KOIVUKLAPI
kestohinta/irtomotti
55e
Pakaan Puu ja Pilke Oy
P. Koirien
harjoitusalueena toimiva alue on
merkitty kaavaan parkkialueeksi.
Pirkko-Leena Jakonen kertoo, että alueen kaavamuutoskin odottaa hallinto-oikeuden ratkaisua.
OS
Orimattilan teille
vähemmän suolaa
Jos harjoitustoiminta sallitaan,
kaavamuutos tehdään. Jos kristilliset
olivat omalla listallaan, olisi sillä
nyt kaksi valtuutettua.
Äänivyöry
toi paikat
Niemiselle
ja Hänniselle
Yli puoluerajojen arvostusta nauttivasta Reijo Korhosesta tulee
hallituksen veturi.
Myrskylän hallitus on 7-jäseninen. Sen
lisäksi puku- ja suihkuhuonetilat
remontoidaan siten, että naiset ja
miehet ovat omalla puolellaan.
Vuoden vaihteessa Myrskylään
siirtyvän päiväauton henkilökunta aloittaa työpäivänsä Orimattilan paloasemalta. 020 7756 720, info@konerepo.fi
Avoinna ma?pe 8?18, la 9?13
ORIMATTILAN, MYRSKYLÄN JA PUKKILAN PAIKALLISLEHTI
www.orimattilansanomat.fi
Nuorten menestys vaaleissa näkyy
Myrskylässä hallituspaikkoina
Valtuusto keskustan
Forsmanille, hallitus
kristillisten Korhoselle
Vesa Näveri
Myrskylä
Myrskylän valtuustoryhmät
ovat päässeet sopuun keskeisistä paikoista.
Vaalien tulos näkyy paikkajaossa monellakin tapaa: nuoria
marssitetaan tärkeisiin tehtäviin,
ja niin valtuuston kuin hallituksenkin vetäjät vaihtuvat.
Valtuuston johtoon on nousemassa keskustan Kristian Forsman ja hallituksen vetäjäksi kristillisten Reijo Korhonen.
Mitään keltanokkia Forsman ja
Korhonen eivät ole. Kokoomuksen 45-vuotiaalla yrittäjävaltuutetulle Anja Jokiselle on
soviteltu ensimmäisen varapuheenjohtajan tehtävää.
Kaikille ryhmille on haluttu
jokin merkittävä tehtävä. Hänen kanssaan paikasta
kisaa 31-vuotias varaosamyyjä
Jussi Salminen. Sille on tulossa 45-vuotias myyntipäällikkö
Hannu Nikkanen. vuosikerta
Irtonumero 1,20 e (sis. Myös äänenvaimentimensa menettäneen auton kuski huomasi tapahtuneen ja pysähtyi tien
viereen.
Palokunta kävi paikalla siivoamassa öljyt pois tieltä..
Kuntien Porvoonjokivalitukset eivät tehonneet
sivu 3
sivu 4. Testivoittajan
l
i
nopeasti ja ammattitaidolla.
kausisä
ylivoimaa.
Palvelemme lauantaisin klo 9?13.
TM 17/2010
13/2010
KUMI- JA LASIHUOLTO
16300 Orimattila, puh. Tähän Orimattilan päiväauton työpäivä on alkanut Lahdesta.
Hirvikolari
Luhtikylässä
Luhtikylän risteyksessä Vanhalla Helsingintiellä sattui hirvikolari varhain keskiviikkoaamuna. Syynä on se, että harjoitusalueen ympäristölupaa
koskeva valitus on yhä käsittelyssä Vaasan hallinto-oikeudessa.
Junarataa ja raunio
Hallinto-oikeuden antaman
vihreä valon lisäksi pelastuslaitoksen harjoittelu Heinämaantien ja Ravitien kulmauksessa
vaatii kaavamuutoksen. Koirille
kaupunki ja Orimattilan Kennelkerho etsivät uutta harjoitusaluetta, mutta sitä ei toistaiseksi ole
löytynyt.
Räty kertoo, että harjoitusalueelle on tarkoitus rakentaa esimerkiksi junarataa, autonpurkupaikka ja raunio.
Savukontin siirron lisäksi remonttia tehdään parhaillaan myös
paloaseman sisällä, jossa huoltotiloja järjestellään uudelleen. Teknisen lautakunnan ja kasvatuslautakunnan puheenjohtajuudet olisivat kokoomuksella ja
nuoriso- ja vapaa-aikalautakunnan keskustalla.
Kalle kiittää
uskollisia
asiakkaita ja
yhteistyö
kumppaneita!
SILTA-VALINTA
Äyräsmäentie 1, Orimattila, p. Perussuomalaisten 49-vuotias it-asiantuntija Jari Tuukkanen on vahvoilla valtuuston toiseksi varapuheenjohtajaksi.
Lautakuntien puheenjohtajuuksista on sovittu puoluetasolla. Ikää hänellä on 41
vuotta kuten Korhosellakin, joka on yrittäjä ja koulutukseltaan
insinööri. Kokenut Sten
Lindgren halusi kierrätystä.
Myrskylän valtuustolla on kaksi varapuheenjohtajaa. Uusi savusukellusalue
asvaltoitiin uutta käyttöä varten
marraskuun aikana.
Kaupungin maankäytön johtajan Pirkko-Leena Jakosen mukaan uutta matonpesupaikkaa etsittiin keväästä lähtien, kun pelastuslaitos ilmoitti haluavansa ottaa
alueen käyttöön.
Kirvuntien varren julkisille toiminnoille tarkoitettu kaava mahdollisti siirron.
??Paremmalla paikalla se ei voisi olla. Se on kauempana Ravitiestä,
mikä on parempi savujen kannalta, sanoo pelastuslaitoksen kalustomestari Harri Räty.
Henkilökunnan koulutuksesta
vastaava aluepalopäällikkö Jani
Aaltonen toteaa, että hälytysajoneuvojen ja matonpesijöiden liikkuminen samalla piha-alueella on
aiheuttanut vaaratilanteita.
??Tämä varmasti paras ratkaisu kaikille.
Tällä hetkellä pelastuslaitos toimii ainoastaan paloaseman puolella meluvallia. Paikka on keskeinen, mikä
on hyvä, sillä osa maton pesijöitä liikkuu polkupyörällä, Jakonen
sanoo uudesta paikasta.
Tekninen johtaja Tuukka Tuomala lupaa, että matonpesijöille
osoitetaan ensi kesänä selkeästi,
mihin autolla saa pysäköidä. alv.)
HUOLTO
Polttomoottorikoneet
Polkupyörät
Sammutintarkastukset
Erkontie 12, 16300 Orimattila
puh. Sitä on vetänyt keskustan 67-vuotias konkaripoliitikko
Henrik Sjölund, joka on antamassa paikkansa nuoremmille.
Sjölund saa avata ikäpresidenttinä ensimmäisen valtuuston kokouksen tammikuussa.
Keskusta on marssittaa hallitukseen kaksi puolueelle eniten
ääniä kerännyttä päättäjää. Hänellä on luottoa yli
puoluerajojen, ja hän on arvostettu kuntapäättäjä.
Käydyissä kuntavaaleissa keskusta ja kristilliset olivat vaaliliitossa, joka hyödytti keskustaa yhden paikan verran. 777 1670
Demareiden paikalle on tulossa
47-vuotias perhekodin isä Timo
Fält, josta tulisi myös hallituksen
varapuheenjohtaja.
Nykyisessä hallituksessa puolueen paikka on Hannele Käenaho-Virtalalla.
Ruotsalaiset menettivät vaaleissa yhden paikan kolmesta.
Puolue pitää tärkeänä hallituspaikan säilyttämistä. Kokoomuksen edustaja on todennäköisesti 32-vuotias kätilö Salla Westman. Autoon tuli pieniä vaurioita.
Hirvi pakeni metsään.
tänään
Ravintola Tahdon
taival päättyi
sivu 3
Autoilijan matka katkesi öljyjen tielle valumiseen Orimattilan
Virenojalla maanantaina iltapäivällä neljän jälkeen.
Lahdentietä pitkin kulkeneesta
autosta irtosi pakoputken äänenvaimennin, joka osui vastaantulevaan autoon rikkoen sen öljypohjan. Alkuviikosta
vanhalle matonpesupaikalle siirrettiin savusukellusten harjoitteluun tarkoitettu konttirakennelma, joka on tähän saakka sijainnut Ravitien puolella paloaseman
tonttia. Palo sai ilmeisesti alkunsa alakerrasta.
Uuden matonpesupaikan maapohjaa valmistellaan Kirvuntien päässä.
Pelastuslaitos tarvitsi paikan savusukelluskontilleen
Matonpesupaikka
siirtyy Kirvuntielle
Teemu Leppänen
Orimattila
Orimattilalaisten matonpesupaikka paloaseman ja kuntatekniikan varaston pihalla ei ole enää
ensi kesänä käytössä.
Matonpesijät siirretään Kirvuntien päähän, jossa maapohjatyöt
on jo aloitettu.
Tien toisella puolen toimii ryhmäperhepäiväkoti Lilliputti-Annitanni ja lähellä myös hammashoitolan talo.
Paloaseman pihalta pesukalusteet on siirretty varastoitavaksi
ensi kesää varten. Omaiset ilmoittivat
iltapäivällä naisen kadonneeksi,
ja poliisi löysi hänet puolentoista tunnin etsintöjen jälkeen Orimattilan hautausmaalta.
Kuusikymppinen nainen oli
löydettäessä hyvässä kunnossa.
Autosta
öljyt tielle
Virenojalla
Matopesupisteen paikalle siirrettiin alkuviikosta paloaseman savusukelluskontti.
Harjoitusalue
odottaa yhä hallintooikeuden ratkaisua
Matonpesupaikan poistaminen
paloaseman pihalta liittyy pelastuslaitoksen suunnitelmissa olevaan harjoitusalueen laajennukseen, johon paloaseman tontilla
valmistaudutaan.
??Päädyimme kesän ja syksyn
aikana siihen, että toimintamme
kannalta savusukelluskontti on
tässä kohtaa paremmassa paikassa. Kaupungin maksettavaksi jää vesiliittymän rakentaminen.
Kadonnut
löydettiin
hyväkuntoisena
hautausmaalta
Kotoaan kadonnut nainen työllisti poliisia maanantaina Orimattilassa. Vaurioituneen auton kuljettaja joutui ajamaan autonsa pientareelle. Osa 200-neliöisestä
talosta tuhoutui palossa, osa kärsi vain savuvahinkoja. Korhonen on
lisäksi hallituksen varapuheenjohtaja.
Forsman on koulutukseltaan
agronomi. Kumpikin on
nykyisen kunnanhallituksen sekä
valtuuston jäseniä. 0400-228 350
www.puujapilke.fi
ORIMATTILAN
SANOMAT
TORSTAINA 29. 61. Vanhan,
kaksikerroksisen hirsirakennuksen palossa menehtyi talossa asunut mies.
Palokunnan savusukeltajat löysivät miehen tuupertuneena ulkooven läheltä. Tällä hetkellä läheistä parkkialuetta
käyttävät ryhmäperhepäiväkodin
lasten vanhemmat tuodessaan ja
hakiessaan lapsia.
Pelastuslaitos kustantaa noin
15?000 euroa maksavan matonpesulaitteiston siirron. Talossa syttymishetkellä ollut nainen sen sijaan pelastui palosta pakenemalla ulos
ikkunan kautta.
Palokunta sai hälytyksen Meijerintielle puoli kahdentoista
maissa illalla. Kokoomuksella
on nykyisessä hallituksessa kaksi paikkaa.
Demarit
vaihtamassa
hallituskasvoaan
Kristian Forsman astuu vuoden alussa Myrskylän valtuuston
johtoon.
Moninkertainen
testivoittaja.
Tee kaupat
edulliseen
ennakkohintaan!
yös
Asennukset ja tasapainoitukset
Meillä m ytys. marraskuuta 2012
N:o 138 . 03-777 5004
arkisin 9?18, la 9?15, su 9?15
SILTA-VALINT
Mies kuoli
tulipalossa
Lapinjärven
Kimonkylässä
Lapinjärven Kimonkylässä syttynyt tulipalo vaati kuolonuhrin
myöhään tiistai-iltana. Maatalousyrittäjä, 27-vuotias Elmeri
Nieminen ja markkinointisuunnittelija, 24-vuotias Elina Hänninen nousevat suoraan hallitukseen.
Toiselle kaudelle valittu
55-vuotias lähihoitaja Arja Kantola on todennäköisesti kolmas
keskustalainen hallituksessa.
Kokoomus, demarit ja ruotsalaiset saavat kukin yhden edustajan hallitukseen. Forsman on valtuuston
suurimman ryhmän valtuutettu.
Korhonen on kristillisten ainoa
valtuutettu
Naapurimaan ?kommunistijäänteetkin. Vaikka
oltaisiin lakkautta- toimintaansa.
poliisit ovat asemalmassa vain yksi, länla vain arkipäivisin ?
siuusmaalaisen Karkkaikki virka-ajan ulkilan poliisiasema.
kopuolinen päivystystoimintahan on keskitetty
Orimattilassa oli jo kutakuinkin nostettu kädet jo aikapäiviä sitten Lahteen . Lehti ei suorita tilaajalle
hyvitystä lakon tai muun ylivoimaisen
esteen takia julkaisematta jääneistä
numeroista.
JAKELUHÄIRIÖT
Orimattila maanantai?sunnuntai
6.00?10.00 puh. esimeriksi passin hankkimisen . 1,50
Takasivulla................................ Siihen vaan makaamaan. alv. Näin sanoo ainakin maalaiskaupungin järki! On nopeusrajoitukset, joita voidaan vielä vaikkapa täsmentääkin. ja vettä vähän päälle... 2012
Lukijan postia
Tänään tästä
Anna meille ymmärrystä
Joululahja etuajassa
Orimattila
taisi
kureissuun pitää vasaada viime viikolla
rata kokonainen arjoululahjan jo etukäkipäivä, kuten isojen
teen, kun ensitiedot
kaupunkien poliisipoliisihallintoa koslaitosten ruuhkaisiskevasta uudistuksesta
sa lupatoimistoissa
putkahtivat julkisuuasioineille kansalaiteen. Johtokuntaan valittiin yhdistyksen taannoisessa vuosikokouksessa Reijo Kyrö, Marjatta
ORIMATTILAN
SANOMAT
Postiosoite: PL 5,
16301 Orimattila
Katuosoite: Erkontie 17
www.orimattilansanomat.fi
%
03-876 678
Fax: 03-777 4244
JULKAISIJA
Pitäjäsanomat Oy
Toimitusjohtaja
Kullervo Hakama % 876 6710
Myrskylän, Orimattilan ja Pukkilan
puolueeton uutis- ja ilmoituslehti.
Ilmestyy: tiistaisin, torstaisin
ja perjantaisin.
