotteluihin. – Snowcross on todella makea laji. Mikäli taloyhtiö olisi vuokrannut haltuunsa ottaman asunnon viipymättä, olisi taloyhtiö voinut periä vuokrasta muun muassa maksamatta olevat yhtiövastikkeet sekä ne vastikkeet, jotka erääntyvät osakkeenomistajan maksettaviksi hallinnassa olon aikana. maaliskuuta. Toisaalta koko ajan paraneva tekniikka lisää mahdollisuuksia. – Meillä on ihan paras ryhmä. 100-prosenttisena alkoholina laskettuna vastaavat luvut ovat 38 ja 38,8 miljoonaa litraa. Alkoholin tilastoitu kulutus laski edellisvuodesta JuhA KOSONeN Helsinki Maan sisäinen muuttoliike ja maaseudun tyhjeneminen paikka paikoin on tasavallan presidentti Sauli Niinistön mielestä Suomelle melkoinen haaste. Radalle oli ajettu paljon lunta ja sinne oli tehty isot, hienot hyppyrit. – Kisaan kuuluu kolme eri osaaluetta: tiedeprojekti, robottikisa ja hauskanpito, kilpailun päätuomariksi saapunut FLL Suomeen ja Robotiikkaja tiedekasvatus ry:n puheenjohtaja Pekka Pihola kertoo. Poliisille naisen on korvattava kivusta ja särystä 200 euroa. Osakkeenomistajat maksoivat vastikesaamiset korkoineen vuosi sitten ja saivat asunnon takaisin hallintaansa. Tasavallan presidentin vieraana oli 41 päätoimittajaa. Elintarvikkeiden alkuperämerkintöihin muutoksia huhtikuussa. Yhtiö oli hakenut vastikesaamisiaan ulosoton kautta. – Tärkeintä on hauskan pitäminen ja oppiminen yhdessä, Muusa Immeli lisää. FLL-kisaan osallistuu vuosittain 320 000 nuorta ympäri maailman. Nainen puri tai yritti purra poliisia. Auton nopeus oli 147 kilometriä tunnissa. Paikallislehdistön merkitys korostui lämminhenkisessä tilaisuudessa tälläkin tavalla. Matti Porre / Tasavallan presidentin kanslia Paikallislehtien päätoimittajayhdistys presidentti Sauli Niinistön vieraana Maaseudun tyhjeneminen melkoinen haaste Suomelle KUVA: MAtti Porre / tAsAVAllAn PresiDentin KAnsliA Presidentti Sauli Niinistö korosti paikallislehtien merkitystä yhteisöjensä hengen kohottajina tavatessaan paikallislehtiväkeä kotonaan Mäntyniemessä. SM-kisoihin matkaavan Meveo-joukkueen Emma Ott (vas.) ja Elisa Koskinen suorittivat robottitehtävää rauhallisesti, vaikka ajanottokello tikitti vieressä koko ajan. Maalle muuttajia vastaanottavat kunnat, jotka tällä hetkellä kipuilevat talousongelmiensa kanssa. etätyöstä puhutaan, mutta se ei ole mahdollista kaikille. Ihmiset tekevät niin kuin parhaaksi näkevät. Roine sijoittui oman sarjansa karsintaerissä molemmissa ykköseksi ja finaalista tuli voitto. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö otti viime torstaina vastaan Paikallislehtien Päätoimittajayhdistyksen väkeä Mäntyniemessä. 21. ehdollisen rangaistuksen koeaika on kaksi vuotta. Pidetään siitä huoli. – Yhdessä tekemisen lisäksi tässä opitaan myös paljon työelämäja vuorovaikutustaitoja. – he ovat petranneet tasaisesti viime vuodesta. päivänä 2020 – N:o 15 – 5 Pukkilan moottoriurheilijoiden Markus Roine ajoi viikonloppuna Oulussa pidetyissä Suomen suurimmassa moottorikelkkatapahtumassa Stadion Snowcross Oulu 2020 -kilpailuissa voittoon. Kiinteistöjen hinnat laskevat, ja kalliista investoinneista ei saa omiaan pois. Panimoja virvoitusjuomateollisuuden teettämän tutkimuksen mukaan alkoholin matkustajatuonti puolestaan kasvoi viime vuonna Virosta reilulla neljänneksellä. Tiedeprojektin, joka keskittyi tänä vuonna arkkitehtuuriin, toteuttamisen jälkeen oppilaat rakensivat ja koodasivat omat Lego Mindstorms-robotit. ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina helmikuun 25. Rautatiealan unioni RAu asetti vastaavan kiellon joku aika sitten. Viime vuonnakin Orimattilassa päätuomarina toiminut Pihola kertoo orimattilalaisten olevan hyviä kisaajia. Vastapuolen oikeuskuluja siitä on 852,50 euroa. Pelkät robottipelin tulokset eivät riitä pisteille loppuarviointiin, vaan tuomaristo arvostelee myös tiedeprojektin sekä ryhmädynamiikan. Tiedeprojektityötä teimme koulunkin jälkeen, myös viime vuonna kisannut Veera Vilhonen kertoo. Partio sai kuskiin puhelinyhteyden. Kun uusi eu-säädös tulee voimaan huhtikuun alussa, tiedon tulee näkyä selvästi elintarvikkeiden pakkausmerkinnöissä myös, jos tuotteen ulkoasusta saa muunlaisia viitteitä. Koko maan asuttuna pitäminen on sisäpolitiikkaa, joka ei mitenkään kuulu tasavallan presidentin tehtäviin, eikä hän neuvoja lähde antamaankaan. Sopimuksessa päätettiin, ettei kummallakaan sopijapuolella ole vaatimuksia toisia kohtaan. Tapaamisen aluksi hän korosti paikalla olevan väkeä ilahduttavasti lähes joka kolkasta Suomea. – en lähtisi mahdollisuuksien kanssa paljon hurraamaan, koska me emme voi ilmastonmuutosta haluttuun kohtaan pysäyttää. – SM-finaalin piti olla Kuopiossa, muta paikka on epävarma, koska Kuopiossa ei riitä lumet. FLL on opetusta tukeva ohjelma, jonka tarkoitus on edistää 9–16-vuotiaiden kiinnostusta luonnontieteitä, matematiikkaa ja tietotekniikkaa kohtaan. Näyttää siltä, että kisa siirtyy pohjoisemmaksi. Olisiko aluepolitiikasta apua. Tasavallan presidentti on myös katsellut kiinteistöjen hintoja ja pohtinut, ettei pääkaupunkiseudullekaan ole helppo muuttaa, vaikka sinne moni haluaa. Jokivarren koulun seitsemättä luokkaa käyvät tytöt ilmoittautuivat aluekarsintaan mukaan aika viime tingassa, joten harjoitteluaikaa jäi vain kolme viikkoa. – Paikallislehdistö pitää lähimpiä yhteisiä asioita esillä ja tarjoaa ihmisille myös mahdollisuuden välittää omia mielipiteitään ympäristöön. Kiellon ulkopuolelle on rajattu työt, joiden tekemättä jättäminen aiheuttaisi vaaraa ihmisten hengelle tai terveydelle. – Nythän on paljon puhuttu tunnin junista. Kuskia epäillään törkeästä liikenteen vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Nopeusrajoitus on kohtaamispaikalla 80 kilometriä tunnissa. Tasavallan presidentti korostaa kuntien tekevän pakon edessä rationaalisia ratkaisuja. Kuluttajalle tulee jatkossa tehdä selväksi, mistä elintarvikkeiden pääraaka-aine on peräisin. Mies on viimeisen vuoden aikana kuljettanut kulkuneuvoa kuusi kertaa ilman ajo-oikeutta. maaliskuussa järjestettäviin SMkisoihin edustusoikeuden saivat Wildroses-joukkue: Roosa Sikkilä, Neea Ihamäki ja Milla Nieminen sekä MyyMyyt: Meea Koskela, Julia Rauta, Minette Järvinen, Aino Iivonen ja Tuulianna Toivonen. Tuuli meinasi viedä peltikaton Villintiellä Alkoholijuomien tilastoitu kulutus oli Suomessa viime vuonna 557 miljoonaa litraa, kun vuonna 2018 se oli 568 miljoonaa litraa. Osakkeenomistajat olivat vaatineet ennen sovittelua 13 500 euron summaa, joka heiltä jäi saamatta vuokratuloista. – Kaikki ovat valmiita myöntämään, että pienillä yksiköillä on omat hyvät puolensa, mutta varmasti suurilla on mahdollisuudet erilaisiin resursseihin. Aivan varmasti päätöksentekijät ovat paineissa silloin, kun puhutaan kustannuksista ja todella pienistä yksiköistä. Ylityöja vuoronvaihtokiellon piirissä eivät ole myöskään sellaiset yleistä turvallisuutta tai omaisuuden turvaamista koskevat työt, joita ei ole mahdollista siirtää myöhemmäksi. Pelastuslaitokselta paikattiin kattoa niin, ettei tuuli sitä saanut mukaansa, eikä vahinkoja ehtinyt aiheutua. – Rata oli todella hyvä ajaa ja se oli haastavasta eli kovin sateisesta kelistä huolimatta hyvässä kunnossa koko kisojen ajan, hän kiittelee. Aluekarsintaan osallistui 12 