– Kehittämistyöhön osallistetaan myös päättäjien lisäksi kuntalaisia ja muita Päijänteen rannan käyttäjiä. Hinta riippuu siitä, millaisia urakoita Salpakierto saa sovittua yritysten kanssa. Seuraavaksi hän aikoo hakea yhteiset askelmerkit kunnan eteenpäinviemiseen: – Kunnassa tulee tehdä vähintään 10 vuoden visio, tavoite siitä mihin tullaan yhdessä pyrkimään. 040 654 9949 www.rautanetpadasjoki.fi MA–PE 7–17 LA 9–14 N:o 41 Torstaina 13.10.2022 Padasjoen sitoutumaton paikallislehti 73. Poismuuttaneen Markus Laaksosen tilalle rakennusja ympäristölautakuntaan valittiin varajäsenenä toiminut Jari Rouvala ja varalle Tanja Kaivolainen-Siljander. Lapsiryhmät ovat tällä hetkellä lähes täynnä ja jonossa on 6 alle 3-vuotiasta. Pikkumajavassa on 1-3– vuotiaita lapsia, Majavan päiväkodissa 4-5–vuotiaita ja esikoulu. Hankkeessa pyritään löytämään palveluita ja yrittäjiä Laivarannan alueelle, ja sitä kautta lisäämään elinvoimaa kunnassa. Alue jaetaan useisiin urakka-alueisiin. 2,5 kg Porsaan luuton kylki ERÄ! Etuneljännes n. Pizzaja Savusuikaleet 200-250 g (5,00-6,25/kg) 7 99 RS ERÄ! ERÄ! Tuore merilohi Tuore merilohi kokonainen, pakattu kokonainen, pakattu 88 99 99 KG KG ATRIA Perinteinen karjalanpaisti 700 g (11,41/kg) 2 50 2 PS SIKAPÄIVÄT TORSTAISTA PERJANTAIHIN 6 99 KG Porsaan kassler n. Kunnanvaltuusto vahvisti hallituksen esittämät kiinteistövero prosentit. Ollaanko Facebook-kavereita. Jos jokainen nykii eri suuntaan, niin lopulta mikään ei etene. – Tarvetta lisähenkilöstöön on keväällä, kun perustamme vuorohoitoryhmä Pikkumajavan naapuriin uuden lapsiryhmän, kertoo varhaiskasvatusjohtaja Minna Myllykangas. Padasjoel la oli pitkään heikoin tilanne, vielä kolme vuotta sitten vain 31 % kunnan kiinteistöistä oli liittynyt jätteenkuljetukseen, mutta nyt tilanne on kohentunut ja viimeisin lukema on meillä 57 %. Tulossa on kevään aikana kehittämisseminaari, kertoi kunnanjohtaja Kati Yrttiaho. – Lapsia on syntynyt Padasjoelle viime vuosina ilahduttavasti ja kun työllisyystilannekin on hyvä, on kotihoidossa olevien lasten määrä vähentynyt. Sivistyslautakunnan varajäseneksi tuli Sauli Kivinen. – Hinnat ovat pääsääntöisesti Suomessa alentuneet alueilla, joilla on siirrytty kiinteistökohtaisesta keskistettyyn järjestelmään, sanoo Rusanen. Salpakierto myös liittää kaikki kiinteistöt jätteenkuljetukseen, jolloin liittymättömien vapaamatkustus ei enää onnistu. kmarketsuomi RUOKAPATA Kauppatie 1, Padasjoki Puh. Varhaiskasvattajat ja kotihoitajat aamiaistavat ennen sitä taas yhdessä ja kuulevat samalla Päijät-Soten edustajilta arjen tukitoimista. Viime vuonna jätteenkuljetuksen oli tilannut keskimäärin 72 % kiinteistöjen omistajista. Valintapäätös firmasta tehdään kunnanhallituksessa lokakuun lopulla. Yrttiaho on saanut paljon kiitosta tartuttuaan heti kunnanjohtouransa alkumetreillä satama-asiaan – aivan kuten lupasikin kunnanjohtajaksi hakiessaan. Siksi pyrinkin jo tälle syksylle vielä järjestämään tulevaisuusseminaarin, jonne kutsutaan asukkaita, yrittäjiä, päättäjiä ja muita kunnan kehittämisestä kiinnostuneita. Päijänteen ranta – potentiaalit käyttöön –hankkeessa saadut 4 tarjousta kehittämissuunnitteluavusta menevät seuraavaksi hanketyöryhmän pureksittavaksi. klo 17.30 Majavan päiväkodilla. 03 551 2200 Avoinna: ma–pe 7–21, la 7–21 ja su 10–21 Palvelutiski palvelee to–la VIIKON TÄRPIT RUOKAPADASTA Tarjoukset voimassa to–la / ellei muuta mainittu / niin kauan kuin erät riittää. Rouvala rakennusja ympäristölautakuntaan. Jätteenkuljetus halpenee kilpailutuksessa Salpakierto Oy:n toimitusjohtaja Johanna Rusanen oli maanantain valtuustoinfossa kertomassa kunnan luottamushenkilöille tulossa olevista muutoksista jätepuolella. Uuteen vuorohoitoryhmään haetaan hoitajaa Tulevaisuusseminaari ja kuntalaiskysely jätteenkuljetusjärjestelmästä. 10 kg ERÄ! ERÄ! Etuselkä ja lapa Etuselkä ja lapa 3 49 KG paloi teltu na 33 99 99 KG KG POSS UA PIISA A! TUORETTA LIHAA PALVELUTISKISTÄ! Lasagne 800 g (6,24/kg) 2 PS HK Burgeri 100 g (6,00/kg) 33 00 00 5 KPL 5 KPL 5 KPL POUTTU NOPEAT 4 99 RS SÄHKÖTIE 2, 17500 PADASJOKI, P. Ensi vuonna alkaa porrastetusti jo pakkausjätteiden ja biojätteen erilliskeräily keskitetysti Salpakierron toimesta. vuosikerta Irtonumero 2 €€ Valtuutetuille ennen kokousta järjestetyssä infossa päättäjät kuulivat mm. sataman kuulumisista. Yritämme yhdessä löytää yhteisen tahtotilan ja nähdä sinne 10 vuoden päähän: mitä viedään ja missä järjestyksessä eteenpäin. Lahden seudun jätelautakunta tekee joulukuussa päätöksen maakunnan Padasjoen kunta hakee parhaillaan varhaiskasvatuksen hoitajaa. Uutta on varhaiskasvatuksen vanhempaintoimikunta, joka kokoontuu seuraavan kerran 30.11. Lisäksi suunnitteilla on kuntalaiskyselyä, jossa vastaaminen tehdään mahdollisimman helpoksi myös tietokoneettomille. Kerhomuotoisessa Minimajavassa on ryhmä 3-5–vuotiaille ja 2– vuotiaille. Avoin varhaiskasvatus jatkuu Minimajavassa Palotalolla. Tarkoitus on siirtyä keskistettyyn kuljetusjärjestelmään 3 vuoden kuluttua
Tieto sukulaisuussuhteesta oli virheellinen, sillä Esa Karjalaisen äiti Saima oli Pastilan isän sisko. Mitä henkilö on ansainnut ja miten hän on suoriutunut erilaisista haasteista ja tehtävistä, millaisia meriittejä hänellä on. Vuosikymmenet kuluivat ja edessä oli elämän ilta. klo 11–13. – Suostuin ehdokkaaksi saatuani tukea ja rohkaisua hiippakunnan eri alueilta. Jeesus vertaa Taivasten valtakuntaa isäntään, joka palkkaa työmiehiä viinitarhaansa. Siis mitä näyttävämpi ura, sen korkeammalle jalustalle on mahdollisuus päästä. Kellosalmi Seitniemi Virmaila Padasjoen seurakuntatoimistoon toimistosihteerin tehtävään valittiin Neea Heistola-Valonen 1.11. maakeski.fi Kenttäpiispa Särkiö ehdolle piispanvaaliin Kenttäpiispa Pekka Särkiö on asettumassa ehdolle Mikkelin piispanvaalissa. Siinä kaikki. Äänestäjällä on oikeus äänestää sen seurakunnan ehdokasta, missä seurakunnassa hänet on 15.8.2022 merkitty läsnä olevaksi jäseneksi ja äänioikeutettujen luetteloon (viimeistään 20.11.2022 16 vuotta täyttävä kirkon jäsen). Särkiö tunnetaan kirkon keskikentän edustajana, joka on kiinnostunut laajasti eri kysymyksistä ja hänellä on vahva kirkollisen elämän tuntemus. p. Olkkari auki tiistaisin klo 11–14. Sihteerin pääasiallinen toimipiste on Padasjoen seurakuntatoimisto. Olisiko nyt hetki aikaa istahtaa ja laskea kulutusta. (Matt. Jari Lappalainen klo 12. Mutta jo nuorukaisena hän menetti hyvän omantunnon rauhan. – Vietän perheeni kansLiikuntarajoitteiset voivat äänestää seurakuntavaaleissa ennakolta kotonaan. klo 17.30 MIX-kerho Ma 17.10. Englannin kielikahvila klo 17.15 kirjastossa joka toinen tiistai parittomina viikkoina. Ihan täysin siitäkin huolimatta, miten pitkän työpäivän työmies oli tehnyt, hän sai täsmälleen samansuuruisen palkan kun kaikki muutkin. Vuodelle 2023 kirkollisveroa arvioidaan saatavan noin 6,4 miljoonaa euroa eli kirkollisverotuoton arvioidaan kasvavan noin 1 % . klo 18 Tervetuloa! HELLUNTAISEURAKUNTA Pe 14.10. klo 18.30 Nuortenilta Tervetuloa! S EURAPALST A Paloasemalla VPK:n hälytys osaston harjoi tukset tiistaisin klo 18. Avoinna ti–pe 10–15.30, la 10–14 Retki IsoÄi nään Luonto keskukseen su 16.10. 