Maaperää on puhdistettu tä män jälkeen Hämeen ympä ristökeskuksen päätöksen no jalla, mutta vuosina 1999 ja 2000 tehdyissä lisätutkimuk sissa selvisi, että maaperässä on edelleen haittaaineita. Sahaalueen pilaantunei suuden tarkempi tutkiminen ja kunnostustarpeen arvioin ti on määritelty tarpeellisek si Hämeen vesienhoidon toi menpideohjelmassa vuoteen 2015. Hollola 28.9.2012 klo 9.00-16.00 Kokoontuminen: Mhy Päijät-Hämeen toimisto, Vanhatalontie 2, Hollola Asikkala 2.10.2012 klo 9.00-16.00 Kokoontuminen: Mhy Päijät-Hämeen toimisto, Kustaankuja 2, Vääksy Hartola 4.10.2012 klo 9.00-16.00 Kokoontuminen: Mhy Päijät-Hämeen toimisto, Metsolantie 7, Hartola Lisätietoja www.mhy. Kunta selvit tää myös jatkotoimenpiteitä vanhan Taulun kaatopaikan pohjavesivaikutusten ja ris kien poistamiseksi. Yöaikaan kotoaan poistu neeseen iäkkääseen naiseen saatiin puhelinyhteys, mutta hän ei osannut kertoa sijain tiaan maastossa ja kännykästä loppui akku. Viljaporsaan LAPA Suomi 2 79 kg raj. KAUPPIAS HOITAA HOMMAN RUOKAPATA Kauppatie 1, Padasjoki puh. Vuonna 2004 valmistu neessa Asikkalan ja Padasjoen pohjavesien suojelusuunnitel massa on maininta, että alue tulee kunnostaa vielä dioksii nien ja furaanien sekä havai tun öljyyntymän osalta. Mainiemen sahalla on toi mintansa aikana, vuosina 1936–1962, käytetty sinis tymisestoainetta, minkä seu rauksena maaperä sahaalueel la on pilaantunut kloorifeno leilla, dioksiineilla ja furaa neilla. ERÄ! 9 95 kg Savustettu Norjan LOHIFILEE Palvelusta! ERÄ! VOIMASSA TO-LA 20.-22.9. Eväät mukaan, koska ollaan metsässä lähes koko päivä. Valvonnasta sakkoja. 99 kpl (4,30/kg) RANSKALAINEN PATONKI 230 g Omasta uunista! Palvelusta! VOIMASSA TO-LA 20.-22.9. Toimet voi toteuttaa valtion jätehuol totyönä. Padasjoella vapaaehtoisten etsijöiden kaartissa on Pu naisen Ristin jäsenten lisäk si reserviläisiä ja suunnista jia. puh. 5 95 kg Oman keittiön TÄYTETYT OHUKAISET 13 90 kg Veljekset Mattilan LIHAHYYTELÖ n. Tällaista kunnostusta tai riski arviota ei ELYkeskuksen kä sityksen mukaan ole kunnas sa kuitenkaan tehty. JÄÄTELÖITÄ 54-119 g Kuhmoisissa etsittiin viime viikolla metsään eksynyttä vanhusta. lisää: www.k-market.com HINNAT VOIMASSA TO-SU 20.-23.9.2012, ELLEI TOISIN MAINITA sään viiletessä possua pataan! Palvelusta! VOIMASSA TO-LA 20.-22.9. SPR:n Padasjoen osasto kiittää kaikkia hälytykseen osallistuneita. Selvityspyynnössä todetaan myös, että toimenpi teitä Syrjäntaan vanhan kaa topaikan aiheuttamien poh javesivaikutusten selvittämi seksi ja riskien poistamisek si tulee suunnitella. 250 g/pkt ERÄ! 1 00 kpl (8,40-18,52/kg) raj. Kunnanhal litus käsitteli asiaa maanan taina ja päätti esittää vuoden 2013 talousarvioon määrära haa Mainiemen sahaalueen maaperän näytteidenottoon, mikäli vanhoja tuloksia ei voi enää hyödyntää riskiar viossa. 0400 167472 Ilkka Mertsalmi p. N:o 38 Torstaina 20.9.2012 padasjokelainen paikallislehti Irtonumero 1,50 e KesKustie 6. 03 551 2200 marko.samiola@k-market.com Palvelemme: ma-pe 7-21, la 7-18, su 12-18 www.facebook.com/ ruokapata Myymme puhdasta NESTE OIL tehokaasua! Kts. Häntä ehdittiin etsiä poliisikoiran avulla ja ra javartiolaitoksen helikopteri kin lämpökameroineen oli jo matkalla etsintöihin, kun tie to löytymisestä tuli. Viljaporsaan ETUSELKÄ Suomi Palvelusta! ERÄ! VOIMASSA TO-LA 20.-22.9. Kouluttajina mhy:n toimihenkilöt ja metsurit. Ei yhdistettävissä muihin tarjouksiin. Entinen sahaalue sijaitsee Päijänteen rannalla yhdyskun nan vedenhankintaa varten tär keällä pohjavesialueella noin 500 metrin päässä kunnan pää vedenottamosta. Ilmoittautuminen 24.9.2012 mennessä: puh. Samalla kunnanhallitus pyytää ELYkeskukselta ar viota siitä, onko uusien näyt teiden otto alueelta tarpeel lista, jotta kunnollinen riski arvio saadaan tehdyksi. Valvontaisku poiki muu taman rikesakon turvavyön käyttämättä jättämisestä se kä nopeusrajoitusliikenne merkin noudattamatta jättä misestä. Kloorifenoleita on löy tynyt vedenottamon pohjave sinäytteestä vuosina 1989– 1990. Hämeen ELY keskus on pyytänyt Padasjoen kunnalta selvitystä Mainiemen entisen sahaalueen ja Padasjoen van han kaatopaikan ympäristön suojelutoimista. Kehykset: MICHAEL KORS MK278 811 Kaupan päälle 3 KK:n piilarit Osta merKKiKehyKset + yKsitehOlinssit, saat edun arvO 150 € Syn_Syksy_ilmo_128x190_YKSITEHO_PADASJOENSANOMAT.indd 1 12.9.2012 15.46 ELINVOIMAA METSISTÄ HANKE KOULUTTAA Taimikonhoito ja raivaussahan käyttö Sisäosuus: taimikonhoidon tarve, toteutusajankohta, kustannukset. Taimikonhoitoa harjoitellaan käytännössä. 8 kg/tal. Omia raivaussahoja mukaan, jos on olemassa. Merkit ja mallit vaihtelevat liikkeittäin. Selvityspyynnössään Hä meen ELYkeskus pyytää kun nalta selvitystä niistä toimen piteistä, joihin kunta kiinteis tönomistajana aikoo ryhtyä entisen sahaalueen maape rässä olevien haittaaineiden riskin arvioimiseksi ja pois tamiseksi. Maasto-osuus: raivaussahan huolto ja käyttökoulutus. Hämeen ELY keskus on esittänyt tuolloin näytteiden valossa, että kunta teettäisi riskiarvion, minkä perusteel la tehtäisiin päätös tarvittavis ta kunnostustoimenpiteistä. 10 kpl/tal. Kun ta teettää jatkossa riskiarvion, jonka perusteella selvitetään mahdolliset kunnostustoimen piteet yhteistyössä ELYkes kuksen kanssa. 0400 357382 Liikkuva Poliisi suoritti lii kenteenvalvontaa kirkonkylän aluella viime viikon tiistaina ja keskiviikkona. Vanhusta etsittiin viime viikolla Kuhmoisissa Mainiemen saha-alueen ja vanhan kaatopaikan ympäristötoimista selvitys LC-Padasjoki MYY MAINOSPAIKKOJA VAALIMAINONTAAN kk:n taajamasta 2-puoleinen taulu 100,Jouni Niemi p. 8 kg/tal. (03) 855 4300 tai paijathame@mhy. Varhain keskiviik koaamuna Vapaaehtoisen pe lastuspalvelun väki Padasjoel lakin sai hälytyksen, mut ta 77vuotias nainen löydet tiin ennen kuin padasjokelai set ehtivät lähteä naapurikun taan etsintätöihin. (03) 5513 231 Tarjous koskee yksilöllisesti mitoitettuja yksiteholinssejä. Voimassa 30.11.2012 asti. 2 39 kg raj
