+ lapset) Pullomuseon pääsylipulla 10 % alennus ravintola Tehtaan vappubrunssista. – mitä aikaisemmin kylvämään päästään, sitä paremmat ovat mahdollisuudet saada hyvä sato. Jos kylvöt menevät myöhäiseksi, kasvuaika jää lyhyeksi, tietysti vähän syksystä riippuen. Lannoitteiden levitykseen päästiin viime vuoden aikoihin. 044-754 5872 Avoinna ma–pe 9–18, la–su 9–14. maanantai-iltaan mennessä lannoitettuna oli yli 80 hehtaaria ja kylvettykin jo 60 hehtaaria. ORIMATTILAN KANTRIKATSASTUS SOITA 045 693 3748 Topintie 2B Orimattila www.omkk.fi ORIMATTILAN SANOMAT kesäkukkamaailmaan Kohti kesää! Hyvää palvelua lähellänne! Kaitilantie 50, 16300 Orimattila, puh. Ensimmäiset kevätkylvötkin on jo tehty, vaikka vielä eletään huhtikuuta. Hovi kertoo, että heidän tilallaan viljaalaa on tarkoitus pienentää ja lisätä erikoiskasveja kuten heinän ja apilan siemenviljelyä. 0400 352 423 • Kylpyhuoneja saunaremontit • Kalusteja lattia-asennukset • Maalaustyöt / tapetoinnit • Timanttiporaukset / -sahaukset • Ulkomaalaukset • Purkutyöt SANEERAUS KOIVISTO OY p. kylvöt alkoivat Hovin mukaan pääsiäisenä. NIINIKOSKEN KAIVIN RAJALA OY • soraja kalliomurskeet • seulotut lajikkeet • kaivinkoneurakointi puh. – Jotkut ovat puhuneet, ettei routaa olisi ollut, mutta minulla on se käsitys, että routaa on ollut, hän arvioi. AnnA HAkAmA Orimattila Toukotyöt ovat täydessä käynnissä ja ensimmäiset kevätkylvötkin on päästy jo tekemään. – Sade olisi myös tasoittanut pellon kosteutta, mutta nythän sadetta on luvattu. 019 685 1164 VALMISBETONIA JA BETONITUOTTEITA Hyvän laadun ja palvelun talo ORIMATTILAN PULLOMUSEO AVOINNA VAPPUNA 1.5.2019 klo 10.00–18.00 MUULLOIN SOP. mAATALOUSJA PUUTARHASIVUT 5–7 Irtonumero 1,80 e (sis. huhtikuuta 2019 N:o 33 – 68. MUKAAN 050-518 8061 LIPUT: AIK. OSOITE: PUISTOTIE 12 B 16300 ORIMATTILA – AVOINNA OLEVA MUSEO ETELÄ-HÄMEESSÄ – ESILLÄ YLI 1500 KOHDETTA 1600-, 1700-, 1800ja 1900-LUVUILTA – ESILLÄ 1800-LUVUN VIINAHISTORIAA LAHDEN, HELSINGIN, TAMPEREEN, TURUN, KUOPION, PORVOON, VIIPURIN, HÄMEENLINNAN, HEINOLAN, LOVIISAN, MIKKELIN JA VAASAN ALUEILTA – UUTTA: PANUN VIIMEISET AARTEET LASTEN MUSEOSEIKKAILU WWW.ORIMATTILANPULLOMUSEO.NET Ostetaan/noudetaan metalliromua 0400 775 540 ML MIKON METALLIJALOSTUS OY 100 % kotimainen Kaikki katsastukset ja rekisteröintipalvelut. Sitten toivotaan vaan, ettei se koveta maata liikaa, Hovi toteaa. Yleensä kylvöt ajoittuvat äitienpäivän tuntumaan, Hovi kertoo. 03-883 2100 ark. PUUTARHATUOTE VIITANEN Komeat ORVOKKIAMPPE LIT kukkivat kauneimmillaan! ORVOKINTAIME T – ja paljon muuta! Puutarhamme on avannut ovensa Tervetuloa! ILMOITTAJA! Tiistaina 4.6. Tuttu näky viime päiviltä onkin pellolla kulkeva traktori, joka on nostanut pölypilven taakseen. 7–21, la 8–20, su 10–18, www.k-supermarket.fi GRILLIVALKOSIPULIT 1 50 KPL Lihamestarilta: Ruokamestarilta: OMASTA MYLLYSTÄ NAUDAN PAISTIJAUHELIHA SUOMI 9 90 KG TARJOUKSET VOIMASSA TIISTAINA 30.4.2019 ELLEI TOISIN MAINITA Lihamestarilta: Vappuna GRILLATAAN 13 90 KG PORSAAN SISÄFILEEPIHVIT SUOMI 7 90 KG PORSAAN VARASTOITU PAKASTEENA, SUOMI PORSAAN KASSLERPIHVIT MONTA ERI MAKUA SUOMI 8 95 KG 12 90 KG PORSAAN ULKOFILEEPIHVIT MONTA ERI MAKUA SUOMI KPL 99 Taidemuseo pääsi kansien väliin SIVU 3 Jokivarsi taas voittoon nou Hädässä SIVU 4. 4 LAPSET 1,5 PERHE 9 (2 aik. Hovin mukaan kevään nopea tulo on aiheuttanut sen, etteivät lumet ole sulaneet pelloilta tasaisesti, vaan varjoisissa kohdissa on vielä ollut lunta ja ne ovat jääneet kosteiksi. 041 453 5781, Lahti / Orimattila koivisto@saneerauskoivisto.fi • timokoivisto@luukku.com HUOM! MUISTA KOTITALOUSVÄHENN YS! . – Pellot ovat tänä keväänä kuivuneet todella nopeasti ja jopa yhdellä tasausäestyksellä mururakenne on saatu erittäin hienoksi, Hovi sanoo. Myllyläntie 40, 07560 PUKKILA Puh. Orimattilassa Luhtikyläntien varressa toukotöissä oli maanantaiaamupäivällä Kimmo Hovi, joka kertoi, että toukotöihin on tänä vuonna päästy selvästi tavallista aikaisemmin. Hovin tilalla, jonka isäntänä toimii kimmo Hovin poika Ville Hovi, päästiin aloittamaan toukotyöt jo huhtikuun puolessa välissä. 0500 840 266 UUNITUORE RANSKALAINEN JÄTTIPATONKI 350 G (2,83/KG) Tavallista parempi ruokakauppa Käkeläntie 3, Orimattila, puh. ilmestyy KESÄLEHTI ORIMATTILAN SANOMAT p. ORIMATTILAN SANOMAT TIISTAINA 30. Hovin tilalla keväällä kylvettävää peltoa on parisataa hehtaaria. Hovin mukaan hyvä mururakenne kertoo siitä, että viime talvi oli hyvä routatalvi. vuosikerta ORIMATTILAN, MYRSKYLÄN JA PUKKILAN PAIKALLISLEHTI www.orimattilansanomat.fi Lämmin kevät päästi maanviljelijät ajoissa pelloille Kevätkylvöt jo hyvässä vauhdissa Kimmo Hovi kertoo, että tänä keväänä toukotöihin on päästy selvästi tavanomaista aikaisemmin. alv.) PARHAAT MAA?AINEKSET RAKENTAJILLE • Seulotut ja murskatut lajikkeet • Puutarhamulta 040 526 9119 | parhaoy.. – Tilastojen mukaan meidän tilalla kylvetään kerran kymmenessä vuodessa huhtikuun puolella
Meillä on agraarinen perinne ja perimä, jotka säilyvät meissä vielä monta sukupolvea. Ilmoitukset on jätettävä kontto riimme viimeistään ilmestymispäi vää edeltävänä arkipäivänä klo 10 mennessä. Orimattilan verkoston vedestä otetuista näytteistä on löytynyt kolibakteereita. Särkänniemen rannekkeen hinta on portilla 47 euroa. orimattilan päättäjät joutuvat lähiaikoina puntaroimaan, mikä hinta kaupungin kaupallisten palveluiden tuntuvasta paranemisesta ollaan valmiita maksamaan. Vesitorni puhdistettiin uudelleen eilisen päivän kuluessa ja torni ja putkistot kloorattiin illan ja yön aikana. Uudella puhdistusoperaatiolla pyritään vesijohtoverkosto vapauttamaan bakteereista, joka on mahdollista vain vesitornista käsin, sanoo eläinlääkäri Matti Retulainen. Lehden vastuu ilmoituksen julkai semisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun hinnan palauttamiseen. erkontielle esitetty uusi linjaus on luonnollisesti jo ehtinyt kohottaa kulmia orimattilassa ja se on poikinut myös mutinaa osuuskaupan määräävästä markkina-asemasta ja sanavallasta kaupungissa. 044 7043 714 juho.kiuru@orimattilansanomat.fi Anna Hakama p. – on ollut ilo huomata, että pullomuseon pysyminen orimattilassa ja sen auki oleminen jatkossakin on tärkeää monelle orimattilalaiselle, iloitsee Hakama. Se on ollut tavoitteemme alkuajoista alkaen. Museon perustaja Panu Hakama avasi ovet yleisölle ensimmäisen kerran vappuna vuonna 1987. Demokratian voima on siinä, että erilaisten katsantokantojen esiintulo hyväksytään.” – kansanvallan toteuttajat tarvitsevat kriitikkonsa, mutta eivät likasankoja niskaansa – olivat he ihan mistä puolueesta tahansa, sanoi Heikkinen. Tämä aika on kovin kriittinen, mutta voimme keskustana profiloitua rauhan rakentajana ja tasapainottavana voimana. kuoroja kuullaan kaupungintalon edustalla vappupäivän aamuna kello 9.40. pennalan tonttikauppa on alkanut hyvin ja kylään saadaan uusia asukkaita. poliittinen ilmapiiri ei näissä vaaleissa suosinut keskustaa. 03-876 678 JULKAISIJA: Pitäjäsanomat Oy Toimitusjohtaja/päätoimittaja Kullervo Hakama p. panulle museon säilyminen oli niin tärkeää, että hän suunnitteli tulevien vappupäivien ohjelmia ennakkoon. aNNa HakaMa orimattilassa juotiin viemärivettä viime torstain lehdessä (oS 25.4.) Tulkai mukaa -palstalla oli virhe. 044 7043 711 virpi.kallio@orimattilansanomat.fi Juho Kiuru p. VEROTTOMAT ILMOITUSHINNAT Etusivulla 2,05 Tekstin edellä, tekstissä 1,80 Kuolinilmoitukset 1,80 Tekstin jälkeen 1,70 Takasivulla 1,90 Värilisä 0,12 euroa / pmm Hintoihin lisätään 24 % arvonlisä vero. Hän kertoi kaupungin keskeisistä hankkeista, kuten keskusta-alueen tulevista suunnitelmista. Takana vitriinissä apteekin viinakellarista löytyneitä pulloja. omiin vahvuuksiin ja osaamiseen on tartuttava rohkeasti ja luottavaisesti. JAKELUHÄIRIÖT Orimattila maanantai–sunnuntai 6.30–10.00 puh. – lisäksi ohjelmauutuutena on lapsiperheille tarkoitettu museoseikkailu. keskustan odotukset eivät ole kadonneet Myrskylässä tempaistaan tällä viikolla siivoamalla kunnan alueella olevia roskia. kuulijoita ilahdutti erityisesti hakijamäärän kasvu erkko-lukioon. panun mukaan pullojen kunto oli yksi osa niiden tarinaa. kaupungin tervehdyksen kokoukselle toi Osmo Pieski. – olin usein panun apuna järjestelemässä. – Bakteerien saastuttamaa vettä on tavattu enää harvoista pisteistä, mutta pyrkimyksenämme on täysin bakteeriton vesi, johon tilanteeseen torstaisella toimenpiteellä uskomme pääsevämme. Mikään läpihuutojuttu vasta hiljakkoin ison ja kalliin remontin läpikäyneen pääkadun siirtäminen pois kauppakeskuksen tieltä ei tietysti voi ollakaan. Myrskylän, Orimattilan ja Pukkilan puolueeton uutis ja ilmoituslehti. pullomuseon järjestämän tietokilpailun oikeat vastaukset tiesivät ja perheliput munkkikahveineen neljälle voittivat Leo Kontio, Aira Huisko ja Mirva Jaakkola. Kuulomatkan päässä oli rotarinaisten, partiolaisten sekä taideyhdistyksen järjestämä kirpputori. 4H-yrittäjät ja kuorot mukana vapussa KUVA: JUho KiUrU oS – keskusta kärsi selvän tappion, mutta keskustan äänestäjien odotukset eivät kadonneet mihinkään sanoi Sanna Heikkinen avatessaan orimattilan keskustan kunnallisjärjestön vuosikokouksen. Päiväkannon valitukset ma–pe 8–16 puh. Myös linnanmäki ja Tykkimäki ohjaavat asiakkaita hinnoilla muihin kanaviin kuin lippuluukulle.. Museosta löytyy myös tykki, jonka on arveltu olevan 1700-luvun alkupuolelta. – kaupungit, taajamat ja maaseutu ovat yhtä ja samaa Suomea. ohjelman jälkeen taikuri jakaa lapsille ilmapalloja. prisma-hankkeen konkretisoituminen on silti tullut yllätyksenä. Tie yhtyisi Puistotiehen parkkipaikan takana. Digikesto 12 kk 135 e (alv. – Lehti ei suorita tilaa jalle hyvitystä lakon tai muun ylivoi maisen esteen takia julkaisematta jääneistä numeroista. kaupunki tunnetaan muualla erityisesti kylien ja kyläläisten kautta: Mallusjoen Takinkääntöviikko, Tönnön siltapäivä ja Heinämaan pitsit ovat esimerkkejä siitä, miten tärkeitä kylät ovat orimattilalle. pullomuseon toimintaa jatkaa nyt veljenpoika Lauri Hakama. Määräaikainen tilaus 12 kk 158 e , 9 kk 131 e 6 kk 93 e , 3 kk 54 e Tarjous 3 kk 42 e , 6 kk 80 e . Hämeenmaa haluaa sieltä helpon kulkuyhteyden uuteen prismaan. Tiistain hinta oli 36 euroa ennakkoon verkossa tai k-ryhmän myymälöissä. keskusta edellyttää kaupungin ottavan kylät ja niiden vahvuudet markkinointiinsa mukaan vetovoimatekijöinä uusien asukkaiden houkuttelemiseksi. erkontien siirrolla taattaisiin se, ettei prisman asiakkaiden tarvitse ylittää katua uudelta parkkipaikalta kauppaan askeltaessaan. alunperin Hämeenmaa kaavaili kasvattavansa kauppataloaan sen ja orimatin ostoskeskuksen välissä olevalle parkkipaikalle. Teknisen toimen palvelualue reitittää keräyksen näillä tiedoilla. 0500 840 266 lasse.makinen@orimattilansanomat.fi Ilmoituslaskutus Lehtitilaukset Maarit Orre p. Virheestä, joka johtuu esim. ihmisten hyvinvointi ja maamme menestys syntyvät alueiden kumppanuudesta, ei vastakkainasettelusta. HoraTiuS Orimattila Pukkila Myrskylä Artjärvi Porlammi Keskiviikko +16 Torstai +8 Perjantai +8 Lauantai +8 Tiistai 30/4 +8 +9 +8 +8 keväällä 1979 orimattilan vesijohtoverkoston vedestä löytyi kolibakteereja, jotka sairastuttivat monet kuntalaiset. epä selvästä käsikirjoituksesta tai pu helinvälityksessä sattuneesta vää rinkäsityksestä lehti ei vastaa. Yksi uutuus on museokahvila, jossa vapunpäivän kävijät pääsevät nauttimaan tämän päivän lasipulloista Hartwallin limsaa. alv. pullot on esillä sellaisessa kunnossa, missä ne ovat olleet löydettäessä. Sitä on syytä tarkastella mahdollisimman monesta näkökulmasta. Noudon yhteydessä ilmoitetaan mistä täydet roskasäkit voi noutaa. Syynä on osuuskaupan ostama ja parkkipaikaksi muuttama vanha Nordean talon tontti erkontien toisella puolella. Orimattilassa vappua vietettiin totutuin menoin. olimme molemmat samaa mieltä siitä, että pullomuseon tulee säilyä orimattilassa, lauri Hakama kertoo. kaupungin pääkadun siirtoehdotus on radikaali ja osuuskauppa tiedostaa sen itsekin. osuuskaupan suunnitelmissa nykyinen erkontie muuttuisi uuden prisman ja parkkipaikan välissä kävelykaduksi ja erkontielle tehtäisiin uusi mutkitteleva väylä puistotielle nykyisen torin sivuitse ja uuden parkkipaikan taitse. ”katsotaan, mitä kaupunginhallitus sanoo”, totesi Hämeenmaan toimitusjohtaja olli vormisto orimattilan Sanomissa kuun alkupuolella. Laista, asetuksista tai viranomais ten toimenpiteistä aiheutuvat kus tannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaan tulohetkestä lukien. ei vaikka puolue onnistui pääministeripuolueena edistämään juuri niitä asioita, joita se edellisten vaalien alla lupasi. peTri SipiläiNeN ORIMATTILAN SANOMAT TOIMITUS Avoinna ma–pe klo 8–16.30 toimitus@orimattilansanomat.fi yleisonosasto@orimattilansanomat.fi tulkai.mukaa@orimattilansanomat.fi Toimitussihteeri Petri Sipiläinen p. 044 7043 710 kullervo.hakama@orimattilansanomat.fi Ilmestyy: tiistaisin ja torstaisin Levikki 3 657 kpl (LT 2017) Sanomalehtien Liiton jäsen ISSN 12366609 PAINOPAIKKA Alma Manu Oy Tampere 40 vuotta sitten Prismaa väistävä Erkontie kurvaisi uudelle uralle nykyisen torin ja uuden parkkipaikan välistä (kuvassa oikealla). Vedosilmoitukset vuo rokautta aikaisemmin. 24%). Huvipuistojen rannekekauppa sysätään verkkoon Muun muassa Särkänniemen huvipuisto hinnoittelee rannekkeensa niin, että hinta on sitä alempi, mitä aikaisemmin sen ostaa. kunnanjohtajan kanssa käydyn keskustelun yhteydessä hän esitti ajatuksen kuntalaisten yhteisestä roskien keruusta. 24 %). on kaupungin arvojen ja elinvoimaisuuden kannalta tärkeää, että nykyinen väestö huomioidaan keskustaa ympäröivissä kylissä. VASTUU ILMOITUSVIRHEISTÄ Lehti ei vastaa ilmoittajille mahdol lisesti aiheutuvasta vahingosta, jos hyväksyttyä ilmoitusta ei tuotan nollisista tai vastaavista syistä jul kaista määrättynä päivänä. lehden il moitushinnoilla. Tempausidean takana on kirkonkylän koulun viidennen luokan oppilas Rozan Karaagac, joka oli käynyt vierailemassa kunnanjohtaja Sam Vuorisen luona kyselemässä tämän mielipiteitä ilmasto-, ympäristöja roskaamisasioista. orimattilan keskusta piti vuosikokouksensa yhteiskoululla 25.5. erkontien uutta linjausta ihmetellessä kannattaa muistaa, että samaa pääkatua on jo oltu valmiita panemaan mutkalle tien toisessa päässä kehräämön risteyksessä, johon on suunniteltu uutta isoa liikenneympyrää. 26. vappuun kuuluu myös orimattilan Naiskuoron ja Mieslaulajien esiintyminen. puistotien uutteen liittymään rakennettaisiin liikenneympyrä. orimattilan pullomuseo, puistotie 12B, on auki vapunpäivänä kello 10–18. osuuskauppa ilmoitti pääsiäisen alla, että se on valmis laajentamaan keskustassa toimivan Smarketinsa prismatavarataloksi pikaisella aikataululla. Orimattilan keskustaa kohdannut verkoston veden saastuminen osoittautui pahemmaksi mitä alunperin uskottiin. oikaisu ouTi Sirviö Orimattila orimattilan pullomuseo on vapunpäivän avoinna tuttuun tapaan. – Yhteistyötä ja ratkaisuja on etsittävä yhdessä, painotti Sanna Heikkinen puheessaan ja lainasi presidentti kekkosta vuodelta 1972: ”elävälle dynaamiselle yhteiskunnalle on ominaista mielipiteiden moninaisuus tärkeistä ajankohtaisista kysymyksistä. vaikka ikkunasta ei näkyisikään kuin vastapäisen talon seinä, on suomalaiselle ja myös orimattilalaiselle maaseutu osa identiteettiä. Tänä vuonna uutuuksina nähdään Hakaman hankkimia viimeisiä esineitä, joita on esillä noin parisataa. – panu teki todella hyvät askelmerkit minulle, Hakama kertoo. roskasäkkejä ja keräyshansikkaita voi noutaa vielä torstaina Myrskylän kunnanvirastolta kello 9–16 välisenä aikana. Museo on avoinna vain vapunpäivänä tai ryhmille erikseen pyydettäessä. Pullomuseon toiminnan jatkaja Lauri Hakama esittelee Uudenkaupungin apteekin vanhaa apteekkikelloa, joka on myös esillä pullomuseossa. Hämeenmaan prisma-aikeet ovat olleet tiedossa. Nyt osuuskauppa haluaa kuitenkin paisuttaa kiinteistöään erkontielle päin, nykyiseen ajorataan saakka. Sen vuoksi on tärkeää, että orimattilassa arvostetaan ja kunnioitetaan myös kyliä ja kyläläisiä. Kestotilaus jatkuu ilman eri uu dis tus ta, ellei tilausta peruta tai muu teta. ORIMATTILAN SANOMAT Tänään: Miia, Mira, Mirva, Mirka, Mirja, Mirella, Mirkka, MirjaMi keskiviikkona: vappu, suomalaisen työn päivä; vappu, valpuri Torstaina: viivi, vuokko Tiistaina huhtikuun 30. Museolla on vuosittain vaihtuva teema. Postiosoite: PL 5, 16301 Orimattila Katuosoite: Erkontie 17 www.orimattilansanomat.fi puh. ooo Samassa lehden numerossa oli toinenkin iso juttu orimattilaa kohdanneesta verkostoveden saastumisesta. 