Arpajaiset. klo 10-18 . klo 12-16 * ma 19.12. Muutos koskettaa kymmeniä vuodeosastopotilaita ja heidän omaisiaan sekä henkilöstöä. Tapaat tonttu Touhon. Jäteaseman aukioloajat muuttuvat Vuodeosastosta lakkautuspäätös Tammikuussa aukioloajat muuttuvat jäteasemalla. Myös Asikkalan, Iitin ja Nastolan vuodeosastot suljetaan. Yhtymän hallitus toteaa, että henkilökunnan kanssa katsotaan yhdessä, miten muutostilanne ratkaistaan. Aukioloajat ovat samat kuin naapurikunnissa Asikkalassa ja Sysmässä. Ulkotulet ja jouluvalot luovat satumaisen tunnelman Päijänteen rantaan, Laivarannan vieressä (200 m) osoite Päijänteenraitti 1. Muutoksen myötä jäteaseman viikoittainen aukioloaika lisääntyy hieman ensi vuoden alusta alkaen. 20,Tiitus Rajamäki pääsi taikurin avustajksi. KULLAS MARINA MODETTI MODETTI NOUTOPÖYTÄ ark ma-pe klo 11-14 PITOPALVELUA 9, 50 KARAOKELAITTEET käytössäsi , tule laulamaan, jos laulattaa! 040 5570632 Perinteinen JOULULOUNAS noutopöydästä * su 18.12. Vain isoimmat jäteasemat ovat ensi vuonna enää avoinna talvilauantaisin, Lahti ja Orimattila. Kävijämäärät ovat talvisin pienemmillä jäteasemalla vähäisiä, perustelee muutosta Marja-Leena Kalpio PäijätHämeen Jätehuollosta. Lähtökohtana on se, että kaikilla säilyy työpaikka, tehtävät saattavat vaihtua kunkin osaamisen ja kiinnostuksen ja toisaalta palvelujen työvoimatarpeen mukaan. vonnassa Birgitta Kurvinen. Myyntipöytävaraukset Maija Ojala 040 516 5217 Tervetuloa! Joulutunnelmissa Maakesken kyläyhdistys ry. PHJ:n Lokki-kalenteri on parhaillaan painossa ja jaetaan alueen talouksiin viikolla 50. Pukkiäänestyksessä peräti 103 arvasi oikein ja kinkun voitti arPadasjoen jäteasema ei jatkossa ole enää avoinna talvilauantaisin. Lisäksi kesäajan aukioloaika lisääntyy entisestä viidestä kuukaudesta (huhtikuusta elokuun loppuun) seitsemään kuukauteen. 1.1.2017 lukien jäteasema palvelee tiistaisin ja torstaisin klo 12-18 ympäri vuoden, sekä lisäksi lauantaisin huhtikuun alusta lokakuun loppuun. poniajelua, napakelkka ja liukumäki (jäävarauksella), joulupuuroa, glögiä, nokipannukahvia, makkaraa. Joulumyyjäiset Rientolassa lauantaina 10.12. Näyteikkunakilpailun voitti Aulin Hius&Kenkä 87 äänellä. ilmoittautuneet: pikkujoulu alkaa pe klo 19, pikku paketti mukaan! La 2.12. Tammikuun alusta lukien jäteasema on auki kahtena päivänä kuuden tunnin ajan, kun nyt jäteasemalle pääsee yhteensä yhdeksän tunnin ajan tiistaisin ja lauantaisin. Lauantaiaukioloon tulee tunnin lisäys: kun jäteasema on nyt ollut lauantaisin avoinna 10-13, on se ensi vuoden puolella auki 10-14. Padasjoki on mökkikunta, käyttökin on vilkkaampaa loma-aikaan. klo 9 13 Kahviossa joulupuuroa ja -torttuja. Joulupukki paikalla klo 10.30-11. Kärkikolmikkoon lukeutuivat myös Paperikeidas ja Uudelviisii. Hyvinvointiyhtymän hallitus on päättänyt lakkauttaa Padasjoen vuodeosaston. Joulupukki jakoi joulunavaustapahtumassa karkkia.. Vuodeosastoja on jatkossa vain Hollolassa, Lahdessaja Orimattilassa. Padasjoen paikallislehti vuodesta 1950 Irtonumero 1,80 € N:o 48 Torstaina 1.12 . Yhtymän mukaan kaikkien vuodeosastopotilaiden kohdalla huolehditaan siitä, että hoito jatkuu katkeamattomana. klo 11-15 Joulunavauksessa pukin tamineisiin oli sonnustautunut tällä kertaa Putkipoikien yrittäjä Pekka Siljander. Muuta mukavaa löytyy mm. Vapaa pääsy . Putkipoikien Pekka pukkina Taikuriesitys keräsi lauantaina mukavasti väkeä torille sateisesta säästä huolimatta. DJ IPA Torstaisin BINGO klo 19.30 Koko perheen tapahtuma kauniissa Hiekkarannan Helmessä lauantaina 10.12. 2016 LAAKERI Keskustie 12, Padasjoki 040-5500026 HUOM
Monet sanoivat silloin ja sanovat nyt: ”Onko hän muka tullut, niin kuin lupasi. Varmaan hänen talonsakin on suuri. Marjut 0400 984436. Ampuja toimi kapellimestarina ja muusikkona linnan juhlissa 36 kertaa, viimeisen kerran vuonna 2012. Kuhmoisten Seurakuntakodissa. Anna-Maija Virtanen on padasjokelaissyntyinen pianisti ja urkuri. mennessä Tenholle 044 5856900 tai Ritvalle 040 5548011. Padasjoen Karjalaseura järjestää pikkujoulun Pitokärjessä su 11.12. klo 14 Joululaulut Neroskulmalla Maija Bågalla, Kesäniementie 10 klo 17 Joululauluilta Auttoisten rukoushuoneella Ti 6.12. Heppakerho ke 7.12. Tervetuloa! Köyhyys koskee yli 100 000 lasta Suomessa. Padasjoen Taideyhdistyksen jäsenten yhteisnäyttely. joulukuuta klo 18. Suntelan metsätie 363, Nyystölän Eräveikkojen kota. klo 12. klo 14, PYHÄKOULUN JOULUJUHLA to 1.12. klo 12-13 Hetki rukoukselle kirkossa To 8.12. klo 18.30 Varttikirkko ja partiolaisten lupauksenanto. Suomen hevonen; historiassa, nykypäivässä, tulevaisuudessa. Viimeinen vatsapakara pe 2.12. lipaskeräys paikallisten markettien ja kauppojen edustoilla aamukahdeksasta alkaen. klo 17.30 Mix-kerho Ke 7.12. ja viimeinen lihaskunto ma 5.12. Lopeta nämä kauheudet Aleppossa ja Mosulissa ja kaikkialla.” Adventtiajan kirkkoteksteissä puhutaan Jeesuksen syntymästä mutta myös hänen paluustaan. Kuinka Jumala, joka näkee koko ajan kaiken, on sietänyt katsella sitä jo vuosituhannet. klo 18 Joulukonsertti Juho Punkeri, tenori; Anna-Maija Virtanen, urut ja piano. klo 18 Kauneimmat joululaulut Modetissa Pe 2.12. Hän ei tyydy kouralliseen. Mutta vielä on kutsu voimassa. Tikan 10. Muutokset mahdollisia. klo 18 10-sali. Ilm. Keräykseen voi osallistua lahjoittamalla osoitteessa www.hyvajoulumieli.fi/lahjoita, soittamalla 0600 1 6555 (10,01 € /puhelu + pvm) tai lähettämällä tekstiviestin HJM numeroon 16499 (10 e ). Tervetuloa Joulukahville perjantaina 2.12. Hän esiintyy aktiivisesti Suomessa ja ulkomailla. Asiana osaston purkaminen. Itsenäisyyspäivä klo 10 sanajumalanpalvelus. Hyvä Joulumieli -keräys muistuttaa lapsiperheköyhyydestä ja kerää rahaa ruokalahjakortteihin, joil la ilahdutetaan vaikeassa tilanteessa eläviä perheitä. Ilm. Jotta Jumalan talo täyttyisi, tarvitaan paljon vieraita. menn. 3. Yli 70 prosenttia vähävaraisten perheiden lapsista on 14.11.-5.1. Kaikki on entisellään, niin kuin on ollut maailman luomisesta asti.” Miksi Jumala ei pidä kiirettä. Jooga jo joulutauolla. Ke To Pe Kalakeitto Nakkikastike/ makkarastroganof Mannapuuro Kuollut: Teuvo Martti Hartman 83 v. klo 18. Merkittävää aineellista edistymistä onkin tapahtunut joissain osissa maapalloa. Ohjelma 10 € . klo 18.00 Kotailta srk-kodissa, Kirkkotie 1A, Kuhmoinen. Jos hän kerran on kaikkivaltias, miksi hän ei tartu asioihin, vaikka maailman tilanne tuntuu vain pahenevan. Asikkalan-Padasjoen Diabetesyhdistys ry:n kerho 14.12. SV.n Padasjoen Sotainvalidit ry:n ylimääräinen kokous 7.12. Anita Ojala Hyvä joulumieli -keräys • Miesten Kotailtaa vietetään perjantaina 9.12. Kouluruokailu 7. Vanheneva veteraanijoukko, veteraanit, puolisot ja lesket, kasvattaa edelleen tuen tarvetta. Päijät-Rastin vuosikokous ja kauden päättäjäiset pe 9.12. Hän valmistui vuonna 2009 Lahden ammattikorkeakoulusta musiikkipedagogiksi ja kesällä 2015 Sibelius-Akatemiasta musiikin maisteriksi. ja 31.12.-1.1. Määttänen 25.11. Liput 15 € . adventtisunnuntai klo 10 Messu, kirkkokahvi srk-kodilla Eläkeliiton Päijät-Hämeen piiri antoi kannanoton syyskokouksessaan 29.11. klo 18 Kasiniemen kyläyhdistys. Syyskokouksen osanottajat haluavat muistuttaa, etteivät kaikki meistä pysty käyttämään suunnitelmissa olevaa valinnanvapautta tarvitessaan erilaisia palveluja. Lähimmäistupa torstaisin SP:n kerhohuone klo 1014. 