Orimattilan ympäristövaliokunta kokoontuu huomenna keskiviikkona. Kuljettajan epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta. Tärkeintä on, että olet motivoitunut toimimaan maaja metsätalouden kirjanpidon parissa ja pystyt työskentelemään Orimattilan toimistollamme lähellä asiakkaitamme. Palokunta sammutti palon. 7–21, la–su 8–20, www.k-supermarket.fi Kalatiskimme on sertifioitu O R I M AT T I L A TARJOUKSET VOIMASSA TI–PE 5.4.–6.4.2022, ELLEI TOISIN MAINITA. Tilanteesta ei aiheutunut henkilövahinkoja. Rattijuoppo ajoi ojaan Skootteri syttyi tuleen Orimattilassa perjantai-iltana. Riittää, että sinulta löytyy perusymmärrys kirjanpidosta. KUVA: JUho KiUrU KUVA: JUho KiUrU Heinämaan Pitsinkutojien Pitsituvalla vasta auennut näyttely toteuttaa yhdistyksen tavoitetta tuoda pitsiä tähän päivään. Pelastuslaitoksen mukaan nuori mies oli ajamassa Arolantiellä kahdeksan jälkeen illalla, kun skootterista alkoi valua polttoainetta. Lisätietoja tehtävästä antaa liiketoimintajohtaja Juha Lassila (juha.lassila@rantalainen.fi, 044 753 5701). huhtikuuta 2022 N:o 26 – 71. Virkaan valittiin tammikuussa lahtelainen tradenomi Maija Hyppölä, joka perui tulonsa Orimattilaan tultuaan valituksi toiseen tehtävään. Voit työskennellä tuntityöntekijänä tai kokoaikaisena toiveidesi mukaan mutta toivomme, että voit työskennellä meillä vähintään syyskuusta maaliskuuhun. Hän pysäytti kulkuneuvon, joka pian sen jälkeen syttyi palamaan. Pitsi elää -näyttely osoittaa, että pitsin ei tarvitse olla pelkästään juhlava liina, vaan sitä voi löytyä yhtä hyvin myös unisiepparista, mobilesta, neulatyynystä tai vaikka aamutohvelista. Tuulivoimayhtiö: hallinto-oikeuden peruttava saunamökin rakennuslupa Orimattilan kaupunginjohtajaksi 14 hakijaa IdA NIVA Orimattila Orimattilan kaupunginjohtajan virkaan tuli sunnuntaina päättyneeseen hakuaikaan mennessä 14 hakemusta. asti. Yhtiö ei hyväksynyt tuulivoima-alueen viereen annettua saunamökin rakennuslupaa ja vaati oikaisua lupapäätökseen. Siinä päätöksessä valiokunta hylkäsi tuulivoimayhtiön oikaisuvaatimuksen. Orimattilan kaupungin talousja konsernijohtaja Päivi Suikkasen mukaan haku ei tällä hetkellä ole käynnissä. Virkaa hakivat myös Keuruun entinen kaupunginjohtaja, KTM Hannu Mars sekä Jämsän entinen kaupunginjohtaja, hallintotieteiden maisteri Ilkka Salminen. Tarjoamme kaikenkokoisten asiakkaidemme liiketoiminnan menestyksen tueksi monipuoliset taloushallinnon, henkilöstöhallinnon ja yritysverotuksen palvelut jo yli 1000 asiantuntijan voimin. Haastehakemuksen mukaan mies otti luvattomasti käyttöönsä toisen henkilön omistaman moottoripyörän Orimattilassa viime elokuussa. Päätösesitys on, että hallinto-oikeuden pitäisi hylätä tuulivoimayhtiön valitus aiheettomana. Hakijoiden joukossa on myös kaksi orimattilalaista: ravintolakokki Mika Kuusela ja rakennuspuusepäntuotteita valmistavan yrityksen toimitusjohtaja Teemu Kivistö. Pelastuslaitoksen mukaan henkilövahinkoja ei sattunut. Huhtikuun aikana päätetään, laitetaanko virka uudelleen hakuun vai tehdäänkö toimenkuvaan muutoksia. Kaupunginhallitus kokoontui maanantaina pohtimaan hakuprosessin seuraavaa vaihetta. Auto hinattiin takaisin tielle. Kuljettajalla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Tässä tehtävässä menestyäksesi sinun ei tarvitse olla kirjanpidon konkari, sillä saat kattavan perehdytyksen tehtävään. Tehtävään sisältää asiakasyritysten kirjanpitoa, tilinpäätöksiä ja veroilmoituksia sekä toimiston avustavia töitä. Valiokunta katsoo, että alueella ei ollut rakennuskieltoa, ja tuulivoimapuiston lisääminen kaavoitusohjelmaan ei ollut lainvoimainen kun rakennuslupapäätöstä tehtiin. kaupunginjohtaja, KTM Ari Lindeman, jonka virkasuhde purettiin koeajalla luottamuspulan vuoksi. Sen jälkeen valintatyöryhmä kokoontuu ja tekee ehdotuksen haastatteluun valittavista samana iltana kokoontuvalle kaupunginhallitukselle. Irtonumero 2,00 e (sis. ORIMATTILAN SANOMAT Teemana to 28.4. Salonen Valio laktoosittomat, maustetut Tarjous! Tarjous! 39 89 3 30 200 g (8,25/kg) KPL PS Pääsiäinen Plussa-kortilla! Atria Tarjous! 3 99 RS KANAN OHUET FILEELEIKKEET 80 g (4,88/kg) 100 g (8,90/kg) 5 kpl / 325 g (3,06/kg) Ilman Plussa-korttia 1,85/kpl RAHKAT ja KREEMIT Lotus Soft Embo ON JO OVELLA! KAUPPAMME ON VALITTU KAAKKOIS-SUOMEN ALUEEN PARHAAKSI K-SUPERMARKETIKSI VUONNA 2021. Muut hakijat ovat KTM Kimmo Hietala Vantaalta, oikeustradenomi Marjo Kaplas Lahdesta, liiketalouden tradenomi Antti Ketola Jyväskylästä, hallintotieteiden maisteri Nina Kivi Hämeenlinnasta, tradenomi YAMK Raino Laakso Teijosta, varatuomari Mika Mäkelä Helsingistä, KTM Mailis Salmi Hämeenlinnasta, ja hallintotieteiden maisteri Aki Viitasaari Vesilahdelta. Abo Windin mielestä saunamökin rakennuslupaa ei ole Orimattilassa arvioitu oikein ja riittävästi kaikilta osin. Etsimme nyt KIRJANPITÄJÄÄ Orimattilaan maaja metsätaloustiimiimme! Haemme kirjanpitäjää hoitamaan maaja metsätalousalan yritysten taloushallintoa. Saunamökki myös vaikeuttaa vireillä olevan kaavan toteutumista eikä sovellu rakennuspaikalle, yhtiö katsoo. Tilinpäätös kertoo 246 000 euron ylijäämästä. Koronan takia yksi juhla oli jäänyt väliin, ja nytkin juhla päästiin järjestämään vasta kolme kuukautta perinteistä ajankohtaa myöhemmin. Valtionapu kattaa niistä kuluista reilut puolet, ja kattamatta jää 213 000 euroa. Maatalous ilmoitusmyynti 0500 840 266 Teknisen toimen hallintopomon haku jäissä Henkilöauto suistui tieltä ojaan Orimattilan Kimonkyläntiellä sunnuntaiyönä. Mies tuomittiin 80 päiväsakkoon, joista kertyy maksettavaa yhteensä 480 euroa. Lue lisää tehtävästä ja jätä hakemus nettisivuillamme: www.rantalainen.fi/tyopaikat Hae paikkaa mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään 24.4.2022. Valiokunta totesi oikaisuvaatimuksesta, että rakennuslupa pidetään voimassa, koska rakennuspaikka on sopiva ja muutkin ehdot täyttyvät. Paikka tuli avoimeksi viime vuoden lopulla, kun aiempi talousja hallintopäällikkö Annukka Huisko-Moilanen siirtyi Mäntsälään. rakennus sijaitsee noin 21 metriä naapurin rajasta. Tuulivoimayhtiön mukaan rakennuslupapäätös on lain vastainen muun muassa siksi, että mökin rakentaminen haittaisi naapurin eli tuulipuiston rakentamista. alv.) Orimattilan seurakunnan talous ja toiminta on hyvällä tolalla. Autoa kuljettanut mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 2,1 promillen lukeman. SIVU 3 Vesa Urtti aloitti talousja konsernijohtajana Vesa Urtti Orimattilan kaupunkikehitysja teknisen toimialan talousja hallintopäällikön virka on edelleen täyttämättä. Valtionapua seurakunta sai 313 000 euroa. Hän oli ajon aikana 0,81 promillen humalassa ja ajokiellossa, eikä hänellä ollut ajooikeutta moottoripyörän kuljettamiseen. Orivillentietä ajaessaan mies menetti ajoneuvon hallinnan, ajautui vastaantulevien kaistalle ja kaatui. Orimattilan kaupunginjohtajaksi mielivät esimerkiksi Padasjoen entinen kunnanjohtaja ja Imatran entinen kaupunginjohtaja. Kunnissa hän on ollut johtotehtävissä Vantaalla ja Imatralla. ORIMATTILAN SANOMAT TIISTAINA 5. Urtti työskenteli pitkään tietokoneohjelmistojen parissa ennen kuntapuolelle siirtymistään. Päätösehdotuksen mukaan hakuaikaa jatketaan viikolla eli 11.4. Moottoripyörää humalassa ajaneelle sakot KUVA: AnnA hAKAmA Hakuaikaa aiotaan jatkaa viikolla. TAKASIVU Nuuttijuhlien perinne jatkui kevätjuhlalla Nuuttipukit Kanteleen seurantalon edessä ennen illan esitystään. Abo Wind vaatii, että hallintooikeus hylkää saunamökin rakennusluvan. vuosikerta ORIMATTILAN, MYRSKYLÄN JA PUKKILAN PAIKALLISLEHTI www.orimattilansanomat.fi OS tänään Pukkilan Kanteleen kylällä jatkettiin Nuuttijuhlien pitkää perinnettä. 03-883 2100 ark. Hakijoiden joukossa ovat Padasjoen kunnanjohtajan tehtävästä helmikuussa irtisanoutunut diplomi-insinööri Petri Koivula sekä Imatran entinen vt. SIVU 4 Pitsituvalla uusi näyttely Päijät-Hämeen käräjäoikeus on tuominnut vuonna 1974 syntyneen orimattilalaismiehen sakkorangaistukseen rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Orimattilan kaupungin johtoporras vahvistui taiteellisella tennispelaajalla, kun Vesa Urtti aloitti työt talousja konsernijohtajana. Skootteri syttyi palamaan kesken matkan JUHO KIUrU Kuivanto Neljän tuulimyllyn voimalaaluetta Orimattilan Kuivannon ja Sepänjoen väliin suunnitteleva ABO Wind oy valitti Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen Orimattilan ympäristövaliokunnan päätöksestä. Se on tarkoitettu kulttuurihistoriallisten rakennusten ja hautausmaan tehtävien hoitamiseen. SIVU 3 Orimattilan seurakunta toimi korona-aikaankin Tavallista parempi ruokakauppa Käkeläntie 3, Orimattila, puh. Palokunnan saapuessa paikalle skootteri oli jo täysin tulessa. Nimi olikin perinteistä poiketen Keväiset Nuuttijuhlat. Yleisö ei löytänyt seurantalolle entiseen malliin, mutta esityksissä oli tuttua tasokkuutta. TILAA JA NOUDA -PALVELU PLUSSAKORTILLA 4,90! Ilman Plussa-korttia 6,90 300–340 g (11,74–13,30/kg) 10 50 WC-PAPERI 16 rll valkoinen 8 rll valkoinen tai design Ilman Plussa-korttia wc-paperi 6,90/pkt, talouspaperi 4,79–5,40/pkt ja Emilia TALOUSPAPERI YHTEISHINTAAN ! TOSIHYVÄSÄMPYLÄ 1.PS MEILLÄ PAISTETTU! UUTUUS VAALEA TIMANTTISÄMPYLÄ JÄÄSALAATTI SUOMI Plussa-kortilla! 2 PRK Rantalainen on yksi Suomen suurimmista tilitoimistoista ja palvelee yli 60 eri toimipisteessä
on luotava toimivat palvelupolut ja panostettava matalan kynnyksen palveluihin perustasolla. ooo 1.4.1982 Pitäjäsanomat kirjoitti aprillipäivästä. asiat on nyt näin”. 044 7043 720 marja.hakama@orimattilansanomat.fi Ilmoituslaskutus Lauri Hakama p. asiat pysyivät hallussa. Kestotilaus jatkuu ilman eri uu dis tus ta, ellei tilausta peruta tai muu teta. Markkinatalo Oy:n urakkasopimukset kirjoitettiin eilen Lahdessa. Virheestä, joka johtuu esim. Varhaiskasvatusjohtajan hakua jouduttiin jatkamaan peräti kahdesti, sillä hakemuksia ei tullut riittävästi. 03 876 678 tilaukset@orimattilansanomat.fi Ilmoitusvalmistus Tarja Hietavirta p. Pelkästään mallin luominen ei kuitenkaan riitä. lapsen tai nuoren väkivaltaisen käyttäytymisen taustalla voi olla erilaisia syitä. Tämäkin on pöyristyttävä ja epävakaa hyökkäys Ukrainaan todistaa sen, miten epävarma Venäjä on. Vedosilmoitukset kak si täyttä työpäivää ennen julkaisu päivää. Kesäkuussa 1933 syntyneen hiljan lapsuus päättyi talvisodan alkamiseen ja ensimmäinen evakkomatka alkoi tammikuun lopulla vuonna 1940. jostain syystä me lievennämme puheissamme ja ajatuksiamme väkivaltaisetkin teot kiusaamiseksi lasten ja nuorten osalta. marK TwaIn huonosti käy, jos erkontie katkaistaan ja tehdään S-mutka. jos joku muukin kokee hankalaksi kierrellä Prisman parkkipaikkoja, niin tietää se huonoja aikoja erkontiellä kauppaa käyville. Määräaikainen tilaus 12 kk 179 e , 9 kk 148 e 6 kk 105 e , 3 kk 59 e Tarjous 3 kk 48 e , 6 kk 91 e . alv. nyt mennäkseni Palojoen yli pohjoiseen ajan ensin Käkeläntien risteykseen, siitä Sokoksen ohi ympyrään, edelleen valoristeykseen, josta joko lidliin tai Tokmannille. helmikuuta 88 vuoden ikäisenä. Vanhemmuuden pulmat näyttäytyvät varhaisissa vaiheissa erityisesti neuvolan ja varhaiskasvatuksen ja koulun ammattilaisille. Ida nIVa ORIMATTILAN SANOMAT TOIMITUS Avoinna ma–pe klo 8–16.30 toimitus@orimattilansanomat.fi yleisonosasto@orimattilansanomat.fi tulkai.mukaa@orimattilansanomat.fi Päätoimittaja: Anna Hakama p. Tämän jälkeen hän siirtyi lahden osuuskaupan kautta hietanalle eerolaisen kauppaan, jonne perustetun postin hoitajaksi hän ryhtyi. oUTI SIrVIö Hilja Kalsolle myönnettin Karjalan Liiton kultainen ansiomerkki ruusukkein vuonna 2018 pitkäaikaisimpana toimihenkilönä Vahviala-seurassa. 044 7043 710 kullervo.hakama@orimattilansanomat.fi Ilmestyy: tiistaisin ja torstaisin Levikki 3 440 kpl (LT 2018) Uutismedian liiton jäsen ISSN 12366609 PAINOPAIKKA Sanoma Manu Oy, Tampere 40 vuotta sitten Lukijan postia Pukkilalla on ollut vaikeuksia saada täytetyksi viime syksynä perustettua hallintopäällikön virkaa. lopulta kolmannella hakukierroksella valintaprosessi pääsi etenemään, ja tehtävään valittiin tällä hetkellä järvenpääläisen päiväkodin johtajana työskentelevä johanna lepistö. lapsen traumatisoituminen esimerkiksi edellä mainittujen syiden vuoksi voi saada lapsen käyttäytymään väkivaltaisesti. Kotiseutuihminen hilja Kalso on poissa KUVA: LAsse KosKinen KUVA: Petri siPiLäinen. myös sivistystoimen talouspäällikön hakua jouduttiin jatkamaan ensimmäisellä kierroksella tulleen vähäisen hakemusmäärän vuoksi. hiljan tunteneet kertovat hänen olleen hyvin jämpti ja toisinaan määrääväkin. Pian valintansa jälkeen hän ilmoitti, ettei otakaan virkaa vastaan, koska tuli valituksi toiseen tehtävään. Tuolloin on tärkeää puuttua ja tarjota ohjausta, neuvontaa ja tukea. Syöpään sairastuttuaan hän ei masentunut, vaan totesi, ”ei tässä voita mitään, jos itsensä katkeroittaa. Lehden vastuu ilmoituksen julkai semisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun hinnan palauttamiseen. on myös hirvittävä ajatella ihmisten kärsimystä Ukrainassa ja sieltä sotaa paenneiden keskuudessa. Digikesto 12 kk 134 e . jos huonosti käy… Tämän lauseen kuulee valitettavan usein kun kuulee tilanteista, joissa on selvitelty lasten ja nuorten välistä kiusaamista tai väkivaltaa. 040 832 3028 lauri.hakama@orimattilansanomat.fi Ilmoitusmyynti Petri Hotti p. Digitilaus 6 kk 72 e , 3 kk 36 e . Ulkomaille tilattaessa kaksinkertai nen maksu. jos samanlainen tuiverrus jatkuu tulevinakin vuosina, pienten kuntien on todella mietittävä, miten lisätä houkuttelevuuttaan ja kiinnostavuuttaan työnhakijoiden silmissä. 