klo 9. Kierrätyspuiston sijaintipaikaksi on ehdolla neljä aluetta, joista yksi sijaitsee Hollolassa ja kolme Orimattilassa. 7–21, la 8–20, su 10–18, www.k-supermarket.fi Aurinkoiseen KEVÄÄSEEN! HUIPPUHINTAAN! KG O R I M AT T I L A SAATAVILLA KOKO VIIKON AJAN. Palokunta pumppasi vettä kellarista JUHO KIURU Orimattila Hämeen elinkeino-, liikenneja ympäristökeskuksen (ely-keskus) mielestä kaikki neljä Lahden seudun kierrätyspuiston sijaintipaikkavaihtoehtoa ovat jatkosuunnittelukelpoisia. 03-883 2100 ark. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos sekä opetusja kulttuuriministeriö ovat laatineet lähiopetukseen paluusta turvallisuusohjeet, joiden viemistä käytäntöön pohditaan nyt kiivaasti kaikilla kouluilla. Eräillä alueilla on kuitenkin yksittäisiä tärkeitä huomioon otettavia luonnonsuojelukysymyksiä. Varhaiskasvatuksen palveluseteli astuu Orimattilassa voimaan elokuun alussa. Niiden lieventämiseksi tarvitaan avointa vuorovaikutusta ja haitallisten ympäristövaikutusten tarkkaa arviointia, Hämeen ely-keskus linjaa. Toisaalta kaikki vaihtoehdot edellyttävät haittojen ehkäisemisja lieventämiskeinoja. Parkkialue Orimattilan tori/aukio. Palvelusetelituottajaksi hakee myös muutama lahtelainen päiväkoti. alv.) ORIMATTILAN SANOMAT Erkontie 17, 16300 Orimattila, puh. Elyn mielestä nollavaihtoehto, jossa kierrätyspuistoa ei rakenneta ollenkaan, on ympäristön kannalta vähiten hyväksyttävä. Myös kuljetusjärjestelyissä palataan lukukauden aikatauluihin, ja koululaisten iltapäivätoiminta käynnistyy jälleen. Perhepäivähoitajana työskentelevälle Salmelle lapset ja perhe ovat aina näytelleet isoa roolia elämässä. Huippulaatua ja palvelua yli 50 vuotta! Kesäkukat, amppelit ja hyötykasvit. Ryynänen toivoo, että jatkossa yhä useampi maanrakennusalan yritys voisi osallistua kaupungin Ryynänen haluaa lisää kilpailua maanrakennukseen Orimattilan palokunta kävi torstaina Virenojalla pumppaamassa vettä pois vanhan talon kellarista. Perhepäivähoitajana työskentelevällä Salmella on kuvassa sylissään hoitolapsi Aada Ilola.. Ensimmäiset lähetettiin maanantaina käyttöön paikallisille palvelutaloille ja kehitysvammaisten asumisyksikköön. ORIMATTILAN SANOMIEN kesälehti tavoittaa myös alueemme kaikki kesäasukkaat ja matkailijat. Orimattilan alueilla vaikutukset alapuolisen vesistön tulvaherkkyyteen ilman lieventämistoimia ovat merkittäviä. Lausunto samalla päätti hankkeen ympäristövaikutusten arviointimenettelyn. Salmi on viiden lapsen äiti ja nykyään jo neljän lapsen isoäitikin. Kaikki kierrätyspuiston paikat kelpaavat jatkoon Irtonumero 1,90 e (sis. JOKAKODIN JAKELUNA. Hän jätti viime viikolla aloitteen, jossa teknistä tointa pyydetään selvittämään, miten kilpailutusta voitaisiin kehittää kustannustietoisempaan suuntaan. Niistä ely-keskus nostaa tärkeimmäksi Hollolan Kehätien alueen taimenkannan. Myös toiminnan meluvaikutukset lähialueilla ovat merkittäviä ja haittojen estäminen edellyttää tehokasta meluntorjuntaa. vuosikerta ORIMATTILAN, MYRSKYLÄN JA PUKKILAN PAIKALLISLEHTI www.orimattilansanomat.fi OS tänään Ensi viikon torstaina peruskoulujen kaksi kuukautta kestänyt etäopetus päättyy ja palataan takaisin lähiopetukseen. Elyn mukaan minkään vaihtoehdon kohdalla ei ole tunnistettu ehdottamia ympäristöllisiä esteitä kierrätyspuiston rakentamiselle. Talojen toimintaa tulisi pyörittämään seinäjokelainen Kotico oy. Kangasmaskit eivät vastaa teollisia hengityssuojaimia, mutta kelpaavat kotihoidon käyttöön. Vaikutukset luontoympäristöön eivät ely-keskuksen mukaan ole kokonaisuutena merkittäviä. O RIM A TT ILA – M YR SK YL Ä – PU K K IL A O RI M AT TI LA N SA N O M IE N KE SÄ LE H TI 20 20 100 % kotimainen Kaikki katsastukset ja rekisteröintipalvelut. SIVU 3 Tönnöön tulossa nuorten tukiasuntoja Orimattilan yksityiset päiväkodit hyväksyttiin palvelusetelin piiriin. Asukas oli kytkenyt pumpun pois päältä, eikä vettä enää tullut lisää. T ARJO US! 99 KG Costa rica BANAANI Kokonainen NORJANLOHI 6 99 KG Ilmainen fileointi! PAISTIJAUHELIHA HUIP PUHI NTAAN! KASSLERPIHVI 5 99 1 89 PKT Fazer LEMPPARI Atria viljaporsaan ohut marinoitu 700 g (8,56/kg) KAURARIESKANEN HUIP PUHI NTAAN! ERÄ! Norja Naudan 9 95 TARJOUS! PSS 12 kpl/310 g (6,10/kg) T ARJO US! Se on pehmeä! ERÄ! ERÄ! 3 ,2 KPL Arla Apetina snack SALAATTIJUUSTOKUUTIO 100 g (Ilman korttia 1,69/kpl) PLUSSA-KORTILLA ?????. TORIKAUPPA ALKAA TIISTAINA 5.5. SIVU 3 Kesälehti ti 2.6. Vesi oli ilmeisesti peräisin talon pihakaivosta. Kaivosta kulkee putki kellarin läpi, ja putki oli vuotanut tyhjään kellaritilaan. Sen kärsiminen tarkoittaisi elyn mukaan käytännössä kannan häviämistä. ORIMATTILAN KANTRIKATSASTUS SOITA 045 693 3748 Topintie 2B Orimattila www.omkk.fi TARJOUKSET VOIMASSA TI–KE 5.5.–6.5.2020 Tavallista parempi ruokakauppa Käkeläntie 3, Orimattila, puh. ORIMATTILAN SANOMAT Varaukset puh. SIVU 5 Marttayhdistykset ompelevat maskeja Sari Salmi on yksi äitienpäivän kunniamerkkien saajista. JL Böhm Ky Juha 0400 498 594 Leena 040 758 0443 Erkontie 13 • Myymälä avoinna ma–pe 9–17 ja la 9–14 Sunnuntaina 10.5. 0500 840 266 Lasse Mäkinen Joka kotiin! Kouluissa siirrytään lähiopetukseen Orimattilalainen Sari Salmi on yksi niistä 36 suomalaisäidistä, joille tasavallan presidentti Sauli Niinistö on tänä vuonna myöntänyt äitienpäivän kunniamerkin kasvattajan ansioista. 03-876 678 • avoinna 8–16 Myynti ja markkinointi: Lasse Mäkinen puh. Ely-keskus antoi lausuntonsa kierrätyspuistohankkeen merkittävistä ympäristövaikutuksista. Vettä oli ehtinyt kertyä reilun kymmenen neliön kellariin puolisen metriä. 9–17 • Mäntsälän torilla ma–la 9–14, su 10.5. Suosi lähiyrittäjiä; me teemme elon mieluisaksi. Palveluseteli tasaa kunnallisen ja yksityisen päivähoidon hintaeroa. ORIMATTILAN SANOMIEN kesälehti kertoo alueen isot ja pienet kesätapahtumat, kauppojen kesätarjoukset ja liike-elämän monipuolisen palvelutarjonnan. ORIMATTILAN SANOMIEN KESÄLEHTI ILMESTYY TIISTAINA 2.6. Rakennuslupahakemukset ovat huomenna ympäristövaliokunnan käsittelyssä. Siemenperunaa, multaa, kukkasipuleita yms. Kehätien hankevaihtoehdon vesistövaikutukset ulottuvat Vähäjokeen, jossa elää pieni, alkuperäinen taimenkanta. 9–14 Tervetuloa! ÄITIENPÄIVÄ KÄSILLÄ. 0500 840 266, lasse.makinen@orimattilansanomat.fi Ilmoitusaineistot: ilmoitukset@orimattilansanomat.fi viimeistään tiistaina 5.5. Orimattilan Tönnön Heikkiläntielle suunnitellaan kahta taloa nuorten perheiden tukiasumista ja nuorten asumiskotia varten. tarjouskilpailuihin. Hankkeella on erityisen merkittäviä vaikutuksia yhdyskuntarakenteeseen sekä ilman laatuun, ilmastoon ja väestön terveyteen. SIVU 3 Päiväkodit hyväksyttiin palvelusetelituottajiksi KUVA: AnnA HAKAmA Orimattilan alueen Martat ovat ommelleet kangasmaskeja viikon aikana jo lähes 200 kappaletta. toukokuuta 2020 N:o 34 – 69. Lastenlapset ovat Salmelle kaikki kaikessa, ja kuukausittain hän kutsuukin heidät yökylään mummolaan – ja silloin tehdään kaikkea hauskaa! TAKASIVU Sari Salmelle äitienpäivän kunniamerkki Orimattilan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Aimo Ryynänen (kok) ei ole tyytyväinen maanrakennusurakoiden kilpailutukseen Orimattilassa. ORIMATTILAN SANOMAT TIISTAINA 5. Ihmisten kokemien huolien ja pelkojen osalta kielteiset vaikutukset ovat kaikilla alueilla merkittäviä
Digikesto 12 kk 124 e . Testaamisen lisääminen on nyt ydinkysymys, jotta voimme elää ja olla turvassa. Tärkeintä on ollut ihmisten terveydestä ja toimeentulosta huolehtiminen. efektiivisen annoksen kasvaessa kasvaa myös riski sairastua säteilyperäiseen syöpään. sUUrTa iKälUOKKaa näin hävitetään historiaa Gra?ikka: Bulls Säätiedot: Tiistai 5/5 Keskiviikko +12 Torstai +9 Perjantai +11 Lauantai +11 Orimattila Artjärvi Myrskylä Porlammi Pukkila 11 12 9 10 11 0,7 m/s liikumme edelleen koronan kanssa sumussa, vaikka poikkeusoloja on takana jo reilusti toista kuukautta. ellei se johdu sittenkin jostakin alemmuuskompleksista. Digitilaus 6 kk 68 e , 3 kk 34 e . Tiekartan tavoitteena on tehdä suomesta entistä houkuttelevampi toimintaympäristö yrityksille ja tutkimukselle. alv. Kaikenlaista roskaa tien varresta löytyi, mm. Tiedotteen mukaan suomalaisten saama keskimääräinen efektiivinen säteilyannos on 5,9 millisievertiä. Kari lilja erkontien historiallista merkitystä ollaan sivuuttamassa Pitäjäsanomat kertoi 3. rajoitustoimenpiteiden purkamisessa on mentävä taudin ehdoilla. Tämä alue, jossa sijaitsi Pukkilan kirkko 1606–1814 sekä kalmisto vuoteen 1814, oli siivoojien erikoisen huomion kohteena. Puolisen vuosikymmentä keskeneräisenä seisova urheilutalo antaa aika surullisen kuvan kaupungista. Päinvastoin, sodanjälkeiset suuret ikäluokat sekä sota-aikaiset pienet ikäluokat ”indeksitykittivät” prekäärikaartiin loppuelämäkseen työväen puolta pitäviksi itseään ylistävät puoluepukarit. Haluaisin kiinnittää huomiota Maakuntamuseon näkemyksiin ko. JAKELUHÄIRIÖT Orimattila maanantai–sunnuntai 6.30–10.00 puh. Onko se sittenkin fiinimpää. Tiedämme, että sekä taloudelle että terveydelle tämä on iso kolaus, jota on jo nyt pehmennetty yli neljän miljardin euron tukipaketeilla. Kolme kuntien kriisipakettia on lähtökuopissa, tehtäviä on karsittu kriisin ylitse ja tukea mm. Korotukset koskevat myös jo teh tyjä tilauksia/ilmoitusvarauksia. HilKKa KeMPPi Hämeen kansanedustaja (kesk.) realistinen talouden kuva, omavaraisuus ja koulutus pitävät suomen pinnalla sTT Ylivoimaisesti suurin osa suomalaisia altistavasta ionisoivasta säteilystä on peräisin radonista ja eniten säteilylle altistutaan kodeissa, kertoo säteilyturvakeskus (sTUK). Myöskin vanhat kartat ovat heille kuin jotakin hieroglyfejä. rajoitustoimenpiteitä tarvitaan edelleen, mutta vähitellen katse tulee kääntää myös kriisin jälkeiseen aikaan. Kaksi kolmasosaa säteilyannoksesta on peräisin sisäilman radonista. nyt areenalle kuljetaan väliaikaisesti kuntosalista, jota ei ole voitu ottaa käyttöön. säteilyannokset on laskettu vuoden 2018 tietojen perusteella. Määräaikainen tilaus 12 kk 166 e , 9 kk 137 e 6 kk 97 e , 3 kk 57 e Tarjous 3 kk 44 e , 6 kk 84 e . Valtiovarainministerin esille nostama toukokuun talouden tarkastelupiste on välttämätön. Vai olisiko työsopimukseen kirjattu pienen palkan lisäksi ”vaalikampanja arkadianmäelle sallittu”. Moni ”persona non grata” siellä luuraa vieläkin, jos ei eläkkeelle ole armahdettu. Kiina imaisi monen singerin surinan seurasta kortistoon lopullisesti. Myös toimeentulonsa menettäneet yrittäjät on otettu sosiaaliturvan piiriin. Kyse ei ole ihan pienestä summasta, sillä kaupungin investointiohjelman mukaan Hennan katuihin ja muuhun kunnallistekniikkaan on aikomus satsata peräti 5,7 miljoonaa euroa vuosina 2020–24. Myllylän koulun liki neljän miljoonan euron peruskorjaus on jo aloitettu, ja uuden paloaseman rakentaminen on alkamassa ensi syksynä. sinänsä on hienoa, että Osuuskauppa Hämeenmaa suunnittelee Prisman rakentamista, mutta nykyisellä tontilla on runsaasti tilaa laajennukseen ilman, että täytyy katkaista erkontie. On hyvä, että suomessa on hajautettua asumista, maataloutta ja teknologiaa etätöiden ja -opiskeluiden tarpeisiin. Tämä ei tarkoita sitä, että Hennan markkinoinnista tingittäisiin. Henna joutunee joustamaan Orimattilan talousahdingossa Pidä lujasti kiinni unelmista, sillä jos unelmat kuolevat, elämä on siipirikko lintu, joka ei pysty lentämään. Viime viikkojen oudot tapahtumat Huoltovarmuuskeskuksen ympärillä osoittivat myös Kiinan kaupan ongelmat. Lipas oli ruosteinen. Mutta pankin kulmalle kertynyt yleisö sieppasi laulajaisista oman osuutensa. nyt ovat vielä viisaat opetushallituksen virkamiehet keksineet, että lapsille ei enää opeteta ns. Ylen omat maikkarit useasti tunnissa riittävät, sen ”aina suorana, aina läsnä” -litanian lisäksi. 03-876 678 JULKAISIJA: Pitäjäsanomat Oy Toimitusjohtaja/päätoimittaja Kullervo Hakama p. selvitäksemme suomi tarvitsee hyvinvoivia lapsia ja nuoria, ja omatoimisesti osaamistaan päivittäviä työntekijöitä. sTUK kertoo, että säteilyn lääketieteellinen käyttö aiheuttaa suomalaiselle keskimäärin 0,76 millisievertin vuotuisen efektiivisen annoksen. ei edes siksi, että se olisi osana kädentaitojen harjoittamista. Uimahalli maksaa reilut yhdeksän miljoonaa ja yhteiskoulu kalusteineen yli 15 miljoonaa euroa. Koulun lykkäämisen myötä myös Hennaan lähivuosina suunniteltuja katuinvestointeja voitaisiin siirtää. Yhteiskoulu on tarkoitus investointiohjelman mukaan rakentaa vuosina 2021–23 ja Hennan alakoulu ja päiväkoti vuosina 2022– 23. Pukkilan maatalousnaiset ja miehet sekä muutkin kyläläiset osallistuivat perjantai-iltana ympäristön siivoustalkoisiin. näistä 240 kuolemaan vaikuttaa radonin lisäksi tupakointi. siivoustalkoiden saaliina taskuaseen kotelo aikoinaan ja taitaa olla vieläkin tapana suomentaa vanhoja alkuperäisiä ruotsinkielisiä paikannimiä. joka vuosi noin 280 suomalaista kuolee radonin aiheuttamaan keuhkosyöpään. toukokuuta 1980 Pitäjäsanomat uutisoi Pukkilan siivouskampanjasta. Myrskylän, Orimattilan ja Pukkilan puolueeton uutis ja ilmoituslehti. Radonille altistutaan kodeissa, ellei kaasun poistosta rakenteista ole huolehdittu. siirrytäänkö jälleen puumerkkien aikaan, kun ei osata kirjoittaa edes omaa nimikirjoitusta. ei ole lopulta osuuskaupankaan etujen mukaista tukkia valtimo, joka tuo asiakkaita. eU euroineen poksautti pois työvoimaisen bulkkituotannon. 