Molemmat alueet ovat saman yksityisen maanomistajan maita. Enää ei niin paljon polteta jätettä eikä viedä metsään. Kolmannella tulopotti kertyi pelkistä muhkeista ansiotuloista. Tämä voisi olla useamminkin auki. Vanha asemarakennuskin jää ainakin osin käyttöön. Kaksikerroksinen pytinki kohonnee joko väistötiloiksi pystytetyn tilapäisparakin taakse tai viereen. Uuteen paloasemaan tehdään sosiaaliset tilat myös hyvinvointiyhtymän ambulanssien miehistöille sekä hämeen poliisin partioille. – risuja haravointijätteen määrä on kasvanut tasaisesti. Satojen tuhansien eurojen hanke Laajennusta on ideoitu aseman vieressä olevalle hiekkakentälle. Vanhaa asemaa ei tarvitse purkaa uuden tieltä Uusi paloasema on nousemassa nykyisen asematontin etelälaitaan. Suoraan hiekkakentän päälle jäteasemaa ei voi laajentaa. SIVU 5 Sam Vuorinen Myrskylän puikkoihin PETrI SIPILäInEn Orimattila Sekä yhteiskoululle että paloasemalle pystytetään uudisrakennukset niiden nykyisille tonteille, linjasi Orimattilan kaupunginhallitus maanantaina. 050 5019121 Avoinna Ma Pe 6:30-21 La 8 21 , Su 9 -21 Neste K Pukaron Paroni Koivistontie 2 A 07830 PUKARO p. SIVU 5 ORIMATTILAN SANOMAT Varaukset puh. Sen hinnaksi arvioitin hieman alle seitsemän miljoonaa euroa. Sadoista tuhansista euroista puhutaan. Ennakkoäänestyspaikkojen runsaudella tavoitellaan mahdollisimman hyvää äänestysprosenttia. kunnanjohtaja Sam Vuorinen valittiin Myrskylän uudeksi kunnanjohtajaksi ennakko-odotusten mukaisesti maanantai-iltaisessa valtuuston kokouksessa. Aseman kävijämäärä lähes kolminkertaistunut kymmenessä vuodessa Orimattilan jäteaseman laajennusmahdollisuus tutkitaan Orimattilan kaupunginhallitus päätti taannoin esittää, ettei vesiosuuskunta Villihiidelle vahvisteta toiminta-aluetta. Laajennussuunnitelmien syy on kevääseen ja syksyyn ajoittuvat ruuhkat. klo 10–14 ostoskeskus Orimatin edustalla. Topintiellä oleva jäteasema ruuhkautuu risuja harvavointijätteiden tuomisen myötä. Muista myös digilehti! ORIMATTILAN SANOMAT Torpin koulu jatkaa vielä kevätlukukauden Irtonumero 1,50 e (sis. marraskuuta 2018 N:o 90 – 67. Pukkilan Torpin koulu lakkautetaan. ORIMATTILAN SANOMAT TORSTAINA 8. Uutta paloasemaa on hahmoteltu nykyisen asematontin etelälaitaan, jossa sijaitsee tällä hetkellä muun muassa parkkipaikka ja maavalli. Ja ympäristölupaa pitäisi laajentaa, Mika Kantele luettelee. Esimerkiksi aukioloaikojen laajennus voisi olla yksi keino, PhJ:n jäteasemien esimies Mika Kantele sanoo. Alkuperäisen suunnitelman mukaan kyläkoulun ovet piti laittaa säppiin jo tänä vuonna, joululoman jälkeen. vuosikerta ORIMATTILAN, MYRSKYLÄN JA PUKKILAN PAIKALLISLEHTI www.orimattilansanomat.fi OS tänään Seurakuntavaalien ennakkoäänestys käynnistyi tiistaina. Uudisrakennuksen alkuperäistä tilaohjelmaa on supistettu useiden satojen neliöiden verran, minkä johdosta asemarakennuksen kulut on saatu puristettua 5,5 miljoonaan euroon. p. Harri Romppanen toi haravointijätettä Orimattilan jäteasemalle. alv.) AVOINNA ma-su 9–21 Neste K Alppiruusu Alppiruusuntie 35, 47200 Elimäki p. Palokunta keräsi paikalta pienen määrän öljyistä maata, eikä öljyä karannut maastoon. risuja haravointijätettä tuodaan asemalle nykyään paljon enemmän kuin aseman alkutaipaleella. Yhteiskoulu on Orimattilan lähivuosien suurin rakennushanke. Kevätruuhkiin laajennus ei ehtisi luultavasti valmistua. Valtuusto päätti asiasta maanantaina pidetyssä kokouksessa. Kuntien omistama Päijät-hämeen Jätehuolto Oy selvittelee parhaillaan jäteaseman laajennusmahdollisuutta. Lisäksi koulun oppilaiden tarvitsemiin väistötiloihin tarvitaan 1,2 miljoonan euron lisäsumma. klo 10.30-16 14,90€ Orimattila ennen ja nyt -kirja myynnissä lauantaina 10.11. Vuorinen aloittaa tehtävässä viimeistään helmikuun loppupuolella. Jos nykyinen yhteiskoulu ja sen vieressä sijaitseva vanha urheilutalo joudutaan purkamaan uudisrakennuksen tieltä, kulut nousevat 2,7 miljoonaa euroa. Sinne pitäisi tehdä muun muassa viemäröinnit, valaistus ja aidat. Uuden yhteiskoulun rakentaminen alkaa aikaisintaan vuonna 2020, paloaseman tontilla voivat työt käynnistyä hyvässä lykyssä jo ensi vuonna. Vanha asema ja väistötilat ovat kuvan oikeassa laidassa. Yksi syy kasvuun on se, että ihmiset tietävät mitä jätteille pitää tehdä. Orimattilan jäteasema avattiin vuonna 2007. – Jos ei tehdä laajennusta, teemme kuitenkin jotain, että ruuhkat vähenisivät ja toiminta olisi asiakkaalle jouhevampaa. Uuden aseman tieltä joudutaan poistamaan muun muassa tontin laidassa tällä hetkellä oleva maavalli. Peruskorjausta ei ole pidetty kuitenkaan enää viime viikkoina varteenotettavana vaihtoehtona ja kaupunginhallituksen linjauksen jälkeen siitä on nyt virallisestikin luovuttu. Päätöstä kommentoidaan tänään Lukijan postissa, joka julkaistaan poikkeuksellisesti vasta loppupäässä lehteä. Päätöksiä yhtiö ei ole laajentamisesta tehnyt. – Suuri asiakasmäärä ja pienet tilat, toteaa PhJ:n jäteasemien esimies Mika Kantele Orimattilan aseman tilannetta. Viime vuonna kävijöitä oli noin 14 500. 0500 840 266 Oma napa – hyvinvointi torstaina 22.11. Orimattilassa ääniä annettiin ensimmäisenä ennakkoäänestyspäivänä enemmän kuin neljän vuoden takaisissa seurakuntavaaleissa. rakennusaikataulut tarkentuvat, kun kaupunginhallitus saa valmiiksi ensi vuotta koskevan budjettiesityksensä sekä päivitettyä seuraavien vuosien investointiohjelman. – Meillä on vuokrasopimus nykyiseen tilaan. – Talvella ei kannata tehdä maanrakennusta, koska se on paljon kalliimpaa kuin sulan maan aikaan. Konekuski ryhtyi öljyntorjuntaa imeytysmaton kanssa. HYVÄÄ ISÄNPÄIVÄÄ ISÄNPÄIVÄLOUNAS 11.11. Vuonna 2008 kävijöitä oli noin 6 000. Ehkä laajennamme vuokrasopimusta hiekkakentälle, Kantele sanoo. Jos laajennus tehdään, töihin aiotaan ruveta ensi vuonna talven hellittäessä. Vuoden loppuun mennessä yhtiöllä pitäisi olla tiedossa, mitä Orimattilan aseman suhteen tehdään. Koko kouluhankkeen lopullinen hinta voikin paisua yli 20 miljoonana euron. Oppilaat siirretään Kirkonkylän koululle kuitenkin vasta kevätlukukauden 2019 jälkeen. Yhteiskoululle ja paloasemalle uudet talot KUVA: AnnA HAKAmA Myrskylässä sattui tiistaina pieni öljyvahinko Orimattilan rajan tuntumassa. Metsäkoneen hydMetsäkone valutti öljyä rauliikkaletku rikkoutui, ja vähäinen määrä öljyä valui maahan. Tänä vuonna 15 000 kävijän raja on rikkoutunut jo loppusyksyllä. Yksi myi metsää ja toinen hoivayhtiönsä. ”Asema auki useammin” Peräkärryllisen haravointijätettä Orimattilan jäteasemalle tuonut Harri Romppanen pitää laajennuspuheita hyvinä, vaikka ei olekaan kärsinyt ruuhkista. – Kustannukset ovat aika korkeat. Laajennus on mittava operaatio. SIVU 3 Kolme puhkaisi puolen miljoonan euron tulokaton Ypäjän vt. Kumpi tahansa kävisi minulle, romppanen tuumi. SIVU 3 Seurakuntavaalien ennakkoäänestys alkoi viime kertaa vilkkaammin Seurakuntavaalien ennakkoäänestys alkoi tiistaina ja jatkuu lauantaihin. Tai sitten laajennus. SIVU 8 Villihiisi-päätös kerää kommentteja Kolme orimattilalaista tienasi viime vuonna yli puoli miljoonaa euroa, selviää vuoden 2017 verotiedoista. Yhteiskoulun ongelmiin oli tarjolla myös halvempi vaihtoehto: nykyisen koulutalon peruskorjaus. Sitä hyödynnetään autojen pesuhallina, paloletkujen huoltotilana sekä vapaapalokunnan autohallina. Sen kustannusarvio on tällä hetkellä 16,2 miljoonaa euroa. – Kun asema on vain kolme kertaa viikossa auki, joutuu vähän sumplimaan, että täällä pääsee käymään. 019-613185 Avoinna ma-su 06-23 Paremman pysähdyksen taktiikka. ORIMATTILAN SANOMAT – siellä missä tapahtuu. 0400 490 808 / Erkki Luumi Tervetuloa! JUhO KIUrU Orimattila Orimattilan jäteasemaa laajennetaan ehkä ensi vuonna. Ennakkoäänestämään pääsee Orimattilassa lukuisissa eri paikoissa
Kaupunginvaltuustossa Kiviniemi-Salonen istui yhden kauden 2000-luvun alussa. – Oliko siinä kaikki. Tytär jäi tai palasi henkiin, mutta sitten aikanaan nukkui pois. Hän piti myös viron kielestä ja Virosta ja kävi siellä usein. 044 7043 720 marja.hakama@orimattilansanomat.fi Myynti ja markkinointi Lasse Mäkinen p. Tätä lukua ei sen jälkeen ole ylitetty. Omasta lapsesta kun on kyse, kaikki kivet käännetään. Rockin mestarit Neil Young ja bob dylan yhdistivät kerran hittinsä yhdeksi: Helpless ja Knockin’ on the Heaven’s door. 044 7043 717 anna.hakama@orimattilansanomat.fi KONTTORI Avoinna ma–pe klo 8–16 tilaukset@orimattilansanomat.fi ilmoitukset@orimattilansanomat.fi Toimistopäällikkö Marja Hakama p. Toistaiseksi eniten uusia suomalaisia tuli maailmaan 24.8.1945, jolloin syntyi elävänä 495 lasta. Koulussa ja muissa yhteisöissään hän oli vahvasti ja myönteisesti aina läsnä. Orimattilan yhteiskoulussa Kaarina Kiviniemi-Salosella oli ratkaiseva vaikutus äidinkielen opetuksen rakentamiseen tilanteessa, jossa koulumaailma muuttui voimakkaasti. Ulkomaille tilattaessa kaksinkertai nen maksu. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 1947 Suomessa syntyi elävänä yhteensä 108168 lasta. Aika itkeä ja aika nauraa. – Itse asiassa ihan toissapäivänä. Tapoihin kuului päivittäinen rapsutteluhetki etenkin Vapun kanssa. – Lehti ei suorita tilaa jalle hyvitystä lakon tai muun ylivoi maisen esteen takia julkaisematta jääneistä numeroista. Huolimattomasti toiHuolimattoman asiakkaan korvattava pankille vain osa rahoista KUVA: AnnA HAKAmA minut mies vastasi korvauksista pankille vain rajatusti. Vieras ottaa tyttöä kädestä ja tyttö virkoaa eloon. Syynä tähän oli se, että pääosa rintamamiehistä oli kotiutettu 9 kuukautta eli raskauden keston verran aiemmin, vuoden 1944 lopulla. – Mikset. – Mitä tapahtui. 044 7043 718 TILAUSHINNAT (sis. – Aikuisten piti mennä päivästä toiseen, ja selviytyä. Hän menehtyi 17. – Kuinka paljon. Voin vastata näin alkuun, ettemme suinkaan ole vanhoja, mutta sentään raihnaisia, jos se jotakuta lohduttaa. Sen ansiosta säästyy aikaa johonkin tärkeämpään tekemiseen. Seuraavaksi meitä oli liikaa opiskelupaikkoja täytettäessä ja työmarkkinoilla, Nyt meitä on ehdottomasti liikaa eläkeläistilastoissa. Kotipihalla hän mieluusti haravoi ja keräsi kotiloita. Sehän tässä harmittaa, että vuonna 1948 syntynyt ikäluokka pudotettiin juuri kakkossijalle eli toiseksi suurimmaksi ikäluokaksi. 2000-luvulla vuotuinen syntyvyys on vaihdellut välillä 55 555 – 60 980. helmikuuta vuonna 1960. Isänpäivän raamatuntekstissä kuvataan isän huolta, kun tytär on sairastunut vakavasti ja isä uskoo hänen jo kuolleen. Aika on syleillä ja aika olla erossa. Ja uusi ovi avattiin. Opettajana ja poliitikkona hänen suurimmaksi vahvuudekseen lasketaan poikkeuksellinen kyky keskustella rakentavasti ja asettua toisen asemaan. Suomessa korkean syntyvyyden kausi alkoi loppukesällä 1945, korkeimmillaan syntyvyys oli elo-syyskuussa 1945. Vuonna 1945 heinäkuun lopulle saakka syntyvyys oli alle 8 000 lasta/kk. kirkkoherra Myrskylä Isän huolet – Oletko sä kohdannut elämässäsi isoja tietoteknisiä haasteita. ooo – Pelottaako tekoäly sua. Tekoäly hoi, älä jätä! KUVA: OrimAttilAn VAlOKUVAAmO Vappu ja Juksu olivat Kaarina Kiviniemi-Saloselle tärkeitä. Kaarina Kiviniemi-Salonen oli hyvin innostunut opetuksen ja yhteiskunnan kehittämisestä ammatissaan ja kunnallispolitiikassa. Evankeliumin isän ollessa avuton hän tulikin kolkuttaneeksi taivaan portille. Vielä ei ollut hänen aikansa. – Onnistuitko. – Pelottaa. – Ei. Silti toivo ei ole vielä kuollut. – Sanos muuta. Tapauksessa KKO äänesti, ettei mies toiminut törkeän piittaamattomasti. Suomen suuret ikäluokat syntyivät toisen maailmansodan raunioille maahan, jossa oli 50 000 sotaorpoa, 30 000 sotaleskeä, 100 000 sotainvalidia, puoli miljoonaa evakkoa ja 100 000 sankarivainajaa. Aika olla vaiti ja aika puhua. Huomautukset on tehtävä 8 päi vän kuluessa ilmoituksen julkaise misesta tai ilmoituksen tarkoitetus ta julkaisupäivästä lukien. Olimme rauhan ajan lapsia, joita tuli olemaan kaikkialla liikaa, maalailee Kristiina Harjula kirjassaan. Kiviniemi-Salonen piti luontoa ja liikuntaa arvossa ja ajoi muun muassa pyörätieverkoston kehittämistä. Oikeuden mukaan mies vastasi kortin oikeudettomasta käytöstä vain 150 euron edestä ja loput menetetyistä rahoista jäivät pankin vastuulle.. VEROTTOMAT ILMOITUSHINNAT Etusivulla 2,05 Tekstin edellä, tekstissä 1,80 Kuolinilmoitukset 1,80 Tekstin jälkeen 1,70 Takasivulla 1,90 Värilisä 0,12 euroa / pmm Hintoihin lisätään 24 % arvonlisä vero. Valmistumisen jälkeen hänelle tarjottiin opettajan paikkaa Alajärveltä ja Hangosta sekä Orimattilasta, joka vei voiton puoliso Jouni Salosen äänellä. Aika niukka ohitus! Mutta annettakoon anteeksi 55-vuotiaille. Maata mennessään hän suri vinttiään, mikä piti tyhjätä ennen kuolemaa, mutta tyhjääminen jäi, kun hän aamulla heräsikin. Olimmehan olleet Suomen suurin ikäluokka yhtäjaksoisesti vuodesta 1996 asti. Kaarina Kiviniemi-Salonen osasi kohdata ihmiset Korkein oikeus (KKO) on antanut ennakkopäätöksen pankkikortin ja pin-koodin säilyttämisvastuusta. 044 7043 710 kullervo.hakama@orimattilansanomat.fi Myrskylän, Orimattilan ja Pukkilan puolueeton uutis ja ilmoituslehti. 10 %) Kestotilaus 12 kk 149 e (2 erässä á 79 e , 3 erässä á 53 e , 4 erässä á 39 e ). Kaarina Kiviniemi-Salonen osasi vaalia ihmissuhteita ja hänellä olikin läheisiä ystäviä aina lapsuusajoista saakka. ooo – Oletko koskaan laskenut, kuinka paljon sulta kuluu vuorokaudessa aikaa erilaisten tietotekniikkaan liittyvien ongelmien ratkaisemiseen. – Ensin meitä oli liikaa ahtaissa asunnoissa, sitten kansakoulujen luokkakuvissa ja oppikoulujen pääsykokeissa. Vuonna 1950 syntyvyys putosi alle 8 000 lapsen/kk syyskuusta alkaen. Nuori opettaja työskenteli ensin kotitalousopistolla ja Jokivarren koulussa, sitten 30 vuotta Orimattilan yhteiskoulussa. 044 7043 722 LATOMO Tarja Hietavirta p. Laista, asetuksista tai viranomais ten toimenpiteistä aiheutuvat kus tannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaan tulohetkestä lukien. VASTUU ILMOITUSVIRHEISTÄ Lehti ei vastaa ilmoittajille mahdol lisesti aiheutuvasta vahingosta, jos hyväksyttyä ilmoitusta ei tuotan nollisista tai vastaavista syistä jul kaista määrättynä päivänä. Sen jälkeen kotiverkko kaatui, enkä saanut koko illan aikana yhteyttä Netflixiin. Virheestä, joka johtuu esim. – Nimenomaan. Luku löytyy muistikirjasta, jollaisia Kiviniemi-Salonen tarkasti täytti eri aiheista. Osaksemme tuli olla osa suurta selviytymiskertomusta. KKO toteaa, että lain mukaan haltija vastaa kortin oikeudettomasta käytöstä täysimääräisesti, jos säilyttämistapaa voi pitää törkeän huolimattomana tai tahallisena. Kiviniemi-Salonen vaikutti 17 vuoden ajan kaupungin luottamustehtävissä sosiaalidemokraattien ryhmässä. Lehden vastuu ilmoituksen julkai semisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun hinnan palauttamiseen. Matkalla tulee kuitenkin viivästyksiä ja paraneminen tuntuu yhä epätodennäköisemmältä. Kirkkovaltuustossa hän oli kaksi kautta ja kirkkoneuvostossa yhden kauden. 044 7043 713 petri.sipilainen@orimattilansanomat.fi Toimittajat: Virpi Kallio p. Jo lapsuudesta lähtien hän piti aina pienempien puolia. ISAAc GOLdbERG Orimattila Pukkila Myrskylä Artjärvi Porlammi Perjantai +7 Lauantai +6 Sunnuntai +4 Maanantai +2 Torstai 8/11 +7 +7 +7 +6 Kaikella on määrähetkenä, aikansa joka asialla auringon alla (Saarnaaja 3). – Kerran yritin, mutta tietotekniikka ei pitänyt siitä. Kiviniemi-Salonen oli syntynyt Vaasassa 14. Kestotilaus jatkuu ilman eri uu dis tus ta, ellei tilausta peruta tai muu teta. 24%). Kaarina Kiviniemi-Salonen haki aina yhteistä hyvää ja kohtasi kunnioittaen myös erilaisia mielipiteitä esittäneitä. Hän myös ymmärsi priorisoida asioita. ORIMATTILAN SANOMAT Äidinkielen lehtori Kaarina Kiviniemi-Salonen on kuollut. Syytä Tilastokeskus ei tälle ”väsymykselle” kerro. Kestotilaus laskutetaan kun kin laskutusjakson alussa voi mas sa olevan tilaushinnaston mu kai sesti. Aika heitellä kiviä ja aika ne kerätä. Synagogan esimieheksi mainittu isä ja Jeesus Nasaretilainen kohtaavat. Nukkumaan käydessä robotti-imuri puri mua nilkkaan. Ikävän ohituksen teki nuorisojoukko, 1963 syntyneet. 03757 5285. JAKELUHÄIRIÖT Orimattila maanantai–sunnuntai 6.30–10.00 puh. JUHO KIURU Tänään: AATOS Perjantaina: TEUVO Lauantaina: MARTTI Sunnuntaina: Isänpäivä; PANU Maanantaina: VIRPI Torstaina marraskuun 8. Uskonpa, että suurten ikäluokkien selviytymistarinat kiinnostavat muitakin kuin ”liikaväkeä”. Niitä kertyi 10 000 kappaletta. Kaikella on määrähetkensä. 0500 840 266 lasse.makinen@orimattilansanomat.fi Ilmoituslaskutus Lehtitilaukset Maarit Orre p. Päiväkannon valitukset ma–pe 8–16 puh. Kaupungin ja seurakunnan luottamustehtävät KiviniemiSalonen jätti pari vuotta sitten. Hän pystyi ratkaisemaan ongelmia ja haasteita nopeastikin. Onnea kaikille isille, erityisesti ensi kertaa isänpäivää viettäville! Tullessani armeija-aikana ensimmäistä kertaa isäksi jouduin perhevalmennettavaksi vieraalle paikkakunnalle yhdessä paikallisten odottavien äitien ja parin muun upseerioppilaan kanssa. kysyy Kristiina Harjula kirjassaan, jossa kertoo millaista elämä on ollut suurten ikäluokkien matkassa. Tuntematon henkilö varasti kortin ja koodin ja nosti rahaa lähes 5 000 euroa. alv. – Katselen, kun mun työkone lataa itseään 20 minuuttia toimintakuntoon. Onneksi olin jo valmiiksi keskussairaalassa. epä selvästä käsikirjoituksesta tai pu helinvälityksessä sattuneesta vää rinkäsityksestä lehti ei vastaa. Korotukset koskevat myös jo teh tyjä tilauksia/ilmoitusvarauksia. Aika on syntyä ja aika kuolla. 044 7043 714 juho.kiuru@orimattilansanomat.fi Anna Hakama p. Harjula on haastatellut joukon ikätovereitaan, jotka kuljettavat lukijaa ajassa, mikä tuli ”liikaväelle” harvinaisen tutuksi. MARKKU PÄIVIö vt. Tarmoa ja lukuintoa oli paljon. Tietotekniikka on niin paljon helpottanut meidän kaikkien arkea. Hän oli harrastanut joogaa nuoresta lähtien ja kävi innokkaasti myös jumpissa. Tuomaksen lapsi syntyy aivan näinä päivinä. Mies menee Nasaretilaisen Opettajan luo ja pyytää häntä tulemaan tytön luo ja panemaan kätensä hänen päälleen, jospa tämä vielä virkoaisi. Ensimmäiseen omaan lapsenlapseensa Kaarina KiviniemiSalonen ei ehtinyt tutustua. Paperilehden digilisä 1 e /kk (alv. – Kyllä olen! – Milloin. Yritin nimittäin saada ostettua kahvia Akuutti24:n hienosta kahviautomaatista. Ilmestyy: tiistaisin ja torstaisin Levikki 3 657 kpl (LT 2017) Sanomalehtien Liiton jäsen ISSN 12366609 PAINOPAIKKA Alma Manu Oy Tampere Tänään en usko kaikkeen, mihin eilen uskoin, ja ihmettelenpä, uskonko huomenna kaiken, mitä uskon tänään. ooo – Aiotko hankkia itsellesi sellaisen jääkaapin, joka pystyy viestimään sulle internetin kautta. – Ensin auton navigaattori ohjasi mut Kouvolan sijasta Hyvinkäälle, joka jälkeen puhelin kadotti mun kaikki Tinder-kontaktit ja aktiivisuusranneke väitti, ettei mulla ole lainkaan pulssia. 03876 678. Miehellä on hätää myydäkin. – Koska mun mustasukkainen älykuivausrumpu on ilmoittanut, että se lähtee, jos talouteen otetaan sellainen älyjääkaappi. Tuleva sunnuntai on isänpäivä. – Lopulta, mutta kokemus oli sen verran traumaattinen, että jouduin turvautumaan kriisiapuun. Vedosilmoitukset vuo rokautta aikaisemmin. Mullekin tietotekniikka on järjestänyt jokaiseen arkiaamuun 20 minuuttia ylimääräistä laatuaikaa. Yrittäjän pankkikortti oli lompakossa työpöydällä ja pin-koodi pankin kuoressa pöytälaatikossa, kun mies poistui paikalta noin kymmeneksi minuutiksi lukitsematta ulko-ovea. lehden il moitushinnoilla. Suurista ikäluokista suurin oli 1947 syntyneet. – Ihanaa! Mihin sä käytät sen. Syy löytyy edellisestä kappaleesta. Meitä tänä vuonna 70 täyttäviä oli syyskuun lopulla 75 087. Vaikka elämänkaaret olivat erilaisia, aina niistä löytyi jotain tuttua, ajan henkeä. päivänä 2 – N:o 90 – 2018 Päivyri Päivän miete Tänään tästä Ollaanko me jo vanhoja. Hän halusi pysyä ajan hermolla ja luoda valoisaa tulevaisuutta. Hän oli neljän kauden ajan ympäristölautakunnassa sekä yhden kauden perusturvalautakunnassa. Ilmoituksia välitetään maan kaik kiin sanomalehtiin ko. ooo – Mä en ymmärrä ihmisiä, jotka valittaa tietotekniikasta. Digikesto 12 kk 135 e (alv. Suurten ikäluokkien (1945–1950) molemmissa ääripäissä syntyvyyksissä oli selvä ero vuoden aikana. Todennäköisesti saamme vanhainkodeissakin kuulla, että meitä on liikaa. – En voi. Lähimmäksi pääsevät vuosi 1948 (107 759), 1946 (106 075) ja 1949 (103 515). Postiosoite: PL 5, 16301 Orimattila Katuosoite: Erkontie 17 www.orimattilansanomat.fi puh. Pankki piti kortin ja koodin säilyttämistä törkeän huolimattomana ja vaati miestä korvaamaan nostetut varat. Nuoret ovat nuoria. 03-876 678 JULKAISIJA: Pitäjäsanomat Oy Toimitusjohtaja/päätoimittaja Kullervo Hakama p. 24 %). KULLERVO HAKAMA Joka paikassa meitä on ollut liikaa – varmaan rippikoulussakin, jossa kuva otettiin erikseen pojista ja tytöistä. Ilmoitukset on jätettävä kontto riimme viimeistään ilmestymispäi vää edeltävänä arkipäivänä klo 10 mennessä. Kulttuurin puolella Kiviniemi-Saloselle oli tärkeää etenkin kaikki kirjallisuus, museot ja teatteri. Heikäläisiä asui Suomessa vakituisesti 75 223 syyskuun lopussa. Sukulaislapsille hän oli läheinen mummo kun omat lapset Tuomas ja Pihla olivat jo varttuneet. 044 7043 711 virpi.kallio@orimattilansanomat.fi Juho Kiuru p. Sillä hän teki vaikutuksen oppilaisiinkin, jotka kokivat, että Kiviniemi-Salonen piti aina heidän puoliaan. Lähikirjaston hän luki nopeasti läpi, ja uusia haasteita piti pian etsiä isommista kirjastoista. Jyväskylän yliopistossa Kaarina Kiviniemi-Salonen opiskeli suomen kieltä, kirjallisuutta ja historiaa. – Niin paljon, että jatketaan tätä keskustelua vasta sen jälkeen, kun ollaan suljettu kännykät, otettu niistä akut pois ja kääriydytty näihin foliopeittoihin. Määräaikainen tilaus 12 kk 158 e , 9 kk 131 e 6 kk 93 e , 3 kk 54 e Tarjous 3 kk 42 e , 6 kk 80 e . Ei vanhoja, mutta raihnaisia Sana viikonlopuksi ORIMATTILAN SANOMAT TOIMITUS Avoinna ma–pe klo 8–16.30 toimitus@orimattilansanomat.fi yleisonosasto@orimattilansanomat.fi tulkai.mukaa@orimattilansanomat.fi Toimitussihteeri Petri Sipiläinen p. Lopulta mies ehtii vieraansa kanssa paikalle. Yksi haastateltava suri sitä, miten paljon ihmiselle kertyy turhaa tavaraa. Oli näet välttämätöntä osallistua valmennukseen, että sai osallistua lapsensa synnytykseen, vaikka oma puoliso olikin ”kotirintamalla”. lokakuuta nopeasti edenneeseen sairauteen
