helmikuuta. Lupaharkinnassa otetaan ennakkotiedon mukaan huo mioon mm. Verkko ja videoopetuk sen ansiosta Padasjoen lu kiolaisten ulottuvilla on ollut paljon kursseja, jotka muu toin pienen oppilasmäärän vuoksi olisivat jääneet to teutumatta. Ruot si kuunneltiin vain kerran, tä mä kahdesti, huokaisi Aino Soutsalmi. Sairaankul jettajat tarkastivat kumman kin kuljettajan, joista toinen kuljetettiin terveysasemalle rintakehäkivun vuoksi. Vuonna 2016 lukionsa aloit tavien osalta päätökset teh dään loppuvuodesta 2015. Poliisi avus ti paikalla. poliisi teki kuoleman syyntutkintaa padasjoke laisasunnossa kuolemanta pauksen johdosta. 14€/kg) ULKO JA KULMAPAISTI 15€/KG (NORM. Kristina Talanova on opis kellut kaksi vuotta ranskaa vi deoneuvottelulaitteiden väli tyksellä, opetus tulee Vääk systä. Padasjoen, Sysmän ja Asikkalan sivistys toimen johdon kesken on käy ty alustavia keskusteluja mah dollisesta yhteistyöstä. Kullasvuoren kou lulle odotellaan tuolloin klo 14.3017 välisenä aikana 28 ensimmäisen luokan syksyl lä aloittavaa. Lukion järjestämisluvan hakemisesta päätöksiä ensi viikolla Padasjoen lukion kevään abiturientit pitävät tärkenä, että lukio saisi jatkaa Padas joella tulevaisuudessakin. N:o 6 Torstaina 12.2.2015 padasjokelainen paikallislehti Irtonumero 1,80 e keinuhongan tila keinuhongantie 54, auttoinen, padasjoki, puh. Asiasta pääte tään sivistyslautakunnan ja kunnanhallituksen yhteises sä kokouk sessa ensi maanan taina 16. Kolmikko viritteli lukio yhteistyötä viimeksi muuta ma vuosi sitten, jolloin kehi teltiin ajatusta EteläPäijän teen verkostolukiosta. Padasjoella ei ole vielä pää tetty, haetaanko lukiolle omaa järjestämislupaa vai yhteistä lupaa toisen tai toisten kun tien kanssa. Luvan hakijalla ei olisi la kiin perustuvaa oikeutta jär jestämislupaan, vaikka sääde tyt edellytykset täyttyisivät. Koiravuoressa nokkakolari Abit toivovat jatkoa Kristina Talanova, Nea Mäkelä, Aino Soutsalmi ja Toivo Mattila ahkeroivat tiistaina englannin kuullunymmärtämiskokeen parissa. klo 10 Hämeenlinnantie 884, Auttoinen, Padasjoki Avoinna: ma-pe 10-17. 040 562 8580 www.keinuhonka.fi laskiaisrieha keinuhongan tilalla su 15.2. Pienellä lukiolla on heidän kokemustensa perusteeella monia etuja. Padasjoen päättäjien kes kuudessa vallitsee yksimie lisyys siitä, että kunnassa pi tää olla tulevaisuudessakin mahdollisuus suorittaa lukio opintoja. Sivistyslautakunta käsitteli asiaa viime torstain kokouk sessaan. Tänään lukuloma alkaa penkkareista. Vaikka mo lempien vauhti oli hiljainen, vaurioituivat kummatkin au tot keulastaan kauttaaltaan ja ne hinattiin pois onnet tomuuspaikalta. Nykyisellä luvalla toimitaan enää ensi lukuvuosi. Alustavat yhteistyöneuvot telut naapurikuntien kanssa on jo käynnistetty. Kummankin ikäluokan lu kumäärä perustuu tuoreeseen väkimäärätilastoon, mutta muutoksia voi toki tulla vielä esimerkiksi muuton takia. 9.2. Täällä opettajat ovat lä heisempiä, tukiopetusta saa tarvittaessa ja kurssin suo ritustavoista voi neuvotella, kiittelee Nea Mäkelä. Samana ajankohtana ilmoit tautumisia otetaan vastaan myös Majavan päiväkodilta. Opetus on ollut hyvää ja tunnen olevani samalla viival la luokassa olevien opiskeli joiden kanssa, sanoo kevään ainoa ranskan kirjoittaja. Asiassa ei epäillä rikosta. Koulutulokkaiden ilmoit tautumispäivä on keskiviik kona 18.2. 6.2. Padasjoen lukio joutuu kaikkien muiden Suomen lukioiden tapaan hakemaan syksyyn mennessä uuden järjestämisluvan toiminnalleen. Viikko sitten torstaiaamu na sattui Koiravuoressa kah den henkilöauton välinen kolari, jossa asikkalalainen nainen törmäsi vastaan tul leen padasjokelaismiehen kuljettaman auton keulaan. Opettaja Sami Peltosen mukaan monivalintatehtä vissä oli pari kinkkistä koh taa, mutta toisaalta kuunneltu teksti oli hyvää yleiskieltä. Ensimmäiselle luokalle 28, esikouluun 21 Remontti ohi! Avaamme ma 16.2. Poliisi valvoi liikennet tä Padasjoella lauantaina. Sunnuntaiiltapäivänä 1.2. Lähitulevaisuuden osalta lautakunta esittää valtuus tolle linjausta, että syksyllä 2015 aloittavien opiskelijoi den opinnot pyritään toteut tamaan Padasjoella loppuun saakka riippumatta siitä, to teutuuko se oman tai jonkin muun kunnan järjestämislu van alla. 17€/kg) ETUSELKÄ, KUVE 12€/KG (NORM. Tiistaina kieli studiosta purkautui helpot tuneen oloista porukkaa eng lannin kuullunymmärtämis kokeen jälkeen. Kuski sai poliisilta 115 euron ran gaistusvaatimuksen. Abit ovat keskittyneet täl lä viikolla ylioppilaskokei den kuullunymmärtämisko keisiin ennen tämänpäiväisiä penkkareita. jämsänkoskelainen mies kul jetti Tauluntiellä määräai kaiskatsastamattomuuden vuoksi käyttökiellossa ole vaa henkilöautoa ja sai 48 euron rangaistusvaatimuk sen. klo 12-16 PUOTI AVOINNA LA 10-15, SU 12-16 mäenlaskua hiihtoladut (5km) myös lapsille makkarabaari kuumaa juomaa laskiaispullia keinuhongan tilan laskiainen LUULLINEN KEITTOLIHA 12€/KG (NORM. Perjantaiiltana jyväskylä läinen nainen kuljetti 24tiel lä henkilöautoa 109 km/t no peudella, kun nopeusrajoitus alueella on 80 km/t. Majavatiellä on ennakkotie to, jonka mukaan esikoulun aloitusikäisiä on Padasjoella yhteensä 21. illalla Laivarannan tiellä padasjokelainen mies kuljetti henkilöautoa 65 km/t ylinopeudella 40 km/t no peusrajoitusalueella ja sai 280 euron rangaistusvaati muksen. Eniten jännitti tuleeko teksti kerran vai kaksi. Päätöksiä loppuvuodesta Opetushallitus on luvannut päätökset lukioopetuksen jär jestämisluvista kuluvan vuo den lopussa. oppilasmäärät, alueen olemassa oleva lukio verkko, hakijan taloudelliset ja ammatilliset edellytykset lukiokoulutuksen järjestämi seen, opetustilat ja välineet sekä koulutuksen järjestäjän yhteistyö alueensa yliopisto jen, ammattikorkeakoulujen ja muiden koulutuksen järjestä jien ja työelämän kanssa. klo 10-18 REKIAJELUA (2 e /henk.) PULKKAMÄKI (omat pulkat) LUMIKENKÄKOKEILUA , LUMIRAKENTAMISTA (jos lunta) MYYNNISSÄ HERNEROKKAA, KAHVIA, MAKKARAA (nuotio), kyläyhdistyksen järjestämä YLEINEN PILKKIKILPAILU klo 11-14 Myös sisätilat käytössä, A-oikeudet sisällä. Maanantaiaamuna 24tiel lä sattui peurakolari, jossa oikealta tielle juossut peura törmäsi keskelle padasjoke laismiehen kuljettaman hen kilöauton keulaa ja kuoli tör mäyksen seurauksena. Keskustie oli liukas tapah tumahetkellä. 16€/kg) tarjouksessa lihapuodilla: LIHALAATIKKO 15KG à 16,50€/kg valikoimissa myös jauhelihaa paisteja fileitä entrecotea Koiravuoressa nokkakolari Majantie 50, Padasjoki Pitokärjen TALVIRIEHA kaikenikäisille la 21.2. 60vuotias naiskuljettaja ajautui autoineen alamäes sä ja jyrkässä kaarteessa vas taantulevien ajokaistalle ja osui keskustan suunnasta tulleeseen. Pien ten lukioiden yhdistäminen vesittyi kuitenkin tuolloin kun tien vastustukseen. 9.2. aamupäivällä Kel losalmentiellä kuormaau to ajoi ojaan
25.2. 14.30 alk. Laskiaissunnuntai klo 10 Messu kirkossa, Mattila, saarna Keijo Vikman, Nurmi. Hän kertoo Jyväskylän palokunnan historiasta ja palomiesurastaan.. täyttävälle Täplä-kisulle. Mukaan mahtuu bussillinen nuoria. * 28.5.1923 Lammi k. tois puolen jokkee. 15.2. klo 13 Kinkerit Kellosalmi-Virmaila Ritva Lamminen, Vähä-Kellosalmentie 127 Su 15.2. 2.3. klo 15.30. savusukellus harj. Tämän vuoden tammikuussa ja aikaisempinakin vuosina on tapettu vääränlaisista kuvista, jumalanpilkasta. klo 11, perinteinen tyyli. Bussi mu kana ja ennakkotilaus. Ilm. klo 14 Isää, pappaa ja isopappaa kaivaten Kun elon vuodet karkaa pois töineen, taistoineen. 25.26.3. nuoriso Rikelle onnea! Ihanaa tätä päivää! Nauti joka hetkestä! T. kirkkoherra Auni Kaipia, teologian maisteri Risto Ojala saarnaa ja toimii ehtoollisavustajana. Kahvitarjoilu klo 12 alkaen, 12.30 SP:n tilannekatsaus. Hallituksen kokous ti 17.2. Pääsiäisenä Jeesus muutti suurimman pahan hyväksi, pimeyden valkeudeksi. Anneli 0500 717979. klo 19 Nuortenilta Nuokkarilla nyyttärimeiningillä ystävänpäiväteemalla To 26.2. Synttärionnittelut Luka Walleniukselle, Roosa Niemiselle ja vävy Jannelle. 27.3. Sotaveteraanien vuosikokous to 26.2. Toivotan Ollille paljon iloa ja rajatonta riemua juhlapäivään! T. Nyystölän kyläyhdistyksen kokous 17.2. Ystävänpäivähiihdot 14.2. ja tied. Säävaraus. Tämän jälkeen muistotilaisuus seurakuntatalolla. Jeesukselle langetettiin ristinkuolema – jumalanpilkasta: hän sanoi olevansa Jumalan Poika ja käytti itsestään Jumalan pyhää nimeä Minä Olen. Godenhjelmin maalaus ristiinnaulitusta 155 vuoden takaa. Ja kylväjä jos lienen ma lintusille vaan, ne ehkä laulun pienen suo mulle lennossaan. 2 n:o 6 Torstaina 12.2.2015 Padasjoen seurakunta www.evl.fi/srk/padasjoki Puh (03) 5527200 Onnittelut Sanomaa sinulle 13.2. Seurapalsta Yhteistyössä mukana Padasjoen koulujen vanhempainyhdistyksen järjestämässä Talviriehassa: S-market Padasjoki, Lions Club Padasjoki, Padasjoen leipomo, Etelä-Päijänteen Osuuspankki Padasjoen konttori, Suvimarja, Keinuhongan tila, Padasjoen Apteekki, Warrior, Eltrotec, Putki-Käki, Padaskukka, Siwa, ABC Padasjoki, Puutavaraliike Peltola, Aimitex, Tupakahvila, Paperi keidas, Aulin Hius ja Kenkä, Eurorauta, Pizzeria Mamma Mia, Nimipyyhe, K-market Ruokapata, Hiussoppi, Nordea Vääksy, Helmi Säästöpankki, Uudelviisii, Hius ateljee Minna, Modetti, Agrimarket Padasjoki, Padasjoen Sanomat. Taas kynnän uutta sarkaa ja uuden touon teen. klo 11-12.30 uimahalli Jokihelmessä. Vastausmusiikin soittaa haiKotamiesten kirkkopyhä To 12.1. Seija Härmä 045 1100673. Tikan sarjakisat to 12.2. 1/2 h ennen kilp. joelta. Risto Ojala Kotailtamiesten kirkkopyhää vietetään laskiaissunnuntaina 15.2. 12.-19.4. Terroristit mestaavat ottamalla oikeuden omiin käsiinsä. klo 11–13 Arkilounas srk.kodilla, ruoka 4 € , ei ilm. matka Jämsän seudulle. Helmikuun kotaillassa perjantaina 27.2. Salivuorot peruttu Pappilanmäellä ke-pe 11.13.2. Kuhmoisten paloasemalla, jossa vierailijana on ruiskumestari evp Arto Hongisto. Ampumahiihto on alun perin sotilaslaji. HELLUNTAISEURAKUNTA Tervetuloa! Ti 17.2. Laskiaissunnuntain evankeliumi kertoo, miten Jeesus ilmoittaa opetuslapsilleen, mitä hänelle tapahtuu määränpäässä, Jerusalemissa: Ihmisen Poika annetaan ylipappien ja lainopettajien käsiin. Se on herättänyt maailmanlaajuista kiistelyä. Terroristileireistä puolestaan lähetetään videokuvia huutavista ja ilmaan ampuvista miessakeista. Lahden Reumayhdistys Padasjoen kuntajaosto kokoontuu Taidekahvila Pikantissa ke 25.2. tanssi-, viihdeja ostosmatka Tallinnaan. Kirkkokahvi ja lähetystyön kuulumisia srk.kodilla klo 13 Kinkerit Maakeskessä Visa Kervinen, Anttila, Häntämäentie Ti 17.2. Lisät. Hän pitää ampumataulua, pilkkaa, kuin pilkkanaan. Jumala kääntää pahankin hyväksi. 