Optikko on palvellut padasjokelaisia kerran viikossa keskiviikkoisin Keskustie 6:ssa. Vatsatauteja on vaikuttanut tänä talvena olevan keskimääräistä enemmän, mutta flunssapotilaita on vastaanotolla käynyt tavanomaiseen tahtiin, kertoo lääkäri Valtteri Ruuti Padasjoen terveysasemalta. Uudistuksen yhteydessä liikkeeseen tuli lifestyle-puoli. Jalkanen esittäytyy valtuustosalissa pidettävässä tilaisuudessa ensi viikon torstaina 19.1.. Toivotamme asiakkaamme tervetulleiksi vanhoina asiakkaina Vääksyn uudistettuun liikkeeseemme. Jos teen näöntarkastusta ja tänne tulee paljon muita asiak kaita, ei ole ketään purkamassa ruuhkaa. Padasjoen loppuvassa liikkeessä kehysale jatkuu sulkemiseen saakka. Ei ole mukavaa seisottaa asiakasta, jolla on jokin nopea asia, mainitsee Lindqvist. Hälytys paikalle tuli iltapäivällä hieman ennen puoli kolmea. Tervetuloa! Kiertueelle osallistuvat myös kansanedustajat Rami Lehto ja Anne Louhelainen . Synsamin uusi liikekonsepti olisi vaatinut toimenpiteitä Padasjoella. Silmälääkäri Herman Krauser ottaa viimeistä kertaa potilaita vastaan Padasjoella keskiviikkona 1.2. Neuvosto on kaavaillut reittiä Laivarannasta keskustaan ja Koiravuoren kautta Savikolle ja Ilmoilaan 1-2 päivänä viikossa. Sunnuntaina palokunta kävi raivaamassa kaatuneen puun loma-asunnon päältä Arrakoskella. Kun aiemmin Visapuistossa oli vierailukielto, niin nyt Pihlajakotia piinaa norovirus. Hän ajelee vielä neljä kertaa Vääksyn liikkeen kautta Padasjoelle tuoden tullessaan tilauksia ja kehyksiä, joiden arvioi sopivan asiakkailleen. jälkeen iltapäivällä. Kunta ryhtyy vanhusneuvoston esityksestä suunnittelemaan asiointilinjaa kirkonkylälle. Helmikuusta lähtien lähin optikkoliike sijaitsee Vääksyssä. Reittiä sovitellaan nykyisen, kyliä kiertävän asiointilinjan yhtey teen. Taas yksi tyhjä näyteikkuna lisää Keskustielle Optikkoliike lopettaa helmikuussa Optikko Petra Lindqvist sovittelee silmälaseja padasjokelaisasiakkaalle. Kaikki nuuttipukit laulamaan! Tuskin ovat padasjokelaiset ehtineet toipua Siwan ja vuodeosaston lopetusuutisista, kun seuraava sulkeminen tapahtuu. Torstaina pelastuslaitoksen apua tarvittiin, kun henkilö kaatui polkupyörällä keskustassa ja loukkasi itseään aamutuimaan ennen kuutta. Vanhusneuvosto päätti kokouksessaan 7. 9,70 ABC Padasjoki Tauluntie 124 Lauantaina 14.1.2017 ministeri Pirkko Mattilan maakuntakiertue Ohjelma: klo 10-11 Hollolan tori, Virastotie 3 klo 12-13 Asikkala, Rusthollintie 1 klo 13.30-14.30 Padasjoki, Kuntalan valtuustosali, Kellosalmentie 20. Tätä ongelmaa ei Vääksyssä ole. Liikevastaavan lisäksi yrityksen palveluksessa on kaksi optikkoa. Vuodeosasto toimii Ruutin mukaan toistaiseksi entiseen tapaan. Lisäksi liikkeellä on influenssaa, joka on pahimmillaan johtanut potilaan keskussairaalaan. Kyydissä oli neljä ihmistä, mutta kukaan ei kärsinyt henkilövahinkoja. Optikkoliike on pitkään sijainnut Keskustie 6:ssa, joskin eri nimillä. Influenssakausi on käynnissä ja Padasjoellakin on tartuntoja todettu tiheämmin joulunalusviikosta lähtien. Pihlajakodissa on viime päivinä todettu norovirustartuntoja, minkä vuoksi vierailuja kannattaa nyt välttää. Loppiaisena auto ajautui ulos tieltä Maakeskessä valtatiellä 24 hieman kello 14 Talvi on tuonut tullessaan flunssaa ja mahatautia. Silmälääkäri vielä kerran Padasjoen liikkeessä on keväästä 2015 pääsääntöisesti palvellut optikko Petra Lindqvist. Yrityksellä on myös Sysmässä liike, joka on ollut Padasjoen tapaan avoinna vain osan viikosta. Potilaiden siirtämisestä muille osastoille ei ole tehty suunnitelmia. 2017 LAAKERI Keskustie 12, Padasjoki 040-5500026 TORSTAISIN BINGO klo 19.30 Nuuttikaraoke pe 13.1. Optikkoliike Synsam on viimeistä kertaa avoinna 15.2. Tammikuun ajan maanantaista torstaihin Lounas noutopöydästä 7 90 norm. Padasjoella on ollut optikkoliike 1980-luvun lopulta. Asia on parhaillaan kunnassa valmistelussa. Myös aikataulut vuodeosaston toiminnan suhteen ovat vielä epäselviä. Yksin on usein hankalaa. Tämän ilmoituksen maksaa Perussuomaiset rp. Asiointitaksi tilataan etukäteen, hinta on asiakkaalle sama kuin bussissa. Vuodeosastolta siirretään entiseen tapaan pitkäaikaispotilaita paikkojen vapautuessa palvelutaloihin. Padasjoen paikallislehti vuodesta 1950 Irtonumero 1,80 € N:o 2 Torstaina 12.1 . Paikalla on kaksi optikkoa, lisäksi aukioloajat ovat laajemmat ja kehysvalikoima on huomattavasti suurempi. Näöntarkastus on hyvä tehdä kahden vuoden välein ja yli 50-vuotiaiden pitäisi tarkistuttaa näköelimensä silmälääkärillä. Tämän ilmoituksen maksavat edustajat itse. Noro kaataa yhä potilaita Kirkonkylälle asiointilinja Ulosajo loppiaisena Maakeskessä Jalkasesta kehityspäällikkö Padasjoen Kehitys Oy:n toimitusjohtaja Petri Jalkanen on valittu Padasjoen elinkeinojen kehittäjäksi. Padasjoella asiakkaita on kyllä riittänyt, mutta uuden konseptin mukaista liikettä ei voinut toteuttaa Padasjoella sen pienen koon ja aukiolojen vuoksi, perustelee liikevastaava Teija Virta. Vääksyn Synsam siirtyi viime vuoden puolella uusiin tiloihin Vääksyn S-marketin yhteyteen. joulukuuta esittää kunnanhallitukselle asiointilinjaa keskustaan vanhusten kauppa-asioinnin helpottamiseksi
Monien muiden ihmisten tavoin olen oppinut sivistys sanan tabula rasa, suomeksi tyhjä taulu. Kesäteatteri on ohjelmassa kesällä, jolloin MTK toivoo jälleen veteraa nien liittyvän seuraan. Mooses tunnetaan myös kivitauluistaan. Yhdistyksen kevätkokous on viikolla 13 ja tilaisuuteen pyritään liittämään tutustu miskäynti. T. klo 17.30 Mix-kerho 7-13-vuotiaille tytöille ja pojille alkaa Ti 17.1. Ovatko kou lut ilmapiireineen lopulta kohtalonkysymys koko kuntam me olemassaololle?. Risto Ojala Lämmin kiitos merkkipäivääni muistaneille. Nuokulla klo 1819. Enduristit gaalaan Tammikuun alun pakkaset jäädyttivät suurten järvien sel kävesiä. klo 9 Rukoushetki Temppelillä la 14.1. Onko siis niin, että nyt seurakuntaliitoksen tapahdut tua luetaan myös kappelikumppani Kuhmoisissa kuollei den nimet, vai peräti koko Hollolan seurakunnan. 26 A, 3. Lämmin kiitos osanotosta. Kädet kietoutuneet kuin villi köynnösten lehvät. MTK-jäsenet, vesijumppaa ke 25.1. Se kuvaa käsi tystä, jonka mukaan ihminen syntyy kuin tyhjäksi tau luksi. Jää vielä heikkoa Vuosi on alkanut vauhdikkaasti. Eläkeliiton Padasjoen yh distyksen keväällä järjestä mässä toukosiunauksessa yh distys on mukana, samoin MTK:n suunnittelemissa Suo mi100ohjelmissa. klo 18 10salilla. Tuol laista määrää vainaita ei kyllä pelkästään Padasjoella voi olla, epäili lukija. Puulaakilentis! Tänään to 12.1. Kylillä onkin arvuuteltu, moniko nykypäättäjistä yltiöriitaisan kauden jälkeen vielä on läh dössä ehdolle. Padasjoelta mukana menos sa ovat ainakin Vuoden Ur heiluteon, keskolaan endu rotapahtumalla rahaa kerän neen Padasjoen Moottoriur heilijoiden edustajat. Heppakerho ke 18.1. Vie railijana tuolloin Matti Hyvä rinen, korpilahtelainen histo rioit sija, joka kertoo mm. Kouluruokailu 16. Sillä pienistä asioista kasvaa huomisen ilo. Rihvelitauluista kirjoituksen saa pois kostealla pyyhkeellä, mutta 10 käskyä ei ollut pyyhittä vissä pois kuin rikkomalla taulut. (03) 551 3231 Taulut Lapsena sain vanhemmiltani rihvelitaulun. Vaikka jäätä on paikoin paksulti rannan tuntumassa, ulompana jää voi olla erit täin heikkoa. Mutta kristinuskon mukaan ihminen on luotu Juma lan kuvaksi. M EILLE SOITETTII N PäijätHämeen Urheilugaa laa juhlitaan lauantaina 14.1. Puheenjohtajana jatkaa Ju ha Lahtinen ja varapuheenjoh tajana Marko Pastila. Tuoreimmat kaan tutkimukset eivät ole löytäneet mitään syytä muuta mien oirei lulle, joka kuitenkin aiheuttaa paljon sairaus poissaoloja ja vaarantaa opetuksen laadun. klo 12-13.30 uimahalli Jokihelmessä. 13.10.1954 Alavus k. Huom. lahtelainen Jussi Kekkonen, piirroksia. M O NNITTELU T MTKPadasjoen hallitus ja keli vastuita heti vuoden vaih duttua. 