joukkuetta, kaikki Orimattilasta. Sovitteluun päädyttiin riidan pitkäkestoisuuden ja lisäkulujen välttämiseksi. Olemme olleet kaikki kavereita keskenämme jo alakoulusta lähtien, Elisa Koskinen kertoo. Kättelyvuorossa Loviisan Sanomien päätoimittaja Arto Henriksson. Tämä ilmastonmuutos, konfliktien lukuisuus ja tietty epävarmuus korostavat sitä, että pitää osata pitää huolta itsestään, muistutti Niinistö. Tyttöjen tiedeprojektityö oli uuden käytön suunnittelu Orimattilan Kehräämölle, jonne he olivat suunnitellet Orimattilan Sanomien toimituksen lisäksi muun muassa vaateja ruokakauppoja, pizzerian, kahviloita ja eläinkaupan. Nainen joutuu maksamaan viime vuonna sattuneesta tapauksesta korvauksia yhteensä 1 132,50 euroa. Kolme tyttöjoukkuetta Orimattilasta legorobottien SM-kilpailuun Tuomari Tuomas Kauppinen tarkkailee miten Mursumakkaratjoukkueen Jimi Rogersin (keskellä) ja Konsta Mäkeläisen robotti suoriutuu tehtävästään pelialustalla First Lego Leaguen Päijät-Hämeen aluekarsinnassa Jokivarren koululla. – Rata oli lyhyempi kuin normaalisti ja se oli tehty Oulun keskustassa sijaitsevalle pesäpallostadionille, Roine kertoo. Nelikymppiselle orimattilalaisnaiselle tuomittiin Päijäthämeen käräjäoikeudessa viisi kuukautta ehdollista vankeutta virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta. Poliisi ei tavoittanut autoa, mutta sai kuljettajan selville. On tärkeää, että meillä ainakin säilyy kyky tuottaa elintarvikkeita. Pro lite-luokassa ajavan Roineen ajo kulki hyvin ja moottorikelkka toimi täydellisesti. Tavoite täyttyi – Viime vuonna kisoihin osallistunut Emma Ott sai houkuteltua mukaan, kertoo yksi Meveo-joukkueen viidestä jäsenestä Opri Pietilä. Kuljettaja ei noudattanut poliisin pysäytysmerkkiä, vaan ajoi partiota karkuun. Ryhmän yhtenä tavoitteena oli myös pääsy SM-kisoihin, joka toteutui, sillä tyttöjen joukkue oli aluekarsinnan paras. Tasavallan presidentti pohtii sitäkin, että koronaviruksen lopettaessa liikkumisen lentäen lähes kokonaan videopalaverit ovat lisääntyneet. Ylityöja vuoronvaihtokiellot koskevat kaikkia kauko-, lähija tavaraliikennettä. Tasavallan presidentti kannustaa ylläpitämään maataloutta. Sovittelussa päätettiin, että asunto-osakeyhtiö maksaa osakkaille yhteensä 6 300 euroa vahingonkorvausta siitä, että taloyhtiö ei ollut vuokrannut vastikkeiden maksamattomuuden vuoksi haltuun otettua osakehuoneistoa viipymättä. uskon, että lukijat arvostavat, että tietävät, mitä omien seinien ulkopuolella läheisyydessä tapahtuu ja on luvassa. – Pitkin maata on tilaa ja esimerkiksi perheille varmasti otollisemmat olosuhteet. Kovin paljon diktaatteja ei voi sanoa: älkää muuttako. Asunto-osakeyhtiö ei ollut ryhtynyt sellaisiin toimenpiteisiin, että olisi laittanut osakehuoneiston vuokralle voidakseen periä saatavansa vuokratuloista. Kunnat pyrkivät rationaalisiin ratkaisuihin Maalta muutetaan, mutta myös maalle muutetaan. Jos taas elintarvikkeen pakkauksessa on käytetty Suomen lippua, mutta raaka-aine ei ole Suomesta, tämä täytyy mainita näkyvästi erikseen. Markus Roineelle Snowcrossin voitto Pitkä kiista yhtiövastikkeista orimattilalaisen taloyhtiön ja sen kahden osakkaan välillä päättyi sovitteluun. Jokainen ryhmä suunnitteli itse oman tiedeprojektin. Kuski myönsi ajaneensa autoa ja tuli poliisin kuulusteltavaksi. Luvanhaltijat ilmoittavat tuotekohtaiset myyntitiedot kuukausittain Valviraan. Aluekarsinnassa joukkueilla oli minuuttitarkka aikataulu. Asunto otettiin haltuun vuoden 2017 loppupuolella, koska osakkeenomistajilta oli jäänyt vastikkeita rästiin 3 310 euron verran. Ne auttavat paikkakuntakohtaisesti ehkä, mutta yleisesti ottaen aluepolitiikalla varmasti tässä on merkityksensä. Asunnon haltuunotto kävi kalliiksi asuntoosakeyhtiölle Ajokiellossa oleva 20-vuotias mies ajoi henkilöautolla kovaa ylinopeutta poliisia vastaan viime tiistaina Lahdentiellä. Junavuoroja voi peruuntua ylityökiellossa Orimattilan pelastuslaitos sai maanantaina ennen puoltapäivää hälytyksen Orimattilan Villintielle, jossa peltikatto oli irtoamassa kovan tuulen vuoksi. First Lego League järjestetään nyt viidennen kerran. Maailmantalouden epävarmuus ruoantuotannon suhteen on lisääntynyt, ja siihen ainoa lääke on se, että turvataan niin paljon kuin mahdollista omaan tekemiseen ja osaamiseen. Yli jäävä osa tilitetään osakkeenomistajalle. Kasvu, kehitys ja tekninen osaaminen näkyy hyvin ja juuri sitä odotinkin, hän toteaa. – Jo viisitoista vuotta sitten presidentinvaalikampanjan yhteydessä korostin omavaraisuuden merkitystä. Kielto jatkuu toistaiseksi. Valviran julkaisemat alkoholijuomien myyntitilasto ja jakelutiet-tilasto sisältävät alkoholijuomien valmistusja tukkumyyntiluvanhaltijoiden myynnit ravintoloille ja vähittäismyyntiin. Yleisöäkin oli paikalla paljon. Maaseudun Tulevaisuuden teettämän ja joulukuussa 2019 julkaiseman tutkimuksen mukaan lähes miljoona suomalaista miettii maalle muuttoa. Asumisen hintataso, väljyys ja luonnon arvot ovat varmasti asioita, joita suurempikin osa kuin tuo miljoona arvostaa, jos vain olosuhteet antaisivat siihen mahdollisuuden. Roineen seuraava SM-kisapisteitä kartuttava kisa on 20. – Olisin taipuvainen ajattelemaan kahden asumisen mallia, jollaista ilmeisesti osa huviloidensa kanssa jo viettääkin. Alkoholijuomia tuotiin viime vuonna etelänaapurista 37 miljoonaa litraa. Kovaa vauhtia Lahdentiellä poliisia vastaan Alkoholin tilastoitu kulutus laski viime vuonna edellisvuodesta, kertoo sosiaalija terveysalan lupaja valvontavirasto Valvira. Naiselle yli tonnin lasku poliisin vastustamisesta Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JhLon aloittanut ylityöja vuoronvaihtokiellon rautatiealalla. Pääraaka-aineella tarkoitetaan yli 50 prosentin osuutta elintarvikkeesta tai ainesosaa, jonka kuluttaja yhdistää tuotteen nimeen, kuten mansikkahillon tai ruisleivän kohdalla. – ehdimme hyvin ohjelmoimaan kouluaikana. Ilmastonmuutos lisää ehkä maatalouden mahdollisuuksia, mutta myös arvaamattomuutta. Tuomittu myös potki poliisia ja repi sosiaalityöntekijän kaulassa roikkunutta virkamerkkiä. Asunto vuokrattiin eteenpäin. Valitettavasti päätöksiä joudutaan tekemään pakon edessäkin, esimerkiksi työpaikan saamiseksi. Kielto voi vaikuttaa junaliikenteeseen ja näkyä peruttuina junavuoroina. Paikallislehdet nostavat yhteisöä Viime viikolla paikallislehtien päätoimittajia tavannut tasavallan presidentti Sauli Niinistö korosti paikallislehtien merkitystä yhteisöjensä hengen kohottajina. Tätä näkemystä minun ei ole tarvinnut muuttaa, päinvastoin. Meveon lisäksi Metropolia Ammattikorkeakoulussa 13. – Kannattaa kuitenkin muistaa, että asuntojen arvojen muutokset eivät mitenkään muuten vaikuta ihmisten asumiseen ja olemiseen. Todella hienoa on se, että järjestäjät ovat panostaneet kisoihin. Tilanne on pahempaa niille, joilla on välttämätön muuttaa. Oulun Raksilan Pesäpallostadionilla viidettä kertaa järjestettyyn kilpailuun osallistui yli 160 kuljettajaa. Tuomitun oikeuskulut 1 023 euroa jäävät valtion vahingoksi. Kyläkouluja suljetaan, ja palvelut karkaavat yhä kauemmaksi. OuTI SIRVIö Orimattila Jokivarren koulussa järjestettiin viime viikon torstaina First Lego Leaguen eli FLL:n robotiikkakilpailun Päijät-hämeen aluekarsinnat