Diakonissa Eija Laaksonen kertoo, että yhden ihmisen ei tarvitse kutoa kaikkea, mitä yhteen vauvalaatikkoon tarvitsee. Risti täällä, kruunu siellä! Kiitos Taivaan Isä auringosta ja syksystä! ”Taas armon kyllyydestä tuon, Herra, kiitoksen, sen jokahetkisestä voimasta riemuitsen. sydäntoimis to, p. Kirkkoherranvirastolta saa yksikertaisia neulontaohjeita, mutta toki omien mallien mukaankin saa neuloa. Kiitos rakkaat tyttöni lahjasta, jonka sain. 8 vuotta täyttävälle rakkaalle Annalle Klaukkalaan toivottavat ukki ja mummo. Lokakuun Kotailta pidetään perjantaina 19.10. klo 17 Paloasemalla, sam mutusvarustus. Käsityöpiiri kokoontuu ennen joulua kolmena tiistaina 16.10, 13.11. Isäni, armahda lastasi heikkoa, pauloista synnin auta ja pahan vallasta.” Mari Laulajainen HELLUNTAISEURAKUNTA Tervetuloa! Su 23.9. kattotyös kentely. mummu ja Jorma-pappa Syntymäpäiväonnittelut Tuu sulaan. klo 12 kirkonkylän rukoushuoneella Sunnuntaina vietettiin sadonkorjuun ja metsästäjien kirkkopyhää. klo 19 ent. Se on niin avara, ei voi se loppua. klo 16. Eeva-Liisa Miesten Kotailtaa vietetään torstaina 20.9. Sen ostivat 1922 helsinkiläinen Frans Kivistö ja kuhmoislainen Emil Peltonen, jotka jatkoivat sahan toimintaa. Tapahtuma on myös osa kansainvälistä puhevammaisten ihmisten viikkoa, jonka teema on ”Miten sanoisit jos et voisi puhua?” Maksuttoman seminaarin odotetuin vieras on yrittäjä, tanssitaitelija Aira Samulin. Ryhmää johtaa Jukka Mattson. Lähimmäistupa torstaisin klo 1014 Helmipankin ko koushuoneella. Padasjokelaiset voivat osallistua projektiin neulomalla vauvalaatikoihin täytettä kotona tai seurakunnan käsityöpiirissä. klo 19 Rukousilta Onnittelut Raijalle ja Pentille Virmailan Paikkariin. Onnea 5-kymppiselle T.kotiväki Meidän ikioma iskä on 30 v. Ilm. 12.10. klo 15 Kahvitilaisuus ja ruokakassien jako Ke 26.9. Onnea! T. EA-kurssi 1 Pa loasemalla 22.9. He perustivat 1925 Kuhmoisten Saha Oy:n. Paljon onnea 3-vuotiaalle Eeville! Toivottavat: Mummu, Pappa ja Isomummu. 25.8.2012 Padasjoki Rakkaamme Kulje äiti kerallamme voimanlähteenä lähellä. Agrimarket. Kotailta 100-vuotiaalla Kuhmoisten sahalla Onnea Merille 9-vuotissyntymäpäivän johdosta Huittisiin. Siunausta elämäänne. 20.9. Vaatekeräys syys-lokakuussa, kats. 25.9. 6B. ja 11.12. klo 16 Kellosalmen ent. klo 14 Hel mipankin kerho huoneessa. Klo 13 ovet avautuvat, klo 13.30 jump pa alkaa. Lahden Reumayhdistys ry:n Padasjoen kuntajaosto kokoon tuu Taidekahvila Pikantis sa ti 25.9. Sahalla oli 75 työntekijää vuonna 1972, jolloin tuotannosta meni vientiin 60 %. Mukana on ryhmä Asikkalan seurakunnan Miesten illoista luovuttamassa Miesten kotailloille Matkasauvan, joka on lähtenyt matkaan Mäntsälän seurakunnan Miesten illasta. Ilveksen pyyntilupaan halukkaille metsästysseuroille ja seu rueille pyyntiluvan allekir joitus ja metsästysvuok rasopimusten tarkastus Vesijaon Erämiehet ry:n metsästysmajalla la 22.9. Kirkkoon tuotujen sadonkorjuutuotteiden myynti Suomen lähetysseuran Tasaus-keräyksen hyväksi tuotti 289 euroa. kanttorin laulutuokio klo 12. Avain-säätiö edistää eri tavoin tukea tarvitsevien osallistumisja vaikutusmahdollisuuksia järjestämällä selviytymistä tukevia sosiaalipalveluja. 6.9. PH KS ensihoidon ylilääkärin Timo Jaman luento ”Mi tä omainen/sivullinen voi tehdä sydänpysähdysti lanteessa”. Rytmiryhmä sydäntoimistolla ke 26.9. klo 18 Kuhmoisten sahalla. Kirkonkellarissa Pe 28.9. Galleria Pikan tissa 9.9. 17. klo 11.30–15.30 järjestetään Esteetöntä viestintää – iästä viis seminaari Harjula-salissa Lahdessa. Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Maanantaiset juniorijalkapalloilut ohi tältä syksyltä. klo 11 Hyvää sanomaa kaikille Ma 24.9. Seurapalsta Aino Liisa Amanda LAAKSONEN s. Hän kertoo nuijasodasta. Sahan toimintaa jatkoi hänen leskensä vuoteen 1917, jolloin hän myi sen Emil Pietiläiselle, joka puolestaan myi sen 1918 Helsingin kaupungille. Onnea toivottaa sukkamummo. Säätiö harjoittaa omaa ja yhteistyökumppaneiden palvelutoimintaa tukevaa tutkimus-, kokeiluja kehittämistoimintaa. Sydänilta to 4.10. Senioritanssi Pappilan mäen koululla pe 21.9. Pelastusarmeija vie Viroon Võrun vastasyntyneille vauvalaatikoissa viltin, myssyn, tumput ja sukat. Kyynärö klo 6.05, Vesijako 6.15, Aut toinen Maatalo 6.25, Pa dasjoki ABC, MH 6.40, Nyystölä, Vääksy 7.10. Kuhmoisten sahan perusti vuonna 1912 Korppilan kartanon omistaja J.K. Anteeksi, Herra, anna nyt synnit, puutokset ja armollasi kanna, pois torju syytökset. 0451370760. 2 n:o 38 Torstaina 20.9.2012 Padasjoen seurakunta www.evl.fi/srk/padasjoki Puh 5527200 Onnittelut Sanomaa sinulle Vesijumppa tiis taisin 2.10. Hannele ja Sari o.s.Valonen Lepää rauhassa rakas mummo Lauri, Hanna, Emmi, Eero ja Elsa Kiitollisena muistaen muut sukulaiset ja ystävät Paljon onnea 21.9. Kiitos osallistuneille. Mikäli haluat tulla myymään omia tuot teitasi tuore ja käsityötoril le, ota yhteys Taimi Virta seen puh. menn. Lähtö Lomakeskus Huhmariin 5.10. Elä muistossa mukanamme, sävelinä sielussamme, elämämme enkelinä taivaan veräjän takana. Muista siis sinäkin pyhittää lepopäiväsi. lehti Nuori seurakunta Su 23.9. Hän siis kutsuu luokseen ihmisiä, ettei joutuisi iankaikkiseen kadotukseen. 