Pelastuslaitos sai asiasta ilmoituksen hieman neljän jälkeen iltapäivällä. Pukkilan yksiköt saivat sammutettua palon omin avuin. SIVU 5 Kesäsirkuksessa noustaan korkeuksiin Arctic Ensemble -ryhmän Linnea Purontaus kohoamassa kohti hevosmaneesin kattoa. Postilla taas palohälytys Savuavat nuotionpohjat aiheuttivat viikonloppuna hälytyksiä Orimattilan Kalliojärvellä. Paikalta ei löydetty ketään, eikä kenenkään epäillä joutuneen veden varaan. Savuavat nuotionpohjat aiheuttivat hälytyksiä Kalliojärvellä Irtonumero 1,90 e (sis. Pelastuslaitos sai lauantaiaamupäivänä noin kello yhdeltätoista hälytyksen Kalliomäentielle, jossa nuotionpohja oli käryttänyt savua. Hälytys osoittautui aiheettomaksi. 2,5 kg, vakuumipakattu 5 99 KG Palana, viipaleena ja jauhettuna. Grillikatos paloi Pukkilassa Kehräämön rompemarkkinoilta saattoi löytää monenlaisia aarteita. Noin puoli kahdeltatoista saman päivän aamupäivällä Pukkilan Hyvinvointikeskus Onnista tuli automaattinen palohälytys. ORIMATTILAN KANTRIKATSASTUS SOITA 045 693 3748 Topintie 2B Orimattila www.omkk.fi Pukkilan Galleria Koivulinnassa vietetään tänään uusien kesänäyttelyiden avajaisia. vuosikerta ORIMATTILAN, MYRSKYLÄN JA PUKKILAN PAIKALLISLEHTI www.orimattilansanomat.fi OS tänään Kyrön maneesi Mallusjoella muuttuu tulevana sunnuntaina jälleen sirkusareenaksi, kun kuudetta kertaa järjestettävä kesäsirkus tuo paikalle Arctic Ensemble -ryhmän. Ilmoituksen teki veneen havainnut ohikulkija. Kummassakaan tapauksessa savuava nuotio ei ollut sytyttänyt lähimaastoa palamaan. ORIMATTILAN SANOMAT TIISTAINA 30. 1,3 kg ERÄ! ERÄ! Orimattilan keskustassa sijaitsevassa liikennevaloristeyksessä sattui pieni öljyvahinko lauantaina. SIVU 3 Mansikoita pääsee jo poimimaan Lämpö lisää mansikoiden makeutta, mutta voi jättää ne pieniksi. Pelastuslaitos sai hälytyksen Kalliojärvellä savuavasta vanhasta nuotionpohjasta myös sunnuntaina hieman ennen iltakymmentä. Ruohikkopalo Pukkilassa KUVA: AnnA HAKAmA Pukkilassa paloi sunnuntaina grillikatos. Käkeläntien remontin toinen vaihe katkaisi Käkeläntien läpiajoliikenteeltä eilen aamupäivän aikana. 7–21, la 8–20, su 10–18, www.k-supermarket.fi O R I M AT T I L A T ARJO US! 2 99 50 KPL PLO RYPSIÖLJY 450 ml (1,11/l) TARJOUS! T ARJO US! TARJOUKSET VOIMASSA TI–KE 30.6.–1.7.2020. kesäkuuta 2020 N:o 49 – 69. Esillä on Jasmin Anoshckinin veikeitä ja värikkäitä eläinpatsaita, sekä Sampsa Sarparannan tummanpuhuvia ja realistisia öljyvärimaalauksia. Vuodon aiheuttajana oli tietä ajanut auto. Mansikan pääsatokausi on käynnistynyt eteläisessä Suomessa. Tyhjänä ajelehtinut soutu vene aiheutti hälytyksen Postin toimitiloissa Orimattilan Pennalassa oli lauantaina jälleen palohälytys. 03-883 2100 ark. SIVU 4 Koivulinnan näyttelykesä alkaa 03-876 678 tilaukset@ orimattilansanomat.fi ORIMATTILAN SANOMAT Alkuviikkoon K-SUPERMARKETISTA! Tavallista parempi ruokakauppa Käkeläntie 3, Orimattila, puh. SIVU 4 Moni jonotti perjantaina tatuointia. Pelastuslaitos arvelee veneen irronneen rannasta ja lähteneen ajelehtimaan. alv.) 100 % kotimainen Kaikki katsastukset ja rekisteröintipalvelut. Varastoitu pakasteena. Kyseessä oli väärä hälytys, sillä paikalla ei palanut mitään. Pelastuslaitos sai ilmoituksen tyhjänä ajelehtivasta soutuveneestä puoli kuuden aikaan illalla. Tarinalliseen esitykseen kuuluu muun muassa akrobatiaa ja jongleerausta. Muista lehtitilaus! KUVA: HetA Ylitie Orimattilan keskustassa sijaitseva Cleopatra Ink -tatuointistudio palveli perjantaina asiakkaita ilman ajanvarausta jonotusperiaatteella. Pieni öljyvahinko Orimattilan keskustassa KUVA: Antti HAAVisto Pukkilan Keskustiellä paloi perjantaina noin 200 neliömetriä ruohikkoa. TAKASIVU Aarteet vaihtoivat omistajaa rompemarkkinoilla Ilman soutajaa ajelehtinut soutuvene aiheutti hälytyksen Pukkilan Kanteleenjärvellä keskiviikkona. NAUDAN MAKSA 4 99 KG 350 g (8,54/kg) KOKONAINEN GRILLIBROILERI 4 99 KPL GRILLISTÄ! Raakapaino n. Pelastuslaitos sai asiasta ilmoituksen hieman kello kuuden jälkeen illalla. Kummankin taiteilijan teokset ovat ensimmäistä kertaa esillä Koivulinnassa. Remontti vaikuttaa myös tien varren kiinteistöille ajoon. Hienossa säässä vietetty tapahtuma houkutteli paikalle väkeä niin läheltä kuin kauempaakin. SIVU 3 Käkeläntie remontin vuoksi poikki läpiajoliikenteeltä Orimattilan Kehräämön pihapiirissä riitti viikonlopun päivinä katseltavaa ja ostettavaa, kun alueella järjestettiin rompemarkkinat. Pelastuslaitos sai asiasta ilmoituksen puoli yhdeksän aikaan illalla. Pelastuslaitos sai asiasta ilmoituksen kello yhdentoista aikaan aamupäivällä. UUN ITUO RETTA! JUURESVARRASLEIPÄ HUIP PUHI NTAAN! ERÄ! TUORE KOKONAINEN NORJANLOHI Ilmainen fileointi! 6 99 KG ERÄ! Atria KASSLER n. Paikalle olikin saapunut jo hyvissä ajoin monia innokkaita hankkimaan ihoonsa uusia kuvia koristeeksi. Tieremontti alkaa Viljamaantien risteyksen tuntumasta ja etenee kohti ABC-asemaa. Kirsi Forsman tuli myrskyläläiselle mansikkapellolle suoraan yövuorosta
ravintoloiden avautuminen oli iso askel kohti tavallista arkea Bolognassa, jonka lempinimi on ’La Grassa’ eli kirjaimellisesti käännettynä ’Lihava’. ooo Pitäjäsanomat raportoi 3. Bolognassa on useita kauppahalleja ja viikonloppuisin aukiot täyttyvät torikojuista, joiden antimet ovat varmasti tuoreita. Tarvittaessa voidaan käyttää täsmällisempiä nimityksiä inuitti ja jupik. niinKU KiELiMiES TAvALLAAn Lähetä kirjoituksesi osoitteella orimattilan Sanomat, PL 5, 16301 orimattila tai sähköpostitse osoitteella yleisonosasto@ orimattilansanomat.fi tai www.orimattilansanomat.fi yleisönosastokirjoitus on aina allekirjoitettava. Postiosoite: PL 5, 16301 Orimattila Katuosoite: Erkontie 17 www.orimattilansanomat.fi puh. Rantaheinistä, lumpeenlehdistä ja muitten vesikasvien pinnoilta öljy irtautuu vasta aikojen kuluessa ja sateiden ansiosta, totesivat viranomaiset. Makaronimössöllä ja pasta carbonaralla ei kuitenkaan ole hiilihydraattien lisäksi mitään yhteistä. Joskus on ollut jopa pakko vaihPitääkö olla huolissaan taa radiokanavaa, kun rupeaa niin ärsyttämään kerran tai jopa useita kertoja joka lauseessa esiintyvä ”niinku”. onhan orimattila kaupunki ja pienemmilläkin kaupungeilla on toimivia toreja, tällaista tännekin kaipaisi varsinkin kesällä. Määräaikainen tilaus 12 kk 166 e , 9 kk 137 e 6 kk 97 e , 3 kk 57 e Tarjous 3 kk 44 e , 6 kk 84 e . 044 7043 720 marja.hakama@orimattilansanomat.fi Myynti ja markkinointi Lasse Mäkinen p. Kannattaako niinikoskelta koulukyyti keskustaan vai Artjärvelle. Sen leivonnassa käytetään perinteisesti sianrasvaa ja taikinaan sekoitetaan kuutioitua kinkkua. Aloittakaapa vaikka Kuivannolla ja sitten jatkossa niissäkin kylissä, joista koulu on jo myyty. Helppolukuista tekstiä täydentävät lukuisat mustavalkoiset kuvat ja kartat, joista selviävät muun muassa maamme jo rauhoitetut alueet. Toimituksella on oikeus lyhentää ja käsitellä kirjoituksia. onneksi sentään suukot jäivät elämään. Samoin ”tavallaan”, joka esiintyy myös joka lauseessa, tai ainakin joka toisessa. VEROTTOMAT ILMOITUSHINNAT Etusivulla 2,10 Tekstin edellä, tekstissä 1,85 Kuolinilmoitukset 1,85 Tekstin jälkeen 1,75 Takasivulla 1,95 Värilisä 0,12 euroa / pmm Hintoihin lisätään 24 % arvonlisä vero. Porvoonjoki oli esillä myös jokeen rakennettavaksi aiotun viemärin vuoksi. Eskimologi Ernest Burch suosittelee käyttöön vuosisatojen kuluessa vakiintunutta eskimo-sanaa. ORIMATTILAN SANOMAT Tänään: Päivö, Päiviö Keskiviikkona: AAro, AAron Tiistaina kesäkuun 30. Kaksi vapaata ehdotelmaa: nyt kun orimattila on aloittanut yt-neuvottelut, harkitkaa virkamiehen mahdollisuuksia toimia orimattilalaisten parhaaksi, jos ko virkamies ei edes ole koskaan asunut orimattilassa. Paperilehden digilisä 1 e /kk. 044 7043 717 anna.hakama@orimattilansanomat.fi KONTTORI Avoinna ma–pe klo 8–16 tilaukset@orimattilansanomat.fi ilmoitukset@orimattilansanomat.fi Toimistopäällikkö Marja Hakama p. ryhmät ovat asuneet hajallaan kalottialueella eivätkä ole edes tienneet kaltaisiaan asuneen ”muuallakin”. Sana eskimo on kaikkien tuntema, mutta se ei ole eskimoiden omaa kieltä. Taannoisessa kirjoituksessani pahoittelin, etteivät kaikki virkaja luottamushenkilöt pysty seuraamaan kunnan tapahtumia ja osin kuntalaisten mielipiteitä. onko se kunnantalolla vai oikein kaupungintalolla. Yhdessä Lahden, Hollolan ja Nastolan kanssa maksettava korvaus jää kuitenkin kalastuskuntien vaatimaa määrää pienemmäksi. Edellinen vakava selkkaus Suomessa oli neekerinsuukko -nimen poistuminen Brunbergin herkkulaatikon kannesta. Vuoden 1978 Porvoonjoen kalakuolemien korvaamiseen päätettiin osallistua 6 400 markalla. Ei edes ravintolaan, vaikka maskin voi riisua heti pöydän ääressä. Ilmoituksia välitetään maan kaik kiin sanomalehtiin ko. Kyky lausua uudelleen asioita, joita on jo sanottu, ja saada ihmisiä uskomaan, että lausuu niitä ensimmäisen kerran – siinä kirjoittamisen koko taito. Toinen vaihtoehto on ’crescenta’, kuohkean focaccialeivän bolognalainen versio. heinäkuuta 1980 Pitäjäsanomat mainosti orimattilan pääkirjastossa olevaa kansallispuistonäyttelyä. välillä on vaikea kertoa italialaisille suomalaisesta ruoasta, koska pasta on pitkälti myös suomalaisen opiskelijan arkiruokaa. valtuuston kokouksessa. Useimmat eskimot kutsuivat itseään vain ihmisiksi tai oikeiksi ihmisiksi. Henkilösuunnitelman alustavan luonnoksen 6,5 uudesta virasta pyritään karsimaan pois yli puolet. Suljettujen ovien takana kuitenkin. ollut jo monta vuotta huonossa kunnossa. Joitakin Bolognan tärkeimpiä kulinaarisia innovaatioita ovat muun muassa lasagne ja tortellini eli täytetty pasta, joka tarjoillaan perinteisesti ’in brodo’ eli lihaliemessä. näillä nimityksillä he erottivat itsensä ”täinmunista” (intiaaneista) ja muista maanpäällisistä otuksista, jotka eskimoiden mielestä muistuttivat ulkonäöltään ihmisiä, mutta olivat itse asiassa alempiarvoisia eläinkunnan edustajia. Orimattilan Sanomat, toimitus. Entä Heinämaalta virenojalle vai Kuivannolle! onko Kaitalasta lyhin matka Kuivannolle vai keskustaan vai ehkäpä vuorenmäelle. Grönlannin kielessä sana inuit on monikkomuoto sanasta inuk, jonka merkitys on ’ihminen’; monikon inuit merkitys on siis ’ihmiset’. Bolognan keskustassa on myös käsityöläiskortteli ’il Quadrilatero’, jonka kapeilla kujilla liha-, juusto-, ja vihanneskauppiaiden suvut ovat jatkaneet liiketoimintaansa sukupolvesta toiseen. Suoraan sanoen tyhjästä! Pohjois-Amerikassa eskimo-nimitys koetaan nykyään halventavana; ties mistä syystä. intiaaneista tulikin mieleen, etteivät hekään tykkää yleisnimestä ja sitten ovat vielä nämä mustalaiset, jotka haluavat olla romaneja. epä selvästä käsikirjoituksesta tai pu helinvälityksessä sattuneesta vää rinkäsityksestä lehti ei vastaa. Spaghetti bolognesea ei löydy Bolognasta TERVEHDYS BOLOGNASTA Lienee täällä skutsissakin jonkinlainen keskipiste. Aiemmin nimitystä ei nähty halventavana. Myrskylän, Orimattilan ja Pukkilan puolueeton uutis ja ilmoituslehti. päivänä 2 – N:o 49 – 2020 Päivyri Päivän miete Tänään tästä Eskimo-jäätelöpuikko on katoamassa ainakin merkkituotteena. Mistä moinen tyyli on Suomen kieleen tullut. 044 7043 713 petri.sipilainen@orimattilansanomat.fi Toimittajat: Antti Haavisto p. Näyttely on tarkoitettu kaikille luonnonsuojelusta kiinnostuneille, se on eräänlainen esitelmä ko. Kyllä tiloja ja paikkoja löytyy – kyselkääpä. alv. ooo 1. KULLErvo HAKAMA Ei varmaan auta mikään muu kuin muuttaa Eskimo-jäätelöpuikon nimi Ihminen-jäätelöpuikoksi. Samantyyppinen, mutta vielä parempi jauhelihapasta tunnetaan Bolognassa nimellä tagliatelle al ragù. 044 7043 711 antti.haavisto@orimattilansanomat.fi Juho Kiuru p. Kestotilaus laskutetaan kun kin laskutusjakson alussa voi mas sa olevan tilaushinnaston mu kai sesti. Maailma muuttuu. Sellaisilla raaka-aineilla on vaikea olla onnistumatta. Eipä tullut. nyt kaikki nähdään rasistisena tai ainakin ihmisten tasa-arvoa loukkaavana puheena – ja niistä pitää päästä eroon. Toinen uutuus näkyy olevan ”varusmiehen suukkoja”. 