044 7043 718 ilmoitukset@orimattilansanomat.fi TILAUSHINNAT (sis. lähdemme usein selvittämään asiaa sillä, mitä toinen on sanonut tai tehnyt. ORIMATTILAN SANOMAT Tänään: Irene, Ira, IrIna, Iro Keskiviikkona: VIlle, VIlho, VIlI, VIljamI, jamI, VIlhelm Tiistaina huhtikuun 5. myös hänen edeltäjänsä laura Korkeila viihtyi pestissään vain vuoden. Valitus on jo kirjoitettu. VEROTTOMAT ILMOITUSHINNAT Etusivulla 2,20 Tekstin edellä, tekstissä 1,95 Kuolinilmoitukset 1,95 Tekstin jälkeen 1,85 Takasivulla 2,05 Hintoihin lisätään 24 % arvonlisä vero. Pukkilan kunnanjohtaja Katarina helanderin mukaan rekrytointia ei aiota käynnistää heti uudelleen, vaan hallintopäällikön tehtävät lankeavat toistaiseksi helanderille itselleen. Postiosoite: PL 5, 16301 Orimattila Katuosoite: Erkontie 17 www.orimattilansanomat.fi puh. edellisvuonna korvauksia maksettiin noin 3 000 pyörästä enemmän, mutta korvaussumma oli likipitäen sama kuin viime vuonna eli 11 miljoonaa euroa, Finanssiala kertoo. Sen punavihreä hamekangas ja matala kiinteä liiviosa ovat aidot, mutta alkuperäisessä mallihameessa liiviosa on hameen kangasta. PaaVo PaloKangaS Varavaltuutettu (kok) jk. reIjo SaVela Venäjän sota Ukrainassa Gra?ikka: Bulls Säätiedot: Tiistai 5/4 Keskiviikko +1 Torstai +3 Perjantai +3 Lauantai +3 Orimattila Artjärvi Myrskylä Porlammi Pukkila 1 1 1 1 1 3,3 m/s Pitkän työn muun muassa artjärven kotiseutuyhdistyksessä ja Vahviala-seurassa tehnyt Hilja Kalso (o.s. 03-876 678 JULKAISIJA: Pitäjäsanomat Oy Toimitusjohtaja Kullervo Hakama p. meidän tulee vahvistaa lasten ja nuorten asemaa omissa ryhmissään. Samojen vaikeuksien kanssa kamppaillaan myös pienemmissä kunnissa. Orimattilan pukuun mieltyneet muistuttavat, että tällä puvulla on pitkä perinne – pukua on alettu valmistaa vuosisatamme alkukymmenillä ja ainakin kaksikymmenluvulla se oli erittäin suosittu eri puolilla Suomea –, joten sen tilalle on vaikea tarjota mitään muunlaista ”kansallispukua”. VASTUU ILMOITUSVIRHEISTÄ Lehti ei vastaa ilmoittajille mahdol lisesti aiheutuvasta vahingosta, jos hyväksyttyä ilmoitusta ei tuotan nollisista tai vastaavista syistä jul kaista määrättynä päivänä. Tehtävää reilun vuoden hoitanut Kati Tähti ilmoitti maaliskuun lopulla irtisanoutuvansa. Pikkukuntien on vaikea kilpailla parempaa palkkaa ja muita etuja tarjoavien suurten kaupunkien kanssa. messo) on kuollut. Väkivaltaa on myös uhkailu väkivallalla, jota valitettavan usein myös kuulee lasten ja nuorten kertomana, kun kyselee tilanteista, joihin lapset tai nuoret ovat joutuneet. otan henkilökohtaisen esimerkin. päivänä 2 – N:o 26 – 2022 Päivyri Päivän miete Tänään tästä muutosten tuulet ovat ravistelleet orimattilan kaupungin johtoa viimeisen vuoden aikana rajusti. LVI-työt tekee Orimattilan Putkityö ja sähkötyöt Lahden Sähkö ja Kone Oy. ensisijaiseksi reitiksi Käkelästä päin tulevana ajan Viljamaantien ja Puistotien kautta. Silloin alkaa erkontien näivettyminen. 03876 678. 10 %) Kestotilaus 12 kk 169 e (2 erässä á 90 e , 3 erässä á 61 e , 4 erässä á 46 e ). lisäksi jokaisen työpaikan vaihtoa pohtivan vaakakupissa painavat henkilökohtaiset syyt, kuten työmatkan pituus. Monelle on ollut pettymys se, ettei Orimattilan pukua ole virallisesti hyväksytty kansallispuvuksi, vaan kansallispukujen asiantuntijat nimittävät sitä ”fantasiapuvuksi”. hän oli myös innokas järjestämään kotiseutumatkoja Tervajoelle, Viipuriin ja Karjalan liiton majalle Ylläsjärvelle. Korvauksia maksettiin kaikkiaan reilut 11,3 miljoonaa euroa. lisäksi Tervajokiseura kutsui hänet kunniajäsenekseen. 044 7043 717 anna.hakama@orimattilansanomat.fi Toimitussihteeri Petri Sipiläinen p. monella johtotehtäviä tavoittelevalla on useampi hakuprosessi käynnissä samaan aikaan, joten työnantajat joutuvat todella taistelemaan parhaista osaajista. Kunta-alalla vaikuttavat vallitsevan nyt työnhakijoiden markkinat. hämeenlinnassa varmasti osaavat arvioida hämeenmaan ryöstöyrityksen ja orimattilan ahdingon. Tämän tunteen vahvistuminen edelleen kouluryhmissä on tärkeää huomioida. jos ihmiset eivät viitsi ajaa erkonsillan yli, vaan jäävät kaupoille ennen siltaa, niin hyödyn korjaavat mm. Viime vuosina on Orimattilassa herännyt usein kysymys omasta kansallispuvusta. hilja nautti saadessaan olla mummu ja isomummu neljälle lastenlapselle ja kuudelle lastenlastenlapselle. jo varhaiskasvatuksesta alkaen on tärkeää, että lapselle vahvistuu tunne siitä, että hän kuuluu ryhmään ja porukkaan. ei ihme, että hiljan aika sujahti erilaisissa yhdistystoimissa, sillä hän toimi pitkään muun muassa artjärven kotiseutuyhdistyksen varapuheenjohtajana, Tervajokiseuran varapuheenjohtajana, artjärven Karjala-säätiön ja artjärven Karjalaiset ry:n sihteerinä, jota toimea hän hoiti 50 vuotta, Vahviala-seuran sihteerin tehtäviä hän hoiti vuodesta 1962 lähtien aina 2000-luvulle saakka. hilja tunnettiinkin siitä, että sen minkä hän lupasi, sen hän myös hoiti. Poliisin tietoon tuli viime vuonna yli 21 000 pyörävarkautta on erittäin hirvittävää ajatella, miten voidaan tappaa itsenäisen maan kansalaisia. Sarvikuono ujosteli, mutta poikaset söivät omia eväitään. onhan ennustettu, että Ihminen tuhoaa itse itsensä. 044 7043 713 petri.sipilainen@orimattilansanomat.fi Toimittajat: Ida Niva p. haku käynnistettiin pikaisesti uudelleen, ja kunnanhallitus päätyi helmikuun lopulla valitsemaan virkaan oikeustieteen maisteri rauno maaningan. Uudistuvassa palveluverkossa muodostaessamme uusia palvelurakenteita sivistys ja sote-toimijoiden kesken, kaikkia rooleja ja palvelun tuottajien tehtäviä tulee uudelleen tarkastella. JAKELUHÄIRIÖT Orimattila maanantai–sunnuntai 6.30–10.00 puh. Kirjoitin vuosia sitten, että miksi Suomen valtio on hyväksynyt lain, jossa venäläiset voivat ostaa Suomesta maata. Laista, asetuksista tai viranomais ten toimenpiteistä aiheutuvat kus tannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaan tulohetkestä lukien. hän oli myös taidokas karjalaisen ruuan tekijä. myrskylään etsitäänkin jatkossa päiväkodinjohtajaa, sillä varhaiskasvatuspäällikön tehtävät siirretään myrskylän ja Pukkilan yhteiselle sivistystoimenjohtajalle, kunhan sellainen saadaan valittua. hän teki töitä myös Salmelan postissa artjärven keskustassa ja hetken aikaa myös orimattilan postissa. mIrVa IllI-lamPIo valtuutettu opetusja kasvatusvaliokunnan puheenjohtaja ”Se oli vaan läppä, sori!” 30.3.1982 Pitäjäsanomat uutisoi Keskon markkinatalon rakennustöiden alkamisesta. Myrskylän, Orimattilan ja Pukkilan puolueeton uutis ja ilmoituslehti. Sosiaalija terveydenhuollon erityispalveluiden jalkautuminen perustasolle on tässä yksi tärkeä tekijä. Vanhemmuuden tukeminen on meidän kaikkien ammattilaisten tehtävä perusja erityistason palveluissa. marjaja leena-tyttäret syntyivät peräkkäisinä vuosina. 044 7043 714 juho.kiuru@orimattilansanomat.fi KONTTORI Avoinna ma–pe klo 8–16 Toimistopäällikkö Marja Hakama p. erkontie jää unholaan. artjärvelle tätinsä kanssa vuonna 1948 muuttanut hilja kävi rippikoulun artjärvellä ja vapaa-aikaan kuului tanhuaminen ja lavatanssit. rekrytoinnin monet mutkat Vesi ei voi vahingoittaa ketään, jos sitä nauttii kohtuudella. 0500 840 266 ilmoitusmyynti@orimattilansanomat.fi Lehtitilaukset p. epä selvästä käsikirjoituksesta tai pu helinvälityksessä sattuneesta vää rinkäsityksestä lehti ei vastaa. Ilo uudesta hallintopäälliköstä jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi, sillä maaninka purki virkasuhteensa vain puolentoista viikon jälkeen. Perhekeskustoimintamalli tukee varhaisessa vaiheessa lasten, nuorten ja perheiden arkea. 044 7043 711 ida.niva@orimattilansanomat.fi Juho Kiuru p. Virkojen täyttäminen on kuitenkin osoittautunut harvinaisen haastavaksi, kun päteviä hakijoita ei ole saatu tai tehtävään valittu ei olekaan ottanut virkaa vastaan. Poliisin tietoon tulleiden pyörävarkauksien määrä laski edellisvuodesta noin 2 500:lla. jos erkontie katkaistaan ja laitetaan S-mutka, en tulevaisuudessa lähde erkontielle mutkittelemaan kaaria myöten. Usein nämä kaksi asiaa liitetään yhteen, mutta mielestäni ne ovat kaksi eri asiaa. Kalso kuoli 22. Aprilli, huhtikuun 1. Ilmoitukset on jätettävä kontto riimme viimeistään ilmestymispäi vää edeltävänä arkipäivänä klo 10 mennessä. Venäjän pitää pyytää eri maiden palkkasotureita apuun, kun omat miehet eivät riitä. Päiväkannon valitukset ma–pe 8–16 puh. Rakennuksen on suunnitellut lahtelainen arkkitehtitoimisto Vuorelma & Salo Ky yhteistyössä Keskon rakennustoimiston kanssa. Työuransa hilja Kalso aloitti harjanteen kaupassa 1950-luvun taitteessa. hän huolehti myös artjärven kotiseutuyhdistyksen ylläpitämästä Päällikön talosta. – Lehti ei suorita tilaa jalle hyvitystä lakon tai muun ylivoi maisen esteen takia julkaisematta jääneistä numeroista. Korotukset koskevat myös jo teh tyjä tilauksia/ilmoitusvarauksia. lantilla on toinen puolensa. Huomautukset on tehtävä 8 päi vän kuluessa ilmoituksen julkaise misesta tai ilmoituksen tarkoitetus ta julkaisupäivästä lukien. Keskon markkinatalon rakennustyöt alkavat huomenna. Väkivaltakäyttäytymisen taustalla voi olla esimerkiksi itsehillinnän haasteita, vähäosaisuutta, vanhemmuuden puutetta, lasten tai nuoren kaltoinkohtelua ym. Paperilehden digilisä 1 e /kk. hilja Kalso oli todella aktiivinen erilaisissa kotiseutuun liittyvissä yhdistyksissä. Tytär marja kertoo, että jos joku pyysi äitiä mukaan toimintaan, niin hän aina lähti. Pukkilaan viime syksynä perustetun hallintopäällikön viran täyttäminen on ollut työn ja tuskan takana. enemmän lasten, nuorten ja perheiden hyväksi, yhdessä. olen erittäin huolissani kasvavasta kiusaamisesta ja väkivaltakäyttäytymisestä niin kouluissa kuin vapaa-ajalla. Tästä tulee mieleen, että kun venäläiset tulevat mökeilleen ympäri Suomen, eihän heidän tarvitse edes hyökätä Suomeen: hehän ovat silloin jo täällä. Virka on edelleen täyttämättä, eikä uutta hakua ole käynnistetty. leskeksi Kalso jäi 14 vuotta sitten. Hän mainitsee siinä Orimattilan puvusta: ”Orimattilan puku on muunnettavissa todellisuuspohjaiseksi kangaspuvuksi. helsinkiläisen varatuomari elisa Kumpulan valinta oli jo vahvistettu ja töiden alkamispäivä sovittu, kun Kumpula ilmoittikin ottavansa vastaan toisen tehtävän. Palojoen eteläranta kiittää erkonkaarta. hilja Kalsolle myönnettiin vuonna 2018 Karjalan liiton kultainen ansiomerkki ruusukkein pitkäaikaisesta sihteerinä olosta Vahviala-seurassa. Tytär marja muistelee, että äiti ei ollut oikeastaan koskaan kotona, sillä hänellä oli paljon kiireitä yhdistystoiminnan kanssa. Konkreettisia ohjeita tarjoaa fil.tohtori Toini-Inkeri Kaukonen Kotiteollisuus-lehdessä n:o 2/1982 julkaisemassaan artikkelissa ”Miten kansallispuvut syntyvät?”. hilja Kalso sai asua kotona ihan loppuun saakka. Keskitymmekö tarpeeksi pohtimaan syitä väkivaltaiselle käyttäytymiselle. Pyöryläaiheinen kirjonta on otettu kansanpukujen taskuista ja orimattilalaisesta, yhdestä kulmastaan kirjaillusta vanhasta kaulavaatteesta (kansallismuseo).” IIda VaShKo orimattilalle kansallispuku Poliisille ilmoitettiin viime vuonna runsaat 21 000 varastettua polkupyörää Suomessa, kertoo Finanssiala ry tiedotteessaan. Positiivinen merkki on tehtävän herättämä runsas kiinnostus, sillä hakijoita ilmaantui peräti 27. Suomi on pieni maa, jota ovat aikoinaan puolustaneet urhoolliset miehet ja naiset. Finanssiala ry on Suomessa toimivia vakuutusyhtiöitä, pankkeja, rahastoja rahoitusyhtiötä sekä arvopaperinvälittäjiä edustava etujärjestö. Tradenomi maija hyppölä lahdesta valittiin tammikuussa orimattilan kaupunkikehitysja teknisen toimialan talousja hallintopäälliköksi. päivän narrauspila, on peräisin latinan kielen sanasta aprilis ”huhtikuu”. Pankissa tarjottiin emolle aamupalaa. Narrauksen uhreille sanotaan: ”Aprillia, aprillia, syö silliä ja suolavettä päälle!” Aprillia vai ei: Sarvikuono on tullut kahden poikansa kanssa Orimattilan Osuuspankin konttoriin vieraisille täksi päiväksi. (Viimeksi sarvikuono on asunut näin pohjoisessa noin 1500 vuotta sitten.) ooo Samassa Pitäjäsanomien numerossa kerrottiin orimattilaiselle naiselle suunnitellusta kansallispuvusta. myrskylässä myrskyisimmäksi pestiksi on osoittautunut varhaiskasvatuspäällikön virka. myös hiljan huumorintaju oli hersyvää. Kestotilaus laskutetaan kun kin laskutusjakson alussa voi mas sa olevan tilaushinnaston mu kai sesti. Mitä kansallispukukysymyksen hyväksi on siis tehtävissä. Vai oliko jo silloin venäläisten ja Putinin mielessä julistaa maailmanlaajuinen sotilaallinen uhkaus ja hätätila. Vuonna 1955 hän avioitui jorma Kalson kanssa. marja kertoo, että äiti otti tyttäret usein myös mukaan erilaisiin tapahtumiin, vaikka aina ei olisi jaksanut lähteä. 03757 5285. liikenne erkontiellä tyrehtyy ja liikkeet erkontien varrella odottavat turhaan asiakaitaan. Talon urakointi annettiin Polar-rakennusyhtiölle. Finanssialan mukaan varastetuista pyöristä noin seitsemän prosenttia oli viime vuonna sähköpyöriä. Talon kokonaispinta-ala on 4700 neliötä, joka jakautuu siten, että Kesko ottaa käyttöönsä 3300 neliötä, KOP 750 neliötä ja Alko 350 neliötä. rekrytointiprosessit ovat pyörineet alkuvuonna tiuhaan, kun irtisanoutuneiden tilalle on etsitty uutta väkeä. lapsille, nuorille ja perheille suunnattuun ennaltaehkäisevään työhön ja tuen muotoihin tulee panostaa. 11-vuotiaana Vahvialassa sijainneesta kotikylästään Tervajoelta kävellen lähtenyt ja lehmälaumaa mukanaan uuteen kotipaikkaan Yläneelle kuljettanut Kalso oli tunnettu ja arvostettu monissa kotiseutuun liittyvissä yhdistyksissä. K-market, Veikonkone, Kärrytie ja Kehräämö. Yhteistyö viranomaisten kesken on tärkeää ja myös kansalliselta tasolta velvoittavaa sote-keskusja siihen liittyvän perhekeskuskehittämisen ohella. Silloin, kun hiljan vapaa-aika ei kulunut yhdistystoiminnassa, hän kutoi mielellään mattoja ja villatakkeja. Huhtikuun ensimmäinen päivä on suuressa osassa Eurooppaa pilanteon päivä. nyt Venäjä on taasen suuri uhka pienelle Suomelle. Aprillipäivänä pyritään petkuttamaan ystäviä ja työtovereita, jotta vähän myöhemmin saataisiin yhdessä nauraa toisten ”lankaanmenemiselle”. Finanssialan mukaan vakuutusyhtiöt korvasivat viime vuonna yhteensä 18 000 varastettua polkupyörää. hilja oli mukana myös muun muassa sekakuorossa, hietanan metsästysseurassa, hän tanhusi ja osallistui marttojen toimintaan