044 7043 717 anna.hakama@orimattilansanomat.fi KONTTORI Avoinna ma–pe klo 8–16 tilaukset@orimattilansanomat.fi ilmoitukset@orimattilansanomat.fi Toimistopäällikkö Marja Hakama p. – panu arvosti löytämiään pulloja eri tavalla kuin monet museot. huhtikuuta 1979 ilmestynyt Pitäjäsanomat uutisoi, että juomavedessä on edelleen bakteereja ja vesitorni oli tyhjennetty. Kunnallisvirkamiesyhdistys tempaisi myymällä kylmissään hytisevälle yleisölle Karkkulan lähdeveteen keitettyä kahvia. Ilmoituksia välitetään maan kaik kiin sanomalehtiin ko. voittajille on ilmoitettu henkilökohtaisesti. osuuskauppa varautui marketinsa laajentamiseen jo siinä vaiheessa, kun se avasi laajennetun kauppakeskuksen erkontien ja puistotien kulmauksessa vuonna 2011. toukokuuta 1979 ilmestynyt Pitäjäsanomat. 10 %) Kestotilaus 12 kk 149 e (2 erässä á 79 e , 3 erässä á 53 e , 4 erässä á 39 e ). Monenlaiset palvelut, yritykset ja tapahtumat ovat tärkeä osa orimattilaa. erityisen kylmän vapusta teki tuuli, joka puhalsi 8–10 metriä sekunnissa. Tämä on huomioitu alueen nykyisessä kaavassakin. Mallusjoen nuorisoseuran ja Wellamo-opiston yhteistyönä esittämän kovan onnen lapsia -näytelmän oikea esityspäivä lahden pikkuteatterilla oli su 28.4., eikä la 27.4., kuten tekstissä virheellisesti luki. uudistukset ovat tuottaneet tulosta. pullomuseossa on esillä yli 3 000 esinettä. Myrskylän kunnan johtoryhmä otti karaagacin ideasta kopin Myrskyläläiset on haastettu roskien keruuseen ja päätti haastaa kaikki kuntalaiset, kyläja asukasyhdistykset sekä muut yhteisöt ja organisaatiot tällä viikolla tapahtuvaan roskien keräystempaukseen. päivänä 2 – N:o 33 – 2019 Päivyri Päivän miete Tänään tästä vaikka jopa hevoskaupungin omien luottamusmiesten usko orimattilan tulevaisuuden näkymiin tuntuu joskus olevan koetuksella, Hämeenmaalla sitä riittää. 044 7043 720 marja.hakama@orimattilansanomat.fi Myynti ja markkinointi Lasse Mäkinen p. Ulkomaille tilattaessa kaksinkertai nen maksu. – Tornissa oleva vesi on puhdasta, mutta eri vastaanottopisteistä otetuista näytteistä on tavattu bakteerikasvannaista. Puhdistusta jokaisessa taloudessa voidaan edesauttaa juoksuttamalla vettä hukkaan, josta johtuvat kulut ovat vain muutaman markan luokkaa, sanoi Retulainen. Jäteveden valloilleen pääsy johtui viemäritukkeumasta, jonka johdosta linjan kaksi jäteveden pumppaamoa jouduttiin sulkemaan. Näytteillä ei ole vain lasipulloja, vaan myös intohimoisen keräilijän vuosikymmenten aikana keräämiä muitakin esineitä, kuten kiviä, vanha limonadikone, pahvisia tupakkalaatikoita, vanhoja sodanaikaisia kirjeitä ja suklaalaatikko 1930-luvulta, jonka kuvituksissa Mikki Hiiri seikkailee päijät-Hämeessä. Huomautukset on tehtävä 8 päi vän kuluessa ilmoituksen julkaise misesta tai ilmoituksen tarkoitetus ta julkaisupäivästä lukien. 044 7043 713 petri.sipilainen@orimattilansanomat.fi Toimittajat: Virpi Kallio p. – laitoimme toivomme puolueeseen, joka ainoana puolustaa koko Suomea pohjoisinta lappia myöten. Pääsiäistä edeltävällä viikolla Orimattilan keskustassa juotiin viemärivettä, jota Sikosuon vedenottamoon oli päässyt keskustasta johtavaa avo-ojaa pitkin. Mieslaulajat ja naiskuoro esiintyivät aamulla kunnantalon portailla. 044 7043 722 LATOMO Tarja Hietavirta p. pullomuseo jatkaa yli 30-vuotista vappuperinnettä aurinkomaja-kahvilassa erkontien ja käkeläntien kulmassa 4H-yrittäjät järjestävät vappukahvilan keskiviikkona kello 10–14. Korotukset koskevat myös jo teh tyjä tilauksia/ilmoitusvarauksia. Hanke sisältää kuitenkin myös kaupunkikuvallisia mahdollisuuksia, kuten kokoomuksen paikallispoliitikko pekka Törrönen orimattilan Sanomien yleisönosastokirjoituksessaan viime viikolla muistutti: prisman edustalle esitetystä kävelykadusta voitaisiin pienellä viilauksella saada kaupungille myös edustava ja viihtyisä torija tapahtuma-alue. Suomen suurimmat huvipuistot sysivät rannekkeiden ostoon verkkoon ja kauppaketjujen myymälöihin. 03757 5285. jutun otsikko huusi suurin kirjaimin: ”orimattilassa juotiin viemärivettä”. karaagac on monen muun nuoren tavoin huolestunut ilmastoasioista. erkontien siirto prisman tieltä ei ole läpihuutojuttu Suloista on sopivalla hetkellä hullutella. ooo vappua vietettiin kylmissä merkeissä neljäkymmentä vuotta sitten, kertoi 3. panu piti todella paljon lapsista ja idea lähti siitä, että hän toivoi lapsille järjestettävän oman seikkailun. koska juuret sitovat meidät johonkin, ovat kylät orimattilalaisten juuret, jotka pitävät meidät paikkakunnalla. Kestotilaus laskutetaan kun kin laskutusjakson alussa voi mas sa olevan tilaushinnaston mu kai sesti. 044 7043 718 TILAUSHINNAT (sis. Tapahtumaan liittyen k-Supermarketin pihalla nähdään Taikuri Matias ja tulishow. Näin keskustan koko pohjoisosan asuma-alueen jätevedet, mukana koulut ja uimahalli, nousivat avoviemäriin, joka virtaa muutaman metrin päästä Sikosuon vedenottamosta. Paperilehden digilisä 1 e /kk (alv. 03876 678. kannanotto kylien puolesta kokouksessa julkaistiin kannanotto elinvoimaisten kylien puolesta: keskustassa asuva väestö on suurimmaksi osaksi eri kylien kasvatteja, joilla on jonkinlainen side kotikyliinsä
Kirja on myynnissä taidemuseolla ja kaupungintalolla 35 euron hintaan. Naapurin ripeä toiminta esti tulen leviämisen asuintaloon Askolan rakennusja ympäristölautakunnan tämän vuoden ympäristökierrokset järjestetään Myrskylässä 29. Lautakunta voi langettaa niiden omistajille siistimiskehotuksia tai asettaa ja laittaa myöhemmin maksuun uhkasakkoja, jos kehotukset eivät johda toivottuun tulokseen. Pieniä ruohikkopaloja Artjärvellä Omakotitalon vieressä ollut rakennusjätekasa syttyi palamaan Orimattilassa Rantasenkujalla Pakaantien varressa viime viikon keskiviikkoiltana vähän ennen kuutta. Kuvaukset ovat osa verkon kunnossapitoa ja toimitusvarmuutta. Kirkon välikatto on tarkoitus maalata tämän vuoden aikana. Ohjelmassa on muun muassa pyörien kevättarkistuksia ja sähköpyörien testaamista. Tuttujen maalareiden työt pääsevät viimein esille, Hakala sanoi. Myrskylä saa 283 000 euroa ja Pukkila 135 000 euroa. Hanna Groosin (kolmas vas.) ja Nick Groosin lahjoitusta olivat vastaanottamassa kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja Päivi Virén (vas.) ja seurakunnan talouspäällikkö Anne Anttila. Viime vuonna yhtiö jakoi omistajilleen 8,3 miljoonaa euroa osinkoa. – Aivan yllättävä lahjoitus, joka kertoo jotain kotiseuturakkaudesta ja rakkaudesta kirkko kohtaan, hehkuttaa vt. 110 kilovoltin (kV) suurjänniteverkko kuvataan joka toinen vuosi. Myrskylä ja Pukkila kuuluvat uudenmaan maakuntaan, mutta hankkivat tätä nykyä sosiaalija terveyspalvelunsa PäijätHämeen hyvinvointiyhtymästä (hyky). Lapinjärven osuus 827 000 euroa. Hallitusti ja asiakaslähtöisesti – Kaikki viisi aluetta ovat sekä väestöpohjaltaan että taloudelliselta kantokyvyltään riittäviä turvaamaan edellytykset sosiaalija terveyspalveluiden parantamiselle myös niissä uudenmaan kunnissa, joilla ei yksin olisi tähän riittäviä edellytyksiä, todetaan kannanotossa. Suomessa kirkollisverojärjestelmä on kaventanut ihmisten mielessä ajatusta vapaaehtoisten avustusten antamisesta, pohtii ulkomailla pitkään työskennellyt Päiviö. Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Riitta Lonka (kesk.) iloitsi, että kirja tuo Orimattilasta löytyvän taiteen koteihin ja tarjoaa kaupungin markkinointiin uuden työkalun. ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina huhtikuun 30. Nastattomia talvirenkaita saa käyttää kelistä riippumatta ympäri vuoden, mutta ominaisuuksiltaan niitä ei ole tarkoitettu kesäkäyttöön. Toisaalta taidepiireissä Orimattilan taidemuseo on kovanluokan tekijäksi todettu. Lentokuvauksia on tehty Kymenlaakson Sähköverkon jakelualueella vuodesta 2009 alkaen. Vielä helmikuussa julkisuudessa puhuttiin viidestätoista tapauksesta. Pelastuslaitos sammutti noin kolmen sadan metrin matkalta palavaa ruohikkoa viidestä eri kohdasta. Taidekirjasta otettiin tuhannen kappaleen painos. Suurin omistaja Kouvola saa 1,76 miljoonan euron osingot. Pitkään hautunut Orimattilan taidemuseon kirja julkistettiin ViRPi KALLiO Myrskylä / Pukkila / Lapinjärvi Myrskylän kunnanjohtaja Sam Vuorinen, Pukkilan kunnanjohtaja Juha Myyryläinen ja Lapinjärven kunnanjohtaja Tiina Heikka allekirjoittivat viime viikolla kannanoton, jossa kaikki 26 uudenmaan kuntaa esittävät maakunnan sosiaalija terveyspalvelujen (sote) uudistamista kuntapohjaisesti ja vapaaehtoisuuteen pohjautuen. Poliisi kuitenkin muistuttaa, että nastarenkaita saa käyttää vielä, jos keli tai sää sitä edellyttää. uusia on tänä vuonna tullut vireille kolmisenkymmentä. Kaupunginja kunnanjohtajien lisäksi myös HuS:n toimitusjohtaja Juha Tuominen on allekirjoittanut kannanoton. Työtaisteluissa oli mukana enemmän ihmisiä kuin koskaan aiemmin 2000-luvulla. Kantelut koskevat niin yksityisiä kuin julkisiakin hoivayksiköitä ympäri maan. Yhdistys keräsi vuosia varoja kirjaa varten. – Tämä varmistaa uudistamisen asukasja asiakaslähtöisesti ja tarjoaa koko maassa sekä väkirikkaalla uudellamaalla parhaat mahdollisuudet vastata monimuotoisiin yhteiskunnallisiin haasteisiin, jotka edellyttävät kunnan kaikki toimialarajat ylittävää tiivistä yhteistyötä sekä päätöksentekoa mahdollisimman lähellä asukkaita. Sariomaa) on lahjoittanut puolisonsa Nick Groosin kanssa Myrskylän seurakunnalle 30 000 euroa käytettäväksi kirkon sisäkaton maalaamiseen. Kirjan teossa ja sen julkaisutilaisuudessa oli iloa ja ylpeyttä. Mukana on 11 eri kirjoittajaa. Myrskylä, Pukkila ja Lapinjärvi muodostaisivat itä-uudenmaan alueen yhdessä Porvoon, Loviisan, Askolan ja Sipoon kanssa. Kolmanneksi suurin omistaja Orimattilan kaupunki saa osinkoa vajaat 1,52 miljoonaa eroa. Asiasta uutisoi uutissuomalainen. Kirjan myötä sana leviää entisestään, Taidemuseon ystävissä pitkään vaikuttanut Kirsti Laatunen sanoi. Kirkkovaltuusto hyväksyi vuoden 2018 tilinpäätöksen viime viikolla pidetyssä kokouksessa. Kuntajohtajien kaavailuissa noin 100 000 asukkaan itäuudenmaan lisäksi neljä muuta uudenmaan sote-aluetta olisivat Keski-uusimaa (noin 200 000 asukasta), Länsi-uusimaa (460 000 asukasta), Vantaa ja Kerava (265 000 asukasta) sekä Helsinki (650 000 asukasta) Erikoissairaanhoidosta vastaisi Helsingin ja uudenmaan sairaanhoitopiiri HuS. Sote-alueita olisi viisi. Suomalainen ei lue enää yhtä monta kirjaa kuin ennen. Samalla yhtymä polkaisee käyntiin koko kesän kestävän valtakunnallisen Kilometrikisan. Myrskylän srk:n tilinpäätös 21 000 euroa plussalla Nastallisten talvirenkaiden käyttökausi autoissa päättyi Suomessa maanantaina. Yhtymä järjestää työntekijöilleen pyöräilyviikon ensi viikolla. Kuvaukset alkavat sään salliessa heti toukokuun alusta ja jatkuvat koko kuukauden ajan. Hän korostaa, että kyseessä ovat nimenomaan kantelijan epäilyt poikkeavasta kuolemasta. Kymenlaakson Sähköverkon lentokuvaukset käynnistyvät Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä kannustaa työntekijöitään liikkumaan työmatkalla pyöräillen tai kävellen. Yhtä vilkas työtaisteluvuosi koettiin viimeksi 2015. Kymenlaakson Sähkö jakaa taas miljoonaosingot STT Sosiaalija terveysalan lupaja valvontavirasto Valvira selvittää tällä hetkellä kaikkiaan noin kuuttakymmentä kantelua, joissa vanhuksen kuolemaan saattaa liittyä hoitovirhe tai vakava laiminlyönti. Valviran ylitarkastaja Elina uusitalo arvioi uutissuomalaiselle, että kanteluiden määrän kasvu johtuu pitkälti julkisuuden tuomasta aktivoitumisesta. Varsinaisen kirjan tekoon ryhdyttiin viime vuonna eli Orimattilan taidemuseon 40-vuotisjuhlavuonna. Aktiivilukijoiden määrä on siis laskenut selvästi. Hämeen poliisi tutkii palon syttymissyytä. Tulokseen oli hyvin tyytyväinen myös Taidesäätiö ilmari ja Toini Wall-Hakalan kokoelmien hallituksen puheenjohtaja Juho Hakala. Lähes 300 000 mukana työtaisteluissa viime vuonna Vaikka lukeminen on lisääntynyt, on luettujen kirjojen määrä Suomessa kuitenkin vähentynyt, selviää Tilastokeskuksen vapaaaikatutkimuksesta. Orimattilasta hallituksen jäseniksi valittiin Jussi Karinen. Pyöräilyviikon tarkoituksena on vähentää liikenteestä syntyviä hiilidioksidipäästöjä. Hallituksen puheenjohtajana jatkaa Harri Helminen Kouvolasta ja varapuheenjohtajana Mia Heijnsbroek-Wirén Loviisasta. Valvira tutkii kuuttakymmentä vanhuskuolemaa Myrskylän seurakunnan viime vuoden tilinpäätös osoittaa noin 21 000 euron ylijäämää. Taidekirja – Tuntemattomat tutut Orimattilan taidemuseossa -niminen teos valaisee lisäksi taiteiden tietä Orimattilaan ja avaa taidesäätiön kokoelmien kerääjän, ilmari Wall-Hakalan elämää. Tilikauden voitosta jaetaan osinkona 50,70 euroa osakkeelta eli hieman enemmän kuin viime vuonna. Rakennetun ympäristön valvontaan liittyvien kierrosten aikana syyniin joutuvat muun muassa epäsiistit pihat tai alueet, joilla on purkukuntoisia rakennuksia. Hän iloitsi kirjan moniäänisyydestä ja suuresta tekijäkunnasta. Naapurin ripeä toiminta esti palon leviämisen asuinrakennukseen. Myrskylän seurakunnalle 30 000 euron lahjoitus kirkon katon maalaamiseen JuHO KiuRu Orimattila Vuosikausia toivottu ja suunnittelun alla ollut Orimattilan taidemuseon kokoelmista kertova kirja julkaistiin viime perjantaina taidemuseolla. Tutkimukseen osallistui 7 155 henkilöä. Kuvausvuorossa ovat tällä kertaa Orimattila, Artjärvi, Myrskylä ja Hollola. Nastarengaskausi päättyi Kymenlaakson Sähköverkon alueella tehdään toukokuussa vuosittaisia verkon lentokuvauksia. Taidekirja oli alunperin Orimattilan taidemuseon ystävät ry:n idea. Taidekirjan sisältö painottuu Wall-Hakalan taidesäätiön kokoelmiin, jotka ovat Orimattilan taidemuseon kokoelmien ja toiminnan ydin. Kyseessä ovat tapaukset vuosilta 2017–2019. Kuntapohjainen, kuntien ja kuntayhtymien varaan rakentuva järjestämismalli mahdollistaa kannanoton mukaan riskittömämmän ja hallitun etenemisen ilman monimutkaista, uutta hallinnon tasoa. Palanut alue oli kokonaisuudessaan arviolta noin 50 neliön suuruinen. Laadukas kokoelma ansaitsee kirjansa Yli satasivuinen Taidekirja on ensimmäinen kovakantinen painettu julkaisu Orimattilan taidemuseon kokoelmista. toukokuuta ja Pukkilassa ensi syksynä, kesälomien jälkeen. Myrskylän törkypihat syynätään toukokuussa ViRPi KALLiO Myrskylä Myrskylästä kotoisin oleva, tätä nykyä Luxemburgissa asuva Hanna Groos (s. Kirjan on kustantanut kaupunki, jota taidemuseon ystävät on avustanut merkittävällä summalla. Kirjan on toimittanut Orimattilan kulttuuritoimenjohtajaa puolisentoista vuotta sijaistanut Nikke Kaartinen. Kaupunginja kunnanjohtajat uudistaisivat uudenmaan sosiaalija terveyspalvelut kuntapohjaisesti. Pelastuslaitos sai hälytyksen ruohikkopaloista viime viikon torstai-iltana puoli seitsemän aikaan. kirkkoherra Markku Päiviö Groosin pariskunnan päätöstä. Taidesäätiö Ilmari ja Toini WallHakalan kokoelmien hallituksen puheenjohtaja Juho Hakala ja Orimattilan taidemuseon ystävien puheenjohtaja Riitta Karjalainen tuoreen Taidekirjan äärellä. päivänä 2019 – N:o 33 – 3 Tien vierustan ruohikkoa paloi Artjärvellä Villikkalassa useasta kohdasta torstai-iltana. – Lahjoitukset ovat enemmänkin ulkomailla käytössä oleva tapa: kirkolle oikeasti annetaan jotain enemmän kuin 20-senttisiä kolehtirahana. päivään mennessä. Helikopterilla tehdyllä ilmakuvauksella keskijänniteverkko tarkistetaan neljän vuoden kierrossa. Remontti toteutettiin osin kirkkohallituksen myöntämällä peruskorjausavustuksella. – Palveluiden järjestämisvastuuta tulee koota tavalla, joka ottaa huomioon asukkaiden tarpeet kokonaisvaltaisesti ja vahvistaa sosiaalija terveyspalvelujen yhteyttä kuntien järjestämisvastuulla oleviin muihin palveluihin, kuten varhaiskasvatukseen, perusopetukseen, liikuntaja nuorisopalveluihin sekä maahanmuuttopalveluihin, toteavat kuntajohtajat. Kirjan nimi, Tuntemattomat tutut, viittaa siihen, että Orimattilan taidemuseon laadukkaat ja nimekkäät kokoelmat eivät ole laajalti tunnetut. Kirja myös tuo erilaisia näkökulmia taideteosten äärelle. Vuoden 2018 budjetissa tuloksen arvioitiin jäävän vain nippa nappa eli 2 500 euroa plussalle. Tutkimuksen tiedot kerättiin vuoden 2017 lokakuun ja vuoden 2018 tammikuun välillä. Kilpailu suomalaisten vapaa-ajasta on kovaa, ja varsinkin nuoremmilla sosiaalinen media on kova vastus kirjoille. Yli kolme neljäsosaa 10 vuotta täyttäneistä on kuitenkin lukenut viimeisen puolen vuoden aikana vähintään yhden teoksen. Työtaisteluja ja lakkouhkia oli 166, kun edellisvuonna niitä tilastoitiin 103. Toimintatuotot jäivät viime vuonna arvioitua pienemmiksi, mutta vastaavasti henkilöstökulut olivat budjetoitua vähäisemmät. Verkkoa kuvataan tänä vuonna kaikkiaan yli 1 300 kilometriä. Pelastuslaitokselta kerrotaan naapurin havainneen palon ja onnistuneen sammuttamaan sen. Kirkon ja kellotapulin julkisivut saivat uuden maalipinnan jo viime kesänä. Sen mukaan järjestämisvastuun kokoaminen kuntiin ja kuntayhtymiin luo mahdollisuuden saavuttaa sosiaalija terveyspalvelujen uudistamisen valtakunnalliset tavoitteet, joita ovat palvelujen saatavuuden, laadun ja yhdenvertaisuuden parantaminen sekä kustannusten kasvun hillintä. Toteutuneita työtaisteluja oli 128 ja uhkia 38. Verkon kuvauksesta vastaa Visimind Ab. Kuntien esityksen mukaan uusimaa jaettaisiin viiteen perustason sotepalvelut järjestävään alueeseen. – Kirja on erinomainen esittelyaineisto ja käyntikortti kaupungista. Taidekirja on valmistunut Orimattilan kaupungin, Orimattilan taidemuseon ystävät ry:n ja Taidesäätiö ilmari ja Toini WallHakalan kokoelmien yhteistyönä. Seurakunta sai viime vuonna valmiiksi kirkon ja kellotapulin yli 200 000 euroa maksaneen, kahdelle vuodelle ajoittuneen julkisivumaalauksen, jonka hinnasta noin puolet katettiin kirkkohallituksen avustuksella. Hykyyn kuuluvat Myrskylä ja Pukkila vilkuilevat Itä-Uudenmaan sotea JuHO KiuRu Orimattila Kymenlaakson Sähkö Oy maksaa omistajakunnilleen osinkoa 8,5 miljoonaa euroa. Yhtiökokous päätti maksaa osinkoa hallituksen esityksen mukaisesti. – Jo nyt tänne tehdään taideretkiä Helsingistäkin. Työtaisteluihin osallistui noin 282 000 työntekijää ja työpäiviä menetettiin kaikkiaan noin 214 000. uusitalon mukaan suurin osa kanteluista on vainajan omaisten vireille panemia. Pelastuslaitokselta arvioidaan, että palo sai alkunsa traktorin pakoputkesta tulleesta kipinästä. Kymenlaakson Sähkö Oy:n yhtiökokous valitsi hallintoneuvoston puheenjohtajaksi uutena Vesa Peltolan Lapinjärveltä ja varapuheenjohtajaksi uutena Osmo Havuahon Virolahdelta. – Voisimme vähentää näitä päästöjä lähes neljänneksellä perustuen työntekijöidemme omaan arvioon siitä, miten työmatka olisi mahdollista tehdä, kertoo hykyn työkykykoordinaattori Soile Sauranen. Kiitoksena nyt saadusta lahjoituksesta Myrskylän seurakunta on päättänyt ottaa kaksi kirkkopuistossa uuden hautausmaan puolella olevaa Sariomaan suvun hautapaikkaa ainaishoitoonsa. Hyvinvointiyhtymä kannustaa pyöräilemään Siinä on tarkoitus kerätä mahdollisimman paljon pyöräilykilometrejä omalle joukkueelle syyskuun 22. Työmarkkinoilla elettiin viime vuonna kireämmissä tunnelmissa kuin edellisvuonna, kertoo Tilastokeskus. Ennen valtakunnallisen sote-uudistuksen kaatumista kuntakaksikko ehti ilmaista halunsa kuulua suunnitteilla olleeseen uudenmaan itsehallintoalueeseen, jonka myötä sotepalvelujen järjestämisvastuu olisi siirtynyt Päijät-Hämeestä uudellemaalle
