N:o 51
Torstaina 18.12.2014 padasjokelainen paikallislehti
Irtonumero 1,80 ?
Toivotamme lukijoillemme oikein
hyvää joulua ja onnea vuodelle 2015
Padasjoen Sanomat
Seuraava lehti ilmestyy ke 31.12.2014. Konttori suljettu 23.-28.12. ja 31.12.-1.1.
2
Joululehti nro 51
18.12.2014
SYDÄMESSÄ PIENESSÄKIN
ASUU JOULUN TAIKA.
Toivotamme lämpöistä joulua ja antoisaa uutta vuotta!
Kaikille kuntalaisille,
kesäasukkaille,
yrityksille ja
yhteisöille
RAUHALLISTA JOULUA JA
ONNELLISTA UUTTA VUOTTA
Padasjoki | Keskustie 20
puh. Lopulta oppilaat oppivat laulut ja tekstit niin hyvin,
että muistilappuja ei tarvittu lainkaan, hämmästelee Lahtero.
Ruotsi valittiin esityskieleksi Lahteron mukaan
myös siksi, että uudessa opetussuunnitelmassa korostetaan monikulttuurisuutta ja yhteisöllisyyttä.
- Ruotsi on meille se lähin vieras kulttuuri, koulumme naapurinakin asuu suomenruotsalaisia ja
yhden oppilaan isä on ruotsalainen.
Toisella kotimaisella esitetty Lucia oli hyvää valmennusta myös tulevaa varten, sillä uuden OPS:n
mukaan ruotsin kieli tulee kuudesluokkalaisten opetusohjelmaan pakollisena aineena vuonna 2016.
Kolmasluokkalaiset ovat perehtyneet Luciaperinteeseen myös ruotsinkielisen Huvudstadsbladet-lehden sivuilta ja jännänneet Lucia-neidon valintaa.
Joulutulet paloivat
tänä vuonna
Maakeskessä
Paikallinen reserviläisyhdistys kiittää Maakesken Metsästäjiä, joiden laavulla tulet poltettiin, sekä Sauli Pakkasta ja Antti Räsästä kestityksen järjestämisestä.. 010 441 7400
www.saastopankki/helmisp
Padasjoen kunta
www.padasjoki.fi
facebook.com/helmisaastopankki
Lucia esiintyi ruotsin kielellä
Valkoiseen kaapuun, punaiseen vyöhön ja kynttiläkruunuun pukeutunut Lucia-neito kulkueineen toi jälleen valoa pimeyden keskelle Lucian
päivänä 13.12.
Kullasvuoren koululla Lucian päivää vietettiin jo päivää
etukäteen perjantaina. luokka opettajansa Raija
Lahteron johdolla.
Koska Luciaa juhlitaan erityisesti ruotsalaisessa kulttuurissa, päättivät Kullasvuoren
oppilaat valmistaa esityksenIina Nikkarikoski soitti viulua.
sä ruotsinkielisenä.
Reserviläisten joulutulilla viime torstaina juotiin nokipannukahvit ja kuunneltiin kenttähartaus.
- Aluksi idea heitettiin puolivitsinä, mutta kun
tutustuimme teksteihin, päätimme kokeilla. Maanantaina kulkue suuntasi esiintymään Pappilanmäen koululle ja Kevanmäelle.
Lucia-neitona sai tänä vuonna kunnian toimia kolmasluokkalainen Iina Nikkarikoski. Esitykseen osallistui koko
3
Tällöin kotipalvelun merkitys korostuu palvelutarjonnassa.
Ensi vuonna kuntien velvoitteet lisääntyvät työmarkkinatukiuudistuksen myötä. Puukauppa on viime vuosina käynyt vilkkaana ja se näkyy myös yhteisöverotuotossamme,
jossa karkealla jaolla saamme kolme neljäsosaa metsäosiosta ja loput yritysten maksamasta verosta. Hankkeessa on korostunut yhteistyö metsäsektorin osapuolten välillä. Suuntaviivoja on siis asetettu, ainoastaan toteutus puuttuu. Paikallisesti päättäjien enemmistö olisi jatkanut yhteistyötä entistä laajemmin Tampereen ja Pirkanmaan kanssa. Myös toimitilavuokrissa saataisiin säästöjä
aikaiseksi. Pappilanmäen koululla onnittelin Viljo Pastilaa kunniamerkistä ja samalla kyselin häneltä, että mikähän mahtaa
olla pitkän iän salaisuus hänen sisarusparvessaan. Omakohtainen muistipankkini
täydentyi kahden veteraanin olemuksesta: Hannes Hynönen linnan juhlissa ja Viljo Pastila
omissamme. Padasjoella Atte Härkälä, Jarmo Rajala, Juha Nieminen, Seppo Pyykkö, Matti Rantala ja Pekka Oksa esimerkkeinä ovat kullan arvoisia. Tämä jos mikä on paikkakuntamme positiivista markkinointia. Toivottavasti maailman. Erityisesti vanhojen metsien uudistaminen on tehtävä hyvissä ajoin ennen
kuin lahoaminen, myrskyt yms. Maatalousverotus, Kirsti Peltomaa
25.4.2012 klo
13-17 Taimi-Tapion
taimitarhallametsävuodesta!
Vierumäellä avoimet ovet. motitviikolla
euroiksi,
Simosol
1-2 kpl toimialueella.
Padasjoen
toimistolle (Tammitie 3)
Metsäobligaatio,
Omaisuudenhoito
Lue tarkemminUB
www.mhy.fi/paijathame
. Hesarissa oli 7.12.2014 juttu: ?Lottovoitto syntyä Mynämäelle?. Toivotaan tätä jo ensi vuodelle.
Heikki Jaakkola
MhyJOULUGLÖGILLE
Päijät-Hämeen
Tervetuloa
Puunostajien
puheenvuoro
Metsänomistajat-viikko
Tuohta tuulesta,
Salpatuuli
Osuuskunta
pe 19.12.2014
klo23?28.4.2012
9-15
MetsänBräcke-muokkausnäytöksiä
vihreä omena . 03-855 4300 · www.mhy.fi/paijat-hame
Metsänhoitoyhdistys Päijät-Häme ry
Väihkyläntie 2, 19700 Sysmä . Säännöllisesti saan palautetta esimerkik-
si vastaanottopalveluista ja yleensä vertailuna on aikaisemman asuinpaikkakunnan tilanne. Aseteollisuudella menee
hyvin. Heidän onnistumisensa kaupanteossa vaikuttaa rahavirtoihin
paikkakunnallamme todella paljon. Kyseessä on Suomen historiassa eräs suurimmista muutoshankkeista. Aika näyttää, onnistutaanko näissä muutoshankkeissa.
Kiitos kuluneesta
vuodesta!
Rauhallista joulua
ja onnea vuodelle 2015!
Avoinna: ma-pe 8-17, la suljettu 27.12.-31.3..
AGRIMARKET PADASJOKI
Taulun teollisuusalue,
Sähkötie 2.
Puh. Yhdistyksen
kotisivut, Facebook-sivut ja
tiedotustoiminta ovat olleet
vaativa tehtävä. On virkistävä tieto,
että mynämäkeläiset ja padasjokelaiset hakkasivat viime keväänä monien maineikkaiden
kaupunkilaislukioiden oppilaat myös silloin, kun vertailtiin pelkästään ylioppilaskirjoitusten tuloksia.. Onnellista
Uutta Vuotta 2015.
Jouko Skinnari
Kellosalmi-SeitniemiVirmaila -kyläyhdistyksen
puheenjohtaja. siirtävät suuren osan rahavirrasta ns. Joululehti nro 51
18.12.2014
Kunnanjohtajan joulutervehdys
Äskettäin vietimme itsenäisen Suomen 97-vuotisjuhlaa. Töitä
on vaikka kuinka, mutta me
tarvitsemme lisää työnantajia, olkoot suuria tai pieniä. Verohallinnon ajankohtaiskatsaus,
P-H
verotoimisto
kevään taimitarjontaan sekä
taimitarhaan.
Tarhalla on opastetut kierrokset kello 14.00 ja 15.00.
Hakkuukonenäytöksiä
ja makkaranpaistoa!
Jäsenet
voivat varata ja hakea taimiaan mukaan
0,5 centin lisähakualennuksella! Taimet voi
Vastaava tilaisuus
Asikkalassa
Rauhallista
Joulua
ja
varata numerosta
0400-347782.
Taimitarha
41, 19120 VIERUMÄKI
Lorem ipsum
dolorOsoite
sit amet,
consectetur
adipiscing
elit.
pe 7.2.2014 klo 9.30, Hotelli
Tallukka.
Kahvitarjoilu.
Donec auctor dignissim lorem, eu sollicitudin justo pulvinar.
Metsänhoitoyhdistyksessä
tapahtuu seuraavaa:
Havuntuoksuista Vuotta 2015
26.4.2012 klo 18.00-21.00 Kuolinpesä metsänomistajana -koulutus Heinolassa
Tervetuloatoimistolla,
paikanKaivokatu
päälle! 8, 18100 HEINOLA, sisäänkäynti pihan puolelta
Mhy Päijät-Hämeen
Ilmoittautuminen 19.4.2012 mennessä puh. Kankkulan kaivoon.
Tässä hankkeessa padasjokelaistaustaiset Pekka Salonen ja Veikko Iittainen olivat tärkeässä osassa ja ansaitsevat suuret kiitokset meille tärkeän luonnonvaran
hyödyntämiseen tähtäävässä työssä.
TULOSTA METSÄNOMISTUKSESTA
Padasjoella ma 3.2.2014 klo 9.30
Metsäsektorin lisäksi matkailu on toinen strategisista painopistealueistamme. Parempi työllisyys tuo lisää ostovoimaa, lisää verotuloja valtiolle ja kunnille sekä rahoittaa työeläkkeitä ja muuta sosiaaliturvaa. Jotakin
radikaalia on joka tapauksessa tehtävä, koska nykymenolla rahat yksinkertaisesti
loppuvat yhteiskunnaltamme.
Padasjoella sote-asiat ovat hyvällä mallilla. (03) 855 4300 tai paijathame@mhy.fi
Aika:
Padasjoen kunnanjohtaja
Heikki Jaakkola pääsi
maistelemaan joulupuuroa
Kellosalmen puurojuhlassa Pitokärjessä lauantaina
13.12. Lämmin kiitos kaikille teille, jotka olette aktiivisella toiminnallanne mahdollistaneet laivaristeilyjä Elbattarella, juhannuskokon, kesäjuhlat, kekrijuhlat, kalakilpailut sekä Enni Idin mökin menestyksekkäät toiminnot. Metsäverovinkit, Mhy Päijät-Häme
poliittinen tilanne rauhoittuisi, talous kääntyisi nousuun ja myös matkailijoiden virrat liLyhyet esitykset:
sääntyisivät. Ja sama yleislinja on havaittavissa koko sote-palvelussa. Tällöin Padasjoenkin mahdollisuudet kilpailla maksavista asiakk?aista
Metsään.fi, Metsäkeskus
parantuisivat. Kuva Maire Heija.
Euroopan suurimpiin
kuuluvan Päijänteenkin rannalle on kantautunut maailman murheita. Lopputuloksen osalta mitään ei
ole vielä kirkossa kuulutettu ja ainakin ensimmäisten kuntakohtaisten kustannuslaskelmien jälkeen alkoi melkoinen väittely oikeudenmukaisuudesta, kohtuullisuudesta jne. Itse uskon siihen, että jo samalla kiinteistöllä toimiminen toisi etuja ja tiiviimpää yhteistyötä. Rauhantekijät ovat
epäonnistuneet muuallakin
kuin Ukrainassa, Syyriassa,
Afganistanissa tai Irakissa.
Euroopassa Ukrainan kysymys heijastelee kaikkeen
mm. Pastilan sisar saavuttaa lähitulevaisuudessa 100 vuoden iän ja veljensäkin on vanhempi kuin itsenäinen Suomi.
Vastaus jääköön salaisuudeksi.
Joulu
R
a
uh
a
l
l
i
s
taJ
o
ul
ua saapuu
j
aO
n
n
e
aU
ud
e
l
l
e Päijänteelle
V
uo
d
e
l
l
e2015
Koululla tuli puheeksi myös hyvät oppimistulokset, joita lukiomme on saavuttanut useiden vuosikymmenten ajan. xxxxxxxxxx
Ilmoittautuminen:
www.mhy.fi/paijathame
Me teemme metsänomistajan
eteen enemmän
Lisätietoja:
xxxxxx
Metsänhoitoyhdistys Päijät-Häme ry
Väihkyläntie 2 · 19700 SYSMÄ
Puh. Venäjä-pakotteiden
seurauksena. Parempi työllisyys on rahoitusta
myös koulutukselle, tieteelle, infran rakentamiselle,
asuntotuotantoon, kulttuurille ja liikunnalle. Hienosti sanottuna työllisyysastetta on saatava nostettua Suomessa.
Työvoimasta on suurempi
osa saatava töihin. Jos kaikkien puoluei
den keskinäinen sopimus pitää, niin siirrymme viiden sote-alueen malliin, jossa Padasjoki
suuntautuu pääkaupunkiseudulle. 010 768 4300.
Padasjoen kunnalla on reilut 1 200 hehtaaria metsämaata. Venäjän rajanaapurina ja EU:n jäsenenä Suomi on joutunut vakavien haasteiden eteen. www.mhy.fi/paijathame
Täällä Päijänteen rannalla voimme muistella kesää
ja kulunutta vuotta. (03) 855 4300 . Työ jatkuu lähistöllä olevien vuokrattavaksi tulevien asuntojen remonteilla sekä yhden kerrostalon hissi- ja
esteettömyyshankkeella. Kaikenlaista on tapahtunut.
Kellosalmi-Seitniemi-Virmailan kyläyhdistyksellä on
ollut vilkas työvuosi takanaan. Päättynyt
vuosi on ollut sotia täynnä. Suomen edun ajajina Tasavallan
presidentti, ulkoministeri ja
muu hallitus sekä eduskunta
ovat keskeisessä roolissa.
Työttömyys on suuri kansallinen ongelmamme. Senkin takia olen tarkasti
seurannut maakunnallisen metsähankkeen etenemistä ja nyt päätösvaiheessa tuloksia. Maineemme on hienosti kantautunut laajempiinkin
piireihin. Olisikohan siinä meille kullekin mallia. p. Mutta yhtä tärkeää on myös metsänomistajien valmius tehdä kauppaa ja sen jälkeen hoitaa uusi metsä alulle. Meidän
on saatava Suomi käyntiin.
Juhannuskokko
ja laivaristeilyjä
VEROPÄIVÄT
2014
Toivotan kaikille padasjokelaisille, kesäasukkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme rauhallista joulua ja
menestystä uudelle vuodelle 2015.
3
XX.XX.2012 klo xx, xx ja xx
27.4.2012 klo 9-15 Kaikilla aluetoimistoilla avoimet ovet: kahvitarjoilu, ilmainen puunPaikka: valtuustovaalien ehdokasilmoittautumiset.
xxxxxxxxxxx Käy kuulemassa ajankohtaiset
myyntisuunnitelma,
metsäuutiset
omalla paikkakunnalla. Tule tutustumaan
Kiitos
kuluneesta
. Molemmista huokuu positiivinen elämänasenne ja tyytyväisyys elettyyn elämään iloineen ja suruineen. Tietenkin aina löytyy parannettavaa ja epäkohtia, joten ilmeisesti koskaan ei voida olla 100-prosenttisen tyytyväisiä.
Ongelmaksi ovat nousseet kohonneet kustannukset ja sen takia ennemmin tai myöhemmin
tarvitsemme uusia toimintamalleja täälläkin.
Meillä on viime vuosina tehty mittava saneerausoperaatio Visapuiston tehostetun palvelun asunnoissa. Olemme
Majatalo Onnenmyyrä, Haukkatie 3-9
saaneet valmiiksi yleissuunnitelman, missä tähdätään ensi vuotta kauemmas tulevaisuuteen. paijathame@mhy.fi . Tässä ei ole mitään salattua tietoa, vaan ilmeisesti monen asian
summana on löydetty pieneen kouluun sopivat toimintatavat hyvien opettajien ja kohtuullisen hyvien oppilaiden yhteistyönä. Olemme jo käynnistäneet neuvottelun Oivan työpolun ja Tuoterenkaan perillisen Työhönvalmennus Valma Oy:n kanssa, jotta löytäisimme entistäkin paremman mallin erityisesti pitkäaikaistyöttömyyden ongelmaan. Ostajat ja
myyjät ovat avainasemassa. Lämpimät
kiitokset myös teille kaikille tilaisuuksiimme osallistuneille.
Joulu saapuu Päijänteelle.
Voimme nyt rauhoittua Joulun viettoon ja odottaa jännityksellä tulevaa vuotta.
Iloista Joulua. Haluan vielä
kerran kiittää kaikkia niitä opettajia, jotka ovat antaneet oman panoksensa vuosien varrella
padasjokelaisten nuorten opetustyössä.
Sote-uudistus on ollut yksi viime aikojen eniten median palstatilaa saanut aihe. Siitä suora lainaus: ?Koulutarjonnan puolesta maa ei kuitenkaan ole vielä säpäleinä. Nyt valmiina on neljässä eri talossa 32 asiakaspaikkaa
2. klo 13
Onnittelut
Mauno Ilmari
RANTA
s. Hänen valtakuntansa oli
ja on edelleen jossain syvällä häneen luottavien ihmisten
sydämissä. Joulu on nimenomaan se aika jolloin muistelemme sen miehen syntymää, joka ei hallinnut
kansoja marmoripalatsista käsin. Seuraavat harjoitukst to 1.1., köydet +
valjaat + solmut.
u
ry
Kuka mahtaa olla kalamies
ilman kaloja. 045-2789001.
da
Sahtiseura Humalan syysko
kous pe 19.12.
klo 18 Majatalo
Onnenmyyrässä. Tapaninpäivä
klo 10 Messu kirkossa, Hätinen, Virtanen
Su 28.12. Iltatähdet enkelitkin, Joulun hohteen tänne tuo, kiirii taivaankantta
pitkin, Joulun sanoma jo
tuo. Mielessä ovat pelastuksen kaipuu ja lupaus Vapahtajasta. Avoinna ma
- pe 10-17, la 10-14, su
12-15, 24.-28.12. Kierrätyskeskus ja 4H-toimisto lomailevat 22.12.-6.1. Ja hän siirsi meidät pimeydestä valoon,
kaikkia maailman valtakuntia suuremman valtakunnan,
taivasten valtakunnan perillisiksi. ja niin tulee aina olemaan.
Aki Hätinen, Padasjoen seurakuntapastori. www.jouluradio.fi ja
Lahden radiossa taajuus 97,1MHz.
Nuori seurakunta
Pe 19.12. klo 1218. Jeremia puolestaan sai kuulla, kuinka Vapahtajasta tulisi pulppuamaan
iankaikkisen elämän lähde kaikille kansoille.
Joosef oli Marian kihlattu ja varmasti hämmästyksissään, kun joulun suurin saarnaaja ja ilosanoman julistaja,
Herran enkeli ilmoitti hänelle pian syntyvästä lapsesta.
Joosef ei ehkä täysin ymmärtänyt saamaansa ilmoitusta,
mutta oivalsi Jumalan suunnitelleen jotain suurta ja luottamuksesta Herran enkeliin, otti Joosef Marian puolisokseen pitääkseen hänestä huolta.
Neitsyt Mariaa, iankaikkisen elämän äitiä on kuvailtu
ilon ja toivon valtakunnan, Taivasten valtakunnan kuningattareksi. Tapaninpäivä 26.12. Yht.
hlö. 4
Joululehti nro 51
18.12.2014
HELLUNTAISEURAKUNTA
Padasjoen seurakunta
Isä, pappa ja isopappa
www.evl.fi/srk/padasjoki
Puh 5527200
Kuollut: Mauno Ilmari Ranta 87 v.
To 18.12.
klo 9 Kevanmäen ja mielenterveysväen joulun
kirkkohetki ja HPE
klo 13 Vuodeosaston jouluhartaus ja HPE
klo 14 Visapuiston jouluhartaus ja HPE
klo 19 Tenorissimon joulukonsertti kirkossa,
ohjelma 15 ?, ei ohjelmamaksua alle 16 v.
Pe 19.12.
klo 18 Joululauluilta ja lähetysmyyjäiset Maakesken
Rientolassa
Su 21.12. Mahdollisuus makkaranpaistoon ja omien rakettien
ammuntaan.
Lähimmäistupa seuraavan kerran to 8.1.
SPR:n
Padasjoen
osasto kiittää
Padasjoen
Säästöpankkisäätiötä
saamastaan lahjoituksesta.
Tuhannet
kiitokset
onnitteluista .
Hyvää uutta
vuotta toivoo
Ari Rajala
Lämmin kiitos
Valmistunut
2.1. oppitunti.
Nuoriso-osaston harjoitukset su 21.12. Hän ei haalinut koskaan rikkauksia, aarteita
tai jalokiviä ja silti hän lunasti meidät. Siunattua Joulunaikaa.
:lla mummu ja
pappa.
Onnittelut Railille 23.12.
johdosta. alkaen.
ra
Onnittelut täältä Hua Hinistä Railille kaikilta tutuilta. 12.11.2014 Padasjoki
Käsi kädessä kuljimme
käsi irtosi kädestäni
yksin jäin
Sinikka
Kanssani ikävöivät muut
omaiset perheineen sekä
lukuisat ystävät
Hänet on siunattu läheisten
läsnä ollessa.
Kiitos kaikille surutyöhöni
osallistuneille.
Itsenäisyyspäivänä ansiomerkin on saanut myös
kesäkellosalmelainen, Padasjoelta kotoisin oleva
Hannu Kuortti. suljettu
Lämpimät onnittelut 9 vuotta täyttävälle Hermannille!
Taivaan Isän siunausta ja
suojelusta kouluun ja kotiin.
:lla mummi.
Tervetuloa!
Siunaus toimitettu. 4. 26.2.1927 Luhanka
k. Marian hyveistä suurin on äärimmäinen lähimmäisenrakkaus, joka tulee vahvasti esille
ihmisten Vapahtajan synnyttämisen välityksellä. 4Hkerhot käynnistyvät jälleen 12.1. Uudenvuodenpäivä
klo 10 Messu kirkossa, Mattila, Virtanen
Su 4.1. klo 16?18 Lauluharjoitukset kirkossa
Pe 19.12. Ma
29.12. Hallitus klo 17.30.
sjo
e n Sa h t i s e
Pa
Hälytysosaston
harjoituksia ei
jouluviikolla,
ti 30.12. Hän ei koskaan pyytänyt meiltä muuta kuin luottamusta armoon ja lähimmäisenrakkauteen. klo 19 Rukousilta, Eino ja Anneli Santala
Rakkaat onnittelut!
T. Uudenvuodenaatto
Kirkkoherranvirasto avoinna 9-13
klo 12?13 Hetki rukoukselle kirkossa
To 1.1. klo 12,
tikaskalusto + perusselvitykset. 0407014515. Elävää musiikkia 1617, toppatakkitanssit 1617, käsityömyyjäiset 1218, joulupukki 16.30-17.30,
lapsille leikkejä ja askartelua 16-18, pöytävaraukset
p. klo 13. Tv. Hän ei valloittanut
mantereita Aleksanteri Suuren tavoin sotajoukoilla, vaan
hänen valtansa salaisuus olivat nöyryys, hiljaisuus, lohtu
ja toivo kansansa pelastumisesta. Jouluaatto
klo 12 Joulurauhan julistus ja HPE Pihlajakodilla
klo 14 Sanajumalanpalvelus kirkossa, Hätinen, Nurmi,
Perinnekuoro
klo 16 Sanajumalanpalvelus kirkossa, Mattila,
Tessa Tähtinen viulu, Nurmi
klo 23 Jouluyön messu kirkossa, Hätinen, Virtanen
To 25.12. Sytytä kynttilä iltaan hämärtyvään, luo polku sydämeen lämpimään.