Summasta reilut 490 000 euroa oli pääomatuloja. Äänestysprosentin Hjelt veikkaa Orimattilassa olevan 52 prosenttia. Häntä paremmin kaupungin tai sen tytäryhtiöiden työntekijöistä tienasi vain Orimattilan Vuokratalojen entinen toimitusjohtaja Tuukka Tuomala. myös myrskylän ja Pukkilan vaaliuurnilla riitti kävijöitä. Tulosareke pullisteli euroista myös muutamalla Orimattilassa työskentelevällä mutta muualla kirjoilla olevalla henkilöllä. Hän toteaa, että Orimattilassa kauan toivottu kevyen liikenteen väylä ei nouse korkeammalle elyn listoilla pelkästään nyt valmistumassa oleva suunnitelman takia. Yli 200 000 euron rajan kipusivat Orimattilassa myös esimerkiksi entisiin nescolaisiin niin ikään lukeutuva dekkarikirjailija Marko Immonen (kokonaistulot 260 425 / pääomatulot 258 475), Hammashoito Oy S. Alemmalla tieverkolla teiden liukkautta ryhdytään torjumaan aiempaa aikaisemmin. Ehdokas löytyi helposti Paula Hjelt oli yksi ensimmäisen ennakkoäänestyspäivän äänestäjistä. Veroprosentit vahvistetaan valtuuston ensi maanantain kokouksessa, jossa asiasta äänestettäneen vielä kertaalleen. – Yritämme madaltaa kynnystä tulla äänestämään. Ennakkoäänestyspaikkoja on lukuisia, ja niillä tavoitellaan mahdollisimman monia äänestäjiä. Tietyillä tärkeillä pohjavesialueilla pyritään korvaamaan natriumkloridi muilla liukkaudentorjunta-aineilla, kuten formiaateilla. Ratulan kartanon perijänä tunnettu Kirsi Sällälä paistattelee tulotilastojen kärkipaikoilla vuodesta toiseen. Pienet toimet saattavat olla myös liikennemerkkien ja tiemerkintöjen muutoksia. Joidenkin hoitoluokkien liikennemäärärajoja alennetaan, mikä tarkoittaa, että aiempaa vähäisempi liikenne oikeuttaa korkeampaan hoitotasoon. Suunnitelmaan on koottu myös vaativampia suunnittelukohteita. niistä vajaat 120 000 oli pääomatuloja. Paula Hjelt (vas.) äänesti seurakuntavaalien ensimmäisenä ennakkoäänestyspäivänä Orimattilan kirjastossa. Yleinen vero on sen jälkeen 1,2 ja vakituisen asunnon vero 0,55 prosenttia kiinteistön verotusarvosta. Uusia paikkoja ovat tänä vuonna uimahallin aula, Anninkammari ja Attendo kehräämökoti, Rantala ja Huuhtanen kertoivat. Vuolaita eurovirtoja syntyi paitsi metsän myynnistä ja yrityskaupoista myös ansiotuloista. Pukkilan kunnanjohtaja Juha Myyryläinen ansaitsi viime vuonna 77 023 euroa, Lapinjärven Tiina Heikka kuutisen tonnia vähemmän. PETRi SiPiLÄinEn Orimattila kolme orimattilalaista puhkaisi puolen miljoonan euron tulorajan viime vuoden verotietojen perusteella. Luhtikyläntie on elyn maantie ja sen varteen tuleva kevyen liikenteen väylä on elyn toteutettava tie, Terhi Svenns sanoo. Toinen nippu uudistuksia vuoden päästä Ensi vuoden lokakuusta alkaen teidenhoitoon tulee lisää muutoksia urakoiden kilpailutuksen myötä. Äänioikeus on jokaisella 16 vuotta täyttäneellä evankelis-luterilaisen kirkon jäsenellä. Kolme orimattilalaista ylsi viime vuonna yli puolen miljoonan euron tuloihin PETRi SiPiLÄinEn Orimattila Orimattilan kaupunginhallitus joutui maanantaina äänestämään ensi vuoden kiinteistöveroprosenteista. Useista ennakkoäänestyspaikoista suosituin oli kirjasto, jossa ennakkoon äänesti 66 henkilöä. Pyrimme, että suunnitelma olisi realistinen, Terhi Svenns sanoo. kun urakoiden kilpailutukset on tehty, hoitoluokkia nostetaan edelleen noin 3 000 kilometrin matkalla vuosina 2019–2024. – Uusia liittymiä tai vastaavia ei suunnitelmassa ehdoteta, koska kaikki tiedämme rahatilanteen. – Hänestä on varmuus, että hän hoitaa asiat, Hjelt perusteli valintaansa sanoen, ettei vaalikonettakaan tarvinnut tehdä. kehityskohteita on löytynyt myös asukaspalautteen kautta. Liikenneviraston mukaan polanteet pyritään pitämään ohuina ja urat ja epätasaisuudet minimoidaan. Yleiseen kiinteistöveroon on tulossa 0,1:n ja vakituisen asunnon veroon 0,05 prosenttiyksikön korotus. kaupunginjohtaja Osmo Pieskin tekemä veronkorotusesitys voitti äänestyksen selvästi 6–3. Toinen puoli kehitystyötä on liikennekasvatuksen ja -viestinnän kehittäminen. Päätiet kuuluvat yleensä korkeimpaan hoitoluokkaan ja vähäliikenteiset tiet alimpaan hoitoluokkaan. kirkkoherran virastossa voi äänestää ennakkoon koko ennakkoäänestysjakson ajan. kirjastossa pistäytyminen sopi päivän ohjelmaan muutenkin. Esimerkiksi pääosalla tiestöstä teiden auraukset aloitetaan aiempaa pienemmillä lumimäärillä. nopeusrajoitusten alentamista pohditaan paikoin Heinämaantiellä ja Pakaantiellä. Orimattilalaisten tuloista kerättäväksi kuntaveroksi kaupunginhallitus esittää yksimielisesti nykyistä 20,75 prosenttia. Orimattilalaisen kansanedustaja Kalle Jokisen tienestit jäivät himpun verran alle 100 000 euron ollen 98 710 euroa. korotuksista luopumista esitti varajäsenenä kokouksessa ollut sitoutumattomien Susanna Särkinen. Tulotilaston paalupaikalle rynni luhtikyläläinen metsätilallinen Matti Kärpänen, joka haali viime vuonna 668 289 euroa. Summa koostui pelkästään pääomatuloista. keskivilkkaat tiet jaetaan pääosin suolalla hoidettaviin ja pääosin hiekalla hoidettaviin teihin etenkin tien päällysteen mukaan. Tällä tavoitellaan pidempää elinkaarta tiestölle. Orimattilalaisen Eurokankaan lahtelainen toimitusjohtaja Daniel Ward ansaitsi puolestaan 477 142 euroa. Ruhan kartanon isäntä Jorma Oesch tienasi 318 255 euroa, joista pääomatuloja 295 384 euroa. Vaaleissa valitaan seurakuntaneuvostot ja kirkkovaltuustot seuraavalle nelivuotiskaudelle 2019–2022. Hoitoluokkien korotus koskee erityisesti teitä, joilla on runsaasti raskasta liikennettä. Tuomala pesi Pieskin Orimattilan kaupunginjohtaja Osmo Pieskin tulot olivat viime vuonna 100 655 euroa. Hänen kanssaan samaan rintamaan liittyivät perussuomalaisten Ville-Petteri Erola ja Sari Sikkilä. Alatuvan toimitusjohtaja Taru Tuomala (242 277/41 181), pakaalainen maanviljelijä Hannu Vuorikko (240 516/152 806), emeritusprofessori ja Orimattilan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Aimo Ryynänen (235 014/137 441), Perustava Oy:n toimitusjohtaja Markku Nenonen (226 771/ 15 754) sekä omaa asianajotoimistoa Lahdessa pyörittävä Petteri keinänen (203 743/855). Susanna Särkinen Perussuomalaiset ja sitoutumattomat haraavat veronkorotuksia vastaan STT Liikennevirasto lupaa, että yli 30 prosenttia liikenteestä saa nykyistä parempaa palvelutasoa vuodenvaihteen jälkeen. nescon ex-omistajiin lukeutuva Jukka Immonen kirjautti viime vuonna puolestaan 405 283 euron tienestit, joista pääomatuloja oli liki 380 000 euroa. Hjeltin äänestyspaikaksi valikoitui kirjasto, jossa hän kertoo äänestäneensä useasti aiemminkin. Orimattilassa nostettiin kiinteistöveroja viimeksi vuoden 2014 alusta. Lahdentien sekä myös Artjärventien ylittävien suojateiden turvallisuus on myös tarkoitus tutkia. kaupunki laskee saavansa korotuksen johdosta vuositasolla lisää tuloja vajaat 390 000 euroa. Ja että turvallisuuden eteen tehdään jatkuvasti kehitystyötä. Orimattilan kakkonen oli niin ikään luhtikyläläinen Satu Manselius, jonka verotettava tulo oli viime vuonna 554 554 euroa. niistä yli 400 000 oli pääomatuloja. Viime vuonna hän sai kasaan 439 010 euroa. päivänä 2018 – N:o 90 – 3 AnnA HAkAmA Orimattila Seurakuntavaalien ensimmäisenä ennakkoäänestyspäivänä tiistaina Orimattilassa annettiin 176 ääntä. käytännön toimia on jo tehty, vaikka suunnitelma valmistuukin vasta lähiviikkoina. Orimattilassa sellainen on kevyen liikenteen väylä Luhtikyläntien varteen uimarannan risteykseen saakka. Viime syksynä Hämeenlinnan kaupungin vuokrataloyhtiön johtoon siirtyneen Tuomalan eurokeko oli 109 286 euron suuruinen, miltei kaikki ansiotuloa. Etelä-Päijät-Hämeen turvallisen ja viisaan liikkumisen suunnitelmaa on ollut laatimassa myös Hämeen poliisi, Liikenneturva ja Ramboll Finland Oy. Ennakkoon pääsee äänestämään lauantaihin saakka. manselius myi viime vuonna myrskylässä sijaitsevan Hoivakoti Auringonnousun mehiläinen Oy:lle. Aura-autot lähtevät ensi vuoden alusta nykyistä herkemmin liikenteeseen, kun hoitoluokituksia nostetaan yhteensä reilulla 10 000 tiekilometrillä. korotuksia puolsivat kokoomuksen Aimo Ryynänen, Saija Hakonen, Riitta Karjalainen, keskustan Jukka Mölsä ja Tero Nieminen sekä sosialidemokraattien Tuula Koivunen. neljän vuoden takaisissa seurakuntavaaleissa ensimmäisen ennakkoäänestyspäivän äänisaldo oli Orimattilassa 114 ääntä, mutta tällä kertaa avauspäivän äänimäärää nostaa Erkko-lukiolla järjestetty ennakkoäänestys, joka neljä vuotta sitten pidettiin lukiolla vasta toisena ennakkoäänestyspäivänä. Pienet parannukset ja asennekasvatus liikenneturvallisuuden nostajina Luhtikyläntien varressa muun muassa Myllylän koulun ohi kulkeva kevyen liikenteen väylä päättyy Juonalantien risteykseen. Annakaisa Rantala ja Marja Huuhtanen olivat vaalitoimitsijoina. Seurakuntavaalien ennakkoäänestys alkoi edelliskertaa vilkkaampana Orimattilassa JUHO kiURU Orimattila Orimattilassa kehitetään liikenneturvallisuutta yhteishankkeella Hollolan ja kärkölän sekä Uudenmaan elinkeino-, liikenneja ympäristökeskuksen kanssa. – Orimattilan Lintulan alueelle on ehdotettu, että käydään kootusti läpi, onko suojatiemerkinnät kunnossa ja onko suojatien paikka oikea. kevytpäällysteisillä teillä käytetään pääosin hiekkaa, jotta päällyste kestäisi pidempään. marraskuuta. Orimattilan kaupungin tekninen johtaja Seppo Määttä sanoo, että suunnitelman perusviesti on, että liikenneturvallisuus on Orimattilassa otettu vakavasti. Varsinainen vaalipäinä on sunnuntaina 18. Heinolassa asuva Orimattilan apteekkari Airi Rouhiainen keräsi viime vuonna 583 351 euroa. Virasto kuitenkin huomauttaa, että tiepäällysteiden huononeva kunto vaikeuttaa yhä useammin ohuen polannepinnan saavuttamista. Varsinkin marketeissa äänestäville Rantala vinkkaakin, että mukaan kannattaa ottaa postissa tullut äänestyslappunen. Yli 10 000 kilometriä tietä nousee korkeampaan hoitoluokkaan Teiden talvihoitoa uudistetaan KUVA: AnnA HAKAmA. ne ovat kaikki pääomatuloja ja peräisin isoista puukaupoista. Äänestyskynnys mahdollisimman alas kirjaston ennakkoäänestyspaikalla vaalitoimitsijoina olleet vaalilautakunnan puheenjohtaja kirkkoherra Annakaisa Rantala ja vaalilautakunnan sihteeri Marja Huuhtanen kertoivat kirjastolla käyneen ensimmäisen runsaan tunnin aikana 29 äänestäjää. – Se nopeuttaa äänestämistä paljon, mutta ilman sitäkin äänestäminen onnistuu, Rantala sanoo. – Olemme muuttamassa Orimattilasta pois, niin nyt on velvollisuus suoritettu, hän sanoi ja kertoi oman ehdokkaan löytyneen helposti. Allu Group Oy:n ex-toimitusjohtaja Kauko Pylvään tulosarakkeeseen sujahti 388 913 euroa, joista pääomatuloja oli 202 164 euroa. Isot parannukset toiveina listalla Liikennesuunnitelma on eräänlainen tulevien vuosien työlista kunnille ja elylle. Orimattilassa ennakkoäänestyspaikkoja on paljon ja paikat vaihtelevat eri päivinä. Silti suosituimmiksi äänestyspaikoiksi vaalitoimitsijat arvioivat markettien aulat. mutta niiden toteutusajankohdasta ei ole tietoa. ORIMATTILAN SANOMAT Torstaina marraskuun 8. Ajatuksena on parantaa turvallisuutta pienillä ja edullisilla, mutta tehokkailla keinoilla. Hieman pidemmän tähtäimen toimenpiteissä esimerkiksi tutkitaan laajemmin suojateitä. Palvelutason parantuminen aiheutuu siitä, että teiden hoitoluokkia korotetaan noin 11 000–12 000 kilometrin matkalla tammikuun alusta lähtien. Tutkitaan myös, onko tarvetta laittaa odotuslevike suojatielle, kertoo suunnitelmaa laativa konsultti Terhi Svenns Ramboll Finland Oy:ltä. Puolen miljoonan euron rajan yli kurkotti lisäksi lahtelaisen netsecure Oy:n hallituksen puheenjohtaja ja tekninen johtaja Mikko Pölkki, jonka tulot – 522 451 euroa – olivat pääosin ansiotuloa. Pienet parannustoimet liittyvät pääasiassa risteysalueiden näkemien ja suojateiden parantamiseen sekä elyn että kaupungin teillä. Päättäjille suunnitelmaa pyritään esittelemään ensi vuoden alkupuolella. Tällä pyritään Liikenneviraston mukaan vähentämään vakavia onnettomuuksia ja raskaan liikenteen ulosajoja. Suunnitelma painottaa vastuullista ja turvallisuushakuista liikennekäyttäytymistä. Hoitoluokka määrittää, missä kunnossa teiden on oltava talvella ja kuinka nopeasti esimerkiksi lumen auraus tiestöllä pitää aloittaa. Uimarannantielle olisi vielä pari kilometriä matkaa maantietä pitkin. Kartanoiden omistajia ja ex-yrittäjiä... myrskylässä tiistain aikana äänesti 50 henkilöä ja Pukkilassa päästiin yli sadan äänestäjän. Tuloveroprosenttia on nostettu viimeksi vuoden 2016 alusta. – Olemme listanneet jalankulun ja pyöräilyn väylät, joille tiedetään olevan tarvetta
Harjoitukset ti ja to klo 17-19, Kehräämö 3. Toisinaan Nieminen saattaa myös lähteä kavereidensa kanssa heittämään lenkin moottoripyörällä. Arpajaiset. Pyydämme ilmoittamaan osallistumisesta tekstiviestillä p. Liisa on kutsunut meidät luokseen viettämään marttailtaa ke 14.11. klo 18, B&B Neulomotie 5. Saunominen rentouttaa sekä verisuonia että mieltä. En kaipaa tietä takaisin, tähtien täplittämää polkua olen mennyt. Käsityökerho kokoontuu ti 13.11. Harrastus lähti siitä, kun lapset pelasivat ja muuttui sitten koko perheen harrastukseksi, hyökkääjän paikkaa pelaava Nieminen kertoo. Torstain lehteen keskiviikkoon klo 10 mennessä. Enää meidät toisiimme yhdistää vain rakkaiden muistojen kultainen silta. Leif Färding Kaarina siunataan 17.11.2018 klo 14.00 Orimattilan kirkossa. Tervetuloa myös uudet avantouimarit! Salusjärven Avantouimarit. Jos ajattelee firman puolesta, asiat ovat sujuneet suotuisasti, kuvailee Keraplast Oy:n hallituksen puheenjohtaja Juha Nieminen 50-vuotissyntymäpäivänään. 03-876 678 ilmoitukset @ orimattilansanomat.fi Sekalaisia Paperilehden tilaajille digilehti 12 e lisämaksulla/vuosi. Siunattu läheisten läsnä ollessa. 3.11.2018 Orimattila Kaivaten Martti, Anja, Mikael ja Annamari Keijo-veli sukulaiset ja ystävät Sinä ansaitset kiitoksen kauneimman ja luona Luojan levon rauhaisan. ORIMATTILAN SANOMAT Torstaina marraskuun 8. Lämpimät kiitokset ryhmäkoti Väinölän henkilökunnalle Pentin ystävällisestä huolenpidosta ja hoivasta. Tied. Mieli on hyvä aina, kun tilauskannat ovat hyvät ja pystyy tarjoamaan työtä monille ihmisille. Poikien elinajanodote Pojat kirivät kiinni tyttöjä piteni toissa vuoteen verrattuna 0,3 vuotta ja tyttöjen 0,1 vuotta. Ryhmien kokoontumisajat: Orimattilan AA-ryhmä to klo 19 Kuismapolku 4, Helinäntupa, AA-Siltaryhmä maanantaisin klo 19 Puistotie 10, srk:n nuorisotila. Kuluneista vuosista päällimmäisenä mielessä näyttäytyy kiitollisuus. klo 18.30 alkaen Lemmentie 4-6 B Seuratoiminta – Kiitollisuus on päällimmäinen sana, mikä tällä hetkellä on mielessä. mennessä: salusjarven.uimarit@ gmail.com. Poikien elinajanodote piteni viime vuonna suhteessa enemmän kuin tyttöjen, kertoo Tilastokeskus. Orimattilaa Nieminen pitää yrittäjän kannalta monessakin suhteessa hyvänä paikkana. kunnostustyöt, rakennuskivet. Sukupuolten keskimääräisessä kuoliniässä on siis viiden ja puolen vuoden ero. 27.1.1934 k. Tervetuloa! Orimattilan Yhteiset Martat hei! Muistattehan, että valohimmelin teko -kurssimme on ma 12.11. – Itse olen tullut töihin 1990-luvulla, jolloin olin tuotannossa ja asennustöissä. s. Mitä teki hän matkalla elämän, nyt sen kaiken on valmiiksi saanut. – Se on todellista laatuaikaa, hän myhäilee. Kuolleita Hautaustoimistoja Säännöllisellä saunomisella on monia hyödyllisiä vaikutuksia erityisesti sydänja verenkiertoelimistöön. klo 10 Järjestötuvalla. Olette lämpimästi tervetulleita! Eläkeliiton Orimattilan yhdistys. – Kaikki se mitä me toivomme, Orimattilalla on kunnossa. Avantouinnin SM-kisat pidetään 1.-3.2.2019 Turussa. ORIMATTILAN SANOMAT 9. 15.6.1929 Artjärvi k. – Molemmat tekevät ihan hyvää kasvua ja tulosta. 31.10.2018 Rakkaamme Rauha Kaarina Saikkonen o.s. Jaksojen välillä saunojat kävivät vilvoittelemassa suihkussa. Keraplast on jo pitkään ollut Orimattilan suurimpia työllistäjiä tarjoten työtä sadalle henkilölle. Vastuullista olla suuri työllistäjä Espoossa syntyneellä ja nykyään Lahdessa asuvalla Niemisellä on pitkä näkemys ja kokemus yrittäjyydestä Orimattilassa. Koehenkilöiksi valittiin 102 viisikymppistä naista ja miestä Jyväskylän seudulta. Siunaustilaisuus on avoin kaikille, muistotilaisuus kutsutuille. Silitti hiljaa hopeista tukkaa ja kuiskasi hiljaa: ”Lähdetään”. 7-21, la-su 9-18 Puh. Koesaunan lämpötila oli 73 astetta, kosteus 10 – 20 prosenttia ja saunomisen kesto 30 minuuttia kahteen 15 minuutin jaksoon jaettuna. Vielä joitakin vuosia sitten Nieminen oli mukana useissa luottamustoimissa, jotka hän kuitenkin on sittemmin jättänyt, jotta läheisille ihmisille jäisi enemmän aikaa. Nämä vaikutukset menivät ohi puolessa tunnissa. EDULLISESTI SUORAAN TEHTAALTA IITIN GRANIITTI OY HAUTAKIVET Eeva Töyrylä 040 754 1109 Perheniement. Niemisen mukaan juuri nyt ei yrityksellä ole käynnissä uusia aluevaltauksia, mutta erityisesti Ruotsi ja Viro ovat tämän hetken ilonaiheet työsektorilla. Monikansallinen tutkijaryhmä osoitti jo yhden saunomiskerran laskevan verenpainetta ja parantavan verisuonten joustavuutta. Nykyään perheen lapset, neljä poikaa ja yksi tyttö, asuvat jo omillaan, mutta joka torstai Nieminen suuntaa jäähallille pelaamaan yhdessä kolmen poikansa kanssa. Heillä kaikilla oli jokin sydänja verisuonitaudin riskitekijä, esimerkiksi kohonnut kolesteroli tai verenpaine. Kiitollisuus siitä, mitä on saanut tehdä ja kokea. Uusi sauna lämmin klo 16-21, vanha klo 16-20. Siunauksen jälkeen muistotilaisuus seurakuntakodissa. Saunominen laski sekä systolista että diastolista verenpainetta merkitsevästi, ja lasku oli vielä havaittavissa puolen tunnin kuluttua saunomisesta. Ennen tilaisuuden alkua puuro, kahvi-/mehutarjoilu. Lämpimästi tervetuloa! Orimattilan Tikka. Kääntyy aurinko pois ja hiljalleen käy tummumaan saapuva ilta. Vastasyntyneen pojan elinajanodote oli viime vuonna 78,7 vuotta ja vastasyntyneen tytön 84,2 vuotta. Tervetuloa kaikki kesän toiminnassa mukana olleet urheilijat, toimitsijat ja vanhemmat. 17.10.2018 Suruuutiset ORIMATTILAN SANOMAT Erkontie 17, Orimattila puh. 03-777 1244 tai 0400 483 045 Kaiverrukset, kultaus ym. Perheen merkitystä Nieminen korostaa useampaan otteeseen. Syke tiheni ja ruumiinlämpö nousi odotetusti saunomisen aikana. – Se on vastuullinenkin paikka olla tämän kokoisessa paikassa iso työnantaja. Ilmoittautuneita on 24, kurssi on täynnä. Pelataan bingoa. 451, Perheniemi, fax (05) 366 4095, orvo.toyryla@pp.inet.fi, 0400-809 095 • www.iitingraniitti.fi HAUTAKIVIÄ Asiantuntevaa hautauspalvelua – Arvonamme – alan perinteiden kunnioittaminen – – hautajaisten kokonaisuuden hoitaminen – – yksilöllinen, lämminhenkinen palvelu – – Teitä palvelee ammattitaitoinen henkilökunta – – Kukkasidonnan erikoisliike – Kukka ja Hautauspalvelu Henriikka Oy www.henriikkaoy.fi Orimattila: Niementie 2, 16300 Orimattila 03-777 8160, ilt. 28.7.1932 Kivennapa k. Kaikille tehtiin perusteellinen terveystarkastus ennen tutkimusta. 