ORIMATTILAN
SANOMAT
Merkillisen
hyvät osat
ammattitaidolla
asennettuna!
Kankaanmäen
Autohuolto
Terveystie 6, Orimattila
Puhelin 050 593 5932
Avoinna ma?pe 8?17
TIISTAINA 26. alv.)
e h d o il la .
Po h jo is e n
n
t ed u ll is ee
Te e k a u p a o h in ta a n !
en n a k k
KUMI- JA
. 64. vuosikerta
Irtonumero 1,30 e (sis. toukokuuta 2015
N:o 55
Kioskissa ei ollut kuitenkaan mitään vietävää.
Sama kioski joutui murron
kohteeksi pari viikkoa sitten, jolloin kioskissa oli tehty ilkivaltaa,
mutta mitään vietävää ei ollut silloinkaan tarjolla.
Ruohonleikkuri
kelpasi varkaille
Puutarhatöitä pelkäämätön varas oli käynyt viemässä Orimattilan Pihlajakaaressa sijaitsevan
omakotitalon pihasta punaisen
Jonsered-merkkisen muovirunkoisen ruohonleikkurin. Perjantai-illan ja lauantaiaamun välisenä aikana kadonneen ruohonleikkurin lisäksi varas oli napannut
mukaansa kaksi bensakanisteria,
joista toinen on kullanvärinen ja
toinen metallinpunainen.
RS
300 g (6,63/kg), Suomi
Hinnat voimassa
tiistai?keskiviikko
26.5.?27.5.2015.
Hinnat voimassa MA-KE 25.-27.5.
Kalliojärven
kioski jälleen
murtokohteena
Atria laatikot
Petri Sipiläinen
Orimattila
Orimattilan Kokoomuksen
kunnallistoimikunta katsoo, ettei rakentamista ja asuntokauppaa koetteleva lama kelpaa syyksi pysäyttää kaupungin jättimäinen Henna-hanke.
??Perimmäiset syyt alueen rakentamiselle ovat edelleen olemassa. LAHTI: Ahtiala, Joutjärvi,
Katso kauppakohtaiset aukioloajat k-supermarket.fi
ja nelostien käytävä Helsingistä
Lahteen.
www.k-supermarket.fi
Hennaa ei tule
ilman asemaa
Kokoomuksen kunnallistoimikunta kuitenkin myöntää, ettei ilman rautatieasemaa ei tule myöskään Hennaa.
??Aseman rakentamisesta vastaavan Liikenneviraston kanssa
on asiasta tehty aiesopimus. 03-883 2100
ark. NASTOLA
HOLLOLA . Orimattila päätti 2000-luvun alussa pyrkiä muuttovoittokunnaksi. Valitulla linjalla päätettiin jatkaa yksimielisesti.
Puolue muistuttaa myös siitä,
että pääkaupunkiseudulle muuttaa tulevina vuosikymmeninä arvioiden mukaan satojatuhansia
suomalaisia.
??Tästä muuttoliikkeestä riittää
varmasti osa alle tunnin junamatkan päässä Helsingistä olevaan
Hennaan.
ORIMATTILAN, MYRSKYLÄN JA PUKKILAN PAIKALLISLEHTI
www.orimattilansanomat.fi
LAHJA, JOKA SÄILYY!
Edullisesti alkuviikkoon K-supermarketista
Marja
VANAMO
NUPPU
Meiltä myös
-korumallisto
HERKKUTORILTA
K-ruokamestarin
nauta-sikajauheliha
Suomi
595
Herkkutorilta:
Broilerin
paistileikkeet
KG
Suomi
790
KG
199
Atria broilerin
fileesuikaleet
Kalliojärven uimarannalla olevaan kioskiin murtauduttiin perjantain ja lauantain välisenä yönä.
Kioskiin oli päästy sisälle rikkomalla ovi. Demarit
ovat toistaiseksi olleet samassa
kelkassa kokoomuksen kanssa.
