– Kosteikkojen rakentamiseen saimme Etpähä-rahoitusta, joka mahdollisti kaivinkoneita ja ulkopuolelta hankittua työvoimaa. itse kirkastaminen on ollut suunnitelmissa kunnostushankkeen alkumetreiltä lähtien. 03-883 2100 ark. klo 10.30–17.00 Erkontie 4, entinen Kotipizzan tila PALJON UUSIA MALLEJA! NAHKATAKKIMARKKINAT Huippulaatua ja palvelua yli 40 vuotta! Oli kyseessä sitten mansikat, vadelmat, mustikat, hillat, puolukat, perunat, sienet, kanttarellit, kukat... Ihmisille vaaratonta, särkikaloille tuhoisaa Järven kirkastaminen kemikaalilla ei ole haitallista ihmisille, mutta kalakuolemia se aiheuttaa. Kolariin joutuneissa ajoneuvoissa oli yhteensä 14 henkilöä, joista yksi vietiin sairaalaan tarkastettavaksi. suunnitelman yhtenä toimenpiteenä on järven kemiallinen kirkastaminen. Tapahtuma-aikaan tie oli ruuhkainen viikonlopun liikenteen takia. Yhtiön yrittäjä ja vuodesta 2010 toimitusjohtajana toiminut Paul Stucki jatkaa yhtiön hallituksen varapuheenjohtajana ja talousjohtajana. – Käsittely aiheuttaa särkikalojen kuolemia, koska veden pH-arvo laskee niin paljon ja särkikalat ovat herkkiä pH-arvojen muutoksille. – Etukäteen ei tiedetä, miten järvi reagoi ja onko kirkastaminen kuinka pitkäkantoinen teko. 7–21, la 8–20, su 10–18, www.k-supermarket.fi TARJOUKSET VOIMASSA TI–KE 5.9.–6.9. Hämeen kalatalouskeskuksen toiminnanjohtaja Tomi Ranta Pro agria Etelä-suomesta kertoo, että kemiallisen käsittelyn tavoite saada veden ravinnepitoisuus laskemaan. Pahoilta henkilövahingoilta sen sijaan vältyttiin. – Tavoite on, että kirkastaminen voitaisiin tehdä jo ensi vuonna, mutta se riippuu lupa-asioista. vuosikerta ORIMATTILAN, MYRSKYLÄN JA PUKKILAN PAIKALLISLEHTI www.orimattilansanomat.fi OS tänään Tubettajat Roni Back ja Ilona olivat Ola juhlii -kaupunkifestivaalin todellinen vetonaula. Tomi Ranta ei lähde arvioimaan kemiallisesta kirkastamisesta aiheutuvia kustannuksia, mutta uskoo, ettei sen hinta muodostu mahdottomaksi, sillä Kylänjärvi on kooltaan pieni. Kemiallinen kirkastaminen tuli ajankohtaiseksi, kun järven kunnon kohentamiseksi perustettu Pro Kylänjärvi -yhdistys teetti Pro agrian Hämeen kalatalouskeskuksella Kylänjärven hoitoja kunnostussuunnitelman, jonka perusteella käynnistetään hankkeen toinen vaihe. ELLEI TOISIN MAINITA Sorsa pelastettiin katiskasta Pelastuslaitos hälytettiin apuun perjantai-iltana puoli kahdeksan aikaan Orimattilan syväsillantielle, jossa puinen sähkötolppa oli kallistunut tien päälle. Kosteikkojen avulla pyritään vähentämään veteen tulevia ravinteita. – Hoitoja kunnostussuunnitelma haluttiin teettää ulkopuolisella asiantuntijataholla siksi, että varmistamme oikeat toimenpiteet ja niiden ajankohdat. Yleisö antoi kiitosta mukavasta tunnelmasta ja monipuolisesta ohjelmasta. Kylänjärven kohdalla se on kuitenkin sikäli hyvä asia, että järvessä särkikalamassaa on hurjasti, Ranta perustelee. Mikäli lupaa joudutaan hakemaan aluehallintovirastolta, lupaprosessi kestää pidempään ja kirkastaminen siirtyy eteenpäin, Ranta selvittää. Lähtökohtaisesti oletamme, että kirkastaminen pitää toistaa, mutta kuinka usein, on mahdoton arvioida etukäteen, salmi sanoo. niiden vuoksi järven kunnostajat joutuvat tekemään hoitokalastusta, jotta kuolleet kalat saadaan nostettua järvestä. Yhtiö on nimittänyt uudeksi toimitusjohtajaksi insinööri Jussi Muikun. .. Hankkeen nyt jo päättynyt ykkösvaihe käsitti juuri kosteikkojen tekemistä. – Kukaan ketjukolariin osallisista ei osannut heti onnettomuuden jälkeen kertoa mitään varmaa havaintoa onnettomuuden syistä, kerrotaan Hämeen poliisilaitokselta. Kaikille avoin hankkeen toista vaihetta koskeva tiedotustilaisuus järjestetään keskiviikkona 13. Hankkeen rahoitus koostuu sekä julkisesta tuesta että yksityisestä rahoituksesta. Järvien kemiallinen kirkastaminen tuli monille tutuksi keväällä, kun varsinaissuomalainen Littoistenjärvi kirkastettiin kemiallisesti. Jukka Siitonen Ma 11.9. Ranta muistuttaa, että veden näkyvä kirkastuminen on väliaikaista, mutta oleellista on, että ravinnepitoisuus laskee pidemmäksi ajaksi. Pelastuslaitos työnsi tolpan takaisin pellon suuntaisesti, jottei tolppa kaadu tielle. Lapset olivat olleet kovin huolissaan sorsan kohtalosta. TaKasiVu Tubettajat villitsivät yleisöä Ola juhlii -tapahtumassa Tubettajien Meet & Greet -pisteelle syntyi Ola juhlii -tapahtuman kovin ryysis, kun tubettajat Roni Back ja Ilona saapuivat pisteelle tapaamaan fanejaan. Sähkötolppa kallellaan 16300 Orimattila, puh. stucki keskittyy jatkossa vientiin ja yrityksen kansainvälistämiseen yhdessä Muikun kanssa. Aleksi Sarkola KUVA: AnnA HAKAmA anna HaKaMa Järvikylä Orimattilan Kylänjärven yhdeksi kunnostustoimenpiteeksi on suunniteltu kemiallista kirkastamista. Ilkka Puusaari Ti 19.9. Pelastuslaitoksen mukaan kaikki päättyi onnellisesti ja katiskasta päästyään sorsa oli uiskennelVALIO OIVARIINI 350-400 G (4,17-4,76/KG) JA OIVARIINI JUOKSEVA 400 ML (4,17/L) RAJOITUS: 1 ERÄ/TALOUS Tavallista parempi ruokakauppa 5.3 KPL TUORE KOKONAINEN LOHI 1-3 KG, NORJA RAJOITUS: 2 KALAA/ TALOUS VALIOJOGURTTI MAUSTETUT JOGURTIT 200 G (1,75/KG) EI LAKTOOSITON RAJOITUS: 10 PRK/TALOUS NYT SUURI ERÄ HEDELMIÄ ERÄ 1.KG/PS/ RS/KPL 5.Yksittäin 2,85-3,89 pkt (7,50-17,23/kg) KIVIKYLÄN VALIKOIDUT TUOTTEET WANHANAJAN NAKKI 380 G, KALKKUNA NAKKI 300 G, HUILUN TUHTI GRILLIMAKKARAT 400 G, KUNKKUKINKKU 220 G JA SAVUMAUKAS MAALAISKINKKU 250 G, PALVARIN LIHAPYÖRYKÄT 350 G SEKÄ PALVARIN JAUHELIHA-, MAKSAJA LINDSTRÖMINPIHVIT 380 G (6,25-11,36/KG) 2 PKT Ilman korttia 2,35-3,39 kpl (5,88-8,00/kg) -50% VALITSE NÄISTÄ 7 99 KG 35 PRK JÄÄTELÖITÄ CLASSIC JÄÄTELÖPUIKOT 68-78 G, PINGVIINI ISOT TUUTIT 102-106 G, PUFFET 62 G, MYÖS LAKTOOSITON, FAZER PUIKOT JA TUUTIT 53-90 G, EI PANTTERI, DEL MONTE SMOOTHIEPUIKOT 90 ML (9,43-18,87/KG, 11,11/L), RAJOITUS: 10 KPL/TALOUS ERÄ 1.ERÄ Ilman korttia 0,52 prk (2,60/kg) -32% KPL O R I M AT T I L A Käkeläntie 3, Orimattila, puh. Pro Kylänjärvi -yhdistyksen puheenjohtaja Jarmo Salmi kertoo, että kunnostushankkeen ensimmäisessä vaiheessa kosteikkoja tehtiin kaikkiaan neljä. Kalakantaa on pyritty saamaan petokalavoittoisemmaksi haukien istutuksilla. ajoneuvot ajoivat 100–120 kilometrin tuntinopeutta. Hoitajat soittivat apua paikalle ja sorsa saatiin pelastettua pelastuslaitoksen toimesta pois katiskasta. Muille ei tullut sairaalahoitoa vaativia vammoja. Kolaripaikka oli moottoriteillä muutama kilometriä Tuuliharjan huoltoasemalta Lahden suuntaan, 3–4 kilometriä ennen Renkomäen liittymää. Ritva Lemola Ti 26.9. Pilvipoutainen lämpimähkö sää suosi tapahtumaa. Ensimmäisessä vaiheessa kosteikkoja Muita järven kunnostussuunnitelmassa olevia toimenpiteitä ovat ruoppaukset, hoitokalastukset ja haukikannan kasvatus istutuksilla. Kuuden auton ketjukolari nelostiellä Orimattilassa Maanantaina aamupäivällä Päiväkoti Lilliputin lapset olivat päiväretkellä Lemmensillalla havainneet, että Palojoella oli sorsa joutunut katiskan sisälle. Kirkastus on ollut yhtenä toimenpiteenä jo alusta alkaen. Rehevöityneelle Kylänjärvelle suunnitellaan kemiallista kirkastamista. siVu 4 Orferin toimitusjohtaja vaihtui Pelti kolisi nelostiellä Orimattilassa perjantaina viime viikolla sattuneessa kuuden auton ketjukolarissa. Onnettomuus sattui iltapäivällä kello puoli kuuden maissa pohjoiseen vievillä kaistoilla. Jukka Siitonen Ma 25.9. sähkölaitos on käynyt korjaamassa kallellaan olleen sähkötolpan. Poliisi jatkaa kolaritutkintaa kuulemalla asianosaisia. salmen mukaan seuraavaksi edessä on rahoituksen ja lupien hakeminen kakkosvaiheessa vuosina 2018-2020 toteutettaville toimenpiteille. isoissa hankkeissa luvan myöntää aluehallintovirasto, pienemmissä Elinkeino-, liikenneja ympäristökeskus. Lasten ja nuorten keskuudessa kovassa huudossa olevat tubettajat vetivät innokkaimmat fanit jonoon jo tunteja ennen tapahtuman alkua. ym. Kylänjärvelle suunnitellaan kemiallista kirkastamista ensi kevääksi Kunnostushankkeen toinen vaihe käsillä lut vahingoittumattomana pois paikalta.. Lapin HILLAA 20 ,175 ,• ORIMATTILA ma–la klo 9–14 • MÄNTSÄLÄ ma–la klo 9–14 Tervetuloa! kg 10 kg (03) 777 2700 Erkontie 12, Orimattila, ma–pe 10–17 Orimattilan NAKOKESKUS .. ORIMATTILAN SANOMAT Irtonumero 1,30 e (sis. Kemiallisen kirkastaminen idea on kemikaalin avulla painaa järvessä oleva fosfori järven pohjaan. Vaihdossa reilu hyvitys vanhasta nahkatakista! Suomen Nahkakeskus p. Osa ajoneuvoista jouduttiin hinauttamaan pois onnettomuuspaikalta. – Jussi Muikulla on monipuolista osaamista kansainvälisen tason teknologialiiketoiminnan johtamisesta. SILMÄLÄÄKÄRIT: Ti 6.9. Yhdistys on tänä kesänä aloittanut särkikalan poistamisen katiskoilla. JL Böhm Ky Juha 0400 498 594 Leena 040 7580 443 Etelä-Pohjanmaan tuoretta MUSTIKKAA ja PUOLUKKAA Suomalaista OMENAA ja LUUMUA ym. syyskuuta iltakuudelta niemenkylän Maamiesseurantalolla. Kirkastamien voi olla edessä jo ensi vuoden keväänä, jos lupa-asiat saadaan sitä ennen kuntoon. Juhlan muutkin esiintyjät, tangokuningas Teijo Lindström, Kengurumeininki, Hovimuusikko Ilkka, Karu Kopla ja pääesiintyjä Tuure Kilpeläinen Kaihon karavaaneineen nauttivat suosiota Varsapuistossa järjestetyssä tapahtumassa lauantaina. Meiltä myös kokonahkaliivejä! Paljon kokoja: naisille 36–48, miehille 48–66. alv.) TIISTAINA 5. Orferin toimitusjohtaja vaihtui perjantaina. 040-567 3822 TERVETULOA ! AITOA LAMMASNAPPAA! Vain ke 6.9. syyskuuta 2017 N:o 99 – 66. 777 1670 KUMIJA LASIHUOLTO HA KK A-T UR VA HA KK A-T UR VA Kysy tarjous! HA KK A-T UR VA HA KK A-T UR VA HA KK A-T UR VA HA KK A-T UR VA Satoja takkeja naisille ja miehille: pusakoita, 1/2-pitkiä, hupul lisia... sen lisäksi teimme paljon töitä myös talkoovoimin. Kolari aiheutti huomattavaa haittaa perjantai-illan liikenteelle muutaman tunnin ajan. Myös kosteikkoja pyritään tekemään lisää. Tiedotustilaisuus ensi viikolla salmen mukaan ruoppauksia ja järven kirkastamisen sisältävä kakkosvaihe on kokonaisuutena kallis
Laista, asetuksista tai viranomais ten toimenpiteistä aiheutuvat kus tannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaan tulohetkestä lukien. ORIMATTILAN SANOMAT Tänään: Yrittäjän päivä; Roni, Mainio Keskiviikkona: asKo Tiistaina syyskuun 5. Metsäsieninäyttely kiinnosti kaikenikäisiä Martat jakoivat monipuolista sienituntemusta KUVA: AnnA HAKAmA RiiKKa ViRRanTa Helsinki Paikallislehti peittoaa omalla levikkialueellaan maakuntalehden ja sosiaalisen median tiedonlähteenä alueen asioista, selviää suomen Paikallismedioiden tilaamasta tutkimuksesta. 24%). ooo Kiitospäivällisen suosio yllätti Homenon martat, kerrottiin Pitäjäsanomien etusivulla 6. noin puolet lukijoista kertoo myös lukevansa lehden ”kannesta kanteen tai lähes kokonaan”. Sunnuntaina maistuivat Artjärvellä Ratulan koululla maksasienipihvit, lampaankääpämuhennos, kuorrutettu kukkakaalivuoka, sienillä mukaeltu maksalaatikko ja monet muut herkut. Korotukset koskevat myös jo teh tyjä tilauksia/ilmoitusvarauksia. 044 7043 713 petri.sipilainen@orimattilansanomat.fi Toimittajat: Virpi Kallio p. – Kastikkeita, piirakoita, sienikeittoa. Tuula Laajarinne (vas.) ja Anneli Sireni esittelivät sieniä. se tuli lauantaina kerralla selväksi, vaikka sää jättikin toivomisen varaa. – Vapaamatkustajia alkaa olla pelottavan paljon. Hieman yli 40 prosenttia lukijoista lukee kaikki tai suurimman osan ilmoituksista. otos edustaa alueillaan koko aikuisväestöä, ei vain tilaajia. 044 7043 717 anna.hakama@orimattilansanomat.fi KONTTORI Avoinna ma–pe klo 8–16 tilaukset@orimattilansanomat.fi ilmoitukset@orimattilansanomat.fi Toimistopäällikkö Marja Hakama p. nurmialueen ja Torikulman välisen hiekkakentän väliset puskat kannattaa raivata pois alueen avartamiseksi ja selkiyttämiseksi. Ilmoitukset on jätettävä kontto riimme viimeistään ilmestymispäi vää edeltävänä arkipäivänä klo 10 mennessä. Puiston nurmikkoalue näyttää kestävän hyvin yleisön rasituksen ja vieressä sijaitsevalle hiekkakentälle mahtuu puolestaan myyntikoju poikineen. Pururatahanke oli kuitenkin vasta tunnusteluasteella. Paikallislehti tavoittaa 82 % aikuisväestöstä Tuoreen tutkimuksen mukaan paikallislehti tavoittaa keskimäärin 82 prosenttia alueensa aikuisväestöstä viikossa ja 92 prosenttia kuukaudessa. Porlammilla tuuli oli repinyt koulurakennuksesta katon irti. sieninäyttelyn tavoitteena oli lisätä orimattilalaisten sienitietoutta ja synnyttää kipinä sienestykseen. Esille laitetut sienet keräsivätkin runsaasti huomiota. näytteillä oli myös sieniä, joista iso osa oli syötäviä sellaisenaan, ilman ryöppäystä. 044 7043 720 marja.hakama@orimattilansanomat.fi Ilmoitusmyynti p. Pururata on osoittautunut korvaamattomaksi kuntoiluja ulkoilupaikaksi paikkakunnilla, joihin sellainen on hankittu. Tapahtuma paljasti, millainen aarre orimattilalla on kaupungintalon takapihalla lymyillyt. Kuukauden ajan antaa muhia purkissa ja sen jälkeen sienipikkelssi on valmista, sireni kertoi. – Paikallisviestinnän monopoliasema on murtunut, ja kilpailu on tehnyt hyvää. Varsapuiston nurmialue soveltuu nimittäin mainosti erilaisten ulkoilmatilaisuuksien kuten konserttien pitopaikaksi. ”Vapaamatkustajia pelottavan paljon” sPM:n hallituksen puheenjohtaja ja Loviisan sanomien päätoimittaja Arto Henriksson pitää osuutta ”järkyttävän isona”, vaikka mainonnan huomioarvon kannalta lisäsilmät ovat vain hyvä asia. – Metsästä, sireni vastasi kysyjille. Pururatakysymys on pulpahtanut Pukkilassakin voimallisesti esille. 