30 äänioikeutettua voi perustaa valitsijayhdistyksen. Hän on Kirkolliskokouksen yleisvaliokunnan puheenjohtaja. 1963) on toiminut Puolustusvoimien kenttäpiispana vuodesta 2012. Tässä Jeesuksen vertauksessa viinitarhan isäntä toimi palkanmaksussa aivan päinvastoin. Arkisessa elämässämme me mietimme ja mittaamme mielellämme, kuka on tehnyt mitäkin ja kuinka paljon ja etenkin mitä on jättänyt tekemättä. alkaen. Teemana uni ja lepo. Talousarviota valmistellaan Hollolan seurakunnassa 1,70 veroprosentilla, joka noudattaa valtionvarainministeriön laskennallista suositusta. Perhe kahvila ma klo 9.30– 11.30 Palotalon yläkerrassa, kulku takapihalta. Aiemmin hän toimi 14 vuotta Suomen Pipliaseuran puheenjohtajana. Muutama vuosi sitten luin samannimisen kirjan ”Illaksi Kotiin”. Järj. Projektisuunnittelija Laura Nummela kertoo ajankohtaiset asiat joustavan palvelun asumismuodosta. Heistola-Valonen seurakuntasihteeriksi • Nälkäpäivän ovensuukeräys marketeilla tuotti Padas joel la 263,05 euroa. Sen ohella hän toimi Tampereen hiippakunnan pappisasessorina, kirkolliskokousedustajana sekä Helsingin yliopistossa opettajana ja tutkijana. klo 10. 18.10. Ajetaan Harilan kautta. Lopulta hänelle kävi hyvin, hän pääsi illaksi kotiin, Taivaan Kotiin. Lähtö kirjaston edestä klo 17.30. Ilm. Seurakuntavaaleissa kotiäänestysmahdollisuus Kuhmoisten Padasjoen kappeliseurakunta Kutsu päivänsankareille Kappeliseurakunnan työntekijät kutsuvat kaikki tänä vuonna Padasjoella 70, 75, 80, 85, 90 ja yli 90 vuotta täyttävät messuun Padasjoen kirkkoon 23.10. Tavanomaista heikompi keräystuotto selittyy osittain sillä, että käteistä ei läheskään kaikilla enää ole mukanaan. mennessä. Illaksi kotiin Kotimaisen lentoyhtiön mainoksessa on yllämainittu teksti. Digineuvontaa kirjastossa ke 26.10. Äänioikeutettuja ovat hiippakunnan papit ja lehtorit sekä sama määrä maallikoita. alkaen. Wellamo-opisto. Suhtaudun vaaliin nöyrästi ja sitoudun tekemään parhaani kirkon tehtävän ja yhtenäisyyden hyväksi, toteaa Särkiö. Konsert timatka Sibeliustaloon la 5.11. Seurakuntavaaliehdokkaiden numerot ovat selvillä. viim. Järj. Hollolan seurakunnan kirkkovaltuuston jäsenten vaalissa ensimmäisenä listoista on Matalan kynnyksen kirkko, toisena Sitoutumattomat, kolmantena Kärkölä, neljäntenä Kokoomus ja kirkon uudistajat sekä viidentenä Ihmisläheinen seurakuntatyö. Ulkoisesti kaikki oli kohtuullisen hyvin, mutta sisäisesti hän oli rikki. Hän sai syntyä uskovaiseen kotiin. tuo li jumppa klo 15 ja tanssi liikunta kl o 16. Äänioikeutettu seurakunnan jäsen voi äänestää ennakkoon missä tahansa ennakkoäänestyspaikassa Suomessa. FasciaMethod ma klo 18.50 yläkoululla. Siivoustalkoot su 16.10. Kuhmoisten seurakuntatoimiston toimistosihteerin tehtävien hoito järjestetään muuttamalla seurakuntamestari Jaakko Nymanin tehtävänkuvaa 1.11. Särkiö on teologian tohtori (1994) ja Vanhan testamentin tutkimuksen dosentti. klo 18.00 Anita ja Immo Kumpulainen To 20.10. klo 11 ja kahvitilaisuus klo 13 Olkkarissa. Jumalan valtakunnassa mittarina ei ole ansiokas uraputki, eikä kaikenkattava ansioluettelo, pitkä ja nuhteeton uskonelämä tai kiihkeä antautuminen Herralle. Padasjoen Luonnonystävät. Galleria Pi kant ti 4.10.–11.11. SPR:n Padasjoen osaston vapaaehtoisilla oli mukanaan kortteja, joissa oli ohjeet nettilahjoittamiseen.. AAryhmä kokoontuu ti ja pe klo 19 terveysaseman ruokalassa. Luonnonläheinen Padasjoki, marjastus ja sienestys, ovat tärkeitä henkireikiä ja vastapainoa työlle. P-H Muistiyhdistyksen Muisti kahvila kirjastolla ti 18.10. Tässä vertauksessa meiltä riisutaan pois kaikki omat hyvät työt ja oman kilven kiillottaminen. Hakemuksia tehtävään saapui 15 ja haastatteluun kutsuttiin 5 hakijaa. Hänelle läheisiä asioita ovat luonto, urheilu, musiikki, historia ja Raamattu. Raimo Raittinen Mannerheim-ritarin sukulaisuussuhteista Viime viikon lehdessä jutussa Kunniakäynti Mannerhein-ritarin haudalla väitettiin, että Karjalaisen isä oli Viljo Pastilan äidin veli. klo 10 alkaen Kellosalmen uimarannalta. Lahden seudun jätehuoltoviranomaisen järjestämä infotilaisuus kos kien sekajätteen kul jetusjärjestelmää ke 19.10. Hänelle kävi samoin kuin tuhlaajapojan vertauksessa kerrotulle henkilölle. Hänen tai omaisensa on ilmoitettava kotiäänestyspyyntö vaalilautakunnalle kirjallisesti tai puhelimitse kirkkoherranvirastoon viimeistään 4.11. Kuluvana vuonna 2022 kirkollisveroa arvioidaan saatavan noin 6,33 miljoonaa euroa. Sitä ennen hän on oli Lahdessa seurakuntapappina ja kirkkoherrana vuodesta 1989. 20:1-16) Kuka on paras. Särkiön perheeseen kuuluu puoliso, kappalainen, teologian tohtori Riitta Särkiö ja neljä aikuista lasta. Mainos viestittää lukijoille ja katselijoille, että meidän lentoyhtiöön voi luottaa ja sitä kannattaa aina käyttää. Hallituksen k o k o u s k e 19.10. ja tied. 17.10. Lisäksi äänioikeus on Mikkelin kirkolliskokousja hiippakuntavaltuuston sekä tuomiokapitulin jäsenillä. Pa dasjoen lasten taidenäyttely. Vuonna 2021 kirkollisveroa tilitettiin Hollolan seurakunnalle yhteensä 6,43 miljoonaa euroa. Kirkkoherranviraston puhelinnumero on 044 524 6259. Kirjassaan kirjoittaja kertoo oman, jopa karun elämänsä tarinan. Pelastustoiminnan pe ruskurssille ilmoittautumiset 16.10. Juuret Arrakoskella Isänsä Hannu Särkiö on kotoisin Arrakoskelta ja juuret siten Padasjoella. Tarjolla kahvia ja muistitietoa. Kimppakyydit uimahallin parkkipaikalta klo 10. Siinä on samalla viivalla niin elämässään konkurssin tehnyt kuin ehkä vuosikymmeniä Herran työhön uhrannut. klo 14.00 Hartaushetki ja ruokakassinjako padasjokelaisille Ti 18.10. Hänen taakseen on perusteilla valitsijayhdistys, joka kokoaa äänioikeutettuja laajasti. klo 13–14. Siinä kerrotaan, kuinka kaukana työmatkalla oleva perheen isä pääsee illaksi turvallisesti kotiin. satama. Me kaikki, sinä ja minä olemme siinä onnellisessa asemassa, että meille kaikille on luvassa vain yksi ja sama palkka: ansaitsematon armo Jeesuksessa Kristuksessa. Työllä ja tekemisillään henkilö voi saavuttaa toisten ihmisten arvostuksen ja kunnioituksen. Mikkelin piispa Seppo Häkkinen on ilmoittanut jäävänsä eläkkeelle 1.9.2023. 050 490 6217. Järvilohikalojen SMuis telu 15.-16.10. Kahdeksan tuntia oli samanarvoinen kuin yksi tunti, kun palkka maksettiin. Jäljelle jää vain Kristus ja hänen ääretön armonsa. Pekka Särkiö (s. Siellä odottavat häntä vaimo ja lapset. Rientolassa su 16.10. Piispanvaali käydään 25.5. Tervetuloa! Kuolleet: Salli Tuulikki Lindqvist 72 v sa aikaa kesämökillä Arrakoskella ja pidän joitakin mehiläispesiäni serkkuni Hannan marjatilalla pölyttämässä marjoja. Ei siis mikään ihme, että niissä työmiehissä, jotka olivat tehneet täyden päivätyön virisi kapinahenki. Vaalikone avautui netissä tällä viikolla. klo 17–18 Teamsissa. 2 n:o 41 Torstaina 13.10.2022 S ANOMAA SINULL E Esikoislesta diolaisten rukoushuoneella PYHÄKOULU to 13.10
