Kurssien aikana vieraillaan metalliteknologian yrityksissä ja toisen asteen koulutuspaikoissa. Aivan alkuun ennustetaan pientä kankeutta, mutta sitten toiminnan pitäisi jo rullata hyvin. Savulohta, remoulademajoneesi g,m Parsakaalikeitto g,l Sienipihvit, vegemajoneesi g,v TO 6.6. ristimäki opiskeli kaikki aineet etänä. Se tulee olemaan OYK:n Jokivarren toimipiste. SIVU 4 45-vuotias perheenäiti painaa ylioppilaslakin päähänsä lauantaina Tervetuloa! toivottavat Jani ja Sami JASA AUTOHUOLTO OY Topintie 2 B, 16300 ORIMATTILA p. Se on Orimattilan yhteiskoulu ja Erkko-lukio. Ajoratamerkinnät tiehen maalataan vasta heinäkuussa. Porsaan ulkofileetä, punaviinikastike g,m Myskikurpitsakeitto g,l Tofukasvispannu g,v KE 5.6. Hernekeittoa (G,L), pannukakkua (L) Smetanaista lihapataa (G,L) Rapeaa kalaleikettä (L) Perjantai 7.6. Jokivarsi säilyy kuitenkin kutsumanimessä. Tälle osuudelle tulee uusi päällyste torstain ja maanantain välisenä aikana. ORIMATTILAN SANOMAT TORSTAINA 30. Uudelle kokonaisuudelle aiottiin löytää nimi nimikilpailun kautta. Liikennevaloja paikalle ei tuoda, sillä ajoneuvojen ohjaamisesta käytössä olevalle kaistalle vastaavat liikenteenohjaajat. Uudelle koulukokonaisuudelle nimi – Jokivarsi jää historiaan Erkontien asvalttityömaa alkaa tänään MISKA MIETTINEN Orimattila Erkontiellä alkaa tänään torstaina Erkonsillan ja Artjärventien välisen osuuden asvaltointityömaa. Jokaisen sarjan painavin kalasaalis palkittiin mahtavin palkinnoin. Feta-tomaattikeittoa (G,L) Pyttipannua, paistettua kananmunaa (G,L) Sweet & Sour broileria (G,L) Tiistai 4.6. Kaupunki on teettänyt joesta konsulttifirmoilla 10 vuoden sisällä kaikkiaan kolmet eri parannussuunnitelmat. Samalla luodaan kuvaa nykyaikaisista tuotannon menetelmistä sekä metallialan alueellisesta ekosysteemistä, jolloin valmiudet jatko-opintoja uravalintoihin paranevat. Kurssi antaa valmiuksia ohutlevytekniikoihin, runkorakenteiden suunnitteluun sekä valmistamiseen, metallien taipumisominaisuuden hyödyntämiseen, taonnan perusteisiin, tuotteiden viimeistelyyn ja pinnankäsittelytapoihin. Lohikeittoa (G,L) MYRSKYLÄN SAVUN PÄIVÄ Ylikypsää porsaan niskaa (G,L) Keskiviikko 5.6. Uusi arki alkaa maanantaina. Orimattilassa vedetään viivoja heinäkuussa myös muihin niitä vaativiin teihin. Orimattilan Sanomat esittelee kunnianhimoisen suunnitelman. 044-240 9090 Kokousja juhlapaikka 70 hengelle. alv.) ORIMATTILA Topintie 2 045 69 33 748 PUKKILA Rauhanpellontie 4 050 55 11 974 www.kantrikatsastus.fi Orimattilalainen Reetta Ristimäki (45) valmistuu ylioppilaaksi lauantaina. KÄYTETYT AUTOT MYY JA OSTAA Automyynti Blomerus Oy, p. -luokkalaisille. Maanantai-iltana Palojoen kaislikossa suhisi, kun nuoret kalastajat väkersivät matoa koukkuun ja pyysivät kalaa. Smetanainen uunisei g,l Cashewpähkinäpannu g,v – Lihojen alkuperämaa Suomi – Erkontie 11, Orimattila, 010 327 4400 myös take away | www.ravintolatehdas.fi Arkilounas eläkeläisille klo 13–14 -10% ma–pe 10.30–14.30, la 12–15 TEHTAAN LOUNAS Koko lounas 13,00 ilman keittoa 12,50 Keitto/vege 11,00 Salaattilounas 10,00 Nyt! Avoinna ma-pe 10.30-14 www.ravintolaola.fi Pakaantie 1, (2. Metallioppia yhteiskouluun JUHO KIUrU Orimattila Orimattilaan luodun uuden koulukokonaisuuden nimi hahmottui ja uusi nimi valittiin tiistaina. – Autoilijoilla voi olla luvassa pieniä viivästyksiä, mutta ei tämä mitään merkittävää aiheuta. Kun Erkontien toisessa päässä käytössä ovat liikenteen poikkeusjärjestelyt vielä pitkään Prisman työmaan takia, on Orimattilan pääkatu suurelta osin remonttien kohteena torstaista maanantaihin. SIVU 7 Onkitapahtumassa rikottiin ennätyksiä Orimattilan terveysaseman toimintaa ryhtyy pyörittämään Päijät-Hämeen hyvinvointialue. – Eli ne tehdään yhdellä kertaa tarvittaviin kohteisiin, Komulainen kertoo. Nimitarve juontuu siitä, että sivistysvaliokunta päätti viime syksynä yhdistää hallinnollisesti Orimattilan yhteiskoulun, Jokivarren koulun ja Erkko-lukion.Yhdistyminen astuu voimaan ensi lukuvuoden alusta alkaen. 044 989 6682 Täyden palvelun AD-autokorjaamo ad-autokorjaamo.fi orimattila @ ad-autokorjaamo.fi ma–pe 07.30–17.00, la sop. Jokivarren koulun nimi sen sijaan poistuu ja jää historiaan. Vuohenjuusto-punajuurikeittoa (G,L) MAATILA-LIHA MEROSEN PÄIVÄ Kana-kasvispataa (G,L) ALE! Eläkeläisille lounaista -1 € (klo 13 jälk.) KUVA: JUho KiUrU Tietyö ei aiheuta merkittävää haittaa. Kaikki vaihtoehdot sis. Sivistysvaliokunta muun muassa hyväksyi uuden valinnaisaineen. JA METALLITYÖT www.excapo.fi 044 056 8408 aki.polvinen@excapo.fi Onko sinulla tarvetta pienille kaivuutöille. toukokuuta 2024 N:o 40 – 73. Suunnitelmista ei joki-ilmeen kohennus ole kiinni. Erkontien nopeusrajoitukset kuitenkin pysyvät asvaltoinnin jälkeen samana heinäkuuhun asti viivojen puuttumisesta huolimatta. Erkontien päällystys tehdään maanantaina, jolloin työmaa tulee myös valmiiksi. Säilyvissä nimissä on pitkää historiaa, mitä ei haluttu hukata. SIVU 3 Orimattilan terveyskeskuksessa alkaa uusi arki JUHO KIUrU Orimattila Orimattilan koulujen paikallisiin opetussuunnitelmiin tehtiin pieniä muutoksia. Nettilukion suorittanut perheenäiti koki lukion sopivan haastavana. Kilpailua ei kuitenkaan järjestetty, sillä kolmen nykyisen koulun yksimielinen nimiehdotus oli Orimattilan yhteiskoulu ja Erkko-lukio. Kaupunkilaiset ovat toivoneet joen ja sen rantojen kunnostamista keskustan eläväksi virkistyskeitaaksi, mutta mitään ei ole tapahtunut. Porsaan grillipihvit, valkoviinikastike g,l Sipulikeitto g,m Linssikasviskastike g,v LA 8.6. vuosikerta ORIMATTILAN, MYRSKYLÄN JA PUKKILAN PAIKALLISLEHTI www.orimattilansanomat.fi OS tänään Pahasti rehevöitynyt ja paikoin jopa umpeen kasvanut Palojoki on Orimattilan keskustan kestomurheenkryyni. Tietyömaan aikaan Erkontiellä on käytössä ainoastaan yksi kaista. Käytössä yksi kaista Viikonlopun yli jatkuvat asvaltointityöt aloitetaan torstaina jyrsinnällä, joka tarkoittaa vanhan asvalttipinnan ottamista pois. Terveystalo oy:n palkkalistoilta hyvinvointialueelle siirtyvät hoitajat sekä kaksi lääkäriä. Hedelmäinen kanapata g,l Nakkikeitto g,m Täytetyt kesäkurpitsat g,v TI 4.6. Orimattilan Kalakerhon nuorten onkitapahtuma keräsi paikalle ennätykselliset 32 osallistujaa. Mausteista katkarapukeittoa (G,L) KYÖSTILÄN LUOMUTILAN PÄIVÄ Pekonista jauhelihamureketta (G,L) Butter chicken (G,L) Torstai 6.6. Loput lääkärit palkattiin muualta. mukaan Tarjoamme uudenlaista palvelua, muun muassa: MONIPUOLISET PIENKAIVUUTYÖT PUIDEN KAADOT KANTOJEN POISTOT Lisäksi: HITSAUS. krs) puh. Vasemmalla Rantatien kerrostaloasutusta. Lihapullat, kermakastike (g),l Kalastajan keitto g,m Kasvisjauhispullat g,v PE 7.6. Autoilijan ei myöskään ole tarpeen kiertää työmaata jotain toista kautta, mutta onhan tästä työmaasta hyvä olla tietoinen, Orimattilan kaupungin kunnallistekniikan työnjohtaja Janne Komulainen valaisee. Yhteiskouluun tulee puolipitkä valinnaisaine nimeltä Metallitaiturit 8. Irtonumero 2,50 e (sis. Hän kirjoitti italian, ruotsin, englannin, äidinkielen ja psykologian Erkko-lukiossa. ja 9. Niistä tuorein valmistui helmikuussa. salaattibuffetin, ruokajuomat ja jälkiruoan Lounas 12,50 Keittolounas 10,50 Salaattilounas 8,50 Maanantai 3.6. 040 768 7570 Heinämaantie 6, Orimattila, d.blomerus@gmail.com AUTOMYYNTI BLOMERUS OY www.automyyntiblomerus.fi Ostamme autosi – maksamme käteisellä! – Myös asuntovaunut ja matkailuautot ENSI VIIKON LOUNASLISTA: MA 3.6. SIVU 5 TÄNÄÄN TÄSTÄ, SIVU 2 Palojoki sai jo kolmannen kohennussuunnitelmansa Palojoen uomaa Lemmensillalta Erkontielle päin
6.30–16, la–su 6.30–12, puh. – Jokos olet eurovaaliehdokkaan valinnut. Onko 450 000 euroa vuodessa sellainen summa, joka voitaisiin sijoittaa kaupungin keskustan kasvojenkohotukseen ilman, että se rasittaisi liiaksi kaupungin taloutta. alv. Ulkomaille tilattaessa kaksinkertai nen maksu. Jännitys, odotus, onnellisuus ja haikeus ovat tällä hetkellä monen päällimmäisiä tunteita. Aaltola yrittää nyt europarlamenttiin kokoomuksen listalta. ooo – Jaahas, se olisi edessä sitten eurovaaliehdokkaan valinta... Se on yksi helpoimmista arjen ekoteoista. Eikös hän ollut presidentinvaaleissa sitoutumaton ehdokas... – Mä olen jo äänestänyt. Siinä ehdotetaan joen kunnostamista 12–15 metriä leveäksi ja 1,5–2 metriä syväksi vesiväyläksi. 044 7043 713 petri.sipilainen@orimattilansanomat.fi Toimittajat: Ida Niva p. Pahoittelemme Orimattilan K-Supermarketin yhteydessä sijaitsevan Rinki-ekopisteen sotkuisuutta. ooo – Siis mitä ihmettä, onko tämä Mika Aaltola taas ehdolla vaaleissa. Kartonkipuristimen tyhjennysrytmiä on nyt tihennetty. Se koskee 1,4 kilometrin pituista, Lähdepuiston ja Viljamaantien sillan välistä osuutta joesta. – Kyllä vain. JANNE TURUNEN 1. 044 7043 714 juho.kiuru@orimattilansanomat.fi KONTTORI Avoinna ma–pe klo 8–16 Toimistopäällikkö Marja Hakama p. Kestotilaus jatkuu ilman eri uu dis tus ta, ellei tilausta peruta tai muu teta. Parannusehdotusten joukossa on uusien kävelyreittien ja puistoalueiden rakentaminen joen varrelle, ainakin yksi uusi kävelysilta, laitureita sekä koko suunnittelualueen reittien ja siltojen valaistuksen uusiminen. Orimattilassa se on Sinivuokonkujan Rinki-ekopiste, vain muutaman kilometrin päässä. Lämmin kiitos kaikille orimattilalaisille lajitteluaktiivisuudesta! HELI SATULI viestintäpäällikkö Suomen Pakkauskierrätys RINKI Orimattilan Rinki-ekopisteen tyhjennyksiä tihennetty Ensi sunnuntaina 2. Se, mikä toimii jossakin hyvinvointialueella, ei välttämättä toimi kaikkialla. Ilmoitukset on jätettävä kontto riimme viimeistään ilmestymispäi vää edeltävänä arkipäivänä klo 10 mennessä. – Sitä persujen ruutupaitakansanedustajaa, Sebastian Tiktokkista. Ekopisteelle saa tuoda vain sinne kuuluvaa kotitalouksien pakkausjätettä. – Lehti ei suorita tilaa jalle hyvitystä lakon tai muun ylivoi maisen esteen takia julkaisematta jääneistä numeroista. – Eli. Vedosilmoitukset kak si täyttä työpäivää ennen julkaisu päivää. Mahdolliset säästötoimet herättävät ymmärrettävästi huolta sekä alueen asukkaiden että henkilöstön keskuudessa. Asiakkaan luo tai lähemmäs asiakasta liikkuvat palvelut ovat asiakasystävällisiä, mutta vievät enemmän ammattilaisen aikaa. Kaksi aiempaa suunnitelmaa on unohdettu mappi ö:hön, nähtäväksi jää mikä on tämän tuoreimman – lähes 35 000 euroa maksamaan tulleen – kohtalo. Kaikilla ei ole omaa autoa, julkinen liikenne on heikkoa tai olematonta ja taksejakaan ei välttämättä kylällä näy. Miten me ihmiset elämäämme elämme. Onko kolmien parannussuunnitelmien teettäminen yhdestä ja samasta kohteesta jo tarpeeksi vai vieläkö tarvitaan neljännet. Ollaan iloisia ja onnellisia siitä, että opinnot ovat siltä osin ohi mutta toisaalta ollaan haikeita siitä, että hieno elämänvaihe päättyy. – Haluan kohentaa suomalaisen kansanedustuslaitoksen tilaa. Laista, asetuksista tai viranomais ten toimenpiteistä aiheutuvat kus tannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaan tulohetkestä lukien. Onko elämän päämäärä kerätä mammonaa ja rikkauksia vai elää elämäänsä niin, että rikkaudet koostuvatkin kohtuullisesta elämästä, toistemme ja luonnon kunnioituksesta, lähimmäisenrakkaudesta ja elämän kokemuksista. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, sanotaan. Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen talouden tasapainottamistoimet ovat väistämättömiä, mutta toteuttaminen on tehtävä eri osapuolia kuunnellen, turvaten palvelut koko alueelle. ooo – Oletko huomannut orimattilalaisen Johanna Ekmanin vaalimainosta Kankaanmäellä. 044 7043 710 kullervo.hakama@orimattilansanomat.fi Ilmestyy: tiistaisin ja torstaisin Uutismedian liiton jäsen ISSN 12366609 PAINOPAIKKA Sanoma Manu Oy, Tampere Palojoki on keskustassa kasvanut jo paikoin umpeen. TARJA PERäLä diakoni Orimattilan seurakunta Voiko vähemmän olla enemmän. Uskoisin, että tätä kannattaa kokeilla. – Miten hän sen aikoo tehdä. 0100 4070. Näin ollen puristin ehti täyttyä kartonkijätteestä. Muistiossa ehdotetaan muun muassa, että pakollinen taksinkuljettajan koulutus otettaisiin takaisin käyttöön. – Aijaa... Päiväkannon valitukset ma–pe 8–16 puh. Suvivirren sanoin, hyvää kesää Jo joutui armas aika ja suvi suloinen. 0100 5445. äänestän kokoomuslaista Pekka Toveria. Vastahan hän pyrki Suomen tasavallan presidentiksi. Kaupunki on nimittäin tilannut kymmenen vuoden sisällä peräti kolmet eri suunnitelmat keskustan halki virtaavan Palojoen ilmeen kohentamisesta. Muutosten tarkoituksena on lisätä luottamusta taksialaan ja parantaa turvallisuutta. Joka huolehtii etukäteen, kärsii kahdesti. 044 7043 711 ida.niva@orimattilansanomat.fi Juho Kiuru p. 044 7043 718 ilmoitukset@orimattilansanomat.fi TILAUSHINNAT (sis. Ihmisen suhdetta rahaan ja rikkauksiin. Katsele ympärillesi ja nauti elämästä. Nyt ekopiste on kuitenkin muutaman kuukauden valitettavasti poissa käytöstä. no miltä pohjalta sitten teet äänestyspäätöksen näissä eurovaaleissa. Tähän mennessä heidän rohkeutensa on riittänyt vain erilaisten suunnitelmien tilaamiseen. Vaikka säästötavoitteet ovat talouden tasapainottamisen näkökulmasta perusteltuja, on tärkeää, että säästötoimia suunniteltaessa ja toteutettaessa arvioidaan kattavasti niiden vaikutukset asukkaiden ja henkilöstön arkeen. Huoli kohdistuu erityisesti alueen pienimpien kuntien palveluihin. 040 832 3028 lauri.hakama@orimattilansanomat.fi Ilmoitusmyynti Petri Hotti p. Joko nyt olisi kanttia ryhtyä panemaan niitä myös täytäntöön. – Teuvo Hakkaraista. Suunnitelma on kunnianhimoinen. Jouduimme hiljattain sulkemaan S-Market Orimattilan pihalla sijaitsevan Rinki-ekopisteen kaupan remontin vuoksi. Lehden vastuu ilmoituksen julkai semisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun hinnan palauttamiseen. Valitettavasti monen kuluttajan silmissä yksikin jäteastioiden ulkopuolelle jätetty kuorma ”antaa luvan” jättää ekopisteelle maahan muitakin jätteitä. Uusi kävelysilta veisi aukiolta joen toisella rannalla olevaan Aurinkomajan kahvilaan. 10 %) Kestotilaus 12 kk 199 e (2 erässä á 103 e , 3 erässä á 70 e , 4 erässä á 54 e ). VASTUU ILMOITUSVIRHEISTÄ Lehti ei vastaa ilmoittajille mahdol lisesti aiheutuvasta vahingosta, jos hyväksyttyä ilmoitusta ei tuotan nollisista tai vastaavista syistä jul kaista määrättynä päivänä. K-Supermarketin yhteydessä toimivan ekopisteen kartonkipuristin ei valitettavasti antanut ennakkohälytystä puristimen täyttymisestä. Työt tosin esitetään jaksotettavaksi yli kymmenen vuoden periodille. Digikesto 12 kk 139 e . – Ketä. Jokiremontin hintalappukin on tietysti melkoinen: kaiken ehdotetun toteuttaminen maksaisi arviolta 4,5 miljoonaa euroa. – No, mitä sitten tapahtuu, jos häntä ei valita europarlamenttiinkaan. Jos astia on täynnä ja seuraava tyhjennysaika pian, säilytä pakkausjätteesi kotona vielä muutaman päivän. ooo – Mulla on se periaate, etten äänestä vaaleissa koskaan ketään kaveripohjalta. Kiitosta on satanut. Sattumia eurovaalien ehdokaskulhosta Näin kirjoitat Lukijan postiin Lähetä kirjoituksesi osoitteella Orimattilan Sanomat, PL 5, 16301 Orimattila tai sähköpostitse osoitteella yleisonosasto@ orimattilansanomat.fi tai www.orimattilansanomat.fi OS toimitus Liikenneja viestintäministeriö on lähettänyt lausuntokierrokselle arviomuistion toimista, joilla on määrä korjata taksialalle syntyneitä epäkohtia. Kaupunkilaisten tuki poliitikoilla on. Kestotilaus laskutetaan kun kin laskutusjakson alussa voi mas sa olevan tilaushinnaston mu kai sesti. Joen partaalla olevalle parkkipaikalle rakennettaisiin tapahtuma-aukio, josta laskeutuisivat kivetyt porrastasanteet vesirajaan. – Miksi ihmeessä. Palojoki: joko olisi aika ryhtyä tuumasta toimeen. Näin paikka on nopeasti sotkuinen. On hienoa, että lajittelu kiinnostaa niin monia orimattilalaisia. Kuljettajakokeen suorittamiseen tehtäisiin muutoksia muun muassa erilaisten karenssien avulla ja kokeiden valvontaa parantamalla. Rambollin suunnitelmaa ei ole vielä käsitelty lainkaan kaupungin luottamuselimissä. Verkkosivuiltamme löydät myös tiedot, missä sinua lähin vaihtoehtoinen ekopiste sijaitsee. Lajittelemalla säästyy myös rahaa, sillä sekajäteastian tyhjennys on aina muita jätteitä kalliimpaa. 03 876 678 tilaukset@orimattilansanomat.fi Ilmoitusvalmistus Tarja Hietavirta p. Taksien turvallisuutta on tarkoitus parantaa kuljettajien ammattitaitoa vahvistamalla. Sen sijaan tarvitaan aktiivista vuoropuhelua hyvinvointialueen, viranhaltijoiden, luottamushenkilöiden ja henkilöstön välillä kuntia ja muita sidosryhmiä unohtamatta. Liikkuvilla ja digitaalisilla palveluilla voidaan täydentää palveluvalikoimaa, mutta ne ovat paljolti vasta kehittämisvaiheessa. Nyt siunaustaan suopi taas lämpö auringon, se luonnon uudeks luopi, sen kutsuu elohon. – äänestän sitä ehdokasta, joka edustaa parhaiten keskivertosuomalaista. 