Valtuusto koki ensinnäkin perusteellisen uudistuksen, kun uusia valtuutettuja on peräti 11. suljettu. Nyt Pekka Salonen jäi niukasti varalle. N:o 44 Torstaina 1.11.2012 padasjokelainen paikallislehti Irtonumero 1,50 e Antti kiittää! KAUPPIAS HOITAA HOMMAN RUOKAPATA Kauppatie 1, Padasjoki puh. Keskusta uudistui vanhoista puolueista eniten, konkari Aila Heinäjoki sai seurakseen kaksi ensikertalaista ja yhden paluun tehneen. Varasijalle jääneistä eniten ääniä keräsi SDP:n Seija Härmä (39). Nyt kymmenesosa padasjokelaisäänestäjistä kannatti perussuomalaisia. Lisää väistötiloja käyttöön alakoululla Viitosluokka Opistotalolle Markku Heinonen, Tuija Toivonen, Silja Savola, Timo Lempinen, Sari Airiainen ja An neli Pastila laskemassa kuntavaaliääniä sunnuntaiiltana kirjastossa. Pirkan veljenpoika, 29-vuo tias Pasi Ahola on valtuuston nuorin jäsen, vanhin on puolestaan kokoomuksen ääniharava Erkki Syrjänen (täyttänyt juuri 67 vuotta). Ei koske tarjoustuotteita eikä linnunruokia. kunnan sisäilmatyöryhmälle, joka tekee päätökset tarvittavista jatkotoimista. 42,9 prosentin ääniosuus riittää sitä paitsi näissä vaaleissa nostamaan Padasjoen koko maan kokoomuslaisimmaksi kunnaksi. Autoilija oli tulossa Jyväskylän suunnasta, kun reilu kilometri ennen Taulun risteystä ylämäessä penkasta oikealta puolelta tuli peuraeläin ja törmäsi auton oikeaan kylkeen. Kuitenkin viime eduskuntavaaleihin verrattuna perussuomalaiset ovat menettäneet paljon ääniä. Historia toistaa itseään, sillä myös viime vaaleissa valtuuston istuva puheenjohtaja Pirkka Ahola jäi ulkopuolelle. Perjantaina klo 18.30 aikaan henkilöauto törmäsi peuraan 24-tiellä. Sen sijaan Auttoisten, Nyystölän ja Maakesken monista ehdokkaista kustakin vain yksi pääsi läpi. Hylättyjä ääniä oli yhteensä 13, joista kuusi oli tyhjää, neljä sellaista, että numeroa oli mahdotonta tulkita ja kolme sellaista, joissa oli asiaton merkintä. eniten ääniä, oli paikallinen jytky tosiasia. Istuvista valtuutetuista putosivat Härkälän lisäksi kokoomuslaiset Virpi Kallioinen, Veikko Nikkarikoski ja Sanna-Maria Laine sekä SDP:n Pekka Koskela. Laitosääniä muista kunnista tuli 5. Korkeimmalta putosi valtuuston puheenjohtaja Atte Härkälä, joka sai saman äänimäärän kuin viime vaaleissa. Auton helmaan tuli naarmuja ja takarenkaissa oli havaittavissa peuran karvoja. 03 551 2200 marko.samiola@k-market.com Palvelemme: ma-pe 7-21, la 7-18, su 12-18 www.facebook.com/ ruokapata Myymme puhdasta NESTE OIL tehokaasua! HINNAT VOIMASSA TO-PE 1.-2.11.2012, ELLEI TOISIN MAINITA Pyhäinpäivänä la 3.11. kpl (8,50/kg) ERÄ! 4 95 rs (41,25/kg) Sinuhe HALLOWEEN LEIVOS 2 kpl/120 g VOIMASSA VAIN PE 2.11. Ennakkoääniä kertyi lopulta tasan tuhat (35,8 %), kun kirjastossa ennakkoäänestyksessä käyneiden lisäksi mukaan laskettiin muut ennakkoon äänensä antaneet. Viime kuntavaaleissa puolueella ei ollut ehdokkaita, mutta kahdeksan vuotta sitten perussuomalaisten ainoa ehdokas sai 11 ääntä. Peurakolari Taululla. Vesijaon suunta on valtuustossa erityisen hyvin edustettuna, kun Aholoitten lisäksi Mervi Hännikäinen otti uutena valtuustopaikan. Perussuomalaisten kannatus on kasvanut Padasjoellakin. EURORAUTA Taulunmäentie 1, p. pääruoan, 2 lämmintä lisäkettä ja salaatin Oman keittiön KEITTOLOUNAS 6 00 5 90 annos kg Nämä mukaan otettavat annosvaihtoehdot vaihtelevat päivittäin. Suurin ihmetyksen aihe on näissä vaaleissa kuitenkin perussuomalaisten nappionnistuminen, johon eivät uskoneet edes perussuomalaisehdokkaat itse. Väistötiloihin lestadiolaisten rukoushuoneelle on jo aiemmin siirretty toinen viidesluokka, ekaluokka sekä laaja-alaisen erityisopetuksen ryhmä. annos n. MYYMÄLÄSTÄ KAIKKI TUOTTEET REINOT Uusi väri sini-musta, koot 36-46 34,90 Perussuomalaiset ja vihreät ovat kuntavaa lien voittajia Padasjo ella. Täyden listan puuttuminen kostautui, sillä vain 10 lisä-ääntä olisi riittänyt takaamaan kokoomukselle entiset 10 valtuustopaikkaa. Yhden paikan tappiosta huolimatta kokoomus on silti edelleen Padasjoen ylivoimaisesti suurin puolue. 2,00 € 18 90 Lihamestarin naudan LIHAKÄÄRYLEET Suomi Palvelusta! ERÄ! Kokonainen tuore KIRJOLOHI pakattu, Suomi/Ruotsi 4 99 kg VOIMASSA TO-SU 1.-4.11. Kullasvuoren koululla otettiin syysloman jälkeen ohjat omiin käsiin sisäilma-asiassa ja ryhdyttiin siirtämään lisää oppilaita ja opettajia ns. Moni osasi uumoilla yhtä lisäpaikkaa, vaikka vihreät tietysti itse toivoivat jopa neljää valtuustosijaa. Vihreät saivat 8 vuotta sitten 73 äänellä ensimmäisen valtuustopaikkansa ja ovat nyt nousseet paikoissa tasoihin yhden paikan menettäneen SDP:n kanssa. Pienimmällä äänimäärällä (31) valtuustoon nousivat vihreitten Juha Nieminen ja kokoomuksen Esa Rouvila. Perussuomalaiset saivat ensimmäiset val tuustopaikkansa, kun molemmat ehdokkaat menivät läpi, ja vihreät jatkoivat nousujohteises ti nappaamalla kolman nen paikkansa valtuus tossa. Padasjoen kuntavaalit olivat yllätyksiä täynnä. Maanantaina tiloihin siirtyi toinen viidesluokka ja myös kuudennen luokan siirtoa Opistotalolle valmistellaan tämän viikon aikana, kertoi apulaisrehtori Riitta Keinänen-Korpela tiistaina. Nyt Ahola on jälleen mukana. väistötiloihin samassa pihapiirissä sijaitsevalle Opistotalolle. Ennakkoääniä tasan 1 000 Sunnuntaina kirjastossa kävi 786 äänestäjää, joista kuuden vaalilippu hylättiin. 9-17, la 9-14 AURINGONKUKAN SIEMENET 23,90 25 kg -20 % Voimassa 10.11.2012 saakka. 2 99 PEHMOPALAT 450 g Omasta uunista! kg ps (6,65/kg) VOIMASSA TO-SU 1.-4.11. pyhäinpäiväksi herkut k-marketista! palvelusta joka arkipäivä ma-pe Oman keittiön LOUNASANNOS sis. Äänestysprosentti Padasjoel la jäi 63,9:ään ja oli selvästi huonompi kuin viime kuntavaaleissa (66,6 %). Mutta kun Hilkka Ahokkanen haali pitäjän suurimman äänipotin ja Anita Saarinen sai 6. 874590 Avoinna ark. 2 99 pkt (7,12/kg) Atria suomalainen NAKKI 420 g ERÄ! 85 Pekan leivän LIHAPASTEIJA 100 g /kpl VOIMASSA VAIN PE 2.11. Keskusta säilytti neljä paikkaansa, vaik ka menetti ääniä, kun taas kokoomus ja SDP menettivät kannatuksen lisäksi kumpikin yhden valtuustopaikan. Perussuomalaisten jätti potti yllätti, vihreitten kolmas paikka odotettu Kullasvuoren koululla viime viikolla suoritetusta kosteuskartoituksesta ei ole annettu vielä mitään tietoja julkisuuteen. Molemmat evakuoitavista luokista työskentelevät koulun pohjoissiivessä, jossa oireilua on ilmennyt runsaammin. Terve järki oli otettava käyttöön, emme voineet enää odottaa, tuskaili KeinänenKorpela. Mittaustuloksia esitellään ensi viikon keskiviikkona 7.11. Naisten määrä valtuustossa väheni yhdellä kahdeksaan. Uuden valtuuston keskiikä on 52,8 vuotta. Padasjoki maan kokoomuslaisin kunta Vihreitten onnistuminen oli sen sijaan odotettua. Ulkomailla äänesti kaksi kuntalaista, kotiäänestyksiä oli 2 ja oman kunnan laitosäänestyksiä 27
Hiljaa voimat uupui, lähdön hetki läheni. Ensimmäinen maailmasodan puhjetessa Magdeleine oli 16-vuotias. To 1.11. Bogharin tehtävät siirtyivät muille, jolloin Magdeleine ja Anne voivat aloittaa novisiaatin eli valmistautumisen nunnan elämää varten. sunnuntai helluntaista klo 10 Messu kirkossa, Mattila, Nurmi. klo 19.00 s. Hänen mielessään väikkyi ajatus: vain sellaiset, jotka ovat pieniä, saavat mahdollisuuden ymmärtää ”Jeesuksen rakkauden salaisuuden”. Pyhäinpäivä klo 10 Messu kirkossa, Happonen, Nurmi, Päiväkuoro klo 18 Pyhäinpäivän iltakirkko, Happonen, Nurmi, Kirkkokuoro. 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa Toivoa on, nyt tarvitaan vahvaa tahtoa. 17.10.2012 PHKS Lea-sisko Sinikka sisarusten lapset perheineen ystävät Aino Raakel LEHTIÖ Siunaus on toimitettu läheisten läsnäollessa. Heikki Toivonen Kiitos Pirkka Ahola. Suomi kaipaa uudistusta, jotta meillä olisi hyvinvointiyhteiskunta tulevaisuudessakin. Omaiset Kiitos! Lämmin kiitos tuestanne! Rauno Hännikäinen Kiitos luottamuksesta! Erkki Syrjänen Ilkka Mertsalmi 5-kymppiselle onnea! Tv. klo 12 Lähimmäistupahartaus klo 18 Rippikoulun aloitusinfo srk.kodilla La 3.11. Samana päivänä syttyi Toinen maailmansota. Magdeleine piti kaikkia näitä tapahtumia merkkinä, jotka osoittivat kohti kutsumusta: elämää Jeesuksen pikkusisarena islaminuskoisten parissa Afrikassa. Onnittelut ajattelemisesta. Magdeleine päätti tehdä filmin elämästä Saharassa, jota näyttäisi ihmisille Ranskassa saadakseen kannatusta ja varoja pyrkimykselleen. 6 € . kotijoukot Lämmin kiitos äänestäjilleni luottamuksesta. Saatuaan matkustusluvan hän alkoi kiertää miehitettyä Ranskaa ristiin rastiin. Ahola Ainoa kiitollisina muistaen ja kaivaten Kiitos äänestäjille luottamuksesta, tästä on hyvä jatkaa! Anita Saarinen, PS Padasjoen Kokoomus kiittää äänestäjiä Parempi Suomi. Ja uudistus onnistuu, kunhan uskallusta riittää. 2 n:o 44 Torstaina 1.11.2012 Padasjoen seurakunta www.evl.fi/srk/padasjoki Puh 5527200 Sanomaa sinulle Jeesuksen pikkusisar Magdeleinen tie – erämää puhkeaa kukkaan. Magdeleine Hutin syntyi Pariisissa 26.4.1989 kuusilapsisen perheen nuorimmaisena. Kiitos terveyskeskuksen henkilökunnalle Ainon hyvästä hoidosta. Sairastuessaan vaikeaan niveltulehdukseen lääkärit sanoivat Magdeleinelle, että hänen olisi muutettava lämpimään ja kuivaan ilmastoon. Ei pöntömpi ajatus. klo 12 Mielenterveyden päivätoiminnan hartaus Visapuistossa Su 11.11. Ilm. klo 18 Miestenilta Särsjärvellä Pe 9.11. 2.5.1928 Padasjoki k. Keskustan kunnallisjärjestö Kiitos! Jukka Parempi Suomi. Esitystensä ansiosta hän sai viisi naista uusiksi kumppaneikseen, jotka aloittivat valmentautumisen nunnan elämään nomadien parissa Saharassa. Stop. Alk. Stop. Ti 6.11. 6.10.1936 hän lähti Algeriaan mukanaan Anne, kumppani kutsumustyössä. Lämmin kiitos osanotosta. klo 14 kirkonkylän rukoushuoneella Kas, niin pitkä aikako siitä jo on. Aarno Ilmari Wallenius 82 v. Messun jälkeen rippikoululaisille kirkossa jumalanpalvelusopetus ja käyntivihkojen jako. 23. 