Investointiohjemassa on yhteensä 2,1 miljoonan hankkeet. Metsissä samoillessa mukana on välillä kamera, toisinaan taas sienikori. Pääasiallinen työpiste tulee olemaan Opistotalolla ja entisessä matkahuollossa, joissa vapaaehtoisvoimin viime vuonna käsiteltyjä ja luetteloituja esineitä säilytetään, sekä kirjastossa ja etänä. Repo valmistui arkeolo giksi Turun yliopistosta vuonna 2001. Padelkenttä on näillä näkymin toteutumassa ensi vuonna. Lisäystä on aiheuttanut yleisestä inflaatiosta johtuvat hinnankorotukset. klo 9 ja avataan liikenteelle viimeistään sunnuntaina 30.10. Padasjoelta mukana oli keinutuolitehdas Eimi. Kun poikaset lähtevät uimaan toukokuussa, istutetaan ne koskialueille. Liikennesulku johtuu siltatöistä, joissa Suomenjoen ylittävä vanha putkisilta Neroskulmalla uusitaan. Museotutkijalle tulee oma puhelinnumero, johon kuntalaiset voivat soittaa. Suurin varaus on laajakaistaverkkoon, jonka laajennus tosin katetaan investointija kehittämisrahastosta. Osa emokaloista siirretään ylävirran koskille, kun alkaa olla tavoite täynnä. Repo on syntynyt Pohjois-Pohjanmaalla Paavola-nimisessä kunnassa, joka sittemmin liittyi Ouluun. Kirkkojoen suulla on syytä varovaisuuteen sinne asetetun rysän takia. Tarkoitus on jatkaa pyyntiä lokakuun ajan. Tarkoituksena onkin tavata padasjokelaisia ja saada talteen tarinoita esineistä, kertoo Repo. klo 21. Repo aloittaa työnsä Padasjoella ensi maanantaina. Paikallista asiaa vuodesta 1950 Museoväki on piipahdellut viime aikoina vähän väliä Padasjoella, mutta lokakuun puolivälissä museotyön konkari Päivi Repo aloittaa määräaikaisen työskentelynsä Padas joen kunnan museokokoelman parissa. Avajaisia suunnitellaan kesä-heinäkuulle. Vanhat laiturit kaipaavat myös korjaus ta. Muutettuaan 2013 Lahteen hän pääsi kenttätöihin torikaivauk sille. Ennätysmäärä koronapotilaita Sairaalahoidossa on viime päivinä ollut samanaikaisesti noin 80 potilasta, mikä on suurin määrä koko epidemian aikana. Tie 14161 eli Padankoskentie katkaistaan liikenteeltä Suomelantien ja Ala-Porasantien välillä sijaitsevan Suomen joen sillan kohdalta maanantaina 24.10. Kotiseututalo konkretiMuseotutkija kokoaa näyttelyä Kotiseututalolle soi paikallista menneisyyttä koululaisille ja muillekin kävijöille. Suomenjoen siltatyöt alkavat Padel-kenttä ensi vuoden budjettiin Päijänteen luonnonvarainen taimen ry:n hanke pyydystää jo toistamiseen emokaloja Padasjoella. Päiväkodilla remonttivuorossa ovat kosteat tilat, Pappilanmäen koululla ikkunat ja käytävän lattiat. Päivi Repo aloittaa työnsä Padasjoella ensi viikolla. Kevyt liikenne pääsee työmaan ohi väliaikaista reittiä pitkin. Teknisen toimen talousarviota on tehty uudenlaisessa tilanteessa. Lisäksi hän valitsee esineistön toiminnalliseen museoluokkaan. Maailma muuttuu niin nopeasti, että esimerkiksi luuripuhelin on jo outo esine nykynuorelle. Taustoittamisessa paikallisten apu on korvaamatonta. – Portaanperän mansikkakuoharia ostan aina, kun vain jostain sitä löydän. Satamaan on ensi vuonna tarkoitus saada 350 000 eurolla pelastusvenelaituri ja uusi aallonmurtaja vihdoin valmiiksi. Sote-uudistus poistaa kunnan ostopalveluista Pelastuslaitokselle suoritetun maksuosuuden. Häntä kiinnosti vähän kaikki, ja arkeologina hän pystyy toteuttamaan uteliaisuuttaan. Jätevedenpuhdistamon korjaustyöt on jaettu 3 vuodelle. Käytännön töistä vastaavat Padasjoen reitin ja Nyystölän osakaskunnat sekä Hämeen Kalatalouskeskus. klo 19 ,, jatketaan jatketaan KARAOKELLA KARAOKELLA. Työ jatkunee maaliskuulle asti. Aurinkopaneleja on tarkoitus hankkia lisää. Palsan myllymuseolla Repo on käynyt ohiajaessaan. Hän ei kuitenkaan ollut kuin 2 kuukauden ikäinen, kun vanhemmat muuttivat. Repo urakoi kesän ajan jo toista vuottaan Vääksyn vesimyllyn kimpussa ja vielä tarvitaan yksi rupeama myllyesineistön parissa ennen kuin projekti on paketissa. Myös uimahalli ja luontokohteet ovat tutustumislistalla. Pienempiä summia tarvitaan asfaltointiin, lukitusmuutoksen jatkamiseen, puistojen kunnostamiseen ja Kullasvuoren koulun pihalle tulevaan leikkimökkiin. – Kahta kaupunkia olen kaivanut, on ollut hienoa nähdä historiallisen ajan kaupunkikuvaa. Museoalalle Repo ajautui sattumien kautta. Kaikki työtkin ovat olleet määräaikaisia. naaraan koosSimo Jalli haki jo heti viime viikolla pyydyksestä komean kalan. Padasjoella kiinnostaa etenkin Enni Idin taiteilijakoti. Kuntalassa jatkuu toimistohuoneiden pintaremppa. MODETTI MODETTI Keskustie 14, p. Repo on julkaissut useita alan artikkeleita ja 400-sivuisen kirjan päijäthämäläisestä huonekaluhistoriasta. Majavan päiväkodille hankitaan kota, Pikkumajavaan pihakalusteita. Muuttoja kertyi sen jälkeen runsaasti: – Olen koko ikäni pakannut ja purkanut muuttolaatikoita. Lahden museoilta saatiin myös aineellista apua kokoelman esillepanoon: lahjoituksena saadut 2 isohkoa vitriiniä tuottavat merkittävän säästön kunnalle. Mätiä haudotaan maaliskuulle, jolloin istutukset aloitetaan. Siltatyön ajan liikenne ohjataan kiertotielle Kyynäröntien, Porasantien ja Ala-Porasantien kautta. Riskiryhmäläisille suositellaan hengityssuojainta. Lisäksi osa annetaan kuoriutua huhtikuussa. Materiaaliset löydöt kertovat, millaista on ollut ihmisten arkielämä. Vesimyllyn esineet kohta inventoitu Museotutkija aikoo asustella työjaksonsa ajan Padasjoella kuten on tehnyt muissakin määräaikaisuuksissaan. Suurin remontti on Mainiemen saharakennuksilla, jonne on tulossa erilliset vessat, rumpin kunnostus, voimalaitoksen kattotyö ja seinänkorjaus. Terveysaseman saneeraukseen on investointiohjelmassa merkitty 50 000 euroa. Hirsimökki rannasta puretaan ja sen tilalle tulee uusi varastorakennus. Monitoimitalon katto korjataan ja entiseen Matkahuoltoon tulee etätyötila. Tuosta määrästä keskimäärin 50-60 % on elossa keväällä, kun mäti-istutukset alkaa. (03) 556 2045 BINGO BINGO pe 14.10. Esimerkiksi siivoustoimen tarvikehankinnoissa korotus on 10–17 %. Tekninen lautakunta päätti tiistain kokouksessaan vielä neuvotella investoinneista sivistystoimen kanssa. Viemäri verkoston uusimiseen va rataan ensi vuodelle 180 000 euroa. Vakituinen osoite Revolla on Lahdessa, jossa hän on ollut aluemuseon tehtävissä, viimeisin pesti Asikkalassa päättyi juuri. Se on maailman parasta. Mätijyviä yhdestä emosta saa noin 3000-5000 riippuen mm. klo 19 pe 14.10. Hänen mielestään työhön pääsee niin parhaiten sisälle. – Näyttelyn tiimoilta järjestetään myös yleisötapaamisia. Kutuaikana Kirkkojokea valvotaan tehostetusti. – Ensin on selvitettävä, mitä esille tahdotaan. Emokaloja pyydetään jo toista kertaa Päijänteestä ta. Urakka on ajoitettu koulujen syyslomaviikolle, jolloin tiesulku ei vaikuta koulukyyteihin. Kotiseututalon kilpailutukset ovat alkamassa lokakuussa ja rakennustyöt loppuvuodesta. Museotutkijan tehtävänä on koota ensi kesänä avautuvan Kotiseututalon näyttely. Museokoulun sisäremonttiin kunta laittaa 100 000, Leader-avustuksena tulee 180 000 euroa