2 n:o 2 Torstaina 12.1.2017 P ÄÄKIRJOITU S S ANOMAA SINULL E SEURAT esikoislesta diolaisten kirkonkylän rukoushuoneella su 15.1. Elinkeinorintamalla alkavat jo nyt puhaltaa uudet tuu let, kun uusi kehityspäällikkö aloitti tällä viikolla pestin sä. Puh. MTKPadasjoki suunnitteli tapaamisia • Miesten Kotailtaa vie tetään Papinsaaren kappe lissa Kuhmoisissa torstaina 12.1.2017 klo 18–20.30. Turtiainen yhteineen keik kailee maaliskuussa Hausjär ven Ahjolassa, jossa on aluksi tanssinopetusta. Jos löydät arkisista askareis ta jotakin, joka sinua kantaa. Herätä ja tervehtiä uutta aa mua, on iloa, rauhaa ja armoa. Ne ovat mausteita elämä keit tokirjasta. Loppukilpailu tu lee uusintana Alfatvkana valta 17.1. Taulujen rikkominen oli kouriintuntuvaa käskyjen rikkomista, mutta mielis sä ne pysyivät. Sihtee rinä aloitti Liisa Ahola. Heini HippalaHokajärvi jäi myös pois. Syvästi kaivaten Juhani Matias HÄRKÖNEN s. MTK viet tää 100vuotisjuhliaan vuon na 2017. Vuoden 2017 gaalassa juhlaillallisen ja palkitsemisten lisäksi tar jolla jatkobileet Jukka Pojan johdolla. Kuntavaalit alkavat pikkuhljaa todenteolla painaa päälle ja ehdokashaku kiihtyy. (03) 551 3231 LIIKKEESSÄMME MYÖS SILMÄLÄÄKÄRIN PALVELUT Keskustie 6, Padasjoki puh. Jeesus tuli restauroimaan eli palauttamaan uudeksi ih misen ja maailman sekä antamaan Jumalan valtakunnan toteutua. Tervetuloa! S EURAPALST A Galleria Pikantti 9.1. Lihaskunto maanantaisin klo 19 ja jooga tiistaisin klo 19 ensi viikosta alkaen Pappilanmäen koululla. Kuh moisten sotamuistomerkeistä ja tauluista. Sih teerinä 12 vuoden putken teh nyt Aila Heinäjoki siirtyi pois MTK:n ikäsääntöjen vuoksi. Ja ihmeen tavoin avaruus avautuu arkeen. krs. klo 8.00 alkaen. klo 17. Onnea, onnea! Tv. Lahden Reumayhdistys ry Padasjoen kuntajaosto kokoontuu Taidekahvila Pikantissa ti 24.1. Kun aiemmin sunnuntain jumalanpalveluksessa luet tiin Padasjoella viimeisen viikon aikana haudattujen nimet, luetaan nyt Hollolan seurakuntien kaikissa kirkoissa kaikki kuolleet, kastetut ja avioliittoon kuulutetut. Hallituksessa aloit ti kaksi uutta jäsentä, Ville Hölttä ja Janne Luukko. Se johtaa ajattelemaan, että ympäristö hallitsee ihmisen henkistä kehitystä eikä hänellä ole mi tään synnynnäistä tietoa. Hälytysosaston harjoitukset tiistaisin klo 18 Paloasemalla. Äiti ja Isä Taija perheineen Eija Päivi ja Ari Jani, Sanna, Sofia ja Mikko perheineen sukulaiset ja ystävät HELLUNTAISEURAKUNTA Tervetuloa! Pe 13.1. klo 19 Rukousilta, Eino Santala Ke 18.1. m Myöhästyneet onnittelut täältä hankien keskeltä Paulalle Kotkaan ja Paulalle Majavapolun päähän. Hän aloitti uskonpuh distuksensa naulaamalla 95 teesiään linnankirkon oveen kuin laintauluiksi, sovellettuina hänen aikaansa. Muutokset mahdollisia. Eilisen taakat. klo 14. Invakeskuksessa, Hämeenk. Lain taulut annettiin kansalle ohjeeksi hyvään ja oikeaan elä mään, mihin aikamme tablettejakin pitäisi käyttää. Päijät-Hämeen kilpirauhasyhdistyksen vertaistapaaminen ”Perhosrauhaton” to 12.1. Ympäristökeskuksen mu kaan pakkaset vahvistivat jär vijäitä 5–15 cm. Menneet muistot. klo 18-20. Vahva vapaa ajanasutus ja turismi ei yksin ratkaise ongelmaa: palvelu jen säilyttämiseksi tarvitaan vankka ympärivuotinen va kituisten asukkaiden joukko. Hyvää vuoden jatkoa. Jutun taustalla olivat väestömuutosten ja talouden tunnusluvut, jotka antavat yksisilmäisen pessi mistisen kuvan Padasjoen ja 56 muun listalla olleen kun nan tilanteesta. Veteraanien Perinnekuoron kevätkauden harjoitukset alkavat seurakuntakodilla to 19.1. muuttunut viikonpäivä! AA-kerho tiistaisin ja perjantaisin klo 19 terveysaseman ruokalan kabinetissa. Koululähettiläiksi nimet tiin Jarmo Lahtinen ja Han na Särkiö. Vastaavia valittiin seuraa vasti: lomitus Jarmo Lahti nen, varana Liisa Ahola, so siaali Marko Pastila, kuluttaja Jarmo Lahtinen, yrittäjä Pa si Ahola, jäsensihteeri Anne li Pastila, ympäristöasiat Ju ha Lahtinen ja Janne Luuk ko, EUavustaja Pirkka Aho la ja Juho Heinäjoki, työter veysyhteyshenkilö Ville Hölt tä. 7.12.2016 Padasjoki Rakkaamme Kipu sulaa hiljaisuuden syliin; maa muuttuu ystäväksi, ilon lähteeksi. Kuhmoisten kunnan varikolla vieraana kauppias Timo Puus tinen Jyväskylästä. Niihin oli kai verrettu 10 käskyä. Päijänteen Tehinsel kä jäätyi loppiaisena tuulen tyynnyttyä. Ilmanvaihdosta tarvittaisiin kipeästi myös uudelleen roi hahtaneeseen koulujen sisäilmaongelmaan. Seurakunnasta kerrotaan, että käytäntö on tosiaan muut tunut. Kilpirauhassyöpä, elä mä ennen ja jälkeen diagnoosin.Onko tauti tal tutettu ja hoito seuran nassa, sekä lääkitys kohdillaan. Seniorilaulukisa uusintana Kesäkasiniemeläinen lau lava rumpali Raimo Turtiai nen voitti viime vuonna pi detyssä seniorien SMkisoissa oman sarjansa Suomen mes taruuden. Ne koskettavat meitä. Ma Ti Ke To Pe Pyttipannu Smetanabroiler/ broilerhöystö Uunikala Lihakastike/-pata Kasviskeitto Kimille lumisen raikkaat onnittelut! Tervetuloa koti-Suomeen, on vähän viileämpää ilmaa. Mård tekee tilaisuudessa myös livemaalausta. Helmikuun Kotaillassa 24.2. Maa kunnan urheiluväen yhteen kokoava gaala nostaa esiin alueen urheilijoita, urheilu tekoja ja toimijoita. 10.2. klo 17.30. Tulevat kuukaudet vas ta näyttävät, miten perusturvakuviot saadaan uudessa or ganisaatiossa kuosiin ja kuinka seurakuntaliitos käytän nössä vaikuttaa paikkakunnalla. Lisäksi tilai suudessa esitellään kansainvä lisesti palkitun hausjärveläis taiteilijan Rauli Mårdin taidet ta. Näitä tabletteja voidaan käyttää hyvään tai pahaan. Tammikuun 10. Tikan kevätkauden ensimmäiset sarjakisat tiistaina 17.1. Perus ja hen kilöjäsenmaksu 50 euroa, pel tohehtaarimaksu 5,0 euroa, metsähehtaarimaksu 0,10 eu roa, maaseutuyrittäjämak su 50 euroa, ja maksukatto 400 euroa. Tv. ottelu Leija-Passi. Synsam Padasjoki, Keskustie 6, Padasjoki. Juhlavuoden slogan on 100 vuotta kasvua ja tee mana ammattiylpeys. Lisäksi Seppo Unnaslahti kertoo pää piirteitä 50vuotiaasta Papin saaren kappelista. Toini Paananen, Lahnanen Joka päivä lisukkeita. Etukäteisolettamus on, ettei ainakaan uu sia ehdokkaita ilmaannu jonoksi asti. Vaikka väkiluvun hiipuminen onkin ollut ikävä tosiasia jo pitkään, on Padasjoella monia vahvuuk sia, joita tutkimuksessa ei otettu huomioon. Varsinainen lähtölaukaus yrityskentän herättelemisek si on ensi torstaina järjestettävä infotilaisuus. Joissakin kirkossakävijöissä herätti hämmästystä se, että kuolleita luettiin viime sunnuntaina peräti 9. Olet löytänyt aarteen. klo 12 Rukoushetki Padasjoen kirkossa To 19.1. Henkiset ja ruumiilliset kykymme heijasta vat Jumalan ominaisuuksia varsinkin silloin, kun ne an netaan Jumalan käyttöön sekä palvelemaan häntä ja mui ta ihmisiä. Aune Hemmilä K UUKAUDE N R UN O Hetkiä Hetkiä ovat poski poskea vas ten, sydän sydäntä vasten. mamis. Lahti. savusukellus. Lahden Sibeliustalossa. päivän mittauksissa jään paksuus oli maan keskiosas sa 25–40 cm. klo 18.00 Tervetuloa Vapaaseurakunta AUTTOISTEN RUKOUSHUONE Petri Nuotio Silmälääkäri H.Kramerin vastaanotto 1.2. 17.1. Onnittelut Krissulle täkin sisään! Parane pian. Se oli puu kehyksinen musta kivitaulu, johon opettelin kivikynällä kirjoittamaan ja piirtämään. Nykyisiä rihveleitä ovat tabletit eli taulut, tablettitieto koneet; tabletti on johdettu latinan sanasta tabula (taulu). (Pia Perkiö) Rakkaamme siunattu läheisten ja ystävien läsnä ollessa. Tervetuloa myös uudet jumppaajat ja joogaajat mukaan! Lähimmäistupa torstaisin klo 10-14 Helmi-pankin kerhohuoneella. Sen mukaan ymmärrys syntyy vain havainnoista ja kokemuksista. -20.1. Suurin osa virallisista ha vaintopaikoista sijaitsee 50– 100 metrin päässä rannas ta. Syyskokouksessa tehtiin muutamia tarkennuksia jä senmaksuihin. Paljon huomiota herättänyt Suomen Kuvalehden artik keli kaatuvista kunnista ei kerro koko totuutta syrjäisistä pikkukunnista. Hän on julkaissut kirjat KeskiSuomen ja Savon linnan seudun sotamuistomer keistä ja vuoden 2016 lopul la Korpilahden Suojeluskunta – Lotta Svärd kirjan. Luther toi reformaation eli uskonpuhdistuksen palauttaakseen sen alkuperäiseksi. Perhekahvila tiistaisin klo 9.30-11.30 Palotalon yläkerrassa, kulku takapihalta
