ORIMATTILAN
SANOMAT
Merkillisen
hyvät osat
ammattitaidolla
asennettuna!
Kankaanmäen
Autohuolto
Terveystie 6, Orimattila
Puhelin 050 593 5932
Avoinna ma?pe 8?17
Luonnollisesti
turvallinen.
Tee kaupat
edulliseen
ennakkohintaan
!
KUMIJA
vuosikerta
Irtonumero 1,20 e (sis. 63. 777 1670
. alv.)
Kärrytie 13, Orimattila, puh.
LASIHUOLTO
1390
TIISTAINA 27. toukokuuta 2014
N:o 58
Puolueista suurin oli keskusta.
Sdp romahti niin Orimattilassa, Myrskylässä kuin Pukkilassakin. Judoseura sai
suitsutusta niin kilpailijoilta kuin eri maiden Judoliittojen
puheenjohtajilta. Palokunta
raivasi ukkosmyrskyn kaatamat
kaksi puuta Piikainkyröntieltä ja
Käkeläntieltä.
Kuivannolla
käyntiin koulun
ulkopinnan
korjaaminen
Orimattilan Kuivannon koulun
ulkopinnan remontoiminen aloitetaan julkisivun puolelta heti lukuvuoden päätyttyä.
Viikolla 23 alkavassa remontissa korjataan ne kohdat, joissa
rappaus on vaurioitunut. Poliisi suosittelee siinäkin vaihtoehtoisen reittien käyttämistä.
Palvelemme 29.5.
helatorstaina klo 9?18
Orimattilan Judoseuran viikonloppuna järjestämät judon
Pohjoismaiden mestaruuskilpailut menivät juuri niin kuin
pitikin. Lisäksi
ulkopinta pinnoitemaalataan.
1,5 l kannu
KUKKAKAUPPA
Marinoitu
BROILERIN
RINTALEIKE
SIVU 6
Marinoidut
POSSUN
ULKOFILEPIHVIT
INGMARIINI
Orimattilan Varsapuistossa järjestettiin liikunnallinen
Must14-kaupunkifestivaali lauantaina varsin lämpimässä
säässä. Mättölä on Myrskylän ryhmäkoti Väinölän pääurakoitsija.
Pääurakan hinta on yli 1,7 miljoonaa euroa. 200 g (7,50 kg)
KPL
KG
TARJOUKSET VOIMASSA TI?KE 27.?28.5.
Costarica kahvi
K-Ruokamestarin
kasslerpihvit
Kurkku
Yksilöllisiä koruja
lahjaksi!
3
PKT
Ostoskeskus Orimatti puh. kesäla suljettu
Yksittäin/ilman korttia 2,95 pkt (5,90 kg)
Solvauksista vajaan
kymppitonnin lasku
Käkeläntie 3, Orimattila, puh. 1 erä/tal.
n. Projektin kautta he tutustuivat koululaisiin Italian Lombardiasta, ja
kevätlukukauden päätteeksi oli aika matkustaa paikan päälle
Cremonan kaupunkiin.
SIVU 5
KUVA: Laura Tolonen
Kolme PM-mitalia
ja runsaasti
kiitosta
Aloitteessa
toivotaan uutta
koulukeskusta
Artjärvelle
Kuntalaisaloite puuhaa opetusja kulttuurikeskusta Artjärvelle.
Johanna Törmänen ehdottaa,
että keskukseen tulisi lukion ja
yläasteen lisäksi päiväkoti, kirjasto ja uimahalli.
Sijainniksi ehdotetaan karavaanarialueen ja Salmelantien välistä
maata Villikkalanjärven rannassa. Helle ei kuitenkaan lannistanut lasten ja nuorten intoa, vaan erilaiset pisteet olivat ahkerassa käytössä.
TAKASIVU
Ukkosmyrsky
kaatoi puita tielle
Mehukatti
SEKAMEHU
Helle ei haitannut
lan kautta kulkeva kiertotie soveltuu myös raskaan liikenteen
käyttöön.
Työmaa vaikuttaa myös Mannerheiminkadun liikenteeseen ja
aiheuttaa ajoittain ruuhkaa. 03-883 2100
www.k-supermarket.fi
avoinna: ark. Saha
otteli alle 60-kiloisissa PM-hopeaa.
Äyräsmäentie 1, Orimattila
puh.
ORIMATTILAN, MYRSKYLÄN JA PUKKILAN PAIKALLISLEHTI
www.orimattilansanomat.fi
Edullisten hintojen puolesta.
MEILTÄ PALJON LAADUKKAITA
LAHJAIDEOITA!
Hää- ja rippilahjoja!
Laaja valikoima
Kalevalakoruja
089 150 450
Suomi
500 g (3,00 kg)
raj. Saksalankadun ja Upon sil-
Orimattilan palokunta sai kaksi hälytystä vahingontorjuntaan
sunnuntaina päivällä. Tavoitteena ollut 3?4 mitalia täyttyi, kun Luukas
Saha, Sami Perälä ja Anni Leino nousivat kukin vuorollaan palkintopallille. Tuomittu määrättiin myös maksamaan
pariskunnan oikeudenkäyntikulut noin 6?790 euroa ja omia oikeudenkäyntikulujaan 685 euron
edestä.
Yhteensä solvaukset maksoivat tuomitulle siten lähes 9?495
euroa.
300 g
SILTA-VALINTA
Orimattilan Judoseuran Luukas Saha (sininen puku) vastasi lauantaina orimattilalaisten parhaimmasta suorituksesta. 777 4719
ma-to 9-17, pe 9-18, la 9-13, alkaen 7.6. Saha ja Perälä ottelivat PM-hopeaa,
Leino PM-pronssia.
Kisat sujuivat myös järjestelyiden puolesta. Perussuomalaiset
jytkähtelivät hevoskaupungissa, Pukkilassa kannatuksen kasvu oli maltillisempaa ja
Myrskylässä laihaa.
EUROVAALIT SIVUT 2 ja 3
Myrskylän Väinölän urakoitsijat valittu
Mäntyharjulainen Rakennusliike V. Myrskylän tekninen lautakunta hylkäsi
halvimman tarjouksen, koska lahtelaisfirmal-
Orimattilan
keskustassa vaaliuurnalla käynyt
Arja KauramaLeino äänesti
pitkän poliittisen
kokemuksen
omaavaa naisehdokasta.
ta puuttui tarjouslaskelmastaan yli 200?000
euron erä.
Rakennustyöt alkavat kesäkuun alkupuolella.
SIVU 4
Yhdeksäsluokkalaiset
vierailivat italialaisessa
koulussa
Orimattilan yhteiskoulun yhdeksäsluokkalaiset osallistuivat Milanon maailmannäyttelyn opiskelijaprojektiin. Islannin Judoliiton puheenjohtaja Jóhann
Másson totesi Judoseuran nostaneen PM-kisat aivan uudelle tasolle.
Seitsemänkymppinen orimattilalaismies tuomittiin Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa kunnianloukkauksesta 30 päiväsakkoon.
Mies oli toissa vuonna halventanut solvaavilla ilmauksilla orimattilalaista pariskuntaa. 03-777 5004
arkisin 9?18, la 9?15, su 9?15
TASARAHALLA:
Täytetty LIHAPIIRAKKA +
TÖLKKILIMU 0,33 l
295
99
6
990
99
1
00
5
kannu
kg
kg
rasia. Suorat halventamiset ovat tapahtuneet toissa
vuonna kahdeksalla eri kerralla.
Sakoista kertyi maksettavaa
420 euroa.
Tuomittu määrättiin maksamaan pariskunnalle kärsimyskorvauksia 1?600 euroa. 7?21, la 7?18, su 12?18
Juho Kiuru
Orimattila
OS
KUVA: Laura Tolonen
tänään
Stubb voitti, keskustakin juhli
Orimattilan seudulla
Euroopan parlamenttivaalit olivat kokoomuksen Alexander Stubbin ja keskustan
konkaripoliitikkojen juhlaa Orimattilan seudulla.
Stubb keräsi selkeästi eniten ääniä Orimattilassa ja Myrskylässä, muttei Pukkilassa. Solvaukset oli päästetty ilmoille solvaajan ja orimattilalaisen naisen työnantajan edustajan kanssa
käydyissä puhelinkeskusteluissa
useaan otteeseen.
Lisäksi mies oli halventanut
pariskuntaa solvaavilla ilmauk-
silla suoraan keskusteluissaan pariskunnan kanssa. Aloitetta perustellaan uusien asukkaiden houkuttelemisella
Artjärvelle.
Lahden matkakeskus haittaa
liikennettä
Poliisi muistuttaa Lahden rautatieaseman ympäristössä tapahtuvista matkakeskuksen rakennustyön aiheuttamista muutoksista liikennejärjestelyissä.
Vesijärvenkadulla tehdään liikenteeseen huomattavasti vaikuttavia kaistajärjestelyjä.
Poliisi suosittelee kiertoreittejä
Tuulivoimakoneistojen osuus
on suurin ja nämä koneistot tulevat hyvin pitkälti ulkomailta.
Tuulivoimaloiden huolto vaatii
arviolta yhden henkilön kymmentä myllyä kohti. lehden
ilmoitushinnoilla.
VASTUU ILMOITUSVIRHEISTÄ
Lehti ei vastaa ilmoittajille
mahdollisesti aiheutuvasta
vahingosta, jos hyväksyttyä
ilmoitusta ei tuotannollisista tai
vastaavista syistä julkaista
määrättynä päivänä.
Lehden vastuu ilmoituksen
julkaisemisessa sattuneesta
virheestä rajoittuu ilmoituksesta
maksetun hinnan palauttamiseen.
Virheestä, joka johtuu esim.
epäselvästä käsikirjoituksesta tai
puhelinvälityksessä sattuneesta
väärinkäsityksestä lehti ei vastaa.
Huomautukset on tehtävä 8 päivän
kuluessa ilmoituksen
julkaisemisesta tai ilmoituksen
tarkoitetusta julkaisupäivästä lukien.. Yritetäänkö
kuitenkin Länsi-Orimattilan tuulipuistopäätös runnoa nopeasti läpi pienessä piirissä valtavalla kiireellä mm. Suunnitellun tuulipuiston nk. Naapurikiinteistöjen
omistajat tieto tavoitti samaan aikaan. 10 %)
Kestotilaus 12 kk................. laan.
ren koplan.
Ketään muuta kuin
Itse vaaleissa puolueen kannatus poksahti.
Demarien alamäitseään demarit eivät
ki näkyi hyvin myös
tietenkään voi syökOrimattilan seudulla. 03-757 5285
VEROTTOMAT ILMOITUSHINNAT
Etusivulla.................................. Orimattilalaisten tulisi
olla ylpeitä, että kunnastamme
löytyy luontoalueita ehdolle tällaiseen ohjelmaan. Yksi puraisu saattaa tappaa ihmisen 2
sekunnissa ja puraisun myrkkymäärä riittää tappamaan 2000
ihmistä. ikkunoita vaihtamalla. Kokemukset Pohjanmaalta osoittavat, että aina tämän
kahden kilometrin etäisyyskään ei
välttämättä riitä. Sitten asia kuivui . Alueella elää ja pesii
sekä suorittaa kevät- ja syysmuuttojaan runsaasti erilaisia eläin- ja
lintulajeja kuten joutsenia, kurkia, metsoja ja lepakoita. Alueen
virkistyskäyttö marjastukseen,
sienestykseen ja mm. Länsi-Orimattilan tuulipuisto tarjoaisi siis
valmistumisensa jälkeen töitä yhdelle henkilölle kolmeksi päiväksi viikossa.
Suunniteltu tuulipuisto vaikuttaa varovaisestikin arvioiden vähintään sadan ihmisen elämään.
