Viileä kesäkuu hidasti pääsadon kypsymistä, mutta viime viikon lämpimät kelit
vauhdittanevat poimintaa.
Poimijoita hellekeli ei ole
haitannut, vaikka nesteytyksestä on täytynyt huolehtia tarkasti.
Mansikanhimokin
on
laantunut.
. klo. Juontaja Leo Merioksa arveli, että väkimäärä lähenteli aikaisempaa
ennätystä, joka on noin
2100 ihmistä.
Torikojuilla
kävikin
melkoinen kuhina. Näen oikeastaan jo
painajaisia
mansikoista,
Tuhkasen mansikkaviljelmillä poimiva Mari Korpinen vitsailee.
Sivu 3
Lylyssä kieuttiin,
sahattiin ja huudettiin
LYLY
Esa Keskinen
Lylyn kesälauantaita vietettiin Lylyn aseman ympäristössä helteiden helliessä. esittäytynyt, Tampe-
reen Oopperassa 10 vuotta laulanut näyttelyvieras
vetäisi säkeistön Hopeista kuuta.
Sivu 8. 11-17
Tervetuloa
työhuoneelle
Hotellitalon
sisäpihalle
Puh. Jokaisella kukolla oli oma tuomari, joka laski puolen
tunnin kisan aikana kieutut kiekaisut.
osassa olivat muotoilijat
ja heidän työnsä, mutta
tapahtuman pienet ohjelmanumerot sykähdyttivät
ja vetäisivät myös yleisön
mukaan.
Kun sekä saksofonia et-
tä viulua soittava, välillä valkoisen naamionsa
kanssa tanssinutkin Anja Mauranen puhalsi fonistaan tutun tangon sävelet,
?oopperadiivaksi. 040 774 6447
Kadonnutta
etsitään
edelleen
Orivedellä viikonvaihteessa kadonneen Anja Karhun
etsintää jatkettiin maanantaina isommalla joukolla.
Poliisin apuna oli kolmisenkymmentä henkilöä Vapaaehtoisesta pelastuspalvelusta.
. Oriveden Sanomien
K ESÄTA RJ OU S
3 K K 31 ?
5 K K 41 ?
Puh. vsk
1,20e
w w w. o r i v e d e n s a n o m at. Samoja paikkoja käydään läpi vielä tarkemmin
Kirkkolahden ympäristössä sekä Orivedentien ja
Keskustien välisellä alueella, kertoi vanhempi konstaapeli Kalle Ahonen maanantaina puolilta päivin,
kun partiot valmistautuivat maastoetsintään. Onninpolku on fyysisesti hyväkuntoisen retkeilijän vakiolenkkejä.
Poliisi pitää todennäköisenä, että etsitty on poistunut kotoaan Kääjäntieltä lauantaiyönä kello neljän jälkeen.
Kadonnut on 66-vuotias
ja hänellä on tummat, puolipitkät hiukset. (03) 358 9524
tilaukset@orivedensanomat.fi
a
Muist
OriTori!
Tiistai 15.7.2014
No 50
88. f i
Pikkuilmoitus 12 eurolla
Kestotilaajalle maksutta
kahdesti vuodessa
AVOIMET OVET
15-18.7. Hän on
noin 170 senttiä pitkä ja
ruumiinrakenteeltaan tukeva. Katoamishetken vaatetuksesta poliisilla ei ole
tietoa.
Sisä-Suomen poliisilaitos
pyytää ilmoittamaan kadonneeseen liittyvistä havainnoista numeroon 0295
414985.
Vatitanssi pysäytti yleisön
MUSTASAARI
Anne Kotipuro
Punaista ja
makeaa
ORIVESI
Työkseen kankaita maalaava Viktor Amoussou
jätti hetkeksi vaimonsa
Leea Pienimäki-Amous-
soun yksin kaupantekoon
ja heittäytyi Mirja Tukiaisen kanssa hauskanpitoon.
Afrikkalassyntyinen
mieskin osaa näköjään
kantaa päänsä päällä
vaikka uniikkivatia, eikä
Savitaipaleelta tullut keraamikko Risto Hämäläinen empinyt lainata sitä
tanssilliseen performanssiin.
SuviDesignissa
pää-
Esa Keskinen
Mansikkasesonki on pian kiihkeimmillään. Pai-
kalle oli saapunut kirpputorin pitäjiä, ruokakojuja ja yritysesittelijöitä.
Lapsille tarjolla oli kasvomaalauksia ja pomppulinna.
Ohjelmaan kuului kutkuttava kukonkieunnan
SM-kilpailu, museoajoneuvojen ohimarssi, huutokauppaa ja elävää musiikkia.
Metsuri vastaan metsä-
kone -kilvassa päädyttiin
yllättävään luovutusvoittoon.
Kukot kiekuvat kilpaa Lylyn Kesälauantaina
Muotoilija Sanna Rinne haki
lopputyötään varten materiaalia, jota ei
olisi käytetty aiemmin. Myös uusien tuotteiden kehittelyyn muotoilijat suuntautuvat, samoin kuluttajien tarpeiden kuulemiseen.
Kun teet tarpeellista, saat asiakkaita.
Muotoiljoiden kuunteleminen ja tapaaminen oli varsinainen opintoretki taidon valtakuntaan, jossa ei pelätä kovaa
työtäkään. Niistä
saa vaikka iltapuvun! Työtunteja ei tosin
silloin auta laskea. Heille tekeminen on toinen luonto, joten myyntipöydän takana seisoskelu ei yksin riitä.
Toisaalta työvälineiden mukaan ottaminen saattaa tehokkaasti avata myös
katsojan silmiä. Ulkoilmassa toimiminen on aina
riski, ja väl,illä on paleltu toppatakeissa,
mutta nyt sääkin suosi.
Tavaraa on maailma pullollaan, miksi
tuottaa lisää, moitiskelee kriittinen sivustakatsoja. Myös esimerkiksi nykyinen maankäyttö- ja rakennuslaki edellyttää kaavoitukselta monivaiheista, läpinäkyvää
prosessia, jossa asukkaiden näkemyksiä kuullaan. Michel de Saint-Pierre
KYNÄT PUHUVAT
!
u
u
jatk
ä
s
e
K
0
Miete
90
Naisten pitsisomiste
RINTALIIVIT
Säästä
33%
Säästä
595
36%
250
(24,90)
(3,95)
(7,90)
(8,95)
HIPSTERIT
Valkoinen
TALOUSPAPERI
20 rll
Säästä
11%
10,-
(11,25) (0,50/rll)
Säästä
25%
10,-
Keltainen
WCPAPERI
40 rll
(13,50) (0,25/rll)
Tarjoukset voimassa 20.7.2014 saakka tai niin kauan kuin tuotteita riittää tarjousaikana. Tässä kaikessa tarvitaan yhteiskunnallisia
4,-
%
pa -70
-40
1L
2L
3L
5L
42%
4,-
Säästä
Erilaisia
miesten
SHORTSEJA
9%
jopa 4
Säästä
10,(14,90
-19,90)
Mallit ja värit vaihtelevat myymälöittäin.
5,-
Naisten Passion
TRIKOOSHORTSIT
37%
Säästä
5,-
0
99
/rll
(6,90)
PAKASTUSRASIAT
/pkt
(2,40)
Kuromi
KYLPYPYYHE
75x150cm
rä!
ettu e
5,-
0
37%
99
(1,59)
(2,00/L)
ERÄ!
KERTAKÄYTTÖATERIMIA
23%
Säästä
Kahvilusikka 50kpl/pss
Ruokalusikka 25kpl/pss
Haarukka 25kpl/pss
Veitsi 25kpl/pss
2PSS
1,-
2,-
(2,20)
180
(á 0,65/pss)
KAHVIKUPPI
Mocca
175 ml/50kpl
Rosa KERTAKÄYTTÖLAUTASET
18 cm, 50 kpl/pkt 1,60
22 cm, 50 kpl/pkt 2,20
20 cm, 50 kpl/pkt 2,20
Rajoit
Naisten
KESÄMEKKO
(11,90)
32%
16
16%
2,-
Säästä
0,3L 6 kpl/pkt
0,5L 5 kpl/pkt
1,0L 3 kpl/pkt
Printit vaihtelevat myymälöittäin.
Säästä
Säästä
65%
Säästä
150kpl/rll
100kpl/rll
75 kpl/rll
50 kpl/rll
500 ml
MUOVIPIKARI
210ml/80kpl,
valk
Erilaisia naisten Nanso
T-PAITOJA,
TUNIKOITA
ja MEKKOJA
KÄSITISKIAINEET
SUKULAKU,
BIS BIS,
l
p
50k
!
MINT
MINT
o
k
laatik
PAKASTUSPUSSIT
T-PAITOJA
Jo
XX Lisää mielipiteitä sivulla 5
(á 0,29)
Naisten Novita
Eräjärven kivimuseossa
vieraillut soittaja lähettää kiitokset museon oppaalle.
. Kun seisoo pitkän tovin
katsomassa vaikkapa uniikin lasihelmen
syntymistä vaihe vaiheelta, ei enää ihmettele sen hintaa.
Järjestävä yhdistys Mutta ry tuntui onnistuneen tapahtuman kehittelyssä, sillä oikeastaan jokainen muotoilija halusi tulla tapahtumaan uudelleen, ja mukana oli ensikertalaisten ohella oikeita konkareitakin. Opastus oli erittäin
asiantuntevaa, ja siellä kerrottiin myös muista Oriveden nähtävyyksistä. Ei jälleenmyyjille.
Ja paljon muita
UKSIA! 1, SUORAMA
Tykkää meistä
UTARJO. Käykääpä muutkin
tänä kesänä kivimuseossa
ja ottakaa vieraatkin mukaan, soittaja vinkkaa.
Kristiina Kokko
arkkitehti
Täytelakritsipatukat
!
%
(6,90
-9,90)
a
%a
. Hyvähenkinen, iloinen tapahtuma, joka painottaa laatua ja osaamista
ja on sijoittunut strategisesti hyvin suositun kesänäyttelyn kupeeseen, järven rannalle, on lyönyt itsensä läpi. Väittämät
jäivät ihmetyttämään.
Kuntalaisten
aktiivisuus ja osallistuminen ympäristöään koskevien asioiden käsittelyyn ovat tietääkseni olleet jo vuosikymmeniä
yhtenä kunnallishallinnon kehittämistavoitteena (kuntalaisten ?osallistaminen?). Se voi olla ekologinen eli materiaalin kierrätys ja kaikenlaisten hukkapalojen hyödyntäminen,
mutta nämä ihmiset myös vastaavat ihmisen sisäiseen kauneuden kaipuuseen.