Ajatuksin, taivaan sinisen,
lähetän sinulle viestin kultaisen. Toivoo 25-vuotias ja sen
sisko perheineen.
Onnittelut
Simo 50 v. Miika sai tietää, että Vapahtajan tuoma armo tulisi ulottumaan maan ääriin saakka eikä
jäisi vain pienen hallintoalueen rauhanajaksi. Niin sun nuori sydämesi kantaa kultajyvää.
Onnea Matildalle.
:lla
Kerttu-mummu.
Su 21.12. Jouluaikaan liittyy erityisesti kolme Vanhan testamentin profeettaa, joille kerrottiin, että ihmisten keskuuteen syntyisi Vapahtaja, joka toisi ihmisille pelastuksen.
Nämä profeetat olivat Jesaja, Miika ja Jeremia.
Jesajalle ennustettiin, että Vapahtaja tulisi tuomaan mukanaan päälle rauhan, oikeudenmukaisuuden, armon ja vanhurskauden. Kuten eräässä
joululaulussa lauletaan: ?Kiitos sulle, Jeesuksemme, kun
tulit vieraaksemme, paras joululahjamme.?
Tästä kaikesta olivat todistajina nimenomaan paimenet,
jotka edustivat niitä ihmisiä joille juuri syntynyt Jumalan
poika tulisi opettamaan. kalastaja & rouva
+ Silvia.
MLL:n perhekerho jatkuu
13.1.2015
Padasjoen kierrätyskeskuksen joulujuhla
pe 19.12. Viattomien lasten päivä
klo 10 Messu kirkossa, Hätinen
Ke 31.12. klo 14.
Jellivaaran Jouluseurojen kuuntelut Esikoislestadiolaisten kirkonkylän rukoushuoneella Joulupäivä 25.12. Tästä merkkinä oli tähdistä kirkkain, joka johti tietäjät
Jeesuksen, Vapahtajamme luo Betlehemiin. Arrakosken ja Kuhmalahden väli on viitoitettukin jo kapeaksi, kun
samanarvoisella tiellä Harmoisiin on paljon leveämpi viitoitus, ihmettelee syrjäkyläläinen.
Onnittelut Emilialle 24.12.
johdosta. Su 28.12. Outi, Eve, ja Sofia,
äiti ja isä.
ikääntymistäni
muistaneille.
Hyvää joulua!
Ritva Juhola
Sanomaa sinulle
Sanaton on sydämeni kieli
Joulun lähestyessä ollaan suurten lupausten toteutumisen
ovella. päivän johdosta! Tv. Nuokulla.
AA-kerho tiistaisin ja perjantaisin klo 19 terveys
aseman ruokalassa. klo 11.30-01. Tasavallan Presidentti, Suomen
Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien suurmestari myönsi 6.12.2014 ylitarkastaja
Hannu Kuortille Helsingistä Suomen Valkoisen Ruusun ansioristin.
- Miksi tiet aurataan nykyään niin kapeiksi. 12.1.1943 Helsinki
k. klo 13. sunnuntai loppiaisesta
klo 10 Messu kirkossa, Hätinen, Virtanen
Jouluradio netissä 30.11.?6.1. Joulupäivä
klo 8 Jouluaamun sanajumalanpalvelus kirkossa, Mattila,
Nurmi, Kirkkokuoro
Pe 26.12. adventtisunnuntai
klo 10 Messu kirkossa, Mattila, saarna Timo Pokki, Nurmi
klo 17 Joululauluilta Auttoisten rukoushuoneella
Ke 24.12. 28.12.
Humala
2011
Uudenvuodenvastaanotto Kaunismäessä ke
31.12. Esim. klo 18 Ehtoollishetki kirkossa, jonka jälkeen
nuortenilta Nuorkkarilla
Seurat esikoislestadiolaisten kirkonkylän rukoushuoneella su 21.12. Miikalle kerrottiin, että Vapahtaja tulisi aloittamaan elämänsä ihmisten keskuudessa pienessä Juudean
kaupungissa Betlehemissä. Marian pyhyys ja merkitys meille kristityille
on nimenomaan se, että hän suostui Jumalan hänelle antamaan erityiseen tehtävään. klo
13. Kaiken lisäksi Maria valmistautui hänelle uskottuun tehtävään pelkästään rakkaudesta Jumalaa kohtaan.
Perinteiseen jouluun kuuluvat myös lahjat, mutta älkäämme kuitenkaan unohtako sitä arvokkainta lahjaa,
minkä me saimme silloin reilu kaksi vuosituhatta takaperin. Tuo oli valtaistuin, jolloin Jumalan suuri lupaus toteutui: Herra on meidän keskellämme . klo 16 Koko
perheen joulujuhla,Lasten
ja nuorten esityksiä,
Joulukahvit
Ti 30.12. Seimi oli hänen ensimmäinen valtaistuimensa ja sieltä käsin hän otti alamaisensa ensimmäisenä vastaan. asti Padasjoen Taideyhdistyksen yhteisnäyttely ja joulupuoti Pikantissa. Onnea toi
votetaan kuitenkin run
saan kalasaaliin toivossa.
Onnea 23. Lämmin kiitos osanotosta.
Seurapalsta
Etsi aina elämässä kaunista
ja hyvää. 21.11.2014 Padasjoki
Väsyneenä silmät suljit,
siihen hiljaa nukahdit.
Yli rajan silloin kuljit,
rauhan rannan saavutit.
Ikävöiden
Terttu ja Keijo
Jari, Metsälintu ja Kaapo
Markku, Pia, Pilvi, Tuuli ja Jami
sukulaiset ja ystävät
Rakas Kultu
Per-Erik
WICKSTRÖM
Suvi Holsti on valmistunut Lahden Ammatti
korkeakoulusta 18.12.
tradenomi, johtaminen
ja viestintä.
Ansiomerkkejä
s. naapuri 3.
Viikolla 52 ja
1 heppakerho
joululomalla.
Jatkuu 7.1
Tilinpäätösarvion mukaan tänä
vuonna Oivalle maksetaan
8,9 miljoonaa euroa.
Yli puolet summasta, lähes 4,5 miljoonaa euroa, menee vanhus- ja vammaispalveluihin. Tiivistettynä uusi kausi tuo tullessaan
entistä vähemmän rahaa tiukennetuin ehdoin. Korjausavustus voi olla
enimmillään 40 % hyväksytyistä kustannuksista.
Nyt avustuksen saaneet
korjaushankkeet on toteutettava syyskuun 2016 loppuun mennessä.
Valokuidusta 1500
euron liittymämaksu
Kunnanhallitus hyväksyi
maanantaina TeliaSonera Finland Oyj:n ja Padasjoen kunnan välille laaditun kumppanuussopimuksen valokuituverkon rakentamisyhteistyöstä.
Samalla päätettiin, että kunta tekee pilottihankkeen aikana liittymäsopimuksen verkkoon liittyvien asiakkaiden
kanssa ja perii niiltä 1 500
euron suuruisen liittymämaksun sekä verkostomaksua 30
euroa kuukaudessa.
TeliaSonera Finland Oyj
puolestaan järjestää asiakkaille yhteyden internetiin ja tarjoaa varsinaiset palvelut erillisellä sopimuksella.
Ennen kumppanuussopimuksen allekirjoittamista sel-
vitetään mahdollisuudet avustuksen saamiseen.
Asiasta jouduttiin äänestämään, sillä Ilkka Mertsalmi
esitti Erkki Syrjäsen kannattamana, että avustuksen mahdollisuus on tutkittava ennen
sopimuksen tekemistä ja että
lisäksi olisi selvitettävä muiden toimijoiden tarjoukset.
Äänestyksessä vain Mertsalmi oli esityksensä takana ja
kunnanjohtajan esitys tuli hyväksytyksi äänin 6-1.
Pilottihanke on tarkoitus
toteuttaa ensi vaiheessa Auttoinen-Vesijako -välillä käytännön kokemusten kartuttamiseksi. Kotiäänestyksestä on ilmoitettava keskusvaalilautakunnalle viimeistään 7.4.
Alkava Leader-kausi tuo entistä
vähemmän rahaa tiukemmin ehdoin Kevään vaaliajat selvillä
Lähes kaikki Padasjoen
kyläyhdistykset ja muutama
muukin järjestö oli edustettuna kunnan järjestämässä tapaamisessa viikko sitten torstaina. Kasiniemen edustaja
kiitteli matkailun mukanaoloa strategiassa: matkailussa ovat pitkälti Padasjoenkin
työpaikkatoiveet.
Päijänne-Leader, joka rahoitti 121 hanketta ohjelmakaudella 2007-2013, on haalimassa hanketoimistoonsa
Vääksyn Päijännetalolle myös
alueellisen matkailuhankkeen.
Häme jakoi osallistujille painotuoreen Päijät-Hämeen kyläkirjan, joka on kyläasiamies
Timo Taulon ja Elina Leppäsen toimittama. klo 16
Ke-to 24.-25.12. Leader-väen lisäksi siihen
kutsutaan mm. KARAOKE klo 19-00.30
La 27.12. kello 10-16, torstaina 9.4. Tarvittaessa sen voi jakaa
pienemmiksi osiksikin. Paikallisen
asujaimiston aktivoimiseksi
onkin nyt perusteilla alueen
kuntiin vapaamuotoinen tulevaisuusryhmä, joka kokoontuu muutaman kerran vuodessa. JOULUBINGO alk. Kunnanhallitus nimesi maanantaina edustajat vaalilautakuntaan ja -toimikuntaan.
Vaalilautakuntaan valittiin Anneli Pastila (pj), Timo Lempinen (vpj), Markku Heinonen, Juhani Ahokkanen ja Salla Koukka. Kirkonkylän
kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tiina Aarto pisti jakoon
syksyllä julkaistua Padasjoen kirkonkylän kyläsuunnitelmaa 2015-2020, joka on
jaettu jo kunnan luottamushenkilöille.
Järjestysmieskurssi keväällä
Päijänne-Leaderin hallituksessa Padasjoen kuntaa
edustava ympäristösihteeri
Maria Virtanen toimii myös
kunnan kyläyhdyshenkilönä.
Kunnan vuosittain jakamasta kylätalkoorahasta jäi tänä
vuonna valtaosa käyttämättä.
Kyläyhdistykset saivat rahaa
mm. kello 10-16 ja tiistaina 14.4. Viimeksi järjestetyllä kurssilla
muutama vuosi sitten ei ollut tungosta, ja nyt heilläkin
alkaa kortti vanhentua.
- Kortillisia on tällä hetkellä
Padasjoella aika vähän. kello 10-14, sunnuntaina 12.4. alkaen.
Ensi vuoden suunnitelmaan
on kirjattu myös mm. kello 10-14, maanantai 13.4. Näistä kaksi ensimmäistä otetaan heti työn alle,
maaseutuasuminen jää myöhemmäksi.
Häme lupasi kuntakohtaisen tiedotustilaisuuden heti, kun uusi Leader-säädös-
tö on hyväksytty ja rahahanat aukeavat. Valtaosa summasta, 3,3 miljoonaa
euroa, kuluu erikoissairaanhoitoon.
Palvelusopimuksen mukaan
Padasjoella työskentelee ensi vuonna 91,2 henkilöä Oivan palveluksessa. kello 10-16, perjantaina 10.4. KARAOKE klo 21-1.30
Korjausavustusta
kahdelle
hankkeelle
Asumisen rahoitus- ja
kehittämiskeskus ARA
on myöntänyt Padasjoen
kunnalle korjausavustusten määrärahaksi 10 682
euroa. Häme mainitsi Kirkonkylän kyläyhdistyksen, joka rakensi frsibeegolfradan Kullasvuoreen, Padasjoen Yrityksen tekonurmihankkeen, kunnan näköalatornin sekä Maakesken ja
Vesijaon kylätaloremontit.
Lisäksi on tuettu mm. Leader-hallitus viime
kädessä päättää, mitkä hankkeet saavat rahoituksen, mutta me toimistolla voimme jo
suoralta kädeltä kertoa, jollei
hanke täytä kriteerejä.
Hämeen mukaan omin päin
ei hakemusta kannata ryhtyä
väsäämään. MODETTI
Hyvää T. Yrit-
täjä-yhdistyksen valokuituhanketta ja ampumaseuran
ilma-aserataa.
- Suhteessa siihen, mitä
kunta maksaa, on rahaa virrannut Padasjoelle takaisinpäin enemmän.
Nyystölän kyläyhdistyksen
edustajat tiedustelivat, onko
kylätalon hankinta avustuskelpoinen hanke. Kunnan vastuulla on huolehtia,
että työn aikana kevyen liikenteen kulku työmaan läpi
on turvallista etenkin koululaisliikenteen osalta.
Vuonna 2003 suoritetun laskennan mukaan tieosuudella
kulkee vuorokaudessa noin
1100 ajoneuvoa, joista raskaita ajoneuvoja vajaat 5 %.
Kunnan talousarviossa kevytväylän rakentamiseen on
varattu ensi vuodelle 350 000
euroa ja seuraavalle vuodelle
300 000 euroa.
Kunta aloitti jo valmistautumisen ensi huhtikuun
eduskuntavaaleihin. Telttaan on saatavissa myös penki-pöytäyhdistelmiä ja pystypöytiä.
- Kunnalla on myös pienempi, 6x8-metrinen teltta,
jota yhdistykset voivat lainata ilmaiseksi. Lisäksi tulee
toimialarajoitteita, jotka pudottavat monet palveluyrittäjät tuen piiristä kokonaan.
Padasjoella on saatu paljon
aikaan EU-tuella. Rahoituksen saaminen kun on joskus
sanamuodosta kiinni.
- Tulevalla kaudella siirrymme sähköiseen hakuun,
mikä helpottaa meitä ihan
hirveästi ja vähentää paperityötä.
Omarahoitusosuus
pienenee
Hankkeiden omarahoitusosuus tulee alenemaan. kello 10-16, lauantaina 11.4. koirapuistoon, uimapaik-
kojen kunnostamiseen, grillipaikan rakentamiseen ja keväisiin siivoustalkoisiin.
Kunnan kädenojennuksena järjestetään keväällä järjestysmieskurssi, jonne jokaisesta kyläyhdistyksestä toivotaan runsasta osanottoa. Modetin
tontut
joulua!
Su 21.12. Toki jo nyt voi
olla yhteyksissä PäijänneLeaderin työntekijöihin, jotka neuvovat hakemusten laadinnassa.
- Ne, jotka ovat nopeita tulevat saamaan rahoituksen,
jos hanke muuten on kelvollinen. Nuokulta voi lisäksi noutaa lainaksi retkeilyvälineitä kuten rinkkoja,
nokipannuja, makuualustoja ja makuupusseja, mainosti Heinonen.
Virtanen kertoi kunnan teettävän kojuja ensi vuoden kesätorille. Kun
tähän asti on voinut saada jopa 80 % avustusta, on tuleva
maksimi 75 %. Varajäseniä ovat
Touko Kaunisto, Sylvi Ran-
tala ja Tiina Aarto.
Sekä ennakkoäänestys että
varsinaisen vaalipäivän 19.4.
äänestys tapahtuu entiseen tapaan kirjastossa. Mainiemen
sahantie.
Sopimusta täydennettiin
niin, että väylän tulee olla
liikennöitävissä 15.6.2015
ja valmiina 15.6.2016 mennessä.
Padasjoen kunta rakennuttaa kevyenliikenteenväylän,
mutta sen hoidosta ja kunnossapidosta vastaa Uudenmaan ELY lukuun ottamatta
uusittavaa valaistusta ja Kullasrinteen katuliittymää, joiden kunnossapitovastuu on
kunnalla.
Kellosalmentielle rakennetaan nykyisen ajoradan yhteyteen korotettu kevyenliikenteenväylä noin 1200 metrin matkalle. 12x25-metriseen jättitelttaan mahtuu 350 ihmistä. Linkkupalvelubussin käytön vakiinnuttaminen, omaishoidontuen
määrärahan korotus 150 000
eurolla sekä palvelusetelivalikoiman lisääminen.. SULJETTU
Pe 26.12. Lisäksi lapsiperheiden ehkäisevään perhetyöhön palkataan kaksi ohjaajaa lisää 1.8. Padasjoki maksaa
arvion mukaan ensi vuonna Oivan palveluista reilut
8,5 miljoonaa euroa. Samassa yhteydessä rakennetaan uusi Kullasrinne-katuliittymä ja uusi-
taan yksityistie- ja kiinteistöliittymät tarvittavilta osin.
Lisäksi kevyenliikenteen
väylän yhteyteen rakennetaan kuivatus- ja vesihuoltorakenteita, tukimuuri, luiskien
eroosiosuojauksia sekä tievalaistus uusitaan rakennettavan
väylän osuudelta.
Sopimuksen mukaan Kellosalmentiellä on oltava vähintään yksi ajokaista koko työn
ajan liikenteen käytössä. Entiseen tapaan yhdistykset voivat anoa
kunnalta hankeaikaisen rahoituksen, joka sitten maksetaan
takaisin tukisumman tultua
tilille. klo 17
Kuntalassa.
Oivalle 8,5 milj.
Kunnanhallitus hyväksyi
Peruspalvelukeskus Oivan
palvelusopimuksen vuodelle 2015. Valokuituverkkoon
on mahdollista liittää uusia alueita sen jälkeen, kun
riittävä määrä maksavia asi-
akkaita on saatu loppukäyttäjiksi.
Kunta on kaivauttanut valokuituverkkoa maahan yhteistyössä Elenian kanssa myös
väleillä Arrakoski-Kaukela
ja Koiravuori Konnu.
Jotta pilottialue saataisiin
käyttöönottovalmiuteen, on
verkosto saatava ensimmäisessä vaiheessa teknisesti
käyttökuntoon.
TeliaSoneran käytettävissä
olevaan liittymispisteeseen
rakennetaan runkolinjalta
yhteys ja palveluun liittyville kiinteistöille asennettaan
tarvittavat päätelaitteet.
Pilottivaiheen investointikulut, 55 000 euroa, katetaan
kunnan investointi- ja kehittämisrahastosta.
Päijänne-Leaderin toiminnanjohtaja kylätapaamisessa:
Kevytväylästä
toteuttamissopimus
Kunnanhallitus hyväksyi
maanantaina Padasjoen kunnan ja Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen välisen toteuttamissopimuksen koskien kevyen liikenteen väylän rakentamista välille Kullasvuoren koulu . Ensimmäinen askel hankerahoituksessa onkin
yhteydenotto Leader-toimistoon, josta saa asiantuntevaa
apua hakemuksen oikeaoppiseen täyttämiseen. Ajoradan sulkemisen enimmäisaika on 8 minuuttia, eikä sitä
saa tehdä ruuhka-aikana. AsikkalaPadasjoki työpajatoimintaan
palkataan huhtikuun alusta
yksi ohjaaja lisää. Illan aiheena oli uuden
Leader-kauden alkaminen ja
kylien tapahtumat.
Päijänne-Leaderin padasjokelainen toiminnanjohtaja Liisa Häme kertoi aluksi tulevista Leader-kuvioista. Pirjo Rinne pyysi esityksiä henkilöistä, joita voisi
palkita aktiivisuudesta Padasjoki-seuran 60-vuotisjuhlissa
ensi kesänä.
Seuraavan tapaamisen ajankohtakin saatiin saman tien
sovittua: seuraavan kerran yhteisen neuvottelupöydän ääreen istahdetaan 12.2. Uusi strategia on edelleen EU-komission pureskeltavana.
- Saamme vähän reilu puolet siitä, mitä anottiin, mikä
on tietysti huono juttu, huokaisi Häme.
Yhdeksi syyksi rahavirtojen vähenemiseen on kerrottu alueen asukkaiden heikko
osallistuminen. kello 10-20.
Laitosäänestys toimitetaan
terveysaseman vuodeosastolla, Pihlajakodissa, Visapuistossa ja Riekkotien asunnoissa. Ennakkoon
pääsee äänestämään keskiviikkona 8.4. Kuitenkin lähes jokaiseen isompaan yleisötilaisuuteen järjestysmies vaaditaan, totesi
vapaa-aikavastaava Pauliina
Heinonen.
Heinonen muistutti yhdistysväkeä isosta ohjelmateltasta, jota kunta vuokraa paikallisille yhdistyksille alennettuun
hintaan. Avustusta saa 2 korjaushanketta, toinen 6 600
ja toinen 4 082 euroa.
ARA myöntää korjausavustuksia vanhusväestön
vakituisten asuntojen välttämättömiin korjauksiin
asettamiensa tulo- ja varallisuusrajojen puitteissa. Varalla ovat Silja Savola, Aila Heinäjoki, Pentti Oulujärvi, Ilpo Siljander ja Miina Saarinen.
Vaalitoimikuntaan nimettiin Matti Jaakkola (pj), Pekka Koskela (vpj) ja Hilkka
Ahokkanen. paikallisia yhdistysihmisiä.
- Halukkaat padasjokelaiset voivat ilmoittautua Maria
Virtaselle Kuntalaan.
Muunlaisiakin osallistavia
työryhmiä on suunnitteilla.
Esimerkiksi ruuhkavuosiaan
elävistä lapsiperheistä toivotaan näkökulmaa maaseudun
kehittämiseen.
Tulevan kauden kärkimaaleiksi on valittu matkailu, yhteisöllisyys ja maaseutuasuminen. Terveyden- ja sairaanhoidon palveluihin kuluu reilut 3,4 miljoonaa euroa ja hyvinvointipalveluihin
reilut 650 000 euroa.
Päijät-Hämeen sosiaalija terveysyhtymältä ostetaan erikoissairaanhoidon
ja ympäristöterveydenhuol-
lon palveluja yhteensä lähes
4 miljoonalla eurolla
Padasjokelaisten veteraanien, niin tammenlehvätunnuksen omaavien
rintamasoturien kuin lottien ja
veteraanien leskien auttaminen on sotaorvolle sydämen
asia.
Paperityötä riittää, sillä iäkkäät veteraanit puolisoineen
tarvitsevat käytännössä apua
monenlaisten hakemusten
täyttämiseen. Avustuksia haetaan mm. Mallia
on kopioitu jo ainakin Hollolassa, Asikkalassa ja Kuhmoisissa, kehaisee Hokka.
Palvelukortilla saa ensi
vuonna 100-150 euron arvosta palveluja paikallisilta palveluntarjoajilta. Kulkeminen ja jaksaminen on hankalaa, ellei ylivoimaista.
Padasjoella on jäljellä 12
tammenlehväveteraania, ja
5 rintamalottaa. Työ koostuu yhdestä valinnaisesta teoksesta
ja sitä selittävästä portfoliosta.
Padasjoen lukiossa diplomeja
suoritetaan hyvällä prosentilla. Yleensä niitä on useampia
vuosittain, tänä vuonna poikkeuksellisesti vain yksi.
Sonja ja Aino.. Niemisellä on kotitoimistossaan kansiokaupalla erilaisia aiheeseen liittyviä
asiakirjoja. Heidän lisäkseen järjestön varsinaisina jäseninä elää keskuudessamme
yhdenvertaisina kunniakansalaisina 5 veteraanin puolisoa
ja 71 veteraanin leskeä. Tällä kertaa kunniakirja ja Anja Santalahden
maalaama taulu päätyivät kirkonkylälle.