040 5635433. Nuoriso-osaston harjoitukset su 23.9. klo 18.15–20.30 Hukin tilalla Harmoisissa, jossa vierailijana on tv-toimittaja Risto Astikainen. Kuhmoisten saha täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Hän antaa elämän aikana jokaiselle ihmiselle tilaisuuden iankaikkiseen elämään. Lämmin kiitos osanotosta. klo 17.30. Seminaarin järjestää Avain-säätiön Esteetön viestintä – yhteinen asia -hanke. Jere ja Siru Lämpimät kiitokseni Tetu Kuollut: Aino Liisa Amanda Laaksonen 83 v. Viime vuoden Akun kuntosaliryhmä kokoontuu salilla maanantaisin klo 910 alkaen 24.9. Kuvassa myyntipöydän takana Elina Lind. helsinkiläisen Johanna Virtasen ”Sateenkaaren sillalla” -taidenäyttely. Luomiskertomuksessa sanotaan myös, kuinka Jumala nimitti valon päiväksi ja pimeän yöksi. ja 23.9. Auringon, kuun, tähdet, kasvit, eläimet jne. Hirvensalo, joka kuoli jo 1915. klo 8. mummu ja pappa. klo 16.30. klo 10 Pyhäkoulu 4-11v. Viraston eteisestä saa käydä noutamassa lankoja neuletöitä varten. Eläkeläisten viikolla 3.10. Kastettu: Saara Ester Taipale To 20.9. Herralle ikuisesti soi kiitos, kunnia. T. al kaen. Tarinatuokio ma 24.9. Ilm. 1.10.1928 Padasjoki k. klo 19 Nuortenilta Nuorkkarilla Esikoislestadiolaisten Oulun seurojen kuuntelu su 23.9. klo 17 Dilan Be telsalissa, Sibe liuksenk. T. AA-kerho tiistaisin ja per jantaisin klo 19 terveys aseman ruokasalissa. 040 7521574. klo 13. 27.9. VPK:n hälytysosaston harjoitukset tiistaisin klo 18 Paloase malla. klo 10 Diakonissa tavattavissa Lähimmäistuvalla klo 12 Laulutuokio Lähimmäistuvalla Su 30.9. klo 12–13 Hetki rukoukselle kirkossa To 27.9. klo 1719 kirkkoherranvirastossa. Päätöshartauden pitää Risto Ojala. klo 18 Perheenä raamatun äärellä Katri ja Pasi Lehtisellä, Ilosentie 2 Ke 26.9. Ilvespalaveri. ruokamaksu klo 13 Seurat Auttoisilla Kemppilässä, Kemppilänkuja 48 Sadonkorjuutuotteiden myynti Suomen lähetysseuran Tasaus-keräyksen hyväksi tuotti 289 € . Keittolounas srk.kodilla, vapaaeht. Kellosalmen Kekri la 29.9. Hän loi alussa koko maan ja taivaan. Hän teki töitä kuusi päivää ja seitsemännen päivän Hän lepäsi kaikesta hyvästä, mitä Hän loi. Samulin seminaarissa. Aulis Enqvist, Juha Hinskala ja Seppo Unnaslahti kertovat sahan historiasta ja vastaavat kysymyksiin. Padasjoen Tikan sarjakilpailut to 20.9. Säännöllinen sahaustoiminta päättyi 1985. klo 18 Miesten kotailta Kuhmoisten sahalla, yhteislähtö Pappilanmäeltä 17.30 Su 23.9. Satoa myytiin Tasaus-keräykseen Neulo lämmikettä vauvoille Padasjoen seurakunta osallistuu Pelastusarmeijan Sielunlämmittäjä-projektiin. Mikkelinpäivä klo 10 Perhemessu kirkossa, Happonen, Nurmi, päiväkerholaiset laulavat. koululla. Siunaus toimitettu. Opastus Nuutin kulmantie. sunnuntai helluntaista klo 10 Messu kirkossa, Happonen, Suomala Ti 25.9. Luoja on yksin korkeus ja pyhä ihmisiä kohtaan
Pois on jättäytynyt Vasemmistoliitto, eivätkä Kristillisdemokraatit ole enää asettaneet ehdokkaita. Laitosäänestys toteutetaan terveysasemalla, Pihlajakodissa, Visapuistossa ja Riekkotien yksikössä. Jotkin valtion virkamiehet ja kunnan johtavat virkamiehet ja työntekijät eivät kuitenkaan ole vaalikelpoisia. Koululla järjestetään piakkoin infotilaisuus vaaleihin liittyen. Kunnallisvaaleissa ehdokkaita voivat asettaa joko rekisteröidyt puolueet tai valitsijayhdistykset. Ehdokkaiden hankinta oli keskustalle erittäin vai keaa. Äänestyksessä saa käyttää oma avustajaa tai vaalitoimitsijaa apuna, jos oma kyky merkitä ehdokkaan numero äänestyslippuun on oleellisesti heikentynyt. Juha Nieminen oli viimeksi kokoomuksen ehdokaslistalla, nyt hän vihreissä. Vihreillä on näissä vaaleissa 12 ehdokasta, kun viime vaaleissa ehdokasmäärä oli 8. Vaalilautakunta kokoontuu tarkastamaan listat maanantaina ja ehdokaslistojen yhdistelmä julkistetaan 27.9. Puolueella, vaaliliitolla tai yhteislistalla saa olla kunnassa ehdokkaita enintään puolitoista kertaa se määrä kuin valtuutettuja valitaan. Muutenkin koettiin, että tulevaisuus on lähinnä niukkuuden jakamista, kommentoi Pirkka Ahola. Suomen Keskusta Ahola Pasi, yrittäjä, maanviljelijä Ahola Pirkka, yrittäjä, eläkeläinen Aidantausta Viljo, yrittäjä Heinäjoki Aila, emäntä, toiminnanjohtaja Härkälä Atte, metsäasiantuntija Härkönen Antti, yrittäjä Kaunisto Tuulikki, eläkeläinen Luukka Paavo, peruskoulunopettaja, eläkeläinen Vall Mika, puutarhuri, luontoyrittäjä Suomen sosialidemokraattinen puolue Ahonen Ritva, postinjakaja Hännikäinen Mervi, vaihetyöntekijä Härmä Seija, sairaanhoitaja Korelin Susanna, lähihoitaja Koskela Pekka, työnvalmentaja Kärhä Esa, linja-autonkuljettaja Pylvänen Ilpo, maalari Vilkman Mira, myyjä MODETTI MODETTI NOUTOPÖYTÄ ark ma-pe klo 11-14 PITOPALVELUA 040 5570632 8,. pelaamiseen sopivaa paikkaa, tarvittavia välineitä sekä kustannuksia. Kuntavaaleissa 58 ehdokasta viidellä listalla Padasjoella on 58 kuntavaaliehdokasta viidellä eri listalla. Kansallinen Kokoomus Heistola Ville, asentaja Hertti Hannu, teknillinen johtaja Hännikäinen Rauno, maanviljelijä Iittala Mikko, metsuriyrittäjä Järvinen Matti, eläkeläinen Kallio Marissa Kallioinen Virpi, taloussihteeri Kontra Jukka, lähihoitaja Kukushkina Elena, sairaanhoitaja, yrittäjä Lahtinen Juha, maanviljelijä Laine Sanna-Maria, sairaanhoitaja Laukkanen Miia, taksinkuljettaja Mertsalmi Ilkka, yrittäjä Miettinen Kari, lehtori, filosofian maisteri Mäkelä Olli-Pekka, maanviljelijä Niemikallio Anne, kassa-myyjä Nikkarikoski Veikko, eläkeläinen Pykälistö Eeva-Liisa, kotirouva Pykälistö Kirsi, farmaseutti, homeopaatti Rouvila Esa, rehtori, eläkeläinen Räsänen Antti, maanviljelijä Salonen Pekka, insinööri Sandholm Janne, toimitusjohtaja Savola Silja, perushoitaja Suomaa Lauri, sähköteknikko, matkailuyrittäjä Syrjänen Erkki, yrittäjä Toivonen Heikki, ravintolayrittäjä Vihreä liitto Aarto Tiina, koulunkäyntiavustaja Karevaara Seija, diplomi-insinööri, atk-suunnittelija Keinänen-Korpela Riitta, apulaisrehtori, luokanopettaja Korpela Kari, erityisopettaja Koukka Salla, ympäristötekniikan insinööri (AMK) Mertsalmi Paula, erikoishammasteknikko Miikkulainen Heikki, lastentarhanopettaja Nieminen Juha, hankintaesimies Rantala