Tilattuna kotiin kestotilauksena 72 € /vuosi Irtonumero 2,00 € N:o 50 Torstaina 10.12.2020 MODETTI MODETTI Padasjoen sitoutumaton paikallislehti vuodesta 1950 Keskustie14 Vesa Teräväinen Kiinteistönvälittäjä LKV, LVV 040 769 8133 vesa.teravainen@op.fi OP Koti Järvi-Häme Oy LKV Kellosalmentie 20, 17500 Padasjoki Kaikki Padasjoen välitys-, vuokrausja arviointipalvelut meiltä! OP-Koti Ollaanko Facebook-kavereita. Tunnustus myönnettiin ”esimerkillisestä toiminnasta Padasjoen kunnan tunnetuksi tekemisessä ja padasjokelaisten kuntaviihtyvyyden parantamisesta”. Veikko Salon työt ovat herättäneet laajaa huomiota. Hyvät työt tuovat tekijälleen hyvän mielen. – Metsästä elantonsa saavalle kunnalle tämä on ensiarvoisen tärkeä aikaansaannos, kiitteli Koivula. Ennen kunniakirjan luovutusta hän perusteli lyhyesti kunkin aktiivin huomioimista: Tanner on tänä vuonna kunnostautunut erityisesti keskustan keskeisten näkymien avaajana. Klapimökin ja halkotuulimyllyn viereen Taulun teollisuusalueelle rakentui tänä Kunnanjohtaja palkitsi aktiiveja vuonna ötökkämotelli. – Romonkulmalle on noussut mieletön rakennuskokoelma, jossa näyttäytyy koko maailma Aasias ta Amerikkaan. Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän johtajaylilääkäri, Padasjoelta kotoisin oleva Tuomo Nieminen kannustaa tuoreessa nettivideossa kaikkia noudattamaan suosituksia koronaepidemian leviämisvaiheen taltuttamisessa.. Palvelutiski palvelee to–la VIIKON TÄRPIT Tarjoukset voimassa to-su ellei toisin mainita PALVELUTISKISTÄ SILAKKAFILE 99 KG 1 99 KG 5 99 KG Kotimainen KURKKU KLEMENTTIINI PEPSI MAX 2x1,5 Pouttu KEITTOJA PALVIKINKKU 400 g ( 5,16/kg) 3 00 PACK (0,73/L) sis. Hän toivoo, että ensimmäiset tunnustukset herättävät positiivista kateutta ja seuraavalla kerralla kunniakirjoihin saisi painattaa uusia nimiä. Alue on niin kiinni tässä päivässä, että on mielenkiintoista nähdä ensi vuoden puolella mitä tapahtuu kun Amerikassa presidentti vaihtuu, totesi Koivula. Lentopalloaktiivinakin tunnettu Veikko Salo sai tunnustuksen halkopinomuodostelmistaan, joista on muodostunut jo yleinen nähtävyys. menn. 03 551 2200 ruokapata@k-market.com Avoinna: ma–pe 7–21, la 7–21 ja su 10 –21. kmarketsuomi RUOKAPATA Kauppatie 1, Padasjoki Puh. Lisäksi Salonen on toteuttanut yhdessä Padasjoen Sanomien kanssa neljä metsäteemanumeroa ja metsäaiheisia alan uutisia hän välittää noin kerran kuussa sähköpostitse joukkokirjeenä. Jos jokainen padasjokelainen tekisi omalta osaltaan edes vähän samansuuntaisia talkoita, ei meillä olisi rikkaruohoja ja pensaikkoja maisemia pilaamassa, mainitsi kunnanjohtaja. On tärkeää tulla huomioiduksi kotikunnan ulkopuolellakin, sillä se ei paljoa auta, jos me täällä vain keskenämme huutelemme. Vuoden 2020 Kunnanjohtajan tunnustus –kunniakirja ojennettiin 7.12. klo 10.30-15, myös take away, 19 € / 9 € Valmistamme taas paisto valmiit laatikot ym. – Padasjoella on useita ihmisiä, jotka tekevät paljon yhteiseksi hyväksi; heitä pitää myös muistaa jollakin tavalla. Jaana Tanner on kisojen puutteessa käytellyt voimiaan yhteiseksi hyväksi siistimällä keskeisiä maisemia, Esa Pajulahti on rakentanut kokonaisen kylällisen omaleimaista puutaidetta ja Pekka Salonen on ahkeroinut kunnan luottamustoimissa ja erityisesti Metsätyöryhmän kantavana voimana. – Olet saanut Padasjokea esille eri medioissa. Tilaukset pe 18.12. pantit 0,80 2 00 PKT (5,00 €/kg) Pouttu KYPSÄ PIKKUKINKKU n. klo 12-16 ja ma 14.12. – Olet huolehtinut yleisestä viihtyvyydestä raivaamalla oma-aloitteisesti isoja alueita kirkonkylällä aina umpeenkasvaneista ojista pusikoituneisiin sillanpieliin. Jaana Tannerille, Esa Pajulahdelle, Veikko Salolle ja Pekka Saloselle. Runsas JOULULOUNAS nouto pöydästä su 13.12. 03 5562045 Koronatilanne yhä vaikea Vaikka Padasjoki ei edelleenkään ole koronalistalla (tapauksia 5 tai vähemmän), ovat rajoitukset samat kuin muuallakin Päijät-Hämeessä, jossa eilenkin varmistettiin 15 uutta tartuntaa. 1,2 kg 5 00 KG Pouttu PARTY PACK 900 g Pouttu NOPEET PANEROITU KANAPUIKKO+CHEDDARDIPPI 270 g 4 00 PKT 2 00 PKT TASARAHALLA ERÄ (4,44 €/kg) (7,40 €/kg) Padasjoen kunta on ensimmäistä kertaa muistanut aktiivisia kuntalai siaan erillisellä tunnustuksella. Kunnanjohtajan korviinkin oli kantautunut sivukylällä sijaitseva nähtävyys, josta ei mainintoja somessa tai muuallakaan löydy. Yhteensä tartuntoja on tähän mennessä 815 ja sairaalassa 11 potilasta, joista 2 teho-osastolla. Petri Koivula kutsui nelikon kakkukahville Kuntalaan. Pekka Salonen on antanut vankkaa metsäosaamistaan kotikunnan käyttöön ja saanut Metsätyöryhmän puheenjohtajana aikaiseksi jo kaksi metsätapahtumaa. Esa Pajulahti on rakennellut kaikessa hiljaisuudessa Romonkulmalla kokonaisen kylällisen erilaisia rakennuksia, ihmisja eläinhahmoja sekä paljon muuta. Kunnanjohtaja aikoo ottaa tunnustukset tavaksi. puh
5. 6 . Tied. P A D A S J O E N T O IM IN N A L L IN E N JO U L U K A L E N T E R I Ma Ti Ke To Pe La Su 3. 15.12. 4. Se saattaa olla hyvin erilainen kuin aikaisemmat. Hän oli Messiaan edälläkävijä, joka valmisti tien Vapahtajalle. 4. Rastit on kierrettävissä ajalla 15.–20.12. Kukkulat oli tasoitettava ja koleikot raivattava. saakka Sisko Huhtala. 5. Kynttiläpolun voit käydä kiertämässä yksin, kaksin tai perheen kanssa. Itse Jumala oli tulossa ihmiseksi. 6. – Yhdistymisen on kaikilta osin edennyt suunnitellusti. Korona pandemia iskee yhteiskuntamme jokaiseen kerrokseen. – Palvelemme nyt yhtenä kilpailukykyisempänä Helmi Säästöpankkina laajasti Päijät-Hämeen alueella ja Keski-Suomen eteläosissa. rullahiihto/sauvarinne, sen jälkeen joulutauko. 1. Nuotiotulet jätetään tekemättä koronatilanteen vuoksi. 1. Hän oli enemmän kuin profeetta. Ympäristöhanke. ”Tehkää parannus!” Sen tehtyään he olivat valmiit odottamaan Messiasta. Tie oli raivattava erämaahan. 5. alkaen: KTM Anna-Kaisa Packalén ja aiemmin Sysmän Säästöpankin hallituksen puheenjohtajana toiminut eläinlääketieteen lisensiaatti Jarmo Olkkonen. 1. 6. 6. Päijät-Hämeen Reservipiirin kultaisen ansioristin sai Jukka Luukko ja hopeisen Ilari Hakia. Sysmän Säästöpankin liiketoiminnan luovutus Helmi Säästöpankki Oy:lle toteutettiin suunnitelmien mukaisesti 30.11. pidetyssä ylimääräisessä yhtiökokouksessa kahdella uudella jäsenellä 1.12. Hiihtojaoston harjoitukset torstaisin klo 18. Sen sijaan jouluevankeliumirasteja kuvilla ja teksteillä voi käydä kiertämässä yksin, kaksin tai perheen kanssa alkaen klo 17. Ihmiset kysyivät: ”Mitä meidän on tehtävä?” Johanneksella oli selvät ohjeet heille. Tänäänkin Jumala tarjoaa apua ja lohdutusta hätäämme. Padasjoen Taideyhdistyksen jäsenten yhteisnäyttely tipe 10-15.30, la 10-14. 6. Padasjoen Säästöpankkisäätiön hallituksen puheenjohtaja Jyrki Artjoki, Helmi Säästöpankki Oy:n hallituksen puheenjohtaja ja säätiön asiamies Valtteri Simola sekä Padasjoen Säästöpankkisäätiön hallintoneuvoston puheenjohtaja Antti Räsänen. Kirkon strategia vuoteen 2026 (Ovet auki) linjaa ilmastonmuutoksen yhdeksi 2020luvun megatrendeistä. Voimme olla mukana suuremmissa rahoitushankkeissa ja kyvykkyytemme tarjota asiakkaille laajemmin erikoistuneita palveluita on nyt merkittävästi parempi. Seurakunnan jouluvaellus Pappilan pihapiirissä on peruttu. Pankkiliitos onnistuneesti tehty Tilaa Padasjoen Sanomat joululahjaksi! Hollolan seurakunnassa käynnistetään ympäristöhanke, jonka tavoitteena on hakea kirkkohallitukselta ympäristödiplomia. 5. P A D A S J O E N T O I M I N N A L L I N E N J O U L U K A L E N T E R I Ma Ti Ke To Pe La Su 3. Mutta Johanneksen erityinen tehtävä oli myös ilmaista kuulijoilleen tuleva Jumalan Karitsa. Helmi Säästöpankki Oy:n hallitus täydentyi 20.11. Uutta kanttoria ei olla sijoittamassa Padasjoelle, vaan Hollolan Sovituksenkirkkoon. Asiakkaiden palveluihin yhdistymisellä ei ole vaikutusta, toteaa Helmi Säästöpankki Oy:n toimitusjohtaja Henry Udd. Tilan puoti ja ravintola on avoinna. Tätä inkarnation mysteeriä kansa ei olisi havainnut, ellei Johannes olisi erityisesti sitä heille osoittanut. Terhi Katajainen sai 6.12. Reserviläisten joulutulet Kaunismäessä on koronatilanteen vuoksi peruttu. Pankin tase on yhdistymisen jälkeen noin 420 miljoonaa euroa. 6. Nuorisoseura tarjoaa ilmaisen saunan ja avantoiuinnin Kirkkojoen rannalla Pappilan sillan luona klo 17–19. Koko Jerusalem ja Juudea virtasi hänen luokseen. Uskonnolliset johtajat ja koko kansa eli silloin niin syvässä paatumuksen tilassa. 