03757 5285. Vedosilmoitukset vuo rokautta aikaisemmin. AnSSi AUTErE 40 vuotta sitten Lukijan postia ORIMATTILAN SANOMAT TOIMITUS Avoinna ma–pe klo 8–16.30 toimitus@orimattilansanomat.fi yleisonosasto@orimattilansanomat.fi tulkai.mukaa@orimattilansanomat.fi Toimitussihteeri Petri Sipiläinen p. heinäkuuta 1980 orimattilan kunnanhallituksen suunnitelmista. voitaisiinko tästä nyt vetää sellainen johtopäätös, että olemme kaikki tyynni samanlaisia rasisteja ja toisennäköisten pilkkaajia. toiminnan perusteista, syntyvaiheista tulevaisuuden tavoitteisiin. italialaiset ovat jo tottuneet hengityssuojainten käyttöön, mutta nyt kesähelteillä niiden käyttö on jäänyt vähemmälle. JAKELUHÄIRIÖT Orimattila maanantai–sunnuntai 6.30–10.00 puh. Myös terveyskeskuksen hankintoihin varattua summaa pidetään huomattavan korkeana. Tuleeko se Amerikasta, jossa usein sanotaan you see, vai mistä. Lähiranta on kesäisin kovalla käytöllä, ja monet polkee sinne pyörällä. 03-876 678 JULKAISIJA: Pitäjäsanomat Oy Toimitusjohtaja/päätoimittaja Kullervo Hakama p. Pitääkö olla huolissaan. Kuvakertomussarjan muodossa esiteltyihin puistoihin on mahdollisuus tutustua heinäkuun loppuviikoille asti. osin tuohon liittyen: Miksi Hennan yhteysliikenne ajaa Mäntsälän kautta eikä juuri Keiturin kautta, puhumattakaan Salusten yhteysvaihtoehdosta. Kuntavaalit 2021 lähestyy mukavaa vauhtia ja te 33 valtuutettua helpotitte tulevaa valintaani huomattavasti! Kukaan teistä, jos asetutte ehdolle, ei tule saamaan ääntäni. Pitääkö olla huolissaan suomalaisesta puhetavasta, kun jostakin syystä puhekieleen on pesiytynyt outo ”niinkuttelu” ja ”tavallaan” -tyyli. Kaupunginvaltuutettuja on 33 ja kukaan teistä ei vastannut! Teen tästä seuraavat johtopäätökset: 1. 10 %) Kestotilaus 12 kk 156 e (2 erässä á 83 e , 3 erässä á 56 e , 4 erässä á 42 e ). Ehkä tunnetuinta italialaista ruokaa, pizzaa, saa sekä ohutpohjaisena napolilaisena että kuohkeampana roomalaisena versiona. Kiinteistön omistaja ryhtyi apuvoimien kanssa keräämään karkuun päässyttä öljyä jo illalla saadenkin kerättyä sitä noin 250 litraa. Tutustukaa kyliin ja kyläläisiiin, orimattilalaisiin. Toivo o MATTiLA Ps. Keräystä jatkettiin perjantaina ja jatketaan tarpeen vaatiessa myöhemminkin. Ja valtuustolle vihjeenä, pitäkääpä oikean valtuustosalin puuttuessa tulevat kokouksenne vuorotellen eri kylissä. Eskimo-sanan on selitetty johtuvan algonkiniintiaanien antamasta nimityksestä, joka on alun perin tarkoittanut vierasta kieltä puhuvaa. Myöskään edustamanne poliittinen ryhmittymä ei nauti luottamustani. Palokunta sai tiedon klo 16.50 aikoihin, että Palojoen ja Porvoonjoen yhtymäkohdan lähellä olevasta Viitasen puutarhan kattilahuoneesta oli päässyt öljyä haljenneesta öljyputkesta lattialle, ja lattiakaivon kautta edelleen Palojokeen, josta se lähti virtaamaan Porvoonjokea pitkin alaspäin. VASTUU ILMOITUSVIRHEISTÄ Lehti ei vastaa ilmoittajille mahdol lisesti aiheutuvasta vahingosta, jos hyväksyttyä ilmoitusta ei tuotan nollisista tai vastaavista syistä jul kaista määrättynä päivänä. Paloja terveysviranomaiset tulevat valvomaan, että öljy kerätään ja ranta-alueet puhdistetaan öljystä. ooo Paikallisten perinneruokien lisäksi Bolognassa voi nauttia muistakin italialaisista herkuista. Tavallaan tuli vain hieman harvemmin. Huomautukset on tehtävä 8 päi vän kuluessa ilmoituksen julkaise misesta tai ilmoituksen tarkoitetus ta julkaisupäivästä lukien. Laista, asetuksista tai viranomais ten toimenpiteistä aiheutuvat kus tannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaan tulohetkestä lukien. Eskimo-puikko uudistuu. Ei auttanut yhtään, että tuote oli ja on edelleen hyvä ja kannen kuvakin hyväntahtoinen, kaukana ilkeämielisestä rasismista. 3. mielipidettä kahteen kysymykseen: Kannatatko Prisman laajennusta siten, että Erkontie vedetään S-mutkalle ja toinen kysymys käsitteli haluasi saada uusia asukkaita Hennan asuinalueelle. Eikä ehkä lue edes tätä lehteä. Koska öljyä oli päässyt virtaamaan jo ohi Vääränkosken, palomiehet joutuivat sulkemaan puomilla Porvoonjoen Sallisen tiilitehtaan kohdalta vajaan 1,5 km päässä lähtökohdasta. rEMy dE GoUrMonT Tiedustelin teiltä orimattilan Sanomissa 9.6. Kertooko se siitä, että puhuja on epävarma ja haluaa siksi loiventaa sanomistaan vai saada aikaa miettiä mitä sanoo. Lehden vastuu ilmoituksen julkai semisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun hinnan palauttamiseen. Kortteli on aarreaitta ruokamuistoja ja tuliaisia etsiville turisteille, joita mahtuisi Bolognaan enemmänkin. Mistä moinen hätäännys jäätelötehtaalla. Kansallispuistonäyttely kirjastossa Musta aukko vai aurinko. Luonnonja kansallispuistotoimintaa esittelee Orimattilan Luonto ry:n järjestämä näyttely pääkirjastossa. vieläköhän rumpalipoika ja tanssityttö jatkavat esiintymistään laatikon kannessa. näillä sanoilla ei ole mitään yhteyttä itse asiaan, vaan niitä heitellään täysin irrallisena kesken lauseen kuin joitakin sidesanoja. Quadrilateron näyteikkunoissa käsintehdyt tortellinit ovat keskeisimmällä paikalla. Herra Google on kyllä julkaissut kuvakavalkadissaan ”valkoihoisen suukkoja” -laatikon, jossa rumpalipoika ja tanssityttö on todella valkaistu. Samasta aihepiiristä kertovat kirjat ovat kirjaston ja kuuluvat lainattaviin. Hän opiskelee suomen kieltä ja kirjallisuutta Jyväskylän yliopistossa ja on parhaillaan opiskelijavaihdossa Italian Bolognassa. Sen huomaa erityisesti Bolognassa, jota kutsutaan syystäkin italian ruokapääkaupungiksi. kesäkuuta 1980 Porvoonjokeen päässeen satoja litroja polttoöljyä. Eskimoilla ei ole omakielistä sanaa, joka viittaisi kaikkiin maailman eskimokansoihin. Ilmoitukset on jätettävä kontto riimme viimeistään ilmestymispäi vää edeltävänä arkipäivänä klo 10 mennessä. Pitäähän nuo alempiarvoiset täinmunat jollain lailla itsestä erottaa. Tämän esitti ville Erola vaihtoehtona 8.6. nyt kärjistän vielä lisää: veikkaanpa, että osa näistä meidän asioistamme päättävistä sekä noita selvityksiä ja laskelmia laativista eivät edes tunne kuntaa! osa näistä skutsin toteuttajista ei ole koskaan edes käynyt kaikissa kylissämme! osalla kouluverkon laatijoista ei ole ymmärrystä kylistä eikä niiden välisistä yhteyksistä. Lakritsa on kolmas kummajainen, jossa kuvia on jouduttu muuttamaan, kun nykyajan rasistit ovat ottaneet ne hampaisiinsa – ja syöneet lakritsat. Toivottavasti ei katoa koko herkku. itse tori on ahtautunut siihen entiseen tilaansa. – Lehti ei suorita tilaa jalle hyvitystä lakon tai muun ylivoi maisen esteen takia julkaisematta jääneistä numeroista. Korotukset koskevat myös jo teh tyjä tilauksia/ilmoitusvarauksia. Ulkomaille tilattaessa kaksinkertai nen maksu. 2. Laskin kerran huvikseni, että eräskin sanankäytön ammattilainen ”niinkutteli” minuutissa yli 20 kertaa. Kukaan teistä ei lue orimattilan Sanomia. 044 7043 710 kullervo.hakama@orimattilansanomat.fi Ilmestyy: tiistaisin ja torstaisin Levikki 3 440 kpl (LT 2018) Sanomalehtien Liiton jäsen ISSN 12366609 PAINOPAIKKA Alma Manu Oy Tampere Arvoisat nykyiset kaupunginvaltuutetut onko Kalliojärvelle menevää Uimarannantietä aiottu koskaan kunnostaa. Jotain tulevaa siis odotetaan, kuinka kauan. Bolognassa vaihtoehtoja ovat muun muassa ’piadina’, ohut leipänen, jonka sisälle voi laittaa mitä tahansa: kasviksia, juustoja tai leikkeleitä. Ketään teistä ei voisi vähempää kiinnostaa yksittäisen äänestäjän kyselyt. Kestotilaus jatkuu ilman eri uu dis tus ta, ellei tilausta peruta tai muu teta. Tai sitten aurinkomainen keskusta voi säteillä energiaa toimiviin sivukyliin. Asiasta tehdyt kolme muistutusta eivät hallituksen mielestä ole esteenä olevan saamiselle hankkeen toteuttamiseksi. Maski on kuitenkin aina mukana, koska ilman sitä ei pääse minnekään. MiiA viHErvUori Kirjoittaja oli työharjoittelussa Orimattilan Sanomissa. 044 7043 721 LATOMO Tarja Hietavirta p. Digikesto 12 kk 124 e . 044 7043 714 juho.kiuru@orimattilansanomat.fi Anna Hakama p. nyt alue on pelkkää parkkipaikkaa aitauksineen ja melkein tyhjillään autoista. Kirjoittaja on kotoisin Orimattilasta. Sen sijaan spaghetti bolognesea ei ole olemassa kuin ulkomailla eikä sitä kannata etsiä Bolognasta. Hävetkää päättäjät ja päätöksiä valmistelleet: Jos ette tunne orimattilaa ja sen kyliä ja kyläläisiä, ette voi tehdä oikeita päätöksiä! Keskusta voi imeä kaiken elämän ympäriltään tuohon mustaan aukkoon. AnnE Kalliojärvelle menevä tie Ajattelin, kun Erkontien varrelta rakennus purettiin, että siihen tulee esimerkiksi lähikahvilan pitämä torikahvila, paikallisia tuottajia suoramyymään tuoteitaan, käsityöja kirpputorimyyntiä, tekstiilituotteita, kukkaja marjamyyntiä ynnä muuta mitä nyt kunnon toreilla yleensä on. 03876 678. 044 7043 718 TILAUSHINNAT (sis. Tai onkos se nyt pilkkaa, jos eskimo kutsuu itseään ihmiseksi ja muita ihmisen ulkonäköä muistuttavia täinmuniksi. ArTSi Torikulttuurista Pitäjäsanomat uutisoi 28. italialainen keittiö on maailmankuulu ja tuttu myös kaikille suomalaisille. Jos grönlantilaiset puhuvat omalla kielellään eskimoista, he joutuvat käyttämään lainasanaa eskimooq (monikossa eskimuut). Myös osa eskimoista on sitä mieltä, että eskimo on sopiva nimitys, mutta asia on kiistanalainen. Digitilaus 6 kk 68 e , 3 kk 34 e . lehden il moitushinnoilla. Kenelläkään teistä ei ole mielipidettä esitettyihin kysymykseen. Orimattilan kunnanhallitus pyrkii hillitsemään menojen kasvua Orimattilan terveyskeskuksessa. Päiväkannon valitukset ma–pe 8–16 puh. Entäpä Keiturilta Kärkölään, Mäntsälään vai Tönnöön... roomalainen ’pizza al taglio’ on neliskanttinen pizzapala, jota parempaa katuruokaa saa italiasta hakea – vaikka vaihtoehtoja toki riittää. niinpä mikä tahansa yleisnimitys on keinotekoinen. ooo italialainen ruoka on usein yksinkertaista, mutta yleensä yksinkertaisimmat asiat ovat kaikista maukkaimpia. Gra?ikka: Bulls Säätiedot: Tiistai 30/6 Keskiviikko +16 Torstai +18 Perjantai +18 Lauantai +18 Orimattila Artjärvi Myrskylä Porlammi Pukkila 18 19 18 19 16 2,7 m/s Anni MäKELä Bologna, Italia Kesä on tuonut tullessaan uusia koronakäytäntöjä Bolognaan ja koko italiaan. Virheestä, joka johtuu esim. Sianliha onkin perinteisen bolognalaisen keittiön keskiössä. italialaiset tomaatit, sitruunat ja juustot ovat huippuluokkaa, oliiviöljystä puhumattakaan. 0500 840 266 lasse.makinen@orimattilansanomat.fi Ilmoituslaskutus Lehtitilaukset Lauri Hakama p