Kirsi, uimahallityöntekijä Saarinen Elli, lähihoitaja Satkola Ilpo, työnohjaaja Virtanen Jari, erityisopettaja Perussuomalaiset Ahokkanen Hilkka, suunnitteluassistentti Saarinen Anita, liikunnanohjaaja Toiseksi pisimmän ehdokaslistan sai aikaiseksi ehkä hieman yllättäen Vihreä liitto. Toimintakyvyltään rajoittuneet voivat äänestää kotona, mikäli ilmoittavat kotiäänestystarpeesta viimeistään 16.10.2012 Kuntalaan. Nuorisovaltuusto ehdotti, että Padasjoelle hankittaisiin frisbeegolf-korit. Kolme piti olla, mutta yksi joutui viime hetkillä perumaan osallistumisensa sairastumisen vuoksi, kertoo Anita Saarinen ja totesi vielä, että alusta asti oli selvää, että perussuomalaiset lähtevät kuntavaaleihin omalla listalla, ei vaaliliiton kautta. Ehdokkuudesta kieltäytyneet katsoivat, että asioihin pitäisi paneutua kunnolla ja se vie paljon aikaa. Jonkin muun maan kansalaiset saavat äänestää, heillä on ollut kotikunta Suomessa yhtäjaksoisesti vähintään kahden vuoden ajan ennen 7.9.2012. Paikalla olivat puheenjohtaja Aleksi Mertsalmen lisäksi Lauri Koivukoski, Noora Haimila sekä Emma Rahikainen. 9 nimeä on silti kasassa, tosin viime kuntavaaleissa keskustaehdokkaita oli 17. Ennakkoäänestyspaikkojen osoitteet ja aukioloajat, ehdokasrekisteri sekä muuta tietoa vaaleista löytyy oikeusministeriön vaalisivuilta osoitteessa www.vaalit.fi. Ehdokkaaksi voi asettua sellainen äänioikeutettu kotikunnassaan, joka ei ole vajaavaltainen eli holhouksen alainen. Kuntavaaleissa voivat äänestää Suomen tai jonkin muun Euroopan unioniin kuuluvan maan, Islannin tai Norjan kansalaiset, jotka ovat täysi-ikäisiä viimeistään vaalipäivänä 28.10.2012 ja joilla on kotikunta Suomessa viimeistään 7.9.2012. Viime kunnallisvaaleissa neljä vuotta sitten padasjokelaisia äänioikeutettuja oli 2 924 ja vuoden 2004 kunnallisvaaleissa 2 990. Sosiaalidemokraatit saivat haalittua 8 ehdokasta, mikä on sama määrä kun viime kunnallisvaaleissa. Nykyisistä valtuustoryhmistä mukana ovat Kokoomus, Keskusta, Sosiaa lidemokraatit ja Vihreä liitto: uutena on Perussuomalaiset, jolla oli ehdokkaita vuoden 2004 kunnallisvaaleissa, muttei vuonna 2008. Nykyisistä valtuutetuista pois ovat jättäytyneet Kauko Jalli ja Tuomo Nieminen (kok), Elina Luukka ja Simo Gran (kesk), Pirkko Kauren ja Pekka Koskela (sd) sekä vasemmiston ainoa ja pitkäaikainen edustaja Keijo Rantala. Padasjoella 2 800 äänioikeutettua Padasjoen nuorisovaltuusto kokoontui vuoden toiseen kokoukseensa Ravintola Laituriin 16.8. Vaalihuoneisto on avoinna alkuun klo 10-16, viikonloppuna klo 10-14 ja kahtena viimeisenä ennakkoäänetyspäivänä klo 10-20. Nuorisovaltuuston toinen toimikausi käynnistyy ensi vuoden alusta ja valtuusto päätti että se järjestää nuorisovaalin yhdessä oppilaskunnan sekä Nuokun kanssa. Sivustolla on myös tiedot kunnallisvaalien ehdokkaista lokakuun alkuun mennessä. Eikös se ole niin, että laatu korvaa määrän, myhäilee Ilpo Pylvänen. Saimme mukavasti lisää jäseniä, joista kaikki eivät ryhtyneet ehdokkaiksi, sanoo Riitta Keinänen-Korpela. Tavoite meillä on neljä valtuutettua. Nuorisovaltuuston vaalitkin syksyllä Hallintojohtaja Kristiina Laakso tarkisti alustavasti ehdokaslistat heti tuoreeltaan, kuvassa Anita Saarinen ja perussuomalaisten ehdokaslista. Kotikuntatiedon voi tarvittaessa tarkistaa maistraatista. Kokoomuksella on perinteisesti ollut täysi lista eli 31 nimeä, mutta tällä kertaa ehdokkaiden haalinta oli tavallistakin nihkeämpää myös kokoomuslaisilla. Ennakkoon voi äänestää missä tahansa, mutta vaalipäivänä vain siinä kunnassa ja sillä äänestyspaikalla, joka on merkitty postissa tulleeseen vaalikorttiin. Kahdella tai useammalla puolueella on oikeus muodostaa vaaliliitto, kahdella tai useammalla valitsijayhdistyksellä on oikeus muodostaa yhteislista. Kunnallisvaaleissa saa äänestää vain oman kotikunnan ehdokasta. Perussuomalaiset saivat kokoon kaksi ehdokasta. Olen täysin tyytyväinen määrään. Lokakuun kuntavaaleissa Padasjoella on yhteensä 2 801 äänioikeutettua. Ehdokkaita löytyi etukäteisarvioista huolimatta kuitenkin mukavasti, yhteensä 58. Tärkeää on nyt saada ihmiset liikkeelle ja äänestämään muutoksen puolesta. Listoja on yksi vähemmän kuin neljä vuotta sitten ja ehdokasmäärä on pudonnut yhdeksällä. Ennakkoon, kotona tai vaalisunnuntaina Äänestää voi joko ennakkoon tai vaalipäivänä sunnuntaina 28.10.2012 klo 9-20. Viime kuntavaaleissa ehdokasmäärä oli 67. Maistraatti lähettää viimeistään 4.10.2012 ilmoituksen äänioikeudesta eli ilmoituskortin jokaiselle äänioikeutetulle, jonka osoite on tiedossa. Valtuusto päätti pyytää vapaa-ajanohjaaja Sami Lindqvistiä selvittämään asiaa, mm. Nuorisovaltuuston loppukauden toimintaa hankaloittaa se, että osa valtuutetuista on syksyn aikana aloittamassa opintoja muilla paikkakunnilla. Ennakkoäänestys tapahtuu Padasjoella kirjastossa 17.-23.10. Kun aloittaa ajoissa, ei tule suurempia yllätyksiä. Padasjoella asuvia miehiä näistä on 1 373 ja naisia 1 394, minkä lisäksi ulkomailla on runsaat 30 äänestyskelpoista padasjokelaista. 27 ehdokasta on silti kova nimisaalis näissä kuntavaaleissa. Äänestyksen hoitaa koulupäivän aikana oppilaskunta ja illalla Nuokku. Lokakuun kuntavaalien ehdokasasettelun päätyttyä tiistaina Kuntalaan oli tuotu viisi ehdokaslistaa. Äänestyspaikalle kannattaa ottaa mukaan jokin henkilöllisyyden todistava asiakirja