044 7043 717 anna.hakama@orimattilansanomat.fi Toimitussihteeri Petri Sipiläinen p. Empiville suosittelen matkaa Mäntsälään, jossa poliitikoilla riitti rohkeutta kunnan keskustaan halkovan Mäntsälänjoen kunnostukseen. Koulujen päättyminen on aina yhden elämänvaiheen päättyminen ja siirtyminen seuraavaan. – Toveripohjalta. 044 7043 720 marja.hakama@orimattilansanomat.fi Ilmoituslaskutus Lauri Hakama p. Kunnallispoliitikot löytävät sen kuitenkin pian edestään. Pienet yksiköt ovat nyt tarkastelun alla, ja säästöjä haetaan keskittämällä palveluja isompiin yksilöihin. PETRI SIPILäINEN Lukijan postia Sana viikonlopuksi ORIMATTILAN SANOMAT TOIMITUS Avoinna ma–pe klo 8–16.30 toimitus@orimattilansanomat.fi yleisonosasto@orimattilansanomat.fi tulkai.mukaa@orimattilansanomat.fi Päätoimittaja: Anna Hakama p. Kauniisti joka paikkaa koristaa kukkanen. Digitaaliset palvelut mahdollistavat palvelun piiriin pääsyn useammalle, mutta eivät sovellu kaikille. päivänä 2 – N:o 40 – 2024 Päivyri Päivän miete Tänään tästä Gra ikka: Bulls Säätiedot: Torstai 30/5 Perjantai +28 Lauantai +27 Sunnuntai +24 Maanantai +23 Orimattila Artjärvi Myrskylä Porlammi Pukkila 26 26 26 26 26 1,6 m/s Orimattila voi olla tyly sivukylien koululaisperheille, mutta konsulttiyhtiöille se on höveli kumppani. Taksinkuljettajan koulutus saattaa tulla taas pakolliseksi KUVA: AnnA HAKAmA. Huomautukset on tehtävä 8 päi vän kuluessa ilmoituksen julkaise misesta tai ilmoituksen tarkoitetus ta julkaisupäivästä lukien. Veronmaksajien rahaa on tähän kaikkeen palanut 75 000 euroa, mutta Palojoki on jatkanut umpeen kasvamistaan ja rantapenkat pusikoitumistaan. S-Marketin tilalle tulee Prisma, jonka yhteyteen ekopiste palaa arvioidusti syksyllä 2024. Myrskylän, Orimattilan ja Pukkilan puolueeton uutis ja ilmoituslehti. Voisiko elämä näin olla parempaa. varapuheenjohtaja JOHANNA AALTONEN 2. Kaupungintalon edustalla joki virtaisi jatkossa tukimuurein reunustetussa uomassa. ooo – Vaaleissa ehdolla oleva demarien kansanedustaja Kimmo Kiljunen on päättänyt tehdä kaikkensa, jotta suomalaisten luottamus poliitikkoihin palautuisi. – Kiljunen on ilmoittanut, ettei tiedä, lähteekö hän europarlamenttiin, jos tulee valituksi. – No ketäpä äänestät. epä selvästä käsikirjoituksesta tai pu helinvälityksessä sattuneesta vää rinkäsityksestä lehti ei vastaa. Toivomme, että ekopisteen käyttäjät ottavat heti yhteyttä asiakaspalveluumme, kun huomaavat jonkin keräysastian täyttyneen. – En, mutta sen panin merkille, että nuori Riitta Väisänen näyttää jälleen pyrkivän europarlamenttiin. Se lisäisi oleellisesti joen virkistyskäyttöä ja mahdollistaisi esimerkiksi melonnan harrastamisen. 0500 840 266 ilmoitusmyynti@orimattilansanomat.fi Lehtitilaukset p. – Oli, mutta Aaltola ilmeisesti kävi presidentinvaalien jälkeen poliittisessa silmäluomien kohotusleikkauksessa. JAKELUHÄIRIÖT Orimattila ark. Keskustaa halkovan joen ruokkoamaton ja surullinen ilme on noussut erilaisissa asukaskyselyissä vuosi toisensa perään esiin kohteena, johon toivotaan kohennusta. Mitä tästä eteenpäin. Tämän lehden sivulla 5 esitellään Rambollin laatima uusin Palojoki-suunnitelma. Vain yhteistyöllä ja eri näkökulmia yhteen sovittamalla voimme varmistaa, että talouden tasapainottamistoimet eivät heikennä alueen ihmisten hyvinvointia ja elämänlaatua. – Kokoomuksen. Onhan koulujen päättymisen aika. Digitilaus 6 kk 75 e , 3 kk 37 e . Jokaisen Suomessa sijaitsevan yli 1 700 Rinki-ekopisteen keräysastioiden tyhjennysajat löytyvät osoitteesta rinkiin.fi. – Kyllä. Virheestä, joka johtuu esim. Sote-uudistuksen keskeisenä tavoitteena on yhdenvertaistaa palvelujen saatavuutta. SDP ITä-UUSIMAA ARJA ISOTALO aluevaltuustoryhmä pj. VEROTTOMAT ILMOITUSHINNAT Etusivulla 2,35 Tekstin edellä, tekstissä 2,10 Kuolinilmoitukset 2,10 Tekstin jälkeen 2,00 Takasivulla 2,20 Hintoihin lisätään 24 % arvonlisä vero. Huomasimme tilanteen harmiksi vasta perjantaina ja tilasimme paikalle heti puristimen tyhjennyksen ja ekopisteen siivouksen. Säästöt eivät saa tapahtua ihmisten terveyden ja hyvinvoinnin kustannuksella. 03-876 678 JULKAISIJA: Pitäjäsanomat Oy Toimitusjohtaja Kullervo Hakama p. Korotukset koskevat myös jo teh tyjä tilauksia/ilmoitusvarauksia. Määräaikainen tilaus 12 kk 210 e , 9 kk 174 e 6 kk 123 e , 3 kk 69 e Tarjous 3 kk 55 e , 6 kk 105 e . Elämässä tärkeintä ei ole se, että keräät täyden tusinan kahvikuppeja vaan elämä. KIINALAINEN SANANLASKU Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen alijäämä on kasvanut odotettua suuremmaksi ja hyvinvointialueella käydään keskustelu talouden tasapainottamisen lisätoimista. – Vaikea sanoa, mutta tänä vuonna järjestetään tiettävästi vielä ainakin saamelaiskäräjien, Suur-Savon osuuskaupan edustajiston ja Turun sataman pääluottamusmiehen vaalit. Paperilehden digilisä 1 e /kk. Postiosoite: PL 5, 16301 Orimattila Katuosoite: Erkontie 17 www.orimattilansanomat.fi puh. ORIMATTILAN SANOMAT Tänään: PASI Perjantaina: HELKA, HELGA Lauantaina: TEEMU, NIKODEMUS Sunnuntaina: VENLA Maanantaina: VIOLA, ORVOKKI Torstaina toukokuun 30. Voisiko vähemmän olla enemmän. varapuheenjohtaja Hyvinvointialueen on turvattava palvelut yhdenvertaisesti Orimattilan Sanomat kirjoitti (21.5.2024) kuinka ”kierrätyspiste muuttui törkykasaksi Orimattilassa”. helluntain jälkeisenä sunnuntaina kirkkovuodessa pohditaan katoavia ja katoamattomia aarteita. Yhdellä konsulttifirmalla – Ramboll oy:llä – on teetetty suunnitelmia oikein kaksin kappalein
Silloin ei tehdä tarpeetonta tutkimusta varmuuden vuoksi. Myös hoidon saaminen onnistuu kännykän välityksellä. Yhdistykset hakivat avustusta yhteensä 29 600 euroa. Hyvää mainosta koko kaupungille”. Vertailupisteitä toi muun muassa jäsenmäärä ja säännöllisten tapahtumien määrä sekä nuorten aktivointi. Myrskylän suunnan ja Kuivannon koulun kuljetukset ajaisi Taksi Päijänne oy. Kurssien toteutuksessa halutaan olla realistisia, eli ne kurssit, joita lähdetään toteuttamaan, pitää olla toimivia ja tarkoituksenmukaisia esimerkiksi tuntimäärältään. Se haki 13 000 euroa ja kuittaa tukea 3 000 euroa. Hänellä on myös kokemusta useammasta yksityisestä lääkärifirmasta. Auto suistui ulos nelostieltä Myrskylä suunnittelee vuokratonttien tuomista markkinoille. Myös opettajien saaminen on osaltaan haastanut kansalaisopiston kurssien toteuttamista. – Se sujuvoitti toimintaa. Digiklinikan käytön kannustamiseksi hyvinvointialue järjestää kolme opetustuokiota. Sivistysvaliokunta ei julkista ehdokkaiden saamia äänimääriä. 11 tahoa karsiutui pois, koska ne olivat jo saaneet palkinnon, ovat kaupungilla töissä tai ovat ulkopaikkakuntalaisia. Orimattilan koulukyydit ennallaan. Kehittämistyö on sallittua myös Orimattilan terveysasemalla. JuHO Kiuru Orimattila 13 yhdistystä sai kulttuuritoiminta-avustusta Orimattilan kaupungilta. Syttymissyy ei tuoreeltaan ollut tiedossa. – Liikunnan osalta kunta kuulee kuntalaisten toiveita ja pyrkii toteuttamaan kursseja suoraan paikallisten osaajien kanssa toteutuksesta sopien. Toisaalta kesätyölääkärit on rekrytoitu tämän kesän lisäksi myös ensi kesäksi. Kunta priorisoi jatkossa opistopalveluissa taiteen perusopetukseen, teatteritaiteen kurssiin sekä kansallispukukurssiin. Lääkärivirat eivät täynnä Kaikkiaan Orimattilassa on seitsemän lääkäriä. – Yleislääketiede ja esimiestyö on sopiva pesti minulle. – Jotain kankeutta tulee varmasti, ei siltä voi välttyä, Korpi toteaa. Orimattilan kulttuuripalkinto Lato-panimon tapahtumille JuHO Kiuru Orimattila Orimattilan terveysasema siirtyy Päijät-Hämeen hyvinvointialueen käsiin. Tämän vuoden toimintaa varten tarkoitettua tukea sai eniten MLL:n Orimattilan yhdistys. – etälääkäri on yksi palvelu muiden joukossa. Hän harmittelee, että täysin kokematon lääkäri voi työskennellä yksityisessä firmassa vaikka digilääkärinä. Lato-panimon tapahtumat ehdolle nostaneen kuntalaisen perustelu kuului: ”mukava ja raikas tapa järjestää tapahtumia. Paikalle hälytettiin seitsemän maissa neljä yksikköä, jotka sammuttivat paloa parin tunnin ajan. Tonttien vuokraamisen perusteet tuodaan luultavasti seuraavan kunnanhallituksen käsittelyyn kesäkuun puolivälissä. Jatkossa digiklinikassa on ajanvaraus ja viestittelyä omalääkärin kanssa, Korpi sanoo. Korpi kirjoitti hiljattain Helsingin Sanomien yleisönosastossa, että lääkäreiden työmarkkinat ovat vääristyneet. uusi ylilääkäri, 36-vuotias lahtelainen Niko Korpi, on jo hyvän aikaa tutustunut Kankaanmäen terveysasemaan. Ylilääkäri Niko Korven mielestä kännykän kautta saatava hoito toimii tapauksiin, missä potilasta ei tarvitse tunnustella. Niistä viimeisin on maanantaina S-marketilla. Siinä suuri tekijä on, että kehutut hoitajat jatkavat työtään, vaikka työnantaja vaihtuukin. Korven mielestä Orimattilan terveysasema eli nykyään sotekeskus on toiminut hyvin. HERKKUTORIN TUOTTEET VOIMASSA TO–LA. Kännykkäsovelluksella esimerkiksi näkee omat tulevat hoitoajat ja laboratoriotulokset. Muut tuensaajat olivat Mallusjoen Nuorisoseura 4 710 euroa, Orimattilan Samoilijat 3 490 euroa, Virenojan Nuorisoseura 1 750 euroa, Tietävälän Nuorisoseura 1 050 euroa ja Luhtikylän Nuorela 870 euroa. Voittaja valittiin yleisöäänestyksen ja valiokuntakeskustelun perusteella. Artjärven Kotiseutuyhdistys sai 400 euroa. Vuosittainen kulttuuriteko-palkinto on huomionosoitus sille, joka parhaiten elävöittää kaupunkilaisten arkea, kulttuurielämää tai taidekenttää. – Minusta tämä on oikea ratkaisu. Korpi ei ole lääkärivajauksesta huolestunut, sillä samalla määrällä on pystytty toimimaan ennenkin. Kunnassa ei ole toistaiseksi vuokratontteja talonrakentajille, mutta nyt tilanne on muuttumassa. Vuoden 2023 palkintoprosessi kulki uudella tavalla, sillä ensimmäistä kertaa kaupunkilaiset saivat ehdottaa palkinnon saajaa ja äänestää kolmea kärkiehdokasta. – Pitää henkilökuntaa kuunnella ja etsiä sopivat tavat. Nelinumeroiseen tukeen ylsivät myös Orimattilan Teatteri ja Orimattilan Taideyhdistys 2 000 eurolla, Heinämaan Pitsinkutojat 1 500 eurolla sekä SPr Orimattilan osasto 1 000 eurolla. Kuivannolla paloi maastoa Koululaisia kuljettavat Orimattilassa ensi lukuvuonna samat taksiyhtiöt kuin tänäkin lukuvuonna, jos sivistysvaliokunnan esitys hyväksytään kaupunginhallituksessa. Hakemusten yhteissumma oli 35 400 euroa. Orimattilan mieslaulajat, Orimattilan naiskuoro, LänsiOrimattilan laulajat, Niemenkylän-Tönnön Nuorisoseura, Viihdekuoro Perinkonut, OrimattilaSeura sekä Lahden romanit saivat kukin 300 euroa tukea. Viimeiset neljä vuotta hoitajan ja lääkärin vastaanottopalvelut on tuottanut Terveystalo oy. Avustusta Orimattilan nuorisoyhdistyksille JuHO Kiuru Orimattila Lato-panimon tapahtumat sai Orimattilan vuoden 2023 kulttuuripalkinnon. 99 14 95 RS KG 350 g (7,11/kg) Tuore NIERIÄ Viikonlopun juhliin! Viikonlopun juhliin! 300 g (11,11/kg) Espanja/Marokko KG MAMMUTTI, MÖRRIMÖYKKY & SKOTTI PERUNASALAATTI KG Reilun kaupan NEKTARIINI MUSTIKKA 125 g KALAMESTARILTA! PENSASMUSTIKKA PIONIKIMPPU KALAMESTARILTA! ILMAINEN FILEOINTI 29 95 KIERREPATONKI PAISTOPISTEELTÄ UUNITUORETTA! OMASTA SAVU-UUNIS TA! RUOKAMESTARILTA! 4 50 ISOKUKKAINEN RUUSU 1 kpl KPL 9 95 9 95 SUOMI Osastonhoitaja Ritva Luodon pitkä kokemus on hyvä tukipilari uusille tekijöille, ylilääkäri Niko Korpi kiittelee. Digiklinikka toimii monessa vaivassa Muutoksen myötä orimattilalaistenkin ulottuville tulee digiklinikka kuun vaihduttua. Kohdeavustushakemuksia ei saapunut ollenkaan. Pukkila supistaa opistokurssien tarjontaa JuHO Kiuru Orimattila Orimattilan kaupunki jakoi nuorisoyhdistysten toimintaavustuksia kaikille kuudelle hakijalle yhteensä 17 110 euroa. MLL:lle Orimattilan suurin kulttuuritoiminnan tuki MiSKA MieTTiNeN Pukkila Pukkilan kunnan ja Mäntsälän kansalaisopiston välistä sopimusta päivitettiin uuteen uskoon maanantaina Pukkilan hyvinvointilautakunnassa. Kunnan taloustilanteen vuoksi opistopalveluihin käytettävissä olevaa määrärahaa tuskin voidaan korottaa, joten sopimuksen uudistamisen myötä suunniteltuja tunteja voidaan jatkossa toteuttaa vähemmän. Kohdeavustus on kertaluonteinen avustus projektiin, hankkeeseen, leiriin, tapahtumaan, tilaisuuteen tai nuorten itsensä järjestämään toimintoon. ORIMATTILAN SANOMAT Torstaina toukokuun 30. Padasjoella ja Asikkalassa mies oli apulaisylilääkärinä ja sitä ennen Nastolassa ylilääkärinä. Korven mukaan Orimattila voi kiinnostaa lääkäreitä pääkaupunkiseudulta asti, koska etäisyys on kohtuullinen. Mutta ei ole varmaa, toimisiko sama täällä, Niko Korpi toteaa. Perehdytyspäivän jälkeen toiminta pyörii täydellä teholla jo tiistaina. Ja se pitää nyt näyttää, Korpi toteaa. päivänä 2024 – N:o 40 – 3 Henkilöauton matka päättyi kolariin Orimattilan kohdalla Nelostiellä tiistaina aamukuuden jälkeen. Vaikka toiminnan siirto yksityiseltä kunnalliselle on hyvin harvinaista, Korpi uskoo, että maanantaina alkava uusi arki toimii. Vajausta on, sillä virkoja on 12. Karsiutumiseen johti myös se, että ehdokas ei toteuta kulttuuria tai ehdotettu toiminta on järjestetty vasta tänä vuonna. Määräaikaan mennessä saatiin 263 ehdotusta 43 tahosta. Kunnalla on valmiina muutamia kymmeniä omakotitalotontteja. Kansalaisopistoilta on vähennetty uuden hallitusohjelman myötä valtion rahoitusta, lisäksi Mäntsälä päätti muuttaa hinnoitteluperusteitaan. Lahden seudun sisällä vetovoimaisimmat työpaikat ovat Lahdessa ja Hollolassa. Valinnan teki Orimattilan sivistysvaliokunta. Koha-Suomi oy:n omistajakuntia on ympäri Suomen. Toiminta-avustus on nuorisoyhdistysten koko vuoden jatkuvaan säännölliseen toimintaan tarkoitettu avustus. Muutos ei koske Orimattilan hammashoitolaa eikä vuodeosastoja, sillä niitä pyörittävät jo vanhastaan hyvinvointialueen omat työntekijät. Päijät-Hämeen Lastukirjastot ovat liittymässä yhtiöön syksyllä. Muutosta ei tehdä vain muutoksen vuoksi, mutta jos kehittämistarpeita ilmenee, niihin tartutaan. Asikkalassa muutos toi tehoa Niko Korpi on työskennellyt seitsemän vuotta Päijät-Hämeen hyvinvointialueella. – Kehittämistyö onnistuu parhaiten, jos porukka itse saa sen tehdä. Yksi valtti Orimattilassa on, että täällä pystytään nyt kouluttamaan erikoislääkäreitä eli tarjoamaan lääkäreille oman osaamisensa vankistamista. – Nämä aiheuttivat osaltaan muutostarpeita sopimukseen, Pukkilan kunnan hyvinvointijohtaja Sanna Saarenkoski avaa. K-Nouto -palvelu Plussa-kortilla 2,90! Ilman Plussa-korttia 6,90. Ajatus on, että niitä kaikkia voisi joko ostaa tai vuokrata. Terveystalosta siirtyi kaksi lääkäriä hyvinvointialueen palvelukseen. Määrärahan pieneneminen kolmanneksella on johtanut aiempia vuosia tiukempaan tarpeellisuusharkintaan ja siten myönnettyjen avustusten suuruuteen. Sen mukaan TMT Kuljetus oy hoitaisi Virenojan, Luhtikylän, Niinikoski-Kaitalan, Pakaa-Tietävälän, Mallusjoki-Tönnön, Heinämaan, Pennalan ja keskustan suunnat. Niitä ovat esimerkiksi silmätulehdus, verenpaineen toteaminen ja mieliala-asiat. Terveyskeskuslääkärin työ on vaikeampaa, mutta sinnekin voi lääkäreitä saada. Ampun 4H-yhdistys sai suurimman tuen 5 240 euroa. Myöhemmin myös sen palvelun tuottanee hyvinvointialue itse. Alunperin Korpi on sairaanhoitaja, nykyään myös yleislääketieteen erikoislääkäri. Myrskylään vuokratontteja talonrakentajille o Kirjastojärjestelmää ylläpitävän ja kehittävän Koha-Suomi oy:n yhtiökokoukseen valittiin Myrskylän edustajaksi kunnanjohtaja Esa Ukkola. Henkilövahinkoja ei sattunut. Tykkään keskustella, vuorovaikuttaa ja kehittää, Korpi linjaa. – Tuttuus on tehokasta. Tieltä suistumisen syystä ei ollut tiistaina varmuutta. Tutut hoitajat jatkavat, lääkäreitä ja johtoa vaihtuu Terveysasema uusiin käsiin maanantaina KALAMESTARILTA! Tavallista parempi ruokakauppa Käkeläntie 3, Orimattila, puh. eivätkä asiakkaat välttämättä edes huomaa palveluntuottajan vaihtumista. iso asia Korven mukaan on, että tutut ammattilaiset hoitaisivat tuttuja potilaita. 7–21, la–su 8–20, www.k-supermarket.fi Kalatiskimme on sertifioitu Suositut Kiviuuni AURA-PARSA PASTASALAATTI SAVUSTETTU NORJANLOHIFILE 14 90 2 49 24 95 A-leikattu, Norja SUKELTAJAN HARPPUUNA Yksittäin 4,69 rs (15,63/kg) Yksittäin 5,90 RUOKAMESTARILTA! LIHAMESTARILTA! 4.10.10.4.15.Porsaan jättikasslerpihvit n. Toissa vuonna tehdystä kilpailutuksesta aiotaan käyttää nyt optiovuosi. KUVA: MisKA Miettinen Orimattilan Kuivannon Kortesuontiellä paloi maanantai-iltana arviolta noin hehtaarin verran maastoa. – Nämä ovat olleet ne kurssit, joihin on saatu vähintään minimimäärä osallistujia. Muut tulevat Orimattilaan uusina. Asukas voisi myös lunastaa vuokratonttinsa myöhemmin. Palkittua kulttuuria on tarjolla edelleen tänä kesänä Lahdentien varressa. Jos ulkopuolelta tulee konsultti sanomaan, miten tehdään, ei siihen sitouduta samalla tavalla. Maastopalo ei aiheuttanut vaaraa. Järvikunnan kuljetukset hoitaisi Tmi Mika Nieminen ja Vuorenmäen koulun kuljetukset Hoplog oy. 03-883 2100 ark. Tässä vaiheessa digiklinikan palvelut hankitaan Mehiläiseltä. Asikkalassa toiminta tehostui, kun asiakkaat pystyttiin jakamaan tutuille ammattilaisille ja sellaisille, joilla on kyseiseen vaivaan erityistä osaamista. Maanantaina Orimattilan terveys asemalla aloittaa viisi uutta lääkäriä. Lääkärikunta Orimattilassa vaihtuu aika lailla. Palvelua on saanut. – en näe, että hirveästi pitäisi muuttaa. Kulttuuritoiminta-avustuksien määräraha oli tänä vuonna 12 000 euroa, mikä on 6 000 euroa vähemmän kuin aiempina vuosina. 1 kg Suosittu 500 g (1,98/kg) Espanja Viljelty Latvia/Islanti KG KG KPL KG – Jättirapuvarras Bangladesh varastoitu pakasteena 3 RS 2 KIMPPUA HINNAT VOIMASSA TO–SU 30.5.–2.6.2024, ELLEI TOISIN MAINITA