Levikki 4 588 kpl (LT-10)
Sanomalehtien Liiton jäsen
ISSN 1236-6609
PAINOPAIKKA
Lehtikanta Oy
Kouvola
Nauru tekee hyvää verta.
Italialainen sananlasku
kinkkuun kuin sika limppuun, ei
pakkasukkoa jakseta varttua, kun
on tarjolla ?kottia. Porvarien
vahva presidentin sekoitus menee
herkästi proletaariaatteenkin turruttamasta kurkusta tuputtamatta
alas ja vastaavasti pösöt pyörähtävät sosialistisopalle ja Meroselta
hankitulle grillimakkaralle.
Hernerokka menee heittämällä
herroille ja narreille. Hän päättää asiasta ensi vuoden Tapio Saarni ounasteli, että hallinnonuudistukalussa. Maakuntahallitus ehdottaa maakuntakaavaan 60 neliökilometrin varausta tuulivoimapropellien ulina- ja
surinakenttiin. Tiistain lehden uutinen oli hieman hatara. menevän mamuillekin kuin kuuma naskali
voihin. Puhuttiin myös autoliikenteestä, mopoista, pyöräilijöistä, koiran kävelyttäjistä ja
lastenvaunuista.
Kauhisteltiin nopeuseroa mo-
Päivän miete
Huolestunut
rivikansalainen
Näin kirjoitat Lukijan postiin
pon ja lastenvaunujen välillä, joka on tasan sama kuin mopon ja
rekan nopeusero taajamien ulkopuolella! Ja nyt päästiin asiaan:
(Huom liikennevaliokunnan Kalle pj!) Jos asian lakivalmistelu
siirtää taajamien ulkopuolisen
mopoilun pois kevyen liikenteen
väyliltä, ollaan väärällä tiellä.
Jos taajamissa mopoillaan kevyen liikenteen väylillä (pyöräteillä) ollaan myös väärällä tiellä. Veronnostot ovat useimmiten 0,1 tai 0,15
prosenttiyksikön verran.
Lohja korottaa veroprosenttiaan peräti 0,3 prosenttiyksikköä.
Köyliössä ja Ruokolahdella veroprosentti nousee 0,25 prosenttiyksikköä.
Ainoa laskija on Hammarlandin seurakunta, joka laskee kir-
kollisveroprosenttiaan 0,1 prosenttiyksiköllä.
Korkeinta, 2 prosentin kirkollisveroa kannetaan edelleen kahdeksassa seurakunnassa, joista
puolet sijaitsee Ahvenanmaalla.
Alin, alle 1 prosentin kirkollisvero säilyy Espoon, Helsingin,
Kauniaisten ja Vantaan sekä Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymissä sekä Porvoon hiippakuntaan kuuluvissa Olaus Petrin seurakunnassa ja Saksalaisessa seurakunnassa.
Arvaava Heikki
Lähetä kirjoituksesi osoitteella Orimattilan Sanomat, PL?5,
16301 Orimattila tai sähköpostitse osoitteella
yleisonosasto@orimattilansanomat.fi
tai www.orimattilansanomat.fi
Voit lähettää kirjoituksen myös faksilla puh. 45,00
Tarjous 3 kk 36,00.
Ulkomaille tilattaessa kaksinkertainen
maksu. edelleen kotikaupungissa. hyvänen aika sentään... Halusin jopa Orimattilan veteraanineuvottelukunnan puheenjohtajaksi,
mutta nyt ei kiinnosta edes Orimattilan kaupunginvaltuuston
puheenjohtajuus.
??Tämä on kuulkaa aika yleinen vaiva nykyään, mutta tähän
on ihan yksinkertainen parannuskeino.
??Mikä?
??Otatte vaan tällaisen sinisen pillerin, niin halut palaavat takaisin tuota pikaa. Tämä ei kuitenkaan
ympäristökeskuksen pyörittämää Orimattilan te- vaikuta aseman palvelukykyyn, sillä nykyisellä,
toimistoa siirretään nettiin. 1,75
Kuolinilmoitukset...................... Pyörähtälän isännän makuhermoja ei
vaalihulinoissa hyväillä hapansilakalla.
Joka kymmenes
seurakunta nostaa
veroprosenttia
STT
Ensi vuonna noin joka kymmenes seurakuntatalous nostaa kirkollisveroprosenttiaan. Nyt he jäävät
liian yksin.
Sijoitettavat lapset tarvitsevat
psykologista apua. 1,85
Tekstin edellä............................ Valtio on punkilaisten turvallisuuden kannalta iso psykoviime vuosina karsinut kaupungista palvelujaan loginen merkitys. 03-777 4244.
Yleisönosastokirjoitus on aina allekirjoitettava ?. Passia ei tarvitse uusia tietysti joka
vuosi, mutta on silti kohtuutonta, jos passinha-
Petri Sipiläinen
Pojat päätyvät tyttöjä
useammin laitoksiin
STT
Poikia sijoitetaan kodin ulkopuolelle enemmän kuin tyttöjä.
Poikia myös sijoitetaan tyttöjä
nuorempina laitoksiin.
Lastensuojelun Keskusliitto haluaa käynnistää keskustelua siitä,
otetaanko lastensuojelussa riittävästi huomioon poikien tarpeet.
Suomi on ylipäätään laitosvaltainen maa niin lastensuojelussa
kuin vaikkapa vanhushuollossa.
Sijoitetuista lapsista ja nuorista noin 60 prosenttia elää laitoksissa.
??Tosin laitoshoitoa on lähdetty
purkamaan esimerkiksi Kotkassa
ja Helsingissä, kertoo Lastensuojelun Keskusliiton toiminnanjohtaja Seppo Sauro.
Vielä on kuitenkin matkaa esimerkiksi Norjaan, jossa lapsia
otetaan luontevammin perheisiin. 123,00
(2 erässä á 64,00, 3 erässä á 43,00,
4 erässä á 33,50).
Kestotilaus jatkuu ilman eri uu
dis
tus
ta, ellei tilausta peruta tai muuten
muu
teta.
Kestotilaus laskutetaan kun
kin
laskutusjakson alussa voi
mas
sa
olevan tilaushinnaston mu
kai
sesti.
Määräaikainen tilaus
12 kk...................................... Musiikkiesityk-
siä järjestetään kuitenkin edelleen
myös pappilan puistossa kirkon
kupeessa.
Ennen Kehräämöä paikallisen
musiikin teemaviikkoa pyöritettiin vuosikymmenten ajan pääosin Jätinpesän kesäteatterissa.
Orimattila laulaa ja soin puheenjohtajana jatkaa Jyrki Ylöstalo. Olkaa hyvä... 0800 300 33.
VEROTTOMAT ILMOITUSHINNAT
Etusivulla.................................. käyvät käsiksi
Tytön oireilu tunnistetaan helpommin masennukseksi, ja hänelle haetaan paikkaa, joka tarjoaa
vahvaa psykiatrista tukea.
??Pojalle sen sijaan halutaan
tiukempaa kuria, vaikka hänkin
kärsisi masennuksesta. nythän minä haluankin ihan eduskunnan liikenne- ja
viestintävaliokunnan puheenjohtajaksi!
ooo
??Haluatko Orimattilan kaupunginvaltuuston puheenjohtajaksi?
??En todellakaan!
??Entäs sinä?
??Herra paratkoon en!
??No sinä varmaan haluat?
??Mäkö. löstöllä on ollut käytössään hulppeat tilat, jotka
ovet sulkeutuvat vuodenvaihteessa.
suunniteltiin aikoinaan huomattavasti isomman
Poliisiaseman säilyminen Orimattilassa ei ole joukon tarpeisiin.
vielä kirkossa kuulutettu mutta melkein. sa on aivan toista luokkaa, jos sillä on tukikohta
-mieliala on jo päässyt tylsistyttämään parhaan paikkakunnalla.
terän paikallispäättäjien taistelutahdosta.
Orimattilankin poliisiasema on toki mukana
Viimeksi kaupunki on joutunut katselemaan poliisihallinnon säästötalkoissa, sillä se joutuu
sivusta, kuinka Hämeen elinkeino-, liikenne- ja luopumaan osasta tilojaan. Niiden mukaan
sille on käynyt.
Orimattila ei menetLupatoimiston
täisikään hallintoreohella Orimattilan
montissa poliisiasepoliisiasemalla on
maansa, vaan sen
myös poliisipartitoiminta Orionauki- Poliisihallinnon uudistuksesta tihkuneet tie- oiden tukikohta seon laidalla jatkuisi. Jos suru perheen ongelmista jää käsittelemättä, se voi altistaa jopa itsetuhoisuudelle. Mopon kuljettajat ja valtion
virkamiehet ovatkin sitten erikseen mietittävä asia. noin.
??Kiitos... 1,60
Tekstin jälkeen.......................... 109,00
6 kk........................................ Taajamamerkki säätää mopot ja rekat samaan
vauhtiin. tämähän tehoaa nopeasti...
nythän... 1,60
Värilisä................. 0,12 euroa / pmm
Hintoihin lisätään 23 %
arvonlisävero.
Laista, asetuksista tai viranomaisten
toimenpiteistä aiheutuvat
kustannuslisäykset korottavat
hintoja vastaavasti määräysten
voimaantulohetkestä lukien.
Korotukset koskevat myös jo tehtyjä
tilauksia/ilmoitusvarauksia.
Ilmoitukset on jätettävä
konttoriimme viimeistään
ilmestymispäivää edeltävänä
arkipäivänä klo 10 mennessä.
Vedosilmoitukset vuorokautta
aikaisemmin.
Ilmoituksia välitetään maan kaikkiin
sanomalehtiin ko. Mutta tuhoamiseen riittää
pienemmänkin ryhmän ajattelemattomuus, joka on suuntautunut
järjettömyyden ja ahneuden alttarille tuhoamalla elinympäristön
niin ihmisiltä kuin myös eläin- ja
kasvikunnalta tuhoten koko maapallon tulevaisuuden.
Rakas Jumala, koko luomakunnan Isä, anna meille voimaa
ja ymmärrystä, että suojelisimme itse kukin kykyjemme ja voimiemme mukaan sitä, mitä Sinä
olet suuressa viisaudessasi tehnyt,
että me ja koko luomakunta eläisimme terveessä vuorovaikutuksessa.
Anna meille ymmärrystä sii-
Hyvä
tapahtuma
Kiitos kaikille Orimattilan Erätulien järjestäjille ja tapahtumaan
osallistuneille. Hyvä niin. Varsinkin yläkouluikäisiä sijoitetaan
harvemmin perhehoitoon, kertoo
lastensuojelun sosiaalityöntekijä
Salla Tolppila Jyväskylästä.
Hänen mielestään pojillakin
pitäisi olla sijaishuollossa oikeus
pysyviin ihmissuhteisiin.
Tolppilan mukaan perheiden
tukemiseen tarvitaan lastensuojelun lisäksi koko palvelujärjestelmää kuten koulua ja nuoriso
psykiatriaa.
Orimattila laulaa ja soi -viikko
järjestetään ensi kesänäkin pääosin Orimattilan Kehräämöllä.
Tapahtuman taustayhdistys
mieltyi Kehräämön miljööseen
viime kesän kokeilun perusteella: paikkaa pidettiin onnistuneena, ja illat vetivät uudessa paikassa hyvin väkeä. myös siinä
tapauksessa, että kirjoittaja haluaa käyttää nimimerkkiä.
Tällöin kirjoittajan henkilöllisyys jää vain toimituksen tietoon.
?. Tanskassa kotouttaminen on varmaan
avokätisempää tukiaisineen, ettei
tarvitse perinteistään lipsua. Suomessa on edelleen pulaa
perheistä, jotka ottaisivat vastaan
varsinkin murrosikäisiä poikia.
??Sijaisperheille pitäisi antaa
parempaa tukea. kysytään sitten näin päin: kuka ottaa Orimattilan kaupunginvaltuuston puheenjohtajuuden hoitaakseen, jos
se tulee yllätyksenä ja pyytämättä.
??Mä!
??Mä!
??Mä!
ooo
Vink, Seppo Vohlonen ja Anja
Junna.
??Orimattilan kaupunginvaltuuston puheenjohtajan paikkaa
koskevassa kiistassa on saatu sopu aikaiseksi.
??Kuka puheenjohtajaksi tulee?
??Ensimmäiset kaksi vuotta valtuustoa johtaa Kalle Malmiharju, ja seuraavat kaksi vuotta paikalla istuu Tapio Jokinen.
Jyrki Ylöstalo
jatkaa Laulaa ja
soin johdossa.
Tapahtuma itse
puolestaan jatkaa Orimattilan
Kehräämöllä.
TOIMITUS
Avoinna ma?pe klo 8?16.30
toimitus@orimattilansanomat.fi
yleisonosasto@orimattilansanomat.fi
tulkai.mukaa@orimattilansanomat.fi
Päätoimittaja
Vesa Näveri
% 876 6711
vesa.naveri@orimattilansanomat.fi
Toimitussihteeri
Petri Sipiläinen
% 876 6713
petri.sipilainen@orimattilansanomat.fi
KONTTORI
Avoinna ma?pe klo 8?16
tilaukset@orimattilansanomat.fi
ilmoitukset@orimattilansanomat.fi
Toimistopäällikkö
% 876 6720
Marja Hakama
marja.hakama@orimattilansanomat.fi
Ilmoitusmyynti
% 876 6723
Eija Höykälä
eija.hoykala@orimattilansanomat.fi
Toimittajat:
Teemu Leppänen
% 876 6712
teemu.leppanen@orimattilansanomat.fi
Ilmoituslaskutus
Tilaukset
Outi Vartonen
% 876 6721
Juho Kiuru
% 876 6717
juho.kiuru@orimattilansanomat.fi
LATOMO
Tarja Hietavirta
% 876 6724
TILAUSHINNAT (sis. Voisi se sää-
Laulaa ja soi
päätti jatkaa
Orimattilan Kehräämöllä
Petri Sipiläinen
Orimattila
hen, että Sinä olet asettanut meidät luomakuntasi herraksi, ei tuhoamaan vaan suojelemaan Sinun
varjeluksessasi, ettemme ahneudessamme riistäisi tulevilta sukupolvilta elämisen ja toimeentulon
mahdollisuutta.
Halut hukassa
Vierailija
joka näkyy aggressioina, kouluvaikeuksina, päihteiden käyttönä
ja rikoksina.
Tänään: Aimo
Tuulella ystäviä, mastoissa kohta soi
Ei tarvinnut Kärkölän kärnäpäiden eikä Orimattilan ojakonnien käyttää ilmatorjuntaansa,
koska Finavia ja Päijät-Hämeen
maakuntahallitus vetäisi nousuun
tarvittavan kiitoradan mökämasiinoiden alta.
Joulukuun alussa maakuntavaltuustokin varmaan tukkii kiitotien.
Vaan eiväthän alueen torjuntataistelut tähän lopu. Olemme kuin yhtä suurta perhettä.
??Mikä on tilanne juuri tällä hetkellä?
