Olympiavoittaja soittaa Mallusjoen torvisoittokunnassa. Itse en teidän iässä tiennyt vielä ollenkaan, mikä minusta tulee. Ensimmäinen naisedustajamme kesäkisoissa, trap-ampuja Satu Mäkelä-Nummela, korjasi kultamitalin kaulaan heti ensimmäisissä kisoissaan Pekingissä 2008. Mallusjoella ei pihtailla ja pehmeistä jäniksistä laulanut kuoro sai yleisön monesti repeämään naurusta ja heijasti esityksessään kokonaisvaltaista hyvää yhteishenkeä. Kristiina Mäkelän lisäksi lapset ja nuoret saivat kuulla muun muassa olympiavoittaja Toni Niemisen neuvoja.. – Ehkä olisin juuri kaivannut vähän lisää osallistujia isompien ryhmään. Sinileväesiintymiin tuleekin suhtautua varauksella. – On hyvä, että ollaan saatu vieraita paikalle. Miehistä parhaiten on menestynyt trap-ampuja Timo Nieminen, joka Los Angelesin kisoissa 1984 oli lajissaan neljäs. 050 558 0052 Koti-, toimitilaja porrassiivoukset Kevyen kaluston katsastukset ja rekisteröintipalvelut ma–pe 9–17. SanSiivous puh. Pitää liikkua monipuolisesti, eikä vain tehdä jotain yhtä juttua, Kuisma kertoi. Noin puolet käsistä nousi ylös. heinäkuuta 2016 N:o 84 – 65. Levänäytteitä voi lähettää postitse ELY-keskuksen kirjaamoon tai viedä Lahdessa ely-keskukseen. Muina vieraina liikuntakoulussa kävivät kesän aikana muun muassa olympiavoittaja Toni Nieminen, seiväshyppääjä Eemeli Salomäki ja FC Lahden kolme pelaajaa. Mallusjärvessä runsaasti sinilevää vällä. SIVU 5 Matalalla kynnyksellä ja mainiolla asenteella Mallusjoen Pikkaraiset raottivat ennen Takinkääntöviikkojen esitystään harjoituspaikkanaan toimineen kellarin ovea. – Itse lapsena olin aina tosi paljon ulkona liikkuen ja leikkien. Sinilevät voivat aiheuttaa ihooireita, silmien kirvelyä, nuhaista oloa, lihaskipua tai pahoinvointia. Nuotio sammutettiin varmuuden vuoksi. Mitalit piti tässä tapauksessa ratkoa ampumalla yksi 25 kiekon sarja lisää. Pienen puheenvuoron jälkeen Mäkelä johdatti lapset nurmikentän puolelle. 045 693 3748 www.omkk.fi Uusi paremman palvelun katsastusasema on nyt avattu! • Määräaikaiskatsastus 39,• Päästömittaus bensa 15,• Päästömittaus diesel 25,• OBD-mittaus 10,Katsastuksen kesähinta 39 +mahd. Kuisman mukaan urheilijavieraat saivat keskimääräistä enemmän lapsia liikkeelle. Liikkua kannattaa aina monipuolisesti. Jos vedessä on runsaasti sinilevää, sitä ei pidä käyttää löyly-, pesu-, kastelutai talousvetenä. Mäkelän kanssa sopiva aika saatiin sovittua olympiakiireistä huolimatta. Suuresta vesimäärästä on vain haittaa. herkkäihoiset voivat saada iho-oireita jo vähäisestäkin levämäärästä. Palolaitos sai hälytyksen Orimattilan Tullintieltä tulleiden savuhavaintojen vuoksi keskiviikkona kello neljän jälkeen iltapäiLiikunta ja harrasteet Teemana torstaina 25.8. Jymyn liikuntakoulussa kävi urheilijavieraita läpi kesän. Varaa ilmoituspaikkasi ajoissa puh. päästömittaus Nyt! ORIMATTILAN KANTRIKATSASTUS KUVA: KUllerVo HAKAmA KUVA: NiKo KArVANeN Kristiina Mäkelän pomppuvinkit kiinnostivat liikuntakoulun osallistujia. Elokuussa alkaviin olympialaisiin valmistautuvalla Mäkelällä oli tärkeitä neuvoja tarkasti kuunnelleelle yleisölleen. 4–15 -vuotiaille lapsille ja nuorille suunnattu kesäliikuntakoulu keräsi kävijöitä varsinkin nuorimpien puolelle. Ely-keskus ottaa vastaan näytteitä ja ilmoituksia muidenkin alueensa järvien haitallisista leväesiintymistä. Paljon lapsia, vähemmän nuoria Jymyn kesäliikuntakoulu sai noin 160 ilmoittautumista. JUhO KIUrU Orimattila Orimattilan Mallusjärven pintaan on tällä viikolla noussut erittäin runsaasti sinilevää seurakunnan leirikeskuksen uimarannalla, kertoo hämeen elinkeino-, liikenneja ympäristökeskus. hämeen ely-keskuksella on tänä vuonna yhteensä 15 levien seurantapaikkaa. Eikä orimattilalaisten menestys näiden kahden hurjan suorituksiin ole jäänyt. runsaan esiintymän aikana tulisi myös välttää vedessä uimista ja pitää lapset sekä kotieläimet pois rantavedestä. Suurin osa on yltänyt kymmenen parhaan joukkoon, mikä olympiatasolla on enemmän kuin kiitettävä tulos. Orimattilan kesäliikuntakoulu päättyy LAUrI ILOLA Orimattila Jymyn kesäliikuntakoulu päättyy tänään perjantaina. Torstaina pituushyppääjä Konsta Kauppisen ja koripalloilija Kaisa Kuisman ohjaaman koulun vieraana piipahti Orimattilan olympiaedustaja Kristiina Mäkelä. Vesitornin läheisyyteen saapuessaan palolaitoksen yksikkö havaitsi kahden pojan sytyttämän nuotion, joka ei aiheuttanut välitöntä maastopalon vaaraa. Koko kärkikolmikko ampui saman tuloksen 192 ja Timo 191. Levähavainnot voi ilmoittaa myös sähköpostitse 8. Näytteen mukaan on laitettava näytteenottajan nimi ja mahdollisimman tarkka selostus näytteenottopaikasta ja -ajasta, koska ympäristökeskuksessa tieto rekisteröidään valtakunnalliseen levähaittarekisteriin. Myös näytteenottajan yhteystiedot ovat tarpeen jotta tälle voidaan kertoa tutkimustulokset. Perusrepertuaarista löytyy vanhoja kansanlauluja, mutta Takinkääntöviikoilla keskiviikkoiseen pelimanni-iltaan ryhmä tuli hilpeän rivon setin kera. Perheen pienimmiltä ovi suljettiin ronskimman laulukokoelman vuoksi. Ohjelmassa oli kolmiloikkaajalle tuttuja pomppuharjoitteita. elokuuta asti. Orimattilan ensimmäinen olympiaedustaja Huvi Tuiskunen (1908 ja 1912) soitti Luhtikylän torvisoittokunnassa. Näytteen määräksi riittää yksi desilitra, jos leväesiintymä on runsas. Sinilevien mahdollinen myrkyllisyys voidaan varmentaa vain laboratoriotesteillä. Mäkelä on tullut monille tutuksi lehtien palstoilta ja television yleisurheilukisoista. Vain yhden kiekon päässä kultamitalista. Näyte on säilytettävä viileässä ja lähetettävä nopeasti tutkittavaksi. Kaikilla vierailla on oikeastaan ollut samankaltainen viesti lapsille. alv.) PERJANTAINA 29. Kesän viimeiseksi urheilijavieraaksi saapui kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelä. Maaliskuussa 2015 toimintansa aloittanutta noin 15 hengen porukkaa luotsaa pukkilalainen kansanlauluekspertti Taito Hoffrén. Tuohon aikaan ammuttiin 200 kiekkoa, joilla ero piti saada. 0500 840 266 aineistot: ilmoitukset @ orimattilansanomat.fi ORIMATTILAN SANOMAT ORIMATTILAN SANOMAT OLYMPIATUNNELMISSA Pojat pitivät nuotiota Orimattilan Jymyn järjestämä liikuntakoulu innosti varsinkin lapsia. SIVU 3 Orimattilalaiset olympiaurheilijat ovat menestyjiä Satu Mäkelä-Nummela on orimattilalaisten olympiaurheilijoiden ykkönen kultamitalillaan. Muuten kaikki on mennyt hyvin, Kuisma kertasi kesän antia. Topintie 2 B, Orimattila p. Minusta tuli kolmiloikkaaja oikeastaan vasta aika vähän aikaa sitten, Mäkelä opasti. Eikä menestyskään ole heitä karttanut. Levämassasta otetaan näyte puhtaaseen lasi tai muovipulloon. Päivittäinen osallistujamäärä vaihteli noin 30–40 lapsen ja nuoren tienoilla. – Kuinkas moni tietää, kuka meillä on tänään urheilijavieraana, Kauppinen kyseli seiväshyppypatjan päälle asettuneilta lapsilta. Yhdellä uusintasarjalla selvittiin, kun kolmikko ampui 24, 23 ja 22 kiekkoa. vuosikerta ORIMATTILAN, MYRSKYLÄN JA PUKKILAN PAIKALLISLEHTI www.orimattilansanomat.fi OS tänään Orimattilalaisia urheilijoita on kesäolympialaisissa kilpaillut yllättävän suuri joukko. Kesän aikana osallistujat harjoittelivat esimerkiksi tasapainoilua, hyppyjä ja juoksemista. Pienempiä on kyllä riittänyt, mutta siinä pitää tietysti suunnitella asioita uudestaan, jos on vähemmän porukkaa mukana. ORIMATTILAN SANOMAT Irtonumero 1,30 e (sis. Mallusjoen Pikkaraiset on rento, hyvähenkinen mallusjokelainen kuoro, jossa sitoutumisesta ei suuremmin nipoteta
etenkin kesälomaa pitää viettää lomaa oikein jotta siitä saa parhaan hyödyn. Diakoniassa kohdataan juuri näitä hädässä olevia ja vähempiosaisia ihmisiä, jotka tarvitsevat lähimmäisen apua. väkivaltarikoksia on tehty tämän vuoden ensimmäisen puoliskon aikana 50 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. liikennerikosten määrä on pysytellyt lähes samalla tasolla kuin viime vuonna. Digikesto 12 kk 130 e (alv. vapaaehtoistoiminnassa on mukana 1,4 miljoonaa suomalaista, kerrotaan Kansalaisareenan, HelsinkiMission ja kirkkohallituksen teettämässä tutkimuksessa. päivänä 2 – N:o 84 – 2016 Päivyri Päivän miete Tänään tästä Orimattila Pukkila Myrskylä Artjärvi Porlammi SÄÄ +23 +22 +15 Sunnuntai Lauantai Maanantai Tänään +20 suomen kesä on niin lyhyt, että se pitäisi käyttää tarkasti hyödyksi. epä selvästä käsikirjoituksesta tai pu helinvälityksessä sattuneesta vää rinkäsityksestä lehti ei vastaa. vapaaehtoistoiminnan kautta kirkko tarjoaa ihmisille mahdollisuuden osallisuuteen ja yhteenkuuluvuuteen. VEROTTOMAT ILMOITUSHINNAT Etusivulla 2,00 Tekstin edellä, tekstissä 1,75 Kuolinilmoitukset 1,75 Tekstin jälkeen 1,65 Takasivulla 1,85 Värilisä 0,12 euroa / pmm Hintoihin lisätään 24 % arvonlisä vero. sen lisäksi saunominen edistää useimmilla laadukkaan unen saamista ja sitä kautta yleistä hyvinvointia ja muun muassa muistin toimintaa. vapaaehtoistoiminnan tukeminen on myös tulevaisuuden kehitystrendi. Kirkon vapaaehtoistoimintaan kuuluu mm. Kestotilaus laskutetaan kun kin laskutusjakson alussa voi mas sa olevan tilaushinnaston mu kai sesti. viime vuonna kirjauksia tuli vain 10, nyt niitä on tullut vastaavana aikana jo 41. ilmoittautua voit kotisivujemme kautta orimattilanseurakunta.fi/osallistu. se kuulostaa niin paljon työtä, että priorisointi pitäisi tehdä muulloin kuin loma-aikana. Huumausainerikosten määrä vähentynyt Orimattilassa, väkivaltatapaukset kasvussa Pienituloiset voivat muita huonoimmin, kertoo torstaina julkistettu tutkimus. Tilastojen valossa rajuin muutos on tapahtunut Myrskylän väkivaltarikosten tutkinta-ajoissa. vuonna 2015 rikoksia kirjattiin tammi–kesäkuussa 51, tänä vuonna 54. Ilmoitukset on jätettävä kontto riimme viimeistään ilmestymispäi vää edeltävänä arkipäivänä klo 10 mennessä. vuonna 2015 niitä oli 28, nyt niitä on kirjattu jo 42. Myrskylässä liikennerikosten määrä on kasvussa. laUri ilOla Orimattila, Myrskylä, Pukkila Poliisin teettämän puolivuotistilaston mukaan tämän vuoden tammi–kesäkuussa tietoon tulleiden rikosten määrä Orimattilassa on pudonnut 21,25 prosenttia viime vuodesta. Tämän lisäksi omaisuusrikosten tutkinta-aika on pidentynyt keskimäärin 49 päivällä. Kolmesta päivästä on menty 103:een päivään, mikä tarkoittaa peräti 3 533 prosentin kasvua. Joka kolmas suomalainen tekee vapaaehtoistyötä. Tänäänkin kohtasin heitä neljä tunnin aikana ja kerroin tutun tarinan. Tule sinäkin osalliseksi seurakunnan vapaaehtoistoimintaa. Lehden vastuu ilmoituksen julkai semisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun hinnan palauttamiseen. erilaiset kuorot, partio, ystäväpalvelu, vapaaehtoiskahvilatoiminta ja talkoot. Työttömyys, väsymys, sairaus, sukujen ja perheiden hajoaminen aiheuttaa eristyneisyyttä ja yksinäisyyttä. 876 6714 juho.kiuru@orimattilansanomat.fi Anna Hakama puh. JUHO KiUrU ORIMATTILAN SANOMAT TOIMITUS Avoinna ma–pe klo 8–16.30 toimitus@orimattilansanomat.fi yleisonosasto@orimattilansanomat.fi tulkai.mukaa@orimattilansanomat.fi Toimitussihteeri Petri Sipiläinen puh. Laista, asetuksista tai viranomais ten toimenpiteistä aiheutuvat kus tannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaan tulohetkestä lukien. Tänä vuonna omaisuusrikoksen tutkinta-aika on ollut keskimäärin 166 päivää. viime vuonna lukema oli 51, nyt 102. Joku tuntee syyllisyyttä omasta ajasta, toinen ei. se tarkoittaa 35,37 prosentin pudotusta tilastoissa. Paperilehden digilisä 1 e /kk (alv. – Karkeasti sanoen köyhimpien koetun hyvinvoinnin taso on noin kymmenesosan matalampi kuin rikkaimpien, sanoo Diakoniaammattikorkeakoulun erityisasiantuntija Sakari Kainulainen. siinä on mukana muun muassa yliopistoja, Diakonia-ammattikorkeakoulu sekä Kela. 03-876 678 fax: 03777 4244 JULKAISIJA: Pitäjäsanomat Oy Toimitusjohtaja/päätoimittaja Kullervo Hakama puh. sekä saunomista. Toiselle riittää puoli tuntia viikossa, toinen tarvitsee kaksi kertaa suuremman annoksen päivässä. 876 6717 anna.hakama@orimattilansanomat.fi KONTTORI Avoinna ma–pe klo 8–16 tilaukset@orimattilansanomat.fi ilmoitukset@orimattilansanomat.fi Toimistopäällikkö Marja Hakama puh. 876 6721 LATOMO Tarja Hietavirta puh. Päijät-Hämeessä väkivaltarikosten määrä on vähentynyt 5,06 prosenttia viime vuodesta. 876 6711 virpi.kallio@orimattilansanomat.fi Juho Kiuru puh. vincenT van GOGH Pukkilassa lapsukaiset jahtaavat Pokemoneja, mutta on toinenkin ryhmä joka määrätietoisesti edeten hakee eri kohteita, nimittäin kahvia janoavat. Tutkimus on osa suomen akatemian strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamaa eriarvoisuuden torjuminen niukkuuden aikana -tutkimushanketta. Oman ajan järjestäminen ja loman onnistuminen vaikuttaakin riippuvan paljon arjen ja työajan laadusta koko vuoden aikana. Toisaalta omaisuusrikosten selvittämisessä ei olla onnistuttu yhtä hyvin kuin viime vuonna. Jos lomalla nukkuu riittävän paljon ja riittävän laadukkaasti, se on hyvä. 876 6710 kullervo.hakama@orimattilansanomat.fi Myrskylän, Orimattilan ja Pukkilan puolueeton uutis ja ilmoituslehti. alv. Huumausainerikokset ovat vähentyneet viime vuoden vastaavasta ajanjaksosta 41,18 prosenttia. Jos odotukset eivät täyty, loma ei ole täysin onnistunut. suurimman hyödyn lomasta saa riittävän levon ja oman ajan kautta. 03757 5285. saunomisen vaikutukset uneen selittyvät todennäköisesti suurilta osin muutoksilla aivojen hermovälittäjäaineissa. riittävä nukkuminen kuitenkin rajoittaa lomalaisen vapautta ja hyvän unenlaadun tavoittelu saattaa stressata. JAKELUHÄIRIÖT Orimattila maanantai–sunnuntai 6.30–10.00 puh. lämpötilan noustessa aivojen noradrenaliinin määrä vähenee, mikä liittyy vireystason laskuun ja syvän unen lisääntymiseen. Tuolloin tulipaloissa kuolleiden määrä kasvoi jopa 72 prosenttia edellisvuodesta. samalla kuitenkin pitää välttää lomastressiä. Kesäaamupäivisin kahvia voi ostaa Pukkilassa pakettina salesta ja lisukkeet kaupan hyllystä. al cafemon -pelaajat Moottoripyörän kuljettaja loukkaantui lievästi ohitustilanteessa sattuneen kaatumisen seurauksena keskiviikkoiltana. Tutkimuksen mukaan ihmiset ovat halukkaita auttamaan hädässä olevia lähimmäisiään vapaaehtoisesti. Kyselyyn vastasi touko-kesäkuussa yli 2 500 ihmistä. 