pe 27.12.
Konttori suljettu
ti 31.12.
Irtonumero 1,50 ?. Padasjoen Sanomat
Seuraava lehti
ilmestyy 2.1.2014.
Aineisto viim. N:o 51
19.12.2013
Viihtyisiä pyhiä
joululehden
parissa ja
menestystä
vuodelle 2014
tv
2 Joululehti nro 51
19.12.2013
J
o
u
l
u
a
o
d
o
t
e
l
l
e
s
s
a
Ê
Ê
Emmi-aasi jouluvaelluksella Pappilanmäellä.
Joulupukki nähtiin Padasjoella
jo joulunavausta
pahtumassa, toi
vottavasti punanuttu poikkeaa
myös jouluaattona.
Arrakosken tiernapojat esiintyvät taas 22.12.
Alh. NASTOLA . KAUSALA
Padasjoen kunta
www.padasjoki.fi. PADASJOKI . Ars Arrakosken joulunäyttelystä.
Vanhempainyhdistyksen järjestämä disco onnistui yli odotusten ja paikalle tuli 100 lasta.
Seuraava alakoululaisten disco
on Työväentalolla pe 24.1.
Seurakunnan kerholaisten joulujuhla oli messun yhteydessä.
Joululounas keräsi seurakuntakodin täydeltä syöjiä.
Reserviläisten joulutulilla oltiin tänä vuonna Taululla, Erän kodalla.
Lucia kulkueineen kävi kouluilla ja Visapuistossa.
I
ANKK
P
Ö
T
SÄÄS
A
A
T
T
O
V
I
O
T
TUNNELMALLISTA
JOULUNAIKAA
Kaikille kuntalaisille,
kesäasukkaille,
yrityksille ja
yhteisöille
RAUHALLISTA JOULUA JA
ONNELLISTA UUTTA VUOTTA
LAHTI . HEINOLA . HOLLOLA
Metsänhoidossa on lainsäädäntö muuttumassa ja
vapaus valita käsittelymenetelmiä tulee lisääntymään. . Kullasvuoren koulurakennukseen on toteutettu noin
miljoonan euron investointi. Kunta on kuitenkin tehnyt yhteistyötä
sähköyhtiön kanssa paikoissa, joissa maakaapelointi on aloitettu. Tästä huolimatta veteraaniteema on säilyttävä
kirkkaana mielessämme aina itsenäisyyttä juhliessamme.
Paula Vilenin kokemukset ulkomaantoimittajana ovat luoneet erinomaisen pohjan
arvioida oloja Suomessa. Kansantalouden kestävyysvajetta pyritään vähentämään eli entistä taloudellisempaa toimintaa
resurssien vähenemisen johdosta tai sitten toimintojen sopeuttamista käytettävissä oleviin
resursseihin. Niillä onkin varmasti omat
hyvät puolensa, mutta väitän, että ihanteet haalistuvat nopeasti, jos itse joutuu käytännön
työhön tai tilipussi ohenee puunmyynnissä huomattavasti.
Matkailuhankkeessa tehdään tiiviisti yhteistyötä Asikkalan ja Sysmän kanssa, ja senkin
tulokset näkyvät pikkuhiljaa. Tiedän useita tapauksia, joissa pomoa on arvosteltu ja
ihmetelty miksi hän ei tee sitä tai tätä. Perinteitä
kunnioittaen oli poikettu entisestä kaavasta. 0400 840 724
Erno Nuuttila p. 010 768 4300.
www.storaensometsa.fi. Yksi idea on ollut tukityöllistämisen kohdistaminen kylien
vanhusten kotona selviytymisen edistämiseen. Julkisyhteisöissä näin kuitenkin helposti tapahtuu ja ehkä sen takia näitä henkilöstöasioita ruoditaan niin kärkkäästi lehtien palstoilla, netissä ja missä milloinkin.
Yksityisten yritysten asioita ei tällä tavalla puida.
Valtakunnan hallitus on vetänyt linjauksia yhteiskuntamme tulevaisuuteen. Tämä on helposti sanottu, mutta käytäntöön soveltaminen onkin vaikeaa.
Saavutetuista eduista on vaikea luopua, eikä sitä paljon kaivattua auttamishalua tunnu
löytyvän sota-aikojen malliin. Oli hienoa kuunnella ammatti-ihmisen rohkeaa ja selkeää
sanomaa. Joidenkin mielestä tämä tapahtuu hitaasti, mutta varmasti.
Metsähankkeen tavoitteena on hyödyntää suurta luonnonvaraamme mahdollisimman hyvin.
Hoidettu metsä kasvaa entistä paremmin, sitoo entistä enemmän hiilidioksidia ja tuo
paikkakunnalle lisääntyviä työmahdollisuuksia sekä rahavirtoja. Hänen mukaansa olemme maailman huipulla monellakin
mittarilla vertailuissa, mutta juuri sen takia on tärkeää arvostaa meille vieraita kulttuureja ja
auttaa hädän hetkellä lähimmäisiämme, olivatpa he Syyriasta, Sri Lankasta tai jostakin muusta kaukaisesta maasta. Aikuisten ihmisten on kyettävä noudattamaan yhdessä sovittuja
pelisääntöjä siten, että jokainen työntekijä voi kokea oman osuutensa arvokkaaksi ja
tärkeäksi. Suurta ammattikoulutusta ei tarvittaisi, vaan
normaalien arkirutiinien hallitsemista. Rehellisyyden nimissä olisi myönnettävä, että valtakunnallista 300 miljoonan euron
säästöä ei tulla saamaan, jos emme onnistu omavastuun lisäämisessä, vapaaehtoistyön hyödyntämisessä, uuden tekniikan käyttöön ottamisessa ja monessa muussa asiaan
vaikuttavassa tekijässä. Tällöin on
pidettävä huoli siitä, että aika ja raha eivät mene liiaksi työntekijöiden kulkemiseen paikasta
toiseen. 040 647 3651
Maija Vartiainen p. On kuitenkin hyvä tiedostaa, että tämän sorttisia ongelmia ei ratkaista mediassa.
Esimiestyö on vaativaa. 040 353 7369
Hyvää ja
Hyvää Joulua
ja
Rauhallista
Rauhallista
Joulua
ja Hyvää
Onnellista
ja
ja Onnellista
Uutta
VuottaJoulua
2014!
Rauhallista
Uutta
Vuotta 2014!
ja Onnellista
UuttaAGRIMARKET
Vuotta 2014!
PADASJOKI
Taulun teollisuusalue, Sähkötie 2. Kiitettävän hyvin motoja
on näkynyt työn touhussa teiden varsilla ja omakohtainen havainto oli samansuuntainen
jokasyksyisessä hirvijahdissa: uudistusaloja on syntynyt, harvennuksia on tehty ja
taimikkoja on hoidettu hienoon kuntoon. Joululehti nro 51 3
19.12.2013
Kunnanjohtajan joulutervehdys
Ê
Tämän vuoden itsenäisyyspäivän juhlallisuudet ovat tuoreesti muistissamme.
Padasjoella noudatimme perinteistä kaavaa: kirkonmenot, pääjuhla Kullasvuoren koululla
ja illalla partiolaisten osuus. 040 562 8580
Padasjoen ABC:lta 10km Hämeenlinnan suuntaan
www.keinuhonka.fi
rauhallista
joulua ja
liikunnallista
uutta vuotta!
Kiitos asiakkaille
ja ryhmäliikkujille
Glögipannu kuumana!
Stora Enson Padasjoen toimiston väki haluaa kiittää
kuluneesta vuodesta ja tarjota metsänomistajille
kupposen kuumaa pe 20.12. kuutiota ja hakkuukertymät siitä ovat vain 70 %.
Usein kuulen kauhisteltavan edellä mainittujen motojen tulemista metsätyöhön ja
peräänkuulutetaan kevyempien menetelmien paremmuutta. 040 351 8025
Juha Nieminen p. klo 9?15
osoitteessa Keskustie 21, Padasjoki.
Tervetuloa nauttimaan glögistä ja pipareista
hyvässä seurassa storaensolaisten kanssa.
Päivi Malin p. Toteuttajaa ei ole löydetty,
eikä tarvittavaa rahoitusta ole saatu kasaan. Myös yksinäisyyden tunteen lisääntyminen näyttää
vanhusten osalta kasvavan. Puh. Aika näyttää onnistutaanko tässä.
Samanlainen ajatus on myös varautumiseen liittyvä kehitysidea. 10-18
ma 23.12. Toivon
hartaasti, että lähiliikuntapaikkamme, frisbeegolfrata, maisematorni ja vaellusreitistöt
tulisivat niin kuntalaisten, vapaa-ajan asukkaidemme kuin myös satunnaisten
matkailijoidenkin ahkeraan käyttöön.
Lopuksi totean sen, että valokuituhanke ei ole edennyt kaikilta osin toivottavalla tavalla.
Padasjoelle on saatu toteuttamissuunnitelma ja meillä on tiedossa nopean ja varman
tietoliikenneyhteyden hankkimisesta kiinnostuneet asukkaat. Pelkästään juttukaverin saaminen hetkeksi antaisi varmasti uutta
elämänsisältöä ja voimia seuraaville päiville. Vääjäämätön tosiasia on meillä kuten muissakin kunnissa,
että rintamalla tositoimissa olleiden veteraanien määrä vähenee jatkuvasti ja tämä
konkretisoituu myös juhlatilaisuuksissa. Paula kertoi myös oman sukunsa tarinaa, jossa korostui
perisuomalaiset ihanteet. 10-16
ti 24.12. Valtakunnan juhlat huipentuivat tänä vuonna Tampereella. Mutta kun tuo arvostelija on itse noussut
organisaatiossa, niin hän ei olekaan kyennyt toimimaan aikaisempien ehdotustensa
mukaisesti. Näin erityisesti tilanteessa, jossa valtakunnallisesti
metsät kasvavat vuodessa yli 100 milj. Yksittäistä yrittäjää harvoin voidaan rahallisesti tukea,
mutta yleisten edellytysten luomiseen voidaan harkitusti kohdentaa panoksia. suljettu
uuden vuoden aatto ti 31.12. 10-15
Rauhallista joulua
ja kiitos kuluneesta vuodesta!
Toivottaa
Kiitos yhteistyökumppaneille ja
talkoolaisille
kuluneesta vuodesta!
Leppoisaa
joulun aikaa ja
vauhdikasta
uutta vuotta.
Toivottaa
www.padmu.fi
Suvi & Kalle
Hyvän
olon Ada
Anne Lahtinen
toivottaa
keinuhongan tila
keinuhongantie 54,
auttoinen, p. Oma oppini on ollut se, että esimiestä ei pitäisi sivuuttaa, eikä ohijohtamista
saisi tapahtua. Kaiken kokemamme
jälkeen voimme jopa todeta, että joskus remonttiajasta on hyviäkin seurausvaikutuksia.
Padasjoellakin on tehty remontteja. Päällisin puolin paikat näyttävät olevan nyt hyvässä kunnossa.
Toivottavasti työyhteisön muihin ongelmiin löytyy ratkaisu pikaisesti, koska oppilaiden
opetus ei saa vaarantua. Itselleni jäi erityisesti mieleen Paula Vilenin hieno juhlapuhe ja
nuorten esiintyjien kehittyminen. Suurin toivomus on kuitenkin se, että sähköyhtiöiden maakaapelointi edistyisi
nopeasti ja sähkökatkokset saataisiin vähenemään myrskyjen lisääntymisestä huolimatta.
Hankerintamalla on edetty. Siellä pääjuhlassa oli veteraani-ikäluokan
edustajia tavanomaista enemmän ja he istuivat salin eturiveissä. Samalla kerralla maahan
on laitettu sähkökaapelia ja valokuitua kaivauskustannukset puolittaen. 9-12
25. Uskon vakaasti, että
pitkässä juoksussa hyödymme tästä valmiuden rakentamisesta, vaikka käyttöön ottoon
ei vielä ole päästykään.
Toivotan kaikille padasjokelaisille, vapaa-ajanasukkaillemme ja
yhteistyökumppaneillemme rauhallista joulua ja antoisaa uutta vuotta 2014.
Heikki Jaakkola
Ê
Keinuhongan Tila
AUKIOLOAJAT LOPPUVUONNA:
SUVIMARJA LIFESTYLE PUOTI
JA NAVETTAMARKET
ma-pe 13-18, la 10-15, su 12-16
la 21.12. Tässä olisi myös yksi mahdollinen tehtävä vapaaehtoistyötä tekeville
järjestöille. Vanhusten
hoidossa tavoitteena on siirtyminen entistä enemmän kotiin annettavaan hoivaan. - 26.12. Esimerkiksi sähkökatkosten aiheuttamien ongelmien hoitamiseen tarvitaan jatkossa entistäkin enemmän
naapuriapua. Veljeä ei jätetä ?ajattelun tilalle on tulossa veljelle ei
jätetä ?ajattelu, kuten itsenäisyyspäivän saarnassa kirkossa kuulimme. Suunta on oikea, koska jokaisella
metsänomistajalla tulee olla mahdollisuus kokeilla erilaisia vaihtoehtoja ja tehdä
omaisuudellaan itselleen sopivia toimenpiteitä. Vastuuhenkilö seurausvaikutuksista
löytyy tällöin läheltä. Valvonnasta ja pakottamisesta voidaan hyvin siirtää painopistettä
neuvontaan ja vapaaehtoisuuteen
Virasto suljettu
Ti 24.12. klo 14. Juhlitaan rakettien räiskeessä.
Tv. eteenkin päin. mummo ja pappa.
Syntymäpäiväonnittelut
24.12. Tv.
P2.
Jouluiset onnittelut Tiinalle 22.12. Mutta paljon on joulussa muutakin, joka ei ole hengellistä: on pukkia ja tonttu, ostamista ja lahjoja. Onnea sinne viltin alle. Samalla toivotetaan rauhaisaa joulua ja hyvää uutta
vuotta. Tampereen Uudenvuodenseurojen kuuntelut Uudenvuodenpäivä 1.1. ex-matkaseuralaiset
Mieheni kalakaveri, sinulle
joulun lämpöiset ja kiireiset
onnittelut! Taivas pudottaa
hiljalleen lunta, kohta valkoinen on koko luomakunta. Ystävät, kummit ja mummit muistamisineen eivät ainakaan helpota tätä asiaa. Kalaonnea toivotetaan.
T. johdosta. ja 1.1.
Teatteriesitys: Muistoissa rakas Aliisa-täti. Mitä
vastaan tulekaan toista sua
ei milloinkaan. Tapaninpäivä
klo 10 Messu kirkossa, Kniivilä, Virtanen
Su 29.12. Tänä jouluna sitä ei kuultu Korisevan konsertissa Padasjoen kirkossa. Suljettu 24.26.12. Olet vanha vasta
sitten kun kynttilät maksavat enemmän kuin kakku.
T. sunnuntai joulusta
klo 10 Messu kirkossa, Pokki, Virtanen
Ke 1.1. Se on käännös John Lennonin ja Yoko Onon joululaulusta Merry Xmas. Tv. asti. Kristinuskon
sanoma on kyllä ihana! Se on vapauttava ja armollinen.
Se on lasten kaltaisille. Sitä
ja valtavan paljon siunausta toivotan sinulle tänä jouluna.
Kirsi Kniivilä, Padasjoen seurakunnan pastori. :lla mummu
ja pappa
Kun ulkona pimeydessä näkyvät ensimmäiset jouluvalot
alkaa päässäni soida Arja Korisevan laulamana Taas tultiin
jouluun. klo 17
kauden päättäjäiset.
Synttärihalit 5 v. Pokki, Nurmi, Perinnekuoro.
klo 16 Jouluaaton jumalanpalvelus kirkossa, Pokki,
Nurmi, Kirkkokuoro
klo 23 Jouluyön messu kirkossa, Kniivilä, Nurmi
Ke 25.12. klo 18.
Padasjoen Terveyskeskuksen henkilökunta,
laboratorio ja hammashoitola huomioiden, kiitos
suuriarvoisesta työstänne
Hyvää Joulua ja tulevaa
Uutta Vuotta 2014
Seija Sunikka
Kiitos
sukulaisille
ja ystäville
muistamisesta
vuosikymmenen
vaihtuessa.
Raija Villa
Jouluristikon (s. Minäkin haluan! Tuo sanoma on
jotain ikuista, joka paikkaan, päivään ja hetkeen sopivaa.
Aluksi mainitsemani laulu loppuu säkeeseen: ?Jos jouluilon jälkeen vielä iloita voi, ei parempaa lahjaa nyt toivoa vois?. 2013 Rikulle synttärionnittelut Lappeenrantaan.
T. adventtisunnuntai
klo 10 Messu kirkossa, Pokki, Nurmi
klo 18 Joululauluilta Vesijaolla Matti ja Salme
Saarikolla, Palsantie 294
Ma 23.12. klo 13. Ei voi kun ajatella, että aikansa kutakin.
Jumala on kuitenkin suurempi kuin osaamme kuvitellakaan. Meille tuotiin nimittäin
tiistaina pajunoksa, joka oli
äitynyt kasvattamaan kukintoja ilmeisesti viime aikojen
leutojen säiden vuoksi.
Galleria Pikantissa Padasjoen
Taideyhdistyksen yhteisnäyttely ja joulupuoti
3.1.2014 asti. kirkkoherrana Timo Pokki 040-7490039.
Jouluradio netissä 1.12.2013.?6.1.2014
www.jouluradio.fi ja Lahden radiossa taajuus 97,1MHz.
Nuori seurakunta
Päiväkerhot jatkuvat vk 2
Seurat Esikoislestadiolaisten kirkonkylän rukoushuoneella su 22.12. Tv. Mutta se ei ole niin helposti tehty kuin sanottu. Jouluaatto
klo 12 Joulun ehtoollishartaus Pihlajakodissa
klo 14 Jouluaaton jumalanpalvelus kirkossa, kunniakäynti
sankarihaudalla. klo 13 ja klo 19, Tapaninpäivä 26.12. Lapset perheineen
. Kristittynä
haluan taas tuoda oman perheen jouluun näkyvämmin ja
enemmän sanomaa seimen lapsesta ja siitä mitä hän merkitsee. klo 12 ja klo
18, Torstai 2.1. Ohjelma 10 ?
Pe 20.12.
klo 14 Joulun ehtoollishartaus Visapuistossa
klo 18 Joululaulut ja -myyjäiset Maakesken Rientolassa
Su 22.12. 21) ratkaisu
S
A
U
V
O
A
I
L
T
A
A
S
K I
J A
U
S A
L
A K
K U
N O
E S
T A
I
V
E
S
K
A
L
A
V
E
L
K
A
T
U
N
K
E
A S
E
S E
U S
V A
I M
T I
E
N
K
E
L
A V I
R
I A A
T
K
H A
L I T
O T
K U
A
V
K A
T A T
S I
L I
I
U
K
D
A K U
T
T
K
A
I
S
E
R
O
P
T
I
S
E
T
L
A
I
T
E
S
T
V
A J A
P A N
O N
T I T
U
U L
A S O
E S
K A
A
T
N T O
I O R
P A
I I T
A
L U
S E U D
T
P E
E
A L
A U L
K I S A
A D
A A K S
S T A A
A L M
A U
A N
K A A
K O V A
M A T
C O R T
U O
A B U
A S K
S A U
K I S T
E E S
K
U
R
P
I
T
S
A
E
T
U
O
S
A
T
Ä
U T
N I
H
O S
L O
A T
K
M A
U
O T
N A
A N
T I
Kiitän kaikkia
asiakkaitani
menneistä vuosista.
Toivotan kaikille
lehden lukijoille
rauhallista joulua
ja onnellista uutta
vuotta 2014.
Elina Luukka
Siunausta, suojellusta, onnea ja ohjausta 8-vuotiaalle Hermannille toivoo mummi.
Rakkaalle Inkalle lämpimät onnittelut halauksien
ja suukkojen kera. 2. Ei
ke 25.12, 1.1.2014.
AA-kerho tiistaisin ja perjantaisin klo 19 terveysaseman ruokalan kabinetissa.
Jouluglögit pe 20.12. Vielä joulun jälkeenkin. R.M.
Ke 25.12. Usko Jeesukseen, meidän Vapahtajaamme antaa sydämeen jatkuvan ilon. Ilmainen jäsenille.
Arrakosken joulupuuro ja tiernapoikaesitys
su 22.12. Vt. 4. Joulu
on taikaa, sydänten aikaa,
lämpöä hyvää, kaunista ja
pyhää, iloa maailman, rakkautta Jumalan.
:lla äiti ja isä.
Onnittelut Railille 23.12.
johdosta, Toivon jouluusi
rauhaa ja hiljaisuutta, tovon kirkkaiden tähtien valoisuutta. naapuri 3.
Onnittelut Aune ja Kalle
Tuomiselle 26.12.13 olevan
62-vuotishääpäivän johdosta. 1. Jellivaaran Jouluseurojen kuuntelut
Esikoislestadiolaisten kirkonkylän rukoushuoneella Joulupäivä 25.12. Pienten
lasten äitinä joudun sen tosiasian eteen, että lapset odottavat valtavasti juuri näitä ei-hengellisiä asioita. mammasi.
Pikkuperheen emäntä Hanna, kerkiätkö lukea lehdestä edes onnittelut, tässä ne
tulee: Onnea, onnea ja voimiist. Joulun odotetuin ja jännittävin asia meidän perheessä kaikkien
hengellisten puheitteni jälkeen ovat lahjat, jotka löytyvät
kuusen alta tai tontun jättämästä pussista. 4 Joululehti nro 51
19.12.2013
Ê
Ê
Onnittelut
Padasjoen seurakunta
Lopetan fysioterapiatoimintani Keskustie
14:ssa 31.12.2013.
www.evl.fi/srk/padasjoki
Puh 5527200
To 19.12.
klo 9 Mielenterveyskuntoutujien ja kehitysvammaisten
kirkkohetki ja HPE
klo 13 Ehtoollinen vuodeosastolla
klo 18 Miestenilta Särsjärvellä, 5 ?:n paketti mukaan
klo 19 Kamarikuoro, Con Fuocon joulukonsertti
kirkossa. Niille, jotka asuvat kuoleman varjojen
maassa, loistaa kirkkaus. Hänen armonsa ja rakkautensa on valtavampi kuin
osaamme koskaan ajatella. Miten
tästä selviää kristittynä hyvällä omallatunnolla. Sellainen saa olla minunkin iloni Jeesuksesta. Oli joulu ympärilläni minkälainen tahansa, saan omistaa joulun syvimmän sanoman: sinun syntisi ovat anteeksi
annetut. Joulupäivä
klo 8 Jouluaamun sanajumalanpalvelus kirkossa, Pokki,
Virtanen
To 26.12. Ehkei laulu kirkkoon
kuulukaan, sillä sen sanoma ei ole suoranaisesti hengellinen. Joulun sanoma ei ole minulle vain silloin ja sitten, kun onnistun tavoitteissani joulun
suhteen vaan juuri nyt, tähän hetkeen, pienten lasten äidille. Uudenvuodenpäivä
klo 10 Messu kirkossa, Mattila, Virtanen
Kirkkoherra Mattila sairaslomalla 31.12. johdosta Emilialle
Ilvestielle. Sinä teet runsaaksi riemun ja annat suuren ilon. He iloitsevat sinun edessäsi niin kuin elonkorjuun aikana iloitaan, niin kuin saaliinjaossa riemuitaan?.
Mieleeni tulevat lasten iloiset kasvot lahjoja jakaessa. Paljon onnea
rakkaalle Matildalle :lla
mummu.
Pirteä suloinen Susanna,
taas tulee täyteen 21 v. klo
12-16 Metsänhoitoyhdistys Päijät-Hämeen Padasjoen aluetoimistolla.
Sanomaa sinulle
Railille syntymäpäiväonnittelut! P.S. Johtaa Karin Rööp, piano Helen Aun, huilu
Varpu Jalas. klo 16
Kahvila Pannu.
MLL:n perhekerho kokoontuu seuraavan
kerran 14.1.
Heppakerho
keskiviikkoisin
klo 17.15-18.