Koronarajoitusten hellittäessä toimintaan ei ole ollut välttämättä helppo palata. Maasilta valittiin edustamaan kunnanhallitusta Koronapotilaiden sairaalahoidon tarve on edelleen korkealla tasolla Päijät-Soten alueella. Aidoilta näyttävät tilisiirrot ovat kuitenkin osoittautuneet väärennöksiksi. Pukkilan kunnalla oli avoimena myös elinvoimaja työllisyyskoordinaattorin paikka. Rahoituksen myönsi eteläisen Päijät-Hämeen Leader-ryhmä Etpähä ry. Viiden aurinkopurjeen kustannus oli noin 2 700 euroa. Päiväkotien pihoille aurinkopurjeita IdA NIVA Orimattila Kuivannon koulun vanhempainyhdistys on saanut reilun 15 700 euron Leader-rahoituksen koulun lähellä sijaitsevan yläkentän aitaamiseen. Se on aiheuttanut joillekin seurakuntalaisille yksinäisyyttä, kun yhteisiin tilaisuuksiin ei ole voinut tai ei ole rohjennut tulla. Siitä siirryin tilaajajohtajaksi hankkimaan ateria-, puhtaussekä aulaja turvapalvelut periaatteessa samalta yhtiöltä. – Sitten kiinteistönhoitoja käyttäjäpalvelujen yhtiöittäminen tuli minun hommakseni. Hakuaika päättyi viime perjantaina. Työntekijöitä on tällä hetkellä noin 35. Siitä tulee yli 80 prosenttia tuloista. – Lisäksi olemme suunnitelleet, että kentän takareunaan rakennetaan portaat ja yhdelle sivulle katsomo. – Luottamushenkilöt ovat olleet jo sentään vähintään vuoden ja takaavat jatkuvuutta. Vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja Katja Kuivasaaren mukaan yläkenttä aidataan 2,4 metriä korkealla elementtiaidalla. Ja panostaa siihen. Tapauksista viisi on koskenut autokauppoja. Se on pakko. – Pitäisi osata myydä ja markkinoida. Hakijoista kaksi kutsutaan haastatteluun. Rokote on edelleen paras keino suojautua vakavalta koronataudilta. Se oli palvellut siihen mennessä 25 vuotta. Vesa Urtti pitää lainamäärää maltillisena. – Tässä maaliskuun aikana on huomattu, että messujen kävijämäärä on noussut. Edellisen vuoden tulos oli 152 000 euroa plussalla. – Myimme Helsingin talon viime vuonna, kun olin paljon Imatralla ja etätöissä vapaa-ajan asunnolla. Päijät-Sote muistutti eilen julkaisemassaan viikkotiedotteessa, että tartuntariski on korkea, ja jos 80 vuotta täyttäneen kolmannesta rokotuksesta on kulunut vähintään kolme kuukautta, kannattaa suojaa vakavaa tautia vastaan täydentää neljännellä rokotuksella. Kentälle lisää käyttöä Kuivantolaiset ovat viime vuosina innostuneet jalkapallosta, ja kenttä on ollut niin pienten kuin isojenkin pelaajien ahkerassa käytössä. Kentällä voi pelata jalkapallon lisäksi lentopalloa ja vaikka pesäpalloakin. Ehdollista vankeutta ja liiketoimintakielto yrityksen rahojen siirtämisestä Päijät-Hämeen hyvinvointialuejohtajan vakinaista virkaa haki yhteensä henkilöä. Ja Lahden lainamäärä on sekin reilut 10 000 euroa asukasta kohden. Kirkkoherra Rantalan mielestä seurakunta on ollut luontevasti orimattilalaisten elämässä mukana, mistä hyvä esimerkki on osallistuminen Valotaidefestivaalille. Sairaalahoitoon joutui viime viikolla 42 koronapotilasta. Hyvinvointialuejohtajan valitsee aluevaltuusto. Ukrainaan rahaa, majoitustilaa tarjottu Orimattilan seurakunta on tähän mennessä lahjoittanut Ukrainan sodan uhreille 6 000 euroa. Urtti uskoo, että tyhjäkäyntiä ei kuitenkaan tule. Vajaan 26 000 asukkaan Imatran talouspäällikkönä Urtti työskenteli lähes kolme vuotta. ICT-alan suurkonsernissa, silloisessa TietoEnatorissa, Urtti oli tekemisissä paljon kuntien kirjanpidon kanssa. Kuntatöihin siirtyminen oli kulttuurisokki Kun yrittäjänura tyssäsi, Urtti haki töitä ja pääsi Vantaan kaupungille tilakeskuksen talousja hallintojohtajaksi. He ovat Sisä-Savon kansalaisopiston vs. Siitä kertyi 96 000 euroa. Kustannus maksetaan pihaja leikkivälinehankintojen määrärahasta. PäijätSoten alueella koronainfektioon liittyen on menehtynyt yhteensä 99 ihmistä epidemian aikana. Haastatteluun on kutsuttu seitsemän. – Hakijat olivat korkeakoulutettuja, kokeneita ja päteviä, eli todella erinomaisia hakijoita. Hakemuksia tuli määräaikaan mennessä seitsemän. Edessä on kuitenkin Vanhan Pappilan peruskorjaus. Jatkoon eteneville suoritetaan henkilöarviointi. Poliisin mukaan tapaukset ovat olleet yksityishenkilöiden välisiä kauppoja. Kaupungin henkilöstövaihdokset eivät minua pelota ollenkaan. Johtoportaan vaihtuminen lähes kokonaan vaikuttaa kaupungintalon työntekoon, ja töiden haltuunotto vie aikaa. – Se on turvattu. Vantaalla mies kuitenkin viihtyi 12 vuotta. Urtin kannalta hyvä sijainti on sitä, että Orimattila sijoittuu hyvin Tampereen kupeessa olevan vapaa-ajan asunnon ja Sipoon asunnon väliin. – On tartuttu hetkeen. Tässä vaiheessa ei tiedetä, osuisiko vuokratuloja tuova tuulimylly tai parikin seurakunnan maille. Viljanen ja kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja Mirva Illi-Lampio kiittelivät vuolaasti, että seurakunta on käyttänyt mahdollisuuden ja rohkeasti uudistanut toimintaansa. Etpähä ry myönsi noin 17 800 euron rahoituksen myös Orimattilan Yrittäjien jouluvalohankkeelle. – Henkistä ja fyysistä takapakkia on tullut monelle, sanoi kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja Markku Viljanen. Kentän käyttö on jo nyt monipuolista ja se varmasti lisääntyy saneerauksen myötä. Hakijat ovat toimitusjohtaja Marina Erhola, ensihoitaja Tero Flink, Mikko Hartikainen, Senior Policy Officer Antero Kiviniemi, palvelutoiminnan johtaja Kirsi Leväpelto, vs. – Siellä pääsin hoitamaan koko kaupungin taloutta. Yhteisen sivistystoimenjohtajan virkaa haki 27. Niistä suuri osa on kirkon yhteisiä hankintoja, joihin Orimattilan seurakunta ei voi vaikuttaa. Viimeiset viisi vuotta konsernija asukaspalveluiden talousja hallintojohtajana. Nyt Hennankin alue on Urtille tutumpi. Orimattilassa on ajoittain varoiteltu lainataakan kasvusta suurten rakennushankkeiden takia. Kirkkoherra Annakaisa Rantala (vas.), luottamushenkilöt Markku Viljanen, Pertti Laaksonen ja Mirva Illi-Lampio sekä seurakunnan talouspäällikkö Rauno Saarnio tekevät lähtöä päivän muihin askareisiin tiedotustilaisuuden jälkeen. Ovaskan mukaan yhtenä kriteerinä oli, että purjekankaiden tulee olla helposti pois paikoiltaan otettavat, jotta ilkivallalta vältytään. Tulee uutta innostusta. Hankeen kustannusarvio on 31 000 euroa. On varmaa, että pääkaupunkiseutu ja Lahti kasvavat yhteen jollain aikavälillä. Siitä on vähän jäänyt traumaa, Vesa Urtti naurahtaa. Keskimäärin puunmyyntitulot ovat Orimattilan seurakunnalla olleet reilut 40 000 euroa vuosittain. TietoEnatorilta Urtti jäi pois vuonna 2006 perustettuaan yhtiökumppaninsa kanssa oman yrityksen. Kentällä voisi järjestää vaikka tapahtumiakin, Kuivasaari suunnittelee. Kuivasaaren mukaan kentän aitaaminen lisää turvallisuutta, sillä lähellä on asutusta ja vieressä kulkee tie. Seurakunnalla on edellisten tilikausien ylijäämää 1,32 miljoonaa euroa. Hän työskenteli yrityspuolella talousja henkilöstöhallinnon tietojärjestelmien kehittäjänä, myyjänä ja kouluttajana sekä myöhemmin myyntijohtajana. Hän oli parhaimmillaan B-tason pelaaja eli pelasi toiseksi korkeimmalla kilpatasolla. Itsestään menestys ei kuitenkaan tule. – Paras tapa vankistaa seurakunnan taloutta on saada uusia jäseniä. Talouspäällikkö Rauno Saarnio huomautti, että kirkko ei ollut koronasta huolimatta kiinni ja työntekijät olivat tavoitettavissa. Aurinkopurje voidaan pingottaa tolppien tai seinäkiinnikkeiden varaan. Kuivasaaren mukaan kunnostustoimet tehdään talkootyönä, jolloin vain materiaalit on hankittava rahoituksen turvin. päivänä 2022 – N:o 26 – 3 OUTI SIRVIÖ Orimattila Törkeä velallisen epärehellisyys toi vuonna 1957 syntyneelle orimattilalaismiehelle 10 kuukautta ehdollista vankeutta sekä kolmeksi vuodeksi liiketoimintakieltoa. – Imatralle kun menin töihin, siellä oli yhä sama meidän kehittämä järjestelmä käytössä. ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina huhtikuun 5. Itse hän ei hevosia harrasta, vaan kuntoilua ja akryylimaalaamista. Tuoreen tilinpäätöksen mukaan kuntakonsernilla on lainaa reilut 5 000 euroa asukasta kohden. Menehtymisistä 14 on tapahtunut viimeisen 30 vuorokauden aikana. Seurakunnalla ei ole Nato-kantaa, mutta rauhan puolesta rukoillaan. Petosrikoksia Itä-Uudenmaan poliisin alueella OUTI SIRVIÖ Pukkila Pukkilan ja Myrskylän hakemaan sivistystoimen johtajan virkaa haki määräaikaan mennessä 27 hakijaa. Sen on määrä alkaa tänä vuonna. Syytetty myönsi tekonsa osittain ja totesi, ettei teolla oltu tavoiteltu huomattavaa hyötyä eikä se ollut suunnitelmallista. Ja diakoniakirpputorilta annetaan tavaraa, jos pakolaiset sieltä jotain tarvitsevat, kirkkoherra Rantala summasi. Urtti tarkisti talouspuolen, jotta uskalsi ottaa homman vastaan. Itä-Uudenmaan poliisi on kirjannut vuoden alkupuolella vajaat parikymmentä petosrikosta, joissa tuotteet on saatu haltuun esittämällä kuva tekaistusta tilisiirrosta. Rahoitusta myönnettiin myös jouluvalojen uusimiseen Kuivannolle hankerahaa kentän kunnostukseen JUHO KIURU Orimattila Orimattilan seurakunnan tilinpäätös osoittaa 246 000 euron voitollista tulosta. Vesa Urtti on pelannut tennistä 15vuotiaasta saakka. Kunnassa haettiin kunnanjohtajalle työparia kehittämään elinvoimapalveluita ja työllisyydenhoitoa. Alueellinen koronayhteistyöryhmä kokoontuu seuraavan kerran huomenna keskiviikkona arvioimaan epidemiatilannetta ja mahdollisesti tarvittavia toimenpiteitä. Kuva tarkentui työnhaun edetessä. Myös kuntosalit, lenkkeilyreitit ja tennisporukat pitää ottaa Orimattilassa haltuun. – Uuden sivistystoimenjohtajan työ alkaa mahdollisuuksien mukaan ennen kesää. Selvästi suurin tulonlähde on kirkollisvero. Toimikunta koostuu aluehallituksen puheenjohtajistosta, aluevaltuuston puheenjohtajasta, Päijät-Soten hallintojohtajasta ja henkilöstöjohtajasta sekä PäijätHämeen pelastuslaitoksen pelastusjohtajasta. Alun perin syyttäjä vaati vähintään vuoden ja 4 kuukauden pituista ehdollista vankeutta ja kolmen vuoden liiketoimintakieltoa molemmista teoista. – Monesti aurinkopurjeita kiinnitetään hiekkalaatikoiden päälle, Ovaska kertoo. Olimme liikaa aikaamme edellä, Urtti toteaa. huhtikuuta olevassa kokouksessaan valintapäätöksen. Seurakunnalla on maata tuulipuiston suunnittelualueella. Pukkilan hyvinvointilautakunta tekee 13. Nostoja oli tehty vuosien 2016–2019 aikana. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 30 000 euroa. Vertailukelpoinen tulos on aika lähelle sama kuin edellisenä vuotena, seurakunnan talouspäällikkö Rauno Saarnio sanoi. Nyt mietimme, että muutammeko yhteen. Seurakunta tarjoaa leirikotia pakolaisten lyhytaikaiseen hätämajoitukseen. Seurakunta ei ole viime vuosina tehnyt suuria investointeja, joten lainaa on melko vähän. Aluehallitus on nimennyt valintaa valmistelevan toimikunnan. Yhteen muutossa kyse on puhtaasti siitä, missä pariskunta asuu. Jäsenkehityksessä Orimattila on kirkkohallituksen ennusteessa poikkeus, sillä täällä verotaso säilyisi ennallaan vuoteen 2030 saakka, Rauno Saarnio sanoi. – Pienimuotoista lipaskeräystä on myös suunniteltu. Vesa Urtin käsissä on tennismailan ja siveltimen lisäksi nyt Orimattilan talous Pentti Papinahon varsojen edessä kuvattu Vesa Urtti tiesi Orimattilasta vain Riitta Väisäsen hevoset. Hevoset ainoa mielikuva Ennen työhaastattelua Vesa Urtti ei ollut koskaan käynyt Orimattilassa. Itse haluan tuoda sellaista tunnelmaa, että porukka viihtyisi. Kaupungin palvelukoordinaattori Marja Ovaska kertoo, että aurinkopurjeista kaksi tulee Hennan päiväkodin pihalle ja yhdet purjeet tulevat Pennalan, Käkelän Koivikon ja Lintulan päiväkotien leikkipihoille. Urtti itse ei ollut pitkään aikaan huomannut Orimattilan yhdeksi valttikortiksi uumoiltua Hennan kaupunginosaa. Vaikka taloushallinto on pohjimmiltaan samaa työtä joka kunnassa, uutta pitää omaksua Orimattilassa valtavasti. Kenttää kunnostamalla halutaan lisätä kentän käyttöä. Palkkakulujen osuus on samaa luokkaa kuin muissakin seurakunnissa. Sota on herättänyt ihmisiä ja heillä on turvankaipuuta, Rantala sanoi. Urtin työhistoriaa tunnustellessa vaikuttaa, että uuden oppiminen ei ole maisterismiehelle ongelma. Syytteen mukaan mies oli siirtänyt omille tileilleen yrityksen varoja 128 000 euron verran. – Koululaisillakin on lyhyt matka kentälle. Ainoa mielikuva täältä oli Riitta Väisäsen hevoset. Hankkeen tavoitteena on uusia Orimattilan keskustan jouluvalot ja lisätä kausivalaistusta. Tulokseen vaikutti vahvasti puunmyynti. – 30 vuotta pääkaupunkiseudulla asuneena katsoin alueita varmaan hieman lähempää Helsinkiä. – Mutta siitä ei tullut mitään. Maineikkaasta it-talosta kuntapuolelle muuttaminen oli Vesa Urtille alkuun shokki. Hakuaika päättyi myös viime perjantaina. Nyt on pulaa työntekijöistä ja varmaan monessa kunnassa sama tilanne. Viikonlopun aikana tilastoitiin kaksi uutta koronaan liittyvää kuoleman tapausta. toimitusjohtaja Timo Louna, pelastusylitarkastaja Rami Mikael Ruuska, toimitusjohtaja Raija Maritta Saari ja toimialajohtaja Jukka Santala. Ja energiaomavaraisuutta edistetään uusiutuvaa energiaa kannattamalla. Aidan ansioista pallot eivät enää pompi lähitalojen pihoihin. rehtori, valtiotieteiden maisteri Markus Hyytinen, Keravalla päiväkodin johtajana toimiva kasvatustieteiden maisteri Salla Kuisma, Espoossa lukion rehtorina toimiva filosofian maisteri Saana Ruotsala, Parikkalan sivistysjohtaja, kasvatustieteiden maisteri Timo Toivonen, Kirkkopalvelut ry:n apulaisrehtori, kasvatustieteiden maisteri Esa Ukkola, peruskoulun rehtori, kasvatustieteiden maisteri Reijo Oksala ja Askolan lukion rehtori, filosofian maisteri Pekka Hurskainen. Tavoitteena on tehdä valinta toukokuun loppuun mennessä. Annettujen avustusten osuus on neljä prosenttia menoista eli 104 000 euroa. Toimikunta valitsee haussa jatkoon etenevät tämän viikon alussa. Pukkilan kunnanjohtaja Katarina Helander oli todella iloinen hakijoiden korkeasta määrästä. Edustajalla on kokouksissa läsnäoloja puheoikeus. Päijät-Hämeen hyvinvointialuejohtajaksi yhdeksän hakijaa Pukkilan kunnanhallitus valitsi Tommi Maasillan edustamaan kunnanhallitusta Askolan rakennusja ympäristölautakuntaan. Parisuhde on kunnossa, Urtti vakuuttaa. Yritykset eivät vielä silloin uskaltaneet ulkoistaa taloushallintoaan. Kirkkovaltuuston puheenjohtaja Pertti Laaksonen totesi, että seurakunnalla on edelleen vahva lähetystyö ja varhaiskasvatus, vaikka kylillä tapahtuva toiminta onkin vähentynyt. Minulla oli kiikarissa useampikin paikka, joista Orimattila oli sijainniltaan paras. Maanantaina sairaalahoidossa oli 55 koronaa sairastavaa potilasta, joista kaksi oli tehohoidossa. Orimattilan seurakunnan talous vakaa, uusia toimintatapoja luotu kiitettävästi JUHO KIURU Orimattila Viikko sitten työt Orimattilan kaupungin talousja konsernijohtajana aloittanut Vesa Urtti on tehnyt pitkää päivää. Urtti huomauttaa, että Imatralla meni 10 000 euron raja juuri rikki. Ennestään aurinkopurjeita on ollut jo Myllylän ja Kuivannon päiväkotien pihoilla. Niiden osuus on 61 prosenttia kaikista menoista. – Uuden elinvoimaja työllisyyskoordinaattorin työ alkaa mahdollisimman pian, Helander kertoo. Mies oli syytettynä myös törkeästä kirjanpitorikoksesta, mutta tämän syytteen Päijät-Hämeen käräjäoikeus hylkäsi. Tämän lisäksi Päijät-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi miehen maksamaan reilut 120 000 euroa korvauksia kuudelle asianomistajalle, muun muassa Verohallinnolle ja pankille. Rantala huomautti, että koronarajoitukset ovat antaneet mahdollisuuden kehittää uutta. Yöksi tai viikonlopuksi voitaisiin majoittaa bussilastillinen pakolaisia. – Tilikauden tulos on hyvä. Päijät-Sote alueen vähintään 12-vuotiaista ensimmäisen koronarokotteen on saanut 88 prosenttia ja toisen 86 prosenttia. Vajaa viidesosa menoista tulee palvelujen ostoista. Sieltä oli hyvä ponnistaa eteenpäin. Urtti alusti Jyväskylän kaupungin siirtymistä hallinnollisesta kirjanpidosta liikekirjanpitoon ensimmäisenä kuntana Suomessa. Maalaamisessa esikuva on Reidar Särestöniemi. Kuivannon tuulipuistoon seurakunta ei vielä ole ottanut kantaa, koska alueen soveltuvuutta vasta tutkitaan. Metropolialuetta tullaan olemaan Orimattilan tulevaisuutta Urtti pitää kaiken kaikkiaan valoisana. Aidan pystyttäminen aloitetaan heti, kun materiaalit on saatu hankittua ja maa on sulanut. Suurin kuluerä on palkat. Koronakriisissä reagoitu hyvin Kirkkoherra Annakaisa Rantala totesi perinteisessä tiedotustilaisuudessa, ettei olisi uskonut vielä toiseenkin koronavuoteen. Uutuuttaan kiiltelevät toimitilat ja reipas kehittäminen vaihtuivat tunkkaiseen 1970-luvun virastotaloon, byrokratiaan ja politiikkaan. – Toisaalta on hyväkin, että porukka vaihtuu. Kilpailutuksessa tilapalvelu sai kolme tarjousta, joista se tarttui halvimpaan, Kompan Suomi oy:n, tarjoukseen. Koronapotilaita edelleen runsaasti sairaalahoidossa ANNA HAKAMA Orimattila Neljän orimattilalaisen päiväkodin pihalla päästään tulevan kesänä aiempaa paremmin suojaan porottavalta auringolta, kun kaupunki on hankkinut päiväkotien pihoille aurinkopurjeita. Kunnanhallituksella on hallintosäännön mukaan mahdollisuus määrätä edustajansa muiden toimielinten kokoukseen. Erikoinen maailmatilanne näkyy kirkossa. Hankkeen tarkoituksena on tarjota kuivantolaisille lisää mahdollisuuksia liikunnan harrastamiseen. Vaimo osti asunnon Sipoosta ja käy edelleen Helsingissä töissä. – Orimattilan talous on terveellä pohjalla ja näytti olevan hyvässä hallinnassa. Kyllä me olemme heti ruvenneet pyörittämään oikeita asioita eteenpäin. Siitä lämpimät kiitokset viranhaltijoille, Illi-Lampio sanoi. Kuoleman katsotaan liittyneen koronainfektioon, kun koronaan sairastunut kuolee 30 päivän kuluessa positiivisesta näytteestä. – Pikkuveli oli aina minua parempi. Kuivasaaren arvion mukaan kenttä saadaan aidattua viimeistään kesän puoliväliin mennessä. Vähintään 18-vuotiaista kolmannen rokotteen on saanut 64 prosenttia. Poliisi neuvoo sopimaan kaupanteon aina mahdollisimman julkiselle paikalle ja varmistamaan rahojen perille tulon oman pankin puhelinsovelluksesta ennen kuin kauppatavara vaihtaa omistajaa. Kaupanteon yhteydessä omasta puhelimesta on näytetty myyjälle tehty tilisiirto ja näin saatu myyjä vakuuttuneeksi kaupan oikeellisuudesta. Aitaa tulee kentän ympärille yhteensä 150 metriä
