Isä Mikko Koivisto kävi tyttäriensä kanssa uuden koulun pihalla jo viime viikolla. elokuuta 2024 N:o 59 – 73. Tapahtuma sai kiitosta sen halpojen lippujen ja sosiaalisuuden ansiosta. klo 18 • Tervetuloa. Kaupunginvaltuuston hyväksymässä Orimattilan strategiassa yhdeksi kaupungin tavoitteeksi on kirjattu ”asukkaiden kansalaistoiminnan tukeminen”. Lautojen käyttöaste oli sen verran pieni, että pelkkä kokeilujakso riitti lautayhtiö Swupille. Apulaisoikeusasiamies pitää kuuden kuukauden vastausaikaa kunnan jäsenen tiedusteluun ”yleisesti ottaen pitkänä” ja pyytää Orimattilan kaupunkia kiinnittämään huomiota siihen, että vastauksen antaminen on viivästynyt. Palvelun maksuttomuus ei vapauta peruuttamatta jätetyn käynnin maksusta. Alkukesästä Orimattilaan tulleet vuokrattavat sähköpotkulaudat on viety pois. ja 18.4. Tämä tarkoittaa muun muassa velvollisuutta vastata tiedusteluihin”, apulaisoikeusasiamiehen päätöksessä huomautetaan. Itä-Uudenmaan hyvinvointialue on jo aiemmin laskuttanut peruuttamatta jätetyistä lääkärin ja hammaslääkärin ajoista. Pukkilassa kouluvuosi alkaa torstaina, Orimattilassa siis jo huomenna. TAKASIVU Myrskylässä marssitaan koulutielle kolmessa erässä Luhtikylässä asuvat Amanda (vas.) ja Amalia Koivisto aloittavat koulunkäynnin Myllylän koulussa kaupungin keskustassa. TARJOUS! Tavallista parempi ruokakauppa Käkeläntie 3, Orimattila, puh. 120:n alakoulun 1.–6-luokkalaisen opintaival käynnistyy sen sijaan vasta ensi maanantaina 12.8. Ylihuomenna torstaina alkaa puolestaan kymmenkunnan seitsemäsluokkalaisen kouluvuosi porvoolaisessa Linnajoen koulussa. vuosikerta ORIMATTILAN, MYRSKYLÄN JA PUKKILAN PAIKALLISLEHTI www.orimattilansanomat.fi OS tänään Lukuvuosi 2024–25 käynnistyy Myrskylässä erikoisissa merkeissä: pitäjän noin 170 peruskoululaista askeltaa koulutielle kolmessa vaiheessa. Edullisesti alkuviikkoon! K-SUPERMARKETISTA! PLUSSA-KORTILLA! KALAMESTARILTA! Grillattu KALAMESTARILTA! KG KPL TARJOUS! 99 KPL LIHAMESTARILTA! KRYSANTEEMIKIMPPU RUOKAMESTARILTA! 14 95 BROILERCHEDDARPASTASALAATTI KG 6 99 KIMPPU KG PERATTU MUIKKU 7 95 SUOMI Alankomaat (Ilman Plussa-korttia 7,90€) Säävaraus UUNITUORETTA! RANSKALAINEN PATONKI 220g OMASTA PAISTOSTA! 99 KG SUOMI KESÄKAALI Salosen 1.TIISTAINA MUSTIKKAPIIRAKKA-PÄIVÄ! KPL NAUDAN JAUHELIHA 10% 12 95 KG SUOMI MUSTIKKAPIIRAS VAIN TIISTAINA! ORIMATTILAN SANOMAT 03-876 678 tilaukset@ orimattilansanomat.fi Muista lehtitilaus! ORIMATTILAN SANOMAT Avoinna tiistaisin klo 12-19 keskiviikko-perjantai klo 12-16 lauantai-sunnuntai klo 11-15 Suljettu maanantaisin Kulttuuritalo, taideluokka Lahdentie 65, B-rappu 16300 Orimattila V A P A A P Ä Ä S Y Monimuotoisuutta Taidenäyttely 7.8.-21.8.2024 Avajaiset keskiviikkona 7.8. Taustalla kaupunkilaisen tekemä kantelu Kaupunginjohtaja sivuutti kahdesti apulaisoikeusasiamiehen selvityspyynnön Irtonumero 2,50 e (sis. Kaupunginjohtaja Kalle Larssonilta kesti puoli vuotta aikaa vastata orimattilalaisen Jan Virtasen viime marraskuussa tekemään tiedusteluun, joka koski kaupungin tämän vuoden budjetin investointimäärärahoja. 03-883 2100 ark. Nyt laskutus laajenee koskemaan kaikkia terveydenhuollon hoitajakäyntejä. SIVU 3 Vuokrattavat skuutit lähtivät Orimattilasta Itä-Uudenmaan hyvinvointiItä-Uusimaa laskuttaa myös peruuttamatta jääneistä hoitaja-ajoista PeTrI SIPILäINeN Orimattila Apulaisoikeusasiamies pyytää Orimattilan kaupunkia kiinnittämään huomiota kaupunkilaisten ja viranomaisten tekemiin tiedusteluihin vastaamiseen. ORIMATTILAN SANOMAT TIISTAINA 6. SIVU 5 Suven Sametti kiinnosti paikallisraveissa KUVA: MisKA Miettinen Kaupunkilaisen tekemää kantelua selvittänyt apulaisoikeusasiamies joutui penäämään Orimattilan kaupunginjohtaja Kalle Larssonilta (kuva) selitystä tapahtuneelle kolme kertaa, ennen kuin kaupunginjohtaja vastasi. Apulaisoikeusasiamieskään ei ensin saanut kaupunginjohtajalta vastausta viranomaispyyntöönsä, vaan joutui tivaamaan sitä peräti kolmasti: 30.1., 28.2. alv.) Paikallisravit järjestettiin perjantaina varsinkin tuoreen ravikuningattaren Suven Sametin ja sen kunniaksi nautittujen kakkukahvien kiinnostaessa yleisöä. Varattu käyntiaika hoitajalle tulee perua edellisenä arkipäivänä kello 12 mennessä. Se aikoo pohtia, löytyisikö Orimattilan lautavuokrauksen parantamiseen joitain keinoja. 7–21, la–su 8–20, www.k-supermarket.fi Kalatiskimme on sertifioitu HINNAT VOIMASSA TI–KE 6.8.–7.8.2024, ELLEI TOISIN MAINITA. Kaupunginjohtaja tarttui asiaan vasta sen jälkeen, kun Virtanen oli tehnyt vastauksen viipymisestä kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle ja oikeusasiamiehen kanslia pyysi siitä selvitystä kaupunginjohtajalta. Samalla apulaisoikeusasiamies muistuttaa Orimattilan kaupunkia velvollisuudesta vastata viranomaisten tiedusteluihin. alue laskuttaa jatkossa peruuttamatta jääneistä terveydenhuollon hoitajakäynneistä. Larsson vastasi samalla sähköpostilla sekä apulaisoikeusasiamiehelle että Virtaselle vasta kesän korvalla 20.5. Orimattilassa lukuvuoden alku on jännittävä, sillä uusi yhteiskoulu otetaan käyttöön, ja lakkautetun Luhtikylän kyläkoulun oppilaat puolestaan muuttavat kaupungin keskustaan Myllylän kouluun. ”Perustuslain 111 § 1 momentin nojalla oikeusasiamiehellä on oikeus saada viranomaisilta ja muilta julkista tehtävää hoitavilta laillisuusvalvontaansa varten tarvitsemansa tiedot. Nelisenkymmentä 8.–9.-luokkalaista aloittaa opintonsa huomenna keskiviikkona Orimattilan yhteiskoulussa. K-Nouto -palvelu Plussa-kortilla 2,90! Ilman Plussa-korttia 6,90. Paikalle valui ihastuttavan paljon nuorisoa ja lapsiperheitä. Jos 18 vuotta täyttänyt asiakas on varannut vastaanottoajan terveydenhuollon palveluun ja ilman hyväksyttävää syytä on jättänyt saapumatta varattuna aikana, häneltä peritään asiakasmaksulain mukainen maksu eli 56,70 euroa
Vuoden 1956 Melbournen kesäolympialaisten ratsastus järjestettiin Tukholmassa Australian karanteenimääräysten takia. 044 7043 718 ilmoitukset@orimattilansanomat.fi TILAUSHINNAT (sis. Tai että cool-laji tarvitsee tunnelmaksi yöllistä baila baila -menoa. Määräaikainen tilaus 12 kk 210 e , 9 kk 174 e 6 kk 123 e , 3 kk 69 e Tarjous 3 kk 55 e , 6 kk 105 e . Urheilu pitäisi mennä etusijalle pienissäkin lajeissa, ei sanan saattaminen toiselle puolelle maapalloa keinolla millä hyvänsä. Lapset saattavat esimerkiksi sännätä tien yli ja toimia arvaamattomasti. Yli kuusi tuntia sosiaalisen median parissa vietti 14 prosenttia kyselyyn vastanneista. alv. Verrattain nuorta väkeä on myös jalkapallossa, jonka yläikäraja on 23 vuotta. JAKELUHÄIRIÖT Orimattila ark. IDA NIVA Keskustelua tietokoneen kanssa KUVA: EUroopAn JUdoliitto Jyrki Anttilan konsertista kertoneessa jutussa (OS 30.7.) oli virhe. 044 7043 711 ida.niva@orimattilansanomat.fi Juho Kiuru p. 044 7043 714 juho.kiuru@orimattilansanomat.fi KONTTORI Avoinna ma–pe klo 8–16 Toimistopäällikkö Marja Hakama p. Sen ympärillä olevat painoluokat olivat 60 ja 73 kiloa. Lukuvuosi alkaa useimmissa peruskouluissa ylihuomenna torstaina.. Autoliitto muistuttaa tiedotteessaan, että aikuisten on tärkeää tiedostaa lasten liikennekäyttäytymiseen liittyviä riskejä ja näyttää hyvää esimerkkiä. Meille on rakennettu upea, toimiva, ympäryskuntalaisiakin palveleva uimahalli, joka herättää kateutta kauempanakin. Selvä yhteys heikompaan koulumenestykseen Tytöt käyttävät sosiaalista mediaa lähes neljä tuntia päivässä Kirjoittaja toivoo, että uimahalli avattaisiin jo aamukuudelta edes yhtenä arkipäivänä viikossa. Se on Kansainvälisen Olympiakomitean tilaaman kauppakorkeakoulu ESSEC Business Schoolin tutkimuksen mukaan maailman suurin kaupunkijoukkuelaji. Se on Tyynellämerellä sijaitsevan Ranskan Polynesian saari. Hänellä ovat muistissaan vuosikymmenten takaiset kirkkomaan juhlavat rautaportit ja -aidat. Päiväkannon valitukset ma–pe 8–16 puh. Käyttöä voisi siis olla, mutta vasta tulevaisuudessa jonkin lajin jäädessä pois. Sen mukaan päivittäinen aika sosiaalisessa mediassa oli yhteydessä kyselyyn vastanneiden lukiolaistyttöjen alempaan peruskoulun päättötodistuksen keskiarvoon. Jutussa kerrottiin virheellisesti, että Anttila esitti Täällä pohjantähden alla -kappaleen, vaikka kyseessä oli Olen Suomalainen -laulu. Ei jo ennen avajaisia rästipäivinä vauhtiin potkaistu futisturnaus kovin isoa huomiota Suomessa ole saanut, mutta ketäpä joku Uzbekistanin U23-joukkue kiinnostaisikaan. Kestotilaus laskutetaan kun kin laskutusjakson alussa voi mas sa olevan tilaushinnaston mu kai sesti. 0100 4070. 0500 840 266 ilmoitusmyynti@orimattilansanomat.fi Lehtitilaukset p. Onkohan nyt uusissa aukioloajoissa huomioitu ollenkaan kunnan veronmaksajia, niitä perus-töissäkävijöitä, jotka menevät aamulla töihin kello kahdeksaan ja haluaisivat aamulla hoitaa alta pois päivän liikuntasuorituksen. Huomautukset on tehtävä 8 päi vän kuluessa ilmoituksen julkaise misesta tai ilmoituksen tarkoitetus ta julkaisupäivästä lukien. Lainelautailukisat pääsivät vauhtiin ensimmäisenä viikonloppuna lauantai-sunnuntai-yönä. 044 7043 713 petri.sipilainen@orimattilansanomat.fi Toimittajat: Ida Niva p. Tämä ei ole enää mahdollista minään päivänä, kun uimahalli aukeaa vasta seitsemältä, aikaisintaan, joka päivä. elokuuta 1984 Pitäjäsanomissa seurattiin Orimattilan lukion rehtori Erkki Kontron työskentelyä uuden lukuvuoden työjärjestyksen parissa. Kolmekolmekoriksesta vielä. AIKAINEN VESIPETO Uimahallin aukioloajoista 7. Mitä koneen sisällä tapahtuu. Mutta tietokonekieleen vihkiytymätön putoaa kärryiltä, kun Erkki-rehtori puhuu kolmen levyn menusta, muistitilasta, levyasemista, ohjelmaja orjalevyistä. Hän tulee monen pitäjän takaa Orimattilaan omaistensa haudoille. ooo 11. Tyhjä portin paikka on auki kuin kuolleen suu. Omaishoitajille uusi toiminnanjohtaja Annukka Tuominen STT Sosiaalisen median käyttö on yhteydessä heikompaan koulumenestykseen, selviää uudesta tutkimuksesta. VEROTTOMAT ILMOITUSHINNAT Etusivulla 2,35 Tekstin edellä, tekstissä 2,10 Kuolinilmoitukset 2,10 Tekstin jälkeen 2,00 Takasivulla 2,20 Hintoihin lisätään 24 % arvonlisä vero. Oikaisu Päijät-Hämeen Omaishoitajat ry:n uudeksi toiminnanjohtajaksi on valittu geronomi Annukka Tuominen. Digikesto 12 kk 139 e . Ei ainakaan maailman arvostetuimmassa urheilutapahtumassa. Ryhmä Husin, Helsingin yliopiston sekä Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen tutkijoita selvitti pääkaupunkiseudun lukioikäisten 15–16-vuotiaiden tyttöjen sosiaalisen median käytön vaikutuksia syksyllä 2022. 040 832 3028 lauri.hakama@orimattilansanomat.fi Ilmoitusmyynti Petri Hotti p. Toukokuussa helteitä mitattiin eniten eteläisen sisämaan kaupungeissa ja kesäkuussa itäisessä Suomessa. MISKA MIETTINEN ORIMATTILAN SANOMAT TOIMITUS Avoinna ma–pe klo 8–16.30 toimitus@orimattilansanomat.fi yleisonosasto@orimattilansanomat.fi tulkai.mukaa@orimattilansanomat.fi Päätoimittaja: Anna Hakama p. Toiminta on kaikille avointa ja maksutonta. 03-876 678 JULKAISIJA: Pitäjäsanomat Oy Toimitusjohtaja Kullervo Hakama p. SANANPARSI, ÄHTÄRI Orimattila on päättänyt säästää uimahallin aukioloajoista. Korotukset koskevat myös jo teh tyjä tilauksia/ilmoitusvarauksia. Anna tunnin numero, tietokone puhuu hänelle kuvaruutunsa välityksellä. Miksi ei yhtään porteista ole jätetty suojelemaan kirkkomaan pyhää rauhaa. Olkoot laji miten nuorten suosiossa hyvänsä, tulee ikäjakaumasta mieleen sana marginaalilaji. Patenttija rekisterihallituksen saamien asiakasyhteydenottojen perusteella huijausviestejä lähetetään yhä paljon. ooo 9. Hänen mukaansa mielenterveysongelmien ehkäisemiseksi tulisi puuttua ilmiön juurisyihin. Kestotilaus jatkuu ilman eri uu dis tus ta, ellei tilausta peruta tai muu teta. Hän aloittaa uudessa työssään 12.8. Vai pitääkö tosiaan jatkossa mennä tämänkin vuoksi Lahteen. Se kuuluu myös valtakunnalliseen Omaishoitajaliittoon, jolla on 60 jäsenyhdistystä. Kone viestittää: Tulostan rivikirjoittimelle, aseta paperi kohdalleen ja kirjoitin valmiiksi. Eikä hän ole ainoa kysyjä. Olympialajeja pitäisi karsia tai rukata En minä ristus muista, oliko se kesä vai talavi, mutta suksilla mentiin. 03 876 678 tilaukset@orimattilansanomat.fi Ilmoitusvalmistus Tarja Hietavirta p. Vuoden 2024 hellepäivien määrä on jo keskimääräisen koko vuoden lukemaa suurempi. Mukaan pääsee kolme yli-ikäistä per maa. Ainakaan Livetulokset-nettisivulta, urheilutilastojen Mekasta ei löydy yhdenkään tällaisen kansallisen koripallosarjan tietokantaa. Ilmoitukset on jätettävä kontto riimme viimeistään ilmestymispäi vää edeltävänä arkipäivänä klo 10 mennessä. Hän vastaa painamalla tiettyjä näppäimiä. 