THl kertoi tiedotustilaisuudessa, että koronarokotteiden arvioidaan olevan käytössä syyskuun alusta ja kausi-influenssarokotteiden lokakuun alusta. Seurakunta on jo hyväksynyt tarjouksen. – Se oli ihanaa, kun kaiken pystyi tekemään netissä ja etänä, niin pystyin tekemään silloin, kun ehdin. Väki vähenee laajalti Väen vähenemistä kuvastaa oivasti sekin, että viime vuonna rahaa palautettiin jonkin verran sen tarkoituksenmukaisen käyttötarpeen hiipuessa. Kirjoitukset hän suoritti erkko-lukion tiloissa. orimattilassa tämä tarkoittaa sitä, että kaupungin keskustasLSL korottaa osaa lippujen hinnoista MiSKa MieTTinen Orimattila orimattilan kaupunki myönsi vuoden alkupuoliskolla veteraanirahaa suurin piirtein saman verran kuin viime vuonna. lippuja korotetaan yleisen kustannuskehityksen ja taloudellisen tilanteen vuoksi. Matkan järjestää Päijät-Hämeen liitto. VR nostaa taas lähijunien lippujen hintoja Ajankohtaista terveydestä! (c ) A rto In ka la w w w .a is ud ok u. THl:n mukaan koronarokotuksen pistoksena saa antaa lääkäri ja asianmukaisen rokotusosaamisen koulutuksen saanut hammaslääkäri, terveydenhoitaja, kätilö tai sairaanhoitaja sekä tietyin edellytyksin näihin ammatteihin opiskelevat. ORIMATTILAN SANOMAT Erkontie 17, puh. eihän siitä olisi tullut mitään, jos minun olisi pitänyt mennä paikan päälle, puolison kanssa ravitallia pyörittävä Ristimäki tuumaa. Kesäretki la 29.6. – Koska ministeriö muutti asetusta, nyt on laajempi joukko eri ammattiryhmiä, jotka voivat rokotteita antaa. hintaan 50 eur. Varhaiskannon valitukset arkisin klo 6.30–16.00, viikonloppuisin 6.30–12.00, puh. nettilukion myötä mielipide on muuttunut positiiviseksi. Kauppinen ja Petäkoski Wieniin kesäkuussa lahden Seudun liikenne (lSl) on päättänyt korottaa kahden vyöhykkeen kertalippuja 0,20 euroa tai 0,10 euroa riippuen lipun laadusta. ORIMATTILAN SANOMAT Torstaina toukokuun 30. Tapausten odotetaan vähenevän entisestään kesän myötä. Rakkaamme Ritva annikki Hautala Siunaus toimitettu Pukkilassa. Esimerkiksi kesämökin, vapaa-ajan tai kakkosasunnon osoite pitää ilmoittaa Postille rinnakkaisosoitteeksi, jos niihin haluaa saada postia. Jos tarvitset kyytiä niin ota yhteyttä Liisa 040-5610643. Kauppoja perusteltiin jo aiemmin sillä, että keskeiset maa-alueet on hyvä olla kunnan käsissä, ettei vaikka mahdollinen seurakuntaliitos vie niiden omistusta kauemmas. aloittaakin voi mihin aikaan vuodesta tahansa. – Käyttäjämäärän pienentyminen on luontaista vähenemistä, Petäkoski muotoilee. Syksyllä 2021 hän päätti aloittaa opiskelun nettilukiossa. VR korotti lähijunien kertaja sarjalippujen hintoja myös viime elokuussa, jolloin kertalipun hinta nousi keskimäärin 50 senttiä. Ei syki enää sydän lämpöinen. klo 17, matkan hintaan 60 eur sis. Ristimäki kirjoitti italian, ruotsin, englannin, psykologian ja äidinkielen hyvin arvosanoin. VR:n tiedotteen mukaan hinnat nousevat lähijunaliikenteen kerta-, sarjaja kausilipuissa. Korotukset eivät koske Helsingin ja Hyvinkään sekä Helsingin ja Järvenpään välisiä reittejä. Siltaryhmä kokoontuu maanantaisin klo 18 Puistotie 10, srk nuorisotila. VR:n mukaan korotusten taustalla on liikenteen tuotantokustannusten nousu. Posti jakaa rinnakkaisosoitteeseen vain ne lähetykset, jotka on postitettu rinnakkaisosoitteella. 28.1.1940 Pukkila k. Hän ei pidä ylioppilasjuhlia lauantaina, koska monikaan ei pääsisi paikan päälle muiden juhlien vuoksi. Joskus perheenäidillä meni kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Määrä on samaa luokkaa kuin viime vuonna. Tämänhetkisen tiedon mukaan syksyn koronarokotuksissa käytetään varianttiräätälöityjä rokotteita, jotka on päivitetty euroopan lääkeviraston suosituksen mukaisesti uutta Jn.1-varianttia vastaan. Toivoin myös lukion tuovan varmuutta ja selvittävän ajatuksia, mihin suuntaan jatkan, Ristimäki pohtii. Ilmoita rinnakkaisosoite OmaPostissa tai Muuttoilmoituksen verkkopalvelussa. Keväällä jätevesien virusmäärissä näkyi pientä nousua, mutta se ei heijastunut juurikaan tapausmääriin. Julia Roine Orimattila orimattilalainen Reetta Ristimäki (45) saa painaa ylioppilaslakin päähänsä lauantaina. aikuisen kahden vyöhykkeen käteis-, arvoja mobiilipun sekä lähimaksulipun hintaa korotetaan 0,20 euroa. Kaupungin veteraanirahaa kohdennetaan muun muassa sosiaalija terveyspalveluihin, kuljetusapuun ja ohjattuun toimintaan. Ristimäki esimerkiksi kuunteli vain psykologian pakolliset kurssit videotallenteilta ja niiden avulla kirjoitti aineen. Varsinkin jos on immuunipuutosta, pystyy vastaamaan rokotteeseen paremmin, jos on ainakin kerran kohdannut viruksen ja sen jälkeen rokotetaan, kertoi THl:n tutkimusprofessori Tuija Leino. Hinnat noudattavat alueen yleistä hinnoittelua. kesäkuuta. – enhän minä olisi pystynyt edes opiskella ilman tekniikkaa, Ristimäki tuumaa. Eikö lehtesi tullut. Konttorimme avoinna ma–pe klo 8–16. omistajaa vaihtavat maat sijaitsevat Myrskylän keskustassa kirkon läheisyydessä. Hinnankorotukset astuvat voimaan jo ensi maanantaina 3. Seurapalstailmoitukset: Tiistain lehteen maanantaihin klo 10 mennessä. 040 7512390. Pääosa maista on Kirkkojärven rannan tuntumassa. – Yhdestä rokotepullosta voi saada vähän enemmänkin annoksia, kun oikein huolellisesti sen rokotteen käyttää, Puumalainen sanoo. Torstain lehteen keskiviikkoon klo 10 mennessä. Hintojen nostot koskevat vain kahden vyöhykkeen lippuja.. lähtijät huom! Lähtö jo klo 7.30. co m C od e: 3C A C 8A C A C 7 8 9 4 1 7 4 1 9 3 6 9 2 4 8 9 3 8 7 6 4 7 2 3 9 Suruilmoitus Orimattilan Sanomiin: puh. nettilukiossa voi opiskella koko aikuislukion oppimäärän puhtaasti etäopiskeluna omassa aikataulussa. Matka liittyy kansainväliseen Step up -hankkeeseen, jonka avulla on tarkoitus edistää kävelyn ja pyöräilyn mahdollisuuksia. hyvinvointijohtaja Pekka Petäkoski sekä suunnitteluja vihertyönasiantuntija Mari Kauppinen lähtevät kesäkuussa neljän päivän virkamatkalle itävallan Wieniin. – Käyttötarpeet ovat (yleensä vuosittain) samantyyppisiä. Valamon retkelle 5.6. Kulut maksaa pääosin euroopan unioni. Veteraanirahan käyttäjiä yhä vähemmän Suomen valtion omistama liikenneyhtiö VR korottaa lähijunaliikenteen lippujen hintoja. Lähtö klo 8.45 Orimattilan tori, 11.00 risteily Repovedellä, 13.15 ruokailu, paluu Kimolan kanavan kautta, Orimattilasssa n. – Halusin varmuutta omista vahvuuksistani. lisäksi toivoin, että oppisin tuntemaan itseni paremmin ja löytäisin mahdollisesti uusiakin puolia itsestäni. ”Välillä varmaan itkukin pääsi, kun oli niin vaikeata” Sudokun ratkaisu tv-sivulla. Heillä vakavan taudin riski on kuitenkin yllä mainittuja ryhmiä pienempi. Rokotteet eivät kuitenkaan anna aivan täyttä suojaa, koska virus muuntuu pikkuhiljaa, Puumalainen sanoo. klo 17.00–19.00 Huhmarmäki. loppuvuonna veteraanirahaa laitetaan mainittujen kohteiden lisäksi muun muassa perinteiseen jouluruokailuun. Tehosterokotetta suositellaan myös kaikille 75–79-vuotiaille. 0100?4070 Päiväkannon valitukset ma–pe 8.00–16.00 puh. Hänen mukaansa joskus täytyi pinnistellä, mutta kaikesta selvisi. orimattilassa on tällä hetkellä enää yhdeksän veteraanirahaan oikeutettua henkilöä. Toisin sanoen valtiokonttorin maksaman veteraanirahan määrä on siis ollut orimattilan näkökulmasta aivan riittävä. Pirjolle. Kunta maksaa maista 49 887 euroa. Reissusta nähdään olevan hyötyä orimattilan omalle vastaavalle hankkeelle. onneksi tähänkin sessioon pystyy osallistumaan ruudun välityksellä. – Välillä olin italian tunnilla ja odotin autossa, että poika tulee jalkapallotreeneistä, Ristimäki nauraa. Hän alkoi miettimään jokunen vuosi sitten, mikä haluaisi olla ”isona”. Suositus on, että näiden ryhmien rokotukset aloitetaan syksyllä heti, kun rokotteet ovat saapuneet Suomeen. Opastus tieltä 1691. Variantti on sosiaalija terveysministeriön osastopäällikön Taneli Puumalaisen mukaan omikronin alatyypin alatyyppi. lähtö klo 15. ”Kuuntelu oli pelastus” aiemmin hevostenhoitajaksi, leipurikondiittoriksi ja restonomiksi opiskelleelle perheenäidille lukio toi sopivasti haastetta. ensi syksynä koronarokotteen tehosteannosta suositellaan hoitokodeissa ja säännöllisessä järjestetyssä kotihoidossa oleville, kaikille yli 80-vuotiaille sekä kaikille voimakkaasti immuunipuutteisille iästä huolimatta. – lisäksi toisin kuin valtaosassa euroopan maista, meillä ikääntyneissä oli iso porukka, joka ei ollut kohdannut virusta. – Sairaalahoitoa vaativien tapausten ja kuolemantapausten osalta rokotusten kanssa oltiin myöhässä, sanoi THl:n johtava asiantuntija Mia Kontio tiedotustilaisuudessa. Orimattilan Iltarastit ma 3.6. 03-876 678. Puumalaisen mukaan 1,2 miljoonaa rokoteannosta näyttäisi riittävän rokotuksiin. Väliaikatarjoilu sis. 6.5.2024 Porvoo THl suosittelee koronarokotteen tehosteannosta iäkkäille ja tietyille riskiryhmille ensi syksynä JuHo KiuRu Myrskylä Myrskylän kunnanhallitus päätti yksimielisesti ostaa Myrskylän seurakunnan maita 8,4 hehtaaria. Helsingin ja Hyvinkään, Helsingin ja Järvenpään sekä Helsingin ja Mäntsälän välisillä reiteillä hintoja ei tuolloin korotettu. Syvemmin ei suru koskettaa voi, kun käsi rakkaimman kädestä raukeaa. Tikanheittoa. Pieni osa maista on tiealuetta ja loput peltoa. Osoiteilmoituksen voi tehdä myös lomakkeella Postin palvelupisteessä. He kuuluvat palvelun piiriin, eli heille näitä palveluita ja varoja suunnataan. matkat, risteily ja ruokailu. THl suosittelee myös, että rokotukset tehdään aiempaa aikaisemmin ja kahdessa vaiheessa. Ristimäellä on kuitenkin suunnitelmia suureen päivään. Lukio toi sopivasti haastetta 45-vuotiaalle Reetta Ristimäelle. Menemme Iilijärvelle viettämään päivää saunoen, uiden (kuka haluaa), grillaten, kahvitellen ja seurustellen. Tervetuloa! Eläkeliiton Orimattilan yhdistys. – Kuuntelu oli pelastus, koska en olisi kerinnyt lukea, kuuntelun aikana neulomista harrastanut Ristimäki kertoo. – Joukkomme on aika pieni, eli meidän tulee miettiä jouluruokailun toteuttamistapaa, jotta se olisi mielekäs kaikille sekä tarkoituksenmukainen, Petäkoski sanoo. – Välillä varmaan itkukin pääsi, kun oli niin vaikeata, Ristimäki toteaa. Veteraanien määrän vähenemistä on havaittavissa orimattilan lisäksi muuallakin Päijät-Hämeessä. Kuolleita Seuratoiminta STT Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THl) suosittelee tulevana syksynä koronarokotteen tehosteannosta iäkkäille ja tietyille riskiryhmille. Ryhmä kokoontuu torstaisin klo 19 Kuismapolku 4, Helinäntupa. 03-876 678 ilmoitukset@ orimattilansanomat.fi ORIMATTILAN SANOMAT Rinnakkaisosoite on maksuton palvelu saapuvan postin vastaanottamiseen muuhun kuin vakituiseen osoitteeseen. 0100 5445 Myrskylä ostaa 8,4 hehtaaria seurakunnalta orimattilan vs. On poissa hän, niin rakas läheinen. 040 848 4000, www.aasuomi.fi Eläkeliiton Pukkilan yhdistyksen kerhoa ei ole Toimelassa ke 5.6. Häntä kiinnostaisi lähteä opiskelemaan yliopistoon ruotsia ja italiaa. aikuisen kertalipun hinta nousee yhtiön mukaan keskimäärin 60 senttiä. Rakkaudella kaivaten Lapset perheineen sukulaiset ja ystävät s. Aloittelemme klo 11. Tekniikan avulla hän on pystynyt tekemään kotitöitä ja samalla kuuntelemaan kursseja. ilm. – Meillä ei varsinaisia veteraaneja enää ole vaan veteraanien leskiä. ensimmäisen neljän kuukauden aikana käytetyn veteraanirahan kokonaissumma on hieman alle 5 000 euroa. Koronarokote suositellaan tarjoamaan influenssarokotuksen yhteydessä 65 vuotta täyttäneille sekä 18 vuotta täyttäneille perussairauksia sairastaville. Terveisin ORIMATTILAN SANOMAT Erkontie 17, 16300 Orimattila Sähköposti: tilaukset@orimattilansanomat.fi Puhelin: (03) 876 678 ORIMATTILAN SANOMAT kesäksi mökille! nettilukiosta valmistuva Reetta Ristimäki (45): ta Pennalaan aikuisen lipun hinta tulee nousemaan 2,60 eurosta 2,80 euroon. Ristimäen lakitus tapahtuisi Mikkelissä, mutta hänellä on samaan aikaan poikansa kevätjuhla. viim. Variantti on aiheuttanut valtaosan koronataudeista kevätkauden aikana, mutta tämänhetkisen tiedon mukaan se ei aiheuta vakavampaa tautia. nettilukion suorittaminen sopi mainiosti Ristimäen elämäntilanteeseen. Ristimäellä on ollut aiemmin viha-rakkaussuhde tekniikkaan. Meidän tulee tukea heidän toimintaedellytyksiänsä, oli kyseessä sitten kotihoito, kuntoutus tai vaikkapa fysioterapia, orimattilan kaupungin hyvinvointijohtajan sijainen Pekka Petäkoski kertoo. – eli käytettävän rahan määrä supistuu myös alueellisesti. – Tämä on se syy, minkä takia koronarokotuksia pitää ottaa uudelleen ja uudelleen. Viime syksynä oltiin myöhässä Rokotuksia halutaan aikaistaa, koska viime syksynä korona ehti levitä ennen rokotteiden antamista ja koronakuolleisuus kasvoi. Orimattilassa lau antaisin. päivänä 4 – N:o 40 – 2024 Orimattilan AAryhmät. Kunta maksaa tiealuepalstoista 0,10 euroa neliöltä ja peltoalueista 0,60 euroa neliötä. – Syödään hyvin ja juhlistetaan päivää, mutta varmaan myöhemmin kesällä pidän juhlat ystäville, hän paljastaa. Jos sen sijaan matkustaa orimattilan keskustasta lahden keskustaan, lipun hinta pysyy ennallaan eli aikuinen maksaa 5,20 euroa, koska silloin seikkaillaan kolmen eri vyöhykkeen alueella. Mukaan olkapäät ja polvet peittävä vaatetus, tervetuloa! Orimattilan sydänyhdistys. Orilammen maja, vielä mahtuu mukaan. uudet hinnat astuvat voimaan elokuun alussa. Tiedustelut Pekka Löytty, puh. Pirjolle p. Rinnakkaisosoitteita voi olla käytössä useita. 7.6. Onko alkoholi Sinun tai läheisesi ongelma. etänä lakki päähän – Yliopisto-opintoja ajatellen lukio on paras mahdollinen pohja, Ristimäki toteaa. Rokotusten järjestämisestä vastaavat hyvinvointialueet. Kesäteatteri Heinolaan su 28.7. Ilm. – etänä ehdin osallistua, muutenkin tässä on kaikki tehty etänä, Ristimäki nauraa. Rokotuksia jaksotetaan Puumalaisen mukaan rokotusjonojen muodostuminen pyritään estämään rokotuksia jaksottamalla. Seurapalstalle voi lähettää tietoja myös sähköpostin kautta osoitteella: ilmoitukset@orimattilansanomat.fi sekä netin kautta osoitteella: www.orimattilansanomat.fi Viralliset kokouskutsut julkaistaan kokouksia-osastossa. Kiitos osanotoista. Kunta ei toistaiseksi tarvitse maita vaikkapa tontteja varten. 040 322 1780. Suomessa käytetyin rokote on Comirnaty. Kontion mukaan koronatilanne on ollut tänä vuonna varsin rauhallinen. alennusryhmien kahden vyöhykkeen käteis, arvoja mobiilipuissa hintaa nostetaan 0,10 euroa. – Kausilippujen hintoja ei ole korotettu lähiliikenteessä vuoden 2015 jälkeen, sanoo lähiliikennejohtaja Anu Punola tiedotteessa