2. Tällä hetkellä hän täydentää urkujensoiton opintojaan Sibelius-Akatemiassa ja työskentelee kanttorin viransijaisena HämeenlinnaVanajan seurakunnassa. Vierailija Raine Ampuja Su 11.12. Konsertin laulujen myötä palataan muistoissa lapsuuden jouluihin ja pysähdytään Beetlehemin seimen äärelle, kertovat esiintyjät. adventtisunnuntai klo 10 Messu Anne Takala Kansanlähetyksestä. Valmistelun tulee olla avointa ja läpinäkyvää. Helmipankin kokoustiloissa klo 13. La 3.12. joutunut luopumaan rahanpuutteen vuoksi harrastuksestaan, lähes 40 prosenttia jäämään pois luokkaretkiltä ja yli puolet joutunut kiusatuksi köyhyyden vuoksi. V ALMISTUNU T Jenna Tainio o.s. Vasta silloin tulee loppu kärsimykselle ja pahuudelle. EL-piiri vaatii, että kuulemisiin tulee ottaa mukaan ikääntyneet ja heitä edustavat alueelliset ja paikalliset eläkeläisjärjestöt sekä kuntien vanhusneuvostot. Pikkujoulu / puurojuhla Kasiniemen Kokkopirtillä 10.12. Mutta samalla ongelmatkin ovat lisääntyneet ja vaikeutuneet: terrori-iskut, ilmastonmuutos, sodat, luonnonka tastro fit, nälänhätä… Jos voisimme katsella kaikkea pahuutta ja kärsimystä, mitä maailmassa juuri tällä hetkellä tapahtuu, emme kestäisi muutamaa minuuttia kauempaa. klo 13 Vääksyn Oltermannissa. Padasjoen Sotaveteraaniyhdistys käytti viime vuonna yhteensä 12 063 euroa veteraaniväestön kuntoutukseen, kotipalveluihin ja virkistystilaisuuksiin. Ke 7.12. klo 13-15 pikkujoulun merkeissä. Jeesus kertoi vertauksen kuninkaasta, joka järjesti suuret pidot poikansa kunniaksi. MTK-Padasjoen jäsenet: M a t k a V i ron Tartoon Maamessnäyttelyyn 19.-21.4. Ei hälytysosaston harjoutukisa itsenäisyyspäivänä ti 6.12. Siitä kuningas vihastui ja käski palvelijaansa: ”Mene maanteille ja kylien kujille ja vaadi ihmisiä tulemaan, jotta taloni täyttyisi.” Jumala on suuri. Tällä hetkellä on vielä varsinaisia jäseniä 67, ja he ovat ko. klo 9 Piirakkatalkoot lähetysmyyjäisiin, srk-koti klo 18 ”Nyt valkeus voittaa” -joulukonsertti kirkossa. Vanhuspalveluista kannanotto. klo 18 Helmipankin kokoustiloissa. Varpunen jouluaamuna, Mökit nukkuu lumiset ja Taas kaikki kauniit muistot. Ei perhekahvilaa itsenäisyyspäivänä ti 6.12. Virtanen on aktiivinen kamarimuusikko ja tekee paljon yhteistyötä erityisesti laulajien kanssa. Urkukonsertti kirkossa 9.12. Jeesus tulee pian vai tuleeko. Eläkeläisjärjestöjä ja ikääntyneitä kiinnostaa, miten erilaisia asukkaiden tarvitsemia hoito-, kuntoutusja hoivapalveluja aidosti tuotetaan lähipalveluna. Sitä alettiin odottaa jo 2000 vuotta sitten. klo 14. 2 n:o 48 Torstaina 1.12.2016 S ANOMAA SINULL E Padasjoen seurakunta (03) 5527200 www.padasjoenseurakunta.fi www.facebook.com/padasjoenseurakunta Avoinna ma ja to 9-13 sekä ke 15-17 SEURAT esikoislesta diolaisten kirkonkylän rukoushuoneella su 4.12. Päijät–Hämeeseen ollaan kiireellä rakentamassa Hyvinvointikuntayhtymää. Keräys jatkuu jouluaattoon asti. Avoinna: ma-pe 10-17, la 10-14, su 1215. klo 19.30. klo 17.00 Tervetuloa Vapaaseurakunta AUTTOISTEN RUKOUSHUONE Joululaulut HELLUNTAISEURAKUNTA Tervetuloa! Pe 2.12. Lentopalloa! Maakuntasarjan ottelu Padasjoki-Luopioinen Kullasvuoren koululla pe 2.12. 31.12. Hänen kärsivällisyytensä on käsittämätön. Pe 9.12. Kunniakäynti sankarihaudalla. Siinä syy kärsivällisyyteen: kutsun vastaanottaneita ei vielä ole tarpeeksi. avustuksen piirissä. Omaishoitajien tapaaminen Visapuistossa 2.12. Palvelijat lähtivät noutamaan kutsuvieraita, mutta nämä eivät halunneet tulla, esittivät kuka minkin verukkeen. Konsertissa kuullaan mm. Kun talo on täynnä, ovet suljetaan. klo 15. Hyvinvointikuntayhtymä laittoi ensimmäiseksi vanhuspalvelut leikkuriin. Pikku paketti mukaan! S EURAPALST A Sotiemme veteraanien hyväksi suoritetaan ensi lauantaina 3.12. Messun jälkeen lähetystilaisuus ja -myyjäiset srk-kodilla. Yleisökin pääsee laulamaan yhdessä. Ohjelma sisältää myös tuntemattomampia joululauluja ja urkusoolon. klo 9-17 Olemme lahjoittaneet Joulumuistamisiin varatun summan Hyvä Joulumieli -keräykseen su 4.12. Opintojaan SibeliusAkatemian oopperakoulutuksessa viimeistelevä Punkeri voitti Helsinki Lied -kilpailun vuonna 2015 ja vuonna 2013 hän sai erikoispalkinnon Lappeenrannan laulukilpailussa. Padasjoen Vanhustentukiyhdistys ry:n syyskokous Tuuliakodilla la 3.12. Pasi Ahola 050 3365163 tai Marko Pastila 050 5658841. Pia Freund, sopraano ja Kalevi Kiviniemi, urut. Tavoittee na on jakaa 30 000 lahja korttia, joiden arvo on 70 euroa. klo 16 Joululauluilta Kasiniemen Kokkopirtillä Su 4.12. Joulukahvit. Nuokulla klo 18-19. Viimevuotiseen tapaan tarjolla on myös kenttälounas, kun Padasjoen veteraanija reserviläisjärjestöt tar joa vat sota-ajan kenttäkeittiös sä valmistettua hernekeittoa K-Marketin edustalla lipaskeräyspäivänä klo 11 alkaen niin kauan kuin soppaa riittää. Itsenäisyyspäivän veteraanikeräys Tenori Juho Punkeri sekä pianisti ja urkuri Anna-Maija Virtanen hemmottelevat joululauluja rakastavaa konserttiyleisöä Padasjoen kirkossa perjantaina 9. Padasjoella kerätyt varat jäävät täysimääräisesti oman pitäjän veteraaniyhdistysten veteraanityöhön. Jouluruokailu Modetissa 18.12. Suljettu: 6.12., 24.26.12. Ihminen on kautta aikojen uskonut pystyvänsä kehittämään maailman yhä paremmaksi. -9.12. To 1.12. Siitä kertovat avaruuden ääret. klo 12 Hartaus Lähimmäistuvalla klo 14 Kirkonkylän diakoniavierailu Visapuistoon klo 18 Reserviläisten joulutulet. Juho Punkeri on niittänyt mainetta erityisesti barokin ja liedin esittäjänä. Tervetuloa sopalle ja keskustelemaan veteraaniasioista, toivottaa Padasjoen Sotaveteraanien puheenjohtaja Hannu Tukia. sarjakisat to 1.12. tekninen yliopisto Tampere, biotekniikan diplomi-insinööri. klo 19 Rukousilta, Marjo Hegli, Eino Santala Joka päivä lisukkeita. Sitovat ilmoittautumiset 8.12. Vierailijana on tuolloin kapellimestari Raine Ampuja, joka tarinoi työstään linnan juhlissa viiden presidentin aikana ja laulattaa joululauluja. Uskovaiset laittavat toivonsa Jeesuksen paluuseen: ”Tule, Herra Jeesus jo vihdoin, laita maailman asiat järjestykseen. Kahvitarjoilu klo 13.30
Paikallista asiaa vuodesta 1950 MODETTI MODETTI NOUTOPÖYTÄ ark ma-pe klo 11-14 PITOPALVELUA 9, 50 KARAOKELAITTEET käytössäsi , tule laulamaan, jos laulattaa! 040 5570632 To 1.12. Uusi verkko saadaan käyttöön joulukuun aikana ja vanha verkko puretaan toukokuun loppuun mennessä. 400 metriä on enää kaivamatta, lisäksi asennusta on jonkin verran jäljellä, kertoi Elenian projektipäällikkö Jari Alanko tiistaina, jolloin Maakeskenraitin varressa lähellä valtatietä oli töissä neljä kaivinkonetta, seitsemän maanrakennusmiestä ja neljä sähkömiestä. Palovaroitin laitetaan liian usein paikkaan, jossa se ei toimi toivotulla tavalla. Ilmajohdot on korvattu maakaapelilla mm. Kodin vaarallisin sähkölaite on tulipaloilla mitattuna liesi. Yhdistyksille maksuttomilla asumisturvallisuusluennoilla käydään läpi kodin turvallisuuteen vaikuttavia tekijöitä. Maakesken projekti yhdistää kaksi aiemmin toteutettua kaapelointiprojektia, Asikkalan Kurhilan ja Sallamäen sekä Padasjoen taajaaman ja Nyystölän väliset kaapeloinnit, näin Elenia saa vahvan verkkoyhteyden Kurhilan ja Padasjoen sähköasemien välille. Elokuun puolivälissä alkanut maakaapelointiurakka Nyystölän ja Maakesken välisellä alueella alkaa olla loppusuoralla. Pyykkija tiskikoneita ei kannata jättää käyntiin valvomatta, vakuutus ei välttämättä silloin korvaa vesitai palovahinkoja. Uutuutena sähkölaitepaloissa ovat ilmalämpöpumput, totesi Mattila-Nousiainen. Tilaa pitäisi olla joka suuntaan vähintään puoli metriä, korosti Mattila-Nousiainen. KAUNEIMMAT JOULULAULUT alk. Kylmälaitteiden takaa imurointi kannattaa sisällyttää joulusiivoukseen. nettihuijareista. Ilmainen 112-sovellus kannattaa ehdottomasti ladata puhelimeen. Mikäli sää sallii, kaivinkoneet jatkavat kaapelointitöitään talvella Asikkalan Pätiälän ja Vähä-Äiniön välillä. Jos patterien testaaminen kerran kuukaudessa ja niiden vaihtaminen kerran vuodessa ovat ylivoimaisia tehtäviä, palovaroittimeen voi hankkia patterikotelon. Poistolistalla on 300 pylvästä ja 14 pylväsmuuntajaa. Yhteiskunnan kokonaisetu on, että teemme infrarakentamista yhteistyönä, toteaa Padasjoen kunnanjohtaja Heikki Jaakkola. Vuoteen 2019 asti kestävää hanketta toteuttavat Hämeen ja Etelä-Savon pelastuslaitokset. Säävarmaa sähköverkkoa on rakennettu lähes 670 kilometriä ja tälle verkko-osuudelle 338 sääkestävää puistomuuntamoa. Lisäksi varoitellaan mm. Arvoltaan Elenian verkkoinvestointi on noin 750 000 euroa. Elenia on investoinut verkkouudistukseen Päijät-Hämeessä alueella Hartola, Sysmä, Heinola, Asikkala, Padasjoki ja Nastola viime vuosina 22,4 miljoonaa euroa. Työn alla