Tuli ei ollut irti, vaan syynä olivat letunpaistosta syntyneet käryt. alv.) 100 % kotimainen Kaikki katsastukset ja rekisteröintipalvelut. Ajankohtaisia tiedotteita: www.mansikkanummi.fi Poikkea kesäkahvilaan! Takaluhrantie 66 D 16300 Orimattila puh. 03-883 2100 ark. Kesäsarjan avauksessa pukkilalainen senioriyrittäjä ja kulttuurin moniottelija Arto Luoma paljastaa viihtyvänsä Onnintorin lauantaiaamuissa, joissa hänet nähdään silloin tällöin myös soittamassa kitaraa. Onnettomuus sattui Tuuliharjan liittymän ja Viljaniemen liittymän välillä. Puiden raivauksia pelastuslaitos suoritti iltapäivän kuluessa muun muassa Mäntymäentiellä ja Heinämaan raitilla. Juhannusaattona pelastuslaitos sai jo aamuseitsemältä hälytyksen Vanhan Helsingintien varteen Hennaan, missä ohiajaja oli tehnyt ilmoituksen savusta. vuosikerta ORIMATTILAN, MYRSKYLÄN JA PUKKILAN PAIKALLISLEHTI www.orimattilansanomat.fi OS tänään Orimattilan Sanomien kesäsarja ”Kesähatusta vedettyä” käynnistyy tänään. Peltiä rytisi, puita kaatui Pelastuslaitosta juhannusviikonloppuna työllistivät kovasta tuulesta johtuneet vahingontorjuntatehtävät sekä useampikin ilmoitus paloista, jotka kuitenkin todellisuudessa osoittautuivat hallinnassa oleviksi kantojen tai juhannuskokon poltoksi. Ritva Lemola Tavallista parempi ruokakauppa Käkeläntie 3, Orimattila, puh. Noin puolitoista tuntia myöhemmin uudessa tiedotteessa poliisi kertoi naisen löytyneen yleisövihjeen perusteella. .. Tehtäviä poliisilla oli koko Päijät-Hämeessä vuorokauden aikana 153. Iltapäivällä kolmen ja kuuden välillä pelastuslaitoksen väkeä hälytettiin kaikkiaan neljälle vahingontorjuntatehtävälle. kesäkuuta 2018 N:o 51 – 67. Jukka Siitonen Ke 11.7. Tervetuloa! www.orimattilansanomat.fi Kesäh atusta vedettyä KUVA: Virpi KAllio KUVA: KUllerVo HAKAmA Kova tuuli kaatoi puita ympäri Orimattilaa juhannuksen aikana.. Poliisipartio puhallutti naisen, joka puhalsi 2,6 promillea. Tilamyynti avoinna su–pe klo 9–19, la 9–16. 2,5 km, jossa opasteet. Autossa yksin ollut kuljettaja pääsi kulkuneuvosta omin avuin ulos, mutta palanut auto jouduttiin kuljettamaan hinausautolla pois paikalta. Kyseessä oli kantojen poltto ja tuli oli hallinnassa. Sarjan haastateltavat vastaavat kepeän kesäisin kysymyksiin ja valitsevat valokuvan ottamista varten mieleisensä kesähatun toimituksen kokoamasta kesähattukassista. Poliisi epäilee naista törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. SILMÄLÄÄKÄRIT: To 28.6. ORIMATTILAN SANOMAT TIISTAINA 26. tai 4,-/kpl 7 ja 9 31 34 44 10 3 kpl 3 kpl 3 kpl 3 kpl 3 kpl (03) 777 2700 Erkontie 12, Orimattila, ma–to 10–17 Orimattilan NAKOKESKUS .. Ilkka Puusaari Ke 1.8. Nainen vietiin verikokeisiin ja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Onnettomuusautoissa olijat eivät loukkaantuneet ja autotkin säilyivät ajokuntoisina. SIVU 3 Taksiuudistus muuttaa monta asiaa Kadonnutta 67-vuotiasta naista etsittiin Orimattilassa juhannuspäivän iltapäivällä. Juhannuspäivän iltana kymmenen jälkeen moottoritien sillan alla Orimattila-Levanto tiellä paloi pikkubussina toimiva pakettiauto. Punainen stetsoni vei mietteet Amerikkaan, jossa isosetä asui. 7–21, la 8–20, su 10–18, www.k-supermarket.fi TARJOUKSET VOIMASSA TI–KE 26.6.–27.6. 040 504 8836 tai 777 7292 NYT NIITÄ HERKKUJA TAAS SAA! Hae herkulliset Polka-mansikat suoraan tilalta, tarjolla myös uutta hunajaa ja perunaa. Lahdesta apuihin saatiin nostolava. Naisen kyydissä oli kaksi matkustajaa. Kadonnut nainen löytyi yleisövihjeen avulla Juhannuspäivänä poltettu kokko kiidätti Itä-Uudenmaan pelastuslaitoksen väen Myrskylän paloaseman läheiselle Kumismäentielle. Kovan tuulen kaatamat puut toivat oman lisänsä pelastuslaitoksen juhannustehtäviin Orimattilan juhannus sujui suhteellisen rauhallisesti Irtonumero 1,50 e (sis. Puoli yhdeksän maissa pelastuslaitos kävi Mustajärventiellä tarkistamassa ilmoituksen ”liekkejä pellolla” ja totesi, että kyseessä oli juhannuskokko, joka oli hallinnassa. SIVU 5 Luoman Arton voi bongata kesällä torilta Arto Luoma oli kahden vaiheille kesähattua valittaessa: Viikinkipäähine kiinnosti, koska isoäidin äiti oli Huusarin sukua ja sitä kautta suonissa virtaa viikinkiverta, joka saa veren välillä kuohahtamaan. Kokosta hälytys pelastuslaitokselle ANNA HAKAMA Orimattila Hämeen poliisin alueella juhannusaaton vastaiset alkuilta ja -yö olivat vilkkaahkot, mutta poliisi arvioi tiedotteessaan sateen silti rauhoittaneen keikkarintamaa. Ohikulkuja oli ilmoittanut näkemistään liekeistä hätäkeskukseen. Kuljettaja oli autossa yksin. ELLEI TOISIN MAINITA 1 00 KPL GRILLATUT BROILERIN KOIPIREIDET SUOMI Herkkuja ALKUVIIKKOON! HERKULLISET NYHTÖKALKKUNAWRAPIT 3 50 Ruokamestarilta! KPL 7 90 KG HEVOSEN PAISTIJAUHELIHA SUOMI ERÄ! HEVOSEN ULKOPAISTI PALANA JA PIHVEINÄ SUOMI 12 90 KG ERÄ! Liha-Iitin hevosta! Ajo-ohje: Orimattilasta Heinämaantietä (tienro 1691) n. Toisen osapuolen autossa kuljettaja oli yksin liikkeellä. Sunnuntai-iltana seitsemän aikaan pelastuslaitos kävi vielä Knaapinmäellä tarkistamassa savuilmoituksen, joka osoittautui hallinnassa olevaksi kantojen poltoksi. Pelastuslaitokselta kerrotaan, että kyseessä oli hallittu kokon poltto. Naisen kuljettama henkilöauto ajautui vastaantulevien kaistalle hänen kääntyessään Heinämaantieltä Pappilantielle ja törmäsi Pappilantiellä olleen henkilöauton kylkeen. ORIMATTILAN KANTRIKATSASTUS SOITA 045 693 3748 Topintie 2B Orimattila www.omkk.fi Kannattaa tulla tutustumaan kauempaakin! Arkisin 9-18, la 9-15 Hopeakuusessa on aloitettu perinteiseen tapaan MONIVUOTISTEN KUKKIEN tarjoukset: Vielä saatavilla: TIMANTTIja KARTIOTUIJIA tai 12,-/kpl Erilaisia KÄÄPIÖHAVUJA tai 13,-/kpl Erä ALPPIRUUSUJA tai 16,50/kpl KORISTEPENSAAT: angervot, hanhikki ym. Molempiin autoihin tuli vaurioita, mutta kukaan ei loukkaantunut törmäyksessä. Poliisi julkaisi Koivulan alueelta kadonneen naisen tuntomerkit hieman ennen viittä iltapäivällä. Yksi kesän must-juttu on visiitti Saloon ja Salon torille. Orimattilassa humalassa ajelleen noin 60-vuotiaan naisen auto törmäsi torstaina puolen päivän aikaan toiseen autoon. Yhdeksän jälkeen illalla sattui liikenneonnettomuus Raikkolantiellä Orimattilassa, missä henkilöauto suistui kyljelleen ojaan. Puolilta päivin Opintiellä puu uhkasi kaatua paritalon päälle ja pelastuslaitos kävi raivaamassa puun pois. Palon aiheutti ilmeisesti tekninen vika. Jukka Siitonen Ma 16.7. Torstai-iltapäivällä puoli kolmen aikaan moottoritiellä Orimattilan kohdalla tapahtui kolmen auton peräänajo. Letun käryä ja palava pikkubussi Juhannuspäivänä Orionkujalla aamuseitsemän aikaan paistetut letut aiheuttivat automaattihälytyksen. Vahingoilta vältyttiin
– nyt ne mansikat saavat mehevyyttä. Jos maatalous ajetaan alas, ei se enää nouse vuosikymmeniin jos koskaan. saakka keskiviikosta sunnuntaihin kello 11–17.. Jos et pysty itse ajamaan, eikä tuttavapiiristä löydy kyytijää, niin on turvauduttava taksiin. Hän antaa meille kaikkea hyvää ja rakkaudessaan antaa meille kaiken anteeksi. päivänä 2 – N:o 51 – 2018 Päivyri Päivän miete Tänään tästä nyt ei ole maa hinnalla pilattu. sesongin ei orimattilalaisella tilalla uskota kestävän kovinkaan pitkään. mutta naapurin mies sanoi: – niin, mutta et ole saanut turvetta kääntymään. esimerkiksi maidon tuottajahinta on jo nyt niin surkea, että maitotilat vähenevät huimaa vauhtia ja tällä menolla 20:ssä vuodessa täällä juodaan venäjältä tuotua maitoa. sanoin, että olen vanha mies ja paljon kuokkinut. vielä kun joku keksisi, miten pysäyttää se kehitys, joka pikkuhiljaa on muuttamassa maaseutuasumisen vain varakkaiden yksinoikeudeksi. on hyvä, kun Taivaan isä on kääntänyt kasvonsa suomen kansan puoleen. Lisäksi vapaa-ajan majan sauna suo uimaoppilaille ansaitut lämmittelytuokiot. leiriläisiä riitti niin kunnan kuin seurakunnankin leireillä. Äskettäin valmistuneet lisälaiturit mahdollistavat uimakoulun turvallisen järjestämisen. viikonloppuisin on autottoman pakko pysyä kotona, jos ei patikointi tai pyöräily innosta. eräässä tilaisuudessa vanha pariskunta sanoi olleensa yli 50 vuotta avioliitossa ja ”päivääkään emme vaihtaisi pois”. optimisti ajattelee, että kun talo on valmis, niin sittenhän sitä ekotehokkaassa, uusiutuvalla energialla lämpiävässä talossa edullisesti elelee, kun on vielä ryytimaankin pihalle laittanut. Vuosien mittaan leiriläisten määrä on vähentynyt, mihin vaikuttaa osaltaan samanaikainen kunnan leiri. Vielä syyskuussakin on ohjelmassa liikuntavammaisten leiri. Uudessa talossa ehkä remontit häämöttävät vuosikymmenien päässä, mutta on monia asioita joista maalla-asuja maksaa kalliin hinnan. orimattilan ja lahden suuntaan ei liikennettä ole. Jos sodassa olisi käynyt toisin, en pysty sitä jälkiviisaanakaan kertomaan, kuinka kauheita olisi tapahtunut suomen kansalle. Digikesto 12 kk 135 e (alv. marJa karJalainen 40 vuotta sitten Lukijan postia ORIMATTILAN SANOMAT TOIMITUS Avoinna ma–pe klo 8–16.30 toimitus@orimattilansanomat.fi yleisonosasto@orimattilansanomat.fi tulkai.mukaa@orimattilansanomat.fi Toimitussihteeri Petri Sipiläinen p. esitelmä kesti puolitoista tuntia, mutta aika tuntui lyhyeltä, kun asia esitettiin mielenkiintoisesti. syön ihan sellaisenaan, en säilö tai pakasta. olimme kirkossa viettämässä iltajuhlaa. miten käy, jos jokin katastrofi tapahtuu. meillä marjaa riittää maksimissaan heinäkuun lopulle. 03-876 678 JULKAISIJA: Pitäjäsanomat Oy Toimitusjohtaja/päätoimittaja Kullervo Hakama p. 044 7043 713 petri.sipilainen@orimattilansanomat.fi Toimittajat: Virpi Kallio p. Vedosilmoitukset vuo rokautta aikaisemmin. kesäkuuta 1978. mutta nyt vanhempana olen huomannut olevani jälkiviisas ja sellainen ei saa kiitosta. mannerheimistä ja suomen jääkäreistä ovat rumasti ja halventavasti puhuneet sellaiset henkilöt, jotka eivät hyväksy suomen itsenäistymistä. kotimaiset mansikat on vaan niin hyviä, Jokinen toteaa. mistä saadaan ruoka suomeen kriisiaikana. miehethän sorretussa asemassa ovat. Tämän tärkeyden ymmärtää vasta, kun sen mahdollisuus on otettu meiltä pois. myrskylässä yli tuhannen neliön tontin saa omakseen alle kymmenellä eurolla. eikä kukaan pysty niitä nykyisellä hintatasolla hankkimaan. Vuorossa ovat seuraavina poikaleiri, rippikoulu, kolme vanhustenleiriä, naistenleiri, rippikoulu, pyhäkoululeiri, lähetysväen leiri ja rovastikunnallinen lähetysleiri. Golda meir monet pääkaupunkiseudun ihmiset ja vihreät ovat esittäneet, että lopetetaan maataloustuet, koska maatalouden harjoittaminen on suomessa niin kallista. se merkitsisi automaattisesti maatalouden loppumista suomessa. 03757 5285. Äkkinäiselle voi tulla tunne, että nyt on aika toteuttaa unelmat, muuttaa maalle, kun halvalla saa. samalla rahalla saa lähikaupasta paketin lenkkimakkaraa, tölkin maitoa, leipää ja voita. oli virheellisesti kirjoitettu jalkapallogallupiin osallistuneen Raija Koivulan nimi reijaksi. muistan, kun hän sanoi: – illalla on kaikki annettava anteeksi. 03876 678. Pakko olla tehokas. Töihin, kauppaan tai apteekkiin. satasella kävisi jo jonottamatta yksityislääkärillä, jos sellaisia maalla olisi. en aikaisemmin osannut arvata, kuinka suuri asia on saada ja antaa anteeksi. Ulkomaille tilattaessa kaksinkertai nen maksu. olisi myös suotavaa ennakoida sairastuminen, sillä kela-korvauksen kyydistä saat vain, jos olet ajoissa tilannut taksin erillisen välityskeskuksen kautta. Määräaikainen tilaus 12 kk 158 e , 9 kk 131 e 6 kk 93 e , 3 kk 54 e Tarjous 3 kk 42 e , 6 kk 80 e . rakkaus on suuri voima. Orimattilan tyttöleiri aloitti rippileirin jälkeen Orimattilan seurakunnan ”varsinaisen leirikauden”. Virheestä, joka johtuu esim. Lehden vastuu ilmoituksen julkai semisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun hinnan palauttamiseen. Pellot rappeutuvat, koneet häviävät, ammattitaito häviää, kuivurit ym. Tai jos nyt joku saa päähänsä aloittaa sodan, tai räjäyttää muutaman atomipommin ilmakehässä, niin koko maailmassa loppuu ruoka aika äkkiä. mutta eipä hötkyillä. Ilmoitukset on jätettävä kontto riimme viimeistään ilmestymispäi vää edeltävänä arkipäivänä klo 10 mennessä. olen vakuuttunut, että korkeimman käsi ohjaa meitä kaikella viisaudella, jota me emme osaa ymmärtää. Tosin siitä ei ole linja-auto edes ohi ajanut enää vuosiin. Huolehtikaa, että isänmaanrakkaus siirtyy polvesta polveen. kotitalon vierestä löytyy bussipysäkkikin. Itse juhannusta lähtivät monet viettämään kesämökeille, mikä myös hiljensi keskustan ilmettä. alkukesän kuivuus on kuitenkin verottanut satoa tämän kesän osalta pysyvästi, sillä osa raakileista kuivui peltoon. epä selvästä käsikirjoituksesta tai pu helinvälityksessä sattuneesta vää rinkäsityksestä lehti ei vastaa. Haluaisin joka ikinen aamu sanoa rakkaalle vaimolleni: – sinä olet kaikkein rakkain ihminen minulle. 