Lausteella radalta
kaadettiin ensimmäisen vuoden aikana kolme kertaa kori,
mutta sen jälkeen ilkivalta on
vähentynyt merkittävästi.
- Toivon, että ilkivallantekijät ymmärtävät tuottaneensa huomattavasti enemmän
harmia kuin nautintoa itsel-
leen, ja valitettavasti joutuvat
itsekin jollain tavalla osallistumaan kustannuksiin.
Kirkonkylän kyläyhdistys
on tehnyt tihutyöstä rikosilmoituksen. Kahvi ja täytekakkupala
Ilman S-Etukorttia 14,90?
Hintaan sisältyy salaatti- ja leipäpöytä,
juomina vesi, maito tai kotikalja.
ABC Padasjoki, Tauluntie 124, p. Kermaista uunilohta
. Hän
kertoo, että myös työsuojeluvaltuutettu ja työsuojelupiiri
tutkivat tapausta.
Maanantaina valtuuston kokouksen lopuksi puheenvuoron käyttänyt Keinänen-Kor-
pela epäilee, että pyrkimyksenä on saada hänet irtisanoutumaan virastaan. Nuoret olivat käyneet naapurikunnassa
tutustumassa lajiin ja halunneet radan myös omaan kun-
Seitsemän frisbeegolfradan väyläopastetta tuhrittiin sinisellä maalilla lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. 045 236 2278
padasjokelainen paikallislehti
Rattijuoppo
ajoi traktorin
ojaan
Kellosalmentiellä suistui
viime viikon keskiviikkona
traktori peräkärryineen ojaan
noin klo 14 aikaan.
Poliisipartion tullessa paikalle istui traktorin kuskinpenkillä hiukan alle 50-vuotias padasjokelaismies, joka
puhalsi 1.75 o/oo seulontaalkometriin.
Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Alakoulun tulehtunut
ilmapiiri johtanut
poliisitutkintaan
Kullasvuoren koululla tänä
syksynä ilmenneitä työilmapiiriongelmia ei ole pystytty
selvittämään kouluyhteisön
sisällä, vaan nyt myös poliisi
ja työsuojelupiiri on vedetty
mukaan tapahtumiin.
Apulaisrehtori Riitta Keinänen-Korpela jätti maanantaina poliisille rikosilmoituksen
työpaikkakiusaamisesta. Poliisi selvittää tapahtumien tiimoilta tehdyt tutkintapyynnöt
ja rikosilmoitukset. 15 ?, lapset 4-12v. Oikealla kuva kunnossa olevasta väyläopasteesta.
taan, ja kun kunnan resurssit
eivät riittäneet, tuli kyläyhdistys apuun. Olen
saanut kannustusta koulultani.
Tuntojaan purkanut Keinä-
Irtonumero 1,50 ?
nen-Korpela valitteli sitä, että ei ole saanut tilanteessaan
tukea esimiehiltään, vaikka on
siitä puhunut.
Yhtenäiskoulun rehtori VeliMatti Kärki kertoo asiaa hoidettavan kolmella tasolla. Paahtopaistia ja tummaa kastiketta
. Poliisi on kiinnostunut kaikista tapaukseen liittyvistä havainnoista.
Vinkkejä voi soittaa PäijätHämeen poliisilaitoksen vihjepuhelimeen 071 873 4000.
Kyläyhdistys maksaa 100 euron palkkion vihjeestä, joka
johtaa ilkityöntekijöiden kiinnisaamiseen.. Sivistyslautakunta ratkoo tahollaan
koulun johtotyön ongelmia.
Ja kouluväki itse pohtii työilmapiirinsä parantamista Työterveys Wellamon psykologin
tuella. Työilmapiirikyselyn tuloksia puretaan torstaina.
. Osa uuden
frisbeegolfradan väyläopasteista oli töhritty yöllä sinisellä maalilla niin, ettei niistä saanut mitään selkoa, lisäksi paria koriakin oli spreijattu maalilla.
- Talkoilla tehdään ja tässä
on kiitos, ihmettelivät aamukuntoilijat.
- Aina sanotaan, ettei täällä ole nuorille mitään ja sitten kun jotain rakennetaan,
niin heti tehdään tämmöisiä
järjettömyyksiä.
Lauantain ja sunnuntain
väliseltä yöltä on sen verran
kuulo- ja näköhavaintoja, että ilkivallantekijät ovat mitä todennäköisimmin nimenomaan nuoria. Valkosipuliperunoita ja perunamuusia
. Radasta on tähän asti
tullut pelkästään positiivista
palautetta.
Radan suunnittelija Juho
Rantalaiho ei pidä Padasjoen
tapausta mitenkään poikkeuksellisena, joskin pienemmillä
paikkakunnilla ilkivalta yleensä on harvinaisempaa:
- Tätä tapahtuu joskus. Myös
naapurikunnista on käynyt pelaajia. opettajavalinnoista.
- En vastaa puolisoni tekemisistä, kuten ei kukaan muukaan vaimonsa tai miehensä
tekemisistä.
Apulaisrehtori ei suostunut
nimeämään kiusaajiaan:
- Onneksi en ole yksin. Valtaosin radoilla
käy siten, että kaikenlainen ilkivalta unohtuu alkuviehätyksen jälkeen, mikä johtuu kahdesta syystä: alueen sisäinen
valvonta lisääntyy kun väkeä
käy radalla ja ilkivallan tekijät
saattavat jopa itse innostua lajista, tietää Rantalaiho.
- Esimerkiksi Turun ?ongelmalähiössä. Tyypillisesti kyseessä on kuitenkin
yksittäiset opasteet, jonka jälkeen huomataan että siitä ei ollutkaan iloa. Turhauttavinta on, että radan teki talkoovoimin Kirkonkylän kyläyhdistys juuri paikallisen nuorison toivomuksesta. Yhdistys toivoo,
että ilkivallantekijät saadaan
selville ja että he joutuvat vastuuseen teostaan:
- Teini-ikäisten vanhemmat,
haastatelkaa nuorisoanne vii-
me viikonvaihteen tekemisistä. Lämpimiä kasviksia
. 9 ?, alle 4 v. Tomaatti-vuohenjuustokeittoa
. Leader-avustuksen turvin Padasjoelle saatiinkin pätevän suunnittelijan
laatima täyspitkä 18 korin rata, jossa voi pitää myös virallisia kilpailuja.
Syyskuussa valmistunut rata
on otettu suurella innostuksella vastaan: Kullasvuorta eivät
kiekkojen kanssa kierrä pelkästään nuoret, vaan iso joukko varttuneempiakin padasjokelaisia ja loma-asukkaita on
hurahtanut uutuuslajiin. Vihreiden valtuutetun mukaan taustalla ovat
hänen puolisonsa toimet luottamushenkilönä ja kannanotot
mm. 03 5513 440
www.abcasemat.fi
Frisbeegolfradan opasteita töhritty lauantaina
Kullasvuoren pururadoilla
kuljeskeli sunnuntaiaamuna
vihaisia lenkkeilijöitä ja liitokiekonheittäjiä. SORATOIMITUKSET
- seulotut lajikkeet
- murskeet
- multaa
viherrakentamiseen
- roskalavojen vuokraus
Kalle Jaakkola
0400 715639
N:o 45
Torstaina 7.11.2013
ISÄNPÄIVÄBUFFET
10.11.2013 klo 12.00 - 16.00
runsas noutopöytä täytekakkukahveineen
Aik. ilm.
Uudet aukioloajat
11.11.2013 alkaen:
Ma - pe 10.00 - 19.00
La
12.00 - 18.00
Su suljettu
Grilli-Kahvila Stoppoint
Hämeenlinnantie 884,
Auttoinen, Padasjoki, p
näin laulamme
usein kun yhteen tulemme. Taak
se jäänyt retki loi vahvan yh
teishengen, jota ylläpidettiin
yhteisin tapaamisin sekä mat
koina jopa rajan taakse. Onnea Jooa
Perälä 2 vuotta (6.11.2013)
toivottaa Isi, äiti, kolmoset
ja Jade
Ystäväni Mirkka! Lämpimät onnittelut sinulle. Virkamääräykset kuljet
tavat pappeja aina tarpeen mukaan. Uskon salaisuus. Tuhansia onnentoivotuksia, korvaasi
kuiskatkoon. klo 19.00
Tervetuloa
Vapaaseurakunta
HELLUNTAISEURAKUNTA
Ke 13.11. klo 10 srk.ko
ti. nuorin lapsistasi perheineen.
Raija, Lahteen lämpimät
onnittelut! Pienet onnen hetket tuovat hymyn huulille
elämän arjessa. sukka mamma
Eeva ystäväni, olet riemunkirjava kretonki elämäni
harmaudessa. Jää suuri hiljaisuus,
jää uskon salaisuus, jää sana joka meitä kantaa?.
Rukous tuo lähelle kaikki rakkaat ihmiset, lähellä ja kau
kana. Että saisit kas
vaa kristityssä kodissa. 2
Torstaina 7.11.2013
n:o 45
Padasjoen seurakunta
www.evl.fi/srk/padasjoki
Puh 5527200
Kuollut: Impi Lilja Lehtinen 86 v.
To 7.11.
klo 12 Lähimmäistupahartaus
Su 10.11. Seuraava leiri pystytettiin
Sammatuksen kylään. Hänelle luovutet
tiin Itsenäisyyden 85-vuotis
juhlassa Reserviläisliitto ry:n
pronssinen ansiomitali se
kä Padasjoen Reserviläisten
50-vuotisjuhlassa RAL:n eri
koisluokan ansiomitali.
Siviilissä Aarne palasi hoi
tamaan kotitilaansa. Mutta näin aikuisena, kun omat lapset ovat jo lentä
neet pesästä, sekin on mahdollista! Kaksi aikuista ja pa
ri pientä koiraa liikkuu peräkärryn kanssa aika käteväs
ti paikasta toiseen.
Juttelin emeritus piispa Wille Riekkisen kanssa muutta
misesta peräkärryllä. Puoliso
löytyi naapurikylästä, Eila ja
Aarne vihittiin 1948. Myös uuden vauvan
saaneet.
Millalle onnea, onnea, onnea
vaan, punainen tupa ja perunamaa! Tv. Kaikki sydä
mellisesti tervetulleita.
Padasjokelaistytöt finaalissa
Pappilanmäen koulun jouk
kue ylsi kakkossijalle ja fi
naaliin Etelä-Suomen Sano
mien uutiskisassa, jossa pää
palkintona on matka Lon
tooseen. Kiitos et
tä pyynnöt toiset, eivät saaneet täyttyä.... Että voisit lähteä uudistuneena ja vahvistaa
toisen uskoa ja samalla uudistua itse omassa uskossa.
Voimia ja Taivaan Isän siunausta Teille jokaiselle Pa
dasjoella!
Jumala on ihan lähellä, sinua varten . hän on jo sinun
vierelläsi.
Sydämestä kiittäen Sirpa-pappi ja ruustinna-Risto. klo 19 Rukousilta, Reijo Heikkilä
Tervetuloa!
Hakevoimala palkittiin
Mäkelän tilan hakevoimala,
josta paikallislehti kirjoitti pa
ri viikkoa sitten, on huomioi
tu nyt myös valtakunnallisesti.
Helsingin Sanomat kävi Vir
mailassa tekemässä juttua ja
Suomen Ympäristökeskus on
palkinnut Olli-Pekka Mäkelän
kuukauden HINKUteko-huo
mionosoituksella tunnustuk
sena esimerkillisestä aktiivi
suudesta uusiutuvan energian
edistämiseksi ja päästöjen vä
hentämiseksi.
Kirjailijavieras Kotaillassa
Seuraava miesten Kotailta
järjestetään Kuhmoisten kir
jaston galleriassa perjantaina
15.11. Omaishoidon asiaa: toiminnanohjaaja Johanna Sotti
nen Päijät-Hämeen Omaishoitajat ja Läheiset ry:stä se
kä omaishoitaja Kalevi Laaksonen ja kotihoidonohjaajan
sijainen Seija Härmä. Padasjoen
miehet pääsivät taas yhteen
saatuaan komennuksen var
tio-osastoksi Mäkriään. Kuljitte täällä kappaleen mat
kaa rinnallamme. Pe 8.11. Padasjokelaistiimin
muodostavat Janita Leppäjär
vi, Ida Alhola ja Anni Lauk
kanen.
Kilpailun voitto ratkeaa per
jantaina ESS:n lehtitalossa
Lahdessa.
Onnittelut
Pirteä tyttöni Ape täytät
taas 21 v. Tä
nään kantaa Herra. Aarne oli siis
varsin tervetullut lapsukainen
talon tilavaan pirttiin.
Ajan tavan mukaan lapset
osallistuivat kaikkiin mahdol
lisiin askareisiin. Sil
loiset jäsenet ja maanomista
jat olivat hänelle tuttuja lap
suus- ja koulukavereita, osin
aseveljiä. On helppo uskoa,
että tälle pohjalle rakentui
vuosikymmenestä toiseen
säilyvä yhdistys. kirkonkylältä.
Enkeli pieni kultasiipi, luoksesi lentäköön. Hidastaa askelta toisen ihmisen kohdalla
ja kysyä, mitä sinulle oikeasti kuuluu. Ihminen kyllä tuntee,
kun Jumala tulee niin lähelle, ettei enää voi epäillä hänen
olemassaoloaan. Hänet valittiin seuran pu
heenjohtajaksi. klo 18 alkaen Kuhmois
ten Seurakuntakodissa. Heidän luo
naan kävi paljon vieraita, jos
kus useammat ystävät päätti
vät lähteä yhdessä heitä ter
vehtimään. Iloiset ja lämpimät katseenne ja siunauk
sen toivotuksenne kantavat meitä.
Miten mielenkiintoisiin paikkoihin voi Jumalan johdatus
kuljettaa, kun ottaa vastaan kutsun avoimin mielin. R&M
Emäntä Hilkalle sylintäydeltä onnea! Ystävyys on arvokas asia, aarteita täynnä
kuin lahjarasia. Ju
malanpalvelus ja HPE klo 10, kirkkokahvi, seurat klo 16.
Puhujina Pekka Liuksiala ja Eino Ruusula. Toiv. Sota oli syt
tymässä, kun Päämaja aloitti
operaation, jonka tarkoituk
sena oli kerätä tietoa punaarmeijan miehittämältä Kan
nakselta.
Porvalin aikaisempia teok
sia ovat Vakoojakoulu (2010),
Kaatunut Normandiassa
(2011), Operaatio Hokki (Tie
to-Finlandia -ehdokas 2011),
Salainen tiedustelija (2012) ja
Rautasormus (2013).
Joulukuun Kotailta pidetään
13.12. Tv. etu
käteen
klo 17 Käsityöpiiri Pappilassa
klo 18 Perheenä Raamatun äärellä Lehtisillä, Ilosentie 2
Ke 13.11.
klo 12?13 Hetki rukoukselle kirkossa
To 14.11.
klo 10 Diakonissa tavattavissa Lähimmäistuvalla
klo 12 Laulutuokio Lähimmäistuvalla
klo 18 Miestenilta Särsjärvellä
Su 17.11. Ruoka 4 ?, ei ilm. En oikein osaa
kertoa siitä kenellekään. Että avautuu arjen keskellä ikään kuin uu
si todellisuus. Oikein paljon
onnea sinulle. Enkä oikein edes pukea sanoik
si rukouksessakaan. Hän
voi antaa meidän löytää omannäköisen paikan. klo 17.30. Nyt meidän matkam
me jatkuu Jämsään.