Monet SuviDesignissa tavatut tekijät
luovat kauneutta ennen kaikkea arkeen.
Jos kerran hattu on välttämätön kapistus
kylmään vuodenaikaan, miksi se ei voisi
olla kaunis ja miksei siinä saisi olla jujua,
joka ilahduttaa kerta toisensa jälkeen?
Hyvin tehty ja mietitty tuote myös palvelee pitempään kuin huitaisten tehty
kertakäyttöartikkeli. 2
ORIVEDEN SANOMAT
Tiistaina 15. Siksi ei taidetekstiilin
hintaakaan kannata siunailla.
TI 15.7.
KE 16.7.
Aurinko nousee
4.09
Aurinko laskee
22.47
Nimipäivät
Rauni, Rauna
Aurinko nousee
4.11
Aurinko laskee
22.45
Nimipäivät
Reino
%
-30%
-40%
Erilaisia
miesten etuprintti
Nimimerkki
Kiiltomato (OS 8.7.) arvosteli yhtä puoluetta erittäin kriittiseen sävyyn. Ei-välttämättömästähän sitä ensiksi tingitään, jos
rahasta on tiukkaa.
Kun heiltä kysyy, miten tästä pääsee
yli, saa useitakin vastauksia. ALASENKUJA
www.loytotex.fi
HUIPP
Aihtiantie 6, ORIVESI
AVOINNA ARK. 9-20 LA 9-18 SU 12-18
Avoinna ark. Julkinen keskustelu on osa
demokratiaa.
toimijoita.
Nimimerkki Kiiltomato totesi osuvasti: ?Yhteinen ympäristömme on
tärkeä, ylläpitämistä ja
kehittämistä vaativa kokonaisuus.?. heinäkuuta 2014
HORISONTTI
15.7.2014
PÄÄKIRJOITUS
Anne Kotipuro
Ei täällä jouten malta olla
Näin sanoi useampikin viikonlopun SuviDesignin muotoilijoista ja taidekäsityöläisistä. Moni vieraskin tulee sinne kerta toisensa jälkeen joko hankinta-aikeissa tai aivan sattumalta.
Myös Purnu saa tapahtumasta itselleen hyötyä, sillä design-tapahtuma vähintään tuplaa viikonlopun kävijämäärän. Vaikkakin
kaupunkikuvakysymyksissä Orivedellä joudutaan toimimaan lyhytnäköisesti sykäyksittäin rakennushanke kerrallaan,
sillä täältä puuttuvat kaupunkirakenteen kehittämisvisiot ja näkemyksellisyys rakentamisen ohjauksessa.
Kaupunkialueella suoritetuista ennakoimattomista ja suunnittelemattomista
avohakkuista
(niin sanotuista viheralueiden hoitotoimenpiteis-
ERÄ
T-PAITOJA
9%
jopa 5
Säästä
Meille
soitettiin
Elinympäristön viihtyisyys kaikkien etu
a LE -50
A
-2
Optimisti voi nähdä valoa vaikkei sitä olekaan,
mutta miksikähän pessimisti aina kiirehtii
puhaltamaan sitä sammuksiin?
. Jos samalla takilla kulkee jo toista vuosikymmentä, miksi silloin ostaa uusi joka talveksi?
Muotoilijatkin ovat saaneet tuntea talouden huonot ajat nahoissaan. Muotoilijan on siksi hankittava
tekemiselleen oikeutus. 9?19, la 9?16, su 12?17
Facebookissa!
www.loytotex.fi. Hän keksi lähteä
ompelemaan vaatteita tekstiiliteollisuudessa syntyvistä hukkakaitaleista. Tiedoksi sinulle, joka tahattomasti tai tahallasi veit
ison valkoisen villaräsymaton Oriveden Asematien
matonpesupaikalta viime
lauantaina tai sunnuntaina: kahdeksanvuotias Senja kaipailee mattoaan kovasti ja
toivoo sen pian palautuvan
takaisin pesupaikalle.
tä) on turha toivoa viranhaltijoita ylistävää lehtikirjoittelua tai yleensäkään myönteistä julkisuutta kunnalle.
Ei tule mieleen yhdenkään puolueen edustajaa
Orivedeltä, jonka mielestä kantaa ottaminen olisi
jonkinlainen uhka kehitykselle, päinvastoin. Omalle työlle haetaan palkkaa myymällä itse entistä
enemmän, sillä jälleenmyyjät ottavat aina omansa
Esitän, että katolle ulottuvia
oksia vain typistettäisiin
niin, etteivät ne taipuessaan ulottuisi katolle.
Näin ei jalavan toispuoleisuus lisääntyisi merkittävästi ja leikkaushaavat
säilyisivät mahdollisim-
man pieninä.?, Rannikko jatkaa.
Juhannuksen alla suoritetussa
tarkastuksessa on vielä kerran todettu, että vuorijalavan oksat eivät ulotu talon katon yläpuolelle.
Ympäristölautakunta päätti myöntää luvan
lyhentää
rakennuksen
päälle ulottuvien oksien
latvoja enintään noin 1
metrin verran, jos ne kasvavat katon päälle.
Vuonna 1994 syntynyt juupajokelainen törmäili henkilöautolla Oriveden keskustassa ja kaahaili asemanseudulla myöhään perjantai-iltana.
Päihtyneenä ajellut kuljettaja kolhaisi toista autoa Keskustiellä ja kaahaili myöhemmin Nopontiellä
kaataen autonsa lopulta katolleen ratapenkalle.
Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja rattijuopumuksesta. Ajokortti
otettiin heti poliisin haltuun.
Kesäsää
jatkuu hyvänä
Kalle Uotila
Alkuviikosta saadaan ukkoskuuroja, ja sademäärät
vaihtelevat paikallisesti paljon.
Forecan ennuste lupasi vettä maanantain ja tiistain aikana lähes 20 millimetriä, mikä olisi hyvä kostuke kasvillisuudelle.
Sunnuntaina lämpömittari kiipesi Orivedellä 28,3
asteeseen, Juupajoen Hyytiälässä 27 asteeseen.
Maanantain vastainen yö
oli lämmin, +17,5 astetta.
Hellepäiviä on tänä kesänä
koettu jo 12. Leikkaushaavan tulisi kuitenkin
olla mahdollisimman pieni, halkaisijaltaan alle 7
senttiä.
?Vuorijalavaa on jo aiemmin leikattu rakennuksen läheisyyden vuok-
si. Päivälämpötilat liikkuvat 20?
25 asteen haarukassa. Oriveden Lääkäriasema Oy
www.orivedensanomat.fi
Lehmilaidantie 6, 35301 Orivesi
Puh. Kesäkuun kylmä
jakso on jarruttanut pääsadon poimimista.
Tuhkasen mansikkaviljelmillä poiminta kävi kiivaana torstaina.
. Säilöntäsesonki on
kovimmillaan tämän ja
ensi viikon ajan, viljelijä
Pekka Tuhkanen kertoo.
Kuun loppuun mennessä mansikkasadot on todennäköisesti lähes kokonaan poimittu ja myyty.
Tunnelit
suojaavat
. Ne
mahdollistavat aikaisemman kypsymisen, kuin
harsosuoja.
. Veneen varustuksessa oli laiminlyöty sammuttimen vuositarkastus.
Kaahailu
päättyi
ratapenkkaan
Kiirettä pitää, kun sesonki on kuumimmillaan. Perjantai on kiireisin päivä, koska ihmiset poikkeavat ennen viikonlopun viettoa hakemassa marjoja ja kasviksia, Karhu kertoo.
Karhulla on käytössä niin sanottuja mansikkatunneleita, joissa mansikat ovat suojassa kylmältä metallikaarien ja
muovipäällysteen alla. vaihde (03) 358 9500 Fax: (03) 358 9535
etunimi.sukunimi@orivedensanomat.fi
toimitus@orivedensanomat.fi
UUTISET nyt
Lähellä sinua
Ajanvaraus numerosta:
040 010 4139
ajanvaraus@orivedenlaakariasema.fi
Keskustie 39 35300 ORIVESI
15.7.2014
Päihteissä
maalla ja
vesillä
Eräjärventien puhallusratsiassa pysäytettiin lauantaina puolilta päivin vuonna 1947 syntynyt mieshenkilö.
Törkeän rattijuopumuksen lukemat puhaltanut
kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja
hänen ajokorttinsa otettiin
poliisin haltuun.
Paikkakuntalaista noin
50-vuotiasta miestä epäillään
vesiliikennejuopumuksesta ja -rikkomuksesta.
Mies kuljetti moottorivenettä lauantai-iltana Längelmävedellä Rönninsalmessa ja puhalsi alkometriin 0.91 milligrammaa litrassa. Metsämarjoissa tilanne on toinen.
Lakka ja mustikka ovat
kaksi viikkoa myöhässä viimekesäisestä. Leikkauksen seurauksena jalavasta on tullut
toispuoleinen. Normaalisti vuorijalavan latvus
on tasapainoisen pyöreä.
Pyydetty leikkaus lisäisi toispuoleisuutta. Orivedellä
litrahinta asettui maanantaina viiden euron
tienoille.
Kaikkia tarpeita sato ei
kuitenkaan vielä viikonloppuna riittänyt tyydyt-
tämään. Lähettyvillä lennellyt haukka kävi ilmeisesti
harventamassa rastaiden
rivejä, Tuhkanen sanoo.
Tuhkasen myyntipiste
sijaitsee Mäntäntien varressa Valintatalon pihassa. Hän antoi lausunnon, jonka mukaan jalava sietää melko
hyvin leikkausta. Isot laatikot myytiin
hetkessä. Sateita ei ole luvassa tiistain
jälkeen.
Puutarhan herukat ja vadelma antavat tänä vuonna
hyvän sadon. Vadelmaa saatamme saada jo tänä kesänä, mutta pensasmustikka vaatii kolme vuotta ensimmäisen sadon tekemiseen, Simo sanoo.
Rauhoitettua puuta ei saa turmella
ORIVESI
Vesa Kangas
Hauskalantien varressa
As Oy Oriveden Sepänmäen omistamalla tontilla sijaitsevaa vuorijalavaa on tarkasteltu useaan
otteeseen kevään aikana.
Asuntoyhtiö on hakenut
lupaa kahden oksan poistoon puusta.