- Osui kyllä kohdalleen,
kehaisi Padasjoen Sotaveteraanien puheenjohtaja Heikki Hokka.
- Aina kun veteraaneihin
liittyvä asia tulee eteen, niin
sanotaan että soita Raunolle.
Raunon varassahan veteraaniyhdistyksen toiminta pitkälti on.
Nieminen on nyt kymmenettä vuotta veteraaniyhdistyksen kirjurina. Lahdessa. Kirjeitä yhdistyksen nimissä postitetaan vuosittain useita satoja.
- Lahden piiriin tuli tänä
vuonna 29 avustusta, joista 11 Padasjoelle. Päijät-Hämeen NY
Vuosi yrittäjänä -ohjelmassa mukana olevien yritysten
aluemessuilla mukana kilpailemassa Padasjoen yhtenäiskoulusta olivat molemmat tämän vuoden NY-yritykset eli Eerika Suokkaan
Koukussa NY ja Risto Saarisen Homma hanskassa
NY. Padasjoki on jo
kolmatta kertaa edustettuna valtakunnallisessa NYkilpailussa, toisena vuonna
peräkkäin edustamassa Päijät-Hämettä.
- Joulun jälkeen aloitamme Eerikan kanssa valmistautumisen huhtikuun finaaliin. Avokuntoutus on käynyt kun-
toutusmuotona yhä tärkeämmäksi.
Avokuntoutusta tarjoaa
myös oma veteraanien vesijumppavuoro ja peruspalvelukeskus Oivan koemielessä
vetämä, hyvän vastaanoton
saanut toiminnallinen ryhmäjumppa. Lesket, joita on
edelleen elossa yli 70, ovat
lähes järjestään takuueläkkeen varassa eläviä kunniakansalaisiamme.
Palvelukortti
Padasjoella keksitty
- Raunon kehittämä on
myös palvelukortti, joka avustukseen oikeutetuille postitetaan taas tammikuussa. Koukussa NY valittiin perusasteen parhaaksi
yritykseksi.
Tänä lukuvuonna aluekilpailu pidettiin poikkeuksellisesti jo joulukuussa ja
joulumyyjäisten merkeissä.
Tuomareina toimivat Pentti Hiltunen, joka edusti alueen yrittäjiä, Salpauksen
ja Lamkin opiskelijoiden
Osuuskunta Cecoa edustanut Riikka Mäkelä ja yrittäjyysvalmennuspäällikkö Heidi Hosiokangas Päijät-Hämeen YES-keskuksesta.
Eri kouluasteiden par-
haimmat pääsevät edustamaan Päijät-Hämettä valtakunnalliseen NY Uskalla
yrittää -finaaliin, joka järjestetään Helsingissä 14.15.4.2015. Rannan suuntaisesti
asennettavalle laiturille johtaa kaksi 10 metrin pituista ja 2 metriä leveää käyntisiltaa.
Kokonaispinta-alaltaan
148 neliömetrin kokoinen
laituri toteutetaan ankkuroitavilla raskasponttoneilla.
Metsähallitus on puoltanut laiturin rakentamista.
Hinttolan osakaskunta on ilmoittanut antavansa lausuntonsa vasta kun viranomaiset
ovat antaneet asiassa oman
kantansa. Täälläkin on
jo kuitenkin nimetty perinneasiamies valmistelemaan aikakautta, jolloin varsinaisia
veteraaneja ei keskuudessamme enää ole, mutta heidän uhrauksensa kunniakasta muistoa pidetään yllä toivottavasti polvesta polveen.
Lukiolaisilta tilataideteos kirjastoon
Kirjastossa paljastettiin
maanantaina kahden lukiolaisen, abiturientti Aino Soutsalmen ja seniori Sonja Mertsalmen käsialaa oleva tilataideteos. Lausunnossa edellytetään lisäksi, että mikäli hankkeen arvioidaan aiheuttavan veden samentumista tai muuta haittaa alueen virkistyskäytölle,
tulee rakentaminen ajoittaa
virkistysajan ulkopuolelle
kevääseen tai syksyyn.
Laituri sijoittuu Hinttolan
osakaskunnan vesialueel
le. Laiturin kokonaispituus
on 36 metriä ja leveys 3
metriä. Laiturin rakentamiseen anoo
Etelä-Suomen aluehallintovirastolta lupaa Lahden
venekerho ry, joka on vuokrannut Metsähallitukselta käyttöönsä tukikohdan
saaresta.
Valvontajaosto huomauttaa lausunnossaan, että laiturin rakentaminen ei saa aiheuttaa vesialueen omistajalle vahinkoa tai huomattavaa haittaa. Padasjokelaiset ovat perinteisesti osallistuneet karttuisasti keräykseen
ollen piirin parhaita: myös
Jouluviestin ilmoitushankinta on ollut Padasjoella piirin
kärjessä jo pitkään.
Ilman näitä vuotuisia ilmoitus- ja keräysvaroja, sekä yhteisöavustuksia Padasjoen Sotaveteraaniyhdistyksen varat riittäisivät nykyisessä laajuudessaan vain vajaan vuoden avustustoiminnan jatkamiseen.
Padasjoella ei ole asetettu ehdotonta aikarajaa sille,
milloin ja miten perinnekauteen siirrytään. Näiden 17
kunniakansalaisen keski-ikä
on 92 vuotta. Todettakoon, että leskeksi jäätyään veteraanin puoliso putoaa valtiovallan järjestämän
veteraanikuntoutuksen ulko-
puolelle.
Yhdistyksen taloudessa
merkittävää osaa näyttelevät
vuosittaiset keräykset, joiden tuotto käytetään lyhentämättömänä veteraanien arjessa selviytymisen tukemiseen. Hakija tarvitsee
myös kunnan rakennusvalvonnan luvan ennen rakentamiseen ryhtymistä.
18.12.2014
Rauno Niemisestä
Padasjoen Palvelija
Padasjoen Sotaveteraanien pitkäaikainen
sihteeri Rauno Nieminen
sai viime viikolla yllätysvieraita, kun paikallisen
Lions-clubin edustajat
tulivat ojentamaan hänelle Padasjoen Palvelija ?palkinnon.
Vuosittain Leijonat palkitsevat jonkun padasjokelaisen
pyyteettömästä työstä kuntalaisten eteen. Monet
käyttävät summan hierontoihin, jalkahoitoihin ja siivouspalvelujen ostamiseen, sekä
lääke- ja sairauskuluihin.
Varsinaista Valtiovallan kus
tantamaa kuntoutusta haetaan
Oivan toimesta erikseen.
Laitoskuntoutukseen ei monikaan enää halua lähteä. Oivan säästötalkoiden vuoksi ryhmä-/terapiajumpan jatko on kuitenkin epävarma.
Yhdistyksen toiminta on
viime vuosina painottunut väkisinkin kuntoutuksen ja kotipalveluiden avustamisen puolelle, sillä iäkkäät veteraanit
puolisoineen eivät juurikaan
enää jaksa osallistua yhteisiin tapahtumiin. Suurelle yleisölle pidettävä yritysesittely vaatii paljon suunnittelua ja harjoittelua, ja tuomariston haastatteluun pitää myös valmistautua, kertoo padasjokelaisia
kisaan valmentanut opettaja
Marja-Riitta Tikkala.
- Lisäksi Eerika tarvitsee
paljon yrityksensä tuotteita myyntiin Kauppakeskus
Kampissa pidettäviin myyntimessuihin, joten virkkuukoukun täytyy sauhuta joulun jälkeenkin ja erilaisia
myyntipuheita on harjoiteltava.
Haapasaaren
laituria puolletaan
Valvontajaosto puoltaa
laiturin rakentamista Päijänteen kansallispuistoon kuuluvaan Haapasaareen. kuntoutukseen, lääkekustannuksiin, kodinhoitoon ja kodin muutostöihin,
jotta veteraaniväki voisi asua
kotonaan mahdollisimman
pitkään. Lukiolaiset ovat aiemminkin tehneet teoksia mm.
kunnan eri kiinteistöille.
- Kävimme etukäteen fiilistelemässä ja aistimassa paikan
tunnelmaa ja kuulemassa kirjaston henkilökunnan toiveita
teoksesta.
Myös opettaja Marja Rahikainen on tyytyväinen lopputulokseen:
- Teokseen on saatu voimakas liike, joka kuvaa sitä, miten kirja parhaimmillaan tempaa lukijan mukaansa.
Keväällä ylioppilaaksi kirjoittava Aino Soutsalmi suoritti kuvataiteen lukiodiplomin aiheesta kaikkivoipa uni
viime vuonna, Sonjalla Tove
Janssonia käsittelevä diplomityö on parhaillaan työn alla. Vastaavanlaajuista keruuurakkaa ei tiettävästi muualla ole tehty. Kuvaamataidon valinnaisella nykytaiteen työpaja
-kurssilla syntynyt installaatio sijoitettiin nuorten lukunurkkaan.
Ympyrän muotoisen teoksen
keskiössä on vanhoja poistokirjoja kirjastosta ja kirjoihin
kurkottava käsi.
- Se syntyi päällystämällä
pahvista muotoiltu käsi kirjanlehdillä, jotka käsiteltiin vielä
lakalla, kertovat taiteilijat.
Niiden ympärille kehämäisesti sijoittuvat akryylimaalauk
set kuvaavat kirjojen lukijalleen avaamia erilaisia maailmoja ja kirjallisuustyylejä:
avaruus viittaa scifiin, suurennuslasi rikoskirjallisuuteen, merenneito fantasiaan,
linna satujen maailmaan, papukaija luontoaiheiseen kirjallisuuteen ja puun alla seisova pari romanttiseen kirjallisuuteen.
Molemmat taiteilijat ovat itsekin innokkaita lukijoita: Aino lukee monipuolisesti mm.
fantasiaa ja dekkareita, Sonjan yöpöydältä löytyy yleen-
sä fantasiakirjoja.
Toive tilataideteoksen saamisesta oli esitetty lukiolle kirjastosta. Padasjoella reserviläiset
ovat uskollisesti suorittaneet
lipaskeräykset. Diplomi on taito- ja taideaineiden näyttökoe, joka on
tavallaan ylioppilaskirjoitusten vastine. 6
Joululehti nro 51
Käsityöyritys
sarjavoittoon
Padasjokelaiset menestyivät hienosti nuorten yrittäjien kilpailussa 11.12. Se kuvastaa aika hyvin sitä, että täällä ollaan oltu todella aktiivisia, mainitsee Hokka.
Nieminen ei ole tyytynyt
tekemään pelkästään välttämättömimmän, vaan hän on
tehnyt valtavasti ylimääräis-
Padasjoen Lions Clubin presidentti Hannu Hertti, Padasjoen Sotaveteraanien perinneasiamies Pekka Valtonen, Rauno Nieminen, Padasjoen Lions Clubin sihteeri Antti
Alhola ja Padasjoen Sotaveteraanien puheenjohtaja Heikki Hokka.
tä työtä muun muassa luetteloidessaan kaikki Padasjoen
veteraanilesket, jotka vuonna
2007 tulivat avustusten piiriin
Jos potilas on eloton, hänen selviämismahdollisuutensa vähenevät 10 % minuutissa, jollei elvytystä maallikkovoimin aloiteta kunnes ammattipelastajat
ehtivät paikalle.
- Ensiaputaito on kansalaistaito, joka pitäisi kaikkien osata, toteaa Ensiavun ja terveystiedon kouluttaja, ETK Tiina
Lehtinen.
Lehtinen on jo 10 vuoden
ajan pitänyt ensiapukursseja
Padasjoella. Padasjoen yhtenäiskoulu sai
tietokonehankintoihin lähes yhtä paljon, 4 000 euroa.
Muita suurempia summia saivat Päijät-Rasti kartoitustyöhön, Padasjoen SPR ensiapunukkien hankintaan ja Padasjoen
Yrityksen jalkapallojaosto vaihtopelaaja-aitioiden ja maalien
hankintaan, kukin 3 000 euroa.
Näiden lisäksi avustuksia myönnettiin Padasjoen Sotaveteraaneille, Riekkotien asumisyksikölle ja Vesijako-Porasan
kyläyhdistykselle.
Vuoden Helmi
Nuorisopsykiatrialle
Padasjoen Säästöpankkisäätiö jakoi tämän vuoden Vuoden
Helmi apurahan Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymän
Nuorisopsykiatrian osastolle käytettäväksi heidän omaan Voimauttava valokuvaaminen -projektiinsa. Ja niistä suoraan Padasjoelle on kohdentunut yli 100 000 euroa ja välillisesti enemmän.
Padasjoen säästöpankkisäätiön hallituksen muodostavat:
Hannu Hartman (pj) Padasjoelta, Jyrki Artjoki (vpj) Hollolasta, Anne Lahtinen Padasjoelta, Kirsi Hännikäinen Padasjoelta, Eila Leppänen Heinolasta sekä Valtteri Simola (joka
on myös Helmi Säästöpankki Oy:n hallituksen jäsen) Hollolasta. Seuraava alkeiskurssi on edessä jo piakkoin:
24.-25. SPR
ei joutunut kuitenkaan käyttämään lahjoitusvaroja nukkeen,
sillä Padasjoen Sairaankuljetus päätti lahjoittaa käytetyn,
mutta toimintakuntoisen nuken paikallisosastolle.
- Tämähän on upea jouluyl-
lätys. Saamallaan avustussummalla paikallisosasto aikoo täydentää ensiapuvarustustaan. Lahjoitus on 3 000 euroa.
- Osastossa on jo kauan ollut erittäin aktiivinen vapaaehtoisjoukko tekemässä esimerkillisen hyvää vapaaehtoistyötä,
kiittää säätiön hallituksen puheenjohtaja Hannu Hartman.
Toimintansa aikana Padasjoen Säästöpankkisäätiö on jakanut Päijät-Hämeeseen avustuksia, apurahoja ja stipendejä liki 250 000 euroa. Kortin voi päivittää
yhden kerran lyhyemmällä
kertauskurssilla, jonka jälkeen se on taas voimassa 3
vuotta. Futsalin pelaajilla on nyt
ensimmäistä kertaa omat kilpajoukkueensa ja ensimmäinen otteluvoittokin on jo tullut virallisessa piirisarjassa.
Kuhmoisissa järjestetään kevään aikana kolme piirin futsalturnausta, niistä ensimmäinen pelataan 4.1.
- Padasjoella alakoulunkin
sali on aivan liian pieni yläkoulusta nyt puhumattakaan.
Kuhmoisissakaan sali ei täytä virallisia mittoja, mutta on
sentään suurempi kuin meillä, kertoo Perälä.
Ulkokausi avataan tekonurmella mahdollisimman aikaisin keväällä heti lumien sulettua. Säätiön asiamiehenä toimii Helmi Säästöpankin toimitusjohtaja Risto Seppälä.
Padasjoen Säästöpankkisäätiö on yleishyödyllinen säätiö,
joka saa toimintavaransa osinkoina omistamansa Helmi Säästöpankki Oy:n voittovaroista. Parhaassa tapauksessa sen avulla voi pelastaa jonkun hengen, huomauttaa Lehtinen.
Padasjoen SPR:n osaston
ensiapuvastaavana toimii nykyisin Seija Härmä. Padasjoella juuri tekonurmikenttä on tärkein syy siihen, miksi jalkapalloilu on ollut paikkakunnalla niin kovassa nosteessa. Runsaalla 20 000 eurolla käynnistetään nuorten
työllistämisprojektia, ostetaan tietokoneita koululle, hankitaan ensiapukurssille harjoitusvälineitä
ja tuetaan paikallista jalkapallotoimintaa.
Padasjoen Säästöpankkisäätiön tänä vuonna jakamista reilun 30 000 euron avustuksista ja stipendeistä kohdentui Padasjoelle yli 20 000 euroa. Sen jälkeen on käytävä uudelleen EA1 tai mentävä suoraan EA2:lle.
Aina ei painelu-puhalluselvytyksellä voida pelastaa sydänpotilasta. Suurimpia saajia olivat Padasjoen
4H, jonka hallinnoimaa padasjokelaisten nuorten työllistämisprojektia tuettiin 4 500 eurolla. Se on taval-
lista monipuolisempi tietokonepohjainen nukke, jolla voi
elvytyksen lisäksi harjoitella
mm. Toki myös lajia itsekin harrastavat isät ovat olleet elinehto valmennuksessa: lisäksi kaikkia futaajien
vanhempia tarvitaan mukaan
vähintäänkin kyydityksissä ja
huoltojoukoissa, onpa osalle
langennut pieniä toimitsijantehtäviäkin.
Lähes kaikki jalkapalloa kesäkaudella pelanneet potki-
vat talven salikaudella futsalia. Joululehti nro 51
18.12.2014
7
Stipendi jalkapallonuorille
Padasjoen Lions Clubin presidentti Hannu Hertti ja Kuhmoisten LC:n presidentti Heikki Haljala (oik.) luovuttivat stipendin viime viikolla Padasjoen Yrityksen puheenjohtaja Anne Lahtiselle ja PadY:n jalkapallojaoston puheenjohtaja Kimmo Perälälle.
Naapuruskuntien Lions
Clubit halusivat yhdessä tukea yhteistä nuorisotoimintaa. Koulutuksessa käytettävän testinuken lisäksi hankintalistalla oli ensiapupäivystyksen välineistön ja vaa-
tetuksen uudistamista.
Esitteitä oli jo ehditty lues
kella hankintoja varten. tammikuuta. LC Kuhmoinen ja LC
Padasjoki lahjoittivat joulun alla 500 euroa Padasjoen
Yrityksen 8-12 -vuotiaitten
jalkapallojoukkueille. Jalkapallojaoston joukkueissa pelaa
myös kuhmoislaisia nuoria.
- Vietimme yhteistä pikkujoulua Kuhmoisten leijonaveljien kanssa ja halusimme lahjoittaa tilaisuuden arpajaistuoton molempien kuntien nuoria urheilijoita tukemaan. tippaletkun pistämistä
ja hengitysputken laittamista potilaan nieluun.
Ensiapu voi olla elintärkeää
onnettomuuden tai sairauskohtauksen sattuessa. Laite neuvoo selvällä suomella koko ajan, eikä sitä voi
käyttää väärin. Maallikkokäyttöön kehitellyllä defibrillaattorilla voi kuka tahansa ääniopastuksen avulla saada potilaan sydämen oikeaan rytmiin.
Padasjoella tällainen laite on
ABC-liikenneasemalla.
- Hätätilanteessa ei pidä pelätä, etten osaa tuollaista käyttää. Padasjoella vuonna 1902 perustettu säästöpankki on nykyään alueen suurin Säästöpankki, konttorit sillä on Lahdessa, Hollolassa, Nastolassa, Heinolassa, Padasjoella sekä Kausalassa.
Säätiön nettisivuilta www.padasjoensp-saatio.fi löytyy tietoja säätiöstä ja hakulomake, jonka voi lähettää sähköisesti.
Tiina Lehtinen, Silja Savola, Seija Härmä ja Jukka Kontra ensiapunukkea testaamassa.
SPR:lle ensiapuvälineistöä
Padasjoen SPR:n osasto on
yksi säätiön lahjoituksen saaneista yleishyödyllisistä yhdistyksistä. II-kurssi
seuraa heti helmikuussa.
EA1-kortti on voimassa 3
vuotta. Yhteistyötä on
tehty yli kuntarajojen. Häneltä
voi kysellä vapaaehtoisia ensiapupäivystystehtäviin yleisötilaisuuksissa.. Etenkin Kuhmoisissa ikäluokat
ovat niin pieniä, ettei omalla väellä joukkuetta edes saisi kasaan.
- Eräs kuhmoislainen isä totesi tuodessaan vuonna 2003
syntyneiden joukkueeseen kolme kuhmoislaista poikaa, että tässä on 75 % ikäluokasta.
Yksi ei päässyt mukaan, kertoo Kimmo Perälä PadY:n jalkapallojaostosta.
Kuhmoisissa ei myöskään
ole tekonurmikenttää. Euromääräksi päätimme 500 ja
se tulikin lähes kokonaisuudessaan katetuksi jo pelkästään arpajaistuotolla, kertoo
Padasjoen LC:n presidentti
Hannu Hertti.
PadY on tehnyt viime vuodet päämäärätietoista työtä
kasvattaakseen nuoria jalkapallolupauksia. Saamallaan 8 000
euron apurahalla he pystyvät kouluttamaan kaksi työntekijää, jotka alkavat toteuttamaan työssään valokuvausta osana
terapiaa, ja lisäksi hankkimaan kuvausvälineet.
Säätiön perinteinen joululahja annetaan tänä vuonna joulun
alla 75 vuotta täyttäneelle Mannerheimin Lastensuojeluliiton
Padasjoen osastolle. Kentällä harjoitellaan ja
kilpaillaan pitkälle syksyyn:
tänäkin vuonna viimeiset treenipelit tekonurmella pelattiin
siinä vaiheessa, kun kellot
käännettiin talviaikaan. Tuhannet kiitokset, nyt
voimmekin hankkia pienemmän torsonuken koulutuskäyttöön, iloitsi Padasjoen SPR:n
puheenjohtaja Silja Savola.
Yleensä ensiapunuket tunnetaan alan piireissä nimellä Anne-nukke, mutta kyseinen lahjoitusnukke on miespuolinen Antti. Harjoitusvuoroja on myös aikuisilla
ja lähikuntien pelaajilla.
Suurin osa avustuksista säätiön kotipaikkakunnalle Padasjoelle
SP-säätiö on jakanut jo 250 000 euroa Päijät-Hämeeseen
Suurin osa Padasjoen Säästöpankkisäätiön tänäkin vuonna jakamista avustuksista tuli Padasjoelle
Hän toivoo
- Päivän aikana pääsee tu- yhteydenottoja lisäksi uusiltustumaan raviharrastukseen ta seuran toiminnasta kiinohjastajan paikalta, eli ajetaan nostuneilta henkilöiltä.
yhdessä kokeneiden kuskien
- Talkooperiaatteella järjeskanssa tandemkärryillä ja tettäviin tapahtumiin kaikki
nuoremmatkin ohjastajat pää- vapaaehtoiset ovat tervetulsevät ajamaan koppakärryil- leita vaikkapa sitten kahvin
lä, mainostaa Samiola.
keittoon.
Kesällä seuraa järjestää
Myös kannattajajäsenten
jälleen tänä vuonna suuren hankinta on seurassa työn
suosion saaneen bussiretken alla.
Suur-Hollola Ajoihin.
- Toistaiseksi voimassa oleRaviurheilu painii tällä het- vana tarjouksena tarjoamme
kellä kovasti taantumassa, kannatusjäsenyyden vuodelvaikka suosio itse lajia koh- le 2015 sekä pipon yhteishintaan ei ole laskenut: ravit on taan 20 euroa, paketteja on
edelleen jääkiekon jälkeen myynnissä K-market Ruotoiseksi seuratuin urheilula- kapadassa. Liittymisvuodesta
ji Suomessa.
eteenpäin kannatusjäsenmak- Kävijämäärät raviradoil- su on 10 euroa vuodessa.
heilukeskukseen 11.-12.4.
PaHus varaa kevätkaudeksi myös oman salivuoron viikonloppuihin.
- Ohjelmassa on kuntopiiriä, jumppaa, sählyä, horsebicciä ym. Nyt
la ja kilpailijoille maksettavat palkintorahat ovat sen sijaan laskeneet merkittävästi,
tietää Samiola.