044 7043 711 antti.haavisto@orimattilansanomat.fi Juho Kiuru p. Leirin ohjelmaan sisältyy kuorolaulua, teoriaa, säveltapailua, yhteissoittoa sekä yksityisopetusta. nimi on nimi, eikä sitä ole mitään syytä muuttaa. On selvää, että suomen talouden iso kuva ja hallitusohjelma tulee kirjoittaa yhdessä uudestaan, kun pahin tautihuippu on ohitse. areenan pääsisäänkäynti aulakahviloineen ja yleisövessoineen kun tehdään vasta uimahallin yhteydessä. Kestotilaus laskutetaan kun kin laskutusjakson alussa voi mas sa olevan tilaushinnaston mu kai sesti. PeTri siPiläinen 40 vuotta sitten Lukijan postia ORIMATTILAN SANOMAT TOIMITUS Avoinna ma–pe klo 8–16.30 toimitus@orimattilansanomat.fi yleisonosasto@orimattilansanomat.fi tulkai.mukaa@orimattilansanomat.fi Toimitussihteeri Petri Sipiläinen p. On äärimmäisen tärkeää, että pula osaavasta työvoimasta ei muodostu suomen kasvun esteeksi, kun taloutemme ja yrityksemme lähtevät toipumaan. ei tunnisteta muutettuja paikannimiä, eikä osata lukea tekstiä. Bilateraalinen kauppa kellahti neuvostoliiton myötä. Huomautukset on tehtävä 8 päi vän kuluessa ilmoituksen julkaise misesta tai ilmoituksen tarkoitetus ta julkaisupäivästä lukien. esimerkiksi säteilyn käyttö lääketieteellisissä tutkimuksissa on sittemmin hieman kasvanut, pääasiassa lisääntyneiden tietokonetomografiakuvausten takia. langTOn HUgHes ammattien uloslyöntikisa alkaa laman alkuaallokosta lähtien. ooo samassa Pitäjäsanomien numerossa mainostettiin Orimattilan Taideyhdistyksen järjestävän musiikkileirin tulevana kesänä. Ulkomaille tilattaessa kaksinkertai nen maksu. päivänä 2 – N:o 34 – 2020 Päivyri Päivän miete Tänään tästä Taloudelliseen ahdinkoon ajautuneessa Orimattilassa pohditaan parhaillaan, mitä hankkeita lähivuosien hurjasta investointiohjelmasta voidaan toteuttaa suunnitellussa aikataulussa ja mitä voidaan heivata myöhäisempään ajankohtaan. se on kutakuinkin yhden paloaseman verran rahaa. Ilmoituksia välitetään maan kaik kiin sanomalehtiin ko. Yhdistyksen jäsenmäärä on tällä hetkellä 165. – Siivoustalkoita tullaan jatkamaan. asiassa. epä selvästä käsikirjoituksesta tai pu helinvälityksessä sattuneesta vää rinkäsityksestä lehti ei vastaa. Tässä on tehty valtavasti hallaa oman lähihistorian tuntemukselle, joka tuntuu muutenkin olevan todella hukassa nykynuorisolla. ”Nyt iloitkaa, nyt laulakaa, kun kaunis taas on maa...” Tuuli kierteli laulajien vaiheilla ja sieppaili sanan silloin, sävelen tällöin. Päin vastoin markkinointiponnisteluja on tehostettava nykyisestä, jotta alueeseen jo tehdyt investoinnit saadaan tuottamaan. näin ollen yksi yhteiskoulun ikäluokka joutuu jo nykyisenkin rakennusaikataulun mukaan käymään koko yläkoulunsa parakeissa. Vedosilmoitukset vuo rokautta aikaisemmin. Paperilehden digilisä 1 e /kk. päivinä Orimattilan Taideyhdistys järjestää musiikkileirin 10–20-vuotiaille nuorille. 044 7043 721 LATOMO Tarja Hietavirta p. Kun ottaa huomioon, että suomi on ollut 600 vuotta osa ruotsin valtiota ja nimet ovat siltä ajalta periytyneet, niin se on todella historian hävittämistä. 044 7043 720 marja.hakama@orimattilansanomat.fi Myynti ja markkinointi Lasse Mäkinen p. ne kolme muuta hanketta ovat uimahalli, uusi yhteiskoulu ja länsi-Orimattilan eli Hennan alakoulu ja päiväkoti. toukokuuta 1980 vapun kulusta Orimattilassa ja sen lähialueilla. nyt jos koskaan suomen on luotettava tietoon ja osaamiseen. Miia ViHerVUOri Kirjoittaja oli työharjoittelussa Orimattilan Sanomissa. entä sitten uimahalli. pulloja, tyhjiä tupakka-askeja, kertakäyttövälineitä, jopa pöytäliinan mallikin, kasetteja ja löytyipä tienvarsiojasta taskuaseen kotelokin, jossa oli lipas ja siinä kolme patruunaa. eli häviää kerralla yksi satojen vuosien taito ja ymmärrys. enemmän kuin todennäköistä onkin se, että ensimmäisenä passituksen ”hamaan tulevaisuuteen” saavat länsiOrimattilan koulun ja päiväkoti. Ajatusta nopeammin se puikahti jo korkeuksien teille. samoin on jo pitkään ollut tapana, että täysin suomalaisen nimen omaavat perheet ovat antaneet jopa kolme ruotsalaisperäistä etunimeä lapsilleen. Me emme tiedä poikkeusolojen pituudesta emmekä viruksen tahdista. – Kuvassa omakotitalon radonkaivo. On kriittistä kysyä, millä saamme suomeen uutta kasvua koronan jälkeen. en osaa sanoa mitä muuta siinä sitten olisi, mutta tuollainen ylisuuri tyhjänä ammottava parkkipaikka ei sovi ydinkeskustan paraatipaikalle. siirto johtaisi myös siihen, että viime vuonna avattu Orimattila-areena joutuisi palvelemaan kaupunkilaisia torsona yhä pidempään. ei auttanut ay-liike, eivät työväenpuoluepukarit. Ensi kesäkuun 9.–15. Omituista on tällainen vanhojen nimien muuttaminen. Yhteiskoulun rakennushanketta on vaikea lähteä lykkäämään. Vastaukset löytyvät jälleen kerran koulun penkiltä. 044 7043 710 kullervo.hakama@orimattilansanomat.fi Ilmestyy: tiistaisin ja torstaisin Levikki 3 440 kpl (LT 2018) Sanomalehtien Liiton jäsen ISSN 12366609 PAINOPAIKKA Alma Manu Oy Tampere Kaupunginjohtaja Osmo Pieski joutuu muiden päättäjien tapaan pohtimaan, otetaanko Orimattilan tulevaisuushankkeen eli Hennan kehittämisessä muutaman vuoden hengähdystauko kaupungin taloudellisen ahdingon takia. ”laaja rakentamaton pysäköintialue isoa liikerakennusta vastapäätä heikentää entisestään kaupunkikuvan hahmottamista. Maakuntamuseo katsoo, että kaavamuutosta on tutkittu kovin suppeasta näkökulmasta ja että kulttuuriympäristön arvot on sivuutettu.” Olen Maakuntamuseon kanssa samaa mieltä. Opettajina leirillä toimivat mm. ”Vanhalla tielinjauksella, jota erkontie edustaa on historiallinen merkitys yhtenä Orimattilan keskustan identiteettitekijänä.” Olen Maakuntamuseon kanssa samaa mieltä. Siivouskampanja käynnistettiin klo 17 maissa Pukkilan vanhan kirkon muistomerkin luota. Mikä ero siinä on. Laista, asetuksista tai viranomais ten toimenpiteistä aiheutuvat kus tannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaan tulohetkestä lukien. 044 7043 714 juho.kiuru@orimattilansanomat.fi Anna Hakama p. sen myöhentämisestä on alettu kuiskia kabineteissa, mutta onko sekään järkevä vaihtoehto. Hallitus hyväksyi viime viikolla kansallisen tutkimus-, kehittämisja innovaatiotoiminnan tiekartan. erkontie on Orimattilan kaupungin ydinkeskustaa ja sen valtaväylä. Orimattila on ajoittanut vuosiin 2020–23 viisi suurta rakennuskohdetta. edellisen kerran sTUK julkaisi laskelmat suomalaisten keskimääräisistä säteilyannoksista vuonna 2012. Myös tienvarsi nykyisen kirkon luota vanhan kirkon muistomerkille tuli puhdistettua. lehden il moitushinnoilla. makuinenne, mieltymyksinenne. apulaisjohtaja Teemu Siiskonen sTUK:sta toteaa, että radonin aiheuttama terveysriski arvioidaan epidemiologisten tutkimusten, ei efektiivisen annoksen perusteella. aina Päällä, aina aUKi, ja sUOrana lähiruokaa lautaselle, lähimusaa levylautaselle Katselin a198 (Prisma) -kaavan ehdotusta kaupungin sivuilta. VEROTTOMAT ILMOITUSHINNAT Etusivulla 2,10 Tekstin edellä, tekstissä 1,85 Kuolinilmoitukset 1,85 Tekstin jälkeen 1,75 Takasivulla 1,95 Värilisä 0,12 euroa / pmm Hintoihin lisätään 24 % arvonlisä vero. VASTUU ILMOITUSVIRHEISTÄ Lehti ei vastaa ilmoittajille mahdol lisesti aiheutuvasta vahingosta, jos hyväksyttyä ilmoitusta ei tuotan nollisista tai vastaavista syistä jul kaista määrättynä päivänä. 044 7043 718 TILAUSHINNAT (sis. Taustasäteily on osin avaruudesta tulevaa kosmista säteilyä, osin maaperässä ja rakennusmateriaaleissa olevien radioaktiivisten aineiden säteilyä. Huonekaluja vaatetusteollisuus turvotti työkkärien kortistot talousalueellamme. Puolet tuosta tyhjästä parkkialueesta voisi toimia paremmin torina kuin nykyinen jalkakäytävälle, talon taakse sijoitettu ”tori”. ooo 6. Illan aikana siivottiin tienvarsia. Partiolaisten makkaragrilli lämmitti jo ajatuksena – grillin edessä oli jatkuva jono. Tässä lamassa piilee sama vaara. Alue haravoitiin kauttaaltaan. Ydinkysymys kuitenkin kuuluu: riittävätkö Hennan hankkeiden lykkäykset yksin tuomaan kaupungin taloudenpitoon tarvittavan lisähapen. 03757 5285. Päiväkannon valitukset ma–pe 8–16 puh. – Lehti ei suorita tilaa jalle hyvitystä lakon tai muun ylivoi maisen esteen takia julkaisematta jääneistä numeroista. Tien katkaisu ja kääntäminen mutkalle käytännössä tukahduttaa liikenteen ja keskustan. Ydinonnettomuuksien ja 1960-luvun ydinasekokeiden jäljiltä suomen luonnossa olevien radioaktiivisten aineiden aiheuttama säteilyannos on merkityksettömän pieni, tiedotteessa kerrotaan. koht. Ilmoitukset on jätettävä kontto riimme viimeistään ilmestymispäi vää edeltävänä arkipäivänä klo 10 mennessä. lähes kuuden miljoonan euron hintaista paloasemaa ei lähdetä enää siirtämään, sillä Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen palomiehiä ei voida roikottaa loputtomiin väistötiloissa. Hankeen siirtäminen vaarantaisi jo saadun 600 000 euron valtionavun eikä vuoden lykkäys vielä toisi helpotusta, sillä yhteiskoulun rakennushanke ajoittuisi sen jälkeen tismalleen samoille vuosille. 03876 678. syntyy todella omituisia väännöksiä, suorastaan huvittavia. 10 %) Kestotilaus 12 kk 156 e (2 erässä á 83 e , 3 erässä á 56 e , 4 erässä á 42 e ). Parakkiopiskeluun ei haluta yhtään lisävuotta. radon on kotien yleisin säteilyn aiheuttaja KUVA: OUti SirViö. Orimattilan Mieslaulajat ja naiskuoro aloittivat puolituntiset yhteislaulajaisensa kunnantalon portailla. ihmisten romahtanutta toimeentuloa helpotettiin viime viikolla eduskunnassa hyväksytyssä valtion lisätalousarviossa yli miljardilla eurolla. Pasilan sikariporras suosii ”kuu kausipalkollisartistejaan”, muut nuolkoot näppejään. Hallitus lupaili apua ahdinkoon, mutta myös verovetoinen Yle pitäisi puolueiden patistamana saada osallistumaan avustustalkoisiin – Teoston kautta artisteja auttamaan! ”Puhlarit”, ”Kadikset”, ”enskat” sun muut ”levyjarrujen” juontamat ohjelmat rikastuttavat puhelinoperaattorifirmoja ylenpalttisesti artistien kustannuksella. radonin aiheuttamaan keuhkosyöpään kuolee vuosittain noin 280 ionisoivalle säteilylle altistumisen määrää kuvaava efektiivinen annos tarkoittaa säteilyn ihmisen terveydelle aiheuttamaa haittaa. Kestotilaus jatkuu ilman eri uu dis tus ta, ellei tilausta peruta tai muu teta. Lehden vastuu ilmoituksen julkai semisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun hinnan palauttamiseen. ORIMATTILAN SANOMAT Tänään: Melissa, Melina, Maini Keskiviikkona: YlerMi Tiistaina toukokuun 5. Hennan alakoulun ja päiväkodin hinnaksi on viime vuonna hyväksytyssä investointiohjelmassa arvioitu neljä miljoonaa euroa, mutta hankkeeseen on tänä keväänä ehditty jo iskeä huomattavasti suurempi – seitsemän miljoonan euron – hintalappu. Kesäretken taideyhdistys tekee kesä-heinäkuun vaihteessa Turkuun. Tarvitsemme monella tapaa korjausliikkeitä myös pidemmällä aikajänteellä omavaraisuuden ja kotimaisten alihankintaketjujen lisäämiseksi. Palkatta lasta kotiin hoitamaan jääneitä vanhempia tuetaan rahallisesti. juuri nyt opitaan arvostamaan kotimaista ja kestävää. 044 7043 717 anna.hakama@orimattilansanomat.fi KONTTORI Avoinna ma–pe klo 8–16 tilaukset@orimattilansanomat.fi ilmoitukset@orimattilansanomat.fi Toimistopäällikkö Marja Hakama p. sairaanhoitopiireille ja yrityksille on maksettu. Koulun oppilaat päätettiin siirtää vanhemmilta tulleen kovan painostuksen jälkeen väistötiloihin jo tulevana syksynä. musiikinopettaja Pirkko Vuoti ja Päijät-Hämeen konservatorion tuntiopettaja Hannu Korhonen. Hetkittäin Erkontien liikenne yritti voittaa musiikin voimassa. Uimahallin rakentamisen pitäisi alkaa tämän vuoden lopussa ja valmistua vuodenvaihteessa 2021–22. Omavaraisuuden merkitystä ei tule aliarvioida olipa kyse suojatarvikkeista, ruuasta tai lämmöstä. Koulutus, yritykset, työllisyys ja terveys ratkaisevat kriisistä nousemisen tahdin. 044 7043 713 petri.sipilainen@orimattilansanomat.fi Toimittajat: Antti Haavisto p. alueradiotkaan eivät suosi paikallisartisteja. On estettävä yritysten laajamittainen konkurssiaalto ja siitä koituva suurtyöttömyys. kirjoituskirjaimia. Perusteita niiden siirtämiseen löytyy ilman talousahdinkoakin: Hennan uusi asuinalue ei ole lähtenyt toteutumaan odotetusti, kun kerrostalohankkeeseen on tullut mutkia matkaan eikä osuuskunnan pientaloistakaan ole vähään aikaan kuulunut mitään. ”Taiteilijat ja kulttuuriväki ottivat koronashokin ensimmäisinä vastaan.” näin vierailija maakuntalehdessä. Virheestä, joka johtuu esim. Yle-verovetoisena ei huoli niitä toitotella. levyjarrut voivat yksityisasiansa selvitellä lööppilehdistössä ja somessa. Muuten oli niin koleaa, että rotaryrouvien sekä kunnallisvirkamiesyhdistyksen kahvi kihahti lämpönä selkärankaan asti. kaljaym. Meidän tavallisten ihmisten on päästävä lähellä kotiamme testeihin Tanskan mallin mukaisesti mukisematta, kun oma tai läheistemme terveys sitä vaatii. se on tulossa nähtäville toukokuussa. nämä molemmat yhdessä tarkoittavat sitä, että nykyinen nuori sukupolvi ei pysty lukemaan edes vanhempiensa kirjeitä, eikä mitään edellisen polven kirjoituksia. Postiosoite: PL 5, 16301 Orimattila Katuosoite: Erkontie 17 www.orimattilansanomat.fi puh. Nuorten musiikkileiri pidetään Orimattilan keskuskoululla. Toisaalta kukaan ei ole esittänyt, että Westendin nimi pitäisi muuttaa länsipääksi. Kuvien kera lööppilehtiin henk. silti keskimääräisten eri lähteistä saatujen efektiivisten annosten suuruudet eivät kuvaa riskiä suoraan. 0500 840 266 lasse.makinen@orimattilansanomat.fi Ilmoituslaskutus Lehtitilaukset Lauri Hakama p. Soittimina musiikkileirillä ovat puhallinja lyömäsoittimet, kitara, basso ja hanuri. Aurinko läikäytti silmänräpäyksellisen verran valoaan pilven raoista. jostakin syystä ei enää vuosikymmeniin kukaan ole suomentanut sukunimeään, pikemminkin on otettu käyttöön vanhoja ruotsalaisperäisiä suvun nimiä, koska ihmiset haluavat tuntea omat juurensa. loppu aiheutuu muusta kuin sisäilman radonista peräisin olevasta luonnon taustasäteilystä. Kullankeltainen ilmapallo pompahti omistajansa kädestä