Vastaavasti Päijät-Hämeen hyvinvointialueen luku oli 39/100. Kuolleita Seuratoiminta OS Pukkilan valokuituhanke menestyi hyvin maaseudun laajakaistainvestointien rahoitushaun pisteytyksessä, mutta tukipäätös oli kielteinen. Vetäjänä toimii tuttuun tapaan Reijo Savela puh. Pitsi elää -näyttelyn tavoitteena onkin omalta osaltaan olla rohkaisemassa nyplääjiä vaalimaan osaamistaan tässä ajassa. Sydänliiton mukaan Orimattilassa sydäniskureita on 10, myrskylässä 1 ja Pukkilassa peräti 8. 12 .03.2022 Pukkila Pukkilan valokuituhanke ei saanut valtion rahoitusta Suomen pelastusalan keskusjärjestö SPEk on palkinnut Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen riskienhallintapäällikkö Marjo Oksasen ja koulutussuunnittelija Jarmo Kouhian ensimmäisen luokan ansiomitalilla. mikäli pelkkä aieilmoitus riittää kirkonkylän rajaamiseen tukikelpoisten alueiden ulkopuolelle, alue jäisi todennäköisesti ilman tukea myös lähivuosien rahoitushauissa. – Pitsi elää -näyttelyn lähtökohtana ovat olleet nämä hankepitsit, joista valittiin sekä tuttuja että vähemmän esillä olleita malleja ja niistä tehtiin tuotteita monenlaisiin käyttötarkoituksiin. kielteisen päätöksen perusteena olivat Uudenmaan elinkeino-, liikenneja ympäristökeskukselle (ely-keskus) jaettavaksi myönnetyn tukipotin pienuus sekä markkinaehtoisen valokuiturakentajan Valokuitunen oy:n ilmaisema kiinnostus Pukkilan kirkonkylän ydinalueisiin. Pelastuslaitoksen väelle ansiomitaleja Päijät-Hämeen pelastuslaitos järjestää alueen asukkaille kaksi väestönsuojelun koulutusta huhtikuun lopulla. Häiriön vuoksi liitteiden kaikki parilliset sivut ovat tulostuneet tyhjinä. Sydämet itkevät kaipuuta ikävää, enää muiston helmet kimmeltää. Se on koko yhdistyksemme yhteinen tavoite, nissinen sanoo. Erityisesti kuntien ja hyvinvointialueiden päättäjille suunnatun palvelun tarkoituksena on konkretisoida ja tuoda kuntien sydänturvallisuus näkyväksi sekä toimia työkaluna sydänturvallisuuden parantamiseksi. 26 .08.1938 Pukkila k. Sen sijaan Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen luku 48/100 hätyytteli jo keski-Suomen lukua. kaivinkoneet lähtevät liikkeelle kesällä 2022, mikäli kuntapäättäjät uudistavat aiemman päätöksensä lainantakauksesta niin, ettei tukirahoitusta edellytetä rakentamisen aloittamiseksi. Pukkilan valokuituyhtiö huomauttaa, että mikäli Valokuitunen käynnistää ilmoituksensa mukaisen valokuituhankkeen joka rajautuisi vain Pukkilan kirkonkylän ydinalueille, sen hinnoittelu on markkinaehtoista. kello 17–20 ja 26.4. Ehkäpä tämä osaltaan kuvastaa pitsinnypläämisen olemusta laajemminkin, nissinen pohtii. Pitsi elää -näyttelyssä perinteiset pitsit saavat uuden elämän. o.s. Jäppilä Niin äkkiä päivä sammua voi, ei kohtalon kello edeltä soi. koko Pukkilan kattavan valokuituhankkeen kokonaiskustannukset ovat arviolta 2,75 miljoonaa euroa. Jatkossa tavoitteena on saada parempi käsitys asukkaiden elvytysvalmiuksista sekä dataa erityisesti yläkoululaisten saamasta elvytysopetuksesta. co m C od e: E 0C 1B 7E E A F 1 4 3 8 5 1 9 7 4 8 6 9 4 1 3 7 5 9 1 4 5 2 6 1 8 Suruilmoitus Orimattilan Sanomiin: puh. Seurapalstalle voi lähettää tietoja myös sähköpostin kautta osoitteella: ilmoitukset@orimattilansanomat.fi sekä netin kautta osoitteella: www.orimattilansanomat.fi Viralliset kokouskutsut julkaistaan kokouksia-osastossa. klo 18–20. materiaalitoimittajaksi on valittu suomalainen sähkö-, teleja automaatiotuotteiden toimittaja SLO oy. Tavoitteena on näyttelyn nimenkin mukaisesti saada pitsi elämään ja säilyttää elävä perintö. Palvelusta on mahdollista tarkistaa Suomen sekä maan jokaisen kunnan ja hyvinvointialueen sydänturvallisuuden taso. kelalta puutteellisia liitteitä AnnA HAkAmA Orimattila Heinämaan Pitsinkutojat ry:n vasta avautunut Pitsi elää -näyttely kehräämöllä sijaitsevalla Pitsituvalla tuo pitsin nykypäivään. mitalien lisäksi heidät palkittiin nouhätä-villasukilla. Valokuitunen on ilmoittanut laajakaistaverkon rakentamisaikeista vuosien 2022–2023 aikana Pukkilan kirkonkylän alueelle. Tervetuloa! Miesten keskustelupiiri Anninkammarilla torstaisin klo 11–13. Pukkikuitu oy taas on Pukkilan kunnan kokonaan omistama osakeyhtiö, joka ei tavoittele voittoa, vaan on yhtiöjärjestyksensä mukaisesti yleishyödyllinen toimija. Päätöksestä huolimatta Pukkikuitu oy:n valokuituhanke voi edetä suunnitellusti. kello 13–16. Rakkaamme Raija Liisa Heino Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Rakkaudella kaivaten Veikko Timo, Milla, Matias ja Salla veljet ja sisko Merja sukulaiset ja ystävät s. Jos sinusta tuntuu, että kynnys on liian korkea, niin otathan minuun yhteyden, niin kerron lisää, sillä kaipaamme joukkoomme uusia keskustelijoita. Siinä missä korkeimman sydänturvallisuuden tason saavuttanut kustavin arvo oli perjantaina 78/100, Orimattilassa vastaava luku oli 30/100. 03-876 678 ilmoitukset@ orimattilansanomat.fi ORIMATTILAN SANOMAT KUVA: JUho KiUrU Sydäniskureiden sijoittelu sekä määrä kunnassa olivat kaksi niistä neljästä mittarista, joiden pohjalta sydänturvallisuuden tasoa arvioitiin. myös maaseuturahaston seuraava kausi sisältää kyläverkoille tarkoitetun rahoitusinstrumentin. Orimattilalaisia joukkueita ei ollut mukana kilpailussa. kärkikunnat selittyvät sillä, että mittaristo kuvaa kunnan varautumista sydänpysähdystilanteisiin nimenomaan maallikkoelvytyksen kautta, jonka merkitys on kuitenkin kaikkein kriittisin, taustoittaa Sydänliiton asiantuntija Mari Blek-Vehkaluoto. Vuosina 2003–2004 toteutettiin Elävä Pitsi Heinämaalla -hanke, minkä tavoitteena oli Heinämaan pitsiperinteen tallentaminen ja tunnettavuuden sekä nypläystaidon ylläpitämisen tukeminen. Alkukarsintoihin osallistui PäijätHämeestä 39 joukkuetta, joista kuusi eteni jatkoon. nissisen mukaan yhdistyksellä on yksittäistä näyttelyä laajempanakin tavoitteena tuoda pitsiä tähän aikaan muun muassa varioimalla uudenlaista. Lisäksi mukana on ensiapukoulutusten suhteellista määrää kuvaava apumittari. nissinen aloitti puheenjohtajana vuoden alussa Pirjo nissinen on toiminut Heinämaan Pitsinkutojien puheenjohtajana vuoden alusta lähtien. Heinämaan pitsin esitteleminen tuotteina ja työnäytöksinä erilaisissa tapahtumissa toi vuosikymmenten perinnettä ja käsityötaitoa esille. Tervetuloa! Myrskylän Martat kokoontuvat neulekahvilaan kukkakauppa Tähtihetkeen ma 11.4. 03-757 5285 Päiväkannon valitukset ma–pe 8.00–16.00 puh. Uudenmaan ely-keskus tulkitsee tuen myöntämistä säätelevää EU-asetusta niin, että pelkkä Valokuitunen oy:n aieilmoitus riittää estämään tuen myöntämisen Pukkikuidulle. Askartelemme pääsiäiseen liittyen pajukranssin. Seurapalstailmoitukset: Tiistain lehteen maanantaihin klo 10 mennessä. Pirjo Nissinen esittelee tyynyä, jonka päällisessä oleva oksapitsi toistuu myös seinällä olevassa taulussa sekä unisiepparissa. Pukkilassa kahdeksan sydäniskuria Suomen 309:stä kunnasta korkeimmat sydänturvallisuuden tasot palvelun avauspäivänä saavuttivat kustavi, kannonkoski ja Rautavaara. kelan tiedotteen mukaan ongelma on johtunut tulostushäiriöstä. koulutukseen ilmoittaudutaan pelastuslaitoksen verkkosivujen kautta. Seuraavaksi Pukkikuitu keskustelee kuntapäättäjien kanssa ykkösalueen eli kirkonkylän ja Savijoen verkon rakentamisesta omarahoituksella. nissinen on kuulunut yhdistyksen johtokuntaan vuodesta 2014 lähtien ja toiminut varapuheenjohtajana sekä ajoittain sijaistanut tarvittaessa puheenjohtajaa. lehtesi ORIMATTILAN SANOMAT Erkontie 17, puh. näyttelyä ovat olleet tekemässä Heinämaan Pitsinkutojat ry:n johtokunnan jäsenet Aune Eskola, Pirjo nissinen, Riitta Oksa, Vilma Oksa, Aili Rehtola sekä Satu Uhtakari. Pukkikuitu harkitsee valittavansa päätöksestä. Hyvinvointialueista pitkään järjestelmällistä työtä sydänturvallisuuden parantamiseksi tehnyt keski-Suomen hyvinvointialue oli sydänturvallisin ja siellä luku oli 52/100. Heinämaan Pitsinkutojat tuo pitsin nykypäivään Pitsi elää -näyttelyssään (c ) A rto In ka la w w w .a is ud ok u. Torstain lehteen keskiviikkoon klo 10 mennessä. Häntä ennen puheenjohtaja toimi pitkään Rauni Eskola. koulutuksen aiheina ovat väestönsuojelu ja varautumisen perusteet sekä väestönsuojan ylläpitäminen, varusteet ja käyttökuntoon saattaminen. koulutuksen sisältö on molempina päivinä sama. – kustavin ykkössija saaristokuntana saattaa yllättää. näyttely esittelee oivaltavilla tavoin, miten vanhan ajan käsityöksikin kenties mielletty pitsi näyttelee roolia vielä 2020luvullakin. Pelastuslaitoksen tiedotteen mukaan Oksanen ja kouhia ovat olleet vuosia mukana parantamassa yläkoululaisten pelastustaitoja. Parhaillaan käynnissä oleva 8.luokkalaisten pelastustaitokilpailu järjestetään viime vuoden tapaan kokonaan digitaalisesti. koulutuksen tarkoituksena on antaa tietoa väestönsuojista sekä ohjausta väestönsuojan käyttökuntoon saattamiseksi. EU:n elvytysvaroista on tulossa toinen tukipaketti. – miten saisimme pitsiä elämään tähän päivään ja kasvatettua sen kiinnostavuutta ja mahdollisuuksia. klo 18. näyttelyssä valitut hankepitsit ja nyplätyt tuotteet ovat nähtävissä rinnakkain, kertoo Heinämaan Pitsinkutojien uusi puheenjohtaja Pirjo Nissinen. 03-876 678 Konttorimme avoinna ma–pe klo 8–16. mikäli kuntapäättäjät uudistavat aiemman päätöksensä lainantakauksesta, rakennustyöt alkavat ykkösalueella eli kirkonkylässä ja Savijoella tänä kesänä. Sydänturvallisuuden taso muodostuu tällä hetkellä neljästä eri mittarista. – näyttelyn ideoiminen, tekemisen ilo, omien taitojen kehittyminen sekä yhteistyö nyplääjien kesken on ollut voimaannuttavaa ja yhteisöllistä. Lämmin kiitos osanotosta. Pukkikuitu jatkaa valmisteluita valokuituverkon rakennusvaiheen käynnistämiseksi ykkösalueella. kädentaitoja ja perinteiden säilymistä arvostetaan Vaikka nyplätyn pitsin käyttö on nykyisin vähäistä, niin kädentaitoja ja perinteen säilymistä arvostetaan. Sudokun ratkaisu tv-sivulla. Rahoitusta vielä jaossa Pukkikuitu oy aikoo hakea tukea, ainakin ykkösalueen ulkopuolisille alueille, tulevissakin rahoitushauissa. ne kuvaavat sydäniskurien määrää, niiden sijoittelua sekä sepelvaltimotaudin ilmaantuvuutta alueella ja näiden yhteisvaikutusta alueen sydänturvallisuuteen. AnnA HAkAmA Orimattila, Myrskylä, Pukkila Pukkila päihittää sekä myrskylän että Orimattilan sydänturvallisuudessa, jos asiaa tarkastellaan Sydänliiton viime torstaina julkaisemasta Sydänturvallinen Suomi -verkkopalvelusta. nouhätä-kampanja on yläluokkien valtakunnallinen pelastustaitokampanja, joka lisää nuorten valmiuksia ennakoida ja estää vaaratilanteita. Toivotan kaikki entiset ja uudet miehet mukaan keskustelemaan, aiheet on vapaat. maarakennusurakoinnin toinen kilpailutus alkaa lähiviikkoina ja suunnittelutyö etenee. tullut. maksuttomat koulutukset järjestetään Teams-verkkoluentona 25.4. Hankkeeseen valittiin 115 erilaista heinämaalaista pitsiä, joista koottiin arkistoja näyttelymateriaali valmiine töineen ja mallipiirroksineen. Tunnustukset myönnettiin työstä nuorten nouhätä-kampanjan hyväksi. Sydänliiton tiedotteen mukaan tällä hetkellä mittaristo painottaa vahvasti sydäniskurien määrää ja harkittua sijoittelua sydänturvallisuuden tason laskennassa. Päijäthämäläisille koulutusta väestönsuojelusta kansaneläkelaitos kela kertoo lähettäneensä kymmenille tuhansille asiakkaille puutteellisia liitteitä päätöksien ja kirjeiden mukana. Ennen häntä kaksivuotiskauden puheenjohtajana toimi Satu Latvaniemi. Kuvan pitsissä näkyvä kuvio on nimeltään tontun silmä. 03-876 678. Hankkeen myötä nypläystaidon opetusta järjestettiin myös kursseilla ja kerhoina, sillä taitoa ei välttämättä enää opittu lähipiirissä. ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina huhtikuun 5. kelan työntekijät pyytävät asiakkailta tarvittaessa lisätietoja, tiedotteessa todetaan. Pukkila päihittää Myrskylän ja Orimattilan sydänturvallisuudessa Sydänliiton laskuri esittelee kuntien sydänturvallisuuden tasoa Sampanjapullon jäähdytinastiaakin voi koristella pitsillä. Eikö Varhaiskannon valitukset ma–su 6.30–10.00 puh. kelan mukaan asiakkaiden ei tarvitse tehdä mitään, jos he ovat lähettäneet kelaan puutteellisesti tulostetun lomakkeen. kun lumet ovat sulaneet, myös tonttikatselmukset pääsevät alkamaan. päivänä 4 – N:o 26 – 2022 Päijät-Hämeen Omaishoitajat ry Erityislasten vanhempien avoin vertaisryhmä Järjestötuvalla (Rantatie 2, Orimattila) to 7.4. Arkiturvallisessa myrskylässä luku oli 44/100, mutta Pukkilan pisteet olivat kuntakolmikon selvästi korkeimmat: 59/100. 0400 712 451. – Puheenjohtajan pesti on kiinnostava ja äärimmäisen arvokas tehtävä. Kellotaulusta löytyy kirkon ovi -pitsi