Asemakaava-alueella kasvavan suojellun
puun oksia ei kuitenkaan
niin vain katkota. Marjoista himotuinta, kotimaista mansikkaa, saa
jo kauppiailta ympäri Suomea. Vähäistä satoa pääsee poimimaan kunnolla vasta ensi viikolla.
Mustikan ja puolukan
talvehtiminen
lumettomassa maastossa kuivatti
varvustot, jotka eivät jaksa
kasvattaa marjoja.. Paljon on joka tapauksessa vielä poimimatta.
Haukka harvensi
rastasparvia
Tuhkasen viljelmillä on
kärsitty rastasparvien tuhotöistä. Meillä on tällä hetkellä
kuusi poimijaa, joista jokainen poimii keskimäärin 50 litraa päivässä, Simo Karhu Karhun puutarhalta kertoo.
Karhun myyntipisteelläkin Löytötexin vieressä
kävi perjantaina melkoinen kuhina.
. Tervettä ja
rauhoitettua puuta ei tule
altistaa tarpeettomille la-
hovaurioille.
Kolme päivää myöhemmin puun tarkisti
kaupunginpuutarhuri Asseri Rannikko. Alkukesästä asiakkaat
luulivat, että myymme espanjalaista
mansikkaa,
koska olimme etuajassa
tunneleiden eli kausihallien ansiosta, Karhu kertoo.
Karhun puutarhalta saa
jatkossa muitakin marjoja: vadelmaa ja pensasmustikkaa istutettiin hiljattain.
. Apuun ilmaantui kuitenkin yksi lisäkesätyöntekijä eläinmaailmasta.
. toukokuuta seuraavaa: Kyseessä
on kaunis ja sopusuhtainen lajinsa edustaja, jonka ohuimmatkin oksankärjet ovat kaukana talon katosta. Simo Karhu täyttää mansikkapinoa ja Pirita Karhu palvelee asiakasta.
Mansikoita riittää kuun loppuun
ORIVESI
Esa Keskinen
Heinäkuussa tekee
mieli jotain punaista ja makeaa. Niillä on tasattu kylmiä jaksoja.
Lämmin sää jatkuu heinäkuun loppuun asti. Kyseinen puu on rauhoitettu
luonnonmuistomerkiksi lääninhallituksen päätöksellä vuonna 1977.
Luonnonsuojelulain 23
§:n mukaan rauhoitetun
luonnonmuistomerkin
vahingoittaminen tai turmeleminen on kielletty.
Asuntoyhtiö perustelee
hakemustaan sillä, että
kaksi puun oksaa on kasvanut niin pitkäksi, että
ne lehdessä ollessaan pai-
nuvat katolle ja hankaavat kattoa, ja että ne ovat
aiheuttaneet tiilikatolle
vaurioita.
Biologian ja maantieteen lehtori Leena Sirén
totesi 13. En muista, että olisimme poimineet koskaan
niin aikaisin kuin nyt.
Lämpimän
toukokuun
ansiosta harsojen alla
kasvaneet mansikat olivat etuajassa, mutta muu
sato on kypsynyt todella
hitaasti, Tuija Tuhkanen
kertoo.
Viime viikon helteiden
vaikutuksista satoon ei
Tuhkanen osaa vielä sanoa mitään.
. Mansikat on myyty si-
tä mukaa, kun niitä pellolta tuotiin.
Kahvio.
PERJANTAI 18.7.
Luontoretki Isojärven kansallispuistoon luonto-opas Petri Nevalaisen johdolla klo 10
JUUPAJOKI
alkaen. Tiedust. MLL Längelmäki.
telmään Pirunpelto klo 18. Eväjärven seudun kytä klo 10?17, Koskitie 65. 00.30 Hanna Talikainen & Fa040 8102778/Rintamäki. saakka ti?su 11?17.
vimusiikkia. Maatalous 010 768 4420
. Oriveden kotiseutuyhdis- MAANANTAI 21.7. (03) 335 1456
www.orivedensanomat.fi
Meiltä saa Bonusta!
Kaikkea kesään Agrimarketista
ALE!
TARJOUS!
PAINELETKU
12 MM/20 M
Kotimainen, vahvistettu
letku. . Noin 25 entisöityä ajoneuvoa 1920-luvulta lähtien entisen Längelmäen alueelta.. Järj. lahjakortti.
Kesän kehysALE
satoja kehyksiä
Pienemmät palkinnot menivät
Armi Taposelle
ja
Märtha Eskolalle
10?/kpl
SUNNUNTAIHIN 3.8.
Leporannan taidekeskuksen
43. Järj. EräU.
KESKIVIIKKO 16.7.
Torikahvila Länkyn kesäkonsertti klo 18, Länkipohjantie
18. Maivian
pidoista, 040 573 077.
PERJANTAIHIN 1.8.
Kirpputoritapahtuma klo
Akkapakka III, Tuija Virran ja
15?19 Längelmäen kirkolVappu Kiilin maalauksia, veistok- la vanhan Saarelan kaupan
sia ja grafiikkaa Koskenjalan gal- ja postin pihoilla. heinäkuuta 2014
REMONTTI
Kamera
kiertää
Koti kuntoon vielä kesällä
Toimi nopeasti, kesäaikoja rajoitetusti
& 010 231 5730
!
o
i
v
r
a
ä
d
y
Py
Torstaina opiskelijat
hillitsivät tulta Helsingin yliopiston Hyytiälän metsäasemalla. MuuKansanlaulumessu klo 10, järj.
sikot lavalla.
Juupajoen srk. Järj. Lisätiedot ja ryhmämyynti
050 436?8466.
roset & Heimo Erkki. Vapaa pääsy.
Värin ja muodon juhlaa -käsi- Tanssit Rönnillä klo 20: Anneli Mattila & Recados, Juha-Mattyönäyttely 16.8. Kahvio. kesänäyttely Längelmäen Vinkiällä, Vinkiäntie 745.
Avoinna klo 11?18, maanantaisin suljettu. Multasormi 010 768 4421
. Juupajoki-seura.
juhla entisille oppilaille ja kyläläisille klo 12 koululla, EväTIISTAI 22.7.
järventie 332. Järj. Rakennustarvikkeet 010 768 4422
. . KESKItys ja kaupungin kulttuuripalvelut. Järj.
vorit. evajarvi.
Kirpputori, kahvila ja ompelutöi- fi. Opastus
Huutokauppa OrPon liigajoukkueen hyväksi pe klo 15 kaupun- Juupajoen kirkolta Petääjärven
tiehaarasta. Järj.
läyhdistys.
SPR:n Juupajoen osasto.
Pihatori klo 12?15 Hirvenpään torpalla, Uuhiniementie
KESKIVIIKKO 23.7.
377. MLL:n
Unitori.
Huhtalan perinnepäivä
Isojärven kansallispuistossa
LÄNGELMÄEN ALUE
Huhtalan torpan pihapiirissä
Ajopelinäyttely Längelmäki-hal- klo 12?15. ja ilmoittautumiset puh. Kirjoittanut
2013?14 Oriveden kirjastossa.
Sirkku Peltola, ohjaus Jarmo
Skön. Talviaisten VPK.
TIISTAI 15.7.
Kirpputori, kahvila ja ompelutöitä klo 10?17, Koskitie 65. 4
ORIVEDEN SANOMAT
Tiistaina 15. Lisätiedot ja ryhmämyynti
KESKIVIIKKO 16.7.
050 436?8466.
Kesäilta Paltanmäellä klo 18
Paltanmäen kotiseutumuseolla. Teatteribussin lähtöajat: Lyly as.
PERJANTAI 25.7.
16.00, Kopsamo 16.20, KoskiHeinäkuun tähtitansseisportti 16.35, Hirsilä 16.50, Orive- sa Talviaisten lavalla klo 20?
si linja-autoasema 17.05. 040 770?4529.
Järj. Osanottomaksu.
gintalon takana. Järj. 11,90, Etu ?17%
TOP212610
BLACK&DECKER
SUMUTINPISTOOLI
Käteen hyvin istuva pro-tason
sumutinpistooli
8 eri toiminnolla.
TAM242079
VINHA PEITTÄVÄ
PUUNSUOJA 11,7 L
Valkoinen, sävytettävissä oleva
puolihimmeä peittävä suoja puulle
ulkokäyttöön. Kesätori klo 11
(tiedust. www.
leporannantaidekeskus.net
TAPAHTUU
E! ori
.
s
n
w
e
fi
w
d
.
t
w rive ma
o
o
.
n
w
a
s
w
w den
KESÄAL
silmälasien ostajille
Paikalliset
uutiset
nyt myös
verkossa!
Optikon maksuton näöntarkastus ja
silmäpaineen mittaus silmälasien ostajille
Anttilantie 7, 35300 Orivesi, puh. Tuolinäyttely Arjuskan Salongissa Eräjärven Vihasjärvellä, Uusi-Laurila 36.
Avoinna heinäkuun ajan la?su klo LAUANTAI 19.7.
Rönnin Veto -uistelukilpai12?15.
lut klo 10. Juupajoen seu- klo 18. Tied. Tällä kertaa kulotettiin reilut 3,5 hehtaaria. SUNNUN- Längelmäen kirkonseudun
TAI 20.7.
kyläyhdistys.
Kirpputori Lylyn Kylätuvalla klo Heinäkuun tähtitansseis12?17. Ohjel- tissa Café Länkyn edustalla,
mamaksu. KESKIVIIKKO 23.7.
Palvelutalolla tanssit klo12?13,
Tiedustelut p. EräU.
ma?pe 9?17, la 10?14.
SUNNUNTAI 20.7.
Kesäjuhla Siitaman kirkkoveMAANANTAI 14.7.?PERJANnerannassa klo 17. Järj.
SPR:n Juupajoen osasto.
LAUANTAI 19.7.
Länkipohjan kesätori klo
9?12: antiikkitori. Järj. EräU.
säteatterissa klo 17. 40%!
Norm. Kuva Hannele
Havas.
ORIVESI
detyt siivet Eräjärven Eerolassa, Eerolanmutka 12. /L)
LASSEN PUNAMAALI 10 L
10,90
Öljypohjainen täyshimmeä punamaali
sahalautapintojen ja karkeiden
hirsipintojen maalaukseen ulkona.
Riittoisuus
4?6 m2 /l. ma?pe 8?18, la 9?15
Oriveden 4H:n Mangakerhon näyttely on nähtävissä kirjastossa 25.7.
asti. Järj. Lähtö ja lisät. Raimo
TP/OrPo suunnistusjaosto.
Lietsala 040 5584 019.