Suunnittelutarveratkaisusta päättää Orimattilan kaupunki, jossa
päätöksen tekeminen on delegoitu kaavoitusinsinöörille. Orimattilassa kannatus sykierteestään syyttää. EUmaista Suomeen muutti 16?200
ihmistä.
Suomesta ulkomaille muutti
hieman enemmän ihmisiä kuin
edellisenä vuonna. Taakse jäivät kovat puolalaisnimet sekä kotimaan Ala-Korpi, Kantanen ja Tiihonen. suunnistukseen on aktiivista. Länsi-Orimattilaan suunniteltu tuulipuisto ei
näitä vaatimuksia täytä!
Ennen kun meillä nuorilla oli
moottoripyörät, mitä pienempi
meteli, sen mukavampi oli ajella kartsalla ilman minkäänlaista
häiriötä.
Autokoulussa pitäisi kertoa, tai
voivathan kertoakin, että mopo,
moottoripyörä ja auto ovat sitä
varten, että niillä liikutaan paikasta A paikkaan B eikä aiheuteta turhanpäiväistä melua.
Reijo Savela
Suomeen muutti
ennätysmäärä
Suomeen muutti viime vuonna lähes 32?000 ihmistä, mikä on
suurin määrä itsenäisyyden aikana, kertoo Tilastokeskus. Lisäksi myl-
Maija Ala-Nikkola
Pukkila
Pukkilan kirkonkylän koululla
vieraillut lahtelainen nuortenkirjailija, toimittaja Kalle Veirto herätti nuoret kuulijat miettimään,
olisiko heistä kirjailijoiksi.
??Kenestä tahansa voi tulla kirjailija, ja se vaatii tietynlaisia
ominaisuuksia, väitti Veirto.
Kirjailija keskusteli oppilaitten
kanssa esityksessä ja kertoi kuinka vaikeaa ja helppoa kirjoittaminen on. 1,65
Värilisä................. 0,12 euroa / pmm
40 vuotta sitten
Seppo Tuomiselle
palkinnoksi
väritelevisio
Myrskyläläisten menestyksestä juoksukilpailussa uutisoitiin
Pitäjäsanomissa 28. Orimattilan väestön tappamiseen riittäisi teoriassa
vajaat 7 puraisua.
Samassa lehdessä uutisoitiin, että aiempaa tarkempi kartta
Orimattilan keskusta-alueesta valmistumassa. Itse he ovat hallitukseen
laski viiden vuoden takaisesta järkyttävät 7,8 hinkuneet ja siellä omaa kannatustaan nakertaprosenttiyksikköä, Pukkilassa 7,7, Myrskyläs- via päätöksiä tehneet. Jos kaikki
kirjoittaisivat tästä päivästä, tulisi
kaikista kirjoituksista erilaisia.
Kolmanneksi pitää pystyä elämään ideoidensa kanssa, sillä kirjoittaminen voi kestää kuukaudesta useaan kymmeneen vuoteen.
Pitää haluta kovasti kirjoittaa.
??Joutuu aloittamaan uudestaan
ja hylkäämään vaikka kaikki ideat. Aate?
3,4 prosenttiyksikköä ja saavutti 9,3 prosentin
ääniosuuden. Vaalien voittä Urpilainen syrjäytettajiin kuuluvien persujen kannatus kohosi 12,9
tiin ja puheenjohtajakprosenttiin eli se on nyt virallisestikin Suomen
si valittiin ay-henkinen
kolmanneksi suurin puolue.
Antti Rinne.
Demarien kannatuslukuja alkaa hätyytellä jo
Jos miehet ja naiset
myös toinen vasemmistopuolue Vasemmistoliitovat hylänneet puoluto . Kaikki alkaa istumisesta, sen tietää 25 nuortenkirjaa ja
muutaman aikuisten kirjan kirjoittanut tarinankertoja.
Kaikesta voi kirjoittaa
Esityksessä Veirto kannusti oppilaita kirjoittamaan ja keksimään
omia tarinoita. Tämä melu ylittää jopa
TV:n äänen normaalin suomalaisen omakotitalon sisätiloissa. 2014
Lukijan postia
Tänään tästä
Ketä jää jäljelle, jos miehet
ja naiset hylkäävät puolueen?
Kotimaan
pomarien ahdinko siilitiikan näkövinkhen, että Suomeen
kelistä eurovaalien
ryhdytään ajamaan
merkittävin asia on
yhtä vasemmistoSuomen Sosialidepuoluetta. välkevaikutuskin on
merkittävä noin kymmeneen lähialueen asuntoon. Lasse toimi kilpailujen suojelijana ja Seppo
hoiteli juoksemisen. Yli 2 MW:n tuulivoimalan
tapauksessa tuulen voimakkuudella 8 m/s erottuu selvästi jaksollinen sekunnin välein toistuva ääni. Asiasta
kerrottiin Pitäjäsanomissa 30. toukokuuta 1974.
??Orimattilassa vierailee parhaillaan maailman myrkyllisin
käärme, vihreä mamba. Jo ehdolla olo
tällaiseen ohjelmaan osoittaa, että alueen luontoarvot ovat hyvin
merkittäviä. Melua on verrattu esimerkiksi talon ulkopuolella olevan rekan tyhjäkäyntiääneen - siis ympäri vuoden joka päivä ja joka
tunti. Asemakaava-alueilla on erikoisoikeus käyttää katuja tontti-nimityksiä.
Mira Mannersola
Hintoihin lisätään 24 %
arvonlisävero.
Laista, asetuksista tai viranomaisten
toimenpiteistä aiheutuvat
kustannuslisäykset korottavat
hintoja vastaavasti määräysten
voimaantulohetkestä lukien.
Korotukset koskevat myös jo tehtyjä
tilauksia/ilmoitusvarauksia.
Ilmoitukset on jätettävä
konttoriimme viimeistään
ilmestymispäivää edeltävänä
arkipäivänä klo 10 mennessä.
Vedosilmoitukset vuorokautta
aikaisemmin.
Ilmoituksia välitetään maan kaikkiin
sanomalehtiin ko. ?bassomelu?, joka vaimenee vain vähän
ilmakehässä ja talojen rakenteissa. Demarien
mokraattisen Puoluja Vasemmistoliiton
een kokema katastyhteinen kannatus
rofi. ORIMATTILAN SANOMAT
2 . Tanskasta on
esimerkiksi kokemuksia, että lähialueiden asukkaat ovat joutuneet muuttamaan pois kotoaan
tai sairastuneet vakavasti.
Vaikutukset eivät rajoitu pelkästään itse tuulimyllyihin ja niiden toimintaan. Mitä ne 10 kustantajaa menettivätkään, jotka hylkäsivät Harry Potter -käsikirjoituksen, huomautti Veirto.
No juu, on taas kevät, ja kesää ootellaan, mutta kaikenlaiset pörriäiset ovat jo saapuneet,
meinaan nämä mopot ja moottoripyörät. Puolue säilytti
nostaisi vasemman
kaksi parlamentaarilaidan takaisin suokon paikkaansa, mutmalaisen politiikan
ta menetti kannatusmahtitekijäksi.
taan edellisistä eurovaaleista peräti 5,2
Demareiden alaprosenttiyksikköä.
mäelle löytyy useita
Entiselle valtionsyitä, joista hallitushoitajapuolueelle suvastuu ei ole vähäijautti näissä vaaleissin. EU-maihin
Suomesta muutti päälle 8?800 ihmistä.
Suomeen muutti runsaat 18?000
ihmistä enemmän kuin Suomesta lähti.
Valmistuneita
Lahtelainen kirjailija Kalle Veirto herätti Pukkilassa koululaisia
kirjoittamaan.
TOIMITUS
Avoinna ma?pe klo 8?16.30
toimitus@orimattilansanomat.fi
yleisonosasto@orimattilansanomat.fi
tulkai.mukaa@orimattilansanomat.fi
Toimitussihteeri
Petri Sipiläinen
% 876 6713
petri.sipilainen@orimattilansanomat.fi
Toimittajat:
Juho Kiuru
% 876 6714
juho.kiuru@orimattilansanomat.fi
Teemu Leppänen
% 876 6712
teemu.leppanen@orimattilansanomat.fi
Laura Tolonen
% 876 6711
laura.tolonen@orimattilansanomat.fi
Paula Kaikkonen Myskylästä
on valmistunut varhaiskasvatuksen erityisopettajaksi Helsingin
Yliopistosta.
KONTTORI
Avoinna ma?pe klo 8?16
tilaukset@orimattilansanomat.fi
ilmoitukset@orimattilansanomat.fi
Toimistopäällikkö
% 876 6720
Marja Hakama
marja.hakama@orimattilansanomat.fi
Ilmoitusmyynti
% 876 6723
Eija Höykälä
eija.hoykala@orimattilansanomat.fi
Ilmoituslaskutus
Tilaukset
Outi Vartonen
% 876 6721
LATOMO
Tarja Hietavirta
% 876 6724
TILAUSHINNAT (sis. Hän sai kirjoittamisen kuulostamaan helpolta.
Toiseksi pitää keksiä tai varastaa ideoita, eli kannattaa ottaa
ideoita kaikista ympärillä olevista asioista.
??Pitää silmät auki, kaikki mitä
näkee on käytettävissä. 1,90
Tekstin edellä............................ Tuulipuiston rakentamisen ja huollon aiheuttamat haittavaikutukset on myös
syytä huomioida. . Melua ei voi vähentää esim. päivänä
vityksen valmistumista ja samalla
tuhota nämä luonto-arvot?
Sosiaali- ja terveysministeriön suositusten mukaan tarvitaan
kahden kilometrin suojaetäisyys
asutukseen. Viisikymppinen kirjailija on kirjoittanut pojista, jotka seikkailevat kirjoissa
arkisten arvoitusten, kymmenvuotiaiden poikien mielestä merkittävien rikosten parissa.
??Kirjojen tapahtumat ja maisemat ovat eteläisessä Lahdessa,
pääasiassa Launeella.
Veirton kirjoissa käydään kou-
Myrskylän, Orimattilan ja Pukkilan
puolueeton uutis- ja ilmoituslehti.
Torstaina: Helatorstai; Oiva, Oliver, Olivia, Oivi
Ilmoitustaulu
Kuivannolle
kuun alkupuolella
Hyvää tarinan
iskentää ja huumoria
ORIMATTILAN
SANOMAT
Keskiviikkona: Alma
Kevät ja pörriäiset ovat saapuneet
Kalle Veirto kannusti
koululaisia Pukkilassa
Minustako
kirjailija?
Tänään: Ritva
Tuulen suhinasta luonnon soilla
tuulimyllyjen meluun
Toukokuun alkupuolella julkisuuteen ilmaantui tieto LänsiOrimattilaan suunnitellusta kuuden 3 MW:n tuulivoimalan tuulipuistosta. Merkittävin haittatekijä on melu. Ilmoitustaulu saadaan
2?3 viikon kuluttua.
Kymmenen paikallista yritystä
ja yhdistystä lahjoitti rahaa ilmoitustaulua varten.
lua, eletään perhe-elämää, pelataan ja kohotetaan itsetuntoa.
Lasten vanhemmat tuntevat Viisikon, Kolmen etsivän ja Pertsan
ja Kilun seikkailut. eurovaalien voittajia sekin. alv. Valmistelu on kuitenkin jatkunut jo pitempään. Tästä johtuen ei ole
mahdollista, että pitäjässämme olisi katuja, ainoastaan kujia
ja teitä. toukokuuta 1974.
??Myrskylän Myrskyn juoksijanimet Lasse Viren ja Seppo
Tuominen viettivät varsin antoisan sunnuntain. N:o 58 . Luulisi, että moottoripyörille löytyisi oma kiihdytyskenttä, sillä ei keskustaajama ole
mikään kilpa- eikä kiihdytysrata.
Sama koskee myös autoja, kiihdytetään renkaat sauhuten, vai
onko miehekästä, kun saa pelin
liikkumaan sekä metelin ja pulssin nousemaan.