taavilan mukaan koulujen alkamiseen mennessä Käkeläntien Viljamaantien puoleisen pään on määrä olla sellaisessa kunnossa, että koululle pääsee Viljamaantien suunasta tulemaan niin jalan kuin autollakin. Maanrakennusurakoitsijana toimii Macra oy ja maanrakennustöiden on tarkoitus olla valmiina vuoden loppuun mennessä. Forsman ja el Ghaoui-ten Oever halusivat mansikkapelloille juuri ensimmäisten joukossa. Vielä ei ole tietoa, miten lisätalousarvion rahoitus jakautuu eri viranomaisille ja paljonko tuesta kohdistuu Päijät-Hämeen kunnille. Helleaalto on saanut mansikat kypsymään nopeasti. Pelastuslaitos sai asiasta ilmoituksen puoli kymmenen aikaan. Seuraavien kuukausien aikana toteutetaan hulevesiviemäreiden ja katurakenteen saneeraus sekä tehdään uudet asvaltoinnit. Näistä viisi oli tilan työntekijöitä. ainoastaan lumeton talvi tappoi joitakin taimia. työn aikana liikennejärjestelyt tulevat muuttumaan ja muutoksista tiedotetaan erikseen. lisäksi tuomitun on maksettava asianomistajan taksiyritykselle 300 euroa maksamatta jääneestä taksimatkasta ja auton siivouskustannukset 50 euroa korkoineen sekä oikeudenkäyntikulut 3 245 euroa. Valtiolta tukea miljoonatappioihin Koronan aiheuttamista lipputulomenetyksistä koituu mittavat tappiot Päijät-Hämeen kunnille. elokuuta saakka museo on avoinna maanantaista sunnuntaihin. Taidemuseo pian avoinna myös viikonloppuna Heta Ylitie Orimattila Päijät-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi vuonna 1973 syntyneen nokialaisen Jani Kristian Mäkisen runsaan kahden vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen Orimattilassa toukokuussa tapahtuneesta taksiryöstöstä. Hyvityshakemuksia saapui lähes 400 kappaletta. Mansikanpoiminta on alkanut vilkkaasti. Jokivarren koulun tuntumaan on tarkoitus istuttaa puita. lisätalousarvioesitys hyväksyttäneen kesäkuun loppuun mennessä. Kulkukatkoista ilmoitetaan asukkaille etukäteen, taavila sanoo. Karkeasti neliöt jakaantuvat niin, että alakerta on noin 1500 neliötä ja yläkerta noin 700 neliötä. luomutilan pitäjä Sanna Malin arvelee, että tilausten purkamisessa kestää viikon verran. Sanna Malin kertoo, että hinnat ovat samat kuin viime vuonna, eli itse poimittu kilo luomumansikkaa maksaa 7 euroa ja valmiiksi poimittu 10,40 euroa. Ranya El Ghaoui-Ten Oever ja Kirsi Forsman olivat suojautuneet auringon paahteelta aurinkovoiteella. Maalis-toukokuussa matkustusmäärät putosivat noin kolmannekseen ja lipputulot olivat vain 20-30 prosenttia normaalista. luvan jälkeen pelastusaseman maanrakennustyöt pääsevät elokuun alussa alkamaan. Oma riesansa ovat myös räkättirastaat, jotka käyvät mielellään popsimassa makeita marjoja. – Matkustusmäärissä on havaittavissa varovaista nousua. Pelastusaseman rakennuslupa valiokunnassa huomenna aNNa HaKaMa Orimattila Kesällä lahden seudun liikenteen (lSl) linja-autovuorot ajetaan normaalien kesäaikataulujen mukaan. alakerran autohallitilaan tulee paloautojen ja ambulanssien paikkojen lisäksi muun muassa huoltoja pesupaikkoja sekä läpiajettava pesuhalli. Uuden pelastusaseman kerrosala on 2 367 metriä ja rakennus sijoittuu nykyisten väistöparakkien eteläpuolelle lähemmäs Heinämaantietä. Tavoitteena kerätä 10 kiloa mansikkaa Mansikkapellolla ahkeroivilla Kirsi Forsmanilla ja Ranya El Ghaoui-Ten Oeverilla oli kummallakin tavoitteena kerätä 10 kiloa mansikkaa. Käteisestä luopumisen yhteydessä lSl teki muutoksia myyntipisteverkostoon palvelutason parantamiseksi. Viljamaantien päädystä ABC-asemaa kohti Remontin on määrä olla valmis marraskuun loppuun mennessä. Poimijaongelmatkin ratkesivat lopulta, vaikka ulkomaisen kausityövoiman Suomeen tuloa saikin jännittää pitkään. lahden seudun liikenne toivoo, että ihmiset uskaltautuisivat bussin kyytiin hygieniaohjeita noudattaen, muut matkustajat ja kuljettajan terveys huomioiden. aamulla poimimaan tulleet Forsman ja el Ghaoui-ten Oever olivat urakassaan jo voiton puolella, sillä molemmilla oli täytettävänään jo kolmas punainen korillinen. Poikkeusolojen aiheuttamia pidempiaikaisia vaikutuksia ihmisten liikkumistottumuksiin on toistaiseksi mahdotonta arvioida. Käkeläntien remontin toinen vaihe katkaisi läpiajoliikenteen KUVA: ArKKitehtitoimisto KÜtnerr oy Heta Ylitie Myrskylä Puharin luomumarjatilalla Myrskylässä on käynnissä vuoden vilkkain aika. taavila toivoo, että ylimääräistä liikennettä työn alle tulevalla tieosuudella vältetään. ehdottoman vankeusrangaistuksen pituus on 2 vuotta, 2 kuukautta ja 15 päivää. tuomittu on ollut vangittuna kiinniotosta lähtien. Se pitää sisällään rakennuttamiskulut sekä lisäja muutostyövarauksen. tällä hetkellä jonossa on yli 200 laatikollista mansikkaa. heinäkuuta alkaen 30. Heidät kuljetettiin sairaalaan tarkistettaviksi. tuomio annettiin perjantaina. – ei raaski kuitenkaan liikaa syödä, koska silloin kori täyttyy hitaammin, Forsman sanoo. Kuljettajan kehotettua häntä uudelleen maksamaan, oli tuomittu uhannut taksinkuljettajaa veitsellä, jossa oli noin 15 senttimetrin mittainen terä. Pelastusaseman julkisivu etelän, eli Heinämaantien suuntaan. tämän jälkeen tuomittu oli yrittänyt avata apukuljettajan puoleista etuovea puukko edelleen kädessään. Maanataista 13. Sairaana linja-autolla ei saa matkustaa. Jalkakäytävä yhdistyy ajorataan kiinni ja reunakiveyksiä uusitaan. LSL:n linja-autoliikenne palautumassa normaaliksi koronakevään jälkeen KUVA: AnniinA KorpelA aNNa HaKaMa Orimattila Käkeläntien remontin kakkosvaiheen alkaminen katkaisi läpiajoliikenteen Käkeläntieltä eilen maanantaina. lisäksi tuomittu määrättiin suorittamaan valtiolle 80 euron rikosuhrimaksu ja 229 euron todistelukustannukset sekä taksinkuljettajalle 1 800 euroa korkoineen korvausta loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä ja 100 euroa asianosaiskuluja korkoineen. Kuljettajan lähdettyä pakenemaan autolla pois paikalta oli tuomittu seurannut häntä edelleen veitsi kädessään sen terän osoittaessa autoa kohti. Kyydissä olleet kaksi nuorta pääsivät itse ulos onnettomuusautosta. Yläkerta on kooltaan suunnilleen puolet alakerrasta. Maanantaina puolen päivän aikaan pellolla ahersi viitisentoista poimijaa. Mansikkasato näyttää normaalilta Puharin tilan Sanna Malin kertoo, että kesän mansikkasato näyttää normaalilta. Orimattilan taksiryöstäjälle ehdotonta vankeutta aNNa HaKaMa Orimattila Orimattilan ympäristövaliokunnan on määrä huomisessa kokouksessaan myöntää rakennuslupa uudelle pelastusasemalle. Mansikat voi ostaa valmiiksi poimittuna tai poimia itse. Puharin tilalla mansikanpoiminta käynnistyi lauantaina, ja poimijoita on riittänyt tavalliseen tapaan. Remontin toisen vaiheen työmaa-alue käsittää Käkeläntien aBC-aseman kohdalta Viljamaantien risteykseen saakka sekä lisäksi Kärrypolun. Paloautot ajetaan ulos rakennuksesta sen toiselta puolelta. itse poimien marjat tulevat hieman edullisemmiksi. Poliisi kävi paikalla toteamassa tilanteen. Forsman kertoo käyvänsä joka kesä poimimassa mansikoita, mutta el Ghaoui-ten Oeverilla edellisestä kerrasta on vierähtänyt jo vuosia. – Syön joka päivä puuron kanssa jotain marjaa, paljon juuri mansikkaa, Forsman kertoo. Perille päästyään hän oli kieltäytynyt maksamasta matkasta sovittua 300 euron hintaa ja lähtenyt ensin kävelemään taksin luota pois. tästä pitävät huolen eri aikaan kypsyvät lajikkeet, joita Puharin tilalla viljellään yli kymmentä erilaista. Käteinen takaisin käyttöön ja valtiolta tukea joukkoliikenteelle. aiemmin keväällä väliaikaisesti poistetut käteismaksut palautettiin käyttöön tämän viikon alusta alkaen. Myös katuvalaistus uusitaan. törrösen mukaan rakennus on pituudeltaan 63 metriä ja syvyyttä sille tulee 30 metriä. – Kiinteistöille kulku pyritään järjestämään koko työmaan ajan, mutta ajoneuvokululle tonteille voi ajoittain tulla joitakin pieniä katkoksia. toukokuuta taksikyydin Nokialta Orimattilaan. lSl:n arvion mukaan lipputulomenetys koko vuodelta tulee olemaan noin 4 miljoona euroa, jos rajoituksia ei jouduta uudelleen kiristämään. Valtion lisätalousarvioehdotuksessa kesäkuun alussa esitettiin 100 miljoonan euron lisärahoitusta joukkoliikenneviranomaisten hankkimaan liikenteeseen ja koronatilannetta elvyttäviin toimenpiteisiin. Orimattilan toimitilajohtaja Jussi Törrönen kertoo, että varsinaisen rakennuksen pääurakoitsija valitaan marraskuussa ja uuden elementtirakenteinen pelastusasemarakennuksen on tarkoitus lähteä nousemaan vuoden vaihteen paikkeilla. Naiset myöntävät, että välillä mansikoita päätyy myös poimijan suuhun. Myrskyläläisellä marjatilalla riitti poimijoita maanantaina. Osa muutoksista jää toistaiseksi käyttöön ja osa palaa koronaa edeltävään aikaan. Pirkanmaan käräjäoikeuden käsittelemät rikokset tapahtuivat viime kesänä. – Olemme jo pari viikkoa soitelleet tänne, että koska pääsee poimimaan, kertoo Forsman, joka tuli poimimaan mansikoita suoraan yövuorosta. – Olin ajokortin saatuani 18vuotiaana töissä mansikkamaalla yhden kesän, hän kertoo. työmaa aiheuttaa erikoisjärjestelyjä myös tien varren kiinteistöille ajoon. – tarkoitus on, että koulujen alkuun mennessä putkityöt ja isompi kaivuu ovat tehtyinä koulun kohdalla, taavila sanoo. ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina kesäkuun 30. Kesäkuussa tullaan jäämään noin puoleen edelliskesän matkustusmääristä”, kertoo joukkoliikennepäällikkö Katja Suhonen tämän hetken tilanteesta. Kukinta onnistui Malinin mukaan hyvin, ja pölytyksestä huolehtivat pellon laidalla olevan kahdeksan mehiläispesän asukit. – lisäksi lapseni syövät välipalana mansikkaa, sanoo el Ghaouiten Oever. Eilisestä alkaen LSL:n busseissa on voinut taas maksaa lipun käteisellä. Naiset kertoivat, että suurin osa marjasaaliista menee pakkaseen. Käkeläntien remontin kakkosvaiheen kustannusarvio on 740 000 euroa. Mopoauto ojaan Huhdanojantiellä Orimattilan taidemuseo laajentaa aukioloaikojaan heinäkuun puolivälistä lähtien. Orimattilassa tapahtuneen törkeän ryöstön lisäksi käräjäoikeus määräsi täytäntöön pantavaksi Pirkanmaan käräjäoikeuden marraskuussa antaman ehdollisen vankeusrangaistuksen huumausaineen käyttörikoksesta, törkeästä rattijuopumuksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Siihen saakka museo on avoinna vain arkipäivinä. tuomittu oli ottanut 16. lahden seudun liikenne hyvitti matkustajille keväällä käyttämättä jääneitä kausilippuja. päivänä 2020 – N:o 49 – 3 Mopoauto suistui tieltä ja päätyi kyljelleen ojaan Orimattilan Huhdanojantiellä keskiviikkoiltana. Kymmeneen kiloon korillisia vaaditaan neljä. taksinkuljettaja oli juossut pakoon autoonsa ja laittanut sen ovet lukkoon. tilalle on palkattu kolme ukrainalaista kausityöntekijää, kaksi nuorta Orimattilasta ja yksi naapurista. Nokialaismies tuomittiin törkeästä ryöstöstä ja aiemmin tapahtuneista rikoksista yhteisrangaistukseen. Vastaava työnjohtaja Joonas Taavila urakoitsijana toimivasta erkkiheikkilä oy:stä kertoo remontin lähtevän käyntiin Käkeläntien Viljamaantien puoleisesta päädystä. Mansikkasadon kypsyminen tietää sitä, että poimijoita riittää parhaimmillaan aamusta pitkälle iltaan, ja puhelin pirisee jatkuvasti mansikkatilauksia. Hiljattain valmistuneen ensimmäisen vaiheen hintalappu on suurempi, yli miljoona euroa. Malin arvelee, että mansikoita päästään poimimaan vielä elokuussa. – ajattelin, että nukun sitten iltapäivällä kun tämä on tehty, Forsman jatkaa. Läpiajoliikenne Käkeläntiellä katkaistiin eilen aamupäivällä