Tanssit Rönnissä klo 20: Yö
rannassa ohjelmalavalla, MarPERJANTAI 18.7. Järj. Ly- 00.30 Kari Piironen & Caminilyn kyläyhdistys.
to. Vanhan Postin kirppis ja
MAANANTAI 14.7 . 044 sa Talviaisten lavalla klo 20?
7777?976/Paula. VIIKKO 23.7.
Väsyneiden naisten kursLauluyhtye Ensemble Norman
Lainakengissä-konsertti klo 20 si Eräjärven Eerolassa. /L)
VALTTI PUUÖLJY 2,7 L KIRKAS
Kirkas, sävytettävissä oleva puuöljy ulkokäyttöön,
liotinohenteinen.
IT20027414
29,-
+ sävytys
(10,74 ?/L)
Agrimarket Multasormi Orivesi
Teollisuustie 1, 35300 Orivesi
. Feel The Noize, 70-luvun
rockia Hurriganesin hengessä. Lisät. Talviaisten VPK.
Juupajoen kulttuurit.oimi ja Eläkkeensaajat.
LAUANTAI 26.7.
Kesätori klo 9?12. Taidetta ja runoja. Arpajaiset ja puffetti,
rakunta.
sään salliessa pomppulinna.
Teatterimatka Pyynikille näyJärj. Längelmäveden
Uistelijat.
Ateljee Leila Yrjölä, Rantalantie
Beach volley -turnaus 3-hen262 Eräjärvellä, avoinna heinäkuun ajan la?su klo 12?16, arki- kisin joukkuein klo 12 Säynäniemessä, Säynäniementie 100.
sin suljettu.
Klassista katu-uruilla Oriveden kirkossa klo 14. Opiskelijat kulottivat maata Lylyn lähistöllä asemanjohtaja Antti
Uotilan johtamana. Vesiohenteinen.
IT20079677
29,90
(2,99 . EräU.
Palvelutalolla tuolijumppa klo
13?13.30, Minna Putkisaari.
PERJANTAI 18.7.?LAUANTAI
19.7.
Oriveden markkinat klo 8?16. Negro
KESKIVIIKKO 23.7.
spirituaaleja soitettuna ja lausut- Mimi ja Kuku ilmaiskonsertuna, Riitta-Leena Laakso. 0500 773?015.
Oiva & kumppanit.
Järj. Ensemble Normoniaa elämään.
ma esiintyy.
Tanssit Rönnillä klo 20: Eija Kantola & Omega, Rainer Bollström & TIISTAI 22.7.
Suomen Hevonen Rönnin keGraniitti. Harjoitusten kautta tasapainoa ja harKlemettisalissa. Kirjoittanut
Sirkku Peltola, ohjaus Jarmo
TORSTAI 17.7.
Päivätanssit Rönnillä klo 13: Eu- Skön. Metsähallitus.
11?15. Järj. Kuva
Raimo Lietsala.
Keittiöt
Sisustukset
Kylpyhuoneet
KOLMOSET
Kotisi on hyvissä käsissä
www.kolmoset.com
Onnetar suosi Pirjo Mäkistä
Oriveden Sanomien
arvonnassa
Längelmäveden kesäpäivässä
Hänelle lähtee 50. SUNNUNkus Sextet, Tanssiorkesteri Ippe
TAI 3.8.
Jasmin Jämsénin näyttely Pyy- Mansikka. SiitaTAI 25.7.
Oriveden 4H-yhdistyksen man- man Kirkkoveneseura
ga-kerhon tuotantoa kaudelta Suomen Hevonen Rönnin kesäteatterissa klo 19. SuomalaiYlä-Hämeen Taiteilijaseuran
set posetiiviharrastajat esittävät
näyttely Eräjärven kivimuseolla
hengellistä ja klassista posetii10.8. Riittoisuus 4?10 m2 /l.
Vesiohenteinen.
IT20797774
89,90
+ sävytys
(7,68 . Kahvio. aa, perheosten kerääjä. Työnäytöksiä, kirklissa heinäkuun ajan pe?su klo kovenesoutu Luutsaaren kalapirtille. asti Oriveden
Taitokeskuksessa, Keskustie 37, ti & Timangi. Järj. KSL/Orivesi.
Kaupungin suunnistusmestaruuskilpailut, lähdöt klo 17?19
PERJANTAI 18.7.
Juupajoki, Tervalantie. Halkaisija 12 mm,
pituus 20 m.
SESONKIPOISTOJA
HEVOSTARVIKKEISTA!
9,90
ALENNUKSET
20%. Taitajanäytöksiä, puutaidetta, kalevalaista jäsenkorjausta, kukkiSUNNUNTAI 20.7.
en sidontaa, vyöhyketerapiJuupajoki-päivä Kallenautiossa. Kyse ei ollut tulipalosta,
vaan kulotuksesta, joka on osa kurssitoimintaa. Lisätietoleriassa ti?su klo 12?18.
ja Pirkko puh. Varaa paikkasi puh. Järj. Avoinna päivittäin
12?18.
Vanha tuoli tarinoi. SUNNUNTAI 20.7.
050 3611?412), kotiseutujuhla
Eväjärven koulun 100-vuotisklo 13. Järj. Myymälämyynti 010 768 4400
Puhelun hinta 8,35 snt/puh.+ 12,09 snt/min (alv 24 %) kaikista liittymistä.
AVOINNA: 1.4?31.8. Järj. Järj. Uuhiniemen pvy.
Cello Spirituals -konsertti Juupajoen kirkossa klo 19. Järj
Yksi tahoista on
asukasryhmä, joka on kirjoittanut asiasta adressin
kaupungille. (?)
Käydessäni
vaimoni
kanssa alueella löysimme
kuitenkin oleskelumerkkejä muun muassa liitooravasta. Toinen on
eräs yksityishenkilö. Harrastin kaiketi
siis ?ituhippeilyä??
Saamani
vastauksen
mukaan mainittu menettely on ollut käytäntö-
nä Orivedellä: ?Jokaisella kuntalaisella on ollut
yhtäläinen oikeus kysyä
mahdollisuutta tehdä näitä raivaustöitä.. ORIVEDEN SANOMAT
Tiistaina 15. Hakkuissa tärveltiin lähiseu-
dun asukkaille mieluinen
puistokuja. Katolla
on orkesterin välineistöä
ja etupuskurissa visertäjän
kesäkiinteistö.
Kukonkieunnan SM-kisat päättyivät mänttäläisten Emmi ja Valtteri Salosen Viljo-kukon voittoon.
Puolessa tunnissa 45 kertaa kiekunut Viljo poseeraa huoltaja Iida Lahtisen
sylissä.
Liito-oravasta maailmantalouteen
Olen siis ?ituhippi?. (!) Vastauksessa kerrottiin myös,
että ?kyseiset hakkuut eivät ole millään merkittävällä tavalla vaarantaneet
luonnon
monimuotoisuutta?. (Lähde: PIRELY/199/07.01/2014).
Nimimerkki Kiiltomato
kääntyneekin siis jatkossa
asiasta ylitarkastaja Pitkäsen puoleen.
En tiedä, mitä Kiiltomato tarkoittaa pienellä
?luonnonsuojelukerholla?, koska liito-oravakohteiden puolesta ovat
toimineet yksityiset ihmiset. Se on ennätysmäärä SM-kisoissa.
Voittajaksi
selviytyi
mänttäläisten Valtteri ja
Emmi Salosen Viljo-kukko, joka kiekui puolen
tunnin kisan aikana 45
kertaa.
Viljo osallistui kisoihin ensimmäistä kertaa ja
osoittautui heti mestarikiekujaksi. Valtteri ja Emmi eivät erityisemmin valmentaneet kukkoa.
Toiseksi tuli Ryttylästä saapunut Pirjo Salmen
Kalle 40 kieulla ja kolmanneksi sijoittui eräjär-
veläisen Veikko Raiskin
Nokka 38 kiekaisulla.
Pobeda lähdössä
keikalle
Museoajoneuvojen ohimarssissa oli mukana
näyttäviä autoja ja moottoripyöriä.
Hersyvin ilmestys oli
orkesterin keikkavarustuksella lastattu Pobeda,
eli
neuvostoliittolainen
GAZ-M20.
Mies vastaan moto -ohjelmanumero
muuttuikin Suomen nopeimman
metsurin Heikki Lehtosen
henkilökohtaiseksi vauh-
tinäytteeksi.
John Deeren uusimman metsäkonemallin piti ottaa mittaa Lehtosesta
moottorisahoineen, mutta
kone oli hajonnut näyttelyssä Joensuussa.
Järjestäjät
epäilivät
John Deeren yhdysvaltalaisjohdon vakoilleen Lehtosen kovan kisakunnon,
jonka takia he päättivät
antaa luovutusvoiton.
Lehtonen irrotti kolme
pöllinsiivua ajassa 7 sekuntia.
Päivä päättyi Merioksan huutokauppaan, ja ilta jatkui tansseilla Juupavaarassa.
Pobeda eli neuvostoliittolainen GAZ-M20 oli aikoinaan Suomen suosituimpia automalleja. On Oriveden etu, että
kaupunkilaiset ovat valppaita ja osallistuvia. Aivan oikein, kasvaahan se.
Väinöntien tunnelmasta
saamme nauttia taas neljänkymmenen vuoden kuluttua. Päätin lainkuuliaisena ?ituhippinä. Kuitenkin kaikki puut kaadettiin, ran-
nanpuoleista kapeaa kaistaletta lukuunottamatta.
Toisin sanoen lopputulos
on lainvastainen.
Kiiltomadon näkemys,
että avohakkuualue kaikkien kaupunkilaisten yhteisellä viheralueella olisi
ympäristön siistimistä, ylläpitämistä ja kehittämistä, on siinä määrin surrealistinen, että sitä on mahdoton järkevästi kommentoida.
Kiiltomato on huolestunut siitä havaitsemastaan muodista, että ihmi-
Markku Arantila
kaupunginvaltuutettu
Vihreät. Ainakin nimimerkki Kiiltomadon (OS 8.7.) mielestä. siihen, että meidän kaupunkimme omistamien maa-alueiden kahdella liito-oravan
reviirillä
tapahtuneisiin
luonnonsuojelulain vastaisiin toimiin olen asiakirjojen perusteella puuttunut. Olen nimittäin yksi
asianosainen, jonka nimimerkin mukaan pitäisi olla syyllinen.