Postiosoite: PL 5,
16301 Orimattila
Katuosoite: Erkontie 17
www.orimattilansanomat.fi
%
03-876 678
Fax: 03-777 4244
JULKAISIJA: Pitäjäsanomat Oy
Toimitusjohtaja/päätoimittaja
Kullervo Hakama % 876 6710
kullervo.hakama@orimattilansanomat.fi
Ilmestyy: tiistaisin, torstaisin
ja perjantaisin.
Levikki 4 304 kpl (LT 2012)
Sanomalehtien Liiton jäsen
ISSN 1236-6609
PAINOPAIKKA
Lehtikanta Oy
Kouvola
lyjen synnyttämän sähkön siirto vaatii myös omat tilavarauksensa.
Tuulivoimapuistojen rakentamisen vaikutukset paikalliseen
työllisyyteen ovat myös osoittautuneet vähäisiksi ja lyhytaikaisiksi. Se
muodostaneet vuokuitenkin porskuttaa
sikymmenten ajan
valista toiseen leveä
suomalaisen politii- Demareiden ilmapallot pitivät vielä pintansa teflonhymy kasvoilkanteon kolmen suu- eurovaalien alla Orimattilan torin tuulessa. Samalla selvennettiin, miksi Orimattilassa ei ole katuja.
??Rakennuskaava ei tunne katu-sanaa eikä myöskään tontti-nimitystä. ennen tämän ELY -sel-
Päivyri
Ulkomaille tilattaessa kaksinkertainen
maksu. Tällainen asia pitää
valmistella puolueettomasti ottaen huomioon kaikkien osapuolten
näkemykset.
Halutaanko huomioida vain
tuulivoimayhtiön perustelut tai
yhtiön maksamien konsulttien
?mallinnukset?, jotka eivät kestä kriittistä kansainväliseen tutkimustietoon ja kokemukseen perustuvaa tarkastelua?
Samaan aikaan Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY -keskus) tekee selvitystä isoilta osin saman maastoalueen soveltumisesta valtakunnalliseen soidensuojeluohjelmaan. Pör-
rääminen loppuu hetkeksi.
Sama koskee muutamaa moottoripyörää, melu on kova, etupyörä ilmassa reilusti yli sataa Artjärventiellä. Lisäksi asukkaisiin, luontoon sekä kulttuuriympäristöön kohdistuvat haitat on
aina minimoitava. Lehti ei suorita tilaajalle
hyvitystä lakon tai muun ylivoimaisen
esteen takia julkaisematta jääneistä
numeroista.
JAKELUHÄIRIÖT
Orimattila maanantai?sunnuntai
6.30?10.00 puh. 1,80
Kuolinilmoitukset...................... Pitää löytää kustantaja. Tontti tarkoittaa rakennuskaava-alueella rakennuspaikkaa ja katu rakennuskaavatietä. ja saivatkin.
Nyt ollaan Orimattilassa jo niin pitkällä, että pitäjään kaavaillaan omaa tennisseuraa. Runsaan 10 km:n juoksun jälkeen Seppo sai
palkinnoksi väritelevision ja aimo annoksen itseluottamusta
kesää varten.
Samassa lehdessä kerrottiin, että tennisharrastus on palaamassa Orimattilaan.
??Takavuosinahan puhuttiin kovasti tenniskentän saamisesta
Orimattilaan ja rakennuspaikkakin oli katsottu valmiiksi Jymynlinnanmäeltä. Siis yhdelle henkilölle! Iso vastuu yhdellä henkilöllä noin ison joukon terveydestä, elinkeinoista ja vapaaajasta sekä alueen luontoarvojen
tuhoutumisesta.
Tuulivoima on erinomainen
täydentävä energiamuoto, mikäli
se rakennetaan sopiville paikoille kuten merelle. Tehtäväjako onnistui, sillä Seppo voitti
juoksun ylivoimaisesti, vaikka juoksi välillä harhaankin. 134,00
(2 erässä á 70,00, 3 erässä á 47,00,
4 erässä á 36,00).
Kestotilaus jatkuu ilman eri uudistus
ta, ellei tilausta peruta tai muuten
muuteta.
Kestotilaus laskutetaan kunkin
laskutusjakson alussa voimassa
olevan tilaushinnaston mukaisesti.
Määräaikainen tilaus
12 kk......................................
9 kk......................................
6 kk......................................
3 kk......................................
Tarjous 3 kk 39,00.
144,00
118,00
85,00
48,00
Päivän miete
Ehkä maailmasta ei koskaan tule niin hyvää kuin toivoisimme, mutta
pahalle on aina jätettävä niin vähän tilaa kuin mahdollista.
Eberhard Burger
SÄÄ
Keskiviikko
Tänään
Orimattila
+6
Torstai
+8
+7
Artjärvi
Myrskylä
Pukkila
Porlammi
Perjantai
+13
Mikko Nieminen
Suunnitellun tuulipuiston
rajanaapuri
Diplomi-insinööri,
sähkölaitokset ja energiatalous
Orimattilan Kuivannon kylään
suunnitteilla ollut kylän ilmoitustaulu asennetaan paikoilleen kesäkuun alkupuolella. Harjoitusvuoroja jaettaessa saatiin todeta, että
myös tenniksen pelaajat halusivat niitä . Miksei alueen asukkaita ole edes informoitu aiemmin. Orimattilan tuulipuistossa lähin asutus sijaitsee
voimaloiden länsipuolella noin
yhden kilometrin etäisyydellä.
Tuulivoimalla on kiistattomia
vaikutuksia terveyteen. ja kait unohtuikin.
Orimattilainen tennis palasi kuvaan valmistuneen ammattikoulun myötä. Kuivannon
kyläjohtokunta päätti viime kokouksessaan, että taulu tilataan pikimmiten. 1,55
Takasivulla................................ Vain
5?20 kirjaa noin tuhannesta kustannetaan.
??Kirja ei välttämättä pääse ensimmäisellä kerralla läpi, mutta silti pitää uskoa kirjaansa eikä
saa luovuttaa. Kyseessä on matalataajuinen nk. Nyt eurovaaleissa näiden naisten
Erityisen kirvelevää demarien alamäessä on puolestaan väitetään kääntäneen puolueelle selse, että se joutui päästämään nyt ensimmäisen
känsä kostoksi siitä, etkerran Perussuomalaiset ohitseen. Hallituksen tesa äänensä enää 12,3
kemät ikävät päätökprosenttia äänestäset ovat kasaantunet
neistä, ja puolue jäi
demarien harteille,
kauaksi jälkeen kovaikka niitä on ollut
koomuksesta ja kestekemässä yhtä lailkustasta, jotka ovat
la toinen päähallitusdemareiden kanssa
puolue kokoomus. Se on siis enää kolmen prosenttiyksikön päässä isostaveljestään.
Mielenkiintoista onkin nähdä, johtaako dePetri Sipiläinen
Tiistaina toukokuun 27. Veirton nuortenkirjojen suosio lienee
perustuvan hyvään tarinaniskentään ja huumoriin.
Uusin kirja Säbätalvi on realistinen, 19-vuotiaasta Einarista
kertova romaani, jossa aikuistuva poika muuttaa pois kotoa pelaamaan salibandyä ammattilaiseksi Heinolaan.
Kirjastoon kannattaa mennä
kysymään Veirron kirjoja.
Veirton hittisarja Etsivätoimisto Henkka & Kivimutka on kasvanut 10-osaiseksi. 1,65
Tekstin jälkeen.......................... Ensimmäisenä kohteena miehillä oli Hämeenlinna, missä juostiin toinen
Aulanko-juoksu. Pikkuveli Vasemmistoliitsä 4,9 ja Lapinjärvellä 3,1 prosenttiyksikköä.
to pelasti kasvonsa hyppäämällä hallitusvenhosNäissä luvuissa riittää miettimistä myös pai- ta oppositioon juuri oikealla hetkellä.
kallisella tasolla, vaikka esimerkiksi edellisissä
Demareiden sanotaan Jutta Urpilaisen kaudelkunnallisvaaleissa demarit olivat vielä selvästi la hylänneen tehtaiden miehet ja keskittyneen
kolmanneksi suurin ryhmä Orimattilassa.
julkisen sektorin naisarmadalle tärkeiden asioiden ajamiseen. Asiasta pidetään palaveri keskiviikkona klo 19 KOP:n kahviossa ja tänne odotetaan saapuvan
paikkakunnan tenniksestä kiinnostuneet ihmiset.
ooo
Eksoottiset eläimet olivat näytillä Jymynlinnassa. Vasemmistoliiteen, ketä tai mitä jää
to paransi kannatustaan edellisistä eurovaaleista
jäljelle. 1,65
Tekstissä................................... Harry Potter
ja Veirton etsiväsarja jatkavat tätä listaa.
Tuottelias kirjailija haastaa erityisesti poikia lukemaan sählyaiheisilla nuortenkirjoillaan. Mopot ovat kuin kärpäsparvet yössä, tuntuu joukossa olevan kovametelisiä ja varmasti vähän viilattuja pelejä, yömyöhään
pörrätään ympyrää kuin kiimaiset torakat.
Mutta kun liikkeellä sattuu olemaan poliisiauto, niin pörriäiset
häviävät ja menevät piiloon
Hämeen vaalipiirissä kävi äänestämässä 37,6
prosenttia äänioikeutetuista. Äänestäminen on minun mielestäni
velvollisuus.
Irma Simonen antoi äänensä ehdokkaalle, joka on rehellinen ja
tunnollinen työssään.
??Ehdokkaan valinta oli helppo.
Hän on rehellinen ja tunnollinen
työssään. Se merkitsi puolueen putoamista viidenneksi, kun osuus äänistä jäi 8,5 prosenttiin.
Keskustan hegemonia jatkuu
30,8 prosentin ääniosuudella. Kristilliset ohitti vihreät.
Ehdokkaiden neljän kärki on
kuten tämän jutun alussa. Vaalien voittajaksi selviytyi ruotsalaiset. Vasemmiston perässä
peesaa tappion kokenut vihreät.
Kymmenen joukkoon Orimattilassa mahtuu kolme Hämeen
vaalipiirin ehdokasta. Mutta melko
hiljaista täällä on ollut, Marjatta Eiranen Orimattilan Seudun
Sydänyhdistyksestä mainitsee.
Velvollisuus äänestää
Valtuustosalin aulassa äänestäjiä kävi iltapäivällä tasaiseen tahtiin. Suurin nousija oli
ruotsalaiset.
Orimattilan vaalivoittajina
persut, kristilliset ja vihreät
Demarien kannatus pieneni
Orimattilassa 7,8 prosenttiyksikköä, kun se menetti 330 ääntä.
Puolueen ääniosuus jäi 13,3 prosenttiin. Perussuomalaiset jyräsi kasvullaan Orimattilassa. Iltapäivään noin kello kolmeen
mennessä äänestämässä oli käynyt vajaat 140 äänioikeutettua.
??Ainahan väkeä saisi käydä
enemmänkin, mitään suurta tungosta ei ole ollut missään vaiheessa. Perussuomalaisten kasvu oli 1,4 prosenttiyksikköä ja
kannatus on 14,8. Vasemmistoliitto ylsi 2,1 prosenttiyksikön kannatusnousuun,
mutta pysyy vihreiden takana.
Demarit ja vihreät kutistuivat
6,1 prosentin puolueiksi. Kymmenen ääntä saivat myös pudonneet
Essayah ja Eija-Riitta Korhola
(kok).
Myrskylässä Rkp
kiilasi ohi demarien
Puolueiden kannatuslukemat
muuttuivat Myrskylässä maltillisesti viiden vuoden takaiseen.
Poikkeuksen teki demarit, jonka
kannatus laski 4,9 prosenttiyksikköä. Uskon,
että suomalaisilla edustajilla on
merkitystä europarlamentissa,
Simonen jatkaa.
