SIVU 7 Topi Raitanen tulee Lassen hölkkään Suomalaisen ruoan päivän tapahtuma Orimattilan torilla veti paikalle runsaan joukon väkeä maanantaina. Tekninen johtaja Timo Krigsmanin mukaan suunnittelusta ei jätetty määräaikaan mennessä yhtään tarjousta. Laavun ja esteettömän reitin avajaisia vietetään sunnuntaina 24. Veitsenisku kohdistui keskivartaloon ja aiheutti viiden sentin viiltohaavan ja ilmarinnan. Mustasukkaisuutta, velkaa, loukkauksia Tapon yrityksestä syytetty vaatii tappelussa vastustajana olleelle naiselle rangaistusta pahoinpitelystä ja itselleen korvauksia. 50-vuotisjuhlan tapahtumaan osallistuu muitakin tähtiä, kuten esimerkiksi olympiavoittaja Frank Shorter. Syyttäjän mukaan nuorempi nainen uhkaili puukottamisella ja sitten löi maassa maannutta naista taittoveitsellä rintaan. Aiemmin arvioitiin, että rakentaminen olisi alkanut tänä syksynä. Lohikeittoa (G,L) MYRSKYLÄN SAVUN PÄIVÄ Porsaan tuorejuustoyrttirullaa (G,L) Keskiviikko 13.9. Tapahtumien tutkimisessa on käytetty muun muassa valvontakameran kuvia. huumausaineen käyttörikos on syytelistalla, sillä toisella miehellä oli hallussaan vähäinen määrä amfetamiinia omaan käyttöön. Krigsmanin mukaan yksi toimija ilmoitti, ettei pysty tekemään tarjousta. hän ehti olla mukana myös laavun suunnittelemisessa sekä hakemassa rahoitusta laavua varten. Keväällä kun lumet sulaa, sitten ruvetaan rakentamaan. Kermainen lihapata g,l Sienikeitto g,l Täytetyt kesäkurpitsat g,v TIISTAI 12.9. TAKASIVU ORIMATTILAN SANOMAT Teemana ti 24.10. Toissijaisesti syyttäjä vaatii naiselle tuomiota törkeästä pahoinpitelystä. Hunajaista chili-banaanikeittoa (G,L) MAATILA-LIHA MEROSEN PÄIVÄ Kaalilaatikkoa (G,L) KUVA: OS-ARKISTO Kaikkien aikojen suurin hölkkä juostiin vuonna 1980. ORIMATTILAN SANOMAT TORSTAINA 7. Vielä osa alunperin kolmevuotiseen hankkeeseen kuuluvista töistä on Alénin mukaan hieman kesken, mutta valmistumassa pikku hiljaa. AnnA hAKAMA Niinikoski Orimattilan Kairessuon-Mieliäissuon luontopolun varteen on loppukesän aikana noussut toivottu ja odotettu laavu, jonka edustalle on tehty tulentekopaikka. Sinappinaudanpaistia g,l Papukastike g,v – Lihojen alkuperämaa Suomi – Erkontie 11, Orimattila, 010 327 4400 myös take away | www.ravintolatehdas.fi Arkilounas eläkeläisille klo 13–14 -10% ma–pe 10.30–14.30, la 12–15 TEHTAAN LOUNAS Koko lounas 12,50 ilman keittoa 11,90 Keitto/vege 10,50 Salaattilounas 10,00 Nyt! Avoinna ma-pe 10.30-14 www.ravintolaola.fi Pakaantie 1, (2. Taposta syytetyn mukaan hänen kimppunsa käymisen syinä olivat mustasukkaisuus, velanperintä sekä halu kostaa aiemmat puheet, joita hyökkääjä piti loukkaavina. Valokuituverkon rakentamiseen ryhdytään vain, jos valtio myöntää tuen. Maatalous ilmoitusmyynti 0500 840 266 Suomalaisen ruoan päivä kiinnosti Juha ja Maarit Ollikaisen kuusihenkinen perhe muuttaa tämän kuun lopulla Virenojan Ritvanpeltoon. Aikataulun venymisen syynä on valtion tukipäätöksen viivästyminen. Syytetyn mukaan toinen nainen itse asiassa uhkaili häntä väkivallalla ja kävi kimppuun puukko takataskussaan ja pesäpallomaila mukanaan. Ei lähdetä kiirehtimään rakentamista. Kolmensadan metrin esteettömästä luontopolusta noin puolet kulkee vanhaa reittipohjaa pitkin. Syyttäjän mukaan naisten mukana olleet nelikymppiset miehet löivät toisiaan pesäpallomailalla tai muulla astalolla. Jos neuvottelut eivät tuota tulosta, hankinta voidaan kilpailuttaa uudelleen. Auvinen oli niinikosken kyläyhdistyksen pitkäaikainen puheenjohtaja ja tiiviisti mukana luontopolun kehittämisessä. Siinä tappelivat parikymppinen sekä viisikymppinen nainen kerrostalon pihalla. Tilanne laukesi, kun tapon yrityksestä syytetty pääsi irtautumaan hyökkääjän otteesta ja sai tältä pesäpallomailan pois. Asiaan liittyy vielä kaksi pahoinpitelyä ja huumausaineen käyttörikos. Skeittipuiston rakentaminen on osa Pukkilan lähiliikuntapaikan kehittämishanketta. Jutun tuomio annetaan ensi viikon perjantaina. Myös inva-wc sekä roskikset löytyvät nyt alueelta. Laava on nimetty Pekan laavuksi hiljattain menehtyneen Pekka Auvisen mukaan. Lähtö tapahtuu Koskustentieltä ja esteettömälle reitille on opastus niinikoskentieltä. Lähiruokatoriksi muuttuneelta torilta oli mahdollisuus hankkia paikallisten tuottajien tuotteita kotiin viemisiksi sekä herkutella uutispuurolla, jauhelihakeitolla ja pullakahveilla. vuosikerta ORIMATTILAN, MYRSKYLÄN JA PUKKILAN PAIKALLISLEHTI www.orimattilansanomat.fi OS tänään Estejuoksun Euroopan mestari Topi Raitanen osallistuu sunnuntaiseen Lasse Virén -juoksuun. Mallenius uskoo, että tukea tulee. krs) puh. Kukkakaali-currykeittoa (G,L) Talon lihapullia (G,L) Pastaa puttanesca (L) Torstai 14.9. Myrskylän palokunta hälytettiin sammutustöihin tiistaina alkuillasta. Seppo Kannas haastattelee Brendan Fosteria Urheiluruutuun, Miruts Yifter odottelee omaa vuoroaan. Pukkilan skeittipuistosta ei tarjouksia Kairessuon-Mieliäissuon luontopolku täydentyi laavulla ja tulentekopaikalla Tapon yrityksestä syytetty vaatii vastapuolelleen rangaistusta JUhO KIURU Orimattila Orimattilalaisnaista syytetään käräjillä tapon yrityksestä. Hernekeittoa (G,L) Karamellipossua (G,L) Rapeaa kalaleikettä (G,L) Perjantai 15.9. Pariloitua lohta, tillimajoneesi g,m Kookoskanakeitto g,m Bataattipihvit, vegemajoneesi g,v TORSTAI 14.9. Jauhelihalasagne ja tomaattikastike l Kirkas kalakeitto g,m Tofukasvispaistos g,v PERJANTAI 15.9. Toinen mies selvisi vähemmillä vammoilla, toinen sai ainakin murtuman nenään ja aivotärähdyksen. – Sen tiedän, että laavulla ovat jo ensimmäiset ihmiset yöpyneetkin, Alén kertoo. Porsaan grillipihvit, aurajuustokastike g,l Juuressosekeitto g,l Soijasuikalekasvispaistos g,v LAUANTAI 16.9. Siten rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, syyttäjä lausuu. ENSI VIIKON LOUNASLISTA: MAANANTAI 11.9. 044-240 9090 Kokousja juhlapaikka 70 hengelle. Muiden tarjouspyyntöä katsoneiden kanssa Krigsman aikoo vielä neuvotella siitä, miksi tarjouksia ei jätetty. – Teko on ollut yllätyksellinen ja tehty yleisellä paikalla. Syyte juontuu toukokuun alussa Orimattilassa sattuneesta välienselvittelystä. Suunnitelmat on tarkoitus tehdä loppuvuoden aikana, jotta rakentaminen päästään aloittamaan keväällä. syyskuuta kello 12. Makkarakeittoa (G,L) Kinkku-pekonikiusausta (G,L) Yrtti-tuorejuustokanaa (G,L) Tiistai 12.9. Pitkospuita ja opasteita uusitaan myös Tämän vuoden aikana hankkeeseen liittyen on Alénin mukaan tarkoitus uusia vielä jonkin matkaa pitkospuita. Irtonumero 2,20 e (sis. Skeittipuiston suunnittelusta pyydettiin elokuussa rajoitetulla menettelyllä tarjoukset neljältä toimijalta. Viime kesänä luontopolun varteen saatiin noin kolmensadan metrin matkalle esteetöntä reittiä niin, että luontopolulle ja nyt myös laavulle pääsee vaikkapa lastenvaunujen tai pyörätuolin kanssa liikkuen. Myrskylässä sytytettiin maastoa Pukkilan lähiliikuntapaikalle kaavaillulle skeittipuistolle ei löytynyt vielä suunnittelijaa. salaattibuffetin, ruokajuomat ja jälkiruoan Lounas 12,50 Keittolounas 10,50 Salaattilounas 8,50 Maanantai 11.9. Kairessuon-Mieliäissuon luontopolkureitin varteen loppukesästä valmistuneen laavun ja viime kesänä valmistuneen esteettömän reitin avajaisia vietetään loppukuusta. niinikosken kyläyhdistyksen puheenjohtaja Karita Alén kertoo polun varren kehittämisen rahoitukselle haetun ja saadun jatkoaikaa. Tapon yritys jäi yritykseksi, sillä uhri pääsi nopeasti sairaalahoitoon. SIVU 3 Ritvanpelto saa ensimmäiset asukkaat Pukkilan valokuituverkkoa eli nopean internetin verkkoa ruvetaan rakentamaan näillä näkymin keväällä. Kaikki tapauksen osapuolet ovat orimattilalaisia. Myös polun varressa olevia opastauluja on uusittu ja uusia opastenuolia asennettu polun varrelle. Oikealla on tulkki. syyskuuta 2023 N:o 69 – 72. – Ja sitten on valitusajat. he tunsivat toisensa entuudestaan. Kaikki vaihtoehdot sis. Raitasen mukana oleminen varmistui tiistaina. alv.) ORIMATTILA Topintie 2 045 69 33 748 PUKKILA Rauhanpellontie 4 050 55 11 974 www.kantrikatsastus.fi Aseeseen oli teipattu metalliosia lyöntipäähän. Laavu on esteetön ja se sijaitsee luontopolun puolen välin paikkeilla Koskustentien lähtöpaikalta katsottuna. Päätös noin 1,5 miljoonan euron tuesta tullee viikon parin sisään, arvelee Pukkikuidun Juuso Mallenius. Tappelussa nuorempi myös löi uhriaan pään alueelle nyrkillä ja pesäpallomailalla tai muulla astalolla sekä repi tätä hiuksista. Tänä vuonna ei enää ihmeitä ehditä. KUVA: HÄMEEN pOlIISI KUVA: pETRI SIpIlÄINEN Juha, Maarit ja Miila Ollikaisen uusi komea koti sijaitsee Ritvanpellonkujalla.. Ollikaiset ovat uuden pientaloalueen ensimmäiset asukkaat. Mojo rojo kanaa g,l Parsakaali-lehtikaalikeitto g,l Sienipannu g,v KESKIVIIKKO 13.9. Pukkilan valokuitutyömaa alkanee keväällä Myrskylän Kamalakalliolla linkkimaston juurella sytyteltiin palopesäkkeitä maastoon. Osallistujia Kiparkatin suurtapahtumaan odotetaan kaikkiaan ainakin 600. Ritvanpeltoon on noussut jo toinenkin talo, ja lopuille 20 vielä myymättömälle tontille kaupunki yritti löytää omakotirakentajia tiistaina järjestetyssä tonttitempauksessa
– en muista, mutta tällä tuotantokaudella hallitus on meinannut kaatua jokaisessa jaksossa. Hankkeen takana oleva ABO Wind oy hahmotteli alunperin yhdeksän tuulimyllyn rakentamista kuivannon ja Sepänjoen kylien väliin, mutta suunnitelmien tarkentuessa tuulipuisto kutistui neljään myllyyn. Lounaan jälkeen halukkaat menivät saunaan, toiset ulkoilivat ja nauttivat kauniista syyskelistä tai vain olivat ja rentoutuivat. moni alueen asukas onkin tyrmistynyt siitä, että idyllisen peltomaiseman sijaan kodin ikkunasta joutuisi jatkossa katselemaan yli kolmemetrisiä paneeleja tai niiden takapuolia. Soini Arolan pitsinkudontataito ja kotiseuturakkaus olivat kaikkien arvostamia. ooo – katsotko suoratoistopalveluja. 0100 5445. Orimattilakin hyötyisi hankkeesta merkittävästi, sillä se toisi kaupungille vuosittain noin puolen miljoonan euron kiinteistöverotulot. mietin meidän ryhmäämme ja laajensin ajatustani muihin seurakunnan tapahtumiin, retkiin ja tilanteisiin, joita vuoden aikana olemme pitäneet. 044 7043 717 anna.hakama@orimattilansanomat.fi Toimitussihteeri Petri Sipiläinen p. VASTUU ILMOITUSVIRHEISTÄ Lehti ei vastaa ilmoittajille mahdol lisesti aiheutuvasta vahingosta, jos hyväksyttyä ilmoitusta ei tuotan nollisista tai vastaavista syistä jul kaista määrättynä päivänä. päivänä 2 – N:o 69 – 2023 Päivyri Päivän miete Tänään tästä Gra ikka: Bulls Säätiedot: Torstai 7/9 Perjantai +22 Lauantai +22 Sunnuntai +22 Maanantai +22 Orimattila Artjärvi Myrskylä Porlammi Pukkila 18 18 18 18 18 2,8 m/s Uusiutuvan energian tuotannon saaminen Orimattilaan vaikuttaa olevan työn ja tuskan takana. Näin hän omalla toiminnallaan on osoittanut pitkäjänteisyyttä ja sitoutumista Heinämaan pitsinkudontaan ja merkitykseen niin itselle kuin kyläläisillekin. Postiosoite: PL 5, 16301 Orimattila Katuosoite: Erkontie 17 www.orimattilansanomat.fi puh. Digikesto 12 kk 134 e . kaiken uuden vastustaminen johtaa paikalleen jämähtämiseen, ja sillä tuskin on pidemmän päälle kovin hyvät seuraukset. Hän syntyi 19. ooo – Bingetetäänkö teillä. ooo – Pakko katsoa tänään puoli ysin uutiset. Jos joskus koet yksinäisyyttä tai jos vaikka haluaisit tehdä yhdessä toisten kanssa jotain tai jos vaikka haluaisit olla jollain lailla toisten avuksi, niin tule ihmeessä mukaan! älä jää yksin, vaan tule olemaan ja elämään yhdessä. Toisenlainen energiakriisi Tämä elämä on kuin kirjava kangas, jota ihminen kiireesti kutoo. Ne ovat kullanarvoisina muistoina niin läheisille kuin ystäville ja tuttaville. kansalaisaloite turkistarhauksen kieltämisestä Suomessa etenee eduskuntaan. Soini Arola kuoli 28. ooo – mitä me katsottiin, ennen kuin meillä oli Netflix, HBO max, Ruutu+:n ja Amazon Prime. Välillä tarvitsemme apua ja välillä saamme sitä antaa. Digitilaus 6 kk 72 e , 3 kk 36 e . Hankkeen kannattajiin kuuluvat luonnollisesti maanomistajat, jotka saisivat vuokratuloja aurinkopaneelien sijoittamisesta pelloilleen. Oikaisu kansalaisaloite vaatii turkistarhauksen kieltämistä kimalaisia on tavattu selvästi viime vuotta runsaammin, kertoo Suomen ympäristökeskus Syke. Olihan hänen kotiarkistoonsa kertynyt noin 350 kuolinilmoitusta. Soinin elämää leimasi seesteisyys, vaatimattomuus ja rauhallisuus, mikä heijastui esimerkillisen kauniina elämäntapana. Uusiutuvan energian laajempi hyödyntäminen on myös välttämätöntä ilmastonmuutoksen hidastamisen ja Suomen hiilineutraaliustavoitteen saavuttamiseksi, joten hankkeella on myös yhteiskunnallisia vaikutuksia. maailma kuitenkin muuttuu, halusimme tai emme. Myrskylän, Orimattilan ja Pukkilan puolueeton uutis ja ilmoituslehti. Osa on yksineläjiä, osa perheellisiä, osa työelämässä mukana, osa eläkkeellä ja kuka elää elämäänsä mitenkin. Niin on jännä tuotantokausi menossa. – Joko se on saanut oman sairausluokituksen. 044 7043 713 petri.sipilainen@orimattilansanomat.fi Toimittajat: Ida Niva p. kaupunkikehitysja tekninen valiokunta ei kuitenkaan suostunut hautaamaan hanketta, vaan päätti vielä samana syksynä ottaa sen mukaan tulevien vuosien kaavoitusohjelmaan, jotta valtuustokin pääsisi käsittelemään asiaa. – keittiön ikkunaa. 044 7043 711 ida.niva@orimattilansanomat.fi Juho Kiuru p. 0500 840 266 ilmoitusmyynti@orimattilansanomat.fi Lehtitilaukset p. ooo – kyllä ennen oli helppoa, kun oli olemassa vain television lineaariset ohjelmalähetykset eikä näistä suoratoistopalveluista ollut tietoakaan. Hankkeen tiimoilta on järjestetty useita asukastilaisuuksia, joissa ovat nousseet esiin samat huolet: tuulimyllyjen aiheuttama ääni ja välke, maalaismaiseman turmeltuminen ja asuntojen arvon laskeminen sekä mahdolliset vaikutukset eläimiin. kuivantolaiset eivät ole suunnitelmista innoissaan. Päiväkannon valitukset ma–pe 8–16 puh. Tänään päivätty aloite on kerännyt eduskuntakäsittelyyn tarvittavat 50 000 kannatusilmoitusta. Määräaikainen tilaus 12 kk 194 e , 9 kk 161 e 6 kk 114 e , 3 kk 64 e Tarjous 3 kk 51 e , 6 kk 98 e . Tätä kaikkea seurakunnan elämä ja toiminta onkin! Siellä on tilaa kaikenlaisille ihmisille. – No missä. alv. elokuuta 2023. Niiden kautta hän saattoi tuntea yhä uudelleen lähimmäisyyttä ja saada näin muistojen kautta rikkautta yksinäisyyteensä. Tämän havainnollistamiseksi todettakoon, miten Soini seurasi ympäristöään myötäeläen tuttujen ihmisten elämää tallentaessaan heihin liittyvät kuolinilmoitukset. Syken mukaan tämä on huojentava uutinen, sillä viime kesä oli pölyttäjille epäsuotuisa. Soinin elämän tukena on ollut laaja sukulais-, ystäväja tuttavapiiri. – emmerdalessa ja Pihlajakadulla. Vasta parin kolmen viimeisen vuoden aika asuinpaikkaympäristöksi muodostui asuinpalveluyksikkö Orimattilan keskustassa. Lopuksi joimme vielä päiväkahvit yhdessä, ennen kuin lähdimme kukin omaan suuntaamme. Soini Arolan saavuttaessa sadan vuoden iän hänen voimansa olivat lopullisesti ehtymässä. ORIMATTILAN SANOMAT Orimattilan Heinämaalla elämäntyönsä toteuttaneen Soini Arolan sata vuotta kestäneissä elämänvaiheissa on läpileikkaus kotikylään tykästyneen pitsinkutojan elämän sisällöstä. kaikkea tätä me seurakunnassa teemme. 044 7043 720 marja.hakama@orimattilansanomat.fi Ilmoituslaskutus Lauri Hakama p. Huomautukset on tehtävä 8 päi vän kuluessa ilmoituksen julkaise misesta tai ilmoituksen tarkoitetus ta julkaisupäivästä lukien. Aloitimme yhteisen päivän nauttimalla keittolounaan ja siinä syödessämme vaihdoimme kuulumisia ja juttelimme erinäisistä asioista. iDA NiVA Aurinkopaneelit tuottavat sähköä ja kuumentavat tunteita. Oli kyse sitten tuulitai aurinkovoimasta, kaikenlaisia suunnitelmia vastustetaan kynsin hampain. Lehden vastuu ilmoituksen julkai semisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun hinnan palauttamiseen. Lyhyesti sanottuna; elämme arkea ja pyhää yhdessä! Olemme lähimmäisiämme toinen toisillemme. VEROTTOMAT ILMOITUSHINNAT Etusivulla 2,25 Tekstin edellä, tekstissä 2,00 Kuolinilmoitukset 2,00 Tekstin jälkeen 1,90 Takasivulla 2,10 Hintoihin lisätään 24 % arvonlisä vero. On tilaa tekemiselle ja olemiselle. Laista, asetuksista tai viranomais ten toimenpiteistä aiheutuvat kus tannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaan tulohetkestä lukien. Pitsinkudonnasta muodostuikin Soinille olennainen toimeentulon lähde. – kyllä. Valtuusto näyttikin hankkeelle vihreää valoa, eikä kaupunginhallitus onnistunut torppaamaan sitä toistamiseen, joten osayleiskaavaluonnoksen laatiminen käynnistettiin. Yhteistyökykyisenä ja elämän perusarvot tiedostavana Soini Arola oli vastuunkantajana myös Heinämaan Rukoushuoneen toiminnassa. – kerron, kunhan olen katsonut viikonloppuna Grayn Anatomian tuotantokaudet 17–19. Naapurin Pirre kiikutti roskapussin sekajätelaatikkoon mutta meinasi laittaa sen ensin vahingossa kartonkipakkausjätteeseen, kepa ripusti valkopyykkiä narulle ja illalla naapuritalon poikamies tuli tosi myöhään kotiin joku pimu kyydissään... 6.30–16, la–su 6.30–12, puh. Niihin sisältyy iso määrä kohtaamisia ja yhdessäoloa, ilojen ja surujen jakamista, rinnalla kulkemista, auttamista, touhuamista, tekemistä, lepäämistä ja vaikka mitä. Kestotilaus laskutetaan kun kin laskutusjakson alussa voi mas sa olevan tilaushinnaston mu kai sesti. Jeesus sanoo näin: ”missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään.” (matt. Toinen uusiutuvan energian hanke on käynnissä Pakaalla, jonne suunnitellaan 170 hehtaarin kokoista aurinkovoimalaa. Lisäksi alan harjoittamisesta luopuville tarhaajille luotaisiin aloitteessa luopumistukijärjestelmä. 044 7043 714 juho.kiuru@orimattilansanomat.fi KONTTORI Avoinna ma–pe klo 8–16 Toimistopäällikkö Marja Hakama p. Soinin elämänlangan katkettua hän on nyt siirtynyt ikiuneen meidän eläessä kuitenkin yhä hänen kanssaan unenomaisin muisteloin. kaupunginhallitus perusteli kielteistä kantaansa sillä, että tuulimyllyjen ja asutuksen väliin jäävät suojaetäisyydet olivat liian pieniä. – monesko tuotantokausi sulla on menossa. – ettei ollut Netflixiä... Näin käynnistyneestä pitsinkutojan urasta Soinista piirtyi puhutteleva kokonaisuus hänet tunteville, mihin liittyi myös hänen ulkomaille ja messuille suuntautuneet pitsinkudonnan esittelyt. eLämäNViiSAUkSiA Sana viikonlopuksi Viime sunnuntaina, joka oli lähimmäisen sunnuntai, vietimme mallusjoen leirikodilla naisten saunapäivää. kuivannolle suunnitellusta tuulipuistosta on väännetty kättä jo muutaman vuoden ajan. Paperilehden digilisä 1 e /kk. Juttu oli Miska Miettisen tekemä. Soini Arolan elämä ennen ikääntymisen tuomia rajoitteita ajoittui kokonaisuudessaan Heinämaalle. – mitä niistä. Tällä hetkellä tekeillä olevaan osayleiskaavaan on merkitty paikat enää kolmelle tuulimyllylle alueelta löytyneiden metsäkanalintujen reviirien vuoksi. 