Psalmissa 53 sanotaan näin ?Jumala katsoo taivaasta
maan ihmisiin, hän tutkii, onko kellään ymmärrystä, on
ko ketään, joka etsii Jumalaa?. Hänen
tilalleen tullut nuori vänrikki
hävisi tietymättömiin.
Tilanne näiden nuorten so
tilaiden osalta rauhoittui Mar
salkan päiväkäskyllä, jol
la heidät komennettiin lin
noitustöihin. Ei käsitä tuskaani. naapu
ri 1.
In memoriam
Sotiemme veteraani, maan
viljelijä Aarne Soutsalmi kuo
li 2.10.2013. Niin kuin lauloimme Sa
na ihmiselle -illassa kirkossa ?Merten aavat, ääret taivai
den kuinka ymmärtää voi ihminen. Vaikka koti
Myllyjärven rannalla oli jä
tetty, oli sydämellisyys otet
tu mukaan.
Elit ahkeran elämän, jätit
muiston, kauniin ja lämpi
män. klo 19 Nuortenilta Nuorkkarilla
Ke 13.11. Uskallanko kysyä?
Haluanko kenellekään vastata. Kun Juma
la puhuu sydämelle, sen tunnistaa. R.
Paljon onnea meidän Hilkka-mummulle. Mitä sinulle toivoisin. Myös ka
lastus oli Aarnelle mieluista
puuhaa. Tässä vaihees
sa Aarne joutui sotasairaa
laan karbidilampun räjähdyk
sen vahingoitettua hänen sil
miään. ilm.
viim pe 15.11. Ehdottoman rehellisenä
ja oikeudenmukaisena, mut
ta myös inhimillisenä lähim
mäisenä hänellä oli paljon
yhteiskunnallisia luottamus
tehtäviä. Erityisesti keväinen
hauen kutupyynti sai hänet
tuon tuostakin vilkaisemaan,
olisiko Väliojan suussa jo ver
konmentävää sulaa.
Viimeiset vuotensa Aar
ne vietti kirkonkylän palve
lutaloissa yhdessä Eila-vai
monsa kanssa. Talossa asui entuu
destaan hänen setänsä sekä
kolme tätiä, jotka kaikki oli
vat lapsettomia. Joskus tuntuu, ettei ku
kaan näe minun hätääni. kaima kirkolta
Paljon onnenhaleja Kotkaan vauvan johdosta :).
Terv. Aarnen täyttäessä vuo
den Kustaa-isä muutti Sout
salmeen hoitamaan kotiti
laansa ja poika muutti isänsä
mukana. Kansakoulun jäl
keen seurasi oppikoulu, ku
ten silloin sanottiin. Sinulle isä ja äiti
toivottaa paljon lämpimiä
onnitteluja.
Onnitteluja ei voi estää ....
joten paljon onnea Marille.
T. Kun met
sästysseura Miestämän Met
sästäjät perustettiin 1958, oli
Aarne yksi perustajajäsenis
tä. Hän oli mm. Ei hätää, Jumala näkee sydämemme
jo ennen kuin apua huudammekaan. Vääksyn
oppikoulun jälkeen alkanut
opiskelu Kannaksen yhteisly
seossa jäi kesken opiskelijan
sairastuttua tulirokkoon.
Aarnen koulunkäynti päät
tyi 7.4.1943 toimeenpan
tuun kutsuntatilaisuuteen.
Jo 11.4.1943 nousikin 34 Pa
dasjoen nuorukaista linja-au
toon, joka suuntasi keulansa
kohti Mustialaa, jonne oli pe
rustettu Koulutuskeskus 22.
Siellä alokkaat saivat 5 kk:n
pituisen peruskoulutuksen
6. Sairaalaan mies jou
tui turvautumaan vielä myö
hemminkin kasvaimen pois
toleikkauksen vuoksi.
Sotaväen kirjoissa Aarne
pysyi vielä nostomiehenä se
kä suorittaessaan asepalve
luksensa loppuun, siviilielä
mä oli edessä 1.8.1945. Siellä
odottivat uudet tehtävät mm.
halonhakkuista panssariestei
den rakentamiseen.
Ensimmäisen kosketuksen
viholliseen nuoret sotilaat sai
vat Tuuloksen maihinnou
sussa, jossa heidän pataljoo
nastaan haavoittui 347 mies
tä, myös neljään padasjoke
laiskotiin saapui suruvies
ti. Vieraat olivat ai
na tervetulleita. ?Niinhän sitä minäkin muutan?, tuu
masi piispa vienosti hymyillen. kuhmoslaisia, sekä mie
hiä Hämeenlinnan ympäris
tökunnista.
Aarnen osalta sotilaskoulu
tus jatkui tämän jälkeen ali
upseerikoulussa. heras
tuomarin arvonimen saanut
käräjäoikeuden lautamies,
maanjakotoimitusten uskot
tumies sekä useiden henki
löiden edunvalvoja.
Arkisen aherruksen vasta
painoksi Aarnella oli harras
tuksena mm. Tätä vakans
sia hän hoiti yli 40 vuotta. Rape
Rakkaat onnittelut ihanalle isälle ja papalle Näsiätie
1:een. Emme ehkä voi tavata toisiamme pitkän välimatkan
takia, mutta rukouksessa saamme luottaa olevamme saman
Isän hoidossa. Hän vastaa ajallaan.
?Kiitos että rukoukset, monet monet, kuulit sä. Vierai
lijana on säveltäjä, musiikki
neuvos Petter Ohls Jämsästä,
joka kertoo säveltäjänurastaan
ja laulattaa joululauluja.
Sanomaa sinulle
Paras joki. Toiv. Su 10.11. 25. Heille
syntyi neljä tytärtä ja poika.
Lastenlapset olivat papal
le hyvin tärkeitä. poikasi,
hänen vaimo sekä lapset.
Naapurin Markulle syksyiset onnittelut! T. Heitä otet
tiin mukaan arkisiin askarei
siin sekä kyläreissuille, jotka
usein tehtiin traktorilla aina
kin lähinaapureihin.
Aarne tunnettiin miehenä
jolla oli aina aikaa, osaamis
ta ja halua auttaa avuntarvit
sijaa. Vierailijana
on tällä kertaa kirjailija, rikos
komisario Mikko Porvali.
Porvali kertoo tilaisuudes
sa syyskuussa ilmestyneestä
kirjastaan Hyökkäyksen edel
lä . metsästys, eri
tyisesti hirvijahti. Elämää eivät ole päivät,
jotka ovat menneet, vaan het
ket, jotka muistetaan.
Lapset perheineen
Lämmin kiitos osanotosta
Impi Lehtisen omaiset
AUTTOISTEN RUKOUSHUONE
Milka Laaksonen
la 9.11. Valvomisen sunnuntai
klo 10 Messu kirkossa, Kniivilä, Nurmi
Eläkeläisten virkistyspäivä ke 20.11. Toiv.
Auli.
Tässä sinulle pari riviä ja
monta lämmintä ajatusta!
Lämpimät onnittelut Nyystölään! Tv. komppaniassa, johon pa
dasjokelaisten lisäksi kuului
mm. Kaukopartio Kannaksel
la kesällä 1941. Täällä Aarne joutui esim
mäisen kerran kantamaan
vastuun myös aseveljistään
komppanian päällikön siir
ryttyä pääesikuntaan. Hän oli Hilma
ja Kustaa Soutsalmen ainoa
lapsi. Ruokailun (6,50 ?) takia enn. Aarne ker
toi joskus esimerkiksi äestä
neensä peltoa jo 8 vuoden iäs
sä. klo 18 Isoskoulutus Nuorkkarilla
Esikoislestadiolaisten Syyslähetysseurat 8-10.11.2013
kirkonkylän rukoushuoneella. Rohkeasti eteenpäin. klo 18, La 9.11.
klo 12 ja 17, nuortenilta seurojen jälkeen. Mäk
riän kunta sijaitsee Karjalan
tasavallan Aunuksen piiris
sä. Koti, joka tunnetaan myös
nimellä Ärrälä, oli tyypilli
nen senaikainen maalaistalo.
Ärrälä-nimelle ei Aarnekaan
osannut antaa selvitystä.
Opintiensä lapsi aloitti Ar
rakoskella. p. 03 552 7200
Nuori seurakunta
Pe 8.11. Antaa anteeksi ja pyytää anteeksi.
Myös itsellesi. Aarne kut
suttiin Miestämän Metsästä
jät ry:n kunniapuheenjohta
jaksi vuonna 2004. Tv. Näitä
retkiä naapurin puolelle Aar
ne kutsui joskus ?repunhaku
matkoiksi?, reppu nimittäin
oli silloin joskus jäänyt rajan
väärälle puolelle.
Maanpuolustus oli koko
elämän ajan Aarnelle erittäin
tärkeä asia. sunnuntai helluntaista
klo 10 Messu kirkossa, Mattila, saarna Eino Ruusula,
Nurmi. Esikoislestadiolaisten kirkkopyhä, kirkkokah
vi rukoushuoneella
Ma 11.11.
klo 13 Lähimmäistupa Tuuliakodilla
Ti 12.11.
klo 11?13 Arkilounas srk.kodilla. T. Pieni pojantyttäreni Illa, 3 vuotta, ei voinut
millään käsittää, että mummi ja pappa eivät olekaan koto
na. Isä ja äiti yrittivät selittää, että mummi ja pappa ovat
Padasjoella, töissä.
Eipä meidän aikuistenkaan aina ole niin helppoa eh
tiä perässä, jos muutto tapahtuu parin päivän varoituksel
la
Nyystölässä 57 % yhteensä 208
tulonsaajasta sijoittuu ylempiin tuloluokkiin ja Maakesken 225 tulonsaajasta viiteen
ylimpään tuloluokkaan kuuluu 54 %.
Kaikkein alimpaan tuloluokkaan, eli alle 7 874 euroa tienaavia, oli selvityksessä
mukana olleista padasjokelaisista yhteensä 481. Apulaisrehtori kertoi olevansa romahduspisteessä.
Kolmantena asiana valtuuston esityslistalla oli eron
myöntäminen luottamustehtävistä Kari Korpelalle (vihr)
paikkakunnalta muuton vuoksi.
Sivistyslautakuntaan Korpelan tilalle valittiin Sirpa Venäläinen ja hänen varajäsenekseen Juha Nieminen.
Vihreiden valtuustoryhmän
kolmanneksi varajäseneksi
nousi Heikki Miikkulainen.
Yli 1,5 miljoonaa veronpalautuksia
Perjantaina julkistettujen viime vuoden verotietojen mukaan padasjokelaisille maksetaan veronpalautuksia lähes 1,6 miljoonaa euroa. Pääomatuloista maksettiin veroa noin 1,25 miljoonaa euroa.
Ansiotuloista maksettiin
valtionverotuksessa 1,2 miljoonaa euroa, mikä on 2,1
% vähemmän kuin edellisvuonna.
Kirkollisveroa kerättiin Padasjoella viime vuonna noin
566 000 euroa. Vapaa-ajanasunnoista peritään ensi vuonna kiinteistöveroa nykyisen 0,92 prosentin
sijaan 1,20 prosenttia.
Yleinen kiinteistövero nousee 0,60 prosentista 0,75 prosenttiin. Palautusta kilahtaa joulukuun alussa 2 208 padasjokelaisen tilille. Vuonna 2012 kiinteis-
töveroa tilitettiin Padasjoen
kunnalle 858 000 euroa ja tänä vuonna kiintestöveroa on
kunnan hyväksi maksuunpantu noin 901 000 euroa.
- Vakinaisten asuntojen verotuksen tuotto kasvaa noin
160 000 eurolla, vapaa-ajanasunnoista kerätään 105 000
euroa enemmän, maapohjan
verotuotto kasvaa noin 69 000
eurolla ja yleisten rakennusten noin 23 000 euroa.
Kunnan kiinteistöistä saamaa verotuottoa kasvattaa
ensi vuonna myös valtion tekemät muutokset kiinteistöjen verotusarvon laskentaperusteisiin.
- Veroprosenttien noston ja
laskentaperusteiden muutosten yhteenlaskettu vaikutus
kiinteistöverokertymäään on
Padasjoella pyöreästi 400 000
euroa, laskeskeli Jaakkola.
Anita Saarinen (ps) ihmetteli myös, miksi Padasjoki ei
verota rakentamattomistatonteista. MODETTI
NOUTOPÖYTÄ PITOPALVELUA
ark ma-pe
040 5570632
klo 11-14 9,Perussuomalaiset olisivat pitäneet kiinteistöveron ennallaan
Kiinteistöverojen nosto tuo
kunnan kassaan yli 350 000 euroa
Valtuusto kokoontui maanantaina päättämään kunnan
ensi vuoden veroprosenteista. Äänestyksessä esitys ei kuitenkaan saanut muilta valtuutetuilta tukea
ja kaatui äänin 2-19.
Perussuomalaisten valtuustoryhmä eli Hilkka Ahokkanen ja Anita Saarinen teki esityksen kiinteistöveron ennallaan pitämisestä.
Sirpa Venäläinen
sivistyslautakuntaan
Tyhjiä tontteja ei
kannata verottaa
Kunnanjohtaja Heikki Jaakkolan mukaan kiinteistöverojen korotus tuo kunnan kassaan ensi vuonna laskennallisesti reilut 350 000 euroa lisää
rahaa. Keskimääräinen palautussumma on reilut
700 euroa.
Ennakkoveroa joutuu maksamaan 456 padasjokelaista
yhteensä reilut 600 000 euroa.
Jäännösveron määrä on keskimäärin 1 320 euroa.
Jäännösveroa lankeaa maksettavaksi myös 35 yhteisölle
yhteensä lähes 120 000 euroa.
Palautusta saa 24 yhteisöä, yhteensä 75 000 euroa.
Kunnallisveroa kerättiin Padasjoella viime vuonna reilut
7,5 miljoonaa euroa. Yleistä kiinteistöveroa peritään rakennetun tontin maapohjasta ja muista kuin
vakituisena tai vapaa-ajan
asuntona toimivista yleisistä
rakennuksista.
Perussuomalaisten Hilkka
Ahokkanen esitti kiinteistöverojen pitämistä nykyisellä tasolla.
- Vakituisten asuntojen kiinteistöveroprosentin tuplaaminen kurjistaa kaikkein eniten
heikoimmassa asemassa olevien ihmisten, kuten pienituloisten eläkeläisten, työttömien ja pienituloisten lapsiperheiden elämää, perusteli
Ahokkanen.
Ryhmätoveri Anita Saarinen
komppasi esitystä. Verotu-
lon määrä kasvoi edellisvuodesta 0,9 %.