Toinen vaalipaikalle saapunut
äänestäjä Arja Kaurama-Laine
seuraa ajankohtaisia asioita ja politiikkaa, ja kun sopiva ehdokas
löytyi, päätti Kaurama-Laine lähteä antamaan äänensä.
??Periaatteen takia äänestän
naista. Keskusta vankisti asemiaan kunnan suurimpana puolueena, kun 40,8 prosenttia äänestäneistä kannatti sitä. Ko-
Alexander Stubb häikäisi orimattilalaiset ja myrskyläläiset.
koomuskin säilytti kannatuksensa
20,6:ssa. Hollolainen Anneli Louhelainen (ps)
Olli Rehn nappasi ykköstilan Pukkilassa ja kakkostilan Orimattilassa ja Pukkilassa.
Eniten ääniä saaneet
Orimattilan Sanomat listasi
kaikki Orimattilan seudulta vähintään neljä ääntä saaneet europarlamenttiehdokkaat.
Orimattila
Alexander Stubb (KOK) 392,
Olli Rehn (KESK) 287, Paavo
Väyrynen KESK (261), Jussi
Halla-aho (PS) 245, Anneli Jäätteenmäki (KESK) 201,
Anne Louhelainen (PS) 199,
Sari Essayah (KD) 176, Sirpa
Pietikäinen (KOK) 165, Johannes Koskinen (SDP) 146, Petri
Sarvamaa (KOK) 126,
Merja Kyllönen (VAS) 120,
Sampo Terho PS (119), Pirkko
Ruohonen-Lerner (PS) 107, EijaRiitta Korhola (KOK) 96, Hannu
Takkula (KESK) 89,
Henna Virkkunen (KOK) 86,
Antti Kaikkonen (KESK) 83,
Eero Vainio (SDP) 78, Miapetra
Kumpula-Natri (SDP) 74, Timo
Kaunisto (KESK) 72,
Liisa Jaakonsaari (SDP) 72,
Heidi Hautala (VIHR) 71, Toimi
Kankaanniemi (PS) 55, Li Andersson (VAS) 52, Mikael Pentikäinen (KESK) 49,
Antti Häkkänen (KOK) 45, Päivi Räsänen (KD) 41, Mitro Repo
(SDP) 38, Mikael Jungner (SDP)
37, Timo Harakka (SDP) 35,
Elsi Katainen (KESK) 33, Anni Sinnemäki (VIHR) 31, Juho
Eerola (PS) 30, Laura Huhtasaari (PS) 29, Oras Tynkkynen
(VIHR) 28,
Nasima Razmyar (SDP) 25,
Juha Väätäinen (PS) 23, Tarja Cronberg (VIHR) 21, Antero
Vartia (VIHR) 19, Janne Laulumaa (SDP) 19,
Riitta Myller (SDP) 18, Marjo
Loponen (KD) 15, Maria Lohela
(PS) 14, Silvia Modig (VAS) 14,
Annika Lapintie (VAS) 12,
Johanna Häggman (KESK) 12,
Lisa Sounio-Ahtisaari (KOK) 12,
Erkki Havansi (PS) 11, Pirkko
Mattila (PS) 11, Mauno Vanhala (PS) 11,
Outi Alanko-Kahiluoto (VIHR)
11, Anne Karjalainen (SDP) 11,
Kimmo Kiljunen (SDP) 11, Jörn
Donner (RKP) 10, Aura Salla
(KOK) 10,
Ilkka Matinpalo (PS) 9, Kari Uotila (VAS) 9, Marjatta Rasi
(KOK) 9, Petrus Pennanen (PIR)
8, Piritta Poikonen (PS) 8,
Sanna Lehtinen (KESK) 8, Anne Bland (VIHR) 7, Elina Lappalainen (KESK) 7, Jani Kolehmainen (PS) 6, Heikki Patomäki
(VAS) 6,
Saara Ilvessalo (VIHR) 6,
Christina Gestrin (RKP) 6, Nils
Torvalds (RKP) 6, Hanna Koso-
nen (KESK) 6, Jukka Savolainen
(KOK) 6,
Ritva Sorvali (SKP) 5, Simon
Elo (PS) 5, Sakari Puisto (PS) 5,
Pia Lohikoski (VAS) 5, Jussi Saramo (VAS) 5,
Klemetti Näkkäläjärvi (RKP)
5, Petri Honkonen (KESK) 5,
Jouni Ovaska (KESK) 5, Mirja
Vehkaperä (KESK) 5, Anne-Mari Virolainen (KOK) 5,
Ilkka Kantola (SDP) 5, Anna-Kristiina Mikkonen (SDP) 5,
Peter Fryckman (M11) 4, Ahto
Apajalahti (PIR) 4, Kimmo Kivelä (PS) 4,
Erno Välimäki (VAS) 4, Satu
Haapanen (VIHR) 4, Sirpa (Siru)
Kauppinen (VIHR) 4, Mari Kaunistola (KOK) 4, Tapani Mäkinen
(KOK) 4,
Carolina Nystén (KOK) 4, Kai
Pöntinen (KOK) 4, Kaisa Penny
(SDP) 4.
Myrskylä
Alexander Stubb (KOK) 56,
Olli Rehn (KESK) 43, Paavo
Väyrynen (KESK) 39, Anneli
Jäätteenmäki (KESK) 37, Pirkko
Ruohonen-Lerner (PS) 29,
Jussi Halla-aho (PS) 28, Mats
Nylund (RKP) 22, Petri Sarvamaa
(KOK) 21, Sari Essayah (KD) 19,
Björn Månsson (RKP) 19,
Antti Kaikkonen (KESK) 17,
Mikael Pentikäinen (KESK) 16,
Hannu Takkula (KESK) 16, Mia
Heijnsbroek-Wirén (RKP) 13,
Liisa Jaakonsaari (SDP) 12,
Timo Kaunisto (KESK) 11,
Christina Gestrin (RKP) 10,
Miapetra Kumpula-Natri (SDP)
10, Eija-Riitta Korhola (KOK) 9,
Sirpa Pietikäinen (KOK) 9,
Johannes Koskinen (SDP) 9,
Sampo Terho (PS) 8, Antti Häkkänen (KOK) 8, Mikael Jungner
(SDP) 8, Toimi Kankaanniemi
(PS) 7,
Päivi Räsänen (KD) 7, Anni
Sinnemäki (VIHR) 7, Thai Quach
(KOK) 7, Tarja Cronberg (VIHR)
6, Jörn Donner (RKP) 6,
Henna Virkkunen (KOK) 6,
Laura Huhtasaari (PS) 5, Heidi
Hautala (VIHR) 5, Li Andersson
(VAS) 4, Merja Kyllönen (VAS)
4,
Nils Torvalds (RKP) 4, Mitro
Repo (SDP) 4.
Pukkila
Olli Rehn (KESK) 55, Anneli Jäätteenmäki (KESK) 53, Alexander Stubb (KOK) 44, Paavo Väyrynen (KESK) 41, Antti
Kaikkonen (KESK) 35,
Petri Sarvamaa (KOK) 33, Jus-
si Halla-aho (PS) 28, Sampo Terho (PS) 24, Pirkko RuohonenLerner (PS) 18, Hannu Takkula
(KESK) 15,
Mikael Pentikäinen (KESK)
14, Sari Essayah (KD) 10, Li
Andersson (VAS) 10, Eija-Riitta
Korhola (KOK) 10, Sirpa Pietikäinen (KOK) 9,
Toimi Kankaanniemi (PS)
8, Heidi Hautala (VIHR) 8, Timo Kaunisto (KESK) 8, Henna
Virkkunen (KOK) 8, Riitta Myller (SDP) 7,
Heikki Patomäki (VAS) 6, Tarja
Cronberg (VIHR) 6, Jörn Donner
(RKP) 6, Liisa Jaakonsaari (SDP)
6, Merja Kyllönen (VAS) 5,
Anni Sinnemäki (VIHR) 5,
Oras Tynkkynen (VIHR) 5, Antero Vartia (VIHR) 5, Elsi Katainen (KESK) 5, Anne Louhelainen
(PS) 4, Mitro Repo (SDP) 4.
sijoittui kuudenneksi (199 ääntä) ja päihitti mepin paikalta pudonneen Sari Essayhin (kd) ja
paikkansa uusineen Hämeenlinnan Sirpa Pietikäisen (kok). Kymmenen joukosta löytyy kaksi persua Pirkko Ruohonen-Lerner ja
mepiksi lähtevä Jussi Halla-aho,
kansanedustaja Mats Nylund (r),
?
pudonneet Petri Sarvamaa (kok)
ja Sari Essayah sekä helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu Björn
Månsson (r).
Äänestysprosentti laahasi
Orimattilan äänestysprosentti
jäi 34,9:een, mikä on samaa luokkaa kuin viimeksi. Kokoomuksen erottaa
perussuomalaisista 84 ääntä ja
keskustasta 153 ääntä.
Toiseksi eniten kannatustaan lisäsi Vasemmistoliitto 1,9 prosenttiyksiköllä. 3
Vain joka kolmas äänesti Orimattilassa
KUVA: Juho Kiuru
Stubb rykäisi voittoon,
demarit romahtivat
Teemu Leppänen
Orimattila
Alexander Stubb (kok), Olli Rehn (kesk), Paavo Väyrynen (kesk) ja Anneli Jäätteenmäki (kesk) keräsivät muhkean
äänisaaliin Orimattilan seudulla.
Nelikko otti kärkipaikat sunnuntaina päättyneissä Euroopan parlamenttivaaleissa. Sen edellä reilussa
viidessä prosentissa on Kristillisdemokraatit, joka sekin nosti kannatustaan. Irma Simonen oli lähtenyt
äänestämään velvollisuudesta.
??Joka kerta olen äänestänyt,
kun jotkin vaalit ovat olleet. Innostus nousi hieman viiden
vuoden takaisesta, jolloin jäätiin
juuri alle 40:n.
Pukkilassa äänensä antoi 37,3
prosenttia, kun se viimeksi oli
36,5.
Euroopan parlamenttiin va-
litut 13 jäsentä:
Kokoomus: Stubb Alexander,
Sirpa Pietikäinen, Henna Virkkunen.
Keskusta: Olli Rehn, Paavo
Väyrynen, Anneli Jäätteenmäki.
Perussuomalaiset: Jussi Hallaaho, Sampo Terho.
Sdp: Liisa Jaakonsaari, Miapetra Kumpula-Natri.
Vasemmistoliitto: Merja Kyllönen.
Vihreät: Heidi Hautala.
Rkp: Torvalds Nils.
Europarlamenttivaalit
2014
?
?
?
?
?
?
?
?
?
. Neljäs ja viides sija
menivät keskustalle järjestyksessä Paavo Väyrynen, Antti Kaikkonen.
Sukujuuriaan Pukkilassa muistellut Helsingin Sanomien entinen päätoimittaja Mikael Pentikäinen (kesk) sai 10 ääntä, mikä
oikeutti 11:nteen sijaan. päivänä
2014 . He pystyvät vaikuttamaan asioihin, jos
vain ovat aktiivisia.
Kumpikaan naisista ei käynyt
kuuntelemassa ketään Orimattilassa vieraillutta europarlamenttiehdokasta.. Koko maan aktiivisuus oli 40,9.
Hämeessä orimattilalaisia laiskemmin äänestivät ainoastaan
hartolalaiset ja kärköläläiset.
Asikkalassa äänestysprosentti
oli 40,9.
Orimattilan seudulla aktiivisinta oli Myrskylässä 40,9 prosentilla. Hänellä on pitkä kokemus
politiikan parissa ja hän osaa käsitellä asioita kokonaisvaltaisesti. Suomalaisilla edustajilla
on vaikutus mahdollisuus europarlamentissa, ainakin mitä olen
vuosien varrella seurannut heidän edesottamuksiaan. Hämeenlinnalainen Johannes Koskinen (sd) sai yhdeksänneksi eniten ääniä (126).