18) Tervetuloa mukaan yhteiseen elämään! SATU SUONPeRä kappalainen Orimattilan seurakunta ORIMATTILAN SANOMAT TOIMITUS Avoinna ma–pe klo 8–16.30 toimitus@orimattilansanomat.fi yleisonosasto@orimattilansanomat.fi tulkai.mukaa@orimattilansanomat.fi Päätoimittaja: Anna Hakama p. 03-876 678 JULKAISIJA: Pitäjäsanomat Oy Toimitusjohtaja Kullervo Hakama p. tuliks joskus ammoin puoli ysiltä joku sellainen ohjelma kuin Uutiset ja sää. Asioiden pitäisi säilyä muuttumattomana maailman tappiin asti, ainakin omissa kotinurkissa. 044 7043 718 ilmoitukset@orimattilansanomat.fi TILAUSHINNAT (sis. JAKELUHÄIRIÖT Orimattila ark. Seurakuntamme on yhteisö, jossa on jokaiselle tilaa. Vedosilmoitukset kak si täyttä työpäivää ennen julkaisu päivää. – en taaskaan ymmärrä yhtään, mistä sä puhut, enkä edes uskalla kysyä, mutta tiedoksi, että meille riittää ihan tää peruspingottaminen... Hanke joutui vastatuuleen syksyllä 2021, kun Orimattilan kaupunginhallitus ei myöntänyt lupaa tuulipuiston rakentamiseen tähtäävän kaavoitusprosessin käynnistämiselle. – Bingettäminen on sitä, että ahmii jonkun tvsarjan jaksoja perä perää joltakin suoratoistokanavalta. 10 %) Kestotilaus 12 kk 184 e (2 erässä á 96 e , 3 erässä á 65 e , 4 erässä á 50 e ). JORmA HeikkiLä Kirjoittaja on Soini Arolan ystävä vuosikymmenten ajalta. Sitä kangasta viel’ emme valmiina nää, kun näkyy jo kultainen langanpää ja sukkula sormista putoo. 0100 4070. Korotukset koskevat myös jo teh tyjä tilauksia/ilmoitusvarauksia. me tarvitsemme toinen toisiamme. Tule sinäkin mukaan! Saamme tehdä elämänmatkaa yhdessä toinen toistemme kanssa ja Taivaallinen isämme on kanssamme. 040 832 3028 lauri.hakama@orimattilansanomat.fi Ilmoitusmyynti Petri Hotti p. Samalla vähän tutustuimme toisiimme. myös Pakaalla ollaan huolissaan siitä, että hankkeen toteutuessa asuntojen arvo romahtaa eikä niitä saa myydyksi. Aurinkopaneelit eivät pyöri tai humise, joten suurin niiden aiheuttama haitta on maisemallinen. Tänään: miRO, miLO, ARHO, ARHiPPA Perjantaina: TAimi Lauantaina: VeRTTi, iSTO, eeVeRT Sunnuntaina: kALeVi, kALeVA maanantaina: SANTeRi, SANTTU, SANDRA, ALekSANTeRi, ALi, ALekSANDRA, ALe Torstaina syyskuun 7. Kestotilaus jatkuu ilman eri uu dis tus ta, ellei tilausta peruta tai muu teta. – Lehti ei suorita tilaa jalle hyvitystä lakon tai muun ylivoi maisen esteen takia julkaisematta jääneistä numeroista. Ilmoitukset on jätettävä kontto riimme viimeistään ilmestymispäi vää edeltävänä arkipäivänä klo 10 mennessä. Turkistarhaus historiaan -kansalaisaloitteessa ehdotetaan, että eduskunta edellyttää valtioneuvostoa ryhtymään lainvalmisteluun turkistarhauksen kieltämiseksi oikeudenmukaisella tavalla. – miten niin. Avioliitto päättyi kuitenkin vuonna 1965 puolison äkilliseen kuolemaan jättäen Soinin yksin leskeyteen ja yksin asumiseen. 044 7043 710 kullervo.hakama@orimattilansanomat.fi Ilmestyy: tiistaisin ja torstaisin Levikki 3 440 kpl (LT 2018) Uutismedian liiton jäsen ISSN 12366609 PAINOPAIKKA Sanoma Manu Oy, Tampere Yksin ja yhdessä – mitä tää bingettäminen, mistä kaikki kohkaavat, oikein tarkoittaa. Virheestä, joka johtuu esim. epä selvästä käsikirjoituksesta tai pu helinvälityksessä sattuneesta vää rinkäsityksestä lehti ei vastaa. Alle kilometrin säteellä hankealueesta sijaitsee 79 asuinrakennusta ja seitsemän lomarakennusta. Hän oli Heinämaan Pitsinkutojat ry:n perustajajäsen tullen sittemmin nimitetyksi myös yhdistyksen kunniajäseneksi. Ulkomaille tilattaessa kaksinkertai nen maksu. Oli kyse sitten livemusiikin soittamisesta baarissa, hypermarketin rakentamisesta keskustaan tai kilometrien päässä kotipihasta seisovasta tuulimyllystä, orimattilalaiseen perusluonteeseen tuntuu kuuluvan kaiken uuden vastustaminen ja epäluuloisuus. huhtikuuta 1923 Heinämaalla. Pinkeänä bingettämisestä KUVA: JUho KiUrU Soini Arola Pitsinkutoja Soini Arolan elämänlanka on katkennut Suunnistuksen Sm-pitkistä kertoneeseen juttuun (OS 5.9.) oli merkitty väärä kirjoittaja. Nyt täytyy oikein pinnistellä... – Tiesi aina, missä pitää olla arki-iltaisin kello 18.30 ja kello 19.30. 03 876 678 tilaukset@orimattilansanomat.fi Ilmoitusvalmistus Tarja Hietavirta p. Se muodostui lapsuuden ja aikuisuuden kautta aina pitkäaikaisen elämän ehtooajasta, missä keskeisenä oli kanssakäyminen lähisukulaisten ja kyläläisten kanssa. Neoen Renewables Finlandin aikomus rakentaa 30 000 aurinkopaneelista koostuva voimala Uudenkartanon alueelle on saanut naapuruston varpailleen. Runsastuneita lajeja on ollut yli kaksi kertaa enemmän kuin vähentyneitä.. Tuossa päivissä meitä oli jälleen mukana erilaisia, eri-ikäisiä ja eri elämäntilanteista tulevia ihmisiä. Soinin elämänvaiheisiin liittyi sodan jälkeen avioituminen naapurissa asuneen Laurin kanssa. myös useimmat päiväperhoslajit ovat kimalaiskannat toipuneet runsastuneet. Aloitteessa ehdotetaan, että siirtymä turkistarhattomaan Suomeen toteutetaan laatimalla kansallinen suunnitelma turkistuotannon lakkauttamiseksi kohtuullisella siirtymäajalla
Omakotitalojen rakennuslupia on myönnetty Setälän mukaan tasan yksi. Toivoa kuitenkin on: Virenojalla tontteja esitellyt kaupungin kaavoitusinsinööri Heikki Pitkänen kertoo, että hiljan myyntiin tulleet Pennalan uuden Porkkallion alueen omakotitontit ovat jo herättäneet kiinnostusta. Sääsuojan purkaminen tarkoittaa, että rakennus on paljastetuilta osiltaan täysin vesitiivis ja syyssäitä kestävä. Veden käyttömaksut sen sijaan pidetään ennallaan. 03-883 2100 ark. Porkkalliossa on tarjolla 20 omakotitonttia. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja ajoneuvorikkomuksesta, sillä mopoon oli kiinnitetty siihen kuulumaton rekisterikilpi.. Samankaltaista säätä eli ajankohtaan nähden lämmintä ja laajalti sateista on tämän hetken arvion mukaan luvassa myös suureen osaan muutakin Eurooppaa. Korotuksesta lasketaan kertyvän vesilaitokselle lisätuloja noin 77 000 euroa vuodessa. Lahtelainen Kotimestarit oy on rakentanut Virenojan Ritvanpellon alueen molemmat talot. Yrityksen osakkaat Mikael Ollikainen (vas.) ja Marko Göös ovat viritelleet jo kolmatta taloprojektia. Ukkolan mukaan Myrskylä, Pukkila ja Lapinjärvi kuitenkin jatkavat ilmastosuunnitelman valmistelua, koska avustukset ehdittiin jo myöntää. Pelkästään keskustaajaman pohjoispuolella Virenojalla ja Pennalassa on myynnissä nelisenkymmentä tonttia: ritvanpellon 22 tontista kaksi on myyty ja kummallekin on myös jo noussut talo. Ilmastolakiin keväällä tehty muutos asetti kunnille velvoitteen laatia ilmastosuunnitelma, mutta uudessa hallitusohjelmassa velvoite on poistettu. O R I M AT T I L A KIMPPU YLLÄTYST ARJOUS! Apetit PENSASMUSTIKKA 300 g Liettua/Alankomaat/Puola Ilman Plussa-korttia 3,65/rs. Arvio perustuu Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskuksen (ECMWF) kolmen kuukauden ennusteeseen. Vesilaitos haluaa nostaa kiinteistöiltä perittävää veden perusmaksua 10 prosentin verran ensi vuoden alusta lukien. Mieshenkilön epäillään syyllistyneen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen kolarissa, joka sattui Orimattilassa Lahdentien ja Luhtikyläntien risteyksessä. Uuden yläasteen julkisivun puolikas uimahallin kulmalta katsottuna. Pääurakoitsija kiri aikataulua ja pyrkii säästämään kalliin sääsuojan vuokrassa. Toiseen taloon muuttavat asukkaat jo tämän kuun lopulla, toisessa ovat vielä sisätyöt kesken. Liittymille määritellään jatkossa rakentajilta perittävä kattohinta, joka voi olla tuntuvasti liittymän todellisia rakennuskustannuksia pienempi. – Idea uuden kodin rakentamisesta syntyi reilu vuosi sitten ja tässä sitä nyt ollaan, perheen äiti Maarit Ollikainen hymyilee virenojalaiseen maalaismaisemaan hyvin istuvan talon edustalla. Loppuvuosi tavanomaista sateisempi ja lämpimämpi. – Liian nopeasti he eivät tee, eikä tässä ole mahdollisuutta rakentajalla oikoa. Ei reilu, eikä erikoissekoitukset eikä Plus kahvit. – Mutkaton prosessi, mies kehuu. Kaupunki korvaa kattohinnan ja liittymän rakentamisesta aiheutuneiden kulujen erotuksen liittymän rakentavalle tytäryhtiölleen Orimattilan Vedelle. rakentaja on satsannut ihan hirveästi, että saa ulkovaipan umpeen, Orimattilan kaupungin rakennuttamispäällikkö Kai Teva sanoo. Kolmas talo kiikarissa Virenojan ritvanpellon molemmat talot on rakentanut lahtelainen Kotimestarit oy. päivänä 2023 – N:o 69 – 3 Pukkila, Myrskylä ja Lapinjärvi ovat saaneet avustusta yhteisen ilmastosuunnitelman laatimiseen. Tonteista Orimattilalla ei ole pulaa. Muuttomatka ei ole pitkä: nykyinen koti sijaitsee Virenojan Myllyntiellä. Ero muodostuu pääosin tonttien hinnoista. Päätökseen lisättiin vain järjestelyn voimaan tulon ajankohta. si alkometriin nollatuloksen, mutta huumausaineen pikatesti paljasti päihteiden käyttöä. Ollikaisen perhe muuttaa kuun lopulla ritvanpellonkujalle. Kolmas talo on vireillä. Myrskylän kunnanjohtaja Esa Ukkolan mukaan avustus kattaa ilmastosuunnitelman kustannukset kokonaan, joten kunnilla ei ole rahoituksesta omavastuuosuutta. Kaupunki houkutteli tonttitempauksella uusia omakotiasujia Virenojalle Käkeläntie 3, Orimattila, puh. Pukkilalle ja Myrskylälle avustusta ilmastosuunnitelmaan Maanantaisen auton ja pyöräilijän kolarin tiedot ovat täsmentyneet. Forecan meteorologi Joanna Rinne sanoo blogissa, että lämmön ja sateen yhdistelmä tarkoittaisi hitaasti etenevää syksyä ja pilvistä, harmaata ja sateista säätä. 19 95 KALAKOTLETIT YLLÄTYST ARJOUS! ERÄ Lohi/kuha Norja/Viro 13 90 24 95 ERÄ TONNIKALAFILE 22 95 Naturel, pippuri, marinoitu NAUDAN ULKOFILEPIHVIT YLLÄTYSTARJOU S! ANNABELLE PERUNA 99 SUURI ERÄ KUKKAKIMPPUJA 6 90 Plussa-etu -22% ?????. Sademäärien ennustetaan loppuvuonna olevan suuressa osassa maata ajanjakson tavanomaisia sademääriä suurempia ja osassa maata ajanjaksolle tyypillisiä. – rakentaisimme vaikka koko pellon täyteen taloja, jos olisi ostajia tiedossa, yrityksen osakas Marko Göös hymähtää. Kattohinnat astuvat voimaan ensi vuoden alussa, mikäli kaupunginvaltuusto siunaa järjestelyn tämän kuun kokouksessaan. Järjestely tuo tuhansien eurojen edun muun muassa Virenojan ritvanpeltoon ja Pennalan Porkkallioon talon rakentaville. Porkkallio herättänyt jo kiinnostusta Kaupunkikehitysjohtaja Kari Setälän ideoima tonttitempaus pantiin pystyyn nopealla aikataululla, koska Orimattilankin tonttikauppa on hiipunut. Kehittämispäällikkö katsoo kuitenkin, että tempauksessa solmittiin liuta hyödyllisiä kontakteja, mitkä voivat poikia tuloksia jatkossa tonttikauppojen muodossa. ORIMATTILAN SANOMAT Torstaina syyskuun 7. Kaupungilta mittava tuki uusien asuinalueiden vesiliittymämaksuihin JUhO KIUrU Orimattila Orimattilan uuden Yhteiskoulun julkisivu paljastui viime viikolla, kun rakennustyömaata suojaava peite purettiin osittain. Lapsi sai sairaalahoitoa vaativia vammoja törmäyksessä. JUUSTOVIIPALEET 10.3 PKT KASVISSEKOITUKSET 300 g (5,56/kg) Ilman Plussa-korttia 1,95/ps 5.Plussa-etu ?????. nenonen uskoo, että Orimattilan tonteille syntyisi kysyntää, kunhan pääkaupunkiseudulla saataisiin läpi viesti siitä, miten paljon halvemmalla oman talon saa pystyyn Lahden kuin helsingin kupeeseen. Tiistaina maisema oli vielä sänkipeltoa, tulevaisuudessa sitä alkavat pirstoa uusien orimattilalaisten omakotitalot. Kaupunginhallitus näytti maanantaina vihreää valoa myös vesilaitoksen taksojen korotukselle, joka sekin menee vielä valtuuston hyväksyttäväksi. Alkuperäisen aikataulun mukaan suojapeitteen oli määrä lähteä lokakuun alussa. Plussa-etu -31% ?????. Kattohinnat vaihtelevat rakennushankkeen koosta riippuen pienen omakotitalon 5 500 eurosta kerrostalon 22 900 euroon. Ympäristöministeriö myönsi jokaiselle kunnalle 45 000 euroa. Kattohintojen avulla halutaan pitää asuntorakentajien kulut kilpailukykyisinä alueen muihin kuntiin verrattuna ja kasvattaa Orimattilan vetovoimaa rakentajien keskuudessa. Kolarissa loukkaantunut oli lapsi Loka–joulukuun sää näyttää pitkän aikavälin ennusteen mukaan Suomessa asteen tai kaksi tavanomaista lämpimämmältä, kertoo sääpalvelu Foreca tiistaisessa blogitekstissään. Kymmenen aikaan liikkeellä ollut viisikymppinen mopomies puhalMopokuski huumeissa PETrI SIPILäInEn Orimattila Orimattilan kaupunki ryhtyy maksamaan osan uusille asuinalueille rakentavien vesiliittymäkuluista. – Täällä omakotitalon saa 200 000 euroa halvemmalla kuin pääkaupunkiseudulla, hän huomauttaa. ritvanpellon ensimmäiset uudet asukkaat avasivat muuttovalmiin kotinsa ovet tonttitempauksen ajaksi. näin kaupungintalolla ainakin toivotaan. Poliisi pysäytti mopoilijan tiistai-iltana Orimattilan Erkontiellä. Kaupunginhallitus hyväksyi maanantaina kattohintojen käyttöön oton kaupunkikehitysja teknisen valiokunnan esityksen mukaan. Loputkin suojapeitteestä puretaan lähiaikoina. 7–21, la–su 8–20, www.k-supermarket.fi Kalatiskimme on sertifioitu HINNAT VOIMASSA TO–SU 7.–10.9.2023, HERKKUTORIN TUOTTEET TO–LA. kehittämispäällikkö Markku Nenonen. Törmäys sattui suojatiellä. – Sata makkaraa meni, mutta ne taisivat huveta enimmäkseen järjestäjien ja esittelijöiden suihin, nenonen naurahtaa. Vesiliittymien tukemisesta arvioidaan lankeavan kaupungille kymmenien tuhansien eurojen lisämenot vuositasolla. SUOMI MEILLÄ PAISTETTU ISO VEHNÄPATONKI 330 g 99 Ollikaisen perheen uuden talon olohuoneesta avautuu komea näkymä yli koko Ritvanpellon. – Lisäksi yhdestä muusta tontista keskusteltiin, raportoi kaupungin ma. Esimerkiksi yli 100 neliön omakotitalon liittymismaksulle on määritelty 7 500 euron kattohinta, kun liittymän todelliset rakentamiskulut saattavat olla Virenojalla 11 000 euroa. Taustalla näkyy Erkko-lukiota. Poliisin mukaan hän on 12-vuotias. Korotuksen arvioidaan nostavan keskiverto-omakotiasujan vesilaskua vuodessa noin 24 euron verran. 270–300 g (11,11–12,35/kg) Ilman Plussa-korttia 4,29/pkt Rajoitus 2 erää/talous. Kaupunki on myynyt tänä vuonna ainoastaan kaksi vuokralla aiemmin ollutta omakotitonttia ja uusia varauksiakin on tehty vain kolme. Plussa-etu -43% ?????. Sen olohuoneen isoista kulmaikkunoista aukeaa hulppea näkymä yli koko ritvanpellon alueen. Kuntien yhteisen ilmastosuunnitelman on tarkoitus valmistua ensi vuoden loppuun mennessä. Sekin on kuitenkin jo myyty. Mainosviirit hulmusivat ja grillimakkara tuoksui, mutta tontin etsijöitä oli liikkeellä niukanlaisesti. – Väkeä ei saatu liikkeelle sillä lailla kuin toivottiin, hän myöntää mutta muistuttaa samalla, että aika on hankala: rakennusalan alamäki on saanut omakotitalon rakentajatkin varovaiseksi. Uusi yläaste otetaan koululaisten käyttöön ensi syksystä alkaen. Kolmetuntinen tapahtuma houkutteli Virenojan ritvanpellonkujalle huomattavasti enemmän rakennus-, sisustusja talopakettifirmojen edustajia kuin tontin etsijöitä. Tilaa ja nouda -palvelu Plussa-kortilla 2,90! Ilman Plussa-korttia 6,90. Orimattilan uuden yläasteen julkisivu paljastui etuajassa PETrI SIPILäInEn Virenoja Yksi uusi alustava tonttivaraus oli saldona, kun Orimattilan kaupunki järjesti Virenojan uudella pientaloalueella tonttitempauksen tiistaina. hänen mukaansa yhteistyö Orimattilan kaupungin kanssa on sujunut hyvin. Pelastuslaitos kertoi aiemmin, että pyörällä liikkunut oli nuori aikuinen. 1 kg RUOKAMESTARILTA! KALAMESTARILTA! LIHAMESTARILTA! TARJOUS! KALAMESTARILTA! JAUHETUT KAHVIT KG KG KG PS KPL KG KG SUOMI 3 PKT 450–500 g (6,67–7,40/kg) 3 PS Atria KANAN FILEESUIKALEET 10.4 RS 250-300 g (8,33–10,00/kg) WIENINJA SVEITSINLEIKKEET SUOMI MANSIKKA 500 g Belgia/Alankomaat 10.3 RS VADELMA 225 g Puola/Portugali ja Myös tummat ja luomu. Kattohinnat koskevat vain toukokuun 2021 jälkeen myyntiin tulleita, kaupungin kaavoittamilla alueilla sijaitsevia omakoti-, rivitaloja kerrostalotontteja. Rajoitus: 1 erä/talous 9 95 Kulta Katriina Alankomaat (6,67–14,81/kg) Yksittäin 4,99/rs Rajoitus 1 erä/talous Porsaan ulkofileestä LIHAMESTARILTA! TARJOUS! TARJOUS! 10.Valio WALDORFINSALAATTI Espanja Vastuullisesti pyydetty, varastoitu pakastettuna
klo 11–13 ja jatkuu aina torstaisin samaan aikaan. Kerho ti 12.9. Traktorin koppi vaihtuu riihen bileisiin Sudokun ratkaisu tv-sivulla. Käynnistykset ovat yleisempiä ensisynnyttäjillä ja 40 vuotta täyttäneillä synnyttäjillä, THL kertoo. klo 13 seurakuntakodissa. Tuntematon voisi käyttää sanoja jämäkkä ja leppoisa. – Täytän 60 vuotta, Orimattilassa olen ollut 30 vuotta, biljardikisoissa olen käynyt kymmenen vuotta ja Miian kanssa olen ollut 5 vuotta. ORIMATTILAN SANOMAT Torstaina syyskuun 7. Määrä on yli yhdeksän prosenttia vähemmän kuin vuonna 2021. Näyttely on ikään kuin pieni johdatus 6. Traktori on kuin toinen huoneeni, kun siinä on hytti. – Lähtee! Tai riippuu, mitä musiikkia bändi soittaa, Latvaniemi innostuu silminnähden. Töiden jälkeen harjoittelen, syksyllä kilpailen Lahdessa. Hakukriteerit, -ohjeet ja -lomake osoitteessa: www.ksoy.?/stipendit THL:n luvut: Työt ja biljardi ovat vieneet 60 vuotta täyttävän Jouko Latvaniemen mukanaan Traktorin koppi on Latvaniemelle hyvinkin tuttu paikka, kuin toinen koti. 13 .8.1938 k. Tässä vaiheessa juttutuokiota Latvaniemen persoona alkaa avautumaan kunnolla. Tutustutaan marttojen sienioppaaseen. – On vähän huono juttu, kun persut eivät tykkää siitä, että ulkomaalaisia tulee Suomeen. Osaan lyödä 3–4 palloa pussiin kerralla. – Sinne on tulossa 110–120 ihmistä, eli Hakalan asukkaat ja ohjaajat ja muita. Oma-aloitteinen, työteliäs ja heittäytyjä. Arvontaa. co m C od e: 26 95 62 5B F5 3 2 2 3 1 4 7 6 7 4 6 3 1 8 7 2 8 4 5 3 4 5 6 6 2 1 8 Rakkaamme Ritva Pietilä Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Käynnistyksen todennäköisyys kasvaa myös äidin painoindeksin mukaan. Tervetuloa! Eläkeliiton Orimattilan yhdistyksen kirjallisuuskerho kokoontuu Järjestötuvalla ma 11.9. Vanha pappila valmistuu hieman myöhässä ANNA HAKAMA Orimattila Orimattilan taidemuseon Pentti Papinahon kokoelmien näyttelytila sai todellisen väriruiskeen, kun orimattilalaistaiteilijat Tapani Kokko ja Virpi Kanto rakensivat alkuviikolla Taidevankkuri Linnuntie -näyttelynsä samaan tilaan. MISKA MIETTINEN Jouko Latvaniemi viettää syntymäpäiväänsä kotioloissaan syyskuussa muun muassa livebändin kanssa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos arvioi vuoden 2021 nousun selittyvän koronaepidemialla. Tule mukaan meidän leppoisaan ja hyväntuuliseen porukkaan. Välineistä käsittää Tapani Kokon taiteelle tunnusomaisia värikkäitä puisia esineitä, kuten rumpuja, painonnostopainon, singutettavan jäniksen, surmanajossa käytettäviä puupingviinejä ja monenlaista muuta mielenkiintoista. päivänä 4 – N:o 69 – 2023 Orimattilan AAryhmät. Ennakkotietojen mukaan vuonna 2022 Suomessa syntyi 44 581 lasta, THL kertoo. Lisätietoja: Pertti Oksanen mp. Siltaryhmä kokoontuu maanantaisin klo 18 Puistotie 10, srk nuorisotila. Olen sitä mieltä, että ukrainalaisia saa tulla, pakkohan heidän on päästä turvaan ja saada töitä. Töiden parissa menee kesät talvet. 