5 .6.2020 orimattila Ei mikään voi kuolla ei kukat, ei tuuli, ei rakkaus kuolla voi. päivänä 4 – N:o 49 – 2020 Antti HAAvisto Orimattila orimattilan Cleopatra ink -tatuointiliikkeessä riittää helteisenä perjantaina kuhinaa, kun pienen tatuoinnin saa otettua ilman ajanvarausta jonotusperiaatteella. näistä lähtökohdista uskon, että sPM:llä on erinomaiset edellytykset kasvattaa paikallislehtien valtakunnallista myyntiä ja merkitystä alalle. viikonlopuksi syntyi monta uutta tatuointia Sudokun ratkaisu tv-sivulla. tatuointistudiohan on muutenkin tosi hygieeninen paikka, niemi sanoo. Hietalan suunnitelmissa on ikuistaa ihoonsa siskonsa syntymäpäivä roomalaisilla numeroilla. – nostetaan paikallislehtien arvoa entisestään yhdessä kehittymällä ja tekemällä yhteistyötä. sPM:n hän lupaa tekevän työtä paikallislehtien arvostuksen, tunnettuuden ja pärjäämisen eteen. Arto Henriksson sanoo jättävänsä yhtiön haikein, mutta luottavaisin mielin. Eläinhahmoilla on hauskoja ja leikkisiä nimiä, kuten Jäätelönhimooja Kojootti, Rainbow Teen Hippo ja huvittavia ovat myös takan reunukselle asetellut Pusuhuulihotdogit. Ulla sukulaiset ja ystävät s. (03) 777 1230 om. Kolmasosa teoksista on hänen mukaansa syntynyt viimeisen kolmen viikon sisään, loput ovat taas hieman vanhempia. Hallituksessa jatkavat Uutisoivan päätoimittaja-toimitusjohtaja Katri Linnikko Präntti oy:stä, päätoimittaja Tarja Kojola lapuan sanomista ja toimitusjohtaja Olli Ristimäki Huittisten sanomalehti oy:stä. Suomen Paikallismediat Oy on tilattavien paikallislehtien yhteisesti omistama valtakunnallinen myyntiyhtiö, joka tarjoaa jäsenilleen myös koulutusta sekä tietoa paikallislehdistä myynnin tueksi. 03-876 678. klo 11 alkaen Mäntsälän Hirvihaaran kentällä. Kiitämme väinölän henkilökuntaa Olofin hyvästä hoidosta. Ilmoittautuneille tulee tieto pelaajista ja pelistä. sain siitä inspiraation, ja pian otinkin jo kuvia hänestä Jokerin kasvomaalauksissa tauluja varten, sarparanta kertoo. – Ajattelin tulla kerrankin ajoissa, niin ei tarvinnut jonottaa, Eerola kertoo. Seurapalstailmoitukset: Tiistain lehteen maanantaihin klo 10 mennessä. suurin osa värikkäistä patsaista on tehty tämän ja viime vuoden aikana. – tämä tatuointi on ollut yli vuoden suunnitteilla, Hietala sanoo. – Ja kyllähän se koronakin ujuttautui näihin. sarparannalla tulee olemaan näyttelyssä esillä noin kymmenisen teosta. – itse olen ottanut tatuointeja aina ex tempore, Mantila kertoo. co m C od e: E B 22 47 4B E 6 3 1 9 5 9 2 7 6 1 9 4 3 2 3 5 1 2 8 5 2 4 4 6 1 5 7 Eläkeliiton Orimattilan yhdistys ry. osa taulusta on todella tuoreita, sillä sarparanta viimeisteli niistä erästä vielä avajaisia edeltävänä päivänä. KUVA: sAmpsA sArpArAntA KUVA: eriKA mÄKeLÄ Jasmin Anoschkinin leikkisiä patsaita.. Nuorten ryhmien (kilpaja harrastajaryhmä) harjoitustoiminta käynnistyy heinäkuussa keskiviikkoisin. – tilassa oli kerralla maksimissaan kolme henkilöä. lämmin kiitos osanotosta. (Aila Meriluoto) lämmöllä muistaen Tauno perheineen Raija perheineen sukulaiset ja ystävät ORIMATTILAN SANOMAT Erkontie 17, puh. Rastivarsat. – Kun näin ilmoituksen, että täällä on tänään walk-in-päivä, niin nappasin yhden tatuointi-ideoista mukaan, Eerola toteaa. Jokerin lisäksi näyttelyn tauluihin on otettu vaikutteita nuoresta ilmastoaktivisti Greta Thunbergista ja laulaja Billie Eilishista. Seurapalstalle voi lähettää tietoja myös sähköpostin kautta osoitteella: ilmoitukset@orimattilansanomat.fi sekä netin kautta osoitteella: www.orimattilansanomat.fi Viralliset kokouskutsut julkaistaan kokouksia-osastossa. Tatuoinnista tehdään iholle siirtokuva ennen musteen ja neulan käyttöä. – Realistista tyyliä tarvitaan nyt eniten, toteaa niemi tämän hetken kysytyimmästä tatuointityylistä orimattilassa. Paikallislehden hän kuvaa parhaimmillaan olevan oman paikkakuntansa kaupallinen ”elinkeinotoimisto”, josta viritellään ja edesautetaan monenlaista kaupallista toimintaa ja tapahtumia. Paikallisuus on nosteessa monella tavalla. – Alpolla on erinomaisen hyvä paikallislehtikentän tuntemus ja olen huomannut, että paikallislehtien asia on aidosti lähellä hänen sydäntään. sPM:n kannalta on hänen mielestään rohkaisevaa, että hyvänä tuloksentekijänä tunnettu Alpo ohtamaa tarttuu nyt vuorollaan yhtiön ohjaksiin. Harjoitukset kaikille avoimia! Lättilä Golf lähestyy. Koronarajoitusten aikana tatuointistudiossa oli samaan aikaan vain asiakas ja tatuoinnin tekijä. Mölkkyä pelataan Jokivarren koulun kentällä tiistaisin klo 16. Tervetuloa myös seuraajat tapaamaan vanhoja tuttuja. Sampsa Sarparannan tänä vuonna maalattu öljyväriteos Xanny. Ainoat peruutukset tulivat, kun Uusimaa meni kiinni, sillä meille tulee asiakkaita muualtakin kuin orimattilasta, niemi toteaa. 23 .2.1929 orimattila k. Konttorimme avoinna ma–pe klo 8–16. Eerolan käsivarteen syntyy hänen horoskooppimerkkinsä innoittamana kuva kaloista. – nämä ovat tosi suosittuja tapahtumia, kaikkia ei ehditä palvella päivän aikana, niemi kertoo. Eikö lehtesi tullut. Ohi polku vain kulkee ja kukat jää taakse ja muualla tuuli soi. Galleria Koivulinnaan tulee vielä elokuussa toinen kesänäyttely. Hupia ja angstia Koivulinnassa Vladimir Protsenko (oik.) tekemässä Miisa Eerolan uutta tatuointia. 1 .6.2020 Myrskylä Rakkaamme irma tellervo lehtonen siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Hallituksen uusiksi jäseniksi valittiin myyntipäällikkö Maarit Sironen Keski-suomen Media oy:stä ja asiakkuusjohtaja Katja Hylkilä Kaleva Mediasta. teokset asetellaan lopullisille paikoilleen vasta avajaispäivänä. elokuuta asti keskiviikosta sunnuntaihin kello 11–17. omaa vuoroaan tatuoijan tuolissa odottavat Anna Hietala ja Joni Mantila. Hippokoulu alkaa ke 29.7. Jatkossa paikallislehtien yhteistä valtakunnallista myyntiä pitää kehittää entistäkin määrätietoisemmin, hallituksen tuore puheenjohtaja Alpo Ohtamaa sanoo. viime syyskuussa ovensa avanneen tatuointistudion asiakasmäärissä koronakriisi ei ole niemen mukaan juuri näkynyt. Orimattilan poikain kesäinen golfkisa pidetään 9.7. Jokaisella myynnin ammattilaisella jokaisessa lehdessä pitää olla sisäinen yrittäjyys kunnossa. Varhaiskannon valitukset ma–su 6.30–10.00 puh. ERiKA MäKElä Pukkila Galleria Koivulinnassa pidetään tänään kuudelta avajaiset kahdelle hyvin erilaiselle näyttelylle. – Aika paljonkin on tatuointeja suunnitteilla, Eerola toteaa. Paikallismedioiden tuore hallituksen puheenjohtaja on Alpo Ohtamaa Kalajoelta. – Emoyhtiö etsii artistit ja välittää ne meille, niemi sanoo. taiteilija inspiroitui tähän näyttelyyn teinien maailmankuvista ja yhteiskunnallisista sekä poliittisista näkemyksistä. Tuokaa mukana jotain palkinnoksi kelpaavaa. Paikkansa hallituksessa jättivät johtaja Kaija Huuhtanen Kaakon viestinnästä ja jo lähes 20 vuotta sPM:n hallituksessa mukana ollut loviisan sanomien päätoimittaja ja sPM:n hallituksen edellinen puheenjohtaja Arto Henriksson. ”nostetaan paikallislehtien arvoa yhdessä!” (c ) A rto In ka la w w w .a is ud ok u. klo 18 ensimmäinen tapahtuma Salusjärven leirikeskuksessa. tatuointituolissa istuminen ei ole Eerolalle uusi kokemus, sillä hänellä on jo kolme tatuointia, ja lisää on tulossa. Perjantain walk-in oli orimattilassa ensimmäinen koronarajoituksien jälkeen. mukaan Erkontie 20, Orimattila, puh. ohtamaa näkeekin paikallislehtien tulevaisuuden hyvältä. niemen mukaan paikallisessa liikkeessä katsotaan tatuointiartistin portfolio, ja tutkitaan vastaako se tyylillisesti sen hetkiseen kysyntään. Kuolleita Hautaustoimistoja Seuratoiminta KAti UUsitAlo Tampere – suomen Paikallismediat oy on ensisijaisesti myyntiyhtiö. – Kaikki lähti siitä, kun menimme 16-vuotiaan tyttäreni kanssa katsomaan Joker-elokuvan talvella. olen käynyt siellä joskus avajaisissa, mutta omat teokseni ovat siellä nyt ensi kertaa esillä, Anoschkin kertoo. suurin osa veistoksista on keramiikkaa, mutta myös joitakin puuveistoksia löytyy. suomen Paikallismediat oy:n hallitus kiitti kokouksessa Arto Henrikssonia hänen koko suomalaisen paikallislehdistön puolesta tekemästään monipuolisesta ja pitkäaikaisesta työstä. Torstain lehteen keskiviikkoon klo 10 mennessä. – Meillä meni hyvin, ei näkynyt notkahdusta. – itsellä menee aina tämä maalaus viime tinkaan. näyttelyt ovat auki 2. nämä taulut ovat monitulkintaisia, sarparanta naurahtaa. Yhteensä Anoschkinilla on esillä näyttelyssä oletettavasti noin 30 teosta. valtakunnallisen myynnin kasvattamisen lisäksi hän pitää tärkeänä sitä, että sPM tuo valtakunnallisesti paikallislehtien ääntä kuuluviin, hakee uusia yhteistyömahdollisuuksia ja vaikuttaa laajasti paikallislehtiä koskevissa asioissa. Orimattilan Kivi www.orimattilankivi.fi Rakkaamme sven olof lindgren siunattu Myrskylän kirkossa läheisten läsnä ollessa. Ilmoittautumiset: nimi, seura ja tasoitus 6.7. tatuointeja tekevät artistit kiertävät Cleopatra ink -ketjun liikkeissä, ja viettävät yhdessä paikassa keskimäärin yhdestä kolmeen kuukautta. ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina kesäkuun 30. Paikallislehtien pitää löytää myös sisällöllisesti ja kaupallisesti uusia kohderyhmiä. mennessä palokangas.paavo@gmail.com tai 050 542 4488. Varattuna on kolme lähtöä. Ke 1.7. Heti walk-in-tapahtuman alkaessa kello kahdelta tupa on täynnä, ja innokkaimmat ovat saapuneet paikalle jo yhden aikaan. SPM Oy:llä on 131 jäsenlehteä ja tavoitamme printissä ja verkossa lähes pari miljoonaa suomalaista. Jasmin Anoschkin tuo näytille patsaita satumaailmoista tupsahtaneista oudoista eläimistä, ja Sampsa Sarparannan seinille ripustettavat maalaukset ovat taas tummanpuhuvia ja melankolisen realistisia. Korona ei ole vähentänyt asiakkaita Ringa Niemen yhdessä tyttärensä Krista Salosen kanssa omistama Cleopatra ink orimattila kuuluu turkista lähtöisin olevaan franchising-ketjuun, jolla on liikkeet suomessa myös tampereella ja Helsingissä. 20 .6.1934 Myrskylä k. s. – Paikallislehdet ovat tärkeä osa monipuolista mediatoimialaa ja niillä on aivan ainutlaatuinen rooli omien alueidensa elinvoiman luomisessa ja vireyden ylläpitämisessä. sPM on paitsi myyntiyhtiö, myös jäsenlehtiensä ja niiden henkilöstön sparraaja, joka tarjoaa käytännönläheistä koulutusta ja tutkittua tietoa jäsenlehtiensä liiketoiminnan ja myynnin osaajien tueksi. Hautausalan erikoisliike Teitä palvelee Piia ja Esa Poutanen Hautaustoimisto Avoinna: ma–pe 10–16, la sop. Joka hetkestä menneestä kiittäen me muistamme sinua kaivaten. Paikallislehtien rooli on hänen mielestään tänä erikoisena, koronavirusepidemian aiheuttamana poikkeusaikana tullut entistä voimakkaammin esiin ja se on jopa vahvistanut paikkakuntien omien lehtien merkitystä. Anoschkinin näyttelyssä olevat teokset ovat kohtuullisen tuoreita. nuorten ajatuksia kankaalla sampsa sarparannan öljyvärimaalaukset tuovat pirteisiin patsaisiin reilun kontrastin. 03-876 678 KUVA: Arto HenriKsson Alpo ohtamaa paikallislehtien johtoon KPK-medioiden myyntijohtaja Alpo Ohtamaa Kalajoelta on valittu suomen Paikallismediat oy:n (sPM) hallituksen puheenjohtajaksi tampereella torstaina pidetyssä yhtiökokouksessa. Mantila puolestaan haaveilee geometrisestä kuutiotatuoinnista. – Paikallislehden henkilöstöllä on suuri merkitys kunkin lehden menestyksessä. – Koivulinna on ihana näyttelytila. Hän on designer, eli suunnittelee tatuoinnit, kertoo tatuointistudion viereisessä tilassa myös kauneushoitolaa pitävä niemi. sarparanta on ylpeä tyttärestään, joka osasi terävästi analysoida monitasoista elokuvaa. – Katsotaan paljonko saadaan esille, Anoschkin nauraa. Myös tatuointituoliin ensimmäisten joukossa istuva Miisa Eerola tuli paikalle hyvissä ajoin. Pukkilan Galleria Koivulinnassa on tiistaista lähtien nähtävillä kuvanveistäjä Jasmin Anoschkinin ja taidemaalari sampsa sarparannan teoksia. – Kunhan lehdet ja niiden tekijät ovat jatkossakin ketteriä ja paikallisesti tärkeitä toimintaympäristönsä kehittäjiä, ja uskaltavat ja haluavat itsekin uudistua. – Krista hoitaa tatuointistudion arjen. Alpolla on myös sPM:n omistajien ja hallituksen vankka tuki takanaan. suurin into tulee viimeisellä viikolla ennen näyttelyä, sarparanta kertoo. 03-757 5285 Päiväkannon valitukset ma–pe 8.00–16.00 puh