1925 isä kuoli influenssaan. Mervi Tiina, Riitta ja Juha kiittävät luottamuksesta. Hän ymmärsi, että Jumala oli valinnut hänet työvälineekseen hänen heikosta kunnostaan huolimatta. viim. Työhön kuului matkoja erämaahan siellä elävien nomadien luo, ja matkat tehtiin joko kävellen tai ratsastaen, joka taito oli ensin opeteltava. Nuori seurakunta Pe 2.11. Saksalaiset surmasivat hänen isoisänsä, molemmat veljet kaatuivat taistelussa ja Marié-sisko kuoli espanjantaudin aiheuttamaan aivokalvontulehdukseen. Isä oli ollut armeijan lääkärinä Afrikassa ja menettänyt siellä toisen jalkansa sairasta muslimipoikaa auttaessaan, josta syystä Magdeleine piti isäänsä pyhänä. Ilm. Kirsi Pykälistö Sylintäydeltä ruiskaunokkeja äänestäjilleni ja tukijoukoilleni Silja Savola KIITÄN äänestäjiäni osoittamastanne luottamuksesta. Hän sai varmuuden siitä, ettei Jumala tahtonut hänelle luostarielämää, vaan köy hien ihmisten auttamista. Eräänä yönä hän näki näyn, jossa Maria antoi hänen syliinsä pienen Jeesus-lapsen. Hinta 12 € , alle 7 v. Tähän olette tulleet, 60 vuotta rinnakkain kulkeneet. Retki Maata Näkyvissä –festareille Turkuun 16-18.11, katso 11.10. Saimi ja Kaarlo Koskista Timanttihääpäivänä 8.11.2012 lämpimästi onnitellen lapset perheineen kolmessa polvessa. Jokin näkymätön lukko välillänne sitonut teidät yhteen tyynessä ja myrskyssä. Suomessa he ovat toimineet vuodesta 1953 läh tien ja asuneet Helsingissä, Kotkassa, Jyväskylässä, Piikkiös sä ja Tampereella. ja su 4.11. Ja uudistus onnistuu, kunhan uskallusta riittää. Pidetään yhteyttä! Lämmin kiitos kaikille äänestäjilleni. menn. Koko tuon ajan hän oli varma, että hän jonakin päivänä lähtisi Saharaan ja rukoili joka ilta sen puolesta. klo 19 Nuortenilta Nuorkkarilla Isovanhempi-lastenlapsileiri (3-10 v.) Särsjärvellä 24.25.11.2012. virastoon p. su perhemessuun kirkossa ja keittolounaaseen srk.kodilla. Rakkaamme o.s. Sodan päättyes sä enää Magdeleine oli perheen lapsista elossa. Hän näytti filmiään, joka meni lopulta rikki, kaikkiaan 600 kertaa. sunnuntai helluntaista klo 10 Messu ja pyhäkoulu kirkossa, Mattila, Happonen, Nurmi klo 18 Lähetysilta srk.kodilla, aihe: Hävettääkö evankeliumi. Muistetaan vuoden aikana kuolleita seurakunnan jäseniä. 5527200. 5527200. Stop. SUOMEN UUDISTAJIA Vantaalta Maksaja: Kansallinen Kokoomus Kiitän äänestäjiäni . klo 12 Eläkeläisten päivätoiminnan hartaus, Visapuisto Ke 7.11. lehti. Perhe oli syvästi uskonnollinen ja kävi joka päivä messussa, vaikka ne olivat lähes kiellettyjä 1900-luvun alun Ranskassa, sillä kirkko oli erotettu valtiosta. Pyhäkoulu messun yhteydessä Kirkonkellarissa. Peruuttamalla kun ei pääse eteenpäin. Elina Grönlund HELLUNTAISEURAKUNTA Tervetuloa! Su 4.11. Täällä he ovat työskennelleet siivoojina, keittiöapulaisina ravintoloissa ja sairaaloissa ja vanhusten parissa. Kiitokset luottamuksesta. 1.11. Syyskuun kahdeksantena 1939 naiset antoivat lupauksensa ja heistä tuli Jeesuksen pikkusisaria. Työ ei ollut kuitenkaan sitä, mitä Magdeleine sydämessään toivoi. klo 19 Rukousilta Tervetuloa Vapaaseurakunta Ossi ja Aija Pitkänen AUTTOISTEN RUKOUSHUONE la 3.11. 16.11. Vastahan Suomelan lavalla iltamissa silmäkulma pilkettä vilkkui. 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa Toivoa on, nyt tarvitaan vahvaa tahtoa. 24. Esikoislestadiolaisten seurat la 3.11. Väistyi vaiva, tuli rauha, uni kaunis ikuinen. Aluksi he perustivat armeliaisuuden talon Boghariin arabien keskuuteen ja auttoivat itse köyhinä eläen tuon pienen kylän köyhiä asukkaita. Esa Rouvila Kuollut: Aino Raakel Lehtiö 84 v. -Santtu Kiitos kaikille, jotka kunnioititte Aarno Walleniuksen muistoa ja otitte osaa suruumme. 1950-luvulla hän aloitti matkansa kaikkiin maanosiin perustaen niihin yhteisöjä köyhien, vähäisten ja syrjittyjen keskuuteen. Su 4.11. Padasjoen Vihreät kiittävät äänestäjiään! Äänestyskopeissa on tapahtunut merkittävää päätöksentekoa. SUOMEN UUDISTAJIA Vantaalta Maksaja: Kansallinen Kokoomus Kiitos äänestäjille! Pasi Ahola Iso kiitos! Antti Lämpimät kiitokset vaalityöhön osallistuneille, tukijoille ja äänestäjillemme! Onnea ja työniloa valituille. Yhtenä päivänä saattoi olla 8 esitelmätilaisuutta ja kerran hän puhui myös internointileirissä, jossa kuulijoina oli 80 naista. Tuota päivämäärää pidetään sääntökunnan perustamispäivä. Ei pöntömpi ajatus. klo 11 Ehtoollistilaisuus Ke 7.11. Myös täällä pätee periaate: olla ihmisten, erityisesti vaikeassa yhteiskunnallisessa asemassa elävien luona. klo 12-13 Hetki rukoukselle kirkossa klo 18 Vanhempainyhdistyksen järjestämä asiantuntijaluento srk.kodilla To 8.11. No, rakkauttahan se, myöntäkää pois. Suomi kaipaa uudistusta, jotta meillä olisi hyvinvointiyhteiskunta tulevaisuudessakin. Peruuttamalla kun ei pääse eteenpäin. la klo 10, päät. Vuodet 1928–1936 Magdeleine toimi opettajana koulussa, jota hän itse oli käynyt
kausi ”Kunnallinen päätöksenteko ei saa olla liikaa poliittispainotteista. Matti Järvinen uusi KOK 9 6 15 40,053 41. Esa Kärhä uusi SDP 9 5 14 35,875 46. Jari Virtanen uusi VIHR 5 3 8 23,100 57. kausi ”Yritetän ydessä ajaa viihtyisän ja rauhallisen kotikuntamme etua.” Erkki Syrjänen 2. kausi ”Mahdollisimman paljon päätösvaltaa säilytettävä Padasjoella.” Mervi Hännikäinen 1. Antti Härkönen uusi KESK 33 15 48 80,000 21. Sanna-Maria Laine KOK 9 10 19 50,733 33. Seija Härmä uusi SDP 24 15 39 71,750 24. Heikki Miikkulainen uusi VIHR 4 7 11 33,000 50. Aila Heinäjoki KESK 48 31 79 320,000 4. Juha Nieminen uusi VIHR 10 21 31 77,000 22. Ja uudistus onnistuu, kunhan uskallusta riittää. Mervi Hännikäinen uusi SDP 19 23 42 95,667 17. kausi ”Uutta näkemystä valtuustoon.” Ilpo Pylvänen 5. kausi ”Avointa päätöksentekoa.” Esa Rouvila 1. Hilkka Ahokkanen uusi PS 63 37 100 175,000 9. Heikki Toivonen uusi KOK 23 28 51 152,200 11. Virpi Kallioinen KOK 8 13 21 69,182 25. kausi ”Pidä yhteyttä ehdokkaaseesi, näin saamme tärkeitä asioita eteenpäin.” Sitaatit kyselystä, jonka Padasjoen Sanomat teki ehdokkaille ennen vaaleja. Esa Rouvila uusi KOK 15 16 31 95,125 18. Ritva Ahonen uusi SDP 8 8 16 47,833 34. Pirkka Ahola uusi KESK 30 19 49 106,667 16. Lauri Suomaa uusi KOK 11 4 15 38,050 44. Silja Savola KOK 43 19 62 190,250 8. Anne Niemikallio uusi KOK 5 7 12 31,708 51. Peruuttamalla kun ei pääse eteenpäin. Jukka Kontra uusi KOK 25 17 42 126,833 13. Antti Räsänen KOK 32 38 70 253,667 6. 1. Pekka Koskela SDP 6 23 29 57,400 30. kausi (Asikkalassa 3 kautta) ”Lähtökohtana Padasjoen säilyminen itsenäisenä.” Antti Räsänen 7. Susanna Korelin uusi SDP 9 6 15 41,000 40. Veikko Nikkarikoski KOK 7 6 13 33,087 49. Eeva-Liisa Pykälistö uusi KOK 11 3 14 36,238 45. Erkki Syrjänen KOK 50 32 82 761,000 2. Paula Mertsalmi uusi VIHR 5 9 14 46,200 36. SUOMEN UUDISTAJIA Vantaalta Maksaja: Kansallinen Kokoomus Keltainen 12m68y Pantone 123C Haluttaessa kultaväriä Pantone 871 Sininen 100c56m18k Pantone 294 C Padasjoen kunnanvaltuusto 2013-2016 Rauno Hännikäinen 9. Atte Härkälä KESK 17 21 38 64,000 26. Olli-Pekka Mäkelä uusi KOK 10 7 17 42,278 39. Miia Laukkanen uusi KOK 5 4 9 29,269 53. 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 123 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa 423 Lorem Ipsum-Dolor 46 v, tieteidenmaisteri, kukkaroyrittäjä Vantaa Toivoa on, nyt tarvitaan vahvaa tahtoa. kausi ”Pidetään kunta itsenäisenä ja palvelut Padasjoella.” Pirkka Ahola 6. Marissa Kallio uusi KOK 9 9 18 47,563 35. Janne Sandholm uusi KOK 14 12 26 84,556 20. Mira Vilkman SDP 30 17 47 143,500 12. Tiina Aarto VIHR 38 28 66 231,000 7. Elena Kukushkina uusi KOK 10 10 20 58,538 28. kausi ”Padasjoen tulevaisuuden ratkaisut edessä.” Heikki Toivonen 1. Ei pöntömpi ajatus. Kirsi Rantala uusi VIHR 4 2 6 21,000 58. Rauno Hännikäinen KOK 30 5 35 108,714 15. kausi ”Naisääntä tarvitaan vastuulliseen päätöksetekoon.” Antti Härkönen 1. Ilpo Satkola uusi VIHR 1 1 Ehdokkaiden äänimäärät Luvut tarkistuslaskennan jälkeen. kausi ”En kumartele kuvia.” Juha Nieminen 1. klo 21-1.30 KARAOKE 1) Hilkka Ahokkanen PS 100 2) Ilpo Pylvänen SDP 85 3) Erkki Syrjänen KOK 82 4) Ilkka Mertsalmi KOK 80 5) Aila Heinäjoki KESK 79 6) Anita Saarinen PS 75 7) Antti Räsänen KOK 70 8) Tiina Aarto VIHR 66 9) Silja Savola KOK 62 10) Pasi Ahola KESK 56 10 eniten ääniä saanutta:. kausi ”Haluan kuunnella kuntalaisia hyvässä ja pahassa.” Pasi Ahola 1. Elli Saarinen uusi VIHR 6 4 10 28,875 54. kausi ”Ei haaskata voimavaroja keskinäisiin erimielisyyksiin.” Tiina Aarto 2. Salla Koukka uusi VIHR 1 7 8 25,667 56. Mika Vall uusi KESK 4 4 8 40,000 42. Mikko Iittala uusi KOK 5 1 6 28,185 55. Juha Lahtinen uusi KOK 13 4 17 44,765 38. Ville Heistola uusi KOK 4 15 19 54,357 31. kausi ”Voin luvata vain vaikeampia aikoja, mutta niistäkin on selvittävä.” Janne Sandholm 1. kausi ”Kokonaisuuksien ymmärtämistä, ei naurettavaa pikkupolitikointia.” Silja Savola 4. kausi ”Meillä on hieno Padasjoki, säilytetään se” Anita Saarinen 1. Ilkka Mertsalmi 2. Viljo Aidantausta uusi KESK 3 3 35,556 47. Riitta Keinänen-Korpela VIHR 29 21 50 115,500 14. Kirsi Pykälistö uusi KOK 13 8 21 63,417 27. Seija Karevaara uusi VIHR 7 8 15 57,750 29. Ilkka Mertsalmi KOK 44 36 80 380,500 3. Hannu Hertti uusi KOK 3 8 11 30,440 52. Pekka Salonen uusi KOK 17 5 22 76,100 23. Tuulikki Kaunisto uusi KESK 14 8 22 53,333 32. Kari Miettinen uusi KOK 5 8 13 34,591 48. Ilpo Pylvänen SDP 47 38 85 287,000 5. kausi ”Haluan toimia edelleen padasjokelaisten parhaaksi.” Jukka Kontra 3. Valitaan Varalla Ei valita 19,250 Ehdokkaat vertauslukujärjestyksessä Puolue Ennakkoäänet Vaalipäivän Äänet yhteensä Vertausluku Parempi Suomi. kausi ”Vielä on virtaa pää töksen te koon.” Aila Heinäjoki 3. kausi ”Terveysasema ja sen palvelut pitää jatkossakin löytyä Padasjoelta.” Mira Vilkman 2. MODETTI MODETTI LA 3.11. Paavo Luukka uusi KESK 12 5 17 45,714 37. kausi ” Mikään ei muutu, jollei kukaan vaadi muutosta.” Riitta KeinänenKorpela 3. Suomi kaipaa uudistusta, jotta meillä olisi hyvinvointiyhteiskunta tulevaisuudessakin. Kari Korpela uusi VIHR 10 1 11 38,500 43. kausi ”Uskallan sanoa mielipiteeni ja tuoda epäkohdat esiin.” Hilkka Ahokkanen 1. Anita Saarinen uusi PS 45 30 75 87,500 19. Pasi Ahola uusi KESK 25 31 56 160,000 10