03-876 678. – Tarkkuusammuntaa ja surmanajoa ei taidemuseon sisätiloissa nähdä, mutta Vanhassa Jukossa nekin pystyttiin esittämään, taidevankkurin luojat ja esiintyjät Kokko ja Kanto kertovat. Kerron mielelläni lisää miten kynnystä saadaan madallettua. Kun remontti on valmis, seurakunnan on tarkoitus järjestää avointen ovien päivä vanhassa pappilassa. krs. Seurakunta kutsuu väliaikaista kerhotilaa Pinkkiläksi. Kuolleita Sekalaisia Seuratoiminta STT Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ennakkotietojen mukaan ennätysmäärä synnytyksistä käynnistettiin vuonna 2022. Kiitos osanotosta. Luku ei THL:n mukaan muuttunut edellisvuodesta. Gissler kertoo, että käynnistyksen syynä voi olla esimerkiksi yliaikainen raskaus tai raskauteen liittyvät riskitekijät ja komplikaatiot. s. 0100?4070 Päiväkannon valitukset ma–pe 8.00–16.00 puh. 6 .8.2023 Nyt olen vapaa ja mukana tuulen saan kulkea rajalla ajattomuuden. Jonkun olisi syytä raahata minut sinne juhlien kunniaksi, Latvaniemi veistelee. Keisarileikkauksien osuus kaikista synnytyksistä on kuitenkin kasvanut huomattavasti 2000-luvun alusta. Ja leppoisuus paljastuu viimeistään politiikan tullessa puheisiin. Tied. – En ole sellainen persu, joka pilkkaa. – Tai ehkä enemmän seikkailija kuin heittäytyjä, Latvaniemi tarkentaa. STM:n määräys ei koske Ahvenanmaata. – Porukkahan tässä parasta on. 040 848 4000, www.aasuomi.fi Tietävälän Martat tavataan Annella ti 12.09 klo 18. Kerhossa puhumassa Etelä-Suomen Syöpäyhdistyksestä neuvontahoitaja Niina Nykänen. 0400 712 451. – Tykkään työnteosta. Salpakierrosta Ympäristökouluttaja Johanna Ulmanen on paikalla kertomassa uudistuneista lajitteluja kierrätysasioista. Olen kimallus tähden, olen pilven lento, olen kasteisen aamun pisara hento. Ehkä työuran loputtua 65vuotiaana. klo 10. Orimattilassa on hyvä olla Porukka on biljardin lisäksi hyvää Orimattilassa. Laitan kasetin soimaan töihin lähtiessä. Seinille ripustetut valokuvat ovat orimattilalaisen valokuvaamo Foto Hannelen Marjo Kauramäen käsialaa, ja otettu toukokuussa Lahden Vanhassa Jukossa olleesta taidevankkurin historian ensimmäisestä sisätiloissa tapahtuneesta esiintymisestä. Opastus tieltä 167. Tähän vaikuttanee mahdollisten synnytyskäytäntöerojen lisäksi muun muassa synnyttäjien korkeampi keski-ikä, Gissler kertoo. Latvaniemi on perussuomalainen. Lapsista 28 prosenttia syntyi Naistenklinikalla ja Jorvin sairaalassa, jotka ovat Hyksin sairaaloita. THL:n mukaan muissakin Pohjoismaissa on havaittu vastaavaa kehitystä syntyvyyden laskussa. 60 VUOTTA. – Lahden Salpausselällä en ole käynyt katsomassa kisoja. Ryhmä kokoontuu torstaisin klo 19 Kuismapolku 4, Helinäntupa. klo 11.30. Eihän biljardissakaan harmita, jos ei tule mitalia. Varhaiskannon valitukset arkisin klo 6.30–16.00, viikonloppuisin 6.30–12.00, puh. Kuukausitapaaminen Jymylinnassa 13.9. Virpi Kanto, Marjo Kauramäki ja Tapani Kokko rakensivat tiistaina värikylläistä Taidevankkuri Linnuntie -näyttelyä Orimattilan taidemuseolle. – Tämä tila oli oikein sopiva näyttelylle, Kanto tuumi tyytyväisenä tiistai-iltapäivällä näyttelyn rakentamisen lomassa. Makkaraa ja limua, myös kuljettajille. Tällainen 30 vuotta sitten Orimattilaan muuttanut Latvaniemi on. Synnytyksistä 35 prosenttia käynnistettiin, mikä on THL:n mukaan suurempi osuus kuin kertaakaan tilastoinnin aikana. Järjestän myös täytekakut ja tarjoilut, talosta en pyydä mitään. Tuhat synnytystä on sosiaalija terveysministeriön (STM) asettama raja synnytystoiminnalle. Viidennes kaikista synnytyksistä päätyi keisarileikkaukseen. Siellä vietetään 9. klo 16.30–18.00 Ampumarata. Ja jokaisen tummuvan illan myötä toivotan teille hyvää yötä Vuokko Laatio Kiittäen ja rakkaudella muistaen Toivo Riitta Ollipekka, Hilla, Iivo-Pekka ja Lilja-Tuuli Villemikko ja Hanna Eveliina ja Elias Muut sukulaiset ja ystävät Suruilmoitus Orimattilan Sanomiin: puh. syyskuuta 60 vuotta täyttävän Latvaniemen pyöreitä. Aika paljon on aihetta juhlaan. Yhä useampi synnytys käynnistetään, syntyvyys laski vuodesta 2021 Orimattilan seurakunnan vanhan pappilan remontin valmistuminen viivästyy. Lähtevätkö teknomuuvit vielä 60–vuotisjuhlilla. Jos me pidetään bileitä ja joku möykkää turhaa, niin sanon, että hiljaa. kahvitus alkaen klo13. Kolmannes lapsista syntyi siis Hyksin, Hyvinkään ja Lohjan sairaaloissa. 03-777 1244 tai 0400 483 045 Ajankohtaista terveydestä! ORIMATTILAN SANOMAT Erkontie 17, puh. Orimattilan Eränkävijät ry. Minua on pyydetty ehdokkaaksi, mutten ole lähtenyt vielä. Synnytykset vähenivät kaikissa sairaaloissa Viime vuonna Suomessa oli 23 synnytyssairaalaa. – Jokkehan tekee meidän kaikki traktorityöt, yksi ohjaaja huikkaa kahden ensimmäisen adjektiivin saadessa vahvistusta. Tule kokeilemaan ammuntaa pienoiskiväärillä ja jousella. THL:n mukaan synnytysten määrä väheni kaikissa sairaaloissa vuonna 2022. Latvaniemi tuli kaupunkiin 30 vuotta sitten, ja rinnalle on löytynyt Miiavaimo. Syyskuussa riihessä ei olla rauhassa. – Hieno kontrasti Papinahon teoksiin, joissa on tiettyä 1960– 1970-luvulle tunnusomaista jähmeyttä. Kaiken ikäisiä puhutteleva näyttely Taiteilijapariskunta on rakentanut näyttelyn niin, että seinällä on kuva kustakin tempusta ja kuvan välittömässä läheisyydessä on tempussa käytetty välineistö. Jos synnytyssairaala on tätä pienempi, sillä on oltava STM:n poikkeuslupa toiminnan jatkamiseen. Jokainen jäseneksi tuleva saa yllätyslahjan. Taidevankkuri Linnuntien temppurekvisiitta tuo kepeyttä Papinahon teosten rinnalle Orimattilan taidemuseossa avautui taiteiden iltaan valmistava näyttely SALON KORJAAMO OY Hinauspalvelu 24 h Pesulinja avoinna 24 h Käkelänraitti 2A, Orimattila puh. – Sain täältä työpaikan, eikä ole ollut tarvetta lähteä muualle, Latvaniemi kehuu töiden noustessa taas esille. klo 17–19 OEK:n radalla Ampumaurheilukeskus. 03-876 678 ilmoitukset@ orimattilansanomat.fi ORIMATTILAN SANOMAT Kaipaatko tukea urheiluharrastukseesi. Pekka Löytty, puh. Tervetuloa! Palojoen Martat ja Matit. Taidemuseossa nähdään myös sisätiloja varten rakennettu alkuperäistä kesävankkuria pienempi sisätilojen vankkuri, jota koristavat Virpi Kannon teokset sekä muutama teos Kokolta. saakka. Mitalin tuleminen on vahinko, sen voi sanoa ihan suoraan, Latvaniemi nauraa. Urheilu on kova juttu myös television äärellä. lokakuuta Orimattilassa järjestettävään Taiteiden ilta -tapahtumaan. Kuudessa Suomen sairaaloista oli vuoden aikana alle tuhat synnytystä. Vuoden 2018 jälkeen Suomessa ei ole lakkautettu yhtäkään synnytyssairaalaa. – Voisihan sitä kokeilla, että pääsisikö läpi. THL:n tutkimusprofessori Mika Gisslerin mukaan käynnistyksen peruste on aina lääketieteellinen. Näyttelyä taiteilijat suosittelevat kaiken ikäisille kävijöille, yhtä lailla nuorille kuin vanhoillekin. Valmistuminen viivästyy seurakunnan mukaan muutamalla viikolla. Eikö lehtesi tullut. 040 322 1780. Menneenä talvena eräänkin kerran Latvaniemi vietti töiden parissa 11 tuntia putkeen. – Suomessa keisarileikkausten osuus on korkeampi kuin esimerkiksi Ruotsissa ja Norjassa. Latvaniemi katselee varsinkin jääkiekkoa ja talvikisoja. Mikäli katsot, että kynnys on liian korkea, niin ota reilusti yhteys vetäjään, Reijo Savelaan, puh. klo 18. Tervetuloa! Eläkeliiton Pukkilan yhdistyksen kerho Toimelassa ke 13.9. Mutta tulen toimeen, jos on pakko. 0100 5445 (c ) A rto In ka la w w w .a is ud ok u. Kun minä karjaisen, niin möykkääjä hiljenee. Päivät alkavat varhain aamulla ennen kuutta. Joka kuudes käynnistetyistä synnytyksistä päätyy keisarileikkaukseen. – Jussi, me mennään riiheen, jotta saamme tehdä jutun rauhassa, Jouko Latvaniemi ilmoittaa Orimattilan Hakalan tilan ohjaajalle syntymäpäivähaastattelunsa alla. Sieltä tulee sekalaista musiikkia, heviä ja teknoa. – Meinasi olla vaikea kuvata, kun nauratti niin paljon, että vesi valui silmistä, Kauramäki muistelee toukokuista kuvaussessiotaan. Ei se harmita, jos ei pääse. Harjoitukset ti ja to klo 17-19, Kehräämö 3. – Uskallan ottaa asioihin kantaa. Sitä ennen taidemuseolla pääsee tutustumaan tempuissa käytettävään välineistöön sekä valokuviin näytöksistä. Tervetuloa kuuntelemaan tärkeästä aiheesta. Seurakunnan kerhotoiminnan uusi kausi alkaa väistötilassa Erkontiellä. Miesten keskustelupiiri Anninkammarilla alkaa to 14.9. Pappilan piti alunperin olla valmis elokuun lopussa. Konttorimme avoinna ma–pe klo 8–16. Vuonna 2021 syntyvyys nousi merkittävästi. klo 14. Olette lämpimästi tervetulleita! Eläkeliiton Orimattilan yhdistys. Myrskylästä olen pyytänyt Kampiakseli-bändiä. Kilpailemaan lähtiessä mitalit eivät ole tärkein seikka, vaikka palkintoja on kertynyt. Luulen, että kokonaisuuteen menee 500 euroa. Ammunnan tapahtumapäivä nuorille 12.9. Marttailta Ritalassa ma 11.9. Orimattilan Sotaveteraanien Naisjaosto. Tervetuloa! Orimattilan Tikka. Myös biljardi kiehtoo Töiden lisäksi Latvaniemeä kiehtoo biljardi. Onko alkoholi Sinun tai läheisesi ongelma. KSOY:n stipendihaku on avoinna 30.9. – Osa Hakalassa on hyvää kaveria ja osa sellaista, etteivät oikein tahdo olla mieleeni. Minua on pyydetty mukaan myös erääseen joukkuepeliin Tampereelle. 044 566 4720. Vapaa pääsy. – Lyöntini on vahvuus. Olen itse syntynyt vuonna 1969, joten muistan sen kyllä, letkautti Kokko oman värejä tulvivan taiteensa keskellä. En ole poissa vaan luoksenne saavun mukana jokaisen nousevan aamun. Orimattilan Iltarastit ma 11.9. THL:n mukaan 35 prosenttia lapsista syntyi vuonna 2022 Uudellamaalla. Ennen sitä on kuitenkin juhlan aika. Tuolloin monen muun kaupungilla olevan ohjelman ohessa taidemuseon sisätiloissa nähdään Taidevankkuri Linnuntien hersyvä sirkusperformanssi
044 7043 717. Haaralassa, päätoimisella viljatilalla, luomua on viljelty bisneksen, ”ei ideologian takia”. Tuppuri-Elosuo kertoo, että eläimistä on erityistä hyötyä nepsy-ihmisille, eli heille, joilla on neuropsykiatrisia haasteita. Vuonna 2023 koitti jyrkkä pudotus: joka kymmenes luomutila luopui luomusta, joukossa Haarala. Sen jälkeen lavalle kapusikin Aretha Franklinin tunnetuksi tekemän Respect-biisin tahdissa puolueen puheenjohtajan tehtävät jättänyt ex-pääministeri Sanna Marin pitämään jäähyväispuhettaan. Yritystoiminta lähti käyntiin vuonna 2020 eläinavusteisen valmennuksen muodossa. Opastus tieltä 167. Hän kertoo työnsä olevan palkitsevaa ihmisten reaktioiden takia. Katraaseen kuuluu alpakoita, välimeren miniaaseja, ahvenanmaanlampaita, afrikan kääpiövuohia, mohairvuohi, kanoja, ankkoja, hanhia, pupuja ja tietenkin kissoja ja koiria. ooo Urheilujuttuja verkossa julkaiseva Suomiurheilu.com (28.8.) noteerasi Orimattilan Jymyn Kristiina Mäkelän mekon. – Me lähdemme hybridiviljelyyn. ooo Mäntsälästä Pukkilaan muuttanut Maria Tuppuri-Elosuo kertoo eläimistään ja töistään Itäväylässä (1.9. Tapahtumarasteja, tutustumista jousiammuntaan, makkaranpaistoa ym. klo 12–13, aiheena ”linnut lähtevät”. Torstaina syyskuun 7. Hankkeesta järjestetyssä yleisötilaisuudessa ilmapiiri oli tuohtunut, ja suunnitelmista jätettiin kaupungille vino pino huomautuksia. Museo avoinna ti klo 12–19, ke–pe klo 12–16, la–su klo 11–15. ORIMATTILAN SANOMAT Näyttelyjä o Orimattila, Taidevankkuri Linnuntie -näyttely taidemuseolla 6.9. klo 10–14. o Orimattila, yhteislaulutunti Anninkammarilla ti 12.9. KUVA: VIRPI KALLIO KUVA: ANNA HAKAMA Aurinkopaneelien tuijottelu voi väitetysti aiheuttaa pahoinvointia. Mahdollisuus kokeilla pienoisluodikkoammuntaa, joka suoritetaan pienoiskiväärillä. Katselen paneelien takapuolia ja taivasta, yök. klo 10–15 teatterin tiloissa Kehräämöllä (Pakaantie 1, rappu A3, 2. Kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelä ei selvittänyt tietään yleisurheilun MM-kisojen finaaliin. – Käytännössä eläinavusteinen valmennus tarkoittaa sitä, että opitaan asioita ja opitaan hahmottamaan ja ymmärtämään asioita eläinten avulla, tiivistää Tuppuri-Elosuo. – Näytät tyrmäävän upealta, hihkui toinen. Palkintojenjako klo 13.15. BONUS: Orimattilalaisen Wanhan amiksen toimintaa johtaa Heikki-niminen mies, mutta onko hänen sukunimensä a) Eastman, b) Westman vai c) Northman. 044 7043 714. On yritetty pyörittää kannattavaa yritystä, ei päästä eroon torjunta-aineista ja keinolannoitteista. Mäkelä julkaisi päivityksen yhteydessä kuvan. Kokousväki palkitsi duon esityksen raikuvin aplodein, kuten asiaan kuuluu. o Salusjärvi, Orimattilan iltarastit ampumaradalla ma 11.9. 4) Mikä harvinainen haikaralaji bongattiin Mallusjärvellä äskettäin. KUVA: JUHO KIURU to rst ai Ari Vappula KUVA: VIRPI KALLIO ratkaisu ensi viikon torstain lehdessä. Liikuntaa o Myrskylä, Lasse Virén hölkkä su 10.9. Tekemistä tilalla riittää, sillä eläimiä on yhteensä noin 50. Toimituksen osoite on PL 5, 16301 Orimattila. Listan viimeinen kohta kuitenkin kuuluu: – Vaadin taivaan, maan ja pellon luojaa varjelemaan meitä tyhmiltä hankkeilta. Ja myös sen, että mekko ja sen kantaja herättivät ihastusta. Virén kilpaili urallaan 13 kertaa Ruotsi-ottelussa. OKSETTAA! Huomautuksessa esitetään myös lista vaatimuksia siitä, millaisia toimia kaupungin tulisi tehdä hankkeeseen liittyen. päivänä 2023 – N:o 69 – 5 R I S T I K K O Oksettavat aurinkopaneelit häiritsevät naukkailua 1) Mitä yritystä vuoden yrittäjäksi Orimattilassa valittu Esa Tapaila pyörittää. Maan peittävillä syysviljoilla estetään ravinnevalumia, suorakylvöä suositaan ja torjunta-aineita käytetään täsmäruiskutuksin. o Pukkila, Lähiruokapäivä Hutkon tilalla (Porrassuontie 23) la 9.9. Virén teki omansa kahden mailin matkalla vuonna 1972. Hankkeen vastustajien mukaan aurinkovoimala pilaa arvokkaan kulttuurimaiseman ja laskee kiinteistöjen arvoa. Ensimmäinen ja kolmas ovat Kaj Chydeniuksen sävellyksiä, keskimmäinen Nymania puoluekokouksessa säestäneen Jiri Kurosen. – Ihmisistä näkyy ilo ja hyvämieli ja ne tunnetilat mitä eläimistä saa, hän selittää. – Havainnekuva NRF:ltä [Neoen Renewables Finland] puuttuu paneeliasennuksen jälkeen. klo 12, lähtö Kiparkatista (Porvoontie 109). Sama Kuronen on nähty Nymanin kanssa myös Mallusjoen Takinkääntöviikon lavalla. – Luomussa ei saa mennä luonnonmukaisesti, toimia luonnon ehdoilla. . verkko). – Minun rakkain paikka Piurussa on kiikutella tuvassa ja ottaa kevyesti Jaloviinaa. Minä vuonna Villatehdas perustettiin: vuonna 1842, vuonna 1882 vai vuonna 1912. Kyselyissä viljelijät nimeävät kaksi syytä yli muiden, miksi eivät siirry luomuun: tiukat säädökset ja rikkakasviongelmat. alkaen. – Ihana mekko ja niin upean kaunis mekon pitäjä, kehaisi eräs fani. Myrskyläläinen siis ikuistettiin Tukholmassa, mutta eräs toinenkin täkäläinen jäi samalla historiaan. 3) Kenelle orimattilalaiselle myönnettiin tällä viikolla viisivuotinen taiteilija-apuraha. Materiaalia voi lähettää myös sähköpostitse: tulkai.mukaa@orimattilan sanomat.fi tai netissä: www.orimattilansanomat.fi Lasse Virén arvosti saamaansa tunnustusta. Muut tapahtumat o Villikkala, Lähiruokapäivä Kyöstilän tilalla (Orimattilantien 259) la 9.9. Typpeä sitova apilanurmi jää kiertoon, orgaanisia lannoitteita käytetään tarvittaessa, huonoja lohkoja parannetaan saneeraajakasveilla kuten syysrypsillä. verkko) kertoi pitkässä jutussaan, kuinka Ari Vappulan vetämä Haaralan tila Orimattilassa palasi luomusta takaisin tavanomaiseen tuotantoon. Palstan kokoaa Anna Hakama, puh. klo 17–20. o Orimattila, Orimattilan teatterin suuri muuttokirppis la–su 9.–10.9. VASTAUKSET: 1) Orimattilan Akku ja Varaosaa, 2) muovipakkausjätteeseen, 3) kirjailija Mila Teräkselle, 4) jalohaikara, 5) vuonna 1882, 6) Pedot johtaa lohkoa, BONUS: b) Westman. Hän poseerasi upeassa sinisessä mekossa metsän keskellä. Katsella etelään yli Piurunojan, koko kylän peltoalan läpi Terriniementien suuntaan, hän kirjoittaa kaupungille jättämässään huomautuksessa. Hevoskaupungista kotoisin oleva laulaja Taru Nyman viritti puoluekokousväkeä oikeaan tunnelmaan kolmella koskettavalla kappaleella, jotka perustuivat Pentti Saarikosken, Kaarlo Sarkian ja Aulikki Oksasen runoihin Minun politiikkani, Älä elämää pelkää ja Syleily. o Orimattilan Eränkävijät ry:n järjestämä ammunnan maksuton tapahtumapäivä nuorille eränkävijöiden ampumaradalla (Olympiavoittajantie 134 ti 12.9. – Urheilun takia monet juhlat jää juhlimatta. Tieräkkös siä Kyliltä ja kujilta Tulkai mukaa Torstaisin julkaistavalle Tulkai mukaa -palstalle kootaan viikon tapahtumatiedot seuraavaan keskiviikkoon asti. Demareiden puoluekokouksessa musisoi tuttu duo Demareiden taannoisen puoluekokouksen lavalla päästiin kokemaan heti kättelyssä orimattilalaisviboja. klo 10–14. Sitten kehitys pysähtyi. Hybridi tarkoittaa, että luomusta ja tavanomaisesta viljelystä hyödynnetään parhaat puolet. Palstalla kerrotaan kaikelle kansalle avoimista tapahtumista. Materiaalin pitää olla toimituksessa viimeistään julkaisupäivää edeltävänä tiistaina. JUHO KIURU Juttuvinkit: juho.kiuru @orimattilansanomat.fi, puh. 6) Monentenako Petojen naisten jalkapallojoukkue on tällä hetkellä nelosdivarin nousulohkossa. Kukin heistä juoksi Tukholman olympiastadionilla vähintään yhden ME-tuloksen. Laatta paljastettiin Suomi-Ruotsi-maaottelun yhteydessä viime viikonloppuna. Pitkälti hän pyörittää toimintaa yksin mutta kertoo miehensä olevan apuna keikoilla ja kotona niin sanotun pihaisännän roolissa. Eräs alueen asukas ilmaisi mielipiteensä hieman omaperäisemmin. Karsiutuminen finaalista mahdollisti tällä kertaa sen, että pääsin pikkusiskon hääjuhlaan, kirjoitti Mäkelä Instagramissa. Muutama viikko sitten julkisuuteen kerrotut suunnitelmat valtavan aurinkovoimalan rakentamisesta Pakaalle eivät ole saaneet alueen asukkailta lämmintä vastaanottoa. Omat laattansa saivat myös Hannes Kolehmainen, Paavo Nurmi ja ruotsalainen Inga Gentzel. Ikimuistoisin niistä oli heti ensimmäisessä ottelussa tullut voitto vuonna 1969. Virén puhui julkistamistapahtumassa Ruotsin radiolle, ja haastattelijana heillä oli Pukkilasta kotoisin oleva Hanna Sihlman. Luomutilojen määrä ylitti 5 000:n rajan vuonna 2018. Lasse Virén ikuistettiin katuun Lasse Virén sai oman nimikkolaatan Tukholman stadionin edustalle jalkakäytävän kunniagalleriaan. Voittoja tuli kuusi. Viime viikonloppuja sama kaksikko nähtiin demareiden puoluekokouksen lavalla. 2) Mihin jätteeseen vähintään viiden huoneiston kiinteistöissä asuvat lajittelevat uusien ohjeiden mukaan kahvipaketin kääreen. Suomen Kuvalehti (31.8. 5) Orimattilan Villatehdas toimi aikoinaan nykyisin Kehräämönä tunnetussa kiinteistössä. klo 16.30-18. Luomusta luopuminen tuli ajankohtaiseksi Meiltä ja muualta Taru Nyman ja Jiri Kuronen esiintyivät heinäkuussa Mallusjoen Takinkääntöviikolla (kuva). Kuvitelkaa mielessänne!. Se oli kuitenkin eräällä tavalla onni onnettomuudessa. krs.)
