Padasjoen lukiossa on poikkeusviikko meneillään. Palo näyttää saaneen alkunsa kiukaan hormin läpiviennistä. 1,2 kg (7,96/kg) Marabou Sydän tai Wishes 165 g SUKLAAKONVEHTIRASIAT ilman Plussa-korttia 4,49/rs PLUSSA-KORTILLA 7 99 KG 3 00 2 PSS (7,50/kg) 1 29 KG APPELSIINI 2 99 PKT (11,07/kg) 1 99 PKT PALVELUSTA SIAN POTKA tuore SAVUSTETTU KIRJOLOHI kokonainen 12 90 KG 4 90 KG 4 99 KG Tuore MUIKKU Puruvesi SÄÄVARAUS Kariniemen RINTALEIKE 3 95 RS (4,96/kg) 99 PSS PORKKANA Suomi ERÄ ERÄ Pouttu nopeat KANA NUGETIT & DIPPI 270 g 6 99 KG ERÄ RAUTANET Paikallinen ja palveleva ® Keskiviikkoaamuna kahdeksan aikaan sattui Tauluntien ja Ilmoilantien risteyksessä kolari, jossa kaksi henkilöautoa vaurioitui Noin 60 m 2 suuruinen saunarakennus syttyi palamaan kesken saunomisen perjantain ja lauan tain välisenä yönä. Asukas aloitti sammutuksen puutarhaletkulla. Wanhat tanssivat tänä vuonna ainoastaan yläkoululla ilman ulkopuolista yleisöä. Tulipalo alkoi, kun sauRisteyskolari Taulun tiellä PADASJOKI nojat olivat vilvoittelemassa. Maakeskeläinen oli Keskustan varajäsenlistalla kahdeksas. Kylältä päin tullut auto oli matkalla ABC:n suuntaan, Ilmoilasta kääntyvä ilmeisesti kylälle päin. Paikalle saapui paikallisten 2 yksikön lisäksi yhden yksikön verran apuvoimia Asikkalasta. Lukion kakkosluokkalaiset juhlistavat perjantaita tanssiaisilla. Työolot, johtaminen ja mahdollisuus vaikuttaa omaan työhön lisäävät henkilöstön työssä jaksamista ja hyvinvointia. kmarketsuomi RUOKAPATA Kauppatie 1, Padasjoki Puh. Nyystölässä paloi sauna pahoin. Valtuustoryhmän koKolmas padasjokelainen mukaan aluevaltuustotyöhön kouksiin kutsutaan myös Kärkölän edustaja. Keskustan valtuustoryhmä järjestäytyi Päijät-Hämeen hyvinvointialueella ja päätti, että valtuustoryhmään kuuluu 11 valtuutettua ja kaikki 11 varavaltuutettua. Henkilövahinkoja ei kuitenkaan syntynyt. Karkkisadetta voi mennä odottelemaan reitin varrelle. Ambulanssi kävi tarkistamassa osallisina olleet 2 henkilöä.. vuosikerta Irtonumero 2 € Aluevaltuustoon valitun Antti Räsäsen (Kok) ja 1. Henkilövahingoilta kolarissa vältyttiin. 040 654 9949 www.rautanetpadasjoki.fi MA–PE 7–17 LA 9–14 N:o 6 Torstaina 10.2.2022 Padasjoen sitoutumaton paikallislehti 72. abigaalalla kouluväen kesken. Palokunta sai hälytyksen Harilantielle klo 2.30 aikoihin. – Hyvä alkusammutus ja palokunnan viimeistely, kuvailee tilannetta päivystävä palomestari. Ensihoito tarkisti neljä savulle altistunutta henkilöä, joita ei kuitenkaan tarvinnut kuljettaa sairaalahoitoon. Abit kärrätään nuorempien toimesta ovelta kuorma-autolle: karkkikierrokselle he lähteKarkkisadetta torstaina Penkkariajelu tänään, wanhojen tanssi huomenna vät koulun pihalta noin klo 10.45. 03 551 2200 Avoinna: ma–pe 7–21, la 7–21 ja su 10 –21. Abit suuntaavat koululta ensin Majavan päiväkodille, sieltä Pikku-Majavan kautta alakoululle ja edelleen Nuokun ja kirjaston kautta takaisin. varasijalle päätyneen Mira Vilkmanin (SD) lisäksi kolmaskin padasjokelainen pääsi mukaan aluevaltuusto työhön. Motivaatio kasvaa, kun jokainen pääsee kehittämään omaa työarkeaan. Keskisuureksi luokitellussa palossa sauna tuhoutui ja pesuhuone kärsi savuvahinkoja. Keskustan valtuustoryhmän jäsenet: Martti Talja (pj), Hilkka Kemppi, Riitta Lonka, Atte Savelainen, Hanna Hasala, Kaarina Suhonen, Miina Harmaala, Eevakaisa Lehtosalo-Lönnberg, Kati Pölönen, Seija Aakala, Sari Kolsi, Siiri Mertakorpi, Satu Jaatinen, Paula Ijäs, Sirkka-Liisa Papinaho, Jeremias Sankari, Lasse Pakkanen, Markku Karjula, Elina Luukka, Reijo Houni, Tarja Anttonen, SanniMaria Tiihonen ja Tuomas Nummela. Ryhmä on myös huolissaan henkilöstön jaksamisesta ja riittävyydestä. SÄHKÖTIE 2, 17500 PADASJOKI, P. Penkkareita juhlitaan torstaiaamuna 10.2. Ollaanko Facebook-kavereita. Valtuustoryhmä toivoo, että uusi aluevaltuusto lähtee rohkeasti liikkeelle ja asukkaille turvataan laadukkaat lähipalvelut kaikissa kunnissa. Näin kaikista Päijät-Hämeen kunnista on edustus valtuustoryhmässä ja se edustaa hyvin alueellisesti koko Päijät-Hämeen hyvinvointialuetta. Elina Luukka osallistuu Keskustan ryhmässä aluevaltuustotyöskentelyyn. Saunaa ja kattoa jouduttiin purkamaan, jotta palon sammuminen saatiin varmistettua. Palvelutiski palvelee to–la VIIKON TÄRPIT Tarjoukset voimassa to-la HK Camping GRILLIMAKKARA 400 g (4,03/kg) Pouttu KEBAB JA KANAKEBAB 200 g HK HERKKUPAISTI n
Tarjolla kakkukahvit. Hyvää Ystävänpäivää kaikille tutuille :llä JP Myöhästyneet lumiset onnittelut Ritvalle, Eerolle, Tarmolle, Karille, Maritalle ja Nannalle. Tervetuloa! O NNITTELU T Ma Ti Ke To Pe Kouluruokailu 14.–18.2. 27.12.2021 Helsinki Surun kyynelten lävitse loistavat onnellisten muistojen kultaiset säteet. Eskolle myönnettiin vuonna 2013 Tikkaurheiluliiton kultainen ansiomerkki. Hartolassa ei toistaiseksi ole kunnaneläinlääkärin vastaanottoa, hartolalaisia palvelee Sysmän tai Heinolan toimipiste. Hän kuului Padasjoen Tikan perustajajäseniin keväällä 1977 ja toimi hallituksessa sekä seuran varainhoitajana viisi vuotta. maaliskuuta Kuhmoisten Padasjoen kappeliseurakunta Tule kakkukahville Padasjoen Olkkarin avajaisia vietetään 22.2. Lars-Johan ja Anita Janette, Camilla, Sebastian ja Joachim Leif Christina ja Tarja Pia ystävät ja sukulaiset Rakkaudella kaivaten s. Kiinteistöihin keskittyvää iltaa on jouduttu siirtämään jo lukuisia kertoja koronan vuoksi. Kiireellistä hoitoa vaativille potilaille (esim. Peruskorjatussa Papinsaaren kappelissa Kuhmoisissa pidetään avajaisjumalanpalvelus ja tilan uudelleenvihkiminen sunnuntaina 27.2. Autoliiton Padasjoen osaston puheenjohtajana Esko Seppälä oli vuodesta 1986 alkaen 30 vuotta, kunnes Padasjoen osasto sulautui Lahden seudun osastoon. Viitosen lauluäänellä Esko kiersi rohkeasti ja ahkerasti lähiseudun karaokepaikkoja, kävipä jopa karaoken SM-kisoissa kokeilemassa. Lämmin kiitos osanotosta. Onnea, onnea syntymäpäiväsankareille 14.02.22 Jonnalle ja Janille. Kunnaneläinlääkärit tarjoavat peruseläinlääkäripalveluita kaikille kotieläimille ja ajan vastaanotolle voi varata pieneläimille esim. PYHÄKOULU to 10.2. klo 10. Tikkaurheiluliiton Lahden piirin hallitukseen Esko kuului vuodesta 1982 alkaen yhtäjaksoisesti 33 vuotta joko jäsenenä tai varajäsenenä. M EITILLE SOITETTIII N – Lahdesta tuotava ruoka Pihlajakodille on hyvänmakuista. Eskon puheenjohtajakaudella osaston jäsenmäärä yli kaksinkertaistui. klo 18.30 Nuortenilta Hollolan seurakuntakin lievensi rajoitustoimiaan 2.2. Esko piti tarkkaa kirjanpitoa kaikista vuosien mittaan laulamistaan karaokekappaleista. klo 18. Maanviljelyn vastapainoksi Esko suuntasi kiinnostustaan monenlaiseen järjestötoimintaan ja harrastuksiin. Tiskaaminenkin on sujuvaa ja kevyempää verrattuna aiempaan tiski kärryjen roudaamiseen alakertaan. Asikkalan kunnaneläinlääkäri Kustaankujalle. keskusvaalilautakunnassa, liikenne-, ympäristö-, nuorisoja teknisessä lautakunnassa. klo 19.00 Sanan ja rukouksen ilta, Minna ja Juha Muje To 17.2. Esko Seppälä osallistui myös kunnallispolitiikkaan. Tervetuloa! Johan Anders NYMAN Anders on siunattu perheen läsnä ollessa 10.2.2022. Vuodesta 1982 alkaen Esko oli PaTin puheenjohtajana vuoteen 1999, jonka jälkeen vielä useita vuosia varapuheenjohtajana ja sihteerinä. Maaliskuun alusta alkaen Padasjoen Olkkari on auki tiistaisin ja perjantaisin klo 11-14. Samoin kävi metsästysharrastukselle, joskin Esko kävi hirvimetsällä passimiehenä vielä siinäkin vaiheessa, kun nivelrikko jo vaikeutti liikkumista. Kiitos muistamisista ja kaikesta avusta suuren surumme keskellä. Padasjoenkin kunnaneläinlääkäreinä toimivat henkilöt tavoittaa matkapuhelinnumeroista 044 729 7827 (Jaana Häyhä) ja 044 729 7765 (Riikka Lasonen). Hän oli kuollessaan 68vuotias. Padasjoki on siitä onnellisessa asemassa, että meillä on täällä oma yksityinen eläinlääkäri. Muiden harrastusten käydessä hankaliksi Esko löysi viimeisten kymmenen vuotensa ajaksi uuden intohimon karao kelaulusta. klo 11–14. Keskustie 21, Padasjoki. Liikkumisrajoitteiden takia lentopallo ja tikanheitto jäivät viimeisinä vuosina pois. Olkkarin avajaisista ehdittiin uutisoida viime viikolla ennenaikaisesti: rajoitusten lievennyttyä avajaispäivä on taas kerran siirtynyt ja on nyt 22.2. 