Nuokulla. Toimituksen tämänvuotinen joulukukka on pajunkissa. Lennille Lahteen mummalasta!
HELLUNTAISEURAKUNTA
17.12. klo 11 Joulun
Jumalanpalvelus, Pauli
Rahkonen, Eino Santala
Tervetuloa!
Seurapalsta
VPK:n nuorisoosasto su 22.12.
klo 17 käsityökalut, su 29.12. 28.12.
klo 19 Kokkopirtillä. Saat olla vapaa ja iloita Jeesuksesta Kristuksestasi, sinun Pelastajastasi, Herrastasi ja Vapahtajastasi.
Jesajan kirja, luku yhdeksän puhuu seimenlapsen tulemisesta seuraavaa: ?Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Onnille ja 2 v. klo
13, Sunnuntai 29.12. ylämäestä.
9
Kaunis pieni ihminen, sä
olet ainutlaatuinen
Heidän
poissaolonsa ei kuitenkaan estä asioiden käsittelyä. pitää terveydentilaansa hyvänä.
Sairastavuusindeksissä on
tarkasteltu kuolleisuutta, työkyvyttömyyseläkeläisten määrää ja erityiskorvattaviin lääkkeisiin oikeutettujen osuutta.
Padasjoki on tässäkin tilastossa kärjessä.
Kansantauti-indeksillä mitattuna Padasjoki poikkeaa
vieläkin selvemmin muusta
perusturvapiiristä: kun muiden indeksilukema on 81,987,9, on se Padasjoella 127,2.
Kansantauteihin luetaan mm.
diabetes, verenpainetauti, psykoosit ja astma.
Sen sijaan tilastossa, jossa
mitataan ennenaikaisesti menetettyjä elinvuosia, Padasjoki
on mennyt parempaan suuntaan. Antakaa kunnanjoh-
tajalla evästystä työryhmään,
toivoi Heinäjoki.
Valtionosuusuudistuksessa Padasjoki on ottavana osapuolena. Liikennerikkomusten määrä on kasvanut viime vuosina
koko piirissä Padasjokea lukuun ottamatta.
Lasten ja nuorten elintapoja seurataan ikäluokittain. Vaikeavammaisten palveluiden kustannukset
kasvavat nopeasti.
Hyvinvointikertomuksen
johtopäätösosiossa kehotetaan kuntaa panostamaan erityisesti ikääntyneille soveltuvien asuntojen tuottamiseen
tai peruskorjauks een sekä
elinympäristön esteettömyyteen. Samalla käytännöt yhdenmukaistuvat.
Aila Heinäjoki (kesk) muistutti valtuutettuja perusturvassa vuodenvaihteessa tapahtuvasta muutoksesta, jolloin johtokunnan toiminta päättyy ja
kunnanjohtajat vievät paikallistason asioita valmistelutyöryhmään.
- Vuorovaikutuksen pitää lisääntyä. Vastaava kysely voidaan tehdä toki Padasjoellakin.
Kunnanhallituksen puheenjohtaja Antti Räsänen otti osaa
keskusteluun toteamalla, että
valtuustoryhmässä asiaa käsiteltäessä koulun yleinen kuri nousi yhdeksi kiusaamisen
sallivaksi tekijäksi.
- Kiusaaminen vähenisi, jos
kouluissa olisi kovempi kuri.
Yhteiskunta on mennyt niin
lällyksi, ettei oikein kuriakaan saa enää pitää, kritisoi
Räsänen.
Mira Vilkman (sd) oli lukenut hyvinvointikertomuksen
kahteen kertaan ja luonnehti
tekstin olevan ?karua kertomaa?. miesten alkoholiperäisten, ennenaikaisten kuolemien suuri määrä.
- Jo muutaman vuoden kuluttua yli 65-vuotiaita on 48
% ja vaikeaa dementiaa sairastavia 47 % enemmän kuin
nyt. Alkukankeutta on ollut havaittavissa.
- Yhdyn täysin kunnanhallituksen puheenjohtaja Räsäsen näkemykseen siinä, että
olisi parasta antaa lautakunnan hoitaa asioita ohjeiden ja
sääntöjen mukaisesti ryhtymättä ylemmältä taholta ohjaamaan, huomautti Ahola.
- Padasjoki oli mukana
hankkeessa, jossa Päijät-Hämeen kunnat järjestivät yhdessä kunnanvaltuutetuille kuuden
seminaarin sarjan, mutta melko vähäistä oli Padasjoen vaikuttajien osallistuminen koulutukseen.
Toimialajohtajat ja alemmankin tason viranhaltijat ovat
saaneet tänä vuonna palautetta
toiminnastaan. Ahola muistutti, että vaikka poliittisen päätöksen tekijällä on oikeus arvostella päälliköitä heidän tekemisistään, tulisi senkin olla oikeudenmukaista ja muistaa, että heillä on omat taustatietonsa.
Ahola nosti puheessaan esille ongelman kokousedustuksissa. Erityiskorvattaviin
lääkkeisiin oikeutettujen määrä on Padasjoella selvästi suurempi kuin maakunnassa keskimäärin. Päivähoidossa on noin
puolet 1-6 ?vuotiaista padasjokelaisista.
Hämeenkoskelaisista 86,4
prosenttia asuu omistusasunnossa, kun Padasjoen väestöstä 80,2 % on omistusasujia. Vuokra-asuminen on vähentynyt koko perusturvapiirissä ja yhden hengen asuntokuntien määrä on kaikissa piirin kunnissa hienoisessa nousussa. Pitää
hyväksyä se tosi asia, että erikoisempia ja harvemmin tarvittavia palveluja on haettava
vähän kauempaa.
Ahola toivoi, että vaikka
vuosi on ollut päätöksenteon
kannalta poikkeava, asioita
pystyttäisiin viemään jatkossa
yksissä tuumin eteenpäin.
- Aivan liikaa voimavaroja
on haaskattu vanhojen asioiden vatvomiseen. Keskustelua aiheesta syntyi, kun
Saarinen kysyi syytä poistamiseen. Miten tästä tilanteesta
selvitään?
Laajempaa yhteistyötä toivoi Nieminen, joka oli huomannut kertomuksesta että
kunnan hyvinvointityöryhmänä toimii johtoryhmä:
- Ryhmä on liian suppea.
Se vaatisi ehdottomasti laaja-alaisempaa näkemystä esi-
merkiksi vapaa-ajan monilta
sektoreilta.
Valtuuston kyselytunti päätettiin poistaa kunnanhallituksen esityksen mukaisesti. Muutos
2011 ?puolueeseen loikkaava Saarinen perustaa ensi vuoden puolella oman valtuustoryhmänsä, ja perussuomalaisten kaksihenkinen valtuustoryhmä kutistuu puoleen nykyisestä.
Kunnanvaltuusto hyväksyi
ensi vuoden talousarvion keskustelujen jälkeen. Sekä ala- että
yläkoulu kuuluvat Kiva koulu ?systeemiin, jossa pyritään
nollatoleranssiin sekä koulussa että vapaa-ajalla. Lääkärikäynnit ovat
vähentyneet viime vuosina,
mutta niitä on silti enemmän
kuin muualla.
16 % päijäthämäläisistä täysi-ikäisistä tupakoi päivittäin.
Hyvinvointibarometrin mukaan 65 vuotta täyttäneistä
vain joka 10. Ilpo Pylvänen (sd) huomautti ettei etukäteen annettuja kysymyksiä juurikaan ole
ollut, eivätkä läheskään kaikki valtuutetut ole edes paikalla kyselytunnilla:
- Se oli kokeilu ja osoittautui tarpeettomaksi.
Kohdassa muut asiat Vilkman kysyi terveysaseman kaidehankkeen etenemisestä ja
sai kuulla tekniseltä johtajalta, että tolpat on jo mäkeen
laitettu.
Ahola antoi kiitosta
taloudenpidosta
Perinteiseen tapaan vuoden viimeisessä kokouksessa
valtuuston puheenjohtaja piti kokouksen päätteeksi puheen, jossa tarkasteli kauden
ensimmäistä kulunutta vuotta. Nuorten erityisen tuen
tarve kasvaa.
selle valtuutetulle sekä niille,
joilla on kokouksessa läsnäolo- ja puheoikeus. Asuinympäristössä vesistöjen, puistojen ja metsien läheisyys ovat yhä arvostetumpia hyvinvointitekijöitä. Koulun roolin
hän muistutti olevan lähinnä
valistuksellinen.
- Päihdeasioissa huoli on yhtälainen Asikkalassa, jossa on
tehty oma päihdekysely. Toinen huolestuttava asia on vanhusten yksinäisyys ja avuntarve.
Kokouksessa läsnä ollut
kunnan vapaa-aikavastaava
Pauliina Heinonen totesi, että oppilashuollossa tilanne
on tiedostettu. Nuorten pahoinvoinnin lisäksi sieltä esille pomppaa mm. Vaikka
arvostelua Oivan suuntaan onkin esiintynyt, olen vakuuttunut, että Oiva palvelujen tuottajana on ollut hyvä ratkaisu tämän kokoiselle kunnalle. Huomiota pitäisi kiinnittää myös korkeaan pitkäaikais- ja nuorisotyöttömyyteen. Asikkalan, Hämeenkosken ja Kärkölän väkiluku on pysynyt vuosien 2000 ja 2010 välillä ennallaan, sen sijaan Hollolan
väkiluku kasvoi lähes 8 % ja
Padasjoen väheni lähes 12 %.
Ennusteiden mukaan suuntaus
jatkuu samana myös lähitulevaisuudessa.
Työikäisten osuus on perusturvapiirissä valtakunnallista keskitasoa matalampi. Kunnanhallitus laittoi pari viikkoa sitten oman puumerkkinsä työjärjestysluonnokseen poistamalla sieltä äänestyksen jälkeen kokonaan valtuuston kyselytuntia koskevan pykälän.
Valtuusto hyväksyi uuden työjärjestyksensä maanantaina.
Yleisiin määräyksiin kuuluu, että pöytäkirjanpitäjänä
toimii hallintojohtaja ja tässä kohtaa on pieni muutos aiempaan verrattuna: vuoden
1995 työjärjestyksessä sanotaan, että sihteerintehtävistä
huolehtii ?hallinnon toimialapäällikön tehtäviä hoitava viranhaltija?.
Valtuutetut voivat entiseen
tapaan muodostaa valtuustoryhmiä, joista on annettava kirjallinen ilmoitus. Selvyyttä ei kokouksessa saatu, mutta myöhemmin
on varmistunut, että kyseessä oli kirjoitusvirhe ja avustussumma pysyy entisenlaisena, 26 500 eurossa.
Niemisen toivomuksesta
tekniselle toimelle annettiin
evästyksenä seuraavaa budjetin
laadintaa varten neuvo laatia
tulosaluekohtaiset tavoitteet ja
toteutumat yhtä selkeästi kuin
sivistystoimessa. Puheenjohtaja ja . MODETTI
Hyvää joulua ja
onnellista uutta vuotta 2014
KARAOKE pe 27.12. Vähiten 65 vuotta täyttäneitä on
Hollolassa ja eniten Padasjoella (29,2 %).
Hyvinvoinnin edellytyksiin
lukeutuu riittävä toimeentulo.
Pitkäaikaistyöttömien osuus
Valtuuston 18 vuotta vanha
työjärjestys uudistuu. Valtuuston hyväksymässä hyvinvointikertomuksessa oli monia kunnan kannalta negatiivisia lukuja, mutta erityisesti nuorten ongelmiin Savola toivoi pikaista
puuttumista:
- Koulukiusaaminen ja yläkoululaisten masentuneisuus
ovat meillä yleisempiä kuin
muualla, myös huumeita on
kokeiltu melko yleisesti. Esityslista on lähetettävä kutsun yhtey
dessä ja se toimitetaan uuden
työjärjestyksen mukaan myös
kunkin puolueen tai valitsijayhdistyksen kahdelle varavaltuutetulle.
Jos valtuutettu on estynyt
saapumasta kokoukseen tai
esteellinen käsittelemään jotakin asiaa, on siitä ilmoitettava viipymättä puheenjohtajalle. He myös liikkuvat vähemmän kuin maakunnan muut samanikäiset. Pahanlaatuiset kasvaimet ovat suurin syy ennenaikaisiin kuolemiin, alkoholiperäiset sairaudet ovat etenkin miesten ongelma.
Ikäihmisten palvelujen kohdalla todetaan, että osa hyötyisi
lääkärien tekemästä kotikäynnistä, mutta niitä on hyvin vaikea järjestää. Valtuustoryhmällä ja yksittäisellä valtuutetulla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kunnan
toimintaa koskevista asioista.
Vähintään neljäsosa valtuutetuista voi tehdä kunnanhallitukselle osoitetun kirjallisen
kysymyksen.
Kutsu valtuuston kokoukseen lähetetään vähintään 4
päivää ennen kokousta jokai-
kaikista työttömistä on ollut
korkea erityisesti Kärkölässä ja Padasjoella, lisäksi nuorisotyöttömyys on Asikkalassa, Kärkölässä ja Padasjoella
korkeampi kuin muualla keskimäärin.
Tulovertailussa Padasjoki
jää piirin heikoimmaksi. uuden työjärjestyksen mukaan
. Useamman kerran on
käynyt niin, että varsinainen
jäsen on estynyt osallistumaan
kokoukseen, eikä hän ole järjestänyt itselleen varajäsentä
paikalle. Jos virheitä on tehty, niistä on otettava
opiksi ja katsottava tulevaisuuteen, jossa riittää pohdiskeltavaa.
Kuntalaisten hyvinvointi
on pitkän aikavälin investointi
Uusi työjärjestys
valtuustolle
Padasjoen kunnan hyvinvointikertomuksen tarkoituksena on toimia hyvinvointia ja
terveyttä edistävän toiminnan
ja sen vaikutusten seurannan
ja arvioinnin välineenä. Niitä palveluja mitä lähellä pitää saada, on saatu. Puheenjohtaja saa varoituksen annettuaan määrätä poistettavaksi
henkilön, joka käyttäytyy sopimattomasti.
Ehdokaslistojen tarkastusta
koskevaan kohtaan on lisätty
maininta siitä, että muutoin
noudatetaan soveltuvin osin,
?mitä kunnallisvaaleista säädetään?.. Kun naapureista esimerkiksi Kuhmoinen on menettämässä miljoonan ja Sysmä 800 000 euroa, Padasjoelle
valtionosuuksia on tulossa jatkossa entiseen malliin.
Nuorten pahoinvointiin puututtava
Silja Savola (kok) julkitoi
huolensa paikallisen nuorison pahoinvoinnista. myös sihteeri voi kutsua tilalle varavaltuutetun.
Työjärjestyksessä määrätään, että kunnanhallituksen
puheenjohtajan ja kunnanjohtajan on oltava läsnä valtuuston kokouksessa. Juha Nieminen (vihr.) ihmetteli, minne oli kadonnut 5 100 euroa
vapaa-aikatoimen määrärahavarauksista avustuksia varten. Koulukiusattujen määrä on Padasjoella suurempi kuin Päijät-Hämeessä ja koko maassa keskimäärin, lisäksi masentuneiden
määrä on kasvussa.
Työikäisetkään ei voi kovin hyvin. Jos emme luota henkilöstöön, eivät hekään
luota päätöksentekijöihin.
Tänä vuonna kunnan talous
on pysynyt hyvin hallinnassa,
mistä Ahola kiitti koko henkilöstöä.
Ahola kävi läpi myös vuoden merkittävimmät investoinnit, Kullasvuoren koulun
saneerauksen, Tuomasvuoren
näkötornit ja lähiliikuntapaikan
rakentamisen Pappilanmäelle,
joihin kahteen viimeksi mainittuun saatiin myös ulkopuolista rahaa.
- Sosiaali- ja terveyssektori pelaa hyvin, vaikka kustannukset nousevat ja niiden kuriin saamista vaaditaan. Kunnan keskeinen tehtävä on kuntalain mukaan kuntalaisten hyvinvoinnin edistäminen.
Perusturvalautakunnan esityksen mukaisesti kaikissa läntisen perusturvapiirin kunnissa laaditaan hyvinvointikertomus, joka on sosiaali- ja terveyspalveluiden osalta yhteinen. Meillä lähes 20 prosenttia lapsista asuu kotitalouksissa, joiden tulot jäävät suhteellisen
pienituloisuusrajan alapuolelle. Ter-
veyskyselyssä yläkoululaisista
ylipainoisia on joka neljäs, mikä on selvästi yli maakunnan
keskiarvon. Alueella asuu yhteensä
noin 41 000 ihmistä. Sivistystoimenjohtaja Juha Leppialho puolestaan mainitsi, että
keväällä on edessä uusi maakunnallinen kysely, jonka tu-
loksista saadaan tuoretta vertailuaineistoa. Näin olisi varajäsenellä edes jonkinlainen
mahdollisuus tutustua päätettäviin asioihin.
Ahola totesi, että kunnallisessa järjestelmässä työntekijät tekevät työnsä niin hyvin
kun se on mahdollista annettujen tavoitteiden ja resurssien puitteissa.
- Jokaiselta sektorilta löytyvät toimintaohjeet ja tiedot vastuuhenkilöistä. klo 21-1.30
Hyvinvointikertomuksessa karuja lukuja
Uuden valtuustokauden
myrskyisää alkutaivalta täydentää hyvin se, että sen ensimmäisen toimintavuoden
päätteeksi perussuomalaisten
Anita Saarinen ilmoitti puolueesta eroamisesta. Valtuuston osaltahan
tieto poissaolosta ilmoitetaan
joko valtuuston puheenjohtajalle tai kunnan keskustoimistoon, josta kutsutaan paikalle
seuraavaksi vuorossa olevan
varajäsen.
- Ilmoittamalla myöhään
poissaolosta saatetaan järjestelmä vaikeaan tilanteeseen.
Toivoisin valtuutetuilta, että
he ilmoittaisivat mahdollisesta esteestä viimeistään kokouspäivän aamuna
Laite, jonka käyttöön ei
toivottavasti koskaan jouduta,
mutta tarpeen tullen se voi pelastaa ihmishenkiä. Näin voittovarat ohjautuvat kotiseudun parhaaksi.
Säätiön uusituilla nettisivuilla
löytyy tietoja säätiöstä ja hakulomake, jonka voi lähettää
sähköisesti osoitteessa www.
padasjoensp-saatio.fi
Puurokokous asetti nelihenkisen vaalilautakunnan
Kirkkovaltuusto asetti vuoden viimeisessä kokouksessaan vaalilautakunnan ensi
vuoden seurakuntavaaleja varten. Toisaalta jos
Kouvola lähtee mukaan, pienenee osuutemme, selvitti
talouspäällikkö Teuvo Hyyryläinen.
- Seurakuntalaisille hankkeesta on hyötyä, sillä hautaus
kustannukset alenevat. klo 18-02, makkaranpaistomahdollisuus on
lähistöllä sijaitsevalla Kaunismäen grillipaikalla puolenyön paikkeilla.
Paikalliselta palopäälliköltä on tarkistettu, että tällainen tilaisuus voidaan järjestää. Ne, jotka ovat vielä vanhastaan olemassa, hoidan loppuun, kertoo Veikko
Mattila, joka kuvailee muutosta vähittäiseksi luopumiseksi.
Hän arvioi, että kiinteistötoiminnan alasajoon menee
vielä kevätkausi.
- Jostakin on koetettava
vähentää. klo 12 alkaen sekä
uudenvuodenaattona.
Mattila lopettaa
kiinteistövälityksen
Kiinteistönvälitys EteläPäijänne Oy lopettaa välitystoimintansa Padasjoella vuodenvaihteessa. Lain mukaan ilotulitus
on sallittua uudenvuoden
aaton iltakuudesta uudenvuodenpäivän aamukahteen
saakka. 6 Joululehti nro 51
19.12.2013
Uutenavuonna
yhteinen ilotulitus
Kirkonkylän kyläyhdistykselle on tullut toivomuksia yhteisen rakettienampumispaikan järjestämisestä
uudeksivuodeksi. Hallituksen perusteluissa mainitaan mm. IE (Instrumental Enrichment) ?harjoitukset on todettu toimivaksi menetelmäksi
muistiongelmaisten kuntouttavassa ryhmätoiminnassa ja
aivoterveyttä edistävänä toimintana. Päällysmiehenä toimi etualalla näkyvä Heikki Koivukoski.
uudet ylioppilaat, Padasjoen
Yrityksen D12 jalkapallon
edustusjoukkue sekä Padasjoen Vanhempienyhdistys ry,
jonka järjestämän professori
Juha Hakalan nuorten kasvatusaiheisen luentotilaisuuden
kustansi säätiö. Kirkonkylän kyläyhdistykselle.
Valtaosa Padasjoen Säästöpankkisäätiön tänä vuonna
Päijät-Hämeeseen jakamista
avustuksista ja stipendeistä
on kohdentunut Padasjoelle.
Päättymässä olevan vuoden
pääkohteena oli nuoriso.
Padasjoella 4H-yhdistys tekee monipuolista työtä nuorten parissa, ja se saikin suurimman yksittäisen avustuksen. Tulojen arvioidaan
olevan ensi vuonna samaa tasoa kuin nyt: suurin eroavaisuus on puunmyyntitulojen
huomattava lisäys.
Suuria investointeja tai remontteja ei ole suunnitelmissa. Kuvassa Tytti Alho, Jouni Niemi, Heikki Pastila ja Esa Pyykkö.
me seurakuntaa ei ole lähdössä
mukaan, sen sijaan Kouvolan
seurakuntayhtymä harkitsee
parhaillaan liittymistä.
- Kolmen seurakunnan poisjäänti merkitsee Padasjoen
seurakunnalle noin 1 600 euron lisälaskua. Näin
nuorilla on mahdollisuus saada pätevää opetusta ja ajoharjoittelua siellä, missä he tulevat pääasiassa mopoillaan liikkumaan. kyläyhdistyksen
virkeä ja monipuolinen va-
paaehtoistoiminta kirkonkylän ympäristön vaalimisessa
ja kehittämisessä.
- Kullasvuoren frisbeegolfradan aikaansaaminen on ollut melkoinen voimannäyte,
samoin keväiset kirkonkylän
siistimistalkoot ja erityismaininnan saanut Kaunismäen kehittäminen talkoovoimin kaikille soveltuvaksi virkistyskohteeksi puhtaine, siisteine
uimapaikkoineen ja saunoineen, perustelee säätiön hallituksen puheenjohtaja Hannu Hartman.
Kaikkiaan toimintansa aikana Padasjoen Säästöpankkisäätiö on jakanut Päijät-Hämeeseen avustuksia, apurahoja ja stipendejä yli 200 000 euroa. Ajokoe on kuitenkin
suoritettava Lahdessa.
Toinen merkittävä hanke
liittyi valtakunnallistakin julkisuutta TV 2:ssa saaneeseen
nuorten kesätyöllistämiseen,
johon säätiö panosti 4 500
euroa. Lautakuntaan kuuluu neljä
jäsentä ja kirkkoherra.
Vaalilautakuntaan valittiin
Esa Pyykkö, Aune Talasvirta, Heikki Pastila ja Pirkko
Kauren, varalle kutsumisjärjestyksessä Rea Ekström-Wallenius, Aila Heinäjoki, Jouni
Niemi ja Ilkka Mertsalmi. Mattilan yrityksellä on täällä 9
isännöitävää kiinteistöä, joiden tilinpäätöskokoukset
työllistävät kevätkaudella.
Isännöintikohteita on lisäksi Kuhmoisissa, jossa Mattilan isännöintitoimisto sijait-
see, sekä Jämsässä.
Padasjoen toimistopäiviä
ovat olleet tiistai ja perjantai, mutta niissä on ennenkin ollut liukumaa ja tulee
jatkossakin olemaan.
- Kiinteistönvälityspuolella menekki on hiipunut. Lahden Levolle ollaan rakentamassa krematoriota, jonka rakentamishankkeeseen on tämänhetkisen tiedon mukaan liittymässä valtaosa alueen seurakunnista. Padasjoella ilotulitteita voi ostaa K-market Ruokapadasta 27.-31.12.