Muistan lähes valokuvamaisella tarkkuudella sen näkymän, jota katselin kuplavolkkarimme takaikkunasta Helsingintiellä, Vierusen kallen talon kohdalla, kun jätimme taaksemme Orimattilan. Kuva: Pitäjäsanomat 16.10.1970. elämäni oli tavanomaisen huoletonta – kaikki olisi voinut jatkua vaikka ”ikuisesti” samanlaisena. Perjantaina 15. – Jalka meillä ei kait painanut sen kummemmin. Vesilinna oli hyväkuntoinen, kaksikerroksinen, rapattu talo, jonka toisessa päädyssä oli yksikerroksinen siipi. Vartiaisen lisäksi nuorisokaartista mukana olivat noel Mustonen, Jimi Matikainen ja Rasmus Lehtelä. Moni ukko painaa täydet minuutit varmaan torstainakin. toisella kerralla valiokunnan näkemys sai hallituksen siunauksen. Maanantaina 31.8. Lukuvuoden päättyessä jäin kaivatulle kesälomalle ja sen jälkeen uskoin palaavani taas yhteiskouluun tuttujen kaverieni seuraan. en tunnistanut mitään merkkejä Villatehdasta odottavasta tragediasta. kaksiossa asui talonmies perheineen. torjuin kaikki muuttoon liittyvät negatiiviset ajatukset, enkä enää vastustanut muuttoa Orimattilasta. Viimeinen luokkani Orimattilan yhteiskoulussa oli siten iii a. Minua kauhistutti ajatus toiselle paikkakunnalle muuttamisesta. itse Villatehtaan isännöitsijä asui naapurissa, Vesilinnan ja Palojoen välissä olleessa suuressa punaisessa puutalossa, jonka nimi oli kuusilinna. kotini Vesilinna Vesilinna oli Villatehtaan (virallisesti Villayhtymä Oy:n) eräänlainen vuokrakasarmi, vaikka sen nimessä olikin tuo ylevä pääte ”linna” perussanana. Olisi oikeastaan mukavaa tulla kaupunkilaiseksi, ja Hyvinkään koulussa minua ei ehkä kukaan kiusaisi – toisin kuin Orimattilan yhteiskoulussa. niissä asui vuokralla suuri joukko tehtaan työläisiä ja toimihenkilöitä; tehtaan asuntojen vuokrataso oli suhteellisen edullinen. (Jaakko) simola oli pelikiellossa, sundholm kertoo. tästä hankinnasta pisteet menevät meidän joukkueen nuoriso-osastolle. länsisaksalainen insinööri tai teknikko, joka osallistui kutomakoneiden käyttöönottoon tai huoltoon. Me asuimme yläkerran kolmiossa, jonka kolmesta takaikkunasta oli näkymä Mäkelän kaupan takapihalle, käkelänkujan suuntaan. ajoimme parhaan kaverini kanssa vielä polkupyörillä lenkin Myrskylän ja artjärven kautta takaisin Orimattilaan. Vietin elokuussa tavallista enemmän aikaa yksinäni. kaupunginhallitus hyväksyi perussuomalaisten aloitteeseen annettuun kielteisen vastauksen maanantaina. Matsi piti alunperin pelata alun kotikentällä kellokoskella. Rauhanturvatehtävissä palvelleiden kriisinhallintaveteraanien vapaalippuasiaa on pyöritelty kaupungin elimissä koko kesän ajan. sampo (Vartiainen) petasi meidän maalin. Etelä-Suomi, miehet, 4. Orimattilan hyvinvointivaliokunta ei ole lämmennyt ajatukselle, koska kaupunki on myöntänyt vapaalippuja uimahalliin ja kuntosalille ainoastaan taloudellisilla tai terveydellisillä perusteilla. nyt Pedot saa pienen huilin ennen hurjaa loppukauden rutistusta. Ei ilmaislippuja kriisinhallintaveteraaneille V illatehtaan sulkeminen syksyllä 1970 aiheutti pitkävaikutteisen kriisin Orimattilan kunnalle ja monille konkurssin seurauksena työpaikkansa menettäneille sekä heidän perheilleen. – kumpikaan joukkue ei ehkä saanut irti ihan parasta tekemistä myöhäisillassa. sitä koskeva perussuomalaisten valtuustoryhmän aloite tehtiin maaliskuussa. noihin aikoihin mieleni otti tiedostamattani käyttöön yleisen puolustusmekanismin nimeltään ”torjunta”. Yläkerran yksiö oli tehtaan vierasasunto, jossa asusti joskus mm. Vain kaksi huilipäivää perjantain kotipelin jälkeen saanut Pedot sai maanantaille ainoastaan kolme vaihtomiestä, joista yksi oli päävalmentaja toni sundholm. ilmapiiri kotona oli kireä. tällä hetkellä meitä kiusaa pieni flunssa-aaltokin. ei kateeksi käy, kun muutamalla pelurilla herätyskello soi pelin jälkeisenä päivänä viiden maissa, MyMyn joukkueenjohtaja Markku Vilonen naurahtaa. Juuri ennen tehtaan kesälomien alkamista viereisen pientalon yläkerrassa asunut poika kertoi – ilman sen ihmeempiä selityksiä – heidän muuttavan pian Hyvinkäälle. Lomake on vastaus Liike nytin kesäkuiseen valtuustoaloitteeseen, jossa vaadittiin pois lähtevien kaupungin työntekijöiden haastattelemista. Jos Myrsky voittaa, varmistaa se sarjapaikkansa nelosessa myös ensi kesälle. – kyllähän tuollaiset iltapelit ovat lähtökohtaisesti aika kammottavia arki-iltana. kenttä oli kuulemma sateen jäljiltä soossia, mutta tuskin se tuota kenttää huonompi olisi ollut. aloitteen taustalla on kaupungin työntekijöiden vilkas vaihtuminen viime vuosina. LUKEMALLA SAAT VALTAA OSALLISTUA JA VAIKUTTAA. MyMy ei onnistunut auttamaan Petoja PetRi siPiLäinen Orimattila Orimattilan kaupunki ei myönnä ilmaisia uimahallija kuntosalilippuja kriisinhallintaveteraaneille. Orimattilan keskustassa ja sen lähistöllä oli tuolloin lukuisia Villatehtaan omistamia asuintaloja: linnoja, kasarmeja, paritaloja sekä erillisiä pientaloja. Vesilinnasta tuli minun kotini syksyllä 1962, kun perheeni muutti sinne. Hain yhteiskoululta erotodistuksen; oli jännittävää vastaanottaa se itse rehtorilta. Marcos ”kevin” nsue Bindang iski 2–1-kavennuksen vajaan 20 minuutin kohdalla. MyMyllä oli penkillä ja samalla kokoonpanossa kaksi uutta miestä. muutimme Hyvinkäälle ja seuraavana päivänä aloitin siellä uudessa koulussa. Olin siksi kai sangen hankala vanhempiani kohtaan; ja eräänä aamuna äiti sanoi töihin lähtiessään: ”en enää jaksa sinua, poikkean poliisilaitokselle, ja he saavat tulla hakemaan sinut vietäväksi kasvatuslaitokseen.” no, se oli onneksi vain uhkailua. entä mitä minä opin kaikesta tuosta. Oli siis ilmeistä, että muuttaisimme pian Hyvinkäälle. Mutta Vesilinna purettiin pois jo 1980-luvulla, ja sen paikalle rakennettiin punatiilinen rivitalo. peliminuutin kohdalla. tiistaiaamuna 1.9. Huoleton kevät Vuosi 1970 alkoi jotenkin mieleenpainuvasti: uudenvuodenpäivänä katselin huoneeni ikkunalaudalla ollutta paksua pakkaslumikerrosta ja ajattelin, että mitähän tämäkin vuosi tuo tullessaan. Yhteydenpito entisiin kavereihini hiipui ja loppui pian. se iski 1–0-maalin jo neljännellä minuutilla ja 2–0-osuman 17. ORIMATTILAN SANOMAT Torstaina syyskuun 7. kävin vielä kerran uimassa kalliksella – vesi oli yllättävän lämmintä – ja istuin illalla pimeään asti keinussa kirkonkylän kansakoulun pihalla. nykyisin käymme vaimoni kanssa lähes viikoittain Orimattilassa ulkoilemassa, ruokaostoksilla, syömässä, hautausmaalla tai vaikkapa autokatsastuksessa. Vastuullisen uutismedian tunnistat tästä nimestä LEHDEN LOGO ORIMATTILAN SANOMAT Pedoille voiton jälkeen saman tien takapakkia Miska Miettinen Myrskylä Myrskylän Myrsky ei siipirikkoisena pystynyt auttamaan Orimattilan Petoja omassa jalkapallon eteläisen suomen nelosen pelissään maanantaina. tuPs/skavaböle voitti Hyrylässä vasta iltayhdeksän jälkeen alkaneen matsin 1–0 ja kuittasi ohi Pedoista viimeiselle sarjassa säilyjän paikalle. isä asui jo elokuun viimeisen viikon tilapäismajoituksessa Hyvinkäällä ja kävi töissä Hyvillassa. Ottelun ainoan maalin iski Lasse Olander 72. peliminuutilla. silloin ajattelin ensimmäistä kertaa, että meidänkin on kai muutettava pois, mutta mielessäni ei edes vilahtanut ajatus, että lähtisimme pois Orimattilasta. Lähdin heinäkuussa vanhempieni kanssa kesälomamatkalle keski-suomeen ja Pohjois-karjalaan vailla sen kummempia huolia. Mutta minusta ajatus Järvenpäähän muuttamisesta oli vastenmielinen ja kaikin puolin eitoivottu. kortin saa jo puolen vuoden palveluksesta rauhanturvatehtävissä, ja se on voimassa ikuisesti. siinä oli kaksi kolmiota, yksi kaksio ja kaksi yksiötä. kun kerroin kavereilleni muutostani Hyvinkäälle, kukaan ei sanonut siihen juuri mitään – tunsin olevani yksin tuota elämän mullistavaa tapahtumaa odotellessani. Villatehtaan kuorma-auto kuljetti muuttokuormamme kuusikerroksisen kerrostalon pihalle aivan keskelle kaupunkia. Minulle selvisi, että teiniikäisenkin kannattaa seurata uutisia monipuolisesti eri lähteistä ja että elämässä riittää, kun asiat ovat tarpeeksi hyvin. aloin vihdoin uskomaan, että joudumme muuttamaan pois Orimattilasta. – kokoonpanoon nähden pelillinen suoritus oli ok. – akilles-ukkelin meille apuun sai houkuteltua hänen muutama vanha pelikaverinsa. tapahtumat alkavat kehittyä Joskus kesäkuun alussa aistin vanhempieni puheista, että jotain outoa oli ilmassa, mutta en tiedostanut noiden huolten vakavuutta. Myös pihapiiriin kuulunut pientalo tyhjeni elokuun alkuun mennessä. Hän huolehti tehdastyönsä ohella osa-aikaisesti piha-alueen siisteydestä sekä Vesilinnan kellarissa olleesta koksilla lämmenneestä keskuslämmityskattilasta. Uudet kasvot olivat varsinkin tässä pelissä elintärkeä juttu kapean nipun takia. isä alkoi etsiä uutta työpaikkaa epätoivoisella kiireellä ja kävi työhaastatteluissa ainakin Orimattilan Osuuskauppa toukolassa, Heinolan keilahallilla ja Järvenpään seurakuntaopistossa, mutta turhaan – uutta työtä ei löytynyt. LUKEMINEN ON KEINOSI YMMÄRTÄÄ MAAILMAA. Vanhempani olivat innostuneita, että voisimme ehkä muuttaa Järvenpäähän – se vaikutti heidän mielestään houkuttelevalta asuinpaikkakunnalta. Ja lopultahan Orimattilakin selvisi Villayhtymä Oy:n konkurssista ”tarpeeksi hyvin”. nykyisin tuo aiemmin salaperäisen etäinen talo korkeiden kuusien takana on saanut keltaisen värin. Osa 2/2: koulupojan kokemaa Villayhtymä konkurssiin, ja Orimattilan tehdas lopetetaan KUVA: Pentti Lindfors Vesilinna takana keskellä ja saman pihapiirin pientalo takana vasemmalla, etualalla nykyinen Käkeläntien ja Pitsitien risteys. elokuun puolivälissä isä kertoi, että hänelle oli tarjottu työpaikkaa konkurssiin ajautuneen Villayhtymä Oy:n Hyvinkään tehtaalta; raskaasti saneeratun yrityksen uusi nimi oli Hyvilla Oy. alkanut 1970-luku oli monessa mielessä murroksen aikaa, ei vain Orimattilassa, vaan koko suomessa, ehkä maailmallakin, ”mutta se onkin jo toinen juttu”, kuten kirjailija Rudyard kipling tapasi sanoa. Lomamatkalta palatessamme tajusin vihdoin, että jotain todella merkittävää oli tekeillä: Vesilinnassa oli enää meidän lisäksemme asukas ainoastaan alakerran yksiössä – kaikki muut olivat muuttaneet pois. Luulen, että vanhempanikaan eivät uskoneet tehtaan sulkemiseen, sillä meille oli juuri hankittu uusi auto ja keväällä vielä asuntovaunukin. kela ei pelipaikan siirrosta häkeltynyt. näin ollen parikymppinen kriisinhallintaveteraani voisi saada ilmaiset liput kaupungin uimahalliin ja kuntosalille loppuelämäkseen. Paikallisvastus MyMyn peli pelattiin saman illan aikana Hyrylässä. LUKUTAITO AVAA OVET TIETOON. Lähetimme parhaan kaverini kanssa toisillemme muutaman kirjeen syksyn aikana ja kävin kerran yökylässä hänen kotonaan – eikä sitten enää muuta. Hän on tervetullut apu, kun olemme joutuneet painimaan aika ohkaisella rosterilla. kaiken lisäksi tuPs on pelannut yhden ottelun orimattilalaisia vähemmän. että kiitosta nostoväelle. kaupunginhallituksen mukaan lomakkeen käyttöön oton myötä Liike nytin valtuustoaloite voidaan katsoa loppuun käsitellyksi. aikuisten ison tragediakuvan rinnalla oli lukemattomia lasten kokemia henkilökohtaisia tragedioita, jotka jokainen kärsi hiljaa itsekseen – ei niistä juuri puhuttu. Ja minusta me kaikki olimme silloin Villatehtaan ”suurperheen” uskollisia jäseniä. Pientalon ympärillä oli omenapuita ja marjapensaita. Matkan aikana välillemme syntyi jotain kinaa, ja niinpä poljimme loppumatkan erikseen, kumpikin omia reittejämme; minä taisin olla tuolloin melko riidanhakuinen. koulupojan kokema tragedia Pian minulle kerrottiin, että isältäni päättyisivät työt Villatehtaalla elokuun lopussa, koska Orimattilan tehdas suljettaisiin – samalla meidän pitäisi jättää kotimme. Torstain matsi alkaa Kankkilassa hämärtyvien syysiltojen takia tavallista aiemmin, eli jo kello 18. Petojen onni on se, että joukkueet iskevät vielä tällä kaudella yhteen. toivotaan, että jätkät pysyvät ehjinä, Vilonen sanoo. syyskuuta Pedot kohtaa kotona tekonurmen iltavalaistuksessa Akilleksen kello 19 alkaen, sen jälkeen joukkue pelaa vielä kolme ottelua viikon välein joka perjantai. tuo näkymä palautuu mieleeni joskus vieläkin, kun saavun samaa tietä Orimattilaan. sillä sieltähän minä olen kotoisin. tuo pihapiiri sijaitsi nykyisen Pitsitien pohjoispään itäsivulla. ajaessamme kotiin tuolta ahdistavasta Järvenpäästä minulle tuli elämäni ensimmäinen päänsärkykohtaus – vasta vanhempana ymmärsin, että kyse oli migreenistä – pääni särki automatkan ajan sietämättömästi ja kotiin päästyämme oksensin vessaan; sen jälkeen kipu alkoi vähitellen hellittää. KUVA: os-ArKisto. Kä?tä ?itä. Meillä oli mukana neljä junnua. Sarjataulukko O V T H M P FC kuusysi 17 17 85–11 51 tiPs/2 17 15 2 56–20 45 kela 18 11 7 54–32 33 akilles 17 10 2 5 52–21 32 PPs/Old stars 17 8 4 5 42–34 28 Halku 17 7 4 6 39–32 25 MyMy 17 7 3 7 31–28 24 JäPs/U23 17 4 3 10 23–34 15 tuPs/ skavaböle 17 4 2 11 23–57 14 OPedot 18 2 5 11 21–51 11 i-Hk 17 3 2 12 21–74 11 FC POHU/ simpsons 17 1 3 13 11–64 6 KANSAINVÄLISTÄ LUKUTAITOPÄIVÄÄ VIETETÄÄN 8.9. Jonne Laine tuli samassa lohkossa pelaavasta Porvoon akilleksesta, Oliver Clewer on vanhoja petojunnuja. aloitteisiin saadut vastaukset menevät vielä valtuuston käsittelyyn. Vilosen mukaan matsi oli tasainen, kuten skavaböleä vastaan on tupannut olemaan aiemminkin. kävin katsomassa kaikki Petojen jääkiekko-ottelut kirkonkylän kansakoulun pihalle tehdyllä uudella luonnonjääkentällä sekä myös Jymyn koripallo-otteluita yhteiskoulun juhlasalilla; urheilu kiinnosti minua. sen kannalla olivat lopulta myös aloitteen tekijäjoukkoon kuuluneet kaupunginhallituksen perussuomalaisten jäsenet. Olin mukana Järvenpäässä, kun isä kävi siellä työhaastattelussa. Ja minä olin ollut sokea tai ainakin kuuro ja lukutaidoton – autuaan tietämätön konkurssista! eloisa ja turvallinen kotipiha muuttui samalla hiljaiseksi ja kolkoksi. samassa pihapiirissä oli hieman rapistunut, puolitoistakerroksinen, lautaverhoiltu pientalo, jonka alakerrassa oli kaksio sekä yläkerrassa huone ja keittiö. Myrsky ei ikävä kyllä pystynyt voittamaan, ja tuPs/skavaböle nousi kolme pistettä Petojen edelle viimeiselle säilyjän paikalle. – Opiskelijat olivat maailmalla ja osa duunissa. seuraavassa on tarina erään 14vuotiaan koulupojan kokemuksista 53 vuotta sitten, kun isältä meni työpaikka ja perheeltä sen seurauksena tehtaan vuokra-asunto – koti. Ykkösessä pelaavan Järvenpään Palloseuran kotinurmi ei saa kehuja. Menin kotiin paljon myöhemmin kuin oli sovittu. – tällä tasolla noin lyhyt väli (otteluiden välillä) ei ole mitään herkkua. – Clewerillä ei liiton pelejä ole hetkeen ollut, mutta innokkaita pelureita ja hyviä tyyppejä mahtuu mukaan. en ollut siitä erityisen hämmästynyt, enkä osannut mitenkään kuvitella, että molemmat talot tulisivat tyhjenemään jo ennen syksyä. sePPO OVaska Vesilinnalainen koulupoika 1960-luvun puolivälissä nykyisellä Pitsitiellä. Vesilinnassa oli ollut joskus limonaditehdas — ajatus asumisesta entisessä limonaditehtaasta kiehtoi minua. kouluvuosi huipentui luokkaretkeen tampereelle. Ja kaiken tuon lisäksi oli edessä muutto toiselle paikkakunnalle ja siten ero kavereista. kun Pedot hävisi Järvenpäässä tuusulalaiselle kellokosken alulle 1–6, ja saman illan aikana tuusulalainen tuPs/skavaböle voitti Myrskylän Myrskyn 1–0, putosi Pedot taas viivan alle putoajan paikalle. Poislähteville palautelomake kaupungin palveluksesta pois lähteville työntekijöille on suunniteltu oma palautelomake, jonka avulla kartoitetaan syitä pois lähtöön. enimmillään noiden kahden asuintalon sekä sauna-liiterirakennuksen muodostamassa yhteisössä asui 18 henkilöä, joista kahdeksan oli lapsia. Myöhempiä aikoja Vasta 1990-luvun alussa suhteeni Orimattilaan normalisoitui ja tuo psyykkinen suoja-aita katosi – se oli hoitanut tehtävänsä. itävaltalainen lääkäri ja tutkija sigmund Freud esitteli ensimmäisenä psyykkisenä puolustuskeinona torjunnan jo 1800-luvun lopussa. Uudessa vastauksessaan hyvinvointivaliokunta muistutti, että kriisinhallintaveteraaneiksi luetaan kaikki kriisinhallintakortin saaneet henkilöt. kiertelin yksin taloja joskus päivisin ja tuijotin alakerran ikkunoista sisään tyhjiin huoneistoihin – näky oli hämmentävä. – Pelipaikka vaihtui maanantain aikana. Rakensin itselleni psyykkisen suoja-aidan lähes kaikkea Orimattilaan liittyvää vastaan ja olin siten pinnallisen onnellinen päästessäni kohta uuteen ympäristöön. div., lohko 4, pelatut ottelut: 4.9.: kela – OPedot 6–1, tuPs/ skavaböle – MyMy 1–0. sarjapaikka voi varmistua tänään Jo tänään torstaina MyMy kohtaa kotonaan vantaalaisen PPs/ Old starsin. tehdas piti huolta rakennuksista ja laajasta piha-alueesta. asumispuitteet olivat lapsen näkökulmasta katsoen hyvät: avara piha soveltui jalkapallon potkimiseen ja suuri ullakko oli erinomainen leikkipaikka sateella, koulut olivat lähellä ja Jymylinnan urheilukenttäkin oli sopivalla etäisyydellä. kaupunginhallitus ei kuitenkaan hyväksynyt valiokunnan vastausta ensimmäisellä kerralla vaan palautti sen uudelleen käsiteltäväksi. päivänä 6 – N:o 69 – 2023 Miska Miettinen Orimattila Orimattilan Petojen miesjoukkue lähti kuluvaan viikkoon jalkapallon eteläisen suomen nelosen neloslohkossa viimeisellä säilyjän paikalla, mutta jo maanantai toi lunta tupaan