Syntyisin hän oli Jyväskylästä. Punaisten esikunnat sijaitsivat kirkonkylässä ja Maakeskessä, Nyystölässä Verhon kartanossa koulutettiin puolestaan suojeluskuntalaisia. Hilma työskenteli Pälkäneellä kirjastonhoitajana ja käräjäkirjurina sekä toimi aktiivisesti useissa eri yhdistyksissä. Johan ja Hilma Kaihlaisen esikoisen ollessa vielä pieni perhe muutti Helsinkiin ja asui myöhemmin jonkin aikaa perheen äidin kotikaupungissa Tampereellakin. Sisällissodan päätyttyä Hilmalle jäi tehtäväksi haudata miehensä hautausmaan taakse, siunattuun maahan punaisilla ei ollut asiaa. Heidän lyhyt elämänsä ei jää kokonaan pimentoon kuten niin monen ensimmäisen maailmansodan nuoren uhrin, toteaa Sirén. Hilma ja Jalmari asettuivat avioiduttuaan Arrakoskelle. Helmi antoi ne, koska joukossa oli vanhoja Pälkäne-kuvia ja hän toivoi, että joku huolehtisi vanhoista albumeista. harvinaislaatuinen tapahtuma, kirjan julkistamistilaisuus. Punalesken tarina” on arrakoskelaisen perheenäidin traaginen elämäkerta, jonka kohtalossa on monia yhtymäkohtia nykypäivään. Onneksi Hilma oli aktiivinen monessakin yhdistyksessä ja jätti jälkensä mm. Sirén päätyi tekemään elämäkerran. – Silmät avaavinta on ollut huomata punakapinaajan yhtäläisyys nykypäivään: nytkin on pandemia ja sota, ei maailma ole mihinkään muuttunut. Hän on myös opiskellut sitä ja lehdissä toimittajana ollessaan paneutunut erityisen mieluusti juuri historiallisiin aiheisiin. Joukot pysähtyvät tienvarren taloihin. Hilma muutti lapsineen Hilja-siskonsa luo Pälkäneelle, jossa hän myöhemmin avioi tui kelloseppä Johannes Vuorelan kanssa. Arrakoskella muonitettiin ja majoitettiin sotilaita väriin katsomatta, sillä muutakaan ei uskallettu tehdä. Pälkäneläinen tietokirjailija Ulla Sirén juhlisti ensimmäisen tarinallisen elämäkertansa ilmestymistä Padasjoella, kirjan päähenkilön kotikunnassa. – Tuntui, että jotakin sen ympärille pitäisi kirjoittaa. Valkoiset vaativat kyläläisiltä punaisten ilmiantamista. Vaihtoehtoja oli monia. Freiströmien perheessä suurimman huomion vei kuitenkin Alf-pojan syntymä. Ensin puhuttiin tietokirjasta ja sana saattaa kirjamainoksissa yhä kulkeakin. Kesäisin vietettiin aikaa Arrakoskella. Kummityttö Mörbitz asui jo tuolloin pysyvästi Saksassa ja Helmi varmaankin ajatteli, että kuvat olis paras säilyttää Pälkäneellä. Hilma oli lahjakas tyttö, joka oli taitava käsistään ja musikaalinen; vanhemmat toivoivatkin, että hänestä kuvitushenkilöä. Hilma punalesken tarina –kirja kertoo naisesta, jolla oli 3 eri sukunimeä ja 3 toisistaan hyvinkin eroavaa elämänvaihetta. Julkistamistilaisuuteen osallistui useita arrakoskelaisia ja löytyipä yleisön joukosta Hilman tuntenutkin, tämän padasjokelainen kummipoika, joka oli perheineen käynyt tätiä kesäisin katsomassa Pälkäneellä. Muistivihon tarinasta kyyneliin liikuttunut Mörbitz esitti Sirénille lehtijutun tekemistä, mutta tämä ei nähnyt henkilökohtaisessa tuskanpurkauksessa lehtijutun aineksia. Kahdestaan pari ehti olla pitkään, sillä esikoinen Meeri syntyi 9 vuoden kuluttua avioliiton solmimisesta. Omien omenapuitteni alla kukkivat kuitenkin joka kesä varjoliljat, jotka olen joskus siirtänyt entisestä Kostianmutkan pihasta. Arrakoski tärkeä läpikulkupaikka Padasjoki oli ollut vuoden 1917 eduskuntavaaleissa selvästi sosialistinen pitäjä. Kirjoittaessani ajattelin koko sitä naissukupolvea, jolla on ollut raskaita töitä ja kokemuksia, mutta sen päälle vielä julkinen häpeä. tulisi jotakin muuta kuin kyläsuutarin vaimo. päiväksi. Kirja perustuu päiväkirjamerkintöihin, jotka Hilma aloitti 35-vuotiaana perheenäitinä Arrakoskella asuessaan. Niinpä ei kestänyt kauaa kaan, kun Jalmari oli otettu kiinni ja hänet tuotiin kylän mäelle teloitetavaksi. Ulla Sirén lahjoitti lauantaina Hilman vanhat valokuvat Arra kosken kyläyhdistykselle.. Hän joutui hautaamaan rakkaansa, kuuntelemaan vihapuheita ja kantamaan häpeän leimaa läpi elämänsä – ensin punaleskenä, sitten lottana. Kyse ei ollut silloin eikä ole nytkään yksittäisen ihmisen tai kansanjoukon vääristä valinnoista, vaan yleismaailmallisesta aatteellisesta polarisoitumisesta ja ääriajattelun yleistymisestä, joka johtaa väkivallan oikeuttamiseen. Historia on kiinnostanut kirjailijaa lapsesta asti. Tiedonkeruun kannalta oli haastavaa, ettei Hilmalla ja Hiljalla ollut lähisukua eikä aikalaisiakaan enää kertomassa muistojaan. Hilman valokuvia hän sai Helmi Vuoriolta, jolle ne jäivät sisarusten kuoleman jälkeen. Asiatekstin lomaan kirjailija on sirotellut kaunokirjallisia kohtia, mutta nekin perustuvat historiallisiin faktoihin. – Hyvää Hiljan päivää. Vaatimaton vihkonen oli kauan piilossa, kunnes kummityttö Marja Mörbitz löysi sen Hilman vähistä jälkeenjääneistä tavaroista. Jalmari työskenteli suutarina, puuseppänä ja verhoilijana. – Itselle merkityksellistä on ollut tuoda nämä lapsikohtalot esille. Hilma oli harras uskovainen, Jalmari sosialisti. – Arrakoskella hänestä tuli punaleski, mutta jo kahden vuoden kuluttua hän oli pälkäneläinen lotta. Kirjaprojekti sai alkunsa, kun Sirén sai käsiinsä Hilman päiväkirjan. Jalmari teloitettiin ampumalla vatsaan. Maaliskuu 1917 toi mukanaan uutiset keisarivallan romahtamisesta. Tietokirjaksi tässä on tutkittua uutta tietoa kuitenkin vain vähän, mikä johtuu ennen kaikkea koronapandemiasta ja sen seurauksena suljetuista arkistoista. Juuri 6 vuotta täyttänyt Meeri sekä 1 vuoden ja 7 kuukauden ikäinen Alf kuolivat ensimmäisenä Pälkäneen syksynään tulirokkoon. ”Hilma. Hilja oli Hilman sisko ja tämän elämässä hirveän tärkeä, totesi kirjailija. Itse tarinan kannalta on vain hyvä, että tilaa jäi enemmän kerronnalle. Kirjan julkistamistilaisuuksia ei Padasjoella ole juurikaan ollut, varsinkaan kaupallisen kustantajan. Hans Kalm suunnitteli hyökkäystä Padasjoen valtaamiseksi maaliskuun 22. Valkoiset rakuunat ilmestyivätkin tuona päivänä Arrakoskelle. – Jäljellä on muutamia esineitä ja tämä tarina. Romaania en edes harkinnut, en halunnut tehdä Hilmasta mieliPadasjoen paikallishistoriaa tallennettu 104 vuoden takaa Arrakoskelainen punaleski lotaksi Pälkäneelle Hilman elämäkerta perustuu autenttisiin muistiinpanoihin Ulla Sirén esitteli uutuusteostaan, jota oli myös myytävänä tilaisuudessa. Sirén on tehnyt 3 tilattua historiikkia ja toimittanut tietokirjan Pälkäneen lotista. Sisarusten talo Pälkäneellä on hävitetty vuosikymmeniä sitten. Vapaussota keskittyi teiden varsille. Kirjasto sopi tapahtumapaikaksi hyvin siksikin, että Hilma työskenteli kolmannessa elämänvaiheessaan Pälkäneellä kirjastonhoitajana. Tammikuussa 1918 Padasjoelle perustettiin suojeluskunta. 4 n:o 41 Torstaina 13.10.2022 Kunnan kulttuurikehdossa kirjastossa järjestettiin 8.10. Mutta jo teini-ikäisenä syttyi palava rakkaus Miestämäjärven rannalla Kaukelassa Kaarlo Jalmari Freiströmin ja Hilman välille. Arrakoski sijaitsikin strategisesti tärkeän Kuhmoisiin ja Jämsään johtavan tien varrella; tammikuun puolella alkoi pitäjän läpi kulkeva joukkojen liikenne, jota jatkui sodan loppuun asti. Lapset kuolivat 6 ja 1 vuoden iässä Hilma on haudattu Pälkäneen hautausmaalle, jossa on myös lastensa viimeinen leposija. Valta vaihtui Arrakoskella jo saman päivän aikana, eikä toimeenpanossa hukattu aikaa. Kuolema johtui virallisen näkemyksen mukaan siitä, että hän oli niin vaarallinen sabotööri, että hänet täytyi hätävarjelun vuoksi tappaa, vaikka todellisuudessa Jalmari ei ollut osallistunut lainkaan varsinaisiin sotatoimiin. useisiin pöytäkirjoihin