Kaikille sarjat. klo 18.30, ti 7.5. klo 18 Jymylinnan mäellä. Kilpailussa selvitettiin, miten joukkueet pärjäsivät käytännön rasteilla onnettomuusja turvallisuusaiheisissa tehtävissä. Mitään et pyytänyt kaikkesi annoit. 03-757 5285 Päiväkannon valitukset ma–pe 8.00–16.00 puh. Poliisilla on syytä epäillä, että murhaaja pyrkii kohti Monkswellin kartanoa. Pahoittelemme kuvauksesta mahdollisesti aiheutuvaa meluhaittaa. hokkanen Suru-uutiset ja -kiitokset ORIMATTILAN SANOMAT Erkontie 17, Orimattila puh. Aktiivisuuden myötä kylässä pääsee muun muassa ennakkoäänestämään ja influenssarokotukset. Tapahtumassa julkistetaan myös yleisön valitsema Päijäthämeen Vuoden kylätapahtuma, jonka äänestys aukeaa toukokuussa. klo 10-14 yhdistys torilla yhdessä Orimattilan Ladun kanssa. Tervetuloa! Orimattilan Sydänyhdistys. Valitsijaraati arvosti Pääsinniemi-Lauhjoen yhteistyötä, palveluita ja aktiivisuutta. co m C od e: 8A 5D C 74 82 A 3 1 3 6 5 1 7 8 4 5 3 8 2 6 7 2 2 6 9 6 8 3 7 8 5 Hautausalan erikoisliike Hautaustoimisto ORIMATTILAN KIVI OY Erkontie 20, Orimattila, puh. Pukkilan Vesa. Varhaiskannon valitukset ma–su 6.30–10.00 puh. Seurapalstailmoitukset: Tiistain lehteen maanantaihin klo 10 mennessä. Kylätalo toimii palvelukeskuksena ja kokoontumispaikkana. 27.3.2019 helsinki Oli äidillä sydän niin lämmin ja hellä, oli siellä paikka meillä jokaisella. Kuolleita Sekalaisia Hautaustoimistoja Seuratoiminta Päijät-hämeen Vuoden kyläksi 2019 on valittu kahden kylän yhdistelmä Pääsinniemi-Lauhjoki heinolasta. Se on perinteinen suljetun tilan jännitysnäytelmä, jossa seitsemän toisilleen tuntematonta ihmistä joutuu viettämään toistensa kanssa lumen saartamana muutamia päiviä. Saunavuorot jatkuvat keskiviikkoisin. Voittajajoukkue sai palkinnoksi Nouhätä! -kiertopalkinnon sekä 1 000 euron arvoisen turvallisuuspalkinnon. klo 18 Järjestötuvalla. Lähtö Henttosen sisäpihalta klo 13.45. klo 18. Ohjelmassa sprinttisuunnistukseen tutustumista ja helppo harjoitus tasoryhmittäin. klo 18.30, ti 14.5. Ajanvarauslista apteekissa. Maastojuoksukisat Pikkumetsän kentällä ti 7.5. Jokivarren joukkueessa kisasivat kahdeksasluokkalaiset Julia Heinänen, Helmi Salo ja Eveliina Koskinen. klo 18.30 Vuorenmäen urheilukentällä. Lämmin kiitos meitä suuressa surussa muistaneille. Tapahtumatiedot voi lähettää: Sähköpostilla: toimitus@orimattilansanomat.fi Postitse: Orimattilan Sanomat, PL 5, 16301 Orimattila Tiedot ajoissa kesälehden tapahtumakalentereihin! ANNA hAKAMA Orimattila Jännitystä ja kutkuttavaa tunnelmaa on luvassa, kun Agatha Christien hiirenloukku saa ensiiltansa orimattilan Teatterin olahuoneella ensi lauantaina. Yleisurheilukoulu alkaa Lähiksellä to 2.5. Näytelmän lavastus ja puvustus on Hanna Kaitilan käsialaa, ja musiikista vastaa Simo Saukkola. Entisen rukoushuoneen kunnostukseen osallistui iso joukko talkoolaisia. Kuka on murhaaja. Ja kenellä on syynsä valehdella henkilöllisyytensä. Luvassa on hyvin jännittävä suljetun tilan näytelmä, jossa katsojaa houkutellaan itsekin miettimään kuka on murhaaja, Parviainen luonnehtii ja vinkkaa vihjeitä – niin oikeita kuin vääriäkin – löytyvän näytelmän kulisseista ja ohjauksestakin. Jokivarren koulun joukkueet ovat voittaneet niistä kuusi mestaruutta. Muutamia tunteja aikaisemmin, ennen lumen saarrettua kaikki tiet, on Lontoossa tapahtunut murha. klo 10-14 mittauspäivä apteekilla: kolesteroli, sokeri, verenpaine. klo 18.30, ma 13.5. kerran. uurna lasketaan hautaan Pukkilan hautausmaalla 11.5.2019. 03-876 678 ilmoitukset @ orimattilansanomat.fi ORIMATTILAN SANOMAT Erkontie 17, puh. Taitoja koeteltiin monipuolisesti muun muassa tulipalossa ja vesipelastuksessa. Tarkemmat tiedot ja kartta kuvausalueesta verkko sivuillamme ksoy.?. klo 18.30. Sydänviikolla pe 10.5. Kalentereihin tulevat tiedot on oltava toimituksessa viimeistään torstaina 16.5. Tervetuloa myös uudet harrastajat! Salusjärven Avantouimarit. Kampanjassa nuori oppii taitoja toimia onnettomuustilanteissa oikein. Nouhätä! -mestaruus on tullut orimattilaan seitsemän kertaa. Toiminta on ollut pitkäjänteistä ja monipuolista. klo 15, ma 6.5. Nouhätä! -pelastustaitokampanja toteutettiin nyt 23. klo 14. Hiirenloukku-näytelmän esitysajat Olahuoneella (Pakaantie 1): la 4.5.klo 15 (Ensi-ilta), su 5.5. lehteen torstaihin klo 10 mennessä. Kakkonen, Alavieskan yhtenäiskoulu, sai 134,5 pistettä ja kolmanneksi yltänyt Ylihärmän yläkoulu Kauhavalta sai 134 pistettä. Kuvaamme toukokuun aikana helikopterilla jakelualueemme sähköverkkoa. Agatha Christien hiirenloukku tarjoaa tiheätunnelmaista jännitystä olahuoneella KUVA: OrimAttilAn tEAttEri. Agatha Christietä ei myöskään ole ollut näytelmänä pitkään aikaan missään lähettyvillä. Kampanja lisää nuorten valmiuksia ennakoida ja estää vaaratilanteita. Sauna, uinti, makkaraa ja kahvi. Nouhätä! -kampanjan järjestävät pelastuslaitokset ja Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö yhteistyössä sisäministeriön, opetushallituksen, Pelastusopiston, pelastusliittojen ja Suomen Palopäällystöliiton kanssa. Tai kenties hän on jo siellä. Uusi sauna lämmin klo 16-21. Kuukausikokoontuminen Latumajalla ke 8.5. Lehdessä julkaistaan jälleen kattavat kalenterit Orimattilassa, Myrskylässä, Pukkilassa ja Porlammilla kesän aikana järjestettävistä kulttuuritapahtumista, urheilukisoista ja muista yleisötilaisuuksista. Jäsenilta 6.5. Poliisilla onkin ratkomista siinä, kuka oikeasti on murhaaja, Parviainen luonnehtii. – Meillä on ollut Jätinpesässä syyskauhuja, mutta olohuoneessa ei vastaavaa ole aikaisemmin ollut. Perjantain 3.5. 2.4.1933 Lahti k. Kylässä järjestetään monipuolista ohjelmaa, koulutuksia ja yhdessäoloa. Helmi Salo (vas.), Eveliina Koskinen ja Julia Heinänen nappasivat Orimattilaan seitsemännen NouHätä! -mestaruuden. Jokivarsi keräsi 137,5 pistettä. Jokivarsi oli lunastanut paikkansa finaaliin Päijät-hämeen aluekilpailun voitolla. Se on yläluokkien valtakunnallinen pelastustaitokampanja. Voittajat palkittiin myös henkilökohtaisesti. s. Seurapalstalle voi lähettää tietoja myös sähköpostin kautta osoitteella: tilaukset@orimattilansanomat.fi sekä netin kautta osoitteella: www.orimattilansanomat.fi Viralliset kokouskutsut julkaistaan kokouksia-osastossa. Mukana Matti Heikkilä. Tervetuloa! Rastivarsat. Päijät-Hämeen vuoden kylä löytyi Heinolasta (c ) A rto In ka la w w w .a is ud ok u. päivänä 4 – N:o 33 – 2019 Orimattilan kansalliset seniorit. Ylpeydenaihe kylässä on 1930luvulla rakennettu ja 2010-luvulla täysin peruskorjattu entinen rukoushuone, Pääsinniemen kylätalo. orimattilan Jokivarsi voitti jälleen Nouhätä! -mestaruuden Sudokun ratkaisu tv-sivulla. Rakkaat muistot voimaa antaa, surun raskaan hiljaa kantaa. orimattilan joukkue lähti finaaliin nöyränä. – Näytelmä sijoittuu toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan, jolloin erilaisten arkistojen tuhoutumisten vuoksi ihmiset saattoivat kertoa itsestään melkein mitä tahansa. hiirenloukku on Agatha Christien kuuluisin näytelmä, jota on esitetty Lontoossa yhtäjaksoisesti vuodesta 1952 alkaen. 05 77801 www.ksoy.. ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina huhtikuun 30. Eikö lehtesi tullut. Vuoden Kylä palkitaan maakunnallisessa kyläjuhlassa Kyläkalaasissa. Rohkeasti mukaan juoksemaan. Torstain lehteen keskiviikkoon klo 10 mennessä. klo 17.30. Voitto tuli orimattilaan kuitenkin melko selvästi. Tervetuloa myös uudet avantouimarit! Ahjon toiset maastojuoksut to 2.5. Teoriaa ja tehtävärasteja Loppukilpailu koostui teoriakokeesta sekä neljästä tehtävärastista. olet aina sydämissämme Lapset ja lapsenlapset perheineen sukulaiset ja ystävät o.s. Tapahtumapaikan näyttämönä toimii Monkswellin kartanon täysihoitola, joka on ensimmäistä päiväänsä auki. La 11.5. Kampanjan rahoittaa Palosuojelurahasto. Tavoitteena oli yltää viiden parhaan joukkoon. Lavalla nähdään Lassi Puodinketo, Reetta Jouttimäki, Heikki Hagman, Vesa Teräs, Jonna Ikäläinen, Kati Saura ja Juha Kupiainen. Kylä vakuutti valitsijaraadin sinnikkyydellään ja määrätietoisella toiminnallaan kyläläisten, kesäasukkaitten ja lähikylien hyväksi. Hiirenloukun kersantti Trotter (Lassi Puodinketo, vas.) ja herra Paravicini (Heikki Hagman). Meille hyvin rakas Eila Marjatta Lehto Siunaus toimitettu Puotilan kappelissa 27.4.2019 läheisten läsnä ollessa. 03-876 678. 03-777 1230 ma-pe 10-16 ja sopimuksen mukaan • www.orimattilankivi.fi Palveluksessanne Piia ja Esa Poutanen AMMATTITAIDOLLA HAUTAUSJÄRJESTELYT HAUTAKIVET OMALTA TEHTAALTA HAUTAKIVITYÖT PL 9, 47201 Elimäki Puh. Kevään uintivuorot ovat päättyneet. Tervetuloa! Orimattilan Maanpuolustusnaiset. Lasten ja nuorten suunnistuskoulu Hippokoulu sekä nuorten ryhmän harjoitukset jatkuvat Vappuiltana eli ke 1.5. Juho Kiuru Orimattila orimattilan Jokivarren koulun joukkue voitti valtakunnallisen Nouhätä! -pelastustaitokilpailun viime torstaina Kuopion Pelastusopistolla. 03-876 678 KUVA: SPEK ORIMATTILAN SANOMAT Orimattilan Sanomien kesälehti ilmestyy tiistaina 4.6. Mukana finaalissa oli 22 joukkuetta. Näytelmän ohjaaja Ninni Parviainen kertoo, ettei olahuoneella ole aiemmin nähty jännitysnäytelmää. Kylä koostuu viidestäkymmenestä vakituisesta taloudesta ja kahdestasadasta kesämökistä
044 0611 030 . Eikä sitä olisi ollut helposti saatavillakaan, sillä käytännössä koko maassa oli sama tilanne. Kotimaisia juustoja suosittava Kuluttajia neuvotaan tukemaan suomalaisia maidontuottajia ostamalla kotimaisia juustoja ja jogurtteja. Miia ja Juha Piskula puh. 0400 316 871 KULJETUSJA MAANSIIRTOLIIKE Kaikenlaiset kaivuuja maanrakennustyöt sekä vaihtolavavuokraus MAANRAKENNUS T. Valiolla on vahvaa tuotekehitystä, hennalaiset kehuvat. Luken mukaan ilmaston lämpenemisellä voikin olla sekä positiivisia että negatiivisia vaikutuksia puustoon. – Ulkolaista ylituotantoa puretaan juustoon. Ilmastonmuutos voi suosia koivuja KUVA: AnnA HAKAmA Koskenkujantie 82, 07560 Pukkila, p. Tilakokoa kasvatetaan tai vaihdetaan tuotantosuuntaa, Minna Vildén toteaa. Astiavuokraus, kylmäkärryvuokraus. STT Ilmaston lämpeneminen voi haitata havupuiden taimien selviämistä Suomessa, kertoo Luonnonvarakeskuksen (Luke) tuore tutkimus. Kalliin ostorehun hankintaan kolmekymppiset maatalousyrittäjät eivät lähteneet. Samu Vildén huomauttaa, että muutama huono vuosi on pistänyt maidontuottajat väkisinkin kehittymään – tai pistämään pillit pussiin. Pellervon taloustutkimuksen ennusteenkin mukaan maitomarkkinoiden piristyminen ulottuu Suomeen ja maitotuotteiden vientikysyntä vahvistuu. Myynti sopimuksen mukaan. miia.piskula@hotmail.com www.myrskylanpitopalvelu.fi Odotamme yhteydenottoasi, suunnitellaan yhdessä toivomasi tilaisuus. Olemme täyden palvelun pitopalvelu – tulemme asiakkaan omiin tai vuokrattuihin juhlatiloihin. Maa on edelleen kuiva, mutta toivoa on. – Kolmas eli viimeinen nurmisato kun tehtiin, silloin sen näki, mitä varastoon jäi. Nykyiselläkin menolla Vildénit pärjäävät. Sahaja höylätavaran sekä kutterinpurun myynti. Tutkimuksessa verrattiin, miten mäntyjen ja hieskoivun taimet selviävät lumettomasta talvesta. 044 077 8877 tuomo.oksanen@hakevuori.fi Pukkila & Myrskylä Karri Arminen, p. Lypsävien lehmien määrä on siitä kolminkertaistunut. Vastaavasti maitotilojen määrä vähenee Suomessa noin kahdeksan prosentin vuosivauhdilla. Kotimaisilla säädöksillä ei edes saada samoja makuja ja säilyvyyttä. Myös kuljetuksia vanhalla Mercedes-Benz -museoautolla. Tönnön Mylly / Martti Havén puh. Kehittymishalua on myös Vildéneillä. . Koemme, että tämä on hyvä ammatti ja myös tulevaisuuden ammatti. Vildénien kaikilla lehmillä on edelleen nimet, vaikka eläinten määrä on kolminkertaistunut alkuvuosista. Uutta kevättä ja tuotantokautta varjostavat monet kysymysmerkit, mutta Orimattilan Hennassa Tuomalan maitotilalla tulevaisuuteen katsotaan silti luottavaisena. hennassa uskotaan kotimaisen maidontuottajan tulevaisuuteen Uusi kahden lypsyrobotin pihatto valmistui vuonna 2015. Nelisen vuotta vanhan pihaton kaikki paikat täytetään taas, jotta kalliista investoinnista saadaan hyöty irti ja kaksi työntekijää voidaan pitää töissä. päivänä 2019 – N:o 33 – 5 MAATALOUS & PUUTARHA OS-teema TÖNNÖN MYLLY Myllytuoreet jauhot ja ryynit lähialueelta. 0400 971 293 Juho KIuru Henna Maidon tuottajahinta on alhaalla, maataloustukiin ennustetaan viidenneksen leikkauksia ja kuivuus piinaa. Toimimme koko Etelä-Suomen alueella ja valmistuskeittiömme kotipaikka on Myrskylä. – Haluamme tehdä työn hyvin. – Päätehakkuut – Harvennukset – Nuoren metsän kunnostukset – Energiapuuhakkuut www.hakevuori.fi Orimattila Tuomo Oksanen, p. – Ne, jotka jatkavat, tekevät jonkin ratkaisun. Nyt kevättyöt ovat pelloilla jo käynnistyneet. Tuottajahinta nousee tänä vuonna hieman EU:n maidon tuottajahintojen vanavedessä, Pellervosta sanotaan. Siitä todistaa myös viime syksyinen valinta Orimattilan vuoden maaseutuyrittäjäksi. Juustoja ja jogurtteja tulee Euroopasta Suomeen paljon, koska niitä tuotetaan halvemmalla ja ne säilyvät pitkään, Minna Vildén selvittää. 0400 543 217 karri.arminen@hakevuori.fi KOUKJÄRVEN HÖYLÄÄMÖ Puutavaran vakioja erikoismallien höyläykset. Luonnonvarakeskuksen tilastojen mukaan Orimattilassa oli viime vuonna 46 maitotilaa. Minna ja Samu Vildénin on tarkoitus tuottaa tänä vuonna 1,5 miljoonaa litraa puhdasta suomalaista maitoa. Vildénien mielestä taloudellisesti vaikeat viime vuodet ovat olleet kehittymisen kannalta hyviä.. Tutkijoiden mukaan tulokset viittaavat siihen, että muutokset lumipeitteessä voivat vaikuttaa puulajien väliseen kilpailuun Suomessa. Mutta kaikki tuotteet eivät ole tehty samoilla säädöksillä kuin Suomessa. – Valio on vähän näyttänyt, että laskupainetta ei ole, Vildénitkin sanovat. Määrä täyttyi viime vuonnakin, vaikka pariskunta poisti pihatostaan 30 lehmää loppukesällä. Puh. Samu Vildén arvelee, että perusmaidon tuotekehitys on jo huipussaan, mutta uusia mahdollisuuksia on vaikkapa kuntoilijoille suunnatuissa tuotteissa. Ne tuottivat 20,904 miljoonaa litraa maitoa. Toisaalta lämpeneminen lisää puiden kasvua, mutta tuore tutkimus viittaa sen voivan aiheuttaa myös ongelmia puiden selviytymiselle. HÄMÄLÄINEN Puh. Suomalainen koivu pärjää muuttuvassa ilmastossa paremmin kuin havupuut. Jääneet lehmät kyllä lypsivät hyvin. Velkoja on hoidettu ja korjausinvestointeja tehty suunnitelmien mukaan. HEIKKI SAARINEN KY Määrämittaiset kattoja seinäpellit suoraan valmistajalta. Siitä myönteisyys tulee. Vähennystarve tuli, sillä säilörehua ei pelloilta kertynyt riittävästi kuivuuden takia. ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina huhtikuun 30. Nyt uutena, irtojäätelöä ja pehmytjäätelöä, vaikkapa lastenjuhliin tarjottavaksi. Yhden sentin hinnannousu litraa kohden tarkoittaisi Vildéneille tuhannen euron lisäystä tulokseen kuukaudessa. Niukkuus kehittää Vildénien tilalla on normaalisti 145 lypsävää lehmää ja kaiken kaikkiaan 220 eläintä. Soppatykki, makkaragrilli, isot lettupannut. Hyvissä ajoin kun pisti lehmiä pois, rehu riitti, Samu Vildén sanoo. Lumettomuus ei vaikuttanut koivujen selviytymiseen, mutta ilman lumen suojaa mäntyjen taimet kärsivät pahoja vaurioita. Tulevaisuuden talvista ennustetaan lämpimämpiä ja sateisempia kuin nykyisin, mikä voi johtaa ohuempiin lumipeitteisiin. Vildénit aloittivat tilanpidon vuonna 2010. Vainio 0400-714 281 Pukkilantie 16 07600 MYRSKYLÄ www.koukjarvenhoylaamo.. . 040 540 8046 Tönnönkoskentie 8, Orimattila Jauhot, ryynit, hiutaleet Kati ja Tuomo Wirman Artjärvi 045-2565 836 Myrskylän Pitopalvelu Häät, muistotilaisuudet, syntymäpäivät ja kaikenlaiset ulkojuhlat. Nopea toimitus. Aurinkorehu on hyvää, kuten vanha kansa sanoo, Minna Vildén toteaa. Viime vuoden lopussa Suomessa oli 6 250 maitotilaa. Pelkällä maidolla ei voi tehdä ihmeitä, koska sen kate on hyvin pieni. – Mutta emme murehtineet asiaa, vaan totesimme tilanteen ja reagoimme siihen. Samalla tilan toinen työntekijä joutui lähtemään. (03) 871 220 Fax (03) 871 2210 heikki.saarinen@co.inet.fi www.heikkisaarinenky.fi Tokkolantie 5, 16300 ORIMATTILA UUTUUS! Lukkosauma Ostamme puuta kilpailukykyiseen hintaan