Erityisavustukset jaettiin pandemiatoimien seurauksena aiheutuneiden taloudellisten menetyksien korvaamiseen. Ei tämä avustus kovin paljoa kata menetyksiä, budjettiimme on tulossa iso lovi, Rönkkö sanoo. vaikka taloudellinen tilanne on heikko, siitä selvitään. Esityksessä nähdään muun muassa akrobatiaa ja jongleerausta sirkus saapuu Mallusjoelle Arctic Ensemblen sirkusesitykseen kuuluu monenlaista akrobatiaa. ERiKA MäKELä Orimattila Pieni siivu opetusja kulttuuriministeriön jakamasta 9,4 miljoonan euron avustuspotista saatiin paikallisille urheiluseuroille. – Jos tapahtuu virheitä, niin ne pystytään korjaamaan tilanteessa. Judoseuran juniorit ovat Rönkön mukaan lomalla, mutta kilparyhmät treenaavat jo kuudesta kymmeneen kertaan viikossa. päivänä 2020 – N:o 49 – 5 Antti HAAvisto Mallusjoki Mallusjoella Kyrön maneesilla on tänäkin vuonna mahdollista nähdä sirkusesitys. – onhan tämä vähän tynkä sarja, kun kierroksia on vain yksi. Muut esitykset: ma–pe 6.– 10.7. toimintaa on onneksi saatu Marjamäen mukaan aloitettua uudelleen. orfeo Llewellyn aloitti sirkusharrastuksen jo 4-vuotiaana. tekninen johtaja Timo Krigsman kertoo, että leikkipuiston kokonaiskustannukset ovat hieman yli 90 000 euroa, mikä oli myös alkuperäinen kustannusarvio. Kuvissa Orfeo Llewellyn kannattelee Minna Pulsaa. Minna Pulsa alkoi sirkukseen tutustumisen alle kymmenvuotiaana ja Linnea Purontaus teini-iässä. Marjamäen mukaan kaupungilta on kyselty, tulisivatko he vuokra-asioissa vastaan. Esityksen kesto n. Armas Lintusaari pyörii esityksessä vauhdikkaasti cyr-renkaalla. – olemme varautuneet siihen, ettemme syö kädestä suuhun. Kalliosuoja on ollut seuralle rasite, sillä vuokra on juossut kevään ajan, mutta tiloja ei ole voinut käyttää. osataan minimoida loukkaantumiset, Minna Pulsa toteaa. – Eihän tämä kyllä kata läheskään kaikkea. Ryhmä harjoitteleekin tekniikoita ja niiden variaatioita niin kauan, että myös mahdolliset epäonnistumiset saadaan hoidettua turvallisesti. vuoden 2019 keväällä uusien laitteiden toimittajaksi valittiin Lappset Group oy, jonka laatima alueja laitesuunnitelma katsottiin parhaaksi. – Hauskoja juttuja tulossa, yritetään tehdä kevyt esitys, joka on mukava katsoa, Minna Pulsa sanoo. Laiteasennuksista vastasi Lappset Group oy alihankkija Lassila & tikanoja oy, joka vastasi kokonaisuudesta sekä kevään 2020 maanrakennusja laiteasennustöistä. – tulonmenetysten aikaikkuna on meille huono, sillä kesäleirin järjestämättä jääminen on tappioista suurin. tekijöiden erilaiset taustat ovat hyödyksi esitystä kasatessa, mutta hyvää fyysistä kuntoa vaaditaan kaikilta. Esitys valmiiksi nopealla aikataululla Arctic Ensemblen esitys maneesille syntyi varsin lyhyellä varoitusajalla. Kuvasta puuttuu kesäsirkuksessa myös esiintyvät Anselmi Kaisanlahti ja Ada Forsberg. – vastausta ei ole kuulunut. viimeinen silaus puistoon on tulossa viimeistään elokuun aikana valaistuksen muodossa. Linnea Purontaus tekee ilmassa spagaatin Orfeo Llewellynin (vas) ja Armas Lintusaaren avustuksella. – täytyy olla riittävän vahva ja hyvässä kunnossa, jotta loukkaantumisilta vältytään, Armas Lintusaari sanoo. – Aloitin 20-vuotiaana, olen niin myöhään herännyt, Lintusaari sanoo. klo 12&14. saapahan pelattua kuitenkin, Marjamäki pohtii. syntynyttä alijäämää. – sirkus on laji, jota ei tarvitse aloittaa vauvana, Llewellyn naurahtaa. – Meillä oli valmista materiaalia, ja pystyttiin kasaamaan esitys nopeasti, Orfeo Llewellyn toteaa. Lippuvaraukset sähköpostilla osoitteeseen arctic.liput@gmail.com. Kesän 2020 aikana alueelle toteutetaan vielä aluevalaistus pukkilalainen sähköasennusPtF oy:n toimesta. Ensemblen mukaan hevosmaneesi tarjoaa hyvät puitteet esityksen toteuttamiselle, sillä tilaa on joka suunnassa ja katto korkealla. klo 17&19, lauantai 11.7. Paikallisille urheiluseuroille korona-avustuksia KUVAT: JUho KiUrU Orimattilan Petojen puheenjohtaja Petri Marjamäki.. – se oli aluksi enemmän leikkiä, hän toteaa. – tarinan viitekehys on kaveriporukan roadtrip, jonka aikana auto hajoaa. Hallitustien leikkipuiston perusparannus valaistusta vaille valmis Minna Pulsa, Orfeo Llewellyn, Armas Lintusaari ja Linnea Purontaus ovat aiemmin kiertäneet esimerkiksi Sirkus Finlandian kanssa. Esiintymiskutsu tuli vain hieman reilu kuukausi ennen ensi-iltaa alkuperäisen esiintyjäryhmän jouduttua perumaan tulonsa. 50 min. Ensimmäisenä vuonna aita oli halvempi, seuraavana vuonna rahaa meni vastaavasti vähän enemmän, Krigsman kertoo. klo 15&17 ja su 12.7. – Jokaiselle vuodelle oli varattu 30 000 euroa. ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina kesäkuun 30. Avustus kattaa 1.3.–31.5. vuokra on 700 euroa kuussa, joten ei näillä avustuksilla kateta edes sitä, Marjamäki tylyttää. on vielä arvoitus, miten korona vaikuttaa jalkapallokoulun järjestämiseen ja syksyn petoliigaan, jonka osallistujamäärä on jouduttu puolittamaan. Arctic Ensemblen kesäsirkuksen ensi-ilta Kyrön maneesissa (Salustentie 10) sunnuntaina 5.7 klo 17. Pukkilan Hallitustien leikkipuisto on valaistusta lukuunottamatta valmis. Leikkivälineistä löytyy muun muassa erilaisia keinuvia laitteita, eri kokoisia liukumäkiä ja kiipeilytelineitä sekä tasapainorata. sen sijaan Armas Lintusaari löysi sirkuksen vasta aikuisiällä. Kolmen vuoden aikana vaiheittain perusparannettu leikkipuisto otettiin käyttöön kesäkuun alussa. orimattilan judoseuran puheenjohtaja Tero Rönkkö kertoo, että saatu tuhannen euron avustus on vain kymmenen prosenttia siitä mitä haettiin. Puistoon jäi muutama vanhempikin laite, kuten keinuva laiva, joiden turvallisuutta puiston perusparannuksen yhteydessä kohennettiin. Hinnat eivät voi ainakaan olla alkuperäiset, Marjamäki kertoo. AnnA HAKAMA Pukkila Pukkilassa Hallitustien leikkipuisto on valmistunut. sitten sattuu kaikenlaisia kommelluksia, ryhmän jäsen Armas Lintusaari taustoittaa. tavoitteena oli tehdä sirkuksen eri tyylilajeista ammentava viihdyttävä esitys. sirkus vaatii hyvää kuntoa Lahdessa Koulutuskeskus salpauksessa sirkusalan perustutkinnon suorittaneet Arctic Ensemblen jäsenet ovat päätyneet sirkuksen pariin eri-ikäisinä ja erilaisia reittejä. – Kolme meistä on esiintynyt täällä opiskeluaikoina useampi vuosi sitten, Pulsa kertoo. orimattilan judoseura ja orimattilan Pedot saivat kumpikin 1 000 euroa erityisavustusta. tällä kertaa esityksen toteuttaa Arctic Ensemble -niminen ryhmä. Arctic Ensemble ei vielä tiedä mihin matka jatkuu Mallusjoelta, mutta toiveissa on viedä esitys myös ulkomaille, kunhan koronatilanne sen sallii. Ensimmäisessä vaiheessa alueen rajaava aita uusittiin AM sairolan toimesta. naisten ja miesten sarjajoukkueet ovat päässeet jo pelaamaan. Kyseessä on kuudes kerta, kun maneesi toimii kesäsirkuksen näyttämönä. – Kun lavalla on kivaa, niin se yleensä tuo hyvää fiilistä myös yleisölle, Lintusaari jatkaa. Orimattilan judoseuran puheenjohtaja Tero Rönkkö. syksyllä 2019 alueen maarakennustyöt tehtiin Mikko Häkkinen oy:n toimesta. Kaupungilta on tullut kiitettävästi avustuksia, yhteensä noin 9 700 euroa, Rönkkö kertoo. Pedot pulassa Myös orimattilan Petojen puheenjohtajan Petri Marjamäen mukaan saatu avustus oli huomattavasti pienempi, kuin mitä oli haettu. Puisto uusine laitteineen palvelee monenikäisiä leikkijöitä. Uudistuneeseen puistoon on päässyt leikkimään kuluvan kuun alusta lähtien. Paikka oli myös entuudestaan tuttu osalle ryhmäläisistä. vaikka esityksen pääpainona ovat erilaiset sirkuslajit, on niiden ympärillä myös tarina
Reserviläisten pistoolicupin 2. Suojeltavista alueista saa korvauksen, ja valtio tukee kunnostusja hoitotoimia. – Paikkojen hakeminen ja liikkuminen oli toisella puoliajalla parempaa. Toiminta on maanomistajien osalta vapaaehtoista. Pienoispistooli 20+20 ls Yleinen: 1) Sami Partanen 167+ 163= 330, 2) Harri Laaksonen 165+156= 321, 3) Mika Rouhiainen 156+154= 310. Orimattilaan vieraaksi saapuu PK-35:n kakkosjoukkue kello 18.30 alkavaan koitokseen. Minäkin ole tässä uutena, eivätkä jätkät välttämättä tiedä, mitä haetaan, Lehtelä totesi. Y60: 1) Mauri Pokkinen 18, 2) Erkki Loponen 15, 3) Keijo Vilander 13, 4) Tapani Vappula 12, 5) Mikko Larkio 4. Joukkueesta arveltiin, että helteiseen Kankkilaan paikalle tulleet 140 silmäparia tekivät MyMyn uuden katsojaennätyksen. Vaikka avausjaksolla kotijoukkue koki pienen suvantovaiheen, oli Myrskyn tekeminen korkealla läpi illan. 040-531 1729, 16200 Artjärvi Kirjanpidot, palkanlaskenta, tilintarkastukset (HT), veroym. Asukkaiden ja omaisten tapaamisajat porrastetaan ja tapaamiset sovitaan etukäteen yksikön henkilökunnan kanssa. VINK OY – 30 v. Hyvä merkintä omiin tilastoihin ja joukkueen maalierolle, maalivahti Jere Rantasalo hymähti pelin tauottua. Lehtelä vaikuttaa joukkueen peräsimessä vasta ensimmäistä kauttaan. – Kävimme peliä läpi, ja se muuttui aivan täysin. Lisäsuojana vierailijat voivat halutessaan käyttää itse mukanaan tuomaansa kertakäyttöistä kirurgista suu-nenäsuojusta, pestävää kankaista kasvomaskia tai esimerkiksi huivia suun ja nenän edessä. heinäkuuta HAlkua vastaan. Tekeminen on jo tosi hyvää, mutta ei se ole lähelläkään vielä sitä, mihin pystytään. – nyt se alkaa selkeytymään, että miten liikutaan ja mitä halutaan. – Siitä kiitos alakerran pelaamiselle, joukkueenahan me puolustetaan, Lehtelä painotti. Mutta olisi tämä pitänyt voittaa. Tilanne 2. Tekninen toimiala Läheiset saavat tavata ja ulkoilla ikääntyneiden kanssa väljemmin turvaohjein OS Hämeen elinkeino-, liikenneja ympäristökeskus (ely) kartoittaa tänä kesänä perinneympäristöjen, kuten niittyjen, ketojen ja hakamaiden maastoja osana ympäristöministeriön rahoittamaa Helmielinympäristöohjelmaa. kierroksen jälkeen: Y: 1) Sami Partanen 18, 2) Mika Rouhiainen 16, 3) Harri Laaksonen 14, 4) Janne Kanerva 5. Palveluyksiköiden asukkaiden kotilomat ovat myös mahdollisia, jos kotona ei ole hengitystieinfektion oireita potevia henkilöitä ja ulkomailla oleskelusta on kulunut 14 vuorokautta. Jos olisimme tehneet maalipaikoista, olisi peli kääntynyt, luotsi huokasi ensiksi. Eteläinen alue, miehet, 4. Sarjataulukko O V T H M P MyMy 2 2 13– 1 6 LIK 2 2 10– 1 6 PK-09 2 2 8– 2 6 HaTP 2 1 1 4– 2 4 Kiri 2 1 1 5– 4 3 naseva 1 1 4– 3 3 Jäppärä 2 1 1 3– 7 3 Kumu JT/ edustus 2 2 5– 5 2 RiPS/2 1 1 3– 3 1 FC Kuusysi/2 2 1 1 2– 5 1 PeKa/2 2 1 1 2– 6 1 HAlku 1 1 3– 4 VoPpK 2 2 3– 6 Union Plaani/ akatemia 1 1 1– 5 Jäntevä 2 2 2–14 Jere Rantasalo torjui heti kauden toisessa pelissä ensimmäisen nollapelin. Mahdolliset lausunnot ja kirjalliset muistutukset katusuunnitelmasta tulee toimittaa Elinvoimaja tekniselle valiokunnalle osoitettuna ennen nähtävilläoloajan päättymistä 31.7.2020 mennessä osoitteeseen: kirjaamo@orimattila.fi tai Orimattilan kaupunki, PL 46, 16301 Orimattila. Esimerkiksi viime kaudella piinanneesta maalinteon tuskasta ei näytä olevan pienintäkään viitettä. Orimattilalaisten päävalmentaja Jani Lehtelä löysi ottelun tauottua tekemisestä sekä epäkohtia että lupaavia piirteitä. Tätä väitettä tukevat niin pelilliset suoritukset kuin tuloksetkin. – Eri tekijät edellisen kauden jälkeen ja kuluneen kevään aikana ovat selvästi tuoneet ihan uutta motivaatiota joukkueen tekemiseen. Yhtymä on toivonut alueen yksityisten palveluntuottajien noudattavan samaa ohjetta, mutta kehottaa omaisia tarkastamaan yksikkökohtaiset ohjeet. 100 m 2 liiketilaa suurin näyteikkunoin Tiedustelut: Kullervo Hakama p. Helmielinympäristöohjelma kartoittaa suojeltavia ja hoidettavia luontokohteita MISKA MIETTInEn Myrskylä Myrskylän Myrskyn jalkapallojoukkueesta ei ole turhaan puhuttu alkaneen kauden alla, että kentillä voisi viilettää kaikkien aikojen MyMy. Myös kahden metrin etäisyys on pidettävä eikä fyysistä kontaktia saa olla. Ensisijaisesti tapaamiset pyritään edelleen järjestämään ulkona palveluyksiköiden piha-alueilla, mutta tietyissä tilanteissa lähteistään voi tavata myös sisätiloissa. 25.6.: Kumu JT/edustus – RiPS/2 3–3, Kiri – Jäntevä 4–1. Helmi-ohjelman tarkoituksena on tarttua Suomen luontoa köyhdyttävään elinympäristöjen vähenemiseen ja laadun heikkenemiseen. – nälkä menestyä tässä sarjassa ja into peleille on kova koko ajan, ja puhun varmastikin jokaisen ukon puolesta. – Voisi sanoa, että melko rutiininomainen ilta. Eteläinen alue, miehet 5. Myös ohjelman soidensuojelu on käynnistynyt Hämeessä. päivänä 6 – N:o 49 – 2020 Kuulutuksia Vuokrattavana Koti ja perhe Orimattila 24.6. normaalisti pelaamme 4-3-3:a, nyt pelattiin timanttia kuormituksen takia, Lehtelä avasi pelitaktiikkaa. Peli peliltä! Lähes kolmenkymmenen asteen paahtava helle luonnollisesti näkyi myös kentällä. Myrskyn pelit jatkuvat tänään tiistaina Kotkassa PeKan kakkosjoukkueen vieraana. MyMy jyräsi FC Kuusysin derbyssä LIIKEJA AMMATTIOSOITTEITA ASIANAJOTOIMISTO varatuomari ESKO RANTANEN Erkontie 10, ark. remontit . – Oli tosiaan lämmin kuin mikä, ja se näkyi pelaajissa ja meidän pelitavassa. Kotiloman aikana on ensisijaisesti pysyteltävä perhepiirissä. 