Ryynänen muistuttaa, että väestökehitysennusteet nojaavat aina menneen kehityksen tarkasteluun eivätkä siten ota huomioon esimerkiksi kunnan elinkeinopoliittisten toimenpiteiden tuloksia. Perusmaalaisjärjellä, kuten muutkin lapset. Tulokkaan sukupuolen vanhemmat olivat ottaneet selville heti kun se oli mahdollista. Neiti on osoittautunut melko rauhalliseksi tapaukseksi, mutta luonnettakin löytyy. Samaan aikaan veroprosentti on noussut ja nettovelka pienentynyt. Kunnallisoikeuden professori, kesäpadasjokelainen Aimo Ryynänen ei allekirjoita uutista: Toisin kuin artikkelissa väitettiin, monella näistä 57 kunnasta menee talou dellisesti hyvin. Itseäni ihmetytti erityisesti Kuhmoisten ja myös esimerkiksi Sysmän mukana olo listalla, to teaa Ryynänen. Kuhmoisilla väestöä mittaavat lukemat ovat hyvin samansuuntaisia. Hän ilmoittaa kyllä melko äänekkäästi jos vaippa on märkä tai nälkä vaivaa. Kunnanjohtaja Heikki Jaakkola on samaa mieltä Ryynäsen kanssa. Rahoituksellisesti raskaiden sosiaalija terveys asioiden siirto maakunnalle ja sitä kautta valtion rahoitettavaksi antaa pienemmillekin kunnille elintilaa. MODETTI MODETTI NOUTOPÖYTÄ ark ma-pe klo 11-14 PITOPALVELUA 9, 50 KARAOKELAITTEET käytössäsi , tule laulamaan, jos laulattaa! 040 5570632 Paikallista asiaa vuodesta 1950 Monena vuonna Padasjoella on saatu odotella vuoden ensimmäisiä vauvauutisia pitkälle tammikuuhun tai jopa helmi-maaliskuulle asti. Muuton kautta tappiota kertyy maltillisemmin. Esimerkiksi Kuhmoisissa toimintojen ja investointien rahavirta on viime tilinpäätösten mukaan reilusti positiivinen. Vanhemmilla on mielessään jo selvä resepti, jolla perheen nuorimmainen kasvatetaan. Vanhemmat huokaisivat helpotuksesta kellon ylittäes sä puoliyön uudenvuoden aattona, koska halusivat lapselleen syntymäpäivän mieluummin vuoden alkuun kuin loppuun. 7-vuotias Reetu oli kuvanottohetkellä koulussa. Asukasluku näytti olevan olennainen syy listalle pääsyyn. Kuitenkin monessa vapaa-ajan asukkaiden suosimassa kunnassa palvelut ovat säilyneet parempina kuin se taso, mitä vakituisten asukkaiden määrä ylläpitäisi niitä. Viime tilinpäätöksen mukaan kunnan tulot ylittivät menot siten, että vuosikatteesta muodostui 1 803 345,07 euroa positiivinen. Elinkeinopolitiikan merkitys kasvaa keskeisenä keinona kunnan elinkelpoisuuden säilyttämisessä. Puutteena jutussa on konserninäkökulman huomioonottomatta jättäminen. Isoveli Tatu on 2-vuotias. Ympäri maan ovat syrjäisemmät maaseutukunnat kehitelleet monenlaisia toimenpiteitä väestökadon estämiseksi, mutta tulokset ovat olleet huonoja. Anne uskoo, että synnytys käynnistyi vuodenvaihteeseen liittyneen jännityksen lauettua. Ryynänen huomauttaa, että tämänkin vuoden talousarvio rakentuu ylijäämän toteutumiselle. Rahoituslaskelman tunnuslukuja ei ole otettu tarkasteluun. Naapurissa väkeä oli vuonna 1980 yhteensä 3 723 ja viimeisin tilastomerkintä kertoo, että kuhmoislaisia on 2 299. Padasjoen, Sysmän ja Kuhmoisten taloustilannetta pelastavat ikärakenteen seurauksena saadut valtionosuudet: Näyttää siltä, että valtakunnallinen megatrendi johtaa väestön keskittymiseen kasvukeskuksiin. Noin puolitoista tuntia keinuttelin keinutuolissa ennen kuin päästiin ponnistusvaiheeseen. Pohjoinen naapuri Kuhmoinen löytyi peräti sijalta kolme. Vuotta 2017 ehti kulua vain vajaa vuorokausi, kun padasjokelaisten Anne Pakarisen ja Jari Lummin tyttö päätti tulla maailmaan noin viikko ennen laskettua aikaa. Joulukuun lukuja ei vielä ole käytettävissä, mutta tammimarraskuussa Kuhmoisissa syntyi 16 vauvaa, kun Padasjoen vauvasaldo oli 13. tyvän vuodenvaihteen tienoilla, koska kaksi vanhempaa lastakin ovat ottaneet saman verran varaslähtöä, kertoilee Anne Pakarinen kuopuksen tuhistessa käsivarsilla. Monilla kunnilla on olennainen osa toiminnoista ydinkunnan ulkopuolella, erityisesti yhtiöissä. Korvat on Jarin, samoin leuka ja kulmakarvat. Veroprosenttikin on edelleen kohtuullinen, 20,75, kun korkeimmat veroprosentit maassa ovat 22,5. Helpoin synnytys Pariskunta katsoi parhaaksi lähteä iltakuuden jälkeen kohti Päijät-Hämeen keskussairaalaa, jossa heidät ohjattiin synnytyssaliin melkein saman tien. Hyvä saada vähän tasoitusta ukkovaltaiseen perheeseen, nauraa äiti. Toinen naapurimme Asikkala on sekin kärsinyt muuttotappiosta, tosin viime vuonna nettomuutto kääntyi plussalle maahanmuuton ansiosta.. Kuhmoisten talous on erinomaisessa kunnossa. Sote-uudistuksen arvioitiin antavan syrjäisille pikkukunnille lisäaikaa. Helpoin synnytys tähän mennessä. Kuhmoisten kohdalla eivät siten uuden kuntalain mukaiset kriisikuntakriteerit toteudu. 3000 euroa). Juhlistimme ihan normaalisti uutta vuotta vieraiden kanssa syöden ja raketteja ampuen. Lähtömuuttajien määrä on ollut koko ajan kolminumeroinen luku: pahimmillaan kunnasta muutti pois 205 ihmistä vuonna 1988. Padasjoen väkimäärä on vähentynyt vuodesta 2010 viime vuoteen 1,7 %. Valtionosuuksien suhde käyttötuloihin on vähentynyt 2 %. Ne voivat nyt keskittyä kunnalliselle itsehallinnolle perinteisesti ja luontaisesti kuulu vien paikallisten asioiden hoitamiseen. Kuolevilla kunnilla menee taloudellisesti ihan hyvin Väkiluku tippunut liki 1 500:lla 35 vuodessa Padasjoen asukasmäärä oli vielä vuonna 1980 4 613. Viikonloppuna julkistettu kuolevien kuntien lista herätti paljon huomiota. Isoveljet hoitoapuna Kotona Nuottatiellä Tiukuksi nimettyä vauvaa hoitelevat äidin ja isän apuna 2-vuotias Tatu ja 7-vuotias ekaluokkalainen Reetu. Tulomuuttajia on ollut tarkasteluaikavälillä lähes jatkuvasti toistasataa, eniten vuonna 1987 (210 henkeä) ja vähiten vuonna 2000 (91). Suomen Kuvalehden teettämän tutkimuksen mukaan Suomessa on 57 ”kaatuvaa” kuntaa, joukossa myös Padasjoki. Osasin odottaa tytön synVaraslähdön ottanut Tiuku ehti vuoden ensimmäiseksi vauvaksi Padasjoella Anne Pakarisen ja Jari Lummin Tiuku syntyi vuoden ensimmäisenä päivänä. Padasjoellakin se oli vuoden 2014 tilinpäätöksessä yli 600 000 euroa plussalla, vuoden 2015 tilinpäätöksessä hiukan miinuksella. Vaikka kunnalla on ollut kokoonsa nähden suuria investointeja, on sillä velkaa vain 1 126 euroa/asukas (valtakunnan keskiarvo n. Kaikki Päijät-Hämeen keskussairaalassa tänä vuonna syntyvät vauvat saavat Suomen satavuotisjuhlavuoden kunniaksi sinivalkoiset villasukat. Painoa tulokkaalla oli 2 950 grammaa ja pituutta 46 cm. 2000luvun ensimmäinen vuosikymmen selvittiin suhteellisen vähällä väestötappiol la, mutta 2010-2015 miinusta väkilukuun tuli jo tuplamäärä. Pelkän ilokaasun voimalla mentiin, koska en tykkää puudutuspiikeistä, sanoo Anne. Tyttö parkaisi ensi parkaisunsa kello 21.57. Kunnan taseessa on edellisiltä vuosilta ylijäämää 4,2 miljoonaa euroa. Vuosikymmentä myöhemmin väkiluku alkoi yhä nelosella (4 400), mutta uudelle tuhatluvulle siirryttiin vuoden 1997 aikana ja vuosi tuhat vaihtui 3 879 padasjokelaisen voimin. Tatu silittelee pikkusiskoa ja tulee kertomaan kun hän on herännyt, kehuu ylpeä Jari-isä. Kuolema vähensi väkilukua Padasjoella 52 ja Kuhmoisissa 51 hengellä. Vasta uudenvuoden päivänä alkoi tuntua siltä, että pian alkaa tapahtua. Vuoden 2015 luvusta 3 143 on jo menty alaspäin: viimeisin tilastoluku marraskuulta kertoo, että padasjokelaisia on 3 071. Kun 80-luvulla syntyneitä oli viitisenkymmentä vuosittain, samoin kuolleita, on viimeiset neljä vuotta vauvoja syntynyt alle kaksikymmentä vuodessa kuolleiden määrän pysytellessa viidenkymmenen tienoilla. Äiti löytää kuopuksestaan enemmän isän kuin omia piirteitään. Ryynänen huomauttaa, että tässä mielessä Suomen Kuvalehden artikkeli palvelee hyvänä herättäjänä listalla oleville ja muillekin kunnille