1.10.2018 Artjärvi o.s. Saunavuorot jatkuvat keskiviikkoisin. mennessä. 040 848 4000, www.aasuomi.fi Artjärven Martat. Niemisen virallinen syntymäpäivä oli eilen keskiviikkona, mutta merkkipäiväänsä hän juhlistaa perjantaina kutsuvierastilaisuuden merkeissä ja lauantaina perheen ja sukulaisten kesken. J Human Hypertension (2018) 32:129–138 https://doi.org/ 10.1038/s41371-017-0008-z MATTI VILJANEN Saunominen notkistaa suonia (c ) A rto In ka la w w w .a is ud ok u. Tervetuloa! Orimattilan Eläkkeensaajat. Salusjärven Avantouimarit. Nurminen Rakkaamme Kivenhakkaaja Pentti Kalevi Talaskallio Ikävöiden Puoliso Lapset ja lastenlapset perheineen Sukulaiset ja ystävät Nyt jo levätä saa kädet ahkerat, sydän uupunut lyömästä laannut. s. Kellään ei kuitenkaan ollut sepelvaltimotaudin oireita ja kaikki harrastivat liikuntaa ja saunoivat viikoittain. Välillä olin muutaman vuoden poissa opiskelemassa sekä alihankkijana ja palasin takaisin isän alkaessa sairastella vuosituhannen vaihteessa. Palkitaan seurakisaja sarjapalkittavat. Orimattilan Jymy/ yleisurheilu. päivänä 4 – N:o 90 – 2018 Orimattilan AAryhmät. – Lapsenlapsia on kaksi, joten siirretään sitä aikaa enemmän vaikka heille, Nieminen hymyilee. Mökkeilyssä varsinkin yksityisyys ja oma rauha viehättävät. Jymyn yleisurheilukauden päättäjäiset pe 9.11. Rakkaamme Leena Kaarina Kiviniemi-Salonen Ikävöiden Jouni Tuomas ja Fanny Pihla ja Miko Äiti Sirkka perheineen Jukka perheineen Leila ja Jaakko sekä muut sukulaiset ja ystävät Se on mennyt, mennyt tuulien mennen aika joka olin. s. Verenpaine ja verisuonten joustavuus mitattiin ennen saunomista, heti sen jälkeen ja puolen tunnin kuluttua saunomisesta. Suurimmillaan sukupuolten välinen ero oli 1970-luvun loppupuolella, jolloin se oli yhdeksän vuotta. 045 1319 196 13.11. Sijaintina Orimattila on erinomainen ja täältä on hyvä operoida niin pääkaupunkiseudulle kuin muuallekin. Kiitos Artjärven palvelutalon henkilökunnalle Tertun hyvästä hoidosta. Kaikki viisi lasta asuvat vanhempiaan lähellä. Huomenna 50-vuotisjuhliaan viettävä Juha Nieminen kurkistaa Keraplastin maalaamossa olevan ikkunan puitteen läpi. Tarvitaan lisätutkimuksia selvittämään, miten suonet reagoivat monien suosimiin korkeampiin lämpötiloihin. Seurapalstalle voi lähettää tietoja myös sähköpostin kautta osoitteella: tilaukset@orimattilansanomat.fi sekä netin kautta osoitteella: www.orimattilansanomat.fi Viralliset kokouskutsut julkaistaan kokouksia-osastossa. Vapaa-ajallaan Nieminen myös lähtee mielellään Virva-vaimonsa kanssa perheen kesämökille Mäntyharjulle. Onko alkoholi Sinun tai läheisesi ongelma. Mitä joustavammat suonet, sitä hitaammin pulssi etenee. Orimattilalla on pikkukaupungin edut. Perhe on ”iso juttu” ja perheyhteisö tiivis. 040-592 6870 Lahti: Hämeenkatu 13, 15110 Lahti 044-754 5877, 044-754 5874 Ajankohtaista lääketieteestä Rakkaamme Terttu Annikki Silfver Lämmöllä kaivaten veli perheineen siskot perheineen sukulaiset ja ystävät Tuli enkeli kultasiipi rakkaamme sängyn luo. Suonten joustavuutta arvioitiin mittaamalla erityislaitteistolla pulssin etenemisnopeus kaulalta nilkan alueelle. Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Myrskylän kirkossa perjantaina 16.11.2018 klo 10.00. Perheyritys Keraplast perustettiin Niemisen ollessa kolmen vanha. Keraplast on viime vuosien aikana kansainvälistynyt ja sillä on viisi tytäryhtiötä. Aikaa perheelle ja harrastuksille Perjantain syntymäpäiväjuhlissa on nähtävillä Niemisen ja hänen ystäviensä yhteinen postimerkkinäyttely. Elinajanodote: 50 VUOTTA. Lisätietoja ja ilmoittautumiset 14.11. co m C od e: 51 B 10 B 7B E 8 7 9 5 8 4 8 6 9 9 7 8 4 3 7 1 9 3 2 7 8 4 7 1 1 6 SALON KORJAAMO OY Hinauspalvelu 24 h Pesukatu avoinna ark. Sen sijaan vapaa-ajallaan Nieminen kertoo pelaavansa harrastejääkiekkoa. Seurapalstailmoittaja: Seurapalstailmoitusten tulee olla toimituksessamme viimeistään seuraavasti: Tiistain lehteen maanantaihin klo 10 mennessä. 040 322 1780. Tämän jälkeen muistotilaisuus Myrskylän seurakuntakodissa. Pekka Löytty, puh. klo 14. Nyt marttaillaan itsellekin hyvää mieltä! Hyvät arpajaiset ja makoisat kaffeet! Nähdään! Eläkeliiton Orimattilan yhdistyksen hengellinen kerho kokoontuu 12.11. Lisäksi meidän tunnetaan ja me tunnemme henkilöstömme, Nieminen listaa. – Mökki on rauhallisella paikalla ja kaiken kiireen ulkopuolella, siellä ei edes kännykkä toimi kunnolla, Nieminen naurahtaa. Jokainen jäseneksi tuleva saa yllätyslahjan. Myös pulssin etenemisnopeus kaulalta nilkkaan hidastui erittäin merkitsevästi ja oli havaittavissa vielä puolen tunnin kuluttua saunomisesta. Nuoruudessa alkanut postimerkkeilyharrastus on kuitenkin sittemmin jäänyt vähemmälle. Kerho Järjestotuvalla ma 12.11. – Se on tosi hieno harrastus. Tutkimus tehtiin Suomessa ja tyypillistä suomalaista saunaa käyttäen. ANNA HAKAMA Juha Nieminen juhlii 50-vuotissyntymäpäiväänsä perjantaina kutsuvierastilaisuuden merkeissä. Yksi asia mikä leimaa tällä hetkellä omaa työtäni on se, että touhuan Ruotsin-yksikön Ventisolin kanssa ja olen yksikön toimitusjohtaja, Nieminen kertoo ja arvioi tänä vuonna työajastaan lähes kolmanneksen kuluneen Ruotsissa, mutta myös Baltian yksiköiden kanssa hän on viime aikoina työskennellyt paljon. Lämmin kiitos osanotosta. Savolainen s. Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että Pentti siunataan Myrskylän kirkossa 17.11.2018 klo 13.00. Seura on varannut hotellihuoneita ja bussikuljetuksen. Lähde mukaan kisaamaan, pulahtamaan tai kannustamaan. klo 18, Myllylän koulu. On kuitenkin huomioitava, että tulokset pätevät 73 asteiseen löylyyn. 14.2.1960 k. Keraplastin Juha Nieminen vaihtoi luottamustoimet läsnäoloon läheisten kanssa Sudokun ratkaisu tv-sivulla. Yrityksen johtotehtävissä Nieminen on toiminut viimeisten runsaan kymmenen vuoden ajan. krs. klo 10 Järjestötuvalla. Käyn pelaamassa Vierumäellä ja Lahdessa
poistojen jälkeen tilikauden tulos jää noin 600 000 euroa allijäämäiseksi. Vuorinen pääsee aloittamaan tehtävässä viimeistään helmikuun lopulla. – olemme muiden vietävissä, kuvaili kunnanjohtaja Juha Myyryläinen tilannetta. – Keskustan, joka käytännössä hallitsee, pitäisi kantaa vastuuta taloudesta ja kestävällä tavalla miettiä pukkilan tulevaisuutta, totesi loijas. lisäksi hakuajalla tuli yksi ja hakuajan jälkeen kaksi suostumusta kunnanjohtajan virkaan. Taidehuvilan korjausta varten olisi teknisen johtajan Timo Krigsmanin mukaan laadittava pitkäjänteinen kehityssuunnitelma. Muita kohteita ovat papumäentien peruskorjaus (22 000 euroa) ja kaavateiden valaistus (10 000 euroa). anna HaKaMa Myrskylä Myrskylän jatkaa nykyisillä veroprosenteille myös ensi vuoden. Maanantaina koolla ollut valtuusto vahvisti kunnan tuloveroprosentiksi 21,50 ja piti kiinteistöveroprosentit tämän vuoden tasolla: yleinen kiinteistöveroprosentti on 1,15, vakituisten asuinrakennusten 0,65, muiden asuinrakennusten eli lähinnä kesämökkien 1,25, rakentamattomien rakennuspaikkojen 3,00 ja yleishyödyllisten yhteisöjen eli muun muassa niiden ylläpitämien seurantalojen 0,00. kunnanjohtaja Matti Latva-Pirilä (etupöydän ääressä oikealla, vasemmalla Kristian Forsman) totesi, että taloussuunnitteluvuosien miinusmerkkisten tulosten johdosta veronkorotuksia tultaneen esittämään lähivuosina. Haastatteluun kutsuttiin neljä henkilöä. joulukuuta. Esitys raukesi kannattamattomana. Sjölund on ollut myös muun muassa käräjäoikeuden lautamiehenä vuosina 1985–2008 ja saanut herastuomarin arvonimen,. Siltä ei vältytty tälläkään kertaa. Köydenveto yhden koulun malliin siirtymisestä poiki myös aronmäki-keskustelun Lakkautetun Torpin koulun ovet säppiin vasta ensi keväänä pitkäaikaiselle myrskyläläisvaltuutetulle ja Myrskylän kunnanhallituksen ex-puheenjohtajalle Henrik Sjölundille on myönnetty Suomen Keskustan kultainen ansiomerkki. Kolmannessa vaiheessa uusitaan puiston valaistus. Hakijoiden joukossa ei ollut ainoatakaan kunnanjohtajana istunutta henkilöä, Forsman kertasi. Yli 40 vuotta kuntapolitiikassa mukana olleen, keskustanuoriin Sjölundille keskustan kultainen ansiomerkki 1960-luvun lopulla liittyneen Sjölundin ensimmäinen kunnallinen luottamustoimi oli urheiluja väestönsuojelulautakunnan jäsenyys vuonna 1977. – Korotusehdotuksia joudutaan tulevina vuosina esittämään, latva-pirilä ennusti. Valinta ei kirvoittanut valtuutetuissa keskustelua. Kunnan tuloveroprosentti on ensi vuonna 21,5, yleinen kiinteistöveroprosentti 1,00, vakituisten asuinrakennusten veroprosentti 0,55 ja muiden asuinrakennusten veroprosentti 1,15. Myrskylän vt. kunnanjohtajana toimiva hallintojohtaja Matti Latva-Pirilä. – aika äkkiä tulitte toisiin aatoksiin, vinoili Mauno, kun pukkilan kuntatalouden tylyihin lukuihin viitannut Jyrki Loijas (kok) oli torjunut esityksen veroprosentin leikkauksesta epärealistisena ja summannut vuoden olleen kauhea: ”rahaa on pistetty menemään”. osa torppilaisvanhemmista on jo laittanut ja laittaa jatkossakin päiväkodissa olleet lapsensa Torpin koulun sijasta Kirkonkylän kouluun. Urakoitsijana toimii aM Sairola oy. Clewer alleviivasi ainoan syyn koulun lakkautukseen olevan oppilasmäärän lasku. Ennen päätöksen tekemistä Forsman kertoi kunnanjohtajan hausta ja valintaprosessin vaiheista. Kun pukkila vuosi takaperin alensi tuloveroprosentin 22,00:sta nykyiseen 21,50:een, päätöstä edelsi keskustan ja kokoomuksen keskinäinen nokittelu. Valinnan teki Myrskylän kunnanvaltuusto maanantain kokouksessaan kunnanhallituksen ja kunnanjohtajan valmistelevan työryhmän esityksen mukaisesti. Kunnanvaltuusto päätti maanantaina niin ikään yksimielisesti, että siihen asti tehtävää hoitaa Myrskylän vt. leikkipuisto kunnostetaan kolmessa osassa, joista ensimmäinen eli aidan uusiminen on parhaillaan menossa. Myrskylän kunnanvaltuusto valitsi Sam Vuorisen Myrskylän uudeksi kunnanjohtajaksi. listalla ovat myös kiinteistönhoitotraktori (50 000 euroa), Koivulinnan remonttiraha (20 000 euroa).ja Hallitustien leikkipuiston kunnostuksen kakkosvaiheen laitehankinnat (30 000 euroa). – aronmäen aluetta pidettiin koulun pelastuksena, mutta siitä ei saatu tukea koululle eikä koulusta muodostunut tukea aronmäen rakentamiselle, toppuutteli Kalliokivi ja kertoi naapurikylässä Sääksjärvellä uudisrakentamisen keskittyneen hajatonteille metsäisten sivuteiden varsille. Myös verotulot notkahtavat tänä vuonna viime vuoden reilusta 7,4 miljoonasta arviolta noin 6,6 miljoonaan euroon. kunnanjohtaja Matti Latva-Pirilä totesi, että vaikka ensi vuoden talousarvio tähtääkin nollatulokseen, taloussuunnitteluvuodet näyttävät painuvan miinukselle. lopputulos oli se, että hakijoita oli yhteensä 13 ja suostumuksen antaneita kolme, joiden joukossa oli kaksi istuvaa kunnanjohtajaa. Ensimmäisessä äänestyksessä olivat vastakkain Eino Vappulan (kesk) esitys koko lakkautushankkeen valmistelun keskeyttämisestä ja Matti Pirhosen (kesk) ehdotus lakkautusajankohdan myöhentämisestä puolella vuodella. Tilinpäätösennusteen mukaan tämän vuoden tulos jää 1,2 miljoonaa euroa miinukselle Pukkila valmistelee rankasti alijäämäistä talousarviota Virpi Kallio Pukkila pukkilan kunta verottaa asukkaitaan ensi vuonna entiseen tapaan. – onko se yhtään parempi, että lakkautusta itketään koko kevät, ihmetteli nopeaa päätöstä perännyt Hildèn, kun leena Clewer todisteli, että ”kerrasta poikki olisi parempi vaihtoehto, mutta menköön nyt kevääseen saakka”. Tonttikaupan vauhdittamiseksi hän esitti panostuksia Torpin koululla tarjottaviin päivähoitopalveluihin. Kunnanhallitus oli esittänyt, että ovet laitettaisiin säppiin ja oppilaat siirrettäisiin Kirkonkylän kouluun jo muutaman viikon päästä, joululoman jälkeen. Kunnanhallitukseen hän kuului vuosina 1985–2012 ja toimi hallituksen puheenjohtajana 1997–2002 sekä 2009–2012. Päätös veroprosentista johti taas nokitteluun Pukkilan valtuustolle esiteltiin maanantain iltakoulussa synkkeneviä talouslukuja. Toisessa äänestyksessä lakkautuksen siirto kevätlukukauden loppuun voitti äänin 12-3, kaksi tyhjää. Esille nostettiin myös hallintolain velvoitteet: miksei vanhempien mielipidettä kysytty. Jos tilinpäätösennuste toteutuu eikä budjettiin enää tule suuria muutoksia, taseeseen aiemmilta vuosilta kertynyt ylijäämä sulaa viime vuoden lopun reilusta 3,6 miljoonasta vajaaseen 1,6 miljoonaan. ainoan puheenvuoron asiaa alustaneen kunnanvaltuuston puheenjohtajan Kristian Forsmanin (kesk) lisäksi käytti Tuomas Kauppinen (kesk), joka totesi Vuorisen erottuneen haastatteluissa edukseen ja antaneen itsestään kuvan asian kuin asian nopeasti haltuun ottavana ihmisenä. Omatoimikirjasto ja tieremontit Budjetin investoinnit ovat reilun puolen miljoonan euron luokkaa. Myrskylän valtuusto oli yksimielisesti sillä kannalla, että nykyisillä veroprosenteilla jatketaan myös ensi vuosi. Vappula peräsi lähellä junaasemaa olevan alueen vetovoiman hyödyntämistä samaan tapaan kuin orimattilan Hennassa satsataan etelästä tulevaan kasvuun. Summassa on mukana jo päätetty 250 000 euron määräraha Syvänojan yksityistiesillan korjaukseen Veteraanitien peruskorjaukseen, joka ulottuu Mäntsäläntien risteyksestä asemakaava-alueen rajalle, esitetään 153 000 euroa. ”Onko parempi, että itketään koko kevät?” aikalisän kannattajat pitivät aikataulua oppilaiden siirtämisestä toiseen kouluun kesken lukuvuoden liian nopeana ja peesasivat vanhempien huolta lasten sopeutumisesta. Valtuuston hyväksyttäväksi se tulee 10. KUVA: JUho KiUrU Henrik Sjölund. Joukkoliikenteen vaihtoehtoisista järjestelyistä on tarkoitus laatia selvitys. Hallituksen pika-aikataulun taakse asettuivat vain Hildén, Seppinen ja Myllyoja. Tyhjää äänestivät Timo Hildén (sd), Jenni Seppinen (kok) ja Juha Myllyoja (kok). Sam Vuorisesta odotetusti Myrskylän kunnanjohtaja Virpi Kallio Pukkila pukkilan Torpin koulu lakkautetaan kevätlukukauden 2019 jälkeen. Sajomaa ja Vappula äänestivät tyhjää. – aronmäki kaavoitettiin hyvässä uskossa kruununjalokiveksi, mutta aika teki tehtävänsä. Lopputuloksena oli kevätlukukauden mittainen aikalisä. alue ei vedä, säesti Clewer. Kunnanvaltuusto päätti asiasta maanantaina polveilevan keskustelun, neuvottelutauon ja kahden äänestyksen jälkeen. Kuvassa Matti Pirhonen (vas.) ja Markus Kalliokivi. Hän puhui myös Torpin koulun kehittämisestä niin, että sinne hakeutuu oppilaita koko pukkilasta. Hänen kertoi tavoitteena olleen saada mahdollisimman laaja ja monipuolinen hakijajoukko. päivänä 2018 – N:o 90 – 5 Virpi Kallio Pukkila pukkilan kunnan talousluvut näyttävät synkiltä. Sam Vuorinen oli haastattelutilanteessa paras kaikissa kysymysryhmissä ja erityisesti johtamiskysymyksissä hän erottui edukseen, Forsman kertoi. Kunnanvaltuusto hyväksyi myös kirjastopalvelujen menoihin tarvittavan 3 100 euron lisämäärärahan. Esimerkiksi sosiaalija terveyspuolen budjetti on pettänyt: ylityspaine on reilut puoli miljoonaa euroa. Myrskylä säilyttää veroprosentin nykyisellään myös ensi vuonna anna HaKaMa Myrskylä Myrskylän uudeksi kunnanjohtajaksi valittiin ennakko-odotusten mukaisesti Ypäjän vt. Valintapäätös saa lainvoiman kuukauden päästä ja kahden kuukauden irtisanomisaika huomioiden Vuorinen pääsee aloittamaan Myrskylässä viimeistään helmikuun loppupuolelle. Kunnanhallitus käsittelee budjettia 26. Hallituksessa lakkautusta kannattanut Järvenpää perusteli takinkääntöään uskolla siihen, että koulun olemassaolo tukee aronmäen tonttien myyntiä. ORIMATTILAN SANOMAT Torstaina marraskuun 8. Maanantaina valtuuston iltakoulussa esitellyn ensi vuoden talousarvioluonnoksen vuosikate eli tulojen ja menojen erotus on reilut 240 000 euroa miinuksella. Henkilöstöpuolella esitys pitää sisällään lisätyövoimaa ruokaja siivouspalveluihin, puolipäiväisen nuoriso-ohjaajan pestaamisen nuorisotilatoimintaan, onni-päivän osa-aikaisen ohjaajan tehtävän vakiinnuttamisen sekä teknisen työnjohtajan palkkaamisen. Kustannus on syntynyt kirjaston lehtitoimittajan myöhässä tulleesta laskusta, joka jäi rasittamaan kirjaston kuluvan vuoden taloutta. Yleishyödyllisten yhteisöjä ei veroteta, eikä rakentamattomalle rakennuspaikalle määrätty erillistä veroprosenttia. Torppilainen äiti ja kuntapoliitikko Satu-Kirsi Salmela jakoi päättäjille Torpin koulun oppilaiden kirjeitä. Tavoitteena on yhdistää olemassa olevaa liikennettä, kuten koululaiskuljetuksia ja palveluliikennettä, kaikille avoimeksi seutuliikenteeksi. Viime vuonna kokoomuslaiset olisivat halunneet leikata veroprosenttia puolen prosenttiyksikön sijasta yhdellä prosenttiyksiköllä. Kirjaston hankelistalla on omatoimikirjaston toteuttaminen. kunnanjohtaja Sam Vuorinen. Veroprosentit eivät herättäneet keskustelua valtuustossa. Maltilliseen veroprosentin laskuun perustuvaan kuntastrategiaan ja kunnalle verojen leikkauksesta koituviin imagohyötyihin vedonnut, rohkeita linjauksia peräänkuuluttanut Juho Mauno (kesk) ehdotti tuloveroprosentin alentamista 0,25 prosenttiyksiköllä. ajatus on järjetön, päivitteli Vappula koulun lakkautusta ja muistutti kunnan Torpissa tekemistä, miljoonan euron luokkaa olevista asuntoja yritysaluesatsauksista. Myös Vuorisen CV oli Kauppisen mukaan vakuuttava. Ensimmäisellä kierroksella hakeneista kaksi veti hakemuksensa pois. – Ensimmäisellä hakukierroksella tulleet seitsemän hakemusta koettiin määrällisesti pettymyksenä. marraskuuta. lakkautusta vastustanut Vappula puolestaan epäili luokkakokojen kasvavan Kirkonkylässä yhden koulun malliin siirtymisen jälkeen jopa niin, että edessä on rinnakkaisluokkien perustaminen ja kustannusten kasvu. Ensi vuonna tilanteen pitäisi tasaantua, talousarvioluonnoksessa verokertymäksi on merkitty 7,2 miljoonaa euroa. Hän varoitteli tuijottamasta liikaa oppilasennusteisiin, sillä ne kertovat vain osatotuuden. Myrskylän kirkkovaltuustossa hän on istunut vuodesta 1995 ja toiminut puheenjohtajana vuodesta 2003. aikalisää liputtivat pirhosen lisäksi keskustan Ida Clewer, Leena Clewer, Markus Kalliokivi, Anja Leino, Eino Saarikko ja Soilikki Raita, kokoomuksen Juha Ahola, Päivi Eskola ja Jyrki Loijas sekä Lennu Sajomaa (ps). Kunnanhallitus päätti jatkaa hakua, jolloin hakuajan loppuun mennessä tuli kahdeksan uutta hakemusta. Vappulaa peesasivat Minna Järvenpää (vihr) ja Juha Mauno (kesk). Myrskylän vt. Myös tämän vuoden talousarvio laadittiin alijäämäiseksi, mutta tilinpäätösennusteen mukaan summa on kasvamassa reilusta 200 000 eurosta yli 1,2 miljoonaa euroon. asian päätti maanantaina kokoontunut Myrskylän kunnanvaltuusto kunnanhallituksen esityksen mukaisesti. Kuvassa kokoomuksen Juha Myllyoja (vas.), Juha Ahola ja Jyrki Loijas. – Meillä oli haastateltaville pitkä kysymyspatteristo, jolla kartoitettiin osaamista, kokemusta, johtamista, elinkeinoelämän ideoita ja kunnan johtamista. Kalliokivi nosti Torpin koulun kysymysmerkeiksi paitsi yhdysluokissa opiskelun haasteet myös ajanmukaisen liikuntasalin ja teknisen työn luokan puuttumisen ja muut tilojen saneeraustarpeet. ”Piti tulla kruununjalokivi, mutta aika teki tehtävänsä” – nyt ollaan aika hullulla tiellä