Uusi kävelysilta johtaisi pohjoisrannalta Aurinkomajan kahvilaan (oik.). entistä Mascotin kenkätaloa vastapäätä etelärannalle tehtäisiin puolestaan ”Siltapuistoksi” ristitty, luonnon monimuotoisuutta edistävä luonnonpuisto. nykyiselle parkkialueelle tehtäisiin ”korkeatasoinen” tapahtuma-aukio, jolta uusi kävelysilta johtaisi joen yli Aurinkomajan kahvilakioskille (entinen Kuhan Martan kioskirakennus). Jokea entrattaisiin jopa 4,5 miljoonalla eurolla reilun 10 vuoden aikana Palojoelle valmistui kaikessa hiljaisuudessa uusi hulppea kunnostussuunnitelma Petri SiPiläinen Orimattila Helmikuussa valmistuneet konsulttitoimisto rambollin suunnitelmat ovat järjestyksessään jo kolmannet, jotka Palojoen ilmeen kohentamisesta on laadittu viimeisten 10 vuoden aikana. lisää omaleimaisuutta ja kulttuuriperintöä olisi luvassa erkonsillalta Viljamaantielle johtavalle raitille. Siitä halutaan tehdä ”runoraitti” maalamalla asvalttiin säkeitä J.H. Keskustassa sijaitsevat sillat valaistaisiin ”Värjärin valoiksi” kutsutuilla erikoisvaloilla. Joen rannoilla rehottavat vieraslajit, kuten jättipalsami, komealupiini ja ruttojuuri, juurittaisiin pois uusien istutusten tieltä. laaditussa visiossa Palojoki kokeekin melkoisen muutoksen. Joen ruoppaustarve vaihtelee eri osuuksilla. Kuuteen jokeen johtavaan hulevesien purkupisteeseen rakennettaisiin puolestaan kiintoaineiden erottelukaivot veden laadun parantamiseksi. rambollin ykkössuunnitelma maksoi 20 000 euroa ja Pinton suunnitelma kymppitonnin. nykyisten seitsemän pohjapadon lisäksi ehdotetaan yhden uuden pohjapadon rakentamista kaupungintalon luo. Se koski lahdentien ja lemmensillan välistä osuutta joesta. KUVA: JUHo KIURU Palojoesta halutaan kunnostaa noin 1,4 kilometrin mittainen, Lähdepuistosta (vas.) Viljamaantien sillalle (oik.) ulottuva osuus. Uusi puistoreitti ja kuntoilualue eteläiselle rantapenkalle, ainakin yksi uusi kävelysilta, kaksi laituria ja puistokalusteita sekä rantojen ja siltojen valaistuksen uusiminen. Joen etelärannalle rakennettaisiin lähdepuistosta tullintielle vievä uusi ulkoilureitti. Isot rakennustyöt keskittyvät viiteen ”solmuksi” ristittyyn erityiskohteeseen.. Yli 10 vuodelle jaetun revohkan hintahaarukka liikkuu 1,9– 4,4 miljoonassa eurossa riippuen siitä, kuinka paljon konsulttifirman ehdottamista toimenpiteistä Orimattilan kaupunki päättää toteuttaa. Ramboll teki jo toiset Palojokisuunnitelmat vuosikymmenen sisällä HAVAINNEKUVA: RAmboll SUUNNITElmAKUVA: RAmboll Konsulttiyhtiön visio siitä, miltä kunnostettu Palojoki voisi näyttää kaupungintalon edustalla. ramboll työsti ensimmäisen Palojoki-suunnitelmansa jo kymmenen vuotta sitten vuonna 2014. Joen varsille ehdotetaan muun muassa kirsikkaja omenapuita sekä kukkaniittyjä. remontissa joen rannoille tulisi myös ilmeeltään yhtenäisiä penkkejä ja muita puistokalusteita. Kaupunki on teettänyt konsulteilla suunnitelmat joki-ilmeen kohentamiseksi vuosina 2019 ja 2014. erkonsillalta Viljamaantielle johtava uusi rantaraitin jatke levennettäisiin ja asvaltoitaisiin. Kaikkea tätä on luvassa, jos alkuvuodesta valmistunut konsulttiyhtiö rambollin laatima Palojoen hankesuunnitelma toteutetaan sen laajimmassa versiossa. nykyiset kaksi kävelysiltaa kunnostettaisiin ja kolmen tieliikenteen sillankin ilmettä kohennettaisiin. Suurin remontti kaupungintalon edustalla Suurimmat rakennustyöt esitetään tehtäväksi kaupungintalon edustalla, jossa jokiuoma rajattaisiin muureilla ja rantaan rakennettaisiin kivetyt, vesirajaan saakka laskeutuvat porrastasanteet. Taustalla häämöttää K-supermarketin talo. Kumpaakaan suunnitelmaa ei toteutettu. Se piti kaupunkilaisille työpajan, josta kumpusi pitkälle samanlaisia ideoita joen kohentamiseksi kuin mitä rambollin viittä vuotta aiemmin valmistunut suunnitelmakin sisälsi. Värjärin valoja silloissa ja säkeitä asvaltissa Joen rantaraittien valaistus uusittaisiin ja yhtenäistettäisiin kauttaaltaan. Sen varrelle, Palojoentien ja joen väliin tulisi kuntoilualue sekä laituri kanoottien vesille laskua varten. Määrärahat olivat mukana kaupungin vuoden 2023 talousarviossa, mutta ne lukeutuivat niihin budjetin varauksiin, jotka kaupunki päätti salata medialta ja kaupunkilaisilta. lähdepuisto taas saisi uuden suihkulähteen ja siellä oleva koski perattaisiin rehevöityneestä kasvillisuudesta. Sama ehdotus toistuu uudessakin suunnitelmassa. ORIMATTILAN SANOMAT Torstaina toukokuun 30. Palojoen hankesuunnitelma, Orimattila Lemmensillan luona sijaitsee yksi Palojokeen rakennetuista pohjapadoista. Määrärahat salattiin, suunnitelmasta oltu hissun kissun noin 34 500 euroa maksanut suunnitelma on tilattu kaupungin puitesopimuskumppaneihin kuuluvalta rambollilta ilman kilpailutusta jo reilu vuosi sitten. Värjärin valoilla halutaan luoda alueelle omaleimainen ilme ja kunnioittaa myös joen historiaa: Palojoessa värjättiin aikoinaan lankoja, minkä katsotaan johtaneen myöhemmin Orimattilan Villatehtaan ja samalla koko kaupungin tekstiiliteollisuuden syntyyn. Ranta olisi porrastettu ja joen uoma muurein tuettu. Kumpaakaan näistä suunnitelmista ei koskaan toteutettu vaan ne jätettiin pölyttymään mappi ö:hön. päivänä 2024 – N:o 40 – 5 Petri SiPiläinen Orimattila laajoja ruoppauksia, vesikasvillisuuden perkaamista, tukimuurien rakentamista, rantapenkereiden porrastusta ja mittava hulevesiremontti. Kaupungin suunnitteluja vihertyönasiantuntija Mari Kauppinen arvelee, että valiokunta ehtii paneutua suunnitelmaan vasta lomien jälkeen. tavoitteena on 12–15 metriä leveä ja 1,5–2 metriä syvä, melontakelpoinen jokiuoma, jossa kelpaisi järjestää kaivattuja vappusoutujakin takavuosien tapaan. Konsulttitoimiston ehdotus valmistui viime helmikuun lopussa, mutta siitä on oltu hiljaa, koska samaan aikaan kaupunki on suunnitellut koulujen lakkautuksia ja muita rajuja talouden tasapainotustoimia. Remontti on jaettu neljään osaprojektiin. Vuonna 2019 Palojoen kimppuun kävi Pinto Design -niminen konsulttifirma. Se olisi jatkossa käytössä ympäri vuoden. Vesikasvillisuutta perataan pois rankalla kädellä ja jokea aiotaan myös ruopata. Joesta halutaan 12–15 metriä leveä ja 1,5–2 metriä syvä ramboll on hyödyntänyt jokiremontin suunnittelussa taannoisesta kuntalaiskyselystä saatuja ideoita. toinen laituri tulisi Jokivarren koulun rantapenkalle, jossa jokea ja maisemaa kehitettäisiin nimenomaan opetuskäyttöä silmällä pitäen. erkon runoista. Vuonna 2012 tehtyjen mittausten perusteella joen syvyys on esimerkiksi erkonsillan luona jo valmiiksi puolentoista metrin luokkaa. Suunnitelmaa ei ole vielä tuotu edes kaupunkikehitysja teknisen valiokunnan käsittelyyn vaan kyseessä on toistaiseksi pelkkä konsulttifirman ehdotus. Suunnitelmassa esitettiin muun muassa joen rantapenkan porrastamista ja oleskelualueen rakentamista kaupungintalon kohdalle. rambollin toisessa suunnitelmassa on vajaan 35 000 hintalappu, joten Orimattilan kaupunki on suunnitellut 10 vuoden aikana Palojoen kohentamista yhteensä noin 75 000 eurolla. Rehevöitynyt vesikasvillisuus on kaventanut jokiuomaa
Kyrön itsensä mielestä Suomen pitää tähdätä ainakin elintarvikeviennin vahvistamiseen. 044 7043 714. 30–40 min. – Yleensä tehtävät ovat esimerkiksi uimista, kuntoportaita tai jotain syömiseen liittyviä. Harjoitusten kesto n. Päivän mittaan vähän kyttäs, keittiön matot kasaan ryttäs. Punavarpusen vihellyksen oppii äänityksiä kuuntelemalla ja vanha koiras tunnetaan helposti kirkkaanpunaisesta päästään ja rintamuksestaan. Nyt se saapuu, auto tuttu, tää on tosi hyvä juttu! Kohta ompi täysi massu, leikin alkaa kissa hassu. 3) Mikä duo vieraili Orimattilan latopanimon kesäkauden avajaisissa. BONuS: Minkä niminen esikoululainen yllättyi hiljan Koivikossa ikäihmisen käsisuudelmasta: a) Jupiter, b) Saturnus vai c) Venus. amica ruokabiilissä työskentelevät Mirja Möttö ja Lauri Roslin lappasivat pahvisiin kuppeihin keitettyjen perunoiden lisäksi tomaattista lihapataa ja kukkoa viinissä. VaSTauKSET: 1) Niinikosken Vähä-Sorrilaan, 2) Taitaja 2024 -kisassa, jossa hän voitti eläintenhoitajaksi opiskelevien sarjan, 3) Pasi ja anssi, 4) Toivo Kuulan, 5) leipurin ammatissa, 6) Simo Köylinen, BONuS: a) Jupiter. Madridin varsominen liven aikana oli lopulta onnekas sattuma, mutta mukava oli päästä siitäkin kertomaan ja varsan ensiulkoiluja näyttämään, muun muassa ravikuningas Villihotin kasvattanut tallinpitäjä Karjalainen kommentoi tiedotteessa. Säävaraus. – Oli ilo käydä Pukkilassa tapahtumassa, jossa oli mahtava huomata kuinka arvostetaan senioreita. Hänen mielestään ruuassa olisi pitänyt olla enemmän suolaa. Se ylittää Porvoonjoen Orimattilassa. saakka klo 10. Paikalla ollut pukkilalainen Arto Luoma vakuuttaa keppihevoskisojen sujuneen hienosti ja ilman loukkaantumisia. Rauhallisempiakin lajeja sentään oli ohjelmassa. saakka klo 18. Tieräkkös siä Kyliltä ja kujilta Tulkai mukaa Torstaisin julkaistavalle Tulkai mukaa -palstalle kootaan viikon tapahtumatiedot seuraavaan keskiviikkoon asti. Runsaat sata vuotta sitten oli toisin. ke–su klo 11–17. – Meidän vahvuutemme ovat ekologisessa, taloudellisessa ja sosiaalisessa kestävyydessä. – Meidän puolesta kaikki meni hyvin. Toimituksen osoite on PL 5, 16301 Orimattila. Pukkilalainen Onni Haaranen uskalsi olla eri mieltä. Onneksemme yhdessä tekemisellä on tapana tarttua muihin ja alkaa kertaantua, ja lopulta myös se kauan kaivattu apu saapuu – ihan itsestään. 044 7043 717. ooo Tekniikka&Talous -lehti (21.5.verkko) kirjoitti yksityisteiden varrella olevien siltojen kunnon kartoittamisesta. Liikenteessä on 38 tiimiä, joissa on yleensä neljästä kuuteen henkeä. MaRKKu PaaKKiNEN Punavarpusta kuullaan ensi viikolla Radio Suomessa Viikon luontoäänenä. Kahdeksan päivää kestänyt Varsalive keräsi pelkästään YouTubessa noin 5 500 yksittäistä katsojaa sekä noin 8 000 katsontakertaa. 5) Missä käsityöläisammatissa artjärven entinen kunnanjohtaja Kimmo Kuparinen on viime aikoina työskennellyt. Karjalaisen tallin Varsaliveä seurattiin ahkerasti Suomen Hippoksen Varsalive kiinnosti. Västäräkki vähäisin, pyrstöänsä heilautti, nokkaa maahan kopautti, kiistan sillä kuittasi. klo 18–20. Viime vuoden tapahtumassa musiikista vastannut Luoma kertoo ehdottaneensa tänä vuonna musiikkiesiintyjäksi Veli Matti Frimania, joka saatiinkin kevätriehaan kohottamaan tunnelmaa 1960ja 1970-lukujen musiikilla. MiNNi KOOJii aurinko Aamulla aurinko suuri ja vakaa reippaasti kiipeää puiden takaa Lämmön se levittää ympärille eläimille ja ihmisille Kukat ne auringon valoa rakastaa talvella pakkanen kylmä ne lakastaa Perhoset alkavat säteissä leijua kutsuvat mukaan kaksi keijua Illalla aurinko nukkumaan menee itsekseen päiväänsä ihmettelee Nukkuu myös metsässä koivu ja kuusi Huomena jälleen päivä on uusi MiNNi KOOJii Kevät Talitintti vankkaan intti: Kevät on, kevät on. Myös muusikko nautti tapahtumasta. Kaikesta voi tietysti syyttää kaupunkia, ja varmasti asioita olisi voinut tehdä paremminkin, mutta siitä valittaminen ei ole koskaan auttanut yhtään mitään – eikä tule auttamaan jatkossakaan. Siltatieto on tärkeää myös yksityisteiden käyttäjille ja rahoittajille. Kraah, kraah, kevätkö tuota, elämä on yhtä harmaata suota Varis vaakkui vakaumustaan. klo 18–19, laulattavajana Tintti Lehtinen. Laulurastas konsertoi, huipulta musisoi; entä kuka kevään maestro on. Me olemme päävastuussa omasta kylästämme, ja pitääksemme sen elinvoimaisena meidän on tehtävä parhaamme niillä resursseilla mitä meillä on. Nyt tehtävä kartoitustyö tarjoaa yksityisille tiekunnille kattavaa tietoa siltojen kunnosta ja niiden mahdollisista uusimisja korjaustarpeista. Vain hipelöidessään muovisen kalvon reunaa, pakkaus alkoi jo avautumaan. Kyseessä oli Orimattilaankin poikennut Road Trip – Run for Fun -tapahtuma, jossa tiimit kiertävät eri puolilla maata suorittamassa rastitehtäviä. Myös kouluissa Varsalive sai Suomen Hippoksen tiedotteen mukaan positiivisen vastaanoton. uteliaat pukkilalaiset tulivat innokkaasti maistamaan maksuttomia annoksia. ORIMATTILAN SANOMAT Punavarpusen vihellys kuuluu tähän aikaan vuodessa monin paikoin Orimattilassa ja Pukkilassa. 2) Missä kisassa kuivantolainen Hilja Sipilä arvioitiin viime viikolla Suomen parhaaksi. Voisimme pyrkiä tuottamaan ruokaa viiden miljoonan ihmisen sijaan 7,5–8 miljoonalle ihmiselle, sellaisille, joilla on varaa maksaa siitä. Samalla oltiin tärkeällä asialla suomenhevosen esiintuonnin puolesta. Ikkunasta linnut näki, närhi, tintti, ehkä käki. Ruokajärjestelmään tarvitaan muutos, mutta kukaan ei pysty sanomaan, mikä olisi oikea suunta, Kyrö pohtii. Maistelijat olivat intopiukeina. Mysteerisen ruokakopin tarkoituksena oli tuoda ikääntyneiden uuden ateriapalveluiden tuottajan sapuskat tutuiksi. Ruokakärryssä hääräillyt Roslin tarjoili suvimarjakiisselit pöytään. Meiltä ja muualta . JuHO KiuRu Juttuvinkit: juho.kiuru @orimattilansanomat.fi, puh. toukokuuta avattu Varsalive keräsi keskimäärin 1 000 katsontakertaa päivässä. KuVa: aRTO LuOMa Orimattilassa Hämeenmaan parkkipaikalla liikkui viime perjantaina mielenkiintoisen näköistä väkeä Run for Fun -tapahtuman merkeissä. Osallistuminen tapahtumaan vaatii toimivan ajoneuvon, hyvän tiimin ja hauskan teeman. Pukkilan senioreiden kevätrieha ilahdutti muusikkoakin Pukkilan senioreilla nousee jalka kuin nuorisolla konsanaan. Ei meistä kukaan tiennyt miten toimia kylänä kunnan sijasta, eikä siihen ohjeitakaan osattu antaa. Liikuntaa o Orimattila, Rastivarsojen iltarastit Huhmarmäessä ma 3.6. Tänne saimme koordinaatit, joilla löysimme perille, egyptiläistiimin orjaksi pukeutunut Jani Kiukas valotti tapahtuman kulkua. Lähes jokainen maistelija sanoi, että voisi tilata kyseiseltä firmalta ruokaa kotiovelle, jos se oli ajankohtaista. avajaiset ti 4.6. Jälleen sitten uni maittaa, tassun silmän päälle laittaa. Muonien maistelua Pukkilassa amican ruokabiili parkkeerasi kärrynsä Pukkilan Onnin torille viikko sitten. Kari-Markku Karjalaisen tallilta Orimattilasta 15. Muita tapahtumia o Orimattila, yhteislauluilta Niinan Kahvila Kuumakupissa ke 5.6. Puistotien varteen pysäköidystä isosta bussista vyöryi ulos faaraoita ja pyramidin kiviä perässään vetäviä orjia. o Orimattila, asahia Vanhan Pappilan puistossa tiistaisin 11.6. Kun pääruoka oli maisteltu, oli jälkiruuan aika. Erikoiset kulkupelit ja vielä erikoisempiin vaatteisiin sonnustautuneet ihmiset aiheuttivat meteliä ja herättivät huomiota Orimattilan keskustassa Hämeenmaan pysäköintipaikalla viime perjantaina. Juu, juu ti-ti-ti-ti-tiedetään, juu, juu ti-ti-ti-ti-tiedetään, peippo vastas oksaltaan, jatkoi pesäpuuhiaan. Torstaina toukokuun 30. Naaras ja nuoret linnut ovat ruskeankirjavia. ooo Orimattilalainen viljelijä ja MTK:n johtokunnan jäsen Aleksis Kyrö puhui Maaseudun Tulevaisuudessa (24.5. Varsaliven tarkoituksena oli raottaa suomenhevosvarsojen ja tammojen arkea, ja näin tuoda hevonen livenä kotisohville sekä kouluihin. Varsalive avattiin kolmen varsallisen tamman voimin, mutta lopulta livetähtinä päästiin näkemään myös Madrid ja sen uunituore tammavarsa. o Orimattila, Orimattilan Taideyhdistyksen taideneulomon töitä nähtävillä kirjaston lukusalin taideseinällä toukokuun ajan. Torilla liikuskeli hauskan näköistä väkeä muinaisista egyptiläisistä joulupukkiin ja Puistotien varteen oli pysäköity muun muassa Fuckairin lentokoneeksi tuunattu, väritykseltään Finnairin lentokonetta muistuttava auto. Meidän tiimissämme on yhdeksän ihmistä, Egyptitiimin Pasi Keisa kertoi. Vasta kun olemme tehneet yhdessä voitavamme, voimme alkaa vaatimaan tukea muilta. Illan ilo, aamun valo, ois koti kissatta vain talo. o Orimattila, asahia Jymylinnan kentällä kentällä torstaisin 13.6. saakka. Kvit, kvit, kevätkö?! kesähän jo on! Siihen päättyi sanailu, se pääskysen on ansio. – Suolaton ruoka on mautonta, Haaranen täräytti. – Epävarmuus aiheuttaa näköalattomuutta, kun ei ole selkeää päämäärää, mihin tähdätä. Näin muunpaikkakuntalaisen silmin kymppi plus. – Tämä on erittäin maukasta! Ei todellakaan vaatisi minun mielestäni suolaa, vaikka pidän suolaisesta ruuasta, vanhusja vammaisneuvoston jäsen Aila Pukkila totesi. Materiaalia voi lähettää myös sähköpostitse: tulkai.mukaa@orimattilan sanomat.fi tai netissä: www.orimattilansanomat.fi Näyttelyjä o Pukkila, Sari Soinisen Terra incognita -näyttely Galleria Koivulinnassa 5.–30.6. – Tavoitellaanko sitä, että meillä on tuhannen lehmän navetoita sadan kilometrin välein. Säävaraus. Kunnan ihmisille kiitos myönteisestä asenteesta ja yhteistyöstä. VuOKKO KuOKKaNEN Keytaria soittanut Veli Matti Friman vastasi Pukkilan senioreiden kevätriehan musiikista Teikarinmäellä viime viikolla. Sen jälkeen parimäärä on taantunut lintuatlastutkimuksen mukaan korkeintaan 150 000 pariin. Punavarpusen levinneisyyden painopiste on säilynyt edelleen Eteläja Keski-Suomen itäosissa. KuVa: JuLia ROiNE PiiRROS: aiNO uSKi Viikon lintu. Luukas Vaara pohti tuoreessa Artjärven Kesälehdessä, kenen käsissä kylän tulevaisuus on. – Vielä ei tiedetä mikä tehtävä on Orimattilassa edessä. Laji on punatulkun lähisukulainen ja sen nokka muistuttaa siemensyöjien tukevaa purukalustoa, mutta punavarpusen pääravintoa ovat hyönteiset. Esimerkkinä oli Tönnön silta Orimattilasta. klo 17–18.30, opastus Selkosaarentieltä. Materiaalin pitää olla toimituksessa viimeistään julkaisupäivää edeltävänä tiistaina. Se on Suomen ensimmäinen kaarisilta ja vanhin säilynyt teräsbetoninen silta. Sillat ovat tienpitäjien vastuulla. Se vaan pitää tiedostaa, hyväksyä ja jatkaa eteenpäin. päivänä 6 – N:o 40 – 2024 to rst ai Muinaiset egyptiläiset pistäytyivät Orimattilassa 1) Minne päin Orimattilaa Solmar Consulting oy ja Korkia oy puuhaavat aurinkovoimalaa. Havumetsiä ja suoperäistä maastoa punavarpunen karttaa. Silloin laji aloitti voimakkaan invaasion kaakon ja idän suunnasta, mikä huipentui 1990-luvun lopulla. Totuus on, että jos aloite muutokseen ei ala meistä kyläläisistä, ei mikään apu tai tuki tule riittämään pysyvään muutokseen. Siksi se saapuu pitkältä muuttomatkaltaan vasta toukokuun loppupuolella ja lähtee jo loppukesästä. 6) Kuka Orimattilan trap-ampujista vei nimiinsä viime viikonlopun Polar Gran Prix:n. 30–40 min. Harjoitusten kesto n. Hyvä teidän joukkue! Friman iloitsi. – Raikas tämä kiisselikin, Vuori intoili. verkko) maatalouden kehittämisestä. 4) Kenen suomalaissäveltäjän lauluja myrskyläläislähtöinen Jenni Lättilä on hiljan levyttänyt. Eikä yhtä ainutta päämäärää varmaan voikaan valita. Tapahtuman startti tapahtui Lohjalta ja matkan päätepisteenä oli Sappee. – Se ei ollut liian makeata. Kuvassa Egypti-tiimin porukka. Palstalla kerrotaan kaikelle kansalle avoimista tapahtumista. Punavarpunen oli aluksi itäinen maahanmuuttaja Punavarpuskoiras viheltää punaisessa esiintymisasussa. KuVa: aNNa HaKaMa Onni Haarasen mielestä Amican ruokabiilin annoksissa ei ollut riittävästi suolaa. iloinen hevosperhetapahtumakin koettiin, kun suomenhevostamma Madrid varsoi tammavarsan liven aikana. o Orimattila, Terhi Heinon näyttely Näöntarkastus taidemuseossa 31.5. avoinna ti klo 12–17, ke–pe klo 12–16. Lintuatlas 2022–2025 -tutkimuksen mukaan punainen viheltäjä on vähintään todennäköisesti pesinyt kaikissa Orimattilan ja Pukkilan 10x10 kilometrin tutkimusruuduissa. Yleensä kiisselit ovat liian makeita. Kesken kaiken halki ilmojen frakkitakki liiteli, kaikki katseet kiinnitti. Tämä kävi selväksi viime keskiviikkoiltana Teikarinmäellä, missä kunnan senioripalvelut järjesti senioreiden kevätriehan, jonka yhtenä ohjelmana oli estehyppy keppihevosilla. Tönnön silta on 113-vuotias. – Mölkkyä ja kasvien tunnistusta ja sitten oli narun päässä leluauto, jota pyöritettiin sellaisen kepulan päässä, Luoma selvittää vähintäänkin mielenkiintoisen kuuloista lajia. Saamme jokaiselta rastilta vihjeen seuraavasta kohteesta. Tulevaisuutta tekemään Kynäilijän kulma Runot ja kirjoitelmat lähetetään osoitteeseen Kynäilijän kulma, ORIMATTILAN SANOMAT PL 5 16300 Orimattila Kissan päivä Töihin lähti henkilökunta, kissa vielä jatkoi unta. Palstan kokoaa Anna Hakama, puh. Vai pitäisikö suosia pieniä tiloja ja pystyvätkö ne ruokkimaan meidät. Joutessaan se tassut nuolee kohta varmaan nälkään kuolee. Tämä olin minun mielestäni just hyvä, Arto Tarimo linjasi. Ruokabiillin ruokia maistelemaan tullut Leila Vuori oli huolissaan, saako kotiin kuljetetun pakkauksen helposti auki. Laji on eri-ikäisten lehtimetsien asukas, mutta kaipaa ympärilleen myös pensaikkoja asutuksen ja avomaiden lomassa