Kiiskinen viittaa eduskunnan oikeusasiamiehen viime joulukuussa antamaan päätökseen, jossa muistutetaan, että epäiltyjen leimaantumista on varottava erityisesti lasten kohdalla. Orimattilassa rehtorit ja opetustoimen väki kokoontuivat viime torstaina pohtimaan, miten käytännössä erilaiset toimet, kuten ruokailut, välituntien porrastaminen tai opetusryhmien oleminen toisistaan erillään pystytään kouluissa järjestämään. Tulipalon aiheuttamien vahinkojen suuruus ei ole vielä tiedossa. Orimattilan yksityiset päiväkodit ovat ilmoittaneet noin 40 euron lisämaksuista. Kaksi pientä maastopaloa Pukkilassa Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän (hyky) mukaan sen säästötoimet näyttävät purreen alkuvuonna. Tarjouksien pisteytys suoritettiin arvioinnin perusteella. Hyvinvointiyhtymän säästöt purevat Kompan Oy voitti tarjouskilvan Myllylän päiväkodin pihan leikkivälineiden toimittamisesta. Kiertotien pituus on kaikkiaan 34 kilometriä. Kuvassa Jokivarren koulun 3A-luokkalaisia helmikuussa sanomalehtiviikon tehtäviä ratkomassa. Jos hanke pääsee maaliin, talojen toimintaa tulee pyörittämään seinäjokelainen Kotico oy. Lisätietoja järjestelyistä kerrotaan huoltajille alkaneen viikon aikana. Arvioinnissa perusteina käytettiin toimintojen määrää, leikkiarvoa, visuaalisuutta ja toiminnallisuutta. niiden perusteella se voisi rakentaa lamellihirrestä paritalon nuorten asumiskodiksi sekä neljän asunnon rivitalon ja toimiston nuorten perheiden tukiasumista varten. Perheet maksavat varhaiskasvatuspalvelusta yksityisellä puolella saman verran kuin kunnallisellakin puolella. Heikkiläntien tontille oikealla olevalle niitylle on tulossa nuorten asuntola ja nuorten perheiden tukitalo. Tässä tapauksessa huoltajan tulee selvittää poissaoloajan tehtävät ja huolehtia siitä, että ne tulevat tehdyiksi, hän muistuttaa. se on perustettu viime vuonna, mutta omistajilla on parinkymmenen vuoden kokemus sosiaalija terveysalalta. Uusi ketju ei peri lisämaksua Yksityinen palveluntuottaja voi periä perheiltä enintään 65 euroa kuukaudessa lisämaksua yli palvelusetelin enimmäisarvon. Infotilaisuuksia ei ole pystytty pitämään suunnitellusti, mutta kirjallisia infoja on saatavilla, palvelupäällikkö Kati Hostikka sanoo. Palvelusetelin hakuaika on jatkuva. niiden hakemukset käsitellään Orimattilassa lähiaikoina. Puolen hehtaarin alalle levinnyt palo uhkasi Käkelän vanhustenpalvelukeskuksen Marttila-hoivakotia ja rikkoi Marttilan ikkunoita. Isompien, varsinkin ylläkouluikäisten kohdalla tilanne on haastavampi, kun oppiaineita on enemmän ja niissä opettajat vaihtuvat. Hietanantie poikki tulevana viikonloppuna JUHO KIURU Orimattila Orimattilassa kaksi viikkoa sitten samana päivänä syttyneet Kaitilan maastopalo ja Käkelän palvelukeskuksen naapurirakennusten palo eivät tämän hetken tietojen perusteella näytä liittyvän toisiinsa, kertoo Hämeen poliisi. vahva toive itsellä on, että talot ovat valmiit helmi–maaliskuussa vuonna 2021. Orimattilassa on kunnallisessa varhaiskasvatuksessa esiopetus mukaan lukien noin 670 lasta. Yleisön vinkkejä rakennuspalosta tuli kymmeniä. päivänä 2020 – N:o 34 – 3 Pukkilassa syttyi ja sammui kaksi pientä maastopaloa vapunpäivänä iltapäivällä. suurin haaste on ryhmien pitäminen erillään Orimattila valmistautuu koulujen avaamiseen KUVA: UUdenmAAn elY-KeSKUS Hietanan sillan uusimistöiden ajan käytössä on kiertotie. KUVA: AnnA HAKAmA Tulipalo tuhosi vanhat kuivurija varastorakennukset pari viikkoa sitten Orimattilan Käkelässä.. Yksityisissä päiväkodeissa voi hyödyntää elokuun alussa Orimattilassa voimaan tulevaa yksityisten päiväkotien palveluseteliä, jolloin perheiden valinnanvapaus kasvaa yksityisen ja kunnallisen päiväkotihoidon hintaeron kaventuessa. Päiväkoti Orimattilan Elopellon lisämaksu on 15 euroa. – Rakennuspaloon epäillään syyllistyneen vain alle 15-vuotiaita, rikoskomisario Jari Kiiskinen Hämeen poliisista sanoo. samalla etäopetus päättyy kokonaan. Anttilantien ja Mäkitien välillä sijaitseva Hietanan silta suljetaan liikenteeltä perjantaina 8.5. – Kaiken kaikkiaan korona siirtää kuluja tulevaisuuteen, kun suunnitellut toimet eivät toteudukaan ajallaan, hykyn talousjohtaja Antti Niemi sanoo. – viikonlopun aikana emme saaneet aluehallintovirastolta lisäohjeita, joten nyt alamme järjestellä asioita sen mukaan, mikä ohjeistus on. visaisempi sen sijaan on esimerkiksi ruokailun järjestäminen, ja tulevien päivien aikana kouluissa pohditaankin, miten ruokailut on mahdollista järjestää mahdollisimman vähin kontaktein. Rakennuspalon tutkinta on vielä jonkin verran kesken. Lamminsuontiellä paloi noin sadan neliömetrin alalta maastoa. Meillä taas on tosi paljon kuljetusoppilaita, Uotinen huomauttaa perustellen, ettei koulukuljetusten järjestäminen kaksi kertaa päivässä ole mahdollinen. Risujen polttaja käynnisti alkusammutuksen ja sai vähän rajoitettua paloa. Kevyt liikenne pääsee kulkemaan työmaan ohi väliaikaista reittiä pitkin. Riskialueella oli pieni varasto, mutta tuli ei levinnyt rakennuksiin. Päivystävä palomestari Timo Tähtinen muistuttaa, että alkusammutuskalusto tulisi mitoittaa niin, että sillä pystyy tarvittaessa keskeyttämään meneillään olevan polton. – Palvelusetelin summa vaihtelee Orimattilassa perheen tulojen mukaisesti. Kouluissa palataan lähiopetukseen vielä pariksi viikoksi ennen kesälomien alkua. Käkelän rakennuspalo selviämässä JUHO KIURU Tönnö Orimattilan ympäristövaliokunta käsittelee huomisessa kokouksessaan Tönnön Heikkiläntien rakennuslupia. syrkohilla on kymmenen vuoden kokemus palvelurakentamisesta. Kaupungin johtava rakennustarkastaja esittää valiokunnalle rakennuslupien myöntämistä. Pyrimme käyttämään paikallisia mahdollisimman pitkälle, syrkohin toimitusjohtaja Vesa Syri sanoo. Yksityisen päivähoidon palveluseteli otetaan Orimattilassa käyttöön nyt ensimmäistä kertaa. JUHO KIURU Orimattila Kaikki viisi Orimattilan yksityistä päiväkotia hyväksyttiin päiväkotien palvelusetelin piiriin. Leikkivälineiden uusinta on tarkoitus saada toteutetuksi heinäkuun aikana. kello 18 ja avataan viimeistään sunnuntaina 10.5 kello 24. – silloin anotaan vapautusta koulutyöstä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) arvion mukainen koronaepidemia aiheuttaa vähintään kymmenen miljoonan euron lisäyksen hykyn kuluihin. Toinen huoneisto on 314 neliötä ja toinen 355 neliötä. Uotinen muistuttaa, että terveydellisten syiden vuoksi oppilaan on mahdollista saada lääkärintodistus poissaololle. Orimattilan kaupunki pyysi rajoitetussa kilpailutuksessa tarjoukset kaikkiaan viideltä yritykMyllylän päiväkodin pihaan leikkivälineitä AnTTI HAAvIsTO Hietana Hietanantie katkaistaan ajoneuvoliikenteeltä Hietanan sillan uusimistöiden takia ensi viikonloppuna. Isoin haaste on se, etteivät eri oppilasryhmät saa kohdata toisiaan, Orimattilan opetuspäällikkö Piia Uotinen sanoo. Ennusteeseen liittyy vielä suurta epävarmuutta koronaviruskriisin takia. Ruohikkopalovaroitus ei ollut vappuna voimassa, mutta ItäUudenmaan pelastuslaitos oli varoitellut rutikuivasta maastosta. Lisämaksun maksaa perhe. Hyväksyntä astunee lopullisesti voimaan kun päiväkoti valmistuu. Palo tuhosi kuivurin ja varaston. Kaitilan alueella kallion laella useassa kohdassa syttynyt maastopalo on sekin edelleen poliisin selvittelyn alla. Rivitaloon suunnitellaan 63 neliön asuntoja sekä 53 neliön tilaa, jossa olisi toimisto, terapiahuone ja varasto sekä teknistä tilaa. Perheet sopivat hoidosta yksityisen päiväkodin kanssa ja hakevat sen jälkeen varhaiskasvatuksen palveluseteliä kaupungilta. Toistaiseksi palveluseteliä on haettu parillekymmenelle lapselle. Kolmen ensimmäisen kuukauden perusteella yhtymä pysyisi talousarviossaan tänä vuonna. Uotisen mukaan kuitenkin myös vanhempien oppilaiden kohdalla pyritään siihen, että vain yksi aikuinen on ryhmän kanssa. Tönnön Heikkiläntielle suunnitteilla tukiasuntoja ja nuorisokoti KUVA: Petri SiPiläinen AnnA HAKAMA Orimattila Peruskoululaiset palaavat koulunpenkille pariksi viimeiseksi viikoksi ennen kesälomaa ensi viikon torstaina 14. – Rakentaminen alkaa heti jos lupa saadaan. Rakentaja syrkoh jää talojen omistajaksi, Kotico tulee taloihin vuokralle. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ja opetusja kulttuuriministeriö ovat laatineet ohjeet järjestelyihin kouluissa. Mietintämyssyssä lukuisia käytännön asioita viimeviikkoisen rehtorien yhteispalaverin pohjalta rehtorit ovat lähteneet omissa kouluissaan jatkamaan suunnitelmia opetuksen ja muiden järjestelyjen käytännön toteutuksesta. vielä rakenteilla oleva Pilkkeen päiväkoti on ilmoittanut, ettei se peri lisämaksua lainkaan. Paritaloon tulisi tiloja yhteensä 669 neliömetriä. Järjestelmän käyttöönotto on sujunut valtaosin suunnitelmien mukaan. se toimisi ehkä jossain ison kaupungin lähiökoulussa, johon suurin osa lapsista tulee jalan, pyörällä tai ehkä pienen bussimatkan. Eräs asia, joka Uotisen mukaan on yksinkertainen toteuttaa, on se, että kaikki liikuntatunnit pidetään loppukevään ajan ulkona. Toisaalta koronaan liittyvän valmiuden ylläpitäminen aiheuttaa kuluja. Pyyppöläntiellä Torpin suunnalla risujen tai haravointijätteen polttaminen levisi noin 300 neliön alueelle. Koronavirusepidemia on pääosin supistanut terveydenja sairaanhoidon toimintaa ja tuonut säästöjä hoitotarvikkeiden kulutuksesta ja erikoissairaanhoidon vähenemisestä. Kunnalliseen varhaiskasvatukseen osallistuu Orimattilassa noin 60 prosenttia kaikista alle kouluikäisistä lapsista. Rakenteilla oleva Pilkkeen päiväkoti on hyväksytty palvelusetelituottajaksi alustavasti. Lisäksi muutama päiväkoti Lahdesta on hakenut hyväksyntää palvelusetelituottajaksi. Kaupunki maksaa palvelutuottajalle sitten erotuksen kattohintaan asti, varhaiskasvatuksen palvelupäällikkö Kati Hostikka sanoo. Yksityisten päiväkotien hintaero kunnalliseen kapenee tai tasoittuu täysin varhaiskasvatuksen palvelusetelin käyttöönoton myötä. Palokunta sammutti palon perinteisin menetelmin. Orimattilan koulut ovat tiedottaneet perheitä lähiopetukseen paluusta Wilman kautta viime viikon torstaina. Yhteiskoulu on tilojen osalta poikkeus siinä mielessä, että se pystyy hyödyntämään Erkkolukion tiloja opetuksessa, koska vieressä olevan lukion opinnot eivät jatku vielä. Kiinteistö Oy syrkoh hakee Heikkiläntie 10:een kahta rakennuslupaa. Hän ei kerro tarkemmin rikolliseen tekoon epäiltyjen sukupuolta, lukumäärää, ikää tai asuinpaikkaa. Työn valmistuessa silta voidaan avata aiemminkin. Uotisen mukaan Orimattilan kouluissa ei juuri ole ylimääräisiä tiloja, joihin oppilasryhmiä voisi jakaa, eikä vuorolukujärjestystäkään ole käytännössä mahdollista toteuttaa. sillan uusimisen ajan liikenne ohjataan Ratulantien / Uudenkyläntien ja Metsäläntien / Konnuntien kautta kulkevalle kiertoreitille. Uotisen mukaan pienempien oppilaiden kohdalla on helpompi toteuttaa se, että vain yksi aikuinen on ryhmän kanssa. Orimattilassa peruskoulujen lähiopetus käynnistyy lukujärjestyksen mukaisesti ja normaalien kuljetusaikataulujen mukaan. Palosta ei aiheutunut tiettävästi uhkaa rakennuksille. Myllylän päiväkodin varhaiskasvatuksen hoitajat saivat vaikuttaa valintaan toiminnallisuuden ja visuaalisuuden arvioinnin osalta. Orimattilassa alle 60 000 euron käyttötalousja irtaimistohankinnoista päättää toimialajohtaja. Kotico on itsenäinen ja täysin suomalainen firma. ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina toukokuun 5. Leikkivälineistön hinnaksi tulee tarjouksen mukaan 24 980 euroa. Myös koulujen iltapäivätoiminta käynnistyy koulujen avautuessa. toukokuuta. ne ovat olleet ratkaisevassa roolissa rakennuspalon selvittämisessä. Mikäli terveydellisiä perusteita ei ole, mutta huoltaja haluaa pitää lapsen kotona, Uotisen mukaan voi toimia, kuten lomaa anottaessa. – Me emme pysty toteuttamaan vuorolukujärjestystä. – Muuten kyllä, mutta koronaelämä on tuonut vähän haasteita. Osa ei laita lasta kouluun viimeisiksi viikoiksi Orimattilan opetuspäällikkö Piia Uotinen kertoo rehtoreiden saaneen viestejä vanhemmilta, jotka miettivät laittaako lasta kouluun lukukauden kahdeksi viimeiseksi viikoksi. Palveluseteli astuu voimaan elokuun alusta Orimattilan yksityiset päiväkodit hyväksyttiin palvelusetelituottajiksi seltä