10 %) Kestotilaus 12 kk 199 e (2 erässä á 103 e , 3 erässä á 70 e , 4 erässä á 54 e ). Eikö Orimattilassa ole työttömiä nuoria, jotka voitaisiin palkata aidan kunnostamiseen ja maalaamiseen. Eikö Orimattilan seurakunnalla ole varaa pitää aitaa kunnossa. Myrskylän, Orimattilan ja Pukkilan puolueeton uutis ja ilmoituslehti. Tutkimusryhmän jäsen, väitöskirjatutkija Sara Mörö Husista ja Helsingin yliopistosta sanoo tiedotteessa, että koulumaailmaan liittyvissä uudistuksissa tulisi tulevaisuudessa huomioida sosiaalisen median parissa vietetty aika ja kohdistaa siihen sopivia toimenpiteitä. Eikö olisi ollut järkevämpää laittaa edes yksi aamu viikkoon kello 6 alkaen, jotta tällainen mahdollisuus vielä olisi. Tutkimuksessa havaittiin, että sosiaalisen median korkea käyttöaste oli yhteydessä ahdistukseen, huonoon käsitykseen omasta kehonkuvasta sekä voimakkaaseen yksinäisyyden tuntemukseen. Kenian rugbymiehille kävi niin, koska alkusarja pelattiin ennen Seinen avajaiskulkuetta ensimmäisten ”rästipäivien” aikana. Marginaalilajeja tai osallistuja on liikaa, ja mainittuja lajeja voisi pudottaa pois tai edes muokata: Ainakin suorituspaikat lähemmäksi pääpaikkaa, yksilölajeihin alaikäraja ja jalkapallossa yläikäraja pois. Huijausviestejä liikkeellä patenttija rekisterihallituksen nimissä KUVA: AnnA HAKAmA Näin kirjoitat Lukijan postiin Lähetä kirjoituksesi osoitteella Orimattilan Sanomat, PL 5, 16301 Orimattila tai sähköpostitse osoitteella yleisonosasto@orimattilansanomat.fi tai www.orimattilansanomat.fi Yleisönosastokirjoitus on aina allekirjoitettava – myös siinä tapauksessa, että kirjoittaja haluaa käyttää nimimerkkiä. Vähitellen ehkä omat kuntalaisetkin löytävät sen paremmin, mutta mahdollisuuksia siihen on myös annettava enemmän. Virheestä, joka johtuu esim. 0100 5445. Liitto korostaa, että ajoneuAutoliitto muistuttaa koulutiellä kulkijoista Patenttija rekisterihallituksen nimissä on lähetetty keväästä alkaen yrityksille ja yhdistyksille huijaussähköposteja, tiedottaa Patenttija rekisterihallitus. Digitilaus 6 kk 75 e , 3 kk 37 e . Tutkimuksessa havaittiin, että sosiaalisen median korkea käyttöaste oli yhteydessä ahdistukseen, huonoon käsitykseen omasta kehonkuvasta sekä voimakkaaseen yksinäisyyden tuntemukseen. – On hienoa päästä kehittämään päijäthämäläistä omaishoitoa yhteistyössä maakuntamme omaishoitajien, yhteistyökumppaneiden ja laajan jäsenistömme kanssa, Tuominen toteaa. Koripallossa pelattiin kolme vastaan kolme -peliä yhteen koriin. Vastaavanlaista kummajaisia on nähty ennenkin. VASTUU ILMOITUSVIRHEISTÄ Lehti ei vastaa ilmoittajille mahdol lisesti aiheutuvasta vahingosta, jos hyväksyttyä ilmoitusta ei tuotan nollisista tai vastaavista syistä jul kaista määrättynä päivänä. Orimattilan Sanomat, toimitus Forecan mukaan Pohjois-Lapissa Utsjoella. Lukiolaiset yhä uupuneempia Tutkimuksen vastuujohtaja dosentti Silja Kosola Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueelta ja Helsingin yliopistosta toteaa tiedotteessa, että nuorten mielenterveysongelmien lisääntymistä ei pystytä taittamaan vain mielenterveyspalveluita lisäämällä. Kosolan mukaan ahdistuksen ja masennuksen vuoksi tehdyt lähetteet lastenja nuorisopsykiatrian erikoisaloille ovat lisääntyneet ja suomalaisten lukiolaisten on raportoitu olevan yhä uupuneempia. Tutkimukseen vastanneiden tyttöjen keskimääräinen ruutuaika oli lähes kuusi tuntia, josta sosiaalista mediaa käytettiin keskimäärin lähes neljä tuntia. Ulkomaille tilattaessa kaksinkertai nen maksu. Kun 6 000-päinen suomalaisyleisö tanssii, laulaa, hakkaa käsiään ja rymistää jalkojaan, voi jo puhua ihmeestä. Yleisönosastokirjoituksen pituus noin 3000 merkkiä välimerkkeineen. Eivät lautailijat siis tosiasiassa paikallista aikaa yöllä suorittaneet, ja onhan meno saattanut olla tahitilaisten kesken keskellä merta ihan tunnelmallinen. Hänelle tulee murheellinen olo kuten on käynyt joka kerta viime vuosina. Helsingin jäähallissa tiistai-iltana pidetyssä mammuttikonsertissa jokainen kuulija sai varmasti vastineen 75–125 markkaa maksaneelle pääsylipulleen: rauhallisen alun jälkeen hyväntuulinen soul-legenda pikkuhiljaa lisäsi pökkyä pesään, kunnes jyhkeä Living For the City vihdoin sai hillityimmätkin fanit vauhtiin, loikkimaan käytäville ja laulamaan mukana niin, että täpötäysi jäähalli keinahteli. – Lehti ei suorita tilaa jalle hyvitystä lakon tai muun ylivoi maisen esteen takia julkaisematta jääneistä numeroista. Skeittauksen parkissa kilpailee 13-vuotias Heili Sirviö, streetissä mitalikolmikkoon nousivat 14-, 15ja 16-vuotiaat lapset. 044 7043 717 anna.hakama@orimattilansanomat.fi Toimitussihteeri Petri Sipiläinen p. Laista, asetuksista tai viranomais ten toimenpiteistä aiheutuvat kus tannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaan tulohetkestä lukien. elokuuta 1984 Pitäjäsanomissa oli raporttia Stevie Wonderin konsertista Helsingissä. Niille oli tarvetta, koska kisojen ohjelma on tupaten täynnä. Päijät-Hämeen Omaishoitajat tukee omaishoitoperheiden hyvinvointia järjestämällä vertaistukiryhmiä, valmennusta, kahdenkeskisiä keskusteluja, kahviloita ja infopisteitä. Toki se on suosittua vain Intiassa ja Pakistanissa, mutta silti laji kiinnostaisi miljoonia. 044 7043 710 kullervo.hakama@orimattilansanomat.fi Ilmestyy: tiistaisin ja torstaisin Uutismedian liiton jäsen ISSN 12366609 PAINOPAIKKA Sanoma Manu Oy, Tampere Luukas Saha kilpaili 66-kiloisten judossa. Missä portit. Mihin kohtaan opetusryhmien tunnit sijoitetaan, elleivät ne sovi aamuun. Miksi aidat ovat ruostuneet, vääntyilleet. – Välillä hirvittää, millaisella tilannenopeudella ja miten läheltä esimerkiksi monet pyöräilijät ja mopoilijat ohittavat pienen lapsen, joka saattaa hetkenä minä hyvänsä ottaa askeleen sivuun tai horjahtaa pyörällään, Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen sanoo tiedotteessa. Forecan mukaan kuluva vuosi on ollut Suomessa selvästi keskimääräistä helteisempi. – Mikroprosessorit toimivat. Oikea vastaus on se, että surffikilpailut käytiin 16 000 kilometrin päässä Pariisista eri aikavyöhykkeellä Teahupo’on rannalla Tahitissa. Yhdistyksellä, jonka toiminta-alueeseen kuuluu myös Orimattila, on lähes 500 henkilöja kannatusjäsentä. Myös ilmasto tykkäisi, kun suorituspaikkoja ja rästipäiviä tarvitsisi vähemmän. Toimituksella on oikeus lyhentää ja käsitellä kirjoituksia toimituksellisten periaatteiden mukaisesti. 044 7043 720 marja.hakama@orimattilansanomat.fi Ilmoituslaskutus Lauri Hakama p. KUVA: AnnA HAKAmA Lukijan postia Heinäkuu oli Suomessa tänä vuonna hieman keskimääräistä helteisempi, kertoo Foreca nettisivuillaan. Vain paikoin aita on enää ehjää. Kun seuraa Erkki Kontron ja tietokoneen yhteistyötä, se näyttää mutkattomalta ja sujuvalta. 6.30–16, la–su 6.30–12, puh. Tuominen on toiminut pitkään Asikkalan kunnassa senioriohjaajana. Hänellä on vahva kokemus työskentelystä omaishoitajien sekä omaishoidon yhteydessä toimivien verkostojen parissa. Postiosoite: PL 5, 16301 Orimattila Katuosoite: Erkontie 17 www.orimattilansanomat.fi puh. Arvatkaapa muuten, pelataanko krikettiä Pariisissa. Huijausviesteissä yrityksiä ja yhdistyksiä pyydetään päivittämään yhteystai muita tietojaan sekä painamaan väärennetylle sivustolle johtavaa painiketta. Hellepäiviä oli 20, kun vuosien 1991–2020 heinäkuisten hellepäivien keskiarvo on 16. Silti noin hurja välimatka saa ajattelemaan niin, että kyseessä on olympialaisista irrallinen tapahtuma. Kuuluu sirinää. elokuuta 1984 Pitäjäsanomissa harmiteltiin Orimattilan kirkon aitojen ja porttien kuntoa. Lehden vastuu ilmoituksen julkai semisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun hinnan palauttamiseen. epä selvästä käsikirjoituksesta tai pu helinvälityksessä sattuneesta vää rinkäsityksestä lehti ei vastaa. Ja ihme eli Stevie Wonder tarvittiinkin, jotta härmäläisen jähmeä, itsenäisyyspäiväjuhlan arvokkuudella tuoleissaan tösöttänyt yleisö uskalsi vapautua estoistaan ja antautua täysin siemauksen mahtavasti sykkineen musiikin vietäväksi. Vedosilmoitukset kak si täyttä työpäivää ennen julkaisu päivää. ORIMATTILAN SANOMAT Tänään: TOIMI, KEIMO Keskiviikkona: LAHJA Tiistaina elokuun 6. hän kysyy. vosta riippumatta nopeuteen on kiinnitettävä huomiota erityisesti koulujen läheisyydessä. – Kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja Ritva-Liisa Sihvola otti asian puheeksi kirkkoneuvostossa, kertoo Orimattilan kirkkoherra Esa Siljamäki. päivänä 2 – N:o 59 – 2024 40 vuotta sitten Päivyri Päivän miete Tänään tästä Gra ikka: Bulls Säätiedot: Tiistai 6/8 Keskiviikko +23 Torstai +24 Perjantai +22 Lauantai +19 Orimattila Artjärvi Myrskylä Porlammi Pukkila 22 21 22 22 22 1,5 m/s Oli varmasti mahtavaa lähteä Pariisin kesäolympialaisten avajaisiin, kun saumat kultamitaliin olivat jo menneet. Paperilehden digilisä 1 e /kk. Tarpeellista vai ei. Eikö Pariisissa voisi keskittyä normaaliin korikseen, joka on tiettävästi maailman kolmanneksi globaalein pallopeli jalkapallon ja kriketin jälkeen. Heinäkuussa helteisintä oli Heinäkuu hitusen keskimääräistä helteisempi Liikenteessä on pian taas syytä olla erityisen tarkkana, sillä koulut alkavat tällä ja ensi viikolla. Koulujen alun myötä liikkeellä on runsaasti itsenäisesti liikkuvia pieniä lapsia. Mieleen tuli, että surffaaminen vaatii ehkä yöllisiä aaltoja. Tällöin kirjoittajan henkilöllisyys jää vain toimituksen tietoon. Mutt se, mitä kaikkea koneen sisällä tapahtuu, on suurta mysteeriota, Erkki Kontro myöntää
Lautojen paluu ei kaadu Orimattilassa ainakaan niiden kohteluun. – Kyllä tämä lakkauttaminen on selkeästi herättänyt ihmiset siihen, että nyt jos koskaan. Swup aikookin pohtia, miten käyttöä voidaan Orimattilassa lisätä. Sitten voi olla 7 000 asukkaan kylä, missä lauta liikkuu. Vanhan terveysaseman rakennuksenkin omistava Kauhanen veti alunperin ostohousut jalkaan, jotta hän saa suojattua pihapiirin tielle asti. Sähköpotkulaudoilla pääsi Nikkarisen mukaan ajamaan melko laajalla alueella, joten käytön vähäisyys ei ehkä johtunut aluerajauksesta. Vuokrattavat sähköpotkulaudat poistettiin Orimattilasta JuLIA ROINe Pukkila Pukkilan kunnantalon 25 000 eurolla ostanut pukkilalainen Juha Kauhanen pistää kiinteistön täysin uuteen uskoon. – Työttömyys on nousussa, menot ovat kasvussa ja valtio velkaantuu yhä vauhdilla. Suurta huolta kuntalaisten keskuudessa on aiheuttanut kiinteistön seinästä kadonnut Pukkilan kunnan vaakuna. Tukea voi saada ensi vuoden loppuun asti. Keskeisellä paikalla sijaitseva rakennus herättää muutenkin kiinnostusta ohikulkijoissa. Luovutus olisi mennyt todella pitkälle, jos kiinteistöä olisi alettu tyhjentämään pöytä kerrallaan, joten Kauhanen ja kunta solmivat sopimuksen. ei maailmantähteä tällä kertaa Juhlapuhujaa, todellista maailmantähteä tai varsinaista teemaa tämän vuoden tapahtumassa ei ollut. Hallitus pyrkii tuen lakkauttamisella kohentamaan työllisyyttä ja karsimaan julkisia menoja. – Otan puoluesihteerin tehtävän nälkäisenä vastaan. Swupin Suomen maajohtaja Dmitrij Nikkarinen kertoo, että laudoilla tehtiin parin kuukauden aikana noin 2 000 matkaa. – Se riippuu niin paljon yleisestä tilanteesta, mikä täällä on, varmaan 400–500 eurosta ylöspäin, hän arvelee. Tukioikeushakemusten määrä kääntyi kesäkuussa laskuun edellisvuoteen verrattuna, ilmenee tuen maksamisesta vastaavan Työllisyysrahaston tilastoista. Ne ovat ajatelleet, että sinulla on homeinen mörskä tuossa, millä ei tee mitään. Pakinan kruunu oli lukijan käyttämä murre. – Laulaja Henry Friman oli viime vuonna vetonaula. Tavara liikkui Pukkilan kunnalla on edelleen kymmenen vuoden vuokrasopimus paperiarkistosta, joka sijaitsee vanhalla kunnantalolla. Ajatuksia oli hurjasti, mutta kasaan saatu ohjelma miellytti lopulta. Se ei ole Kauhasella, vaan kunta vei sen mennessään. Verhoista lähtien on tultu hakemaan, hän valottaa. Paluu on mahdollinen Maajohtaja Dmitrij Nikkarinen pitää mahdollisena, että Swup palauttaa vuokralaudat joskus Orimattilaan. – Pistin yrittäjien kanaville ilmoituksen, että saa tulla hakemaan. Mutta käyttäjillä on pää hartioiden välissä, Dmitrij Nikkarinen sanoo. Huijarit pyrkineet ikäihmisten asuntoihin JuHO KIuRu Orimattila Keltamustat sähköpotkulaudat eli skuutit häipyivät Orimattilasta. Orimattilassa lautoja tuli huoltoon lähinnä ikääntymisen takia. elvis ja pakina Kuivannosta naurattivat Orimattila-päivässä KUVA: IdA NIVA Juha Kauhanen remontoi vanhalle kunnantalolle vuokrattavia tallitiloja. – Yritimme kyllä aika montaa tahoa juhlapuhujaksi, mutta aina jokaisella oli joku este, Viljanen harmitteli. Redsven Liike Nytin puoluesihteeriksi STT Aikuiskoulutustuen piiriin hakeutuminen lisääntyi selvästi alkuvuoden aikana, mutta hakijoiden loppukiri ennen tuen lakkauttamista hiipui alkukesästä. Jos lautoja on vähän, niitä hoitava paikallinen yhteistyötaho ei saa omaa työtään kannattavaksi, Nikkarinen sanoo. – Se on ihmisillä yleinen pelko kaikkialla, missä vähänkin on vettä. Huijareita ovat kiinnostaneet muun muassa käteinen raha ja pankkikortit tunnuslukuineen sekä korut ja lääkkeet. Yrittäjä haluaa saada talveksi kiinteistön sellaiseen kuntoon, että ensimmäiset voivat tuoda vehkeitään kausisäilytykseen. Orimattilan lautojen käyttöä täytyy vielä analysoida, Nikkarinen sanoo. – Voi olla, että 30 000 tuhannen asukkaan paikkakunnalla lauta ei liiku. Kunnalla oli vaikeuksia tyhjentää rakennus. – Paljon tulee maksamaan. Työllisyysrahasto tulkitsee kehitystä siten, että aikuiskoulutustuelle hakeutuvat ovat tehneet suunnitelmat syksyä varten hyvissä ajoin ja hakeneet tukioikeutta jo alkuvuoden aikana. Vuokrattavat sähköpotkulaudat tekivät Orimattilassa noin 2 000 matkaa koejaksolla. Varsinkin Itä-Suomen poliisin tietoon on tullut useita erilaisia tapauk sia ympäri läänin Huijarit ovat päässeet asuntoihin tekaistuilla tarinoilla. Huijauksen kohteeksi joutuneen tulee ilmoittaa tekijöistä ja näiden kulkuvälineistä mahdollisimman pian hätäkeskukseen niin tarkasti kuin mahdollista. Paljon on porukka käynyt hakemassa kaikkea. Vuokralaudoilla ajetaan keskimäärin 5–6 minuutin matkoja. – Monet pistelivät viestiä, että oletko ollut kännissä, kun olet ostellut. Hän on kotoisin Lahdesta. Tapahtuma vietiin läpi niillä mitä oli, ja se järjestettiin sääolosuhteiden takia toisena vuonna peräkkäin sisätiloissa. päivänä 2024 – N:o 59 – 3 OS Liike Nytin puoluesihteerin tehtävään nimitettiin yrittäjä ja toimitusjohtaja Petteri Redsven. Talouskasvusta ei ole tietoakaan. Laudat saapuivat toukokuun puolivälissä kokeilujaksolle. Uteliaat ohikulkijat Kauhanen lähtee ensi talveksi reissuun, joten hän haluaa saada vuonna 1965 valmistuneen, 637 neliöisen kunnantalon sellaiseen kuntoon, että ensimmäiset voivat tuoda vehkeitään kausisäilytykseen. Kovin pienellä lautamäärällä ei kannata operoida millään paikkakunnalla. Ne olisivat ihan Helsingistä asti tuoneet, hän tuumaa. Sähköpotkulautojen tulevaisuuteen ja suosioon vaikuttaa muun muassa se, miten muu yhteiskunta niihin suhtautuu. Kauhanen haluaa yhdenmukaistaa sen vieressä pönöttävän vanhan terveysaseman kanssa. 