on ollut runsaat 22 kilometriä vanhaa ilmajohtoa. Viime vuonna maakaapeloitiin kirkonkylä. Halogeenilamppu yövalossa sulatti valaisimen rakenteita ja olisi voinut levitä petivaatteisiin, kohdevalaisimen päälle vahingossa joutunut pehmolelu puolestaan alkoi kärytä ja olisi sytyttänyt tulipalon ilman alkusammutusta. Uusi projekti varautumisesta Mattila-Nousiainen kiersi Padasjoenkin kyliä jo aiemmin, mutta nyt on alkanut uusi, Leader-rahoitteinen projekti nimeltään Varautuen turvallisempaa kotona ja kylässä. Mitään ei pidä maksaa ennen kuin on saanut tavaran, sanoo Mattila-Nousiainen. Verkkouudistuksilla pyritään eroon sähkönjakelun häiriöistä. Liukkaiden aikaan voi liukuesteiden lisäksi viritellä ylleen lonkkasuojat. Sen kautta soitettu hätäpuhelu paikantuu saman tien hätäkeskuksessa, ja koordinaattien avulla pelastajat löytävät hätää kärsivän vaikka keskeltä metsää. Kuntalaiset ja maanomistajat arvostavat, että saamme edistettyä myös laajakaistakuidun etenemistä ja nyt tällä sähköverkon maakaapelointialueella tämä hoituu samalla kerralla. Tavallisia kattoon kiinnitettäviä palovaroittimia ei saisi koskaan laittaa seinän viereen. Joskus voi olla ratkaisevan tärkeää osata toimia oikein ennen avun saapumista: alkusammutus, elvytystaidot ja varautuminen poikkeustilanteisiin ovat aiheita, joissa hanke ihmisiä opastaa. klo 15 Elenia saa valmiiksi vielä ennen joulua mittavan säävarman sähköverkon uudistushankeen Padasjoella. Suunnitelmissa on tehdä helikopterioksintaa ensi vuonna Kasiniemen alueella, jossa tänä vuonna suoritettiin 20 kV johdon alustaraivaus. Joka kolmas yli 65-vuotias kaatuu ainakin kerran vuodessa ja 10 % kaatumisista johtaa lääkärissä käyntiin. Kristiina Mattila-Nousiaisen lisäksi Säästöpankilla kuultiin lakimiehen tietoisku edunvalvonnasta ja testamentista. Turvallisuus teemana Helmi Säästöpankilla Projektipäällikkö Jari Alanko seurasi muuntamotyömaata tiistaina Maakeskessä. Rakentamisesta Elenialle vastaa urakoitsijana Elektron E Oy. Projektin työntekijät antavat alkusammutusja hätäensiapuopetusta. Sähkökiukaat ovat korkealla kodin palonsytyttäjissä. Häkävaroittimia hankittaessa kannattaa tarkistaa, onko harkittu merkki Tukesin hyväksymä. Samalla aikajanalla televisioiden palot ovat vähentyneet roimasti, 350:stä yhteentoista. Aina ei mökinkään tarkka osoite ole selvillä tai sitä muista hätätilanteessa. Lisäksi on metsänhoidollisia toimia. Elenian maakaapeloinnit Padasjoella. Projekti tuo esiin oman toiminnan merkitystä erityisesti haja-asutusalueella. Projektin kautta voivat kylät saada turvallisuussuunnitelman ja järjestää turvapäivän. Patteri kestää pyhäinpäivästä pääsiäiseen. Elenia on Padasjoella maakaapeloinut sähköverkkoa säävarmaksi vuodesta 2011 lähtien tähän mennessä lähes 140 kilometriä kaikkiaan yli 4 miljoonalla eurolla. On vierimetsänhoitoa ja helikopterilla tehtävää oksintaa. Kellosalmen, Vesijaon ja Arrakosken suunnilla. Hellapaloja tilastoitiin viime vuonna 1 056, kun vuosikymmen sitten määrä oli 250. Esimerkiksi lieden palovaroitin oli monelle kuulijalle entuudestaan tuntematon. Uusia säänkestäviä puistomuuntamoja reitin varrelle tulee kaikkiaan 13. Kotelon voi sijoittaa alemmas käden ulottuville. Itselläni on led-kynttilät lyhdyssä hämäräkytkimellä. Ledeissä on myös aikakytkimiä. klo 18 La 3.12. Maakaapelointiurakassa maihin menee noin 15 kilometriä runkoverkkoa ja yli 16 kilometriä pienjänniteverkkoa. Liian usein saunassa säilytetään sinne kuulumatonta tavaraa, joka kiuasta vaikkapa kännykällä käynnistettäessä syttyy palamaan. Tähän vuodenaikaan kynttiläpalot rumentavat onnettomuustilastoja. Projektipäällikkö Kristiina Mattila-Nousiainen antoi monia hyviä vinkkejä turvallisuuden parantamiseksi pienin keinoin. On kiva tulla kotiin, kun kynttilät lepattavat turvallisesti. Yhtiön tavoitteena on vuoteen 2028 mennessä nostaa maakaapeloidun sähköverkon osuus 70 prosenttiin. Keväällä myös siistitään paikkoja kaivuun jäljiltä. Maakesken maakaapelointi valmistuu jouluksi Vesijako-Auttoinen noin 20,5 km, uusia puistomuuntamoita 8, investointi 510 000 E Palsa-Porasa noin 12 km, uusia puistomuuntamoita 4, investointi 328 000 E Kirkonkylä noin 37 km, uusia puistomuuntamoita 14, investointi 1 114 000 E Tuomala-Arrakoski noin 18 km, uusia puistomuuntamoita 11, investointi 574 000 e Kellosalmi noin 10 km, uusia puistomuuntamoita 4, investointi 259 000 € Kirkonkylä – Nyystölä noin 28 km, uusia puistomuuntamoita 13, investointi 922 000 e Kellosalmi-Virmaila noin 12,5 km, uusia puistomuuntamoita 8, investointi 510 000 € Kodin turvallisuus oli teemana Helmi Säästöpankin konttorilla maanantaina. Sähkövarmuutta parannetaan myös maakaapelija ilmajohtoverkon rajapisteisiin sijoitettavan automaation avulla, toteaa Alanko. Ensi vuonna Elenialla on kaksi kaapelointikohdetta Padasjoella: Auttoisten Aarnonkulmalta Porraskoskelle ja Taulun teollisuusalueelta Kellosalmentielle. Uuden verkon käyttöönotto, joka alkoi viime viikolla Nyystölän suunnasta, on parhaillaan menossa. 112sovellus on ehdoton myös liikenneonnettomuuksissa, joissa tarkkaa osoitetta ei yleensä tiedetä. Säävarmaa verkkoa jo yli 4 miljoonalla Yhteistyökumppani hankkeessa on Padasjoen kunta, joka asennuttaa samaan kaivantoon sähköverkon kanssa noin 14 kilometriä laajakaistakuitua. Uutta on myös syrjäytymisen ehkäisy. Uudessa projektissa mukana on enemmän poliisin toimenkuvaan kuuluvia asioita kuten avainja lukkovalistusta. Iitissä on saatu hyviä tuloksia nuorison työllistämisestä sekä ikäihmisten ja koululaisten yhteistyöstä. Mattila-Nousiainen suositteleekin vaihtamaan poltettavat kynttilät led-versioihin, jotka ovat nykypäivänä jo todella aidonnäköisiä. KINKKUBINGO alk. Välillisesti sähköverkon uudistus vaikuttaa Padasjoella lähes 1 300 kotitalouteen. Mattila-Nousiainen neuvoi ajastamaan led-kynttilöitä syttymään eri aikaan, jolloin taloa mahdollisesti tarkkailevat rosvot luulevat ettei talo ole tyhjillään. Matti Kallio & Acoustic Su 4.12. Turvapäivässä oli esillä myös valaisimia, jotka olivat aiheuttaneet uhkaavan vaaratilanteen
Perhe vierailee usein Padasjoella Jarnon vanhempien luona. Hannele Juhola otti kuvan Maakesken kyläkokousväestä. Tämä juhla on Maakesken kaik kien yhdistysten yhteinen ponnistus ja noudattaa siten Suomen juhlavuoden teemaa Tehdään yhdessä. Vuosi huipentuu marraskuiseen juhlaan kaikille kyläläisille Rientolassa. Lahtinen on perustanut myös BOSA ry:n, joka on Suomen suurin akateeminen olutseura. Lahtinen aloitti työt yrityksen palveluksessa vuonna 2007 valmistuttuaan kauppatieteiden maisteriksi Tampereen yliopistosta. Vuonna 2005 perustettu ohjelmistoja palvelutalo on tällä hetkellä Suomen nopeimmin kasvava ERP-tietojärjestelmäratkaisujen toimittaja. Luontoaihetta täydentävät vieraslajien kitkentätempaukset, kylän yhteisen kukkapenkin istutustalkoot täydentämään Suomi 100 v. Vastuuta ja vapautta antamalla saadaan myös paras lopputulos. Suomen partiolaisten puheenjohtaja Anna Munsterhjelm, M-Files Oy:n toimitusjohtaja Miika Mäkitalo ja Lundia Oy:n toimitusjohtaja Michaela von Wendt. kesäkuuta, Rompetori ja mato-ongintakilpailut heinäkuussa, elokuinen risteily ja joulumyyjäiset. Näistä kahdesta muotoutuu myös kylän ensi vuoden motto ”Yhdessä luonnossa”, kertoo Häkkä-Rönnholm. Parasta johtajaoppia Lahtinen kokee saaneensa järjestöpuolen vapaaehtoistehtävistä, joista miehellä on yhteenlaskettuna peräti noin 30 vuoden kokemus puheenjohtajan tehtävistä. Silloin Rientolassa vierailee joulupukkikin. joulukuuta järjestettävässä finaalissa. Vihreät jatkaa Liikosen johdolla. Yhtiön osakas hän on ollut vuodesta 2013. Hän kertoo turhautuneensa poliittisen päätöksenteon kankeuteen. Voittaja julkistetaan Finlandia-talolla 12. Lahtinen toimii Tampereen reserviläisten johtokunnassa ja on mukana lisäksi Pirkanmaan maanpuolustuksen tuki ry:n hallituksessa ja on lisäksi ehdolla reserviläispiirin hallitukseen. Jarno Lahtinen (oik.) alihankintamessuilla Oscar Softwaren myyntija markkinointipäällikkö