Uusi puheenjohtaja on neuvotellut seuran jäsenille etuja mm. Keskiviikkoisin Nuokun tiloissa tai Saksalan tallilla kokoontuvassa kerhossa
on ollut kymmenkunta osallistujaa ja 1-3 ohjaajaa.
- Tulevaisuutta ajatellen
heppakerho luo jatkuvuutta
perinteikkäässä hevoskulttuurissamme ja tuo uusia harrastajia lajin pariin, sanoo
Samiola.
Ensi vuonna seuran jäsenillä on mahdollisuus osallistua Suomen ratsastajainliiton kursseille ja koulutuksiin sitä mukaa kun halukkaita lähtijöitä kertyy.
- Tähän mennessä tiedossa on ainakin 24.1. Neuvottelut yksityisen
maanomistajan kanssa ovat
vielä kesken.
- Kentälle olisi kyläläistenkin helppo tulla katsomaan
kisoja ja valmennuksia ja
siellä voisi järjestää muitakin tapahtumia, kuten heppa- ja koiranäyttelyjä sekä
kepparikisoja, suunnittelee
Sara Ahonen.
Tällä hetkellä seuran näkyvintä ja säännöllisintä toi-
mintaa on heppakerho, joka
tarjoaalapsille ja nuorille vaivattoman tavan tutustua hevosiin ja niiden parissa harrastamiseen. Maksuttomalle
salivuorolle ovat tervetulleita koko perheet, eikä tarvitse
olla edes seuran jäsen.
Marko Samiola treenilenkillä Eemeli-ravurin kanssa Kauratteella.
toiveissa on saada kenttä keskustan lähelle ensi vuoden aikana. Kaikille seuran jäsenille jaetaan jäsenkortit ensi
vuonna.
- Tarkemmat tiedot kortilla saatavista eduista tiedoRavipuolellakin
tetaan kortin mukana, lupaa
koulutusta
Samiola.
Vuoden 2015 alussa seura
Puheenjohtajakautensa aion liittymässä myös Etelä- kana hän on myös saanut vasSuomen Hevosjalostusliiton taanottaa seuralle lahjoitukjäsenseuraksi, mikä avaa uu- sena palan padasjokelaista
sia kanavia kouluttautua ra- hevosurheilun historiaa, kun
vipuolellakin.
Tuulikki Kaunisto on luovut- Jäsenistöstä on jo löyty- tanut PaHuksen huomaan
nyt kiinnostusta esimerkiksi pöytä- ja tilikirjat 1940-luMonte-kurssille, jossa opis- vulle juurensa juontavasta
kellaan raviohjastamista he- Padasjoen hevoskasvattajat
vosen selästä käsin.
?yhdistyksestä.
Kevään 2015 aikana seura
Samiola ottaa mielellään
on järjestämässä kaikille ha- vastaan muitakin ideoita ja
lukkaille tutustumisretken Jo- ajatuksia seuran toiminnan
kimaan raviradalle.
kehittämiseksi. Eemeli jäi syksyn alussa kilpailutauolle ja on jo ihan starttikuntoinen hevonen, kertoo
Samiola.
8-vuotias tamma Annie
Jet ?Viivi. sen sijaan on ollut siitostammana, eikä ole
kilpaillut viimeiseen 3 vuoteen lainkaan.
Padasjokelaisten yhteistyö Capo Tallin kanssa juontaa vuosien taakse, jolloin
Minna Salokoski oli Mauno
Mäntylän omistamalla tallil-
la hevosia hoitamassa.
- Kuluneen vuoden aikana
olen kiertänyt Minnan kanssa
auttamassa Maunoa raveissa,
kun Eemelin poika Capo The
Emil ?Poju. 8
Joululehti nro 51
18.12.2014
Hevosharrastajien PaHus laajentaa
toimintaansa raviurheiluun
Pari vuotta sitten aktiivisten ratsastuksenharrastajien ympärille perustettu Padasjoen Hevosurheiluseura PaHus
ry laajentaa toimintaansa. Jokimaan raviradalle. Yhdistyksen uuden
puheenjohtajan Marko Samiolan myötä mukaan halutaan myös raviurheilusta kiinnostuneita.
- Hevosen rapsuttelukin on
yksi hevosharrastusmuoto ja
näidenkin asioiden ystäviä
halutaan houkutella mukaan
toimintaan, linjaa Samiola.
Tavoitteena on tarjota kaikille hevosurheilusta kiinnostuneille monipuolista toimintaa kunto- ja terveysliikunnasta aina kilpa- ja huippuurheiluun saakka.
- Seurassa meillä on nyt
hyvä porukka viemässä erilaisia asioita eteenpäin ja joka osa-alueelle on nimetty vastuuhenkilöt, myhäilee
Samiola.
Lapsi- ja nuorisotyöstä ja
kerhotoiminnasta seurassa
vastaa Teea Hakulinen, ratsastus- ja kilpailutoiminnasta
Mari Pukarinen ja Sara Ahonen, kuntayhteistyöstä Mira Vilkman, nettiasioista Sara Ahonen ja Sari Heinonen
sekä ravitoiminnasta Marko
Samiola.
Oma kenttä
toiveissa
Tähän saakka seuran toimintaa on rajoittanut oman
ratsastuskentän puute. on juossut kilpaa
ja pärjännytkin lähdöissään,
kertoilee Padasjoen Hevosurheiluseura PaHus ry:n tuore
puheenjohtaja.
- Pikkuhiljaa sitten molemmin puolin kehkeytyi ajatus
siitä, että ottaisimme Mäntylältä hevoset hoitoomme, jotta pääsisimme näkemään hevosarkea.
Haaveissa raviohjastajan lupa
Askel oli suuri Samiolalle,
jonka hevosharrastus oli syksyyn asti lähinnä ravien seuraamista ja muutaman raviliigahevosen osuuden omistamista.
- Itselläni kaikki hevosurheilun osalta alkoi varsin
myöhään vasta vuonna 2008,
jolloin kävin ensimmäistä
kertaa seuraamassa Kuninkuusraveja Jyväskylän Killerillä.
Samiola on käynyt syksyn
aikana muutamana viikonloppuna Ypäjän hevosopistolla opiskelemassa ravihevosen kanssa toimintaa aikuisten ravileireillä.
- Seuraavana tavoitteena
on saada suoritettua vastuuvalmentajalisenssi, jotta saan
oikeuden ilmoittaa itse valmentamani hevosen ravilähtöön.
Tulevaisuudessa haaveissa
on myös C-ajolupa, joka oikeuttaa ohjastamaan hevosta
virallisissa ravikilpailuissa.
Tällä hetkellä mies hoitaa
Eemelin ja Viivin treeniajot
loppuviikosta, alkuviikosta
hän vuorottelee ajoissa Minna-puolison kanssa.
- Kun on itse ensin ajanut
treenilenkin, niin sitten on
mukava siirtyä lauantaina alkuillasta seuraamaan televisiosta Toto75 raveja, myhäilee Samiola.
Marko Samiolalla ja Minna Salokoskella on Kauratteella kotivalmennuksessa kaksi
Capo Tallin ravuria Viivi ja Eemeli.. järjestettävä matkaratsastuskurssi, jonne PaHUslaisia lähtee
kimppakyydillä, kertoo Sara Ahonen.
Kimppakyydillä matkataan
myös Hevoset 2015 ?messuille Tampereen Messu- ja Ur-
Kauppiasparilla ravihevosia kotivalmennuksessa
K-market Ruokapadan
kauppiasparin Marko Samiolan ja Minna Salokosken arkeen tuovat uutta vipinää kotivalmennuksessa
olevat lämminverihevoset
Eemeli ja Viivi.
Hollolalaisen Capo Tallin ravurit muuttivat kauppiaiden hoitoon ja kotivalmennukseen Kauratteelle
syksyllä.
10-vuotiasta Emilio Jet
?ruunaa treenataan tällä hetkellä tavoitteellisesti kilpailemaan alkuvuodesta
Myyjiä oli
kaikkiaan kuusitoista.
- Monet ahkerat ja taitavat
kädet olivat jälleen valmistaneet kaikenlaista kivaa ja
hyvää pukinkonttiin ja joulupöytään, kuvailee Maa-
kesken kyläpäällikkö Elina Luukka.
- Niemisen Elsa oli jo
ennen kukonlaulua laittanut riisipuurokattilan porisemaan, jotta se olisi varmasti valmista ajoissa. Syntyneiden määrä vä
henee myös tulevina vuosina, koska hedelmällisyysikään ovat tulossa pienimmät naisten ikäluokat maan
historiassa.
Avioliitossa elävien lapsi-
perheiden osuus on laskenut
20 vuodessa Suomessa reiluun
60 prosenttiin kaikista lapsiperheistä, kun avoparina elävien lapsiperheiden osuus on
jo lähes 20 % lapsen kanssa
elävistä perheistä.
Padasjoella avioperheitä on
maakunnassa 3. Puuro ja muutkin kyläyhdistyksen puffetin tarjottavat tekivät hyvin kauppansa.
Touko Kaunisto tarjosi
elävää musiikkia soittamalla
joululauluja kahviossa.
Nyystöläläiset Anna-Liisa
Pynnönen ja Liisa Helin tuovat jouluiloa Padasjoen laitoksiin tänä jouluna itse tehdyillä joulukorteilla.
Kaksikko on näpertänyt
syksyn aikana yli 200 korttia,
joita he jakavat tällä viikolla
Pihlajakodin, Tuuliakodin ja
Riekkotien asukkaille.
- Askartelimme jo viime
ystävänpäiväksi kortteja ja
saamamme palaute oli niin
ihanaa, että halusimme tehdä
myös joulukortteja. Kirsin tavoittaa puhelimitse numerosta
040-5326615 tai sähköpostilla kirsi@pykalisto.net
Yksinhuoltajaäitejä vähiten
Lapsiperheitä oli Suo
messa vuoden 2013 lopussa
575 683, mikä on 71 440 kappaletta ja 11 % vähemmän
kuin vuonna 1993. Hyvän joulun toivotukset ja tekijöiden omakätiset
allekirjoitukset löytyvät kor-
Anna-Liisa Pynnönen ja Liisa Helin ovat askarrelleet yli 200 joulukorttia padasjokelaisvanhusten iloksi.
tin sisältä.
- Onhan tässä tunteja mennyt, aloitimme joskus lokamarraskuun taitteessa. Olin äimänkäkenä. Näpsin
tapani mukaan innokkaasti valokuvia talvisista maisemista
ja arvatkaa mitä näin. Tonttu
kurkisti ikkunasta ulos.
Tähän asti olen uskonut, että tontut tarkkailevat meidän
touhuja ja kurkistelevat ikkunasta sisään. Pöydän olikin varannut ennätysmäärä myyjiä. Synty
vyys on laskenut 1940-luvun lopun huippuvuosista 1970-luvun alkupuolelle
asti. Terhokerho ei siis
ole hoitopaikka, jonne tuoda
lapsi leikkimään, vaan idea
on nimenomaan taata myös
perheille kiireetön, yhteinen
leikkihetki. Kunnanjohtaja Heikki Jaakkola nosti
leppoisassa puuropuheessaan
esiin lukuisia paikkoja ja henkilöitä Virmailan ja Kellosalmen alueelta. Tontut olivat myös
koristelleet Pitokärjen sisätilat tosi jouluisiksi. joulukuuta, kun olin menossa kyläyhdistyksen järjestämään puurojuhlaan. Riensin sisälle kertomaan
tämän ihmeellisen asian Pitokärjen isännälle, siis Toivosen
Hessulle. Varapuheenjohtaja Mauri Makkonen toivotti vieraat lämpimästi tervetulleeksi. Heikki totesi, että
on tainnut maja olla liian paljon tyhjillään, kun hiippalakit
ovat sen vallanneet asumuksekseen. Kerhoon ovat tervetulleita leikkimään myös
isovanhemmat lastenlastensa kanssa.
Terhokerhot ovat maksuttomia ja kaikille avoimia lasten ja eri-ikäisten aikuisten
kohtaamispaikkoja. Padasjoella yksinhuoltajaäitien
määrä on maakunnan pienin.
Jouluiloa itse tehdyillä kierrätyskorteilla
Jouluisia tunnelmia Rientolassa taltioi Hannele Juhola.
Joulumyyjäiset
Maakeskessä
Iloinen hyörinä täytti
Rientolan jo varhain lauantaiaamuna, kun myyjät saapuivat jo hyvissä ajoin laittamaan tuotteitaan esille. Helmikuussa kokoonnutaan Kasiniemen Kokkopirtillä, maaliskuussa Vesijaolla,
huhtikuussa jälleen kirkonkylällä, tällä kertaa paikkana on Pihlajakoti, ja toukokuussa Maakesken Punaisella Tuvalla.
Eri-ikäisten laatuaikaa
Jokainen kerhokerta on erilainen ja kerho voi muodostua erilaisista teemoista. Maukas puuro rusinasopan kera
maistui kaikille. Antaessaan saa niin paljon itsekin,
kertovat vapaaehtoistyötä
muutoinkin tekevät naiset.
Pihlajakodin, Riekkotien
ja Tuuliakodin asukkaiden lisäksi korttitervehdyksiä saavat joulun alla myös oman
kylän vanhukset ja kylätoimikunnan jäsenet.
Ekologisissa joulutervehdyksissä on hyödynnetty vanhoja joulukortteja, joita löytyi Helinien varastoista lähes 500.
Kortti on liimattu taitettavan punaisen pahvin etukanteen. Esimerkiksi Maakeskessä tutustutaan toukokuussa mahlan
valutukseen ja maistellaan
tätä vitamiinipitoista juomaa.
Kerhojen tarkempi paikka ja
syksyn aikataulut ilmoitetaan
Padasjoen Sanomien seurapalstalla.
Terhokerhossa tärkeintä on
lasten ja aikuisten kiireetön
yhdessäolo, leikin avulla luodaan siltaa eri sukupolvien välille. Taustalla valkokankaalla pyörivä kylämme
tapahtumista ja upeista maisemista koostettu diaesitys antoi
lisää jutunjuurta pöytiin.
Joulupukin ilmestyminen
paikalle teki pienen tauon
puheen porinaan. eniten, 58,6 %
lapsiperheistä.
Valtaosa yksinhuoltajaperheistä on yhä äidin ja lasten
muodostamia lapsiperheitä
(86,3 %), mutta isän ja lasten
osuus on kasvanut 20 vuodes-
sa 1,5 prosenttiyksikköä 13,7
%:iin kaikista yksinhuoltajaperheistä.
Päijät-Hämeen kunnista yksinhuoltajien osuus lapsiperheistä on pienin Hollolassa
(16,2 %), sekä Nastolassa että Padasjoella yksinhuoltajien
osuus on 17,5 %.
Äitien osuus yksinhuoltajaperheistä on Lahdessa ja Sysmässä suurempi kuin maassa
keskimäärin, lähes 90 %. Padas
joen Terhokerhon vastuuhenkilönä toimii SPR:n paikallisosaston varapuheenjohtaja Kirsi Pykälistö. Kumpikin postittaa
omille sukulaisilleen ja ystävilleen puolensataa joulukorttia.
- Kortista jää pysyvämpi
muisto kuin tekstiviestistä.
Pynnösen mukaan joulukortti myös muistuttaa kauniilla tavalla joulun sanomasta.
- Annamme jouluna lahjoja toisillemme, koska Jumala lahjoitti meille ihmisille Jeesuksen.. Kerhoissa tarinoidaan,
lauletaan, askarrellaan tai ollaan vain. Se on
kuitenkin pieni vaiva siihen
iloon nähden, jonka näkee
kortin saajan kasvoilta, tuumii kaksikko.
Naiset ovat perinteisten
itse tehtyjen korttien kannattajia. Luvattuun
ohjelmaan tuli pieni muutos kyläyhdistyksen puheenjohtajan sairastuttua. Terhokerho päätettiin käynnistää
17.1.2015 klo 14 Visapuistossa, jotta myös keskustan
vanhusten on helppo osallistua kerhon toimintaan.
Tämän jälkeen terhokerhoillaan pääsääntöisesti joka
kuun ensimmäinen lauantai
kiertävästi eri puolilla Padasjokea. ja paikalle saapuikin varsin aktiivinen ja
puhelias joukko suunnittelemaan Padasjoelle sopivaa Terhokerhoa. Juhlassa laulettiin yhdessä ja kuultiin Lee-
na Kemppisen lausuma koskettava runo, jonka hänen äitinsä on kirjoittanut evakkotaipaleesta.
Juttu solisi pöydissä aivan
itsestään, olihan väki toisilleen tuttua. Taivaalta hiljalleen putoilevat lumihiutaleet viimeistelivät tunnelman ulkona.
Nelisenkymmentä kyläläistä noudatti kutsua saapua joulupuurolle Pitokärkeen. Punanutun
pussista löytyi pikkupaketti
jokaiselle. Moni sai vielä lisää kotiin viemisiä arpajaispöydän antimista. Kotimatkalle lähdettiin tyytyväisin,
jouluisin mielin.
Maire Heija
Suomen Kulttuurirahaston käynnistämä Koko Suomi leikkii ?hanke on synnyttänyt jo 122 Terhokerhoa 100 kuntaan eri puolille maata. Joululehti nro 51
18.12.2014
9
Terhokerho käynnistyy
Padasjoella tammikuussa
Kellosalmella elvytettiin kyläläisten puurojuhlaperinnettä lauantaina.
Joulun odotuksen taikaa
Minulle tapahtui ihan uskomaton juttu Kellosalmen Pitokärjen pihamaalla lauantaina
13. Padasjoella on mukana myös paikallinen 4H-yhdistys.
Terhokerhon suunnittelupalaveri järjestettiin Kuntalassa 24.11. Hanketta toteuttaa Mannerheimin Lastensuojeluliitto ja Suomen Punainen Risti, ja Padasjoki
on nyt yksi näistä kunnista,
missä Terhokerho käynnistää toimintansa
10
Joululehti nro 51
. lahjakortteja jakamalla. kapakoissa. Nettipataan (www.
joulupata.fi) voi tehdä lahjoituksia vuoden loppuun asti.
23 vuotta
Brasiliassa
Nuori Leena Paananen tu
tustui pelastusarmeijaan 1950luvun lopulla muutettuaan kotoa Keiteleeltä Helsinkiin lastenhoitajaksi.
- Jäin kaupungilla seuraamaan pelastusarmeijan ulkoilmakokousta. Se rytmikäs mu-
Pelastusarmeijan Bangunin osaston väkeä joulupäivän jumalanpalveluksessa Rio De Janeirossa vuonna 1982.
siikki ja iloinen reipas meininki vetivät kummalla tavalla puoleensa.
Veto oli sen verran voimakas, että Paananen liittyi ensin vapaaehtoisena pelastusarmeijaan. Vastaanotto oli aina hyvä ja huumorilla selvisi pitkälle, muistelee
Paananen.
60-luvun alkupuolella Lahden osastossa työskennellessään hän vieraili myös Padasjoella, jossa toimi Hakian talossa Romon Iso-Hiekalla pelastusarmeijan slummisisarten
kesäsiirtola.
- Kesäsiirtolaan otettiin kesällä muutamaksi viikoksi
kaupunkilaislapsia, joilla ei
ollut muutoin mahdollisuutta päästä maalle.
Vuonna 1969 Paanaselle
tarjoutui tilaisuus lähteä lähetystyöhön toiselle puolelle
maapalloa Brasiliaan. Harjoituksia on
kerran viikossa ja esiintymisiä muutama vuodessa.
- Nautin todella laulamisesta. Siunauksen toivottaminen on myös monelle lahjoittajalle tärkeä asia, tietää osaaikamaakeskeläinen.
Ensimmäistä kertaa Paananen osallistui joulupatake
räykseen vuonna 1961 nuorena pelastusarmeijan kadettikoululaisena. Se ylsi 14 parhaan joukkoon kansainvälisessä Earth Hour City Challenge -kilpailussa,
jossa mitattiin ilmastonmuutoksen vastaisia toimia. Matka
oli samalla hänen ensimmäinen ulkomaanmatkansa.
- Matkustin ummikkona ensin laivalla Lyypekkiin ja sieltä junalla Espanjan kautta Portugaliin, josta Atlantin ylitys
laivalla kesti kolme viikkoa.
Kerran oli niin kova myrsky,
että illallispöytään ei tullut
muita kuin minä, joka en kärsinyt merisairaudesta.
Matka Brasiliaan venyi lopulta 23 vuoden mittaiseksi.
Paananen työskenteli eri puolilla maata mm. poikien lastenkodissa, joka otti suojiinsa orpoja ja puoliorpoja ka-
tulapsia.
- Brasiliassa oli suomalaissiirtokunta, jossa vierailin laulattamassa ihmisiä kerran kuukaudessa. Merkkiteko on aineeton
lahja, jolla voi tukea joko
kotimaan työtä tai lahjoittaa Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastoon.
Merkkiteosta lahjoittaja saa todistuksen sähköpostiin ja halutessaan kortin postitse. Suunnitelmaan tuli kuitenkin muutos,
kun hän sai lääkäriltä diabetesdiagnoosin ja kiellon jättää työ ulkomailla.
- Sain komennuksen Lahden osastoon, jossa työskentelin siihen asti, kunnes
jäin varhaiseläkkeelle vuonna 1997.
Lahden työvuosinaan hän
ystävystyi myös Eija Laaksosen kanssa, joka työskentelee nykyään Padasjoen seurakunnan diakoniatyöntekijänä.
Paananen viettääkin nykyään
lähes kaikki viikot Laaksosten
mökillä Maakeskessä.
- Viihdyn niin hyvin Padasjoella, että olen harkinnut jopa muuttavani kokonaan Lahdesta tänne.
Paananen on laulanut alusta
asti, reilut kymmenen vuotta,
Padasjoen seurakunnan päiväkuorossa. Pelastusarmeijan
sotilas ja virka-asun kantaja hänestä tuli vuonna 1961,
kun hänet hyväksyttiin opiskelijaksi pelastusarmeijan kadettikouluun.
Valmistuttuaan Paananen
kiersi seitsemän vuotta kenttäupseerina eri puolilla maata tekemässä hengellistä ja
sosiaalista työtä.
- Tapasimme ihmisiä ja
myimme Sotahuuto-lehteä
mm. Padasjoelta piirihallitukseen
valittiin Ilkka Mertsalmi,
Padasjoen Yrittäjien puheenjohtaja.
Yrittäjäjärjestön painopisteet vuodelle 2015
keskittyvät vaatimukseen
työmarkkinoiden uudistamisesta, julkisen sektorin koon pienentämisestä,
verotuksen kannustavuudesta, yksinyrittäjien aseman parantamisesta sekä
turhan sääntelyn perkaamisesta.
Toimintasuunnitelmassa
on jatkaa keskustelua julkisten palvelujen järjestämistavasta ja tuotantorakenteesta erityisesti sotelain uudistamiseen liittyen.
Järjestö vaatii yritystoiminnalle julkiseen sektoriin verraten tasavertaisia
edellytyksiä osallistua palvelutuotantoon. Joulukuun HINKUteok
si on valittu Lappeenrannan
kaupunki. Katkos patavahtina toimimiseen tuli ainoastaan lähetystyövuosina
Brasiliassa.
Nyt 75-vuotias eläkeläinen haluaa edelleen olla vapaaehtoisena mukana keräyk
sessä.
Padalla otetaan vastaan
paitsi rahaa, myös puhdasta ja ehjää vaatetta sekä ruokatavaraa. Biovoimalaitos tuottaa 85 % kaupungin kaukolämmöstä.
Mertsalmi
piirihallitukseen
Päijät-Hämeen Yrittäjien
syyskokous valitsi 10.12.