Paatos kertoo, että jo ensimmäisenä vuonna sato oli niin hyvä, että omista perunoista saatiin valmistettua muutaman kerran ruokaa koko porukalle. Muutama kuoli matkalla, mutta moni selviytyi. Starttivalmennuksessa käyvät nuoret ovat jo parina kesänä kasvattaneet perunaa parvekkeen tilavissa parvekelaatikoissa. ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina huhtikuun 30. Netti on täynnä tietoa ja pienellä pääsee alkuun. 040 511 0078 Mika 040 747 0531 Ulla Joustavaa palvelua lähipakkaamoltasi! Viljojen, öljy-, palkoja nurmikasvien siemenet sekä nurmikkoseokset. AM SAIROLA OY AnniinA KorpelA Orimattila Orimattilan vanhan poliisiaseman yläkerrassa sijaitsevan nuorten työpajan kätköistä löytyy salattu aarre: vehreä parvekepuutarha täynnä hyötykasveja: perunaa, tomaattia ja yrttejä. Oppia kantapään kautta. 040 715 8858 Lauttatie 8, 07560 Pukkila Maanrakennustyöt 3 x 16T pyöräalustainen . Olemme miettineet, otammeko raakileet sisälle kypsymään, Paatos sanoo ja kertoo epäilevänsä pölytyksen osittain epäonnistuneen, sillä kasvihuonetta on pidetty paljon suljettuna. Ota yhteyttä puh. – Tomaattisato on pientä, mutta kyllä sieltä jotain tulee. – Yksi nuorista toi tomaatinalut purkissa. 040 526 3891 Siemenet kevään kylvöille Kallioharjun tila Ulla ja Mika Torila kallioharjuntila@tilasiemen. Välillä jännitettiin, selviävätkö ne. Suora auringonpaahde asettanut haasteita aloittelijoille Nuorten työpajan parveke on suojaisa, mutta lasittamaton. – Nyt meidän pitäisi pestä ne. ”peruna on ollut meille kaikille ihan uusi juttu” Perunan kasvattaminen on ollut uutta niin starttivalmennuksen nuorille kuin ohjaajille. Sihlman Oy www.msihlmanoy.fi Mikko Sihlman puh. Puutarhaa hoitaneet nuoret eivät halunneet esiintyä jutussa kuvallaan tai nimellään. Ja sitten laitetaan kiehumaan, Paatos ilmoitti, kun perunoita oltiin saatu tarpeeksi nostettua. www.tilasiemen. Nuorten työpajan parvekkeella tomaatit ja yrtit on päätetty istuttaa pieniin muovisiin kasvihuoneisiin. Teiden lanaukset Löydät myös Facebookista Aitojen ja pensaiden leikkaukset Pihaja Vihertyösuunnittelu Grönblom P. Kasvit kannattaa valita parvekepuutarhaan ensisijaisesti parvekkeen valoisuuden perusteella. 040 753 7323 www.koneurakointivillberg.fi, villberg.petri@saunalahti.fi KONEURAKOINTI PETRI VILLBERG KY Kalle Pärhä 040-5817394 Hans Pärhä 040-5610729 www.konepalveluparha.fi Kaivinkonetyöt • Raivausjyrsintä • Traktoriurakointi KAJALON SORA KAJALON SORA – ORIMATTILA – NASTOLA – VILLÄHDE – LAHTI Sorat ja murskeet Laadukas puutarhamulta Kaivinkonetyöt Laadukkaat kiviainekset – Täsmälliset toimitukset kajalonsora.fi 040 501 5771 -KIVIAINEKSET Maanrakennus Traktoripalvelu TRAKTORIPALVELU LAITINEN 0400 495 135 www.traktoripalvelu.net M. Vesakon raivaukset ja heinän niitot . 040 579 9153 www.lamminsiirtonurmi.fi info @lamminsiirtonurmi.fi puh. Traktorityöt . Avoimelle parvekkeelle tuuli pääsee puhaltamaan helposti, mikä lisää kastelun tarvetta. parvekepuutarha tuo luonnon keskelle kaupunkia nuorten työpajalla nuoret näkivät, että he voivat itse kasvattaa kasvin alusta loppuun Toisessa kasvihuoneessa on yrttejä, sitruunamelissaa ja viherminttua. – Se ei ole yhtään niin vaikeaa kuin kuvittelisi. Siinä tulee kokonainen kaari, istuttamisesta ja hoitamisesta ruokapöytään asti. Parvekepuutarhan hoitaminen voi myös auttaa löytämään omia vahvuuksia ja antaa onnistumisen tunteita. päivänä 6 – N:o 33 – 2019 Rautaisella ammattitaidolla kaikki maanrakennustyöt sekä kaivinkoneja koneurakoinnit. Aamupäivän aurinko paahtaa suoraan parvekkeen joka nurkkaan. Kokeilemisen ja erehdyksen kautta teemme tätä, Paatos kertoo. Nuorten työpajan ohjaaja, yksilöja työvalmentaja Ville Paatos on lupautunut perunannoston ohessa esittelemään nuorten parvekepuutarhaa. Metsäkoneurakointia Muttilantie 97, 07600 Myrskylä puh. Orimattilan Sanomat pääsi viime syksynä seuraamaan, kuinka perunannosto luonnistuu ehkä Orimattilan keskeisimmällä perunaviljelmällä. p. Omasta oppimisesta sai käytännön varmennuksen, kun kesän päätteeksi kainalossa oli ämpärillinen multaisia, itse kasvatettuja ja nostettuja perunoita. – Kaiken teknologian ja kaupungistumisen keskellä luonto on vähän unohdettu. Lasitettu parveke on suojaisa, mutta kesällä lämpötila voi siellä nousta kohtalokkaan korkeaksi. Rohkeasti vaan kokeilemaan! Paatos kehottaa yrittämään parvekeviljelyä, vaikkei viherpeukaloa ennestään olisikaan. – Tosi hyvähän siitä tuli! ohjaaja Ville Paatos kehuu. Aloittelijoille tämä paikka asettaa kyllä haasteita, Ville Paatos pohtii opastaessaan työpajan nuorta perunoidennostossa. 0400 322 209, 0400 103 153 Koneyhtymä Blomqvist B & M JOKA KODIN JAKELUMME menee myös yrityksiin sekä talouksiin, joiden postilaatikossa tai ovessa lukee ei mainoksia! OS Seuraava joka kodin jakelumme on tiistaina 4.6. Perunat on istuttanut starttivalmennuksen nuori, jolle perunanviljely oli ennestään aivan vierasta. Tomaatteja kasvihuoneessa näkyy vielä loppukesästä olevan niukanlaisesti. Meilläkin välineistö on budjettimeininkiä. luontoelämyksistä työelämätaitoja Luontoelämysten tärkeyttä painotetaan starttivalmennuksessa. Luontoretkien lisäksi parvekepuutarha onkin todettu toimivaksi tavaksi tuoda luonto lähelle nuoria. Multamäärä oli jäänyt liian vähäiseksi ja kukintojen pölytys osin epäonnistunut, mutta tekemisen ilo oli silti suuri. Starttivalmennuksen ohjaaja Ville Paatos esitteli tomaatinvarsia leveällä hymyllä. – Puoleenpäivään asti paahtaa ja parveke on välillä tosi kuuma. Tämä on oiva tapa päästä lähemmäs luontoa, Paatos kertoo. – En tiennyt perunoiden istuttamisen väliä, joten laitoin nyrkin verran väliä, nuori kertoo. – Nyt meidän pitäisi pestä ne. – Jos emme jotain tiedä, niin selvitämme yhdessä. Starttivalmennuksen ohjaaja Ville Paatos auttoi starttipajan nuorta perunoidennostossa. Lämpötilaan vaikuttaa, onko parveke lasitettu vai avonainen. Ämpäri saatiin puolilleen noin kuudesta perunanvarresta. – Se oli meidän moka, Paatos sanoo hymyillen. – Tavoitteena on, että nuoret näkevät, että he voivat itse kasvattaa kasvin alusta loppuun. Ja sitten laitetaan kiehumaan. MAATALOUS & PUUTARHA OS-teema. Siirsimme ne sitten vähän isompiin astioihin ja sitten kasvihuoneeseen multaan
. Hän neuvookin käymään tuholaisten kimppuun mieluummin käsin kuin myrkyin. Eniten hakkuiden määrään vaikuttava tekijä ovat Kokkosen mukaan kuitenkin markkinat. . . . . . . – Ei ole olemassa suoraa säädöstä, jonka avulla voitaisiin sanoa, että nyt ei enää yksityismetsissä saa hakata. – Tarkoitus on puheenjohtajana tietenkin tutustua alueen viljelijöihin. . . . Hyönteiset edistävät puutarhan monimuotoisuutta Suomalaisista yli 70 prosenttia harrastaa jossain muodossa puutarhaa ja noin puolelle se on tärkeä harrastus, kertoo Kantar TNS:n tutkimus. . . Kysyttäessä millaista kevättä MTK Orimattilan puheenjohtaja odottaa, tulee toive kuin apteekin hyllyltä: – Tässä vaiheessa vuotta toiveet ovat korkealla ja sadot valtavia. Suomalaiset humalat ovat Luken mukaan sopeutuneet täkäläisiin ilmasto-oloihin hyvin. . . . Kymmenisen vuotta Kyrö on ollut mukana MTK Orimattilan johtokunnassa, joten yhdistyksen toiminta on hänelle tuttua. . . Tästä puolet on kasveja, multaa ja lannoitteita. . Osa kotimaisista humalista on mielenkiintoisia myös oluen panon kannalta. . . – Markkinat määräävät paljon, mutta edellytyksiä voidaan luoda sille, että metsiä hakataan kestävästi. . ”markkinat määräävät paljon” Metsälain lisäksi on Kokkosen mukaan olemassa erilaisia vaikutuksiltaan epäsuorempia keinoja, joilla voidaan pyrkiä vaikuttamaan hakkuumahdollisuuksiin ja -määriin ja samalla myös hiilinieluihin. Tupailtaperinteen elvyttämisen ohessa on tälle vuodelle suunniteltu jo pellonpiennarpäivää ja elomarkkinoille osallistumista lähiruokateemalla. Päätehakkuun jälkeen metsä on uudistettava, eikä niitä saa hakata liian harvaksi kasvatushakkuissa. . . – Metsälaki asettaa raamit metsien hoidolle. – Pellonpiennarpäivässä on työnäytös ja tuotteen myyjä esittelee tuotetta, Kyrö kiteyttää päivän idean. . . . Luonnonvarakeskuksen Luken tutkija Aapo Rautiainen sen sijaan sanoo, että metsänomistajien metsänhoitoja hakkuupäätöksiin voidaan vaikuttaa tukija veropolitiikalla. Niin haluttaessa metsien uudistamiselle voitaisiin asettaa vähimmäisikätai keskiläpimittaraja. . . Tämä on jo aiheuttanut monien pölyttäjien ja hyönteissyöjälintukantojen romahtamista, Taulavuori huomauttaa. . . Kyrö on toiminut viime syksystä lähtien MKT Orimattilan puheenjohtajana, mihin tehtävään hänet valittiin edellisen puheenjohtajan Jukka Mölsän siirryttyä sivuun puheenjohtajan paikalta. . . . . Tuet ja verot vaikuttavat siihen, miten metsänomistajat hoitavat metsiään ja milloin hakkaavat, Rautiainen sanoo. . . . . Itse olen kulttuurin saralta monille tuttu niin, että moni tietää kyllä minut, vaikken itse kaikkia tunnekaan, Kyrö naurahtaa heittäen samalla ilmaan tutun apinavertauksen. Sopivasti vettä, aurinkoa, vettä, aurinkoa. Hyönteiset ovat oleellinen osa luonnon ravintoketjua ja ne varmistavat muun muassa kasvien siementuotannon ja marjojen ja hedelmien pölyttymisen. Mutta metsälain kautta voidaan asettaa rajoitteita, Kokkonen kertoo. Aleksis kyrö haluaa panostaa viljelijöiden yhteisöllisyyteen STT Metsänhakkuut ja niiden sopiva määrä on noussut esiin poliittisessa keskustelussa tiuhaan tahtiin. . päivänä 2019 – N:o 33 – 7 Vain TILATTAVA PAIKALLISLEHTI pitää sinut ajan tasalla kotikuntasi tapahtumista – Sanomalehdellä on myös uusiokäyttöä! tiistaisin • torstaisin . . . . . . . Maanviljelijät Orimattilan alueella ovat vaihtelevasti tuttuja Kyrölle: omalta alueelta kollegat ovat tiedossa, mutta esimerkiksi Artjärven suunnan viljelijät vieraampia. . . . . Pieni ripaus kosteutta ja aurinkoa niin, että kaikki itää. . . . . . 3 kk:n laskutusvälein á 39,00 Määräaikaistarjous: . . . . metsien kestävää hakkuuta voidaan edistää politiikalla, mutta markkinat jyräävät KUVA: JUho KiUrU Suomalaiset humalakannat ovat kansainvälisesti ainutlaatuisia, ilmeni Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkimuksissa. . . . . ORIMATTILAN SANOMAT Voit tehdä tilauksen oheisella kupongilla, soittamalla puh. . . . . 12 kk:n laskutusvälein 149,00 . . . . . Maaja metsätalousministeriön luonnonvaraosaston metsäneuvoksen Marja Kokkosen mukaan on olemassa useita poliittisia keinoja, joilla voidaan pyrkiä vaikuttamaan yksityisten metsänomistajien hakkuiden määrään. . Kokonaisuudessaan puutarhakaupan arvo oli viime vuonna 556 miljoonaa euroa.. . . . . . . . . . . . . . . . – Esimerkiksi värikkäät liljakukot tai herukan äkämäsilmut on helppo kerätä pois ja hävittää esimerkiksi polttamalla, Taulavuori suosittelee. . ToiPuutarha on suosittu harrastus nen puoli sisältää puutarhan koneet, työvälineet, kalusteet, kasvihuoneet ja viljelylaatikot. Puhelin . . . . . Kun väki vähenee, verkostoituminen ja vertaistuki ovat tärkeitä, hän tietää. . . . Puheenjohtajan tehtäviin kuuluu Kyrön mukaan muun muassa tapahtumien ja kokousten järjestämistä, suhteiden ylläpitoa sidosryhmiin sekä vastausten antamista maanviljelijöitä askarruttaviin kysymyksiin. . Niiden perusteella kansalaisilta on pyydetty lehtija käpynäytteitä analysoitavaksi. . . . . . – Onhan se työmaa. . . . . Puutarhaan on hyvä myös jättää kantoja, kiviä ja mättäitä, jotka kaikki toimivat luonnon omina pesäpaikkoina hyönteisille. . . ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina huhtikuun 30. Osoite. . . Yhtäkään suoraa ja pakottavaa keinoa ei kuitenkaan ole. . – Esimerkiksi tukemalla hiilen varastoimista metsiin voidaan kannustaa kasvattamaan metsien hiilivarastoja. . . ORIMATTILAN SANOMAT VASTAUSLÄHETYS Tunnus 5003880 00003 VASTAUSLÄHETYS AnnA HAkAmA Orimattila – Huomenta ja tervetuloa! toivottaa Maaja metsätaloustuottajain Keskusliiton (MTK) Orimattilan yhdistyksen puheenjohtaja Aleksis Kyrö Jymylinnaan saapuvia maanviljelijöitä tervetulleeksi EU-tuki-infoon. . . . 3 kk 42 . Tällä hetkellä tila on hevostila, kun lehmät viime syksynä poistuivat. . . . MTK:lla on myös maineongelmaa, siihen täytyisi saada parannusta, Kyrö miettii. . Kyrö on pyörittänyt Sammalistossa sijaitsevaa tilaa vuodesta 2007 lähtien. . Tilanne on vähän sama kuin kaikessa yhdistystoiminnassa: väki vähenee, yritetään saada asioita aikaan ja rahat on loppu. – Nyt aktiiviviljelijöitä on Suomessa 50 000, ja on sanottu että vuonna 2030 määrä olisi enää 20 000. . . . . . Wirman kaatoi puita eteläisessä Orimattilassa syksyllä 2015. Ne kukkivat ajoissa tuottaakseen satoa. . . . Vaikka edunvalvonta on tärkeää, sen ohessa Kyrö haaveilee voivansa elvyttää jo vanhempaa perinnettä maanviljelijöiden tupailloista, joissa yhdistyvät huvi ja hyöty. . – Kun tuhotaan liian aktiivisesti tuhohyönteisiä, menetetään usein myös puutarhan kannalta hyödyllistä elämää. . . . . . . . . Suurin osa Suomen metsistä on kuitenkin yksityisessä omistuksessa: yksityiset metsänomistajat eli tavalliset perheet omistavat metsämaasta 60 ja puuston kasvusta 70 prosenttia. Suomalaiset käyttivät viime vuonna taloutta kohden keskimäärin 292 euroa puutarhatuotteisiin. Koneurakointi T. Luke kertoo, että pitkän aikavälin tavoitteena on valikoida humalista viljelyominaisuuksiltaan ja oluen teon kannalta parhaat kasvikannat viljelyyn. . . . . Sähköpostiosoite . 6 kk:n laskutusvälein á 79,00 . . . . . . Hyönteisten elinoloja voidaan parantaa esimerkiksi hyönteishotelleilla. . . Näitä keinoja ovat esimerkiksi taimikon ja nuoren metsän hoidon tukeminen, metsänhoitosuositukset sekä metsätuholaki, joka määrittää muun muassa sen, kuinka pikaisesti puut pitää kuljettaa pois metsästä tuhojen estämiseksi. . . . Vuosien 2014–2018 aikana saatiin yli 1 300 ilmoitusta. 6 kk 80 Nimi . Humalat ovat löytyneet kasvikuulutuksella, jolla kerättiin tietoa Suomessa pitkään kasvaneista humalista. . . 4 kk:n laskutusvälein á 53,00 . . . . – Puoliepävirallisia tapaamisia, joissa on asiaa mukana, mutta myös yhteistä vapaa-ajan viettoa. . . . . . MTK Orimattilan tuoreella puheenjohtajalla Aleksis Kyröllä on jo ideoita, miten järjestön toimintaa voisi jatkossa kehittää. Kyrö arvioi maanviljelijöiden etujärjestön yhdeksi suureksi haasteeksi maanviljelijöiden määrän jatkuvan vähenemisen. . . . . . . . . Suomalainen humalakasvi ainutlaatuinen MAATALOUS & PUUTARHA OS-teema Hyönteiset ovat tärkeä osa puutarhan elinvoimaisuutta ja niiden tehtävät luonnon monimuotoisuuden ylläpitämisessä ovat erittäin tärkeitä, muistuttaa Timo Taulavuori Puutarhaliitosta. Verkostoitumista ja yhteisöllisyyden kasvatusta Kyrö iloitsee siitä, että MTK Orimattilan johtokuntaa on vuosien saatossa saatu nuorennettua, ja että porukassa on aktiivista väkeä. . . . . . . Se tarkoittaa käytännössä sitä, että edunvalvonta on tärkeää ja tulopuoli edunvalvonnallisesti tärkein asia, puheenjohtaja listaa. 03-876 678 tai sähköpostitse: tilaukset@orimattilansanomat.fi tai www.orimattilansanomat.fi Tilaa Orimattilan Sanomat maksaa postimaksun Tilaan ORIMATTILAN SANOMAT paperilehden jatkuvana kestotilauksena ja saan 14 kk:n lehdet 12 kk:n hinnalla. . . Elokuussa kolmen viikon täyspouta, Kyrö luettelee ja saa ympärilleen kerääntyneen maanviljelijäjoukon nauraen yhtymään toiveeseensa. . .