B-rata 3,1 km: 1) Juures Oskari 22:04, 2) Veijola Harri 36:42, 3) Hämäläinen Markku 37:35, 4) Laaksonen Juuso 39:05, 5) Juures Siiri 40:48, 6) Ritala Tero 41:35, 7) Rantanen Mikko 42:37, 8) Tulkki Henna 43:22, 9) Matikainen Markku 44:53, 10) Pitkänen Heikki 45:02, 11) Pulkkinen Varpu 47:31, 12) Räikkönen Anneli 47:39, 13) Laaksonen Janne 48:26, 14) Aalto Kristiina 49:19, 15) Vertanen Tapani 49:23, 16) Määttä Päivi 50:28, 17) Avelin Iida 50:48, 18) Onnela Veli-Matti 51:06, 19) Nurminen Hannu 51:53, 20) Rastiretket 52:54, 21) Lehtinen Virpi 53:40, 22) Marttinen Ritva 54:08, 23) Koskela Eero 55:39, 24) Pihlajakuhna Pentti, Esa 57:25, 25) Laitinen Väänänen Sirpa 57:33, 26) Simola Alexandra 59:53, 27) Juntunen Anni 1:00:51, 28) Poikela Kirsi 1:01:32, 29) Jukko Sara 1:03:55, 30) Pammo Kalervo 1:04:36, 31) Mäki Katri 1:04:45, 32) Laine Jorma 1:04:57, 33) Toivonen Merja-Liisa 1:06:55, 34) Kuosa Varpu 1:08:31, 35) Halme Sanna 1:14:53, 36) Siira Taisto 1:38:26, 37) Kylliäinen Keijo 1:51:35; ei aikaa: Niemi Mari, Suhonen Pasi. 26.5.: Jäntevä – JäPS/United 4–2. Maalintekijät eivät olleet mitään yllätysnimiä. Eroa ensimmäiseen nousulohkosta karsiutujan paikkaan on kuusi pistettä, kun pelaamatta joukkueilla on enää 2–3 kolme ottelua. – Kapea penkki ja kova helle vaikuttivat siihen, ettemme pystyneet prässäämään ylhäältä. Maanantain ottelu oli kummallinen vuoristorata. TiPS/2 syksyllä nurin Pedot on menossa tappiosta huolimatta kohti syksyn nousulohkoa. Antsin jalat ovat myös sen näköiset. Jarelle 4 v. Kilpailu oli vasta alkanut, kun ensimmäiset kalat olivat pusseissa. – Isi ei kertonut, miten nopeasti se pitää ottaa pois, täpäkkä Miia Ott sanoo. Ryhmärämällä on homma hanskassa, sillä heillä ei ole mukana avustajia. Talvella pilkkikisoissa käyneellä Miia Ottilla ei ole hirveästi kalastuskokemusta, mutta selväksi on tullut se, että kalastus on kärsivällistä puuhaa. Poikien alle 55-kiloisten sarjassa Jimi Lepistö otteli uransa ensimmäisissä PM-kisoissa viidenneksi. Alle 15-vuotiaiden sarjassa kamppailevat orimattilalaiset kaverukset Roope Nieminen, Sami Romppanen, Eemil Rajala ja Joona Seppälä ovat lähteneet hakemaan voittoa. – Olemme kalastajia, herramies tuumaa. D-rata 1,6 km: 1) Siivola Hanna ja Oksanen Tomi 24:22, 2) Rautala Lilja ja Jaakko 34:52, 3) Jääskeläinen Marjut 50:41, 4) Miettinen Else ja Rikkonen Elisa 58:15, 5) Alexander Anttila 1:15:17. Ruotsin Isak Widingin hän hoiteli ipponilla ja tämän maanmies Elton Lundhin jatkoajalla. Enna Nieminen oli viides alle 70-kiloisten naisten sarjassa ja seitsemäs junioreiden samassa painoluokassa. päivä kesäkuuta luonnonnurmella, jonne vastaan tulee järvenpääläinen JäPS/ United. Orimattilan Kalakerho myös lainaa tarvittaessa onkivälineitä ja tarjoaa matoja kilpailijoille. – Hän oli kyllä täysin pitelemätön. Reilu parikymppinen pelaaja viiletti vielä viime kaudella kahdessa kovassa sarjassa, eli naisten pääsarja Kansallisessa Liigassa ja sarjaporrasta alempana ykkösessä. – Tiedämme, millä TiPS kaadetaan, kunhan saamme syyskierroksen kohtaamiseen koko joukkueen jalkeille. Pedoille 1–1-maalin teki yhdeksännellä minuutilla Karoliina Moilanen. Pedot kohtaa päätöspelissä Hyvinkäällä paikallisen PK-09:n. ORIMATTILAN SANOMAT Torstaina toukokuun 30. Kansallisessa Liigassa hän debytoi jo kaudella 2021 iskien pari maaliakin. Hän pysyi uransa ensimmäisen PM-mitalin ottaneen Silenin kyydissä puolisen minuuttia. – Tämä oli viime vuonnakin hyvä paikka, Seppälä paljastaa. Kuulutus Askolan rakennusvalvontaan on saapunut maisematyölupahakemus koskien Pukkilan kunnan metsänhakkuuta ja hoitotoimenpiteitä asemakaavaalueella 616-402-10-120 Pikkumetsän ja Pukkilan paloaseman ympäristössä. 27.5.: TiPS/2 – OPedot 5–2. Topi Silen otteli PM-judossa pronssia JULIA ROINE Orimattila Maanantainen kesäilta on kauneimmillaan, kun Palojoen kaislikossa suhisee. Poikaporukka harrastaa kalastusta vapaa-ajallakin. Nimiä kysyttäessä parivaljakko kiemurtelee salaperäisesti. Pedoille jäi mainion puoliajan jälkeen jossiteltavaa, olihan joukkueen kokoonpanossa ainoastaan 13 pelaajaa. Metsänhakkuutoimenpiteet liittyvät pääasiassa kirjanpainajakuoriaisen aiheuttamien tuhojen poistoon ja tuhojen leviämiseen. Sarjoja löytyy alle 8-vuotiaille, alle 12-vuotiaille ja alle 15-vuotiaille. Pronssiottelua Norjan Varg Bendiksbyn vastaan Judoseuran nuori hallitsi ja voitto oli tulossa wazarin turvin, mutta lopulta matsi venyi jatkoajalle. Taso oli varsinkin nuorten keskisarjoissa kova, joissa osallistujia oli paljon, kilpailuissa valmentajana toiminut Judoliiton valmennusvaliokunnan puheenjohtaja Matti Lattu arvioi tiedotteessa. Kova avausjakso Kotijoukkue iski Rajakylässä pelatun ottelun avauspuoliajalla neljä maalia vajaaseen puoleen tuntiin. Viljaniemessä: A-rata 4,0 km: 1) Juures Oskari 29:04, 2) Maasilta Tommi 39:26, 3) Laiho Hannu 39:28, 4) Myllykangas Juuso 40:28, 5) Lainio Teppo 41:22, 6) Reitti Ari 43:47, 6) Valtonen Miikka 43:47, 8) Rantalainen Anna-lea 45:57, 9) Kaija Esko 48:14, 10) Nenonen Jari 48:28, 11) Lohikainen Timo 49:49, 12) Pohjola Jukka 51:55, 13) Orava Kimmo 53:53, 14) Sipiläinen Aino 53:54, 15) Honkanen Hannu 54:33, 16) Pelkonen Riikka 54:41, 17) Pelkonen Heikki 54:47, 18) Tuominen Rasmus 55:10, 19) Ovaska Kimmo 55:29, 20) Jalava Mauri 56:22, 21) Wirman Tuomo 57:26, 22) Halso Ilkka 57:31, 23) Hirvonen Jussi-Petri 57:40, 24) Henttonen Harri 58:17, 25) Varamäki Jouni 58:28, 26) Mälkki Simo 58:40, 27) Lindqvist Juhani 58:51, 28) Ekholm Timo 1:01:52, 29) Talja Joni 1:02:09, 30) Väänänen Ilkka 1:02:38, 31) Stranden Ilkka 1:03:26, 32) Kaukiainen Raimo 1:03:27, 33) Paananen Jarmo 1:06:35, 34) Sipiläinen Aada 1:09:32, 35) Rutila Juho 1:15:27, 36) Niinimäki Anssi 1:17:32, 37) Peltonen Hanna 1:17:37, 38) Simola Heidi 1:31:29, 39) Avelin Venla 1:47:28, 40) Sintonen Kaisa 1:48:02, 41) Piispa Sohvi 2:11:37; ei aikaa: Vesamäki Antti, Wirman Vilho. Paperilehden tilaajille Orimattilan Sanomien digilehti 12 e lisämaksulla/vuosi. Tikkurilan Palloseuran kakkosjoukkue oli parempi maalein 5–2 (4–1). Voittajia liikenteessä Palojoen varrella vallitsee jännittynyt, mutta seesteinen tunnelma. – Olen kalastanut koko elämäni, Seppälä toteaa. Suunnistusta MISKA MIETTINEN Orimattila Petojen naisjoukkue koki tämän kauden ensimmäisen tappionsa jalkapallon eteläisen Suomen nelosessa maanantaina Vantaalla. – Olemme jo saaneet yhden kalan, kaislikosta riemuitaan heleällä äänellä. 23.5.: NouLa/Hutivaara – PK-09 3–0, Sibbo-Vargarna – TiPS/2 0–4. Pojilla taitaa olla hyvä paikka. Sähköinen hakemus Lupapiste.fi, ole yhteydessä lupasihteeri Pia Lindemaniin 040-7109107 Onnea . Silen aloitti kisat voittamalla ruotsalaisen Oscar Evansin ottelun puolessa välissä. Roope Niemisen mato-onki tarttui rantaan. Kilpailun jälkeen kaikki nuoret kalastajat saivat palkinnon, mutta pääpalkinnot menivät jokaisen sarjan painavimmille kalasaaliille. Tänä vuonna rikotaan ennätyksiä, nimittäin kilpailuun osallistuu huimat 32 osallistujaa. – Vastuskin oli kova, mutta olihan meilläkin taas vähän kokoonpano-ongelmia, luotsi vahvistaa. Halauksin Pappa ja Mummi Meidän rakas Jare jo 4 täyttää ja isolta pojalta näyttää. Sarjataulukko O V T H M P TiPS/2 5 4 1 15– 3 12 OPedot 5 4 1 18– 9 12 NouLa/ Hutivaara 4 3 1 11– 5 9 FC Reipas 5 2 1 2 7– 5 7 PK-09 4 1 1 2 3– 7 4 Sibbo-Vargarna 4 1 1 2 5–13 4 Jäntevä 4 1 3 5–13 3 JäPS/United 5 1 4 4–13 1 Petojen kapteeni Hanna Mäkelä joutui todistamaan maanantaina joukkueensa avaustappiota. – Isi tippui tuohon, Miia kertoo ensimmäisenä ja osoittaa kaislikon mutaa. päivänä 2024 – N:o 40 – 7 Kuulutuksia Orimattilan Iltarastit 27.5. Salaperäiset kalastajat Poikaporukka ei ole ainut, joka on löytänyt hyvän kalastuspaikan. – Ensimmäisellä puoliajalla olimme aivan purjeissa, mutta vastaavasti toinen puoliaika oli yksi kauden parhaista. – Kuva 16.5. Kilpailu suoritetaan mato-ongella ja aikaa on kaksi tuntia. Etelä-Suomi, naiset, 4. KUVA: OrimAttilAn JUdOseUrA Enna Nieminen, Topi Silen ja Jimi Lepistö edustivat Judoseuraa PM-tatamilla. div., kevätlohko 4, pelatut ottelut: 28.5.: JäPS/United – FC Reipas 1–1. Se venyi lähes viisiminuuttiseksi trilleriksi, jonka Bendiksby voitti wazarin turvin. Miia Otts nappasi lopulta 12 gramman kalasaaliin. C-rata 2,1 km: 1) Pekkala Pertti 36:02, 2) Hakio Risto 39:02, 3) Juures Martta 40:14, 4) Simola Erik 42:09, 5) Pihkala Helena 50:19, 6) Wirman Ilona 56:57, 7) Wirman Kati 58:25, 8) Vuorio Jonna ja Snell Mikko 1:01:27, 9) Lavia Seija 1:06:50, 10) Anttila Hanna-Leena ja Myrttinen Minna 1:17:04, 11) Siira Raimo 1:17:20. – Minun matoni hävisi, hän huudahtaa dramaattisesti. Myös Orimattilan Kalakerholta on mahdollisuus saada apuja, ja se on hyvä, sillä uusien sääntöjen kanssa täytyy olla tarkkana. Tiesimme sen, mitä pitäisi tehdä, mutta meidän jalkanopeutemme ei riittänyt varsikaan, kun Veera (Kronqvist) oli sieltä laidalta pois, Petojen päävalmentaja Jukka Savolainen myöntää. Neloslohkon maalipörssin kärjessä ovat Halomo kuudella maalilla, Moilanen viidellä osumalla ja Kronqvist neljällä kihauksella. Kuvassa myös Miian isä Ants Ott. Huom! kaikenkuntoisia ja myös maanrakennuskoneita. Pedot päättää kevätkauden kotipelit 6. Nuoren tie vei täten pronssiotteluun, jossa Tanskan Tristan Runge jäi ottavaksi osapuoleksi. Välierissä Tanskan Björn Koch oli parempi, keräilyottelussa suomalaisottelija Emil Ujula taipui ipponilla. 040 507 6406. On aika Orimattilan Kalakerhon jokavuotisen nuorten onkitapahtuman. Palkinnoksi sai esimerkiksi tikkatauluja ja mökkipelejä. Osallistujat odottavat hiljaa, että kalat söisivät. Sen jälkeen hän hävisi toiselle ruotsalaiselle ja kovaksi ottelijaksi tiedetylle Adam Kostoeville. Siinä samassa Nieminen joutuu ongelmiin. Syyskauden nousulohkon ohjelma julkaistaan myöhemmin, kunhan kevätvaihe on saatu alta pois. Kevätlohko päättyy tasan viikkoa myöhemmin. Seuraavaksi Lepistö kohtasi toistamiseen Lundhin, joka hävisi nyt jatkoajalla wazarilla. Joen varrelta kuuluu nimittäin iloinen kiljahdus. Entinen pääsarjapelaaja kuritti petonaisia Työsuorituksia Kirkollisia tiedotuksia Koti ja perhe Myytävänä Halutaan ostaa Sekalaisia MISKA MIETTINEN Orimattila Orimattilan Judoseuran Topi Silen otti viime viikonloppuna pronssia judon PM-kisoissa Ruotsin Sundsvallissa alle 18-vuotiaiden poikien alle 50-kiloisissa. TiPS/2:n maaleista kolme meni Helmi Halomon nimiin. – Olisin saanut toisen kalan, Miia Ott voivottelee. – Jes! Tämähän alkaa näyttämään meidän osalta aika hyvältä, kunhan saataisiin edes osa näistä liittymään kalakerhoon, Orimattilan Kalakerhon puheenjohtaja Tuula Töyrylä intoilee. 30.5. Kilpailussa nuorella saa olla mukana avustaja. Kilpailua ei ole ehtinyt kulua kuin vasta 20 minuuttia ja Nieminen on napannut jo kaksi kalaa sekä Seppälä yhden. – Pohjoismaiden mestaruuskilpailut ovat iso kilpailu. Naapureille, joiden etuun hankkeella voi olla vaikutusta, varataan mahdollisuus huomautusten tekemiseen 10.6.2024 kello 15 mennessä sähköpostilla rakennusvalvonta@askola.fi tai postitse Askolan rakennusvalvonta, Askolantie 28, 07500 Askola. 03 876 678 Kolmen ilmoitusrivin ilmoitus maksaa 12 euroa, neljän rivin ilmoitus 16 euroa, viiden rivin ilmoitus 20 euroa. 03-778 4293 Ostetaan traktoreita. – Lapsethan eivät kaikki osaa sitä, mutta niille pitäisi ruveta opettamaan, Töyrylä tuumaa. Puh. Onneksi syyn voi heittää isän eli avustajan niskoille. pelatusta ottelusta Jäntevää vastaan. Kuponki riviilmoituksille tiistain lehdessä.. Eli et saa pitää kahta tuntia sitä pussissa, Töyrylä muistuttaa. Jälkimmäisellä jaksolla orimattilalaisille osui Mimmi Kivistö. Lisäksi kilpailun isoimman kalan pyytänyttä muistettiin. Nuorten onkitapahtuma houkutteli paikalle ennätysmäärän kalastajia NAHKHIIR OY to ja pe klo 12–17 la klo 9–15 Maatilan puoti Metsolankuja 95 Virenoja puh. Lepistöllä huima rutistus Lepistön rupeama oli täynnä käänteitä. Tämä sai pisteet Sileniltä vasta matsin lopussa. – Tämän vuoden alusta on tullut sellainen laki voimaan, että kala täytyy lopettaa heti, kun on saanut sen. Lopulta selviää, että kyseessä ovat orimattilalaiset 7-vuotias Miia Ott ja hänen isänsä Ants Ott. Peli alkaa kello 20. – Mutta olet liian nopea, hänen isänsä jatkaa