Pentti Patosalmen jatkamaan Päijät-Hämeen Yrittäjien puheenjohtajana. Paananen on huomannut, että mitä vaikeampi
aika on, sen karttuisampi on
kansan käsi.
- Lahjoittajien joukossa on
hyväosaisia, mutta myös paljon niitä, jotka antavat vähästään.
Pelastusarmeija tukee keräysvaroilla avun tarpeessa
olevia joulun aikaan ja ympäri vuoden mm. Minut nostettiin jo 3-vuotiaana kannonnokkaan laulamaan, kun kotitilalle tuli väkeä heinänkorjuuseen, muistelee Paananen.
Lisäksi hän osallistuu aktiivisesti seurakunnan käsityökerhon toimintaan.
- Viime keväänä olin ensimmäistä kertaa myös yhteisvastuukerääjänä Padasjoella.
Leena Paananen ja pelastusarmeijan lastenkodin poikia Brasilian itsenäisyyspäivän paraatissa Joinvillessä 7.9.1973.. Merkkitekojen vaihtoehdot löytyvät
osoitteesta punaisenristinkauppa.fi.
Esimerkiksi kymmenellä eurolla saa 30 kg vehnä- tai maissijauhoa nälänhädästä kärsiville ihmisille, 17 eurolla saa äitiyspakkauksen katastrofin keskellä synnyttävälle
äidille ja 25 eurolla tukea
Punaisen Ristin turvatalojen kautta 12?19-vuotiaille nuorille.
18.12.2014
Pelastusarmeijalaisen
joulumieli syntyy patavahtina
Leena Paanasen joulunodotus käynnistyi todenteolla
maanantaina, kun Pelastusarmeijan perinteiset joulupadat
ilmestyivät jälleen kaduille.
Paananen on toiminut patavahtina Lahdessa Sokoksen
kulmalla jo yli 20 vuotta.
- Yksinäiselle ihmiselle on
mukavaa, kun pääsee toivottamaan monelle hyvää joulua. Tavoitteena on pk-yritysten mahdollisuuksien lisääminen kun
tien järjestämisvastuulla
olevien palveluiden tuottajina ja saavutettavien kustannussäästöjen kautta kuntien verotuspaineiden helpottaminen.
Punaisen
Ristin
aineeton lahja
ilahduttaa
kaukanakin
Punaisen Ristin Merkkiteko on lahjavaihtoehto, joka ilahduttaa sen saajaa ja auttaa samalla muita. Sain sieltä
myös ystäviä, joiden luona
vietin lomiani.
Ensimmäiselle lomalleen
kotimaahan hän pääsi vasta viiden vuoden palveluksen jälkeen. Viime vuonna
joulupatakeräys tuotti kaikkiaan lähes 900 000 euroa sekä runsaan määrän vaatepaketteja.
Pelastusarmeijan joulupadat ovat jo vuodesta 1906
saakka edustaneet suomalaisille toivoa ja keräyksestä on
muodostunut monelle suomalaiselle luotettava tapa auttaa
lähimmäistä.
Maailman ensimmäinen
joulupatakeräys järjestettiin
Leena Paananen on toiminut joulupatakeräyksen patavahtina Lahden Sokoksen luona jo yli 20 vuotta.
jo vuonna 1891 San Franciscossa köyhien merimiesten auttamiseksi.
Lisääntyneen avuntarpeen
vuoksi Suomen Pelastusarmeija ottaa tänä vuonna käyttöön myös miehittämättömät
joulupadat, joita löytyy VR:n
lipunmyyntipisteiden ja Citymarkettien infopisteiden yhteydestä.
Joulupatakeräys jatkuu ulkona olevilla padoilla 23.12.
saakka. Myöhemmin hän
matkusti Suomeen joka toinen vuosi.
Vuoden 1992 lomaltaan
Paanasen oli tarkoitus palata entiseen tapaan jatkamaan
työtään Brasiliaan
Joululehti nro 51
18.12.2014
Tervetuloa joulun herkullisimmille ostoksille!
HEDELMÄ- JA VIHANNESOSASTOLTA
palvelemme su 21.12. Kääri kala voipaperiin ja
kelmuun ja siirrä pakastepussiin. Valuta
päälle limettimehu. Sekoita piparjuurismetanan
ainekset ja tarjoile graavikalan kanssa.
99
Novelle
Kivennäisvedet
2 x 1,5 l, 3 l
(sis. asti
90 LOHIFILEE
/kg
pakattu, Norja
Raj. olemme auki klo 7?12. 3 / talous
facebook.com/hameenmaa
11. 25.-26.12. Ripottele fileen
päälle suola, sokeri ja limetin kuoriraaste. 7 kg
1
Suomalainen
69/kg
69/kg
JUHLAKINKKU
potkalla, tuoresuolattu
n. 7,7 kg
JUHLAKINKKU
luuton, pakaste
n. poikkeuksellisesti klo 12?21.
jouluaattona 24.12. 7,68 + pantit
0,60) (3,88/l)
Hinta voimassa 2.1.2014 alkaen
PALVELEMME
Arkisin 7?21
Lauantaisin 7?18
Sunnuntaisin 12?18
LIMETTIGRAAVATTU LOHI JA PIPARJUURISMETANA (10 annosta)
7
Hinnat voimassa vähintään 24.12. 1 kg
Saksa
14
90/kg
Rainbow
Savulohifilee
n. suljettu. 3?5 kg
KLEMENTIINI
Espanja
29/kg
OMENA
Red
USA
Joulun kalapöytään
3
99
Kotimaista
Karjalanpaisti
600 g (6,65/kg)
2
79
4
Atria
Rosolli
550 g (5,07/kg)
95
Marabou
Symphonykonvehdit
400 g (12,38/kg)
8
95/kg
Rainbow
Kalkkunan
fileerulla
n. 700 g
165
Vaasan
Joululimput
500 g
(3,30/kg)
2
99
Saarioinen
Joululaatikot
700 g (4,27/kg)
6
19
Amaryllis
kaksivanainen,
punainen
399
Presidentti
Kahvi
500 g (7,98/kg)
2
39
2
Rainbow
Sillit
275?550 g
(4,35?8,69/kg)
700 g lohifileetä
2 rkl karkeaa merisuolaa
2 tl sokeria
2 limetin raastettu kuori
0,5 limetin mehu
Piparjuurismetana
1 prk (120 g) smetanaa
2 rkl piparjuuriraastetta
0,5 dl kermavaahtoa
ripaus sokeria
ripaus suolaa
ripaus rouhittua mustapippuria
Nypi lohifileestä ruodot pois. Pyyhi suola kalan pinnasta ja leikkaa kala
ohuiksi viipaleiksi. 2,19+pantit
0,80) (0,73/l)
828
Koff Jouluolut III
6 x 0,33 l, 1,98 l
(sis. Anna fileen
maustua jääkaapissa painon alla noin 8 tuntia tai
yön yli. hyvää joulua!
3
0
Suomalainen
95/kg
99/kg
6
5
Suomalainen
JUHLAKINKKU
potkalla, pakaste
n
ja 26.12. 12
Joululehti nro 51
18.12.2014
Kiitämme
asiakkaitamme
ja yhteistyökumppaneitamme
kuluneesta vuodesta
ja toivotamme
Padasjoen 4H-yhdistys
toivottaa tukijoilleen ja kaikille
padasjokelaisille oikein hyvää joulua
ja onnellista uutta vuotta 2015
Padas-Keittiöille lämmin kiitos toimistomme
uudesta keittiöstä!
Kierrätyskeskus ja yhdistyksen toimisto
lomailevat 22.12.2014-6.1.2015.
4H-kerhot käynnistyvät jälleen viikolla 3,
eli 12.1.2015 alkaen.
Hyvää Joulua.
Kiitos
kuluneesta
vuodesta
ja Onnea
vuodelle 2015!
Hyvää Joulua ja
Onnellista Uutta Vuotta
m/s Elbatar
Padasjoen Laiva Oy
Avoinna 24.12 . (03) 874 590
Hyvää Joulua ja
Onnellista Uutta Vuotta!
www.jaamestarit.fi
Jari Engberg Oy
Kiitos kuluneesta vuodesta.
HYVÄÄ JOULUA ja
ONNELLISTA UUTTA VUOTTA 2015
Padasjoen Harrastajateatteri
Menneestä vuodesta kiittäen
toivotamme kaikille
rauhaisaa joulunaikaa sekä
onnellista uutta vuotta 2015.
Putki-Käki Ky
Kiitämme asiakkaitamme kuluneesta vuodesta ja toivotamme
kiittää asiakkaitaan
kuluneesta vuodesta
ja toivottaa hyvää ja
rauhallista joulua!
Kiitos kuluneesta
vuodesta!
HYVÄÄ JOULUA
ja MENESTYSTÄ
VUODELLE 2015
Heikki ja Kaija
Koivukoski
Hyvää ja Rauhallista Joulua
ja Onnellista Uutta Vuotta!
Maanrakennus Pekka Ahonen Oy
HYVÄÄ JOULUA
ja
ONNELLISTA UUTTA VUOTTA
Puutavaraliike Peltola Oy
Rauhaisaa joulua ja
riehakasta uutta vuotta!
Piirinuohooja Ahti Laaksonen
Kiitän asiakkaitani työntäyteisestä vuodesta.
Toivotan rauhallista joulua ja
hyvää alkavaa vuotta 2015!
Puunjalostus Antero Kallioinen
Hyvän
olon Ada
Hauskaa joulua ja
onnellista uutta
vuotta 2015
Toivottaa
Kullasmarinan
Loma-asunnot
www.kullasmarina.fi
Kiittäen kuluneesta vuodesta
toivotamme hyvää joulua ja
menestystä uudelle vuodelle!
Padasjoen Auto- ja Konekorjaamo
Ismo ja Kimmo
Anne Lahtinen
toivottaa
Hyvää joulua ja
onnea vuodelle 2015
rauhallista
joulua ja
liikunnallista
uutta vuotta
2015!
Kiitos asiakkaille
ja ihanille
ryhmäliikkujille!
KULLAS MARINA
PARTURI-KAMPAAMO
HIUSSOPPI
Joulun rauhaa sekä
Onnellista Uutta Vuotta 2015
Ê
Hiuskulman Anna Karikankaan Kati
Ê. avoinna 8-12, la 27.12. sekä 6.1.
Kirjastoauto lomailee 22.12.-6.1.
Puhelin 0440 529300
www.padasjoki.fi/kirjasto
Olemme myös Facebookissa
Rauhallista
joulua
Rauhallista
ja
joulua
Onnea
vuodelle
ja onnea
20152015
vuodelle
Lämpimät kiitokset
kuluneesta vuodesta.
Hyvää ja tuoksuvaa Joulun iloa!
Onnea vuodelle 2015
Padaskukka Keskustie 23
Ajopuu Oy
Kiittäen kuluneesta vuodesta toivotamme
Ajopuu Oy
Rauhallista joulua
EURORAUTA OY
Kiitos kuluneesta vuodesta. suljettu
Padasjoen kirjaston väki
kiittää asiakkaita
kuluneesta vuodesta ja
toivottaa Hyvää Joulua
ja Onnellista
Alkavaa Vuotta!
KIRJASTO ON SULJETTU
24.-28.12. klo 8.30-12.00
25.12. Toivotamme
Palvelemme ma-pe 9-17, la 8-14
24.12. ja 31.12.-1.1. 8-14
Taulunmäentie 1 p
Joululehti nro 51 13
18.12.2014
Kiittäen asiakkaitamme ja
yhteistyökumppaneitamme
kuluneesta vuodesta toivotamme
Rauhallista Joulua ja
Hyvää Uutta Vuotta
Metsä- ja mökkipalvelut Simo Gran
toivoo
asiakkailleen
ja ystävilleen
hyvää joulua
ja uutta vuotta.
Kiitos
kuluneesta
vuodesta
Toivottaa Rauhallista Joulua
ja Hyvää Uutta Vuotta 2015
P
Jussi Salonen kiittää
A
RIKEIT AN TYTÖ
E
T
AP
toivottaa HYVÄÄ JOULUA
ja ONNELLISTA
UUTTA VUOTTA
asiakkaita ja
yhteistyökumppaneita
kuluneesta vuodesta
sekä toivottaa kaikille
RAUHALLISTA
JOULUA ja
ONNELLISTA
UUTTA
VUOTTA!
Padasjoen Yritys ry kiittää
menestyksekkäästä kuluneesta
vuodesta 2014
urheilijoita, vanhempia, valmentajia ja kaikkia
toimintaan osallistuneita ja seuraa tukeneita
sekä toivottaa kaikille oikein rauhaisaa joulua ja
liikunnallista uutta vuotta !
Yhteistyökumppaneita ja tukijoitamme
päättyvästä vuodesta lämpimästi kiittäen
Rauhaisaa Joulua ja
menestyksellistä
Uutta Vuotta toivoen!
Lämmin joulutervehdys
ja kiitos kuluneesta
vuodesta!
Padasjoen Sotaveteraanit ry.
ja Naisjaosto
Lämmin kiitos kuluneesta vuodesta
Rauhallista joulua
ja onnea vuodelle 2015
Hyvästä yhteistyöstä kiittäen
toivotamme
Rauhallista Joulua sekä
Onnellista Uutta Vuotta!
Padasjoen Saneeraus- ja Rakennustyö Ky
Rakennustyö V-M Heinonen Oy
Verhoilu Marjukka
kiittää asiakkaitaan
vuodesta 2014
ja toivottaa
oikein mukavaa ja
lämmintä joulua!
Eläkeliiton Padasjoen Yhdistys ry
toivottaa jäsenilleen ja yhteistyökumppaneilleen Rauhallista Joulua
ja Onnellista Uutta Vuotta!
Pertti Ahonen ja muut tontut
Hyvää Joulua ja
Siunattua Uutta Vuotta 2015
Padasjoen srk ja työntekijät
Kiitos kuluneesta vuodesta asiakkaille.
RAUHALLISTA JOULUA ja
HYVÄÄ UUTTA VUOTTA
Kiitän asiakkaitani ja yhteistyökumppaneitani
kuluneesta vuodesta ja toivotan
Rauhallista joulua ja
menestystä vuodelle 2015!
Autoilija Osmo Suullinen
SÄHKÖASENNUS RISTO NURMINEN
toivottaa hyvää joulua
ja onnellista uutta vuotta
Paperisoturit ky
Padasjoen Puhelinpalvelu
RR-kirppis
Padasjoen Autohuolto Tmi
Rauhallista
Joulua ja
liikunnallista
vuotta 2015!
Padasjoen Latu
Kiitokset
asiakkaillemme
kuluneesta vuodesta
Hyvää Joulua
ja Onnea
vuodelle 2015!
Antenniasennus
Pekka Tervala
Tuoremehuasema
Irja Tervala
padasjoen TAKSIT toivottaa
turvallista JOULUA
ja HYVÄÄ UUTTA VUOTTA
Toivotamme
kaikille
padasjokelaisille
Rauhallista Joulua ja
Hyvää Uutta Vuotta.
Kiitos vapaaehtoistyöntekijöille sekä
toimintaamme
avustaneille.
SPR:n Padasjoen osasto
Hyvää
joulua ja
onnellista
uutta
vuotta
PIRJON HOIVA
T. Ilkka ja Sinikka.
Riikka ja Janne Niemiselle sekä Niemisen linjalle hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2015. Terttu Ottman.
Pajulan tila kiittää asiakkaita kuluneesta vuodesta ja toivottaa hyvää uutta vuotta.
Rauhallista joulua ja siunausta vuodelle 2015. Riekkotien väki ja hoitajat
Rauhallista joulua ja hyvää uutta vuotta teille ystävät, sukulaiset + tutut. Antero Båga ja Eila Nevalainen.
Päijät-Hämeen
vuoden kylä 2014
Kirkonkylän kyläyhdistys kiittää
kaikkia toiminnantäyteisestä
vuodesta! Rauhallista joulunaikaa
ja yhteisöllistä uutta vuotta 2015!
Jouluterveisiä matkaystäville. 14
Joululehti nro 51
www.padmu.fi
18.12.2014
Rauhaisaa Joulunaikaa
Kiitos maanomistajille, yhteistyökumppaneille ja talkoolaisille
kuluneesta vuodesta.
ja
Onnea Vuodelle 2015
Leppoisaa joulun aikaa ja
vauhdikasta uutta vuotta.
Padasjoen Riistanhoitoyhdistys
Toivottaa Padasjoen Moottoriurheilijat
Metsäneläinten
joulurauha 24.-25.12.
Hauskaa joulua ja
menestyksekästä vuotta 2015
Padasjoen Kokoomus toivottaa
Kiitokset maanomistajille ja tukijoille
toivottaa Päijät-Rasti
RAUHALLISTA
JOULUA ja ONNEA
VUODELLE 2015
Hyvää joulua ja
menestystä uudelle vuodelle 2015!
Kiitämme yhdistyksen jäseniä ja kaikkia
tilaisuuksissa vierailleita, toivottavasti viihdyitte.
MTK -Padasjoki
Toivotamme hyvää joulua
sekä onnea ja menestystä vuodelle 2015.
Kellosalmi-Seitniemi-Virmailan kylähdistys ry
Padasjoen VPK toivottaa
rauhallista joulua ja
turvallista uutta vuotta
Maakesken
kyläyhdistys ry
toivottaa hyvää
joulua ja kiittää
kuluneesta
vuodesta
www.kellosalmi.net
Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2015. Eino ja Anneli Santala.
Kärykonnun joulu lähestyy, nähdään pian!. Eeva-Riitta Kusmin.
Joulun rauhaa! Onnellista vuotta 2015 toivottaa Alpo ja Eila.
Kiitokset lahjoituksista vuodeosastolle sekä hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2015 Maija Engbergille, Piia Savolalle ja
Miia Terämälle!
Hyvää joulua ihanat taksipojat. Rauhallista joulunaikaa ja onnea vuodelle 2015. T. L.Lääväin lehmä
Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2015. Kauno ja Marja.
Toto ja Tonkka kiittävät Kirkonkylän kyläyhdistystä koirapuistosta. Sanomaa sinulle -palstan kirjoittajille rauhaisaa ja siunattua joulua. Mira, Toni, Jesse, Tara + kaikki karvakorvat. Eero.
Kiitos kuluneesta vuodesta. Kiitos matkoista. Matkalaiset
Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2015 sukulaisille Suomeen. Kaikille karvakorville hyvää joulua. Auttoisten tytöt.
Kasiniemen kuntopiiriläisille rauhallista joulua ja aktiivista ensi vuotta. Laineen Raija
Hauskaa joulua ja onnellista uutta vuotta! T. Marjatta ja Antti Huvinen
Vuoden loppu taas häämöttää ja kohta uutta alamme viettämään, on aika toivottaa hyvää joulua ja vuotta 2015.
Terveisin Elsi ja Lauri Göteborista
Kiitos kuluneesta lukukaudesta. Tv. Toivottaen Esa Pyykkö.
Rauhallista joulua ja onnea uudelle vuodelle! Tv. Tv. Irja Väänänen ja Thomas Väänänen perheineen
Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2015 teille kaikille saamastani luottamuksesta vuoden aikana toivoo Silja Savola.
23 x kiitos äänestäjilleni. www.vuorensinen.net
Hauskaa joulua Ulla ja Tauno Tuomiselle! T. Veikko, Mari perheineen ja Juha perheineen.
Rauhallista joulua, hyvää uutta vuotta kaikille padasjokelaisille toivottaa Hakian Antti.
Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2015 sukulaiset ja ystävät
Joululehti nro 51 15
18.12.2014
Joulukuvakilpailun satoa
Padasjoen Sanomien joulukuvakilpailuun tuli runsaasti jouluisia otoksia. Onneksi olkoon, Ilkka Kapi-
ainen! Palkinnoksi saat padasjokelaislaulaja Armi
Flinkin uutuuslevyn, marraskuussa ilmestyneen
?Joulun salaisuus?.
Päiväkerhojen joulujuhlassa viime sunnuntaina nähtin kirkossa kaunis joulukuvaelma.
Tontut makkaran paistossa, Ilkka Kapiainen. Toimituksen tontturaati valkkasi ehdotusten joukosta parhaimmaksi katsomansa, niistä osa
on julkaistu alla.
Voittajaksi useamman kymmenen osallistujan joukosta
valitsimme
herttaisen ulkokuvan,
jossa hankeen
asetellut käpytontut ovat makkaranpaistopuuhissa
16
Joululehti nro 51
18.12.2014
Sylvi Korhonen 100 vuotta 20.12.
Sylvi Korhonen juhlii satavuotissyntymäpäiväänsä ylihuomenna lauantaina terveysaseman vuodeosastolla.
Hän on tällä erää jo neljäs sadan vuoden iän saavuttanut elossa oleva padasjokelainen. Ja niin
kristittyjen pyhäpäiväksi vähitellen vakiintui sapatin (lauan
tain) jälkeinen sunnuntai,
huomauttaa Mattila.
Padasjoellakin on hiljattain otettu käyttöön kolehdin siunaamiskäytäntö. Kolehtia
anovat pääasiassa kristilliset
yhdistykset ja järjestöt, jotka toimivat enemmän tai vähemmän tiiviisti luterilaisen
kirkon yhteydessä.
- Lista on pitkä. Kaikille anojille ei voida myöntää kolehtia.
Suntio sulkee haaveihin
kerätyt rahat kirkonmenojen
jälkeen lippaaseen ja vie lippaat pankkiin. ?Sapatin jälkeinen päivä?
oli tavallinen arkipäivä, mutta kristityille erityinen, sillä
se oli ?Herran päivä?, nimittäin Jeesuksen ylösnousemuksen muistamisen päivä. 16:2)
Paavali kehottaa keräämään
kolehtia joka viikko; ?kunkin teistä on aina sapatin jälkeisenä päivänä pantava syrjään rahaa sen verran kuin hänellä on varaa??
. Heistä kolme
kuoli pieninä.
Sylvin isä piti perheen elättämiseksi kotona pientä kauppaa ja teurasti eläimiä.
Sylvi ja ainakin osa perheen muistakin lapsista kävi koulua Neroskulman vanhalla koululla.
Pastilat olivat aikanaan harvinaisen liikkuvaista väkeä.
toa perheelle, muistaa Eero
Korhonen.
Vuonna 1960 Korhoset ostivat pienen maatilan Seitniemen Louhikosta. Kolehtihaaveja ei viedäkään
saarnastuolin juureen, vaan
suntio ja mahdolliset vapaaehtoiset avustajat kulkevat
kolehdin kerättyään alttarille, jossa pappi siunaa kertyneen uhrilahjan, minkä jälkeen haavit rahoineen viedään sakastiin.
Siunauksessa pappi voi
lyhyesti rukoilla kyseisen
kolehdin ja kohteen puolesta, pyytää Jumalan siunausta ja menestystä tehtävään.
Seurakunta ei näitä sanoja kuule kolehtivirttä veisatessaan.
- Sanamuodot vaihtelevat.
Itse sanon esimerkiksi ?Olkoon tämä lahja siunattu Jumalan käyttöön?.. Myös juutalaisten temppelipalvelukseen
kuuluivat uhrilahjat, varsinkin
eläinuhrit mutta myös raha-
lahjat tai muu tavara, toteaa
Mattila.
Tästä tunnettu esimerkki on
lesken ropo, josta kerrotaan
Luukkaan kirjassa. Valmistuttuaan
hän työskenteli mm. Myöhemmin perheeseen syntyi vielä yhdeksän lasta lisää. Kor. Padasjoen vanhin
asukas täyttää maaliskuussa
102 vuotta.