777 1670 AUTOJA KULJETUSALA SIIVOUSPALVELUA LVI-LIIKKEITÄ LVI-PutkiKaMa Oy KARI KORKKULA Puh. Toisaalta nolla maalia omiin on hyvä suoritus sillä ei urheilussa ainakaan häviä. Lohkokärkeen kirmanneen MyMyn keskiviikon pelin ainoa ilonaihe ei suinkaan ollut kolme pinnaa. ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina kesäkuun 30. div., lohko 3, pelatut ottelut: 26.6.: FC Fortuna – FC Viikingit/ S.C.P 4–4. Virsi 431 Onnittele edullisella perhepalstailmoituksella! ORIMATTILAN SANOMAT puh. konsultoinnit, yritysten perustaminen ja yhtiömuodon muutokset. Kankkilaan vieraaksi saapunut lahtelaisjoukkue sai derbyssä kuonoon luvuin 0–3. Omainen tai läheinen voi halutessaan ulkoilla asukkaan kanssa vapaasti, kun noudattaa turvallisuusohjeita. uudisrakentaminen . Y60: 1) Erkki Loponen 166+ 183= 349, 2) Mauri Pokkinen 172+ 165= 337, 3) Tapani Vappula 167+169= 336, 4) Keijo Vilander 163+ 159= 322. – nollapeli on nollapeli. Samoin on vältettävä tilanteita, joissa turvavälejä ei pystytä noudattamaan. Ammuntaa MISKA MIETTInEn Tuusula Orimattilan Pedot on oikealla tiellä jalkapallon nelosdivisioonassa, kun joukkue näyttää parantavan otteitaan ottelu ottelulta. Muuntautumiskykykin oli lupaavaa, mikä kuulostaa hyvältä tässä vaiheessa kesää. Ajanvaraus kaupungin neuvonnan kautta p. Sarjataulukko O V T H M P FC Kapina 2 2 7– 1 6 MPS/2020 2 2 7– 2 6 FC Viikingit/ S.C.P 2 1 1 11– 4 4 FC Fortuna 2 1 1 7– 5 4 HyPS 2 1 1 7– 5 3 nouLa 2 1 1 2– 1 3 SAPA 1 1 1– 3 RiRa/VGS 2 1 1 2– 8 3 K-UP/HC SKAVABÖLE 2 2 2– 2 2 LPS/Kuninkaat 2 1 1 3– 4 1 FC Korso/ United 2 1 1 3– 4 1 PK-35/2 2 1 1 2– 4 1 OPedot 2 1 1 1– 3 1 Akilles 1 1 0– 4 PuiU/86 2 2 1– 9 Jani Lehtelän opit ovat purreet Petoihin lupaavalla tavalla. Tekeminen tuntui ihan hyvältä, ja se on mennyt koko ajan oikeaan suuntaan pitkän tauon ja loukkaantumisen jälkeen, vahti Rantasalo luonnehti omaa tekemistään. Erkontie 20, Orimattila puh. Viimeksi perinnemaisemia on inventoitu 1990–luvulla. Petojen pistetili auki jo toisessa pelissä OS Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän (hyky) palveluyksiköiden ikääntyneet asukkaat pääsevät tapaamaan ja ulkoilemaan omaistensa ja läheistensä kanssa väljemmin turvaohjein. laatoitukset Rakennustyö Weckman ORIMATTILAN SANOMAT Vuokrattavana n. Katusuunnitelmaehdotus asetetaan yleisesti nähtäville 1.– 31.7.2020 (MRA 43 §). 18.6.: K-UP/HC SKAVABÖLE – FC Korso/United 2–2. Illan kotijoukkue on vielä voitoton, kun tilillä on tasapeli ja tappio. Kauden avauksessa sarjan nousijajoukkue FC Kapinalle luvuin 1–3 hävinnyt petolauma haki keskiviikkona Tuusulan helteestä suven avauspinnan 0–0-tasapelillä. Työsuorituksia ORIMATTILA TIEDOTTAA KATUSUUNNITELMAEHDOTUS NÄHTÄVILLÄ Suunnitelma sisältää Orimattilan keskustassa sijaitsevan Muurarinkujan ja osan Muuraintiestä. Uuden ohjeistuksen mukaan läheisten ja omaisten tapaamiset saavat kestää pitempään kuin vartin. 17.6.: MPS/2020 – HyPS 5–1, SAPA – nouLa 1–0, PK-35/2 – LPS/ Kuninkaat 2–2, RiRa/VGS – FC Viikingit/S.C.P 0–7. Hakemista on toki, kun ei ole ollut treenipelejä tai pelaamista muuten. 0400-840 555. 040 743 7707 Maire ja Martti Seppelin viettävät 70-vuotishääpäivää 1.7.2020. Kestolle ei ole enää erillistä maksimiaikaa. Y75: 1) Kaj Ahlers 158+ 173= 331. Ei saada sisälle. ASIANAJOTOIMISTOJA KUMIja LASIHUOLTO – auton renkaat – tuulilasit – rengastyöt – koristelasit – rakennuslasit – peilit ORIMATTILA puh. Ohjelmassa suojellaan ja ennallistetaan soita, kunnostetaan lintuvesiä ja kosteikkoja, hoidetaan perinnebiotooppeja ja metsäisiä elinympäristöjä sekä kunnostetaan rantaja vesiluontoa. 24.6.: MPS/2020 – LPS/Kuninkaat 2–1, K-UP/HC SKAVABÖLE – OPedot 0–0, FC Kapina – Akilles 4–0, PuiU/86 – HyPS 0–6. nimihirviö K-UP/HC Skavaböle hallitsi kotinurmellaan ensimmäistä nelivitosta, mutta jälkimmäiselle puoliajalle Pedot heräsi luoden esimerkiksi läjän maalipaikkoja. Y75: 1) Kaj Ahlers 20. 777 3308, gsm 050 585 3468 www.velj-ovaska.fi SÄHKÖLIIKKEITÄ • LVI-urakointi, -asennukset ja -huollot • LVI-saneeraukset ja -remontit • Lämpöratkaisut Rami: 040 558 4557 Kim: 040 507 5495 www.putkipari.fi putkipari@putkipari.fi Paras kumppanisi rakentamiseen ja remontointiin: Puh. Kun kuudella pinnalla ja maalierolla 13–1 lohkon kärkiporukkana paahtava MyMy on saanut sesongilleen täydellisen alun, ovat myös jatkon suhteen ennusmerkit lupaavia. Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsen TILITOIMISTOJA SÄHKÖASENNUS OY OLIN & TUOMISET Kärrytie 4, Orimattila, p. Arkistokuva kesältä 2018. Kankkilassa MyMy urakoi seuraavan kerran 8. 03 888 111. Petolauma jatkaa kauttansa perjantaina vihdoin kotonaan. Perinneympäristöjen kartoitukset toteutetaan Hämeessä kesä-elokuussa. klo 9–16, esko.rantanen@pp.inet.fi, puh. Katsojia huudatti kahdesti osunut Jamal Zvaalden, kolmas maali merkattiin vierasjoukkueen omaksi. 24.6.: naseva – HAlku 4–3, MyMy – FC Kuusysi/2 3–0, LIK – Jäppärä 5–0, VpPpK – PK-09 1–3. Lisäksi suunnitelmiin voi tutustua erikseen sovittaessa ajanvarauksella kaupungintalon aulassa. Innolla odotan tulevaa, Rantasalo totesi. Jotta tapaaminen tai ulkoilu on mahdollista, läheisillä tai asukkaalla ei edelleenkään saa olla hengitystieinfektioiden oireita. – Tuntuu, että pelataan koko joukkueen voimin entistä isommilla punakeltaisilla sydämillä, mikä huokuu kentältä hauskanpitona ja menestyksekkäinä otteina, Rantasalo iloitsi. Kuva kesän ensimmäisistä nurmitreeneistä. Suunnitelmaan voi tutustua nähtävilläoloaikana kaupungin kotisivuilla (www.orimattila.fi) sekä Orimattilan kaupungintalon Rantatien puoleisella ulkoilmoitustaululla (Erkontie 9). 03-884 830, 050 559 8634 www.tiliekspertti.fi TILIEKSPERTTI M. div., lohko 6, pelatut ottelut: 26.6.: HaTP – PeKa/2 1–1. Kiitokset Tuulalle ja Veikolle. Y50: 1) Pertti Immonen 10. 25.6.: RiRa/VGS – FC Korso/United 2–1, PK-35/2 – nouLa 0–2. Kartoituksia tehdään myös Orimattilassa. 050 5183 763 Orimattila weckman@hotmail.fi . kierros. Kyllä niitä selkeitä paikkoja oli, kuten edellisessäkin pelissä. Myös kotilomat ovat jo mahdollisia. 03-876 678 ilmoitukset @ orimattilansanomat.fi. Zvaaldenin kesän alku on ollut hurja pelaajan johtaessa lohkon maalipörssiä neljällä pömpelillä. – Olisin huolissani hukattujen maalipaikkojen määrästä. Vitosdivisioonan murskaavalla 10–1-voitolla aloittanut MyMy jatkoi väkevää marssiaan myös viime viikolla, kun kotona jyrän alle jäi FC Kuusysin kakkosjoukkue. Ohjelma käynnistyi Hämeessä jo keväällä lintuvesien ja metsäisten elinympäristöjen kartoituksella. Kuusysiä vastaan Zvaalden ja MyMy olivat kuskin paikalla lähes 90 minuuttia. 03-777 7444 www.sahkoasennusoy.fi RAKENTAMINEN PYYDÄ TARJOUS • Keittiökaapistot • Makuuhuonekomerot • Eteisryhmät • Irto-ovet • Työpöytätasot • Paljon ovivaihtoehtoja PUUJA KALUSTETUOTE Veljekset Ovaska Hirsitie 5, Orimattila p
9.10 Sää. 1.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. Yle Radio 1 6.00 Yle Uutiset ja sää 6.05 Hartaita säveliä 6.15 Aamuhartaus 6.25 Aamusoitto 6.56 Päivän mietelause 6.59 Hyvää huomenta 7.00 Yle Uutiset ja sää 7.10 Hartaita säveliä 7.15 Aamuhartaus 7.25 Aamusoitto 7.58 Hyvää huomenta 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.10 Ykkösaamu 9.00 Yle Uutiset 9.05-9.58 Muistojen bulevardi 10.00-10.55 Sari Valto: Toivon merkitys paranemisessa 11.00 Klassikkoparatiisi 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10 Tiedeykkönen – entisaikain vaivat hoidettiin kuppaamalla ja kalevalaisella jäsenkorjauksella 13.00 Klassista kahteen 14.00 Uudet levyt 15.00 Yle Uutiset 15.02 Kulttuuriykkönen 15.55-15.58 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Nanosekunnin tarkuudella 17.30 Radioteatteri esittää: Kuoro. 12.55 Radio Suomen Päivä 13.00 Yle Uutiset. 18.00 Yle Uutiset. 1.00 Yle Uutiset ja sää. Ina Mikkola kohtaa tosiasiat terveydestään ja heittäytyy liikkumaan ennennäkemättömällä tavalla. 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.30 Yle Uutiset ja sää. Sudokun ratkaisu (c ) A rto In ka la w w w .a is ud ok u. 06.53 Kaapo (S) 07.18 Hilla ja avaruuden Eetu (S) 07.29 Kuiske (S) 07.37 Pyöräillään 07.43 Simo (S) 07.50 Ninni ja Nestori (S) 08.02 Askarrellaan 08.07 Ella, Oskari ja Huu (S) 08.21 Galaxi 08.22 Urheiluhullut (S) 08.24 Lassie (7) 08.50 Jumppahetki: Tasapaino ja voimaharjoitus 09.00 Casualty (12) 10.00 Uusi päivä (S) 10.30 Naissotilaat 11.00 Sairastunut mieli 11.40 Norjalainen safari 12.20 Viholliset vastakkain 12.50 Tanskalainen maajussi 13.20 Luontomatkalla Ugandassa 14.20 Tornionjokilaakson arkiralli 15.00 Lääkärit vastaan internet 15.40 Jumppahetki: Tasapaino ja voimaharjoitus 15.50 Team Bachstad idänreitillä 16.30 Uusi päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.10 Casualty (12) 19.00 Pirunpelto (12) 19.50 Tarinoiden Ruisrock: Olavi Uusivirta 20.00 Uusi koti koiralle 20.50 Se tyyli 21.00 Pornovallankumous (16) 21.50 Normaaleja ihmisiä (12) 22.12 Normaaleja ihmisiä (12) 22.40 Kerron sinulle kaiken (12) 00.15 The Bold Type (12) 00.55 Uutisikkuna MTV3 06.45 Aamusää 06.55 Uutisaamu 08.00 Uutisaamu 09.10 Kauniit ja rohkeat (S) 09.35 Emmerdale (12) 10.05 Rakas, ostin meille kodin 11.00 Kenen kotona. 15.02 Alueradio 16.00 Yle Uutiset ja sää. 18.02 Luonto-Suomi: Nisäkkäiden poikaset 0203-17600 18.50 Merisää. 9.10 Sää. Yle Kuvapalvelu. Kuinka pielessä voi vegaaniruokavalio olla hektisen elämän ja työn pyörteissä. 1.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 2.54 Yöradio. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 12.10 Urheiluradio. 12.10 Urheiluradio. 2.54 Yöradio. 3.02 Kissankehto – Susanna Vainiola. 9.11 Alueradio 10.00 Yle Uutiset. 10.02 Radio Suomen Päivä 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.00 Yle Uutiset ja sää. 17.10 Urheiluradio. 13.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 22.05-22.57 Pollari. 6.05 Alueradio 7.007.10 Yle Uutiset ja sää. 5.32 Radio Suomen Varhaisaamu 5.50 Merisää. Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 06.25 Muisti: Kylmä sota Helsingissä 06.55 Ylen aamu 09.30 Pokka pitää (S) 10.00 Sydämen asialla (7) 10.50 8 minuuttia 11.00 Yle uutiset Uusimaa 11.03 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.06 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.09 Yle Uutiset Häme 11.12 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.15 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.18 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.21 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.24 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 11.27 Yle uutiset Lappi 11.30 Entä jos. 2.02 Kantritohtori Teppo Nättilä. 12.15 Kotiin takaisin (12) 13.00 Oi, muistatkos (7) 14.30 Muisti: Teiniliiton loppu 15.00 Ylen aamun parhaat 15.45 A-studio 16.20 Pokka pitää (S) 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Kotiin takaisin (12) 18.00 Yle Uutiset 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi 18.20 8 minuuttia 18.30 Eränkävijät 19.00 Espanjalainen prinsessa (12) 20.00 Tehtaan sankarit – Onnea etsimässä 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 Allsång på Skansen 22.00 Yle Uutiset 22.04 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.15 Erikoisryhmä Köln (12) 23.00 Hillary Rodham Clinton 00.00 Uutisikkuna Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 30.6. 