Vesijohtoja eikä viemäreitä ollut. – Siihen aikaan palkka maksettiin käteisellä. Heinämäen muistoja kuultiin lisää kirjastossa. Osuuskauppa rakennutti sotien jälkeen Mainiemen uuden suurehkon kaupparakennuksen, jossa toimii myös ravintola ja matkustajakoti. ja 29.11.. Myös yleisöstä muisteltiin, että autojen häkäpönttöjä täytettiin pilkkeillä Vääksyssä Lahti-reissuilla. Jaakko Heinämäen mukaan satama oli alunperin Mainiemessä ja Vierun ruukkiin kuljetettiin sitä kautta järvimalmia. Hinaajilla tehtiin myös yhteisiä marjaretkiä saariin. – Kansakoulussa kävimme puolentoista kilometrin matkan päässä kirkonkylällä. Proomun rakentaminen vaatii paljon taitoa, joka ikinen lankku oli muotoiltu kirveellä ja höylällä. Tulipaloja oli Mainiemellä useampaan kertaan, mm. – Minun lapsuuteni aikaan käytössä oli Mainiemi II niminen hinaaja. Yleisöstä tiedusteltiin sataman sijainnista Padasjoel la. Heinäjoki muisteli, että kun Ylöjärven puolelta tuotiin puita tukkireellä Mainiemenharjun päälle konttorirakennuksen eteen tarvittiin rekeä hevosen lisäksi kiskomaan vinssi, jotta kuormat saatiin ylös asti. – Kun laudat oli sahalla katkaistu tiettyyn mittaan pudotettiin ne altaaseen, jossa oli sinistymisen estoainetta KY5:sta. Lapsena kaivauduimme, me pojat ainakin, sahanpurukekojen sisään, sillä siellä oli pakkasellakin lämmintä. Oppikouluun Mainiemeltä lähti vain minä, johtajan poika ja autonkuljettajan tytär. Yhteisiä juhannusjuhlia pidettiin Lietsaaressa ja saareen mentiin hinaajan vetämällä proomulla. – Toisella puolella Mainiemeä on Yläjärvi ja toisella Päijänne, uimme aina siellä missä vesi oli lämpöisintä. Häkäpönttöautot eivät olleet järin tehokkaita ja usein linja-auton matkustajat joutuivat tulemaan pois kyydistä, jos edessä oli jyrkkä mäki. Lämmityspuut ja sähkövalaistuksen koko kylään saha tarjosi ilmaiseksi. Muistelut jatkuvat kirjastossa 8.11. Noin puolet työntekijöistä asui sahan omistamissa asunnoissa, joissa oli puulämmitys. Vessat olivat isoja yhteisiä huusseja, joista jätökset tippuvat suoraan Päijänteeseen. Esimerkiksi konemestari Laakson molemmat jalat katkesivat polven yläpuolelta niiden jäätyä kolakuljettimen väliin. Vielä on tarkoitus siistiä piha-aluetta ja laittaa istutuksia. Jaakko Heinämäki ja museoamanuenssi Sini Ojala Lahden historiallisesta museosta katselemassa 1930-luvulla otettua kuvaa Mainiemen saha-alueesta. Hinaajia ja proomuja käytettiin paitsi työntekoon myös virkistäytymiseen. Sahan työntekijöiden lapset viihdyttivät itseään myös hyppimällä isossa heinäsuovassa ja rakentamalla patoja keväisin. Proomun rakentamiseen kului kokonainen talvi. Ikäviä tapaturmatilanteita sahalla sattui useita. Mainiemen sahalla oli 20 hinaajaa, joista viimeinen rakennettiin 1940. Alkeellisista ja köyhistä elinoloista oli vaikeaa murtautua ulos maailmalle. – Hän lyheni 20 senttiä, mutta pystyi palaamaan töihin takaisin. – Paikkaa on alettu laittaa kuntoon, lattia valettu, sähköt laitettu ja terassialue tehty. 1920-luvulla satama siirtyi nykyiseen paikkaansa, koska se sijaitsee lähempänä kirkonkylää. Yleisön joukosta muisteltiin myös, että sahan työntekijöiden joukossa oli paljon hyviä esiintyjiä. Tehtaan entisen toimitusjohtajan E.A. Laila Heinämäki esimerkiksi kirjoitti ja ohjasi lasten näytelmiä. Sahalla työskenteli myös myös inkeriläisiä ja venäläisiä sotavankeja. Virtanen kertoi, että vielä tänä vuonna sahaa käytetään ainakin lasten ja nuorten Halloween–tapahtuman paikkana. Mutta sitä minä ihmettelen, että meille lapsille ei sattunut isoja tapaturmia, vain yksi lapsista menehtyi hukkumalla. Helinä johtuu Ihantalassa olleista suurista tykistötaisteluista. Jaakko Heinämäki kertoi myös suuren salaisuuden koskien konttorissa siihen aikaan sijainnutta kassakaappia. Kukaan muu kuin konttorin väki ei tiennyt,että kassakaapissa ei ollut enää takaseinää, koska punaiset olivat sisällissodan aikana räjäyttäneet sen pois. Sahalla olikin oma palokunta ja kesäisin kylällä kiersi palovartija koirineen öiseen aikaan. Purut olivat käymistilassa, joten purukasan sisällä lämmintä saattoi olla toistakymmentä astetta. Kylässä pidettiin mm. 3-osainen sarja Mainimen sahan muisteleluilloista alkoi Mainiemen saha ja kylä oli oma tiivis yhteisönsä Jaakko Heinämäki kertoili nykyisin tyhjillään olevassa saharakennuksessa, missä laitteet olivat aikanaan sijainneet. – Kun rauha tuli, osa inkeriläisistä palautettiin, osa siirtyi Ruotsiin. 50-luvulla kaupoista ei vielä saanut karamelliä, mutta Mainiemen lapsilla oli oma herkkunsa, he imeskelivät kloorifenolitikkuja. Lapset imeskelivät kloorifenolitikkuja Vuonna 1880 perustettu höyrysaha uusittiin kokonaan 1940-luvun lopulla. Aluksi oli mahdollisuus tutustua Mainiemen sahan nykytilaan ympäristösihteeri Marja Virtasen toimies sa esittelijänä. Kuva on aikanaan ollut sahan konttorirakennuksen seinällä Heinämäen perheen siellä asuessa. Ensi vuodelle on tehty uusi investointiesitys, jotta saataisiin vessat ja voimalaitoksen katto sekä seinät korjattua. – Olin viisivuotiaana vanhemman väen kanssa valkoisen pytingin takana olleella kasvimaalla ja pytingin ikkunat helisivät. säärikilpailu, jonka joku mies voitti ja sahan työmiehet esittivät juhlissa humoristisia esityksiä balleriinoina. Oma torvisoittokunta Musiikkiharrastus Mainiemessä oli korkealla tasolla. Palkkarahat käytiin nostamassa pankista ja laitettiin konttorin kassakaappiin. Mainiemen Sahalla oli oma torvisoittokunta, josta myöhemmin tuli Padasjoen torvisoittokunta. – Siihen aikaan liikenne oli niin vähäistä, että saatoimme rakentaa koko päivän patoa Rumpinmäen alle keskelle tietä. Joskus jopa kyydissä olleet joutuivat työntämään autoa, jotta päästiin jatkamaan matkaa. Palkkaa työväki sai juuri sen verran, että sillä tultiin nippanappa toimeen, mutta ei perheillä ei ollut esimerkiksi varaa kouluttaa lapsia. Me mukulana imeskelimme noista kyllästetystä laudoista irronneita tikkuja, koska ne maistuvat makeilta. – Kylässä oli kaksi kaivoa ja parhaimmillaan vesi kannettiin 300 metrin päässä sijainneesta kaivosta. – Tulipaloja syttyi herkästi, sillä höyläämössä syntynyt puupöly oli yhtä herkkää syttymään kuin ruuti. Heinämäen sairaanhoitajaäiti antoi ensiapua tapaturmatapauksissa, mutta järjesti myös kylän lapsille monenlaista toimintaa. – Niissä oli vähän astian maku, sillä minä olin näytelmissä aina prinssi ja joku tytöistä prinsessa. – Kansi oli koristeltu koivuilla ja kannen alla pidettiin tanssit. Virtanen kertoi että Mainiemen saha jäi kunnalle vuosi sitten kesällä. Jaakko Heinämäen varhaisimmat muistot Mainiemeltä ovat kesältä 1944. 5 Torstaina 13.10.2022 n:o 41 Lahden historiallisen museon Muistamo-projekti ja Padasjoen kunta järjestävät yhdessä Mainiemen saha -muisteluiltojen sarjan, joista ensimmäinen oli tiistaina. Yleensä tiellä kulki nimittäin vain Niemisen Linjojen häkäpönttö linja-auto, joka meni aamulla Lahteen ja tuli illalla neljän aikaan takaisin. Heinämäen poika Jaakko Heinämäki kertoili sahan toiminnasta seinillä olleiden valokuvasuurennosten pohjalta. Mainiemellä työskenneillä oli hyvin paljon väkilukuun nähden ruotsinkielisiä sukunimiä. sauna ja osa lautatarhasta tuhoutuivat liekeissä. Vanhempi väki hoki: nyt se ryssä tulee päälle! Heinämäki kertoi, että Mainiemen kylä ja sahan ympäristö oli mitä mai nion leikkiympäristö monikymmenpäiselle lapsijoukolle, joka siellä asui. Sahan toiminta päättyi vuonna 1962. Vaikkakin Mainiemeen liittyy mukavia lapsuuden muistoja, Heinämäki kertoo, etteivät työ väen sosiaa liset olot olleet kovinkaan hyvät