7.1.2022 Padasjoki Päivä kaunein sammuva on Kukka kuolee korvaamaton Kun päättyy tää, muisto vain jää Kun sä lähdit tänään pois Huomiseen en uskoa vois Kun päättyy tää muisto vain jää Kuiske vain nyt tuulen Mua saa muistuttaa Sun nimes kuulen Kuin kutsun jostain kauempaa En viestiin vastata mä voi Kutsu tuuleen turhaan soi Kun päättyy tää, muisto vain jää Rakkaamme Äidilleni : Kulkiessaan maailmalla miettii lapsi monta kertaa: eipä täällä taivaan alla, ole oman äidin vertaa, rakkautta suurempaa, niin hellää, uhrautavaa, muualla en tapaamaan. Tikkaurheilun ohella Eskon harrastuksiin kuului myös lentopalloilu, aluksi pelaajana puulaakisarjoissa ja sittemmin myös tuomarina. Iloista ystävänpäivää! Onnea, onnea 14.2.2022 Jonnalle ja Janille Lammille. Esko jäi kansaja kansalaiskoulun käytyään kotitilalleen suunnitelmana jatkaa tilanpitoa aluksi isäLeevin apuna ja myöhemmin tilan isäntänä. 12.5.1961 Padasjoki k. Esko tunnettiin sosiaalisena ja hyväntahtoisena miehenä. Kotkan tytölle Ninalle paljon onnea ja hyvää jatkoa. 2 n:o 6 Torstaina 10.2.2022 I N MEMORIA M SEURAT esikoislesta diolaisten kirkonkylän rukoushuoneella su 13.2. rokotusta, terveystarkastusta, ihovaivan hoitoa tai eutanasiaa varten. Kunnaneläinlääkärit tekevät myös perusleikkauksia ja hammashoitoja, ja tilakäynneillä he hoitavat nautoja, hevosia ja muita kotieläimiä. Puhelinaika ajanvarauksille on arkiaamuisin kello 8–9. Esko auttoi tilanhoidossa isäänsä ja viljeli samalla omia vuosien mittaan omistukseensa hankkimia naapuruston pientiloja. Kunnanvaltuutettuna hän ei isänsä tavoin toiminut, mutta oli muissa kunnallisissa luottamustehtävissä yli 30 vuoden ajan. neuvottelussa piispan kanssa. Viimeisinä vuosina elämänpiiri pyörätuolipotilaana kaventui, mutta hyvän kotihoidon sekä karaoken ja muiden virikkeiden ansiosta hän pystyi loppuun saakka asumaan kotonaan varsin tyytyväisenä elämäänsä. Hyvää Ystävänpäivää, terveisin: Mamma ja Pappa Esko Seppälä Nyystölässä koko ikänsä asunut Esko Seppälä menehtyi Päijät-Hämeen keskussairaalassa 9.12.2021. Vesa Pekka (Pietu) KOSKELA Rakkaamme on siunattu läheisten läsnä ollessa. Tarkemmat linjaukset toiminnasta tehdään 9.2. Isä-Leevi jatkoi käytännössä Seppälän tilan isännöintiä kuolemaansa saakka vuoteen 2011 asti. Terveisin Mamma ja Pappa lumesta. Hän oli myös maanjakotoimitusten uskottu mies ja poliisipiirin neuvottelukunnan jäsen. Kokoava toiminta aloitetaan uudelleen, esimerkiksi padasjokelaiskuorot aloittavat ensi viikolla. Livestream-messussa mukana kirkkoherra Timo Huttunen, kappalainen Kristian Saarnio ja seurakunnan luottamushenkilöitä sekä arkkitehti. Potilaiden hoitotyön lisäksi kunnaneläinlääkärit tekevät valvontaja neuvontatyötä sekä hoitavat eläinlääkäripäivystystä. haavat, tulehdukset, synnytysapu) pyritään järjestämään aina hoito, mikä voi siirtää ajanvarauspotilaiden hoitoa. Suurin osa muista Päijät-Hämeen osastoista oli sulautunut jo aiemmin. alkaen. 27.8.1937 Helsingin mlk k. Tikkakilpailuihin hän osallistui itsekin aktiivisesti SM-kisoja myöten. Osmo Seppälä Matti Mikkola Kirjoittajat ovat Eskon veli ja pitkäaikainen harrastusystävä HELLUNTAISEURAKUNTA Tervetuloa! Su 13.2. klo 11.00 Ehtoolliskokous Arto Ojala, Harri Johansson Ti 15.2. Padasjoen seurakuntailta on nyt merkitty keskiviikolle 9.3. Pääjuhlassa on luvassa historiikki, musiikkiesityksiä ja kakkukahvit. Onnea Rikelle! Herskyvät onnittelut Maijalle Ilmoilantielle, Ninalle Kotkaan, Jonnalle ja Janille Lammille Toivottaa Jurvikset Kiinteistöilta 9. Esko oli kantavana voimana, kun PaTi järjesti erilaisia kyläja tapahtumakilpailuja sekä jopa kansainvälisiksi muodostuneita sahtimarkkinakisoja. Esko joutui nivelrikon aiheuttamien liikkumisrajoitteiden takia jäämään työkyvyttömyyseläkkeelle jo varsin pian isän kuoleman jälkeen. täyttää Helsingissä Olavi 2 v, suvun nuorinta onnittelevat mummo, pappa ja tädit perheineen. Pausku, Severi ja Taavi Riikka Jarkko, Ohto ja Halla Jarno ja Alisa isä Eija perheineen Esa perheineen sukulaiset ja ystävät Rakkaudella ikävöiden s. Vääksyn sisällä osoitteeseen Kustaankuja 2. Hän toimi mm. klo 14. Samalla vastaanoton lankapuhelinnumero jäi pois käytöstä. Pyttipannu Broilerkeitto Kalapäivä Jauhelihakastike Currypossu Kuhmoisten Padasjoen kappeliseurakunta Kuolleet: Vesa Pekka Koskela 60 v Ystävänpäivänä 14.2. Torstaina miehet kokoontuvat kahvittelemaan ja rupattelemaan klo 11-14. Virka-ajan ulkopuolella kiireellistä eläinlääkärin apua tarvitseville eläimille on järjestetty eläinlääkäripäivystys numeroissa 060039120 / hyötyeläimet ja hevoset sekä 0600392121/ lemmikkieläimet. Rakkaamme Isä, fafa, ystävä Asikkalan kunnaneläinlääkärin vastaanotto muutti 9.2
Koivulan viranhoito päättyy virallisesti heinäkuun lopussa. – Toivoisin, että luotta mushenkilöt puhuisivat paljon enemmän keske nään ja perehtyisivät kun nolla asioihin. Eläke liiton Padasjoen yhdistys, Padasjokiseura ja Padas joen kirkonkylän työväen yhdistyksille on esityksen mukaan tulossa 1500 eu roa. Padasjoella on tällä het kellä useita isoja asioita vaiheessa, tuulipuiston li säksi mm. Ero on huomioitu laajasti eri medioissa. Perhetilanne on ollut haastava. Kirjaston johtaja määrättiin teknisen johtajan tuella viimeistele mään ja jättämään hanke hakemus sekä päättämään tukien käyttöön liittyvistä maksatushakemuksista. Koivulan pe rustaman maalämpöyri tyksen myynti on kasva nut räjädysmäisesti. – Siinä on juuri kesälo makausikin meneillään. Koivula on töissä enää vajaat 4 kuukautta, tou kokuun loppuun asti. Silloin kunta on valmiudes sa, kun jokin yritys kartoit taa tuotantolaitoksensa si joituspaikkaa. Kunnanjohtajamme va kuuttaa tykänneensä työs tään. Viime vuonna avustuksen saanut Nyystölä ei nyt jättänyt ha kemusta. Padasjoen kunnanjoh taja Petri Koivula kertoi jo pitkään kypsytelleensä lähtöajatusta; Facebook kirjoituksessaan hän pu huu puolestatoista vuo desta. Päättäjien on aktiivisesti otettava it se selvää asioista. – Olisin lähtenyt jo syk syllä, jollei hallintojohtaja olisi jäänyt silloin pois. popuptoimistoil laan. Arrakoski, joka ei vii me vuonna hakenut avus tusta, anoi nyt tonnia ja on sen myös saamassa. Nyt tilanne on sellainen, että omaa työpanosta on pak ko kasvattaa. päivään asti. Myrskylyhdyin valaistu reitti Vähä-Haukan ympäri 7,4 km.. Virkaan valittavalla saat taa lisäksi olla 3 kuukau den irtisanomisaika edel lisestä tehtävästään. Koivula toimikin loka kuusta tammikuuhun kol men kuukauden ajan oman virkansa ohella myös hal lintojohtajana. Minä olen siinä onnel lisessa asemassa, että mi nulla on oma psykologi kotona. Mainiemen kaa va. Sivistyslautakunnan varapuheenjohtaja Su sanna Korelin oli esittä nyt myös muutosta hal