Tässä pelätään urheiluammunnan sotkeutuvan sotaisaan ammuntaan ihmisten mielissä. laatoitukset Rakennustyö Weckman LIIKEJA AMMATTIOSOITTEITA ASIANAJOTOIMISTO varatuomari ESKO RANTANEN Erkontie 10, ark. Tervetuloa! Hallitus Eläkeliiton Artjärven yhdistys ry KEVÄTKOKOUS ke 11.3.2020 klo 12.00 Osuuspankin kerho huoneella, Salmelantie 2. lauantaina joukkue vei häviämisen Sulkavalla kuitenkin täysin uudelle levelille häviten niin savonlinnalaiselle TT Starsille kuin SBS Haminalle 0–12. Ilmapistoolin talkoosarja loppumassa orimattilassa. Esillä sääntömääräiset asiat. Koulun rehtorina toimi tuore ME-ampuja Paavo Palokangas. Orimattilan kaupunginvaltuusto on MRL 52 §:n mukaisesti hyväksynyt Virenojan asemakaavan kokouksessaan 17.02.2020 (§5). Jymyn salibandyjoukkueen putoaminen neloseen varmistui orimattilalaiset eivät yltäneet kärkisijoille Pariisin vincennesin raviradalla viime torstaina juostussa perinteisessä kylmäveriottelun toisessa lähdössä. Kun selän taakse meni 12 laukausta, oli miehen torjuntaprosentti olosuhteisiin nähden siedettävä 68,42. Arpajai set. Kiertopalkintolautasen vastaanottivat Paavo Palokankaalta Kaj Ahlers ja Mauri Pokkinen. 050 5183 763 Orimattila weckman@hotmail.fi . oppia jaettiin kuutena iltana ja vähintään neljänä iltana paikalla olleet saivat päästötodistuksen, joita jaettiin kaikkiaan 59 kpl. viestin epävirallinen Smpronssi täydensi värisuoran lahden Gentain urheilijan palkintokaappiin. 777 1670 AUTOJA KULJETUSALA SIIVOUSPALVELUA LVI-LIIKKEITÄ LVI-PutkiKaMa Oy KARI KORKKULA Puh. Parhaimmillaan talkoosarjassa oli kaksi lohkoa, koska joukkueita oli hyvän matkaa toistakymmentä. Hopea irtosi niin sanotusti saappaat jalassa orimattilalaisen jäädessä peräti 27 työntötoiston päähän kuvittelemastaan tuloksesta 100. Tervetuloa! Hallitus Sääntömääräinen KEVÄT KOKOUS 4.3.2020 klo 14.00 ravintola Tehtaan kabinetissa. div., lohko 9, pelatut ottelut: 23.2.: Top Team – BB-88 18–6, Klubi – löysätempo 2–9, obelix – Top Team 3–8, BB-88 – Klubi 4–10, löysätempo – obelix 6–2. – Yllättävän hyvin liikuin. ASIANAJOTOIMISTOJA KUMIja LASIHUOLTO – auton renkaat – tuulilasit – rengastyöt – koristelasit – rakennuslasit – peilit ORIMATTILA puh. divisioonassa päättyy maaliskuussa putoamiseen. Sittemmin joukkueiden määrä on vakiintunut muutamaa alle kymmenen. ajetun ensimmäisen osalähdön. – Ja heti perään aloitin taas! Komennus maalivahdin paikalle ei jättänyt traumoja 12 takaiskusta huolimatta. Tuskinpa. Kokouksia Työsuorituksia Kuulutuksia Eläkeliiton Orimattilan yhdistys ry Sääntömääräinen KEVÄTKO KOUS 11.3.2020 klo 14.00 seurakuntakodilla. klo 9–16, esko.rantanen@pp.inet.fi, puh. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Joukkueen kolmas jäsen Pertti Immonen ei ollut paikalla. VINK OY – 30 v. viime vuonna kolmehenkisiä joukkueita oli kahdeksan, tänä vuonna seitsemän. ehkä tässä pelätään, että radalle ryntää kirjava joukko muodikkaan risoissa farkuissa ampuvia henkilöitä. olympiavoittajat ragnar Skanåker, vessela letsheva ja Sergei Pyzhianov. Isomman paikan tarpeessa ampujat ovat siirtyneet palloiluhallin puolelle, jonne on rakennettu siirrettävät kulissit jopa ilma-aseiden Sm-kisojen tarpeisiin. Biathlonissa ovaskan tempauksen tulos puolestaan oli 62 toistoa ja yhteistulos lopulta 104 toistoa. uudisrakentaminen . ampumakoulun jälkeen Palokangas kuten varmasti moni muukin Jymyn ampuja oivalsi, että tällaisesta joukosta tulee pitää kiinni ja järjestää heille jatkoa ammunnan parissa. ampumakoulu innosti väkeä Hyvän alkusysäyksen ammunnalle toivat Paavo Palokankaan kolme maailmanmestaruutta 1978 Soulissa ja seuraavan vuoden euroopan mestaruus vapaapistoolilla maailmanennätystuloksella. 777 3308, gsm 050 585 3468 www.velj-ovaska.fi SÄHKÖLIIKKEITÄ Paikallisia uutisia tiistaisin ja torstaisin ORIMATTILAN SANOMAT Urheilussa mukana. mISKa mIeTTINeN Orimattila lauantain kaksi tappiota sinetöi sen, että orimattilan Jymyn kausi salibandyn Kaakkois-Suomen piirin 3. Satu mäkeläNummela ampui olympiakultansa farkuissa, mutta nyttemmin farkut ovat lähestulkoon pannassa. ensimmäisessä pelissä joukkue väänsi kahdella kentällisellä, mutta toisessa sillä oli käytettävissä enää kuusi kenttäpelaaja ja veskari. Syksyn 1979 ampumakoulun aikana monitoimihalli oli tupaten täynnä väkeä Jymyn aktiiviampujien opastuksessa ja heidän aseillaan. en muista oikeastaan mitään noin viidestä minuutista eteenpäin, tulokseen 69 pystynyt Suomen mestari kertoo. – ehkä se tässä hiljalleen täsmentyy. magnums othello saapui maaliin toisena ja Brenne Banker kolmantena. Parhaimmillaan ampujia riitti kahteen lohkoon Talkoosarjaa on ammuttu koko ajan urheilutalon monitoimihallissa. 0400-840 555. Harmittavan huono suoritus. – Tämä tulos (70) on aina herättänyt kylmiä väreitä, ja kun näitä kuulahommia neljä vuotta sitten aloittelin, en olisi ikinä uskonut, että tuollaiseen voi tavan pulliainen ikinä päästä. konsultoinnit, yritysten perustaminen ja yhtiömuodon muutokset. Seuraavaa tavoitetta mitalirohmu ei ole vielä jaksanut miettiä. Kotimaisten huippujen lisäksi orimattilan palloiluhallin ratoja ovat käyneet kokeilemassa mm. vaikka säännöissä sanotaan, että ampujan tulee pukeutua ”mukavasti, mutta asiallisesti”, farkut katsotaan asiattomiksi, koska vain yksiväriset mustat farkut nähdään sopivina. lC32:sta tarttui kultaa, biathlon32:sta hopeaa ja viestistä Team Sheriffit -joukkueen kanssa pronssia. – en muista onko ikinä ollut ukko noin hapoilla jonkin suorituksen jälkeen. 040-531 1729, 16200 Artjärvi Kirjanpidot, palkanlaskenta, tilintarkastukset (HT), veroym. No, aika näyttää, miten sukkatalossa vielä ammutaan. 03-777 7444 www.sahkoasennusoy.fi RAKENTAMINEN PYYDÄ TARJOUS • Keittiökaapistot • Makuuhuonekomerot • Eteisryhmät • Irto-ovet • Työpöytätasot • Paljon ovivaihtoehtoja PUUJA KALUSTETUOTE Veljekset Ovaska Hirsitie 5, Orimattila p. Talkoosarjassa kilpaillaan kiertopalkintolautasesta. Tuuri, joka voitti myös sunnuntaina 16.2. Sama laulu jatkui kauden kolmanneksi viimeisessäkin turnauksessa. Tapahtumaa seuraa taustalla Matti Perttilä.. remontit . ampujat ovat olleet harvinaisen tyytyväisiä monitoimihallin 30-paikkaiseen ilma-aserataan, jossa voi ampua myös ruutiaseilla pitkittäissuuntaan, kun talvella ei ulkona tarkene. Noin 40 vuoden ajan järjestettyä kilpailua uhkaa vanhan urheilutalon purkaminen, koska se sitten tapahtuukaan. Suomen mestaruuden ottanut ovaska ei kuvia kumarrellut, vaan lähti tavoittelemaan 70 toiston tulosta. Erkontie 20, Orimattila puh. eikä ehkä pieniäkään, koska sääntöjen mukaan sukkasillaan ampuminen ei sovi pistooliammunnan asukoodiin. Toisia eriä se sentään on nähnyt. Jymyn aktiiviampujat toivat ilma-aseitaan halliin oppilaiden käyttöön. divariin, Sulkavalla maalivahdiksi joutunut Kylliäinen muistuttaa viitaten sarjaan lähtemiseen. – Jäin soittelemaan toista viulua. Kaakkois-Suomi, miehet, 3. Asemakaavan hyväksymispäätös (pöytäkirjanote) sekä lisätietoja kaavasta on saatavilla Orimattilan kaupungin verkkosivuilta tai kaupungintalolta (Erkontie 9, 2. mitalisuora täyttyy maagisen suorituksen kääntöpuoli oli tällä erää se, että sunnuntain biathloniin ovaska ei ymmärrettävästi saanut minkäänlaista latausta. divariin tai hyvässä lykyssä 6. Todella nuori ja repaleinen joukkue on taapertanut tuskien taipaleen läpi siten, ettei se ole päässyt kertaakaan kolmanteen erään toistuvien 12 maalin eron keskeytysten takia. ovaska kuitenkin tiesi, että hän pystyisi tulokseen kaiken sattuessa kohdilleen. divariin, joukkueen puuhamies Jari Kylliäinen kuittaa. Sunnuntaisessa voittolähdössä Tuuria ohjasti Iikka Nurmonen. Sen sijaan kaikentyyppiset maastokuviolliset vaatteet ja varusteet ovat kilpailuissa kiellettyjä. 