1. 1. Hän julisti parannusta ja kastoi ihmisiä Jordanissa. 4. 1. Veteraanit ja veteraanien lesket kiittävät ja toivottavat Hyvää Joulun aikaa. Onnittelut ystäviltä Savolan emännälle Kavarmäeltielle! Joulukalenterin kymmenennessä luukussa 10.12. 5. Viime viikolla Hollolan seurakunnan kirkkoneuvosto päätyi esittämään kirkkovaltuustolle, että kanttorin virka julistetaan haettavaksi. 5. P A D A S J O E N T O I M I N N A L L I N E N J O U L U K A L E N T E R I Ma Ti Ke To Pe La Su 3. S EURAPALST A P A D A S J O E N T O IM IN N A L L IN E N JO U L U K A L E N T E R I Ma Ti Ke To Pe La Su 3. Aijakan bingo on peruttu. 5. 1. 4 . 14.12. Emme enää tunne Raamattua emmekä aikain merkkejä. 1. Nyt täytettävän viran painopisteenä on erityisesti lasten ja nuorten kanssa tehtävä musiikkikasvatustyö sekä kuorotyö. 1. Uskon, että Jumala sen kautta haluaa pysäyttää meidät ajattelemaan elämämme tarkoitusta. P A D A S J O E N T O I M I N N A L L I N E N J O U L U K A L E N T E R I Ma Ti Ke To Pe La Su 3. Kolmas adventti on omistettu Johannes Kastajalle. Voi käydä lainaamassa jouluista yllätysluettavaa kirjastosta klo 10–18. Samassa yhteydessä rekisteröitiin myös Sysmän Säästöpankkisäätiö, joka omistaa Helmi Säästöpankki Oy:n osakkeista 20 % ja Padasjoen Säästöpankkisäätiö 80 %. Mutta Jumala ei halunnut heitä hyljätä ja siksi lähetti oman Poikansa maailmaan. 5. Vietämme pian ensimmäistä koronaajan joulua. ta seitsemästä kuuteen ja työtehtävien sijoittumisten kannalta perustelluimmat virkapaikat ovat Sovituksenkirkko 3 virkaa, Hämeenkoski 1 virka, Kärkölä 1 virka ja Kuhmoinen 1 virka. P A D A S J O E N T O IM IN N A L L IN E N JO U L U K A L E N T E R I Ma Ti Ke To Pe La Su 3. 044 5473306 Marju. Tasavallan Presidentti, Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien suurmestari on päättänyt antaa ansioituneelle Suomen kansalaiselle Ilkka Mertsalmelle Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitali kultaristein. Nuokun avoimet ovet ja glögitarjoilu on peruttu. 5 . 1. Perusteluissa todetaan, että Hollolan seurakunta pyrkii siirtymään kanttorien virkojen osalItsenäisyyspäivänä on ylivääpeliksi ylennetty Perttu Luukko ja Kimmo Rahikainen, vääpeliksi Petri Tauren ja korpraaliksi Kimi Väärälä. Samana keskiviikkoiltana voi käydä ihastelemassa Majavan päiväkodin joulumaata päiväkodin pihalla klo 17–19. 6. 6. 5. 4. Tehtävä oli äärimmäisen haastava. Tämän synkän ajan keskellä kuuluu kuitenkin huuto: ”Katso sinun Pelastajasi tulee.” Oletko valmis kohtaamaan hänet. klo 14 Telarannassa. P A D A S J O E N T O IM IN N A L L IN E N JO U L U K A L E N T E R I Ma Ti Ke To Pe La Su 3. To 10.12. 6. kanttorina jatkaa 31.3. 4. Taisto Valta Valtuuston puheenjohtajalle kunniamerkki Reserviläisille ansiomerkkejä Itsenäisyyspäivän ylennykset Huhtala jatkaa yhä kanttorina O NNITTELU T Äitiä, mummua ja isomummua 90-vuotispäivänä 10.12.2020 onnitellen, lapset, lastenlapset ja lastenlastenlapset perheineen. käsitöitä leivonnaisia ym. Keinuhongan tilan joulumarkkinat on koronatilanteesta johtuen vaihtunut joulutoriksi klo 10-16. 4. Valintaa varten asetettiin ryhmä, jossa ovat kirkkoherra Timo Huttunen, johtava kanttori Jussi Keltakangas ja Eila IIvari. Palvelemme nyt Sysmän Säästöpankin asiakkaita Helmi Säästöpankkina. 4. 4. 1. 6. Arrakosken kyläyhdistyksen kyläpolku ja tiernapoikaesitys on peruttu. P A D A S J O E N TOI MIN NAL LIN EN JOU LUK ALE NTE RI Ma Ti Ke To Pe La Su 3. Ryhmä pyrkii tuomaan esityksensä kirkkoneuvostoon 23.2. 11.12. P A D A S J O E N T O IM IN N A L L IN E N J O U L U K A L E N T E R I Ma Ti Ke To Pe La Su 3. P A D A S J O E N T O I M I N N A L L I N E N J O U L U K A L E N T E R I Ma Ti Ke To Pe La Su 3. 16.12. Järjestäjät huolehtivat turvaväleistä, joten varaudu odottamaan omaa vuoroasi. 12.12. 6. Padaspartion kynttiläpolku on kierrettävissä seurakuntakodin ympäristössä klo 18–20. 6. P A D A S J O E N T O I M I N N A L L I N E N J O U L U K A L E N T E R I M a T i K e T o P e L a S u 3 . 4. Koko kansa eli silloin paatumuksen vallassa. Mekin yksilöinä ja yhteiskuntana olemme vieraantuneet hyvin kauaksi Jumalasta. Padasjoen Reserviläiset organisoi itsenäisyyspäivän aattona kaupoilla Veteraanikeräyksen, jonka tuotto oli 1612,37 euroa. Virka tulee ottaa vastaan 1.4.2021 tai sopimuksen mukaan. 4. Ve s i j a o n Porasan kyläyhdistyksen vuosikokous su 13.12. Raivatkaa autiomaahan tie! ”Minä lähetän sanansaattajani sinun edelläsi, hän raivaa sinulle tien.” Matt 11:10. 5. Joulutorilla on myynnissä mm. Hiljenny nyt adventin aikana kuuntelemaan hänen sanomaansa. 1. Koronatilanteen vuoksi ei juhlavastaanottoa. Tulos oli hyvä, viime vuonna keräyssumma oli 1263,40. 13.12. 5. Galleria Pikantti 17.11.–31.12. Reserviläisliiton hopeisen ansiomitalin ja Olli Nieminen pronssisen. P A D A S J O E N TO IM IN N A LL IN EN JO U LU K A LE N TE R I Ma Ti Ke To Pe La Su 3. 2 n:o 50 Torstaina 10.12.2020 Kastetut: Heidi Saini Alina Nuutinen Kuhmoisten Padasjoen kappeliseurakunta S ANOMAA SINULL E Padasjoen vt. 4. Johannes oli huutavan ääni erämaassa
Valtionosuusarvio oli 10.300.000 euroa, mutta eduskunnan hyväksy mien lisätalousarvioiden ansiosta Padasjoki saa niitä Suomen Kuntaliiton arvion mukaan yhteensä noin 11.000.000 euroa. ”Ansaittu tunnustus Padasjoen kunnalle” Nuorisovaltuusto päätettiin Padasjoelle perustaa vuonna 2010 ja ensimmäinen nuorisovaltuusto aloitti 2011. — Huolimatta tänä vuonna käynnissä olleista poikkeusoloista, nämä kunnat ovat onnistuneet edistämään nuorten ja nuorisovaltuustojen asemaa edistyksellisesti. Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto ry. kokoontuvan maakuntahallituksen esityslistalla on Karevaaran nimeäminen maankäytön ohjausryhmään. Koronarajoitukset jatkuvat 4.1. – Padasjoen nuorisovaltuustosta on saatu kipinää myös lähteä mukaan kuntavaaleihin, esimerkiksi Eerika Suokashan pääsi kuntavaaleissa läpikin. Suuret onnittelut myös juuri valitulle uudelle nuorisovaltuustolle ja iso peukku kaikille, jotka olivat lähteneet ehdolle! Oli myös hienoa kuulla, että nuorisovaltuuston varapuheenjohtajana toiminut Ilari Lahtinen on lähdössä ehdolle kunnallisvaaleihin ja haluankin toivottaa paljon tsemppiä Ilarille tuleviin vaaleihin! Omista päättäjäajoista Suokkaalle on mieleen jääneet päällimmäisenä lukion puolesta tehdyt päätökset. myönsi syksyn hakukauden sertifikaatit Hämeenlinnalle, Kristiinankaupungille, Padasjoelle ja Ulvilalle. Paljon on tullut kyselyitä, voisiko tätä hyödyntää muutkin kuntalaiset ja ”omat porukat”, mutta olemme nyt rajanneet käytön vain lapSuomen Nuorisovaltuustojen Liitto ry. Juniorit ja seniorit ovat etäopetuksessa joululoman alkuun, 19.12. Eteva kuntayhtymän yhtymäkokouksessa 17.12. – Padasjoella nuorisovaltuuston jäsenet ovat alusta alkaen saaneet läsnäoloja puheoikeuden valtuuston kokousten lisäksi myös lautakuntiin. siperheille, toteaa hyvinvointijohtaja Pauliina Koskela. Äänioikeutettuja 212 Äänioikeutettuja olivat padasjokelaiset 13-22-vuotiaat, joita on yhteensä 212 henkilöä. – Kun suositusten mukaan perheen ulkopuolisia kontakteja tulee välttää, niin emme voi toiminnallamme kannustaa ihmisiä toimimaan ohjeistusten vastaisesti. Nuorisovaltuuston vaaleissa annettiin yhteensä 101 ääntä, joista melkein kolmannes meni yhdeksäsluokkalaiselle Niilo Nuutiselle. Äänimäärät: Niilo Nuutinen 32, Emma Korelin 12, Aino Maaranen 11, Leevi Korkeela 11, Akseli Karjalainen 10, Sami Mäkelä 10, Emmi Pieski 9 sekä Lassi Miettinen 6. Sillä on oltava mm. Yläkoululaiset äänestivät koulupäivän aikana Pappilanmäen koululla ja illalla äänestyspaikkana toimi nuorisotila. Padasjoella toimitaan Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän suosituksen mukaan ja Avilta on odotettavissa piakkoin samanlainen päätös rajoituksista. Vapaa-ajanohjaaja Markku Lahtinen on ollut lukioikäisenä myös nuorisovaltuutettuna. – Näistä kun olen joskus maininnut Padasjoen ulkopuolisille henkilöille ovat he olleet vaikuttuneita. Nyt myönnetyt sertifikaatit ovat voimassa 1.1.2021– 31.12.2022. Onkin ilo olla myöntämässä näille nuorisovaltuustokentän onnistujille Nuorisovaltuustomyönteinen kunta –sertifikaatti, kommentoi Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto ry:n puheenjohtaja Matias Mäkiranta. Siinä esitetään aikalisän ottamista: eskarin muutto Kullasvuoren koululle siirtyisi