24 %). nämä toimintamuodot tarjoavat vapaaehtoisille aktiivista matalan kynnyksen toimintaa. Myös omaisuusrikosten määrä on selvässä laskussa. Törkeitä liikennevaarallisuuden rikkomisia on Orimattilassa kirjattu seitsemän tämän vuoden tammi–kesäkuussa. suunnitelmaan pitää sisällyttää koko vuodelle säännöllistä ja riittävää lepoa sekä harrastuksia työn vastapainoksi. Tee oikea ja iloa tuottava valinta. siksi hyvän loman suunnittelu pitäisi aloittaa nyt. lasku on merkittävä, sillä viime vuoden kesäkuussa tulipaloissa kuolleita oli vain neljä prosenttia vähemmän kuin vastaavaan aikaan vuonna 2014. vuonna 2014 palokuolemissa tapahtui huomattava nousu. itsestään sammuvat tupakat vähensivät tulipalokuolemia. Päiväkannon valitukset ma–pe 8–16 puh. saunominen on niin lomalla kuin arjessakin tehokasta toimintaa. Virheestä, joka johtuu esim. lämpötilan nousu lisää serotoniinin aineenvaihduntaa. Huolestuttavampaan suuntaan on sen sijaan kehittynyt väkivaltarikoksien määrä. ORIMATTILAN SANOMAT Tänään: Olli, Olavi, UOlevi, UOTi lauantaina: asTa sunnuntaina: Helena, elena Maanantaina: Maire Perjantaina heinäkuun 29. VASTUU ILMOITUSVIRHEISTÄ Lehti ei vastaa ilmoittajille mahdol lisesti aiheutuvasta vahingosta, jos hyväksyttyä ilmoitusta ei tuotan nollisista tai vastaavista syistä jul kaista määrättynä päivänä. saunan kautta nukkumaan – etenkin lomalla Paras tapa rakastaa Jumalaa on rakastaa monia asioita. Poliisi suorittamassa liikennevalvontaa Orimattilan keskustassa. lehden il moitushinnoilla. 876 6713 petri.sipilainen@orimattilansanomat.fi Toimittajat: Virpi Kallio puh. Tästä syystä prosentuaalisten muutosten vertailussa esiintyy suuriakin heittelyitä, eivätkä kaikki tilastot ole vertailukelpoisia. Tehokkuus ja loma-ajalle asetetut odotukset sekä tavoitteet ovat toisaalta riski. Ilmestyy: tiistaisin, torstaisin ja perjantaisin Levikki 4 101 kpl (LT 2014) Sanomalehtien Liiton jäsen ISSN 12366609 PAINOPAIKKA Esa Lehtipaino Oy Lahti Sana viikonlopuksi Lukijan postia Saunominen parantaa useimpien suomalaisten loman laatua. Jumalan oman kansan historia osoittaa, että elämässä on aikoja, jolloin ihminen ja ihmisyhteisöt erityisesti joutuvat ratkaisujen ja valintojen eteen. anna aikaasi, tunnista etsikkoaikasi. Vedosilmoitukset vuo rokautta aikaisemmin. Ulkomaille tilattaessa kaksinkertai nen maksu. vuoden 2015 tammi–kesäkuussa huumausainerikoksia kirjattiin Orimattilassa 34, tänä vuonna 20. lähiavusta voi löytää ystävän, kuuntelijan, saattajan tai vaikka päivän lehden lukijan. Tutkimus: Mitä pienemmät tulot, sitä matalampi hyvinvointi Tulipalokuolemien määrä jatkaa laskuaan, kertoo suomen Pelastusalan Keskusjärjestö (sPeK). 10 %) Kestotilaus 12 kk 144 e (2 erässä á 76 e , 3 erässä á 51 e , 4 erässä á 38 e ). siksi loman tavoitteet pitää asettaa tärkeysjärjestykseen. Orimattila kulkee Päijät-Hämeen kokonaistilastojen kanssa vastavirtaan väkivaltarikoksissa. viime vuonna niitä oli tiedossa ainoastaan kaksi, mikä kertoo tietynlaisen piittaamattomuuden lisääntymisestä. Merkittävä pudotus on tapahtunut huumausainerikosten kohdalla. Ilmoituksia välitetään maan kaik kiin sanomalehtiin ko. – Lehti ei suorita tilaa jalle hyvitystä lakon tai muun ylivoi maisen esteen takia julkaisematta jääneistä numeroista. Moottoripyörää kuljettanut henkilö ajautui ohitustilanteessa Motoristi kaatui moottoritiellä ensi sunnuntain aiheena kirkoissa on ”etsikkoaikoja”. Korotukset koskevat myös jo teh tyjä tilauksia/ilmoitusvarauksia. Myrskylässä tilastokummajainen Myrskylässä kirjattuja rikoksia on tehty huomattavasti enemmän kuin viime vuoden kesäkuun loppuun mennessä. 24%). nousussa ovat omaisuusrikokset, laskussa sen sijaan muun muassa väkivaltaja liikennerikokset. lomalla pitää siis olla tehokas, jotta nukkumiselle ja omalle ajalle jää tarpeeksi tilaa. 03876 678. siis ensi vuoden kesää ajatellen. suurin osa paloissa kuolleista on miehiä, ja suurin osa kuolemantapauksista sattuu omakotitaloissa. erityisesti sinua tarvitaan ja etsitään vapaaehtoistehtäviin valtakunnalliseen kehitysvammaisten kirkkopyhään 11.9.2016. Kuljettaja vietiin tarkastettavaksi sairaalaan. lomapulmaesimerkiksi voi ottaa nukkumisen. 876 6720 marja.hakama@orimattilansanomat.fi Ilmoitusmyynti Lauri Hakama puh. Ystävää, ”ystävä mummoa” haetaan seurakunnan kautta. Kestotilaus jatkuu ilman eri uu dis tus ta, ellei tilausta peruta tai muu teta. Postiosoite: PL 5, 16301 Orimattila Katuosoite: Erkontie 17 www.orimattilansanomat.fi puh. sPeK:n turvallisuusasiantuntija uskoo, että palokuolemia ovat vähentäneet erityisesti itsestään sammuvat savukkeet ja valistustyö. Oma aika on paljon mediassa käsitelty tapaus etenkin perhepalstoilla, mutta silti sen oikeaan määrään ei ole yleispätevää sääntöä. Kuljettaja kaatoi pyöränsä ennen edessä ollutta huoltoramppia välttääkseen törmäämisen siihen. etsikkoaikaan pätee sana: ”Jos te tänä päivänä kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydäntänne” (Hepr.3:15). Kasvua on tullut 5,8 prosenttia. 876 6724 TILAUSHINNAT (sis. saunassa ihminen puhdistuu samaan aikaan niin sisältä kuin ulkopuoleltakin. sen mukaan mitä pienemmät ihmisen tulot ovat, sitä matalampi on hyvinvointi. Pienituloiset kokevat tutkimuksen mukaan itsensä muita useammin myös yksinäiseksi. Kuulostaa hankalalta yhtälöltä. Hyvinvointiin pitäisi kiinnittää huomiota ympäri vuoden, sillä kesäloma ei yksin riitä vajeiden paikkaamiseen unessa, perheen laatuajassa, muissa sosiaalisissa suhteissa tai uusien kokemusten hankkimisessa. Pienen paikkakunnan tilastoissa on muistettava yksittäistenkin rikosten suuri vaikutus kokonaislukemiin. nukahtamisen kannalta tärkeä välittäjäaine on serotoniini. rattijuopumusten määrä on laskenut 15,38 prosenttia. Kesäkuun loppuun mennessä tulipaloissa kuoli 34 ihmistä, mikä on noin 30 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna. Huomautukset on tehtävä 8 päi vän kuluessa ilmoituksen julkaise misesta tai ilmoituksen tarkoitetus ta julkaisupäivästä lukien. Kehon lämpötilan nousu vaikuttaa myös noradrenaliiniin. siunattua viikonloppua TeiJa PelTOla diakonissa Orimattilan seurakunta sinua tarvitaan, sinua etsitään KUVA: Virpi KAllio lähetä kirjoituksesi osoitteella Orimattilan sanomat, Pl 5, 16301 Orimattila tai sähköpostitse osoitteella yleisonosasto@ orimattilansanomat.fi tai www.orimattilansanomat.fi keskipientareelle. erilaisia omaisuusrikoksia on kirjattu 116 kappaletta vähemmän viime vuoteen verrattuna. 876 6723 lauri.hakama@orimattilansanomat.fi Ilmoituslaskutus Tilaukset Outi Vartonen puh. viime vuonna tulipaloissa kuoli kaikkiaan 78 ihmistä. vastaajat olivat 18–79-vuotiaita. Meillä Orimattilassa toimii diakonian alla lähiapu, anninkammarin vapaaehtoistyön kahvila ja kirpputori. Määräaikainen tilaus 12 kk 154 e , 9 kk 127 e 6 kk 90 e , 3 kk 52 e Tarjous 3 kk 41 e , 6 kk 78 e . Onnettomuus tapahtui nelostiellä, lähellä luhtikylän liittymää Helsingistä lahteen vievällä kaistalla. Pukkilassa on rötöstelty viime vuoden tahtiin. Heidän käteen jäävät kuukausitulonsa olivat noin 470–4 400 euroa
. . . . Hän edusti Suomea vapaakiväärillä niin lontoossa 1908 kuin Tukholmassakin 1912. . . Pasi oli moskovan kisojen aikaan vielä ”kotiin jäävä varamies”, mutta seuraavissa kisoissa nykyaikaisen viisiottelun henkilökohtaisen kilpailun yhdeksäs ja sama sija tuli myös joukkueessa. orimattilassa syntynyt Werner Laaksonen aloitti urheilemisensa Jymyssä, jonka joukkueessa hän saavutti hiihdossa mm. . . . Seitsemäs orimattilalainen olympiaedustaja on maantiepyöräilijä Ilmari Voutelin, joka polki Pariisissa 1924. . . montrealin henkilökohtainen kisa meni Heikiltä penkin alle, tai paremminkin hevosen alle. . . . . . . . Kisojen aikaan Taito Haara asui lahdessa. . . . Neljäs edustaja, Pasi Hulkkonen oli jo lähtenyt kisapaikalle muiden viisiottelijoiden seurassa. . . . . münchenin 3000 metrin estejuoksussa 10:nneksi tullut Mikko Ala-Leppilampi muutti vuotta myöhemmin 1973 orimattilaan, jossa asui muutamia vuosia, vaikka seurakin ehti vaihtua orimattilan Jymystä myrskylän myrskyyn. Kannuksesta kotoisin ollut mikko ”vilkastus” oli maankiertäjä, jolla lienee lyömätön ennätys edustamiensa seurojen lukumäärässä. . . . rikoskomisario Taito Haara on syntynyt orimattilassa, jossa hän aloitti painonnoston yhteiskoulua käydessään ja oli aktiivi jymyläinen. . . . . . . Kreikkalais-roomalaisen painin 75 kg sarjassa väinö Kokkinen paini kultaa amsterdamissa 1928, siirtyi sitten 79 kg sarjaan ja paini toisen kullan los angelesissa 1932 ja oli vielä Berliinissä 1936 neljäs. Werner laaksonen oli maratonilla 12:s, edellään kaksi ja jäljessään kolme suomalaista. . . päivänä 2016 – N:o 84 – 3 Kullervo HaKama Orimattila orimattilasta on lähtenyt puolen tusinaa urheilijaa olympialaisiin kesäkisoihin niin, ettei ole sanan sijaa siitä, etteikö kyseessä ole orimattilalainen urheilija, kirkkaimpana tähtenä kultaa Pekingin kisojen trapissa 2008 ampunut Satu Mäkelä-Nummela. . . Hulkkosen veljekset toivat vaihtelua orimattilalaiseen lajikirjoon. . . . Mitäpä saat 97 sentillä. . Tästä olympiaedustajien kaartista toiseksi parhaiten on menestynyt myös trap-ampuja, Timo Nieminen, joka los angelesissa sijoittui neljänneksi vain yhden kiekon päässä mitalikolmikosta, joka rikkoi 192 kiekkoa. . . Karkkulan voimamies edusti sittemmin Heinolan Iskua, lahden ahkeraa ja viimeksi painonnoston erikoisseuraksi perustettua lahden atomia. Haulikkoampuja Satu Pusila on syntynyt orimattilassa, mutta muutti sitten vanhempiensa mukana Nastolaan ja on edustanut Nastolan metsästysampujia koko aktiiviuransa. maakuntaviestin voiton 1919. Nimi . . Orimattila oli huipulla olympiaedustuksessa 1984, jolloin Los Angelesiin lähti neljä orimattilalaista urheilijaa. . . Timo sai rikki ”vain” 191 kiekkoa 200:sta ja jäi ilman himoittua mitalia. . Voit tehdä tilauksen oheisella kupongilla, soittamalla puh. Et edes kahvikuppia, pullasta puhumattakaan. . . . . . . . . 110 kg:n sarjassa nostanut Haara jäi ilman tulosta münchenissä 1972, mutta sijoittui 10:nneksi montrealissa 1976. . . . . . . . . . . . . Kuivannon pikajuna Juhani Jaakkola aloitti urheilun Jymyssä, josta siirtyi lahden Sammon ja ahkeran kautta Helsingin-Kisa-veikkoihin. Soulissa 1988 Nieminen karsiutui 150 kiekon jälkeen. . . . Hän kuului maajoukkueeseen, joka 1972 juoksi pikaviestin Suomen ennätyksen. . . lontoossa 2012 Satu oli 7:s ja rio de Janeiron kisat ovat hänelle kolmannet. . . Näveri valittiin Barcelonan olympiakisoihin 1992 vapaaja ilmapistooliin, joissa sijoitukset olivat 31 ja 39. . . . ORIMATTILAN SANOMAT Perjantaina heinäkuun 29. . . vapaapistooliampuja Paavo Palokangas sijoittui kahdeksanneksi niin moskovassa 1980 kuin los angelesissa 1984. . . Hevonen kompastui puomiin, pudotti Heikin satulasta ja oli vielä pyörähtää Heikin päälle potkiessaan selällään maassa. Huvi Tuiskunen kuuluu orimattilassa syntyneisiin olympiamatkaajiin. . . . . . . . Helsingin Kisa-veikkojen mies karsiutui 400 metrin aitajuoksun välierissä niin Tokiossa 1964 kuin myös mexikossa 1968. . atlantassa 1996 Pusila oli kaksoistrapissa 11:s, Sydneyssä 2000 trapissa 13:s ja kaksoistrapissa 17:s. . . . Jaska vietti kesiään mummolassa pitkään, kunnes urheilusta tuli niin tärkeä, ettei mummolaan enää ehtinyt. . . . . 03-876 678 tai sähköpostitse: tilaukset@orimattilansanomat.fi tai www.orimattilansanomat.fi Orimattilan Sanomat maksaa postimaksun Tilaan ORIMATTILAN SANOMAT jatkuvana kestotilauksena ja saan 14 kk:n lehdet 12 kk:n hinnalla. . . . Joukko, jota kernaasti pitäisi orimattilalaisina Sitten on joukko olympiaedustajia, jotka ovat orimattilalaislähtöisiä, mutta kisojen aikaan jo muualla vaikuttaneita henkilöitä. . . 52 e ) Hinnat sisältävät arvonlisäveron 10 %. . . He kun kilpailivat eksoottisemmissa lajeissa, nykyaikaisessa viisiottelussa ja kalpamiekkailussa. . o 12 kk:n laskutusvälein 144,00 e o 6 kk:n laskutusvälein á 76,00 e o 4 kk:n laskutusvälein á 51,00 e o 3 kk:n laskutusvälein á 38,00 e SUPERTARJOUS: o 3 kk 41 e (norm. . . . Ampujakolmikko Matti Nummela, Paavo Palokangas ja Timo Nieminen kokoontui lähtötunnelmissa Orimattilan varsat -patsaalla potrettiin. . . . . . Heikki Hulkkonen sijoittui moskovan viisiottelussa 10:nneksi henkilökohtaisessa kilpailussa ja Suomen joukkue oli seitsemäs niin montrealissa 1976 kuin moskovassakin. . Mutta ORIMATTILAN SANOMAT saat – ja vieläpä kotiin kannettuna. Kalvan joukkuekilpailussa moskovassa Suomi oli 10:s. . . . Satu mäkelä-Nummelan kultamitali Pekingin kisoista 2008 kruunu orimattilalaisten erinomaiselle olympiamenestykselle orimattilan olympiaedustajista pääosa on yltänyt 10 joukkoon ORIMATTILAN SANOMAT OLYMPIATUNNELMISSA Satu Mäkelä-Nummela palasi kaksoisveljensä Anssi Mäkelän ja aviomiehensä Matti Nummelan muodostamassa kultatuolissa kotimaahan Helsinki-Vantaan lentokentällä. . los angelesin helteessä 1984 sähköjohtoja pureskellut rotta pilasi juuri Nummelan ryhmän ammunnan, kun sähkökatkosta ihmeteltiin, eikä ampujia voitu päästää radalta pois. ORIMATTILAN SANOMAT VASTAUSLÄHETYS Tunnus 5003880 00003 VASTAUSLÄHETYS. Puhelin . Osoite. . . . . . . Kolmissa kisoissa mukana ollut Matti Nummela menestyi parhaiten keskimmäisissä kisoissaan Soulissa 1988, jolloin sijoittui kahdeksanneksi. Barcelonassa 1992 Nummela oli 42:s. . . . Niinpä hän paini 1920 Jymylle pm-hopean ennen siirtymistään lahden Taimeen ja edelleen helsinkiläisseuroihin Jyryyn, atleettiklubiin ja Kisaveikkoihin. . . . . Painikuningas Väinö Kokkinen ei asunut orimattilassa, mutta lähellä kuitenkin, juuri ja juuri Nastolan puolella. . . . . . Pasi Hulkkonen jatkoi Soulissa siitä, mihin isoveli oli päässyt. münchenin joukkueeseen Jaakkola kuitenkin nimettiin kotiin jääväksi varamieheksi. . . . . Kokkinen kävi kansakoulun orimattilan Heinämaalla, jonne oli lyhyt matka kuten Jursalan painiverstaaseen, jossa hän sai ensimmäiset oppinsa painiin. . Sijoitus saattaa olla tuotakin parempi, sillä kisojen jälkeen kärkipäätä siivottiin dopingkäryjen vuoksi. . Helsinkiläistynyt laaksonen valittiin Suomen maratonjoukkueeseen amsterdamin kisoihin 1928. elimäkeläinen Timo Näveri tuli vahvistamaan Jymyn pistoolijoukkuetta, joka ampuikin 1990luvulla Suomen mestaruuksia eri lajeissa roppakaupalla. . . . . . . aitajuoksija Jaakko Tuominen syntyi orimattilan Hennassa sodan loppusuoralla 1944. .