– Haluaisin sanoa isälle kiitos. – Me pelättiin hirveästi, muisteli Ylöstalo sitä päivää, kun Kurkijoen akkaharjulta piti lähteä kävellen ja ison karjalauman kanssa kohti evakkotaipaleen ensimmäistä pysähdyspaikkaa, Savonlinnaa. Kirkkokonserttiin Kaivonurmi ei päässyt, sillä hän kiirehti askolaan, jonka kirkkopuistossa paljastettiin samana päivänä veteraanimuistomerkki kunnianosoituksena paitsi sotaveteraaneille ja lotille myös kotirintaman väelle. – olisipa isävainaa päässyt kuulemaan näitä lauluja, haikaili myös lukkari ja viittasi Kuittisen tapaan päivän ohjelmaan, johon kuului ”Äänisen aaltojen” ja muiden tuttujen kappaleiden lisäksi otteita esimerkiksi veteraanien päiväkirjoista. Vaikuttavasta ohjelmasta vastasivat kanttori Martti Kuittisen johtaman artjärven mieskuoron riveissä laulavat Raimo Kareinen, Juuso Ritala, Veijo Myllylä, Risto Mäkelä ja Arvi Lukkari, joiden kaikkien isät olivat taustaltaan sotaveteraaneja. Kunnat ovat määritelleet vaihtelevasti lisän ikärajat, määrän ja sen, kuinka monesta lapsesta sitä maksetaan. Vain hyvin pieni osa testatuista potilaista on saanut virheellisen tuloksen. Tapauksia on löydetty Helsingin ja Uudenmaan, päijät-Hämeen, Satakunnan ja VarsinaisSuomen sairaanhoitopiirien laboratorioissa sekä yksityislaboratorioissa (SYNlaB ja Yhtyneet Medix laboratoriot). – oli aika huomioida heidätkin. Virpi Kallio Pukkila pukkilan Sotaveteraanien puheenjohtaja Arto Luoma heitti pukkilalaisten pureskeltavaksi ajatuksen veteraanimuistomerkin pystyttämisestä, kun kuntalaiset lauantaina kokoontuivat kirkkoon kansallisen veteraanipäivän urkukonserttiin. – olet ollut vastuunkantaja, säesti kirkkoherra Hannu Tiainen. O RIM A TT IL A – M YR SK YL Ä – PU K K IL A O RI M A TT IL A N SA N O M IE N KE SÄ LE H TI 20 19 Jorma Laineen johtamassa lippuvartiossa oli sinivalkoristin lisäksi paikallisten yhdistysten lippuja. ahvo kertoo toivovansa, että mahdollisimman moni kävisi vastaamassa kyselyyn. Kuntalisää maksavia kuntia on viitisenkymmentä Manner-Suomen 295 kunnasta. – Työ veteraanisukupolven hyväksi ei kuitenkaan lopu. Veteraanit tekivät paljon muutakin kuin puolustivat Suomea. Kyselyyn pääsee kaupungin verkkosivuilta. – päällimmäisenä on juuri kiitollisuuden tunne: mitä enemmän ikää tulee, sitä enemmän osaa arvostaa veteraanien työtä ja uhrauksia, säesti ritala. Eila Ylöstalon seurassa veteraaniyhdistyksen Seppo Vohlonen (kesk.) ja Pertti Laaksonen. Kyseessä oli viimeinen kerta, kun veteraaneille jaettiin kunnianosoituksia. Tasavallan presidentti myönsi veteraanipäivän kunniaksi mitalin niille yli 3 100 veteraanille, rintamalotalle ja veteraanitunnuksen saajalle, joille ei ollut aiemmin annettu sitä tai vielä korkeampaa kunniamerkkiä. JOKAKODIN JAKELUNA. – Toivon, että mahdollisimman moni vanhempi tutustuu vaihtoehtoihin ja ottaa niihin kantaa. – Koko kylän karja, satakunta lehmää, oli koottu yhteen. päivänä 8 – N:o 33 – 2019 Virpi Kallio Artjärvi – onhan tämä kerta kaikkiaan mahtavaa, hymyili Eila Ylöstalo (90), kun kansallisen veteraanipäivän juhla oli päättynyt artjärven seurakuntakodissa ja orimattilan Sotaveteraanien puheenjohtaja Seppo Vohlonen kaapannut Suomen valkoisen ruusun i luokan mitalin juuri rintapieleensä saaneen artjärveläisrouvan käsikynkkäänsä valokuvan ottamista varten. ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina huhtikuun 30. Tule juttelemaan! Kunnallisjärjestö Simatarjoilu Tervetuloa! Päijät-Häme oS päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä tiedottaa pienen osan klamydiatartunnoista jääneen toteamatta seulontatesteissä. Kysely on osa orimattilan sivistysja hyvinvointitoimialan valmistelemaa palveluverkkoselvitystä, jossa otetaan kantaa palveluiden järjestämiseen ja laajuuteen sekä rahoituksen riittävyyteen tulevaisuudessa. Vuonna 2014 kuntalisää maksavia kuntia oli vielä 85. – Toivon, että saamme paljon vastauksia ja näin luotettavan tuloksen huoltajien näkemyksistä päätöksenteon pohjaksi, ahvo sanoo. ahvon mukaan suuntana on yhä vahvemmin se, että esiopetus ja täydentävä varhaiskasvatus toteutuisivat koulujen kanssa samoissa tiloissa. heinäkuuta. Kuntaliiton mukaan etuutta maksoi tämän vuosikymmenen alussa enimmillään noin sata kuntaa. ilmiö havaittiin ensimmäisenä Turun yliopistollisen keskussairaalan kliinisen mikrobiologian laboratoriossa, jossa sitä alettiin heti selvittää yhteistyössä muiden testiä käyttävien laboratorioiden, Helsingin yliopiston ja testin valmistajan kanssa. – Kuinka hyvä onkaan tämä maailma, jonka puolesta he taistelivat, jatkoi Myllylä. päällimmäiseksi nousee kiitollisuus Veteraanipäivän tilaisuuden aluksi Risto Ahola ja Juha Huttunen laskivat seppeleet sankarihaudalle ja Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkille. Suomessa on helmikuusta alkaen todettu noin sata sukupuoliteitse tarttunutta klamydiatapausta, joissa näytteet ovat olleet negatiivisia klamydian seulonnassa käytettävällä ensisijaisella seulontatestillä, mutta ovat kuitenkin olleet positiivisia toisilla klamydian osoitustesteillä. Seuraavan kerran mieskuoro esiintyy vapunpäivänä artjärven torilla. Vastaajia pyydetään arvioimaan, miten eri vaihtoehdot vaikuttavat perheeseen ja yhteisöön sekä erityisesti lapseen ja hänen arkeensa. klo 10. Joka kuudes kunta maksaa kuntalisää kotihoidontukeen. Klamydiatartunnoista pieni osa jäänyt toteamatta seulontatesteissä aNNa HaKaMa Orimattila orimattilan sivistysja hyvinvointitoimialan palveluverkkoselvityksen valmisteluun liittyvä lapsivaikutusten arviointi on alkanut ja lapsivaikutusten arviointiin laadittu kysely on käynnissä. Määrä on alle 0,5 prosenttia testatuista näytteistä. – isä oli Karjalan evakkoja, kotoisin Säkkijärveltä, kertoi puolestaan Mäkelä. Kaupunki kerää huoltajien näkemyksiä esiopetuksen toteutuspaikkavaihtoehdoista STT Joka kuudes suomalaiskunta maksaa tänä vuonna kotihoidontuen kuntalisää, käy ilmi lännen Median selvityksestä. Yli 150 euron kuntalisät pienensivät tutkimusaikana äitien työllistymisen todennäköisyyttä 8–18 prosenttia. laboratorioissa käydään läpi vanhoja tuloksia ja harkinnan mukaan potilaita voidaan kutsua uuteen testaukseen. orimattilassa mitalin sai myös yhdeksän muuta naista: Eeva Anneli Erola, Maire Annikki Helenius, Riitta Ester Hämäläinen, Raili Karjalainen, Elma Helena Milen, Eila Neuvonen, Suoma Annikki Näveri, Aili Paulavaara ja Lempi Katri Vellling. – Viimeisten kymmenen vuoden aikana tuskin on ollut kovin monta päivää, joina veteraanien asiat eivät ole olleet mielessäsi, kiitti veteraaniyhdistyksen varapuheenjohtaja Hannu Rousi luoman tekemää työtä mitalin luovutustilaisuudessa.. Vastausaikaa kyselyyn on kuluvan viikon sunnuntaihin asti. Toiminnanjohtaja Jouko Kaivonurmi luovutti veteraaniristin pukkilalaiselle Arto Luomalle. Orimattilan Kaupungintalon aukiolla alk. pukkilassa viriteltiin ajatusta veteraanimuistomerkistä Keskustan vihreä vappu 1.5. Veteraanien leskistä pidetään huolta jatkossakin, vakuuttivat Kaivonurmi ja luoma ja viittasivat veteraanien leskiin, jotka voivat vielä virallista sinettiä vailla olevan sääntömuutoksen myötä liittyä veteraanipiirin jäseniksi ja olla tukien piirissä. Myös mieskuorossa oli alkuvuosina paljon veteraanilaulajia. Kysely jakautuu alueiden mukaan ja siinä pyydetään arvioimaan erityisesti esiopetuksen toteutuspaikkavaihtoehtoja. Meidän talosta oli kuusi lehmää, joista kolme pääsi perille, kertoi rippikouluikäisenä joukon nuorimmaisena matkaan lähtenyt mitalinsaaja, jonka taival jatkui Ylistaroon ja aikanaan artjärvelle, jonne hän kotiutui 1950-luvun puolivälissä. ORIMATTILAN SANOMIEN kesälehti tavoittaa myös alueemme kaikki kesäasukkaat ja matkailijat. klo 9.30 Vappupuhe klo 10. osa merkeistä luovutetaan Käkelän palvelukodeissa Marttilassa ja Erkkilässä, osa ilmeisesti veteraaniyhdistyksen hallituksen kokouksessa ja loput kotona tai palvelukodeissa, suunnitteli yhdistyksen sihteeri Pertti Laaksonen. Seurakunta ja kunta kukittivat konsertissa paitsi kanttori-urkuri Sirkka-Liisa Jussila-Gripentrogin, jonka ohjelmistossa oli muun muassa Johann Sebastian Bachin ja Johann ludwig Krebsin säveliä, myös luoman, jolle Uudenmaan Sotaveteraanipiirin toiminnanjohtaja Jouko Kaivonurmi oli luovuttanut Sotaveteraaniliiton ansioristin. ORIMATTILAN SANOMIEN KESÄLEHTI ILMESTYY TIISTAINA 4.6. – Muusikkona ajattelen asioita musiikin kautta: olisivatpa vanhemmat saanet olla täällä tänään kuuntelemassa, pohti Kuittinen. runoja ja musiikkia sisältävä romanttinen ”Tuonne taakse metsämaan” -illalliskonsertti järjestetään puolestaan maamiesseurantalolla artjärvi-päivien yhteydessä 17. Tavallisin summa on 100–150 euroa nuorimmasta alle 3-vuotiaasta lapsesta. Vastaavasti myös nuorempi sukupolvi voi liittyä piirin kannattajajäseniksi. ORIMATTILAN SANOMIEN kesälehti kertoo alueen isot ja pienet kesätapahtumat, kauppojen kesätarjoukset ja liike-elämän monipuolisen palvelutarjonnan. Nyt on mahdollisuus osallistua varhaiskasvatuspalveluiden kehittämiseen ja vaikuttaa niiden suuntaan, sivistystoimenjohtaja Timo Ahvo kertoo. 0500 840 266, lasse.makinen@orimattilansanomat.fi Ilmoitusaineistot: ilmoitukset@orimattilansanomat.fi viimeistään tiistaina 7.5. Kelan helmikuussa julkaiseman tutkimuksen mukaan kuntalisää maksavissa kunnissa lasta kotona hoitavien äitien osuus on suurempi ja äidit siirtyvät töihin myöhemmin kuin muissa kunnissa. Samassa yhteydessä laboratoriot siirtyivät käyttämään varmistustestejä luotettavan klamydiatestauksen turvaamiseksi. Kurkijoelta lehmiä evakkoon kuljettaneen Eila Ylöstalon mitali luovutettiin artjärven juhlassa Viimeisetkin veteraanipolven edustajat saivat kunniamerkin ORIMATTILAN SANOMAT Erkontie 17, 16300 Orimattila, puh. Vielä ei kuitenkaan tiedetä, miksi pieni osa klamydiatartunnoista jää ensisijaistestissä toteamatta. ”olet ollut vastuunkantaja” pukkilassa ei asu enää yhtään sotaveteraania. 03-876 678 • avoinna 8–16 Myynti ja markkinointi: Lasse Mäkinen puh. He rakensivat tätä maata, alleviivasi Kareinen ja viisikko ympärillä nyökytteli. Yhden aikakauden päättymisen myötä myös veteraaniyhdistys lopettaa syksyllä toimintansa. Eurovaaliehdokas Mauri Pekkarinen Teltalla EU-ehdokkaita ja kuntapäättäjiä, yhdessäoloa ja porkkana-arpajaiset
siinä olisi pitänyt reagoida, olisi pitänyt siirtää kaveria alaspäin, Hatamaa sanoo viitaten hetkeen, jossa Pedot pelasi kahden miehen alivoimalla. saimme pyöritystä. – Lähtökohtaisesti viiden sakkiin sijoitusta lähdemme hakemaan, sekä pärjäämään. Orimattilalaiset Sara Harvio (vas.), Jere Hakonen ja Anni Pasanen olivat mukana voittamassa pronssia Suomelle cheerleadingin MMkisoista. siellä joukkuehenki kasvaa, käymme pelit läpi. Mitali kaikkien vaikeuksien jälkeen on komea suoritus. toiseen puolikkaaseen saimme malttia ja pyöritimme peliä paremmin kuin ensimmäisellä puoliskolla. Sarjataulukko O V T H M P ePs/ Reservi 1 1 5– 3 akilles 1 1 4– 1 3 nJs/2 1 1 4– 1 3 nouLa 1 1 4– 1 3 PkkU/2 1 1 3– 1 3 LePa/2 1 1 3– 3 1 PPs 1 1 3– 3 1 VJs/ Old stars 1 1 1– 3 OPedot 1 1 1– 4 PeF 1 1 1– 4 RiRa 1 1 1– 4 sibboV 1 1 0– 5 Petojen miesjoukkue taisteli alivoimaisenakin, mutta hävisi Os Orimattilan Judoseuran junioreiden kisaryhmä voitti kolme mitalia Hämeenlinna shiaista viime viikonloppuna. alle 18-vuotiaissa kilpatatameille loukkaantumisen jälkeen palannut pukkilalainen emilia Heinonen (alle 63 kiloa) otteli kolmanneksi. samassa ikäluokassa Laura Hanhela voitti hopeaa (yli 63 kiloa). eM-kisat käytiin viime viikonloppuna tanskan nyborgissa. ASIANAJOTOIMISTOJA KUMIja LASIHUOLTO – auton renkaat – tuulilasit – rengastyöt – koristelasit – rakennuslasit – peilit ORIMATTILA puh. Heli Laineelle euroopan mestaruus Miska Miettinen Orimattila Orimattilalaiset anni Pasanen, sara Harvio ja Jere Hakonen pääsivät juhlimaan viime viikolla cheerleadingin MM-pronssia Usan Floridassa. 4.4.: Pk-09 – Pk-50 2–3. aina näin ei ole ollut. Jouduimme pelaamaan Lahden kisapuistossa kotipelit tiistai-iltaisin yhdeksältä, joukkueenjohtaja Markku Vilonen muistelee. nytkään se ei välttämättä ole mahdottomuus, kun joukkueen ei tarvitse viedä kotiotteluitaan Lahteen. suomen junioreiden sekajoukkue uusi vuoden takaisen mitalinsa komealla tavalla vaikeuksien jälkeen. Joukkue rimpuili alivoimaisena mukana ja nicola kuokkanen toi vieraat peliin mukaan parisenkymmentä minuuttia ennen täyttä aikaa. 16.4.: i-Hk – FC kuusysi/2 5–1. alle 11-vuotiaissa mitalitili ei auennut. 03-884 830, 050 559 8634 www.tiliekspertti.fi TILIEKSPERTTI M. – tulos ei ole sitä, mitä haimme. – Joskus tuomari on joutunut hillitsemään, että ”peli ei jatku, jos megafonin käyttö ei lopu”, Rönkkö heittää. nJs piti pintansa ottelussa, joka ei ollut Pedoilta vielä parasta mahdollista. kentät eivät maksa meille mitään, Vilonen sekä valmennustiimiin kuuluvat Ilkka Rönkkö ja Niko Fabritius selvittävät. nuoret tietävät, mitä se tarkoittaa. – superhyvä fiilis. Petojen kolmas häkki oli Hanna Peltosen käsialaa. – On siellä ollut ihmisiä vauvasta lähes seitsemänkymppiseen, Fabritius puolestaan sanoo. nytkään tilanne ei ole ruusuinen ainakaan treeni-innon suhteen joukkueessa, jossa on mukana 24 pelaajaa lähikuntien alueelta. kesän vastustajista osa on isommista kaupungeista, kun esimerkiksi FC kuusysi/2 tulee Lahdesta ja Pk09 Hyvinkäältä. – tämä oli vasta toinen peli koko kaudella isolla kentällä. – Jatketaan treenaamista, trio lataa kuin apteekin hyllyltä. Vitonen on sopiva sarjataso meille, Vilonen heittää ensiksi, ja lopettaa naama peruslukemilla. Parhaimmillaan meillä on ollut varmaan joku 120 katsojaa, Vilonen arvelee. Ja mitähän paikan päälle toivottavasti tulevan yleisön sopii odottaa. Hämeenlinnasta judomenestystä JUHO kiURU Orimattila Orimattilalainen Heli Laine voitti kahvakuulaurheilun euroopan mestaruuden puolimaratonissa. – Hyviä elementtejä on. – Maraton on siitä haastava, että kättä saa vaihtaa niin paljon kuin haluaa, mutta kuula ei saa pudota käsistä. konsultoinnit, yritysten perustaminen ja yhtiömuodon muutokset. Ottelun lopulla isännät menivät kuitenkin menojaan, ja Pedoille tuli totaalinen nukahdus. Sarjataulukko O V T H M P JäPs/ United 3 3 14– 1 9 i-Hk 3 3 13– 5 9 FC Loviisa 2 2 6– 2 6 MU 2 1 1 3– 2 3 Pk-09 4 1 3 10–12 3 Pk-50 3 1 2 3– 7 3 FC RiUhka 2 1 1 5– 4 3 koiPs 3 1 2 5–14 3 OPedot 1 1 3– 5 FC kuusysi/2 3 3 3–13 naispetojen kausi alkoi tappiolla koiPs:lle Miska Miettinen Orimattila Orimattilan Petojen miesjoukkueen jalkapallokesä pyörähti nelosessa vauhtiin lauantaina 1–4tappiolla nurmijärvellä nJs/2:n vieraana. sekä PERJANTAINA 3.5. Laine teki puolessa tunnissa 378 työntöä 20 kilon kuulalla. Jos siitä olisi jotain pitänyt antaa, niin vapari kaverille, Peto-luotsi sadattelee. Myrskyn viime kesä meni totaalisesti vihkoon. syötöissä tuli virhevalintoja ja vähän liian hätäisesti lähdimme laittamaan pitkää palloa. Oli vähän jännittynyttä ja hermostunutta, kuten ensimmäiset pelit yleensä, päävalmentaja Jukka savolainen näkee. – Pääkaupunkiseudun vieraspeleissä ei ole oikein ketään. – tosi hyvältä tuntuu! Pronsseista huolimatta nyt ei auta alkaa leijumaan sen kummemmin. div., lohko 4, pelatut ottelut: 27.4.: nJs/2 – OPedot 4–1. 040-513 8073 tai 0400-492 944 LVI-myymälä, Tokkolantie 8, avoinna ma–pe 8–15.30 Suoraan netistä: www.orimattilanputkityo.fi Kaikki LVI-työt ja remontit nopeasti Vappuviikolla lehtemme ilmestyy TIISTAINA 30.4. kun pelaa yhden vajaalla yli puolet pelistä, kunto loppuu. Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsen TILITOIMISTOJA SÄHKÖASENNUS OY OLIN & TUOMISET Kärrytie 4, Orimattila, p. – kaikkia jännitti tosi paljon ennen kisaa, kisa-aamuna tuli yhden loukkaantuminen. 777 1670 AUTOJA KULJETUSALA Orimattilan autopelti ja maalaus Myös muut maalaustyöt. – Vuonna 2017 muutamia päiviä nelosen sarjapaikan vastaanottamisen jälkeen saimme kuulla, ettei täällä saisi pelata. Uusimaa, miehet, 4. 777 3308, gsm 050 585 3468 www.velj-ovaska.fi SÄHKÖLIIKKEITÄ ORIMATTILAN PUTKITYÖ OY puh. KUVA: OrimAttilAn JUdOseUrA Emilia Heinonen (vas.) ja Laura Hanhela.. Jokaiselle tulee ekstralatausta, eikä täällä kylillä nyt mitenkään hirveästi sirkushuveja ole, Vilonen veistelee. div., kevätlohko 3, pelatut ottelut: 26.4.: MU – Pk-50 2–0. 3.4.: i-Hk – FC RiUhka 3–0. ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina huhtikuun 30. Pisteet 71,44 kerännyt suomi oli toiseksi paras eurooppalaismaa heti hopeaa 73,13 pinnan saalillaan napanneen norjan jälkeen. Heistä kuullaan kyllä jatkossakin. – se oli 50–50-tilanne, että jompi kumpi voittaisi sen pallon. ORIMATTILAN SANOMAT Erkontie 17, puh. – nuoret pelaajat onnistuivat hyvin. talvella MyMy hikoili futsalin parissa alakoululla ja keväällä se on käynyt Orimattilassa nurmella. Vaikka ohjelman joutui tekemään toisen kerran, niin lannistumista ei ollut, vaan kaikki olivat heti mukana, joukkueen kapteeni Pinja Vuorimaa kommentoi suomen Cheerleadingliiton tiedotteessa. suhteellisen hyvin toimi puolustuspelaaminen, kaverilla ei hirveästi ollut paikkoja. Päätä ei tappiosta huolimatta paineta puskaan. semifinaalissa hän kohtasi ella Lavikaisen. siinä ne tekivät kaksi maalia. Joukkuetta piti muokata pari tuntia ennen kisaa, nuoret kertovat. ei se ole kivaa, jos takkiin tulee. VINK OY – 29 v. 9.4.: MU – Pk-09 1–2. ”tosi hyvältä tuntuu!” Orimattilalaisnuoret MM-pronssille cheerleadingissä LIIKEJA AMMATTIOSOITTEITA ASIANAJOTOIMISTO varatuomari ESKO RANTANEN Erkontie 10, ark. – ensimmäinen puolituntinen oli ihan ok-pelaamista. salla-Riina Maunula vastasi kauden ensimmäisestä maalista jo kuudennella minuutilla, ja emäntien 1–1-osuman jälkeen ida Mäkelä vei vierasjoukkueen taas johtoon. 