Elbatar-ravintolalaiva satamassa on avoinna vuoden viimeisenä viikonloppuna 28.
ja 29. Paikallinen 4H perusti Padasjoelle mopokoulun, jonka
toteuttamista säätiö tuki 7 000
euron rahallisen panoksen ja
skootterin muodossa. Isännöinti jatkuu entiseen tapaan.
- En tee enää uusia toimeksiantoja. Kilpailu on osaltaan heikentänyt
markkinoita, joskin olemme
tehneet jossakin määrin myös
yhteistyötä.
Asuntomarkkinatilanne
on tällä hetkellä Padasjoella
huono. Nyt kaikilla halukkailla on mahdollisuus tulla ampumaan omia
rakettejaan Laivarantaan tiistaina 31.12. Kol-
Kirkkovaltuusto söi vuoden viimeisen kokouksensa päätteeksi perinteisen riisipuuron
lisukkeineen. Ilotulitteiden myynti, luovutus ja hallussapito on
sallittua vain 18 vuotta täyttäneille. Menopuolella henkilöstökulut ovat kasvaneet merkittävästi henkilöstövaihdosten, sairauslomien
ja sijaisten palkkauskulujen
vuoksi. Vuoden viimeisessä kokouksessaan tiistaiiltana säätiö antoi vielä
?joulurahan. Tämä hyvä idea tuli
Padasjoen Lions Clubilta, ja
sen säätiö toteuttikin yhdessä
paikallisten Leijonien kanssa.
Kaikkiaan 12 padasjokelaisnuorta työskenteli kahden viikon ajan vanhusten parissa eri
hoitopaikoissa, ja olivatpa kotipalvelunkin mukana.
Palaute tästä oli kaikkien
taholta niin hyvä, että myös
ensi vuodelle on säätiön hallituksessa tehty alustava päätös toteuttaa vastaavanlaista
nuorten kesätyöllistämistä.
Tästäkin vastaisi käytännössä Padasjoen 4H.
Muita kohteita olivat kevään
Kirkonkylän kyläyhdistys teki syksyllä talkoilla frisbeegolfradan Kullasvuoreen. Tätä toiminnan käynnistämistä Padasjoen Säästöpankkisäätiö haluaa tukea tuhannella eurolla.
Jouluraha Kirkonkylän
kyläyhdistykselle
Tämän vuoden viimeisessä hallituksen kokouksessa
säätiö päätti myöntää 3 000
euroa Padasjoen Kirkonkylän kyläyhdistys ry:lle sen
toiminnan tukemiseen. Ympäristön kannalta
rakettien paukuttelu samasta
paikasta ja vieläpä niin, että ainakin osa lentää järvelle, on parempi vaihtoehto
kuin se että jokainen erikseen sotkee oman ja naapuruston pihapiirin.
Jokainen tuo siis omat ilotulitteensa ja huolehtii myös
tarvittavasta suojavarustuksesta. Jalan toimintakyvyn
heikkeneminen on rajoittanut työntekoa jo kolmen
vuoden ajan.
Toimisto Keskustiellä säilyy ainakin kevääseen. Isännöintiä harjoittaa
Kuhmoisten Toimistopalvelu, joka on kolmantena toimistona tässä yritysryppäässä, ja se nyt jää tässä vaiheessa roikkumaan, kun en ole
löytänyt sille jatkajaa.
Ê
Säästöpankkisäätiö tuki
nuoria ja muistisairaita
Ê
Padasjoen Säästöpankkisäätiö jakoi avustuksia
ja stipendejä Padasjoelle tänä vuonna yli 20 000
euroa. Avustussummaa
on vähennetty noin kolmella
tuhannella 15 600 euroon, seurakunnan perimiä maksuja on
korotettu 2,5-10 %.
- Välitilintarkastaja jo toppuutteli, ettei hautainhoitomaksuja pitäisi enää korottaa, totesi Hyyryläinen.. Ulkopuolisilta kustannukset tulevat
olemaan vähintään kaksin-, ellei jopa kolminkertaiset.
Lisämäärärahaa myönnettiin eri tehtäväalueiden talousarvioylityksiin yhteensä
41 040 euroa, mikä on 29 000
euroa vähemmän kuin viime
vuonna.
Kirkkoneuvoston jo käsittelemä talousarvio hyväksyt-
tiin keskusteluitta, samoin toimintasuunnitelma. Ikä on tietysti yksi tekijä, ja toinen on terveys. Hautausmaalle ollaan jälleen kerran hankkimassa kaivamiseen soveltuvaa konetta,
ja seurakuntakodin salin ikkunat uusitaan. 12. Kysyntä on laimeaa ja
hinnat ovat pudonneet.
Kuhmoisissa asuva Mattila
aloitti Kiinteistövälitys EteläPäijänteen toimistossa Padasjoella syksyllä 1998.
- Kuhmoisissa toimiva
Länsi-Päijänteen kiinteistötoimisto on perustettu 1987
ja sitä aion vielä toistaiseksi
jatkaa. Puheenjohtajaksi nimettiin Heikki Pastila.
Kirkkovaltuusto vahvisti liittymisen perustettavaan
kiinteistöosakeyhtiöön ja
14 700 euron määrärahavarauksen krematoriohanketta varten. Padasjoen Säästöpankkisäätiö on yleishyödyllinen säätiö, joka saa toimintavaransa
osinkoina omistamansa Helmi Säästöpankki Oy:n voittovaroista. Säätiö on ollut mukana Padasjoen Yrittäjien kautta valokuituhankkeen toteuttamisen suunnittelussa Padasjoelle.
Padasjoella asemapaikkaansa pitävään pelastusalus P/V
Vesijärveen rahoitettiin sydänpysähdyksen ensihoidossa elintärkeä laite defibrillaattori. Tämän menetelmän
vapaaehtoisten koulutukseen
säätiö myönsi 6 000 euroa.
Päijät-Hämeen Omaishoitajat ja läheiset ry on käynnistämässä nuorten vertaistukitoimintaa. Pelastus
aluksen vapaaehtoinen miehistö on saanut hyvän ensiapukoulutuksen, johon sisältyy
myös defibrillaattorin käyttökoulutus.
Avustuksia ovat saaneet
myös Padasjoen Sotaveteraanit ry sankarivainajien hautakivien nimien restaurointityöhön sekä Padasjoen VPK
ry tulevan juhlavuoden järjestelyihin.
Päijät-Hämeen Muistiyhdistys ry aloittaa IE-ohjaajakoulutuksen yhteistyössä PääOma-hankkeen työntekijöiden
kanssa
Aamuisin sinut voi bon-
gata kulkemassa jalan kodin
ja kaupan väliä, myöhemmin
päivällä kuljettamasi kirjastoauto saattaa tulla vastaan keskustan lisäksi pitäjän eri kolkissa ja välillä myös naapurikuntien puolella. Sirkkalehti
on suomalaisten puutarhatuotteiden . Ilmoilan
alueen teistä tekninen lautakunta päätti teettää korjaussuunnitelman.
Korjauskohteet toteutetaan
valtuuston hyväksymän vuoden 2014 talousarvion puitteissa. Joululehti nro 51 7
19.12.2013
Ê
Ê
Kuuskaista
vetäytyi laajakaistahankkeesta
Tapio Mattila ja Kari Miettinen poikkesivat perjantaina mustissa puvuissaan palkitsemaan Iiro Nuuttilan.
Kirjastoauton Iirosta
Padasjoen Palvelija
Kirjastoauton kuljettaja Iiro Nuuttila sai yllätysvieraita vakioreitillään perjantaina,
kun Lions Clubin paikallinen
presidentti Kari Miettinen ja
sihteeri Tapio Mattila nousivat
Kullasvuoren koulun pysäkillä auton kyytiin. Se tuo työtä
ja hyvinvointia sekä säästää luontoa.
Suomalaisen ruoan tunnistaa Hyvää Suomesta -merkistä. Ja aina tervehdit iloisesti vastaantulevaa, perusteli Miettinen valintaa.
- Kaikessa toiminnassasi näkyy lähimmäisenrakkaus, halu
auttaa muita. vihannesten, kukkien, taimistotuotteiden, marjojen ja hedel
mien . Sa
malla tarkastetaan kotona
annettavan hoidon tulorajoja ja laitoshoidon vähim
mäiskäyttövaroja työeläkeindeksin muutoksen mukai-
sesti. rokotustodistuksen hinta nousee
9,90 eurosta 36,20 euroon
ja HIV-todistuksen hinta 11
eurosta 36,20 euroon.. Tällä hetkellähän sähköyhtiöt Suomessa uusivat vanhoja ilmasähköjohtoja kaivamalla kaapeleita maahan. Terveydenhuoltomaksujen maksukatto nousee ensi vuoden
alusta kansaneläkeindeksin mukaisesti 636 eurosta
679 euroon.
Suurimmat prosentiaaliset korotukset hyväksyttiin
joihinkin asiakkaiden pyytämiin lääkärintodistuksiin
ja -lausuntoihin. Kulkiessasi syrjäkylillä toimitat varsinaisen
työsi ohessa myös tarvittaessa kyläläisten kauppa- ja apteekkiasioita.
Nuuttila on peruspadasjokelainen, asunut ikänsä paikkakunnalla. Lisäksi eri
kuntien valokuitutoimijoiden kanssa on vaihdettu ko-
kemuksia järjestämällä yhteisiä palavereja, joissa on
mietitty valokuidun rakentamiseen liittyviä haasteita
ja rahoitusta.
Seuraavaksi Tiedon valtatie keskittyykin konkreettisen toteutettavuussuunnitelman valmisteluun ja verkon
kannattavuuden arviointiin.
Suunnitelman laatimisessa
apuna tulee olemaan Asikkalan VALOSA-valokuituhankkeessakin toimiva, haja-asutusalueiden laajakaistahankkeiden kannattavuuteen perehtynyt diplomi-insinööri Paavo Laaksonen.
Todennäköisintä on, että
Kuuskaistan suunnitelmien
kariuduttua Padasjoella nyt
suunnitteilla olevassa mallissa verkko jouduttaisiin
rakentamaan pala kerrallaan useamman vuoden kuluessa.
Ensin rakennettaisiin kirkonkylä, johon yhdistettäisiin muut kylät sitä mukaa
kuin tämä olisi taloudellisesti mahdollista. Edellytyksenä olisi kirkonkylän verkon kannattava toiminta.
Tämän suunnitelman mukaan verkko rakentuisi koko kuntaan arviolta 5 - 10
vuoden kuluessa kannattavuuden ja kiinnostuksen
mukaan.
Mahdollisuuksien mukaan sähköverkon rakennuttajien kanssa pyritään
yhteistyöhön. Tällä tavoin
onkin saatu muutamia kilometrejä valokuidun runkoverkkoa maahan myös
Padasjoella. Mm. Miesten tuomisina oli Padasjoen Palvelija
?kunniakirja ja palkintona Anja Santalahden maalaus.
- Emme tulleet valitsemaan
sinua Lucia-neidoksi, vaikka
tuotkin valoa lähimmäisten
elämään, vitsaili Miettinen,
sillä palkitsemispäiväksi sattui paitsi perjantai ja 13. Maaseutu tarjoaa matkailijoille puitteet hengähtää, nauttia joulun rauhasta ja maistuvasta suomalaisesta ruoasta.
MTK:n nuoret haluavat
muistuttaa kuluttajia myös
siitä, miksi joulupöytään
kannattaa hankkia suomalaista ruokaa. ja ruokaperunan
oma merkki.
Tekninen lautakunta hyväksyi viime viikolla tietyöryhmän esityksen korjauskohteiksi vuodelle 2014.
Ensi vuonna korjauslistalla
ovat Susilanpolku, Kankaantien mäki, Puistotien kevyenliikenteenväylä, Pappilanmäen
koululta Koivutielle vievä väylä, kevyenliikenteenväylä välillä Peuratie-Hirvitie sekä Laivarannan parkkialueen kunnostus tai vähintään sen suunnitteleminen.
Lisäksi listalla on Kirkkosillan kunnostussuunnitelman teettäminen. Vuosien 2011 ja 2013
välillä kansaneläkeindeksin
muutos oli 6,70 % ja työeläkeindeksin 6,54 %. Yllätys oli suuri, ensin ajattelin että tämä liittyy
jotenkin siihen että juuri tänään sattui tulemaan se tasan
40 vuotta kirjastoautotoimintaa Padasjoella täyteen.
MTKnuorilla
joulutulet
Tietyöryhmä listasi ensi
vuoden korjauskohteet
Maaseutunuoret sytyttävät teiden varsille joulutulet perjantaina 20.12. Edelliset markkee ELY-keskukselta lupaa kamääräiset taksat on hyväkuusien matkailuun liittyvien sytty vuonna 1995.
opastetaulujen asentamiseen
Tekninen lautakunta esittää,
teiden varsille.
että asemakaavojen ja rantaUusia ruskeapohjaisia opas- asemakaavojen muutoksista
tetauluja on suunniteltu asen- perittävä maksu on jatkossa
nettaviksi yhteensä seitse- 2 000 euroa sisältäen kuulumän valtatien 24 varteen se- tuskustannukset.
kä kirkonkylän ja Mainiemen
Uusi taksa tulee voimaan,
alueelle.
kun kunnanvaltuuston pääAloitteen uusista opasteista tös on saanut lainvoiman ja
ja vanhojen uusimisesta teki se koskee päätöksen jälkeen
vät alueen Mainiemi-Kiuas- vireille tulevia kaavoja.
Verkko-osuuskunta Kuuskaistan hallitus on päättänyt
vetää pois Hämeen ELYkeskukselle jättämänsä Padasjoen kunnan laajakaistaverkon rakentamiseen liittyvän tukihakemuksen.
Kuuskaistan laajakaista
hankkeen peruuttamisen
syynä on se, että sen rahoitus ei toteutunut KeskiSuomessa aiemmin suunnitellulla tavalla, jossa samaa
konseptia olisi voitu laajentaa Keski-Suomesta PäijätHämeeseen.
Muun muassa YLE uutisoi marraskuun lopussa,
että Keski-Suomeen onkin
nyt perusteilla maakunnallinen verkkoyhtiö. Läntisen perusturvapiirin perusturvalautakunta päätti peruspalvelukeskus Oivan maksukorotuksista kokouksessaan tiistaina.
Maksutaksoja tarkistetaan
lain mukaan joka toinen
vuosi kansaneläkeindeksin
muutoksen mukaisesti. Näin ollen
Padasjoen oman valokuituhankkeen eteneminen ei
sinällään ole riippuvainen
Kuuskaistan toimista.
Kuluneen vuoden aikana Tiedon valtatie -hanke
on teettänyt muun muassa kuntaan oman verkkosuunnitelman ja kustannuslaskelmat sekä kartoittanut alustavan valokuitukiinnostuksen. Mahdollisesta lisämääräraha-anomuksesta tehdään
eri päätös.
Huoltorakennukseen
vessat ja suihkut
Tekninen lautakunta päätti
hakea avustusta wc- ja suihkutilojen rakentamiseksi Pappilanmäen lähiliikuntapaikan
huoltorakennukseen.
Sosiaalitiloista on tarkoitus
tehdä kauttaaltaan lämmitettävät. Rakennuksen molempiin
päätyihin tehdään ovet.
Mahdollisuus avustuksen
hakemiseen tuli esiin opetus
ministeriön suorittaman lähiliikuntapaikan lopputarkastuksen yhteydessä.
Matkailuopasteita uusitaan
niemen alueen matkailuyrittäjät: Mainiemi Caravan, Marinek Satama, Kiuasniemi
Villas, Villa Takila ja Kullasmarina.
Kunta huolehtii opasteiden
hankkimisesta ja asennuksesta ja niiden hankintakulut
kustantaa opasteissa mainitut yrittäjät.
Taksat
ajan tasalle
Kunta päivittää asemakaavojen ja ranta-asemakaavojen
muutoksista perittävät maksut
Tekninen lautakunta ha- ajan tasalle. Jo rakennettujen pätkien yhdistäminen
mahdollisesti rakennettavaan kirkonkylän verkkoon
onkin ensisijaista.
Valokuituverkon rakentamisella pyritään turvaamaan
toimivat tietoliikenneyhteydet Padasjoella vuosikymmeniksi eteenpäin. päivä, myös Lucian päivä.
Kirkonkylällä asuva Nuuttila on kuljettanut kirjastoautoa ympäri kyliä jo 34 vuoden ajan: kirjastoauto Padasjoelle saatiin vuonna 1973.
Perhe, luonto ja reserviläistoiminta ovat kirjasto-Iirolle tärkeitä.
- Olet osa Padasjoen katukuvaa. Kuitujen
varaan kun rakentuvat myös
langattomat verkot.
Sosiaali- ja terveydenhuollon maksut nousevat
Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut nousevat ensi vuoden alusta
kautta linjan. Kotimainen,
lähellä tuotettu ruoka on
jäljitettävää, vastuullista
ja turvallista. Joulutulilla toivotetaan matkailijat lämpimästi tervetulleiksi maaseudulle joulunviettoon. Se turvaisi maakunnan laajakaistahankkeen jatkon valokuitu
verkon rakentamisen tyssättyä kesällä Kuuskaistan rahoitusongelmiin.
Padasjoella Kuuskaistan
kuiturakentaminen ei rahoitusneuvottelujen keskeneräisyyden vuoksi ehtinyt
edes alkaa.
Verkko rakennetaan
pala kerrallaan?
Kuuskaistan vetäytyminen ei välttämättä merkitse
Padasjoen valokuitusuunnitelmien kariutumista, sillä Padasjoen Yrittäjät ry:n
Tiedon valtatie -valokuituhanke on Kuuskaistan vuosi sitten tekemästä tarjouksesta huolimatta selvitellyt
samaan aikaan täysin itsenäisesti valokuiturakentamiseen liittyviä seikkoja ja rahoitusta. Muistaminen osui
sattumalta merkkipäiväksi:
- Kiitokset huomionosoituksesta
Myöhemmin laite hankittiin ja katsastustoimintaa jatkettiin vuodesta 1993 vuoteen 2004 saakka, jolloin katsastuksiin tuli jälleen uusia laitevaatimuksia.
Tiloja laajennettiin 1980-luUnto Rantanen pistäytyi hakemassa lasinpesunestettä autoonsa Autohuolto J. Ahosen
myymälästä. Vuodesta 1982 vuoteen 2004 Padasjoen Esso toimi myös Toyotan valtuutettuna merkkihuoltona.
Asiakkaita Kirkasta
Katri-Helenaan
Lippu liehui salossa, kun Padasjoen uuden Esson avajaisia vietettiin syksyllä 1963.
Esson kahvio on ollut alusta saakka suosittu kokoontumispaikka Padasjoella ja monen suussa nykyinen Tupakahvilakin kulkee edelleen Esson
baarina.
- 1960-luvulla baari oli
avoinna yötä päivää. Tupakahvilan palveluihin kuuluu
kahvilatuotteiden ja keittolounaan lisäksi sisustus- ja lahjatavaratuotteiden myyntiä.
Hallin puolella tehdään pääasiassa merkki- ja määräaikaishuoltoja ja rengastöitä, isompiin koneremontteihin ei juuri liikene aikaa.
- Tekniikan kehityksen perässä pysyminen vaatii jatkuvaa kouluttautumista, sanoo
yrittäjä.. Ahonen työllistää tällä hetkellä yrittäjän lisäksi neljä työntekijää. 8 Joululehti nro 51
19.12.2013
Ê
Ê
Mira Karejoesta EME-neuvoja
RauhallistaJoulua
Joulua ja
ja
Rauhallista
HyvääUutta
UuttaVuotta
Vuotta
Hyvää
2014!
2014!
ETELÄ-PÄIJÄNTEEN
OP-KIINTEISTÖKESKUS OY
OY
ETELÄ-PÄIJÄNTEEN
OP-KIINTEISTÖKESKUS
LKV
LKV
Lokakuussa metsätalousinsinööriksi Evolta valmistunut Mira Karejoki aloitti joulukuun alussa Elinvoimaa metsistä -hankkeen viidentenä neuvojana. Asiointipalvelu tarjoaa metsänomistajalle ajantasaisen metsävaratiedon omista metsistä ja sen avulla voi
kilpailuttaa metsänhoitotöitä sekä asioida Metsäkeskuksen kanssa.
Muita metsänomistajille tar-
jottavia sähköisiä markkinapaikkoja ovat Metsäkeskuksen Metsään palstat -verkkopalvelu sekä metsänhoitoyhdistysten Puumarkkinat.
fi -palvelu.
Hankeneuvojien tehtävänä oli lisäksi aktivoida metsänomistajia puukauppaan,
metsien hoitoon ja tarvittaes
sa myös luontokohteiden suo-
jeluun.
- Pidän työstä, sillä tässä saa
olla ihmisten kanssa tekemisissä, sanoo Karejoki.
Padasjokelaisten metsänomistajien kanssa hän ei ainakaan toistaiseksi ole tekemisissä hankkeen tiimoilta.
Padasjoen aluetta hoitelevat
neuvojat Anna ja Markku Kesämaa.
Puoli vuosisataa Ahosen autohuoltoa
Autohuolto J. Pesti kestää ensi elokuulle saakka, kertoo
Karejoki.
Hänen tehtävänsä on markkinoida metsänomistajille
suunnattuja sähköisiä palveluja ja niiden mahdollisuuksia
Hämeenkosken alueen metsätilallisille. 70-luvulla Essolla alkoi autojen katsastustoi-
minta: Lahdesta tuli kerran
kuukaudessa katsastusmiehet päiväksi Taululle autoja
katsastamaan.
- Jarrut testattiin tuossa suoralla, jota vieläkin monet sanovat Esson suoraksi. Neuvonta kohdistetaan erityisesti metsänomistajiin, joiden metsissä
on käyttämättömiä mahdollisuuksia.
- Kerron puhelimitse metsänomistajille suunnatuista
sähköisistä palveluista ja tarjoan tilakäyntimahdollisuutta niille metsänomistajille,
jotka ovat kiinnostuneita viemään työ- ja puukauppakohteita sähköiseen palveluun,
kertoo Karejoki.
Metsätalousinsinööriksi valmistunut Mira Karejoki on EME-hankkeen uusin neuvoja.
Karejoki markkinoi metsänomistajille pääasiassa Metsä
keskuksen uutta Metsään.fi
-palvelua. Vuonna 2007 huoltamo liittyi Autoasi-korjaamoketjuun.
- Saamme ketjun kautta varaosat nopeina toimituksina ja
se tarjoaa myös koulutusta ja
markkinointiapua.
Autohuolto J. Kesällä
kotikunnastaan Padasjoelta
Pälkäneelle muuttaneen Karejoen työpiste sijaitsee Hämeenlinnassa Metsäkeskuksen toimitiloissa.
- Olin heinäkuusta asti Metsäkeskuksella työharjoittelussa ja sain sitä kautta neuvojan paikan. Kullasvuoren tanssien jälkeen porukka siirtyi tänne jatkoille,
muistelee Ahonen.
Valtakunnan julkkiksiakin
on nähty huoltoaseman ja kahvion asiakkaina Esa Pakarisesta Dannyyn, Katri-Helenaan,
Kirkaan, Kalevi Sorsaan ja
Kari Tapioon.
Polttoaineen myynti huoltoasemalla loppui toukokuun lopussa 2002, kun sopimus Esson kanssa päättyi, eikä öljy-yhtiö enää investoinut säi
liöihin ja laitteisiin kauppiaan
tontille. Joskus
paikalla oli jopa kolme katsastusmiestä kerrallaan ja autoja katsastettiin päivän aikana
toista sataa.
Katsastuspalvelua päättyi
1980-luvun alussa, kun jarrudynamometritesti tuli katsastuksissa pakolliseksi. Samalla aukioloaikoja
supistettiin niin kahvion kuin
huollon puolella ja väkeä vähennettiin puoleen aiemmasta kymmenestä.
Huoltamo oli kuukauden
päivät kiinnikin, kun polttoainesäiliöt kaivettiin maasta ylös ja paikkoja fiksattiin
muutenkin.