03757 5285. 03876 678. PauL VaLéRY Tervetuloa orimattilaan. – Mausteeksi valkosipulia ja tammenlehtiä sekä liemi, jossa on muun muassa suolaa, pippuria ja etikkaa. Kestotilaus jatkuu ilman eri uu dis tus ta, ellei tilausta peruta tai muu teta. Kello 14.30 tapahtunut sähkökatko aiheutti hissin pysähtymisen Markkinatornin kerrostalossa, jolloin palokunta avusti hissiin jääneen asukkaan vapauteen. Huomautukset on tehtävä 8 päi vän kuluessa ilmoituksen julkaise misesta tai ilmoituksen tarkoitetus ta julkaisupäivästä lukien. näin saatiin kaupungintalon, Torikulman eli vanhan virastotalon ja Rantatien kerrostalojen kainaloon rajattu mutta kuitenkin riittävän iso alue festariväen käyttöön. Tämä selviää laajasta paikallislehtien vahvuuksia ja lukemista kartoittaneesta tutkimuksesta, jonka paikallislehtien myyntiorganisaatio suomen Paikallismediat oy (sPM) on tilannut Keskisuomalainen-konserniin kuuluvalta Tietoykköseltä. epä selvästä käsikirjoituksesta tai pu helinvälityksessä sattuneesta vää rinkäsityksestä lehti ei vastaa. Myös piha-alueella olevat autot säilyivät ehjinä. Tänä syksynä olisi tarkoitus ruveta tuumasta toimeen, kertoo Teuvo Viljanen. Myrskystä seurasi myös sähkökatkoja, jotka olivat muun muassa jumittaneet ihmisen hissiin. niiden ankeus ja ruokkoamattomat istutukset pistivät silmään väenpaljoudenkin keskellä. Lauantaina moni vanhempi pääsi rauhassa nauttimaan Kilpeläisen konsertista, kun jälkikasvu viihtyi leikkikentän vempaimissa. osa pikkuväestä tosin hoksasi myös hiekkakentän keskellä kököttävän Varsapatsaan tarjoamat kiipeilymahdollisuudet. 044 7043 710 kullervo.hakama@orimattilansanomat.fi Myrskylän, Orimattilan ja Pukkilan puolueeton uutis ja ilmoituslehti. sienet parhaimmillaan nautittuna syötävistä sienistä voi tehdä lähes mitä vain. syyskuuta 1977. Puolestapuhuja, hyödyllinen ja tärkeä ilmoitusväline suomen Paikallismedioiden hallituksen varapuheenjohtaja ja salon seudun sanomat -konsernin paikallislehtien myyntijohtaja Sari Kuusinen nostaa tutkimuksesta kolme vahvuutta ylitse muiden: vastaajista valtaosa kokee paikallislehden hyödylliseksi (65 %), paikkakunnan puolestapuhujaksi (59 %) ja tärkeäksi ilmoitusvälineeksi (58 %). Parempi paikka patsaalle olisi itse asiassa lähempänä Erkontietä, kaupungintalon parkkialueen päädyssä, mutta sen siirrosta ei ihan pikkurahalla selvitä. 0500 840 266 Ilmoituslaskutus Tilaukset Outi Vartonen p. Vaikka moni tärkeä mittari on kehittynyt heikompaan suuntaan aiempiin sPM:n tilaamiin paikallislehtitutkimuksiin nähden, arto Henriksson pitää tuloksia huojentavina. Millainen tunnelma puistossa olisi ollutkaan, jos loppukesän aurinko olisi vielä hellinyt yleisöä! En yhtään ihmettelisi, jos nurmialueella järjestettäisiin ensi kesänä vaikka piknik-konsertteja. Mukana on 53 paikallislehteä. Oppilaat olivat juuri sinä aikana välitunnilla, mutta onneksi ei heille sattunut vahinkoja. Purkkia oven eteen ja jotain paukkuja. Torikulman edessä oleville pahoin rapistuneille betonialtaille on myös tehtävä jotain. Tällöin kirjoittajan henkilöllisyys jää vain toimituksen tietoon. näyttelypöydällä esillä olevat sienet oli kerännyt orimattilan metsistä Tietävälän Marttojen Ulla Virtanen. Olemme hieman tunnustelleet ja katselleet radan paikkaa Teikarinmäen ympärille ja sopiva noin 1 200 metrin alue on valmiina, mikäli asia järjestyy käytännössä. Orimattilan Sanomat, toimitus 3. Pukkilassa pururatahanke on vasta tunnusteluasteella, painottaa urheilulautakunnan puheenjohtaja Teuvo Viljanen. Tutkimuksen aineisto koostuu noin 11 000 haastattelusta, joita on tehty mukana olevien lehtien levikkialueilla. – Pääsääntönä on se, että sienet, joista tulee maitoa, tulee ryöpätä hyvin. Hän uskoo, että Postin osoitteettoman jakelun tuote Postinen on kerännyt osan kaupan ilmoittelusta. anniina KoRPELa Pukkilassa haaveillaan pururadasta ouTi siRViö Orimattila orimattilan alueen Yhteiset Martat järjestivät perjantaina sieninäyttelyt sekä K-supermarketin että s-Marketin aulatiloissa. on jouduttu miettimään tosissaan, miten saadaan lukija pidettyä tyytyväisenä. 044 7043 711 virpi.kallio@orimattilansanomat.fi Juho Kiuru p. sieniä voi myös kuivattaa tai tehdä niistä pikkelssiä, kuten itse teen kangasrouskuista, sireni kertoi. – sieniä ei pidä kerätä varomattomasti, ja sienien tunnistaminen on elintärkeää. JAKELUHÄIRIÖT Orimattila maanantai–sunnuntai 6.30–10.00 puh. Puuskittainen raju syysmyrsky ravisteli eilen levikkialuettamme kaataen puita ja särkien ikkunoita. syyskuuta 1977 Pitäjäsanomissa kerrottiin Pukkilan olevan vetreä kuntoilupitäjä. VASTUU ILMOITUSVIRHEISTÄ Lehti ei vastaa ilmoittajille mahdol lisesti aiheutuvasta vahingosta, jos hyväksyttyä ilmoitusta ei tuotan nollisista tai vastaavista syistä jul kaista määrättynä päivänä. suurimmalla osalla näyttelypöydän vieressä piipahtaneista oli omakohtaisia kokemuksia sienistä ja sienestämisestä. Digikesto 12 kk 135 e (alv. Määräaikainen tilaus 12 kk 158 e , 9 kk 131 e 6 kk 93 e , 3 kk 54 e Tarjous 3 kk 42 e , 6 kk 80 e . Paperilehden digilisä 1 e /kk (alv. 044 7043 718 TILAUSHINNAT (sis. Sirenillä kädessään kehnäsieni, joka on yleinen herkullinen syötävä sieni. Postiosoite: PL 5, 16301 Orimattila Katuosoite: Erkontie 17 www.orimattilansanomat.fi puh. – Lehti ei suorita tilaa jalle hyvitystä lakon tai muun ylivoi maisen esteen takia julkaisematta jääneistä numeroista. Naapurikunta Orimattila on hyvänä esimerkkinä pururadan suosiosta. Orimattilan palokunnalle päivä oli täystyöllistetty, sillä raivausapua tarvittiin iltapäivällä mm. Kyseessä olivat Homenon marttojen ensimmäistä kertaa järjestämät kesän kiitospäivälliset, joille osallistui sata eri ikäistä ruokavierasta. Lehden vastuu ilmoituksen julkai semisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun hinnan palauttamiseen. Henrikssonin mukaan myös kimppalehti on yleistyvä ilmiö: varsinkin kerran viikossa ilmestyvä paikallislehti saattaa kiertää naapurustossa postilaatikosta toiseen. Lehtien viikkotavoittavuus on kuitenkin pudonnut seitsemän prosenttiyksikköä vastaavaan vuonna 2009 toteutettuun tutkimukseen verrattuna. Komea Pentti Papinahon Varsapatsaskin tulisi näin paremmin esiin. Vaikka lehtien levikki on laskenut, lukijamäärä ei ole pudonnut samassa suhteessa, Henriksson sanoo. Laulaa ja soikin voi kiinnostua uudesta, kaupungin keskustassa sijaitsevasta konserttipuistosta. – Kyllä pururadan tarpeellisuuden olemme tiedostaneet jo parin vuoden ajan. Juhlafestareiden järjestäjiltä oli hyvä idea sijoittaa esiintymislava puiston Rantatien puoleiselle sivustalle. nurmialueen nurkassa oleva lasten leikkikenttä täydentää puistoa. – Tutkimuksen mukaan paikallislehdellä on paikkakunnallaan erittäin tärkeä rooli, Kuusinen kommentoi. – Tässä on noussut sellaisia ajatuksia, että pitäisikö massatilauksilla esimerkiksi kirjastoihin olla tavallista korkeampi hinta, Henriksson sanoo. ooo Raju syysmyrsky oli tehnyt tuhojaan orimattilassa ja lähialueella, uutisoitiin Pitäjäsanomissa 8. Marttojen pöydällä oli esillä runsaasti sieniä, lähemmäs neljäkymmentä, mutta tämän vuoden luonnonsieni, lampaankääpä puuttui. Kestotilaus laskutetaan kun kin laskutusjakson alussa voi mas sa olevan tilaushinnaston mu kai sesti. Paikallislehti peittoaa parhaana tietolähteenä kaikki muut mediat Kyselyn vastaajat pitävät paikallislehteä parhaana tietolähteenä oman alueensa uutisista, ihmisistä ja tapahtumista. Varsapuistosta löytyy toki parantamisen varaakin. Paikallislehti peittoaa tässä selvin luvuin esimerkiksi maakuntalehden ja sosiaalisen median. 044 7043 721 LATOMO Tarja Hietavirta p. – Myös limanuljaskaa on kyselty, mutta sitä ei tähän näyttelyyn saatu, Laajarinne kertoo. – Kokemattoman kannattaa kuitenkin mennä sienimetsään konkarin kanssa, joka pystyy heti kertomaan, onko sieni syötävää vai ei, Tuula Laajarinne keskustan Marttaliigasta vihjasi. Toimituksella on oikeus lyhentää ja käsitellä kirjoituksia toimituksellisten periaatteiden mukaisesti. Ilmoituksia välitetään maan kaik kiin sanomalehtiin ko. 044 7043 714 juho.kiuru@orimattilansanomat.fi Anna Hakama p. syyskuuta 1977. Pakaan ja Heinämaan teillä, jossa kaatuneet puut olivat tukkineet tiet. Lehtiä luetaan työpaikalla, kirjastossa ja muissa julkisissa tiloissa. ikävämpänä ilmiönä Henriksson pitää sitä, että paikallislehtien asema tietolähteenä päivittäiskaupan ilmoittelussa on heikentynyt ja suoramainonta on tällä hetkellä tässä roolissa tärkeämpi. Päiväkannon valitukset ma–pe 8–16 puh. Enemmänkin tulijoita olisi ollut, mutta tilojen ahtaus rajoitti osallistujien määrää. Hän ottaa rouskuista lakit, ryöppää ne ja jäähtymisen jälkeen laittaa sienet lasipurkkiin. Virheestä, joka johtuu esim. – Moni laittaa esimerkiksi tatit ja voin suoraan pannulle ja nauttii sienet siten. VEROTTOMAT ILMOITUSHINNAT Etusivulla 2,05 Tekstin edellä, tekstissä 1,80 Kuolinilmoitukset 1,80 Tekstin jälkeen 1,70 Takasivulla 1,90 Värilisä 0,12 euroa / pmm Hintoihin lisätään 24 % arvonlisä vero. Ehkäpä puiston uusien käyttötarpeiden pohjalta olisi paikallaan laatia kaupunkilaisten oivasta olohuoneesta parantamissuunnitelma. Joo, mutta onko lapsilta vanhemmat hukassa. alv. Tutkituista lehdistä paras neljännes tavoittaa alueellaan kuukaudessa jopa 97 prosenttia väestöstä – heikoimman neljänneksenkin lehdet 90 prosenttia. Huuhtelun jälkeen sieniä voi käyttää ruuanlaittoon tai säilöntään, sireni ohjasti. sieninäyttelypöydän ääreen pysähtyneet kyselivät muun muassa sienten ryöppäyksestä. Moni oli kiinnostunut myös siitä, mistä muun muassa esillä olleet suppilovahverot ja mustat torviseinät oli kerätty. Ulkomaille tilattaessa kaksinkertai nen maksu. 10 %) Kestotilaus 12 kk 149 e (2 erässä á 79 e , 3 erässä á 53 e , 4 erässä á 39 e ). Vedosilmoitukset vuo rokautta aikaisemmin. Vastaajat saivat valita useampia tietolähteitä parhaaksi, ja paikallislehden valitsi 70 prosenttia. Merkittävä osa myös ei-tilaajista lukee paikallislehtiä. Paikallislehtien numerokohtainen peitto kattaa keskimäärin 44 prosenttia myös ei-tilaajista eli levikkialueella asuvista henkilöistä, joiden kotitalouteen lehteä ei tule. Kiitti! Vanhukset olkaa varuillanne, älkää avatko ovianne Koivulan alueella. näyttelyssä oli erotettu selkeäsi kymmenkunta myrkyllistä sientä, joiden nauttiminen ei ole terveydelle hyväksi. Esimerkiksi läheisyys on säilyttänyt asemansa vahvuutena ja jopa aiempaa useampi vastaaja kokee lehdet hyödyllisiksi ja kiinnostaviksi. KiiTos ViEsTisTä Tervetulopaukutukset Koivulassa Näin kirjoitat Lukijan postiin Lähetä kirjoituksesi osoitteella orimattilan sanomat, PL 5, 16301 orimattila tai sähköpostitse osoitteella yleisonosasto@orimattilansanomat.fi tai www.orimattilansanomat.fi Yleisönosastokirjoitus on aina allekirjoitettava – myös siinä tapauksessa, että kirjoittaja haluaa käyttää nimimerkkiä. sienet ovat kiinnostaneet yllättävän paljon miehiä, keskustan Marttaliigan marttoihin kuuluva Anneli Sireni kertoo s-Marketin aulassa olevan näyttelypöydän takaa. 03-876 678 JULKAISIJA: Pitäjäsanomat Oy Toimitusjohtaja/päätoimittaja Kullervo Hakama p. PETRi siPiLäinEn ORIMATTILAN SANOMAT TOIMITUS Avoinna ma–pe klo 8–16.30 toimitus@orimattilansanomat.fi yleisonosasto@orimattilansanomat.fi tulkai.mukaa@orimattilansanomat.fi Toimitussihteeri Petri Sipiläinen p. 24 %). päivänä 2 – N:o 99 – 2017 Päivyri Päivän miete Tänään tästä Orimattila Pukkila Myrskylä Artjärvi Porlammi SÄÄ +12 +12 +12 Torstai Keskiviikko Perjantai Tänään +14 Varsapuisto puhkesi eloon lauantaina, kun orimattila järjesti siellä koko perheen festarit kaupungin 25-vuotisen taipaleen kunniaksi. – näyttelypöydän ääreen on pysähtynyt kaikenikäisiä ihmisiä. Ilmestyy: tiistaisin, torstaisin ja perjantaisin Levikki 4 101 kpl (LT 2014) Sanomalehtien Liiton jäsen ISSN 12366609 PAINOPAIKKA Esa Lehtipaino Oy Lahti 40 vuotta sitten Lukijan postia Tuure Kilpeläinen yhtyeineen keräsi Varsapuistoon sankan joukon kuulijoita. lehden il moitushinnoilla. Porlammilla yhteiskoulun vanhan urheilusalin, opettajainhuoneen ja kirjaston osalta voimakas tuuli repi peltikaton eilen aamupäivällä suurimmalta osaltaan. oiva olohuone orimattilalaisille Yksinäinen ihminen on aina huonossa seurassa. Monipuolinen ohjelmatarjonta houkutteli puistoon ainakin tuhatkunta kaupunkilaista: pelkästään festarit päättäneen Tuure Kilpeläisen ja Kaihon karavaani -yhtyeen keikkaa oli seuraamassa useampi sata henkeä. Maakuntalehteä piti parhaana lähteenä 38 prosenttia ja sosiaalista mediaa 29 prosenttia vastaajista