?Syyllinen. Toimivassa demokratiassa todellisuus muodostuu kaikkien ihmisten totuuksista. Kolmas olen minä, joka ainoana olen ottanut kantaa
siihen toisen reviirin alueella tapahtuneeseen.
Omasta
puolestani
KYNÄT
PUHUVAT
kaikki lähti siitä, kun kaupunginviraston eräs viranhaltija oli antanut yksityisen henkilön kaataa itselleen polttopuita yhdellä kaupungin omistamista metsiköistä. Vihreät ovat
vähemmistö 10 prosentin kannatusosuudellaan.
Luonnonsuojelijat, eläinten pelastustyötä tekevät, erirotuiset, vammaiset, köyhät, eläkeläiset,
nuoret, mielisairaat, työttömät, alkoholistit ja niin
edelleen ovat aina vuorollaan vähemmistöjä, jotka
kokevat usein halveksuntaa aivan aiheetta.
He ovat myös ihmisiä,
jotka ovat huonoja puolustautumaan ja oikomaan esitettyjä stereotypioita, kun lähimmäiset
(lue: me suomalaiset) yrittävät kategorisoida kyseiseen ihmisryhmään kuuluvia samaan muottiin.
Kiiltomadon kirjoitusten kaltaisiin, vihreitä kaikista yhteiskunnan päätöksistä syyttäviin populistisiin
kannanottoihin
törmäsin joskus 1980-luvulla. Ettei mopo
karkaisi enempää käsistä.
set ovat kiusallisen kriittisiä päättäjien omaperäisiä laintulkintoja kohtaan.
Kiiltomadon mielestä hyvää todellisuutta on päättäjien todellisuus ja muut
mielipiteet todellisuuden
kieltämistä.
Olen eri mieltä. Vihreän
ajatusmaailmaan siirtyminen isoista kaupungeista
pikkupaikkakunnille kertoo siitä, että meitä tarvitaan.
Orivesiläisen
keskustelun hyvän käytöksen
kulttuuria edistäisi se, että esittäydytään ja kerrotaan, mistä nimenomaisesta asiasta halutaan kes-
kustella.
Kiiltomato puhuu päättäjän äänellä, mistä syntyy häiritsevä mielikuva,
että joku huutelee pusikosta omassa asiassaan.
Se on kiusallista vastuunoton välttelyä, eikä oikein
reilua ketään kohtaan.
Timo Peltoniemi
Ituhippi
koneenrakennusinsinööri
reservin upseeri
Kiiltomadon närkästys ja ituhipin todellisuus
Nimimerkki
Kiiltomato (OS 8.7.) ei saa tarkemmin kerrotuksi, mikä puunkaatoasia hänellä
on syynä turkasenmoiseen
närkästykseen. Silloin, kun
puita kaadetaan tällaisen
kujan varrelta tarkemmin
tutkimatta, urakoitsijan
oman summittaisen harkinnan mukaan, se on ilmiselvää ympäristönhoidollista osaamattomuutta.
Kiiltomato tietää, että kyllä puu kasvaa. Ylitarkastaja
Marja-Liisa Pitkänen totesikin sitten muistiossaan
muun muassa seuraavaa:
?Maastokäynnin perusteella Pirkanmaan ely-keskus toteaa, että raivat-
tu alue on ollut todennäköisesti liito-oravan ruokailualuetta.. ilmoittaa löydöstämme elykeskukselle. heinäkuuta 2014
5
Lylyssä koettiin
ennätyskiekujaiset
LYLY
Esa Keskinen
Lylyn vanhan aseman ympäristössä oli Kesälauantaina vilinää kuin suurkaupungin
rautatieasemalla konsanaan.
Vaikka junat eivät Lylyssä toiveista huolimatta
pysähdy, näyttäytyi Lylyn
keskusta vireänä. Ihminen epätoivoa, vihaa ja pelkoa tuntiessaan hakee kohdetta
purkaa tuota pahoinvointiaan.
Useimmiten se tuntuu
tapahtuvan vähemmistöjä kohtaan. Lylyn
kesälauantaina tämä yksilö osallistui museoajoneuvojen ohimarssiin. Oudoksuin
toimintatapaa ja kysyin
asiaa sähköpostitse, lähinnä kaupunkilaisten tasavertaisuuden näkökulmasta. Jos
Oriveden luonnonsuojeluväki pyörii kivenä taita-
mattomien viranhaltijoiden kengissä, olen porukasta ylpeä.
Tunaroivat päätöksentekijät ovat toki parasta
ituhipin multaa. Tai jopa ?ituhipeiksi?.
Mutta Kiiltomato selvästi yksinkertaistaa asioita ja kategorisoi ihmisiä
voidakseen löytää kohteen omalle katkeruudelleen ja vihalleen. Lukija arvaa, että kyse on tietysti
Väinöntien ja Kylänvuoren huonolla menestyksellä tehdyistä hakkuista.
Väinöntiellä kaadettiin
leimaamattomia,
enimmäkseen terveitä puita,
kunnes aktiivinen kansalainen puuttui asiaan ja
osa puista pelastui. Kirjoituksesta ilmeni myös epätoivo ja pelko yhteiskunnassa tapahtuviin muutoksiin. Kylänvuoren rinteeseen hakattiin puolen
hehtaarin avohakkuualue.
Sen ympäristönhoidollisen onnistumisen osaa arvioida jokainen kesäpäivän viettäjä Kirkkolahden
uimarannalla; hakkuualueen vasemmalla puolella on metsää, keskellä on
paljas aukko, ja metsä jatkuu taas oikealla puolella.
Maisematyölupa
antoi oikeuden avata näkymää Kylänvuoren huipulta, mutta luvassa edellytettiin, että puita jää myös
pystyyn. Mutta sen tiedän, että luonnonsuojeluliikkeeseen kuuluu ihmisiä Vihreiden lisäksi Kokoomuksesta,
Keskustasta,
SDP:stä, Vasemmistosta ja
sitoutumattomista.
Osoittaa Kiiltomadolta
käsittämätöntä tietämättömyyttä väittää luonnonsuojelijoita stereotyyppi-
sesti vain vihreiksi. Se aika on jo kaukana menneisyydessä.
Meidän
?ituhippien?
syyttäminen Suomen ta-
louden syöksykierteestä
ja maamme elinvoiman
vähentämisestä osoittaa
suurta
ymmärtämättömyyttä mun muassa maailmantalouden mekanismeista ja toisaalta vihreiden toiminnasta.
Kiiltomadon
kannattaisi ottaa selvää asioista
ennen kuin harhaanjohtavasti ja perustelematta
syyttelee tiettyä kansanosaa milloin mistäkin tapahtuneesta. Paikallisten ja kesäasukkaiden
autot täyttivät radanvarren pitkältä matkalta.
Voittajakukko
tuli Mäntästä
Päivän
aloitti
eeppinen
kukonkieunnan SM-kilpailu, johon osallistui 16
kukkoa
Kesä on vierähtänyt
nopeasti pesiskoulujen parissa. Lapsille ovat tulleet tutuiksi eri vihellykset
ja etenemissäännöt.
Lyönnin ajoitus on ollut hankalinta oppia, mutta kekseliäästi monet lapset ovat oppineet jo käyttämään pesikseen kuuluvia ?näpyjä?.
Muitakin taitavia pelikuvioita nähtiin, ja vanhemmat ovat mukavasti
mukana harrastuksessa.
Mikke Puputin riemua
onnistuneen lyönnin jälkeen. Hän itse pelaa Manse PP:ssä lukkarin paikkaa naisten suomensarjassa.
. tuolinäyttelyjutussa oli harmillinen nimivirhe. Olosuhteet olivat helteiset, ja sen mukaan matkaa tehtiin.
Ratamestari oli tehnyt
neljä rataa, lyhyestä ja
helposta melko vaativaan
vaihtoehtoon. Kirjan tekijät ovat seuraavat: Yrjö Aronen, Ulla-Maija Hildeen, Esko
ja Toini Hiukka, Irma ja
Väinö Huitu, Mirja Jas-
kari, Laila Kuusenoksa,
Heikki Lepo, Jaakko Mäkelä, Tapio Peltonen, Arto Roine, Pirkko Vehmas
ja Ulla-Maija Vesterinen.
Kaikki jäsenet olivat aktiivisia paikkakuntalaisia
ja heillä oli paljon mielenkiintoista annettavaa. on balusteri. Mikkola on parantanut jo kertaalleen M75-sarjan SE:n
Vaasassa lukemiin 14,17.
Se on 0,35 sekuntia aikaisempaa ennätystä parempi.
Mikkola pitää Suojan
kentän rataa nopeana, joten syntyykö Suomen ennätys. Pelailemaan kokoonnutaan keskiviikkoisin kello 18 Keskuskoulun alakentälle.
. Ohjaaja Kaisa Savisaari seuraa tiukasti pallon kulkua.
KUVIOT
HELGE
Kirkonkylä-kirja tehtiin
opistopiirissä
Oriveden
Kirkonkylä
-teoksen tekijä ei ole Juhani Eerola, vaan viime talven kansalaisopiston piiri, jota johti Esko Hiukka. Maasto oli
melko
helppokulkuista,
mutta osittain oli vielä risukkoa metsätöiden jäljiltä.
Suunnistus on hyvä kuntoilumuoto, jossa voi edetä omien taitojensa ja kuntonsa mukaan. Toimittaja oli
kuullut väärin.
Mieluisat aikuisten kisat
tänään Suojan kentällä
Kalle Uotila
. Oriveden
Sanomien juttua oikaisee
Toini Hiukka.
. Tällä hetkellä lapsia on pelaillut noin 10?20 viikoittain.
Vastaavasti
sellaisille paikkakunnille, joilta puuttuu lentopallo, on
Lentopalloliitto vienyt lentopallon. Jos jotakuta nyt alkaa
laji vielä kiinostaa, niin
SARJAKUVAT
mukaan vaan ja kokeilemaan, rohkaisee Markku.
Ohjaamassa ja oppia
ottamassa ovat käyneet
myös luokanopettaja Helka Kärkinen ja koulunkäynnin ohjaaja Armi Johansson.
Kaisalta lajitietämystä
Alkulämmittelyt on suoritettu Markku Puputin ohjauksessa ja varsinaiset pesäpallo-opit on tullut antamaan lajin asiantuntija. 60
metrin aidoissa Sofia oli
eränsä kakkonen ajalla
11,40. heinäkuuta 2014
Pesis on superkivaa
ORIVESI
Aliisa Lattunen
Orivedelläkin on pitkän tauon jälkeen ollut
mahdollisuus tutustua
pesäpalloon Yhteiset
Pallot -hankkeessa.