03-884 830, 050 559 8634 www.tiliekspertti.fi TILIEKSPERTTI M. Neloseen ensi talveksi putoava Jymy tuo salibandytaitonsa näytille orimattilaan Nikke-areenalle 14. Kauden kaikki ottelunsa 12 maalin keskeytyksellä hävinneen joukkueen katseet ovat kääntyneet ensi talveen jo aikoja sitten. Jymyn huumoria on koeteltu pitkin kautta. H.v. Talon ja lajin asukoodit vastakkain uuden urheilutalon 9-paikkainen ilma-aserata ei tuo orimattilaan enää isoja kilpailuja. – Nostoni oli maksimi siitä, mitä irti sain itsestäni ja siinä uitiin altaan syvässä päässä pitkään. 30-paikkaisella radalla oli kaikkiaan 98 henkilöä tutustumassa ilmapistoolisekä ilmakivääriammuntaan. mestaruussarjan kautta aikain kovin suomalaistulos oli marko Pääkkösen 68 toistoa. Teemu okkolinin ohjastama Jetsu oli suomalaisista kuudes ja Tapio Perttusen ajama vinksa seitsemäs. SBS Hamina tulitti päivän toisessa ottelussa Kylliäistä maalivahtia 26 kudin verran. ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina helmikuun 25. ORIMATTILAN SANOMAT – Piti näyttää, mihin vanha maalivahti pystyy, virnistää Kylliäinen, joka pelasi maalivahtina edellisen kerran kausina 1995– 2008. Ilmapistooliampujat selvinnevät sisäkengissä, kun talon sukkakoodista joustetaan. via dolorosa päättyy vierumäellä paria viikkoa myöhemmin. – Hiihtolomat painoivat päälle, kun pelaajat olivat menossa pohjoiseen laskettelemaan. peliminuutin paikkeilla. päivänä 6 – N:o 15 – 2020 Kullervo HaKama Orimattila Tämänvuotinen ilmapistoolin talkoosarja saattaa olla viimeinen lajissaan. – Nyt on taisteltu vaan pelit läpi, että päästään sinne 4. Sarjataulukko: o v T H Tm Pm me P löysätempo 14 12 2 105 51 54 24 Top Team 14 12 2 138 48 90 24 SBS Hamina 14 10 2 2 99 54 45 22 Klubi 14 10 1 3 110 43 67 21 BB-88 14 5 2 7 86 117 –31 12 väPePa 14 6 8 73 86 –13 12 TT Stars 14 6 8 89 79 10 12 SC unpro 14 4 10 79 104 –25 8 obelix 14 2 1 11 65 94 –29 5 Jymy 14 14 6 174 –168 Tämän vuoden talkoosarjan voitti Orimattilan reserviläisten joukkue. H.v. Tuuria ohjasti torstaina ranskalaisten ajajaliigan kärkinimi eric raffin. 22.2.: Jymy – SBS Hamina 0–12, SC unpro – väPePa 3–9, TT Stars – Jymy 12–0, SBS Hamina – SC unpro 7–3, väPePa – TT Stars 6–5. Äänekoskella pidettyjen kisojen lauantai lC32-sarjoineen oli pääpäivä kovin tavoittein kisanneelle ovaskalle. ovaska rohmusi kahvakuulan Sm-kisoista mitalisuoran • LVI-urakointi, -asennukset ja -huollot • LVI-saneeraukset ja -remontit • Lämpöratkaisut Rami: 040 558 4557 Kim: 040 507 5495 www.putkipari.fi putkipari@putkipari.fi Paras kumppanisi rakentamiseen ja remontointiin: Puh. Tervetuloa! Orimattilan kansalliset seniorit ry ORIMATTILA TIEDOTTAA KUULUTUS VIRENOJAN ASEMAKAAVA HYVÄKSYTTY Virenojan asemakaavan tavoitteena on uuden pientaloalueen rakentamisen mahdollistaminen Virenojan koulun läheisyyteen. – Sitä voidaan ehkä pitää maagisena rajana suomalaisessa kahvakuulaurheilussa, jos puhutaan miesten mestaruussarjan longcylestä. Näin käynnistyi talkoosarja 1980-luvun alussa. Prix Des Pays Nordiques -lähdön voittoon juoksi maaninkalaisen ossi Nurmosen valmentama H.v. Pelit vihellettiin poikki ensimmäisissä erissä 10. krs). – oikein hieno kokemus, ovaska kertoo joukkuekisasta. Tuurin lähimpiä haastajia. maaliskuuta (klo 11 ja 15.30). ei mahda mitään. Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsen TILITOIMISTOJA SÄHKÖASENNUS OY OLIN & TUOMISET Kärrytie 4, Orimattila, p. Tekninen toimiala orimattilaan ei menestystä vincennesistä mISKa mIeTTINeN Orimattila orimattilalainen kahvakuulaurheilija Tuomas ovaska haki viikonloppuna käydyistä klassisen kahvakuulaurheilun Sm-kisoista kaulaansa upeasti mitalisuoran. Jatkuvien 12 maalin tappioiden lisäksi toinen epäkohta on ollut kokoonpanon vajaus. Tuomas Ovaska kerää SM-mitaleita kahvakuulien nostelussa. Kylmäveriottelun toisessa lähdössä torstaina norjalaiset olivat H.v. loppuvuodesta 1979 Palokangas piti ampumakoulua monitoimihallissa ja sai hallin tupaten täyteen ammunnasta kiinnostuneita orimattilalaisia. – Jos olisin laittanut leikin kesken, tämä kausi olisi pitänyt odotella ja syksyllä olisi pitänyt mennä 5. asukoodit myös ulkoammunnassa asukoodi on tullut myös haulikkoammuntaan. Kerkesin kolmeen peräkkäiseen ripariinkin, ensimmäisessä ottelussa oikeana laiturina viilettänyt monitoimimies veistelee. ensimmäinen lautanen on täyttynyt voittajajoukkueiden nimistä ja toinen on täyttymässä. Tuurin lisäksi Pariisin kylmäveriottelussa kaksoisvoittoon on aikaisemmin Suomesta yltänyt vain antti ojanperän valmentama Josveis vuonna 2018
23.02 Yöradio. 8.10 Urheiluradio. 10.02 Radio Suomen Päivä 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 12.13 Radio Suomen Päivä 12.45 Merisää. 3.00 Yle Uutiset. Tutkijoilla on edessään uhkarohkea mutta välttämätön tehtävä: Kuollutmeri on yhdistettävä Punaiseenmereen. Lande 21.00 Pitääkö olla huolissaan. 7.10 Urheiluradio. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S) 09.35 Emmerdale (7) 10.05 Villa Hintikka 11.05 Neljän tähden illallinen 11.35 Hei me rakennetaan! 12.30 Ostoskanava Tvins.com 13.30 Kotoisa 14.30 Stadi vs. 12.10 Urheiluradio. 17.10 Urheiluradio. 5.32 Radio Suomen Varhaisaamu 5.50 Merisää. 19.02 Urheiluradio. 1.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 14.00 Yle Uutiset. 9.05 Urheiluradio. 18.02 LuontoSuomen geologiailta 0203-17600 18.50 Merisää. 16.10 Urheiluradio. 17.30 Radioteatteri esittää: Maata etsimässä, osa 10/18 17.50 Etnohetki 18.0018.15 Romano mirits 18.20-18.29 Kadonnutta aikaa etsimässä 8: Vanki, jakso 75 18.30 Hartaita säveliä 18.50 Iltahartaus 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Radion sinfoniaorkesteri konserttilavalla 21.00 Epäilyttävän uutta 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05 Sari Valto: Parisuhde ei ole vieläkään kahden kauppa. 20.02 Sää. 2.02 Kantritohtori Teppo Nättilä. 1.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. R a d i o o h j e l m a t Yle Radio 1 93,2 MHz • Yle Radio Suomi 97,9 MHz Tiistai 25.2. 17.00 Simpsonit (7) 17.30 UEFA Champions League: Huippuhetket 18.00 First Dates Hotel 19.00 Frendit (S) 19.30 Frendit (S) 20.00 Simpsonit (7) 20.30 Neljän tähden illallinen 21.00 Subleffa: Eyes Wide Shut (16) 00.10 Stadi vs. 0.02 Yöradio – toiveiden yö. 8.13 Alueradio 9.00 Yle Uutiset. 0.00 Yle Uutiset. 0.00 Yle Uutiset. 22.05 Urheiluradio. 21.55 Radio Suomen Ilta. 2.00 Yle Uutiset. 17.13 Alueradio 18.00 Yle Uutiset. 8.10 Urheiluradio. Kuollutmeri suolan peittämine rantoineen on ainoa laatuaan maailmassa. Uusi innovaatio, elokuva, tallensi jälkipolville loiston vuodet, jotka tunnetaan nimellä ”La Belle Epoque”. 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (7) 20.00 Kotoisa 21.00 Supernanny Suomi 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Bullets (7) 23.35 Rikostutkija Bergman (12) 00.35 Miehitetty (7) 01.35 112 (7) 02.30 Hei me rakennetaan! 