27.1.2015 Padasjoki Antero ja Marja-Liisa Anniina, Oskar, Linda ja Daniel Asko ja Eila Henry ja Anni sisaret ja veli perheineen sukulaiset ja ystävät Paavo Antero LEHTIMÄKI Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Padasjoen seurakunnan kappelissa 21.2.2015 klo 11.30. klo 13 seurakuntakodilla. ABC:ltä klo 7.45. paastonajan sunnuntai klo 10 Messu kirkossa, Hätinen, saarna Maija Soikkeli Sansasta, Linden. Onnea myös Paulalle ja Jaakolle merkkipäivän johdosta. Kiitos kaikille! Onnea Sunna 4 vuotta! Hiuksilla tuoksu kukkien, poskilla punerrus hento, lapsuus on ainutkertainen, kuin kaunis tähdenlento. klo 10 alkaen Kuhmoisten kirkossa. klo 11 alkaen Kaunistolla, Ilomäenpolku 8, Maakeski. Värikkään näyttelyn kaikki työt on tehty patalappukirjan ohjeiden mukaan ja tuo kirjakin löytyy kirjastosta. Annen steppi 17.2. klo 12 Virsituokio Lähimmäistuvalla: Tunteminen klo 13.30 Nyystölän diakoniavierailu Pihlajakodille klo 18 Kinkerit Nyystölässä Asko ja Mervi Haukkajärvi, Suotajärventie 1 Su 22.2. Palo talolla. klo 17 Onnenmyyrässä. Kuhmoisten kirkossa ja monissa muissakin kirkoissa on kuvasarjoja Jeesuksen elämästä ristiinnaulitunkuvineen. Juutalaiset pilkkasivat Jeesusta ja syyllistyivät näin itse jumalanpilkkaan. Äiti, isi, Topi, mummu, pappa ja Asko. K.vuoresta Pilkka Suomalainen naisampumahiihtäjä on edelleen maailman paras. Siksi kristittyjen ei tarvitse tappaa ketään jumalanpilkan vuoksi, vaikka se onkin vakava synti. Bussikuljetus ja kaksi peliä paikan päällä kustantavat 20 e per hlö. Kaikille avoimessa kirkkopyhässä liturgina toimii Kuhmoisten vs. Mikko Toivonen 041-5074944. Hälytysosaston harjoitukset tiistaisin klo 18. Vapaaehtoisten tapaaminen Visapuistossa pe 20.2. päivämatka Tallinnaan. H e p p a k e r h o keskiviikkoisin. MLL:n perhekerho tiistaisin klo 9.30-11.30 Palotalolla. ja 9.3. Varapv. matka Laine kylpylään Haapsaloon. 18.2. Rakennusmies Jani. 22.2. 1/2 h enn. Sarjat vauvasta vaariin, kaikki maaliintulijat palkitaan. Ilm. tarilla Ensio Valo. klo 14 Tarinatuokio Helmipankin kerhohuoneella. MTK-jäsenet: uinnit jatkuvat maanantaisin 23.2. P:joen ABC:ltä klo 10.45. 5-15v: 40 m, kuntopallonheitto, vauhditon pituus. klo 10 Kaunistolla. P. klo 19 yläkoululla. klo 18 10-salissa. Ruusuja Helenalle ja halaus! T. Asiat: vuosikokous ja tapahtumat. klo 10 Diakonissa tavattavissa Lähimmäistuvalla klo 13 Kinkerit Porasan Telarannassa Olli Lehtiö, Porasantie 176 klo 18 Miestenilta Pappilassa Pe 13.2. He eivät osuneet pilkkaan vaan harhaan: Jeesus ei ollut vain Ihmisen Poika vaan samalla Jumalan Poika, Jumala. Lähimmäistupa to Helmi-pankin kerhohuoneella klo 10-14. Hiihtokoulu kaikille halukkaille su 15.2. klo 12–13 Hetki rukoukselle kirkossa klo 19 Tuhkakeskiviikon messu kirkossa Mattila, Hätinen, Nurmi, Kirkkokuoro To 19.2. tanssimatka Sahalahteen Kontulan juhlatalolle. Avoinna ma-pe 10-17, la 10-14, su 12-15. 17.2. Sinua onnittelevat: Aadaserkku, Johanna-täti & Dan, mumma (Tyyne ja Taavi) & Juhani, vaari & Oili, kummi-täti Henna. He tuomitsevat hänet kuolemaan ja luovuttavat hänet pakanoille, ja nämä pilkkaavat ja sylkevät ja ruoskivat häntä ja tappavat hänet. Seurat Esikoislestadiolaisten kirkonkylän rukoushuoneella su 15.2. 18.3. etukäteen klo 17–19 Käsityökerho Pappilassa Ke 18.2. alkua tai ennakkoon 0415473306. Padasjoen Eläkkeensaajat ma 16.2. Oikein hauskaa synttäriä! Tv. Rakkaamme Myöhästyneet onnittelut Kikalle! Tulossa ollaan! ”Juotaan pikkuset plöröt ja mennään sitten vasta pelaileen pinkoo” • Pannulappuja on esillä kirjaston vitriinissä. järjestetään nuorille retki Tampereen Megazoneen. täyttävälle Pinjalle ja 2 v. Kirkkokahvit, lähetysasiaa medialähetystyöstä klo 13 Kinkerit Kasiniemi-Torittu Kokkopirtillä, Kokkopirtintie 7 klo 18 Kinkerit Arrakoskella Pertti ja Kyllikki Martikainen, Tevännintie 45 Nuori seurakunta Pe 13.2. 10 v. klo 17.30. Sarjahiihdot (P) 18.2. Ilm. klo 13 Rientola. 4.3. Ennenvanhaan sitä sattui ja tapahtui. EA 2 -kurssi 21.2. Onnea! Ruusut kauniit ojennan ja päivääsi iloa toivotan. Nykyisin ei mitään tapahdu, mutta joka paikkaan sattuu. Ilmoittaudu viimeistään 17.2. 19.2. klo 11 Maakesken Rientola. Hätäensiapukoulutus la 14.2. klo 18.15 entisessä Kirjarannan pappilassa vieraana on kanteleensoittaja Roni Tuomivirta, Maaliskuun kotailta järjestetään 27.3. Hennille 040 7492281. Lähtö kirkkoherranvirastolta klo 11 ja paluu klo 18 mennessä. Juhliin tullaan. Hän otti jumalanpilkankin kannettavakseen kaiken muun mukana. vanha täti. T. asti Eeva Salmensuun näyttely. naapurisi Hämeenlinnan hevostytölle Jonnalle paljon iloisia onnitteluja lähettää mammasi. 4. Tänään torstaina Olli Kuusikujalla 60 v. Ilm. On myös järjestetty valtavia mielenosoituksia sananvapauden puolesta ja terroristeja vastaan. klo 18.15 Ahjolassa. ABC:ltä klo 9. Kuhmoisissa saarnastuolia ympäröi Urho Lehtisen noin 80 vuotta sitten maalaama Jeesus-aiheinen taulusarja, ja alttaritauluna on B.A. Onnea! T. tuuloslaisen Päivi Peltosen ”Matka”-taidenäyttely. Nekin ovat kuin sarjakuvia, joissa on kyse jumalanpilkasta. Laskiaislystit ja ystävänpäivää vietetään ti 17.2. Siinä pilkka on tähtäyspiste, johon osumalla vihollinen kuolee. Silja ja Eero. Tv. klo 19 Rukousilta, Gideonien vierailu, Seppo Aaltonen ja Eino Santala Iloista juhlapäivää 14.2. Ilmoittautuminen on sitova. Saksa lan tallilla, pintelöintiä klo 17.15-18.30. P:joelta klo 14.30, yö laivalla. Messun päätteeksi kanttori Hannele Erola soittaa Jean Sibeliuksen sävellyksen Andante festivo. Yleisurheilun sisäkisat su 15.2. klo 15 Pappilanmäen koululla. 1. Hän tuli ihmiseksi pelastaakseen ihmiskunnan synnin ja kuoleman vallasta. Kirkkovaltuuston jäsenet Kimmo Malin ja Eino Mäkelä lukevat tekstit, esirukoilijana toimii Ojalan kanssa kirkkovaltuuston puheenjohtaja Seppo Unnaslahti. klo 12 kanttorin virsituokio: tunteminen. Onneks olkohon vaan Riitta-emännälle. Hiljene, levähdä hetki, anna uusien voimien syntyä
Lähes 80 ääntä viime kuntavaaleissa haalinut Heinäjoki ihmettelee, miksi äänestäjien arviointikykyä aliarvostetaan. Heinäjoen kannatus on sikälikin merkittävä, ettei hänellä muualta kotoisin olevana ole Padasjoella laajaa sukuverkostoa. Tapoihini kuuluu, että annettu tehtävä hoidetaan kunnolla, eikä jättäydytä pois turhan heppoisin syin. Tutustumiskäynnistä Padasjoen kirjastoon päällimmäiseksi jäi tunne lämminhenkisestä ja aktiivisesta kirjastosta, jossa ihmiset tuntevat olonsa kotoisaksi. MODETTI MODETTI hernerokka +pannari LASKIAISTIISTAINA 5,klo 11-14 17.2. Huomiota herättäneiden hallituspotkujen jälkeen hän on saanut monia kannustavia yhteydenottoja maakuntaa myöten. Samalla lautakunta päätti muuttaa päivähoidonjohtajan nimikkeen varhaiskasvatusjohtajaksi. Minusta on tärkeää, että kirjasto pysyy jatkossakin kuntalaisten yhteisenä olohuoneena. Yritimme jo kahdella edellisellä vaalikaudella viritellä yhteistyötä yli puoluerajojen, mutta siihen ei täällä vielä ollut valmiuksia. Katselmuksia sekä Padasjoen että Kuhmoisten kunnissa tekevät tarvittaessa, lähinnä kesäaikaan, myös tekniset johtajat. Varalle valittiin Maarit Tuomisto Porvoosta. Sivistyslautakunta on valinnut Padasjoen kirjastonjohtajaksi filosofian maisteri Laura Tyysterin Turusta. Toiveissa on jo jonkin aikaa ollut tutkimusta ihmisläheisempi työ, jossa pääsisi välittämään asiakkaille tietoa ja elämyksiä. Suomen kielen sananmuodostusta käsittelevän väitöskirjan nimi on Suomen kirjoitetun yleiskielen yhdyssanarakenteiden produktiivisuus. Päivähoito-nimike on jo aiemmin muutettu varhaiskasvatukseksi. Virkaan oli kaikkiaan neljä hakijaa, kaikki naisia. Apilanlehtiajatusmaailmaa en maalaisena silti vaihda muuhun merkkiin, vaikka minua kuulemma vihreiden kätyriksi on nimitelty. Päiväkodin johtajan tehtäviin kuuluu opetus sekä toiminta esiopetuksessa. Lasten määrä on pienentynyt vuosien kuluessa, mutta oletettavaa on, että edelleen tarvitaan varhaiskasvatuspalveluja ja resurssit sovitetaan tilanteen mukaan. Kirjaston kehittämisessä on tärkeintä, että se tehdään asiakkaiden tarpeiden mukaan. Tyysteri on taustaltaan suomen kielen tutkija; viimeiset kuusi vuotta ovat kuluneet Turun yliopistossa tutkimuksen ja opetuksen parissa. Hän lainaa kirjastosta myös muuta aineistoa ja käy usein kirjaston järjestämissä tapahtumissa. Väitöskirjansa hän jättää esitarkastukseen parin viikon päästä. Olen jo lapsena haaveillut kirjastonhoitajan työstä, mutta aiempaa työkokemusta kirjastosta ei ole. Majavan päiväkodilla tulee päivähoitajan paikka avoimeksi huhtikuun alussa eläkkeelle siirtymisen vuoksi. Uusi henkilö varhaiskasvatuksen johtoon tarvitaan jo elokuun alussa toimintavuoden alkaessa, sillä ennen virallista eläköitymispäivää nykyinen päivähoidon johtaja pitää kertyneet lomansa. Asia on niin kuin se esitellään ja piste. Tähän tehtävään kuluu työajasta noin 55 % ja loput 45 % hallinnollisiin tehtäviin. Keskustan ryhmä näytti, että olen sille tarpeeton. Johtajuus hukassa Heinäjoen mukaan johtajuus on paikkakunnalla hukassa, niin kuin koko valtakunnassakin. Odotan tulevaisuuden tuovan tullessaan uusia haasteita, mielenkiintoisia ihmisiä sekä iloa työstä, jossa on mahdollisuus tehdä kanssaihmisten arjesta piirun verran mukavampaa. Kirjastonjohtajaksi tuleva tohtori Turusta Turkulainen Laura Tyysteri aloittaa maaliskuun alussa Padasjoella kirjastonjohtajana. 80-luvulla työelämässä ammattiliiton osastossa toimiessani oli pientä painostusta ruususymboliin, mutta en liittynyt vaikka Tarja Halosen kanssa samoilla käytävillä kuljettiin ajoittain. Tyysteri aloittaa työnsä Padasjoen kirjastossa maaliskuun alussa. Rakennustarkastaja 2 päivää Kuhmoisissa. Lautakunta haastatteli hakijat viime torstaina ennen kokoustaan. Viime vuosina lukemiseni on osin työ takia painottunut tietokirjallisuuteen, mutta toivon suhteiden keikahtavan päälaelleen lähitulevaisuudessa. Kunnanhallituksesta pois potkaistu Aila Heinäjoki perustaa oman valtuustoryhmän. Vaarana on, että kuntalaisten äänestysinto entisestään laskee, eikä tulevaisuudessa ehdokkaita saada listoille senkään vertaa kuin nykyään. Kunnasta Tyysterille on syntynyt hyvä ensivaikutelma, vaikka paikkakunta on entuudestaan tuntematon. Viimeinen niitti oli tammikuussa tapahtunut hallituksesta heivaaminen, vaikka Heinäjoella on 3. Nyt keskustan valtuustoryhmä kutistuu kolmijäseniseksi, mikä on samoin kuin SDP:n ja vihreitten paikkaluku entisestään sirpaloituneessa, kokoomusvoittoisessa valtuustossa. Tyysteri on kotoisin Uudeltamaalta Lohjalta, mutta asunut puolet elämästään Turussa. Rakennustarkastajan päätehtävä on rakennusvalvonta, minkä lisäksi hän on hoitanut kunnan teknistä isännöintiä. eniten suhteellisia ääniä takanaan. Älä kysele liikaa eikä ainakaan perusteluita. Järviluonnon ystävänä odotan innolla kevättä Padasjoella. Päivähoidon johtaja Helena Koskimäki jää eläkkeelle syyskuun 2015 alusta. Aila Heinäjoki –ryhmän perustaminen todetaan virallisesti seuraavassa kunnanvaltuuston kokouksessa 9.3. Tästä johtuen sivistyslautakunta pyytää kunnanhallitukselta lupaa viran täyttämiseen vakinaisesti 1.8. Tyysteri itse käyttää kirjastossa aktiivisesti sekä tietoettä kaunokirjallisuuden osastoa ja lukee sekä paperisia että elektronisia kirjoja. Lisäksi haluan panostaa kirjaston verkkopalveluihin ja aineiston saatavuuteen. Varhaiskasvatuksen johtaja hakuun Kuhmoisten kunta ostaa rakennustarkastajan palveluja Padasjoen kunnalta kahtena päivänä viikossa. Tekninen lautakunta hyväksyi yhteistyösopimuksen viime viikolla. Väittely ja tohtorin arvon saaminen menee varmaan syksyn puolelle, väitösprosessi kun on esitarkastuksineen ja muine kommervenkkeineen melko aikaavievä prosessi. Lautakunta pyytää kunnanhallitukselta täyttölupaa myös vakinaisen päivähoitajan toimen täyttämiseen. Heinäjoki kritisoi voimakkaasti vanhakantaista tapaa, jossa kyseenalaistajia pyritään vaientamaan. Kaunokirjallisuuden puolelta minulle mieluisinta