lintosääntöön. Hallintosääntö ei si sältänyt määräystä kun nanhallituksen pöytäkir janpitäjästä, vaikka va kiintuneen käytännön mukaisesti hallintojoh taja onkin toiminut kir jurina. Muutos esitys sisältyy Korelinin Kunta hakee Päijänne Leader–rahoitusta 180 000 euroa Vanhan koulun peruskorjauk seen. – Kaikista asioista eska rin ja koulun aloitukseen liittyen informoidaan ko teja hyvissä ajoin. Tutustumispäivää yritetään järjestää touko kuulle, jolloin tulevat es karit kävisivät tutustu massa Majavan päiväko dilla ja nykyiset eskarit tu tustuisivat Kullasvuoren kouluun. Eskariin tulijoita odo tetaan noin neljäätoista ja nykyisiä esikoululai sia kouluun on siirtymäs sä 11. Hän lupaa kuitenkin tulla opas tamaan seuraajaansa al kuun ja tekee ennen lähtö ään myös samanlaiset kir jalliset ohjeet kuin uudel le hallintojohtajalle. Avustuksia 15 yhteisölle Kunnanjohtajan pää tettäväksi jätettiin yhtei söavustusten jakaminen, kunnanhallituksessa oli sen verran esteellisiä. On erittäin todennäköis tä, että uusi kuntapomo pääsee aloittamaan vasta elokuussa. – Eniten vaakakupissa painaa perhe ja omat se kä osaomisteiset yritykset. Olen kuitenkin ha lunnut toteuttaa luovaa puoltani. Diplomi-insinöörin veri vetää takaisin yritysmaailmaan. Sukurasitetta on eten kin äidin puolelta: – 84 vuotta täyttävä äi tini oli viime kesänä koro natilanteen takia pois toril ta, mutta edelliskesänä teki töitä kellon ympäri kuute na päivänä viikossa. Asiasta päätti kunnan hallitus, koska kyseinen hanke on toimialojen yhtei nen.Kunnan talousarvios sa on 120 000 euron va raus peruskorjaukseen. Puoliso on ollut enimmäkseen Helsingis sä, Padasjoen tukikohdak si löytyi vanha mökki Hie Petri Koivula palaa yritysmaailmaan Uusi kunnanjohtaja kehiin todennäköisesti vasta syksyllä tarannan alueelta. Hallintosääntö ei myöskään sisältänyt var sinaista mahdollisuutta läsnäolo ja puheoikeu den myöntämiseen hal lintojohtajalle pöytäkir janpitäjänä. PäijätHämeen Lentokenttäsäätiö ja Pa dasjoen Tuuliakoti saane vat 850 euroa, Padasjoen seniorit 800 euroa. Samalla nykyi set kutosluokkalaiset tu tustuisivat Pappilan mäen kouluun. Käytännössä hän on töissä toukokuun loppuun. klo 17–20, jos sääja jäätilanne pysyy suotuisana. Avustuksia haki yhteensä 16 tahoa, joista viidelletois ta on kunnanjohtajan esi tyksessä avustusta merkt ty. Hän on kuitenkin tehnyt asioita toisin kuin perinteiset kunnanjohta jat ja tuonut päätöksente koa lähemmäs kuntalaisia mm. Vain Arrakosken rei tin kalataloudelliset kun nostukset olisi jäämässä ilman. Hän on myös esiin tynyt ahkerasti sosiaali sessa mediassa. Hakuaika lienee 3 viikkoa ja valin taa edeltävät arvioinnit ja haastattelut, minkä lisäksi on odoteltava valitusajat. Seuraavassa kunnanhal lituksessa virka laitetetta neen hakuun. Hallintosääntö on kui tenkin laajentunut mitta suhteisiin, joka ei vastaa nykypäivän tarkoitusta. Padasjoen kuntajohdos sa on ollut suuri vaihtu vuus parin viime vuoden aikana. KUUTAMOHIIHTO pe 18.2. – Jotkut tykkää, toisten mielestä olen markkina pelle. Tulevaisuuden suhteen Koivulalla on selkeä vi sio: – Jotta Padasjoelle saa daan yrityksiä, pitää hank kia isoja maaalueita, noin 50 hehtaarin suuruisia 2–3 kappaletta 24-tien lähei syydestä ja kaavoittaa ne. Kunnanhallituksen pu heenjohtaja Antti Räsänen arvioi, että uuden kunnan johtajan saamiseen menee vähintään 17 viikkoa. Virkamiehiä usein syytellään milloin mistäkin, mutta ”narulla ei voi työntää”. Kunnanhallitus tote si vastauksenaan Kore linille, että talousarvi on käsittely on sujunut lain, hallintosäännön ja kunnan käytäntöjen mu kaisesti. Aloitus menee varmasti joka tapauksessa loppu kesälle. Padasjoen ensimmäisen koulurakennuksen muun taminen Kotisetutaloksi on Padasjoen 4H-yhdistyksen hanke, jossa koulu kunnos tetaan kahvila ja näyttely toimintaan sekä kuntalais ten käyttöön. Ny kypäivän työntekijälle kan nattaa antaa valtaa, jonka myötä kasvaa myös vas tuu; henkinen hyvinvoin ti ja sitoutuminen kasvat taa työtehoa. Irtisanomisen ajoitus juuri maanantaille johtuu sekin perhe ja yrityssyis tä. Kunnanjohtaja on parhaimmillaan kapel limestari, joka saa orkeste rinsa soimaan. Petri Koivula pamautti varsinaisen uutispommin maanantai-iltana julkaistuaan Facebookissa avoimen kirjeen irtautumisestaan Padasjoen kunnanjohtajuudesta. – Marjo suree jo nyt kas vihuonetta ja maata. Ei riitoja taustalla Koivulan mukaan eron taustalla ei ole mitään hen kilöristiriitoja. Esikouluun ja kouluun ilmoittautuminen on käynnissä helmikuun 15. Nyt uu si hallintojohtaja on ol lut kolme viikkoa virassa ja osoittautunut erittäin päteväksi. Kun nanhallitus päätti asiasta maanantaina. SFCaravan LänsiPäi jänne ry on anonut tuhat ta euroa. Kohta 60 vuotta täyttä vän Koivulan silmissä eivät siintele lokoisat eläkepäi Hallintosääntöön muutos selvityspyyntöön, jossa kysytään ”Miten sivistys lautakunnan ja LaPetyö ryhmän yli vuoden val misteilla ollut vauvaraha ja ilmaiset vauvauinnit ovat kadonneet sivistys lautakunnalta hallituksel le toimitetusta ensimmäi sestä talousarviosta?” Kunnanhallituksel le menevän talousarvi on esittelyvastuu kuuluu kunnanjohtajalle, joka valmistelee kunnanhalli tukselle esityksen yhdes sä virkakuntansa kanssa. Leaderrahaa vanhan koulun korjaukseen vät. – Jokaisella johtajalla pitäisi olla sparrauskave ri. Pelkästään sen paris sa riittää työsarkaa yhdel le ihmiselle. Työnohjaajaopinnoista on ollut paljon hyötyä. Sel laisia ei ole mökillämme Korpilahdella. Avustusta anoneet ky läyhdistykset ovat saamas sa 1500 euroa: KellosalmiSeitniemi-Virmaila, Kasi niemi, Kirkonkylä, Vesija ko-Porasa, Maakeski ja To rittu. Lähtöpaikkana Padasjoen Laivaranta. Enemmän keskustelua Koivula toivoo myös asennemuutosta päätök senteossa. Paikallista asiaa vuodesta 1950 Kunnan hallintosään töön tulee muutos kos kien kunnanhallituksen kokouk sia. Silloin, kun hain kunnan johtajaksi, yritystoimin ta oli vielä aluillaan. Suurimman siivun 20 500 euron avustuspotis ta on saamassa entiseen ta paan Padasjoen Sotavete raanit, 2500 euroa. Kunnahallitus määräsi hallintojohtajan toimimaan kunnanhalli tusten pöytäkirjanpitäjä nä sekä myönsi samalla tälle läsnäolo ja puheoi keuden kunnanhallituk sen kokouksiin. Puoliso Marjo Kankko nen oli juuri edellisenä päi vänä julkistanut yrityksen sä Mind Repression Oy:n uuden verkkokurssin, jo ta on kehitelty kaksi vuot ta. Wilma viestintää kannattaa seu rata kodeissa aktiivisesti, neuvoo koulusihteeri Su vi Ahola. Kouluun ja esikouluun ilmoittautuminen käynnissä Eskariin 14, ekaluokalle 11 17 viikkoa prosessiin Uuden kunnanjohtajan valinta on pitkä prosessi. Toimielimillä ei ole esit telyoikeutta kunnanhal litukselle