Lahtelainen Eero Vainio (sd),
19:s, päihitti kolme parlamenttiin
lähtevää, molemmat demarit sekä
ainoan vihreän Heidi Hautalan,
joka sijoittui 22:nneksi.
Pukkilassa
Olli Rehn ykkönen,
demarit ja vihreät tasoissa
Pukkilassa vaalien voittajat
olivat perussuomalaiset (+3,9
prosenttiyksikköä) ja keskusta
(+3,8). Vihreät
tipahtivat matalammalta, 4,6 prosenttiyksikköä.
Olli Rehn 55 äänellään ja Anneli Jäätteenmäki 53 äänellään
päihittivät Pukkilassa Stubbin
(44 ääntä). Puolue ei vaikuttanut
valintaani, äänestän aina vaaleissa henkilön perusteella. Sunnuntain laskennan perusteella se
menetti ainoastaan yhden äänen.
Kokoomuksen 29 äänen menestys johti yhden prosenttiyksikön
kannatuksen laskuun 22,2 prosenttiin. Puolue merkitsee myös aika
paljon. ORIMATTILAN SANOMAT
Tiistaina toukokuun 27. Puolueen kannatus kasvoi
reippaasti Pukkilassakin, Myrskylässä kasvu oli vaisumpaa.
Pukkilassa romahti vihreät, kun
keskustan ja kokoomuksen ääni-
osuus nousi.
Myrskylässä muutokset olivat maltillisia. Kokoomus
säilyi kakkosena, ja senkin kannatus nousi 2,0 prosenttiyksiköllä. Perussuomalaiset puolestaan kasvatti äänipottiaan lähes yhtä paljon, 313 äänellä ja
6,9 prosenttiyksiköllä, ja nousi
kaupungin kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi 20,3 prosentin
kannatuksella.
Keskusta piti kaupungin suu-
rimman puolueen asemansa 25,6
prosentin kannatuksella. Huiminta oli sosialidemokraattien pudotus 7,7 prosenttiyksikköä. Iltapäivään mennessä aulassa oli käynyt vajaat 140 äänioikeutettua.
Laura Tolonen
Orimattila
Orimattilan valtuustosalin aula muuttui sunnuntaina europarlamenttivaalien äänestyspaikaksi. Orimattilassa
Jussi Halla-aho (ps) kiilasi Jäätteenmäen edelle neljänneksi.
Sdp koki romahduksen kaikissa
kolmessa kunnassa. ?
Orimattila
Muutos 2011
Suomen Kommunistinen Puolue
Piraattipuolue
Itsenäisyyspuolue
Perussuomalaiset
Köyhien Asialla
Suomen Kristillisdemokraatit
Sinivalkoinen Rintama
Vasemmistoliitto
Vihreä liitto
Suomen ruotsalainen kansanpuolue
Suomen Keskusta
Kansallinen Kokoomus
Suomen Sosialidemokraattinen Puolue
Äänestysprosentti
%
0,4
0,4
0,6
0,2
20,3
0,2
5,5
0,0
5,4
5,1
0,9
25,6
22,2
13,3
34,9
Äänet
17
16
28
10
894
8
241
1
240
223
38
1131
978
587
4412
Myrskylä
%
0,3
0,8
0,2
0,3
14,8
0,0
5,0
0,3
2,2
3,9
12,3
30,8
20,6
8,5
40,4
Äänet
2
5
1
2
94
0
32
2
14
25
78
196
131
54
636
Pukkila
%
0,4
0,5
0,4
0,4
16,6
0,5
2,1
0,2
5,1
6,1
1,6
40,8
19,3
6,1
37,3
Äänet
2
3
2
2
95
3
12
1
29
35
9
233
110
35
571
Lapinjärvi
%
0,4
0,2
0,4
0,1
7,6
0,1
2,9
0,1
3,8
5,4
37,2
20,4
13,2
8,2
41,6
Äänet
4
2
4
1
71
1
27
1
35
50
347
190
123
76
932
Tasainen ihmisvirta vaalipaikalle
Lapinjärvi
Mia Heijnsbroek-Wirén (RKP)
82, Nils Torvalds (RKP) 69, Björn
Månsson (RKP) 66, Alexander
Stubb (KOK) 63, Christina Gestrin (RKP) 50,
Paavo Väyrynen (KESK) 47,
Mats Nylund (RKP) 43, Olli
Rehn (KESK) 41, Anneli Jäätteenmäki (KESK) 33, Jussi Halla-aho (PS) 26,
Sari Essayah (KD) 18, Pirkko
Ruohonen-Lerner (PS) 17, Li Andersson (VAS) 17, Liisa Jaakonsaari (SDP) 17, Antti Kaikkonen
(KESK) 16,
Timo Kaunisto (KESK) 16,
Petri Sarvamaa (KOK) 15, Heidi Hautala (VIHR) 14, Miapetra
Kumpula-Natri (SDP) 13, Sirpa
Pietikäinen (KOK) 12,
Johannes Koskinen (SDP) 12,
Oras Tynkkynen (VIHR) 11,
Hannu Takkula (KESK) 11, Henna Virkkunen (KOK) 9, Timo Harakka (SDP) 9,
Sampo Terho (PS) 8, Tarja
Cronberg (VIHR) 8, Silja Borgarsdóttir Sandelin (RKP) 8,
Mikael Pentikäinen (KESK) 7,
Päivi Räsänen (KD) 6,
Anni Sinnemäki (VIHR) 6,
Klemetti Näkkäläjärvi (RKP) 6,
Marcus Rantala (RKP) 6, Mikael Jungner (SDP) 6, Nasima Razmyar (SDP) 6,
Juho Eerola (PS) 5, Silvia Modig (VAS) 5, Jörn Donner (RKP)
5, Ann-Mari Kemell (KESK) 5,
Martin Ylikännö (KESK) 5,
Eija-Riitta Korhola (KOK) 5,
Tapani Mäkinen (KOK) 5, Toimi Kankaanniemi (PS) 4, Annika Lapintie (VAS) 4, Jussi Saramo (VAS) 4,
Outi Alanko-Kahiluoto (VIHR)
4, Britt Lundberg (RKP) 4.
Vaalilautakunnan puheenjohtaja Heikki Rautala ojentaa vaalilippua Orimattilan valtuustosalin
aulaan saapuneelle äänestäjälle. N:o 58 . Rautala
arvioi, että iltaa mennessä keskustan alueelta vaaliuurnalla kävisi noin 300 äänioikeutettua.
Vaalien äänestyspaikoilla järjestettiin tuttuun tapaan Pieni ele
-lipaskeräys, jonka tuotto menee
kotimaan vammais- ja terveystyölle.
??Aika kivasti rahaa on tipahdellut lippaaseen. Puolueen kannatus kasvoi kahdella
prosenttiyksiköllä 12,3 prosenttiin. Tuossa vähän aikaa sitten juttelimme, että ainakin täällä on rauhallisempaa ja helpom-
paa kuin Ukrainassa, kukaan ei
ole yrittänyt rynnäkkökiväärien
kanssa sisälle, vaalilautakunnan
puheenjohtaja Heikki Rautala
toteaa hymy huulillaan
tapahtuman liput saatavilla puheenjohtajalta. ja ilm. ORIMATTILAN SANOMAT
Lahtelaisfirman tekemä halvin tarjous kompastui virheeseen
HAUTAKIVIÄ
Kaiverrukset, kultaus ym. Aiheena pituus ja lyhyet matkat (60 m/100
m). N:o 58 . Tilaisuus on jäsenille maksuton.
Tervetuloa! Päivän ohjelma
nähtävissä kotisivuillamme:
www.mhy.fi/uusimaa
Autoilija
loukkaantui
parkkipaikalla
anopin parvekkeelta, kertoi Frondelius-Nuccio.
Päivässä jaettiin kokemuksia
myös villiyrttien käytöstä ja resepteistä.
Perennatapahtuma oli kevään viimeinen iltapäivätilaisuus
Kankkilan Olohuoneessa. Auto peruutti toisen auton kylkeen ja teloi
samalla kolaroidun auton omistajan jalkaa.
Lahdentiellä
raju ylinopeus
Myrskylän Myrsky. Su 8.6. Seuraavat
kilpailut ke 11.6. Sähköurakan tekee LSK Electrics Oy
307?258 eurolla kahdesta tarjouksesta halvimpana.
Kaikkien valintojen perusteena
oli tarjousten edullisin hinta.
Valittujen urakoiden yhteishinta on 2,541 miljoonaa euroa.
Väinölän kokonaiskustannuksiksi
kunta on varannut 2,844 euroa.
Aralle lähtee
vielä toinen
avustushakemus
Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Ara hyväksyi viime
viikolla Väinölän perusparannussuunnitelman ja kustannukset. Tarjoukset
pyydettiin 22. Muistattehan perinteisen helatorstain
kirkkopyhän, joka vietetään yhdessä ruotsalaisten marttojen
kanssa seurakuntakodin kuistilla klo 10.
Orimattilan Invalidit.
Mölkkyä pelataan
monitoimihallilla perjantaina 9.30.
Mäntyharjulaisfirma rakentaa Myrskylän Väinölän
KUVA: Vesa Näveri
Teemu Leppänen
Myrskylä
HAUTAKIVET Eeva Töyrylä 040 754 1109
Jymy järjestää piirikunnalliset ampumajuoksut Ämmäntöyrään stadionilla ke 28.5. Oikeuden päätös sai lain voiman 2008. ilmoittautuminen puoli
tuntia ennen paikan
päällä. Lasten ja
nuorten yleisurheiluharjoitukset pe
30.5. Ilmoittautumiset 2.6. klo 11 aikuisten ja
nuorten leikkimielinen 5-ottelu.
Lisätietoja www.orimattilantoive.com.
Henkilöauto kolaroi perjantaina Orimattilan Niementiellä kerrostalon parkkipaikalla. Lautakunta kuitenkin hylkäsi
Lahteen rekisteröidyn toiminimen tekemän tarjouksen 1,427
miljoonaa euroa, koska sitä pidettiin epäuskottavan alhaisena.
Muut hävinneet tarjoukset asettuivat 1,950?2,296 miljoonaan
euroon.
Tarjouskuorten avaustyöryhmä
pyysi halvimman tehneeltä yrittäjältä selvitystä, mihin halpa hinta
perustuu sekä yrittäjän omaa arviota, kykeneekö hän selviytymään
työstä annetulla tarjoushinnalla.
Lahtelaisyrittäjä pyysi itse tarjouksensa hylkäämistä, sillä hän
oli huomannut, että tarjouksesta
oli jäänyt 224?569 euron suuruinen erä pois.
Näillä tiedoilla tarjous olisi ollut oikein laskettuna halvin vaihtoehto.
Yrittäjä antoi selvityksensä
23.?24. klo 18. Hyväksytty pääurakka
on kokonaishinnaltaan 1,778 miljoonaa euroa.
Yritys urakoi viime vuonna
valmistuneet Päiväkoti Helmitarhan sekä Orimattilan palvelutalo Erkkilän.
Valintakriteerinä oli yksin hinta. Ti 27.5. klo 11.30 Osuuspankilla. 2014. kello 12 mennessä.
HELATORSTAIN
ILMESTYMINEN
Torstaina 29.5. krs. T/P9: 60 m aj, korkeus.
T/P11: 60 m aj, kiekko. Yksi
tarjous hylättiin myöhästyneenä,
sillä se tuli määräaikaa seuraavana päivänä.
LVIA-urakan yhdeksän tarjouksen joukosta voitti Orimattilan
Putkityö Oy 401?209 eurolla. päivänä
(c) Arto Inkala www.aisudoku.com
4 . Asuntoja tulee yhteensä
31.