Luonto pukeutunut asuun syksyiseen, metsän taikapiiri omaksensa sulkee. SBG -05. Maanantaina keskustalaiset käänsivät takkinsa ja olivat Hildenin kannattaman koulun nopean alasajon sijasta valmiit ottamaan aikalisän ja osa jopa vetäytymään koko hankkeesta. Tien toisella puolella, Toimelan mäellä soitetaan samaan aikaan äänitteeltä musiikkia, joka auttaa makuualustojen päällä ja vilttien alla kellivää väkeä rentoutumaan. o Orimattila, Muistoja Pohjolasta -konsertti Orimattilan kirkossa su 11.11. klo 17.15–18 ja 18.15–19. Hakan kannattajat eivät kuitenkaan unohtaneet loppukauden aikana Rantasen panosta Hakan eteen. BONuS: Heikki Sironen on rakentanut jo kolme omakotitaloa Orimattilaan. – Yhteistyö myös Myrskylässä alkaa parhaalta mahdolliselta pohjalta yksimielisen valinnan myötä. Liput 10 e, esitys on tarkoitettu aikuisille. Nouseeko hänen uusin talonsa: a) Peuranpolulle, b) Kärpänkujalle vai c) ruisrääkänraitille. Aikuisten päivätorkkukampanjan järjestää kolmikko, johon kuuluvat kunnan nuorisoja vapaa-ajan toiminnanohjaaja Piritta Ahl, liikunnanohjaaja Ida Clewer ja päiväkoti Vekaran lastenohjaaja Tarja Vilén. Torstaina marraskuun 8. Onneksi olkoon! Valkeakoskelainen jalkapallojoukkue FC Haka kertoo kotisivuillaan (24.10.), että seuran kannattajat valitsivat vuoden pelaajaksi entisen orimattilalaisen Jaakko Rantasen. Kimmo Koivisto palasi kotiin Länsi-Orimattilan liikkuvainen poliitikko Kimmo Koivisto vaihtoi autoa ja puoluetta samana päivänä. Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenneja ympäristökeskuksen viitoituksen asiantuntija puolestaan sanoo, että mustapohjainen Pennala-viitta on normien mukainen Lahdentien ja Pennalantien risteyksessä. Valtuuston kokouksen jatkoksi pidetty iltakoulu päättyi iltayhdeksän maissa ja reipas tunti myöhemmin syntyi Tikkalan perheeseen vauva. Elyn perustelu on selkeä: Pennala ei ole Orimattilan kaupungin keskustaajamaan kiinteästi sijoittuva kaupunginosa. Materiaalin pitää olla toimituksessa viimeistään julkaisupäivää edeltävänä tiistaina. Palstalla kerrotaan kaikelle kansalle avoimista tapahtumista. Vuorinen, 34, on sotatieteiden maisteri. AIrA HuISKO Aira Huisko lähetti runonsa matkassa valokuvan rannalta. klo 12 OrJy 05–06 vs. Pormestarista tuli Pukkilan Breznev – Pormestarista tuli Pukkilan Breznev, virnuili kunnanhallituksen keskustalainen puheenjohtaja Markus Kalliokivi kunnanvaltuuston maanantain istunnon jälkeen, kun puoluetoveri Juha Mauno ja demariedustaja Timo Hilden olivat heilutelleet sanan säilää. Ainakin toistaiseksi kyseessä on kaksi kertaluonteista tempausta, jotka toteutetaan 12. Siksi pukkilalaiset ovat nyt päättäneet porhaltaa kohti kuntastrategiaan kirjattuja, hyvinvoinnin ja elinvoiman edistämiseen liittyviä tavoitteita menemällä yhdessä – päiväunille. Isänpäiväja muuta askartelua, keksien leivontaa, kahvittelua. Kun Anu Koivisto vuonna 2010 otti sukupolvenvaihdoksessa vanhan kotitilan haltuunsa, navetta oli tyhjä. Niitä seurasivat aasit, muulit, lampaat, lapinlehmät, minipossut, kanit ja useat erirotuiset kanat kaikenlaiset eläimet, joista Anu oli pitkään haaveillut. Kynäilijän kulma Runot ja kirjoitelmat lähetetään osoitteeseen Kynäilijän kulma, ORIMATTILAN SANOMAT PL 5 16300 Orimattila Metsälle Pieni tie, vie metsän syliin syrjäiseen, puiden varjot ylitseni hiljaa kulkee. Vaikuttiko Ypäjän valitusprosessi asiaan. Tuvan tummaan hämyyn askellan. – Tänäkin vuonna taidan näiden eläinten kanssa tuplata liikevaihdon, Koivisto toteaa hymyjen keskeltä. o Artjärvi, koripallo, C-tyttöjen 1. Tapahtumassa kanttiini. Aamuhuurretta polulla. Palstan kokoaa Anna Hakama, puh. o Karkkula, Muksukas-messut la 10.11. ooo Kuntalehti haastatteli Myrskylään kunnanjohtajaksi valittua Sam Vuorista valinnan jälkeen ja julkaisi jutun verkkosivuillaan (6.11.). Joskus on julkisenkin viranhaltijan oltava itsekäs. o Pukkila, avoimet ovet Pukkilan pappilassa (Veteraanitie 2) la 10.11. o Pukkila, aikuisten päiväunet Toimelassa ma 12.11. Yksi niistä valtuutetuista, jotka olivat kokoussalin sijasta ihan jossain muualla, oli keskustan Terhi Tikkala. Materiaalia voi lähettää myös sähköpostitse: tulkai.mukaa@orimattilan sanomat.fi tai netissä: www.orimattilansanomat.fi Näyttelyjä o Orimattila, Orimattilan lähihistoriaa -kuvanäyttely esittelee Orimattilan keskustaa ja sen maisemia 1980ja 1990luvuilta Orimattilan Sanomien konttorissa arkisin klo 8–16. SBG Lahti -05. 4) Millä alalla orimattilalainen Timo Korvenheimo on niittänyt viime vuosina mainetta. marraskuuta nuorisoseurantalo Toimelassa. Lahdentielle uusittuun risteykseen on asennettu mustapohjaiset kyltit, joissa Pennala lukee valkoisella tekstillä. Viiniköynnös punertaa loistoa. Toimituksen osoite on PL 5, 16301 Orimattila. Kimmo Koivisto pysynee ainakin näiden eduskuntavaalien ajan keskustan tukena, sillä vasemmiston orimattilalaisehdokkaan Väinö Weckströmin matkaan Koivisto ei uskaltane. Klo 14 Heinola -05 vs. Puut kellastuvat, värikkäät lehdet, syysruskan loisto. klo 14. Vähitellen asiat kuitenkin jäsentyvät kohdalleen. Heinola -05. Hän siirtyy Myrskylään Ypäjältä, jonne hänet valittiin maaliskuussa 2017. 3) Mitä salakuljetuksesta syytettynä olevan orimattilalaismiehen väitetään tuoneen Suomeen kymmeniä kiloja. Klo 16 OrJy -05-06 vs. Perussuomalaisissakin vaikuttanut Koivisto kehuu Mölsän kykyä kuunnella. Kyliltä ja kujilta Tulkai mukaa Torstaisin julkaistavalle Tulkai mukaa -palstalle kootaan viikon tapahtumatiedot seuraavaan keskiviikkoon asti. – Myrskylä on ammatillisesti kiinnostava, kaksikielinen, taloudellisesti hyvin hoidettu ja eteenpäin menevä maaseutukunta kohtuullisten etäisyyksien päässä useista Etelä-Suomen kaupungeista Itä-Uudellamaalla. KuVA: AIrA HuISKO Syksy Syksy saapuu, hämärtyvät illat, muuttolinnut lähtevät. ooo ET-lehti (10.10.) vieraili Hutkon laamaja eläintilalla Pukkilassa. klo 9–18. Niillä voidaan ohjata kulkijoita vaikka kirjastoon. 6) Kuka oli nopein tämän syksyn Kuivannon Kympillä. 044 7043 717. 2) Mihin Pennalan uotilanrinteessä ollut yli 100-vuotias riihi siirrettiin. Mukaan viltti ja makuualusta. klo 12–13, aiheena maakuntalauluja. Valtuustosali vaihtui synnytyssaliksi Pukkilan kunnanvaltuusto kokoontui maanantaina kovasti varamiehisenä. Idean yhteisistä torkuista keksi Vilén, joka on jo työnsä puolesta päiväunialan ammattilainen. Sydänvika lopetti uran kuin seinään ja kapteeninnauha siirtyi Ville-Valtteri Starckin sekä Anton Popovitchin käsivarsiin. – Polte kentälle on hirvittävän suuri, kun illat pimenevät, lehdet putoavat puista ja panokset ovat kentällä maksimissaan, mutta tämäkin on elettävä. Lisäksi rokkaa, kahvia, vohveleita ja arpajaiset yms. Liikennevirasto selvittää, että mustapohjaista viitta käytetään yksityisen tien viittana, mutta myös osoiteviittana. Jotta kaikilla olisi oikeasti mahdollisuus hengähtää hetkeksi arjen kiireiden keskellä, päiväkoti Vekarassa toimii aikuisten päiväunien aikana lapsiparkki. o Niinikoski, kyläyhdistys järjestää Isänpäivämyyjäiset Kerholassa la 10.11. Anu Koivisto on kasvattanut tilan eläinmäärää paljon. klo 11–14 (Marjumäentie 38). KuVA: PETrI SIPILÄINEN. – Olen ollut koko ajan siviilitöissä ja aloitin myös opinnot Tampereen ammattikorkeakoulussa röntgenhoitajaksi. Rantasen kausi – ja koko ura – päättyi jo juhannuksena lääkäriltä tulleisiin huonoihin uutisiin. He eivät kuitenkaan ole liikkeellä viran puolesta vaan yksityisinä kuntaIaisina ja vapaa-ajallaan. Syksy saapui, ruska hehkuu! Orimattilan EL:n kirjallisuusja tarina kerholaisten kahden sanan lauseista TuIrE KuuSISTON kokoama syysruno KuVA: MArJO SuNdSTrÖM KuVA: JuHO KIuru KuVA: MArIA KAruVuOrI Jaakko Rantanen (vas.) ja isoveli Kaarlo Rantanen edustivat aikanaan Tampereen Ilvestä. ja 16.11. Takkatulen kodikkaassa lämpimässä, ikimetsän rauhan saavutan. – Oli tämä aikamoinen yllätys, mutta todella, todella kiitollinen olen tästä kunnianosoituksesta, Rantanen iloitsee. Alkuun hän ajatteli niiden lähinnä vain piristävän maatilan elämää, mutta hiljalleen eläimistä on tullut viljanviljelyn oheen ihan merkittävä bisnes. Koivisto ajaa nykyään mustalla lähes uudella Mersulla ja on keskustalainen. Kesällä lääkärin uutisen kuultuaan Rantanen oli ymmärrettävästi järkyttynyt ja mieli oli syvällä maassa. Kimmo Koivisto on vaihtanut puoluetta ja autoa. Weckström kun liikkuu paljon purjeliitimellä. klo 19. Miksi halusit hakeutua Myrskylään. 044 7043 714. Hän oli ollut kuulevinaan niissä historian kaikuja rajan takaa: ”semmoistahan se oli sosialismin aikaan Neuvostoliitossa… yhteiskunta tiesi, mikä on kenenkin etu…” Juuri lomamatkalta Moskovasta kotiutunut Hildén veisteli tietävänsä, mistä Mauno puhuu: ”meilläkin on Pukkilassa lähes yksipuoluejärjestelmä… ja nyt sama puolue on jyräämässä oman päätöksensä nurin…” Keskustalla on valtuustossa yksinkertainen enemmistö, yhdeksän paikkaa 17:stä. o Orimattila, yhteislaulutunti Anninkammarilla ti 13.11. Uskon kuitenkin, että valitus hylätään. Peitot ja patjat jokaisen toivotaan tuovaan mukanaan kotoa. Myynnissä herkkuja. Anu alkoi täyttää navettaa vähän erilaisilla eläimillä. Koko Pukkila menee yhdessä päiväunille 1) Kuka on Myrskylän uusi kunnanjohtaja. Poniajelua, leluja, vaatteita, tuote-esittelyjä ja kirppistä, makkaraa, leivonnaisia, kahvia ja kasvomaalausta. Kokoomuksen kansanedustajaehdokkaan Kalle Jokisen kannattajasta hän vaihtoi keskustan kansanedustajakandidaatin Jukka Mölsän tukimieheksi. Päiväunien ajan lapsiparkki Vekarassa klo 17–19.15. Suhteen laatua nostaa ehkä sekin, että Mölsä on mersumiehiä. Hän on nykyään keskustalainen mersumies. JuHO KIuru Juttuvinkit: juho.kiuru @orimattilansanomat.fi, puh. Syksyn ruska, kaunis ruska. Tosin hyppäys ei Koivistolle ole niin suuri, sillä on Jokinenkin mersumies. päivänä 6 – N:o 90 – 2018 . VASTAuKSET: 1) Sam Vuorinen, 2) Virenojan Haikulaan, 3) nuuskaa, 4) ravivalmennuksessa, 5) Kymenlaakson Sähköä, 6) Hannu Granberg, BONuS: a) Peuranpolulle. Muita tapahtumia o Orimattila, Yhden kauppa -monologinäytelmä Näyttämö Olahuoneella (Pakaantie 1) to 8.11., pe 9.11., 14.11. Uupuneena illan hämärässä, istun ääreen metsäpirtin akkunan. Pennalan viitat vaihtuivat mustiin Musta viitoitus herättää hämmennystä Orimattilan Pennalassa. divaria Vuorenmäen koululla la 10.11. Ensin sinne muuttivat laamat. Kumarrellen, puiden oksain alta, suolammen tuttuun rantaan vaellan. Vanhemmat olivat luopuneet lypsykarjasta kymmenen vuotta aiemmin. 5) Mitä isoa yritystä orimattilalainen Paavo Polso johti aikoinaan yli 20 vuoden ajan. Tieräkkös siä r I S T I K O N r A T K A I S u Piritta Ahl (vas.), Tarja Vilén ja Ida Clewer kutsuvat koko Pukkilan yhteisille päiväunille. Sade ropisee, syksyinen sade, pehmeä sade, joskus aurinkoista. ORIMATTILAN SANOMAT to rst ai Pukkilan kunnalla on vahva visio olla jotain ihan muuta kuin unelias kyläpahanen. Mauno referoi pormestariajatustakin peukuttaneen Kalliokiven Torpin koulun lakkauttamishankkeen aikana käyttämiä puheenvuoroja. Harmaa on maa. Tuo luottamus tulee myös ansaita. Lisäperuste kuuluu, että merkkiä käytetään maantiellä, jos tien nopeusrajoitus on 80 km/h tai suurempi tai kohteeseen johtava liittymä sijaitsee näkemiltään vaarallisessa paikassa. – On silti todettava, että työntävä tekijä uuden viran hakuun on ollut valinnastani tehty valitus hallinto-oikeuteen. Jaakko rantanen on Hakan vuoden pelaaja Meiltä ja muualta Pennalan mustaa kylttiä on luonnehdittu synkäksi, mutta myös normien mukaiseksi. Valituksen käsittely on kuitenkin pitkittynyt pitkittymistään ja tuonut epävarmuutta henkilökohtaiseen elämääni. klo 10–14 Käpälämäen päiväkodin tiloissa (Karkkulantie 52). Huokaa metsä, tuikkii tähdet taivahalta
– Ja kaukana menneisyydessä kun Matti Ijäs teki muutaman lastenelokuvan, niissä olin mukana. En tiedä ovatko ne muuttuneet vai eivätkö kaikki kuvut istuneet hyvin paikoilleen alunperinkään, Lehtinen kertoo. Lisäväriä antoivat Pjotr Tsaikovski, Daniel von Goens ja yllättäen tyylistä poikkeava pelimannimusiikki. Kunnostettu veistos siirtyy alkuperäiseltä paikaltaan hieman Tiirismaan koulun suuntaan. Tämänvuotinen konsertti oli Wolfgang amadeus mozart -painotteinen seuranaan antonio Vivaldi ja arcangelo Corelli. Päijät-hämeessä on niin kauniita paikkoja. uusiin kupuihin teen vielä suojapinnoituksen ja vien kuvut Lahteen, Lehtinen kertoo. Orkesteria johti Luis Ramirez. Seuraavaksi kuultiin kappaleet min levnads afton ja Kyrklåt arne moden. Kukkatervehdys-teos koostuu viidestä kookkaasta betoniin valetusta kukasta, joiden terälehdet ovat auenneet. mikäs sen parempaa markkinointia kuin esitellä niitä elokuvassa, Weckström sanoo. Se esitettiin Lahden nuorisoteatterissa loppuunmyydyille katsomoille. – Tässä erilaista on se, ettei tämä ole valmiiksi pureskeltu ja pastellin sävyinen. Silloin valaistus toimi vain joitakin vuosia. orimattila saattaa elokuvassa näkyä myös sen takia, että elokuvan oikeuksien piiriin kuuluvassa Kivimutka-kirjasarjassa seikkaillaan myös orimattilassa. Pääosassa ovat nuoret pojat. Väinö Weckström on aiemmin dramatisoinut Etsivätoimisto henkka & Kivimutka -sarjan kirjasta näytelmän. Jo ennestään kolhiintunut ja rapistunut teos vaurioitui pahasti kuorma-auton törmäyksessä. Valaistus kuului myös alkuperäiseen teokseen. Eikä vielä ole selvillä sekään, millaisen roolin mallusjokelainen ottaa hoitaakseen. Yleisö suorastaan liikuttui. – Kun viimeiset työt ovat olleet niin kaukana Lapin käsivarressa pitkien hankalien matkojen päässä. Ja visuaalisesti teemme erittäin näyttävää elokuvaa, Weckström sanoo. hän soitti ensimmäisenä numeronaan antautuneesti ja tunteellisesti Pjotr Tsaikovskin slaavilaisista slaavilaisimman Nocturnon. Nuoria näyttelijöitä värvätään mukaan maalis-huhtikuun taitteessa. orimattila mahdollinen kuvauspaikka Weckströmille Sulevi Peltola on idoli ja legenda. Pelimanniosuuden aloitti Brudmars från Tenala. Kapellimestari ramirez piti huolta orkesterin rytmistä ja sai kokonaisuuden hyvin toimimaan. Lahtelaiskirjailija Kalle Veirron kirjasarjoihin perustuvan elokuvan kuvaukset alkavat ensi kesänä Lahdessa. Elokuvan tuottaa vuosi sitten perustettu Fishcock Films Company. Konsertin aloittaneen mozartin Taikahuilun alkusoiton suurin vaikeus taitaa olla siinä, että se on hyvin tunnettu. hän on tehnyt lukuisia pienimuotoisia kappaleita sellolle. Juho Kiuru Lahti Suositut lasten ja nuorten kirjasarjat Etsivätoimisto henkka & Kivimutka sekä Kivimutka tulevat elokuvateattereihin osin orimattilalaisvoimin. Näyttelijäkaartiin on lupautunut orimattilan kesäasukas Sulevi Peltola. HTO:n pelimanniryhmän soitanta sopi hyvin kirkon kristallikruunujen alle. Pinnoittamaton lasikuitu ei kestä uV-valoa, vaan tummuu ja haurastuu ajan myötä. – olen monta kertaa miettinyt, että Sulevin kanssa haluaisin tehdä töitä. Nyt veistoksen valaistustekniikka on täysin uusittu. Sitä katsottiin ennätyksellisen paljon elokuvan avausviikolla. Tässä on jännitystä ja ajattelemisen aihetta. päivänä 2018 – N:o 90 – 7 Juho Kiuru Orimattila orimattilalaisen kuvanveistäjän Jukka Lehtisen kädenjälkeä näkyy ensi viikolla Lahdessa julkistettavassa Kukkatervehdys-taideteoksessa. NiiLo raJaLa EiLa SammaLLahTi Artjärvi Pyhäinpäivän jälkeinen konsertti, jossa soittaa helsingin Työväen orkesteri (hTo), on jo perinne. – Vanha lasikuitu oli mennyt huonoon kuntoon ja osa kuvuista oli hukkunut. hänen mukaansa koko perheen elokuvat voivat Suomessa hyvin. Kolme viulua ja vaimea haitari soivat hartain sävelin. Lehtinen teki kupujen savimallit jokaiseen betonikukkaan. Näin ne unelmat toteutuvat. ORIMATTILAN SANOMAT Torstaina marraskuun 8. Lahtelaisen kuvataiteilijan Liisa Ruusuvaaran Kukkatervehdys pystytettiin vuonna 1973 Lahden kaupunginsairaalan pääsisäänkäynnin edustalle, jossa se sijaitsi noin 40 vuoden ajan. aikuisnäyttelijöiksi on jo kiinnitetty Sulevi Peltolan lisäksi muun muassa Annu Valonen, Tapani Kalliomäki ja Pirjo Heikkilä. Soittajat vasemmalta: Tapio Takala, Arto Haapaniemi, Timo Hämäläinen ja Rauno Lehtovaara. hTo:n esitys sai kuitenkin aikaan lämpimän tunnelman, jonka taustalla olivat tutut soittajat, kapellimestari ja kirkon akustisesti herkkä ympäristö. Ohjaaja Väinö Weckströmin mukaan tulevan elokuvan esittelypätkä on saanut innostuneen vastaanoton. osa kuvuista oli jo kadonnut Jukka Lehtinen teki jokaisen viiden kukan keskiosalle valokuvun alkuperäisten kupujen mukaisesti. mozartin haffner-sinfoniassa kävi ilmi, miten orkesterin sek tioi den onnistunut ja sointuva yhteissoitto on musiikin perusteita. Valmista pitäisi olla syksyllä vuonna 2020. Kapellimestarina, tai kuten ohjelma kertoi, orkesterin johtajana oli vanhaan tuttuun tapaan Luis Ramirez. Peltolalle projekti ja sen aikataulu sopivat hyvin, sillä hän viettää varsinkin kesäisin paljon aikaa mallusjoella, mistä on lyhyt matka kuvauksiin Lahteen. Koko perheen elokuvan ohjaa pari vuotta sitten orimattilaan muuttanut Väinö Weckström. – oli mielenkiintoinen työ, kun sai tutkia muodon logiikkaa ja alkuperäisen tekijän ajatusta. Pelimannimusiikin soittaminen mozartin, Vivaldin, Corellin ja Tsaikovskin esityksien joukossa herätti ensin ihmetystä, mutta oivallinen kappalevalinta takasi, että se sopi kokonaisuuteen. haluamme yhteistyökumppaneiksi kuntia. Pelimannimusiikki yllätti Pelimannimusiikkia esitti orkesterin oma nelihenkinen kansanmusiikkikokoonpano. Scherzo tuntui olevan Konstantin martinovin sormille varsin sopiva, ja hänen luistavaa soittoaan oli ilo kuulla. Peltola ei ole Veirron nuorisokirjoihin perehtynyt. Lehtinen on tehnyt kunnostettavana olevaan betoniveistokseen valokuvut lasikuidusta. Tietämättään tulee verranneeksi esitystä mielessä olevaan muistikuvaan. Elokuvassa aiotaan käyttää paljon paikallisia näyttelijöitä. Vivaldin Concerto grosso d-molli esitteli orkesterin solistisia taitoja. KUVAt: JUKKA lEhtinEn Kukkaistervehdyksen valokuvun foliolla päällystetty kipsimalli lasikuitua odottamassa. hän on työstänyt kupuja parin kuukauden ajan. Teos oli lähellä päätyä elinkaarensa päähän, kunnes Lahden rakentajien yhdistys tarjoutui kunnostamaan betoniteoksen. Vivaldin musiikki oli täynnä solistisia osuuksia viuluille ja puupuhaltajille. Kapellimestari ei turhaan nostanut esiin solististen osien esittäjiä. – Elokuvassa ollaan Lahdessa ja seutukunnassa. Jukka Lehtisen lasikuitukuvut viimeistelevät Kukkatervehdyksen Betoniveistoksen kukkien keskelle tulee valaisin ja alkuperäisen mukainen valokupu. – mutta pääroolissa en ole, Peltola naurahtaa. orimattilalaisohjaaja tuo seikkailijat henkan ja Kivimutkan valkokankaalle Lastenelokuvissa Sulevi Peltola näytteli viimeksi suositussa Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu! -elokuvassa.. uusi sijoituspaikka on vähemmän liikennöidyllä kohdalla oikokadun ja harjukadun kulmauksessa. usean vuoden aikana soittajat ovat vierailleet artjärven kirkossa. Päätösnumerossa orkesteri oli pienentynyt jousiorkesteriksi, joka hentoudestaan huolimatta täytti hyvin ja kuuluvasti kirkon soinnikkaan tilan. Vivaldin jälkeen pääsolistina oli sellisti Konstantin Martinov, joka on jo aiemminkin esittänyt taitoaan artjärven kirkossa. osassa kukista oli vanha lasikuitukupu tallessa. Kirkossa oli runsas konserttiväki, yli sata henkeä. hTo herkisteli ja yllätti artjärven kirkossa KUVAt: EilA SAmmAllAhti Helsingin Työväen Orkesteri esiintyi Artjärven kirkossa jo seitsemännen kerran. Lähiprojekti innosti Peltolaa Väinö Weckström kysyi Sulevi Peltolaa mukaan elokuvaan viime kesänä mallusjoen takinkääntöviikoilla. ohjaaja nähdään elokuvassa varjoliitomiehenä. – Silloin lupauduin. Kukkien keskiosissa on valaisimet, jotka valaisevat teoksen terälehdet pimeään aikaan. Lastenelokuvasta hänellä on viimeksi kokemuksia Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu! -elokuvasta. Säveltäjä oli itsekin sellisti. otin sian säkissä, Peltola toteaa. useat kuulijat ovat sen kuulleet maailman huippuorkesterien tulkitsemina. Savimallista otetun muotin mukaan Lehtinen valoi kipsimallit, joiden mukaan taas lasikuitukuvut valmistettiin. hTo:n erinomaisia ansioita on, että se käyttää myös omia soittajiaan solistisissa tehtävissä. Konsertin päättivät arcangelo Corellin Joulukonserton osat, jotka oli otettu mukaan lähestyvän joulun odotuksessa. Toisena numerona oli hollantilaissyntyisen Daniel von Goensin (1858-1904) Scherzo. Järjestäjinä olivat taas kerran hiitelä-seura ja artjärven kappeliseurakunta