10 %) Kestotilaus 12 kk 149 e (2 erässä á 79 e , 3 erässä á 53 e , 4 erässä á 39 e ). Ja sille asialle kukaan tuskin voi mitään. Yleensä tilalla on vain yksi työntekijä, isäntä itse. mistä saadaan työtä koko ruokaketjun työntekijöille. maaJUssin JÄlkelÄinen maatalouden alasajo Orimattila Pukkila Myrskylä Artjärvi Porlammi Keskiviikko +25 Torstai +26 Perjantai +20 Lauantai +17 Tiistai 26/6 +21 +21 +21 +20 Kesäkuun 22. 044 7043 717 anna.hakama@orimattilansanomat.fi KONTTORI Avoinna ma–pe klo 8–16 tilaukset@orimattilansanomat.fi ilmoitukset@orimattilansanomat.fi Toimistopäällikkö Marja Hakama p. Halvemmalla eläisi autottomana kaupungissa, jossa palvelutkin löytyvät kävelymatkan päästä. esimerkiksi olisi annettu heidän vapaasti mennä neuvostoliittoon pakolaisiksi. näyttelyn kaikille avoimia avajaisia vietetään tänään tiistaina klo 18–20 ja näyttely on avoinna 15.7. He ovat olleet ja tulevat aina olemaan historiamme sankareita, jotka pelastivat suomen. lehden il moitushinnoilla. näin kävi viime sodan aikana ja näin voi käydä nytkin. – Lehti ei suorita tilaa jalle hyvitystä lakon tai muun ylivoi maisen esteen takia julkaisematta jääneistä numeroista. Tätä toivoo vilJasen isovaari veikko Jälkiviisas! lähetä kirjoituksesi osoitteella orimattilan sanomat, Pl 5, 16301 orimattila tai sähköpostitse osoitteella yleisonosasto@ orimattilansanomat.fi tai www.orimattilansanomat.fi Yleisönosastokirjoitus on aina allekirjoitettava. JAKELUHÄIRIÖT Orimattila maanantai–sunnuntai 6.30–10.00 puh. nämä voivat tapahtua milloin vain. meille isänmaallisille se on raskasta kuultavaa. Ympäristön suojelun nimissä ja päästötavoitteisiin pääsemiseksi yksityisautoilun kuluja nostetaan vuosi vuodelta, jotta ihmiset valitsisivat joukkoliikenteen.Toki itsekin talvipakkasilla istuisin mielelläni lämmitettyyn linja-autoon sen sijaan, että kaivan autoa esiin umpihangesta ja koitan raaputtaa jonkinlaista näköreikää tuulilasiin. ennen kuin talo järven rannalla on pystyssä, on rahaa palanut ainakin se 100 000, vaikka kuinka hartiapankilla rakentaisi. Tähän saakka uimakoulut on järjestetty Askolassa Nalkkilan järvellä tai maauimalassa. Korotukset koskevat myös jo teh tyjä tilauksia/ilmoitusvarauksia. ooo Pukkilan uimakoulu toimi ensimmäistä kertaa oman kuntansa alueella, kertoi Pitäjäsanomat 29. Kaikki 260 ilmoittautujaa pystytään sijoittamaan leirille kahdessa osassa. rakennukset rapistuvat. Mansikka on parhaimmillaan vastapoimittuna, pohdiskelevat mansikkatilan emäntä Seija Nummi (vas.) ja vakioasiakkaisiin kuuluva Brita Jokinen. mansikkasesonki jää lyhyeksi Pukkilan Galleria koivulinkoivulinnassa alkaa kesän toinen näyttely nassa käynnistyy tänä iltana kesän toinen näyttely. mahdunko maailmaas. ovatko he valmiit syömään geenimanipuloitua tai 10–20 kertaa enemmän kemikaaleja sisältävää halparuokaa. Paikallisessa kuppilassa ei tonttihinta riitä edes kahteen tuoppiin. Nyt viikon mittaisella jaksolla moni nuori hankkii tyydyttävän uimataidon. edellä vain muutamia esimerkkejä siitä, että arki maalla siis maksaa. saisimme nyt kiittää voittajia, kun antoivat armon käydä oikeuden edellä. – Aiempina uimakoulukesinä kolmessa päivässä ei juuri uimaan oppinut. 044 7043 714 juho.kiuru@orimattilansanomat.fi Anna Hakama p. eikä aja taksikuskikaan vanhalla nissanilla, vaan mersulla, eikä rekkamies pakettiFiatilla, vaan 8-akselisella täysperävaunulla, eivätkä silti ole rikkaita miehiä. 044 7043 722 LATOMO Tarja Hietavirta p. Kestotilaus jatkuu ilman eri uu dis tus ta, ellei tilausta peruta tai muu teta. mutta kuuleeko kaupungissa, kuinka lätäköt jäätyvät yöpakkasissa tai huomaako kuinka pääskysen poikaset ottavat äitinsä kannustamana ensimmäiset siivenlyöntinsä. kaikki retket olivat hyvin valmisteltuja ja aina kaikki olivat kiitollisia hyvin onnistuneesta retkestä. sen tiedän, että en olisi jälkiviisauksiani kertomassa. Huomautukset on tehtävä 8 päi vän kuluessa ilmoituksen julkaise misesta tai ilmoituksen tarkoitetus ta julkaisupäivästä lukien. Hieman lyhyempi asiakkuushistoria on Brita Jokisella, joka on asioinut nummien tilalla vasta kahdenkymmenen vuoden ajan. kirkolta kyllä pääsee arkisin kolmella autolla Porvooseen. Pukkilan uimakoulu kestää nyt viisi päivää aiemman kolmen sijasta. valkoinen terrori olisi voitu välttää, jos olisi osattu käyttää anteeksi antamista. Puhdas omatunto on paras päänalunen. kun nykyisin pitää olla vähintään 200–300 hehtaaria peltoa, että homma kannattaa, eikä se oikein onnistu millään piikkilangankiristäjällä. Uimakoulun opettaja nuorisosihteeri Rauni Sarvala totesi Iilijärven uimarannan olevan parhaan mahdollisen uimaopetukselle. 044 7043 720 marja.hakama@orimattilansanomat.fi Myynti ja markkinointi Marjo Martin p. Postiosoite: PL 5, 16301 Orimattila Katuosoite: Erkontie 17 www.orimattilansanomat.fi puh. kostea ja viileä sää, kunhan se ei jatku liian pitkään, tuo marjaan mehukkuutta. mutta kiitollisia voimme olla heille ja kaikille, jotka taistelivat suomen vapauden puolesta. myös taisteluveljet, neuvostoliiton sotilaat olisi voitu palauttaa kotimaahansa. Jos islannissa tapahtuu suuri tulivuorenpurkaus ja tuhkapilvi jää euroopan ylle ja se heikentää satoja koko euroopassa. vaimoni kanssa tästä paljon keskusteltiin. eräästä matkasta jäi erittäin hyvä muisto. sopiva kriisi maailmalla saa aikaan sen, että ei riitä polttoainetta, ei lannoitteita, ei koneita eikä varaosia ja satotasot putoavat rajusti ja ruokapula, jopa nälänhätä uhkaa. Laista, asetuksista tai viranomais ten toimenpiteistä aiheutuvat kus tannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaan tulohetkestä lukien. 24 %). Ilmestyy: tiistaisin ja torstaisin Levikki 3 674 kpl (LT 2016) Sanomalehtien Liiton jäsen ISSN 12366609 PAINOPAIKKA Alma Manu Oy Tampere Kirkkojärven rannasta lähtee nyt rakennusmaata halvalla. ovatko he myös miettineet, mistä saadaan ulkomaanvaluutta, jolla tuonti maksetaan. mekin olemme velvollisia antamaan toisillemme anteeksi. Heidän ansiostaan olemme saaneet elää vapaassa maassa ja tehdä työtä rauhassa jokainen kykyjensä mukaan. ainakaan mistään muualta ei saa tonttia rantanäkymillä alle kympillä, kuin nyt kesän aikana myrskylästä. Ilmoituksia välitetään maan kaik kiin sanomalehtiin ko. Jos sattuu sairastumaan, niin lääkäriin on matkaa yleensä vähintään 20 kilometriä. Orimattilan kunnan jokavuotiset kesäleirit ovat tänä vuonna saaneet ennätysmäisen ilmoittautujaryöpyn. silloin minulle selvisi, kuinka hullu laki on suomessa, jossa samasta työstä on maksettava sama palkka. -nimeä kantava näyttely esittelee Mervi Lakkalan maalauksia ja Terhi Kaakisen puuveistoksia. ooo kuivuus ei ollut 40 vuotta sitten ongelma juhannuksena, vaan keskikesän juhlaa vietettiin varsin sateisessa säässä, kerrottiin Pitäjäsanomissa 27. – kesällä menee ainakin 10 kiloa mansikkaa. 044 7043 711 virpi.kallio@orimattilansanomat.fi Juho Kiuru p. anniina korPela kesäleireillä ei turhista jännitetä orimattilan sanomissa 21.6. alv. esimerkiksi jos minä teen kolme tuntia töitä, joku etevämpi tekee sen tunnissa. Tosi kyydin omavastuu nousi pari vuotta sitten 25 euroon, eli lääkärireissu esimerkiksi lahteen kustantaa sen 50 euroa ja lääkärimaksu päälle. minä saan kolme kertaa suuremman palkan kuin tämä osaava mies, vaikka minulla on peukalo väärässä paikassa. VASTUU ILMOITUSVIRHEISTÄ Lehti ei vastaa ilmoittajille mahdol lisesti aiheutuvasta vahingosta, jos hyväksyttyä ilmoitusta ei tuotan nollisista tai vastaavista syistä jul kaista määrättynä päivänä. Taivaalta valuva vesisade rauhoitti innokkaimpiakin juhannuksen juhlijoita Orimattilassa ja lähikunnissa. me olemme heille kunniavelkaa, jota emme koskaan pysty maksamaan. 0500 840 266 marjo.martin@orimattilansanomat.fi Ilmoituslaskutus Lehtitilaukset Outi Vartonen p. maaseudulla tarvitsee siis auton, tai useammankin, riippuen huushollin työssäkäyvien määrästä. marJa karJalainen Orimattila viime päivien sateet ovat tulleet mansikalle kuin tilauksesta. onko ekologista kuskata ruoka toiselta puolelta maapalloa. He eivät voi synnyttää lapsia. on pari vuotta puhuttu suomen vapaussodasta. 044 7043 718 TILAUSHINNAT (sis. Tonttialen ajankohtakin on mitä mainioin, kesä, jolloin kaikki on kaunista ja kyläläiset saattavat jopa hymyillä vieraammallekin. Todellisuudessa suomen tuottajahinnat ovat keskimäärin alhaisemmat, kuin suurimmassa osassa eU maita, mutta kaupassa ruoka on kalliimpaa. ehkä Tuomas enbuske citykuplassa elävine kumppaneineen luulee selviävänsä edelleen nauttimalla caffe lattea croissantin kera Bulevardin kahvisalongissa. päivänä 1978 ilmestyneessä Pitäjäsanomissa kerrottiin lasten ja nuorten käynnissä olevista kesäleireistä. oikaisu olen luullut, että olen viisas. myös ilmaston muutos ja väestöräjähdys tuo suuria uhkia ruoan tuotannolle. auton käytön ja omistamisen kuluiksi voi helposti laskea vähintään sen 6 000–7 000 euroa vuodessa per auto, jos auto pysyy suurin piirtein ehjänä. väärin, vastaan noin 12 vuotta maaseudulla asuneen kokemuksella. Tila myy mansikoita ainoastaan suoramyyntinä. Uskollisimmat asiakkaat ovat käyneet mansikkaostoksilla -70 luvulta saakka, jolloin tilaa pyörittivät sen nykyisen emännän Seija Nummen vanhemmat. muistan erään tilaisuuden, jossa yritin kohottaa omaa arvoani. Yhteensä 50 oppilasta hankki ja kartutti uimataitoaan iilijärvellä. Kestotilaus laskutetaan kun kin laskutusjakson alussa voi mas sa olevan tilaushinnaston mu kai sesti. siellä nuori nainen piti esitelmää anteeksi antamisesta ja saamisesta. Juhannuksena konfirmoitiin rippikoululaisia Artjärvellä 37, Myrskylässä 35, Pukkilassa 27 ja Orimattilassa 35 sekä sunnuntaina 38 nuorta. valitettavasti kuluttajalta unohtuu myös, että täällä on tuotanto monista syistä ekologisinta koko maailmassa. VEROTTOMAT ILMOITUSHINNAT Etusivulla 2,05 Tekstin edellä, tekstissä 1,80 Kuolinilmoitukset 1,80 Tekstin jälkeen 1,70 Takasivulla 1,90 Värilisä 0,12 euroa / pmm Hintoihin lisätään 24 % arvonlisä vero. – kyllä sato näyttää jäävän pieneksi. osta halvalla, elä kalliilla naisten vapautusliike on pelkkää hölynpölyä. Päiväkannon valitukset ma–pe 8–16 puh. maataloustraktorien käyttöaika on suomessa 50 vuotta ja hinta huikea. olimme vaimoni kanssa monella seurakunnan järjestämällä retkellä lapissa. Vain kolme rattijuoppoudesta epäiltyä tavattiin normaalin partioinnin yhtey dessä. vasta sitten tulee hyvät unet. loppuviikoksi luvattu aurinko tuo sitten sokeria ja makeutta mansikkaan, kertoo Jenni Nummi orimattilan mansikkanummelta. minä sanoin olleeni 62 vuotta naimisissa ja haluaisin kaikki päivät elää uudestaan. 044 7043 721 Maarit Orre p. Paperilehden digilisä 1 e /kk (alv. Huvittava oli Jörn donnerin valitus, että maajusseilla on liian hienot traktorit. 044 7043 710 kullervo.hakama@orimattilansanomat.fi Myrskylän, Orimattilan ja Pukkilan puolueeton uutis ja ilmoituslehti. siksi, että kaikki muut kulut vain kasvavat ja kaupalla menee niin hyvin, että ne voivat vain halpuuttaa. kesäkuuta 1978. ORIMATTILAN SANOMAT Tänään: Jarkko, Jere, Jarno, Jarmo, Jorma, Jeremias keskiviikkona: elviira, elvi Tiistaina kesäkuun 26. He ovat valmiita ostamaan kaiken ruoan ulkomailta (missä myös maataloutta tuetaan). Poliisin kannalta aatonaatto oli aattoakin vilkkaampi ja tähän vaikutti osaltaan kaunis aurinkoinen sää. siitä ei voi säästää, koska vaikka kuinka kotiaan rakastaisi, niin joskus sieltä on päästävä poiskin. mansikkanummella on mansikoita tänä vuonna kypsymässä 8 hehtaarin alalla. Ymmärrän, kuinka suuri viha valkoisilla oli punaisia kapinallisia kohtaan. miksi. 24%)