vuodelle eteenpäin elokuulle 2022, Majavan ja PikkuMajavan päiväkodit jatkaisivat entiseen tapaan ja elokuussa 2022 rekrytoidaan varhaiskasvatuksen opettaja alakoululle eläköityvän varhaiskasvatuksen ohjaajan tilalle. Kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäviksi muutoksia vuoden 2020 talousarvioon. – Huomasin tuon sertifikaattitunnuksen Facebookissa ja tuli kyllä hyvä mieli ja mietin että ansaittu tunnustus Padasjoen kunnalle. saakka. Jotta kunta voi saada sertifikaatin, on monien ehtojen täytyttävä. Padasjokea edustaa etänä Silja Savola (varalla Mira Vilkman). Niilo Nuutinen äänikuningas nen ja rakennusja ympäristölautakunnassa. maakuntahallituksen jäsenyydestä ja tilalle valittiin Seija Karevaara. Kunnallisveroa on talousarviossa arvioitu kertyväksi 8.300.000 euroa. Karevaara maakuntahallitukseen Kunnanhallitus hyväksyi maanantain etäkokouksessaan Hykyn palvelusopimuksen muutettuna siten, että yksi kohta muutetaan kuulumaan ”Toimitilojen vuokranmääräytymisperiaatteet yhtenäistetään ja vuokrasopimukset uusitaan vuonna 2021. Kunta ei peri vuokraa kouluterveydenhuollon käytössä olevista tiloista.” Padasjoen maksuosuus Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymälle on noin 13 miljoonaa euroa. Loput kahdeksasta ehdokkaasta ovat varavaltuutettuja: Akseli Karjalainen, Sami Mäkelä, Emmi Pieski ja Lassi Miettinen. 14.12. on myöntänyt 21.11. Maskeja Hyky ohjeistaa käyttämään pikaisellakin kauppareissulla. Naantalissa Nuorisovaltuustomyönteinen kunta –sertifikaatin Padasjoelle. Muut nuorisovaltuutetut kaudelle 2021–2022 ovat Emma Korelin, Aino Maaranen ja Leevi Korkeela. Nuorisovaltuustomyönteinen kunta –sertifikaatti Padasjoelle Perinteinen JOULULOUNAS pe 11.12. Nuorisovaltuustomyönteisessä kunnassa nuorisovaltuuston tila on vakaa ja kunta tarjoaa vakaan perustan nuorisovaltuuston toiminnalle ja hyvät toimintaedellytykset. Mira Vilkman sai pyytämänsä eron viiritoimikunnasta, koska hän on laatinut oman esityksensä kuntaviirin suunnittelukilpailuun. Paikallista asiaa vuodesta 1950 Taulunmäentie 2, Padasjoki, 040 419 0051, Sarinan Tupa Oy Nuorisovaltuustokausi on päättymässä ja vaalit uusien ehdokkaiden valitsemiseksi käytiin Padasjoella torstaina 3.12. Lautakunnissa mukanaolo ei toteudu kaikissa kunnissa, joissa nuorisovaltuusto on, vieläkään, mutta Padasjoella oli alusta asti ihan selvää, että nuorison edustus haluttiin mukaan, huomauttaa hyvinvointijohtaja Pauliina Koskela. Kunnanhallitus päätti valtuuttaa kunnan remontoimaan Vanhan koulun ja hakemaan siihen Leaderrahoitusta. Abit pysyvät lähiopetuksessa. Kunnassa on lisäksi nuorisovaltuustotoiminnan vaikuttavuutta tukevia rakenteita, joita kehitetään aktiivisesti. Teknisen toimen vuokratuloista vähennetään 330.000 euroa. klo 10.30–14.30 Hinta15 €, lapset 8 € Nykyiset koronarajoitukset pysyvät 4.1. Suokas aikoo tilanteen normalisoiduttua osallistua Tampereen yliopiston bioteknologien ainejärjestön Biopsi ry:n toimintaan, joka muiden ainejärjestöjen tapaan ajaa opiskelijoiden etua. Seuraava sertifikaattihakukausi aukeaa keväällä. Kunnallisveron tuottoarviosta vähennetään 400.000 euroa ja valtionosuuk sien tuottoarvioon lisätään 700.000 euroa. – Padasjokelaiset lapsiperheet voivat edelleen varata perhekohtaisia uintivuoroja uimahallilta. Juuri valittu nuorisovaltuusto on siis kuudes. Koskela ohjasi nuorisovaltuustotoimintaa alusta asti viime vuoteen saakka, jonka jälkeen ohjakset ojennettiin Lahtiselle. aloiteoikeus kunnanvaltuustoon ja puitteet toimintansa pyörittämiseen. Uusille valtuutetuille on luvassa myös koulutusta heti alkuvuodesta peruskokoustekniikasta. Toimitilastrategiassaan Hyky linjaa, että toimipaikkoja vähennetään vähintään 30 % vuoteen 2030 mennessä. asti – lukio etäopetukseen Kati Liikoselle myönnettiin ero maakuntavaltuuston kokouksessa 3.12. Valtionosuuksia lisää. asti. Nuorisovaltuuston edustajilla on läsnäoloja puheoikeus kunnanvaltuustossa sekä sivistys-, tekniVaalivirkailijoina lukion opiskelijakunnan hallituksen Eemeli Perälä ja Joel Nieminen. Nuorisovaltuustomyönteinen kunta –sertifikaatti on Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto ry:n syksyllä 2019 lanseeraama tunnustus kunnille, jotka edistävät kiitettävällä tavalla kunnan nuorten osallisuutta ja nuorisovaltuuston toimintamahdollisuuksia. Nuorisovaltuuston on oltava kunnanhallituksen asettama ja sillä on oltava toimintasääntö. Kysyimme Suokkaan kuulumisia: hän asuu nykyään Tampereella ja opiskelee Tampereen yliopistossa bioteknologian ja biolääketieteiden tekniikan tutkinto-ohjelmassa ensimmäistä vuotta. Sivistystoimesta vähennetään uimahallin tulotavoitetta 30.000 eurolla, kirjaston menomäärärahoista 20.000 euroa (omatoimikirjasto) ja yleisurheilukentän korjauksesta jääneet kulut katetaan siirtämällä kohteeseen ohjelmateltan huoltoon varatuista investointimäärärahoista 4.353 euroa ja liikuntasalien varusteluun varatuista määrärahoista 160 euroa. Ennen rahoituksen hakemista on kuitenkin hankesuunnitelma kustannusarvioineen hyväksyttävä kunnanhallituksessa. Loma kestää loppiaiseen saakka eli koulusta lukiolaiset ovat poissa yhteensä viitisen viikkoa. Äänestysprosentti oli 48,6 %. Ilmaiset läppärit, kirjat sekä lopulta ajokortitkin. – Ehkä muutenkin kun on ollut niin poikkeuksellinen vuosi ja paljon näkee mielipiteitä, mikä olisi oikea tai väärä päätös, niin noina aikoina sitä oppi ymmärtämään ettei päätöksenteko ole niin yksinkertaista kuin voisi kuvitella ja on todella paljon asioi ta, mitä tulee ottaa huomioon. Nuorisovaltuustomyönteinen kunta –sertifikaatti voidaan myöntää kerralla myös useammalle kunnalle, jotka täyttävät myöntämiseen vaaditut kriteerit. Kunnanhallitus merkitsi varhaiskasvatustyöryhmän raportin tiedokseen. Hykyn suosituksesta Padasjoenkin lukio siirtyi maanantaina etäopetukseen. Siten esimerkiksi kokoontumisten enimmäismäärä on joulunpyhien ajankin 10 henkilöä. Tilannetta katsotaan vuodenvaihteen jälkeen uudestaan
4 n:o 50 Torstaina 10.12.2020 Hyvät Suomen itsenäisyyspäivän viettäjät. Padasjoella on paljon sodissa kaatuneiden omaisia sekä Karjalan siirtolaisia, joita sodat koskettivat. Meidän tulee olla itsenäisyyden arvoisia. Suomessa on muihin maihin verrattuna hyvä olla ja elää. Itsenäisyyden alkuaikoina tehdyt ratkaisut ovat osoittautuneet oikeiksi. Tulevaisuus on ollut epävarma. Kunta on pystynyt ylläpitämään palvelunsa vakituisille ja vapaa-ajan asukkaille melko hyvinä. Toivon yritysten selviävän korona-ajan yli ja keksivän keinoja toimintansa laajentamiseen. Liittyminen isompaan kuntaan ei vaikuta viime kokemusten valossa kovin houkuttelevalta. Suomi on selviytynyt taistelussa koronaa vastaan hyvin, kiitos oikea-aikaisten viranomaispäätösten ja melko kurinalaisen ohjeiden noudattamisen ansiosta. Me kuulumme pohjoismaihin ja länsimaihin. Viimeisin näistä Tuomas Gerdt saatettiin haudan lepoon viime lauantaina. Itsenäisyysjuhla typistyi seppeleenlaskuun Leijonat valaisi sankarihautausmaan Lions Club Padasjoki laittoi jälleen kerran itsenäisyyspäivänä hautakynttilät valaisemaan sankarihautaus maata. Sen lopullisia päätöksiä ei ole tehty, eikä vaikutuksia voida vielä arvioida. Hän oli arvostettu Lappeenrannan tehtaiden puuhuollon päällikkö sekä kova kuntourheilija. Leo Mäkinen lauloi ”Siunaa ja varjele meitä”. Toivon että pystymme hyvällä yhteistyöllä ja viisain päätöksin säilyttämään kunnan itsenäisyyden. Sotasankareista 191 palkittiin nimittämällä Mannerheim-ristin ritareiksi. Minulla on ollut kunnia tutustua häneen ollessamme saman työnantajan palveluksessa. Huolta herättää väen väheneminen ja vanheneminen. Hyvää itsenäisyyspäivää ja Joulun odotusta Pekka Salonen varapuheenjohtaja, Padasjoen reserviupseerit ry Padasjoen itsenäisyyspäivätervehdys 6.12.2020 Pekka Salosen piti pitää puhe itsenäisyyspäiväjuhlassa kirkossa sunnuntaina, mutta sen sijaan hän puhuikin jo aiemmin kameralle Kuntalassa. Kunnalle jäävät keskushallinto, sivistystoimi ja tekninen toimi etsivät varmaan toimivia ratkaisuja lähikuntien kanssa. Päättäjillä ja kuntaorganisaatiolla on edessä suurena haasteena sopeutua tulossa olevaan sote-ratkaisuun. Kirkon pihalla on yhteensä 169 padasjokelaisen sankarivainajan viimeinen leposija.. Myös useiden yritysten toiminnan loppumiset näkyvät kirkonkylän katukuvassa. Padasjoella saamme olla tyytyväisiä siihen, että talous on toistaiseksi