Juuso Mustosen kanssa. Kati Liikonen jatkaa puheenjohtajana. Olihan se yllätys päästä mukaan näin kovatasoiseen joukkoon, ehkä sitä on tullut tehtyä jotain oikein, toteaa tamperelaisen Oscar Softwaren myyntijohtaja Jarno Lahtinen. Ensimmäisen kerran hän oli kuntavaaleissa ehdolla kokoomuksen listalla Padasjoel la vuonna 2004, jolloin jäi seitsemän äänen päähän valtuustopaikasta. Maakeskessä on vielä tämän vuoden puolella joulumyyjäiset 10.12. Vuosi alkaa luonto/hiihtoreitin suunnittelulla ja tähän teemaan kytkeytyy monenlaista tekemistä vuoden mittaan. Kokousväen päätöksellä nykyinen hallitus jatkaa Marjatta Ojalan johdolla, Eva Häkkä-Rönnholm jatkaa edelleen sihteerinä. Hän kertoo noudattavansa jo nuorena omaksumiaan johtajaoppeja myös omassa työssään. Padasjoen Vihreiden syyskokous valitsi hallituksen vuodelle 2017. Opettajista myös Javanaisen Timi ja Lepistön Pirkko kuuluivat parhaimmistoon, kiittää Lahtinen. Kuntavaaliteemoja ovat mm. avoin päätöksenteko, palveluiden takaaminen kuntalaisille, terveet koulut sekä kestävä, elinvoimainen elinkeinopolitiikka mm. hyasinttipenkkiä sekä syksyinen marjaja sieniretki takamaalle. Hallituksessa jatkavat Paula Mertsalmi, Salla Koukka, Seija Karevaara ja Eero Karevaara. Vihreät avasivat kuntavaalit jo keväällä, mutta uusia ehdokkaita etsitään aktiivisesti koko ajan. Sen sijaan kunnallispolitikointia mies on jättämässä vähemmälle toistaiseksi. Hallitukseen nousi vuoden tauon jälkeen myös Tiina Aarto. Suomen Nuorkauppakamarit ry järjestää alle 40-vuotiaille nuorille pomoille suunnatun kilpailun tänä vuonna jo kymmenettä kertaa. Varasijat olivat tuloksena myös Tampereella kaksissa edellisissä vaaleissa. Vuoden Nuoria Johtajia aiem milta vuosilta ovat mm. Lahtinen tunnetaan käytännönläheisenä johtajana, joka käärii itse hihat tarpeen tullen ja on omalla esimerkillään innostamassa muita mukaan. Marimekon toimitusjohtaja Tiina Alahuhta-Kasko, Tampereen pormestari Anna-Kaisa Ikonen ja Pihlajalinna Oy:n perustaja Mikko Wirén. Lisäksi ohjelmassa ovat perinteiset kylän hiihtokilpailut, kesäkauden avajaiset Avoimet kylät -päivänä 10. Ei minua kiinnosta missä mies tai nainen menee tai miten hän työnsä tekee, vaan tärkeintä tavoitteen saavuttaminen. Ensi vuoden toimintasuunnitelma on kunnianhimoinen, joka kuukaudelle on toimintaa. 4 n:o 48 Torstaina 1.12.2016 Padasjoelta kotoisin oleva Jarno Lahtinen, 36, on yksi kymmenestä kärkiehdokkaasta Vuoden Nuori Johtaja -kilpailussa. Hän on toiminut mm. Luvassa on hirvikeiton ja hyvän musiikin lisäksi varmasti paljon muutakin mukavaa. uusiutuvan, paikallisen energiatuotannon, lähiruuan, kiertotalouden, matkailun ja green caren avulla. Liikonen toimii myös Hämeen Vihreän piirin hallituksen jäsenenä. Lahtinen istuu tällä hetkellä muun muassa lasten ja nuorten palveluiden lautakunnassa. Vuoden 2017 toiminnan lähtökohtana on kunnioittaa Suomen 100-vuotista itsenäisyyttä huomioiden Maakesken monimuotoinen luonto Päijänteen rannalla. Lautakunnassa saatetaan vääntää tuntikaupalla jostain parinkymmenentuhannen euron asiasta, ilman että päätöstä saadaan edes aikaiseksi, mutta satojen miljoonien eurojen hankinta voi mennä läpi pelkällä nuijankopautuksella. Ensi kevään vaaleissa Lahtinen ei asetu ehdolle. Kunnallispolitiikasta reserviläistoimintaan Uutta järjestöpuolella on vapaaehtoiseen maanpuolustukseen liittyvä toiminta. Suomen suurimman ainejärjestön, Tampereen yliopiston kauppatieteilijöiden Boomi ry:n puheenjohtajana ja johtaa nykyään kauppatieteiden opiskelijoiden tukisäätiötä. Voitosta kisaa Lahtisen lisäksi mm. Johtajaoppia jo koulusta Johtajuutta Lahtinen pääsi opiskelemaan jo Padasjoella kouluvuosina, kun hänet valittiin ensin vuonna 1995 yläasteen oppilaskunnan puheenjohtajaksi ja myöhemmin lukion oppilaskunnan johtoon. klo 9-13. Myyntijohtaja ei halua olla hengittämässä alaisensa niskaan, vaan antaa hänelle vapaat kädet työtehtävän suorittamiseen. Lahtinen jakaa kiitosta viisaille opettajilleen ja työnantajilleen, jotka ovat uskoneet hänelle vastuullisia tehtäviä jo nuorella ikää. Tänä vuonna tuomaristo seuloi kilpailun kärkikymmenikön 130 ehdotuksen joukosta. Maakesken kyläkokouksessa 18 osallistujaa nautti tuoreita sämpylöitä ja kakkua vanhan pönttöuunin lämmittämässä tuvassa Rientolassa. Johtajan haasteet kasvuuralla olevassa talossa liittyvätkin juuri kasvuun ja laajenemiseen. Ihminen tuppaa helposti tyytymään olemassa olevaan, mutta oman filosofiani mukaan on parempi tehdä välillä vaikka vähän huonompikin päätös, kuin olla tekemättä yhtään mitään. Suunnitteilla on metsänraivauskurssi jatkona tämän vuoden suositulle moottorisahakurssille ja siinä tietysti oivana kohteena tämä luontoreitti. Kulttuuritarjontaa edustavat helmikuussa matka Lahden Sibeliustaloon Sata vuotta Maakeskessä ohjelmaa Suomi 100 -juhlavuoden joka kuukaudelle suomalaista musiikkia -konserttiin sekä osallistuminen 100 saunaa Hämeessä -kampanjaan Lahden MM-kisojen yhteydessä. Jarno Lahtinen ehdolla Vuoden Nuoreksi Johtajaksi Jarno Lahtinen Kirsi-vaimon sekä lasten Juhon ja Venlan kanssa Linnanmäellä. Esimerkiksi alakoulussa Kotilaisen Ismo antoi minun jopa pitää matematiikan kokeen luokalle ja ollessani Päivi ja Hannu Hartmanin aikaan satamassa kesätöissä sain huolehtia itsenäisesti juomatarjoilun organisoinnista Päijännebluesissa
Käytä hyödyksesi seuraavan aukeaman KUPONKITARJOUKSET! Näyteikkunakilpailun voitti Aulin Hius&Kenkä.. Torstaina 1.12.2016 Seuraava liite ilmestyy to 5.1. Aineistot viimeistään ti 3.1
Myös uusia mahtuu mukaan!. Jatka lukemista. Keskiviikon kuntosaliryhmät 7.12. PAIKALLISEN ELFIN YRITYKSEN TIEDOT KYSY LISÄÄ! Padassähkö Oy 03-5561313 www.padassahko.fi SÄHKÖALAN AMMATTILAINEN JOHON VOIT LUOTTAA el?n.. Jatka lukemista. PAIKALLISEN ELFIN YRITYKSEN TIEDOT KYSY LISÄÄ! SÄHKÖALAN AMMATTILAINEN JOHON VOIT LUOTTAA el?n.. paikallinen tarjonta. 040 7527412, fysioterapiakuntorasti.com SÄHKÖALAN AMMATTILAINEN JOHON VOIT LUOTTAA el?n.. PAIKALLISEN ELFIN YRITYKSEN TIEDOT KYSY LISÄÄ! SÄHKÖALAN AMMATTILAINEN JOHON VOIT LUOTTAA el?n.. PAIKALLISEN ELFIN YRITYKSEN TIEDOT KYSY LISÄÄ! Maanrakennustyöt tmijariahola@gmail.com Jari Ahola 040 501 3240 040 501 3240 Myös rakennusten purku/ pohjarakentaminen, viemärijärjestelmät Myös rakennusten purku/ pohjarakentaminen, viemärijärjestelmät AVOIN NA MA, KE, PE 10-17, LA 10-13 Kaikki loput lelut -30 % TERVEYSLIIKUNTARYHMÄT JOULUTAUOLLA Viimeinen kokoontuminen: Tuolijumppa 13.12. Meiltä myös KATTOPESUT JA MAALAUKSET paikallinen tarjonta. paikallinen tarjonta. Torstaina 1.12.2016 suvipaivikki.uusitalo@gmail.com, p. PAIKALLISEN ELFIN YRITYKSEN TIEDOT KYSY LISÄÄ! SÄHKÖALAN AMMATTILAINEN JOHON VOIT LUOTTAA el?n.. alkaen. (ei jumppaa 1.12.) Ryhmät kokoontuvat jälleen 10.1. Keppijumppa ja tehojumppa 15.12. Jatka lukemista. FT:n kuntosaliryhmä 13.12
– 31.12. 39,90 . klo 10.30-15 9 , Uimahalli Jokihelmi ja kuntosali on poikkeuksellisesti suljettuna: * itsenäisyyspäivänä 6.12.2016 * joulun aikaan 23.12.-26.12.2016 * uudenvuodenpäivänä 1.1.2017 * loppiaisena 6.1.2017 Muina aikoina palvelemme normaalin aikataulun mukaisesti. 22,30 e Saajan nimi Osoite Maksajan nimi Osoite KIRJE N :o 48 1. Torstaina 1.12.2016 KIERRÄTYSKESKUS Sähkötie 5, Padasjoki La 10.12. Puuratkaisut Salonen Tmi Juha Salonen p. 12 .2 01 6 PADASJOEN SANOMAT TUNNUS 5014005 17500 VASTAUSLÄHETYS Padasjoen Sanomat maksaa postimaksun Polttoaineautomaatit 24 h/vrk Tornin kahvio Taulunmäentie 2, 17500 Padasjoki, p. 040-545 9009 Avoinna: ma-pe klo 6-20, la ja su 8-18 Perinteinen joululounas pe 9.12. myös facebookissa. 040-5415723 Vastaanotto AJANVARAUKSELLA Kokoproteesit, pohjaukset ja korjaukset Lomalla joulun ja uudenvuoden välin. 70,00 . Käy katsomassa ja tykkäämässä!. 040 833 9920 RAKENNUSja SANEERAUSTYÖT Tilaa JOULULAHJAKSI Lahja, josta on iloa koko vuodeksi kestotilaus 12 kk määräaikaistilaus 12 kk määräaikaistilaus 9 kk määräaikaistilaus 6 kk määräaikaistilaus 3 kk 64,00 . 55,50 . p. klo 10-13 GLÖGITARJOILU , 4H-yrittäjät myymässä tuotteitaan! Kierrätys suljettu 13