Aloitetaan klo 10 kirkonmenoilla. Seurapalstailmoittaja: Seurapalstailmoitusten tulee olla toimituksessamme viimeistään seuraavasti: Tiistain lehteen maanantaihin klo 10 mennessä. – Toki tiedettiin jousella metsästäviä alueelta löytyvän, mutta harrastustoiminnan ympärille ei oltu kyetty rakentamaan yhdistystoimintaa. Seuran nimi juontuu saamelaisten yhdestä jousityypistä. Yksi maaleista on liikkuva. – Harjoittelun kautta tullaan paremmiksi ampujiksi. co m C od e: 9A 3A 3C 72 6E 4 5 5 8 7 4 7 6 2 9 7 8 1 1 2 8 6 2 6 1 1 8 7 3 Orimattilan Kivi Oy Laadukkaat ja yksilölliset HAUTAKIVET edullisesti suoraan valmistajalta Myös kaiverrukset ja kunnostukset Tehdasmyynti Erkontie 20, Orimattila, puh. 9.10.1949 Kuhmo k. – Norjalaiset ihmettelivät saamelaisten vahvaa jousta. Toistaiseksi Juoksassa ei ole lapsijäseniä. Tavoitteena on saada ensi vuonna Orimattilaan Suomen Jousimetsästysliiton järjestämän cupin osakilpailu. Meillä on maaleina Suomessa esiintyviä riistalajeja, jotka ovat nyt tai tulevaisuudessa jousella metsästettäviä, Mikko Kyle kertoo. Kerho ke 3.8. Juhla museon mäellä klo 12, juhlapuhujana professori Urpo Kangas. Seurapalstalle voi lähettää tietoja myös sähköpostin kautta osoitteella: tilaukset@orimattilansanomat.fi sekä netin kautta osoitteella: www.orimattilansanomat.fi Viralliset kokouskutsut julkaistaan kokouksia-osastossa. Opastus tieltä 167. fi. Perjantain lehteen torstaihin klo 10 mennessä. Ohi polku vain kulkee ja kukat jää taakse ja muualla tuuli soi. Mikko Kyle aloitti jousimetsästyksestä kiinnostuneiden etsinnän toissa talvena. 21.6.2016 Myrskylä Kiittäen ja kaivaten Seppo, Vesa ja Pirjo perheineen Sisaret ja veli perheineen Aika on elää, tehdä työtä ja uurastaa, ohjata, neuvoa, kasvattaa. Juoksan toiminnassa metsästys on tärkeä osa. Turvallisuuden takia alue on rajattu, ja radasta on ilmoitettu kylteillä. 3D-maaleina on jänis, peuroja, kojootti, lintuja, villisika, majava, kettuja, karhu ja hirvi. seurajoukkuekilpailu. Käytetyn taljajousisetin saa muutamalla satasella. Kuntosuunnistus ke 3.8. Lähtömahdollisuus klo 17-18.30. Eettisyys on lajissa tärkeää. Kun mitään ei Päijät-Hämeessä tapahtunut lajin hyväksi, päätti Kyle ryhtyä hommiin. Sen jälkeen kahvit pappilan puistossa. Siunattu läheisten läsnä ollessa. Naumanen Rakkaamme Sylvi Anneli Lohtander Lämmöllä muistaen Taisto Marko perheineen Ei mikään voi kuolla, ei kukat, ei tuuli, ei rakkaus kuolla voi. Eläkeliiton Pukkilan yhdistys. RHY:n sarjat ja 3 henk. 50–60 kilometrin säteellä ei ole vastaavaa rataa ollenkaan. Orimattila-päivää vietetään su 7.8. klo 17-18.30. Tervetuloa! Kuivannon Maatalousnaiset. Kuolleita Hautaustoimistoja Seuratoiminta (c ) A rto In ka la w w w .a is ud ok u. – Olemme perinteen kantajia moderneilla välineillä. Suurin osa on Orimattilan ulkopuolelta. Torstain lehteen keskiviikkoon klo 10 mennessä. klo 9. Opastus Myrskylä-ArtjärventieSopajärventie. Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa 16.7.2016 Myrskylässä. 10.9.1922 Joensuu k. Rata on haluttu pitää lähes luonnontilassa, jotta kiertäessä tulee metsästyksellinen tunnelma. 040-592 6870 Lahti: Hämeenkatu 13, 15110 Lahti 044-754 5877, 044-754 5874 Rakkaamme Eeva-Liisa Helske s. Tervetuloa! Orimattilan Riistanhoitoyhdistys. itse en ole koskaan ampunut jousella eläintä, Kyle sanoo. Tervetuloa kuntoilemaan! Orimattilan Iltarastit hiihtokeskuksessa ma 1.8. Osa lajin viehätyksestä tulee välineistä. On hirmuliskoja ja zombeja. Lämmin kiitos osanotosta. Seitsemän hehtaarin alalla maastossa kulkevalla radalla on 26 maalia, joista 21 on muovisia eläinmaaleja eli 3D-maaleja. Jäseniä Juoksalla on 24. Rata on suunniteltu niin, että nuolet eivät karkaile alueen ulkopuolelle. Seuran syntytarina alkoi vuosina 2005–2006 pidetyillä Suomen Jousimetsästäjäin Liiton kesäleireillä Luhangassa. klo 18 alkaen. (03) 777 2597 Asiantuntevaa hautauspalvelua – Arvonamme – alan perinteiden kunnioittaminen – – hautajaisten kokonaisuuden hoitaminen – – yksilöllinen, lämminhenkinen palvelu – – Teitä palvelee ammattitaitoinen henkilökunta – – Kukkasidonnan erikoisliike – Kukka ja Hautauspalvelu Henriikka Oy www.henriikkaoy.fi Orimattila: Niementie 2, 16300 Orimattila 03-777 8160, ilt. Kesäretkimaksuja kerätään tai maksu pankkiin FI38 5361 0050 0375 40. päivänä 4 – N:o 84 – 2016 Orimattilan AAryhmät. Ne kestävät, mutta nuolen saa kuitenkin melko helposti irti.. – Mutta ei tarvitse olla metsästäjä tullakseen mukaan maastossa tapahtuvan jousiammunnan harrastajaksi, Kyle sanoo. Ryhmien kokoontumisajat: Orimattilan AA-ryhmä to klo 19 Kuismapolku 4, Helinäntupa, AA-Siltaryhmä maanantaisin klo 18 Puistotie 10, srk:n nuorisotila. Kyle korostaa, että kaikki jousimetsästyksestä ja jousiammunnasta kiinnostuneet ovat tervetulleita seuran toimintaan. Loput ovat solumuovista tehtyjä maalitauluja. – Jousimetsästyksessä pitää olla äänetön, hajuton ja näkymätön. Kun kerran päästiin vauhtiin, niin meitähän ei pysäytä mikään. Onko alkoholi Sinun tai läheisesi ongelma. Radan toiminta aika ajoittuu huhtikuun ja joulukuun välille. Kenkjärven majalla. s. Radalla on yläja alamäkimaaleja, ammutaan kiven ja kannon päältä ja erilaisista tilanteista, Kyle sanoo. o.s. 22.6.2016 Orimattila JuHO KiuRu Orimattila Jousimetsästysseura Juoksan jäsenet ovat kuukauden verran päässeet harjoittelemaan uudella metsästysjousiammuntaradallaan Orimattilan Ollosissa. – Amerikassa on vaikka minkälaisia maaleja. klo 11.30 Osuuspankilla. Avustajaseura: Orimattilan Metsästysseura. – Nykyään on hyviä maaleja. Saunailta Nikkijärvellä 2.8. Ti 2.8. Amerikassa ammutaan zombejakin Orimattilan radan kiertäminen kestää reilun tunnin. hirviammunta PM-kilpailu 75 m, 10 j. Pitää tietää miltä etäisyydeltä osuu. – Taljajousella pääsee muutaman kuukauden harjoittelulla jo aika hyviin tuloksiin. Sudokun ratkaisu tv-sivulla. Taljajousella on helppo aloittaa, sillä siinä jousen vetovastus kevenee lopuksi joten tähtääminen helpottuu. Lämmin kiitos osanotosta. Valvojat: Antti Tuomala, Jari Kataja ja Pentti Laine. Juoksan on tarkoitus järjestää radalla myös kilpailuja. – Sadan osallistujan kilpailun täällä voisi järjestää, Juoksan orimattilalainen puheenjohtaja Mikko Kyle sanoo. Myrskylän Myrsky. Seura aikoo järjestää myös jousiammuntaan ja jousimetsästykseen liittyvää koulutusta ja edistää metsästysja eräkulttuurin harrastusta. Vaikka radalla olisikin ampujia, heitä ei välttämättä helposti huomaa. 040 848 4000, www.aasuomi. Talolla tavataan! Orimattila-Seura. Taljajousella alkuun Kylen mukaan laji elää kehityksen aikoja. Tervetuloa! Viljaniemen Martat. Juoksa oli ilmeisesti myös hiihtosauva. Muoviset luonnollisen näköiset maalit on sijoitettu eri tavoin ja erilaisiin maastonkohtiin, jotta harjoittelu olisi monipuolista. Metsästysjousiammunnassa on myös lapsille sopivia välineitä. ”Muutkin kuin metsästäjät tervetulleita” Mikko Kyle on noin 25 vuoden ajan ollut kiinnostunut metsästysjousiammunnasta. Hiihdettiin saaliin lähelle ja sauva jännitettiin jouseksi. Kevätkauden aikana ilmaantui reilut kymmenen. Äänettömyyselementti on mukava osa tätä hommaa, Mikko Kyle sanoo. Aika on hiljetä, odottaa ja väsyneenä hiljaa nukahtaa. ORIMATTILAN SANOMAT Perjantaina heinäkuun 29. Kyle arvioi, että määrä kasvaa reippaasti ensi kevääseen mennessä. klo 1719 Salolan Hirviradalla. Valtaosa saaliista ammutaan alle 15 metrin päästä. Mitä enemmän on väkeä, sitä enemmän on voimavaroja järjestää toimintaa. Keskustelut jäivät kuitenkin yhteen kertaan, mutta ajatus jäi silti itämään. Käyttökunnossa maastorata on ollut kuukauden verran Päijät-Hämeen ainoa metsästysjousiammunnan rata viilausta vaille valmis Mikko Kyle irrottaa nuolta muovisesta kauriista. ilmeni, että Päijät-Hämeen alueella oli selkeä tyhjiö jousimetsästysharrastuksen osalta. Se johti toukokuussa 2015 Jousimetsästysseura Juoksa ry:n perustamiseen. (03) 777 1230 Tehdas: Vaakatie 5, puh. Siis moppitreenit jatkuvat ti 2.8. – Vuonna 2013 käynnistin keskustelun Lahden Vasama ry:n kanssa jousimetsästyksen edistämisestä. Pojasta tuli mies, kun jaksoi jännittää juoksan. Suomessa on 15 000 ihmistä, jolla on metsästysjousi
ainoastaan hyvä elokuva pääsee likelle samaa. Hyvässä hengessä hävytöntä – Yleensä lauletaan todella vanhoja kansanlauluja, jopa vanhempia kuin minä, Leivo kertoo naurahtaen kuoron tavallisesta repertuaarista. Jotta hiipunut omaehtoinen kirjaston käyttö elpyy ja lasten luettavaksi valikoituu niin sanottuja hyviä kirjoja, avainasemassa ovat lukemisen arvon ymmärtävät äidit ja isät. osittain vastapainona sille Felin on itsekin kirjoittanut neljä lastenkirjaa, jonka kohdeyleisönä ovat juuri lukemaan opettelevat lapset. Toiminnasta on innostuneet myös sellaiset, jotka aluksi ovat olleet ihan, että ”ikinä en laula” -asenteella, kajala kertoi. Sibelius-akatemiassa kansanmusiikin parissa toimiva Hoffrén kehuu Mallusjoelta löytyvän erityisen yhteishengen olleen keskeinen vaikuttaja kuoron perustamisessa. Kuoronjohtaja Taito Hoffrén (vas.) rytmitti esitystä tarvittaessa kitaralla.. kuoronjohtaja kuitenkin muistutti, että kyseessä ei ole millään tavalla kuvottavia lauluja, vaan humoristisessa hengessä hävyttömiä viisuja. Jatkossa hänellä on entistä enemmän aikaa vaikkapa puutarhanhoitoon. – Harvasta tapahtumasta huokuu tällainen yhteishenki, mikä Mallusjoella vallitsee. kirjastonhoitaja onkin innoissaan Ilkka Malmbergin klassikoita popularisoivista artikkelisarjoista Tuntemattomat sotilaat ja Seitsemän miestä, jotka ovat laajentuneet kirjoiksikin. – Tärkein yhdistävä tekijä on se, että meillä on ihan hervottoman hauskaa, Leivo iloitsi. Yksi esimerkki on Kalle Päätalon tuotanto, joka vei keskelle 1930-luvun elämää. – itse en tykkää näistä pallopäistä, ex-kirjastonhoitaja sanoo ja tarkoittaa kirjoja, joissa toiminta on pelkkää sähläämistä ja menoa ja meininkiä eikä kunnon tarinan – sellaisen, joka saa olla vähän opettavakin – päälle lasketa juuri mitään. ennen keskiviikon esitystä Pikkaraisten johtaja avasi taustoja kuoron synnystä ja makusteli tulevaa ohjelmaa. – kyllä se ääni kouliintuu mukana. Tapahtumana Mallusjoen Takinkääntöviikot saavat Hoffrénilta kehuja ainutlaatuisuudestaan. Hyvien kirjojen vastakohdaksi Felin nostaa yhtenä esimerkkinä bulkkikäännöskirjat. Uusia kirjaprojekteja ei ole suunnitteilla, mutta eläkkeellä Felin aikoo muun muassa lisätä entisestään liikuntaharrastusta tai vaikkapa mökkeillä ja marjastaa. Felin oli jo opiskeluaikana töissä Helsingin kaupunginkirjastossa, mutta pestautui filosofian maisteriksi valmistuttuaan useiksi vuosiksi koulutustaan vastaavaan työhön äidinkielen opettajaksi orimattilan lukioon ja hoiti neljä vuotta lapsia kotona ennen kuin aloitti Myrskylän kirjastosihteerinä vuonna 1987. Pukkilalaisen Taito Hoffrénin johtama kuoro kasattiin puolitoista vuotta takaperin kuorotoiminnasta innostuneista mallusjokelaisista. Miten voi pärjätä, jos ei ole sanoja – Miten pärjäät elämässä, hallitset ajatuksiasi ja hahmotat luetun ja kuullun tekstin, jos sinulla ei ole riittävästi sanoja, Felin sanoo ja peräänkuuluttaa hetkiä, jolloin lapset muulloinkin kuin päiväkotiryhmän mukana avaavat kirjaston oven ja kantavat kotiin kassikaupalla luettavaa. ai jaa, hän toteaa eikä ajattele asiaa sen enempää. Takinkääntöviikkojen lisäksi koulun avajaisissa ja vanhainkodissa esiintymässä käyneessä ryhmässä kyse onkin hyvässä hengessä toiminnasta. – ensimmäinen keikka oli jäätelöjuhlissa, tämä on nyt toinen kerta Takinkääntöviikoilla ja seitsemäs esitys kaiken kaikkiaan, kuorolainen Pirkko Leivo kertasi. – kirjan lukeminen syventää sanavarastoa, mielikuvitusta ja empatiakykyä, hän alleviivaa moneen otteeseen ja