Pesäpallo- ja Lentopalloliiton yhteisen projektin
tarkoituksena on kasvattaa lasten liikunnan kokonaismäärää ja monipuolistaa harjoittelua lentopalloja pesäpalloseuroissa. Mukaan olemme ottaneet
myös vähän nuorempia sisaruksia, kertoo Markku.
. On jälleen ilo ilmoittautua mieluisiin veteraanikisoihinne, kertoi sähköpostissaan tuore liikuntaneuvos, tuhat korkeushyppykisaa urallaan kisannut
Kunto Viiru, M70, Kajaanista.
Hän on yksi Orivesi Games -kisojen vakiokävijöistä.
Suomen
Veteraaniurheiluliitto muutti nimensä Suomen Aikuisurheiluliitoksi. Hän on sen
tehnyt Orivedellä jo kerran aikaisemminkin. Mikäs sen mukavampi tapa viettää kesää,
toteaa Kaisa.
Sääntöjä on opeteltu erilaisten pelien ja leikkien
avulla. Kerhoa on pyöritetty toukokuun lopusta ja se
jatkuu näillä näkymin heinäkuun loppuun. Lähtöpaikka oli Teerimaan tien
lopussa olevalla kääntöpaikalla. 6
ORIVEDEN SANOMAT
Tiistaina 15. Tiistaille
on luvassa ukkoskuuroja.
Toivottavasti ne eivät tärvää kisoja.
Ainakin yksi Suomen
ennätys on vaarassa. Viime vuosina jälki-
ilmoittautuneet ovat tuplanneet määrän. Hanketta tukee Opetus- ja
kulttuuriministeriö.
Starttivälinepaketilla alkuun
?
Starttivälinepaketilla pääsimme mukavasti alkuun ja siihen sisältyi
kaikki mitä tarvitsimme,
kertoo pesiskerhon vetäjä
Markku Puputti.
Kerhon
osallistumismaksu on pidetty pienenä, jolloin se antaa kokeilumahdollisuuden kaikille
lajista kiinnostuneille lapsille. Aloittelija saakin yleensä parhaan
tuloksen rauhallisesti kävelemällä. OrPon
yleisurheilujaoston järjestämät kisat muuttivat näin
nimensä Orivesi Games
Aikuiskisoiksi.
Sunnuntai-iltaan mennessä ilmoittautuneita oli
35. Juhani Eerola kokosi kirjoitukset yksiin kansiin, Toini Hiukka oikaisee.
Toinen Airi ja väärä
alkukirjain
Torstain 10.7. Aimo
Mikkola, 75, lupasi viime
kesän kisojen jälkeen rikkoa Suomen ennätyksen
seuravan vuoden Oriveden kisoissa. Tämä siitä syystä, että jo 30-vuotiaille on
kisoissa oma sarja. Sehän tarkoittaa vanhan tuolin selkälaudan
koristetta. Tiistain 8.7. Mottona on ollut: talvella lentopalloa ja
kesällä pesäpalloa. Se nähdään tänään
tiistaina kello 18 alkavissa
kisoissa heti alkajaisiksi.
Hellerastit Teerimaalla
Hannu Hakala
Heinäkuun toisen viikon
iltarastit
suunnistettiin
Huppion kartalla. Kaikkiaan 37
kuntoilijaa saapui paikalle. Kerhossa on käynyt
7?9-vuotiaita lapsia. Aikaa ei tarvitse ottaa.
Tulokset 9.7., A-rata 5 km: 1)
Asko Hämäläinen 51.45, 2) Petri Kajarinne 53.45, 3) Sakari Jokinen 1.05.20, 4) Pekka Kannus 1.06.37, 5) Ville Nummela 1.11.29, 6) Miika Iskanius 1.13.28, 7) Raimo Leskinen 1.33.24, 8) Jouni Leskinen
1.35.20 .
B-rata 4 km: 1) Ari Kuokkanen
42.19, 2) Antti Uotila 45.11, 3)
Oula Järvensivu 50.23, 4) Matti Hahto 53.32, 5) Eveliina Pohja 59.16, 6) Seppo Kaarnijärvi 1.00.20, 7) Lasse Punttila
1.15.11, 8) Timo Lähteenmäki
1.16.25, 9) Karjalainen 1.16.37,
10) Silja ja Niina Järvensivu
1.17.33.
C-rata 2.5 km: 1) Pertti Immanen 30.30, 2) Antero Pisilä
41.09, 3) Raimo Lammi 44.55,
4) Raimo Seppänen 47.20, 5)
Jari Hällström 53.51, 6) Anniina
ja Kristiina Pohja 1.22.43.
D 1.7 km: 1) Valto Kopra 26.32,
2) Urkki Team 32.47, 3) Käly ja
Eeva 38.56.
Martinkauppi kisasi
Janakkalassa
Kalle Uotila
Sofia Martinkauppi, T11,
kilpaili Janakkalassa nuorten Games-kisoissa. UusiLaurilan talossa, Arjuskan Salongissa pidetyissä avajaisissa tilaisuuden juontajana toimi Airi Saarinen-Veilahti, joka myös kertoili omista
Thonet-tuoleistaan.
Juttuun oli kuitenkin
kesken kaiken lipsahtanut Airi Lankinen.
Toinen virhe koski oikeinkirjoitusta.
Jutun
alussa mainittu ?tietokilpailuknoppi. 150 metrin sileällä
tuli erävoitto ennätysajalla 23,36.. Kaisa Savisaari on ollut vetämässä varsinaiset
pesisharjoitukset
Innokasta
leikkijää onnittelevat vielä
kerran pikkusisko Jenna,
äiti, isä ja muu suku.
kiittävät
talkooväkeä ja tukijoita:
KVL-Tekniikka, Oriveden Osuuspankki, Sähköasennus
Taipale Ky, Villein Oy, Maanrakennus Jari Riihimäki,
Oriveden Kaupunki, K-Supermarket Orivesi,
Oriveden Monitoimi, Peheko ja Parturi-kampaamo
Hiusmuotoilu Marjo Vanninen
Koskenjalka ry
Koskenjalan kahvio
Tiistai 22.7.2014 klo 17.00
Toimikunta
lounas klo 11?13
Ke
To
Pe
La
Su
Ma
15.7. Oriveden markkinat
89,60 e
84,00 e
Jakeluhäiriöt
Varhaisjakelu: Alma Manu Oy,
jakelupäivystys klo 6?11
puh. Keikkalainen musaka
Kalaseljanka
19.7. Musta makkara
Lihapullakeitto
18.7. Ja vauhti sen
kuin kovenee!
Jonna Arvola täytti 14.7.
jo 4 vuotta. Sini sijoittui
hyvätasoisessa kilpailussa
kuudenneksi.
Voittaja oli Suomen ja
Viron
kaksoiskansalainen Elerin Haas tuloksella 1,88. 24%
Etusivu
1,42 1,76
Tekstissä 1,22 1,51
Tekstin jälkeen 1,18 1,47
Takasivu
1,27 1,57
Kuolinilmoitukset
ja -kiitokset 1,18 1,47
Siitaman sikamaratonin järjestäjät
SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN
KOKOUS
Ari Keskinen (lomalla)
ari.keskinen@orivedensanomat.fi
suora numero (03) 358 9524
myynti@orivedenkirjapaino.fi
Eräjärven Urheilijat ry
Kokouksia
Kokouksia
Ilmoitukset
Annukka Ahlgren
ilmoitukset@orivedensanomat.fi
suora numero (03) 358 9524
Kirjapaino myynti
Kirsi Tingvall
kirsi.tingvall@orivedenkirjapaino.fi
käsipuhelin
050 442 2229
Nelonen
05.00 Ennustaja-TV 08.50 Ostosruutu 09.20 Ostosruutu 09.50 Ostosruutu 10.20 Ostosruutu 10.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.20 Hurja remontti 14.20
Waverly Placen velhot (7) 14.50 Merieläinten pelastajat 15.20 Amerikan
hauskimmat kotivideot 15.50 Deittikamera 16.20 Deittikamera 16.45 Vaaleanpunainen pantteri (S) 16.55 Himosiivoojat New Yorkissa 17.55 Eden
18.25 Frasier (S) 18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää 19.00 Neljän tähden illallinen 19.30 Neljän tähden illallinen
20.00 Taste 20.57 Keno 21.00 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula! 22.00 Criminal Minds - FBI-tutkijat (16) 23.00
Castle (12) 00.00 Neste Oil Ralli Helsinki Battle 00.05 Frasier (S) 00.35
Red Widow (12) 01.30 Neste Oil Ralli Helsinki Battle 01.35 Dr. 0%).
Värilisä 25 senttiä/pmm.
Hintoihin lisätään arvonlisävero 24%.
Sekalaiset pikkuilmoitukset
käteismaksulla.
Ilmoitusten jättö
Ilmoitukset ja muu aineisto jätettävä
viimeistään tiistaina klo 17 ja perjantaina klo 15 lehden konttoriin. Lehti ei vastaa puhelimitse jätettyihin ilmoituksiin mahdollisesti tulleista virheellisyyksistä.
Lehden suurin vastuu ilmoituksen
julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetuista aineistoista
sen valmistusarvo.
Ilmoitusten jättöpaikka: painotalossa
Lehmilaidantie 6.
Tilaushinnat 2014
12 kk.