Autohuolto toimi muutaman
vuoden isojen ketjujen ulko-
puolella. Avoin yhtiö Ahonen & Hytti Ay aloitti polttoaineen myynnin vastavalmistuneen nelostien varressa
pienestä kopista käsin jo kesällä 1963.
- Huoltoasemarakennus valmistui käyttöön syyskuussa.
Näitä Esson tyyppiasemia näkee vielä muuallakin Suomessa teiden varsilla, joskin yleensä tyhjillään, sanoo nykyinen
yrittäjä Jarmo Ahonen.
Hän aloitti osakkaana isänsä rinnalla valmistuttuaan Lahden ammattikoulusta autohuoltajaksi 35 vuotta sitten.
1990-luvun alusta vuoteen
2002 saakka yhtiökumppaneita olivat myös sisko Eeva-Liisa Pykälistö puolisonsa Harryn kanssa.
Vaikka yritystoiminta on
muuttanut muotoaan moneen
otteeseen 50 vuoden aikana,
on autojen huolto ollut keskeinen palvelumuoto läpi yrityksen historian.
- Alkuunsa se oli tukkirekkojen ja sora-autojen rasvausta ja voitelua ja pikkuautojen
massauksia, muistelee pikkupojasta asti isänsä liikkeessä
pyörinyt Jarmo Ahonen.
Paavo Ahonen jäi yksin pyörittämään yritystä 1970-luvun
alussa Tapani Hytin luovuttua
toiminnasta. Ahosella juhlistettiin lauantaina kakkukahvituksella liikkeen 50-vuotista taivalta. Jarmo Ahosella yrittäjävuosia on takana jo 35.
vulla: uusi huoltohalli valmistui vuonna 1983 ja seuraavana vuonna avattiin uusi kahvilasiipi
Joululehti nro 51 9
19.12.2013
Luomua Hautalan tilalta
jo yli kolme vuosikymmentä
Ê
Ê
Kauppinen.
Ruokapiireistä
uusia asiakkaita
Pentti Vall ja Pirjo Kauppinen ovat harjoittaneet kotitilallaan Kellosalmella luonnonmukaista viljelyä jo yli 30 vuoden ajan. Työt ovat vähentyneet niin, että on ollut mahdollista viettää pidennettyjä viikonloppuja,
toteaaLuukka.
Kunnallispolitiikan jättänyt Luukka aikoo vastaisuudessa keskittyä ennen kaikkea kyläyhdistystoimintaan
ja lapsenlapsiin. kestävämpiä lajikkeita suosimalla ja vuoroviljelyllä.
Kun kasvua ei vauhditeta
väkilannoitteilla, kestää kasvien varttuminen korjuukuntoon kauemmin ja ne jäävät
myös usein kooltaan tehotuotettuja pienemmiksi.
- Makua emme pysty takaamaan, se on niin monesta tekijästä kiinni, ainoastaan
sen, että tuotteissamme ei ole
kemiallisia jäämiä. Hautalan
tilalla lannoitteena käytetään
nurmesta ja karjanlannasta sekoitettua viherkompostia.
- Navetassa on tällä hetkellä 11 mullia, mutta ne eivät ole luomutuotannon piirissä. Torimyyntiä
on kesällä Padasjoen Helluntaitemppelin edustalla.
Luomutuotteita toimitetaan
myös ruokapiireille. Vuodesta 1990 hän teki kotikäyntejä lapsipotilaiden luona Asikkalassa ja Padasjoella, kunnes 1997 kuhmoislainen fysioterapeutti lopetti toimintansa Padasjoella ja Luukalle avautui tilaisuus aloittaa täällä kunnan
omistamissa tiloissa fysioterapeutin työt.
Aivan kokonaan ei Luukka aio hoitotyötä lopettaa,
sillä hoitopöytä siirtyy kirkonkylältä Maakeskeen ja
tarkoitus on tehdä jatkossa
kotona pienimuotoisesti fysioterapiahoitoja.. - Tämä on elämäntapa, sanovat sisarukset.
Kellosalmelaisella Hautalan
tilalla viljeltiin kasveja luonnonmukaisin menetelmin jo
kauan ennen nykyistä luomubuumia. Elintarvikesäädösten tiukentumisen myötä
viljanviljelystä ja viljan jatkojalostuksesta on tilalla luovuttu.
Perunaa luomutilalla on kasvatettu alusta asti, mutta senkin viljelyala on vähenemään
päin.
- Luomuperunan kysyntä
on pienentynyt, koska harva
haluaa enää ostaa kaupasta
mullattua perunaa. Iso ongelma on myös kauppojen voimakkaat valot, jotka aiheuttavat luomuperunan vihertymistä paperipusseissa, tietää
Pirjo Kauppinen.
Luomutila on viranomaisten tarkassa valvonnassa. Syksyn
viimeisiä korjattavia ovat jopa 15 asteen pakkasta kestävä
lehtikaali sekä artisokka.
- Tänä vuonna nostimme viimeiset artisokat Eino-myrsyn
jälkeen juuri ennen talventuloa, kertoo Pirjo Kauppinen.
Juurikkaita riittää myyntiin lähes läpi talven. Nyt kun ikäihmisillä on
mahdollisuus käydä kuntosalilla ja uimassa ilmaiseksi, käyttäkää tilaisuus hyväksenne. Lahdessa
piiri toimii jo kolmatta vuotta,
Kuhmoisissa ruokapiiri aloitti viime kesänä.
- Ruokapiireissä on mukana paljon lapsiperheitä ja
nuoria, jotka arvostavat luomun puhtautta.
Elina Luukka on hankkinut tiloihin jatkajan.
Fysioterapeutti Elina
Luukka lopettaa
vuodenvaihteessa
Fysioterapeutti Elina
Luukka lopettaa toimintansa
virallisesti vuoden lopussa,
mutta käytännössä viimeinen työpäivä on huomenna
perjantaina. Samoissa tiloissa on yhtenä päivänä viikossa edelleen fysioterapiaa tarjolla, sillä uskollisia vakioasiakkaitaan palvellakseen Luukka on saanut
vääksyläisen kollegansa Toi-
vo Valanteen käymään kerran viikossa Padasjoella. Uutena
mieluisana harrastuksena on
tullut mukaan hiljattain kyläkirjeenvaihtajan työ.
Lisäksi Luukka aikoo panostaa omaan hyvinvointiin.
Henkilökohtaisen kuntoremonttinsa hän aloitti jo syksyllä tilaamalla paikalliselta
personal trainerilta kuntosaliohjelman ja käymällä salilla pari kertaa viikossa. Valanteella on ollut oma fysioterapiayritys Vääksyssä jo yli
30 vuoden ajan.
Niska-hartiavaivat ovat nykyisin yleisin syy fysioterapiaan hakeutumiseen, myös
selkäongelmia on paljon.
Lämpö- ja sähköhoitojen lisäksi Luukka on tehnyt manuaalisia käsittelyjä ja perinteistä täsmähierontaa.
- Vaalikaa ihmiset kuntoan
ne. Kausituotteiden, kuten tomaattien,
kurkkujen, mansikoiden ja
vadelmien tuotantoa on lisätty viime vuosina kysynnän
kasvaessa.
Pari vuotta sitten pihapiiriin
valmistui lämmitettävä kasvihuone, jonne taimet saadaan
kasvamaan sen jälkeen, kun
ne on idätetty navetan taimikasvattamossa.
Pääosa tuotteista menee
myyntiin Lahden ja Hämeenlinnan seuduin kauppoihin.
Suurin asiakas on Osuuskauppa Hämeenmaa. Toinen lapsenlapsi Matias syntyi lokakuussa, lisäksi on helmikuussa kaksi vuotta täyttävä Rasmus.
- Tyttären perhettä en ole
vielä ehtinyt juurikaan auttaa lastenhoidossa, nyt olisi
tarkoitus olla näiden pikkuisten kanssa enemmän. Herne, pavut ja apilat pystyvät sitomaan ilmakehän typpeä kasveille sopivaan muotoon.
- Kasvusto ravinteineen
kynnetään maahan lannoitteeksi, selvittää Pekka Kauppinen.
Luomuviljely on huomattavasti työläämpää kuin tehoviljely, sillä esimerkiksi rikkakasveja ei voi torjua
kemiallisilla torjunta-aineilla, vaan kasvimaat kitketään
perinteisesti käsin.
Myös tuholaisia ja kasvi-
tauteja vastaan taistellaan
luonnonmukaisesti, mm. Sitä arvostaa yhä useampi kuluttaja tänä päivänä, sanoo Pirjo
Tehoviljelyä
työläämpää
Luonnonmukainen kasvintuotanto perustuu viljelykiertoon ja eloperäisiin lannoitteisiin, kuten karjanlantaan ja
viherlannoitteisiin. Pekka Kauppinen valmistautui viime viikolla vuoden viidenteen tarkastuskäyntiin.
Lisäksi pellolla kasvatetaan
purjoa, sipulia, artisokkaa,
naurista, lehtikaalia, hernettä,
kurpitsaa ja persiljaa. Ruokavalio on liikunnan ohella toinen asia, millä voi merkittävästi vaikuttaa
omaan olotilaansa.
Luukka aikoo pian alkavilla eläkepäivillään käydä yrttikurssin ja ryhtyä käyttämään
entistä enemmän terveyttä
edistävää lähiruokaa ja raakaravintoa. Vanhassa navetassa ei
ole luomutuotannon edellyttämää ikkunapinta-alaa ja lisäksi nautojen pitäisi päästä
ulos jaloittelemaan, kertoo
Pirjo Kauppinen.
Uusimpien säädösten mukaan luomutilan viljelyalas-
Alkuvaiheessa Hautalan tilalla viljeltiin pääasiassa leipäviljaa, josta leivottiin tuotteita myyntiin. Viimeiset vuodet maakeskeläinen on tehnyt töitä osa-aikaisesti:
- En ole enää moneen vuoteen tehnyt täyttä viittä päivää viikossa. Punaista Tupaa
hän aikoo ensi kesänäkin pitää kotipihallaan auki majoittujia varten.
Pienimuotoista
hoitotyötä kotona
Helsingissä fysioterapeu
tiksi opiskellut Luukka ehti
tehdä muutaman vuoden töitä Laitilassa ja Vilppulassa,
ennen kuin perheensä kanssa
muutti vuonna 1980 Asikkalaan. Vesijuoksun uudelleenaloittaminen on ensi vuoden tavoitelistalla, mutta ennen kaikkea
Luukka odottaa hiihtokelejä ja sitä, että pääsee sujuttelemaan hohtavalla hangella Päijänteen jäällä.
Luukan jäljiltä ei Kullasvuoren taloon Keskustielle jää tyhjiä toimitiloja, sillä sinne on tulossa uusi jalka- ja kasvohoitola. Luomu-tuotanto tilalla sai alkunsa reilut 30 vuotta sitten Padasjoki-projektista, jolla paikkakunnalle etsittiin uusia elinkeinoja.
- Itse asiassa 1980-luvulla
ei edes vielä puhuttu luomusta vaan biologisesti viljellyistä tuotteista, muistelee Pekka
Kauppinen, joka pyörittää tilaa yhdessä vaimonsa Pirjo
Kauppisen ja tämän veljen
Pentti Vallin kanssa.
Luomuun siirtyminen oli tilalla luonteva kehityssuunta,
sillä sen pelloilla ei oltu aiemminkaan käytetty torjunta-aineita eikä väkilannoitteita. Alkuunsa luomutuotannolla ei
juuri muita vaatimuksia ollutkaan kuin kemiallisista torjunta-aineista luopuminen.
30 vuodessa luomutuotannon vaatimukset ovat tiukentuneet huomattavasti; nykyään
erilaisia ohjeita ja säädöksiä on 60-sivuisen pumaskan verran.
Myös viranomaisvalvonta
on tiukkaa.
- Pelkästään kuluvan vuoden aikana erilaisia Ely-keskuksen ja Eviran tarkastuksia
on tilalla tehty kaikkiaan viisi, laskee Kauppinen.
Hautalan tilan pihapiiriin valmistui pari vuotta sitten lämmitettävä kasvihuone.
ta 40 % on oltava palkokasveilla
Syömme joulupuuroa ja ison illallisen. 10 Joululehti nro 51
19.12.2013
Moskovassa Pakkasukko jakaa lahjat
Ê
Ê
Lähdin syyskuun alussa
viettämään vaihto-opiskelijan elämää moskovalaiseen
korkeakouluun ?The Russian
Presidential Academy of National Economy and Public
Administration?. Apunaan hänellä on lapsenlapsensa Snegurotchka, suomeksi Lumityttö.
Joulu ei ole koristeiden lisäksi näkynyt mitenkään erikoisesti, enkä ole kuullut paikallisten edes puhuvan kyseisestä juhlapäivästä. Kotiin on
kuitenkin erittäin mukava palata. Aikansa kutakin!
Minna Savola
kin venäläinen kollega Ded
Moroz eli Pakkasukko ajelee
kolmivaljakollaan, jakaa lahjoja lapsille ja toteuttaa ihmisten toiveita. ja Sebastian 8 v). Mutta kiitos pienten
erikoisjärjestelyiden, minun
ei tarvitse palata Moskovaan
tentteihin.
Joulu on venäläisille ensisijaisesti Kristuksen syntymäjuhla, joten siihen liittyvät kirkolliset perinteet ovat
vahvat. Perheen isä työskentelee Citi-pan-
kissa. Tästä huolimatta tunnelmani ovat olleet
Jouluterveisiä Californiasta
Olen tullut Los Angelesiin
au pairiksi lokakuussa 2012.
Au pair -perheeseeni kuuluvat isä, äiti ja kaksi lasta (Erika 5 v. Halloween
on myös iso juttu Amerikassa. Minna Savola Moskovan keskustassa Punaisella Torilla. Myönnettäköön, että toisinaan pohdin
samaa itsekin. Suurin juhla Amerikassa on marraskuun lopulla oleva Thanksgiving (kiitospäivä), jota kaikki amerikkalaiset viettävät uskonnosta riippumatta. Neuvostoliiton aikana joulun viettäminen olikin kiellettyä. Kotona puhumme mahdollisimman paljon suomenkieltä, sillä
vanhemmat haluavat suomen
kielen olevan lasten ensisijainen äidinkieli.
Perheen äiti on yrittäjäpuolen professori ja töissä USCnimisessä yliopistossa. aikana.
Työnkuvaani kuuluu myös
lastenhuoneiden järjestäminen
ja lastenpyykit kaksi kertaa
viikossa, sekä illallisen laittaminen kerran viikossa. Asun perheeni kanssa
Pacific Palisades -nimisessä
paikassa Los Angelesissa.
Työnkuvaani kuuluu arkiaamuisin pakata lapsille lounaat
mukaan kouluun sekä laittaa
heidät valmiiksi ja viedä lapset autolla kouluun. Tarkoituksenani olisi vielä käydä
ainakin Las Vegasissa ja Crand
Canionilla. Opiskelin Moskovassa kansainvälistä kauppaa, ja harjoittelin samalla venäjän puhumista.
Venäjällä joulun odotus
poikkeaa paljonkin Suomessa totutusta. Joulun ja uudenvuoden aikana joulupu-
hyvinkin jouluiset.
Aikani Venäjällä on ollut
haastavaa, mutta palkitsevaa.
Kulttuurierot yllättivät, vaikka olin muka varautunut niihin. Minulla on kavereita
muun muassa Virosta, Saksasta, Meksikosta ja Etelä-Afrikasta. Au pair -vuoden aikana minun pitää myös opiskella 72 tuntia kouluaSanta Monica Collegessa.
Joulu Yhdysvalloissa ei ole
niin suuri juhla kuin Euroopassa. Me myös
käymme joulusaunassa, sillä
meillä on suomalainen sauna uima-altaan vieressä, palmujen alla takapihalla. Vien
heitä harrastuksiin, puistoon,
kavereille (play date) tai jos-
Halloween-juhlat 2013: minä ja oikealla siskoni Emilia.
kus olemme vain kotona. Minulla on muutamia amerikkalaisia kavereita, mutta iso osa au pair -elämää on aika ajoin vaihtuvat
kansainväliset au pair -kaverit. Lahjat
avataan yleensä täällä kuitenkin joulupäivän aamuna.
Perheeni Suomesta on vieraillut luonani kaksi kertaa.
Olemme käyneet San Fransiscossa, San-Diegon eläintarhassa, Sequoia National parkissa ja monissa muissa paikoissa. Käymme siellä useita
kertoja ?talven. Paikallisten huono englannin taito on
ollut minulle lähinnä eduksi,
koska minun on täytynyt puhua venäjää heille. Huomasin lopulta kuuluvani siihen ihmisryhmään, jota Venäjän kummallisuus viehättää. Tämän
jälkeen minulla on aikaa nähdä kavereita, urheilla ja viettää omaa aikaa.
Päivästä riippuen haen lapset koulusta noin 2-3 aikaan.
Iltapäivällä olen lasten kanssa
noin kello kuuteen asti. Täten
venäläiset opiskelijat istuvat
vielä koulun penkillä länsimaisten joulupyhien aikaan. Noin
kerran viikossa olen myös illan lasten kanssa ja laitan heidät nukkumaan. Lopulta
olen oppinut, että asiat voi ottaa myös rennosti. Kavereiden kanssa hengailemme usein Santa Monicassa. Perhe on suomalainen ja vanhemmat ovat muuttaneet Californiaan 13 vuotta sitten. Takaisin Suomeen
on tarkoitus palata loka-marraskuussa 2014.
Lämpimin jouluterveisin
Julia Nieminen
Joulu 2012: au pair -perheeni ja minä.. Talvikaudella koko perheen yhteinen
harrastus on laskettelu Mammoth Mounthain -nimisessä
paikassa Californiassa, jonne on noin viiden tunnin ajomatka. Pikkukuvat sen yhteydessä
Lisäksi syyslukukauden ko- olevasta GUM-tavaratalosta.
keet pidetään vasta tammikuussa. Tänä syksynä vietimme Halloweenia yhdessä. Vaihtoni on
itse asiassa päättymässä näihin aikoihin. Kesäkaudella lapsilla käy uimaopettaja. (Opetuksen sain sentään englanniksi.)
Kaikkea muutakin Suomesta
poikkeavaa on tullut koettua,
mutta palstatila ei tällä kertaa riitä yksityiskohtaisempaan raporttiin.
Monet ihmettelivät, että
miksi halusin juuri Venäjälle
opiskelijavaihtoon. Usein näinä
iltoina katsomme lasten kanssa elokuvaa, syömme herkkuja ja vietämme niin sanotun ?party night?. tammikuuta. Joulun tuloa voi kuitenkin
nähdä hyvissä ajoin jo ilmestyvistä suurista jouluvaloista
ja valtavista joulukuusista sekä takan reunalle ilmestyvistä joulusukista.
Amerikkalaisten lasten mukaan joulupukki asuu Puolassa, eikä Suomen Lapissa niin
kuin me sen tiedämme olevan.
Minun jouluni on hyvin suomalainen. Länsimaiset valot ja koristeet ovat olleet esillä marraskuusta lähtien, mutta
joulun sijaan venäläiset odottavat lähinnä uutta vuotta.
Heille juhlaa riittää kokonaisen viikon verran, ja paikallinen joulupäivä päättää pitkät
vapaat 7. Illallista
syön perheen kanssa kotona
tai ravintolassa ja välillä lähden kavereiden kanssa ulos
syömään.
Viikonloput olen yleensä
vapaalla, mutta tarvittaessa
olen töissä. Maan valtava koko ja
etäisyydet olivat jo shokki sinänsä. Pelkästään Moskovassa on kolmisen kertaa Suomen verran ihmisiä! Metrolla matkustaminen ruuhka-aikaan on ollut elämys. Lapset harrastavat tennistä, Martial Arts (itsepuolustusta) ja
shakkia. Venäläiset eivät ole yhtä täsmällisiä kuin suomalaiset, joten
kärsivällisyyttäni on venytetty moneen suuntaan
klo 7-12,
ke 25.12. 0,59 + pantti
0,40) (0,39/l)
Hinta voimassa 31.12. 3 / talous
95
Rainbow
Karjalanpaisti
600 g (6,58/kg)
Palvelemme
Arkisin
7?21
Lauantaisin 7?18
Sunnuntaisin 12?18
RaJ. asti
Suomalainen
3
Raj. 2 / TalouS
2
95
Suomalainen
9
95/kg
Rainbow
Kalkkunan
fileerulla
n. ja to 26.12. Joululehti nro 51 11
19.12.2013
Herkullista Joulua!
Hedelmä- ja
vihannesosastolta
Palvelemme ma 23.12. 7 kg
RaJ. klo 7-21, ti 24.12. 5 kg
Rainbow
Sillit
275-550 g
(4,35-8,69/kg)
79
Atria
Rosolli
550 g (5,07/kg)
65
Rainbow
Kylmäsavu- tai
graavilohifileesiivut
150 g (17,67/kg). saakka
Juhlakinkku
luuton
pakaste
n. 1 kg
Suomalainen
3
49
Presidentti
Kahvi
500 g (5,90/kg)
lohifilee
pakattu
Norja
Fazer
Kääreelliset
konvehdit
320-350 g
(9,97-10,91/kg)
2
99
Saarioinen
Joululaatikot
700 g (4,27/kg)
5
0
95/kg
Klementiini
Espanja
39/kg
2
39
2
2
Hinnat voimassa 24.12. 4 / TalouS
0
99
Pepsi tai Pepsi
max 1,5 l
(sis. suljettu.
1
39/kg
Red Delicious
omena
USA
Suomalainen
6
49/kg
7
99/kg
JUHLAKINKKU
potkalla
tuoresuolattu
n
ja 6.1.
Kirjastoauto lomailee 23.12.-6.1.
Kiitoksia kaikille asiakkaille
Hyvää Joulua.
Kiitos
kuluneesta
vuodesta
ja Onnea
vuodelle 2014!
kuluneesta vuodesta, nähdään juhlien ja
mansikoiden merkeissä vuonna 2014!
Niemimäen Juhla- ja Mansikkatila
Reija ja Jukka Niemimäki
Kukkuramäentie 14, 17450 Iso-Äiniö
www.niemimaki.fi
Puhelin 0440 529300
www.padasjoki.fi/kirjasto
Olemme myös Facebookissa.
Kiitämme
asiakkaitamme
ja yhteistyökumppaneitamme
kuluneesta vuodesta
ja toivotamme
Hyvää Joulua ja
Onnellista Uutta Vuotta
m/s Elbatar
A-RAVINTO
HVIL
LA
KA
Keskustie 12, www.ravintolalaakeri.net
Rauhallista
joulua ja
Onnea vuodelle
2014
Padasjoen Laiva Oy
AJOPUU OY
Kiitos kuluneesta vuodesta!
Hyvää joulua!
Uudenvuoden aattona ti 31.12. Ahonen Oy ja Tupakahvila
Hauskaa joulua ja
onnellista uutta
vuotta 2014
Toivottaa
Kullasmarinan
Loma-asunnot
KULLAS MARINA
www.kullasmarina.fi
Kiitos kuluneesta vuodesta. sekä 1.1. Toivotamme
Hyvää Joulua ja
Onnellista Uutta Vuotta!
www.jaamestarit.fi
Lämmin kiitos kuluneesta vuodesta
Rauhallista Joulua
ja Onnea Vuodelle 2014
Pertti Ahonen ja muut tontut
Rauhaisaa joulua ja
riehakasta uutta vuotta!
Piirinuohooja Ahti Laaksonen
Jussi Salonen kiittää
asiakkaita ja
yhteistyökumppaneita
kuluneesta vuodesta
sekä toivottaa kaikille
RAUHALLISTA
JOULUA ja
ONNELLISTA
UUTTA
VUOTTA!
Kiitos myös äänestäjille!
RIEMULLISTA JOULUA ja
kiitos kuluneesta vuodesta!
Kiitos kaikki ihanat asiakkaat!
Hyvää Joulua ja Onnea Vuodelle 2014
SKY- kosmetologi Sari Turunen
www.kauneushoitolasarilm.fi
045-2000893, Keskustie 6, Padasjoki (Fenix-kulma)
kiitos kuluneesta vuodesta!