esimerkiksi Suistamon Sähkö esittää uutta karjalaista tanssimusiikkia työkaluinaan koneet, venäläinen leikkihaitari, lauluvoima, rap ja maaninen lavameininki. ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina syyskuun 5. eniten apurahoja jaettiin kuvataiteen, kirjallisuuden, musiikin ja näyttämötaiteen ammattilaisille. Viikko sitten pidetyssä kaupunginvaltuuston kokouksessa terveyskioskin toiminnan turvaamisesta jätettiin peräti kaksi valtuustoaloitetta. Maatila-liha Merosen varsinaiset tuotantotilat sijaitsevat lahden Sopenkorvessa. Pelastuslaitoksen toimesta hevonen saatiin vedettyä liinojen avulla parempaan asentoon. Rokot teen antoi tervey denhoitaja Rita Erola. Hakijoita oli yli 2 500. Grundströmin tausta on hämmästyttävän monipuolinen lapsuuden klassisesta musiikista ja heavysta nuoruuden kansanmusiikkiherätykseen sekä myöhemmin urbaanien biittien pariin”. Vuositasolla taiteilija-apurahoja maksetaan yhteensä noin 11,5 miljoonaa euroa. edellinen viisivuotisapuraha päättyi vuonna 2015. Hyvinvointiyhtymän toimialajohtaja Mika Forsberg haluaa selvittää kioskin kustannukset ja merkityksen ennen päätösten tekemistä Orimattilan terveyskioskilla on vielä toivoa Pim eän kaupan ilta 8.9. Orimattilan Vuoden Yrittäjä -valintaraati arvostaa Merosten pitkäjänteistä työtä, minkä seurauksena yrityksen liikevaihto ja henkilöstö ovat kasvaneet vuosien saatossa. lehti sai vahvistuksen näille tiedoille hyvinvointiyhtymän sisältä. toukokuussa Grundström oli vieraana Yleisradion etnoiltasarjaan kuuluvassa ohjelmassa Keinuva talo, joka esitteli muun muassa harmoonivelhoksi ja konevelhoksi kutsutun kansanmuusikon näin: ”Matkaharmoonin ja huuliharpun virtuoosi osaa myös konemusiikin ohjelmoinnit. Meroset ovat panostaneet paljon myös tuotekehitykseen. Keskimäärin joka yhdeksäs hakija sai apurahan. Hän haluaa ennen päätösesityksen laatimista selvittää terveyskioskin toimintaan kuluvat eurot sekä kioskipalvelun merkityksen ja sen heijastukset Orimattilan terveyskeskuksen käyttöön. Yhtymän alueella terveyskioskeja on vain lahdessa ja Orimattilassa. OHO Galleriassa Helsingissä avautuu 15. nyt jaetut apurahat alkavat vuoden 2018 alusta. Väärä hälytys Postilta Petri SiPiläinen Orimattila – Orimattilan terveyskioskin lakkauttamisesta ei ole vielä tehty päätöstä hyvinvointiyhtymässä, vakuuttaa yhtymän toimialajohtaja Mika Forsberg. taidetoimikunnat jakoivat yhteensä 294 uutta taiteilija-apurahaa. klo 18–21 Huipputarjouksia ja hyvää meininkiä. Orimattilan terveyskioski on joutunut hyvinvointiyhtymän muutosrumbassa Forsbergin johtaman perheja sosiaalipalvelujen alaisuuteen, kun taas lahden terveyskioski on sijoitettu yhtymässä terveysja sairaanhoitopalvelujen alle. toisen niistä on allekirjoittanut muun muassa kaupunginvaltuutettu Niina Saarinen (sd.), joka edustaa Orimattilaa hyvinvointiyhtymän hallituksessa. Hevonen oli kaatunut kyljelleen kuljetusvaunussa kesken matkan, eikä päässyt omin avuin ylös. – Yhtymässä pyritään siihen, että kaikilla sen alueen asukkailla on yhdenvertaiset palvelut, Forsberg muistuttaa. Pyrin saamaan katsojassa teoksilla niin vahvan kokemuksen, että sitä on vaikeaa sivuuttaa – ettei ehtisi liiaksi ajatella ennen kuin kokee. Valinta julkistettiin tänään yrittäjän päivänä. Kaupungin pääkadun erkontien varrella sijaitseva terveyskioski aloitti toimintansa reilut viisi vuotta siten. Forsberg on kotoisin Orimattilasta ja tietää, että kaupungin terveyskeskus sijaitsee syrjässä keskustasta korkean mäen päällä. Grundström on konevelho Sibelius-akatemian kansanmusiikin osastolta musiikin maisteriksi valmistunut eero Grundström vaikuttaa paitsi muusikkona myös opettajana, säveltäjänä, sovittajana ja äänittäjänä. Veroton apuraha on kuukaudessa 1 692 euroa, josta sen saaja maksaa pakollisen eläkeja tapaturmavakuutusmaksun. Hevosen omistaja oli ajanut kuljetusvaunun Orimattilan Käkeläntiellä sijaitsevan KSupermarketin pihaan, jossa yritti nostaa hevosta pystyyn. tarve veistää syntyy mielen ja materian hankauspinnassa. Sitä edellinen, niin ikään viiden vuoden mittainen apuraha myönnettiin 2000-luvun alkupuolella. Haluan teoksillani ohittaa järkeilyn. päivänä 2017 – N:o 99 – 3 Pelastuslaitos kävi perjantaina iltakuuden aikaan auttamassa kuljetusvaunussa kaatuneen hevosen nostossa. Muissa jäsenkunnissa vastaavaa palvelua ei ole. Paikalla ei kuitenkaan ollut tulipaloa, vaan trukki oli ajanut linjailmaisimeen, joka oli aiheuttanut väärän hälytyksen. teoksissa olennaista materiaalin lisäksi on teoksen ja tilan yhteys, installaatiot muodostuvat tilan ehdoilla. Hevonen ei loukkaantunut kaatumisessa. – Minua kiinnostavat erilaiset musiikin tekotavat ja se, miten perinnemusiikki saadaan kuulostamaan raikkaalta, hän listaa. Hän esiintyy sekä solistina että muun muassa yhtyeissä Suistamon Sähkö, Juuri & Juuri, Sväng ja Maria Kalaniemi Duo. – Veistän liikettä tilana, kirjoittaa lahden taideinstituutista valmistunut kuvanveistäjä näyttelytiedotteessa. Pentti Väisänen kävi hakemassa influenssarokot teen Orimattilan terveyskioskista viime marras kuussa. Grundström (musiikki), Kokko (kuvataide), Halso (valokuvataide) ja Peura (kuvataide) saivat yksivuotisen apurahan. Maatila-Liha Merosesta Orimattilan vuoden yrittäjä KUVA: JUho KiUrU Juha Meronen tarkastaa mak karaerää Lahden Sopenkorvessa sijaitsevalla MaatilaLiha Merosen tehtaal la. Myös kaupungin kanssa käydään vielä neuvotteluja. Kioski on ollut erityisesti ikäihmisten suosiossa. Kioski on avoinna kolmesti viikossa. aiemmin sekä kolmivuotisen että yksivuotiset valtion taiteilija-apurahat saanut Grundström muutti Pukkilaan kolme vuotta sitten. – apuraha mahdollistaa keskittymisen varsinaiseen työhön. Voin vähentää opetustyötä, joka pitää leivän syrjässä kiinni, mutta vie resursseja taiteen tekemiseltä, sanoo orimattilalaiskuvanveistäjä. Orimattilalainen perheyritys on perustettu vuonna 1994 ja se työllistää tällä hetkellä kymenkunta työntekijää. Kaikkiaan Orimattilaan tuli kolme ja Pukkilaan kaksi uutta valtion taiteilija-apurahaa Kuvanveistäjä Jukka lehtinen sai jo kolmannen viisivuotisapurahan Pukkilalaisista muusikoista Ilona Korhosen apuraha on kolmivuotinen ja Eero Grundströmin yksi vuotinen. – Sinne on ikäihmisten vaikea kulkea ainakin jalan. – Yritetään ratkaista tämä asia nopeasti, hän lupailee. toimintaa pyörittävät terveydenhoitajat, jotka erilaisen terveysneuvonnan lisäksi antavat rokotuksia ja tekevät erilaisia pieniä kaupunkilaisten terveydentilaan liittyviä mittauksia ja tarkistuksia. taike päättää, miten apurahat jakautuvat eri taiteenalojen kesken, mutta kukin valtion taidetoimikunta jakaa oman taiteenalansa apurahat. Kokonaan lehtinen ei aio luopua opettamisesta aalto yliopiston taiteen ja suunnittelun korkeakoulussa. toista ääripäätä edustaa arkkitehtuuri, jossa lähes joka toinen hakija sai apurahan, kerrotaan taiteen edistämiskeskuksen (taike) tiedotteessa. erityisesti makkaroistaan tunnettu Maatila-liha Meronen valmistaa ja myy erilaisia lihatuotteita. ajattelun ja selittämisen aika on katsomisen jälkeen, toteaa lehtinen.. Perinteisistä materiaaleista työskentelynsä aloittanut taiteilija on urallaan kokeillut rohkeasti uusia keinotekoisia materiaaleja, kuten muovia. Siinä mielessä keskustassa sijaitseva terveyskioski puoltaa paikkaansa, mutta katsotaan nyt, hän pyörittelee. lehtinen veistää liikettä tilana Jukka lehtisen saama apuraha on lajissaan jo kolmas. Petri SiPiläinen Virenoja Vuoden yrittäjäksi on Orimattilassa valittu Maatila-liha Meronen Oy:n Juha ja Ari Meronen. lehtiselle myönnetty kuvataiteen apuraha on viisivuotinen ja Korhosen musiikin apuraha kolmivuotinen. Maakunnallisen Vuoden Yrittäjän valinta julkistetaan Yrittäjäjuhlan yhteydessä 14.10. lisäksi Maatila-liha Meronen näkyy useissa maakunnan ulkopuolisissakin tilaisuuksissa tuoden samalla Orimattilaa esille. lahden Sibeliustalossa, jolloin myös kaikki nyt julkistetut kuntien Vuoden Yrittäjät palkitaan. Viime viikolla julkaistujen apurahataiteilijoiden joukossa on myös orimattilalaissyntyinen, Helsingissä asuva kuvataiteilija Eeva Peura. Hän tekee yhteistyötä pukkilalaisten kollegojensa ilona Korhosen ja Taito Hoffrénin kanssa ja vaikuttaa Kanteleen ääniä -studiossa. Valtion taiteilija-apurahalla työskentelee vuosittain runsaat 600 taiteilijaa, mikä on kolmisen prosenttia maan taiteilijakunnasta. 8.9. Virenojan tilapuodissa on kaupan yrityksen omien tuotteiden lisäksi alueen muidenkin tuottajien tuotteita. – Vaikeinta apurahan saaminen oli kuvataiteessa ja monitaiteessa, joissa apurahan sai vain joka kahdestoista hakija. taiteilijan töitä on ollut tänä kesänä esillä nastolan taarastissa sekä iisalmessa Suloisassa Suomessamme -näyttelyssä. Yrityksellä on oma myymälä Virenojalla sijaitsevan sikatilan yhteydessä, mutta sen lihavalmisteita myydään myös lähiseudun marketeissa. – Sellaista perinnemusiikkia ei ole ollut olemassa, mutta olisi voinut olla olemassa, sanoo Grundström ja puhuu jatkumosta, jossa muinaismusiikki liittyy karjalaisen musiikin kautta nykyajan teknomusiikkiin – ilman vastakkainasettelua tai mystifiointia. KUVA: Virpi KAllio. – Veistän näkyväksi asioita, joiden en muuten tietäisi olevan olemassakaan. syyskuuta vuoden loppuun jatkuva näyttely, jossa on esillä muun muassa installaatio ”Sehän alkoi melkein itkemään”. Kalaniemen ja Grundströmin uusi albumi ”Svalan” julkaistiin huhtikuussa. klo 18–21 #supportyourlocal #omaleimainenorimattila Pimeän kaupan ilta Tule illan hämärtyessä Orimattilan keskustaan tutustumaan paikallisiin palveluihin, tuotteisiin ja yrityksiin. Orimattilalainen kuvanveistäjä Jukka Lehtinen sai valtion viisivuotisen taitelijaapurahan. Niina Saarinen avainpaikalla hallituksessa Orimattilassa nousi viime kuussa kohu, kun Orimattilan Sanomat paljasti suositun terveyskioskin olevan lakkautusuhan alla. Hevonen kaatui kuljetusvaunussa Pelastuslaitos sai palohälytyksen lauantaina illalla kello kuuden jälkeen Postin varastotiloihin Pennalaan. terveyskioskin kohtalosta päätetään viime kädessä juuri yhtymän hallituksessa ja valtuustossa. KUVA: JUho KiUrU VirPi KalliO Orimattila / Pukkila Orimattilassa asuvat kuvanveistäjät Jukka Lehtinen ja Tapani Kokko sekä valokuvaaja Ilkka Halso ja pukkilalaiset muusikot Ilona Korhonen ja Eero Grundström ovat saaneet valtion taideapurahan. tämä kitka synnyttää taideteokseni
Kuivannon maatalousnaisten järjestämä konsertti oli yhdistyksen suurin panostus itsenäisen Suomen juhlavuonna. – Ketterän kehityksen askelmerkkejä jatketaan tulevaisuudessakin, Muikku lisää. Räpyläuinnin kilparyhmä uinti ti, to ja pe klo 19–20.30 ja ke klo 18.30–20. – Käymme esiintymässä kouluilla, kesätapahtumissa ja tämäntyyppisissä paikoissa. teimme vähän äiti-gallupia ja sieltä nousi toiveeksi pikku Kakkosesta tuttu Lato-orkesteri, kertoi Helena Ylöstalo maatalousnaisista. Vei turvaan paikkaan varmaan. Lähetys katkeaa osalla radioasemista Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän lääkärilausuntojen kesäkuun laskutuksessa on tapahtunut järjestelmävirhe. T/P7: 300 m. Tervetuloa entiset ja uudet keskustelijat! Lisätiedot puh. 050 305 2147. siirrymme pelaamaan mölkkyä Kehräämön 3. klo 18. Eniten vettä saatiin Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla. Kahvitus alkaa klo 13.30. Oman yrityksensä lisäksi Muikku on työskennellyt toimitusjohtajana Machinery Oy:ssä sekä roclalla, jonka alihankkija Orfer on. tuolloin maan eteläja itäosassa paikannettiin yhteensä yli 6 000 maasalamaa. Kun organisaatio kasvaa ja lähtee kansainvälisille markkinoille, toistoja on mahdollisuus tehdä enemmän. Lämpimin päivä oli 12. ilmatieteen laitoksen tilastot kertovat keskilämpötilan poikenneen monin paikoin yli asteen tavanomaisesta. Kiitos Orimattilan kotihoidon henkilökunnalle. Sarjat ja matkat: T/P5: 200 m. Kanteleen seurantalolla (Nuuttipolku 25) tapahtuu: to 7.9. elokuuta. 22.1.1920 Koivisto k. Varhaiskannon valitukset ma–su 6.30–10.00 puh. Muutokseen myötä pystyn antamaan enemmän aikaa kansainvälistymiselle, mikä vaatii muun muassa matkustelua, Stucki kertoo. 0400 450 013. – Seuraava kehitysvaiheemme on kansainvälistyminen. kerroksen pelihalliin. Kuivannon maatalousnaisten puheenjohtaja Sinikka Lindgren kertoi ennakkoon lippuja myydyn vähän toista sataa. Seurantalon salin penkit täyttyivätkin mukavasti aikuisista ja lavan edusta lapsista. Lajina maastojuoksut. Lääkärilausuntojen laskutuksessa järjestelmävirhe AnnA HAKAMA Kuivanto Svengaaviin musiikkitunnelmiin heittäydyttiin Kuivannon maamiesseurantalolla, kun Herra Heinämäen Lato-orkesteri valloitti seurantalon lavan sunnuntai-iltapäivänä. Kotimaan pienillä markkinoilla on jouduttu menemään enemmän asiakkaan mukaan räätälöidyillä ratkaisuilla, Muikku tietää. – töitä tehdään siinä, että saadaan toistoja lisää. Mastotöiden varapäiväksi on nimetty keskiviikko 6.9. T/ P15,17: 2 km. Mäntsälässä asuva Jussi Muikku aloitti 1. Mannonen s. Hänellä on kokemusta kansainvälisestä kaupasta ja kansainvälisen teknologialiiketoiminnan johtamisesta. Tervetuloa! Kanteleen Nuutit. Lisätiedot puh. taakse jäänyt kesä oli eteläja keskiosassa keskilämpötiloiltaan laajalti harvinaisen viileä. ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina syyskuun 5. Menit Mummo kultainen luo taivaan omien enkelten. Papan viereen tähtien taa, luokse Jumalan, Kaikkivaltiaan. Erityisesti, kun olemme palkanneet uutta henkilöstöä, johtamiseen tarvitaan tekijää ja osaamista, Stucki toteaa. T/P9: 600 m. Tänään ti 5.9. syyskuuta. Kuolleita Seuratoiminta (c ) A rto In ka la w w w .a is ud ok u. Ilmoittaudu orimattilaui.fi tai hallilla. Arpajaiset. 0400 712 451 / Reijo Savela. Jasmin, Ada, Noa, Justus ja Jerry ORIMATTILAN SANOMAT Erkontie 17, puh. 10.8.2017 Orimattila Kaipauksella ja kiitoksella muistaen Anneli ja Ilmari Katja, Hannu ja Jasmin Jonna, Miika, Justus ja Jerry Janita ja Veikko Jesse ja Carita Joonas Anna, Jarkko, Ada ja Noa Veli perheineen Sukulaiset ja ystävät Lähti lentoon enkeli taivaan, tuli luokse väsyneen sairaan. – rockmaisemissa liikumme, Herra timotei kiteytti Lato-orkesterin musiikkityylin. 