luettavaa ovat menneen ajan arkielämää Suomessa ja muual la kuvaavat teokset. Vastaisuudessa hän edustaa omaa nimeään kantavaa ryhmäänsä. Varhaiskasvatuksen piiriin kuuluu tällä hetkellä noin 90 lasta. Nyt varmaan saatiin ilmapiiri puhdistettua, kun jo toinen epämieluisa akka saatiin hallituksesta pois, puuskahtaa Heinäjoki. Olin vissiin liian ahkerakin hallituksessa, koska olin viime vuonna poissa vain yhdestä kokouk sesta. Yhteistyö aloitetaan kokeiluluonteisesti heti ja se kestää syyskuun 2015 loppuun asti. Hän aikoo muuttaa kevään aikana miehensä kanssa Padasjoelle. Neroskulmalainen jatkaa luottamustehtäviään ja toimintaa eri yhdistyksissä. Rakennustarkastaja vastaa yhä ylläpitosuunnitelmien mukaisista, vuosittaisista investoinneista. Rakennustarkastaja on edellisen yhteistyösopimuksen nojalla työskennellyt tammikuun loppuun asti Kuhmoisten kunnalle yhtenä päivänä viikossa. Jokaisen pitää muistaa, ettei kenelläkään ole sadan prosentin kannatusta, vaikka joukkoansa manipuloivat voivat kokea itsensä ylivertaisiksi. Uuden sopimuksen tullessa voimaan työtehtäviä järjestellään uudelleen. Heinäjoki perustaa oman valtuustoryhmän Aila Heinäjoki on istunut kunnanvaltuustossa ja –hallituksessa keskustan edustajana vuodesta 2005. Tämä palaute antaa minulle voimia jatkaa yhä tarmokkaammin kuntalaisten etujen puolustamista. Tällä kaudella tiesin niittaavani kohtaloni, kun puolustin opettajaa surullisen kuuluisassa ajojahdissa ja teknisen johtajan varoitusta. Tasa-arvo ei hänen mukaansa todellakaan toteudu, ja avoimuus on edelleen pelkkää sanahelinää. Yhden naisen ryhmiä valtuustossa on jo kaksi aiemmin tapahtuneen perussuomalaisduon hajottua ja Muutos2011ryhmän perustettua oman ryhmänsä. lukien. Pieneksi kunnaksi paikka vaikuttaa eloisalta. Kunnan kiinteistöjen huoltoon liittyvät yhteydenotot ohjataan vastaisuudessa käyttömestari Janne Virtaselle. Ajatus omasta ryhmästä on muhinut jo pitempään. Siksi toivon, että sekä kirjastonkäyttäjät että sitä syystä tai toisesta käyttämättömät tulisivat kirjastoon kertomaan toiveistaan. Suomen kielen ja kirjastoalan lisäksi olen opiskellut esimerkiksi viron kieltä, folkloristiikkaa ja tilastotiedettä sekä markkinointiviestintää, kertoilee Tyysteri. Järjestely toteutetaan tekniikkaa hyödyntäen siten, että myös etätyö on mahdollista. Sen sijaan olen havainnut, että kyräily, vähättely ja osaamisen arvostelu on lisääntynyt
Padasjoelta yhteislupa-alueeseen kuuluu vajaat 48 000 hehtaaria ja Asikkalan puolelta noin 8 600 hehtaaria. Kirkollisveroa keskituloinen perhe pulittaa Padasjoella tänä vuonna 1 292 euroa. Nyt kanta on pikkuhiljaa elpynyt lähelle tavoitetta, kertoo Lehtimäki. Myös alakoulun pienluokan erityisopettajan virka täytetään määräaikaisena, koska oppilasmäärän pienentyessä tulevaa pienluokan tarvetta on vaikea arvioida. Alakoululla oppilasmäärä vähenee ennusteen mukaan tämän lukuvuoden 172 oppilaasta 163 oppilaaseen. Toinen niistä käytettiin parisen viikkoa sitten Kasiniemessä ja toinen viime viikolla Maakeskessä. Vuosituhannen alussa kanta oli pahimmillaan lähes kymmenen hirveä per hehtaari, sen jälkeen hirviä metsästettiin rankalla kädellä useamman vuoden ajan. Se jää vielä tavoitteesta, joka on Etelä-Hämeen riistakeskuksen alueella 4 peuraa per tuhat hehtaaria. Kaikille samaan tuloluokkaan kuuluville yhtä suurta valtionveroa, yle-veroa ja sova-maksuja (sairausvakuutuksen sairaanhoitomaksu, päivärahamaksu sekä alle 53-vuotiailla työeläkeja työttömyysvakuutusmaksu) keskituloinen perhe maksaa tänä vuonna 11 123 euroa. Loppuraportissa esitetään myös näkemys siitä, minne palveluyksiköt sijoitetaan uudessa palvelurakenteessa. Tavoitteena on varmistaa mahdollisimman nopea potilaan kuntoutus kotiin tai palveluasumiseen erikoissairaanhoidon tai akuuttivuodeosastolla vietetyn jakson jälkeen. Padasjoen kunnallisveroprosentti nousee tänä vuonna 21 prosenttiin. Yläkoululla on tänä lukuvuonna 92 oppilasta ja ensi vuonna oppilasennusteen mukaan 80. Kirkollisveroprosentti on Padasjoen seurakunnassa 1,80. Yhtenäiskoulun ja lukion kokonaisoppilasmääräksi arvioidaan ensi lukuvuonna 288, mikä on 13 vähemmän kuin tänä lukuvuonna. Padasjoen puolella hirvisaalis oli 41 aikuista eläintä ja 41 vasaa. Alueella voimassa olevan Päijänteen rantaosayleiskaavan mukaan kiinteistön rakennusoikeus on 250 kerrosneliömetriä. Järjestelyllä vältytään siltä, että siirryttäessä yksisarjaiseen alakouluun tarvitsisi purkaa vakituisia virkasuhteita ennen nykyisten viranhaltijoiden eläköitymistä. Virkojen määräaikaisella täytöllä varaudutaan oppilasmäärän vähenemiseen ja alakoulun siirtymiseen yksisarjaiseksi. Koko lupa-alueelle arvioidaan jääneen jahdin jäljiltä 173 valkohäntäpeuraa, joista 134 Padasjoen puolelle. Yhtenäiskoulussa ja lukiossa annetaan ensi lukuvuonna 1500 tuntia vähemmän opetusta kuin tänä vuonna. Peuratiheys on Padasjoella 2,8 eläintä tuhatta hehtaaria kohden. Yhteenlaskettuna verotus on raskainta Kärkölässä, jossa keskituloinen perhe pulittaa veroja ja veroluonteisia maksuja yhteensä 28 020 euroa vuodessa. Oivaa ja Oiva-kuntia ohjausryhmässä edustavat peValvontajaosto puoltaa poikkeamishakemusta konevajan rakentamiseksi Höysniemen eteläosaan vastapäätä Papinsaarta Nyystölässä sijaitsevalle metsätalous tilalle. Lupia alueelle oli myönnetty kaikkiaan 77. Kullasvuoren koulun osuus tuntikehyksestä on 284 vvh, Pappilanmäen 186 vvh, lukion 156 vvh ja erityisopetuksen 80 vvh. Yksi vuosiviikkotunti tarkoittaa 38 tuntia opetusta lukuvuoden aikana, eli opetusta annetaan alkavana lukuvuonna kaikkiaan 26 828 tuntia. Alueellamme kannan kasvua rajoittaa ilvesten runsas määrä, kertoo Lehtimäki. Metsästys keskittyi pääasiassa valtatie 24 läheisyyteen, kertoo Lehtimäki. Vuodeosastojen profiloinnilla tavoitellaan sekä laadullisesti että taloudellisesti parempia tuloksia: hoitojaksot lyhenevät, potilas ei palaa sairaalaan yhtä herkästi ja pärjää paremmin kotona. Keskivertoperheen verot 27 482 euroa. ruspalvelujohtaja Aino Eerola ja apulaisylilääkäri Outi Hämäläinen. Viisi opettajaa hakuun Sivistyslautakunta pyytää kunnanhallitukselta täyttöluvat yhden vakituisen ja neljän määräaikaisen opettajan viran täyttämiseen ensi lukuvuoden alusta. Suunnitelman teetti PäijätHämeen sosiaalija terveyspalvelujen järjestäminen – hanke. Kuluvana lukuvuonna tuntikehys on 742,5 vuosiviikkotuntia. Jahdin jäljiltä Padasjoen metsiin arvioidaan jääneen 177 hirveä ja Asikkalan puolelle 26 hirveä. Hirvitiheys on tällä hetkellä Padasjoella 3,7 eläintä ja koko lupa-alueella 3,6 eläintä tuhatta hehtaaria kohden. Koko lupa-alueella tiheys on hieman yli 3 peuraa / 1000 ha, sillä Asikkalassa peuroja on enemmän. Arviointiyksikössä painotetaan kuntoutusta ja toimintakykyä tukevia toimintoja ja hoitojaksot siellä ovat lyhyitä. Lupien käyttöaste oli melko korkea, yleensä se on ollut 85-90 % luokkaa, vertaa Padasjoen riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Matti Lehtimäki. Padasjoen kunnalta tarvitaan poikkeamislupa, koska kerrosalaltaan 95,5-neliöisen konevaraston myötä Päijänteen rannalla sijaitsevan tilan rakennusoikeus ylittyisi 32,5 kerrosneliömetrillä ja rakennus sijoittuisi osittain kaavassa metsätalousalueeksi merkitylle alueelle. Tästä valmistelutyöstä sekä Akuuttivuodeosastohoidon suunnitelman täytäntöönpanosta päättää poliittinen ohjausryhmä, jonka jäseniä ovat kuntien ja kaupunkien valtuustojen ja hallitusten puheenjohtajat. Sivistyslautakunta hyväksyi viime torstaina lukuvuoden 2015-2016 tuntikehyksen, joka on yhteensä 706 vuosiviikkotuntia. Lisäksi rakennus liittyy oleellisesti rakennuspaikan pihapiiriin ja vaaditut etäisyydet rantaan ja muihin rakennuksiin täyttyvät. Keskituloisessa perheessä perheen tulonsaajien kuukausipalkat ovat 3 036 euroa ja 3 655 euroa (Tilastokeskuksen julkaisemat naisten ja miesten keskipalkat vuonna 2013 korotettuna ansiotason 1,4% ja 1,2% nousulla vuosina 2014 ja 2015). Samoin kävisi Iitin ja Hartolan vuodeosastoille. Tulevaisuudessa opinto-ohjaajan tehtävät voidaan tarvittaessa liittää aineenopettajan tehtäviin. Samanlailla erikoistuneet yksiköt sijaitsisivat lisäksi Lahdessa, Orimattilassa ja Heinolassa. Summa on 1 435 euroa enemmän kuin verotukseltaan edullisimmassa PäijätHämeen kunnassa Sysmässä (veroprosentti 19) ja 538 euroa vähemmän kuin maakunnan korkeimman veroprosentin (21.75) Kärkölässä. Se esiteltiin kuntapäättäjille 28.1.2015 sekä henkilöstölle 4.2.2015. Erityisopetuksen tuntimäärä pienenee tämän vuoden 99 vuosiviikkotunnista ensi lukuvuonna 80 vuosiviikkotuntiin. Metsästyskauden aikana peurakantaa pienennettiin 10 aikuisen eläimen ja 12 vasan verran. 4 n:o 6 Torstaina 12.2.2015 Keskituloinen palkansaajaperhe maksaa tänä vuonna Padasjoella kunnallisveroa 15 068 euroa. Uusi palvelurakenne toisi NHG:n mukaan säästöjä erityisesti pitkäaikaishoidon vähenemisen kautta. Kaikkein vaativin vuodeosastohoito keskitettäisiin Lahden Jalkarantaan. Lupien käyttöaste oli 80%. Jahtiin osallistui Padasjoella kaikkiaan 16 seuruetta ja Asikkalan puolella kaksi seuruetta. Padasjoella summa on 27 482 euroa vuodessa. Ilvekset rajoittavat peurakannan kasvua Peurajahti jatkui kuukautta pidempään, tammikuun loppuun asti. Yhteislupa-alueelle peuralupia myönnettiin yhteensä 20; Padasjoen puolella seitsemälle seurueelle yhteensä 18 lupaa. Niin ikään yläkoulun ja lukion yhteisen opinto-ohjauksen lehtorin virka täytetään määräaikaisena, koska yläkoulun oppilasmäärä vähenee ja lukion kohtalo on vielä avoinna. Kaikki jahtiin osallistuneet seurueet kaatoivat vähintään yhden hirven. Jaosto kokoontui viime viikon keskiviikkona. Yläkoulun puolella opetustuntien määrä pienenee, koska pienemmälle oppilasmäärälle ja vain yhdelle yhdeksännelle luokalle ei voida toteuttaa nykyistä määrää valinnaisaineita. Padasjoelle myönnettiin tälle talvelle kaksi kaatolupaa ilvekselle. Suunnitelmaa on ollut laatimassa maakunnallinen työryhmä yhteistyössä kolsulttiyhtiö Nordic Healthcare Groupin kanssa. Lisäksi ammatillisen osaamisen kohdentaminen on vaikeaa. Se ei vastaa työryhmän käsitystä kokonaisvaltaiseen kiinteistöarviointiin perustuvasta yksikkösijoittelusta eikä se ole tuottajien tai kuntien tämänhetkisten strategioiden mukainen. Tiedot ovat peräisin Veronmaksajien laskelmista. Tarvetta on yhdelle vakituiselle ja kahdelle määräaikaiselle luokanopettajalle. Laitoshoidossa olevien potilaiden määrä on nykymallissa suuri ja laitoshoitojaksot pitkiä. Jari Anttonen nappasi kuvan syksyn ensimmäisestä kaadosta Maakeskessä. Valvontajaosto pitää 13 prosentin rakennusoikeuden ylitystä vähäisenä. Suunnitelman mukaan lyhytaikainen akuuttivuodeosastohoito ja kuntoutus keskitettäisiin tulevaisuudessa Oivan alueella Hollolan terveysaseman vuodeosastolle. Erityisopetuksesta on poistunut viime vuodelle resursoitu kolmas erityisopettaja. Nyt hirviä kaatui saaren alueella kahden seuran toimesta kolme kappaletta. Työryhmä ei ole kyseisen esityksen takana. Kyseessä oleva Akuuttivuodeosastojen palvelurakennesuositus on NHG:n alustava ehdotus, joka perustuu investointitarpeen minimointiin sekä kiinteistöjen soveltuvuuteen ja kuntoon. Vuodenvaihteessa päättyneessä hirvijahdissa kaadettiin Padasjoen ja Asikkalan yhteislupa-alueella kaikkiaan 51 aikuista hirveä ja 47 vasaa. Kaatoprosentiksi muodostui 96,8. Kanta alkaa lähestyä tavoitetiheyttä, joka on 4 hirveä per tuhat hehtaaria. Päijät-Hämeen edullisin kunta kokonaisverotukseltaan on Sysmä, jossa verojen määrä keskituloisella perheellä on 26 011 euroa tänä vuonna. Maakunnan alhaisin kirkollisvero (1,50) on Lahdessa ja Heinolassa, joissa keskituloinen perhe maksaa kirkollisveroa 1 076 euroa tänä vuonna. Opetustuntien määrä vähenee 82 hirveä kaatui jahdeissa Padasjoen metsästysalueella Valvontajaosto puoltaa konevajaa metsätilalle Vuodeosastosta arviointiyksikkö. Esimerkiksi Virmailassa saatiin saalista kahden vuoden tauon jälkeen; edellinen kaato on syksyltä 2011. Padasjoen seurakunta perii maakunnan korkeinta kirkollisveroa yhdessä Orimattilan ja Kärkölän kanssa. Päijät-Hämeen sosiaalija terveyspalvelujen järjestäminen hankkeen toimenpiteet on päätetty yhdistää sote-uudistuksen valmisteluun. Yhdellä luvalla saa kaataa yhden aikuisen hirven tai kaksi vasaa. Asikkalan vuodeosaston NHG lakkauttaisi kokonaan. Työskentelyn aikana työryhmä on yksimielisesti ollut kehittämässä nyt esitettyä kolmiportaista palvelurakennetta maakuntaan. Vuositulo lomarahoineen on 12,5 x kuukausipalkka, jolloin yhteenlasketut tulot vuonna 2015 ovat 83 645 euroa. Päijät-Hämeen sosiaalija terveyspalvelujen järjestäminen -hankkeelle maakunnan akuuttivuodeosastohoitoa koskevan suunnitelman laatinut Nordic Health Group ehdottaa, että Padasjoen terveysaseman 30-paikkaisesta vuodeosastosta tehtäisiin 20-paikkainen arviointiyksikkö