kunnossa. Itsenäisyyspäivän juhlallisuudet typistyivät tänä vuonna pienimuotoiseen seppeleenlaskutilaisuuteen sankarihautausmaalla. Padasjoen juhlatilaisuus oli tarkoitus järjestää kirkossa jumalanpalveluksen jälkeen, mutta koronaepidemian pahentuessa siitä jouduttiin luopumaan. Kutsuvierasjoukon laulettua kanttori Sisko Huhtalan ja Ismo Mäkisen johdolla virrestä ”Sun kätes Herra voimakkaan” kaksi säkeistöä Padas joen Sotaveteraanien puheenjohtaja Hannu Tukia, Kuhmoisten–Padasjoen kappeliseurakunnan kappelineuvoston puheenjohtaja Esa Pyykkö ja kunnanhallituksen puheenjohtaja Antti Räsänen laskivat seurakunnan, kunnan ja järjestöjen seppeleen muistomerkille. Video julkaistiin netissä 6.12. Läsnä oli vain AVI:n rajoituksen mukaiset 10 henkeä. Muutkin pääsevät seuraamaan tapahtumaa vielä reilun viikon ajan, sillä seurakunnan striimaama video on netissä nähtävillä. Tämä joulu on meille Padasjoen väelle hiljentymisen ja läheisten kanssa vietettävää aikaa, mutta rokotteen tultua ryhdytäänhän jokainen miettimään, mitä voisimme tehdä kotikuntamme ja sen yritysten hyväksi. Me kuntalaiset voimme jokainen vaikuttaa yritysten pärjäämiseen ja kunnan elinvoimaan ostamalla tuotteita ja palveluita paikallisilta. Uutta toivoa tuo nopea rokotteiden tulo markkinoille. Nyt olemme pohjoismainen hyvinvointivaltio, ja kuulumme EU:hun. Padasjoki on välttynyt sairastumisilta. Koronaepidemian lisäksi päättäjillä on sekä valtion että kuntatalouden osalta ongelmana tasapainon saavuttaminen. Poikkeuksellisia itsenäisyyspäiviä on ollut ennenkin; itsenäisyys julistettiin sisällissodan alkaessa ja saatiin ylläpidettyä raskain tappioin talvisekä jatkosodassa. Paasikivi kirjasi päiväkirjaansa tiukkojen YYA-sopimusneuvotteluiden jälkeen Neuvostoliitosta: se on meille vieras maailma. Juhlinta on tuolloin ollut todennäköisesti melko vähäistä
Siihenkin tarvi taan monen monta, sää limätöntä, armotonta elä män lipeävettä. Jatkuvaa taiste lua vallan paikasta tai me nestyksestä markkinavoi mien kanssa ja ehdoilla. Ja aina mun pitää! Hyöty ratkaisee, hyödyt tömänä olen vanhentunut tuote, joka on poistettava markkinoilta. Siinä ryömin minäkin sa massa tilassa, kunnes olin ohitusvuorossa ja näin la valla yhden ainoan valtavan valkoisen pussin, jossa lu ki: Peltosiemeniä. Jos mitä tämä maltta maton ja pinnallinen ja it sekeskeinen aika huutaa, niin juuresta leivottua ih misyyttä. Leo Mäkinen esitti bassolla kappaleen ”Suomalainen rukous”. Kaikki lähtivät. Koululla itsenäisyyspäi vää vietettiin poikkeus järjestelyin perjantaina 4.12. Sain hiljattain käsiini erään veteraanin itsenäi syyspäivänä 1944 pitämän puheen sankarihaudalla. Se on kaikkien kunnioitettu jen veteraanien testament ti meille. Peltosiemenen kokoi nen oli veteraanienkin toivo, kun eräänä aamuna (30.11.1939) Suomi herä si sotaan. Viestin luovutus on ollut osa koulun itsenäisyys päivän juhlintaa jo pari kymmentä vuotta: veteraa nijärjestöt laittoivat sen liik keelle vuonna 2000. Jos sitä ei ole, tehhään rotesti. Veteraaniviestin lukion kakkosluokkalaisille, Eeme li Perälälle ja Janita Haara selle luvuttivat lukion abit Miska Tähtinen ja Iida Toi vonen. Päiväko dissa nostettiin lippu sal koon ja huudettiin Suo melle hiphurraa sekä lau lettiin. Merkillistä, kuinka so taajan sukupolven ihmi syys oli ihan kansakoulu pohjalta syvempi, avaram pi ja epäitsekkäämpi kuin monen korkeasti koulute tun tänään. Siinä oli päämäärä, toivo ja rohke us. He jättivät meille perin nöksi tekojen aseveljey den. Kuvassa takana Padasjoen Sotaveteraanien puheenjohtaja Hannu Tukia sekä sotaveteraani Viljo Pastila. Luja luottamus uuden kasvun ihmeeseen. Seura kuntamestari Sakari Kivis tö kokosi niistä nauhoituk sen, joka katsottiin kouluis sa perjantaiaamuna oppi laiden kanssa osana juhla päivän ohjelmaa. Alunperin itsenäistä Suo mea oli tarkoitus juhlistaa kirkossa typistetyllä 50 hen gen porukalla oppilaiden seuratessa striimattavaa juhlaa luokissaan. Ja tänään järisyt tävän ajankohtainen. Natalia Mäkinen säesti pianolla. Rohkeutta on nähdä pää määrä ja edetä sitä kohti. Joku huusi äitiä, joku Jumalaa, eikä kukaan tiennyt kuka oli hylännyt kenet. Perään ker tyi pitkä jono autoja ja sa dattelevia kuljettajia, jot ka puristivat rystyset val koisina rattia. Yhdenlaista sotaa tämä kin aika. Joku jää tyi pakkaseen, joku pel koonsa. He lunastivat meidät va paaksi veljesvihasta ja epä luuloisuudesta, valtiollises ta rikkinäisyydestämme ja itsekkyydestämme. Niin kuin se nyt mitään auttaisi. Ajoittain ei ollut varma, onko puhe peräisin vauva. Ei se mitään valintaa ol lut perheen tai isänmaan välillä. On meidän vuorom me kyntää uusi vako ja is tuttaa sovinnon ja toivon peltosiemen. Me kiitämme veteraane jamme isänmaasta, itsenäi syydestä, ajatusten ja sanan vapaudesta. Se toistaa mieleen syöpy vällä teholla samaa ajatus ta: Suomen kansa, säilytä uskosi tulevaisuuteen. Ei muuta kunniaa kuin talou den tunnusluvut. Myös Kul lasvuoressa ja päiväkodilla osana perjantain ohjelmaa oli juhlaruokailu. Hyvää Itse näisyyspäivää! Padasjoen Sotaveteraaniyhdistyksen puheenjohtaja Hannu Tukia piti koulun itsenäisyyspäiväjuhlan juhlapuheen.. fi:stä vai Suomen tasaval lan eduskunnasta. He pyytävät jokaista täs sä maassa kunnioittamaan toisen mielipidettä ja muis tuttavat suurimmasta kai kista käskyistä: Rakasta lä himmäistäsi niin kuin it seäsi.” Hyvät nuoret! Tämä viesti ei ole vain so dissa kaatuneiden viesti. He loi vat sen, mitä millään inhi millisillä keinoilla ei voitu aikaansaada: kansan yhte näisyyden. Itseä suurempia tekoja, hitaasti syntynei tä ajatuksia, sydämen sa natonta puhetta sydämel le, läpikuultaviksi kulunei ta riepusanoja, jotka hoita vat, eivät satuta. Osa päiväkotilaisis ta oli myös askarellut sini valkoisia koristeita juhla ruokailuun. Pappilanmäen koululla järjestettiin juhlaruokailu, missä ei kuitenkaan tällä kertaa nähty kutsuvieraita, vaan se oli ainoastaan kou lun omalle väelle. Vain rakastava kansa on rohkea ja luo uutta. Ja jos meissä yhtään on ihmistä, tartumme nyt au raan, hengen auraan eni ten. Nielaisin tyhjää. Ei ole! Jalkarätin käyttäjä tietää. Juhlaa edeltävänä päivä nä kirkossa ja sankarihauta usmaalla nauhoitettiin eri ohjelmaosuuksia sallituis sa henkilörajoissa. He avasivat silmämme näkemään oman ahtaan elämänpiirimme ulkopuo lelle, näkemään lähimmäi sen. Lähdettiin kun käsky kä vi. Koro natilanne ja kiristyneet ra joitukset kuitenkin muutti vat suunnitelmaa niin, et tä edes tätä ei pystytty to teuttamaan. Alakoululla eri luokka asteilla oli erilaisia itse näisyyspäivän ohjelmia: 3.-4.luokkalaiset arvuut telivat eri aikojen musiik kia ja kuudeluokkalaiset tekivät suomalaisuustes tin ja tutustuivat Suomen presidentteihin. Syvimmän ja hartaim man soinnun henkensä an taneiden ääni saa, kun he puhuvat sovinnosta. Ei pientä ihmistä voi panna valitsemaan mah dotonta. Ääritilanteessa totellaan selkäytimellä auktoriteet tia. Nuo ruutupaperille lyi jykynällä kirjoitetut sanat olivat hätkähdyttävän ajan kohtaiset, sillä näin hän puhui: Kun epäilys ja masen nus tänä epävarmana ja sekasortoisena aikana hii pivät sydämiimme, kuun nelkaamme hiljaista mut ta vaikuttavaa puhetta san karihautojen äärillä. Hannu Tukian juhlapuhe Toivo on rohkeudessa. 5 n:o 50 Torstaina 10.12.2020 Koulun itsenäisyyspäiväjuhla katsottiin videolta Abiturientit Miska Tähtinen ja Iida Toivonen luovuttivat veteraaniviestin senioreille Eemeli Perälälle ja Janita Haaraselle. Erotaan kirkosta, jos bussi on myöhässä ja sanotaan ylipäällikölle, et tä mutsis on. Nauhoi tus tuli näkyviin myös seu rakunnan facebooksivuille, jossa se oli vapaasti kaikki en katsottavissa. Retoriikka on ollut kii tettävää, mutta yhteisvas tuusta tulee ehdot. Rohkea oli sekin mies, joka ruuhkaaikaan ryömi pienellä vanhalla traktoril laan valtatiellä. Vies ti siirtyy joka vuosi koulun ylimmältä kouluikäluokal ta seuraavalle. Viime aikoina hallituksen ja eduskunnan kohtaami sessa älymystön sijaan ää nessä on ollut mölymystö. Siksi kauneinta ja kunni oittavinta mitä voimme toi sillemme sanoa on: sie oot rakas, ku sie oot riepu. Suloiseksi rievuksi vaate tulee vasta, kun se on monessa lipeä vedessä keitetty. Mutta… riepuhan on sää littävä. Sen näyn edessä asvalti lla nyrkkiä puiva ihminen oli säälittävän pieni. Tänä päivänä, näiltä hau takummuilta, he julistavat sovintoa kansallensa. Sama on ihmisyyden kanssa. Videolla nähtiin seppe leen lasku sankarihaudoil le, veteraaniviestin luovu tus, 7.-luokkalaisten tyt töjen lauluesitykset “Täällä Pohjantähden alla” ja “Tai vas on sininen ja valkoi nen”, kuudesluokkalaisten lasuntaesitys, Crista Mä kisen kanteleella esittämä “Elonkorjuulaulu”, päivän evankeliumiteksti lukija na Tiina AmpujaTöyry ja pappi Anne Petterssonin puhe. Lukion opiskelijakunnan hallitus laski seppeleen sankarihaudoille. Ihminen ei ole huolto suhde tai kestävyysvaje ja, viimeinen tieto ei selätä sy dämen sivistystä ja ihmi syys kasvaa hitaasti kuin suuri puu