03.25 Bullets (7) Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Ritariprinsessa Nella (S) 06.20 Bing (S) 06.30 Disneyn esikoulu: Fancy Nancy Clancy (S) 06.55 Rusty Rivets (S) 07.20 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikon (7) 07.40 Transformers Cyberverse (7) 07.55 LEGO Ninjago: Masters of Spinjitzu (7) 08.20 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7) 08.45 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 09.00 Toisenlaiset teiniäidit 10.00 Rempalla kaupaksi 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.30 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Toisenlaiset teiniäidit 14.55 Neljän tähden talkoot 15.25 Eläinsairaala (S) 15.55 MasterChef Australia 16.55 Onnenarpa 17.00 Remppa vai muutto Vancouver 18.00 Neljät häät Amerikassa 19.00 Kimpassa 20.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (12) 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Suomen huutokauppakeisari 22.00 Arman ja Suomen rikosmysteerit (12) 23.00 Hyvät ja huonot uutiset 00.00 Suomen huutokauppakeisari 01.00 Kadonneen jäljillä (S) 02.00 Supertähdet (S) 03.25 Astral-TV Sub 06.30 Chuggington (S) 06.40 Taikapuutarhan pikkuötökät (S) 06.50 Muumilaakson tarinoita (S) 07.15 Muumilaakson tarinoita (S) 07.40 Paavo Pesusieni (7) 08.05 Nuori Robin Hood (S) 08.15 Alvin ja pikkuoravat (S) 08.30 Chaplin (S) 08.35 Viidakon veijarit (S) 08.50 Ötökät! (S) 09.00 Last Man on Earth (7) 09.30 Last Man on Earth (7) 10.00 Lemmen viemää (7) 11.00 Ostoskanava Tvins.com 12.00 Emmerdale (7) 12.30 Salatut elämät (7) 13.00 Pilanpäiten 13.10 Pilanpäiten 13.20 Simpsonit (7) 13.50 Love Island UK (7) 15.00 Nuori MacGyver (12) 16.00 Myytinmurtajat 17.00 Simpsonit (7) 17.30 Simpsonit (7) 18.00 First Dates Hotel 19.00 Frendit (S) 19.30 Frendit (S) 20.00 Simpsonit (7) 20.30 Neljän tähden illallinen 21.00 Subleffa: Slummien miljonääri (16) 23.25 Pitääkö olla huolissaan. 1.55 Yöradio. 06.53 Ludovic (S) 07.05 Tilkkupeiton tarinoita (S) 07.09 Tete ja Mama (S) 07.17 Herää pahvi 07.23 Kaisa ja Olli (S) 07.32 Mauno (S) 07.43 Tiedonjyvä 07.53 Vekarat! (S) 08.21 Galaxi 08.22 Aappo ja Tööt (S) 08.29 Otso ja sopulit (7) 08.36 Näin meillä (7) 09.00 Holby Cityn sairaala (12) 10.00 Uusi päivä (S) 10.30 Kummeli (7) 11.01 Alina idässä 11.30 Cannabusiness (12) 12.20 Hamppumies vastaan valtio 12.50 Huonosti käyttäytyvät koirat 13.35 Casualty (12) 14.30 Motorheads 15.20 Pillu palaa – elämää vestibuliitin kanssa 15.50 Ei sosiaaliselle medialle 16.30 Uusi päivä (S) 17.01 Pikku Kakkonen 18.05 Holby Cityn sairaala (12) 19.05 Rattikärpäset 19.35 Yiannin superautot 20.00 Romeshin epämukavuusmatkat 20.50 Yksittäistapaus: Shake! (S) 21.00 Kakarat (12) 21.40 Modernit Miehet (12) 22.05 Fleabag (12) 22.35 Häkkilinnun paluu (12) 23.00 Yksittäistapaus: Play Rape (12) 23.20 Hollyweed 23.35 Sisällä 00.15 Uutisikkuna MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Uutisaamu 07.00 Uutisaamu 08.00 Uutisaamu 09.05 Mitä tänään syötäisiin. 16.13 Alueradio 17.00 Yle Uutiset ja sää. 22.08 Pollari. 23.00 Yle Uutiset. 11.02 Radio Suomen Päivä 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 20.02 Sää. T i i s t a i 2 5. Sinister 6 (7) 07.40 Transformers Cyberverse (7) 07.55 LEGO Ninjago: Masters of Spinjitzu (7) 08.20 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S) 08.45 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 09.00 Toisenlaiset teiniäidit 10.00 Rempalla kaupaksi 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.30 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Toisenlaiset teiniäidit 14.50 Pientä pilaa 14.55 Pientä pilaa 15.05 Neljän tähden talkoot 15.35 Tulossa: Huvila & Huussi 15.40 MasterChef Australia 16.50 Onnenarpa 16.55 Remppa vai muutto Vancouver 17.55 Tulossa: Huvila & Huussi 18.00 Mental Samurai Suomi 19.00 Suomen huutokauppakeisari 20.00 Poliisit 2020 (7) 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Arman ja Suomen rikosmysteerit (7) 22.00 Narcos (16) 23.05 Hyvät ja huonot uutiset 00.05 Arman ja Suomen rikosmysteerit (7) 01.05 Kadonneen jäljillä (S) 02.05 Supertähdet (S) 03.30 Astral-TV Sub 06.30 Chuggington (S) 06.40 Taikapuutarhan pikkuötökät (S) 06.50 Muumilaakson tarinoita (S) 07.15 Muumilaakson tarinoita (S) 07.40 Paavo Pesusieni (S) 08.05 Nuori Robin Hood (S) 08.15 Alvin ja pikkuoravat (S) 08.30 Chaplin (S) 08.35 Viidakon veijarit (S) 08.50 Ötökät! (S) 09.00 Last Man on Earth (7) 09.30 Last Man on Earth (7) 10.00 Lemmen viemää (7) 11.00 Ostoskanava Tvins.com 12.00 Emmerdale (7) 12.30 Salatut elämät (7) 13.00 Simpsonit (7) 13.30 Simpsonit (7) 14.00 Love Island UK (7) 15.00 Nuori MacGyver (12) 16.00 Pitääkö olla huolissaan. 0.02 Yöradio – toiveiden yö. 14.02 Alueradio 15.00 Yle Uutiset. 00.25 Simpsonit (7) 00.55 Rantabaari (7) 01.25 Subleffa: Blade Runner (16) 03.50 First Dates Hotel 04.50 Ninja Warrior Yle Teema & Fem 08.35 YLE FEM 08.35 Norjalaisia tarinoita 09.00 Efter Nio 10.00 Elämän tarkoitus 10.30 Axel Åhman – vieraassa normissa 11.00 Närbild 11.30 Spotlight: Taikalaatikko – mobiilipeleistä uhkapeleihin 12.00 YLE TEEMA 12.00 Francon jälkeen – Alcantaran perhe (7) 13.25 Kalliosta temppeliksi 14.05 Historia: Pariisi vuonna 1900 15.00 Isä Matteon tutkimuksia (7) 16.00 Milanon naisten paratiisi 16.40 Uusi Kino: Muistikuvia (S) 16.55 Tanskalaisarkkitehtien koteja 17.25 YLE FEM 17.25 Telkkarissa syntyneet 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Stefan Löfven, hitsaajasta vallan huipulle (12) 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 20.00 YLE TEEMA 20.00 Egenland 20.30 Arkistojen salat 21.00 Historia: Pariisi vuonna 1900 21.55 Kino Suomi: Kuulustelu (12) 22.48 Kino Suomi: Kuulustelu (12) 23.40 Uusi Kino: Ihmisen arvo (S) 23.56 Uusi Kino: Sadakat (7) Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 Veden valtakunta 06.25 Ylen aamu 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Sydämen asialla (7) 10.50 Yle Uutiset Uusimaa 10.58 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.06 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.14 Yle Uutiset Häme 11.22 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.30 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.38 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.46 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.54 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.02 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Totuuden taakka (12) 13.15 Kalle Aaltosen morsian (7) 15.00 Ylen aamun parhaat 15.40 A-studio viittomakielelle tulkattuna 16.10 MOT: Mäntsälän isännän kapina 16.40 Yle uutiset Selkosuomeksi 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Totuuden taakka (12) 18.00 Yle Uutiset 18.21 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Prisma: Kuolluttamerta pelastamassa 20.00 Akuutti: Erityisherkkyyden rajumpi puoli 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Outlander – Matkantekijä (16) 23.00 Oddasat 23.15 Marja Sannikka 23.45 Puoli seitsemän 00.15 Uutisikkuna Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 26.2. Kuva: Valtatie 90 Kuolleenmeren rannalla on sortunut ja suljettu liikenteeltä.. Lande 01.05 Simpsonit (7) 01.35 Rantabaari (S) 02.10 Subleffa: Amerikan Psyko 2 (16) 04.05 Last Man on Earth (7) 04.35 Last Man on Earth (7) 05.05 Ninja Warrior Yle Teema & Fem 08.40 YLE FEM 08.40 Tämä tästä 08.55 Unelmakoti 09.53 Ambulanssi apuun! 