Pitkät etäisyydet ovat oikeasti pitkiä ja siksi on pitänyt luoda omavarainen, monipuolinen yrittämisen kulttuuri. Päivän ohjelmaan kuuluvat tietoisku tosakaskunnan hallinnosta, päätöksenteosta ja toiminnasta, vesijätöistä, kalastusalueiden toiminnasta, rapukannoista ja kalastuslain etenemisestä. Tämä tarkoittaa uuden alueellisen mallin käyttöönottoa, jossa kuntarajat hävitetään. Avainasia on löytää uusia tuloja niin valtiolle kuin kunnillekin ja siihen tarvitaan investointeja ja työpaikkoja. K-ryhmä työllistää Päijät-Hämeessä runsaat 900.. Miten luoda uusia työpaikkoja, kun väki vähenee ja suurissakin kaupungeissa on pulaa uusista yrittäjistä. Skinnari kertoi kokouksessa omasta kokemuksestaan pienten kuntien kehitystyössä Pohjois-Suomessa: Siellä on osattu yhdistää matkailu, lähiruoka ja teollinen toiminta varsin hyvin, koska on ollut pakko. klo 9-15 Lahden matkustajasatamassa. päivänä huhtikuuta ja ennakkoäänestys alkaa 8.4. Vaikka vuosia vierähti välilllä asuessa pääkaupunkiseudulla, mies on pitänyt koko ajan kirjansa synnyinpitäjässä. Laivaranta tarvitsee hyvän yrittäjän Padasjoen Demareita puhutti myös Padasjoen oma elinkeinopolitiikka. Meidän tehtävä on edelleen pitää heikompien puolia ja puolustaa jokaisen riittävää toimeentuloa. Aamuyhdeksältä alkavassa tilaisuudessa tavoitteena on saada uusia toimijoita yhteisiä vesialueita hoitamaan ja päivittää nykyisten osakaskuntalaisten tietämystä. Putkialan lisäksi kokemusta on kiinteistönvälityksestä. Minun mielestäni Laivarantaan tulisi saada nyt yrittäjä, jolla on aidosti kokemusta laadukkaan kokonaisuuden toteuttamisesta esimerkiksi muualta Suomessa. koulutusta on tarjolla Hämeenlinnassa ja 7.3. Ensihoito oltava kunnossa Skinnarilta kysyttiin myös Padasjoen ensihoidon oikeudenmukaisuudesta suhteessa muihin Päijät-Hämeen kuntiin. Kyliä kutsutaan kylämarkkinoille Kalastuksesta koulutusta Hämeen kalatalouskeskus järjestää koulutusta osakaskuntien uusille ja nykyisille toimijoille. Myymälää tai säännöllisiä aukioloaikoja ei ole, vaikka joku onkin paikalla 3-4 päivänä viikossa. Vain siten voimme varmistaa hyvät palvelut jatkossa kaikille tasapuolisesti, Skinnari tiivisti. Padasjoella, Majatalo Onnenmyyrässä. K-ryhmällä on Etelä-Suomen alueella yhteensä 130 K-ruokakaupK-myynti väheni paa, 52 käyttötavarakauppaa sekä 33 rautaja maatalouskauppaa. Padasjoelle tärkeä asia on Laivarannan tulevaisuus ja matkailun kehittäminen. Yritys hoitaa niin putkiasennukset ja –huollot, lämpöjärjestelmätyöt kuin suunnittelutkin. Virmailassa lomiaan viettävä Ville Skinnari valittiin Antti Rinteen johtamaan SDP:n puoluehallitukseen Seinäjoen puoluekokouksessa toukokuussa. Kunnat omistajana päättävät viime kädessä rahoituksen määrän. K-ryhmän myynti väheni viime vuonna. Me olemme valmiit tekemään kovasti työtä ennen vaaleja ja vaalien jälkeen. Osakeyhtiötä edelsi vuonna 1980 perustettu Putkiasennus Pekka Siljander. Maalämpö on 70 % edullisempaa kuin mikään muu. Keskustassa yritys saa samalla näkyvyyttäkin aivan toisella tavalla kuin sivukylällä. 5 n:o 6 Torstaina 12.2.2015 Padasjoen Työväenyhdistys kokoontui sunnuntaina Työväentalolle kevätkokoukseensa. kipoikien on määrä aloittaa öljylaitteiston purkaminen ja maalämpöjärjestelmän rakentaminen Asunto Oy Koiravuoren rivitaloilla. LVI-alalla on tiukka säädöstö ja lupia koulutuksineen pitää päivittää säännöllisesti. Kilpailutukseen kannattaa nyt panostaa, koska päätöksellä on vaikutusta pitkälle tulevaisuuteen. Tämä koskee koko Päijät-Hämettä. Asikkalassa, Lammilla ja Kuhmoisissa. SDP:n tavoitteena on olla Hämeen piirin suurin puolue. En tarkoita, että paikallisesti ei olisi osaamista olemassa, mutta jos joku todella ha luaa lähteä tekemään työtä Padasjoen matkailun eteen, tulee tämä vaihtoehto huolellisesti arvioida. 25-30 –vuotiaiden putkistojen uusimista kannattaa kyllä harkita jo vakavasti. Työpöytien ja toimistokoneiden lisäksi toimipisteeltä löytyy alan esitteitä, mutta tuotemyyntiä ei ole. Kokouksen aluksi kuultiin poliittinen tilannekatsaus SDP:n puoluehallituksen jäseneltä ja huhtikuun vaaleissa eduskuntaan ehdolla olevalta Padasjoen kesäasukkaalta Ville Skinnarilta. Isompaankin omakotitaloon saadaan putket vaihdettua parissa päivässä. Vuoden kylän julkistaminen. LVI-asennus, huolto ja suunnittelu Vuonna 1994 perustettu Putkipojat Oy on LVI-alan paikallinen moniosaaja. Päijät-Hämeen kylät ry järjestää perinteiset Kylämarkkinat laauantaina 9.5. Puolueen kannatuksen suunta on nyt ylöspäin. Meidän pitää pystyä tuottamaan palvelut kahdeksalla miljoonalla eurolla koko Päijät-Hämeeseen. Kevään työohjelmassa on myös mm. 28.2. Kotipaikkakunnan lisäksi työkohteita on mm. Ihmisillä on huoli toimeentulosta. Päivän ohjelmaan kuuluu mm. SDP:n vaaliohjelmassa korostuu talouskasvun luomisen merkitys työllisyyden parantamisessa. Monissa pientaloissa ja asuntoyhtiöissä vanhat öljylaitteet ovat tulossa tiensä päähän. Touko-kesäkuulle Padasjoen Työväenyhdistys suunnittelee jäsenmatkaa Tallinnaan. Eduskuntavaalit pidetään 19. klo 13 alkaen satamassa. Asiaa valmistelemaan valittiin Mira Vilkman. Päijät-Hämeen sosiaalija terveysyhtymän valtuuston puheenjohtajana toimiva Ville Skinnari muistutti, että ensihoidon järjestämisessä on tiukka budjetti, jonka valtuusto linjasi. Uuden eduskunnan on pystyttävä luomaan Suomelle uusi suunta. Ensihoito on todella tärkeä osa palvelua ja tärkeintä on, että ambulanssi on tarpeeksi lähellä ja ajoissa paikalla tai tiukan paikan tullen pelastushelikopteri, joka on Padasjoellakin käynyt Työllisyys ja elinkeinopolitiikka puhutti demareita kevätkokouksessa useamman kerran. Rahat eivät enää riitä ja kodit ovat todella ahtaalla. Ensi viikolla PutPekka Siljander siirsi työpöytänsä Nyystölästä kirkonkylän keskustaan viime viikolla. Osaamisen ja kokemuksen lisäksi paikallisuus on yksi yrityksen kilpailuvaltti. Tänne taajamaan on helpompi sopia tapaamisia ja itseltäkin säästyy paljon aikaa, kun ei tarvitse alvariinsa ajella Nyystölästä kirkolle ja takaisin. Viime vuonnahan palkinnon pokkasi Padasjoen kirkonkylä, joka pitää kyläjuhlansa Arktisen Hysterian yhteydessä 14.3. Maksulliseen tilaisuuteen on ennakkoilmoittautuminen. Monilla uudiskohteilla kesämökkejä myöten päädytään maalämpöön ja saneerauksissa öljytai sähkölämmitys vaihtuu yhä useammin maalämpöön. Tarvitaan investointeja, mutta samalla pienyrittäjyyden toimintaedellytyksiä tulee parantaa, totesi Skinnari. Arrakosken vesipumppaamon korjaus. Kaikkia kyliä kutsutaan jälleen esittelemään toimintantaansa ja palvelujaan. Monitaitoinen henkilöstö hoitaa tarvittaessa hitsaushommatkin, myös kylmäalan pätevyys täyttyy. Putkipoikien toimisto keskustaan Putkipoikien vahvinta erikoisosaamisaluetta on maalämpö, joka on viime vuosina yleistynyt merkittävästi lämmitysmuotona. Maksimikuoletusaika investoinnille on laskettu olevan 4-5 vuotta, tietää Siljander. Siljander suositteleekin putkiremonttia ennen kuin vesivahinko iskee ja putkitöiden lisäksi joudutaan myös lattian uusintaan. Varasto säilyy entiseen tapaan Nyystölässä, kertoo toimitusjohtaja Pekka Siljander. Vuoden alusta voimaan tulleen aluejaon mukaisesti Keskon Etelä-Suomen alueeseen kuuluvat Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson ja Uudenmaan maakunnat poislukien pääkaupunkiseutu. Meillä ei selitellä, vaan tullaan tarkistamaan tilanne jos tarvis vaatii. Päijät-Hämeessä K-ryhmän vähittäismyynti oli 235,5 miljoonaa euroa, jossa oli laskua 3,8 % edelliseen vuoteen verrattuna. Padasjoen Putkipojat Oy on avannut toimiston kirkonkylälle entisen SYP:n rakennuksen toiseen päätyyn, jossa aikaisemmin toimi Veikko Mattila kiinteistönvälitystoimistoineen. Yritys tekee myös kaukoja hakelämpösuunnitelmia sekä yhä enenevässä määrin myös jätevesisuunnitelmia. Ikkunaan Keskustien varteen on tulossa nimikyltin lisäksi pääyhteistyökumppani Oilon Oy:n mainokset. Satama on koko Padasjoen ja Päijänteenkin käyntikortti. Melkoinen aikapommi muhii myös monien talojen vesiputkistossa. Keskon Etelä-Suomen alueella avattiin vuonna 2014 kolme uutta K-ruokakauppaa