Lähteet mainiten käytetään kirkonkirjojen rippikirjoista ja maakirjoista löytyviä tilojen nimiä. – Neljän vuoden aikana jäsenmäärämme on yli kaksinkertaistunut. ravitiellä Heinämaantien lähellä oleva rakennus on valmistunut vuonna 1981 ja laajennettu vuonna 1997. – tapahtuman tarkoitus on jalkautua tapaamaan sukututkimuksesta kiinnostuneita ihmisiä. Lähde: Millainen kuluttaja on paikallislehtien lukija. Se vie lukijansa Marseillesta Lahteen, suurista kuvioista yhä pienempiin, kunnes lopulta hätkäyttää – miten moninaiset voivatkaan olla syyt rikosvyyhden taustalla. Jakeluseppien varhaisjakelutoiminnot Postille ANNA HAKAMA Orimattila – tunnetaankos me toisemme. Knapin mukaan Orimattilasta kotoisin olevan isän ja Kirvusta lähtöisin olevan äidin sukujuurien selvittely on ollut sikäli erilaista toisiinsa nähden, että kun kirvulaisia sukuja tutkiessa oleellinen asia on ihmisen sukunimi, Orimattilassa edetään enemmän taloittain. Mainostaja, lukijat luottavat lehteensä ja paikallista sisältöä arvostetaan, näy sinäkin lukijoita kiinnostavassa ympäristössä. tilaisuudessa yhdistyksen puheenjohtaja Riitta Kokko-Parikka kertoi yhdistyksen ajankohtaisia kuulumisia ja syksyllä käynnistyneen Päijät-Hämeen talonhaltijaluettolohankkeen Orimattilan työryhmän vetäjä Leo Laakko kertoi hankkeesta. Hän on harrastanut sukututkimusta pitkään, sillä ensimmäisellä sukututkimuskurssilla hän kävi jo vuonna 1985. Vapaa pääsy! Kulttuuritalo (taidemuseo ja pääkirjasto), Lahdentie 65, 16300 Orimattila Ajankohtaista hankkeessa: Mahdollisuus varata henkilökohtainen kävelykierrosaika kirjastoon ja jakaa samalla omia kokemuksia ja parannusehdotuksia. Sysmä teki vuonna 2019 valituksen Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen kuntien ensihoidon kuntalaskutuksen maksuosuuksista myös vuodelta 2018. Alun haastattelu myös striimataan suorana KUVA: MyllylAhti Oy Marko Immonen johdattaa Lähtölaskentadekkarissaan lukijansa jälleen jännittäviin tunnelmiin. Edellinen vastaava kiertue kirjastoissa meillä oli vuosina 2017–2019. Suurin osa siitä on korkeaa hallitilaa. tilaa on 2 200 neliötä. Ajanvaraus on tehtävä viimeistään edellisenä maanantaina klo 15 mennessä p. klo 18–18.45| keskusteluryhmä kirjastossa. Hyvinvointiyhtymän uuden esityksen mukaan jakoperusteena ovat 50 prosenttisesti väestöpohja ja 50 prosenttisesti aiheutuneet tehtävät. Katutasossa tilaa on vajaat 1 600 neliötä. mietti Orimattilan kirjaston lukusaliin sukututkimusharrastajien tapaamiseen viime keskiviikkona saapunut kaksikko katsellen toisiaan tutkivasti. 96 prosenttia lukijoista pitää paikallislehteä paikallisten aiheiden ylivoimaisena tietolähteenä. klo 15–17. rakennusoikeutta on runsaasti jäljellä. Lähivuosina olisi tehtävä kevyitä korjauksia tai peruskorjaus 6–10 vuoden kuluessa. Mainontaan kielteisesti suhtautuvia on lukijoissa vähemmän kuin muussa väestössä keskimäärin. Toukokuussa katsomme elokuvia. Lisäksi viivästyneelle maksusuoritukselle on maksettava viivästyskorko. Orimattilan paloasemasta tarjottu 620 000 euroa Paikallislehtien lukijat kokevat mainonnan hyväksi asiaksi – 89 prosenttia suhtautuu mainontaan lehdessä myönteisesti tai neutraalisti. Jokainen kunta tekee oman vastineensa oikaisupyynnöstä hyvinvointiyhtymälle. He ja vajaa parikymmentä muuta sukututkimusharrastajaa kokoontuivat kirjastolle tapaamaan toisiaan Lahden seudun sukututkijat ry:n järjestämään sukututkimustapahtumaan. ja 13.4. Marko immonen ilahduttaa jännityksen ystäviä uudella teoksellaan OS Keskisuomalainen Oyj:n tytäryhtiöt Jakelusepät Oy ja ilves Jakelu Oy myyvät sanomalehtien varhaisjakeluliiketoiminnot Pohjois-Savossa, Kanta-Hämeessä ja Päijät-Hämeessä Posti Palvelut Oy:lle. klo 14–15 ja 5.5. päivänä 2022 – N:o 26 – 5 Outi Sirviö Orimattila, Myrskylä, Pukkila Orimattilan kaupunginhallitus sekä Pukkilan että Myrskylän kunnanhallitukset ovat hyväksyneet Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän tekemän uuden esityksen vuoden 2018 ensihoidon kustannusten jaosta. kesäkuuta. Liiketoimintakaupan suunniteltu täytäntöönpanopäivä on 29. Maarit Knapp sen sijaan on tutkinut sekä äitinsä että isänsä puolen sukua. Lisätietoja p. tiloista kerättäviä tietoja ovat tilan nimet, jaot, halkomiset ja lohkomiset, manttaaliluvut ja perinnöksi ostot. viime aikoina toimintaa on ollut paljon verkossa ja ihmiset kaipaavat tapaamisia, Kokko-Parikka kertoi. huhtikuuta, jolloin myytävän liiketoimintakokonaisuuden omistusja hallintaoikeus siirtyy Posti Palveluille. klo 18–20 Taidemuseossa pääsiäisleikkejä ja korttiaskartelua 13.–14.4. ja 10.5. Orimattilan kaupunki ei myönnä paloasemalle takuuta. Orimattila, Myrskylä ja Pukkila vaativat hyvinvointiyhtymää oikaiseman vuoden 2018 lisäksi vuosien 2017 ja 2019 maksuosuudet hallinto-oikeuden päätöksen mukaisesti vuoden 2021 tilinpäätöksessä. Meillä on yli 700 jäsentä ja olemme Suomen suurin paikallinen sukututkimusyhdistys, Kokko-Parikka kertoi. 14.5. Kirjoittamisen ohella nykyään lakimiehenä työskentelevä immonen on syntyisin virroilta ja asuu Orimattilassa. Digiopastus Kaikille avoimet digiopastukset ilman ajanvarausta 11.4. ”Sukututkimus on kuin pasianssin peluuta” Päijät-Hämeen alueella käynnissä olevassa talonhaltijaluettelohankkeessa on päästy hyvään vauhtiin. Hyvinvointiyhtymä ei saanut asiassa muutoksenhakulupaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen, joten asia ratkesi riidattomana loppuvuonna 2021. klo 16–17 kirjaston lehtilukusalissa. KUVA: Petri SiPilÄiNeN Vanha paloasema on herättänyt kohtuullista kiinnostusta.. Sysmän kunta teki selvitystyötä ensihoidon kustannusten jakamisen johdosta ja pyysi Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymää tekemään selvityksen ensihoidon laskutusperusteista vuonna 2018. klo 14–15, 21.4. Kiinteistö vapautuu 1. klo 10–15 | juhlimme hankkeen päättäjäisiä Kulttuuritalon perhepäivässä. Jakelusepät on jakanut Orimattilan Sanomien varhaisjakelun Orimattilan, Myrskylän ja Pukkilan alueilla. klo 17.15–18.45| Filosofiakahvila, yhdessä filosofointia toimittaja Teppo Koskisen johdolla. Marko immosen esikoisteos Kuoleman koeaika (2016) ponkaisi dekkarinystävien suosikkilistoille, minkä jälkeen Murhapaikanhakijat (2017), Kostonhautoja (2018), Syntien perukirja (2019) sekä välimies (2021) jatkoivat tuotantoa. Henkilökohtaiset digiopastukset 7.4. Voit myös ilmoittaa oman ohjelmasi osaksi Perhepäivää osoitteessa https://bit.ly/kulttuuritalonperhepaiva AVOINNA ma–ke klo 12–19, to–pe klo 10–15 ja omatoimiaika ma–su 7–21 muina kuin palveluaikoina Satutuokiot joka keskiviikko klo 18–18.30. Ota yhteyttä mainonnan ammattilaisiimme, kerromme mielellämme lisää tutkittua tietoa paikallislehdistä ja asiakkaistasi. Kakkoskerroksessa on pelastuslaitoksen lepoja toimistotilaa sekä mittausja maanrakennusosaston toimistoja sosiaalitiloja. klo 10–11, yhden opastuksen kesto 30 minuuttia. ja 8.5. Taidemuseo on suljettu –13.4, 15.–18.4., 1.5. Huutokauppa päättyy 29. | Maria Wolfram: Syövereistä syyniin Näyttelyn avajaiset ti 12.4. Maija Kajanto Myllylahti oy:stä kertoo kirjan ilmestyneen helmi-maaliskuun taitteessa. ORIMATTILAN SANOMAT Lahden seudun sukututkijat ry:n puheenjohtaja Riitta Kokko-Parikka kertoi ajankohtaisista kuulumisista. Liiketoimintakaupan jälkeen Jakelusepille ja ilves Jakelulle jää osoitteellista jakeluliiketoimintaa ja osoitteetonta mainosjakelua sekä kuljetusta. 044 781 3555 tai kirjasto.kuusviisplus@orimattila.fi M ar ia W ol fr am , In to an ot he r di m en si on , 20 22 Huhtikuu on pelien kuukausi. Ensihoidon kustannusten jakamisen oikaisulla kiire OS Orimattilalaiselta juristi-kirjailija Marko Immoselta on ilmestynyt uusi romaani Lähtölaskenta (Myllylahti). Jakeluseppien ja ilves Jakelun palveluksessa kaupan täytäntöönpanohetkellä olevat työntekijät siirtyvät Posti Palvelut Oy:n palvelukseen vanhoina työntekijöinä. Hallinto-oikeus kumosi vuonna 2020 hyvinvointiyhtymän vuonna 2018 tekemän päätöksen maksuosuuksista lainvastaisena. Lahden seudun sukututkijoiden yhdistykseen liittyi viime vuonna ennätysmäärä uusia jäseniä. Kunnat painottavat oikaisuasian olevan erityisen kiireellinen hyvinvointialueuudistuksen muutostekijöiden johdosta. Orimattilan erotus maksuista vuosilta 2017–2019 olisi 462 500 euroa, päälle tulevat viivästyskorot ovat 132 000 euroa. Maskien takaa paljastui tuttuja Sukututkimusharrastajat tapasivat Orimattilassa JuHO Kiuru Orimattila Huutokaupalla internetissä myytävästä Orimattilan vanhasta paloasemasta oli tarjottu maanantai-iltapäivään mennessä 620 000 euroa. klo 10–11, 13.4. Liiketoimintakaupassa Posti Palveluille siirtyvät Jakeluseppien ja ilves Jakelun sanomalehtien varhaisjakeluliiketoiminnot muun muassa Päijät-Hämeessä. historioitsija Teemu Keskisarja 19.4. 6.4. Liiketoimintakaupassa siirtyy Posti Palveluille arviolta yhteensä noin 750 työntekijää, joista valtaosa on sanomalehden varhaisjakajia. Myrskylän kunnalta olisi laskelmien mukaan laskutettu virheellisesti viivästyskorkoineen 79 598 euroa. –yhteenveto Kansallisen mediatutkimuksen tuloksista (KMT 2020). ja 10.5. tietoja kootaan noin vuosilta 1539–1920, Kokko-Parikka kiteyttää hankkeen idean. Kevään viimeinen satutuokio on 27.4. 044 781 3568 tai orimattilan.kirjasto@orimattila.fi 12.4. Vapaa pääsy! 12.4., 26.4., 3.5. rakennuksesta on laadittu kuntoarvio viime syksynä. Maarit Knapin kanssa jutellut Hannu Korhonen kertoi selvittelevänsä hankkeen puitteissa virenojan ja viljaniemen Pöllön talojen historiaa. Luetteloihin kerätään myös sukututkimuksellista tietoa, muun muassa isäntien ja emäntien nimet, syntymäja kuolinajat ja -paikat ja vihkimistiedot. – Siinä pyritään muodostamaan koko talon aikainen haltijaketju. Knapp on tutkinut omia sukujuuriaan, Korhonen puolestaan selvittelee Pöllön talojen vaiheita ja menneiden aikojen omistajuuksia. Siihen Kokko-Parikka arvelee osaltaan vaikuttaneen korona-ajan, sillä sukututkimusta on helppo tehdä kotoa käsin, varsinkin nykyään, kun yhä suurempaan määrään tietoa pääsee käsiksi myös verkon kautta. ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina huhtikuun 5. Knappin mukaan omia sukujuuria tutkiessa hän on saanut paljon mielenkiintoista tietoa sukunsa historiasta, mutta törmännyt myös yllättäviin ja traagisiinkin kohtaloihin. huhtikuuta illalla tai kolme minuuttia viimeisen tarjouksen jälkeen. – Sukututkimus on kuin pasianssin peluuta, sitä ei pysty lopettamaan, kun aina tulee jotain uutta tutkittavaa, Knapp määritteli hymyillen. Mainostaja, asiakkaasi lukevat tätä lehteä. ja 25.4. Pihassa on laaja asvaltti ja tontin perällä kylmä varastohalli. Kokko-Parikan mukaan Orimattila on Päijät-Hämeen alueella yksi aktiivisimmista sukututkimusharrastuskunnista. Arvion mukaan paloasema on tyydyttävässä kunnossa. Kustantajan tiedotteessa immosen tuoretta teosta luonnehditaan juonirikkaaksi seikkailutrilleriksi. K uv a: H an na W es el iu s KirjailijaLive Orimattilan kaupunginkirjasto Orimattilan Kulttuuritalossa tapahtuu 14.5. torstaina julkaistun pörssitiedotteen mukaan myytävästä liiketoimintakokonaisuudesta maksettava kauppahinta on 21 miljoonaa euroa. varsinaiseksi sukututkijaksi Korhonen ei itseään miellä, sillä mieluummin kuin yksittäistä sukua, hän tutkii asioita laajemmalla katsannalla. – Nyt olemme siinä vaiheessa, että kirjaa alkaa löytyä myös jo kirjakaupoista ja kirjastoista, Kajanto sanoo. Tervetuloa! AVOINNA ti–ke klo 12–19, to–pe klo 12–16, la–su klo 11–15 13.4.–12.6. Kun kasvoilla olleita maskeja laskettiin, Hannu Korhonen ja Maarit Knapp tunnistivat oitis toisensa – eivät sentään sukulaisiksi, mutta tutuiksi. klo 10–11, 28.4. Pukkilan vastaava virheellinen laskutussumma olisi viivästyskorkoineen hieman reilut 84 000 euroa. klo 17.30 alkaen pääkirjastossa. klo 10–15 | Kulttuuritalon perhepäivä Luvassa tekemistä koko perheelle. Silloin tarjouksia oli jättänyt kolme eri huutajaa. Maarit Knapp ja Hannu Korhonen juttelivat tilaisuudessa
kahdeksan parhaan semifinaaliin pääsi uusinnan jälkeen tuloksella 119. suomalaisista trapissa ei kisannut muita kuin Orimattilan seudun ampumaurheilijoiden kolmikko. Tervetuloa! Hallitus stt Polkupyöräily on lisännyt suosiotaan suomessa muutaman viime vuoden aikana, arvioidaan polkupyöriä myyvistä ja huoltavista firmoista eri puolilta maata. – eka päivä oli tosi vaikea, mutta tänään ammunta vähän parani. sekä hollolalainen HosB että sB Heinolan kakkosjoukkue katkaisivat pelit 12 maalin erolla kummankin päättyessä 14–2. Nimestään huolimatta orimattilalainen. Jos klo 18.30 alkavaksi ilmoitettu ojitusyhteisön kokous ei täytä nykyisten sääntöjen mukaisia ehtoja osallistujien määrän osalta, tällöin pidetään uusi ojitusyhteisön kokous klo 18.45, joka on päätösvaltainen osallistujamäärästä riippumatta. päivänä 6 – N:o 26 – 2022 Miska Miettinen Orimattila Orimattilan Jymyn taival salibandyn 4. Juho Mäkelä oli miesten trapissa 25. Heidät jaetaan kahteen ryhmään siten, että semifinaali 1:ssä ovat mukana peruskilpailussa 1., 3., 5. kuopion kollega on samaa mieltä. korona-aika on hänen mukaansa lisännyt pyöräilyä, mutta samaan aikaan on ilmaantunut suuria tavaran toimitusvaikeuksia. savolainen jäi villin ja äänekkään kotiyleisön edessä pelatussa ottelussa pisteittä. Soita 044 309 3433 SIIVOUSPALVELUA LVI-LIIKKEITÄ LVI-PutkiKaMa Oy KARI KORKKULA Puh. sami salo joutui venymään reikäpallon eteen peräti 30 kertaa tuukka Leinon torjuntamäärän jäätyä kolmeen. Joukkueet ovat seitsemäntenä keikkuvan Jymyn takana kahdella viimeisellä sijalla, joten orimattilalaiset pääsevät hakemaan kaudelle voitokasta päätöstä ihan aidosti. ikäluokka juhli vuosi sitten sMhopeaa. 8–0-tilanteessa salonen iski nyt itse kaksi maalia peräkkäin Pyry Pietilän ja Misa kotiahon syötöistä. klo 18 Erkontie 23. simo köylinen oli 29. kerroksessa (Erkontie 9). Katusuunnitelmaehdotus asetetaan yleisesti nähtäville 5.–24.4.2022 (MRA 43 §). Joissakin muissa länsimaissa poliisi valvoo pyöräilykypärän käyttöä hyvinkin tiukasti.. Matsin erikoisuus oli se, että tupsukorvat johtivat peliä kaikkiaan vain reilun kolmen ja puolen minuutin ajan lopussa ennen Lahden 4–4-osumaa. Mer information: miljövårdssekreterare Laura Haapola, fornamn. Kuulutus on nähtävillä Askolan ja Myrskylän kuntien verkkosivuilla 1.4.–9.5.2022. Kuulutus ja päätösasiakirjat ovat lisäksi nähtävillä 1.4.