10.32 Telkkarissa syntyneet 11.00 Strömsö 11.30 Tiettömän taipaleen takana 12.00 YLE TEEMA 12.00 Yle Live: Brit Awards 2020 13.40 Il capo (S) 14.00 Kartanoelämää Britanniassa 15.00 Isä Matteon tutkimuksia (7) 16.00 Milanon naisten paratiisi 16.40 Eturivin tanssijoita 17.25 YLE FEM 17.25 Tanskalainen maajussi 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Skavlan 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 20.00 YLE TEEMA 20.00 Marokko – rakkauden ja sodan aika (12) 21.00 Nigel Slater ruokamatkailee Lähi-idässä 21.55 Kino: Cornelius, ulvova mylläri (12) 23.40 Punk eilen tänään (12) Sudokun ratkaisu (c ) A rto In ka la w w w .a is ud ok u. 2 . 20.03 Radio Suomen Ilta 21.00 Yle Uutiset. Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää. Yle Radio 1 6.00 Yle Uutiset ja sää 6.05 Hartaita säveliä 6.15 Aamuhartaus 6.25 Aamusoitto 6.56 Päivän mietelause 6.59 Hyvää huomenta 7.00 Yle Uutiset ja sää 7.10 Hartaita säveliä 7.15 Aamuhartaus 7.25 Musiikkihetki 7.29 Hyvää huomenta 7.30 Ykkösaamu 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.10 Ykkösaamu 9.00 Yle Uutiset 9.05-9.58 Muistojen bulevardi 10.00-10.55 Sari Valto: Parisuhde ei ole vieläkään kahden kauppa. 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.30 Yle Uutiset ja sää. 9.10 Sää. 21.55 Radio Suomen Ilta. 17.13 Radio Suomen Ilta. 14.02 Alueradio 15.00 Yle Uutiset. 10.33 Radio Suomen Päivä 11.00 Yle Uutiset. 6.05 Alueradio 7.00 Yle Uutiset ja sää. Lande 02.00 Hei me rakennetaan! 03.00 112 (7) 03.55 112 (7) Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Ritariprinsessa Nella (S) 06.20 Bing (S) 06.30 Disneyn esikoulu: Fancy Nancy Clancy (S) 06.55 Rusty Rivets (S) 07.20 Disney esittää: Ultimate Spider-Man vs. Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 MOT: Mäntsälän isännän kapina 06.25 Ylen aamu 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Sydämen asialla (7) 10.50 Yle Uutiset Uusimaa 10.58 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.06 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.14 Yle Uutiset Häme 11.22 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.30 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.38 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.46 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.54 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.02 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Totuuden taakka (12) 13.15 Rakas varkaani (7) 14.28 Muisti: Jussarö – erään unelman rauniot 15.00 Ylen aamun parhaat 15.55 A-studio 16.40 Yle uutiset Selkosuomeksi 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Totuuden taakka (12) 18.00 Yle Uutiset 18.21 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Sanditon (12) 20.00 Unelma Oy: Kuolemanväsymys ja kiitollisuus 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.30 Perjantai-dokkari: Minä olen JerAx 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Erikoisryhmä Köln (12) 22.45 Oddasat 23.00 Perjantai 23.40 Puoli seitsemän 00.10 Uutisikkuna Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 25.2. 21.50 Merisää. 21.02 Urheiluradio. 2.54 Yöradio. 7.53 Alueradio 8.00 Yle Uutiset ja sää. 18.55 Radio Suomen Ilta 19.00 Yle Uutiset ja sää. 12.55 Radio Suomen Päivä 13.00 Yle Uutiset. Vuonna 1900 Pariisi oli maailman edistyksellisin kaupunki ja Pariisin maailmannäyttely oli menestys. 11.33 Radio Suomen Päivä 12.00 Yle Uutiset ja sää. 9.10 Sää. ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina helmikuun 25. 18.55 Luonto-Suomen geologiailta 0203-17600 19.00 Yle Uutiset ja sää. 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu 6.00 Yle Uutiset ja sää. 2 . 11.33 Radio Suomen Päivä 12.00 Yle Uutiset ja sää. 16.13 Alueradio 17.00 Yle Uutiset ja sää. Keskiviikko 26.2. 19.02 Urheiluradio. 10.02 Radio Suomen päivä 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 18.02 Radio Suomen Ilta 18.50 Merisää. 3.55-4.00 Yöradio. 5.32 Radio Suomen Varhaisaamu 5.50 Merisää. 3.02 Kissankehto – Susanna Vainiola. 12.10 Urheiluradio. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S) 09.35 Emmerdale (7) 10.05 Supernanny Suomi 11.05 Neljän tähden illallinen 11.35 Hei me rakennetaan! 12.30 Ostoskanava Tvins.com 13.30 Supernanny Suomi 14.30 Kaappaus keittiössä 15.30 Neljän tähden illallinen 16.00 Salatut elämät (7) 16.30 Kauniit ja rohkeat (S) 16.58 Uutiset 17.05 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 17.55 Uutiset 18.00 Viiden jälkeen 18.25 Emmerdale (12) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 2.02 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 7.10 Urheiluradio. 15.02 Alueradio 16.00 Yle Uutiset ja sää. 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.00 Yle Uutiset ja sää. 12.55 Radio Suomen Päivä 13.00 Yle Uutiset. 9.11 Alueradio 10.00 Yle Uutiset. 20.03 Metsäradio. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 9.11 Alueradio 10.00 Yle Uutiset. 11.00 Klassikkoparatiisi 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10 Tiedeykkönen 13.00 Klassista kahteen 14.00 Uudet levyt 15.00 Yle Uutiset 15.02 Kulttuuriykkönen 15.55-15.58 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10-17.25 Monet ovat minulta kysyneet, osa 3: Matkustusvälineen valinnasta. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 23.00 Iltahartaus 23.106.00 Yöklassinen. 7.13 Alueradio 7.50 Merisää. 1.00 Yle Uutiset ja sää. 1.00 Yle Uutiset ja sää. 11.02 Radio Suomen Päivä 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. Euforian takana oli kuitenkin myös toinen todellisuus. 2.54 Yöradio. 23.02 Yöradio. 21.02 Urheiluradio. 1.55 Yöradio. Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää. 9.05 Urheiluradio. 17.30 Pyöreä pöytä. 18.00 Yle Uutiset. 10.33 Radio Suomen Päivä 11.00 Yle Uutiset. 06.53 Kaapo (S) 07.17 Hilla ja avaruuden Eetu (S) 07.32 Kuiske (S) 07.39 Meidän vauva 07.44 Simo (S) 07.52 Ritari Mikke (S) 08.04 Askarrellaan 08.09 Ella, Oskari ja Huu (S) 08.22 Galaxi 08.23 Urheiluhullut (S) 08.25 Lassie (7) 09.00 Holby Cityn sairaala (12) 10.00 Uusi päivä (S) 10.30 Kummeli (7) 11.01 Alina idässä 11.30 Vatsani ja minä 11.46 Vatsani ja minä 12.05 Ei sosiaaliselle medialle 12.50 Downshiftaajat (12) 13.30 Casualty (12) 14.20 Yksineläjä Severin 15.05 Carl ja rahapelimainosten helvetti 15.40 Sohvaperunat 16.30 Uusi päivä (S) 17.01 Pikku Kakkonen 18.05 Holby Cityn sairaala (12) 19.15 Huonosti käyttäytyvät koirat 20.00 Syke (12) 21.00 Theroux ja seksikauppaa kotona 22.00 Deitti (12) 22.45 Karppi (12) 23.30 Our Girl (12) 00.25 Uutisikkuna MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Uutisaamu 07.00 Uutisaamu 08.00 Uutisaamu 09.05 Mitä tänään syötäisiin. 6.05 Alueradio 7.00 Yle Uutiset ja sää. 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.00 Yle Uutiset ja sää. 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu 6.00 Yle Uutiset ja sää. 21.50 Merisää. 17.10 Urheiluradio. 3.00 Yle Uutiset. Rock-etsivä 23.00 Yle Uutiset. 22.00 Yle Uutiset ja sää. Se ei kuitenkaan voi hyvin – sen pinta laskee jatkuvasti ja rannat sortuvat pala palalta. 