. Myrskylän Myrskyn puheenjohtaja Aki Henriksson esittelee Lassen hölkän kisapaitoja. . P15 100 m: 1) Joni Törmänen 13.5, 2) Vilho Wirman 14.07. Jouko Hyytiäinen hallitsi Orimattilan golfkesää Työsuorituksia Myytävänä JUHO KIURU Myrskylä Kiparkatin piikki -juoksukilpailua ansiokkaasti jatkanut Lassen hölkkä, sittemmin Lasse Virén -juoksu, täyttää 50 vuotta. . . . . Lisätietoja antaa johtava rakennustarkastaja Timo Tarkkala, puh 040 749 7065. . Muu: K I R J O I T A T Ä H Ä N T A P A A N , K I I T O S ! 1 2 3 4 5 4,00 8,00 12,00 16,00 20,00 . . . T11 pituus: 1) Ilona Wirman 2.68, 2) Hertta Isotalo 2.44. Kylään heille tulevat myös kuuluisa vuoristojuoksija Pablo Vigil USA:sta sekä Asicsin Euroopan pomo Jaques Valentin vaimoineen. . . . . . T15 kiekko: 1) Helmi Pekko 19.35. Häntä seurasivat Eero Myllynen ja Jouko Hyytiäinen lyönnin eroilla toisistaan. . . Maksun voit suorittaa konttoriimme Erkontie 17, tai lähettää ilmoituskupongin mukana kirjekuoressa osoitteella Orimattilan Sanomat, PL 5, 16301 Orimattila. . . T9 kiekko: 1) Martta Juures 7.22. . . . . . 0413636762 Meeri Paikallisia uutisia tiistaisin ja torstaisin ORIMATTILAN SANOMAT www.orimattilansanomat.fi KUVA: ARTJÄRVen AhJo T13-sarjassa toisistaan ottivat mittaa Linnea Simola (vas.), Lahja Pekko ja Siiri Juures.. – Yllättävän positiivisesti porukka on lähtenyt mukaan talkoisiin, 25 vuotta hölkän järjestelyissä mukana ollut ja viimeiset 13 vuotta kilpailunjohtajana toiminut Matti Sainio sanoo. Tänä vuonna uutuutena on parasarja. Orimattilan kaupunki, Ympäristövaliokunta, Erkontie 9, 16300 Orimattila tai kirjaamo@orimattila.fi. – Todella isoja uudistuksia on tehty, mutta kaikki eivät näy suoraan juoksijoille. . . Yhdeksän väylän jälkeen Tuomo Järvinen oli johdossa 31 nettolyönnin turvin. . . Ilmoitukset on jätettävä konttoriimme viimeistään ilmestymispäivää edeltävänä arkipäivänä klo 10 mennessä. . . . Silti talkoolaisia tarvitaan satakunta hölkkäviikonlopun aikana. . Pitkää voittoputkea ei ole kenenkään kohdalle osunut, kun 21 kilpailussa mestaruuden on voittanut 17 eri pelaajaa. Ilmoituksen julkaisupäivä: . P15 kiekko: 1) Joni Törmänen 24.68, 2) Vilho Wirman 18.72. lähetän oheisena Haluan, että ilmoitukseni julkaistaan rastittamani otsikon alla: . – Myrskylään ei saada nopeaa reittiä. . Laadi sanomasi vieressä olevalle kupongille. . Yhdelle riville mahtuu enintään 28 kirjainta tai merkkiä. Reitti on keskiraskas. T17 kiekko: 1) Aino Sipiläinen 17.19. P15 pituus: 1) Joni Törmänen 3.65, 2) Vilho Wirman 3.57. . . . Vuokrattavana . . – Osallistujamäärä on ihan hyvä Myrskylään. . Koronan jälkeen tapahtumien välinen kilpailu on kiristynyt. . ORIMATTILAN SANOMAT Torstaina syyskuun 7. . Uusia sukupolvia pitäisi saada mukaan ja niitä pitää tavoittaa uusilla tavoilla. . . Loppuottelusta ei jännitystä puuttunut kun 18 väylän jälkeen peli oli tasan. . . Suunnistusta Ahjon mestaruuskisat 31.8.: T9 60 m: 1) Martta Juures 12.16. T9 pituus: 1) Martta Juures 2.15. . Ostetaan . . . . . Digitaalisuus helpottaa työtä Ennen tulospalvelu sitoi 20 talkoolaista. T13 100 m: 1) Lahja Pekko 14.9. . . . . T11 60 m: 1) Ilona Wirman 9.10, 2) Hertta Isotalo 9.12. . . T15 pituus: 1) Helmi Pekko 4.29. . . . Kesän aikana Orimattilan JymyGolfin jäsenet pelasivat myös reikäpelin mestaruudesta. . . T17 pituus: 1) Aino Sipiläinen 3.59. Ympäristövaliokunta KUVA: RAimo RUoKonen RIVIILMOITUS Yksi ilmoitusrivi maksaa vain 4,00 arvonlisäveroineen ja tavoittaa lähes 20.000 lukijaa. T13 kiekko: 1) Lahja Pekko 19.97, 2) Linnea Simola 15.89, 3) Siiri Juures 14.42. Ensimmäinen kilpailu järjestettiin vuonna 2003 Hartolan kentällä. . . Kahdesti voittoon ovat yltäneet mitalitaulukkoa johtava Matti Myllynen (2 kultaa, 3 hopeaa ja 2 pronssia), Markku Toivonen (2,1,1), Heikki Laaksonen (2,0,2) ja Sakari Syrjäläinen (2,0,2). Orimattilan mestaruudesta on pelattu jo kahdenkymmenen vuoden ajan. Postinumero ja -toimipaikka: . . Frank Shorter ja Pablo Vigil Myrskylän hölkässä on vuosien saatossa nähty lukuisia huippuurheilijoita ja muita kuuluisuuksia. Orimattilan golfmestaruuskilpailut, 26.8., tulokset: Tasoituksellinen lyöntipeli: 1) Hyytiäinen Jouko (33+34=67) Orimattilan Mestari 2023, 2) Järvinen Tuomo (31+37=68), 3) Myllynen Matti (38+33=71), 4) Myllynen Eero (32+39=71), 5) Kujala Pasi (36+35=71), 6) Timperi Kari (38+36=74), 7) Hämäläinen Veijo (35+39=74), 8) Hyytiäinen Mika (33+42=75), 9) Seistilä Pauli (34+42=76), 10) Virtanen Eera (36+41=77), 11) Paronen Risto (37+41=78), 12) Nykvist Jarmo (38+40=78), 13) Vestman Eija (41+38=79), 14) Heimonen Marko (42+38=80), 15) Heikkilä Riku Akseli (37+44=81), 16) Töyrylä Tuula (37+44=81), 17) Pöllänen Heikki (39+44=83), 18) Kivikangas Ensio (38+46=84), 19) Viljanen Ari (46+39=85), 20) Toivonen Markku (42+45=85), 21) Arnsted Peter (40+48=88), 22) Pirhonen Pentti (41+47=88), 23) Häyrinen Teemu (41+48=89), 24) Rantanen Arto (42+47=89), 25) Heikkilä Matti (37+52=89), 26) Vestman Jukka (38+52=90), 27) Laaksonen Heikki (42+50=92), 28) Palokangas Paavo (43+56=99), 29) Syrjälä Joonas (44+68=112), 30) Laapotti Sirpa (58+54=112) Orimattilan Mestaruuden voittanut Jouko Hyytiäinen valmistuu lähestymislyöntiin Lahden Golfin Mestari-kentän väylällä 9 Pentti Pirhosen ja Matti Heikkilän (oik.) tarkkaillessa. . – edullinen tapa ilmoittaa – KUVA: idA niVA KUVA: oS-ARKiSTo Emiel Puttemans voitti kaikkien aikojen hölkän reittiennätyksellä syksyllä 1980. T11 kiekko: 1) Ilona Wirman 16.00, 2) Hertta isotalo 10.83. Suosituimpia sarjoja ovat patikka ja kympin lenkki. Ilmoittajan nimi: . . . – Kaikki nimet liikkuvat bitteinä, ja tuloksia voi seurata online eli suorana netissä, Sainio kuvailee. . . . . Tuotosta puolet tulee osallistumismaksuista, puolet sponsoreiden mainospaikkojen myötä. Kädessään hänellä on viime vuoden paita. Lassen hölkän juhlakisaan taas kansainvälistä tunnelmaa NAHKHIIR OY Kirkollisia tiedotuksia Kuulutuksia ORIMATTILAN KAUPUNKI TIEDOTTAA Maisematyölupahakemus Heikkilä Heli ja Heikkilä Henri hakevat maisematyölupaa tilalle Kalliola 2:47 Tönnön kylässä. . . Ilmoitusrivejä saa olla enintään viisi. . Rivi-ilmoituksia julkaistaan kaikkina Orimattilan Sanomien ilmestymispäivinä. . . . . . Myrskylän hölkkään tuli sinä syksynä yli 2 200 juoksijaa. Hölkkä on Myrskylle tärkein varainhankitamuoto. . . . Kisa pelattiin reilu viikko sitten. . . Tänä vuonna tapahtumassa on mukana olympiavoittaja Frank Shorter vaimoineen, Päivi ja Lasse Virénin vieraana. Niissä on näkynyt kasvua. . . . Kaikkien aikojen hölkkä Myrskylässä koettiin vuonna 1980. Maasto on sellaista, että nopeampaa reittiä ei löydy. . Maisematyölupakuulutus ja sijaintikartta nähtävillä 7.–25.9.2023 kaupungin verkkosivuilla www.orimattila.fi sekä rakennustarkastuksessa (Erkontie 9). . . Hommasta selvitään yhden palkatun henkilön ja yhden Myrskyn avustajan voimin. Rata D 1,4 km: 1) Mutikainen Viivi 14.42, 2) Velling Vilhelmiina, Velling Toni 25.16, 3) Nooa Inkinen 30.48, 4) Inkinen Eemi 33.23, 5) Ekman Eliel ja Pikkarainen Mikko 45.17, 6) Punkero Toivo 47.42. . Sen matka on yksi kilometri. Lasse Virén -juoksu on vakiintunut keskisuureksi tapahtumaksi. . . . . Naisista parhaimman tuloksen pelasi jo neljättä vuotta peräkkäin Eera Virtanen tuloksella 77 lyöntiä. . . . . Rata B 3,5 km: 1) Munukka Arttu 34.58, 2) Nenonen Jari 37.58, 3) Piispa Tommi 38.41, 4) Juures Siiri 40.14, 5) Pohjola Jukka 40.48, 6) Dahlman Maarit 41.18, 7) Lehtinen Teuvo 41.24, 8) Juures Jarkko 41.59, 9) Blomqvist Peter 42.18, 10) Suhonen Pasi 42.57, 11) Karjalainen Risto 44.02, 12) Leinonen Timo 44.26, 13) Järvinen Timo 45.09, 14) Palmroos Pertti 45.46, 15) Orava Päivi 45.59, 16) Hattunen Jarmo 46.03, 17) Mutikainen Tommi 46.51, 18) Huusari Hannu 49.20, 19) Mutikainen Sanna 50.07, 20) Seilo Janne 50.52, 21) Piispa Sohvi 51.03, 22) Euren AriPekka 51.24, 23) Kaukiainen Raimo 52.05, 24) Nieminen Mikko 52.11, 25) Huhtinen Pasi 54.04, 26) Parkkinen Pentti 55.27, 27) Nurminen Hannu 55.41, 28) Pammo Kalervo 56.03, 29) Peltonen Pekka 56.54, 30) Pulkkinen Jarmo 58.57, 31) Pulkkinen Varpu 59.00, 32) Honkanen Timo 59.30, 33) Kylliäinen Terhi 1.00.28, 34) Hosiaisluoma Suvi 1.00.29, 35) Laine Jorma 1.02.51, 36) Laaksonen Janne 1.03.01, 37) Vuori Jalo 1.03.37, 38) Pihkala Helena 1.06.14, 39) Vuori Mara 1.06.31, 40) Aalto Kalevi 1.12.09, 41) Siira Raimo 1.29.59, 42) Hirvonen Tiina 1.31.38, 43) Laitinen Ulla 1.31.39, 44) Kylliäinen Keijo 1.33.43, 45) Pussinen Leena 1.41.31, 46) Kuosa Varpu 1.41.42; ei aikaa: Hämäläinen Kai. Ilmoitukset julkaistaan vain käteismaksua vastaan. . . Toisen semifinaalin ratkaisi Eero Myllynen lukemin 1–0 voittaessaan Mika Andersinin. . Ilmoitushinnan . . . . . Nuorten sarjoissa on reilut sata juoksijaa. Heti alusta alkaen kilpailu oli erittäin tasainen. . . . . Vasta kolmannen uusintareiän jälkeen miehet kättelivät Hyytiäisen voiton merkiksi. Enää Myrsky ei heitä aktiivisesti värvää mukaan. . Orimattilan kansallispuku (36– 38) + tykkimyssy + hopeinen koru 320 e , p. Vuosi oli myös Urheiluliiton juhlavuosi, jota vietettiin kuntoliikunta-teemalla. T13 pituus: 1) Lahja Pekko 3.94, 2) Linnea Simola 2.92, 3) Siiri Juures 2.67. . . Puh. Kirjanpainajasekä tuulenkaatoriskien vuoksi alue hakattaisiin siemenpuuasentoon, alueen maisema huomioiden. Mahdolliset huomautukset 25.9.2023 klo 15.00 mennessä os. P11 pituus: 1) Joel Nieminen 2.60, 2) Erik Simola 2.22, 3) Luukas Kuosa 2.08. Se oli olympiavuosi, Lasse Virén oli vielä olympiaedustaja ja ilmoitti juoksevansa viimeisen kotimaankisansa tuolloin Myrskylässä. . päivänä 2023 – N:o 69 – 7 Orimattilan Iltarastit Salusjärvellä 4.9.: Rata A 4,6 km: 1) Hämäläinen Ari 36.26, 2) Juures Oskari 36.57, 3) Viljakainen Jesse 39.58, 4) Anttonen Mikko 41.00, 5) Laiho Hannu 41.24, 6) Rauhamaa Kari 41.49, 7) Pikkarainen Pyry 41.50, 8) Mutikainen Veeti 42.16, 9) Lainio Teppo 42.34, 10) Kaija Esko 43.03, 11) Orava Esa 44.44, 12) Munukka Henri 44.46, 13) Huotari Jaakko 45.00, 14) Myllykangas Juuso 47.13, 15) Kivikko Noora 49.10, 16) Vuori Olli-Pekka 49.52, 17) Yrjölä Jukka 50.41, 18) Henttonen Harri 50.55, 19) Orava Kimmo 52.15, 20) Siitonen Jari 52.43, 21) Jalava Mauri 53.01, 22) Ovaska Kimmo 53.08, 23) Kapanen Sanni 55.06, 24) Varamäki Jouni 1.02.10, 25) Tommi Salo 1.08.30, 26) Lindqvist Juhani 1.12.32, 27) Vertanen Tapani 1.23.48, 28) Sintonen Kaisa 1.58.29, 29) Siira Taisto 2.17.55; ei aikaa: Lintukangas Anneli, Mälkki Simo. . Yleisurheilua OS Jouko Hyytiäinen voitti Orimattilan golfmestaruuden tasoituksellisessa lyöntipelissä Lahden Golfin Mestari kentällä. . Myrskylässä ollaan tyytyväisiä, jos hölkkävieraiden määrä pysyy nykyisellään, kuten on pysynyt parikymmentä vuotta. Myrskylän hölkkätapahtuma sai aikoinaan uutta virtaa, kun Lasse Virénistä tuli suuri julkkis vuoden 1972 olympialaisissa. . . Meillä resurssit mahdollistaisivat kyllä isoimmankin osallistujamäärän, kilpailunjohtaja Matti Sainio sanoo. . Nyt siitä taas puhutaan paljon. . . Hyytiäinen on ensimmäinen pelaaja, joka on voittanut molemmat pelimuodot samana kesänä. . . Sainio harmittelee, että terveyteen ja hyvinvointiin oleellisesti kuuluva kestävyysliikunta on välillä ollut unohduksissa. Ennen talkooväki naputteli pankkisiirtoja yksi kerrallaan. . . . . Kierroksia viheriöillä on tälle vuodelle kertynyt jo reippaat 70, kommentoi Hyytiäinen. . Sunnuntaiseen juhlajuoksuun odotetaan yli 600 juoksijaa. . – Tulevat, ketkä ovat tullakseen. . Hyytiäisen tasaisuus ja hänen neljän viimeisen väylän hurjat tulokset par, birdie, par ja par toivat hänelle voiton yhden lyönnin erolla Järviseen. Osallistujamäärä ei merkittävästi noussut vaikka rahalla kiinnitimme huippunimiä, Sainio selvittää. . . . T15 100 m: 1) Helmi Pekko 13.8. . . Puolimaratonin on kiertänyt reilut sata juoksijaa viime vuosina. . Nyt ilmoittautujat hoitavat maksut itse tietokoneillaan tai muilla laitteillaan. . . Myydään . Mukana kilpailussa oli 23 pelaajaa, ja he mittelivät pelaaja pelaajaa vastaan ottelun voittajan päästessä jatkoon cup-tyyppisesti. N kuula: 1) Aino Sipiläinen 7.65, 2) Tiina Pekko 7.40. . . – Suuret ikäluokat harrastivat paljon kestävyyslajeja. . P11 60 m: 1) Joel Nieminen 10.41, 2) Luukas Kuosa 10.91, 3) Erik Simola 11.60. Ensimmäisessä semifinaalissa Matti Myllysen kohdannut Jouko Hyytiäinen raivasi tiensä loppuotteluun lukemin 4–3. Painotamme, että tämä on kaikille avoin kuntotapahtuma. Tarkoitus hakata vanhat kuuset pois sekä männyistä noin puolet. . . P11 kiekko: 1) Erik Simola 12.91. . . . Hölkän tulevaisuus riippuu hänen mukaansa paljon siitä, mitä uudet sukupolvet harrastavat. . . . . Halutaan vuokrata . Maisematyölupahakemuksen mukaan tilalla suurin osa kuvioista on vanhaa sekametsikköä, kuusissa on runsaasti kirjanpainajatuhoa sekä jonkin verran jo tuulenkaatoja. . . Katutai lähiosoite: . Rata C 2,1 km: 1) Ketonen Jonna 20.58, 2) Niemi Antero 21.39, 3) Inkinen Eemi ja Jaakko 23.38, 4) Mäki Katri 27.34, 5) Laakkonen Meija 27.58, 6) Järviö Pasi, Koskelainen Reetta 30.22, 7) Raunio Pekka 31.21, 8) Toivonen Merja-Liisa 31.48, 9) Inkinen Siiri 33.27, 10) Hämäläinen Susanna 36.59, 11) Blomqvist Edvin ja Patrik 37.06, 12) Salminen Päivi ja Salminen Sirkku 44.26, 13) Hilska Kerttu ja Asta 47.31, 14) Tengvall Teija 49.34, 15) Komi Pirkko-Liisa, Komi Arja-Leena 53.59, 16) Mero Arja, Pikkarainen Seija 1.08.03. . Hyvin järjestetyt kilpailut, hyväkuntoinen kenttä, loistava sää ja tietenkin paljon pelikierroksia takana mahdollistivat tämän kesän onnistumiset. . . Viimeisen kymmenen vuoden ajan ilmoittautuminen ja tulosten kirjaaminen on hoidettu automaattisesti. maksan käteisellä . Sekalaisia
9. Kausi 7, 3/9. Brittiläinen dokumenttisarja. Ohjaaja: Luis Llosa, USA 1994. 06.52 Hyrräpäät (S) 07.04 Humps (S) 07.11 Pipsa Possu (S) 07.16 Killi ja Kiki (S) 07.21 Miio työn touhussa (S) 07.34 Postimies Pate, erikoislähettipalvelu (S) 07.49 Kengulahti (S) 08.00 Leikitään Pikku Kakkosta 08.36 Kotisaari (S) 08.44 Pelastajapartio (S) 09.00 Galaxi 09.01 Late Lammas (S) 09.07 Eka & Helmi (7) 09.19 Kun olin ikäisesi (7) 09.30 Eksynyt Ozissa (7) 09.52 Råtta Booris (S) 10.00 Seikkailuja Tanskan saarilla 12.00 Kaipuu maalle – kyläkoulusta koti 12.20 Kaipuu maalle – kyläkoulusta koti 12.40 Kaipuu maalle – kyläkoulusta koti 13.00 Kaipuu maalle – kyläkoulusta koti 13.20 Kaipuu maalle – kyläkoulusta koti 13.40 Kaipuu maalle – kyläkoulusta koti 14.00 Kaipuu maalle – kyläkoulusta koti 14.20 Kaipuu maalle – kyläkoulusta koti 14.40 Omavaraiset: Kirveelle töitä 15.00 Omavaraiset: Irti verkoista 15.20 Omavaraiset: Läpimurto 16.00 Yleisurheilun SM-viestit 2023 18.30 Sohvaperunat 19.20 Kaksipäisen kotkan varjossa (7) 21.15 Widows – lesket (16) 23.20 Ihmiskaupan jäljillä (12) 00.10 Uutisikkuna MTV3 07.00 Unelma-asunto auringon alta 07.55 Professori Balthazar (S) 08.05 Muumilaakson tarinoita (S) 08.30 Muumilaakson tarinoita (S) 08.55 Huomenta Suomi 12.00 Suomen kaunein koti 12.55 Playmobil-elokuva (7) 15.00 Tanhupallon oma ohjelma 15.30 Kummit Live: Elämä lapselle -konsertti 17.25 Tietäjät tietää 19.00 Seitsemän uutiset 19.10 Uutisextra 19.20 Tulosruutu 19.30 Jarkko Tammisen maailma 20.00 Masked Singer Suomi 21.30 Karuselli (S) 22.00 Kymmenen uutiset 22.10 Lotto ja Jokeri 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Ralliextra 22.45 Elokuva: Spesialisti (16) 00.55 The Beast Must Die (12) 01.55 Kova laki (12) 02.55 Kummit Live: Elämä lapselle -konsertti 04.50 Penn & Teller: Naruta meitä (S) Nelonen 06.00 Bing (S) 06.05 Bing (S) 06.10 My Little Pony: Pony Life (S) 06.25 Halinallet: Tervetuloa Halimaahan (S) 06.45 Tuire ja Sateenkaarimaa (S) 07.10 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7) 07.35 Tobot Galaxy Detectives (7) 07.50 LEGO Jurassic World: Isla Nublarin legenda (7) 08.15 LEGO City Adventures (S) 08.25 Arthur ja minimoit (7) 08.50 Angry Birds Stella (S) 08.55 Angry Birds Stella (S) 09.00 Vain elämää: Saapuminen Satulinnaan 10.00 MasterChef Australia 11.05 Annan herkulliset leivonnaiset 11.35 Remppa vai muutto 12.30 Hauskat kotivideot 13.30 Poliisikoira Rex (12) 14.30 Leijonan luola USA 15.30 Leijonan luola USA 16.30 Suomen huutokauppakeisari 17.30 Petolliset 19.00 Vain elämää: Saapuminen Satulinnaan 20.00 Elokuva: Kummeli esittää: Kontio & Parmas (12) 21.50 Tulossa: Leijonan luola Suomi (S) 21.55 Keno ja Synttärit 22.00 Elokuva: Nuija ja tosinuija kaks (12) 00.15 Elokuva: Kourallinen dollareita (16) 02.20 Piiritys (12) MTV Sub 06.30 Teletapit (S) 06.55 Muumilaakson tarinoita (S) 07.15 Muumilaakson tarinoita (S) 07.40 Nuori Robin Hood (7) 07.54 Myyrän ystävät: Hepokatti (S) 08.00 Simpsonit (7) 08.30 Simpsonit (7) 09.00 Paavo Pesusieni (7) 09.30 Paavo Pesusieni (7) 10.00 Poliisit UK: Ajojahti (12) 11.00 Simpsonit (7) 11.30 Simpsonit (7) 12.00 Simpsonit (7) 12.30 Simpsonit (7) 13.00 Suurmestari Ruotsi 14.15 Tähdet vs. J. 22.45 Elokuva: Vaarallinen tehtävä II (12) 01.15 Koskinen (16) 02.15 Alaskan jäälentokenttä MTV Sub 06.30 Teletapit (S) 06.55 Muumilaakson tarinoita (7) 07.15 Muumilaakson tarinoita (S) 07.40 Muumien maailma (S) 07.50 Muumien maailma (S) 08.05 Horseland – heppajengi (S) 08.25 Tarinoita Juurista 08.35 Paavo Pesusieni (7) 09.00 Simpsonit (12) 09.30 Bob’s Burgers (7) 10.00 Poliisit UK: Ajojahti (12) 11.00 Simpsonit (7) 11.30 Simpsonit (7) 12.00 Moderni perhe (S) 12.30 Salatut elämät (S) 13.00 Neljän tähden illallinen 13.30 Käräytyskamera (7) 14.00 Täydellinen kesä (S) 14.30 Täydellinen kesä (S) 15.00 Selviytyjät 16.00 Kummit Live: Elämä lapselle -konsertti 18.00 Valtateiden sankarit 19.00 Frendit (S) 19.30 Frendit (S) 20.00 Frendit (S) 20.30 Frendit (S) 21.05 Subleffa: Uuno Turhapuron veli (S) 22.30 Subleffa: Armoton (16) 01.05 Masked Singer USA 02.00 Tietäjät tietää 03.30 Poliisit UK: Parhaat ajojahdit (12) 04.30 Täydellinen kesä (S) 05.00 Baywatch (12) Yle Teema & Fem 07.55 YLE FEM 07.55 BUU-klubben 08.25 Kotijumppaa Sofian kanssa 08.45 Spotlight: Koulut sulkevat silmänsä syrjinnältä 09.15 Sukumme arvet 09.54 Studio 65 10.23 Irtiotto oravanpyörästä 11.03 Jälkiloiste (12) 11.44 Egenlandin matkakohteet 12.00 YLE TEEMA 12.00 Pohjolan enkeli (S) 13.35 G. (105’) Pääosissa: Sylvester Stallone, Sharon Stone, James Woods, Rod Steiger, Eric Roberts. 