Korhonen syntyi joulun alla 1914 Lammin puolella Neroskulmalla vanhempiensa
Aino ja Hannes Pastilan esikoiseksi. Rahat tilitetään eteenpäin pankkisiirtoina kirkkohallituksen kautta
tai suoraan sille yhdistykselle tai tarkoitukseen, jolle kolehti on määrätty.
Keskimääräinen kolehti Padasjoella on Mattilan mukaan
osapuilleen 100-150 euroa.
Summaan vaikuttaa toki suuresti se, miten paljon väkeä
on kirkossa.
- On muistettava, että kolehti on vapaaehtoinen lahja: jokainen antaa sen verran kuin
haluaa. Jokainen arvioi itse, haluaako tukea sitä kohdetta, joka on tälle päivälle määrätty. Isä-Toivo kävi töissä Saksalan kartanossa, jonka pelloilla hän työskenteli
omalla hevosellaan.
- Meillä oli yksi lehmä yhteislaitumella Nyystölän tien
varrella, jossa äiti kävi joka päivä lypsämässä mai-
Sylvi Pastila ja Toivo Korhonen vihittiin vuonna 1952.
Kolehtia kerätään edelleen kirkossa ikiaikaiseen tapaan
- Suurimman osan kolehtikohteista on kirkkohallitus
määrännyt valmiiksi, seurakuntiin tulee joka vuodelle
suunnitelma kolehdeista.
Listassa on noin yksi tyhjä sunnuntai kuukaudessa,
johon voidaan seurakunnissa harkita joku oma kohde, kertoo Padasjoen seurakunnan kirkkoherra Tapio Mattila.
Kirkkoherra laatii seurakunnan kolehtisuunnitelman kolme kertaa vuodessa ja kirkkoneuvosto hyväksyy suunnitelmat. Myöhemmin Paavali käynnisti perustamissaan seurakunnissa keräyksiä, joilla varoilla haluttiin auttaa Jerusalemin seurakuntaa erityisesti nälänhätävuosien aikana.
Raamatussa (1. Tila oli
kooltaan vain viisi hehtaaria,
mutta metsää oli lisäksi Sylvin puolelta muutama kymmenen hehtaaria Särsjärvellä.
Navetassa oli muutama lehmä, hevonen, vasikoita, kanoja ja lampaita.
Karjasta ja tilanpidosta
Korhoset luopuivat 70-luvun puolivälin jälkeen eläkkeelle päästyään.
Sylvi Korhonen muutti Seitniemeltä kirkonkylälle Tuulia
kodille asumaan elokuussa
1999, puoli vuotta puolisonsa kuoleman jälkeen.
Vielä 97-vuotiaana hän hoiti itse kauppa-asiansa pyöräkelkan kanssa. Kolehtilahjaa on syytä ajatella siltä kannalta, että
se on ihmiseltä vähäinen lah-
ja Jumalan käyttöön, ohjeistaa kirkkoherra.
Uhrilahja alunperin
Kolehdin alkuperästä on parikin johtolankaa historian hämäristä. Lähes kaikkiin uskontoihin on ammoisista ajoista
asti kuulunut tapa uhrata ju-
malille.
- Uhrilahjalla ihmiset ovat
aina yrittäneet vaikuttaa jumaliin ja henkiin; niitä on lepytelty, niiltä on pyydetty neuvoa tai suojelua, niille on annettu kiitoslahjoja. Eikä kirkossa kukaan
sitä vahdi tai arvostele, antaako joku kolehtilahjaa tai onko
antamatta. Lopen
kulkutautisairaalassa, Kuh-
moisissa ja sotavuosina Kauhavan ilmasotakoululla.
Oman perheen apuhoitaja
perusti vasta lähempänä 40
ikävuotta tavattuaan Helsingissä tanssiaisissa Toivo Korhosen, joka oli lähtöisin Karjalasta Salmin pitäjästä ja oli
töissä Arabian tehtaalla varastomiehenä.
Pari avioitui vuonna 1952
ja perheen esikoispoika Eero syntyi seuraavana vuonna.
Lapsia siunaantui vielä neljä
lisää: Ari vuonna 1954, kaksoset Liisa ja Pekka vuonna
1956 ja vielä vuonna 1959
Marja, joka kuoli leukemiaan
ennen kouluikää.
Perhe muutti Helsingin
Kaarelasta Padasjoen Hietarantaan ennen kaksosten syntymää. Reissulla tyttö
livahti isältään salaa Viipurin
linnan torniin.
20-30-lukujen taitteessa
perhe muutti Neroskulmalta
isompiin tiloihin ja lähemmäs
kirkonkylää Taululle Ala-Annilan taloon.
Helsingistä
Padasjoelle
Sylvi Korhonen omaksui liikunnallisen elämäntavan jo
lapsuudenkodissaan.
Sylvi opiskeli apuhoitajan
ammattiin. Viimeiset vuo-
det hän on saanut ruoan valmiina kotiinsa.
Vasta muutama kuukausi ennen satavuotispäiväänsä Korhonen muutti Tuuliakodilta terveysaseman vuodeosastolle voinnin heikkenemisen vuoksi.
Merkkipäiväänsä hän juhlistaa ylihuomenna lauantaina kolmen vielä elossa olevan sisaruksensa, neljän lapsensa, kuuden lapsenlapsensa ja kahden lapsenlapsenlapsensa ympäröimänä.
Eero Korhonen arvelee äitinsä pitkän iän salaisuuden
piilevän paitsi hyvissä geeneissä myös elämänasenteessa.
- Hän on rauhallinen luonne, joka ei ole murehtinut liikoja, vaikka on välillä ollut
kovillakin elämässään.
Sylvi Korhonen on jo neljäs sadan vuoden iän ylittänyt padasjokelainen tällä erää.
Lapsiperhe teki usein kirkkomatkoja pyörällä ja jalkaisin
Padasjoen, Lammin tai Asikkalan kirkkoihin.
- Yhtenä kesänä perhe kiersi
Päijänteenkin polkupyörillä.
Retkeläisten voimat ehtyivät
vasta paluumatkalla Harmoisten kohdalla, josta loppumatka taitettiin laivan kyydissä,
muistelee Sylvi Korhosen esikoinen Eero Korhonen.
Nuorena tyttönä Sylvi pääsi käymään Viipurissakin isän
serkun luona
Myös
lääkeaineet ovat erilaisia kuin
esimerkiksi Suomessa käytettävät.
Toisaalta potilaalle sopivan
lääkeyhdistelmän löytämistä
helpotti se, että sairaudet eivät ole yhtä ?monimutkaisia?
kuten länsimaissa.
- Ongelmat liittyvät useimmiten perustoimintoihin, kuten nukkumiseen tai syömiseen, mentaalipuolen ongelmat, ahdistus ja masennus
ovat Afrikassa selvästi harvinaisempia kuin esimerkiksi meillä Suomessa.
Parhaiten Kirsille jäi mieleen viisikymppinen nainen,
jonka epämääräisiin oireisiin
tytär tuli hakemaan klinikalta apua. Meillä suomalaisilla olisi paljon opittavaa heidän asenteestaan.
Silmälaseja ja
kännyköitä
Tansaniaan saapuessaan Pykälistöllä oli mukanaan 20kiloinen matkalaukku täynnä tuliaisia.
Hän järjesti ennen matkaa
Padasjoella silmälasi- ja kännykkäkeräyksen, joka tuotti
200 paria silmälaseja, 50 paria aurinkolaseja ja 12 vanhaa,
mutta toimivaa kännykkää.
- Silmälasit jaettiin silmäklinikan kautta heikkonäköisille ja aurinkolasit auringon häikäisystä kärsiville albiinoille.
Klinikkatyöskentelyn lisäksi Pykälistö ehti tutustua
myös Tansanian luontoon ja
elämäntapaan.
Yksi mieleenpainuvimmista kokemuksista oli Arushan
kansallispuistoon tehty safari, jossa kirahveja ja seeproja pääsi näkemään luonnollisessa ympäristössään.
- Myös meressä delfiinien
kanssa uiminen Sansibarissa oli uskomattoman hienoa,
kertoo Pykälistö.
Matkalla tuli koettua myös
eksoottisia makuelämyksiä.
- Banaaniolut mbege oli
mielenkiintoinen tuttavuus,
hieman saman makuista kuin
meikäläinen sahti. Klinikan ovat perustaneet Jeremy
Sherr ja hänen suomalainen
vaimonsa Camilla Sherr, jonka opissa Pykälisto jatko-opiskelee parhaillaankin homeopatiaa. Sherrit ovat kouluttaneet kolme
paikallista homeopaattia ja
lisäksi klinikalla käy auttamassa vapaaehtoisia ympäri maailmaa.
- Nytkin meitä oli kaksi
Suomesta ja lisäksi homeopaatteja Italiasta, Sveitsistä ja Japanista, kertoo Py-
kälistö.
Suurin osa klinikalle hakeutuvista sairastaa AIDSia.
Vuonna 2003 Manner-Tansaniassa arvioitiin olevan noin
kaksi miljoonaa hiv-tartunnan saanutta ihmistä, hivpositiivisia on paikoitellen
useampi kuin joka kymmenes tansanialainen. Alun perin hän valmistui homeopaatiksi joulukuussa 2008.
- Järjestöllä on kiinteä klinikka Moshin kaupungissa lähellä Kilimanjaroa sekä lisäksi lähikylissä kiertäviä klinikoita, kertoo Pykälistö.
Kuusi vuotta sitten perustetulla klinikalla on autettu
jo tuhansia potilaita. Homeopathy for Health in Africa toimiikin kahdessa paikallisessa sairaalassa ja työs
kentelee sulassa sovussa yhdessä paikallisten lääkäreiden kanssa.
- Perussairautta emme pysty
parantamaan, mutta lievittämään oireita niin, että potilas
pystyy esimerkiksi käymään
töissä ja elättämään perheensä, kertoo Pykälistö. Tällä on
valtava merkitys ihmisille.
- Monille ARV-lääkitys aiheuttaa esimerkiksi ruoansulatusongelmia ja myös monet
sairaudet, kuten tuberkuloosi
iskevät helposti AIDSin heikentämään potilaaseen.
Sängynpohjalta
jalkeille
Suomalaiselle homeopaatille työskentely tansanialaisella klinikalla oli monin tavoin opettavainen ja avarta-
va kokemus.
- Siellä työskentelyn tahti
oli paljon nopeampi ja lääkkeet potilaalle määrättiin saman tien vastaanotolla. Myöhemmin naisen
kotona paljastui, että hänellä oli jo todettu AIDS, mutta
häpeän vuoksi ei ollut kertonut siitä tyttärelleen.
- Kun ensimmäisen kerran
menimme naisen kotiin hän
oli hyvin heikko, ei pystynyt enää juuri syömään, eikä nousemaan sängystä ja
kärsi ankarista nivelkivuista.
Kuukauden päästä tukilääkityksen saatuaan nainen käveli jo iloisesti tervehtien vastaan, kertoivat kollegat ja lähettivät valokuvia todisteeksi, hymyilee Pykälistö.
Juuri potilaiden tyytyväisyys, iloisuus ja elämänmyönteisyys tekivät Pykälistöön
lähtemättömän vaikutuksen.
- He olivat kiitollisia kaikesta saamastaan avusta ja huolenpidosta. Suurimmassa riskiryhmässä ovat 1549-vuotiaat.
- Varsinkin naisille sairastuminen AIDSi in on suuri
häpeä ja he joutuvat kohtaamaan syrjintää ja jopa vihaa.
Siksi sairauden salaaminen
on yleistä.
Useimmilla maksuttomalle vastaanotolle tulevilla on jo
diagnoosi ja heille on määrätty siihen antiviruslääkitys.
- Monilla lääkkeiden tehoa
heikentää aliravitsemus tai sitten yhdelle määrättyjä lääkkeitä jaetaan muullekin suvulle, tietää Pykälistö.
Homeopatiaklinikalle ei
suinkaan kehoteta AIDS-potilaita luopumaan ARV-lääkityksestään, vaan pyritään auttamaan heitä erilaisten lääkkeistä ja sairaudesta johtuvien
sivuoireiden hoidossa.
- Homeopatia näyttää vai-
kuttavan vastustuskykyyn,
jolloin infektiot vähenevät ja
elämänlaatu paranee.
Monet paikalliset AIDSlääkärit tunnustuvat homeopatian tukihoitomuotona ja
lähettävät potilaitaan homeopaateille jatkohoitoon. Joululehti nro 51 17
18.12.2014
Kirsi vei Tansaniaan lahjoituksena matkalaukullisen Padasjoella keräämiään silmälaseja, aurinkolaseja ja kännyköitä.
Kirsin lisäksi klinikalla oli samaan aikaan homeopaatteja Italiasta, Sveitsistä ja Japanista.
Kahvipavut jauhettiin itse käsin paikallisella
kahviplantaasilla.
Homeopaatit Tansanian AIDS-potilaita auttamassa
Padasjokelainen homeopaatti ja farmaseutti Kirsi Pykälistö teki syyskuussa ikimuistoisen matkan Itä-Afrikkaan Tansaniaan.
Kolme viikkoa kestäneen
reissun aikana hän työskenteli vapaaehtoisena Homeopathy for Health in Africa
-järjestön klinikalla. Pääsimme
myös jauhamaan itse omat
kahvimme paikallisella kahviplantaasilla.
Reissun jälkeen kodin mukavuudet lämpimine ja puhtaine hanavesineen ovat tuntuneet suorastaan ylellisiltä.
- Toisaalta on myös huomannut, että miten pienistä
ja turhista asioista me täällä hyvinvoinnin keskellä valitamme.
Lisätietoja: www.homeopathyforhealthinafrica.org
Irakilla on öljyvaltiona hyvät edellytykset kehittyä, kunhan olot saadaan
vakautettua.
- Palaan mielelläni Erbiliin.
Kurdit ovat ystävällisiä ja todella vieraanvaraisia.
A.Th. ?kunniakinkkuja. Luokin toinen pää pisti jalko-
jen välitse esiin ruumiin takapuolella ja siihen oli kiinnitetty märkä kylvinvihta. Erbilin kristittyjen kaupunginosa
kaksinkertaistui väliaikaisesti
35 000:sta 70 000:een asukkaaseen.
Olosuhteet vaikuttivat Lehdon mukaan muutoin yllättävän normaaleilta. Vaikka seuraava avustustyömatka saattaa
olla edessä jo alkuvuodesta,
pidemmälle komennukselle
Lehto Kirsi-vaimonsa kanssa on lähdössä näillä näkymin vasta syyskuussa.
Marraskuussa Lehto vietti Lähi-Itään suuntautuneella
kuuden viikon matkallaan pari päivää Erbilin kaupungissa, jossa pariskunta aikanaan
asui 3,5 vuotta. 18
Joululehti nro 51
18.12.2014
Irakin kurdialueella pakolaiset palelevat jouluna
Irakin kurdialueelta marraskuussa kotiutunut Juha
Lehto viettää parhaillaan rauhallista joulunodotusaikaa
Padasjoella. Ellei niin tehty teki se pahaa, särki kiukaat yms.
Yöhaltia esiintyi miehen haamussa. Myöskin joulupukki esiintyi säännöllisesti. Päreet ?kudottiin. Tuomaasta jouluun oli kuin ?ykskin päivä?. oli puuron asemesta herneruokaa, jossa oli
suuria sianlihapaloja . Hiivanuutti lopettaa siis joulun, kun oluet ovat juodut ja hiiva vaan tynnyrin pohjalla jälellä.
Joulu toi muassaan paljon hommaa varsinkin perheen
emännälle. Joka talossa oli sitä varten ?hopiapokaal?, joka sisälsi yhden ?jumpron?. Kuuden aikaan
illalla syötiin sitten yhteinen illallinen, johon koko talonväki otti osaa. Kansainväliset keräykset ovat tuottaneet hyvin ja nyt ollaankin
siinä vaiheessa, että varoja
ohjataan eniten tarvitseviin
kohteisiin.
- Sielläkin on talvi tulossa.
Vaikka talvi ei ole sellainen
Juha Lehto (oik.) kuvattuna kurdialueella elokuun lopulla.
Telttakylä keskellä kaupunkia. Herneitä kylvetään muuten kuten tunnettu hyvin aikaiseen. Seuraus oli siitä että hevoset olivat niin ?hutikassa?, että veivät niin mahlottomast´että nyrkit sauvus ohjaksilla juoksua hillitessä. Jouluruuat ja juomat olivat valmistettavat, tupa koristettava ja elukoitakin muistettava. Vanhan hyvän tavan
mukaan toi nimittäin jokainen muassaan kynttilän tai pari,
joka sijoitettiin kunkin eteen penkkeihin.
A.TH. Huolestuttavaa on, että kansainvälinen
avustusjärjestöjen toiminta
usein ohjautuu mediahuomion mukaan.
Fidalla on toimintaa 30
maassa. Lämpötila voi yöllä laskea nollaan tai sen alapuolelle.
kuin Suomessa yleensä, voi
lämpötila yöllä laskea nollaan ja sen alapuolellekin.
Katon alle päässeilläkään ei
ole kovin lämpimät oltavat,
koska taloja ei sielläpäin ole
eristetty.
Surkein tilanne on maan
vähemmistökansallisuuksilla,
joista suurin osa pyrkii maasta pois. Kattokin ?letitettiin. Viimeisin
pommi-isku Erblin kaupungissa tehtiin kuukausi sitten,
edellinen vuosi sitten. sian
selästä leikattuja.
Ensimmäinen ?tamppi. Böökin kirjasta
Vanhankansan tapoja ja taikoja vuodelta 1912. Mies nimittäin se, joka ensin kirkolta kotiin saapui. Sen jälkeen on
ollut useita uhkaavia tilanteita ja kristittyjen asuttamilta alueilta on tullut runsaasti pakolaisia, joita on majoitettu kirkkoihin, kouluihin ja
muihin julkisiin paikkoihin,
osa asui teltoissa kaupungin
puistoissa, kertoo Lehto.
- Qaraqoshin 60 000 asukkaan kaupunki tyhjeni yhdessä yössä Isiksen edetessä elokuun alussa, sen jälkeen amerikkalaiset aloittivat ilmapommitukset. näki sitä syödessä tulevan morsiamensa eli sulhasensa astuvan eteensä muille aivan
näkymättömänä.
Mainitsin että pidettiin eläimistäkin
huolta jouluaattona. niin, että ?tek. Sen leukaa koristi pitkä harmaa parta. pois oli himmeli kuin kullasta tehty.
Himmelillä, joka riippui langasta katossa, oli se ominaisuus että joutui pyörivään liikkeeseen pienimmästäkin tuulahduksesta. . Hevosille annettiin ?kappa
hevoist. Niin ne tuottivat
onnea kesätöille. pää- tahi esiliinoja. Lampaat saivat kerppuja ja siatkin tavallista parempaa ruokaa.
Joulupäivän aamuna mentiin kuten sanoin kirkkoon ja jo
hyvin aikaiseen . Päreiden tuli olla
8-korttelisia.
Erinomaisen tärkeä koriste oli kattoon ripustettu n.k. Ennen
kun ei ollut ryyniä . Himmeli tehtiin oljista ja sen valmistamiseksi tarvittiin erityistä taitoa älyä. Tavallinen oli
pirtin seinien koristaminen päreillä. Jouluaatto otettiin niin juhlallisesti vastaan, että sinä päivänä lähdettiin ?heiniin. tuossa 5,6 aikaan aamulla. Eläinten alle pantiin uusia tuoreita hakoja.
Kun päivä ?selkis?, ruvettiin joulupöytää valmistelemaan,
jolloin ensimmäiseksi 2 kynttilää . . Rengit saivat
tavallisesti tupakkia, ?piiat. niitä saatiin Padasjoella vasta noin 40
vuotta sitten . Pakolaisleireissä olevat joutuvat elämään perheitään kohdanneiden sieppaus
ten, raiskausten ja järjettö
mien joukkosurmien jättä
mien traumojen kanssa.
Työssään Fidan aluepääl-
likkönä Juha Lehto käyttää
noin puolet työajastaan kohdemaissa ja toisen puolen kotimaassa tehden lähetystyötä tunnetuksi. ?Ol´ aina kuin henkis´ olisi ollu´ja otti ihtiens´
kaikest´ilmast´?.
Padasjoella oli Parran Liena (Parta-Kustaan vaimo) taitavin
himmelien valmistaja. Kun monella
oli pitkä matka ruvettiin kirkkoon lähtöä hommaamaan jo
miltei puoliyön aikana.
Erinomaisen hauskan ja mieltäylentävän vaikutuksen teki kirkko kirkkaassa valaistuksessaan. lainien-letityksen?. Se tehtiin siten, että mies meni
nurin käännettyjen vällyjen alle niin, että näytti isomahaselta
ja piti käsissään luokin päätä. päässä (Papin ?kaloppi. Se oli puettu pitkään harmaaseen pukuun . Koristustyöhön ryhdyttiin jo Tuomaan
päivästä. ?Hyvä Tuomas joulun tuo, Hiivanuutti lopun
tuo?, sanoo muuan hämäläinen sananparsi. jumalia varten, niitä syötiin pitkin vuotta.
Joulupöytään kuului muuten paitsi edellä mainitut ryynipuuro, joka syötiin rieskan kanssa. ?himmeli?. sanoo sananparsi. tietysti talista . Hän on työskennellyt Fidassa 15 vuoden
ajan, aluksi Afrikassa ja nyt
reviirinä on Lähi-Itä ja Keski-Aasia.
Ebola on saanut suhteettoman suurta huomiota maailmalla ottaen huomioon, miten vähän siihen loppujen lopuksi on sairastunut ja kuollut. Aids on edelleen paljon
suurempi tappaja.
- Kriisiotsikot kohahdut-
tavat hetken. kuin papilla . Isis-järjestön
kylvämä tuho on paikan päällä nähtynä ja kuultuna vieläkin pysäyttävämpää kuin te-
levision välityksellä.
- Kesäkuussa Isis oli valtaamassa Mosulin kaupunkia noin 80 kilometrin päässä Erbilistä. patalakki . Kun viinanpoltto oli sallittu olivat miehet pienessä hutikassa siitä alkaen. mustaa verkaa). sijoitettiin pöydän kumpaankin päähän. Viinaa oli luonnollisesti siihen
aikaan joka talossa, sitä tarjosi niin talon isäntä, kuin torpparikin. jo puolesta
yöstä niin että tulivat kotiin heinäkuormineen ?ennen päivää?. Paikallishallinto on tehnyt voitavansa pakolaisten auttamiseksi, ja
kansainväliset avustusjärjestöt ovat tukemassa. Rahi oli haltian tavallisin asuinpaikka.
Joululahjojen antaminen on hyvin vanha tapa. Siten annettiin lehmille usein vasta silloin ensimmäisen ja
tavallisesti viimeisen kerran heiniä, sittenkuin niille koko syksynä oli syötetty vaan
olkia. ?Miehiltä olivat housut jaloista pois?, sanottiin
tuossa tilassa ollessaan. päälle kauroja, joihin sekoitettiin 2 litraa olutta. Böök: Vanhanajan joulunviettoa
Suurin juhla oli Keski-Hämeessä niin kuin muuallakin
Suomessa joulujuhla. Kun
oljista otettiin ?kes. ?Jos
ei vappuna vaossa, niin ei se pouka pohtumes. Olipa sellaisia pikareita, jotka sisälsivät
kokonaisen tuopin.
Talon haltialle, jota sanottiin ?yöhaltiaksi. Jos ei
hyvin kohdeltu käänsi pukki takapuolensa sen puoleen,
jolle oli vihanen, ja huiskutti
vettä vasten naamaa.