Koronatapauksia 10 lisää viikossa Koronatartunnat ovat jälleen nousussa pidem män tasannevaiheen jäl keen. – Olin menossa sairaan hoitajakouluun Lahteen, kun muutama päivä ennen lukukauden alkua soitin Asikkalan maaseutuoppi laitokseen ja kysyin, vielä kö ylioppilaspohjaiselle vil jelijälinjalle pääsee. Kevät kauden ensimmäises sä tapaamisessa terve ysaseman ruokalassa vetäjänä toimii Eläke liiton Padasjoen yhdis tys. Nykypäivän viljelijät ei vät juurikaan toimistol la käy. Maaseutuhallintoa sää telee pitkälti EU:n ohjel makausi, joka nyt on lo puillaan. Sähköisesti hoitaa hakemuksensa esimerkik si Hollolassa jo noin 99 %, eikä Padasjoellakaan mon taa "paperitilaa" enää ole. Saarinenkin on tut tu jo entuudestaan. Zumbaa ja lavista olen kaivannut koronaaikana. – Pojat aloittavat syk syllä koulunkäynnin. – Karhut ovat lisäänty neet tosi paljon. 4 Torstaina 10.2.2022 n:o 6 Uutena maaseutu päällikkönä aloittanut Virpi Saarinen siirtyi tehtävään joulukuus sa maaseutuasiamie hen paikalta. Myöhem min syntyi vielä kolmas kin; kuopuksen ollessa vie lä pieni Saarista pyydettiin Hämeenkoskelle maaseu tuhallintoon töihin. Valmisteluja sen aloitta miseen tehdään jo. – Kaikilla ei vielä ole edes pankkitunnuksia, joil la pääsisi kirjautumaan. Asunut hän on myös Jyväskylässä, Vantaalla ja Tuusulassa, mutta asettu nut perheineen takaisin Lahteen. Kun Padasjoella 1. Kuhmoisissakin ta pausmäärä nousi viikos sa neljällätoista, 40:stä 54:ään. Sysmässä ne ovat syöneet säilörehupaaleja. TV:stä hän seuraa sarjoja ja ul kona hän liikkuu usein ka mera mukanaan. Viikossa Padas joella tilastoitiin 10 ta pausta lisää ja kokonais määrä oli tiistaina 97. Sysmästä kipinä maaseutualalle Lahdesta kotoisin oleva Anu Kirves opiskeli agrolo giksi Tarvaalassa Saarijär vellä. Ikääntyneiden päivä toiminta jatkuu keski viikkona 16.2. Padasjoen tapauspiik ki on pientä verrattuna Asikkalaan, jonne pa mahti maanantaina 37 uutta tartuntatapaus ta nostaen etelänaa purin kokonaisluvun 372:een. Toisaalta suurin osa asiak kaista on sellaisia, joita ei koskaan näe, kaikki vies tintä tapahtuu sähköpos tilla tai puhelimitse. Viljelijöitä aiotaan lähestyä aiempaa useammin sähköposteil la, nettisivuja kehitetään ja myös Facebooksivut on tarkoitus perustaa. Koulutuspäivät kin on yhä verkossa. Opiskelupaikka vaihtui lennosta Virpi Saarinen on synty nyt Heinolassa ja muutta nut 12-vuotiaana Joutsan kautta Hämeenkoskelle. – Menin viimeiseen työ harjoitteluun silloiseen TEkeskukseen, nykyiseen ELYyn, ja sille tielle jäin. Ehkä se tulee siitä, kun tyttäristä vanhimpa na sain tehdä isän kanssa koneremontteja. Alueellinen korona ryhmä tiedotti maanan taina, että koronatilan ne on vakaa. eläintenpitorekis terin ylläpito, petovahin got ja hukkakauraesiinty mät. Moni kesäkana ja lammas tai lemmikiksi otettu mini possu saattaa jäädä ilmoit tamatta. Opiskelut osuivat samaan ajankohtaan elä mässä, kun perhe kasvoi kahdella pojalla. Kas vinviljely on päätuotan tosuuntana noin 80 pro sentilla. – Lapsille oli hoitopaik kakin järjestetty. Sairaala hoidon tarve on kuiten kin hienoisessa nousus sa. Lypsykarjatiloja on 115, sikatiloja 16, lammastilo ja 15, hevostaloutta har joittaa 39 ja puutarhakas vien viljelyä 36. – Eroa on etenkin siinä, miten itsellisiä tilat ovat. Päi jätHämeen yhteistoi minta-alueella 8 kun nan maaseutuhallin toa hoitaa lisäksi kaksi muutakin asiamiestä. Ensi vuonna alka vasta uudesta ohjelmakau desta ei vielä ole tarkempaa tietoa muuta kuin että iso ja uudistuksia on tulossa. Kirves vietti lapsena ai kaa Sysmässä kaverin maa tilalla. Kirves lukee laaja alaisemmin ja enemmän kausiluonteisesti. Hevosetkin pitää ny kyään ilmoittaa rekisteriin. Keskimäärin peltoa per tila on 41,04 ha (37,96 ha vuonna 2015). Luen myös paljon, lähinnä dekkareita ja elämäkertoja. Sen jälkeen Saarinen työskenteli johtavana lo mittajana Sysmässä en nen kuin suoritti agrolo gi amk:n tutkinnon Mus tialassa. Yleisimpiä vil jelykasveja ovat nurmi, kaura, ohra ja vehnä. Työ jatkuu edelleen pääosin etänä. Lahdessa ja Kärkölässä toimii maaseutuasiamie henä Asko Määttä; Harto lassa, Heinolassa ja Sys mässä Mikko Kauko. Maaseutuhallinnon la kisääteisiin tehtäviin kuu luu tukijärjestelmän lisäk si mm. Vapaaajalla maaseu tupäällikkö kutoo sukkia, kaulureita ja villapaitoja, ostettuna on myös lanko ja virkkuukokeiluja var ten. Toisia rokot teita on ottanut 77,4 % asikkalalaisista ja 85 % kuhmoislaisista, Padas joen luku on 80,5. Lähdin siitä sitten muutaman päi vän varoitusajalla takaisin työelämään. Siellä syttyi rakkaus maaseutuun ja Sysmässä itse asiassa appivanhem mat toimivat maanviljeli jöinä edelleen. Nyt arki pyörii heidän harras tustensa, jalkapallon ja sa libandyn ympärillä. roko tuksen on saanut 83,6 % väestöstä, on Asik kalassa vastaava luke ma 81,5 ja Kuhmoisis sa 87,6. Peltoa meillä oli seitsemän vuotta sitten 2596 ha, nyt 2412 ha. Paris sa vuodessa on jäänyt eläk keelle yksi asiamies ja pal velusihteeri, joiden tilalle ei ole otettu ketään. Päivätoiminta jatkuu 16.2. Tein useamman kesän töi tä opintovuosina, Lahdes sa ja muissakin ELYtoi mistoissa. Iltapäiväkahvit tar joaa kunta perinteiseen tapaan.. – Lapinkuume on kova. Padasjoella korostuu met sät, jotka ovat monella ti lalla isossa roolissa. Kaksikolla on jo paljon suunnitelmia toiminnan kehittämiseksi. Alueen kulttuureissa on Saarisen mukaan iso ero pohjois ja eteläkuntien välillä. Rokotuspisteillä on paljon vapaita aikoja. – Koronan takia siirryt tiin pari vuotta sitten etä töihin ja edelleen toimis topäivät on hyvin vähissä. Puo livälissä on Padasjoki myös kolmannen ro kotuksen osalta: meil lä 61,8 %, Asikkalas sa 57,2 ja Kuhmoisis sa 71,6. – Olen jostain syystä ol lut aina kiinnostunut au toista. Suurin osa viljelijöistä kuuluu ikäryhmään 5064 vuotta. Maatalouden tukia ha ki vuonna 2021 yhteistoi mintaalueella yhteensä 1107 tilaa, joilla oli pel toa viljelyssä noin 57 000 hehtaaria. Vuonna 2019 Kirves aloitti Työtehoseuran vil jelijäprojektin vetäjänä, josta hankkeen loputtua siirtyi Mäntsälään. Juureni ovat tuntu reilla, isän puolen suku on Rovaniemeltä. Hollolassa viljelijät mieltävät itsensä yrittäjiksi ja kuntarajan toisella puo len ennen kaikkea maata lousyrittäjiksi. Kolmanteen rokotuk seen hakeutumista on hidastanut se, että var sin moni on saanut lä hiaikoina omikrontar tunnan. Päijät Häme tuntuu omemmalta ja täällä Kirves on tarkas tajaaikoinaan paljon kier rellyt. Toiminta jatkuu muu toin samanlaisena kuin aieminkin paikallisten tahojen vuorotellessa vetäjinä, mutta terveys aseman keittiön lope tettua vuodenvaihtees sa lounaalla on tarjolla maksullinen keittolou nas. Asiamies maaseutupäälliköksi, uusi asiamies Mäntsälän toimistolta Maatalouden aluetietoja: Maatiloja oli Padasjoel la 68 vuonna 2015, viime vuonna 58. Hän on it sekin ollut maanviljelijä ja lypsykarjatilallinen. Viime kesänä siellä oltiin perheen kanssa ja ensi ke sänäkin sinne on taas pääs tävä. Myöhemmin hän asui Sys mässä ja palasi sitten Hä meenkoskelle. Toista oli silloin, kun Saarinen aloitti alalla 1998. Maaseutupäällikkö Virpi Saarinen ja maaseutuasiamies Anu Kirves maaseutuhallinnon työhuoneessa Asikkalan kunnanvirastolla. Koira vie emäntänsä säännöllisesti ulkoilemaan, mutta kun televisios ta tu lee rallia, liimaantuu Saa rinen vastaanottimen ää reen. Klo 9 alkavassa ti laisuudessa on myös lii kuntakoordinaattorin tuolijumppa. Padas joen ja Asikkalan uu tena asiamiehenä puo lestaan aloitti viime vii kolla Anu Kirves. Tuotantoeläintiloja on Padasjoella alle 10. Uutena ovat tulleet hanhivahingot pari vuot ta sitten. Viimeistään ensi vuoden alusta on sitä paitsi kaiken dokumentoinnin hoidutta va verkossa. Rokotuskattavuudes sa on melko isoja eroja. Liekö sit ten mehiläistarhauskin li sääntynyt, kun mesikäm menet ovat tuhonneet usei ta pesiä ja penkoneet piha piireissä myös roskiksia. Silloin asiamieheltä ky seltiin jopa viljelytekni siä vinkkejä, nyt työ teh dään tiiviisti hakemusten ja maksatusten parissa. – Naamakkain ollaan harvoin. Väki vähenee maaseutuhallinnossa Kirves toimi viimeksi kolmisen vuotta Mäntsä län maaseutuasiamiehenä KeskiUudenmaan maa seutuhallinnossa, mutta kokemusta alalta on myös ELYn tarkastajana. Mäntsälässä on vähem män tiloja ja enemmän henkilöstöä hallinnossa: vajaat 900 maatilaa ja 5 maaseutuasiamiestä se kä päällikkö. Olin vasta nyt maaseutupäällikön tehtä vää hakiessani ensimmäis tä kertaa työpaikkahaas tattelussa. Valtaosa tiloista on sellai sia, joissa maatalous on si vutoimista ja vähintäänkin puoliso käy muualla töissä. Asikkalassa henkilökuntaa on yhteensä 4, joista maaseutupäällik kökin tekee yhtä lailla asia miestöitä, ja tiloja alueel la on runsaat 1100. Nyt oli pakko tulla asenta maan koneita ja ohjelmia, sanoo Saarinen