–9.5.2022 www.julkipano.fi. Hyvärisen arvion mukaan sähköpyörät ovat silti se pyörälaji, joka on kasvattanut eniten suosiotaan viimeisten 2–3 vuoden aikana. Kahvitarjoilu. Pisteetön klubi putoaa varmuudella. Pettyneen lahtelaisjoukkueen tehokkain oli essi sarmala pistein 3+1. neljäs sija on siinä mielessä hieno suoritus, että Lahti ylsi karsintasarjassa samalle paikalle. Osulainen oli lähdön kanssa ”todella suurissa vaikeuksissa” koko ajan kisapaikalla ollessaan. Miljötillståndet gäller krossning av stenmaterial på fastigheten Metsärinne, Mörskom. Hyvärinen päivittelee samaa pulmaa. Kaupunkikehitysja tekninen toimiala Haapamäen tiekunnan VUOSIKOKOUS ke 20.4.2022 klo 18 Pertti Pärhän kotona, os. Hän ”pummasi” kolmessa sarjassa ensimmäisen kiekon ja yhdessä toisen. Murskaava HePa piti kiinni karsintapaikasta Os Maaret Pajunoja sijoittui maastohiihdon suomen Cupin loppupisteissä sijalle 12. semifinaali 2:ssa ampuvat muut. Runkosarja päättyy myöhemmin huhtikuussa tuusulassa, mahdollinen karsintaturnaus pelataan toukokuussa. Haapamäentie 17, Heinämaa. vattaneet sähköpyöriä enemmän niin kutsutut gravelpyörät ja maastopyörät. tirkkonen ei usko, että varaosien pullonkaulasta päästään aivan lähiaikoina. savolainen saa yrittää nousua sM-mitaleille uudestaan viikonloppuna, ja jälleen Lahdessa. – tästä on mentävä etiäpäin ja saatava enemmän osumaa, jottei jää kinkereistä! italian Gaia Ragazzini, 21, voitti kilpailun. Hän nousi samalla 5–4-numeroihin päättyneen trillerin ykköstykiksi ammuttuaan jopa neljä osumaa. Maaret Pajunoja suomen Cupin pisteissä 12. työmatkapyöräily on lisääntynyt sen myötä. tehtyään tuloksen 112 kiekkoa (22+21+22+23+24). kovan työn teki myös kaukaa tampereelta aamuvarhain saapunut orimattilalaislähtöinen Mikko aalto (3+2). uudisrakentaminen . aino savolaiselle ja Lahti Ringetelle ei sM-mitalia ensimmäisellä yrityksellä • LVI-urakointi, -asennukset ja -huollot • LVI-saneeraukset ja -remontit • Lämpöratkaisut Rami: 040 558 4557 Kim: 040 507 5495 www.putkipari.fi putkipari@putkipari.fi Paras kumppanisi rakentamiseen ja remontointiin: Puh. VINK OY – yli 30v. ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina huhtikuun 5. – näyttää siltä, että autojen polttoaineiden hinnan nousu osaltaan lisää polkupyöräilyä. nykyisin suomessa pitää polkupyörän varusteina olla sekä etuettä takavalo. Jymyn kausi tulee päätökseen viikon kuluttua Hollolassa. semifinaalipaikan vei lopulta Mäkelä-nummela 2–1. Jopa kahden vuoden toimitusaika iso-Järvenpään mukaan kevään pyöräilysesonki on ainakin huoltoon tuonnin osalta jo käynnistynyt, vaikka takatalvi tupsahtikin hidasteeksi. – koronan jälkimainingeissa mennään myös tällä alalla vielä ainakin tämä vuosi. se ei kuitenkaan kantanut kuutta maalia lähemmäs pelin katkettua lopulta jo toisen erän lopulla kenert tammelehtin iskemään 2–14häkkiin. kolmas esille nostettava piste-erikoisuus oli maalivahti tomi Laaksosen kaksi syöttöpinnaa. ja 7. Pyöräilykypärästä suomen ukaasit sanovat, että pyöräilijän on yleensä käytettävä kypärää. Viestissä Pajunojan ikaalisten Urheilijat oli kolmas. se kohtaa iittiläisen kyljykset ii -joukkueen sekä korian klubin kakkosporukan. 17.4. kunnes se sitten tössäsi. Suunnitelmaan voi tutustua nähtävilläoloaikana kaupungin kotisivuilla (www.orimattila.fi) sekä Orimattilan kaupungintalolla 2. Orimattilalainen saa yrittää mitalia uudestaan viikonloppuna. Joukkueet iskivät maaleja tasatahtiin. Launeella pelataan perjantaista sunnuntaihin 17 joukkueen kesken C-nuorten sM-lopputurnaus, jossa kotijoukkeutta edustavat orimattilalaiskasvateista lisäksi Miia Purtilo ja Julia Rauta. divisioonassa jatkui vaikeana myös lauantaina Pyhtäällä. HePa oli sunnuntaina matkassa pahasti siipirikkoisena, ja päivän avauspelin jälkeen teemu Laine putosi sivuun vamman takia. ankkuriosuudella krista Pärmäkoski oli nopein ja ohitti viiden kilometrin matkalla neljä hiihtäjää. Pajunoja oli toisen osuuden kuudenneksi nopein ja nosti joukkuettaan yhdeksän sijaa. HePa piti paikastaan kiinni sunnuntaina, kun se haki Vantaalta kaksi murskaavaa voittoa. Hyvärisen mukaan gravelpyöriä suosivat ne, jotka haluavat harrastaa monipuolisesti kuntoliikuntaa. sanamuoto merkitsee sitä, että ilman kypärää fillaroivaa ei sakoteta. Lisäksi tuli työsuhdepyöräetu, jonka monet työntekijät ovat ottaneet firmoissaan käyttönsä, sanoo turussa sijaitsevan Fillaritallin toinen omistaja Mikko Iso-Järvenpää. Ottelut olivat ajoittain hidastempoista kyttäämistä, mutta toisaalta HePa ei lähtenyt mukaan haastajiensa kävelemiseen. – kyllä tuo sähköpyöräily on tuonut uutta pontta ihan selkeästi. Jymyn alku turnaukselle oli vaikea, sillä lohkon ylivoimainen ykkönen HosB paineli jo avauserässä 4–0-johtoon. kun semifinaalit alkoivat keskiviikkona, aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja lämpöasteita oli 22. 03-777 3308, 050 585 3468 www.velj-ovaska.fi ORIMATTILAN PUTKITYÖ OY Myymälä 040-513 8073 avoinna ma–pe 8.00–16.00 Tokkolantie 8 www.orimattilanputkityo.fi Kaikki LVI-työt ja remontit nopeasti AUTOJA KULJETUSALA RAKENTAMINEN KUULUTUS YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖKSESTÄ Askolan rakennusja ympäristölautakunta on 24.3.2022 29 § myöntänyt ML-Sora Oy:lle ympäristönsuojelulain 27 §:n mukaisen luvan sorakiviaineksen murskaukseen Myrskylässä tilalla Metsärinne. sMsarjassa sijoitus parani pykälällä, mutta välierissä Haukat oli parempi maalein 4–3 edeten finaaliin. Asioina vuosikokousasiat. anne.tynja@phnet.fi ORIMATTILAN KAUPUNKI TIEDOTTAA KATUSUUNNITELMAEHDOTUS NÄHTÄVILLÄ Suunnitelma sisältää Pennalan Porkkallion uuden asuinalueen kadut: Rannanraitti, Hankaanojantie, Louhoksenkaari, Porkkallionkuja ja Vaarinpolku sekä jalankulkuja pyöräilyväylät. sen jälkeen Heinola meni toisen kerran menojaan. Lisätietoja: ympäristönsuojelusihteeri Laura Haapola, etunimi.sukunimi@askola.fi, 040 763 9420 KUNGÖRELSE OM BESLUT, BEVILJAT MILJÖTILLSTÅND Byggnadsoch miljönämnden i Askola kommun har med sitt beslut 24.3.2022 § 29 beviljat ML-Sora Oy ett miljötillstånd enligt 27 § i miljöskyddslagen. se oli hänen ensimmäinen maailmancupin voittonsa. – Gravelpyörä lisäksi soveltuu myös työmatkapyöräksi asvaltille. Lohkon kakkonen etenee runkosarjan päätteeksi 3. Erkontie 20, Orimattila puh. Välillä innostuttiin liian paljon hyökkäyksiin, mutta puolustaminen sujui hetken miettimisen jälkeen. kerrasta poikki menetelmällä pelatun jatkoerän ratkaisijaksi nousi yllättävällä jäänuoliaisella Lili Reunanen. niillä pääsee huomattavasti parempaa vauhtia kuin peruspyörällä tai maastopyörällä. Cupin viimeiset osakilpailut käytiin viikonloppuna Rovaniemellä. Peräti 161 katsojan edessä pelatusta pronssiottelusta muodostui hurja draama, joka ratkesi vasta jatkoerässä tampereen ilveksen juhliin. Pyörien huoltotyössä kuitenkin tirkkosen mukaan havaitsee, että ”ei kaikilla välttämättä sitä takavaloa ole”. Tämän kokoinen ja näköinen ilmoitus maksaa vain 8 euroa. divarissa myös ensi kaudelle. Helsingissä sijaitsevan Fillarikellarin myyjä Tuomas Tirkkonen arvioi, että polkupyöräily on nyky-suomessa varsin tasan sekä miesten että naisten harraste. – Renkaita on kyllä saatu aika hyvin, mutta polkupyörien komponenttipula on ongelma. laatoitukset Rakennustyö Weckman LIIKEJA AMMATTIOSOITTEITA KUMIja LASIHUOLTO – auton renkaat – tuulilasit – rengastyöt – koristelasit – rakennuslasit – peilit ORIMATTILA puh. Monipuolinen hiekkatiepyörä tirkkosen mukaan Fillarikellarissa menekkiään ovat kasVaraosien pitkä toimitusaika jarruttaa nosteessa olevaa pyöräilyharrastusta KUVA: TUoVi MÄKiPERE Polkupyörien varaosien toimitusajat voivat venyä pitkiksi. Orimattilalaislupaus pelasi Bnuorten sM-sarjassa kaikki vaiheet huomioiden 19 ottelua pistein 8+19=27. Kahvitarjoilu, ilmoittautuminen viim. Toimikunta Ostetaan kalastustarvikkeita, vaaput, kelat ym. Haulikkolajien seuraava maailmancup järjestetään italian Lonatossa 19.–30. Jymy hävisi, mutta uusi taas sarjapaikkansa Os satu Mäkelä-nummela avasi haulikkoammunnan maailmancup-kautensa seitsemännellä sijalla Perun Limassa. Otto salosen syöttämät, tuukka salmisen sekä terho Hovilan 1–8ja 2–8-maalit aloittivat Jymyn pienen kirin. sarjakakkosen tehokkain oli HePa-paitaan noin kahden vuoden tauon jälkeen palannut puolustaja ilpo Rönkkö saldolla 4+2. Miehillä tahmeutta Juho Mäkelän tulos miesten kilpailussa oli 114 (22+21+23+24+24). avauspelin osumista yksi merkittiin vastustajan omaksi maaliksi. satu Mäkelä-nummelan peruskisan tulos oli 110 (21+ 22+22+23+22), jolla hän pääsi semifinaaliuusintaan saman tuloksen tehneen kanadan Lindsay Boddezin kanssa. Miska Miettinen Orimattila Lahti Ringetteä edustava orimattilalaiskasvatti aino savolainen kamppaili joukkuekavereidensa kanssa sunnuntaina kotijäällään Launeen jäähallissa lajin B-nuorten sM-pronsseista. konsultoinnit, yritysten perustaminen ja yhtiömuodon muutokset. Muut tehoille nousseet olivat Joona eskelinen (1+5), Miska Miettinen (3+0), Mika Leikkola (2+1), Pastila (2+1), kapteeni Lauri torila (2+1), Janne Hiljanen (0+3), kristian Romppanen (1+1), Heikki Vidgren (1+1) ja Laine (1+0). 03-884 830, 050 559 8634 www.tiliekspertti.fi TILIEKSPERTTI M. remontit . Pukkilasta kotoisin oleva Pajunoja hiihti perjantain vapaan tyylin viiden kilometrin kisassa sijalle 24. divisioonan karsintoihin. 050 5183 763 Orimattila weckman@hotmail.fi . sijoittuneet. ja simo köylinen 29. Lauantain kahdesta tappiosta huolimatta Jymy tulee pitämään sarjapaikkansa 4. Mäkelä-nummela oli ryhmässään neljäs tuloksella 11/15. Uusien sääntöjen mukaan peruskilpailun kahdeksan parasta etenee semifinaaleihin. huhtikuuta. Mahdolliset lausunnot ja kirjalliset muistutukset katusuunnitelmasta tulee toimittaa Kaupunkikehitysja tekniselle valiokunnalle osoitettuna 24.4.2022 mennessä osoitteeseen: kirjaamo@orimattila.fi tai Orimattilan kaupunki, PL 46, 16301 Orimattila. 040-531 1729, 16200 Artjärvi Kirjanpidot, palkanlaskenta, tilintarkastukset (HT), veroym. Lisäksi suunnitelma sisältää Vaarinpolun leikkikentän suunnitelman. Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsen TILITOIMISTOJA PYYDÄ TARJOUS • Keittiökaapistot • Makuuhuonekomerot • Eteisryhmät • Irto-ovet • Työpöytätasot • Paljon ovivaihtoehtoja PUUJA KALUSTETUOTE Veljekset Ovaska Hirsitie 5, Orimattila p. Joissakin varaosissa voi nykyisin olla jopa kahden vuoden toimitusaika. Lauantain toinen matsi katkesi jo ajassa 22.03 Onni niemen taottua tauluun 12 maalin eron. Jaossa oli viimeinen eli kahdeksas paikka semifinaaliin. – Hyvää tekemistä ja onnistumisia tuli paljon. Työsuorituksia Kokouksia Kuulutuksia Kokouksia Halutaan ostaa Orimattilan seudun kunnalliset JHL ry, 185 KEVÄTKOKOUS ke 20.4. divisioonan oman lohkonsa päätösturnaukseen kakkossijalta, pisteen kolmossijaa miehittävää sB allianssia edellä. Kungörelsen hålls framlagd på Askola respektive Mörskom kommuns webbplatser 1.4.–9.5.2022. Därtill hålls kungörelsen och tillståndsbeslutet framlagda 1.4.–9.5.2022 på adressen www.julkipano.fi. Aino Savolaisen (etummaisena) ja kumppanien yritys ei tuonut sunnuntaina SM-mitalia. toisessa erässä ero vain kasvoi, ja esimerkiksi ennen sen puolta väliä hollolalaiset iskivät samalla alivoimalla kaksi maalia. Peruspelaamisella saatiin hyvät tulokset, treenejä vetävä Laaksonen sanoi. Gravelpyörä tarkoittaa hiekkatieajoon erityisesti suunniteltua pyörämallia, jossa on esimerkiksi leveämmät renkaat kuin tavallisessa polkupyörässä. Ryhmien kaksi parasta pääsee mitaliotteluun. Heinolaa vastaan käsikirjoitus oli likin samanlainen. efternamn@askola.fi, 040 763 9420 Rakennusvalvonta ja ympäristönsuojelu Orimattilan Invalidit ry KEVÄTKOKOUS ti 19.4.-22 klo 13.00 Humisevassa, Karkkulantie 34. 040 968 4709. Suunnitelma koskee alueen katurakentamista sekä asuinalueen uuden leikkikentän rakentamista. – Jotain ihmettä sain sitten nykäistyä tuohon ja semifinaali lähti kulkemaan yllättävästi ekan hutin jälkeen. 30 kilometrin perinteisen tyylin kilpailussa Pajunoja hiihti nousujohteisesti ja oli maalissa 16:s. – arkipyöräilystä naiset saattavat ajaa yli puolet. Maastopyöräily taas on miesvaltaisempi, Hyvärinen aprikoi. kuopiossa Maken pyöräja välinehuoltoa pyörittävä yrittäjä Markku Hyvärinen nimeää tuoreemman syyn fillaroinnin yleistymiseen. Tervetuloa! Johtokunta Mustjoen ja Kurrinojan ojitusyhteisö Kutsuu osakkaat ojitusyhteisön kokoukseen Keskiviikkona 20.4.2022 klo 18.30 Yritystalo Aktiiviin, Soratie 2, 15550 Nastola Sääntömääräisten asioiden lisäksi kokouksessa hyväksytään uuden vesilain mukaiset säännöt, sekä päätetään uomakunnostuksesta. kärjen takana keikkuva sBC eberle otti päivän toisessa pelissä lukua hurjin numeroin 1–12. – sanoisin, että gravelpyörät ovat nyt selkeästi trendi. anttoni Pastila puolestaan paini terveyshuolien kanssa. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Mäkelä piti tulostaan ”aika heikkona, kun ottaa huomioon huippukelin ja hyvät radat”. 03-777 1670 LÄMPÖPUMPUT Lämpöpumppujen myynti, asennus ja huolto. satu Mäkelä-nummela seitsemäs Limassa Miska Miettinen Orimattila Orimattilalainen HePa lähtee salibandyn 4. Puh. Joka sarjan alussa ammunta oli tahmeaa niin kuin se tulostaulullakin näkyi, Mäkelä sanoi. Orimattilalaiset sinetöivät Hazardsin putoamisen vitoseen 9–2voitolla