Äänikuningatar on tyytyväinen puolueensa menestykseen myös piirin ja valtakunnan tasolla. Me olisimme tarvinneet miesehdokkaan listalle, nyt miesten äänet valuivat kokoomukselle, pohtii Ahokkanen. Tiukka puoluesidonnaisuus ei sovi kuntapolitiikkaan, vaan yhteistyötä pitää kyetä tekemään kunnan ja kuntalaisten parhaaksi. Puolue ei ole hajaannuksessa Perinteisesti suurimman puolueen ääniharava on ollut hyvin lähellä kunnanvaltuuston tai kunnanhallituksen puheenjohtajuutta, mutta Syrjänen ei ainakaan vielä maanantaina myöntänyt, että asiasta olisi ollut vielä puhetta. Omasta kokemuksesta tiedän, että asioihin kunnolla sisään pääseminen vie ainakin pari vuotta. Vaalin tulos on ääniharavan mukaan selkeä kannanotto myös kunnan itsenäisyyden puolesta ja velvoittaa tekemään työtä sen eteen. Olin varma, että toinen meistä menee läpi, mutta molempien valtuustopaikkaan en ihan jaksanut uskoa, kommentoi Ahokkanen maanantaina työpaikaltaan Lahti Energialta. yli 400 esitettä. Maanrakennusalan ammattilainen on profiloitunut päätöksenteossa ennen kaikkea teknisen puolen ja sopimuskäytäntöjen asiantuntijana ja aikoo hyödyntää osaamistaan myös alkavalla valtuustokaudella. Se on hieno saavutus. 4 n:o 44 Torstaina 1.11.2012 Vaalien suurimpana yllätyksenä voidaan Padasjoella pitää sitä, että Perussuomalaiset, joilla ei ole ollut edustajaa valtuustossa, onnistui vaalityössään 100-prosenttisesti ja sai kirkkaasti läpi molemmat ehdokkaansa. Perussuomalaisten Hilkka Ahokkanen hämmentyi itsekin äänipotistaan Sadalla äänellä valtuustoon ja vaalien ääniharavaksi Padasjokelainen jytky oli se, että tuntemattomuudesta politiikkaan mukaan tullut perussuomalaisten Hilkka Ahokkanen nousi ensi yrittämällä pitäjän ääniharavaksi. Erkki Syrjänen nousi kokoomuksen piikkipaikalle ”Ilmeisesti jotain on tehty oikein” Tekonurmikenttä saatiin Padasjoelle viime vuonna Erkki Syrjäsen aloitteesta ja tuella.. Hän arvelee, että ihmiset äänestivät ainakin perussuomalaisten kohdalla enemmän puoluetta kuin henkilöitä. Hän uskoo, että perussuomalaisten keräämä äänimäärä olisi riittänyt helposti kolmannenkin ehdokkaan läpimenoon. Käydessäni Arrakoskella ja Auttoisilla sain positiivista palautetta siitä, että olin ainoa ehdokas, joka jalkautui sivukylille. Haluan hallituspaikan, ehdottomasti. Me olemme molemmat politiikassa uusia kasvoja ja paikkakunnalla melko tuntemattomia henkilöitä. Äänten hajoaminen joissain äänestyksissä ei ole merkki puolueen hajaannuksesta, vaan siitä, että ryhmässä erilaiset mielipiteet ovat sallittuja. Saimme toista tuhatta edustajaa kunnanvaltuustoihin ja Hämeessä on perussuomalaisten edustus nyt joka kunnassa. Häviäjiä olivat perinteiset puolueet ja voittajia kuntapolitiikan uudemmat tulokkaat vihreät ja perussuomalaiset. Kyllä tulos oli hirveän suuri yllätys. Haluan tehdä työtä myös sen puolesta, että kunnallinen päätöksenteko olisi nykyistä avoimempaa ja että käsitteltävistä asiois ta kerrottaisiin kuntalaisille selkokielellä, sillä heidän verorahoillaanhan tässä pelataan. Se on kuusi enemmän kuin edellisten kuntavaalien ääniharavalla, kokoomuksen Ilkka Mertsalmella. Listalta löytyy myös koko pitäjän ääniharava, kellosalmelainen Hilkka Ahokkanen, joka keräsi vaalissa tasan sata ääntä. Toiselle valtuustokaudelleen hän ponnisti Padas joen kolmanneksi suurimmalla äänipotilla, edelle nousivat vain perussuomalaisten Hilkka Ahokkanen ja sdp:n Ilpo Pylvänen. Se on meille tärkeä asia. Vaarana on myös se, että kokeneemmat jyräävät epävarmat aloittelijat omilla näkemyksillään, pohtii Syrjänen. Uskon, että olemme täysin toimintakykyinen ryhmä ja lähdemme hyvässä hengessä uuteen valtuustokauteen, hän vakuuttaa. Syrjänen aikoo jatkaa toisella valtuustokaudella yhteistyötä yli puoluerajojen ja toivoo, että myös valtuuston uudet tulokkaat ovat osaavia ja yhteistyöhaluisia ihmisiä. Kokoomuksen vaalitulokseen Padasjoella hän on tyytyväinen, vaikka yksi valtuustopaikka täpärästi menetettiinkin. Ahokkanen lupaa, että perussuomalaiset tekevät valtuustossa kaikkensa sen eteen, että terveysasema säilyy Padasjoella jatkossakin. Ehdokas jakoi vaalien alla mm. Sopimuskäytönnöissä on edelleen puutteita ja niihin on saatava parannusta. Ilmeisesti olen tehnyt ainakin jotain oikein, vaikka en omasta mielestäni saanutkaan riittävästi ajamiani asioita läpi ensimmäisellä valtuustokaudella, kommentoi kokoomuksen Erkki Syrjänen omaa vaalitulostaan. Seitniemeläinen kasvatti äänimääränsä edellisvaalin 63 äänestä 82 ääneen, mikä riitti kokoomuksen piikkipaikkaan. Saimme mukaan uusia yhteistyökykyisiä henkilöitä ja sitä kautta uutta ilmettä. Kuntalaiset haluavat eroon hyväveliverkostoista ja sullemulle-politiikasta ja äänestivät avoimen päätöksenteon puolesta. Paikkajaosta sovitaan aikanaan ryhmien välisissä neuvotteluissa, mutta kyllähän tulos tiettyjä viitteitä antaa. Perussuomalaisten hyvän äänisaaliin tulee Ahokkasen mukaan näkyä myös luottamuspaikkajaossa. Toisaalta Ahokkanen katsoo, että myös ahkera vaalityö näkyi tuloksessa. Syrjänen kiistää epäilykset siitä, että kokoomuksen sisällä olisi vakavia jakolinjoja esimerkiksi suhtautumisessa kuntauudistukseen. Ahokkasen mielestä Padasjoen vaalitulos kielii siitä, että ihmiset haluavat muutosta perinteiseen politiikan tekoon. Uusien valtuutettujen poikkeuksellisen suurta määrää kokoomuspäättäjä pitää toisaalta hyvänä, toisaalta haasteellisena asiana. Puheenjohtaja Timo Soini tsemppasi ehdokasta vaalien alla Lahdessa
Pylvänen kertoo veikanneensa etukäteen oikein vihreiden yhden paikan paikkalisäyksen, mutta perussuoPerussuomalaisten lisäksi vaalin toinen selkeä voittaja Padasjoella oli vihreät, joka kasvatti valtuuston paikkalukunsa kahdesta kolmeen. Vihreiden kärkipaikan äänissä otti Tiina Aarto, joka nousi neljä vuotta sitten valtuustoon 39 äänen turvin. Tällä kertaa ääniä tuli jo 66. Hän uskoo äänestäjien huomanneen hänen rohkeutensa puuttua asioihin ja avata suunKeskustan listalta suurimman äänipotin keräsi Aila Heinäjoki. ta panosta. Itse veikkasin, että vaalilla olisi enemmän mielenkiintoa ja prosentti nousisi 78,5:een. Samoin lukio pitää saada säilymään paikkakunnalla mahdollisimman pitkään. Toki tulokseen vaikuttaa myös se, että olen niin monessa mukana ja tapaan paljon ihmisiä niin työn kuin harrastusten kautta. Sdp säilytti äänimäärällä mitattuna asemansa valtuuston kolmanneksi suurimpana ryhmänä, vaikka vihreät kirivätkin paikkamäärässä rinnalle. Aidosti uusia valtuutetuista on vain yksi, Aholan Pasi. valtuustokaudelle.. Pylväsellä on selvä käsitys Padasjoella tapahtuneesta äänten uusjaosta: Perussuomalaisten ykkösnainen vei vasemmistoliitolta vapautuneet äänet ja listan toinen ehdokas vei meiltä paikan. Kokonaisäänipotti suli edellisistä kuntavaaleista 75 äänellä. Kyllä siinä on yhdelle miehelle tarpeeksi. Kokoomus taas menetti yhden paikan vihreille puoluetta vaihtaneen Juha Niemisen mukana, hän analysoi. Uskon, että perussuomalaisia äänestäneet ovat antaneet tukensa enemmän puolueelle kuin itse ehdokkaille väheksymättä lainkaan ehdokkaiden henkilökohtaisPuolueiden kannatus Padasjoella 2004-2012 Kuntavaalit 2012 Muutos kuntavaalit 2008 Muutos eduskuntavaalit 2011 Muutos kuntavaalit 2004 Puolue % Paikat Ääniä %-yksikköä Paikat Ääniä %-yksikköä Ääniä %-yksikköä Ääniä KOK 42,9 9 761 -0,8 -1 -80 +21,6 +353 1,3 -40 KESK 18,0 4 320 -2,0 -66 +3,1 +34 8,2 -185 SDP 16,2 3 287 -2,6 -1 -75 -4,6 -112 -4,6 -113 VIHR 13,0 3 231 +4,5 +1 +67 +9,5 +164 + 8,3 +140 PS 9,9 2 175 +9,9 +2 +175 -13,2 -267 + 9,3 + 164 Tiina Aarto nousi Vihreitten ääniharavaksi ”Vihreiden menestyksen pitää näkyä luottamuspaikkajaossa” Vihreät ehdokkaat keräsivät Padasjoella kaikkiaan 231 ääntä, mikä riitti nostamaan valtuuston paikkamäärän kahdesta kolmeen. Ryhmä kokoontuu ensimmäiseen omaan neuvonpitoonsa keskiviikkona. Tuloksen täytyy näkyä myös valtuustotyöskentelyssä. Haluamme ja meidän pitää päästä nyt vaikuttamaan reilulla kädellä. Tulos yllätti ja lämmitti, näyttää, että olen toiminut äänestäjieni haluamalla tavalla, sanoo kolmannelle kaudelle valtakirjan saanut neroskulmalainen. Viides valtuustokausi jää myös viimeiseksi Pylväselle. Kuntalaiset haluavat, että valta on laajemmassa piirissä, ei pelkästään perinteisten puolueiden käsissä. Suurin osa ehdokkaista kampanjoi vielä vaalien aattopäivänä marketeilla. Terveyspalveluiden säilyminen on ehdoton ykkösasia, en pitäisi pahana veroäyrin nostamistakaan sen vuoksi. Vihreiden 12 ehdokkaan lista keräsi kaikkiaan 231 ääntä ja puolueen kannatus nousi edellisvaaleista 4,5 %. Aarto pitää selvänä, että vihreiden vaalimenestyksen pitää näkyä selvästi myös luottamuspaikkoja jaettaessa. malaisten täyspotti tuli yllätyksenä. Aarton mielestä vaalin tulos kokonaisuudessaan on äänestäjiltä viesti avoimemman kunnallispolitiikan puolesta. Pylväsen mukaan tulevalla valtuustolla on jaettavanaan vain niukkuutta. Tämän kauden jälkeen tulee 20 vuotta täyteen valtuustossa, hallitusvuosiakin on takana 12. Kokonaisvaalitulosta neroskulmalainen tulkitsee niin, että äänestäjät osoittivat kyllästymisensä kuulemista osaamattoman pienen piirin toimintaan ja halunsa toimintatapojen muutokseen. Hän kasvatti äänimääräänsä edellisvaalien 52 äänestä 79 ääneen. Tervetuloa vain mukaan joukkoon. Hän lupaa jatkossakin toisa tarpeen tullen. Olen yrittänyt olla neljä vuotta äänessä. Hän on tyytyväinen myös puolueen menestykseen: tavoite yhden paikan lisäyksestä täyttyi. Keskustan menestys yllätti Heinäjoen iloisesti, koska ehdokkaita oli vain puolet edellisvaaleista. Sillehän ei sitten mahda mitään, jos valtio panee rahahanat kiinni. 5 n:o 44 Torstaina 1.11.2012 Henkilökohtaiseen äänimäärään olen todella tyytyväinen, mutta fiilistä tietenkin laskee hieman yhden valtuustopaikan menetys. Nyt on aidon yhteistyön aika kaikkien ryhmien kanssa, padasjokelaisten hyväksi. Pylväselle toiseksi suurin äänipotti mia yhteistyössä padasjokelaisten eduksi ja nostaa asioita näkyviin. Olen positiivisesti hämmästynyt äänimäärästä ja se herättää lämpimiä ajatuksia, kiittelee Aarto. ”Aidon yhteistyön paikka” Aila Heinäjoki keskustan äänirohmu Keskustan vaalibussi poikkesi Padasjoella viimeisenä kampanjapäivänä lauantaina. Sen osoittaa perussuomalaisten nostaminen esiin. Se maksaa meille toisen hallituspaikan, summaa vaalitulosta sdp:n Ilpo Pylvänen, joka keräsi Padasjoella toiseksi suurimman äänipotin. Toinen suuri yllätys Pylväselle oli äänestysprosentin jääminen 63,9 prosenttiin. Demarikonkarin äänimäärä kasvoi edellisten kuntavaalien 72 äänestä 85 ääneen. Ilpo Pylvänen sai valtakirjan jo 5. Pylvänen haluaa säilyttää myös kunnan itsenäisyyden niin pitkään kuin mahdollista. Tuleva kausi on täynnä valtion järjestämiä muutoksia ja vaatii päättäjiltä paljon työtä