48-vuotias Redsven pyöritti taannoin karting-keskusta Orimattilan Kankaanmäeltä. Myös orimattilalaisen laulaja Taru Nymanin saaminen oli hieno juttu, sihteeri Markku Viljanen kertoi. – Kysymyksiä tuli aikamoinen määrä. – elvikseksi itsensä maskeerannut Sirkiä oli vähän erilaista sisältöä. Laudat Orimattilaan tuonut norjalaisyhtiö Swup totesi kokeilujakson aikana, että hevoskaupungissa ei tällä hetkellä ole riittävästi käyttöä vuokrattaville sähköpotkulaudoille. Suhtautuminen on hiljalleen muotoutumassa muun muassa lainsäätäjän ja kuntien keskuudessa. Kentällä on hyvä tekemisen meininki päällä ja lisäämme vauhtia. Meillä on ollut aika tunnettuja valtakunnan tason nimiä, mutta nyt kävi kieltämättä huono tuuri tavoitelluiden ja heidän menojensa kanssa. Alas tulee neljä tallipaikkaa ja ylös kolme. Paluu jo ensi kesänä ei ole sekään pois suljettu. Aikuiskoulutustuelle hakeutuvien loppuryntäys hiipui OS Ikäihmiset ovat joutuneet kauppiaiksi tai viranomaisiksi, eli esimerkiksi kodinhoitajiksi tekeytyneiden huijareiden ryöstöjen uhreiksi kodeissaan tänä kesänä. Alkuvuonna eli tammi-kesäkuussa tukioikeushakemuksia tehtiin lähes 40 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Siellä pitää olla tietty lämpötila, tietty kosteus tai kuivuus ja pitää olla palosuojattu holvi, Kauhanen selventää. ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina elokuun 6. Kuoppalan pakina kertoi Kuivannon vesihuollon alkutaipaleesta. Idea vuokrattavista tallitiloista lähti viime keväänä, kun Kauhanen suuntasi reissun päälle. Lakkautettavaa aikuiskoulutustukea oli mahdollista saada opintoihin, jotka alkoivat ennen elokuun alkua. Tapahtuman järjestäneen Orimattila-seuran toiminnassa kantava ajatus on se, että ihmiset tuntisivat itsensä ylpeiksi orimattilalaisiksi. Työmaa herättää paljon kiinnostusta ohikulkijoissa Pukkilan kunnantalo pannaan uuteen uskoon MISKA MIeTTINeN Orimattila Varsinkin Esa Sirkiän eli elviksen musiikkiesitys Love Me Tender -legendoineen ja Inkeri Kuoppalan pakina huvittivat ja sykähdyttivät sunnuntaina Orimattilan seurakuntakodilla järjestetyssä perinteisessä Orimattila-päivässä. – Opintoja on korostetusti aloitettu tämän vuoden kevätpuolella, kertoo Työllisyysrahaston johtava asiantuntija Elina Pajula STT:lle. Yrittäjä ei osaa sanoa paljonko rahaa uppoaa kiinteistön ehostamiseen. Kunta roudasi sen mitä halusi ja loput jäivät kunnantalolle. Kaikki eivät nähneet käyttötarkoitusta tälle, mitä tästä voi tehdä. Vanha kunnantalo kokee valtavan muodonmuutoksen sekä sisältä että ulkoa. Sisätilassa äänentoisto oli hyvä. Ohjelma oli lopulta hyvinkin perinteinen lippulaulujen, partiolaisten ja muiden tuttujen ohjelmanumeroiden myötä. Pukkilalainen yrittäjä ei osaa sanoa tarkalleen, missä hinnoissa vuokrat tulevat pyörimään. – Hyvät naiset ja herrat, elvis on poistunut paikalta, Orimattilaseuran puheenjohtaja Lauri Hakama nauratti väkeä Sirkiän esityksen tauottua. Kasvu ja soten laittaminen kuntoon tulevat olemaan kantavat teemamme kohti tulevia kuntaja aluevaaleja, Redsven sanoo. Swup sai kaikki lautansa takaisin, eikä yhtäkään jouduttu onkimaan Palojoesta. Huijarit ovat voineet pukeutua aidon näköisesti, mutta poliisilla tai muulla virkamiehellä on aina esittää virkamerkki tai henkilökortti kysyttäessä. Elvis, oikealta nimeltään Esa Sirkiä nauratti ja villitsi sunnuntain tapahtumassa. Kauhanen rakentaa kunnantalolle vuokrattavia tallitiloja, alakertaan neljä ja yläkertaan kolme. Meillä on lautoja pääasiassa 10 000–20 000 asukkaan paikkakunnilla. Kunnanjohtajan vanhaan työhuoneeseen voi siis jatkossa tuoda esimerkiksi vanhan Ladan talvisäilöön. Kyllä siihen satkuja saa menemään, hän tuumaa. ItäSuomen poliisin tietoon tulleissa tapauksissa ryöstöjen uhrit ovat olleet noin 1930–60-luvulla syntyneitä. – Viime viikonloppuna tuli yksi kaveri jopa kysymään, onko se minulla jossain, että hän haluaisi ostaa sen, yrittäjä kertoo. Redsven oli aiemmin Liike Nytin Hämeen piirin puheenjohtaja ja puoluevaltuuston puheenjohtaja. Vuokralautojen käyttöön vaikuttaa myös yksityisten lautojen yleistyminen. Orimattilassa lautoja käytettiin Nikkarisen mukaan asiallisesti. Jonkinlainen harmitus vaivasi vain hetken. Lopulta 49-vuotias yrittäjä koki ahaa-elämyksen. – Hyvä paikka tämä on. Hakemuksia saapui Työllisyysrahastolle vajaat 11 000. – Voi olla, että vuokraus on ensiaskel sähköpotkulaudan käyttöön ja sitten ostetaan oma, Nikkarinen sanoo. Lautojen käyttöön vaikuttaa Nikkarisen mukaan moni seikka, ei ainoastaan paikkakunnan koko. KUVA: IdA NIVA Petteri Redsven. Lautoja oli Orimattilassa parhaimmillaan 40 kappaletta. – Arkisto vaatii tietyt kriteerit. – Minulla oli siihen näkemys, että tuo tila pystytään hyödyntämään muuksikin kuin toimistotilaksi, koska toimistotilat eivät täällä tule pärjäämään ikinä, hän tuumaa. – Tuossa käy 15:n minuutin välein joku utelemassa, mitä tapahtuu, yrittäjä toteaa. Poliisi muistuttaa, ettei asuntoon tule päästää tuntemattomia. Hän laittoi nettiin ilmoituksen, että vanhan terveysaseman kiinteistöön mahtuisi moottoripyörä ja auto talvisäilöön
050 5699 160 + ryhmä 10 Orimattilan latu. Paikalla oli tuolloin 2 000 Kirvun evakkoa. – tiettyjä rotuja on jalostettu jossakin päin maailmaa esimerkiksi taistelutai tappelukoiraksi, ja koiran omistaja on vastuullinen siitä, että ymmärtää minkälaista koiraa on hankkimassa. Puolestaan ihmisiin kohdistuvia tilanteita on hänen mukaansa kuitenkin vain vähän. Kirvu-juuriset loppukuusta Sastamalan Karkkuun (c ) A rto In ka la w w w .a is ud ok u. Kaksi aiempaa olivat vuosina 2021–22. – Se nyt vain tuli. tänä vuonna tavoitteena on saada yli 20 000 uutta verenluovuttajaa. tapauksiin vaikuttavat tilannekohtaiset tekijät, minkä vuoksi mahdollisten rikosnimikkeiden kirjo on laaja. lisäksi heillä on muita suurempi riski tehdä rikkeitä toisella asteella. takaisinveto koskee 200 gramman tuote-erää, jonka viimeinen käyttöpäivä on 9.8.2024. Gles Kierrätys oy tarvitsee vielä Orimattilan ympäristönsuojeluviranomaisen luvan maa-aineksen ottoon sekä ympäristöluvan kallion louhintaan. Menninkäisten kolmas tuleminen on avoinna ensi viikonvaihteessa perjantaista sunnuntaihin kello 12–16. co m C od e: F3 60 9C E 43 4 5 7 2 2 3 1 7 6 3 8 5 6 9 2 8 1 9 4 9 5 4 8 3 9 4 3 5 taidenäyttely kutsuu Käkelän sadunomaiseen pihapiiriin Eläväiset ja värikkäät kissannaamat on ommeltu tilkuista. Alueen esirakentamisessa louhitaan kalliota. tekstiilitaulu syntyy siten, että Kontu piirtää ensiksi kankaalle kissan hahmon ja alkaa sen jälkeen sommitella sitä tilkuilla. Petri SiPiläinen Orimattila – tuo on Martta, siltä lähti mies. – Mikä vaikutus rotukiellolla olisi ilman tehokasta valvontaa, etenkin kun nykyään voi olla erilaisia rotusekoituksia, risteytyskoiria ja rekisteröimättömiä koiria, ja niitä ei rotukielto koske. Kati Kontun sympaattiset menninkäiset saivat seuraa tilkkukateista Sudokun ratkaisu tv-sivulla. Asiasta kertoo liikenneja viestintävirasto traficom. Siellä oli vuonna 1939 noin 9 000 asukasta. Jos koiraa ei ole pidetty kiinni hyökkäystilanteessa, kyseessä on järjestysrikkomus. Jos tiedetään, että koira on hyökännyt aiemmin ihmisen kimppuun, se on lain silmissä vaarallinen eläin ja silloin on kyseessä vaarallisen eläimen vartiotta jättäminen. Näyttely on osoitteessa Viljelijänkuja 6. Viljaniemen kierrätysalueesta ei uutta valitusta naisten osuus metsästäjistä on nousussa. Muistomerkin ympärille on haudattu nelisenkymmentä kirvulaista vainajaa. Uusia luovuttajia tarvitaan joka kuukausi lisää, koska osa säännöllisesti verta luovuttavista joutuu lopettamaan esimerkiksi iän tai sairauksien vuoksi. Ompelukoneen ääressä on kyllä tullut istuttua aika monta päivää! tilkut ja kissahahmot ovat levinneet myös upeaan, aitan seinällä esillä olevaan torkkupeittoon, jonka Kontu teki tyttärensä perheelle. Konttorimme avoinna ma–pe klo 8–16. Myös kouluterveyskyselyjen perusteella poissaolojen määrä yläkouluissa on lisääntynyt, tiedottaa Jyväskylän yliopisto. Kovempia rangaistuksia emme pysty siinä tilanteessa antamaan. Orimattilan yhteiset Martat Kesäretkelle Kotka-Hamina la 10.8. Kirvun pitäjäseura järjestääkin kunnista yhteiskuljetuksen Karkun tapaamiseen. Tervetuloa! Luhtikylän Martat kokoontuu torstaina 8.8.2024 klo 17.00 Päivi Pettisen (Pessin) luona. Orimattilan Riistanhoitoyhdistys Ampumakoe tänään 6.8.2024 klo 17 -19 Salolan hirviradalla ilmoittautuminen paikanpäällä. tämä tuulikki on aika itsetietoinen ja vilkuilee sillä silmällä tuota Villeä... OS Kirvu-juuriset kokoontuvat elokuun loppupuolella Karkkuun. tänä kesänä perustettu radio 55 on kertonut tavoitteekseen perustaa uuden kotimaisen tekoälyä hyödyntävän radiokanavan. Hän kokee valitettavana sen, että tällä hetkellä viranomaisilla ei ole tehokkaita keinoja puuttua koiranomistajiin, jotka eivät piittaa säännöistä tai ohjeista. 0100?4070 Päiväkannon valitukset ma–pe 8.00–16.00 puh. – Kaikki keramiikkatyöni on poltettu korkeassa lämpötilassa. Suomisen mukaan yleisin tilanne on se, että koira puree toista koiraa esimerkiksi ulkoilutustilanteessa. Koirahyökkäykset painavat Kennelliiton mieltä Poliisi ei pysty antamaan kovempia rangaistuksia Hallituksen asumistukia koskeva lakimuutos pienentäisi yli 200 000 eläkeläisen asumistukia, käy ilmi hallituksen lausuntokierrokselle lähteneestä lakiesityksestä. Tervetuloa pyöräilemään maalaismaisemaan ! Seurapalstailmoitukset: Tiistain lehteen maanantaihin klo 10 mennessä. Suomen riistakeskuksen tilastot osoittavat, että naisten osuus riistanhoitomaksujen maksajista on kasvanut joka vuosi. tutkija Hannu Takala puolestaan kertoo juhlassa sisällissodan syttymisestä Karjalan kannaksella vuonna 1918. Kankaiselle pohjalle tilkuista taidokkaasti ommellut kissan päät ovat syntyneet tänä keväänä. Helsingin poliisilaitoksen rikoskomisario Juha-Matti Suominen kertoo muun muassa koiran aiemman käytöksen ja hihnan käytön vaikuttavan rikosnimikkeisiin. Helsingin taajuus kiinnosti eniten, ja sitä haki yksitoista yritystä. Kissataulussa on hyödynnetty muun muassa Orimattilan teatterin vanhaa puvustoa, jonka muuttomyynnistä Kontu haki kasseittain taiteeksi muuntautuvaa materiaalia. Jonkun mielestä alastomille menninkäishahmoille voi tosin tulla vilu lumihangessa... Kun koira hyökkää ihmisen tai toisen koiran kimppuun, tilanne on lain edessä kinkkinen. niihin pääsee taas tutustumaan tulevan viikonvaihteen näyttelyssä. KUVA: JUho KiUrU Stt Pääkaupunkiseudulla on sattunut heinäkuussa useampi välikohtaus, jossa koira on hyökännyt ihmisen kimppuun. Kennelliitto ei Kukkosen mukaan ole ollut ensisijaisesti rotukieltojen kannalla, ei myöskään rotujalostukseen liittyvissä asioissa. riistanhoitokeskuksen mukaan viime vuonna naisten osuus uusista metsästystutkinnon suorittajista oli yli neljänneksen. nykyään Sastamalan kaupunkiin kuuluva Karkun kunta toimi välirauhan aikana vuonna 1940 kirvulaisten kesäjuhlien pitopaikkana. entisiä kirvulaisia ja heidän jälkeläisiään elää runsaasti Orimattilan, Pukkilan ja Mäntsälän seudulla, sillä jatkosodan jälkeen rajan taakse jääneen pitäjän asukkaita sijoitettiin näihin kuntiin. teatterin mekoista syntyi kissoja tänä kesänä Kontu marssittaa näyttelyyn myös tekstiilitöitään, joista eläväiset ja värikkäät kissataulut varastavat heti huomion. Keskimäärin eläkkeensaajien asumistuki pienenisi noin 15,60 euroa kuukaudessa. ORIMATTILAN SANOMAT Erkontie 17, puh. 03-876 678. PnM-Chipsters pyytää hävittämään tai palauttamaan kyseisen tuote-erän virheelliset tuotteet. Tervetuloa. Tervetuloa. Vääräkoskentie 30 Orimattila. – Veistosten pinta on jätetty karheaksi. näillä nuorilla havaittiin myös yläkoulun aikaisia käytöshäiriöitä. päivänä 4 – N:o 59 – 2024 Orimattilan maaseutuseuran kota-ilta to 8.8. Seuratoiminta Uusia verenluovuttajia tarvitaan jatkuvasti lisää, kertoo SPr:n Veripalvelu tiedotteessaan. Asia pitäisi pyrkiä hoitamaan jotenkin muutoin. Syy sille löytyy valvonnasta, joka ei ole tarpeeksi tehokas. Sunnuntaina pidetään hartaushetki Hämeenkyrön kirkolla kirvulaisten muistomerkillä. 