Valtionverotuksessa pääomatuloista maksettavan veron määrä romahti edellisvuodesta Padasjoella peräti 34,8
%. Ylimpään,
eli yli 50 945 euroa vuosituloja keränneiden luokkaan sijoittui 123 padasjokelaista.
Yle Uutisten nettisivuilta
löytyvän laskurin avulla on
mahdollista verrata omia tuloja muiden samalla postinumeroalueella asuvien tuloihin.
Mies vei
2 laatikkoa
olutta
kaupasta
Kaljanhimo kävi ylivoimaiseksi keskellä viikkoa
ja keskellä arkipäivää.
Viime viikon keskiviikkona yhden aikaan kolmekymppinen mies anasti
paikallisesta S-marketista
kaksi 24 tölkin pakkaus
ta olutta. Postinumeroalueelta selvityksessä huomioitiin
103 asukkaan tulot.
Toiseksi ylsi
Arrakoski
Seuraavaksi vertailussa sijoittuu Arrakoski, jonka 205
täysi-ikäisestä tulonsaajasta
65 prosenttia sijoittuu parhaiten tienaaviin tuloluokkiin.
Kirkonkylän 1 680 tulonsaajasta parempiin tuloluokkiin
kuuluu 63% ja Auttoisten 277
tulonsaajasta 62 %.
Vertailun mukaan vähiten
tienaavia on suhteessa eniten pitäjän eteläosissa. Kunnanjohtajan mukaan asiaa selvitettiin viimeksi vuosi sitten.
- Uuden veron tuottovaikutus olisi kunnalle merkityksetön, vain noin 2 000 euroa
vuodessa.
Kokouksen päätteeksi Riitta Keinänen-Korpela kertoi alakoulun tulehtuneen työilmapiirin viime vaiheista. Istutusten lisäksi pihaan on tarkoitus tuoda pöytäryhmiä,
keinuja ja lipputanko. Aidatulle ja portein suljetulle oleskelupihalle on tarkoitus istuttaa koristekasvien lisäksi myös hyötykasveja, mm.
marjapensaita, omena-, kirsikka- ja luumupuita, raparpereja sekä yrttejä. Vakinaisten asuntojen kiinteistövero lähes tuplaantuu nykyisestä
0,32 prosentista 0,60 prosenttiin. Pihlajakodin takaosan puolella sijaitsevalle
oleskelupihalle tulee kulku terassin kautta. Selvityksen ulkopuolelle on jätetty postinumeroalueet, joissa
asuu alle 100 yli 18-vuotiasta tulonsaajaa.
Padasjoelta mukana on
kuusi postinumeroaluetta,
joissa on yhteensä 2 698 täysi-ikäistä tulonsaajaa. Hänen henkilöllisyytensä on poliisin
tiedossa.
Padasjoki
vasta
toissijainen
suunta
Maanantaina kokoontuneen Kuhmoisten kunnanhallituksen mielestä Kuhmoisten pitäisi selvittää ensisijaisesti yhdistymismahdollisuutta Kangasalan ja
Pälkäneen kuntien kanssa.
Toissijaisesti selvitys tulisi kyseeseen Jämsän sekä Padasjoen ja Asikkalan kanssa.
Kunnanhallitus oli samoilla linjoilla kuin kuntarakennetyöryhmä, jonka
se nimesi toukokuussa valmistelemaan kunnan vastausta valtiovarainministeriön kuntarakenneuudistukseen liittyvään selvitysaluekyselyyn.
Lopullisesti asiasta päättää kunnanvaltuusto.
Pihlajakodille
vehreä
oleskelupiha
Tekninen lautakunta on
hyväksynyt Pihlajakodin
piha-alueen suunnitelman
ja valtuuttanut teknisen johtajan pyytämään urakkatarjoukset. Selvityksessä kaikki Suomen täysi-ikäiset tulonsaajat
on jaettu kymmeneen yhtä
suureen tuloluokkaan.
Jokaisen postinumero
alueen täysi-ikäiset ihmiset
on sijoitettu tulojensa perusteella näihin luokkiin. Toritun
ja Kasiniemen postinumeroalueet eivät ole mukana selvityksessä, koska niissä täysi-ikäisten tulonsaajien mää-
rä jää alle 100:n.
Selvityksen mukaan Padasjoen hyvätuloisimmat löytyvät Vesijaolta, jossa ylempiin
tuloluokkiin, eli eli yli 23 289
euroa vuodessa tienaaviin,
kuului 68 prosenttia tulonsaajista. Yksi nurkkaus varataan erilaiselle toiminnalle.
Oleskelupihan läpi kulkee pelastustie, josta hälytysajoneuvot pääsevät
kulkemaan reittiavaimilla
toimivien porttien kautta.
Suunnitelma on tehty henkilökunnan toiveiden mukaisesti.. Tiputusta edellisvuodesta oli 0,1 %.
Vesijaolla
hyvätuloisimmat
Yle Uutiset on selvittänyt
vuoden 2011 verotietojen perusteella tulojen jakautumista postinumeroalueiden sisällä. Kunnallisvero päätettiin
kunnanhallituksen esityksen
mukaisesti pitää nykyisessä
20 prosentissa.
Sen sijaan kiinteistöjen verotus kiristyy tuntuvasti. Myymäläpäällikkö juoksi miehen kiinni ja sai toisen salkun pois
mieheltä, toinen jäi anastajan haltuun
Sisätiloissa lähes kaikki
pinnat uusitaan ja myös pihalle
tulee uusi oleskelualue.
- Etupihalle tulee reikäkivi
laatoitus ja uusi jätekatos.
Myös ulko-ovi uusitaan ja sen
eteen tulee lukittava aitaus,
kertoo Veli-Matti Heinonen,
joka urakoi Visapuistossa 5-6
työmiehen ryhmällä.
Rakennusyrittäjä Veli-Matti Heinonen urakoi E-talon.
E-talon asukkaat on sijoitettu remontin tieltä muualle Visapuistoon.
Sisätiloista puretaan kalus
teiden ja ovien lisäksi useim
mat väliseinätkin. Päivän aikana alakou
lulaiset kierrättävät vanhoja
lelujaan hyvässä tarkoituk
sessa ja kertyneet varat kar
tuttavat nenäpäiväkeräys
tä. Kaikkiin vessoihin
tulee remontin yhteydessä in
vavarustus.
Remontin yhteydessä uusi
taan vesi- ja viemäriputket, ja
myös lämmitysmuoto muut
tuu, kun rakennus liitetään
kaukolämpöverkostoon. Padasjoella kotihoi
don säännöllisiä asiakkaita on
tällä hetkellä runsaat 40, li
säksi annetaan tilapäistä koti
hoitoa esimerkiksi sairaalasta
kotiin palaaville kotiutusvai
heessa. Teemme
yhteistyötä mm. Kesäaikaan paris
kunta tuulettuu myös mootto
ripyörän selässä.
- Oman keski-ikäistymi
sensä huomaa siitä, kun jou
tuu pikkuhiljaa huolehtimaan
yhä enemmän omista van
hemmistaan. Maal
la myös välimatkat ovat usein
pitkiä ja työajasta isompi osa
kuluu työmatkoihin.
Vaikka kotihoidonohjaaja
ei varsinaista hoitotyötä tee
kään, hoito- ja palvelusuun
nitelma tehdään aina asiak
kaan kotona yhdessä tämän
kanssa. Kalk
kisista kotoisin oleva puoli
so on töissä Lahden kaupun
gilla turvallisuusvastaavana.
Lapsia on kaksi, joista toinen
valmistuu ensi vuonna äitinsä
jalanjäljissä sairaanhoitajak
si ja toinen opiskelee horto
nomiksi, lisäksi taloutta täy
dentää kolme kissaa.
- Meillä on hirveät mää
rät erilaisia kasveja ja kun
olemme vielä eläinrakkaita
kin, ei maallemuuttokaan ole
lainkaan poissuljettu. Oppilaat hinnoittelevat
tuotteensa ja luokat käyvät
vuorollaan salissa ostoksil
la. Nythän on ar
vioitu, että me olemme elä
keiässä raihnaisempia kuin
nykyvanhukset hektisen elä
mänrytmin takia. Nurmiset ovat
muutenkin liikkuvaista sort
tia, sillä perhe on jo vuosia
kiertänyt maata matkailuvau
nun kanssa. 4
Torstaina 7.11.2013
n:o 45
Vetoomus
kaukoliikenteen
pysäkistä
Nyt voi vedota kaukolii
kenteen pysäkin saamiksek
si lähemmäs Padasjoen kes
kustaa. Nenäpäivä on sii
näkin mielessä ajankohtai
nen aihe, että 4H-viikko oli
viime viikolla ja tänä vuon
na teemana oli kehitysyh
teistyö.
- Vietetämme 4H-viikkoa
nyt vähän jälkikäteen yh
dessä 4H-yrittäjien kanssa,
kertoo vs. Myymättä jääneet tava
rat lahjoitetaan Viron katu
lapsille.
Lauantaina Ahjolassa
tempaisee Padasjoen 4Hyhdistys. Taloon tu
lee huone 8 asukkaalle, oles
kelu- ja ruokailutila sekä keit
tokomero. Käytössä ovat
mobiililaitteet kuten sähköi
nen ovenavaaja ja ruoka-au
tomaatti.
- Maaseudulla tilanne on
toisenlainen kuin kaupungeis
sa, joissa on paljon syrjäyty
mistä ja erilaisia kulttuureja.
Maalla ihmiset tuntevat toi
sensa paremmin ja huolehtivat
toisistaan enemmän. Siellä on myös
kahvio, josta voi ostaa ne
nämuffinsseja. Pa
loturvallisuuden lisäämiseksi
sisäkattoon tulee tuplakyprok
ki, lisäksi taloon asennetaan
sprinklerijärjestelmä.
Sisäovet uusitaan, lisäk
si muutama pienempikokoi
nen ikkuna vaihdetaan isom
maksi.. Sauna- ja pesuti
lat säilyvät suunnilleen enti
senlaisina. Vääksyssä Nurmisen vas
tuulla on vastaisuudessakin
yksi Asikkalan kotihoidon tii
mi Padasjoen kotihoitotiimin
lisäksi. Työpöytänsä ääressä
kotihoidonohjaaja tekee mm.
työsuunnitelmat ja vuorolistat,
laskutuksen ja asiakastietojen
päivitykset.
Kotihoidon käytännöt ovat
muuttuneet vuosien varrel
la. Onhan tässä opet
telemista, kun kaikki paikat ja
ihmiset ovat uusia, mutta aion
heti alkuvaiheessa mahdolli
suuksien mukaan kiertää asi
akkaiden luona, jotta asiak
kaat saavat nimen ja kasvot,
toteaa Nurminen.
Nurminen on toiminut puo
lentoista vuoden ajan kotihoi
donohjaajana Asikkalassa,
jonne jää täysiaikaisena työs
kentelemään hänen työparin
sa. Nyt vuorossa olevan Etalon muutostöiden Kirkko
joen rannassa on määrä val
mistua maaliskuun puolivä
liin mennessä.
Remontti on alkanut purku
töillä. edunvalvojan
kanssa: joskus täytyy ensin
saada asuntoon vedet ja säh
köt, ennen kuin varsinaista ko
tihoitoa voidaan antaa. Kahden ki
lometrin matka keskustas
ta painavien matkatava
roiden kanssa on monelle
matkustajalle mahdoton.
Taksikyydin saaminen on
vaikeaa varsinkin kouluai
koina, todetaan vetoomus
tekstissä.
Nimenkeruulistan on lait
tanut liikkeelle Paula Mert
salmi, joka toivoo runsaas
ti allekirjoituksia ennen ve
toomuksen lähettämistä lii
kennöitsijälle.
- Pieni bussikoukkaus
keskustaan ei hirveästi ole
ajassa tai bensassa, jos edes
pari vuoroa saisi keskus
taan, toivoo Mertsalmi.
Nenäpäivä
koululla ja
Ahjolassa
Nenäpäivä-kampanjan
viimeinen viikko tuo ai
heeseen liittyviä tapahtu
mia myös Padasjoelle. Vetoomuksen voi al
lekirjoittaa Matkahuollossa,
Apteekissa, Galleria Pikan
tissa, Siwassa, S-marketis
sa ja K-marketissa.
- Kaukoliikenteen pysäk
ki Taulun ABC-asemalla on
liian kaukana. Viih
dyn kyllä hyvin Lahdessa
kin: potkunyrkkeilyn jälkeen
olen löytänyt hiljattain kivan
kahvakuularyhmän ja talvella
kaupungissa on loistavat hiih
tomahdollisuudet.
Työmatkakaan ei rasita,
päinvastoin. Nurminen muistaa itsekin
kotihoitajana ollessaan vie
neensä matotkin ulos, mutta
nykyään kotihoitoon kuuluu
ylläpitosiistimiseen luettavat
Asikkalan kotihoidonohjaaja Päivi Nurminen on myös Padasjoen kotihoidon johdossa.
vähäiset siivoustoimenpiteet.
Suursiivoukset asiakkaat osta
vat itse yksityisiltä palvelun
tuottajilta tai siitä huolehtivat
omaiset. Saunaan tulee uu
det lauteet ja pesuhuoneeseen
uudet penkit.
Tehostetun hoivan yksiköik
si tarkoitetut huoneet sisältä
vät oman wc:n:paitsi päätyjen
kaksi huonetta, joilla on yhtei
nen vessa. Kotihoidonoh
jaajan sijaisena keväästä asti
oman toimensa ohella toimi
nut Seija Härmä pääsee kes
kittymään taas asumispalve
lujen ohjaamiseen.
- Padasjoki on ihan uut
ta aluetta minulle, olen vain
muutaman kerran aiemmin lä
hinnä ajanut tästä läpi valta
tietä pitkin. 4H-toiminnan
johtaja Ilona Laakso.
- Lauantaina Ahjolas
sa on klo 13-16 puuhaa
lapsille eli ainakin poni
ratsastusta, kasvomaalausta
ja ongintaa. Työ tehdään
paikallisin voimin, sillä ura
koitsijana on Veli-Matti Hei
nosen Padasjoen Saneerausja Rakennustyö Ky.
Visapuiston yksittäistaloja
on viime aikoina kunnostet
tu ja muutettu paremmin ny
kypäivän tarpeita vastaavik
si. Padasjoella on
tähän asti ollut oma kotihoidonohjaaja.
Padasjoella Nurminen on
suunnitellut työskentelevänsä
kaksi päivää viikossa, maanan
tait ja tiistait, sekä tarvittaes
sa torstaisin. Töissä ja va
paalla aivot käyvät ylikierrok
silla jatkuvasti.
Uusi työtehtävä tarjoaa
Nurmisen mukaan sopivasti
haasteita, mutta antaa myös
paljon. Kotihoidosta on aikai
sempaa kokemusta myös Hei
nolasta, jossa hän toimi kol
misen vuotta kotihoidon tii
minvetäjänä ja sairaanhoita
jana, sekä Lahdesta.
- Sairaalataustaa on pari
kymmentä vuotta pohjalla.