Menee loputkin palvelut. Nieminen tyrmäsi konsultin taannoin ehdottaman perusterveydenhuollon kaksinapaisuuden. Kiinteistö on vuokrattu Vapolle, ja se on antanut suostumuksensa 60-neliömetrisen hiekkavaraston rakentamiseen vuokra-alueelle. Keskustelua herätti myös kulujen jakautuminen. Santalahti kertoi omassa alustuksessaan, että Padasjoella otettiin vuositasolla noin tuhat röntgenkuvaa. Toinen vaihtoehto olisi ollut kuvaus keskussairaalassa, muistutti entinen ylilääkäri. Taloudellinen perusosaaminen ja paikkakunnan kehittäminen. Hän korosti, että sellaiset palvelut, joita moni tarvitsee toistuvasti, on syytä säilyttää jatkossakin Padasjoella. Laboratorion supistamisaikeita arvosteltiin. Käytäntönä on ollut jo vuosia, että erikoispalveluja tarvitsevat lähetetään yksityispuolen erikoislääkärille, joista monet työskentelevät myös keskussairaalassa. Hoitotuki jää monelta siihen oikeutetulta hakematta, ja työterveyshuollon piirissä olevat ovat etuoikeutetussa asemassa. Padasjoen itsenäisenä säilyminen on pääasia. Keskustelussa tulikin esille, että olisi järkevää kerätä terapeutille päivä täyteen vaikkapa joka toinen viikko. Puhetta oli myös ambulanssipalveluista ja vuodenvaihteessa tapahtuvasta muutoksesta sairaankuljetuksessa, potilastietojärjestelmästä ja Oivan johtajanvaihdoksesta. Mielestäni käytäntö on toiminut ihan hyvin. Silloin kun Oivaa perustettiin, ylöskirjattiin että jokaisessa jäsenkunnassa tulee olemaan peruspalvelut. Poikkeamisluvasta päättää Padasjoen kunta. 6 n:o 44 Torstaina 1.11.2012 Hanna Luukko ja Teijo Sarkala tulivat ensimmäisten joukossa äänestämään sunnuntaina. 786 äänesti sunnuntaina Jan Hilden. Hän oli tullut kirjastoon äänestämään pyöräkelkallaan Visapuistosta. Kuntaliitosasiakin oli vähän taustalla, mutta ei isosti, perusteli Hilden valintaansa. Sarkala oli tehnyt oman valintansa jo hyvissä ajoin. Tärkein kriteeri hänellä oli kotikunnan itsenäisyys. Terapia ja kuntoutus vähissä Peruspalvelukeskus Oivaan liittymisen jälkeen Padasjoelta ovat hävinneet puheja toimintaterapeutit, joiden saatavuus oli aiemminkin satunnaista. Tosin kaikki on kiinni työntekijöistä: jo pitkään on ollut vaikeuksia saada hoitohenkilökuntaa Padasjoelle. Isoilla paikkakunnilla, joissa on suhteessa enemmän työtä tekeviä, käytetään enemmän työterveyshuoltoa, mikä ei rasita terveyskeskusta ja laskukin menee kunnan sijasta Kelalle. Valtionosuutta tällainen kunta saa silti saman lailla kuin vanhusvoittoinen kunta, huomautti Santalahti. Haluan kuntoliitosta. On ymmärrettävää, että on joitakin asioita, joita ei voi tehdä jokaisella terveysasemalla. Palvelut, joita moni tarvitsee toistuvasti, säilytettävä Padasjoella Tuomo Nieminen ja Esa Santalahti alustivat tilaisuuden ja vastasivat yleisön kysymyksiin. Yksityislääkärille pääsee viikossa. Laitoskuntoutusta ostetaan nykyisin Lahdesta ja muut kuntoutusta tarvitsevat matkustavat palvelujen perässä Asikkalaan tai Lahteen. Rakennuspaikka on asemakaavassa merkitty puistoalueeksi, eikä siihen ole määritelty rakennusoikeutta. Valvontajaoston mielestä rakentamisesta ei aiheudu maisemallista haittaa, eikä se loukkaa rannanomistajien tasapuolista kohtelua. Padasjoen terveyspalveluiden alasajosta Santalahdella oli selvä kanta. Valvontajaosto puoltaa myös Padasjoen kunnan poikkeamishakemusta, jolla se hakee Hämeen ELY-keskukselta lupaa hiekkavaraston rakentamiseksi teollisuusalueelle Sähkötien varteen lähelle Vapon lämpölaitosta. Kiinteistöllä on myös rakennusoikeutta jäljellä. Pieni ei siis välttämättä ole kallis, kuten Santalahti korosti. Padasjokelaisten pitää puolustaa hyvin toimivia peruspalvelujansa, totesi itsekin aikanaan Padas joen terveysasemalla työskennellyt Nieminen. Puoltavia lausuntoja valvontajaostolta. Tuottavuuden tarvekerroin kuitenkin paljastaa, että palvelut tuotetaan meillä halvemmalla kuin muualla. Terveydenhuolto on ollut tärkeä teema usealla puolueella, vaikka monet ovat niin paljon ajastaan jäljessä, että puhuvat terveyskeskuksesta, vaikka meillä on jo vuosia ollut terveysasema, tähdensi Nieminen. Siinä säästyy puoli vuotta kallista aikaa, eikä tule sen kalliimmaksi kuin vastaanotto keskussairaalassa. Varsinkin iäkkäämmille on tärkeää, että hoitoon pääsee lähellä. Kärkölässä on 5 000 asukasta, mutta labra on avoinna vain 2-3 päivänä viikossa, vertasi Nieminen. Nytkään potilaat eivät joudu ajelemaan moneen kertaan edestakaisin, sillä akuutissa tapauksessa Asikkalan röntgenhoitaja soittaa lääkärille, joka tarvittaessa lähettää potilaan saman tien keskussairaalaan. En ole vieläkään päättänyt. Loma-asunto sijaitsee 13 metrin päässä rannasta. Leiman lippuun laittoi Jukka Ståhl. Jan Hilden on perinteisesti käynyt äänestämässä varsinaisena vaalipäivänä heti vaalihuoneiston auettua. Perusterveydenhuolto on toistaiseksi hyvällä tolalla ja sen saa kotipaikkakunnalla, mutta monia erikoispalveluja haetaan Asikkalasta tai Lahdesta. Röntgen meiltä lähti jo viitisen vuotta sitten, mutta röntgenlääkäri käy aika ajoin tekemässä ultraäänitutkimuksia. Teijo Sarkala ja Hanna Luukko äänestivät aamulla. Meillä on tietyt spesialistit, joille lähetämme polvet, toiselle olkapäät jne. Aili Lehtovirta pääsi ensimmäisenä äänestäjänä tarkistamaan vaaliuurnan. Varastolta on lisäksi hyvät kulkuyhteydet hiekoitettaville alueille. Jos Padasjoella on osaava henkilö ja palvelua tarvitaan usein, ei sitä tietenkään kannata purkaa. Valvontajaosto puoltaa poikkeusoikeuden myöntämistä loma-asunnon laajentamiseen Päijänteen rannalla Vähä-Kellosalmen itäosassa. Kuten Nieminen lopuksi huomautti viitaten käytyyn keskusteluun, perusvire kunnassa on tyytyväisyys terveydenhuoltoon. Tulevaisuuden suurimmaksi haasteeksi Nieminen nimesi sen, mistä saada riittävän laadukkaat terveyspalvelut sopivaan hintaan, kun samaan aikaan väki vanhenee ja sairastaa yhä enemmän, jolloin palvelujen tarve lisääntyy. Toisaalta taas monissa erikoisaloissa ongelmana on se, että pienessä kunnassa pitäisi odottaa kuukausikaupalla, että yhden työpäivän ajat täyttyisivät. Jouko Kakko ehti kirjastoon juuri ennen iltakahdeksaa. Valvontajaoston mukaan hiekkavarasto palvelee hyvin yhdyskuntaa sijoittuessaan teollisuusalueelle. Kunnan täytyy pysyä itsenäisenä, ei me Lahteen haluta, tuumi Sarkala. Poikkeusta haetaan Päijänteen osayleiskaavan 25 metrin etäisyysvaatimuksesta rantaviivaan. Jouko Kakko kävi antamassa äänensä viimeisten joukossa pientä vaille iltakahdeksaa. Varasto palvelee koko kirkonkylän alueella tapahtuvaa hiekoitusta. Hän on myös sitä mieltä, että nykyinen palvelu pitää säilyttää, mutta ei välttämättä nykyisessä laajuudessa. Alalla itsekin työskentelevä nyystöläläinen uskoo, että juuri teemat ratkaisevat tällä kertaa kuntavaalit. Näin he pääsevät nopeasti asiantuntijan vastaanotolle. Ensimmäisenä vaalilippunsa ehätti uurnaan pudottamaan Aili Lehtovirta. Kolmen ehdokkaan kesken yritän päättää, paljasti Luukko ennen vaalikoppiin astumistaan. Nieminen mainitsi tähän, että varsinaista labraahan Padasjoella ei ole, vaan näytteidenotto. Itse olen vetäytymässä kunnallispolitiikasta ja Esa jäänyt eläkkeelle, joten tässä nyt miehet menneisyydestä puhuvat tulevaisuudesta, nauratti Nieminen yleisöä. Se tulee pakosti kumminkin eteen parin, kolmen vuoden kuluttua, sovinnolla saataisiin neuvoteltua paremmat ehdot, laskeskeli Kakko. Tärkeitä ovat tietysti myös terveyspalveluiden säilyminen ja vanhustenhoito, listasi Lehtovirta. Pieni ei ole kallis Padasjoen terveydenja vanhushuoltomenot olivat toissa vuonna 2 475 euroa per asukas, kun Nastolassa lukema oli 1 536. Luukon ehdokasvalinnassa painoivat enemmän terveyspalvelut kuin kunnan itsenäisyys. Korvakahvila täyttyi viimeistä istuinsijaa myöten viikko sitten torstaina, kun illan aiheena oli terveydenhuollon tulevaisuus ja puhujina paikalliset alan ammattilaiset Tuomo Nieminen ja Esa Santalahti. Oikeusvaikutteisessa osayleiskaavassa paikka taas on merkitty teollisuusja varastoalueeksi
Kiskotaan kotiinpäin! UUTUUS! Padasjoen Sanomat julkaisee joka kuukauden ensimmäisessä numerossa kuponkitarjousliitteen. Leikkaa kupongit talteen ja käytä edut hyväksesi!
Max 2/kuponki. Noutopöytä 7 90 puh. 9,30/10,30 norm. Kahvi ja Omenarahkapiirakka norm. 4,30 3 20 ABC PAdAsjoki Palvelemme joka päivä klo 6-24 Tauluntie 124, Padasjoki OK HÄMEENMAA 0122 123456 MEIKÄLÄINEN MAIJA 4318 7001 2345 6789 4318 OK HÄMEENMAA 0122 123456 MEIKÄLÄINEN MAIJA 4318 7001 2345 6789 4318 www.abcasemat.fi www.noutopoyta.fi Tällä kupongilla ABC Padasjoelta Tällä kupongilla ABC Padasjoelta Leikka a irti! . Kuponki voimassa 30.11.2012 saakka. 15W, -30*C, E27, 15000h Pakkaslamppu 11 , Voimassa 31.12.2012 Tilaukset 03-5561313 Ostoksista ja tilauksista kupongilla – 10% Positiivarit-kalentereihin joulukortit (8kpl) lahjaksi Avoinna marras-joulukuussa ke ja pe 10-17, la 10-13 tai sopimuksen mukaan Fenix-Kulma , Keskustie 6, Padasjoki Hyvän energian kohtaamispaikka www.fenix-kulma.fi Puh. 03-5512981 RÖYHELÖLANGAT Marrasale! 20 %. Sauna/pesuhuone joulu kuntoon Toimelan saunamajuri palvelulla kevyt hionta höyrypesu jälkikäsittely 50 ,vain tällä kupongilla marraskuun ajan Novita Nimipyyhe.com avoinna ma, ke, pe 10-17, la 10-13, lisäksi aina kun olen paikalla Ilmoilantie 1, Padasjoki, puh.050-5251592 / kerä SUKKALANKA Tuomas 100g/kerä 2 € Kaksivanainen orkidea niin kauan kuin tuotetta riittää Padaskukka Keskustie 23 15,Tervetuloa! AIMITEX Kellosalmentie 8 puh. Padasjoen Sanomat torstaina 1.11.2012 keskustie 25, avoinna ma-la 8-21, su 10-21 Etukuponkisi, ole hyvä! eldorado wc-paperi 6 rl ja eldorado talouspaperi 4 rl yksittäin wc-paperi 2,59 pkt (0,43/rl), talouspaperi 2,49 pkt (0,62/rl) tarjous voimassa 1.-15.11.2012 yhteishintaan 3,90 Klassinen homeopaatti solumineraalineuvoja, farmaseutti Kirsi Pykälistö p. 040 532 6615 Keskustie 6, Padasjoki kirsi.pykalisto.net www.pykalisto.net/luontaishoidot/ vastaanotto ajanvarauksella Tällä kupongilla Bemerhoito vastaanoton yhteydessä maksutta vuoden loppuun www.padassahko. 040 865 1936 (Virpi) hoidoista 5 euron alennus Keskustie 6, 17500 Padasjoki piipa.rinne@gmail.com, puh. Kuponki voimassa 30.11.2012 saakka. 040-5953445 Kupongilla Voimassa marraskuun loppuun Max 2/kuponki. 040 511 1121 alk
Ei koske lahjakortteja. 03-551 2350 Avoinna joka päivä klo 6-20. . D U U N I K S I p. 041 7777 014, duuniksi@gmail.com Tällä kupongilla loppuvuoden etu -10 % Hyvänolon Hyvänolon Kestoväri ripset ja kulmat Anne Lahtinen 15 SOITA p. Marraskuun ajan KAHVI+KORVAPUUSTI 2,50 Opiskelijatarjous Lehdet toukokuun loppuun opiskelupaikkakunnalle 35 , Tilaukset tehtävä marraskuun loppuun mennessä KAHVILA TAULUN TORNI Taulunmäentie 2 puh. 040-5806120 Keskustie 14, 17500 Padasjoki e Muista isää lahjakortilla voimassa marraskuun ajan MODETTI MODETTI Keskustie 14, p. 39,90) (norm. (03) 556 2045, 040 557 0632 www.modetti. asti tai niin kauan kuin tavaraa riittää Tupakahvila& Sisustusputiikki tällä kupongilla 3 euroa/kpl kahvit ja teet Enkelin eväspussin maustetut nivelten hyvinvointiin RAVINTOLISÄT tällä kupongilla 6.-16.11. Ahkera työmies MAALAA, NIKKAROI, ASENTAA, SIIVOAA, TEKEE PIHATYÖT JA MUUTOT ym . -10 % p.5370025 Keskustie 16, Padasjoki DUUDSONIT ISÄNTÄ & EMÄNTÄ KUMISAAPPAAT 35 , koot 36-46 20 , PIKKU-ISÄNTÄ & EMÄNTÄ KUMISAAPPAAT koot 28-35 voimassa niin kauan kuin tavaraa riittää (norm. 040-5709377, 03-5512712 Avoinna ma-pe 8-15 Voimassa 9.11. 24,90) Avoinna: ma-su 9-19 Kauppatie 2 5 FILMIÄ 10 ,Tällä kupongilla niin kauan kuin tavaraa riittää adasjoen uhelinpalvelu Keskustie 20, 050 541 3049 * palovaroittimet * partakoneet * sähköhammasharjat * sauvasekoittimet -20 % Voimassa marraskuun loppuun tällä kupongilla adasjoen uhelinpalvelu Keskustie 20, 050 541 3049 -20 % Voimassa marraskuun loppuun tällä kupongilla * sähköhammasharjat * palovaroittimet * partakoneet * sauvasekoittimet Jalkahoitola Keskustie 6, 17500 Padasjoki 050-5611771 Helenan Jalkapaja Tm i Tällä kupongilla para?inihoito jalkahoidon yhteydessä Voimassa vuoden 2012 loppuun. Padasjoen Sanomat torstaina 1.11.2012 Nelostie 1341, Padasjoki p