/RIMATTILASSA%RKONTIE sTI
PE n . Lyhyellä aikavälillä vastaan tulevat
investoinnit hoidetaan kuten ne
on hoidettu tähänkin asti. Mielipiteensä pääsivät lausumaan yritykset, yhteisöt
ja yksittäiset kuntalaiset. Ilman väestönkasvua
kaupungilta loppuvat tulevaisuudessa veronmaksajat huolehtimaan ikääntyvän väestön tarpeista. Tällaisia
kasvukäytäviä ovat pääradan ja
kolmostien käytävä Helsingistä Tampereelle sekä oikoradan
Ilman korttia 1,65-1,99 rs (4,98-5,69/kg)
Käkeläntie 3, Orimattila, puh. Myös vahvassa nousussa oleva kasvukäytäväajattelu tukee Hennan onnistumista,
kokoomus tähdentää. Nämä toimenpiteet tukivat jo olemassa olevaa asutusta
ja nostivat alueen kiinnostusta
asuinympäristönä, kunnallistoimikunta muistuttaa ja huomauttaa, että Henna-hankkeen takia
kaupungin markkinointiin on tulevaisuudessa saatava lisäresursseja.
Kunnallistoimikunta on kokoomuksen paikallisosaston hallitusta laajempi elin, jossa ovat hal-
Oli kyseessä sitten mansikat, vadelmat, mustikat,
hillat, puolukat, perunat, sienet, kanttarellit, kukat...
Fantastiset KESÄKUKAT
ja AMPPELIT.
Elinvoimaiset TOMAATIN
TAIMET ja YRTIT
Siikli, Timo ym. Asiasta käytiin silloin laaja kuntalaiskuuleminen. Orimattilan kaupunki on täyttänyt
kaikki aiesopimukseen liittyvät
vaateet. 7?21,Mukkula,
la 7?18,Okeroinen,
su 12?18 Trio . Kaupunki huolehtii nykyisten asukkaiden asumisviihtyvyydestä.
??Vastaavanlainen tilanne oli
Pennalassa, missä kaupunki joutui alkuvaiheessa investoimaan
maanhankintaan, kunnallistekniikkaan ja hallien rakentamiseen. ym.
150
kg
15,-
15 kg
säkki
MANSIKKAA...
JL Böhm Ky
Tervetuloa!
Juha 0400 498 594
Leena 040 7580 443
LOPPUUNMYYNTI
lituksen jäsenten lisäksi mukana
kaikki puolueen orimattilalaiset
luottamushenkilöt ja edellisten
kuntavaalien ehdokkaat.
Orimattilan isoista poliittisista
ryhmistä keskusta ja Perussuomalaiset ovat siirtäneet Hennahankkeessa jalan jarrupolkimelle
muun muassa huonoon markkinatilanteeseen vedoten. Keinoksi tämän tavoitteen toteuttamiseksi otettiin kaupungin
erinomainen sijainti hyvien liikenneyhteyksien varrella, toimikunta toteaa kannanotossaan.
Kokoomus huomauttaa, että
väestönkasvuun tähtäävää Orimattilan strategiaa päivitettiin
viimeksi vuonna 2010. Nyt on Liikenneviraston
vuoro täyttää oma osansa sopimuksesta, toimikunta vaatii.
Kokoomuslaiset torjuvat epäilyt siitä, että Henna rakennettaisiin kaupungin nykyisten asukkaiden palvelujen kustannuksella.
??Hennan investoinnit tähtäävät
kymmenien vuosien päähän
VIIM PËIVËË
HALVALLA MENEE . 160x230
49
KYNNYSMATOT 1 kpl
PEHMOMATTO pieni 2 kpl
PUHDISTUSLIINA
9 kpl yht.
5E
E
20E
MIKROHÖYRYSTIN ........5E
E Naisten
ALUSHOUSUT 3 pr.........5E
5
mikrokuitua, auton, tv:n,
tietokoneiden ym. TERVETULOA!
MATTOJA
eri kokoja
harmaakuviollinen
esim. puhdist..
TEHOSEKOITIN
"Smothie maker"....
s+ERTAKËYTTÚLAUTASET