Työvaihtoehtoon päätyviä työllistää lähinnä jokivarren koululle keskitetty kehitysvammaisten lasten kesähoito. Koulunkäynninohjaaja Seija Raappana-Himanen (oik.) palveli viime viikolla Pukkilan kirjastossa naapurikunta Askolasta asioimaan tulleita Anne ja Kai Nymania. jokivarren koulunkäyntiavustajien vakiokaartiin kuuluvaa reittiä työllistävät koululla erityisesti paperityöt, kuten läsnäolo-, välipalaja hoitolistojen tekeminen. Korvausalueet menevät maakuntien mukaan. Käytännössä autoilijat todennäköisesti tulevat sopimaan keskenään toiminta-alueensa hinnoittelusta, mikä tosin on uuden lain mukaan kiellettyä. jokainen työpäivä on erilainen. – ihmiset ovat tyytyväisiä, kun saavat täältä kirjan, jota joutuisi Helsingin kirjastoissa jonottamaan hyvinkin pitkään. itsekin halusin alkuvuosina olla kesällä kotona lapsen kanssa, alleviivaa reitti valinnanvapauden merkitystä. päivänä 2018 – N:o 51 – 3 Marja Karjalainen Orimattila / Myrskylä / Pukkila Heinäkuun alussa voimaan astuvan taksilain muutoksen käytännön vaikutukset maaseudun taksiliikenteeseen ovat vielä hämärän peitossa. – Olin ensin pari kesää kunnan teknisellä puolella puutarhatöissä. Vaikka Myrskylä ja Pukkila ostavat terveyspalvelut Päijät-Hämeestä, niin 25 euron omavastuulla matkustaa vain, kun matka tilataan siltä palveluntuottajalta, jonka kanssa Kelan Uudenmaan korvauspiirillä on sopimus. Kesällä työnkuva vaihtuu yleisopetuksen puolelta kehitysvammapuolelle. Useimmiten kuukauden pesti osuu kesäkuulle. Kyydin hinta ja määräytymisperuste on ilmoitettava asiakkaalle etukäteen. Jo viidestoista kesä kirjastossa Pukkilan Kirkonkylän koululla koulunkäynninohjaajan työskentelevä Seija Raappana-Himanen on sijaistanut jo toistakymmentä vuotta kirjaston väkeä. Sanon, että olen kesätöissä. vuosi kirjastossa, kertoo raappana-Himanen, joka takavuosina, ennen koulukuvioita ehti hetken työskennellä myös Suomussalmen kirjastossa, kirjastoautopuolella. Muutoksiin on kuitenkin annettu hyvin ohjausta ja neuvoja, kiittelee kesällä kirjaston arkea yksin pyörittävä raappana-Himanen. eniten epäselvyyttä on siinä, kuinka Kela-kyydit hoituvat ensi viikon alusta alkaen. Kun käytän itse paljon kirjastoa, on mielenkiintoista olla välillä tiskin toisella puolella. Orimattilassa valtaosa avustajista valitsee lomautuksen. – Tällä hetkellä tutkitaan taksien maksujärjestelmiä ja mietitään, miten saadaan takseille paluukyytejäkin nyt kun auto ei enää jää odottamaan asiakasta lääkärikäynnin ajaksi. mennessä. lomautuskausien pituus vaihtelee työntekijän mukaan ja on keskimäärin 3–4 viikkoa. – ei ole selvillä vieläkään, kuka niitä ajaa. Myös myrskyläläinen taksiyrittäjä Juha Högström on epätietoisuuden vallassa. Kesäkuun loppuun saakka laki on myös velvoittanut taksit järjestämään yöpäivystyksen alueellaan. Monesti raappana-Himanen saa kirjastossa asiakkaikseen tuikituttuja kasvoja koulusta. Koulujärjestelijän kontolla ovat olleet myös koulukuljetusten aikataulutukset. Kaikilla yrittäjillä ei ole mahdollisuuksia sitoutua pelkkiin Kelakyyteihin, mutta ne ovat tuoneet mukavan lisän tilipussiin. jatkossa jokainen taksi voi periaatteessa hinnoitella kyytinsä vapaasti. Täällä tutustuu uusiin ihmisiin, tämä on vastapainoa koulutyölle ja ihan oma maailmansa, hän listaa ja kiittelee jokaisen päivä olevan erilainen. – Olen tykännyt kirjastotyöstä. Orimattilan 52:sta koulunkäyntiavustajasta vain kymmenkunta tekee töitä myös kesällä. Luottamusmies pitää valinnanvapaudesta Yksi jokivarren koululla kesälläkin töitä tekevistä koulunkäyntiavustajista on Niina Reitti, joka toimii myös hyvinvointialojen ammattiliiton jHl:n Orimattilan osaston eli osaston numero 185 pääluottamusmiehenä. Pienten paikkakuntien taksipalveluiden taloudellisen kivijalan muodostavat usein koululaiskuljetukset, joihin uusi laki ei tuo muutoksia. Kelan korvaamien kyytien ajo epäselvää Pukkilassa ja Myrskylässä Taksiautoilijat hämillään tulevasta VirPi KalliO Orimattila / Myrskylä / Pukkila Orimattilan seudulla työskentelevien koulunkäyntiavustajien kesään mahtuu sekä lomautuksia että ihan uudenlaisia työkuvioita. Orimattilalaiset tilaavat kyydin numerosta 0800 94 220. – Työntekijää ei voida lomauttaa tilanteessa, jossa olisi tarjolla työtä muttei tekijöitä. On sitä yritetty selvittää monin eri tavoin, mutta vastausta ei ole palveluntuottajalta saatu. Yksi Orimattilan koulunkäyntiavustajista työllistyy kesäksi lukion, Yhteiskoulun ja jokivarren koulun kirjaston järjestelytehtäviin. Menevän toimitusjohtaja Tuomo Halmisen mukaan on hölmöä lähteä ajattamaan ihmisiä muualta tulleiden kuskien avulla, jos on paikallisia, jotka voivat tehdä saman työn (OS 8.5.2018). Pukkilan kunnan palkkalistoilla on viisi vakituista koulunkäynninohjaajaa, jotka pääsääntöisesti on pestattu alkukesän viikoiksi töihin uimakouluun ja leireille. eri korvauspiiriin kuuluvalla Orimattilalla Kela-ajoa hoitaa Menevä-taksiketjun perustama Taksi Päijänne Oy. Taksin kuljettajalta vaaditaan jatkossakin taksiliikennelupa. He hoitavat aamuja iltapäivätoimintaa varhaiskasvatuksen alaisuudessa ja tekevät lisäksi töitä koulunkäynninohjaajina sekä kesällä töitä myös päiväkodissa. Tilanne on aika sekava, sanoo Pukkilassa toimiva taksiyrittäjä Jyrki Lampola. Uudistuksen myötä pikkukunnista voi kadota yhden auton firmoja, joka heijastuu sitten koko taksipalvelun saatavuuteen. Vapaa hinnoittelu tuo lisätyötä välityskeskuksille, kun asiakkaalla on oikeus ennen kyydin tilaamista tietää millä hinnalla kukakin kuljettaja ajaa matkan. Se on varmaa, että kukaan ei jää ilman kyytiä, Kivisilta vakuuttaa. Kolmen helsinkiläisen yrityksen yhteenliittymä Menevä on rekrytoinut Päijät-Hämeen alueen kuljettajia hoitamaan lahden seudun Kela-kuljetuksia jatkossakin. Varsinkin kesäpukkilalaisilta tulee puolestaan kiitoksia muun muassa hyvästä kirjavalikoimasta. Sitten silloinen kirjastosihteeri Taisto Muhonen pyysi minua tänne, ja nyt on menossa jo 15. ensin siirryttiin axieliin ja nyt Pukkilasta on tulossa Helle-kirjasto. – Hyvä, että annetaan lomautusten sijasta mahdollisuus olla kesällä myös töissä, säestävät kouluvuoden aikana Myllylässä koulunkäyntiavustajana työskentelevä Mari Virtanen ja Tönnössä avustajan töitä tekevä Päivi Sainio, jotka viettävät muutaman viikon jokivarren koululla kehitysvammaisten lasten apuna. Moni asia muuttuu uuden taksilain myötä Jokivarren koulunkäyntiavustaja Niina Reitti (vas.) sekä Myllylän kollega Mari Virtanen ja Tönnön kollega Päivi Sainio valitsivat lomautuksen sijasta kehitysvammaisten lasten kesähoitopaikan Jokivarressa. Myrskylässä koulun omat koulunkäynninohjaajat lomautetaan, kun taas Pukkilassa heidät on pestattu avuksi muun muassa nuorisoja liikuntapalvelujen järjestämiin uimakouluun ja leireille. jos esimerkiksi pukkilalainen taksi vie asiakkaan Orimattilaan, voi hän halutessaan jäädä ajamaan kyytejä kaupunkiin, kun nykyisen lain mukainen lupa mahdollistaa asiakkaiden ottamisen vain Pukkilasta. no eipä ole mitään kuulunut. – ensin tuli tieto, että meille taksiyrittäjille tulee postia kesäkuun alussa, ja siihen pitää vastata 13.6. – nautin tästä työstä niin paljon, että on helppo asennoitua jo valmiiksi siihen, että osa kesästäkin menee töissä. lisäksi vuosittain yksi ohjaaja sijaistaa kirjastovirkailijaa. Tavallisen taksinkäyttäjän näkökulmasta keskeisimpiä asioita ovat hintasäätelystä luopuminen ja se, että taksit voivat itse päättää, lähteäkö yöajoon vai ei. Kohtuullisen yksimielisiä alueen taksit ovat siitä, että eniten hintakilpailua ja uusia yrittäjiä tullee suurissa kaupungeissa, kuten Helsingissä tai lahdessa. – lisäksi koululla on kaksi yhteistä työntekijää varhaiskasvatuksen kanssa. Yhtä mieltä yrittäjät tuntuvat olevan siitä, että uudistus on sekava ja käytännön tasolla epämääräinen. KUVA: JUho KiUrU KUVA: Petri SiPiLÄiNeN. Myrskylän ja Pukkilan Kelakyydit tilataan heinäkuun alusta Helsingin-Uudenmaan Taksit Oy:ltä, joka vastaa kaikista taksikuljetuksiin liittyvistä käytännön järjestelyistä, kuten tilausten vastaanottamisesta, matkojen yhdistelystä, välityksestä ja kuljetusten järjestämisestä. Kela-taksin tilaus menee korvauspiirin, ei sairaanhoitopiirin mukaan Uudenmaan korvauspiiriin kuuluvilla paikkakunnilla taksi tilataan suomeksi numerosta 0800 96 130 ja ruotsiksi numerosta 0800 96 140. Yrityksen toimitusjohtaja Ilkka Kivisilta myöntää, että Myrskylän ja Pukkilan osalta Kelakyydeissä on vielä avoimia kysymyksiä. – lomautusten sijasta ongelmana on paremminkin ollut, mistä löytää riittävästi halukkaita työntekijöitä yhteistyössä vammaispalvelujen kanssa hyvinvointikuntayhtymälle ostopalveluna tuotettavaan kehitysvammaisten lasten kesähoitoon jokivarressa. Orimattilassa valtaosa valitsee lomautuksen – Myrskylän Kirkonkylän koululla on kolme omaa vakituista koulunkäynninohjaajaa, jotka lomautetaan kesän aikana, kertoo ohjaajien lähiesimiehenä toimiva rehtori Vesa Karjalainen. aiemmin valtioneuvosto on määritellyt taksimatkojen enimmäishinnat. Kesä tuo koulunkäyntiavustajille sekä lomautuksia että ihan uusia työkuvioita Marja Karjalainen Orimattila / Myrskylä / Pukkila Uuden taksilain mukanaan tuomia käytännön vaikutuksia alueen taksiliikenteeseen ei kukaan vielä tiedä. Kyytien välitykselle on kyllä numero, mutta ei me voida lähteä liikkeelle, jos ei ole maksuliikenteen välittäjä selvillä. Taksiautoilijat laskevat, että Kela-kyydit ovat kannattavia vain, jos niitä ajaa koko päivän. ja vastaavasti on olemassa erilaisia syitä ja erilaisia elämäntilanteita, joiden takia haluaa pitää kesällä pidemmän loman. – Tykkään siitä, että työ on vaihtelevaa. lain mukanaan tuoma konkretia selviää vasta ajan kanssa. Taksien mukaan kyytien hinnoittelussa suhteessa kuluihin ei myöskään ole niin paljoa ilmaa, että kyytien hinnat uuden lain myötä joillakin yrittäjillä halpenisivat huomattavasti. – Suurin osa avustajista haluaa ylityötuntivapaiden ja vuosiloman pitämisen jälkeen olla myös muun kesän vapaana, kertoo opetuspäällikkö Piia Uotinen vuosien mittaan vakiintuneesta käytännöstä. Vapaa hinnoittelu nähdään ongelmallisena varsinkin niillä paikkakunnilla, joissa taksikyydit tilataan välityskeskuksesta. Heinäkuun alusta lupa ei enää ole sidoksissa tiettyyn asemapaikkaan, vaan kyydin voi ottaa mistä vaan. Orimattilassa tekijöitä on kuitenkin löytynyt. Taksiyrittäjä Juha Högström pitää uutta taksilakia sekavana, jossa ei ole ollenkaan ajateltu maaseudun tarpeita. Orimattilassa kehitysvammaisten lasten päivätoiminta työllistää osan avustajista ja Pukkilassa mennään leireille, mutta Myrskylä lomauttaa vakituiset koulunkäynninohjaajansa. – Haastavinta kirjastossa ovat olleet järjestelmävaihdokset. Onhan tässä vielä viikko aikaa, olemme kuitenkin kokenut toimija, joka on hoitanut muun Uudenmaan Kela-kyytejä jo aiemminkin. Kaikki eivät ehkä koe vammaistyötä omakseen, pohtii jokivarren koulun perusopetuksen rehtori Antti Ketonen. – ekaluokkalaiset ihmettelevät, että ”Seija, mitä sä täällä teet”. ja kun vielä taksiautoilijalle tuleva korvaus kyydistä pienenee, ja kyydin välittäjälle menee osa kyydin hinnasta, niin voi olla, että meidän ei enää kannata ajaa Kela-kyytejä, Högström toteaa. aamulla ei koskaan voi tietää, mitä päivä tuo tullessaan, hän henkäisee. ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina kesäkuun 26. Kyytien välittäjän pitää jatkossa periaatteessa tietää, millä hinnalla kukin autoilija kyseisen matkan ajaa, ja kertoa hinnat asiakkaalle etukäteen
rakennusalalla töitä tehneeltä mieheltä sujuvat moninaiset työt aitojen rakentamisesta mattojen pesuun. Käyttöpäällikkö Harri Nummenpää Kymenlaakson Sähköverkko Oy:stä kertoo, että Orimattilan seudulla selvittiin kuitenkin kaikkiaan melko vähillä vaurioilla, ja enemmän tuuli koettelikin hänen mukaansa Salpausselän pohjoispuolista aluetta. Erkontie 20, Orimattila, puh. Arvioitu paluuaika Orimattilaan klo 17.30. vielä muutama paikka vapaana. myös kunnostukset. Kuntalaisaloitteessa kuljetusongelman ratkaisuksi esitetään kaupungin kustantamaa tilataksia niille nuorille, jotka eivät nykyisten koulukyytien puitteissa ehdi keskustasta lähteviin linjaautoihin. Wanhan Amiksen kaava nähtäville (c ) A rto In ka la w w w .a is ud ok u. Veteraanitie 1, klo 12 alkaen juhlalounaalla. Taksikyytien tarjoamisen sijaan Orimattila selvittää syksyn aikana lahden Seudun liikenteen kanssa sitä, minkälaisia mahdollisuuksia yhtiöllä olisi kehittää nimenomaan Orimattilan itäosien linjaautoliikennettä. Tervetuloa! Juhannustorilla arvotun sorakuorman voitti Ulla Jäppilä. klo 18. Juhla alkaa jumalanpalveluksella Iitin kirkossa klo 10, os. Kesäretkelle ilmoittautuneet huom! Lähtö Orimattilan linja-autoasemalta la 30.6. alkaen Ämmäntöyrään hiihtokeskuksessa 17.30-18.30 9-15 vuotiaille. Sarjat ja lajit: T/ P5: 60 m, rakettikeihäs, T/P7: 80 m, pallonheitto, T/P9: 600 m, keihäs, T/P11: 1000 m, seiväs, T/P13: 1000 m, kolmiloikka, T/P15: 2000 m, kolmiloikka. Esityksen päälle päivänsankari tarjoaa ystävilleen kakkukahvit Toimelanmäellä. Tervetuloa Vahviala-seuran 70-vuotisjuhlaan su 8.7. Kyläavustajan tehtävänä onkin juuri auttaa arjen askareissa. Juha Kuhlberg on viihtynyt kyläavustajan töissä, koska työ on monipuolista eikä kahta samanlaista päivää ole. – Onkohan nyt seitsemäs vai kahdeksas kappale, jossa olen mukana. Kuhlbergilta voi apua pyytää vaikka pieniin kunnostustöihin tai nurmen leikkuuseen. Orimattilan Latu. Viimeistään vuonna 2020 alkavalla uudella sopimuskaudella tiedetään, onnistuuko itäisten osien asukkaiden kuljetustoiveet täyttämään joukkoliikenteen keinoin. Tervetuloa! Kuivannon Maatalousnaiset ystävineen. Tervetuloa kisailemaan! Orimattilan Jymy järjestää ampumahiihtokoulun 2.7. ilmoittautuneet huomioikaa lähtöajat Orimattilan linja-autoasemalta klo 8 ja Kattilamajalta klo 8.30. lisäksi oli yksittäisiä lyhyempiä sähkökatkoksia on ollut siellä täällä, nummenpää kertoo. Marja Karjalainen Porlammi Toukokuun loppupuolella Porlammin kyläavustajana aloittaneella Juha Kuhlbergilla on riittänyt puuhaa. – Orimattilan ja Myrskylän alueilla muutamia satoja talouksia oli pidemmän aikaa ilman sähköjä. Tervetuloa Vah viala-seuran 70-vuotisjuhlanäyttelyyn Iitin kirjastoon 2.27.7. Vahviala-seura. Hautaustoimistoja Seuratoiminta Marja Karjalainen Orimattila julkisen liikenteen kannalta ongelmakyliä ammatillisen koulutuksen valinneille ovat kaupungin itäiset osat kuten Kuivanto ja Heinämaa. Esillä mm. Porlammin kyläyhdistyksen palkkaaman kyläavustajan palkan maksaa Te-toimisto. Yleisurheilukisat Teikiksellä tänään ti 26.6. Orimattilan Jymy/yleisurheilu. Palveluksessanne piia ja esa poutanen. 