12 kk kestotilaus
PALVELUTALON
RUOKALISTA
Ti
Sirkka Nahkiaisoja (lomalla)
sirkka.nahkiaisoja@orivedensanomat.fi
suora numero (03) 358 9513
Ilmoitushinnat 2014
e
alv. 0% alv. klo 9?19
LA 19.7. täyteen tulleista kolmesta isosta ja
vauhdikkaasta vuodesta
isi, äiti, Nelli-sisko ja kaikki rakkaat. 020 452 5667
PE 18.7. Broileripihvit
20.7. 0500 773 015
Painopaikka
Pirkanmaan Lehtipaino Oy
Järj. Phil (16) 03.20 - 05.00 Ennustaja-TV
Kati Pääkkönen (lomalla)
kati.paakkonen@orivedensanomat.fi
suora numero (03) 358 9523
Tilaukset ja os. klo 20?02
Eija Kantola
Eräjärventie 946
35220 ERÄJÄRVI
06.00 Onnensoitto 07.45 Aamusää
08.00 45minuuttia SuomiAreenalla
09.00 SuomiAreena Special 09.30
Farm Kings 10.30 Lääkärit 11.25 Ostoskanava Tvins.com 12.55 Teknavi
13.25 Amazing Race 14.25 Selviytyjät
15.25 Alueellinen sääennuste 15.30
Moderni perhe (7) 16.00 Moderni perhe (S) 16.30 Unelmakoti puoleen hintaan 17.30 Salatut elämät (12) 18.00
45minuuttia SuomiAreenalla 19.00
Seitsemän Uutiset 19.15 MTV Sport
Uutiset 19.25 Päivän sää 19.30 SuomiAreena Special 20.00 Pomo piilossa 21.00 Klikkaa mua (7) 22.00
Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää
22.25 MTV Sport Uutiset 22.35 Pukumiehet (S) 23.35 Harryn laki (12)
00.35 Monk (12) 01.30 - 06.00 Onnensoitto
06.00 Onnensoitto 07.45 Aamusää
08.00 45minuuttia SuomiAreenalla
09.00 SuomiAreena Special 09.30
Farm Kings 10.30 Lääkärit 11.25 Ostoskanava Tvins.com 12.55 Saaristoruokaa 13.25 Unelmakoti puoleen
hintaan 14.25 Kadonneen jäljillä UK
15.25 Alueellinen sääennuste 15.30
Ensisilmäyksellä (12) 16.00 Ensisilmäyksellä (7) 16.30 Jamie Oliverin 15
minuutin ateriat 17.00 Jamie Oliverin
15 minuutin ateriat 17.30 Salatut elämät (12) 18.00 45minuuttia SuomiAreenalla 19.00 Seitsemän Uutiset
19.15 MTV Sport Uutiset 19.25 Päivän sää 19.30 SuomiAreena Special
20.00 Duudsonit tuli taloon (7) 21.00
Klikkaa mua (S) 22.00 Kymmenen
Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Viking Lotto ja Jokeri 22.30 MTV Sport
Uutiset 22.45 Rikoksista pahin (12)
23.40 Noitapiiri (12) 00.35 Monk (12)
01.30 - 06.00 Onnensoitto
Nelonen
05.00 Ennustaja-TV 08.50 Ostosruutu 09.20 Ostosruutu 09.50 Ostosruutu 10.20 Ostosruutu 10.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.20 Hurja remontti 14.20
Waverly Placen velhot (S) 14.50 Merieläinten pelastajat 15.20 Amerikan
hauskimmat kotivideot 15.50 Deittikamera 16.20 Deittikamera 16.45 Vaaleanpunainen pantteri (S) 16.55 Himosiivoojat New Yorkissa 17.55 Eden
18.25 Frasier (S) 18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää 19.00 Neljän tähden illallinen 19.30 Neljän tähden illallinen
20.00 Huvila & Huussi 20.57 Keno
21.00 NCIS Rikostutkijat (12) 21.55
Neste Oil Ralli Helsinki Battle 22.00
Holmes NYC (7) 23.00 Kylmäverisesti sinun (12) 00.00 Frasier (S) 00.30
NCIS Rikostutkijat (12) 01.25 Holmes
NYC (7) 02.20 Dr. 06.53 Planeetta
Kosmo (S) 07.06 Arvaa mikä 07.08
Jussin matkat (S) 07.22 Jessin kanssa (S) 07.32 Neppajymykerho 07.37
Ritari Mikke (S) 07.53 Anniina Ballerina (S) 08.19 Disney esittää: Mainio Manu (S) 08.42 Klassikkotarina
(S) 08.50 - 08.55 Ruohonjuuritasolla (7) 09.00 Annen espanjalaisherkut 09.30 Yle Uutiset Uusimaa 09.37
Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 09.44
Yle Uutiset Lounais-Suomi 09.51 Yle
Uutiset Häme 09.58 Yle Uutiset Keski-Suomi 10.05 Yle Uutiset Itä-Suomi
10.12 Yle Uutiset Pohjanmaa 10.19
Yle Uutiset Pohjois-Suomi 10.30 Soramonttuprinsessat 11.00 Summeri (7) 11.28 Summeri (7) 12.00 Uusi päivä (S) 12.25 Uusi päivä (S)
12.55 Cherry Healey: Työnarkomaanit 13.55 Tulli 14.25 McLeodin tyttäret (7) 15.10 - 15.54 Doctor Who (12)
16.00 Summeri (7) 16.28 Summeri (7)
17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Yle Uutiset minuutissa 18.02 McLeodin tyttäret (7) 18.49 Kerrostaloelämää (7)
19.00 Yle Uutiset alueeltasi 19.07 Yle
Uutiset 19.20 Urheiluruutu 19.30 Tulli
20.00 Uusi päivä (S) 20.30 Uusi päivä (S) 21.00 Ajankohtainen kakkonen
21.50 Yle Uutiset 22.00 Urheiluruutu
22.05 Postimies soittaa aina kahdesti (16) 00.00 The Wire (16) 01.00 04.00 Uutisikkuna
04.00 Uutisikkuna 06.50 PIKKU KAKKONEN: Neposen ja Nallen aamu
06.51 Nimipäiväonnittelu: 16.7. Phil (S) 03.20 05.00 Ennustaja-TV
TENAVAKESTIT
& Graniitti
Linja-auto TRE la-as klo 19.30 ja Hotelli Orivesi klo 20.30
To 17.7. Sveitsin leike
21.7. 06.52
Timppa (S) 07.03 Herra Nokkelo (S)
07.08 Tiketi Tok (S) 07.19 Aamuruno
07.22 Annin keijukoulu (S) 07.33 Kotirannan kalajuttu 07.38 Lauran tähti
(S) 07.52 Anniina Ballerina (S) 08.18
Disney esittää: Mainio Manu (S) 08.41
Late Lammas 08.50 - 08.55 Ruohonjuuritasolla (7) 09.00 Elämäni eläimet 09.30 Yle Uutiset Uusimaa 09.37
Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 09.44
Yle Uutiset Lounais-Suomi 09.51 Yle
Uutiset Häme 09.58 Yle Uutiset Keski-Suomi 10.05 Yle Uutiset Itä-Suomi
10.12 Yle Uutiset Pohjanmaa 10.19
Yle Uutiset Pohjois-Suomi 10.30 Soramonttuprinsessat 11.00 Summeri (7) 11.28 Summeri (7) 12.00 Uusi päivä (S) 12.25 Uusi päivä (S)
13.00 - 13.50 Ajankohtainen kakkonen 13.55 Tulli 14.25 McLeodin tyttäret (7) 15.10 - 15.54 Doctor Who (12)
16.00 Summeri (7) 16.28 Summeri (7)
17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Yle Uutiset minuutissa 18.02 McLeodin tyttäret (7) 18.49 Kerrostaloelämää (7)
19.00 Yle Uutiset alueeltasi 19.07 Yle
Uutiset 19.20 Urheiluruutu 19.30 Tulli
20.00 Uusi päivä (S) 20.30 Uusi päivä (S) 21.00 Alamaailma (16) 21.55
Yle Uutiset 22.05 Urheiluruutu 22.10
Nuoren prostitioidun päiväkirja 23.10
Silminnäkijä: Ruokaa roskiin 23.40
The Wire (16) 00.35 - 04.00 Uutisikkuna
Lehmilaidantie 6
PL 33
35301 ORIVESI
Vaihde (03) 358 9500
Telefax (03) 358 9535
Ilmestyy tiistaisin ja torstaisin
Konttori avoinna
arkisin klo 8-16
tiistaisin klo 8-17
Toimitusjohtaja / päätoimittaja
Vesa Kangas (lomalla)
vesa.kangas@orivedensanomat.fi
suora numero (03) 358 9511
gsm
050 68254
Toimitussihteeri
toimitus@orivedensanomat.fi
Anne Kotipuro
anne.kotipuro@orivedensanomat.fi
suora numero (03) 358 9521
gsm
044 583 3295
Sini Lällän kaarto riman yli on erittäin tarkkaa työskentelyä. Sitten tulivat
suomalaiset Linda Sandblom, Mari Sepänmaa ja
Heta Tuuri. 1,85 metrin
korkeudesta kolmas yritys
oli hyvä.
Seuraava kisa on Lapinlahden Eliittikisoissa sunnuntaina, kertoi Lällä paluumatkaltaan
Kuortaneelta.
& Omega
Euroset & Heimo Erkki
MTV3
Liput 16?
Sini Lällä oli tyytyväinen
ennätyshyppyynsä.
Kisassa oli kuitenkin oma
jännitysmomenttinsa.
. 0800 96675.
Päiväkanto: Itella Oyj,
puh. Virtain kisoissa väärässä asennossa tapahtunut ponnistus kipeytti
ponnistavan jalan nilkan.
Se tervehtyi kuitenkin ennen Kuortanetta. Uunikalaa
Hernekeitto
17.7. pulla ja kahvi
(perinteistä tanssimusiikkia!)
?Isoa miestä?, kuten sankari itseään kutsuu, onnittelevat 12.7. KSL/Orivesi
ISSN-L 0789-8126
ISSN 0789-8126 (Painettu)
ISSN 2243-1446 (Verkkojulkaisu). Toinen oli venäläishyppääjä. Nakkistroganov
Juustoinen savuporokeitto
Tervetuloa ruokailemaan
vauvasta vaariin!
Kirjapaino
Pentti Koskinen (lomalla)
pentti.koskinen@orivedenkirjapaino.fi
käsipuhelin
050 553 6895
kotinumero
(03) 335 2200
Alle 40 e tilapäisilmoituksista
4,06 e laskutuslisä (alv. muutokset
tilaukset@orivedensanomat.fi
suora numero (03) 358 9524
RAINER BOLLSTRÖM
WWW.RONNINLAVA.COM
MTV3
kaa, sitten vaiva unohtui ja pääsin kunnon kisavauhtiin. Myös Sepänmaa ja Tuuri hyppäsivät
omat ennätyksensä, 185
senttiä.
Keskiviikkona 16.7. ORIVEDEN SANOMAT
Tiistaina 15. klo 13 PÄIVÄTANSSIT
Liput 10?,
sis. 00.25 04.00 Uutisikkuna
Yle TV2
Yle TV2
04.00 Uutisikkuna 06.50 PIKKU KAKKONEN: Nallen aamu 06.51 Nimipäiväonnittelu: 15.7. Vauhdin ja ponnistuksen on osuttava kohdalleen.
Arkistokuva Kalle Uotila.
Lällä ponnisti Eliittikisoissa 182
Kalle Uotila
OrPon korkeushyppääjä
Sini Lällä, 20, paransi sentillä ulkorataennätystään
Kuortaneen Eliittikisoissa.