03-757 5285 Päiväkannon valitukset ma–pe 8.00–16.00 puh. Konsertin ja teatterin välimuoto Herra Heinämäen Lato-orkesteri piti lupauksensa villistä, raisusta ja leikkisästä Lato-orkesterikonsertista. klo 11-13 Anninkammarilla. tärkeää on se, että töitä tehdään asiakkaalle, Muikku listaa. Herra Pujo ja Herra timotei kertoivat vuonna 2000 perustetun Lato-orkesterin heittävänsä nykyään noin 40–50 keikkaa vuodessa. Lisäksi Kiira-myrsky sattui 12. Herra Heinämäen Lato-orkesteri kokosi ison yleisön Kuivannon maamiesseurantalolle sunnuntaina. Olen tehnyt Orferin kanssa paljon yhteistyötä jo aiemmin useissa eri yhteyksissä, Muikku kertoo. päivänä 4 – N:o 99 – 2017 Eläkeliiton Orimattilan Yhdistys. T/P13: 2 km. Lisäksi yhteiset kuivikset räpyläuinnin kilparyhmän kanssa ti sisäjuoksurata ja to voimistelusali klo 18–19. Muikun työtehtäviin kuuluu kansainvälistymisen lisäksi myös teknologiakehitys ja innovaatioiden johtaminen. syyskuuta teknologiayhtiö Orfer Oy:n toimitusjohtajana. Asiakkaille on lähetetty asiasta korjauskirje. tämä tarkoittaa todella isoja muutoksia ja vaatii erityisesti management-resursseja, Muikku sanoo. mennessä Tellervo Ollikka puh. Orimattilan Jymy/yleisurheilu. Katkos ajoittuu tälle välille. Teemana kuntoutus ja apuvälineet. Lämmin kiitos osanotosta. Elokuu oli epätavallisen pilvinen. Lisäksi varsinkin uudellamaalla ja Kymenlaaksossa oli paljon tuulivahinkoja. Tulkaa kaikki ja mukaan, ystävät, tuttavat ja naapurit! Orimattilan Yhteiset Martat. Maan keskivaiheilla ei tänä kesänä saatu nauttia yhdestäkään hellepäivästä. Satumaa-tangomusikaali Kouvolan teatterissa pe 10.11. Mikäli laskusta on epäselvyyttä, kehottaa Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä ottamaan yhteyttä asiakaspalvelunumeroon 03 819 3999 arkisin klo 9–11 tai lähettää sähköpostia osoitteeseen myyntireskontra@phhyky.fi. Kosketti hiljaa posken nukkaa, silitti hellästi hopeista tukkaa. Elokuussa satoi laajalti hieman tavanomaista enemmän. Samana päivänä mitattiin myös elokuun ylin lämpötila, 26 astetta Helsinki-vantaan lentokentällä. Herra Heinämäen Lato-orkesteri viihdytti perheitä Kuivannolla Päättynyt elokuu oli ilmatieteen laitoksen mukaan monin paikoin harvinaisen pilvinen. Siunattu läheisten läsnä ollessa. Tilaisuus on maksuton, seurantalon ovet avautuvat klo 17.30. Muikku aloitti Orferilla 1. Jussi Muikku nimitettiin Orferin uudeksi toimitusjohtajaksi Sudokun ratkaisu tv-sivulla. Viennin osuutta kasvatetaan tekemistä tulee olemaan paljon. heinäkuuta utsjoella. Tervetuloa mukaan! Outi Sirviö Orimattila teknologiayhtiö Orfer Oy on nimittänyt yhtiön toimitusjohtajaksi mäntsäläläisen insinööri Jussi Muikun. Hyvän vauhdin toimitusjohtajana vuodesta 2010 lähtien saanut Paul Stucki jatkaa yhtiön hallituksen varapuheenjohtajana ja talousjohtajana. Orferin liikevaihto päättyneellä tilikaudella oli 16,5 miljoonaa euroa. Digita huoltaa Lahden radiomastojen laitteita kello 9–15. – näimme mainoksia tapahtumasta ja lähdimme, kun kerrankin täällä tapahtuu. klo 14. Lavalle noussut musikanttinelikko Herra Pujo, Herra timotei, intiaanipäällikkö Punanata ja voimamies Horsmaa tuurannut autotallitonttu taunus viihdyttivät niin lapsia kuin aikuisiakin. elokuuta, jolloin lämpötila kohosi eteläja länsiosissa laajalti 25 asteen tuntumaan. Ja lapset tietysti kyselivät, että mennäänhän me, Hovatov kertoi. On todella hyvä olla tässä mukana, nöyrin mielin. – Kiva, kun tapahtuma on lähellä, eikä aina tarvitse lähteä Lahteen asti, Ahtila kiitteli. Operatiivinen johtovastuu on Muikulla ja töitä tehdään yhdessä Stuckin kanssa. Tekniikkauimakoulu ti ja to klo 17– 18 ja pe klo 18–19. Herra timotei määritteli, ettei Lato-orkesterin musiikki ole välttämättä suoranaista lasten musiikkia, vaan musiikkia, jota voi soittaa lapsille. co m C od e: F3 82 C 08 4A E 1 5 5 3 7 1 8 2 9 3 7 5 7 9 4 3 4 1 8 4 2 9 6 8 rakkaamme Äitini, Mummomme, isomummomme, isoisomummomme Aili Sanelma Fält o.s. Ilmoittautumiset 13.10. Stucki on toiminut Orferilla yrittäjänä sukupolvenvaihdoksen jälkeen vuodesta 1994. – Jotta yhtiö saa sille tarvittavaa huomionarvoa, täytyy täällä olla myös läsnä ja paikalla. tässä pelataan pitkää peliä, yksi tähtäin on myös mahdollinen sukupolvenvaihdos, johon täytyy olla myös aikaa ja resursseja, Stucki sanoo. T/P11: 1 km. Nosti siivilleen Äidin ja Mummomme armaan. Pidän Orferin arvoista. Lähitapahtuma sai kiitosta Artjärveläinen Riina Ahtila ja kuivantolainen Susanna Hovatov olivat lähteneet tyttärineen nauttimaan konsertista. Tervetuloa! Ilmoittautumiset klo 17.45 mennessä. klo 14. Katkos koskee iskelmä Lahtea, radio voimaa, KiSSiä, radio Cityä ja LOOPia. Muikulla on taustallaan isompien yritysten pyörittämisiä, joten senkin vuoksi hänen nimittäminen yhtiön johtoon oli luontevaa. – tarkoitus ei ole jäädä tähän, vaan kehittää toimintaa koko ajan, Stucki sanoo. Yhtiön palveluksessa on 105 työntekijää. Lämpötiloiltaan erikoisesta kesästä kertoo myös se, että koko maassa kesän korkein lämpötila 27,6 noteerattiin 28. virhe koskee noin 600 laskua. Heikki Vuonokari on tehnyt upean lintuja luontoaiheisen videoesityksen, jossa pääosassa on kantelelainen maisema. – Jussi Karinen pysyy hallituksen puheenjohtajana. Hänen työnsä jatkuu ja hän on ollut erittäin aktiivinen puheenjohtaja, kiittelee Stucki. Konttorimme avoinna ma–pe klo 8–16. vähiten satoi rovaniemellä, reilut 43 milliä. Asiat ovat olleet näin jo roclan aikoina, ja sama jatkuu edelleen, ratkaisuja tehdään pitkällä jänteellä. Aikuisten uintitunti pe klo 19–20.30. – Orferilla on tehty jo paljon hyvää työtä, tilanne on hyvä ja resurssit ovat kunnossa. Kausi alkaa 5.9. täällä on todella hyvää henkilöstöä töissä ja hyvä tekemisen meininki. Kesän viimeiset OP-seurakisat tänään ti 5.9. Eikö lehtesi tullut. – Henkilökohtaisesti ajatellen, nämä muutokset ovat yhtiön eduksi. 03-876 678. Miesten keskustelupiiri alkaa to 7.9. 03-876 678 Orferin seuraavana kehitysvaiheena on kansainvälistyminen Digitan huoltotyöt katkaisevat viiden radioaseman lähetykset noin 15 minuutin ajaksi tänään tiistaina. Kuukauden sade-ennätys, yli 149 milliä, mitattiin Puolangan Kotilassa. Minuutti ennen konsertin alkua myytyjen lippujen määrä oli kohonnut jo 163:een. Kuukausitapaaminen ja kahvitilaisuus ke 13.9. Keikat ovat konsertin ja teatterin välimuoto, joissa on musiikin lisäksi mukana paljon puhetta, kaksikko kuvaili. klo 19 Virpi Kallion esitys ”Kanteleen seurantalon tarina sanoin ja kuvin”. – Minulle tarjoutui tällainen tilaisuus, jonka otin vastaan. Orimattilan uimaseura. – Yritys ja sen omistajat ovat jo roclan ajoista lähtien tuttuja. Matalalla organisaatiolla jatketaan Orferilla toimitaan jatkossakin matalalla organisaatiolla. Suhteiden luominen ulkomailla on helpompaa, kun yrittäjä itse luomassa pelinavauksia. Tervetuloa! Eläkeliiton Orimattilan yhdistys. Ennen konsertin alkua viisikko haukkasi evästä puffetin puolella. Lasten jatkouimakoulu 6-8-vuotiaille lasten allas ke klo 17.30–18.30 ja pe 17–18 (6.9.-18.10.) Lasten alkeisuimakoulu 5-6-vuotiaille pe klo 16.15–17 (alkaa, kun on tarpeeksi ilmoittautuneita). Kuukauden keskilämpötila oli puolestaan melko tavanomainen, koska päivät olivat viileitä ja yöt lämpimiä. – viennin osuutta on tarkoitus kasvattaa. – Aina järjestetään aikuisten retkiä, niin ajattelimme, että järjestetäänpä tällä kertaa jotain lapsille
mymy pelaa tänä iltana Lahden Kisapuistossa kauden viimeisen kotiottelunsa FC Futura Juniorit/GT:tä vastaan. Vain kahdeksan pelaajaa mukaan saaneesta vantaalaisjoukkueesta ei ollut Pedoille minkäänlaista vastusta, vaan Pedot kirjasi suurinumeroisen 13–0 (0–4) -voiton nimiinsä naisten nelosen ottelusta. muutoin oli hyvähenkinen ottelu, vaikka lukemat olivat mitä olivat. – Ei tässä vielä juhlita. Petonaiset möyhensivät vajaalukuisen Pakkalan Palloseuran Pasi Broman Orimattila myrskylän myrsky kohtasi perjantaina Espoossa Esbo Bollklubbenin miesten nelosen ottelussa. 8 -ryhmityksillä, mihin Pedot ei luonnollisesti ollut suostunut. muutama maali syntyi myös kulmapotkuista. orimK:lla on joukkuekilpailussa mestaruus puolustettavana viime kaudelta. matikaisella on suunnitelmissa myös luokan vaihto ensi kaudeksi ylempään mX1-luokkaan. Lopulta matikainen kilpaili erässä Jämsän seudun moottorikerhon roni Kytösen kanssa toisesta sijasta ja otti toisen sijan ennen osakilpailuvoiton imatralla napannutta Kytöstä. Juuri saimme raavittua sen 11 pelaajaa, ja sama laulu kuin aikaisemminkin. Naiset, IV div., lohko syksy 3, pelatut ottelut: 29.8.: HPs/3FC PoHU 0-3 (0-2). Kuvassa myös neljä maalia viimeistellyt Karoliina Moilanen (89). Ylös päästyään matikainen oli tipahtanut kuudenneksi, mutta kiri kuitenkin erässä lopulta neljänneksi. Katsotaan joukkue mm-kisojen jälkeen, jos sitten voisi vähän juhlistaa. Joka pelissä on kuitenkin ollut hyviä hetkiä. Koskelan avauskisa Hyvinkäällä meni hieman alakanttiin, kun ensimmäinen startti sujui huonosti ja kostautui liian kovana yrittämisenä ja käsien kramppaamisena. Vielä vuosituhannen alussa noin joka kolmas nuori tupakoi. EBK olisi ollut haastettavissa, mikäli olisimme saaneet iskukykyisen kokoonpanon, kommentoi mymyn markku Vilonen. Toiseen erään matikainen sai myös hyvän startin ja ampaisi kärkeen. orimattilan moottorikerhon kuskien Juuso matilaisen ja niko Koskelan lähtökohdat ratkaisevaan kisapäivään olivat mitä kutkuttavimmat. matikainen oli päivän suoritukseensa ja saavutettuun smhopeaan varovaisen tyytyväinen, vaikka mielessä olikin toukokuussa Hyvinkäällä tapahtunut, ja jälkeen päin ajateltuna, ratkaisevaksi jäänyt keskeytys. Karoliina moilanen viimeisteli ottelussa neljä maalia ja Hanna Peltonen kaksi. Ensimmäisellä kierroksella tulokseen 13,73 yltänyt mäkelä totesi tuloksen riittävän voittoon – ja kyllähän se riittikin. alaikäiset ovat raittiimpia kuin koskaan, mutta täysiikäisenä korkki narahtaa. Vilonen oli vielä sunnuntaina toiveikas jalkeille saatavan kokoonpanon suhteen. Hän onnistui aamun aika-ajoissa ja sai ensimmäiseen erään hyvä startin johtaen kilpailua, kunnes kova kisa Jere Haaviston kanssa johti kolariin ja molempien kärkikuskien kaatumiseen. Tampereen yliopiston yliopistonlehtori Anu Kataisen mukaan tutkimuksen tekijät ovat odottaneet jo jonkin aikaa, että nuorten raitistuminen näkyisi myös 18vuotiaiden kohdalla. orimK:n Joni Tuominen ajoi imatralla kauden parhaan osakilpailunsa mX1-luokassa sijoittuen ensimmäisessä erässä viidenneksi ja toisessa erässä sijalle 11. seuraava osakilpailu siilijärvellä jäi kokonaan väliin loukkaantumisen vuoksi. Haavisto oli imatralla kolmas ja voitti suomen mestaruuden ennen sm-hopeaa saanutta matikaista, jonka sijoitus viimeisessä osakilpailuissa oli toinen. – Haavisto yritti ohitusta ja kaaduimme molemmat. Jos saadaan iskukykyinen joukkue kasaan, voimme vielä pisteitä raapia jäljellä olevista peleistä. MX2-luokan SM-kärki palkintokorokkeella: hopeamitalisti Juuso Matikainen (vas.), kultamitalisti Jere Haavisto ja pronssimitalisti Roni Kytönen. aika puolivaloilla pelailtiin peli pois. Kun puolikuntoiset kaverit pelaavat, niin on se aika työlästä. mutta matikainen kuittasi uudelleen, ja niin teki myös Haavisto toistamiseen. Hän tuli mutkaan sisäpuolelta ja minä ulkopuolelta. Useimmat Petojen maalit syntyivät laidalta poikittaissyöttöjen tai sisäänajojen seurauksina. Toisella puoliajalla Pedot teki vielä 9 maalia lisää. Jos pääsisimme vaikka yhden sijan ylemmäksi, emmekä putoaisi pahnan pohjimmaiseksi. sm-kokonaiskilpailussa lopulliseksi sijoitukseksi hänelle jäi seitsemäs sija. oman osuutensa jälkeen Kristiina mäkelä siirtyi kannustamaan muita suomalaisia, mutta sekään ei auttanut Vaikka kolmiloikkaajat toivat suomelle lähes täydet pisteet kaksoisvoitolla ja neljännellä sijalla (7-15), ruotsi rökitti suomen naiset historian suurimalla marginaalilla: 55 pisteellä. Lehti jaetaan JOKA KOTIIN Myrskylässä Orimattilassa Porlammilla Pukkilassa Pasi Broman Orimattila Petojen naisten joukkue sai torstaina vieraakseen vajaalukuisen Pakkalan Palloseuran. Joukkueella on vielä teoriassa mahdollisuudet sarjapaikan säilyttämiseen, vaikka loukkaantumisista kärsineen ryhmän tilanne vaikuttaakin vaikeata. Yhä harvemmassa kodissa sauhutellaan, kun myös vanhempien tupakointi on edelleen vähentynyt. Tulevaisuus tuonee kuitenkin lohtua, sillä sekä pojat että tytöt voittivat omat maaottelunsa, pojat 13 ja tytöt 15 pisteellä. Ja jälleen Haavisto tuli rinnalle ja meni ohi. Voitolla Pedot vankisti asemaansa lohkokärkenä ja kasvatti jo ennestään komeaa tehtyjen maalien määrää. alavuudella reilu viikko sitten Koskela onnistui täydellisesti ja nappasi osakilpailuvoiton, mikä toi hänet mukaan mitalikamppailuun imatralle. Puoliajalla joukkue saikin palautetta laiskasta pelaamisesta. PPs oli alusta lähtien hieman luovuttaneen oloinen, eikä Pedotkaan intoutunut pitämään totutunlaista tempoa. Vastaavasti hieman yli puolet nuorista ei ole nähnyt isänsä tupakoivan, mutta noin viidesosa kertoo isänsä nuuskaavan. Juulia Lammensalo, salla maunula, nina Kolehmainen, outi Helenius, iida Laitinen, Henna sihvonen ja Hanna mäkelä tekivät kukin yhden maalin. – Täysi-ikäisenä juomiseen tulee selvä hyppäys. – Jokaiseen peliin lähdemme sillä mentaliteetilla, että yritämme pelata ja kiusata muita. Kristiina mäkelä yhdellä hypyllä maaotteluvoittoon sTT alaikäiset ovat raittiimpia kuin koskaan ennen, mutta 18 vuotta täyttäessään he kumoavat kuppia enemmän kuin vanhemmat sukupolvet. Toinen erä sujui mainiosti, ja tuloksena oli kolmas sija. Heinäkuussa Koskela oli jo toipunut solisluuvammastaan ja palasi Karkkilassa takaisin radalle sijoittuen neljänneksi. 