päivänä sote-työntekijät siirtyvät ns. Kauden inflluenssarokotevalmisteet sisältävät WHO:n suosituksen mukaisesti kahta A-ja kahta B-viruskantaa. Iso-Äinään Luontokeskukseen. Helppokulkuinen reitti päättyy uimarumpille, jossa on laavu grilleineen. – Viime viikolla saimme palkkaratkaisun ja sen myötä työrauhan kentälle ja työtaistelutoimet purettua. Kuhmoisten ja Padasjoen saamiset seurakunnalta Ensi vuoden alusta toimintansa aloittava Padasjoen kappeliseurakunta voi saada Hollolasta varoja omiin kiinteistöihinsä, kun tekee siitä esityksen. HVA:n liikkeenluovutus menossa • Keskustan Sysmän kunnallisjärjestö on antanut kannanoton pankkipalveluista. Lukijamme kuvasi köynnöksen Kuntalan päädyssä. Siihen Hollolan srk otti lainaa, joka maksetaan vuosittain Kuhmoisten metsätuloilla, jotka ovat n. Kausi-influenssarokotukset alkavat Päijät-Hämeessä 1.11. Sibeliustalolla pidetyssä juhlassa palkittiin kuntien Vuoden yrittäjät sekä julkistettiin maakunnallinen Vuoden yrittäjät, Korvenranta Oy:n sisarukset Arto, Jarkko, Jyrki, Kari ja Petri Korvenranta sekä Pirjo Haverinen. Nettipalvelut eivät ole vastaus iäkkäiden maaseudulla asuvien ihmisten tarpeisiin.. Juuri julkistetussa henkilöstöohjelmassa panostetaan työntekijöiden saatavuuteen ja viihtyvyyteen: tavoitteena on olla alan paras julkinen työpaikka. Meneillään on valtava 7 600 työntekijän liikkeenluovutus. Ajan voi varata netissä tai puhelimitse soittamalla terveys asemalle. PäijätHämeen 11 miljoonan alijäämä on kuitenkin varsin maltillinen, arvioi talousjohtaja Antti Niemi. Edelliskauteen verrattuna rokotteen toinen A-viruskanta ja toinen B-viruskanta on vaihdettu. Seppo ja Marja-Liisa Korpi gaalalavalla Lahdessa. Se on hyvin huolissaan maaseudun kiinteistöjen arvon alenemisesta ja pankkien katoamisesta maaseudulta. Valmistelun tilanteesta Päijät-Hämeessä tiedotettiin maanantaina Teams-infossa, jossa linjoilla oli keskeisiä hyvinvointi alueen valmistelijoita eri teemojen työryhmistä. Hän piti hyvänä sitä, että maakunta on ollut etukenossa hyvinvointiasioissa. Remontti ei ollut lahja vaan hyvää taloudenhoitoa. Retkellä oppaana toimii Tuija Puranen. Totuttuun tapaan otettiin matkalta mukaan Asikkalan yrittäjät. Risto Ojala Kuhmoisten–Padasjoen kirkkovaltuutettu Hyvinvointialueiden vastuu alueen asukkaiden sosiaalija terveydenhuollon sekä pelastustoimen palvelujen järjestämisestä alkaa noin 80 päivän päästä. Mutta mitä Padasjoki on saanut?” Toteamus on harhaanjohtava ja yksipuolinen. Putouksen sketsihahmokilpailun voittaja vuosimallia 2020, talouskonsultti Urmas Viilunk hauskuutti yleisöä ja musiikista vastasi Blueberry Hunters. Esimerkiksi palkkaharmonisaation vaikutuksista ei ole vielä varmuutta, puhutaan kuitenkin noin 20 miljoonasta eurosta. Omat eväät mukaan! Äiniönjoen varrelle rakennettiin Leader-tuella vuosina 2011–12 luontokeskus, joka sai vuonna 2015 Asikkalan luonnonystävien ympäristöpalkinnon. aikana käyttänyt näitä metsätuloja omiin investointeihinsa ja menoihinsa suunnilleen sen verran kuin nyt investoitiin siunaus-kappeliin, lainana. Anokaa, niin teille annetaan. vanhoina työntekijöinä uudelle hyvinvointialueelle. aluevaltuustolle. Arvio ensi vuoden raSeuraava Padasjoen Luonnonystävien järjestämä retki toteutetaan sunnuntaina 16.10. – Pankkien poistuttua paikkakunnalta ne myös lopettavat paikkakunnan asukkaiden ja toimijoiden rahoittamisen. Padasjoelta parikymmentä yrittäjäyhdistyksen jäsentä. hoituksesta on 835 miljoonaa euroa. Maksuttomaan kausi-influenssarokotteeseen ovat oikeutettuja raskaana olevat naiset, 65 vuotta täyttäneet, 6 kuukauden-6 vuoden ikäiset lapset, sairautensa tai hoitonsa vuoksi riskiryhmiin kuuluva sekä erittäin vakavalle influenssalle alttiiden lähipiiri. – Voit toki tulla myös suoraan paikalle osoitteeseen Karsillantie 99, IsoÄiniö. Digityötyhmä on 1½ vuotta toimittuaan puolivälissä valmistelua. – Uuden asunnon rakentamiseen tai ostamiseen on monilla paikkakunnilla jo lähes mahdotonta saada lainaa. Padasjoen Sanomat uutisoi Kera Interior -valaisinliiketoiminnan siirtymisen Fosto Oy:lle syyskuussa. fi-sähköpostiosoite. Sitten kun laina on tulevina vuosina maksettu, sen jälkeen metsätuloja riittää muihinkin seurakunnan investointeihin. 6 n:o 41 Torstaina 13.10.2022 Viime lehden srk-vaaliehdokkaiden esittelynsä lopuksi Essi Nieminen totesi: ”Kuhmoinen sai miljoonaremonttinsa siunauskappeliinsa. Juhlapuhujana tilaisuudessa oli elinkeinoministeri Mika Lintilä. Padasjoki mainittu Tamperelaisessa! Kuvakaappauksessa Jarno Lahtinen, joka ryhtyi lapsuudenhaaveensa mukaisesti lamppuyrittäjäksi. Tuore hyvinvointijohtaja Petri Virolainen kertoi organisaatiosta, vaikuttamistoimielimistä ja päätöksentekokoneiston rakentumisesta. Tietohallintojohtaja Teemu Mäkelä kertoi, että koulutukset ovat jo alkaneet ja HVA:n työntekijöille on valmisteltu uusi Paijatha. Siunauskappeli on komea, käyttökelpoinen ja remontin arvoinen. Padasjoen metsävarat ovat noin kolmasosa Kuhmoisiin verrattuna, mutta niistäkin kertyy vuo sien kuluessa satoja tuhansia euroja. Luontoretki Iso-Äinäälle Maakunnalliseen yrittäjäjuhlaan lähti 8.10. Luontokeskus on kooltaan kaksi hehtaaria. Ajanvaraus aukeaa ensi viikon tiistaina 18.10. M EITILLE KIRJOTETTII N 200.00 euroa/v. Iso-Äinäällä voi kävellä rehevän kasvuston lomassa kulkevaa kilometrin mittaista polkua ja nousta lintujen tarkkailutorniin. Padasjokelaisyrittäjän Korpikuljetus Oy:n Seppo Korven palkitsivat tilaisuudessa Padasjoen kunnanjohtaja Kati Yrttiaho ja Padasjoen Yrittäjien varapuheenjohtaja Birgitta HeinoToivonen. – Alijäämäinen talousarvio on tässä vaiheessa pakollinen valinta palveluiden turvaamiseksi. ICT-menot ovat olleet ennakoitua suuremmat ja eläkemenoperusteinen tasausmaksu on kertaluonteinen, noin 13 miljoonan kustannus. Riskiryhmäläinen voi ottaa koronarokotteen samalla ajanvarauksella, jos viimeisimmästä koronarokotuksesta tai sairastetusta taudista on kulunut vähintään 3 kuukautta.Riskiryhmiin kuuluvat 65 vuotta täyttäneet, 18 vuotta täyttäneet lääketieteellisiin riskiryhmiin kuuluvat tai voimakkaasti immuunipuutteiset 12 vuotta täyttäneet. Srk on 5 v. Käynnillä voidaan antaa myös potilaan itsehankkima pneumokokkirokote, joka vaatii sähköisen reseptin. Palvelustrategia menee ensi viikolla aluehallituksen käsittelyyn ja 7.11. Liikkeenluovutusta koskevat organisaatiokohtaiset YT-tilaisuudet pidetään tällä viikolla ja kaikille hyvinvointialueen tuleville työntekijöille yhteinen yhteistoimintatilaisuus 22.11. Toimialajohtaja Mika Forsberg selvitti palvelutuotantotyöryhmän 7 tehtäväkokonaisuutta. Nyt lasketaan ratkaisun kustannusvaikutuksia, sanoi henkilöstöjohtaja Erja Saari. Tammikuun 1. Useat riskitekijät uhkaavat taloutta. Influenssarokotuksen ajanvaraus alkaa 18.10. Toimintatuotot ovat ensimmäisenä vuonna luokkaa 115 miljoonaa, josta 66 miljoonaa asiakasmaksuja. Papinsaaren siunauskappelin remontti oli kiireellinen ja välttämätön. Vanha asunto on usein myytävä pilkkahintaan, todetaan kannanotossa. Heino-Toivonen kertoo, että oli oikein mukavaa viettää yhteistä iltaa koronavuosien jälkeen. Korpi sai palkintonsa Yrittäjäjuhlassa L UKIJAN KUV A Ruska on näyttävä tänä syksynä. – Kokoontuminen uimahallin parkkipaikalla klo 10, josta siirrymme kimppakyydeillä luontokeskukseen, kerrotaan luonnonystävistä