Asiakas voi vuokrata pöydän viikoksi tai pidemmäksikin aikaa. Provisiokauppakin on mahdollista isommissa esineissä, ja tällä viikolla uutuutena alkoi vuokrapöytämyynti. Nyt Hämäläiset asuvat alkeellista kahden huoneen mökkiä Arrakoskella. Kokous ajankohdasta äänestettiin Ilkka Mert salmen esitettyä ja Seija Karevaaran kannatettua, että kokous alkaisi klo 17. Molemmat osaavat arvostaa luonnon läheisyyttä ja omaa rauhaa. Vanhempainyhdistystä kunta tukee entiseen tapaan tonnilla. Hämäläiset eivät ihme kyllä ole aiemmin olleet mitään intohimoisia kirpputoVahingossa yrittäjiksi – harrastuksesta työ Hämäläiset perustivat kirppiksen rien kiertelijöitä. Joskus nuorena tuli myyntityötäkin tehtyä. Jari Hämäläinen on Varkaudesta kotoisin ja asui ennen Padasjokea Orimattilassa. Lahdessa syntyneelle ja siellä ikänsä asuneelle Niina Hämäläiselle Padasjoki on tuttu paikkakunta jo lapsuudesta. Uusi anoja Fenix-kulma jäi ilman avustusta. kuolinpesiä. Entisen ajan kannalla oli 3 kunnanhallituksen jäsentä: Mervi Hännikäinen, Silja Savola ja Heikki Toivonen. Erkki Syrjäsen ja Ilkka Mert salmen tekemä valtuustoaloite on kunnanhallituksen mielestä loppuunkäsitelty. Osto ja myynti Kirppis Oy ei nimenä ole vielä saanut virallista hyväksyntää, mutta Y-tunnus on jo. Kunnanhallituksen kokoukset pidetään tänäkin vuonna kuukauden ensimmäisenä ja kolmantena maanantaina klo 15 alkaen. Lisäksi yhtymä on todennut, että järjestämisvastuun siirron peruuttaminen on käytännössä mahdotonta. Vuoden 2017 yhteisöavustukset olivat kunnanhallituksen käsittelyssä maanantaina. Niina on sairaseläkkeellä selästään, Jari puolestaan jätti yli 25 vuoden jälkeen asentajan työnsä. Yhtiökokousedustajaksi Ilpo Pylväsen tilalle Asunto Oy Koluntielle, Asunto Oy Padasvasaan, Asunto Oy Koiravuoreen, Kiinteistö Oy Laidunkulmaan ja Padasjoen Asuntotalot Oy:öön valittiin Mervi Hännikäinen, joka nousi Pylväsen tilalle myös kunnanhallitukseen. Messuvieraille jaetaan muun muassa ensimmäistä painosta Padasjoki Palvelee –lehteä, joka ilmestyy juuri matkailumessuille. 4 n:o 2 Torstaina 12.1.2017 Puolitoista vuotta sitten vakituisesti Padasjoelle asettuneet Niina ja Jari Hämäläinen etsivät paikkakunnalta kirpputoria, ja kun eivät sellaista löytäneet, piti se perustaa itse. Niina Hämäläinen on saanut putiikista myönteistä palautetta: tavara on hyvää, myymälä siisti ja hinnat edulliset. Kunnanvaltuusto hyväksyi perussopimuksen hyvinvointiyhtymän kanssa kesäkuussa. Kirppistä kokeiltiin ensin pelkästään harrastuspohjalta kolmena päivänä viikossa, mutta tammikuun alussa pariskunta perusti yrityksen. Tosi hyvin on otettu vastaan, tällaiselle on selvästi ollut tarvetta. Entiseen tapaan suurimman siivun avustuspotista saa Padasjoen Sotaveteraanit (4 000 euroa). He ostavat tavaraa myös suoraan yksityishenkilöiltä ja mm. Uutta hallintosääntöä valmistelemaan valittiin kunnanhallituksen maanantaisessa kokouksessa työryhmä, johon kuuluvat Pirkka Ahola (pj), Antti Räsänen, Kati Liikonen, Mira Vilkman, Ilkka Mertsalmi ja hallintojohtaja. Jari Hämäläinen on koonnut kirppiksen yhteen nurkkaukseen miehiä kiinnostavat tavarat kuten työkalut. Kunnan matkailuasioista vastaava Maria Virtanen on edustamassa messuilla torstaista lauantaihin. Palveluopas jaossa messuilla. Huutokaupoissa 12-tuntisia päiviä Kotioloissa tulee tosin vietettyä entistä vähemmän aikaa, sillä mikäli eivät ole puodissaan, Hämäläiset kiertävät huutokauppoja parinsadan kilometrin säteellä kotoa. Monellakaan ei ole pakettiautoa huonekalujen kuljettamiseksi. Hän vietti jokaisen kesäloman Padasjoella ja ennen maallemuuttoa hän oli kolmen vuoden ajan lomapadasjokelainen. Tuli revittyä itsensä rikki, tunnustaa kesällä viimeksi leikattu Niina. Vuosi meni tyhjentäessä, siunailee Niina. Padasjoki-seura saa 2 000 euroa ja Päijät-Hämeen Lentokenttäsäätiö 1 000 euroa kuten viime vuonnakin, ja Eläkeliiton Padasjoen yhdistys anomansa 1 500 euroa. Padasjoen Vanhustentukiyhdistys ja Padasjoen Luonnonystävät saavat 500 euroa kumpainenkin. Mertsalmi jätti asiasta eriävän mielipiteensä. Avustusta anoneet kyläyhdistykset (Kellosalmi-Seitniemi-Virmaila, Kasiniemi, Kirkonkylä, Arrakoski, Maakeski ja VesijakoPorasa) saavat 1 100 euroa kukin. Aiemmin saadut ja anotut summat olivat kaikilla kylillä suurempia, ja kokouksessa summia viilattiin vielä satasen verran alaspäin, koska hallitus halusi korottaa lentokenttäsäätiön avustusta esitetystä 500 eurosta. Niinalla on viisi lasta, Jarilla kaksi, joista toinen on jo tehnyt hänet isoisäksi. Lisäksi olen ammatiltani puutarhuri, kiviasentaja, siivooja ja liikunnanohjaaja. Lisäksi veteraaneille, heidän puolisoilleen ja leskilleen varaudutaan antamaan vielä 3 000 euroa kuntoutukseen, vesijumppaan, hammashuoltoon, matkakuluihin sekä kotipalveluun. Olen ollut hirveä hamstraaja. Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se toteaa verkon jatkorakentamisen olevan valtuuston tahdon mukaista. Syrjäsen ja Mertsalmen toinen aloite, jossa vaadittiin valokuituverkon rakentamisen keskeyttämistä, ei myöskään johda toimenpiteisiin. Joulukuun alussa pariskunta avasi kirppiksen entisen Tanssikulman tiloihin Pikantin viereen ja tammikuun alusta lähtien puoti on ollut avoinna päivittäin. Iso osa yhteishankinnosta toteutetaan KL-Kuntahankintojen kautta. Perusteluissaan kunnanhallitus toteaa, että kunta on luopunut perusturvapalvelujen järjestämisestä jo 10 vuotta sitten. Meillä on ilmainen kotiinkuljetus viiden kilometrin etäisyydelle ja pidemmällekin viedään polttoainekustannuksia vastaan. Viime vuoden tapaan Padasjoki on mukana messuilla Lahti Regionin yhteisosastolla, jossa Päijänteen kunnilla on oma Visit Päijänne –kulma. Nyt kerään enää oikeastaan vain kuparitauluja, ne ovat jotenkin niin söpöjä. Lauantaina kirppis tarjoaa asiakkailleen kahvit Pikantissa. Ilo olla täällä, kun asiakkaina on ihania ihmisiä ja työ on näin hauskaa, huokaa Niina Hämäläinen onnellisena. Sopimus yhteishankinnoista on siirtynyt Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymälle. Hallintosääntö valmisteluun Pirkka Aholan johdolla Yhteisöavustuksista yhä leijonanosa sotaveteraaneille Matkamessut järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 19.-22.1. Aloitteessa esitettiin perusturvapalvelujen järjestämisvastuun siirron peruuttamista. Tuulikki Kaunisto ja Antti Räsänen äänestivät tyhjää. Padasjoki oli mukana seudullisessa hankintarenkaassa toukokuusta 2008. Uudentyyppinen palveluhakemistolehti jaetaan myös ensi viikolla Padas joen Sanomien välissä kaikille julkaisijan jäsenrekisteristä löytyville, myös kesäasukkaille kotiosoitteisiin. Myöhempää aikaa kannatti äänestyksessä 2. Yrityksen perustamiseen houkutti kysynnän lisäksi hyvät tilat keskeisellä paikalla ydintaajamassa toria vastapäätä. Itse asiassa viime kesänä he ensimäistä kertaa kaupittelivat ylijäämätavaroitaan peräkonttikirppiksillä, mutta totesivat sen työlääksi. Huonekalujen lisäksi kirppiksellä on myynnissä todella monipuolisesti kaikkea kodin tavaraa: astioita, vaatteita, työkaluja, kirjoja, tauluja… Hämäläiset pitävät lisäksi listaa asiakkaidensa toivomista tavaroista, jotta osaavat pitää silmänsä auki ostoreissuilla. Padasjoen Sano mien työtämässä julkaisussa esitellään kattavasti kunnan, yritysten ja yhdistysten Padasjoella tarjoamat palvelut. Yhteistoimintasopimus seudullisesta hankintatoimesta päättyy helmikuun lopussa. Isossa omakotitalossa oli tilaa ja kyllä sitä roinaa sitten kertyikin nurkkiin