Parhaillaan skotlantilainen purkufirma purkaa ja pakkaa koneita Kaukelassa. Kylätoiminnan tukemiseen ja pienyritysten tukemiseen suunnitellaan koko ohjelmakauden kestäviä päteviä hankkeita. Laajakaista kilpailutetaan Päijänne-Leader ry:n hallitus kokoontui 12.9. Kaukelassa kehrättiin vuosittain 500 tonnia villalankaa mattotehtaille Uudesta-Seelannista ja Englannista tuotetusta villasta. Noin 7 000 neliön kehräämökiinteistöön jää vielä jonkin verran romurautaa, joka myydään erikseen. Sekä Päijät-Hämeessä että Uudellamaalla asukkaat jättäisivät peruskuntien tehtäväksi ainoastaan lasten päivähoidon, nuorisotyön, liikunnan, rakennusvalvonnan, kirjastot ja lukion, Päijät-Hämeessä listaan lisättiin vielä sosiaalija terveydenhuolto. Strategiassa korostuu paikallisuus palvelujen tuottamisessa, yhteisölli syyden rakentaminen, alueen matkailun ja pienyrittäjyyden edistäminen sekä maaseutuasumisen uusien muotojen rohkeakin tukeminen. Suhtautuminen kuntaliitoksiin jakaa kansaa sekä koko maassa että maakunnissa. Viimeksi kilpailutus käytiin kaksi vuotta sitten Padasjoen, Hartolan, Hämeenkosken, Kärkölän ja Sysmän laajakaistahankkeista, eikä operaattoreilta saatu yhtään tarjousta. Uusmaalaiset suhtautuvat kuntaliitoksiin avoimemmin kuin kansalaiset maassamme keskimäärin. Uudellamaalla vajaa kolmannes ja Päijät-Hämeessä kaksi viidesosaa suhtautuu ajatukseen varauksellisesti. Vähemmän painoarvoa saavat tekijät ovat maakunnan vahva media sekä asukkaiden menestyminen kilpaurheilussa, tieteissä ja taiteissa. Tuki koskee alueita, jotka ovat nopeiden laajakaistayhteyksien markkinaehtoisen tarjonnan ulkopuolella. Valtioneuvosto on osoittanut 1,5 miljoonaa euroa valtiontukea kaikkein harvimmin asuttujen alueiden laajakaistayhteyksien toteuttamiseksi Päijät-Hämeessä. Toinen hyväksytty hanke on 30 prosentin investointituki pienyrityshankkeelle. Päijät-Hämeessä kolmannes kannattaa oman maakunnan alueen kuntayhtymien yhdistämistä. Kuntaliitosten perusteina nähdään turhan hallinnon vähentäminen, kuntapalveluiden turvaaminen ja kuntien talouden parantaminen. Lapset ja nuoret otetaan mukaan hanketoimintaan, ja erityisenä kehittämiskohteena ovat niin sanotut sosiaaliset innovaatiot: uudet tavat luoda ja tehdä yhteistyötä sekä yrittää yhdessä. Koko maan väes töön verrattuna Päijät-Hämeessä asuvat arvostavat yhteenkuuluvuuden tunteen rakennusaineina keskimäärää tuntuvasti enemmän hyviä palveluita, menestyviä yrityksiä sekä luontoa ja maisemia. 4 n:o 38 Torstaina 20.9.2012 Viisi vuotta suljettuna olleen Hämeen Langan koneet on myyty Kiinaan. Toisaalta taas vastustajat ovat vakuuttuneita siitä, että kuntaliitosten seurauksena asiointi vaikeutuu ja palveluiden saatavuus heikkenee, asukkaiden vaikutusmahdollisuudet vähenevät ja kuntien reunaalueet tyhjentyvät. Hankkeen viralliset sivut löytyvät Padasjoen kunnan nettisivuilta osoitteessa www.padasjoki.fi/tiedonvaltatie. Kunnallisalan kehittämissäätiö on selvittänyt näkemyksiä kuntien ja maakuntien tulevaisuudesta seuraavan vuosikymmenen aikana Uudellamaalla ja Päijät-Hämeessä. Tiedon valtatie -hankkeen uutissivusto Kuitua, kuitua! osoitteessa www. Pienimmille hankkeille toivottiin yksinkertaisempaa päätöksentekoa. Näkemykset Päijät-Hämeessä noudattelevat pitkälle koko maan väestön näkemyksiä. Vuonna 2005 perinteikkään Hämeen Langan ostanut Danspin sulki tehtaan vuonna 2007, jolloin työntekijöitä oli yli 30. Päijänne-Leaderin tehtävänä on huolehtia matkailun pienistä aloittavista rakenteista. Nyt kiinteistö tyhjenee myös koneista. Päijät-Hämeessä kuntaliitoksia kannattaa 37 %, kun taas vastustajien määrä nousee keskimääräistä selvästi korkeammalle tasolle (46 %). kuitua.weebly.com avattiin, jotta internetiä käyttäville kuntalaisille ja vapaa-ajan asukkaille voidaan uutisoida hankkeen kuulumisista monipuolisesti. Vaikka lomakkeiden täyttäminen ja muu byrokratia koetaan hankalaksi, niin kaikkiaan arviot ovat varsin myönteisiä. ja myönsi Pertunmaan kunnalle tukea palvelutuotannon kehittämishankkeeseen. Kiinaan on lähdössä lokakuun lopulla konttilaivan kyydissä sekoituslinjasto, kolme karstalinjaa, kolme kehruulinjaa, kolme kertauskonetta, kaksi vyyhteyskonetta ja yksi rullauskone. Tutkimuksen perusteella Päijät-Hämeen identiteetin tulisi rakentua etenkin hyviin palveluihin, luontoon, maisemaan ja rakennuksiin sekä menestyviin yrityksiin. Kyselyyn vastasi yhteensä 847 ihmistä, joiden mielipiteitä on verrattu koko maan vertailuaineistoon. Miehet ovat olleet töissä nyt seitsemän viikkoa ja vielä menee 5-6 viikkoa, ennen kuin kaikki laitteet on saatu kontteihin. Kuntien taloudellisen kehityksen, asumisen hinnan, ihmisten henkisen mielialan ja liikenneyhteyksien osalta arviot ovat maakunnassa keskimääräistä synkempiä. Leader-tukea 2 hankkeelle Päijät-Hämeessä odotetaan kauppapalveluiden ja kulutusmahdollisuuksien kehittyvän tulevaisuudessa suotuisasti. Päijänne-Leader on teettänyt hankkeiden ja toiminnan arvioinnin. Arviointi teetettiin vaihtokauppana toisen Leaderryhmän kanssa niin, että Pohjois-Kymen Kasvu ry:n toiminnanjohtaja haastatteli Päijänne-Leaderin hanketoteuttajia ja Päijänne-Leaderin toiminnanjohtaja vastaavasti Pohjois-Kymen Kasvun hankkeita. Tanskalaisyhtiö on siirtänyt tuotantoaan Viroon ja Liettuaan. Tanskalainen omistaja Danspin myi pari kuukautta sitten tehtaan koneet kiinalaiselle mattotehtaalle, joka on perustamassa lankatehdasta nykyisen toimitilansa yhteyteen. Kehräämötoiminta päättyi Hämeen Langan tehtaalla Kaukelassa vuonna 2007. 