lokakuuta 1993. Samaan aikaan kansallisen energiaja ilmastostrategian mukaan kotimaan liikenteen kasvihuonekaasupäästöjä on vähennettävä 50 prosenttia jo vuoteen 2030 mennessä. Kaupunginhallitus katsoikin viisaasti äänin 7–2, etteivät Villihiiden talousluvut riitä toimintaalueen muodostamiseen. Viime vuonna Bäck huomasi uupuneensa jatkuvaan uuden luomiseen ja seuraajamäärien murehtimiseen. Digiaika puristaa tiedon muistitikkua. Tällä päätöksellä hallitus katsoo olevansa suomalaisen oikeuslaitoksen yläpuolella, eivätkä oikeuden päätökset ole sitä sitovia. Bäckin tavoitteena on ennen kaikkea viihdyttää. – Tässä työssä kaikelle voi antaa rahallisen arvon. Norjassa ja Ruotsissa henkilöautojen keski-ikä on noin kymmenen vuotta ja Tanskassa jopa alle 9 vuotta. Yli vuoden vanhat videot puolestaan ovat keränneet jo satojatuhansia tai jopa yli miljoona katselukertaa. Kaikki pyörii nyt aika kivuttomasti. – Kommentteja tulee tuhansia päivässä, joten en tiedä, voisiko sitä vielä mitenkään enempää kuunnella. Toimituksella on oikeus lyhentää ja käsitellä kirjoituksia toimituksellisten periaatteiden mukaisesti. ”Työmiehen vaimo” on vuonna 1885 julkaistu Minna Canthin näytelmämuotoon kirjoitettu kirja, josta nähdään Tapani Kalliomäen vuonna 2018 valmistunut sovitus. Bäck kertoo säästävänsä lähes kaiken, minkä hän ansaitsee. ”Työmiehen vaimon” ensi-ilta on Jätinpesän kesäteatterissa kesä-heinäkuun vaihteessa. Bäck myöntää, että hänen kanavansa menestys on melko tiukasti kiinni hänen omassa hyvinvoinnissaan. Näin kirjoitat Lukijan postiin Lähetä kirjoituksesi osoitteella Orimattilan Sanomat, PL 5, 16301 Orimattila tai sähköpostitse osoitteella yleisonosasto@orimattilansanomat.fi tai www.orimattilansanomat.fi Yleisönosastokirjoitus on aina allekirjoitettava – myös siinä tapauksessa, että kirjoittaja haluaa käyttää nimimerkkiä. Vietti ensimmäiset lapsuusvuotensa Orimattilassa, muutti pääkaupunkiseudulle, kun koulutaival alkoi. Olen ulkoistanut sinne kaiken, minkä vain voin. Keskimääräinen teillämme päivittäin kulkeva henkilöauto on jo lähes 12 vuotta vanha. Saksassa mukamas peloitellaan aamupuuroa vieroksuvia kersoja hakkapeliitoilla. Vaikka esitysten lajityypit ovat vaihdelleen vuosittain merkittävästi, niin jälki on ollut aina tasokasta, kertoo teatterin nokkamies. Harppaus vakavan draaman suuntaan Työmiehen vaimo on tekstinä suuri harppaus vakavamman draaman suuntaan viime kesän ”Zorron” jäljiltä. Tällöin kirjoittajan henkilöllisyys jää vain toimituksen tietoon. TIMO HEINONEN Kansanedustaja (kok) Valtiovarainvaliokunnan jäsen Autoverosta luopuminen olisi myös ympäristöteko Orimattilan Sanomat uutisoi 1.11. – Olen innoissani, että pääsen työskentelemään paikallisten harrastajien kanssa, joiden taitotaso on tehnyt minuun jo etukäteen suuren vaikutuksen! kiittelee puolestaan ohjaaja Kalliomäki. Hän kuuntelee seuraajiaan, ja kertoo lukevansa kaikki kanavalle tulevat kommentit ja toiveet. Aika harvassa tapauksessa liipaisimen vetäjä on vastuussa valinnoistaan: mitä vähemmän kaluunoita kaulassa, sitä vähemmän valtaa vaikuttaa, oletko piipun edessä vai takana. Autoveron painopiste siirrettäisi saastuttamiseen ja auton käyttämiseen. o Myös Bäckin veli Mike Bäck tekee Youtube-videoita. – Kumppanit eivät silloin vielä tienneet, kuka minä olen ja mitä minä teen. o Palkittu Tubecon-festivaaleilla vuoden vloggaajana sekä yleisön suosikkina vuonna 2017. Samoin patsaat kaadettu, laulut pannaan piilotettu. Silloin tiesin, että kaikki ei ole ihan kunnossa. Ilman digiaikaa olisi Niinikoski saanut Kuivannosta kohtuullisen kilpailijan kirjailijoiden ja toimittajien hunajapurkkina. – Orimattilan teatteri on aina halunnut muuntua ja uudistua ja ennen kaikkea tuottaa erittäin korkeatasoista harrastajateatteria. Villihiiden toiminta-alueen vahvistamispäätöksen käsittelystä. Autonostajan kannalta järkevää, maamme kannalta järjetöntä. Vesiosuuskunta Villihiiden hallituksen puolesta SOLITA SOINOJA MARKKU VAARA Villihiiden toiminta-aluehakemus VIRPI KALLIO Orimattila Orimattilan teatterin ensi kesän näytelmä on Minna Canthin ”Työmiehen vaimo”, jonka ohjaa Lahden kaupunginteatterin näyttelijäkuntaan kuuluva Tapani Kalliomäki. Bäckin mukaan vielä noin puolitoista vuotta sitten yhteistyökumppanit saattoivat yrittää kontrolloida, millaisia hänen videoistaan tulee. Näin autoverokertymään syntyvä miljardin euron aukko paikattaisiin vuotuisalla ajoneuvoverolla ja auton käytöllä. Käymme ne läpi kerran kuussa managerini kanssa, Bäck sanoo. Tämä olisi hyvä alku ja kannustaisi hankkimaan ensisijaisesti tällaisia autoja. Näistä joka neljäs tai viides on erilaisten yhteistyökumppanien kanssa toteutettuja. Olen nähnyt useamman miehen ohjauksen ja lukenut ensi kesänä nähtävän dramatisoinnin. Olen oppinut nyt antamaan itselleni anteeksi, jos välillä otan iisisti. Yrittäjyys ei ollut Bäckin unelma. – Se on yllättävä juttu, että aika tasaisena on pysynyt ja jatkuvasti tulee uusia seuraajia. Nyt olisi oikea aika tehdä päätös autoveron poistosta. Samaan aikaan autoveron poistuessa uuden auton hinta laskisi noin 7 500 euroa ja maamme autokanta alkaisi muuttua nuorempaan, ekologisempaan ja turvallisemmaksi. Vuonna 2050 päästöjen pitäisi olla 60 prosenttia pienemmät vuoden 1990 tasoon verrattuna. päivänä 8 – N:o 90 – 2018 STT Suomessa huippusuositun tubettajan Roni Bäckin (25) Youtube-kanavan kasvu ei ole hidastunut, vaikka huipun piti olla nähty jo yli 200 000 seuraajaa sitten. Kun 200 000 seuraajaa tuli täyteen, oletimme, että tämä oli varmaan sitten aika lailla tässä. Liikenteen päästöjä ovat hillinneet mm. Tiivis videoiden teko oli uuvuttaa Roni Bäckin Orimattilalaislähtöisen Youtube-tähden suosio ei osoita hiipumisen merkkejä KUVA: AnnA HAKAmA o Syntyi 23. Kaupunginhallituksen päätös suosittaa valtuustolle, ettei toiminta-aluetta muodosteta, ei ollut KHO:n ohittamista. Videoilla on tähän mennessä käsitelty esimerkiksi uutisaiheita, taikatemppuja, syntymäpäiväjuhlia, erilaisia ilmiöitä ja tapahtumia sekä vastattu seuraajien kysymyksiin. Veroteknisten muutosten myötä Saksasta ja erityisesti Ruotsista haetaan nyt isokokoisia, kuluttavampia ja enemmän päästäviä pääasiassa dieselkäyttöisiä autoja. Romutettuna rekisteristä poistettujen henkilöautojen keski-ikä on nyt jo lähes 21 vuotta. Kovinkaan suurta korotusta ei muihin veroihin tarvittaisi kun osa siirtyisi auton käyttämiseen ja uusien autojen hinnanlasku tarkoittaisi myös lisääntyvää autokauppaa ja sitä kautta myös lisääntyviä verotuottoja. Kirjoituksesta saa helposti käsityksen, että KHO vaatii Orimattilan kaupunkia vahvistamaan vesiosuuskunta Villihiidelle toiminta-alueen. Hänen verotettavat ansiotulonsa olivat viime vuonna reilut 30 000 euroa. Tätä kehitystä tulee nyt ennen muuta vauhdittaa eikä jarruttaa ja siksi autoverosta on nyt aika luopua. – Kun tavoittelee sen neljä–viisi videota viikossa, niin kyllä siinä aika luova pitää olla, että saa jatkuvasti luotua jotain uutta. Meidän autoilijan kustannuksia tämä lisäisi kolmisenkymppiä kuussa eli olisi paljon muita keskusteluissa olleita malleja edullisempi ja oikeudenmukaisempi. Ettei vaan tulisi jossain vaiheessa puuronsyöntipelottelutaru siitäkin suunnasta vuosien vieriessä. Langat omissa käsissä Bäck julkaisee viikoittain keskimäärin neljä tai viisi uutta noin kymmenminuuttista videota. Viime vuoden loppuun päättyneellä hieman yli vuoden tilikaudella BackMedia teki noin 191 000 euron tuloksen. Liikenteen hiilidioksidipäästöjen määrä on suorassa suhteessa käytetyn polttoaineen määrään ja laatuun. Sitä on nopeasti pahassa kuilussa, jos alkaa verrata esimerkiksi lukemiseen käytettyä tuntia tuntiin videon tekemistä. sivuuttanut Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen Vesiosuuskunta Villihiiden toiminta-aluehakemuksesta. Naapurikaupunkikin on debattia käynyt patsaidensa symboliikan sopivuudesta, sijoituspaikoista sun muusta. ORIMATTILAN SANOMAT Torstaina marraskuun 8. Luonnoskin jo siitä baariparlamentissa on porukoita puhuttanut. Bäckin seuraajakunta on pääosin nuoria aikuisia ja lapsia. Aikaa on kulunut, lait ovat muuttuneet ja Villihiiden talousvaikeudet kasvaneet. Lisäksi myös Kuntaliitto on lausunnossaan kyseenalaistanut kannattaako vesiosuuskunta Villihiiden enää edes jatkaa koko toiminta-alueen vahvistamisprosessia. Tällä tavalla verrattaessa lukeminen on totta kai rahallisesti tappiollista toimintaa, Bäck kuvailee. Kamera kulkee helposti mukana kaikkialla, mutta Bäck on päättänyt, että esimerkiksi urheiluharrastuksiin tai lukemiseen käytetty aika ilman kameraa on jotain, mitä hän ei tule katumaan missään vaiheessa. Isältä pojalle, pojalta pankinjohtajille, meni ennen se aineellinen perintöpotti. – Taistelen uupumisen kanssa edelleen. – Olemme innoissamme siitä, että saadaan Tapsa puikkoihin Orimattilaan. Näihin edellytyksiin sisältyy vesihuoltolain mukaisesti, että kyseinen vesihuoltolaitos (eli vesiosuuskunta Villihiisi) kykenee huolehtimaan vastuullaan olevasta vesihuollosta taloudellisesti ja asianmukaisesti. Olisiko Orimattilan nyt harkittava uudelleen suunnittelemaansa ”Rauhanturvaajien Kotiinpaluu” -patsasta, koska siitäkin voisi jotkut ”herneen nenäänsä vetäistä”. Samaan aikaan kuitenkin useimmat tieliikenteen päästöistä ovat vähentyneet selvästi aina 1980-luvun lopulta lähtien vaikka liikennemäärät ovatkin kasvaneet. Näinhän asia ei kuitenkaan ole, vaan KHO edellyttää, että asia otetaan uudelleen käsiteltäväksi. Nykyään se menee kuitenkin vähän niin päin, että brändit sanovat, että tee juttusi, koska se toimii, Bäck kuvailee. Aletaan hätyyttelemään 30-vuotisen sodan hakkapeliittojen reissussaoloaikaa. Lahden kaupunginteatterissa sekä näyttelijänä että ohjaajana toiminut ja muun muassa elokuvissa näytellyt Kalliomäki ohjaa Päijät-Hämeessä nyt ensimmäistä kertaa harrastajateatteri. – Se näkyi niin, että kun laittoi kameran päälle, puhetta ei vain tullut. Osuus on pysynyt melko samana jo pitkään. Mersun konepeltiin ”molotofinkokteilpullot” kourissaan nojailevat tuntuu olevan luonnonvaihtoehdoista suosituin. ”Työmiehen vaimon” valintaa Orimattilan teatterin ohjelmistoon puoltaa muun muassa se, että ensi vuosi on Minna Canth 175 -juhlavuosi. Bäck saa tällä hetkellä kuukausittain noin 10 000 uutta seuraajaa, joita kanavalla on tällä hetkellä noin 430 000. EU onkin asettanut juuri liikenteen hiilidioksidipäästöille kunnianhimoisen tavoitteen. o Valmistunut kauppatieteiden kandidaatiksi. o Perheellä on Orimattilassa edelleen kesäpaikka. Yksittäinen video Bäckin kanavalla saa tyypillisesti tuoreeltaan reilut satatuhatta katselukertaa, ja parhaimmillaan yksittäistä tuoretta videota on katsottu yli 200 000 kertaa. Peritty arkistotieto, valokuvat ja ääninauhat manipuloidaan kulloiseenkin aikaan kelpoiseksi syyttämään tai sovittelemaan kulloistakin poliittista tilannetta pöngittämään. Afganistanin rauhanturvaaminen on Ylen MOT-ohjelman mukaan kestänyt suomalaisten osalta 17 vuotta ja euroja verokukkarosta kulunut jo muutaman superhävittäjän verran. Esimerkiksi nyt en ole seurannut katselukertoja juuri ollenkaan. Hakkapeliittojen kotiinpaluukin joitain ”ahistaa”. Rekrytointi herätti hyvin laajalti kiinnostusta ja ohjaustarjouksia tuli ympäri Suomen pitkälti toistakymmentä, iloitsee Orimattilan teatterin puheenjohtaja Lassi Puodinketo. Klassikkotekstin on sovittanut ja sen ohjaa Lahden kaupunginteatterin näyttelijäkuntaan kuuluva Tapani Kalliomäki Jätinpesän kesänäytelmä on Minna Canthin Työmiehen vaimo KUVA: LAHden KAUpUnginteAtteri/tArmo VALmeLA. Silloin on parempi tehdä yksi vähän huonompi video, vaikkei se olisikaan se kaikkein suurin hitti kanavalla. ILKKA TURUNEN Artjärvi Villihiiden talous. KHO:lla ei ollut päätöstään tehdessään riittävästi tietoa Villihiiden todellisesta taloudellisesta tilasta. Valtioiden armeijoissa yleensä vallitsee hierarkinen järjestelmä. Myös typenoksidija hiukkaspäästöt ovat vähentyneet. Tavoitteena onkin, että vuonna 2030 liikenteen biopolttoaineiden laskennallinen osuus kaikesta käytetystä polttoaineesta olisi 30 prosenttia. Fossiilisen polttoaineen kulutuksen vähentäminen onkin keskeisin keino liikenteen hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi. Tieliikenteen Tietokeskus TT on laskenut, että autoveron poisto laskisi liikenteen CO2päästöjä vuoteen 2030 mennessä noin 700 000 tonnia. Vaikka kuluvalla hallituskaudella olemmekin alentaneet autoveroa niin tästä vuodesta on tulossa lopulta kuitenkin kaikkien aikojen tuontivuosi. Kuittirumbat ja verotuskuviot monimutkaisiksi kokeva Bäck kertoo, että yritys syntyi lähinnä verotuksellisista syistä. Autoveron jättämä aukko olisi täytetty ja liikenteen verotuotto olisi vakaampi riippumatta siitä kuinka monta autoa minäkin vuonna myydään. Kokopäiväisesti tubettanut vuodesta 2016. Tubettajana Bäckin on helppo tehdä kaikista elämäntapahtumistaan ja arkiaskareistaan työtä. Vesihuoltolaki velvoittaa kunnan hyväksymään toiminta-alueen vain, jos edellytykset sille ovat olemassa. Esityksiä on yhteensä 15. Youtuben algoritmi suosii kanavia, joilla julkaistaan paljon ja joiden videot ovat pitkiä. Olisiko tänään liian helppoa suoltaa kirjoja, arkistojen aineistoja ja perikuntien kirjeitä ”sieltä jostakin” pöllyttelemällä jäljellä vielä olevien jermujen haaleiksi himmentyneitä muistoja muokkaamalla mieleisekseen. Silti seuraajamäärä on noussut, Bäck pyörittelee. Yrittäjäksi verotussyistä Tv:n ystävät ovat voineet bongata Bäckin esimerkiksi tositelevisio-ohjelma Fort Boyardista ja komediallisesta talk show -ohjelmasta Possesta, mutta Bäckin tunnettuus perustuu Youtube-videoihin, joita hän tekee kokopäivätyökseen. – Tilitoimisto jeesaa minua kaikessa. ”Laitoin kameran päälle, mutta puhetta ei vain tullut” Reilu viisi vuotta sitten videoita tekemään alkanut Bäck on avoimesti puhunut myös tubettaja-ammatin varjopuolista. Ennen isänpäivää ja joulua ”uutta” asiaa ”vanhoista aiheista” tai päinvastoin. On myös tosi kiva, että kommentointi on yleensä todella positiivista. Tähän on pitkä matka, sillä vielä 2010-luvulle tultaessa päästöt olivat yhä noin 4 prosenttia vuoden 1990 päästöjä suuremmat. Tässä kaikessa avainasemaan nousee se, että autokantaamme täytyisi saada reippaasti uusiutumaan. Koko päiväinen tubettaja Meidän ihmisten aiheuttama osuus ilmastonmuutoksesta johtuu suurelta osin fossiilisten polttoaineiden käytöstä. Mikäli tämänkaltainen päätöksenteko yleistyisi, olisi sillä vakavat seuraukset koko maalle. Kun antaa ihmisille jotain uutta, yleensä homma taas lähtee käyntiin siitä. Jo 60-vuotisjuhliaankin viettänyt väliaikainen autovero olisi nyt siis syytä haudata. Myös Hämeen ELY-keskus on lausunnossaan todennut, että hyväksyttäessä toiminta-aluetta taajaman ulkopuolelle on kunnan syytä varmistua laitoksen kyvystä huolehtia ja selviytyä taloudellisesti mahdollisista verkostojen uusista investointitarpeista. Tämä ohjaa osaltaan julkaisutahdin. Maamme autokanta on näin Euroopan vanhimpia ja pohjoismaiden vanhin. Kymmenen viime vuoden aikana olemme henkilöautoliikenteessä siirtyneetkin näin Itä-Euroopan maiden sarjaan pohjoismaisesta seurasta. Ehkä vähän pelättiin, mitä sieltä nyt oikein tulee. Toissa vuonna Bäck perusti BackMedia-yrityksen, jonka kautta hän pyörittää Roni Back -nimistä kanavaansa. puhtaammin palavat polttoaineet ja pakokaasuja puhdistavat katalysaattorit. Vesiosuuskunnan toiminta-alueen vahvistamisen edellytyksenä on, että vesiosuuskunnan talous on kestävällä pohjalla. Opukset on joskus roviollekin rojautettu ajankuvaan sopimattomina. ”Joko minä tai Olkinainen...”, Heikki Saloa siteeraten. Tässä ollaan vuosi toisensa jälkeen onnistuttu mainiosti. HEIKKI HIMMELI Hierarkinen himmeli Orimattilan kaupunginhallitus on päätöksellään 29.10. – Kalliomäen sovitus Työmiehen vaimosta on alun perin kirjoitettu kesäteatteriin, joten näitä elementtejä ei ole tekstistä unohdettu, lupaa Puodinketo. o Asuu Helsingissä tyttöystävänsä kanssa. Hallituksen ilmastopolitiikan tavoitteiden mukaan maamme tulee lisäksi olla hiilineutraali vuoteen 2045 mennessä. Ei siis tarvitse kuivantolaistenkaan pelätä koulunsa muuttumista ”Tiitisen arkistoksi” kartsahuhuista huolimatta. Lahden kaupunginteatterin näyttelijäkuntaan kuuluva Tapani Kalliomäki ojaa Jätinpesän ensi kesän näytelmän, joka on Minna Canthin ”Työmiehen vaimo”. Roni Bäckilla on Youtube-palvelussa 430 000 tilaajaa. Roni Bäck -brändi ei ollut niin vahva, että siihen olisi luotettu pelkästään. Liikenne tuottaa noin viidenneksen maamme kasvihuonekaasupäästöistä. Yhden videon tekemiseen menee keskimäärin kahdeksasta kymmeneen tuntia. Ikähaarukaksi Bäck arvioi 8–25vuotiaat. Tubettaja vieraili vanhan kotikaupunkinsa, Orimattilan, 25-vuotiskekkereillä viime vuoden syyskuussa. o Tehnyt Youtube-videoita reilun viiden vuoden ajan. Siellä suunnalla kouluja poltellaan tiedon lisääntyminen estämiseksi, täällä koulut tyhjenevät muista syistä ja ne valjastetaan muuhun käyttöön. – Teatteri julkisti syksyllä avoimen haun ohjaajille ja ohjaustarjouksille. Se ei jää miehen ainoaksi kädenjäljeksi ensi kesänä, sillä Kalliomäki hyppää Jätinpesässä myös ohjaajan puikkoihin, hän kertoo. Hän on ostanut tähän mennessä kaksi asuntoa. Meillä kuitenkin autokanta vanhenee edelleen – on vanhentunut yhtäjaksoisesti jo lähes vuosikymmenen ajan. Se voisi tapahtua yhden vaalikauden aikana muutamassa vaiheessa. – Vaikka eihän sen pitäisi mennä niin. On myös päiviä, jolloin Bäck saattaa ideoita videoaihetta koko päivän. – Käytännössä en ole kuitenkaan muuttunut kulutustavoiltani millään tasolla parin vuoden takaisesta, Bäck sanoo. Katselukertoja Bäckin videoille kertyy tällä hetkellä kuukausittain noin 8–10 miljoonaa. Ja tämän myötä myös meidän ajoneuvovero edustaisi EU:n keskitasoa. On helppo olla iloinen tästä yhteistyöstä! hykertelee Puodinketo. Orimattilan Sanomat, toimitus Lukijan postia Ja sotakirjaa pukkaa... – Perusteellisten pohdintojen jälkeen hallitus päätyi klassikkotekstin tuoreeseen sovitukseen. Ensiasunnoksi ostettu yksiö on nyt sijoituskohde, kun Bäck muutti yhteen tyttöystävänsä kanssa. Poliitikkojen ja sotapäälliköiden arkistotkaan eivät enää kaipaa kansakouluja eivätkä kartanoita aineistojensa säilytykseen. Tehty päätös vahingoittaa vakavasti Vesiosuuskunta Villihiiden etua ja antaa mahdollisuuden jatkaa julkisuudessa valheellisten tietojen levittämistä osuuskunnan taloudesta ja toiminnasta. Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok) esittikin jo, että päästöttömien ja vähäpäästöisten autojen autoverosta luovuttaisiin. Hiilidioksidipäästöt jatkoivat kuitenkin pitkään kasvuaan ollen suurimmillaan vuonna 2005 ja edelleen tehtävää riittää. Olen ollut nyt perinteisessäkin mediassa esillä, joten voisi kuvitella, että olen tavoittanut kaikki, jotka minusta voivat enää kiinnostua. Uusien autojen CO2-päästöistä katosi vuosikymmenessä kolmannessa. – Jossain vaiheessa mikään idea ei kuulosta enää hyvältä
Vuokrattavana . 040 4197 552. . Pohjavedet yhä alhaalla Kuukauden sademäärä jäi niin Lokakuu tavanomaista leudompi ja kuivempi etelässä kuin pohjoisessakin keskiarvojen alapuolelle. . Päättyneen lokakuun kylmin lämpötila –18,7 astetta mitattiin Sodankylän Vuotsossa 29. . . . . Ohjelma 10 € . . . Hinta 35 e (täysihoito, omat liinavaatteet). . . . Orimattila Shiaissa ykkössijan ottivat Laura Hanhela, Hanne Lepistö ja Vilja Malminen. . menn. . ja ilm. To 22.11. ORIMATTILAN SANOMAT Erkontie 17, puh. . . Saunomista ja iltapalaa. Tied. klo 18.00 Kanteleen seurojentalolla. Nenäpäiväkerääjät olivat liikkeellä Orimattilassa myös viime vuonna. 03-777 7543, 0400 842 266 KUMIja LASIHUOLTO – auton renkaat – tuulilasit – rengastyöt – koristelasit – rakennuslasit – peilit ORIMATTILA puh. Mallusjoen Leirikodilla, Mallusjoentie 385 B. . . 03-876 678 Varhaiskannon valitukset ma–su 6.30–10.00 p. . 03-874 600 Kaikki toimintatiedot www.orimattilanseurakunta.fi Ohjaajat: Tuomas Niskanen ja Marja Salo. . . . 03-757 5285 Päiväkannon valitukset ma–pe 8.00–16.00 p. 9.30 Avoin kirkkomuskari Orimattilan kirkossa. Tervetuloa kyläläiset, maanomistajat sekä kutsuvieraat! Kaihtimet, lamellit, markiisit. . ”Seitsemän maljaa”. . Kastettu: Onni Eino Matias Kanerva Elma Alisa Ylikoski Leevi Eemeli Lyytikäinen Hautaan siunattu: Tauno Ilmari Einiö 78 v. Tervetuloa! Hallitus Halutaan vuokrata Eikö lehtesi tullut. . Tämän kokoinen ja näköinen ilmoitus maksaa vain 12 euroa. Sekalaisia . 040 718 2473. . . 10 Messu Orimattilan kirkossa. AUTOKORJAAMO Pekka Lankinen – Yleiskorjaukset – Jarruremontit – Katsastuspalvelu – Pakokaasutestaukset Kauniaistentie 3, Orimattila Puh. . . Ilmoitusrivejä saa olla enintään viisi. . . . ORIMATTILAN SANOMAT Torstaina marraskuun 8. Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsen TILITOIMISTOJA LVI-LIIKKEITÄ Orimattilan Putkityö Oy Tokkolantie 8, Orimattila Myymälä ma-pe klo 8.00-16.00 Tilaa putkimies heti netistä: www.orimattilanputkityo.fi tai puhelimella puh. Nenäpäivänä kerätään varoja kaikkein heikoimmassa asemassa olevien lasten terveyden, koulutuksen, turvan ja ravinnonsaannin edistämiseksi. . . . Katutai lähiosoite: . . . . Erityisen lämmintä oli kuun puolivälissä. 14.11. . Nenäpäiväkassaa kerrytetään perjantaina STT Kulunut lokakuu oli Suomen eteläja keskiosissa noin asteen verran tavanomaista leudompi, kertoo Ilmatieteen laitos. . . Mallusjoen Metsästysseuran HIRVIPEIJAISET la 17.11.2018 klo 18.00 Mallusjoen seurantalolla. . Maanvuokraajat ja seurojen jäsenet tervetuloa! Hirvimiehet Hirvipeijaisia Lokakaivojen tyhjennykset Harri Räisänen puh. 18.30–20 Raamattuluentosarja Seurakuntakodin alasalissa. . . Edellinen ennätys oli mitattu Helsingin Malmilla vuonna 1985, ja se ylittyi yli 1,5 asteella. . . . Saaliina oli kolme kultaa, kolme hopeaa ja kolme pronssia. . 0400-840 555. mennessä tuomas.niskanen@ evl.fi / 044 754 5322. . . Tarkoitettu erityisesti sinulle työikäinen aikuinen, joka haluat rauhoittua ja kaipaat lepoa sekä virkistystä. Suurin vuorokautinen sademäärä mitattiin Kemiönsaaressa 23. lähetän oheisena Haluan, että ilmoitukseni julkaistaan rastittamani otsikon alla: . konsultoinnit, yritysten perustaminen ja yhtiömuodon muutokset. . Haemme Evelace jälleenmyyjiä Aloita alusasumyyjänä 12.12. 