Metsäasiat ovat entistäkin suuremman kiinnostuksen kohteena ja puhututtavat enemmän kuin aikoihin. Arvallako heitetään, kuka lähtee, kuka jää, vai vedetäänkö pitkää tikkua. Silja Savola Ei sammuteta valoja vielä Padasjoelta Metsänhoitoyhdistys Päijät-Hämeen uusi valtuusto vuosille 2021–2024 on valittu 25.11. Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymä ja Padasjoen kunta tekivät päätöksen koskien Padasjoen vanhuspalveluita ja Riekkotien asukkaita. Jokainen hoitotyötä tekevä, muistisairaan omainen tai läheinen tietää, kuinka tärkeä muistisairaalle on tuttu ja turvallinen ympäristö, tutut hoitajat, jotka tietävät ja tuntevat ihmisen menneisyyden ja historian. Hänellä on MHY-valtuutettuna jo yksi kausi takana ja viimeiset 2 vuotta hän on edustanut Padasjokea MHY:n hallituksessa. Työn kautta Maanmittauslaitoksella tulee tavattua paljon metsänomistajia, sillä lainhuudot koskee monesti metsäkauppoja, ja heidän kanssaan ollaan keskusteltu metsäasioista. Eli käytännössä ne heikoimmassa asemassa olevat, joilla ei ole omaa ääntä. Vaalit järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa postivaalin ja sähköisen äänestyksen yhdistelmänä, äänistä 22,4 % (373 kpl) annettiin verkossa. Mahdollisimman pian on aivan liian myöhään asukkaiden ja monien hoitajien kohdalla. Hyvää joulun odotusta, koronavapaata uutta vuotta ja yhteen hiileen puhaltamista toisiamme tukien. Padasjoen tunnuslause ”we have nothing” sopii surullisen hyvin tilanteeseen myös. Keski-ikä on 51 vuotta, nuorin valtuustoon valittu on 33-vuotias ja vanhin 69-vuotias. 6 n:o 50 Torstaina 10.12.2020 M EITILLE KIRJOTETTII N – Onko mitään järkeä laittaa urheilukentän juoksuradalle uutta tiilimurskepinnoitetta, kun parempiakin päällysteitä löytyy ja tekijätkin omasta pitäjästä. Pois tutusta kunnasta, jossa on ehkä synnytty ja eletty koko elämä. – Yhdistyksen pitää tarjota palveluita niille, jotka niitä tarvitsevat, ja niitä palveluja, joita tarvitaan. Postiääniä oli yhteensä 1291. Meitä on jo yritetty lannistaa monella tapaa vuosien varrella, aina on kuitenkin pinnalle noustu. Jos ei ole töitä, ei ole asukkaita, ei kuntaa. Osa on jo lähtenyt. Toivokaamme toisillemme ja vapaa-ajan asukkaille kärsivällisyyttä ja voimia tässä tilanteessa, missä nyt olemme. Hykyn palvelulupauksissa on kohta: ”minulla on mahdollisuus valita ja vaikuttaa”. Otetaan esimerkiksi tämä nyt hyvin ”kuuma peruna” vanhustenhoito! Olisimmeko ajautuneet tähän tilanteeseen, jos meillä olisi vielä vanhainkoti, puhumattakaan vuodeosastosta. 45-vuotias Salonen on Kasiniemessä perheineen asuva maaseutuyrittäjä, joka työllistää itsensä lisäksi yhden padasjokelaiKaikki 3 padasjokelaisehdokasta MHY-valtuustoon sen metsurin. M EITILLE SOITETTII N – Saatan olla taudinkantaja, käytän maskia toisten suojelemiseksi, avautuu ”Harrastajafilosofi”.. Koulutukseltaan Hoimela on agrologi ja kartoittaja. Visapuistossa on 24 ja Pihlajakodissa 23 asukasta, ihmistä, isovanhempaa, sisarusta,ystävää. Valitut valtuutetut edustavat laajasti niin työelämää kuin toimialuettamme. – Puunkäyttö kaikissa muodoissaan on kuitenkin koko maalle tärkeä asia ja se korostuu entisestään nyt, kun Suomen metsävarat hyvällä metsänhoidolla sen kuin kasvavat ja sitä mukaa myös hiilinielu. Kumpi on tärkeämpi, oman pitäjän nuoret vai ohikulkevat karavaanarit, joille kyllä löytyy parkkipaikkoja aivan riittävästi jo nyt, kyselee M.V. Sijaisille joko riittää töitä tai sitten ei. Valtuutetut tuovat jälleen monipuolista näkemystä ja tietotaitoa yhdistyksen toimintaan ja kehittämiseen, toteaa metsänhoitoyhdistyksen johtaja Jari Yli-Talonen. Kantohinnat ovat jatkaneet nousua ja kilpailu leimikoista on nyt poikkeuk sellisen kiivasta kesäja kelirikkoleimikoiden osalta. 57-vuotiaalla Juha Lahtisella on jo pari kautta takana metsävaltuustossa. Tämä toteutuva muutos tulee viemään myös työpaikkoja Padasjoelta. Valtuutetut toimivat tehtävässään 4 vuotta eli vuoden 2024 valtuustovaaleihin saakka. Eikä kauppareissulla muista aina aina rahaa ottaa. Metsiin mahtuu kyllä niin vapaaehtoista suojelua, jatkuvaa kasvatusta kuin tehometsätalouttakin. Vaalitoimikunta vahvisti vaalin tuloksen 7.12. Kunnanjohtajan sanoin: ”kunnan pitää katsoa suurta kokonaisuutta ja silloin moni asiaa tuntuu epäoikeudenmukaiselta yksittäisen pienen ihmisen näkökulmasta”. Valtuutetuista 8 (32 %) on uusia. ”Metsän kasvattama” kasiniemeläinen toivoo jatkossa yhdistyksen opastamalla ja tiedottamalla vähentävän ristiriitaista suhtautumista metsän hoitoon ja käyttöön. Padasjoella me yritämme tässä asiassa pinnistellä, auttaa ja tukea toisiamme, missä Padasjoen kunta on esimerkillään yrittänyt helpottaa meidän arkeamme. suurimman äänisaaliin, 87 ääntä. – Puukauppa on käynyt viime viikoilla todella kovilla kierroksilla niin Päijät-Hämeessä kuin koko valtakunnallisessakin. Äänioikeutettuja metsänomistajia oli 4344. Hyvän puukauppavireen on ennustettu jatkuvan niin määrien kuin hintojen osalta ensi vuoden. Mielipidettä kysytään omaisilta, niiltä joilla sellaisia on. Ei monikaan vanhus osaa käyttää korttia ”seinästä rahan repimiseen” kun ovat tottuneet sen rahan pankkitililtä saamaan. Metsä on hänelle myös virkistäytymispaikka. Ilman pieniä yksittäisiä ihmisiä ei ole niitä suuria kokonaisuuksia. Mutta ne on nyt menneet ja eletään tätä päivää. Sekä Visapuiston että Pihlajakodin henkilökunnalle on jo ilmoitettu, että aloitetaan haastattelut vakituisen henkilökunnan siirtämisestä muihin tehtäviin. Ne vanhukset, joilla ei ole muita puolesta puhujia kuin hoitoja hoivahenkilökunta, ehdotetaan ensimmäisiksi lähtijöiksi. Ihminen ei ole koskaan vain kirjoitettu teksti tai numero. Nyt meiltä sitten lähti viimeinenkin pankki palveluineen. Pitäisi löytää tasapaino metsien käytölle, suojelulle ja virkistyskäytölle. Kuinka moni voi jäädä odottelemaan epävarmaa vastausta jatkosta. – Aloitin etämetsänomistajana 10 vuotta sitten sukupolvenvaihdoksen myötä ja 2,5 vuotta sitten palasin juurilleni Keski-Suomesta. Uudet valtuutetut ottavat tehtävänsä vastaan vuoden alusta, ensimmäinen kokous pidetään jo tammikuussa. Ennen koronaa hän ajeli Lahden toimipisteelle, mutta nyt etätöitä tehdään joustavasti aamukuuden ja iltayhdentoista välillä. On voitu puhua vanhoista asioista, muisteltu yhteisiä tuttuja, tiedetty mikä asia pitää paikkansa ja mikä ei. He eivät ole vain vuodepaikka tai luku tulevissa laskelmissa. Sieltä ehkä tuli se ajatus, että voisi pyrkiä ehdolle ja vaikuttamaan. Jokainen asukas on jollekin hoitajalle tuttu, entinen opettaja, naapuri, bussikuski, jopa sukulainen. Äänestysvilkkaus nousi lähes 1,5 prosenttiyksikköä viime vaaleista. Jussi Salonen keräsi koko ehdokasjoukon 5. Kuka kokee kärsivänsä vääryyttä, mutta koen että kun pääsemme kasvotusten yhteisen pöydän ääreen puhumaan ja löytämään meitä kaikkia tyydyttäviä päätöksiä niin asiat selviää. Tämä varmasti näkyi kiinnostuksessa vaalejakin kohtaan, mutta erityisesti se korostaa metsänhoitoyhdistyksen työn merkitystä metsänomistajien edunvalvojana. Käytännössä jos työntekijä ei ota tai pysty ottamaan tarjottua työtä vastaan, tulee irtisanominen. päättyneissä vaaleissa. Entä jos vapaaehtoisesti muuttavia ei riitä. Kuinka moni siirtyy muualle töihin ja muuttaa pois kunnasta, koska ei ole mahdollisuutta kulkea pitkää työmatkaa. Viime viikolla mhy Päijät-Hämeen osalta leimikoiden teko nousi jo yli 32 000 m 3 :n, mikä on tämän ja viime vuoden korkein toteutunut viikkomäärä. On luvattu uusi rakennus ”mahdollisimman pian”. Harvempi asukas pystyy enää tekemään itseään koskevia päätöksiä tai ymmärtää, millaisesta asiasta on kyse. Käytännössä Visapuiston lakkautus tarkoittaa sitä, että 14 jo asumispalvelupaikan saanutta padasjokelaisvanhusta sijoitetaan enemmän tai vähemmän vapaaehtoisesti