Tervetuloa!. Puh. Äänestysprosentti oli 80,96, äänioikeutettuja 3430. Ilmoitukset jätettävä tiistaihin klo 14 mennessä. Hän oli kuitenkin alkueränsä toinen. Lahti-lehti kertoo tiistaina heinäkuun 21. Myös hälytysjärjestelmä uusittiin: paloasemalta soitettaessa saadaan yh teys 19 numeroon yhtä aikaa. Tervetuloa! Kouluruokailu 17.–21.10. Äänestysalueista Kasiniemi ylsi parhaana 89,6 prosenttiin. mennessä. Niinpä hankimme vain kotimaista tukkipuuta, josta valmistamme laadukkaita sahatavaroita sekä erilaisia jatkojalosteita. Juuso kertoo, että epäonnistui alkuerän lähdössä. Tullinportin ajojen järjestäjänä toimi Vääksyn Urheiluautoijat. Juuso Suppula nappasi yleisen luokan voiton ja nuorempi Suppulan veljeksistä, Juho otti voiton nuorten luokassa. Juuson velipoika Juho onnistui kisassa myös erinomaisesti. päivänä 1931 Padasjoella järjestetystä rintamamiesjuhlasta. Suppulan veljeksille voittoisa kisa oli kauden viimeinen. Juholla lähdötkin onnistuivat hyvin lukuun ottamatta A-finaalia, jossa Juho autoineen jäi hiukan sutimaan ja jäi lähdössä kolmanneksi. Il lalliskortti 20 €/hlö ovelta, jäsenet + avec terve tuloa! Illalliskortin lunastavat ilmoittautukaa Timo Korelinille 4.11. Kotimaisena perheyrityksenä teemme puukauppaa tunteella, metsänomistajan ja asiakkaan tarpeita kuunnellen. Välieriin osui onnistunut lähtö, mutta semifinaaleissa taas lähtö epäonnistui ja Juuso jäi C-finaaliin. Tääll’ on sankat pyhät puistot, esi-isäin ikimuistot, Nuijasodan taistotanner, mennen ajan mainemanner, täällä taisto aateloitti, Kalm kun punaryssät voitti. Kuolla eestä isänmaamme, kotiseudun armahimman, sitä veikot toivokaamme, tuoksinassa taiston vimman, jos on tämä aattehemme, silloin koskaan väisty emme.” Rintamamiesjuhlassa sk-marssin ensiesitys Padasjoen Kokoomus ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään torstaina 27.10.2022 klo 17.00 ravintola Modetissa. Padasjoen urhot nuoret, seiskää niin kun on Kullasvuoret, kivääriinne tarttukaatte, voiton varman silloin saatte, ken ei kuule kunnialla, unhoon jääpi nurmen alle. Varsinkin kun takana oli vain 5 tunnin unet, kun autoja oli rassattu tallissa edellisenä päivänä puoleen yöhön asti. Onnistuin kuitenkin ja myös B-finaalissa tuli voitto, vaikka kädet olivat jo aivan hapoilla, sillä finaalilähtöjen välissä on taukoa vain 5 minuuttia. Sanat kuuluvat kokonaisuudessaan näin: ”Maa on tuttu jalkais alla, pellon sadon muokkaamalla, voitit ankaralla työllä, hallakin jos kävi yöllä, sen sä häädit runsaat jyvät, sait kun kaivoit ojat syvät. SDP sai 5 paikkaa, SKDL 3, SMP 1, Keskusta 5 ja Kokoomus 7. – A-finaaliin sattui koko kisan paras lähtö ja voitin koko kisan. Nopeat kaupat. ILMOITUSHINNAT 1.1.2022 alkaen . Hinnat sis. Tästä eteenpäin keskitytään autojen rakentamiseen ensi kaudelle ja hirvenmetsästykseen, toteaa Juuso SupSuppulan veljekset luokkavoittoihin Tullinportin ajoissa Vääksyssä toimiva Rapala ilmoitti viime viikolla aikeistaan siirtää loputkin kotimaisesta tuotannostaan Viroon. Tullinportin kisat on viimeksi ajettu ennen koronaa vuonna 2019, jolloin Juuso oli myös luokkansa voittaja. Lehden suurin vastuu ilmoitusten julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Asiointi kanssamme on turvallista, joustavaa ja nopeaa. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Aku Ahosen kisa päättyi auton hajoamiseen alkuerässä ja keskeytykseen, muut PadMulaiset eivät puolestaan päässeet jatkoeriin. Kasvot vaihtuvat, mutta voimasuhteet pysyvät ennallaan Padasjoen valtuustossa, kerrotaan lokakuun 1972 Padasjoen Sanomissa. Arwidssonin synnyinpaikka, meiltä uhrin vaati, vaikka hengenkin se tahtois siitä, pieni uhri näet ei riitä, sillä onhan rakkain toki, jokaiselle Padasjoki. Rapalan tehtaalla töissä 6 padasjokelaista pula. Nyt on hyvä hetki myydä. Hämeen tää on helmi parhain, loistonsa jo nähtiin varhain, missä Päijäntehen lahti, herttaisin on siinä mahti, syntyi kasvoi huusi julki, minkä kansa syömmeen sulki. 7 n:o 41 Torstaina 13.10.2022 PS 50 VUOTTA SITTE N Erikoishammas teknikko Maarit Huusko 044 988 0277 Keskustie 14, Padasjoki ISSN 0784-6568 Koivutie 8, 17500 Padasjoki. Jättöajan päättymisen jälkeen vastaanotetuista ja julkaistuista ilmoituksista perimme lisämaksun, 5 € + ALV 24 %. Hallitus klo 16.30. Remonttitaitoinen perhe ostaa autiotalon/huono kuntoisen mummon mökin. ALV 10 % Kotimaa: Kestotilaus 78 € 12 kk 88,00 € 6 kk 48,00 € 3 kk 30,00 € Pohjoismaihin ja muualle Eurooppaan 12 kk 105,00 € Alle 30 € laskuun lisätään laskutuslisä 5 € + alv. Padasjokea uutinen koskee työvoiman kautta. Merkillepantavaa on, että kaikki valtuutetut olivat miehiä: kunnanvaltuustoon ei valittu ainuttakaan naista! Kunnanhallitus hyväksyi kauppakirjan, jolla Seth Miettiseltä ostetaan 37 hehtaarin suuruinen maatila Taululta teollisuusmaaksi. Kilpailu ei ollut siis pelkkää nautiskelua vaan työstä käypää hommaa. P. Katkaistun lehtitilauksen tilausmaksuja ei palauteta. (03) 552 7521 toimittaja Leena Nurminen 040 5526 561 sähköposti: toimitus@padasjoensanomat.fi Ilmoitukset, tilaukset ja osoitteenmuutokset: Anna Engblom, puh. (03) 552 7500 www.padasjoensanomat.fi, myös Ilmestyy torstaisin. 6 padasjokelaista käy töissä Vääksyn tehtaalla, jossa valmistetaan uistimia ja Marttiinin puukkoja. Kanakastike Lihakeitto Uunikala Bolognesekastike Puuropäivä Ma Ti Ke To Pe Vesivehmaalla ajettiin viime sunnuntaina jokamiesluokan ajot. klo 19 kokouksen jälkeen. Juhlassa kuultiin ensi kertaa Padasjoen Suojeluskunnan marssi, jonka sanat on kirjoittanut tohtori Einar Fieandt ja säveltänyt Lahden kaupunginjohtaja, lakitieteen kandidaatti Ilos E.H. Kyse on 90 henkilön työpaikoista. Vääksyn rata sopii meille tosi hyvin ja sen voisi sanoa olevan meidän kotirata. VPK otti käyttöön paloveneen, joka on koko maata ajatellen ensimmäisiä. Olen ajanut samalla autolla monta vuotta, viime kisasta on ajopelin vaihdettu moottori ja alustaa säädetty, toteaa Juuso. Toritun entisen kansakoulun muuttamisesta öljylämmitteiseksi ja Tukku-Tuvan teollisuusompelimon laajentamisesta. Ota yhteyttä! versowood.fi Seppo Pyykkö p. – Olikin tiukka paikka, kun C-finaalista enää voittaja nousee B-finaaliin. Nevala Padasjoen Kalakerhon SYYSKOKOUS ja PIKKUJOULU ravintola Modetissa perjantaina 11.11.2022 klo 18. Ensimmäisessä kaarteessa hän kuitenkin ajoi kahdesta edellä ajavasta autosta ohi. Juho oli jo edellisenä päivänä lauantaina ottanut nuorten luokan voiton Akaalle rakennetulla upouudella radalla. Padasjoen Moottoriurheilijoiden edustajia oli kisassa mukana peräti 9: Aku Ahonen, Anni Ahonen, Niko Ikävalko, Eetu Lempinen, Erno Lempinen, Juho Nurminen, Ari Rantanen, Juho Suppula ja Juuso Suppula. Paino: Lehtisepät Oy, Lahti Maanantaisin klo 12–13 Padasjoen torilla hyvää Pälkäneen PERUNAA säkeittäin sopivasti Marabel, Annabelle, Siikli, Afra, Colomba Kotimaisia LOBOja RUBINOLA-omenoita Multaporkkanaa, puna juurta, lanttua, sipulia ym. Välitämme ilmoituksia kaikkiin Sanomalehtien liiton jäsenlehtiin niiden omilla hinnoilla. Pikkujoulu alkaa n. Lisäksi päätettiin mm. – Olemme lopettaneet yleensä kauden Vääksyn kisaan ja niin teemme tänäkin vuonna. (03) 552 7500, sähköposti: ilmoitukset@padasjoensanomat.fi Konttori avoinna ma, ti ja to klo 9.30–16.30, keskiviikkoisin ja perjantaisin suljettu. Sääntömääräiset asiat. 