kertoo esimerkin koulumaailmasta. Sama koski Tuntematonta sotilasta. Mutta kun luetaan vaikkapa Tuntematon sotilas tai Täällä Pohjantähden alla, oppilaiden alkavat tajuta, miltä sotilaista on tuntunut. – Mikä olisi parempi tapa saada heidät takaisin kirjastoon kuin palvelujen tarjoaminen koululla. ryhmän koko vaihtelee 10–15 henkilön välillä, riippuen siitä, miten kukin jäsen aina milloinkin ehtii. Äikän maikka jäi 30 vuodeksi kirjastoon eläkkeelle siirtyvän anne-Maj Felinin testamentti on, että Myrskylän kirjasto ja koulu pitää saada saman katon alle. – kirjaston pitäisi ehdottomasti olla koulun yhteydessä, sanoo Felin, jota huolestuttaa lasten kirjastokäyntien väheneminen niin Myrskylässä kuin valtakunnallisestikin. Nuoret huomasivat, kuinka monipuolinen teos on kyseessä. Se ei kuitenkaan tarkoita, että nykyiset kuorolaiset olisivat jotenkin kehnoja laulajia, Hoffrén naurahti. – Siellä koulun rakentamisen yhteydessä rupesi heräämään kyläläisillä kiinnostusta, ja pari puuhamiestä soitti minulle, ja kysyivät haluanko lähteä tällaisen kuoron johtoon, Hoffrén muisteli. ennen keskiviikon esitystä Hoffrén oletti, että lavalle noustaan 14 hengen kokoonpanolla, mikä piti lopulta paikkansa. Matalan kynnyksen kuoroksi itseään tituleeraavat Pikkaraiset eivät järjestä minkäänlaisia koelauluja, vaan mukaan pääsee vähemmänkin kouliintuneella sävelkorvallakin. – Mitään juttuja ei tarvitse pidätellä ajatellen, että uskaltaako noin sanoa, Katriina Kajala komppasi. iso huoli lasten lukemattomuudesta Felin kantaa huolta lasten lukemattomuudesta ja kirjastojen alasajosta, koska niiden vaikutukset ovat kauaskantoiset. kuorossa alusta asti mukana ollut Susanna Eerola mielestä kuoron toiminnassa on sopivasti liikkumavaraa. Volter Kilven kirkolle-teoksen kieli osoittautui puolestaan ”uskomattomaksi sinfoniaksi”. päivänä 2016 – N:o 84 – 5 Niko karvaNeN Mallusjoki Mallusjoella koko viikon pyörivässä suositussa Takinkääntöviikossa kuultiin keskiviikkona Mallusjoen Pikkaraiset -nimellä kulkevan kuoron esitys. Sittemmin nimike vaihtui kirjastonhoitajaksi ja osa-aikaeläkkeelle jäämisen myötä kirjastovirkailijaksi. – kun luimme koulussa Seitsemää veljestä ja analysoimme oppilaiden kanssa sen henkilöhahmoja, kokemuksesta tuli aikamoinen. Teemana kuorolla oli hävyttömät laulut eli käytännössä kansanlauluja, joiden sanoitukset ovat jollain lailla tuhmia. – Tilauksessa oli järjestäjien suunnalta vähän rohkeampaa ohjelmaa, kun illan muutkin esiintyjät ovat vähän aikuisempaan makuun, Hoffrén kertoi. Mallusjoen seurantalon kellari kaikui rivoista kansanlauluista, kun Pikkaraiset avasivat äänijänteitään. ORIMATTILAN SANOMAT Perjantaina heinäkuun 29. Taito Hoffrénin vetämä Mallusjoen Pikkaraiset -kuoro tuli Takinkääntöviikolle tavallista rohkeamman ohjelman kanssa Hyvä asenne laulutaitoa tärkeämpää virPi kaLLio Myrskylä Myrskylän kirjastossa juotiin keskiviikkona lähes 30 vuoden pestin jälkeen eläkkeelle siirtyvän Anne-Maj Felinin läksiäiskahvit. Samalla saataisiin synergiaetuja: tiedon hakeminen olisi luontevaa, tilat voisivat olla yhteiskäytössä, samoin ehkä tekniikkakin. Hyvä yhteishenki huokui myös kuoron esityksestä. Jälkimmäisessä porhalletaan asvaltilla Toyota Corollalla, kärsitään aDHD-häiriöstä ja kuvataan nuorukaisia esimerkiksi termeillä narsisti, kehitysvammainen, luuseri ja tv-älykkö. vaikka kuoro koostuukin pääasiassa mallusjokelaisista, voi toimintaan liittyä kuka tahansa kuorotoiminnasta kiinnostunut. – Parasta tässä on se, että ei sidota väkisin toimintaan mukaan, vaan voi tulla ja mennä, miten ehtii, eerola totesi. Pirkko Leivo (vas.), Susanna Eerola ja Katriina Kajala ovat olleet mukana kuorotoiminnassa alusta asti. – Jos innokkuutta kuorotoimintaan löytyy, niin kyllä Pikkaraisiin lisää porukkaa mahtuu, Hoffrén kannustaa. – Lapsi lukee historian kirjasta, että Suomi kävi sotaa silloin ja silloin. Samalla hän vinkkaa, että lastenkirjan laadusta kertoo aika paljon jo sen kotimaisuus ja kansikin. Sellainen eräänlainen taika, mikä tekee tapahtumasta erityisen, ja joka joissain tapahtumissa on voinut hiipua, on onnistuttu täällä vuodesta toiseen säilyttämään, Hoffrén ylistää. Eläkkeelle jäävä Anne-Maj Felin joi maanantaina täytekakkukahvit Myrskylän kirjaston asiakkaiden kanssa. Takinkääntöviikot ovatkin kuorolle hauska kesätempaus, jonka jälkeen syksyllä toiminta jatkuu alati vaihtuvalla porukalla. Tällä kertaa Pikkaraiset olivat ottaneet kuitenkin ohjelmiston suhteen tavallista rohkeamman linjan, minkä Takinkääntöviikkojen luonne sekä myöhäisillan esitysaika mahdollistivat. Tulevan eläkeläisen testamentti sekä viesti myrskyläläisille kuntapäättäjille on yksiselitteinen: kirjaston ja koulun pitäisi olla saman katon alla. Kasveja tuli läksiäislahjaksikin. – ei haittaa vaikka ei olisi hirveän laulutaitoinen, vaan hyvä asenne riittää. Felinille itselleen on ollut huikea kokemus lukea Anja Niemelän vetämässä Myrskylän lukupiirissä kirjoja, joihin hän ei olisi muuten tullut tarttuneeksi. Myrskylän sivistysosaston tilatarpeita selvittänyt toimikunta päätti viime syksynä esittää kirkonkylän koululle laajaa peruskorjausta ja esimerkiksi uuden liikuntasalin tekemistä, mutta kirjastoja vapaa-aikalautakunnan haaveille rakentaa kirjastoa ja vapaa-aikatoimea palveleva monitoimitalo toimikunta ei lämmennyt. Ja käydä lukupiirissä. Joku voi jopa huomata kuoron nimeen liittyvän pikkutuhman sanaleikin. Miehen mukaan esiintyvien artistien vastaanotto tapahtumassa on ollut aina loistava
6.56 Päivän mietelause. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 12.45 Merisää. 10.55 Pikkujuttu. 17.50 Suomi tänään. 0.05 Yöradio. 9.00 Yle Uutiset. 2 kk vuokratakuu. ORIMATTILAN SANOMAT Perjantaina heinäkuun 29. 6.04 Aamupala. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 12.10-12.55 Historiasarjoja. 10.03 Sää. 21.40 Urheiluradio. 9.05-9.10 Urheiluradio. Uni-Venäjä-Uni. 18.50 Merisää. 21.00 Yle Uutiset. 12.30 Yle Uutiset alueeltasi. 14.00 Musiikin voima: Seppo Ruohonen. 7.04 Onnen sävel. 22.05 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 15.30 Sunnuntai-Suomi. 20.00 Yle Uutiset. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 10.04 Suomi-kierros. 14.03 Musiikkia lepopäivän ratoksi. 21.03-21.28 Minna Pyykön maailma. 9.10 Sää. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 0.50 Yöradio. 3.02 Yöradio. 12.30 Yle Uutiset alueeltasi. 12.05 Musiikkikamari. 17.15 Kissankehto – Susanna Vainiola. 15.50 Veneilysää. 2.25 Yöradio. 13.00 Yle Uutiset. 6.03 Sää. 20.03 Urheiluradio. 8.40 Sunnuntai-Suomi. 7.59 Hyvää huomenta. 18.20-18.29 Radioteatteri esittää. 16.45 Sunnuntai-Suomi. 15.05 Alueradio. 8.05 Kuusi kuvaa. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 20.08 Sää. 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05-23.00 Roman Schatzin Maamme-kirja. 13.03 Paikka auringossa. Ensimmäinen osuma tuli 65. 0.00 Yle Uutiset ja sää. 4.02 Euroopan taivaan alla. 23.03 Yöradio. 19.08 Kadonneen levyn metsästäjät. 2.00 Yle Uutiset. 15.52 Sunnuntai-Suomi. 10.00 Kalle Haatanen. 6.03 Sää. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 9.11 Alueradio. 18.03 Urheiluradio. 6.56 Päivän mietelause. 14.4514.57 Seppo Ruohosen valitsemaa musiikkia. 10.55 Äänitarina. 22.50-23.05 Radioateljeen jälkeen: Sound sculpture. 18.00 Todellisia tarinoita. 18.50 Kuuluttajan vieras: graafikko Tuuli Laukkanen. 13.33 Paikka auringossa. 23.00-23.05 Radio 1 vastaa. 15.00 Yle Uutiset. 4.00 Yle Uutiset ja sää. 15.03 Sunnuntaivieras. 15.20 Keskiaikainen etnohetki. 12.10 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 6.56 Päivän mietelause. 2.02 Yöradio. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 12.08 Kansanradio. 12.45 Merisää. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 16.05 Urheiluradio. 15.03 Entisten nuorten sävellahja. 12.37 Anonyymit kotikiusatut. 2 h+k 51 m 2 Rantatiellä. 8.05 Sunnuntai-Suomi. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 23.107.00 Yöklassinen. 11.00 Yle Uutiset. 9.05 Urheiluradio. 7.45 Hartaita säveliä. 18.05 Lauantaijamit. 10.05 Tienviittoja. 20.03 Radion sinfoniaorkesterin konsertti. 3.02 Iskelmäradio 30 vuotta. 12.35 Kolmannen maailman puheenvuoroja. Johan Huizinga: Keskiajan syksy, osa 19. 16.05-16.57 Faunin iltapäivä. 5.50 Merisää. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 3.51 Yöradio. 6.15-6.24 Aamuhartaus. 00-01 2.00 Yle Uutiset. 8.45 Kuunnelman esittely. 21.35-21.39 Novosti Yle. 7.53 Onnen sävel. 045 136 3894. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 22.05 Yötä kohti. Yle Uutiset ja sää. Pedot aloitti syyskauden voitolla Espoosta KUVA: ReettA HAtAMAA mennettiin kentälle. 8.05 Keskiajan Kirjakerho: Vapautettu Jerusalem. 7.45 Hartaita säveliä. 22.00 Yle Uutiset ja sää. Pudotimme koko ajan alaspäin ja sitten iskimme prässin päälle. 15.00 Yle Uutiset. 15.00-15.40 Radioteatterin toiveuusinta: Karjakko ja kartanon kummitus, osa 1/2. Pitkästä aikaa pelannut roni Pelkonen oli hyvä laitalinkkinä. 18.05 Kadonneen levyn metsästäjät. 7.59 Hyvää huomenta. 4.57 Aamupala. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 18.03 Parasta aikaa. 10.00 Yle Uutiset. 8.10 Ykkösaamu. 12.33 Suomen radio. 14.00 Yle Uutiset. 17.20 Suomi tänään. 11.03 Suomi-kierros. 7.50 Merisää. 18.01 Iltahartaus. 2.25 Yöradio. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 22.05 Kuuntelijan lista. 21.03 Päivä tunnissa. 13.33 Paikka auringossa. 16.15-16.57 Faunin iltapäivä. 22.05 Radioateljeen keskiaika: Köyhät ja lapset Jerusalemin vapauttajina – keskiaikaisia perspektiivejä. 6.25 Aamu soitto. 16.17 Alueradio. 23.10-6.00 Yöklassinen. 15.00 Radioteatteri esittää: Iiris ja viettelykset, osa 14/20. päivänä 6 – N:o 84 – 2016 Työsuorituksia Huveja Kuulutuksia Kokouksia Vuokrattavana Sekalaisia R a d i o o h j e l m a t Yle Radio 1 93,2 MHz • Yle Radio Suomi 97,9 MHz Pirkko ja Pentti B.Virtanen Viivi ja Wagner Mamoud 15 NAHKHIIR KY KUULUTUS PÄIJÄT-HÄMEEN KORJATTU MAAKUNTAKAAVAEHDOTUS 2014 Kyseessä Maakuntakaavaehdotus Kaavaa valmisteltaessa on kaikilla alueen maanomistajilla ja niillä, joiden asumiseen, Maakuntakaava asiasta antavat: PÄIJÄT-HÄMEEN LIITTO Maakuntahallitus Perjantai 29.7. 0.00 Yle Uutiset ja sää. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 7.10 Urheiluradio. 03-876 678, fax 777 4244. 23.00 Yle Uutiset. minuutin paikkeilla, toinen kymmenisen minuuttia myöhemmin. 18.00 Yle Uutiset. 10.00 Yle Uutiset. 15.50 Veneilysää. 11.57 Päivän mietelause. 19.03 Jazzklubi. Sarjan keskikasti ei vieläkään ole saavuttamaton.. 18.00 Yle Uutiset. 13.30 Minna Pyykön maailma. 12.45 Merisää. 0.05 Yöradio. 14.00-14.55 Näistä levyistä en luovu: Musiikkivieraana säveltäjä Ilkka Kuusisto. Yle Uutiset ja sää. Puh./viesti 050 550 7796. 20.20 Kesäillan valssit ja aariat. 20.06 Parasta aikaa. 18.03 Puhelinlangat laulaa. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 9.00 Yle Uutiset. 14.00 Yle Uutiset. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 19.05 Parasta aikaa. 13.00 Klassista kahteen. 9.10 Sää. 7.50 Merisää. 0.40 Juha Laaksosen luontoretki. 6.05 Hartaita säveliä. 3.02-4.00 Radioteatteri esittää: Juicen Taivaallinen Aulabaari. 22.05 Jokaniemen sävelradio. Yle Radio 1 6.00-6.03 Yle Uutiset. 16.15-16.57 Faunin iltapäivä. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 21.03 Päivä tunnissa. 8.10 Urheiluradio. 18.55 Puhelinlangat laulaa. 20.00 Yle Uutiset. 13.03 Klassikkokäräjät. 5.02 Aamupala. Remontoitu. 5.52 Aamupala. 6.25 Kylillä 7.00-7.03 Yle Uutiset. 9.05-9.53 Musiikkia vanhasta Euroopasta. 4.02-4.59 Jake Nymanin Popradio. 18.55 Parasta aikaa. Loistavat läpisyötöt kumpaankin osumaan antoi Toni Järvinen. 