asti esillä lahtelaisen Jussi Kekkosen piirtämiä psykedeelisiä spiraalikuvioita. A4kokoisten töiden lisäksi hän tekee suuria maalauksia: kuuden vuoden takainen lopputyö Lahden taideinstituutista käsitti kaksi 2,5-metristä maalausta, jotka olivat näytteillä vierivieressä. Hallitus totesi nimittäneensä joulukuussa edustajansa perusturvan valmisteluryhmään ja ilmoittaneensa, ettei se hyväksy osaston lakkauttamista ennen kuin kokonaissuunnitelma on valmis. Kekkosen töitä on aiemmin ollut esillä lähinnä Lahdessa mm. Kuvat olivat yhdistyksen puheenjohtajan Tuija Purasen ottamia Padasjoelta. Teknon vastapainoksi tulee kuunneltua toisesta äärilaidasta freejazzia. Miehen kotona soi usein myös musiikki. Ennen vanhaan oli kaikki irtotavaraa: lihat ja leivät käärittiin tiskillä paperiin ja maito kaadettiin hinkkaan. Konsolisoolopelien lisäksi Kekkonen on pelannut liveroolipelejä ryhmässä. Hedelmäpusseissakin on onneksi vaihtoehtona maatuva pussiversio, kiittelee Mertsalmi. Kekkonen tekee yleensä taulujensa viivat musteella piirtämällä ja värittää kuviot akryylimaalilla. Nykytaiteen kioskilla ja Hämegalleriassa. Keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja Pirkka Ahola, varapuheenjohtaja Hannu Hertti, jäsen Eero Karevaara sekä varajäsen Pekka Salonen ovat eroamassa lautakunnasta, koska aikovat asettua ehdolle kuntavaaleissa. Meeri Usmasella oli oma kauppakassi. Kotiäänestäjien on ilmoittauduttava 28.3. helmikuuta. Jussi Kekkosen surrealistiset kuviot vyöryvät paperille ilman sen kummempaa etukäteisvisiota. Padasjoen Luonnonystävät tempaisi viime vuoden turhakkeeksi valitun muovikassin välttämiseksi. 16-vuotiaasta lähtien hän kiersi taidealan oppilaitoksia keskittyen raakaan käypurkaa surrealistisia kuviaan sarjakuvaruutuihin. Keskusvaalilautakuntaan kuuluvat tällä hetkellä edellä mainittujen lisäksi Melise Kröning ja Tiina Pylvänen. mennessä. Varsinaisia esikuvia hänellä ei ole, joskin kuvista on havaittavissa vaikutteita nuoruusvuosien sarjakuvaihanteista. Maaseutu miellyttää kaupunkilaista Helsingissä syntynyt Kekkonen asui pitkään Mäntsälässä ennen muuttoaan Lahteen. Vanhimmat näyttelytyöt ovat mustavalkoisia ja kahdeksan vuoden takaa, tuoreimmat tämän vuoden satoa. Myynnissä oli lisäksi kahvipusseista tehtyjä ostoskoreja. Kunhan työllistämispesti tammikuun lopulla päättyy, saattaa Kekkonen hyvinkin Luonnonystävät tempaisivat muovikasseja vastaan Paula Mertsalmi ja Tuija Puranen olivat K-Market Ruokapadassa lauantaiaamuna kertomassa muovipussien ja -kassien haitoista. Lahtelainen hän on ollut kohta 12 vuotta. Galleria Pikantissa on 10.2. Primitiivispiraaleja ja nekromutantteja Pikantin seinillä tännöntyöhön ilman filosofisia hienouksia. Vanhusneuvoston kannanotto vuodeosaston lakkauttamisen kumoamiseksi oli kunnanhallituksen esityslistalla. Luulin jo päässeeni niistä eroon, mutta se ei näytä onnistuvan kovin helposti. Kontrasti on ihan älytön. Hänellä on aina oma ostoskassi mukana: Minä en turhia pusseja ota vaivoikseni. Valtuusto valitsee kokouksessaan 30.1. Piirustuksia ja maalauksia on kertynyt kotinurkkiin melkoinen määrä, seinälle on päätynyt vain kaksi maalausta ja nekin ainoastaan sen takia, että valkoinen seinä oli paljaana niin tylsän näköinen. Lapsuudenhaaveet elokuvaohjaajan urasta vaihtuivat taideopintoihin, kun Kekkonen huomasi osaavansa maalata. Kuntavaaleissa saa äänestää, jos täyttää viimeistään vaalipäivänä 9.4.2017 18 vuotta ja henkilöllä on kotikunta Suomessa viimeistään 17.2.2017. Laitosäänestys on terveysaseman vuodeosastolla, Pihlajakodissa, Visapuistossa ja Riekkotien asunnoissa. Myös pelit kiehtovat. Iso osa maailman muovijätteestä päätyy vesistöihin, joissa muovi pehmennysaineineen pääsee ravintoketjuun ja edelleen ihmisiin. Valmisteluryhmä on ollut koolla ensimmäisen kerran 3.1. Ennakkoon voi äänensä antaa viikon ajan 29.3.-4.4. Luonnonystävien seuraava tapahtuma on Ystävänpäivänä, jolle on suunniteltu polkuretkeä. Vaikka onhan nykypäivän tuotteet usein aivan ylipakattuja. ilmoituksen äänioikeu desta eli ilmoituskortin jokaiselle äänioikeutetulle, jonka osoite on tiedossa. Spiraalit ja painajaishahmot ovat pakkomielteeni. Maistraatti lähettää viimeistään 16.3. Varajäseniä ovat Tuulikki Kaunisto, Pirkko Kauren, Tero Paarvio sekä Erkki Rive. Padasjoki on kuin jokin muumilaakso, kuvailee Kekkonen, joka on tykännyt työstään Pikantissa todella paljon. Muovillekin on onneksi nykyään oma keräysastiansa. Uutuustuotteena myytävänä oli Kirjapainosta juuri tulleita postikortteja. Muovijäte päätyy vesistöihin Muovin välttäminen kokonaan ei nykypäivänä taida onnistua, mutta sen käytön vähentäminen olisi suotavaa. Lapsesta asti elokuvia ahminut Kekkonen myös lukee paljon. Työpaikallaan Pikantissa hän on käyttänyt merkkaustussia ja yliviivaustusseja luomaan paperitöihin kolmiulotteisuutta. Kirjoja pitää aina olla käsillä: historiaa, skifiä ja muuta mielenkiintoista. Myös Vuoden Luonnonystävä on tarkoitus nimetä tuolloin. Piirtämisen ei ole tarkoitus olla terapiaa, mutta kuitenkin se on välttämätöntä, määrittelee taiteilija. Syrjäntakana asuva Meeri Usmanen pysähtyi ottamaan jaossa olevaa luonnonsuojeluaiheista materiaalia. Taidokkaat mustekiehkurat yhdistettynä akryyliin ovat Kekkosen itsekeksimä menetelmä. uudet henkilöt eroa anoneiden tilalle. Yhtymältä pian esitys perusturvapalveluista Keskusvaalilautakuntaan uusia nimiä. Omaa sarjakuvaa Kekkonen ei ole toistaiseksi tehnyt, vaikka tarinoita onkin päässä valmiina. Äänestyspaikkana on entiseen tapaan kirjasto. Ehdokaslistat pitää toimittaa kunnan keskusvaalilautakuntaan viimeistään 28. Muovisia hedelmäpusseja korvaamaan yhdistyksen aktiivit olivat ommelleet kauniita pussukoita vanhoista verhoista. Kaupunkilaisena hänellä ei ollut mitään ennakko-odotuksia maalaispitäjästä. 5 n:o 2 Torstaina 12.1.2017 Ilahduttavan paljon ihmisillä on omia kasseja tai koreja, katseli Paula Mertsalmi K-market Ruokapadassa lauantaina. Tilaisuudessa on sovittu, että hyvinvointiyhtymän edustajat laativat noin kuukauden kuluessa esityksensä Padasjoen perusturvapalveluista. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntai 9.4
Tääl lä on ihan häijyn kaunista, si jainti on kaikinpuolin kerras saan ihanteellinen ja ihmiset ovat aidon ystävällisiä ja, ku ten olen saanut huomata, var sin avuliaita. On saanut joiltain kiinteistöiltä jo pihanvahin goittamismaksuja. 6 n:o 2 Torstaina 12.1.2017 Tulin aikoinani Padasjoel le tuntematta täällä ainutta kaan ihmistä. Sekavan tekstin anti oli tieto, mitä mieltä kir joittaja on aivohalvauspoti laan hoidosta ja että jotkut valtuutetut ovat alaarvoisen törkeitä. Vain Viestintävirastolla valta avata Posti joutuu toisinaan jaka maan lähetyksiä, joiden vas taanottajan se voi vain olet taa asuvan siinä osoitteessa, johon lähetys jaetaan joko lä hetykseen merkityn osoitteen tai tehdyn selvitystyön perus teella. Vaasan hallintooikeuden nipussa olevaan valittamis ajankohtaan korkeimpaan hallintooikeuteen ei ollut valittamisaikana tullut va lituksia. Virkistäviä tuulia huiskii toki ympäril lä aina. Parhaim millaan virastonkin kautta käy nyt lähetys saattaa silti olla pe rillä vain pari päivää myöhäs tyneenä. Henkilön nimen perusteella Posti pää see käsiksi vastaanottajaksi tarkoitetun henkilön osoite historiaan. Viime kerralla epäonnis tuimme pahoin. Miksei jatkettaisi kuten ennenkin, että kalanpoika set siirrettäisiin kasvatta mosta sopivan kokoisina Miestämään. Eikö niistä todella voi kasvotusten rakentavasti keskustella!. Lähettäjällä tai vastaan ottajalla on siis puoli vuotta ai kaa yrittää selvittää, mitä lä hetykselle tapahtui. Nämä nykyiset riitapu karit tuskin enää puolueille ääniä haravoivat. Viestintävirastolle pääty minen on vasta pitkän pro sessin lopputulos. ”Siellä voidaan tutkia lähe tyksen sisältö ja esimerkiksi selvittää, olisiko vastaanotta jan osoite kirjoitettu lähetyk sen sisältöön eri tavalla kuin kuoreen. Selvittelytyön aiheutta mia kustannuksia ei ole las kettu, mutta yhden epäselvän osoitteen korjaaminen kestää noin minuutin verran. Ehkä siinä syy täl laiseen kauneuskanavaan. Huomioni