??Äiti on ilmoittanut, ettei hän halua, ja isä on puolestaan
uhannut lähteä koko kodista.
ooo
??Päivää. juhlaan.
Tilanne on tuttu vaalikarjan
tungeksiessa puoluepropagandatelttojen ympärillä. Jos on Orimattilassa nyt ?Kallen karuselli?, niin Lahden ?ohitiestä. Kaalisoppakaan ei enää tuo kenenkään mieleen runoa: Generalissimus Josef
Issunfissarionovits Stalin söi aamiaiseksi hapankaalia.
Harmi, ettei ?hurrien puolue?
ole Orimattilassa vahvoilla. lehden
ilmoitushinnoilla.
VASTUU ILMOITUSVIRHEISTÄ
Lehti ei vastaa ilmoittajille
mahdollisesti aiheutuvasta
vahingosta, jos hyväksyttyä
ilmoitusta ei tuotannollisista tai
vastaavista syistä julkaista
määrättynä päivänä.
Lehden vastuu ilmoituksen
julkaisemisessa sattuneesta
virheestä rajoittuu ilmoituksesta
maksetun hinnan palauttamiseen.
Virheestä, joka johtuu esim.
epäselvästä käsikirjoituksesta tai
puhelinvälityksessä sattuneesta
väärinkäsityksestä lehti ei vastaa.
Huomautukset on tehtävä 8 päivän
kuluessa ilmoituksen
julkaisemisesta tai ilmoituksen
tarkoitetusta julkaisupäivästä lukien.. Jos eivät piekse ilmaa lentokoneet, pieksevätkö sitä
tuulivoimapotkurit ulisten, suristen, päristen?
Tuulivoimalat Kivikalliolle ja
voimalinjat halkomaan kulttuurimaisemaa kohti Mäntsälää, Järvelää, Hollolaa, Lahtea, Orimattilan
keskustaa ja Hennan ekokaupun-
Päivyri
tää myös taajaman sisäisen kevyen liikenteen nopeudenkin esimerkiksi 25 kilometriin tunnissa.
Tuo on sähköpyörien säädelty nopeus, ja sinällään jo aivan hirvittävä vauhti näin syyssäässä koheltaville pimeille pyörille.
Ja tästäpä päästiinkin taas alkuun: Kaikkein vähiten järkeä
tuntuu olevan juuri näillä aamuliikenteen pimeillä polkupyörillä. 133,00
9 kk...................................... dot ovat tuomassa iloisen yllätyksen Orimat- kä pieni rikostutkinKoko valtakunnasta tilalle: kaupungin poliisiasema saakin jatkaa tayksikkö. 9 %)
Kestotilaus 12 kk................. Niitä kun
riittää vielä moneen junaankin!
Näin syvälliset ajatelmat nousivat päähän lukiessani Trafin
suunnitelmista kieltää mopoilu
pyöräteillä. Poliisin näkyvyys katukuvassellaisella innolla, että ?eihän näille mitään voi. 1,60
Tekstissä.
.................................. Poliisiaseman kans- takavuosista huomattavasti kutistuneella henkisa samassa virastotalossa toimivan ?työkkärin. tunneleineen on tulossa
markettien kautta koukatessaan
kallein ohitie.
Orimattilalaistaustainen T.T.
Lahtinen kertoo (OS 22.11.) Tanskan Kokkedalissa sikäläisten mamujen boikotoivan joulua. Järjestelyt pelasivat ?sutjakkaasti?.
Kiitos kaikille!
ginosaa.
Kalle kiipesi yhden äänen turvin liikennevaliokunnan puheenjohtajaksi ja joutuu ilmeisesti jeesaamaan lahtelaisia heidän ohitustieunelmiensa nopeuttamisessa. LopulOrimattilan Sanomien haastattelussa (OS
linen päätösvalta asiassa on sisäministeri Päivi 27.11.) Päijät-Hämeen poliisilaitoksen päällikkö
Räsäsellä (kd). Kertokaa nyt vaan
rohkeasti.
??On ilmennyt sellaista haluttomuutta...
??Millaista?
??No kun en yhtäkkiä halua ollenkaan puheenjohtajaksi.
??Oletteko kauan kärsineet tästä haluttomuudesta?
??Vielä joku aika sitten halut olivat tosi kovat. Eli: Hyvää Joupoliisiaseman omaan vaalipiiriinsä kuuluvasta
lua vaan Orimattilalle,
kaupungista.
toivottaa valtiovalta.
Poliisiaseman säilyminen takaa sen, että orimattilalaiset pystyvät jatkossa hoitamaan erilaiset poliisihallinnon piiriin kuuluvat lupa-asiansa
. Mikäpä teitä vaivaa?
??Ääh... Hän,
joka on koko luomakunnan Isä.
Miten suurta ja virheetöntä hänen
luomistyönsä on. Sataisipa lunta, jotta saataisiin
edes jotain näiden kaikkien törppöjen päähän..
Toivo O Mattila
KUVA: Tuovi Mäkipere
??Tapio Malmiharju, miten Orimattilan luottamusmiespaikkoja koskevat neuvottelut ovat sujuneet.
??Hyvässä yhteishengessä.
??Miten hyvässä?
??Aivan valtavan hyvässä. Täällä tuntuvat kinkkumaistiaiset, piparit, glögit sun muut ?vääräuskoisten viritykset. Siinä puhuttiin somasti sekaisin taajamista, pyöräteistä ja kevyen liikenteen väylistä. päivänä
Miten suuri ja viisas meidän
taivaallinen Isämme on. 78,00
3 kk........................................ ORIMATTILAN SANOMAT
2 . asemalla on kaupystyyn poliisiaseman lähdön suhteen. . Toimituksella on oikeus lyhentää ja käsitellä kirjoituksia
toimituksellisten periaatteiden mukaisesti.
Orimattilan Sanomat, toimitus
Onkos mopolla järkeä
Sanoisinpa, että on. Ruotsalaistutkimuksen
mukaan sijaishuollossa eläneiden
poikien kuolleisuus 25-vuotiaana
on 10-kertainen muihin poikiin
verrattuna.
Tärkeää Sauron mielestä on
myös se, että poikien koulutuksesta huolehditaan sijaishuollon
aikana hinnalla millä hyvänsä.
Poikien sijoittamispaikan valintaan vaikuttaa usein oireilu,
Torstaina marraskuun 29. Siihen ei pysty
koko ihmiskunnan yhteenlaskettu
viisaus. Paljon olitte vaivaa nähneet ja aikaan saaneet!
Sade oli pilaamassa kivaa tapahtumaa, mutta tosi eräihmiset
eivät pienestä sateesta säikähdä.
Katseltavaa ja koettavaa oli paljon, hyviä herkkuja tarjolla. Siis mähän en ole halunnut Orimattilan kaupunginvaltuuston puheenjohtajaksi viime keväästä lähtien.
??Vai niin... Räsänen tuskin haluaa jääOrimattilassa jopa padä historiaan kansanedustajana, joka lakkautti
rantua. N:o 138 . Ainakin,
jos vertaa johonkin valtion virastoon. eeh...
??Ei täällä kuulkaa tarvitse hävetä mitään. Kristillisdemokraattien puheenjohtaja sen ja siihen liittyvän tilaremontin jälkeen poon tuttu vieras Orimattilassa, jossa hänellä on
liisin palvelut saattavat
vankat tukijoukot
Mäntsälän aluetta ovat Orimattilan lounaisosat Pukkilantiestä länteen ja Luhtikyläntiestä etelään. Koulutuksen järjestäjät
neuvottelevat tilanteesta PäijätHämeen liiton johdon kanssa.
??Nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajien koulutuspaikkojen leikkaus
voi koskea Orimattilaa, mutta se
selviää lopullisesti vasta keväällä.
Me joka tapauksessa Salpauksessa taistelemme Orimattilan puolesta, lupaa Modenius.
Modenius ei usko, että leikkaukset voisivat kohdentua musiikkiteknologiaan ja kone- ja
metallialaan, jonka aloituspaikkoja valtakunnallisesti ollaan lisäämässä.
Modeniuksen tietojen mukaan
myös uusia opiskelumahdollisuuksia avataan, sillä nuorisotakuun kautta valtio antaa jopa 180
miljoonaa euroa uutta rahoitusta.
??Jos jotain aloja lopetetaan tai
leikataan, niin jotain uuttakin on
tulossa, arvelee Modenius, mutta yksityiskohdat selviävät myöhemmin.
Salpauksen johtokunta käsitte-
li ehdotusta ammatillisen peruskoulutuksen alueellisiksi ja alakohtaisiksi tarjontatavoitteiksi
vuosille 2013-2016 tällä viikolla. Nykyinen valtuusto ja hallitus kokoontuvat vielä kerran. Ravintolaa laajennettiin viime keväänä. Eniten uhattuna on nuoriso- ja vapaaajan ohjaajan tutkinto, jota opiskelee noin sata opiskelijaa.
Orimattilassa annetaan opetusta myös kone- ja metallialalla ja
musiikkiteknologissa, joka on ollut erittäin suosittu opiskeluvaihtoehto. Niiden puolesta sekä kaupunki että paikkakunnan yrittäjät taistelivat, mutta se
ei auttanut.. Päijät-Hämeessä uhan
alla on 635 paikkaa.
Leikkauksilla valtio tavoittelee lähes sadan miljoonan euron
säästöjä.
Leikkaukset saattavat koskea
myös Koulutuskeskus Salpauksen paikkoja Orimattilassa. Niin kiire ei ole, että sillä olisi merkitystä työntekoon, kertoo kuljettaja
Erkki Nykänen.
Alkolukon vaatimus ei tule
laista.
??Haluamme kuitenkin tilaajana näyttää esimerkkiä alkolukon
käytössä, Rajala sanoo.
Turvallisuutta on lisätty myös
lisäämällä vilkkuvaloja aura-autoihin.
Uutta on myös moottoriteiden
ylläpitotöissä kuten tiepaikkauksissa käytettävä erityinen törmäyssuoja-auto. Luhtikyläntie kuuluu vielä
Lahden alueen hoitoon.
??Myrskylän ja Mäntsälän alueita haluttiin kasvattaa, koska ne
olivat urakka-alueina pieniä, Kortiainen sanoo.
Lahden alueen urakka kasvoi
Päijänteen länsipuolelle.
Vaikka Destia hoitaakin edelleen suurinta osaa Orimattilan
valtionteitä, käytännön työn hoitavat aliurakoitsijat. Velallisen
pitää antaa lausuntonsa maanantaina.
Vuonna 2009 perustettu Viljelijäin tahto Oy on pyörittänyt ra-
vintolaa Orimattilan Kehräämöllä. 3
Ravintola Tahtoa
haetaan konkurssiin
Juho Kiuru
Orimattila
Ravintola Tahto sulki ovensa
viime viikolla ja pitänee ne kiinni jatkossakin. tammikuuta. ORIMATTILAN SANOMAT
Torstaina marraskuun 29. Destian omat
autot ajavat esimerkiksi nelostiellä. Samoin on sovittu tasa-arvopykäliin liittyvät asiat, kertoo
Malmiharju.
??Tehtäviä on paljon, ja kaikille
riittää varmasti töitä.
??Henkilötasolla puolueiden
omat elimet tekevät omat ratkaisunsa lähiviikkoina. Sitä ei
kuitenkaan käytetä Orimattilan
keskusta-alueella, josta lähtevällä neljällä isommalla väylällä vähennetään suolausta. Neuvottelussa ei vielä mitään nimiä estetty.
Tasa-arvokysymysten noteeraaminen on Malmiharjun mu-
kaan erityisen haasteellista lautakuntapaikkojen osalta. Jos
kuljettaja läpäisee testin, laite sallii auton käynnistyksen.
??Toimenpide vie minuutista kahteen lisää aikaa. Lautakunnat ovat 8-jäsenisiä ja tasaarvovaatimuksen mukaan kumpaakin sukupuolta pitää olla vähintään 40 prosenttia. Kummallakaan alalla ei
ole odotettavissa opiskelupaikkojen leikkauksia.
Nuoriso-ohjaajaksi Päijät-Hämeessä voidaan opiskella myös
Diakoniasäätiön oppilaitoksessa.
Opiskelupaikkoja tarkastellaan
maakunnan tasolla ja Salpaus ja
Diakoniasäätiö joutuvat yhdessä miettimään ratkaisuja, toteaa
Koulutuskeskus Salpauksen rehtori Marita Modenius.
??Jos joudutaan leikkaamaan
kummastakin oppilaitoksesta
aloituspaikkoja, voi opiskelijoiden määrä jäädä liian alhaiseksi
kummassakin ja se ei olisi hyvä
ratkaisu. Mitään suurempaa dramatiikkaa tapaukseen ei sisälly. Johtokunta valmistelee vielä
asiaa ja antaa palautteen konsernihallitukselle joulukuun puolessa välissä.
Jos Orimattila menettää tulevina vuosina opiskelijapaikkoja nuoriso- ja vapaa-ajan tutkinnon osalta, on menetys jo toinen
lyhyen ajan sisällä. Kaikkemme
tehtiin, Ahonen sanoo.
Ravintolatilan omistajiin kuuluva Olli Mäkelä toteaa ajan olleen haastava uudelle yrittäjälle.
??Uskon, että uusia ravintolayrittäjiä on tarjolla, ja toiminta
alkaa pienen tauon jälkeen, kuukauden tai puolentoista, Mäkelä
sanoo.
Destian törmäyssuoja-autoa esittelivät Lahdessa työpäällikkö Martti Tulonen (vas.) ja Uudenmaan ely-keskuksen kunnossapitopäällikkö Pekka Rajala.
Ely-keskus pirstoi Orimattilan kolmeen tienhoitoalueeseen
Teiden suolaus vähenee puoleen
keskustan tuntumassa
Kuljettaja Erkki
Nykänen näytti
kuinka alkolukko
toimii auraautossa. Vasta tänä
vuonna Salpauksen johtokunta teki ratkaisun, jolla Orimattilassa loppuu asteittain sähköalan
koulutus. Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma hakee
ravintolaa konkurssiin. Myrskylän tiehoitoaluetta hoitaa TSE-Tienvieri ja Mäntsälän
tiehoitoaluetta NCC Roads.
Ravintola Tahto pistänee ovet lopullisesti säppiin ensi viikolla.
Päättäjien neuvonpito
Orimattilan paikoista jatkui
Vesa Näveri
Orimattila
Orimattilan valtuustoryhmien
edustajat jatkoivat neuvotteluja
luottamustehtävien paikkajaosta
maanantaina.
Puheenjohtajan tilaisuudessa
ollut suurimman ryhmän edustaja
Tapio Malmiharju (kesk) kertoi
neuvottelujen jatkuneen hyvässä
yhteisymmärryksessä.
??Periaatteessa lähes kaikista
tehtävistä on sovittu, minkä ryhmän vastuulle mikäkin tehtävä
tulee. N:o 138 . Pääpiirteissään keskusta lähialueineen ja kaupungin pohjoisosat kuuluvat Lahden alueeseen.