040 578 7399 + ryhmä 9 Jousi + ampumakoe ti 13.8.2024 klo 17 –19 Salolan hirviradalla ilmoittautuminen paikan päällä. noin 0,8 hehtaarin kokoiselle alueelle aiotaan varastoida maanrakentamiseen soveltuvia jätteitä, kuten betonimursketta, asvalttia ja pilaantumatonta maa-ainesta. tarkoituksena on, että ajan myötä menninkäisen pintaan voi ilmaantua sammalta ja jäkälää. teM:n tilastojen mukaan vuorotteluvapaasijaisten määrä kesäkuussa laski viime vuoteen verrattuna. Myös Kirvun lauluseura esiintyy – kuten vuoden 1940 juhlissakin; kuoron laulajat ovat tietysti vaihtuneet. Koulupoissaolot enteilevät opintojen keskeytymistä radiokanava Yle Puheen lopettamisen myötä vapautunutta valtakunnallista taajuuskokonaisuutta on hakenut kolme toimijaa. Vuoden ensimmäisellä puoliskolla verenluovutukseen ilmoittautui lähes 70 000 ihmistä, jotka luovuttivat verta yhteensä reilut 85 000 kertaa. Seurapalstalle voi lähettää tietoja myös sähköpostin kautta osoitteella: ilmoitukset@orimattilansanomat.fi sekä netin kautta osoitteella: www.orimattilansanomat.fi Viralliset kokouskutsut julkaistaan kokouksia-osastossa. niistä taidoista on nyt ollut hyötyä. Lakimuutos pienentäisi eläkeläisten asumistukia PnM-Chipsters vetää takaisin erän Hyvä Apaja Saariston kalapyöryköitä, koska tuotteet saattavat sisältää muovinpalasia. Eikö lehtesi tullut. Sen jälkeen tilkut liimataan ja ommellaan kankaaseen kiinni. Valtaosa puutarhan menninkäisistä on uutta tuotantoa, mutta varmuuden vuoksi heitä vahtii pihapirissä pari veteraanimenninkäistä aiemmilta vuosilta. lystikkäät keramiikkaveistokset toimivat myös kukkaruukkuina, sillä niiden onttoihin päihin voi istuttaa heinätupon tai kukan ikään kuin hiuspehkoksi. – tuo Börje on esimerkiksi sellainen, etten oikein edes hennoisi luopua siitä, Kontu osoittaa erästä jykevää hahmoa maakellarin kupeessa. Aiemmin Vaasan hallinto-oikeus hylkäsi ympäristöluvasta jätetyn valituksen. – Olen aikoinaan opiskellut askartelunohjaajaopistossa. Hyökkäykset ovat vaatineet sairaalakäyntejä. Kirvun pitäjä (nykyisin Svobodnoje) sijaitsee neuvostoliitolle luovutetulla Karjalan kannaksella Viipurista noin 60 kilometriä koilliseen. eniten naisia on tullut metsästyksen piiriin lapissa ja Kainuussa, kun taas Uudellamaalla harrastus on säilynyt miesvoittoisempana. tavoitteesta ollaan jäljessä, sillä kesäkuun loppuun mennessä luovutuksessa on käynyt alle 9 000 uutta luovuttajaa. klo 18. reitillä keskustaJärvikyläHuhdanojaKarkkula-Terriniemi-Tönnö-keskusta. Kirvun lippuja. Oppilailla, joilla on koulunkäyntiä haittaavia poissaoloja kuudennella luokalla, on hyvin todennäköisesti vastaavia poissaoloja koko yläkoulun ajan, kertoo professori Risto Hotulainen Helsingin yliopistosta tiedotteessa. Pyörähdähän kentän kodalla; grillaillaan ja ihmetellään maailman menoa. Torstain lehteen keskiviikkoon klo 10 mennessä. Veripalvelun mukaan vain noin kolme prosenttia suomalaisista luovutusikäisistä luovuttaa verta. 32 km joten varaa mukaan juomaa ja sadeasu. Pään pohjassa on reikä, joten ruukusta pääsee liika vesi pois, jotta kasvi ei tukehdu. Käytännössä tapauksia on mahdoton tilastoida. ne ovat näin ollen talvenkestäviä, Kontu selvittää. ”Tuulikki” on Kati Kontun mukaan aika omanarvontuntoinen menninkäisneiti. työja elinkeinoministeriön (teM) tutkimusjohtajan Heikki Räisäsen mukaan nousu ei kuitenkaan ollut kovin suuri. Kirvulaisten pitäjäjuhlassa puhuu tänä vuonna keskustalainen kansanedustaja Jouni Ovaska, jolla on itselläänkin kirvulaisia sukujuuria. Kalapyöryköistä löytyi muovia Kolme hakee Yle Puheen taajuutta itselleen Uusille verenluovuttajille on jatkuva tarve Vuorotteluvapaalle hakeuduttiin loppua kohti ahkerammin Orimattilan Viljaniemeen moottoritien viereen suunnitellun kierrätysalueen ympäristöluvasta ei pyydetty valituslupaa korkeimmalta hallinto-oikeudelta määräaikaan mennessä. taiteilija Kati Kontun sadunomaisessa pihapiirissä Käkelässä riittää draamaa ja tarinoita, sillä suurten tammien katveessa, tuuheiden pensaiden ja perennojen keskellä lymyää puolenkymmentä menninkäishahmoa. Vuorotteluvapaajärjestelmän lakkauttaminen on näkynyt nousuna vuorotteluvapaan käytössä. Jo viime vuoden syyskuussa Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja Esa Kukkonen tiedotti liiton olevan huolissaan koirahyökkäyksien lisääntymisestä otsikoissa. takaisinveto ei vaikuta muihin Hyvä Apaja -tuotteisiin. Jyväskylän yliopiston ja Helsingin yliopiston tutkimushankkeesta selviää, että runsaat poissaolot peruskouluaikana ovat riskitekijä varhaisaikuisuuden psyykkiselle pahoinvoinnille ja toisen asteen opintojen keskeytymiselle. esimerkiksi Britannia kertoi viime syksynä aikovansa kieltää americanbully xl -koirarodun koirahyökkäysten vuoksi. Ammunnanjohtaja Tarja Nihtilä mp. Muistellaan kesän tapahtumia ja suunnitellaan Luhtikylän Marttojen tulevaa 95vuotispäivää. työttömyyskassojen yhteisjärjestön (tYJ) mukaan kesäkuussa vuorotteluvapaakorvauksia maksettiin kuitenkin lähes kaksinkertainen määrä viime vuoteen verrattuna. – Mikäli koira puree toista koiraa, mutta on kytkettynä, ollaan helposti siinä tilanteessa, että rikosta ei ole ollenkaan. Valtakunnallisen taajuuskokonaisuuden lisäksi haettavana oli aiemmilta hakukierroksilta vapaiksi jääneitä tai sittemmin vapautuneita taajuuksia yhteensä 56 paikkakunnalle. Koirahyökkäyksiä tai puremisia ei kirjata poliisin järjestelmään, kertoo Poliisihallitus. Varhaiskannon valitukset arkisin klo 6.30–16.00, viikonloppuisin 6.30–12.00, puh. On minulta jo koiriakin pyydetty, mutta toistaiseksi olen pysytellyt kissoissa, hän nauraa. tuki lakkaisi kokonaan noin 7 600 saajalta. Hallitus haluaa lakimuutoksellaan tiukentaa eläkkeensaajan asumistuen määräytymisperusteita valtiontalouden tasapainottamiseksi. Joka neljäs uusi metsästäjä nainen. nyt näyttämöillä aikoinaan lehahdelleet leningit ja essut ovat osa kattien naamoja. niistä osan hän on värjännyt itse. Kesän toinen pyöräretki järjestetään torstaina 8.8. Vapautunutta taajuutta hakivat Bauer Media, radio 55 sekä ruotsalaistaustainen Mad Men Media. Kontu ei oikein itsekään tiedä, mistä kissateema yht’äkkiä putkahti päähän. 0100 5445 Huoli peruskoulun oppilaiden poissaoloista on kasvanut viime vuosien aikana. lopuksi kangas pingotetaan kehyksiin tauluksi. tilanteessa, jossa koira on irti ja ihmiselle syntyy suuri vamma, kyseessä voi olla vamman tuottamus. ilmoittautuneet lähtö klo 8.00 Orimattilan torilta. Kontu kutsuu myyntinäyttelyään Menninkäisten kolmanneksi tulemiseksi. Kukkonen kertoo haastattelussa, että koiriin liittyvät ongelmat ovat harvoin koiran aiheuttamia ja vastuu hyökkäystilanteissa on aina omistajalla. Jos koira hyökkää ensimmäisen kerran ihmisen kimppuun, koiran kiinni pitäminen siirtyy avainasemaan. Ja hyvin usein minkään rikoksen tunnusmerkit eivät täyty, jolloin poliisilla ei ole toimivaltaa myöskään antaa rangaistusta tai aloittaa esitutkintaa asiasta, kertoo Suominen. rikos vai ei. ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina elokuun 6. – Järjestysrikkomuksesta seuraa rikesakko. Yhtiö kertoo tiedotteessaan haluavansa haastaa Ylen radio Suomen aseman yli 55vuotiaiden kuuntelijoiden keskuudessa. tilanne, jossa koira puree toista koiraa irti ollessaan, katsotaan myös järjestysrikkomukseksi ja joissain tapauksissa vahingonteoksi. Ammunanjohtaja Mika Heini mp. rotukiellot eivät ole ratkaisu Kennelliiton Kukkonen näkee ainoana ratkaisuna koirahyökkäyksiin viranomaisten puuttumisen tilanteisiin matalammalla kynnyksellä ja mahdollisesti omistajien rangaistuksien koventamisen, jotta hyökkäyksiä ei pääsisi tapahtumaan. Lähtö on Varsat -patsaalta klo 18. tuo iso on Manuli, siitä ei oikein tiedetä, että onko se nainen vai mies. Kennelliitto pystyy osaltaan valistamaan ainoastaan esimerkiksi rodun valinnassa, mutta asia kuuluu Kukkosen mukaan muutoin ensisijaisesti lainsäätäjille ja viranomaisille. Menninkäisten lisäksi näyttelyssä on esillä myös keraamisia seinätauluja, muita puutarhan koriste-esineitä, kiuasruusuja sekä niin ikään ruusuteemaa toistavia kynttilänalusia. lakiesityksessä omaisuuden ja tulojen vaikutusta asumistukeen kiristettäisiin. Vuonna 2016 kaikista riistanhoitomaksun maksaneista yli 7 prosenttia oli naisia, kun viime vuonna sama prosenttiluku oli noin 10 prosenttia. Vuorotteluvapaajärjestelmän lakkauttava lakimuutos tuli voimaan elokuun alussa. Matkan pituus on n
naisissa paras oli satu Mäkelä-nummela (91), M20-sarjan voitti aseen teknisistä ongelmista kärsinyt, mutta silti uransa ensimmäisen sM-kullan napannut arttu Mäkelä (86). – Jos pojilta jää patruunoita, ammun sitten itsekin. Ovet aukesivat viideltä, ravit alkoivat kuudelta, ja mestari juoksi radalla katsojien ohi puoli seitsemän maissa hoitaja Pinja Kaleniuksen ollessa kyydissä. Lantatkin olivat liikkeellä Villähteeltä tulleen nuoren ystäväperheen kanssa. 6) OsU ii 251. – Minä olen hyvästä tuloksesta huolimatta meidän perheen harrastelija ja kannustaja, mutta totta kai on mukavaa onnistua. esimerkiksi keväällä en ampunut ollenkaan. On hyvä näyttää pojille se, että vanha mieskin osaa! 44-vuotias Ruusunen hymyilee. kolmoslähdön voitti orimattilalainen Ville Tonttila Valdemar Windillään. OsU-ampujista henkilökohtaisen mestaruuden otti myös LV2:ssa Pasi saarinen (69). 9) OsU iii 212,... ”Olen meidän perheemme kolmanneksi paras ampuja.” simo Ruusunen puskista suomen mestariksi hurjalla se-tuloksella Yrittäjänumero Mitä TEET, MYYT, OSAAT. – tämä oli erittäin hyvä onnistuminen, tulos on kieltämättä hurAseongelmista kärsinyt OSU:n Arttu Mäkelä on yksi tuoreista paikallisista Suomen mestareista. Luokka Y50: 1) OsU i (sami Ritsilä, Petri Lahdenpää, Petri Pietikäinen) 264 sJe, 2) Las i (Pasi tanhuanpää, Risto Rämö, Jari Helminen) 259, 3) RMY (antti Pirttisalo, Matti Honkaharju, timo nissilä) 258,... Miska Miettinen Orimattila tuore orimattilalainen ravikuningatar suven sametti asteli Orimattilan kotieläinpuistossa käytyjen paikallisravien yleisön eteen perjantaina australialaisen laulaja ja lauluntekijä sian Unstoppable-hitin soidessa taustalla. asikkalan Vesivehmaalla asuva perhe juhlinee viikonlopun onnistumisia jotenkin ennen Lempäälän kokkovuoressa ammuttavia ”pääluokan” kisoja. sosiaalisuus ja halvat liput hymyilyttivät Yksi nuori pesue oli Villähteeltä saapunut Lantan perhe, jonka hevosharrastaja ja äiti Marianne Lantta viihtyy sekä katsomon että radan puolella. Monethan tietysti tulevat paikallisraveihin koko perheen voimin. – Väittäisin automäärän perusteella, että kaikkinensa väkeä oli yli 500. normaalisti yleisömäärä on siinä viidensadan ympärillä. ei tämä liian vakavaa saa olla. totta kai tulos oli paljon kovempi mitä odotin. Marja Maunula, Mäkelä-nummela ja Mira Maunula ampuivat tuloksen 241. Luokka M50: 1) sami Ritsilä OsU 98 se, 2) Pasi tanhuanpää Las 93, 3) Jussi Järvinen sa 91,... 28) timo Liukkonen OsU 63. – Heh. Vesisade piiskasi viikonloppua ajoittain, mutta siltä pahimmalta, eli ukkoselta vältyttiin. ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina elokuun 6. – ainahan onnistumisista pitää iloita, kesken kaudenkin. aikuisen tiketti maksoi vaivaiset viisi euroa. se on sääli, että isompiin, tavallisiin raveihin ihmiset eivät vastaavasti löydä. – kiva juttuhan se on. tästä on hyvä jatkaa kohti viikonlopun olympiatrapin sMkisoja. Joukkuekisoissa OsU:n naiset paransivat kymmenellä kiekolla aikaisempaa n-sarjan ennätystä. klo 10. KUVA: OsU ja. Luokka LV2: 1) Pasi saarinen OsU 69. 0500 840 266, ilmoitusmyynti@orimattilansanomat.fi ILMOITUSAINEISTOT: ilmoitukset@orimattilansanomat.fi ORIMATTILAN SANOMAT Erkontie 17 • puh. Y-sarjan ennätys parani peräti 20 kiekolla, ja se on nyt niin kova, ettei sitä helposti paranneta. 13) Petri Pietikäinen OsU 83,... – toki sen vähän mitä olen ampunut, olen osunut kyllä. Lantan perheen isäntä kiitteli järjestäjiä lippujen hinnoista. se voi säilyä voimassa useitakin vuosia. Luokka M20: 1) arttu Mäkelä OsU 86, 2) Mika nummenpää sasa 73, 3) Hugo Blomqvist kP-V 67. Luokka n: 1) satu Mäkelä-nummela OsU 91, 2) Ulla Vartiainen MkMs 88, 3) Mopsi Veromaa, ssG 87 / (02)..., 5) satu Pylkkänen OsU 84, 6) Marja Maunula OsU 81..., 15) Mira Maunula OsU 69. Voihan se olla, että kakkukahvitarjoilut vaikuttavat määrään, korhonen arveli. Onhan tuo kivaa seurattavaa, ja yleisesti moniin kesäja paikallisraveihin ihmiset tuntuvat löytävän paikalle. – Hän tuli kahden aikaan maanantain vastaisena yönä kotiin. Ilmoitusaineistot teemasivuille viimeistään tiistaina 20.8. Luokka n20: 1) silja nieminen MkMs 86 se, 2) Jenna Riitala OsU 76, 3) Pihla Pulliainen kP-V 72. kasilähdön paras oli Orimattilan Timo Tuominen keisulla. sM-hopeaa otti OsU:n Jukka Laakso (96) ja pronssia satakunnan ampujien Jussi Järvinen (95). 