2.00 Yle Uutiset. 21.55 Radio Suomen Ilta. 21.00 Yle Uutiset. 06.53 Humps (S) 07.02 Killen kimppakyyti (S) 07.15 Killi ja Kiki (S) 07.20 Pikku perunat (S) 07.23 Laura (S) 07.39 Retki-Roope (S) 07.50 Askarrellaan 07.56 Utelias Vili (S) 08.21 Galaxi 08.22 Tipu Touhukas (7) 08.24 Villit futarit (7) 08.50 Jumppahetki: Vetreyttä selkään 09.00 Sydänmailla (12) 09.45 Uusi Päivä (S) 10.15 Ahvenanmaan sankarit 10.45 Jopet-show (S) 11.15 McLeodin tyttäret (12) 12.00 Koiraperheet käytöskoulussa 12.45 Näin Norjassa 13.00 Tanskalainen maajussi 13.30 Casualty (12) 14.15 Kilot pois – parempi elämä. 1.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 8.10 Urheiluradio. 17.10 Urheiluradio. 18.00 Yle Uutiset. 3.54-4.00 Yöradio. Ohjelman asiantuntijana metsänhoidon emeritusprofessori Erkki Lähde. 23.02 Yöradio. Keskiviikko 6.4. 5.32 Radio Suomen Varhaisaamu 5.50 Merisää. 18.55 Radio Suomen Liikenneilta 19.00 Yle Uutiset ja sää. 2.02 Kantritohtori Teppo Nättilä. 22.05 Urheiluradio. 19.05 Radio Suomen Liikenneilta 20.00 Yle Uutiset. 16.13 Alueradio 17.00 Yle Uutiset ja sää. päivänä 2022 – N:o 26 – 7 Jere B.Virtanen Viivi ja Wagner Ke s k i v i i k ko 6 . 1.55 Yöradio. 6.05 Alueradio 7.00 Yle Uutiset ja sää. 7.10 Urheiluradio. 12.55 Radio Suomen Päivä 13.00 Yle Uutiset. Yle Radio 1 6.00 Yle Uutiset ja sää 6.05 Aamusoitto 6.35 Hartaita säveliä 6.50 Aamuhartaus 6.59 Hyvää huomenta 7.00 Yle Uutiset ja sää 7.10-7.50 Aamusoitto 7.53 Ykköskolumni 7.59 Hyvää huomenta 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.10 Ykkösaamu 9.00 Yle Uutiset 9.05-9.58 Muistojen bulevardi 10.00-10.55 Sari Valto 11.00 Klasariparatiisi 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10 Tiedeykkönen 13.00 Politiikkaradio 13.30 Klassinen kattaus 14.30 Anna Laineen opetukset: On hyvä osata viroa, jotta ei esimerkiksi työnnä kynttilää lapsensa takapuoleen 14.50 Kielen päällä 15.00 Yle Uutiset 15.02 Kulttuuriykkönen 15.55-15.58 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Kissankehto – Susanna Vainiola 18.05 Romano mirits. 9.11 Alueradio 10.00 Yle Uutiset. 13.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 4 . 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu 6.00 Yle Uutiset ja sää. Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää. 7.53 Alueradio 8.00 Yle Uutiset ja sää. Sub klo 21: Subleffa: Matrix. 9.11 Alueradio 10.00 Yle Uutiset. 18.02 Radio Suomen Liikenneilta 18.50 Merisää. 15.10 Siskonpeti (7) 15.40 Karjalan kunnailla (7) 16.30 Uusi Päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Koiraperheet käytöskoulussa 18.45 Eläimet vauhdissa 19.00 Karjalan kunnailla (7) 19.45 Ihmisten puolue 20.00 Michael Palin: Elämäni matkat 20.45 Minun maisemani 21.00 Raid (12) 21.40 Siskonpeti (7) 22.05 Häkkilinnun paluu (7) 22.30 Häkkilinnun paluu 23.00 Lentopallo Mestarien Liiga 00.20 Uutisikkuna MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Uutisaamu 09.30 Emmerdale 10.00 Kauniit ja rohkeat (S) 10.30 Salatut elämät: Paluu Tuulirantaan (12) 11.00 Ostoskanava Tvins.com 12.00 Valitut Palat Collection 12.30 Olet mitä syöt 13.30 Sukuni salat 14.30 MTV Uutiset Live 15.00 MasterChef Suomi 16.00 Salatut elämät (S) 16.30 Kauniit ja rohkeat (S) 16.55 Uutiset 17.04 Päivän sää 17.05 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 17.55 Uutiset 18.00 Päivän sää 18.05 Viiden jälkeen erikoishaastattelu 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (7) 20.00 Kotoisa 21.00 Pitääkö olla huolissaan. Elokuva on saanut neljä Oscaria ja maailmanlaajuisesti useita muita palkintoja. 12.13 Radio Suomen Päivä 12.45 Merisää. 06.53 Pusse (S) 07.04 Henrietta (S) 07.14 Kaapo (S) 07.37 Runoja & rusinoita (S) 07.44 Neposen seikkailut (S) 07.57 Gudrun, viikinkiprinsessa (S) 08.04 Kallen keittiö (S) 08.20 Galaxi 08.21 Keskiajalla keksittyä (7) 08.25 Aika härdelli! (7) 08.37 Minä, Elvis Riboldi (7) 08.50 Jumppahetki: Kehonhallinta 09.00 Sydänmailla (12) 09.45 Uusi Päivä (S) 10.15 Rahdinmetsästäjät 10.45 Jopet-show (S) 11.15 McLeodin tyttäret (12) 12.00 Koiraperheet käytöskoulussa 12.45 Näin Norjassa 13.00 Tanskalainen maajussi 13.30 Casualty (12) 14.20 Kilot pois – parempi elämä. 16.13 Alueradio 17.00 Yle Uutiset ja sää. 9.10 Sää. 22.08 Pollari. 1.55 Yöradio. 12.10 Urheiluradio. Ohjaajat: Andy ja Larry Wachowski, USA 1999. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 20.02 Sää. 21.02 Urheiluradio. 19.02 Urheiluradio. 23.00 Yle Uutiset. 21.02 Urheiluradio. 10.33 Radio Suomen Päivä 11.00 Yle Uutiset. 18.50 Merisää. Brittiläinen dokumentti. 9.10 Sää. 7.10 Urheiluradio. 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.00 Yle Uutiset ja sää. Yle Radio 1 6.00 Yle Uutiset ja sää 6.05 Aamusoitto 6.35 Hartaita säveliä 6.50 Aamuhartaus 6.59 Hyvää huomenta 7.00 Yle Uutiset ja sää 7.10-7.50 Aamusoitto 7.53 Ykköskolumni 7.59 Hyvää huomenta 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.10 Ykkösaamu 9.00 Yle Uutiset 9.05-9.58 Muistojen bulevardi 10.00-10.55 Brysselin kone 11.00-11.50 Riston Valinta 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10 Kalle Haatanen 13.00 Politiikkaradio 13.30 Klassinen kattaus 14.30 Aristoteleen kantapää 14.55 Yksi on hyvää seuraa 15.00 Yle Uutiset 15.02 Kulttuuriykkönen 15.55-15.58 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Timantteja ja ruostetta 18.00 Minne Rinne vie: Suomen puut kuolevat pystyyn 18.2018.29 Alastalon salissa 18.30 Hartaita säveliä 18.50 Iltahartaus 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Radion sinfoniaorkesterin konsertti 21.30 Iltasoitto 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05 Kuusi kuvaa monialataiteilija Tero Puhan elämästä 22.50 Kielen päällä 23.00 Iltahartaus 23.106.00 Yöklassinen. 20.02 Sää. 11.02 Radio Suomen Päivä 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. (131’) Pääosissa: Keanu Reeves, Laurence Fishburne, Carrie-Anne Moss, Hugo Wieving, Joe Pantoliano.. 3.02 Kaitsun nurkka – Kai Ulmanen. 5.32 Radio Suomen Varhaisaamu 5.50 Merisää. 9.05 Urheiluradio. 00.05 Puoli seitsemän 00.35 Uutisikkuna Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 5.4. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. Yle Radio 1 klo 18: Minne Rinne vie: Suomen puut kuolevat pystyyn. 14.00 Yle Uutiset. 19.05 Luonto-Suomen teemailta 0203-17600. 7.13 Alueradio 7.50 Merisää. 12.55 Radio Suomen Päivä 13.00 Yle Uutiset. Ilmastonmuutos uhkaa kiihtyvällä vauhdilla puitamme ja koko metsäelinkeinoa. 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.00 Yle Uutiset ja sää. 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu 6.00 Yle Uutiset ja sää. 17.13 Radio Suomen Ilta. Toimittaja Petri Rinne reissaa perehtyneen uteliaasti kiinnostavien ilmiöiden ja haastateltavien luo. 22.08 Kantritohtori Teppo Nättilä. 18.55 Luonto-Suomen teemailta 0203-17600. 13.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 2.54 Yöradio. 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.30 Yle Uutiset ja sää. Keskiviikko 6.4. 18.02 Luonto-Suomen teemailta 0203-17600. 9.05 Urheiluradio. Oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyin liikkeessä mukana olleet poliitikot huomasivat syksyn 2021 parlamenttivaalien lähestyessä, että viranomaiset estivät heitä asettumasta ehdolle vedoten koronasäädösten rikkomiseen ja ääriliikkeen toimintaan osallistumiseen. 10.33 Radio Suomen Päivä 11.00 Yle Uutiset. Huikeilla erikoisefekteillä ryyditetty fantasiaseikkailu tulevaisuudesta, jossa urhea tietokonehakkeri Neo lähetetään virtuaaliseen vaihtoehtomaailmaan, Matrixiin, pelastamaan ihmiskunta häikäilemättömiltä koneihmisiltä. 11.33 Radio Suomen Päivä 12.00 Yle Uutiset ja sää. R a d i o o h j e l m a t Yle Radio 1 93,2 MHz • Yle Radio Suomi 97,9 MHz Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 Linna 06.25 Ylen aamu 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Kadonneen kirjeen arvoitus (12) 10.45 Yle Uutiset Uusimaa 10.53 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.01 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.09 Yle Uutiset Häme 11.17 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.25 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.33 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.41 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.49 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 11.57 Yle Uutiset Lappi 12.05 Yle Oddasat 12.09 Oddasat 12.25 George Gentlyn tutkimukset (12) 13.10 Nuoruus sumussa (12) 15.05 Ylen aamun parhaat 15.40 A-studio viittomakielellä 16.10 MOT 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 George Gentlyn tutkimukset (12) 18.00 Yle Uutiset 18.21 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Historia: Luiden kertoma totuus 20.00 Kulttuuricocktail Live 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Paha paikka (12) 22.45 Oddasat 23.00 Viimeinen sana 23.30 Puoli seitsemän 00.00 Uutisikkuna Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 6.4. 3.00 Yle Uutiset. 0.02 Yöradio – toiveiden yö. 6.05 Alueradio 7.00 Yle Uutiset ja sää. 0.02 Yöradio – toiveiden yö. Päästäkää Minut Pois! 03.55 Käräytyskamera (7) 04.20 Baywatch (7) 05.15 Simpsonit (12) Yle Teema & Fem 08.25 YLE FEM 08.25 Myyriä ja muita metsäneläimiä 09.05 Efter Nio 10.05 Taivaallista menoa: Henkien manaamista ja kielillä puhumista 10.30 Tukien varassa 11.00 Spotlight 11.30 Dok: Saamelaisten suuri juhla 12.00 YLE TEEMA 12.00 Francon jälkeen – Alcántaran perhe (7) 13.00 Historia: Ihmeellinen Iran 14.00 Aalto-dialogit (S) 15.00 Isä Matteon tutkimuksia (12) 16.00 Velvet colección (7) 16.55 Tulevaisuuden unelma-asunnot 17.25 YLE FEM 17.25 Vesta-Linnea (S) 17.35 Vesta-Linnea (S) 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Sirkustirehtööri (S) 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 20.00 YLE TEEMA 20.00 Politiikka-Suomi: Kohut ja selkkaukset 21.00 Historia: Saksan-Ranskan sota 1870–1871 (12) 21.55 Invisible Demons – Tuhon merkit (7) 23.05 Uusi Kino: Haikara (7) 23.24 Uusi Kino: Hei hei Tornio (S) 23.38 Uusi Kino: Kansanradio – runonlaulajien maa (S) 00.05 Elokuvan hetki: Helene (S) 00.20 Enemmän elokuvasta: Tristana Tiistai 5.4. 8.13 Alueradio 9.00 Yle Uutiset. 20.03 Radio Suomen Ilta 20.20 Muistipeli 20.40 Radio Suomen Ilta 21.00 Yle Uutiset. Romanielämää 18.20-18.29 Alastalon salissa 18.30 Hartaita säveliä 18.50 Iltahartaus 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Radioteatteri esittää – Eerika Rantasen tähänastinen elämä: Eldis 19.22 Yksi on hyvää seuraa 19.30 Radion sinfoniaorkesteri konserttilavalla 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05 Sari Valto 23.00 Iltahartaus 23.10-6.00 Yöklassinen. ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina huhtikuun 5. 15.02 Alueradio 16.00 Yle Uutiset ja sää. 0.00 Yle Uutiset. 21.17 Radio Suomen Ilta 21.50 Merisää. 15.02 Alueradio 16.00 Yle Uutiset ja sää. 22.05 Urheiluradio. 12.00 YLE TEEMA 12.00 Mystify: Michael Hutchence (7) 13.40 Corona Film Club (12) 14.40 Elokuvan hetki: Helene (S) 15.00 Isä Matteon tutkimuksia (12) 16.00 Velvet colección (7) 16.55 Arkkitehdin vapaa-ajan asunto 17.25 YLE FEM 17.25 Tanskalainen maajussi 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Kadonneet perijät 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 20.00 YLE TEEMA 20.00 Radion sinfoniaorkesterin konsertti 21.55 Ruokamatka Cornwalliin 22.25 Kino: Verhottu Napoli (16) Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 MOT 06.25 Ylen aamu 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Kansan palvelija (7) 10.24 Kansan palvelija (7) 10.50 Yle Uutiset Uusimaa 10.58 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.06 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.14 Yle Uutiset Häme 11.22 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.30 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.38 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.46 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.54 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.02 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 George Gentlyn tutkimukset (12) 13.20 Musta rakkaus (12) 15.00 Ylen aamun parhaat 15.55 A-studio 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 George Gentlyn tutkimukset (12) 18.00 Yle Uutiset 18.21 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Prisma: Mittojen maailma 20.00 Akuutti: Leiki itsesi luovaksi 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.30 Perjantai-dokkari: Syyttäjä vastaan Räsänen 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Outlander – Matkantekijä (16) 23.10 Oddasat 23.25 Perjantai: Missä menee sananvapauden raja. 14.02 Alueradio 15.00 Yle Uutiset. Mäntyjen neulaskato on hälyttävän suurta suomalaisissa metsissä. 8.13 Alueradio 9.00 Yle Uutiset. 2.00 Yle Uutiset. 23.02 Yöradio. 21.17 Radio Suomen Ilta 21.50 Merisää. 12.10 Urheiluradio. 21.55 Radio Suomen Ilta. 14.02 Alueradio 15.00 Yle Uutiset. 7.53 Alueradio 8.00 Yle Uutiset ja sää. 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Rikospaikka 23.20 Elokuvatraileri: The Twin – Paha Kaksonen 23.25 Billions (S) 00.35 Hotel Swan Helsinki (7) 01.35 MasterChef Suomi 02.30 Jahti 03.25 Supernanny 04.20 MTV3doc: Maailman karmeimmat aviomiehet Nelonen 06.00 Bing (S) 06.05 Bing (S) 06.10 Rusty Rivets (S) 06.35 Arpo (S) 06.40 Tuire ja Sateenkaarimaa (S) 07.05 Pyjamasankarit (S) 07.30 Smurffit (7) 07.45 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 08.00 LEGO Ninjago (7) 08.15 Tobot Galaxy Detectives (7) 08.30 Sunny Bunnies (S) 08.35 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7) 09.00 Remppa vai muutto Vancouver 10.00 Kuppilat kuntoon, Hans Välimäki! 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.55 Valitut Palat Collection 13.55 Puutarhan pelastajat 14.55 Remppa vai muutto Vancouver 16.00 Burgerimiehet Pohjolassa 17.00 Onnenarpa 17.05 Remppa vai muutto Suomi 18.05 MasterChef Australia VIP 19.55 Tulossa: Vain elämää: Unohtumaton ilta 20.00 Suurin pudottaja Suomi 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Madventures Suomi (S) 22.00 Rillit huurussa (S) 22.30 Rillit huurussa (S) 23.00 Paratiisihotelli Suomi (7) 00.00 Koskinen (12) 01.00 Rillit huurussa (S) 01.30 Rillit huurussa (S) 02.00 Stand Up! (S) 03.00 Panttilainaamo 04.00 Amerikan kovimmat keräilijät Sub 06.30 Teletapit (S) 06.55 Muumilaakson tarinoita (S) 07.20 Muumilaakson tarinoita (S) 07.45 Denver – viimeinen dinosaurus (S) 07.55 Zig & Sharko (S) 08.05 Winx-klubi (7) 08.30 Heidi (S) 09.00 Bob’s Burgers (7) 09.30 Valitut Palat Collection 10.00 Ostoskanava Tvins.com 11.00 First Dates Hotel 12.00 Emmerdale 12.30 Salatut elämät (S) 13.00 Simpsonit (7) 13.30 UEFA Champions League: Huippuhetket 14.00 Baywatch (12) 15.00 Käräytyskamera (12) 15.30 Penn & Teller: Naruta meitä! (7) 16.30 Myyrä 17.30 Myyrä: Johtolangat 18.00 Suurmestari UK 19.00 Frendit (S) 19.30 Frendit (S) 20.00 Simpsonit (12) 20.30 Simpsonit (7) 21.00 Subleffa: Matrix (16) 23.45 Subleffa: Tappava ase 2 (16) 02.05 Suurmestari UK 03.00 Käräytyskamera (12) 03.25 Käräytyskamera (12) 03.50 Vintiöt Total Remix (S) 04.25 Baywatch (12) 05.20 Simpsonit (12) Yle Teema & Fem 08.30 YLE FEM 08.30 Kotijumppaa Sofian kanssa 08.50 Maa yläilmoista 09.40 Elämän tarkoitus 10.10 Livet – suomenruotsalaisia tarinoita 10.20 Tiettömän taipaleen takana 11.00 Strömsö 11.29 Mitä on olla nainen. 16.10 Urheiluradio. co m C od e: E 0C 1B 7E E A F 1 5 9 7 4 6 2 3 8 7 3 8 2 9 5 4 6 1 4 6 2 3 1 8 9 5 7 9 2 4 5 3 1 7 8 6 6 7 5 8 2 9 1 4 3 8 1 3 4 6 7 5 2 9 5 9 1 6 8 4 3 7 2 3 8 7 9 5 2 6 1 4 2 4 6 1 7 3 8 9 5 MTV3 klo 22.35 MTV3doc: Naiset Putinia vastaan. 20.00 Yle Uutiset. 20.03 Metsäradio. 11.33 Radio Suomen Päivä 12.00 Yle Uutiset ja sää. 12.13 Radio Suomen Päivä 12.45 Merisää. 11.02 Radio Suomen Päivä 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 3.554.00 Yöradio. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 2.02 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 1.00 Yle Uutiset ja sää. 15.10 Siskonpeti (7) 15.40 Sohvaperunat 16.30 Uusi Päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Koiraperheet käytöskoulussa 18.45 Eläimet vauhdissa 19.00 Karjalan kunnailla (7) 19.45 Ihmisten puolue 20.00 Takapihan arkeologit 20.45 Luontoretkellä Antarktiksella 21.00 Toivotut: Tankki täyteen (S) 21.35 Velipuolikuu (7) 22.05 Siskonpeti (7) 22.30 Rahdinmetsästäjät 22.57 Rahdinmetsästäjät 23.25 Skandaali joka tuhosi Janet Jacksonin 00.35 Uutisikkuna MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Uutisaamu 09.30 Emmerdale 10.00 Kauniit ja rohkeat (S) 10.30 Salatut elämät: Kämppä tyhjänä (7) 11.00 Ostoskanava Tvins.com 12.00 Valitut Palat Collection 12.30 Jamie Oliver: Kaikki kokkaamaan 13.00 Putous 14.30 MTV Uutiset Live 15.00 Suomen kaunein koti: Kesämökit 16.00 Salatut elämät (S) 16.30 Kauniit ja rohkeat (S) 16.55 Uutiset 17.04 Päivän sää 17.05 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 17.55 Uutiset 18.00 Päivän sää 18.05 Viiden jälkeen erikoishaastattelu 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (S) 20.00 MasterChef Suomi 21.00 Bachelor 2022 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 MTV3doc: Naiset Putinia vastaan 00.00 Gordon Ramsay: Vaarallinen kokaiinikauppa 01.00 LEGO Masters Suomi 02.30 Kuutamolla 03.25 Maajussille morsian 04.20 Maajussille morsian Nelonen 06.00 Bing (S) 06.05 Bing (S) 06.10 Rusty Rivets (S) 06.35 Arpo (S) 06.40 Tuire ja Sateenkaarimaa (S) 07.05 Pyjamasankarit (7) 07.30 Smurffit (7) 07.45 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 08.00 LEGO Ninjago (7) 08.15 Tobot Galaxy Detectives (7) 08.30 Sunny Bunnies (S) 08.35 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7) 09.00 Remppa vai muutto Vancouver 10.00 Rempalla tuloja 10.30 Jaksa paremmin 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.55 Valitut Palat Collection 13.55 Puutarhan pelastajat 14.55 Remppa vai muutto Vancouver 15.55 Rempalla tuloja 16.25 Onnenarpa 16.30 4D: Koukussa rusketukseen 17.30 Farmi Suomi 19.00 Huvila & Huussi 20.00 Burgerimiehet Pohjolassa 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Koskinen (12) 22.00 Tähtikokkien Bocuse d´Or 23.00 Burgerimiehet Pohjolassa 00.00 Koskinen (12) 01.00 4D: Elämäni koirana (7) 02.00 Rajavalvojat (S) 02.30 Rajavalvojat (S) 03.00 Rajavalvojat (S) 03.30 Rajavalvojat (S) 04.00 Amerikan kovimmat keräilijät Sub 06.30 Teletapit (S) 06.55 Muumilaakson tarinoita (S) 07.20 Muumilaakson tarinoita (S) 07.45 Denver – viimeinen dinosaurus (S) 07.55 Zig & Sharko (S) 08.05 Daltonit (S) 08.30 Heidi (S) 09.00 Bob’s Burgers (7) 09.30 Valitut Palat Collection 10.00 Ostoskanava Tvins.com 11.00 First Dates Hotel 12.00 Emmerdale 12.30 Salatut elämät (S) 13.00 Simpsonit (7) 13.30 Simpsonit (12) 14.00 Baywatch (7) 15.00 Käräytyskamera (7) 15.30 Käräytyskamera (12) 16.00 Pöllötöllö 17.00 Karuselli (S) 17.30 Karuselli (7) 18.00 Suurmestari UK 19.00 Frendit (S) 19.30 Frendit (S) 20.00 Simpsonit (7) 20.30 Simpsonit (7) 21.00 Suomen surkein kuski 22.00 Subleffa: Green Book (12) 00.40 Ulosottomiehet: Aika maksaa 01.35 Suurmestari UK 02.30 Olen Julkkis. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 3.02 Kissankehto – Susanna Vainiola. 3.00 Yle Uutiset. 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.30 Yle Uutiset ja sää. 0.00 Yle Uutiset. Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää. 4 . 16.10 Urheiluradio. 1.00 Yle Uutiset ja sää. 17.30 Pyöreä pöytä. 10.02 Radio Suomen päivä 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 17.13 Alueradio 18.00 Yle Uutiset. 10.02 Radio Suomen Päivä 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 8.10 Urheiluradio. 7.13 Alueradio 7.50 Merisää. T i i s t a i 5. 1.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 19.02 Urheiluradio. Maailmankuva avartuu, sivistys kasvaa ja historia valottaa tulevaisuutta. Rock-etsivä 23.00 Yle Uutiset. 2.54 Yöradio. Sudokun ratkaisu (c ) A rto In ka la w w w .a is ud ok u. 14.00 Yle Uutiset. 17.10 Urheiluradio
Vaikka led-valot ovat selvästi muita valoja turvallisempia, osassa kodeissa on edelleen hehkuja halogeenivalaisimia. – Tilastoissa näkyvät luvut ovat vain jäävuoren huippu, ja läheltä piti -tilanteita tapahtuu varmasti paljon enemmän. – Nuuttipukkiperinne tuli meille Tanskasta, minne se oli levinnyt saksankielisistä maista. Lauantaina ilta-aurinko paistoi kirkkaasti, mutta seurantalon yleisömäärä oli synkähkö. Nyt oli taas aika juhlia, jottei tauko veny liiaksi. Jos vakuutuksen ottaja laiminlyö täysin suojeluohjeiden noudattamisen ja aiheuttaa vahingon ilmeisellä huolimattomuudellaan, vakuutusyhtiö voi alentaa vahingosta maksettavaa korvausta tai harvinaisissa ääritilanteissa jopa evätä sen. Kanteleella nuuttipukkeina nähtiin ja kuultiin nyt yhdeksää kantelelaislasta. Ennen nuuttijuhlia näytelmää on esitetty muun muassa hoivakotikiertueella. Siellä ei ollut enää nuuttipukkiperinnettä. Järjestäjäkaartiin myös kuuluva Paula Laaksonen arveli, että koronauhka koetteli Nuuttijuhlia, koska yleisö on perinteisesti ollut hieman vanhempaa väkeä. – Nuuttipukkien lausumat lorut ovat jääneet unholaan varmaankin siksi, että kun lapset jatkoivat nuuttipukkikiertuetta, ne eivät sopineet räävittöminä enää lasten suihin, Päivi Alasalmi sanoi. hän on asunut Kanteleella 45 vuotta ja käynyt sinä aikana joka ikisillä Nuuttijuhlilla. Vaatteita tai muuta palavaa materiaalia ei saa kuivattaa eikä säilyttää kiukaan yläpuolella tai sen välittömässä läheisyydessä. Kiukaan kiviä vaihdetaan, mutta asennusvirheet ovat yleisiä. induktioliesien yleistyminen on voinut tukea kehitystä: liedet eivät mene enää yhtä helposti päälle esimerkiksi lemmikkieläimen toiminnan seurauksena. – LCD-tekniikkaan siirtymisen jälkeen televisioista näyttää tulleen jopa kodin turvallisimpia sähkölaitteita, Loponen sanoo. Nyt nuuttipukkina lavalla esiintyi lapsenlapsi. Nuorisoseuran puheenjohtaja Helka Laaksonen haluaa pitää Nuuttijuhlien perinnettä yllä. Yleisömäärä jäi Laaksosen mukaan vähäiseksi ehkä koronan takia. Alasalmen mukaan nuuttipukkeina esiintyminen oli Suomessa siirtynyt lasten harteille 1970-luvulle tultaessa. Kiva tuoda teatteria tänne, näyttelijät ihastelivat vanhaa jugend-tyylistä seurantaloa. Se kertoo myös runojen ja laulujen sävyttämänä siskosten elämäntarinan saunan lauteilta, joilla tunnelmat ja aikakaudet vaihtuvat laidasta laitaan. – Yritetään perinnettä säilyttää, helka Laaksonen sanoi. Näytelmän jälkeen yleisön viihdyttämistä jatkoi mentalisti Kalle Tahkolahti. STT Suomalaiskodeissa tapahtuu vuosittain noin 2 000–2 500 sähkölaitteeseen liittyvää tulipaloa tai palonalkua. Myrskyläläinen Hannu Salminen on käynyt Nuuttijuhlilla vuosia. Mentalisti näki mielenliikkeet Saunan lauteilla tunnelma keveni siskosten vanhetessa. Alasalmi vietti lapsuutensa haukiputaalla Pohjois-Pohjanmaalla. Viime vuonna juhlia ei pidetty koronarajoitusten takia. päivänä 8 – N:o 26 – 2022 Juho Kiuru Kantele Pukkilan Kanteleen Perinteiset Nuuttijuhlat oli tällä kertaa Keväiset Nuuttijuhlat. Merkittävä osa paloista olisi siis estettävissä. – Kun mieheni kanssa täällä oltiin, aina viihdyttiin loppuun asti. Kaksikko on itse käsikirjoittanut näytelmän. Voimakkaita tunteita saunassa oman annoksensa perinteitä tarjoilivat Valkeakosken Sääksmäeltä tulleet Henna Valkeamäki ja Sanna Ristaniemi. Koronatilanteen takia perinteiseltä paikaltaan tammikuun alusta huhtikuun alkuun siirretty Nuuttijuhla toi Kanteleen seurantalolle noin 50 henkeä. hän ammentaa kirjoihinsa paljon historiasta ja kansanperinteestä ja iloitsi kantelelaisten perinnetyöstä. – Ja jännittää, miten ihmiset suhtautuvat, kun näyttelijä tulee lähelle yleisöä, Sanna ristaniemi jatkoi. ihmiset voivat olla tarkkoja, etteivät tule yleisötilaisuuksiin, helka Laaksonen tuumi. Juhlapuhuja selvitti, että nuutteina ja muina hahmoina esiintyminen ja seremoniallinen kyläily on yleismaailmallinen ja ikivanha ilmiö. oman kotivakuutuksensa suojeluohjeisiin on tärkeää tutustua, ifistä ja LähiTapiolasta muistutetaan. Suojeluohjeilla pyritään ohjaamaan vakuutettujen toimintaa niin, etteivät he ainakaan myötävaikuttaisi vahinkojen syntyyn, LähiTapiolan kotivakuutuksen korvauspäällikkö Maarika Vauhkonen kuvailee. Kanteleelle kaksikko tuli mielellään ja viihtyi. Kaksikon muistin mukaan juhlia ei ole koskaan ennen siirretty. Saunahan on ollut etenkin ennen juonenkäänteiden keskus. Kodin sähkölaitteisiin liittyvät tulipalot voisi usein estää ennalta STT Sähkölaitteisiin liittyvät palot on vakuutusyhtiöissäkin tunnistettu yhdeksi yleisimmistä palovahingoista, ja usein niihin liittyy ihmisten omaa huolimattomuutta tai tietämättömyyttä. Lepistön mukaan liesipalot tai -palonalut ovat todella yleisiä. hänen lapsensa ovat aikoinaan kiertäneet kylää nuutteina. Nuuttijuhlia järjestävän nuorisoseura Kanteleen Nuuttien puheenjohtaja Helka Laaksonen totesi, että juhlien kaava on samanlainen kuin ennenkin poikkeavasta ajankohdasta huolimatta. Viime vuoden tilastoihin näitä on kirjattu enää seitsemän. Toisin kuin Pyhä Nikolaus eli Joulupukki antoi lahjoja, Krampus syyti pahoille lapsille rangaistuksia ja varoituksia. Soilikki Raidalla on vielä pidempi juhlaputki. Tahkolahti rakenteli ohjelmanumeroitaan pitkään ja mutkikkaiden käänteiden kautta. Kynttä tarkoittavasta sanasta juontunut Krampus oli alppimaiden pelottava sarvipäinen ja naamioitu hirviö. Kanteleen monipuolinen Nuuttijuhla viihdytti poikkeuksellisen pientä yleisöä Illan juontaja Riitta Myyrä palkitsi nuuttipukkien lauluesityksen. Vauhkosen mukaan suojeluohjeiden lisäksi vakuutusehdoissa on myös rajoitusehtoja, jotka voivat poissulkea tiettyjä, esimerkiksi käyttövirheestä johtuvia vahinkoja vakuutuksen ulkopuolelle ja estää näin vahingon korvaamisen joko kokonaan tai osittain. Tavallisesti väkeä on ollut 150–200. Nuuttiperinne jo unohtumassa muualla Nuuttiperinnettä oli tutkinut perusteellisesti illan juhlapuhuja, kirjailija Päivi Alasalmi. – olen saanut hälyttävissä määrin tietoa siitä, että ihmiset helposti jatkavat esimerkiksi puhelimen käyttöä, vaikka monenlaiset merkit osoittaisivat laitteen akun vaaralliseksi. – Lähtökohtaisesti vakuutuksesta korvataan vahingot aina, kun ne ovat yllättäviä ja ennalta-arvaamattomia – myös sähkölaitepalojen tapauksessa. Muulloin juhlat on peruttu vain sodan takia. Jos esimerkiksi pakastimen ulkopuolella on 25 astetta pakkasta ja pakastin yrittää pitää lämpötilan 20 asteessa, elektroniikka menee sekaisin ja laitteeseen kertyy lämpötilanvaihtelun seurauksena helposti kosteutta. Kaksikko oli hyvällä tuulella, vaikka heidän mielestään Nuuttijuhlien kuuluu olla omalla paikallaan tammikuussa. Kiva kun joku järjestää. on ihanaa päästä lavalle, mutta samalla jännittää, löytääkö yleisö taas esityksiin, näyttelijät sanoivat. Alitajunnan voimaa Tahkolahti esitteli yleisöstä saadun apulaisen avulla. Vielä viisi vuotta sitten televisiot olivat yleisin sähköpalon syttymissyy Suomessa. Yleisöön ohjelma upposi tänäkin vuonna. Vakuutusyhtiöt pyrkivät ehkäisemään tällaisia vahinkoja suojeluohjeilla. Näyttelijät kuuluvat ritvalalaiset kollektiiviin ja esittivät nuuttiyleisölle pari vuotta sitten valmistuneen Naisten saunan. Sirkka Vieljoki (vas.) ja Liisa Heikkilä ovat talkoilleet Kanteleella vuosikymmeniä. Nämä löytävät hyviä, uusia ja erilaisia esiintyjiä. Kanteleen seurantalolle sopii lähes 350 ihmistä. Mentalisti Kalle Tahkolahti loi välitöntä tunnelmaa. Todennäköisesti asiaan on alettu kiinnittää huomiota – ei enää unohdeta ruokaa liedelle kiehumaan tai paistumaan eikä pidetä lieden lähellä helposti syttyviä asioita. – Näin on siitä huolimatta, että ihmiset ovat olleet korona-aikana enemmän kotona ruokaa laittamassa. Lepistö sanoo, että sähkölaitteisiin liittyvien tulipalojen taustalla on usein ihmisen oma ajattelemattomuus tai huolimattomuus. Saunassa on pesty vauvan vaatteita, mutta myös rikki ammuttuja ruumiita. Lepistön mukaan kaikki eivät tunnu olevan tietoisia myöskään siitä, että sähkölaitteet tulevat ajan kuluessa tiensä päähän. – Täällä on aina ollut hyvä ohjelma. Lepistön mukaan yleistä on myös se, että sisätiloihin tarkoitettuja laitteita – yleensä jääkaappia tai pakastinta – säilytetään esimerkiksi parvekkeella tai kylmässä autotallissa. Palovaroittimet pitää testata säännöllisesti ja vaihtaa viimeistään kymmenen vuoden välein. – on erilainen vuorovaikutus, kun ihmisiltä näkyy vain silmät, henna Valkeamäki sanoi. Esimerkiksi saunassa tehdään edelleen monenlaisia virheitä: kuivatetaan vaatteita tai lasketaan kiukaan päälle siivoustarvikkeita tai muita tavaroita ilman, että muistetaan ottaa niitä pois ennen saunan lämmittämistä. hän onnistui muun muassa näkemään ennalta Tauno Pirhosen syntymäpäivän kohdalle kalenteriin piirretyn pelikortin sekä bussireitin, joka muodostui yleisön mielenliikkeistä. Nykyään valaisinpaloja selittävät Loposen mukaan pääosin laitetai asennusvirheet. Tällaiset riskit ovat todennäköisesti vain lisääntyneet viime vuosina. – Korona vähän katkaisi esitykset, mutta nyt on taas keikkaa tiedossa. Kun katsotaan pidemmällä aikavälillä tapahtuneita muutoksia, onnettomuudet ovat hieman vähenemään päin, kertoo Turvallisuusja kemikaaliviraston (Tukes) ylitarkastaja Jukka Lepistö. Vakuutusyhtiö voi alentaa huolimattomuudesta johtuvan vahingon korvausta. ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina huhtikuun 5. Loponen muistuttaa myös palovaroitinten tärkeydestä suurimpien vahinkojen ennaltaehkäisyssä. Liesipalot vähenemässä Joissakin asioissa on menty myös eteenpäin. – Nuoret miehet pukeutuivat Krampukseksi ja kulkivat tirolilaiskaduilla pelotellen naisia ja lapsia ruosteisilla ketjuilla, vasaroilla ja kelloilla. Krampuksen perinne on yhä voimissaan alppimaiden syrjäisissä ja eristyneissä laaksoissa, Alasalmi kertoi. Valaisinpalot sen sijaan ovat hieman jopa lisääntyneet korona-aikana, kertoo Pelastusopiston opettaja Timo Loponen. Tämä on aika tasokas juhla ja aikamoinen voimannäyttö kylältä, raita sanoi. Lauantaina pääsylippuja myyneet Sirkka Vieljoki ja Liisa Heikkilä ovat talkoilleet Nuuttijuhlilla 1970-luvun alusta saakka. – Tämä on kuin Sääksmäellä, kuin kotiin tulisi. on lämpöasteitakin, heikkilä ihmetteli keväisen auringonpaisteen häikäistessä seurantalon eteisaulassa. – Tämä ajankohta tuntuu uskomattomalta. Jos laitteessa on jokin outo ominaisuus – valo vilkkuu, laite pitää jatkuvasti omituista ääntä tai esimerkiksi akku turpoaa tai kuumenee rajusti ladattaessa – on aika ostaa uusi laite tai mahdollisuuksien mukaan korjauttaa vanha. Nuuttijuhlat ovat Kanteleella toistasataa vuotta vanha perinne. Korona toki vaikuttaa yhä. – heitä on hirveästi varoiteltu koronasta. – Nyt on kauheasti koronaa täällä. Järvenpääläisen kolmevarttinen välitön show sujui vauhdikkaasti ja yleisöä laajasti osallistaen. Esimerkiksi LähiTapiolan kotivakuutuksen ehdoissa on tällaisia sähkölaitteisiin liittyviä suojeluohjeita: Sähköliettä on käytettävä valvotusti, ja kun huoneistosta poistutaan tai mennään nukkumaan, on varmistettava, että palovaarallisista kotitalouskoneista on virta katkaistu. Niitä oli pelastustoimen Pronto-tietokannan mukaan viime vuonna 871, mutta määrä on selkeästi vähentymässä. Saunassa on valmistauduttu kohtaamaan suuret rakkaudet ja kärsitty musertavat menetykset. Henna Valkeamäen (vas.) ja Sanna Ristaniemen roolihahmojen ystävyys joutui välillä kovalle koetukselle