ympäri Päijät-Hämettä. Äänestysvilkkaus nousi Ääntään käytti MHY Päijät-Hämeessä 38,37 % äänioikeutetuista jäsenistä. – Äänestysaktiivisuuden nousu osoittaa, että metsäasiat kiinnostavat entistä enemmän ja että metsänhoitoyhdistystoiminnalla on metsänomistajien erittäin vahva luottamus. Valtuustoon valittiin 25 jäsentä ja 7 varajäsentä. – Paljon olen oppinut metsäasiaa näinä vuosina ja päättäjänä tulee seurattua alan uutisointia muutenkin enemmän. Padasjoki niin kuin koko Suomikin elää nyt korona-aikaa. Loput siirretään mielipidettä kysymättä Pihlajakotiin. – Metsänhoitoyhdistyksen pitää puolustaa Suomen metsien ja maan käyttöä kasvutavasta riippumatta yhdessä muiden etujärjestöjen kanssa, sanoo Salonen. Se on ollut Padasjoen vanhustenhuollon vahvuus. Turhanpäiväisen karavaaniparkin rahoilla saisi urheilukentällä ihmeitä aikaan. kokouksessaan Asikkalassa. Se kaikki katoaa vieraassa ympäristössä, jossa hoitajat ovat täysin vieraita ja lukevat ihmisestä vain potilastietojärjestelmään kirjatun. Myöskin seurakuntaelämä ”hiertää”. Myös lintujen tarkkailu kuuluu harrastuksiin. Onhan ihminen paljon halvempaa hoitaa palvelusetelillä kunnan ulkopuolella kuin omassa kunnassa. Hinta heidän elämällään ilmeisesti kuitenkin on. Uutinen ei sinänsä kuulostanut pahalta, jos ei asias ta lukemaansa enempää ymmärrä tai tiedä. Padasjokelaisia oli ehdolla kolme ja kaikki myös tulivat valituiksi. Millä perusteella valitaan lähtijät. Koska asumispalvelupaikat putoavat 33, laskee myös tarvittavien hoitajien määrä. Nyystölässä asuva Päivi Hoimela valittiin uutena metsävaltuustoon. Onko. Hoimelan tilan emäntä tekee välillä itsekin metsänhoitotöitä kuten raivausta ja viihtyy laavuretkillä vapaa-ajalla. Päivi Hoimela sai 59 ja Juha Lahtinen 39 ääntä. Kaikkien padasjokelaisten vanhusten, Pihlajakodin ja Visapuiston henkilökunnan puolesta Eletään koko elämä ja we have nothing Elämme muutosten myllerryksessä täällä Padasjoel la, mutta älkäämme antako periksi ihan helpolla. Virmailassa asuva maanviljelijä arvostaa hyvinhoidettua metsää ja tekee omissa metsissään raivaussahatöitä. Hän on yksi seitsemästä naisvaltuutetusta. Osa on jälleen samassa tilanteessa kuin vuodeosaston lopettamisen aikaan
Perheen koiratkin syövät jo tottuneesti tofua. MakeaUnelma ja Puhtaaxtul kolmen tytön NY-yritykset Olivia Nieminen, Riina Alho ja Jose. luokan oppilaista koottu Ryämiäisklupi: Leevi Kurvinen, Leo Pelli ja Niilo Taipale. Myös etäkahvitilaisuus kaikille yrittäjille, ei pelkästään jäsenille, on suunnitteilla. Vuonna 2017 perustettu yritys tarjoaa tällä hetkellä lähinnä aurauspalveluita ja kiinteistönhuoltoa; K-kauppiaana aiemmin toiminut Samiola tekee itse keikkahommia Kanta-Hämeessä. Arpalipukkeita on seuraavissa: Aimitex, Aulin Hius ja Kenkä, Modetti, Ostoja Myyntikirppis Hämäläinen, Padasjoen Apteekki, Padaskukka, Paperikeidas, Pikantti ja Uudelviisii. Riina Alho leipoo hänkin myös kotona. Joulupukkiarvaus jatkuu vielä adasjoen Sanomat Oy P ainopalvelut arhaat painotuotteet paikallisesti Kirja Padasjoen Kirjapaino, Tammitie 3, (03) 551 2186, aineisto@padasjoen-kirjapaino.inet.fi Tulostus ja kopiointi: väritulosteet ja -kopiot, valokuvien suurennokset Painotuotteet: kirjekuoret, itsejäljentävät lomakkeet, esitteet, tarrat ja lehdet... ALV 10 % Kotimaa: Kestotilaus 72 € 12 kk 80,00 € 9 kk 63,00 € 6 kk 44,00 € 3 kk 27,00 € Pohjoismaihin ja muualle Eurooppaan 12 kk 95,00 € Alle 30 ( laskuun lisätään laskutuslisä 5 € + alv Paino: Lehtisepät Oy, Pieksämäki M EITILLE SOITETTII N Erikoishammas teknikko Maarit Huusko 044 988 0277 Keskustie 14, Padasjoki Maanantaina klo 12-13 Padasjoen torilla hyvää Pälkäneen PERUNAA säkeittäin sopivasti ym. – Kuulin, että 14 vanhusta joutuu lähtemään Padasjoelta palveluiden muuttuessa vuodenvaihteessa. (03) 552 7521 sähköposti: toimitus@padasjoensanomat.fi Toimitus: Saara Pieski, puh. Joululehtemme ilmestyy ke 23.12. Hoitajiakin jää silloin työttömäksi. Padasjoen yhtenäiskoulusta osallistuu tänä vuonna kaksi joukkuetta Taitaja9-paikalliskilpailuun. – Yhteispeli on meidän vahvuus, uskoo Pjoki9. Marko Samiola tekee nykyään kauppatyötä keikkaluontoisesti. – Nyt keskitymme erityisesti laatuun ja sen tasaisuuteen. Asikkala ja Kärkölä jäivät varasijoille. Verkkokauppa työllisti etenkin keväällä ja myöhemminkin aaltoilevasti sen mukaan, miten media verkkomahdollisuutta ja koronan vaaroja esillä pitää. Aluekilpailun parhaat matkaavat toukokuussa Jyväskylässä järjestettävään . Valmiit tilat ja laitteet olivat hyvä perusta tofualoittelijoiden ponnistaa eteenpäin. kalsiumia, rautaa ja sinkkiä. Viime vuonna hän oli maakuntajärjestön työvaliokunnassa, mutta uutta valiokuntaa ei enää valittu, vaan työ jatkuu hallituksessa. Puhelimessa vastaanotettuun ilmoitukseen tulleesta virheestä ei vastata. Nieminen on harrastanut kolmisen vuotta ratsastusta, tallilla hän käy Asikkalassa. Suunnitelmiin kuuluu valmisruokavaihtoehtojen kuten valmisvokkien lisääminen valikoimaan ja pakkausten ympäristöystävällisyys. Myynti ja kuljetus on ulkoistettu, samoin markkinointi. Postija käyntiosoitteemme: Koivutie 8 17500 Padasjoki Yksityishenkilöille tarkoitettu rivi-ilmoituksena julkaistava joulutervehdys tulee toimittaa meille viimeistään pe 11.12. Taitaja9-kisassa testataan eri ammateissa tarvittavia taitoja ja ryhmätyökykyä. Pakkauksia ja etikettejä uusitaan paraikaa myyvempään asuun, tästä vastaa Päivi-vaimo. – Olen siivoillut kotona ja sukulaisilla. Viime kesän Sahtimarkkinat jäi pitämättä, mutta ensi vuoden markkinalauantaita valmistellaan jo toivorikkaasti. Ensin kiinalaisyrittäjien toimesta, kunnes viime vuonna entiset K-kauppiaat tekivät rohkean liikkeen siirtymällä elintarvikkeiden myymisestä niiden jalostamiseen. Aurausta tehdään Padasjoella teollisuusalueen kiinteistöille kuin yksityistenkin omakotitalojen pihoilla, sillä käytettävä traktorikalusto on sopivan ketterä myös pieniin pihoihin. Arrakosken kyläyhdistys Hinta 40,Päijät-Hämeen Yrittä jien sääntömuutoksen myötä paikkakuntasidonnainen hallituspaikka poistui ja uusi hallitus puheenjohtajineen valittiin vaalilla. kauraa. –Nyt koetellaan joka suunnalta, mutta yrittäjän on vain yritettävä sopeuttaa toimintaansa vallitseviin olosuhteisiin. Asiat: vuoden 2021 talousarvio ja vuosien 2021 – 2023 taloussuunnitelma, talousarviomuutosten hyväksyminen, muut asiat Asianmukaisesti allekirjoitettu ja tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävillä kunnan verkkosivuilla 18.12.2020 lukien. Viime vuonna paikalliskilpailuvoitto tuli Padasjoelle. Myös koulussa lempiaine on kotitalous, mutta myös kuvaamataito kuuluu suosikkeihin. Aurauspalvelua ja kauppakeikkaa Monsoon Star Stable Oy on kasvattanut toimialaa perustamisesta lähtien. – Toimintakuvioita hiottiin entistä enemmän sellaisiksi, että työtä tehdään koko yhteisen seutukunnan hyväksi, toteaa Samiola. Tänään torstaina Lahdessa käytävässä kisassa mukana on yhdeksäsluokkalaisten poikien Pjoki9, jossa kilpailevat Elmeri Kortelainen, Sami Mäkelä ja Veeti Walle nius, sekä 8. Osallistuvia joukkueita on tänä vuonna yhteensä 50 Lahdesta, Hollolasta, Iitistä, Orimattilasta, Padas joelta ja Asikkalasta. Tofu-parturi tehtaan yhteyteen Päivi Partonen, joka on yhdeltä ammatiltaan parturikampaaja, aikoo avata lähitulevaisuudessa oman liikkeen tehtaan yhteyteen. Nuoren urheilijan kannustusraha hakijan kotikunta on Padasjoki hakija on alle 30-vuotias hakija on sijoittunut vähintään piirinmestaruustasolla viiden parhaan joukkoon vuoden 2020 aikana 2. Molemmat isoveljet ovat myös olleet NYyrittäjiä, kertoo kirkonkyläläinen. Kolmihenkiset jouk kueet tekevät yllätyksellisiä tehtäviä Salpauksen keskustakampuksella. ina Munnila ovat lukuvuoden ajan yrittäjiä. Nyt homma alkaa olla lapasessa, toteaa tofutehtailija Jouni Partonen. (03) 552 7522 sähköposti: toimitus@padasjoensanomat.fi Ilmoitukset, tilaukset ja osoitteenmuutokset: Leena Nurminen, puh. Ja edelleenkin kunta on ollut apuna, etenkin kehittämispäällikkö on aina antanut auliisti apuaan. Välitämme ilmoituksia kaikkiin Sanomalehtien liiton jäsenlehtiin niiden omilla hinnoilla. Puh. 0400419364, pauliina.koskela@padasjoki.fi Arrakosken kyläkirjaa myyvät Pikantti, kirjasto, Arrakosken kirppis ja Karevaarat. Padasjoella oman pitäjän tofua saa paikallisesta K-marketista. Kunnallisvaaleissa toivotaankin ehdokkaiksi erityisen paljon yrittäjiä, Padasjoella tämä yrittäjien osuus ehdokkaista onkin ollut aiemmin hyvin hoidettuna. Yksityishenkilöille tarkoitettu rivi-ilmoituksena julkaistava joulutervehdys tulee toimittaa meille viimeistään perjantaina 18.12. ina Munnilan ja Riina Alhon MakeaUnelma NY sekä Olivia Niemisen Puhtaaxtul NY. (03) 552 7500 www.padasjoensanomat.fi, myös Ilmestyy torstaisin. – Partiossa olen ollut ihan pienestä asti, kertoo köksän ohella liikunnasta pitävä Alho. Toimintansa ovat aloittaneet Jose. Eikö muutama hoitaja voisi perustaa hoivayritystä ja vuokrata yhden Visapuiston rivitaloista, niin saisi ainakin osa vanhuksista jäädä kotikuntaan ja hoitajille olisi töitä Padasjoella, kyselee toisen alan yrittäjä.. Tofua on valmistettu Taulun teollisuusalueella jo 10 vuotta. muita juureksia, koti maisia LOBO -omenoita. Teknisen työn opettaja Vesa Koskinen tietää kokemuksesta, että kisassa tarvitaan no peutta ja hoksaavaisuutta. – Se, että kunta ja kehitysyhtiö suhtautuivat meihin alusta asti myötämielisesti, oli ratkaisevan tärkeää. Yritys hoitaa myös Teboilin kylmäasemaa ja viljelee kesäkaudella mm. ILMOITUSHINNAT 1.1.2018 alkaen . Pakkauk siin liittyen on alkamassa pilottiprojekti yhdessä LUTin kanssa. 