Kausi 1. ORIMATTILAN SANOMAT Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 06.25 Ylen aamu 09.30 Lomamatka 70-luvulle: Apua, poliisi! 10.00 Hakekaa kätilö! (12) 11.00 8 minuuttia 11.10 Yle Uutiset Uusimaa 11.13 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.16 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.19 Yle Uutiset Häme 11.22 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.25 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.28 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.31 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.34 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 11.37 Yle Uutiset Lappi 11.40 Yle Oddasat 11.44 Oddasat 12.00 Kapteeni Höökin seikkailut 12.30 Murdochin murhamysteerit (12) 13.15 Ihana seikkailu (S) 14.55 Nuoriso -69 – kuka huutaa kovemmin 15.10 Sadan vuoden talo 15.40 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.45 Yle Oddasat 15.50 Novosti Yle 15.55 Yle Uutiset viittomakielellä 16.00 Eduskunnan kyselytunti 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Murdochin murhamysteerit (12) 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi 18.20 8 minuuttia 18.30 Lomamatka 70-luvulle: Datsun minkä teit! 19.00 Jarno ja minä (12) 20.00 Hyvissä aikeissa 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-Talk 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.02 Ulkolinja: Putinin myrkkyä paossa 22.55 Oddasat 23.10 Digihuijatut 23.40 Kansanradio – runonlaulajien maa (S) 00.08 Uutisikkuna Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 30.5. MTV3 klo 23.35: Prometheus. (42’) Ohjelmatekstitys. Kotimainen draamasarja. Jakso 1/10. L a u a n t a i 1 . (c ) A rto In ka la w w w .a is ud ok u. Bean lomailee (7) 22.50 Elokuva: Terminator 2 – Tuomion päivä (16) 01.40 Poliisit UK: Parhaat ajojahdit (12) 02.40 Suurmestari Ruotsi 03.55 Simpsonit (7) 04.25 Simpsonit (12) Yle Teema & Fem 07.50 Spanielipentueen elämää 08.22 Leijonaunelma 08.40 Maajussin luontokuvat 09.20 Maahanmuuttajan paluu 09.50 Søren Vesterin puutarha 10.18 Pelastuslaitos apuun! 11.00 Efter Nio 12.00 Team Bachstad Karibialla 12.40 Claes Andersson – Vapaa tahto (12) 13.45 Uusi Kino: Sorsapaisti (S) 14.00 Talot huokuvat historiaa 15.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano 16.00 Milanon naisten paratiisi (7) 16.45 Kirjat, joilla on merkitystä 17.25 Unelmakoti Sisiliassa 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 Pikku keksijät (S) 18.08 Rakennetaan maja! 18.30 Huutokauppakesä 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 20.00 Elämämme mies (12) 21.00 Ron Carter: oikeita ääniä etsimässä 22.50 Neuvostopysäkkien lumo 23.49 Vaietut perhetarinat (7) Torstaina toukokuun 30. 06.52 Poppelikumpu (S) 06.58 Tete ja Mama (S) 07.06 Henrietta (S) 07.13 Ilona ja luonnon ihmeet (S) 07.25 Osku (S) 07.35 Sankarikoulu (S) 07.51 Ryhmä Hau (S) 08.15 Galaxi 08.16 Eka & Helmi (7) 08.28 Minä, Elvis Riboldi (7) 08.39 Kotikadun jengi ja vihreä valo (7) 09.00 Strömsö 2019 09.30 Latela 10.00 Stugor 10.30 Kirppisvinkit 10.40 Ruokanörtit 11.10 Riistametsällä 11.55 Matkapassi: Englannin rakentajat 12.50 Tanskalainen maajussi 13.20 Eränkävijät: Alpeilta Arktiselle 14.15 Iloa puutarhasta 14.45 Luontoihmeitä 2018 15.55 Pientä laittoa (12) 16.35 Pohjoisen eläinlääkärit 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Kesäillan valssi 19.00 Pientä laittoa (12) 19.40 Ihmisten puolue 20.00 Louis Theroux: tähtihaastattelut 20.45 Unelmaduuni (7) 21.00 Sorjonen (16) 22.00 Osta mun pikkarit (16) 22.30 Wreck (16) 23.15 Sisällä: Seksiä vai väkivaltaa (12) 00.20 Uutisikkuna MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 10.00 Emmerdale (S) 10.30 Kauniit ja rohkeat (12) 11.00 ARPA.FI 12.00 Salatut elämät: Pihlajasatu (S) 12.30 Ostoskanava Myori.fi 13.00 Kämppikset (7) 14.00 Puutarhat uusiksi 15.00 Linda (7) 16.00 Salatut elämät (S) 16.30 Kauniit ja rohkeat (12) 16.58 Uutiset 17.04 Päivän sää 17.05 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 17.55 Uutiset 18.00 Päivän sää 18.05 Viiden jälkeen 18.30 Emmerdale (S) 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (S) 20.00 Olet mitä syöt 21.00 Pitääkö olla huolissaan. co m C od e: 3C A C 8A C A C 7 8 7 5 6 9 3 2 4 1 2 6 3 1 5 4 7 9 8 1 4 9 8 2 7 3 5 6 4 8 1 9 3 5 6 7 2 3 9 6 7 1 2 5 8 4 5 2 7 4 8 6 9 1 3 9 3 2 5 4 1 8 6 7 6 1 8 3 7 9 4 2 5 7 5 4 2 6 8 1 3 9. To r s t a i 3 . google 18.00 Suomen surkein kuski 19.00 Elokuva: Beck: Kuolema Samarrassa (41) (12) 21.00 Elokuva: Star Wars: Episodi IV – Uusi toivo (12) 23.30 Elokuva: Wallander: Peitenimi (16) 01.10 Suurmestari UK 02.10 Poliisit UK: Parhaat ajojahdit (12) 03.05 Simpsonit (S) 03.30 Simpsonit (7) 04.00 Virkakoirat (7) Yle Teema & Fem 07.35 Från jord till bord 08.05 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa 08.35 Näin Norjassa 08.45 Tulevaisuuden unelmapuutarhat 09.30 Stugor 10.00 Luontoretkellä: Huippuvuorilla 10.30 Veljesten keittiössä 11.00 Huutokauppakesä 12.00–17.25 La Promesa – Salaisuuksien kartano 17.25 Studio 65 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 Tallilla (S) 18.12 Räkätöhkylä (7) 18.35 Home Sweet Rome! (7) 19.00 Pienet kodit 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.39 Sportnytt 19.50 Livet – suomenruotsalaisia tarinoita 20.00 Musta Villi länsi 20.50 Vaietut perhetarinat (7) 21.00 Kino Klassikko: Päänahanmetsästäjät (16) 22.40 Elämämme mies (12) Pe r j a n t a i 3 1 . 14.02 Lomamatka 70-luvulle: Varo liftaria, Nea! 14.30 Lomamatka 70-luvulle: Apua, poliisi! 15.00 Efter Nio 16.00 Paratiisi (12) 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.10 Grantchester (12) 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.10 Urheiluruutu 18.15 Elävä arkisto: Saaristomerellä 18.35 Avara luonto: Vihreä planeetta 19.30 Tehtaantyttöjen murhat (12) 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.45 Urheiluruutu 21.00 Roy Grace (16) 22.30 Elämäni Biisi 23.45 Uusi Kino: Lasse kaatuu, voi ei! (S) 00.05 Uutisikkuna Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 1.6. 06.53 Humps (S) 07.01 Fantti ja työkoneet 07.10 Pipsa Possu (S) 07.15 Franklin ja ystävät (S) 07.29 Emmi ja Kuru (S) 07.41 Pikku Kakkosen posti 07.46 Anna ja ystävät (S) 07.54 Kari Kiituri (S) 08.06 Retki-Roope (S) 08.21 Galaxi 08.22 Kesäleiri (7) 08.35 Keltainen Lumimies (7) 09.00 Strömsö 2019 09.30 Latela 10.00 Stugor 10.30 Kirppisvinkit 10.40 Ruokanörtit 11.10 Riistametsällä 11.55 Pakoon helppoa elämää 12.40 Tanskalainen maajussi 13.10 Eränkävijät: Alpeilta Arktiselle 14.05 Iloa puutarhasta 14.35 Luontoihmeitä 2019 15.55 Pientä laittoa (12) 16.35 Pohjoisen eläinlääkärit 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Kesäillan valssi 19.00 Simon Reeve villissä luonnossa 20.00 Vikin ja Köpin matkailuohjelma 20.50 Kätevän emännän juhlat (S) 21.15 Jalkapallon EM-karsinta 2025, ennakkostudio 21.35 Jalkapallon EM-karsinta 2025, NED – FIN 23.45 Jalkapallon EM-karsinta 2025, jälkistudio 00.00 Wreck (16) 00.45 Uutisikkuna MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 10.00 Emmerdale (S) 10.30 Kauniit ja rohkeat (12) 11.00 ARPA.FI 12.00 Salatut elämät: Pihlajasatu (S) 12.30 Ostoskanava Myori.fi 13.00 Kämppikset (7) 14.00 Olet mitä syöt 15.00 Jere Hietala – Salametsästäjien jäljillä (12) 16.00 Salatut elämät (S) 16.30 Kauniit ja rohkeat (12) 16.58 Uutiset 17.00 Viiden jälkeen 17.58 Uutiset 18.02 Päivän sää 18.05 Viiden jälkeen 18.30 Emmerdale (S) 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (7) 20.00 Unelmia Italiassa 21.00 Komediaklubi 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Joonas Nordman Show: Grillikausi (7) 23.35 Elokuva: Prometheus (16) 02.00 Kova laki: Rikollinen mieli (12) 03.00 Sininen enkeli (16) 04.00 Komediaklubi 04.55 Suurmestari UK Nelonen 06.00 Bing (S) 06.05 Sunny Bunnies (S) 06.10 Tuire ja Sateenkaarimaa (S) 06.35 Smurffit (S) 06.45 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7) 07.10 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 07.20 LEGO DreamZzz (7) 07.45 S.M.A.S.H! (S) 07.55 Angry Birds Toons (S) 08.00 Puutarhan pelastajat 09.00 Mestarileipurit 10.00 Remppa vai muutto: Ilo irti neliöistä 11.00 Rikkaat ja rahattomat UK 12.00 LIVE: Onnenarpa 13.55 Valitut Palat Collection 14.10 Valitut Palat Collection 14.25 Himohamstraajat 16.15 Onnenarpa 16.20 Syke (12) 17.25 Veikkausliiga – Futiksen nälkään 17.30 Haluatko miljonääriksi. päivänä 8 – N:o 40 – 2024 Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 06.25 Ylen aamu 09.30 Lomamatka 70-luvulle: Datsun minkä teit! 10.00 Hakekaa kätilö! (12) 11.00 8 minuuttia 11.10 Yle Uutiset Uusimaa 11.13 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.16 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.19 Yle Uutiset Häme 11.22 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.25 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.28 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.31 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.34 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 11.37 Yle Uutiset Lappi 11.40 Yle Oddasat 11.44 Oddasat 12.00 Pula-aika: Sitkeää voimaa 12.30 Murdochin murhamysteerit (12) 13.15 Opettajatar seikkailee (S) 14.50 Elävä arkisto: Kouluradio – totta ja tarua kevään merkeissä 15.00 Digihuijatut 15.30 Ameriikan Antti 16.00 A-Talk 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Murdochin murhamysteerit (12) 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi 18.20 8 minuuttia 18.30 Radio Suomen Kesäkonsertti: Ressu Redford 19.15 Puoli seitsemän Seinäjoella 19.45 Radio Suomen Kesäkonsertti: Eini 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.55 Urheiluruutu 21.05 Radio Suomen Kesäkonsertti: Kolmas nainen 22.11 Yle Uutiset 22.15 Urheiluruutu 22.19 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.25 Hiljainen todistaja (16) 23.20 Oddasat 23.35 BESS YleXPopissa 00.20 Uutisikkuna Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 31.5. 6 . 18.30 Farmi Suomi 20.00 Kuppilat kuntoon, Ville Haapasalo ja Pipsa Hurmerinta! 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: 007 No Time to Die (16) 00.15 Elokuva: Koskinen: Viha on paha vieras (16) 02.05 Australian rajalla 02.35 Australian rajalla 03.05 Raskaan kaluston pelastajat MTV Sub 07.00 Muumien maailma (S) 07.10 Muumien maailma (S) 07.20 Muumien maailma (S) 07.30 Muumilaakson tarinoita (S) 08.00 Simpsonit (7) 09.00 Suurmestari UK 10.00 Moderni perhe (S) 10.30 Virkakoirat (7) 11.00 Virkakoirat (7) 11.30 Ulosottomiehet 12.30 Salatut elämät (S) 13.00 Tämä on tämä 14.00 Paavo Pesusieni (S) 14.30 Paavo Pesusieni (7) 15.00 Pilanpäiten 15.15 MM-ralli: Sardinia, EK 1 16.30 Frendit (S) 17.00 Elämää äärirajoilla: Alaska 18.00 Poliisit UK: Parhaat ajojahdit (12) 19.00 Huutokaupan metsästäjät 19.30 Huutokaupan metsästäjät 20.00 Jere Hietala – Salametsästäjien jäljillä (12) 21.00 Elokuva: Rogue One: A Star Wars Story (12) 23.45 Elokuva: Johnny English (7) 01.30 Suurmestari UK 02.30 Poliisit UK: Parhaat ajojahdit (12) 03.25 Suurmestari Ruotsi 04.35 Simpsonit (7) Yle Teema & Fem 07.55 Karhusaari 08.35 Kotijumppaa Sofian kanssa 08.55 Bornholm – kylmän sodan eturintama (7) 09.23 Bornholm – kylmän sodan eturintama (7) 09.50 Studio 65 10.20 Maajussin luontokuvat 11.00 Estonia ja myytit (12) 12.00 Weinbergiä ja Elgaria Lontoon Promseissa 13.40 Claes Andersson – Vapaa tahto (12) 14.45 Uusi Kino: Sorsapaisti (S) 15.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano 16.00 Milanon naisten paratiisi (7) 16.40 Kirjat, joilla on merkitystä 17.25 Veljesten keittiössä 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 Leikkien keräilijät 18.07 Idefix ja voittamattomat (7) 18.19 Kelaa vähän (7) 18.40 Koiraperheet käytöskoulussa 19.20 Muotia Pariisista 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 20.00 Radion sinfoniaorkesterin konsertti 22.25 Kino: Leikkikenttä (16) 23.35 Elämämme mies (12) Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 07.00 Puutarhakausi 08.00 Yle Uutiset 8.00 08.05 Prisma: Energian tarina 09.00 Yle Uutiset 9.00 09.05 Historia: Malcolm X (12) 10.00 Yle Uutiset 10.00 10.05 Ykkösaamu 10.45 Ruokki – lentävä pingviini (S) 11.10 Yle Uutiset Uusimaa 11.13 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.16 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.19 Yle Uutiset Häme 11.22 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.25 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.28 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.31 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.34 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 11.37 Yle Uutiset Lappi 11.40 Yle Oddasat 11.44 Oddasat 12.00 Kätevän emännän juhlat (S) 12.30 RSO Musiikkitalossa 13.12 Pisara 13.20 Luontoretkellä 13.35 Lomamatka 70-luvulle: Hiostaako, muru. 5. 22.00 Tulossa: Syke (7) 22.05 Erikoisjoukot (12) 23.35 Elokuva: Jack Ryan: Shadow Recruit (12) 01.50 Australian rajalla 02.50 Arman ja viimeinen ristiretki 03.50 Raskaan kaluston pelastajat MTV Sub 07.00 Muumilaakson tarinoita (S) 07.25 Muumilaakson tarinoita (S) 07.50 Kaisu Kuu (S) 08.05 Paavo Pesusieni (S) 08.30 Ota rahat ja juokse 09.30 Poliisit UK: Ajojahti (12) 10.30 Hypoteesi UK 11.30 Elämää äärirajoilla: Alaska 12.30 Simpsonit (7) 13.00 Simpsonit (7) 13.30 Simpsonit (7) 14.00 Kolmiodraama 15.00 LEGO Masters Australia 16.15 Huutokaupan metsästäjät 17.15 Vintiöt (7) 17.45 Tähdet vs. 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Rallisirkus 23.05 Sininen enkeli (16) 00.05 Kova laki: Rikollinen mieli (12) 01.05 Suomen surkein kuski 02.05 Puutarhat uusiksi 03.05 Uskomattomat ympäristörikokset (S) 04.05 Suurmestari UK Nelonen 06.00 Bing (S) 06.05 Sunny Bunnies (S) 06.10 Tuire ja Sateenkaarimaa (S) 06.35 Smurffit (S) 06.45 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7) 07.10 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 07.20 LEGO DreamZzz (7) 07.45 S.M.A.S.H! (S) 07.55 Angry Birds Toons (S) 08.00 Puutarhan pelastajat 09.00 Mestarileipurit 10.00 Remppa vai muutto UK 11.00 Rikkaat ja rahattomat UK 12.00 LIVE: Onnenarpa 13.55 Valitut Palat Collection 14.10 Valitut Palat Collection 14.25 Suuri seikkailu 15.55 Syke (7) 16.25 Syke (12) 16.55 Onnenarpa 17.00 Himohamstraajat 18.50 IS esittää: Sain sen videolle 19.00 Kuppilat kuntoon, Ville Haapasalo ja Pipsa Hurmerinta! 20.00 Farmi Suomi 21.30 Keno ja Synttärit 21.35 Erikoisjoukot (12) 23.05 Murha Hangossa (7) 00.05 Sipoon herttua (12) 00.35 Sipoon herttua (7) 01.05 Suomen huutokauppakeisari 02.05 Poliisit 2022 (7) 03.05 Rekkakuskit Suomi (S) 04.00 Raskaan kaluston pelastajat MTV Sub 07.00 Muumien maailma (S) 07.10 Muumien maailma (S) 07.20 Muumien maailma (S) 07.30 Muumilaakson tarinoita (S) 08.00 Simpsonit (S) 08.30 Simpsonit (7) 09.00 Suurmestari UK 10.00 Moderni perhe (S) 10.30 Virkakoirat (7) 11.00 Virkakoirat (7) 11.30 Ulosottomiehet 12.30 Salatut elämät (S) 13.00 Simpsonit (7) 13.30 Simpsonit (12) 14.00 Huutokaupan metsästäjät 14.30 Huutokaupan metsästäjät 15.00 Poliisit UK: Parhaat ajojahdit (12) 16.00 Vintiöt (7) 16.30 Frendit (S) 17.00 Simpsonit (7) 17.30 Simpsonit (7) 18.00 Poliisit UK: Parhaat ajojahdit (12) 19.00 Elämää äärirajoilla: Alaska 20.00 Frendit (S) 20.30 Frendit (S) 21.00 Elokuva: Mr. Sudokun ratkaisu Jere B.Virtanen Viivi ja Wagner Nelonen klo 23.05: Murha Hangossa. Ruben ja hänestä vieraantunut poliisitytär Vera ryhtyvät selvittämään niin keskinäisiä välejään kuin henkirikoksen mysteeriä. 5. Ruben Waara palaa vuosikymmenien nuoruutensa kotikaupunkiin Hankoon, kun kesäparatiisia järkyttää hiekkarannalta löytyvä pää. Alien-tieteiselokuvien esiosassa tutkimusryhmä matkustaa kaukaiselle planeetalle etsimään vastauksia kysymyksiin ihmisen paikasta maailmankaikkeudessa. 06.52 Fantora ja Fantti (S) 07.03 Humps (S) 07.10 Pipsa Possu (S) 07.15 Miio työn touhussa (S) 07.26 Hirviökoulu (S) 07.34 Postimies Pate, erikoislähettipalvelu (S) 07.49 Pikku Kakkonen: Seikkailukone 08.11 Linnunradan Ella (S) 08.22–08.44 Tuuri (S) 08.44 Pelastajapartio (S) 09.00 Galaxi 09.01 Patu-koira (7) 09.08 Meidän iskä (7) 09.19 Poika, tyttö, koira, kissa, hiiri ja juusto (7) 09.31 Mysteerikuja 09.53 Ihan pohjalla (7) 10.00 Kauhakaupalla Pohjolan luontoa 10.30 Norsusairaala 11.15 Nepsyt 11.44 Nepsyt 12.13 Nepsyt 12.45 Pasila (12) 13.50 Sportliv 14.00 Suunnistuksen MC: Sprintti 16.30 Luottomies 2 (7) 16.40 Luottomies 2 (7) 16.50 Taivaan tulet (12) 17.40 Vikin ja Köpin matkailuohjelma 18.30 YleXPop: HUGO 18.55 YleXPop: Studio 19.20 YleXPop: Mirella 19.50 YleXPop: Studio & Kesäkumibiisi 20.30 YleXPop: Lauri Haav 21.20 YleXPop: Studio 21.40 YleXPop: Isac Elliot 22.30 YleXPop: Studio 22.40 YleXPop: Windows95Man 23.01 Fatboy Slim – kaaos rannalla (12) 00.35 Uutisikkuna MTV3 06.15 Lemmen viemää (S) 07.10 Lemmen viemää (S) 08.05 Taikapuutarhan pikkuötökät 08.15 Taikapuutarhan pikkuötökät 08.30 Muumilaakson tarinoita (S) 08.55 Huomenta Suomi 12.00 Ihanat siirtolapuutarhat 12.30 Rempalla kaupaksi 13.00 Elokuva: Panda eksyksissä (7) 14.45 Pilanpäiten 15.00 Penn & Teller: Naruta meitä (7) 16.00 Suomen surkein kuski 17.00 Suurmestari UK 18.00 Olet mitä syöt 19.00 Seitsemän uutiset 19.10 Uutisextra 19.20 Tulosruutu 19.30 Ei saa nauraa 20.00 Suurmestari 21.00 Kymmenen uutiset 21.15 Päivän sää 21.20 Tulosruutu 21.25 Jalkapallostudio 21.55 UCL Finaali: Dortmund – Real Madrid 22.50 Lotto ja Jokeri 22.55 UCL Finaali: Dortmund – Real Madrid 23.55 Jalkapallostudio 00.30 Joonas Nordman Show: Grillikausi (7) 01.30 Musta valo (16) 02.30 Poliisit UK: Ajojahti (12) 03.30 Rikospaikka (7) 04.25 Rikospaikka (7) Nelonen 06.00 Bing (S) 06.05 Sunny Bunnies (S) 06.10 Tuire ja Sateenkaarimaa (S) 06.35 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7) 07.00 Tobot Galaxy Detectives (7) 07.10 Tashi (7) 07.25 Tashi (S) 07.35 S.M.A.S.H! (S) 07.50 LEGO Jurassic World: Salainen näyttely (7) 08.10 LEGO City esittää (7) 08.20 Angry Birds Toons (S) 08.25 Arthur ja minimoit (7) 08.50 Angry Birds Stella (S) 08.55 Angry Birds Toons (S) 09.00 Huvila & Huussi 10.00 Farmi Suomi 11.30 Annan herkulliset leivonnaiset 12.00 100 Places to Be 12.10 Poliisikoira Rex (12) 13.15 Koti koiralle 14.15 Remppa vai muutto UK 15.20 Veikkausliiga – Futiksen nälkään 15.25 Huvila & Huussi 16.25 Elokuva: Hobitti – Smaugin autioittama maa (12) 19.45 Veikkausliiga – Futiksen nälkään 19.50 IS esittää: Sain sen videolle 20.00 Amazing Race USA 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Haluatko miljonääriksi