0500 553 634, pirpana53@hotmail.com, tai Riitta Wallin, puh. Tänä vuonna Rantalainen näyttelee renkipoikaa Pukkilan kesäteatterissa. Pisimmät jaksot, mitkä hän elämänsä aikana on ollut poissa Pukkilasta, ovat 11 kuukauden armeijassa oloaika ja 4,5 kuukauden mittaiset kansantanssiopettajaopinnot Torniossa. Maalis-huhtikuun aikana esillä olleesseen luonnokseen jätettiin viisi lausuntoa ja kaksi mielipidettä, jotka on huomioitu nyt esille tulevassa kaavassa. rantalainen kuuluu Pukkilan nuorisoseuraan ja aiemmin, neljän lapsensa ollessa pieniä, hän oli aktiivisesti mukana myös urheiluseura Pukkilan Vesan toiminnassa. Yhteyden saa myös Porlammin kyläyhdistyksen fb-sivujen kautta. alueella on jo erilaista pienyritystoimintaa. Tervetuloa! Vahviala-seura. Tiedustelu rantalaisen mukanaoloista on sikäli aiheellinen, että sanavalmiina miehenä ja syntyperäisenä pukkilalaisena hän on ehtinyt vuosien saatossa solahtaa mukaan yhteen jos toiseenkin harrastusseuraan sun muuhun toimintaan. Kesäretki ja Sappeen kesäteatteri ”On kesäyö” 5.7. Tuolloin Orimattilan, Myrskylän ja Pukkilan seuduilla jopa 1 600 asiasta oli hetkellisesti ilman sähköjä. Tervetuloa ! Pukkilan Vesa. Olen tavallisesti ollut virkaihminen, mutta viime vuoden roolissa ryypättiin ja sai heittäytyä kunnolla. Kesäteatteri on yksi Ilmo Rantalaisen kolmesta mieliharrastuksesta. Pukkila on rantalaisen mielessä monessakin mielessä hyvä paikka asua ja elää. nykyään rantalainen kuuluu Mallusjoen tanhuajiin, joiden kanssa hän osallistui kesäkuun puolivälissä Pispalan sottiisiin, joka kokoaa kansantanssin ja kansanmusiikin ystävät ja harrastajat Tampereelle. Lähtö Orimattila, Orionaukio klo 10, Kuivanto maamiesseuran talo 10.30. – Sitä teen, mitä pyydetään. asiakkaille palvelu maksaa 10 euroa tunti. 050 4363 717, riitta.wallin@phnet.fi. Mutta sitten niihin tämän hetken tärkeimpiin harrastuksiin. Lähtö Artjärven Sale klo 8.30. anna HaKaMa Ilmo Rantalainen juhlistaa syntymäpäiväänsä keskiviikkona 27. Orimattila selvittää joukkoliikenteen kehittämistä 60 VUOTTA anna HaKaMa Orimattila / Myrskylä juhannusaaton kova puuskittainen tuuli aiheutti jonkin verran sähkökatkoksia Orimattilan ja Myrskylän alueilla. Osaan minä leipoa pullaakin, tosin sitä ei vielä ole kukaan pyytänyt, kertoo sujuvasti molemmilla kotimaisilla kielillä tarinoiva Kuhlberg. mennessä Helena Ylöstalo p. Siinä kun on tilanne päälle, ne jäävät paremmin muistiin, rantalainen selvittää vuorosanojen opiskelua. Samoin kaikki muut keskijänniteverkon viat saatiin korjattua juhannusaaton aikana. Opiskelijoiden tasapuolisuuden vuoksi ammattikoululaisten kyytitarpeen ratkaisemiseksi parin viime vuoden aikana jätetty kuntalaisaloite, valtuustoaloite sekä alueellisten johtokuntien esitys. Molemmissa hän on toiminut myös puheenjohtajana. Iitintie 846, jonka jälkeen lasketaan kukat Sankarivainajien ja Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkeille. Muutama paikka viellä vapaa. Ilmoittautumiset paikan päällä klo 17.45 mennessä. Silja-Line seurakisat ti 26.6. Ampparikoulun hinta on 50 e. Sitovat ilmoittautumiset 29.6. Siirrymme pelaamaan mölkkyä tiistaista 3.7. Torstain lehteen keskiviikkoon klo 10 mennessä. Kaupunki kilpailuttaa joukkoliikenteen järjestämisen seuraavan kerran ensi vuonna. Vikoja Orimattilassa oli Kuivannon ja Myrskylässä Kreivilän suunnalla. Pääjuhla alkaa klo 13, ja juhlapuhujana on Karjalan Liiton puheenjohtaja Pertti Hakanen. – Tosin kyllä tällä kylällä on niin virkeitä tätejä, että mietin tuossa että käyköhän tuo vanhainkoti kohta ihan tarpeettomaksi. Virkamiehen roolista hulttioksi ja renkipojaksi jos tanssi onkin jäänyt vähemmälle, kesäteatteritoiminnassa rantalainen on aktiivisesti mukana. Juhla jatkuu Kausalan Ravilinnassa, os. Matti Ylänteen taidetta, seuran leikekirjat, kyläkirjat ja dia-esitys päivittäin klo 12–14 sekä muuta seuran historiasta sekä nykyisyydestä kertovaa materiaalia. Tänä vuonna oltiin niin pikkutarkkoja, että yleisö on käynyt katsomassa, että ”on se lavaste, eikä oikea rakennus”, rantalainen nauraa ja viittaa Toimelanrinteen kesäteatterilavasteena olevaan keltaiseen päärakennukseen, joka leveine seinälautoineen näyttää kieltämättä siltä, että voisi melkein yhtä hyvin olla oikea talo kuin kulissi. – Kaikki ovat olleet omalla tavallaan hauskoja, mutta viime vuonna minun roolini oli täysin poikkeava. päivänä 4 – N:o 51 – 2018 Eläkeliiton Artjärven yhdistys. kesäkuuta Pukkilan kesäteatterissa näyttelemällä klo 19 alkavassa Kirkkoväärtin kolmas kortti -näytelmässä. Porlammin kyläavustajan tavoittaa numerosta 045 1207347. – On kiva, että saa käyttää mielikuvitusta lavasteita tehdessä. Näyttely on avoinna erillisessä näyttelytilassa kirjaston aukioloaikoina ma-ti klo 12-19, ke klo 10 -16, to klo 12-19 ja pe 10-16. Kesäteatteriin päädyin mukaan oikeastaan siksi, että toimin kesäteatterilaisten matkoilla kuskina ja he houkuttelivat minut mukaan porukkaan, rantalainen kertoo ja paljastaa samalla, että vuorosanojen oppiminen on hänelle vaikeaa. Jaskalle puh 050 592 9313. ilmo rantalainen viettää syntymäpäivänsä illan kesäteatterin lavalla lisäpontta asialle antavat ammattikoululaisten koulukyytien tarpeesta tehdyt aloitteet. Ilmoittautumiset pyydetään 2.7. Kesäteatterin estradilla kuluu myös syntymäpäivän ilta. Moni Kuhlbergin asiakas on ikäihminen, joka joko itse ottaa yhteyttä tai sitten kauempana asuvat läheiset kääntyvät kyläavustajan puoleen. klo 7.45. Ruokailu Orilammen majalla sekä risteily Repovedellä. nykyisessä kaavassa sallittu rakennusten kerrosluku koko kaava-alueella on neljä. Musiikkipitoisen ohjelman lisäksi esiintyvät mm. Osoite on Kausansaarentie 3, 47400 Kausala. Orimattilan keskustan tuntumassa sijaitsevan kaava-alueen pinta-ala on noin 3,6 hehtaaria. Ilm. esimerkiksi lähialueiden asukkaat olivat ilmaisseet huolensa mahdollisen uudisrakentamisen korkeudesta, joten päivitetyssä kaavamuutoksessa alueen itäosan saa rakentaa vain kaksikerroksisia taloja. ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina kesäkuun 26. niiden epäillään lisäävän hakeutumista lahteen ammatilliseen koulutukseen sekä myös lahden lukioihin, minkä pelätään vähentävän erkko-lukion opiskelijamääriä. Summa on kotitalousvähennyskelpoinen. nummenpään mukaan esimerkiksi Kuivannolla puu kaatui linjoille ja se saatiin juhannusaattona puolen päivän aikaan raivattua pois linjoilta. Kesäretkelle ke 11.7. co m C od e: 40 79 A 59 FC 7 4 1 5 3 2 1 4 7 4 2 8 1 6 5 8 3 9 8 3 5 9 1 8 5 Hautausalan Erikoisliike Hautausjärjestelyt ammattitaidolla Hautaustoimisto Orimattilan Kivi Oy Hautakivityöt suoraan omalta tehtaalta. Seurapalstailmoittaja: Seurapalstailmoitusten tulee olla toimituksessamme viimeistään seuraavasti: Tiistain lehteen maanantaihin klo 10 mennessä. mennessä Pirjo Anttonen, puh. – Paljon lukemalla, ja harjoittelu näyttämöllä auttaa. Eläkeliiton Orimattilan yhdistys. ensisijaisesti toimin tässä Porlammin ja lapinjärven alueella, mutta jos aikaa on, niin voin piipahtaa Myrskylän ja artjärven puolellakin. Sadat taloudet kärsivät sähkökatkoista juhannusaattona Marja Karjalainen Orimattila Wanhan amiksen päivitetty asemakaava tulee näytille elokuussa. Lisätietoa Orimattilan Jymyn nettisivulta. Tervetuloa mukaan! Orimattila-Seuran ja LänsiOrimattilan Laulajien yhteiselle kesäretkelle ke 27.6. Kylän elinvoimaisuuden tukija Kyläavustaja ei kuitenkaan ole pelkästään ikäihmisiä varten, vaan kaikkien kyläläisten avuksi. asemakaavan muutoksella mahdollistetaan entisen koulualueen monipuolinen kehittäminen sekä asumisettä yrityskäyttöön. nummenpään mukaan Pukkila säästyi pidemmiltä sähkökatkoksilta. klo 18. 041 453 8700. Päätyönään naarkoskella asuva monitoimimies huoltaa kuitenkin autoja, minkä lisäksi hän kertoo ajavansa talvella kouluajoja ja kesällä tilausajoja. Kaupunginhallituksen jäsenet eivät ole lämmenneet ajatukselle taksikyydeistä. Yritysten kanssa toiminnan ei ole tarkoitus kilpailla eikä kyläavustaja tee mitään luvanvaraisia töitä. Viime viikolla myös tiistaina tuuli aiheutti sähkökatkoksia. Myöhemmin oli vaihe, jolloin tanssi kuului ohjelmaan useana iltana viikossa: ensin harjoittelua tai tanssin opettamista muille, sen päälle vielä tansseihin. Se mitä välillä ihmetellään on, että täällä ihmiset tervehtivät toisiaan, rantalaine hymyilee ja listaa Pukkilan parhaimpiin puoliin yhteisöllisyyden lisäksi lukeutuvan myös kauneuden ja rauhallisuuden. 03-777 1230 ma-pe 10-16 ja sopimuksen mukaan • www.orimattilankivi.fi – Tärkeimmät ovat kansantanssi, lentopallo ja kesäteatteri, tuumaa huomenna keskiviikkona 60 vuotta täyttävä Ilmo Rantalainen tiedusteluun missä kaikessa hän onkaan mukana. Seurapalstalle voi lähettää tietoja myös sähköpostin kautta osoitteella: tilaukset@orimattilansanomat.fi sekä netin kautta osoitteella: www.orimattilansanomat.fi Viralliset kokouskutsut julkaistaan kokouksia-osastossa. aika usein sitä joutuu kahvitkin juomaan ja siinä tulee juteltua. Oli mukava heittäytyä ja vetää vaihtelun vuoksi överiksi, rantalainen sanoo. Tanssi on rantalaiselle edelleen mieleinen harrastus, ja kaikki tanssit lempitansseja, vaikka nykyisin lavatansseissa käyntikerrat ovatkin harventuneet. Kaikki tanssit ovat lempitansseja Kansantanssiharrastuksen rantalainen aloitti jo seitsemänvuotiaani perheen isompien sisarusten innoittamana. Tämän kesän Kirkkoväärtin kolmas kortti -näytelmässä rantalainen näyttelee renkipojan roolin. Ampparikoulua on 4 kertaa, sisältää opetuksen, seuraaseiden käytön ja patruunat. nykyajan naapuriapua Sudokun ratkaisu tv-sivulla. klo 16 lähtien Puistotien välinepuistoon. – ilmeisesti enää ei niin ole tarjolla naapuriapua, joten kysyntää on ollut monenlaisiin hommiin. Hän on myös ollut rakentamassa kesäteatterin näyttävää lavastusta. Kysyttäessä, mikä on ollut rantalaisen mielikesäteatterikappale, jossa hän on ollut mukana, hän valitsee viimevuotisen näytelmän Miestä vailla. – Tykkään, kun on tuttuja ja aika herkästi täällä tutustuukin, jos uskaltaa jutella. Äijäkanteleet. lukio-opintoihin kaupungin omaan erkko-lukioon sen sijaan pääsee kaikista kylistä koulubusseilla. – nykyään lavatansseissa käynti on jäänyt vähiin, muutamana iltana vuodessa tulee käytyä tansseissa, rantalainen sanoo. Seuran hallituksen edustaja on paikalla päivittäin klo 12-14