Torstaina 1.12.2016
Prismoissa ja Sokoksessa liittyneet saavat lahjakortin liittymishetkellä. Koulupäivän jälkeen hoitoja ja jumppia Liikunnanopetuksen lisäksi Lahtinen tekee töitä omassa yrityksessään, Hyvänolon Adassa, jonka perusti vuonna 1993. tekstiviestillä (040-5806120) tai sähköpostilla (roosamla.gmail.com). Bonus alkaa kertyä 50 euron kuukausiostoilla. Ryhmäjumppia Lahtinen alkoi vetää keväällä 1985 ylioppilaskirjoitusten alla. Kolmilapsisen yrittäjäperheen kuopus oli innokas liikkuja pienestä pitäen. Osuusmaksun voi maksaa kerralla kokonaan, tai liityttäessä 20 eurolla, loppuosa maksetaan kertyvällä Bonuksella 24 kk kuluessa. Harrastin jazztanssia, lentopalloa, pesäpalloa ja pari vuotta kansantanhuja. Toisaalta nuoret pitävät hyvin hetkessä kiinni. (03) 8130 304, ma–pe klo 8–16. Lahtinen pitää rikkautena sitä, että saa tehdä työtä kaikenikäisten ihmisten parissa. klo 10–16. Usein työpäivä jatkuukin koulutuntien jälkeen jalkahoidolla tai kasvohoidolla. Liittymisetu koskee kuitenkin sellaisia asiakasomistajia, jotka siirtyvät toisesta osuuskaupasta Hämeenmaan jäseniksi. Lisäksi hän on Padasjoen Ladun perustajajäseniä ja toimii Padasjoen Nuorisoseurassa ja on Padasjoen Säästöpankkisäätiön hallituksen jäsen. Myöhemmin juostut maratonit ja Finlandiahiihtokin ovat olleet enemmän itsensä haastamista. Yrittäjällä on vakioasiakkaita mm. Moni muistaa Lahtisen myös kauneuskilpailuista. kunto-ohjaajakoulutuksesta, personal trainer -opinnoista ja liikunnanohjaajan ammattikorkeakoulututkinnosta sekä lukuisilta lyhyemmiltä kursseilta. Osuuskauppa Hämeenmaan osuusmaksu on 100 €. Asiakasomistajaneuvoja S-market Padasjoella pe 2.12. Viikonloppuisin hän lenkkeilee kotikylän metsäpoluilla ja lataa akkuja perheen parissa. Monenikäisten ryhmäliikuttaja juhlii koululla Anne Lahtinen juhlii 50-vuotissyntymäpäiväänsä Pappilanmäen koululla lauantaina 10.12. Pihlajakodilla ja Visapuistossa, lisäksi hän tekee hoitoja omassa työhuoneessaan Keskustie 14:ssä. Lisäoppia liikunnanopetukseen ja -ohjaukseen Lahtinen on hakenut mm. Auttoisten koti on tärkeä paikka kiireiselle naiselle. Tule ja liity!. Kolmena iltana viikossa ohjelmassa on vielä ryhmäliikuntatunnin vetäminen. Vaikka vapaaehtoisja luottamustoiminta vie aikaa ja on joskus vaativaakin, saan toisaalta paljon energiaa ja voimia ihmisten parissa toimimisesta. Ensimmäisen sijaisuutensa Pappilanmäen koulun liikunnanopettajana hän teki 30 vuotta sitten keväällä 1986. Liikunnanopetus on muuttunut paljon Lahtisen omista kouluajoista, jolloin tulosten mittaamista ja ajanottoa pidettiin tärkeänä. Lukion jälkeen tie vei Kuortaneelle liikunnanohjauksen peruskurssille. Lahtinen on toiminut pitkään mm. Lahtinen asuu perheineen omakotitalossa Auttoisilla Rautjärven rannalla. Ahonen) raapusti ystäväkirjaan ammattihaaveekseen voimistelunopettaja. Netissä ja S-marketeissa liittyneille lahjakortti lähetetään postitse kotiin. Liittymisetu ei koske jäsenyyden irtisanoneita ja uudelleen jäseneksi liittyviä henkilöitä tai sellaisia, jotka ovat jo asiakasomistajia toisessa S-ryhmän osuuskaupassa. terveystiedettä, kasvatustiedettä, liikuntalääketiedettä ja taskussa on myös kosmetologin paperit. Liittymisetu koskee vain uusia S-ryhmän asiakasomistajia. Hän on opiskellut myös mm. 5 n:o 48 Torstaina 1.12.2016 Alakoulua käynyt Anne Lahtinen (o.s. 50-vuotiaana Lahtinen osaa arvostaa terveyttä ja sitä, että saa elää turvallisessa maassa ilman pelkoa. Lisätietoa saat Hämeenmaan asiakasomistajapalvelusta p. Padasjoen Yrittäjät ry:ssä ja Padasjoen Yrityksessä, jonka puheenjohtaja on tällä hetkellä. Opiskeluaika yliopistossa oli todella antoisaa, koin amkopiskelun huomattavasti rankemmaksi. Anne Lahtinen 50 vuotta 10.12. Kampanjaetu on henkilökohtainen, eli sen voi käyttää ainoastaan jäseneksi liittynyt henkilö. www.hameenmaa.fi Joulu tuli etuajassa! LIITY OMISTAJAKSI, SAAT 50 EURON RAVINTOLALAHJAKORTIN kun liityt 1.11.–31.12.2016 välisenä aikana Osuuskauppa Hämeenmaan omistajaksi lähimmässä Prismassa, S-marketissa, Sokoksessa tai Kodin Terrassa. Lapsista kotona asuvat enää 13-vuotias Jori ja lukion toista luokkaa käyvä Camilla. Padasjokelainen valittiin vuonna 1986 Anianneidoksi, mikä poiki hänelle pr-töitä mm. Ilmoittautumiset juhlaan viimeistään 4.12. Tässä iässä sitä antaa luvan suhtautua armollisemmin itseensä ja omasta hyvinvoinnista huolehtiminen nousee entistä tärkeämmäksi. Voimaa vapaaehtoistoiminnasta Työn lisäksi naisella riittää energiaa myös vapaaehtoistoimintaan yhdistyksissä ja järjestöissä. Hän myös edusti Padasjoen Yritystä hiihdossa ja yleisurheilussa, vaikka ei ole koskaan kokenut itseään kilpaurheilijaksi. Siitä asti naisen elämä onkin ollut jatkuvaa opiskelua ja työn tekoa rinnakkain. Nyt hän on pätevä hakemaan liikunnanopettajan virkaa. Itse pyrin opettajana huomioimaan ryhmässä erilaiset liikkujat, niin että jokainen voisi saada iloa liikkumisesta ja löytää oman lajinsa ja tapansa liikkua. Liikunta-alan opinnot saivat huipennuksen viime keväänä, kun Lahtinen sai Jyväskylän yliopistosta liikuntatieteiden maisterin paperit. Ohjattavia ryhmiä on kaikkiaan neljä, joista yksi Asikkalassa ja loput Padasjoella. kello 14.30 alkaen. Se on muokannut myös hänen arvomaailmaansa ja suhtautumista elämään. Sofia opiskelee Tampereen yliopistossa matematiikkaa ja 1-vuotiaan Eelis-pojan äiti Roosa-Maria valmistuu pian sairaanhoitajaksi. Musiikkipitoisen ohjelman lisäksi tarjolla on kakkukahvit. Turhista ei tee mieli narista, kun on kuullut niin monenlaisia elämäntarinoita ja tajuaa, miten hyvin itsellä on asiat. kunnan matkailunedistämisessä. Pekkapuoliso työskentee Jäämestareilla vastaavana mestarina. Lisäksi uin Päijänteessä ja uimahallissa ja lenkkeilin Kullasvuoressa, muistelee Lahtinen
Rakennusta oli kaavailtu alun perin pienemmäksi, mutta rinnetontti mahdollisti suuremman seurakuntatalon rakentamisen. Henkilökunta tarvitsee tukeakin muutosvaiheessa. Onko päättäjillä tietoa, kuinka pitkä matka on Padasjoen viimeisestä kolkasta Lahteen ja Hollolaan. Ei hoitajia ole koulutettu ”pyykinpesuun”. Kiila 1 1 3-0 3 Passi 0-0 Leija 1 1 0-3 Tänään torstaina pelataan ottelu Leija-Passi. Isommassa kokoluokassa jopa Suomessakin voidaan päästä alle kymmenen vuoden kuoletusaikoihin aurinkosähköhankinnoissa. Pyykön mukaan suunnitelmissa varauduttiin myös siihen, että seurakuntatalon yhtey teen olisi myöhemmin rakennettu pappila. Nyt viimeisimpänä loppuu Siwa. Vanhojen valokuvien perusteella se on ollut salin koristeena aiemminkin. Rippikouluja askartelukäyttöön rakennettiin jo alun perin tilat, samoin partiokämppä. Nyt pitäisi kiireesti järjestää myös omaisille tiedotustilaisuus, että heilläkin olisi tietoa omaistensa kohtalosta. Ja on kai potilaillakin jokin itsemääräämisoikeus. Ja toinen asia, mikä tietääkseni opetetaan jo autokoulussa, että kääntyessä käytetään vilkkua. K YNÄVINKKEL I Seurakuntakodin viisikymppisiä juhlistettiin ensimmäisenä adventtisunnuntaina kahvitilaisuudella messun jälkeen. Sen aikana olen päässyt tarkastelemaan lähempää lähes sataa kohdetta juurikin energiatehokkuuden näkökulmasta. Pitää myös muistaa, mikä on koulutus. Pyykölle itselleen talo on tuttu teinivuosien nuorisoilloista lähtien. Kyllä heille soisi viimeisen hoitopaikan kotipitäjässä. Edellytänkin pikaisia neuvotteluja kunnan ja yhtymän välille asian selvittämiseksi. Aurinkosähkö ottaa kuitenkin hyvin vahvoja askelia jo nyt, eikä se ole enää pelkästään tulevaisuuden energiamuoto vaan todellinen tekijä jo nyt. Taiteilija Terttu Strömmerin suunnitteleman vihkiryijy Juhannusruusun lahjoitti emäntä Hilja Heistola seurakuntatalon vihkiäistilaisuudessa. Maatai ilmavesilämpöpumppu nykyhinnoilla noin seitsemässä vuodessa. Läheisten taakkaa lisää kulkeminen, koska etäisyydet ovat pitkät. Seurakuntakoti oli saanut uutta ilmettä juhlapäiväksi, kun salin kaapit oli siirretty sakastihuoneeseen ja kaappien paikalle oli ripustettu aiemmin eteisessä ollut