2.20 Pikkujuttu. 18.50 Merisää. 7.45 Hartaita säveliä. Yle Radio 1 6.00 Yle Uutiset. 17.15 Keskiajan heinäkuu: Hurskas hirviö Gilles de Rais. 6.05 Hartaita säveliä. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 15.52 Alueradio. Lauantai 30.7. Yle Radio 1 7.00 Yle Uutiset. 10.00 Jumalanpalvelus. 11.57 Päivän mietelause. 11.33 Suomen radio. Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää. 7.50 Aamuhartaus. 19.03 Urheiluradio. parantaa zombit ja sinetöi sopimukset. Onko Lähi-idän Israel juutalaisten johtajavaltio vai juutalaisidentiteetin loukku. 6.04 Aamupala. 14.00-14.57 Vaeltava kisälli keskiajalla. Yle Radio Suomi 5.00 Melkein hereillä. 18.55 Suomi tänään. 20.00 Yle Uutiset. 12.12 Suomen radio. 9.00 Yle Uutiset. 13.00 Yle Uutiset. 12.55 Sunnuntai-Suomi. 0.00 Yle Uutiset ja sää. 17.15 Lauantaijamit. Ilmoitathan havaintosi, puh. 19.03 Sastamala Gregoriana 2016. 15.52 Alueradio. 17.20 Tamminiemen saunassa – Sylvi kylpee. 9.05-9.58 Muistojen bulevardi. 15.50 Veneilysää. 8.05 Onnen sävel. 21.00 Yle Uutiset. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 21.35-21.39 Novosti Yle. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 21.40 Kesäkeiton syvin olemus: Herne – Antiikin Rooman viihdeherkku numero yksi. 18.10 Lauantain toivotut levyt. Varhaiskannon valitukset ma–su 6.30–10, p. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 10.0010.03 Yle Uutiset. 20.03 Urheiluradio. 19.03 Urheiluradio. 20.00 Yle Uutiset. 20.03 Urheiluradio. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 12.50-12.55 Radio 1 vastaa. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 0.05 Radioteatteri esittää: Juicen Taivaallinen Aulabaari. 10.00 Yle Uutiset. 15.30 Aristoteleen kantapää: Ovatko nuotit musiikin kieli. 7.03 Sää. 4.024.57 Kuuntelijan lista. 10.04 Pekka Laineen Ihmemaa. 7.00 Yle Uutiset. 1.02 Yöradio – tunti 70-lukua. – Tämä oli hyvä startti syyskaudelle. 21.35-21.39 Novosti Yle. 6.25 Aamu soitto. 13.03 Paikka auringossa. Puolustimme ja pelasimme joukkueena todella hyvin, iloitsi Petojen valmentaja Tero hatamaa. 12.10 Urheiluradio. KESÄKOKOUS 8.8.2016 klo 18.00 Virtasella. Vastustajalla ei ollut tällä kertaa riveissään seuran ykkösjoukkueen pelaajia, jotka pelaavat kakkosdivisioonassa. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 10.55 Pikkujuttu. Espoo kavensi pelin viimeisillä sekunneilla kulmapotkun jälkitilanteesta. 23.10-6.00 Yöklassinen. 12.40 Viikon luontoääni. 18.50 Iltahartaus. 21.50 Merisää. 9.11 Alueradio. 11.33 Suomen radio. 12.55 Suomi tänään. 21.00 Yle Uutiset. 21.25 Radion sinfoniaorkesterin konsertti jatkuu. 2.00 Yle Uutiset. 17.20 Kultakuumeen konvehtirasia. 7.10-7.44 Aamu soitto. Pedot hävisi silloin kauden ensimmäisessä pelissä 4–1. 9.05 Urheiluradio. Perheellä kova huoli. 21.55 Suomi tänään. 15.00 Yle Uutiset. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 10.03 Ajantasa: Suora linja. 10.03 Sää. 13.00 Klassista kahteen. K.I.A tavallinen tauno Orimattilan kusettaja. 15.50 Veneilysää. 13.00 Yle Uutiset. 6.05 Hartaita säveliä. 7.10-7.44 Aamu soitto. 15.00 Yle Uutiset. 19.03 Urheiluradio. 11.03 Suomen radio. Järvinen antoi kaksi maaliin johtanutta syöttöä. 21.00 Jazzklubin kolmas setti. 7.53 Alueradio. 1.02 Radioteatteri esittää: Juicen Taivaallinen Aulabaari. 14.00 Yle Uutiset. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 8.10 Urheiluradio. Peliin joukkue sai kuitenkin iskukykyisen miehityksen. 13.03 Sunnuntai-Suomi. – Sekin oli meiltä hyvä peli. 21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi. 1.00 Yle Uutiset ja sää. 7.03 Näistä levyistä en luovu: Musiikkivieraana säveltäjä Ilkka Kuusisto. 9.00 Yle Uutiset. 16.15 Kiveen hakatut. 13.00 Klassista kahteen. 11.00 Utelias äänimatkailija: Dramaturgiaa – elämystiedettä. 15.55-15.58 Yle News. Edellisessä kohtaamisessa EsPa/2 peluutti viittä ykkösryhmän pelaajaa. 23.00 Yle Uutiset. 10.03 Ajantasa. 11.57 Päivän mietelause. 14.00 Yle Uutiset. 23.106.00 Yöklassinen. 10.05 Roman Schatzin Maammekirja. 17.40 Kesäkeiton syvin olemus: Suola . 20.03 Urheiluradio. 4.57 Aamupala. Valkoinen mustin ja punaruskein laikuin. Vastustajalla ei juuri muita tilanteita ollut kuin tolppaa hipova laukaus. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 13.30 Yle Uutiset alueeltasi. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 20.05 Sää. 23.00 Yle Uutiset. 1.00 Yle Uutiset ja sää. 16.10 Entisten nuorten sävellahja. 15.52 Entisten nuorten sävellahja. 11.00 Vaeltava kisälli. Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää. 3.00 Yle Uutiset. 6.30 Alueradio. 13.50 Kymmenen keskiaikaista musiikkiminuuttia. 2.02 Radioteatteri esittää: Juicen Taivaallinen Aulabaari. Mahdollisuuksia vielä keskikastiin Kesän aikana Peto-pelaajien harjoitteluinto ollut vaihtelevaa. 7.00 Yle Uutiset ja sää. Petojen molemmat maalit teki Nicola Kuokkanen. Vastustaja rupesi pelaamaan pitkiä palloja, jotka meidän topparit hoitivat, hatamaa kertoo. 11.03 Jake Nymanin Popradio. 16.15 Urheiluradio. 6.30 Alueradio. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 19.05 Puhelinlangat laulaa. 17.30 Radioteatteri esittää: Juicen Taivaallinen Aulabaari, osa 20/20. 15.05 Kultakuume. – Peli lähti odotetusti liikkeelle. 7.12 Alueradio. 4.02 Jokaniemen sävelradio. 18.00 Ehtookellot. Maanantai 1.8. 21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi. 6.00 Yle Uutiset. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 10.0010.03 Yle Uutiset. 5.00 Yle Uutiset ja sää. 23.00 Yle Uutiset. 21.23 Suomi tänään. 19.00 Meidän festivaali 2016. 9.11 Suomi-kierros. 21.35-21.39 Novosti Yle. 18.00 Keskiajan heinäkuu: Matka Itämaahan, osa 5/5. 14.35 Hitin kaava. 0.05 Radioteatteri esittää: Juicen Taivaallinen Aulabaari. 13.00-13.48 Kuninkaansalista savupirttiin 4/4: Kodit. 18.15 Viikon luontoääni: punavarpunen. 9.00 Yle Uutiset. 20.05 Sää. 13.30 Yle Uutiset alueeltasi. 8.30 Tohtori Raimo – valtakunnan terapeutti. 19.03-19.35 Radioteatterin toiveuusinta: Karjakko ja kartanon kummitus, osa 2/2. 22.05 Tienviittoja. 4.00 Yle Uutiset ja sää. 21.40 Urheiluradio. 8.10 Ykkösaamu. 15.05 Alueradio. 14.03 Ajantasa. 7.12 Alueradio. 2.20 Pikkujuttu. 9.00 Yle Uutiset. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 20.09 Kaitsun nurkka – Kai Ulmanen. 3.00 Yle Uutiset. 19.08 Lavalauantai. 21.55 Suomi tänään. 21.55 Suomi tänään. 9.05 Urheiluradio. 15.05 Kultakuume. 9.00 Yle Uutiset. 12.55 Suomen radio. Silloin hallitsimme, mutta emme saaneet maaleja. 9.05-9.58 Muistojen bulevardi. 18.03 Urheiluradio. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 11.00 Yle Uutiset. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 7.04 Suomi soi. 18.00 Yle Uutiset. 5.02 Aamupala. 12.15 Horisontti. 11.00 Yle Uutiset. 20.00 Jazzklubin illan keikka. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 21.00 Musiikkia konsertin jälkeen. 0.00 Yle Uutiset ja sää. 14.03 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 5.52 Aamupala. 21.50 Merisää. 8.12 Alueradio. Sunnuntai 31.7. 7.50 Aamuhartaus. 03-876 678 ORIMATTILAN SANOMAT Erkontie 17, puh. 11.00 Ortodoksinen liturgia. 6.15-6.24 Aamuhartaus. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 18.00 Kuunnelman esittely. Nuori maalivahtitaustainen Jan Kuntsi oli tunnustelemassa vaihtopenkillä, mutta kokeneet Petri Kuosa ja Mikko Mustonen koPetojen vihreäpaitainen Toni Järvinen oli loistavalla pelipäällä syyskauden avausottelussa. 7.50 Merisää. 15.55-15.58 Yle News. 18.30 Hartaita säveliä. 18.50 Iltahartaus. Puolustimme aktiivisesti vasta puolesta kentästä. 6.00 Yle Uutiset. 21.00 Yle Uutiset. 8.50 Musiikkikamari. 6.25 Aamu soitto. 12.10 Tiedeykkönen musiikin maailmoissa. 18.50 Merisää. Kadonnut Tyttökissa Peltolasta 23.7. Pedot sai 4–5 selkeää maalintekopaikkaa. 12.33 Suomen radio. 13.00 Yle Uutiset. 7.03-7.44 Aamu soitto. 21.55 Suomi tänään. 3.00 Yle Uutiset. 12.07 Sunnuntai-Suomi. 8.20 Sunnuntai-Suomi. 7.53 Sunnuntai-Suomi. 21.50 Merisää. 3.02-4.00 Radioteatteri esittää: Juicen Taivaallinen Aulabaari. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 03-757 5285 Päiväkannon valitukset ma–pe 8–16, p. 18.55 Suomi tänään. 16.05-16.57 Faunin iltapäivä. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 19.03 Urheiluradio. 1.02 Yöradio – tunti 60-lukua. 15.00 Yle Uutiset. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 1.00 Yle Uutiset ja sää. 7.58 Hyvää huomenta. 7.00 Yle Uutiset. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. Konttorimme avoinna ma–pe klo 8–16. Yle Uutiset ja sää. Johan Huizinga: Keskiajan syksy, osa 20. 17.15 Keskiajan perintö 4/4: Sodankäynti ja ristiretket. 20.09 Aulantai – Kai Ulmanen. 14.00-14.57 Maisteri Lindgrenin musiikkiesitelmä: Kuolleesta talosta. 7.59 Hyvää huomenta. 6.30 Suomi soi. 10.00 Yle Uutiset. Etelä-Orimattilan My Eikö lehtesi tullut. 7.50 Merisää. 9.11 Iskelmäradio 30 vuotta. 21.40 Urheiluradio. 12.10 Urheiluradio. 11.00 Yle Uutiset. 16.05 Urheiluradio. 15.55-15.58 Yle News. 12.10 Urheiluradio. 7.50 Aamuhartaus. 18.00 Yle Uutiset. 9.00 Yle Uutiset. 23.03 Radioteatteri esittää: Juicen Taivaallinen Aulabaari. 15.00 Yle Uutiset. Suomen lääke. Nyt annoimme kaverin hallita ja teimme maalit, Tero hatamaa sanoo. Yle Radio 1 6.00 Yle Uutiset. 16.15 Urheiluradio. 14.55 Lauantai-Suomi. 3.00 Yle Uutiset. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 17.20 Alueradio. 20.06 Puhelinlangat laulaa. 1.02 Radioteatteri esittää: Juicen Taivaallinen Aulabaari. 10.50 Tohtori Raimo – valtakunnan terapeutti. 9.05-9.58 Muistojen bulevardi. 13.55 Sunnuntai-Suomi. 6.15-6.24 Aamuhartaus. 20.08 Sää. 8.12 Alueradio. 18.50 Merisää. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 12.05 Urheiluradio. 16.10 Sunnuntai-Suomi. 1.00 Yle Uutiset ja sää. 12.12 Suomen radio. 23.03 Radioteatteri esittää: Juicen Taivaallinen Aulabaari. 7.53 Alueradio. 040 7182 473. 11.03 Suomen radio. 8.10 Juha Laaksosen luontoretki. 11.00 Musiikin voima: Jovanka Trbojevic. 16.17 Alueradio. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 9.10 Sää. 5.00 Yle Uutiset ja sää. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 21.40 Urheiluradio. 21.00 Haastateltavana kapellimestari Mikko Franck. 21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi. 12.42 Suomen radio. Yle Radio Suomi 5.00 Melkein hereillä. 21.03 Hitin kaava. 14.28 Lauantai-Suomi. 15.55-15.58 Yle News. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 14.03 Ajantasa. 23.03 Yöradio. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 18.30 Hengellisen musiikin toivekonsertti. 17.00 Yle Uutiset ja sää. Lokakaivojen tyhjennykset traktorilla. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 2.02 Radioteatteri esittää: Juicen Taivaallinen Aulabaari. Elektroniikkaa pimeältä keskiajalta. 7.10 Urheiluradio. 18.20-18.29 Radioteatteri esittää. 22.05-23.05 Avaruusromua. 11.45 Jovanka Trbojevicin valitsemaa musiikkia. Harri Räisänen puh. 12.12 Kylillä 12.45-12.55 Merisää. Juho Kiuru Orimattila orimattilan Petojen miesten joukkue aloitti keskiviikkoiltana syyskautensa komealla 2–1-kotivoitolla (0–0) Etelä-Espoon Pallon kakkosjoukkueesta. 2.00 Yle Uutiset. – Kauden selkeästi tasapainoisin peli. 21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 2.02 Yöradio. 21.50 Merisää. 5.50 Merisää