1.9.: EBK – mymy 10–0 (4–0), mU – JäPs/47 0–10 (0–4). oli kilpailutilanne, ei mitään ihmeellistä. matikaisen kausi jatkuu tulevana viikonloppuna maajoukkueleirillä, sillä mies on valittu myös syys-lokakuun vaihteessa Englannissa ajettaviin joukkueiden mm-kilpailuihin. Varaa kiristää olisi ollut aika paljon. Petojen pelaaja-valmentaja Hanna Peltonen kertoi, että joukkue oli ollut pettynyt siitä, että PPs ei ollut saanut täyttä pelaajistoa matkaan. – oli taas melkoinen peli. smsarjan kokonaiskilpailussa Tuominen nousi sijalle 12. Toivottavasti mitään yllättävää ei tule. Kolmiloikka: 1) Kristiina mäkelä s 13,73, 2) sanna nygård s 13,19, 3) malin marmbrandt r 13,14, 4) Emma Pullola s 13,10, 5) rebecka abrahamsson r 12,80, 6) madeleine nilsson r 12,59. Hän kävi ambulanssissa tarkastuksessa, mutta käveli itse takaisin varikolle. 30.8.: HJK/TB2 FC Viikingit/ iH 1-0 (0-0), aCK raKe/nostalgia 2-1. päivänä 2017 – N:o 99 – 5 numero Mitä TEET, MYYT, OSAAT. mymy on tällä hetkellä vain kaksi ottelua voittaneena toiseksi viimeisenä 12 joukkueen lohkossa, kun otteluita on jäljellä neljä kappaletta. Joka kymmenes suomalaisista 16–18 -vuotiaista nuorista tupakoi päivittäin. Sarjatilanne P V T H M P nopsa 18 13 2 3 58–19 41 FC Korso/ United 17 13 1 3 51–19 40 PKKU/ allianssi 17 12 1 4 58–20 37 EBK 17 11 6 55–30 33 LePa 17 10 2 5 42–19 32 JäPs/47 17 9 4 4 67–27 31 FCFJ/GT 16 8 4 4 29–16 28 KoiPs/ Cold stars 16 6 10 24–38 18 akilles 17 4 1 12 18–49 13 FC Vantaa 17 4 13 26–59 12 mymy 18 2 2 14 15–84 8 mU 17 1 1 15 11–74 4 Puolikuntoiselle mymylle jälleen suurinumeroinen tappio Pasi Broman Orimattila motocrossin suomen mestaruudet ratkaistiin kauden viidennessä ja viimeisessä osakilpailussa sunnuntaina imatralla. Puoliaikalukema 4–0 syntyi kulmapotkusta. matikaisella oli vielä mahdollisuus kamppailla mX2-luokan mestaruudesta ja edellisen mX1luokan osakilpailun alavuudella voittanut Koskela oli noussut myös mukaan mitalitaisteluun. on kiinnostavaa, että mitä siellä 18-vuotiaiden keskuudessa tällä hetkellä tapahtuu, mitä siihen latautuu, Katainen pohtii. Hetken kuluttua Karoliina moilanen laukoi komealla vedolla 25 metristä toisen maalin. – olemme odottaneet, että 18vuotiaidenkin alkoholinkäyttö lähtisi vähenemään, mutta heillä se nimenomaan lähti kasvuun, Katainen sanoo. naisten maaottelussa loppupisteet olivat 232,5–177,5 ja miesten maaottelussakin 216–187. – Ei tainnut yhtään laukausta tulla meidän maalia kohti. nyt toiseen erään lähdettäessä peli oli selvä, Haaviston olisi pitänyt keskeyttää, että olisi ollut mahdollisuudet mestaruuteen. Miehet, IV div., lohko 2, pelatut ottelut: 29.8.: PKKU/allianssi – LePa 1–1 (1–1), FC Korso/United – akilles 3–2 (2–0). Tampereen yliopiston tekemään tutkimukseen vastasi 4 058 12–18 -vuotiasta nuorta. PPs oli ollut Petoihin yhteydessä peliä edeltävinä päivinä ja ehdottanut, että ottelu pelattaisiin 8 vs. Tauolla puhuimme, että seinäsyötöillä kannattaa edetä, kun siellä oli paljon tilaa. Joukkue loi nopeasti muutaman maalitekopaikan ja sai kaksi kulmapotkua. Kaksitoista vuotta sitten tappio oli 51 pistettä. PPs:n vajaalukuisuus näkyi ottelun tuloksessa ja joukkueiden asenteissa. matikaiselle jo kolmas sm-hopea Juuso matikaisen kisat alkoivat imatralla hyvin. sosiaalija terveysministeriön rahoittama tutkimus on toteutettu joka toinen vuosi vuodesta 1977 lähtien. Koskelan mitalijahti kaatui sananmukaisesti rajuun kaatumiseen 1. Ilmoitusainei stot teemasivuille viimeistään torstaina 14.9. 31.8.: oPedot PPs 13-0 (4-0), HooGee LePa/B 3-0 (2-0). Toisessa erässä Koskela ajoi hienosti kolmanneksi jääden sm-kokonaiskilpailussa sijalle 7. Ensimmäiset tilanteet eivät tuottaneet tulosta, mutta kuuden minuutin kohdalla iida Laitinen puski vapaapotkukeskistyksestä avausmaalin. Vanhempienkin tupakointi vähentynyt Tutkimuksen mukaan suomalaiset nuoret tupakoivat entistä vähemmän, mutta samaan aikaan 18-vuotiaiden nuorten miesten nuuskaaminen on lisääntynyt edelleen. 2.9.: i-HK/PP PK-09 1-1 (1-0). olisimme heidät tasakentällisinkin voittaneet. – Tilanne vaikuttaa nyt valoisammalta. – itse haluaisin siellä ajaa ja siitä on ollut jo puhettakin. Kokeillaan, miten vauhti siellä riittää. nuorten maajoukkue on matikaiselle tullut jo tutuksi, mutta tuleva kisa on hänen ensimmäinen aikuisten maajoukkueessa. Koskelalla vaiherikas paluukausi niko Koskela palasi muutaman vuodentauon jälkeen täksi kauden jälleen sm-motocrossin pariin. PPs oli myös harkinnut luovutusvoiton antamista, mutta ilmeisesti seurauksena olleet sakkomaksut saivat joukkueen kuitenkin saapumaan orimattilaan. Petojen ylivoima näkyi ottelussa myös siten, että pelaajille, jotka eivät ole kauden aiemmissa otteluissa juuri onnistuneet maalinteossa, yritettiin rakentaa maalipaikkoja. Pyörät jäivät jumiin, ja siinä meni vähän aikaa. näin lyhyessä sarjassa ei voi tulla yhtään nollaa. orimattilan moottorikerhon kuskien kausi ei ole vielä loppunut, koska vajaan kolmen viikon päästä kaasutellaan suomen mestaruudesta joukkuekilpailussa. erässä. Yli kaksi kolmasosaa nuorista ei ole nähnyt äitinsä tupakoivan koskaan. 3.9.: LePa/B HJK/TB2 0-8 (0-3). – Turhan vaikeita pitkiä syöttöjä yritimme, kun kenttä oli vielä märkäkin. matikaisen imatran osakilpailusta muodostui tiukka kamppailu sarjaa johtaneen ja lopulta mestaruuden vieneen Tampereen motocrossin Jere Haaviston kanssa. Kahden viime vuoden aikana molemmat kehityssuunnat ovat kuitenkin pysähtyneet, selviää nuorten terveystapatutkimuksesta. ilman vaihtomiehiä matkassa olleella mymyllä ei ollut ottelussa mahdollisuuksia, vaan puolirampa joukkue koki tylyn 10–0 (4-0) -tappion lohkon neljäntenä oleville isännille. Koskela kaatui kuitenkin päätöskilpailussa rajusti ensimmäisen erän alussa ja joutui keskeyttämään sen. muuten olisi ollut paremmat mahdollisuudet mestaruuteen. ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina syyskuun 5. Sarjatilanne P V T H M P oPedot 6 6 413 18 HPs/3 5 4 1 46 12 i-HK/PP 5 3 1 1 117 10 HJK/TB2 4 3 1 155 9 PK-09 4 2 2 143 8 FC PoHU 5 2 2 1 84 8 aCK 5 2 3 8-11 6 FC Viikingit/ iH 5 1 1 3 57 4 LePa/B 6 1 1 4 6-21 4 HooBee 5 1 4 4-17 3 PPs 5 2 3 4-23 2 raKe/ nostalgia 5 1 4 3-26 1 Iida Laitinen pukkasi ottelun avausmaalin. 0500 840 266 ILMOITUSAINEISTOT: sähköisesti: ilmoitukset@orimattilansanomat.fi ORIMATTILAN SANOMAT Erkontie 17, puh. ihan ok-mahdollisuudet vielä on, jos saadaan vastustajia yllätettyä. Kolmas maali meni Hanna mäkelän nimiin, kun ilmeisesti keskitykseksi tarkoitettu pallo leijaili komeasti takaylänurkkaan. raittiiden nuorten osuus lisääntyi ja alkoholin käyttö väheni aina vuosituhannen alusta vuoteen 2015 asti. Kataisen mukaan alaikäisenä raittiit nuoret narauttavat täysiikäisyyden saavutettuaan korkin useammin kuin 1970–1980-luvulla syntyneet sukupolvet. Karoliina moilanen teki neljä maalia ottelussa Pedot otti ohjat käsiinsä alusta alkaen. Kodin sisätiloissa tai perheiden autoissa ei juuri sallita tupakointia, mutta osassa kodeista sallitaan parveketupakointi. 03-876 678, www.orimattilansanomat.fi YrittäjäPERJANTAINA 29.9. Varmista mukanaolosi teemasivuilla puh. Hyvä jos pääsivät keskiviivan yli. – ihan tyytyväinen olen hopeaan, mutta kun Hyvinkäällä pelit hajosivat, niin se oli aika ratkaisevaa. Kerro tuotteistasi ja palveluistasi ilmoituksella Yrittäjänumer ossa. Pisteet tulivat kotiin tuollakin tuloksella, kun muu porukka pysytteli kiltisti 12 ja 13 metrin rajamailla. maali merkattiin Hanna Peltoselle. orimK:n matikaiselle hopeaa, Koskelan mahdollisuudet mitaliin hupenivat kaatumiseen motocrossin suomen mestaruudet ratkottiin imatran osakilpailussa Kantapäätään aristava orimattilan Jymyn kolmiloikkaaja Kristiina mäkelä tyytyi yhteen hyppyyn ruotsi–suomi -yleisurheilumaaottelussa lauantaina Tukholman vuoden 1912 olympiastadionilla
LVI-LIIKKEITÄ Orimattilan Putkityö Oy Tokkolantie 8, Orimattila Myymälä ma-pe klo 8.00-16.00 Tilaa putkimies heti netistä: www.orimattilanputkityo.fi tai puhelimella puh. Y50: 1) Risto Rämö, LAS 111+20=131, 2) Leo Vanhatalo, LÄSA 109+11=120, 3) Ari Stigell, LOA 98+18=116, 4) Petri Pietikäinen, SIURA 95/(01)+20=115, 5) Jouko Lettojärvi, OSU 99+14=113, 6) Juhani Kallio, P-HA 96+16=112, 7) Antti Virolainen, LAS 95/(00). 11 joukkuetta. Haara, J. Aloitamme taas joulukuussa leireilyn, ja siitä se sitten taas lähtee, Kopra summasi ennen kuin tuli kutsu dopingtestiin. Mirka Kyyrönen oli toinen ja Vesa Järvinen kolmas. Haulikkolajien MM-kilpailut eivät olleet kahden ensimmäisen päivän tavoin aurinkoiset ja lämpimät, vaan radalla oli iltapäivään asti pilvistä ja noin 15 astetta lämmintä. Rossi vei voiton, ja Rion olympiavoittaja, Australian Catharine Skinner oli toinen. Joukkuekilpailussa Suomi otti viidennen sijan. ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina syyskuun 5. Kilpailun kärkeen nousi viimeisenä ryhmänä ampunut Espanjan ykkösjoukkue, joka ohitti yhdellä kiekolla pitkään johtaneen Australian joukkueen. ISSF:n varapuheenjohtaja, venäläinen Vladimir Lisin jakoi naisten joukkuekisan palkinnot. – Tulos ei vain riittänyt, ja muutama kiekko lisää olisi auttanut, Koivu sanoi tuloksestaan, joka oli 113 (22+22+24+23+22). Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsen TILITOIMISTOJA Niementie 6 Orimattila puh. Mukana 49 joukkuetta.. Sillä heltisi 14. Olot olivat avauspäivän tavoin erinomaiset Suur-Moskovan alueella sijaitsevalla Foxlodgen radalla: aurinko paistoi ja oli lähes tyyntä. Joukkuehopea on mukavaa kotiin vietävää, dopingtestiin kiiruhtanut Salmi hymyili. Veromaan kauden paras tulos on kauden ensimmäisessä kilpailussa Malagassa ammuttu 73. Kausi on nyt paketissa. Lämpötila nousi päivän aikana noin 20 asteeseen. AUTOKORJAAMO Pekka Lankinen – Yleiskorjaukset – Jarruremontit – Katsastuspalvelu – Pakokaasutestaukset Kauniaistentie 3, Orimattila Puh. (4) Juniorifinaali: 1) Kaarlo Hoppu, P-HA 95+37, 2) Juho Mäkelä, OSU 107+36, 3) Patrik Nummela, OSU 103+28, 4) Juho Montonen, SIURA 104+21, 5) Kristian Palin, P-HA 89+17, 6) Niko Kopra, OSU 94+10. (7) Joukkuekilpailu, miehet: 1) LAS 1 314, 2) SSG 308, 3) OSU (Juho Mäkelä, Patrik Nummela, Niko Kopra) 304, 4) KMY 298, 5) LAS 2 259. päivänä 6 – N:o 99 – 2017 Orimattilan Riistanhoitoyhdistyksen trap-ammunnan pm-kilpailu (15 kiekkoa) Salolan ampumaradalla 31.8.: N: 1) Jaana Bäcklund Niinikosken Ms 12, 2) Leea Lehelmä Orimattilan Eränkävijät 5. Kolmen päivän kisat sopivat Matias Koivulle Poikien trapissa Teemu Ruutana paukutti kauden parhaan tuloksensa 115 (23+24+22+22+24) ja sijoittui yhdeksänneksi. Heini) 23. Lehtinen, J. Virtanen, J. Joukkuekilpailu: 1) Australia 351, 2) Italia 345, 3) Yhdysvallat 343, 4) Venäjä 341, 5) Suomi 339. 03-777 7543, 0400 842 266 KUMIja LASIHUOLTO – auton renkaat – tuulilasit – rengastyöt – koristelasit – rakennuslasit – peilit ORIMATTILA puh. Salmi, 29, asuu Orimattilassa, ja hänen valmentajanaan toimii Kari Kopra. Arvokisojen ensikertalainen Längelmäen Seudun Ampujia edustava ja Jämsässä asuva Teemu Ruutana vastasi päivän parhaasta henkilökohtaisesta suomalaissijoituksesta, kun hän sijoittui poikien trapissa yhdeksänneksi tuloksella 115. Perjantaina ammuttiin kaksi sarjaa eli 50 kiekkoa, lauantaina yksi sarja ja sunnuntaina taas kaksi sarjaa ja finaali. konsultoinnit, yritysten perustaminen ja yhtiömuodon muutokset. – Olen ampunut aiemmin muutaman kolmen päivän kilpailun. Nyt hän paukutti tuloksen 111 (21+22+22+22+24) ja sijoittui 20:nneksi. Jukka Laakso jälleen Superfinaalin kärjessä Jukka Laakso KULLERVO HAKAMA Orimattila Trapin sekajoukkuekilpailu saatiin MM-kilpailuissa päätökseen eilen. Hollola, Hälvälä 2.3.9. Perjantaina hänen edellään olleista finaaliin pääsi vain Rossi. Finaaliin tarvittiin 71 kiekon peruskilpailu Marika Salmi avasi kilpailun ehjällä sarjalla (25), ja toiseen sarjaan hän paukutti tuloksen 23. Y60: 1) Pertti Virtanen Mallusjoen Ms 14, 2) Juha Viljanen Mallusjoen Ms 12, 3) Jorma Päivärinta Orimattilan Ms 9, 4) Alpo Heiska 5. Poikien trap 125 kiekkoa + finaali, (1.-3.9.) tuloksissa on finaaliampujien osalta ensin finaalitulos ja suluissa peruskilpailun tulos: 1) Clement Bourgue Ranska 43 (118), 2) Matteo Marongiu Italia 42 (117+0), 3) Jack Wallace Yhdysvallat 31 (121+5), 4) Emanuele Buccolieri Italia 28 (120), 5) Mitchell Iles-Crevatin Australia 21 (121+6), 6) Ryne Barfield Yhdysvallat 18 (117+1), … 9) Teemu Ruutana 115, … 14) Matias Koivu 113, … 20) Vili Kopra 111. Se oli sellaista hösöttämistä ja lähti kiireellä, Veromaa sanaili seuratessaan Mäkelä-Nummelan viimeistä sarjaa. Y70: 1) Antero Uotila Huhdanojan Ammuntaa Orimattilan Kalakerhon jäsentenväliset laituripilkkikilpailut Niemen satamassa Lahdessa 2.9.: Y: 1) Heikki Takala 2 482 g, 2) Marja-Liisa Kuparinen 2 274, 3) Heimo Hietala 2 048, 4) Eino Töyrylä 1 956, 5) Tuula Töyrylä 1 892, 6) Seppo Neuvonen 1 776, 7) Pekka Jauho 1 754, 8) Aaro Avonius 1 594, 9) Pekka Takala 1 500, 10) Lauri Mäkipää 1 158, 11) Martti Salonen 756, 12) Seppo Puolakka 470. 