Lehden toimittajavahvuuteen liittyivät tällä viikolla Erika Mäkelä ja Heta Ylitie. Seurapalstalle voi lähettää tietoja myös sähköpostin kautta osoitteella: tilaukset@orimattilansanomat.fi sekä netin kautta osoitteella: www.orimattilansanomat.fi Viralliset kokouskutsut julkaistaan kokouksia-osastossa. Silloin kelpasivat niin jalkapallo kuin jääkiekkokin ja eritoten formulakisat. Suomen Suunnistusliiton mestaruuden Mäkelä saavutti 20-vuotisten sarjassa 1954. Viime vuonna vakuutusyhtiöt korvasivat varastettuja pyöriä yli kahdeksan ja puolen miljoonan euron edestä. Epäselvissä tilanteissa otathan yhteyttä suoraan seuraan /yhdistykseen. Vielä maaliskuussa hän keräsi tuulenkaatamia metsästä, mutta pian sen jälkeen sai tietää nopeasti etenevästä sairaudestaan. Erika Mäkelän harrastuksiin kuuluu klassikkokirjallisuuden lukemisen lisäksi boffaus, joka on keskiaikaista miekkailua pehmustetuin asein. Aloituksessa ja lopetuksessa on omat niksinsä. Korkeakouluihin ennätysmäärä hakijoita yhteishaussa ORIMATTILAN SANOMAT Erkontie 17, puh. Hallitus kehotti maaliskuussa yli 70-vuotiaita pysymään mahdollisuuksien mukaan kodeissaan ja rajoittamaan kontaktejaan muihin ihmisiin koronapandemian vuoksi. orimattilassa asiaan vihkiytyneitä ei kuulemma ole, mutta Lahdesta löytyy muitakin boffauksen harrastajia. Varusmiehenä 1954 hän voitti HRR:n joukkueessa armeijan mestaruuden. Kaksi prosenttia vohkituista pyöristä oli sähköpyöriä. Se kertoi miehen ottaneen tosissaan myös kotitilan hoidon Heinämaalla, varsinaisen elämäntyönsä, eikä vain urheilua. Viimeiset 15 vuotta hän asui vaimonsa kanssa orimattilan keskustassa. Kaksi parasta kyntäjää pääsee edustamaan maataan MM-kisoissa, mutta enintään neljä kertaa. Innostuksen urheiluun Heikki Mäkelä sai verenperintönä kotoaan. Suunnistuksen perustiedot hän ammensi isältään Sulo Mäkelältä ja kehittyikin pikavauhtia tekijäksi lajissa. Rekisterissä veneitä oli viime vuoden lopussa noin 220 000. Torstain lehteen keskiviikkoon klo 10 mennessä. Kaikille halukkaille kouluruokailua tarjotaan keskimääräistä yleisemmin suurissa kunnissa. Kesältä sekä Mäkelä että Ylitie odottavat käytännön tutustumista toimittajan työhön. Mieluinen kiertopalkinto oli neljään otteeseen Mäkelän hallussa, vuoden kerrallaan. Poliisin tietoon tuli viime vuonna noin 20 700 pyörävarkautta. Työn vastapainoksi uusilla kesätoimittajilla on myös moninaisia harrastuksia. – Soitin pitkään pianoa. Varhaiskannon valitukset ma–su 6.30–10.00 puh. Muutoksia autoilijan ja pyöräilijän väistämisvelvollisuuksiin STT Eläkeliitto ja Suomen Senioriliike toivovat, että yli 70-vuotiaiden liikkumisen vapautta rajoittavat toimet otettaisiin pikaisesti uuteen tarkasteluun. Asia selviää opetusja kulttuuriministeriön ja aluehallintoviraston kunnille tekemästä kyselystä. Kilpakyntö on arvostelulaji, kuten taitoluistelu. Ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin pyrki nyt 151 700 hakijaa, mikä on 11 200 enemmän kuin viime vuonna. – odotan, että pääsen näkemään, mitä työ oikeasti on ja opin paljon uutta, Ylitie sanoo. Kyselyyn vastasi perusopetuksen osalta 252 kuntaa eli 85,7 prosenttia kaikista kunnista. päivänä 4 – N:o 34 – 2020 Vallitsevien kokoontumisrajoitusten vuoksi suuri osa tapahtumista on peruttu. Tiukennuksena vesillä voi pitää myös sitä, että veneelle on nimettävä vastedes päällikkö, joka vastaa kyytiin lähtevien turvallisuudesta. Vuotta aiemmin luku oli vajaat 16 900. Poliisin luku poikkeaa vakuutusyhtiöiden luvusta, koska kaikista varkauksista ei haeta korvauksia. Uusi tieliikennelaki tuo kuitenkin mukanaan uuden, autoilijalle väistämisvelvollisuuden aiheuttavan liikennemerkin. Autoliiton mukaan autoilijoille tuo haasteita se, että uusi väistämismerkki muistuttaa suojatien merkkiä. – Eristämisen jatkuessa me vaaranamme ikääntyneen väestön kaikkia elämän osa-alueita, hän arvioi kannanotossaan. Uusi tieliikennelaki astuu voimaan kesäkuun alusta, jolloin otetaan käyttöön noin 50 uutta liikennemerkkiä. – Ikäihmisten fyysinen eristäminen muista koskee siis tavallaan kaikkia sukupolvia, Peltomaa summaa. Kannanotossaan Peltomaa painottaa, ettei ihminen voi elää erillään muista, vaan tarvitsee muita ihmisiä paitsi henkisen ja sosiaalisen, myös fyysisen elämänlaadun ylläpitämiseen. Minulla ei ole soitinta kotona, joten odotan kirjastojen aukeamista, jotta pääsen taas soittamaan, Ylitie kertoo. Ammattikorkeakouluissa suhteellisesti vaikeinta on päästä opiskelemaan suuhygienistija hammasteknikkokoulutukseen. Polkupyöriä varastettiin miljoonien arvosta Uusi vesiliikennelaki tuo liikennevirhemaksun käyttöön Suomen vesillä kesäkuun alussa, samaan aikaan kun maksu tulee voimaan tieliikenteessäkin. Eläkeliitto vaatii pikaista yhteiskunnallista keskustelua edellä mainittujen rajoitusten seurauksista. orimattilan Jymyn paras sijoitus, 13:s Jukolan viestissä, tuli 1964, jolloin mukana oli 178 joukkuetta ja Jymyn ”veljessarjassa” monta heinämaalaista Heikki Mäkelän johdolla. Heikki Mäkelä oli yksilöurheilija, jonka lajikirjo oli vertaansa vailla. Mäkelällä on mielessä myös uuden harrastuksen aloittaminen. Peltomaa muistuttaa, ettei ikäihmisten eristäminen muusta väestöstä koske pelkästään heitä itseään. oman kilpauransa jälkeen Heikki Mäkelä hoiti kuntoaan tekemällä metsätöitä, kävi marjaja sienimetsässä sekä pappajumpassa, joka lopetettiin koronapandemian johdosta. Vakuutusyhtiöille ilmoitettiin noin 17 600 varastettua polkupyörää, kertoo vakuutusyhtiöitä edustava Finanssiala. Määrä kasvoi edellisvuodesta noin tuhannella. Toimintakykyistä ja aktiivista elämää viettävistä eläkeläisistä tehtiin Eläkeliiton mukaan rajoituksilla yhdessä hetkessä muiden avusta ja hyväntahtoisuudesta riippuvaisia passiivisia objekteja. tarjoaa ruokailua lähiopetuksessa olevien lisäksi osalle etäopetuksessa olevista erityisin perustein. Heidän liikkumistaan rajoittavat toimet koskevat myös muun muassa heidän ystäviään, sukulaisiaan ja jälkikasvuaan. Alojen välillä on suuria eroja kilpailussa aloituspaikoista. Lainmuutos merkitsee myös, että vuokraveneet vapautuvat katsastusvelvoitteesta. Todistusvalinnan tulokset julkaistaan viimeistään 27.5. Mäkelä oli syntynyt 9.10.1934 orimattilassa. (03) 777 1230 om. Ukaasien kevennys on puolestaan se, että veneiden vuokraus helpottuu. Yhdistetyssä Heikki Mäkelä saavutti 1959 Suomen B-mestaruuden ja 1962 piirin mestaruuden ”piikillä”, 25 000 metrin juoksussa. Myös vakuutusyhtiöiden maksamat korvausmäärät nousivat. Suomen korkeakouluihin tuli tämän kevään yhteishaussa ennätysmäärä hakemuksia. Vieraina oli perheenjäseniä, ystäviä ja sukulaisia. 03-876 678. Heikkiä jäivät suremaan vaimo ja kolme tytärtä perheineen sekä sukulaiset ja laaja ystäväpiiri. Mäkelän mukaan kilpakyntö on ”hienostelua” eikä sitä pidä verrata käytäntöön. ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina toukokuun 5. Heikiltä meni harjoitellessa viikon päivät kolmen hehtaarin kyntöön, ”kun tehtävänä oli kaikennäköisiä säätöhommia”. Juniorina Mäkelä oli maan ehdotonta kärkeä. Itselle jäi muistoksi kaulaan ripustetut kultamitalit. ”Ikäihmisten eristäminen koskee kaikkia sukupolvia” Senioriliikkeen puheenjohtaja, näyttelijä Maarit Peltomaa vaatii yhdistyksen keskiviikkona julkaisemassa kannanotossa, että Suomessa alettaisiin selvittää mahdollisuuksia vanhuksia koskevien rajoitusten hallittuun purkamiseen. ja koko yhteishaun tulokset viimeistään 8.7. Yleisimmin etäkoululaisille tarjottava kouluruoka on kylmä ateria. Eläkeliiton mukaan Suomessa kaivataan tutkimustietoa sosiaalisen eristyksen vaikutuksista eläkeläisiin. Avoimin mielin, Mäkelä toteaa. Hän oli aina valmis auttamaan, ja sai siitä hyvän mielen nimenomaan itselleen, luonnehtivat tyttäret isäänsä. Heta Ylitie (vas.) ja Erika Mäkelä aloittivat tällä viikolla Orimattilan Sanomien kesätoimittajina orimattilan Sanomien kesätoimittajat työn pariin avoimin mielin (c ) A rto In ka la w w w .a is ud ok u. mukaan Erkontie 20, Orimattila, puh. Musiikin ohella Heta Ylitien harrastuksiin kuuluu myös lukemista, luonnossa liikkumista, kielten opiskelua ja matkustamista. Seurapalstailmoitukset: Tiistain lehteen maanantaihin klo 10 mennessä. Itävallan jälkeen suurin into kilpakyntöön lopahti, koska kaikki mahdollinen oli jo saavutettu. Mäkelällä kerrat täyttyivät 1980-luvulla: Irlanti 1981, Australia 1982, Kanada 1986 ja Itävalta 1987. Yliopistoissa kovin kilpailu aloituspaikoista on lääketieteissä, palvelualoilla ja yhteiskunnallisilla aloilla. Näitä voivat olla esimerkiksi sosiaaliset tai taloudelliset syyt, joiden perusteella ateriatukea pyritään suuntaamaan heikossa asemassa oleville. Orimattilan Kivi www.orimattilankivi.fi Pitkälti toista tuhatta palkintoa elämänsä aikana urheilukilpailuissa urakoinut maanviljelijä Heikki Mäkelä kuoli 85 vuoden ikäisenä orimattilassa 29. Kilpakyntö on tarkkaa hommaa, jossa sentit ratkaisevat, kun tuomaristo mittaa kilpailijoiden työn jälkeä. – Normaalistihan tuollaisen alan kyntää päivässä, kertoi Mäkelä kyselijälle. – Isä oli työtä pelkäämätön mies, jolla oli tietoa ja taitoa sekä tekevät kädet, joista hyötyi moni läheinenkin. Vuoden 2016 tietojen mukaan Suomessa oli noin miljoona huvivenettä. Suomessa on väkilukuun nähden tiettävästi eniten veneitä Euroopassa. – ostin pari viikkoa sitten huuliharpun, jota ajattelin opetella soittamaan kesän aikana, Mäkelä naurahtaa. ”Eläkeläisiä ei saa suojella hengiltä” Hieman alle puolet Suomen kunnista järjestää kaikille halukkaille oppilaille kouluruokailun koronaviruksen aiheuttamien poikkeusolojen aikana. Joukkuelajit eivät häntä suuremmin kiinnostaneet muuten kuin penkkiurheilijana. Hautaustoimistoja Seuratoiminta Polkupyörävarkaudet kääntyivät viime vuonna nousuun. huhtikuuta 2020. – Eläkeläisiäkään ei saa suojella hengiltä, hän jatkaa. Kilpakynnön ideana on tehdä kaunista ja tasaista jälkeä peltoon. Toinen puoli Lähes puolet kunnista tarjoaa kouluruokailua kaikille halukkaille ANTTI HAAVISTo Orimattila Varma kesän merkki lienee se, että kesätoimittajat saapuvat orimattilan Sanomiin. Vesillekin liikennevirhemaksu Uuden tieliikennelain mukanaan tuoma uusi liikennemerkki tuo muutoksia autoilijan ja pyöräilijän väistämisvelvollisuuteen, muistuttaa Autoliitto. Hän harrasti matkailua asuntovaunulla ja lämmitti Heinämaan mökillään saunan joka kesäilta, jos vain paikkakunnalla oli. 03-757 5285 Päiväkannon valitukset ma–pe 8.00–16.00 puh. Vaikka palkintokaappi täyttyi lukemattomista pokaaleista ja mitaleista, mieluisin palkinto oli hopeinen aura, kiertopalkinto, jonka hän saavutti ensimmäisen kerran traktorikynnön Suomen mestaruudesta Ilmajoella 1980. – Kuinka pitkään voimme jatkaa nyt päätettyjä rajoittamistoimia, jotka hyvästä tarkoituksestaan huolimatta alkavat aiheuttaa suuria inhimillisiä kärsimyksiä, Eläkeliiton puheenjohtaja Raimo Ikonen kysyy liiton tiedotteessa. Määrällisesti eniten hakijoita pyrkii terveysja hyvinvointialoille, kauppa-, hallintoja oikeustieteisiin sekä tekniikan aloille. Pyörätien ja ajoradan risteyksessä pyöräilijä väistää autoilijaa, ellei autoilijalla ole väistämismerkkiä. Hän kilpaili vielä kerran SM-kisoissa, koska oli saanut paikan edellisvuoden mestaruuden myötä eikä kisapaikkaa tarvinnut tavoitella maakuntatason kilpailusta. Mieluisimmat lajit olivat kuitenkin suunnistus, hiihto, yhdistetty ja yleisurheilu sekä myöhemmällä iällä ampumahiihto, jossa ikämiesten Suomen mestaruudet olivat tuttuja tuliaisia kotiin. Varastetuista pyöristä noin 2,5 prosenttia oli yli 2 000 euron arvoisia. – Haluan ihan vaan tutustua alaan, kun en ole aiemmin toimittajana ollut. Mäkelä ja Ylitie opiskelevat Tampereen yliopistossa journalismia ja suorittavat orimattilan Sanomissa opintoihinsa kuuluvaa harjoittelujaksoa. Laitoshoidossa ja kotihoidossa on myös tärkeää löytää keinot potilasturvallisuuden parantamiseen sekä omaiskohtaamisten mahdollistamiseen, tiedotteessa linjataan. Korkeakoulujen syksyllä alkavassa suomenja ruotsinkielisessä koulutuksessa oli haettavana 46 600 aloituspaikkaa. Kummallekaan orimattila ei ole entuudestaan tuttu kaupunki, mutta Ylitien äiti asuu Lahdessa. Niistä kunnista, jotka eivät tarjoa ruokailua kaikille, noin puolet kohdistaa sen ainoastaan lähiopetuksessa oleville. Tavalliselle pulliaiselle näkyy parhaiten kyntövakojen suoruus, johon kilpailija saa avukseen kolme keppiä, joilla pitäisi pärjätä. Hän eli täyttä elämää ja sai elämältään paljon. co m C od e: B 6F 93 6C 2A D 7 9 4 1 8 6 7 1 5 2 4 3 5 3 2 4 6 3 1 4 5 2 9 2 3 8 9 4 Hautausalan erikoisliike Teitä palvelee Piia ja Esa Poutanen Hautaustoimisto Avoinna: ma–pe 10–16, la sop. Heikki Mäkelän kilpailuvietti oli Heinämaan kodin perua KUVA: os ArKisto KUVA: Petter NissiNeN Suomessa varastettiin viime vuonna lähes 18 000 polkupyörää. Sudokun ratkaisu tv-sivulla. Kummankin pesti kestää syyskuun alkuun. Konttorimme avoinna ma–pe klo 8–16. Eikö lehtesi tullut. Heikki Mäkelä harjoitteli kyntämistä omilla pelloillaan ja välillä naapurinkin, kun itsellä ei sattunut olemaan heinänurmea, kuten juuri vuoden 1980 SM-kyntöjen alla. 03-876 678. Kyntösyvyyden on oltava tasainen ja viilujen käännyttävä niin, ettei sänki tai nurmi näy viilujen välistä. KULLERVo HAKAMA Heikki Mäkelä sylissään hopeinen aura ensimmäisestä traktorikynnön Suomen mestaruudesta 1980. Aura komisti Mäkelän palkintokaappia vielä kolmena vuotena myöhemminkin. Vuotta aiemmin hän voitti toisen heinämaalaisen, Kalevi Mäkelän, kanssa 60 km:n partiosuunnistuksen Kilpisjärven maastossa runsaan tunnin parempana toiseksi tullutta partiota