21.00 Yle Uutiset. 17.13 Radio Suomen Ilta. 7.53 Alueradio 8.00-8.10 Yle Uutiset ja sää. 6 . 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu 6.00 Yle Uutiset ja sää. 00.35 Vaimot vaihtoon USA 01.15 Duudsonit: Päällikkö (7) 01.55 X Factor UK 03.35 Myytinmurtajat Yle Teema & Fem 08.45 YLE FEM 08.45 Onnistuuko avioliitto. Lande 21.00 Kokkisota 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Bull (7) 23.35 Jahti 00.30 Roba (12) 01.25 Menu Finnjävel 02.15 Remonttipiiskuri 03.10 Ninja Warrior 04.05 Penn & Teller: Naruta meitä! (S) Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Rusty Rivets (S) 06.25 Ritariprinsessa Nella (S) 06.50 Hatchimals (S) 06.55 Bing (S) 07.05 Disney esittää: Avalorin Elena (S) 07.30 Arthur ja minimoit (7) 07.55 Disney esittää: Ducktales (7) 08.20 LEGO Ninjago (7) 08.35 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 08.50 Angry Birds Blues (S) 08.55 Angry Birds Piggy Tales (S) 09.00 Neljän tähden talkoot 09.30 Neljät häät Britanniassa 10.30 LIVE: Onnenarpa 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Eläinsairaala (S) 14.25 Neljät häät Britanniassa 15.25 Farmi Suomi 16.55 Onnenarpa 17.00 Remppa vai muutto Vancouver 18.00 Poliisit 2020 (7) 19.00 Hansin matkassa 20.00 Suomen huutokauppakeisari 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: Extraction (16) 22.55 Suomen huutokauppakeisari 23.55 Poliisit 2020 (7) 00.55 Arman Pohjantähden alla (7) 01.55 Pelastushelikopteri (S) 02.25 Pelastushelikopteri (S) 02.55 Pelastushelikopteri (S) 03.25 Astral-TV Sub 06.30 Chuggington (S) 06.40 Taikapuutarhan pikkuötökät (S) 06.50 Muumilaakson tarinoita (S) 07.15 Muumilaakson tarinoita (S) 07.40 Paavo Pesusieni (S) 08.05 Nuori Robin Hood (S) 08.15 Nuori Robin Hood (S) 08.25 Alvin ja pikkuoravat (S) 08.40 Viidakon veijarit (S) 08.50 Professori Balthazar (S) 09.00 Simpsonit (12) 09.30 Simpsonit (7) 10.00 Lemmen viemää (7) 11.00 Ostoskanava Tvins.com 12.00 Emmerdale (12) 12.30 Bob’s Burgers (S) 13.00 Ninja Warrior 13.50 Elokuvatraileri: Aika jonka sain 13.55 Pilanpäiten 14.05 Paavo Pesusieni (S) 14.30 Salatut elämät (7) 14.55 Salatut elämät (12) 15.25 Salatut elämät (12) 15.50 Salatut elämät (12) 16.20 Myytinmurtajat Juniori 17.15 First Dates UK 18.10 Vaimot vaihtoon USA 19.00 Frendit (S) 19.30 Frendit (S) 20.00 Simpsonit (7) 20.30 Simpsonit (7) 21.00 Subleffa: Black Swan (16) 23.00 Subleffa: Uuno Turhapuro armeijan leivissä (7) 00.55 Vaimot vaihtoon USA 01.35 X Factor UK 02.40 Myytinmurtajat 03.25 Duudsonit: Päällikkö (7) Yle Teema & Fem 08.30 YLE FEM 08.30 Jotunheimenin paimenet 09.00 Ruoka tekee onnelliseksi 10.00 Seniorisurffaajat 10.30 Kaupunkia muuttaneet rakennukset 11.00 Tanskalainen maajussi rakentaa 11.30 Tuhmia tarinoita 12.00 YLE TEEMA 12.00 Ruoka-Suomi 12.45 Amplifier (7) 13.05 Joan Mirón maailma 14.00 Matka Tyynenmeren taiteeseen 15.00 Isä Matteon tutkimuksia (12) 16.05 Pieni talo preerialla (12) 17.00 Vanhan tekniikan metsästäjät 17.25 YLE FEM 17.25 Kummituskoulu Spooky’s (7) 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 Pikkuli (S) 18.05 Hammaskeiju (S) 18.12 Mikko Mallikas (S) 18.22 Aarne Alligaattori 18.26 Jazzoo (S) 18.30 Muumilaakson vanki 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.45 Ruotsalaisia salaisuuksia 20.00 YLE TEEMA 20.00 Kaupunkielämää 21.00 Historia: Bushien valtakausi 21.45 The Handmaid’s Tale – Orjattaresi (16) 22.35 Historia: Patty Hearstin tarina (12) 23.15 Leonard Bernstein ja musiikin maailma: Sibelius Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 06.25 Luontoretkellä: Lohi kutee 06.55 Ylen aamu 09.30 Pokka pitää (S) 10.00 Sydämen asialla (7) 10.50 8 minuuttia 11.00 Yle uutiset Uusimaa 11.03 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.06 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.09 Yle Uutiset Häme 11.12 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.15 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.18 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.21 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.24 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 11.27 Yle uutiset Lappi 11.30 Kettu (12) 12.30 Kotiin takaisin (12) 13.15 Isäntä soittaa hanuria (S) 14.30 Muisti: Atomimiehet 15.00 Ylen aamun parhaat 15.51 Saman taivaan alla: Viimeinen syksy 16.20 Pokka pitää (S) 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Kotiin takaisin (12) 18.00 Yle Uutiset 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi 18.20 8 minuuttia 18.30 Eränkävijät 19.00 Prisma: Miten välttää syöpä 19.45 Päivä Ruotsissa 20.00 Kandit 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.35 8 minuuttia 21.45 Yle Uutiset 21.49 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Dokumenttiprojekti: Ystäväni Gorbatshov 23.30 Mullan alta: Mira Luoti ja Tiisu 00.30 Uutisikkuna Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 1.7. 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.00 Villa Hintikka 14.00 Olet mitä syöt 15.00 Salatut elämät: MC Taalasbiili (S) 15.30 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy 16.30 Duudsonit: Päällikkö (7) 17.30 Salatut elämät: Pihlajasatu (S) 18.00 Kauniit ja rohkeat (S) 18.25 Emmerdale (S) 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät: Pihlajasatu (S) 20.00 Stadi vs. 14.02 Alueradio 15.00 Yle Uutiset. co m C od e: E B 22 47 4B E 6 6 3 1 2 5 8 9 7 4 8 7 5 9 4 1 3 6 2 9 2 4 7 6 3 5 1 8 1 8 6 5 7 9 2 4 3 2 9 7 8 3 4 6 5 1 5 4 3 6 1 2 8 9 7 3 5 2 4 9 7 1 8 6 7 1 9 3 8 6 4 2 5 4 6 8 1 2 5 7 3 9 ORIMATTILAN SANOMAT kertoo, mikä kanava ja mihin aikaan. 7. 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.00 Yle Uutiset ja sää. 10.02 Radio Suomen päivä 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. Ohjaajalegenda Werner Hertzog tapaa ihailemansa jo ikääntyneen Mihail Gorbatshovin, miehen, jonka aikana kylmä sota päättyi, Neuvostoliitto ja itäblokki hajosivat ja Saksat yhdistyvät. 11.02 Radio Suomen Päivä 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 0.02 Yöradio – toiveiden yö. 17.50 Etnohetki 18.0018.15 Romano mirits 18.20-18.29 Kadonnutta aikaa etsimässä 9: Pakenija, jakso 30 18.30 Hartaita säveliä 18.50 Iltahartaus 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Radion sinfoniaorkesteri konserttilavalla 20.50 Norjalaissopraano Lise Davidsen laulaa 21.00 Aikamme suomalaista musiikkia 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05 Sari Valto: Toivon merkitys paranemisessa 23.00 Iltahartaus 23.10-6.00 Yöklassinen Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää. 12.13 Radio Suomen Päivä 12.45 Merisää. 3.00 Yle Uutiset. 21.02 Urheiluradio. ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina kesäkuun 30. Kuvassa hyvinvointilääkäri Pippa Laukka. 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu 6.00 Yle Uutiset ja sää. 11.02 Radio Suomen Päivä 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 14.00 Yle Uutiset. 23.00 Yle Uutiset. 11.33 Radio Suomen Päivä 12.00 Yle Uutiset ja sää. 06.53 Tiketi Tok (S) 07.04 Poppelikumpu (S) 07.09 Tete ja Mama (S) 07.21 Minun nimeni on 07.26 Kaisa ja Olli (S) 07.35 Mauno (S) 07.46 Ota koppi! 07.56 Ässäluokka (S) 08.20 Galaxi 08.21 Aappo ja Tööt (S) 08.28 Otso ja sopulit (7) 08.36 Näin meillä (7) 08.50 Jumppahetki: Reipas jumppa 09.00 Casualty (12) 10.00 Uusi päivä (S) 10.30 Naissotilaat 11.00 Unelmakoti 12.00 Tanskalainen maajussi 12.30 Luontomatkalla Ugandassa 13.30 Kännykkäkuvaajat kilpasilla 14.00 Väärin valittu 14.30 Stressaavat äidit 15.00 Viholliset vastakkain 15.30 Jumppahetki: Reipas jumppa 15.40 Pirunpelto (12) 16.30 Uusi päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.10 Casualty (12) 19.00 Pirunpelto (12) 19.50 Tarinoiden Ruisrock: Samuli Putro 20.00 Uusi elämä Kreikassa 20.45 Tarinoiden Ruisrock: Terhi Kokkonen 21.00 Hymyilevä mies (7) 22.30 Operaatio Playa 23.30 Sairastunut mieli 00.00 The Bold Type (12) 00.40 Uutisikkuna MTV3 06.45 Aamusää 06.55 Uutisaamu 08.00 Uutisaamu 09.10 Kauniit ja rohkeat (S) 09.35 Emmerdale (S) 10.05 Yökylässä Maria Veitola 11.00 Selviytyjät 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.00 Supernanny Suomi 14.00 Grand Designs – unelma-asunnot 15.00 Salatut elämät: MC Taalasbiili (S) 15.30 Supernanny Suomi 16.30 Duudsonit: Päällikkö (S) 17.30 Salatut elämät: Pihlajasatu (S) 18.00 Kauniit ja rohkeat (S) 18.25 Emmerdale (7) 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät: Pihlajasatu (S) 20.00 Stadi vs. 21.55 Radio Suomen Ilta. Keskiviikko 1.7. 7.13 Alueradio 7.50 Merisää. 1.55 Yöradio. 23.02 Kutsuvieras 0.00 Yle Uutiset. 22.05-22.57 Kantritohtori Teppo Nättilä. 12.55 Radio Suomen Päivä 13.00 Yle Uutiset. T i i s t a i 3 . 1.00 Yle Uutiset ja sää. 7.53 Alueradio 8.00-8.10 Yle Uutiset ja sää. 11.33 Radio Suomen Päivä 12.00 Yle Uutiset ja sää. 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.30 Yle Uutiset ja sää. 17.13 Alueradio 18.00 Yle Uutiset. 9.05-9.08 Urheiluradio. 3.55-4.00 Yöradio. HD. Mihail Gorbatshov oli Neuvostoliiton viimeinen johtaja, joka keskellä kylmää sotaa teki työtä rauhan, perestroikan ja glasnostin puolesta. 13.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 00.35 Myytinmurtajat Juniori 01.30 Pukumiehet (S) 02.25 Häähullut 03.15 Grand Designs – unelma-asunnot 04.10 Ninja Warrior Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Rusty Rivets (S) 06.25 Ritariprinsessa Nella (S) 06.50 Hatchimals (S) 06.55 Bing (S) 07.05 Disney esittää: Avalorin Elena (S) 07.30 Arthur ja minimoit (7) 07.55 Disney esittää: Ducktales (7) 08.20 LEGO Ninjago (7) 08.35 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 08.50 Angry Birds Blues (S) 08.55 Angry Birds Piggy Tales (S) 09.00 Neljän tähden talkoot 09.30 Neljät häät Britanniassa 10.30 LIVE: Onnenarpa 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Rikkaat ja rahattomat 14.55 Neljät häät Amerikassa 15.55 Lapsi tuntemattoman kanssa 16.55 Onnenarpa 17.00 Remppa vai muutto Vancouver 18.00 Poliisit 2020 (7) 19.00 Madventures Suomi (12) 20.00 Hansin matkassa 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: Batman Begins (12) 23.55 Narcos 01.05 Suomen huutokauppakeisari 02.05 Poliisit 2020 (7) 03.00 Arman Pohjantähden alla (7) 04.00 Astral-TV Sub 06.30 Chuggington (S) 06.40 Taikapuutarhan pikkuötökät (S) 06.50 Muumilaakson tarinoita (S) 07.15 Muumilaakson tarinoita (S) 07.40 Paavo Pesusieni (S) 08.05 Nuori Robin Hood (S) 08.15 Nuori Robin Hood (S) 08.25 Alvin ja pikkuoravat (S) 08.40 Viidakon veijarit (S) 08.50 Professori Balthazar (S) 09.00 Simpsonit (7) 09.30 Simpsonit (7) 10.00 Lemmen viemää (7) 11.00 Ostoskanava Tvins.com 12.00 Emmerdale (S) 12.30 Bob’s Burgers (S) 13.00 Ninja Warrior 13.50 Pilanpäiten 14.05 Paavo Pesusieni (S) 14.30 Salatut elämät (7) 14.55 Salatut elämät (7) 15.25 Salatut elämät (7) 15.50 Salatut elämät (7) 16.20 Myytinmurtajat 17.15 Jahti 18.10 Vaimot vaihtoon USA 19.00 Frendit (S) 19.30 Frendit (S) 20.00 Simpsonit (7) 20.30 Simpsonit (7) 21.00 Subleffa: Uuno Epsanjassa (S) 22.50 Myytinmurtajat 23.40 Pitääkö olla huolissaan. 20.02 Sää. 23.02-23.57 Kutsuvieras 0.00 Yle Uutiset. Lande 21.00 Yökylässä Maria Veitola 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 ESPN dokumentti: Tenniksen tuittupää 23.40 Pitääkö olla huolissaan. 21.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 9.11 Alueradio 10.00 Yle Uutiset. 6.05 Alueradio 7.007.10 Yle Uutiset ja sää. 3.00 Yle Uutiset. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 1.55 Yöradio. Kuvassa Herzog. 20.02 Sää. Kausi 2, 2/10. 9.05-9.08 Urheiluradio. 12.13 Radio Suomen Päivä 12.45 Merisää. 