22.08 Poppijorma – Jorma Hietamäki 23.00 Yle Uutiset. 18.02 Sekahaku – Tarja Närhi 18.50 Merisää 18.55 Radio Suomen Viikonloppu 19.00 Yle Uutiset ja sää. 11.02 Radio Suomen Päivä 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 1.02-1.59 Levylautakunta 2.00 Yle Uutiset. Savage Riverin pikkukaupungissa häntä ei ole unohdettu, eikä annettu anteeksi. 15.02 Entisten nuorten sävellahja 15.50 Veneilysää 15.52 Entisten nuorten sävellahja 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Urheiluradio 16.15 Entisten nuorten sävellahja 17.00 Yle Uutiset ja sää. 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.00 Yle Uutiset ja sää. Pitkän uran tehnyt pankkirosvo haluaa antautua lieventääkseen tuomiotaan, mutta hänen saaliinsa kiinnostaa FBI:n agentteja enemmän. 9.05 Urheiluradio. 06.52 Kuu ja minä (S) 07.15 Kim ja Kai (S) 07.24 Laura (S) 07.38 Robo ja riiviöt (S) 07.43 Kengulahti (S) 07.57 Ryhmä Hau (S) 08.21 Galaxi 08.22 Metsäleikkimestarit (7) 08.35 Taruvaeltajat (7) 09.00 Strömsö 2019 09.30 Latela 10.00 Stugor 10.30 Tubettavat konemiehet 10.50 Kirppisvinkit 11.00 Riistametsällä 11.45 Ymmärrä koiraasi – kuka kotonasi asuu 12.15 Matkalla Kainuussa 12.45 Tanskalainen maajussi 13.20 Eränkävijät: Alpeilta Arktiselle 14.15 Iloa puutarhasta 14.45 Linnan ruusut 15.45 Taivaan tulet (12) 16.35 Pohjoisen eläinlääkärit 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Kesäillan valssi 19.00 Vikin ja Köpin matkailuohjelma 20.00 YleX Esittää: Anna Puu 21.00 Stasi FC 22.30 Sorjonen (16) 23.30 Toistaiseksi tuntemattomasta syystä 00.00 Wreck (16) 00.50 Uutisikkuna MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 10.00 Emmerdale (S) 10.30 Kauniit ja rohkeat (12) 11.00 ARPA.FI 12.00 Salatut elämät: Pihlajasatu (S) 12.30 Ostoskanava Myori.fi 13.00 Aarrepaja UK 14.00 Olet mitä syöt Suolainen suorittaja. 12.10 Urheiluradio. 16.10 Urheiluradio. 21.12 Radio Suomen Ilta 21.50 Merisää 21.55 Radio Suomen Ilta 22.00 Yle Uutiset ja sää. 2.02 Tarja Närhin Iskelmäradio 2.51 Yöradio 3.00 Yle Uutiset. 8.35 Minne Rinne vie: Pyöräillen kesään – Aleksi Sanaksenaho, osa 2/2. 16.10 Urheiluradio. 13.02 Levylautakunta 14.00 Yle Uutiset. Lande 03.55 Ei saa nauraa 04.25 Ei saa nauraa 04.55 Elämää äärirajoilla: Alaska Nelonen 06.00 Bing (S) 06.05 Sunny Bunnies (S) 06.10 Tuire ja Sateenkaarimaa (S) 06.35 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7) 07.00 Tobot Galaxy Detectives (7) 07.10 Tashi (7) 07.25 Tashi (7) 07.35 S.M.A.S.H! (S) 07.50 LEGO Jurassic World: Salainen näyttely (7) 08.10 LEGO City Adventures (S) 08.20 Angry Birds Toons (S) 08.25 Arthur ja minimoit (7) 08.50 HS Lasten uutiset 09.00 Korkeasaari 10.00 Jaksa paremmin 10.30 Huvila & Huussi 11.30 Kuppilat kuntoon, Ville Haapasalo ja Pipsa Hurmerinta! 12.30 100 Places to Be 12.35 100 Places to Be 12.40 Poliisikoira Rex (12) 13.45 Koti koiralle 14.45 Remppa vai muutto UK 15.50 Elokuva: Kung Fu Panda (7) 17.45 Veikkausliiga – Futiksen nälkään 17.50 Haluatko miljonääriksi. 6.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 16.10 Urheiluradio. 06.52 Minimuksut (S) 07.09 Pusse (S) 07.20 Pikku perunat (S) 07.26 Minirekat (S) 07.31 Vilja hoitaa (S) 07.45 Oktonautit (S) 07.59 Ryhmä Hau (S) 08.21 Leikitään Pikku Kakkosta 09.00 Galaxi 09.01 Näin meillä (7) 09.12 Ellun kamut (7) 09.23 Supersisarukset (7) 09.34 Haju-uutiset (S) 09.37 Sori siitä (7) 09.51 Mitä jos. miten addiktoivat pelit vaikuttavat meihin, ja miksi Suomi on alan 15.55-15.58 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Uutispodcast 17.35 Keinuva talo – Mika Kauhanen: Espanjalainen kesä: Andalusian sulatusuuni 18.35 Hengellisen musiikin toivekonsertti 18.50 Iltahartaus 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Dokumentti: Kaiken takana on ki 19.50 Yksi on hyvää seuraa 20.00 Mistä maailma puhuu 20.40 Musiikkikamari 21.00-21.02 Yle Uutiset 21.05-21.34 Politiikkaradio 21.35-22.24 Tiedeykkönen 22.25-22.44 Afrikkalaisia kirjoituksia 22.45-23.39 Näistä levyistä en luovu 23.40-6.30 Yöklassinen Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.00 Yle Uutiset ja sää 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.30 Yle Uutiset ja sää 5.32 Radio Suomen Varhaisaamu 5.50 Merisää 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu 6.00 Yle Uutiset ja sää 6.05 Radio Suomen Aamu 7.00 Yle Uutiset ja sää 7.10 Urheiluradio 7.13 Radio Suomen Aamu 7.50 Merisää 7.53 Radio Suomen Aamu 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.10 Urheiluradio 8.13 Radio Suomen Aamu 9.00 Yle Uutiset 9.05 Urheiluradio 9.10 Sää 9.11 Radio Suomen Aamu 10.00 Yle Uutiset 10.02 Radio Suomen Päivä 10.30 Yle Uutiset alueeltasi 10.33 Radio Suomen Päivä 11.00 Yle Uutiset 11.02 Radio Suomen Päivä 11.30 Yle Uutiset alueeltasi 11.33 Radio Suomen Päivä 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10 Urheiluradio 12.13 Radio Suomen Päivä 12.45 Merisää 12.55 Radio Suomen Päivä 13.00 Yle Uutiset 13.02 Kesäheila 14.00 Yle Uutiset 14.02 Radio Suomen Kesäradio 15.00 Yle Uutiset 15.02 Radio Suomen Kesäradio 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Urheiluradio 16.13 Radio Suomen Kesäradio 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Urheiluradio 17.13 Radio Suomen Kesäradio 18.00 Yle Uutiset 18.02 Saksalaisen musiikin ilta 18.50 Merisää 18.55 Saksalaisen musiikin ilta 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Urheiluradio 19.05 Saksalaisen musiikin ilta 20.00 Yle Uutiset 20.02 Sää 20.03 Radio Sami Yaffa 21.00 Yle Uutiset 21.02 Urheiluradio 21.12 Radio Suomen Ilta 21.50 Merisää 21.55 Radio Suomen Ilta 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05 Urheiluradio 22.08 Yöradio – toiveiden yö 23.00 Yle Uutiset 23.02 Yöradio – toiveiden yö 0.00 Yle Uutiset 0.02 Yöradio 1.00 Yle Uutiset ja sää 1.02 Kesäheila 1.55 Yöradio 2.00 Yle Uutiset 2.02-2.59 Laiskanlinna – Tero Liete 3.00 Yle Uutiset 3.02 Sekahaku – Tarja Närhi 3.504.00 Yöradio M a a n a n t a i 3 . 22.08 Radio Suomen Kesäkonsertti 22.30 Club Millennium 23.00 Yle Uutiset. 10.02 Radio Suomen Päivä 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 18.00 MasterChef Australia 19.55 Tulossa: Syke (7) 20.00 Huvila & Huussi 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: Salainen agentti 007 ja tohtori No (12) 23.20 Tulossa: Syke (7) 23.25 Kaikki synnit (12) 00.25 Veikkausliiga – Futiksen nälkään 00.30 Poliisit 2022 (7) 01.30 Arman ja viimeinen ristiretki (12) 02.30 Raskaan kaluston pelastajat MTV Sub 07.00 Taikapuutarhan pikkuötökät (7) 07.10–08.05 Taikapuutarhan pikkuötökät (S) 08.05 Simpsonit (7) 09.00 Suurmestari UK 10.00 Moderni perhe (S) 10.30 Simpsonit (7) 11.00 Simpsonit (12) 11.30 Salatut elämät (7) 12.00 Salatut elämät (7) 12.30 Salatut elämät (7) 13.00 Salatut elämät (S) 13.30 Salatut elämät (S) 14.00 Huutokaupan metsästäjät 14.30 Huutokaupan metsästäjät 15.00 Poliisit UK: Parhaat ajojahdit (12) 16.00 Suurmestari 17.00 Simpsonit (7) 17.30 Simpsonit (7) 18.00 Poliisit UK: Parhaat ajojahdit (12) 19.00 Huutokaupan metsästäjät 19.30 Huutokaupan metsästäjät 20.00 Frendit (S) 20.30 Frendit (S) 21.00 Elokuva: Star Wars: Episodi VI – Jedin paluu (12) 23.50 Sport Doc: Riding Balls of Fire – The Wildest Years of Rallying 02.00 Suomen surkein kuski 02.55 Suurmestari UK 03.55 Suurmestari Ruotsi Yle Teema & Fem 07.50 YLE FEM 07.50 Kesätorppa kuntoon 08.20 Adampourin perhe 08.40 Elämää meren armoilla 09.10 Arkkitehdin kotona 09.40 Puutarhakausi 10.40 Från jord till bord 11.08 Koiraperheet käytöskoulussa 11.49 Sportliv 12.00 YLE TEEMA 12.00 Sarpaneva ja muodon taju 12.55 Marttojen toimia 13.45 Miten korjata maailma (7) 15.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano 16.00 Milanon naisten paratiisi (7) 17.00 YLE FEM 17.00 Tiettömän taipaleen takana 17.45 Livet – suomenruotsalaisia tarinoita 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 Nälkäiset nallet (S) 18.06 Kuviomaa (S) 18.17 Leirille! (7) 18.30 Hyvissä käsissä (12) 19.05 Martha rikastuu 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.55 EU-vaalit 2024: Kaksikielinen vaalikeskustelu 21.15 Efter Nio 22.15 Kipupiste (12) 23.15 Häähuumaa 23.50 Baest – pedon perhe (7) Torstai 30.5. 20.02 Sää 20.03 Radio Suomen Urheiluilta 21.00 Yle Uutiset. 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.00 Yle Uutiset ja sää. 7.02 Sää 7.03 Onnen sävel 7.50 Merisää 7.53 Onnen sävel 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.05 Onnen sävel 9.00 Yle Uutiset ja sää 9.05 Urheiluradio 9.10 Radio Suomen Viikonloppu 10.00 Yle Uutiset 10.05 Kansakunnan kahvitunti 11.00 Yle Uutiset 11.02 Kansakunnan kahvitunti 12.00 Yle Uutiset ja sää. 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.30 Yle Uutiset ja sää. 13.02 Radio Suomen Viikonloppu 13.05 Viikon luontoääni: punavarpunen 13.10 Radio Suomen Viikonloppu 13.15 Blomiksen luonto 13.20 Radio Suomen Viikonloppu 13.30 Maailmanpolitiikan arkipäivää 13.55 Radio Suomen Viikonloppu 14.00 Yle Uutiset. 23.02 Yöradio – toiveiden yö 0.00 Yle Uutiset. 20.07 Sää 20.08 Toni Laaksosen Lauantaitanssit 21.00 Yle Uutiset. N: Liam Neeson, Kate Walsh, Robert Patrick. 17.10 Urheiluradio. Koomikko Eeva Vekki kärsii pahoista migreeneistä. 21.02 Urheiluradio. 12.13 Radio Suomen Päivä 12.45 Merisää 12.55 Radio Suomen Päivä 13.00 Yle Uutiset. 15.02 Radio Suomen Kesäradio 15.30 Yle Uutiset alueeltasi 15.35 Radio Suomen Kesäradio 15.50 Veneilysää 15.52 Radio Suomen Kesäradio 16.00 Yle Uutiset ja sää. 3.02 Yöradio 3.20 Sunnuntaivieras 3.41-4.00 Yöradio Maanantai 3.6. 5.32 Radio Suomen Varhaisaamu 5.50 Merisää 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu 6.00 Yle Uutiset ja sää. 12.05 Urheiluradio. Sää 7.00 Yle Uutiset. 12.05 Urheiluradio. Miki palaa kotiin istuttuaan kymmenen vuotta vankilassa ystävänsä taposta. 19.07 Toni Laaksosen Lauantaitanssit 20.00 Yle Uutiset. 22.08 Yöradio – toiveiden yö 23.00 Yle Uutiset. 7.13 Radio Suomen Aamu 7.50 Merisää 7.53 Radio Suomen Aamu 8.00 Yle Uutiset ja sää. Yle Radio 1 6.30 Aamuklassinen 7.00-7.02 Yle Uutiset 7.03 Elävä historia 7.53 Yksi on hyvää seuraa 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.05 Hartaita säveliä 8.25 Aamuhartaus. 22.05 Urheiluradio. 19.02 Urheiluradio. 12.40 Radio Suomen Viikonloppu 12.45 Merisää 12.55 Radio Suomen Viikonloppu 13.00 Yle Uutiset. 23.02 Yöradio – toiveiden yö 0.00 Yle Uutiset. 18.02 Puhelinlangat laulaa 18.30 Radio Suomen Kesäkonsertti 18.50 Merisää 18.55 Radio Suomen Kesäkonsertti 19.00 Yle Uutiset ja sää. (S) 10.00 Salatut museot: Neuvostoarmeija kylässä 10.30 Norsusairaala 11.15 Nepsyt 11.43 Nepsyt 12.09 Nepsyt 12.45 Pasila (12) 13.10 Pasila (12) 13.40 Liinalla kävely 600 metrin korkeudessa 14.40 Urheilu-Suomi 15.40 Kohti jalkapallon Euro 2024 -kisoja 16.30 Suunnistuksen MC: Sprinttiviesti 18.00 Simon Reeve villissä luonnossa 19.00 Saunassa ympäri maailmaa 19.35 Mökkilaiturit kuntoon 20.00 Suuri hääkisa 21.00 Rehti varas (16) 22.35 Trauma – henkirikoksen jäljet (7) 23.05 Raiskaajat tuomiolle 00.01 Uutisikkuna MTV3 06.15 Lemmen viemää (7) 07.10 Lemmen viemää (7) 08.05 Taikapuutarhan pikkuötökät 08.15 Taikapuutarhan pikkuötökät 08.30 Muumilaakson tarinoita (S) 08.55 Huomenta Suomi 12.00 Rempalla kaupaksi 12.25 Rempalla kaupaksi 12.50 MM-rallistudio 13.00 MM-ralli: Sardinia, EK 16 – Power Stage 14.30 MM-rallistudio 15.00 Unelmia Italiassa 15.30 Unelmia Italiassa 16.00 Kolmiodraama 17.00 Kotoisa 18.00 Suurmestari 19.00 Seitsemän uutiset 19.10 Tulosruutu 19.20 Ralliextra 19.30 Ei saa nauraa 20.00 Suomen surkein kuski 21.00 Tabu 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Viikon sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Doc: The Body in the Bag (12) 23.55 Joonas Nordman Show: Grillikausi (7) 00.55 Kolmiodraama 01.55 Komediaklubi 02.55 Stadi vs. 21.12 Uutisviikko selkosuomeksi 21.17 Radio Suomen Viikonloppu 21.50 Merisää 21.55 Radio Suomen Viikonloppu 22.00 Yle Uutiset ja sää. 8.13 Radio Suomen Aamu 9.00 Yle Uutiset. ORIMATTILAN SANOMAT Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 07.00 Huutokauppakesä 08.00 Avara luonto: Vihreä planeetta 09.00 Henkien valtakunta 09.30 Studio 65 10.00 Jumalanpalvelus 11.00 Mikaela&Thomas 11.15 Uusi Kino: Savusaunasisaruus (12) 12.50 Lomamatka 70-luvulle: Datsun minkä teit! 13.20 Kansanradio – runonlaulajien maa (S) 13.50 Mannerheim Jörn Donnerin kertomana 14.50 Paha paikka (12) 15.35 Elämäni Biisi 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.10 Professori T (12) 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.10 Urheiluruutu 18.15 Tervo & Halme tosisuomalaisuutta etsimässä 18.45 Katoava Pohjola: Pilattu paratiisi 19.30 Kahden keikka – vaaralliset yhdessä 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.45 Urheiluruutu 21.05 Jarno ja minä (12) 21.55 Kipupiste (12) 22.55 Ulkolinja: Putinin myrkkyä paossa 23.45 Ykkösaamu 00.25 Uutisikkuna Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 2.6. 13.00 Politiikkaradio 13.30 Klassinen kattaus 14.30-14.55 Luomiskertomus 15.00 Yle Uutiset 15.02 Kulttuuriykkönen: Mobiilipelien yhä intensiivisempi maailma . 20.02 Urheiluradio. 17.15 Kysymys vai vastaus 18.00 Yle Uutiset. 10.02 Radio Suomen Päivä 10.30 Yle Uutiset alueeltasi 10.33 Radio Suomen Päivä 11.00 Yle Uutiset. 17.15 Radio Suomen Viikonloppu 18.00 Yle Uutiset. Aleksi Sanaksenaho kertoo Piikkiön Linnavuoren laavulla työstään ja harrastuksista pyörien parissa. 1.02 Paikka auringossa 1.55 Yöradio 2.00 Yle Uutiset. 19.07 Kissankehto – Susanna Vainiola 20.00 Yle Uutiset. 10.33 Radio Suomen Päivä 11.00 Yle Uutiset. 21.12 Uutisviikko selkosuomeksi 21.17 Radio Suomen Viikonloppu 21.50 Merisää 21.55 Radio Suomen Viikonloppu 22.00 Yle Uutiset ja sää. 12.58 Yksi on hyvää seuraa 13.00 Politiikkaradio 13.30 Klassinen kattaus 14.30 Jakke Holvas ja filosofia: Hobbes . 19.02 Radio Suomen Kesäkonsertti 21.00 Yle Uutiset. 7.10 Urheiluradio. 22.08 Kaitsun nurkka – Kai Ulmanen 23.00 Yle Uutiset. Kausi 1, 1/6. 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.30 Yle Uutiset ja sää. 11.02 Laiskanlinna – Tero Liete 12.00 Yle Uutiset ja sää. 12.13 Radio Suomen Päivä 12.45 Merisää 12.55 Radio Suomen Päivä 13.00 Yle Uutiset. 0.02 Yöradio 1.00 Yle Uutiset ja sää. 17.10 Urheiluradio. 6.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 18.02 Meille käy hyvin – Nora Weiss 18.50 Merisää 18.55 Radio Suomen Viikonloppu 19.00 Yle Uutiset ja sää. 12.08 Kansanradio. 0.02 Yöradio 1.00 Yle Uutiset ja sää. Yle TV2 klo 21.00: Rehti varas. 9.10 Tarja Närhin Iskelmäradio 10.00 Yle Uutiset. 16.13 Radio Suomen Kesäradio 16.30 Yle Uutiset alueeltasi 16.33 Radio Suomen Kesäradio 17.00 Yle Uutiset ja sää. 9.05 Urheiluradio. 21.02 Urheiluradio. 2.45 Yöradio 3.00 Yle Uutiset. 20.00 Jumalanpalvelus Porin metodistikirkosta 21.00-21.02 Yle Uutiset 21.05-21.54 Elävä historia 21.55 8 klasaria 22.14-22.51 Musiikkia 8 klasarin jälkimainingeissa 22.52-23.06 Romano mirits 23.15-23.39 Uutispodcast 23.406.30 Yöklassinen Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää. 0.02 Yöradio 1.00 Yle Uutiset ja sää. Onko luonnon kytkeminen talouteen ratkaisu. 17.13 Radio Suomen Kesäradio 18.00 Yle Uutiset. 3.02-3.58 Pekka Laineen Ihmemaa Lauantai 1.6. 15.02 Radio Suomen Viikonloppu 15.10 Sunnuntaivieras 15.31 Radio Suomen Viikonloppu 15.50 Veneilysää 15.52 Radio Suomen Viikonloppu 16.00 Yle Uutiset ja sää. 22.05 Urheiluradio. 20.02 Urheiluradio. 18.50 Vain elämää 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: Kadonneen aarteen metsästäjät (12) 23.20 Elokuva: Koskinen: Hiirileikki (16) 01.20 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7) 02.20 Arman ja viimeinen ristiretki (7) 03.20 Raskaan kaluston pelastajat MTV Sub 07.00 Muumilaakson tarinoita (S) 07.25 Muumilaakson tarinoita (7) 07.50 Kaisu Kuu (S) 08.05 Paavo Pesusieni (7) 08.30 Ota rahat ja juokse 09.30 Poliisit UK: Ajojahti (12) 10.30 Hypoteesi UK 11.30 Elämää äärirajoilla: Alaska 12.30 Simpsonit (7) 13.00 Simpsonit (7) 13.30 Simpsonit (7) 14.00 Huutokaupan metsästäjät 14.30 Huutokaupan metsästäjät 15.00 LEGO Masters Australia 16.05 Simpsonit (12) 16.35 Vintiöt (7) 17.00 Olet mitä syöt 18.00 Joonas Nordman Show: Grillikausi (7) 19.00 Frendit (S) 19.30 Frendit (S) 20.01 Suurmestari UK 21.00 Elokuva: Star Wars Episodi V – Imperiumin vastaisku (12) 23.40 Elokuva: Lying and Stealing (12) 01.40 Suurmestari UK 02.40 Poliisit UK: Parhaat ajojahdit (12) 03.35 Suurmestari Ruotsi 04.45 Simpsonit (7) 05.10 Simpsonit (7) Yle Teema & Fem 08.00 Sunnuntai Sofian seurassa 08.10 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa 08.40 Pinteessä pahin (S) 09.00 Estonia ja myytit (12) 10.00 Tusina tavaraa Suomesta 10.30 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä 11.00 Riistametsällä 12.00 Comeback (12) 13.35 Arkistojen salat 14.05 Uusi Kino: Kserkseen katseen alla (S) 14.20 Neuvostopysäkkien lumo 15.20 John Neumeier: Kesäyön unelma 17.25 Osta, tuunaa ja myy 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 Vesta-Linnea (7) 18.11 Hupsut eläinvideot (S) 18.17 Vedenalaisen maailman asukkaita (S) 18.19 Paras harrastus 18.26 Hei, BUU-klubbenilainen! 18.30 Puutarhakausi 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.39 Sportnytt 19.50 Sportliv 20.00 Elokuva: UFO Sweden 21.50 Rehellinen muoti (S) 23.27 Osta mun pikkarit (16) Torstaina toukokuun 30. 8.10 Urheiluradio. 12.08 Radio Suomen Viikonloppu 12.45-12.55 Merisää 13.00 Yle Uutiset. 