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (S) 20.00 Stadi vs. 7.13 Alueradio 7.50 Merisää. 19.05 Luonto-Suomen geologiailta 0203-17600 20.00 Yle Uutiset. 22.05 Urheiluradio. 2.00 Yle Uutiset. päivänä 2020 – N:o 15 – 7 Pirkko ja Pentti B.Virtanen Viivi ja Wagner Ke s k i v i i k ko 26 . 00.05 Kaappaus keittiössä 01.00 Stadi vs. 21.17 Päivä tunnissa. Kuinka Eurooppa ajautui suursotaan vain 14 vuotta myöhemmin. 3.02 Iskelmä-Suomi 3.544.00 Yöradio. 12.13 Radio Suomen Päivä 12.45 Merisää. Yle Radio 1 6.00 Yle Uutiset ja sää 6.05 Hartaita säveliä 6.15 Aamuhartaus 6.25 Aamusoitto 6.56 Päivän mietelause 6.59 Hyvää huomenta 7.00 Yle Uutiset ja sää 7.10 Hartaita säveliä 7.15 Aamuhartaus 7.25 Musiikkihetki 7.29 Hyvää huomenta 7.30 Ykkösaamu 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.10 Ykkösaamu 9.00 Yle Uutiset 9.05-9.58 Muistojen bulevardi 10.00-10.55 Brysselin kone 11.00 Riston Valinta 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10 Suomi vuonna 2049: Utopia 13.00 Klassista kahteen 14.00-14.57 Euroopan konserttilavoilla 15.00 Yle Uutiset 15.02 Kulttuuriykkönen: Nuoret pianovirtuoosit Ossi Tanner ja Tarmo Peltokoski haastattelussa 15.5515.58 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Aristoteleen kantapää 17.35 Musiikkia parrasvaloista 18.00 Tuhkakeskiviikon ortodoksinen katumuskanoni Ristin ylentämisen kirkosta Kouvolasta 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Euroradiokonsertissa cembalomusiikkia 1600-luvulta 21.30 Musiikkia konsertin jälkeen 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05 Kuusi kuvaa näyttelijä Pirkko Mannolan elämästä 22.50 Kuuntelijaklubi 23.00 Hartaita säveliä 23.10-6.00 Yöklassinen. 13.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 13.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. co m C od e: B 05 C 08 A 60 A 1 7 6 5 3 8 4 2 9 3 4 2 7 9 1 6 5 8 9 5 8 6 4 2 3 7 1 8 6 4 9 1 7 5 3 2 5 1 9 3 2 6 8 4 7 2 3 7 4 8 5 1 9 6 7 2 3 8 6 4 9 1 5 6 9 1 2 5 3 7 8 4 4 8 5 1 7 9 2 6 3 Yle Teema & Fem klo 21: Historia: Pariisi vuonna 1900. 22.08 Kantritohtori Teppo Nättilä. Lande 15.30 Neljän tähden illallinen 16.00 Salatut elämät (7) 16.30 Kauniit ja rohkeat (S) 16.58 Uutiset 17.05 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 17.55 Uutiset 18.00 Viiden jälkeen 18.25 Emmerdale (7) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.30 Yle Uutiset ja sää. 21.17 Päivä tunnissa. 14.00 Yle Uutiset. 15.02 Alueradio 16.00 Yle Uutiset ja sää. T: Terri Randall Productions/PBS, Yhdysvallat. 7.53 Alueradio 8.00 Yle Uutiset ja sää. 8.13 Alueradio 9.00 Yle Uutiset. 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Rikospaikka 23.05 Pitääkö olla huolissaan. 19.05 Radio Suomen Ilta 20.00 Yle Uutiset. Yle Kuvapalvelu Yle TV1 klo 19: Prisma: Kuolluttamerta pelastamassa. 16.10 Urheiluradio. 21.00 Yle Uutiset
Palojoki ryöppysi Orimattilassa maanantaina vuolaana viime viikon sateiden jäljiltä. VIRPI kALLIO Pukkila / Myrskylä Pukkilassa ja myrskylässä kanttoria aiemminkin tuurannut mäntsäläläinen director cantus Pekka Itkonen on valittu Pukkilan seurakunnan vt. – En ole koskaan päässyt kokemaan sitä silmiä kirvelävää hajua. kyllä Wilma näyttää takapäätään monesti, jos asiat eivät miellytä: ruoka on pahaa tai koira katsoi väärin, Lantea nauroi. Puolet hänen työpanoksestaan osoitetaan Myrskylän seurakunnalle. kokonaiskuormitus ei välttämättä kasva kauheasti kevättulvan jäätyä pois, mutta on epäilty, että se kasvaa. Tiaisen toive hyvästä potista Yhteisvastuu-kassaan toteutuikin, kun Merja Enroth ja Eeva Sumiloff yhdessä huusivat kävelyn kirkkoherran kanssa itselleen komeaan 60 euron hintaan. – Sellaista, joka maksaa mahdollisimman paljon! – Jos kävelylle lähtijä on pukkilalainen, voisimme kävellä puoli tuntia vaikka kirkkoa ympäri ja juoda pappilassa kahvit sen päälle, hän suunnitteli. – Tätä ei irtisanova seurakunta voi yksipuolisesti muuttaa. kunnanjohtajan Juha Rehulan kanssa. Valinnan taustalla on myrskylän kirkkovaltuuston yllätyspäätös naapurikuntien kanttoriyhteistyösopimuksen irtisanomisesta 29. näin käy luultavasti myös jatkossa. kunnanjohtajan Juha Rehulan kanssa huusi Arvi Heikkilä 18 eurolla. Tiedusteltaessa millaista seuraa kirkkoherra toivoisi lenkille, oli hänellä vastaus valmiina. kävelylenkistä kirkkoherran kanssa maksettiin enemmän kuin kahveista vs. Esimerkiksi maanviljelyssä tämä vaikuttaa viljelylajikkeisiin ja viljelytapoihin. Arvi Heikkilä huusi hyväntekeväisyyshuutokaupasta sekä lastenhoitoa että kahvit vs. päivänä 8 – N:o 15 – 2020 AnnA HAkAmA Pukkila Aurinko pilkisteli ja nurmi vihersi, kun sunnuntaina vietettiin Pukkilan seurakunnan perinteistä laskiaistapahtumaa. nyt nähdyt talvitulvat eivät ole Vehviläisen mukaan harvinaisuus, vaan niitä on ollut viimeisten 10–20 vuoden aikana. Ympärillä voittajasta ylpeät entinen omistaja Henna Pokkinen (vas.) ja nykyinen omistaja Merja Korkalainen. – Parhaimmillaan vakiovuoroja ja kutsutaksia yhdistävä järjestelmä ratkaisee Pukkilan julkisen liikenteen haasteet ja mahdollistaa joustavasti liikkumista silloin kuin sitä tarvitaan, toteaa Roivainen. Niilo-vuohi sai laskiaispullansyöntikilpailusta palkinnoksi ruisleipää. myös myrskylän pitää osallistua kustannuksiin, vaikkei se hankkisikaan palveluja. Pukkila tukee Porvoon kesäbussilinjoja ja Mäntsälän kouluvuoroa. Lempi Hoffrén kertoi kavereineen selvittäneensä pakohuoneen tehtävän, joka ei hänen mukaansa ollut vaikea. Sylissä Viljami Heikkilä. – näihin sopeudutaan pikkuhiljaa kantapään kautta. Pukkilan kirkkoneuvoston päätöksessä todetaan, että Itkonen hoitaa tehtävää edellisen viranhaltijan kanssa sovituin ehdoin molemmissa seurakunnissa eli vt. – Sovimme, että lähdemme kävelylle kevätauringon koittaessa, myhäili silminnähden huutosummaan ja saamaansa kävelyseuraan tyytyväinen kirkkoherra. – On esitetty arvioita, että tulvariski kasvaisi tulevaisuudessa 2–3-kertaiseksi Suomessa. Asia varmistui kunnanhallituksen torstaisessa kokouksessa, jossa kunta antoi vastauksen Uudenmaan elinkeino-, liikenneja ympäristökeskuksen (ely) koskevaan joukkoliikennelinjauskyselyyn. Pukkila olisi kiinnostunut myös mäntsälän kesävuorosta, joka ei ole elyn listalla. muutos on suhteellisesti suurempi talvella kuin kesällä. Seurakuntakodin nurmella ahkerassa käytössä oli pieni mönkijä ja seurakuntakodilta löytyi hernerokkakahvion lisäksi muun muassa kasvomaalauspiste sekä pakohuone, jonka oli ideoinut seurakunnalla työharjoittelussa oleva Mikael Suikkanen. Laskiaispullia syötiin kilpaa Eräs seurakuntakodin salissa käyty ohjelmanumero oli laskiaispullansyöntikilpailu, jonka suvereeni voittaja oli ”musta hevonen”, tai tässä tapauksessa kirjava vuohi, niilo, joka söi ennätysvauhtia elämänsä ensimmäisen laskiaispullan. kanttorina. mäntsälän vuoron kustannuksia ovat Pukkilan lisäksi jakamassa mäntsälän kunta ja ely-keskus. Palkinnoksi niilo sai ruisleivän, joka myös on sen herkkua. myös Ilmatieteen laitoksen ilmasto-oppaassa kerrotaan, että ilmaston lämmetessä sademäärien arvioidaan Suomessa kasvavan ja rankkasateiden voimistuvan. – Tuhomäärä on vastaava ja älyä ja logiikkaa on samalla tavalla, mutta skunkki on näppärä eläin. – Talvet ovat vuosien