Puoliso Marko Pastila on metsäalan yrittäjä ja työpäivät senmukaisia. Ensi viikolla käynnistyy yhteisöllinen projekti, jossa sukelletaan Lahden historiallisen museon ohjauksessa Padasjoen paikallishistoriaan. Perheen ja työn lisäksi ei elämään juuri nyt paljoa muuta mahdukaan. Sadalle lounaat Uutta keittiöapulaista perehdyttää vuodesta 2015 Pappilanmäen keittiössä vakituisena aloittanut keittäjä Kirsti Aarto. Lahdesta keskusteluihin osallistuu myös projektin vetäjä museoamanuenssi Sini Ojala Lahden historiallisesta museosta. Projektitutkija Nea Uusisalo oli vasta kolmatta päivää töissä saapuessaan perjantaina Padasjoelle tutustumaan paikalliseen Kotiseututaloon ja kirjastoon, jossa järjestetään kevään aikana kolme työpajaa. Päiväkodilla ei kovin mausteisia ruokia pikkulapsille kokata, mutta Pappilanmäellä tehdään kebabia ja tortilloja. Perheelliselle säännöllinen päivätyö on onnenpotku: kohta 5 vuotta täyttävä Eemil ja 3-vuotias Viljo viihtyvät sen aikaa Majavan päiväkodissa. Projektitutkijan puolivuotisen pestin toinen työsarka on Hollolassa, jossa pidettävien työpajojen aiheena on Salpakankaan kuntakeskuksen rakennetun ympäristön kehittyminen 196070 –luvuilla. Toritulla asuva hotelli-, ravintolaja suurtalousalan ammattilainen työskenteli aiemmin reilun vuoden verran päiväkodilla. – Nyt kun Kullasvuoressa on opastus satamasta maisematornille ja edelleen Opistotalolle, voivat veneilijät kävellä reittiä pitkin Kotiseututalolle, suunnittelee talkooporukan jäsen Karin Bäcklund. Tietyt ruoat vetävät vuodesta toiseen. Preliminäärien ta kia ruokia on poikkeuk sellisesti viety alakerran luokkasiipeen rakennuksen toiseen päähän. Hännikäinen on ruokalistoja vertaillessaan löytänyt eroavaisuuksia. Lounaita valmistetaan tällä hetkellä noin sadalle yläkoulun oppilaalle, Padasjoen lukion opiskelijalle ja henkilökunnalle. Padasjokelainen hänestä tuli vajaat 9 vuotta sitten. – Opastuksen hoitavat 4H-nuoret, jotka pyörittävät myös Kotiseututalon kahviota. Aarto ja Hännikäinen valmistavat toiveiden mukaisesti abeille lohta salaatteineen ja jälkiruoaksi valkosuklaavadelmakakkua. – Böökin padasjokelaiskuvista on ollut pieni näyttely Padasjoella 1980-luvulla, mutta nyt saamme esille laajemman kokonaisuuden, jonka yhteydessä on myös mm. Itsenäisyyspäivään on jo vuosia kuulunut juhlava lounastilaisuus salissa. Kotoisin hän on Saarijärveltä, josta muutti lukion jälkeen Turkuun opiskelemaan. Kevään työpajoissa kuunnellaan vanhoja tarinoita. Padasjoen vanhinta koulurakennusta vuodelta 1874 hän pitää upeana paikkana kotiseutuhistorian esittelemiseksi. Avoimiin työpajoihin ovat kaikki Padasjoesta ja sen historiasta kiinnostuneet tervetulleita. Hännikäinen tykkää kokkailla ja leipoa myös kotioloissa, lisäksi hän tekee käsitöitä, ulkoilee ja kuuluu Toritun kyläyhdistyksen hallitukseen. Hollolasta kotoisin oleva Hännikäinen on ehtinyt työskennellä monissa keittiöissä 20-vuotisen uransa aikana. Hän oli myös mukana laatimassa Nastolan historiajulkaisua. – Aika hyvin koululaiset käy meillä syömässä. Moni Hollolan keittiökin on lopetettu, kun toimintoja on keskitetty. Niistä teetettäviä vedoksia asetamme kesällä näytteille. En ole ennen ollutkaan töissä keittiössä, joka olisi toisessa kerroksessa, toteaa Hännikäinen. Myös perunat tulevat omasta kunnasta, Vesijaon TuoreTorilta. Museoesineitä esille jo ensi kesän avajaisiin Nea Uusisalo on viimeksi toiminut kaksi vuotta kulttuuritutkijana Hollolassa rakentamassa monipuolista Kulttuuritaloa näyttelyineen. Innovatiivisessa kehittämishankkeessa muotoillaan pohja museon tulevalle toimintamuodolle, johon kuuluu vahva yhteistyö alueen asukkaiden kanssa. – Olen tykännyt tosi paljon Padasjoesta ja asumisesta metsän siimeksessä. Padasjoen kirjastossa. Kaikki pastaruoat maistuvat, lohi tekee hyvin kauppansa ja päivinä, jolloin on Padas joen ruisleipää tarjolla, menee leipää tavanomaista enemmän. Työpajoissa valikoimme näyttelykuvia ja etsimme niihin teemoitusta. Sennut tarjoilevat juhla-aterian ruokalan pöytiin. Työpajaillat ovat 23.2., 23.3. Maitoa ei monikaan nuori juo, vaan lounaan kanssa juodaan vettä. Se oli Hännikäisen ensimmäinen työmaa Padasjoella. Työkokemusta karttui myös Hollolan ABC:ltä. Museoväki arvostaa sitä, että tunnelmallinen hirsirakennus on koulun pihapiirissä ja entuudestaan tuttu padasjokelaisille. Perusnäyttely käsittelee Päijät-Hämeen historiaa jääkaudelta tähän päivään asti. – Työpajojen aiheeksi olemme valinneet Albert Theodor Böökin valokuvat, joista koostamme heinäkuun Päheet museot -viikolla avautuvan näyttelyn, kertoo Uusisalo. Tälläkin viikolla on erikoisohjelmaa, kun lukion senio rit järjestävät juhlaillallisen abeille. – Pienet ei oikein vielä salaattia syö, heille pilkotaan paprikaa, porkkanaa, kurkkua ja tomaattia sormiruoaksi. Aivan ihanaa on myös talkoohenki, jota täältä on löytynyt museoesineiden läpikäymiseen. Pienellä paikkakunnalla asiat tuntuvat hoituvan paljon joustavammin. ja 20.4. Tarkoitus on saada Kotiseututalon toineen päätyyn pieni näyttely jo ensi kesäksi. Koronan vuoksi ruokailut on porrastettu; viime keväänä pandemia työllisti keittiötä erityisesti, kun aterioi ta piti pakkailla etäruokailijoille. Muistamo kerää tarinoita työpajoissa Projektitutkija Nea Uusisalo Lahden aluemuseosta tutustui väliaikaisesti entiseen Matkahuoltoon varastoituihin esineisiin talkoolaisten Kyllikki Martikaisen, Seija Karevaaran, Karin Bäcklundin ja Jari Sipisen avustuksella.. Esineet on nyt myös luetteloitu Exeltaulukkoon. Lahdesta valmistuttuaan hän työllistyi heti seitsemäksi vuodeksi Hämeenkosken terveysaseman keittiölle, jonka jälkeen hän kiersi sijaistamassa Hollolan kunnan eri yksiköissä: kouluilla, päiväkodeissa, terveyskeskuksessa ja vanhainkodilla. – Böök oli Padasjoella syntynyt biologi, museomies ja kirjailija, jonka Padasjoella kuvattuja lasinegatiiveja on löytynyt noin 400. Myös Padasjoen terveysaseman keittiö lukeutuu niihin työpaikkoihin, jotka on jo lakkautettu. Toki jos on kotitaloustunti, niin moni jättää koululounaan väliin, tietää Aarto. Rahoituksen turvin suunnitellaan tulevan perusnäyttelyn muunneltavia osuuksia. – Tosi kivat tilat täällä, on valoisaa ja hyvät näköalat. Lahden historiallisen museon projekti Muistamo on saanut Museovirastolta avustuksen. tekstejä ja karttoja, toteaa Ojala. – Itsetehty perunamuusi ja uunimakkara on kestosuosikkeja. Ennen syysloman alkua herkuteltiin hampurilaisilla ja laskiaisena on luvassa kermavaahtohillopullaa. – Remonttisuunnitelmat vaikuttavat todella hyviltä. Uusi Pappilanmäen keittiöapulainen Toritulta Tuija Hännikäinen ja Kirsti Aarto tekivät vielä viime viikolla ruokia myös Majavan päiväkodille, mutta nyt uuden keittäjän siellä aloitettua on ruokittavana vain yläkoulun oppilaat ja lukion opiskelijat sekä opettajakunta. Erityisruokavalioita on nykyään vähän. Uusisalo valmistui vuonna 2019 filosofian maisteriksi Turun yliopistosta pääaineenaan kulttuurihistoria. Uskollinen talkoojoukko on tehnyt varsinaisen urotyön siirtäessään, puhdistaessaan ja pakatessaan Nyystölän museolta ja kyläkouluilta peräisin olevat esineet. 5 Torstaina 10.2.2022 n:o 6 Pappilanmäen koulun uudeksi keittiöapulaiseksi valikoitui 11 hakijan joukosta Tuija Hännikäinen. – Sitäkään ei ole enää olemassa. Keskusteluilloissa tallennetaan asukkaiden muistoja ja hyödynnetään heidän paikallistuntemustaan. Lahden historiallisen museon ovet avautuvat remontin jälkeen vuonna 2024