saakka Tervetuloa! Padaskukka Keskustie 23 MODETTI MODETTI LA 3.11. 040 532 6615 Keskustie 6, Padasjoki kirsi.pykalisto.net www.pykalisto.net/luontaishoidot/ vastaanotto ajanvarauksella hoidoista 5 euron alennus Keskustie 6, 17500 Padasjoki piipa.rinne@gmail.com, puh. 03-551 2350 Joka päivä klo 6-20 (Norm. D U U N I K S I p. klo 21-1.30 KARAOKE adasjoen uhelinpalvelu Tupakahvila& Sisustusputiikki Ahkera työmies MAALAA, NIKKAROI, ASENTAA, SIIVOAA, TEKEE PIHATYÖT JA MUUTOT ym . Jalkahoitola Keskustie 6, 17500 Padasjoki 050-5611771 Helenan Jalkapaja Tm i Tällä kupongilla parafiinihoito jalkahoidon yhteydessä Voimassa vuoden 2012 loppuun. Ilmoilantie 1, Padasjoki, puh.050-5251592 AIMITEX Hyvänolon Hyvänolon HOITOTUOTTEITA Anne Lahtinen 40 % SOITA p. 03-5527500 Mukana ovat jo: tällä kupongilla lokakuun ajan -20 % KOTIMAISET SUKAT Jokaiseen jalkaan sopivat sukat Nimipyyhe.com avoinna ma, ke, pe 10-17, la 10-13, lisäksi aina kun olen paikalla -urheilu, -metsästys, -kiristämätön ym. 040 532 6615 Keskustie 6, Padasjoki kirsi.pykalisto.net www.pykalisto.net/luontaishoidot/ vastaanotto ajanvarauksella Klassinen homeopaatti solumineraalineuvoja, farmaseutti Kirsi Pykälistö p. 040-5953445 Kupongilla Voimassa lokakuun loppuun hoidoista 5 euron alennus Keskustie 6, 17500 Padasjoki piipa.rinne@gmail.com, puh. 8,50€/kpl) GRILLILAUTANEN 2 kpl yhteensä Tällä kupongilla lokakuun ajan 12 , 12 ,. Aineisto 28.11. 8,50€/kpl) GRILLILAUTANEN 2 kpl yhteensä Tällä kupongilla lokakuun ajan KAHVILA TAULUN TORNI Taulunmäentie 2 puh. 041 7777 014, duuniksi@gmail.com Tällä kupongilla loppuvuoden etu -10 % KAHVILA TAULUN TORNI Taulunmäentie 2 puh. ilmoitukset@padasjoensanomat.fi p. mennessä. Padasjoen Sanomat torstaina 1.11.2012 Varaa oma paikkasi! Seuraava kuponkiliite ilmestyy KESKIVIIKKONA 5.12. 040-5806120 Keskustie 14, 17500 Padasjoki MAKUPALAT KOIRILLE tällä kupongilla meiltä lokakuussa 2012 OSTA 4 KPL MAKSA 3 Jalkahoitola Keskustie 6, 17500 Padasjoki 050-5611771 Helenan Jalkapaja Tm i Tällä kupongilla parafiinihoito jalkahoidon yhteydessä Voimassa vuoden 2012 loppuun. . 03-551 2350 Joka päivä klo 6-20 (Norm. Klassinen homeopaatti solumineraalineuvoja, farmaseutti Kirsi Pykälistö p. Ei koske lahjakortteja. 03-551 2350 Joka päivä klo 6-20 (Norm. Ei koske lahjakortteja. 8,50€/kpl) GRILLILAUTANEN 2 kpl yhteensä Tällä kupongilla lokakuun ajan 12 , 12 , KAHVILA TAULUN TORNI Taulunmäentie 2 puh. 040-5953445 Kupongilla Voimassa lokakuun loppuun Iloa ja hyvää oloa tapahtuma 7.10.2012 FENIX-KULMASSA klo 14 17 Tuote-esittelyitä, tarjouksia, lahjaideoita, hemmotteluhetkiä TÄLLÄ KUPONGILLA YLLÄTYSLAHJA YLI 20,OSTOKSESTA TAI TILAUKSESTA! Fenix-Kulma, Keskustie 6, Padasjoki Hyvän energian kohtaamispaikka www.fenix-kulma.fi KELLOKANERVA 4 kpl 10,Tarjous voimassa 18.10. 8,50€/kpl) GRILLILAUTANEN 2 kpl yhteensä Tällä kupongilla lokakuun ajan KAHVILA TAULUN TORNI Taulunmäentie 2 puh. 03-551 2350 Joka päivä klo 6-20 (Norm
16,56+pantti 2,70) Jokioisten leipä Halloween munkki 2kpl 200g (9,95/kg) Kurko Grape 6-pack tlk 1,98l (4,45/l) (sis. 1,5kg Vip Glögijuoma 1l Atria Perhetilan Broilerin ohut leike 480-600g (11,58-14,48/kg) Olvi III-olut 4,5% 18x0,33l tlk 5,94l (2,79/l) (sis. 8,82+pantti 0,90) Fazer Taikayö Kakkurulla 500g (13,90/kg) Apetit Juustokermaperunat pakaste 750g (3,27/kg) 6 95 Paulig Juhla Mokka Kahvi 500g (5,58/kg) HEDELMÄJA VIHANNESOSASTOLTA TORSTAISTA PERJANTAIHIN Halloween Kurpitsa Espanja 99 Käy tykkäämässä S-marketin Facebook-sivuista osoitteessa: SuOMALAINEN 9 90 /kg Snellman NAuDAN SISÄPAISTI Maustettu, n. 1,2kg Hinta voimassa to-pe Hinta voimassa 28.3.2012 alkaen Hinta voimassa to-pe, rajoitus 1 pkt/talous Hinta voimassa to-su Hinta voimassa to-pe Hinta voimassa 3.10.2012 alkaen 7 99 6 95 1 99 2 45 2 79 2 95 /kpl 99 Kirsikkatomaattirasia Hollanti 250g (3,96/kg) Suomalainen Suomalainen 9 72 PALVELEMME PyHÄINPÄIVÄNÄ Perjantaina 7–21 lauantaina suljettu Sunnuntaina 12–18 Palvelemme arkisin 7-21 lauantaisin 7-18 Sunnuntaisin 12–18 ma–to 9–18, pe 9–20, la 9–18 Katso poikkeavat aukioloajat: www.alko.fi S-market Padasjoelta myös aga-nestekaasut 19 26. 7 n:o 44 Torstaina 1.11.2012 Atria Porsaan ulkofilepala n
Tmi Outi Jalli harjoittaa kalanviljelyä luonnonravintolammikossa ja ravustusta Etelä-Päijänteen puhtailla rapuvesillä. Tuleva ammatti voisi löytyä ehkä kirjastoalalta. Alun perin hänestä piti tulla kotitilan jatkaja. Auto vaurioitui kauttaaltaan ja se vietiin tapahtumapaikalta hinausautolla. Myöhemmin seurusteluaikana Padasjoki tuli päällisin puolin tutuksi ja nyt yhteinen koti on täällä: Kaunis paikka. Teologian maisterin paperit Happosella jo on. Lasten ollessa pieniä kaikki liikenevä kesäaika vietettiin asuntoveneessä Päijänteellä. Ne voivat olla kunnan, yrityksen, yhteisön tai yksityishenkilön toteuttamia. Paikalle tullut poliisipartio suoritti puhallutuksen, jonka tulos oli törkeän rattijuopumuksen ylittävä 2.17 o/oo. Syyskuun HINKUtekopalkinnon on saanut mynämäkeläinen Veikko Nieminen. Outi Jalli pääsi käsiksi kuningasrapuun elokuisella Jäämeren reissulla. Vanhin siskoista on kanttori. Suomen johtava jännityskirjallisuuden kustantaja Myllylahti Oy tukee arpajaispalkinnoin tapahtumaa. Hirvi oli saanut myös niin suuria vammoja törmäyksessä, ettei sitä voitu käyttää ihmisravinnoksi. Tapahtumat sijoittuvat kuvitteellisesti Auttoisten ympäristöön ja Aijakkaan, myös henkilöt ovat fiktiivisiä. Huoltamotöitä ja siivousta Ensi keväänä tulee 20 vuotta täyteen huoltamotyöntekijänä. Kyläkouluun oli matkaa 3,5 kilometriä ja samanikäistä seuraa tarjosi lähinnä ainut sisar. Perhe täydentyi kahdella lapsella, kun Eveliina syntyi 1991 ja Sofia 1995. Vaikka siinä on aina oma hommansa, on se kesän odotettu kohokohta. Nyt molemmat ovat jo muuttaneet pois kotoa. Myös matkustelu kiinnostaa, Jallit ovat käyneet lähes vuosittain ulkomailla aina Afrikassa asti. Yksi eteläpohjalaisen ryhmän jäsenistä on tuore padasjokelainen Pauliina Happonen. Tilaisuuden alkupalana vesijakolaisdekkaristi Aimo Salonen kertoo esikoisensa ”Leivättömän pöydän hovimestarin” synnytystuskista teemana Maailma on tarinoita täynnä. Oman toiminimen Jalli perusti 2001. Toisaalta Padasjoki on suurin piirtein samankokoinen paikka kuin nykyisin Seinäjoen kaupunkiin kuuluva Peräseinäjoki. Nuoripari asui ensin kirkonkylällä, kunnes jouluna 1990 muutti Simon mummon vanhaan taloon, jonka olivat kunnostaneet. 50-vuotisjuhlia vietetään kotonurkilla lähipiirin kesken. Suuntaus oli kuitenkin Lahteen. Hauskanpidon ohessa tulee ylläpidetyksi rapukulttuuria. Palokunta auttoi kuskin ulos autosta. Pauliina Happonen on padasjokelainen mentyään kesällä naimisiin pastori Jarmo Happosen kanssa.. Aika ei kuitenkaan käynyt pitkäksi, sillä maalaistalossa on aina töitä tehtävänä. Paikallinen kalamies sai kuitenkin Outin koukkuunsa, ja hänet on itsekin tunnettu paikkakunnalla jo pidempään kalastusalan yrittäjänä. Ilta jatkuu karaokella. Happonen soittaa sekä pianoa että viulua, lisäksi hän laulaa. HINKU-teko Mynämäellä Halloweentapahtuma Aijakassa Peräseinäjoelta kotoisin olevat Pauliina Happonen, Anniina Ylinen, Ossi Mäki-Reini ja Ilari Taipalus esiintyivät sunnuntaina kirkossa Sana ihmiselle -päivillä. Iän karttuminen ei ainakaan vielä paina, nuorekas viisikymppinen on säilynyt terveenä. Lisäksi hän tekee siivoustöitä toiminimellään miehensä työpaikalla Evon riistaja kalatalouden tutkimuslaitoksella. Jalli aloitti Taulun Nesteellä, joka muuttui myöhemmin ABC-liikenneasemaksi. Suomen ympäristökeskus palkitsee kuukausittain ilmastopäästöjä vähentäneitä HINKU-tekoja. Olemme esiintyneet joskus ennenkin Padasjoella, seurakunnan juhannusjuhlilla Särsjärvellä. Elämä maalaiskylässä kirkonkylän kupeessa miellyttää Asikkalassa varttunutta: Tämähän on suorastaan metropoli Viitailan metsissä kasvaneelle. Elämä muuttui kesällä 1985, kun Outi kohtasi tulevan puolisonsa, joka oli juuri menossa kala-alan kouluun. Puolisonsa, Padasjoen seurakuntapastori Jarmo Happosen, hän tapasi seitsemän vuotta sitten Karkun evankelisella opistolla. Vanhus ei loukannut itseään onnettomuudessa. Auto löytyi myöhemmin maanantaina Lahdesta. Etukäteen tuntui vähän oudolta muuttaa taas maalle, kun ehdin asua ennen Tampereelle muuttoa seitsemän vuotta Helsingissä. Lapsuuskotiin ei näkynyt yhdenkään naapurin valot. Nyystölän kyläyhdistyksessä Jalli on toiminut kahteen otteeseen, ensin 1990-luvun alkupuolella ja vuosina 2001-07 hän oli yhdistyksen sihteerinä. Mihin ne kaikki vuodet ovat menneet. En tunne itseäni ollenkaan viisikymppiseksi. Toiveissa on saada opinnot päätökseen viimeistään ensi syksyyn mennessä. Vanhempi sisko miehineen ryhtyikin viljelemään karjatilaa. Salosen ja kievarin emännän Aija Hatakan tavoitteena on dekkari-illan myötä synnyttää Suomen ensimmäinen dekkarikievari. Ravustus ja rapujuhlat kuuluvat Jallin perheen perinteisiin. Metsästysmiehet löysivät hirven läheisestä metsästä ja lopettivat sen. Kateisiin jäi metsurin työvälineitä, Jonsered-moottorisaha, varustevyö ym. HINKUmappiin lisätyistä ilmastoteoista raati valitsi parhaaksi Niemisen öljynkulutuksen vähentämisen aurinkokeräimillä. Kesätyöpaikkakin oli lähellä: koti navetassa ja juurikaspellolla Laitialan kartanossa. Myös kaikki hänen kolme sisartaan ovat musikaalisia ja siskokset ovatkin esiintyneet usein yhdessä. Nykyisin käyn viulutunneilla ja kansalaisopiston irkkupiirissä, jossa soitetaan irlantilaismusiikkia. Hän kertoi käyneensä aiemmin terveysasemalla ja paikallisessa baarissa. Pappiskutsumusta hänelle ei kuitenkaan missään vaiheessa opiskeluja syntynyt. Viljeltävä kala on kuha ja kesänvanhat poikaset on myyty pääosin Padasjoen kalastusalueille. Elokuussa avioitunut Happonen on vasta puolipadasjokelainen, sillä hän opiskelee toista vuotta Tampereella informaatiotutkimusta. Lisäksi mukana olivat hänen siskonsa Anniina Ylinen sekä pitkäaikaiset ystävät Ossi Mäki-Reini ja Ilari Taipalus. Palokunta auttoi rattijuopon autosta aurinkoenergialla Nieminen on saanut öljynkulutuksensa jopa puolittumaan. Tarkasti hyödynnetyllä Lauantaina iltayhdeksän jälkeen yli 80-vuotias padasjokelaismies ajoi omistamallaan henkilöautolla ojaan Vesijaonraitilla. Mies oli ”kyntänyt” autonsa kanssa ojan pohjaa noin 50 metriä, jonka jälkeen jäi autoonsa jumiin. Vähän ennen Kauratetta hänen eteensä hyppäsi hirvi vasemmalta puolen tietä, jolloin auto osui hirveen. Jos joku olisi silloin ennustanut, että päädyn Padasjoelle, en olisi ikinä uskonut. Lähinnä sitä ajattelee, että apua, olenko minä jo niin vanha. Porukka on aivan mahtavaa, kiittelee Jalli. Musiikki on ollut lukemisen ohella harrastuksista tärkein lapsesta asti. Alustavina ajatuksina on ollut esillä Aijakan dekkariystävien toiminnan käynnistäminen tarinailtoineen ja kirjailijavierailuineen. 8 n:o 44 Torstaina 1.11.2012 50 vuotta täyttävä Outi Jalli on viihtynyt Nyystölässä jo reilut kaksi vuosikymmentä. Muutama vuosi sitten heräsi ajatus rapukilpailuista, ja nyt jo viitenä vuonna ovat rapuharrastajat kokoontuneet elokuiseksi viikonlopuksi Tarukselle. Maanantaina klo 17.25 autoilija oli tulossa Jämsästä Padasjoen suuntaan tiellä 24. Puolet viikosta hän asuu opiskelupaikkakunnalla. Kirjailijan kanssa voi myös suunnitella kuvitteellista murhadekkaria, joka saattaa olla luettavissa ensi halloweenina. Jalli kävi maamieskoulun Kujalassa, mutta yksinäiselle naisihmiselle maatilan pito olisi ollut liian rankkaa. Kirkossa esiinnymme nyt ensimmäistä kertaa, kertoi Happonen. Sihteerin tehtäviä hän on hoitanut myös Nyystölän kalastuskunnassa jo lähes vuosikymmenen ajan. Peräseinäjoelta Padasjoelle Kievari Aijakassa Auttoisilla vietetään lauantaina hyytävää halloween-iltaa dekkarihengessä. Pyhäinpäivän kunniaksi Aijakassa on myös pukukilpailu ja pientä palanpainiketta. Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä vietiin Keskustieltä kerrostalon pihasta henkilöauto. Maalaistalon tyttö jäi kalamiehen koukkuun Sana ihmiselle -päivien sunnuntain iltatilaisuudessa Padasjoen kirkossa esiintyi musiikkiryhmä, joka koostui peräseinäjokelaislähtöisistä nuorista musiikin harrastajista. Häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Ikämies päätyi uudemman kerran terveys asemalle, tällä kertaa verikokeeseen, josta poliisi toimitti miehen kotiinsa. Vaikka koti onkin maalaisympäristössä, on kirkolle palveluiden ääreen vain viisi kilometriä ja Päijänteelle kilometri