Niitä molempia Ranki on lentänyt. Sivutoimenaan hän lensi tilauslentoja eri puolille maailmaa. Hän rakenteli lennokkeja ja kun Padasjoen Lentokerhon harjoituskone Harakka I ilmestyi Päijänteen jäälle, oli Ranki ensimmäisten joukossa pyörimässä koneen ympärillä. Armeijan hän suoritti ilmavoimissa Tikkakoskella lentokoneen apumekaanikkona. Kellot olivat siihen aikaan kalliita ja niitä kannatti korjauttaa. Ranki sijoittui parhaimmillaan Volkswagen 1500 S:llään toiseksi Hankirallin junioreiden kisassa ja Seinäjokirallissa. Tulimme Padasjoelle Aitoosta ollessani 1-vuotias vuonna 1949, kun isäni avasi tänne kelloliikkeen, kertaa Ranki. Lähin rata ja harjoittelupaikka löytyy Hämeenlinnan Ahvenistolta. Ralliajoista ehti vierähtää 37 vuotta. Ranki toivoo, että Padasjoen moottoriurheilijoista innostuisi muitakin harrastajia mukaan rata-autoilun pariin. Autot on tällä hetkellä Vihdissä, mutta olen vuokrannut niille jo tallitilan Padasjoelta. Ikämiehenä rata-ajoon Ranki viihtyy hyvin uudessa rivitaloasunnossaan Majavatiellä. Padasjokelainen nousi ensimmäistä kertaa lentokoneella ilmaan Vesivehmaan kentältä vuonna 1970 suorittaessaan yksityislentäjän lupakirjaa Lahden Ilmailukerhossa.. Pisin lentoni on ollut Souliin, josta haimme ambulanssilennolla sairastuneen potilaan kotimaahan leikattavaksi. Ranki on palannut eläkepäivillään autourheilun pariin rata-autoilun muodossa. Viimeksi hän on asunut täällä vuonna 1969. Nelihenkinen perhe asui ensin Kellosalmentien varressa lestadiolaisten rukoushuoneen alapuolella pienessä punaisessa mökissä, jossa myös kelloliike toimi. Ensilento Vesivehmaalla 1970 Vauhdikasta poikaa kiinnosti kuitenkin autot pikkutarkkaa kellosepäntyötä enemmän. Erikoismyymälät ovat Padasjoelta kadonneet miehen täältä poissa ollessa, mutta niitä hän ei edes kaipaa. moottorija suihkukoneita kuuden eri yhtiön palveluksessa. Ammattilentäjän uransa hän aloitti vuonna 1973 Tampereen Lentotoimen palveluksessa taksilentokoneen ohjaimissa. Ranki on myös kouluttanut lentäjiä ja lentotarkastajia sekä ollut Suomen edustajana neuvottelemassa Eurooppaan yhtenäisiä koulutusja tarkastuslentomääräyksiä. Ranki ehti 36 vuotta kestäneen liikenlentäjän uransa aikana lentää 65 eri konetyyppiä kuuden eri yhtiön palveluksessa. Pääsin 60-luvun lopulla Latvan autokorjaamolle töihin. Ilmailu-uransa aikana mies on lentänyt erilaisia mäntä13 000 lentotuntia, 65 konetyyppiä, 600 lentokenttää. Johtavista poliitikoista on kuitenkin suurimman vaikutuksen tehnyt silloinen pääministeri Paavo Lipponen. Perheen kuopuskin työskenteli usein kellosepän opissa liikkeen takahuoneessa. Pian yhdeksän vuotta sitten eläköitynyt lentäjä muutti vuodenvaihteessa Pirkkalasta takaisin lapsuusmaisemiinsa Padasjoelle. Palkintosijoista on kertynyt liuta pokaaleja kirjahyllyn päälle. Kyydissä presidenttejä, liikemiehiä, siirrännäiselimiä ja maailmalla sairastuneita Suomen kansalaisia. Muun muassa tätä kaikkea ja paljon muuta on mahtunut Veli-Pekka Rankin 36 vuotta kestäneen liikennelentäjän uran varrelle. Padasjoellakin hän on vetänyt yhden koulutuksen: Padasjoen lentokerhon Taisto Saarisen ja Urpo Koivukosken pyynnöstä vedin Padasjoen kansalaisopistossa yksityislentäjän lentolupakirjan teoriaosuuden. Harrasteautoina miehellä on kaksi Corvettea sekä Opel GT, joilla hän on kiertänyt kotimaan kilparatojen lisäksi kisoja Nurburgringiä ja Hockenheimiä myöten. Ruokakaupat ovat kävelymatkan päässä ja koiran kanssa pääsee pihasta suoraan metsään. Peggy vie minut aamuin illoin ulos lenkille, naurahtaa Ranki. Seinää koristava komea tapetti on tilattu Saksasta. Siellä ollessani innostuin autojen virittelystä ja ralliajosta. Entinen ammattilentäjä viihtyy nykyään kilparadoilla. Tie ammattilentäjäksi aukesi, kun hänet valittiin valtion tukemaan uuteen ansiolentäjäkoulutukseen, jonka Wihurin ammattioppilaitos järjesti Malmilla. Vuodesta 1994 lähtien Rankin päätyö oli Suomen Ilmailuhallituksen palveluksessa tarkastuslentäjänä. Myöhemmin liike muutti vastavalmistuneeseen Säästöpankintaloon keskustaan. Siiville Ranki nousi ensimmäisen kerran Vesivehmaan lentokentältä vuonna 1970 suorittaessaan yksityislentäjän lupakirjaa Lahden Ilmailukerhossa. Kolmessa vuodessa Ranki opiskeli paitsi ansiolentäjäksi myös lennonopettajaksi. Hän kävi aina ohjaamossa paiskaamassa kättä koneeseen noustessaan ja sieltä poistuessaan. Erikoiskaupat ovat yhtä lähellä kuin puhelimeni: olen tilannut asuntoon mm. Myös kaikki lentämiseen liittyvä oli viehättänyt poikaa jo pienestä pitäen. Lentokoneen ohjaamosta rata-auton rattiin Veli-Pekka Ranki ja Peggy-koira viihtyvät uudessa kodissaan Majavatiellä. julisteet, joissa on kuvattuna maailman nopein potkuriturbiinikone Saab 2000 ja maailman nopein siviilisuihkulentokone Cessna Citation X. Harrastetalliin kuuluu kaksi Corvettea ja yksi Opel GT. sälekaihtimet ja maisematapetin verkkokaupasta. Vuonna 1988 Ranki sai Finnairin ilmailuopistosta liikennelentäjän paperit ja pääsi lentämään yhä isompia koneita. Liikkeenpito jäi äidille ja pojille, kun isä lähti vuonna 1952 paremman elämän perässä Kanadaan. Ajoin Corvetteclubin ratapäivillä usein, ja sieltä eräs ratakuski bongasi minut teamiinsa ajamaan endurance saloon -luokassa rataa. 6 n:o 6 Torstaina 12.2.2015 Majavatiellä uuden rivitalokodin seinillä elämäntyöstä muistuttavat mm. Valtion päämiehiä matkustamossa Presidenteistä hän on lennättänyt Mauno Koivistoa ja Tarja Halosta; myös Niinistö on ollut matkastajana, joskaan ei vielä tuolloin presidenttinä. Rankin kaverina asuu 5-vuotias irlanninsetteri Peggy
Lisäosuuspääomalle ehdotetaan maksettavaksi 1,5 prosentin korko ja tuotto-osuuksille 3,25 prosentin korko vuodelta 2014 eli yhteensä 93 140 euroa. Suuri suosio johtui tuotto-osuuden erittäin hyvästä 3,25 % korkotuottotavoitteesta. Tuotto-osuuksien myynti aloitettiin toukokuussa ja vuoden aikana myynti oli ennätykselliset 5 237 000 euroa. Kuivia risuja, oksia ja käsittelemätöntä puuta saa polttaa avopolttona vain asemakaava-alueen ulkopuolella, muualla tämän kaltaisen jätteen polttaminen on kielletty. Ehdotuksen mukaan biojätteen ympärivuotiseen kompostointiin vaadittaisiin lämpöeristetty komposti. Lausunnon mukaan kompostorit toimivat hyvin myös ilman lämpöeristystä ja toisaalta lämpöeristetyt kompostit myös jäätyvät pakkasilla. Ehdotuksen mukaan siis myös padasjokelainen vapaaajanasukas ja vakituinen asukas voi joutua järjestämään kaksi kiinteistökohtaista jätekeräystä. Jäsenomistajat ansaitsivat 476 000 euron edestä bonushyvityksiä. Muuten kaikenlaisen muun jätteen hävittäminen polttamalla on kiellettyä. Palkkiotuotot supistuivat hivenen edellisestä vuodesta ja olivat maksetuilla bonuksilla vähennettynä yhteensä 636 000 euroa. Pankki maksoikin jäsenomistajilleen vuodelta 2014 bonuksia yhteensä 476 000 euroa. Maksuliiketileillä oli pienoista kasvua kun taas säästämistilien talletukset laskivat. 10.3. Kuluva vuosi saattaa kuitenkin olla Asikkalan ja Padasjoen konttorikaksikon viimeinen, sillä parhaillaan puuhataan kolmen pankin yhdistymistä. Pankin sääntöjä muutettiin vuonna 2014 vastaamaan uuden osuuskuntalain vaatimuksia ja samalla osuuspankille perustettiin uusi osuuslaji, Tuotto-osuus. Varsinaiset talletukset kasvoivat 1,8 prosenttia ja olivat vuoden lopussa 128,2 miljoonaa euroa. Pankki myi kertomusvuonna omistamansa Pohjola Pankki Oyj:n A ja K osakkeet OP Osuuskunnan 6.2.2014 julkistaman vapaaehtoisen ostotarjouksen mukaisesti huhtikuussa. Tämä tulisi jaoston mielestä lisätä määräyksiin. Osuuspankin vakavaraisuus vahvistui 49 prosenttiin ja liikevoitto parani Valvontajaosto otti viime viikolla kantaa Päijät-Hämeen jätelautakunnan ehdotukseen Päijät-Hämeen jätelautakunnan alueen uusiksi jätehuoltomääräyksiksi. Pankin tase kasvoi 4,0 prosenttia ja oli vuoden lopussa 161,0 miljoonaa euroa. Jäsenmäärä jatkoi kasvuaan: vuoden lopussa jäseniä oli yhteensä 4510. Päijät-Hämeen jätelautakunta on jo aiemmin päättänyt, että Padasjoen vapaaajanasukas ei saa viedä loma-asuntonsa jätteitä naapurikunnassa sijaitsevaan vakituiseen asuntoonsa, vaan jätehuolto tulee järjestää Padasjoella. Jaosto kiinnitti huomiota myös siihen, että jätehuoltomääräyksissä ei ole mainintaa öljysäiliöiden hävittämisestä käytöstä poiston jälkeen. Uusia jäseniä pankkiin liittyi vuoden aikana 139. Merkittävin vaikutus korkokatteen nousuun oli korkokulujen laskulla ja pankin omasta sijoitustoimista tulleilla korkotuotoilla. Arvonalentumisia luotoista ja muista sitoumuksista kirjattiin 56 000 euroa, mitä voidaan pitää varsin kohtuullisena yleinen taloudellinen tilanne huomioiden, toteaa Laaksonen. Bonusten käyttömahdollisuus erilaisten pankkipalvelujen ja Pohjolan vakuutusten maksuun sekä Op-Kiinteistökeskuksen palkkioihin saa jäsenistöltä kiitosta, kertoo Etelä-Päijänteen Osuuspankin toimitusjohtaja Jari Laaksonen. Ehdotuksessa on paljon muutoksia kunnan voimassa oleviin jätehuoltomääräyksiin verrattuna. Uusia luottoja nostettiin vuoden aikana 21,1 miljoonaa euroa, mikä on 8,2 miljoonaa euroa vähemmän kuin edellisenä vuotena. Yhteenlaskettuna jäsenten saamat bonushyvitykset ja lisäosuuspääoman sekä tuottoosuuksien korot ovat viime vuodelta 569 000 euroa. Maksettujen bonusten euromäärä pieneni johtuen bonusten kirjauskäytännön muutoksesta. Erityisen hyvät bonusedut ovat osaltaan nostamassa kiinnostusta jäsenyyteen. Talouden taantuma näkyi selvästi luottokannan kasvussa. Muut hallintokulut kasvoivat 7,6 % (747 000 euroa). Etelä-Päijänteen Osuuspankin koko rahoitustoiminta supistui 1,2 prosenttia ja oli vuoden lopussa 118,4 miljoonaa euroa. Jätehuoltomääräysten ehdotuksen pohjana on käytetty aiempia kuntakohtaisia jätehuoltomääräyksiä sekä Kuntaliiton mallia kunnallisiksi jätehuoltomääräyksiksi. Tilikaudelta purkautui luottokannan alenemisen johdosta aiemmin tehtyjä luottotappiovarauksia 303 300 euroa niin, että maksettavien 246 500 euron verojen jälkeen tilikauden voitoksi jää 1 313 700 euroa. Henkilöstökulut kasvoivat 2,9 % 1 033 000 euroon. Osakkeiden myynnistä saatu myyntivoitto 386 000 euroa paransi pankin tulosta. Euroopan velkakriisin ja talouskehityksen hidastuessa Euroopan Keskuspankki piti ohjauskorot edelleen erittäin matalalla luodakseen edellytyksiä talouden elpymiselle Euroopassa. Etelä-Päijänteen Osuuspankin korkokate parani 10,8 prosentilla 2 092 000 euroon. Uusia tuotto-osuuksia merkittiin 4 138 000 euron määrästä ja lisäosuuksia muutettiin tuotto-osuuksiksi 1099 000 euron määrästä. Erittäin alhainen korkotaso osaltaan nopeutti luottokannan lyhenemistä. Asuntoja kulutusluottojen kysyntä jatkui kohtuullisena hidastuen kuitenkin loppuvuodesta. Ehdotuksen mukaan saman kiinteistönhaltijan vakituinen ja vapaa-ajanasunto voisivat käyttää yhteisiä jäteastioita, mikäli asunnot sijaitsevat enintään 10 kilometrin päässä toisistaan, tai vakituisen ja loma-asunnon välinen matka on lyhyempi kuin matka lähimmälle aluekeräyspisteelle. Pankki sai uusia asiakkaita 185 ja asiakasmäärä oli vuoden lopussa 10 605. Liikevoitto parani edellisestä vuodesta 49,2 prosenttia ja oli 1 257 000 euroa. Vuosia jatkunut korkokatteen lasku kääntyi kuitenkin kertomusvuonna useimpien pankkien osalta hienoiseen nousuun. Kasvu kohdistui sijoittamistileihin, jotka kasvoivatkin 13,2 prosenttia. Jaosto esittää lausunnossaan, että samassa kunnassa olevien vapaa-ajanasunnon ja vakituisen asunnon jätekimppa tulisi sallia, vaikka kiinteistöjen välinen etäisyys olisikin yli 10 kilometriä. Poistoja kirjattiin 71 000 euroa. EteläPäijänteen, Sysmän ja Hartolan Osuuspankkien edustajistot kokoontuvat päättämään, sulautetaanko pankit Järvi-Hämeen Osuuspankiksi elokuussa. Toimialueen yritysten ja maatalouden investointija rakennustoiminta oli erittäin hiljaista. Tuotto-osuudet voidaan lukea pankin ydinvakavaraisuuteen. Valvontajaosto esittää, että lämpöeristettymääre poistetaan ja todetaan vain, että haittaeläinten pääsy kompostille tulee olla estetty. 7 n:o 6 Torstaina 12.2.2015 facebook.com/hameenmaa PALVELEMME Arkisin 7–21 Lauantaisin 7–18 Sunnuntaisin 12–18 Katso mainoksemme netissä: mainokset.hameenmaa.fi LIUKASTA LASKIAISTA JA MAKOISAA YSTÄVÄNPÄIVÄÄ! Kotimaista HERNEKEITTO 435 g (0,44/kg) Hinta voimassa to–su, 5/talous Fazerin sininen SUKLAALEVY 200 g (9,95/kg) Hinta voimassa to–su Fazer LASKIAISPULLAT 2 kpl 214 g (13,50/kg) 19 Rainbow Kotipulla pakaste 400 g (5,98/kg) Kotimaista Broilerin fileesuikaleet 300 g (9,97/kg) Danone Actimeltehojuoma 8-pack 800 g (4,61/kg) Snellman Sika-nauta jauheliha 23% 400 g (6,73/kg) Frödinge Pakastekakku 480–500 g (10,78–11,23/kg) Valio Oivariinit 400 g (5,73/kg) Primula Herkkusämpylät 6 kpl 390 g (2,95/kg) Pajuniemen Savupotka 5 39 2 39 2 99 1 15 7 90 /kg 3 69 2 29 Omistajan käyntikortti 1 99 2 89 Suomalainen 2 69 Jääsalaatti pakattu, Suomi Hinta voimassa to–su Rainbow Banaani Costa Rica Rainbow Tulppaaninippu 10 kpl Verigreippi USA Hinta voimassa to–su 99 /kg 3 55 69 99 /kg Etelä-Päijänteen Osuuspankin vuosi 2014 oli moni tavoin tuottoisa. Jätemääräyksiin muutoksia