Koronatilanne Päijät-Hämeessä Sairastuneita SairaalaTehoKuolleita hoidossa hoidossa yhteensä To 26.3. Määräyksen myötä monet kaupat joutuivat sulkemaan ovensa, koska vain välttämättömät palvelut saivat jatkaa toimintaa ja nekin rajoitetusti. Tällä hetkellä testataan noin 500–600 näytettä päivässä. Vaikka matkustusrajoitukset saattoivat vielä silloin tuntua rajuilta toimenpiteiltä, nyt olen tyytyväinen siitä, että täkäläinen hallitus ryhtyi näihin toimiin silloin – ja että vanhempani eivät ehtineet tulla tänne ennen matkustusrajoitusten toimeenpanoa. Koska kouluruoka on monille lapsille päivän ainoa lämmin ja ravitseva ruoka, Denverin julkinen koulujärjestelmä on jatkanut kouluruoan jakamista tuhansille oppilaille ympäri kaupunkia koulujen sulkemisen jälkeen. 31 7 3 2 Su 5.4. Vuoden 1657 ruttoepidemian torjunnasta Turussa löytyy harvinaisen tarkkoja merkintöjä raastuvanoikeuden pöytäkirjoista. Koronaviruksen testaukset ovat alkaneet Fimlabissa jo helmikuun lopulla ja testauskapasiteettia on lisätty sitä mukaa kuin näytemäärät ovat kasvaneet. Myös tabletteja ja tietokoneita on pyritty toimittamaan niitä tarvitseville oppilaille, sillä opetuksen siirtyminen nettiin eriarvoistaa oppilaita entisestään. 66 6 4 3 Ke 22.4. Heistä kukaan ei tarvinnut tehohoitoa. Sairaalahoitoa vaativien potilaiden näytteet tutkitaan ensisijaisesti Lahdessa ja tämä lisäresurssi kohdennetaan ensisijaisesti kotikuntoisille, joilla epäillään koronavirusinfektiota. Tempauksessa on tehty viikon aikana jo lähes 200 maskia, joista ensimmäiset lähetettiin käyttöön maanantaina. Syömiseen vaikuttavat muun muassa stressi, ympäristö, tulotaso sekä arjen hallinnan taidot. Vielä viime viikolla tapauksia oli kymmenen. EMMA WInIEcKI Denver, Yhdysvallat Vanhempieni oli tarkoitus matkustaa Orimattilasta meille Denveriin, coloradon osavaltioon Yhdysvaltoihin, 17. Sairaalahoidossa oli kuusi potilasta. Jotkut syövät terveellisemmin, toiset epäterveellisemmin ja osa aivan kuten ennenkin. Luvut perustuvat sunnuntain tilanteeseen. Kun te lukijat luette tätä, nämä luvut ovat huomattavasti suurempia – tartuntoja on tänään 30 000 enemmän kuin eilen, ja kuolleita 1800 enemmän kuin eilen. nyt, melkein kaksi kuukautta myöhemmin, Yhdysvalloissa on yli miljoona vahvistettua covid19tartuntaa ja kuolleita melkein 65 000. päivänä 2020 – N:o 34 – 5 Helsingin ja Uudenmaan alueella koronaviruksen vuoksi tehohoitoon joutuneista yli puolet on ollut miehiä, kertoo Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (Hus). Eri kouluissa ja luokka-asteilla pyritään tarjoamaan virtuaaliopetusta monenlaisin eri tavoin ja vaihtelevalla menestyksellä. Jälkikäteen ajatellen, se oli varmaan epätoivoista optimismia. Maskit valmistetaan Marttaliiton sivulta löytyvien ompeluohjeiden mukaisesti. Heistä 21 oli miehiä. Husin sairaaloissa on kuollut 27 potilasta koronaviruksen vuoksi. Stressin vaikutukset syömistottumuksiin ovat hyvin yksilöllisiä. Kahdella uudella laboratoriojärjestelmällä on mahdollista tutkia suuri osa koko Suomen testaustarpeesta, sillä laboratoriojärjestelmä mahdollistaa jopa 8 000 näytteen tutkimisen vuorokauden aikana. Marttayhdistykset ompelevat maskeja kotihoidon ja kaupungin käyttöön Winieckin perheen 2ja 5-vuotiaat lapset odottavat kovasti mummilaan pääsyä. Jotkut syövät nyt vähemmän, toiset enemmän kuin ennen, ja joillakin syömisen hallinta hankaloituu. ne, keillä ei kotona ole luotettavaa ja nopeaa nettiyhteyttä sekä toimivia laitteita joiden avulla etäopetus sujuu, jäävät opinnoissa auttamatta jälkeen. Sairaaloissa hoidettavista potilaista lähes 320 on kotiutunut. Alkoholija marihuanaliikkeet saivat pysyä auki Denverissä on myös voimassa määräys, jonka mukaan kotoa saa poistua vain välttämättömistä syistä. Myrskylä, Pukkila ja Lapinjärvi eivät ole vieläkään ylittäneet tätä raja-arvoa. 60 7 4 3 Ma 20.4. Ihmiset ovat palanneet ravintoloihin ja rannoille, kirkkoihin ja kauppoihin – ja vaikka monelle paluu normaalimpaan arkeen tulee suurena helpotuksena, sen mukana tulee myös riski siitä, että tartuntatilanne lähtee kasvamaan sosiaalisten kanssakäymisten lisääntymisen seurauksena. Lisätestauskapasiteetin saaminen on tärkeää myös PäijätHämeen kannalta. Moni kauppa on asettanut myös kasvomaskivaatimuksen, eli kauppaan ei saa mennä ilman kasvosuojaa. Varsinkin lapset odottivat ukkia ja mummia innolla. Koronakaranteenissa Kalliovuorten kupeessa Hyvinvointipäällikkö Kristiina Hämäläinen kertoo, että marttojen lähettämien maskien mukana on ollut myös terveydenhuollon henkilökuntaa kannustavia viestejä. – neljä päivää ennen vanhempieni suunniteltua matkaa. Neljäs koronakuolema Päijät-Hämeessä ERIKA MäKELä Orimattila Useat Orimattilan alueen marttayhdistykset ovat alkaneet ommella kankaisia kasvomaskeja kotihoidon ja kaupungin asiointipalvelujen käyttöön. Leikkipuistot, museot, kauppakeskukset, kuntosalit ja muut vastaavat tilat ovat olleet suljettuina nyt kaksi kuukautta. Viisija kaksivuotiaat lapsemme eivät ole nähneet kavereita tai muita aikuisia viikkoihin. Kulkutautien torjuminen alkoi yleistyä Euroopassa 1300luvulla ruton myötä. Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän ikääntyneiden palveluiden ja kuntoutuksen toimialajohtaja Anu Olkkonen-Nikula kertoo, että pelkästään Orimattilan alueella kasvomaskeja tarvitaan päivässä useita satoja. Ruokakauppoihin saa mennä, mutta koska kaupat rajoittavat asiakkaiden määrää, kauppaan joutuu usein jonottamaan. Laboratorionäyttein varmistettuja, koronaviruksen aiheuttamasta taudista parantuneita on Päijät-Hämeessä 55. Pukkilan naapurissa Askolassa on todettu yhtä monta koronatartuntaa kuin Orimattilassa eli seitsemän. Tehohoidossa olleista potilaista miehiä on ollut 65 prosenttia. KORONAVIRUS Menehtyneissä miehiä enemmän Tautiepidemioiden torjunta ja karanteenit eivät ole mikään uusi ilmiö. Kangassuojat eivät vastaa teollisia hengityssuojaimia, mutta ne voivat estää virusta kantavia tartuttamasta muita. Ompelu on tuonut mukavaa vaihtelua erityisesti iäkkäämpien jäsenien arkeen. – Rajoitustoimet ovat purreet hyvin, mutta rajoitusten asteittaisen purkamisen seurauksena ja syksyn flunssakauden käynnistyessä on odotettavissa, että oireisten potilaiden määrä kasvaa ja sen myötä testaustarve, arvioi ylilääkäri Tapio Seiskari Fimlabilta. Kutomon lahjoittama ylijäämäkangas on lakanoiksi tarkoitettua sataprosenttista puuvillaa, mikä mahdollistaa käytön jälkeisen pesun 90 asteessa. Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän mukaan kyseessä on työikäinen henkilö, mutta muita tietoja se ei tapauksesta anna. Kun Denverin pormestari antoi määräyksen, alkuperäistekstin mukaan alkoholija marihuanaliikkeet eivät kuuluneet “välttämättömiin palveluihin”, ja pormestari ilmoitti, että kyseiset liikkeet joutuisivat sulkemaan ovensa seuraavana päivänä. Maanantaina valmistunut erä menee paikallisten palvelutalojen ja kehitysvammaisten asumisyksikön käyttöön. Orimattilassa ja Hollolassa testein varmistettuja koronatapauksia on molemmissa seitsemän, Lahdessa 51. 15 4 2 1 Ti 31.3. Testimäärät nousevat jo toukokuun aikana. Vastaamme parhaamme mukaan haluamatta valehdella lapsille, mutta yrittäen myös suojella heiltä sellaiselta tiedolta, jota he eivät pysty käsittelemään ja joka saattaa aiheuttaa heille turhaa ahdistusta. Tempausta Marttojen osalta koordinoinut Yhteisten Marttojen puheenjohtaja Anne Virtanen toivoo, että maskeista on iloa kaikille koronaepidemian koettelemille orimattilalaisille. Mäntsälässä ryöpsähdys Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen (THL) kuntakohtaisten tilastojen mukaan koronatapausten määrä on ryöpsähtänyt Orimattilan naapurikunnassa Mäntsälässä. Siellä oli sunnuntaihin mennessä todettu 17 varmistettua koronatapausta. Maanantaihin puoleen päivään mennessä Päijät-Hämeessä oli todettu 79 koronatapausta. Tartuntojen leviämisen hidastuminen on asiantuntijoiden mukaan suoraa seurausta varsin tiukoista arkea ja elämää rajoittavista määräyksistä, joita ympäri Yhdysvaltoja on annettu viimeisten viikkojen aikana – ja nyt, monessa osavaltiossa on alettu purkaa näitä määräyksiä. Fimlab lisää virustestejä PETRI SIPILäInEn Orimattila Koronaviruksen aiheuttama covid-19-tauti vaati vapun alla neljännen kuolonuhrinsa PäijätHämeessä. Poikkeusolojen stressi muuttaa monen syömistottumuksia Sairaanhoidon kuntayhtymien omistama Fimlab on tehnyt ison laitehankinnan, joka nostaa koronaviruksen testauskapasiteetin moninkertaiseksi. Sairaalahoidossa olleista miehiä on ollut 53 prosenttia potilaista. Poikkeusoloissa eläminen aiheuttaa lähes varmasti jonkinlaisen stressireaktion. 75 5 4 3 Ke 29.4. 71 5 4 3 Ma 27.4. Denverin kieltolaki kesti kokonaiset kolme tuntia. 68 5 4 3 Pe 24.4. “Voidaanhan mennä kesällä Suomen mummilaan?”, lapset kysyvät, ja me kerromme, että menemme mummilaan heti kun se on turvallista. Vaikka tartuntojen leviäminen on hidastunut maalisja huhtikuun luvuista, olemme Yhdysvalloissa vielä kaukana tilanteesta, jossa koronavirus olisi edes jollain tasolla hallinnassa. Maskeihin käytetyt materiaalit ovat peräisin yksityishenkilöiltä sekä orimattilalaislähtöiseltä Alestalon Mattokutomolta. Kulkutauteja torjuttu vuosisatojen ajan Monen suomalaisen ruokailutottumukset ovat todennäköisesti muuttuneet poikkeusoloissa, ItäSuomen yliopistosta kerrotaan. Ruokakauppoihin saa mennä, mutta koska kaupat rajoittavat asiakkaiden määrää, kauppaan joutuu usein jonottamaan. – Tämä lisäresurssi mahdollistaa Päijät-Hämeen alueella lieväoireisten hengitystieinfektioon sairastuneiden testauksen myös syksyn ja talven aikana, jolloin liikkeellä on muitakin hengitystieinfektioiden aiheuttajia, jolloin tarvittavat näytemäärät voivat olla nykyistä huomattavasti korkeammat, kommentoi uutista Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän infektioylilääkäri Ville Lehtinen. Kielto astui voimaan perjantaina 13.3. Kaupunkilaisia kuoli runsaat 200, mutta historioitsijoiden mukaan rutto olisi aiheuttanut pahempaa tuhoa ilman varotoimia. Hämäläinen sai idean tempaukseen tuttujensa kanssa käymistään keskusteluista. 44 12 5 3 To 16.4. Orimattilan kaupungin hyvinvointipäällikkö Kristiina Hämäläinen on hoitanut yhteistyötä Marttojen ja maskeja tarvitsevien tahojen välillä, sekä hankkinut kutomon lahjoittamat kankaat. 78 5 4 Ma 4.5. Lapset eivät ole nähneet kavereitaan viikkoihin. Tiukkoihin torjuntatoimiin kuului talojen määräämistä karanteeniin ja matkustavaisten pääsyn estämistä kaupunkiin. Se aiheutti kuitenkin niin suuren rynnäkön kyseisten liikkeiden ovien taakse sekä niin kovaäänisen vastustuksen, että muutaman tunnin kuluttua määräyksen antamisesta pormestari muutti sen sisältöä niin, että alkoholija marihuanaliikkeet saivat pysyä auki. Valtioneuvosto on linjannut niiden olevan riittävä suoja kotihoidossa, kun asiakas on oireeton ja muita turvallisuusohjeita noudatetaan. ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina toukokuun 5. 79 6 4 Lähde: Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä. Hyvinvoinityhtymä on yksi Fimlabin omistajista. Keskiviikkona 11.3 Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump ilmoitti kieltävänsä matkustuksen Euroopasta Yhdysvaltoihin 30 päivän ajaksi. Sairaalahoitoon on otettu ensimmäisen koronavirustartunnan jälkeen 486 potilasta. Kirjoittaja on syntyperäinen Orimattilalainen, joka asuu nykyään Denverissä, Yhdysvalloissa, amerikkalaisen puolisonsa sekä 2ja 5-vuotiaiden lastensa kanssa. Tosiasia on, ettei meillä ole mitään käsitystä siitä, koska elämä on taas normaalia – tai miltä “normaali” näyttää koronapandemian jälkeisessä maailmassa. Valmistaudun henkisesti siihen, että tänä kesänä ei tule matkaa mummilaan – mutta yritän silti pysyä varovaisen optimistisena. THL:n kuntatilastoon otetaan vain ne kunnat, joissa on todettu vähintään viisi testein varmistettua tartuntaa. nuori ikä suojelee heitä pahimmalta ahdistukselta, ja toistaiseksi he tuntuvat nauttivan kotona olosta, mutta varsinkin vanhempi kyselee lähes päivittäin, koska elämä on taas “normaalia”. Seurasimme tarkasti koronatilanteen kehittymistä, mutta vielä matkaa edeltävällä viikolla ajattelimme, että he voisivat tulla. Lähiopetus ei jatku tänä keväänä Meillä Denverissä koulut ovat olleet kiinni lähes kaksi kuukautta, ja täällä on päätetty, että normaali lähiopetus ei jatku enää tämän lukuvuoden puolella. maaliskuuta. 78 6 2 3 To 30.4