L a u a n t a i 3 . 7. 20.00 Haluatko miljonääriksi. co m C od e: 9A 3A 3C 72 6E 4 5 2 1 7 9 3 6 8 1 9 6 3 5 8 7 4 2 8 7 3 6 2 4 5 9 1 2 6 9 7 8 3 4 1 5 5 8 4 2 1 6 9 3 7 7 3 1 9 4 5 2 8 6 3 2 7 4 6 1 8 5 9 9 1 8 5 3 7 6 2 4 6 4 5 8 9 2 1 7 3. 11.45 Tuhkimotarina 3 (7) 13.30 Teknavi 14.00 MTV Sport: F1 Ennakkotunnelmat 14.30 Pomo piilossa 15.30 Salatut elämät (7) 16.00 Salatut elämät (7) 16.30 Kuninkuusravit 18.00 Luojan kiitos! 18.55 Esittelyssä Ex-Onnelliset 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 MTV Sport Uutiset 19.20 Pilanpäiten 19.30 MTV Sport: F1 Paalupaikka 20.00 Pop’n’Roll 21.00 Selviytyjät 22.00 Kymmenen Uutiset 22.10 Päivän sää 22.15 Lotto, Jokeri ja Lomatonni 22.25 MTV Sport Uutiset 22.35 MTV Sport: F1 Extra 22.45 Johan Falk 11 – Soluttautuja (16) 00.40 Katujen kasvatti (16) 01.40 Miljoonapotti Nelonen 05.00 Ennustaja-TV 07.20 Ostosruutu 08.05 Ostosruutu – VitaPrism 08.50 Matkaoppaat 09.20 Matkaoppaat 09.50 Matkaoppaat 10.20 Matkaoppaat 10.50 Suomen huutokauppakeisari 11.50 Leijonan luola USA 12.50 Leijonan luola USA 13.50 Neljän tähden illallinen 14.20 Neljän tähden illallinen 14.50 Neljän tähden illallinen 15.20 Neljän tähden illallinen 15.50 Veikkausliiga LIVE: Futiskierros 18.00 Hauskat kotivideot 18.30 Hauskat kotivideot 18.55 HS-uutiset 18.58 HS-sää 19.00 Haluatko miljonääriksi. 13.00 Stacey Dooley: Nuoret kodittomat 14.00 Onnistuuko elämä maalla. 7. 06.52 Kim ja Kai (S) 07.00 Lintumiehet 07.08 Kati ja Töppö (S) 07.19 Unohdettujen purkkien kansa (S) 07.26 Metkat Mesiläiset (S) 07.34 I-hah-haa 07.38 Petrin tiikeritarinat (S) 07.50 Kaapo (S) 08.16 Galaxi 08.17 Late Lammas (S) 08.24 Villit futarit (7) 08.50 Näin Norjassa 09.00 Black Box (12) 09.45 Yle FOLK: Driftailija 10.00 Matkakassi 10.30 Kioski: Aleks’in Wonderland 11.00 Summeri (7) 12.00 Villi kortti 12.50 Kerrostaloelämää (7) 13.00 Satuhäät 14.00 Kummeli V 14.30 Luontoretkellä: Syö ja tule syödyksi! 15.00 Ilmastonmuutoksia Huippuvuorilla 15.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa 16.00 Summeri (7) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Black Box (12) 18.45 Löytöretkiä maailmaan 19.00 Vaarallista tasapainoilua 20.00 Uusi päivä (S) 20.28 Uusi päivä (S) 21.00 Taru sormusten herrasta: Sormuksen ritarit (12) 23.55 Yle FOLK 23.55 Yle FOLK 00.15 Yle FOLK 00.36 Yle FOLK 00.56 Yle FOLK 01.16 Yle FOLK 01.37 Yle FOLK 01.57 Yle FOLK 02.18 Yle FOLK 02.40 Uutisikkuna MTV3 06.35 Aamusää 07.05 Minun kirjahyllyni 07.30 Huomenta Suomi 08.30 Studio55.fi 08.55 Uutispäivä 09.00 Kauniit ja rohkeat (7) 09.30 Emmerdale (7) 10.00 Haaveiden talo hartiapankilla 11.00 Lääkärit 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.30 Diili 14.30 Tervetuloa Ruotsiin! (S) 15.00 Piilokamera 15.30 Millerit (S) 16.00 Kädettömät kokit 17.00 Kauniit ja rohkeat (S) 17.30 Salatut elämät (7) 18.00 Salatut elämät (7) 18.30 Salatut elämät (7) 19.00 Seitsemän Uutiset 19.15 Päivän sää 19.25 MTV Sport Uutiset 19.30 Emmerdale (7) 20.05 Rautakauppias Uuno Turhapuro – presidentin vävy (S) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 MTV Sport Uutiset 22.35 MTV Sport: F1 Extra 22.45 Broken Arrow – operaatio erämaassa (16) 00.55 Eurojackpot, Jokeri ja Lomatonni 01.00 Kadonnut (12) 02.15 Miljoonapotti Nelonen 05.00 Ennustaja-TV 06.00 Bumba (S) 06.05 Pound Puppies (S) 06.30 Transformers Rescue Bots (7) 06.50 Lazy Town (S) 07.15 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S) 07.40 Lego Star Wars (7) 08.05 Angry Birds Toons (S) 08.10 Star Wars Rebels (7) 08.30 Lego Legends of Chima (7) 08.55 Vaaleanpunainen pantteri (S) 09.00 Vaaleanpunainen pantteri (S) 09.10 Ostosruutu 09.40 Ostosruutu – VitaPrism 10.10 Koru-TV 11.10 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Eläinsairaala (S) 14.15 Eläinsairaala (S) 14.45 Haapasalo goes lomalle 15.45 Onnenarpa 15.50 Haapasalo goes lomalle 16.50 Matkaoppaat 17.20 Matkaoppaat 17.50 Matkaoppaat 18.20 Matkaoppaat 18.55 HS-uutiset 18.58 HS-sää 19.00 Hauskat kotivideot 20.00 Hauskat kotivideot 20.30 Neste Ralli Finland LIVE: Harju 2 21.30 Keno 21.35 Elokuva: Scary Movie 3 (16) 23.25 Neste Ralli Finland: Perjantain parhaat 23.55 Elokuva: Cocktail (12) 02.05 Elokuva: Matka tarinoiden saarelle (7) 03.55 Ennustaja-TV Sub 06.00 Miljoonapotti 08.00 Astral Tv 10.00 Lemmen viemää (S) 11.00 Ostoskanava Tvins.com 14.00 Kädettömät kokit 15.00 Elastinen feat. 06.53 Taikakaruselli (S) 07.04 Viljami (S) 07.09 Puuharit (S) 07.22 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan (S) 07.33 Ihan satua (S) 07.38 Pasin ja Kielon valtakunta (S) 07.49 Ryhmä Hau (S) 08.16 Galaxi 08.17 Galaxin Pallo 08.50 Näin Norjassa 09.00 Black Box (12) 09.40 Yle FOLK: Toivo Susi – Pelimannin penkillä 09.45 Yle FOLK: Toivo Susi – Pelimannin penkillä 09.50 Yle FOLK: Toivo Susi – Pelimannin penkillä 10.00 Kilot kuriin koulussa 10.30 Kioski: Aleks’in Wonderland 11.00 Summeri (7) 12.00 Onnistuuko avioliitto. 20.58 Keno 21.00 Elokuva: Our Idiot Brother (12) 22.50 Neste Ralli Finland: Lauantain parhaat 23.20 Elokuva: Firma (12) 02.20 Elokuva: Shanghai Knights (12) 04.35 Ennustaja-TV Sub 06.00 Miljoonapotti 08.00 Ostoskanava Tvins.com 11.00 The McCarthys (S) 11.30 Middle (S) 12.00 Millerit (S) 12.30 Kolme miestä ja tyttö (S) 13.00 Tyhjätaskut (S) 13.30 Tyhjätaskut (12) 14.01 Posse 15.30 Teknavi 16.00 Lainvalvojat (7) 16.30 Virittäjät 17.00 Teknavi 17.30 Virittäjät 18.00 Catfish – deittihuijarit 19.00 Crazy Ex-Girlfriend (S) 20.00 Kauhukeittiö 21.00 Nouseva aurinko (16) 23.25 Penny Dreadful (16) 00.25 Supernatural (16) 01.25 Scorpion (12) 02.25 Miljoonapotti Yle Teema 04.00 Teematieto 11.30 Mateli – säkeitä runonlaulajan elämästä (S) 12.05 Banaanit! (S) 13.35 Paluu Bagdadiin (12) 14.35 Jón Kaldal – islantilaisten kuvaaja 15.15 Uskaltaa muistaa (12) 16.15 Yle Live: Gasellit 17.00 Ei mikään naurun asia 17.55 Indigo 20.00 Tarkastaja tulee (12) 21.30 Kino: Manolete (12) 23.00 Camorran miehet (16) 00.30 Teematieto Yle Fem 09.00 SVT: Supersnällasilversara och Stålhenrik 09.20 SVT: Djungelboken 09.30 SVT: Labyrint 10.00 SVT: SVT Nyheter 10.05 SVT: Vem vet mest junior 10.35 SVT: Vem vet mest junior 11.05 SVT: Vem vet mest junior 11.35 SVT: Vem vet mest junior 12.05 SVT: Antikmagasinet 12.35 SVT: Vintagelyx i LA 13.00 SVT: SVT Nyheter 13.05 SVT: Guld på godset 14.30 Dok: Autiotalokohtaloita 15.00 Unelmakoti 16.00 Olutretki Eurooppaan 16.55 Yritteliäitä norjalaisia 17.25 Norjan maatalouden tulevaisuus 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 Rohkea ritaripoika (7) 18.24 Selkärangatonta menoa 18.30 Aistien haastaja 19.00 Tanskalaisia majataloja 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.40 Sportnytt 19.50 Käsityötaidetta Tanskasta 20.00 Rantahotelli (7) 20.45 Suzannen vieraana 21.00 SVT: Sommarkväll med Rickard Olsson 22.00 SVT: Sally 22.30 SVT: Kronjuvelerna 00.25 SVT: Jag var en vinnare 00.40 SVT: Björnön 01.20 SVT: Made in Finland: Juha Mustonen 01.50 SVT: Dansa! Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 08.00 Yle Uutiset 08.05 Avara luonto: Kädelliset sukulaisemme 09.00 Yle Uutiset 09.05 Aamusydämellä 09.55 Yle Uutiset 10.00 Alattionjoen puolustajat 11.00 Yle Uutiset 11.05 Tartu Mikkiin 12.05 Puutarhaunelmia 12.35 Camilla Plum ja säilöjän niksit 13.05 Rakkaudesta puutarhaan 13.50 Löytöretkiä maailmaan 14.05 Historia: Kaksinkamppailu etelänavasta 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.10 Kulutustavaratarkastajat 15.50 Kotikylä (12) 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Isä Brown ja hänen laumansa (12) 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Metsien kätkemä 18.55 Neiti Marple: Bertramin hotellissa (12) 20.30 Yle Uutiset 20.45 Urheiluruutu 21.05 Kotikatsomo: Hopeanuolet (7) 21.55 Vera Stanhope tutkii (12) 23.25 Elämäni unelma 00.05 Uutisikkuna Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 07.45 Pikku Kakkonen 07.47 Nimipäiväonnittelu: 31.7. ORIMATTILAN SANOMAT Perjantaina heinäkuun 29. 07.48 Pikkuli (S) 07.53 Sormilla vai puikoilla 07.59 Hilla ja avaruuden Eetu (S) 08.10 Maukka ja Väykkä (S) 08.23 Musarullaa! 08.46 Petteri Kaniini (S) 09.00 Galaxi 09.01 Nokkelikot (7) 09.12 Jotain rajaa (7) 09.22 Late Lammas: Lampolan kesäkisat (S) 09.23 Late Lammas: Lampolan kesäkisat (S) 09.24 Aika härdelli! (7) 09.36 Lohikäärmeratsastajat (7) 10.00 Uusi päivä (S) 10.28 Uusi päivä (S) 10.55 Uusi päivä (S) 11.22 Uusi päivä (S) 11.50 Satuhäät 12.40 Onnistuuko avioliitto. S u n n u n t a i 3 1 . M a a n a n t a i 1 . päivänä 2016 – N:o 84 – 7 Pe r j a n t a i 29. 16.00 Maailman kauheimmat naapurit 17.00 Ihmemies MacGyver (12) 18.00 Myytinmurtajat 19.00 Vintiöt 19.30 Middle (S) 20.00 Simpsonit (7) 20.30 Simpsonit (7) 21.00 Pipo tiukalla (S) 23.00 Myytinmurtajat 00.00 Eurojackpot, Jokeri ja Lomatonni 00.05 Vampyyripäiväkirjat (16) 01.05 Pelastajat (7) 01.35 Duudsonit (16) 02.05 The Late Show With Stephen Colbert 03.00 Miljoonapotti Yle Teema 04.00 Teematieto 17.00 Keskusteluja filosofin kanssa 17.50 Meidän Vaakerpyy (S) 18.25 Elävä arkisto: Lasse Pihlajamaa 100 vuotta 18.26 Elämäntehtävänä harmonikka: Lasse Pihlajamaa 19.08 Lasse Pihlajamaan 70-vuotisjuhlakonsertti 19.40 Mateli – säkeitä runonlaulajan elämästä (S) 20.15 Jäämeri 30 päivässä 21.00 Kino: Hyökkäys tukikohtaan (16) 23.20 Foo Fighters – Sonic Highways 00.20 Teematieto Yle Fem 07.55 SVT: Gomorron Sverige 11.00 SVT: Vem vet mest junior 11.30 SVT: Extremt kallt och vått 12.00 SVT: Björnön 12.40 SVT: Motståndskraftiga städer 13.00 SVT: SVT Nyheter 13.05 SVT: Transphobia 14.30 SVT: Mitt i naturen – sommar 15.55 Kauhun hetkiä 16.25 Kauhakaupalla Pohjolan luontoa 16.55 Kiran keittiössä 17.25 Kypsien naisten kapina 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 Muumien maailma (S) 18.10 Sofus Sambiassa (S) 18.23 Murut ja lurut (S) 18.25 Minun maailmankaikkeuteni (S) 18.28 Tulehan, ketsuppi! (S) 18.30 Arkistosta revittyä: Hulluus 19.00 Norjan maatalouden tulevaisuus 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.45 Meren ääriin 20.25 Itämeri pintaa syvemmältä 20.30 Dok: Autiotalokohtaloita 21.00 SVT: Saltön 22.00 SVT: Aktuellt 22.25 SVT: SVT Nyheter Öst 22.30 SVT: Sportnytt 22.45 SVT: Nordkalotten 365 23.15 SVT: Antikmagasinet 23.45 SVT: Antikduellen 00.15 SVT: Soffsurfarna 00.45 SVT: Det söta livet – sommar 01.00 SVT: Drömturen Yle TV1 00.00 Uutisikkuna 04.00 Uutisikkuna 08.00 Yle Uutiset 08.05 Rakkaudesta puutarhaan 09.00 Yle Uutiset 09.05 Tanskan aarteenmetsästäjät 09.35 Luontohetki: Attenborough’n erikoiset 10.00 Yle Uutiset 10.05 Avara luonto: Kaukasus 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle Uutiset Uusimaa 11.12 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.19 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.26 Yle Uutiset Häme 11.33 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.47 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.54 Yle Uutiset Pohjanmaa 12.01 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.08 Yle Uutiset Lappi 12.15 Ruotsalaisia salaisuuksia 12.30 Minun totuuteni: Christina Jutterström 13.30 Dokumenttiprojekti: Talouden selvänäkijä 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.10 Pisara 15.15 Metsien kätkemä 15.50 8 myyttiä työstä 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.05 Prisma: Supersöpöt eläimet 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Niko Kivelä ja nurkkakunnat: Loviisa 18.45 Avara luonto: Kädelliset sukulaisemme 19.35 Ryhmä Pullman (12) 20.30 Yle Uutiset 20.45 Urheiluruutu 21.10 Komisario Lewis (12) 22.40 Tartu Mikkiin 23.30 Rouva varapresidentti (S) Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 07.45 Pikku Kakkonen 07.46 Nimipäiväonnittelu: 30.7. 8 . 