03-884 830, fax 03-884 8310 www.tiliekspertti.com TILIEKSPERTTI M. 03-777 7444 www.sahkoasennusoy.fi SÄHKÖLIIKKEITÄ SIIVOUSPALVELUA PYYDÄ TARJOUS • Keittiökaapistot • Makuuhuonekomerot • Eteisryhmät • Irto-ovet • Työpöytätasot • Paljon ovivaihtoehtoja PUUJA KALUSTETUOTE Veljekset Ovaska Hirsitie 5, Orimattila p. . . . . . marraskuuta. . . Aloittelevat juniorit kisasivat Junnu Cupissa ja kokeneemmat Orimattila Shiaissa. . Kahvitarjoilu. . Liturgina Hannu Rantala, Outi Vainio saarnaa, kanttorina Rita Honti. Viime vuonna orimattilalaiset lahjoittivat leijonien lippaisiin lähes 580 euroa. Meillä myös kausisäilytys. . . . . Myydään . . asiat. 777 3308, gsm 050 585 3468 www.velj-ovaska.fi RAKENTAMINEN Kirjanpidot, palkanlaskenta, tilintarkastukset (HT), veroym. Aarne Sakari Kuisma 76 v. Nenäpäivä-säätiön perustivat vuonna 2004 Suomen Unicef, Suomen Punainen Risti ja Kirkon Ulkomaanapu yhdessä Ylen kanssa. . Ostetaan . Junnu Cupissa voittoon ylsivät Topi Silen, Venla Molander ja Jenna Rantakari. 03-876 678 Myytävänä Muista edulliset rivi-ilmoitukset. 777 1670 Marraskuussa avoinna myös lauantaisin 9–13. Lauletaan, lorutellaan, soitetaan ja kuunnellaan. . . . . klo 9–16, esko.rantanen@pp.inet.fi, puh. Orimattilan Judoseura oli Junnu Cupissa kolmas ja Orimattila Shiaissa ykkönen. Muu: K I R J O I T A T Ä H Ä N T A P A A N , K I I T O S ! 1 2 3 4 5 4,00 8,00 12,00 16,00 20,00 . 020 700 4005 Loppuviikon herkutteluun! Yksittäin kahvi 1,ja munkki 1,29 (10,57/kg) TARJOUS VOIMASSA TORSTAI–SUNNUNTAI KAHVI JA BERLIININMUNKKI YHTEISHINTAAN! Myytävänä HA KK ATU RV A PATENTOITU TUPLANASTAPITO 16300 Orimattila, puh. . . Yle tukee Nenäpäivää ohjelmatoiminnallaan. Niissä jako oli myös kolme kultaa, kolme hopeaa ja kolme pronssia. . Puh. Kuivinta oli Enontekiön Kilpisjärvellä, jossa sadekertymä oli vain 11,8 millimetriä. . . päivänä. päivä Kruunupyyssä Kokkola-Pietarsaaren lentokentällä. . Yhdelle riville mahtuu enintään 28 kirjainta tai merkkiä. . . Torstai 15.11. . . Tervetuloa maanomistajat ja naapuriseurojen edustajat. . . Nenäpäivä-säätiön toiminnassa ovat mukana myös Fida International, Pelastakaa Lapset, Plan International Suomi, Solidaarisuus, Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASK ja Suomen Lähetysseura. Pronssia saivat Tatu Keski-Luopa, Venla Molander ja Hanne Lepistö. . Orimattilan judokoille 18 mitalia kotikilpailuista KUVA: OrimAttilAn JUdOseUrA LC Orimattila ja LC Orimattila Leonat järjestävät Nenäpäiväkeräyksen perjantaina 9. . Juha Sirkkala, laulu. Rivi-ilmoituksia julkaistaan kaikkina Orimattilan Sanomien ilmestymispäivinä. 040-513 8073 tai 0400-616 234 LVI-PutkiKaMa Oy KARI KORKKULA Puh. Kahvitus klo 18. . . . . . . Sääntömääräiset ym. . Ilm. Orimattilan Kaihdin 03-7774183. . . . Kuukauden ylin lämpötila 20,9 astetta mitattiin 14. . . Orimattilan Judoseuran nuoret judokat pärjäsivät hyvin viime viikonloppuna kotikisoissa Orimattilan urheilutalolla. . Tule oman sahan+viilan kanssa tai ilman. LIIKEJA AMMATTIOSOITTEITA ASIANAJOTOIMISTO varatuomari ESKO RANTANEN Erkontie 10, ark. klo 18 Miesten-ilta: moottorisahan huoltoa! Leirikodilla (Mallusjoentie 385B). Diakonian kirpputorilla (viraston alakerta) ”Hullut päivät”: ota kolme, maksa kaksi (vaatteet ja kengät), voimassa toistaiseksi. . . . Kanteleen Metsästysyhdistyksen 60-VUOTISJUHLAT 17.11. . Se on uusi lokakuun lämpöennätys Suomessa. . . . . 046 5444 899. Tee kaupat edulliseen ennakkohintaan! Kirkollisia tiedotuksia ORIMATTILAN SEURAKUNTA. . Syyssateista huolimatta pohjavesien pinnat ovat yhä 10–30 senttiä tavallista alempana suuressa osassa maata. . Alustavien tietojen mukaan eniten satoi Ilomantsin Pötsönvaarassa, jossa vettä ropisi runsaat 70 millimetriä. . maksan käteisellä . . Maanvuokraajat, metsästysseuran jäsenet, kyläläiset ja naapuriseurojen edustajat tervetuloa! Niinikosken Metsästysseura ry Orimattilan seudun Kuulo ry SYYSKOKOUS Järjestötuvalla, Rantatie 2, su 18.11.2018 klo 13 alkaen. . 13.30 Lähetyspiiri Anninkammarilla. 777 1670 ASIANAJOTOIMISTOJA AUTOJA KULJETUSALA SÄHKÖASENNUS OY OLIN & TUOMISET Kärrytie 4, Orimattila, p. Sen sijaan yhtäkään kylmyysennätystä ei ole rikottu samana aikana. . . Ok-talo maalta. KUMIJA LASIHUOLTO Asennukset ja tasapainoitukset nopeasti ja ammattitaidolla. . . mennessä, nyt aloitusmalliston käsiraha puoleen hintaan, 170 € Varaa paikkasi maksuttomaan Evelace infotilaisuuteen www.evelace.fi/rekry puh 0400 688 688, myynti@evelace.fi Avoimet työpaikat Orimattilan Metsästysseuran ja Heinämaan Metsästysseuran yhteiset Hirvipeijaiset Jymylinnassa lauantaina 17.11.2018 klo 18.00. . Postinumero ja -toimipaikka: . . Tuomas-papille: 044 754 5322 / tuomas.niskanen@evl.fi OTETAAN NY IHAN RAUHASSA -viikonloppu 23.– 25.11. Ilmoitukset on jätettävä konttoriimme viimeistään ilmestymispäivää edeltävänä arkipäivänä klo 10 mennessä. Ilmoitukset julkaistaan vain käteismaksua vastaan. Maan keskivaiheilla satoi suurin piirtein saman verran kuin lokakuussa yleensäkin. . Kampanjan järjestää Nenäpäivä-säätiö, joka toimii kampanjatoimistona yhdeksälle järjestölle. . . Halutaan vuokrata . Nurmijärven Reserviläiskuoro, Rautatien soittajat Hyvinkää. . Niinikosken Metsästysseuran 60-VUOTISJUHLA JA HIRVIPEIJAISET lauantaina 17.11.2018 klo 19.00 Kerholassa. Keräys järjestetään Orimattilassa jo kahdeksatta kertaa. . . . Erkontie 20, Orimattila puh. Seuratilastossa Orimattilan aloittelevat juniorit sijoittuivat kolmanneksi. Sunnuntai 11.11. Hopealla olivat Tianna Hakala, Manu Pitkänen ja Anna-Kaisa Virtanen. . . Judoseuran kokeneemmat juniorit olivat oman kisansa parhaita yhdeksällä mitalilla. Orimattilan Judoseurasta mukana oli 26 junioria. 14.11. Maanantai 12.11. Anne Takala, Kansanlähetys. Kuukauden lämpöennätys rikkoutui nyt jo kuudetta kertaa 2000-luvulla. 14 Muistoja Pohjolasta: Konsertti Suomen puolustusvoimien 100-vuotisesta historiasta Orimattilan kirkossa. . . Ilmoituksen julkaisupäivä: . Vanhassa pappilassa kahvit. . . . Laadi sanomasi allaolevalle kupongille. Tiistai 13.11. Orimattilaan saapui yli 200 lasta ja nuorta ottelemaan ja kokeilemaan omalta salilta opittuja taitoja. Maksun voit suorittaa konttoriimme Erkontie 17, tai lähettää ilmoituskupongin mukana kirjekuoressa osoitteella Orimattilan Sanomat, PL 5, 16301 Orimattila. . VINK OY – 28 v. . lokakuuta, jolloin satoi 27,6 millimetriä. . . . . . päivänä 2018 – N:o 90 – 9 Sekalaisia Työsuorituksia Kokouksia RIVIILMOITUS – edullinen tapa ilmoittaa – Yksi ilmoitusrivi maksaa vain 4,00 arvonlisäveroineen ja tavoittaa lähes 20.000 lukijaa. Suomen ympäristökeskuksen mukaan rannikkoalueilla sekä maan lounaisja keskiosissa pohjavedet ovat paikoin jopa 50–90 senttiä keskimääräistä alempana.. Puh. . Kirkkoherranvirasto, Pappilantie 1, ma–to 9–15, pe 9–13, p. . . . . Hopeaa ottivat Onni Hilpinen, Tatu Keski-Luopa ja Aku Laukkanen. . Ilmoittajan nimi: . . Ilmoitushinnan . . . Pronssia saivat Eetu Hakala, Siiri Hakala ja Tero Rompppanen. 03-778 4293 to ja pe klo 12–17 la klo 9–15 Maatilan puoti Avoinna: ma–la 8–22, su 10–22 2 00 Kärrytie 6, Orimattila puh. . . Samana päivänä mittarilukemat nousivat yli 20 asteen muillakin paikkakunnilla. Mummonmökki / vaatimaton okt Orimattilan lähialueelta. . . 040-531 1729, 16200 Artjärvi NAHKHIIR KY www.maatilalihameronen.fi Metsolankuja 95 Virenoja puh. . Lipaskerääjät päivystävät S-Marketissa ja K-Supermarketissa.kello 15–19. . . .
Lande 22.00 Love Island Suomi 23.00 Myytinmurtajat 00.00 Heikelä syndrooma 00.55 Hävyttömät (12) 02.05 Posse 04.00 Sub.doc: Ainutkertainen ystävyys Yle Teema & Fem 09.20 YLE FEM 09.20 Norjan kovin 10.00 Toivomus: Mark Levengood 10.30 Tanskalainen maajussi 11.00 Älä kokeile tätä kotona 11.30 Sportmagasinet 12.00 YLE TEEMA 12.00 Viro – Tuulten pieksämä maa (12) 13.00 Sting, vapaa mies 13.55 Hetket jotka jäivät 14.48 Cycle (S) 15.00 Ruokamatka Meksikoon 16.00 Isä Matteon tutkimuksia (7) 17.00 Amplifier (7) 17.25 YLE FEM 17.25 Kysymyksiä kulutusvalinnoista 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Kolmikko ja Keplerin timantit (7) 18.54 Ruohonjuuritasolla (S) 19.00 Obs debatt 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 20.00 YLE TEEMA 20.00 La otra mirada – Toinen katse (7) 21.00 Kino Klassikko: Kätketty linnake (12) 23.15 Elävä arkisto: Isänpäivä 23.16 Elämän kevät: Miehen tie 00.16 Timanttinen keikka Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 Akuutti: Loppuun palaneet 06.25 Ylen Aamu-tv 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Piikkejä paratiisissa (7) 10.50 Näin Norjassa 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.07 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.14 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.21 Yle Uutiset Häme 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.35 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.56 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.03 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.12 Oddasat 12.30 Murhia ja kantrimusiikkia (12) 13.20 Kasarmin tytär (S) 14.35 Jääkarhut ilman jäätä 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.50 A-studio: Talk 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Piikkejä paratiisissa (7) 18.00 Yle Uutiset 18.23 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Durrellin perhe (7) 19.45 Mittatilaustyönä 20.00 Sannikka & Ukkola 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 Perjantai 22.00 SuomiLOVE 23.31 Yle Uutiset 23.35 Yle Uutiset Uutis-Suomi 23.45 Oddasat 00.00 Outlander – Matkantekijä (16) 00.50 Puoli seitsemän 01.20 Uutisikkuna Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 9.11. HD. Kausi 2. Yle Kuvapalvelu MTV3 klo 23.05: Wallander – Kuriiri. Pirkko ja Pentti B.Virtanen Viivi ja Wagner Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 Tehtaan sankarit – Onnea etsimässä 06.25 Ylen Aamu-tv 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Piikkejä paratiisissa (7) 10.50 Näin Norjassa 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.07 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.14 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.21 Yle Uutiset Häme 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.35 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.56 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.03 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Murhia ja kantrimusiikkia (12) 13.20 Kunnioittaen (S) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.30 A-studio 16.00 Eduskunnan kyselytunti 16.52 Yle Oddasat 16.55 Novosti Yle 16.57 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Piikkejä paratiisissa (7) 18.00 Yle Uutiset 18.23 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Kriminalisti (12) 20.00 Metsien kätkemä 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio: Talk 22.00 Ulkolinja: Venäjän trollitehtaassa 23.00 Yle Uutiset Uutis-Suomi 23.10 Yle Uutiset 23.15 Oddasat 23.30 Nousuvesi (16) 00.15 Puoli seitsemän 00.45 Uutisikkuna Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 8.11. 11.00 Dok: Teresan sydänperhe 11.30 Mysteerisaari (7) 11.40 Lohikäärmesydän (7) 11.54 Viidakkojytä (S) 12.00 YLE TEEMA 12.00 Hetket jotka jäivät 12.50 Cycle (S) 13.05 La otra mirada – Toinen katse (7) 14.16 La otra mirada – Toinen katse (7) 15.12 La otra mirada – Toinen katse (7) 16.10 Francon jälkeen – Alcantaran perhe (7) 17.25 YLE FEM 17.25 Minun maisemani 17.40 Tämä tästä 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU: Superapulaiset 18.30 Kotikenttä (7) 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.39 Sportnytt 19.49 På spåret: Erikoislähetys 20.00 YLE TEEMA 20.00 Promises and Lies: UB40:n tarina 21.00 Teemalauantai esittää 21.01 Ikimuistoinen: Danny 21.29 Danny 23.11 Superdanny 23.55 Uusi Kino: Kaksi koulua (S) Sudokun ratkaisu (c ) A rto In ka la w w w .a is ud ok u. Ikiaikainen vesireitti kuljettaa meitä kivikautisilta asuinpaikoilta karsikkosaarille. Vieraana shamaaniviulisti Tuomas Rounakari. 1 1 . L a u a n t a i 1 . 06.52 Hau Hau, Piip ja Veli (S) 07.04 Dinojuna (S) 07.27 Nelli ja Noora (S) 07.35 Tilkkupeiton tarinoita (S) 07.39 Oktonautit (S) 08.01 Tete ja Mama (S) 08.08 Pikku Kakkonen: Seikkailukone 08.33 Petteri Kaniini 08.45 Retki-Roope (S) 08.59 Galaxi 09.02 Otso ja sopulit (7) 09.08 Peter Pan (7) 09.31 Meidän luokka 09.56 Urheiluhullut (S) 10.00 Hiihdon Suomen Cup: N 10 km 11.20 Hiihdon Suomen Cup: M 15 km 12.55 Jääkiekon EHT: SWE – RUS 15.15 Villi kortti 16.10 Pirjo (S) 16.20 Yliopistollinen eläinsairaala: Sähisevä Sissi 16.50 Jääkiekon EHT: FIN – CZE 18.50 Jääkiekon EHT: FIN – CZE 20.15 YleX Naurumaraton: Nenäpäivä Happy Hour 21.00 Taitoluistelun GP: Jäätanssin rytmitanssi sekä vapaaohjelmia 22.45 Koukussa (16) 23.35 Noin viikon studio 00.00 Hello Ladies – The Movie (7) 01.15 Uutisikkuna MTV3 07.00 Ostoskanava Tvins.com 08.00 Puuha-Pete (S) 08.15 Muumilaakson tarinoita (S) 08.45 Muumilaakson tarinoita (S) 09.10 Littlest Pet Shop (S) 09.35 Winx-klubi (7) 10.00 Ostoskanava Tvins.com 10.30 Salatut elämät (12) 11.00 Salatut elämät (S) 11.30 Salatut elämät (S) 12.00 Salatut elämät (S) 12.30 Salatut elämät (7) 13.00 Elokuva: Kuuprinsessa (7) 15.05 Autoja liikennegaala 2018 15.35 Tuija tähtien kanssa 16.05 Tanssii Tähtien Kanssa 18.00 Formula 1 Ennakkotunnelmat 18.30 Älä jäädy 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Uutisextra 19.25 Tulosruutu 19.30 Putous 21.00 Sunnuntailounas (7) 21.30 Tuija tähtien kanssa 22.00 Kymmenen Uutiset 22.10 Lotto, Jokeri ja Lomatonni 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Formula 1 Paalupaikka 23.05 Elokuva: Wallander: Kuriiri (16) 00.55 Rikospaikka 01.25 Ulosottomiehet 02.25 Pop’n’Roll 03.20 Tuubi Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Vili Vilperin seikkailut (S) 06.15 Rusty Rivets (S) 06.45 Sonic Boom (7) 07.00 Ritariprinsessa Nella 07.25 K3 (S) 07.40 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7) 08.05 Disney esittää: Avalorin Elena (S) 08.30 Kung Fu Panda (7) 09.00 Hauskat kotivideot 10.00 Hauskat kotivideot 11.00 MasterChef Australia 12.30 MasterChef Australia 13.45 Tulossa: Syke (7) 13.50 Pikakurssi kodinostoon 14.20 Pientä pilaa 14.25 Leijonan luola USA 15.25 Planet’s Got Talent 15.55 Tulossa: Syke (7) 16.00 Cheek – Valot sammuu LIVE 19.00 Idols 20.00 Haluatko miljonääriksi. maailmansodassa 12.55 Norjan RSO esittää: Asrael-sinfonia 14.00 Historia: Ensimmäiset naiset 14.50 Elävä arkisto: Isänpäivä 14.51 Elämän kevät: Miehen tie 16.00 Isä Matteon tutkimuksia (7) 17.00 Apollo (S) 17.25 YLE FEM 17.25 Kuka, mitä, milloin. päivänä 10 – N:o 90 – 2018 To r s t a i 8 . 1 1 . 06.53 Raa Raa, leikkisä leijona (S) 07.03 Mohvelit (S) 07.08 Nalle 07.15 Planeetta Kosmo (S) 07.32 Franklin ja ystävät (S) 07.45 Simo (S) 07.51 Vilkki Ankka (S) 08.03 Puu Fu Tom (S) 08.27 Galaxi 08.28 Karvinen (7) 08.40 Lulu ja lehmä (7) 08.50 Näin Norjassa 09.00 Casualty (12) 10.00 Matkapassi: Patagonia 11.00 Au pairit Miamissa 11.27 Au pairit Miamissa 12.00 Älä kokeile tätä kotona 12.30 Vita ja Wanda 12.55 Tobias leipoo maailmalla 13.40 Kekseliäs nikkari 14.20 Kimmo (7) 14.45 Kerran viikossa (7) 15.10 Doctor Who 16.00 Yliopistollinen eläinsairaala: Sähisevä Sissi 16.30 Uusi päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Jääkiekon EHT: RUS – FIN 21.05 Villi kortti 21.55 Yle Uutiset 22.00 Urheiluruutu 22.05 Noin viikon studio 22.30 Jääkiekon EHT: CZE – SWE 23.30 Bates Motel (16) 00.10 Billie Porterin Kiina 01.05 Uutisikkuna MTV3 06.00 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 09.05 Mitä tänään syötäisiin. ORIMATTILAN SANOMAT Torstaina marraskuun 8. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (7) 20.00 Posse 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 F1 Extra 22.45 Elokuva: Poikkeustila (16) 01.00 Heikelä syndrooma 01.55 Crazy Ex-Girlfriend (7) 02.50 Kolme miestä ja tyttö (S) 03.20 Kolme miestä ja tyttö (7) 03.45 Versus Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 LEGO Friends (S) 06.25 Disneyn esikoulu: Leijonakaarti (7) 06.55 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7) 07.20 Ritariprinsessa Nella 07.45 Madagascarin pingviinit (S) 08.10 LEGO Jurassic World: Indominuksen pako (7) 08.35 Disney esittää: DuckTales (7) 09.00 Hauskat kotivideot 10.00 Remppa vai muutto 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Remppa vai muutto 14.55 Pikakurssi kodinostoon 15.25 Hauskat kotivideot 16.25 Onnenarpa 16.30 Kaikki vastaan 1 18.00 The Wall Suomi 19.00 Hauskat kotivideot 20.00 Cheek – Valot sammuu LIVE 22.55 Keno ja Synttärit 23.00 Elokuva: The American (12) 01.15 Elokuva: Parker (16) 03.40 Astral-TV Sub 06.35 Chuggington (S) 06.45 Chuggington (S) 06.55 Muumilaakson tarinoita (S) 07.20 Muumilaakson tarinoita (S) 07.40 Paavo Pesusieni (S) 08.05 Nuori Robin Hood (S) 08.20 Pikku Prinssi (S) 08.43 Leo (S) 08.45 Viidakon veijarit (7) 09.00 Tyhjätaskut (S) 09.30 Tyhjätaskut (S) 10.00 Lemmen viemää (12) 11.00 Ostoskanava Tvins.com 12.00 Emmerdale (7) 12.30 Salatut elämät (S) 13.00 Treffaa mun vanhemmat 14.00 Mutsi (S) 14.30 Mutsi (S) 15.00 Ihmemies MacGyver (7) 16.00 Only in Japan (12) 16.30 Putous 17.55 Tilt Esports 18.00 Paavo Pesusieni (S) 18.30 Simpsonit (7) 19.00 Love Island Suomi 20.00 Simpsonit (7) 20.30 Simpsonit (7) 21.00 Ota rahat ja juokse 22.00 Love Island Suomi 23.00 RuPaul’s Drag Race 00.00 Viettele vaatteilla 00.30 Body Fixers 01.25 Tilt Esports 01.30 Joel vs. Pe r j a n t a i 9. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S) 09.35 Emmerdale (7) 10.05 Supernanny kiertueella 11.00 Ikuisesti nuori 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.00 Teknavi 13.30 Suomen kaunein koti 14.30 Gok Wan: Kekseliäät kierrättäjät 15.30 Jahti 16.25 Heikelä syndrooma 17.25 Salatut elämät (S) 17.55 Kauniit ja rohkeat (S) 18.25 Emmerdale (7) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. Kuvassa: Krister Henriksson (Kurt Wallander).. 01.15 Jahti 02.10 American Horror Story: Cult (16) 03.10 Rikoksista pahin (12) Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 LEGO Friends (S) 06.25 Disneyn esikoulu: Leijonakaarti (S) 06.55 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S) 07.20 Ritariprinsessa Nella 07.45 LEGO Jurassic World: Indominuksen pako (7) 08.10 Madagascarin pingviinit (S) 08.35 LEGO Ninjago (7) 09.00 Hauskat kotivideot 10.00 Remppa vai muutto 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Remppa vai muutto 14.55 Pikakurssi kodinostoon 15.25 Pientä pilaa 15.30 Pientä pilaa 15.40 Hauskat kotivideot 16.35 Onnenarpa 16.40 Tulossa: Syke (7) 16.45 Leijonan luola USA 17.45 MasterChef Australia 18.55 Tulossa: Syke (7) 19.00 Suomen huutokauppakeisari 20.00 Idols 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Napakymppi 22.00 Stand Up! (S) 23.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7) 00.00 48 tuntia rikoksesta (12) 01.00 Rajavalvojat (S) 01.30 Rajavalvojat (S) 02.00 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula! 03.00 Astral-TV Sub 06.35 Chuggington (S) 06.45 Chuggington (S) 06.55 Muumilaakson tarinoita (S) 07.20 Muumilaakson tarinoita (S) 07.40 Paavo Pesusieni (S) 08.05 Nuori Robin Hood (S) 08.20 Pikku Prinssi (7) 08.43 Leo (S) 08.45 Viidakon veijarit (S) 09.00 Tyhjätaskut (S) 09.30 Tyhjätaskut (S) 10.00 Lemmen viemää (7) 11.00 Ostoskanava Tvins.com 12.00 Emmerdale (12) 12.30 Salatut elämät (S) 13.00 Treffaa mun vanhemmat 14.00 Mutsi (S) 14.30 Mutsi (S) 15.00 Ihmemies MacGyver (12) 16.00 Bob’s Burgers (7) 16.30 Simpsonit (7) 17.00 Olet mitä syöt 18.00 UEFA Champions League huippuhetket 7.11. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S) 09.35 Emmerdale (12) 10.05 Rankat duunit 11.00 Ikuisesti nuori 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.00 Peter Nyman 13.30 Gok Wan: Kekseliäät kierrättäjät 14.30 Unelmarempat 15.25 Upeat skandikodit 15.55 Pitääkö olla huolissaan. 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 The Wall Suomi 22.00 Gaala 23.30 Konttori (S) 00.00 Elokuva: Iron Man (12) 02.35 Elokuva: Basic Instinct 2 (16) 04.55 Astral-TV Sub 08.00 Ostoskanava Tvins.com 09.00 Olet mitä syöt 10.00 Ostoskanava Tvins.com 11.00 Kolme miestä ja tyttö (S) 11.30 Simpsonit (7) 12.00 Simpsonit (7) 12.30 Simpsonit (7) 13.00 Simpsonit (7) 13.30 Simpsonit (12) 14.00 Tilt Esports 14.10 Posse 16.10 Teknavi 16.40 Myytinmurtajat 17.45 Sub.doc: Hipsterin käsikirja 19.00 Love Island Suomi 20.00 Diili 21.00 Rakettitiedettä. Ohjaaja: Leif Magnusson, Ruotsi 2009 (88’). Rautalampi oli muinoin Sisä-Suomen emäpitäjä. 