??????????. sop. Puh. ????????????????????. ????????????. (03) 551 3231 LIIKKEESSÄMME MYÖS SILMÄLÄÄKÄRIN PALVELUT Synsam Padasjoki, Keskustie 6, Padasjoki. p. ???????????????????????????????????????????????????. ??????????. ????????????????????????. 0400-455958 /Pepe KAIKKI VIIDEN TÄHDEN KOTI PALVELU 040779 3766 Koivutie 7 A 6 17500 PADASJOKI E. ??????????. ???????????. ??????. ??????????????????????????????????????????????????????. ?????????????. . ?????????????????????. ?????????????????????????. 9 n:o 44 Torstaina 1.11.2012 ??????????????. ???????????????. ???????????. www.raut-kotka.. RK_P-hakemisto_2x25a.indd 1 4.1.2010 11:27:46 www.vup.fi Keskustie 20 (Helmi-pankin alakerta) Ti-pe klo 11-17, muina aik. ?????????????????????????????????????????????????????. ????. ??????????????. ????????????. ?????????????????????????????. ????????????. ???????. (03) 551 3231 LIIKKEESSÄMME MYÖS SILMÄLÄÄKÄRIN PALVELUT Synsam Padasjoki, Keskustie 6, Padasjoki. ???????????????????????. ??????????????. ??????. 040-5789064 SYRJÄINMÄEN SORA OY Uudisrakennukset ja saneeraukset ammattitaidolla. ????????. hakkuu ja istutus p. ?????????????????????????????????????????????????????. Puh. Nättinen viiden tähden kotip. . ????????????????. 03-5561313 www.padassahko. ?????????????. . 010 237 2250 Sähköasennukset IImalämpöpumput Puh. . 040-8442020 Sirpa tai 040-8643444 Jukka info@raut-kotka.. RAKENNUSALAN TYÖT 30 vuoden kokemuksella. (03) 551 3231 LIIKKEESSÄMME MYÖS SILMÄLÄÄKÄRIN PALVELUT Synsam Padasjoki, Keskustie 6, Padasjoki. 040 358 5747 harri.miettinen@phnet.fi Kaivinkonetyöt, kaikki maanrakennusalan työt MAANRAKENNUS PEKKA AHONEN OY 0400 352 901 Vaihtolava/HIAB kuljetukset, roskalavat Kaikki rakentamiseen tarvittavat seulotut lajikkeet Tiekunnille murskeet ja sorat soraa*hiekkaa*mursketta*kivituhkaa*sepeliä*multaa PADASJOEN SORA *sorat*murskeet* *hiekat*sepelit*mullat* *kivituhkat* Seulotut lajikkeet Nopeat toimitukset 040 5211782 K a i k k i METSURINTYÖT mm. ?????????????. ????????????????. Puh. ????. ??????????????????????. P. Padasjoki Puh. ????????????????????????. . Ilmoilantie 1, 17500 Padasjoki. 0400 658054 jussi.salonen75@gmail.com Synsam Padasjoki, Keskustie 6, Padasjoki. ?????????????. HINAUSPALVELU MARKKU AHOLA, LAMMI (03) 633 7222 tai 0400 710 394 PADASJOKI, ASIKKALA PÄIVYSTYS 24 H 040 503 0660 P ä i j ä t – H ä m e e n M e t a l l i r o m u K y Pätiäläntie 37, 17320 Asikkala Puh: 0400 574931 040 7645554 -Nouto (min.500kg) Vastaanotto -Purkutyöt -Siirtolavat -Romuautojen nouto Maksutta (max.50km) P ä i j ä t – H ä m e e n M e t a l l i r o m u K y Pätiäläntie 37, 17320 Asikkala Puh: 0400 574931 040 7645554 -Nouto (min.500kg) Vastaanotto -Purkutyöt -Siirtolavat -Romuautojen nouto Maksutta (max.50km) P ä i j ä t – H ä m e e n M e t a l l i r o m u K y Pätiäläntie 37, 17320 Asikkala Puh: 0400 574931 040 7645554 -Nouto (min.500kg) Vastaanotto -Purkutyöt -Siirtolavat -Romuautojen nouto Maksutta (max.50km) P ä i j ä t – H ä m e e n M e t a l l i r o m u K y Pätiäläntie 37, 17320 Asikkala Puh: 0400 574931 040 7645554 -Nouto (min.500kg) Vastaanotto -Purkutyöt -Siirtolavat -Romuautojen nouto Maksutta (max.50km) P ä i j ä t – H ä m e e n M e t a l l i r o m u K y Pätiäläntie 37, 17320 Asikkala Puh: 0400 574931 040 7645554 -Nouto (min.500kg) Vastaanotto -Purkutyöt -Siirtolavat -Romuautojen nouto Maksutta (max.50km) P ä i j ä t – H ä m e e n M e t a l l i r o m u K y Pätiäläntie 37, 17320 Asikkala Puh: 0400 574931 040 7645554 -Nouto (min.500kg) Vastaanotto -Purkutyöt -Siirtolavat -Romuautojen nouto Maksutta (max.50km) P ä i j ä t – H ä m e e n M e t a l l i r o m u K y Pätiäläntie 37, 17320 Asikkala Puh: 0400 574931 040 7645554 -Nouto (min.500kg) Vastaanotto -Purkutyöt -Siirtolavat -Romuautojen nouto Maksutta (max.50km) P ä i j ä t – H ä m e e n M e t a l l i r o m u K y Pätiäläntie 37, 17320 Asikkala Puh: 0400 574931 040 7645554 -Nouto (min.500kg) Vastaanotto -Purkutyöt -Siirtolavat -Romuautojen nouto Maksutta (max.50km) P ä i j ä t – H ä m e e n M e t a l l i r o m u K y Pätiäläntie 37, 17320 Asikkala Puh: 0400 574931 040 7645554 -Nouto (min.500kg) Vastaanotto -Purkutyöt -Siirtolavat -Romuautojen nouto Maksutta (max.50km) P ä i j ä t – H ä m e e n M e t a l l i r o m u K y Pätiäläntie 37, 17320 Asikkala Puh: 0400 574931 040 7645554 -Nouto (min.500kg) Vastaanotto -Purkutyöt -Siirtolavat -Romuautojen nouto Maksutta (max.50km) ?????????????????????????????????????. . ??????????????. ??????????. (03) 551 3231 LIIKKEESSÄMME MYÖS SILMÄLÄÄKÄRIN PALVELUT p. ????????. Luokitellut HIEKAT, SORAT, MURSKEET ja SEPELIT. Puh. ???????????. Ennakkoverolippu on. ?????????????????????. 040 751 6826 www.agpesulat.fi/autokiilto vahaukset Autoglym -tuotteet Helenan Jalkapaja Tmi Jalkahoitola Keskustie 6, 17500 Padasjoki 050-5611771 jalkahoidot käsihoidot kuumakivihieronta hemmotteleva kasvohoito ajopuu oy * rakennusja saneeraustyöt * ikkuna-, turvaja lämpölasit * kiinteistöjen huoltoja ylläpitopalvelut * rakennuskonevuokrausta Muista kotona ja mökillä teetetyn työn kotitalousvähennys. ??????????????. (03) 551 2521 AUTOKIILTO Jari Engberg pesut sisäpesut Ilmoilantie 1, Padasjoki p. mukaan V.U.P.VIP-Store jälleenmyyjäsi Padasjoella Lahjatavarat, eläinaiheiset tuotteet, uniikit kuvakynttilät, persoonalliset mukit, paikkakuntatuotteet, saunatuotteet, erilaiset tekstiilit, kotimaiset käsintehdyt korut, Wanhan Markin tuotteet Royal Canin, 1 st Choice, Bento Kronen, Pro Nature, Booster sekä lemmikkiruokasarjat ??????????????????. ?????????????????????????????????????????????. on CROISSANT fontilla yhteystiedot ARIAL Putki-Käki Ky Luototie 3 PADASJOKI Kirsti Käki 0500-354 143 Risto Mäkelä 050-5976 295 Tomi Moisio 040-5791 777 LVI-alan työt ja tarvikemyynti putki-kaki@co.inet.fi Puh
6.2. Olkoot näkemättä... Ja sitä parempi, mitä pikemmin saisi sen sieltä putoamaan. Sitten Koivistoiselle, sitten Kymärille ja siitä Tepolle ja niin aina talosta taloon, kunnes on koko sen puolen kylää kertaalleen kulkenut. Sitten poikkeaa hän Teurolle kertomaan samaa. Siunaa ja varjele niitä ihmisiä...! Vai jo ne sellaisia laittavat! Jo laittavat, päättelee kauppias itsetietoisena. Naurua kuuluu Leenan jälkeen. Edellä kerrotun uutisen johdosta onkin raitille, kauppiaan puodin edustalle kerääntynyt ihmisiä, enimmäkseen vaimoväkeä, melkolailla. Mutta onpa siinä sentään joukossa miehiäkin, sillä uteliaisuus on pakoittanut heidätkin lähtemään liikkeelle, sillä onhan se nähtävä se sellainen laitos, josta jo niin kummat jutut etukäteen ovat olleet kulkemassa. Tänä vuonna palloja on asennettu yli 22 kohteeseen, jotka kaikki on valittu asiakasilmoituksien perusteella. Pian nähdään, miten päättäjäportaan uudistuminen ja äänestäjien selvä viesti muutostarpeesta otetaan huo mioon luottamuspaikkoja jaettaessa. Isäntä peläten Leenan juttua kokonaan valheeksi, naurahtaa hänkin: No, mistä Leena sen tulon niin varmana tietää eihän kait vielä Sillankorvalla ole tulossa. Tällaisia leirejä on järjestetty aikaisemmin joissakin seurakunnissa. Vuosi vaihtuu kylmässä kelissä, mutta tammikuu on Hakian mukaan enempi suojainen. päivän jälkeen Hakia ennustaa kovia pakkasia. 10 n:o 44 Torstaina 1.11.2012 Jatkoa edellisestä numerosta: Kauppias alkaa selittää parhaan tietonsa ja taitonsa mukaan: Niin, nähkääs, sellainen joka kulkee ongan voimalla kuten laivatkin... Mutta sen muistan, että jokin pilvi se oli, oliko se hautojapilvi, vai mikä se nyt olikaan. Pysyvän lumen Hakia ennustaa satavan maahan 18.11. Kulkee, jotta... Useampi Padasjoen itsenäisenä säilyttämisen puolesta liputtanut palkittiin runsaalla äänipotilla, toisaalta myös äänekkäin kuntaliitoksen kannattaja kasvatti selkeästi äänimääräänsä. oma syy, kun eivät kerran usko mitä sanoo! mutisee hän mennessään. Leiri alkaa lauantaina klo 10 ja päättyy sunnuntaina kirkossa perhemessuun ja keittolounaaseen seurakuntakodilla. Kaularenkaan koodin mukaan se on rengastettu Liettuassa. justiin sama, varmentaa Leena ja rientää edelleen. Mykkänä kuuntelee väki Leenan uhotusta. Mummot, papat ja lapset leirille Pääkirjoitus Muistakaa ehdokkaat, että vaalimainokset pitää kaikkien itse hoitaa pois viikon sisällä vaaleista, muistuttaa lukijamme. Leirin ohjelmassa on monenlaista yhteistä tekemistä, leikkiä, laulua, askartelua, ulkoilua, saunomista ja hartaushetkiä. Talonväki on parhaillaan päivällispöydässä, kun Leena astuu tupaan. Nykyisistä valtuutetuista eniten kannatustaan kasvattivat keskustan Aila Heinäjoki ja vihreitten Tiina Aarto, jotka kumpikin saivat 27 ääntä enemmän kuin viime kuntavaaleissa. on matalapainetta ja sataa lunta, mutta 16. hau... Renki-Mikko härnää vielä ikkunan läpikin perään, mutta ei kallista enää Leena sille korvaansa. Viimeisiä sanoja Leena tuskin enää kuuleekaan, sillä pysähtymättä ja mitään vastaamatta viuhkasee hän jo puolittain juoksuaskelin alakylälle päin. Helmikuussa on enemmän kunnon pakkaskelejä. Kaunismäkeen valmistui talkoilla ulkokalusteita. Leena päivittelee entistä enemmän. Ja kirkonkylältä se nyt tekee tuloa tänne päin, kivahtaa Leena äkeissään ja hyvästiä heittämättä jatkaa hän matkaansa. Se, se... Erityiskiitos talkooväelle ja myös Aarnon Puulle tarvikkeista. Jo pääsee isäntä tolkulle asiasta ja selittää vaimolleenkin: Vissiinkin se onkamasiina. Joutsenhavaintojen lisäksi voi ilmoittaa paikkoja, joissa sähköverkko on riski joutsePadasjoen seurakunta järjestää 24-25.11. Kiteytettynä voisi todeta, että kuntavaaleissa meilläkin perinteiset puolueet hävisivät, uudet tulokkaat voittivat. Toivo Koivikko (Topias Leivo) Nurkkasihteerin ajoilta, osa XLVXV BirdLife Suomi järjestää Joutsenbongauksen 3.