0400-840 555. Rekola) 38, 2) Huhdanojan Ms (A. – Eka sarja oli ookoo, mutta kilpailu tyssäsi toiseen sarjaan. KULLERVO HAKAMA Orimattila Suomi otti naisten trapin joukkuekilpailussa hopeaa ja Orimattilan Marika Salmi sijoittui henkilökohtaisessa kisassa viidenneksi haulikkolajien MM-kilpailuissa Moskovassa viikonloppuna. 49 osanottajaa. Ongintaa Työsuorituksia Sekalaisia LOKAKAIVOJEN TYHJENNYS TALOUSVESIKAIVOJEN PUHDISTUKSET JA HUOLLOT PALVELEMME VRK 24h PALVELEMME VRK 24h Tilausnumerot: 019-643 408 03-875 7280 Tilausnumero: 09-8553 0466 LIIKEJA AMMATTIOSOITTEITA ASIANAJOTOIMISTO varatuomari ESKO RANTANEN Erkontie 10, ark. Hän voitti olympiakultaa Lontoossa (2012) ja sijoittui viime vuonna Rio de Janeiron olympialaisissa kuudenneksi. NIKKE AREENA Viljamaantie 4, Orimattila Tiedustelut: bmx@retkikunta.net Ms 13, 2) Seppo Koskinen POM 9, 3) Pekka Koskinen POM 9. Y50: 1) Jukka Tarmola Huhdanojan Ms 11, 2) Allan Mannertie Niinikosken Ms 7. Koivulla on vielä kaksi vuotta aikaa kilpailla junioreissa. Ohjausta lapsille. Päätavoitteita ovat – muidenkin haulikkoampujien tavoin – Itävallan EM-kilpailut ja Etelä-Korean MM-kilpailut. Joukkuekilpailu: 1) Mallusjoen Ms (P. Hän oli avauspäivän jälkeen neljännellä sijalla, mutta tulos oli sama kuin kolmella hänen edellään olleella eli Italian Jessica Rossilla ja Silvana Stancolla sekä San Marinon Arianna Perillillä. Sekajoukkueessa on yksi naisja yksi miesampuja, jotka ampuvat kaksi 25 kiekon sarjaa. 03-777 7444 www.sahkoasennusoy.fi SÄHKÖLIIKKEITÄ SIIVOUSPALVELUA PYYDÄ TARJOUS • Keittiökaapistot • Makuuhuonekomerot • Eteisryhmät • Irto-ovet • Työpöytätasot • Paljon ovivaihtoehtoja PUUJA KALUSTETUOTE Veljekset Ovaska Hirsitie 5, Orimattila p. sija. Tämä oli kauden viimeinen henkilökohtainen kilpailuni, ja nyt on kai sitten alettava suunnitella ensi vuotta, Mäkelä-Nummela sanoi heti kilpailun päätyttyä. M20: 1) Niko Kopra, OSU 94, 2) Kristian Palin, P-HA 89. Rossi teki peruskilpailun parhaan tuloksen 73. Venäjä oli neljäs. Kolme muutakin naista ampui saman tuloksen, joka oli myös finaaliraja. Salmen lisäksi Suomen MMhopeamitalijoukkueessa ampuivat Satu Mäkelä-Nummela ja Mopsi Veromaa. – Tarkasti näkeminen oli viikonloppuna ongelma. Uotila, M. 15 joukkuetta. klo 9–16, esko.rantanen@pp.inet.fi, puh. Eemil Pirttisalo ja Satu Mäkelä-Nummela olivat sijalla 13 ja toinen suomalaispari Mopsi Veromaa, Vesa Törnroos 30. 03-777 1009 GSM 0400-357 103 kotiin 03-777 1513 juhani.saharinen@pp.phnet.fi Erikoisalana maatalous ja ammatinharjoittajat. Marika Salmi viides, joukkue MM-hopealle KUVA: LAssi PALo KULLERVO HAKAMA Orimattila Suomen pojat sijoittuivat viidenneksi trapin MM-joukkuekilpailussa sunnuntaina Moskovassa. Kolmanneksi sijoittuneella Italialla oli myös sama tulos, mutta Suomi oli viimeisessä sarjassa sitä parempi 68-63. Finaalissa Salmi sijoittui lopuilta viidenneksi. Se tuntuu sopivan minulle, hän sanoi Moskovan kisojen ohjelmasta. 03-884 830, fax 03-884 8310 www.tiliekspertti.com TILIEKSPERTTI M. Haulikkolajien MM-kilpailut. Hän oli kisan 36:s. Kivimäki, M. Rossi otettiin riemuiten vastaan majapaikassa – samassa, jossa Suomenkin joukkue on. Koivu ampui kauden aikana kaksi kertaa tuloksen 117. Y: 1) Jari Kataja Mallusjoen Ms 13, 2) Janne Haara Niinikosken Ms 13, 3) Mika Lehtinen Huhdanojan Ms 12, 4) Ville Rekola Mallusjoen Ms 11, 5) Pasi Kivimäki Orimattilan Ms 8, 6) Markus Uotila Huhdanojan Ms 8, 7) Mika Heini Orimattilan Ms 6, 8) Petri Lahti Orimattilan Ms 3. 777 3308, gsm 050 585 3468 www.velj-ovaska.fi RAKENTAMINEN Kirjanpidot, palkanlaskenta, tilintarkastukset (HT), veroym. Soita 044 309 3433 BMX-SISÄHALLI AVOIMET OVET 9.9.2017 klo 12.00–16.00 Kiinnostaako BMX-harrastus. Kausi on nyt paketissa, ja hän pitää kotiin palattuaan pari viikkoa taukoa ja aloittaa sitten harjoittelun ensi kautta varten. Oman pyörän ja kypärän voi ottaa mukaan. Avauspäivänä perjantaina ammuttiin kaksi sarjaa ja lauantaina yksi sarja ja finaali. Päivärinta, P. Hän sijoittui viidenneksi Lontoon maailmancupissa vuonna 2012, ja hänellä on kaksi arvokisojen joukkuemitalia: MMjoukkuehopeaa 2015 ja EM-joukkuepronssia 2012. 040-531 1729, 16200 Artjärvi LÄMPÖPUMPUT Kaikkien lämpöpumppujen asennukset, huollot ja myynnit. VINK OY – 28. Kataja, V. Haulikon Superfinaali on perinteisesti kauden päättävä kilpailu. Vasemmalla Suomen hopeajoukkue Mopsi Veromaa, Satu Mäkelä-Nummela ja Marika Salmi. Mopsia potutti Mopsi Veromaa rikkoi 65 kiekkoa (22+21+22) ja päästi kilpailun päätyttyä muutaman voimasanan, koska pettymys oli niin suuri. – Nyt ei ole oikein kehumista… Olot olivat hyvät, eikä niissä ollut valittamista, eikä ollut mitään eroa lähteä kilpailuun Bakun mestaruuden jälkeen. Epäilen, että ajoituksessani oli vikaa. Suomen sijoitus oli sama kuin kaksi vuotta sitten Italian Lonatossa järjestetyissä MM-kilpailuissa. Matias Koivu sanoi, että ammunta tuntui hyvältä, ja se meni tasaisesti. Trap, miehet. – Sehän tässä potuttaakin, kun tulokset jäivät EMja MM-kisoissa alkukauteen verrattuna näin surkeiksi. Tuloksia: 1) Espanja I (Beatriz Martinez 25,25, Antonio Bailon 24,23) 97, 2) Australia I 96, 3) Venäjä I 95, 4) Australia II 95, 4) Yhdysvallat I 95, 6) Slovakia I 94, 7) Kuwait II 94, 7) Libanon 94, 9) EsEemil ja Satu 13:s trapin sekakisassa panja II 94, 9) Portugali 94, 11) Italia II 93, 12) San Marino II 93, 13) Suomi I (Eemil Pirttisalo 22,25, Satu Mäkelä-Nummela 21,24) 92, 14) IsoBritannia II 92, 15) Italia I (Jessica Rossi 23,24, Giovanni Pellielo 22,23) 92, ...30) Suomi II (Mopsi Veromaa 22,23, Vesa Törnroos 21,21) 87. Ilma kirkastui, kiekot näkyivät hyvin ja odotetusti myös rikkoutuivat, Laakso sanoi. 040-513 8073 tai 0400-616 234 LVI-PutkiKaMa Oy KARI KORKKULA Puh. Lähes kaikki ohiammutut kiekot johtuivat haastavista oloista, kun en vain nähnyt kunnolla. Mannertie) 32, 4) Orimattilan Ms (J. Moskova, Venäjä 30.8.-11.9. Salmi oli kevään maailmancupissa Larnakassa seitsemäs ja Bakussa heinäkuussa järjestetyissä EM-kisoissa 23:s. Ärsyttää, kun kahdessa sarjassa eka kiekko meni ohi. Hän ampui peruskilpailussa 113 ja finaalissa 43. Salmi rikkoi viimeisessä peruskilpailun sarjassaan 23 kiekkoa ja sai tuloksekseen 71. Se oli vähän hätäistä. Tarmola) 36, 3) Niinikosken Ms (J. – Tämä kerta jäi vähän harjoitteluksi, mutta siitä sai taas lisää eväitä jatkoon. – Kilpailuni meni harjoituksiin nähden surkeasti. Kaikki mitalijoukkueet ampuivat 203 kiekkoa ja järjestyksen määräsi joukkueiden ampujien päätössarjat. Päätössarjat pudottivat joukkueen hopeamitalille Joukkuekilpailussa Suomi ampui saman tuloksen kuin maailmanmestari Yhdysvallat, mutta viimeinen sarja ratkaisi, ja se oli amerikkalaisilla parempi 70-68. Bäcklund, A. Y17: 1) Juho Mäkelä, OSU 107, 2) Juho Montonen, SIURA 104, 3) Patrik Nummela, OSU 103, 4) Kaarlo Hoppu, P-HA 95, 5) Kim Vapola, KP-V 76. (24 ampujaa) Naiset: 1) Noora Antikainen, OSU 61+39, 2) Sara Nummela, OSU 57+29, 3) Anu Salomaa, KMY 50+21. Finaali oli sitä mitä olen toteuttanut viimeisen kuun aikana ja vain vahvisti luottamusta. (10) Y70: 1) Heikki Parantainen, SSG 100+14=114. Sadun tie karahti toiseen sarjaan Satu Mäkelä-Nummela ei ollut tyytyväinen omaan suoritukseensa Moskovassa, sillä se tuotti tuloksen 67 (24+20+23). (10) Y60: 1) Heikki Svahn, SSG 103+17=120, 2) Raimo Jokiniemi, LOA 101+15=116, 3) Erkki Malmgren, VIHA 99+14=113, 4) Seppo Silvan, LAS 93+19=112, 5) Heikki Keskitalo, LAS 91+17=108, 6) Pertti Tihtonen, MKMS 91+16=107, 7) Timo Liukkonen, OSU 88. Suomi hävisi pronssijoukkue Yhdysvalloille neljä pistettä (343 ja 339). Superfinaali 2017. Moskova, Venäjä 30.8.-11.9. Koivun seuratoveri Vili Kopra voitti heinäkuussa Bakussa Euroopan mestaruuden. Helmi-maaliskuussa järjestetyssä Intian maailmancupissa hän oli kolmas. Haulikkolajien MM-kilpailut. Lahden Ampumaseuran Vesa Törnroos oli miesten kisassa 64:s 114 kiekolla ja Ruotsalon Metsästysyhdistyksen Eemil Pirttisalo 78:s 112 kiekolla. Toinen orimattilalainen, Satu Mäkelä-Nummela oli 18:s ja Helsingin Mopsi Veromaa 36:s. Trapin sekajoukkuekilpailu on uusi olympialaji Tokiossa järjestettävissä seuraavissa kesäolympialaisissa 2020. ”Mahtava fiilis” – Oli mahtava fiilis päästä maailman parhaiden kanssa samalle viivalle, Salmi kommentoi jännittävää finaalia. Aurinko alkoi paistaa vasta, kun suomalaissuoritukset alkoivat olla ohi. Erkontie 20, Orimattila puh. Mäkelä-Nummelalla oli Moskovassa vielä yksi kilpailu jäljellä, sillä hän osallistui maanantain sekajoukkuekilpailuun (mixed team). Finaaliraja oli kaksi kiekkoa parempi eli 117. 67 osanottajaa. Orimattilan Seudun Urheiluampujien pojista Matias Koivu oli 14:s (113) ja Vili Kopra 20:s (111). 777 1670 ASIANAJOTOIMISTOJA AUTOJA KULJETUSALA SÄHKÖASENNUS OY OLIN & TUOMISET Kärrytie 4, Orimattila, p. – Kisat ja ampuminen maistuivat ihan hyvältä! Oli mukava ampua viimeinen sarja finaaliradalla, 18-vuotias nuorukainen myhäili. Joukkuekilpailu: 1) Yhdysvallat 203, 2) Suomi 203, 3) Italia 203, 4) Australia 201. Naisten trap ammuttiin kaksipäiväisenä. Pisteet olivat Rossin hyväksi 4341. Miehet olivat Moskovan tulosten valossa samaa luokkaa poikien kanssa ja luonnollisesti pettyneitä. Bakun EM-kilpailujen pronssimitalisti sijoittui nyt 18:nneksi. Miesten ja poikien trap ammuttiin kolmen päivän aikana. Viime vuoden lisäksi Laakso on voittanut myös 2013 ja 2011. Australia oli ykkönen ja voitti hopealle sijoittuneen Italian kuudella pisteellä. Poikien joukkue 5:s Moskovan trapissa KULLERVO HAKAMA Orimattila Orimattilan Jukka Laakso voitti jo neljännen kerran trapin Superfinaalin Hälvälässä. v. Tulokset muodossa: Peruskilpailu /(pudotusammunta) + finaali /(pud.): 1) Jukka Laakso, OSU 113+43, 2) Mirka Kyyrönen, SSG 113+40, 3) Vesa Järvinen, Trap-73 107/(01)+32, 4) Antti Helin, MKMS 112+27, 5) Mika Myllylä, PHA 110+20, 6) Antti Hiltunen, LAS 108+17, 7) Joonas Pyhälä, P-HA 107/ (00), 8) Roni Vitali, SSG 106, 9) Ari Hyypiä, K-SHA 106, 10) Simo Köylinen, OSU 104, ...16) Juhani Ripatti, OSU 96. Naisten trap 75 kiekkoa + finaali (1.-2.9.) Finaaliampujilla ensin finaalitulos ja suluissa peruskilpailun tulos ja mahdolliset uusinnat: 1) Jessica Rossi Italia 43 (73), 2) Catherine Skinner Australia 41 (71+2+1), 3) Zuzana Rehak Stefecekova Slovakia 32 (71+3), 4) Fatima Galvez Espanja 27 (71+2+0), 5) Marika Salmi Suomi 22 (71+0), 6) Ashley Carroll Yhdysvallat 16 (72), 7) Adeline Couet Ranska 70, 8) Silvana Stanco Italia 70 (24,24,22), 9) Ray Bassil Libanon 69, 10) Katrin Quooss Saksa 69, 11) Alessandra Perilli San Marino 68, ...14) Arianna Perilli San Marino 68 (24,24,20), …18) Satu Mäkelä-Nummela 67, … 36) Mopsi Veromaa 65. Ammuin Bakussa saman tuloksen kuin täällä Moskovassa, hän sanoi
9.05-9.58 Muistojen bulevardi. 18.00 Muukalaiset planeetta Androgyyniltä: David Bowien, Princen ja Grace Jonesin vapauttava outous. 12.45 Merisää. 2.00 Yle Uutiset. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 0.00 Yle Uutiset ja sää. Puh. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 1.02-1.55 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 6.05 Hartaita säveliä. 20.35 Radion sinfoniaorkesterin konsertti jatkuu. Keskiviikko 6.9. 7.50 Merisää. 10.05 Brysselin kone. 6.56 Päivän mietelause. co m C od e: F3 82 C 08 4A E 1 9 4 7 3 8 5 2 6 2 5 3 6 9 4 7 8 1 6 7 8 1 5 2 3 4 9 8 4 9 3 1 6 2 7 5 7 3 6 2 8 5 1 9 4 5 1 2 9 4 7 8 6 3 3 2 7 4 6 1 9 5 8 4 8 1 5 2 9 6 3 7 9 6 5 8 7 3 4 1 2 Yle TV1 klo 19.00: Kiehtova maailma: Eksoottiset junamatkat. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 9. 21.55 Suomi tänään. 9.00 Yle Uutiset. 15.52 Alueradio. 16.17 Alueradio. 7.53 Alueradio. 6.15-6.24 Aamuhartaus. Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää. kausi 03.00 The Late Show With Stephen Colbert 04.00 Lemmen viemää (7) Yle Teema & Fem 09.00 Efter Nio 10.00 Tuhatvuotinen usko 10.30 Niklaksen keittiössä 11.00 Närbild 11.30 Kirjallisuus kaltereiden takana 12.00 Francon jälkeen – Alcantaran perhe (7) 13.20 Matkamuistoja (S) 13.55 Made in Africa 14.25 Made in Africa 14.55 Made in Africa 15.25 Made in Africa 15.55 Kuun pimeä puoli (12) 16.50 Jäitä hattuun (7) 17.25 Niklaksen keittiössä 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben: Peppi Pitkätossu 18.30 Clay Kids (7) 18.41 Avaruusapinat (7) 18.45 Nina Patalo (7) 18.50 Nina Patalo (7) 19.00 Spotlight: Alihankintaa helvetistä 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 20.00 New Yorkin tyylikuningattaret 21.10 Historia: Pukukoodi kautta aikojen 22.00 Kino Suomi: Kivenpyörittäjän kylä (7) 23.30 The Beatles: Eight Days A Week Yle TV1 00.00 Seksi-Suomen historia (12) 04.00 Uutisikkuna 05.55 Ulos luontoon: Luonnon kuvaaminen 06.25 Ylen Aamu-tv 09.30 Tekniikka muuttaa ihmistä 10.00 Jane Kennedy, kuolinsyyntutkija (12) 10.45 Uutisikkuna 12.35 Jäljet päättyvät Berliiniin (12) 13.20 Sydämeni laulu (S) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.45 A-studio viittomakielelle tulkattuna 16.15 MOT: Loppuun kaluttu Lappi 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Jane Kennedy, kuolinsyyntutkija (12) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Tekniikka muuttaa ihmistä 19.00 Prisma: Kukkien kehitys 20.00 Puutarhakeskiviikko 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio 21.35 Karkotetut (16) 22.30 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.40 Yle Uutiset 22.45 Oddasat 23.00 Ulkolinja: Villiä menoa valtamerillä 00.25 Uutisikkuna Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 6.9. 