Jouluna olemme avoinna 24.12. ja 26.12. 050-5611771
Rauhallista
Joulua ja
liikunnallista
vuotta 2014!
Padasjoen Latu
Padasjoen
Harrastajateatteri toivottaa
Padaskukka toivottaa
Rauhaisaa Joulua,
Marko
Pastila
toivottaa
asiakkailleen
hyvää joulua ja
onnellista
uutta vuotta
2014.
Kiittäen kuluneesta vuodesta
toivotamme hyvää joulua ja
menestystä uudelle vuodelle!
Padasjoen Auto- ja Konekorjaamo
Ismo ja Kimmo
Hyvää Joulua ja
Onnea vuodelle 2014
PARTURI-KAMPAAMO
HIUSSOPPI
Hiuskulman Anna kiittää
asiakkaitaan menneestä vuodesta ja
toivottaa kaikille rauhallista joulua ja
onnekasta uutta vuotta!. 9-12
25. 12 Joululehti nro 51
19.12.2013
Ê
Ê
Padasjoen kirjaston väki
kiittää asiakkaita
kuluneesta vuodesta ja
toivottaa Hyvää Joulua ja
Onnellista alkavaa vuotta!
Kirjasto on suljettu
24.-26.12. suljettu
Helenan Jalkapaja Tmi
Jalkahoitola
Kiitos asiakkaille kuluneesta
vuodesta ja hyvää joulua!
Keskustie 6, 17500 Padasjoki p. DJ
Kiitämme asiakkaitamme
ja yhteistyökumppaneitamme
kuluneesta vuodesta ja toivotamme
Hyvää Joulua ja
Onnellista Uutta Vuotta!
Autohuolto J
Joululehti nro 51 13
19.12.2013
Ê
Ê
Kiittäen asiakkaitamme ja
yhteistyökumppaneitamme
kuluneesta vuodesta toivotamme
Rauhallista Joulua ja
Hyvää Uutta Vuotta
Metsä- ja mökkipalvelut Simo Gran
Toivottaa Rauhallista Joulua ja
Hyvää Uutta Vuotta 2014
Toivotamme
kaikille
padasjokelaisille
Rauhallista Joulua ja
Hyvää Uutta Vuotta.
Kiitos vapaaehtoistyöntekijöille sekä
toimintaamme
avustaneille.
SPR:n Padasjoen osasto
Padasjoen Yritys ry kiittää
kuluneesta vuodesta
Hyvää
joulua ja
onnellista
uutta
vuotta
kaikkia seuran toimintaan osallistuneita, tukijoita ja
yhteistyökumppaneita
sekä toivottaa kaikille oikein rauhaisaa joulua ja
liikunnallista uutta vuotta !
Hyvää Joulua ja
Onnellista
Uutta Vuotta!
PIRJON HOIVA
Hauskaa joulua ja
menestyksekästä vuotta 2014
Yhteistyökumppaneita ja tukijoitamme
päättyvästä vuodesta lämpimästi kiittäen
Rauhaisaa Joulua ja
menestyksellistä
Uutta Vuotta toivoen!
Kiitokset maanomistajille ja tukijoille
toivottaa Päijät-Rasti
Padasjoen Sotaveteraanit ry.
ja Naisjaosto
HYVÄÄ JOULUA ja
ONNELLISTA UUTTA VUOTTA
Puutavaraliike Peltola Oy
Hyvästä yhteistyöstä kiittäen
toivotamme
Rauhallista Joulua sekä
Onnellista Uutta Vuotta!
Padasjoen Saneeraus- ja Rakennustyö
Veli-Matti Heinonen
Hyvää Joulua ja
Siunattua Uutta Vuotta 2014
SÄHKÖASENNUS
RISTO NURMINEN
toivottaa
Hyvää Joulua
ja Onnellista
Uutta Vuotta.
Padasjoen srk ja työntekijät
Kiitän asiakkaitani ja yhteistyökumppaneitani
kuluneesta vuodesta ja toivotan
Hyvää Joulua ja
menestystä vuodelle 2014!
Autoilija Osmo Suullinen
Kiitämme kuluneesta vuodesta.
Toivotamme kaikille
Rauhaisaa Joulua sekä
Onnellista Uutta Vuotta 2014.
(Olemme lomalla 21.12.- 31.12.2013) Putki-Käki Ky
Kiitos kuluneesta vuodesta asiakkaille.
RAUHALLISTA JOULUA ja
HYVÄÄ UUTTA VUOTTA
Padasjoen Autohuolto Tmi
Joutilasta joulua ja
toimeliasta uutta vuotta
n tontut
Kuluneesta vuodesta
kiittäen, toivotamme
kaikille Hyvää Joulua
sekä Onnellista Uutta
Vuotta 2014.
Kiitämme asiakkaitamme ja
yhteistyökumppaneitamme kuluneesta vuodesta.
padasjoenputkipojat.fi
Hyvää Joulua ja
Onnellista
Uutta vuotta!
Kuljetus R. Mäkelä Ky
Padasjoen VPK toivottaa
turvallista joulua ja
hyvää alkavaa vuotta 2014
Kiitos kuluneesta
vuodesta!
HYVÄÄ JOULUA
ja MENESTYSTÄ
VUODELLE 2014
Kiitämme asiakkaitamme kuluneesta vuodesta ja toivotamme
Hyvää ja Rauhallista Joulua
ja Onnellista Uutta Vuotta!
Maanrakennus Pekka Ahonen Oy
Heikki ja Kaija
Koivukoski
toivoo asiakkaille ja ystäville
hyvää joulua ja uutta vuotta
T. T. T. 22.12.
klo 16 kyläyhdistyksen
joulupuurolle
Kahvila Pannuun.
Tienapojat esiintyvät.
padasjoen TAKSIT toivottaa
turvallista JOULUA
ja HYVÄÄ UUTTA VUOTTA
Rauhallista joulua ja hyvää uutta vuotta teille ystävät, sukulaiset ja tutut. Riekkotien asumisyksiköiden väki
Helenalle Maakeskeen hyvää joulua ja kiitos Padasjoen Sanomista. 14 Joululehti nro 51
19.12.2013
Ê
Ê
Padasjoen Kokoomus toivottaa
Rauhallista joulunaikaa ja
menestyksellistä vuotta 2014
Hyvää joulua ja
menestystä uudelle vuodelle 2014!
Padasjoen Keskustan kunnallisjärjestö
RAUHALLISTA JOULUA
ja ONNEA
VUODELLE 2014
Rauhaisaa Joulunaikaa
ja
MTK -Padasjoki
www.padasjoki.net
Kirkonkylän kyläyhdistys
kiittää kaikkia
toiminnantäyteisestä vuodesta!
Rauhallista joulunaikaa ja
yhteisöllistä uutta vuotta 2014!
Hyvää joulua ja
liikunnallista uutta vuotta kaikille.
Padasjoen Nuorisoseura
Onnea Vuodelle 2014
Padasjoen Riistanhoitoyhdistys
Metsäneläinten
joulurauha 24.-25.12.
Arrakosken kylä toivottaa
hyvää joulua kaikille!
Tervetuloa su. www.vuorensinen.net
Ensi vuonna Padasjoella, hyvää joulua mummulle ja vaarille! Toivoo Seela
Rauhallista joulua ja hyvää uutta vuotta Antero Båga, Eila Nevalainen
Kyläpäällikkö toivottaa kasiniemeläisille rauhallista joulua ja hyvää vuotta 2014.
Kasiniemen kuntopiiriläisille tasapainoista joulua ja liikunnallista vuotta 2014. Toivottaa Anneli ja Eino Santala
Riikka ja Janne Niemiselle sekä Niemisen linjalle hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2014. Veikko, Mari perheineen ja Juha perheineen.. hyvää joulua kaikille tv. Sallin sakki
Pajulan tilan väki kiittää kuluneesta vuodesta ja toivottaa hyvää uutta vuotta.
Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2014 sukulaiset ja ystävät. Terttu
Joulutervehdys ja onnea vuodelle 2014. Raija
Levollista joulunaikaa ja hyvää uutta vuotta 2014 sukulaisille ja tuttaville. Ala-Savikodat
Hyvää joulua Ulla ja Tauno Tuomiselle T. Salli
Kemiö, Lindgrenit, Lauri, Seppo perh., Lasse perh. Mira, Toni, Jesse ja Tara sekä kaikki karvakorvat. Kiitos matkoista. Marjatta ja Antti Huvinen
Rauhaisaa joulua ja onnea vuodelle 2014 kaikille ystävillemme ja yhteistyökumppaneillemme.
T. Elsi ja Lauri Göteborgista
Hauskaa joulua ja onnellista uutta vuotta 2014. Matkalaiset
Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2014 sukulaisille Suomeen. Ilkka ja Sinikka.
Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2014. Irja Väänänen ja Thomas Väänänen perheineen
Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2014 teille, jotka mahdollistitte sankarivainajien kivien maalausurakan
Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2014 teille kaikille saamastani luottamuksesta vuoden aikana toivoo numero 25.
Haminaan Annelille ja Ristolle hyvää joulua! Tv. Eero
Matkaystäville jouluterveiset! Laineen Raija
Rauhallista joulua ja siunausta uudelle vuodelle
Tulipahan siinä varsinaisen suorituksen lisäksi ainakin perusteellinen lämmittely ja loppupalauttelu samaan
syssyyn, joskin myös aikamoinen tasoitus muille.
Aikanaan alueen eri kunnilla oli yhteinen pyöräilytapahtuma, jossa pisin reitti oli
175 kilometrin pituinen. Sievänen on polkenut seitsemän kertaa Vesijärven ympäriajon ja onpa Päijännekin
tullut kierrettyä polkupyörällä. Viime tal-
vena lähdin vähän huonossa
hapessa matkaan ja otin tasapainohäiriöiden takia neljä kuperkeikkaa.
Vaikka tyyli olisi vapaa,
Sievänen lykkii Järvisillään
perinteistä. Varhaisimmat ovat peräisin lapsuuden yleisurheiluajoilta.
- 19-vuotiaaksi asti olin
voittamaton vauhdittomissa
hypyissä, mutta sitten avoimessa sarjassa parimetriset
hujopit painelivat ohi. 1987) oli pakkasta kylmimmillään 32 astetta.
Vaativa työ ajoi Sieväsen
liikkumaan. Kellosalmella asuva Asko Sievänen on syksyn ajan
viimeistellyt henkilökohtaista ?hiihtomuseotaan. Koska sijoitus tai loppuaika
ei koskaan ole ollut Sieväselle
tärkeä, hän saattoi ajaa Salpakankaalta Orimattilaan kuntotapahtumaan, kiertää siellä kisalenkin ja palata polkien kotiin. Kotimatkalle sisukas suomalainen lähti kipsikädellä.
- Olihan ne tavallista pitemmän tuntuisia kilometrejä, kun yhdellä kädellä lykin
menemään. Painista on muistona 57-kiloisten hopeaa ja vapaapainin
pronssia. Kerran Itävallassa hiihtäjät saivat huomata tapahtuma-alueelle päästyään, että
eteen avautui vihreää peltoa.
Lähempänä Italian rajaa löytyi sitten lunta, mutta myös
korkeuseroja.
- Maasto oli aika hurja.
Muistan vieläkin elävästi laskun sieltä vuorelta, tultiin aika haipakkaa.
Vuosien varrella ei hiihtopaikoilla välillä lunta ole ollut nimeksikään: maalisuoralla rapa vain roiskui. Urheilu on tuonut paitsi kuntoa ja vaihtelua arkeen,
myös paljon ystäviä ja hauskoja matkamuistoja.
- Australiasta on yksi kaveri tulossa 20. 70 kilometrin soutaminen kävi sen
verran raskaaksi polville, että parin vuoden jälkeen Sievänen oli jo menossa ilmoittamaan, ettei enää lähde mukaan, kun häntä ehdittiin kysyä perämieheksi.
Hopeasoutu (60 km)oli ohjelmassa kolme kertaa. Täytyy olla huumoriakin
mukana, että jaksaa loppuun
asti.
Verenmaku suussa Sievänen
ei ole koskaan hiihtänyt, vaan
kesken matkanteon on välillä pysähdytty jopa kuuntelemaan alppikuoroa ja poseeraamaan kuvassa.
Hiihto- ja
soutuneuvos
Hiihtoneuvoksen arvonimen ansainnut kellosalmelainen on myös soutuneuvos
osallistuttuaan kymmeneen
Sulkavan soutuun. Sievänen oli mukana siinä viitenä vuonna 1987-91. Museohuoneessa on myös vanhoja julisteita ja kuvasuurennoksia sekä
viirejä monesta eri maasta ja
kaupungista. Lahdesta
on niiltä ajoilta parhaimpana
kilpasaavutuksena parimiesmestaruus.
Lumettomalla kaudella kestävyys pysyi yllä pyöräilemällä. On normaalimatkaa sekä reppu- ja kuutamo-Finlandiaa. Vaikka ammattikouluaikoina mies veisti itselleen mäkisukset ja Lahden silloinen keskisuuri mäkikin tuli testattua, hiihtämisen hän opetteli vasta 40 täytettyään kaverin yllytyksestä.
Hiihtoura ei päässyt kouluaikoina alkua pitemmälle, kun
koulun joukkueeseen valittu poikanen eksyi Tapanilan
maastossa ja maaliin päästyä
kaikki muut olivat aikoja sitten poistuneet paikalta.
- Finlandia-hiihtoja on takana yli 40. Kun toissa
vuonna aloin täällä talousrakennuksen rakennustyömaan,
tein niille varta vasten oman
tilan, kertoo Sievänen.
Osuvaa nimitystä mitalihuoneelle ei oikein ole vielä keksitty. Pitkille matkoille suuntautunut teräsvaari on tarponut sitkeästi eteenpäin ilman valmista latuakin,
jopa käsi murtuneena: kerran
kävi nimittäin niin, että kilpakumppanin ajettua päälle
toinen käsi meni pois pelistä, mutta vamman laatu paljastui vasta maalissa ja myöhemmin sairaalassa. Paikkakunnilta sai leiman kuntokorttiin ja kauden päätyttyä jaettiin osallistujille mitalit.
Vuosi 1987 oli varsin tapahtumarikas vuosi, sillä tuolloin
Sievänen paitsi pyöräili ympäri kuntia, myös hiihti peräkkäisenä päivinä sekä perinteisen että reppu-Finlandian 75 km/päivä, suoritti Wasaloppetin (90 km), täytti 55
vuotta ja tuli valituksi Hollolan Vuoden yrittäjäksi.
Murtuneella
kädellä maaliin
Viimeisimmän Wasaloppetinsa Sievänen hiihti vuonna
2002. soutu-, pyöräily- ja hölkkätapahtumista. Japanissa, USA:ssa, Ruotsissa,
Norjassa, Eestissä, Sveitsissä, Tsekissä, Puolassa, Ranskassa, Italiassa, Kanadassa ja
Uudessa-Seelannissa. Joskus
on monon kumisuojus hidastanut matkantekoa latu-uran
reunaan tökkiessään, joskus
on lumi pakkaantunut paakuiksi suksen pohjaan. Kahdella seuraavalla kerralla Australiassa olikin semmoinen lumipyry, ettei sekaan meinannut selvitä.
Kun Sievänen nelikymppisenä selkävaivoja torjuakseen aloitti hiihtämisen, oli
hänen kaverinsa harrastuksessa mukana 55-vuotiaaksi ja totesi sitten, että hänelle riittää.
- Hän sanoi, että kunhan tulet itse tähän ikään, niin loppuu hiihtotuurit sinultakin.
No, minähän rupesin siinä vaiheessa kiertämään ulkomailla
pitkän matkan kisoissa.
Keski-Euroopassa matkoja
on usein muuteltu kelien mukaan. paikkeilla. Lasin alla vitriinipöydässä on monenmuotoisia ja ?kokoisia mitaleja myös mm. uuden piharakennuksen yhteyteen.
- Salpakankaalla asuessa
nämä olivat käyttämättömässä uima-altaassa. Massatapahtumissa on vain monesti käynyt niin, että ladut ovat tyystin talloutuneet edellä vapaata
luistelevien alla. Numerolappuja
on vino pino.
Seuraavan numerolappunsa Sievänen saattaa saada jo
muutaman kuukauden kuluttua, sillä tarkoituksena on
osallistua taas kerran Finlandiaan. Mitalit kun eivät
kaikki ole hiihdosta, vaikka
se miehen lempilaji on ollutkin jo yli 40 vuotta. kerran hiihtämään Finlandian.. Viimeisellä kympillä molemmat jalat kramppasivat pahan kerran.
Vasaloppetin 90 kilometriä Sievänen on hiihtänyt nopeimmillaan vähän reilussa
kahdeksassa tunnissa, sijoitus oli silloin 5600. Joululehti nro 51 15
19.12.2013
Ê
Ê
Yli 200 kilpailua ja retkeä kiertäneellä
ikämieskuntoilijalla oma museohuone
Harvalla on lähes 300
mitalia eri urheilutapahtumista, saati sitten
omaa museohuonetta
niitä ja muita urheilumuistoja varten. Hiihtolatu löytyi ehkä hieman yllättäen myös Australiasta, jossa
Sievänen on ollut suksineen
kolmesti.
- Lunta oli ensimmäisellä
kerralla monta metriä. Kymmenottelustakin on nuoruusvuosilta yksi viides sija. Lentopalloa pelasin
piiritasolla.
Vaimonsa kanssa Sievänen
Vitriinipöydässä, joka työvuosina palveli työpöytänä, on kolmisensataa mitalia.
harrasti kolmen vuosikymmenen ajan keilausta. Raskaimpia reissuja oli Sapporo, jossa hiihdettiin nollakelissä olympialaisten 50 kilometrin latua. Pöytätennistäkin
pelailin, mutta en kilpatasolla asti. Suksipussin kanssa mies on reissannut mm. Sitä
tuprutti kisapäivänäkin niin,
että lähtöä jouduttiin siirtämään ja osallistujien autot
hautautuivat täysin lumeen.
Seuraavana päivänä oli sitten hieno, aurinkoinen keli:
aurinkolasit päässä sujuteltiin menemään ja maalissa
kun otti lasit pois, naama oli
kuin pandakarhulla. Lähdössä on melkoinen sutina, kun toistakymmentätuhatta hiihtäjää yrittää päästä
yhtä aikaa eteenpäin.
- Ensimmäiseen kilometriin meni kerrankin tasan tunti. Ensimmäisissä (v. Päälleajo sattui
aika alkumatkasta ja 65 kilometriä oli siinä vaiheessa
matkaa maaliin. Mommilansoutuakin Sievänen kävi kerran kokeilemassa, mutta se ei pitemmän päälle innostanut, koska tapahtumasta ei saa minkäänlaista kättäpitempää muistoksi:
- Olen keräilijäluonne, tunnustaa postimerkkejä ja vanhoja rahoja pikkupojasta asti
keräillyt Sievänen.
Vuosien varrelta on säästynyt myös 66 mapillista liikuntaharrastuksiin liittyviä papereita ja kuvia. Kukin mestaruusdiplomi
on merkinnyt pitkän, Worldloppet ?sarjaan kuuluvan hiihdon suorittamista vähintään
10 maassa, Sieväsellä näitä
maita on käytynä täydet 15.
Hänen nimensä on ollut lähes 200 eri kilpailun ja laturetken tulosluettelossa, ja tähän päälle vielä Lapin matkat,
joilla tuli hiihdettyä parisataa
kilometriä viikossa.
Neljä mastersmitalia ja yksi
Euroloppet-lautanen ovatkin
kunniapaikalla Sieväsen kokoelmissa. Keskeyttäminen ei tullut silloin eikä
koskaan myöhemminkään
edes mieleen.
Nelinkertainen Worldloppet -mestari
Sievänen on ensimmäinen
suomalainen, joka saavutti
neljä Worldloppet?mastersia
Sitä ennen hän hoiti
omaishoitajana pyörätuolissa ollutta invalidivaimoaan
kotona viisi ja puoli vuotta
laittaen myös ruoat.
Veteraani käy edelleen kesäisin mökillä Purtmäentiellä,
joskin nykyään tarvitsee sinne kyydin sukulaisilta.
- Viime kesänä kokoonnuimme mökillä postin eläkeläisten kanssa ja keittelin
heille sopatkin. Poika oli vain
muutaman kuukauden ikäinen, kun perhe muutti Lahteen isän töiden perässä.
- Isä oli puuseppä ja hän sai
töitä Veljekset Vaaran huonekalutehtaalta.
Talvisodan syttyessä Jaakko
oli 14-vuotias suojeluskunta-
Jaakko Virtanen 85-vuotispäivänään.. Eläkevuosina Virmailan kotimökistä tuli Vir-
Yrittäjillä
yksi vaihtui
hallituksessa
Padasjoen Yrittäjien hallituksessa tapahtui yksi
henkilövaihdos, kun varapuheenjohtaja Veli-Matti Heinonen luopui syyskokouksessa hallituspaikastaan. Koulupäivä
on tavallista lyhyempi, ja
Pappilanmäellä vietetään
tuolloin myös pienimuotoista joulujuhlaa. Uutena jäsenenä
hallitukseen valittiin Pasi Ahola.
Ilkka Mertsalmi jatkaa
puheenjohtajana. Silloin
otan avuksi ison suurennuslasini.
Nuorena lähettipoikana Lahdessa.
14-vuotiaana
talvisodassa
Jaakko Virtanen syntyi 88
vuotta sitten Virmailassa Metsälän torpassa. Huonommin kävi isoveljelle, joka menehtyi sodassa saamiinsa vammoihin
12 leikkauksen jälkeen vuonna 1947.
45 vuotta kestäneen työuransa Virtanen teki Lahdessa postin palveluksessa edeten postinjakajasta esimiestehtäviin. Päällä on omatekoinen liivi ja kotisohvalla monenlaista itsetehtyä käsityötä.
Virkkausharrastusta ei ensimmäiseksi tule yhdistäneeksi miehiin, saati sitten 88-vuotiaaseen näkövammaiseen rintamaveteraaniin. ?toimintavuosi.
Teemavuodella halutaan
herättää keskustelua julkisten palvelujen järjestämistavasta ja tuotantorakenteesta.
Lounantien
vesihuoltohankkeelle
avustus
Hämeen Ely-keskus on
myöntänyt vesihuoltoavustusta Lounantien vesihuoltolinjan rakentamiseen.
Avustus on suuruudeltaan
32 600 euroa.
Ely-keskus myönsi hankkeelle avustuksen aiemmin tänä vuonna avustetuista vesihuoltohankkeista palautuneista rahoista.
Vesihuoltohanketta urakoi Jäämestarit Oy, jonka elokuussa hyväksytty tarjous 148 500 euroa
(alv 0 %) oli hinnaltaan
edullisin.
taselle ja hänen vaimolleen
rakas paikka:
- Asuimme Metsälässä suurimman osan vuodesta, yleensä vapulta joulukuuhun.
Virtanen jäi leskeksi vuosi
sitten. 16 Joululehti nro 51
19.12.2013
88-vuotias sotaveteraani virkkaa
kaulaliinat jouluksi koko suvulle
Ê
Ê
Koulujen
joululoma
alkaa
Koulujen syyslukukausi
päättyy Padasjoella lauan
taina 21.12. Muita jäseniä ovat Henni Nuutinen,
Anne-Marja Ahonen, Pekka Ahonen, Tommi Koskela, Seppo Toropainen, Jukka Kontra, Birgitta HeinoToivonen, Marko Nummela ja Tiina Pyyhtiä.
Vuonna 1975 rekisteröity yhdistys tunnetaan
ennen kaikkea jo perinteisiksi muodostuneista
Sahtimarkkinoista ja joulun avauksesta.
Päijät-Hämeen Yrittäjien syyskokous valitsi Pentti Patosalmen jatkamaan puheenjohtajana vuonna 2014. Ensi kesänä
on tarkoitus taas tulla.
Jaakko Virtanen ei juuri ehdi istua toimettomana, sillä hyppysissä on aina jokin virkkaustyö. Jaakko Virtaselle virkkuukoukku on
kuitenkin jokapäiväinen kaveri.