Lisätietoja testeistä Michelinin kotisivuilta www.michelin.. 777 1670 AUTOJA KULJETUSALA SIIVOUSPALVELUA LVI-LIIKKEITÄ LVI-PutkiKaMa Oy KARI KORKKULA Puh. Sähköauto paloi Lahden Saksalassa autoliikkeen pihassa viime vuoden maaliskuussa. Niitä ei ollut ennen korona-aikaa eikä varsinkaan nyt koronavirusepidemian jyllätessä. Eurokangas perusti uuden kiinteistöyhtiön naapuritontin hallintaa silmällä pitäen, mutta akuutteja laajennusaikeita ei ole. – Varmin tapa sähköautopalon sammuttamiseksi on upottaa auto veteen siten, että auton akusto peittyy vedellä, aluepalopäällikkö Jani Aaltonen Päijät-hämeen pelastuslaitokselta kertoo. Siirtolava kuljetetaan palopaikalle ja täytetään sammutusvedellä, minkä jälkeen sammutettu sähköauto nostetaan lavalle. Meillä myös KAUSISÄILYTYS. Alue on Eurokankaan pääkonttorin pohjoispuolella. Pelastuslaitoksen mukaan merkittävimmän paloriskin sähköautossa aiheuttaa sen akusto. klo 9–16, esko.rantanen@pp.inet.fi, puh. Eurokankaan toimitusjohtaja Daniel Ward uskoo nopean reagoinnin auttavan koronaviruskriisin yli. orimattilan kaupunki myi viime kesänä Eurokankaalle noin 15 500 neliömetrin eli 1,5 hehtaarin suuruisen määräalan Pennalasta 105 505 eurolla. – Katsoimme, että tonttia on kaupungin toimesta jo sen aikaa varattu, että on kohtuullista, että me ostamme sen. – Se on kasvanut hyvin ja nyt koronaviruksen aikana huikeaa vauhtia. – Näemme sijainnin toimivana meidän käyttötarkoitukseemme. Emme kuvittelekaan, että pystyisimme kaikkia tilanteita ennustamaan, vaan pyrimme olemaan reagointikykyisiä erilaisissa tilanteissa. – Maasto uudella tontilla on vähän kallioista. 03-884 830, 050 559 8634 www.tiliekspertti.fi TILIEKSPERTTI M. Mutta myynti sen kautta on pienempää kuin kaikkien kivijalkakauppojen kautta. Kuva on toissakesältä yrityksen keskusvarastolta Pennalasta. Varaudumme tontilla tuleviin kehitysmahdollisuuksiin. 03-757 5285 Päiväkannon valitukset ma–pe 8.00–16.00 p. KUMIJA LASIHUOLTO Kärrytie 13, Orimattila, 0400 473 981 (1) Viimeiseen kilometriin = rengasta on kulutettu koneellisesti kulumisvaroittimen tasoon asti. TEE TILAUS: Turvallisin paikka lukea Orimattilan Sanomia on koti. Verkkokaupan Euronkangas perusti muutama vuosi sitten. Suurin osa tiloista on keskusvaraston käytössä. Vanhallakin tontilla on vielä rakennusoikeutta jäljellä, jos jotain pientä haluaa siihen tehdä, Ward sanoo. ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina toukokuun 5. uudisrakentaminen . (2) Verrattuna vastaaviin kilpailijoihin. Suorituskykyluokka: T – Y Pro?ilisuhde: 65 – 40 Vanneläpimitta: 15" – 19" KUULUTUS PRISMAN ASEMAKAAVAEHDOTUS NÄHTÄVILLÄ (MRL 65§, MRA 27§) Prisman asemakaavan muutoksen tavoitteena mahdollistaa nykyisen S-marketin laajentaminen Prismaksi. Jos edellytyksiä käyttää kaupungin verkkosivuja ei ole, tai pääsyä kaupungintalolle ei ole, ota yhteys kaupungin neuvontaan. Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsen TILITOIMISTOJA SÄHKÖASENNUS OY OLIN & TUOMISET Kärrytie 4, Orimattila, p. 777 3308, gsm 050 585 3468 www.velj-ovaska.fi SÄHKÖLIIKKEITÄ • LVI-urakointi, -asennukset ja -huollot • LVI-saneeraukset ja -remontit • Lämpöratkaisut Rami: 040 558 4557 Kim: 040 507 5495 www.putkipari.fi putkipari@putkipari.fi Paras kumppanisi rakentamiseen ja remontointiin: Puh. Nyt kun näkymä on poikkeuksellisen huono, pitää pystyä olemaan poikkeuksellisen ketterä, toimitusjohtaja Daniel Ward sanoo. Enintään 90 päivän lomautukset tarkoittavat, että työnantajan mahdollisuudet tarjota työtä ovat huonontuneet vain tilapäisesti. Toimintaa on pitänyt sopeuttaa. Tällä hetkellä lomautettuna on yli sata työntekijää. Tämän jälkeen siirtolava jätetään auto sisällään onnettomuuspaikalle kahdeksi vuorokaudeksi. – Ketteryys ja reagointi ovat hyvin tärkeänä meidän yrityksen dna:ssa. Niitä on 31. Sähköauton akkukennon vioittumisesta johtuva tulipalo voi aiheuttaa ketjureaktion, jonka myötä palo leviää koko akustoon. 03 888 111. Perheomisteinen Eurokangas täyttää tänä vuonna 75 vuotta. Ajanvaraus kaupungin neuvonnan kautta, p. Sähköauton sammuttaminen sitoi tuolloin pelastuslaitoksen resursseja pitkäksi aikaa, sillä auto syttyi useita kertoja uudelleen palamaan. Kaupunki lupasi myydä tontin Eurokankaalle kun yhtiö asettui Pennalaan reilut kymmenen vuotta sitten. hän huomauttaa tontin hankinnan osoittavan, että Eurokangas ei ole lähdössä Pennalasta, ainakaan lähiaikoina. 03-876 678 Varhaiskannon valitukset ma–su 6.30–10.00 p. Se vaatii työstöä, jos siihen isoa rakennelmaa tekee. Eurokangas ei toistaiseksi laajenna, vaan sopeuttaa toimintaansa Työsuorituksia Myytävänä ANTTi hAAViSTo Orimattila Päijät-hämeen pelastuslaitos on hankkinut sähköautopalojen sammuttamiseen tarkoitetun vesitiiviin siirtolavan. Ja oma lehti. 8–16 SÄHKÖPOSTILLA: tilaukset@orimattilansanomat.fi VERKOSSA: www.orimattilansanomat.fi Tilaa se nyt läheisellesikin, joka karanteenin vuoksi ilman Orimattilan Sanomia on pimennossa paikallisista uutisista. Siirtolavan tarkoitus on helpottaa palon sammuttamista ja varmistaa, että auto ei syty uudelleen palamaan. uusi tontti mahdollistaa vastaavan kokoisen rakennuksen pystyttämisen. 03-777 7444 www.sahkoasennusoy.fi RAKENTAMINEN PYYDÄ TARJOUS • Keittiökaapistot • Makuuhuonekomerot • Eteisryhmät • Irto-ovet • Työpöytätasot • Paljon ovivaihtoehtoja PUUJA KALUSTETUOTE Veljekset Ovaska Hirsitie 5, Orimattila p. Suunnitelmiin voi tutustua nähtävilläoloaikana Orimattilan kaupungintalon ulkoilmoitustaululla (Erkontie 9, Ravintola Tehtaan puoleinen sivuovi), kaupungin kotisivuilla (www.orimattila.fi) sekä ajanvarauksella kaupungintalon aulassa. 040-531 1729, 16200 Artjärvi Kirjanpidot, palkanlaskenta, tilintarkastukset (HT), veroym. Päijät-hämeen pelastuslaitos päätyi siirtolavan hankintaan lahtelaisen autoliikkeen pihassa vuosi sitten tapahtuneen sähköautopalon seurauksena. 03-876 678 KUVA: PÄIJÄT-HÄMEEN PElAsTUslAITos PUHELIMITSE: 03-876 678 ark. Mahdolliset kirjalliset muistutukset ja lausunnot tulee toimittaa Elinvoimaja tekniselle valiokunnalle osoitettuna 19.06.2020 mennessä osoitteeseen: kirjaamo@orimattila.fi tai Orimattilan kaupunki, PL 46, 16301 Orimattila. 050 5183 763 Orimattila weckman@hotmail.fi . Vesitiivis lava estää palon syttymisen uudelleen Pelastuslaitoksella uusi menetelmä sähköautopalojen sammutukseen LIIKEJA AMMATTIOSOITTEITA ASIANAJOTOIMISTO varatuomari ESKO RANTANEN Erkontie 10, ark. Siksi koronavirus on iskenyt yhtiöön kovalla kädellä. Tällä hetkellä ei ole mitään akuuttia suunnitelmaa, että rupeaisimme siinä jotain tekemään, Eurokankaan toimitusjohtaja Daniel Ward sanoo. ORIMATTILAN SANOMAT Erkontie 17, puh. irtisanomisia Eurokankaalla ei ole tehty, mutta väkeä lomautetaan. Erkontie 20, Orimattila puh. Lomautusajat ovat eri pituisia, enintään 90 päivää. – Perinteisillä sammutusmenetelmillä ei tällaista paloa saada sammutettua, Aaltonen toteaa. Verkkokauppa ei korvaa menetettyä myyntiä Valtaosa Eurokankaan myynnistä tulee kivijalkamyymälöiden kautta. ASIANAJOTOIMISTOJA KUMIja LASIHUOLTO – auton renkaat – tuulilasit – rengastyöt – koristelasit – rakennuslasit – peilit ORIMATTILA puh. Karanteenitarjous 3 kk 44 € Digilehti 3 kk 34 € ORIMATTILAN SANOMAT. Tekninen toimiala Kuulutuksia Paikallisia uutisia tiistaisin ja torstaisin ORIMATTILAN SANOMAT Eikö lehtesi tullut. – 19.6.2020. laatoitukset Rakennustyö Weckman ASENNUKSET ja TASAPAINOITUKSET nopeasti ja ammattitaidolla. Akkupalo johtuu useimmiten kolarista tai muusta akkua vahingoittaneesta ulkoisesta syystä. remontit . hän arvioi, että koronaviruskriisi näkyy myös yritysmyynnin puolella, mutta vasta viiveellä. Vaurioitunut akku ei välttämättä kuitenkaan syty palamaan heti, vaan syttyminen saattaa tapahtua pitkänkin ajan päästä. VINK OY – 30 v. Asemakaavaehdotus on yleisesti nähtävillä 7.5. konsultoinnit, yritysten perustaminen ja yhtiömuodon muutokset. Pennalassa Eurokankaalla on nykyään 7 000 neliön tilat. päivänä 6 – N:o 34 – 2020 Juho Kiuru Pennala orimattilan Pennalassa päämajaansa pitävä noin 400 työntekijän Eurokangas ei toistaiseksi laajenna toimintaansa nykyisen toimipaikan naapuriin. Akussa piilee paloriski Sähköautopalojen sammuttaminen on haasteellista ja aikaa vievää, sillä kertaalleen sammutettu auto saattaa syttyä uudelleen vuorokaudenkin viiveellä. 0400-840 555. Verkkokauppamyynti ei korvaa sitä, mitä kivijalkapuolella menetetään, Daniel Ward sanoo
16.30 Uusi päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Toivotut: Mooseksen perintö (7) 18.50 Luottomies 2 (7) 19.00 Syke (12) 19.50 Viisupäiväkirjat 20.00 Matkaaja: Egypti 20.50 marjuttuulikki: Alkoholi 21.00 Kaiken se kestää (12) 22.20 Strike Back (16) 23.10 Kuka murhasi Birgitten. 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.30 Yle Uutiset ja sää. 9.10 Sää. 21.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. Imperiumin alusmaa. Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 MOT: Korona II: Valtio takaa, pankit jakaa 06.25 Ylen aamu 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Sydämen asialla (7) 10.50 Yle Uutiset Uusimaa 10.58 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.06 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.14 Yle Uutiset Häme 11.22 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.30 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.38 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.46 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.54 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.02 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Etsiväpari Shakespeare & Hathaway (12) 13.15 Pikku-Matti maailmalla (7) 14.45 Vuosirenkaita 15.00 Ylen aamun parhaat 15.55 A-studio 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Etsiväpari Shakespeare & Hathaway (12) 18.00 Yle Uutiset 18.21 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Talo jalavan varjossa (12) 20.00 Vintage-valtakunta 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.30 Perjantai-dokkari: Nigerian lääkeaddiktit (12) 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Erikoisryhmä Köln (12) 22.45 Oddasat 23.00 Dokumenttiprojekti: Patriotic Highway (S) 00.00 Puoli seitsemän 00.20 Uutisikkuna Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 5.5. 2.54 Yöradio. 5. 13.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 7.53 Alueradio 8.00-8.10 Yle Uutiset ja sää. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S) 09.35 Emmerdale (7) 10.05 Kodista puutarhaan 11.05 First Dates Suomi 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.00 Huippukokki landella 14.00 Remonttipiiskuri 15.00 Masked Singer Suomi 16.00 Salatut elämät (7) 16.30 Kauniit ja rohkeat (S) 16.58 Uutiset 17.05 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 18.25 Emmerdale (7) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 23.02 Yöradio. 1.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 22.00 Yle Uutiset ja sää. Yle Radio 1 6.00 Yle Uutiset ja sää 6.05 Hartaita säveliä 6.15 Aamuhartaus 6.25 Aamusoitto 6.56 Päivän mietelause 6.59 Hyvää huomenta 7.00 Yle Uutiset ja sää 7.10 Hartaita säveliä 7.15 Aamuhartaus 7.25 Musiikkihetki 7.29 Hyvää huomenta 7.30 Ykkösaamu 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.10 Ykkösaamu 9.00 Yle Uutiset 9.05-9.58 Muistojen bulevardi 10.00-10.55 Sari Valto 11.00 Klassikkoparatiisi 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10 Tiedeykkönen 13.00 Klassista kahteen 14.00 Uudet levyt 15.00 Yle Uutiset 15.02 Kulttuuriykkönen 15.55-15.58 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Kaisa Pulakan tutkimuksia: Pelko! – Noitavainospesiaali 17.30-17.55 Radioteatteri esittää: Kuoro 17.50 Etnohetki 18.00-18.15 Romano mirits 18.2018.29 Kadonnutta aikaa etsimässä 8: Vanki, jakso 122 18.30 Hartaita säveliä 18.50 Iltahartaus 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Radion sinfoniaorkesteri konserttilavalla 20.35 Voi katkera ilo – Carlo Gesualdon madrigaaleja 21.00 Ääniversumi 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05 Sari Valto 23.00 Iltahartaus 23.10-6.00 Yöklassinen. 00.50 Masked Singer Suomi 01.40 Stadi vs. R a d i o o h j e l m a t Yle Radio 1 93,2 MHz • Yle Radio Suomi 97,9 MHz Tiistai 5.5. 9.10 Sää. 12.13 Radio Suomen Päivä 12.45 Merisää. 0.02 Yöradio – toiveiden yö. 14.02 Alueradio 15.00 Yle Uutiset. 11.02 Radio Suomen Päivä 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 20.03 Radio Suomen Ilta 21.00 Yle Uutiset. 3.554.00 Yöradio. Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää. 09.38 Mahdoton maa 10.30 Mumindalen (7) 10.53 Kevin ja isoisä (S) 11.00 YLE TEEMA 11.00 Meidän luokka 11.25 Meidän luokka 11.50 Tarinoita järviltä 11.54 Tarinoita järviltä 12.00 Iltajumppa 12.15 Yle Live: Kaleo 13.20 Swan Song (7) 13.40 Virkistysalue (S) 14.00 Valitut sanat: Lykke & Turunen 14.30 Valitut sanat: Sjón & Kaldmaa 15.00 Isä Matteon tutkimuksia (7) 16.00 Pieni talo preerialla 16.55 Tusina tavaraa Suomesta 17.25 YLE FEM 17.25 Tanskalainen maajussi 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Lola ylösalaisin (12) 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 20.00 YLE TEEMA 20.00 Medicit, Firenzen valtiaat (12) 21.00 Kiehtova maailma: Junamatka Amerikkaan 22.00 Kino: Transit (12) 23.40 Women Make Film – uusi matka elokuvaan (16) Sudokun ratkaisu (c ) A rto In ka la w w w .a is ud ok u. 18.02 Radio Suomen Ilta 18.50 Merisää. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 1.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S) 09.35 Emmerdale (S) 10.05 Vappu ja Marja Live 11.05 Maalla, merellä ja lautasella 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.00 Huippukokki landella 14.00 Suurmestari 15.00 Stadi vs. 16.10 Urheiluradio. 13.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 10.33 Radio Suomen Päivä 11.00 Yle Uutiset. 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Rikospaikka 23.05 Kultaiset Leijonat 00.00 Pitääkö olla huolissaan. 