22.50 Koskinen (16) 23.50 Poliisit 2021 (7) 00.50 Poliisit 2021 (7) MTV Sub 06.30 Teletapit (S) 06.55 Muumilaakson tarinoita (S) 07.15 Muumilaakson tarinoita (S) 07.40 Muumien maailma (S) 07.50 Muumien maailma (S) 08.05 Horseland – heppajengi (S) 08.25 Tarinoita Juurista 08.35 Paavo Pesusieni (7) 09.00 Simpsonit (12) 09.30 Bob’s Burgers (7) 10.00 Poliisit UK: Ajojahti (12) 11.00 Simpsonit (7) 11.30 Simpsonit (7) 12.00 Moderni perhe (12) 12.30 Salatut elämät (S) 13.00 Neljän tähden illallinen 13.30 Käräytyskamera (7) 14.00 Simpsonit (7) 14.30 Simpsonit (7) 15.00 Selviytyjät 16.00 Täydellinen kesä (7) 16.30 Täydellinen kesä (S) 17.00 Täydellinen kesä (7) 17.30 Simpsonit (7) 18.00 Ulosottomiehet 19.00 Poliisit UK: Parhaat ajojahdit (12) 20.00 Frendit (S) 20.30 Frendit (S) 21.00 Vintiöt (7) 21.35 EURO 2024 -karsinnat: Ranska – Irlanti 23.35 Matkustaja 57 (16) 01.10 Masked Singer USA 02.05 Poliisit UK: Parhaat ajojahdit (12) 03.00 Suurmestari Ruotsi 04.15 Baywatch (12) Yle Teema & Fem 08.10 YLE FEM 08.10 BUU-klubben 08.40 Irtiotto oravanpyörästä 09.20 Rahaa, rahaa, rahaa 09.50 Kalastuselämää 10.20 Koiraperheet käytöskoulussa 11.00 Efter Nio 12.00 YLE TEEMA 12.00 Ellan matkassa: Etelä-Italia 12.30 Tulevilla rannoilla (S) 14.05 Historia: Ruotsin viimeiset kuninkaat 15.05 La Promesa – Salaisuuksien kartano (12) 16.05 Milanon naisten paratiisi (7) 16.55 Pikku Kakkonen 17.55 YLE FEM 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Luontomatkalla Ugandassa 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 20.00 YLE TEEMA 20.00 Simon Schama ja romantiikan aika 21.00 Vuosisadan taidevarkaudet 21.50 In the Court of the Crimson King (S) 23.15 Historia: Osama Bin Laden (12) Torstaina syyskuun 7. 9. To r s t a i 7. ORIMATTILAN SANOMAT Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 06.25 Ylen aamu 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Larkinin perhe (7) 10.50 Yle Uutiset Uusimaa 10.55 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.00 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.05 Yle Uutiset Häme 11.10 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.15 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.20 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.25 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.30 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 11.35 Yle Uutiset Lappi 11.40 Yle Oddasat 11.44 Oddasat 12.00 Kulttuuricocktail Live 12.30 Neiti Scarlet ja Herttua (12) 13.20 Rovaniemen markkinoilla (S) 14.40 Elävä arkisto: Saunasta sisua 14.55 A-studio 15.35 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.40 Yle Oddasat 15.45 Novosti Yle 15.50 Yle Uutiset viittomakielellä 15.55 Yle Uutiset alueeltasi 16.00 Eduskunnan kyselytunti 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.10 Neiti Scarlet ja Herttua (12) 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.21 Puoli7 tänään 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Eränkävijät: Alpeilta Arktiselle 20.00 Koivisto 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-Talk 21.45 Yle Uutiset 21.45 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Ulkolinja: Kahtiajakautunut Puola 22.55 Oddasat 23.10 Trauma – itsemurhan jäljet 23.40 Puoli seitsemän 00.10 Uutisikkuna Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 7.9. 9.. Pe r j a n t a i 8 . co m C od e: 26 95 62 5B F5 1 6 7 3 5 9 4 2 8 5 9 2 8 6 4 3 1 7 4 8 3 7 2 1 9 5 6 7 5 8 4 9 2 6 3 1 3 1 9 6 8 5 2 7 4 2 4 6 1 3 7 8 9 5 8 7 1 2 4 3 5 6 9 9 3 4 5 7 6 1 8 2 6 2 5 9 1 8 7 4 3 MTV3 klo 22.45: Elokuva: Spesialisti. 06.52 Hei Taavi (S) 06.59 Pikkilän katras (S) 07.12 Pipsa Possu (S) 07.18 Simo (S) 07.25 Jos annat hiirelle keksin (S) 07.37 Kuviomaa (S) 07.48 Anna ja ystävät (S) 07.57 Raksajengi (S) 08.08 Anton Siilinen ratkaisee (S) 08.22 Galaxi 08.23 Kesäleiri (7) 08.36 Hilda Hokkus (7) 08.50 Jumppahetki 09.00 Erätulilla 09.40 Markus vastaan kansa 10.15 Paluumuuttajat 10.45 Veljesten keittiössä 11.30 Antiikkikaksintaistelu 12.10 Luontoretkellä 12.50 Tanskalainen maajussi 13.20 Sydänmailla (7) 14.05 Dennis, uhkarohkea base-hyppääjä 15.05 Kimmo (12) 15.30 Jopet-show (S) 16.00 Unelmakoti 17.00 Pikku Kakkonen 18.01 Järvihylkeiden jäljillä 19.10 Mystinen metsätyömies (S) 20.10 Eläinmaailman pienokaiset 21.00 Sohvaperunat 21.50 Loppua odotellessa (12) 22.15 Yle Live: Grammy Awards 2023 01.10 Uutisikkuna MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 10.00 Emmerdale (S) 10.30 Kauniit ja rohkeat (S) 11.00 Baywatch (12) 12.00 Hääpäiväkirjat 12.30 Uros – mobiiliruhtinaan tarina (S) 13.30 MasterChef Suomi: Professionals 14.30 MTV Uutiset Live 15.00 Suomen kaunein koti 16.00 Salatut elämät (S) 16.30 Kauniit ja rohkeat (S) 16.58 Uutiset 17.04 Päivän sää 17.05 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 17.55 Uutiset 18.00 Päivän sää 18.05 Viiden jälkeen 18.30 Emmerdale (12) 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Karuselli (S) 20.00 Tietäjät tietää 21.30 Ei saa nauraa 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Ralliextra 22.45 Elokuva: Beck: Kuolemanloukku (47) (12) 00.40 Kova laki (12) 01.40–04.10 Hääpäiväkirjat 04.10 Fleksaajat 04.40 Fleksaajat Nelonen 06.00 Bing (S) 06.05 Sunny Bunnies (S) 06.10 Tuire ja Sateenkaarimaa (S) 06.35 Smurffit (7) 06.45 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut 07.10 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 07.20 LEGO Ninjago: Lohikäärmeiden nousu (7) 07.45 Sonic Boom (7) 07.55 Angry Birds Toons (S) 08.00 Remppa vai muutto 09.00 Koti koiralle 10.00 Amispäiväkirjat (S) 10.30 Amispäiväkirjat (S) 11.00 LIVE: Onnenarpa 13.55 Brittien ökyimmät myyntikohteet 14.55 Amispäiväkirjat (S) 15.25 Amispäiväkirjat (S) 15.55 Nyt jos koskaan (S) 16.55 Onnenarpa 17.00 Leijonan luola USA 18.00 Suomen huutokauppakeisari 19.00 Hauskat kotivideot 20.00 Vain elämää: Saapuminen Satulinnaan 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Petolliset 22.35 Tulossa: Leijonan luola Suomi (S) 22.40 Veikkausliiga – Oletko valmis. Sudokun ratkaisu (c ) A rto In ka la w w w .a is ud ok u. google 14.30 Sinkkulaiva 15.00 Sinkkulaiva 15.30 Sinkkulaiva 16.00 Ulosottomiehet 17.00 Täydellinen kesä (S) 17.30 Virkakoirat (7) 18.00 Valtateiden sankarit 19.00–21.00 Frendit (S) 21.00 Subleffa: Beck: Quid Pro Quo (48) (12) 22.50 Subleffa: Veitset esiin – kaikki ovat epäiltyjä (12) 01.20 Masked Singer USA 02.15 Poliisit UK: Parhaat ajojahdit (12) 03.10 Ulosottomiehet 04.05 Täydellinen kesä (S) 04.35 Täydellinen kesä (7) 05.00 Baywatch (7) Yle Teema & Fem 08.02 Superapulaiset 08.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa 09.00 Aktivisti 09.30 Unelmakoti 10.30 Mark ja Luther 11.00 Luontomatkalla Ugandassa 12.00 Aurinkotuulenpolku (S) 13.15 Elokuvan hetki: Aurinkotuulenpolku (S) 13.35 Guitar Man Joe Bonamassa 15.20 Sodankylän parhaat (S) 15.30 G. Lennokas lukaali. Ramstedtin maailma (12) 15.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano (12) 16.00 Milanon naisten paratiisi (7) 16.40 Milanon naisten paratiisi (7) 17.25 YLE FEM 17.25 Holly Hobbie (7) 17.48 Lemmikkilekurit 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Kovin kuski haussa 19.20 Strömsöstä poimittua 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 20.00 YLE TEEMA 20.00 Simon Schama ja romantiikan aika 21.00 Kino: Certain Women (7) 22.45 Guitar Man Joe Bonamassa Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 07.00 Perintö ja hiljaisuus 08.00 Yle Uutiset 8.00 08.05 Prisma: Korkean iän salaisuus 09.00 Yle Uutiset 9.00 09.05 Michael Palin Irakissa 10.00 Yle Uutiset 10.00 10.05 Ykkösaamu 10.44 Yle Uutiset Uusimaa 10.49 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 10.54 Yle Uutiset Lounais-Suomi 10.59 Yle Uutiset Häme 11.04 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.09 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.14 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.19 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.24 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 11.29 Yle Uutiset Lappi 11.34 Yle Oddasat 11.38 Oddasat 11.55 Avara luonto: Paritteluleikit 12.45 Pisara 12.50 Abel Selaocoen sellokonsertto Four Spirits 13.50 Kulttuuricocktail Live 14.20 Tanja ja kuuro Eurooppa: Päätepisteenä Slovenia 14.50 Metsien kätkemä 15.20 Jope ite (S) 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.10 Salisburyn myrkytykset (12) 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.10 Urheiluruutu 18.15 Strömsö 18.45 Avara luonto: Serengeti III 19.40 Grantchester (12) 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.45 Urheiluruutu 21.00 Elämäni Biisi 22.15 Koukussa (16) 23.05 Neljä Ruusua – Nuori ikäisekseen 00.05 Uutisikkuna Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 9.9. 06.53 Poppelikumpu (S) 06.59 Sanni Sateenkaari (S) 07.11 Retki-Roope (S) 07.24 Fluugalaiset (S) 07.36 Herra Mäyränen ja rouva Repolainen (S) 07.50 Ryhmä Hau (S) 08.16 Galaxi 08.17 Haukku ja Poku (7) 08.29 Minä, Elvis Riboldi (7) 08.40 Lulu ja lehmä (7) 08.50 Jumppahetki 09.00 Erätulilla 09.40 Markus vastaan kansa 10.05 Yliopistollinen eläinsairaala: Burmanpytonilla on keuhkokuume 10.35 Veljesten keittiössä 11.20 Antiikkikaksintaistelu 11.50 Syyssaaristo 12.10 Luontoretkellä 12.50 Tanskalainen maajussi 13.20 Sydänmailla (7) 14.05 Majavien valtakunta 15.05 Kimmo (12) 15.30 Jopet-show (S) 16.00 UEFAn EURO 2024 -karsintojen makasiini 16.30 Jalkapallon EM karsinta studio 16.50 Jalkapallon EM karsinta: KAZ – FIN 18.50 Jalkapallon EM karsinta studio 19.15 Kimmo (12) 19.40 Jopet-show (S) 20.05 Tenniksen legendat 21.00 Kuudes kerta (16) 22.45 Stacey Dooley yökylässä 23.30 Lainelaudalla ulos slummista 00.25 Uutisikkuna MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 07.00 Huomenta Suomi 08.00 Huomenta Suomi 09.00 Huomenta Suomi 10.00 Emmerdale (12) 10.30 Kauniit ja rohkeat (S) 11.00 Baywatch (7) 11.55 Hääpäiväkirjat 12.25 Huimat huushollit 13.30 Dirty House Rescue 14.30 MTV Uutiset Live 15.00 Snackmasters Suomi 16.00 Salatut elämät (S) 16.30 Kauniit ja rohkeat (S) 16.58 Uutiset 17.04 Päivän sää 17.05 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 17.55 Uutiset 18.00 Päivän sää 18.05 Viiden jälkeen 18.30 Emmerdale (S) 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (S) 20.00 MasterChef Suomi: Professionals 21.00 Uskomattomat ympäristörikokset (S) 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Rallisirkus 23.05 Maajussille morsian 00.05 Aarrepaja 01.00 Exät illallisella 01.30 Exät illallisella 02.00 Kuutamolla 02.55 Olet mitä syöt 03.50 Penn & Teller: Naruta meitä (7) 04.45 Unelma-asunto auringon alta Nelonen 06.00 Bing (S) 06.05 Sunny Bunnies (S) 06.10 Tuire ja Sateenkaarimaa (S) 06.35 Smurffit (S) 06.45 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut 07.10 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 07.20 LEGO Ninjago: Lohikäärmeiden nousu (7) 07.45 Tara Duncan (7) 07.55 Angry Birds Toons (S) 08.00 Remppa vai muutto 09.00 Koti koiralle 10.00 Amispäiväkirjat (S) 10.30 Amispäiväkirjat (S) 11.00 LIVE: Onnenarpa 13.55 Remppa vai muutto 14.55 Amispäiväkirjat (S) 15.25 Amispäiväkirjat (S) 15.55 Nyt jos koskaan (S) 16.55 Onnenarpa 17.00 Leijonan luola USA 18.00 Hauskat kotivideot 19.00 Huvila & Huussi Asuntomessuilla 19.30 Huvila & Huussi Asuntomessuilla 20.00 Petolliset 21.35 Keno ja Synttärit 21.40 Suomen huutokauppakeisari 22.40 Tulossa elokuvateattereihin: Michael Monroe -dokumenttielokuva (S) 22.45 Veikkausliiga – Oletko valmis. päivänä 8 – N:o 69 – 2023 Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 06.25 Ylen aamu 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Larkinin perhe (7) 10.50 Yle Uutiset Uusimaa 10.55 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.00 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.05 Yle Uutiset Häme 11.10 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.15 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.20 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.25 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.30 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 11.35 Yle Uutiset Lappi 11.40 Yle Oddasat 11.44 Oddasat 12.00 Paska juttu 12.30 Neiti Scarlet ja Herttua (12) 13.20 Hopeaa rajan takaa (12) 14.35 Elävä arkisto: Suomalainen radio 14.47 Elävä arkisto: Radio ja televisio tänään 15.00 Ylen aamun parhaat 15.55 A-Talk 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.40 Yle Oddasat 16.45 Novosti Yle 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä 16.55 Yle Uutiset alueeltasi 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.10 Neiti Scarlet ja Herttua (12) 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.21 Puoli7 tänään 18.23 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Hassisen Kone 40 vuotta myöhemmin (S) 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.55 Urheiluruutu 21.05 Hassisen Kone stadionilla 22.10 Yle Uutiset 21.45 22.14 Urheiluruutu 22.18 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.25 Yrittäjä (S) 23.40 Oddasat 23.55 Puoli seitsemän 00.25 Uutisikkuna Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 8.9. John Shirleyn kirjoista innoituksensa saanut toimintajännäri eläkkeellä olevasta CIA:n pommiasiantuntijasta, joka auttaa miamilaista kaunotarta kostamaan vanhempiensa murhan. J. Ramstedtin maailma (12) 16.55 Ellan matkassa: Etelä-Italia 17.25 Studio 65 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 Muumilaakso (7) 18.20 Fantti ja työkoneet (S) 18.30 Oppimislabra 18.45 Ruby ja toivomuskaivo (7) 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.39 Sportnytt 19.50 Livet – suomenruotsalaisia tarinoita 20.00 Frida Kahlon elämä ja kohtalo 21.00 BBC:n Proms-festivaalin 2023 päätösilta L a u a n t a i 9. Jere B.Virtanen Viivi ja Wagner MTV3 klo 12.25: Huimat huushollit. Lentokoneharrastaja ja perheenisä Vince ostaa sokkona vanhan lentokoneen ohjaamon ja aikoo muuntaa sen puutarhamökikseen pestaamalla rakentajan, jota ei ole ennen edes tavannut