saatossa muuttuneet vähän erilaiksi, mutta tapahtuma on aika samanlainen, hän tuumi. neuvosto perää myös kyytejä Orimattilan terveyspalveluiden piiriin. – kyllä siihen keinot keksitään, että miten jatkossa viljellään, mutta muutoksia täytyy tehdä, Vehviläinen pohtii. tammikuuta alkaen. Aatu Haarahiltunen kokeili mönkijällä ajoa seurakuntakodin pihamaalla. Uudessa järjestelmässä.päivisin vapaana oleville ajoneuvoille voitaisiin suunnitella uusia reittejä kuntalaisten kulloinkin palvelunumerosta kahden päivän päähän tai jopa samalle päivälle tekemien kyytitilausten perusteella. Wilman aitauksen ympärillä Taina Heinikoski, Anssi, Enni ja Paavo Homma katselivat Wilman touhuja. Etelä-Suomessa ei ole talven mittaan juuri lunta näkynyt, minkä vuoksi myöskään lumen aiheuttamia kevättulvia ei ole luvassa. Ohjelmassa oli monenlaista puuhaa, vaikkei mäenlaskuun tällä kertaa päästykään. Päätöksen takia Pukkilan kanttoriksi valittu, kahta seurakuntaa palvellut Tea Helin ei voinut jatkaa virassaan. kanttori STT Tänä talvena merivesi on noussut, joet ovat tulvineet ja tulvavesi on kohonnut teille etelärannikolla. Lantea kertoi, että skunkin ominaistuoksu on melko vahva, mutta Wilma on säästänyt omistajansa varsinaisilta hajupölläytyksiltä. Pekka Itkonen toimii vuoden loppuun Pukkilan seurakunnan vt. Viimeviikkoinen päätös lähtee tiedoksi myrskylään, sillä yhteistyösopimuksen irtisanomislausekkeen mukaan sopimuksen voi irtisanoa päättymään vasta irtisanomista seuraavan kalenterivuoden alusta eli tässä tapauksessa vuoden 2021 alusta. Paavo kertoi nähneensä haisunäädän aiemmin vain Ryhmä Hau -televisiosarjassa. – kinder-munien sisällä olevista muovikoteloista löytyi vihjeitä ja piti löytää avain siniseen kassalaatikkoon. Seurakuntakodilla olleen skunkkiaitauksen ympärillä riitti ihmettelijöitä ja rohkeimmat kävivät rapsuttelemassakin Wilmaa. Talvella ravinteiden huuhtoutuminen vesistöihin ja mereen on kovimmillaan. – Talven muuttuessa tällaiseksi, että sade tulee vetenä, on meno tämänkaltaista aina, kun saadaan samanlaisia matalapaineita kuin viime viikkoina, Vehviläinen sanoo. Siis nimenomaan yhdessä sopimalla, ei yksipuolisesti, hän alleviivaa ja korostaa, että sopimusta ei ole sidottu kanttorin henkilöön. – kevättulvien sijaan tulee monenlaisia tulvia, joiden ennustettavuus on hieman hankalampi, keskisarja sanoo. Siellä oli taas uusi vihje ja kun sai vihjelaput järjestykseen, pääsi ulos, Hoffrén kuvaili tehtävää. Pukkilan maksettavaksi jää lukuvuonna 2020–2021 reilut 6 700 euroa. – kunnan ostaman kouluja palveluliikenteen väliin jää tyhjää aikaa, jota olisi mahdollista hyödyntää ensisijaisesti kunnan sisäisessä liikenteessä, mutta myös Pukkilan ulkopuolelle suuntautuvilla matkoilla, sanoo joukkoliikennetarpeita kartoittava ja hintatasosta kertovaa kilpailutusta valmisteleva elinvoimapäällikkö Katri Roivainen. Perheen äiti ja lapset olivat Pukkilan laskiaistapahtumassa ensimmäistä kertaa, Anssi-isälle tapahtuma sen sijaan on tuttu jo omasta lapsuudesta. kävelystä kirkkoherran kanssa huudettiin 60 euroa Tapahtuman huipennukseksi seurakuntakodilla järjestettiin aineettomien asioiden huutokauppa, jonka tuotto ohjattiin tapahtuman linjaa noudattaen Yhteisvastuu-keräykseen. Yhtä suurta suosiota eivät saaneet muut aineettomat huutokohteet, joiden huutosummat liikkuivat 18–25 eurossa. Vuosina 1990–98 hän lauloi Suomen Oopperaliiton tenorisolistina. Yhteisen kanttorin työpanosta seurakunnan ei välttämättä tarvitse käyttää, mutta palkanmaksuun se on sitoutunut tämän vuoden loppuun saakka, sanoo tuomikapitulin lakimiesasessori Ritva Saario Pukkilalle antamassaan lausunnossa. niihin sopeudutaan ”kantapään kautta” Kevättulvat muuttuivat monin paikoin talvitulviksi KUVA: AnnA HAKAmA VIRPI kALLIO Pukkila koulupäivinä liikennöivä Pukkila-mäntsälä-bussivuoro ajetaan myös ensi lukuvuonna; samoin Pukkilasta Askolan kautta Porvooseen ja takaisin kulkevat kesävuorot kahtena seuraavana kesänä. Se on ase, jolla usein uhataan, mutta joka harvoin laukaistaan. Vanhusneuvosto on toivonut, että kerran kuukaudessa mäntsälään ajettava asiointivuoro tuplattaisiin. kevättulvat vähenevät, mutta ajatellaan, että talvitulvat, rankkasateiden aiheuttamat tulvat ja myrskyisyydestä aiheutuvat merivesitulvat lisääntyisivät, kertoo maaja metsätalousministeriön neuvotteleva virkamies Ville Keskisarja. kunnanjohtajan kanssa Pukkilan laskiaisessa rapsuteltiin eläimiä ja huudettiin hyvää Wilma-skunkki sai rapsutuksia sunnuntaina. kanttoriksi tämän vuoden loppuun saakka. kanttori huolehtii muun muassa molempien seurakuntien jumalanpalvelusmusiikista. Pukkila-malli kilpailutetaan kuljetusyrittäjien kanssa Pukkila neuvottelee parhaillaan laajasta joukkoliikenteen Pukkilamallista, joka laajimmillaan kattaisi koulukuljetusten ja mäntsälän asiointija palveluliikenteen lisäksi Orimattilan suunnan kyyditykset, vanhusten ateriakuljetukset sekä koulun ja päiväkodin retkikyydit. Paikalla olleista eläinmaailman edustajista erikoisin oli pian 5 vuotta täyttävä Wilma-haisunäätä, joka oli saapunut omistajansa Sinna Lantean kanssa mäntsälästä Pukkilaan. – kahvit kunnanjohtajan kanssa huusin aika ex tempore, mutta nyt voin laittaa lapset hoitoon ja lähteä kunnanjohtajan kanssa kahville. Lantea kertoi vertaavansa skunkkia 1-vuotiaaseen lapseen. kesäbussisopimus koskee sekä ensi kesänä että kesällä 2021 Pukkilasta Askolan kautta Porvooseen arkipäivisin ajettavia kolmea ja vastaavasti Porvoosta Pukkilaan tulevia kolmea vuoroa. Kirkkoherra Hannu Tiainen kannusti yleisöä suurempiin huutosummiin aineettomien kohteiden hyväntekeväisyyshuutokaupassa. kahvihetken vs. Vaimokin saa vapaa-aikaa, Heikkilä veisteli ja paljasti, että aikoo kahvilla jutella Rehulan kanssa ainakin maatalousyrittämisestä. kirkkoneuvosto päätti asiasta torstaina viime viikolla pidetyssä kokouksessa. Lantean mukaan Skunkin omistajalta kolme useimmin kysyttyä kysymystä ovat ”mikä toi on?”, ”haiseeko se?” ja ”onko toi oikeasti sulla kotona vapaana?”. Sama mies huusi jo aiemmin ”omaa aikaa” eli lastenhoitoa 2–3 tunniksi 25 eurolla. Suomen ympäristökeskuksen (Syke) johtavan hydrologin Bertel Vehviläisen mukaan tällaisiin talviin tulee tottua. – Haisunäätä oli kova juttu ja ralliauton ympärillä pyörittiin myös. Hevosiakin käytiin rapsuttelemassa, mutta vielä ei ratsastamaan uskallettu, Heinikoski kertoi. muut maksajat ovat Askolan kunta, Porvoon kaupunki ja elykeskus. – Idea on, että etsitään kapseleita ja laitetaan niistä löytyvät tekstipätkät oikeaan järjestykseen, jolloin päästään ulos, Suikkanen kiteytti. niilon omistaja Merja Korkalainen kertoi, että niilo osallistui kisaan yksinkertaisesti pullanhimon vuoksi. Eräs huutokaupattava asia oli kävelylenkki kirkkoherran Hannu Tiaisen kanssa. ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina helmikuun 25. Pekka Itkonen on opiskellut laulua, pianonja urkujensoittoa sekä kuoronjohtoa Oulun konservatoriossa ja suorittanut luokanopettajan musiikin erikoistumisopinnot Oulun yliopistossa. – kysymyksessä on kahden sopimuspuolen välinen sopimus, jota sopimuspuolet yhdessä sopimalla voivat myös muuttaa. Porvoon kesävuoroista Pukkilan osuus on vain viisi prosenttia eli noin 980 euroa per kesä. Itkosesta Pukkilan srk:n vt