osoittautuivat seuraaviksi: kannattaa ylis tää vain Elykeskusta. Voidaan siirtyä reitin ylä päähän vaikka Vesijakoon saakka. Kaikilla ei ole varaa omaa autoakaan ostaa, ja miten töissä käyvien autokaravaani, kun autossa on poikkeuksetta vain kuljettaja, sopii hiilineutraalin kunnan imagoon?. Jos ny kyiset ehdokkaat aikovat uu delleen asettua ehdokkaik si, on kyseessä varsin selkä rangaton teko. Paikkakun ta oli minulle täysin outo ja talokin niin rehju, että os topäätöksen jälkeiset kaksi viikkoa valvoin yöt katke rasti katuen. ”Osoitehistoria on meillä pitkälti tiedossa. Toivomme vastaanottajilta valppautta tässä asiassa.” Usein täysi varmuus vas taanottajasta on mahdollista saada vain avaamalla lähetys. ”Keinoäly ei vielä pysty siihen. Monet työntävät juuriaan syvälle maahan, itse olen kas vatellut siiventynkiä selkään koko ikäni. Sirpa Särkiö Jos lähettämäsi joulukor tit eivät löytäneet vastaanot tajiaan tai odottamasi lähe tys jäi saapumatta, molem mat löytynevät jo Viestintä viraston holvista. Epäselvän tai vailli naisen osoitteen vuoksi ja kamatta jäävän lähetyksen oikean vastaanottajan sel vittely alkaa vastaanottajan nimestä, jos sellainen osoi tetiedoista löytyy. Sitten vähitel len luontainen uteliaisuute ni voitti. En ole kertaakaan ko kenut olevani ulkopuolinen, vaikka kaukaa ja ulkopuolelta tänne olen tullutkin. Minulle ja uskoak seni monelle muulle kunta laiselle tuntuu kummallisel ta, että tällaisia täytyy kir joitella. Ei mi kään vedenpaisumus ole mahdollista. En tunne näitä Pietisiä, mutta kuvanveistäjääitiänsä arvostan. Silloin ainakin lähettäjä saa tietää, jos jakelu ei onnistunut. Pikku hiljaa pitäisi asiasta tiedottaa, jotta tietää pitäisikö jo ryh tyä pakkaamaan ja muuttaa työn perässä Lahteen. Muutoshakuisena ja yltiöpositiivisena ihmise nä haluan voida hyvin mis sä ikinä olenkin. Pietisen kohdalla on va rapato (lue I pato). Osa lajittelukoneis ta osaa kyllä jo hoitaa osoit teenmuutosten käsittelyn”, Ainasoja kertoo. Ei, vaan tuo daan koko tilanteen surkeus kaikkien padasjokelaisten luettavaksi. Sen jälkeen lähetykset tuho taan niin, että kirjesalaisuus säilyy. Oksanen toteaa, että jos hän joutuu laske maan vettä se määrän ns. Kysele postin perään Mikäli Viestintävirastokaan ei saa selvyyttä vastaanottajas ta tai lähettäjästä, säilytetään lähetyksiä kuusi kuukautta. Luin ne (en ole lukenut lukusissa!). Alue on vuokrattu 50 vuo deksi. Puolueet alkavat kaiketi näinä aikoina asetella uu sia ehdokkaitaan. Saimme valtuuston, joka on kunnos tautunut riitelyllä, oikeus haasteilla ja erottamisilla. Jos nimeen liitetyssä osoitteessa on jo takin pielessä eikä vastaan ottajaa siksi löydy, korjaam me osoitteen meillä olevan tiedon mukaan nimeä vas taavaksi ja lähetys lähtee oi keaan osoitteeseen”, ohjaus keskuksen johtaja Jarmo Ai nasoja Postista kertoo. Mutta sellai sia nämä ”minäminämie het” ovat. Aikaa kuluu jo Postin te kemiin selvityksiin. On siir tynyt Lummenepienjärville kasvattajaksi. Niitähän johto paikoilla ikävä kyllä vili see ja ”hyväveli” systee mit toimivat. Hyväksy vä ilmapiiri on osaltaan autta nut asettautumaan. Epäselvien osoitteiden sel vittely on Postissa arkipäi vää. Posti yrit tää aina selvittää jokaisen lä hetyksen oikean vastaanot tajan. Kadonnei den lähetysten perään voi ky sellä puoli vuotta lähetyksen jälkeen. Olen muuttanut elämässäni usein ja lentänyt joskus kauaskin. Työ on manuaalista. Mikä sitten. Ennen vuotta 1905 koko koski kuului Särkiölle (sil loin Särkiöisiin). Siis Arrakos kella kalat olisivatkin järvi taimenia (purotaimenet tar vitsevat noin 1520 cm vet tä). Pitäkööt mielessään, että valitsevat yhteistyökykyisiä uusia kas voja. ”Tavallinen kirjeposti ei ole samalla tavalla seurattavaa kuin pakettien lähetykset, mut ta ilman muuta kannattaa ky sellä perään. Siivet siis kantavat! Nyt olen asunut sa malla paikkakunnalla ja jo pa samassa talossa pian 12 vuotta. Ne tuovat uusia aja tuksia ja ideoita, joita voin ja haluan toteuttaa, lentoonkin nousta, mutta pesäkolo py syköön vielä samana! Maarit Oksanen-Biarowsky M EITILLE SOITETTII N Onko edelleenkään mitään tietoa pysyvätkö linjaau tovuorot Lahden suuntaan helmikuun puolivälin jälkeen ennallaan, vähenevätkö vai loppuvatko kokonaan. Kauemmin kuin ikinä missään! Enkä tunne muut totuulen vieläkään kutitte levan siipisulkiani, niin pal jon on täällä näkemistä ja kokemista. Tunnen olevani kotona siksi kin, että kannan kotia sydämes sä. Voit vielä saada sen min kuoriutuikin aivan ihana, hassunhauska koti. Padasjoella on ollut, alku hämmennyksestä päästyäni, varsin helppo viihtyä. Eivät ne kui tenkaan hypähtelisi eri sil tojen yli. Jos osoitehistorian selvittely tai epävarmuustar ralla tehty jakelu eivät tuota tulosta, lähetys lähtee eteen päin Viestintävirastolle, jon ka valta riittää kansalaisten postin avaamiseen. Emme kai riiteleville eh dokkaille enää anna kallis arvoisia ääniämme. Aloin tu tustua uuteen asuinkuntaani, sen ihmisiin ja tapoihin, se kä myös tähän perin ominta keiseen taloon, josta sittem Hain kunnanvirastosta – jo arkistosta ArrakoskiOk sanen –paperit. Aiheen kirjoitukseeni an toi viime Padasjoen Sano missa ollut kirjoitus vastauk sena aiemmin lehdessä ol leeseen samalla tavalla ih metystä herättäneeseen kir joitukseen. Jos joku ei itse pystyisikään auttamaan, niin hän osaa kuitenkin aina ker toa, että keneltä voi apua ky sellä. kauneuskanavaan, ei hänel le mahdollistu enää sähkön tuottaminen. Siispä jään. Onnellista oli sekin, että sain talokaupan kylkiäisenä aivan ihania naa pureita.Toisinkin olisi voinut olla, niitä kun ei pääse itse va litsemaan. Me ääni oikeutetut, joista tällä ker taa käyttäisin nimitystä ää nestysvelvolliset, pidämme huolen, että saamme meitä koskevia asioita positiivi sesti ja rakentavasti hoita van valtuuston. Silloin lähetykseen lii mataan niin kutsuttu epävar muustarra. Miksi tämä minua vähäis tä mökkiläistä kiinnostaa. Tähän Postin valta ei kuiten kaan riitä. Mutta: Vaasan hallintooi keus toteaa: ”Tämä ei koske Miestämää”. ”Jos vastaanottaja ei asu sii nä osoitteessa, johon lähetys jaetaan, vastaanottajan olisi hyvä palauttaa lähetys meil le. Hyvän vaalivuoden toi votuksin, Matti Hokka DI, eläkeläinen Vaalivuosi, valtuusto uusiksi! M EITILLE KIRJOTETTII N M AARITIN NURKK A Se on taas tämä mitätön mökkiläinen Lähettäjän tietojen merkitseminen lähetykseen kannattaa aina. Epämääräiset postilähetykset päätyvät lopulta Viestintävirastolle Jäikö odotettu kirje saapumatta. Jos tietää, kuka lähetyksen lähetti, miten ja koska lähetys on Postille jä tetty sekä vastaanottajan tie dot, ollaan jo pitkällä.” Teksti: Teematuotanto, Jarno Keskinen Alkanut vuosi tuo muka naan kunnallisvaalit, jois sa me kuntalaiset saamme ilmaista tahtomme siihen, millaisia päättäjiä haluam me asioittemme hoitoon. Sisällöstä mahdol lisesti löytyvän vinkin perus teella virasto palauttaa lähe tykset meille ja me jakelem me lähetykset.” Jos lähetyksen tie vie Vies tintävirastoon, ei vastaanotta ja saa lähetystään kovin nope asti