25.4.: sibboV – ePs/Reservi 0–5, RiRa – akilles 1–4, PeF – nouLa 1–4. – siirryimme kolmen alakerrasta neljän alakertaan. minuutilla, kun Petojen Ville kurki lensi pellolle suoralla punaisella. teimme 2–1-maalin ja siinä meillä oli hetkemme. Peleissä on aiempina kesinä nähty jos jonkinlaisia faneja erilaisine kannatusvälineineen. – kotipelien jälkeen meillä on aina kiparkatin sauna. neljäs oli myös Hanne Lepistö alle 15-vuotiaissa (alle 41 kiloa). kaverit tulivat irtopalloon ihan naamat vastakkain, Ville tuli siihen kovempaa. 0400-840 555. Hän kisasi ensimmäisen maratontyylin kilpailunsa vajaa vuosi sitten. – Hakasen Janin nenä aukesi ja tuli verta. Punainen käänsi ottelun kulun Pelin käännekohta tapahtui jo 37. Yleisö oli hyvin mukana, oli ihanaa olla täällä. ilmassa oli inhimillisiä piirteitä. Uusimaa, naiset, 4. Mestaruussarjan voitto tuli painosarjassa 60–70 kiloa. kotipelit merkittäviä kesällä merkittävästi voivat korostua kotiottelut, joissa vierailijat saattavat olla helisemässä. Orimattilaan tuli neljäskin mitali, sillä Lahden Judoseuraa edustava ella Lavikainen oli kakkonen alle 18-vuotiaissa. nyt MyMy on suotuisassa tilanteessa, kun se on päässyt olemaan kotinurkillaan jo pidemmän tovin. kun jälkimmäisen puolikkaan koiPs voitti numeroin 3–1, jäivät pinnat pääkaupunkiseudulle. se toinen ohjelma oli itse asiassa tosi hyvä, rapakon takaa tavoitettu orimattilalaistrio hehkuttaa puhelimitse. – On se yleisön saapuminen siistiä. Perjantain 3.5. sekakisan maailmanmestaruuden vei Usa pistein 83,68. Viiden kilpailijan ryhmän saalis oli hyvä, sillä Judoseura sai lisäksi kolme neljättä sijaa. 25.4.: Pk-09 – i-Hk 4–5, koiPs – OPedot 5–3, FC kuusysi – JäPs/ United 1–3. Vääräkoskentie 95, Orimattila 040 777 4422 SIIVOUSPALVELUA LVI-LIIKKEITÄ LVI-PutkiKaMa Oy KARI KORKKULA Puh. Orimattilalaisten seuraava ottelu on ohjelmassa torstaina Lahdessa savolaiselle tutun FC kuusysin kakkosjoukkueen vieraana. Hän teki samalla uuden suomen ennätyksen. – ehkä se näytti pahemmalta kuin mitä se loppupelissä olikaan. 17.4.: FC Loviisa – Pk-09 3–2. päivänä 2019 – N:o 33 – 9 Miska Miettinen Myrskylä Lukuisten mielenkiintoisten tarinoiden Myrskylän Myrskyn jalkapallojoukkue aloittaa sesonkinsa Uudenmaan piirin vitosessa toukokuun alussa. – suoritus oli hyvä, vaikka jouduimme menemään kisamatolle kaksi kertaa. toisaalta henki poppoossa on hyvä. 24.4.: PPs – LePa/2 3–3. 5.4.: JäPs/United – koiPs 8–0. – tästä on hyvä jatkaa. sen jälkeen MyMy pääsee pelaamaan kotipelit kankkilaan viime kesän tapaan. Hän tuli paikkailtavaksi ja siinä nukahdin itse täysin. – toivottavasti äijillä olisi intoa, kun pääsemme treenaamaan nurmille. Joukkue joutui pelaamaan myös liki tunnin vajaalla. Yksi sympaattisimmista tarinoista joukkueen ympärillä on nimittäin se, että MyMy on onnistunut aiempina kesinä keräämään kotipeleihinsä yleisöä läjäpäin. – suurin osa meistä haluaa pelailla. tuore, uusi päävalmentaja löytää selviä vahvuuksia joukkueensa tekemisestä. koko joukkueen taistelutahto oli hyvää, ei joukkue luovuttanut missään vaiheessa. 10.4.: koiPs – FC Loviisa 0–3. kaveri oli varmastikin parempi, päävalmentaja tero Hatamaa kertoo. Erkontie 20, Orimattila puh. kolme oli keskikentällä ja kaksi edelleen kärjessä. aiemmin Laine on kisannut lyhyemmissä kilpailuissa. 03-876 678 Konttorimme avoinna ma–pe klo 8–16. kankkilan kentän talvikunnon takia joukkue urakoi sarjakauden kärkeen neljä vieraspeliä. tuossa vaiheessa tulostaulussa oli vielä maaliton tasatilanne. 11.4.: Pk-50 – JäPs/United 0–3, FC RiUhka – FC kuusysi/2 5–1. lehden vedostettavien ilmoitusten jättöaika on poikkeuksellisesti tiistaina 30.4. Meillä yleisökeskiarvo on ollut varmaan kuutisenkymmentä. kauden avauspelin tekeminen lupaa hyvää paikalliskoitokseen ja tulevaan muutenkin. klo 9–16, esko.rantanen@pp.inet.fi, puh. – Oma pallollinen pelaaminen oli aika hätäistä. 26.4.: PkkU/2 – VJs/Old stars 3–1. tauolle mentiin kuitenkin 2–2numeroissa. Myrskylän Myrskyn jalkapallojoukkueen Markku Vilonen, Ilkka Rönkkö ja Niko Fabritius ovat valmiina alkavaan kauteen. Jos on MM-kisojen tuloksia katsominen, voi Pietarissa olla eM-areenoilla luvassa myös hieno tulos. Petojen leiristä lähtee kehuja myös vantaalaisjoukkueen suuntaan. Pedot oli ainakin numeroiden perusteella avausjaksolla kenttätapahtumissa mukana oikein hyvin. suora punainen pakotti Petojen tekemään muutoksia kokoonpanoonsa. Villejä faneja peleihinsä vetävä MyMy tavoittelee kärkipään sijoituksia Miska Miettinen Orimattila Orimattilan Petojen naisten jalkapallojoukkue aloitti kautensa viime torstaina vierastappiolla Vantaalla. Viime vuonna annoimme aika paljon tasoitusta siinä, että kolmasosalta loppui jalat ensimmäisellä puoliajalla, Vilonen miettii. klo 10. seuraavaksi ohjelmassa ovat kesällä eM-kisat Venäjällä. Perinteisessä kahvakuulakilpailussa nostellaan kymmenen minuutin ajan. – taistelua ja yritystä oli kyllä hyvin, mutta kokenut vastustaja oli tämän verran parempi. kaveri jäi keräilemään kamojaan. kalle kantelinen ja taneli Harjunpää iskivät viimeisen kympin aikana maalit mieheen pisteiden jäädessä nurmijärvelle. topi silen (alle 27 kiloa) ja Jimi Lepistö (alle 38 kiloa) olivat neljänsiä. Myrskylän kokoisessa kunnassa ajatus kotikentästä keskellä metsää faneineen voisi kuvitella olevan suuri etu. 040-531 1729, 16200 Artjärvi Kirjanpidot, palkanlaskenta, tilintarkastukset (HT), veroym. emilia Heinonen otteli myös naisten ikäluokassa ja oli siinä hopealla. ensimmäinen kilpailusuoritus keskeytettiin musiikkiongelmien takia ja joukkueen piti aloittaa hetken kuluttua suoritus kokonaan alusta. Lavikainen voitti ja otti hopeaa. kankkilassa on ollut varsin hyvä mökä. koko suoritus hylätään, jos kuula putoaa, vaikka aikaa olisi jäljellä kaksi sekuntia, Laine sanoo. nelosen sesongin alku oli olosuhteiseen nähden lupaava. emäntäjoukkue koiPs oli parempi runsasmaalisessa kamppailussa lukemin 5–3. Joukkue jämähti lohkossaan viimeistä edelliseksi. 03-777 7444 www.sahkoasennusoy.fi RAKENTAMINEN PYYDÄ TARJOUS • Keittiökaapistot • Makuuhuonekomerot • Eteisryhmät • Irto-ovet • Työpöytätasot • Paljon ovivaihtoehtoja PUUJA KALUSTETUOTE Veljekset Ovaska Hirsitie 5, Orimattila p. kyseinen haaste ei ollut ainoa, jonka kanssa sinivalkoiset joutuivat painimaan. tunnelma kisapaikalla oli katossa
klo 12–19 Kirjastoauto 18.5.: klo 9.30–10.15 Heinämaan rukoushuone klo 10.30–11.00 Virenojan koulu klo 11.30–12.00 Luhtikylän koulu klo 13.00–14.00 Artjärven tori klo 14.15–15.00 Kuivannon koulu Kotiäänestys: Äänioikeutettu henkilö, jonka kyky liikkua on siinä määrin rajoittunut, ettei hän pääse äänestyseikä ennakkoäänestyspaikkaan ilman kohtuuttomia vaikeuksia, saa äänestää ennakolta kotonaan. Kotiäänestyksessä voi äänestää myös kotiäänestykseen oikeutetun omaishoitaja, jos hänellä on voimassa oleva omaishoidon päätös, asuu samassa taloudessa ja on äänioikeutettu samassa kunnassa kuin hoidettava. 1997–98 Jymy nousi takaisin 1. Meillä myös KAUSISÄILYTYS. Se oli murtunut, mutta pakko oli pelata, konkari veistelee. KUMIJA LASIHUOLTO Kärrytie 13, Orimattila, 0400 473 981 (1) Viimeiseen kilometriin = rengasta on kulutettu koneellisesti kulumisvaroittimen tasoon asti. Suorituskykyluokka: T – Y Pro?ilisuhde: 65 – 40 Vanneläpimitta: 15" – 19" LOKAKAIVOJEN TYHJENNYS TALOUSVESIKAIVOJEN PUHDISTUKSET JA HUOLLOT PALVELEMME VRK 24h PALVELEMME VRK 24h Tilausnumerot: 019-643 408 03-875 7280 Tilausnumero: 09-8553 0466 • Huollot • Korjaukset • Ilmastointilaitehuollot • Pakokaasumittaukset – OBD + Diesel-savu • Ohjainkulmien mittaukset – 4-pyöräsuuntaus • Ajovalojen myllytykset LT-AUTOKORJAAMO KY Kärrytie 17, Orimattila, puh. Joukkue vaatisi määrätietoista juniorityötä ja sitä kautta etenemistä. – On hieno paikka, aivan huikea. Kotiäänestykseen on ilmoittauduttava joko kirjallisesti kaupungintalon neuvonnassa olevilla lomakkeilla tai puhelimitse 040 750 8442 viimeistään 14.5.2019 klo 16.00 mennessä. Pienistä vioista ei pidä valittaa. klo 9–20 Pääkirjasto, Lahdentie 65, on avoinna: 15.5. Hyvätasoisista, mutta rennonhenkisistä peleistä huolimatta tapaamisen pääprioriteetti on muualla. Suunta hyvä Miesjoukkueen puuttumisesta huolimatta tilanne kaupungissa koripallon suhteen on kohtalaisen kirkas. (03) 777 4498, 044 700 4498 ltautokorjaamo@gmail.com Olen matkoilla syntymäpäivänäni 9.5. Luulisi, että hänen esimerkkinsä kannustaisi nuoria lajin pariin. Mutta miten Jussila kokee, saako Orimattila joskus kasaan vielä oman, yhtä taitavan miesjoukkueen. Jymyn legendaariset konkarit kokoontuivat lauantaina pelailemaan keskenään ja muistelemaan menneitä. Huipulla pelannut miesten edustusjoukkue lopetti toimintansa 2000-luvun alussa ykkösdivisioonassa. Sovi henkilökohtainen esittely! www.asuntohelmi.fi Erkontie 18, Orimattila Katso muut kohteemme www.oikotie.fi www.facebook.fi /asuntohelmi Sanna Rantala 040-722 4589 sanna.rantala@asuntohelmi.fi Ota yhteyttä! Terttu Nieminen LKV 040-829 0403 terttu.nieminen@asuntohelmi.fi Halutaan ostaa Remontoinnista innostunut perhe etsii vaatimatonta/ purkukuntoista mökkiä puuhastelupaikaksi. Lisää tietysti tarvitsemme harrastajia. Jymyn kehityspäällikkö Tuomo Jussilan peliasu oli konkaritapaamisessa vähintään raikas. Jymyn legendaariset koripalloilijat testasivat Orimattila-Areenan SANOMIEN 33. Tiiviin ilmapiirin pystyy aistimaan kentän reunalle. – Jymy putosi 1. – Tänään paras anti on varmasti itse tapaaminen ja yhteisöllisyys. 2015 200 m T/P 9 s. Tuomi on elävä esimerkki siitä, että urheilu voi parhaimmillaan tarjota mielettömiä tarinoita. kun salia ei ollut, niin en viitsinyt muualle lähteä. AVOIN MAASTOJUOKSUKISA Ilmoittautuminen klo 16.45–17.30 kilpailupaikalla. Miesten kuntosarjassa oli vielä kaudella 2016-17 junnupainotteinen joukkue. Vaikka otteluista on aikaa, ovat aikoinaan Jymyn ykkösja kakkosjoukkueen muodostaneet legendat keskenään tiiviisti tekemisissä. P. divisioonaan, Jussila muistelee. Jymyn ex-tähdillä oli hymy huulilla lauantaina.. Tätä voisi kutsua perheeksi, olemme olleet tekemisissä peliajan jälkeenkin vanhemman kaartin kanssa. klo 9–19 18.–19.5. LaBa on korisliigassa, niin miksei siinä voisi olla joku kehitysjoukkue. Maastojuoksua Vuokrattavana Pirkko ja Pentti B.Virtanen Viivi ja Wagner Koti ja perhe Työsuorituksia Työsuorituksia Myytävänä www.maatilalihameronen.fi Metsolankuja 95 Virenoja puh. Alakerrassa sauna, pyykkitupa ja varastot. T8 800 m: 1) Ilona Wirman 4,42 P8 800 m: 1) Erik Simola 5,14. Orimattila 30.4.2019 Orimattilan kaupungin keskusvaalilautakunta Kuulutuksia www.orimattilansanomat.fi Muista edulliset rivi-ilmoitukset. – Viime talvena mursin nilkkani kotipihalla. En ollut kuumeessa muistaakseni 20 vuoteen sinä aikana, mutta vaivoja oli, Tuomi aloittaa ja kertoo uskomattoman tarinan loppuun. – kyllä minä siihen uskon. kun tuli uusi areena, niin ajattelimme järjestää tällaisen tapaamisen, Jussila selvittää. 2004–2005 1,5 km VUOKRATTAVANA: Keskustassa Orionaukio 4:ssä palvelujen lähellä Senior +58 asuntoja vapaana 1h+kk+kph/wc 36,8 m 2 vuokra 517,27 /kk 1h+kk+kph/wc 44 m 2 vuokra 609 /kk 2-3h+k+kph/wc 60,9 m 2 vuokra 800,70 /kk Kahden kk vuokratakuu. KESKUSURHEILUKENTÄLLÄ TIISTAINA 7.5. Tuomi painottaa sitä, että lajirajattomuus on hyvästä. Hallia kehuu ja sen merkitystä painottaa myös legendaarinen kari Tuomi. klo 9–19 21.5. Meillä on uusi hallikin. Esimerkiksi 16-vuotiaat tytöt ylsivät SM-sarjassa komeasti neljänneksi. 2006–2007 1,5 km T/P 7 s. (2) Verrattuna vastaaviin kilpailijoihin. Jymyläisyys on se juttu. – Hulluutta ja intoa piti olla. Iso yhteisaula, jossa TV ja päivän sanomalehdet. 050 458 0532 ORIMATTILA TIEDOTTAA EUROPARLAMENTTIVAALIT 2019 Europarlamenttivaalit suoritetaan 26.5.2019. Tämän kokoinen ja näköinen ilmoitus maksaa vain 12 euroa. klo 12–19 16.–17.5. Ennakkoäänestyspaikkoina toimivat Orimattilassa kaupungintalo, kirjasto ja kirjastoauto Kaupungintalo, Erkontie 9, on avoinna: 15.–17.5. Se antaisi pohjaa kilpaurheilulle, Jussila huomauttaa. Jussila kertoo lopuksi huippu-uutisen. ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina huhtikuun 30. Lisätietoja testeistä Michelinin kotisivuilta www.michelin.. Siltä tekeminen näytti lauantaina uudella parketilla, joka oli yksi oleellinen syy porukan kasaan saamiselle. Äänestysalueet ja äänestyspaikat sekä ennakkoäänestyksen aukioloajat ilmenevät äänioikeutetuille postitetuista ilmoituskorteista. Timo Rekola MISkA MIETTInEn Orimattila – näillä ”uikkareilla” on pelattu edellisen kerran 1982–83, heittää Jymyn kehityspäällikkö Tuomo Jussila vetäessään vanhan koripalloasun tiukahkot housut jalkaansa Orimattila Areenassa. Suurin osa asuu Orimattilassa. Aloin miettiä, että 40 vuotta sitten yksi talvi oli nilkka perkeleen kipeä. Tuomi pelasi aikoinaan mielipuoliset 321 peräkkäistä ottelua edustusjoukkueessa. Ennakkoäänestys on 15.–21.5.2019. – Salibandyhan vie poikia. 03-778 4293 to ja pe klo 12–17 la klo 9–15 Maatilan puoti ASENNUKSET ja TASAPAINOITUKSET nopeasti ja ammattitaidolla. 2008–2009 1 km T/P 6 s. klo 10–15 20.–21.5. – näiden pelien jälkeen on illanistujaiset. 2012 300 m T/P 15 s. Tyttöjen pelejä katselin talvella. KLO 18.00 VIPUSEN VIPELLYS ORIMATTILAN SANOMAT ORIMATTILAN JYMY SARJAT JA MATKAT: T/P 4 s. Otolliset olosuhteet Sanotaan, että kun jotain oppii, tulee oppi selkäytimestä ikuisesti. P12 1,2 km: 1) Oskari Juures 6,26, 2) Vilho Wirman 6,30. Ihan hyvin voisi pienenä pelata esimerkiksi jalkapalloa kesällä ja koripalloa talvella. klo 9–16 20.5. T12 1,2 km: 1) Alexandra Simola 7,14. 2014 200 m T/P 11 s. Se voisi kenties lisätä harrastajamääriä Orimattilassa. divisioonasta 1981–82, mutta toiminta jatkui edelleen. Ei osanottomaksua! Mitalit joka sarjan kolmelle parhaalle sekä osallistumispalkinto jokaiselle vipeltäjälle. niinhän me teimme ennenkin, eikä siinä mitään. kaaduin ja se kuvattiin. 2010–2011 600 m T/P 5 s. Minulle kerrottiin, että siellä oli joku vanha murtuma. T10 800 m: 1) Laura Pöyli 3,29, 2) Siiri Juures 3,32, 3) Linnea Simola 3,34. 2013 300 m T/P 13 s. – Suunta on ihan hyvä. Hän on heittänyt ilmaan tavoitteen, jonka mukaan ensi syksystä lähtien Jymyllä olisi miesten joukkue. päivänä 10 – N:o 33 – 2019 Artjärven Ahjon ensimmäiset maastojuoksut 25.4.: T4 150 m: 1) Martta Juures 47,7. Edellisistä peleistä ryhmällä on aikaa vuosia
Osa 1/3. 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu 6.00 Yle Uutiset. 12.13 Radio Suomen Päivä 12.45 Merisää. 21.02 Urheiluradio. 14.30 Autolla Etelä-Amerikan halki 15.00 Laivakokin matkassa 15.30 Weggen huimapäät Lofooteilla 16.00 Docstop: Sairaan kaunis koira 16.30 Uusi päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Jääkiekon EHT: CZE – FIN 20.45 Yliopistollinen eläinsairaala: Koirat syöpänäytteitä haistelemassa 21.15 Catastrophe (12) 21.41 Catastrophe (12) 22.06 Catastrophe (12) 22.30 Catastrophe (12) 22.54 Catastrophe (12) 23.19 Catastrophe (12) 23.50 Bonusperhe (12) 00.35 Uutisikkuna MTV3 06.01 Ostoskanava Tvins.com 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 09.05 Mitä tänään syötäisiin. 11.02 Radio Suomen Vappu 12.00 Yle Uutiset ja sää. 18.55 Radio Suomen Ilta. 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.00 Yle Uutiset ja sää. 11.33 Radio Suomen Päivä 12.00 Yle Uutiset ja sää. 13.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 20.00 Yle Uutiset. 8.05 Radio Suomen Vappu 8.10 Juha Laaksosen luontoretki. 20.02 Sää. 15.02 Radio Suomen Vappu 15.50 Veneilysää. 12.10 Urheiluradio. 19.05 Radio Suomen Ilta. 11.02 Radio Suomen Päivä 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 8.13 Alueradio 9.00 Yle Uutiset. 5. 12.08 Radio Suomen Vappu 12.45 Merisää. 21.17 Päivä tunnissa. 21.02 Yle Uutiset selkosuomeksi. 8.13 Alueradio 9.00 Yle Uutiset. 17.25 Salatut elämät (7) 17.55 Kauniit ja rohkeat (S) 18.25 Emmerdale 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 2.02-2.54 Kantritohtori Teppo Nättilä. 1.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Rikospaikka 23.05 Ambulanssi (12) 00.00 Metsästäjät (16) 00.55 Miehitetty (7) 01.50 Kotoisa 02.45 Hurjat sääilmiöt Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Disneyn esikoulu: Leijonakaarti (S) 06.25 Rusty Rivets (S) 06.50 Ritariprinsessa Nella (S) 07.15 Littlest Pet Shop: Meidän oma maailma 07.30 Angry Birds Piggy Tales (S) 07.35 LEGO Ninjago: Masters of Spinjitzu 08.00 LEGO City (7) 08.05 LEGO City (7) 08.10 Disney esittää: DuckTales (7) 08.35 Disney esittää: Kaksin karkuteillä: (7) 09.00 Elokuva: Pyry – Valkoinen gorilla (7) 10.50 Elokuva: Huisi Hai 2 (7) 12.30 Elokuva: Marvel: Doctor Strange (12) 14.10 Haapasalon Suomi 15.05 Rempalla kaupaksi 16.05 Näin tehtiin Valmentaja -elokuva (7) 17.00 Neljän tähden talkoot 17.30 Neljän tähden talkoot 18.00 Leijonan luola USA 19.00 Asuntokaupat sokkona (S) 20.00 Napakymppi 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Syke (12) 21.30 Temptation Island Suomi 5 (7) 22.30 Elokuva: Passengers (12) 00.55 Selviytyjät Suomi (S) 02.25 Selviytyjät Suomi Extra (S) 02.55 Leijonan luola USA 03.55 Napakymppi 04.55 Astral-TV Sub 06.30 Chuggington (S) 06.40 Chuggington (S) 06.50 Muumilaakson tarinoita (S) 07.15 Muumilaakson tarinoita (S) 07.40 Paavo Pesusieni (7) 08.00 Nuori Robin Hood (7) 08.15 Alvin ja pikkuoravat (7) 08.30 Viidakon veijarit (S) 08.45 Ostoskanava Tvins.com 09.00 Kuin viimeistä päivää (7) 10.00 Lemmen viemää (7) 11.00 Ostoskanava Tvins.com 12.00 Emmerdale 12.30 Salatut elämät (7) 13.00 Vapaaksi veloista 14.00 Diili 15.00 Ihmemies MacGyver (12) 16.00 Kolme miestä ja tyttö (S) 16.30 Paavo Pesusieni (7) 17.00 Aaveiden jäljillä (12) 18.00 UEFA Champions League huippuhetket 30.4. 