Myrskylän tienpitoalueeseen on
liitetty Niinikoski, Pakaa, ja Artjärvi. Urakan voitti Destia, joka on hoitanut
Orimattilan teitä tähänkin saakka. Varmalla on työeläkevakuutusmaksuja
saatavana 6?220 euroa. Vaatimus
täyttyy, kun jako on 4?4. päivänä
2012 . Sen tulos on ollut
tappiollinen perustamisvuodesta
lähtien.
??Näyttää, että ovet jäävät kiinni. Uusi hallitus
pitää ensimmäisen kokouksensa
7. Päätös koski
20 aloituspaikkaa. Joku juttu alalla toimii, mihin
ei usko ja toisin päin. Viikko myöhemmin kokoontuu jo uusi valtuusto
ja täyttää luottamuspaikat.
KUVA: Teemu Leppänen
Valtuustoryhmien neuvottelijat ovat muutaman kerran olleet koolla jakamassa luottamusmiespaikkoja.
Eniten vaarassa ovat nuoriso- ja vapaa-aikaopiskelijoiden paikat
Ammattikoulupaikkaleikkaukset
tuskin kohdistuvat Orimattilaan
Vesa Näveri
Orimattila
Metallialan
ammattikoulupaikkoja ollaan
valtakunnallisesti
lisäämässä, joten
aloituspaikat
siltä osin tuskin
vähentyvät Orimattilasta, mutta
nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajan koulutukseen
aloituspaikkojen
leikkaus saattaa
vaikuttaa.
Ammattillisesta koulutuksesta
leikataan asteittain vuoteen 2016
mennessä noin 7?350 opiskelupaikkaa. Tilanne
on monien asioiden summa, pieniä asioita sattui viimeisen puolen
vuoden aikana, perustajajäsen ja
pääomistajiin kuuluva Sami Ahonen kertoo.
Ahosen mukaan toiminnan
kannattamattomuuteen ei ole yksittäistä syytä.
??Asiaa on mietitty kolme vuotta. Nykänen sai luvan
käynnistää auton
Destian Lahdenvarikolla.
Teemu Leppänen
Lahti
Valtion ylläpitämien teiden
suolausta vähennetään tästä syksystä alkaen Orimattilassa keskustassa ja sen tuntumassa.
?Orimattilan keskusta on korkean luokan pohjavesialuetta,
siksi suolaa käytetään puolet vähemmän kuin viimeisen viiden
vuoden aikana, kertoo Destian
laatupäällikkö Raimo Kuusela.
Destialla alkoi lokakuun alussa
uusi viisivuotinen sopimuskausi
Lahden alueen tienpidosta.
Tienpidon aluevastaava Ossi Kortiainen Uudenmaan Elykeskuksesta kertoo, että Suomen
ympäristökeskus suosittelee käyttämään kaliumformiaattia suolaa
korvaavana aineena pohjavesialueilla.
Kaliumformiaatti on muurahaishapon kaliumsuolaa. Aloituspaikat siirrettiin
Nastolaan syksyllä. Työmaan edessä
seisovan kuorma-auton perään
kiinnitetty vaunu suojaa kolaritilanteessa kunnossapitotyöntekijöitä ja vähentää törmäyksen vakavuutta autoilijalle.
??Se säästää ihmishenkiä, Rajala sanoo.
Orimattila
kolmessa
tienhoitoalueessa
Valtion tienpidosta vastaava
Uudenmaan Ely-keskus kilpailutti Lahden urakka-alueen seuraavaksi viideksi vuodeksi. Luhtikyläntiellä käytetään sydäntalvella suolan
sijasta hiekkaa.
??Kaliumformiaatti on muurahaishapon kaliumsuolaa, joka on
biohajoava aine, mutta sitä ei tietojemme mukaa saa käyttää tieosuuksilla , joissa on käytetty
bentoniittia pohjaveden suojaukseen, kertoo Uudenmaan elykeskuksen kunnossapitopäällikkö
Pekka Rajala.
Uuden sopimuskauden alettua
ely-keskus vaatii myös Lahden
alueella kunnossapitoautojen kuljettajia käyttämään alkolukkoa.
Kuljettaja puhaltaa ennen auton
käynnistämistä alkometriin. Lahdentiellä, Helsingintiellä ja Pakaantiellä
suolan käyttöä vähennetään ilman
korvaavaa ainetta. Tienhoitoa on kilpailutettu tä-
hän mennessä kahdeksan vuotta.
Lokakuussa alkaneen urakan sopimussumma on 19,5 miljoonaa
euroa.
Orimattilassa Destian urakkaalue kuitenkin pienenee, sillä uudella sopimuskaudella Orimattila
on jaettu kolmeen eri hoitoalueeseen
Maksu ei koske
asuinrakennusten yleisiä palotarkastuksia, jotka pysyvät edelleen
maksuttomana. Hallinto-oikeuden päätöksestä on
vielä mahdollista valittaa Korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
??Meillä on yksi asian osaava henkilö, ja hän jää ensi vuonna eläkkeelle. Kokoonnutaan Järjestötuvalla pe 30.11. klo 18.30. Eduskunta hyväksyi hallituksen esityksen lopullisesti äänestyksellä keskiviikkona.
Ensi vuoden alusta enintään
15?000 kilometriä vuodessa työajoja ajavien kilometrikorvaus
pienenee kahdella sentillä nykyisestä 45 sentistä kilometriltä.
Paljon eli yli 15?000 kilometriä
ajavat menettävät vuoden 2014
alusta 20 senttiä kilometriltä, kun
15?000 kilometriä ylittävältä osalta maksetaan 25 senttiä.
Suuret yleisötilaisuudet kuten Orimattilassa järjestettävät Kantrit joutuvat uuden valvontamaksun piirin.
Vesa Näveri
Lahti/Porvoo
Pelastuslaitokset ottavat vähitellen käyttöön uuden valvontatoiminnan maksun. Lahti Aquan on ryhdyttävä hygienisoimaan jätevesiä
ja käsittelemään kaikki puhdistamoilta tulevat vedet Nikulan tasausaltaassa viimeistään vuoden
kuluttua siitä, kun ympäristölupa
tulee lainvoimaiseksi.
Lupa saa lain voiman sen jälkeen, kun sen poikima oikeuskäsittely on saatu päätökseen. Mieskuljettaja törmäsi huolimattomuuden takia nuorehkoon
naispyöräilijään. Mies oli lähtenyt kolaripaikalta, koska osapuolet totesivat, ettei henkilövahinkoja sattunut. Aiheena PPE+D. Hämäläinen 0400 198
051.
Lions Club Orimattila. Puhdistamot on rakennettu edellyttäen, että jätevedet
johdetaan Porvoonjokeen?, raamittaa hallinto-oikeus.
Veden juoksutus
Päijänteestä
liian kallista
Yhtä nuivasti hallinto-oikeus
suhtautui valittajien vaatimuksiin
lisälaimennusveden johtamisesta
Vesijärvestä Porvoonjokeen etenkin vähävetisenä kesä-aikana.
Oikeuden mukaan laimennus-
veden juoksutuksen pitäisi tapahtua Päijänteestä asti, muuten
Vesijärven pinta laskisi. Kokousjärjestelyjen vuoksi
varmista osanottosi viimeistään
ma 3.12. Tervetuloa!
Orimattilan Tikka.
Harj. Joulukuun kuukausikokous to 13.12. Varaa
seteli 3.12. Se koskee kaikkia muita rakennuksia kuten teollisuustiloja, liikelaitoksia kuin
myös julkisia rakennuksia.
Maksu koskee myös maatalousyrittäjiä maatalousrakennusten osalta, mutta ei pihapiirissä
olevaa asuintaloa.
Valvontamaksun perusmaksu
on 50 euroa ja tuntiveloitus myös
50 euroa tunnin ylittävältä ajalta.
Yleinen palotarkastus on maksuton, kuten myös esimerkiksi omakotitalon käyttöönottotarkastus.
Taloyhtiöt, jotka joutuvat laatimaan pelastussuunnitelman, joutuvat maksamaan käyttöönoton
yhteydessä uuden maksun.
Asuinrakennuksen ylimääräinen pyydetty palotarkastus on
maksullinen. Se piti lupaehtoihin sisältyneitä aikatauluja osin liian tiukkoina.
Valituskierre
jatkuu?
Kuntien
Kymijokiehdotukselle
täystyrmäys
Orimattilan ja Pukkilan keskeinen vaatimus oli, että Lahden pitää ryhtyä selvittämään jätevesien johtamista pienen Porvoonjoen sijasta isoon Kymijokeen.
Hallinto-oikeuden mielestä tämä asia on ratkaistu jo 2000-luvun alussa, kun silloinen Itä-Suomen ympäristölupavirasto myönsi luvan jätevesien johtamiseen
Porvoonjokeen.
Silloin vaihtoehtoisia purkusuuntia koskevat vaatimukset hylättiin ja päätös sai aikanaan myös
Lahden kaupungin vesiyhtiö saa jatkaa jätevesien johtamista Porvoonjokeen lupaehtojen mukaisesti joenrantakuntien vastustuksesta
huolimatta. Toinen maanomistaja
omistaa joen rannassa puolestaan
pelkän metsätilan, jonka käytölle
joen veden laadulla ei katsota olevan merkitystä.
Hallinto-oikeus katsoo, että
puolitoista vuotta sitten myönnetyn ympäristöluvan puitteissa
jokeen johdettavien jätevesien
määrä lisääntyy lievästi, mutta
samalla niiden käsittely tehostuu
ja puhdistustehovaatimukset kiristyvät.
Pitkään venyneen käsittelyn
takia hallinto-oikeus päivitti luvan ehtoja. N:o 138 . Lehdet on varustettu nimellä ja niitä ei jaeta
postin välityksellä.
da Mallusjärven rantojen maanomistajia Lahti Aquan maksamien korvausten piiriin, koska tulvakausina Porvoonjoen vesi alkaa
virrata Mallusjärveen päin. 03.11.2012
Voimasi uupui, olit väsynyt niin.
Me katsoimme silmiisi sammuviin.
Kaikkesi uhrasit, kaikkesi annoit,
elämään kerran meidät kannoit.
Kiitos Äiti, mi kuuluit parhaimpiin.
Näin suljemme sinut muistoihin
rakkaisiin.
Lapset, lastenlapset, lastenlastenlapset
Onerva-sisko
Muut sukulaiset ja ystävät
Äitimme on siunattu Orimattilan kirkossa 24.11.2012.
Kiitämme kaikkia Äitiä muistaneita sekä Marttilan hoitokodin
henkilökuntaa Äidin hyvästä hoidosta.
Sekalaisia
Toimisto: Aikuiskoulutuskeskus, Kirkkokatu 16, 15140 LAHTI
Puh: (03) 814 4734, 814 4755
toimisto@wellamo-opisto.fi
Kevään 2013 kurssitarjonta
Myrskylässä
Näyttämöilmaisu (07110202)
Office-ohjelmien sujuva käyttö - osa 2,
työssäkäyville (07340104)
Keväiset lasityöt, lyhytkurssi (07110303)
Artjärvellä
Tietokoneen käyttö tutummaksi (09340106)
Näyttämöilmaisu (09110206)
Orimattilassa keväällä alkavat kurssit löytyvät
opetusohjelmasta tai nettisivuilta.
Uusia opintoseteleitä senioreille (63 v) ja eläkeläisille
arvoltaan 20 . Mies sai kolarista sakot.
Orimattilan
paloasema
lopettaa
sammutinhuollon
JOULULEHTI
Eläkeliiton Pukkilan yhdistys.
Kerhoa ei ole ke 5.12. Osapuolet tunsivat toisensa. Lisätietoja R. klo 13 seurakuntakodissa pikkujoulun merkeissä. Salpausselän kisat. Tervetuloa!
Orimattilan Sotainvalidit ja Naiset. sihteerille puh. Oikeuden mielestä summa on
riittävä, mutta sitä voidaan haluttaessa käyttää myös kalateiden rakentamiseen.
Orimattila yritti myös saa-
Myrskylän kolari
päättyikin
sopuun
KUVA: Anna Hakama
Eläkeliiton Orimattilan yhdistys
jakaa vielä toimittamattomia joululehtiä ma 3.12. Toisen korvauksen hallinto-oikeus epäsi, koska
maanomistaja on rakentanut talon
joen rantaan 2000-luvulla tietäen
joen virkistyskäyttöön liittyvät
rajoitukset. Joulukuun hallituksen kokous ti 4.12.
klo 18.30. kello 8.30-11.00 välisenä aikana
Järjestötuvassa ( kaupungintalon alakerrassa). Vietämme
kerhoamme
ti
4.12. Hallinto-oikeus jätti tämän kohdan
kokonaan tutkimatta, koska Orimattilan kaupunki ei voi sen mukaan käyttää tässä asiassa yksityisen maanomistajan puhevaltaa.
Korvauksitta jäivät myös kaksi valituksen tehnyttä yksityistä
maanomistajaa. Osuuspankilla Kohisevan jouluruokailun vuoksi.
rakentamiseen Porvoonjokeen.
Lupaehdoissa vesiyhtiölle on sälytetty vuosittainen 15?000 euron
korvausmaksu jätevesien joen kalakannoille aiheuttamista haitoista. ORIMATTILAN SANOMAT
4 . Tällaisia
kohteita ovat mm. rajoitetusti. klo 10 alkaen kuntakohtaisella koodilla
0789991 Myrskylä
0989991 Orimattila (artjärveläiset)
Kysy myös toimistosta vapaita paikkoja
syksyllä alkaneille kursseille!
Tervetuloa opiskelemaan!
Petri Sipiläinen
Orimattila / Pukkila
KUVA: Tuovi Mäkipere
Orimattilan ja Pukkilan vaatimukset, jotka koskevat Lahden
ja Hollolan jätevesien johtamista
Porvoonjokeen, törmäsivät tylyyn
muuriin Vaasan hallinto-oikeudessa. Klubi-ilta
pe 7.12. Uutta ei ole saatu
koulutettua, joten näillä näkymin
toiminta lopetetaan vuoden vaihteessa, kertoo palomestari Juha
Lahtinen Orimattilan paloasemalta.
Pelastuslaitos keskittää omien
sammuttimiensa huollon Nastolan toimipisteeseen.
Eduskunta
hyväksyi
kilometrikorvausten
leikkauksen
Työntekijöille maksettavat verottomat kilometrikorvaukset pienenevät. Orimattilan osalta lupa koskisi esimerkiksi Kantreja.
6 2
7 9
4
2 4 5
1 9
6
7
3 5
1
8
3
2
8
8 7
5 6
2 5
Vaikeusaste:
Sudokun ratkaisu tv-sivulla.