45 prosenttia kuntapäättäjistä on sitä mieltä, että maakunnalliset tiedotusvälineet kertovat liian vähän kuntaa koskevista asioista ja hakevat kunnallishallinnosta lähinnä epäkohtia. Päijät-Hämeen ja Uudenmaan kuntapäättäjät suhtautuvat kriittisemmin maakunnallisten tiedotusvälineiden uutisointiin kuin paikallisten medioiden. Sivuilla on myös mahdollisuus lukea blogia ja jättää palautetta. Uudesta strategiasta on laadittu työkirja, joka lähtee laajalle kommenttikierrokselle Päijänne-Leaderin jäsenille, kunnille ja yhteistyötahoille täydennyksiä ja kommentteja varten. Tuotanto on mennyt 90-prosenttisesti ulkomaille. Koneet painavat noin 250 000 kiloa ja ne pakataan 30 konttiin, kertoo purkuporukan esimies Thomas Orr. Neuvonnan ammattitaitoisuus ja ystävällisyys saa kouluarvosanat 8-10, ja useimmat hankehakijat voisivat hakea hanketai yritystukea uudestaan. Alustava strategia jätetään maaja metsätalousministeriöön 15.10. Yrityshankkeiden tiedot julkaistaan Päijänne-Leaderin nettisivujen hankerekisterissä, kun lopulliset päätökset on tehty Hämeen ELY-keskuksessa. valtakunnallisen Elinvoima eväät -hankkeen ja Ruraliainstituutin kanssa. Siinä haastateltiin hankkeiden toteuttajia: yrityksiä ja yhdistyksiä. Hallitus keskusteli myös seuraavan ohjelmakauden 2014–2020 ohjelmasta. Toukokuussa tehdyn sähköisen kyselyn mukaan paikalliset tiedotusvälineet kertovat totuudenmukaisesti sekä myönteisistä että Lähes puolet päijäthämäläisistä vastustaa liitoksia Paikallisuutisointi asiantuntevaa kielteisistä asioista ja käsittelevät kunnan asioita asiantuntevasti. Nyt kilpailutetaan uudestaan Padasjoen lisäksi Hartolan, Hämeenkosken ja Kärkölän laajakaistahankkeet. Skotlantilainen työporukka on purkanut ja pakannut koneita Kiinaan laivattaviksi jo seitsemän viikkoa Kaukelassa. Valmista pitäisi saada lokakuun loppuun mennessä.. Kuntauudistukseen liittyen vastaajille esitettiin kysymyssarja, jossa tehtävänä oli sanoa, mikä alueellinen kokonaisuus olisi sopivin organisoimaan ja rahoittamaan palvelut. Yhtiön 1990-luvulla Virosta ostama tehdas jatkaa edelleen toimintaansa. Liitto hakee laajakaistatukilain mukaisten verkkojen toteuttajia haja-asutusalueille. Asumisen hinta, kuntien taloudellinen tila maakunnassa, terveysja sosiaalipalvelut sekä liikenneyhteydet sen sijaan arvioidaan menevän huonompaan suuntaan. Vaihtoehtoina olivat yksittäinen kunta, maakunnallinen kuntien yhteistyö tai valtio. Hämeen Langan koneet Kiinaan Päijät-Hämeen liitto kilpailuttaa Padasjoen laajakaistahankkeen. Itse kiinteistö on tyhjennettynä vuokrattavissa tai myytävänä. Pertun parhaaksi -hankkeessa selvitetään osuuskuntamallin soveltuvuutta kunnan palvelujen lisäämiseen. Hankkeeseen palkataan noin vuodeksi hankevetäjä ja se toteutetaan yhteistyössä mm. mennessä
Tilakohteet valitaan sen mukaan, miltä alueilta on valmistunut laserkeilattua tietoaineistoa. luokkalaista, kaksi opettajaa ja englantilaisten Comeniusryhmä kävivät viime viikolla Porasassa Aholan maitotilalla ja Auttoisilla Keinuhongan lihakarjatilalla. rypsiöljyn puristamista ja pieneläinhoitolan. Yhdeksäsluokkalaiset yhdessä englantilaisvieraiden kanssa näkivät opetusmaatilalla mm. Nykypäivän maaseutuyrittäminen on todella monipuolista. Mielihyvällä panimme täällä merkille, että aloite hankkeeseen tuli kentältä, eli se on tarvelähtöinen, kiittelee Lindh. En usko yhtäkkiseen hyppäykseen. Ensimmäisen päiväkurssin aiheena on taimikonhoito ja raivaussahan käyttö, koulutuspaikkoina ja –aikoina Hollola 28.9, Asikkala 2.10. Hankkeen näkyvin tilaisuus toistaiseksi on lokakuun 18. 5 n:o 38 Torstaina 20.9.2012 Bussilastillinen Pappilanmäen koulun oppilaita pääsi tutustumaan padasjokelaisiin maatiloihin. Tavoitteena on reilun kahden hankevuoden aikana toteuttaa 700 tilakäyntiä. Kouluhankkeen ensimmäinen tapahtuma Padasjoella oli retki koulukeskus Salpaukseen viime viikon maanantaina. Kolmantena toimijana hankkeessa on Lahden alueen Kehittämisyhtiö Lakes, jonka vastuulla ovat metsäalan yrittäjien tukitoimet. Bussimatkan aikana projektipäällikkö Mari Sarvaala kertoi metsäasiaa. Keinuhongan isäntä Kalle Jaakkola kertoi koululaisille tilan toiminnasta. Sisäisellä haulla etsittävät hankeneuvojat ovat Metsäkeskuksen toimihenkilöitä, jotka kiertävät hanke alueen metsätiloilla. Yksi hankkeen pääteema on metsätilan omistajien neuvonta. klo Metsähankkeen projektipäällikkö nimetty, neuvojia haetaan 9-11, jonka jälkeen on maastokäynti. 56 kahdeksasKoululaiset vierailivat maatiloilla Elinvoimaa metsistä –hanke on todenteolla käynnistymässä. Kiitosta saa etenkin hankkeen padasjokelainen ideoija Pekka Salonen, joka on vaivojaan säästelemättä onnistunut saamaan projektiin mukaan sekä alueen metsänhoitoyhdistyksen, metsänomistajat että puunostajat. Liisa Aholan peruskorjatussa ja laajennetussa parsinavetassa lypsylehmäpaikkoja on 50, hiehot ovat pihatossa kestokuivikepohjalla. Myös metsänomistajien koulutustoiminta on alkanut: Metsänhoitoyhdistys Päijät-Häme järjestää pian ensimmäiset kurssinsa. Ensimmäiset kurssit metsänomistajille Hankkeen toinen pääaihe ovat metsänomistajakoulutukset. Lihasonnit pärjäävät ulkona talvellakin. Metsänhoitoyhdistys Päijät-Häme vastaa tästä ja järjestää pian ensimmäiset koulutustilaisuutensa. Osittain juuri siksi Elinvoimaa metsistä –hanke arvioitetaan lopuksi ulkopuolisella asiantuntijalla ja siltä osin kuin hanke on onnistunut, pyritään sitä levittämään maakunnan ulkopuolelle. Projektipäällikkö Kaj Lindh on kolmannen polven metsäammattilainen, joka myös harrastaa metsässä: retkeilee ja ottaa luontokuvia. Parivuotinen hanke kannustaa yläkouluikäisiä maaseutumyönteisyyteen ja maalta elantonsa hankkimiseen. Tässä hankkeessa toivomme, että verkkotekniikka pitää osapuolet aktiivisina jatkossakin ja vaikutukset olisivat pitkäaikaisia. Talousmetsät sulautuvat suomalaiseen metsämaisemaan –seminaari järjestetään Lahdessa torstaina 4.10. Parantuneissa olosuhteissa pitäisi kuitenkin päästä pitkäjänteiseen kilpailukyvyn nousuun.Jo nyt on todettu, että hanke olisi tarpeen muuallakin. Hankkeen vetäjänä on aloittanut Metsäkeskuksen kehitysasiantuntija Kaj Lindh ja parhaillaan etsitään sisäisellä haulla kahta hankeneuvojaa tekemään tilakäyntejä hankealueella. Koululaisten on hyvä tajuta, ettei tarvitse omistaa maatilaa työllistyäkseen maaseudulla, totesi Mari Sarvaala. päivänä Lahdessa järjestettävä avausseminaari, jossa pohditaan