Niistä taioista, jotka liittyvät
joulun viettoon mainittakoon, että jos jouluna ei syönyt mitään koko päivänä . Eipä sitä kuka hyvänsä osannutkaan laittaa, se kun oli monesta osasta kokoonpantu. valmistettiin
kuudesta ?kaistasta. ryynienvalmistamista varten oli paikkakunnalla Harmoisten kylässä Kuhmoisissa.
On selvä että aivan välttämätön osa joulukestityksessä
oli jouluviinat ja ?kotiolut?. ?laakrakkiin. samallainen
?kaloppi. Kello 9 ja 10 aikaa oli se
jo valmis ?voilautoineen?, puulusikoineen ja oluttuoppineen; keskellä pöytää iso lehmän takajalka. Viime vuonna Erbilissä aloitettu esikoulu, jossa on 70 eritaustaista lasta,
on osa alueen rauhanrakentamista. ristiin niin kuin kopan pohja mutta vinoon. Sitä vietettiin parisen viikkoa alkaen
Tuomaasta. Ruuista oli tärkein hyvin iso uunissa paistettu
siankinkku, paitsi edellä mainittua palvattua lehmän takajalkaa. Kinkun alle oli sijoitettu kaksi ?kaakkuleipää?, joita
kuitenkaan ei syöty, vaan säilytettiin ja annettiin sitten mie-
hille toukokuun alussa, kun ensimmäisen kerran olivat ?toukopellolla?. nimittäin ennen yhteistä jouluateriaa . Sen vuoksi olivatkin lehmät usein niin
huonoja keväällä että ?luokilla nostettiin?.
Heiniä piti säästää, sillä vähänhän luonnolliset niityt tuottivat. uhrattiin myöskin viinaa. Pouka on astia, jota käytetään herneiden puhdistamista varten.
Muutamissa taloissa oli sitä paitsi
pöydällä nk
Joululehti nro 51 19
18.12.2014
Jopa 700 hiihtosuunnistajaa
Padasjoen SM-sprinttiin
Padasjoelle odotetaan
jopa 700 hiihtosuunnistajaa tammi-helmikuun vaihdeviikonloppuna, kun kirkonkylällä järjestetään sprinttimatkojen Suomen mestaruuskilpailut.
Samalla ne ovat kansainvälisen suunnistusliiton luokittelukilpailut, mikä tuo paikkakunnalle myös ulkomaalaisia
lajihuippuja, sekä suomalaisille pääsarjojen ja nuorten maajoukkuekatsaus.
- Lopullinen osanottajamäärä on selvillä 22. Tarkoituksena onkin tuoda jonkinlainen kanttiini allasosaston
puolelle.
Mikael Haarala aloitti uintitreenit uimahalli Jokihelmessä syksyllä heti 3 kuukautta täytettyään.
Wibit tarjoaa jännitystä ja
vauhtia. Laivarannantie katkaistaan
lauantaina liikenteeltä muutamaksi tunniksi, samoin Kellosalmentiellä on poikkeusjärjestelyjä.
Kisavieraiden paikoitus järjestetään Kankaantien ja hautausmaan väliselle pellolle,
asuntovaunut ohjataan Laivarantaan tai Mainiemeen.
- Yöpyville kilpailijoille
olemme välittäneet lähialueel
la sijaitsevien majoitusliikkeiden yhteystietoja, kertoo
Harkola.
Kisajärjestäjät toivovat
yleistä liputusta kisaviikonvaihteessa, tai ainakin lauantaina, jolloin kisayleisön määrä on suurimmillaan.
- Olisi hienoa, jos liput nostettaisiin salkoon ainakin julkisilla kiinteistöillä, vetoaa
Valtonen.
Uimahallista vesihuvipuisto yhdeksi lauantaiksi
Uimahalli Jokihelmestä tulee yhdeksi
talvilauantaiksi vesihuvipuisto. joulukuuta. Aamupäivällä kisatapahtumat keskittyvät
alavalle maalle Kirkkojoen ja
Keskustien väliselle alueelle
pääasiassa Saksalan maille.
Ensimmäiset kilpailijat starttaavat matkaan uimahallin takaa kello 9.30, maali on Ahjolan kentällä.
- Karsinnassa selvitetään
lähtöjärjestys iltapäivällä käytäviä finaaleja varten. SM-kilpailun järjestäminen on iso ponnistus pienelle seuralle.
- Koko oma väki on valjastettu mukaan kisaorganisaa
tioon ja lisäksi apujoukkoja
on värvätty mm. Hallin omista välineistä
kootaan lämpimämpään terapia-altaaseen temppurata pienemmille.
Vesipuistopäivä on lauantai
27. Kisasuoritukset ovat melko nopeita pyräh-
dyksiä, sarjasta riippuen reitin
ohjeajat vaihtelevat 10-15 minuutin välillä. Hiihtouraa vedetään kisaa varten
kaikkiaan noin parikymmentä kilometriä.
Lumen puutteen lisäksi toinen uhka kisatapahtuman onnistumiselle on pakkanen: jos
kisapäivän aamuna elohopea
laskee alle 20 asteen, ei SMsprinttiä hiihdetä.
Liput salkoon
kisaviikonloppuna
Päijät-Rastin talkoolaiset Jukka Luukko, Hannu Lahti ja Pekka Valtonen rakensivat
viime perjantaina SM-sprintin lähtö- ja vaihtoalueita Ahjolan kentälle.
nä lauantaina ohjelmassa ovat
yksilökilpailut. Mitalit
ratkaistaan Kullasvuoren vaativissa maastoissa, finaalien
lähtö on Laivarannantien varressa, kertoo tapahtuman tiedottaja Hannu Harkola.
Hiihtosuunnistuksessa edetään rastilta toiselle hiihtämällä maastoon avattuja ja
karttaan merkittyjä erikokoisia uria pitkin. tammikuuta,
jolloin ilmoittautuminen kisaan päättyy, kertoo kilpailunjohtaja Pekka Valtonen.
Huolto- ja kannustusjoukkoineen SM-kisan arvioidaan
tuovan Padasjoelle maksimissaan tuhatkunta vierasta.
Suurtapahtuman järjestää
31.1.?1.2.2015 Padasjoella
ja Kuhmoisissa toimiva Päijät-Rasti 45-vuotiskilpailunaan. Vesipuisto haastaa
niin lapset kuin vanhemmatkin monipuoliseen liikuntaan:
eri elementeillä harjoitusta
saavat niin lihakset kuin tasapainokin.
Viiden vesipuistotunnin aikana klo 11-16 altaisiin mahtuu monta seikkailijaa. Lisäksi Saksalan niityille on rakennettu muutama silta, kertaa Valtonen.
Loppuvuodesta maastoon
on ilmestynyt muitakin kisarakennelmia, mm. Uinti on monipuolinen liikuntalaji, joka harjoittaa koko vartaloa. Myös uudenvuodenaattona ja ?päivänä halli on suljettu
kuten myös loppiaisena.
Joulunaikaan vesijumppaja -juoksuryhmät ovat tauolla. Padasjoella kokoontuu sunnuntaisin
myös vauvauintiryhmä.
Pentti Leinonen, Jarmo Järvinen, Markku ja Liisa Helin, Jukka Katajisto sekä Timo Virtanen olivat mukana
syksyn sarjakilpailujen palkintojenjaossa.
Tikkakausi ohi
Syksyn tikkasarjakisojen
palkinnot jaettiin viikko sitten
Pizzeria Mamma Miassa. Uimataidottomia ei
veteen yksin päästetä, kuten
ei yleensäkään, toteaa Kirsi Rantala.
- Allasaika on tavallista
pidempi, 2,5 tuntia. Jarmo Järvinen ja Jukka Katajisto nousevat 60-vuotiaitten Asarjaan. Kaikkiaan järjestelyihin osallistuu liki sata
henkeä, laskee Valtonen.
Kisa säistä
riippuvainen
Ensimmäisenä kisapäivä-
sataa lunta, sanoo Harkola.
Lunta ei edes kovin paksua kerrosta tarvita, sillä kisa hiihdetään luistelusuksilla
moottorikelkalla tehtyjä pohjustettuja uria pitkin. Taitettavaa matkaa kertyy puolestatoista neljään kilometriä.
Sunnuntaina vuorossa
ovatpariviestit, jotka hiihdetään niin ikään Kullasvuoren
alueella. Kaksijäsenisiä viestijoukkueita odotetaan kisaan
mukaan noin 150 kappaletta.
Viesteissä hiihdetään sarjasta
riippuen 4-6 osuutta.
Lumen puute ei ainakaan
vielä joulun alla hermostuta
kisajärjestäjiä.
- Pitkien sääennusteiden
mukaan tammikuussa pitäisi
Päijät-Rasti on valmistautunut SM-sprinttiin jo yli kahden
vuoden ajan: kisaa päätettiin
anoa Padasjoelle 9.12.2012
pidetyssä palaverissa.
Valmisteluiden tahti on tiivistynyt viime syksystä lähtien.
- Urien raivaus aloitettiin
reilu vuosi sitten. 27.12. Lisäksi Ahjolan kentälle
on rakennettu vaihto- ja maalialueita sekä karttatelineitä.
Kilpailualueesta on teetetty jo hyvissä ajoin uudet kartat, mutta varsinaiset kilpailukartat painetaan vasta kisan alla.
Aivan kaikkia kisajärjestelyjä ei hoideta Päijät-Rastin
omin voimin: tuloslaskenta ja
kisakuulutukset ostetaan ulkopuolisilta alansa osaajilta. 90 rastitolppaa. Normaalistihan uimahalli ei lauantaisin
ole auki, joten vedessä peuhaaminen ei häiritse muita
uimareita.
- Vanhemmat voivat mak-
sutta tulla valvomaan lap
siaan. Ki-
saa valvovat Suomen suunnistusliiton edustajat.
Kisassa käytetään elektronisia kosketusvapaita kilpailukortteja, jotka leimaavat
rastin 70 senttimetrin päästä.
Rannekkeessa vilkahtaa valo onnistuneen leimauksen
merkiksi.
Kartanluvun helpottamiseksi hiihtosuunnistajat käyttävät
rintaan kiinnitettävää karttatelinettä.
Kilpailukeskus sijaitsee
Kullasvuoren koululla, jonka
piha-alueelle pystytetään isot
teltat pukeutumista varten.
Koululla on lauantaina tarjolla keittolounas kilpailijoille.
Lisäksi kisa-alueella on myynnissä makkaraa, kahvia, pullaa ja virvokkeita.
Urheilutapahtuma aiheuttaa myös liikennejärjestelyjä. Uimahalli on joulunpyhinä kiinni,
mutta palvelee taas välipäivinä. Tehtävänä on
rastille johtavan nopeimman
reitin valitseminen ja sillä pysyminen.
- Erilaiset urat ja vaihtelevat
maastot vaativat monipuolista hiihtotekniikkaa, ketteryyttä suksilla, nopeaa päätöksentekoa ja reagointia, kuvailee
Harkola.
Sarjoja on 14-vuotiaista 85vuotiaisiin asti yhteensä peräti 32 kappaletta. Padasjoen
Yrityksestä, Padaspartiosta ja
Padasjoen Hevosurheiluseura Pahuksesta. Nivelystävällisenä liikuntamuotona se sopii
myös kuntoutukseen. altaat ovat avoinna vain
vesipuistoasiakkaille.
Vedessä liikkuminen on aina kivaa, mutta vielä hauskempaa on, kun altaassa on
haasteita tarjoava esterata.
Wibit AquaTrack tuo Padasjoelle päiväksi vesihuvipuiston: uimahalli Jokihelmen isompi allas muuntuu
vuokravälinein vesipeuhulaksi. Myös
kuntosali on avoinna samaan
aikaan.
Perinteinen vihtasauna ja
kynttiläuinti on 21.12. Markku Helin nousee
miesten A-sarjaan.
Sarjakilpailujen tulokset:
Naiset A: 1) Aila Snellman 1026
Naiset B: 1) Liisa Helin
611, 2) Ulla Ruolahti 583
Miehet A: 1) Jarmo Järvinen 1048
Miehet B: 1) Markku Helin 1035
Miehet 60 A: 1) Pentti Leinonen 1134
Miehet 60 B: 1) Jukka Katajisto 1022, 2) Aimo Spiring
920, 3) Timo Virtanen 753
Pudotus: 1) Markku Helin
44, 2) Pentti Leinonen 43, 3)
Jukka Katajisto 41, 4) Jarmo
Järvinen 31, 5) Aimo Spiring
20, 6) Aila Snellman 10, 7)
Liisa Helin 9, 8) Timo Virtanen 6, 9) Ulla Ruolahti 4
Se
jää tietysti nähtäväksi, mutta todellakin toivoisin että
jokainen miettisi tykönään
kannattaako tällaisessa lain
meille suojaamassa asiassa lähteä roposiaan tuhlaamaan mahdollisen oikeuskäsittelyn merkeissä. Neroskulman urheilukentän viimeistelyyn varattiin 3.000 mk. Padasjoki hyötyy
valtionosuusuudistuksesta 64 e per asukas, sen sijaan kuten jutussa mainittiin, sote-uudistus toisi arvion mukaan kunnalle lisälaskua 124 e per asukas ja valtionosuusleikkaukset yhteensä
vuoteen 2017 mennessä 259 e lisälaskun per asukas. Tiistaina oli
Kansallis-Osake-Pankilla Padasjoen Puhelinosuuskunnan
loppukokous. Tai onko
mattopyykkäri jo muuttanut
paikkakunnalta. Toki kaikki päätökset eivät jokaista koskaan miellytä, mutta ne kiitokset joita on
yhä enenevässä määrin tännekin suuntaan sadellut lämmittävät hyvin pitkään. Joten
KIITOS, jatketaan hyvillä
mielin ensi vuonnakin!
Hyvää joulua ja onnellista
uutta vuotta kaikille!
Anita Saarinen
Muutos 2011:n kunnanvaltuutettu, teknisen lautakunnan jäsen
?
100a
noudatettavia
ikämies niitetty
?
Ista+
kaima
hartioilla
?
"huumeet"
ankara
?
lumesta
kasvaa
maksu ratsuin
väriloisto
heinäkasvi
riemut
no, menehän
siitä!
?
vaatetta?
X2
I=I
matalaääni?
nen mauste?
hupaisa
erhe
X2
+T
lautatai tiili-
lumistakin
Meille kirjoitettiin
runsasmuotoinen
?
Vähi
Padasjoen Sanomat 50 vuotta sitten
Perjantaina jouluk. Kuka tunnistaa matot omikseen?
Unohtuiko matto?
Kenen matto on matonpesupaikalla saanut kunnon tuuletukset. Uuden linja-autoaseman rakentamiseen ei vielä varattu rakennusrahaa, koska suunnitelmien toteutuminen on
epävarmaa. Tarkoituksena on vuosittain lopettaa puulämmitys 1-2 koululta.
Muutostyöt aloitetaan suurimmista kouluista. Onpa tämä rajoittamisen yritys ulottunut ihan tavallisiin kuntalaisiinkin ja nimenomaan
päättäjien toimesta.
Mennäänkö näissä tapauksissa jo sille rajalle, että
se joka kokee sananvapauttaan rajoitetun tekee asiasta
kantelun viranomaisille. Ensi vuoden talousarviossa varattiin 210 000
markan suuruinen määräraha uuden seurakuntatalon rakentamista varten kauniiseen pappilan niemeen Kirkkolammen rannalle.
Lukijan vanha kuva
Kirkkolammin rannalla olevan matonpesupaikan kuivaustelineelle jääneet matot ovat ainakin tuulettuneet
kunnolla. Verotuksella koottova summa kohoaa ensimmäistä kertaa yli miljoonan markan.
Padasjoen sairausvakuutustoimiston kautta maksettiin erilaisia korvauksia marraskuussa 20 300 markkaa,
kertoo toimiston johtaja maisteri Ulla Siivola lehdellemme. Näiden
yhteisvaikutus vuonna 2017 olisi -319 e asukasta kohden.. Kai-
kenlaiset kehotukset sanomisista ja kirjoituksista esim.
sosiaalisessa mediassa kannattaisi siis jättää lausumatta sananvapautta rajoittavina kehotuksina.
Tässä samalla kiitän nöyrimmästi kaikkia jotka ovat
minua asiassa jos toisessakin kannustaneet, kiittäneet
ja kiidättäneet eteenpäin.
Te kuntalaiset olette meidät
päättäjät valinneet ajamaan
teidän asioitanne ja tällä tiellä olen ainakin yrittänyt pysyä. Uuden
palotalon rakentamiseen on varattu 220.000 markan määräraha. Kokouksessa esitettiin ja hyväksyttiin selvitysmiesten kertomus ja lopputilitys selvitystilan ajalta.
Puhelinosuuskunta on nyt tullut lopullisesti puretuksi.
Kunnan talousarvion v. 1965 loppusumma 2.623.368
markkaa, josta nousua edellisvuoteen 383.690. Päivittäin käy toimistossa keskimäärin parikymmentä padasjokelaista asiakasta. Kirkkovaltuusto hyväksyi talousarvion, jonka loppusumma on 567 310
markkaa. Hyvin suuri osa korvauksista maksetaan postin kautta.
Uusi seurakuntatalo Mäntyniemeen. Padasjoen ensi vuoden talousarviossa aukaistaan myös kokonaan uusia uria: koulukeittoloissa annetaan ensi vuoden alusta lähtien koululaisille keiton ja maidon lisäksi
myös leipää ja voita kunnan kustantamana. Kirkonkylän ja Arrakosken koulurakennukset
muutetaan ensi vuoden aikana öljylämmitteisiksi. Tätä lakiin
kirjoitettua pykälää tulisi
niin tavallisen kansalaisen
kuin myös virka-asemassa
tai päättäjänä toimielimissä
olevien kunnioittaa.
Padasjoella on kuitenkin
menty siihen, että varsinkin
päättäjien sanavapautta yritetään rajoittaa, vieläpä toisten
päättäjien toimesta. Hieno matto kuitenkin.
Uteliaat lenkkeilijät
Oikaisu valtuustojuttuun
Viime viikon valtuustojutussa oli virheellistä tietoa valtionosuusuudistuksen vaikutuksista Padasjoelle. Onko joku
kesäasukas unohtanut mattonsa kuivumaan. 11. Joululehti nro 51
20
18.12.2014
Padikko, laatinut Ari Määttänen Padasjoelta.
Joulu-
vaihtoehdoton
Vaara
muurahaisilla
"musiikkivilja-allergia ei päiväjuhla kappale"
öisin yllä
?
?
Muutama sana
sananvapaudesta
kuivia
eläinkin
soukka
-nooma
naama
Hassi
Paasilinna
huonokuntoisuus
pelokkaita
vyötärö
?
testipaikka
?
kostea
lomakohde
tiedonantoja
Kandolin
urokset
hyökkäys
kryptaus
sattua
nainen
-kki lopullakin
Suomen perustuslakiin on
kirjoitettu pykälä sananvapaudesta (12§). pnä 1964
Padasjoen Puhelinosuuskunta lopetettu
050 387 4062
Koko perheelle
alk.
A
A
T
T
S
O
M
R
O
A
K
A
S
T
U
I
N
E
A
P
E
A
T
T
A
T
I
T
S
U
O
R
I
T
E
K
A
S
A
K
A
T O
R
A
I
U
H
U
N
M
A
U
S
A
A
S
U
A
L
I
A
U
S
A
P
E
K
A
O
T
E
A
S
L
U
A
O
R
A
I
T
A
E
H
P
A
K
K
O
R
T
A
A
K
T
O
I
T
K
O
A
R
S
I
A
T
K
A
U
T
K
K
I
U
S
E
A
O
S
S
A
T
M
O
K
K
U
A
M
I
U
N
A
E
L
O
A
E
S
K
E
L
I
A
K
U
I
U
A
M
A
K
A
A
L
A
S
A
V
L
A
A
L
U
S
M
A
T
K
E
O
T
K
K
A
O
S
E
V
A
O
L
A
J
A
A
A
A
H
A
U
P
A
K
I
K
L
O
T
R
A
A
M
K
A
O
U
T
U
R
O
N
R
A
I
T
P
A
U
T
K
I
K
S
I
T
A
A
U
S
E
A
L
O
S
E
A
T
K
O
U
T
M
O
I
S
N
A
I
S
L
O
A
T
E
A
S
T
K
E
L
K
I
A
P
K
A
I
L
A
E
K
A
A
R
L
T
A
O
K
E
O
A
T
N
A
K
N
A
S
V
O
H
A
J
I
T
V
E
A
L
L
I
U
N
M
A
T
L
E
T
A
I
L
A
O
T
A
L
U
A
R
I
I
L
T
A
E
M
R
A
O
U
S
U
A
R
T
N
U
A
I
P
O
A
N
T
I
I
S
T
T
I
A
I
A
P
I
I
K
I
P
A
L
E
A
N
A
N
A
S
A
R
T
O
H
A
I
T
E
L
I
N
I
L
O
T
A
L
T E
E T
A
T
L
A
R
I
L
U
E
I
A
S
U
O
T
I
O
S
S
O
T
I
S
I
O
T
T
K
A
U
ISSN 0784-6568
Koivutie 8, 17500 Padasjoki.
Puh. ottelulla Kiila-Leija.
Myydään
Tilaa lahjaksi tai itsellesi
SERTIFIOITUA
ohran-, kauran- ja
vehnänsiementä,
nurmisiemeniä ja
-seoksia, apiloita,
virnaa, sinimailasta
ja hernettä.
Puttolan Siemen Oy,
J. terveysliikunnan ohjaus- ja organisointitehtävät, liikuntaneuvonta, eri ikäisten ryhmäliikunnanohjaus ja tapahtumien järjestäminen.
Työ sisältää ilta- ja viikonlopputyötä.
Pätevyysvaatimuksena alalle soveltuva koulutus.
Palkkaus KVTESin mukaan.
Vapaamuotoiset hakemukset 2.1. KIERRÄTYSKESKUKSEN
JOULUJUHLA
Jouluristikon ratkaisu
KERRASTO
?
Miesten ruudullinen
Hallintojohtaja
Arrakosken kyläyhdistys
TARJOAA JOULUPUUROT
la 20.12. + ALV
24 %. klo 15 mennessä osoitteeseen Padasjoen kunta/vapaa-aikatoimi,
PL 35, 17501 Padasjoki tai pauliina.heinonen@padasjoki.fi.
Tiedustelut: 0400419364 / Pauliina Heinonen
PADASJOEN KUNNANVIRASTO PIDETÄÄN
SULJETTUNA 22. /rivi
Alle 30 . - 23.12.2014
sekä 2.1.2015 ja 5.1.2015
Laitospäivystys vastaa numeroon 0400 357 960.
16,
eskustie
Lämpimät neule LEGGINSIT
Eri kuoseja ja
kokoja
K DASJOKI
PA
ressä)
ie
ikantin v
(P
UUDIS- JA KORJAUSRAKENTAMISEN
AMMATTILAINEN
?
?
?
?
Paljon hyviä
joululahjaideoita
pukinkonttiin
Kysy tarjous!
HENRI LASSILA
puh. 552 7521,
sähköposti: toimitus@padasjoensanomat.fi
Toimitus:
Sari Heliövaara, puh. 17, la 10 . (03) 552 7500, fax 552 7525.
www.padasjoensanomat.fi Ilmestyy torstaisin.
Levikki 3601 (99/-/-/1) LT 2013
Päätoimittaja: Jaana Tanner puh. Kannattaa tulla kauempaakin!
etunimi.sukunimi@hmrakentajat.?