ryijy. Jarruna ei ole pelkästään yleinen muutosvastaisuus, vaan pahimmillaan ilmastonmuutoksen kieltäminen. Varsinkin pimeään aikaan on todella törkeää ajella ilman valoja, puhisee soittaja. Kaikesta huolimatta ei vielä sammuteta valoja Padasjoelta, yritetään yhdessä ponnistella hyvien asioiden ja Padasjoen asukkaiden puolesta. Jokaiselle tilaajalle tiedotettiin, että jos tuotetun sähkön pystyy itse käyttämään, saa rahansa säästöinä takaisin alle 20 vuodessa. Ympäristön kannalta on erittäin positiivinen asia, että lainsäätäjä nostaa keinotekoisesti verottamalla saastuttavien polttoaineiden hintoja, jotta siirtyminen puhtaampiin vaihtoehtoihin nopeutuisi. Vähemmän kannattavat energiainvestoinnit saattavat kaivata tuekseen perusteita myös ympäristönäkökulmasta ja siksi onkin tärkeää muistaa, että yhteisenä taakkanamme on maapallon elinkelpoisuuden pelastaminen. Ja mihin unohdettiin kauniit puheet saattohoidosta. Välke-hankkeen järjestämän yhteishankinnan kautta 34 kotitalouteen asennettiin edulliset aurinkosähköjärjestelmät. Haluaisin myös tietää, mistä muodostuvat säästöt vuodeosaston lakkauttamisesta ja millaisista summista puhutaan. Jääkö se nyt tyhjän pantiksi. Siihen on kuitenkin pitkä matka, jonka hidasteina ovat varsinkin energian varastointi ja siirto. Pariisin ilmastosopu oli erinomainen askel, mutta sen tavoitteiden saavuttamiseksi olisi jo nyt tarpeen kiihdyttää tahtia. Nämäkin ovat kuitenkin hedelmällisiä kohtaamisia, kun vähintään pienien vinkkien vastalahjaksi saa kuulumisia jo toteutettujen investointien toimivuudesta. Lehdistä saa lukea, mitä on päätetty. Miksi meidän padasjokelaisten pitää joutua sijaiskärsijöiksi. Mihin on päätöksentekijöiltä unohtunut henkilökunnalle tiedottaminen ensin. Kaikkialta löytyy tehtävää ja vähintään hienosäätöä. Vettä säästävät suihkuja hanasuuttimet voi vaihtaa itse ja nekin säästävät hintansa takaisin parissa vuodessa. Vanha rakennus kävi seurakunnan toiminnan laajentuessa pieneksi. Seurakuntatalo, taikka yleisemmin kansan suussa käytetty nimitys seurakuntakoti, valmistui keväällä 1966. Lisäksi pöytiä on järjestelty uudelleen pienemmiksi ryhmiksi. Ei luulisi olevan iso homma, mutta monelta jää vilkku käyttämättä. Toivonkin, että edes kaikkein pienimmät meistä näkevät vielä sen päivän, jolloin aurinkosähkö on planeettamme pääenergiamuoto. Usein kuitenkin huomaa, että kohteissa, joissa ei energia-asioista olla kiinnostuneita tai niihin ei kenenkään aika riitä, olisi juuri eniten tehtävää ja erittäinkin helppoja, nopeita, halpoja ja harmittomia säästöjä saatavissa. pelattu ottelu: Leija-Kiila 0-3 (20-25, 16-25, 17-25) JOUKKUE O V H Erät Pist. Meiltä on jo hävinnyt monta toimintoa kuten Kela, poliisi ja pankkeja. Matkalla tähän tulevaisuuteen on paras hyödyntää tehokkaasti muita vähäpäästöisiä energiamuotoja kuten ydinvoimaa. Henkilökunnan kanssa olisi pitänyt jo alkuvaiheessa keskustella ja kysyä heidänkin mielipidettään. Menettely ei ole hyväksyttävää, eikä yhteisen palvelusopimuksen mukaista. Säästöhän on yleensä alle 300 € vuodessa, mutta paneelit kestävät jopa yli 30 vuotta, jolloin raha pärjää katolla paremmin kuin inflaation kurituksessa pankkitilillä. Oikeita asioita tehdään kaikilla saroilla hitaasti, mutta varmasti. Mutta entäpä kotona. Energiansäästölampunkin korvaaminen led-lampulla ulkovalaistuksessa parissa vuodessa. Kirkkoherra Minna Rikkinen oli koonnut mielenkiintoa herättävän kuvakavalkadin talon vaiheista: esityksen jälkeen kirkkovaltuuston puheenjohtaja Esa Pyykkö kävi puheessaan läpi padasjokelaisille tärkeän rakennuksen merkkihetkiä. Uusien mallien luominen tulee kuitenkin tehdä yhteistyössä eikä sanelemalla tai riitauttamalla sopimusta. Kaikkea sähköä on kuitenkin haastava itse käyttää, mutta silti tuolla takaisinmaksulla järjestelmiä tilattiin, koska se on kannattavaa. Seurakuntakoti 50 v.. Päinvastoin taas kohteissa, joissa ollaan innokkaimpia asian suhteen, kuulemaan asiantuntijaa ja tekemään parannuksia, onkin energiatehokkuus viety jo valmiiksi hyvin pitkälle. Tilaa on yhteensä 2 400 neliötä sisältäen asuinhuoneet kanttorille, suntiolle, talonmiehelle ja vahtimestarille. Vuodeosaston lakkauttaminen on todella ikävää etenkin pitkäaikaispotilaita kohtaan, jotka ovat veronsa maksaneet tänne. Osastolla on myös ammattitaitoinen ja osaava henkilökunta. Kustannusarvioksi annettiin tuolloin 315 000 markkaa. Rakennustoimikunta valittiinkin vielä samana vuonna ja talolle löytyi silloin myös paikka. Lisäksi haluan saada täyden selvyyden vuodeosaston henkilöstön tulevaisuudesta ja asemasta. Jos omainen on elämänsä loppuvaiheessa, on kohtuutonta siirtää tämä vieraalle paikkakunnalle. Vaan eipä ole mennyt kaikilla jakeluun. Muualta tulleet potilaat ovat antaneet kiitosta sekä laadukkaasta, kuntouttavasta hoidosta että viihtyisästä osastosta. Hyvää itsenäisyyspäivää veteraaneille ja kaikille lehteä lukeville! Silja Savola Olipa joululahja padasjokelaisille Miksei kaikki autoilijat käytä ajovaloja. Padasjoen seurakunnalla ja kunnalla oli ollut yhteinen talo vuoteen 1938, jolloin kunnan uusi toimitalo valmistui. Osa muualla asuvista voisi haluta siirtää omaisensa kotipaikkakunnalleen. Monikin investointi on järkevä pelkästään taloudellisesti ajateltuna. Antti Räsänen Kunnanhallituksen puheenjohtaja Kannanotto vuodeosastosta Olemme saaneet lukea lehdistä tulevia päätöksiä Padasjokea koskien. Fiksusti asennettu ilmalämpöpumppu maksaa itsensä takaisin alle viidessä vuodessa. On varmasti totta, että useimmat haluavat asua omassa kodissaan mahdollisimman pitkään, mutta hoitoa ja hoivaa pitää olla riittävästi saatavissa. Hehkulampun vaihtaminen led-lampuksi jopa alle vuodessa. Tero Viander Energia-asiantuntija, Välke-hanke PUULAAKILENTOPALLO 24.11. Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymä on yksipuolisella päätöksellä lopettamassa Padasjoella toimivan vuodeosaston. Nyt on tärkeintä, että kaikkialla otetaan askeleita kohti päästötöntä tulevaisuutta. Tuota 20 vuoden takaisinmaksuaikaa kannattaa kuitenkin miettiä, sillä luulisihan olevan parempiakin rahareikiä. Padasjokelaiset päättäjät ovat yksimielisesti jo vuosia halunneet kehittää tehostettua palveluasumista. Haluan saada selvityksen siitä miten ja missä vuodeoston asiakkaat hoidetaan jatkossa. Tätäkö oli tasa-arvoinen hoito ja hoidon saatavuus! Avunsaantia heikentää entisestään vielä ambulanssien toiminnan väheneminen. Uuden seurakuntatalon rakennussuunnitelmat käynnistyivät piispa Gulinin kehotuksesta. Paljon puhutaan kotiin annettavasta palvelusta, mutta siihen tarvitaan vielä paljon kehittelyä. On tietysti – varsinkin sähkötai öljylämmitystalossa. Tämä oli 1963 piispantarkastuksessa kehottanut harkitsemaan uuden seurakuntatalon rakentamista. Pyykön Johannes-isällä muistot ulottuivat vielä kauemmas, sillä hän oli ollut paikalla seurakuntakodin vihkiäisissä: Kirkkokuoro kokoontui harjoituksiin ensin alakerrassa, mikä ei matalana tilana ollut tarkoitukseen kovin hyvä. Yli 10 vuotta vanhojen kylmälaitteiden uusiminenkin kannattaa jo pelkästään niiden pienemmän energiankulutuksen takia. Välke-hanke on toiminut Asikkalan, Padasjoen ja Kuhmoisten alueella yli 1,5 vuotta. Täällä ollaankin suhteellisissa määrissä asennettuja aurinkojärjestelmiä Suomen kärkeä ja siitä voidaan olla ylpeitä. Vuodeosasto remontoitiin vuonna 2005. 6 n:o 48 Torstaina 1.12.2016 M EITILLE KIRJOTETTII N M EITILLE SOITETTII N Välke-hanke on mukavasti päässyt otsikoihin isommassakin mediassa Yleä myöten, kun hankkeen kautta on onnistuttu lisäämään aurinkosähköä alueellisesti erittäin merkittävissä määrin. Tampereen silloinen piispa Erkki Kansanaho vihki seurakuntatalon käyttöön syyskuussa 1966, kertoi Pyykkö. Rakennuksessa on varmaankin jokainen padasjokelainen jossakin vaiheessa ollut, sillä seurakuntakodilla on hengellisten tilaisuuksien lisäksi pidetty paljon myös yksityisten henkilöiden juhlia, kuten muistotilaisuuksia ja syntymäpäiviä. Keittiötä ja isoa salia saattoi vuokrata 50 markalla, kahviota 20 markalla ja rippikoulusalia 50 markalla. Juuri aurinkosähkö on ollut paljon tapetilla ja siitä on puhuttu pitkään tulevaisuuden energiamuotona