7 n:o 50 Torstaina 10.12.2020 ISSN 0784-6568 Koivutie 8, 17500 Padasjoki. Parturointi ei olisi kokopäiväistä, vaan asiak kaita otetaan tofutilanteen mukaan. Tämän kevään kasvunhakuisiin suunnitelmiin korona vaikutti negatiivisesti ja yritykselle etsitään edelleen uusia toimialoja. Viime kesänä Olivia oli kesätöissä myymässä mansikoita. 60 cm korkeita tarratekstejä ja logoja monenlaisille tarramateriaaleille Kirjat: omakustannekirjat kuten kyläkirjat, sukututkimukset, muistelmat ... Toiminta on jo laajentunut niin, että ensimmäinen vakinainen työntekijä on palkattu ja yksi työkokeilussa olevakin on parhaillaan apukäsinä. Villähteellä viimeksi Kmarkettia isännöinyt Partonen iski hyvään markkinarakoon, sillä kasvisruoan kysyntä on lisääntynyt kiihtyvällä vauhdilla. Neljästi on padasjokelaisjoukkue yltänyt valtakunnalliseen . Käytännössä pariskunta on kiireisimpään aikaan yöpynyt useinkin paikkakunnalla. Paikallisessa toiminnassa koronatilanteen tasaannuttua tullaan uusia yrittäjiä tapamaan yhdessä kunnan kehityspäällikön kanssa. Suunnitteilla on myös virallinen osoitteenmuutos Padasjoelle. Veeti Wallenius, Sami Mäkelä ja Elmeri Kortelainen eli Pjoki9 tavoittelee tänään paikkaa 5 parhaan joukkoon. Jouni Partonen laskeskelee yrityksen olevan nyt tuplavauhdissa viime vuoteen verrattuna ja ennen ensi kesää on mahdollisuudet kolminkertaistaa toiminta. Uusin aluevaltaus on soijapavuista niin ikään fermentoimalla valmistettava tempeh, jota on juuri alettu valmistaa indonesialaisen alan gurun oppien mukaan. Partoset testailevat tofua myös kotioloissa ja ovat kuin huomaamatta vähentäneet punaisen lihan syöntiä reilusti. joulukuuta 2020 klo 18.00 Kullasvuoren koulun juhlasalissa. asti. Padasjoen tehtaalla liotetuista soijapavuista tehdään juoksettamalla useita erilaisia tuotteita, jotka pastöroinnin ansiosta säilyvät ilman lisäaineita pari kuukautta viileässä säilytettynä. Kiinteää tofua voidaan käyttää lihan tavoin, pehmeä tofu taasen soveltuu leivontaan. Maakuntajärjestössä valmistaudutaan monitasoiseen vaikutustyön vuoteen, jossa korostuvat kuntavaalit ja seudun yritysten koronakriisistä selviäminen. Ysiläisillä on koossa varsin monipuolinen tiimi, sillä Elmeri piirtää, Sami tykkää puutöistä ja Veeti laittelee ja ajaa mönkijää. Painopinnan valmistus: asemointija ladontatyöt KOKOUSKUTSU 5/2020 Padasjoen kunnanvaltuuston kokous pidetään maanantaina 14. – Savutofu on tällä hetkellä suosituin tuote, mutta myös uppopaistettu fritee kasvattaa jatkuvasti suosiotaan. Ilmoitukset jätettävä tiistaihin klo 14 mennessä. Päivän aikana voi tutustua eri koulutusaloihin ja niiden oppimisympäristöihin ohjatuilla kierroksilla, työnäytöksissä ja toiminnallisissa pisteissä. Monsoon Star Stable Oy:n yrittäjä Marko Samiola on johtanut Padasjoen yrittäjäyhdistystä jo kaksi vuotta. naaliin, jonne saapuu joukkueita ympäri Suomen. MakeaUnelma tekee tilauksesta kaikenlaisia leivonnaisia ja makeisia. Yhteensä kolme kahdeksasluokkalaista lähti mukaan ja perusti oikealla rahalla toimivan NuoriYrittäjyys-yrityksen. Lehden suurin vastuu ilmoitusten julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Postija käyntiosoitteemme: Padasjoen Sanomat Koivutie 8 17500 Padasjoki Joulupukkiar vaus jatkuu 14.12. Lahden keskustakampuksella ja Jokimaalla järjestetään avoimet ovet opiskelusta kiinnostuneille 17.10. Laita mukaan maksu 5 €. Vääksyssä, Lahdessa, Hämeenlinnassa, Kouvolassa, Tampereella, Turussa, Imatralla… Jyväskylän ruokamessuilla Partoset kävivät viimeksi tekemässä soijatuotteita tutuiksi. Viimeaikainen ilmastonmuutoskeskustelu on entisestään kasvattanut kiinnostusta terveelliseen pikaruokaan, eikä Suomessa ole kuin yksi kilpailija. Taustalla yrittäjä Jouni Partonen. Alkuperäisen kiinalaisen reseptin mukaan valmistettu tofu sisältää jopa 30 % proteiinia sekä mm. Mukana olevat yritykset tarjoavat paikalliskilpailun parhaille mahdollisuuden nähdä työelämää Tutustu työelämään ja tienaa –ohjelmassa. Poikkeuksellinen vuosi on ollut hankala niin yhdistyskuin yritystoiminnan kannalta. Hintoihin lisätään ALV 24 % Etusivu 1,45 € /pmm Tekstissä ja tekstin jälkeen 1,35 € /pmm Takasivu 1,40 € /pmm Rivi-ilmoitus 3,50 € /rivi TILAUSHINNAT 1.1.2020 alkaen. Hinnat sis. Auraustöitä valmistautuu tänäkin talvena tekemään yrityksen osa-aikainen työntekijä Jari Hämäläinen, jonka toinen työmaa on Toimelassa. Laita mukaan maksu 5 . – NY-projekti kuulosti kiinnostavalta, lisäksi toinen siskoista on aiemmin osallistunut siihen, perusteli Munnila yrittäjäksi ryhtymistään. Siivousyritys Puhtaaxtul NY syntyi vaivattomasti Olivia Niemisen aiemman siivoustoiminnan jatkeeksi. Myös kilpailijat käyttävät puolet päivästä tutustumiseen. Kauratteella asuva kasilainen harrastaa muutenkin leipomista. Tofutehtaalla valmistuu nyt myös tempeh Taitajakisaan 2 joukkuetta Ra kkaudesta yrittäjyyteen Ensimmäinen vakinainen työntekijä on palkattu. Tofumoon-nimike on säilytetty tuotenimenä. Kilpailun parhaat jatkavat kisailua Taitaja9-aluekilpailussa, joka kilpaillaan Forssan ammatti-instituutin tiloissa tammikuussa. Se aikoo olla myös myymässä tuotteitaan eri tilaisuuksissa kuten joulunavauksessa ja koulun joulumyyjäisissä. Padasjokelaisia soijajalosteita myydään useissa ravintoloissa, Kmarketeissa ja erikoisliikkeissä pääkaupunkiseudulla sekä mm. Paljon on käytetty aikaa koeerien tekemiseen ja tuotteiden suunnittelemiseen. joulukuuta 2020 Ilkka Mertsalmi kunnanvaltuuston puheenjohtaja Padasjoen kunnassa on haettavana URHEILIJOIDEN APURAHAT pe 8.1.2021 klo 12.00 mennessä 1. Padasjoki 8. n. Paikalliskilpailu ja avoimet ovet ovat osa Euroopan ammattitaitoviikkoa. Levikki 3144, LT 2019 Päätoimittaja: Jaana Tanner puh. (03) 552 7500, sähköposti: ilmoitukset@padasjoensanomat.fi Konttori avoinna ma–pe klo 9–16. Katkaistun lehtitilauksen tilausmaksuja ei palauteta. Yrittäjäyhdistys tapaa uusia yrittäjiä ensi vuoden alussa 5 n:o 42 Torstaina 17.10.2019 Vuosi yrittäjänä –ohjelmalla on Padasjoella pitkät perinteet ja ne jatkuvat tänäkin lukuvuonna. Kukahan padasjokelaisyrittäjä piileskelee pukinparran ja maskin takana. Kakut ovat kirkonkyläläisen bravuuri, mutta hän laittaa mielellään myös ruokaa. Parhaillaan valmistaudutaan joulusesonkiin: tarkoitus on valmistaa reilu satsi savutofukinkkuja. Jättöajan päättymisen jälkeen vastaanotetuista ja julkaistuista ilmoituksista perimme lisämaksun, 5 € + ALV 24 %. Viime vuonna vegekinkut menivät kuin kuumille kiville ja kauppiaille jouduttiin myymään eioota. Nevala Välitä joulutervehdyksesi Padasjoen Sanomien kautta kerralla kaikille sukulaisille ja tutuille Joululehtemme ilmestyy to 17.12. Syyskokous valitsi louhintaurakoitsija Juha Tähkäsen Heinolasta järjestön puheenjohtajaksi seuraavalle kaksivuotiskaudelle, Padasjoki on edelleen hallituksessa edustettuna, kun paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Marko Samiola jatkaa jäsenenä. Varsinkin kesäaikaan Padasjoella on varmasti kysyntää, arvioi Päivi Partonen. Tarkoituksena on tehdä paitsi jäsenhankintaa, myös kartoittaa kuulumisia siitä, millaista on perustaa yritys haasteellisina aikoina. Harkinnanvarainen urheilija-apuraha