050 589 2199 | seppo.pyykko@versowood.fi Kuhmoinen, Padasjoki, Luopioinen Padasjoen Perussuomalaiset ry:n SYYSKOKOUS sunnuntaina 30.10. Levikki 3039, LT 2020 Päätoimittaja: Jaana Tanner, puh. Hintoihin lisätään ALV 24 % Etusivu 1,49 € /pmm Tekstissä ja tekstin jälkeen 1,37 € /pmm Takasivu 1,41 € /pmm Rivi-ilmoitus 3,50 € /rivi TILAUSHINNAT 1.1.2022 alkaen. 050 458 0532 Tyytyväisten metsänomistajien puukauppaa. klo 16 Kuntalassa. Anni Ahonen ajoi naisten luokan neljänneksi ja Niko Ikävalko oli viides etuveto/kardaaniluokassa. Tammio. – Numero yksi säilyy siis ensi vuodelle. Puhelimessa vastaanotettuun ilmoitukseen tulleesta virheestä ei vastata
Paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Tarja Arola toivotti väen tervetulleeksi Pitokärkeen: – Kuhmoisissa sanotaan, että kun tullaan Kuhmoisiin, tullaan ihmisiin, mutta kun tullaan Padasjoelle, tullaan parempiin, nauratti Arola senioreja. Senioripiirin hallitus koolla Pitokärjessä Myös Perinnekuoro esiintyi kanttori Jussi Keltakankaan johdolla. – Pienviljelijän pojalle sopi hyvin torppa, myhäili Laurila. Koskela huomautti, että vanhuspalvelut ovat olleet tapetilla sote-uudistuksenkin takia. turvallista asumista kotona, yhteisöllisen asumisen lisäämistä ja ympärivuorokautisen palveluasumisen vähentämistä. Noin 40 % padasjokelaisista on yli 65–vuotiaita. pidettävän syyskokouksen valmistelu. Laurilan kurssikaveri vuodelta 1965, radioääni Veikko Neuvonen on myös Padasjoen kausiasukkaita. Asuntotarjonta on taajamassa tällä hetkellä heikkoa, mikä jarruttaa myös muuttajia. Asumiskyselyn mukaan seuraavien 5–10 vuoden aikana keskustan alueelle lähelle palveluita tarvitaan asunto kymmenille vanhuksille. Siinä metsäinen luonto elvytti kulkijan solu solulta. Padasjokelaiskohde valikoitui ketosesta taas paljastui, että luontohyödyt saadakseen on mentävä ulos mahdollisimman usein. Kertaakaan hän ei ole nähnyt yhdenkään vanhuksen käyvän edes pihalla saati että joku ulkoiluttaisi heitä lähiympäristössä. Yrittiaho aikookin perehtyä pikapuolin kunnan vuokra-asuntokantaan. Koskela mainitsi ajattelevansa, että ikäihmisillä on paljon annettavaa itselleen ja toisille. Torppansa metsästä hän on saanut ämpärikaupalla mustikoita. Toinenkin kahteen vesistöön laskeva järvi, Lummenne, sijaitsee osaksi Padasjoella. Pitokärjessä 11.10. neilikan ansiosta: kasvitieteilijään vetosi vanhan torpan monipuolinen pihakasvisto. JOPA-hankkeen eväillä on tarkoitus valmistella ensi vuoden toimintasuunnitelmaan yhteisöllistä asumisratkaisua. Kunnalle jää edelleen vastuu asukkaidensa hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä sekä ehkäisevästä työstä. Kyselyssä oli huima vastausprosentti, mikä antaa kunnalle vahvan mandaatin, totesi Yrttiaho. Vastustuskykykin voimistuu. Piirikokouksessa oli edustettuna 16 jäsenyhdistystä ja piirin toimihenkilöt. ei kuulu olla ruoan tai pesupäivän odottelua. Matti Laurila osti viime vuonna metsätilan Romolta. Kaikki ikäihmiset eivät ulkoilemaan pääse, vapaaehtoistoiminta onkin ulkoilutuksessa tärkeää. Luonnossa liikkuminen on tutkitusti myös terveellistä. Kunnan hyvinvointijohtaja Pauliina Koskela totesi teeman sopivan Padasjoelle erinomaisesti, onhan padasjokelaisilla kaunis ja puhdas luonto ympärillä. Padasjoen, Asikkalan, Kuhmoisten ja Lammin yhteisiä pikkujouluja juhlitaan Rientolassa 1.12. – Luonnossa liikkuminen tekee jokaiselle monella tapaa hyvää. – Päijät-Soten strategiassa painotetaan mm. tilaisuutta emännöinyt Padasjoen Seniorit ry:n puheenjohtaja Tarja Arola, piirin varapuheenjohtaja Martti Kankkunen Kuhmoisista ja Padasjoen kunnanjohtaja Kati Yrttiaho. Nykyisillä asukkailla on halu asua omassa kotikunnassa loppuun asti, laadukkailla asumisratkaisuilla voisimme saada houkuteltua uusiakin asukkaista etenkin paluumuuttajista ja mökkiläisistä. – Olen aiemminkin tuonut esiin, että vanhukset ovat kuntamme voimavara. Torpparina Romolla Biologiaa 33 vuotta opettanut Matti Laurila osti viime vuonna metsätilan Romolta. Kokouksen asialistalla oli mm. Steriilin nurmikon sijaan Laurila toivoisi näkevänsä enemmän ketoja kukkineen. Laurila oli poiminut edelleen ajankohtaisen tekstin Juhani Ahon kirjasta vuodelta 1891. Piirihallitus sai tilaisuuden aluksi Padasjoen terveiset Kati Yrttiaholta, joka on nyt ollut 2 kuukautta kunnanjohtajana. – Yli 65-vuotiaille tehdyn asumiskyselyn mukaan jo nyt välimuotoista yhteisöasumista tarvitsisi 16–27 padasjokelaista ja määrä kasvaa lähivuosina. Lääketieteellisestä tutkimuk. 8 n:o 41 Torstaina 13.10.2022 Vanhusneuvoston puheenjohtaja Eeva-Riitta Kusmin muistutti aluksi Vanhustenviikon tämänvuotisesta teemasta ”Yhdessä luontoon – joka iän oikeus”. Ikäihmisen arjen Kuhmoisten pelimannit soitti ikivihreitä kappaleita, laulussa vuorotteli peräti kolme solistia: Pekka Lehmussaari, Seija Ruokola ja laajempaakin suosiota saavuttaneen Urho Tuhkanen&Unehtumattomat –yhtyeen komeaääninen nuori laulaja Atte Unnaslahti. Torppamaisemaan kuuluva Vesijako-järvi on toinen Suomessa olevista bifurkaatiojärvistä. Heistä iso osa on mukana erilaisissa talkootehtävissä: esimerkiksi ikäihmisten päivätoiminnassa, jota järjestetään yhdistysten turvin. – Tarvetta on esteettömälle asumiselle lähellä palveluja. Vaikka väestöllisesti on menty alamäkeä, taloudessa on positiivinen vire; kunnalla olisi mahdollisuus tehdä investointeja enemmän kuin tällä hetkellä. Kotona Hollolassa Laurilan naapurissa on vanhusten hoivakoti. Vaikka maailmantilanne kauhistuttaa, Koskela kehotti nauttimaan elämän pienistä asioista. Kunnanjohtaja esitteli Padasjoen monipuolisia mahdollisuuksia senioreiden kunnossapysymiseksi ja uudenlaisesta välimallin asumismuodosta vanhuksille. – Luonto on meillä ihan käden ulottuvilla ja sen hyödyntämistä eri-ikäisten kuntalaisten palveluissa tulee kehittää. – Oli aika elämyksellinen marjaretki, kun saatoin poimintahaalarit päälläni nojailla kuin nojatuolissa rahkasammaleen peittämillä mättäillä. Kuhmoisissa 16.11. Vanhustenviikon päätösjuhlassa muistutettiin luonnossa liikkumisen tekevän hyvää ”Vanhukset ovat kuntamme voimavara” Hämeen kansallisen senioripiirin piirihallitus kokoontui ensimmäistä kertaa Padasjoella, jossa senioriyhdistys on toiminut nyt 5 vuotta