21.55 Radio Suomen Ilta. 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.30 Yle Uutiset ja sää. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 1.02 Paikka auringossa 1.55 Yöradio. 21.17 Radio Suomen Viikonloppu 21.50 Merisää. 19.07 Kissankehto – Susanna Vainiola. 17.13 Alueradio 18.00 Yle Uutiset. 7.53 Alueradio 8.00 Yle Uutiset ja sää. Norjalainen elokuva vuodelta 2021. 9.05 Urheiluradio. 13.02 Paikka auringossa 14.00 Yle Uutiset. 17.10 Urheiluradio. 07.15 Muumilaakson tarinoita (S) Nuuskamuikkunen lähtee etelään. 16.10 Urheiluradio. Asiaa ei helpota yhtään se, että hänen sisällään olevalla vauvalla tuntuu olevan kovasti omiakin mielipiteitä. Muumipeikko tahtoisi lähteä mukaan, mutta suunnitelmiin tulee muutos. 0.02 Yöradio. Muumipapan työtuoli menee rikki. 3.00 Yle Uutiset. 20.00 Jazzklubi special: Nuijamiehet Jazzklubin studiosessioissa. 18.02 Sekahaku – Heidi Pakarinen 18.50 Merisää. 8.05 Onnen sävel. 21.00 Laura Korhosen Jazzklubi: Jazzia ullakolta 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05 Lukulamppu 22.14 Hyvää yötä 22.156.00 Yöklassinen 0.40-7.00 Yöklassinen Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää. 1.55 Yöradio. 22.05 Urheiluradio. 14.02 Alueradio 15.00 Yle Uutiset. 12.13 Radio Suomen Päivä 12.45 Merisää. 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.00 Yle Uutiset ja sää. 7.53 Alueradio 8.00 Yle Uutiset ja sää. 1.00 Yle Uutiset ja sää. 23.02 Yöradio – toiveiden yö. 10.05 Pekka Laineen Ihmemaa. 10.33 Radio Suomen Päivä 11.00 Yle Uutiset. 16.10 Urheiluradio. 23.00 Yle Uutiset. 13.55 Radio Suomen Viikonloppu 14.00 Yle Uutiset. 19.02 Urheiluradio. 9.10 Tarja Närhin Iskelmäradio. 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.30 Yle Uutiset ja sää. 18.55 Radio Suomen Viikonloppu 19.00 Yle Uutiset ja sää. 7.53 Alueradio 8.00 Yle Uutiset ja sää. R a d i o o h j e l m a t Yle Radio 1 93,2 MHz • Yle Radio Suomi 97,9 MHz S u n n u n t a i 1 . Lokki lensi vieraaksemme 17.00 YLE FEM 17.00 Kysy lääkäriltä terveydestä 17.45 Livet – suomenruotsalaisia tarinoita 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Piispat 18.50 Kirppisvinkit 19.00 Rahaa, rahaa, rahaa 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.54 Nytorgsmannen – sarjaraiskaaja (12) 20.44 Luontotuokio 21.00 Efter Nio 22.00 Heikolla jäällä (16) 22.45 Smugglad (7) 23.12 Smugglad (12) Torstai 7.9. 15.52 Radio Suomen Viikonloppu 16.00 Yle Uutiset ja sää. 15.02 Alueradio 16.00 Yle Uutiset ja sää. 22.05 Urheiluradio. 16.15 Entisten nuorten sävellahja. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 2.15 Pyöreä pöytä. 7.10 Urheiluradio. 22.08 Kaitsun nurkka – Kai Ulmanen. 18.55 Radio Suomen Ilta: Sanna Pirkkalainen ja Matti Ylönen 19.00 Yle Uutiset ja sää. 9.11 Alueradio 10.00 Yle Uutiset. 3.02-3.54 Tiskijorma – Jorma Hietamäki Sunnuntai 10.9. 1.30 Minna Pyykön maailma. Kausi 2, 7/26. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 20.07 Sää. Uutta tuolia yritetään etsiä tilalle, mutta Muumipappa ei pysty kirjoittamaan niistä yhdessäkään. 7.03 Radio Suomen Viikonloppu 7.50 Merisää. 16.10 Urheiluradio. 23.02 Yöradio – toiveiden yö. 20.02 Urheiluradio. 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.50 Merisää. 8.13 Alueradio 9.00 Yle Uutiset. Yle Radio 1 6.00 Yle Uutiset 6.02-6.34 Aamusoitto 6.35 Hartaita säveliä 6.50 Aamuhartaus 6.59 Hyvää huomenta 7.00-7.02 Yle Uutiset 7.05 Aamusoitto 7.57 Hyvää huomenta 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.05 Minne Rinne vie: Maaseudun tulevaisuus – ilmastonmuutos 8.25 Ihminen huippuvireessä: Ketogeeninen ruokavalio 9.00 Yle Uutiset ja sää 9.05-9.58 Muistojen bulevardi 10.00 Yle Uutiset 10.05 Ykkösaamu 10.45 Rytmikamari 11.00-11.55 Näistä levyistä en luovu 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 Maailmanpolitiikan arkipäivää 12.30 Tiedetrippi 13.00 Klassinen kattaus 14.00-14.55 Ruben Stiller 15.00 Radioteatteri esittää: Harjunpää ja kiusantekijät 5/8. Rakelilla on monenlaisia suunnitelmia elämänsä varalle, mutta yhteenkään niistä ei liity ajatus äidiksi tulosta. 12.40 Radio Suomen Viikonloppu 12.45 Merisää. 1.00 Yle Uutiset ja sää. 06.52 Minimuksut (S) 07.10 Hau Hau, Piip ja Veli (S) 07.21 Tete ja Mama (S) 07.30 Remi ja Ubu (S) 07.41 Auvo Raitanen (S) 07.53 Sankarikoulu (S) 08.05 Oktonautit (S) 08.18 Ryhmä Hau (S) 08.41 HYRRÄ 09.00 Galaxi 09.01 Näin meillä (7) 09.12 Kärpästen Harri (7) 09.23 Keltainen Lumimies (7) 09.35 Voihan Poni (7) 09.47 Swang (7) 09.55 Siivekkäät (7) 10.00 Seikkailuja Tanskan saarilla 12.05 Tenniksen legendat 13.00 Eläinmaailman pienokaiset 13.50 Järvihylkeiden jäljillä 15.00 Urheilulukio 15.30 Urheilulukio 16.00 Yleisurheilun SM-viestit 2023 18.15 Jalkapallon EM karsinta studio 18.50 Jalkapallon EM karsinta: FIN – DEN 20.50 Jalkapallon EM karsinta studio 21.15 Stacey Dooley yökylässä 22.00 Daniel (16) 00.15 Uutisikkuna MTV3 07.00 Unelma-asunto auringon alta 07.55 Monchhichi (S) 08.05 Muumilaakson tarinoita (S) 08.30 Muumilaakson tarinoita (S) 08.55 Huomenta Suomi 12.00 Jamie Oliver: Kaikki kokkaamaan 12.30 MM-rallistudio 13.00 MM-ralli: Kreikka, EK 15 – Power Stage 14.30 MM-rallistudio 15.00 MasterChef Suomi: Professionals 15.55 Tanssii Tähtien Kanssa 17.25 Masked Singer Suomi 19.00 Seitsemän uutiset 19.10 Tulosruutu 19.20 Ralliextra 19.30 Tanssii Tähtien Kanssa 22.00 Kymmenen uutiset 22.15 Viikon sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Jokerit (S) 23.35 MTVDoc: Andien lentoturma – 50 vuotta myöhemmin (12) 00.35 Exät illallisella 01.05 Exät illallisella 01.35 Bachelor Suomi 02.30 Paras vuosi ikinä (12) 03.00 Paras vuosi ikinä (7) 03.30 Kaappaus keittiössä 04.25 Kova laki (12) Nelonen 06.00 Bing (S) 06.05 Bing (S) 06.10 My Little Pony: Pony Life (S) 06.25 Halinallet: Tervetuloa Halimaahan (S) 06.45 Tuire ja Sateenkaarimaa (S) 07.10 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7) 07.35 Tobot Galaxy Detectives (7) 07.50 LEGO Jurassic World: Isla Nublarin legenda (7) 08.15 LEGO City Adventures (S) 08.25 Arthur ja minimoit (7) 08.50 HS Lasten uutiset 09.00 Hauskat kotivideot 10.00 Jaksa paremmin 10.30 MasterChef Australia 11.35 Poliisikoira Rex (12) 12.35 Leijonan luola USA 13.35 Elokuva: Kummeli esittää: Kontio & Parmas (12) 15.15 Ennakkostudio 15.40 Koripallon MM LIVE 18.10 Veikkausliiga – Oletko valmis. Yle Radio 1 6.00 Yle Uutiset ja sää 6.05-6.34 Aamusoitto 6.35 Hartaita säveliä 6.50 Aamuhartaus 6.59 Hyvää huomenta 7.00 Yle Uutiset ja sää 7.107.50 Aamusoitto 7.53 Ykköskolumni 7.59 Hyvää huomenta 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.10 Ykkösaamu 9.00 Yle Uutiset 9.05-9.58 Muistojen bulevardi 10.00 Miia Krause 10.47 Yksi on hyvää seuraa 11.00 Epäilyttävän uutta – Aki Yli-Salomäki 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10 Vakoojat . 6.05 Alueradio 7.00 Yle Uutiset ja sää. 11.33 Radio Suomen Päivä 12.00 Yle Uutiset ja sää. 12.55 Radio Suomen Viikonloppu 13.00 Yle Uutiset. 2.45 Yöradio. M a a n a n t a i 1 1 . Mailat olivat puuta ja miehet rautaa – mutta onko Stadissa, isoveli HIFK:n rinnalla, vielä tilaa köyhästä Itä-Helsingistä ponnistavalle resuiselle narrille. 16.13 Alueradio 17.00 Yle Uutiset ja sää. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 5.32 Radio Suomen Varhaisaamu 5.50 Merisää. 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.30 Yle Uutiset ja sää. 18.46 Radio Suomen Ilta 18.50 Merisää. 10.00 Yle Uutiset. 0.02 Yöradio. 13.00 Yle Uutiset. 9.00 Yle Uutiset ja sää. 0.02 Yöradio. Lauantai 9.9. Perjantai 8.9. 20.02 Urheiluradio. 8.13 Alueradio 9.00 Yle Uutiset. 17.15 Sunnuntailöylyt 18.00 Yle Uutiset. Ammattina petos: CIA ja FBI – satoja salamurhayrityksiä ja jättimäisiä tietovuotoja 12.50 Yksi on hyvää seuraa 13.00 Politiikkaradio 13.30 Klassinen kattaus 14.30 Jakke Holvas ja filosofia: Arendt . 9.10 Sää. 16.13 Alueradio 17.00 Yle Uutiset ja sää. 6.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 7.10 Urheiluradio. 21.02 Urheiluradio. 12.13 Radio Suomen Päivä 12.45 Merisää. 0.00 Yle Uutiset. 0.00 Yle Uutiset. 10.33 Radio Suomen Päivä 11.00 Yle Uutiset. 19.05 Radio Suomen Ilta: Olga Ketonen ja Anna Keränen 20.00 Yle Uutiset. Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 07.00 Unelmakoti 08.00 Avara luonto: Serengeti III 09.00 Unelma Lapista 09.30 Peltsin toinen luonto 10.00 Jumalanpalvelus 11.00 Mikaela&Thomas 11.15 Luontoretkellä: Lohestusta ja lystinpitoa 11.40 Kandit 12.10 Koivisto 12.40 Veden saartamat: Itäinen Suomenlahti 13.10 Hassisen Kone 40 vuotta myöhemmin (S) 14.30 Hassisen Kone stadionilla 15.35 Elämäni Biisi 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.10 Invisible Heroes (12) 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.10 Urheiluruutu 18.15 Luontohetki: Hokkaido, Japanin pohjoinen 18.45 KOM-teatteri – maailma muuttuu, herkkyys säilyy (S) 19.30 Työuran jatkajat 19.45 Jäljet päättyvät Berliiniin (12) 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.45 Urheiluruutu 21.05 Hormonit! (12) 21.50 Kakarat (12) 22.29 Kakarat (12) 23.10 Ulkolinja: Kahtiajakautunut Puola 00.05 Ykkösaamu 00.45 Uutisikkuna Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 10.9. 3.02 Kissankehto – Susanna Vainiola. 11.02 Radio Suomen Päivä 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 12.10 Urheiluradio. 12.10 Urheiluradio. 1.22 Yöradio. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 16.10 Urheiluradio. 8.10 Urheiluradio. 16.13 Alueradio 17.00 Yle Uutiset ja sää. 20.00 Yle Uutiset. 3.00 Yle Uutiset. Yle Radio 1 6.00 Yle Uutiset ja sää 6.05-6.34 Aamusoitto 6.35 Hartaita säveliä 6.50 Aamuhartaus 6.59 Hyvää huomenta 7.00 Yle Uutiset ja sää 7.107.50 Aamusoitto 7.53 Ykköskolumni 7.59 Hyvää huomenta 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.10 Ykkösaamu 9.00 Yle Uutiset 9.05-9.58 Muistojen bulevardi 10.00 Ruben Stiller 10.55 Yksi on hyvää seuraa 11.00-11.55 Narrin aamulaulu – Pianisti Menahem Pressler (1923-2023) ja optimistin testamentti 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10 Tiedeykkönen: Aivot pyrkivät ennustamaan tulevaisuutta, mutta sosiaalinen ennustaminen on niille vaikeaa 13.00 Politiikkaradio 13.30 Klassinen kattaus 14.30 Minne Rinne vie: Maaseudun tulevaisuus – ilmastonmuutos 14.50 Yksi on hyvää seuraa 15.00 Yle Uutiset 15.02 Kulttuuriykkönen 15.55-15.58 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivän kuuntelijoiden toiveita 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Uutispodcast 17.35 Riikan mielimaisema 18.35 Musiikkihartaus 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Helsingin kaupunginorkesterin konsertti – Köydet irti 21.00 Iltasoitto 21.40 Nelikymppisen välitilinpäätös: Mitä ikinä teetkin ole läsnä – senkin lama opetti 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05 Lukulamppu 22.14 Hyvää yötä 22.15-6.00 Yöklassinen Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää. Pääosissa: Kristine Kujath Torp, Arthur Berning, Nader Khademi.. 8.22 Radio Suomen Viikonloppu 8.30 Minna Pyykön maailma. 12.05 Urheiluradio. 7.13 Alueradio 7.50 Merisää. 22.05 Urheiluradio. 23.02 Yöradio – toiveiden yö. 2.51 Yöradio. 14.00 Yle Uutiset. 9.05 Urheiluradio. 23.00 Yle Uutiset. 7.53 Onnen sävel. 15.43 Radio Suomen Viikonloppu 15.50 Veneilysää. Sää 7.007.02 Yle Uutiset. 3.02 Sekahaku – Heidi Pakarinen 3.50-4.00 Yöradio. 15.02 Entisten nuorten sävellahja. 8.10 Urheiluradio. 14.02 Alueradio 15.00 Yle Uutiset. Maanantai 11.9. Sanna Pirkkalainen ja Paula Jokimies. 9.11 Alueradio 10.00 Yle Uutiset. 12.05 Urheiluradio. 20.02 Sää. 2.02 Tarja Närhin Iskelmäradio. 17.13 Alueradio 18.00 Yle Uutiset. Sää 7.00 Yle Uutiset. 12.13 Radio Suomen Päivä 12.45 Merisää. 9.11 Alueradio 10.00 Yle Uutiset. 9.05 Urheiluradio. 17.10 Urheiluradio. 11.00 Yle Uutiset. 9. 17.10 Urheiluradio. Ohjaaja: Yngvild Sve Flikke. 21.12-21.17 Yle Uutiset selkosuomeksi. 13.02 Paikka auringossa 14.00 Yle Uutiset. 22.08 Yöradio – toiveiden yö. 13.02 Paikka auringossa 14.00 Yle Uutiset. Yle Radio 1 6.00 Yle Uutiset ja sää 6.05-6.34 Aamusoitto 6.35 Hartaita säveliä 6.50 Aamuhartaus 6.59 Hyvää huomenta 7.00 Yle Uutiset ja sää 7.107.50 Aamusoitto 7.53 Ykköskolumni 7.59 Hyvää huomenta 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.10 Ykkösaamu 9.00 Yle Uutiset 9.05-9.58 Muistojen bulevardi 10.00-10.55 Virtasen taloushistoria 11.00 Välilevyjä – Kare Eskola 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10-12.55 Elävä historia 13.00 Politiikkaradio 13.30 Klassinen kattaus 14.30-14.55 Luomiskertomus: Pertti Lassila – Jälkisato 15.00 Yle Uutiset 15.02 Kulttuuriykkönen 15.55-15.58 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Uutispodcast 17.35 Keinuva talo – Mika Kauhanen: Flamencon uudet äänet 18.35 Hengellisen musiikin toivekonsertti 18.50 Iltahartaus 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Radion sinfoniaorkesteri konserttilavalla 21.00 Radioteatteri esittää: Kalma ja Leija – kuolema eteisessäni 21.38-21.55 Musiikkikamari 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05 Lukulamppu 22.14 Hyvää yötä 22.15-6.00 Yöklassinen Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää. 3.00 Yle Uutiset. musiikkijumalanpalvelus Savonlinnan tuomiokirkosta 11.00 Ortodoksinen liturgia Uspenskin katedraalista Helsingistä, patriarkaalinen 100-vuotisliturgia 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 Virtasen taloushistoria 13.00-13.57 Välilevyjä: Lehdistökatsaus 14.00 Kirja vs. Ensimmäinen erä: Vesasta versoo narri. 5.32 Radio Suomen Varhaisaamu 5.50 Merisää. 1.02-1.59 Levylautakunta. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 23.00 Yle Uutiset. 3.20 Sunnuntaivieras. 1.02 Paikka auringossa 1.55 Yöradio. 11.02 Laiskanlinna – Tero Liete 12.00 Yle Uutiset ja sää. 23.02 Yöradio – toiveiden yö. Toimittajana Eero Koski. 17.13 Alueradio 18.00 Yle Uutiset. 14.02 Alueradio 15.00 Yle Uutiset. 9.05 Urheiluradio. 07.40 Code Lyoko: Evolution (7) 08.05 Oggi ja torakat (7) 08.30 Professori Balthazar (S) 08.35 Paavo Pesusieni (7) 09.00 Simpsonit (12) 09.30 Bob’s Burgers (7) 10.00 Poliisit UK: Ajojahti (12) 11.00 Nuori MacGyver (12) 12.00 Moderni perhe (S) 12.30 Vintiöt (7) 13.00 Paavo Pesusieni (7) 13.30 Käräytyskamera (7) 14.00 Simpsonit (7) 14.30 Simpsonit (7) 15.00 Selviytyjät 16.00 Jokerit (S) 17.00 Simpsonit (7) 17.30 Simpsonit (S) 18.00 Ulosottomiehet 19.00 Poliisit UK: Parhaat ajojahdit (12) 20.00 Frendit (S) 20.30 Frendit (S) 21.00 Subleffa: Kummeli V (12) 23.05 ESPN dokumentti: Rodman 01.10 Valtateiden sankarit 02.10 Neljän tähden illallinen 02.40 Neljän tähden illallinen 03.10 Masked Singer USA 04.05 Täydellinen kesä (7) 04.35 Täydellinen kesä (S) 05.05 Täydellinen kesä (7) Yle Teema & Fem 08.10 YLE FEM 08.10 BUU-klubben 08.40 Yksineläjä Severin 09.10 Makuja saamelaisesta keittiöstä 09.40 Unelmakoti 10.40 Määränpäänä Santiago de Compostela 11.00 Kovin kuski haussa 11.50 Strömsöstä poimittua 12.00 YLE TEEMA 12.00 Vuosisadan taidevarkaudet 12.50 This Train I Ride (S) 14.10 Kaupunkeja rakennetaan 15.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano (12) 16.00 Milanon naisten paratiisi (7) 16.45 Finlandia su costa sur y Archipiélago. google 12.45 Suurmestari Ruotsi 14.00 Masked Singer Suomi 15.30 UEFA Champions League: Viikkomakasiini 16.00 Ulosottomiehet 17.00 Liiga doc: Porin Ässät – periksi ei anneta 17.30 Ei saa nauraa 18.00 Tietäjät tietää 19.30 Sinkkulaiva 20.00 Sinkkulaiva 20.30 Sinkkulaiva 21.00 Subleffa: Ocean’s Thirteen (7) 23.20 NFL: New England Patriots – Philadelphia Eagles 01.05 NFL: New England Patriots – Philadelphia Eagles 02.35 Poliisit UK: Parhaat ajojahdit (12) 03.30 Ulosottomiehet 04.25 Täydellinen kesä (S) 04.55 Baywatch (12) Yle Teema & Fem 08.00 YLE FEM 08.00 Superapulaiset 08.30 Eläinkaverit 09.00 Laleh – tervetuloa kotiin 10.00 Älä kokeile tätä kotona 10.30 Tanskan aarteenmetsästäjät 11.00 Syntynyt vuonna 2010 12.00 YLE TEEMA 12.00 Kino: Valkoinen ilmapallo (S) 13.20 Sodankylän parhaat (S) 13.30 Uusi Kino: Äänenmurroskuoro (S) 14.00 BBC:n Proms-festivaalin 2023 päätösilta 17.05 Syötävät sävelet: Suffragettitaistelija Smyth 17.15 Egenlandin matkakohteet 17.25 YLE FEM 17.25 Strömsö 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 Katto-Kassinen (S) 18.24 Pikku tiikeri (S) 18.30 Unelmakoti 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.39 Sportnytt 19.50 Sportliv 20.00 Doobidoo 21.00 Elokuva: Ninjababy 22.40 Piilotetut kyvyt – 5 vuotta myöhemmin 23.25 Kids in Crime (16) MTV Sub klo 16.00: Jokerit. 2.00 Yle Uutiset. 18.02 Puhelinlangat laulaa. 13.02 Levylautakunta. Yle Teema & Fem klo 21.00: Elokuva: Ninjababy. 18.02 Radio Suomen Ilta: Olga Ketonen ja Anna Keränen 18.50 Merisää. 2.00 Yle Uutiset. 3.43-4.00 Yöradio. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 12.38 Radio Suomen Viikonloppu 12.45-12.55 Merisää. 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu 6.00 Yle Uutiset. Näkymätön todistaja. 6.05 Alueradio 7.00 Yle Uutiset ja sää. 16.15 Sunnuntailöylyt 17.00 Yle Uutiset ja sää. 21.55 Radio Suomen Ilta. 13.02 Radio Suomen Viikonloppu 13.15 Blomiksen luonto 13.20 Radio Suomen Viikonloppu 13.30 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 21.20 Poppikoulu. Kun hän huomaa olevansa raskaana, hänen elämänsä kääntyy siis vähintäänkin ylösalaisin. 9.10 Sää. 5.32 Radio Suomen Varhaisaamu 5.50 Merisää. 19.02 Urheiluradio. Kausi 1, 1/4. 21.17 Radio Suomen Ilta 21.50 Merisää. 17.10 Urheiluradio. 12.55 Radio Suomen Päivä 13.00 Yle Uutiset. 11.02 Radio Suomen Päivä 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 11.02 Radio Suomen Päivä 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 21.55 Radio Suomen Viikonloppu 22.00 Yle Uutiset ja sää. 10.05 Kansakunnan kahvitunti 11.00 Yle Uutiset. 0.02 Yöradio. Kausi 2, 6/26. 18.02 Radio Suomen Ilta: Sanna Pirkkalainen ja Matti Ylönen 18.08 Urheiluhullut. 15.52 Entisten nuorten sävellahja. 0.00 Yle Uutiset. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.00 Yle Uutiset ja sää. 17.15 Radio Suomen Viikonloppu 18.00 Yle Uutiset. 20.02 Sää. 20.00 Yle Uutiset. 21.02 Urheiluradio. 19.05 Radio Suomen Ilta: Sanna Pirkkalainen ja Matti Ylönen 20.00 Yle Uutiset. 12.08 Kansanradio. 14.02 Radio Suomen Viikonloppu 15.00 Yle Uutiset. 19.02 Urheiluradio. 6.02 Radio Suomen Varhaisaamu. ajattelu heikkenee 14.50 Kuuluttajan vieras: Politiikkaradion toimittaja Antti Pilke 15.00 Yle Uutiset 15.02 Kulttuuriykkönen 15.55-15.58 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Uutispodcast 17.35 Tuuli Saksalan keidas 18.25 Kielen päällä: Hyvin sanottu -hanke – Laura Arikka 18.35 Hartaita säveliä 18.50 Iltahartaus 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Ajassa soi – Nykymusiikki ottaa kantaa 21.45 Iltasoitto 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05 Lukulamppu 22.14 Hyvää yötä 22.15-6.00 Yöklassinen Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää. 10.02 Radio Suomen Päivä 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 21.50 Merisää. 