??????????????????????????????????????????????????. + alv Paino: Lehtisepät Oy, Pieksämäki Välitä joulutervehdyksesi Padasjoen Sanomien kautta kerralla kaikille sukulaisille ja tutuille Joululehtemme ilmestyy ke 23.12. ?????????????????????????????????????????. Vaalipäivänä 9.12. itsenäisyyspäivän vuoksi!!! Nyt valkeus voittaa -joulukonsertti pe 2.12. (03) 552 7500, fax 552 7525. Laita mukaan maksu 5 €. Yksityishenkilöille tarkoitettu rivi-ilmoituksena julkaistava joulutervehdys tulee toimittaa meille viimeistään pe 16.12. aki.pelkonen@tintti.net tai 0405827848 K O K O U S K U T S U Autoliiton Padasjoen osasto ry.:n ylimääräinen kokous pidetään 18.12.2016 klo 15.00 ABC aseman kabinetissa, osoite Tauluntie 124, Padasjoki. kunnanvirasto on suljettu. 040 9328 113 Nyystölän kyläyhdistyksen PUUROJUHLA pe 9.12. ???????????????????????????????. Yksityishenkilöille tarkoitettu rivi-ilmoituksena julkaistava joulutervehdys tulee toimittaa meille viimeistään perjantaina 18.12. Sipiläinen 0400 350 623 JOULUPUKKI p. /pmm Rivi-ilmoitus 3,50 . Lehden suurin vastuu ilmoitusten julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Tilaisuus on avoin kaikille, tervetuloa! Padasjoen kunnanvirasto pidetään suljettuna 5.12.2016 Laitospäivystys vastaa numeroon 0400 357 960. Padasjoen S-marketin edessä naisten erilaisia syyspuseroita, strechfarkkuja, leggins pitkiksiä, neuletakkeja, kaulureita, myös ohuita merino villahousuja. Tulokset julkistetaan klo 17.30.. Padasjoella 28.11.2016 Padasjoen kunnanhallitus * Jouluateria á 15 klo 18-19.30 * Arvontaa, pääpalkintona kinkku * Karaoke AIJAKAN PIKKUJOULUT la 3 . 7 n:o 48 Torstaina 1.12.2016 Maanrakennustyöt Jari Ahola www.maanrakennusjariahola.fi 040 501 3240 040 501 3240 Rakennusten purkutyöt/ uusien pohjarakentaminen, vesi-, viemärija sähkökaivuut, Tonttien ja teiden raivaukset Rakennusten purkutyöt/ uusien pohjarakentaminen, vesi-, viemärija sähkökaivuut, Tonttien ja teiden raivaukset Palkkisillantie 2-4, 16900 Lammi www.autokave.fi Arkisin klo 9-17, p. Musiikkia ja muuta mukavaa. Maanantaina 5.12. klo 18 Majatalo Onnenmyyrässä. Laboratorioon vain ajanvarauksella Käytössänne on 20 näytteenottopaikkaa Päijät-Hämeessä Asikkala • Hartola • Heinola • Hollola: Salpakangas, Vesikansa, Hämeenkoski • Iitti • Keskussairaala • Kärkölä • Lahti: Kaupunginsairaala, Eteläinen lähiklinikka, Itäinen lähiklinikka, Keskustan lähiklinikka, Nastola • Myrskylä • Orimattila: Artjärvi, Orimattila • Padasjoki • Pukkila • Sysmä • Huom! Pe 2.12. Padasjoella 1.12.2016 AUTOLIITON PADASJOEN OSASTO ry. Miesten toppa ja vuorillisia reisitaskuhousuja, puuvillaisia alushousuja ja kerrastoja, villa ja raappahousuja, Jussipaitoja, riihipaitoja, flanelli ja fleecepaitoja. /rivi TILAUSHINNAT 1.1.2016 alkaen. laskuun lisätään laskutuslisä 5 . 010-3969911 Lammilla O n K atsastus Bensiiniautot Dieselautot 48 € 58 € Hinnat sisältävät kaikki päästötestit ym. Tervetuloa jouluostoksille! Säävaraus. (03) 552 7500, sähköposti: ilmoitukset@padasjoensanomat.fi Konttori avoinna ma-pe klo 9-16. klo 18 kirkossa. Kahvitarjoilu, tervetuloa. /pmm Takasivu 1,30 . Postija käyntiosoitteemme: Koivutie 8 17500 Padasjoki Joululehtemme ilmestyy to 22.12. klo 18.00 Nyystölän Eräveikkojen kodalla, Suntelan metsäautotie 363, opastus VT 24:ltä. /pmm Tekstissä ja tekstin jälkeen 1,25 . äänestetään koululla ja nuokulla. Perinteeksi muodostuneet reserviläisten JOULUTULET torstaina 8.12. ILMOITUSHINNAT 1.1.2015 alkaen . ?????????????????????????????????????????. Liput 15 €. Kokouksessa käsitellään osaston purkamista toisen kerran, jäsenten siirtymistä Autoliiton Lahden seudun osastoon, osaston varojen käyttämistä ja selvitysmiehen valintaa. Su 4.12. Tarjous: kotimaiset villasukat 10 €/pr, 3 pr/25 €. www.padasjoensanomat.fi, myös Ilmestyy torstaisin. Jättöajan päättymisen jälkeen vastaanotetuista ja julkaistuista ilmoituksista perimme lisämaksun, 5 . + ALV 24 %. 2 €) . jouluruokarääppiäiset á 8 klo 11-13 P. Tarjoa! Hintal. 9 kk 55,50 e 6 kk 39,90 . 552 7521, sähköposti: toimitus@padasjoensanomat.fi Toimitus: Sari Heliövaara, puh. Lisätietoja asiasta antaa kaavan laatija Arto Remes, puh. Pappilanmäen koululla klo 9-13 Myynnissä mm. Pöytävaraus 5 € . Padasjoen kunta ja seurakunta • Nuorisovaaliehdokkaita ovat Miska Aaltonen, Eerika Suokas, Paavo Rantala, Emmi Lindgren, Alex Jokinen, Leevi Nieminen, Aliisa Rajala ja Santeri Lahtinen. kesämökin Padasj.tai lähial. leivonnaisia, arpoja. . 12 . Ilmoitukset jätettävä tiistaihin klo 14 mennessä. Laita mukaan maksu 5 . Hallintojohtaja KUULUTUS Päijänteen Mustalahdenkärjen ranta-asemakaavan muutosehdotus pidetään yleisesti nähtävillä 1.12. ????????????????????????????????????????. Lisäksi senioreiden järjestämä kahvibuffet. mukaan pieni pikkujoululahja (n. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat sekä sääntömuutokset. Hinnat sis. Mika Peltonen 18.00 KYNTTILÄKULKUEET uimahallilta kirkkoon 18.30 VARTTIKIRKKO ja PARTIOLAISTEN LUPAUKSENANTO kirkossa PADASJOEN KUNTA, SEURAKUNTA JA KANSALAISJÄRJESTÖT lauantaina 3.12. Katkaistun lehtitilauksen tilausmaksuja ei palauteta. Puh. . Järj. Hallitus Perhe haluaa ostaa edull. ??????????. 040 162 9193. Nähtävilläpidon aikana osalliset ja kunnan jäsenet voivat jättää muutosehdotuksesta muistutuksensa. Lasten villahaalareita ja damaskeja, Jus si paitoja 80150 cm. – 30.12.2016 Padasjoen kunnan teknisessä toimistossa (Kellosalmentie 20). 552 7522, sähköposti: toimitus@padasjoensanomat.fi Ilmoitukset, tilaukset ja osoitteenmuutokset: Leena Nurminen, puh. 12 kk 70,00 . maks 130 te. Oma ranta ja sähköt. Varaukset: 044 278 3353 / Mikko Karejoki, viimeistään 30.11. Puhelimessa vastaanotettuun ilmoitukseen tulleesta virheestä ei vastata. ?????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????. Puuroa ja kahvit, arvanmyynti, joulupukki. Postija käyntiosoitteemme: Koivutie 8 17500 Padasjoki ITSENÄISYYSPÄIVÄN JUHLALLISUUDET Padasjoella 6.12.2016 10.00 JUMALANPALVELUS kirkossa Perinnekuoro KUNNIAKÄYNTI SANKARIHAUDALLA 11.15 KAHVITARJOILU Kullasvuoren koululla 12.00 PÄÄJUHLA Kullasvuoren koulun salissa, juhlapuhe kenraaliluutnantti evp. . Välitämme ilmoituksia kaikkiin Sanomalehtien liiton jäsenlehtiin niiden omilla hinnoilla. Levikki 3444, LT 2015 Päätoimittaja: Jaana Tanner puh. Aineisto on nähtävänä myös kunnan www-sivuilla. ALV 10 % Kotimaa: Kestotilaus 64 . Hallitus Ensi viikon Padasjoen Sanomiin ILMOITUSTENJÄTTÖ MAANANTAINA 5.12. 3 kk 22,30 e Pohjoismaihin ja muualle Eurooppaan 12 kk 80,00 € Alle 30 . Hintoihin lisätään ALV 24 % Etusivu 1,35 . Tervetuloa! P.S. 03-5565214 Padasjoen Yritys ry:n ylimääräinen KOKOUS tiistaina 13.12.2016 klo 18 Ahjolan huoltorakennuksella. Tervetuloa! Järjestää: lukion seniorit JOUL UMY Y J Ä IS E T SÄHKÖISESTI www.hyvis.fi / Päijät-Häme / Laboratorioajanvaraus / Siirry palveluun Päijät-Hämeen LABORATORIOPALVELUJEN LIIKELAITOS PUHELIMITSE 03 819 4511 Puhelinajanvaraus palvelee ma–to klo 8–16, pe klo 8–14 Jos ajanvarauksessa on ruuhkaa, voitte valita takaisinsoiton. Pia Freund, sopraano ja Kalevi Kiviniemi, urut. ???????????????????. Kirjalliset muistutukset tulee toimittaa Padasjoen kunnanhallitukselle osoitteella Kellosalmentie 20, 17500 Padasjoki 30.12.2016 mennessä. AUTOKAVE ISSN 0784-6568 Koivutie 8, 17500 Padasjoki