3.00-3.02 Yle Uutiset. 3.00 Yle Uutiset. 23.02 Yöradio – toiveiden yö. 22.05 Urheiluradio. 09.10 Huomenta Suomi Extra 09.36 Kauniit ja rohkeat (S) 10.05 Emmerdale 10.35 Häät sulhasen tapaan 11.30 Unelmarempat 12.30 Ostoskanava Tvins.com 13.30 Huomenta Suomi Extra 14.00 Upeat skandikodit 14.31 Jahti 15.25 Kokkisota 16.25 Kotoisa 17.25 Salatut elämät (7) 17.55 Kauniit ja rohkeat (S) 18.25 Emmerdale 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 3.02-3.55 Kissankehto – Susanna Vainiola. 9.11 Alueradio 10.00 Yle Uutiset. 2.54 Yöradio. 7.02 Sää. 0.00 Yle Uutiset. 10.02 Radio Suomen päivä 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. Yle Radio 1 6.00 Yle Uutiset ja sää 6.05 Hartaita säveliä 6.15-6.24 Aamuhartaus 6.25 Aamusoitto 6.56 Päivän mietelause 6.59 Hyvää huomenta 7.00 Yle Uutiset ja sää 7.10 Hartaita säveliä 7.15 Aamuhartaus 7.25 Musiikkihetki 7.29 Hyvää huomenta 7.30 Ykkösaamu 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.10 Ykkösaamu 9.00 Yle Uutiset 9.05-9.58 Muistojen bulevardi 10.00-10.55 Sari Valto 11.00 Klassikkoparatiisi 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10 Tiedeykkönen 13.00 Klassista kahteen 14.00 Uudet levyt 15.00 Yle Uutiset 15.02 Kulttuuriykkönen 15.55-15.58 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Sivuhenkilöt, sidekickit ja muut suomalaisuuden salaiset sankarit. 0.02 Yöradio – toiveiden yö. (S) 07.47 Pusse (S) 08.00 Askarrellaan 08.08 Mimosa ja Lennu (S) 08.22 Galaxi 08.23 Joraavat juurikkaat (S) 08.25 Peter Pan (7) 08.50 Muumilaakso (7) 09.15 Casualty (12) 10.05 Uusi päivä (S) 10.35 Jenny+: Yhteiskunnalla on syömishäiriö 11.03 Jenny+: Raha ei tule kiltin tytön luo 11.35 Petra rakastaa itseään 12.05 Adam & Eva 12.35 Niklaksen keittiössä 13.05 Riistametsällä 13.50 Aivan yksin 14.40 Mitä mietit, Ronja Salmi. 0.00 Yle Uutiset. 2.00 Yle Uutiset. 2.45 Yöradio. 10.00 Huvila & Huussi 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Haapasalon Suomi 14.55 Rempalla kaupaksi 15.55 Napakymppi 16.55 Onnenarpa 17.00 Neljän tähden talkoot 17.30 Neljän tähden talkoot 18.00 Gordon Ramsay: Kuppilat kuntoon 24 tunnissa 19.00 Vieraissa (S) 20.00 Huvila & Huussi 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Syke (7) 21.30 Suomen huutokauppakeisari Epsanjassa 22.30 Kadonneen jäljillä (S) 23.30 The Wall Suomi 00.30 Amerikan kovimmat keräilijät 01.30 Näin tehtiin Valmentaja -elokuva (7) 02.30 Suomen huutokauppakeisari Epsanjassa 03.30 Panttilainaamo 04.00 Panttilainaamo 04.30 Astral-TV Sub 06.30 Antti piirtää (S) 06.50 Muumilaakson tarinoita (S) 07.15 Muumilaakson tarinoita (S) 07.40 Paavo Pesusieni (7) 08.00 Nuori Robin Hood (S) 08.15 Alvin ja pikkuoravat (S) 08.30 Viidakon veijarit (S) 08.45 Ostoskanava Tvins.com 09.00 Kuin viimeistä päivää (7) 10.00 Lemmen viemää (7) 11.00 Ostoskanava Tvins.com 12.00 Emmerdale 12.30 Salatut elämät (7) 13.00 Vapaaksi veloista 14.00 Diili 15.00 Ihmemies MacGyver (12) 16.00 Kolme miestä ja tyttö (12) 16.28 Paavo Pesusieni (7) 17.00 Pitääkö olla huolissaan. 10.06 Radio Suomen Vappu 11.00 Yle Uutiset. 18.02 Radio Suomen Vappu 18.50 Merisää. 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu 6.00 Yle Uutiset ja sää. 12.10 Urheiluradio. Yle Radio 1 7.00 Yle Uutiset 7.02 Hartaita säveliä 7.15 Aamuhartaus 7.25 Vapun Aamusoitto 7.57 Hyvää huomenta 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.05 Tarinatarha: Ruma ankanpoikanen 9.00 Yle Uutiset 9.059.58 Vappuinen Muistojen bulevardi 10.00-10.55 Suomalaisena Ruotsissa: Kulttuurin monitoimimies, taiteilija ja muusikko M.A. 15.10 Alina idässä 15.40 Sohvaperunat 16.30 Uusi päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Muumilaakso (7) 18.23 Salibandyliiga: Naisten 4. Yle Radio 1 6.00 Yle Uutiset ja sää 6.05 Hartaita säveliä 6.15-6.24 Aamuhartaus 6.25 Aamusoitto 6.56 Päivän mietelause 6.59 Hyvää huomenta 7.00 Yle Uutiset ja sää 7.10 Hartaita säveliä 7.15 Aamuhartaus 7.25 Musiikkihetki 7.29 Hyvää huomenta 7.30 Ykkösaamu 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.10 Ykkösaamu 9.00 Yle Uutiset 9.05-9.58 Muistojen bulevardi 10.00-10.55 Mikä maksaa. 12.05 Urheiluradio. 15.52 Radio Suomen Vappu 16.00 Yle Uutiset ja sää. 7.53 Radio Suomen Vappu 8.00 Yle Uutiset ja sää. 9.05 Urheiluradio. päivänä 2019 – N:o 33 – 11 T i i s t a i 3 . Torstai 2.5. 21.50 Merisää. 10.33 Radio Suomen Päivä 11.00 Yle Uutiset. 9.11 Alueradio 10.00 Yle Uutiset. 18.30 Simpsonit (7) 19.00 Ambulanssi (12) 20.00 Simpsonit (7) 20.30 Simpsonit (7) 21.00 #Subleffa: In Time (12) 23.15 Hävyttömät (12) 00.15 Americans (12) 01.10 Americans (12) 02.05 Salvation (12) 03.00 Salvation (12) 03.55 Paimelan autoparoni 04.50 Diili Yle Teema & Fem 08.35 YLE FEM 08.35 Tämä tästä 08.50 Nuottien matkassa 09.48 Vem vet mest. 16.13 Radio Suomen Vappu 17.00 Yle Uutiset ja sää. 2.02 Bluesministeri Esa Kuloniemi. Marko Maunuksela 2.00 Yle Uutiset. 19.02 Urheiluradio. 23.00 Yle Uutiset. 21.55 Radio Suomen Vappu 22.00 Yle Uutiset ja sää. 18.50 Merisää. 17.13 Alueradio 18.00 Yle Uutiset. 9.05 Sää. 20.03 Radio Suomen Vappu 21.00 Yle Uutiset. 21.00 Yle Uutiset. 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.50 Merisää. Robot (12) 00.15 Uutisikkuna MTV3 06.01 Ostoskanava Tvins.com 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 09.05 Mitä tänään syötäisiin. 6.05 Alueradio 7.00 Yle Uutiset ja sää. 23.02 Yöradio. 15.02 Alueradio 16.00 Yle Uutiset ja sää. 0.02 Yöradio – tunti 70-lukua. Marko Maunuksela 13.30 Yle Uutiset alueeltasi 13.33 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 17.10 Urheiluradio. Marko Maunuksela 1.55 Yöradio. 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (7) 20.00 Kenen kotona. 3.54-4.00 Yöradio. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 7.53 Alueradio 8.00 Yle Uutiset ja sää. co m C od e: 8A 5D C 74 82 A 7 5 4 8 9 3 6 1 2 2 8 3 4 1 6 9 7 5 6 1 9 7 5 2 4 3 8 4 2 5 3 7 1 8 9 6 1 3 8 6 2 9 7 5 4 9 6 7 5 4 8 3 2 1 8 9 1 2 3 4 5 6 7 5 4 2 9 6 7 1 8 3 3 7 6 1 8 5 2 4 9 ORIMATTILAN SANOMAT kertoo, mikä kanava ja mihin aikaan.. 21.00 Olet mitä syöt 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Asian ytimessä, Jaakko Loikkanen 23.05 Pitääkö olla huolissaan. 21.55 Radio Suomen Ilta. 19.02 Urheiluradio. 10.30 Mumindalen (7) 10.52 Sukkahittimittari 10.54 Sukkahittimittari 10.55 Sukkahittimittari 11.00 Strömsö 11.30 Strömsöstä poimittua 11.37 Lyhytelokuva: Vajoama (S) 12.00 YLE TEEMA 12.00 Francon jälkeen – Alcántaran perhe (7) 13.15 KOM-teatterin Veriruusut(12) 15.25 Veriruusut: Vaieta ei voi (S) 16.05 Isä Matteon tutkimuksia (12) 17.05 Uusi Kino: Humahdus (S) 17.15 Arkkitehtuurin helmiä 17.25 YLE FEM 17.25 Tanskalainen maajussi 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Aseentekijä 18.45 Bonusperhe (12) 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.40 Lyhytelokuva: Tuhka (T) 20.00 YLE TEEMA 20.00 Sairaanhoito-opisto 20.45 Klik! 21.00 Kiehtova maailma: Junamatka Eurooppaan 22.00 Kino: Hirviöitä ja ihmisiä (12) 23.30 Jeff Beck: Live in Hollywood Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 Vintage-valtakunta 06.25 Ylen Aamu-tv 09.30 I love muovi: Taisto – muovista ja rakkaudesta 09.40 I love muovi: Taisto – muovista ja rakkaudesta 09.50 I love muovi: Taisto – muovista ja rakkaudesta 10.00 Sydämen asialla (7) 11.00 Jumalainen valo 12.30 Presidentti (12) 13.15 Muuan sulhasmies (S) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen Aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.55 Prisma: Miksi syön liikaa. 0.02 Yöradio – Kasaritunti. 14.02 Alueradio 15.00 Yle Uutiset. 22.08 Pollari. Keskiviikko 1.5. 7.13 Alueradio 7.50 Merisää. 8.10 Urheiluradio. 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.00 Yle Uutiset ja sää. 02.00 Uutisvuoto 02.55 Hurjat sääilmiöt Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Disneyn esikoulu: Leijonakaarti (S) 06.25 Rusty Rivets (S) 06.50 Ritariprinsessa Nella (S) 07.15 Littlest Pet Shop: Meidän oma maailma (S) 07.30 Angry Birds Piggy Tales (S) 07.35 LEGO Ninjago: Masters of Spinjitzu 08.00 LEGO City (7) 08.05 LEGO City (S) 08.10 Disney esittää: DuckTales (7) 08.35 Disney esittää: Kaksin karkuteillä: (7) 09.00 Et sä tiedä kuka mä oon. 22.05 Kantritohtori Teppo Nättilä. 1.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 0.00 Yle Uutiset. 21.02 Urheiluradio. 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.30 Yle Uutiset ja sää. 12.55 Radio Suomen Päivä 13.00 Yle Uutiset. 12.55 Radio Suomen Vappu 13.00 Yle Uutiset. 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.00 Yle Uutiset ja sää. 9.10 Sää. 6.05 Alueradio 7.00 Yle Uutiset ja sää. 8.10 Urheiluradio. 14.30 Teknavi 15.00 Gladiaattorit 16.30 Uutisvuoto 17.25 Salatut elämät (7) 17.55 Kauniit ja rohkeat (S) 18.25 Emmerdale 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 10.05 Sää. 19.05 Luonto-Suomi 20.00 Yle Uutiset. 1.00 Yle Uutiset ja sää. 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu 6.00 Yle Uutiset ja sää. 16.10 Urheiluradio. 06.52 Hyrräpäät (S) 07.04 Sirkus Temppula 07.10 Dinojuna (S) 07.33 Hei Taavi (S) 07.41 Popi Kissa (S) 07.53 Franklin ja ystävät (S) 08.07 Simo (S) 08.12 Vilkki Ankka (S) 08.26 Galaxi 08.27 Tipu Touhukas (S) 08.29 Aika härdelli! (7) 08.41 Lulu ja lehmä (7) 09.00 Casualty (12) 09.50 Uusi päivä (S) 10.30 Jenny+: Raha ei tule kiltin tytön luo 10.57 Jenny+: Kukaan ei ole riittävän kaunis 11.30 Isä, äiti ja lapset 12.00 Unelmakoti 13.00 Adam & Eva 13.30 Alina idässä 14.00 Mitä mietit, Ronja Salmi. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 13.02 Tohtori Raimon märkä vappu 14.00 Yle Uutiset. 2.02 Yöradio. 16.10 Urheiluradio. 17.13 Radio Suomen Vappu 18.00 Yle Uutiset. loppuottelu 20.30 Villi kortti 21.20 Kiveä kovemmat 22.10 Kuolemaantuomitut (16) 23.05 AIKUISET (12) 23.30 Mr. 14.02 Radio Suomen Vappu 15.00 Yle Uutiset. 7.10 Urheiluradio. 11.00 Maailma kuin sinfonia: Mieli 11.40-11.55 Musiikkia 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10 Havaintoja ihmisestä 12.40 Musiikkia parrasvaloista 12.50 Kuuluttajan vieras: tuottaja Marja AlaKokko 13.00 Klassista kahteen 14.0014.57 Riikan tähtitarha: Vieraana baritoni Waltteri Torikka 15.00 Yle Uutiset 15.02 Kulttuuriykkönen: Hanna-Riikka Kuisman Kerrostalo on moniääninen lähiöromaani 15.55-15.58 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Plastiikkia, plastiikkia! Kulttuurin muovihistoriaa: Sarvis-lautanen on sukupolvikokemus 17.30 Keidas 18.20-18.29 Kadonnutta aikaa etsimässä 18.30 Hartaita säveliä 18.50 Iltahartaus 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Nicholas Collon johtaa Ranskan kansallisorkesteria 21.00 Musiikkia konsertin jälkeen 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05 Radio Variaatio: Sattumalentäjä 22.55 Äänitarina 23.00 Iltahartaus 23.10-6.00 Yöklassinen. 22.08 Kuuntelijan lista. 20.02 Sää. 15.02 Alueradio 16.00 Yle Uutiset ja sää. 21.07 Radio Suomen Vappu 21.50 Merisää. 16.13 Alueradio 17.00 Yle Uutiset ja sää. 6.02 Sää. 7.13 Alueradio 7.50 Merisää. 21.17 Radio Suomen Ilta 21.50 Merisää. 14.02 Alueradio 15.00 Yle Uutiset. 17.10 Urheiluradio. Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää. 04.45 Huippujengi Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Disneyn esikoulu: Leijonakaarti (S) 06.25 Rusty Rivets (S) 06.50 Ritariprinsessa Nella (S) 07.15 Littlest Pet Shop: Meidän oma maailma (S) 07.30 Angry Birds Piggy Tales (S) 07.35 LEGO Ninjago 08.00 LEGO City (7) 08.05 LEGO City (7) 08.10 Disney esittää: DuckTales (7) 08.35 Disney esittää: Kaksin karkuteillä: (7) 09.00 Et sä tiedä kuka mä oon. 6.03 Radio Suomen Varhaisaamu 7.00 Yle Uutiset. 12.55 Radio Suomen Päivä 13.00 Yle Uutiset. 18.30 Simpsonit (7) 19.00 Ambulanssi (12) 20.00 Simpsonit (7) 20.30 Simpsonit (7) 21.00 #Subleffa: Walter Mittyn ihmeellinen elämä (12) 23.20 Supernatural (16) 00.20 Supernatural (16) 01.15 Farang (12) 02.10 112 (7) 03.05 American Gothic (12) 04.00 Top Chef Suomi: Kaksintaistelu 04.55 Diili Yle Teema & Fem 08.40 YLE FEM 08.40 Mumindalen (7) 09.02 Höyrylaivalla kohti kesää 09.32 Tanskalainen maajussi 10.00 Aseentekijä 10.15 Bonusperhe (12) 11.01 Efter Nio 2015 12.00 YLE TEEMA 12.00 Buddy Holly: Rave On 13.20 Kiehtova maailma: Junamatka Eurooppaan 14.20 Kino Suomi: Lampaansyöjät (12) 16.00 Isä Matteon tutkimuksia (12) 17.00 Suomen käärmeet 17.15 Arkkitehtuurin helmiä 17.25 YLE FEM 17.25 Kysymyksiä kulutusvalinnoista 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Kekseliäs nikkari 19.15 Tämä tästä 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 20.00 YLE TEEMA 20.00 Sairaanhoito-opisto 20.45 Klik! 21.00 Kino Klassikko: Ristiaallokko (S) 22.25 Arkistomatka: Kaisa Salmi ja Plastic Mama 22.44 Suomalaisten eloa: Futuro – tulevaisuuden olotila 23.13 Tuntosarvet: Kupla rannalla 23.45 Valitut sanat: Strøksnes & Hurme 00.15 Valitut sanat: Starnone & Teir Sudokun ratkaisu (c ) A rto In ka la w w w .a is ud ok u. 19.05 Radio Suomen Vappu 20.00 Yle Uutiset. Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 MOT: Pikavippibisneksen pimeämpi puoli 06.25 Ylen Aamu-tv 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Sydämen asialla (7) 10.50 Yle Uutiset Uusimaa 10.59 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.07 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.15 Yle Uutiset Häme 11.23 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.31 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.39 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.47 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.55 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.03 Yle Uutiset Lappi 12.11 Yle Oddasat 12.15 Oddasat 12.30 Presidentti (12) 13.15 Poikani pääkonsuli (S) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen Aamu-tv: Tänään otsikoissa 16.00 A-studio 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Presidentti (12) 18.00 Yle Uutiset 18.21 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Ystävättäret 20.00 Vintage-valtakunta 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.30 Perjantai-dokkari: Tapparan nainen 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Erikoisryhmä Köln 22.45 Oddasat 23.00 Perjantai 23.40 Puutarhan pelastajat 00.25 Puoli seitsemän 00.55 Uutisikkuna Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 30.4. 7.10 Urheiluradio. 1.00 Yle Uutiset ja sää. 5. Marko Maunuksela 13.30 Yle Uutiset alueeltasi 13.33 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. R a d i o o h j e l m a t Yle Radio 1 93,2 MHz • Yle Radio Suomi 97,9 MHz Tiistai 30.4. Marko Maunuksela 14.00 Yle Uutiset. 16.13 Alueradio 17.00 Yle Uutiset ja sää. 2.15 Pyöreä pöytä. 9.06 Ylioppilaiden Vapun vastaanotto 9.40 Radio Suomen Vappu 10.00 Yle Uutiset. 11.33 Radio Suomen Päivä 12.00 Yle Uutiset ja sää. 10.00 Asuntokaupat sokkona (S) 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Haapasalon Suomi 14.55 Rempalla kaupaksi 15.55 Tehoneliöt haussa 16.25 Onnenarpa 16.30 Asuntokaupat sokkona (S) 17.30 Leijonan luola USA 18.30 Selviytyjät Suomi (S) 20.00 Napakymppi 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Syke (12) 21.30 Temptation Island Suomi 5 (7) 22.30 Temptation Island Suomi 5 Extra 23.00 Vieraissa (S) 00.00 Amerikan kovimmat keräilijät 01.00 Leijonan luola USA 02.00 Napakymppi 03.00 Panttilainaamo 03.30 Panttilainaamo 04.00 Panttilainaamo 04.30 Panttilainaamo 04.59 Astral-TV Sub 06.30 Chuggington (S) 06.40 Chuggington (S) 06.50 Muumilaakson tarinoita (S) 07.15 Muumilaakson tarinoita (S) 07.40 Paavo Pesusieni (7) 08.00 Professori Balthazar (S) 08.13 Professori Balthazar (S) 08.15 Supernelikko (S) 08.30 Viidakon veijarit (7) 08.45 Ostoskanava Tvins.com 09.00 Kuin viimeistä päivää (7) 10.00 Lemmen viemää (7) 11.00 Ostoskanava Tvins.com 12.00 Emmerdale 12.30 Salatut elämät (7) 13.00 Vapaaksi veloista 14.00 Top Chef Suomi: Kaksintaistelu 15.00 Ihmemies MacGyver (12) 16.00 Kolme miestä ja tyttö (S) 16.30 Paavo Pesusieni (7) 17.00 Jahti 18.00 UEFA Champions League huippuhetket 1.5. 18.55 Luonto-Suomi 19.00 Yle Uutiset ja sää. Rock-etsivä 23.00 Yle Uutiset. Numminen 11.0011.57 Riston Valinta 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 Ruokapuhetta 13.00 Klassista kahteen 14.00 Helsingin kaupunginorkesterin vappumatinea 15.15 Arkisto: Tuntematon Kuolan niemimaa – retki halki Lapin luonnonpuiston 15.5515.58 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Aristoteleen kantapää: Valkolakista opiskelijahaalariin 17.35-17.55 Luomiskertomus: Marisha Rasi-Koskinen kertoo kirjastaan Auringon pimeä puoli 18.20-18.29 Kadonnutta aikaa etsimässä 18.30 Hartaita säveliä 18.50 Iltahartaus 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Työväenlaulukonsertti 20.00 Euroradion konsertti-ilta 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05 Kuusi kuvaa kirjailija ja kustantaja Kaari Utrion elämästä 22.50 Kuuntelijaklubi 23.00 Iltahartaus 23.10-6.00 Yöklassinen. 00.05 Miehitetty (7) 01.05 Studio 02.00 Ambulanssi (12) 02.55 Tosimiehet 03.50 Kenen kotona. To r s t a i 2 . 