3
7
6
9
5
9
2
4
8
1
4
2
6
4
5
7
2
8
1
5
7
3
9
6
1
5
8
3
9
6
7
1
www.aisudoku.com
Irja Maria
Malminen
(C) Arto Inkala
Rakkaamme
AI13728
Kuolleita
www.wellamo-opisto.fi
Torstaina marraskuun 29. Se taas
vaatisi saavutettuun hyötyyn nähden kohtuuttoman kalliita investointeja.
Oikeus ei lämmennyt myöskään Orimattilan vaatimukselle,
että Lahti Aqua velvoitettaisiin
osallistumaan uusien kalateiden
Ei koske asuinhuoneistoja,
mutta koskee maatalouden tuotantorakennuksia
Pelastuslaitokset ottavat
käyttöön uuden valvontamaksun
Ilmoittaudu 3.12. Jos olet saanut setelin
syksyllä 2012, et voi enää saada sitä keväällä. tiedotusta.
Valvontasuunnitelma meillä on jo
valmiina.
??Tarkoitus on ulottaa maksu ensin yleisötilaisuuksia koskeviin palotarkastuksiin, kertoo
Hyvärinen.
Yleisötilaisuudet Hyvärinen
määrittelee niin, että kyse on
suuresta tapahtumasta, jossa pelastusviranomaiset vaativat erikseen pelastussuunnitelman ja poliisi käy lävitse turvallisuusasioita.
Hän mainitsee esimerkkinä
mm. Vammaisuinnit uimahallilla
lauantaina 9.30.
Orimattilan Sotaveteraanien Naisjaosto. yleisötilaisuuden vaatima palotarkastus, jälkipalotarkastus ja yleinen palotarkastus.
Itä-Uusimaa budjetoinut
60?000 euron tulot
Itä-Uudenmaan pelastusjohtaja Olavi Liljemark kertoo, että
pelastuslaitokset siirtyvät vähitellen uuteen taksaan koko valtakunnassa. Tied. Uusi maksu astuu voimaan vuoden alussa.
Päijät-Hämeessä
uusi maksu ensin
yleisötilaisuuksista
Päijät-Hämeen pelastuslaitok-
sen johtaja Jari Hyvärinen kertoo, että Päijät-Hämeessä maksu
otetaan portaittain käyttöön ensi
vuoden alussa ja lautakunta saa
asian päätettäväkseen ensi kuussa.
??Emme voi ottaa sitä heti koko laajuudessaan käyttöön, koska asia edellyttää mm. Riskien hallinnasta on kyse.
Itä-Uudenmaan pelastuslaitos
otti kesällä käyttöön pelastuslain
edellyttämä valvontasuunnitelman, joka perustuu alueen riskien arviointiin. Uusi taksa
koskee Itä-Uudenmaan pelastus-
laitokseen kuuluvia Myrskylää ja
Pukkilaa.
??Lainsäädäntö on ollut hampaatonta ja tällä saadaan nyt tehokkuutta rakennusten valvontaan ja kuntoon.
??Ne kiinteistönomistajat joiden rakennukset ja asiat ovat hyvässä kunnossa selviävät perusmaksulla, mutta jos on jotain huomautettavaa joudutaan tekemään
ylimääräisiä tarkastuksia tulee
lisäkustannuksia. Kouvolassa peruuntunut.
Joulukuun klubi-ilta pidetään ti 4.12.
klo 18.30 Kehräämön Kahvilassa. 040
504 3624.
LC Orimattila/Viljamaa. klo 10.00 alkaen
* netissä * puhelimitse * toimistossa
www.opetuspalvelut.fi/wellamo-opisto
perjantaina 21.12.
ORIMATTILAN SANOMAT
Palosammuttimien huolto päättyy näillä näkymin vuoden vaihteessa Orimattilan paloasemalla.
Orimattila on ollut ainoa PäijätHämeen pelastuslaitoksen toimipisteitä, joka on tarjonnut sammuttimien huoltoa yksityisille
henkilöille ja yrityksille.
Sammuttimia on huollettu vuosittain noin 300 vuodessa. päivänä
4
2
3
8. Viime kesänä koekalastuksia tehtiin muun muassa Virenojan
Myllykoskella.
lainvoiman.
?Vesistöolosuhteista johtuen Lahden ja Hollolan jätevesien purkupaikkoina tulevat käytännössä kysymykseen vain Porvoonjoki tai Lahden osalta myös
Vesijärvi. Paikka: Kehräämön
Kahvila. Pikkupaketti mukaan. Paikka: Kohiseva, Pukkila. Pelastuslaitos voi
periä maksun valvontasuunnitelmaan perustuen. Se hylkäsi viime viikolla Lahti Aquan ympäristöluvasta
tehdyt valitukset ja piti lupaehdot
käytännössä entisenlaisina.
Lahti Aquan toissatalvena saamasta luvasta valitti hallinto-oikeuteen kaikkiaan seitsemän eri
tahoa.
Valittajien joukossa olivat Orimattilan ja Porvoon kaupungit,
Askolan ja Pukkilan kunnat sekä
kaksi joen varren maanomistajaa.
He kaikki toivoivat rankkoja tiukennuksia lupaehtoihin.
Myös Lahti Aqua teki valituksen saamastaan luvasta. Samaan aikaan joen vaelluskalakantaa yritetään elvyttää. Yksityisille tarjotusta palvelusta on
peritty maksu.
Seuratoiminta
Orimattilan Invalidit.
Mölkkyä pelataan monitoimihalilla perjantaina 9.30. klo
12. Itä-Uudenmaan aluepelastuslaitoksen lautakunta päätti tällä viikolla maksun
käyttöönotosta. Tervetuloa!
SPR. 044
316 0925.
Seurapalstailmoittaja:
Seurapalstailmoitusten
tulee olla toimituksessamme
viimeistään seuraavasti:
Tiistain lehteen maanantaihin
klo 10 mennessä.
Torstain lehteen keskiviikkoon
klo 10 mennessä.
Perjantain lehteen torstaihin
klo 10 mennessä.
Seurapalstalle voi lähettää tietoja myös sähköpostin kautta
osoitteella: tilaukset@orimattilansanomat.fi sekä netin kautta osoitteella: www.orimattilansanomat.fi
Viime torstaina Myrskylässä
sattuneen auton ja polkupyörän
kolarin tapahtumat ovat tarkentuneet. 2012
Hallinto-oikeudelta ei riittänyt ymmärrystä
Orimattilan ja Pukkilan Porvoonjoki-vaateille
14.07.1916 . Itä-Uudenmaan pelastuslaitoksen ensi vuoden budjettiin on arvioitu uuden taksan kertymäksi 60?000 euroa. Sillä tarkoitetaan
esimerkiksi kiinteistövälittäjän
pyytämiä palotarkastuksia.
Muiden valvontakohteiden palotarkastusten perusmaksu on 100
euroa ja tuntiveloitus 50 kahden
tunnin ylittävältä ajalta. Kehräämön
kerhotilassa (3.
krs) klo 12. Ensiapuryhmä kokoontuu su
16.12. ti ja to klo 1719, Kehräämö 3.
krs. Pekka
Löytty puh
ja nukuimme
hyvin.
Katalonian lippuja
ja lämmin Välimeri
Matkamme alkoi Espanjan
koillisosasta Katalonian itsehallintoalueelta. Italialainen talousrikospoliisi jutusteli kanssamme yöjunassa
monta tuntia . Kun ilma on hellelukemissa ja merivesi
22-asteista, vain pohjoiseurooppalaiset uskaltautuvat Valenciassa veteen.
Puhunko
kanssanne
englantia?
Kahden kilometrin korkuiselta Pilatus-vuorelta näki monta sveitsiläiskaupunkia.
Yötä junassa, vierassohvilla ja 10 hengen makuusalissa
Kahden viikon matkan jälkeen tulee
puhuttua espanjaa Tukholmassa
Italiassa yhteisenä
kielenä ruoka
Matka Espanjasta Italiaan taittui hienossa yöjunassa, jossa oli
erittäin mukavat penkit. Luzernista hyppäsimme katamaraaniin, ja jatkoimme
hammasratavaunulla 2100-metriselle Pilatus-vuorelle.
Vuori- ja järvimaisemat oli-
vat niin komeita, että kameroiden muistikortit huusivat armoa.
Maisemien tuijottelu oli niin mukavaa, että vuoren laella kului pari tuntia hujauksessa.
Tulimme alas vuorelta gondolihissillä ja bussilla, ja samaa matkaa tulivat sveitsiläisäiti ja hänen
pikkutyttönsä. päivänä
2012 . Yksi perustelu Katalonian itsenäisyydelle on katalaanin
kieli.
Suomalaisreilaajien ja katalaani-isännän ruokapöytäkeskustelut
koskivat Katalonian tulevaisuuden lisäksi muun muassa jäätelöiden naurettavan alhaisia hintoja ja
sitä, miten munakoisoista ja oliiviöljystä saa mikroaaltouunissa
nopeaa syötävää.
Tarragonasta matkamme jatkui Espanjan kaakkoisrannikolle Valenciaan Alba Lúa Martín
Velascon vieraaksi. Hanna
oli nähnyt yhdellä Saksan-läpiajomatkallaan vain maan kolkon
puolen.
??Saksa ei olekaan pelkkiä satamia ja autobahneja!
Matkamme toinen yöjunamatka sujui mukavasti, sillä Mannheimin-Kööpenhaminan-junassa
emme kärsineet mahataudista.
Tosin heräsimme kolmelta yöllä
siihen, että poliisi kysyi, minkä
maan kansalaisia olemme.
Hannan ja minun ei tarvinnut
edes näyttää passejamme sen jälkeen, kun olimme sanoneet olevamme suomalaisia. ja Hanna ymmärsi italian alkeiskurssin ansiosta.
Huomasin, etteivät kohtuulliset
saksantaidot riitä sveitsinsaksan
ymmärtämiseen.
Näin rakastutaan Saksaan
ja hyggeillään Tanskassa
Sveitsin jälkeen suuntasimme
Saksan Mannheimiin. Leipomamme
voisilmäpullatkin tekivät kauppansa.
Iolanda Prezio esitteli meille Milanoa. Katalonian itsenäistymisintoa ei voinut olla huomaamatta,
sillä monet liputtivat parvekkeillaan pyykkien lisäksi Katalonian
lippuja. Valenciassa
meitä helli 28-asteinen, aurinkoinen ilma. Tosin
ruokamyrkytys piti meidät tehokkaasti hereillä ja jalkeilla. Kiersimme Barcelonaa, ja Albert Borrell Giró toimi oppaanamme Tarragonassa.
Suomenkin tiedotusvälineet
ovat syksyn mittaan uutisoineet
Katalonian itsenäistymishaluista. 5
opettamaan jotain suomeksi. Iolanda kertoi, miten Milanosta löytää aina uusia
puolia.
??Kun aloitin opiskeluni Milanossa, kävin Milanon tuomiokirkossa ja ostoskaduilla. Sen sijaan
saman vaunuosaston ranskalainen, venäläinen ja kamerunilainen matkustaja joutuivat näyttämään sekä passinsa, matkalippunsa että matkatavaransa. Englannilla ei kerta
kaikkiaan pärjää.
Sen sijaan Sveitsissä ja Tanskassa kannatti pitäytyä englannissa. Selviydyimme kuitenkin kunnialla päätepysäkillemme Milanoon asti.
Majoituimme Milanon lähellä
6?000 asukkaan Villa di Seriossa.
Italialaisemäntämme Barbara
Bonassi kierrätti meitä myös läheisessä Bergamon kaupungissa.
Seudun vanhat rakennukset, vihreys ja korkeuserot näyttivät maalauksellisilta.
??Jos istun Milanosta lähteneessä junassa, tunnen olevani
kotona vasta, kun näen vuoret,
Barbara kertoi.
Osallistuimme Villa di Seriossa
20 hengen päivällisille.
Suurin osa vieraista osasi ainoastaan italiaa, mutta onneksi
lasagnea ja tiramisùa voi kehua
myös ilman sanoja. ORIMATTILAN SANOMAT
Torstaina marraskuun 29. Ehkä syynä
oli se, että halusin takaisin Espanjan aurinkoon ja Välimeren aaltoihin.
Suunnittelen jo kolmea seuraavaa matkaa.
Viiden euron paella ja hellekelit hymyilyttivät Hanna Sipistä
(vas.) ja Tuovi Mäkiperettä (kesk.). Säästimme siis hostellikuluissa.
Olennainen osa matkaamme
olivat kielet: Espanjassa pohdimme, muodostaako kieli kansakunnan. Koipi pysyi kuosissa
tulehduskipulääkkeillä, lentosukilla, kompressiositeellä, kylmägeelillä, kylmähauteella ja kohoasennolla.
Matkabudjettimme pysyi kohtuullisena, sillä espanjalais- ja
italialaiskaverimme majoittivat
ja opastivat meitä Geisha-suklaapalkalla. Alba
ihmetteli. Ajattelin,
että nyt olen nähnyt Milanon. Hanna Sipinen ja
minä hankimme Interrail-kortit,
nostimme rinkat selkään ja häivyimme puoleksi lokakuuta Eurooppaan.
Reili melkein peruuntui alle
vuorokautta ennen lähtöä tulehtuneen jalkani vuoksi.
Pääsimme kuitenkin matkaan,
ja jalka ainoastaan hidasti matkantekoa. Tosiasiassa löydän yhä joka sivukadultakin uutta nähtävää.
Kukkulan kuninkaat
kahdessa kilometrissä
Italian jälkeen suuntasimme
Sveitsin keskiosiin Luzernin kaupunkiin. En ihmettele, miksi muut matkustajat mulkoilivat meitä kahta passintarkastuksensa ajan.
Kööpenhaminassa keskityimme siihen, mitä tanskalaiset kutsuvat hyggeksi: söimme hyvin,
kävimme pyörimässä Tivolissa ja ihmettelimme, millaiseksi
taiteeksi pyöräily on Tanskassa
muodostunut.
Saavutimme Tanskassa budjettimatkaamisen syvimmän olemuksen, sillä nukuimme 10 hengen makuusalissa .
Suomessa sai olla viime kesänä onnellinen, jos oman lähirannan vesi lämpeni yli 20-asteiseksi. Lopputulos oli, että tyttö hoki vielä
Luzernissakin kaikille vastaantulijoille ?moi, moimoi?.
Tuovi Mäkipere
Espanja, Italia, Sveitsi,
Saksa, Tanska, Ruotsi
Kesälomattoman kesän jälkeen
voi hyvällä omallatunnolla sanoa
opiskeluille ?sonmoronääs vähäksi aikaa?. huvipuistosta.
Eteläsaksalaisessa Bad
Dürkheimin
kaupungissa voi
ihastella takorautatöitä erikoisissa paikoissa.
Kööpenhaminassa voi, kannattaa ja pitää pyöräillä.
Milanossa voi noudattaa myös
tällaista
liikennemerkkiä.
Ranskalainen katutaiteilija Abraham Clet on koristellut liikennemerkkejä ympäri Italiaa.