19.00 Yle Uutiset ja sää. kausi 18.00 Paimelan autoparoni 19.00 Ninja Warrior 6. 1948 Elvi Sinervo ja novellikokoelma Vuorelle nousu. 11.00 Klassikkoparatiisi: Täräyttävä viulusonaatti. 5.30 Yle Uutiset ja sää. Orimattilan kaupunki hakee tiloilla Alho, 3:210 ja Koivuranta 29:5 maisematyölupaa metsänhakkuuseen. 0.00 Yle Uutiset ja sää. 14.00 Yle Uutiset. 6.56 Päivän mietelause. 0.05 Yöradio – Kasaritunti. 17.15 Alueradio. 9.05-9.58 Muistojen bulevardi. 5.00 Yle Uutiset ja sää. 23.10-6.00 Yöklassinen. 2.02-2.55 Kantritohtori Teppo Nättilä. 6.06 Alueradio. Yle Uutiset ja sää. 5.52 Melkein hereillä. 17.30 Pyöreä pöytä. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 06.53 Hei Taavi (S) 07.00 Neposen seikkailut (S) 07.14 Hau Hau, Piip ja Veli (S) 07.25 Hilla ja avaruuden Eetu (S) 07.36 Askarrellaan 07.43 Dinojuna (S) 08.09 Petteri Kaniini (S) 08.23 Galaxi 08.24 Lassie (7) 08.50 Näin Norjassa 09.00 Casualty (12) 10.00 Holby Cityn sairaala (12) 11.00 Kukkaron herraksi 11.30 Lähiö – Reunalla 12.00 Riistametsällä 12.45 Luonto lähellä sydäntä 13.30 Näin meidän perheessä 14.00 Linen mukana maailman ympäri 14.30 Nettideittailun vaarat 15.30 Satuhäät 16.30 Uusi päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Casualty (12) 19.00 Uusi päivä (S) 19.30 Koripallon EM: GRE – FIN 22.00 Villi kortti 22.50 Holy Rollers (12) 00.20 Jalkapallon MM 2018 karsinta 00.50 Looking (16) 01.20 Uutisikkuna MTV3 06.00 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 09.05 Mitä tänään syötäisiin. kausi 02.10 The Late Show With Stephen Colbert 03.00 Lemmen viemää (S) Yle Teema & Fem 09.00 Tanskalaiset linnanrouvat 10.00 Piha kuntoon 10.30 Niklaksen keittiössä 12.45 Giger – tajunnan ydin (12) 13.15 Dior ja minä 14.45 New Yorkin tyylikuningattaret 15.55 Kuun pimeä puoli (12) 16.50 Jäitä hattuun (7) 17.25 Niklaksen keittiössä 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben: Hittehatt 18.30 Koiramies kiertää Islantia 19.00 Sportmagasinet 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 20.00 Ysärimuoti 21.00 Kino: Saint Laurent (16) 23.25 Uusi Kino: Apollo (S) 23.42 Uusi Kino: Ziegenort (7) Sudokun ratkaisu (c ) A rto In ka la w w w .a is ud ok u. 23.00 Yle Uutiset. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 21.40 Urheiluradio. 7.59 Hyvää huomenta. Yle Radio 1 6.00 Yle Uutiset. 16.15 Urheiluradio. 9.10 Sää. R a d i o o h j e l m a t Yle Radio 1 93,2 MHz • Yle Radio Suomi 97,9 MHz Autofit-korjaamo www.autofit.fi LT-AUTOKORJAAMO KY • Huollot • Korjaukset • Ilmastointilaitehuollot • Pakokaasumittaukset – OBD + Diesel-savu • Ohjainkulmien mittaukset – 4-pyöräsuuntaus Kärrytie 17, 16300 Orimattila Puh. 7.10 Urheiluradio. päivänä 2017 – N:o 99 – 7 Sekalaisia Kuulutuksia Pirkko ja Pentti B.Virtanen Viivi ja Wagner T i i s t a i 5. 15.05 Kantapöytä. Yle Radio 1 6.00 Yle Uutiset. 10.00 Yle Uutiset. 18.00 Yle Uutiset. 20.00-20.25 Suoraa puhetta Musiikkitalosta. 15.00 Yle Uutiset. 11.57 Päivän mietelause. Brittitoimittaja Chris Tarrant kokeilee äärimmäisiä junareittejä kuusiosaisessa dokumenttisarjassa. Mahdolliset huomautukset maisematyölupahakemuksista on jätettävä 26.9.2017 mennessä. 8.10 Urheiluradio. 9. 23.03 Yöradio – toiveiden yö. 20.06 Elämäntapaintiaani-ilta – aika jakaa yhteisiä muistoja. 3.00 Yle Uutiset. 11.03 Suomen Radio. 21.55 Suomi tänään. Yle Uutiset ja sää. 6.15-6.24 Aamuhartaus. 22.05 Musiikkikeidas – Tuuli Saksala. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (S) 20.00 Makumuistoja 21.00 Rouva Ministeri (7) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Vikinglotto, Jokeri ja Lomatonni 22.30 Tulosruutu 22.40 Nuori MacGyver (12) 23.35 Arrow (16) 00.30 Zoo (16) 01.20 Aarteiden metsästäjät Suomi 02.15 Myytinmurtajat Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Myyrä ja Panda (S) 06.15 K3 (S) 06.25 K3 (S) 06.40 Disneyn esikoulu: Sofia ensimmäinen (7) 07.00 Rusty Rivets (S) 07.25 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S) 07.50 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S) 08.10 Lego Ninjago (7) 08.30 Angry Birds Toons (S) 08.35 Kung Fu Panda (7) 09.00 Tulossa: Idols 09.05 Remppa vai muutto 10.05 Soppa365 10.15 Tulossa: Toisenlaiset äidit 10.20 Candice sisustaa 10.50 LIVE: Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Junior MasterChef Suomi 14.45 Haapasalo ja kaverit (S) 15.45 Leijonan luola USA 16.45 Remppa vai muutto 17.45 MasterChef Australia 18.55 HS-uutiset ja sää 19.00 Suomen huutokauppakeisari 20.00 Ylpeästi erilaiset (S) 20.58 Keno 21.00 Elokuva: Bruce – taivaanlahja (7) 23.10 Tulossa: Grillit huurussa 23.15 Ylpeästi erilaiset (S) 00.15 Radio Suomipopin Helsinki-päivän konsertti 00.45 Tulossa: Vain elämää 00.50 Stand Up! (S) 01.50 Stand Up! (S) 02.50 Kylmäverisesti sinun (12) 03.50 Australian rajalla 04.20 Australian rajalla 04.50 Astral-TV Sub 09.30 Salatut elämät (S) 10.00 Lemmen viemää (7) 10.55 Esittelyssä: Aallonmurtaja 11.00 Ostoskanava Tvins.com 14.00 Ihmemies MacGyver (12) 15.00 The Late Show With Stephen Colbert 16.00 Maailman kauheimmat naapurit 17.00 Amazing Race 21. 20.03 Urheiluradio. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 22.05-23.00 Sari Valto. 18.30 Hartaita säveliä. Marko Maunuksela. 21.35 Synkkä talo, Hyljätty linna ja muita Jacques Ibert’n tarinoita. Thaimaa ja Myanmar. 13.00 Klassista kahteen. 11.33 Suomen Radio. 7.00 Yle Uutiset ja sää. Lisätietoa rakennustarkastaja Jorma Hämäläinen, puh. 20.00 Yle Uutiset. 13.33 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 1/6. 9.05 Urheiluradio. 040 521 6732 Ympäristövaliokunta Lokakaivojen tyhjennykset Harri Räisänen puh. 7.10-7.44 Aamusoitto. 20.05 Sää. Marko Maunuksela. 19.03 Urheiluradio. Marko Maunuksela. 8.10 Ykkösaamu. kausi (12) 01.10 Ninja Warrior 6. 11.00 Yle Uutiset. Ke s k i v i i k ko 6 . 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 20.03 Urheiluradio. 8.10 Ykkösaamu. 9.10 Sää. Marko Maunuksela. 7.12 Alueradio. 18.50 Iltahartaus. 15.55-15.58 Yle News. Alueet sijaitsevat Ämmänäyräällä ampumaradan länsija eteläpuolella. Vedenpaisumuksista kuivuuskausiin. 18.00 Yle Uutiset. 8.12 Alueradio. 7.50 Aamuhartaus. 18.03 Luonto-Suomen vaelluskalailta 0203-17600. Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää. 3.02 Kaitsun nurkka – Kai Ulmanen. 12.33 Suomen Radio. (03) 777 4498, 044 700 4498 lt-autokorjaamo@autofit.fi Tiistai 5.9. 10.05 Sari Valto. Koskinen. 10.03 Ajantasa. 15.00 Yle Uutiset. 20.05 Sää. 5.50 Merisää. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 3.02 Kissankehto – Susanna Vainiola. 7.50 Merisää. 12.10 Urheiluradio. 15.00 Yle Uutiset. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 3.47-4.00 Yöradio. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S) 09.35 Emmerdale (S) 10.05 Emmerdale (S) 10.35 Manuela leipoo 11.05 Rakas, sinusta on tullut pullukka 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.30 Lajinsa viimeinen (S) 14.00 Makumuistoja 15.00 Hurjat sääilmiöt 16.00 Salatut elämät (S) 16.30 Meidän tarina 17.25 Kauniit ja rohkeat (S) 17.50 Ravit: Toto65 vihjeet 17.55 Emmerdale (7) 18.25 Emmerdale (S) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 17.35-17.55 Muukalaiset planeetta Androgyyniltä: David Bowien, Princen ja Grace Jonesin vapauttava outous. 13.00 Yle Uutiset. 12.45 Merisää. kausi – uudet jaksot (16) 21.55 Esittelyssä: Aallonmurtaja 22.01 Hävyttömät 7. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 7.10 Urheiluradio. 12.30 Yle Uutiset alueeltasi. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 19.05 Luonto-Suomen vaelluskalailta 0203-17600. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S) 09.35 Emmerdale (S) 10.05 Emmerdale (7) 10.35 Manuela leipoo 11.05 Lääkärit 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.30 Fresh Off the Boat (S) 14.00 Tinan matkassa 15.00 Grand Designs – vuoden talo 16.00 Salatut elämät (7) 16.30 Diili 17.30 Kauniit ja rohkeat (S) 17.55 Emmerdale (S) 18.25 Emmerdale (S) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 5.30 Yle Uutiset ja sää. 23.03 Yöradio. 7.10-7.44 Aamusoitto. 15.05 Alueradio. 11.00 Yhdeksän virttä muutoksesta: Isä meidän. 15.55-15.58 Yle News. 21.45 Kolmannen maailman puheenvuoroja. 20.06 Metsäradio. Marko Maunuksela. 5.50 Merisää. 3.00 Yle Uutiset. 10.00-10.03 Yle Uutiset. 22.05 Kantritohtori Teppo Nättilä. Lupahakemukset ovat nähtävillä teknisen toimialan rakennustarkastustoimistossa Erkontie 9. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (S) 20.00 Tosimiehet 21.00 Ensitreffit alttarilla 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Bull (7) 23.30 Tosimiehet 00.25 112 (S) 01.20 60 Days In 02.40 Kohde (16) Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Myyrä ja Panda (S) 06.15 K3 (7) 06.25 K3 (S) 06.40 Disneyn esikoulu: Sofia ensimmäinen (S) 07.00 Rusty Rivets (S) 07.25 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7) 07.50 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7) 08.10 Lego Ninjago (S) 08.30 Angry Birds Toons (S) 08.35 Kung Fu Panda (7) 09.00 Tulossa: Vain elämää 09.05 Remppa vai muutto 10.05 Soppa365 10.15 Tulossa: Junior MasterChef Suomi 10.20 Candice sisustaa 10.50 LIVE: Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Grillit huurussa (S) 14.45 Haapasalo ja kaverit (S) 15.40 Leijonan luola USA 16.40 Onnenarpa 16.45 Remppa vai muutto 17.45 MasterChef Australia 18.55 HS-uutiset ja sää 19.00 Suomen hauskin tavis (S) 20.00 Junior MasterChef Suomi 20.58 Keno 21.00 Suomen huutokauppakeisari 22.00 Ylpeästi erilaiset (S) 23.00 Tulossa: Vain elämää 23.05 Stand Up! (S) 00.05 Stand Up! (S) 01.05 Stand Up! (S) 02.05 Kylmäverisesti sinun (12) 03.05 Australian rajalla 03.35 Australian rajalla 04.05 Astral-TV Sub 09.30 Salatut elämät (7) 10.00 Lemmen viemää (S) 11.00 Ostoskanava Tvins.com 14.00 Ihmemies MacGyver (12) 15.00 The Late Show With Stephen Colbert 16.00 Maailman kauheimmat naapurit 17.00 Amazing Race 21. 10.03 Ajantasa. kausi 18.00 Paimelan autoparoni 19.00 Ninja Warrior 6. 16.17 Alueradio. 6.25 Aamusoitto. 4.02 Melkein hereillä. 2.00 Yle Uutiset. 14.00 Yle Uutiset. 12.12 Suomen Radio. 21.03 Päivä tunnissa. 0400 715 123. 12.55 Suomen Radio. Hakkuu käsittää harvennushakkuuta 6,8 hehtaarin osalta. Kirpputori Kisälli, Lahti. 7.12 Alueradio. 12.10 Tiedeykkönen. 7.53 Alueradio. 18.20-18.29 Radioteatteri esittää: Kadonnutta aikaa etsimässä 3, osa 26. 6.06 Alueradio. 16.15 Urheiluradio. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 7.59 Hyvää huomenta. 5.00 Yle Uutiset ja sää. 23.00 Yle Uutiset. 3.53-4.00 Yöradio. Matkallaan Tarrant tapaa paikallisia asukkaita ja tutustuu vieraisiin kulttuureihin. 12.30 Yle Uutiset alueeltasi. Yle Kuvapalvelu ORIMATTILA TIEDOTTAA Kuulutus Orimattilan kaupunki hakee tilalla Mustajärvi, 18:42 maisematyölupaa metsänhakkuuseen. 12.33 Suomen Radio. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 14.4514.57 Valomusiikkia. 9.00 Yle Uutiset. 15.05 Alueradio. kausi 20.00 Rillit huurussa (S) 20.30 Simpsonit (7) 21.00 Viikingit 4. 20.00 Yle Uutiset. 18.50 Merisää. 040 718 2473. 15.00 Yle Uutiset. 14.00-14.55 Radion sinfoniaorkesteri konserttilavalla. 21.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. 11.30 Muutoksen musiikkia. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 18.50 Merisää. 10.50 Kuuluttajan vieras: Radio Suomen toimittaja Sanna Jussila. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 7.45 Hartaita säveliä. 17.15 Suomi tänään. 21.50 Merisää. 5.52 Melkein hereillä. 5.02 Melkein hereillä. 5.32 Melkein hereillä. 13.33 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 19.03 Etnoilta: Sydänjuurilla: Pelit ja leikit. 9.11 Alueradio. 6.25 Aamusoitto. 13.30 Yle Uutiset alueeltasi. 12.10 Urheiluradio. 18.55 LuontoSuomen vaelluskalailta 0203-17600. 6.00-6.05 Yle Uutiset. 23.10-6.00 Yöklassinen. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 19.03 Radion sinfoniaorkesterin kauden avajaiskonsertti. 11.57 Päivän mietelause. 06.53 Metkat Mesiläiset (S) 07.00 Tuttiritari (S) 07.10 Dinotassut (S) 07.22 Franklin ja ystävät (S) 07.37 Nalle 07.43 Timppa (S) 07.53 Olivia (S) 08.17 Galaxi 08.18 Tenavat (7) 08.26 Aika härdelli! (7) 08.38 Reetta ja Ronja (S) 08.50 Näin Norjassa 09.00 Casualty (12) 10.00 Holby Cityn sairaala (12) 11.00 Uutisikkuna 12.50 Yksineläjä Severin 13.20 Kaapista ulos 14.00 Norjan kovin 14.45 Riistametsällä 15.30 Villi kortti 16.30 Uusi päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Superpesis 20.15 Koripallon EM: FIN – ISL 22.45 The Late Late Show with James Corden 23.25 Looking (16) 23.55 Uutisikkuna MTV3 06.00 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 09.05 Mitä tänään syötäisiin. 16.15 Faunin iltapäivä. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 18.50 Iltahartaus. 21.00 Yle Uutiset. 11.03 Suomen Radio. 0.05 Yöradio – toiveiden yö. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 16.15 Faunin iltapäivä. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 10.0010.03 Yle Uutiset. kausi (12) 23.10 Rysän päällä 00.10 Supernatural 12. 18.30 Hartaita säveliä. 8.12 Alueradio. Työsuorituksia Ostetaan Paperilehden tilaajille Orimattilan Sanomien digilehti 12 e lisämaksulla/vuosi. 