Kuukauden
tähtiesiintyjä
TAUSKI
la 20.12.
- Elävää musiikkia 16-17
- Toppatakkitanssit 16-17
- Käsityömyyjäiset 12-18
- Joulupukki 16.30-17.30
- Lapsille jouluisia leikkejä ja askartelua 16-18
- Glögia ja muita jouluisia herkkuja
SANKOIN JOUKOIN PAIKALLE!
Myyntipöydät voi varata nro:sta 0407014515, kierrätyskeskukselta tai jenni.lehto@4h.fi hintaan 3?
Jouluristikon ratkaisu
20
FLEECETAKKI
19.12. Padasjoen Taideyhdistyksen väki
PADASJOEN SANOMAT
kestotilaus 12 kk
määräaikaistilaus 12 kk
määräaikaistilaus 9 kk
määräaikaistilaus 6 kk
määräaikaistilaus 3 kk
Saajan nimi
Osoite
63,00 ?
69,10 ?
54,70 ?
39,30 ?
21,90 e
KIRJE
N:o 51 18.12.2014
R
A
I
H
N
A
U
S
Torstaina 18.12.2014
Padasjoen
Sanomat
maksaa
postimaksun
PADASJOEN SANOMAT
TUNNUS 5014005
17500 VASTAUSLÄHETYS
Maksajan nimi
Osoite
Ilmoitukset, tilaukset ja osoitteenmuutokset: Leena Nurminen,
puh. 040-557 4511.
Tilaa aatoksi
JOULUPUKKI
Padasjoen alueelle
20 v. ALV 10 %
Kotimaa:
Kestotilaus 63 ?
12 kk
69,10 ?
9 kk
54,70 e
6 kk
39,30 ?
3 kk
21,90 ?
Pohjoismaihin ja muualle
Eurooppaan 12 kk 78,80 ?. A
U
L
I
n:o 51
21
JATKUU!!!
outlet POISTOMYYNTI
P.S. /pmm
Rivi-ilmoitus
3,50 . 040-93 28 113
GALLERIA PIKANTTI Keskustie 16, 040 9611689
Taidetta, käsitöitä, kahvipiste
ma - pe 10 . menn.
Seija Härmä 0451100673 (klo 16 jälk.)
tai seija.harma@oivappk.fi
PUULAAKILENTOPALLO
11.12. pelattu ottelu:
Kiila-Passi 3-1 (19-25, 25-21, 25-18, 25-23)
JOUKKUE
Kiila
Leija
Passi
O
2
2
2
V
2
1
0
H
0
1
2
Erät
6-3
5-5
3-6
Pist.
6
5
3
Sarja jatkuu torstaina 8.1. Välitämme ilmoituksia kaikkiin Sanomalehtien liiton jäsenlehtiin niiden
omilla hinnoilla. 552 7522,
sähköposti: toimitus@padasjoensanomat.fi
T U
E
R I
O A
S
S U
A
T I
U S
O
I T
O
N I
I T
K
T U
I
I T
P E
I A
I T
12 ?
KÄSINEET
5,90 pari
Avoinna ark. 14, su 12 - 15
24.-28.12. /pmm
Tekstissä ja
tekstin jälkeen 1,25 . Uutta saapunut myymäläämme !
Padasjoen kunnassa on haettavana
LIIKUNNANOHJAAJAN
määräaikainen toimi ajalle 19.1.2015-31.12.2015.
Liikunnanohjaajan työtehtäviin kuuluvat mm. + alv
Paino: Lehtisepät Oy, Pieksämäki
TILAUSHINNAT 1.1.2015
alkaen. Jättöajan päättymisen jälkeen
vastaanotetuista ja julkaistuista ilmoituksista perimme lisämaksun, 5 . suljettu
Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!
t. Hinnat sis. klo 16
Kahvila Pannussa.
Tervetuloa!
20 ?
100 % puuvillaa.
Koot 48-64
omakotitalot ja ulkorakennukset
katokset ja terassit
sisustustyöt
keittiöt, kylpyhuoneet ja saunat
TERO LILJENDAHL
puh. /pmm
Takasivu
1,30 . laskuun lisätään laskutuslisä 5 . (03) 552 7500, sähköposti: ilmoitukset@padasjoensanomat.fi
Konttori avoinna ma-pe klo 9-16.
Ilmoitukset jätettävä tiistaihin klo 14 mennessä. Katkaistun lehtitilauksen tilausmaksuja ei palauteta.
Lehden suurin vastuu ilmoitusten julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen
hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo.
Puhelimessa vastaanotettuun ilmoitukseen tulleesta virheestä ei vastata.
ILMOITUSHINNAT
1.1.2015 alkaen.
Hintoihin lisätään ALV 24 %
Etusivu
1,35 . 9-17, la 9-14. 040-5470982
Raitis, autoileva joulupuk
ki.Tied. 050 387 4061
Miesten
Vapaa pääsy
Ravintola Laakeri
Keskustie 12, Padasjoki
ENSIAPUKURSSILLE!
EA 1 24.-25.1.
EA 2 14.-15.2.
Sitovat ilmoittautumiset 15.1. Kaislo, Jämsä,
p. kokemuksella
P
Hämeen Metalliromu Ky
info@raut-kotka.. ????????????. (03) 551 2521
Risto Mäkelä 050-5976 295
putki-kaki@co.inet.fi
Tomi Moisio 040-5791 777
Varasto avoinna ma-pe 9-16, la 10-13. Muulloin sop. Hämeen Metalliromu Ky
-Nouto H
PÄIVYSTYS 24
(min.500kg)
-Vastaanotto
-Purkutyöt
PADASJOKI, ASIKKALA
-Siirtolavat
-Romuautojen nouto
Maksutta (max.50km)
Pätiäläntie 37, 17320 Asikkala
Puh: 0400 574931 040 7645554
LIIKKEESSÄMME
MYÖS
LIIKKEESSÄMME
MYÖSSILMÄLÄÄKÄRIN
SILMÄLÄÄKÄRIN PALVELUT PALVELUT
LIIKKEESSÄMME
MYÖS
Kaivinkonetyöt, kaikki maanrakennusalan työt
Kaikki rakentamiseen tarvittavat seulotut lajikkeet
Tiekunnille murskeet ja sorat
Vaihtolava/HIAB kuljetukset, roskalavat
Sertifikaatti AAA-luokitus
MAANRAKENNUS PEKKA AHONEN OY 0400 352 901
SYRJÄINMÄEN SORA OY
Luokitellut HIEKAT, SORAT,
MURSKEET ja SEPELIT.
P. Rakennus- ja saneeraustyöt
(märkätilasertifikaatti)
???????????????
. lajikkeet
on CROISSANT fontilla
Seulotut
yhteystiedot ARIAL
Nopeat toimitukset
p. Hämeen Metalliromu Ky
-Nouto (min.500kg)
-Vastaanotto
-Purkutyöt
-Siirtolavat
-Romuautojen nouto
Maksutta (max.50km)
Uudisrakentaminen, sisä- ja ulkoremontit
- LVI-työt, muuraus- ja laatoitustyöt
- tapetointi, maalaus- ja mattotyöt
- parketti- ja laminaattiasennukset
Veli-Matti Heinonen puh. 040-5789064
P ä ij ä t . Hämeen Metalliromu Ky
P ä ij ä t . ?
Kalle Jaakkola
0400 715639
. (03) 551 3231
Puh. 0400-455958/Pepe
P ä ij ä t . mukaan.
???????????????????
Päijät. H ä m e e n M e t al l i r o m u K y
-Nouto (min.500kg)
-Vastaanotto
-Purkutyöt
-Siirtolavat
-Romuautojen nouto
Maksutta (max.50km)
4.1.2010 11:27:46
HINAUSPALVELU
MARKKU AHOLA, LAMMI
p. istutus
p. 040-1292386
mikko.sulanto@PVX PHWVDSDOYHOX À
PUTKIPOJAT OY
040-554 3882
www.padasjoenputkipojat.fi
???????????????????
?????????????
???????????
?????????????????????????
????????????????????????
VASTAANOTTO avoinna
ma ja ti klo 10-14
p. 03-5561313 Ilmoilantie 1, 17500 Padasjoki
Rakennustyö V-M Heinonen Oy
Liekaiha Oy Jarkko Sumioinen
Putki-Käki Ky
www.padassahko.fi
-Nouto (min.500kg)
-Vastaanotto
-Purkutyöt
-Siirtolavat
-Romuautojen nouto
Maksutta (max.50km)
LOK AK AIVOJEN
T YHJENNYSTÄ
Pätiäläntie 37, 17320 Asikkala
Puh: 0400 574931 040 7645554
P ä ij ä t . H ä m e e n M e t al l i r o m u K y
KAIKKI
-Nouto (min.500kg)
-Vastaanotto
-Purkutyöt
-Siirtolavat
-Romuautojen nouto
Maksutta (max.50km)
RAKENNUSALAN TYÖT
30 vuoden kokemuksella.
Pätiäläntie 37, 17320 Asikkala
Puh: 0400 574931 040 7645554
Pätiäläntie 37, 17320 Asikkala
Puh: 0400 574931 040 7645554
Ennakkoverolippu on.
p. 040 358 5747
harri.miettinen@phnet.fi
???????
????????????
??????????????????????????????
MSU-Metsäpalvelu ky
. H ä m e e n M e t al l i r o m u K y
Keskustie 6 A 5
-Nouto (min.500kg)
-Vastaanotto
-Purkutyöt
-Siirtolavat
-Romuautojen nouto
Maksutta (max.50km)
Pätiäläntie 37, 17320 Asikkala
Puh: 0400 574931 040 7645554
JARI ENGBERG OY
- pesut
- sisäpesut
- vahaukset
- Autoglym -tuotteet
SILMÄLÄÄKÄRIN
LIIKKEESSÄMMEPALVELUT
MYÖS SILMÄLÄÄKÄRIN PALVELUT
Ilmoilantie 1, Padasjoki
Synsam Padasjoki,Keskustie
Keskustie
6, Padasjoki.
Synsam
Padasjoki,
6, Padasjoki.
Synsam Padasjoki,
Keskustie 6,
Synsam
Padasjoki,
6,
Padasjoki. ikkuna-, turva- ja lämpölasit
. 0400 841 482
P ä ij ä t . ?
. H ä m e e n M e t al l i r o m u K y
Ê
Päijät. (03) 551 3231
Puh. 040-5415723
JULKINEN
KAUPANVAHVISTAJA
Jari Tulokas
p. alutelineet, täryjyrä 160kg,
betonimyllyt, agrekaatti, peräkärryt
puh. raivaukset
. 0500-287 661
jari.tulokas@fennomen.fi
RAKENNUSHUOLTO Pekka Peltonen
Ammattitaidolla suunnittelusta asennukseen
t 1BEBT LFJUUJÚU LBMVTUFFU
t 1BEBTCPY NBLVVIVPOFNBMMJTUP
t MJVLVPWJKÊSKFTUFMNÊU
www.kuhmoinen-keittiot.fi
Ota yhteyttä! 040 7469617 tai kuhmoinenkeittiot@gmail.com
VIIDEN TÄHDEN
KOTI PALVELU
E. 0400 121997, 0400-415 969
LVI-alan työt ja tarvikemyynti
IImalämpöpumput
Sähköasennukset
Puh. Keskustie
Puh. hakkuut
. vuokraamme
mm. www.raut-kotka.?
Pätiäläntie 37, 17320 Asikkala
Puh: 0400 574931 040 7645554
RK_P-hakemisto_2x25a.indd 1
-Nouto (min.500kg)
-Vastaanotto
-Purkutyöt
-Siirtolavat
-Romuautojen nouto
Maksutta (max.50km)
Pätiäläntie 37, 17320 Asikkala
Puh: 0400 574931 040 7645554
Pätiäläntie 37, 17320 Asikkala
Puh: 0400 574931 040 7645554
(03) 633 7222 tai 0400 710
394
Päijät. 040 751
6826
www.agpesulat.fi/autokiilto. Nättinen
040-SORA
779 3766
PADASJOEN
Koivutie 7 A 6
*sorat*murskeet*
17500 PADASJOKI
*hiekat*sepelit
*mullat* *kivituhkat*
viiden tähden
kotip. Hämeen Metalliromu Ky
-Nouto (min.500kg)
-Vastaanotto
-Purkutyöt
-Siirtolavat
-Romuautojen nouto
Maksutta (max.50km)
-Nouto (min.500kg)
-Vastaanotto
-Purkutyöt
-Siirtolavat
-Romuautojen nouto
Maksutta (max.50km)
Uudisrakennukset ja saneeraukset ammattitaidolla.
040-8442020 Sirpa tai 040-8643444 Jukka
Päijät. 040 5211782
Maitsi Mäkelä 0500-727 616
Luototie 3, PADASJOKI
Puh. terassi- ja liukulasit
. H ä m e e n M e t al l i r o m u K y
?????????????????????????
?????
-Nouto (min.500kg)
-Vastaanotto
-Purkutyöt
-Siirtolavat
-Romuautojen nouto
Maksutta (max.50km)
???????????????????????
???????????
??????????????????????????
Pätiäläntie 37, 17320 Asikkala
Puh: 0400 574931 040 7645554
Pätiäläntie 37, 17320 Asikkala
Puh: 0400 574931 040 7645554
Päijät. 22
Joululehti nro 51
18.12.2014
Palveluhakemisto
AJOPUU OY
AJOPUU
OY
???????????????
SORATOIMITUKSET
WW
????????????
??????????????????????
?????????
- seulotut lajikkeet
- murskeet
- multaa
viherrakentamiseen
- roskalavojen vuokraus
KOTIMAINEN
MAALÄMPÖ
lämpöä kotiisi
????????????????????????
??????????????. kiinteistöjen huolto- ja
ylläpitopalvelut
. (03) 551 3231
p. pihapuiden kaadot
. 010 237 2250.
Avoinna
9.30-17.00
Puh.
(03) keskiviikkoisin
551 3231
Padasjoki.
p
Reitti yhtyy
Evon retkeilyalueeseen sen koillisosassa Tarusjärven retkeily-
alueella. Padasjokikin hyväksyi kehityssuunnitelman ja ilmoitti halukkuutensa osallistua kehitystyöhön omarahoitusosuudella. Tällä
reitillä retkeilijä saa helposti kulutettua kaksi päivää.
Hanketta varten selvitettiin kuntien ja muiden sidosryhmien näkemykset keskeisistä luontomatkailureiteistään ja intressit niiden kehittämiseen. Tarusjärven alueella valittavana on kolme erikokoista laavua.
Treffit laavulla
Tuomo Erakkomurju-laavulla Koverojärven rannalla viime kesänä.
Koirien lisäksi Kondelinilla
on jo parina kesänä ollut retkiseurana perheen juuri kuusi vuotta täyttänyt esikoispoika Tuomo.
- Tuomolle laavureissu on
yksi kesän kohokohdista, hän
suunnitelee jo nyt ensi kesän
reissua. Reissun kruunaa pitkät yöunet laavussa.
6-vuotiaan kanssa retkiohjelma on hieman toisenlainen.
- Erakkomurju-laavun vuokraan sisältyy soutuvene, jolla olemme käyneet Tuomon
kanssa kalassa Koveronjärvellä.
- Sieltä saa mato-ongella
isoja ahvenia, vahvistaa Tuomo.
Kondelinit eivät ole kertaakaan joutuneet pettymään
vuokralaavulle saapuessaan.
- Paikat on aina tosi siistissä kunnossa ja polttopuita on
riittävästi.
Laavussa nukkuminen oli jännä kokemus.
Päijänne-Ilves -reitti Päijät-Hämeen luontomatkailun kärkikohteita
Evon retkeilyalueelle johtavat yhdysreitit - Päijänne-Ilves -reitistö sekä Aurinko-Ilves -reitistö - nousivat kärkikohteiksi Lahden ammattikorkeakoulun ja Päijät-Hämeen Liikunta- ja Urheilu ry:n hiljattain valmistuneessa esiselvityshankkeessa, jossa kartoitettiin Päijät-Hämeen luontomatkailun kehityskohteita.
Luontomatkailun liiketoiminnan kehittämisen kannalta
keskeisiksi kohteiksi selvitys nostaa lisäksi Heinola-Vierumäki -alueen, Lapakiston alueen Nastolassa, Messilän ympäristön reitit Hollolassa sekä Kammiovuoren reitin Sysmässä Päijänteen kansallispuistossa.
Padasjoen Laivarannasta lähtevä Päijänne?Ilves -reitti toimii yhdysreittinä Evon retkeilyalueelle, joka on Päijänteen
kansallispuiston ohella ylivoimaisesti tunnetuin luontoretkeilykohde Päijät-Hämeessä. Ehkä kaikkein mieluisin on kuitenkin loppusyksyn
reissu loka-marraskuussa, jolloin illat ja yöt ovat jo tosi pimeitä, kertoo Kondelin.
Alue tuli miehelle tutuksi jo 90-luvun alussa, jolloin
hän opiskeli Turun kauppakorkeakoulussa. Luontomatkailu on keskeisessä roolissa myös Padasjoen juuri hyväksytyssä matkailun yleissuunnitelmassa.
Konkreettisiin kehittämistoimiin päästäneen ensi keväänä, kun Lahden ammattikorkeakoulu hakee maaseuturahastolta rahoitusta Päijät-Hämeessä toteutettavaan kansalliseen
pilottihankkeeseen.
- Tärkeimpiä asioita yhdysreitistöjen vetovoimaisuuden lisäämisessä on hyvät viitoitukset, opasteet ja viestintämateriaali, reittien ylläpito ja huolto sekä palveluverkostojen kokoaminen reittien ympärille, toteaa hanketta eteenpäin vievä projektipäällikkö Pirjo Räsänen Outdoors Finland Etelä -hankkeesta.. Erkki-isä on retkeillyt Tarusjärvellä opiskeluajoistaan 90-luvun alusta lähtien.
sa oloissani.
Avaimellisen laavun saa
vuorokaudeksi käyttöönsä 4050 euron vuorokausihinnalla. Keltaisin maalimerkein ja nauhoin
maastoon merkitty13 kilometriä pitkä reitti soveltuu hyvin
päiväretkikohteeksi vaihtelevaa reittiä etsivälle.
Matkan varrella on mielenkiintoisia nähtävyyksiä, kuten
Nuijasodan muistomerkki Nyystölässä sekä Frans Joosefin
lammen luonnonsuojelualue reitin loppupäässä. Tarusjärvi oli
sijainniltaan hyvä eri puolilta
Suomea kokoontuvalle kaveriporukalle.
- Laavureissujen luonne oli
siihen aikaan ehkä vähän toisenlainen, naurahtaa Kondelin, joka nykyään retkeilee pääsääntöisesti kahden koiransa,
Kanelin ja Ompun kanssa.
Hän varaa jo koirienkin
vuoksi yleensä vuorokaudeksi
käyttöönsä oman laavun Hämeenlinnan kaupungilta.
- Suomalaisena jöröjukkana ja työssäni paljon ihmisiä
tapaavana haluan varmistaa,
että saan olla laavulla omis-
äidin ja nykyisen vaimonsa Tarusjärven laavutreffeillä.
- Paistoin hänelle lettuja
ja loimutin lohta, ilmeisesti
onnistuin vakuuttamaan gurmee-taidoillani, kun tässä ollaan, hän naurahtaa.
Irti arjesta
- Parasta laavulla on se kun saa olla kaksin isin kanssa, sanoo 6-vuotias Tuomo Kondelin, joka on jo kokenut luontoretkeilijä. 31 kilometriä pitkä Aurinko-Ilves ?reitti puolestaan
kuljettaa retkeilijän Vääksyn maisemista polkuja, pururatoja
ja vanhoja metsäautoteitä pitkin Evon retkeilyalueelle. Joululehti nro 51 23
18.12.2014
Kondelinit retkeilevät Taruksella jo toisessa polvessa
IT-alalla myyntijohtajana
työskentelevä kangasalalainen Erkki Kondelin käy lataamassa akkujaan Tarusjärven retkeilyalueella pari-kolme kertaa vuodessa.
- Yhden reissun teen loppukesästä heinä-elokuussa, toisen
aikaisin keväällä maalis-huhtikuussa. Tuomo myös opettaa jo sujuvasti pienemmille
sisaruksilleen, miten laavulla pitää käyttyäytyä ja vahtia tulta.
- Parasta laavulla on se, että saa olla kaksin isin kanssa,
tuumii Tuomo.
Suunnitelmissa on, että per-
heen keväällä neljä vuotta täyttävät kaksoset Anni ja Antti
pääsevät ensi kesänä ensimmäistä kertaa kokemaan laavuyöpymisen isän kanssa.
- Toivon, että lapset oppivat omien kokemusten kautta
luonnossa liikkumista ja myös
arvostamaan luontoa.
Kondelin paljastaa hurmanneensa aikanaan myös lastensa
Kondelinille askeettinen laavuelämä on paras tapa ladata
akkuja kiireisen työ- ja perheelämän pyörityksessä.
- Mökkeily olisi minulle
liian luksusta, laavulla pääsee lähemmäs luontoa.
Ollessaan matkassa koirien
kanssa hän tavallisesti patikoi
10-15 kilometrin lenkin vaellusreitistöllä.
- Alueella on paljon merkittyjä reittejä, ennen tutkimattomia polkuja löytyy lähes joka kerta.
Ilta kuluu laavulla makkaraa paistellen, nokipannukahvia keitellen ja tuleen tuijotellen
MYYMME PUHDASTA NESTE OIL TEHOKAASUA!
RUOKAPATA
www.facebook.com/ruokapata
KAUPPIAS HOITAA HOMMAN
Kauppatie 1, Padasjoki
puh. 03 551 2200
marko.samiola@k-market.com
PALVELEMME ARK 7-21, LA 7-18, SU 12-18. 24
Joululehti nro 51
18.12.2014
!
a
t
s
a
d
a
t Ruokap
!
a
o
l
u
t
e
Terv
e
k
r
a
m
lisesti K
Edul
.12.
8
1
O
T
N
I
VA
TÄ
L
I
K
S
I
T
A
LIH
11
Suom
.12.
9
1
E
P
N
I
VA
LTÄ
I
K
S
I
T
A
H
LI
hama
n meillä jau
Lihamestari
urea
Takuulla m
NAUDAN TI
SISiÄPAIS
0.12.
2
A
L
N
I
VA
I LTÄ
K
S
I
T
A
H
I
L
95
kg
9
NAUDAN UHELIHA
TIJA
PAIS
i
Suom
95
kg
aamat
meillä leikk
n
ri
a
st
e
m
a
Lih
8
NKARJALA AT
TILIH
PAIS
i
Suom
95
kg
TORSTAISTA TIISTAIHIN 18.?30.12.
I S TA
N
U
U
A
T
O M AS
3
Fazer pukinmuorin
JOULULIMPPU
390 g
49
kpl
(8,95/kg)
oIKEIN HYVÄÄ JA
RAUHAISAA JOULUA!
MEILTÄ MYÖS
LAHJAKORTIT
JOULULAHJAKSI
HALUAMALLANNE
SUMMALLA
2
6
Kulta Katriina
Karkkikatu
KAHVI
500 g
IRTOMAKEISET
raj. 2kg/talous
99
pkt
(5,98/kg)
JOULUN AIKAAN
PALVELEMME:
* JOULUAATTONA
KLO 7-12
* JOULUPÄIVÄNÄ JA
TAPANINA MYYMÄLÄ
ON SULJETTU
99
kg
MUISTATHAN!
ILOTULITEMYYNTI
alkaa
heti joulun jälkeen 27.12.
MUISTA KOTIINKULJETUSPALVELUMME!