Erityisesti kesäaikaan kauppa kävi helteiden myötä hyvin, kertoo viestintäpäällikkö Annika Ryynänen. Päihdekuskeista jo puolet huumeratteja Liikenneturva Ari-Pekka Lattu sanoi liikennekuolemien määrän pysyneen entisenlaisena. Hämeenmaa on yksi Suomen suurimpia aurinkovoiman tuottajia – kuluvan vuoden lopussa osuuskaupan toimipaikoissa on jo 54 aurinkovoimalaa. Padasjoella ratteja on kymmenkunta vuodessa: partion ei yleensä tarvitse tyhjin käsin lähteä Padasjoelta. Tämä nosti lannoitteiden hinnat korkealle. Viljavuodet ovat viimevuosina olleet huonoja. Liikkuvat nopeusnäyttötaulut olivat taas kesällä Padasjoellakin mittaamassa keskustan kulkuvauhteja, tuloksia niistä saadaan kevään aikana. Liikenneturvallisuus taas esillä kouluilla ja päiväkodilla. Kotieläintuotteet, vilja, sokeri, näitä kaikkia tarvitaan päivittäin. Investointeja tehtiin viime vuonna 92,3 miljoonalla eurolla. euroa). Keski-Euroopassa toukotyöt ovat kohta alussa, ja lannoitteita tarvittaisiin. Maatalouden kannattavuus on viime vuosina käynyt aina vaan heikommaksi. Uudenmaan Ely-keskuksen liikennestrategia julkaistaan sekin alkuvuonna. Kaikesta näistä voi tulla kriisitilanteessa pula. Koululaisia ja huoltajia aiotaan ensi syksynäkin muistuttaa liikenteen vaaranpaikoista suojatietempauksella. Marketkaupassa myynti kasvoi 3 % ja liikennemyymäläja polttonestekaupassa 19 % prosenttia. Kriisitilanteessa elintärkeää on oma maatalous. Uusina tulokkaina vuonna 2021 ovensa avasi mm. Sähköisistä liikennevälineistä ilmestyy pian opas. Myynti kasvoi 8 prosenttia, asiakasomistajille maksettiin Bonusta yli 31,6 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä kasvoi 349 työntekijällä 3236:een. Uhkaako meitä jopa nälänhätä. Nyt tuotantopanosten puutteen ja hintatason vuoksi, sama voi olla edessä myös tänä vuonna. Prisma Syke Lahdessa ja tänä keväänä uuden marketin saa Vääksy. Asikkalasta ja päättyy 9.3. – Padasjoella oli hyvä vuosi, yhteensä ABC:n ja S-marketin myynti kasvoi lähes 10 %. Liikenneturva aikoo kaivaa naftaliinista heijastinkeijun tai edellisvuotta 2,7 miljoonaa parempi ja samalla jälleen osuuskaupan historian paras. Itse kuitenkin haluan uskoa, että ruokaa tarvitaan aina, ja haluan uskoa maatalouteen. -velhon ja vierailla päiväkodilla syksyllä. – Jalankulun ja pyöräväylien uusinvestointeja on listattu yli 400, niistä kaksi kolmasosaa on suojateitä. Kohteet priorisoidaan autoliikennemäärien, onnetomushistorian ja käyttäjäarvion perusteella. Tien hoidosta voi antaa palautetta palautevayla.fi:ssä tai 0295020600. Hämeen poliisista oli Jouni Takala linjoilla. Tienkäyttäjän linjalle 02002100 toivotaan ajankohtaiset tiedot vaarallisesta kuopasta, liukkaudesta tai vaikkapa jumissa olevasta ajoneuvosta, joka estää kulkemisen. Ely-keskuksen kuulumiset kokoukselle kertoi Miikko Santala. Päijät-Hämeen liikenneturvallisuuskoordinaattorityön kuntakierros alkoi 8.2. Vuoden 2021 tulos, 38,1 miljoonaa euroa, oli S-marketin ja ABC:n myynti kasvoi viime vuonna Padasjoella liki 10 % Liikenneturvatyöryhmän koordinaattorina huhtikuussa aloittava Tony Töyrylä esittäytyi padasjokelaisille tiistain etäkokouksessa. kotieläintuotannon haittavaikutuksista, sekä edistää vegaanisen ruokavalion suosiota. Onko eläintuotannon vastustajat ajatelleet tätä. Tämän vuoksi esimerkiksi sokerijuurikkaan viljelyn tukeminen on tärkeää, vaikka muun muassa sokerijuurikkaan kuljetustuki voi kaupunkilaisen korvaan kuulostaa jopa hölmöltä. Majoitusja ravitsemiskauppaa korona kuritti jälleen eniten: myynti kuitenkin nousi edellisvuoteen verrattuna 9 %. Hän toimii Terhi Svennsin sijaisena tämän perhevapaan ajan pohjoisen Päijät-Hämeen alueella. Tuottajahintojen nousu ja kustannusten lasku olisi tärkeää, jotta maataloudella olisi Suomessa ja muualla Euroopassa tulevaisuutta. – Wilmassa myös muistutetaan huoltajia liikenneasioista, huomautti sivistysjohtaja Jouni Häkkinen. Varhaiskasvatusikäisille on lisäksi tarkoitus toteuttaa oma tapahtuma Liikennepuistossa ja varhaiskasvattajille on tulossa verkkokurssi. Lisäksi henkilöstölle maksetaan ylimääräinen tulospalkkio. Viime vuonna liikenteessä kuoli Suomessa 219 ihmistä. Heikko kannattavuus varmasti lannistaa monen viljelijän, tai alalle aikovan nuoren intoa. Tienpidon ja liikenteen suunnitelmat vuosille 2022–25 löytyvät netitä. Syksyllä 2021 Venäjä asetti kiintiöitä lannoitteiden viennille. Nykyajan trendi on kovaan ääneen meuhkata mm. Jos haluamme välttää nälän, maatalouden kaikkien tuotannonalojen jatkuvuus on turvattava. Kotieläintuotanto tuottaa ravintoa siinä missä kasvintuotantokin ja tilanteessa, jossa ruuasta voi tulla jopa pulaa, emme todellakaan voi ajaa näin tärkeää osaa maataloudestamme alas. 6 Torstaina 10.2.2022 n:o 6 K YNÄVINKKEL I Lähtökohdat kasvukaudelle 2022 eivät näytä hyvälle Euroopassa. – Tosin mopotilanne on tainnut rauhoittua, mopot ovat vaihtuneet skoottereihin ja kuskit pojista tyttöihin, arveli Padasjoen yhtenäiskoulun rehtori Kari Miettinen. Onko Euroopalla enää tähän varaa. Lattu kehotti kuntaa miettimään, olisiko Padasjoella tiealueita, joilla nopeuksia voisi alentaa kolmeenkymppiin. Mielestäni tilanteessa, jossa kasvinviljely on ollut ja ehkä tulee olemaan vaikeaa, emme voi ajaa alas kotieläintuotantoa. Autokaupan myynti kasvoi 32 %. Onko tällaisessa tilanteessa mitään järkeä koittaa ajaa karjataloutta alas. – Loukkaantuneiden määrä on yhä laskussa eli suunta on hyvä. Vaikka kunta on kaukana, se on sikäli otollisessa paikassa että siellä käy sekä Lahdesta että Hämeenlinnasta aloittavia partioita. Tulevana kesänä Osuuskauppa työllistää noin tuhat nuorta. Vilkuilu ja kuvaaminen kasvattaa lisäonnettomuuksien riskiä. Seuraavan kerran Padasjoen liikenneturva-asiat ovat ruodittavina taas syyskuussa. Iittiin. Onnettomuuspaikkaa lähestyessä olisi otettava vauhti pois ja keskityttävä ohittamaan paikka turvallisesti. Maataloustuista ollaan katkeria, mutta ei ymmärretä niiden tarkoitusta. Periksi en aio antaa heikoista näkymistä huolimatta. Asiakasomistajia osuuskaupalla oli joulukuun lopussa lähes kaksi tuhatta enemmän (168 220) ja Bonuksia heille maksettiin yhteensä 31,6 miljoonaa euroa. Liukuesteitä jaetaan kirjastossa yli 65-vuotiaille. Nyt helmikuussa Venäjä ilmoitti keskeyttävänsä lannoitteenvalmistuksessa käytettävän ammoniumnitraatin tuonnin ainakin kahdeksi kuukaudeksi. Kokouksessa tehtiin suunnitelmia liikenneturvallisuuden edistämiseksi ja keskusteltiin myös viimeaikaisesta lumentulosta, joka on aiheuttanut valkoisia kekoja risteysalueille ja näkemiä peittämään. Hän kertoi, että Poliisihallituksen suunnitelmissa on kohentaa kuntayhteistyötä, jossa Häme on ollut jo pidempään edelläkävijä. Osuuskaupan kokonaismyynti oli viime vuonna 1 287 miljoonaa euroa (2020: 1 193 milj. Kouluille ja Nuokulle suunniteltiin tapahtumia. Suomen Palopäällystöliitto on vedonnut autoilijoihin: ”Auta pelastaja ehjänä kotiin”. Se sisältää vahvan