–4.11. Talosta taloon ja mökistä mökkiin uutinen leviää, niin että sen vajaan tunnin sisälle ei koko kyläsikermässä tainnut olla ainuttakaan paikkaa, jossa ei siitä olisi tiedetty. Niin... Bongausviikonlopun havainnot voi ilmoittaa joutsenbongauksen nettisivuilla. Vähitellen tulee pakkaskelejä, välillä vielä lämpeneekin, arvioi Hakia viime viikolla. Yhteen huoneeseen mahtuu enintään neljä yöpyjää, ja siksi leirille voi tulla vaikkapa yksi tai kaksi lasta mummon ja papan kanssa, tai sitten yhdestä kolmeen lasta yhden isovanhemman kanssa. Kuntavaalitulos voidaan tulkita myös kannanotoksi kunnan itsenäisyyden puolesta. hautoja, tai mikä se nyt oli, enpä vaan kuolemaksenikaan muista, vaikka tuossa veräjällä tullessani oli suussani. Vilkaistuaan kelloaan hän lisää: Niin. Puodista päästyään ei Leena maltakaan enää mökilleen Sillankorvaan poiketa, vaan Kemppaiselle hän ensiksi sitä äsken kuulemaansa uutista poikkeaa kertomaan. Sihvolaan ei hän malta enää sisällekään käydä, vaan ohi mennessään huutaa rapuilla seisovalle emännälle: Ihmemasiina, se hautomopilvi tulee kauppiaalle, tulkaa katsomaan! Tulkaa, tulkaa, se tulee heti paikalla! Käykäähän emäntä lähemmäs, niin viisaan paremmin. Leirin tarkoituksena on tarjota isovanhemmille mahdollisuus viettää mukavaa aikaa lastenlapsensa kanssa, ilman paineita ruoanlaitosta tai ohjelman järjestämisestä. Tuhat ääntä jäi käyttämättä. On tai ei, mutta tulee se, sillä kauppias vastikään puodissa käydessäni aivan itselleni kertoi. Pakkaa sekoittaa uusi valtuustoryhmä perussuomalaiset, joka näitten vaa lien ehdottomasti suurimpana yllätyksenä sai molemmat ehdokkaansa valtuustoon. muuten se vain kulkee itsellään. Jatkuu seuraavassa numerossa. Leenan hyvästiin vastattuaan toimittaa kauppias vieläkin: Siinä se puolen tunnin kuluttua on täällä, jos Leena viitsisi siitä jollekin sivumennessään mainita. jotta jyrinä vaan käy. ta, mutta 8.12. hau...! Kas nyt vintiötä kun en taas muista, vaikka ihan kieleni päällä pyörii. Renki-Mikolta pääsee jo naurun röhäkkä, ja ennenkuin kukaan ehtii mitään vastaamaan, tai edes paremmin kysymään, jatkaa Leena jo: Sen nimi on ha... Heti »hyvänpäivän» mainittuaan alkaa hän: Puolen tunnin kuluttua on tällä kylällä sellainen ihmemasiina... Kiitokset myös Hämeen Sähköasennus Oy:n Tarmo Virtaselle, joka asensi saunalle ulkovalon talkootyönä. temiseen. Mutta eipä malta kauppias itsekään puodissa sen enempää odottaa, vaan naapuritaloon päin hänkin lähtee kävelemään. Seurakunnassa on mietitty uudenlaisia leirimuotoja, ja esille tuli idea leiristä, jonne isovanhemmat voivat lähteä lapsenlapsensa kanssa. Saa vain aina saman vastauksen vasten naamaa. Joulukuu on suojavoittoinen. Rohkeus on selvästikin palkittu, sillä molemmat ovat olleet ahkerasti äänessä valtuustossa ja muilla luottamuspaikoillaan, ja ottaneet esille kuntalaisia hiertäviä epäkohtia. 14.1. Ja vaikka se huhuna ja lentojuttuna aluksi vastaanotettiin, mutta tarkemmin harkittua ruvettiin sitä lopulta uskomaan. Mutta se vain häntä eniten sapettaa, kun ei missään tahdota hänen juttuaan todeksi uskoa. Siksi ei siinä tarvita hevosia. Vaikka ennen vaaleja jälleen kerran toitotettiin, että kyseessä ovat tärkeät vaalit, kenties jopa itsenäisen kunnan viimeiset, vain kuusi padasjokelaista äänioikeutettua kymmenestä vaivautui uurnille. Hau... sataa peräti vettä, ja vesisadetta on luvassa myös 22.-24.1. Myös vihreitten nousu SDP:n rinnalle kolmella valtuustopaikallaan aiheuttaa vallan uusjakoa.. Leena heittää vihdoinkin hyvästit, sillä kuulemansa uutinen alkaa jo kielenkantimissaan tuntua kuuman kiven kaltaiselta möhkäleeltä, mikä väkistenkin täytyisi sieltä pois heittää. Joutsenbongaus viikonloppuna nille. se, se sellainen, jota ei ole hevoset vetämässä, eikä mitkään. Marraskuussa voi tulla sekä lumiettä vesisateita. ha... Se, jota jo viime vuonna aviiseissa kuvailtiin. paikkeilla on lämmintä. Isovanhemmille ei ole yläikärajaa, mutta leirille tulevien lastenlasten tulisi olla 4-10 -vuotiaita. Alkukuusta voi tulla lunLokakuussa Toritulla otetussa kuvassa rengastettu laulujoutsen. Sateinen talvi tulossa Meille soitettiin Padasjoen 21-jäseninen valtuusto uudistui perusteellisesti, kun tammikuussa nelivuotiskautensa aloittaa yksitoista uutta valtuutettua. Leirin hinta on myös tarkoituksella viilattu mahdollisimman alhaiseksi, jotta raha ei muodostuisi esteeksi leirille lähAntti Hakia innostui ennustamaan talven säätä nyt, kun talven henki on jo vahvasti ilmassa. Luntakin tammikuussa toki tulee. Elenia on vuosia suojellut joutsenia asentamalla sähköverkkoon lintupalloja, joita joutsenet osaavat varoa. Ei muuta kuin pökköä pesään vaan, niin kyllä tulee matkaa. Pöytä ryhmästä tuli upea, kyllä nyt passaa ensi kesänä istuskella upeissa Päijänteen maisemissa ja grillailla kesäherkkuja PykälisKuvassa talkoolaisista Kai Suntela, Veikko Salo, Vesa Rantanen, Jami Järviö ja Hannu Leppäjärvi, mukana olivat myös Pekka ja Jukka Luukko, Rauli Suokas sekä Juho Aaltonen. Kulovalkean tavoin kulkee viestit ihmemasiinan tulosta ympäri kylää. Kaunismäen rantaan talkoilla kalusteita tön Matin lahjoittamasta sementtirenkaasta tehdyllä grillillä, toteaa kirkonkylän kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tiina Aarto. Perussuomalaiset, vihreät ja SDP ovat jo vaaliteemoissaan ilmoittaneet tavoitteekseen ensisijaisesti Padasjoen itsenäisenä säilyttämisen, sen sijaan keskustassa ja kokoomuksessa kuntaliitoskysymys jakaa valtuutetut kahteen leiriin. Niin, ne semmoiset kärrit, minkä edessä ei ole hevosia, läähätti Leena. Hm, tuollaisia ne ihmiset ovat, eivät usko tuon vertaa! Emäntä oikein pelästyy, eikä tajua mikä on kyseessä. isovanhempi-lastenlapsileirin Särsjärven leirikeskuksessa. Uuden tapahtuman tarkoituksena on lisätä ihmisten kiinnostusta luontoon ja samalla selvittää, kuinka paljon Suomessa on syksyllä joutsenia ja missä ne levähtävät. Puolen tunnin kuluttua se on siis tässä kylässä, kuului äsken lähteneen pitäjältä. Mutta isäntä kuullen tallin solalle Leenan huudon, juoksee alas ja ehtii nurkan takana vielä Leenan jälkeen kysymään: Mitä se Leena nyt
Nevala Padasjoen Maamiesseuran ja naisjaoston SYYSKOKOUKSET pe 16.11. klo 19 ent. /pmm Tekstissä ja tekstin jälkeen 1,15 . klo 14 Helmi-pankin kerhohuone. Lisätiedot http://padyjalkapallo.omasivu.fi. Koivutie 8. nostotyynyt ja vuodonpaikkaus. Padas joen lasten taidenäyttely. (03) 552 7500, sähköposti: ilmoitukset@padasjoensanomat.fi Konttori avoinna ma-pe klo 9-16. Pikantissa 14.10.-9.11. klo 18. 0400-768824. Kahvitus klo 18.30 alkaen. 7, Täällä”. Jorma Penttilä, oman kilpirauhasensa asiantuntija, jatkaa aiheesta Jaksanko ja jos niin miten. Luento on maksuton ja kaikille avoin. Ma Ti Ke To Pe Spagettipaistos/ bolognesekastike Kalaleike Risotto, mustamakkara Pala-/karjalanpaisti Kaalipata FENIX-KULMA jooga (omatoimi) su 4.11. klo 17 Paloasemalla, aiheena liikenneonnettomuudet. Joulumatka Tallinnaan. klo 11-12 PERUNAA Van Gogh, Pito, Siikli, Nicola, ym. klo 13.00-15.00 Helmipankin kerhohuoneessa tietoja matkoista myös puh. klo 19 Modetissa. 6.11. Lasten futsal maanantaisin Kullasvuoren koululla. järj. Halutaan ostaa rt-kolmio/neliö p. Ilmestyy torstaisin. Ilm. Multaporkkanaa, sipulia ym. Vanhemmat voivat ottaa yhteyttä oman lapsensa koulun terveydenhoitajaan rokotusajan sopimiseksi Kausi-influenssarokotukset opiskeluterveydenhuollossa (lukiot ja ammattioppilaitokset) 2012 Opiskeluterveydenhuollossa maksuttoman rokotuksen saavat sairautensa vuoksi lääketieteelliseen riskiryhmään kuuluvat ja varusmiespalvelukseen tammikuussa (2013) astuvat miehet ja vapaaehtoiseen asepalvelukseen astuvat naiset sekä rokotteen itsemaksavat opiskelijat. 03 880 2923 ma ke ja pe klo 8 – 9 sekä to klo 10 – 11. klo 17.00 Taulun Tornissa. Padasjoen Yritys ry:n VUOSIKOKOUS tiistaina 13.11.2012 klo 17.30 Ahjolan huoltorakennuksella Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Jarmo Lahtiselle 11.11. 12.11. KAUSI-INFLUENSSAROKOTUKSET PERUSPALVELUKESKUS OIVASSA 2012 Maksuttomaan influenssarokotukseen oikeutetut rokotetaan omalla terveysasemalla • kaikki 65 vuotta täyttäneet • sairautensa vuoksi lääketieteellisiin riskiryhmiin kuuluvat • vakavalle influenssalle alttiiden henkilöiden lähipiiri • varusmiespalvelukseen tammikuussa (2013) astuvat miehet ja vapaaehtoiseen asepalvelukseen astuvat naiset seuraavissa yleisissä rokotustilaisuuksissa: PADASJOEN TERVEYSASEMA sukunimen alkukirjain Maanantai 05.11.2012 klo 13 16 A J Torstai 08.11.2012 klo 13 16 K N Torstai 15.11.2012 klo 8 12 O S Tiistai 27.11.2012 klo 13 16 T Ö Rokotuksiin liittyvissä kysymyksissä voi soittaa p. Kausi-influenssa rokotukset neuvoloissa 2012 Maksuttoman rokotuksen saa omasta neuvolasta joko vastaanottokäynnin yhteydessä tai ajanvarauksella • kaikki 6-35 kuukauden ikäiset lapset ja perheen jäsenet • alle kouluikäiset riskiryhmään kuuluvat lapset ja perheenjäsenet • kaikki raskaana olevat ja perheenjäsenet Neuvoloissa ajanvaraus puhelinaika on klo 12 -13 Kausi-influenssarokotukset kouluterveydenhuollossa 2012 Lääketieteellisiin riskiryhmiin kuuluvat koululaiset saavat maksuttoman influenssarokotuksen kouluterveydenhuollossa. Vanhempainyhd. Tervetuloa! Kahvitarjoilu ”Vanhemmuusko hukassa. Jättöajan päättymisen jälkeen vastaanotetuista ja julkaistuista ilmoituksista perimme lisämaksun, 4 . 9 kk 48,50 e 6 kk 35 . Nike-nuorisohalli -kilpailut su 9.12. 040 2469158 OSTETAAN visakoivua Kallioinen Oy www.kallioinen.fi p. Juhlailtamat 3.11. Luennoitsija Matti Rimpelä. Lenkkisauna keskiviikkoisin naiset klo18.30-20 ja miehet 20-21 Kaunismäen rannassa. Reettalle puh. Lähimmäistupa torstaisin klo 10-14 Helmi-pankin kokoushuone. klo 16-21 Maatalolla. Lehden suurin vastuu ilmoitusten julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Puh. Katkaistun lehtitilauksen tilausmaksuja ei palauteta. Yksi naisperuutuspaikka. Lisäksi käsitellään yhdistyksen sääntöjen muuttaminen XVII liittokokouksen hyväksymien yhdistyksen mallisääntöjen mukaisiksi. 0500 717979/Anneli. mennessä p. Rokotuksensa itse reseptillä hankkineet saavat rokotuksensa myös yleisissä rokotustilaisuuksissa. MTK-Padasjoki syyskokous ke 7.11. Ilmoitukset jätettävä tiistaihin klo 14 mennessä. 5.lk ja sitä vanhemmat klo 17-17.45, eskarit-4 lk 17.45-18.30. 