22.05 Urheiluradio. Marko Maunuksela 14.00 Yle Uutiset. 1.02-1.55 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 12.13 Radio Suomen Päivä 12.45 Merisää. 18.55 Radio Suomen Vappu 19.00-19.02 Yle Uutiset ja sää. Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää. 20.02 Sää. 18.02 Radio Suomen Ilta. 7.03 Suomi soi. 8.20 Radio Suomen Vappu 9.00 Yle Uutiset. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 19.00 Seitsemän uutiset 19.15 Päivän sää 19.20 Tulosruutu 19.25 Pilanpäiten 19.30 Salatut elämät (7) 20.00 Kotoisa 21.00 Pitääkö olla huolissaan. 7.53 Alueradio 8.00 Yle Uutiset ja sää. 4 . 11.02 Radio Suomen Päivä 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 9.10 Sää. 09.35 Kauniit ja rohkeat (S) 10.05 Emmerdale 10.35 Häät sulhasen tapaan 11.30 Unelmarempat 12.30 Ostoskanava Tvins.com 13.30 Asian ytimessä, Jaakko Loikkanen 14.00 Alasti-klubi 15.00 Putous 16.25 Kenen kotona. 5.32 Radio Suomen Varhaisaamu 5.50 Merisää. 20.03 Radio Suomen Ilta. 9.05 Urheiluradio. 16.10 Urheiluradio. 17.13 Alueradio 18.00 Yle Uutiset. 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.30 Yle Uutiset ja sää. Ke s k i v i i k ko 1 . 3.02 Kaitsun nurkka – Kai Ulmanen. 17.10 Urheiluradio. ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina huhtikuun 30. 3.00 Yle Uutiset. 3.54-4.00 Yöradio. 1.00 Yle Uutiset ja sää. Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää. 20.03 Radio Suomen Ilta 21.00 Yle Uutiset. 2.00 Yle Uutiset. 17.30 Radioteatteri esittää: Paul Temple ja tapaus Conrad, osa 6/16 17.50 Etnohetki 18.00-18.15 Romano mirits 18.20-18.29 Kadonnutta aikaa etsimässä 18.30 Hartaita säveliä 18.50 Iltahartaus 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Radion sinfoniaorkesteri konserttilavalla 21.00 Ääniversumi: Sanatonna suu – Suomen sisällissodan laulut, osa 1/2 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05 Sari Valto 23.00 Iltahartaus 23.10-7.00 Yöklassinen. 5.32 Radio Suomen Varhaisaamu 5.50 Merisää. 09.10 Huomenta Suomi Extra 09.36 Kauniit ja rohkeat (S) 10.05 Emmerdale 10.35 Häät sulhasen tapaan 11.30 Unelmarempat 12.30 Ostoskanava Tvins.com 13.30 Huomenta Suomi Extra 14.00 Mitä tänään syötäisiin. 23.02 Yöradio. 21.55 Radio Suomen Ilta 22.00 Yle Uutiset ja sää. 06.53 Jääkarhu Otto (S) 07.03 Mohvelit (S) 07.10 Reima Räiske (S) 07.13 Kuminakuja 19 (S) 07.21 Kikattava Kakkiainen (S) 07.28 Fluugalaiset (S) 07.39 Sana-arkku 07.51 Richard Scarry: Touhulan arvoituksia (S) 08.15 Taavi-tiikerin naapurissa (S) 08.42 Kati ja Töppö: Kati ihmemaa Ozissa (S) 09.05 Pii ja Poju – Jokapaikanpikakisa (S) 09.30 Galaxi 09.31 Aappo ja Tööt (S) 09.38 Tenavat (7) 09.46 Näin meillä (7) 10.10 Casualty (12) 11.00 Uusi päivä (S) 11.30 Unelmia ja studiohommia 11.58 Unelmia ja studiohommia 12.25 Unelmia ja studiohommia 12.54 Unelmia ja studiohommia 13.22 Unelmia ja studiohommia 13.50 Unelmia ja studiohommia 14.18 Unelmia ja studiohommia 14.46 Unelmia ja studiohommia 15.14 Unelmia ja studiohommia 15.42 Unelmia ja studiohommia 16.20 Luottomies 2 (7) 16.30 Uusi päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Siperia – vapaalaskijan unelma 18.30 Jääkiekon EHT: SWE – RUS 20.00 Hurjat rekkareitit 21.00 Suden hetki (12) 21.50 Docstop: Hamppumies vastaan valtio 22.20 Yle Live: Olavi Uusivirta 23.20 Kuolemaantuomitut (16) 00.15 Uutisikkuna MTV3 07.30 Aamusää 08.00 Puuha-Pete (S) 08.10 Muumilaakson tarinoita (S) 08.35 Muumilaakson tarinoita (S) 09.00 Koiralle koti 09.30 Mitä tänään syötäisiin. 18.02 Luonto-Suomi 18.50 Merisää. 7.50 Merisää. 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (7) 20.00 Jahti 21.00 Supernanny Suomi 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.55 Urheiludokumentti: Todellinen Rocky 00.10 Ambulanssi (12) 01.05 Pitääkö olla huolissaan. 10.33 Radio Suomen Päivä 11.00 Yle Uutiset. 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Presidentti (12) 18.00 Yle Uutiset 18.21 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Eurooppa kuohuu: Brexit 20.00 I love muovi: Taisto – muovista ja rakkaudesta 20.10 I love muovi: Taisto – muovista ja rakkaudesta 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-Talk 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Ulkolinja: Putinin ja patriarkan liitto 22.55 Oddasat 23.10 Hiljainen todistaja (16) 00.05 Soturi (16) 00.55 Puoli seitsemän 01.25 Uutisikkuna Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 2.5. 13.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 20.00 Kandit 20.30 Yle Uutiset 20.45 Urheiluruutu 20.55 Itse asiassa kuultuna: Esko Valtaoja 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.55 Les Misérables – Kurjat (16) 22.55 Sannikka & Ukkola 23.25 Virtuaalinen vapaus 00.25 Uutisikkuna Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 1.5. Marko Maunuksela 1.55 Yöradio. 18.00 Simpsonit (7) 18.30 Simpsonit (7) 19.00 Ambulanssi (12) 20.00 Simpsonit (7) 20.30 Simpsonit (7) 21.00 Gladiaattorit 22.30 #Subleffa: Tupla-Uuno (S) 00.35 #Subleffa: Valekytät (12) 02.40 Ina <3 porno 03.35 Kohde (12) 04.30 60 päivää kiven sisässä Yle Teema & Fem 08.30 YLE FEM 08.30 Petra saa vauvan 09.00 Efter Nio 10.00 Hyvinä ja huonoina päivinä 10.30 Syntynyt menestymään 11.00 Närbild 11.30 Oppimislabra 12.00 YLE TEEMA 12.00 Batman (7) 12.24 Batman (7) 13.00 Kino: Lystikäs kirjeenkantaja (S) 14.25 Kino: Trafic – Liikenne (S) 16.00 Isä Matteon tutkimuksia (12) 17.00 Käty – Kämppä tyhjänä (S) 17.15 Arkkitehtuurin helmiä 17.25 YLE FEM 17.25 Mumindalen (7) 17.47 Sukkahittimittari 17.48 Sukkahittimittari 17.50 Sukkahittimittari 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 Vappu Turussa 19.00 BUU-klubben 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.45 Pyörämies (7) 20.00 YLE TEEMA 20.00 Valitut sanat: Strøksnes & Hurme 20.30 Valitut sanat: Starnone & Teir 21.00 Historia: Patty Hearstin tarina (12) 21.40 Kino Suomi: Lampaansyöjät (12) 23.10 Uusi Kino: Golgata (S) 23.40 Buddy Holly: Rave On Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 07.00 Äitimme prinsessa Diana 08.00 Yle Uutiset 08.05 Luontohetki: Maa, tarunhohtoinen planeetta 08.30 Puoli seitsemän 09.00 Yle Uutiset 09.05 Vapun aamun vietto Ullanlinnanmäeltä 10.00 Yle Uutiset 10.05 Sydämen asialla (7) 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle Uutiset Uusimaa 11.13 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.21 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.29 Yle Uutiset Häme 11.37 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.45 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.53 Yle Uutiset Itä-Suomi 12.01 Yle Uutiset Pohjanmaa 12.09 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.17 Yle Uutiset Lappi 12.25 Yle Oddasat 12.29 Oddasat 12.45 Presidentti (12) 13.30 Syntipukki (S) 15.00 Yle Uutiset 15.05 I love muovi: Taisto – muovista ja rakkaudesta 15.15 I love muovi: Taisto – muovista ja rakkaudesta 15.25 I love muovi: Taisto – muovista ja rakkaudesta 15.45 A-studio viittomakielelle tulkattuna 16.15 MOT: Pikavippibisneksen pimeämpi puoli 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Presidentti (12) 18.00 Yle Uutiset 18.10 Ikimuistoinen: Iskelmäklassikot 18.30 Viipurin henki 19.00 Prisma: Muisti – totta vai tarua. 23.00 Yle Uutiset. 06.53 Touhukkaat (S) 07.15 Ludovic (S) 07.30 Siiri ja Krokotiili (S) 07.35 Hauskan metsästäjät 07.41 Mitä ihmettä. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 10.02 Radio Suomen Päivä 10.30 Yle Uutiset alueeltasi
mitään erityisen mehevää vappupuhetta ei Eirasella ole jäänyt mieleen. Torsti Bergman on sitä mieltä, että poliittinen sanoma kyllä kuuluu vappuun, joskaan se ei häntä itseään kiinnosta. – kun se on aina kuulunut, niin mitäs sitä muuttamaan, hän linjaa. – Toritapahtumassa saatan käydä, hän sanoo. Yleensä syömme myös yhdessä. – määrä räjähti ”menneisyyden metsästäjien” jälkeen, tietää mikkola ja viittaa taannoiseen tv-sarjaan, jonka seuraukset eivät tosin olleet pelkästään myönteisiä: kolmen miehen kopla kaivoi noihin aikoihin laittomasti raaseporin rauniolinnan alueelle lähes 300 kuoppaa ja hävitti aineistoa, joka olisi valottanut keskiajan historiaa. Itse Hietala aikoo valmistaa vappuherkuiksi ainakin rosetteja. Jos joku löytää maastosta nykyään vaikkapa harvinaisen miekan, löytöaluetta ei paljasteta julkisuudessa, jotta paikkaa ei putsattaisi. Aika moni löydöistä paljastuu palttoon napiksi tai pullonkorkiksi. – Vanhat kartat ovat metallinetsijän tärkeimpiä työkaluja. Vaikka vapun poliittinen puoli on nykyään aiempaa vähäisempi, koetaan politiikan silti yhä kuuluvan vappuun. metallinilmaisimien ja lapioiden kanssa 140 hehtaarin alan kolunnut ryhmä nosti päivänvaloon muun muassa vanhoja solkia sekä ”kolikkonappia neljältä vuosisadalta ja vielä selwää hopeatakin”, kuten etsijät itse asian ilmaisivat. Vapputapahtumassa käymisen lisäksi Eirasen vappuun kuuluu ainakin tippaleivillä ja simalla herkuttelu sekä yhdessä olo lastenlasten kanssa. – kurssilla käytiin läpi vaikkapa sitä, miten löytö säilötään: voiko sen laittaa muovipussiin vai pitää ympärillä olla maata. lupia ei anneta siinä pelossa, että esinelöydöt johtavat alueiden rauhoittamiseen, kertoo mikkola. Huispaajat koluavat peltoja ja polkuja, sillä aina joku on hukannut niille jotakin KUVAT: JUho KiUrU Riitta Hietala Kareen Kylämäki Hanski Mälkiä Torsti Bergman KUVA: Virpi KAllio KUVA: Virpi KAllio 1800-luvun puolivälin paikkeilta oleva nappi löytyi Pukkilanmäen kupeesta. Ja onhan luonnossa liikkuminen hermojen lepuuttamistakin, listaa mikkola. päivänä 12 – N:o 33 – 2019 AnnA HAkAmA Orimattila Suomessa vappua pidetään työväen ja ylioppilaiden juhlana, jolloin juhlistetaan karnevaalihengessä myös kevättä. kylämäki kertoo heidän perheen vappuun kuuluvan ainakin munkkeja ja simaa. raaseporin törkeän tuhotyön tekijät ovat vähemmistö metallinetsijöiden joukossa. – kun se on aina ollut, niin saa ollakin, sanoo Marjatta Eiranen ja huomauttaa, ettei kenenkään ole pakko mennä poliittista sanomaan kuulemaan. – Pukkilan miittinkiin saimme luvan kaikilta maanomistajilta, mutta länsirannikolla kerrotaan olevan vaikeuksia. – Arvokkaat esineet voi joko lahjoittaa museovirastolle tai virasto lunastaa ne. ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina huhtikuun 30. Ensimmäisen kolikkonsa – ruotsin vallan ajalta olevan 1/2 skillingin lantin vuodelta 1801 – mikkola löysi jo pikkupoikana. Vapaapäivä vapusta tuli Suomessa vuonna 1944. KUVA: Kimmo miKKolA KUVA: Kimmo miKKolA KUVA: Virpi KAllio. – Tytöt tykkäävät vappupalloista ja vapputapahtumat ovat kivoja. koska vappu ja politiikka mielletään yhteen, kysyimme tämänkertaisessa katugallupissa Orimattilassa liikkuneilta ihmisiltä, miten tärkeänä he pitävät poliittisen sanoman kuulumista vapussa ja käyvätkö he kuuntelemassa vappupuheita. Tyypillisiin peltolöytöihin kuuluvat hevosten valjaiden soljet ja koristeet. mälkiä kertoo oman vappunsa kuluvan kotioloissa koirien kanssa touhuillessa. Historian rinnalla toinen huispaamisen tärkeä juttu on ”hyvä fiilis”. Vuosi oli 1980 ja löytöpaikka silloinen kotipiha nykyisen Hyvinvointikeskus Onnin tontilla. Orimattilaan hiljattain muuttanut kylämäki viettää tänä vuonna ensimmäistä vappuaan Orimattilassa. Bergman ei lähde vappuna kuuntelemaan vappupuheita. kiteyttää mikkola harrastuksensa jujun, joka on vienyt hänet muun muassa arkeologisten julkaisujen, alan oppikirjojen sekä vanhat ja uudet kartat yhdistävien tietokoneohjelmien pariin. metallinetsinnän harrastajia arvioidaan olevan Suomessa jo noin 7 000. nykyään viranomaiset kouluttavat meitä vastuulliseen etsimiseen ja käyttävät apuna arkeologisilla kaivauksilla, mikkola kertoo yhteistyöstä ja esittelee Pirkanmaan maakuntamuseolta saamaansa metallinetsijän harrastajakorttia. metsissä voi etsiä jokamiehen oikeuden turvin ja pieni kuopan kaivuukin on sallittu. Vastaavaa laitetta hyödyntävät muun muassa Lapin kullankaivajat. Virasto ja harrastajat löysivät yhteisen sävelen – muutaman kympin hintaista metallinpaljastinta ei kannata hankkia, mutta jo parin sadan euron laitteella pärjää hyvin, esittelee mikkola metallinetsijöiden tärkeintä työkalua. Skilling löytyi jo aikoja sitten mikkola hurahti metallinetsintään muutama vuosi sitten keksittyään sattumalta netistä metallinetsijöiden aarremaanalla.comfoorumin. – minulle vappu on vapaapäivä, hän määrittelee. Suunnitelmissa onkin etsintäreissu esimerkiksi Iilijärven suunnalle, jonne on vanhoissa kartoissa piirretty ratsastuspolku ja jossa maasto on satelliittikuvausten vinovalovarjostekuvien mukaan muuttunut melkoisesti vuosituhansien saatossa. Yhdessäoloa ja kevään juhlistamista – En ole oikein ajatellut asiaa, vastaa Kareen Kylämäki kysymykseen, miten tärkeänä hän pitää poliittisen sanoman kuulumista vapussa. Työläisten kansainvälinen juhlapäivä on saanut alkunsa Yhdysvalloista jo 1800-luvulla. – Se kuuluu vappuun, muttei ole sen pääasia, enkä itse ole siitä kiinnostunut, Bergman määrittelee ja toteaa itselleen vapun pääasian olevan kevät. metallinetsinnällä ei tehdä bisnestä. Metalliesineet ovat useimmiten 25 sentin syvyydessä.’ Elämää Pukkilassa -ryhmä tutustui viime viikolla vanhoihin karttoihin ja metallinetsintään. Vanhin Pukkilasta löytynyt tunnistettu kolikko on maijalan pellosta Savijoelta kaivettu 1 öre vuodelta 1666. Hietala kertoo hänkin käyvänsä vapputapahtumissa, ja myös kuuntelevansa poliittisia puhujia. Siinä muutama esimerkki Kimmo Mikkolan mullan alta löytämistä esineistä, joita syynättiin viime viikolla Elämää Pukkilassa -ryhmän tapaamisessa. Kimmo Mikkolan käyttämä metallinpaljastin on kaksiäänikone, joka kertoo rautalöydöistä matalalla törähdyksellä ja hopeaa ja kultaa sekä muita ”parempia metalleja” eli esimerkiksi pronssia, kuparia ja tinaa olevista esineistä kirkkaalla äänellä. Hanski Mälkiä toteaa, ettei hän pidä poliittisen sanoman kuulumista vapussa kovinkaan tärkeänä asiana. Aatto menee iltaan asti töissä, mutta muuten vappu koostuu ainakin kyläilyistä. – Etsimiseen liittyvä tunnelma ja tapaamiset samanhenkisten ja yhtä hurahtaneiden ihmisten kanssa ovat yhtä tärkeitä kuin se, että löytää jotain. En ole aiemminkaan vapputapahtumissa kuunnellut puheita, kylämäki sanoo. – Pukkilasta tunnetaan aika tarkkaan kivikautiset asuinpaikat ja historia on tiedossa1600-luvun puolivälistä eteenpäin, mutta pronssija rautakausi loistavat poissaolollaan, hän sanoo. – Politiikka ei kiinnosta, en käy vapputapahtumissa kuuntelemassa puheita, mälkiä sanoo. Jos näet peltoaukean, löydät takuuvarmasti nappeja, solkia, lusikoita ja hyvässä lykyssä sormuksiakin, sanoo mikkola ja paljastaa, että peltokolikot ovat yleensä ”huonossa hapessa”, metsäkolikot vähemmän syöpyneitä. Samoilla linjoilla poliittisesta sanomasta on Riitta Hietala. menneiden sukupolvien elämästä kertovia esineitä niin muinaisilta peltolohkoilta ja metsiä halkovilta ratsastusreiteiltä kuin rannoilta tai vaikkapa puistoista etsivien idea on yksinkertainen: siellä, missä joku on liikkunut, joku on myös hukannut jotain. Vapputulet ovat aattona, Hietala sanoo. Ostoslistalla taas on grillimakkaraa ja perunoita. metallinpaljastin on laite, jonka äänimerkit ja näyttöön tuleva id-tunnus antavat etsijälle viitteen siitä, millaista metallia maan alla saattaa olla, vaikkei masiina osaa erottaakaan esimerkiksi kolikkoa raudan seasta. – Itse käyn, ja menen vapputapahtumiin ihan siksi, etteivät ne loppuisi, Eiranen kertoo. Esimerkiksi Espoosta löytyneestä 1500luvun kultasormuksesta maksettiin sen löytäjälle 400–500 euroa, muistelee mikkola. Porukalla on myös oma yhdistys, Suomen metallinetsijät ry. Juuri kokoontumisen alla hän toimi metallinetsijöiden valtakunnallisen Pukkilan miittingin primus motorina. muut noudattavat muinaismuistokohteisiin liittyviä määräyksiä ja muita pelisääntöjä: etsintöjä ei esimerkiksi saa tehdä 200 metriä lähempänä museoviraston suojelukohteita, puistossa ei sallita lapion käyttöä eikä pelloille mennä metallinpaljastimien kanssa ilman maanomistajan lupaa. Kuvassa Kaarlo Sihlman (vas.), Alpo Bister, Pertti Hyrylä, Ritva Perttilä, Tauno Pirhonen ja Kimmo Mikkola. Historialla ei tehdä bisnestä – Tätä kautta historia tulee julki. Vaikka ympärilläsi ei olisi yhtään taloa, ajatukset vievät aikamatkalle 300 vuoden taakse: mitä tälläkin pellolla on vuosisatojen aikana tehty. – munkit ja sima sekä nakit ja perunasalaatti, listaa Bergman vappuherkkujaan. metallinpaljastin ja vanhat kartat ovat ykköstyökalut, kun kimmo mikkola jäljittää aarteita maan alta. – museovirastolle metallinetsijät olivat aikaisemmin punainen vaate ja kirous.. Hän arvelee menevänsä kolmen lapsensa kanssa paikalliseen vapputapahtumaan. – Uskoisin, etten mene kuitenkaan puheita kuuntelemaan, kun lasten kanssa olen liikkeellä. – Oikein vappuperinne meillä on vapputulien polttaminen, se on ollut lapsesta asti. kultaesineestä voi saada kullan arvon lisäksi pienen lisän sen historiallisen merkittävyyden mukaan, mutta summa ei silti ole iso. – Peltolöydöistä yleisin taitaa olla Alkon kierrekorkki, nauratti pukkilalainen metallinetsijä – alan slangilla huispaaja – kuulijoitaan. Marjatta Eiranen Poliittinen sanoma kuuluu vappuun, vaikkei sitä itse tärkeäksi kokisikaan VIrPI kAllIO Pukkila Palkintolusikka (III p), hevosen valjaiden solki ja koriste, lyyran kuvalla varustettu nappi, 1700luvun lopulta peräisin oleva venäläinen ”piparkakkuraha” ja hopeinen 20-kopeekkainen vuodelta 1849