Ennätys on nyt 1,82 eli sama kuin halliennätys viime talvelta. 06.55
Ylen aamu-tv 09.30 Kuningas Alkoholi 10.00 Kyläsairaala (12) 10.50
Päivän kasvo 11.00 Yle Uutiset 11.05
Kaspianmeren öljykarit 12.00 - 12.30
Luontohetki: Erikoisia ekosysteemejä 12.35 Sydämen asialla (7) 13.25
Jokin ihmisessä (12) 14.35 Palanen:
Viimeinen työpäivä 15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News 15.10 Ylen aamutv: Tänään otsikoissa 15.50 A-studio
16.20 Antiikkia, antiikkia 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Kyläsairaala (12) 18.00 Yle Uutiset 18.13
Yle Uutiset alueeltasi 18.16 Yle Uutiset sää 18.20 Päivän kasvo 18.30
Kuningas Alkoholi 19.00 Maailman
kauneimmat puutarhat 20.00 Kaikuja tuonpuoleisesta 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 Murtuva maailma (12) 22.00 Kahden keikka
(12) 23.00 Yle Uutiset 23.05 - 23.58
Prisma: Katastrofin kynnyksellä
04.00 Uutisikkuna 06.25 Kaikuja
tuonpuoleisesta 06.55 Ylen aamutv 09.30 Kuningas Alkoholi 10.00
Kyläsairaala (12) 10.50 Päivän kasvo 11.00 Yle Uutiset 11.05 Kiehtova
maailma: Kartanon vuosi 12.00 Jaakko ja maailmanvalloittajat 12.30 Sydämen asialla (7) 13.20 Kultamitalivaimo (S) 14.35 Euroopan viimeiset tunturipeurat 15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News 15.10 Ylen aamu-tv:
Tänään otsikoissa 15.55 Avara luonto: Maapallo lintujen silmin 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Kyläsairaala (12) 18.00 Yle Uutiset 18.13
Yle Uutiset alueeltasi 18.16 Yle Uutiset sää 18.20 Päivän kasvo 18.30
Kuningas Alkoholi 19.00 - 19.55 Historia: Saksa vuonna 1937 20.00 Puutarhaunelmia: remix 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio 21.35 Monroe (12) 22.21 Keskiviikon ravisuora 22.25 Kahden keikka
(12) 23.25 Yle Uutiset 23.30 Ulkolinja: Muuttuuko Saudi-Arabia. heinäkuuta 2014
7
televisio
TIISTAI
15.7.
KESKIVIIKKO
16.7.
Yle TV1
Yle TV1
00.00 Uutisikkuna 04.00 Uutisikkuna
06.25 Vaarallista laihdutusta. Sipulipihvit
Italiankeitto
16.7. Phil (S)
02.25 Dr. klo 8?15
Sivunvalmistus
Oriveden Sanomalehti Oy
kaupungintalon ympäristössä
Tied. Alkukorkeuksissa varoin nilk-
Toimittajat
Hannele Havas
hannele.havas@orivedensanomat.fi
suora numero (03) 358 9522
...ne oikeat, perinteiset...
35
8
ORIVEDEN SANOMAT
Tiistaina 15. Tied.
0504422549.
Eläkeliitto Oriveden yhdistys.
Teemme sokkoretken ke 6.8.
Ilm. Kirsi käyttää tai-
Puutarhakatu 17 (Anttilaa vastapäätä)
Av. Viimeiset Tampereelta kengäntekijän opista valmistuneet naiset saivat idean pajaansa ollessaan harjoittelemassa
Englannissa.
010 837 6613
XX Lue lisää verkosta
www.orivedensanomat.fi
Mikko Asunta oli tullut äitinsä Pirkon kanssa Purnun kesänäyttelyyn tietämättä design-tapahtumasta. P 4-8 60
m, pituus. 16.7. hinnoista
35
?
Miesten tarrasandaalit
nahkaa
19?
Naisten muodikkaat
kesäkengät
tarrakiinnitys, musta ja ruskea
Viikon
shokkitarjous
Kontiot
Koot
34?41
35?
59
?
Säästä 100?!
Työturvajalkineet
naisille ja miehille, koot 36?45
ja
SuviDesignin järjestämiseen alusta asti osallistunut Yrjö Kukkapuro löysi Irmeli-vaimonsa (oik.) kanssa Amoussou-Artin katoksesta käsinmaalatun kankaan, joka laitetaan peittämään Kauniaisten ateljeen sotkuista kirjahyllyä. Kankaan kulmissa myös sen maalannut Viktor Amoussou (edessä vas.) ja Leea Pienimäki-Amoussou.
Työturvajalkineita myös suuremmissa erissä laskutuskauppana.
Kysy edullinen tarjous.
kenkamatti@kenkamatti.fi
TAMPERE . Tapaamme
naistenviikon viidentenä iltakuudelta Kurkimäessä.
OrPon sisulisäkisat to 17.7.
klo 18 Suojan kentällä. ORIVESI
SuviDesign kukoistaa vahvasti
VARASTOmyymälä
Halvalla: TURVAJALKINEET,
KUMISAAPPAAT, KENGÄT
Tampere, MULTISILTA,
Perkkoonkatu
1
Teollisuustie
2 Orivesi
050 448 1570
Puutarhakatu 17
SEURAT
KAUPPAHALLIN KANSANKENKÄ VARASTOmyymälä
MUSTASAARI
Anne Kotipuro
Purnun
rantanurmella
häirittiin kolmen päivän
ajan iloisella puheensorinalla ja moninaisilla kohtaamisilla Miina Äkkijyrkän peltivasikoiden laiduntamista.
Pelkkää kaupantekoa
ei SuviDesign ole, vaikka
myyntitapahtumasta onkin kysymys. klo 1719 Hyytiälän metsäasemalla. Kuntopesäpalloa
naisille Käpykaristamon kentällä (Käpytie) yleensä keskiviikkoisin klo 18 alkaen. Mukana olijat kertovat tekemisestään, työtavoistaan ja
suunnittelemistaan töistä.
Portilla vastaan tulleet vieraat hämmästelivät ajan kulumista. Ilm.
klo 17.30 alk. korsuasiat.
Taipaleen Typykät. pian.
Iltarastit Ke 16.7. Katso
matkan tiedot jäsenkirjeestä.
AA-ryhmä kokoontuu Oriveden
vanhan paloaseman alakerrassa Latokartanontie 4 torstaisin
klo 19 ja avoryhmänä sunnuntaisin klo 17.
Juupajoen Karjala-Seuran kesäretki Kokkola-Vaasaan . P 9 ja P 10-13 60 m
aj., 3-loikka ja moukari. . 1
lippu/jäsen.
Juupajoen Eläkkeensaajat. Yhteislähtö kaupungintalon edestä klo 10.30. Opastus kantatie 66:lta Hyytiälän tiehaarasta. Kuten vaikka paraislaisella Kirsi Laitisella, joka mökkeilee Pukalalla ja tapasi Purnussa myös orivesiläiset kumminsa. klo 10.
Käsittelyssä mm. Kokoonnumme Setälään ke 16.7.
klo 12.. Lajit T 4-8 60
m, raketti. Monta tuntia meni kuin siivillä, jos innostui juttusille
tekijöiden kanssa, kuten
on tarkoituskin.
Monilla
muotoilijoilla oli jokin yhteys Oriveden seutuun. Ilm. heinäkuuta 2014
ORIVESI
Teollisuustie 2
KESÄALE
Koko kesämallisto
?20% norm. Hän käytti tilaisuutta hyväkseen ja osti huopamestari Eija Pirttilahdelta vaimolleen 40-vuotislahjaksi turkoosin kettukuulerin. T9 ja T 10-13 60 m
aj.,korkeus ja kuula. Ullalle 0407243942 pe 18.7.
klo 8 alk.
Liikkalikat. T 14-17 80
m aj., korkeus ja kuula. Jonnalle mahd. P 14-17
80 m aj., 3-loikka ja moukari.
Oriveden Team ry 340. klo 6 Kopsamo Meronen, klo 6.10 Koskiportti. Lisätiedot ja tarkka aikataulu FB ryhmästämme Liikkalikat-Oriveden naisten avoin liikuntaryhmä.
Juupajoen Maatalousnaiset.
Lähdemme yhdessä kimppakyydein Suvipäiville Hämeenkyröön
3.8. Sylvi Nykäsen mökillä, os: Uuhiniementie/
Nykälä. Tiedustelut
0400739126.
Oriveden Seudun Eläkkeensaajat ry Perinteistä kesäpäivää vietetään 17.7. Oriveden
seudun kesätapahtumiin osallistuva jäsen, saat lippua vastaan
korvauksen rahastonhoitajalta. Sulatuslampun liekissä palaa nestekaasun
lisäksi happea, jottei lasi nokeennu.
Laukuntekijä Birgit Pyykkö testasi omalla selkäruodollaan Mikko Soinion tekemää puista riippumattoa.
Tämän tunikan materiaaliksi Sanna Rinne on jopa neulonut itse koneella kapeaa
neulossoiroa, joka on yhdistetty ompelemalla.
010 837 6621
Halvalla: TURVAJALKINEET,
KUMISAAPPAAT, KENGÄT
Tampere, MULTISILTA, Perkkoonkatu 1
Puutarhakatu 17
Diabetesyhdistyksen kesäretkelle Ikaalisiin ilmoittautumiset Pirjo-Riitta Meskaselle 0400404810 viim. ma-pe 9.30?18, la 9?15
dokkaissa intarsiarasioissaan kuvioiden varjostuksiin paistinpannulla kuumennettua hiekkaa, johon
hän kastaa viilun reunan.
Ensikertalaisia tapahtumassa olivat Tampereelle kenkäpajan runsas vuosi sitten perustaneet Veera
Markkanen ja Maisa Salonen. Tämä tahtoo meille, Mikko tuumasi.
Kirsi Laitisen intarsiarasioissa kurkistelevat suomalaiset eläimet.
Oopperadiiva innostui Anja Maurasen soitosta.
Marja Hepo-aho sulattaa lamppuhelmeä. Lainavälineitä on. frisbeegolf, beachvolley koripallo. Lähtö ke 23.7. Toivottavasti mahdollisimman monta autoa on paikalla, niin autottomatkin pääsevät mukaan.
Längelmäen Sotaveteraanit.
Kokous Osuuspankin kerhotiloissa Länkipohjassa ti 22.7. Meillä ohjelmistossa myös
mm