06.53 Timppa (S) 07.03 Kim ja Kai (S) 07.10 Satuja Soitosta 07.22 Ninni ja Nestori (S) 07.34 Pikku Kakkosen posti 07.40 Postimies Pate, erikoislähettipalvelu (S) 07.55 Ilmojen kunkut (S) 08.03 Anton Siilinen ratkaisee (S) 08.18 Galaxi 08.19 Late Lammas (S) 08.26 Villi tulevaisuus (7) 08.50 Näin Norjassa 09.00 Casualty (12) 10.00 Matkapassi: Amsterdam 11.00 Au pairit Miamissa 11.28 Au pairit Miamissa 12.00 Tanskalainen maajussi 12.30 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä 13.00 Team Bachstad idänreitillä 13.40 Ikuisesti nuori 14.10 Kerran viikossa (7) 14.35 Rouva varapresidentti (7) 15.05 Marja Hintikka Live 16.00 Away – Bali: Valintoja 16.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa 17.00 Pikku Kakkonen 18.05 Härölä (12) 18.30 Yliopistollinen eläinsairaala: Sähisevä Sissi 19.00 Nenäpäivä: Nenäsirkus 21.00 Nenäpäivä: Nenäshow 23.00 Noin viikon studio 23.25 Koukussa (16) 00.15 Kimmo (7) 00.40 Uutisikkuna MTV3 06.00 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 07.35 Huomenta Suomi: Markkinaraati 08.00 Huomenta Suomi 09.05 Mitä tänään syötäisiin. 1 1 . 16.55 Viettele vaatteilla 17.25 Salatut elämät (S) 17.55 Kauniit ja rohkeat (S) 18.25 Emmerdale (7) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. Motoristi löytyy murhattuna, ja jäljet johtavat paikallisen MC-klubin kautta järjestäytyneeseen rikollisuuteen. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (S) 20.00 Jahti 21.00 Heikelä syndrooma 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Formulasirkus 23.05 Billions (12) 00.20 Pitääkö olla huolissaan. Yle Teema & Fem 09.00 YLE FEM 09.00 Luontomatkalla 10.00 Iloa puutarhasta 10.30 Kysymyksiä kulutusvalinnoista 11.00 Kulutustavaratarkastajat 11.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa 12.00 YLE TEEMA 12.00 Säveltäjät 1. 3/6. Pääosissa: Krister Henriksson, Lena Endré, Douglas Johanson, Mats Bergman, Nina Zanjani. Uhriksi joutuu myös Wallanderin nuori naiskollega. (12) 21.30 Simpsonit (7) 22.00 Love Island Suomi 23.00 Supernatural (16) 00.00 Supernatural (16) 00.55 Tilt Esports 01.00 Scorpion (12) 01.55 Scorpion (12) 02.50 Ina <3 porno (16) 03.45 Bruno Mars: 24K Magic Live At The Apollo 04.40 Rysän päällä Yle Teema & Fem 08.50 YLE FEM 08.50 Luontoretkellä: Aistit 09.30 Egenland 10.00 Obs debatt 10.30 Kuka, mitä, milloin. Heimot 02.25 Rysän päällä 03.20 Pitääkö olla huolissaan. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Kun isoisästä tulee isä 19.10 Kevätjuhla (S) 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 20.00 YLE TEEMA 20.00 La otra mirada – Toinen katse (7) 21.00 Kolme väriä: Punainen (12) 22.35 Yle Live: Gasellit 23.35 Kino: Täältä tullaan elämä (12) Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 08.00 Yle Uutiset 08.05 Itse asiassa kuultuna: Pär Stenbäck 09.00 Yle Uutiset 09.05 Ylen Aamu-tv 10.00 Yle Uutiset 10.05 Ykkösaamu 10.45 Eläinten ystävät 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle Uutiset Uusimaa 11.12 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.19 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.26 Yle Uutiset Häme 11.33 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.47 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.54 Yle Uutiset Pohjanmaa 12.01 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.08 Yle Uutiset Lappi 12.15 Yle Oddasat 12.19 Oddasat 12.35 RSO Musiikkitalossa 13.35 Eränkävijät 14.05 Prisma: Koirien salainen elämä 15.00 Yle Uutiset 15.05 Pisara 15.10 Akuutti: Loppuun palaneet 15.45 Poldark (12) 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Flinkkilä & Tastula 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Strömsö 18.45 Avara luonto: Kesytön Atlantti 19.45 Midsomerin murhat (12) 20.30 Yle Uutiset 20.50 Urheiluruutu 21.15 Hyvät katsojat 22.00 Babylon Berlin (16) 22.50 Babylon Berlin (16) 23.35 Doctor Foster (12) 00.30 Uutisikkuna Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 10.11. Lopuksi laskeudumme tietäjien voimapaikkaan. 18.30 Simpsonit (7) 19.00 Love Island Suomi 20.00 Simpsonit (7) 20.30 Simpsonit (7) 21.00 Stadi vs. co m C od e: 51 B 10 B 7B E 8 6 7 9 1 2 5 3 8 4 8 4 1 3 7 6 2 9 5 5 2 3 8 9 4 7 1 6 3 9 7 5 6 2 8 4 1 1 6 2 4 3 8 9 5 7 4 8 5 7 1 9 6 3 2 7 5 6 9 8 1 4 2 3 9 3 4 2 5 7 1 6 8 2 1 8 6 4 3 5 7 9 Yle TV1 klo 20: Metsien kätkemä
10.33 Radio Suomen Päivä 11.00 Yle Uutiset. Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää. 17.15 Radio Suomen lauantai. 21.50 Merisää. 13.02 Radio Suomen sunnuntai. 20.02 Sää. Maanantai 12.11. 12.13 Radio Suomen Päivä 12.45 Merisää. Marko Maunuksela 13.30 Yle Uutiset alueeltasi 13.33 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.50 Merisää. 8.10 Urheiluradio. 9.05 Urheiluradio. 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu 6.00 Yle Uutiset ja sää. 18.00 Yle Uutiset. 11.33 Radio Suomen Päivä 12.00 Yle Uutiset ja sää. 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.30 Yle Uutiset ja sää. 9.11 Alueradio 10.00 Yle Uutiset. Lapsemme ovat numeroita. Lauantai 10.11. 14.02 Alueradio 15.00 Yle Uutiset. 15.00 Yle Uutiset. 1.55 Yöradio. 0.00 Yle Uutiset. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 10.00 Yle Uutiset. Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää. 13.30 Minna Pyykön maailma. 3.54-4.00 Yöradio. 1.02 Yöradio. Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää. 20.10 Kvarttiteoria. 20.07 Sää. 18.20-18.29 Kadonnutta aikaa etsimässä 6: Guermantesin tie II, jakso 30 18.30 Hengellisen musiikin toivekonsertti 18.50 Iltahartaus 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02-19.52 Radioteatteri esittää: 20.00 Etnoilta: Sydänjuurilla 21.00 Etnoilta: Keinuva talo – Los Van Van ja muita Kuuban kuulumisia 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05 Horisontti 22.50 Draamanpurkajaiset 23.00 Iltahartaus 23.10-6.00 Yöklassinen. 8.10 Urheiluradio. 7.53 Alueradio 8.00 Yle Uutiset ja sää. 21.55 Radio Suomen Ilta. 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.00 Yle Uutiset ja sää. 11.00 Narrin aamulaulu – paluu Lidolle 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10 Tiedeykkönen Mikä meitä verkossa uhkaa – kybermaailmassa rötöstellään ja vakoillaan 13.00 Klassista kahteen 14.00-14.55 Näistä levyistä en luovu: Musiikkivieraina rehtori Lassi Rajamaa ja näyttelijä Ylermi Rajamaa 15.00 Yle Uutiset 15.02 Kulttuuriykkönen 15.55-15.58 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10-18.10 Harri Tuomisen maailmanmusiikkiohjelma 18.15 Nuntii Latini – latinankielinen viikkokatsaus 18.20-18.29 Kadonnutta aikaa etsimässä 6: Guermantesin tie II, jakso 29 18.30 Hartaita säveliä 18.50 Iltahartaus 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Radion sinfoniaorkesterin konsertti 21.10 Unohdettuja säveliä – Moisei Vainbergin musiikkia 21.40 Kirjasto auki!: New York unelmoi isosti 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05 Kalle Haatanen: Suomalaisen selviytymisen historia. 7.50 Merisää. 7.53 Alueradio 8.00 Yle Uutiset ja sää. Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää. 2.02-2.59 Susanna Vainiolan Popradio. 22.08 Kaitsun nurkka – Kai Ulmanen. 16.10 Urheiluradio. 14.02 Alueradio 15.00 Yle Uutiset. Solo Mama. 11.00 Klassikkoparatiisi: Saanko esitellä, hovimuusikko Beethoven Bonnista 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 Radio 1 vastaa 12.10 Maailmanpolitiikan arkipäivää 12.30 Moniääninen Eurooppa: Rauha Ukrainassa on mahdollista vain demokraattisen Venäjän kanssa 12.50 Kuuluttajan vieras 13.00 Klassista kahteen 14.00-14.57 Välilevyjä: Olipa kerran 15.00 Radioteatteri esittää: Viha on paha vieras, osa 2/10. 17.13 Alueradio 17.45 Anonyymit kotikiusatut. 1.00 Yle Uutiset ja sää. 11.40 Valomusiikkia 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10 Havaintoja ihmisestä: ’’Se kuolema tuli hyvin lähelle’’ 12.40 Musiikkikamari 12.50 Kuuluttajan vieras 13.00 Klassista kahteen 14.00-14.57 Riikan tähtitarha: Vieraana musikaaliohjaaja Samuel Harjanne 15.00 Yle Uutiset 15.02 Kulttuuriykkönen: Eksentriset naiset ja niistä kertovat uudet kirjat 15.55-15.58 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Kirjasto auki!: New York unelmoi isosti 17.30 Keidas 18.20-18.29 Kadonnutta aikaa etsimässä 6: Guermantesin tie II, jakso 28 18.30 Hartaita säveliä 18.50 Iltahartaus 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 POMP 2018: Helsingin kaupunginorkesterin konsertti 20.45 Kuoroja kamarimusiikkia 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05 Radio Variaatio. 21.02 Urheiluradio. 06.52 Metkat Mesiläiset (S) 07.00 Titta Pikkanen 07.07 Neljä nenää 07.14 Tinga Tinga -tarinat (S) 07.27 Astroset (S) 07.41 Ryhmä Hau (S) 08.06 Galaxi 08.07 Lassie (7) 08.30 Unna Junná 08.45 Kujeilevat eläimet (S) 08.50 Näin Norjassa 09.00 Casualty (12) 10.00 Matkapassi: Puola 11.00 Au pairit Miamissa 11.30 Rachel Khoo: Ruokatuliaisia Australiasta 12.00 Tuntematon perillinen: Vakoilijan poika 13.00 Merimiehet 13.30 Jätämme jäähyväiset: Hukkuva maa 14.00 Ginan maailma 14.30 Älä kokeile tätä kotona 15.00 Noin viikon studio 15.30 Uusi päivä (S) 15.58 Uusi päivä (S) 16.26 Uusi päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Nenäpäivä: Nenäsirkus 20.00 Uusi päivä (S) 20.30 Yliopistollinen eläinsairaala: Sähisevä Sissi 21.00 Härölä (12) 21.25 Jenny+: Yhteiskunnalla on syömishäiriö 21.55 Yle Uutiset 22.00 Urheiluruutu 22.05 Nenäpäivä: Nenäshow 00.05 Away – Bali 00.35 Rouva varapresidentti (7) 23.05 Uutisikkuna MTV3 06.00 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 09.05 Mitä tänään syötäisiin. 12.08 Kansanradio. 23.02 Yöradio. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 20.02 Sää. Toivokaa pelon ja kauhun runoja 21.00 Lauantain iltasoitto 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05 Roman Schatzin Maamme-kirja. 16.13 Alueradio 17.00 Yle Uutiset ja sää. 20.00 Yle Uutiset. 18.02 Puhelinlangat laulaa. 7.13 Alueradio 7.50 Merisää. 2.00 Yle Uutiset. Sää 6.30 Suomi soi. Osa 3: Kahden tulen välissä 18.00 Ehtookellot: Sievin kirkon kellot 18.01 Iltahartaus 18.10 Lauantain toivotut levyt 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Tämän runon haluaisin kuulla. 21.50 Merisää. Marko Maunuksela 14.00 Yle Uutiset. Steve Martin (Tom Baker) ja Bonnie Hunt (Kate Baker). 13.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 1.02-1.59 Levylautakunta. 18.50 Merisää. 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.50 Merisää. 21.17 Päivä tunnissa. 0.02 Yöradio – tunti balladeja. 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.00 Yle Uutiset ja sää. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 15.25 Radio Suomen sunnuntai. Marko Maunuksela 14.00 Yle Uutiset. 18.50 Merisää. 9.11 Alueradio 10.00 Yle Uutiset. 14.00 Yle Uutiset. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 23.00 Yle Uutiset. 21.55 Radio Suomen Ilta. 22.08 Suomirock – Jorma Hietamäki. 21.20 Poppikoulu. 13.00 Yle Uutiset. 8.10 Urheiluradio. 18.50 Merisää. 8.05 Onnen sävel. 21.50 Merisää. 21.17 Päivä tunnissa. 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu 6.00 Yle Uutiset ja sää. 19.07 Kissankehto – Susanna Vainiola. 13.00 Yle Uutiset. 18.02 Radio Suomen Ilta. 11.02 Radio Suomen Päivä 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 17.10 Urheiluradio. 3.02 Sekahaku – Tarja Närhi. 21.50 Merisää. 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.30 Yle Uutiset ja sää. 18.50 Etnohetki 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Jazzklubi 20.00 Jazzklubin illan keikka 21.00 Jazzklubin kolmas setti 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.0523.05 Avaruusromua 23.10-6.00 Yöklassinen. 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.00 Yle Uutiset ja sää. 20.00 Yle Uutiset. 17.13 Alueradio 18.00 Yle Uutiset. 13.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. Olga – pakolainen 1918. 22.08 Jokaniemen sävelradio. 2.00 Yle Uutiset. Marko Maunuksela 1.55 Yöradio. 20.00 Yle Uutiset. 8.13 Alueradio 9.00 Yle Uutiset. 11.00 Valkoista valoa: Mihin ihmisiä enää tarvitaan. 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.30 Yle Uutiset ja sää. 21.00 Yle Uutiset. 18.55 Radio Suomen Ilta. 21.17 Päivä tunnissa. 11.33 Radio Suomen Päivä 12.00 Yle Uutiset ja sää. R a d i o o h j e l m a t Yle Radio 1 93,2 MHz • Yle Radio Suomi 97,9 MHz Torstai 8.11. 23.00 Iltahartaus 23.10-6.00 Yöklassinen. ORIMATTILAN SANOMAT Torstaina marraskuun 8. Anders Eklund ja Johannes Häger eivät laskisi ikinä leikkiä #metoo-kampanjasta, sillä aihe on siihen liian vakava. 2.02 Suomi-rock – Jorma Hietamäki. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 12.55 Radio Suomen Päivä 13.00 Yle Uutiset. 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu 6.00 Yle Uutiset ja sää. 12.05 Urheiluradio. 21.55 Radio Suomen sunnuntai. 0.02 Yöradio – tunti 2000-lukua. 14.30 Diili 15.25 Posse 17.25 Salatut elämät (7) 17.55 Kauniit ja rohkeat (S) 18.25 Emmerdale (7) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 9.10 Sää. 18.55 Radio Suomen sunnuntai. 19.07 Sekahaku – Tarja Närhi. 23.00 Yle Uutiset. 0.00 Yle Uutiset. 17.50 Lapsuuden laulut: Polle on miehen paras ystävä 18.00 Radio Variaatio. 17.10 Urheiluradio. 22.05 Urheiluradio. 19.05 Radio Suomen Ilta. 16.10 Urheiluradio. Kuvassa mm. 7.13 Alueradio 7.50 Merisää. Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää. 18.50 Merisää. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 10.05 Sää. Sen sijaan Andersista on hysteerisen hauskaa vitsailla omasta paniikkihäiriöstään. 3.02 Kuuntelijan lista. 20.03 Puhelinlangat laulaa. 12.45 Merisää. 16.10 Urheiluradio. Syvään veteen. 15.02 Entisten nuorten sävellahja. 14.02 Alueradio 15.00 Yle Uutiset. Marko Maunuksela 13.30 Yle Uutiset alueeltasi 13.33 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.00 Yle Uutiset ja sää. 11.02 Radio Suomen lauantai: Alueradiot. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S) 09.35 Emmerdale (7) 10.05 Supernanny kiertueella 11.00 Formula 1: Brasilian osakilpailu 13.30 Pitääkö olla huolissaan. 12.10 Urheiluradio. 13.55 Radio Suomen sunnuntai. 18.55 Puhelinlangat laulaa. 6.05 Alueradio 7.00 Yle Uutiset ja sää. 19.05 Puhelinlangat laulaa. 14.02 Pääministerin haastattelutunti. 12.13 Radio Suomen Päivä 12.45 Merisää. Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 Metsien kätkemä 06.25 Ylen Aamu-tv 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Piikkejä paratiisissa (7) 10.50 Näin Norjassa 11.00 Pisara 11.05 Jumalanpalvelus 12.35 Murhia ja kantrimusiikkia (12) 13.25 Nukkekauppias ja kaunis Lilith (S) 14.35 Outoja sieniä 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 16.00 Arto Nyberg 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Piikkejä paratiisissa (7) 18.00 Yle Uutiset 18.23 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Historia: Euroopan uudet tuulet 1918–1939 (12) 20.00 MOT: Kymppitonnien nettiliittymä 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.30 Dokumenttiprojekti: Kuutyttö (S) 22.30 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.40 Yle Uutiset 22.45 Oddasat 23.00 Sorjonen (16) 00.00 Puoli seitsemän 00.30 Uutisikkuna Yle TV2 04.00 Uutisikkkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 12.11. 21.02 Urheiluradio. 0.02 Yöradio – tunti 60-lukua. 3.02 Pollari. 21.02 Urheiluradio. 1.20 Yöradio. 10.33 Radio Suomen Päivä 11.00 Yle Uutiset. 5.32 Radio Suomen Varhaisaamu 5.50 Merisää. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 2.00 Yle Uutiset. 6.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 18.00 Yle Uutiset. 16.13 Alueradio 17.00 Yle Uutiset ja sää. 21.02 Urheiluradio. 19.02 Urheiluradio. 1.30 Minna Pyykön maailma. 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu 6.00 Yle Uutiset. Väinämöisten varjossa vahvan johtajan kaipuu 10.20 Musiikkia parrasvaloista 10.35 Aristoteleen kantapää: Millainen uutiskanava on presidentti Trumpin suosima Fox News. 11.00 Yle Uutiset. 1.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 11.50 Tohtori Raimo – valtakunnan terapeutti. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 10.06 Pekka Laineen Ihmemaa. M a a n a n t a i 1 2 . 20.00 Yle Uutiset. Marko Maunuksela 13.30 Yle Uutiset alueeltasi 13.33 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 1.10 Juha Laaksosen luontoretki. Pörssinäkymät. 11.33 Radio Suomen Päivä 12.00 Yle Uutiset ja sää. 12.55 Radio Suomen sunnuntai. 22.55 Äänitarina. 12.45-12.55 Merisää. 2.02 Yöradio. 15.02 Sunnuntaivieras. 13.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 2.45 Yöradio. 3.00 Yle Uutiset. 21.02 Urheiluradio. 6.05 Alueradio 7.00 Yle Uutiset ja sää. 3.02-3.57 Jokaniemen sävelradio. 0.00 Yle Uutiset. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 15.02 Alueradio 16.00 Yle Uutiset ja sää. 8.30 Tohtori Raimo – valtakunnan terapeutti. Sää 7.00-7.02 Yle Uutiset. 15.20 Etnohetki 15.30 Luomiskertomus: Raija Oranen kertoo romaanistaan Marsalkan ruusu 15.50 Yle Uudizet karjalakse – karjalankielinen viikkokatsaus 15.55-15.58 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10-16.57 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Radio 1 vastaa 17.15 Viron tie itsenäisyyteen. 20.03 Radio Suomen Ilta. 19.02 Urheiluradio. 3.00 Yle Uutiset. 22.08 Kuuntelijan lista. 21.00 Yle Uutiset. Marko Maunuksela 14.00 Yle Uutiset. 10.02 Radio Suomen Päivä 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 17.10 Urheiluradio. 0.02 Yöradio – Ysäritunti. 15.00 Yle Uutiset. 9.10 Sää. 16.15 Entisten nuorten sävellahja. 23.00 Yle Uutiset. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 16.10 Urheiluradio. 15.02 Alueradio 16.00 Yle Uutiset ja sää. 17.13 Alueradio 18.00 Yle Uutiset. 15.02 Alueradio 16.00 Yle Uutiset ja sää. 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.00 Yle Uutiset ja sää. 16.15 Radio Suomen sunnuntai. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (S) 20.00 Koko Suomi leipoo 21.00 Ex-Onnelliset (7) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 C.S.I. 3.02-3.58 Pekka Laineen Ihmemaa. 20.00 Yle Uutiset. 8.13 Alueradio 9.00 Yle Uutiset. 2.15 Pyöreä pöytä. 9.05 Urheiluradio. 3.00 Yle Uutiset. 8.05 Radio Suomen sunnuntai. 13.02 Levylautakunta. 10.05 Radio Suomen lauantai: Alueradiot. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 16.13 Alueradio 17.00 Yle Uutiset ja sää. 7.10 Urheiluradio. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 23.00 Iltahartaus 23.106.00 Yöklassinen. 22.08 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 12.55 Radio Suomen Päivä 13.00 Yle Uutiset. 9.00 Yle Uutiset. Yle Radio 1 6.00 Yle Uutiset ja sää 6.05 Hartaita säveliä 6.15-6.24 Aamuhartaus 6.25 Aamusoitto 6.56 Päivän mietelause 6.59 Hyvää huomenta 7.00 Yle Uutiset ja sää 7.10 Hartaita säveliä 7.15 Aamuhartaus 7.25 Musiikkihetki 7.29 Hyvää huomenta 7.30 Ykkösaamu 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.10 Ykkösaamu 9.00 Yle Uutiset 9.059.58 Muistojen bulevardi 10.00-10.55 Roman Schatzin Maamme-kirja 11.00 Välilevyjä 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10-12.55 Historiasarjoja 13.00 Klassista kahteen 14.00 Musiikkistudio 15.00 Yle Uutiset 15.02 Kulttuuriykkönen 15.55-15.58 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Euroopan valot 18.10-18.15 Äänitarina. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 9.05 Urheiluradio. 20.10 Akuutti. 22.05 Urheiluradio. (16) 23.30 Diili 00.30 Posse 02.20 NCIS: New Orleans (12) 03.15 NCIS: New Orleans (12) Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 LEGO Friends (S) 06.25 Disneyn esikoulu: Leijonakaarti (7) 06.50 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7) 07.15 Disney esittää: Star Wars Rebels (7) 07.40 Ritariprinsessa Nella 08.05 Disney esittää: Kaksin karkuteillä: TV-sarja (7) 08.35 LEGO Ninjago (7) 09.00 Hauskat kotivideot 10.00 Remppa vai muutto 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Remppa vai muutto 14.55 Leijonan luola USA 15.55 Onnenarpa 16.00 Leijonan luola USA 17.00 MasterChef Australia 19.00 Idols 20.00 Grillit huurussa (S) 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Hyvät ja huonot uutiset 22.00 Arman ja viimeinen ristiretki 23.00 Keisari Aarnio (7) 00.00 Keisari Aarnio Talk Show 00.30 Rajavalvojat (S) 01.00 Rajavalvojat (S) 01.30 Selviytyjät 03.25 Astral-TV Sub 06.35 Chuggington (S) 06.50 Muumilaakson tarinoita (S) 07.15 Muumilaakson tarinoita (S) 07.40 Paavo Pesusieni (S) 08.05 Nuori Robin Hood (S) 08.15 Alvin ja pikkuoravat (7) 08.30 Supernelikko (7) 08.45 Viidakon veijarit (S) 09.00 Tyhjätaskut (7) 09.30 Tyhjätaskut (S) 10.00 Lemmen viemää (12) 11.00 Ostoskanava Tvins.com 12.00 Emmerdale (7) 12.30 Salatut elämät (7) 13.00 Treffaa mun vanhemmat 14.00 Mutsi (S) 14.30 Mutsi (S) 15.00 Ihmemies MacGyver (7) 16.00 Middle (S) 16.30 Simpsonit (7) 17.00 Jahti 18.00 Paavo Pesusieni (S) 18.30 Simpsonit (7) 19.00 Myytinmurtajat 20.00 Simpsonit (7) 20.30 Simpsonit (7) 21.00 Love Island Suomi 22.00 #Subleffa: Runner Runner (12) 00.00 Theroux ja seksirikolliset (7) 01.15 Limitless (12) 02.05 Limitless (12) 03.00 Rikoksista pahin (7) 03.55 Rikoksista pahin (12) Yle Teema & Fem 09.00 YLE FEM 09.00 Tämä tästä 09.15 Riistametsällä 10.00 Operaatio Storuman 11.00 Skavlan 12.00 YLE TEEMA 12.00 Elävä arkisto: Isänpäivä 12.01 Elämän kevät: Miehen tie 13.00 Historia: Vietnamin sota (12) 14.00 Junamatka Eurooppaan 15.00 Hetket jotka jäivät 16.00 Isä Matteon tutkimuksia (7) 17.00 YLE FEM 17.00 Norjaa ristiin rastiin 17.05 På spåret: Erikoislähetys 17.10 Vem vet mest. (S) Mestarikoomikko Steve Martin velmuilee riemastuttavassa koko perheen komediassa 12 toinen toistaan villimmän kakaran isänä, jonka pitäisi selviytyä yksin jälkikasvunsa kanssa sillä välin kun vaimo lähtee kirjakiertueelle. 