Barcelonalaisparvekkeilla liehui niin paljon Katalonian lippuja,
että paikallisten kanta Katalonian itsenäisyyteen tuli selväksi.. Tyttö ihmetteli,
mitä kieltä puhumme, ja pyysi
Reilimme viimeinen junamatka suuntautui Kööpenhaminasta
Tukholmaan.
Vietimme vähän aikaa yhden ystävämme kanssa, ja sitten lampsimme laivaan. Sveitsinsaksan ja tanskan
kuunteleminen ei johda ymmärtämiseen.
Tukholmassa yritin ostaa metrolippua espanjaksi. N:o 138 . Siksi suomalaisreilaajia huvitti espanjalaisten käsitys uimakelpoisesta merivedestä. Hannan
sukulainen Katriina Wegener
toimi oppaanamme paitsi Mannheimissa, myös läheisissä Kallstadtin ja Bad Dürkheimin pikkukaupungeissa.
Seudun valtaisat viiniviljelmät
ja koristeelliset ristikkotalot tekivät Hannaan vaikutuksen. Tietenkin halusimme myös uimaan.
??Ette kai te oikeasti aio uida
Välimeressä lokakuussa. Alba Lúa Martín Velasco
(oik.) opasti meitä Valenciassa Kaakkois-Espanjassa.
Sveitsiläiskaupunki Luzernin ytimestä kuului kirkumista . Aamulla
olimme jo Turussa ja iltapäivällä
nuokuimme luennolla Tampereen
yliopistolla.
Matkalla huomasimme, että
Etelä-Euroopassa on syytä solkata jotain romaanisilta kieliltä
kuulostavaa
23-vuotias Mäkelä
on voittanut viimeiset kolme otteluaan.
Hyvä vire juontuu harjoittelun
säätämisestä. Suomessa ammattilaisuus tarkoittaisi todennäköisesti yksityisyrittäjäksi ryhtymistä ja toimimista useamman lajin parissa.
??Aluksi voisin valmentaa sivutyönä tavallisen päivätyön päälle. Kumpulainen on paneutunut tiiviisti valmentamiseen vuorotteluvapaan turvin. Jokaisessa harjoituksessa on mukana tekniikkaosio. Helmikuussa lähden tavoittelemaan SM-kultaa. 2012
KUVA: Kullervo Hakama
Torstaina marraskuun 29. Aikaa ei kyllä
ole hirveästi, Mäkelä naurahtaa.
??Peruskuntokausi on vähän
tylsempi jakso, mutta toisaalta
rentouttava. Kasvisterolien vaikutukset alkavat vasta nyt
tulla selkeämmin esiin, ja ihmisten kolesterolitaso on kääntynyt
nousuun, niin nyt olisi parempi
aika, väittelijä Päivi Söderholm
sanoo.
Koehenkilöt söivät tutkimuksessa kuusi palaa kasvisterolileipää tai tavallista täysjyväruisleipää päivässä.
Mielenterveyskuntoutujia pompotellaan
STT
Joka kolmas mielenterveyskuntoutuja on sitä mieltä, että
häntä on pompoteltu sosiaalipalveluissa suotta luukulta toiselle.
Helmi-järjestön tutkimuksen mukaan moni sai myös odottaa palveluita kohtuuttoman kauan.
Jopa 90 prosenttia jäsenistöstä kertoi tutkimuksessa saavansa
hoidoksi lääkkeitä. Korvauksiakin
pitäisi saada, jos huipulle aikoo, Kumpulainen sanoo.
Hän huomauttaa muiden urheilijan tukihenkilöiden nauttivan tavallisesti palkkaa
työstään. Ympäristöyliherkkä kärsii ärsykkeistä, joihin suurin osa
ihmisistä ei reagoi mitenkään.
Yleisimpiä oireita ovat hengitysteiden oireet. Tyrmäys tulee itsestään jos tulee,
Hurri muistuttaa.. Kilpai-
KUVA: Esko Vuorinen
Nykyinen kemiallisia ja sähköisiä ärsykkeitä täynnä oleva
ympäristö voi rajoittaa ärsykkeille herkkien ihmisten elämää paljon. Jos
maajoukkueryhmän urheilija päätyy ulkomaan leirillä samalle paikkakunnalle, minulla on velvollisuus antaa valmennusta,
Kumpulainen kertoo.
Kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelä kuuluu
nuorten maajoukkueryhmään. Hän nauttii
myös Olympiakomitean haastajaryhmän
tuesta vielä vuoden verran. Kehitystä on tullut myös taktisessa
osaamisessa. Ryhmä oli hyvä, tykkäsin työstä ja suostuin olemaan
mukana ensi syksyyn asti, Kumpulainen
valottaa.
Ei vaikuta
henkilökohtaisiin
valmennettaviin
Jarkko Kumpulainen ryhtyi
liiton leirivalmentajaksi ja
suunnittelee ammattivalmentajan
uraa.
Porlammin uimahallin
lomautuksia jatkettiin
tammikuun loppuun
Teemu Leppänen
Lapinjärvi
Porlammin uimahallin lomautuksia jatketaan 29. Ampumapaikka oli vapaa.
Vuorisen antamien mittojen
mukaan kallon pituus on 38 senttiä ja leveys 22 senttiä. Hän uskoo Mäkelän olevan oikealla tiellä.
??Henkisen kasvun kautta Roopen nyrkkeily on parantunut, Hurri sanoo.
Syksyn ensimmäisen ottelunsa
Mäkelä hävisi. Tilanne on samankaltainen kun viisi vuotta sitten,
kun tutkimus tehtiin edellisen
kerran.
Mielenterveyden häiriöistä
kuntoutuvilla näyttää olevan muita vaikeampia elämäntilanteita.
Esimerkiksi väkivalta, köyhyys
ja hoidotta jääminen ovat heillä
muuta väestöä yleisempiä.
Mielenterveyskuntoutujien järjestön Helmin jäsenistön tutkimuksen toteutti Itä-Suomen yliopisto.
Vastaajia on 360.
Esko Vuorisen karhun kallo
voitti trofeekilpailun
Teemu Leppänen
Orimattila
Uudenmaan Erätulien yhteydessä pidetyn trofee-kilpailun
voitti Esko Vuorinen. Hommaan palkattiin
Timo Kivinen, joka pyysi minua avuksi ja
lupauduin yhdelle leirille. Se on saavutettavissa, vaikka liikkumista
pitää vielä parantaa, Roope Mäkelä kertoo.
Liikkuvuutta ja
voimaa halutaan lisää
Kolmen voiton jälkeen on hyvä aloitta peruskuntokausi ja valmistautuminen SM-kilpailuihin.
Liikkumisen lisäksi Mäkelä suunnittelee painon nostamista. Se on yksi askel kohti ammattilaisuutta.
??Ammattivalmentajaksi ryhtyminen on
haave ja tavoite. Mäkelä nostettiin Suomen Nyrkkeilyliiton virallisella
arvolistalla 91-kiloisten toiseksi parhaaksi. tammikuuta
saakka. Huolestuneisuus ja ärsykkeiden välttäminen näyttävät pahentavan oireita, joten yliherkille suositellaan mahdollisimman normaalia
elämää, sanoo neurologi Markku Sainio Työterveyslaitokselta.
Roope Mäkelä keskittyi otteluun pari viikkoa sitten Ruskiksen skaboissa Helsingissä.
Roope Mäkelä nyrkkeili
arvolistan kakkoseksi
Orimattilalainen jahtaa helmikuussa SM-kultaa
Juho Kiuru
Orimattila
Ympäristöyliherkkyys
vaikeasti hoidettavissa
STT
luun saivat osallistua orimattilalaiset metsästäjät. Se näkyy hyvissä
tuloksissa ja aggressiivisemmassa nyrkkeilyssä.
Viimeisin voitto tuli perjantaina
superraskaan sarjan nuorten Suomen mestarista Topi Heinosesta.
Lahden Laakia edustava Mäkelä
otti puhtaan pistevoiton 3?0.
??Olen päässyt jyvälle ja nyrkkeily alkaa luonnistua paremmin. N:o 138 . Pestiin kuuluu mahdollisesti myös ulkomaan leirivalmennusta.
Kumpulaisen valmennettavat kuuluvat
nuorten maajoukkueryhmään. Erityisen terveellistä on tutkimuksen mukaan
kasvisteroleilla terästetty ruisleipä, joka vähensi selvästi koehenkilöiden haitallisen kolesterolin
määrää.
Tavallinenkin täysjyväruisleipä
aiheutti reaktion, joka voi ehkäistä valtimoiden ahtautumista.
Kasvisterolileipää ei ole tällä
hetkellä markkinoilla Suomessa.
??Aiemmin tällainen leipä oli,
mutta se taisi olla silloin pikkaisen edellä aikaansa. Tällä kaudella Mäkelä on pienentänyt harjoitusmääriä, mutta hionut enemmän tekniikkaa. Hän
ottelee 91-sarjassa, vaikka vaaka
näyttää tavallisesti 88 kiloa.
??Moni saattaa pudottaa viisi
kiloa ottelupainoa, mutta minun
pitäisi nostaa sitä. Hänellä on takanaan noin
80 ottelua kun Mäkelällä otteluita on 22.
??Ottelu sopisi Roopen tyyliin.
Tissari jää nuhjaamaan ja saa
kuonoonsa, Mäkelän valmentaja
Kari Hurri analysoi.
Hurri voitti kolme SM-mitalia
1980-luvulla. Korjauspäätöksestä tehdyn kunnallisvalituksen vuoksi korjauksia ei ole
päästy aloittamaan.
Väitös: Ruisleipä
terveellistä,
erityisesti tuunattuna
STT
Ruisleipä on terveysruokaa,
vahvistaa Helsingin yliopiston
väitöstutkimus. Sen sijaan Henri Vitikainen ei ole liiton ryhmiin mahtunut
muutamaan vuoteen.
Valmentajilta
vaaditaan paljon,
annetaan vähän
Jarkko Kumpulainen suorittaa parhaillaan valmentajan ammattitutkintoa Pajulahden urheiluopistolla. Unohtamatta
kuitenkaan nykyisiä valmennettavia, Kumpulainen suunnittelee.
??Viimeiset 15 vuotta voisin valmentaa
vaikka Qatarissa, hän naurahtaa.
KUVA: Kari Hurri
Esko Vuorinen
(edessä) palkittiin pokaalilla.
17. Paluu palkkatöihin koittaa joulun jälkeen.
??Pajulahdessa on keskusteluissa muiden valmentajien kanssa tullut esiin, että valmentajilta vaaditaan ammattimaista
osaamista ja ajankäyttöä. Vuorisen
Virossa vuonna 1998 ampuman
karhun kallo sai 59,91 pistettä.
Toiseksi sijoittui Ossi Nuutilan hirven sarvet ja kolmanneksi
Jaakko Mattilan hirven sarvet.
Sarvi- ja trofeenäyttelyn arvostelu järjestettiin Uudenmaan Erätulilla ensimmäistä kertaa. ORIMATTILAN SANOMAT
6 . Ei tarvitse stressata
otteluista, Mäkelä sanoo.
Hän ottelee mahdollisesti vielä joulukuussa. Kulttuuri on nyt
muuttumassa, Kumpulainen sanoo.
Hän toteaa, että ammattilaisuuteen on
vielä pitkä matka. Silloin vastustajan
polvet notkahtivat, ja Mäkelä innostui jahtaamaan tyrmäysvoittoa tasaisen pisteiden hankkimisen sijasta.
??Pitää malttaa nyrkkeillä. Kumpulainen kehuu koulutusta vaativaksi, laajaksi ja antoisaksi. Opinnot tähtäävät
oman osaamisen kehittämiseen. Leireillä voi
olla mukana myös ryhmään kuulumattomia urheilijoita omalla rahoituksellaan.
??Liitto yhdisti kolmiloikan ja pituushypyn valmennuksen. Karhu painoi 350 kiloa.
Trofee-kilpailun voittanut karhun kallo.
Orimattilalainen nyrkkeilijä Roope Mäkelä on hivuttautunut luokkansa kärkipäähän Suomessa. Suunnitelmaa ei
ole lyöty lukkoon. Minua leirit eivät työllistä kauhean paljon tavallista enempää. Valtuusto päätti kunnanhallituksen esityksestä korjauksista syyskuussa.
Tavoitteena oli, että halli saataisiin auki joulukuussa. joulukuuta.
Uimahalli on ollut kiinni koko
syksyn korjauspäätösprosessin
aikana. Parhaillaan ryhmä työskentelee urheilijan henkistä kanttia ja terveyttä vaalivan valmentamisen kanssa.
??Omat käsitykset ovat mukavasti vahvistuneet keskusteluissa muiden valmentajien kanssa.
Kumpulainen saa tutkinnon käteen ensi
vuoden toukokuussa. päivänä
Jarkko Kumpulainen
kolmiloikan leirivalmentajaksi
?Ammattivalmentajaksi
ryhtyminen haave ja tavoite?
Juho Kiuru
Orimattila
Orimattilan Jymyn yleisurheilujaoston
valmennuspäällikkö Jarkko Kumpulainen toimii Suomen Urheiluliiton kolmiloikan leirivalmentajana ensi syksyyn asti.
Kumpulainen sopi viime viikolla asiasta
SUL:n valmennusjohdon kanssa.
Kumpulainen toimii pituushypyn ja kolmiloikan lajivalmentajan Timo Kivisen
alaisuudessa vastuualueenaan kolmiloikka ja siinä ainakin kotimaan leirivalmennus. Tarkoitus on antaa tällä
vuosikymmenellä sellaiset näytöt, että loppuelämän voisin tehdä valmentajan työtä.
Aiemmin valmentaminen on ollut puhdasta intohimoa ja hulluutta. Hajut ja tuoksut laukaisevat tavallisimmin oireilun.
Usein oireet muistuttavat myös
psykosomaattisia oireita kuten
huimaus, näön hämärtyminen,
palan tunne kurkussa tai sairauden tai kuoleman pelko. Asiasta päätti Lapinjärven kunnanhallitus. Esimerkiksi
psykososiaalinen tuki ja terapiahoidot ovat huomattavasti harvempien saatavilla.
Vajaalta puolelta puuttuu hoi-
tosuunnitelma oman kuntoutumisensa tueksi. Lääkärit, hierojat, psykologit ja
fysioterapeutit tekevät joskus urheilijoiden
eteen töitä talkoilla, mutta heidän asema on
rahallisesti parempi kuin valmentajien.
Valmentamisen
kulttuuri muuttumassa
Valmentajan ammattitutkinto uudistettiin viitisen vuotta sitten. Joidenkin arvioiden mukaan
esimerkiksi monikemikaaliherkkyydestä kärsisi jopa joka neljäs
ihminen.
Ongelmaa on vaikea hoitaa,
koska ilmiön syitä ei riittävästi
tunneta. Uimahallin
hoitaja-valvoja ja uimahallin lipunmyyjä ovat olleet lomautettuna marraskuun alusta lähtien.