Tulkai mukaa
-palstalla
poikkeusaikataulu
Huumeviljelmä
keskustassa
Poliisi löysi perjantaina huumeviljelmän Orimattilan keskustassa sijaitsevasta omakotitalosta.
Asunnossa oli parikymmentä kasvia kannabista.
Poliisi tutkii tapausta huumausainerikoksena.
Koulun pihasta
vietiin pyörä
Orimattilassa varastettiin bmxpyörä Myllylän koulun pihasta
viime torstaina. Miehiäkin
on ollut liikkeellä yli kylärajojen. Bocciapelit siirtyvät kesäaikaan, tarkemmin
seuraavassa tiedotteessa. Pyörä on Feltmerkkinen.
Tulkai mukaa -palstalta oli jäänyt pois muistutus tämän viikon
poikkeusaikataulusta.
Viime perjantain (OS 23.5.)
Helatorstain takia Tulkai mukaan -palstan materiaali tulisi olla toimituksessa keskiviikkona
28.5. Tied. Kohdistus klo
17.15. T/P13:
60 m aj, pituus. Linja-auto lähtee Orimattilasta klo
8.20 Lahteen. Dartsin harrastajiakin saatiin
liikkeelle ja toiveena oli syksyllä pistää uusiksi, totesi KäenahoVirtala.
Soteyhtymä on vuokrannut
Myrskylän kunnalta keittolapuolen vuodeksi, joten isänpäivälounas siirtyy ilmeisesti Hirvimajalle.
STT
Kuntien viranhaltijat ja työntekijät halutaan saada pois kunnanhallitusten puheenjohtajistosta, uutisoi Etelä-Suomen Sanomat
viime viikolla.
Myöskään kuntayhtiöiden ja
-yhtymien työntekijät eivät voisi
vastedes toimia kunnanhallituksen puheenjohtajana tai varapuheenjohtajana.
Lisäksi kuntayhtiöiden työntekijöiden kuuluminen lautakuntiin
kiellettäisiin. Taide veti myös
porukkaa paikalle. klo 18.30.
Metsänhoitoyhdistys Uusimaa. 03-876 678, fax 777 4244.
Konttorimme avoinna ma?pe klo 8?16.
Minna Frondelius-Nuccio toi Kankkilan perennapäivään anopilta saaduista siemenistä kasvatettuja chilejä.
Chili löysi uuden
omistajan Kankkilan
kasvien vaihtopäivässä
Maija Ala-Nikkola
Kankkila
Kankkilan kyläyhdistys järjesti perennojen vaihtopäivän vanhalla kivikoululla Olohuoneessa.
Lämmin sunnuntaipäivä houkutteli paikalle puutarhan hoidosta
innostuneita ja keskustelu kävi
vilkkaana.
Kyläläiset toivat mukanaan ylimääräisiä kasvejaan purkitettuina
ja nimettyinä. Tervetuloa!
Orimattilan Eläkkeensaajat.
Kesäpäivää vietetään 4.8. www.iitingraniitti.fi
Hammaslääkäreitä ja -teknikoita
HAMMASKESKUS
Merja Hämäläinen
Perushoidot ja valkaisut myös LASERILLA
Kirurgiset toimenpiteet
- puudutus, ilokaasu, nukutus
Keinojuurihoidot
UUTTA!
Mini-implanteilla hankalat alaproteesit
toimiviksi; edullisesti, nopeasti!
Erkontie 15 D, 16300 ORIMATTILA puh. Naisten metsäpäivä ti
10.6. Syyskausi aloitetaan 1.9.
kerholla. Päivän retki
Heinäveden Valamoon ja Varkauteen Mekaanisen musiikin museoon ti 1.7. Ara on myönsi viime kesänä
hankkeelle alustavasti 912?000
Takamaan
kallionlouhinnalle
jatkolupa Pakilassa
Teemu Leppänen
Myrskylä
Ottoalue sijaitsee noin 10 kilometriä Myrskylän kirkonkylältä
etelään.
Kymmenvuotinen ottolupa umpeutui viime vuoden lokakuussa. Tiedottamiseen
satsaaminen on kannattanut.
??Toiminta on ollut kokeilua ja
aiheet on valittu ihmisten kiinnostuksen mukaan. 03-876 678.
Konttorimme avoinna ma?pe klo 8?16.
1
2
5
7
4
7
7
1
9
6
8
4
9
Sudokun ratkaisu tv-sivulla.
3
6
9
7 3
4
6
9 2
8
5
Code:4DD214E258
Sekalaisia
Eläkeliiton Orimattilan Yhdistys. Kasvin taimet toi vaihtoon
Minna Frondelius-Nuccio.
??Toin ne siemenet Italiasta,
Mopoilija syyllistyi törkeään
liikenteen vaarantamiseen Orimattilan keskustassa lauantaina
yöllä. klo 10 mennessä,
muut ke 28.5. Mättölä Oy valittiin Myrskylän kirkonkylälle saneerattavan ja laajennettavan vanhusten
ryhmäkoti Väinölän pääurakoitsijaksi.
Tekninen lautakunta valitsi viidestä tarjouksesta toiseksi halvimman. klo 18 keskusurheilukentällä. Nykyisen lain
mukaan turvakaappi tai vastaava
on pakollinen vain vaarallisimmille aseille.
Asehallintopäällikkö Mika
Lehtonen arvioi, että jos hallituksen esitys menee läpi, uudet määräykset yli viiden aseen säilytyksestä koskevat noin 70?80?000:ta
luvanhaltijaa.
Aseet on säilytettävä niin, ettei niitä ole helppo ottaa luvattomasti käyttöön. Pukkila, Savijoki klo
9-14.
Seurapalstalle voi lähettää tietoja myös sähköpostin kautta
osoitteella: tilaukset@orimattilansanomat.fi sekä netin kautta osoitteella: www.orimattilansanomat.fi
Seurapalstailmoittaja:
Perjantain 30.5. Ilmoittautumiset klo 17.45 mennessä.
Tervetuloa kisailemaan!
Mäntyharjulainen Rakennusliike V. klo
18. Tied. Salusjärvellä, tarkempaa
tietoa myöhemmin. Sibeliustalon 5.10. Uuden luvan nojalla noin
2,6 hehtaarin kokoiselta alueelta
saa ottaa 145?000 kuutiota.
Toive. Jokainen jäseneksi tuleva saa yllätyslahjan. klo 10 mennessä.
ORIMATTILAN
SANOMAT
Erkontie 17, puh. lehti ei ilmesty.
Perjantaina 30.5.
lehti ilmestyy normaalisti.
Pe 30.5. Partio aikoi pysäyttää mopon, koska sen takavalo ei toiminut. N/M17:100/110
m aj, kolmiloikka, keihäs. 14.6
mennessä puh. Nykymuotoilussa
puhutaan vain varastamisen estämisestä.
euron avustuksen ja 1?368?000
euroa korkotukilainan.
Koska kustannusarvio nousi
suunnitteluvaiheessa 200?000 eurolla, avustus haetaan uudelleen.
??Avustus ei enää laske, mutta se voi nousta, varsinkin korkotukilainan osalta, Bergholm
kertoo.
??Mielestäni hankkeen aloittamiselle ei ole enää estettä. Tämän jälkeen
voittajaksi selvisi Trison Oy Vantaalta hintaan 55?000 euroa. klo
18 alkaen) T/P 5v
40m; T/P 7v 40m, 300m, pituus;
T/P 9v 40m, 600m, pituus; T/P
11v 60m, 600m, kuula; T/P 13v
60m, 600m, kuula; T/P 15, 17v
100m, 600 m, kuula; M19/M/N
100m, 400m, kuula. Yhtymä
siirsi tien kulkemaan Hyövinkylän kautta, kun suunnitelmana oli
ollu ajaa Pakilan kylän läpi.
Ottoalue on kalliota, jota peittää ohut pintamaakerros. 03-876 678
ORIMATTILAN SANOMAT
Erkontie 17, puh. 03-757 5285
Päiväkannon valitukset
ma?pe 8?16, p. Yleisurheilukilpailut kirkonkylän
kentällä ke 28.5.
klo 18.30 (ilm. Lakiesityksessä ei
kuitenkaan ole menty näin pitkälle.
si asetta, hänen tulee säilyttää ne
jatkossa joko hyväksytyssä turvakaapissa tai poliisin hyväksymässä säilytystilassa. Jäsentenväliset pistekilpailut to 29.5. 019-687 4333. lehteen
aineistot keskiviikkoon 28.5.
klo 10 mennessä.
Eikö lehtesi tullut?
Varhaiskannon valitukset
ma?su 6.30?10, p. huhtikuuta mennessä, jolloin myös avattiin.
Teknisen johtajan Tapio Bergholmin mukaan tarjouksen käsittelyssä oli kaksi mahdollisuutta:
velvoittaa yritys tekemään työ
tarjotulla hinnalla tai hylätä tarjous liian alhaisena.
Hankintalaki mahdollistaa alihinnoitellun tarjouksen hylkäämisen harkintavaltaan perustuen, jos
Viikonlopun aikana Orimattilassa aiheutettiin useita vaaratilanteita liikenteessä. Tervetuloa entiset ja nykyiset nuoret!
Kuntien työntekijät
halutaan pois kunnanhallitusten johdosta
Pakaan Urheilukalastajat. 03-777
7031
www.hammaskeskusmerjahamalainen.fi
Keskustie 15, Myrskylä
www.jyrkisaarimaa.fi
Seuratoiminta
Eläkeliiton Pukkilan yhdistys.
Kerho ke 4.6. Nykyinen laki sallii aseen osien säilyttämisen erillään ilman lukitusta, kunhan osia
ei helposti voi varastaa.
Jos luvanhaltijalla on yli vii-
alusta.
Asia selviää kuntalain uudistukseen liittyvästä lakiesityksestä, joka on parhaillaan kunnissa
lausuntokierroksella.
Lehden mukaan kunnan työntekijän kuuluminen kunnanhallituksen johtoon on koettu ongelmalliseksi, koska työntekijä tavallaan valvoo omaa työtään.
Toisinaan on keskusteltu siitä,
pitäisikö kuntien työntekijät sulkea kokonaan kunnanhallitusten
ulkopuolelle. Kohteina Pro puu galleria, Sibeliustalo ja Lahden kaupungin lähivirkistysmetsät. lehti valmistetaan jo ke 28.5.,
joten poikkeava ilmoitusaineistoaikataulu:
vedostettavat ti 27.5. mennessä mhy:n toimistoon puh. seurakisat klo 18.
Sarjat ja lajit: T/P5 ja 7: 60 m,
pituus. Hallitus esittää, että aseita pitäisi säilyttää
niin, että joko koko ase tai ainakin osa siitä olisi lukittuna tai lukitussa tilassa. Kankkilan Seutu ry:n puheenjohtaja
Hannele Käenaho-Virtala oli
tyytyväinen kauteen ja osallistujien aktiivisuuteen. 451, Perheniemi, fax (05) 366 4095,
orvo.toyryla@pp.inet.fi, 0400-809 095 . Hietanan
Martat toivottavat kaikki lämpimästi tervetulleiksi!
Myrskylän Martat. Näillä näkymin rakentaminen alkaa 9.
kesäkuuta.
Laajennuksessa vanhaan vanhainkotiin tulee kymmenen uutta
palveluasumispaikkaa.
Myös vanha osa muutetaan nykyaikaiseksi asumispalveluyksiköksi. Yleisurheilukoulu alkaa
klo 17. Mopoilija lähti kuitenkin karkuun ja karisti poliisiauton kintereiltään ylittämällä Lemmensillan.
Myrskylän vanhainkodin peruskorjaus ja laajennus alkaa kesäkuun toisella viikolla.
Matti, Juho ja Tuomas Virénin omistama Takaa Yhtymä sai
maa-ainesten ottoluvan Pakilan
kylässä olevalle kiinteistölle Askolan rakennus- ja ympäristölautakunnalta.