www.padasjoensanomat.fi, myös Ilmestyy torstaisin. sanomalehtiopetuksessa.fi Ihminen kerää luonnostaan ympärilleen samanhenkisiä kavereita. sanomalehtiopetuksessa.fi Ihminen kerää luonnostaan ympärilleen samanhenkisiä kavereita. SANOMALEHTIVIIKKO 30.1.–3.2. 13. Tämä on ihan ok, mutta jos maailmankuva muodostuu vain kavereiden uutisista ja mielipiteistä, vaarana on, että näkökulma asioihin kapenee. SANOMALEHTIVIIKKO 30.1.–3.2. Levikki 3444, LT 2015 Päätoimittaja: Jaana Tanner puh. Osuuskaupalla vaalit 18.4.-8.5. /pmm Takasivu 1,35 . Tervetuloa Nyystölän kyläyhdistys ry Yrittäjät ja yrittäjäksi aikovat! Tiedotustilaisuus Kuntalan valtuustosalissa torstaina 19.1.2017 klo18.00 Padasjoen elinkeinojen kehittämisestä ja kehittäjäksi valitun Petri Jalkasen yrittäjäyhteistyön käynnistämisestä. Kunnantoimiston naiset muodostanette joukkueen rungon. Soita 045-3237527. 3 kk 23,10 e Pohjoismaihin ja muualle Eurooppaan 12 kk 83,00 € Alle 30 . Vaaleja varten Hämeenmaan alue on jaettu jäsen alueisiin. Hp. Tervetuloa! Elinkeinotoimi Tilaa lahjaksi tai itsellesi PADASJOEN SANOMAT kestotilaus 12 kk määräaikaistilaus 12 kk määräaikaistilaus 9 kk määräaikaistilaus 6 kk määräaikaistilaus 3 kk 66,00 . Hämeenmaan yli 156 000 asiakasomistajaa pääsevät äänestämään edustajiaan 18.4.8.5. 552 7522, sähköposti: toimitus@padasjoensanomat.fi Ilmoitukset, tilaukset ja osoitteenmuutokset: Leena Nurminen, puh. N AAPURISTA NAPATTU A Onkohan seurakuntauutisten jättäminen pois Kuhmoisten Sanomista ihan loppuun saakka harkittu säästötoimenpide. Mahakelkkaviesti. Padasjoen Lions Club järjestää jälleen laskiaismenot yhteiskoulun kiekkokaukalossa helmikuun 7 päivän iltana. 12 kk 72,50 . PS 50 VUOTTA SITTEN Osuuskauppa Hämeenmaan asiakasomistajat valitsevat tänä keväänä Osuuskauppa Hämeen maan edustajis ton. (03) 552 7500, fax 552 7525. Tämä on ihan ok, mutta jos maailmankuva muodostuu vain kavereiden uutisista ja mielipiteistä, vaarana on, että näkökulma asioihin kapenee. Hinnat sis. sanomalehtiopetuksessa.fi Ihminen kerää luonnostaan ympärilleen samanhenkisiä kavereita. SANOMALEHTIVIIKKO 30.1.–3.2. Tiedämme Teidät, arvoisat naispuoliset virkailijat, sisätöiden kangistamiksi, ettekä tästä syystä pysty paljoakaan lätkän liikkeitä ohjailemaan. /rivi TILAUSHINNAT 1.1.2017 alkaen. 57,50 . Äänestyslipuke ja äänestysohjeet toimitetaan Osuuskauppa Hämeenmaan äänioikeutetuille jäsenille huhtikuun alussa postitse. AUTOKAVE ISSN 0784-6568 Koivutie 8, 17500 Padasjoki. Vaalien tulos julkistetaan 18.5. /pmm Tekstissä ja tekstin jälkeen 1,30 . Ilmoitukset jätettävä tiistaihin klo 14 mennessä. Kirkonseutu-lehden tilaamisesta en ole kinnostunut. Tämän tietäen haastamme Teidät kanssamme otteluun. Tarjolla kahvia, pullaa ja makkarat. Apua saanette sairaalasta, vanhainkodista ym.ym. 7 n:o 2 Torstaina 12.1.2017 Maanrakennustyöt Jari Ahola www.maanrakennusjariahola.fi 040 501 3240 040 501 3240 Rakennusten purkutyöt/ uusien pohjarakentaminen, vesi-, viemärija sähkökaivuut, Tonttien ja teiden raivaukset Rakennusten purkutyöt/ uusien pohjarakentaminen, vesi-, viemärija sähkökaivuut, Tonttien ja teiden raivaukset Palkkisillantie 2-4, 16900 Lammi www.autokave.fi Arkisin klo 9-17, p. 195 000. Puh. Ehdokkaaksi voi asettua jokainen ennen 1.1.2017 Osuuskauppa Hämeenmaahan hyväksytty, osuusmaksun kokonaan maksanut jäsen, joka on vaalin alkaessa täysivaltainen (mm. SANOMALEHTIVIIKKO 30.1.–3.2. p:nä 1967 Haasteita kunnan naispuolisille virkailijoille. Asiakasomistajat äänestävät edustajistoon jäsenet omilta jäsenalueiltaan, jäsenalueiden ulkopuolella asuva asiakasomistaja voi äänestää minkä tahansa jäsenalueen ehdokasta. Tämä on ihan ok, mutta jos maailmankuva muodostuu vain kavereiden uutisista ja mielipiteistä, vaarana on, että näkökulma asioihin kapenee. • Täsmennyksenä palkkatukijuttuun: Toimelalla on 2 vakituista työntekijää, 1 oppisopimuslainen sekä 3 tarvittaessa töihinkutsuttavaa, joista 1 Lahdessa. Kirkonkylän koulun ruokalista: maanantaina mannavelli, leipä, voi, juusto; tiistaina ohrajauhopuuro, maito, hillo, leipä, voi; keskiviikkona lihakeitto, leipä, voi, maito; torstaina ruismarjapuuro, maito, leipä, voi; perjantaina hernekeitto, leipä, voi, maito; lauantaina mannapuuro, mehukeitto, leipä, voi. ILMOITUSHINNAT 1.1.2017 alkaen . 9 kk 57,50 e 6 kk 40,50 . Ehdokaslistat on toimitettava S-vaalilautakunnalle kirjallisina 20.2. Jäsenalueelta 2 voi olla 20 ehdokasta (Asikkala, Padasjoki, Heinola, Hartola, Sysmä, Hollola, Kärkölä, Orimattila, Myrskylä). Lisätiedot PadMUn facebook-sivuilta. Tämä on ihan ok, mutta jos maailmankuva muodostuu vain kavereiden uutisista ja mielipiteistä, vaarana on, että näkökulma asioihin kapenee. (03) 552 7500, sähköposti: ilmoitukset@padasjoensanomat.fi Konttori avoinna ma-pe klo 9-16. Lehden suurin vastuu ilmoitusten julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Vähintään 3 jäsenalueella asuvaa äänioikeutettua jäsentä voi laatia ehdokaslistan. Ulkopaikkakuntalaisena haluaisin edelleenkin pysyä ajan tasalla Kuhmoisten kirkossa pidettävistä messuista ja väestömuutoksista. Ehdokkaana voi olla vain yhdessä ehdokaslistassa. Kilpailu käydään jääkiekkokaukalossa 4-henkisin joukkuein. 010-3969911 Lammilla O n K atsastus Bensiiniautot Dieselautot 48 € 58 € Hinnat sisältävät kaikki päästötestit ym. Katkaistun lehtitilauksen tilausmaksuja ei palauteta. Vaaleissa valitaan edustajiston 45 edustajaa seuraavalle nelivuotiskaudelle 20172020. myös facebookissa. Ohjelmaan kuuluu jääkiekko-ottelu, jonka tuomariksi olemme saaneet kaikkien tunteman huuliveikon Eemelin. 72,50 . ALV 10 % Kotimaa: Kestotilaus 66 . + ALV 24 %. Ehdolla ei voi olla asiakasomistajatalouteen kuuluva henkilö, joka ei ole itse maksanut Osuuskauppa Hämeenmaan osuusmaksua. OPETTAJA, TILAA LEHDET SANOMALEHTIVIIKON AJAKSI MAKSUTTA OSOITTEESTA lehdenosoite.fi/osoite. PadMUn perinteinen matka MP-MESSUILLE la 4.2.2017! Lähtö matkahuollon edestä lauantaina 4.2.2017 klo 7.00 ja paluu Padasjoelle n. 552 7521, sähköposti: toimitus@padasjoensanomat.fi Toimitus: Sari Heliövaara, puh. Jättöajan päättymisen jälkeen vastaanotetuista ja julkaistuista ilmoituksista perimme lisämaksun, 5 . laskuun lisätään laskutuslisä 5 . Juha Kiuru Kuhmoisten Sanomissa 11.1.2017. sanomalehtiopetuksessa.fi Ihminen kerää luonnostaan ympärilleen samanhenkisiä kavereita. www.padmu.fi NUUTINPÄIVÄKAHVIT sunnuntaina 15.1.2017 klo 12.00 Hirvimiesten kodalla. klo 17.00. vetojen asemasta olemme tänä vuonna valinneet mahakelkkaviestin. /pmm Rivi-ilmoitus 3,50 . Samassa listassa on oltava ehdokkaina saman jäsenalueen jäseniä vähintään kaksi ja enintään kaksi kertaa se määrä ehdokkaita kuin jäsenalueelta voidaan valita edustajiston jäseniä. Hintoihin lisätään ALV 24 % Etusivu 1,40 . Käy katsomassa ja tykkäämässä! OPETTAJA, TILAA LEHDET SANOMALEHTIVIIKON AJAKSI MAKSUTTA OSOITTEESTA lehdenosoite.fi/osoite . 18 vuotta täyttänyt) ja asuu Osuuskauppa Hämeenmaan jäsenalueella. OPETTAJA, TILAA LEHDET SANOMALEHTIVIIKON AJAKSI MAKSUTTA OSOITTEESTA lehdenosoite.fi/osoite. 40,50 . mennessä. Kirkollisten julkaisemisen lopettaminen saattaa minut ja ehkä jotkut muutkin muualla asuvat uutispimentoon. 23,10 e Saajan nimi Osoite Maksajan nimi Osoite KIRJE N :o 2 12 .1 .2 01 7 PADASJOEN SANOMAT TUNNUS 5014005 17500 VASTAUSLÄHETYS Padasjoen Sanomat maksaa postimaksun Perjantaina tammik. Puhelimessa vastaanotettuun ilmoitukseen tulleesta virheestä ei vastata. Padasjoki kuuluu jäsenalue kakkoseen, jolta valitaan 10 edustajaa. Lionien laskiaisliukujuhlan köyden-, putki-, ym. Välitämme ilmoituksia kaikkiin Sanomalehtien liiton jäsenlehtiin niiden omilla hinnoilla. + alv Paino: Lehtisepät Oy, Pieksämäki Myynnissä Purolassa -09 valmistunut ok-talo, 120/133m 2 . OPETTAJA, TILAA LEHDET SANOMALEHTIVIIKON AJAKSI MAKSUTTA OSOITTEESTA lehdenosoite.fi/osoite