Pakkoloman oli määrä päättyä
KUVA: Uudenmaan Erätulet
Pesti ei vaikuta Kumpulaisen henkilökohtaisten valmennettavien arkeen.
Kumpulainen on valmentanut vuodesta 2006 asti useita SM-mitaleja voittaneita Kristiina Mäkelää ja Henri Vitikaista,
sekä Jasmiina Hirvosta.
??Kivinen vastaa leirien suunnittelusta ja
valmisteluista. SM-kisoissa
Mäkelä voisi kohdata arvolistan
ykkösen 28-vuotiaan Toni Tissarin
22.05 Kymmenen pientä
minuuttia. 9.05-9.58 Muistojen bulevardi. 11.03 Maakuntaradio. 16.00
Yle Uutiset ja sää. klo 10.00.
to?pe
klo 12?17
la klo 9?15
ORIMATTILAN
SANOMAT
QQQQQQQQQQQQQQQQQQQQQQQQQQQQQQ
Metsolankuja 95 Virenoja
puh. 22.56 Suomi tänään.
23.00 Yle Uutiset. debatt
20.30 Tanskalaisten lempikakut
21.00 Seportaasi: Haastaja
21.30 Spotlight:
Verovaroja veroparatiisiin
21.57 TV-nytt
22.00 Dok: Melissaa etsimässä
23.00 SVT: Debatt
23.45 SVT: Hockeykväll
00.15 SVT: Aktuellt
00.55 SVT: Kulturnyheter
01.00 SVT: Sydnytt
01.10 SVT: Nyhetssammanfattning
01.15 SVT: Kulturnyheterna
01.30 SVT: Jul i Svingen
02.00 SVT: Fixa rummet
02.30 SVT: Vem vet mest?
03.00 SVT: Mitt i naturen
03.30 SVT: Kinas mat
6 2
1 9
7 Radio
9
4
Yle Radio 1 93,2 MHz . 17.00 Yle Uutiset ja sää.
17.20-17.28 Urheiluradio. 7.12. 6.56 Päivän mietelause. 18.00-18.15 Tiedevart-
ti. Aamupalaa aamuvirkuille maanantainaamuisin. 21.00
Yle Uutiset. Miten sillä kerrotaan Betlehemistä ja seimestä. Kuninkaasi tulee nöyränä. Lapsiperhe valitsee
Yleisurheilua
Orimattilan Jymyn hallikisat
27.11., tulokset:
P7 40 m: 1) Anton Halme 7,7, 2)
Luka Halme 8,0, 3) Niklas Cronström 10,4, 4) Eliel Halme 12,0.
P7 pituus: 1) Anton Halme 272,
2) Luka Halme 262, 3) Eliel Halme
164, 4) Niklas Cronström 155.
P11 40 m: 1) Juho Jylhämaa 6,8.
P11 pituus: 1) Juho Jylhämaa
317.
P11 kuula: 1) Juho Jylhämaa
5,58.
P15 100 m: 1) Mauno Papinaho
5,8.
P15 kuula: 1) Mauno Papinaho
9,73.
T7 40 m: 1) Aino Sipiläinen 8,4,
2) Nina Kantoniemi 10,8.
T7 pituus: 1) Aino Sipiläinen 258,
2) Nina Kantoniemi 156.
T9 40 m: 1) Aada Sipiläinen 7,2,
2) Olivia Halme 7,4, 3) Kamilla
Kaartti 7,5, 3) Sole Juonala 7,5.
T9 pituus: 1) Aada Sipiläinen 324,
2) Kamilla Kaartti 313, 3) Olivia
Halme 312, 4) Sole Juonala 309.
T11 40 m: 1) Lotta Vahe 6,2, 2)
Nella Hirvonen 6,4, 3) Pinja Kotinurmi 6,8, 3) Milla Rasinkangas 6,8,
5) Neea Saarinen 7,6, 6) Nea Polojärvi 8,4.
T11 pituus: 1) Nella Hirvonen
406, 2) Lotta Vahe 349, 3) Milla Rasinkangas 324, 4) Pinja Kotinurmi
314, 5) Nea Polojärvi 256.
T11 kuula: 1) Milla Rasinkangas
6,98, 2) Nella Hirvonen 6,42, 3) Lotta Vahe 5,85, 4) Nea Polojärvi 5,08,
5) Pinja Kotinurmi 4,57.
T13 40 m: 1) Senni Forsberg 6,2,
2) Carita Ikävalko 6,5, 3) Karoliina
Kaartti 6,9, 4) Hava Yildirim 7,9.
T13 pituus: 1) Senni Forsberg
404, 2) Carita Ikävalko 365.
T13 korkeus: 1) Karoliina Kaartti 136, 2) Henriikka Brusila 125, 3)
Kamilla Kaartti 105.
T13 kuula: 1) Carita Ikävalko
8,81, 2) Senni Forsberg 8,26, 3) Hava Yildirim 3,47.
T15 40 m: 1) Anna-Stiina Brusila
6,4, 2) Terhi Ruponen 6,5.
T15 korkeus: 1) Terhi Ruponen
125, 2) Anna-Stiina Brusila 120.
T15 kuula: 1) Anna-Stiina Brusila
8,03, 2) Terhi Ruponen 7,79.
Pirkko ja Pentti
erilaisen auton kuin sinkkuelämää viettävä ihminen.
??Lähtökohta on se, että ihmiset
ostavat sellaisen ajoneuvon, joka
heille on tarpeen ja hyödyllinen.
Sen jälkeen tulee varmasti hinta,
johon on realistisesti varaa, sanoo Kuopion Autokaupan toimitusjohtaja Ville Miskala.
Miskala muistuttaa, että autonostajien ympäristötietoisuus on
lisääntynyt. klo 10 Marolankadulta.
Paluu ke 26.12. 6.30 Maakuntaradio.
7.00 Yle Uutiset ja sää. lehteen viimeistään:
SUORAMYYNTI
valmistettavat aineistot pe 30.11. 12.15 Maakuntara-
07.00 Disneyn esikoulu:
Erikoisagentti Oso
07.25 Disney esittää:
101 Dalmatialaista (S)
07.50 Disney esittää:
Aku ja kumppanit
07.55 Lazy Town
08.25 Pound Puppies
08.55 Huippukokki lähtee maalle
09.25 Budjettiviikonloppu
Euroopassa
09.55 Luksusmammat
10.25 Pikakurssi kodinostoon
11.00 Ostosruutu
13.00 Budjettiviikonloppu
Euroopassa
13.30 Luksusmammat
14.00 Pikakurssi kodinostoon
14.35 Huippukokki lähtee maalle
15.05 Himohamstraajat
16.05 Saran ja
Meri-Tuulin metropolit
17.05 Nelosen sää
17.10 Hyvät ja huonot uutiset
18.10 Matkaoppaat
18.45 Nelosen uutiset
18.55 Nelosen sää
19.00 Lentokenttä
19.30 AnkkaRäp 2012
20.00 Pelkokerroin 2.0 (12)
20.57 Keno
21.00 Criminal Minds
. 1 1 .
Yle TV1
04.00 Uutisikkuna
06.25 Ylen aamu-tv
09.30 Ajatustenlukua elektronisesti
10.00 Sydämen asialla (7)
11.00 Yle Uutiset
11.05 Yle News
11.10 Puoli seitsemän
11.40 A-studio
12.35 Tohtorit (7)
13.05 Kolmiapila (7)
14.25 Uutisvuosi
14.30 Miten Somaliaa autetaan?
15.00 Yle Uutiset
15.05 Ylen aamu-tv:
Tänään otsikoissa
16.00 Eduskunnan kyselytunti
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.08 Sydämen asialla (7)
18.00 Yle Uutiset
18.30 Puoli seitsemän
19.00 Ampumahiihdon mc:
Naisten 15 km
20.00 Kotikatu
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.05 A-studio: Talk
22.00 Köyhyys . 8.15 Urheiluradio. 15.05 Kultakuume. 22.05 Lähikuvassa
Johanna Kurkela. 7.17 Maakuntaradio. 21.03 Päivä tunnissa. 8.17
Maakuntaradio. 8.15 Ykkösaamu. 10.03 Ajantasa. 100876
Sunnuntai 2.12.
Klo 10.00 Hoosianna! Ensimmäisen adventtisunnuntain messu Orimattilan kirkossa. merten kuningas
16.40 Kaksoiselämää (S)
16.55 Vaikuttaja: Minä, Satu Huber
17.25 Tanskalainen maajussi
17.55 TV-nytt
18.00 BUU-klubben:
Viiru ja Pesonen
18.30 Majakan arvoitus (7)
19.00 Aamusta iltaan
19.30 TV-nytt
20.00 Obs. ORIMATTILAN SANOMAT
Ympäristötekijöiden merkitys
on vähentynyt autoa ostettaessa. klo 10.00
valmiit aineistot ke 5.12. Orionaukio 4.
Perjantai 30.11.
Klo 9.30 Lasten kirkkovartti Orimattilan kirkossa.
Maanantai 3.12.
Klo 7.00 Kadunkahvila Anninkammarilla. Lähtö la 22.12. 9.10 Sää. Viime ja toissa vuonna noin kolmannes vastaajista
ilmoitti, ettei ympäristöystävällisyydellä ollut vaikutusta auton
valintaan ollenkaan.
Auton ostoon vaikuttavien kol-
men tärkeimmän tekijän joukkoon listaa tänä vuonna ympäristöystävällisyyden vain noin neljännes.
??Ympäristövaikutuksiin liittyvää tietoa ei ole kenties valintatilanteessa tarpeeksi tai helposti
saatavilla. Annakaisa Rantala, Rita Honti.
SEURAKUNNAN SEIMIASETELMA
On nähtävillä Orimattilan Apteekin näyteikkunassa 30.11.2012?
6.1.2013 välisenä aikana. Mukana myös
nuorten bändi, afrikkalaisia rumpuja ja tanssia. Kiitos isänmaasta. 20.06
Sää. Kirkkokuoro. 21.50
Merisää. 874600
Torstai 29.11.
Klo 9.00 Perhekerho Mallusjoen leirikodilla.
Klo 9.30 Perhekerho Vanhassa pappilassa.
Klo 13.30 Perhekerho Niinikosken Kerholassa.
Klo 14.00 Lähetyspiiri Laina Wellingillä,
os. 19.06 Historian ääniä. 20.20 Konsertti jatkuu. 6.05 Hartaita säveliä. Millainen kieli on
esperanto. palkkasoturi (16)
00.00 Nelosen uutiset
00.10 Nelosen sää
00.15 SM-liigan huippuhetket
00.20 Frasier
00.50 Maailman vaarallisimmat tiet
01.50 Älypää-TV
Sub
06.00 SubChat
08.00 Lemmen viemää (7)
08.55 Eastenders (7)
09.30 Onnenpeli
hyväntekeväisyysarpa
09.50 SubChat
11.00 Ostos-tv
14.00 Madagascarin pingviinit (S)
14.25 Karvinen (S)
14.55 Muodin huipulle
15.55 Muodin huipulle
. 6.15 Aamuhartaus. 16.15-16.57 Faunin
iltapäivä. 18.20 Radioteatteri esittää: Juha, osa
21. miksi?
Ydintä etsimässä
23.50 Oddasat
00.05 Uutisikkuna
Yle TV2
04.00 Uutisikkuna
06.50 Pikku Kakkonen
06.53 Totte
07.06 Sukkapyykkiä
07.12 Ketunleipää:
Karjalanpiirakkapurilainen
07.19 Hupsis: Jätteet
07.27 Katinkontti Remix:
Konttorin johtaja
07.43 Niko ja ystävät
07.49 Neppajymykerho
07.56 Disney esittää: Mainio Manu
08.19 Galaxi
08.20 Pikku Nikke
08.32 Hirveä Henri
08.44 Galaxi: Pippuriparrat
08.49 Lentävät lääkärit (7)
09.35 Yle Uutiset Uusimaa
09.45 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi
09.55 Yle Uutiset Lounais-Suomi
10.05 Yle Uutiset Häme
10.15 Yle Uutiset Keski-Suomi
10.25 Yle Uutiset Itä-Suomi
10.35 Yle Uutiset Pohjanmaa
10.45 Yle Uutiset Pohjois-Suomi
10.55 Oddasat
11.10 Isä Matteon tutkimuksia (7)
12.10 Viidakkoperhe (7)
13.00 Kalassa!
13.15 Sisu
13.45 Urheilukatu 2
14.10 Sportmagasinet
14.40 Hymy Pyllyyn
15.10 Tartu Mikkiin
16.00 Minä ja mun äiti:
Minnamaija ja Salme
16.30 Galaxi
16.33 Raimo
16.45 Pikku Nikke
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Yle Uutiset minuutissa
18.02 Viidakkoperhe (7)
18.50 Villit eläinystävämme
19.00 Yle Uutiset
19.10 Yle Uutiset alueeltasi
19.20 Yle Uutiset Suora linja
19.30 Teiniäidit
20.00 Ampumahiihdon mc:
Naisten 15 km
20.15 Rukan maailmancup
21.00 Kimmo (12)
21.25 Poliisi-tv
21.50 Yle Uutiset
22.05 Haven (12)
22.46 Päätapaus (12)
23.15 Silminnäkijä: Älä tapa itteäs
23.45 Uutisikkuna
MTV3
05.20 Aamusää
05.50 Studio55.fi
06.25 Huomenta Suomi
09.25 Studio55.fi
10.00 Mitä tänään syötäisiin?
10.05 Emmerdale (S)
10.35 Emmerdale (7)
11.05 Lääkärit
12.00 Ostoskanava
13.20 Nikon Grilli
13.45 Jamie Oliverin koululaishaaste
14.50 Mitä tänään syötäisiin?
14.55 Middle
15.25 45 minuuttia
16.25 Onnenpeli
hyväntekeväisyysarpa
16.50 Uutiset
16.55 Suomen ja maailman sää
17.00 Kauniit ja rohkeat (S)
17.25 Kauniit ja rohkeat (S)
17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale (S)
18.30 Emmerdale (7)
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Salatut elämät
20.05 Sing along
21.00 Mentalist (12)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 Tulosruutu
22.35 Ensisilmäyksellä (7)
23.05 Otis (16)
00.55 MTV3 Deitti
Nelonen
06.20 Ostosruutu
Radio-ohjelmat
Torstai 29.11.
Yle Radio 1
6.00 Yle Uutiset. 10.54 Nuotin vieressä. 20.00
Yle Uutiset. 14.55 Pikkujuttu. Soiva joulukortti -kahvikonsertti ?Seimen lapsen seurassa. 19.03 Urheiluradio. Liturgina Annakaisa Rantala, Hannu Rantala saarnaa, kanttorina Rita Honti.
Mukana myös lapsi- ja perhetyö. Tule
sellaisena kuin olet!
Klo 7.00 Aamun rukoushetki Anninkammarilla.
Klo 9.30 Perhekerho Pennalan koulun
Pirkkolassa.