Alueella on voimassa oleva
kymmenvuotinen ympäristölupa
lokakuuhun 2018 saakka.
Yhtymä haki kalliokiviainesten
ottoon 15-vuoden lupaa, mutta
lautakunta myönsi luvan 10 vuodeksi. Osittain
alueen pintamaat on kuorittu ja
kalliota louhittu. Pekka Löytty, puh.
044 316 0925.
Pukkilan Vesa.
Yleisurheilukisat
Teikiksellä tänään ti
27.5. kunnostustyöt, rakennuskivet.
EDULLISESTI SUORAAN TEHTAALTA
IITIN GRANIITTI OY
Perheniement. Lämmintä kesää kaikille!
Artjärven
Marttayhdistykset.
Vietämme perinteistä yhteistä
kirkkopyhää helatorstaina 29.5.
Artjärven kirkossa klo 10 messu, jonka jälkeen kirkkokahvitus seurakuntakodilla. Osa
yrityksistä joutui muuttamaan
tarjoushintaansa. Tervetuloa!
Orimattilan Jymy/yleisurheilu. Uuden lain on tarkoitus tulla voimaan ensi vuoden
Aseet
pidettävä
lukkojen
takana
Aseiden säilyttämiseen on luvassa tiukennuksia. Ympäristöluvasta valitettiin
2000-luvulla korkeimpaan hallinto-oikeuteen asti. 03-779 6133.
Tiistaina toukokuun 27. Tähän mennessä Takamaan kiinteistöltä on otettu maa-ainesta 20?000 kuutiota.
Orimattilan Tikka.
Harjoitukset ti ja to
klo 17-19, Kehräämö 3. Parikymppisen miehen kuljettama henkilöauto ajoi Lahdentiellä kovaa
ylinopeutta sunnuntaina kahden
aikaan yöllä.
Poliisi mittasi Pennalan kohdalla auton nopeudeksi 144 kilometriä tunnissa. Näin ne saivat uuden kodin.
Tilaisuutta emännöi Aira Itänen Pakilan kyläyhdistyksestä.
??Täällä jokainen viljelee omiin
tarpeisiinsa sopivia kasveja, sanoi
Itänen.
Hänellä kasvaa jo kymmenisen vuotta vanha viinirypäle kasvihuoneessa.
Tällä kertaa perennapäivän harvinaisuus oli italialainen tulinen
chili. huhtikuuta. Seuratkaa ilmoituksia seurapalstalta. T/P15: 80 m aj,
seiväs, keihäs. Poliisi otti kuljettajan ajokortin väliaikaisesti pois törkeän liikenneturvan vaarantamisen takia.
Mopoilija karkasi
selvityksien kautta voidaan osoittaa, ettei yritys annetulla tarjoushinnalla voi suoriutua hankinnasta tilaajan tarkoittamalla tavalla.
??Alihinnoiteltu tarjous voi
muodostaa tilaajalle riskin siitä,
ettei urakoitsija kykene suoriutumaan hankinnasta sovitulla tavalla, Bergholm kuittaa.
Sprinkleritarjouksia
täydennettiin
Sammutusjärjestelmän urakkatarjouksista jouduttiin pyytämään tarkennus kaikilta määräaikaan mennessä tarjouksen tehneiltä yhdeksältä yritykseltä.
Tarjouspyynnössä oli ristiriitaiset ohjeet sprinklerin paineenkorotuspumpun ja siihen liittyvän
ohjauskeskuksen sisältymisestä
hintaan.
Kaikki yritykset antoivat pyydetyn täsmennyksen tarjouksiinsa niin, että pumppu ohjauskeskuksineen kuuluu hintaan. Alueella on kahdeksankympin nopeusrajoitus
Lahden Koripalloilijoiden
seniorijoukkueen eli Sekolakon
edustaja pussitti SM-sarjassa 181
pistettä. . Ottelukohtainen keskiarvo oli 18,1 pistettä.
Tulokset:
Alle 8-v.: 1) Jenna Hakanen 538 g,
2) Liinu Hallami 118, 3) Aino Järvenranta 48, 4) Ronja Räty, Julia Nurminen, Joona Nurminen Alle 10-v.: 1) Leevi Laaksonen
208, 2) Eetu Villberg 134, 3) Kiia Takala 66, 4) Arttu Kinni, Minja Lehtinen, Rasmus Uimonen -.
Alle 12-v.: 1) Jimi Hakanen 578,
2) Aatu Villberg 380, 3) Tino Virnes
244, 4) Sara Paappanen 150, 5) Miika
Vihervuori 48, 6) Kiia Kalliola, Iiro
Järvenranta Alle 15-v; 1) Vilma Villberg 192,
2) Jere Paappanen 38, 3) Petteri Neuvonen -.
M50-sarjan pisteet ja ottelukohtainen pistekeskiarvo:
1) Marko Suni Sekolako 181 18,1,
2) Roy Herold Kelohalot 172 21,5,
3) Kari-Pekka Klinga Kisis 153 25,5,
4) Jori Tammi Kisis 137 11,4, 5) Mika Nurminen Sekolako 135 12,3, 6)
Jaakko Hautaviita Kesäterä 132 16,5,
7) Timo Toppinen Kesäterä 131 14,6,
8) Pekka Kurvinen Kisis 125 15,6, 9)
Antti Aurila Kisis 122 11,1, 10) Jarmo
Jääskeläinen Jorma 121 15,1.
39E
3 kk
Orimattilan
Sanomat
maksaa
postimaksun
ORIMATTILAN
SANOMAT
VASTAUSLÄHETYS
Tunnus 5003880
00003 VASTAUSLÄHETYS
Puhelin . . . . . . . . . . 6 kk 72 E (norm. . 3 kk:n laskutusvälein
á 36,00 E
Kuivannon Kympin
järjestelyihin tarvitaan
suurempaa panosta
ki pärjäsivät hyvin kielimuurista
huolimatta.
??Italialaiset eivät puhuneet
englantia kovinkaan sujuvasti.
Monet aikuiset osasivat vain pari sanaa, mutta nuoret onneksi
enemmän, kertoo matkalla ollut
Sofia Kauriinoja.
Yhteiskoululaiset seurasivat
cremonalaisten oppitunteja ja
kertoivat heille myös Suomesta.
Oppilaat kävivät cremonalaisten kanssa myös oopperatalossa,
viulumuseossa ja Euroopan korkeimmassa kellotornissa, Torrazzo-tornissa.
Alun perin oppilaita yhdistänyt
opiskelijaprojekti ei enää matkalla ollut keskeinen.
??Ruokaprojektia käsiteltiin
matkan aikana ehkä tunti, yhteiskoululaiset kertovat.
Cremonassa vierailleet yhdeksäsluokkalaiset päättävät peruskoulunsa tällä viikolla, joten he
eivät tule jatkamaan koulujen välistä yhteistyötä.
??Jää nähtäväksi, jatkuuko meidän yhteistyömme Cremonaan
muissa merkeissä, Hagman sanoo.
Aurinko kruunasi nuorille
suunnatun onkitapahtuman Orimattilassa Rantatien joenrannassa torstai-iltana. . Suurin osa
matkaan lähteneistä majoittui
paikallisissa perheissä yksittäin
ilman kaverin tukea, mutta kaik-
Yhteiskoululaiset
kiipesivät Cremonassa 112-metriseen Torrazzotorniin. . . . 03-876 678 tai
sähköpostitse: tilaukset@orimattilansanomat.fi
tai www.orimattilansanomat.fi
Kesätarjous:
. . . . . . . . . . . . . He myös erittelivät, millaiseen ruokaan raha kuluu, ja kuinka suuri osa hankitusta ruoasta
heitetään lopulta pois. . . . . N:o 58 . 4 kk:n laskutusvälein
á 47,00 E
. . . tiistaisin . ORIMATTILAN SANOMAT
Tiistaina toukokuun 27. 5
KUVA: Elina Luhtala
Yhdeksäsluokkalaiset
kyläilivät Italiassa
Osa Orimattilan yhteiskoulun
9A-luokkalaisista vieraili Italian Cremonassa viime viikolla.
Matka tehtiin, sillä yhteiskoululaiset olivat tutustuneet alueen
koululaisiin Expo 2015 -projektin kautta.
Expo 2015 -maailmannäyttely
pidetään Milanossa ensi vuonna.
Näyttelyn teema on tänä vuonna
ruoan ja energian riittävyys maapallolla.
Yhteiskoulun 9A -luokka osallistui maailmannäyttelyn opiskelijaprojektiin matematiikan opettaja Risto Hagmanin ohjauksella. . . . Tulokset
kirjattiin projektin yhteiseen tietokantaan.
Samaan projektiin osallistui myös 10 koulua Lombardian
maakunnasta Italiasta. . . . . . . . Jokaisella matkaan lähteneellä oli
kaupungissa isäntäoppilas, joka toimi oppaana Cremonassa ja
vastasi majoituksesta. . . . . Orimattilan Kalakerhon järjestämään kaksituntiseen tapahtumaan saapui edellisvuosiin verrattuna kiitettävästi
nuoria kilpailijoita.
Palojoen kala oli valikoivalla päällä ja osalla oli tyytyminen
nyppyihin. . . . . 12 kk:n laskutusvälein
134,00 E
. Yhteiskoululaiset tutustuivat italialaisiin oppilaisiin sosiaalisen me-
dian kautta, ja syntyi ajatus matkasta Lombardian alueen pääkaupunkiin Cremonaan.
Matka järjestettiin omakustanteisena, ja 9A-luokalta lähti mukaan 10 oppilasta. Ensi vuoden tapahtuma sai jo nyt kannatusta, joten
toukokuussa 2015 tavataan Nuor-
ten ongessa.
Marko Suni
SM-sarjan
pistekunkku
Lahti jäi seitsemän joukkueen
sarjassa viimeiseksi. . . Järjestelyistä
vastanneen Hagmanin lisäksi oppilaista lähti huolehtimaan myös
luokanvalvoja Eija Seunala.
Paikalliset oppaina
Cremonassa oppilaat majoittuivat paikallisten kodeissa. perjantaisin
ORIMATTILAN SANOMAT
?. . . . . 85 E)
. . . . Oppilaat kartoittivat viikon
ajan perheidensä kulutustottu-
Laura Tolonen
Kuivanto
Kuivannon kyläjohtokunta päätti haastaa kylällä toimivia yrityksiä ja yhdistyksiä sekä yksityisiä henkilöitä
mukaan talkoovoimin Kuivannon Kymppi -juoksukilpailun järjestämiseen.
Syksyisin pidetyn juoksukisan kohtalo on vaakalaudalla, koska viime helmikuussa
Henna Kantoluoto laskeutuu alas
cremonalaisesta
Torrazzo-tornista.
Mira Mannersola
Orimattila
muksia.
Oppilaat kirjasivat ylös, kuinka suuria summia kulutetaan ruokaan. torstaisin . 48 E)
Hinnat sisältävät arvonlisäveron 10 %.
Nimi . .
Osoite. Kuvassa
9 A -luokkalaiset
Elina Luhtala
(vas.), Roosa
Hyvärinen, Sofia
Kauriinoja, Janita Rantala ja
Inka Ojanranta.
Tilaa kesäksi
Uudelle kestotilaajalle
kahden kuukauden lehdet kaupan päälle!
Tilaa Orimattilan Sanomat
oheisella kupongilla, soittamalla puh. . . . . . . . . . . . . Kalaa nousi ylös yhteensä reilut 2,7 kiloa
Kisan jälkeen jaettiin mitalit ja
lisäksi kaikille palkintokassi osallistumisesta. . . . . . Mestaruuden voitti helsinkiläinen Kisis.