Onko yhteistyö ylipäätään tarpeellista. Valokuvissa on oltava näkyvissä Vesijako-järvi. Tarvitaanko toimintaan mukaan lisää vapaaehtoistoimijoita. Ajattelin, että enhän minä osaa, mutta olin väärässä. Prometheus-aikuistumisleirit kokoavat jälleen kesällä Asikkalaan 14–16-vuotiaita nuoria pohtimaan itseään ja elämää. Kiireisille kanssaeläjilleen hän suosittelee lämpimästi hiljentymistä vaikkapa kodalla nuotion äärellä, linnunlaulua ja tuulenhuminaa kuunnellen. Vaikka Peltonen on terveydentilansa vuoksi joutunut luopumaan rakkaasta vaellusharrastuksestaan tuntureilla, luonnossa hän liikkuu silti edelleen, vaikutteita itseensä imien ja ympäristöään havainnoiden. Minkälaista yhteistyötä eri toimijoilla on keskenään. Päijät-Hämeessä on kaikkiaan yli 4000 järjestöä, jotka tukevat ja täydentävät julkisia palveluita, tuottaen toimintaa koulutuksista vapaa-ajan harrasteisiin sekä vertaistoimintaan. Matka-näyttely on Pikantissa esillä 15.2.-27.3. Monipuolinen kädentaitaja on käynyt Padasjoella näyttelymielessä aikaisemminkin. Riina Mäki Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Päijät-Hämeen Kumppanuuskeskus –hanke Päijät-Hämeen sosiaaliturvayhdistys ry Aleksanterinkatu 35 A 2, 15140 Lahti 044-7272 775 riina.maki@kumppanuusverkosto.fi www.kumppanuusverkosto.fi Fb-ryhmä Kumppanuusverkosto Yhteistyössä on voimaa! Luonto antaa moniosaajalle siivet Tuuloslainen Päivi Peltonen tuo monimuotoisen Matkanäyttelynsä galleria Pikanttiin ystävänpäivänä. Kilpailun arvostelutuomarina toimivat yhdistyksen hallituksen jäsenet. Toimijoina voivat olla sekä yksilöt että ryhmät. Nyt mukaan lähtee ainakin akvarelleja, akryylimaalauksia, sulkahattuja, turkisliivejä ja nahkavaatteita. Leirin teemoihin kuuluu nuoria kiinnostavia aiheita kuten ihmissuhteet, erilaisuus, tulevaisuus ja maailmankuvat. Mitä yhteistyöllä voisi saavuttaa. Maalaamaan hän alkoi, kun tuttu henkilö kysyi vuonna 1996, että milloin hän aloittaa maalaamisen. Kumppanuusverkoston tavoite on suunnitelmallinen yhteistyö, jossa osallistuminen ja vaikuttaminen ovat mahdollisia. 8 n:o 6 Torstaina 12.2.2015 Kynävinkkeli Päijät-Hämeen Kumppanuuskeskus -hanke kokoaa yhteen Padasjoen yhdistys-, kuntaja seurakuntatoimijoita. Kisan kolme parasta otosta molemmista sarjoista palkitaan. Suurimmat turkisja nahkavaatteet ovat jääneet vähemmälle sydänsairauden vuoksi. Vapaaehtoistoiminnan verkosto koostuu vapaaehtoistoimintaa koordinoivista tahoista, jotka yhdessä toimien järjestävät mm. Elämänjano on edelleen kova, ja myös muut taiteilijat tuovat arvokkaita elämyksiä arkeen: taannoin Peltosella vieraili lahjakas katusoittaja ja kolme ulkomaalaisvierasta pisti pystyyn konsertin. Lapista saadut metson sulat koristavat hattujani ja karhuntaljalakkejakin on tulossa pari, paljastaa Peltonen. Järjestöt hyvinvoinnin tukijana Järjestötoiminnalla on pitkät perinteet suomessa ja järjestöjen rooli kuntalaisten hyvinvoinnin tukemisessa on merkittävä. Vuosittain leirin käy noin 800 nuorta eli lähes puolitoista prosenttia ikäluokasta. Ilmoittautumisten perusteella kiinnostus protuleirejä kohtaan on kasvanut valtakunnallisestikin. Onkin tärkeää kohdata oma sisimpänsä. Toinen Asikkalan leireistä on jo täynnä. Sekä väriettä mustavalkokuvat ovat tervetulleita – kuvakoolle ei aseteta rajoituksia. Olen parhaillaan luopumassa paljosta, talostanikin. Olen kunnostanut kolme satavuotiasta hirsitaloa ja himoan neljättä. Viikon mittaiset protuleirit tarjoavat nuorelle mahdollisuuden pohtia uteliaisuuteen kannustavassa ympäristössä itseään ja muuta maailmaa keskustelujen ja leikkien välityksellä. Toimijassa itsessään tapahtuu kasvua ja hän voi toteuttaa itseään. Tänä päivänä järjestöissä kaivataan usein mukaan myös uusia toimijoita. Vapaaehtoistoiminnassa ihmiset antavat lahjaksi aikaansa ja osaamistaan yhteiseksi hyväksi. Moninkertainen isoäiti aloitti aikanaan luovuutensa purkamisen vaatealalta, mutta on siinä sivussa saneerannut taloja ja mm. Kuvaa Vesijakojärveä kilpailuun. Padasjoella toteutettavassa ideointi-illassa 2.3.2015 paikallisille toimijoille tarjoutuu hieno mahdollisuus tulla pohtimaan yhdessä, miten alueella voisi yhteistyöllä edistää kuntalaisten hyvinvointia. Kilpailusarjoja on kaksi: lapset (alle 16-vuotiaat) ja aikuiset. Kuvien arvostelutilaisuus pidetään tammi-helmikuussa 2016, jonka jälkeen tulokset julkistetaan. Vapaaehtoisuus on vuorovaikutteista, toisten hyväksi toimimista ilman pakotteita tai velvoiteta. Kilpailukuvat toimitetaan sähköpostilla osoitteeseen info@vesijako.fi. Jos kodinmyynti onnistuu, Peltonen siirtyy Savoon. Päijät-Hämeen Kumppanuuskeskus-hankkeen aikana useissa Päijät-Hämeen kunnissa on pidetty yhdistysja kumppanuusiltoja yhteistyön tiivistämiseksi ja kehittämiseksi. Elämäni motto on ”On vain tämä hetki”. Yhdistyksen nettisivuille on päivitetty kesällä 2014 mitatut näkösyvyydet ja vesinäytteiden tulokset. Rumpuhan on ihmiskunnan vanhimpia soittimia ja sen soittaminen on hyvin terapeuttista. Itseoppinut taiteilija ikuistaa tauluihin sielunmaisemiaan, hän ei koskaan maalaa mallista. maaliskuuta klo 16.30-18. Vapaaehtoiset vaikuttajina Kumppanuuskeskus –hankkeen yhtenä pääpainopistealueena on vapaaehtoistoiminnan koordinointimallin kehittäminen. Vuonna 2012 käynnistynyt hanke kokoaa PäijätHämeeseen eri tahoja muodostamaan Kumppanuusverkostoa. Ihminen kyllä löytää itsestään yllättäviäkin vahvuuksia, kun vain uskaltaa haastaa itsensä. Kesä-elokuussa ympäri Suomea järjestettäville noin 60 nuorisoleirille on ilmoittautunut tässä vaiheessa jo 662 nuorta, kun viime vuonna samaan aikaan ilmoittautumisia oli vasta 532. Omia leirejä järjestetään myös 17–20-vuotiaille sekä yli 20-vuotiaille, lisäksi kesäisin järjestetään ruotsinkielisiä leirejä ja englanninkielinen leiri sekä toiminnallisempia erikoisleirejä kuten liikunta-, kuvataide-, musiikki-, teatteri-, sanataideja vaellusleirejä. Toiminta voi olla kertaluontoista tai pitkäkestoista sitoutumista vaativaa. Verkosto rakentuu kuntalaisten, yhdistysten, järjestöjen, yhteisöjen, kuntatoimijoiden, yritysten ja oppilaitosten yhteistoiminnasta. Omatekoisia hattuja oli naisen omassa näyttelyssä kodin yhteydessä viime kesänä. Vesijako-järven suojeluyhdistys on perustettu vakituisten ja osa-aikaisten rantaasukkaiden toimesta vuonna 2001 tarkoituksena edistää bifurkaatiojärven ja sen rantaalueiden hyvinvointia ja luonnontilaisena säilymistä. Lahdessa vapaaehtoistoiminnan verkosto toimii erittäin aktiivisesti ja Heinolassa vastaavaa mallia on myös kehitetty. Toimintaan osallistuminen antaa paljon myös tekijälle itselleen. Kilpailuun voi osallistua maksimissaan neljällä digivalokuvalla. Kilpailukuvien tulee olla vuosina 2014-2015 otettuja ja kilpailukuvat eivät saa olla aikaisemmin julkaistuja yleisissä kilpailuissa. Ilmoittautuminen on edelleen käynnissä ja suurimmalle osalle leireistä löytyy vielä paikkoja. Yhteistoiminnan avulla halutaan synnyttää ja tiivistää asukkaiden sosiaalisia verkostoja ja luoda omaehtoista toimintaa sekä lisätä tietoa olemassa olevista palveluista ja toiminnasta. Kilpailu on avoin kaikille kiinnostuneille. Sitä pidetään noituutena, mitä se ei ole. Lisäksi ajattelin ottaa mukaan osa vanhojen kenkien installaatiosta, se on hyvin mielenkiintoinen. Shamanistiseen elämänkatsomukseen Peltosta ovat johdattaneet sairauskohtaukset, jotka ovat vieneet naisen kaksi kertaa ”pilven reunalle”. Kaikille nuorille avoimia, uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumattomia Prometheusaikuistumisleirejä on järjestetty Suomessa vuodesta 1989 lähtien. Itselläni on polttava kaipuu kaamokseen ja jängälle tulistelemaan. Päijät-Hämeen Kumppanuuskeskus –hanke Päijät-Hämeen Kumppanuuskeskus –hanke on syntynyt eri toimijoiden yhteisistä tarpeista ja toiveista. rekrytointitilaisuuksia, vapaaehtoisten virkistyksiä ja koulutuksia. Padasjoen kirjastossa järjestetään paikallisille toimijoille yhteinen ideointi-ilta maanantaina 2. Toive yhteistyön kehittämiseen on lähtenyt alueen yhdistystoimijoilta. Olen sinut luonnon henkien kanssa ja uskon sielunvaellukseen. Järjestötoiminta tukee alueellista yhteisöllisyyttä sekä tuo mielekästä toimintaa kuntalaisten vapaa-aikaan. Matkalla itseensä äitimaan ihailijaa rytmittää myös shamaanirummutus: Rummutus on vienyt mukanaan. Antintalossa järjestettäville kahdelle protuleirille on ilmoittautunut nuoria Lahden seudun lisäksi eri puolilta Suomea aina Helsingistä ja Seinäjoelta saakka. Yhteistyön voimalla on sittemmin järjestetty tilaisuuksia ja tapahtumia, työstetty alueen yhdistystoimijoiden yhteisesitteitä sekä lisätty keskinäistä tiedon, taidon sekä osaamisen jakamista. Muun muassa näitä kysymyksiä pohdimme yhdessä ja mietimme jatkosuunnitelmia. Lisää tietoja ja kuvia monipuolisesta taiteilijasta löytyy Peltosen kotisivuilta ja näyttelyn alettua tietoa löytyy myös Padasjoen Taideyhdistyksen nettisivuilta. Protuleirit kiinnostavat Vesijako-järven suojeluyhdistys ry järjestää valokuvauskilpailun, jonka aiheena on “Järven neljä vuodenaikaa”. Vanhimmat kengät ovat hyvinkin satavuotiaita. Tunnistetaanko järjestöjen toiminta kaikissa kunnissa. Kilpailuaika jatkuu 31.12.2015 saakka. perustanut leipomoyrityksen. Vapaaehtoistoiminnan avulla halutaan saada aikaiseksi hyvää joko yksittäisten ihmisten tai yhteisöjen elämässä. Ihmiset osallistuvat siihen omasta halustaan, eivätkä odota vastineeksi palkkaa tai palkkiota
Valtakunnallisena teemapäivänä julkaistaan suomalaisten turvallisuutta käsittelevä tutkimus ja järjestetään turvallisuuteen liittyviä tapahtumia ympäri Suomea. Lauantaina Ahjolan kentällä järjestettyyn talviriehaan osallistui kolmen tapahtumatunnin aikana arviol ta 150 ihmistä. Maaningalla. SML:n Suomen mestaruuksista ammutaan 28.-29.3. Hämeenlinnassa, 1.3. Suomen Metsästäjäliiton Etelä-Hämeen piirin katsastuskilpailu ammuttiin Padasjoella 4.2. 9 n:o 6 Torstaina 12.2.2015 Perjantai-illan Kuutamohiihto onnistui kaikin puolin mainiosti. siitä, etteivät ole missään juonut niin halpoja pullakahveja. Keli oli hyvä, lunta oli riittävästi ja tapahtuman pääesiintyjä, kuu, näyttäytyi lopulta kaksikymmentä yli iltakahdeksan. 