- Harvemmin tulee istuttua
toimettomana, yleensä telkkaria katsellessa virkkaan samalla. Päijät-Hämeen Yrittäjien toimintasuunnitelman painopisteenä on ?Vain kilpailu
jalostaa. tammikuuta.
lainen. Kannakselta hän selvisi ehjänä
pois, samoin kuin Lapin sodasta. Silloin se pälkähti mieleen, että virkkaanpa hänelle pitkävartiset patakintaat, muistelee Virtanen.
Itse suunnitellusta mallista tuli niin hyvä, että Jaakko
innostui virkkaamaan kintaita lisää. Hän toimi sodan ajan
lähettinä keskussotilassairaala
kakkosessa Lahdessa.
Jatkosodassa hän joutui
Kannakselle, jossa palveli
viestimiehenä korjaten puhelinlinjoja etuvartiossa. Kullasvuoren koululla joulujuhla avoimine ovineen on tänä iltana.
Kevätlukukausi alkaa
torstaina 2. Niitä on jaettu vuosien varrella lahjoina perheenjäsenille, tutuille, vaimoa katsomassa käyneille
kodinhoitajille ja sukulaisille
Ruotsia, Australiaa ja Texa
siamyöten.
- Kaikkiaan olen tehnyt patakintaita pitkälti toistasataa,
ynnää Virtanen.
Myöhemmin virkkausmallisto on laajentunut myös liiveihin, päiväpeittoihin, pipoihin, hattuihin ja kaulaliinoihin, joita Virtanen on tänäkin
vuonna tehnyt joululahjaksi jokaiselle yhdeksälle lapsenlapselleen ja 13 lapsenlapsenlapselleen.
- Kaikki mallit ovat omasta päästä, mitä nyt joskus katson ideoita lehdistä.
Kaulaliinat ja muut virkkuutyöt ovat todellisia ekolahjoja, sillä langat niihin Vir-
tanen on purkanut vanhoista
neuleista.
- Hain yhtenä kesänä ison
läjän villapuseroita Padasjoen kierrätyskeskuksesta ja
kun ne loppuvat, alan purkaa
vuosi sitten pois nukkuneen
vaimoni neulepaitoja, suunnittelee Virtanen.
Heikentynyt näkö on tehnyt
virkkauksesta viime aikoina
tavallista haastavampaa, mutta
rakkaasta harrastuksesta luopuminen ei ole käynyt veteraanilla mielessäkään.
- Ärräpäitä meinaa päästä, kun silmä putoaa. Padasjoelta hallitukseen valittiin Ilkka Mertsalmi. Minkä kerran on oppinut, ei siitä haluaisi luopua, naurahtaa Virmailasta
kotoisin oleva ja siellä edelleen mökkeilevä lahtelaisveteraani.
Miehen käsityöharrastus sai
alkunsa yli 30 vuotta sitten arkisesta pulmasta: Jaakon vaimo oli töissä ruokalassa, jossa ruuat paistettiin kaksikerroksisessa korkeassa uunissa.
Lyhyenläntänä ihmisenä hän
poltti usein käsivartensa ylemmän uunin reunaan ja kädet
olivat aina täynnä viivamaisia palojälkiä.
- Tuumin, että jotainhan
tälle asialle täytyy tehdä
Mummo kielsi:
?elä sie keinu liian kovvaa, kaavut sillä!. Välillä sitä
joutui vähän korjailemaan, että se pysyi kasassa. Ukki teki samalla
peiponpesä lorua kämmenelle.
Ukki aina istui
keinutuolissa pirtin pihatien puoleisen ikkunan edessä,
katsellen mahdollisia saapuvia vieraita, kuhkutteli holkkitupakkaa poltellen. Pekka näki tilaisuuden tulleen ja vikkelästi hyppäsi isän
selän taakse kiikkutuoliin ja asettui onnellisena makaamaan omalle paikalleen. Ja kun salaa siinä istui niin se
osoittautui kokonaan mukavaksi.
Eräällä vanhempieni ystävällä oli
kotonaan kahdeksantoista keinutuolin
kokoelma. Jäimme molemmat
henkiin, mutta tuttavuutemme kiikkustuolin kanssa oli pitkään katkolla...
Isäni istui työpäivän jälkeen aina keinutuolissa kotipirtissä ja luki Suomen Sosialidemokraatti-lehteä. Minä selvisin itkulla ja säikähdyksellä, mutta keinutuoliparalta oli toinen jalas poikki!
No, eihän sellaisella toispuoleisella keinulla ollut
enää mitään virkaa jotenka isäni sahasi ehjänkin
jalaksen poikkimenneen kanssa samaan mittaan
ja niin siitä keinutolista tuli sellainen tynkä-mallinen jolla ei sen koomin voinut kunnolla keinua.
Taitava puuseppä olisi katkenneen jalaksen ehkä
pystynyt uusimaan, mutta sellaista ammattimiestä
ei ollut meidän kylällä.
Jokainen muisto on siru Elämän peilissä ja jokainen ajatus peilin kehys, joka kokoaa elämän...
Poikani syntyi 32-viikkoisena keskosena. Tuntui turvalliselta keinuttaa pientä
urheaa poikaani....
Kotonani eli lasteni mummulassa on vanha keinu ollut ahkerassa käytössä jo vuosikausia ja siitäpä johtuen se on jo parhaat päivänsä nähnyt.
Istuin papan sylissä keinutuolissa alle kouluikäisenä. Keinutuolissa istuessani en koskaan ollut kiireinen, hätäilevä tai surullinen vaan rauhallinen, ajatteleva, ystävällinen,
rento Äiti. Mieheni istuu siinä
vauva sylissään ja lapsemme tykkää.
En tiedä
mikä siinä
on että koira
tulee usein
ihan viereen lepäileen. ?enkä
kaavu!!?, vastasin. Joululehti nro 51 17
19.12.2013
Keinuttelu on rentouttavaa tuoliaerobicia
Ê
Ê
Keinutuolitehdas Eimi järjesti 50-vuotisjuhlavuotensa kunniaksi kilpailun, jossa kerättiin
keinutuoleihin liittyviä tarinoita ja muistoja.
Kirjoituksia kertyi kaikkiaan yli 800, joista
parhaita julkaisemme tällä sivulla. Alku
meni hyvin, innostuksen
kasvaessa sitten keinuttiin
yli jalasten. Hetken päästä iski isän jalkaan kiinni hampain ja kynsin (enemmän leikkien kuin verenhimo silmissä). Pienenä tyttönä pääsin
usein isän
syliin.
Muistan keinutuolin olleen
aina talon isännän tuoli, ikään
kuin puoliksi peritty valtaistuin,
puoliksi ansaitun aseman näyttäjä. Hän
ärähti lapsille, jos keinu oli varattu. Haluaisi varmaan
kanssa keinutteleen.
Asuin aikoinaan
Kolumbiassa Valledupar-nimisessa kaupungissa, ja siella aina illan tullessa laittoivat asukkaat keinutuolinsa terasseilleen niin, etta näkyma oli tiellepäin, jotta
päinvastaisessa talossa asuvien naapureiden ja ohikulkijoiden
kanssa saattoi helposti heittaa huulta.
Vaarilla oli hieno kulunut kiikkutuoli olohuoneessa.
Kiikkutuoli se oli eikä keinutuoli. Lähes samalla hetkellä keinu
kiepsahti takaperin ympäri ja mätkähdin lattialle
pöydän alle. Ei auttanut isän kuin siirtyä sohvalle
istumaan todeten kissan ovelammaksi.
Isä aina
iltaisin navettatöiden
jälkeen istahti keinutuoliin,
laittoi rillit nenälle,
klubitupakasta kääräistyn sätkän suupieleen ja
alkoi tekemään ristikkoa. Keinutuoli räsähti allamme kappaleiksi, ja mummuni on ollut ilman keinutuolia siitä
lähtien.
Lapsena tapasin kaataa
keinutuolin
nurin ?kontalleen?, noja
toisen tuolin
päälle ja lakana tuolien
päälle, niin
tadaa, maja
on valmis!
Mielestäni vasta kuusikymppisen miehen ei vielä kuulu katsoa televisiota vaakatasossa - ainakaan jatkuvasti.
Äitini ei istunut muussa
tuolissa kuin keinutuolissa.
Aina hän kiikkui kun käytiin
läpi ilot ja murheet. Harvemmin siinä muille tilaa heltisi, mutta aina ukin
poistuessa tuolista,
siihen kirmasimme
kuka ennätti ensin.
Mummoni istui keinussaja kutoi
sukkia.Meillä oli paljon lapsia,jotka
mummo nukutti keinussa kiikkuen
päiväunille ikäänkuin sarjatyönä.
Keinuimme tuolilla veljeni kanssa
niin, että toinen istui tuolissa ja toinen seisoi jalasten päällä takana ja
keinutti. Keinutuolin
nitkutus oli lohdullinen osoitus siitä, että kaikki oli kohdallaan.
Meillä oli kiikkutuolissa lampaantalja pehmikkeenä ja vanha kissamme rakasti siinä nukkumista. Isä kuitenkin hätkähti ja
pomppasi kiikkutuolista ylös ärjäisten: Pekka perhana?. Juhlavuosi huipentui kilpailuun, jossa parhaat perustelut
esittänyt voitti keinutuolin joululahjaksi toivomalleen henkilölle.
Karjalais-mummollani oli sellainen vanhanajan
pitkä- ja kippurajalaksinen keinutuoli.
Elettiin 50-luvun puoliväliä, kun minä, noin
5-vuotias mummon pieni pikisilmä. Elettiin vuosia
1950-luvulla.
Hajotin mummuni vanhan
keinutuolin, kun istuin siinä
ja pyysin, onneton, koiraa
hyppäämään syliini. Siinä hän luki lehteä ja keinutteli. Se oli kaunis
valkoinen. Keskolassa hän oli kuukauden ja keinutuoli oli minun
ja poikani omaa tilaa. Kivaa oli.
Keinu ja
mummon
syli kuuluu
lapsuuteen
Varhaisin muistoni keinutuolista on
kun pienenä tyttönä
sain ihan ikioman
pikkuruisen keinutuolin. Se oli hänen lempiistuimensa. Lapsena vaelsin huoneesta
toiseen pystymättä päättämään, mihin
niistä istuutuisin.. Hän
istui siinä kauan,
keinu narisi ja kitisi aina kun
isä vaihtoi asentoa. Pappa laittoi villalangan hampaan ympärille ja
hetken keinuteltiin ja sitten pappa nykäisi hampaan pois.
Pappa veisasi aina
keinuessaan virsiä
pirtin hämärässä
Lämmittävä muisto lapsuudesta kun
sain lapsena 60-luvulla mummolassa istua
ukin sylissä kiikkutuolissa. Hammas oli irtoa
massa ja heilui kovasti. joksika
mummo minua aina kutsui, innostuin
kiihdyttämään keinun vauhtia. Kerran isäni oli
istumassa kiikkutuolissa kun kissa, Pekka nimeltään, käveli siihen viereen isää arvioivasti katsellen. Keinutuoli on tallella ja se
keinuu yhä kauniisti, kun sopiva keinuja osuu kohdalle.
Meille on
vasta syntynyt pienen
pieni kultahippu, vauva suloisin.
Isovanhempiemme luona
on keinutuoli, joka meidän vierailun aikana on
kovassa käytössä. Isäni
halusi vähän vauhdittaa
elämääni ja nosti minut
syliinsä keinumaan. Me lapset
testasimme sitä aina, kun oli mahdollista.
Lapsuuskodissani oli hyvänmallinen keinutuoli
Me ihmettelimme mitä tämä merkitsee.
Pian meille ilmoitettiin, että
rauha alkaa kello 11. Hevoskuormiin oli lastattu evakoitten tavaroita. Eivät kuitenkaan ampuneet. Toinen miehistä huusi:
?Ammu perään!. Voin ruveta heti tekemään syyskyntöjä. Pöytä ihan veressä. Sirkka-äiti
hoiti sillä välin kotona Koivumäessä lapset, karjan ja peltotyöt apulaistensa kanssa. Saatiin olla rauhas- oli ihan verissään siinä.
sa, kun muut sotapojat mellasReinon selkään oli osunut
tivat viinan höyryssä.
kranaatin sirpaleita. Viimeksi pikkujouluissa keitimme riisipuuroa,
kertoo Sanna-Kaisa.
Sanna-Kaisa Järvinen odot
taa joululta eniten joulupöy
dän herkkuja.
Ê
huoneella.
Syyskesällä 1939 nuoripari
oli Viipurissa seuroissa, kun alkoi kuulua huhuja liikekannallepanosta. Hänet vieVuonna 1943 eräällä Reinon tiin Ouluun sotilassairaalaan.
lomalla sattui erikoinen tapaus. Hän toipui ja palasi vielä syysTapahtuman aikaan vasta pa- kuun alussa JR44:n riveihin
rivuotias esikoispoika Pentti Nietjärvelle.
kertoo kirjassa:
Rintamalta 5.9.1944 Olaviveljelle Pietarsaaren sotasairaalaan lähetetty kirje on jo
täynnä tulevaisuuden toivoa.
- Kyllä tästä nyt elämä selkiää, kun pääsen siviiliin ja
saa jättää nämä sotakamppeet.
Tämä onkin jo terveellistä elämää, kun lakkasi kuulat lentelemästä. Vapaa
isänmaa on tarjonnut suotuisan pohjan meille jälkeläisille käydä koulua, hankkia työ
ja perheittemme toimeentulo,
kiittää Pentti Nieminen.
Padasjoen komppanian talousaliupseeri, kersantti Reino
Nieminen Nyystölästä oli yksi
niistä, jotka kantoivat armeijan harmaita kahdeksana kalenterivuonna peräkkäin: asevelvollisena 1937-1938, talvisodassa 1939-1940 ja jatkosodassa 1941-1944.
Venäjän vallan aikaan kevättalvella 1917 syntynyt Reino
Nieminen joutui kohtaamaan
vapaussodan kauhut kotikylällään alle vuoden ikäisenä. Olavi-veli
ti jouluna 1943 Syväriltä kir- on muistellut Reinon haavoitjeen kotiin vaimolleen Sirkalle tumista näin:
ja kahdelle pienelle pojalleen
- Pian Aarnen kuoleman jälPentille ja Markulle.
keen lähdin korjaamaan esi- Joulu on mennyt ja hyvin- mieheni autoa Kaukoijärvellä,
hän se menikin mitä näihin kun ryssä siellä kovasti hyökolosuhteisiin tulee. Matilda-äiti
sanoi: ?Niitä ette ota. Hänet vihittiin avioliittoon
vesijakolaisen Sirkka Kivijärven kanssa itsenäisyyspäivän
aattona kirkonkylän rukous-
Sanna-Kaisasta
Vuoden Nuokkulainen
Vuoden Nuokkulaisen valinta osui tänä vuonna Sanna-Kaisa Järviseen. Niemiset palasivat
pian Viipurista Padasjoelle:
- Noin viikon päästä tuli tieto, että reserviläisten tuli kokoontua Maakesken koululle.
Sieltä meidät vietiin Lahteen
Hennalan kasarmille, jossa
saimme sotilasvarusteet. Huhtikuun
lopulla 1940 pääsimme kokonaan siviiliin ja kotiin. Reinohan siinä oli. Kaivoin käsiini sieltä
käsikranaatin. 18 Joululehti nro 51
19.12.2013
Ê
Jälkipolvi kokosi Reino
Niemisen sotapolut kirjaksi
Itsenäisyyspäiväviikol
la julkaistiin kirjanen
Reino-isän Sotapolut,
joka valottaa osaltaan
sotavuosien tapahtumia
yhden padasjokelaisen
sotaveteraanin ja hänen
perheensä kokemusten
kautta.
Isänsä Reino Niemisen tarinan on koonnut kansien väliin
esikoispoika Pentti Nieminen
yhdessä kuuden elossa olevan
sisaruksensa kanssa. Jonkun päivän päästä yksiköt lastattiin junaan ja niin olimme
matkalla Antrean lähelle Heikurin kylään, jossa asetuimme telttamajoitukseen, siteerataan kirjassa Reino Niemisen haastattelua.
Parin viikon päästä Padasjoen
komppania lähti Valkjärven
suuntaan ja pysähtyi Juustilaan
myllärin rakennuksille, jossa
padasjokelaiset saivat muutaman päivän kuluttua ilmoituksen sodan on alkamisesta.
- Hermot olivat silloin kovilla, kun ei tiedetty millaista
sota on. Joukkueenjohtajana
Käsikranaatti
toiminut ylikersantti sai aitaa
2-vuotiaan käsissä
ylittäessään vihollisen konekiRauhan aika jäi kuitenkin väärin luotisuihkun päänsä lälyhyeksi, sillä jatkosota syt- pi ja kuoli välittömästi.
tyi kesällä 1941 ja Padasjoen
Pikkuveli Reino haavoitmiehistä koottiin komppania tui vain kolme päivää Aarnen
23.6. Sitten alkoi
näkyä tulipaloja, sillä kaikki
talot oli määrätty poltettaviksi, ettei perässä tulevilla Venäjän pojilla olisi kortteeripaikkoja.
Reino Nieminen toimi talvisodassa talousaliupseerina
huoltojoukossa pari kilometriä
etulinjan takana. Useamman
päivän kestäneitä harjoituksia
pidettiin vuoron perään Ahjolassa ja Kuhmoisten Kuhmolassa.
- Aamu aloitettiin sotilaallisella herätyksellä, ja siitä päivä lähti käyntiin: sulkeista ja
ammuntaa, kaikkea normaalia
sotilaskoulutusta, myös taisteluharjoituksia oli, paukkupatruunoilla ammuttiin, muistelee
Veikko Aalto kirjassa.
Reino Nieminen vapautui
1938 marraskuussa 440 vuorokauden asepalveluksesta
Viipurista Karjalan prikaatista. Siinä syö- min ja mies oli ihan tutun nätiin ja juotiin korviketta. Punaisten
ja valkoisten rintamalinja oli
Nyystölän ja Maakesken kylien välissä.
Punaiset olivat jo tulleet
Kaarlo Sahuri, Reino Nieminen ja Viljo Oksala talviso
dan aikaisessa kuvassa.
Maakesken kylään ja täydensivät ruokavarastojaan talojen
aitoista ja asumuksista.
Kallio-Häkän tytär Annikki Haaramäki muistelee kirjassa:
- Eräänä päivänä KallioHäkälle tuli kaksi aseistettua
miestä hakemaan kyläsuutarin isännälle tekemiä uusia
nahkasaappaita. Parasta täällä on se, että saa jutella kavereitten kanssa ja pelailla vaikka biljardia, sanoo
Sanna-Kaisa.
Maakeskeläinen on myös
kokenut kerhojen vetäjä. Karjaa alkoi tulla tien
täydeltä rajan suunnasta. Kerhossa käy
parikymmentä 1-3-luokkien
oppilasta.
- Olemme leiponeet kaikkea
pientä ja helppoa, kuten mokkapaloja. Tänä syksynä hän
aloitti 4H:n kokkikerhon yhtenä ohjaajana. No
Sirkka, Pentti ja Markku Nieminen sekä takana kotiapu niin, hyvää vointia vaan. Kyllä kai
ne jollakin lailla siellä selviää
elonkorjuun hommista. Katsoin tarkemmeillä oli koreana. ja nappasi saappaat käteensä, meni kiiressti keittiöön ja lukitsi
oven. Isän nopea käsi
avasi oman käteni. Reino Nieminen lähet- kaatumisen jälkeen. Hän
ohjasi jo seitsemännellä luo-
kalla 4H:n liikuntakerhoa ja
kasiluokalla tyttöjen liikuntakerhoa. Jää
lainen Eija Nuijala.
hyvästi Jumalan rauhaan.
kotiseurakuntiensa sankarihautoihin. Ehkä lomamatkalla löytyneen kranaatin
piti olla vain sotilaan ?suojana?
kaiken varalta. 15-vuotias maakeskeläinen vastaanotti tittelinsä lauantaina
Nuokun pikkujouluissa.
Valinnassa painoivat perinteiseen tapaan avuliaisuus, reippaus ja kaikkien
huomioiminen.
- Sanna-Kaisa häärää
usein keittiössä ja tyhjentää tiskikonetta ilman että
kukaan on pyytänyt, mainitsee vapaa-aikavastaava
Pauliina Heinonen.
Ysiluokkalainen oli syk-
syllä lisäksi TET-harjoittelussa Nuokulla.
Sanna-Kaisa tutustui Nuokkuun jo seitsemännellä luokalla ollessaan, mutta aloitti
säännöllisemmin käydä nuorisokahvilassa kasiluokalla.
- Tulen tänne melkein joka päivä koulun jälkeen ja
joskus lauantaisinkin. Hänen isänsä, esikoisles
tadiolaisherätyksen lähetyssaarnaaja Ville Nieminen toimi Nyystölässä Verhon kartanon metsänvartijana ja osittain
suojeluskunnan määräämissä
vartiointi- ja vankienkuljetustehtävissä.
Ida-äiti pakeni pihapiiristä pienen Reino-pojan kanssa sodan ajaksi Kallio-Häkän
taloon Maakeskeen. Näin miten joku mies matimme jouluaattoa täällä Bru- kasi paareilla mahallaan selkä
no Pynnösen korsussa. päivä. Se
sasimme jouluvirsiä ja joulu- meinasi olla vähän kovaa, kun
lauluja ja luettiin Laestadiuk- Aarne oli jo kaatunut ja Reino
sen saarna. Isä heitti ammuksen Nyystölän lahteen ja
loma jatkui rauhallisesti.
Jatkosota koetteli raskaasti
Niemisen veljeskatrasta, jonka neljä poikaa oli mukana rintamalla. Sitten koitti maaliskuun 13. Kauhuteotjatkuivat, kun punaiset ampuivat
kylän suurimman talon isännän ja vähän sen jälkeen kylän myllärin.
Sotilaskoulutusta
suojeluskunnassa
Reinostakin tuli vanhempien
veljiensä Aarnen (s. Aamulla aikaisin oma tykistömme alkoi
ampua rumputulta. Talomme Koivumäkeen oli valmistunut sillä aikaa ja saimme alkaa
suunnitella kotihommia.. Vei- köinen. Heidän kotonaan Nyystölässä oli myös suojeluskuntalaisten tukikohta. Silloin
tuli hiljaisuus, pyssyt lakkasivat paukkumasta. Aarne kaatui perääntymistaistelussa Vitelessä 27.
6.1944. 1913) lailla innokas
suojeluskuntalainen 17-vuo
tiaana. Me vie- käsi. 1911) ja
Kallen (s. Kyllä se mielialan
kohottaa, kun saa ruveta ajattelemaan siviiliä ja niitä kotoisia touhuja. Hän muistelee sodan loppuvaiheita.
- Tuttuja miehiä alettiin tuoda lähellämme olevan kuusen
juurelle, mistä heidät vietiin
- Sillä välin kun Reino ja
Sirkka tervehtivät toisiaan menin lattialle isäni reppua kaivelemaan. Kirja pyrkii kuvaamaan panosta, jonka
Koivumäen isäntäpari on antanut jälkipolvilleen lahjaksi.
- Reino-isä kärsi sodassa
nälkää, pelkoa ja vilua sekä
näki kuolemaa niin suomalaisten kuin venäläisten sotilaiden kasvoilla
Lumi antaa luonnolle valkoisen ja kauniin ilmeen.
Kellosalmen silta odottaa yli kulkevia autoja ja ihmisiä. Jokapäiväistä kaljatuoppia
ei näy lainkaan, vaan sen tilalla on punaista
sahtia täyteläisenä oleva tuoppi.
Niin monta kuin talossa on syöjiä, on puulautasiakin kukin omalle nimikkopaikalleen
asetettu. Nuoriväki on lapset loikoilevat permannon oljilla. Yhteistyötä
voisi olla enemmänkin. Kellosalmen Kekrin vuoro on
13.9. Riuku mukana kuljettiin talosta taloon ja uhattiin
rangalla rikkoa uunit, ellei annettu sahtia juotavaksi. Lasten syöntipaikka ei ole pöydässä, joten heitä varten ei
ole ruokailuvälineitäkään laitettu.