17.15 Aristoteleen kantapää: Unkarin ja Suomen yhteys, osa 2. 13.03 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. P. kausi 20.00 Rillit huurussa (S) 20.30 Simpsonit (7) 21.00 Viikingit 4. 18.15 Kurkistus Etnoiltaan. 19.05 Elämäntapaintiaaniilta – aika jakaa yhteisiä muistoja. kausi – uudet jaksot (12) 22.00 Hävyttömät 7. 21.30 Radioteatteri esittää: Verinen lyhty, osa 7/12. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 8.10 Urheiluradio. 6.00-6.05 Yle Uutiset. Alue sijaitsee Mallusjoen kylässä Tuuliharjan ja Tekemäjärven välissä. 7.50 Aamuhartaus. 22.00 Yle Uutiset ja sää. Muuttoja kuolinpesiä myös koko kodin tyhjennykset hoidetaan. 19.45 Etnoilta: Keinuva talo – Tapaa Tero Hyväluoma! 20.30 Etnoilta: Harri Tuomisen maailmanmusiikkiohjelma. 21.50 Merisää. Hakkuu käsittää harvennushakkuuta 5,1 hehtaarin alalta. 13.00 Klassista kahteen. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 11.00 Yle Uutiset. 12.12 Suomen Radio. 9.11 Alueradio. 5.02 Melkein hereillä. 18.00 Romano mirits. 17.40-17.55 Ykkösvieras. 15.50 Veneilysää. 13.00 Yle Uutiset. 14.03 Ajantasa. 03 876 678. ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina syyskuun 5. 21.03 Päivä tunnissa. 12.55 Suomen Radio. 11.33 Suomen Radio. Marko Maunuksela. Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 MOT: Loppuun kaluttu Lappi 06.25 Ylen Aamu-tv 09.30 Kulutustavaratarkastajat 10.00 Jane Kennedy, kuolinsyyntutkija (12) 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.07 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.14 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.21 Yle Uutiset Häme 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.35 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.56 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.03 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Jäljet päättyvät Berliiniin (12) 13.15 Anu ja Mikko (S) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.45 A-studio 16.15 Muisti: Kekkosen kanssa kalalla 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Jane Kennedy, kuolinsyyntutkija (12) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Tekniikka muuttaa ihmistä 19.00 Kiehtova maailma: Eksoottiset junamatkat 19.45 Mittatilaustyönä 20.00 Seksi-Suomen historia (12) 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.30 Jalkapallon MM 2018 karsinta: KOS – FIN 23.50 Yle Uutiset Uutis-Suomi 00.00 Oddasat 00.15 Prisma: Kukkien kehitys 01.05 Uutisikkuna Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 5.9. kausi (12) 02.00 Ninja Warrior 6. 17.15 Sadan vuoden kirjat. kausi (12) 23.10 Rakkautta Karibialla 01.00 Supernatural 12. 9.00 Yle Uutiset. 14.03 Ajantasa. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 15.50 Veneilysää. 13.03 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 18.03 Elämäntapaintiaani-ilta – aika jakaa yhteisiä muistoja. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 21.40 Urheiluradio. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 9.05 Urheiluradio. 1.00 Yle Uutiset ja sää. 5.32 Melkein hereillä. 21.00 Yle Uutiset. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 1.02-1.55 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 12.10-12.55 Julkinen sana. 18.20-18.29 Radioteatteri esittää: Kadonnutta aikaa etsimässä 3, osa 27. 18.55 Elämäntapaintiaani-ilta – aika jakaa yhteisiä muistoja. 15.05 Kultakuume. 1.00 Yle Uutiset ja sää. 19.03 Urheiluradio. 6.05 Hartaita säveliä. 9.00 Yle Uutiset. 14.00 Valkoista valoa: Koneen muovaamat. HD. 7.45 Hartaita säveliä. 10.00 Yle Uutiset. 22.05-23.05 Ajassa soi: säveltäjävieraana Juha T. 21.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. 4.02 Melkein hereillä. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 2.02-2.55 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 13.30 Yle Uutiset alueeltasi. 15.52 Alueradio
Suosionsa Back kertoi ymmärtäneensä kunnolla vasta liveyleisöjä nähdessä, ei niinkään videoidensa tilaajamääriä ilmaisevista numeroista. – On siistiä, kun huomaa, että yleisöä on paikalla tämmöiset määrät. Puheosuuden jälkeen Heinämaan Pitsinkutojat ry lahjoitti kaupungille pitsisen pöytälipun ja samassa yhteydessä kruunattiin tangokuningas Teijo Lindström Heinämaan Pitsinkutojien puheenjohtajan Rauni Eskolan suunnittelemalla ja nypläämällä pitsikruunulla. Hänen mukaansa esimerkiksi Timo Soini on ollut mehukas laulujen aihe. – Tee semmosta juttua, mistä sä ite tykkäät. kruunajaistensa jälkeen Lindström esitti kaksi kappaletta, joiden jälkeen hän jakoi nimikirjoituksia ja rupatteli faniensa kanssa. Tunnelma sai paljon kiitosta Tapahtuman järjestelyistä päävastuussa ollut liikuntaja nuorisotoimenjohtaja Teemu Mäkipaakkanen kertoi olevansa tyytyväinen tapahtuman yleisömäärään. Tuure Kilpeläinen ja Kaihon karavaani upposi juhlayleisöön. Luulen, että tämä lahja pääsee videolle, Sofia Ranta veikkasi. Ensi viikon (tämän viikon) kappaleiksi Hovimuusikolla oli lauantaina muutama ajatus muhimassa. Hovimuusikko Ilkka kertoi pyrkivänsä tekemään yhden laulun viikossa. Laulujaan Hovimuusikko Ilkka ei seisota pöytälaatikossa, vaan biisit kuullaan Radio Suomipopilla sitä mukaa, kun niitä valmistuu. – Esiinnyn 22.10. Tangokuninkaan päänympärys ei Eskolalla ollut etukäteen tiedossa, mutta hän ratkaisi asian laittamalla kruunuun tarrakiinnityksen. moni olisi kuunnellut komeaäänistä laulajaa pidempäänkin, mutta Lindströmin vierailun tarkoitus oli ennen kaikkea tervehtiä kotikaupunkilaisia, eikä tangokuningas myöskään veloittanut esiintymisestään. Laikun kipeä tassu parani nalletohtorin vastaanotolla hetkessä. – Lauluni ovat vähän kuin pilapiirroksia, karikatyyreja, ja uskon että ihmiset ymmärtävät sen. Enää Back ei jännitä keikkojaan. Helsingistä tullut Niko Dahström nautti lastensa kanssa keikasta hieman sivummalla lavasta. Aikataulut tahtovat yleensä venyä, kun väkeä on paljon, mutta se on hyvä ongelma, Back mietti. – Maisa Torppa lopettelee julkisen uransa ja toinen voisi olla demareiden presidentinvaaliasetelmat. – nykyään ei tarvitse stressata. nelikko oli koonnut lahjan, jonka he aikoivat antaa Roni Backille. Toinen joka ei ole pettänyt, on ollut Teuvo Hakkarainen. Ja kun tubettajat sitten siirtyivät lavan kautta teltalle, kasvoi jono kymmenien metrien mittaiseksi, eikä se ollut hävinnyt vielä kahden tunninkaan jälkeen. Oman suosion Roni Back kuvaili tuntuvan ”ihan sairaan uskomattomalta”. Presidenttinä oli Mauno Koivisto ja Orimattilan kaupunginjohtajana Aulis Aaltonen. – mä en kiroile koskaan videolla. Lahjalle tytöiltä löytyi hyvä perustelu. Kruunu oli kaupungin ja Pitsinkutojien yhteinen lahja Lindströmille. ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina syyskuun 5. Ennen haaveammatti oli astronautti, nykyään se on tubettaja Janni Ahonen (vas.), Julia Ranta, Emilia Villa ja Sofia Ranta antoivat vaaleanpunaisia asioita sisältävän lahjan Roni Backille. marttojen pisteellä muun muassa kerättiin reseptejä tänä vuonna valmistuvaan Orimattilan keittokirjaan. Orimattilan teatterin pisteellä yleisö pääsi pukeutumaan teatterin puvuston vaatteisiin ja kuvaamaan itsensä näyttävissä pukineissa. Emmiina Savola kävi hoidattamassa Laikkukoiransa nalletohtorin luona. Yleisö puolestaan vaikutti yksimielisen tyytyväiseltä juhlaan ja sen tunnelmaan. Yhteiskuvien ja halaamisten jälkeen tytöt vakuuttivat, että odotus oli jokaisen minuutin arvoinen.. Tietämys oli vahvinta lapsilla ja nuorilla. Politiikka on hyvä laulujen aihe, en kirjoita niinkään poliittisista asetelmista, vaan henkilöistä. Hän halusi esiintyä, muttei uskaltanut. Lindströmin nimikirjoitusta jonottanut Jaana Ahokas kertoi tulleensa paikalle Lindströmin sekä pääesiintyjän Tuuren Kilpeläisen ja kaihon karavaanin innoittamina. En kiroile kyllä muutenkaan. – Jos mennään navan alapuolelle, se uppoaa, mutta kaikki ei voi olla sitä ja se osasto alkaa hyvin pian toistaa itseään, Hovimuusikko kuvaili, ja totesi myös eturivin julkkisten tarjoavan hyviä aiheita kappaleisiin. 1992 alettiin Orimattilassa rakentaa uutta terveysasemaa, jonka suunnitelmat oli aloitettu jo 1980-luvulla, Lonka kertoi. – Samana vuonna myös kiteestä ja nivalasta tuli kaupunkeja. kiva, kun tällainen tapahtumia järjestetään, Ahokas kiitteli. Tämä on samalla mielipidevaikuttamista, eikä tekemisiään voi liikaa rajoittaa, Orimattilasta lähtöisin oleva Roni Back totesi. Ole oma ittes, kukaan ei jaksa kauaa esittää muuta kuin on, Ilona ohjeisti. meet & Greet -pisteelle, missä fanit pääsivät tapaamaan tubettajia ja ottamaan yhteiskuvia heidän kanssaan, kerääntyi jono jo tunteja ennen tubettajien saapumista. YouTuben löytymisen myötä uskallusta alkoi karttua. Hovimuusikko viihdytti musiikillisilla karikatyyreillään Tangokuningas kruunattiin pitsikruunulla Jaana Ahokas sai nimikirjoituksen ja pääsi yhteiskuvaan tangokuningas Teijo Lindströmin kanssa. Ilta huipentui Tuure kilpeläisen ja kaihon karavaanin keikkaan, jonka aikana lavan edustalla oli tiivis tunnelma. pillimehuja, huulirasvaa, lakuja, energiajuomaa ja vaikka mitä muuta. mLL:n pisteellä Outi Niemitalo toimi nalletohtorina. Samalla se muistuttaa Orimattilan pitkästä pitsinkudontaperinteestä, Eskola perusteli. Ilona oli samoilla linjoilla. Ja hei, mä oon korishuumassa ja fanitan Susijengiä, siinä voisi olla yksi vaihtoehto ensi viikon biiseiksi, Hovimuusikko paljasti lauantaina. Tubettajat kertoivat, että heidän yhdellä videollaan on 60 000–150 000 katsojaa. AnnA HAkAmA Orimattila Orimattilan kaupungin 25-vuotisjuhlan ja Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi järjestetyn Ola juhlii -tapahtuman tavoite koko kaupungin juhlasta onnistui hienosti. – Ajattelin, että kun tangokuningas on orimattilalainen ja joutuu aikanaan oikeasta kruunustaan luopumaan, tämä kruunu jää hänelle muistoksi. Emmiina Savola kävi hoidattamassa nalletohtorilla Laikku-nimisen pehmolelukoiransa. Hannikainen tiedusteli pitääkö esikuvana olevien tubettajien huomioida videoita tehdessään jotain. Back on tietoinen myös ammattinsa suosiosta. Hyvä sää ja kiva symppis tapahtuma, Hovimuusikko suitsutti. ”Ihan sairaan uskomatonta” Tapahtuman juontaja Junski Hannikainen haastatteli tubettajia ennen kuin kaksikko siirtyi jakamaan nimmareita, tapaamaan nuoria ja poseeraamaan näiden kanssa yhteiskuvissa. kansaan parhaiten uppoavat laulun aiheet menevät Hovimuusikon mukaan navan alapuolelle. kirjastoautollakin riitti vipinää. AnnA HAkAmA Orimattila Ola juhlii -tapahtuman järjestäjät iskivät todelliseen kultasuoneen kutsuessaan tubettajat Roni Backin ja Ilonan esiintymään tapahtumaan. Hän painotti ennen kaikkea haluavansa, että ihmiset saavat hänestä aidon kuvan. – Hänellä kun on itsellään ollut niin paljon sloganeita. Hän sai päivän mittaan hoidettavakseen pehmoeläimiä nalleista pingviineihin. Tapahtumanpaikkana toiminut Varsapuisto kokosi lauantaina yhteen kaikenikäisiä ihmisiä, ja tapahtuman mukava tunnelma piti väkimäärän tasaisen runsaana tapahtuman alusta loppuun. – Porukkaa näyttää olevan hyvin, sää suosii. ”Ole oma itsesi” Back jutteli, että lapsena Orimattilassa asuessaan hänen naapurissaan asui lehmiä ja hän itse oli hiljainen kaveri. Lavalla nähtyjen esitysten ohessa oli tapahtumassa myös muuta ohjelmaa. Hovimuusikko Ilkka nauratti tapahtumayleisöä huumorilauluillaan. Vaikka osa kappaleista onkin melko ronskeja sanoituksiltaan, Hovimuusikko korostaa, ettei halua loukata lauluissaan esiintyviä henkilöitä sanoituksillaan. – Ollaan oltu Jannin kanssa kymmenestä asti täällä. Orimattilan Pitsinkutojien puheenjohtaja Rauni Eskola asetteli tekemänsä pitsikruunun tangokuninkaan päähän. – Lankana käytin paksumpaa lankaa ja vähän tärkkäsinkin kruunua, Eskola kertoi. Sanoitusten ideat kumpuavat Hovimuusikon mukaan kierosta mielikuvituksesta ja mediaa seuraamalla. keikkansa jälkeen artisti kiitteli orimattilalaisyleisöä. Hannikainen tiedusteli onko tubettajilla antaa mitään neuvoja tubettamiseen. päivänä 8 – N:o 99 – 2017 AnnA HAkAmA Orimattila Leveimmät hymyt ihmisten kasvoille nostatti Hovimuusikko Ilkka, joka viihdytti tapahtumayleisöä huumorin sävyttämillä lauluillaan. kehräämöllä tansseissa, nähdään siellä, Lindström vinkkasi faneilleen nimikirjoitusten jaon lomassa. – Roni tekee tosi usein postivideoita siitä, mitä on saanut faneilta. Roni Backin ja Ilonan poistuessa viimein paikalta, vetivät he peräänsä kuin magneettisesti kasvavan nuorisoairueen. – Oikein kiva yleisö, eri ikäistä jengiä ja hyvää energiaa. – mukava tapahtuma, eikä täällä ole humalaisia, joita kaupungissa usein näkee, Dahlström huomioi. Tilaisuus käynnistyi virallisella osuudella, jossa kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Riitta Lonka muisteli vuotta 1992, jolloin Orimattilasta tuli kaupunki. – Olemme keränneet kaikkia pinkkejä asioita Ronille, tytöt kertoivat, ja raottivat pahvilaatikkoa, josta löytyi mm. Roni Back ja Ilona kyselivät yleisöltä, ketkä tietävät, mitä tubettaminen on. – Ennen haluttiin astronautiksi tai leipuriksi, nykyään kaikki haluavat tubettajiksi, mies totesi. Julia ja Sofia tulivat vähän myöhemmin, Emilia Villa kertoi. Ola juhlii -tapahtuman alkaessa yhdeltä jonossa olevilla Janni Ahosella, Julia Rannalla, Emilia Villalla ja Sofia Rannalla oli takanaan jo useamman tunnin jonotus