Heti olen valmis väistymään, jos joku muu ha luaa johtoon. 2 PKT UUDET AUKIOLOAJAT! Palvelemme kesäaikaan: Ma-Pe 7-21 La 7-21 Su 10-19 Kippari Meidät löydät myös facebookista www.facebook.com K-Market KIPPARI Toritie 53, 17800 Kuhmoinen Puh. lee Suomi/Ruotsi, pakattu Limsat 0,95 l, Cola, Jaffa tai Lemon 5 95 KG 6 95 KG 11 90 KG 18-PACK 5 00 2 PKT (5,00/KG) 18 98 24-PACK (2,74/l) sis. 2,70 89 PL (0,73/l) sis. Tuorein voimainponnistus on yhdessä Kirkonkylän kyläyhdistyksen kanssa Sahtimarkkinoilla järjestettävä voimakilpailu ja Vallu Lukan kesäkonsertti. 2 PKT UUDET AUKIOLOAJAT! Palvelemme kesäaikaan: Ma-Pe 7-21 La 7-21 Su 10-19 Kippari Avoinna: ma-pe 7-21, la 7-20, su 10-19 K-market RUOKAPATA Kauppatie 1, Padasjoki Puh. 14 95 KG 10 95 KG (2,21 kg) (7,48 kg) Loppiaisperjantaina käytiin viiden joukkueen voimin perinteinen lentopalloturnaus Kullasvuoren koululla. 2,70 89 PL (0,73/l) sis. Jäätä on melko ohuelti. lee Suomi/Ruotsi, pakattu Limsat 0,95 l, Cola, Jaffa tai Lemon 5 95 KG 6 95 KG 11 90 KG 18-PACK 5 00 2 PKT (5,00/KG) 18 98 24-PACK (2,74/l) sis. pnt. 2,70 89 PL (0,73/l) sis. 2 PKT UUDET AUKIOLOAJAT! Palvelemme kesäaikaan: Ma-Pe 7-21 La 7-21 Su 10-19 Kippari Meidät löydät myös facebookista www.facebook.com K-Market KIPPARI Toritie 53, 17800 Kuhmoinen Puh. Voimassa TO 12.SU 15.1. 03 555 6061 kalle.uimonen@k-market.com Tervetuloa paikalliseen ruokakauppaan! Tarjoukset voimassa 16.-19.6.2016 ellei toisin mainita. Voimassa TO-LA 16.-18.6. Silloin joukon jatkoksi liittyy myös kesäasukkaita. Jumppatarvikkeita kuten steppilautoja säilytetään Pappilanmäen koululla, jossa ne ovat maksutta myös oppilaiden käytössä. pnt. Viime vuodet Nuorisoseura on ollut Padasjoen ahkerimpia jumppavuorojen järjestäjiä kunnan ja opiston ohella. pantin 0,20 Voimassa TO-LA 16.-18.6. Näillä näkymin seuraavan kerran päästään jäädyttämään alkuviikosta, kun luvassa on pakkasia. Hännänhuipuiksi jätettiin Auttoinen ja Padasjoki, kummallakin yksi erävoitto. Toiseksi runkosarjassa tuli Playboys hävittyään kaksi erää. Kunnan ja mm. Kenttämestari Pasi Jussila kävi tiistaina merkkaamassa kuutamohiihdon reitin Laivarannasta VähäHaukkasaloon. Voimassa TO-LA 16.-18.6. Koivukosken aktiivisessa ohjausnuorassa seura on ehtinyt moneen mukaan. 2,70 89 PL (0,73/l) sis. lee Suomi/Ruotsi, pakattu Limsat 0,95 l, Cola, Jaffa tai Lemon 5 95 KG 6 95 KG 11 90 KG 18-PACK 5 00 2 PKT (5,00/KG) 18 98 24-PACK (2,74/l) sis. Voimassa TO-LA 16.-18.6. Turnauksen kolmas oli viime vuoden mestari Luopioinen. 5 95 Voimassa TO 12.LA 14.1. Uutta välineistöä palaneiden tilalle Seura on tehnyt yhteistyötä muitten paikkakunnan yhdistysten kanssa. GRILLISTÄ TAPOLAN KIPPARIN A.LE COQ PREMIUM ERÄ! TUORE OLVI Kuuma mustamakkara Costa Rica Kahvit 500 g Jättipihvi marinoitu tai maustamaton, Suomi, pakattu III-OLUT 0,33 l 18-pack Kirjolohi. Runkosarjassa pelattiin kahden erän ottelut jokainen jokaista vastaan. 03 5512200 marko.samiola@k-market.com LISÄTISKILTÄ! NAUDAN PAISTIJAUHELIHA Voimassa TO 12. Lammin joukkueessa peLammin mestarijouk kueessa pelasivat vasem malta Kimmo Mäkinen, Ve liAntti Silpola, Ismo Hink ka, Ilmo Kautonen, Jari Nuuttila, Vesa Karjalainen, Marko Metsärinta sekä Ris to Saarinen (edessä). Voimassa TO-LA 16.-18.6. pnt. GRILLISTÄ TAPOLAN KIPPARIN A.LE COQ PREMIUM ERÄ! TUORE OLVI Kuuma mustamakkara Costa Rica Kahvit 500 g Jättipihvi marinoitu tai maustamaton, Suomi, pakattu III-OLUT 0,33 l 18-pack Kirjolohi. Elonen VANILJATOSCAPITKO 400 g KPL Elonen RUISEVÄS 540 g, 9 kpl PS 1 19 Voimassa TO 12.SU 15.1. Kylillä pääsee luistelemaan Maakesken, Auttoisten ja Arrakosken kaukaloissa. Toisaalta on hienoa, miten monet uskolliset jumppaajat jaksavat vuodesta toiseen aina yhtä innokkaina vaalia kuntoaan. 8 n:o 2 Torstaina 12.1.2017 Meidät löydät myös facebookista www.facebook.com K-Market KIPPARI Toritie 53, 17800 Kuhmoinen Puh. Lunta ei ole jään päällä juuri lainkaan. Miehiä on jumpassakin, tosin vähemmistönä. pantin 0,20 Voimassa TO-LA 16.-18.6. Nuorisoseura pitää jäsenet liikkeessä ympäri vuoden lasivat Risto Saarinen, Ismo Hinkka, Ilmo Kautonen, Vesa Karjalainen, Veli-Antti Silpola, Jari Nuuttila, Kimmo Mäkinen ja Marko Metsärinta. Jäät kaukaloissa ovat välttävässä kunnossa. Mikään himourheilija ei todellakaan tarvitse olla, vaan liikkeiden tehoa voi säädellä oman kuntotason mukaan, kannustaa seuran puheenjohtaja Kaija Koivukoski, joka on itsekin pitkän linjan kuntoilija. Vuosien varrella on ollut bluesfestareita, satujumppaa, skeittileirejä, telinevoimistelua, hiphoppia… Suosittuja viikon pituisia poikkitaiteen leirejä oli 90-luvulla useita. GRILLISTÄ! BROILERIN KOIPIREIDET KG LIHATISKILTÄ! NAUDAN PALAPAISTI LÄHIKAUPASTASI TÄLLÄKIN VIIKOLLA PARHAAT RUOKAIDEAT! 2 99 Voimassa TO 12.SU 15.1. Kun monet muut ryhmät jäävät toukokuussa kesätauolle ja jatkavat taas arkista aherrustaan vasta syyskuussa, siirtyy lihaskuntoryhmä kesäajaksi yläkoulun salista ulkoilmaan Pappilanmäen lähiliikunta-alueelle. 03 555 6061 kalle.uimonen@k-market.com Tervetuloa paikalliseen ruokakauppaan! Tarjoukset voimassa 16.-19.6.2016 ellei toisin mainita. Ahjolan palossa tuhoutui paljon myös Nuorisoseuran välineistöä. Voimassa TO-LA 16.-18.6. Listaa täydentää avantouinti ja tanhu, josta alkuvuosilta on useita pokaaleja ja kunniakirjojakin. Tuntuu vain siltä, etteivät ihmiset nykyään halua kauheasti sitoutua mihinkään. 03 555 6061 kalle.uimonen@k-market.com Tervetuloa paikalliseen ruokakauppaan! Tarjoukset voimassa 16.-19.6.2016 ellei toisin mainita. Nuorisoseura järjesti alkuaikoinaan iltamia ja esitti näytelmiä: myöhemminkin näytelmiä on ollut ohjelmassa, kolme niistä on jopa tallennettu elokuvaksi. Turnauksen parhaaksi ”pytty kerho” valitsi Marko Metsärinnan. Turnauksen parhaaksi naispelaajaksi valittiin Auttoisten joukkueessa pelannut Milla Ojanen. Hänen aloittaessaan jäseniä oli parikymmentä, nyt jäsenmäärä on pysytellyt sadassa. GRILLISTÄ TAPOLAN KIPPARIN A.LE COQ PREMIUM ERÄ! TUORE OLVI Kuuma mustamakkara Costa Rica Kahvit 500 g Jättipihvi marinoitu tai maustamaton, Suomi, pakattu III-OLUT 0,33 l 18-pack Kirjolohi. pnt. Lentisturnauksen voitto Lammille Jumppamaikka ja personal trainer Anne Lahtinen on vetänyt Nuorisoseuran ryhmiä vuosien ajan. -LA 14.1. Lammi voitti finaalin puhtaasti 2-0 (25-18, 25-14). Lauri ja Siiri Vehkajärven säätiön avustuksella seura on saanut kerättyä uutta välineistöä noin kymppitonnin edestä. Seuran ryhmiin voi mennä ensi viikolla tutustumaan maksutta. Voimassa TO-LA 16.-18.6. Voimassa TO-LA 16.-18.6. Voimassa TO-LA 16.-18.6. Tällä viikolla alkavalla kevätkaudellakin seuralla on maanantai-iltaisin lihaskuntojumppaa, tiistaisin joogaa ja keskiviikkoisin miesten ryhmä, jossa pelataan höntsämeiningillä sählyä tai lentopalloa. Lisäksi Kullasvuoren takarinteillä on sen verran lunta, että siellä pystyy luistelemaan auttavasti. pantin 0,20 Voimassa TO-LA 16.-18.6. Ainoa hiihdettävässä kunnossa oleva latu löytyy tällä hetkellä Ahjolasta. Päijänteellä on hyvää teräsjäätä noin 18 senttimetrin vahvuudelta. Erilaisten liikuntamuotojen lisäksi monipuolisen seuran toimintoihin on kuulunut mm. Kulttuuria ja liikuntaa Koivukoski on luotsannut perinteikästä padasjokelaisseuraa jo kaksi vuosikymmentä, vuodesta 1997 al kaen. Osallistujia on mukavasti, etenkin lihaskuntoryhmässä, mutta lisääkin osallistujia mahtuu mukaan. 2 PKT UUDET AUKIOLOAJAT! Palvelemme kesäaikaan: Ma-Pe 7-21 La 7-21 Su 10-19 Kippari Meidät löydät myös facebookista www.facebook.com K-Market KIPPARI Toritie 53, 17800 Kuhmoinen Puh. GRILLISTÄ TAPOLAN KIPPARIN A.LE COQ PREMIUM ERÄ! TUORE OLVI Kuuma mustamakkara Costa Rica Kahvit 500 g Jättipihvi marinoitu tai maustamaton, Suomi, pakattu III-OLUT 0,33 l 18-pack Kirjolohi. Ohjaajiakin on ollut nykyään vaikea saada, siksi jotkin ryhmät on jouduttu lopettamaan. 03 555 6061 kalle.uimonen@k-market.com Tervetuloa paikalliseen ruokakauppaan! Tarjoukset voimassa 16.-19.6.2016 ellei toisin mainita. Padasjoen Nuorisoseura on liikuttanut padasjokelaisia jo vuodesta 1901. Näin finaalissa olivat vastakkain Lammi ja Playboys. musiikkia eri muodoissaan, näytelmiä ja tanssia. Latua vain Ahjolassa. pantin 0,20 Voimassa TO-LA 16.-18.6. Nuorisoseuran aloittama keppijumppa on siirtynyt kuntavetoiseksi ja vatsatanssi opistoryhmäksi. Runkosarjan voitti Lammi voitettuaan kaikki erät. Joka toinen vuosi seura järjestää jumpparisteilyn, seuraava on edessä elokuussa. Sittemmin ainut kilpaurheilulaji seuralla on ollut hiphopja showtanssi. lee Suomi/Ruotsi, pakattu Limsat 0,95 l, Cola, Jaffa tai Lemon 5 95 KG 6 95 KG 11 90 KG 18-PACK 5 00 2 PKT (5,00/KG) 18 98 24-PACK (2,74/l) sis