Miehillä se on sortsit ja pikeepaita – ainakin ruokapöydässä. Muistan vielä sen kohdankin järveä, jossa hauki tuli. No, ei se hassumpaa olisi. Heidän mielestään viikko oli mielenkiintoinen ja virkistävä. Meillähän on tila, jossa juhlitaan…” Muutamia tällaisia on tullut tehtyä. päivänä 2018 – N:o 51 – 5 Miksi juuri tämä kesähattu. Rannalla pitkälahkeisemmat uimahousut. Tuli mieleen Minnesota ja siellä pitkään asunut, metsätöitä tehnyt ja puistonvartijana toiminut isosetä, jonka kanssa vietin ensimmäiset elinvuoteni, kun hän palasi takaisin Suomeen. En ole kuitenkaan niin ahdasmielinen, että lähtisin niitä repimään. Nykyään hortoiluni ovat ideoita ja innostumista jostain asiasta esimerkiksi musiikissa, kunnallispoliittisissa tai valtakunnallisissa uutiskiemuroissa, kyseessä olevaan asiaan perehtymistä ja sitten melko pian taas kiinnostuksen vaihtamista johonkin toiseen aiheeseen. Kenelle pystyttäisit patsaan. Millaista taidetta syntyy kesällä. Soittamassa ja esimerkiksi Pukkilan Vesan juhannusaaton torin ohjelmavastaavana. Kuinka pitkä on kesä. Kyllä mä voisin nyt kumminkin sanoa, että kun nimi Arto, tai Arthur, tulee kelttiläisestä karhua tarkoittavasta sanasta, niin karhu – vaikkei mulla muskeleita olekaan. Kesällä harrastan mielelläni musiikkia. He myös oppivat työskentelemään muiden kuin omien kaveriporukoiden kanssa ja tuntemaan erilaisia kulttuureja ja teatteria. Pääsymaksu on tosin suurin piirtein saman hintainen. Pukeutuminen on aika paljon jokaisen oma asia, mutta ehkä kumminkin kannattaa käydä peilin edessä ennen kuin menee julkiselle paikalle. Sitten muistaa aina sen sateen rapinan pärekatossa. Jokainen ilmoittautui itselleen mielenkiintoisimpaan tai muuten läheiseen ryhmään. Sirkkoja tuli maistettua entisen Siwan kesäkahvilassa ja Kanteleen talkkunaakin on tullut syötyä. On. Arto Luoma viheltelee kilpaa lintujen kanssa Kesäh a tu sta vedettyä LIISA GAVRILOVA VALTTERI KYöSTILä VEETI VIKSTEN Orimattila Lukio-opiskelu ei ole enää nykypäivänä luentojen kuuntelemista ja kirjojen pänttäystä. Kiteytä kesäsi yhteen lauseeseen. Sekä että. Joskus olen miettinyt, että sen voisi päätellä siitä, minkä pituinen on veneilykausi. Kurssi oli Elmerin mielestä ”ihan jees” koulun järjestämäksi retkeksi. Sienestätkö ja marjastatko toreilla vai metsässä. Mutta en ottanut ketään silloin kyytiin. ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina kesäkuun 26. Paljonko paljasta pintaa -alleja, kaljamahaa ja reittä – saa näyttää kesällä. Ihmiset tulee kuitenkin sillä mielellä katsomaan. Teemaviikon alkaessa yhdessä opiskelijoiden kanssa suunniteltiin kurssien yksityiskohdat. Meillä on tässä pihassa muutama karviaisja viinimarjapensas, joskus on tullut ostettuakin marjoja ja joku on jopa tuonut ämpärillisen niitä. Kurssi oli mielenkiintoinen ja vaativa mutta vaihtelua olisi voinut olla enemmän. Taidemuseoon, urheilukentälle vai sukuloimaan. Luoma ja yrittäjäpuoliso Aila Pukkila) on yleensä otettu kuukauden verran kesälomaa keskellä talvea jo senkin takia, että kun on oltu yrittäjiä eikä jouluviikolta tammikuun puoliväliin ole työelämässä tapahtunut mitään. Me on opittu siellä paljon Pukkilasta ihmisten kanssa jutellessa. mikroskoopeilla. Viikko oli rehtorin ja opettajakunnan yhdessä ideoima kokonaisuus. Siinä on se värin vaihto. Sillä 200 markalla kävin juhannusaattoaamuna ostamasta Haminasta ensimmäisen miesten tankopolkupyöräni. Lähtövalot Aapo Niklanderin.. Aina siellä narun päässä on jotain – markkinapallo tai iso kampa tai joku muovilelu. Eveliina Lohikainen ja Anette Jeremejew osallistuivat Erasmus-hankkeen tietotekniikkaryhmään. Ei oikeastaan ole sellaista. Mutta jossain alueella, kun ne ryöstäytyy, niin silloin on ihan luonnollista, että ne on poistettava. Onko tullut sanoitettua ja sävellettyä uusia kesäbiisejä. Santeri Sundvik ja Juuso Järvinen olivat yritysryhmässä, jossa keksittiin omia liikeideoita. Sitä on tehty ihan tarpeeksi. Keväällä sienestetään korvasieniä, jos niitä vain löytyy, ja syksyllä muita sieniä. Aurinkoa, Suomen matkailua ja puutarhanhoitoa. Kurssi oli heidän mielestään mielenkiintoinen. Tossa meillä niitä on jonkun verran. Kaikki menee. Karhussa on tietynlaista vakautta ja rauhallisuutta. No, sanotaan, että jos joku porukka tulee ilman paitoja terassille möykkäämään. Konkreettinen työskenteleminen oli mukavampaa kuin pelkästään kirjan lukeminen. Entäs sitten, jos ois kesä ainainen. Salo on mukava kaupunki, jossa on kiva kävellä. Erkko-lukiossa tätä toteutettiin tämän vuoden huhtikuun alussa teemaviikolla. No joo. Se voi alkaa maalishuhtikuusta ja jatkua loka-marraskuuhun, jos on kunnon varusteet. Mikä on suosikkilaitteesi huvipuistossa. Mutta toreilta ei osteta. Mitä pitäisi tehdä lupiineille. Toinen on se, kun harvensin polvillani 20 kilometriä sokerijuurikasmaalla ja sain pennin metriltä. 90,5% opiskelijoista kannattaa teemaviikon järjestämistä uudelleen ja vain 9,5% on sitä mieltä, että ei kannata järjestää. Jatka laulua käyn ahon laitaa… …ja nautin kesästä. Monessako kesäteatteriesityksessä käyt kesän aikana. Remontti vai riippumatto. Patsaasta voisi tulla juhlaja seremoniapaikka, ihmisten kokoontumispaikka. Luoma asuu Porvoonjoen rannalla) on mielenkiintoinen ympäristö. Lähinnä olen sanoittanut johonkin tuttuun sävellykseen, mutta on omiakin sävelletty, kuten ”Seestynyt mopopoika muistelee”. Talkkuna menee, kun löytää sopivan käyttötarkoituksen. Kurssiin kuului muun muassa erilaisten näytteiden ottaminen Itämerestä ja niiden tutkiminen mm. Mun mielestä Suomessa on hyvää vuodenaikojen vaihtelu, mutta talvella pakkaskausi on hyvä katkaista välillä. Erkko-lukion rehtori Saija Loposen mukaan teemaviikko järjestettiin antamaan opiskelijoille erilaisia rikastuttavia kokemuksia, jotka edistävät eri oppiaineiden tietojen ja taitojen soveltamista. Siinä ei ole toisten hallittavissa. Kun lupiinit ovat hallitusti pihalla, ne on kyllä kauniita. Mutta käydään me kesällä näyttelyissä ja nautitaan erilaisista taiteista. Mihin Pukkilan kesätapahtumaan tai muuhun kohteeseen veisit vieraasi. huom. Annetaan sirkan toistaiseksi laulaa kesällä niityllä. Kesäherkku, jota et suostuisi suuhusi laittamaan. Jami Tuominen oli ryhmässä, jossa sovellettiin ohjelmointiohjelmaa siten 3 led-valoa saatiin toimimaan kuin liikennevalot. Siitä voi laskea, että kesä kestää huhtikuusta lokakuulle. Santerin ja Juuson liikeidea oli ruoka-appi, joka mahdollistaa paremman kouluruoan pienellä maksulla. Nuorempana tuli kyllä hortoiltua. Kurssi oli Jamin mielestä haastava pari ensimmäistä päivää. Ensi lukuvuonna on tarkoitus järjestää yhteinen ilmiöviikko Yhteiskoulun kanssa. VIRPI KALLIO Yrittäjänä itsensä jo seniorikaartiin lukeva Arto Luoma (syksyllä 69) viettää kesäänsä taiteen parissa ja vaihtaa väriä avoauton kyydissä. Kun homman oppi, oli se varsin yksinkertaista. Me käydään Salon torilla, jossa on paljon väkeä ja myyjiä, ja Salon taidemuseon Veturitallin näyttelyssä joka kesä. Mitä teet kun salamoi. Molemmat kertoivat, että he saivat soveltaa hyvin alkuviikon teoriaosan oppeja loppuviikon töissä. Sirkka vai talkkuna. Vaihtoehto pulpetissa istumiselle KUVA: SirpA SAArinen KUVA: peKKA Törrönen Lauri Luojukosken ja Samuli Nenosen rakentama, ennalta ohjelmoidusti liikkuva auto. Tolla avoautolla tulee naama ruskeaksi helposti. Se on aika paljon omasta itsestä kiinni, miten sen mieltää. Mitä kesätapahtumaa ei voi jättää väliin. (Alkaa laulaa:) ”Onnintorin juhannus, poissa kaikki valitus…Onnintori kokon saa, kun vain joku tajuaa. Veeti Viksten oli kuvataide ja ohjelmointi-ryhmässä, jossa tehtiin erilaisia taideteoksia ohjelmoimalla. Sillä sitten illalla pyöräilin kokolle. On huomattu, että kyllä siellä etelässä pääsee moottoroidulla pyörätuolillakin lujaa menemään, jos tulevaisuudessa sellainen tilanne tulee eteen. Hortoiletko. Oppimista kirjojen ulkopuolelta Elmeri Lehtonen oli ryhmässä, jossa oppilaat menivät yöksi Tvärminneen. Täällä asuu juurevaa porukkaa. Taidemuseoon. Eveliina kehitti parinsa kanssa elektronisen nopan ja Anette ohjelmoitua reittiä kulkevan auton. Saatan vihellellä noiden lintujen kanssa, matkin niitä ja ne vastailee. Me katkaistaan siemenkodat pois sen jälkeen, kun lupiinit ovat kukkineet. Pukkilassa ja jossain muualla. Suurin osa opiskelijoista oli päässyt siihen ryhmään, mihin ensisijaisesti halusikin. Tavallaan ne ajat ovat jo menneet, kun on mökkeilty ja remontoitu. Vaihdatko väriä kesällä. Siinä oli yksi kuva, pieni punapisteinen viehe, ja sain sillä ahvenia ja ison hauen. Istun kyllä mielelläni terassilla katsomassa salamointia. Mieleenpainuvin kesämuisto kautta aikojen. Ei tarvitse enää. huom. Opettajakunta päätti, mitkä kurssit teemaviikolla järjestetään. Ehkä se on kumminkin se narunveto. Kirjoittajat ovat Erkko-lukion opiskelijoita. Elmeri Lehtonen ja Samuel Leipola mittaavat veden lämpötilaa Tvärminnessä. Tässä (toim. Pystyttäisin Onnintorille patsaan kuvaamaan pukkilalaista elämänmenoa ja omaleimaisuutta ja moni-ilmeisyyttä. Mikä varmimmin pilaa kesäfiiliksen. Eikös sitä käytetä viilin päällä ja silleen. Mikä eläin kuvaa sinua parhaiten. Sillä ei tarvitse monta päivää liikkua. 2–3 opettajan muodostamat ryhmät suunnittelivat kurssien pääsisällöt ja vierailut, opintomatkat jne. Ei tarvitse ostaa sitä Costa Rica kahvipakettia tuliaisiksi. Asetetut tavoitteet voidaan saavuttaa myös omatoimisella työskentelyllä ja muualla kuin koulussa. Koivulinnan avajaisiin, pappilan puistoon jazzpiknikkiin, jonka kuusi vuotta sitten perustin, ja kyllä noi lauantain kesätorit on tosi mukavia. Suuri kannatus jatkolle Viikko onnistui hyvin. Ensimmäisenä tulee mieleen se, kun sain ensimmäisen Abumatic-virvelin. Kesäteatterissa pitää ola huumoria, kunhan se on hyvää. Yleensä parissa. Se tulee varmaan siitä, kun pikkupoikana heinätöissä katseli pilviä, että jos kohta sataisi niin pääsisi latoon. Olen ollut myös mukana Onnintorin ohjelmatalkoissa. Me (toim. Kun radio on täynnä näitä luontoiltaihmisiä, olen nyt laittanut blogiini (http://www.koivulinna.fi/) tällaisen herkistyneen vanhemman miehen sepustuksen luettavaksi
Kemikaalit voivat muun muassa aiheuttaa hedelmättömyyttä, kasvattaa syöpäriskiä ja vaurioittaa maksaa. (03) 777 4498, 044 700 4498 lt-autokorjaamo@autofit.fi Petojen Renny Salonen oli kärkkäänä JaPSia vastaan. Tilanteessa mukana myös Petojen Aleksi Viitanen ja Antonio Kuokkanen. Pukkilan Vesan yleisurheilukisat Teikarinmäellä. P5 1000 m: 1) Rene Aulinen 5,40. Puolet kyselyyn vastanneista on sitä mieltä, että maakuntavaltuustoilla ei tule olemaan todellista päätösvaltaa. Poliisi saa netissä ilmoituksia jopa henkirikoksista Valtaosa suomalaisista rajaisi ehdokkaaksi asettumista maakuntavaaleissa, kertoo Kunnallisalan kehittämissäätiön (KAKS) kysely. Leluista ilman kautta leviävät yhdisteet voivat olla haitaksi, jos lapsi nukkuu lelujen kanssa. Ei huono. T11 1000 m: 1) Sara Pohjola 5,21, 2) Saana Stark 5,56, 3) Alexandra Simola 6,10. Erkontie 20, Orimattila puh. Siihen vastasi lähes 6 200 ihmistä tämän vuoden toukokuussa. Myrskylän Myrskyä vastaan Kankkilassa. Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsen TILITOIMISTOJA LVI-LIIKKEITÄ Orimattilan Putkityö Oy Tokkolantie 8, Orimattila Myymälä ma-pe klo 8.00-16.00 Tilaa putkimies heti netistä: www.orimattilanputkityo.fi tai puhelimella puh. Joukkue kykeni luomaan nopeilla ja pitkillä syötöillä monta maalintekopaikkaa, mutta viimeistelyssä ei ollut vaadittavaa tarkkuutta tai onnea. Miehet 4km: 1) Mikkonen Jani KuSki 21:26 (1-1-1-3). 0400 497985. P9: 1) Atte Ollila 12,2/ 3,38 m/ 2,53 2) Ossi Honkanen 13,8/ 3,09 m/ 3,30. Y50: 1) Vesa Varjola 18, 2) Simo Kuoppamäki 10. Pedot jäi pelin jälkeen lohkon kärkijoukkueena muutaman viikon kesätauolle selvällä 8 pisteen erolla toisella sijalla oleviin JaPSiin ja PK-09:ään. Makuu 40 ls: Y50: 1) Simo Kuoppamäki 363, 2) Vesa Varjola 333. Samoja naamoja ei haluta kuntaja maakuntapolitiikkaan sekä eduskuntaan LIIKEJA AMMATTIOSOITTEITA ASIANAJOTOIMISTO varatuomari ESKO RANTANEN Erkontie 10, ark. Ottelun loppupuolella Pedot metsästi vimmatusti voittomaalia, mutta tuloksetta. Lajit: 60 m juoksu + kuulantyöntö Pukkila 12.6. M45 4km: 1) Laine Ari-Pekka TVV 19:38 (1-0-1-2), 2) Henttonen Harri KKV 22:14 (0-1-3-2), 3) Pylvänen Esa KKV 24:37:00 (2-2-3-2). Kysymyksen mahdollisesta nousutavoitteesta neloseen ensi kaudeksi Hatamaa kiertää. klo 9–16, esko.rantanen@pp.inet.fi, puh. Lajit: 60 m juoksu + kuulantyöntö + 300 m juoksu T7: 1) Helmi Santala 16,5/ 1,97 m/ 1,44 2) Hilla Sihlman 15,1/ 1,07 m/ -. P7 turbokeihäs: 1) Niilo Räsänen 9,15, 2) Erik Simola 4,75. Vaihtoehtona on, että Portugali ei hyväksy uutta verosopimusta marraskuun loppuun mennessä. T9 60 m: 1) Laura Pöyli 11,2, 2) Linnea Simola 11,9, 3) Vera Lahtinen 12,5. Tällöin maiden välillä on sopimukseton tila ensi vuoden alusta, ja eläkkeiden verotus muuttuu jo ensi vuonna. T11 60 m: 1) Sara Pohjola 11,3, 2) Alexandra Simola 12,1. – Sorruimme siihen, että lähdimme roiskimiseen mukaan, arvio petovalmentaja Tero Hatamaa. T9 1000 m: 1) Laura Pöyli & Linnea Simola 5,10, 2) Vera Lahtinen 5,55. Turvallisuusja kemikaalivirasto Tukes on vahvistanut Ylelle selvittävänsä asiaa. Päätöksen seurauksena Suomi pystyy tulevaisuudessa verottamaan Portugalissa asuvien suomalaisten yksityisiä eläkkeitä. Naiset 4km: 1) Holopainen Mira LHS 22:13 (1-1-4-2). Myös JaPSilla oli omat paikkansa napata voitto kohtaamisesta. – Kevätkierros tappioitta. JaPS tasoitti ottelun, kun toista puoliaikaa oli pelattu kymmenisen minuuttia. P5: 1) Teo Tikkala 11,8/ 3,50 m/ 2,03 2) Leevi Honkanen 13,2/ 3,85 m/ 2,23. Miehet Vitonen, lohko 4 Sarjataulukko OPedot 9 7 2 346 23 JaPS 9 4 3 2 25-12 15 PK-09 9 5 4 21-18 15 Jäppärä 7 4 3 119 12 RaKe 9 3 2 4 14-19 11 FC Kuusysi/2 8 3 2 3 14-22 11 KelA 8 3 1 4 13-17 10 Naseva 9 3 6 14-22 9 MyMy 6 2 4 9-20 6 RiPS/2 8 2 6 14-24 6 Petokapteeni Jaakko Simola (vasemmalla) oli mies paikallaan JaPSia vastaan. T5 pallo: 1) Eva Aulinen 2,70. Oikealta laidalta annetun vapaapotkun jälkeen pallo jäi hetkeksi pyörimään kuudentoista rajalle ja petokapteeni Jaakko Simola ehti ensimmäisenä törkkäämään palloa. ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina kesäkuun 26. Koska poliisi ei tilastoi ilmoitusmuotoa myöhemmässä tutkinnassa, tiedossa ei ole, onko kyse todellisista rikoksista. Meiltä hieman maltti loppui, vaikka olisi pitänyt vain pyörittää peliä. 