Valmistuin vuonna 1984 apu
hoitajaksi, ja ehdin nähdä alan
koko kirjon toimiessani myö
hemmin perushoitajana, lähi
hoitajana ja sairaanhoitajana.
Sairaanhoitajaksi valmistuin
neljä vuotta sitten.
Kaupungissa kotihoitoon
on valjastettu enemmän tek
niikkaa avuksi. Jokainen työpäivä on
taatusti erilainen.
- Tykkään olla ihmisten
kanssa tekemisissä.
Visapuiston E-talon remontti alkoi
Visapuiston palvelukeskuk
sen E-talon remontti alkoi
maanantaina. Säh
kö- ja lämpökeskuksen tilalle
tulee lämmönjakoyksikkö. Kotihoito on sairaan
hoitoon verrattuna vaihtele
vampaa ja moninaisempaa,
ja vaatii enemmän vuorovai
kutustaitoja ja ongelmanrat
kaisukykyjä.
Heinolasta
Lahteen
Päivi Nurminen on syntyi
sin Heinolasta, mutta asunut
jo pitkään Lahdessa. Te
levisiossakin näkyvästi esil
lä olleella Nenäpäivällä ke
rätään rahaa kehitysmaiden
lasten auttamiseksi.
Kullasvuoren koululla ne
näpäivää vietetään torstaina
7.11. 4H:n mas
kotti Topi on myös tulos
sa käymään.
Laakso toivoo, että ylei
sö parkkeeraisi autonsa ala
koulun pihaan. Näin välte
tään ylimääräistä liikennet
tä itse tapahtuma-alueella.
- Puolet päivän tuotosta
lahjoitetaan Nenäpäiväke
räykseen!
Päivi Nurminen nyt myös
Padasjoen kotihoidonohjaajana
Kotihoidonohjauksessa tapahtui kuunvaihteessa merkittävä muutos, kun Asikkalan kotihoidonohjaaja Päivi
Nurminen aloitti marraskuun alusta myös Padasjoen kotihoidonohjaajana
Monien vaiheiden kautta Kellosalmen tilaa omistaa
useampi aatelissuku.
- Tukinuitto, savotat ja höyrylaivat ovat leimanneet alueen historiaa, mutta myös teollisuutta löytyy. Rokotussuoja
kestää ainakin 10 vuotta.
Papilloomavirusrokote, eli
HPV-rokote, ehkäisee erityisesti kohdunkaulan syöpää ja
sen esiasteita. On paljon upeita maisemia, joita ei
näe tieltä.
Tupsuvuorella on arvokas
muinaisjäännös, Struven kolmioketjun piste. Siirtokarjalaisten
saapuminen nosti hetkellisesti
väkilukua, mutta muuttoliike
kohti kaupunkeja on hiljalleen
vähentänyt Kellosalmen vakituisen väestön 70 henkeen.
Sotavankeja ja työvelvoitteisia
eleli aikoinaan kylällä.
Lossin varassa oleville Virmailan saaren asukkaille Kellosalmen silta oli käänteentekevä tapaus. Myös paikalliset ruokaerikoisuudet ja
vesi oli hyvin valjastettu matkailun käyttöön.
- Vesielementtiin liittyy kiireettömyys ja se olisi hyvä
saada täälläkin osaksi vesiretkeilyä. Merkittävä tapaus
kyläkolmikon historiassa oli
myös Muinais-Päijänteen vedenpinnan aleneminen ja rautakauden heimosodat synnyttivät linnoituksia.
Loppuraportista selviää sekin, että kirjallisissa lähteissä Virmaila mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1486.
Kellosalmen tila oli pitkään
samaa nimeä kantavan kylän
talo. Netistäkin piakkoin luettavissa oleva loppuraportti on
varsin perusteellinen selvitys
kyläkolmikon historiasta, nykypäivästä ja kehittämishankkeista. Maatalouden erityistukia on mahdollista
saada maisemanhoitoon.
Alueen historiaa ja maise-
mia voisi tuoda esille matkailussa luontoreittien avulla.
Hankenaisten mielestä esimerkiksi Takkuvuoren ympäristö
metsäniittyineen ja lampineen
olisi oiva rekikohde. 1925 perustetaan kansakoulu Virmailaan ja kaksi
vuotta myöhemmin rakennettiin työväenyhdistyksen seurantalo Sötkö, joka tuhoutui
tulipalossa vuonna 1994.
Päijänteen rantamaisemat
houkuttelivat ensimmäisiä
huvila-asukkaita jo 1800-luvun puolella. Vetovoima täytyy olla
suuri, koska viime kesänäkin
kun mökki oli avoinna kolmena päivänä, siellä kävi yli
400 ihmistä ilman kummoistakaan markkinointia, arvioi
Hirvonen.
Kymmenen vuotta myöhemmin I.K.Inha kiersi kulmakuntaa kameransa kanssa ja
julkaisi myöhemmin padasjokelaiskuviakin sisältävän kirjan. ?Virmaila on Päijänteen
suurin saari, korkea, ryhmyinen, vaivalloinen kulkea, vuorillaan halliten maisemia jos
kuinka kauas?, kuvailee kansalliskuvaaja.
Tärkeimpiä paikkoja on ollut Kellosalmen kartano, jossa
on ollut joskus Lahden kesäsiirtola. Tarinat oli Kroatiassa
myös hyvin hyödynnetty, totesi Katriina Koski.
Asutusta Kellosalmelle tulee noin 8600-1500 eaa ja
merkkejä entisten kellosalmelaisten elämästä onkin kirjattu muinaisjäännöskarttoihin
lukuisia. Parempia aikoja jäävät esityksen mukaan
odottamaan myös kirjaston
lehtienlukusalin viilennys,
Visapuiston päärakennuksen
katon pinnoittaminen ja Monitoimitalon katolle suunniteltu aurinkopaneli.
Opistotalon korjauksiin tela esitti aiemmin 270 000 euroa kolmelle seuraavalle vuodelle, karsitussa esityksessä
jäljellä on 70 000 euron varaus ensi vuodelle.
Myös energiansäästöinvestointeihin esitetään lykkäyksiä ja supistuksia. Myöhempien aikojen merkkipaaluja ovat mm.
Päijänteen kansallispuiston ja
kyläyhdistyksen perustamiset sekä kesäravintola Kelossin saaminen Siltapuistoon.
Asukasillan osallistuja halusi historiaosioita täydennettävän tiedolla, että Vääksyn kanavan kivet on otettu Mustalahdesta.
Sijaintia veden äärellä ei nykyisellään ole kunnolla hyödynnetty. Majuanvuori puolestaan on Padasjoen
ja lähiseutujenkin korkein kohta kohotessaan 215 metriä merenpinnan yläpuolelle.
Vanha-Tyllilän ullakolta
löytyi hankkeen aikana Valtion kotitaloustoimikunnan
tiedonantoja vuosilta 1917
ja 1918. Sen yli 300 pisteestä
83 sijaitsee Suomessa.
Päijänteen sylissä
Metsävaltaisessa kylämaisemassa peltoaukeat on tärkeää
säilyttää avoimina. Toinen pistos annetaan kuukauden kuluttua ensimmäisestä ja kolmas viiden
kuukauden kuluttua toisesta
annoksesta. HPV-rokote
on liitetty Suomen kansalliseen rokotusohjelmaan marraskuun alusta lähtien ja se
tarjotaan kouluissa kaikille
11?12-vuotiaille tytöille.
Padasjoella rokotusten
tarkka alkamisajankohta ei
ole vielä tiedossa.
- Rokotteiden pitäisi tulla marraskuun puolivälissä
ja rokotukset aloitetaan saman tien. Hirvonen huomauttikin, että järvinäkymiä kannattaisi avata mm. Alun perin
ensi vuodelle oli suunniteltu
lähes 200 000 euron investointeja, uudessa esityksessä 90 000 euron investoinnit on jaettu kolmen vuoden ajalle.
Katuvalojen elohopealamppujen vaihto ledtekniikkaan piti alun perin toteuttaa ensi vuonna, nyt investointia esitetään kahdelle
seuraavalle vuodelle.
S-market aikoo
lahjoittaa ruokaa
Osuuskauppa Hämeenmaa on aloittanut tänä syksynä yhteistyön alueen ruoka-aputoimijoiden kanssa
myymättä jääneiden syömäkelpoisten elintarvikkeiden lahjoittamiseksi tarvitsijoille.
Toiminnan mahdollistaa
muuttuneet viranomaismääräykset, S-ryhmän päivitetyt pelisäännöt sekä Hämeenmaan uusi vastuullisuusohjelma.
- Yksi ohjelman tavoitteista on oli lisätä yhteistyöltä
elintarvikkeiden lahjoittami-
sen saralla. Ilmoitamme tytöille rokotusajan ja samalla
rokotukseen kysytään myös
huoltajan kirjallinen lupa,
kertoo kouluterveydenhoitaja Outi Helvilä.
THL on postittanut HPVrokotuksista kertovan kirjeen tytöille ja heidän huoltajilleen. juhlien pitopaikaksi. Näköaloista yhä
puhutaan, mutta eihän niitä
nykypäivänä oikein ole, ellei
myrsky vähän avita. Kylällä on ollut
terva- ja tärpättitehdas, verkatehdas ja tiilitehdas, totesi Auli
Hirvonen ProAgriasta.
Onpa alueella ollut vanha Kuninkaantiekin: se kulki
lähinnä jääkelien aikaan Hämeenlinnasta Päijänteen yli
Mikkeliin Virmailan kautta.
Haaksivalkama puolestaan oli
tärkeä maihinnousupaikka jo
keskiajalta lähtien.
Näytelmällinen
kahvila?
Kyläkolmikon merkkihenkilöihin lukeutuu itseoikeutetusti vuonna 1904 syntynyt
naivistitaitelija Enni Id.
- Ennin tietää kaikki ja hänestä on niin paljon tarinoita,
että hänen kotimökistään saisi aikamoisen matkailukohteen. Aikataulua viivästyttää
kaksi kevytväylästä tehtyä
valitusta.
Pelastuslaitoksen öljyntorjuntavaraston ja kirjastoautotallin rakentamista lauta-
kunta lykkäisi hamaan tulevaisuuteen. Asukasillan osallistujat pääsivät näkemään
kopioita pula-ajan ruokaohjeista ja puhetta oli, että entisajan hätäsapuskoita pitäisi päästä maistamaan seuraavissa kekrijuhlissa.
Loppuraportista löytyy
myös hauskoja entisajan tarinoita, joita hankevetäjät ovat
haastattelujensa aikana kuulleet tai arkistojen kätköistä
löytäneet. Punakynän jäljiltä
ensi vuodelle esitetään noin
1,4 miljoonan euron investointeja, kun aiemmin hyväksytyllä karsimattomalla
listalla hankkeita oli mukana reilun 2,4 miljoonan euron edestä.
Laajakaistaverkoston rakentamiseen ensi vuodelle varattu 200 000 euroa on
pyyhkäisty pois. HPV aiheuttaa myös osan genitaalija päänalueen syövistä.
Rokote tehoaa parhaiten,
kun se annetaan ennen sukupuolielämän aloittamista. Rokote torjuu
syöpää estämällä papilloomavirustartuntoja. Kellosalmentien kannakselta Jonninkoskella. Enniä esittävä opas voisi kertoa otteita taitelijan elämästä. Rokotusta tarjotaan
kaikille vuosina 1998-2001
syntyneille tytöille, joita on
Padasjoella reilut 60.
- Ensimmäisenä rokotetaan
yhdeksäsluokkalaiset tytöt,
jotta heille ehditään saada
kaikki kolme rokotusta ennen peruskoulun päättymistä, sanoo Helvilä.
Rokotussarjaan kuuluu 3
pistosta. Mäkelän Eeva esimerkiksi oli riuska tyttö, joka
kantoi kiukuspäissään sadan
kilon jauhosäkit itse veneeltä myllylle, kun ei saanut ketään kärryjen kanssa niitä kuljettamaan. Torstaina 7.11.2013
n:o 45
5
Investointeja
karsittiin rajusti
Pitokärki on nykyään Modetin yrittäjäpariskunnan hallussa ja sitä vuokrataan mm. Kyläraportissa rakennuksesta mainitaan, että talo rakennettiin Päijäteen rannalle vuonna 1964 MTK:n säätiön majaksi.
Tarinoita ja taidetta aiotaan
hyödyntää kyläpoluilla
Löytöretkiä Päijät-Hämeen
kylissä ?hankkeessa on totisesti tehty kauaskantoisia
tutkimusmatkoja. Syyskuun hankeretkellä haettiin viime hetken ideoita Kroatiasta, jossa erityisesti
pitkospolkureitit hyvine opasteineen tekivät vaikutuksen
päijäthämäläisiin. Hämeenmaalla
on yli 60 markettoimipaikkaa, ja nyt niistä isolla osalla
on yhteistyökumppani, joille
lahjoitamme myymättä jääneet elintarvikkeet, kertoo
Hämeenmaan suunnittelujohtaja Saija Vuorinen.
Padasjoen S-marketissa
ruokatarvikkeiden lahjoitustoimintaa vasta suunnitellaan.
- Olemme parhaillaan kartoittamassa mahdollisia yhteistyökumppaneita, kertoo S-marketpäällikkö Tero Vehko.
60 tyttöä saa
HPV-rokotteen
Suomessa aloitetaan tämän kuun aikana 6.?9.-luokkalaisten tyttöjen rokotukset kohdunkaulan syöpää
aiheuttavaa papilloomavirusta vastaan. 1800-luvulla
tehty ketju on 2 820 kilometriä
ulottuen Jäämereltä Mustallemerelle. Rokotteen voi kuitenkin
antaa, vaikka henkilö olisi jo aloittanut sukupuolielämän.. Mikäli hanke toteutuu, käytetään siihen investointi- ja kehittämisrahastoa.
Mainiemen kevyen liikenteen väylän rakentamista esitetään jaksotettavaksi kolmelle seuraavalle vuodelle. Myös
A.Th.Böök kuvasi paljon Kellosalmen seutua.
Opastetuilla retkipoluilla
voisi ihmetellä maisemien
muuttumista ja kuulla paikkojen historiasta.
Tekninen lautakunta sai
viime viikon budjettiseminaarin pohjalta tehtäväkseen karsia ensi vuoden investointeja noin miljoonalla eurolla. Pitokärjessä maanantain asukasiltaan
osallistuneet olivat todella
historiallisessa paikassa, sillä
ProAgrian hankevetäjät ovat
saaneet määriteltyä Kellosalmelle iän: laaja murroslaakso
syntyi 1646 miljoonaa vuotta sitten.
Joulukuussa päättyvässä
kaksivuotisessa hankkeessa
Padasjoelta oli mukana koillinen kylärypäs Kellosalmi,
Seitniemi, Virmaila, jonka loppuraporttia asukasilta viimeisteli. Haukkasalon saaressa asui aikanaan kaksi ikäneitoa, jotka uteliaille totesivat, että ?ennen sitä porsaan
ruokkii kuin miehen?.