8.11. ILMOITUSHINNAT 1.6.2011 Hintoihin lisätään ALV 23 % Etusivu 1,25 . Kokouksessa käsitellään sääntöjen 8 §:n syyskokouksen käsiteltäväksi määräämät asiat. 552 7521, sähköposti: toimitus@padasjoensanomat.fi Toimitus: Sari Heliövaara, puh. 6.11. Ota yhteyttä omaan opiskelijaterveydenhuollon terveydenhoitajaasi Lisätietoa influenssarokotuksista Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen internetsivuilta www.thl.fi (kausi-influenssarokotukset – tietoa kansalaisille) Myydään OK-talo 4h+k, Majavatie 5 p. klo 19 Paloasemalla. Padasjoella 25.10.2012 Eläkeliiton Padasjoen yhdistyksen hallitus Padasjoen Vapaaehtoinen Palokunta ry:n syyskokous su 4.11. klo 18-20, Invakeskus, Hämeenkatu 26 A, 3.krs, Lahti. klo 12.30-14. 040 5010751, 0400 343102 Halutaan vuokrata autotalli/halli p. /pmm Takasivu 1,20 . 11 n:o 44 Torstaina 1.11.2012 ISSN 0784-6568 PL 3, 17501 Padasjoki. Sarjat 9-15 -vuotiaille. Kouluruokailu 5.-9.11. KOKOUSKUTSU Eläkeliiton Padasjoen Yhdistyksen syyskokous pidetään tiistaina 13.11.2012 alkaen klo 12.00 ravintola Laakerin alakerrassa Keskustie 12. p. Tanssi-ja viihdematka Isabellalla Tukholmaan. viim. /rivi TILAUSHINNAT 1.1.2012 Hinnat sisältävät ALV 9 % Kotimaa: Kestotilaus 56 . klo 9, ma 5.11 klo 16, ke 7.11 klo 17.30 Friendtex-vaate-esittely pe 9.11. VPK:n hälytysosaston harjoitukset tiistaisin klo 18 Paloasemalla. Kotimaisia LOBO omenoita laatikoittain, Oriveden karpaloa. 7.11. Kakkukahvit tarjoaa Helmi Säästöpankki Joka päivä lisukkeita! Muutokset mahdollisia. + alv Paino: Lehtisepät Oy, Pieksämäki Postikortti vuosien takaa Neiti Anna Andersille on osoitteeksi laitettu ”Elisabetink. 040 7550314 tai 7663596. Tervetuloa! Päijät-Rastin VUOSIKOKOUS Ahjolan huoltorakennuksessa perjantaina 9.11. klo 12.30-14. Ilm. peruutettu. luento ke 7.11. Päivämatka Tallinnaan, muutama paikka. Kahvitarjoilu klo 17.30 alkaen, luento klo 18–20. Hennille 31.10. Auttoisten Maatalo 100 v. Välitämme ilmoituksia kaikkiin Sanomalehtien liiton jäsenlehtiin niiden omilla hinnoilla. Padasjoen Tikan sarjakilpailut to 1.11. Padasjoen Eläkkeensaajat ry:n syysko kous ma 5.11. MTK-Padasjoki jäsenet uintia ja vesijumppaa uimahalli Jokihelmessä torstaisin 8.11, 22.11, 29.11, 13.12. Levikki 3675 (99/-/-/1) LT 2011 Päätoimittaja: Jaana Tanner puh. Nykyisin kortti kuuluu Jukka-Pekka Lehtisen kokoelmiin. To 8.11. Mitä koulu ja vanhemmat voivat yhdessä tehdä lasten hyvinvoinnin vahvistamiseksi?” Tampereen yliopiston dosentin Matti Rimpelän luento keskiviikkona 7.11.2012 Seurakuntatalolla. ei zumbaa, salivuoro peruttu.. Keskustellaan yhdistyksen toiminnan jatkosta. 050-3003753. suljettu MLL:n perhekerho tiistaisin klo 9.30-11.30 Palotalolla. laskuun lisätään laskutuslisä 4 . klo 17.30 Niemimäen juhlaja majoitustilalla. Nuorisoosaston harjoitukset su 4.11. Sitovat ilm. Tervetuloa! Tilaisuuden järjestää Padasjoen koulujen vanhempainyhdistys. Yhteistyössä Padasjoen Säästöpankkisäätiö ja Padasjoen srk. säkeittäin sopivasti. 18.-25.11. (03) 552 7500, telefax 552 7525. + ALV 23 %. 3 kk 19,50 e Pohjoismaihin ja muualle Eurooppaan 12 kk 70 € Alle 25 . 0400-979492. men. Senioritanssi 2.11. Pyhäinpäivänä 3.11. www.padasjoensanomat.fi Käyntios. 2.-3.12. 0400-496070 Padasjoen torilla ma 5.11. 17.-19.12. klo 18 seurakuntatalolla aiheesta Vanhemmuusko hukassa. 2012 klo 18.00. Pikkujoulu (jäsenille) 24.11. 552 7522, sähköposti: toimitus@padasjoensanomat.fi Ilmoitukset, tilaukset ja osoitteenmuutokset: Leena Nurminen, puh. 12 kk 61,50 . Kylpylämatka Laine kylpylään. Puhujana Päivi Meronen Pro Agriasta. Mitä koulu ja vanhemmat voivat yhdessä tehdä lasten hyvinvoinnin vahvistamiseksi. Seurapalsta MTK Padasjoki jäsenet UINTIA JA VESIJUMPPAA uimahalli Jokihelmessä torstaisin 8.11, 22.11, 29.11, 13.12. Padasjoen yrittäjäyh distyksen jäsenet: Y-juhla 17.11. Agrimarketissa. Käynti takakautta. Puhelimessa vastaanotettuun ilmoitukseen tulleesta virheestä ei vastata. /pmm Rivi-ilmoitus 3,50
Työkseen hän maalaa uistimia Rapalan tehtaalla Vääksyssä. Selässä Meri Sallinen ja vieressä, lippa hieman vinossa, Santeri Ahonen. Hän kuuluu siihen onnekkaaseen vähemmistöön, jonka ei tarvitse vahdata painoaan: kilot eivät jämähdä ainakaan rasvana vyötärölle. Paljon riippuu käytettävissä olevasta kalustosta. Pankin historiikista Jyvästä Helmeksi löytyy tieto, että kello päätyi katolle vuonna 1973. Kyykyn syvyys on oikea, kun lonkkanivelen kohdalta reiden yläpinta laskeutuu polven yläpinnan alapuolelle. Tällä hetkellä kunnasta ei löydy opetusta tarjoavaa tallia. GPA-liiton järjestämissä raakakisoissa Forssassa ensikertalainen suoritti hyväksytysti kaikki kolme kisakyykkyään ja otti alle 90-kiloisten SM-kultaa. Pitempi taukokin ehti olla välissä, ennen kuin harrastus reilu kolme vuotta alkoi säännöllisenä uudelleen. Vain vyö ja polvisiteet ovat sallittuja. SM-kultamitalisti pitää parhaillaan viikon taukoa salilta. Seura järjestää varmasti reissuja eri tapahtumiin, niistä ja muusta mielenkiintoisesta informoimme facebook-sivuillamme, myös sähköposti toimii, Nyman jatkaa. Koska seura on pieni, talkoilla saadaan aikaan kaikki se, mikä seurassa toteutuu. com tai liittyä PaHuksen facebook-ryhmään. Nyt jäi vähän vielä varaakin. Nymanin mukaan kilpailulisenssit uusitaan ja toimihenkilökoulutukset alkavat jo heti alkuvuodesta. Kello oli katolla 39 vuotta. Heti ensimmäisissä kisoissa kultakantaan Padasjoen hevosurheiluseura PaHus ry on nyt kengitetty kisakuntoon, ja valmiina aloittamaan toimintansa toden teolla. Seuran toiminnasta ja jäsenyydestä kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä sähköpostilla osoitteeseen padasjoenhevosurheiluseura@gmail. Sunnuntaina hän lastautti tankoon ensin 180 kiloa, sitten 200 ja kolmannella 210. ratsastus.fi. PaHuksen alkutaipaleella on jo tapahtunut paljon muutoksia, kun paikallinen harrastetalli lopetti toimintansa yllättäen. Onneksi en sitten kuitenkaan jännittänyt liikaa, kuvailee Lampinen. Jäsenyyden mukana tulee luonnollisesti vakuutus tapaturmien varalle ja oikeus osallistua kilpailutoimintaan. Hänen kisahuoltajanaan Lampinen sai tuntumaa voimanostokisoihin ja lopulta innostuksen osallistua itsekin. Ensin ajattelin, että pudottaisiko 82,5-kiloisiin, mutta sitten päätin etten rupea säätämään. Painon pudottaminen saattaa viedä voimia ja olin vähän huolissani myös siitä, miten kisajännitys vaikuttaa päivän kuntoon. Kyykyssä kilpailija saa ottaa tangon tuomarikäskystä, jonka jälkeen hänellä on 60 sekuntia aikaa tehdä suoritus. Padasjoen kuntosalilla tuore Suomen mestari treenaa 3-4 kertaa viikossa. 12 n:o 44 Torstaina 1.11.2012 Padasjokelainen Anssi Lampinen osallistui viime viikonloppuna ensimmäisiin voimanostokilpailuihinsa. Kilpailuissa olisi voinut osallistua myös penkkiin ja maastavetoon. Jännitys hävisi oikeastaan ensimmäiseen rautaan, se oli niin varma. Kunnon treenitaukoa ei ole ollut aikoihin, joten mitalin kunniaksi mies on parhaillaan viikon treenitauolla. Pahuksen jäsenet ovat tervetulleita Säästöpankin kellon tarkkaa asennusvuotta ei viime viikolla kaikessa kiireessä heti löytynyt, mutta nyt on sekin selvitetty. Tapahtumat talkoovoimin PaHus on linjannut toimintasuunnitelmaansa mm. Kaikki nostot olivat hyväksyttyjä. Kolme vuotta salitreeniä Lampisen salitreeni alkoi epäsäännöllisenä yläasteikäisenä. Onhan se paljon mukavampaa tehdä kovaa treeniä, kun on tavoite mihin pyrkiä. Kiltti Tupuna-poni on Padasjoen uusi asukki, jota lapset tykkäävät rapsutella ja hoitaa. Proteiinipainotteisen ruokavalion ohella 24-vuotias ottaa lisäravinteita lihasta kasvattaakseen. Myös paikallisissa tapahtumissa ollaan mahdollisesti esillä, mutta missä roolissa, se kirkastuu ajan kanssa. Tärkeintä oli tulos ja osallistuminen, hyvä sijoitus oli pelkkää plussaa, toteaa Lampinen. Viimeistä mietin, että laitanko 210 vai 220, mutta päätin sitten kuitenkin ottaa varman päälle. Seuraan voi ilmoittautua jo nyt, mutta jäsenyys astuu voimaan vuoden alusta, kertoo PaHuksen jäsensihteeri Sara Nyman. Anssi Lampinen kisakyykkyä tekemässä sunnuntaina Forssassa. aktiivisen talkootoiminnan. Ensikertalainen ei halunnut turhia kisapaineita ja keskittyi siksi tällä kertaa pelkästään kyykkyyn. Uusia kilpailuja ei vielä ole kalenteriin merkittynä, mutta tarkoitus on kilpailla jatkossakin ja ennen kaikkea tehdä uusia omia ennätyksiä. Sen jälkeen harjoittelu kuntosalilla on ollut jalkapainotteista. Tulevaisuudessa olisi tarkoitus osallistua kaikkiin kolmeen voimanostolajiin. Myös Hippos-lehti ja alennukset esimerkiksi polttoaineesta tai laivaristeilyistä ovat monille mieluisia etuja. Ja kun kyseessä oli raweli raakakisat, paino nostettiin ilman ylimääräisiä varusteita. Syömisessä Lampisella on vain yksi periaate: ruokaa pitäisi upota mahdollisimman paljon. Mitali motivoi, totta kai. Lampisen ei tarvinnut kisoja varten pudottaa painoa. Olemme suunnitelleet mahdollisia tapahtumia, mutta mitään ei ole vielä lyöty lukkoon, Nyman toteaa. Salilla Lampinen on kyykännyt toistaiseksi enimmillään 200 kilolla ja se oli tavoitteena myös kilpailussa. Treenikaverina oli pitkään Jesse Pylvänen, jolla on maastavedon SM-kultaa. Padasjoelta löytyy kuitenkin lukuisia hevosia ja ratsastajia, joten seuran yhteiset vaellukset ja retket ovat järjestettävissä. Padasjoella on ihan hyvä sali. Tästä on hyvä jatkaa. Voimaharjoittelun lisäksi Lampinen lenkkeilee ja venyttelee kerran viikossa. 210 kiloa riitti alle 90-kiloisten sarjan voittoon. Ei siis mennyt pieleen, kun viime viikon jutussa kerrottiin, että kello ehti toimia keskustan katukuvan maamerkkinä liki 40 vuotta. Puntari näyttää normaalisti noin 85 kiloa ja sen verran oli painoa myös kisapunnituksessa. Seura on avoin kaikille, ja innostuneita ideoitsijoita otetaan avosylin vastaan. Suoritusta seuraa silmä tarkkana kolme tuomaria. Suunnilleen kaikki tarvittava löytyy ja jos sinne vielä saadaan räkkiteline, niin kyykkääminenkin sujuu paremmin, arvioi Lampinen. Anssi Lampinen kyykkäsi SM-kultaa Padasjoen kuntosalilla Lampinen on treenannut tiiviisti ennen kilpailua jalkoja. Kyykky on kuitenkin vahvin osa-alueeni. Seurassa aiotaan ainakin kartoittaa eri valmentajien mahdollisuuksia tulla Padasjoelle opettamaan ratsukoita. 200 kilon tavoite ylittyi Osallistumisensa kirkonkyläläinen löi lukkoon kolme kuukautta sitten. Ratsastuksen harrastajalle sen sijaan nyt on loistava mahdollisuus lähteä mukaan kehittämään nuoren seuran toimintaa. Srl:n jäsenyydestä voi lukea lisää osoitteesta www. Seura voi nyt ottaa vastaan uusia jäseniä, ja kaikki seuraan liittyvät saavat nauttia Suomen Ratsastajainliiton tarjoamista jäseneduista. On tärkeää, että saamme paikalliseen hevosharrastamiseen aktiivisia ja samanhenkisiä ihmisiä toteuttamaan yhteistä päämäärää, joka on mukavaa harrastamista turvallisissa raameissa