11) OsU ii 199. PM-pronssi on kova suoritus, eli menihän viikonloppu aika putkeen. Olen kuitenkin meidän perheemme kolmanneksi paras ampuja, nuorten trapampujien samuel ja elias Ruususen isä virnistää. Varmista mukanaolosi puh. Paikalla oli paljon myös nuoria. siihen nähden tulos on hämmentävän kova. Lisäksi Ritsilän, Ruususen ja Laakson tiimi voitti Y-sarjan kullan joukkueiden setuloksella 287. Paikalla tarjottiin kakkukahvit 500 ensimmäiselle katsojalle suven sametin kunniaksi. Joukkuekilpailu, luokka Y: 1) OsU i (sami Ritsilä, simo Ruusunen, Jukka Laakso) 287 sJe, 2) P-Ha (Joonas Pyhälä, Mika Myllylä, Osmo setälä) 267, 3) OrJy (Jouko Lettojärvi, Matti nummela, tuomas Miromäki),... 7) satu Mäkelä-nummela OsU 45. Mestariksi ampunut isä oli treenannut vain vähän. TIISTAINA 5.9. ihmisiä seuratessa sosiaalisuus ja muiden tapaaminen tuntui olevan merkittävä asia. He näkevät eläimiä, Martti Lantta avasi. 19) J-P tuhkanen OsU 75,... Finaalin neljäs oli OsU:n sami Ristilä (94), joka voitti lauantaina M50-luokan kultaa setuloksella 98. He auttavat sen, minkä pystyvät. 17) anssi talasoja OsU 74. 03-876 678 • www.orimattilansanomat.fi Myrskylässä, Orimattilassa ja Pukkilassa Lehti jaetaan laajalla jakelulla KUVA: MisKA Miettinen Sami Ritsilä (vas.), Simo Ruusunen ja Jukka Laakso voittivat viikonloppuna joukkuemestaruuden huimalla SE:llä 287. Hän ja Valcata voittivat vitoslähdön. 24) Petri Pietikäinen OsU 83, 25) Petri Lahdenpää OsU 82. Jukan ja samin kanssa puhuimme joukkueen kasaamisesta, koska meillä on hyvä henki, vaikka tässä onkin kyse yksilölajista, Ruusunen hymyilee. – Molemmissa on puolensa, tykkään kilvanajostakin. Kerro tuotteistasi ja palveluistasi ilmoituksella Yrittäjänumerossa. Leon Lantta (vas.), Marianne Lantta, Adam Lantta ja Martti Lantta olivat vaikuttuneita varsinkin lippujen hinnoista.. Luokka Y16: 1) samuel Ruusunen OsU 87 se, 2) topi Pakarinen OsU 53. – Olosuhteethan olivat tulostasosta päätellen erittäin hyvät! OsU:n ampujat menestyivät muissakin sarjoissa. Lapset voivat katsella täällä eläimiä ravien ohessa. Luokka n: 1) OsU (Marja Maunula, satu Mäkelä-nummela, Mira Maunula) 241 sJe. Tapio Perttusen ohjastama tamma oli heinäkuussa Jyväskylän kuninkuusraveissa pysäyttämätön, mutta Orimattilassa yleisölle kävi päinvastoin hevosen juostessa heidän ohitseen rataa pitkin. – ei tänä päivänä saa oikein mitään viidellä eurolla, korhonen huomautti. Luokka Y60: 1) timo nissilä RMY 93 sse, 2) ari Heikkiniemi kanna 91, 3) Juha seppä k-sHa 89 / (05), 4) Matti nummela OrJy 89 / (04),... 9) Petri Lahdenpää OsU 83,... Luokka Y20: 1) OsU (arttu Mäkelä, Jenna Riitala, samuel Ruusunen) 249 sJe. toinen paikallinen, eli Oona Halme taipui kakkoseksi Racehill evelynillä. Ruususen perheen kovan panoksen täydensi samuelin mestaruus ja se-tulos 87 sarjassa Y16. 14) Jouko Lettojärvi OrJy 82,... kiireisinä aikoina ei välttämättä käydä muualla, joten nyt tuttuja voi nähdä edes kerran kesässä, korhonen hevosystäväinseurasta mietti. 15) Matti nummela OrJy 87, 16) Jouko Lettojärvi OrJy 86, 17) arttu Mäkelä OsU 86,... 12) tuomas Miromäki OrJy 88,... – kyllähän se kokoontuminen tärkeää on, ei tällaisia tapahtumia liikaa ole. Harjoittelen siis erittäin vähän, ja voitto olikin siinä mielessä kiva juttu, kun olin miettinyt lopettamista. suven sametti vangitsi yleisön katseet paikallisraveissa Yleisö seurasi Suven Sametin ohijuoksua ja Tapio Perttusen haastattelua tarkkaan. – Minun osallistumismotiivi oli nimenomaan joukkueemme. päivänä 2024 – N:o 59 – 5 Miska Miettinen Orimattila Orimattilan seudun Urheiluampujien simo Ruusunen voitti sunnuntaina Orimattilassa automaattitrapin miesten suomen mestaruuden ilmiömäisellä suomen ennätys -tuloksella 97/100 kiekkoa. tuolloin kakkua oli vielä jäljellä jonkin verran. Yleisössä oli perinnetapahtumassa ilmeisen vannoutuneita lajiystäviä, sillä niin suut auki ja keskittyneinä he mestarihevosta seurasivat ja Perttusen haastattelua kuuntelivat. Paikallista menestystä tuli alueella antaman haastattelun jälkeen raikuvat aplodit saanut Perttunen ei perjantaina kilpaillut, mutta paikallista menestystä tuli. Luokka n50: 1) Ulla Vartiainen MkMs 83, 2) Päivi konttinen P-Ha 82, 3) satu Pylkkänen OsU 78, 4) Marja Maunula, OsU 76,... Laulun nimi tarkoittaa suomeksi pysäyttämätöntä. – Lasten takia täällä ollaan. kuudennessa lähdössä paras oli Orimattilan Markus Rauhala scream My Dreamilla, pukkilalainen Moonika Rautiainen oli kolmas Misty Mountain Hopilla. Mutta kiva, kun tänne tuli väkeä, Orimattilan Hevosystäväinseuran puheenjohtaja Ismo Korhonen iloitsi perjantaina kesken tapahtuman. Ruususten juhlaa Varsinkin Ruususen perhe juhli viikonloppuna, kun elias ampui tanskassa viikonloppuna nuorten PM-pronssia. Adamja Leon-poika tykkäävät olla kanssani tallilla. SM-automaattitrap Orimattilassa 3.-4.8., 100 kiekkoa: Luokka M: 1) simo Ruusunen OsU 97 se, 2) Jukka Laakso OsU 96, 3) Jussi Järvinen sa 95, 4) sami Ritsilä OsU 94,..
T15 80 m aidat: 1) Ellen Vahlberg 15,85. N 1 500 m: 1) Sofia Ziessler-Korppi 6.23,4. – Matikaisen maalissa Hakasen paluu kulminoitui. 29.7.: HaPK Edustus/2 – Flamingo United 2–3. Myrskylän Myrskyn 4. päivänä 6 – N:o 59 – 2024 Sekalaisia Jymyn tiistaikisat Orimattilassa 30.7.: T5 60 m: 1) Yasmina Ten Oever 14,06, 2) Saaga Parkkinen 14,10, 3) Ella Toivonen 16,04, 4) Neea Sinkkonen 16,76, 5) Elise Perttola 17,22, 6) Säde Hämäläinen 17,32, 7) Veera Saarikoski 18,08, 8) Hekla Karvanen 18,59, 9) Peppi Saarelainen 18,62, 10) Silja Kumpulainen 18,66, 11) Ella Hartman 18,75, 12) Aada Hietanen 20,11, 13) Julia Lilja 20,98, 14) Iida Sinkkonen 24,22, 15) Irene Haapasalo 33,49, 16) Seela Santala 34,75, 17) Nella Peltonen 41,13, 18) Unna Santala 47,52, 19) Helmi Hietanen 53,13. Syksyn 12 joukkueen nousulohkon voittaja nousee kolmoseen, kolme seuraavaa otetaan täydennysmenettelyyn. FC Lahti voitti lohkonsa tappiottomana ja eteni loppuotteluun. ja 60. – Hyvin me pääsimme peliin sitten (mukaan). Läpi viikon jatkuvissa Turun MM-kisoissa on mukana peräti 4 300 veteraania, joka ennätysmäärä sitten vuoden 1983. T7 60 m: 1) Etta Vahlberg 12,21, 2) Enna Karvanen 12,80, 3) Yasmina Ten Oever 14,37, 4) Isla Parkkinen 13,43, 5) Emma Korkeamäki 13,70, 6) Anli Ahonen 13,91, 7) Elsa Vuorinen 14,14, 8) Alma Jaakkola 14,71, 9) Nelli Sarén 15,81, 10) Eeva Väisänen 16,01, 11) Sini Härmälä 19,51, T7 pituus: 1) Etta Vahlberg 2,62, 2) Enna Karvanen 2,31, 3) Emma Korkeamäki 2,08, 4) Anli Ahonen 1,96, 5) Isla Parkkinen 1,83, 6) Elsa Vuorinen 1,70, 7) Alma Jaakkola 1,70, 8) Nelli Sarén 1,55, 9) Eeva Väisänen 1,48, 10) Sini Härmälä 1,12. elokuuta Helsingissä, kotona se pelaa seuraavan kerran torstaina 15. Lahden kakkosjoukkue sijoittui kuudenneksi. P9 60 m aidat: 1) Eemeli Pastila 14,23, 2) Elmo Sarén 15,16, 3) Caspian Hilleström 15,22, 4) Noel Karjalainen 15,78, 5) Juko Ahonen 17,21, 6) Ronni Kenttämaa 18,78. Ratkaisu haettiin rangaistuspotkukilpailusta, minkä Lahti hävisi skottijoukkueelle. Nuoret: 1) Sisu Lundgren 27 OEK. Vedimme ensimmäistä kertaa tiki-takalla keskeltä sisään boksiin ja ykkösellä etupeltiin. T9 60 m: 1)) Saaga Lindberg 10,9, 2) Kerttu Virén 11,7, 3) Kielo Marjalahti 13,3. Toisella puoliajalla tuli virheitä ja vastustaja iski armotta, Savolainen luonnehti. P9 korkeus: 1) Eemeli Pastila 1,05, 2) Caspian Hilleström 0,95, 3) Noel Karjalainen 0,85, 4) Elmo Sarén 0,85, 5) Juko Ahonen 0,80, 5) Ronni Kenttämaa 0,80. Tallgren tähtäsi peruskisassa tuloksen 107 (21+22+23+18+23), Ruusunen pudotti 108 (23+20+23+21+21) kiekkoa. T9 300 m: 1) Kerttu Virén 1.14,4. 03-777 1670 LVI-LIIKKEITÄ LVI-PutkiKaMa Oy KARI KORKKULA Puh. Toinen maali oli omituinen, kun keskityspallo vaikutti jo olevan maalivahti Rasmus Lehtelän käsissä, mutta ei sitten ollutkaan. 0400 717 867 eilisen sy?t??äpäivän johdosta. div., nousulohko, pelatut ottelut: 1.8.: HJK/N3 – LoPa 6–0, TiPS/2 – KaPy/NED 2–1, OPedot – FC Kiffen 2–5, NJS/2 – NouLa/Hutivaara 3–1, FC Honka/Puumat – FC POHU 1–2. – Hakasen paluu minua sykähdytti. PM-kisoista Orimattilaan hopea ja pronssi OS Orimattilalaisen jalkapalloilijan Milla Kuuselan edustama FC Lahti T14 YJ -joukkue otti hopeaa Ison-Britannian suurimmassa junioriturnauksessa Edinburgh International Cupissa. Tuntui kuin tekonurmella olisi pelannut. 3) Kyösti Oksanen 71 OEK. Sarjojen nimissä numeroiden perässä olevat kirjaimet merkitsevät kisan tasoa. minuutilla. P9 60 m: 1) Aleksi Peltomäki 12,5. Pian se oli maalissa. kesäkuuta. Pedoille tappio Jani Hakasen paluussa MISKA MIETTINEN Orimattila SOC Asikkalan orimattilalainen Teuvo Lehtinen aloitti viikonloppuna Turussa käynnistyneet suunnistuksen veteraanien MM-kisat sprintin nelossijalla. P7 pallo: 1) Akseli Marjalahti 12.40, 2) Elias Myllylä 12.29, 3) Aamos Korppi 9.45, 4) Sakari Lindberg 8.88, 5) Sulo Virén 8.73. ???????????????????????????????????????????????????. Saku Tallgren ampui Tanskassa viikonloppuna kisatussa poikien PM-trapissa hopeaa ja Elias Ruusunen pronssia. Ei syytä huoleen Kiffen teki 0–1-maalin 43. Mutta pitkä tauko peleistä huomioiden olen ihan positiivisin mielin jatkopelien suhteen. 050 300 5116, jarmo.tiala@gmail.com Wanhan amiksen polku 3 D, 16300 Orimattila ORIMATTILAN PUTKITYÖ OY Tokkolantie 8 Tilaukset 040 513 8073 Nettikauppa: www.orimattilanputkityo.fi Kaikki LVI-työt ja remontit nopeasti ??????????????????????????????????????????????????????????????. ????????????????????????????????????????????????. Viimeistely oli vastustajalla luokkaa parempaa kuin meillä, naisjoukkueen päävalmentaja Jukka Savolainen viestitti. Pronssin M75A:ssa otti Ivosportin Olli Lehtinen ajalla 13.31. P13 100 m: 1) Aapo Rajalahti 15,1. T11 3-loikka: 1) Pihla Rintala 7,72, 2) Erin Vahlberg 7,63, 3) Reea Tolvanen 7,19, 4) Ellen Ojala 6,43, 5) Oona Korkeamäki 5,67. Juniori-ikäiset sen sijaan ovat treenanneet luotsin kertoman mukaan enemmän ja vähemmän. Vastaan tulee vasta kello 20 alkavassa ottelussa espoolainen FC Honka/ Puumat. N 100 m: 1) Sofia Ziessler-Korppi 18,0. ja 24. – Kuntopuoli ei ollut ongelma, ja pelasimme mielestäni ihan hyvin. Tiki-taka on lyhyihin syöttöihin, nopeaan liikkeeseen ja pallonhallintaan perustuva jalkapallon pelityyli. 31.7.: FC Kuusysi/2 – OPedot 3–2. P11 3-loikka: 1) Tuukka Hämäläinen 6,40. Sundholm mietti. T13 60 m aidat: 1) Iris Vikström 11,14, 2) Aino Koistinen 13,14. P13 300 m: 1) Aapo Rajalahti 49,8. minuutilla syntyneellä osumalla. ???????????????????????????????????????????????????????. minuutilla. Miesjoukkue käytännössä huilasi pelitauon ajan koko heinäkuun, mutta peliviikon maanantaina se kokoontui treeneihin. – Arkivuon tekemistä pyrin seuraamaan. Nanne Kekkonen (virheäpaitainen kasvot kameraan) ja muut petopelaajat haastoivat suursuosikin hyvin. Pedot taipui kotinurmellaan 2–5-tappioon FC Kiffenin käsittelyssä. Orimattilalaisten Hanna Mäkelä iski ottelun viimeisen häkin lisäajalla. Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsen TILITOIMISTOJA PYYDÄ TARJOUS • Keittiökaapistot • Makuuhuonekomerot • Eteisryhmät • Irto-ovet • Työpöytätasot • Paljon ovivaihtoehtoja PUUJA KALUSTETUOTE Veljekset Ovaska Hirsitie 5, Orimattila p. Pedot taipui erikoisissa maalikarkeloissa MISKA MIETTINEN Lahti Orimattilan Petojen miesjoukkue ja sen legendaarinen Jani Hakanen palasivat jalkapallon eteläisen Suomen vitosen peleille viime viikon keskiviikkona Lahdessa. Pensasaitojen leikkausta. ?????????????????????????????????????????????????????????. Johdon se tuplasi ja triplasi 55. Kymmenellä minuutilla kasvanut peliaika ei näyttänyt kangistavan Petoja. div., lohko 8, pelatut ottelut: 1.8.: Jäppärä – Korian Klubi 2–1, HP-47 – KyPa 5–2, Nopsa – Union Plaani/17 3–2. Milla Kuusela Milla Kuuselan FC Lahti pärjäsi Skotlannissa LIIKEJA AMMATTIOSOITTEITA KUMIja LASIHUOLTO – auton renkaat – tuulilasit – rengastyöt – koristelasit – rakennuslasit – peilit ORIMATTILA puh. M40B:ssä Orimattilan Rastivarsojen Teppo Lainio oli 15:s, M45B:ssä Hannu Honkanen 29:s ja M60C:ssä Ari Kyöstilä 59:s. P7 pituus: 1) Velmu Kanerva 2,35, 2) Petja Santala 1,90, 3) Kasperi Salminen 1,59. Kevään alkulohkon otteluissa pelattiin kaksi 35 minuutin puoliaikaa, nousulohkossa peliaika on 2x40 minuuttia. elokuuta. Sunnuntaina pelattu koitos päättyi lukemiin 0–0. Torstain pelissä se ikävä kyllä näkyi etenkin koko joukkueen puolustuspelaamisessa. Legendat seurannassa Kuusysin väreissä esiintyi lahtelaisfutiksen legenda, nyt jo jäähdyttelijänä pelaileva Kari Arkivuo. Kultaa vei isobritannialainen Peter Gorvett (13.01) ennen Helsingin Suunnistajien Kari Sanea (13.29). Joukkue oli pelannut viimeksi 13. ??????????????????????????????????????????????????????????. – Kesätauolla oli tarkoitus harjoitella, mutta osallistuminen oli niin huonoa, että emme pystyneet harjoittelemaan niitä asioita, joita olisi pitänyt. Lahdella oli kaksi joukkuetta Skotlannissa. elokuuta Nastolan Nopsaa vastaan kotikentällä. Helsinkiläisten koko kauden yhden päästetyn maalin rinnalla Petojen kaksi tehtyä maalia oli hyvä suoritus. FC Lahti YJ eli yhdistelmäjoukkue on kasattu vasta alle vuosi sitten alueen seurojen pelaajista. T9 kuula: 1) Saaga Lindberg 3.74, 2) Kerttu Virén 3.58, 3) Kielo Marjalahti 3.06. T13 kuula: 1) Iris Vikström 8,86, 2) Aino Koistinen 5,77, 3) Viivi Korkeamäki 3,76, 4) Kaili Ahonen 3,55. T7 pallo: 1) Oona Gåpå 8.59, 2) Aino Rajalahti 7.34, 3) Sofia Kousa 6.72. Ovatkohan lapsuuden ylärimakisat jääneet poikien tekemiseen, kun joka kerta pallo pitää saada ilmaan. T11 60 m aidat: 1) Erin Vahlberg 12,38, 2) Pihla Rintala 13,17, 3) Reea Palvanen 13,54, 4) Ellen Ojala 14,02. Teki mieli mennä itse kentälle, Sundholm veisteli. Kuusela teki turnauksessa kolme maalia ja oli ainoa Lahden onnistuja rankkarikisassa. P13 korkeus: 1) Aapo Rajalahti 1.30. ???????????????????????????????????????????. Erkontie 20, Orimattila puh. T9 korkeus: 1) Saranna Honkaranta 1,03, 2) Annika Saarelainen 0,95, 3) Ida Koistinen 0,95, 4) Usva Hämäläinen 0,90, 5) Lilja Lankinen 0,90, 6) Aava Ojala 0,85. ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina elokuun 6. M 300 m: 1) Lasse Tolonen 1.05,7. ?????????????????????????????????????????????????????????. Päivää vietettiin jo sunnuntaina. – Peli oli meiltä hyvä, varsinkin ensimmäisellä puoliajalla olimme hyvin pelissä mukana. Samalla ainakin yksi pelaaja Kevinin lisäksi siirtyi sivuun toviksi. Hänen paluussaan oli positiivisia juttuja. ???????????????????. ??????????????????????????????????????????????????????. – Peli oli meiltä ehkä kauden paras, mutta vastustaja vaan oli parempi. Lehtinen suuntasi heti kisan jälkeen syystä tai toisesta samaan aikaan kisattaviin pyöräsuunnistuksen MMkisoihin Tanskaan. konsultoinnit, yritysten perustaminen ja yhtiömuodon muutokset. – Oli aika lähellä, että ne Kuusysin maalit olisivat lässäyttäneet. ??????????. Hän on pelannut muun muassa Ruotsissa, FC Lahdessa ja Suomen miesten maajoukkueessa. P11 keihäs: 1) Juho Luomaa 17,23, 2) Tuukka Hämäläinen 16,90. M: 1) Teppo Lainio 84 OEK, 2) Jani Lundgren 77 OEK. T5 pituus: 1) Neea Sinkkonen 1,73, 2) Säde Hämäläinen 1,70, 3) Saaga Parkkinen 1,55, 4) Veera Saarikoski 1,53, 5) Jasmina Ten Oever 1,50, 6) Julia Lilja 1,44, 7) Ella Hartman 1,30, 8) Helmi Hietanen 1,30, 9) Silja Kumpulainen 1,30, 10) Ella Toivonen 1,16, 11) Elise Perttola 1,15, 12) Hekla Karvanen 1,06, 13) Irenea Haapasalo 1,00, 14) Aada Hietanen 0,87, 15) Iida Sinkkonen 0,66, 16) Peppi Saarelainen 0,55. Paikallinen FC Kuusysin kakkosjoukkue voitti 3–2. – Kyllä meillä oli tiedossa, että Kiffen on kova porukka ja siellä on panostettu siiihen, että he nousisivat kolmoseen kuten ovat tehneet myös HJK ja TiPS. P7 40 m: 1) Sakari Lindberg 8,7, 2) Sulo Virén 9,1, 3) Elias Myllylä 9,5, 4) Aamos Korppi 10,0, 5) Akseli Marjalahti 10,3. Ottelu alkaa kello 18.30. minuutilla, Pedot kavensi 1–3:een Karoliina Moilasen 62. Kuuselan joukkueen lohkossa oli joukkueita Englannista, Skotlannista ja Pohjois-Irlannista. Ter?et?loa takaisin Suomeen! Mummo ja vaari Eevalle, 2 v, Lämpimät onnittelut paluumuuttaja Etelä-Suomi, miehet, 5. Kiffen pelasi käsittämättömän kevätkauden. – Jani tuli itse takaisin. 03-876 678 ilmoitukset @orimattilansanomat.fi Onnittele edullisella perhepalstailmoituksella!. Tuo Radiomäen kenttä oli kivikova, se oli ajettu matalaksi. Sarjataulukko O V T H M P HJK/N3 1 1 6–0 3 FC Kiffen 1 1 5–2 3 NJS/2 1 1 3–1 3 TiPS/2 1 1 2–1 3 FC POHU 1 1 2–1 3 PEP 0–0 MPS 0–0 FC Honka/ Puumat 1 1 1–2 KaPy/NED 1 1 1–2 NouLa/ Hutivaara 1 1 1–3 OPedot 1 1 2–5 LoPa 1 1 0–6 ORIMATTILAN SANOMAT Sinä seura-aktivisti: Soita ja kysy lisää puh. Teuvo Lehtinen lähellä MM-mitalia MISKA MIETTINEN Orimattila Orimattilan Seudun Urheiluampujien urheilijat menestyivät myös maailmalla. Tontteja meillä oli. N 300 m: 1) Sofia Ziessler-Korppi 1.00,8. Ammuntaa MISKA MIETTINEN Orimattila Jalkapallon naisten eteläisen Suomen nelosen syksyn nousulohko alkoi Orimattilan Petojen osalta torstaina kummallisella vuoristoradalla. Ja ainakin toistaiseksi viimeisen pelinsä pelannut Kevin (Marcos Nsue Bindang) on lähdössä Afrikkaan, jos ymmärsin oikein, petoluotsi Toni Sundholm kertoi. Finaalissa Tallgrenin tulos oli 38 ja Ruususen 28. A on kovin taso, B ja C ovat seuraavaksi kovimmat. P5 60 m: 1) Luka Lilja 14,78, 2) Onni Jähi 16,00, 3) Eemil Lankinen 17,28, 4) Eemeli Nyholm 17,60, 5) Oiva Salminen 17,98, 6) Noel Nieminen 19,40, 7) Josua Herlevi 28,96, 8) Unto Sarén 21,94. ?????????????????????????????????????????????????????????. Noita saisi tulla lisääkin, päävalmentaja hymyili. Kangistusta ei ollut havaittavissa, vaikka Petonaisilla oli peleistä käsittämätön puolentoista kuukauden tauko. ??????????????????????????????????????????????. Sen jälkeen vieras meni menojaan. seurakisat 30.7.: P5 40 m: 1) Oscar Rudolf 10,4, 2) Andreas Korppi 16,9, 3) Toivo Virén 19,6. – Kisa meni ihan hyvin. ??????????????????????????????????????????????. . Ali Rabar lensi ulos kahdella keltaisella kortilla parisenkymmentä minuuttia ennen täyttä aikaa. T11 keihäs: 1) Reea Palvanen 12,66, 2) Olivia Seppälä 12,49, 3) Pihla Rintala 11,47, 4) Erin Vahlberg 11,74, 5) Emma Vuorinen 10,17, 6) Saranna Honkaranta 9,95, 7) Oona Korkeamäki 7,58, 8) Ellen Ojala 6,37. Petojen kausi jatkuu perjantaina 9. T15 3-loikka: 1) Ellen Vahlberg 7,78, 2) Siiri Juures 7,15. Sarjataulukko O V T H M P Nopsa 10 8 1 1 48–25 25 Korian Klubi 11 6 1 4 37–23 19 KyPa 10 5 1 4 36–31 16 FC Kuusysi/2 10 4 3 3 17–25 15 Jäppärä 10 5 5 28–23 15 HP-47 10 4 3 3 26–18 15 OPedot 10 4 1 5 22–23 13 Flamingo United 10 4 1 5 20–36 13 HaPK Edustus/2 10 3 2 5 25–38 11 Union Plaani/17 11 1 1 9 24–41 4 Etelä-Suomi, naiset, 4. VINK OY – yli 30v. T7 40 m: 1) Sofia Kousa 9,7, 2) Oona Gåpå 10,5, 3) Aino Rajalahti 12,2. Joukkuekilpailu: 1) Orimattilan Eränkävijät (Teppo Lainio, Jani Lundgren ja Kyösti Oksanen) 232 p. M70: 1) Pekka Puttonen 61 OEK, 2) Pertti Oksanen 53 OEK. ?????????????????????????????????????????????????????????. P7 60 m: 1) Kasperi Salminen 13,45, 2) Velmu Kanerva 14,92, 3) Petja Santala 15,02, 4) Mainio Salminen 20,30. 03-777 3308, 050 585 3468 www.velj-ovaska.fi AUTOJA KULJETUSALA RAKENTAMINEN PITOPALVELUJA Pitopalvelu Vuokrattavat kokousja juhlatilat Puh. P9 kuula: 1) 1) Elmo Rajalahti 3.60, 2) Aleksi Peltomäki 3.39. Kun avausjakso päättyi 0–0, nähtiin pelin jälkimmäisellä nelikymppisellä peräti seitsemän maalia. 0500 840 266 / Petri Hotti ilmoitusmyynti@orimattilansanomat.fi MITÄ HARRASTAMAAN ILMOITUSKOOSTE ti 13.8. P5 pituus: 1) Luka Lilja 1,70, 2) Noel Niemine 1,59, 3) Eemeli Nyholm 1,35, 4) Eemil Lankinen 1,34, 5) Oiva Salminen 1,12, 6) Josua Herlevi 0,40. Alussa kesti hetki, ennen kuin pääsimme jyvälle siitä, mitä kentällä tapahtuu. T15 keihäs: 1) Essi Anttila 20,45, 2) Ellen Vahlberg 15,97. Kaksi kavennusta Kyykkä iski kaksi ensimmäistä maalia 20. Koti ja perhe ORIMATTILAN SANOMAT puh. Vähän oli takkuinen lähtö finaalissa, mutta meni ihan ok lopulta, Tallgren kertoi terveisensä Suomen Ampumaurheiluliiton tiedotteessa. Orimattilalaisjoukkue oli pelannut viimeksi heinäkuun alussa ja Hakanen lokakuussa 2022. Aika hyvin jätkät saivat itsensä ja homman kasaan. Ne syntyivät 38 minuutin sisällä toisistaan. 050 559 8634 www.tiliekspertti.fi TILIEKSPERTTI M. P9 300 m: 1) Aleksi Peltomäki 1.21,2, 2) Oscar Rudolf 1.34,3. Pedot jatkaa pelejään perjantaina 9. Kun se voitti lohkossaan kaikki seitsemän peliä maalierolla 41–1, ei sen nyt toisen puoliajan tekemät viisi maalia ollut jättimäinen ihme. 040 540 6672 Kansallispuku hämeen koko 4042. ????????????????????????????????????????????. Tönnössä asuva konkari kellotti sunnuntaina M75A-sarjassa (1,9km) ajan 13.47, ja mitaleilta hän jäi 16 sekuntia. PM-kultaa vei Ruotsin Jonathan Borsch Gustavsson (112/39). – Hyökkäyspelaaminen osoitti sen, että saamme hyvin maalipaikkoja koviakin joukkueita vastaan. Tapahtuman metsäkisat pääsevät vauhtiin tiistain karsinnoilla. M17 keihäs: 1) Jesse Luomaa 12,56, 2) Jimi Luomaa 11,19. M 100 m: 1) Lasse Tolonen 20,1. P5 pallo: 1) Oscar Rudolf 6.24, 2) Andreas Korppi 3.53, 4) Toivo Virén 1.90. ???????????????????????????????????????????????????????. 040-531 1729, 16200 Artjärvi Kirjanpidot, palkanlaskenta, tilintarkastukset (HT), veroym. Mielestäni se oli sellaista pubihölkkää. Petojen 2–1-maalista ja 3–2-osumasta vastasivat Daniel Matikainen ja Antti Perttunen. Työsuorituksia Myydään Yleisurheilua Orimattilan Riistanhoitoyhdistyksen pienoisluodikko 50 m, pmkilpailut 1.8.: N: 1) Leea Lehelmä 36 OEK. T9 60 m aidat: 1) Annika Saarelainen 12,85, 2) Saranna Honkaranta 13,34, 3) Ida Koistinen 14,95, 4) Ellen Karjalainen 15,67, 5) Lilja Lankinen 16,62, 6) Usva Hämäläinen 17,78, 7) Aava Ojala 18,21, 8) Aino Manninen 19,11. T13 3-loikka: 1) Iris Vikström 1,25, 2) Aino Koistinen 1,20
13.02 Olympiaradio 14.00 Yle Uutiset. (U) 07.25 Ylen aamu 09.30 Peltsin toinen luonto 10.00 Kettu (12) 11.00 8 minuuttia 11.10 Yle Uutiset Uusimaa 11.13 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.16 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.19 Yle Uutiset Häme 11.22 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.25 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.28 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.31 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.34 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 11.37 Yle Uutiset Lappi 11.45 Agentit (7) 12.45 Vera Stanhope tutkii (12) 13.30 Halveksittu (7) 15.00 Elävä arkisto: Pori, meren kaupunki (S) 15.15 Ulos luontoon: Käärmeen kosketus 15.45 Tarina Ruotsin historiasta (12) 16.45 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Vera Stanhope tutkii (12) 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi 18.20 8 minuuttia 18.30 Peltsin toinen luonto 19.00 Historia: Japanilaisten internointi 20.00 Kylmän sodan Suomi: Hyödyllinen idiootti 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Oxen (16) 22.50 Historia: Monopoly-pelin tuntematon tarina 23.45 Uusi Kino: Voisiko joku kertoa, että tässä käy hyvin. 12.13 Olympiaradio 12.45 Merisää 12.55 Olympiaradio 13.00 Yle Uutiset. 18.02 Urheiluradio 18.05 Radio Suomen Kesäspesiaali 18.50 Merisää 18.55 Radio Suomen Kesäspesiaali 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Urheiluradio 19.05 Olympiaradio 20.00 Yle Uutiset. 9.05 Urheiluradio. 7.13 Radio Suomen Aamu 7.50 Merisää 7.53 Radio Suomen Aamu 8.00 Yle Uutiset ja sää. ORIMATTILAN SANOMAT Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 06.55 Kandit 07.25 Ylen aamu 09.30 Peltsin toinen luonto 10.00 Kettu (12) 11.00 8 minuuttia 11.10 Yle Uutiset Uusimaa 11.13 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.16 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.19 Yle Uutiset Häme 11.22 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.25 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.28 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.31 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.34 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 11.37 Yle Uutiset Lappi 11.40 Entä jos. Kim, Hasse, Krisu ja Benjamin ovat neljä veljestä, jotka nauttivat huumeista, alkoholista ja seksistä. 13.02 Olympiaradio 14.00 Yle Uutiset. Yle Radio 1 6.30 Hartaita säveliä 6.50 Aamuhartaus 6.59 Yksi on hyvää seuraa 7.00 Yle Uutiset ja sää 7.10 Aamusoitto 7.53 Ykköskolumni 7.59 Yksi on hyvää seuraa 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.10 Ykkösaamu 9.00 Yle Uutiset 9.05-9.58 Muistojen bulevardi 10.00 Trendikästä, ei kiitos!: Nuori karjankasvattaja on harvinaisuus 10.35 Musiikkikamari 10.50 Yksi on hyvää seuraa 11.00-11.50 Riston Valinta 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10 Kalle Haatanen: Eric Tigerstedt – Suomen Tesla 13.00 Kiveen hakatut 13.30 Klassinen kattaus 14.30 Matkoja maalauksiin – oppaana Hannu-Pekka Björkman: Rembrandt ja kuoleman varjo 14.50 Yksi on hyvää seuraa 15.00 Yle Uutiset 15.02 Kulttuuriykkönen 15.55-15.58 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Outopodcast: Kylä joka katosi 17.30 Yksi on hyvää seuraa 17.35 Laura Korhosen Jazzklubi 18.35 Hartaita säveliä 18.50 Iltahartaus 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Radion sinfoniaorkesteri konserttilavalla 21.00-21.02 Yle Uutiset 21.05-21.34 Kiveen hakatut 21.35-22.09 Trendikästä, ei kiitos! 22.10-22.24 Audiotaiteen oppilastöitä 22.25-22.34 Hannu Taanilan kirjapäiväkirja 22.35-23.14 Ääniversumi 23.40-6.30 Yöklassinen Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää. 6.05 Radio Suomen Aamu 7.00 Yle Uutiset ja sää. 12.10 Urheiluradio. 21.02-21.12 Urheiluradio. Pariskunnat vertailevat kokemuksiaan kaupungista, sen palveluista, teollisuudesta ja ajanmukaisuudesta. 12.00 LIVE: Onnenarpa 13.55 Valitut Palat Collection 14.25 Remppa vai muutto Australia 15.30 IS esittää: Sain sen videolle (S) 15.40 Poliisikoira Rex (12) 16.40 Onnenarpa 16.45 Puutarhan pelastajat 17.45 Syke (7) 18.15 Syke (7) 18.45 IS esittää: Sain sen videolle (S) 18.50 MasterChef Australia 19.55 Tulossa: Raharemontti 20.00 Kuppilat kuntoon, Ville Haapasalo ja Pipsa Hurmerinta! 