777 3308, gsm 050 585 3468 www.velj-ovaska.fi RAKENTAMINEN Kirjanpidot, palkanlaskenta, tilintarkastukset (HT), veroym. AUTOKORJAAMO Pekka Lankinen – Yleiskorjaukset – Jarruremontit – Katsastuspalvelu – Pakokaasutestaukset Kauniaistentie 3, Orimattila Puh. Positiivista on myös ollut, että meillä on paljon nuoria jätkiä mukana ja treeneissä on käyty ahkerasti. Pedot tasapelin myötä sarjakärkenä kesätauolle STT Suomi irtisanoi verosopimuksensa Portugalin kanssa, kertoo valtiovarainministeriö (VM). Squishies-leluissa havaittiin myrkkyjä – myynti lopetetaan myös Suomessa Poliisihallitus on huolissaan siitä, että vakavia ja poliisin kiireellistä toimintaa vaativia rikoksia ilmoitetaan internetin kautta, kertoo Lännen Media. Vakavista rikoksista tulisi ilmoittaa hätäkeskukseen. Petojen Toni Järvinen syötti pallon oikeaan laitaan Roni Pelkoselle, jonka namupassista Renny Salonen latasi taitavasti pallon suoraan ilmasta ohi orimattilalaisillekin tutun maalivahti Toni Paajasen. 777 1670 ASIANAJOTOIMISTOJA AUTOJA KULJETUSALA SÄHKÖASENNUS OY OLIN & TUOMISET Kärrytie 4, Orimattila, p. Pedot teki toisen maalinsa kymmenen minuuttia myöhemmin. Pedot johtoon kahdella maalilla Sekä Pedot että JaPS pääsivät maalintekopaikoille alusta lähtien ja ensimmäinen maali nähtiin 20 peliminuutin kohdalla. Myös maalinteko onnistui. Irtisanottava verosopimus on peräisin vuodelta 1970. Testatuista leluista yksi kuului TOP-TOY:n valikoimaan. Lajit: 40 m juoksu + pallonheitto + 300m juoksu T3: 1) Iida Seppälä 16,5/ 2,25 m/ 2,46 2) Peppi Jäppilä 17,9/ 1,80 m/ 3,02 3) Iida Kankaala 21,0/ 0,55 m/ 5,02 4) Lili Nykopp 48,6/ 0,6 m/-. T13 100 m: 1) Veera Nikula 16,4. T5: 1) Aino Ollila 10,9/ 3,75 m/ 1,52 2) Emma Kankaala 11,7/ 3,15 m/ 1,56 3) Sabrina Torretta 12,9/ 4,15 m/ 2,15 4) Elli Aaltonen 12,8/ 3,00 m/ 1,58. Petojen syyskauden ensimmäinen ottelu on torstaina 2.8. Kauden ensimmäiseen puoliskoon valmentaja Hatamaa oli syystäkin tyytyväinen. Poliisille tehdään sähköisesti useampi kuin joka kymmenes henkeen, terveyteen tai seksuaaliseen koskemattomuuteen liittyvä rikosilmoitus. 03-777 7444 www.sahkoasennusoy.fi SÄHKÖLIIKKEITÄ SIIVOUSPALVELUA PYYDÄ TARJOUS • Keittiökaapistot • Makuuhuonekomerot • Eteisryhmät • Irto-ovet • Työpöytätasot • Paljon ovivaihtoehtoja PUUJA KALUSTETUOTE Veljekset Ovaska Hirsitie 5, Orimattila p. Tilanne kahden kierroksen jälkeen: Yleinen: 1) Mika Rouhiainen 10. m/ 3,00 3) Ossi Honkanen 14,9/ 1,93 m/ 3,16. T13 korkeus: 1) Veera Nikula 1,20. Myös maalinteko onnistui. T5 1000 m: 1) Eva Aulinen 8,58. P9: 1) Atte Ollila 12,6/ 2,86 m/ 2,57 2) Dominic Seppälä 14,6/ 2,35 Artjärvi 21.6. N17 4km: 19 Leikas Essi HU-46 25:05 (2-2-2-2), 2) Jokinen Anniina HU-46 26:25 (1-4-4-2), 3) Rantakömi Kristiina HU-46 26:36 (4-2-4-4). Tanskalaisviranomaiset testasivat 12 erilaista Squishies-lelua, ja kaikista havaittiin haitallisia kemikaaleja. Vanha kunnon kärkkäri upotti nahkakuulan vastustamattomasti maaliin. P7 40 m: 1) Niilo Räsänen 8,3, 2) Erik Simola 11,3. Irtisanomalla sopimuksen ennen kesäkuun loppua Suomi varmistaa, että sen soveltaminen loppuu vuodenvaihteessa. Maat ovat allekirjoittaneet uuden verosopimuksen marraskuussa 2016, mutta sopimusta ei ole hyväksytty Portugalin parlamentissa. P5 pallo: 1) Rene Aulinen 9,40. Lajit: 40 m juoksu + pallonheitto + 300m juoksu T3: 1) Peppi Jäppilä 19,0/ 1,55 m/ 3,27 2) Iida Kankaala 28,7/ 0,95 m/ 4,53. T11: 1) Sylvi Honkanen 12,4/ 2,65 m/ 2,45 2) Milja Mäkelä 11,5/ 2,30 m/ 3,09 3) Siviä Honkanen 13,2/ 2,30 m/ 2,47. Sähköisten rikosilmoitusten käsittelyssä voi olla viivettä, ja väärä ilmoitustapa saattaa estää rikoksen selvittämisen. P3: 1) Sebastian Seppälä 27,1/ 2,55 m/ 5,01. T15 100 m: 1) Kaino Nikula 16,8. Työsuorituksia Vuokrattavana Yleisurheilua Kaksio 45 m 2 , Ola. Petojen otteista puuttui aiemmista kotipeleistä tuttu rauhallisempi keskikentän syöttöpeli ja maalipaikkojen luominen. T13 1000 m: 1) Veera Nikula 4,29. Portugalissa asuvien suomalaisten yksityiset eläkkeet laitetaan verolle STT Tanskan ympäristöministeriö on havainnut useita erilaisia myrkyllisiä yhdisteitä Squishies-tuotesarjan leluissa, joita on myyty myös Suomessa. Ammuntaa PASI BROMAN Orimattila Pedot päätti mitä mainioimmin sujuneen kevätkierroksensa jalkapallon vitosessa 2-2 (2-1) tasapeliin Jalkarannan Palloseuraa vastaan keskiviikkona Orimattilan urheilukentällä. P7 1000 m: 1) Niilo Räsänen 5,13, 2) Erik Simola 9,00. Orimattilassa käytiin CUP:n ensimmäinen osakilpailu. Myöskin puolet uskoo, että maakuntavaltuustot ajavat lähinnä suurten kaupunkien etuja. Päijät-Hämeessä käynnistyi jälleen IlvesCUP, jonka lajina on kesällä ampumajuoksu. – Nyt on hyvä pitää taukoa, että saadaan taas intoa syyskauteen. Kilpailusarja jatkuu 4.7. 03-884 830, fax 03-884 8310 www.tiliekspertti.com TILIEKSPERTTI M. VINK OY – 28 v. Internetkyselyn toteutti Kantar TNS. konsultoinnit, yritysten perustaminen ja yhtiömuodon muutokset. + 600m juoksu T9: 1) Janette Ikävalko 11,6/ 3,87 m/ 2,49 2) Ada Toivanen 12,9/ 2,69 m/ 3,16 3) Ida Ollila 12,9/ 1,8 m/ 3,17 4) Martta Mäkelä 14,2/ 1,69 m/ 3,39. Yllätyin, että JaPSikin pelasi meitä vastaan pitkillä palloilla, kun heillä oli aika hyvä nippu kasassa. P7: 1) Justus Kankaala 14,5/ 1,47 m/ 1,28 2) Rasmus Lahdenvuo 14,6/ 2,03 m/ 2,24 3) Onni Brisk 14,9/ 1,93 m/ 1,38. Y60: 1) Seppo Laine 363, 2) Reijo Toivanen 341, 3) Heikki Pajuvesa 333. 040-513 8073 tai 0400-616 234 LVI-PutkiKaMa Oy KARI KORKKULA Puh. JaPS nousi tasoihin JaPS vastasi vielä ennen taukoa. M13 1,5km: 1) Martikainen Antti HU-46 7:28 (1-1), 2) Saarinen Rasmus OrJy 7:51 (2-4). JaPS on kärsinyt kuluneella kaudella muutamassa ottelussa pelaajapulasta, mutta Orimattilaan he saapuivat kilpailukykyisellä joukkueella. T5: 1) Aino Ollila 12,1/ 3,55 m/ 1,58 2) Emma Kankaala 12,1/ 3,25 m/ 1,56 2) Elli Aaltonen 12,7/ 3,50 m/ 1,54 4) Sofia Brisk 16,3/ 2,90 m/ 2,19. päivänä 6 – N:o 51 – 2018 Pukkila 19.6. Siinä tapauksessa Portugalissa asuvien eläkkeiden verotus muuttuu siirtymäajan jälkeen vuonna 2022. P5 40 m: 1) Rene Aulinen 9,53. Reilu kolmannes vastaajista taas ajattelee, että ehdokkuuden rajaaminen olisi epädemokraattista. Sen sijaan yritimme koko ajan antaa nopeasti sen ratkaisevan syötön. Artjärven Ahjon viikkokisat Vuorenmäellä. Y60: 1) Seppo Laine 20, 2) Heikki Pajuvesa 14, 3) Reijo Toivanen 8, 4) Keijo Vilander 6. M75 2,5km: 1) Kuokkanen Kari TVV 22:45 (3-4-3-2).. P7: 1) Rasmus Lahdenvuo 9,6/ 13,85 m/ 1,37 2) Akseli Ikonen 9,9/ 7,90 m/ 1,27 2) Ohto Honkanen 10,2/ 7,50 m/ 1,24 4) Justus Kankaala 12,5/ 5,60 m/ 1,26. Pukkilan Vesan yleisurheilukisat Teikarinmäellä. M15 3,2km: 1) Ketonen Juuso OrJy 17:35 (1-0-3). Kolmannes vastaajista arvioi, että maakuntavaltuusto tulee olemaan toimiva väylä vaikuttaa. Harri Kauppinen pääsi karkuun petopuolustukselta ja laukoi tasoituksen tolpan kautta takanurkkaan. Orimattilan reserviläisten pienoiskivääricupin 2. VM:n mukaan Portugalin verosopimus ei vastaa Suomen nykyistä verosopimuspolitiikkaa, koska se rajoittaa Suomen oikeutta verottaa Portugaliin maksettuja yksityisiä eläkkeitä. M17 4km: 1) Saarinen Jasper OrJy 21:13 (2-1-1-3). P13: 1) Eemil Honkanen 11,9/ 2,60 m/ 2,27. Se varmaan näkyy kentällä. T11 korkeus: 1) Alexandra Simola 0,85. Ampumajuoksua Orimattila 20.6. N15 3,2km: 1) Kejonen Siiri HU46 18:42 (2-1-2). kierros. Y70: 1) Kaj Ahlers 375, 2) Matti Perttilä 351. Näiden joukossa on törkeitä seksuaalija väkivaltarikoksia ja jopa henkirikoksia. T5 40 m: 1) Eva Aulinen 16,13. Jos Portugali hyväksyy uuden verosopimuksen marraskuun loppuun mennessä, se ehtii tulla voimaan vuoden 2019 alusta. Uskon, että syyskaudesta tulee yhtä hyvä. 0400-840 555. Orimattila 20.6. Petopuolustus joutui töihin useampaan otteeseen. Leluja on myyty Suomessa TOP-TOY:n BR-Lelutja Toys ”R” Us -ketjujen myymälöissä sekä verkossa. P5: 1) Teo Tikkala 12,2/ 3,45 m/ 2,06 2) Leevi Honkanen 15,0/ 3,15 m/ 2,37. Sorruimme roiskimiseen – Oli yllätys, että vastustaja löi pitkää palloa. Y70: 1) Kaj Ahlers 20, 2) Matti Perttilä 16. Pedot purki laidalta annetun vapaapotkun ja kotijoukkueen epäonneksi pallo palautua suoraan lahtelaisten Seppo Wrightille, jonka kova ja matala laukaus upposi takanurkkaan. N13 1,5km: 1) Tuomainen IidaMaria HU-46 7:52 (2-3), 2) Holopainen Sanna OrJy 8:18 (1-2). Tuotteita Suomessa ja muualla myynyt TOP-TOY ilmoitti torstaina lopettavansa Squishies-lelujen myynnin ja pyytää asiakkaita palauttamaan ostetut lelut myymälään. Kolme neljästä vastaajasta katsoo, ettei samojen ihmisten pidä olla päättämässä eduskunnassa, maakunnassa ja kunnassa. P3: 1) Sebastian Seppälä 32,3/ 1,25 m/ 5,21. T15 korkeus: 1) Kaino Nikula 1,20. Tulosten virhemarginaali on noin yksi prosenttiyksikkö suuntaansa. T9 korkeus: 1) Laura Pöyli & Vera Lahtinen 0,90. Viime kaudella Pedot kahdesti voittanut JaPS joutui tällä kertaa tyytymään kiusaajan roolin – ja teki sen hyvin. 03-777 7543, 0400 842 266 KUMIja LASIHUOLTO – auton renkaat – tuulilasit – rengastyöt – koristelasit – rakennuslasit – peilit ORIMATTILA puh. Sähköisiä ilmoituksia tehdään yleisimmin omaisuusrikoksista. Lajit: 60m juoksu + pituushyppy + 600 m juoksu T9: 1) Janette Ikävalko 11,3/ 2,72 m/ 2,46 1) Nea Ollila 11,7/ 2,78 m/ 2,46 3) Ida Ollila 12,3/ 2,32 m/ 3,26 4) Martta Mäkelä 14,2/ 1,70 m/ 3,35. Kärkölässä. 040-531 1729, 16200 Artjärvi LOKAKAIVOJEN TYHJENNYS TALOUSVESIKAIVOJEN PUHDISTUKSET JA HUOLLOT PALVELEMME VRK 24h PALVELEMME VRK 24h Tilausnumerot: 019-643 408 03-875 7280 Tilausnumero: 09-8553 0466 Autofit-korjaamo www.autofit.fi LT-AUTOKORJAAMO KY • Huollot • Korjaukset • Ilmastointilaitehuollot • Pakokaasumittaukset – OBD + Diesel-savu • Ohjainkulmien mittaukset – 4-pyöräsuuntaus Kärrytie 17, 16300 Orimattila Puh. T7: 1) Hilla Sihlman 10,0/ 6,85 m/ 1,29. Poliisi kuitenkin pitää netin matalaa ilmoituskynnystä hyvänä asiana
2.54 Yöradio. 19.02 Urheiluradio. 20.10 Kekkonen ei kuole koskaan: Kekkonen ja vasemmisto 20.40 Radio Suomen Ilta. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 18.55 Luonto-Suomen kesä 020317600. 17.10 Urheiluradio. 1.00 Yle Uutiset ja sää. 6 . Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 06.25 Toisenlaiset frendit 06.55 Ylen Aamu-tv 09.30 Itämerensuomalaiset 10.00 Doc Martin (12) 10.50 Päivän kasvo 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.07 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.14 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.21 Yle Uutiset Häme 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.35 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.56 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.03 Yle Uutiset Lappi 12.10 Vaiheessa: Viimeinen kesä 12.30 Me metallinetsijät (7) 13.00 Vääpeli Körmy ja Marsalkan sauva (S) 13.30 Lapatossu ja Vinski olympiakuumeessa (S) 14.30 Ikimuistoinen: Tauno Palo 2 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.50 A-studio 16.20 Aarteenetsijät 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Doc Martin (12) 18.00 Yle Uutiset 18.13 Yle Uutiset alueeltasi 18.20 Päivän kasvo 18.30 Pokka pitää (S) 19.00 Puutarhan pelastajat 19.45 Eläinten ystävät 20.00 Tanja ja kuuro Eurooppa: Sarjakuvia ja simpukoita 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 Allsång på Skansen 22.01 Kaksi tarinaa rakkaudesta (12) 00.00 Vaimo takaisin (7) 00.30 Prisma: Sienien maailma 01.25 Uutisikkuna Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 26.6. R a d i o o h j e l m a t Yle Radio 1 93,2 MHz • Yle Radio Suomi 97,9 MHz Pirkko ja Pentti B.Virtanen Viivi ja Wagner T i i s t a i 26 . 17.13 Alueradio 18.00 Yle Uutiset. 19.05 Musiikin teemailta 20.00 Yle Uutiset. 20.02 Sää. 3.00 Yle Uutiset. 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.30 Yle Uutiset ja sää. 10.02 Radio Suomen Päivä 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 16.13 Alueradio 17.00 Yle Uutiset ja sää. 11.33 Radio Suomen Päivä 12.00 Yle Uutiset ja sää. 16.10 Urheiluradio. 06.53 Humps (S) 07.00 Ludovic (S) 07.12 Zip-Zap muu (S) 07.19 Rikke (S) 07.28 Sasu (S) 07.39 Noksu (S) 07.44 Ota koppi! 