- Mikä määrä tarinoita liittyykään pelkästään jo Päijänteen saariin! Soisi, että ne hyödynnettäisiin vaikkapa kiireettömällä kiertokäynnillä.
Kyläkävelystä on ollut sellaistakin hyötyä, että yksi asumaton talo sai uuden elämän,
kun siihen ihastuneet kävelijät ostivat ja kunnostivat sen.
Asukasillassa esille tuli, että
Inhan kuvaamia maisemia on
kuvattu uudelleen, vieläpä aivan hiljattain, ja niitä on esilläkin Elbatar-laivassa. Moni muukin hieno maisema on tällä hetkellä
puiden peittämä.
- Kylällä on ollut aiemmin
näköalapaikka, jonne tultiin
kauempaakin höyrylaivalla ja
loppumatka kävellen eväskorien kanssa
Neuvottelut tulevat koskemaan koko yhtymän henkilöstöä.
Peruspalvelukeskus Aava
ja ympäristöterveydenhuolto ovat onnistuneet sopeuttamaan toimintansa talousarvion mukaisesti.
Lokakuun ensitietojen
mukaan varsinaisen erikoissairaanhoidon, Akuutti24:n
ja ensihoidon palvelutoiminnasta aiheutuu tälle
vuodelle yhteensä noin 12?
13 miljoonan euron lisärahoitustarve. Tänä
vuonna Pappilanmäen koulun 9. Peruskoulun jälkeen hän aikoo mennä ammattikouluun, muttei vielä ole varma mille alalle.
Vietin itse TET-viikon Padasjoen Sanomissa. Varajäseniksi päätettiin nimetä Maija Pohjoisvirta, Anneli Nummila, Hilkka Kallioinen ja Heikki Kallioinen.
Sotey aloittaa
yt-neuvottelut
Omistajakuntien tiukka
taloustilanne, riittämättömät säästöt yhtymän toiminnassa ja lähes 10 vuotta sitten tehdyt ratkaisut pakottavat Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveyskuntayhtymän johdon valmistelemaan yhteistoimintamenettelyä. Joulun
alla järjestetään joulumyyjäiset ja arpajaiset sekä pikkujoulut. Taustalla on jäsenmäärän
väheneminen.
- Viimeisten kymmenen
vuoden aikana vanhoja jäseniä
on jäänyt paljon pois ja uusia
on tullut tilalle vain jokunen,
sanoo yhdistyksen puheenjohtaja Marjut Korelin.
Tällä hetkellä yhdistyksellä on 36 maksavaa jäsentä.
Toiminnan turvaamiseksi jäsenmaksua päätettiin korottaa
nykyisestä 10 eurosta 15 euroon. Keskeisen toimintamuodon muutoksessa katsottiin tarpeelliseksi kuulla koko jäsenistön
mielipidettä.
Teatteri- ja konserttireissuja
päätettiin edelleen tehdä pari kertaa vuodessa ja kesällä järjestää kesäretki. Jäsenistö harjoittelee
ammuntaa ja pitää kuntoaan yllä, jotkut käyvät
myös piiri- ja liittotason
kilpailuissa. Pidin
myös siitä, kun pääsin mukaan tekemään juttuja ja ottamaan valokuvia.
Minua kiinnostaa tulevaisuudessa toimittajan ammatti tai jokin muu sen tyyppinen.
En ole vielä varma mitä teen
peruskoulun jälkeen, mutta ykköstoiveeni olisi päästä
opiskelemaan audiovisuaa
lista viestintää.
Anniina Aarto. Tämän vuoden pikkujoulut vietetään Kellosalmen
Pitokärjessä entisellä MTK:n
majalla tiistaina 10.12.
Yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin edelleen Marjut
Korelin. Kirkonkyläläistä kiinnostaa ala tulevaisuudessa ja hän tykkää
olla tekemisissä lasten kanssa.
Mimmin mielestä työssä on parasta
se, kun näkee oppilaiden onnistumisen
ilon. TET-paikat hankittiin nopeasti ja itsenäisesti. Olen hirmuisen ylpeä kaikista meidän ysiluokkalaisista!
Raimo Kärhä ja Niko Siljander olivat valinneet Padasjoen
Siwan TET-paikakseen, koska se on lähellä. Koko urani aikana
ei TET-jakson toteuttaminen
ole koskaan ollut opon näkökulmasta käsin näin vaivatonta. Poikien mielestä työssä on parasta kuorman purkaminen. Korotukset tehtiin, jotta yhdistyksen omaan käyttöönkin jäisi jäsenmaksuista vähän sen jälkeen kun liitto ja piiri ovat ottaneet päältä omansa.
Yhdistyksen tarinatupaa
päätettiin edelleen järjestää
kahdesti kuukaudessa, vaik-
Sahtiseura
kesäretkelle
Espooseen
Padasjoen Sahtiseura
Humala kokoontui viime
viikolla syyskokoukseensa
Majatalo Onnenmyyrään.
Paikalle kerääntyikin mukavasti sahdinystäviä, liekö sitten osasyynä se, että tilaisuudessa maisteltiin
kahta nuorta sahtia.
Ensi vuoden toimintasuunnitelmaan sisältyy
matka sahdinteon SMkilpailuihin Espooseen.
Suunnitelmissa on yhteiskuljetuksen järjestäminen ainakin Kuhmoisten
ja Luopioisten sahtiseurojen kanssa.
Reserviläisseurassa
1 vaihdos
Mikko Iittala jatkaa Padasjoen Reserviläisten puheenjohtajana. Hän on ajatellut jäävänsä todennäköisesti Padasjoen
lukioon.
Padasjoen yhtenäiskoulun yhdeksäsluokkalaisilla oli viime viikolla TET-viikko.
Yläkoulun oppilanohjaaja
Jenni Singhin mukaan TET eli
työelämään tutustumisen tarkoituksena on nimensä mukaisesti päästä tutustumaan ihan
oikeaan työelämään, ja toivottavaa olisi että oppilaat valitsisivat TET-paikkansa huolellisesti ja miettisivät minkälaiset työt heitä voisivat tulevaisuudessa kiinnostaa. luokkien oppilaat ovat
käyttäneet kahdenlaista taktiikkaa lukuvuoden ensimmäisiä TET-paikkoja hankkiessaan: osa hakeutui paikkoihin, jotka heitä kiinnostavat
jatko-opintojen valossa, kun
taas toiset hankkivat sellaiset
TET-paikat, joiden voi toivoa
poikivan kesätyöpaikan ensi
kesänä, kertoo Singh.
- Ja vielä täytyy sanoa, että ysiluokkalaiset ovat kertakaikkiaan hurmanneet opon
oma-aloitteisuudellaan, tehokkuudellaan, itseohjautuvuudellaan ja upeilla työelämävalmiuksillaan. Hänestä työssä on parasta se, että hän voi treenata jäähallilla
yksinluistelua niin paljon kuin haluaa. Peruskoulun jälkeen heitä molempia kiinnostaisi auto-ala.
Felytcia Korbelainen vietti TET-viikon Vääksyn jäähallilla. Kannatusjäsenen maksu nousee 15 eurosta 20 euroon. Felytcia tykkää luistelusta ja on harrastanut sitä jo
monta vuotta, joten jäähalli oli mieluinen valinta. 6
Torstaina 7.11.2013
n:o 45
EKL miettii tulevaisuuttaan
Padasjoen Eläkkeensaajat
ry:n syyskokouksessa ei vielä tehty päätöksiä yhdistyksen toiminnan muutoksista,
mutta jäsenistölle päätettiin
tiedottaa asian vireille tulosta. Johtokuntaan valittiin Eric Raunion
tilalle Erno Nuuttila. Samalla he
myös pääsevät näkemään eri
alojen ammattilaisia työssä, ja näkemään, minkälaisia
työtehtäviä eri ammatit pitävät sisällään.
- TET voi antaa nuorille arvokkaita ideoita jatko-opintoihin ja tulevaisuuteen sekä
poikia jopa kesätöitä. Koulutus tapahtuu Maanpuolutuskoulutus ry:n kautta.
Reserviläisten seuraava
tapahtuma on perinteiset
joulutulet joulukuun puolivälissä.
EKL:n Padasjoen yhdistyksen sihteeri Helmi Jokinen ja puheenjohtaja Marjut Korelin syyskokouksessa Helmi Säästöpankin kerhohuoneella maanantaina.
ka kokouksessa jo väläytettiin kokoontumiskertojen vähentämistä puoleen. TET:n
myötä nuoret saavat arvokkaita työelämätaitoja, kuten
kokemusta työpaikan hankkimisesta, työpaikalla käyttäytymisestä ja työtapakulttuurista yleisesti. Tulevaisuudessa
Felytciaa kiinnostaisi mahdollisesti luisteluvalmentajan
ammatti. Hallituksen kokoonpanoon tuli yksi muutos, kun
Maj-Len Kähärin tilalle nimettiin Reijo Nummila.
Entisistä jäsenistä jatkavat Helmi Jokinen ja Ritva
Ahonen. Antti Alhola, Pekka Valtonen,
Tomi Helminen, Terhi Katajainen, Heikki Koskinen,
Iiro Nuuttila ja Veli-Matti Heinonen jatkavat johtokunnassa.
Reserviläiset huolehtivat entiseen tapaan juhlapyhien kunniavartioista,
osallistuvat itsenäisyyspäivän juhlallisuuksiin ja suorittavat veteraanikeräyk
siä. Sain nähdä viikon aika todella paljon
ja se avarsi mielikuvaani toimittajan ammatista.
Työssä parasta oli sen monipuolisuus, mukavat ihmiset
ja kiva työympäristö. Ensi vuodelle
yhtymä on valmistellut 1,1,
miljoonan euron alijäämäistä talousarviota.
Ysit tutustuivat työelämään
.
Mimmi Suntela oli
viime viikon TETharjoittelussa Kullasvuoren koululla
Torstaina 7.11.2013
n:o 45
Onnea isälle!
Isänpäivän
herkkuhetkiin to-la
Palvelemme la 9.11. 4,99 + pantti
1,80) (1,26/l)
7. suljettu.
8
90/kg
Rainbow
PORSAAN SISÄFILEE
naturel tai maustettu
Suomi / Tanska
Suomalainen
9
90
Kariniemen
Broilerin
fileepihvit
hunajamarinoitu
6 kpl, 1 kg
3
89
Valio Polar
Juustoviipaleet
300 g
(12,97/kg)
Palvelemme
Arkisin 7?21
Lauantaisin 7?18
Sunnuntaisin 12?18
99
10
1
99
10
0
Elonen
Kolmen suklaan
kreemikakku
800 g (13,74/kg)
Hinta voimassa to?la
Jokioisten Leipä
mustikkavalkosuklaakakku
800 g (13,74/kg)
Suomalainen
26
90/kg
Rainbow
Naudan sisäfilee
Brasilia/Uruguay
1
95
Vaasan
Taikaruis 100%
550 g (3,55/kg)
1
79
Atria
Suomalainen
pekoni
140 g (12,79/kg)
3
Ma?to 9?18,
pe 9?20, la 9?18
Katso poikkeavat aukioloajat:
www.alko.fi
69
Apetit
Gratiinit
pakaste
750 g (4,92/kg)
Hedelmä-ja vihannesosastolta to?la
2
29/kg
Kurkku
Espanja
95/kg
Greippi
Etelä-Afrikka
99
3
99
6
4
Snellman
Kunnon lenkki
500 g (5,98/kg)
Tropicana
Pure Premium
Täysmehut
1,75 l (2,85/l)
69
Fazer
Kääreelliset
konvehtirasiat
320?350 g
(10,54?11,53/kg)
79
Rainbow
Orange tai Cola
-virvoitusjuomat
12 x 0,33 l, 3,96 l
(sis. klo 7?18,
su 10.11
Espanjassa uistinkalastajasta alettiin käyttää nimitystä rapalero.
Varsinkin tuotannon alkuvaiheessa uistinten tekemiseen käytettiin kosolti kekseliäisyyttä. Vaapun selkä värjättiin tummaksi uuniluukun
noella ja muikulle ominainen
hopeanhohto saatiin aikaan
päällystämällä lakattu runko
tinapaperilla, jota saatiin karamellikääreistä. Ja on ihan
paikallaan, että kirjan julkaisee sysmäläiskustantaja, kun
sukukin on Sysmästä, kommentoi Rapala, joka ei ollut
vielä lukenut kirjaa eikä voinut sitä arvostella.
?Vaapunvuolijasta maail-
Ensio Rapala ja Lauri Rapalan ensimmäinen vaappu vuodelta 1936.
manmaineeseen. Vuonna 1975 yhtiö muuttui Rapala
Oy:ksi. Pylväläinen
kalasteli kesät talvet henkensä pitimiksi.
Uutuusteoksessa kerrotaan, että ilmeisesti juuri
?Koreakoivun keisarin. Erakon keidasta Päijänteen suurimman vesiaavikon keskellä on viime aikoina kunnostettu.. Koreakoivun saaressa kahden läänin ja kolmen kunnan rajalla
asuva Pylväläinen oli vaapunveistäjä hänkin. Sotien jälkeen
pojat jo pystyivät auttamaan
isäänsä.
Pitkällisten testausten tuloksena Rapalan uistimet
Sirpa Glad-Staff jakoi heti tuoreeltaan omistuskirjoituksia.
muodostuivat pitemmiksi
ja ohuemmiksi. 8
Torstaina 7.11.2013
n:o 45
Puhdetöistä alkanut vieheenvalmistus kasvoi teolliseksi yritystoiminnaksi
Rapala valloitti maailman vaapuillaan
Se oli kuin suoraan satukirjasta: yksinhuoltajapiian avioton poika ansaitsee vartuttuaan perheelleen elannon sekatyömiehenä ja
kalastamalla, kunnes
vaapunteosta sai alkunsa
kansainväliseen menestykseen yltänyt perheyritys.
- Loppu onkin legendaa,
totesi Pauli Leimio, Sysmän
Kirjakylä Oy:n hallituksen puheenjohtaja Rapala-kirjan julkistamistilaisuudessa Päijännetalolla maanantaina.
Julkistamistilaisuudessa ollut Ensio Rapala kertoi olevansa tyytyväinen, että kirja
20 vuoden suunnittelun jälkeen on vihdoin olemassa.
- Korkea aika, kun vielä on
olemassa ihmisiä jotka muistavat alkuaikoja. 80-luvun puolivälissä valmistettiin Vääksyn
laajennetulla tehtaalla 8,5 miljoonaa vaappua ja Irlantiin perustettiin uistintehdas, 90-luvulla työntekijöitä oli 470 ja
myyntimaita 80.
Lauri Rapala kuoli 68-vuotiaana lokakuussa 1974, mutta
pojat Risto, Ensio ja Esko jatkoivat toimintaa. Perhe aloitti vaappujen sarjatuotannon
1940-luvun lopulla ja näyttelymenestyksen myötä lahtelaiset urheiluvälineliikkeet
ottivat Rapaloita valikoimiinsa. Eno löytyikin sitten Koreakoivusta.
Pylväläisen kerrotaan olleen ?höyli käypäläisille?.
Saaressa poikkesi paljon isojakin herroja, jotka hinkuivat
erakon kuuluisia vaappuja.