Orimattilalainen Marko Suni
voitti senioreiden SM-sarjan pistekuninkuuden 50-vuotiaiden sarjassa. . . . . . . . 3 kk 39 E (norm. . . . . . päivänä
Matikantunnilta
kontakteja maailmalle
2014 . . . . . . .
. . . . .
..........................................
Kuivannon maamiesseuran
talon ulkovarasto tuhoutui
tulipalossa.
Varastossa
säilytettiin
muun muassa Kympin turvaaitoja, maaleja sekä pöytiä ja
tuoleja.
Kyläjohtokunnan puheenjohtaja Marko Taavila toteaa, että tänä vuonna juoksutapahtuman järjestäminen vaatii enemmän ponnistuksia kyläläisiltä.
Nuoret onkivat kilpaa
Palojoella
KUVA: Essi Kettunen
Tilaan ORIMATTILAN SANOMAT
jatkuvana kestotilauksena ja saan kahden
kuukauden lehdet kaupan päälle.
. . . . . . . 6 kk:n laskutusvälein
á 70,00 E
. .
Epäilen, että finaalista tulee tasaväkinen.
Finaalissa Saha kohtasi Valtteri Olinin, joka ratkaisi ottelun itselleen kääntämällä Sahan heiton
edukseen.
??Harmi ja pettymys ovat kovat. Täytyy nyt käydä kysymässä Jaanalta, millainen finaalivastustajani on. Olen saanut
valtavasti kiitosta järjestelyistä
muun muassa eri maiden Judoliittojen puheenjohtajilta, Suomen Judoliiton hallituksen puheenjohtaja Esa Niemi kertoo.
Islannin Judoliiton puheenjohtaja Jóhann Másson jatkaa Orimattilan Judoseuran ylistämistä.
??He asettivat kokonaan uuden
tason PM-kisojen järjestelyille.
Kaikki on toiminut niin kuin pitääkin, ja ihmiset ovat olleet erittäin vieraanvaraisia. Menen sen mukaan, mitä urheileminen tuntuu, Jokinen kommentoi
finaalin jälkeen.
soimaan suomalaisten suoritusta.
??Vähän heikosti olen pystynyt
katsomaan itse otteluita, edustustehtävät ovat pitäneet minut kiireisenä. Judoseuran saaliina
oli kaksi PM-hopeaa ja yksi PMpronssi. Ja perheeseen saatiin toinenkin mitali, PM-hopeaa
alle 60-kiloisissa voittanut Perälä
naurahtaa.
??Hyvät fiilikset. Mutta palkintoja jakaessani olen pannut merkille, että
usein olen saanut pujottaa mitalin
suomalaisjudokan kaulaan, Niemi kertoo naurahtaen.
Tanskasta, Norjasta ja Islannista kisoissa oli huomattavasti pienemmät joukkueet. Veijalainen oli kuitenkin suhteellisen tyytyväinen
Mitalistien on
helppo hymyillä.
Orimattilalaiset
Sami Perälä
(vas.) ja Anni
Leino olivat syystäkin tyytyväisiä
suorituksiinsa judon PM-kisoissa.
Suomalaisjudokoille kaikkiaan 66 Pohjoismaiden mestaruutta
Suomen olympiajoukkueeseen
kuuluvat Satu Lehikoinen (sininen
puku) ja Jaana
Sundberg kohtasivat naisten
alle 63-kiloisten
semifinaalissa.
Tällä kertaa Lehikoinen oli parempi ja selvitti
tiensä finaaliin,
missä hän kukisti
tanskalaisen Nete
Dehlendorffin.
Laura Tolonen
Orimattila
Judon PM-kilpailut olivat suomalaisjudokoiden juhlaa. Meillä on nyt
kovat paineet ensi vuonna, kun
PM-kisat järjestetään Reykjavikissa. Kisat ovat edenneet tyylik-
Judon Pohjoismaiden mestaruuskilpailut keräsi Orimattilan
urheilutalolle
kaikkiaan 345 judokaa Suomesta,
Ruotsista, Tanskasta, Norjasta,
Islannista ja Färsaarilta.
käästi ja tasokkaasti. Taloudellisiin asioihin emme ole vielä
ehtineet paneutua, mutta arvelen,
että jäimme plussan puolelle.
??Ainoan miinuksen annan Orimattilan kaupungille. Kaupunginjohtajaa ei näkynyt missään vaiheessa, mutta sivistystoimenjohtaja sekä liikunta- ja nuorisotoimenjohtaja kävivät urheilutalolla. Henna on
aika nuori sarjaansa, joten siihen
nähden hän antoi hyvän vastuksen, Veijalaista valmentava Perälä
kommentoi suojattinsa otteita.
Sunnuntaina Perälän ja Leinon
lisäksi tatamille astelivat alle 21vuotiaiden sarjoissa Stefan Rönkkö (M21-60) ja Teemu Kangas
(M21-73). En tiedä vielä,
milloin kisaan seuraavaksi. Alle 18-vuotiaissa ottelivat myös Kevin Rönkkö (B1850) ja Henna Veijalainen (B1857), jotka jäivät sijoitusotteluiden
ulkopuolelle. Finaaliin asti pääsin, ja lopputulos on tämä. Alle 21-vuotiaiden saaliiksi tuli 10
mitalia ja veteraanien 16.
Joissain sarjoissa jaettiin kaksi
pronssimitalia sarjajärjestelmän
vuoksi, ja muutamissa puolestaan
jaettiin vain kulta ja hopea vähäisen osallistujamäärän takia.
Lehikoiselle ja
Jokiselle PM-kultaa
Naisten alle 63-kiloisten sar-
jan voiton vei Suomen olympiajoukkueeseen kuuluva Satu Lehikoinen.
Matkalla ylimmälle korokkeelle kaatui muun muassa viime vuoden MM-kisojen vitonen
Jaana Sundberg, joka puolestaan
otteli PM-pronssia.
??Päivä on parantunut ottelu
ottelulta. päivänä
Isäntäseura pokkasi kolme judon PM-mitalia
Laura Tolonen
Orimattila
Orimattilan Judoseura pääsi seuran puheenjohtajan Tero
Rönkön asettamaan mitalitavoitteeseen viime viikonlopun judon Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa. Kaikki
urheilijat ja ulkomaalaisten liitto-
jen puheenjohtajat ovat kiitelleet.
Asetimme riman korkealle. Rönkkö arveli ennen kisoja, että Orimattilan urheilutalolla nähtäisiin 3?4 orimattilalaista
mitalistia.
Lauantaina alle 18-vuotiaissa
Judoseuran Luukas Saha aukaisi mitalitilin. Färsaarten yhdeksänhenkinen joukkue jätettiin mitaleitta.
Parhaiten suomalaisista menestyivät alle 18-vuotiaat ja aikuiset.
Alle 18-vuotiaat ottivat lauantai-
Lahtelainen Valtteri Jokinen (valkoinen puku) sitoi miesten alle 66-kiloisten finaalissa Timo Heikkisen pakettiin.
Tyylikkäät ja tasokkaat kisat
Laura Tolonen
Orimattila
Orimattilan Judoseura onnistui
PM-kisojen järjestelyissä. Sitten pitää
hiukan miettiä taktiikkaa, Lehikoinen tuumasi semifinaalin jälkeen.
Finaalissa Lehikoinen kohtasi tanskalaisen Nete Dehlendorffin.
Miesten puolella Lontoon
olympialaisissa yhdeksänneksi sijoittunut Valtteri Jokinen otti miesten alle 66-kiloisissa PMkultaa.
??Ihan mukava saavutus, kisat
kulkivat hyvin ja pystyin nauttimaan tekemisestä. N:o 58 . Tanska onnistui kolmikosta parhaiten ottamalla 25 mitalia, etenkin kun maasta
oli kisoissa mukana vain 36 judokaa. Ainakin jos uskominen on kilpailijoita, judoliittojen puheenjohtajia ja
itse järjestävää seuraa.
??Judoseura teki todella ison
työn. Ehdottomasti olen tyytyväinen, vaikka se kirkkain mitali jäikin saamatta.
Rönkkö ja Kangas
sijoitusotteluissa
Mitalikolmikon jälkeen Orimattilan judokoista parhaiten pärjäsi Thomas Rönkkö, joka sijoittui viidenneksi B18-55-sarjassa
lauantaina. Mutta kait tästä
jotain positiivista löytää jossain
vaiheessa, Saha toteaa.
Sahan seuraava tavoite on menestyä heinäkuussa Kreikassa pidettävissä alle 18-vuotiaiden EMkisoissa.
Samaan perheeseen
kaksi mitalia
Sunnuntaina Orimattilan mitalisaldoa lisäsivät aikuisten sarjoissa otelleet Sami Perälä ja Anni Leino.
??Huipputulos, etenkin tällä
treenimäärällä. ORIMATTILAN SANOMAT
6 . Nämä olivat
ensimmäiset PM-kisani, viime
vuonna olin loukkaantuneena, alle 52-kiloisissa pronssia napannut
Leino kertoo.
Judokat aikovat kilpailla seuraavan kerran judokisoissa vasta
syksyllä, kesällä he keskittyvät
volttikisoihin.
viimeisen ottelunsa jälkeen.
??Kisat olisivat voineet mennä
paremminkin, mutta sain tavoitteeksi asettamani otteluvoiton.
Taso oli kova.
??Lähdimme otteluvoittoa hakemaan, ja sen saimme. Ruotsin maajoukkue sijoittui mitalitaulukossa toiseksi 48 mitalilla.
Suomen ja Ruotsin menestystä
edesauttoi joukkueiden koot: suomalaisia judokoita nähtiin kahden
päivän aikana urheilutalolla 136
ja ruotsalaisia 118.
Suomen Judoliiton hallituksen
puheenjohtaja Esa Niemi ei kisojen tiimellyksestä ehtinyt analy-
na 20 mitalia, ja saman tempun
tekivät sunnuntaina aikuiset. Oman joukkueemme esitykseen olen tyytyväinen, meillä
on nuori joukkue täällä.
Orimattilan Judoseuran puheenjohtajan Tero Rönkön sähköpostiin oli jo maanantaina ehtinyt tulla kolmesta maasta kiitosviestit.
??Hyvät fiilikset on nyt. Orimattilan kaupungilta ei kuitenkaan ollut edustusta lauantaina
Lahdessa järjestetyssä PM-kisojen 50-vuotisjuhlassa, mikä oli
vähän noloa, Rönkkö jatkaa.
Urheilijoiden puolelta muun
muassa Valtteri Jokinen, Sami Perälä ja Satu Lehikoinen olivat tyytyväisiä kisan järjestelyihin. Nyt vain täytyy
keskittyä finaaliin, vastassa on tosi liikkuvainen kaveri, Saha kommentoi semifinaalin jälkeen.
Sahan valmentaja Arto Raekorpi totesi Sahan päihittäneen jatkoajalle menneen semifinaalin
psyykkisen kuntonsa ansiosta.
??Luukas on hallinnut otteluita ja käyttänyt monipuolisesti erilaisia tekniikoita. Rönkkö sijoittui seitsemänneksi ja Kangas jäi sijoitusotteluiden ulkopuolelle.
Judoseuran puheenjohtaja
Rönkkö oli tyytyväinen orimattilalaisten suoritukseen.
??Anni oli yllätys, mutta Samin
ja Luukaksen odotinkin pärjäävän. 2014
Tiistaina toukokuun 27. Suoma-
laiset voittivat kaikkiaan 66 mitalia, joista 22 oli kultaisia. Alle 60-kiloisissa
otellut Saha selvitti tiensä finaaliin kohtalaisen keveästi, vain semifinaalissa Henri Määttä tarjosi
Sahalle enemmän vastusta.
??Loistavaa. Lehikoinen kritisoi ainoastaan tarkan
otteluaikataulun puutetta.
??Muuten kyllä tiedotettiin hyvin asioista, mutta olisin toivonut
tarkempaa tietoa otteluiden alkamisajasta, Lehikoinen mainitsee.