18.30 Taivaallista menoa: Välähdys aurinkoa 19.00 Kauhakaupalla Pohjolan luontoa 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.45 Kaia ja Sigvart – saariston lapset 20.23 Kosteikoilta ulkoluodoille 20.30 Meille tulee koiranpentu 21.00 Kesäpuhujat 22.00 Arkistosta revittyä: Hulluus 22.30 Kiran keittiössä 23.00 Dok: Onnellinen Fynillä 23.45 SVT: Rättsskandalen i Danmark 00.45 SVT: Flaskpost från barndomen 01.15 SVT: Studio natur Sudokun ratkaisu (c ) A rto In ka la w w w .a is ud ok u. 15.00 Aion tehdä abortin 16.00 Summeri (7) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Black Box (12) 18.45 Löytöretkiä maailmaan 19.00 Operaatio Grand Canyon 20.00 Uusi päivä (S) 20.30 Kätevän emännän juhlat (S) 21.00 Satuhäät 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.00 Unelmien kolhimat (7) 22.40 Bates Motel (16) 23.25 Game of Thrones (16) 00.20 Uutisikkuna MTV3 06.35 Aamusää 07.05 Terve aamu 07.30 Huomenta Suomi 08.30 Studio55.fi 08.55 Uutispäivä 09.00 Kauniit ja rohkeat (S) 09.30 Emmerdale (7) 10.00 Haaveiden talo hartiapankilla 11.00 Formula 1: osakilpailu 13.30 Tähdet kertovat 14.30 Koiralle koti 15.00 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy 16.00 Britannian hovi lähikuvassa 17.00 Kauniit ja rohkeat (S) 17.30 Salatut elämät (7) 18.00 Salatut elämät (7) 18.30 Salatut elämät (7) 19.00 Seitsemän Uutiset 19.15 Päivän sää 19.25 MTV Sport Uutiset 19.30 Emmerdale (S) 20.05 Yökylässä Maria Veitola 21.00 Bones (16) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 MTV Sport Uutiset 22.35 112 (7) 23.35 Legends (16) 00.35 Yövahti 01.35 Isänmaan puolesta (12) 02.35 Astral Tv Nelonen 05.00 Ennustaja-TV 06.00 Bumba (S) 06.05 Pound Puppies (S) 06.30 Transformers R escue Bots (7) 06.50 Lazy Town (S) 07.15 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7) 07.40 Lego Star Wars (7) 08.00 Angry Birds Toons (S) 08.05 Angry Birds Piggy Tales (S) 08.10 Star Wars Rebels (7) 08.35 Lego Legends of Chima (7) 09.00 Vaaleanpunainen pantteri (7) 09.10 Ostosruutu – VitaPrism 09.40 Ostosruutu 10.10 Onnenarpa 11.10 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Eläinsairaala (S) 14.15 Eläinsairaala (S) 14.45 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 15.45 Neljän tähden illallinen 16.15 Onnenarpa 16.20 Matkaoppaat 16.50 Leijonan luola USA 17.50 Suomen huutokauppakeisari 18.55 HS-uutiset 18.58 HS-sää 19.00 Poliisit (S) 19.30 Supertähdet (S) 20.58 Keno 21.00 Elokuva: Octopussy – mustekala (16) 23.35 Paratiisihotelli Ruotsi (S) 00.35 Poliisit (S) 01.05 Poliisit (S) 01.35 Leijonan luola USA 02.35 Blue Bloods (12) 03.35 Ennustaja-TV Sub 06.00 Miljoonapotti 08.00 Astral Tv 10.00 Lemmen viemää (S) 11.00 Ostoskanava Tvins.com 14.00 Diili: All Star 16.00 Maailman kauheimmat naapurit 17.00 Ihmemies MacGyver (12) 18.00 Myytinmurtajat 19.00 Vintiöt 19.30 Miehen puolikkaat (7) 20.00 Simpsonit (7) 20.30 Rillit huurussa (S) 21.00 Gulliverin matkat (7) 23.00 Myytinmurtajat 00.00 Vampyyripäiväkirjat (16) 01.00 Teknavi 01.30 Virittäjät 02.00 The Late Show With Stephen Colbert 02.55 Astral Tv Yle Teema 04.00 Teematieto 17.00 Keskusteluja filosofin kanssa 18.00 Isä Matteon tutkimuksia (7) 19.00 Gran Hotel (12) 19.45 Ruotsalaisia salaisuuksia 20.00 Kuun pimeä puoli (12) 21.00 Inside italo 22.50 Kotiseutu (7) 00.30 Teematieto Yle Fem 07.55 SVT: Gomorron Sverige 11.00 SVT: Studio natur 11.30 SVT: Strandhugg med Puk och Herman 12.30 SVT: Stopptid deluxe 13.00 SVT: SVT Nyheter 13.05 SVT: Herr och fru Papphammar 13.20 SVT: Emma hittar hem 13.30 SVT: Programtablå 13.35 SVT: Bombi Bitt och jag 14.25 SVT: Drottninglandet 15.25 SVT: Sportspegeln 16.05 Porukan parhaat 16.45 Porukan parhaat 17.25 Tanskalaisia majataloja 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 Sofus: Sofus (S) 18.15 Olli – avulias auto (S) 18.20 Frida kuvittelee (S) 18.25 Murut ja lurut (S) 18.27 Entä jos. 13.40 Tuhkimotarinoita – Tyttöjen ilta 15.10 Tanskalainen maajussi 15.40 Villi kortti 16.30 Yleisurheilua: Eliittikisat Joensuu 19.00 Koripalloa: FIN – BEL 21.00 Taru sormusten herrasta: Kaksi tornia (12) 23.55 Muistin vanki (12) 00.40 Yle FOLK 00.40 Yle FOLK 01.00 Yle FOLK 01.20 Yle FOLK 01.41 Yle FOLK 02.01 Yle FOLK 02.22 Yle FOLK 02.42 Yle FOLK 03.05 Uutisikkuna MTV3 06.00 Miljoonapotti 07.10 Ostoskanava Tvins.com 08.10 Mokon suuri maailma (S) 08.25 Vikke Viikinki (S) 08.40 Littlest Pet Shop (S) 09.05 Tom & Jerry Kids Show (S) 09.30 Teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat (7) 10.00 Ostoskanava Tvins.com 10.30 MTV.doc: Kuinka eläimet puhuvat. Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 06.25 Niko Kivelä ja nurkkakunnat: Loviisa 06.55 Ylen aamu-tv 09.30 Toisenlaiset frendit 10.00 Benidorm 10.50 Päivän kasvo 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle Uutiset Uusimaa 11.12 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.19 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.26 Yle Uutiset Häme 11.33 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.47 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.54 Yle Uutiset Pohjanmaa 12.01 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.08 Yle Uutiset Lappi 12.20 Ruotsalaisia salaisuuksia 12.35 Tohtori Kiminkinen 13.05 Sukutilan hevosveljekset 13.35 Jos oisi valtaa (S) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.15 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.55 Avara luonto: Kaukasus 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Benidorm 18.00 Yle Uutiset 18.13 Yle Uutiset alueeltasi 18.20 Päivän kasvo 18.30 Toisenlaiset frendit 19.00 Samassa veneessä (12) 20.00 Kulutustavaratarkastajat 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 Dicte (16) 22.40 Yle Uutiset 22.45 Outlander – Matkantekijä (16) 23.45 Myötätai vastoinkäymisessä 00.10 Uutisikkuna Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 29.7. 7. 21.00 Amazing Race 22.00 Kymmenen Uutiset 22.15 Viikon sää 22.25 MTV Sport Uutiset 22.35 Formula 1: osakilpailu 23.35 MTV Sport: F1 Extra 23.45 Ole luonani aina (12) 01.45 Broadchurch (7) 02.45 Miljoonapotti Nelonen 05.00 Ennustaja-TV 07.30 Ostosruutu 08.15 Ostosruutu – VitaPrism 09.00 Jaksa paremmin 09.30 Huvila & Huussi 10.30 Neste Ralli Finland LIVE: Studio 11.00 Suomen huutokauppakeisari 12.00 Suomen huutokauppakeisari 13.00 Neste Ralli Finland LIVE: Power Stage 14.00 Leijonan luola USA 15.00 Elokuva: Mean Girls – tylyt tytöt (7) 16.55 Haapasalo goes lomalle 17.55 Haapasalo goes lomalle 18.55 HS-uutiset 18.58 HS-sää 19.00 Hyvät kaupat (S) 20.00 Hauskat kotivideot 20.58 Keno 21.00 Elokuva: Kuusi päivää, seitsemän yötä (12) 23.10 Neste Ralli Finland: Sunnuntain parhaat 23.40 Temptation Island Suomi 2 (S) 00.40 Temptation Island Suomi 2 (S) 01.40 Pelastushelikopteri (S) 02.10 Pelastushelikopteri (S) 02.40 Pelastushelikopteri (7) 03.10 Pelastushelikopteri (S) 03.40 Ennustaja-TV Sub 06.00 Miljoonapotti 08.00 Ostoskanava Tvins.com 11.00 Simpsonit (7) 11.30 Simpsonit (7) 12.00 Simpsonit (7) 12.30 Simpsonit (7) 13.00 Simpsonit (7) 13.30 Simpsonit (7) 14.01 Posse 15.30 Lainvalvojat (7) 16.00 Lainvalvojat (7) 16.30 Lainvalvojat (7) 17.00 Carrien päiväkirjat (12) 18.00 Tuulitunneli 19.00 Bear Grylls – Selviytyjien saari 20.00 Ruotsin surkein kuski 21.00 Promised Land (7) 23.05 Grimm (12) 00.05 Supernatural (16) 01.05 Arrow (16) 02.05 Miljoonapotti Yle Teema 04.00 Teematieto 09.50 Elämänmeno (7) 11.30 Elävä arkisto: Lasse Pihlajamaa 100 vuotta 11.31 Elämäntehtävänä harmonikka: Lasse Pihlajamaa 12.13 Lasse Pihlajamaan 70-vuotisjuhlakonsertti 12.45 Arkistokuvia: Vastuu (S) 13.00 Indigo 15.05 Muurin perilliset 16.35 Francon jälkeen – Alcantaran perhe (7) 18.00 Kino Klassikko: Fedora – arvoituksellinen nainen (12) 19.50 Rakkaudella, Carolyn 21.00 Pulp: elämä, kuolema, supermarketit 22.30 Yle Live: ASA & Band 23.20 Kino: Manolete (12) 00.50 Teematieto Yle Fem 09.00 SVT: Daniel Tigers kvarter 09.15 SVT: Nattens hjältar 09.30 SVT: Pax jordiska äventyr 09.45 SVT: Det funkar! 10.00 SVT: SVT Nyheter 10.05 SVT: Antikduellen 10.35 SVT: Antikduellen 11.05 SVT: Antikduellen 11.35 SVT: Antikduellen 12.05 SVT: Gudstjänst 12.35 SVT: Hela kyrkan sjunger 14.00 SVT: Svenska tv-historier: Lorry 14.30 SVT: Sommarkväll med Rickard Olsson 15.30 SVT: Sally 16.55 Nuorisourheilu puntarissa 17.25 Tähtien ja tähteiden parhaat 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU: Mietipä sitä 18.30 Unelmakoti 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.40 Sportnytt 19.50 Herkkuja: Napoleoninleivoksia 20.00 Dok: Jalkapallotemppeli Maracana 20.50 Norjaa ristiin rastiin 21.00 Elokuva: Elvira Madigan (12) 22.45 SVT: Bastubaletten 23.15 SVT: Nånting måste gå sönder 00.40 SVT: Landgång Australien 01.10 SVT: En pojkdröm blev sann 01.20 SVT: Ambassadören Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 06.25 Camilla Plum ja säilöjän niksit 06.55 Ylen aamu-tv 09.30 Tosi tarina: Minä rakastan sinua 10.00 Benidorm 10.50 Päivän kasvo 11.00 Yle Uutiset 11.05 Pisara 11.10 Alattionjoen puolustajat 12.10 Tohtori Kiminkinen 12.40 Kulta-Gretan huimaava rakkaustarina 13.40 Veteraanin voitto (S) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.15 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.50 Minun totuuteni: Mona Sahlin 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Benidorm 18.00 Yle Uutiset 18.13 Yle Uutiset alueeltasi 18.20 Päivän kasvo 18.30 Futisvanhemmat 19.00 Historia: Lähi-itä vuonna 1913 20.00 Helil kyläs 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.30 Dokumenttiprojekti: Yläkerran Tuula (S) 22.30 Yle Uutiset 22.35 Shetlandsaarten murhat (12) 23.35 Kotikylä (12) 00.35 Uutisikkuna Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 1.8. 07.49 Hyrräpäät (S) 08.01 Kimmo Kuu (S) 08.21 Dinojuna (S) 08.47 Fluugalaiset (S) 09.00 Galaxi 09.01 Karvinen (7) 09.14 Aivokeskus 09.22 Tenavat (7) 09.29 Betonin särkijät 09.36 Merten syvyyksissä (7) 10.00 Uusi päivä (S) 10.28 Uusi päivä (S) 10.56 Uusi päivä (S) 11.24 Uusi päivä (S) 11.52 Uusi päivä (S) 12.20 Uusi päivä (S) 12.50 VICE: Cloning the Woolly Mammoth 13.10 Kummeli (7) 13.38 Kummeli (7) 14.07 Kummeli (7) 14.36 Kummeli (7) 15.06 Kummeli (7) 15.35 Kummeli (7) 16.04 Kummeli (7) 16.33 Kummeli (7) 17.02 Kummeli (7) 17.31 Kummeli (7) 17.59 Kummeli (7) 18.28 Kummeli (7) 19.00 Yle Uutiset 19.05 Urheiluruutu 19.10 Matkapassi: Villin lännen kierros 20.05 Uhkarohkeat liitopukuhyppääjät 21.00 Taru sormusten herrasta: Kuninkaan paluu (12) 00.15 Satuhäät 01.05 Uutisikkuna MTV3 06.00 Miljoonapotti 07.05 Ostoskanava Tvins.com 08.05 Mokon suuri maailma (S) 08.20 Maija Mehiläinen (S) 08.35 Littlest Pet Shop (S) 09.00 Supernelikko (7) 09.15 Supernelikko (S) 09.30 Teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat (7) 09.55 Loton ja Jokerin tulokset 10.00 Merta lähemmäs kalaan 11.00 Kädettömät kokit 12.00 Esittelyssä Ex-Onnelliset 12.15 Eteenpäin – Robert Lappalainen 13.30 MTV Sport: F1 Ennakkotunnelmat 14.00 Teknavi 14.30 Salatut elämät (7) 15.00 Salatut elämät (7) 15.30 Kuninkuusravit 17.35 Kingi 18.55 Naapurit-tuloslähetys 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 MTV Sport Uutiset 19.20 MTV Sport: F1 Extra 19.30 Täydellinen kesä (S) 20.00 Elastinen feat