153 nimeä tuli osallistujavihkoon, eli aika mahtavasti oli porukkaa liikenteessä, kiittelee vapaa-ajanohjaaja Sami Lindqvist. Valtakunnallisen turvallisuuskampanjan tavoitteena on muistuttaa ihmisiä kaikissa EU-maissa toimivasta hätänumerosta 112 ja siitä, mitä kaikki voivat tehdä arjen turvallisuuden parantamiseksi. Ilmahirvi S15: 1) Antti Santakangas Vilukselan Repo 85, 91, 176 M: 1) Ti m o L e h t o n e n Nyystölän Eräveikot 93, 93, 186, 2) Hannu Niemelä Majuan Metsästäjät 87, 93, 180, 3) Esa Kaskimäki Taulun Erä 81, 94, 175, 4) Jukka Ilonen Nyystölän Eräveikot 93, 82, 175, 5) Lauri Kemi Hämeenläänin Metsästysseura 83, 91,174, 6) Manu Laakkonen Urjalan riistamiehet 83, 88, 171, 7) Otto Paakkala Toivaalan Metsästysseura 79, 87, 166, 8) Vesa Santakangas Vilukselan Repo 82, 83, 165, 9) Markus Kastepohja Sappeen Eräveikot 79, 69, 148, 10) Teuvo Leijala Pohjoisten Erä 71, 67, 138 M50: 1) Kimmo Kunnas Ruuhijärven Metsäpojat 55, 69, 124 M60: 1) Seppo Kastepohja Sappeen Eräveikot 91, 81, 175, 2) Hannu Järvinen Hämeenläänin Metsästysseura 76, 76, 152, 3) Ossi Kohijoki Urjalan Erä 78, 74, 152, 4) Jorma Wegelius Toivaalan Metsästysseura 77, 74, 151, 5) Kalevi Niskanen Kenraalin Hirvikilta 71, 73, 144, 6) Erkki Etu-Sihvola Kenraalin Hirvikilta 73, 51, 124 M70: 1) Paavo K o s k e l a Hämeenläänin Metsästysseura 78, 77, 155, 2) Heikki Salmela Virmailan Eräveikot 62, 74, 136, 3) Paavo Mäkelä Pohjoisten Erä 59, 69, 128, 4) Jouko Mäkelä Pohjoisten Erä 26, 51, 77 N50: 1) Sirkka Ranta Toivaalan Metsästysseura 65, 60, 125, 2) Marjatta Laine Hauhon Metsästysseura 45, 63, 108 Luodikko S15: 1) Antti Santakangas Vilukselan Repo 77, 85, 162 M: 1) Hannu Niemelä Majuan Metsästäjät 92, 96, 188, 2) Jukka Ilonen Nyystölän Eräveikot 88, 95, 183, 3) Timo Lehtonen Nyystölän Eräveikot 90, 93, 183, 4) Lauri Kemi Hämeenläänin Metsästysseura 95, 86, 181, 5) Vesa Santakangas Vilukselan Repo 88, 92, 180, 6) Manu Laakkonen Urjalan riistamiehet 83, 92, 175, 7) Esa Kaskimäki Taulun Erä 89, 84, 173, 8) Markus Kastepohja Sappeen Eräveikot 87,82, 169, 9) Otto Paakkala Toivaalan Metsästysseura 84, 77, 161, 10) Teuvo Leijala Pohjoisten Erä 69, 66, 135 M50: 1) Kimmo Kunnas Ruuhijärven Metsäpojat 80, 90, 170 M60: 1) Seppo Kastepohja Sappeen Eräveikot 89, 87, 176, 2) Kalevi Niskanen Kenraalin Hirvikilta 81, 80, 161, 3) Hannu Järvinen Hämeenläänin Metsästysseura 85, 75, 160, 4) Jorma Wegelius Toivaalan Metsästysseura 68, 74, 142, 5) Ossi Kohijoki Urjalan Erä 38, 70, 108, 6) Erkki EtuSihvola Kenraalin Hirvikilta 47, 48, 95 M70: 1) Paavo M ä ke l ä Pohjoisten Erä 88, 67, 155, 2) Paavo Koskela Hämeenläänin Metsästysseura 58, 82, 140, 3) Heikki Salmela Virmailan Eräveikot 57, 58, 115 N50: 1) Marjatta Laine Hauhon Metsästysseura 52, 61, 113, 2) Sirkka Ranta Toivaalan Metsästysseura 51, 52, 103 Padasjokelaisia sarjakärjessä piiriammunnoissa. Onnettaren suosimille palkintona on sarjalippuvihko, joko uimahalliin tai kuntosalille. Anne Lepistö ja Johanna Virtanen saivat viime hetken vinkit kunnan liikunnanohjaaja Mari Engbergiltä ja vapaa-aikaohjaaja Sami Lindqvistilta. metsästäjät kisaavat jälleen Padasjoel la, klo 10 alkavassa piirinmestaruuskilpailussa. 112-päivää tempaus riehan yhteydessä Paikallinen palokunta piti talviriehassa 112-päivää kalustoaan esitellen ja tietoa jakaen. Sunnuntaina 15.3. Kyseessä olivat kolmannet katsastuskisat tämän vuoden puolella. Perheen pikkuväki laski innolla mäkeä pulkilla ja liukureilla. neita: Minna Pykälistö-Nieminen, Sylvi Salonen ja Niilo Taipale. Vapaa-ajanohjaaja Sami Lindqvist kyyditsi lapsia moottorikelkan reessä ympäri kenttää, talutusratsastusta pääsi kokeilemaan 4H-yrittäjä Saara Ounilan ponilla ja PadY:n jalkapallojaosto peluutti aikuisia ja lapsia hangessa. Kotitapaturmien määrä on tuplaantunut 25 vuodessa. Sää suosi meitä, mutta etenkin iloinen ja tyytyväisen oloinen yleisö teki talviriehasta oikein onnistuneen tapahtuman, kiitellään Padasjoen koulujen vanhempainyhdistyksestä. Tämänvuotinen 112-päiväteema on ”Ennakointi vie vaaroilta voimat” ja pääkohderyhmä lapset, nuoret ja vanhemmat. Rannassa hiihtäjät pääsivät tankkaamaan makkaraa Padasjoen Ladun kojulta. Ei ihme, että autoja oli sataman täydeltä jo paljon ennen viittä. Akaassa ja 4.3. Ja vielä kun on tiedossa, että osa kävi heittämässä lenkin jo aiemmin päivällä. Yleisöltä tulikin positiivista palautetta mm. Monet tapaturmat, tulipalot ja rikokset on vältettävissä suunnitelmallisella toiminnalla: netistä löytää helppokäyttöisen tarkistuslistan, jonka avulla voi löytää oman tai vaikkapa isovanhempiensa asunnon vaaranpaikat. Tuuloksessa. Lisäksi ohjelmassa oli arpajaiset, puffetti ja uutuutena rusettiluistelu. Palkinnot voi noutaa uimahallilta. Seuraavat ovat 19.2. Yhteistyökumppanit tekivät talviriehan järjestämisen mahdolliseksi. Talviriehassa pelattiin hankipalloa, laskettiin mäkeä ja ratsastettiin ponilla Edellisenä lauantaina Vanhempainyhdistyksellä oli lastenvaatekirppis, jossa oli 30 myyjän tavaroita. Iltahiihdossa oli oma viehätyksensä, olihan reilun seitsemän kilometrin lenkki Vähä-Haukan ympäri valaistu kymmenillä myrskylyhdyillä. Arpaonni suosi seuraavia Kuutamohiihtoon osallistuKuutamo houkutteli yli 150 hiihtäjää Päijänteelle Lunta oli riittävästi ja ilman lämpötilakin suosiollinen ulkoilua ajatellen
Sinun puhettasi, sinun käsiäsi, sinun sydäntäsi… sinua odotetaan. Amerikan ulkoministerikin, joka asuu Bostonin seudulla sai sakot, kun ei ollut luonut lunta oman kotitalonsa jalkakäytävältä olleessaan työmatkalla maailmalla. Lauantaina Tapio Rantanen todellakin onnistui kalareis sullaan. Presidentillä oli selkeä viesti eli rokotus on aina järkevintä, mutta jotkut senaattorit päästivät suustaan aika ankkoja, joita joutuivat sitten korjaamaan jälkikäteen. Mieltäni lämmitti Padas joen Sanomissa 5.2.2015 ole va kirjoitus, jossa tyytyväi nen potilas kiitti lääkäri Ju ha Lindiä saamastaan hyvästä kohtelusta, kuuntelemisesta, empaattisuudesta yms. Seminaarin tarkoituksena on koota erilaisia kotiseutu työtä harjoittavia ja siitä kiin nostuneita ihmisiä mielen kiintoisten aiheiden ympä rille. lääketieteellisiin tai uskonnollisiin syihin. Useimmissa Yhdysvaltain osavaltioissa rokotus on periaatteessa pakollinen, mutta siihen voi saada poikkeusluvan. Eli kohtele potilastasi aina niin hyvin kuin haluaisit sinua kohdeltavan potilaana. Olen kirjoittajan kanssa täysin sa maa mieltä ja on hienoa, että julkinen kiitos annetaan hen kilölle, joka on sen oikeasti ansainnut. Juuri häntä varten sinä oikeastaan elätkin. Varsinkin Bostonin seutu on saanut tuta lumesta ja kylmyydestä, ja lisää on tulossa. Tätä tapahtumaa varten tehdään usein aivan omat mainoksetkin, joista toivotaan tulevan hyviä puheenaiheita tuleviksi päiviksi. Kyllä talvi tuntuu Floridankin säätiloissa. Kylmiä säärintamia osuu tännekin ja lämpötilat ovat ovat olleet aika vaihtelevia jo monta viikkoa, lämpötilat heiluneet10 ja 25 asteen välillä. Kahdella tai kolmella sanalla, miten vain. Järjestelyiden vuoksi toivotaan ennakkoil moittautumista Hämeen hei moliittoon. Omaiseni on saanut hyvää, huolehtivaa hoitoa aina tarvittaessa, jos ta olen kiitollinen. Mutta sinuakin odotetaan. Unelma Leinonen mökkiläinen Romosta Ystävänpäiväksi sopii hyvin tämä Kosti Sirosen runo ”Sinua odotetaan”. Reilu vuosikymmen sitten Amerikka oli julistettu tuhkarokosta vapaaksi alueeksi, mutta nyt vaarallinen tauti onkin yhtäkkiä levinnyt Kalifornian Disneylandista ympäri valtakuntaa eli nyt on rekisteröity 155 sairastunutta 16 eri osavaltiossa. Aina on jossain joku odottamassa sinua. Sinun ystäväsi, sinun rakastettusi. Tautiin sairastuneet ovat olleet rokottamattomia ja nuorimmat alle vuoden ikäisiä, joita ei ole edes voitu rokottaakaan alhaisen iän vuoksi. Hyvä, arvostava käy tös potilaita kohtaan kaikes sa hoitotyössä ei maksa mi tään, palkkiona on itselle hy vä mieli. Useampikin kiitollinen potilas on kylillä kyllä kiitellyt tutuille hyvää lääkäriämme ja sitä, miten ainakin toistaiseksi pääsemme vastaanotolle kii tettävän nopeasti. Rokottamisen hyödyistä ja vanhempien oikeudesta pidättäytyä rokotuksesta on käyty paljon keskustelua julkisuudessa viime aikoina. Kuukauden runo Lisää kiitosta lääkärille Viime numerossa ollut kiitos lääkäri Juha Lindin esi merkillisestä potilaiden kohtelusta on poikinut muiltakin positiivista palautetta. Hänel lä on taito käsitellä potilaitaan psykofyysisenä kokonaisuu tena, kuuntelun, hyvän käy töksen, välittämisen taidot omaten, jotka luonnollisesti pitäisi kuulua jokaiselle ter veydenhuollon ammattihen kilölle, vaan näin ei valitet tavasti ole. Hekin ovat erittäin ystävällisiä, asiallisia ja kaikin puolin miellyttäviä sen li säksi että osaavat asiansa. Olemassaolosi tarkoitus on tehdä hänet onnelliseksi. Kalifornian rannikkoseudulla ja oikeastaan koko länsirannikon pituudelta on satanut kaatamalla ja aiheuttanut paikoittain aikamoisia tulvia ja mutavyöryjä. Seminaarin alkuosa käsitte lee päijäthämäläisyyden juu ria ja nykypäivää: maisteri Eva Varis kertoo paavin bullasta vuodelta 1398 (”Hartolabul la”), tutkija Eetu Sorvali Lah den torin kaivauksista ja Maa kuntavaltuuston puheenjohta ja Eero Vainio päijäthämäläi syydestä nykyisen maakunta liiton näkökulmasta. klo 11– 15.30 järjestetään ensimmäi nen PäijätHämeen kotiseu tuseminaari Lahden kaupun ginmuseossa. Sinua, sinua odotetaan. Sinun olemassaolosi on tänään lahja ja huomenna lahja ja ylihuomenna lahja. Henkilökohtaisesti en ole tavannut Lindiä ”livenä”, sen sijaan olen tehnyt hyvää yh teistyötä hänen kanssaan hoi taessani omaiseni terveyden hoitoon liittyviä asioita usean vuoden ajan. Keskusteluun ovat osallistuneet tunnetut henkilöt kuten presidentti Obama ja monet johtavat republikaanisenaattorit. Lauantaina 14.2. Sinä olet hänelle elinehto. Kuvan otti ja punnituksen todisti Tapion vaimo Paula ToikkaRantanen. Maailman ympärilläsi on selittämätön. Tyyneltä valtamereltä Hawaijin seuduilta nousee kosteutta (ilmiötä nimitetään ”Pineapple Expressiksi” eli ananaspikajuna suomeksi) kohti USA:n länsirannikkoa. Eräät henkilöt ovat löytäneet netistä tietoja, että rokotuksilla ja autismilla on yhteys. Poliitikot ovat yrittäneet löytää asiasta näkökulmia, jotka liittyvät jollakin tavalla oman puolueen ja omien kannattajien näkemyksiin. Itse otteluhan oli aivan viime sekunneille asti huippujännittävä ja dramaattinenkin. Talvi pitää tätäkin suurvaltaa kynsissään kovin ottein. Sairastumisen syynä on vanhempien haluttomuus antaa lapsille rokotusta viitaten mm. Korkeimmallakaan yliopis tokoulutuksella ei saada näi tä ominaisuuksia, ne ovat luontaisia taitoja, lahjoja, ja on oltava kiinnostunut ihmi sistä. Kala oli tarttunut 55 milli metrin verkkoon rannanpuo leiseen päähän tutussa talvi verkkopaikassa, kertoo on nellinen kalamies. Salainen tieto onkin juuri se totuus tavanomaisen totuuden takana. Samainen saderintama on liikkeessä kohti koillista ja muuttuu lumimyrskyksi ja Bostonin seudulla taas on reippaasti uutta lunta tiedossa. Yritykset panostavat valtavat summat rahaa televisiomainoksiin, koska katsojaluvut nousevat noin 140 miljoonaan. Talviverkoista nou si jättikokoinen hauki Vesi jakojärven pohjoispäästä. Kala oli painoltaan 12,0 kg ja 110 cm pitkä. Seppo Sulonen Muuttolintuna Floridassa Meille soitettiin Haluaisin esittää lisää kii tosta lääkäri Juha Lindille. Sillä sinua huudetaan apuun. Tasapuolisuuden nimissä on todettava, että meillä on kaksi muutakin todella hyvää lääkäriä. Joten turhaan istut käsi poskella ja mietit omaa yksinäisyyttäsi. Tapion isä Unto ja isoisä Eino Rantanen ovat saaneet samasta paikasta aiemminkin isoja haukia. Kaikille kiin nostuneille avoin tilaisuus on maksuton. Kalifornia on tosin pitkään kärsinyt kuivuudesta ja siksi sade oli toisaalta toivottukin. Ihan liian harvoin kiitoksen kuulee se, joka sen on ansainnut, toteaa toinenkin terveysaseman tyytyväinen asiakas. Päätös lapsensa rokottamatta jättämisestä on suuressa ristiriidassa jokaisen oikeuteen suojella lastaan. Jokaisen omakotitalon omistajan on huolehdittava jalkakäytävän lumenluonnista. Internet-aikakauden paradoksi on se, että meillä on enemmän tietoa kuin koskaan ennen, mutta silti näytämme tietävän vähemmän. Vanhempien rokotuksen vastustaminen näyttäisi perustuvan jonkinlaiseen ”salaiseen tietoon”. Talvimyrskyt ovat olleet varsin kovia ja lunta on tullut pohjoisessa kymmeniä senttejä aivan lyhyessä ajassa. Kahvitauon jälkeen siirry tään kotiseututyön nykyisyy teen – Mitä Suomen Kotiseu tuliitto tarjoaa paikallisille toi mijoille (Kotiseutuliiton jär jestöpäällikkö Liisa Lohtan der), Miten käyttää ja arkis toida yhä kasvavia valokuva määriä (tutkija Janne Ridan pää UKKarkistosta) ja lopuk si PäijätHämeen kyläasiamies Timo Taulo kertoo lähidemok ratian toteuttamisesta kylien ja kotiseututyön kautta. Kalastusharras tus Vesijaon pohjoispäässä jat kuu Virranpajun Rantasilla jo useassa sukupolvessa. Lääkintäviranomaiset ja suuri enemmistö lasten vanhemmista pitävät rokotusta itsestään selvyytenä ja näkevät suurena uhkana ja välinpitämättömyytenä muita kohtaan sen, että jotkut eivät noudata rokotussuositusta. Juha Lind on lääkärinä, ter veydenhuollon ammattihen kilönä esimerkillinen. Tällä kertaa eläimet olivat monessa mainoksessa valloittamassa amerikkalaisten katsojien sydämiä, niin ja viimekädessä kuluttajien lompakoita. Sinun äitisi odottaa sinua. Jälleen jättihauki Vesijako-järvestä Kalasta tehdään haukipullia ja osa jo savustettiin. Sille ei löydy selitystä tai perusteluja tieteestä tai muusta julkisesta lähteestä. Ja etenkin hän, jolla ei ole ketään. Käytännön työssäni tervey denhuollon ammattihenkilö nä vuodesta 1974, potilas asiamiehenä vuodesta 1998 olen nähnyt mitalin kääntö puolen kaikessa karmeudes saan, kuinka ammattihenki lö voi huonolla, loukkaaval la käytöksellään lisätä poti laan tuskaa kaiken muun li säksi. 