21.50 Merisää. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 20.02 Sää. 7.02 Sää. 21.1221.17 Yle Uutiset selkosuomeksi. 19.05 Radio Suomen Ilta. 21.00 Yle Uutiset. 10.02 Radio Suomen Päivä 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 9.10 Sää. 20.02 Urheiluradio. 2.02 Tero Liete – Rocktoimittajan illallinen. 12.40 Radio Suomen sunnuntai. 14.30 Poppikoulu. 17.10 Urheiluradio. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 9.05 Urheiluradio. Yle Teema & Fem klo 18.30: Taivaallista menoa: Saako kaikesta laskea leikkiä. 18.55 Radio Suomen lauantai. 2.00 Yle Uutiset. 14.02 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu 6.00 Yle Uutiset. 1 1 . 20.08 Maailmanpyörä – Maija Salminen. 20.40 Radio Suomen Ilta. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 21.17 Kansanradio. 9.00 Yle Uutiset. 18.55 Radio Suomen Ilta. 18.02 Radio Suomen lauantai. 10.33 Radio Suomen Päivä 11.00 Yle Uutiset. Marko Maunuksela 1.55 Yöradio. 9.10 Sää. 1.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 23.02 Yöradio. Marko Maunuksela 1.55 Yöradio. 1.00 Yle Uutiset ja sää. 22.05 Urheiluradio. 18.02 Kadonneen levyn metsästäjät 0203-17600. 0.00 Yle Uutiset. Rock-etsivä 3.544.00 Yöradio. 11.02 Radio Suomen Päivä 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 20.07 Sää. 06.53 Hyrräpäät (S) 07.04 Anniina Ballerina (S) 07.29 Nelli ja Iiro (S) 07.37 Killen kimppakyyti (S) 07.49 Mimmi Lehmä ja Varis (S) 07.57 Uula ja Kuu (S) 08.10 Ryhmä Hau (S) 08.32 Pii ja Poju (S) 08.44 Yökyöpelit (S) 08.59 Galaxi 09.01 Aappo ja Tööt (S) 09.08 Näin meillä (7) 09.19 Late Lammas: Sammalperän pätkät (S) 09.21 Late Lammas: Sammalperän pätkät (S) 09.23 Villien Toiveiden Virasto 09.34 Jessi ja Janni – etevät etsiväkaksoset 09.57 Tipu Touhukas (S) 10.00 Uusi päivä (S) 10.28 Uusi päivä (S) 11.00 Viki, Köpi & Henkka – tieteen armoilla 11.15 Hiihdon Suomen Cup: Sprintit 13.15 Jääkiekon EHT: CZE – RUS 15.45 Käsipallon Mestarien liiga 17.00 Jääkiekon EHT: FIN – SWE 19.00 Jääkiekon EHT: FIN – SWE 20.15 Villi kortti 21.05 Noin viikon studio 21.30 Away – Bali 22.00 Yle Uutiset 22.05 Urheiluruutu 22.15 Taitoluistelun GP: Jäätanssin vapaaohjelma 23.00 Girls (16) 23.30 Uncle (12) 00.00 Uutisikkuna MTV3 07.00 Ostoskanava Tvins.com 08.00 Monchhichi (S) 08.15 Muumilaakson tarinoita (S) 08.45 Muumilaakson tarinoita (S) 09.10 Littlest Pet Shop (S) 09.35 Winx-klubi (7) 10.00 Suomen kaunein koti 11.00 Maajussille morsian 12.00 Ex-Onnelliset (12) 13.00 Sunnuntailounas (7) 13.30 Autoja liikennegaala 2018 14.00 Putous 15.30 Posse 17.30 Formula 1 Ennakkotunnelmat 18.00 Teknavi 18.30 Pilanpäiten 18.50 F1 Extra 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Tulosruutu 19.20 Tanssii Tähtien Kanssa 21.00 Diili 22.00 Kymmenen Uutiset 22.15 Viikon sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Formula 1 kooste: Brasilian osakilpailu 23.30 Theroux ja seksirikolliset (7) 00.50 Americans (16) 01.55 Billions (12) 03.10 Bull (12) 04.00 Bull (7) 04.55 Paimelan autoparoni Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Vili Vilperin seikkailut (S) 06.15 Rusty Rivets (S) 06.45 Sonic Boom (7) 07.00 Ritariprinsessa Nella 07.25 Angry Birds Blues (S) 07.30 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S) 07.55 LEGO Jurassic World: Indominuksen pako (7) 08.25 Disney esittää: Avalorin Elena (S) 08.50 HS Lasten uutiset 09.00 Hauskat kotivideot 10.00 Jaksa paremmin 10.30 Pikakurssi kodinostoon 11.00 MasterChef Australia 12.05 MasterChef Australia 13.15 Leijonan luola USA 14.15 Hauskat kotivideot 15.15 Tulossa: Syke (7) 15.20 Idols 16.20 Gaala 17.50 Elokuva: Zootropolis – eläinten kaupunki (7) 19.55 Tulossa: Syke (7) 20.00 Haluatko miljonääriksi. 12.10 Urheiluradio. 6.05 Alueradio 7.00 Yle Uutiset ja sää. 17.10 Urheiluradio. 5.32 Radio Suomen Varhaisaamu 5.50 Merisää. 21.55 Radio Suomen Ilta. 11.02 Susanna Vainiolan Popradio. 20.08 Tero Liete – Rocktoimittajan illallinen. 12.05 Urheiluradio. 9.11 Alueradio 10.00 Yle Uutiset. 2.51 Yöradio. Katastrofi on valmis. 20.03 Radio Suomen Ilta. 10.02 Radio Suomen Päivä 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 19.02 Urheiluradio. 9.05 Urheiluradio. 8.20 Radio Suomen sunnuntai. 3.00 Yle Uutiset. Yle Radio 1 7.00 Yle Uutiset 7.02 Näistä levyistä en luovu: Musiikkivieraina rehtori Lassi Rajamaa ja näyttelijä Ylermi Rajamaa 7.57 Hyvää huomenta 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.05 Tarinatarha 9.00 Yle Uutiset 9.05-9.53 Musiikkia vanhasta Euroopasta 9.55 Oulun tuomiokirkon kellot kutsuvat 10.00-11.57 Oulun hiippakunnan piispanvirkaanvihkimys ja messu Oulun tuomiokirkosta 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 Horisontti 12.50 Draamanpurkajaiset: Nukesta tulee teatterintekijälle elävä, läheinen olento 13.00 Puolalainen Klassista kahteen 14.00-14.57 Itsenäisen Puolan sata vuotta 15.00-15.40 Radioteatteri esittää: 15.55-15.58 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivä 16.30 Pyhiä juutalaisia kirjoituksia 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Valkoista valoa: Mihin ihmisiä enää tarvitaan. 21.55 Radio Suomen lauantai. 14.22 Radio Suomen lauantai. 12.08 Ruokakassi 12.38 Radio Suomen lauantai. 7.53 Onnen sävel. 18.02 Radio Suomen Ilta. 22.05 Urheiluradio. 2.00 Yle Uutiset. 21.00 Yle Uutiset. 1.00 Yle Uutiset ja sää. 2.54 Yöradio. 14.00 Yle Uutiset. 23.00 Iltahartaus 23.107.00 Yöklassinen. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 17.15 Kadonneen levyn metsästäjät 0203-17600. 2.54 Yöradio. 19.00 Dok: Etsin oikeanlaisia hevosensilmiä 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 20.00 Närbild 20.30 Toinen kierros (7) 21.00 Efter Nio 22.00 Loukussa (12) 22.50 Loukussa (12) 23.45 Bella kirjautuu sisään 00.00 Bella kirjautuu sisään 00.15 Bella kirjautuu sisään Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 08.00 Yle Uutiset 08.05 Avara luonto: Kesytön Atlantti 09.00 Yle Uutiset 09.05 Flinkkilä & Tastula 09.55 Yle Uutiset 10.00 Jumalanpalvelus 11.30 Yle Uutiset 11.35 Yle Uutiset Viikko viitottuna 11.50 Vaiheessa: Padon purkaja 12.00 SuomiLOVE 13.30 Dokumenttiprojekti: Herttakuningatar (S) 14.30 Sannikka & Ukkola 15.00 Yle Uutiset 15.05 Perjantai 16.05 Hyvät katsojat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Isä Brown ja hänen laumansa (12) 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Eränkävijät 18.45 Arto Nyberg 19.30 Perjantai-dokkari: Sokea äiti 19.45 Jäljet päättyvät Berliiniin (12) 20.30 Yle Uutiset 20.45 Urheiluruutu 21.05 Sorjonen (16) 22.05 Nousuvesi (16) 22.50 Ulkolinja: Venäjän trollitehtaassa 23.50 Ykkösaamu 00.30 Babylon Berlin (16) 01.16 Babylon Berlin (16) 02.15 Uutisikkuna Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 11.11. 7.03 Onnen sävel. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 12.13 Radio Suomen Päivä 12.45 Merisää. 1.00 Yle Uutiset ja sää. 9.10 Sää. 8.40 Radio Suomen sunnuntai. 7.50 Merisää. 7.53 Radio Suomen sunnuntai. Yle Radio 1 6.00 Yle Uutiset ja sää 6.05 Hartaita säveliä 6.15-6.24 Aamuhartaus 6.25 Aamusoitto 6.56 Päivän mietelause 6.59 Hyvää huomenta 7.00 Yle Uutiset ja sää 7.10 Hartaita säveliä 7.15 Aamuhartaus 7.25 Musiikkihetki 7.29 Hyvää huomenta 7.30 Ykkösaamu 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.10 Ykkösaamu 9.00 Yle Uutiset 9.05-9.58 Muistojen bulevardi 10.00-10.55 Mikä maksaa. 23.02 Yöradio. 22.05 Urheiluradio. 23.02 Yöradio. 18.05 Urheiluhullut. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 2.02 Tarja Närhin Iskelmäradio. 11.02 Radio Suomen Päivä 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 7.03 Suomi soi. Sunnuntai 11.11. HD. 23.02 Yöradio. 21.00 Yle Uutiset. 12.55 Radio Suomen Päivä 13.00 Yle Uutiset. 0.02 Yöradio – Kasaritunti. 10.00 Yle Uutiset. 7.53 Alueradio 8.00 Yle Uutiset ja sää. 3.00 Yle Uutiset. 16.10 Urheiluradio. 17.50 Alueradio 18.00 Yle Uutiset. 8.10 Juha Laaksosen luontoretki. Yle Radio 1 6.00 Yle Uutiset ja sää 6.05 Hartaita säveliä 6.15-6.24 Aamuhartaus 6.25 Aamusoitto 6.56 Päivän mietelause 6.59 Hyvää huomenta 7.00 Yle Uutiset ja sää 7.10 Hartaita säveliä 7.15 Aamuhartaus 7.25 Musiikkihetki 7.29 Hyvää huomenta 7.30 Ykkösaamu 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.10 Ykkösaamu 9.00 Yle Uutiset 9.05-9.58 Muistojen bulevardi 10.00-10.55 Kalle Haatanen: Suomalaisen selviytymisen historia. 23.00 Yle Uutiset. 9.11 Tarja Närhin Iskelmäradio. 6.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 20.02 Urheiluradio. 11.00 Yle Uutiset. 7.10 Urheiluradio. 5.32 Radio Suomen Varhaisaamu 5.50 Merisää. Heimot 17.15 Valheen jäljillä 18.15 UEFA Champions League -makasiini 18.45 Love Island Suomi 19.45 Theroux kauneuskirurgin pöydällä (7) 21.00 #Subleffa: Villi tusina (S) 23.10 American Horror Story: Cult (18) 00.10 The Strain (16) 01.05 Eloonjääneet (16) 02.00 Eloonjääneet (16) 02.55 Supernatural (16) 03.50 Supernatural (16) 04.45 Theroux kauneuskirurgin pöydällä (7) Yle Teema & Fem 08.15 YLE FEM 08.15 Unna Junná 08.30 BUU-klubben 09.00 Hullunkuriset perheet (S) 09.24 Kalsaripiraatit (7) 09.27 Kolmikko ja Keplerin timantit (7) 09.52 Ruohonjuuritasolla (S) 09.57 Mysteerisaari (7) 10.07 Lohikäärmesydän (7) 10.20 Viidakkojytä (S) 10.30 Kaikkea kaupan 11.00 Kotikenttä (7) 11.54 Herkkuja: Suklaadippi 12.00 YLE TEEMA 12.00 Sähkö The Documentary 12.45 Mannerlaatta (S) 14.00 Giger – tajunnan ydin (12) 14.30 Arkistojen salat 15.00 Young Men (12) 16.11 Näin tehtiin Young Men 16.40 RSO Musiikkitalossa 17.25 YLE FEM 17.25 Strömsö 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Operaatio Storuman 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.39 Sportnytt 19.50 Skavlan 20.49 På spåret: Erikoislähetys 21.00 Aika on meidän (12) 22.00 Dok: The Cleaners Sub klo 21: Villi tusina. 1.00 Yle Uutiset ja sää. 19.02 Urheiluradio. 7.13 Alueradio 7.50 Merisää. 0.00 Yle Uutiset. 19.02 Urheiluradio. Yle Radio 1 6.00-6.02 Yle Uutiset 6.05 Hartaita säveliä 6.15-6.24 Aamuhartaus 6.25 Aamusoitto 6.56 Päivän mietelause 6.59 Hyvää huomenta 7.00 Yle Uutiset 7.02 Hartaita säveliä 7.15 Aamuhartaus 7.25 Aamusoitto 7.59 Hyvää huomenta 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.05 Kuusi kuvaa 8.50 Lapsuuden laulut: Polle on miehen paras ystävä 9.00 Yle Uutiset 9.05-9.58 Muistojen bulevardi 10.00 Luuserisankarit – suomalaisen epäonnistumisen kaava. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 23.00 Yle Uutiset. 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Keisari Aarnio (7) 22.00 Keisari Aarnio Talk Show 22.30 Elokuva: Need for Speed (12) 01.15 Stand Up! (S) 02.15 Arman ja viimeinen ristiretki (7) 03.15 Astral-TV Sub 08.00 Ostoskanava Tvins.com 09.00 Duudsonit tuli taloon 10.00 Ostoskanava Tvins.com 11.00 Kolme miestä ja tyttö (7) 11.30 Simpsonit (7) 12.00 Simpsonit (7) 12.30 Simpsonit (7) 13.00 Simpsonit (7) 13.30 Simpsonit (7) 14.00 #Subleffa: Kuuprinsessa (7) 16.05 Pilanpäiten 16.15 Joel vs. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 9.11 Radio Suomen lauantai: Alueradiot. 18.50 Merisää. Perjantai 9.11. päivänä 2018 – N:o 90 – 11 S u n n u n t a i 1 1 . 8.13 Alueradio 9.00 Yle Uutiset. 7.00 Yle Uutiset. 1.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Taivaallista menoa: Saako kaikesta laskea leikkiä. 7.10 Urheiluradio. 1 1 . Miksi kulttuuria saa omaksua mutta ei omia. 3.54-4.00 Yöradio. 12.10 Urheiluradio
Varpion puutarhalla olisi ideoita, mutta markkinat muuttuvat hitaasti Vauvaperheen arki vaikuttaa aurinkoiselta, mutta varjopaikkojakin löytyy S-market Orimattila palvelee: ma–pe ?–??, la ?–??, su ??–?. g (?,??/kg) Kotimaista Maalaisleipä ??. pkt / talous Rainbow Suippopaprika ??. – Sanomalehdillä on hirmu pitkä historia Suomessa. KUVA: JUho KiUrU Vauvaperheiden elämä voi vaikuttaa auvoiselta, mutta monissa perheissä podetaan univajetta ja tuskaillaan rahahuolien kanssa. Mutta niiden lisääminen ei onnistu aivan sormia napsauttamalla, koska hetkessä ei löydy markkinoita isoille määrille yrttejä, hannu Varpio sanoo ja toteaa, että uutta rahakasta kasvia ei ole pompsahtanut esiin. pkt /kg Elonen Suklaakinuskitäytekakku ??. Katso poikkeavat aukioloajat: www.alko.fi Kalamesta Kirjolohifilee c-leikkuu, Suomi Pajuniemi Naudan suolalihasiivu Wotkin Porsaan ulkofilee palana / pihvinä Atria Naudan sisäfilee palana/ pihvinä, Suomi /kg /kg /kg /kg Monipuoliselta palvelutorilta to-pe Rainbow Landeruis ?. g (?,??/kg) Espanja Satsuma Espanja /. Raivauskone vetää nopeasti vanhan irtileikatun kasvuston pois ja tekee tilaa uudelle. Nuorille aikuisille laatu tärkeää Kyselyn mukaa luotettavuuden jälkeen seuraavaksi tärkein median ominaisuus on asiantuntevuus, jonka ilmoitti tärkeäksi 83 prosenttia nuorista aikuisista ja 78 prosenttia kaikista vastaajista. Velkojen saneerausohjelma on valmistumassa tämän kuun aikana. Sanomalehtien toimintaperiaate on ollut aina luotettavuutta rakentava, Kirjonen sanoo. Luotettavuuden sanoi tärkeäksi 91 prosenttia 18–24-vuotiaista ja 83 prosenttia kaikista aikuisista. Pe ?–?. Asia selviää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (ThL) tekemästä pilottitutkimuksesta, joka on kehitetty osana hallituksen lapsija perhepalvelujen muutosohjelmaa. g (?,??/kg) Fazer Berliinimunkki ??. g (?,??/kg) Snellman Naudan paistijauheliha ??% ??. Synnyttäneistä vanhemmista kaksi kolmannesta ja heidän kumppaneistaan puolet ei omasta mielestään nukkunut riittävästi. Muiden tuotteiden osalta hinnat ovat normaaleja, Varpio sanoo. osa vanhemmista kärsii univajeesta. Hittiresepti vaikea löytää uusien kokeilutuotteiden kasvattamisessa taloudellinen riski on Varpion mukaan minimaalinen, koska tuotantomäärät ovat pienet. Tuotannollisia muutoksia puutarhoilla pystyttäisiin tekemään tarvittaessa nopeasti. Terveydenhoitajien arvioita selvitettiin kyselyllä. Televisiota piti luotettavana joka kolmas nuori aikuinen ja reilu puolet kaikista vastaajista. – Se on ollut positiivinen asia. Vanhemmat ovat pääosin tyytyväisiä arkeensa, vanhemmuuteen, parisuhteeseen ja läheisten tukeen. Yrityksen tuotteita menee myyntiin pääkaupunkiseudulle ja Lahteen. ORIMATTILAN SANOMAT Torstaina marraskuun 8. Ja että onko jotain tehtävissä, hannu Varpio pohtii. g (?,??/kg) Paulig Presidentti Kahvi ??. Nokkonen on ollut pari vuotta tuotannossa Varpiolla. Noin joka kymmenes kyselyyn vastannut perhe oli pelännyt ruoan loppuvan, koska heillä ei ollut rahaa. x ??. ihmiset tuntevat niiden sisällön ja sen, että päätoimittaja vastaa siitä, että se on laadukasta ja pyrkii totuuteen. – Papereita jos katsoo, yrtit ovat kannattavia. Välillä se meinattiin jo hylätä, mutta kysyntää on kuitenkin ollut jonkin verran, ja kasvi on säilynyt valikoimassa. Neuvoloissa olisi hyvä miettiä, mitä vielä voitaisiin tehdä vanhempien jaksamisen eteen ja tarjota konkreettisia keinoja vauvaperheen vanhemmalle, Klemetti esittää. Yrittäjä Hannu Varpio kertoo, että yrityksen toimintaidea on ollut kirkas aina, mutta nyt toimintaa on pyritty hiomaan edelleen. – hiljalleen markkinoille voi tuoda uusia tuotteita. Lisäksi merkittävä ero oli moniarvoisuuden arvostamisessa. Nämä eivät kuitenkaan nousseet esiin terveydenhoitajien arvioissa. g (??,??/kg) Suomalainen Suomalainen /kg EDULLISESTI S-MARKET ORIMATTILASTA Tarjoukset voimassa ke-la ?.–??.??. Parhaiten luotettavuus toteutui vastaajien mielestä sanomalehdissä. Niitä piti luotettavina 84 prosenttia 18–24-vuotiaista ja 74 kaikista vastaajista. 18–24-vuotiaista moniarvoisuutta piti tärkeänä liki joka kolmas, kun kaikista vastaajista vain 15 prosenttia. – Kolmanneksi tärkeintä nuorten mielestä oli laadukkuus ja kaikkien vastaajien mielestä riippumattomuus, liiton tiedotteessa sanotaan. Kyselyn toteutti iro research ja siihen haastateltiin tuhat vähintään 18-vuotiasta syys-lokakuun aikana. osa vauvaperheistä kuitenkin kokee, että raskausaikana sekä vauvan synnyttyä tarvitaan nykyistä enemmän tukea ja lisätietoa. Varmuutta on vaikea saada, koska esimerkiksi pakkausvaihtoehtoja on lukemattomia. Aasialaisia lehtivihanneksia olisi olemassa paljonkin, mutta eivät ihmiset vielä uskalla käyttää niitä. Neljänneksi tulivat aikakauslehdet ja viidenneksi kaupunkilehdet, tiedotteessa sanotaan. Nuoret aikuiset pitivät laadukkuutta selvästi tärkeämpänä ominaisuutena kuin koko aikuisväestö. – Tämä on koko yhteiskuntaa koskettava tulos. Monena syksynä kurkun hinta on ollut huonompi. – Kolmanneksi sijoittui radio, johon luotettavuuden yhdisti 28 prosenttia 18–24-vuotiaista ja 42 prosenttia kaikista vastaajista. Mutta varmuuden saaminen on vaikeaa, että mikä menee kaupaksi ja minkä vuoksi. STT Vauvaperheen arki vaikuttaa monissa suomalaisperheissä auvoisalta. – Sellaiset tuotteet on helppo ottaa tuotantoon tai jättää pois. g (?,??/kg) HK Amerikan pekoni . Samoin lapsiperhepalvelut kokoavan perhekeskusmallin käyttöönotto voisi parantaa palveluiden saatavuutta, arvioi ThL:n tutkimuspäällikkö Reija Klemetti. g (?,??/kg) . g (?,??/kg) Valio Koskenlaskija Tuorejuustot ??. STT Luotettavuus on nuorten aikuisten mielestä uutisja ajankohtaismedian tärkein ominaisuus, kertoo Sanomalehtien Liiton kysely. – Meillä on resursseja, mutta töitäkin on paljon tehtävänä. hannu Varpion mukaan kurkun hinta on ollut nyt loppusyksyllä jonkin aikaa siedettävä. Ja jos virheitä on niin ne aina oikaistaan. Perus bisnesidea ei varsinaisesti ole muuttunut ainakaan minun päässäni, Varpio sanoo. Eniten Varpiolla tuotetaan salaattia, kurkkua ja tomaattia. – Aika paljon kyselyssä nousivat esiin parisuhteen ja vanhemmuuden tuen puute. Tutkimuksessa selvitettiin 3–4 kuukauden ikäisten vauvojen ja heidän perheidensä terveyteen ja hyvinvointiin sekä palvelujen käyttöön liittyviä asioita. päivänä 12 – N:o 90 – 2018 Juho Kiuru Orimattila Kesällä yrityssaneeraukseen päässeen Varpio Puutarha oy:n syksy on ollut työntäyteinen orimattilan ja Lohjan toimipisteissä. Sanomalehti kärjessä median luotettavuuskyselyssä. rahahuolia ja univajetta Noin puolet tutkimukseen osallistuneista perheistä arvioi taloudellisen tilanteensa huonoksi tai kohtalaiseksi. g (?,??/kg) /kpl /kpl /kpl Aina tuoretta paistopisteeltä to-la LÖYDÄT MEIDÄT MYÖS FACEBOOKISTA! facebook.com/smarkethameenmaa Rainbow Savukirjolohifilee pakattu Tamminen Wienerleike ??. – Kun vanhemmilta kysyttiin, mihin he eivät saa riittävästi tukea, nousi esiin vauvan nukkuminen ja vauvan itkuisuus. Niissä pärjääminen on tärkeintä. – Todennäköisesti luotettavuuden merkitys korostuu, koska ihmiset joutuvat luovimaan mitä hämäräperäisempien viestien ja tuntemattomien algoritmien suodattamien sisältöjen keskellä, sanoo tiedotteessa Sanomalehtien Liiton markkinointija tutkimusjohtaja Sirpa Kirjonen. Tässä pitää edetä lyhyin askelin, hannu Varpio sanoo. Varpion mukaan Lahteen menee nykyisin aiempaa enemmän tuotteita. Kokkaajille uutta pienin askelin Varpion puutarhoilla orimattilassa ja Lohjalla kasvatetaan pariakymmentä erilaista myyntiin menevää tuotetta. Tutkimus toteutettiin kuuden maakunnan alueella, ja siihen osallistui yli 650 perhettä. La ?–?. Niitä pyritään tässä muutosohjelmassa kehittämään. Mutta nykyiset markkinat määräävät valtaosin sen, mitä tuotetaan. Ma–To ?–?. Lapsiperheiden toimeentulo pitäisi turvata niin, että voimavarat jäisivät lapsista ja parisuhteesta huolehtimiseen, Klemetti sanoo. Laskelmiin on pyritty saamaan lisää tarkkuutta, ja menetelmiä on yritetty yhä parantaa. Eero Lettojärvi (vas.), Kimmo Repo ja Hannu Varpio kurkkukasvustoa raivaamassa. – Siinä pitää jatkuvasti miettiä, että miksi joku tuote ei mene kaupaksi