hakijan kotikunta on Padasjoki hakija on sijoittunut viiden parhaan joukkoon olympialaisissa, MM-, EM-, PMtai SM-kilpailuissa aikuisten sarjoissa/luokissa vuoden 2020 aikana Vapaamuotoiset hakemukset, joissa mainitaan kilpailun ajankohta ja paikka, laji, sarja ja sijoitus, tulee toimittaa osoitteeseen: Padasjoen kunta / Hyvinvointipalvelut, PL 35, 17501 Padasjoki Tiedustelut: Pauliina Koskela p. Monia tapahtumia on peruttu tai siirretty ja palaverit siirtyneet verkkoon. – Etämahdollisuuksia on hyödynnetty myös koulutuksissa. naaliin. Kaikkien oikein veikanneiden kesken arvotaan joulukinkku. Suurkuvatulosteet: julisteet, canvastaulukankaat, lippukankaat, kilvet ja opasteet säänja UV:n kestävänä muovikennolevylle Tarrat: muotoonsa leikkaavalla tarraleikkurilla max. – Laskutusperiaatteella K-ryhmän ruokakaupoissa, sitä työtä on onneksi riittänyt. – Ottihan se oman aikansa, ennen kuin asiat alkoivat rullaamaan. Välillä olen päivän palvelutiskillä, toisena taas kassalla. – Aika pienillä muutostöillä saa toiminnan tähän pyörimään. Padasjoelta lähtevät kaikki ysit kannustamaan kisaajia ja tutustumaan samalla ammattioppilaitokseen. Tofusta Oy perustettiin vuosi sitten syksyllä. Lisäksi hän vetää kahta 4Hkerhoa Padasjoella: tyttöjen liikkakerhoa ja sirkustemppukerhoa
Aini Tähtinen ihastelee kantokääpävauvaa. Polulla olevat kuvat Tähtinen on ottanut viimeisen parin-kolmen vuoden aikanaretkeillessään. – Polulle on valittu Saksalan kujilla ja sen välittömässä läheisyydessä Koiravuorella ja Hiirenmäellä kasvavialajeja.TäälläPadasjoella kasvaa aivan keskustan kävelyteiden kupeessa harvinaistunutta, silmälläpidettäväälajistoa,mm.raidankeuhkojäkälää, joka on merkki luonnon arvokkaastamonimuotoisuudesta. Jäkälät ilmanlaadun mittareita Käävät ovat metsäluonnonkannaltatärkeitä.Lahottajina ne vaikuttavat aineiden kiertoon luonnossa sekä myös muiden metsässäeläjienelämään.Niiden lahottamiin puihin esimerkiksi monet tikat ja tiaiset kaivavatpesäkolonsa.Kääpiä on käytetty myös paljon muihintarkoituksiin.Taulakääpää on muinoin käytetty tulen tekoon ja arinakääpää nimensä mukaisesti säilyttämään tuli kytemässäarinalla.Pökkelökääpiä taas pidettiin neulatyynyinä ja nykyisinkin muodikkaasta pakurista saadaan keittämällä lääkinnällistä, tulehduksiin auttavaajuomaa. Jäkälät taas toimivat hyvinä ilmanpuhtauden mittareina: niiden runsaus kertoo hyvästä ilmanlaadusta.Jäkälät,naavat ja lupot antavat myös suojaa hyönteisille, niiltä löytävät linnut ruokaa ja ne ovat oivia pesänrakennusaineksia niin linnuille kuin pikkunisäkkäillekin. – Näistä vanhoista ojan varrella olevista puista löytyy kaikenlaisia mukavia lajeja, jopa ihan harvinaisiakin lajeja, kertoi Markku Mäkinen Luonnonystävistä. – Tässä on joitakin niistälajeistaesiteltyinä.Kaikkien harvinaisten lajien esiintymispaikkaa emme kuitenkaanedespaljasta.. Myös tonttuja pistettiin kurkkimaan koloistaan. 8 n:o 50 Torstaina 10.12.2020 Käävät ja jäkälät esittelyssä Tonttupolulla Padasjoen ja Kuhmoisten yhteinen suunnistusseura Päijät–Rasti piti vuosikokouksensa27.11. Kuhmoisten koulukeskuksella.Korona-ajanhengessä kokous vaihdettiin lyhyel lä varoitusajalla sisätiloista ulkonapidettäväksi.Pihalla oli hieman viileää, mutta tunnelma oli sitäkin lämpimämpi. Kokouksen aluksi juotiin kahvit ja syötiin mitalikakkua: nykyisin Jämsän Retkiveikkoja edustava, mutta Padasjoelta kotoisin oleva Mikaela Karjalainen saalisti menneenä suunnistuskautena useampia SM-mitaleita ja sitä haluttiin juhlistaa kakkukahvein myös kasvattajaseuran väenkesken. Padasjoen Luonnonystävät ripustivat Tonttupolun Saksalan kujille perjantaina3.12.Ideaonperäisin Aini Tähtiseltä, jonka kädenjälkeä ovat myös polulla kurkkivat tontut sekä puissanähtävätkuvat. – Lähdimme ideoimaan ”kääpäpolkua” Luonnonystävissä jo kesällä, kun Saksalan kartanon kujilla toteuttamamme luonnonkukkapolkusaikiitoksia. Tällaiselle toiminnalle on Padasjoella selvästi tarvettajatilausta.Ihmisethavahtuvat katsomaan lähiympäristöään vähän uusin silmin ja näkemään, mikä siinä on hienoa, kaunista ja arvokastakin, kertoi Tähtinen. Päijät-Rastin suunnitelmissa on järjestää jälleen ensi vuonnakin iltarasteja keväästäpitkällesyksyyn. Koronasta johtuen viime keväänäseurajärjestins. omatoimi-iltarasteja, jotka keräsivät hyvin osallistujia.Ensikeväänäontarkoitus yhdistää perinteiset iltarastit ja omatoimirastit siten, että edelleen tiistaisin järjestetään varsinainen iltarastitapahtuma ajanottoineen, mutta iltarastien jälkeen rastiliput jätetään maastoon loppuviikon ajaksi ja seuran nettisivuilta on tulostettavissa kartta omatoimista suunnistustavarten. Iltarasteja järjestetään vuoroviikoin Padasjoella jaKuhmoisissa.Molemmille paikkakunnille tehtiin myös Mobo-rastit, jotka ovat eräänlaiset kiintorastit älypuhelimella käytettäväksi. Kuvan on ottanut Markku Mäkinen. Alunperin Luonnonystävien ajatuksena oli toteuttaa “kääpäpolku” jossain vaiheessa talvea, mutta osittain koronankin takia Saksalan kujille saatiin jo joulukuuksi Tonttupolku.Tonttupolussakääpien lisäksi esillä ovat jäkälät, ja tonttujen parratkin syntyivät tuulen maahan tiputtamistanaavoista. – Koronatilanteen peruessa tapahtumia ja osan omista töistänikin, lähti päässäni itämään ajatus jostakin matalan kynnyksen kaiken ikäisille soveltuvasta, kaikkia yhdistävästähauskastatonttujutusta. Ensin suunnittelin kujalle vain yhtä isompaa, paikastatoiseensiirtyväätonttua. Kuitenkin päädyin lopulta väsäämään männynkävyistä24pientätonttuakurkistelemaan kujalle ja kääpien lisäksi valokuviin otettiin mukaan myös puissa kasvaviajäkälälajeja. Päijät-Rastissa eletään jo toista puolivuosisataa, tulihan seuran perustamisesta tammikuun30.päivä50 vuottatäyteen.Päijät-Rastin perustajajäsenistä Jukka Luukko ja Olavi Erkkilä kilpailevat edelleen seuran väreissä niin ulkomailla kuinkotimaassakin. Toimintakertomuksessa todettiin, että kulunut kausi oli vaikea urheilullisesti, kun eteläisessä Suomessa ei lunta juuri näkynyt ja sitten puhkesi maailmanlaajuinen koronavirusepidemia.Iltarastejasaatiinpidettyäkuitenkin17 kertaa, niillä kävijöitä yhteensä262. Seuran edustajia suunnisti menestyksellisesti arvokisoissa.MM–jaSM–kisoissa palkintopallille kipusivat Jukka Luukko, Veijo Tahvanainen, Olavi Erkkilä ja UntoKanerva. Hiihtosuunnistuksen kisakausi alkoi MM-kilpailuilla Itävallan Innsbruckissa Seefeldin olympiamaastossa.Päijät-Rastinmitaliputki sai jatkoa, kun Veijo TahvanainenvoittiH80-sarjan keskimatkan ja Jukka LuukkoolihopeallaH75sarjansprintissä.Haapavedellä pidettiin helmikuun lopussa talven ainoat SMhisukisat.Seuranveteraani-ikäinen joukkue onnistui pitämään vuosia jatkuneen kultakannan Veijo TahvanaisenvoittaessaH80-sarjan keskimatkan mestaruuden.Elokuunpyöräsuunnistusviestissä Hyvinkäällä H140-sarjassaJukkaLuukko ja Unto Kanerva ylsivät pronssille. Koronakevään pyöräkausistarttasiEspoosta14.6. UntoKanervavoittiH75keskimatkan tässä ensi vuoden pyöräkisan mallimaastossa.SM-sprinttijapitkämatka ajettiin Juhannuksena Tampereella, jossa Jukka Luukko oli neljäs ja UntoKanervaviides. Jämin kansallisien Sprintissä27.6.voittajaJouko Torvikosken jälkeen PäijätRastin veteraanit olivat seuraavillasijoilla.Pyöräsuunnistusviestissä9.8.HyvinkäälläseurastaH140-sarjan viestistä oli tuomisina pronssia. – Ensi vuoteen lähdetään myösmitalitoivein.Markku Salo palaa saikulta riviin ja uudet sarjat toivottavasti helpottavat menestystavoitteita,totesiLuukko. Päijät-Rastin kaksi perustajajäsentä kilpailee yhä Paula Mertsalmi ja Markku Mäkinen ripustivat kuvia jäkälistä ja käävistä Saksalan kujille. 20.5.2021järjestetään Kullasvuoressa Salpausselkä Geopark –suunnistus yhdessä Salpausselkä Geopark näkyväksi –hankkeenkanssa.Tästätuleelisää informaatiota ensi keväänaikana. Seuran puheenjohtajana jatkaa Marika Liikola ja sihteerinäPekkaValtonen. Hallitus jatkaa lähes samalla kokoonpanolla kuin edelliselläkin kaudella: ainoastaan Eero Lammen tilalle valittiinNikoKallioinen. Lampi tunnetaan seurassa aktiivisesta työstään karttojen parissa niin kartan tekijänä kuin karttojen päivittäjänäkin.Hallitukseenkuuluvat myös Hannu Lahti, Timo Maaranen, Mauri Piltt, Vesa Tähtinen, Ari Lahtinen jaTessaTähtinen. Kokouksessa palkittiin kannustusstipendillä seuran nuoret Niko Kallioinen ja Eemeli Perälä, jotka kesän aikana edustivat seuran värejä niin suunnistuskuin pyöräsuunnistuskisoissakin