10 n:o 6 Torstaina 12.2.2015 Meille kirjoitettiin Superbowl-tapahtuma televisiossa oli tänäkin vuonna aikamoinen spektaakkeli. Iso keskustelun ja huolen aihe viime aikoina on ollut tuhkarokko. Se löytyy ainakin vuonna 1979 jul kaistusta kokoelmasta ”Runoja sinulle”. Miljoonat sielut kaipaavat eri suuntiin. Samalla on osanottajil la mahdollisuus tutustua toi siinsa ja löytää uusia muotoja sekä omaan toimintaansa et tä mahdolliseen keskinäiseen yhteistyöhön. Kuten aina tämäntyyppinen tunteita herättävä laajaalainen keskustelu lopulta päätyy poliittiseen keskusteluun. Kotiseutuseminaari
ohjelmaa. ALV 10 % Kotimaa: Kestotilaus 63 . Lapsille lomakoteja • Metsähallitus tarjoaa Heretyn metsätyökämppää vuokrattavaksi luontomatkailutoimintaan. Kämpän pihapiirissä on myös sauna. TERVETULOA! Kellosalmi-Seitniemi-Virmailan kyläyhdistys ry. Lisäksi kämpässä on keittiötilat ja ns. Puh. 11 n:o 6 Torstaina 12.2.2015 ISSN 0784-6568 Koivutie 8, 17500 Padasjoki. Hän oli Kuhmoisten seurakuntapastorina syksystä 1997, alkuvuodesta 2008 vt. + ALV 24 %. (03) 552 7500, sähköposti: ilmoitukset@padasjoensanomat.fi Konttori avoinna ma-pe klo 9-16. 552 7521, sähköposti: toimitus@padasjoensanomat.fi Toimitus: Sari Heliövaara, puh. kirkkoherrana ja keväästä 2010 kirkkoherrana. klo 14.30. pelattu ottelu: Leija-Passi 1-3 (25-14, 22-25, 19-25, 20-25) JOUKKUE O V H Erät Pist. 21,90 e Saajan nimi Osoite Maksajan nimi Osoite KIRJE N :o 6 12 .2 .2 01 5 PADASJOEN SANOMAT TUNNUS 5014005 17500 VASTAUSLÄHETYS Padasjoen Sanomat maksaa postimaksun Wanhojen tanssit Perjantaina 13.2.2015 Pappilanmäen koululla klo 19 Aikuinen: 8 e , lapsi: 5 e Tervetuloa! PUULAAKILENTOPALLO 5.2. Kaikkien katseet suuntautuivat häneen. Muutokset mahdollisia. Kuva ja teksti Risto Ojala Erolan erosaarna Seurakuntakodissa pidetyssä lähtöjuhlassa kirkkoherra Jukka Erola ja kanttori Hannele Erola toimivat esilaulajina loppulaulussa Toistemme eestä rukoilemme. Tervetuloa! Johtokunta YLEISET PILKKIKILPAILUT Kellosalmella la 21.2.2015 klo 11-14. Ma Ti Ke To Pe Broilermureke/ -pyörykät/-nuggetit Makkarakeitto Kalavuoka Jauhelihakastike Kinkkukiusaus KOTIPALVELU TULITUULI lumityöt, asiointiapu, vaatteiden silitykset, henkilö kohtainen avustus, kodin hoitotyöt. ILMOITUSHINNAT 1.1.2015 alkaen . Vuonna 2014 Pelastakaa Lapsilla oli toiminnassa 275 lomakotia. 9 kk 54,70 e 6 kk 39,30 . TALVILOMAVIIKON (vk 9) OHJELMAA • Ma klo 12-17 nuokulla leffaillaan ja löhöillään • Ti klo 10-14 nuokun pipopajalla pääsee rakentamaan oman mallisen pipon lopputalveen • Ke klo 10 lähdetään Ideaparkkiin löytämään uusia ideoita, paluu on noin klo 18 ja hinta 10 euroa/hlö ja perhe 25,• To seurakunnan reissu Tampereen Megazoneen, lisätiedot 0407492281 • Pe klo 12pitsaperjantai Radioamatööritekniikan seura ry:n vuosikokous järjestetään sunnuntaina 29.3.2015 klo 13 Kuntalassa. Seurakunta on rukoileva seurakunta, mikä kantaa, hoitaa ja liittää yhteen. Kilpailupaikka: Kellosalmen Pitokärki, Majantie 50. 69,10 . + alv Paino: Lehtisepät Oy, Pieksämäki Tilaa lahjaksi tai itsellesi PADASJOEN SANOMAT kestotilaus 12 kk määräaikaistilaus 12 kk määräaikaistilaus 9 kk määräaikaistilaus 6 kk määräaikaistilaus 3 kk 63,00 . Hän sanoi toivovansa kirkolta sitä, että saarnaajat näkisivät evankeliumien messiaanisen perusluonteen ja julistaisivat tätä pääsanomaa. Pelastakaa Lapset etsii lomakoteja lapsille eri puolilta Suomea. Hinnat sis. 54,70 . Puffetti ym. Hän aloitti saarnansa viittaamalla kynttilänpäivän evankeliumiin: – Olemme jo kuulleet yhden lähtösaarnan tässä jumalanpalveluksessa, Simeonin kiitosvirren: ”Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä.” Simeon oli kokenut elämänsä täyttymyksen. /pmm Takasivu 1,30 . Lomakodit saavat valmennuksen toimintaan ja Pelastakaa Lapset ry:n työntekijän tuen. Hän kiitti seurakuntaa yhteisistä vuosista. Seuraavan kerran kilpamielessä voi hiihtää jo ensi lauantaina Maakeskessä, jossa Rientolan pellolla sarjoja järjestyy kaikenikäisille. Puhelimessa vastaanotettuun ilmoitukseen tulleesta virheestä ei vastata. Lomakodit ovat tavallisia ja turvallisia perheitä, jotka tarjoavat lapselle lomanviettopaikan joko kotonaan tai vapaa-ajan asunnollaan. RATS vuosikokous Padasjoella 29.3.. Sinne ollaan varustelemassa kahta huonetta majoituskäyttöön. Ennen kokousta klo 11 alkaen on kirpputori, radiokaluston esittelyä ja esitelmiä: Marko Wirtanen puhuu radioamatööritaajuuksista ja niiden käytöstä sekä Michael Fletcher aiheesta Pyörivä polarisaatio kotimaan HF-yhteyksissä. (03) 552 7500, fax 552 7525. www.padasjoensanomat.fi Ilmestyy torstaisin. /pmm Rivi-ilmoitus 3,50 . Jättöajan päättymisen jälkeen vastaanotetuista ja julkaistuista ilmoituksista perimme lisämaksun, 5 . Jumala on antanut hänelle syöpäsairauden aikana jatkoaikaa. Lomakodiksi voi ryhtyä myös yksin asuva aikuinen. Välitämme ilmoituksia kaikkiin Sanomalehtien liiton jäsenlehtiin niiden omilla hinnoilla. Kouluruokailu 16.20.2. 12 kk 69,10 . Lapset tarvitsevat lomakotia hyvin erilaisista syistä. Levikki 3601 (99/-/-/1) LT 2013 Päätoimittaja: Jaana Tanner puh. Erola sanoi olevansa mittaamattoman kiitollinen monien ihmisten esirukouksista hänen sairautensa aikana. /pmm Tekstissä ja tekstin jälkeen 1,25 . Padasjoen Karjalaseura ry VUOSIKOKOUS Helmi-pankin kerhohuoneella to 19.2. T4 (300 m): 1) Sofia Alho 6.54 P4 (300 m): 1) Väino Virtanen 5.35 T6 (800 m): 1) Emma-Liina Saarela 8.10, 2) Engberg Lilja 10.15, 3) Friida Alho 12.40 T8 (1 km): 1) Tara Vilkman 10.02, 2) Vilma HeiJoka päivä lisukkeita. Padasjoen riistanhoitoyhdistyksen VUOSIKOKOUS 23.2.2015 klo 18.00 Kullasvuoren koululla. laskuun lisätään laskutuslisä 5 . Lapsen perheessä voi olla monia kuormittavia tekijöitä, minkä vuoksi vanhemmilla ei ole riittävästi aikaa lapselleen. Lomakotitoiminta on vapaaehtoistyöhön perustuvaa ennaltaehkäisevää tukea lapsiperheille. SPR välittää vapaaehtoisia ystäviä toisen seuraa kaipaaville. 3 kk 21,90 e Pohjoismaihin ja muualle Eurooppaan 12 kk 78,80 € Alle 30 . terävä pää, jossa majoittui savotta-aikana työnjohto. Kuntalaan voi tulla esittelemään laitteitaan tai myymään kaappiin kerääntyneitä bonkkeja. Vanhastaan kynttilä on rukouksen tunnus, hän valaisi. Katkaistun lehtitilauksen tilausmaksuja ei palauteta. vapaalla tyylillä Ahjolassa, oli jo 19 osallistujaa. /rivi TILAUSHINNAT 1.1.2015 alkaen. Hintoihin lisätään ALV 24 % Etusivu 1,35 . Leija 6 4 2 15-11 15 Kiila 5 3 2 11-10 11 Passi 5 1 4 8-13 8 Tänään torstaina pelataan ottelu Kiila-Passi Kolmansissa sarjakisoissa, jotka hiihdettiin 4.2. 0400976308 Ystävänpäivänä seuraavat hiihtokisat Kaivinkoneja traktorityöt Myös peltojen, valtaojien ja teiden reunojen puunkorjuu. Lehden suurin vastuu ilmoitusten julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Isojärven kansallispuiston pääopastuspisteenä toimiva kämppä sijaitsee Isojärven kansallispuiston etelälaidalla Kuhmoisissa. Johtokunta nonen 11.24, 3) Hilja Pitkänen 13.30, 4) Sini Maaranen 18.10 T10 (2 km): 1) Selma Seesvaara 15.17, 2) Salla Salovaara 19.09 P10 (2 km): 1) Onni Lehtinen 11.05, 2) Jere Hirvonen 11.36 T12 (2 km): 1) Saara Korelin 12.06, 2) Riina Siitari 12.14, 3) Miina Taipale 14.21 P12 (2 km): 1) Jaakko Hirvonen 13.20 P16 (5 km): 1) Riku Nieminen 19.10 M45 (6 km): 1) Mikko Aaltonen 25.34 Myrskytuuli vinkui kirkonmäellä, mutta kirkossa oli rauhallista, kun kirkkoherra Jukka Erola nousi saarnastuoliin pitämään lähtösaarnansa oltuaan viikon sairaseläkkeellä. Jari Ahola 040 501 3240 Vesijaon Erämiehet ry la 28.2.2015 klo 9.30 seuran pilkit Naukjärvellä klo 15.00 talvikokous ja hirvikauden päättäjäiset Simolan ”navetalla”. Kaikki lapset palkitaan. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Useimmiten lapsen perheellä ei ole mahdollisuutta viettää lomaa yhdessä eikä lapsella ole muita läheisiä, joiden luona hän voisi viettää vapaa-aikaa. Ystäväksi voi ilmoittautua osoitteessa www.punainenristi.fi/vapaaehtoiseksi. Erolakin sanoi saaneensa elämässään sitä, mitä hän on odottanut: kodin, perheen, viran, seurakuntayhteyden, ystävyyttä, rukousta, luonnonläheisyyttä… – Olen saanut julistaa maailman parasta sanomaa. 552 7522, sähköposti: toimitus@padasjoensanomat.fi Ilmoitukset, tilaukset ja osoitteenmuutokset: Leena Nurminen, puh. • Näin ystävänpäivän alla on hyvä muistaa, että kuka tahansa voi olla ystävä toiselle. Valtakirjojen tarkastus klo 17.30 alkaen. Kämpän jätkien päästä löytyy pöydät ja penkit noin 30 hengelle sekä metsien käytön historiasta kertova valokuvanäyttely. 39,30 . Sääntömääräisten asioiden käsittelyn lisäksi kokouksessa keskustellaan RATS:n lakkauttamisesta ja liittämisestä joko SRAL:iin tai Viestikallioon. Ilmoitukset jätettävä tiistaihin klo 14 mennessä
7 99 Marinoidut KARITSAN PAAHTOPAI STIPIHVIT Uusi-Seelanti kg VAIN PE 13.2. 8 99 NAUDAN LUUTON KEITTOLIHA Suomi kg VAIN LA 14.2. MUISTA KOTIINKULJETUSPALVELUMME! • MYYMME PUHDASTA NESTE OIL TEHOKAASUA! TUNTUVASTI HALVEMPI HINTA 1 95 pkt (3,90 kg) 1 19 1 49 2 19 pkt (5,48 kg) 3 39 K-Menu RAEJUUSTO 400 g, rasvaton LIHATISKIL TÄ LIHATISKIL TÄ Danone ACTIVIA JOGURTIT 4x125 g Brazil APPELSIINITÄYSMEHU 1 L Kulta Katriina KAHVI 500 g pkt (6,78 kg) K-Menu PERUNALASTUT 200 g pkt (5,95 kg) tlk (1,49 L) LIHATISKIL TÄ 80 tlk (0,80 L) K-Menu sokeriton VADELMAMANSIKKAJUOMA 1 L ERÄ. 12 n:o 6 Torstaina 12.2.2015 Edullisesti K-market Ruokapadas ta! Tervetuloa ! KAUPPIAS HOITAA HOMMAN RUOKAPATA Kauppatie 1, Padasjoki puh. 03 551 2200 marko.samiola@k-market.com PALVELEMME ARK 7-21, LA 7-18, SU 12-18 www.facebook.com/ruokapata 5 99 Lihamestarin jauhama NAUTASIKA JAUHELIHA Suomi kg VAIN TO 12.2