07.55 Kaapo (S) 08.20 Galaxi 08.21 Tenavat (7) 08.28 Jack (7) 08.39 Tallitytöt 08.50 Näin Norjassa 09.00 Casualty (12) 09.50 FIFAn jalkapallon MM 2018 10.50 Holby Cityn sairaala (12) 12.00 Petra rakastaa itseään 12.30 Ruotsin lihavimmat koirat 13.00 Norjan kovin 13.40 Tissit (7) 14.00 Kummeli (7) 14.30 Latela 14.57 Latela 15.30 Uusi päivä (S) 15.57 Uusi päivä (S) 16.30 FIFAn jalkapallon MM 2018: MEX – SWE tai KOR GER 19.10 FIFAn jalkapallon MM 2018: KOR – GER tai MEX SWE 20.30 FIFAn jalkapallon MM 2018: SRB – BRA tai SUI CRC 23.10 FIFAn jalkapallon MM 2018: SUI – CRC tai SRB BRA 01.00 FIFAn jalkapallon MM 2018 02.00 Uutisikkuna MTV3 06.30 Aamusää 06.55 Huomenta Suomi 09.05 Kauniit ja rohkeat (7) 09.30 Emmerdale (S) 10.00 Pihlajasatu (7) 10.30 Leilan superfood 11.00 Suurin pudottaja 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.00 Leilan superfood 13.30 Remontilla rahoiksi 14.40 Olipa kerran elämä 15.35 Penn & Teller: Naruta meitä! (S) 16.30 Salatut elämät (7) 17.00 Salatut elämät (S) 17.30 Salatut elämät (S) 17.55 Kauniit ja rohkeat (S) 18.25 Emmerdale (7) 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Pihlajasatu (7) 20.00 Yökylässä Maria Veitola 21.00 Kaappaus keittiössä 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Myytinmurtajat 23.40 Radalla 00.40 Modus (12) 01.35 Amazing Race 02.30 Amazing Race 03.25 Amazing Race 04.20 Hurjat sääilmiöt Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Myyrä ja Panda (S) 06.10 Hisse Hoksausmaassa (S) 06.25 Disneyn esikoulu: Leijonakaarti (S) 06.50 Angry Birds Blues (S) 06.55 Angry Birds Piggy Tales 07.00 Rusty Rivets (S) 07.25 Madagascarin pingviinit (S) 07.50 Peukaloisen uudet retket (7) 08.05 Angry Birds Piggy Tales 08.10 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7) 08.35 Disney esittää: LEGO Star Wars: The Freemaker Adventures (7) 09.00 Pikakurssi kodinostoon 09.30 Remppa vai muutto: Lomakodit 10.30 LIVE: Onnenarpa 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Haluatko miljonääriksi. Rock-etsivä 23.00 Yle Uutiset. 1/2. 0.02 Yöradio – toiveiden yö. 21.17 Päivä tunnissa. 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu 6.00 Yle Uutiset. 13.02 Riippumatto 13.30 Yle Uutiset alueeltasi 13.33 Riippumatto 14.00 Yle Uutiset. 22.08 Kantritohtori Teppo Nättilä. 15.02 Alueradio 15.50 Veneilysää. 18.55 Musiikin teemailta 19.00 Yle Uutiset ja sää. 9.11 Alueradio 10.00 Yle Uutiset. 17.30 Kesävieraana Kake Randelin 17.53 Radio Suomen Ilta. 20.02 Sää. 6.06 Alueradio 7.00 Yle Uutiset ja sää. 9.10 Sää. 9.05 Urheiluradio. 21.55 Radio Suomen Ilta. 7.10 Urheiluradio. 12.10 Urheiluradio. Kuvassa bengalinkissanpentu leikkii sulalla. Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää. 23.00 Iltahartaus 23.10-6.00 Yöklassinen. 21.50 Merisää. ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina kesäkuun 26. 7.13 Alueradio 7.50 Merisää. 2.00 Yle Uutiset. 21.02 Urheiluradio. 9.10 Sää. Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää. 21.02 Urheiluradio. 06.53 Kuiske (S) 07.00 Kotkaperhe 07.06 Tilda ja hänen ystävänsä (S) 07.19 Killen kimppakyyti (S) 07.30 Keppihevostalli 07.36 Pusse (S) 07.50 Askarrellaan 07.57 Vekarat! (S) 08.23 Galaxi 08.24 Urheiluhullut (S) 08.26 Merten syvyyksissä (7) 08.50 Näin Norjassa 09.00 Casualty (12) 09.50 FIFAn jalkapallon MM 2018 10.50 Holby Cityn sairaala (12) 11.50 Norjan kovin 12.30 Lofoottien kalamestari 13.30 Kuntoiluriippuvainen 14.00 Kummeli (7) 14.30 Latela 14.58 Latela 15.30 Uusi päivä (S) 15.57 Uusi päivä (S) 16.30 FIFAn jalkapallon MM 2018: DEN – FRA tai AUS PER 19.10 FIFAn jalkapallon MM 2018: AUS – PER tai DEN FRA 20.30 FIFAn jalkapallon MM 2018: ISL – CRO tai NGA ARG 23.10 FIFAn jalkapallon MM 2018: NGA – ARG tai ISL CRO 01.00 FIFAn jalkapallon MM 2018 02.00 Uutisikkuna MTV3 06.30 Aamusää 06.55 Huomenta Suomi 09.05 Kauniit ja rohkeat (7) 09.30 Emmerdale (7) 10.00 Pihlajasatu (7) 10.30 Leilan superfood 11.00 Suurin pudottaja 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.00 Leilan superfood 13.30 Remontilla rahoiksi 14.40 Selviytyjät 15.35 Amazing Race 16.30 Salatut elämät (S) 17.00 Salatut elämät (S) 17.30 Salatut elämät (S) 17.55 Kauniit ja rohkeat (7) 18.25 Emmerdale (S) 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Pihlajasatu (7) 20.00 Remonttipiiskuri 21.00 Radalla 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Say What 23.30 Pukumiehet (S) 00.30 Pukumiehet (S) 01.25 Alasti-klubi 02.15 Amazing Race 03.10 Amazing Race 04.10 Amazing Race Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Myyrä ja Panda (S) 06.10 Hisse Hoksausmaassa (S) 06.25 Disneyn esikoulu: Leijonakaarti (S) 06.50 Angry Birds Blues (S) 06.55 Angry Birds Piggy Tales 07.00 Rusty Rivets (S) 07.25 Madagascarin pingviinit (S) 07.50 Disney esittää: DuckTales (7) 08.10 Tashi (7) 08.25 Sonic Boom (7) 08.35 Disney esittää: LEGO Star Wars: The Freemaker Adventures (7) 09.00 Pikakurssi kodinostoon 09.30 Remppa vai muutto 10.30 LIVE: Onnenarpa 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Haluatko miljonääriksi. 11.33 Radio Suomen Päivä 12.00 Yle Uutiset ja sää. Uudet kuvaustekniikat paljastavat niiden luonnolliset vaistot. 10.02 Radio Suomen päivä 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 17.50 Etnohetki 18.0018.15 Romano mirits 18.20-18.29 Kadonnutta aikaa etsimässä 5: Guermantesin tie I, jakso 41 18.30 Hartaita säveliä 18.50 Iltahartaus 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Radion sinfoniaorkesteri konserttilavalla 20.55 Lauluja kaukaisesta rakkaudesta ja arvoituksellisesta maasta 21.30 Maailmanpolitiikan arkipäivää 21.50 Musiikkia parrasvaloista 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05 Sari Valto: Onko muovijäteongelma ratkaistavissa. 7.53 Alueradio 8.00 Yle Uutiset ja sää. 3.00 Yle Uutiset. 12.55 Radio Suomen Päivä 13.00 Yle Uutiset. 8.13 Alueradio 9.00 Yle Uutiset. 1.02 Riippumatto 1.55 Yöradio. 23.00 Yle Uutiset. Lemmikkejä kohdellaan usein perheenjäseninä, mutta niillä on salainen maailma, jota tuskin tunnistaisimme. 13.02 Riippumatto 13.30 Yle Uutiset alueeltasi 13.33 Riippumatto 14.00 Yle Uutiset. 2.00 Yle Uutiset. 12.55 Radio Suomen Päivä 13.00 Yle Uutiset. 21.00 Yle Uutiset. 1.00 Yle Uutiset ja sää. 15.52 Alueradio 16.00 Yle Uutiset ja sää. 18.02 Musiikin teemailta 18.50 Merisää. 14.02 Alueradio 15.00 Yle Uutiset. 6 . 5.32 Radio Suomen Varhaisaamu 5.50 Merisää. 2.54 Yöradio. 21.17 Päivä tunnissa. 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.00 Yle Uutiset ja sää. 9.11 Alueradio 10.00 Yle Uutiset. 23.02 Yöradio. 0.00 Yle Uutiset. Michael W. 2.02 Kantritohtori Teppo Nättilä. 8.13 Alueradio 9.00 Yle Uutiset. 2.02 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 6.05 Sää. 22.05 Urheiluradio. 8.10 Urheiluradio. 23.02 Yöradio – toiveiden yö. 18.00 Yle Uutiset. 12.10 Urheiluradio. 10.33 Radio Suomen Päivä 11.00 Yle Uutiset. 21.55 Radio Suomen Ilta. 19.05 Luonto-Suomen kesä 0203-17600. 8.10 Urheiluradio. 3.02 Kissankehto – Susanna Vainiola. 21.50 Merisää. ORIMATTILAN SANOMAT puh. 15.52 Alueradio 16.00 Yle Uutiset ja sää. 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.00 Yle Uutiset ja sää. 12.13 Radio Suomen Päivä 12.45 Merisää. 20.03 Metsäradio. 03-876 678 • ilmoitukset @orimattilansanomat.fi Onnittele edullisella perhepalstailmoituksella! Tiistai 26.6. 11.02 Radio Suomen Päivä 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 5.32 Radio Suomen Varhaisaamu 5.50 Merisää. 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.30 Yle Uutiset ja sää. 22.05 Urheiluradio. päivänä 2018 – N:o 51 – 7 Ke s k i v i i k ko 27. 20.00 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula! 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Suomen huutokauppakeisari 22.00 Kupla 23.00 Hyvät ja huonot uutiset 00.00 Stand Up! – SPESIAALI: Ali Jahangiri (S) 01.00 Grillit huurussa (S) 02.00 Kanadan rajalla 02.30 Kanadan rajalla 03.00 Astral-TV Sub 06.40 Muumilaakson tarinoita (S) 07.05 Antti piirtää (S) 07.25 Chaplin (S) 07.30 Viidakon veijarit (S) 07.45 Nuori Robin Hood (S) 08.00 Muumilaakson tarinoita (S) 08.25 Leo (S) 08.30 Paavo Pesusieni (7) 08.55 Viidakon veijarit (S) 09.00 Tyhjätaskut (S) 09.30 Tyhjätaskut (S) 10.00 Lemmen viemää (12) 11.00 Ostoskanava Tvins.com 12.00 Emmerdale (7) 12.30 Villi ja vapaa (S) 13.00 Gladiaattorit 14.00 Scorpion (12) 15.00 Ihmemies MacGyver (12) 16.00 Middle (S) 16.30 Simpsonit (12) 17.00 Mestareiden mestari 18.00 Paavo Pesusieni (7) 18.30 Simpsonit (7) 19.00 Ninja Warrior 19.50 Pilanpäiten 20.00 Simpsonit (7) 20.30 Simpsonit (7) 21.00 #Subleffa: Uuno Turhapuro – kaksoisagentti (7) 23.00 Top Gear 00.10 Sub.doc: Puolisoni Eiffel-torni 01.10 Exiä rannalla (S) 02.05 Exiä rannalla (S) 03.00 Duudsonit (12) 03.30 Duudsonit (12) 03.55 Ninja Warrior 04.45 Lemmen viemää (12) Yle Teema & Fem 09.00 YLE FEM 09.00 Minun totuuteni 10.00 Elämä käännekohdassa 10.30 Tanskalainen maajussi 11.00 Leo juhlii maailmalla 11.30 Jenni tapaa romaneja 12.00 YLE TEEMA 12.00 Bodo – kabareekuningas (12) 12.55 Sininen laulu: Suomen taiteiden tarina 13.55 Kahlitsematon renessanssi 14.55 Uhri, elokuva metsästä (S) 15.55 Isä Matteon tutkimuksia (12) 16.55 Pikku Kakkonen 17.55 YLE FEM 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 Yakari (7) 18.12 Mikkel ja Klara (S) 18.18 Pikkurilli (S) 18.23 Lalla ja Mix (S) 18.30 Talot huokuvat historiaa 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.43 Tämä tästä 20.00 YLE TEEMA 20.00 Sarjakuvaelämää 20.45 Polte (S) 21.00 Historia: Marx, Nietzsche ja Freud 22.00 The Handmaid’s Tale – Orjattaresi (16) 22.50 The Handmaid’s Tale – Orjattaresi (16) 23.41 The Handmaid’s Tale – Orjattaresi (16) Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 06.25 Toisenlaiset frendit 06.55 Ylen Aamu-tv 09.30 Pokka pitää (S) 10.00 Doc Martin (12) 10.50 Päivän kasvo 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.07 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.14 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.21 Yle Uutiset Häme 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.35 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.56 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.03 Yle Uutiset Lappi 12.15 Me metallinetsijät (7) 12.45 Itämerensuomalaiset 13.15 Tavaratalo Lapatossu ja Vinski (S) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.50 Viimeinen vastarintataistelija 16.20 Kesäksi kotiin 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Doc Martin (12) 18.00 Yle Uutiset 18.13 Yle Uutiset alueeltasi 18.20 Päivän kasvo 18.30 Pokka pitää (S) 19.00 Prisma: Lemmikkien villi sydän 20.00 Elossa 24h 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio 21.35 Tannbach, vartioitu kylä (16) 23.15 Yle Uutiset 23.20 Vuosi The New York Timesin toimituksessa 00.15 Uutisikkuna Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 27.6. 0.00 Yle Uutiset. 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu 6.00 Yle Uutiset. 17.10 Urheiluradio. 3.02 Aulantai – Kai Ulmanen. 7.53 Alueradio 8.00 Yle Uutiset ja sää. 14.02 Alueradio 15.00 Yle Uutiset. 21.00 Yle Uutiset. 3.55-4.00 Yöradio. 20.03 Radio Suomen Ilta. 22.08 Pollari. 11.02 Radio Suomen Päivä 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 7.13 Alueradio 7.50 Merisää. 19.02 Urheiluradio. 1.02 Riippumatto 1.55 Yöradio. 0.02 Yöradio – tunti 70-lukua. 18.50 Merisää. co m C od e: 40 79 A 59 FC 6 7 4 2 9 1 3 5 8 9 5 8 4 3 7 2 6 1 3 1 2 5 6 8 4 7 9 7 4 3 9 8 2 5 1 6 2 8 1 6 5 3 7 9 4 5 6 9 1 7 4 8 3 2 4 9 6 7 2 5 1 8 3 8 2 5 3 1 9 6 4 7 1 3 7 8 4 6 9 2 5. Yle Radio 1 6.00 Yle Uutiset 6.05 Hartaita säveliä 6.15-6.24 Aamuhartaus 6.25 Aamusoitto 6.56 Päivän mietelause 6.59 Hyvää huomenta 7.00 Yle Uutiset ja sää 7.10 Hartaita säveliä 7.15 Aamuhartaus 7.25 Musiikkihetki 7.29 Hyvää huomenta 7.30 Ykkösaamu 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.10 Ykkösaamu 9.00 Yle Uutiset 9.05-9.58 Muistojen bulevardi 10.00-10.55 Sari Valto: Onko muovijäteongelma ratkaistavissa. 6.05 Sää. 15.02 Alueradio 15.50 Veneilysää. T: BBC. 12.13 Radio Suomen Päivä 12.45 Merisää. 16.10 Urheiluradio. 20.00 Yle Uutiset. Richards/Yle Kuvapalvelu Sudokun ratkaisu (c ) A rto In ka la w w w .a is ud ok u. Yle Radio 1 6.00 Yle Uutiset 6.05 Hartaita säveliä 6.15-6.24 Aamuhartaus 6.25 Aamusoitto 6.56 Päivän mietelause 6.59 Hyvää huomenta 7.00 Yle Uutiset ja sää 7.10 Hartaita säveliä 7.15 Aamuhartaus 7.25 Musiikkihetki 7.29 Hyvää huomenta 7.30 Ykkösaamu 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.10 Ykkösaamu 9.00 Yle Uutiset 9.05-9.58 Muistojen bulevardi 10.00 Brysselin kone 10.45-10.55 Oopperaketju: Oopperan nousukauden edelläkävijä Tauno Pylkkänen 11.00 Maisteri Lindgrenin musiikkiesitelmä: Pau Casals – sellisti sodassa 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10 Oikeudenmukaisuuden historia 13.00 Klassista kahteen 14.00-14.57 Euroopan konserttilavoilla 15.00 Yle Uutiset 15.02 Ville Matvejeff ja Kalevi Aho saivat kesävieraiksi sopraano Kristine Opolaisin ja Berliinin filharmonikkojen puhallinkvintetin 15.55-15.58 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Aristoteleen kantapää: Riimukirjoitus 17.35 Moniääninen Eurooppa 17.55 Kootut selitykset: Motiivi 18.10 Musiikkia parrasvaloista 18.2018.29 Kadonnutta aikaa etsimässä 5: Guermantesin tie I, jakso 42 18.30 Hartaita säveliä 18.50 Iltahartaus 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Suvisoitto 2018: Agricolan kotikonnuilla 21.30 Suvi-illan musiikkia 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05 Ajassa soi 23.00 Iltahartaus 23.106.00 Yöklassinen. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 11.00 Syötävät sävelet: Ethel Smythin äänioikeussalaatti 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10 Tiedeykkönen Extra Onnellisuusharjoituksia: Kiitollisuus ja anteeksianto 12.46 Musiikkikamari 13.00 Klassista kahteen 14.00 Toiveuusintana Erkki Toivasen Musiikkiklubi: lähikuvassa Michael Tippett (1905-1988) 15.00 Yle Uutiset 15.02 Kulttuuriykkönen 15.55-15.58 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Atomien laulu 17.30 Radioteatteri esittää: Mielensäpahoittaja maailmalla, osa 4/10: Rekalla Hampuriin. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. Keskiviikko 27.6. 14.55 Remppa vai muutto 15.55 Onnenarpa 16.00 Huvila & Huussi 17.00 Leijonan luola USA 18.00 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula! 19.00 Leijonan luola (S) 20.00 Suomen hauskin tavis (S) 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Stand Up! – SPESIAALI: Naurupartio (S) 22.00 Kupla 23.00 Kauden parhaat sekunnit 23.05 Hyvät ja huonot uutiset 00.05 Katastrofin anatomia (S) 01.05 Gordon Ramsay ja kokaiini (12) 02.05 Kanadan rajalla 02.35 Kanadan rajalla 03.05 Astral-TV Sub 06.40 Muumilaakson tarinoita (S) 07.05 Antti piirtää (S) 07.25 Chaplin (S) 07.30 Viidakon veijarit (S) 07.45 Nuori Robin Hood (S) 08.00 Muumilaakson tarinoita (S) 08.25 Leo (S) 08.30 Paavo Pesusieni (7) 08.55 Viidakon veijarit (S) 09.00 Tyhjätaskut (7) 09.30 Tyhjätaskut (S) 10.00 Lemmen viemää (12) 11.00 Ostoskanava Tvins.com 12.00 Emmerdale (S) 12.30 Villi ja vapaa (S) 13.00 Gladiaattorit 14.05 Scorpion (12) 15.00 Ihmemies MacGyver (12) 16.00 Middle (S) 16.30 Simpsonit (7) 17.00 Remonttipiiskuri 18.00 Paavo Pesusieni (7) 18.30 Simpsonit (7) 19.00 Ninja Warrior 20.00 Simpsonit (7) 20.30 Simpsonit (7) 21.00 #Subleffa: Tupla-Uuno (S) 23.10 Myytinmurtajat 00.15 Sub.doc: Vanha jo lapsena 01.25 Top Gear 02.35 Legends (16) 03.30 Sub.doc: Puolisoni Eiffel-torni 04.25 Ninja Warrior Yle Teema & Fem 09.20 YLE FEM 09.20 Tyttöjen erämaaseikkailu 10.00 Iloa puutarhasta 10.30 Tanskalainen maajussi 11.00 Strömsö 11.30 Kulutustavaratarkastajat 12.00 YLE TEEMA 12.00 Francon jälkeen – Alcantaran perhe (7) 13.15 Sarjakuvaelämää 14.00 Marzia, ystäväni (S) 15.00 Neuvostohipit (S) 15.55 Isä Matteon tutkimuksia (12) 16.55 Pikku Kakkonen 17.55 YLE FEM 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 Vinter Varg ja 29 ovea (7) 18.10 Inui (S) 18.20 Mitä ihmettä. 18.02 Luonto-Suomen kesä 0203-17600. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 3.544.00 Yöradio. 14.55 Remppa vai muutto 15.55 Onnenarpa 16.00 Huvila & Huussi 17.00 Leijonan luola USA 18.00 MasterChef Suomi 19.00 Haluatko miljonääriksi. 10.33 Radio Suomen Päivä 11.00 Yle Uutiset. 7.10 Urheiluradio. 17.13 Radio Suomen Ilta. 16.13 Alueradio 17.00 Yle Uutiset ja sää. 22.00 Yle Uutiset ja sää. (S) 18.25 Korkeasaaren eläinlapset (S) 18.30 Blondit! 19.00 Ikuisesti nuori 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.43 Tämä tästä 20.00 YLE TEEMA 20.00 La Señora (12) 21.00 Junamatka Eurooppaan 22.00 Huuto syvyydestä (12) 23.00 50 Shades of Gay 23.45 Kino: Fading Gigolo (12) Yle TV1 klo 19: Prisma: Lemmikkien villi sydän. 9.05 Urheiluradio. 6.06 Alueradio 7.00 Yle Uutiset ja sää
– Jos ei halua olla siellä, eihän siihen panostakaan. Talousohjattu rakentaminen voisi nenosen mukaan mukaan olla varteenotettava vaihtoehto julkiseen rakentamiseen orimattilassa ja erityisesti Hennassa. niemelä uskoo, että häneen saatetaan armeijassa suhtautua sukupuolensa takia eri tavalla kuin miespuolisiin varusmiehiin. perustavan toimitusjohtaja Markku Nenonen uskoo, että yhteistyösopimus luo kasvupotentiaalia myös perustavalle lehto Groupin kumppanina. Sellaista sivarin kaltaista, ehkä kriisiajan työtehtävien hallintaa... – Upinniemi ei ole ollut perinteisesti naisten suosiossa. niemelän oli ensin tarkoitus hakeutua armeijaan heti lukion jälkeen. Mutta joku vastaava palvelus ainakin. niemelä kertoo olevansa varovaisesti sen kannalla, että naisten asepalveluksesta pitäisi tehdä pakollista. nenonen on pyrkinyt tekemään orimattilaa tunnetuksi niin lehto Groupille kuin muillekin uudenlaisille rakennusyrityksille ja toivoo pr:llä voivan olla työllistävää vaikutusta alueelle. Kohteessa harjoitetun toiminnan seurauksena maaperä on pilaantunut öljyhiilivedyillä, toteaa ely-keskus. Perustavalle yhteistyösopimus Lehto Groupin kanssa KUVA: PErUstAVA oy. nuoren tavoitteena on päästä laivastoon. – Maaperä on todennäköisesti pilaantunut pitkän ajan kuluessa polttoaineiden varastoinnin ja jakelun seurauksena. ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina kesäkuun 26. Ympäristöteknisen asiantuntijan tulee valvoa maan puhdistustyön laatua. ”Armeija on asia, josta en pysty luopumaan” orimattilassa asuessaan niemelä toimi orimattilan nuorisovaltuustossa kahtena kautena, ensin sihteerinä ja sitten puheenjohtajana. Polttoaineen jakelu alkoi vuonna 1969 puhdistettavalla tontilla on ollut polttoaineen jakelua ja huoltoasema vuodesta 1969. Maanpuolustusintoon on vaikuttanut osaltaan se, että niemelän isä on töissä merivoimilla. ei välttämättä asepalvelus, ehkä enemminkin lottatyylistä. Perustava Oy:n työmaa Mäntyharjulla, jossa kivijalan päälle rakennetaan toimitilaa paikalliselle metallialan yritykselle. Syynä rakennusalan yhteistyön tarpeeseen ovat muuttuneet markkinat, joiden seurauksena rakennusyritykset ovat nykyään tärkeä segmentti perustavalle. Miesten tapauksessa motivaatio on enemmän yksilökohtaista. naiset pystyvät samaan kuin miehetkin, elleivät jopa parempaan. – isä on merivoimissa duunissa ja isovelikin suoritti palveluksen Upinniemessä. – Minulle on tärkeää, että pääsen pahan paikan tullen puolustamaan maata, jota rakastan. Anni Niemelä astuu armeijan vihreisiin 9. Hän ei vielä tiedä, montako naista aloittaa palveluksen kesällä Upinniemessä. perustavalla ja lehto Groupilla on samanlainen näkemys siitä, että koulut ovat rakennusalalla seuraava iso juttu. Yhden porvoon vuoden jälkeen pari muutti edelleen Vantaalle, niemelä paluumuuttajana. – perinteisellä tavalla koulujen rakentaminen on kallista, siksi kaivataan uutta lääkettä, nenonen sanoo. Tällöin edessä olisi palveluspaikan vaihtuminen Turkuun. Toivottavasti sen myötä ennakkoluulot ja asenteet muuttuvat. pörssiin listautunut lehto Group on erittäin nopean kasvun tehnyt yritys, jonka liikevaihto kasvoi viime tilikaudella yli 60 prosenttia noin 598 miljoonaan euroon. ORIMATTILAN SANOMAT KUVA: Anni niEMELÄn KotiALbUMi AnniinA KorpelA Orimattila orimattilalainen betoniperustusten urakointiin erikoistunut perustava oy on tehnyt uuden yhteistyösopimuksen rakennusja kiinteistöalan konsernin lehto Group oyj:n kanssa. en halua pettyä, jos en pääsekään johonkin tiettyyn tehtävään. niemelä toimi aktiivisesti myös seurakuntanuorena ja harrasti teatteria viisi vuotta orimattilan Teatterissa. Virpi KAllio Orimattila lahdentien ja Heinämaantien risteyksessä orimattilassa olevan Teboil-aseman öljystä ja bensiinistä pilaantunut maaperä puhdistetaan polttoaineen jakeluaseman säiliöiden ja mittarialueen uusimisen yhteydessä tänä kesänä. Unelmana armeija Kunnostustyöt tehdään jakeluaseman säiliöiden ja mittarialueen uusimisen yhteydessä Teboilin tontilta poistetaan arviolta 400–600 tonnia pilaantunutta maata Sinulla on oikeus muodostaa mielipiteesi luotettavan tiedon pohjalta. Huoltoasemarakennus purettiin vuonna 1993. Meillä on kisa menossa, että kumpi pääsee laivastoon jos kumpikaan, niemelä naurahtaa. Tositelevisiosarja tuonut naisrysän Upiniemeen niemelä on jo tavannut joitakin oman saapumiseränsä naisia ja tullut hyvin juttuun heidän kanssaan. Mutta nyt siellä aletaan kuvaamaan naissotilaat-sarjan toista kautta, mikä on aiheuttanut oikein rysän, niemelä kertoo. ely-keskus edellyttää kunnostamispäätöksessään, että pilaantuneet maat kaivetaan pois ja toimitetaan kaatopaikalle tai pilaantuneiden maiden käsittelylaitokseen. päivänä 8 – N:o 51 – 2018 AnniinA KorpelA Vantaa nuorisoaktiivina orimattilassa vaikuttanut Anni Niemelä (21) on kääntämässä uuden lehden elämässään. – lehto Group on merkittävä ja Suomen nopeimmin kasvava rakennusalan konserni, nenonen kertoo. Välivuosina niemelä on työskennellyt kaupan alalla, mutta alkukesästä tuli tieto myös opiskelupaikan saamisesta. – pidän avoimen mielen. Anni tiesi jo 10-vuotiaana, että haluaa käydä armeijan. Media-alasta kiinnostunut niemelä pääsi sisään Stadin ammattikouluun media-alan perustutkintoon. Työ on tehtävä niin, ettei siitä aiheudu haittaa ympäristölle. Henkilökohtaisista syistäni koen palveluksen minulle pakollisena siinä missä se on sitä miehillekin, niemelä kertoo. niemelä valmistui erkko-lukion viestintälinjalta keväällä 2015, minkä jälkeen edessä oli muutto porvooseen yhdessä poikaystävän kanssa. Kyseessä on usean miljoonan euron sopimus vuositasolla perustava-konsernille. puhdistamisesta vastaa Teboil. – Tänä vuonna rikottiin taas hakijaennätys. He ovat olleet suunnannäyttäjiä talousohjatussa rakentamisessa, nenonen kertoo. Kipinä asepalveluksen suorittamiseen syttyi uudelleen niemelän vieraillessa poikaystäväänsä varuskunnassa omaisten päivänä. perustavan liikevaihdosta noin 90 prosenttia tulee yrityksiltä. orimattilan ex-nuorisoaktiivi Anni niemelä astuu heinäkuussa vapaaehtoiseen asepalvelukseen. niemelän unelmana olisi päästä laivastoon. – lehdolla on erilainen tapa toimia kuin rakennusyrityksillä perinteisesti. Mimmit, joita olen tavannut, ovat olleet tosi motivoituneita, niemelä kertoo. – pärjäämään sinne on lähdetty, ei lusmuilemaan! niemelä kuvailee omaa asennettaan. – Tajusin, että armeija on asia, josta en pysty luopumaan, niemelä sanoo. lehto Groupin kanssa tehty yhteistyösopimus on yksi useista sopimuksista, joita perustava on tehnyt rakennusalan yritysten kanssa. pilaantunutta maata on arviolta 400–600 tonnia. Mutta nyt on oikeampi aika mennä. – olin päättänyt jo 10-vuotiaana, että menen armeijaan, niemelä kertoo. Hän kuitenkin huomauttaa, että palvelukseen hakevien naisten määrä on ollut alati kasvussa. Talousohjattua julkista rakentamista perustava on tehnyt yhteistyötä lehto Groupin kanssa ennenkin, mutta nyt tehdyn sopimuksen odotetaan kasvattavan tehtävän yhteistyön määrää. Konsernin liikevaihto on noin 30 miljoonaa euroa ja yritys työllistää 180 henkilöä, joista 15 orimattilassa. Sitä ennen on aikaa nauttia kesälomasta. perustava oy on Suomen suurin paikalla valettavien betoniperustusten urakointiin erikoistunut rakennusalan yritys. Hämeen elinkeino-, liikenneja ympäristökeskus (ely) päätti pohjavesialueella olevan aseman pilaantuneen maaperän kunnostamisesta viime viikolla. ”pärjäämään sinne on lähdetty, ei lusmuilemaan!” niemelän mielestä naiset lähtevät miehiä useammin palvelukseen pitäen silmällä jotain tiettyä tehtävää. Toiveissa olisi kuitenkin aliupseerilinjalle pääsy. Tutkimusten mukaan maaperä on pilaantunut säiliöalueen ja öljynerottimen välisellä alueella 3,4– 3,8 metrin syvyydessä. – Abivuonna tulostin hakulomakkeen, mutta sen palautus viivästyi. nykyisin Vantaalla asuva niemelä pääsee toteuttamaan pitkäaikaista unelmaansa astuessaan heinäkuussa naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen Upinniemen varuskuntaan. – niin kauaa ei naisilla ole ollut mahdollisuutta suorittaa asepalvelusta, niemelä pohtii. – Tehdyn riskinarvion mukaan kohteen maaperä on tarpeen puhdistaa, koska kohde sijaitsee i luokan pohjavesialueella, maaperässä on todettu valtioneuvoston asetuksen mukaisen ylemmän ohjearvon ylittäviä pitoisuuksia öljyhiilivetyjä ja asemalla tehdään laajamittainen polttoaineen jakeluja varastointilaitteiston muutostyö kesällä 2018, sanotaan kunnostuspäätöksessä. heinäkuuta. osan lapsuudestaan niemelä asui Upinniemen varuskuntaalueella. puhdistuksen lopuksi pitää maaperän puhtaus varmistaa maaperästä otettavilla näytteillä ja puhdistuksesta laatia raportti. Muutostöissä puretaan nykyinen mittarikatos, maanalaiset säiliöt ja nykyinen säiliöiden täyttöpaikka sekä asennetaan uudet säiliöt ja rakennetaan mittarikatosalue ja säiliöiden täyttöpaikka uudelleen. – en jyrkästi halua sanoa, että kyllä. Tarkempia toiveita mahdollisista tehtävistä niemelä ei halua nimetä. lehto Group tekee perinteisestä poikkeavaa talousohjatun toimintamallin koulurakentamista. – opiskelut on tarkoitus aloittaa palveluksen jälkeen. – riskiarvion mukaan pohjavedessä todetuilla haitta-ainepitoisuuksilla ei muodostu merkittävää haitta-aineiden kulkeutumista eikä haittaa terveydelle, arvioi ely-keskus