Liekö asialla olleet Lahdentien valojen fanaattiset kannattajat, joiden mielestä kaupunkiin ei kaksia liikennevaloja mahdu. – Taas edellisyönä oltiin heitelty tolpat pitkin mantuja, Korhonen ilmoitti. o Orimattila, Jälki-istunto-veistosnäyttely Lasija keramiikkakeskus Kuussa (Mallusjoentie 195) avoinna 28.8. 1) Kuinka monta orimattilalaista työnhakijaa oli kesäkuun lopussa vailla työtä. klo 9–11 torikahvit Onnintorilla (Koivulinnantie 8). Kolumnissa muistellaan, että Myrskylän miehellä olisi viisi olympiamitalia. Uotila), joka tuohon aikaan asui Pukkilassa, mutta muutti sittemmin emännäksi Orimattilaan. o Orimattila, Tapani Kokon Pampula Paula ja tsirp-tsirp linnut -näyttely avoinna 21.8. saakka Taidemuseossa (Lahdentie 65). Kaukomuuttajan vuodenkierto on nopea, vaikka se tulisi kasvija hyönteisravinnolla toimeen pitkälle syksyyn. 5) Mikä on Suomen nuorimmaksi yrittäjäksi tituleeratun Arvi Martikaisen yrityksen nimi. iltarastit klo 17–18.30 Hiihtokeskuksessa (opastus tieltä 167). Voisin kertoa tämän saman tarinan siten, että elämäni on ihan syvältä. Jos sopivaa maastoa on riittävästi, yhteen paikkaan voi kuulla monen koiraan laulun. o Orimattila, ma 1.8. Pukkilasta kotoisin oleva Soile Kallio kertoi Raahen Seudussa (22.7.) sinivalkonauhamelonnan etenemisestä. – Esimerkiksi nukahtaminen alkaa heräämisestä. ooo Orimattilan Jymyn kolmiloikkaaja ja Suomen olympiaedustaja Kristiina Mäkelä kertoo urheilijan tarinaansa Maaseudun Tulevaisuudessa (25.7.). Nyt keskustassa autoilijat ovat saaneet nähdä punaista Erkontielläkin, kun liikennevalot pystytettiin ohjaamaan liikennettä Käkeläntien kiertotielle. Niistä mielentiloista useimmat meistä samaistuvat varmaan jälkimmäiseen. Toimituksen osoite on PL 5, 16301 Orimattila. Urheiluja liikuntaihmiset esillä Meiltä ja muualta Emäntäkoululinjalla oli 42 oppilasta, joista 14 pääsi 50-vuotiskurssitapaamiseen. klo 19 Jätinpesän kesäteatterissa (Urheilutie 11) Puhtaat valkeat lakanat. Kaupungin katukuvassa pysyy väriä ainakin toistaiseksi, sillä työmaa pitää kaikesta huolimatta liikennevalot ainakin hetken verran vielä kaupunkilaisten silmissä. Patsas-Nurmi juoksee viimeistä kierrosta, patsas-Virénillä niitä on edessään vielä kuusi. Orimattilalaiset eivät selvästi ole olleet valmiita värivalojen kaksinkertaistumiseen keskustassa. – Jos ne jätettäisiin viikonlopuksi paikoilleen, niin ne löytyisi maanantaina Palojoesta, Korhonen totesi. o Pukkila, Perceptio Dest -näyttely avoinna Galleria Koivulinnassa (Koivulinnantie 2) 7.8. Hienoisen järkytyksen paikkasi kuitenkin Yppärin ilmapiiri: neljä tarjousta saunaan, kuljetukset rannasta kylälle ja takaisin, käytössä kalasataman keittiö. MARKKU PAAKKiNEN Punavarpusta kuullaan Viikon luontoäänenä Radio Suomessa ensi viikolla. ”Naisten armeijan” 50-vuotistapaaminen Kielitoimiston sanakirja suomentaa uusavuttomuuden varsinkin nuorten aikuisten kyvyttömyydeksi selviytyä kodinhoidosta ja vastaavanlaisista jokapäiväisistä asioista. saakka ke–pe klo 11–17. . o Pukkila, Pukkilan kotiseutumuseo avoinna ke–su klo 11–17. Virénin liepeille kerääntyy vain voimistelijaryhmiä ja mustarastaita, ei kunnollista fanitoimintaa. Silloin järjestettiin juhlat Jymylinnassa. 6) Mikä oli kolmiloikan Suomen mestaruuden viime viikonloppuna Kalevan kisoissa napanneen Orimattilan Jymyn Kristiina Mäkelän voittotulos. o Orimattila, ke 3.8. saakka la–su klo 12–16. Kannan vähenemisen syy saattaa piillä talvehtimisalueilla niin kuin monilla muillakin Kaakkois-Aasiaan muuttavilla lajeilla. Hauska sattumus oli myös vastaan tullut yksinäinen uimari triathlonkisaansa harjoittelemassa, eikä mitään muuta silmänkantamattomiin. klo 14 juhlitaan keskusurheilukentällä (Urheilutie 15) pelailun merkeissä Orimattilan Petojen tyttöja naisjalkapallon 30-vuotistaivalta. – Kotitalousopisto oli hyvä koulu, kiittelivät naiset. o Orimattila, Entisajan Orimattilaa -valokuvanäyttelyn uusi kuvakooste esillä Orimattilan Sanomien konttorissa (Erkontie 17) arkisin klo 8–16. Avajaiset ma 1.8. 4) Mitä Suomessa ainutlaatuista rakennelmaa tehdään parhaillaan Orimattilan Mallusjoella toimivan Lasija keramiikkakeskus Kuun piharakennukseen. Tuiskunen on yksi niistä emäntäkoululaisista, jotka löysivät puolison Ahtialan maamieskoulua samaan aikaan käyneestä porukasta. 03 876 6714 tai faksi 03 777 4244. Toiset liikennevalot liikaa orimattilalaisille. Kesäteatteria o Orimattila, ma 1.8. Hän keskittyi enemmän lepoon ja ravintoon. ooo Urheilusanomat (27.7.) rankkasi ampuja Satu Mäkelä-Nummelan Suomen viidenneksi todennäköisimmäksi mitalistiksi Rio de Janeiron Olympialaisissa. – Henkinen puoli on nähty vahvuutenani, mutta se ei tarkoita, etteikö sitä voisi kehittää. Punavarpunen asustaa puistoissa, lehtometsän laiteissa ja pensaikkoisilla maaseudun joutomailla, joten sopivista elinympäristöistä ei ole puutetta. Palstan kokoaa Virpi Kallio, puh. Työmaa toi mukanaan myös seuralaiset Orimattilan ainoille liikennevaloille, jotka kököttävät Puistotien ja Lahdentien risteyksessä. Siinä vaiheessa idylli tyynestä merestä auringonlaskuineen oli kaukana, kun Soile ja Pentti pysyttivät myrskyn riuhtomaa telttaansa maankamaralla. saakka ti–su klo 11–17. 03-876 6711. Urheilua, liikuntaa o Orimattila, la 30.7. – Se on asenteesta kiinni. Hämmästyttävää kyllä, mutta Soile meloo vasta toista kesäänsä. 3) Kuka ohjasi Artjärven Vuorenmäen kesäteatterin tänä kesänä esitetyn näytelmän Vanhanpojan lottovoitto. Heräämisen täytyy olla kokonaisvaltaista: ulkoilu ja liikkuminen herättävät lihakset, radion soittaminen mielen. Samalla voi tutustua anagama-keramiikkauunin rakentamiseen. Edelle kiilasivat Petra Olli, Tuula Tenkanen, Antti Ruuskanen ja nyrkkeilijä Mira Potkonen. o Orimattila, ti 2.8. He nimittäin näkisivät mieluusti, että 50 vuotta nuorempi sukupolvi tekisi jotain samanlaista kuin he aikoinaan, jolloin nämä naiset viettivät lukuvuoden 1966 silloisen Orimattilan kotitalousopiston emäntäkoululinjalla. Punavarpunen saapuu Orimattilaan toukokuun loppupuolella ja lähtee muuttomatkalle jo heinäkuun lopulla. Punavarpunen on sen sijaan moderni lintu, sillä se viheltää ”siisti video”. Toinen jännityskuvaelma tulee Vaasan saaristosta, jossa heillä oli täysi työ pitää kajakkinsa hallinnassa rahtilaivan nostattamassa aallokossa. Ravintola Tehtaassa kokoontui torstaina 14 tarmokasta naista, joilla oli antaa vinkki uusavuttomuuden välttämiseksi. Jymylinnanmäellä oli tuohon aikaan muun muassa opetusnavetta, sikala ja kanala sekä lastentarha, joissa emäntäkoululaiset hankkivat oppia. klo 19 Jätinpesän kesäteatterissa (Urheilutie 11) Puhtaat valkeat lakanat. Materiaalin pitää olla toimituksessa viimeistään julkaisupäivää edeltävänä keskiviikkona. Palstalla kerrotaan kaikelle kansalle avoimista tapahtumista. Siistin videon laulaja Tulkai mukaa Perjantaisin julkaistavalle Tulkai mukaa -palstalle kootaan viikon tapahtumatiedot seuraavaan torstaihin asti. Samalla Mäkelä nappasi lehden onkikilpailun toistaiseksi suurimman kalan Helsingissä Vanhankaupunginkoskella. – Kotitalousopisto oli sisäoppilaitos ja meille naisille iltaja kaappitarkastuksineen kuin armeija miehille, muistelivat orimattilalainen Sirkku Salminen (s. o Orimattila, Kehräämön Pitsituvassa Nypläys harrastuksena – Suomen Pitsinnyplääjät ry:n 25-vuotisjuhlanäyttely avoinna 16.9. ooo Helsingin Sanomissa (24.7.) pohdiskellaan Helsingin Töölön kisahallin edustalla sijaitsevan Lasse Virénin patsasta ja arvellaan, että sillä on paha mieli. 2) Eija Pokkisen taidenäyttely avautuu ensi viikolla Kehräämöllä. klo 18– 24 Takinkääntöviikko Mallusjoen seurantalolla (Seurantalontie 37), Mallusjoen torvisoittokunta, Veikko Lavin laulujen parissa Maukka ja Juha, Aimo Waltameri. Se oli 32 senttiä pitkä lahna. Vapisutti, kun pääsi rantaan. 11–17, la 10–14. Matkan päätepiste on Torniossa. Erkontien työmaan työpäällikkö Aku Korhosen mukaan orimattilalaiset eivät ottaneet valotulokkaita lämmöllä vastaan. VASTAUKSET: 1) 948, 2) Virvatuli, 3) Tero Porali, 4) puupolttoista anagama-keramiikkauunia, 5) KoruMies Arvi Tmi, 6) 13,86, BONUS: c) MM-tuloksen heittäneelle urheilijalle piti kisan jälkeen tehdä doping-testi. o Orimattila, la 30.7. punavarpunen saattaa päätyä lintutorin kauppatavaraksi. Punavarpusen vihellys on yleistynyt Suomessa 1950-luvulta lähtien, mutta lintuatlastutkimuksessa sen arvellaan jälleen taantuneen. – Muuten Jymylinnan tansseihin ei ollut menemistä ja se potutti välillä, kun musiikki kuului koululle asti, kertoivat naiset. Aikuinen punavarpuskoiras on värikkäin, naaras ja nuori lintu ruskehtava. klo 19.15 keskusurheilukentällä (Urheilutie 15) naisten nelosdivarin jalkapallon syyskausi alkaa, kotiottelu Pedot-MPS/2. Osa heistä kulki opiston oppilaina mummojen ja tätien viitoittamaa tietä. o Orimattila, to 4.8. päivänä 8 – N:o 84 – 2016 pe rja nta i Orimattilalaiset saivat toisen parin liikennevaloja ilokseen, kun Erkontien työmaan yhteyteen pystytettiin väliaikaiset tolpat. klo 18–24 Takinkääntöviikko Mallusjoen seurantalolla (Seurantalontie 37), Muska, Raggars. Muita tapahtumia o Orimattila, pe 29.7. klo 18 Orimattila-seuran kotiseutuviikolla paikallishistoriasta kertovia filmejä kotiseutumuseolla (Pappilantie 4). o Orimattila, to 4.8. – Trap on herkkä laji. Heihin kuuluivat Sirkku Salminen (vas.), Marja-Liisa Brusila, Vuokko Tuiskunen ja Leena Jusko. Niitä on toistaiseksi ”vain” neljä. Joka päivä bussilasteittain turisteja kerääntyy parin sadan metrin päässä Olympiastadionin edessä uljaasti harppovan Paavo Nurmen patsaan ympärille. Viime viikolla Kallio oli kaverinsa Pentti Taskisen kanssa melonut jo runsaat tuhat kilometriä Virolahdelta Raaheen. BONUS: Kenttämestari Heimo Lahtinen joutui kuljettamaan saksalaisen kuulantyöntäjän Astrid Kumbernussin keväällä 1989 Orimattilan keskusurheilukentältä paikalliseen terveyskeskukseen. Clewer) ja Vuokko Tuiskunen (s. klo 18 Orimattila-seuran kotiseutuviikolla paikallishistoriasta kertovia filmejä kotiseutumuseolla (Pappilantie 4). klo 19 Jätinpesän kesäteatterissa (Urheilutie 11) Puhtaat valkeat lakanat. o Pukkila, la 30.7. – Hirveät mainingit. Aukioloajat heinäkuun loppuun ti–su klo 12– 18 ja sen jälkeen ti–pe klo 12–16, la klo 10–14, su klo 11–15. Voi valittaa, kunhan muistaa, että loppujen lopuksi asiat ovat aika hyvin. KUVA: NiKO KARVANEN KUVA: ViRPi KALLiO. Yliopiston ja ammattiurheilun yhdistelmä kuulostaa haastavalta. Materiaalia voi lähettää myös sähköpostitse: tulkai.mukaa@orimattilansanomat.fi tai netissä: www.orimattilansanomat.fi PiiRROS: AiNO USKi Viikon lintu KUVA: PENTTi TASKiNEN Soile Kallio latasi melontatauolla puhelintaan aurinkokennolla Hanhikiven ydinvoimalan työmaan ulkopuolella. o Orimattila, Orimattilan kotiseutumuseo avoinna 31.7. Laji on vakituinen pesimälaji, mutta ei silmiinpistävän runsaslukuinen. Muistojen laarista nousi myös monta muuta asiaa mahdottoman rumista hetekan harmaa-ruskearaidallisista päiväpeitoista ankariin opettajiin, jotka vaativat käsityötunnilla puolittamaan millimetrin ja teettivät kotitaloustunnilla ruskean kastikkeen niin monta kertaa, että se oli varmasti gordonramsaytasoa. Oliko syynä se, että a) Kumbernuss pudotti kuulan varpailleen, b) oman ennätyksensä heittänyt saksalainen kompastui tulosta tuulettaessaan varustekassiin ja sai haavan päähänsä vai c) MM-tuloksen heittäneelle urheilijalle piti kisan jälkeen tehdä doping-testi. Korhonen pelkäsi valojen kärsivän vielä pahemmankin kohtalon, jos tolpat jätettäisiin viikonlopun ajaksi niille sijoilleen. Perjantaina heinäkuun 29. asti ti–su klo 12–18. klo 17–19. o Orimattila, to 4.8. saakka ti–pe Vanhan kansan mukaan kuhankeittäjä kyselee säkeellään ”onko piialla vilu”. Mikä on näyttelyn nimi. Koskela), pukkilalainen Marja-Liisa Brusila (s. o Orimattila, Eija Pokkisen maalauksia Kehräämön kahvilassa (Pakaantie 1) ma–pe klo 10–17 elokuun ajan. Hietala), nastolalaistunut Orimattilan tyttö, Leena Jusko (s. JUHO KiURU Juttuvinkit: juho.kiuru @orimattilansanomat.fi, puh. Bakun maailmancupissa kesäkuussa Mäkelä-Nummela voitti, pari viikkoa myöhemmin EM-kisoissa hän oli kymmenes. Tieräkkös siä Kyliltä ja kujilta Näyttelyjä o Orimattila, Villa Roosan (Käkelänraitti 4) Paljon onnea -nykytaidenäyttely avoinna 7.8. Ahtialan poikien vierailu Orimattilaan oli aina odotettu tapahtuma. ORIMATTILAN SANOMAT Erkontien alkupään remontti on muuttanut keskustan liikennejärjestelyjä kesän aikana