tuen poikkihallinnolliselle liikenneturvallisuustyölle, kertoi Santala. Sekä kunta että Ely suorittivat tiealueillaan lumenpoistoa alkuviikosta. Padasjoella liikenneloukkaantumisia oli viime vuonna 3. Liikenneturva aloittaa maaliskuussa uuden nuorille suunnatun kampanjan, jossa aiheena on matkustajan keinot vaikuttaa autoilun turvallisuuteen. Samaan aikaan myös polttoaineiden hinnat ovat todella korkeat. Antti Syrjä Agrologi-opiskelija ja tulevaisuuden maanviljelijä Maakeskestä Ruokaa aina tarvitaan Osuuskauppa Hämeenmaan vuosi 2021 sujui koronapandemian jatkumisesta huolimatta vahvasti. Koko S-ryhmässä on käynnissä laajat toimipaikkauudistukset, joissa myymälöiden ilmettä raikastetaan ja paikallisesti toivottuja palveluita lisätään. Korona-aikana valistustilaisuuksia ei juurikaan ole voitu pitää, eikä poliisikaan ole käynyt koululla varoittelemassa nuoria mopokuskeja. Suojateitä on Uudenmaan alueella noin 2000. – Valtioneuvoston periaatepäätös liikenneturvallisuusstrategiasta tulee alkuvuodesta. Pelastuslaitoksen edustaja kiitteli Padasjoen sopimuspalokuntaa aktiivisuudesta. Mutta niitä ei vain yksinkertaisesti ole tarpeeksi. – Rattijuopumustapauksista jo puolet on huumeratteja
S EURAPALST A Maakesken Metsästäjät ry TALVIKOKOUS su 20.2. Vaikka lumija sitä myöten myös latutilanne on hyvä, on keli koetellut suksijoita. Hiihtotyyli vapaa. Vauvaja perheuinnit sunnuntaisin: • Vauvauinti 1 ryhmä klo 10.30–11.00. To 17.2. Käsitellään talvikokousasiat. (03) 552 7521 sähköposti: toimitus@padasjoensanomat.fi Ilmoitukset, tilaukset ja osoitteenmuutokset: Leena Nurminen, puh. Hyvinvointipalveluiden liikuntaryhmät, kevät 2022. Ilm. Keskustie 16. • Iltaryhmä to klo 19.30–20.15. la 11.22 P8 1 km: 1) Kasperi Suntela 12.14 T12 3 km: 1) Crista Mäkinen 18.23, 2) Alina Kozmenko 29.56 P12 3 km: 1) Johannes Jaakkola 13.10 (HU-46), Padasjoen Riistanhoitoyhdistys VUOSIKOKOUS tiistaina 22.2.2022 klo 18 Kullasvuoren koululla. Myös isommille on hiihtokouluja. Vesijumpat, kaikille avoimet: • Päiväryhmät ma, ke ja to klo 13.15–14.00 • Aamuryhmä ti klo 8.00–8.45. Levikki 3039, LT 2020 Päätoimittaja: Jaana Tanner puh. KUNNANMESTARUUSHIIHDOT ja 6. sarjakisat luisteltiin 3.2. ti–pe 10-15.30, la 10–14. Huomioi kellonaika! • Tehojumppa Kullasvuoren koulu, to klo 18.00–19.00. 7 n:o 6 Torstaina 10.2.2022 ISSN 0784-6568 Koivutie 8, 17500 Padasjoki. Niko Kallioinen 23.20 MYL 3 km + 2 km: Pasi Salomaa kesk. Onni Rajala, Leo Mäkinen, Luka Wallenius ja Crista Mäkinen kisasivat Lahdessa 5.2. – Tarkoitus on pitää pienten hiihtokoulua vielä ainakin neljänä viikonloppuna aamukymmeneltä. • Tuolijumppa terv.aseman ruokasali, to klo 10.00–10.45. M40 3 km + 2 km: 1) Aapo Rajala 23.14 M55 3 km + 2 km: 1) Jari Nieminen 17.52, Ismo Mäkinen kesk. 15 €/kausi. Tied. ALV 10 % Kotimaa: Kestotilaus 78 € 12 kk 88,00 € 6 kk 48,00 € 3 kk 30,00 € Pohjoismaihin ja muualle Eurooppaan 12 kk 105,00 € Alle 30 € laskuun lisätään laskutuslisä 5 € + alv. Muut liikuntaryhmät: • Fysioterapian jatkoryhmä seniorisalilla, ti klo 10.00–11.00. Seuraava hiihtokoulupäivä on sunnuntai, mutta sitä seuraavana lauantai, koska tutorit ovat menossa sunnuntaina hiihtokilpailuihin, kertoo PadY:n hiihtojaoston puuhanainen Marju Salomaa. Nuorten tanssiryhmä alkaa viikolla 10, tarkemmat tiedot lähempänä Padas joen Sanomissa. Hinnat sis. www.padasjoentaideyhdistys.blogspot.com MLL:n perhekahvila Palotalolla maanantaisin klo 9.30–11.30. Ryhmät toimivat 14.2. alkaen. alkaen. – Nykyään hiihdän oman hyvinvoinnin takia, kilpahiihdon lopetin jo lukioiässä, mainitsee Riihelä. Lisätiedot ja ilmoittautumiset, p. 041 5473306 / Marju Salomaa Padasjoen Yritys ja kunnan Hyvinvointipalvelut 2) Leo Mäkinen 17.47, 3) Onni Rajala 20.50, 4) Väinö Virtanen 23.32 T14 3 km: 1) Veera Jaakkola 14.50 (HU-46) P14 3 km + 2 km: 1) Luka Wallenius 20.23 M18 3 km + 2 km: 1) Sarjahiihtäjiä ennätysmäärä viime viikolla Nyt kun on kunnon talvi ja lunta riittämiin, ovat myös hiihtokoulut täydessä käynnissä. klo 9-14 terveysaseman ruokala. klo 14 Päiväkuoro ja klo 17 Perinnekuoro seurakuntakodilla. Nuorisoseuran jumpat taas käynnissä! Lihaskunto ma klo 18 ja jooga ti klo 19. klo 15 Maakesken Rientolassa. Katkaistun lehtitilauksen tilausmaksuja ei palauteta. Sarjakisat to 10.2. Lehden suurin vastuu ilmoitusten julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Välitämme ilmoituksia kaikkiin Sanomalehtien liiton jäsenlehtiin niiden omilla hinnoilla. Sarjat 4v. Paino: Lehtisepät Oy, Lahti Erikoishammas teknikko Maarit Huusko 044 988 0277 Keskustie 14, Padasjoki MYYDÄÄN SAARI SÄRSJÄRVELLÄ Metsätila 1,5 ha 27 000 eur Perämaa 576-413-1-17 Lue lisää ja tee tarjous 28.2.2022 mennessä: ostametsää.fi JUSSI SALOMÄKI 029 7031 0523 Hiihdon 4. uinti maksut. 0400 720 661 / Marjut Vehkamäki. Parit sarjahiihdotkin on vielä edessä. – Kullasvuoressa on mainiot ladut, profiilit on kivan vaihtelevat. Jättöajan päättymisen jälkeen vastaanotetuista ja julkaistuista ilmoituksista perimme lisämaksun, 5 € + ALV 24 %. Hän on iloinen siitä, että Padasjoella on innokkaita hiihtäjiä, jotka oikeasti tykkäävät lajista, ja joille jakaa osaamistaan. klo 17.30 paikanpäällä tai viestillä p. •Talvikenkiä (KUOMA ym.) •Aamuja huopatossuja ym. Ikääntyneiden päivätoiminta ke 16.2. Riihelä antaa tekniikkavinkkejä hiihtokouluun osallistuville padasjokelaisnuorille. Lisätiedot: p. (03) 552 7500 www.padasjoensanomat.fi, myös Ilmestyy torstaisin. Hintoihin lisätään ALV 24 % Etusivu 1,49 € /pmm Tekstissä ja tekstin jälkeen 1,37 € /pmm Takasivu 1,41 € /pmm Rivi-ilmoitus 3,50 € /rivi TILAUSHINNAT 1.1.2022 alkaen. SARJAHIIHDOT to 17.2.22 klo 18.00 Ahjolassa. Maanantai-iltaisin vetäjänä toimii Mira Riihelä ja keskiviikkoisin hiihtolukiossakin aikanaan valmentanut Oiva Heinonen. Ei ilmoittautumista. 044 7202070 / Mari Engberg Padasjoen Kunta / Hyvinvointipalvelut V e s i j a o n Porasan kyläyhdistyksen vuosikokous su 13.2. Johtokunta klo 14. 25 €/kausi. Ilm. ½ h ennen starttia tai viestillä 0415473306 Marju Salomaa. 2 €/krt. Ilmoitukset jätettävä tiistaihin klo 14 mennessä. Puh. Kullasvuoresta lasten hiihtosauvat. Tutoreina toimivat nuoret kilpahiihtäjät Crista Mäkinen, Leo Mäkinen ja Luka Wallenius. ILMOITUSHINNAT 1.1.2022 alkaen . Hänellä on itsellään kilpahiihtotausta ja aiempaa kokemusta hiihtokoulujen vetämisestä. EL, Marin tuolijumppa. P6 800 m: 1) Sahand Hassan 7.13, 2) Benjamin Mäkinen 7.53, 3) Olavi Jaakkola 9.24 (HU-46), 4) Valtteri Suntela 16.10 T8 1 km: 1) Elsi AhoHiihtokouluja monenikäisille VAATEKAUPPIAS Padasjoen S-marketin edessä pe 11.2. Galleria Pi kant ti Muistoja 1950luvulta –näyttely 11.1.–18.3. • Vesijuoksu ti klo 19.30–20.15. (P) Ahjolassa. (03) 552 7500, sähköposti: ilmoitukset@padasjoensanomat.fi Konttori avoinna ma–pe klo 9–16. Sipiläinen KENKÄKAUPPIAS Padasjoen S-marketin edessä pe 11.2. Valtakirjojen tarkistus 17.30 alkaen. Riihelä viettää paljon aikaa Padasjoella puolisonsa luona. Puhelimessa vastaanotettuun ilmoitukseen tulleesta virheestä ei vastata. – Kaikki on koettu: ensimmäisissä sarjakisoissa vesisade, toisissa lumisade, kolmansissa jäätävää tihkua ja neljänsissä lämpötila hipoi 15 asteen pakkasrajaa, kertaa Salomaa. Puheenjohtaja Löydetty ke 3.2. • Vauvauinti 2 ryhmä klo 11.00–11.30 • Perheryhmä klo 11.30–12.00. klo 13 Tuoretorilla. Viime sunnuntaina oli koolla pienten, 5–10-vuotiaiden muumiteemainen hiihtokoulu Ahjolassa. 2 € jumppamaksu + norm. Marju Salomaa 041 547 3306.