18.00 Ulosottomiehet 19.00 Frendit (S) 19.30 Frendit (S) 20.00 Simpsonit (7) 20.30 Simpsonit (7) 21.00 Subleffa: Poliisiopisto (12) 22.50 Masked Singer Suomi 23.45 Subleffa: Zohan: lupa saksia (12) 01.50 X Factor UK 02.55 Amazing Race 03.40 Amazing Race Yle Teema & Fem 08.30 YLE FEM 08.30 Tanskalaisia majataloja 09.00 Efter Nio 10.00 Joe – yksin kotona (7) 10.30 Urheilun kipupisteet 11.00 YLE TEEMA 11.00 Kuninkaittemme jäljillä 12.01 Iltajumppa 12.15 Francon jälkeen – Alcantaran perhe (7) 13.40 Made in Filmland (7) 14.10 Historia: Kuvia Kiinasta (12) 15.00 Isä Matteon tutkimuksia (7) 16.00 Pieni talo preerialla 16.55 Tusina tavaraa Suomesta 17.25 YLE FEM 17.25 Mumindalen (7) 17.47 Kevin ja isoisä (S) 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Koko kylän suru 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 20.00 YLE TEEMA 20.00 Valitut sanat: Lykke & Turunen 20.30 Valitut sanat: Sjón & Kaldmaa 21.00 Historia: Australia värikuvissa 21.55 Timanttinen keikka 22.50 Uusi Kino: Mehiläishoito (S) 23.19 Uusi Kino: Karhu (7) 23.40 Ilta Eskon seurassa Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 Ulos luontoon: Kevätseuranta 06.25 Ylen aamu 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Sydämen asialla (7) 10.50 Yle Uutiset Uusimaa 10.58 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.06 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.14 Yle Uutiset Häme 11.22 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.30 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.38 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.46 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.54 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.02 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Etsiväpari Shakespeare & Hathaway (12) 13.15 Kummituskievari 14.30 Muisti: Akat asialla 15.00 Ylen aamun parhaat 15.40 A-studio viittomakielelle tulkattuna 16.10 MOT: Korona II: Valtio takaa, pankit jakaa 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Etsiväpari Shakespeare & Hathaway (12) 18.00 Yle Uutiset 18.21 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Prisma: Terveyden salaisuudet 20.00 Kandit 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Outlander – Matkantekijä (16) 22.55 Oddasat 23.10 Docstop: Perheen tähden 23.40 Puoli seitsemän 00.10 Uutisikkuna Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 06.51 Pikku Kakkonen 06.52 Nimipäiväonnittelu: 6.5. 18.50 Merisää. 10.02 Radio Suomen Päivä 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. Australian viime vuosisadan tapahtumat heräävät eloon väritettyjen arkistofilmien kautta. 7.13 Alueradio 7.50 Merisää. 0.00 Yle Uutiset. 21.50 Merisää. 12.55 Radio Suomen Päivä 13.00 Yle Uutiset. 23.02 Yöradio. Työvoimapulasta huolimatta maatalous ja kaivosteollisuus nousivat uuden kansan tärkeimmiksi elinkeinoiksi. 11.33 Radio Suomen Päivä 12.00 Yle Uutiset ja sää. ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina toukokuun 5. päivänä 2020 – N:o 34 – 7 Pirkko ja Pentti B.Virtanen Viivi ja Wagner Ke s k i v i i k ko 6 . 3.00 Yle Uutiset. 21.10-21.43 Päivä tunnissa. 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.00 Yle Uutiset ja sää. 10.02 Radio Suomen päivä 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 21.17 Päivä tunnissa. 8.13 Alueradio 9.00 Yle Uutiset. 14.00 Yle Uutiset. 5.32 Radio Suomen Varhaisaamu 5.50 Merisää. 2.00 Yle Uutiset. 2.00 Yle Uutiset. 3.02 Kaitsun nurkka – Kai Ulmanen. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 17.13 Alueradio 18.00 Yle Uutiset. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 20.02 Sää. 6.05 Alueradio 7.00 Yle Uutiset ja sää. 19.05 Radio Suomen Ilta 20.00 Yle Uutiset. 17.10 Urheiluradio. 14.00 Yle Uutiset. 18.55 Radio Suomen Ilta 19.00-19.02 Yle Uutiset ja sää. 16.10 Urheiluradio. 17.13 Radio Suomen Ilta. 2.54 Yöradio. 7.10 Urheiluradio. 17.10 Urheiluradio. Moderni Australia syntyi vuonna 1901 kuuden brittiläisen siirtokunnan yhdistyttyä. 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (7) 20.00 Maalla, merellä ja lautasella 21.00 Kokkisota 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Bull (7) 23.30 Kultaiset Leijonat 00.25 Roba (12) 01.15 Ratamo (12) 01.55 Bäckström (12) 02.40 Bäckström (12) 03.25 Pietarin kapellimestari (16) 04.10 Farang (12) Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Rusty Rivets (S) 06.25 Ritariprinsessa Nella (S) 06.50 Hatchimals (S) 06.55 Bing (S) 07.05 Disney esittää: Avalorin Elena (S) 07.30 Disney esittää: Ducktales (7) 07.55 LEGO Ninjago (7) 08.10 Disney esittää: Ultimate Spider-Man (7) 08.35 Bakugan: Battle Planet (7) 09.00 Neljät häät Amerikassa 10.00 Remppa vai muutto Vancouver 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Huvila & Huussi 14.55 Neljät häät Amerikassa 15.55 Kimpassa 16.50 HS Lasten uutiset 16.55 Onnenarpa 17.00 Remppa vai muutto Vancouver 18.00 Haluatko miljonääriksi. 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.30 Yle Uutiset ja sää. 20.02 Sää. 20.00 Yle Uutiset. 12.10 Urheiluradio. 5. 3.54-4.00 Yöradio. 14.02 Alueradio 15.00 Yle Uutiset. 6.05 Alueradio 7.00-7.10 Yle Uutiset ja sää. co m C od e: B 6F 93 6C 2A D 7 6 9 2 5 1 3 8 4 4 5 1 3 8 9 7 6 2 2 8 3 7 4 6 1 9 5 1 2 4 6 9 7 8 5 3 5 3 8 1 2 4 9 7 6 9 7 6 5 3 8 2 4 1 3 4 7 8 1 5 6 2 9 6 9 2 4 7 3 5 1 8 8 1 5 9 6 2 4 3 7 Yle Teema & Fem klo 21: Historia: Australia värikuvissa. 5.32 Radio Suomen Varhaisaamu 5.50 Merisää. Keskiviikko 6.5. 18.02 Luonto-Suomen teemailta 020317600. 18.05 Musiikkia parrasvaloista 18.2018.29 Kadonnutta aikaa etsimässä 8: Vanki, jakso 123 18.30 Hartaita säveliä 18.50 Iltahartaus 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Hiljaisuuden valtakunta: naissäveltäjien musiikkia BBC:n sinfoniaorkesterin konsertissa 20.15 Edvard Griegin musiikkia 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05 Kuusi kuvaa elokuvantekijä Maija Blåfieldin elämästä 22.50 Kuuntelijaklubi 23.00 Iltahartaus 23.10-6.00 Yöklassinen. 22.05-22.57 Kantritohtori Teppo Nättilä. 1/4. 21.55 Radio Suomen Ilta. 9.05 Urheiluradio. 15.02 Alueradio 16.00 Yle Uutiset ja sää. Lande 16.00 Salatut elämät (7) 16.30 Kauniit ja rohkeat (S) 16.58 Uutiset 17.05 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 18.25 Emmerdale (7) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 9.11 Alueradio 10.00 Yle Uutiset. 18.00 Yle Uutiset. 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.00 Yle Uutiset ja sää. 2.02 Kantritohtori Teppo Nättilä. (1954). 16.13 Alueradio 17.00 Yle Uutiset ja sää. 16.13 Alueradio 17.00 Yle Uutiset ja sää. 1.55 Yöradio. 19.00 Burgerimies Euroopassa 20.00 Hansin matkassa 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Madventures Suomi (12) 22.00 Rikkaat ja rahattomat 23.00 Temptation Island Suomi 7 (7) 00.00 48 tuntia rikoksesta 00.55 Madventures Suomi (12) 01.50 Poliisit – kotihälytys (12) 02.40 Amerikan kovimmat keräilijät 03.30 Astral-TV Sub 06.30 Chuggington (S) 06.40 Taikapuutarhan pikkuötökät (S) 06.50 Muumilaakson tarinoita (S) 07.15 Muumilaakson tarinoita (S) 07.40 Paavo Pesusieni (7) 08.05 Nuori Robin Hood (S) 08.15 Nuori Robin Hood (S) 08.25 Alvin ja pikkuoravat (7) 08.40 Viidakon veijarit (S) 08.50 Professori Balthazar (S) 09.00 Bob’s Burgers (S) 09.30 Faija hoitaa (7) 10.00 Lemmen viemää (7) 11.00 Ostoskanava Tvins.com 12.00 Emmerdale (S) 12.30 Salatut elämät (7) 13.00 Simpsonit (7) 13.30 Simpsonit (12) 14.00 Amazing Race 15.05 Ota rahat ja juokse 16.00 Myytinmurtajat 17.00 Pitääkö olla huolissaan. T i i s t a i 5. 12.10 Urheiluradio. 0.00 Yle Uutiset. 15.02 Alueradio 16.00 Yle Uutiset ja sää. 9.05-9.08 Urheiluradio. 11.33 Radio Suomen Päivä 12.00 Yle Uutiset ja sää. Yle Radio 1 6.00 Yle Uutiset ja sää 6.05 Hartaita säveliä 6.15 Aamuhartaus 6.25 Aamusoitto 6.56 Päivän mietelause 6.59 Hyvää huomenta 7.00 Yle Uutiset ja sää 7.10 Hartaita säveliä 7.15 Aamuhartaus 7.25 Musiikkihetki 7.29 Hyvää huomenta 7.30 Ykkösaamu 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.10 Ykkösaamu 9.00 Yle Uutiset 9.05-9.58 Muistojen bulevardi 10.00-10.55 Brysselin kone 11.00 Riston Valinta 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10 Kulttuuri-ilmasto: Taideterapiaa ilmastoahdistukseen 13.00 Klassista kahteen 14.00-14.57 Euroopan konserttilavoilla 15.00 Yle Uutiset 15.02 Kulttuuriykkönen 15.55-15.58 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Aristoteleen kantapää: Asterix ja latinankieliset lentävät lauseet 17.35 Länsimaisen sivistyksen kaupunkeja: Rooma – ikuinen kaupunki. 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu 6.00 Yle Uutiset ja sää. 8.10 Urheiluradio. 10.33 Radio Suomen Päivä 11.00 Yle Uutiset. 1.00 Yle Uutiset ja sää. Lande 02.25 Teknavi 02.50 Ambulanssi (12) 03.35 Zoo (16) Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Rusty Rivets (S) 06.25 Ritariprinsessa Nella (S) 06.50 Hatchimals (S) 06.55 Bing (S) 07.05 Disney esittää: Avalorin Elena (S) 07.30 Disney esittää: Ducktales (7) 07.55 LEGO Ninjago (7) 08.10 Disney esittää: Ultimate Spider-Man (7) 08.35 Bakugan: Battle Planet (7) 09.00 Neljät häät Amerikassa 10.00 Remppa vai muutto Vancouver 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Huvila & Huussi 14.55 Neljät häät Amerikassa 15.55 Kimpassa 16.50 HS Lasten uutiset 16.55 Onnenarpa 17.00 Remppa vai muutto Vancouver 18.00 Neljät häät Amerikassa 19.00 Hansin matkassa 20.00 Rikkaat ja rahattomat 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Temptation Island Suomi 7 (12) 22.00 Sex Tape Suomi (12) 23.00 Narcos 00.05 48 tuntia rikoksesta 01.00 Rikkaat ja rahattomat 01.50 Poliisit – kotihälytys (12) 02.40 Amerikan kovimmat keräilijät 03.30 Astral-TV Sub 06.30 Chuggington (S) 06.40 Taikapuutarhan pikkuötökät (S) 06.50 Muumilaakson tarinoita (S) 07.15 Muumilaakson tarinoita (S) 07.40 Paavo Pesusieni (7) 08.05 Nuori Robin Hood (S) 08.15 Nuori Robin Hood (S) 08.25 Alvin ja pikkuoravat (S) 08.40 Viidakon veijarit (S) 08.50 Professori Balthazar (S) 09.00 Bob’s Burgers (S) 09.30 Faija hoitaa (S) 10.00 Lemmen viemää (12) 11.00 Ostoskanava Tvins.com 12.00 Emmerdale (7) 12.30 Salatut elämät (7) 13.00 Simpsonit (7) 13.30 Simpsonit (7) 14.00 Amazing Race 15.05 Ota rahat ja juokse 16.00 Myytinmurtajat 17.00 Masked Singer Suomi 18.00 Ulosottomiehet 19.00 Frendit (S) 19.30 Frendit (S) 20.00 Suurmestari 21.00 Subleffa: Legendat kehässä (12) 23.10 Subleffa: After Earth (12) 01.10 Anthony Bourdain – kohti tuntematonta 02.05 Simpsonit (7) 02.35 Simpsonit (7) 03.00 Teknavi 03.20 X Factor UK Yle Teema & Fem 08.22 YLE FEM 08.22 Tämä tästä 08.37 Onnistuuko avioliitto. 12.13 Radio Suomen Päivä 12.45 Merisää. 7.53 Alueradio 8.00 Yle Uutiset ja sää. 06.53 Ludovic (S) 07.05 Poppelikumpu (S) 07.10 Tete ja Mama (S) 07.19 Minun nimeni on 07.24 Kaisa ja Olli (S) 07.33 Mauno (S) 07.45 Tiedonjyvä 07.55 Vekarat! (S) 08.21 Galaxi 08.22 Aappo ja Tööt (S) 08.29 Otso ja sopulit (7) 08.36 Näin meillä (7) 08.50 Jumppahetki: Reipas jumppa 09.00 Casualty (12) 10.00 Uusi päivä (S) 10.30 Rattikärpäset 11.00 Toivotut: Mooseksen perintö (7) 11.50 Paksut pariskunnat 12.35 Kun naapurin tytöstä tulee muslimi 13.30 Yle Olohuone 15.00 Rakas kiven sisässä 15.50 Jumppahetki: Reipas jumppa 16.00 Mitä mietit, Ronja Salmi. Lande 21.00 Pitääkö olla huolissaan. 0.02 Yöradio – toiveiden yö. Yle Kuvapalvelu Yle TV1 klo 13.15: Kummituskievari. 06.53 Kaapo (S) 07.18 Hilla ja avaruuden Eetu (S) 07.31 Kuiske (S) 07.38 Pikku Pörriäinen (S) 07.43 Simo (S) 07.50 Ritari Mikke (S) 08.02 Askarrellaan 08.08 Ella, Oskari ja Huu (S) 08.22 Galaxi 08.23 Urheiluhullut (S) 08.25 Lassie (7) 08.50 Jumppahetki: Tasapaino ja voimaharjoitus 09.00 Casualty (12) 10.00 Uusi päivä (S) 10.30 Rattikärpäset 11.00 Toivotut: Mooseksen perintö (7) 11.50 Toivotut: Reinikainen 12.20 Meille tulee koiranpentu 12.50 Myyriä ja muita metsäneläimiä 13.31 Yle Olohuone 15.00 Merta päin! 15.30 Yksineläjä Severin 16.00 Jumppahetki: Tasapaino ja voimaharjoitus 16.10 Luottomies (12) 16.20 Luottomies (12) 16.30 Uusi päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Toivotut: Mooseksen perintö (7) 18.50 Koiraperheet käytöskoulussa 19.30 Muumilaakso (7) 20.00 Syke (12) 20.50 marjuttuulikki: Melu 21.00 Mitä mietit, Ronja Salmi. 21.50 Merisää. 21.02 Urheiluradio. 2.02 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 7.13 Alueradio 7.50 Merisää. 21.30 Äidit puuhaavat pornoa (16) 22.20 Isäviikonloput (16) 23.05 Vogue Williams: Pahat tytöt 23.58 Uutisikkuna MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Uutisaamu 07.00 Uutisaamu 08.00 Uutisaamu 09.06 Mitä tänään syötäisiin. 3.02 Kissankehto – Susanna Vainiola. 3.00 Yle Uutiset. 21.55 Radio Suomen Ilta. 8.13 Alueradio 9.00 Yle Uutiset. Rock-etsivä 23.00 Yle Uutiset. 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (7) 20.00 Stadi vs. 11.02 Radio Suomen Päivä 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. (16) 23.55 Uutisikkuna MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Uutisaamu 07.00 Uutisaamu 08.00 Uutisaamu 09.06 Mitä tänään syötäisiin. 1.00 Yle Uutiset ja sää. Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää. 19.05 Luonto-Suomen teemailta 0203-17600. 21.02 Urheiluradio. 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu 6.00 Yle Uutiset ja sää. 21.00 Yle Uutiset. 17.30 Pyöreä pöytä. 22.05 Urheiluradio. 19.02 Urheiluradio. 18.55 Luonto-Suomen teemailta 0203-17600. 1.55 Yöradio. 23.00 Yle Uutiset. 20.03 Metsäradio. 12.55 Radio Suomen Päivä 13.00 Yle Uutiset. 22.08 Pollari. 9.11 Alueradio 10.00 Yle Uutiset. Farssi iloisesta menosta kummituskievarissa, jossa tukkijätkät, hämärämiehet ja neitoset etsivät romantiikkaa ja rahalipasta