Oikealla tuulella ollessaan
Pylväläinen saattoi hyvinkin
myydä muutaman. Koko
mannerta järisyttänyt shokki
uutinen myi huikeita määriä ja siinä sivussa levisi tieto myös ?uistimesta, jota kala ei voi ohittaa?. Teimme myös valtavan
määrän haastatteluja, kertoo
Glad-Staff.
Olkkonen sai ensisysäyksen kirjaprojektille jo syksyllä 2001 lomaillessaan Singaporessa. Klubin historiikissa mainitaankin vaapun kantaisäksi Pylväläinen. Eksoottisen suurkaupungin sykkeessä oli melkoinen yllätys nähdä kalastustarvikeliikkeiden näyteikkunoissa suurin kirjaimin mainostettavan Rapalan vaappuja. vientipäällikkönä, lisäksi hän on ollut
kirjoittamassa vuonna 2005
ilmestynyttä Rapala-yhtiöiden historiikkia.
- Materiaali oli osittain tuttua jo siltä ajalta, mutta En
sion kätköistä löytyi tätä kirjaa varten paljon lisääkin, mm.
ennen julkaisemattomia kuvia. GladStaffilla on 30 vuoden työkokemus Rapala-yhtiöiden palveluksessa mm. Raimo Olkkosen ja Sirpa Glad-Staffin
kolmessa vuodessa kirjoittama 165-sivuinen teos on Sysmän Kirjakylän Oy:n kustantama ja ulkoasu graafikko
Markku Lepistön käsialaa.
Raimo Olkkonen on opetusneuvos ja tietokirjailija,
eläkkeellä oleva Salpauksen
lukion rehtori, Ensio Rapalan kalakaveri; Sirpa GladStaff puolestaan työskente-
Sysmän Kirjakylä Oy, jonka hallituksen puheenjohtaja Pauli Leimio on, on julkaissut 10 vuoden aikana 20 kirjaa.
lee toiminnanjohtajana Taito-Hämeessä Lahdessa. Varsin
pian selvisi, että valinta oli
osunut oikeaan: Rapala-nimen
osasivat ulkomaalaisetkin lausua ja Rapalasta tuli monissa maissa uistimesta käytetty yleisnimi. ?Tuntui lähes mahdottomalta uskoa, että
Rapalan perheen Kotikallion
mökin kaltaisesta miljööstä
oli kasvanut kokonaisen tuotantoalan ykkönen koko maailman markkinoille?.
Sanotaan, että jokaisen menestyvän miehen takana on
nainen, niin myös Lauri Rapalan. Valikoima
laajentui talvikalastuksenkin puolelle. Vuonna
1965 Rapala oli jo USA:n
myydyin ja myös parhaiten
pyytävä uistin. kertoo Lauri
Rapalan tarinan. Mummon
vanha rukki tuunattiin hiomalaitteeksi.
Yksi onnenkantamoinen
yrityksen historiassa oli se,
että Amerikassa lehtiartikkeli, jossa kerrottiin Rapalan tarina, osui samaan numeroon kuin uutinen Marilyn
Monroen kuolemasta. ?Jos uistimeen ei tule vähintään 2 kilon
kuhaa saaren ympäri soudettaessa, se on kehno, sen voi
myydä turistille?, väitetään
Pylväläisen sanoneen.
Pylväläinen vietti viimeiset
vuotensa Kuhmoisten vanhainkodissa ja kuoli vuonna
1979. Kalkkisissa toiminut Osuuskaupan sivumyymälä otti vaappuja myyntiin
vuonna 1938. Lauri Rapalan patsas paljastettiin Vääksyn kanavalla 1989. Aikamiehenä hän työskenteli metsätyönjohtajana, kunnes katosi vapaaehtoisesti. Vuonna 1955 lähetettiin jo Ruotsiin ensimmäinen
näyte-erä.
Vuonna 1957 Lauri poikineen perusti avoimen yhtiön,
jonka nimi oli ?Rapala-uistin,
Lauri Rapala ja pojat?. Hän ehti
olla tietymättömissä 30 vuoden ajan, kunnes sisarenpoika
kuuli sattumalta radiosta kala-
kauppiaan haastattelun Lahden torilta. Jo
10-vuotiaana Toivo teki töitä ?konttiryssänä?. Näyttelytiedoissa kerrotaan, että mies
kalasteli Päijänteellä jo 30-luvulla Padasjoelta käsin.
Leivonmäellä syntynyt Pylväläinen menetti kaksi sisarustaan ja äitinsä 8-vuotiaana, jonka jälkeen isä vei 5-lapsisen katraansa Joutsaan. Maailmanvalloitus alkoi todenteolla 1960, kun jolloin ensimmäinen erä Rapaloita lennätettiin Amerikkaan.
Raimo Olkkonen.
Päijänteen erakon tarina esillä Päijännetalossa
Maineikkaiden vaappujen
syntyhistoriaan liittyy olennaisesti Päijänteen erakko
Toivo Pylväläinen. 1990-luvulla avattiin Vääksyyn Päijännetalo, jossa on myös Suomen vapaa-ajankalastusmuseo kokoelmissaan Rapalan
työpaja.
Marilynin yllättävä
markkinointiapu
Aluksi vaappujen teossa
käytettiin tuontipuu balsaa,
mutta pian Rapala keksi raakaaineeksi männyn kilpikaarnan.
Kun menekki kasvoi 50-luvulla, oli pyydettävä naapureita
apuun. Topakka vaimo El-
ma ehti olla miehensä apuna ja tukena, vaikka pienessä mökissä kasvoi myös seitsemän lasta.
Parikin Padasjoki-yhteyttä
Padasjoki tulee mainittua
kirjassa Päijänteen erakon
Toivo Pylväläisen ja myös
toisen Rapalan kalakaverin,
virmailalaisen Akseli Soramäen kautta. Kirjan esipuheessa Olkkonen toteaakin, että Rapalalla
oli siihen aikaan lähes puolet Euroopan vaappumarkkinoista ja USA:n markkinoistakin melkein 1/3. Toisaalta Lauri Rapalan tiedetään tehneen ensimmäisen hyvin uivan vaap-
Toivo Pylväläinen asusti vuosikymmeniä Koreakoivun saaressa, joka sijaitsee Padasjoen,
Sysmän ja Kuhmoisten rajalla Päijänteellä. 17.8.1962
ilmestyneen Life-lehden erikoisnumero on tiettävästi yhä
maailman eniten myyty aikakauslehden numero.
Samana vuonna Rapalan
ensimmäinen oikea tehdas
rakentui Vääksyyn. Onnellisen sattuman kautta asikkalalaistuotteen maine
levisi myös pääkaupunkiseudulle, kun Helsingin merkittävimmän kalastustarvikeliikkeen perustaja tapasi Rapalan testauspuuhissa Kalkkisten koskella.
Hauska yksityiskohta on se,
että perheyrityksen tuotteet
olisivat voineet saada nimen
Kymen karhu, mutta kirjapainonjohtaja piti perheen sukunimeä napakampana. käsialaa oli Päijänne-pulikka,
jolla saatu 5,4-kiloinen taimen on merkitty Kalkkisten kalastusklubin kalapäiväkirjaan vuonna 1937. Esillä on myös vaappumestarin välineitä.
punsa jo vuotta aiemmin: ensimmäinen vaappu saattaa hyvinkin olla kalakaverustenyhteistyön tulos.
Päijännetalolla on Pylväläisen muistonäyttely, joka sisältää runsaasti kuvia
Mäntynen osallistuu joulukuussa Padasjoen Taideyhdistyksen jäsenten yhteisnäyttelyyn
Galleria Pikantissa.
Marketta Mäntynen laitteli kuvansa esille kirjastoon perjantaina.
Muuttolintuna Floridassa
Vuokko Roth on innostunut villanukkien tekemisestä.
Neulenukkeja vitriinissä
Kirjaston vitriinissä on
marraskuun ajan esillä Vuokko Rothin neulomia nukkeja. Kuukauden sademäärä oli 2,8 cm,
mikä on 10 cm vähemmän kuin keskimäärin. Vertailua on vääristänyt myös se,
että yksityiset vankilat ovat saaneet helpompia vankeja, toisin
sanoen lyhyempiaikaisia ja terveempiä vankeja hoidettavakseen. Eläintarha on siitä mukava, että eläimet liikkuvat vapaasti aidatuilla alueilla ja katselijat ajavat hiljaa autoillaan merkityllä ajoreitillä. Jotenkin vain tuntui siltä, että emme jaksa hankkia juhla-asuja, että voisi mennä juhliin mukaan. 010 237 2250.
Laadukkaat silmälasit tekevät sinusta SINUT.
PADASJOKI: SYNSAM PADASJOKI, Keskustie 6, puh. Kirkonkyläläinen innostui
villanukeista saatuaan viime
syksynä käsiinsä Neulotut
Nuket -käsityökirjan.
- Keräilen myös vanhoja
nukkeja kirppareilta ja huutokaupoista, vanhimmat ovat
1930-luvulta.
Ilmeikkäät nuket on teh-
ty kokonaan villalangasta.
Vuosi sitten Nastolasta Padasjoelle muuttanut Roth
laskee neuloneensa jo kymmenen villanukkea. Paitsi Neroskulmalla Mäntysen ympäristötaidetta on nähty myös Tuuloksessa, jossa hän osallistui
yhteisnäyttelyyn muutamal-
la helpoimmin siirrettävissä
olevalla työllä.
Ala-Savin näyttelyyn, vanhoihin rakennuksiin ja kierrätyspisteeseen kävi viime kesänä tutustumassa noin 300
henkeä, suunnilleen saman
verran kuin aikaisempinakin
kesinä. Autoista ei saanut poistua tai
edes avata ikkunoita alueella liikuttaessa.
Maakaasu on voittamassa alaa Floridassakin. Osa on
päätynyt lahjoiksi ja nukkeja on myös myynnissä Galleria Pikantissa.
- Olen tehnyt koko ikäni
käsitöitä. Mitäköhän katsastusmies sanoisi autosta?
Seppo Sulonen. Paikallisen Palm Beach Post lehden tekemän tutkimuksen mukaan yksityistämiseen ryhdyttiin, kun sen väitettiin
tuovan mukanaan huomattavia säästöjä yhteiskunnalle. Autoliikenteessä maakaasun
käyttö Amerikassa on vielä aika harvinaista tilaston mukaan
noin 250 000 autoa käyttää maakaasua ja Floridan alueella on
vain 41 maakaasun jakeluasemaa. Ne huomioivat silmiesi ominaisuudet ja tarjoavat ennenkokemattoman laajan näköalueen, näkemisen vakauden ja luonnollisuuden.
TULE TUTUSTUMAAN JA TOTEA,
ETTÄ VANHOIHIN LINSSEIHIN
EI OLE ENÄÄ PALUUTA.
Silmälääkäri Herman Kramerin vastaanotto.
Varaa aika puh. Katseltavaa
ja kuvattavaa oli mukavasti: leijonia, gaselleja, seeproja, apinoita, virtahepoja, kirahveja jne. Tänään vierailimme leijonasafarilla reservaatilla, joka sijaitsee sisämaassa noin puolen tunnin ajomatkan päässä keskustasta. Se edustaa kuitenkin monen miljardin dollarin liketoimintaa. Nuket on helppoja tehdä ja lopputulos on aina vähän eri näköinen.
Lokakuu on selän takana ja marraskuu on saapunut. Ei yhdistettävissä muihin tarjouksiin.
Erittäin
tarkkanäköinen
toimittaja
smoy
TUOMAS
9
Kesätaidetta kirjastossa
Marketta Mäntysen ympäristötaidekuvissa kesä on vahvasti läsnä. Se on halpa enegiamuoto ja sitä on runsaasti saatavilla. tyytyväisen näköisenä kaverinsa kanssa. Tyypillistä suomalaista ajattelua kait.
Meidän lähiseuduilla elintarvikkeiden vähittäiskaupan alalla
on kaksi ylivoimaisen suurta tekijää: Winnie-Dixie ja Publix
nimiset kauppaketjut. Uusia tauluja ensi kesää
varten hän ehtii työstää vasta
vuodenvaihteen jälkeen. Hintaero verrattuna bensiiniin
on maakaasun hyväksi reilut 1 dollari/gallona.
Yhdysvalloissa vankilalaitos on pitkälti yksityisten firmojen huolehdittavana niin hullulta kun se suomalaisen korvissa
tuntuukin. Tosin auto näytti olevan hiukan hankala ajettava kovassa sivutuulessa.
Suomessa en usko tuollaisella autolla olevan sallittua ajaa ollenkaan. Floridan joh-
tava energiantuotantoyhtiö Florida Power & Light tuottaa lähes 80 % sähköstä maakaasulla. Palvelu toimii niissä kummassakin erinomaisesti ja laatu on erinomaista. Lehden tekemän tutkimuksen mukaan säästöjä ei ole kuitenkaan
saavutettu vuosien kuluessa. 010 237 2250
010-alkuiset puhelut kiinteän verkon liittymästä 8,35 snt/puh + 6,00 snt/min.
Matkaviestinverkon liittymästä 8,35 snt/puh + 17,17 snt/min.
OSTA
Tarjous on voimassa 31.12.2013 asti. Torstaina 7.11.2013
n:o 45
TUOMAS
ENBUSKE
KAHDET
SILMÄLASIT ?
saat toisiin huippulaadukkaat Varilux-linssit
VELOITUKSETTA.
VARILUX S 4D. Kaveri istui aika korkealla autossaan ja
?kruisaili. Keskilämpötila
oli +26,7 astetta, mikä on noin asteen verran enemmän kuin
pitkän ajan keskiarvo. Laminoidut A4:t
ovat nyt padasjokelaisten katsottavissa kirjastossa marraskuun ajan. Kassalle tullessa kassanhoitaja kysyy, sainko tai löysinkö kaikki tarvitsemani tavarat.
Kassalla ostoskassit pakkaa kaupan apulainen ja työntää tarvittaessa ostoskärryt autolle ja pakkaa tavarat autoon asti. MAAILMAN PARHAAT
LINSSIT TARKKANÄKÖISELLE JA
SELLAISEKSI AIKOVALLE.
Varilux S 4D -moniteholinssit valmistetaan yksilöllisesti
juuri sinun silmillesi. Olemme sen itsekin tunteneet hikipisaroiden myötä.
Viime yönä 3.11. Halloweenjuhlat on nyt juhlittu ja koristeet viety säilöön ensi vuotta
varten. täälläkin väännettiin kelloja tunnilla taaksepäin eli siirryttiin talviaikaan. Lihatiskillä irtomakkaran tai irtojuuston myyjä aina antaa maistiaisen tuotteesta ja kysyy minkälaisia siivuja asiakas haluaa.
Ehkä eniten sama palvelualttius hämmästyttää rautakaupassa.
Miksi näin ei toimita Suomessa?