5.32 Radio Suomen Varhaisaamu 5.50 Merisää 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu 6.00 Yle Uutiset ja sää. 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.50 Merisää 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu 6.00 Yle Uutiset. 13.02 Paikka auringossa 14.00 Yle Uutiset. 1.02 Yöradio 1.10 Juha Laaksosen luontoretki 1.22 Yöradio 1.30 Minna Pyykön maailma 1.55 Yöradio 2.00 Yle Uutiset. Yle Radio 1 6.30 Hyvää huomenta 6.35 Hartaita säveliä 6.50 Aamuhartaus 6.59 Hyvää huomenta 7.00 Yle Uutiset ja sää 7.10-7.50 Aamusoitto 7.53 Ykköskolumni 7.59 Hyvää huomenta 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.10 Ykkösaamu 9.00 Yle Uutiset 9.05-9.58 Muistojen bulevardi 10.00 Marko Gustafsson 10.42 Yksi on hyvää seuraa 11.00 Epäilyttävän uutta – Aki Yli-Salomäki 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10 Räjäytyskuva: Onko Tinder ’’paska peli’’. miten se näkyy. 22.05 Urheiluradio. 15.02 Radio Suomen Kesäradio 15.30 Yle Uutiset alueeltasi 15.35 Radio Suomen Kesäradio 15.50 Veneilysää 15.52 Radio Suomen Kesäradio 16.00 Yle Uutiset ja sää. 14.02 Radio Suomen Viikonloppu 15.00 Yle Uutiset. 14.02 Radio Suomen Viikonloppu 15.00 Yle Uutiset. 16.13 Radio Suomen Kesäradio 16.30 Yle Uutiset alueeltasi 16.33 Radio Suomen Kesäradio 17.00 Yle Uutiset ja sää. 6.05 Radio Suomen Aamu 7.00 Yle Uutiset ja sää. 20.07 Sää 20.08 Tiskijorma – Jorma Hietamäki 21.00 Yle Uutiset. 6.05 Radio Suomen Aamu 7.00 Yle Uutiset ja sää. 13.02 Paikka auringossa 14.00 Yle Uutiset. 13.00 Politiikkaradio 13.30 Klassinen kattaus 14.30 Minne Rinne vie: Pyöräillen kesään – Aleksi Sanaksenaho osa 2/2 14.50 Yksi on hyvää seuraa 15.00 Yle Uutiset 15.02 Kulttuuriykkönen 15.55-15.58 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivän kuuntelijoiden toiveita 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Uutispodcast 17.35 Mielimaisema 18.35 Musiikkihartaus 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Radion sinfoniaorkesterin konsertti 21.30-21.34 Yksi on hyvää seuraa 21.3522.24 Kalle Haatanen 22.25-22.49 Luomiskertomus 22.50-23.39 Tuuli Saksalan keidas 23.40-6.30 Yöklassinen Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää. 3.02-3.54 Tiskijorma – Jorma Hietamäki Sunnuntai 2.6. 21.05 Radio Suomen Kesäkonsertti 21.50 Merisää 21.55 Radio Suomen Kesäkonsertti 22.00 Yle Uutiset ja sää. Yle Radio 1 6.30 Hartaita säveliä 6.50 Aamuhartaus 6.59 Yksi on hyvää seuraa 7.00 Yle Uutiset ja sää 7.10-7.50 Espanjalainen Aamusoitto 7.53 Ykköskolumni 7.59 Yksi on hyvää seuraa 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.10 Ykkösaamu 9.00 Yle Uutiset 9.05-9.58 Muistojen bulevardi 10.0010.55 Espajalainen kesä 11.00 Välilevyjä – Kare Eskola 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10 Gaza – Miten muinaisesta Välimeren satamakaupungista tuli palestiinalaisten pakolaisten (avo)vankila. 22.05 Urheiluradio. mielistelemällä kunnioitat toista 14.50 Kuuluttajan vieras: Etiikkapäällikkö Timo Huovinen 15.00 Yle Uutiset 15.02 Kulttuuriykkönen 15.55-15.58 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Uutispodcast 17.35 Tuuli Saksalan keidas 18.25 Kielen päällä: Kontaktilingvistiikka 18.35 Hartaita säveliä 18.50 Iltahartaus 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Jazzklubin konsertti-ilta: WDR Big Band with Mike Holober, Joe Lovano and Dave Douglas: The Flight 20.40 Musiikkikamari 21.00-21.02 Yle Uutiset 21.05-21.55 Tiedeykkönen 22.00-22.19 Radioteatteri esittää: Viihdekuunnelma 22.30-23.26 Epäilyttävän uutta – Aki Yli-Salomäki 23.27-23.56 Politiikkaradio 0.00-6.30 Yöklassinen Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää. 19.02 Urheiluradio. 11.02 Radio Suomen Päivä 11.30 Yle Uutiset alueeltasi 11.33 Radio Suomen Päivä 12.00 Yle Uutiset ja sää. Yle Radio 1 7.00-7.02 Yle Uutiset 7.03-7.58 Sari Valto 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.05-8.59 Narrin aamulaulu – Outi Paananen 9.00 Yle Uutiset ja sää 9.05 Riston Valinta 9.55 Yksi on hyvää seuraa 9.56-9.59 Tervetuloa jumalanpalvelukseen 10.00-10.59 Jumalanpalvelus Keravan kirkosta 11.00-11.57 Muistojen bulevardi 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 Virtasen taloushistoria: Urheutta ja ahneutta – turkulaiset palon kourissa 1827 13.00-13.57 Välilevyjä: Musiikkia vangitsemassa 14.00 Marko Gustafsson 14.42 Yksi on hyvää seuraa 15.00 Horisontti 15.45 Viikon luontoääni: punavarpunen 15.50 Yksi on hyvää seuraa 15.55-15.58 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivä 17.0017.10 Yle Uutiset ja sää 17.11 Laura Korhosen Jazzklubi 18.11 Jazzklubin illan keikka: Alina Bzhezhinska HipHarp Collective Tampere Jazz Happeningissä. 10.05 Pekka Laineen Ihmemaa 11.00 Yle Uutiset. 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.00 Yle Uutiset ja sää. 9.10 Sää 9.11 Radio Suomen Aamu 10.00 Yle Uutiset. 9.10 Sää 9.11 Radio Suomen Aamu 10.00 Yle Uutiset. Kotikaupungin kirot. 8.13 Radio Suomen Aamu 9.00 Yle Uutiset. Yle Radio 1 6.30 Hyvää huomenta 6.35 Hartaita säveliä 6.50 Aamuhartaus 6.59 Hyvää huomenta 7.00 Yle Uutiset ja sää 7.10-7.50 Aamusoitto 7.53 Ykköskolumni 7.59 Hyvää huomenta 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.10 Ykkösaamu 9.00 Yle Uutiset 9.05-9.58 Muistojen bulevardi 10.00 Ruben Stiller 10.55 Yksi on hyvää seuraa 11.00-11.55 Narrin aamulaulu – Jane Austenin soittolistat 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10 Tiedeykkönen: Maapallon kantokyky on ylittynyt . (S) 09.55 Mitä jos. 0.02 Yöradio 1.00 Yle Uutiset ja sää. Australialainen rikosdraama. 21.02 Urheiluradio. 8.55 Yksi on hyvää seuraa 9.00 Yle Uutiset ja sää 9.05-9.58 Muistojen bulevardi 10.00 Yle Uutiset 10.05 Ykkösaamu 10.45 Rytmikamari 11.00-11.55 Näistä levyistä en luovu: Linda Lampenius 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 Maailmanpolitiikan arkipäivää 12.30 Havaintoja ihmisestä: Henkisyydestä haetaan yhteyttä ja kokemuksellisuutta 13.00 Uudet levyt 14.00-14.55 Ruben Stiller 15.00 Radioteatteri esittää: Kauhua ja kihlauksia 15.20 Yksi on hyvää seuraa 15.30 Aristoteleen kantapää 15.55-15.58 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10-17.57 Miia Krause 18.00 Ehtookellot: Hattulan kirkon kellot 18.01 Iltahartaus 18.10 Lauantain toivotut levyt 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Klassisen musiikin iltakonsertti 21.00-21.02 Yle Uutiset 21.05-22.04 Mielimaisema 22.05-23.04 Keinuva talo – Mika Kauhanen 23.05-23.34 Uutispodcast 23.40-7.00 Yöklassinen Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää. 19.02 Urheiluradio. 8.10 Urheiluradio. (Honest Thief, USA 2020) (U) S u n n u n t a i 2 . 6 . 6/9. 14.02 Radio Suomen Kesäradio 14.30 Yle Uutiset alueeltasi 14.33 Radio Suomen Kesäradio 15.00 Yle Uutiset. 19.05 Radio Suomen Urheiluilta 20.00 Yle Uutiset. 23.02 Yöradio – toiveiden yö 0.00 Yle Uutiset. Kotikaupungin kirot. Suoraa puhetta johtaa Maria Pettersson. 2.02 Yöradio 2.15 Pyöreä pöytä. 2.02 Poppijorma – Jorma Hietamäki 2.54 Yöradio 3.00 Yle Uutiset. 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.50 Merisää 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu 6.00 Yle Uutiset. 7.13 Radio Suomen Aamu 7.50 Merisää 7.53 Radio Suomen Aamu 8.00 Yle Uutiset ja sää. päivänä 2024 – N:o 40 – 9 Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 06.25 Ylen aamu 09.30 Matelua ja kurnutusta 10.00 Hakekaa kätilö! (12) 10.45 8 minuuttia 10.55 Pisara 11.00 Jumalanpalvelus 12.00 Pimeä historia: Viimeisellä rannalla 12.30 Murdochin murhamysteerit (12) 13.15 Poika eli kesäänsä (7) 14.35 Elävä arkisto: Vaivatta viisas viljelee 14.43 Elävä arkisto: Postija lennätinmuseo 15.00 Katoava Pohjola: Pilattu paratiisi 15.45 Prisma: Energian tarina 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Murdochin murhamysteerit (12) 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.10 Yle Uutiset Uutis-Suomi 18.20 8 minuuttia 18.30 Lomamatka 70-luvulle: Nyt meni hermot! 19.00 Tehtaan sankarit – Onnea etsimässä 19.30 Suomi on eurooppalainen 20.00 Rajauksen ulkopuolella 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Das Boot – Sukellusvene U-612 (16) 22.50 Oddasat 23.05 Blue Lights – Belfastin poliisit (12) 00.00 Uutisikkuna Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 3.6. 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Jazzklubi: Klubi-isäntänä Jan-Erik Holmberg. 9.05 Urheiluradio. Sää 7.007.02 Yle Uutiset. 6 .. 16.15 Kysymys vai vastaus 17.00 Yle Uutiset ja sää. 7.10 Urheiluradio. 14.02 Radio Suomen Kesäradio 14.30 Yle Uutiset alueeltasi 14.33 Radio Suomen Kesäradio 15.00 Yle Uutiset. 21.02 Urheiluradio. 3.02 Kissankehto – Susanna Vainiola 3.54-4.00 Yöradio Perjantai 31.5. 8.05 Radio Suomen Viikonloppu 8.10 Juha Laaksosen luontoretki 8.22 Radio Suomen Viikonloppu 8.30 Minna Pyykön maailma 8.55 Radio Suomen Viikonloppu 9.00 Yle Uutiset ja sää. 23.02 Club Millennium 0.00 Yle Uutiset. 15.00 Suomen surkein kuski 16.00 Salatut elämät (7) 16.30 Kauniit ja rohkeat (12) 16.58 Uutiset 17.04 Päivän sää 17.05 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 17.55 Uutiset 18.00 Päivän sää 18.05 Viiden jälkeen 18.30 Emmerdale (S) 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (S) 20.00 Kotoisa 21.00 Omerta 6/12 (16) 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 MM-rallin huippuhetket 23.35 Savage River (12) 00.40 Kotoisa 01.40 Kämppikset (7) 02.40 Kämppikset (7) 03.40 Elämää äärirajoilla: Alaska 04.40 Poliisit UK: Ajojahti (12) Nelonen 06.00 Bing (S) 06.05 Sunny Bunnies (S) 06.10 Tuire ja Sateenkaarimaa (S) 06.35 Smurffit (S) 06.45 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7) 07.10 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 07.20 LEGO DreamZzz (7) 07.45 S.M.A.S.H! (S) 07.55 Angry Birds Toons (S) 08.00 Puutarhan pelastajat 09.00 Korkeasaari 10.00 Remppa vai muutto: Ilo irti neliöistä 11.00 Rikkaat ja rahattomat UK 12.00 LIVE: Onnenarpa 13.55 Valitut Palat Collection 14.10 Valitut Palat Collection 14.25 Farmi Suomi 15.55 Syke (12) 16.25 Syke (12) 16.55 Onnenarpa 17.00 Haluatko miljonääriksi. 1.02 Paikka auringossa 1.55 Yöradio 2.00 Yle Uutiset. 12.10 Urheiluradio. 17.10 Urheiluradio. 11.33 Radio Suomen Päivä 12.00 Yle Uutiset ja sää. 17.10 Urheiluradio. 18.02 Radio Suomen Urheiluilta 18.50 Merisää 18.55 Radio Suomen Urheiluilta 19.00 Yle Uutiset ja sää. O: Mark Williams. R a d i o o h j e l m a t Yle Radio 1 93,2 MHz • Yle Radio Suomi 97,9 MHz MTV3 klo 23.35: Savage River. 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.00 Yle Uutiset ja sää. 17.13 Puhelinlangat laulaa 18.00 Yle Uutiset. 7.03 Radio Suomen Viikonloppu 7.50 Merisää 7.53 Radio Suomen Viikonloppu 8.00 Yle Uutiset ja sää. 2.02 Kaitsun nurkka – Kai Ulmanen 2.54 Yöradio 3.00 Yle Uutiset
Laki on tarkoitus saada voimaan vielä eduskunnan kevätistuntokauden aikana. keskiviikkona ihmisten äänestysintoa saattoi rajoittaa paahtava helle. eurovaaleissa äänestysprosentti on tiedetty jostain syystä varsin pieneksi kautta historian. päivänä 10 – N:o 40 – 2024 Miska Miettinen Orimattila eurovaalien ennakkoäänestyksen ensimmäinen päivä eli keskiviikko sai Orimattilassa suhteellisen verkkaisen alun aiempiin vaaleihin verrattuna. 8,15) Max. Oman ehdokkaan löytäminen ei ollut vaikeaa, kiitos hänenkin tapauksessaan vaalikoneen. 5?. Orimattilassa äänestämässä kävi kolmeen mennessä 215 henkeä eli 1,7 prosenttia äänioikeutetuista. 2 kpl/kuponki kpl 1?. esimerkiksi myöhästymismaksu nousee viisi senttiä per päivä, noutamattomasta varauksesta asiakas joutuu pulittamaan euron sijaan nyt puolitoista euroa. 2,79-2,99 (1,59-1,73/l) 6 99 HK Viljaporsaan fileepihvi Ranch tai Sinappi BBQ 640 g (10,92/kg) Suomi Hätälä Kirjolohifilee C-leikkuu Suomi 16 90 kg Irtomakeiset 30 pv alin hinta 9,49€/kg 5 99 kg kpl RUOKATORILTA kela Atria Porsaan ribs Suomi RUOKATORILTA kela 7 90 kg ERÄ kg 99 Vesimeloni Espanja S-MOBIILIKUPONGILLA voim. 3 KPL 2 kpl 2 kpl kpl 2 KPL 2 KPL 3 KPL Coca-Cola Zero, Fanta tai Sprite sokerittomat virvoitusjuomat 1,5 l (0,84/l) Sis. 2,75-2,95 (31,05-34,38/kg) 8 99 1 49 4 00 5?. – Maksut eivät ole vieläkään valtakunnallisella tasolla tarkasteltuna suuria, eikä näiden korotusten katsota heikentävän tavallisen kirjastonkäyttäjän asemaa tai kirjaston käytön houkuttavuutta, Pukkilan hyvinvointijohtaja Sanna Saarenkoski huomauttaa. Uudellamaalla innokkaimmin äänestettiin kauniaisissa. – koko ajanhan tässä mennään enemmän yhteen eurooppalaisittain. PizzaBacken pakastepizzat 460-510 g (11,57-12,83/kg) (Norm. 29.5.-16.6. ”Älytöntä jonoa ei ole päässyt tulemaan” Eurovaalit laiskasti käyntiin Orimattilassa. ABBA Sillit tai Silliherkut 105-230 g (13,04-28,57/kg) Yks. – Orimattilassa ollaan menty aika samoissa luvuissa kaupungintalon ja kirjaston pisteillä. Tärkeät vaalit Miikkulaisen mukaan ehdokkaan löytäminen ei ollut vaikeaa. – Mutta kyllä se melkein niin on vieläkin, että ensimmäisen päivän aamu on vilkkainta aikaa. se nousee kymmenen euroa, 20 eurosta 30 euroon. Helle-kirjastot on useiden Uudenmaan kaupunginja kunnankirjastojen muodostama seudullinen verkosto eli kirjastokimppa. kirjastolla vaalivirkailijan roolissa toimi Joensuussa opiskeleva orimattilalainen Janika Mattila (22). – kyllä minä muutamia ikäisiäni vaalivirkailijoita tunnen, Mattila ilmoitti. kaupungintalolla oli Palolan kertoman mukaan aamulla pyräys, mutta ei mitään ihmeitä. – ehkä ihmiset ajattelevat niin, että suomeen nämä eivät vaikuta, vaikka vaikuttavathan nämä, kirjastolla äänestänyt Isma Lampinen (25) arveli. Rajuin muutos koskee lainakieltorajaa. pantit Yks. ORIMATTILAN SANOMAT Torstaina toukokuun 30. Hämeessä vilkkainta oli Padasjoella. Jos hän pääsee läpi, edustaa hän suomea. Laki koskisi vain Rajavartiolaitoksen alaisuudessa varusmiespalveluksensa suorittaneita reserviläisiä. Ja noin puolet on heitä, jotka äänestävät vaalipäivänä. Helle-kirjastojen ohjausryhmä tuli kartoitettuaan muiden kirjastokimppojen asiakasmaksuja siihen tulokseen, että kirjastomaksut nousevat toiminta-alueella ensi vuoden alusta alkaen. 2,95) Max. Kirjastomaksuihin pieni korotus Pukkilassa Hallitus esittää asevelvollisuuslakiin merkittävää muutosta hybridiuhkiin varautumisen vahvistamiseksi itärajalla, kertoo puolustusministeriö. Uurnilla oli käynyt iltapäiväkolmeen mennessä 36 äänestäjää eli 2,6 prosenttia äänioikeutetuista. – Valitsin ehdokkaan tämän päivän politiikkaan peilaten. klo 15! Ohjelmassa: Best Trick -kilpailu lajin harrastajille! Juontajina Helmeri Pirinen ja Avmoose! Oma scootti mukaan! Ammattiscoottaajien näytös! Meet & Greet – tapaa Suomen parhaita scoottaajia! Nimmareita, yhteiskuvia ja yhdessäoloa! Kuvat: Petri Sara Tapahtuma on osa Olan Kesä 2024 -tapahtumaa! Isma Lampinen kuului keskiviikon nuorimpiin äänestäjiin. 29.-4.6. – taisin jopa ensimmäistä kertaa äänestää eurovaaleissa, nuori mies sanoi muisteltuaan äänestyshistoriaansa ensiksi hetken. – ehkä toiset ajattelevat niin, että kunnallispolitiikka on tärkeämpää, Anne-Maarit Miikkulainen puolestaan tuumasi. Muutoksen myötä Rajavartiolaitoksen henkilökuntaa voitaisiin tarvittaessa vahvistaa ja tukea reserviin kuuluvilla asevelvollisilla äkillisissä, vakavissa tilanteissa. 2 kpl/kuponki kpl Pääsponsori nahkhiir.fi ORIMATTILAN SANOMAT JASA AUTOHUOLTO OY ad-autokorjaamo.fi Finscooterin tiimi toteuttaa scoottaustapahtuman Orimattilan skeittipuistossa la 8.6. Miikkulainen kokee eU-vaalit tänä päivänä yhtä tärkeiksi kuin presidentinvaalitkin. korotuksista päätetään kussakin kunnassa oman hallintosäännön mukaisesti. – Presidentinvaaleihin verrattuna älytöntä jonoa ei ole päässyt tulemaan missään vaiheessa, kirjaston pisteellä ilmoitettiin. Aamupala sulatejuustoviipaleet 200 g (9,75/kg) (Yks. – toinen pyräys ajoittuu varmaan ihmisten töistä pääsemisen aikoihin. Pukkilassa äänensä antoi 34 henkeä eli 2,4 prosenttia. Varsinkin vakioäänestäjät meinaavat tulla silloin. – eli kauaa en joutunut ehdokasta etsimään. Nuoria kasvoja kirjastolla äänioikeutensa käyttänyt Lampinen kuulunee keskiviikon nuorimpiin Orimattilassa äänestäneisiin. korotukset koskevat Pukkilaa, mutta suuria ne eivät ole. Pidän tärkeänä vaikuttaa sen mitä pystyy. Orimattilan seudulla ensimmäinen ennakkoäänestyspäivä alkoi vilkkaimmin Myrskylässä. Parin nuoren kasvon näkeminen äänestyspisteellä eri tehtävissä tuntui yllättävältä. apuna toimi muun muassa vaalikone. näissä vaaleissa tuntuu olevan paljon rauhallisempaa kuin presidentinvaaleissa, kaupungintalon vaalitoimitsija Pirkko Palola kertoi keskiviikkona iltapäiväkahden maissa. Elämä On RUOKAA Katso resepti yhteishyvä.fi kg Voim. Reserviläiset halutaan rajavartijoiden tueksi Alla olevien tuotteiden hinnat voimassa 29.5.-2.6. 3,79-3,89 (16,91-37,04/kg) 6 00 Fazer Kakkurullat 485 g (18,54/kg) Varhaiskaali Unkari/PohjoisMakedonia 3 kaverin Jäätelö 80-95 g (21,05-25,00/kg) Yks