Turvallisuusja kemikaalivirasto (Tukes) kertoo löytäneensä vaarallisia puutteita testauttamistaan mökki-, terassija rakennuslämmittimistä. Lapset ovat aina näytelleet suurta ja tärkeää roolia Sari Salmen elämässä. – He tietävät jo työn sisällön ja vastaantulevat asiat, Törrönen kuvailee. Salmen lapsista enää nuorin asuu kotona, mutta kaikki lapset asuvat Orimattilassa ja perhe on tiiviisti tekemisissä keskenään. – Ihanaa! Ei kai kukaan muuten tätä tekisi, jollei nauttisi! Kun omat lapset lähtivät koulutielle, tulivat vieraat lapset hoitoon. – Riitta soitti minulle jo ennen kuin olin ehtinyt käydä postilaatikolla. myöskään siivoustalkoissa useasti mukana olleita kouluja ei ole poikkeuksellisesti kutsuttu mukaan koronavirustilanteen takia. – Tänä päivänä ei samalla lailla ole varaa olla lasten kanssa kotona ja muutenkin elämä on mennyt kiireisemmäksi. Neljäs lapsenlapsi Alina Salmi jäi päiväunille vaunuihin. Pukkilan seurakunnan tavoitteena on seurakuntaliitos talouden paikkaamiseksi. Kuvassa Sari Salmi istuu tynnyrisaunan portailla vanhimman tyttärensä Jonna Inkisen vieressä. – Lapset tätä merkkiäkin pitkäaikaisen kampaajani Riitta Lonkan kanssa puuhasivat, Salmi paljastaa. normaalioloissa hän ottaa lastenlapsensa ainakin kerran kuussa yökylään luokseen ja silloin touhutaan yhdessä kaikkea hauskaa, kuten lähdetään vaikka kotaretkelle. Uuden tekonurmikentän tulostaulun kokonaishinta pakkausja rahtikuluineen on tehdyn tarjouksen mukaan 3 410 euroa. Ennemminkin niin päin, että jos joku kysyi apua johonkin asiaan, häntä haluttiin auttaa, Salmi miettii. Presidentin myöntämät Suomen Valkoisen Ruusun ensimmäisen luokan mitalit kultaristein luovutetaan poikkeusolosuhteiden vuoksi myöhemmin ilmoitettavassa tilaisuudessa. – Kun omia lapsia muutti pois kotoa, jotkut sanoivat että nyt tulee rauhallista, mutta en ole sellainen, että olisin kaivannut rauhaa, Salmi sanoo ja kertookin touhuun tottuneena suunnanneensa aikaansa juuri lastenlasten kanssa touhuamiseen. nykyään hänellä on neljä lastenlasta, joista hän on ikionnellinen ja innoissaan. toukokuuta asti. Yritys on sama, joka urakoi viime vuoden elokuussa alkaneen kattoremontin ensimmäisen vaiheen. Pukkilan seurakunnan talous pakkasella Orimattilan kaupunki lähtee mukaan kehittämään uusia sähköisiä työskentelymalleja kunnalliseen päätöksentekoon. Uusi Seinätön museo -mobiiliopaste valmistui eilen maanantaina ja se esittelee osan taidemuseon aarteista. Kun omat lapset olivat pieniä, meillä oli rauhallisia päiviä, kävimme puistossa ja kahvittelimme, Salmi kuvailee. mirja mynttisen mukaan maanantaiaamupäivään mennessä oli jo tullut muutamia ilmoituksia kerätyistä roskista. Päijät-Hämeen maakunta samoin kuin Orimattilan kaupunkikin ovat sitoutuneet hiilineutraaliuden saavuttamiseen vuonna 2030. Mökkilämmittimissä vaarallisia puutteita. Ympäristötarkastaja Mirja Mynttinen Orimattilan kaupungilta suosittelee kuitenkin, että talkoisiin osallistuttaisiin mieluiten yksittäin. – Lastenlapsissa on hauska huomata samoja piirteitä, ilmeitä tai sanontoja, jollaisia omillakin lapsille pieninä oli. Kuvasta puuttuvat Salmen poika Joni Salmi ja toiseksi nuorin tytär Jenna Salmi. Lautarekka kaatui Ratulassa Orimattilan uuden urheilutalon viereen tekeillä olevalle tekonurmelle on tilattu tulostaulu. Tukes kehottaa kuluttajia olemaan tarkkana kaasulämmittimiä hankkiessa ja tutustumaan huolella laitteiden käyttöohjeisiin ja varoituksiin. Esikoinen on 29 vuotta ja kuopuskin saavuttaa täysi-ikäisyyden toukokuussa. ”Haluan olla mummo, joka pystyy tekemään kuperkeikan!” Suurperheen äiti ja neljän lapsen mummo Sari Salmi on yksi äitienpäivän kunniamerkin saajista HETA YLITIE Orimattila Perinteiset siivoustalkoot käynnistyivät Orimattilassa eilen maanantaina. Lisäksi Tukes antoi huomautuksia terassilämmittimille ja määräsi yhden rakennuslämmittimen poistettavaksi markkinoilta. Siihen syynä on se, ettei minulla olut niistä kuvia ja myös tekijänoikeusasiat vaikuttivat asiaan: meillä on aika vähän veistoksia, joissa tekijän kuolemasta on kulunut 70 vuotta, Suna kertoo. Tänä vuonna roskasäkeille ei ole kuitenkaan asetettu tiettyä tavoitemäärää. – Jos ei heitettäisi roskia, ei niitä tarvitsisi kerätä. Seurakunnan veroprosentti säilyy kirkkoneuvoston esityksessä ennallaan 1,85 prosentissa. Hän kuitenkin muistuttaa kuntalaisia, että siisteyden ylläpitämisessä auttaa eniten se, että jokainen laittaa roskansa asianmukaisiin jäteastioihin. Se on valinnasta virkamiespäätöksen tehnen toimitilajohtajan Jussi Törrösen mukaan samaa luokkaa kuin ensimmäisen vaiheen kustannukset. Tulostaulu ei kuulu tekonurmihankkeen viime kuussa käynnistyneeseen kokonaisurakkaan, vaan se on tilattu erikseen. Seinättömässä museossa ihastelemaan pääsee muun muassa Ferdinand von Wrightin Kyyhkysiä aidalla teosta. Vasemmalla Sari Salmen puoliso Jari Salmi. Palokunta tyhjensi auton kuormasta ja nosti auton pystyyn. Törrösen mukaan viime vuoden puolella kattoa ehdittiin uusia noin puolet. – nyt oli hyvä syy ja hyvä aika tehdä tämä. Väkevien alkoholijuomien osuus tilastoidusta kulutuksesta oli reilu viidennes. – Tyypillinen vaaraa aiheuttava puute mökkilämmittimissä oli, että pintalämpötila nousee käytön aikana liian suureksi, sanoo Tukesin ylitarkastaja Jyri Pekkanen tiedotteessa. KerabitPro urakoi myös terveys aseman katon kakkosvaiheen Alkoholin kokonaiskulutus väheni vajaat neljä prosenttia viime vuonna, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). päivänä 8 – N:o 34 – 2020 Pukkilan seurakunnan talous jäi viime vuoden tilinpäätöksessä kymmenillä tuhansilla alijäämäiseksi. KerabitPron jättäneen tarjouksen kokonaishinta on 123 241,53 euroa. Projekti on osa Päijät-Hämeen liiton ilmastokokeilua. ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina toukokuun 5. nykyään perhepäivähoitajana työskentelevällä Salmella on viisi jo aikuista lasta: neljä tytärtä ja yksi poika. Kaupunki jakaa talkooväen käyttöön ilmaisia jätesäkkejä, joita voi tiedustella puhelimitse kaupungin puhelinvaihteesta. mökkilämmittimistä löytyi palovammavaara, ja testatut mökkilämmittimet määrättiin poistettavaksi markkinoilta. En muista, että omassa kaveripiirissäni olisi koskaan ollut sellaista. Roskatalkoolaisten matkaan tarttui Veteraaninpuiston ympäristöstä jopa nojatuoli. Onnettomuus sattui maanantaina aamupäivällä Ratulantiellä kartanon kohdilla. – Äiti on ollut aina turvallinen, asettanut rajat ja pitänyt huolta koko paketista. Tarjoukset pyydettiin ja saatiin kolmelta urakoitsijalta. Hinnat eivät poikenneet suuresti toisistaan, mutta valinnassa hinnan lisäksi painoi Törrösen mukaan se, että valittu yritys urakoi myös kattoremontin ensimmäisen vaiheen. Toisella puolella ovat hoitolapsi Iida Paappanen ja Jonna-tyttären vanhempi poika Miro Inkinen. Orimattila kehittämään sähköisiä työtapoja Lautalastissa ollut puoliperävaunurekka suistui tieltä Artjärvellä ja kaatui kyljelleen. Salmi sai tiedon kunniamerkistä viime tiistaina postitse. Suurperheen äitiyttä Salmi kuvailee ihanaksi. Ajatus suurperheestä kypsyi pikkuhiljaa Salmi ei ole niitä, jotka suurin piirtein lapsesta saakka tietävät haluavansa ison perheen. Talkoot jatkuvat torstaihin 7. Salmella on sylissään on hoitolapsi Aada Ilola ja Inkisellä nuorempi poikansa Eetu Inkinen. Kirkkoneuvoston kokouspöytäkirjan mukaan tilikauden alijäämä on kaiken kaikkiaan 36 135 euroa. Teemoina on muun muassa maisemat, vanhat aarteet ja kultakauden mestarit. Lapsena oli aina turvallinen olo, kuvailee Salmen vanhin tytär Jonna Inkinen äitiään. – Veistoksia on esillä tosi vähän. – Ei silloin aiemmin ollut niin paljon sellaista kuin nyt. Talouden alijäämää ei kuitenkaan aiota paikata kirkollisveron nostolla. Kokoelma tuli itsellekin tätä tehdessä vielä entistä tutummaksi. Kyseessä on ennakoivaa peruskorjausta, Törrönen kuvailee ja arvioi katon uusimisen olevan kolmenkymmenen, jopa neljänkymmenen vuoden investointi. minusta oli ihanaa tulla mummoksi nuorena, Haluan olla sellainen mummo, joka voi tehdä kuperkeikan tai pomppia HopLopissa! Salmi kuvailee. Siivoustalkoiden toteutuminen oli tänä vuonna vaakalaudalla koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilanteen vuoksi, mutta kuntalaisilta tulleiden kyselyiden vuoksi talkoot päätettiin järjestää tänäkin vuonna. Orimattilan kaupungin liikuntaja nuorisotoimi hankkii tulostaulun Dikitekno Oy:ltä. Alkoholin kulutus väheni niin vähittäiskaupassa, anniskeluravintoloissa kuin matkustajatuontinakin. Kirkkoneuvoston mukaan seurakunnan laskeva jäsenmäärä luo paineita korotukselle, mutta mahdollinen korotus ei kuitenkaan riittäisi paikkaamaan laskevia verotuloja. Tie oli poikki hetken aikaa noston takia. Orimattilan taidemuseon kokoelman teoksia voi ihailla nyt myös verkossa. Jokaisesta tuoteryhmästä tutkittiin kolme tuotetta. Törrösen mukaan urakan myötä katon sora poistetaan ja sisäänpäin kaltevan tasahuopakaton kattokaivot uusitaan ja kattoviemäri sukitetaan. Orimattilan kaupungilla on tekeillä myös oma ilmasto-ohjelma. Testaukset olivat osa EU-projektia, jossa yli 60 prosenttia tutkituista tuotteista ei täyttänyt lainsäädännön vaatimuksia. Henkilövahinkoja ei sattunut. Projektissa etsitään verkossa pidettyjen työpajojen avulla sellaisia uusia yhteistyömuotoja päättäjien, yrittäjien, eri asiantuntijatahojen ja nuorten välille, jotka tukevat maakunnan ilmastotavoitetta. Kerääjien tulee ilmoittaa kaupungille roskasäkkiensä jättöpaikat, joista ne kerätään perjantaina pois. Urheilutalon tekonurmikentälle tulostaulu AnnA HAKAmA Orimattila Orimattilalainen viiden lapsen äiti Sari Salmi (49) on yksi niistä 36 suomalaisäidistä, jotka tänä vuonna saavat presidentti Sauli Niinistön myöntämän kunniamerkin kasvattajan ansioista. Tällä hetkellä vanhimman tyttären lapset ovat hänellä myös perhepäivähoidossa. Viime vuonna roskasäkkejä kertyi kunnallistekniikan työnjohtajan Janne Komulaisen mukaan jopa noin 200, mikä oli tuplaten sadan säkin tavoitteeseen nähden. Kiireen ohessa äitiyden raadollisuus ja erilaiset kilpailuasetelmat ovat nekin Salmen mukaan vuosien saatossa lisääntyneet. – Ensimmäisen lapsen synnytys oli pitkä ja rankka, enkä vielä siinä vaiheessa ajatellut suurperhettä, mutta kun toinen lapsi syntyi ja olin lasten kanssa kotona, tajusin miten ihanaa meillä on. Talkoiden tarkoituksena on siistiä yhteisiä alueita, kuten tien pientareita, puistoja sekä virkistysja leikkipaikkoja. meillä oli oma pieni maailma ja silloin aloin ajatella, että haluan suuren perheen, Salmi kuvailee. Puhdasta alkoholia kulutettiin kymmenen litraa jokaista 15 vuotAlkoholin kulutus väheni viime vuonna ta täyttänyttä asukasta kohti. Salmi sanoo olevansa onnellinen, että hänelle oli taloudellisesti mahdollista jäädä kotiin lasten kanssa. Orimattilan kulttuuripäällikkö Henrika Suna kertoo, että Seinätön museo -alusta on ollut kaupungilla olemassa jo pidempään, mutta korona sulkemalla taidemuseon vauhditti kokoelman tuomista verkkoon. Taidemuseon aarteisiin voi tutustua kotisohvalta käsin AnnA HAKAmA Orimattila Orimattilan terveysaseman vesikaton uusimisen toisen vaiheen urakoitsijaksi on valittu kolmesta yrityksestä edullisimman tarjouksen jättänyt KerabitPro Oy. Viinien osuus oli alle viidennes ja siiderien neljä prosenttia. Turvallinen, rajat asettava äiti Perheen lämpimistä väleistä kertoo sekin, että Salmen lapset intoutuivat hakemaan äidilleen kunniamerkkiä yhdessä Salmen pitkäaikaisen kampaajan ja samalla perhetutun kanssa. Viisi vuotta sitten Salmesta tuli myös mummo. Terveysaseman katto uusitaan kaksivaiheisessa urakassa kokonaisuudessaan. Sunan mukaan teokset jäävät pysyvästi verkkoon ja verkkokokoelmaa on tulevaisuudessa mahdollista täydentää. Se mahdollisti sen, että lapset pääsivät palaamaan koulupäivän jälkeen suoraan kotiin. – Bitumieriste ei ole vielä vuotanut, mutta katto on tullut laskennallisen ikänsä päähän. Heidän takanaan Salmen miniä Anna Inkinen sylissään Isla Salmi. – Lapsen lapset merkitsevät minulle kaikkea! Kun vanhin ilmoitti, että odottaa lasta, menin ihan sekaisin, Salmi nauraa ja kertoo olevansa mummona aina käytettävissä. Eniten suomalaiset juovat olutta, jonka osuus kokonaiskulutuksesta oli lähes puolet. Salmi kertoo hymähdelleensä ajatukselle kunniamerkistä, mutta kun tieto merkin myöntämisestä sitten tuli, oli se liikuttava hetki. Ajatus suurperheestä kypsyi vähitellen toisen lapsen syntymän myötä. Itkuhan siinä tuli! Tuntuu ihan mahtavalta, Salmi kuvailee. Siivoustalkoissa ei säkkitavoitetta tänä vuonna AnnA HAKAmA Orimattila Orimattilan taidemuseossa esillä olevaan Taidesäätiö Ilmari ja Toini Wall-Hakalan kokoelmaan pääsee nyt tutustumaan kotoa käsin. – Yksi teema on ”muistoja mereltä” ja se on nostettu esille ihan siksi, että meriaiheiset teokset olivat Ilmari Wall-Hakalalle tärkeä aihepiiri. Yhdeksi syyksi tähän hän nimeää sosiaalisen median. Kuvassa oikealla Salmen nuorin tytär Julia Salmi ja keskimmäinen tytär Johanna Salmi. Sosiaalinen media tekee sen, että toisia päästään nälvimään. Esillä eivät ole läheskään kaikki taidemuseon teokset, vaan kokoelmasta on nostettu tiettyjä teemoja ja niiden alla on muutamia teoksia, Suna kertoo