metsävarojen aktiivisen käytön sekä kannattavan metsänhoidon ja verkkopalvelujen mahdollisuuksia. Keinuhongan isäntä Kalle Jaakkola kertoi, että tilan noin 600 sonnia kasvavat Auttoisilla puolitoistavuotiaiksi, jolloin niillä on elopainoa noin 800 kiloa. Mari Sarvaala Metsänhoitoyhdistys Päijät-Hämeestä vastaa hankkeen metsänomistajakoulutuksista.. Suomen Metsäkeskuksen kehitysasiantuntija Kaj Lindh on aloittanut padasjokelaislähtöisen metsähankkeen vetäjänä. Verkkopörssissä voi vaikkapa kaupunkilaismetsänomistaja löytää paikallisen pienyrittäjän tekemään tärkeää taimikonhoitoa. Toimijat ovat aktivoituneet, joskin vaikutukset ovat yleensä lyhytaikaisia. Ruokaa menee 18 000 kiloa päivässä: säilärehua, viljaa ja kaljatehtaan valkuaispitoista mäskiä, mainitsi Jaakkola. Tarkoituksena on kouluttaa alueen yrityksiä ja muita palveluntuottajia toimimaan verkkoympäristössä. Tarkoituksena on tutustuttaa metsänomistaja metsäänsä ja sen mahdollisuuksiin, mutta myös näyttää nykytekniikan edut metsätoiminnoissa. Mukana oli myös paikallinen lomittaja kertomassa työstään. Koululaiset ihmettelivät, miten sonnit pärjäävät ulkosalla myös talviaikaan. Maaseutuyrittäminen tutuksi kouluille hanke on jo järjestänyt vastaavia tutustumiskäyntejä Sysmässä ja Asikkalassa, lisäksi Heinolassa ja Hartolassa maatilaretkiä suunnitellaan. Myös Päijät-Hämeen edullinen sijainti tukee kehitysnäkymiä. Lindh uskoo, että hankkeen työllistävä vaikutus näkyy Padasjoen kaltaisissa metsäkunnissa. Janakkalasta kotoisin oleva metsänhoitaja on työnsä puolesta ollut lukuisten hankkeiden koordinaattorina eri rooleissa. Syötävää niissä on silloin parhaimmillaan kolmisensataa kiloa. Lahdessa asuva ja työskentelevä projektipäällikkö on ollut Metsäkeskuksen palveluksessa vuodesta 1984 eri tehtävissä, metsäalalla hän on toiminut vuodesta 1981. Ainakin aikaisemmin neuvonta on tuottanut vastaavissa hankkeissa hyviä tuloksia. On hienoa, että yhteinen tahtotila on löytynyt ja sitä myös rahoittaja on selvästikin arvostanut. Lindh esittelee tilaisuudessa, jossa on mukana myös maaja metsätalousministeriön edustaja, Elinvoimaa metsistä –hanketta, lisäksi Pekka Salonen puhuu metsäsektorin merkityksestä aluetaloudessa. Parhaillaan haetaan kahta hankeneuvojaa, joiden on tarkoitus jo lähiviikkoina aloittaa tilakäynnit hankealueella. ja Hartola 4.10
Taloushallintoja verkkokauppayrittäjä Sirpa Venäläinen ja Padasjoen Yrittäjien laajakaistahankkeessa työskentelevä Elina Syrjänen toivottavat uudet yrittäjät ja etätyöntekijät tervetulleiksi Kuntalan kakkoskerroksen työyhteisöön. Tarkoituksena on, että 1.1.2013 aloittaa toimintansa myös uusi elinkeinoyhtiö, jonka osakkaina ovat Lahti, Nastola, Hollola ja Orimattila. Kakkoskerroksen toimistotiloihin on oma sisäänkäynti Kuntalan päädystä ja tiloja voi käyttää vapaasti myös iltaisin ja viikonloppuisin. Hän aikoo hyödyntää tilaa mm. Mustaherukat on keitetty mehuksi ja punaiset pakastettu sellaisenaan. Kunnanhallitus hyväksyi maanantaina omalta osaltaan maakunnallisen markkinointiyhtiön rahoittajasopimuksen ja että yritysten perustamisneuvontapalvelujen ostoon käytetään 1,50 euroa / asukas. Täällä vuokraa vastaan saa myös työyhteisön, joka kotitoimistosta puuttuu. Maakunnalliselle markkinointiyhtiölle rahoitus muutama viikko sitten. Lisäksi yhtä huonetta käyttää kerran pari kuukaudessa etätyöntekijä. Kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle, että määrärahat Sallantien sekä Lounantien vesihuoltotöiden toteuttamiseen sisällytetään vuoden 2013 talousarvioon. Sopijaosapuolten vuosittainen maksuosuus on 6 euroa per asukas edellisen vuoden alun asukasluvun mukaan. Lisäksi päätettiin, että teknisen lautakunnan pyytämän selvityksen Kivistön alueen kunnallistekniikan karsituista suunnitelmista antaa lautaVaalimainonta alkaa 10.10. Maksuosuutta tullee alentamaan valtiolta saatava osuus starttirahaselvitysten laatimisesta, mutta kyseinen asia varmistuu vasta loppuvuodesta. Toimiva tekniikka on vapauttanut aikaa yritystoiminnan kehittämiseen. Vapaana on vielä kolme tyhjää huonetta ja lisäksi etätyöntekijät voivat kysellä vapaita työskentelyaikoja, mainostaa hallintojohtaja Kristiina Laakso. Olen kerännyt mustikoita noin kymmenen metrin päässä pihasta kaikkiaan kymmenkunta litraa. Kakkoskerros jäi tyhjilleen kun tekninen toimisto muutti reilu vuosi sitten alakerrasta vapautuneisiin tiloihin. Lounantie ja Sallantie ensi vuodelle. Pakastan ne sellaisenaan sokerin kanssa ja syön puuron kera, kertoo mies. Mukaan ovat tulossa Padasjoen lisäksi Lahti, Hollola, Nastola, Orimattila, Asikkala, Kärkölä ja Hämeenkoski. Heinolan kaupunki jäänee markkinointiyhtiön toiminnan ulkopuolelle. 6 n:o 38 Torstaina 20.9.2012 Vuokrattuna on tällä hetkellä kolme huonetta yhdelle yrittäjälle ja yhden oven takana työskentelee Padasjoen Yrittäjien laajakaistahankkeen työntekijä. Tekninen lautakunta esitti Kivistön alueen kunnallistekniikan rakentamiseen tälle vuodelle osoitettujen määrärahojen siirtämistä em. Tekeillä on mm. Uusyrityskeskuksen toiminnat liitettäisiin kyseiseen elinkeinoyhtiöön, josta muilla kunnilla olisi mahdollisuus ostaa palveluja. Vantaalainen on poiminut lisäksi mustikoita ja puolukoita jo kaksi pakastinta täyteen. Olen juuri tulossa suolta, josta saaliiksi kertyi 7-8 litraa karpaloita, kertoi Auttoisilla mökkeilevä Anneli Hyytiä tiistaina. Luovan työn osuuden Venäläinen tekee edelleen mieluummin inspiroivammassa ympäristössä Vesijaolla, mutta muuten hän ajelee mielellään töihin Kuntalaan vartin ajomatkan. Nyt saan tehtyä parituntia nopeammin, kuin mihin ennen hupeni kokonainen työpäivä. Vuokralaiset saavat 5 euron neliöhintaa vastaan käyttöönsä huoneen ja nettiyhteyden sekä sähköt, sen sijaan siivous on hoidettava itse yleisiä