Sinuhen HILLOMUNKIT Rajoitus 10 kpl/talous Voimassa TO 1.SU 4.12. pantin 0,20 Voimassa TO-LA 16.-18.6. Voimassa TO 1.SU 4.12. pnt. Jalkapallon joukkuetoi minta vähenee ensi vuon na. SILAKKAFILEET Selkämeri. PadY:n 01 joukkue lak kautetaan ja myös PadY:n 03 joukkueen tulevaisuus on vaakalaudalla. Kesällä pelataan beachvolleytä lähiliikunta alueen kentillä. lee Suomi/Ruotsi, pakattu Limsat 0,95 l, Cola, Jaffa tai Lemon 5 95 KG 6 95 KG 11 90 KG 18-PACK 5 00 2 PKT (5,00/KG) 18 98 24-PACK (2,74/l) sis. Talvella sa liharjoituksia on kerran vii kossa. lee Suomi/Ruotsi, pakattu Limsat 0,95 l, Cola, Jaffa tai Lemon 5 95 KG 6 95 KG 11 90 KG 18-PACK 5 00 2 PKT (5,00/KG) 18 98 24-PACK (2,74/l) sis. Karkkikatu IRTOMAKEISET Rajoitus 1 kg/talous Elosen KARDEMUMMAPITKO 450g Voimassa TO 1.SU 4.12. 03 555 6061 kalle.uimonen@k-market.com Tervetuloa paikalliseen ruokakauppaan! Tarjoukset voimassa 16.-19.6.2016 ellei toisin mainita. ja Juhli Luontoa –teemalla 26.8. Yri tys on mukana järjestämäs sä myös osuuspankin Hip pokisoja ja kunnanmesta ruuskisoja. GRILLISTÄ TAPOLAN KIPPARIN A.LE COQ PREMIUM ERÄ! TUORE OLVI Kuuma mustamakkara Costa Rica Kahvit 500 g Jättipihvi marinoitu tai maustamaton, Suomi, pakattu III-OLUT 0,33 l 18-pack Kirjolohi. Tällä het kellä joukkueessa on mukana 12 pelaajaa, joista 34 harkit see lopettamista, jolloin pe laajamäärä sarjapelejä ajatel len jäisi liian pieneksi. Ohjelmassa on li säksi loppiaisturnaus, 7vel jeksen turnaukseen osallis tuminen, oma beachvolley turnaus sekä Lammin beach volleyturnaukseen osallis tuminen. pnt. 03 5512200 marko.samiola@k-market.com Meidät löydät myös facebookista www.facebook.com K-Market KIPPARI Toritie 53, 17800 Kuhmoinen Puh. Jaosto hoitaa myös kun nan puulaakisarjan ja hei näkuussa pelattavan kesätur nauk sen. pantin 0,20 Voimassa TO-LA 16.-18.6. 03 555 6061 kalle.uimonen@k-market.com Tervetuloa paikalliseen ruokakauppaan! Tarjoukset voimassa 16.-19.6.2016 ellei toisin mainita. SMtason kilpai lupaikkaa seurasta tavoitte lee yksi hiihtäjä. Talvella järjeste tään Pappilanmäen koulul la sisäkilpailut. 03 555 6061 kalle.uimonen@k-market.com Tervetuloa paikalliseen ruokakauppaan! Tarjoukset voimassa 16.-19.6.2016 ellei toisin mainita. 2,70 89 PL (0,73/l) sis. lahjoitamme jokaisesta myydystä kilosta yhden euron veteraanikeräykseen KG Elosen LEIPÄKASSI Voimassa TO 1.SU 4.12. GRILLISTÄ TAPOLAN KIPPARIN A.LE COQ PREMIUM ERÄ! TUORE OLVI Kuuma mustamakkara Costa Rica Kahvit 500 g Jättipihvi marinoitu tai maustamaton, Suomi, pakattu III-OLUT 0,33 l 18-pack Kirjolohi. Ohjelmaa on tulos sa ainakin Villiinny Keväästä –teemapäivänä 20.5. Mietinnässä on ollut muun muassa laavun rakentaminen sellaiseen paikkaan, että se olisi tavoitettavissa jalan tai polkupyöräillen kirkonky län keskustasta myös lasten kanssa. Rajoitus 1 kg/talous PALVELEMME MYÖS ITSENÄISYYSPÄIVÄNÄ 6.12. Tulevana vuonna pyritään tarjoamaan matalan kynnyk sen retkeilytoimintaa per heille ja tuomaan toimintaa muutenkin tutummaksi kun talaisille. Suunnitelmissa on myös mm. Myös logollinen liivi on myynnissä. Yhdistyksen vuosikokouk sessa tiistaina hyväksyttiin toimintasuunnitelma juhla vuodelle. GRILLISTÄ TAPOLAN KIPPARIN A.LE COQ PREMIUM ERÄ! TUORE OLVI Kuuma mustamakkara Costa Rica Kahvit 500 g Jättipihvi marinoitu tai maustamaton, Suomi, pakattu III-OLUT 0,33 l 18-pack Kirjolohi. Todennäköisesti joukkue ei osallistu sarjape leihin, vaan käyn yksittäisis sä turnauksissa. 2 PKT UUDET AUKIOLOAJAT! Palvelemme kesäaikaan: Ma-Pe 7-21 La 7-21 Su 10-19 Kippari Meidät löydät myös facebookista www.facebook.com K-Market KIPPARI Toritie 53, 17800 Kuhmoinen Puh. lee Suomi/Ruotsi, pakattu Limsat 0,95 l, Cola, Jaffa tai Lemon 5 95 KG 6 95 KG 11 90 KG 18-PACK 5 00 2 PKT (5,00/KG) 18 98 24-PACK (2,74/l) sis. pnt. Voimassa TO-LA 16.-18.6. Voimassa TO-LA 16.-18.6. Syyskokouksessa yhdistyk sen johtokuntaankin valittiin uusia latukasvoja: Ilpo Siljan der ja Klaus Kakko. Voimassa TO 1.SU 4.12. Padasjoen Yrityksellä on ensi vuonna juhlavuosi. Sisällä Sinuhen HILLOMUNKKIKAHVIT alkaen klo 10.. Yh tenä vaihtoehtona esillä on ollut yhteistyö Lammin Ve set toimintamuodot melon ta ja laturetket ovat saaneet rinnalleen uusina toimintoi na maastopyöräilyn ja geo kätköilyn. Yhdistys on kaavaillut myös muutaman hankkeen toteuttamista seuratoimin nan kehittämiseksi ja retkei lymahdollisuuksien lisäämi seksi Padasjoella. Lumitilanteen sal liessa sarjahiihtoja järjeste tään kuudet ja peltocupkiso ja kolmet. Kaikkia tarjoustuotteita on rajalliset erät (5,76 kg) Padasjoen Ladun syysko kouk sen päätteeksi syötiin joulupuuroa ja juotiin torttu kahvit 30vuotiaan yhdistyk sen kunniaksi. Jaostolla on koululla oma salivuoro, jos sa voi osallistua yleisurhei luvalmennukseen tai harjoi tella omatoimisesti. 2 PKT UUDET AUKIOLOAJAT! Palvelemme kesäaikaan: Ma-Pe 7-21 La 7-21 Su 10-19 Kippari Meidät löydät myös facebookista www.facebook.com K-Market KIPPARI Toritie 53, 17800 Kuhmoinen Puh. 2,70 89 PL (0,73/l) sis. KLO 10-20, hyvää itsenäisyyspäivää! Huom. Jalkapallotoiminta hiipumaan päin. lee Suomi/Ruotsi, pakattu Limsat 0,95 l, Cola, Jaffa tai Lemon 5 95 KG 6 95 KG 11 90 KG 18-PACK 5 00 2 PKT (5,00/KG) 18 98 24-PACK (2,74/l) sis. GRILLISTÄ TAPOLAN KIPPARIN A.LE COQ PREMIUM ERÄ! TUORE OLVI Kuuma mustamakkara Costa Rica Kahvit 500 g Jättipihvi marinoitu tai maustamaton, Suomi, pakattu III-OLUT 0,33 l 18-pack Kirjolohi. 2,70 89 PL (0,73/l) sis. pantin 0,20 Voimassa TO-LA 16.-18.6. Voimassa TO-LA 16.-18.6. Hiihtojaosto järjestää tal ven aikana seuran mestaruus kilpailut. KALATISKILTÄ! Voimassa VAIN PE 2.12. Ur heiluseuran 110vuotista tai valta juhlitaan syksyllä. don kanssa. Näkyvyyttä on pyrit ty parantamaan netti ja face booksivuilla ja tämä on tuo nut uutta puhtia toimintaan. Kesäl lä ohjelmassa on viidet sar jakilpailut ja loppukesästä seuran mestaruuskisat. tapahtuu : pihalla Padasjoen veteraanijärjestöt ja reserviläisjärjestöt tarjoavat sota-ajan kenttäkeittiössä valmistettua HERNEKEITTOA klo 11.00 alkaen, niin kauan kuin soppaa riittää. Tänä vuonna paljon julki suutta saanut Nuku Yö Ulko na –teema jalostetaan Padas joella Ladun ja kunnan vapaa aikatoimen yhteistyöllä koko perheen retkeilytapahtumak si syyskuun alussa. Voimassa TO-LA 16.-18.6. yleisurheilun kuntaottelu Kuhmoisten tai Asikkalan kanssa. 2 PKT UUDET AUKIOLOAJAT! Palvelemme kesäaikaan: Ma-Pe 7-21 La 7-21 Su 10-19 Kippari Itsenäisyysmarkkinat 1.-4.12. Voimassa TO-LA 16.-18.6. KERÄKAALI 7 95 KG 6 99 KG 15 KPL LIHATISKILTÄ! Meillä leikatut KARJALANPAISTILIHAT Voimassa TO 1.-LA 3.12. Puheenjohtaja na jatkaa Irene Luukko. Maastopyöräily ja geokätköily uutta Padasjoen Ladun perintei Padasjoen Latu juhli 30 vuottaan joulupuurolla Puheenjohtaja Irene Luukko ja uusi Padasjoen Ladun logohuppari. Helatorstaina juostaan jäl leen Päijännejuoksu. 2,70 89 PL (0,73/l) sis. Voimassa TO-LA 16.-18.6. 20072008 syntyneille on tarkoitus järjestää kesäl lä harjoituksia ulkokentällä, talvella toimintaa ei ole pik kulapsille. Muut joh tokunnan jäsenet ovat Matti Jaakkola, TimoPetteri Au vinen, Tero Paarvio ja Arto Stenhammar. 4 95 KG 2 59 KPL 6 99 KG 4 95 KG 6 99 KG 59 KG Lauantaina 3.12. Parisenkym mentä latulaista vaihtoi kuu lumisia ja muisteli menneitä Särsjärven leirikeskuksessa sunnuntaina talviseksi muut tuneen luonnon keskellä. Lentopallojaosto osallis tuu tulevanakin vuonna maa kuntasarjaan, jossa pelaavat Padasjoen lisäksi Kuhmoi nen, Lammi, Luopioinen ja Tuulos. Tapahtumakalenterissa nä kyy myös Suomi 100 –juhla vuosi ja Suomen Ladun tee maviikot. Yhdistyksen perustajajäse nistä oli paikalla Reijo Luuk ko, MarjaLiisa Manninen, Tuuli Joensuu ja Anne Lahti nen. 5 00 KASSI Atria VILJAPORSAAN ULKOFILEE Hätälän pakattu KOKONAINEN KIRJOLOHI Voimassa TO 1.SU 4.12. 2 PKT UUDET AUKIOLOAJAT! Palvelemme kesäaikaan: Ma-Pe 7-21 La 7-21 Su 10-19 Kippari Avoinna: ma-pe 7-21, la 7-21, su 10-20 K-market RUOKAPATA Kauppatie 1, Padasjoki Puh. pnt. Voimassa TO-LA 16.-18.6. Puurolle oli tullut myös yhdistyksen melontatoimin nan pitkän linjan puuhamies Matti Rahko. Yhdistys on saanut tämän vuoden aikana monia uusia jäseniä. 8 n:o 48 Torstaina 1.12.2016 Meidät löydät myös facebookista www.facebook.com K-Market KIPPARI Toritie 53, 17800 Kuhmoinen Puh. Myös PadY:n 05 jouk kueen ensi kesä on vielä har kinnassa. 03 555 6061 kalle.uimonen@k-market.com Tervetuloa paikalliseen ruokakauppaan! Tarjoukset voimassa 16.-19.6.2016 ellei toisin mainita. Voimassa TO 1.-LA 3.12. pantin 0,20 Voimassa TO-LA 16.-18.6. Voimassa TO-LA 16.-18.6