Kulunut lokakuu oli kolmanneksi kuivin West Palm Beachin kaupungin historiassa. Hyvänä esimerkkinä on se,
kun etsii jotain tavaraa hyllyistä niin hyllykköä täyttävä henkilö tulee heti kysymään voinko auttaa. Käyttäjien määrä lisääntyy
4 % vuosivauhdilla kuitenkin. Tutkimus on myös paljastanut yksityisten vankiloiden
vankien hoidossa huomattavia puutteita.
Paluumatkalla eläintarhasta silmiimme osui aika erikoisen
näköinen henkilöauto. Män-
tynen on hyödyntänyt kekseliäästi erilaisia luonnontuotteita ja nurkista löytyneitä
vanhoja esineitä töissään, lisäksi tuttavat osaavat jo tuoda taiteilijalle hyödynnettävää materiaalia.
Kuvia ympäristötaiteesta
on otettu joka kesä ja viime
talven Kuhmoisten näyttelyyn Mäntynen printtasi niitä
ison nipun. Ei mikään ihme,
sillä neroskulmalaistaiteilijan ekohenkiset tilataideteokset ovat olleet yleisön ihasteltavissa nimenomaan kesäisin
ja kirjastoon perjantaina näytteille asetetut kuvatkin niistä
ovat sen mukaisia.
- Heti ensimmäinen katsoja sanoi, että näistä tulee kesä mieleen, hymyilee Mäntynen.
Ala-Savin kesätaidenäyttelyssä on jo vuodesta 2009 asti päässyt ihmettelemään perinteisten maalausten lisäksi
myös ympäristötaidetta. Meidän talossamme oli myös oma juhla järjestetty, mutta emme
osallistuneet siihen. Taitelijan syksy on kulunut luovan työn merkeissä,
sillä hän on miehensä kanssa
tehnyt puimalaan uutta kattoa. Suomessakin sama juhla näköjään valloittaa alaa
Piiroinen sanoo, että villin lohen tulevaisuuteen vaikuttavat myös lainsäädäntötoimet.
KHO:n päätöksellä uusien
vaelluspaikkojen avaamisella on oma merkityksensä villin
järvilohen pelastamiseksi. Puuta kaatanut Hokan Heikki Nuutinpoika kuoli kuivuneen puunoksan ruhjomana 1761. Menetet
tyään suurvalta-asemansa
Ruotsi oli alkanut kiinnittää
huomiota väestötietoihin: kun
taulustolaitos sitten alkoi koota tilastoa, tulos piti julistaa salaiseksi. Salama
surmasi 25-vuotiaan Kustaa
Kustaanpojan Vesijaon Mörältä 1761.
Kuolinsyy näyttää jääneen
epäselväksi kolmessa tapauk
sessa. Pellavien valkaisussa 1772 palovammoja saanut
Kotkan tytär Helena Heikintytär menehtyi 1773.
Kirkkojoki koitui 3 lapsen
turmaksi. Kohtuullista olisi, jotta kunta vastapainoksi järjestäisi Kankaantien
alueelle työporukan, joka
harjaisi katot puhtaiksi niiden kiinteistöjen osalta, jotka syksyisin joutuvat kärsimään neulassadosta. Seuraavassa tilaston
tietoja on täydennetty eräillä
kirkonkirjoista löytyvillä yksityiskohdilla.
Jäihin hukkui viisi: vuonna
1757 lukkari Gröndahl, 1760
Syrjäntaan Sipilästä 37-vuotias nuorukainen Olli Heikinpoika, 1764 Alijärven torppari Kustaa Kustaanpoika, 1767
Nyystölän 54-vuotias torppari
Erkki Tuomaanpoika ja 1768
Kemppilän vanha isäntä Joosef
Heikinpoika, joka oli 64-vuotias. Juuri tästä kiistellään nyt kiivaasti.
Näissä lohi-istutuksissa geeniperimän on väitetty kärsivän Päijänteen vähäisen villilohikannan risteytyessä istukkaiden kanssa. Auttaisiko kimuranttiin tilanteeseen sitten kalastaja Tapio Peltomäen ministeriöllekin esittämät ja vuosikausia kestävät lohen istutusja kalastusrajoitukset. Järvilohen istutukset taas eivät,
koska ainoastaan istutuslohia on Rannan mukaan järvestä voitu vuosikymmeniin
kalastaa. Ympäristöministeriö on kiinnostunut asiasta.
Pelkona Päijänteellä on, että
keinovalikoimaan jää kaikesta
huolimatta vain istutukset. 10
Torstaina 7.11.2013
n:o 45
Meille kirjoitettiin
Metsistä löytyy myös
hyviä retkikohteita
Neulaset
pois
Kankaantien
katoilta
Ilahduttava uutinen oli edellisviikon Padasjoen Sanomissa, Päijänteen upeista maisemista pääsee nauttimaan kapuamalla uuteen näkötorniin.
On hienoa, että kansallispuiston näkymä on lähes jokaisen ulottuvilla täällä länsirannallakin. Liki 200 m merenpinnasta oleva vuori on Takamaan
korkeimpia kohtia. Pitää vain
olla autossa maavaraa ja ajantasalla oleva kartta, ja muutoinkin varusteet kunnossa.
Onnekas oli se takavuosien
kulkukauppias, joka ajeli au-
tollaan ilman kunnollista karttaa metsäautoteitä Lammilta
Padasjoelle. Vesijaon
Jussilan 9-vuotias Kalle Ristonpoika sai surmansa puupinon alla 1771.
Holstin 39 vuotta vanha
isäntä Juho Heikinpoika kuoli pudottuaan hevosen selästä 1768. asukasta, mutta tilaston
mukaan Suomessa oli asukkaita alle puoli miljoonaa.
Väestötilaston ohessa syntyi myös tapaturmatilasto. Mittari oli näyttänyt punaista jo pitkään miehen ajellessa sinne tänne, useat
tiet olivat päättyneet umpikujaan. Erämaa ei hänen onnekseen vaatinut veroansa, vaikka läheltä pitikin.
Kullasvuorenkin näkötor
nien läheisyyteen pitäisi säilyttää autolla-ajomahdollisuus. Saavuttuaan Padasjoen puolella olevan talon
pihaan, hän huokaisi syvään
helpotuksesta päästyään ihmisten ilmoille. Jokunen euro jää kenties marketeihin tahi huoltoasemalle.
SimoH
Kalastuspomolta tuomio
Päijänteen villille lohelle
Etelä- ja Keski-Päijänteen
kalastusalueen isännöitsijä Tomi Ranta aloitti 31.10.
Padasjoen Sanomissa olleen yleisönosastokirjoituksen Päijänteen villistä järvilohesta veret seisauttavalla tavalla. EteläSuomen suurimpiin metsäalueisiin kuuluva Takamaa
on matkailun (retkeilyn) arvoinen kohde. Palveluksesta
eronneen hantlankarin pojan,
25-vuotiaan Kaarle Antinpojan
surmasi puu hänen isänsä kaataessa kaskea 1773; hantlankari lienee tarkoittanut armeijan sisäänostajaa. Suomi ei juuri kauneimpana näyttäydy missään
muualla maassamme.
Padasjoella on myös toinen
vähemmän hyödynnetty elementti, suuret metsät. On
syytä muistaa, että vesialueiden omistajat eli osakaskunnat
viime kädessä päättävät EteläPäijänteelläkin, mitä järveen
istutetaan, mitä ei.
Jaakko Ritamies. Siihen hukkui 1768
rumpali Gröönin vuoden ja
kahdeksan kuukauden ikäinen tytär Anna-Liisa, 1769
Jokioisten Hässälän talollisen
8-vuotias Juho Gabrielinpoika
ja 1770 Brusilan lampuodin
9-vuotias Maija Aadamintytär.
Vahingonlaukaus vei hengen
salpietarinkeittäjä Elias Mikonpojalta Auttoisilta 1767.
Väkivaltaisesti kuoli myös
48-vuotias Nyystölän Ruusilan talon emäntä Maija Aapontytär, jonka naapurin isäntä löi
kuoliaaksi 1760 kirkonkylän
ja Nyystölän välillä. Lomakkeille oli näet merkittävä
tiedot kuolemantapauksista
kuolemansyittäin. Siksi ripeitä toimia, mutta ennen
kaikkea malttia Päijänteelläkin tarvitaan.
Ei Päijänteen villilohen suhteen ole aikaisemminkaan seisty tumput suorana. Miksi ei
myös Päijänteellä voisi olla sama tilanne?
Erikoistutkija Piiroisen ilmoituksen mukaan todelliset tulokset kantojen elvyttämisessä nähdään eri puolilla maata vasta 2020. Vai onko
sittenkään?
Villin järvilohen murhenäytelmä Etelä-Päijänteellä
on tietysti selvä imagotappio
Päijänteen kansallispuistolle
ja Padasjoen kunnalle. Turistien pitäisi kohtuuhelpolla saavuttaa kohde, he
kertovat maisemista tuttavilleen ja kenties poikkeavat pitäjällä toisenkin kerran. Vastaavaa maisemaa ei lähimailta löydy.
Takamaan jäljellä olevat
nähtävyydet ovat saavutettavissa, välttämättä ei tarvitse
harrastaa patikointia.
Alueella risteilee metsäautoteiden verkosto. Hoitotoi-
mina Vuoksen vesistön villiä
järvilohta on viljelty ja istutettu sen alkuperäisen alueen
lisäksi muutamiin suurjärviin
kuten Päijänteelle, Näsijärvelle ja Inarijärvelle. Toisin sanoen villilohi on Etelä-Päijänteellä uinut tiensä päähän. Kolmen kunnan, Padasjoen, Asikkalan ja
Lammin pitäjien yhteisellä rajapyykillä kannattaisi turistin
poiketa, tosin joutuu hiukan
kiipeämään jyrkkää Hakovuoren rinnettä, mutta kapuaminen maksaa vaivan.
Upeat näköalat metsäiseen
luontoon avautuvat myös
Lammin rajan läheisyydessä
olevan Pyssyvuoren huipul-
Kiinteistövero vapaaajan asuntojen suhteen on
nousussa. Selvä ristiriita näiden kahden tahon toimissa on
nähtävissä.
Tosiasia on, että Vuoksen
vesistön lisäksi istutettua Saimaan järvilohta on monissa
suurissa järvissä, kuten Inarin-
järvessä ja Päijänteessä.
?Vastuu luonnollisesti lisääntyvän järvilohen kannan
kasvamisessa on nyt myös kalastajilla?, sanoo RKTL:n erikoistutkija Jorma Piiroinen.
Tällä hän tarkoittaa mm. Koska jäät olivat kulkuteitä, nykyluokittelun mukaan
kai ainakin osa näistä merkittäisiin liikenneturmiksi.
Puiden kaataminen, kaatuminen ja varastoiminen veivät
myös viiden ihmisen hengen.
Vuonna 1752 piikanen, ilmeisesti Ukon talosta Kirsti Matintytär, kuoli kaskenkaadossa puun alle. Harvassa ovat, jotka muistavat vielä vuoren läheisyydessä aavan Pyssysuon. Niissä oli
ensimmäisen neljännesvuosisadan ajan tila myös tapaturmaisia kuolemia koskeville
avovastauksille. Ensimmäiset villit järvilohet voisivat olla Vuoksen selkävesillä RKTL:n arvioiden mukaan
3-4 vuoden kuluttua. Salaamisen syyn voi
päätellä Augustin Ehrensvärdin 1765 tekemästä arviosta:
itsenäiseen puolustamiseen
olisi silloin tarvittu vähintään
2 milj. Kuin haulikon piipusta hän pamautti heti kärkeen
tylyn viestin: ?Villi järvilohi
ei ole kuulunut alkuperäiseen
Päijänteen lajistoon?.
Muuten Rannan kirjoitus
on ymmärrettävä niin, että villilohen pelastamispyrkimykset Päijänteellä ovat
aivan turhaa touhua. Mies kertoi
olevansa sydänvikainen, hän
ei olisi jaksanut kävellä autoltaan mihinkään, jos bensa olisi loppunut. Aiheuttajana on selkeästi kunnan
omistamat lehtikuuset.
Kuva lokakuulta 2013
osoitteessa Verkkotie 2.
Simo Helvilä
Tapaturmatilasto
Ruotsin valtaneuvosto hyväksyi 3.2.1748 tabellilaitoksen perustamisen. Vuosikymmeniä sitten Asikkalan kirkontorni häämötti horisontissa, nykyisin metsä tahtoo
peittää näköalat.
Monta hienoa maisemaa on
menetetty ojituksen ansiosta
tehometsätaloudelle. Kuolleena löydettiin
1764 metsästä 90-vuotias
Maakesken itsellinen Juho
Skyttä, 1770 maantieltä Kauratteen Hässälän isäntä Juho Samulinpoika ja 1771 kirkon tyköä 21-vuotias torppari Heikki Jaakonpoika.
Leo Suomaa
ta. Vaki-asukkaissa, kuten vapaaajan asukkaissakin on eläkeläisiä, joille katolla kiipeily on vaarallista.
Jos kattoja ei harjata syksyisin säännöllisesti, rännit
tukkeutuvat, vesi alkaa mädäntää rakenteita. Kauniit suosaarekkeet kilpikaarnaisine
petäjineen ja karpaloita kasvavine hetteikköineen ovat mennyttä aikaa. 1763
Nyystölässä kuoli hongan alle 15-vuotias sotilaan lapsi
Juho Kustaanpoika. Järvilohen lisäksi
myös Päijänteen luonnontaimen on edelleen erittäin uhanalainen. Tosin huonolla menestyksellä. sitä,
että villejä kaloja ei saisi joutua enää pataan. Siitä
syytetään pitkälti Rannankin
hyväksymiä järvilohen istutuksia ja niiden aiheuttamia
kielteisiä vaikutuksia villeille
lohikannoille. Samalla Päijänteeseen ties kuinka kauan
kuulunut villilohi on menettänyt vaellusviettinsä, koska
se ei löydä enää kotikoskelle
kutemaan.
Isännöitsijä Rannan tyrmäävä kanta kyllä poikkeaa näissä villiä järvilohta koskevissa
arvioinneissa melkoisesti suurimman auktoriteetin eli Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (RKTL) virallisista
kannoista.
Samaan aikaan, kun Ranta hautaa villin järvilohen lopullisesti Päijänteen pohjaan,
RKTL operoi ponnekkaasti
eri vesistöissä juuri sen pelastamiseksi. Muita
konsteja on siksi pian otettava käyttöön.
Toisaalta taimenistutukset
Päijänteellä ovat tuottaneet
paremmin kuin järvilohen istutukset. Niistä muodostuu Padasjoenkin ensimmäinen tapaturmatilasto.
Padasjoen kirkkoherra on
pitänyt selostamisen arvoisena 21 kuolonturmaa vuosilta
1749?73
03-5512466.
Myyn myös pieniä määriä kotihilloja, Eviran passi 6881115.
Seurapalsta
Taidekahvila Pikantissa Padasjoen lasten taidenäyttely 15.11.
saakka.
Perinteinen, joulumielinen iltapäivä joulupuuron, joululaulujen ym. Tietokilpailun aiheena on kotimaan kirjallisuus, johon kuuluu myös
näytelmäkirjallisuus. klo 13.
Lentopalloa!