Kuntosalille päästiin jo torstaina ja Seniorisalille perjantaina. On omaa kasvimaapohjaa, on metsää sienineen ja marjoineen sekä monimuotoisuuden tuomaa terapiaa, on järven vettä, puhdasta ilmaa, hiljaisuutta ja öisin pimeyttä; tuulen huminaa puissa. Vähällä tai kovaksi tamppautuneella lumella voi ajaa myös fatbikella, mutta pyöräilyyn soveltuu lähinnä Päijänteentien suunnasta nouseva Punainen polku. Ryhmätoiminnotkin pääsevät nyt alkamaan. Jo lapsena 60-luvulla Lepistö vieroksui teollista aika kauttamme epäeettisenä sekä muutoinkin epäkiinnostavana. Tornipolku on uusi maastoon merkitty ulkoilureitti, jota voit kulkea jalkaisin myös hiihtokauden aikana. Mielikuvitus on tarpeellisempi kuin raha, myös kunnissa. Ohjatut ryhmät alkavat ensi viikolla: fysiotrerapian jatkoryhmä kokoontuu Seniorisalilla tiistaisin, tuolijumppaajat terveysaseman ruokalassa torstaisin uuteen kellonaikaan ja tehojumppaa on tarjolla torstai-iltaisin Kullasvuoren koululla kunnan liikuntakoordinaattorin vetämänä.. Ompelua, maalausta ja talon kunnostusta Lepistön mukaan hänellä on kaikki tarvittava ympärillään. 8 Torstaina 10.2.2022 n:o 6 Kuvataiteilija Laila-Helena Lepistö syntyi ja kasvoi Helsingissä. Hän tekee kuvataiteilijan töitä aina kun talon töiltä ehtii. Keskustasta löytää lähtöpisteen seuraamalla viittoja Maisematornit. Koko elämä 1½ viime vuotta lukuunottamatta on eletty Uudellamaalla. Toivon saavani vielä jonkinlaista tukea ja yhteistyötä erilaisiin hankkeisiini maaseudun elävöittämiseksi. Vauvauintiryhmiä on kaksi sunnuntaiaamupäivinä, jonka jälkeen Kullasvuoren Tornipolulle kartta Ryhmäliikunta käynnistyi altaaseen pääsee perheryhmälaiset. Toki tavoittelen kodistani näyttelytilaa myöskin. Lepistö asuttaa vanhaa taloa, jossa kunnostamista riittää. Kun lapsenlapset tulevat kyläilemään talvilomaviikolla, Ansion kartanossa olisi hiihtokisat, jos mieli tekee jotakin yhteisöllisempää. Maalaustensa teemoissa toistuu menneen ajan tuntu, paluu yksinkertaisten perusasioiden äärelle. Se voisi olla jotain sellaista, mitä muual la ei vielä ole. Liikuntasaleissa ovat harrasteryhmät aloittaneet jo viikko sitten. Lepistö ikävöi omaa suurperhettään lapsenlapsineen. Olisi toki hienoa jos näkisi samanhenkisiä, etenkin nuoria ihmisiä elävöittämässä Padasjokea. Paikka valikoitui lähinnä siitä syystä, ettei täällä ole lähimaillakaan katuvaloja. – Muutin Padasjoen ja Pirkanmaan rajalle syksyllä 2020, paikkaan ”keskelle ei mitään”. Vasta sitten kun lapset lähti maailmalle aloin opiskella ammattitutkintoon saakka. Muistan esimerkiksi kun Arvo Ylppö täytti 100 vuotta, meillä oli paljon töitä. Olen herkistynyt niille vuosikymmenten aikana pahoin, toteaa Lepistö. Padasjoen keskustassa, jonne on 30 kilometriä matkaa, on apteekit ja marketit. – Minulla on sukupolvisena tietona kulkenutta kasvilääkintätuntemusta ja kiinnostus eri kulttuurien lääkekasvien käyttöön. Suurimman osan aikaa Lepistö on toiminut itsenäisenä yrittäjänä alalla ja opiskellut ohessa kuvataiteen eri muotoja, kunnes nyt vanhoilla päivillään opiskeli myös ne vaadittavat ammattitutkintopaperit. Mitään muuta en ole kaivannut koskaan. Polun kesäkäyttöä rajoittaa frisbeegolfheittoväylien risteäminen alueel la. – Muutoin kyllä viihdyn kanoineni täällä luonnon keskellä, jossa olen voinut tutustua uudenlaiseen naapurustoon kaikkine metsän eläimineen. Saattaisi olla kuntamme houkuttavuutta lisäämässä, jos tänne saisi julkista liikennettä uudenlaisin konseptein käyttöön. Harrastukseni ja työ ovat aina sekoittuneet yhdeksi ja samaksi. Kullasvuoren liikuntaalueen huipulla sijaitsevilta maisematorneilta pääsee ihailemaan järvimaisemia Päijänteelle noin 14 metrin korkeudesta. – Toki jotain merkkejä kulttuurista olisi ollut hyväksi, mutta mieluummin olen ilman sitäkin, jos kulttuurin edellytys on kiire ja mekastus, täydellinen piittaamattomuus muista lajeista, eläimistä ja kasveista. – Monet tunnetut nimet kirjoitimme, oli niinkutsuttuja suurmiehiä, presidenttejä, poliitikkoja, professoreita, akateemikkoja jne. Olen osallistunut lähinnä yhteisnäyttelyihin; viimeiset 2 vuotta olen pitänyt taukoa näyttelyistä ja myös maalaamisesta keskittyen lähinnä talon kunnostamiseen. Siellä on "kaikki tarvittava" pienessä tilassa, ja paljon enemmän kuin yhdessäkään Tokmannissa. Muuttoratkaisu ei kuitenkaan ollut millään tavoin helppo. Lähtöpaikat löytyvät mapsista osoitteesta Kellosalmentie 129 ja Laivarannantie 41. ”Kylän lapsia”. Reittilinjausta tarkastellaan uudelleen keväämmällä. Kasiniemeläisen taidetta enemmän sivustolla https://artlailahelena. Sinisen polun pituus on 0,6 km, se on merkitty sinikeltaisin heijastavin nuolimerkein ja Punainen polku 0,9 km on merkitty punavalkoisin heijastavin reittimerkein. Merkitty maastoliikuntapolku on linjattu toistaiseksi vain talvikäyttöä varten. jimdofree.com Valoja melusaastetta pakoon keskelle ei mitään Laila-Helena lapioimassa pihamaalleen maalauspaikkaa. – Nyt kun lunta on runsaasti, polku soveltuu lumikenkäilyyn, jonka avulla reitti samalla tallautuu muille jalankulkijoille. Tosin korona-aikana ei liiemmin ole päässyt tekemään tuttavuutta. Perhe ja työ keskeytti aiotun kuvataiteeseen keskittymisen. – Pääsin viimein maalle, tai oikeammin metsään, nyt kun eläkeikä jo häämöttää. Polku Tuomastorneille lähtee ylös Kullasvuorelle Päijänteenraitin kohdalta. Kullasvuoren uusi talvipolku on saanut oman nettisivun, jolla on linkki tulostettavaan karttaan. Minulle on riittänyt elämässä samat yksinkertaiset perus asiat kuin mitä esivanhemmillani on ollut. Siitä olisi hyvä lähteä luomaan uudenlaista, meille kaikille terveempää maailmaa. Terveysaseman voi valita joko Padasjoelta tai Luopioisista, jonne on 20 km. – Se, mitä kaipaisin kipeästi, olisi julkinen liikenne. Hänellä oli halu elää 17001800–luvulla omavaraistaloudessa maaseudulla, olla vähintäänkin uudisraivaaja. Punaiselle polulle pääsee Laivarannasta kulkemalla ensin 400 m Päijänteentien kevytväylää Mainiemen suuntaan. Ensi viikon maanantaista alkaen voi taas osallistua vesijumppiin, jotka ovat nyt kaikille avoimia ilman ilmoittautumisia. Jos ihminen oppisikin viimein, edes pakon edessä näkemään muut lajit samanarvoisina kuin itsensä. – Opiskelin kuitenkin aihetta aina mahdollisuuksien mukaan enempi tai vähempi. Näin ladut säästyvät hiihtäjille. Hän nauttii suunnattomasti maaseudun hiljaisuudesta ja rauhasta, samoin leppoisista ihmisistä ympärillä. universaalilla hyväntahtoisuudella suhteessa kaikkeen elolliseen, vaihtotalousajattelu ja kytkös omaan historiaan. Sininen polku on mäen jyrkkyyden vuoksi talvella haastava pyöräillä, kertoo liikuntakoordinaattori Mari Engberg. – Jos mitä muuta tarvitsee, on mm. Uimahalli aukeni koronakatkon jälkeen maanantaina yleisölle ja käyttö on ollut vilkasta. Lapsesta asti paljon piirtänyt ja maalannut Lepistö aloitti itsenäisen ja systemaattisen piirtämisen opiskelun jo varhain, 12– vuotiaana. Lisäksi on alituinen huoli vanhemmista, jotka tarvitsevat paljon apua pääkaupunkiseudulla. Frisbeegolfradan alkupäässä on kotalaavu sääsuojaksi. Maalaan sekatekniikalla ja öljymaalein, myös kolmiulotteisia teoksia kaikesta kierrätysromppeesta. Häntä kiinnostaa monenlainen yhteisöllisyys ja itsekorostuskulttuurin sijaan itsensä ylittäminen, joka ilmenee mm. Lepistöllä on monenlaisia suunnitelmia ja tavoitteita luoda uudenlaisia elämisen ja asumisen malleja. Tampereelle kyllä pääsee tuolta 12 kilometrin päästä, mistä suuri kiitos Luopioisten linjalle. Tornille pääsee uutta polkua pitkin kahta kautta, Opistotalon takaa ja sataman suunnalta. – Olen myös ommellut kaiken elämääni, vaatteita ja kaikenlaista sisustustuunailua lähinnä kierrätysmateriaaleista; myyntiinkin erilaisia artikkeleita. 1980–luvulta alkaen kalligrafin työhön kuului sekä liukuhihnamaista adressien ja kunniakirjojen tekstausta että erilaisia juhlakutsuja ja onnitteluja, peruskirjoja yms. Toivon mukaan ei koskaan tulisikaan, mitään valotai melusaastetta, tms. Kalligrafiaa 30 vuotta Aiemmassa elämässään Lepistö teki 30 vuotta kalligrafin töitä. Tuomastorneilla ei ole talvikunnossapitoa, eli torniin kivutessa on syytä olla varovainen portaissa. Rautajärven pieni kylä 12 kilometrin päässä, josta löytyy pieni sekatavarakauppa. – Luotan ennen muuta uusiin sukupolviin tässä asiassa