Klo 14.00 Perhekerho Kuivannon koululla.
Klo 17.30 Pennalan keskustelu- ja raamattupiiri Pennalan koulun Pirkkolassa.
Klo 18.30 Miesten keskustelu- ja raamattupiiri Anninkammarilla.
Tiistai 4.12.
Vapaaehtoistoiminnasta vastaava työntekijä tavattavissa Anninkammarilla, Erkontie
26, tiistaisin ja torstaisin klo 11?14.
Klo 9.30 Perhekerho Vanhassa pappilassa.
Klo 12.00 Raunin laulutunti Anninkammarilla.
Klo 14.00 Vauvakerho Vanhassa pappilassa.
Klo 18.00?19.00 Lasten kauneimmat
joululaulut Orimattilan kirkossa. Kortteja (10?, lapset ilmaiseksi)
myytävänä Orimattilan kirkkoherranvirastossa, Anninkammarilla ja ovelta
konserttipäivänä. miksi?:
Unelmien umpikuja
22.55 Yle Uutiset
23.00 Köyhyys . Seimi johdattaa katselijan ensimmäisen joulun tapahtumiin. 19.00 Yle Uutiset ja sää. Lari Kettunen ja Annakaisa Rantala.
Klo 17.30 Perhekerho Vanhassa pappilassa.
Klo 18.30 Niinikosken lähetyspiiri Kiviniemellä, os. 22.00
Yle Uutiset ja sää. 7.15 Urheiluradio. lehden valmistamme
jo keskiviikkona 5.12.
MAATILA-LIHA
MERONEN
Aineistot pe 7.12. 7.53 Maakuntaradio. 19.03 Turun filharmonisen orkesterin konsertti.
20.00 Konsertin väliaika. 23.03 Taustapeili.
6
8
23.33-23.58 Minna Pyykön maailma.
7 Uutiset ja3sää. 15.55-15.58 Yle News. FBI-tutkijat (12)
22.00 Toimintatorstai:
The Contractor . 9.00 Yle Uutiset. 15.05 Maakuntaradio. Börje Eriksson ja Annakaisa Rantala.
Keskiviikko 5.12.
Klo 12.00 Keskipäivän rukoushetki Orimattilan kirkon kappelissa. 18.55 Suomi tänään. 18.00 Yle Uutiset. 14.03 Ajantasa. 21.15 Kultakuume. Ilm. 0.05-5.00
2 Yö0.00 Yle
radio.3
0.15-0.21
Nuotin
vieressä.
3.155
8
3.45 Taustapeili . Liikenteen turvallisuusviraston Trafin tutkimukseen vastanneista lähes 40 prosenttia ilmoitti,
etteivät alhaiset päästöarvot vaikuttaneet heidän autovalintaansa
lainkaan.
Huolestuttava kehitys on, että
ympäristöasioiden painoarvo on
menettänyt merkitystä autoa ostettaessa. 7.50 Aamuhartaus.
8.00 Yle Uutiset ja sää. klo 17.
SOIVA JOULUKORTTI
Anna ystävällesi tai osta itsellesi erilainen joululahja: joulukortti, joka
on pääsylippu jouluiseen kahvikonserttiin. 7.45
Hartaita säveliä. 12.15 Ajankohtainen Ykkönen.
13.00 Klassista kahteen. 9.00 Yle Uutiset. 16.15
Maakuntaradio. 18.50 Merisää. 20.03 Urheiluradio. 11.57 Päivän mietelause. 17.30 Taustapeili. klo 12. 8.00 Yle
Uutiset ja sää. Tule laulamaan perinteisiä ja uudempia lasten joululauluja. 21.55 Suomi tänään. mallien silmin
16.25 Eastenders (7)
17.00 Lemmen viemää (7)
18.00 Frendit (S)
18.30 Pelastajat (7)
19.00 Big Brother Extra
19.30 Miehen puolikkaat
20.00 Simpsonit (7)
20.30 Simpsonit (7)
21.00 Ylläs . 9.11 Maakuntaradio. 22.00 Yle
Uutiset ja sää. N:o 138 . 03-778 4293
www.maatilalihameronen.fi
Mittaus- ja asennus.
Pyydä esittely kotiisi!
Sami Korhonen, 050 420 1897
Kirkollisia tiedotuksia
Sekalaisia
Kaihtimet, lamellit, markiisit.
Orimattilan Kaihdin 777 4183.
Kolmesti viikossa!
ORIMATTILAN
SANOMAT
Sekalaisia
Suomi 95
ITSENÄISYYSJUHLA
Kuivannon seurantalolla
4.12.2012 klo 18.00.
Juhlakahvit alkaen klo 17.00.
Tervetuloa!
Kuivannon koulu
Kyläjohtokunta
Maamiesseura
Maatalousnaiset
Eikö lehtesi
tullut?
Varhaiskannon valitukset
ma?su 6.00?10.00
p. 7.50 Merisää. 18.30 Hartaita säveliä. 18.50 Iltahartaus. Olisi hyvä tiedostaa, että vähemmän ympäristöä kuormittavan valinnan tekemällä säästää
muissakin kuluissa, kuten esimerkiksi polttoainekustannuksissa ja
verotuksessa, Aholammi toteaa.
Autokaupan näkökulmasta auton ostopäätös perustuu ostajan
tarpeisiin. 11.00 Yle
Uutiset. 15.00 Yle Uutiset. 0800 300 33
Päiväkannon valitukset
ma?pe 8.00?16.00
p. Messun jälkeen glögitarjoilu kirkkosalin takaosassa.
Klo 18.00 Afrikkalainen gospelmessu Orimattilan kirkossa. Yle
Suomi 97,9 MHz
2 4 5
dio. Yle Uutiset
ja sää. 20.07 Euroopan taivaan alla. Messu on tarkoitettu kaikenikäisille.
Torstai 6.12.
Klo 10.00 Itsenäisyyspäivän sanajumalanpalvelus Orimattilan
kirkossa. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 050 380 3970. Pyöreä pöytä. Esimerkiksi autojen
energiamerkinnät olisi hyvä saada esille kaikkiin autokauppojen
autoihin, Trafin asiantuntija Erno
Aholammi arvioi.
Energiamerkinnöistä käyvät ilmi muun muassa auton päästöt,
polttoaineen kulutus, melutaso ja
ajoneuvovero.
Lisäksi selviää, mihin hiilidioksidin päästöluokkaan auto
kuuluu.
Hinnalla suurin painoarvo
Hinta on edelleen merkittävin
tekijä auton valinnassa. miksi?
19.55 Keho mikroskoopin alla
20.00 Prisma Studio
20.30 Se siitä! Teoriat testissä
21.00 Albert Hofmannin LSD
21.55 Kino Suomi:
Vartioitu kylä 1944 (12)
23.30 Uusi Kino: Barzakh (12)
00.29 Teematieto
Yle Fem
07.00 Min Morgon
08.30 SVT: Gomorron Sverige
11.00 SVT: Gävledala
11.10 SVT: Tvärsnytt
11.20 SVT: Östnytt
11.30 SVT: Kulturnyheterna
11.45 SVT: Uutiset
12.00 SVT: Programtablå
12.05 SVT: Why poverty?:
Ljusets mödrar
13.05 SVT: Duellen: Hammare
13.15 SVT: Go?kväll
14.00 SVT: Vem vet mest?
14.30 SVT: Kobra
15.00 SVT: Hübinette
15.30 SVT: Jakten
på det perfekta livet
16.25 Kapteeni Sapelihammas
. Liturgina Pauliina Hatakka, kanttorina Lari Kettunen. huipulla tuulee
22.00 Big Brother
23.00 Kuolinsyy tuntematon
00.00 Dollhouse (16)
01.00 Smallville (16)
02.00 SubChat
Yle Teema
04.00 Teematieto
17.00 Talo Ranskassa
17.45 Rakennustaiteen aarteita
18.00 Runoraati
19.00 Toinen maailma (12)
19.50 Köyhyys . 9.05
Urheiluradio. 13.00 Yle Uutiset. 13.06 Maakuntaradio. 21.30
Yle Uutiset selkosuomeksi. 03-876 678
ORIMATTILAN SANOMAT
Erkontie 17, puh. Autokauppoja hierottaessa päästöasioista ainakin puhutaan huomattavasti yleisemmin
kuin muutama vuosi sitten.
??Lähes poikkeuksetta niistä
jossain vaiheessa keskustellaan
joko maksujen tai kulutusvertailujen kautta, hän kertoo.
Orimattilan seurakunta
Pappilantie 1, 16300 Orimattila, puh. 7
AI13728
Torstaina marraskuun 29. 21.35-21.39
Novosti Yle. päivänä
4
2
3
8
5
6
7
1
9. 15.00 Yle Uutiset. 10.00 Yle Uutiset. 040 550 6879
Perjantain 7.12. Jouluruuat valmistettu Olkkolan Hovin keittiössä.
Sauna ja avantouintimahdollisuus. Tarvittaessa Orimattilan kautta. 12.00
Yle Uutiset ja sää. 23.10-6.00 Yöklassinen.
Yle Radio Suomi
5.00 Aamupala. 03-876 678, fax 777 4244.
Konttorimme avoinna ma?pe klo 8?16.
T o r s t a i 2 9. 18.03 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 22.15-23.00 Todellisia tarinoita. Käynti sakastin ovesta.
Klo 14.00 Kauneimmat joululaulut Mallusjoen Lepokodilla. 12.45 Merisää. 17.20
Eeva Luotonen. Liturgina Pauliina Hatakka, Annakaisa
Rantala saarnaa, kanttorina Lari Kettunen. mennessä
Maria Helin puh. Kuutintie 20.
sähköposti: etunimi.sukunimi@evl.fi
www.orimattilanseurakunta.fi
Jumalanpalvelukset kirkosta
(vain lankapuhelimesta) puh. Järjestää Keski-Lahden seurakunnan lähetystyö.
Kastettu:
Saara Sofia Holopainen
Vihitty:
Teijo Aarre Emil Pöllänen ja Satu Hannele Niukkanen
Kari Tapio Saarela ja Eveliina Tuulia Manninen
Kuollut:
Irja Maria Malminen 96 v.
Kerttu Sylvia Kuoppala 89 v.
Raili Elli Tuomi
81 v.
Aila Kaarina Tuominen 79 v.
B.Virtanen
Kurkut ja tomaatit
tuoreena puutarhalta
Avoinna to?pe 8.00?15.30.
Viivi ja Wagner
LEHTEMME EI ILMESTY
Tervetuloa!
Itsenäisyyspäivänä, torstaina 6.12.
Luhtaistentie 11, Orimattila, p. Hinta osallistujamäärästä riippuen 4 vrk 2 hh 400?450 e, 4 vrk 1 hh 520?570 e sis.
matkan täysihoidolla. Mukana on myös seurakunnan
kirkkomuskarilaisia.
Klo 18.00 Jouluevankeliumia esperantoksi Anninkammarilla. 10.00-10.03 Yle Uutiset.
10.05 Kalle Haatanen. Jumalanpalveluksen jälkeen kunniakäynti sankarihaudalla ja seppeltenlaskut.
Klo 12.00 Itsenäisyyspäivän sanajumalanpalvelus Kuivannon
kirkossa. 21.40 Urheiluradio. 13.03 Urheiluradio. 7.15 Aamusoitto. Tule hiljentymään hetkeksi. 11.00 Uudet levyt. 12.55 Suomi tänään. 14.00-14.57
M-studio. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 14.00 Yle
Uutiset. Seimen ovat rakentaneet seurakunnan vapaaehtoiset Ulla Lehtiö
ja Veikko Ahtiainen.
TÄHTEÄ ETSIMÄSSÄ
Hetki erilaisten jouluodottajien ajatusten äärellä. Polttoaineen kulutus on toisella sijalla ostopäätöstä tehtäessä.
??Polttoaineen kulutus on suoraan verrannollinen auton ympäristöystävällisyyteen, mutta vaikuttaa siltä, ettei yhteyttä mielletä. 4.021 Tropical.
8 7
4.55 Café
5 6
2 5
SudokunVaikeusaste:
ratkaisu
3
7
6
9
8
1
5
2
4
5
9
2
4
7
3
1
8
6
8
1
4
2
6
5
9
7
3
6
4
5
7
1
2
3
9
8
2
8
1
5
3
9
6
4
7
7
3
9
6
4
8
2
5
1
1
5
8
3
9
7
4
6
2
9
6
7
1
2
4
8
3
5
www.aisudoku.com
STT
Myytävänä
(C) Arto Inkala
Päästöarvoilla vähän
merkitystä autonostajalle
2012 . 16.00 Yle Uutiset ja sää. 18.28 Suomi
tänään. pidetään loppiaisena su 6.1.2013 klo 12 Orimattilan seurakuntakodissa.
TULE TUNNELMALLISEEN JOULUUN
jugendkartanoon Olkkolan Hoviin, Savitaipaleelle 22.?26.12. Ostoskeskus Orimatin
katoksen alla maanantaista perjantaihin 3.?21.12. 6.25-6.55 Nousutahdit. 7.00
Yle Uutiset ja sää
N:o 138 . ORIMATTILAN SANOMAT
8 . päivänä
PaistoPisteestä
tuoretta leiPää JoKa Päivä
95
/kg
2
29
Wotkins
savukalkkunafile
suomi
/kpl
vaasan
rievä
390g (5,87/kg)
Palvelutorilta to-la
11
95
4
/kg
Wotkins
Pieni tuoresuolattu
herkkukinkku
suomi
suomalainen juhlakinkku
potkalla, pakaste
89/kg
suomalainen juhlakinkku
luuton, pakaste
3
99
Atria Bravuuri
Jauhelihamureke
700g (5,70/kg)
0
5
95
Rainbow
Kypsä pikkukinkku
1kg
Saksa/ Tanska
Fazer
omppu-unelma
99
Juurespussit
porkkana, lanttu
ja punajuuri
2-3kg
(0,33-0,50/kg)
R-kioski oRiMATTiLA
Erkontie 16, 16300 Orimattila
Avoinna: ma?la 7.00?21.00, su 9.00?21.00
28.7.2011 9.22
Ma?to 9?18
Pe 9?20
La 9?18
Katso poikkeavat
aukioloajat: www.alko.fi
1
95
Saarioinen
Kerma- ja
valkosipuliperunat
320g (7,66/kg)
suomalaiNeN
1
45/kg
Conference
Päärynät
Hollanti
Hinta voimassa to-su
Palvelemme
Arkisin 7?21
Lauantaisin 7?18
Sunnuntaisin 12?18
R_kioski_Orimattila.indd 1
11
Chipsters
smetanasilli
Norja
/kg
suomalaiNeN
29/kg
4
14
90
95
/kg
1
42
Arla Ingman
maustetut
jogurtit
1l. 2012
3
95
/kg
suomalainen
Kokonainen
kirjolohi
rajoitus 3/talous
17
Torstaina marraskuun 29