7.03 Onnen sävel. Yle Radio 1 7.00 Yle Uutiset 7.02 Narrin aamulaulu – Pianisti Menahem Pressler (1923-2023) ja optimistin testamentti 7.57 Hyvää huomenta 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.05 Kuusi kuvaa sarjakuvapiirtäjä Ville Rannan elämästä 8.50 Yksi on hyvää seuraa 9.00 Yle Uutiset ja sää 9.05-9.55 Riston Valinta 9.56-9.59 Tervetuloa jumalanpalvelukseen 10.00 Oi kiitos sa Luojani armollinen . 7.53 Radio Suomen Viikonloppu 8.00 Yle Uutiset ja sää. 2.02 Yöradio. 2.00 Yle Uutiset. 20.03 Radio Suomen Ilta: Sanna Pirkkalainen ja Matti Ylönen 21.00 Yle Uutiset. 20.03 Radio Suomen Ilta: Olga Ketonen ja Anna Keränen 21.00 Yle Uutiset. 2.54 Yöradio. 2.02 Kaitsun nurkka – Kai Ulmanen. 20.08 Toni Laaksosen Lauantaitanssit 21.00 Yle Uutiset. 18.55 Radio Suomen Viikonloppu 19.00 Yle Uutiset ja sää. 10.33 Radio Suomen Päivä 11.00 Yle Uutiset. 21.55 Radio Suomen Viikonloppu 22.00 Yle Uutiset ja sää. 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu 6.00 Yle Uutiset ja sää. 0.02 Yöradio. 22.05 Urheiluradio. 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.00 Yle Uutiset ja sää. 6.05 Alueradio 7.00 Yle Uutiset ja sää. 17.10 Urheiluradio. 9. 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.00 Yle Uutiset ja sää. Leffa: Spider-Man 14.40 Äänen himo 15.0015.45 Horisontti 15.50 Äänitarina: Syvään veteen 15.55-15.58 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Dokumentin jälki: Vapaaehtoistyötä muiden auttajana 18.00 Radioteatteri esittää: Kalma ja Leija – kuolema eteisessäni 18.38-18.55 Musiikkikamari 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Jazzklubi: Klubi-isäntänä Jan-Erik Holmberg. 9.10 Sää. 22.08 Yöradio – toiveiden yö. 7.02 Sää. 16.10 Urheiluradio. 3.02-3.58 Pekka Laineen Ihmemaa. 11.33 Radio Suomen Päivä 12.00 Yle Uutiset ja sää. 15.02 Radio Suomen Viikonloppu 15.20 Sunnuntaivieras. 8.05 Radio Suomen Viikonloppu 8.10 Juha Laaksosen luontoretki. 2.00 Yle Uutiset. 10.02 Radio Suomen Päivä 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 20.02 Sää. 1.00 Yle Uutiset ja sää. 18.55 Puhelinlangat laulaa. 21.00 Yle Uutiset. 12.10 Urheiluradio. 23.02 Yöradio – toiveiden yö. 21.02 Urheiluradio. 21.55 Radio Suomen Ilta. 15.02 Alueradio 16.00 Yle Uutiset ja sää. 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.50 Merisää. 19.07 Toni Laaksosen Lauantaitanssit 20.00 Yle Uutiset. 10.02 Radio Suomen Päivä 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. Nuuskamuikkunen on lähdössä etelään, sillä talvi tekee tuloaan. 9.05 Urheiluradio. 8.13 Alueradio 9.00 Yle Uutiset. 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.00 Yle Uutiset ja sää. 22.08 Yöradio – toiveiden yö. 1.00 Yle Uutiset ja sää. 1.10 Juha Laaksosen luontoretki. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 21.02 Urheiluradio. 19.05 Puhelinlangat laulaa. 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu 6.00 Yle Uutiset. 12.55 Radio Suomen Päivä 13.00 Yle Uutiset. 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu 6.00 Yle Uutiset ja sää. 23.00 Yle Uutiset. 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu 6.00 Yle Uutiset ja sää. 11.33 Radio Suomen Päivä 12.00 Yle Uutiset ja sää. 12.08 Poppikoulu. 15.50 Veneilysää. 20.03 Puhelinlangat laulaa. 2.02-2.59 Laiskanlinna – Tero Liete 3.00 Yle Uutiset. 9.10 Radio Suomen Viikonloppu 10.00 Yle Uutiset. ORIMATTILAN SANOMAT Torstaina syyskuun 7. 21.17 Radio Suomen Ilta – Puhelinlangat laulaa jatkot 21.50 Merisää. 19.02 Urheiluradio. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 06.52 Hyrräpäät (S) 07.04 Hanna Ankka (S) 07.14 Urheat pupuset (S) 07.24 Kuminakuja 19 (S) 07.33 Barbapapa (S) 07.46 Ryhmä Hau (S) 08.10 Galaxi 08.11 Tero hoitaa (7) 08.23 Taruvaeltajat (7) 08.35 Unna Junná 08.45 Athleticus (S) 08.50 Jumppahetki 09.00 Erätulilla 09.40 Markus vastaan kansa 10.10 Paluumuuttajat 10.40 Veljesten keittiössä 11.25 Antiikkikaksintaistelu 11.55 Minun maisemani 12.10 Luontoretkellä 12.50 Tanskalainen maajussi 13.20 Sydänmailla (7) 14.05 Mystinen metsätyömies (S) 15.10 Eläinmaailman pienokaiset 16.00 Unelmakoti 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Naissotilaat 18.25 Naissotilaat 19.00 Riistametsällä 20.00 Sohvaperunat 21.00 Urheilulukio 21.30 Urheilulukio 22.00 Murhan dna 3/4: Kaksi epäilyttävää miestä (7) 22.20 Murhan dna 4/4: Ratkaiseva näyte (7) 22.40 Lentopallon EM, puolivälieräottelu 00.40 Uutisikkuna MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 07.00 Huomenta Suomi 08.00 Huomenta Suomi 09.00 Huomenta Suomi 10.00 Emmerdale (12) 10.30 Kauniit ja rohkeat (S) 11.00 Baywatch (12) 12.00 Tanssii Tähtien Kanssa 14.30 MTV Uutiset Live 15.00 Jokerit (S) 16.00 Karuselli (S) 16.30 Kauniit ja rohkeat (S) 16.58 Uutiset 17.04 Päivän sää 17.05 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 17.55 Uutiset 18.00 Päivän sää 18.05 Viiden jälkeen 18.30 Emmerdale (7) 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (S) 20.00 Maajussille morsian 21.00 Kansan vihollinen (7) 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Hockey Night – Tien päällä 23.05 Liiga doc: Porin Ässät – periksi ei anneta 23.35 MM-rallin huippuhetket: Kreikka 00.35 Uskomattomat ympäristörikokset (S) 01.30 Tietäjät tietää 03.00 Suurmestari Ruotsi 04.15 Penn & Teller: Naruta meitä (7) Nelonen 06.00 Bing (S) 06.05 Sunny Bunnies (S) 06.10 Tuire ja Sateenkaarimaa (S) 06.35 Smurffit (7) 06.45 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut 07.10 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 07.20 LEGO Ninjago: Lohikäärmeiden nousu (7) 07.45 Sonic Boom (7) 07.55 Angry Birds Toons (S) 08.00 Korkeasaari 09.00 Koti koiralle 10.00 Rikkaat ja rahattomat 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.55 Valitut Palat Collection 13.55 Remppa vai muutto 14.55 Rikkaat ja rahattomat 15.55 Leijonan luola USA 16.55 Onnenarpa 17.00 Huvila & Huussi Asuntomessuilla 17.30 Huvila & Huussi Asuntomessuilla 18.00 MasterChef Australia 19.30 Selviytyjät Suomi 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Leijonan luola Suomi 22.05 Petolliset 23.35 Elokuva: Nuija ja tosinuija kaks (12) 01.50 Poliisit 2021 (7) 02.50 Poliisit 2021 (12) 03.50 Arman Pohjantähden alla (12) MTV Sub 06.30 Teletapit (S) 06.55 Muumilaakson tarinoita (S) Muumipapan tuoli. 7.50 Merisää. 3.00 Yle Uutiset. 8.10 Urheiluradio. 11.02 Kansakunnan kahvitunti 12.00 Yle Uutiset ja sää. 3.02 Yöradio. 0203-17600 (Puhelun hinta on 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/ min.) Tekstiviestillä RS (väli) LANGAT toivelevyn nimi numeroon 16149 (0,40 e/viesti) yle.fi/ puhelinlangatlaulaa 18.50 Merisää. 15.02 Alueradio 16.00 Yle Uutiset ja sää. 22.08 Poppijorma – Jorma Hietamäki 23.00 Yle Uutiset. Nyt Rakelin on pantava elämänsä järjestykseen, eikä hän ole siinä erityisen hyvä. 19.02 Urheiluradio. 21.02 Urheiluradio. 7.10 Urheiluradio. 22.05 Urheiluradio. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. Puh. 2.00 Yle Uutiset. 0.00 Yle Uutiset. 8.55 Radio Suomen Viikonloppu 9.00 Yle Uutiset ja sää. 7.13 Alueradio 7.50 Merisää. 2.02 Poppijorma – Jorma Hietamäki 2.54 Yöradio. 20.07 Sää. 1.02 Yöradio. 3.544.00 Yöradio. 1.00 Yle Uutiset ja sää. 7.13 Alueradio 7.50 Merisää. 14.02 Radio Suomen Viikonloppu 15.00 Yle Uutiset. 18.02 Sunnuntailöylyt 18.50 Merisää. 18.55 Radio Suomen Ilta: Olga Ketonen ja Anna Keränen 19.00 Yle Uutiset ja sää. 18.15 Tulossa: Leijonan luola Suomi (S) 18.20 Tulossa: Amazing Race Suomi 18.25 Suomen huutokauppakeisari 19.25 Tulossa: Duudsonit tuli taloon (S) 19.30 Selviytyjät Suomi 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: Men in Black: International (12) 23.20 Veikkausliiga – Oletko valmis. päivänä 2023 – N:o 69 – 9 Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 06.25 Ylen aamu 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Larkinin perhe (7) 10.55 Pisara 11.00 Jumalanpalvelus 12.15 Neiti Scarlet ja Herttua (12) 13.05 Nuoruus sumussa (12) 15.00 Ylen aamun parhaat 15.55 Luontoretkellä: Valaita näkyvissä! 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.40 Yle Oddasat 16.45 Novosti Yle 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä 16.55 Yle Uutiset alueeltasi 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.10 Neiti Scarlet ja Herttua (12) 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.21 Puoli7 tänään 18.23 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Sanditon (7) 19.50 Kurkistuksia Tukholman kuninkaanlinnaan 20.00 MOT 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.45 Yle Uutiset 21.45 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Hormonit! (12) 22.45 Oddasat 23.00 Prisma: Korkean iän salaisuus 23.50 Puoli seitsemän 00.20 Uutisikkuna Yle TV2 04.00 Uutiiskkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 11.9. 0.00 Yle Uutiset. Helsinki saa uuden jääkiekkojoukkueen, jonka jää on rosoinen ja railot vaanivat. 12.55 Radio Suomen Päivä 13.00 Yle Uutiset. 1.02 Paikka auringossa 1.55 Yöradio. 23.25 Elokuva: Vaarallinen tehtävä II (12) 01.55 Burgerimiehet Pohjolassa 02.55 Burgerimiehet Pohjolassa MTV Sub 06.30 Teletapit (S) 06.55 Muumilaakson tarinoita (S) 07.15 Muumilaakson tarinoita (7) 07.40 Nuori Robin Hood (7) 07.54 Myyrän ystävät: Hepokatti (S) 08.00 Simpsonit (7) 08.30 Simpsonit (7) 09.00 Paavo Pesusieni (7) 09.30 Paavo Pesusieni (7) 10.00 Poliisit UK: Ajojahti (12) 11.00 Simpsonit (7) 11.30 Simpsonit (7) 12.00 Simpsonit (7) 12.30 Tähdet vs. 21.17 Radio Suomen Ilta 21.50 Merisää. 20.08 Tiskijorma – Jorma Hietamäki 21.00 Yle Uutiset. 15.16 Musiikkikamari 15.30 Aristoteleen kantapää 15.55-15.58 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10-17.57 Miia Krause 18.00 Ehtookellot: Suomenlinnan kirkon kellot 18.01 Iltahartaus 18.10 Lauantain toivotut levyt 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Tämän runon haluaisin kuulla 21.00 Lontoon BBC Proms -festivaalin viimeinen ilta 0.30-0.40 Yksi on hyvää seuraa Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää
Isoihin investointeihin ei ole ensi vuonna varaa Myrskylä kiristää kukkaron nyörejä ja karsii kuluja Tapolan toripöydän äärellä riitti vilinää. Loppuvuosi näyttää, mikä se tulee olemaan. mechelin ja Collanus kiittelivät mukavaa markkinatunnelmaa. Pia Pajala hankki lähiruokatorilta jos jonkinlaisia herkkuja. Tapahtuman väkimäärään kyrö oli tyytyväinen. Ukkolan mukaan positiivista kuitenkin on, ettei uusia kiireellisiä investointeja ole näköpiirissä. Ehdottomina katseen vangitsijoina toimivat ihastuttavat kukkakimput, jollaisia myös saattoi hankkia kotiin viemisiksi. – Tällaisia markkinoita voisi olla useamminkin, he toivoivat. Verotuloennuste näyttää huonolta ja viime vuosien hintavia investointeja joudutaan poistamaan poikkeuksellisen paljon. jopa ERÄ! uutuus! uutuus! o Mieli ry:n kriisipuhelimeen soitettiin ennätyksellisen paljon kesällä, järjestö kertoo. 2 95 2/ kuponki Snellman Naudan paistijauheliha 7 % 400 g (9,98/kg) Suomi Fazer Ässä Mix Suklaalevy 200 g (14,95/kg) 30 pv alin hinta 3,35 2 99 2 kpl Tomaatti Puola 9 99 Peruna, Siikli 1 kg Suomi 99 pss 5 90 7 90 2 KPL RUOKATORILTA keLA RUOKATORILTA keLA kg Santa Maria Tortilla Original Medium 8-pack ja Tacokastike 230 g Yksittäin Tortilla Original Medium 8-pack 320 g 1,99 (6,22/kg) ja Tacokastike 230 g 2,59–3,25 (11,26–14,13/kg) Semper Gluteenittomat tuotteet (ei lastenruoka) Valikoima vaihtelee myymälöittäin. Tapolan torikojulla valkosipuleita lähti monen matkaan, mutta myös mehiläisvahakynttilöissä kauppa näytti käyvän. muita toimintoja organisoidaan uudelleen ja katsotaan, miten niitä saisi tehtyä tehokkaammin. Peruspalvelut pystytään jatkossakin hoitamaan laadukkaasti ja lain mukaan. Samoilla linjoilla oli myös Pia Pajala, jonka rollaattorin etukori oli täpösen täynnä erilaisia lähiruokaherkkuja mehusta ja omenahillosta ternimaitoon ja uutispuurojauhoihin. kg Kotimaista Uunilenkki 400 g (2,98/kg) 1 19 Saarioinen Ruukut 300 g (9,17/kg) Yksittäin 3,55/kpl (11,83/kg) Katso resepti yhteishyvä.fi on ruokaa 2 99 -20 % 4 00 Fazer Remix Arctic + Choco Makeispussi 300 g (9,97/kg) kg Disas Perattu muikku säävaraus, Suomi Lihasampo Grillikasvikset Suomi 2/asiakas ALLE EURON HEVIT 5 50 3 99 yht. kesä–heinäkuussa mielenterveyden kriisipuhelimeen soitettiin yli 70 460 kertaa, mikä on järjestön tiedotteen perusteella enemmän kuin koskaan aiemmin. – Yt-neuvotteluja ei ole luvassa ainakaan suuremmassa määrin. Alustavan aikataulun mukaan kunnanhallitus käsittelee ensi vuoden talousarviota 6. Harjulan tilan pisteellä oli monenlaista myytävää kantarelleista lähtien. ORIMATTILAN SANOMAT Torstaina syyskuun 7. Ruuhkaa selittää mieli ry:n mukaan se, että mielenterveysja sosiaalipalveluiden lomien aikana asiakkaita neuvotaan soittamaan kriisipuhelimeen.. kunnanjohtaja Esa Ukkolan mukaan suurempia yllätyksiä, jotka keikauttaisivat tulosta arvioitua enemmän miinukselle, ei pitäisi olla tulossa. Suomalaisen ruoan päivä houkutteli orimattilalaiset torille IdA nIVA Myrskylä myrskylän taloustilanne näyttää ennakoitua valoisammalta. päivänä 10 – N:o 69 – 2023 AnnA HAkAmA Orimattila Suomalaisen ruoan päivää juhlistettiin maanantaina Orimattilan torilla. Ukkolan mukaan viime syksynä hyväksyttyä kiinteistöstrategiaa aletaan nyt toteuttaa, ja ensimmäiset esitykset myytävistä kiinteistöistä tehdään talousarvion laadinnan yhteydessä. Kalevi Mechelin ja Maija Collanus osasivat heti nimetä mieluisimmat lähiruokansa. Puheluihin pystyttiin vastaamaan yhteensä 14 600 kertaa. Lehtinen kertoi ostavansa kotimaista ja lähiruokaa jonkun verran. – Enemmän toritapahtumia Orimattilaan, ne elävöittävät keskustaa. Edellinen kesän soittoyritysten ennätys on viime vuodelta. Ampiaiset vähän häiritsevät, kun kukaan ei uskalla jäädä tähän juttelemaan, mutta täytyy tehdä jutustelukierros erikseen, naurahti kyrö, jonka leipomien pullien ympärillä kävi kova pörinä, sillä lähiruoka näytti olevan myös ampiaisten mieleen. 2 kpl/kuponki Jymy Jäätelöt 0,9 l (3,28/l) (Norm. – Voi että on hyvän makuista, orimattilalainen Paula Lehtinen kehui. Lähiruokatori, yrittäjien jauhelihakeitto-, keskustan uutispuuroja mTk Orimattilan pullakahvitarjoilu houkuttelivat runsaan väkijoukon tapahtumaan. 4,59) S-MOBIILIKUPONGILLA 6.-12.9. Ukkolan mukaan säästöjä saadaan esimerkiksi siitä, että koulun henkilöstömenot ovat vähentyneet tänä lukuvuonna oppilasmäärän pienentymisen vuoksi. – Tuollakin on hyvä puuro, Collanus sanoi hetkeä aiemmin syömäänsä uutispuuroon viitaten. Toimielimiä ohjeistetaan pitämään toimintamenot tämän vuoden talousarvion tasolla myös ensi vuonna ja pidättäytymään kaikista ei-välttämättömistä hankinnoista. kunnanhallituksen toimielimille laatiman talousarvion laadintaohjeen mukaan tulevien vuosien investointien tarpeellisuutta tuleekin harkita tarkkaan kustannusten nousun ja kasvaneiden rahoituskulujen vuoksi. Kalevi Mechelinillä ja Maija Collanuksella on monia lähiruokasuosikkeja. Viljan satotilanne haasteellinen Paikalla ollut keskustan kansanedustaja Hilkka Kemppi jutusteli torilla olevien kanssa, ja presidentin vaalitkin näkyivät tapahtumassa, kun keskustan puolueväki tarjosi mahdollisuuden Olli Rehnin kannattajakorttien täyttöön. – Poistoja on kuitenkin niin paljon, ettei tilikauden tulos välttämättä ole vielä plussalla. Lisätuloja kunta haalii myymällä metsää ja kiinteistöjä. – Väkeä on juuri niin kuin yleensä. Viimeksi haussa oli ollut kotimainen kukkakaali. – On tullut nimiä ja jos ajatellaan, mitä kerättiin Elokuun markkinoilla, niin tämän päivän jälkeen kasassa on varmasti jo sata ääntä Orimattilasta, kannattajakorttien kanssa liikkunut Merja Heikkilä arvioi. Tämän vuoden talousarvio laadittiin 327 000 euroa alijäämäiseksi, ja alkuvuoden osalta se on pystytty jopa hieman alittamaan. Kiinteistöjä myydään myrskylä pyrkii tasapainottamaan talouttaan karsimalla toimintakuluista 160 000 euroa tämän vuoden aikana. Ilmoituksessa olevien tuotteiden hinnat voimassa 6.-10.9. kiinteistöjen vähentämisestä saadaan säästöä pitkällä tähtäimellä, kun niiden ylläpitokustannuksista päästään eroon. – En uskalla sanoa, paljonko alijäämää pystytään kirimään kiinni. Ukkolan mukaan tavoitteena on saada kunnan talous tasapainotettua ensi vuonna. Leikkaukset eivät kohdistu kuntalaisten palveluihin tai kunnan henkilöstöön. Ensi vuoden talousarvion laadinnassa riittää Ukkolan mukaan haasteita. mTk Uudenmaan liiton sekä mTk Orimattilan puheenjohtaja Aleksis Kyrö luonnehti viljan satotilannetta äärimmäisen haasteelliseksi. Syynä siihen on hänen mukaansa suuren kosteuden ja lämmön yhdistelmä, joka saa pahimmillaan viljan itämään tähkään. Ja sellaisia, ettei pieniltä toimijoilta otettaisi kauheaa maksua toripaikasta, Pajala sanoi ja matkasi hetkeksi ajassa taaksepäin niihin aikoihin, kun Orimattilan torille nousivat muutamat torikojut joka viikonloppu. Paikallisista tuottajista paikalla olivat Harjulan tila, Valkilan tila, Eerolan hunaja sekä Tapolan kyläyhteisö. Iloisesta puheensorinasta saattoi erottaa tyytyväistä hyminää maukkaista ruoista ja erityisesti tunteja haudutettu uutispuuro oli monen mieleen. marraskuuta. – karjalanpaisti, ruismarjapuuro, kaurapuuro ja mustikkasoppa, he listasivat