Maakuntasarja Yritys-Tuulos Kullasvuoren koululla pe 8.11. 2.12. Puuro
ja kahvi alk. klo 16 SEO.
Ilm. (Niemisen
vuorolla 8.50 pääsee aivan juhlapaikan kohdalle). Välitämme ilmoituksia kaikkiin Sanomalehtien liiton jäsenlehtiin niiden
omilla hinnoilla. Kanttorin laulutuokio 14.11. Toimitus
pahoittelee.
Meille soitettiin
Toimitukseen soitellut ihmetteli, miksi kunta puuttuu
Taulun suunnalla olevaan pihan epäsiisteyteen, kun paljon
pahempi pihamaa löytyy Kauretteen suunnalta.
- Tämä Taulun piha on sen verran kaukana tiestäkin, ettei sitä välttämättä edes huomaa, mutta Kauratteella romut ja roinat ovat niin lähellä tietä, ettei sitä voi olla huomaamatta, toteaa soittaja.
Toinenkin soitto tuli aiheeseen liittyen. /rivi
Paino: Lehtisepät Oy, Pieksämäki
TILAUSHINNAT 1.1.2013
Hinnat sisältävät ALV 10 %
Kotimaa:
Kestotilaus 58 ?
12 kk
63,70 ?
9 kk
50,25 e
6 kk
36,25 ?
3 kk
20,20 ?
Pohjoismaihin ja muualle
Eurooppaan 12 kk 72,50 ?. 30.11.
mennessä Marjut 0400Padasjoen
JHL syysko- 984436.
kous ti 12.11.
Eläkeliiton Paklo 18 Opistotalolla. + alv
Etusivu
Tekstissä ja
tekstin jälkeen
Takasivu
Rivi-ilmoitus
1,30 . laskuun lisätään laskutuslisä 5 . Oppilaita on kaikkiaan 146, yksi
ensimmäinen luokka, kaksi toista luokkaa ja yksi kolmas
luokka. 12.11.oppi- rilan kautta. + ALV
24 %. päivänä 1963
Uusi yhteiskoulu valmistuu. 045 112 3717
auttoisten-neroskulman kylähdistys ry
www.auttoinen.net
Padasjoen Yrittäjät ry
SYYSKOKOUS ti 26.11.klo 18.00
Kiuasniemi Oy:n tiloissa Tervetuloa!
Ruokatarjoilun vuoksi ilmoittautuminen viim.
pe 22.11. Torstaina 7.11.2013
n:o 45
Taas tuli yritysinfo!
Näin TALVELLA EHDIN MYYDÄ
KÄYTTÖ- JA KORISTETEKSTIILEJÄNI.
Tulkaa vaan rohkeasti penkomaan. Auto on viety pois, mutta
lasia on jäänyt muiden tienkäyttäjien riesaksi.
- Kenelle kuuluu tien putsaus. Jättöajan päättymisen jälkeen
vastaanotetuista ja julkaistuista ilmoituksista perimme lisämaksun, 5 . 552 7522,
sähköposti: toimitus@padasjoensanomat.fi
Sirpa Särkiö, Koivutie 5 B 21, puh. Mutta uuteen koulutaloon päästään muuttamaan heti
kevätkauden alussa, kertoi rehtori Olavi Koskinen.
Tietokilpailu nuorisoseuroilla. Veteraaniliiton Padasjoen
väki kannattajiyhdistyksen syysko
neen. klo 17.30. klo 18.00.
Hinta yhdistyksen jäsenille 25 euroa.
Sitovat ilmoittautumiset
Reetta Hietamäelle pe
23.11. /pmm
1,20 . päivämatka Tallinnaan. Joululounas
10.12. Sadoissa nuorisoseuroissa ympäri Suomen aherrettiin samoissa merkeissä.
ISSN 0784-6568
Koivutie 8, 17500 Padasjoki.
Puh. klo 16.30.
tissa.
Padasjoen Kokoomus ry:n
syyskokous ma
11.11. 25.11.
kous ke 13.11. Kulku kerhotiloihin takakautta.
Sinitaivas-konserttiin lähtijät:
VPK:n hälytysLinja-auto lähosaston harjoituktee matkahuolset ti klo 18 Pa- losta 10.11. 8. 552 7521,
sähköposti: toimitus@padasjoensanomat.fi
Toimitus:
Sari Heliövaara, puh. klo
19.30.
Tikan sarjakisat to 7.11.
klo 18 10-salissa.
Padasjoen Ladun syyskokous ti 19.11. 8-salilla Sammonk. Tervetuloa!
Kahvi/ruokatarjoilu
Johtokunta
Padasjoen Yritys ry:n VUOSIKOKOUS
tiistaina 19.11.2013 klo 17
Ahjolan huoltorakennuksella.
Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat. klo 13-16 Ahjolassa.
Kasvomaalausta, poniratsastusta,
nenämuffinsseja ym...
Puolet tuotosta Nenäpäiväkeräykseen!
4H-yhdistys ja 4H-yrittäjät
JOULUISET MYYJÄISET JA YHTEISLAULUA
Auttoisten Maatalolla la 23.11.2013 klo 11-14.
* Puffetissa joulupuuroa ja kahvia
* Arpajaiset
* Elina Syrjänen laulattaa joululauluja
Myyntipöytävaraukset:
Tanja Pienimäki puh. Ilm. Jouluista ohjelmaa sekä lopuksi tanssia. klo 12
rinteiset pikku- Laakerin alakerrassa. Pikaisesti ilm. Lähtö klo 7.45
ABC:ltä. 040-5134947/Riikka
Kouluruokailu
11.-15.11.
Ma Jauhelihakastike,
spagetti
Ti Kalamureke/-pihvit
Ke Makkarakeitto
To Broilerpaistos
Pe Mannapuuro
Joka päivä lisukkeita.
Muutokset mahdollisia.
EL-LIITTO
Eläkeliiton
Padasjoen
yhdistyksen
pikkujoulu Maakesken
Rientolassa lauantaina
30.11. (03) 552 7500, fax 552 7525.
www.padasjoensanomat.fi Ilmestyy torstaisin.
Levikki 3644 (95/4/-/1) LT 2012
Päätoimittaja: Jaana Tanner puh. merkeissä Laakerin alaMannerheimin
kerrassa to 28.11.
Lastensuojeluklo 14. /pmm
1,25 . Padasjoen yhteiskoulu toimii toista vuotta ja nyt tällä hetkellä ehkä hiukan hankalissa ja ahtaissa oloissa. Siinäkin ollaan
sitä mieltä, että nimenomaan Kauratteella olisi aihetta tienvarsipihan suorimiseen.
Polkupyörällä uutta Teollisuustien kevyen liikenteen väylää kulkeva harmistui rikottuaan pyöränsä kumin tiellä lojuviin lasinsiruihin. (03) 552 7500, sähköposti: ilmoitukset@padasjoensanomat.fi
Konttori avoinna ma-pe klo 9-16.
Ilmoitukset jätettävä tiistaihin klo 14 mennessä. klo 10. Padasjoen Nuorisoseuran tietorikas
joukkue kokoontui Tauno Seppälän, ja Maakesken Nuorisoseuran nuorekas ryhmä punnitsi tietojaan Vilma Honkasen valvonnassa. Opetusta annetaan peräti kolmessa paikassa, Laes
tadiolaisella rukoushuoneella, seurakuntatalossa ja Ahjolassa. Annelille 0500
717979.
Padasjoen Vaatetustyöntekijät no:525 ammattiosaston toinen lopettamiskokous 11.11.
klo 17.30 Helmi-pankin
kokoushuoneessa.
MTK-Padasjoki jäsenet uintia ja vesijumppaa uimahalli Jokihelmessä maanantaisin
11.11, 25.11 ja 9.12.
PadMu pikku
joulut/ralli
www.padmu.fi
sprint ruhjakai
set la 23.11. /pmm
3,50 . klo 19 mennessä: Eira 040
Palotalolla. Kahvitarjoilu.
TERVETULOA!
Tapattoman yksityistien osakkaiden kokous
pidetään 21.11.2013 klo 17.00
osoitteessa Alhontie 42, Torittu.
Käsitellään vuosikokousasiat sekä muut mahdollisesti esille tulevat asiat.
Tervetuloa!
Tiehoitokunnan psta Marko Pastila
Päijät-Rastin
VUOSIKOKOUS
pidetään 23.11.2013 klo 15.00
Helmi Säästöpankin kokoustilassa.
Padasjoen Sanomat 50 vuotta sitten
Perjantaina marraskuun 1. mennessä, puh.
040 7550 314.
Syysuistelut
oli Hinttolassa
Viimeviikkoisen syysuistelujutun otsikkoon oli livahtanut valitettava virhe: kisa
käytiin tietenkin Hinttolassa, ei Virmailassa. Sejoulut pe 15.11. nioritanssi yläkoululla pe
klo 19 ravintola Mode- 8.11. www.padmu.fi.
Päijät-Rastin
kauden päättäjäiset Kullasvuoren koulun ruokasalissa la 9.11. Katkaistun lehtitilauksen tilausmaksuja ei palauteta.
ILMOITUSHINNAT 1.1.2013
Hintoihin lisätään ALV 24 %
Lehden suurin vastuu ilmoitusten julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen
hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo.
Puhelimessa vastaanotettuun ilmoitukseen tulleesta virheestä ei vastata.
Alle 30 . Tervetuloa!
OSTOSMATKA
Tuurin Kyläkauppaan
la 30.11.13.
Lähtö mh 7.00.
Matkan hinta 20 ?.
Ilm. klo 18 SEO:lla.
Lahden seudun varhaiseläkeläiset LASVEL Lasvelin
joulujuhla 27.11. klo 17.30
Pikantissa.
Lähimmäistupa toklo 1014 Helmi-pankin kerhohuoneella. 050 3003 753
Arrakosken Kyläyhdistyksen ja
Raittiusyhdistys Toivon
sääntömääräinen SYYSKOKOUS
sunnuntaina 24.11.2013
Kahvila Pannussa klo 15.00. Illalla takaisin.
Bussi mukana ja ennakkotilausmahdolllisuus. Viime sunnuntaina alkoi Suomen Nuorison Liiton ja Uuden Suomen järjestämä valtakunnallinen tietokilpailu nuorisolle. On todella raivostuttavaa
yrittää kerta toisensa jälkeen kiertää lasia, kun ei niitä pienempiä kuitenkaan edes kunnolla erota, puhisee soittaja.
Ilmoitukset, tilaukset ja osoitteenmuutokset: Leena Nurminen,
puh. Perhekerho 5072303 tai Heikki 0400
tiistaisin klo 9.30-11.30 718290.
Palotalolla. Lasinkappaleet ja muruset ovat peruja autosta, joka ajoi ojaan syksyn ensimmäisen lumisateen
jälkeen muutama viikko sitten. klo 18.30
Onnenmyyrässä.
Padasjoen Maamiesseuran ja
naisjaoston
syyskokoukset
ti 12.11. puh. klo 13 Pitokärjessä
tunti.
(MTK:n maja) Ilm. klo 12.
11
NENÄRIEHA la 9.11. Ovikello on.
TARJOUSPYYNTÖ
Padasjoen ympäristötoimi pyytää tarjouksia Padasjoen kunnan löytöeläinten vastaanottamisesta ja säilyttämisestä.
Lisätiedot tarjouspyynnöstä: www.padasjoki.fi -> ajankohtaista tai Kuntalan keskus.
Ympäristötoimi
MATKAILUTILAISUUS ALAN TOIMIJOILLE
Tervetuloa kunnan ja Elämysten Päijänne-hankkeen
matkailutilaisuuteen 18.11.2013 klo 17.30 kunnan
valtuustosaliin.
Ennakkoilmoittautuminen 13.11.2013 mennessä
osoitteeseen anu.huusko@visitpaijanne.fi
Matkailutoimi
MTK-Padasjoki
SYYSKOKOUS
pe 15.11.2013 klo 10
Helmi-pankin kokoustila.
Sääntömääräiset asiat.
Vieraina kunnanjohtaja ja edustaja MTK-Hämeestä. Hallidasjoen yhdistus klo 17.
tyksen syysKalakerhon pe- kokous ti 12.11. Haloasemalla. klo 16.30 sekä pe
15.11
1/talous
Yksittäin 6,95 rasia
00
1 l, ei laktoositon
ps
(57,00 /kg)
www.facebook.com/
www.facebook.com/
ruokapata
ruokapata
29
00
1
GLÖGIJUOMA
230 g
kg
Hauhau
Erä!
Myymme
Myymme
puhdasta
puhdasta
NESTE OIL
TEHOKAASUA!
NESTE
OIL
TEHOKAASUA!
90
RANSKALAINEN
Marli
PATONKI
pkt
(2,99/l)
RUOKAPATA
Kauppatie 1, Padasjoki
puh. Hyvää
isänpäivää!
RUOKAKAUPPIAASI SUOSITTELEE!
ta!
s
u
l
e
v
l
a
P
LIHASUIKALEET
EUROLLA ENEMMÄN! Suomi
HEDELMIÄ
Ä
ER
00
kg
Kauppias Marko Samiola
EDULLISESTI
90
kg
RUOKAPADASTA!
HINNAT VOIMASSA TO-KE 29.8.-4.9.,
ELLEI TOISIN MAINITA.
OMASTA UUNISTA
1
1
99
3 2 215
14
00
1
PÄIVÄN
ta!
s
PULLA
i
n
u
u
Omasta 50-100 g
ta!
Palvelus
Lihamestarin
NAUDAN
LIHASUIKALEET
Suomi
Valikoima vaihtelee
päivittäin
kpl
(10,00-20,00 / kg)
unista!
u
a
t
s
a
Om
UUTUUS!
KOIRAN
GRILLIHERKUT
70 g/ps
99
Erä!
Raj. 03 551 2200
marko.samiola@k-market.com. 3/talous
kpl
tlk
(5,60 (1,00
/kg)/l)
RANSKALAINEN
PATONKI
29
230 g
Ingman
MAUSTETUT
Fazer
ISÄLLE!
KERMAJÄÄTELÖT
SUKLAA1 l, ei laktoositon
kpl
NAUTINTO
(5,60 /kg)
Ingman
MAUSTETUT
KERMAJÄÄTELÖT
99
3x300 g-pack
Raj. 12
Torstaina 7.11.2013
n:o 45
EDULLISESTI RUOKAPADASTA!
HINNAT VOIMASSA TO-KE 29.8.-4.9.,
ELLEI TOISIN MAINITA.
HINNAT VOIMASSA 7.-13.11.2013 ELLEI TOISIN MAINITA
14
1
Lihamestarin
NAUDAN
Suljettu su 10.11. 03 551 2200
marko.samiola@k-market.com
Palvelemme: ma-pe 7-21, la 7-18, su 12-18
Palvelemme: ma-pe 7-21, la 7-18, su 12-18
KAUPPIAS HOITAA HOMMAN
KAUPPIAS HOITAA HOMMAN
pkt
pkt
(2,99/l) (16,67 /kg)
RUOKAPATA
Kauppatie 1, Padasjoki
puh