09.45 Maria ja kesäpuhujat 10.30 Kummituskoulu Spooky’s (7) 10.51 Seikkailevat saappaat 10.57 Norjaa ristiin rastiin 11.00 Stugor 11.30 Tiettömän taipaleen takana 12.00 YLE TEEMA 12.00 Yle Live: Regina Spektor 13.25 Historia: Unelma paremmasta elämästä 14.20 Odotus (S) 14.45 Uusi Kino: Keppi (S) 15.00 Isä Matteon tutkimuksia (12) 16.05 Pieni talo preerialla (12) 17.00 Vanhan tekniikan metsästäjät 17.25 YLE FEM 17.25 Eräelämää 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 Robottijunat (S) 18.12 Kallen keittiö (S) 18.23 Aarne Alligaattorin musiikkiseikkailu 18.26 Huijari ja Puijari (S) 18.27 Hupsulit (S) 18.30 Kuninkaittemme jäljillä 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.45 Ruotsalaisia salaisuuksia 20.00 YLE TEEMA 20.00 La otra mirada – Toinen katse (7) 21.00 Karita Mattila Olavinlinnassa 2020 21.50 Kiehtova maailma: Joanna Lumleyn Silkkitie 22.35 Kino: Maria Braunin avioliitto (12) MTV3 klo 14: Olet mitä syöt. 3.02 Aulantai – Kai Ulmanen. 8.13 Alueradio 9.00 Yle Uutiset. 18.55 Rantabiisien ilta 19.0019.02 Yle Uutiset ja sää. 16.10 Urheiluradio. 16.13 Alueradio 17.00 Yle Uutiset ja sää. 5.32 Radio Suomen Varhaisaamu 5.50 Merisää. 14.00 Yle Uutiset. 10.33 Radio Suomen Päivä 11.00 Yle Uutiset. päivänä 2020 – N:o 49 – 7 Ke s k i v i i k ko 1 . 10.33 Radio Suomen Päivä 11.00 Yle Uutiset. 2.00 Yle Uutiset. 21.50 Merisää. 20.03 Radio Suomen Ilta 21.00 Yle Uutiset. 20.03 Metsäradio. 15.02 Alueradio 16.00 Yle Uutiset ja sää. 16.13 Alueradio 17.00 Yle Uutiset ja sää. 21.50 Merisää. 17.10 Urheiluradio. 2.02 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 21.10-21.43 Päivä tunnissa. 2.00 Yle Uutiset. 14.02 Alueradio 15.00 Yle Uutiset. R a d i o o h j e l m a t Yle Radio 1 93,2 MHz • Yle Radio Suomi 97,9 MHz Jere B.Virtanen Viivi ja Wagner Tiistai 30.6. 18.02 Rantabiisien ilta 18.50 Merisää. Laiha läski. 19.05 Luonto-Suomi: Nisäkkäiden poikaset 0203-17600 20.00 Yle Uutiset. 16.10 Urheiluradio. Yle Radio 1 6.00 Yle Uutiset ja sää 6.05 Hartaita säveliä 6.15 Aamuhartaus 6.25 Afrikkalainen heinäkuu: Aamusoitto 6.56 Päivän mietelause 6.59 Hyvää huomenta 7.00 Yle Uutiset ja sää 7.10 Hartaita säveliä 7.15 Aamuhartaus 7.25 Afrikkalainen heinäkuu: Aamusoitto 7.58 Hyvää huomenta 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.10 Ykkösaamu 9.00 Yle Uutiset 9.059.58 Muistojen bulevardi 10.00-10.55 Afrikkalaisen heinäkuun Brysselin kone 11.00 Riston Valinta 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10 Kymmenen teesiä selviytymisestä: OlliPekka Heinonen 13.00 Klassista kahteen 14.00-14.57 Euroopan konserttilavoilla 15.00 Yle Uutiset 15.02 Kulttuuriykkönen 15.55-15.58 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Afrikan tähden jäljillä 17.35 Länsimaisen sivistyksen kaupunkeja: Istanbul ja kulttuurien kerrostumat 18.05 Janette ja EteläAfrikan monet kasvot 18.20-18.29 Kadonnutta aikaa etsimässä 9: Pakenija, jakso 31 18.30 Hartaita säveliä 18.50 Iltahartaus 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Elämäni merkkiteos: Urkuri Pétur Sakari 20.05-21.30 Katedraali soi! Pétur Sakari, Turun tuomiokirkon urut 21.40 Musiikkia konsertin jälkeen 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05 Kuusi kuvaa muusikko, säveltäjä Anssi Tikanmäen elämästä 22.50 Kuuntelijaklubi 23.00 Iltahartaus 23.10-6.00 Yöklassinen Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää. 18.55 Luonto-Suomi: Nisäkkäiden poikaset 0203-17600 19.00-19.02 Yle Uutiset ja sää. 3.54-4.00 Yöradio. Yle TV1 klo 22: Dokumenttiprojekti: Ystäväni Gorbatshov. 21.02 Urheiluradio. 8.13 Alueradio 9.00 Yle Uutiset. 7.13 Alueradio 7.50 Merisää. 0.02 Yöradio – toiveiden yö. 21.10-21.43 Päivä tunnissa. 21.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 19.05 Rantabiisien ilta 20.00 Yle Uutiset. Rock-etsivä 23.00 Yle Uutiset. 21.55 Radio Suomen Ilta
Kortittomalle huumekuskille sakkoja AnnA HAkAmA Orimattila Orimattilan Ravintola Tehdas laajensi terassiaan ravintolan ja kaupungintalon väliselle pysäköintialueelle. Poliisi oli pysäyttänyt Pappilantietä ajan miehen ajoneuvon tarkistusta varten. – Rompemarkkinat-nimi vetää väkeä ja täällä onkin todella hyvää tavaraa, myös retroa. Kari (vas.) ja Eemeli Mattila ajelivat Kehräämön Rompemarkkinoille 1970-luvun Mazdalla. Monenlaista tavaraa löytyi useamman kymmenen myyjän myyntipöydiltä viikonlopun aikana. Hänellä ei myöskään ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta auton kuljettamiseen. – kirveitä on tullut kerättyä, minulla on niitä lähes 300, Saloranta paljasti. Välimäen mukaan myös asiakkaat kysyvät silloin tällöin onko ravintolassa terassia, mihin paistaa aurinko. mazda oli jätetty parkkiin muutaman muun vanhan auton viereen, joita rompemarkkinaväki saattoi kiertelyn lomassa ihastella. Rompemarkkinoita vietettiin viikonloppuna sekä lauantaina että sunnuntaina ja kehräämön pihalla olikin mukavasti kuhinaa. Myyntipaikkojen luona kaksikko kierteli katsomassa löytyisikö jotakin ostettavaa. – Luvat terassille on olemassa elokuun loppuun. Omakotitalon hälytys järjestelmä aiheutti palohälytyksen Päijät-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi vuonna 1989 syntyneen orimattilalaismiehen päiväsakkoihin huumausaineen käyttörikoksesta, rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Itse sain sen vaihdossa Amerikan autosta kari mattila kertoi. Tehtaan toimitusjohtaja Kari Välimäki kertoo ajatuksen terassin laajennuksesta lähteneen liikkeelle halusta kasvattaa ravintolan liikevaihtoa muun muassa koronarajoitusten aiheuttaman kassatilanteen korjaamiseksi. Vanhalle terassille aurinko osuu vain aamupäivästä, mutta uudella puolella auringosta voi Välimäen mukaan nauttia lähestulkoon ravintolan koko aukioloajan. Suomalaistytöillä eri syistä johtuva psykosomaattinen oireilu on poikia yleisempää. Rompemarkkinoilla etsittiin aarteita ja ulkoilutettiin vanhoja autoja Joka kymmenes suomalaisnuori on koukussa someen koululaistutkimus: Orimattilan Työsillantiellä sijaitsevasta omakotitalosta tuli palohälytys hieman aamukymmenen jälkeen maanantaina. Ravintola Tehtaan toimitusjohtaja Kari Välimäki nosteli terassikalusteita paikoilleen viime perjantaina, jolloin Tehtaan uusi aurinkoterassi valmistui ja avattiin.. Vanhan auton ulkoilutusta nastolassa asuva Kari Mattila oli lähtenyt rompemarkkinoille poikansa Eemeli Mattilan kanssa. Some-addiktio suomalaisnuorilla on yhtä yleistä tytöillä ja pojilla. nyt toivotaan aurinkoista kesää, Välimäki hymyilee. kehräämön piha-alueella on aiemmin järjestetty myös peräkonttikirppistapahtumia, mutta Eklundin kokemuksen mukaan rompemarkkinat on nimenä paremmin väkeä vetävä. – Sää suosii nyt. Rauno Saloranta tutki eräällä kojulla erilaisia vanhoja kirveitä. myyntipaikkojen luona kierroksellaan olevat mattilat luonnehtivat tapahtuman vaikuttavan mukavan leppoisalta. päivänä 8 – N:o 49 – 2020 AnnA HAkAmA Orimattila – Lähdettiin tutustumaan tapahtumaan ja katsomaan, jos tultaisiin ensi viikonloppuna itsekin myymään tänne tavaroita, kertoi Helsingistä varta vasten kehräämön rompemarkkinoille lauantaiaamusta saapunut Maija Hälvä. 11vuotiaista nuorista lähes kaikki pitivät omista asioista puhumista helppona sekä äidin että isän kanssa. – Lähdettiin katselemaan ja ulkoiluttamaan vanhaa autoa, valkoisella 1970-luvun mazda 1500:lla kehräämölle saapunut kaksikko kertoi. noin joka neljäs poika ja kuudes tyttö on ylipainoinen, ja Suomen tulokset ovat lähellä kansainvälisiä keskiarvoja. Ensimmäiset vanhat autot olivat parkissa jo lauantaina tapahtuman alkamisen aikaan. Vanha terassi sijaitsee rakennuksen lipan alla varjon puolella ja siinä asiakaspaikkoja on 35. Ravintola Tehdas laajensi terassiaan KUVA: EriKA mäKElä Sosiaalisesta mediasta arvioidaan syntyneen addiktio joka kymmenennelle suomalaisnuorelle. – Tapahtuma näyttää kivalta, mutta kuuma on varmasti myyjillä, Hälvä mietti helteisessä auringonpaisteessa. WHO-koululaistutkimus on osa maailman terveysjärjestö WHO:n kansainvälistä tutkimusta. Ylipainoisten poikien osuus on tyttöjä suurempi, mutta tytöt pitävät itseään lihavana poikia yleisemmin. ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina kesäkuun 30. Pojat pitivät vanhemmille puhumista yleisemmin helppona kaikissa ikäryhmissä ja sijoittuivat kansainvälisessä vertailussa keskiarvon yläpuolelle. Lihavana itseään pitävien osuus on lisääntynyt 11-vuotiaiden keskuudessa. Pojat liikkuvat päivittäin tyttöjä enemmän jokaisessa ikäryhmässä. Tytöt pitävät itseään lihavana poikia useammin Tutkimuksen mukaan 11ja 13vuotiaat suomalaisnuoret liikkuvat päivittäin yleisemmin kuin nuoret useimmissa muissa maissa. Addiktio on yläkouluikäisillä suomalaisnuorilla yleisempää kuin kansainväliseen vertailuun osallistuneissa maissa keskimäärin. Tuomio annettiin eilen. mies tuomittiin 55 päiväsakkoon, joista kertyy maksettavaa yhteensä 825 euroa. Silti merkittävä osa ei saavuta päivittäisiä liikuntasuosituksia: 15-vuotiaista pojista joka viides ja tytöistä joka kymmenes ylsi suosituksiin. – Teemme paikallisen Stoptelttojen kanssa yhteistyötä niin, että saimme heiltä vuokrattua kalusteet terassille ja Stoptelttojen Juha Rönkkö visioi meille terassin, joka kutsuu luokseen, Välimäki kertoo. Väkeäkin näyttää olevan ihan kivasti, Eklund iloitsi. Lisäksi hänen tulee maksaa valtiolle rikosuhrimaksu 40 euroa ja päihdetutkimuskustannuksia vajaa 120 euroa. Rompemarkkinat sopii tänne hyvin, Eklund jutteli. Suomessa koulutyö koetaan kuormittavaksi muita maita yleisemmin Suomalaisnuoret kertovat kuormittuvansa koulutyöstä hieman yleisemmin kuin kyselyyn osallistuneiden maiden nuoret keskimäärin. Toistaiseksi ostokset olivat kuitenkin vielä tekemättä ja katselukierros käynnissä. – Se, tuleeko nyt kauppoja riippuu ihan hinnasta, hän naurahti. koronan takia monia isoja tapahtumia on peruttu, mutta me olemme aika ketteriä järjestämään tapahtumia, kun on tilat ja miljöö valmiina. Rauno Saloranta ja tapahtuman järjestäjä Petri Eklund (oik.) tutkivat vanhoja kirveitä ja muita työkaluja. kehräämön pihalla olikin viikonloppuna useampi kymmenen myyjää aarteineen. Jo tapahtuman alkumetreillä Hälvä kertoi löytäneensä muutamankin esineen, jonka voisi ajatella ostavansa. – Tämä auto oli Suomessa aika yleinen, mutta se oli vähän ruostevikainen, joten enää niitä ei paljon näe. Pelastuslaitos kävi paikalla, mutta hälytykselle ei havaittu näkyvää syytä. Hälytys sai alkunsa talon automaattisesta hälytysjärjestelmästä, ja vartiointiliike oli tehnyt asiasta ilmoituksen pelastuslaitokselle. Uusi aurinkoiseen paikkaan sijoittuva 40-asiakaspaikkainen terassi rakennettiin viime perjantaina. kehräämö oiva paikka rompemarkkinoille Tapahtuman puuhamies Petri Eklund kertoi rompemarkkinoiden olevan tälle kesälle järjestyksessään jo toiset. STT noin joka kymmenes nuori täyttää some-addiktion kriteerit, selviää laajasta WHO-koululaistutkimuksesta. Lähes 230 000 nuorta yli 40 maasta osallistui kyselyyn. Rompeaarteiden etsimisen lomassa saattoi pysähtyä Orimattilan hyväntekeväisyysyhdistyksen makkarakojulle ja perheen pienimmät pääsivät kokeilemaan poniratsastusta tai ponikärryajelua. miehen verestä oli mitattu ajon jälkeen amfetamiinia. Esimerkiksi 15-vuotiaista tytöistä kolmasosa ilmoittaa olevansa alakuloinen useammin kuin kerran viikossa, kun 15-vuotiaista pojista vastaava osuus on 15 prosenttia. Rikokset tapahtuivat Orimattilassa marraskuun lopulla viime vuonna. nuoret kuitenkin kokevat helpoksi vaikeiden asioiden jakamisen vanhempiensa kanssa. kyselyssä selvitetään 11-, 13ja 15-vuotiaiden terveyden kokemuksia, terveyskäyttäytymistä, sosiaalisia suhteita ja mielen hyvinvointia. Suomessa tutkimuksen toteutti Jyväskylän yliopisto