Pian aloitetaan ateria. Nuutin sanottiin heruttelevan hiivanpäälliset sahdit suuhunsa ja
nostelevan tynnyrin pystyyn. Emäntä pistää uuninvierustan ?patajalalla. Olemme päättäneet panostaa Ennin mökin palveluihin ensi kesänä entistä enemmän. Kesäkin on meille kaikille.
?
?
?
Kellosalmi-Seitniemi-Virmailan Kyläyhdistys on alueen asukkaiden etujärjestö. Vasta jouluviikolla tehtiin
imeläiset ?varikoisleivät. Tarkista
varastot ja lahjoita käytöstä poistetut kalusteet Ennin
hyvään huomaan. Kotiin jääneet miehet ryhtyivät pilkkomaan puita pyhien varalle ja pienentämään kuivikehavuja ometoihin.
Naisväellä oli omat puuhansa. Hallituksen jäsenet
ovat todella ahkeria, osaavia ja aikaansaavia. Illan edetessä tehtiin pirtin permannolle kautta huoneen olkia ja kylpyvalmis sauna
odotti kylpijöitä, mutta saunaan mentiin vasta
sitten kun hämärä antaa lähestymisestään ensimmäisiä merkkejä. Kaikista tapahtumista löytyy lisätietoa kyläyhdistyksen kotisivuilta: www.
kellosalmi.net. Kahvilan
ja mökin aukioloajat ilmoitetaan kevään kuluessa Kelossin luona olevalla ilmoitustalulla ja sähköisillä tiedotuskanavilla.
Etsintäkuulutus: kerro kellosalmelaisille, jos olet nähnyt
edes vilauksen tästä Ennin rakkaasta keinutuolista.. Niinikään jotakuta päivää
ennen joulua tehtiin sahti, jota oli kahta laatua: väkevämpää miehille ja makeampaa naisille. Ensimmäisenä ovat
vuorossa pilkkikilpailut, jotka pidetään 8.3. Se tulee järveltä, metsistä ja teitä pitkin. oli jokainen juhla kuin kiintopiste jollekin erikoistapahtumalle, joka oli tarpeellista pitää muistissa. Lampaillekin annettiin heiniä, samoin
hevosille, jotka saivat myös kauroja ja saattoipa joku äveriäämpi isäntä valauttaa tilkan
viinaakin kaurojen sekaan, mutta se oli peräti harvinaista.
Kirkkomäellä oli liikettä ja helinää, sillä
kylä kuin kylä ja talo kuin talo niin jokaisesta lähdettiin jouluna kirkkoon. Eihän se todellisesti kylläkään ollut yhtämittaista juhlaa,
mutta kun siinä välissä on ?uusi joulu. Siihen osallistui kaikki väki,
miehet ja naiset. Niiden päällä on vielä pari ohrajauhoista tehtyä rievää. Iso moninkertainen
himmeli näpräiltiin myös puhdetyönä. hohtavan valkoisella pellavalakanalla ja on
katettu kohta alkavaa ilta-ateriaa varten. (=limppu), toisessa pari perunakuorista limppua, jotka ovat
imelä- eli varikoisleipiä. Ne saavat
pinnalleen uuden, iloisen ja
kirjavan ilmeen. Vettä käytettiin aika reippaasti, ämpäristä
vaan huilautettiin lattialle ja miehet pareittain
hankasivat pitkävartisilla ?kuurausluulillaan?
voimakkaasti vesitettyä kohtaa. On siinä
myös särvintä. Jos
oli sukulaisia kotokylää kauempana, niin Tapanina lähdettiin heidänkin luokseen sukuloimaan, ?Tapanin ajoon?.
Viikko loppiaisen jälkeen Nuutti vasta lopetti joulun täydelleen. Vedenheittäjä
heitti vähäväliä kuuraajien luutien alle kesällä järvestä otettua puhdasta vesihiekkaa, jonka avulla vahvakin likakerros irtaantui lattiasta.
Ennen päivän valkenemista oli lattia kuurattu
ja pöytä ja penkit pesty, joten aamuhämärissä
miehet vielä pääsivät metsäniitylle heinien ja
kerppujen hakuun. Sahtiaineet: imelät ja maltaat oli jo sulasyksyn aikaan tehty ja kuivattu, mutta jauhoiksi ne jauhettiin vasta muutamaa päivää ennen
juoksutusta.
Päreitä kiskottiin myöskin joulun edustaviikon puhteina ahkerasti, sillä niitä kului pyhien aikaan tavallista runsaammin ja jouluksi oli
tapana pirtin peräpuolen laipio ?valkaista. Facebookissa
kannattaa käydä tykkäämässä Kellosalmen kyläyhdistyksestä, niin pysyy ajan tasalla kylän kuulumisissa.
Ennin mökin piharakennus
on saanut syksyn aikana tukevan lankkulattian. Lattian kuuraus olikin täyttä
työtä. Menomatka oli säyseätä, mutta kotiin
tultaessa ajettiin ankarasti kilpaa.
Joulupäivänä eivät poistuneet kotoa muut
kuin ne, jotka menivät kirkkoon, mutta Tapaninpäivänä lähdettiin jo kyläilemään ja nuorisokin kokoontui yhteen lystiä pitämään. Kristinopin
tultua maahan vuoden juhlatkin lisääntyivät ja
siitä lähtien jaettiin vuosi viiteen juhlakauteen,
jotka olivat ja ovat vieläkin: joulun aika, pääsiäisen aika, helluntain aika, juhannuksen aika ja pyhäinpäivän aika.
Nykyisin mainittuja aikoja ei se paremmin
huomioida, mutta siihen aikaan kun ?kellona
oli Otava ja kukon virret viisarina. Vakinaisilla ja kesäasukkailla on paljon yhteisiä tarpeita kyliemme kehittämiseksi. Saamme Padasjoelta, Päijänteeltä ja teiltä vakituisilta asukkailta paljon.
Padasjoki sekä Kellosalmi-Seitniemi-Virmaila ovat meille kuin toinen koti. Enni aloitti maalaamisen muurarina toimineen Eetu-miehensä kuoltua. Lehmien
hauteet oli myös aamuhämärissä tehtävä, sillä lyhyt aaton valopäivä ei riittänyt niille puuhille. Sen määritteli jo yleinen
sananparsikin: ?Runtu se on köyhälläkin ja vaivasella kuin Jumala?.
Vuoden varrella oleva juhla, olipa se mikä tahansa, oli kuin keidas erämaassa matkaavalle.
Sen saapumista odoteltiin jo kaukaa ja se oli
yhtä odotettu niin köyhällä kuin rikkaallakin.
Kukin varojensa mukaan varusti yhtä ja toista
erikoista, mikä antoi olemukselle virkeyttä ja
hyvänolontunnetta.
Joulunpyhät veivät mukanaan kokonaista kaksi viikkoa, jopa hiukan päällekin. Edellisenä iltana kuoritut lantut oli laitettava kiehumaan ehtiäkseen paistua laatikoksi päivällä lämpenevässä uunissa. Kyläyhdistyksen omistuksessa olevalla mökillä on ollut kävijöitä ilahduttavan paljon. kaksi
isoa levyä, joista laipion valkaisemiseksi toinen
nostettiin orsille suoraan ja toinen pöydäntaustan seinälle, johon se kiinnitettiin seinänrakoihin lyödyillä puunauloilla. Saatuaan juodakseen miehet lähtivät
seuraavaan taloon, jossa oli sama uhka tarjolla ellei sahtia sovinnolla annettu.?
Kellosalmi-Seitniemi-Virmaila kyläyhdistyksen hallitus; Skinnari keltaisessa takissa.
Joulu on kaikilla
Päijänteelle ja sen rannoille tulee Joulu. Illallisen päätyttyä ja
naisväen saatua huushollinsa tehdyksi, isäntä
asettuu jälleen pöydän taakse ja ryhtyy ääneen
lukemaan joulun evankeliumia. Onnekasta Uutta Vuotta.
Jouko Skinnari
Kellosalmi-Seitniemi-Virmailan kyläyhdistyksen puheenjohtaja
Kellosalmen kyläyhdistys järjestää ensi vuonnakin
useita koko perheen tapahtumia. klo 12. Tavallinen arkielämä on kesäaikaan mutta myös syksyllä ja talvella virkistävää kaikin puolin.
Kyläyhdistyksen hallitus kokoontuu silloin tällöin vuoden aikana. Ennin töitä oli ensi kertaa esillä
1973 Helsingin taidehallissa naivistisen taiteen näyttelyssä.
?
?
?
Me kesäasukkaatkin olemme panostaneet Padasjoelle paljon. Ei ollut lainkaan harvinaista, että ennen ruokailua laulettiin, isäntä alkoi virren, johon kukin
kykynsä mukaan yhtyi. Heidän työmääränsä on suuri. seinähirren rakoon pistettynä, josta he sen ottivat
käteensä syömään ruvetessaan. Joulun, pääsiäisen, helluntain, juhannuksen
ja pyhäinpäivän jälkeinen ensimmäinen arkipäivä pidettiin yleisesti joutopäivänä eikä silloin ryhdytty työhön. Lusikat on varsinaisella paikallaan
eli pöydän kohdalla olevassa lusikkahäkissä.
Miehillä on puukko tupessaan, kun taas naisten
puukonpaikka on jossakin ?ahentaustan. Valkaiseminen toimitettiin siten,
että päreistä kudottiin ?koppakudontaa. Heittäkäämme silmäys
1800-luvun jälkipuoliskon aikaiseen vauraan
talon aattoiltaiseen pirttiin.
Pirtin perällä oleva pitkä pöytä on ?tuukattu. Miesväki kävelikin Nuutinpäivänä ?riukua vetämässä?. Keiton jälkeen on lanttulaatikkkoa ja jälkiruuaksi vielä uunissa paistettua kauraryynipuuroa maidon kera. olevasta padasta perunasoppaa ruukkuvateihin ja vie vadin aina kahta
syöjää kohden ja kehoittaa ruualle. ja aatonaattona ohrajauhoiset ?rieväleivät?, sillä aikaisemmin tehtyinä ne olisivat jouluun mennessä muuttuneet
vanhan makuisiksi. Aattona se sitten ripustettiin pirtin peräpuolelle kattoon pöydän kohdalle, missä se saikin kiikkua
vielä pitkän matkaa sydäntalvea.
Taloissa, joissa oli paljon väkeä, suoritettiin
pirtin kuuraus vasta aattoaamuna tai oikeammin aamuyöllä. Kiitän teitä
kaikkia. Juhannuksena kokoonnutaan
Siltapuistoon kokolle ja kesäjuhlaa vietetään 12.7. Lehmille annettiin jokaiselle aamuruuaksi heiniä, joita
ei koko syystalvena oltu edes näytetty ometassa. Kelossi uinuu ilman asiakkaita.
Kelossi odottaa kevättä ja kesää. Vahvasti lämmitetty uuni löyhkää makeaa lämmintä ja himmeli langassaan orresta riippuen hiljaa pyörii. Juhlan tuntuma ja kotoinen rauha lepää
koko talon yllä.
Jouluaamuna noustiin ylös jo hyvin aikaisin, sillä pidemmiltä matkoilta oli lähdettävä
kirkkoon jo kello neljän aikaan. Keskellä pöytää on kahdessa kasassa leipää. Toisessa kasassa on kaksi kookasta verellä värjättyä ?kaakkuleipää. Liikenne ja palvelut, jätehuolto, ympäristöasiat sekä eri tapahtumat tuovat viihtyvyyttä ja yhteisöllisyyttä.
Ravintola Kelossin ohella nähtävyyksiä on Enni Idin (1904-1992) mökki. Syönnin aikana palaa keskellä pöytää iso joulukynttilä.
Isäntä asettuu ensimmäisenä ruokapöydän
ääreen ja sen jälkeen vasta muu väki. Siihen
avataan ensi kesänä kahvila, johon tarvitaan Ennin
maailmaan sopivia vanhoja pöytiä ja tuoleja. päreillä, samoin kuin pirtin peräseinästä pöydän
kohtamuskin. (=uudenvuodenpäivä) ja loppiainenkin, niin se välinen
aika oli vähän arkiomesta poikkeavaa eikä mihinkään isompiin hommiin ryhdytty.
Ennen jouluviikkoa pestiin pyykit ja leivottiin
happamet ruisleivät. On paistettu lehmän reisipotka, on suolattua haukea puukupissa, voitakin
kahdella asetilla. Perunaruuaksi keitettävät perunat
oli myös edellisenä iltana valmiiksi ?kaapirtu?, mutta se perunaruoka kerkisi kyllä kiehua
ja kypsentyä iltahämärän lähetessä. Eläinten annettiin myös tuntea joulun olo. Kaikkea ei onneksi voi
mitata rahassa. Jokaisen ajopelistä kuului myös kellojen ja kulkusten helinää. Vuodessa oli neljä varsinaista juhlaaikaa, joita vuodenaikojen mukaan kutsuttiin
talvi-, kevät-, kesä- ja syysjuhliksi. Siellä täällä,
kuka penkillä, kuka sänkynsä laidalla istuen
kuunnellaan lukua. Virmailan maantien loppuessa
yksityistien alusta löytyy viitoitus kilpailupaikalle. Joululehti nro 51 19
19.12.2013
Ê
Ê
Nurkkasihteerin
ajoilta
ajoilta
NurkkasihteerinNurkkasihteerin
ajoilta
?Aatto joulusta paras, iltapäivä laskiasest?
Auttoislainen kunnallismies ja kynäniekka
Topias Leivo on kirjannut ylös paljon padasjokelaista perinnetietoa. Ja tuleehan se - kesä. Samalla kiitän kyliemme asukkaita yhteistyöstä kuluneen vuoden aikana.
Iloista Joulua. Ohessa tarinaa juhlapyhien vietosta entisaikaan:
?Jo ammoisina aikoina ennen kristinopin tuntemista kansallamme oli vuoden varrella pyhiä
juhla-aikoja, jotka omistettiin haltijain kunnioit
tamiselle. Siinä onkin ruokaa vaikka mitä ja millä mitalla. Hiljaisuus, kuutamoillat ja auringon pilkahtaminen päivällä tuovat oman hohtonsa Joulun aikaan
Siellä tämä yksi
?täti. Silti
Ahokkanen ?pyytää anteeksi
kuntalaisilta, jotka äänestivät
Anita Saarisen perussuomalaisena valtuustoon?.
Kaiken lisäksi teksti on otsikoitu ?Perussuomalaiset pahoittelee?. Kahvin lisäkkeenä käytettiin paahdettuja rukiinjyviä tai sikuria. Valikoitu ryhmä antaa valikoidun tuloksen.
Päästyämme tästä epäonnen numero 13 vuodesta, niin
löysennetään pipoa, käytetään maalaisjärkeä ja opetellaan positiivisempaa ajattelua. äänestyslipukevirheet, tuon tarvittaessa
esille mahdollisessa uudessa
kokouksessa). Asioiden tärkeysjärjestyskin saattaa olla eri
ajattelijoilla erilainen.
Vellovat huhut myös värittää asioita. Seuraavan vuosisadan kuluessa uusi juoma yleistyi nopeasti ja sen suosio oli 1800-luvun lopulla taattu kaikissa kansankerroksissa. päivä Seppo Harjula ajeli Kasiniemenraittia kotiin päin, kun hän huomasi tien luiskalla jotain, mikä ei
hänen mielestään ollut oksa tai risu. taas ylisti itseään ja yritti
vetää lokaan tähän mennessä
ainoan suoraselkäisen perussuomalaisen, jonka olen kunnassamme kohdannut.
Anita Saarisesta tehdyssä
jutussa oli nimenomaan mainittu, että hän on äänestäjiltään
kysynyt etukäteen puolueen
vaihdosta ja äänestäjät ovat tukeneet häntä, ja että äänestivät
henkilöä eikä puoluetta. Yhden pariskunnan takia ei itseään kannata väsyttää.
Edelleen
Ahokkasiin kyllästynyt. Tärkeintä
on keskinäinen luottamus ja
erilaisten mielipiteiden arvostus.
Valtuutettujen on syytä joskus kaivaa historiaa, koska
pienessä kunnassa eri vuosina päätetyt asiat nivoutuvat tavalla tai toisella toisiinsa. Meillä
eivät opettajat kertoile lapsienne asioita ympäriinsä, vaikka sellainen kuva annettiin
viime lehdessä.
Opettajille on yleensäkin
oppilaat tärkeitä ja siksi ei
kaikkia potkut karkota töistä
kotiin. Lapset kertovat kotona hajanaisia tietoja, mutta koulusta ei yhteydenottoja. Näin ollen ko-
kous pöytäkirjoineen ei ole,
eikä tule olemaan missään
vaiheessa lainvoimainen.
Odottelenkin milloin järjestetään uusi syyskokous,
kuten tässä tilanteessa kuuluisi, vai toimitaanko vuoden
2014 alusta Padasjoen perussuomalaisissa laittoman hallituksen voimin.
Miina Saarinen,
syyskokouksen
pöytäkirjantarkastaja
Kuluvan valtuustovuoden muistelua
Monensorttisin tapahtumin
höyrytetty vuosi on lopuillaan ja ollut melkoisen ikävä
ilmapiiriltään. Historiasta saattaa löytyä
myös se oppi, ettei aina kannata hakata päätään seinään
samasta asiasta ja saada tuloksena tyhjät tumppuset.
Tiedottaminen meillä ontuu, mutta sehän on yleistä
kaikkialla. Hän pysähtyi tutkimaan
asiaa, joka paljastui lähes kuolemankielissä makaavaksi kuikan poikaseksi.
Poikanen oli ilmeisesti niin myöhäistä poikuetta, ettei ollut ehtinyt muuttokuntoon ja jäänyt Uurajärveen, kun muu
perhe oli lähtenyt etelän maille. Kerman sijasta juomaan saatettiin lisätä myös voita.
Hämmästyin ja vihastuin lukiessani viime viikon Padas
joenSanomia. Agrimarket), johon otettiin avoimin mielin vastaan.
Ampujilla olisi ollut silloin
harjoituksetkin, mutta he peruivat sen, jotta päästiin myyjäisiin. Kalannahka oli yleinen kahvinselvike.
Kahvi maustettiin joissakin paikoin suolalla ja juotiin
mustana. Tuli kyseltyä
monista paikoista. Poikanen oli uinut Uurajärvestä ojaa myöden Kasiniemenraitin suuntaan, mutta kun oli
pakkasta, oja oli jäätynyt ja poikanen oli raahautunut ojasta tien luiskalle.
Linnulla oli tuuria matkassa, koska löytäjäksi sattui Harjulan Seppo, sillä hän tiesi miten lintu pelastetaan. Paljolti ovat kodit saaneet olla paikallislehden tiedon varassa ja välttämättä ei oikean.
Lehtihän joutuu kirjoittamaan sen mitä kerrotaan. Koululaisten vanhemmat, ottakaa rohkeasti
valtuutettuihin yhteyttä, jos
koette olevanne heikon tiedon varassa. eikä
tulla hyväksymään. Eli suuri kiitos kaikille
luvan antajille, tilan omistajalle, oven aukaisijalle ja eritoten ampumaseuralaisille, kun
peruitte harjoittelunne! Olimme erittäin otettuja tästä, kiitos! Lämpimin joulun odotuksin, nuori yrittäjä:
Angelika NY
Liekolanmäen
hautausmaa
Mielenkiintoinen tuo vanha sotakuva - kuvateksti herätti seuraavan kysymyksen:
mikä ?Liekolanmäen hautaus
maa?. järjestetyn syyskokouk
sen pöytäkirjaa liitteineen ei
ole osaltani hyväksytty . Aina ei mustaa valkoisellakaan takaa oikeellisuutta ja oikeutta.
Muistetaan myös, että nykyisenä nettiaikana sieltä etsittäessä saattaa löytyä mitä vain. Mieluista tai epämieluista löydöstä, mutta
kaikki löydökset eivät kuulu yhteen.
Rauhallista Joulun aikaa
ja yhteistyörikasta vuotta
2014.
Aila
Ampumaseuralle
kiitos!
En meinannut millään saada Joulunavaukseen myyntipaikkaa mistään. .
Mahtaako muitakin nimityksiä vielä löytyä. Onko ajatuksena,
eipä tarvitse selvitellä, kun ei
alkuunkaan kerrota.
Koulumaailmassa on koko
syksyn kiehunut. Paitsi nautintoaineena viinaa käytettiin myös yleislääkkeenä lähes tautiin kuin tautiin.
Kahvi ostettiin raakoina papuina nauloittain ja paahdettiin kotona prännärissä eli paahtimessa. Se
saattaa aiheuttaa myös vääriä
taivutuksia ja yksiköstä tulee
monikko. Seppo vei
linnun kotiinsa, laittoi vettä isoon thyrox-laatikkoon, laittoi
linnun siihen, suihkutti suihkepullosta vettä linnun suuhun ja
pieniä muikun paloja varovasti perään.
Sepon Sissiksi nimeämä kuikan poikanen virkistyi nopeas
ti reippaaksi, jopa niin reippaaksi, että nokkaisi valokuvaajaa
poskesta. Saariselle toivon jaksamista, ainakin suurin osa meistä sinua äänestäneistä ymmärtää ratkaisusi,
toki joku yksittäinen poikkeus voi löytyä. Paahdetut pavut
jauhettiin kammesta pyöritettävällä kahvimyllyllä tai survottiin hienoiksi morttelissa eli huhmaressa. Ajatteli ehkä, että kiitollisuudellakin rajansa; ei sentään höyhenille ?paparatsillakaan. Hyväksymättä jättäminen ei johdu siitä, että yrittäisin saada Anita
Saarisen kyseisen yhdistyksen puheenjohtajaksi; sehän
on jo käytännössäkin mahdotonta Saarisen vaihdettua
puoluetta.
Saamani koulutuksen an
siosta havaitsin kuitenkin pöytäkirjassa olevan niin törkeitä virheitä, ettei sitä voida hyväksyä, eikä kaikkia kohtia
pysty edes korjaamaan (nämä kohdat, esim. 20 Joululehti nro 51
19.12.2013
Ê
Ê
Meille kirjoitettiin
Väärä titteli
Seppo Harjula ja ojasta löytynyt kuikanpoika.
Kuikka pelastettiin
Kasiniemessä
Joulukuun 3. Kerma ja sokeri vakiintuivat kuitenkin jo varhain kahvin seuralaisiksi. Kahvia juotiin aluksi eniten rannikolla ja säätyläiskodeissa. ole asiaa.
Sissi-lintu toimitettiin Heinolan Lintutarhalle.
Teksti ja kuva Leena Salmela
Museon kätköistä
Viitaten 12.12. Vallanhalu tai muu kateus tuo silloin tällöin ikäviä
puuskia työyhteisöön.
Työilmapiiriselvitykset olisi syytä tehdä koko työyhteisölle, eikä vain harvoille, jos
halutaan oikeasti kunnollista tulosta ja kehittämistä. Mutta sitten
kun oli jo mahdollisuudet aika
vähissä, satuin kysymään vielä ampumaseuran ja tikanheittäjien harjoittelutilaa (ent. Tämähän meinaa muistuttaa tosi-tv-ohjelmien häpäisytyyliä. Milloinka
sinne ensimmäiset hautauk
set tehtiin?
Leo Suomaalle kiitokset
kiinnostavista historiajutuista! Kiitokset tietenkin myös
Padasjoen Sanomille kun antaa palstatilaa lukijoilleenkin!
Menestystä tulevalle vuodelle 2014
Sirkka Laine
Neroskulma/Lahti
Ja taas ärsytyskynnys ylittyi
Makasiinimuseon kahvivälineistöä.
Kahvia alkoi tulla Suomeen Tukholmasta 1720-luvulta
lähtien. Me ihmiset tahdomme olla itsekkäitä
ja ainutkertaisia ja sehän on
selvä, kun varpaisiin sattuu,
niin se vaikuttaa kauas.