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Top Gear Suomi: Karavaanarit-erikoisjakso 22.00 Veikkausliiga – Futiksen nälkään 22.05 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 23.05 Koskinen (16) 00.05 Arman ja viidenkympin kriisi (S) 01.05 Likaista lunta: Lahti 2001 (S) 02.05 Likaista lunta: Lahti 2001 (S) MTV Sub 07.00 Taikapuutarhan pikkuötökät 07.10 Muumilaakson tarinoita (S) 07.35 Muumilaakson tarinoita (S) 08.00 Simpsonit (S) 08.30 Simpsonit (7) 09.00 Bob’s Burgers (7) 09.30 Gassed up 10.30 Simpsonit (12) 11.00 Simpsonit (7) 11.30 Vintiöt (7) 12.00 Salatut elämät (7) 12.30 Salatut elämät (12) 13.00 Salatut elämät (7) 13.30 Salatut elämät (S) 14.00 Moderni perhe (S) 14.30 Moderni perhe (7) 15.00 Sunnuntailounas (7) 15.30 Sunnuntailounas (S) 16.00 Elämää äärirajoilla: Alaska 17.00 Simpsonit (7) 17.30 Simpsonit (12) 18.00 Panttilainaamo 18.30 Panttilainaamo 19.00 Suurmestari UK 20.00 Frendit (S) 20.30 Frendit (S) 21.00 Elokuva: London Has Fallen (16) 22.45 Pahan väri (12) 23.45 Forensic Files (12) 00.15 Forensic Files (12) 00.45 Panttilainaamo 01.15 Panttilainaamo 01.45 Suurmestari 02.45 Gassed up 03.45 Simpsonit (S) 04.15 Simpsonit (7) Yle Teema & Fem 07.50 Sirkusseilaajat 08.20 Erämaan vartijat 09.00 Kauppakaupunkien aarteita 10.00 Taivaallisen hyvää 10.30 Josephine Skriver, influensserin elämä 11.00 Painkiller (S) 11.30 Painkiller (S) 12.00 Francon jälkeen – Alcántaran perhe (12) 13.00 Kino Suomi: Boheemielämää (7) 14.40 Allas (7) 15.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano 16.00 Milanon naisten paratiisi (7) 16.55 Pikku Kakkonen 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 Pikkuli (S) 18.05 Hei, BUU-klubbenilainen! 18.07 Do, Re & Mi (S) 18.18 Kulman kunkut (7) 18.30 Kesämökin myymisestä 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.44 Historian toinen puoli 20.00 Alice & Jack (12) 20.45 Drakar – ystävyyden roadtrip (12) 21.00 Historia: Neuvostoliitto 1922 – 1991 21.45 Pidä huivista kiinni, Tatjana! (7) 22.45 Kino: Soratie (7) Tiistaina elokuun 6. 9.10 Sää. 22.08 Olympiaradio 23.00 Yle Uutiset. 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.30 Yle Uutiset ja sää. 10.02 Radio Suomen päivä 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. Kimin vaimo Linda haluaa tulla raskaaksi. 16.10 Urheiluradio. 10.33 Radio Suomen Päivä 11.00 Yle Uutiset. 20.02-20.03 Sää 21.00 Yle Uutiset. 8 . 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.00 Yle Uutiset ja sää. 7.10 Urheiluradio. 11.33 Olympiaradio 12.00 Yle Uutiset ja sää. 8.13 Radio Suomen Aamu 9.00 Yle Uutiset. 11.33 Olympiaradio 12.00 Yle Uutiset ja sää. 12.10 Urheiluradio. 06.52 Hei Taavi (S) 07.00 Tulipop (S) 07.08 Nelli ja Noora (S) 07.16 Puuharit (S) 07.30 Rikke (S) 07.37 Puu Fu Tom (S) 07.59 Askarrellaan 08.04 Safari (S) 08.19 Galaxi 08.20 Ihan pohjalla (7) 08.25 Täysi susi (7) 09.00 Kesätyökriitikot 09.15 Maastoautolla halki Indokiinan 09.45 Pariisin olympiakisat, olympiastudio 09.55 Pariisin olympiakisat, lentopallo N, puolivälierä 10.30 Pariisin olympiakisat, olympiastudio 11.00 Pariisin olympiakisat, yleisurheilu 13.30 Pariisin olympiakisat, skeittaus park, N 14.30 Pariisin olympiakisat, skeittaus park N, purjehdus M ilca 7 ja N ilca 6 17.10 Pariisin olympiakisat, olympiastudio 17.40 Pariisin olympiakisat, purjehdus 18.30 Pariisin olympiakisat, skeittaus park N 19.15 Pariisin olympiakisat, paini M 77 kg 20.00 Pariisin olympiakisat, olympiastudio 20.30 Pariisin olympiakisat, yleisurheilu 23.00 Pariisin olympiakisat, jalkapallo N, välierä 01.00 Uutisikkuna MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 10.00 Emmerdale (7) 10.30 Emmerdale (S) 11.00 Kauniit ja rohkeat (S) 11.30 ARPA.FI 12.30 Rehtori (7) 13.00 Ostoskanava Myori.fi 13.30 Esittelyssä: Maajussille morsian 13.35 Jere Hietala – Salametsästäjien jäljillä (12) 14.30 Grand Designs Suomi 15.30 MasterChef Suomi 16.30 Hudson & Rex (12) 17.30 Kauniit ja rohkeat (S) 18.00 Emmerdale (S) 18.30 Emmerdale (S) 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Täydellinen kesä (S) 20.00 Grand Designs Ruotsi 21.00 Kotoisa 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 EXIT Suomi (16) 23.20 Sanansaattajat 00.20 Maria Wern (12) 01.20 Hudson & Rex (12) 02.15 Vaiettu murha: Elli Immo (12) 03.10 MasterChef Suomi 04.05 Koko Suomi leipoo 05.00 Koko Suomi leipoo Nelonen 06.00 Bing (S) 06.05 Sunny Bunnies (S) 06.10 Smurffit (7) 06.20 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut 06.45 Tobot Galaxy Detectives (7) 07.00 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 07.10 LEGO Jurassic World: Kaksinkertainen ongelma (7) 07.35 S.M.A.S.H! (S) 07.45 S.M.A.S.H! (S) 08.00 Puutarhan pelastajat 09.00 Remppa vai muutto Australia 10.00 Annan herkulliset leivonnaiset 10.30 Jaksa paremmin 11.00 Haluatko miljonääriksi. 16.13 Radio Suomen Kesäradio 16.30 Yle Uutiset alueeltasi 16.33 Radio Suomen Kesäradio 17.00 Yle Uutiset ja sää. 14.02 Olympiaradio 14.30 Yle Uutiset alueeltasi 14.33 Olympiaradio 15.00 Yle Uutiset. Ilkka on sinut lehmien kanssa, mutta koirien käsittelyssä on vielä oppimista. 17.13 Luonto-Suomen teemailta 0203-17600 18.00 Yle Uutiset. Entä jos Adolf Hitler olisi hyväksytty Wienin taideakatemiaan. 2.00 Yle Uutiset. 16.10 Urheiluradio. (S) 07.33 Auvo Raitanen (S) 07.44 Dinofarmi (S) 08.00 Galaxi 08.01 Athleticus 08.03 Näin meillä (7) 08.15 Pariisin olympiakisat, olympiastudio 08.25 Pariisin olympiakisat, kävely 42 km 11.00 Pariisin olympiakisat, yleisurheilu 14.00 Pariisin olympiakisat, olympiastudio 14.30 Pariisin olympiakisat, kiipeily N speed 14.50 Pariisin olympiakisat, golf N, purjehdus nacra17 16.45 Pariisin olympiakisat, olympiastudio 17.15 Pariisin olympiakisat, painonnosto M 61 kg 18.10 Pariisin olympiakisat, olympiastudio 18.30 Pariisin olympiakisat, skeittaus park M 19.30 Pariisin olympiakisat, olympiastudio 20.00 Pariisin olympiaksiat, yleisurheilu 23.00 Pariisin olympiakisat, paini M 77 kg, M 97 kg 23.30 Pariisin olympiakisat, nyrkkeily M 63 kg, M 80 kg 00.30 Pariisin olympiakisat, taekwondo N 49 kg, M 58 kg 01.00 Uutisikkuna MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 10.00 Emmerdale (S) 10.30 Emmerdale (S) 11.00 Kauniit ja rohkeat (S) 11.30 ARPA.FI 12.30 Rehtori (7) 13.00 Ostoskanava Myori.fi 13.30 Jere Hietala – Salametsästäjien jäljillä (12) 14.30 Koko Suomi leipoo 15.30 MasterChef Suomi 16.30 Hudson & Rex (12) 17.30 Kauniit ja rohkeat (S) 18.00 Emmerdale (S) 18.30 Emmerdale (S) 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Täydellinen kesä (7) 20.00 Kotoisa 21.00 Murha paratiisissa (12) 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Harry Wild (12) 23.35 Levyraati 00.35 Hudson & Rex (12) 01.30 MasterChef Suomi 02.25–04.15 Kolmiodraama 04.15 Suurmestari UK Nelonen 06.00 Bing (S) 06.05 Sunny Bunnies (S) 06.10 Smurffit (S) 06.20 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut 06.45 Tobot Galaxy Detectives (7) 07.00 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 07.10 LEGO Jurassic World: Salainen näyttely (7) 07.35 S.M.A.S.H! (S) 07.45 S.M.A.S.H! (S) 08.00 Puutarhan pelastajat 09.00 Remppa vai muutto Australia 10.05 Koti koiralle UK 11.05 Haluatko miljonääriksi. 3.02 Toni Laaksosen Lauantaitanssit 3.54-4.00 Yöradio R a d i o o h j e l m a t Yle Radio 1 93,2 MHz • Yle Radio Suomi 97,9 MHz Jere B.Virtanen Viivi ja Wagner MTV3 klo 22.35: Exit Suomi. Osa 3/8. Yle Radio 1 6.30 Hartaita säveliä 6.50 Aamuhartaus 6.59 Yksi on hyvää seuraa 7.00 Yle Uutiset ja sää 7.10 Aamusoitto 7.53 Ykköskolumni 7.59 Yksi on hyvää seuraa 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.10 Ykkösaamu 9.00 Yle Uutiset 9.05-9.58 Muistojen bulevardi 10.00-10.55 Sari Valto: Katuminen opettaa parempia päätöksiä 11.00 8 klasaria 11.20-11.56 Musiikkia 8 klasarin jälkimainingeissa 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10 Tiedeykkönen 13.00 Kiveen hakatut 13.30 Klassinen kattaus 14.30 Afrikkalaisia kirjoituksia J26 14.50 Kielen päällä: Suomen kielen länsimurteita puhutaan laajalti ja runsaasti 15.00 Yle Uutiset 15.02 Kulttuuriykkönen 15.55-15.58 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Uutispodcast 17.35 Kissankehto – Susanna Vainiola 18.30 Viikon luontoääni: sitruunavästäräkki 18.35 Hartaita säveliä 18.50 Iltahartaus 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Ääniversumi Night and day 19.30 Musiikkikamari 19.40 Eilisen ääni: Pentinkulman päivät vuonna 1983 20.00 Romano mirits 20.15 Suuren meriseikkailun jäljillä: Naparetkeilijät jäiden vankina 20.35 Maailmanpolitiikan arkipäivää 21.00-21.02 Yle Uutiset 21.0521.34 Kiveen hakatut 21.35-22.29 Sari Valto 22.30-23.16 Miia Krause 23.1723.37 8 klasaria 23.40-6.30 Yöklassinen Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää. Jaana välttelee it-Lorenzia joka saa koko opettajainhuoneen sekaisin. Sudokun ratkaisu (c ) A rto In ka la w w w .a is ud ok u. 10.33 Radio Suomen Päivä 11.00 Yle Uutiset. 15.02 Radio Suomen Kesäradio 15.30 Yle Uutiset alueeltasi 15.35 Radio Suomen Kesäradio 15.50 Veneilysää / Kesäradio 15.52 Radio Suomen Kesäradio 16.00 Yle Uutiset ja sää. päivänä 2024 – N:o 59 – 7 Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 06.55 Kandit Kausi 6. 1.02 Yöradio – toiveiden yö 2.00 Yle Uutiset. 21.02 Urheiluradio. 17.10 Urheiluradio. 14.02 Olympiaradio 14.30 Yle Uutiset alueeltasi 14.33 Olympiaradio 15.00 Yle Uutiset. 22.05-22.08 Urheiluradio. Kausi 1, 4/10. 20.02 Sää 20.03 Olympiaradio 21.00 Yle Uutiset. 23.02 Olympiaradio 23.30 Yöradio 0.00 Yle Uutiset. 16.13 Radio Suomen Kesäradio 16.30 Yle Uutiset alueeltasi 16.33 Radio Suomen Kesäradio 17.00 Yle Uutiset ja sää. 7.10 Urheiluradio. Kim Helasvuo. (7) 00.00 Uutisikkuna Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 7.8. 9.10 Sää 9.11 Radio Suomen Aamu 10.00 Yle Uutiset. 12.00 LIVE: Onnenarpa 13.55 Valitut Palat Collection 14.25 Remppa vai muutto Australia 15.25 Poliisikoira Rex (12) 16.25 Annan herkulliset leivonnaiset 16.55 Onnenarpa 17.00 Puutarhan pelastajat 18.00 Syke (12) 18.30 Syke (7) 19.00 Suomen huutokauppakeisari 20.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: 007 – Huominen ei koskaan kuole (16) 23.25 Piiritys (16) 00.25 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7) 01.25 Likaista lunta: Lahti 2001 (S) 02.25 Arman ja viimeinen ristiretki (7) MTV Sub 07.00 Denver (S) 07.10 Muumilaakson tarinoita (S) 07.35 Muumilaakson tarinoita (S) 08.00 Simpsonit (7) 08.30 Simpsonit (12) 09.00 Bob’s Burgers (7) 09.30 Gassed up 10.30 Simpsonit (12) 11.00 Simpsonit (7) 11.30 Vintiöt (7) 12.00 Salatut elämät (7) 12.30 Salatut elämät (S) 13.00 Salatut elämät (S) 13.30 Salatut elämät (7) 14.00 Moderni perhe (S) 14.30 Moderni perhe (S) 15.00 Sunnuntailounas (S) 15.30 Sunnuntailounas (S) 16.00 Elämää äärirajoilla: Alaska 17.00 Simpsonit (7) 17.30 Simpsonit (7) 18.00 Panttilainaamo 18.30 Panttilainaamo 19.00 Suurmestari UK 20.00 Frendit (S) 21.00 Elokuva: Superbad (12) 23.15 Elokuva: London Has Fallen (16) 01.00 Gassed up 02.00 Panttilainaamo 02.30 Panttilainaamo 03.00 Simpsonit (7) 03.30 Simpsonit (12) Yle Teema & Fem 08.02 YLE FEM 08.02 Koriselämää Märskyssä 08.20 Puutarhakeskiviikko 08.50 Kotijumppaa Sofian kanssa 09.10 Tiettömän taipaleen takana 09.50 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä 10.20 Tunturien ihmisiä 11.00 Unelmakoti Sisiliassa – vintagematka 11.30 Stugor 12.00 YLE TEEMA 12.00 Gary Numan: Resurrection (7) 13.25 Design 3000 ja Kasper Strömman 13.55 Allas (7) 14.10 Sami Yaffa – Sound Tracker 15.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano 16.00 Milanon naisten paratiisi (7) 16.55 Pikku Kakkonen 17.55 YLE FEM 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 Viiru ja Pesonen (S) 18.12 Fia ja keijut 18.17 Ruso ja rihmalat (S) 18.30 Riistametsällä 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.44 Tallilla (S) 20.00 YLE TEEMA 20.00 Alice & Jack (12) 20.45 Drakar – ystävyyden roadtrip (12) 21.00 Bettany Hughes: Pariisista Roomaan 21.45 Kino: Solmut (12) 23.20 Alice & Jack (12) Tiistai 6.8. Entä jos Ambomaasta olisi tullut Suomen siirtomaa. Sari alkaa hoivata ongelmaoppilasta, ja Nuutti on kateellinen. 18.02 Urheiluradio 18.05 Luonto-Suomen teemailta 0203-17600 18.50 Merisää 18.55 Radio Suomen Ilta 19.00 Yle Uutiset ja sää. 19.02-19.05 Urheiluradio. Ke s k i v i i k ko 7. 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.00 Yle Uutiset ja sää. Fennada Film Junior (1952) (Mv) 16.10 A-studio 16.45 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Vera Stanhope tutkii (12) 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi 18.20 8 minuuttia 18.30 Peltsin toinen luonto 19.00 Prisma: Etelämantereen dinosaurukset 20.00 Jukka Lindströmin Sivuhistoria (12) 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.50 Urheiluruutu 21.00 Allsång på Skansen 22.00 Yle Uutiset 22.04 Urheiluruutu 22.08 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.15 Reykan tapaus (16) 23.10 Dokumenttiprojekti: Viimeinen lounas 00.00 Uutisikkuna Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 6.8. 20.00 Yle Uutiset. 21.12 Olympiaradio 21.50 Merisää 21.55 Olympiaradio 22.00 Yle Uutiset ja sää. 23.00-23.02 Yle Uutiset. 6.05 Radio Suomen Aamu 7.00 Yle Uutiset ja sää. Panikointia ja vikatikkejä. 0.000.02 Yle Uutiset. 8.10 Urheiluradio. Yksissä tuumin he toteavat kaupungin palvelut hyviksi. 11.02 Olympiaradio 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. T i i s t a i 6 . 9.11 Radio Suomen Aamu 10.00 Yle Uutiset. 2.02-2.50 Musiikin teemailta 3.00 Yle Uutiset 3.02 Musiikin teemailta 3.55-4.00 Yöradio Keskiviikko 7.8. 10.02 Radio Suomen Päivä 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 17.13 Radio Suomen Kesäspesiaali 18.00 Yle Uutiset. 12.55 Olympiaradio 13.00 Yle Uutiset. 8 . 12.13 Olympiaradio 12.45 Merisää. 8.13 Radio Suomen Aamu 9.00 Yle Uutiset. 2.02 Toni Laaksosen Lauantaitanssit 2.55 Yöradio 3.00 Yle Uutiset. 8.10 Urheiluradio. 06.52 Kaapo (S) Jaksot: Kaapo, kolmas pyörä / Kaapo ja murtunut varvas / Kaapo ja taskulamppu / Kaapon perheen uusin jäsen. 21.50-21.55 Merisää 22.00 Yle Uutiset ja sää. 22.05 Urheiluradio. 7.13 Radio Suomen Aamu 7.50 Merisää 7.53 Radio Suomen Aamu 8.00 Yle Uutiset ja sää. 11.02 Olympiaradio 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 5.32 Radio Suomen Varhaisaamu 5.50 Merisää 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu 6.00 Yle Uutiset ja sää. 0.02 Yöradio – toiveiden yö 1.00 Yle Uutiset ja sää. 9.05 Urheiluradio. co m C od e: F3 60 9C E 43 4 6 3 5 7 2 9 1 4 8 7 9 1 8 6 4 3 5 2 8 4 2 3 5 1 7 6 9 3 2 9 4 8 7 5 1 6 1 6 4 5 9 2 8 3 7 5 8 7 1 3 6 2 9 4 9 7 6 2 1 5 4 8 3 2 1 8 9 4 3 6 7 5 4 5 3 6 7 8 9 2 1. Niemi, Jani Halme ja Markus Leikola. Yksin tekeminen ja uudet tilanteet hermostuttavat Emmaa ja Matiasta. Miki. 15.02 Radio Suomen Kesäradio 15.30 Yle Uutiset alueeltasi 15.35 Radio Suomen Kesäradio 15.50 Veneilysää / Kesäradio 15.52 Radio Suomen Kesäradio 16.00 Yle Uutiset ja sää. 5.32 Radio Suomen Varhaisaamu 5.50 Merisää 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu 6.00 Yle Uutiset ja sää. 1/8. 1.00-1.02 Yle Uutiset ja sää. 07.17 Pikku perunat (S) 07.20 Simo (S) 07.27 Mitä ihmettä. MTV3 klo 12.30: Rehtori. 17.10 Urheiluradio. 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.30 Yle Uutiset ja sää. 12.25 Pariisin olympiakisat, paini M 77 kg, M 97 kg 14.30 Asessorin naishuolet (S) 15.55 Elävä arkisto: Terveisiä Hämeenlinnasta Mainosfilmi Hämeenlinnasta. Vaihtoehtoisista todellisuuksista jossittelevat Jari Tervon kanssa Mari K