Meillä on paljon opittavaa
yhteistyössä ja yhteisen hiilen löytämisessä. Tutkitaan asiat, että
on faktatietoa. Teidän on
saatava oikeaa tietoa. Arvaan että nykyinen,
mutta itse olen kuullut sitä
sanottavan ?Pursulan kankaaksi. Meidän pienen
kunnan asukkaiden on oltava enemmän yhteistyötä tekeviä.
Muistakaa, että te maksatte
palkat ja palkkiot. Kahvi vei voiton viinasta kotien
seura- ja juhlajuomana. Ahokkasille tiedok-
si: perussuomalaiset ei ole yhtä kuin Ahokkaset! Käsittääkseni tämän vuoden hallituksessa, jonka olisi kulunut moinen
teksti laatia, jos jotain perussuomalaisten nimissä laaditaan, on Hilkka Ahokkasen
lisäksi kolme muutakin.
Minua, ja varmaan montaa muutakin, alkaa ottaa jo
oikeasti päähän tämän paris-
kunnan metkut. Padasjoen
Sanomissa olleeseen, Hilkka Ahokkasen allekirjoittamaan tekstiin, kysyisin millä
oikeudella Ahokkanen käyttää Padasjoen perussuomalaisten puheenjohtaja 2014
-titteliä?
Tällä tarkoitan sitä, että
5.10
/pmm
Takasivu
1,25 . 4
?????
???
??????????
????????????????
?????
?????
??????????????
????????
?????
??????
???????
???????
????
??????
?????
??????
????????????. avoinna 9-17, 24.12. ALV 10 %
Kotimaa:
Kestotilaus 61 ?
12 kk
66,80 ?
9 kk
52,80 e
6 kk
38,00 ?
3 kk
21,20 ?
Pohjoismaihin ja muualle
Eurooppaan 12 kk 76,10 ?. 552 7522,
sähköposti: toimitus@padasjoensanomat.fi
omilla hinnoilla. Välitämme ilmoituksia kaikkiin Sanomalehtien liiton jäsenlehtiin niiden
Päätoimittaja: Jaana Tanner puh. . /pmm
Tekstissä ja
tekstin jälkeen 1,20 . 874 590
12.12. ??????
??????????????????
????????
????
??????
?????
????????
???????
?????
?????
?
?
?????????
??????
???
???????
??????
??????
??????
?????
???????
??????
?????
????????
???
????????
???????
????
????
?????????
?
??????
????????
??????????????
????????
??????????
kestotilaus 12 kk
?????
??????
määräaikaistilaus 6 kk
??????
???????
?????????
????????
?????
????. + ALV
Levikki 3644 (95/4/-/1) LT 2012
24 %. 19.1.
. klo 11-12.30 Jokihelmessä.
Tervetuloa
Kioski-Kahvila
Ansiomerkkejä
Joululounas
pe 20.12.
Hinta 12?
Olemme lomalla
21.12. 040-93 28 113
??????????
??????
???????
????
???????
?????
JOULUKAHVIT
asiakkaillemme to 19.12. /rivi
Alle 30 . (03) 552 7500, sähköposti: ilmoitukset@padasjoensanomat.fi
Koivutie 8, 17500 Padasjoki.
Ratkaisu seuraavalla sivulla.Konttori avoinna ma-pe klo 9-16.
Puh. Jättöajan päättymisen jälkeen
www.padasjoensanomat.fi Ilmestyy torstaisin.
vastaanotetuista ja julkaistuista ilmoituksista perimme lisämaksun, 5 . + alv
Paino: Lehtisepät Oy, Pieksämäki
TILAUSHINNAT 1.1.2014
alkaen. 552 7521,
sähköposti: toimitus@padasjoensanomat.fi
Toimitus:
Sari Heliövaara, puh. 03-551 2350
PADASJOEN SANOMAT
????
??????????
?????
???????
???
????
????
??
SULJETTU jouluaattona ja joulupäivänä.
Tapaninpäivänä avaamme klo 10.
Touko Kaunisto on saanut
Eläkeliiton hopeisen ansiomerkin syntymäpäiväkutsuillaan maanantaina. (03) 552 7500, fax 552 7525.
Ilmoitukset jätettävä tiistaihin klo 14 mennessä. ja 6.1.
Erät
6-3
2-3
1-3
Padasjoen metsästysseurat/-seurueet
HUUTOKAUPPAAVAT
HIRVENLIHAA
pe 20.12. avoinna klo 6.30-10.
Suljettu 1.1. Katkaistun lehtitilauksen tilausmaksuja ei palauteta.
Lehden suurin vastuu ilmoitusten julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen
hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo.
Puhelimessa vastaanotettuun ilmoitukseen tulleesta virheestä ei vastata.
ILMOITUSHINNAT
1.1.2013 alkaen.
Hintoihin lisätään ALV 24 %
Etusivu
1,30 . 045 236 2278
Pist.
6
2
1
Padikko, laatinut Ari Määttänen Padasjoelta.
???????
Tarjoamme perinteiset
STOPPOINT
Sarja jatkuu to 2.1.2014 ottelulla Kiila-Passi.
??????
Kiitämme asiakkaitamme
kuluneesta vuodesta ja
toivotamme Rauhallista Joulua!
??????
???
Saajan nimi
?????
Osoite
61,00 ?
66,80 ?
38,00 ?
52,80 ?
KIRJE
N:o 51 19.12.2013
H
0
1
1
25 kg
Palvelemme ma-pe 9-17, la 9-14
23.12. klo 17-20
Auttoinen p. /pmm
Rivi-ilmoitus
3,50 . avoinna 8-12
Taulunmäentie 1
p. klo 17 markettien pihalla.
Tilasiemenpakkaamomme myy
KAURAN, OHRAN,
KEVÄTVEHNÄN JA
NURMIKASVIEN
SERTIFIOITUA
SIEMENTÄ.
Juhani Kaislo,
Puttolan Siemen Oy,
Jämsä,
p. Sekä paikallisyhdistys että piiri juhlivat
ensi vuonna tasavuosia.
Tilaa lahjaksi tai itsellesi
?????
?????
?????
Tilaa aatoksi
JOULUPUKKI
Padasjoen alueelle
20-v kokemuksella
P. laskuun lisätään laskutuslisä 5 . Maakeskessä asuva Kaunisto oli
pitkään EL:n Padasjoen yhdistyksen puheenjohtaja ja
nykyisin hän toimii Eläkeliiton Päijät-Hämeen piirin puheenjohtajana. 040-5470982,
www.puttolansiemen.fi
Ratkaisu s. pelattu ottelu:
Leija-Passi 3-1 (25-15, 16-25, 25-20, 25-21)
V
2
0
0
5
20 kg
KAHVILA TAULUN TORNI
EURORAUTA OY
PUULAAKILENTOPALLO
O
2
1
1
2390
90
Joulu vanha ikuinen
aina yhtä kultainen.
Kaunis, herkkä, hempeä,
pyhä lämmin, lempeä.
Joulun ajan odotusta,
Hyvää Joulun toivotusta
Kiinteistö- ja laitospäivystys vastaa myös sulkuaikana
numerosta 0400 357 960.
Hallintojohtaja
JOUKKUE
Leija
Kiila
Passi
-50 %
Padasjoen
Sanomat
maksaa
postimaksun
PADASJOEN SANOMAT
TUNNUS 5014005
17500 VASTAUSLÄHETYS
????
???
??????
????
????
?????????
Maksajan nimi
Osoite
??????
???????
????????
????
??????
???????
??????
Ilmoitukset, tilaukset ja osoitteenmuutokset: Leena Nurminen,
ISSN 0784-6568
puh. Padasjoen Tikan syksyn
sarjakilpailujen tulokset.
NA: ) 1) Aila Snellman
1069
NB: 1) Liisa Helin 656, 2)
Teija Salonen 525, 3) Ulla
Ruolahti 472
MA: 1) Jarmo Järvinen
1102
MB: 1) Markku Helin 1010
(nousee miesten A-sarjaan)
M60A: 1) Pentti Leinonen 1127, 2) Jukka Katajisto 1011
M60B: 1) Timo Virtanen
715
Pudotus: Markku Helin 49,
2) Aila Snellman 41, 3) Pentti
Leinonen 35, 4) Jarmo Järvinen 28, 5) Jukka Katajisto 27,
6) Timo Virtanen 13, 7) Liisa
Helin 10, 8) Veikko Kivistö 4,
9) Ulla Ruolahti 3
Tilaan Padasjoen Sanomat
määräaikaistilaus 12 kk
???????
??????
?????
Taulunmäentie 2, puh. Hinnat sis. Joululehti nro 51 21
19.12.2013
Ê
Ê
Jouluiset
VAHAKANKAAT
AURINGONKUKANSIEMEN
HIEKOITUSSEPELI
PADASJOEN KUNNANVIRASTO
PIDETÄÄN SULJETTUNA 23.-27.12.2013
UIMAHALLI Jokihelmi SULJETTU 23.-26.12.
Uudenvuodenaattona 31.12. ???????
määräaikaistilaus 9 kk
????
??
????
???????
???????
MTK - Padasjoen jäsenet
uinnit jatkuvat ma 13.1, 27.1, 10.2.
ja 17.2
(03) 551 2521 PALVELUT
Risto Mäkelä
SILMÄLÄÄKÄRIN
PALVELUT
LIIKKEESSÄMME
MYÖS SILMÄLÄÄKÄRIN
Seulotut lajikkeet. H ä m e e n M e t al l i r o m u K y
??????????????????????????????????????
-Nouto (min.500kg)
-Vastaanotto
-Purkutyöt
-Siirtolavat
-Romuautojen nouto
Maksutta (max.50km)
????????????????????????????????????????????????????
??????????????????????????????????????????????
??????????????????????????????????????????????????????
??????????????????????????????????????????????????????
-Nouto (min.500kg)
-Vastaanotto
-Purkutyöt
-Siirtolavat
-Romuautojen nouto
Maksutta (max.50km)
???????????
??????????????
?????????????????????
Pätiäläntie 37, 17320 Asikkala
Puh: 0400 574931 040 7645554
Pätiäläntie 37, 17320 Asikkala
Puh: 0400 574931 040 7645554
???????????????
???????????????????????????????????????????????????????
Päijät. (03) 551 3231
Puh. 010
2250
Puh.
(03)237
551
3231
LIIKKEESSÄMME
MYÖS
LIIKKEESSÄMME
MYÖSSILMÄLÄÄKÄRIN
SILMÄLÄÄKÄRIN PALVELUT PALVELUT
LIIKKEESSÄMME
MYÖS
Luototie 3, PADASJOKI
Puh. Hämeen Metalliromu Ky
(03) 633 7222 tai 0400-Nouto
710 394
(min.500kg)
-Vastaanotto
-Purkutyöt
PÄIVYSTYS 24
H
-Siirtolavat
PADASJOKI, ASIKKALA
-Romuautojen nouto
Maksutta (max.50km)
Pätiäläntie 37, 17320 Asikkala
Puh: 0400 574931 040 7645554
Pätiäläntie 37, 17320 Asikkala
Puh: 0400 574931 040 7645554
P ä ij ä t . 040 358 5747
harri.miettinen@phnet.fi
JULKINEN
KAUPANVAHVISTAJA
Jari Tulokas
p. H ä m e e n M e t al l i r o m u K y
JARI ENGBERG OY
- pesut
- vahaukset
- sisäpesut - Autoglym -tuotteet
Ilmoilantie 1, Padasjoki
-Nouto (min.500kg)
-Vastaanotto
-Purkutyöt
-Siirtolavat
-Romuautojen nouto
Maksutta (max.50km)
p. ????????????. H ä m e e n M e t al l i r o m u K y
-Nouto (min.500kg)
-Vastaanotto
-Purkutyöt
-Siirtolavat
-Romuautojen nouto
Maksutta (max.50km)
-Nouto (min.500kg)
-Vastaanotto
-Purkutyöt
-Siirtolavat
-Romuautojen nouto
Maksutta (max.50km)
Pätiäläntie 37, 17320 Asikkala
Puh: 0400 574931 040 7645554
Pätiäläntie 37, 17320 Asikkala
Puh: 0400 574931 040 7645554
Päijät. Nättinen
??????????????????????
?????????
040- 779 3766
Koivutie 7 A 6
17500 PADASJOKI
????????????????????????
??????????????. mukaan.
040 5211782
p. ?
viiden tähden kotip. Hämeen Metalliromu Ky
P ä ij ä t . ?
. Hämeen Metalliromu Ky
P ä ij ä t . 22 Joululehti nro 51
19.12.2013
????????????????
Ê
Ê
040 503 0660
SORATOIMITUKSET
- seulotut lajikkeet
- murskeet
- multaa
viherrakentamiseen
- roskalavojen vuokraus
Kalle Jaakkola
0400 715639
???????????????
ajopuu oy
* rakennus- ja saneeraustyöt
* ikkuna-, turva- ja lämpölasit
* kiinteistöjen huolto- ja
ylläpitopalvelut
* rakennuskonevuokrausta
????????????
VIIDEN TÄHDEN
KOTI???????????????
PALVELU
E. 040 751 6826
www.agpesulat.fi/autokiilto
Pätiäläntie 37, 17320 Asikkala
Puh: 0400 574931 040 7645554
PADASJOEN SORA
*sorat*murskeet*
*hiekat*sepelit*mullat*
*kivituhkat*
Putki-Käki Ky
LVI-alan työt ja tarvikemyynti
Maitsi Mäkelä 0500-727 616
050-5976 295
Synsam Padasjoki,Keskustie
Keskustie
6, Padasjoki.
Synsam
Padasjoki,
Keskustie
6, Padasjoki.
Synsam Nopeat
Padasjoki,
Keskustie
6, Padasjoki.
putki-kaki@co.inet.fi
Tomi Moisio 040-5791 777
toimitukset
Synsam
Padasjoki,
6,
Padasjoki.
Puh. Muulloin sop. Hämeen Metalliromu Ky
P ä ij ä t . (03) 551 3231
Puh. 040-5789064
-Nouto (min.500kg)
-Vastaanotto
-Purkutyöt
-Siirtolavat
-Romuautojen nouto
Maksutta (max.50km)
???????
Pätiäläntie 37, 17320 Asikkala
Puh: 0400 574931 040 7645554
Pätiäläntie 37, 17320 Asikkala
Puh: 0400 574931 040 7645554
Uudisrakennukset ja saneeraukset ammattitaidolla.
Päijät. 03-5561313 Ilmoilantie 1, 17500 Padasjoki
p. (03) 551 3231
Varasto avoinna ma-pe 9-16, la 10-13. 040-5415723
Päijät. H ä m e e n M e t al l i r o m u K y
??????????????????????????????
-Nouto (min.500kg)
-Vastaanotto
-Purkutyöt
-Siirtolavat
-Romuautojen nouto
Maksutta (max.50km)
RK_P-hakemisto_2x25a.indd 1
Kaivinkonetyöt, kaikki maanrakennusalan työt
-Nouto (min.500kg)
-Vastaanotto
-Purkutyöt
-Siirtolavat
-Romuautojen nouto
Maksutta (max.50km)
HINAUSPALVELU
Pätiäläntie 37, 17320 Asikkala
Puh: 0400 574931 040 7645554
4.1.2010 11:27:46
MARKKU AHOLA, LAMMI
Päijät. Hämeen M
etalliromu Ky
040-8442020 Sirpa tai 040-8643444
Jukka
info@raut-kotka.fi www.raut-kotka.fi
????????????
P ä ij ä t . 0500-287 661
jari.tulokas@fennomen.fi
???????????????????
?????????????
???????????
?????????????????????????
????????????????????????
WW
KOTIMAINEN
MAALÄMPÖ
lämpöä kotiisi
PUTKIPOJAT OY
040-554 3882
www.padasjoenputkipojat.fi
KAIKKI
???????????????????
Ennakkoverolippu on.
p. on CROISSANT fontilla
yhteystiedot ARIAL
Muista kotona ja mökillä teetetyn
työn kotitalousvähennys.
Padasjoki
Puh. H ä m e e n M e t al l i r o m u K y
-Nouto (min.500kg)
-Vastaanotto
-Purkutyöt
-Siirtolavat
-Romuautojen nouto
Maksutta (max.50km)
soraa*hiekkaa*mursketta*kivituhkaa*sepeliä*multaa
Kaikki rakentamiseen tarvittavat seulotut lajikkeet
Tiekunnille murskeet ja sorat
Vaihtolava/HIAB kuljetukset, roskalavat
MAANRAKENNUS PEKKA AHONEN OY 0400 352 901
SYRJÄINMÄEN SORA OY
Luokitellut HIEKAT, SORAT,
MURSKEET ja SEPELIT.
P. 0400-455958/Pepe
???????????????????????
???????????
??????????????????????????
RAKENNUSALAN TYÖT
30 vuoden kokemuksella.
?????????????????????????
?????
Trogen
ISÄNNÖINTI
PÄIJÄNTEEN LUKKO- JA MÖKKIPALVELUT
LUKKOSEPPÄ JA MÖKKITALKKARI
PALVELUKSESSASI
www.lukkomokki.fi
040 570 1790
Jari Trogen IAT
isannointi@trogen.fi
041 507 5714
www.trogen.fi
www.padassahko.fi
VASTAANOTTO avoinna
ma ja ti klo 10-14
IImalämpöpumput
Sähköasennukset
Puh
Mieluiten hän
hakee kameransa etsimeen
luonnon yksityiskohtia sekä ihmisiä.
harjoittelun tamperelaisessa
valokuvaamo Studio Pellavassa.
- Studiotyöskentelyn ohella graafinen suunnittelu on
toinen kiinnostava ala, sanoo vuoden päästä keväällä
media-assistentiksi valmistuva Perä.
Lotta Perän oppilastyönä tekemästä kirjasta on otettu 100 kappaleen painos, josta 40
kirjaa on myyty ja loput jaettu sukulaisille. Annu olikin tiiviisti mukana kirjaprojektissa, puhuimme päivittäin
puhelimessa vähintään puoli
eri vuodenaikoina sekä tunnelmapaloja suvun kokoontumisista ja niissä tarjotuista
herkuista. Joululehti nro 51 23
19.12.2013
Ê
Ê
Vasta 17-vuotias Lotta Perä omisti kirjan sukunsa rakkaalle kesäpaikalle
Yoldiameren tuulissa on
ylistys Nyystölän Koivumäelle
Elokuussa Nyystölän
Koivumäessä julkaistiin noin sadan juhlavieraan läsnäollessa
Yoldiameren tuulissa,
Fauna, Flora & Gourmet -kirja, jonka tekijä
Lotta Perä oli tuolloin
vasta 16-vuotias.
Kirja syntyi oppilastyönä Tampereen seudun ammattiopistoon audiovisuaalisen viestinnän linjalle, jossa marraskuussa 17 vuotta
täyttänyt Perä opiskelee toista vuotta.
- Tätini Annu Nieminen oli
puhunut jo pitkään sukukirjan
tekemisestä ja hän innostui
valtavasti, kun kuuli, että minulla on mahdollisuus tehdä
kirja oppilastyönä. poikasiaan ruokkiva kirjosieppo, härkälintu, telkkä,
isokoskelo ja kuikka.
Floraa kirjassa edustavat
pihapiirin sireenit, leimut,
kuunliljat, kultapallot ja krookukset sekä rantaniityillä ja
teiden varsilla villinä kasvavat saniaiset, taikinamarjat,
maariankämmekät, harakankellot, maitohorsmat ja niittyleinikit.
Mukana on myös maisemia
Suku koolla
juhannuksena
Koivumäki on nykyään perillisten kesäpaikka, jonne
miltei sata henkilöä kokoontuu keskikesällä viettämään
yhteistä juhannusjuhlaa.
- Koikka on minulle tosi rakas paikka, lapsena vietimme siellä äidin kesäloman kokonaan ja nykyäänkin se on suvun kohtaamispaikka kesällä.
Kirjan nimi viittaa paikan
kaukaiseen historiaan: Yol-
Sivun kuvat ja
kansikuva Lotta Perä. Sivuille ovat päässeet myös parhaat reseptit mutakakusta hirvenhiihtäjäkeittoon ja focaccia -leipään.
Lotan lisäksi kirjaan ovat
kuvia ottaneet hänen tätiensä miehet Martti Kokkonen,
Seppo Korhonen sekä serkku Simo Nieminen. Lotan äiti Mia Perä on
9-päisen sisaruskatraan nuorimmainen.
diameri oli nykyisen Itämeren varhaisvaihe, jonka aal-
lot huuhtelivat Koivumäenkin
rantoja noin 10 000 vuotta sit-
Lotta Perä on valokuvannut
kirjaa varten maisemia, kasveja, lintuja ja suvun juhlahetkiä. Kirja on lahjoitettu myös Padasjoen kirjaston kotiseutukokoelmaan.
ten. Tekstiä
- Olen opetellut kuvaamaan
itse kantapään kautta ja erilaisten valokuvausblogien
neuvoilla. Jääkauden muovaamien
harjumuodostelmien rinteiltä löytyy yhä merkkejä Yoldiameren sekä muinais-Päijänteen rantamuodostelmista ja muinaisista rannan asujista, luultavasti kaskiviljelijöistä.
Kamera rippilahjaksi
tuntia, kertaa Perä.
Lähes 90-sivuisessa kirjassa kuvataan Lotan isovanhempien Reino ja Sirkka Niemisen vuonna 1938 hankkimaa
Koivumäen rantatilaa Päijänteen Nyystölänlahden pohjukassa. Kuvaamiseen pitää olla oma inspiraatio, muiden kuvatoiveita olen huono
toteuttamaan.
Valokuvaus kiinnostaa tamperelaista myös mahdollisena tulevaisuuden ammattina.
Siitä hän saa esimakua tammikuussa aloittaessaan työ-
on sivuille tuottanut yhdeksän suvun jäsentä. Kuviin ovat päässeet
mm. Myös Lotan sisarusten lapset ovat tärkeässä roolissa kirjassa sekä kuvattavina että piirrosten tekijöinä.
Lotta aloitti valokuvaamisen saatuaan pari vuotta sitten rippilahjaksi järjestelmäkameran
joulupäivä suljettu
26.12. tapaninpäivä suljettu
31.12. 03 551 2200
ma-pe 7-21, la 7-18, su 12-18
marko.samiola@k-market.com
KAUPPIAS HOITAA HOMMAN. jouluaattona klo 7-12
25.12. lisää: www.k-market.com
40
Panda
JUHLAPÖYDÄN
KONVEHTEJA
300 g
tlk
00
30
pkt
MONSTER
THUNDER 10 00
pkt
KALORIPOMMIT
PATALAJITELMA
0
kg
Vip
GLÖGIJUOMA
1L
Ä!
ER
90
A!
T
S
I
N
U
U
RIISIPIIRAKAT
TA
S
A
60 g/kpl
OM
PALVELEMME
Kauppatie 1, Padasjoki
puh. uudenvuoden aatto klo 7-18
1.1. uudenvuoden päivä suljettu
RUOKAPATA
Kts. 24
19.12.2013
Joululehti nro 51
SUNNUNTAINA 22.12.
* PALVELEMME ILTAYHDEKSÄÄN
SAAKKA! KLO 12-21
HYVÄÄ JOULUA JA
RÄISKYVÄÄ UUTTA VUOTTA
TOIVOTTAVAT
kauppiaat Minna ja Marko
henkilökuntineen!
* TARJOAMME JOULUKAHVIT
PULLAN KERA KLO 12-17
* PALVELUTISKI PALVELEE
KLO 12-18
* KOKO PÄIVÄN UUNITUORETTA
LEIPÄÄ JA PULLAA
OMASTA UUNISTA!
HINNAT VOIMASSA 19.-31.12.2013
Viime vuodelta tuttu ja suosittu
kalamestarimme valmistama
PAHOLAISEN
PALVELUSTA!
SILLI
18
Ä!
R
E
0
ILOTULITEMYYNTI 27.-31.12
8 kpl/pkt
Ä!
R
E
3 kpl/pkt
Ä!
R
E
79
(0,79 L)
kpl
(6,67 kg)
3
85
ras
(12,83 kg)
JOULUNAJAN POIKKEAVAT
AUKIOLOAJAT:
24.12