– Ja bussikuljetuksista, niin amalia haetaan varmaan Luhtikylästä sieltä, mihin bussit ja taksit viime lukukaudella tulivat. aikaa jätetään myös tilojen viimeistelylle. Opettajat saavat käyttöönsä tuliterät älytaulut, joiden eri ominaisuuksien opettelussa vierähtää Parviaisen mukaan hyvä tovi. – Ei kesäloman loppuminen harmita, koska loppuloma on ollut vähän tylsä. – Kun yksi keksii hyviä käytänteitä, pyritään jakamaan ne heti muiden käyttöön. Minä menen puoli kymmeneen, mutta lukkaristani ei vielä tiedetä Wilman kautta sen tarkemmin paljoakaan. ”Päivät ovat aika pitkiä” Myrskylän 7.-luokkalaiset suuntaavat yläkouluun Porvooseen Amalia (vas.) ja Amanda Koivisto lähtevät reippain mielin kohti syksyä. Oppilaiden kesken ”Linkoksi” kutsuttavan koulun toimintakulttuuri korostaa oppilaan arvostamista, avoimuutta ja luottamusta. Oppikirjat odottelivat luokkahuoneen nurkassa. Kaikkien roskisten kylkeen on liimattava lappu, joka ohjeistaa, millaista jätettä sinne saa laittaa. Mikä jännittää. Siitä ei pääse mihinkään, hän toteaa. Kaikki laitteet ovat uusia, ja niiden käyttöön on saatu opastusta laitevalmistaja Electroluxilta. Rehtorin mukaan tulevat oppilaat olivat hieman hiljaisia ja varautuneita, mikä on rehtorin mielestä täysin ymmärrettävää. Ruokalan lattia on vielä puoliksi suojapaperin peitossa kalusteiden kantamisen jäljiltä, ja osa pöydistä on yhä muovikääreessä. – Minä tiedän jotain! amanda Koivisto huutaa kiipeilytelineestä. MISKa MIETTINEN Orimattila Orimattilalaiset Amanda (9) ja Amalia Koivisto (6) aloittavat lukukautensa keskiviikkona Myllylän koulussa. virkaapulaisrehtori Markus Parviainen kertoo. – Niin, koska äiti ei tiedä, kestääkö tuo. – Ihan kivalta tuntuu tulla tänne. – aika moni heistä oli paikalla, ja he kävivät erikseen opettajansa johdolla täällä kiertämässä koulua ja tutustumassa tiloihin, Piispanen kertoo. – On miellyttävää, kun on kaikkea uutta, hän toteaa. ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina elokuun 6. – Niitä puuttuu vielä 300 kappaletta, mutta on luvattu, että ne ovat paikoillaan, kun koulutyö keskiviikkona alkaa, vs. ”Kaikki menee varmasti ihan hyvin” Myrskyläläiset oppilaat ja heidän vanhempansa pääsivät tutustumaan Linnajoen kouluun toukokuussa. Porvooseen lähteviä seiskaluokkalaisia on Myrskylässä kaiken kaikkiaan kymmenen. Ruokapalvelu vastaava Helinä Taavitsainen val misteli keittiötä käyttökuntoon. – Pikkusisko menee puoli yhdeksään, paitsi perjantaisin, jolloin koulu alkaa puoli kymmeneltä. Työlistalla on vielä muun muassa tukkukuorman purkaminen, siivousta ja paperitöitä. amanda Koivisto jatkaa asian peruspiirteistä henkäisyn jälkeen. Osa urakkaa oli uusien astioiden peseminen. Kyse on siitä, että tieto koulun vaihtumisesta tuli viimetipassa. He jakautuvat pääasiassa kahdelle 22– 24 oppilaan luokalle Linnajoen koulun rehtori Arttu Piispasen mukaan. Oppilaiden koulukuljetus järjestetään samoja periaatteita noudattaen kuin Myrskylän kunnan muiden oppilaiden koulukuljetus. Sieltä siirryin seitsemännelle luokalle nykyiseen Orimattilan yhteiskouluun. Apulaisrehtori Pilvi Luukkonen merkitsi kalusteita, jotta ne löy tävät oikeaan paikkaan.. Mutta haluaisin oppia lukemaan ja kirjoittamaan. Kasvanut koulumatka ei tymmi Isosiskon koulumatka kasvaa tuntuvasti, kun se on nyt arviolta 15–20 minuuttia. Pitkin lukuvuotta on tiedossa myös luokanvalvojan tunteja, joilla tutustutaan lisää toisiin ja pyritään madaltamaan kynnystä ottaa yhteys aikuiseen, jos siltä tuntuu. Materiaalit ovat kivoja, eikä täällä kaiu yhtään. En osaa lukea tai kirjoittaa, enkä osaa kuoria perunoita. Rehtorin mukaan yksi selkeä miinus on myrskyläläisten koulumatkan piteneminen. aivan kaikki luokat eivät ole vielä valmiina, sillä oppilastuolien toimitus on viivästynyt. Koulun rehtori haluaakin toivottaa kaikki uudet seiskaluokkalaiset lämpimästi tervetulleiksi. Koulunkäyn nin ohjaaja Susanna Kiiskinen kirjoitti tervetulotoivo tuksen luokan tauluun. Myrskyläläiset seitsemäsluokkalaiset ovat ensimmäinen ikäluokka, joka lähtee opiskelemaan Porvoon yläkouluun. – Ei siinä kukaan ruvennut itkemään ainakaan, että he joutuvat tänne tulemaan, Piispanen tuumaa. Meillä on jokaisella luokalla tukioppilaita, jotka kulkevat oppilaiden mukana ensimmäisinä päivinä ja perehdyttävät, Piispanen tsemppaa ja toivoo, että oppilaat uskaltavat olla yhteydessä myös opettajiin ja koulun henkilökuntaan, jos mieltä askarruttaa jokin. – voi olla, että minulle tulee vielä uusi reppu, amalia Koivisto miettii nykyinen reppu selässään. – Muutto tehtiin keväällä aika kiireessä, joten tavaroita on vielä laatikoissa ja laittamatta paikoilleen. – vaikka täällä on paljon oppilaita niin uskon, että kaikki menee varmasti ihan hyvin. Uusien tilojen lisäksi haltuun on otettava uudet laitteet. – En tiedä, tulevatko lapsemme esimerkiksi samalla kyydillä kotiin, isä sanoo. Isä ymmärtää, että kyläkoulujen lakkauttamiset ovat olleet ainoa vaihtoehto. – Ikäviä juttuja sinänsä, mutta ei kyläkouluja voi pitää enää niiden oppilasmäärien laskun takia. – Hyvältä tuntuu, mutta vähän jännittää, pikkusisko amalia avaa. Me olimme tutustumassa täällä toukokuussa, jolloin sain paljon ystäviä. Myrskylän tuoreita seiskaluokkalaisia varmasti jännittää uusi isompi Linnajoen koulu, kun vanhempia sisaruksiakaan ei koulussa ole. Uuteen arkeen keskiviikkona astuvia lapsukaisia ei tunnu stressaavan oikeastaan mikään. Uusi tiskikone on testikäytössä vaikuttanut vanhaa hiljaisemmalta. Uuteen ympäristöön siirtymisessä on Parviaisen mukaan mahdollisuus uuden oppimiselle ja käytänteiden tarkastelulle. Järjesteltävää riittää, jotta jokainen osaa olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan. – Uusi keittiö on pienempi kuin vanha, mutta se oli väliaikainen keittiö, joten sitä ei voi oikein verrata. Opasteiden tekemisen lisäksi lähipäivien ohjelmassa on tavaroiden järjestelyä ja oppikirjojen päällystämistä. Isosisko odottaa käsitöitä ja liikuntaa. – On niin paljon oppilaita. – Tosi kiva fiilis tulla ihan uuteen kouluun. Suurien ihmismassojen liikuttelussa voi olla haasteita, mutta onneksi rakennukseen siirtymistä ja sieltä poistumista ehdittiin jo toukokuussa harjoitella. Kiiskinen on innoissaan uudesta koulusta. alkavassa arjessa on myös paljon tuttua. – Äiti nämä jutut minulle kertoi. Opettajien veso-päivillä käydään läpi turvallisuusasioita, uusia reittejä ja kokoontumispaikkoja sekä välituntialueita. Ruokapalveluvastaava Helinä Taavitsainen esittelee tuliterää keittiötä. Luhtikylässä opiskeli sen viimeiseksi jääneellä lukukaudella reilut 30 lasta, Myllylän oppilasmäärä on 295. vain yksi kertoi aiemmin, että koulusta ei saa puhua kesälomalla. Oppilaat tutustuvat opettajaan ja opettaja heihin, rehtori kertoo. – Ei opiskella lukujärjestyksen mukaan vaan tehdään erilaisia ryhmäytysharjoituksia. Taavitsaisen mukaan keittiössä valmistetaan aiempaa enemmän ruokaa, muun muassa keittoja ja laatikoita. Isän mukaan tiedottaminen koulukyydeistä on jättänyt toivomisen varaa, mutta samalla hän uskoo kyytien asettuvan kalenteriin arjen lähtiessä rullaamaan. Huomisaamuna koulun ovet aukeavat uuden lukuvuoden alkaessa, ja viitisensataa yläkoululaista ottaa uuden opinahjon haltuunsa. Lukuvuoden alkamista edeltävällä viikolla koulua valmistellaan käyttökuntoon. päivänä 8 – N:o 59 – 2024 Ida NIva Orimattila Orimattilan uusi yhteiskoulu on tulikasteen edessä. Ensimmäiseen testiin uusi keittiö pääsee alkuviikosta, kun opettajat saapuvat koululle suunnitteluja koulutuspäiville eli veso-päiville, ja keittiöhenkilökunta valmistaa heille ruoan. – Hienoja ja lämpimiä muistoja on omilta vuosilta. Se on kirpparilta ostettu, amanda Koivisto lisää. Ykkösluokkalainen odottaa eniten matematiikan laskuja, välitunteja ja koulutarvikkeiden esittelyä. Pulpetit seisovat siisteissä riveissä, ikkunalaudalla on oppikirjoja. Uusia astioita on tullut paljon, ja ne kaikki on purettava laatikoistaan ja pestävä ennen käyttöönottoa. Hän katsoi bussija taksikuljetuksia. Ruokalan kalusteista suurin osa on tuotu vanhalta koululta, sillä ne olivat vielä hyvässä kunnossa. vain yksi mietinnän paikka löytyy. Myrskylän nykyiset 8.ja 9.-luokkalaiset opiskelevat yläkoulun loppuun Orimattilan yhteiskoulussa. AVNet oy:n Joni Nurminen teki luokkiin sähköasennuksia. Työryhmät suunnittelevat lukuvuoden tapahtumia ja luokanvalvojat oman luokkansa toimintaan liittyviä asioita. Parviainen on viime päivinä urakoinut oppilaiden ja opettajien työjärjestysten parissa. – Täällä on paljon tavaraa, kun on uusia kirjoja ja vanhasta koulusta siirrettyä tavaraa, Heikkinen sanoo. Matikkaa ja välitunteja odotetaan Ykkösluokalle menevä amalia Koivisto osaa kertoa sen, mitä Myllylän koulussa tehdään. luokkalaiset suuntaavat torstaina kohti Porvoon Linnajoen koulua, joka on kaupungin keskustassa sijaitseva noin 600 oppilaan suomenkielinen yläkoulu. – On kivaa matkustaa bussilla, lapsukaiset nyökkäävät kysyttäessä, että onkohan julkisen liikenteen käytäntöjen harjoitteleminen valvovien silmien alla hyvä asia. – Siellä opitaan ja tehdään tunnin aikana juttuja. – Onhan sieltä tänne vaihtaminen totta kai jonkinlainen muutos lapselle. väki oli mukavaa, isosisko amanda sanoo koulun pihalla ihmetellen miljöötä. Tavarat paikoilleen Monistushuoneessa koulunkäynninohjaajat Riina Heikkinen ja Susanna Kiiskinen etsivät läppäriltä kierrätysohjeita tulostettavaksi. Tyttäriä Luhtikylän koulun lakkauttaminen surettaa vähän. – Toisaalta on kivaa vaihtaa koulua, kun näkee uusia kavereita. viidennen ja kuudennen luokan kävin viljaniemen kyläkoulussa. – 24 on meidän luokkamaksimi, joka ylitetään vain poik keustilanteissa. Kasa lautasia sisältäviä pahvilaatikoita odottaa purkamista linjaston päässä. Uutta opeteltavaa Luokissa on vielä hiljaista. Heikko tiedottaminen ei varsinaisesti ole yksittäisen ihmisen vika. Virkaapulaisreh tori Minna Ala Ketola ja rehtori Arttu Piispanen toivottavat myrs kyläläiset terve tulleiksi Linna joen kouluun. Onhan se pitkä päivä sitten. Suurin osa oli kuitenkin myönteisellä fiiliksellä tutustumispäivänä. Parviaisen mukaan uuden koulurakennuksen käyttöönotossa on mietittävä ennen kaikkea turvallisuutta. Katsotaan, miten tämä lähtee menemään. Opinahjo otetaan käyttöön turvallisuus edellä Orimattilan uusi yhteiskoulu valmiina ensimmäiseen lukuvuoteensa Koulun leikkipaikat ja uudet kaverit tekivät vaikutuksen Koiviston sisaruksiin Luhtikyläläislapset reippaina Myllylän koulun arkeen JULIa ROINE Porvoo Myrskyläläiset 7. – Päivät ovat aika pitkiä, jos seitsemältä lähtee sieltä Myrskylästä ja kolmen jälkeen tai puoli neljä on vasta sitten kotona. – Ja kaverinikin odottavat koulua. – Meidän luokalle tulee varmaan kaksi minun vanhaa kaveriani, ja saan ykkösluokan opettajani Susse Mattilan takaisin. aika täysiä luokat ovat, Piispanen tuumaa. Pärjäämme me myös uusien kavereiden kanssa, tuleva kolmosluokkalainen hymyilee silminnähden innoissaan. Ei syytä masentumiseen Isä Mikko Koivisto kävi Luhtikylän koulua neljän ensimmäisen lukukautensa aikana vuodesta 1985 alkaen. He siirtyvät Luhtikylän koulun kakkosluokalta ja Hennan päiväkodin esikoulusta. – Oletus on, että kaikki toimii ajatellusti. Ja onhan täällä enemmän leikkipaikkoja, lapset luettelevat. Tutustumista tiedossa Linnajoen kouluun tulee oppilaita viidestä eri alakoulusta, joten ensimmäiset kaksi koulupäivää pyhitetään täysin ryhmäytymiselle