tiloja lukuun ottamatta. Uusi toimintamalli korvaa nykyisen, joka muodostuu neljästä kuntarahoitteisesta elinkeino-yhtiöstä, Lahden Alueen Kehittämisyhtiö Oy LAKESista, Lahden tiedeja yrityspuisto Oy:stä, Lahti Travel Oy:stä ja Lahden alueen uusyrityskeskus ry:stä. Sienestämään ei ole tarvinnut lähteä omaa pihaa kauemmas, sillä sieltä on löytynyt ainakin litran verran kanttarelleja. Haaveissa on ottaa verkkokaupan valikoimiin myös muita postitettavaksi sopivia luomutuotteita, hän suunnittelee. Lisäksi pakkasessa on mansikoita, mustikoita ja hieman vadelmia omasta pihasta. Hän myy Padasjoen Verkkokaupassaan Himalajan suolatuotepaketteja. Päivän työt pari tuntia nopeammin Venäläisen yritys ProController Finland Oy on erikoistunut tarjoamaan taloushallinnon asiantuntija ja -kehittämispalveluita pk-yrityksille. Yhden isomman huoneen Venäläinen on kalustanut ja varustellut neuvotteluja kokoustilaksi. si 100 megan nettiyhteyden, josta ei kapasiteetti lopu kesken isojakaan tiedostoja siirreltäessä. vesihuoltohankkeisiin. Maksua mainonnasta kunnan pystyttämissä vaalimainostelineissä ei peritä, mutta ehdokkaita asettavien ryhmien tulee itse vastata sekä mainosten kiinnittämisestä että niiden poistamisesta kyseisistä telineistä.. Pia Welling kertoo, että heillä säilöminen on miehen hommia. Kunnanhallitus päätti maanantaina, että kuntavaalien ulkomainonta voidaan aloittaa viikkoa ennen ennakkoäänestyksen alkamista, eli keskiviikkona 10.10. Määttäsen vaimo on lisäksi keittänyt talven varalle sekamehua punaisista ja mustista herukoista, vadelmista ja mansikoista. Myös Sysmän ja Hartolan osallistuminen on epävarmaa. Kuntalassa yrittäjä sai käyttöönsä toimistotilojen lisäkYrittäjille toimisto ja toimiva nettiyhteys Kuntalasta Säilötkö syksyn satoa. asiakaskoulutuksissa ja tarjota sitä asia kas yrityksilleen esimerkiksi hallitusten kokousten pitopaikaksi. Toimisto Vesijaolta Kuntalaan Taloushallintoja verkkokauppayrittäjä Sirpa Venäläinen on työskennellyt kunnalta vuokraamassaan huoneessa heinäkuun alusta lukien. Kustannuskehityksen vaikutusta sopijapuolten maksuosuuksiin tarkastellaan vuosittain. Tavoitteena on, että vuoden 2013 alusta lukien aloittaa toimintansa maakunnallinen markkinointiyhtiö, jonka vastuulla olisivat aluemarkkinointi, asumisen markkinointi, matkailun markkinointi ja myynti sekä matkailun kehitys. Hän siirtyi Vesijaon kotitoimistosta kirkonkylälle ennen muuta parempien tietoliikenneyhteyk sien perässä. Toimivien nettiyhteyksien ansiosta Sirpa Venäläinen suoriutuu päivän töistään pari tuntia nopeammin kuin Vesijaon kotitoimistossa. Kunta on alkanut vuokrata yrittäjille toimistotilaa kunnanviraston yläkerrasta. Hyvän nettiyhteyden ansiosta Venäläinen on saanut rakennettua myös verkkokauppansa sivut toimiviksi. Käytävän päästä löytyy myös sosiaalitilat, jonne toimistotilojen käyttäjät voivat kokoontua pitämään taukoa ja vaihtamaan ajatuksia kahvikupin äärellä. Lisäksi keitän puolukoista vispipuuroa ja karpaloista kiisseliä. Me syömme marjoja joka aamu puuron kanssa. Ilmoilassa asuva Ari Määttänen on säilönyt pakkaseen mansikoita ja mustikoita. Mainoskehikot sijoitetaan useiden edellisten vaalien tapaan Etelä-Päijänteen Osuuspankin konttorin viereiselle, kunnan omistamalle alueelle. Hyytiälle kelpaisivat myös kanttarellit, mutta niitä ei ole tullut vastaan Auttoisten metsissä. Kunnanhallitus päätyi maanantaina Lounantien vesihuoltotöiden aikataulusta eri linjoille kuin tekninen lautakunta kunnalle tekninen johtaja. Samalla tulee hoidettua kauppa-asiat, joiden takia pitäisi joka tapauk ses sa ajella kirkolle. Vesijaolla huonot langattomat nettiyhteydet aiheuttivat jatkuvaa päänvaivaa ja veivät turhaan aikaa ja energiaa, Venäläinen kertoo. Molemmat asiat menevät vielä kunnanvaltuuston hyväksyttäviksi. ProController Finland Oy:n toimintakäsikirja. Kunnanhallitus taas katsoo, että valtuuston päätöksen mukaisesti ei Kivistön alueen kunnallistekniikan rakentamiseen osoitettuja määrärahoja siirretä muihin kohteisiin. Kustannustasoksi on tässä vaiheessa arvioitu 1,50 euroa asukasta kohden vuodessa. Huoneeseen on tulossa vielä videotykki ja laajakangas, kertoo Venäläinen, joka tarjoaa tilaa myös muiden vuokralaisten käyttöön. Asiakasyritykset sijaitsevat fyysisesti Uudellamaalla ja Satakunnassa, mutta maantieteellinen etäisyys ei haittaa, kun asiat hoidetaan sähköisesti virtuaaliympäristössä
Kysyimme, millainen on lastensuojelun tilanne Padasjoella ja Oivan alueella. Lopuille sijoituspaikka löytyy Oivan omasta Perhekeskus Viisikosta, joissa on yhteensä 14 paikkaa akuuttiosastolla ja pitkäaikaisosastolla. Koko viime vuoden aikana Padasjoella oli lastensuojelun avohuollon asiakkaina 18 lasta ja sitä edellisenä vuonna 31 lasta, mikä on 5,6 % 0-17 -vuotiaiden ikäluokasta. Kasvu on painottunut Hollolan ja Kärkölän alueille. Valtaosa kodin ulkopuolelle sijoitetuista on teini-ikäisiä. Tämä on erittäin huolestuttavaa sekä eurojen että inhimillisestä näkökulmasta, sanoo Forsberg. Varhaisen puuttumisen lisääntymisestä huolimatta koko Oivan alueella huostaanottojen määrä on rajussa kasvussa. Forsbergin mukaan luvuista ei voi vetää mitään yleisiä päätelmiä lastensuojelutarpeen muutoksista kunnassa: Pienessä kunnassa välillä on enemmän tarvetta lastensuojeluun, välillä taas on hiljaisempaa. Kaikille huostaan otetuille löytyy tällä hetkellä sijoituspaikka, mutta elämme kyllä aika lailla kädestä suuhun, eli varakapasiteettia ei juurikaan ole. Oivan alueella yhden sosiaali työntekijän asiakkaana on keskimäärin 40-45 lasta. Huostaanotetuista 90 % sijoitetaan yksityisten palveluntuottajien yksiköihin ja sijaisperheisiin. Muutaman tunnin tapaamisia on esimerkiksi viikon tai kahden välein. Vapaaehtoisiksi ovat tervetulleita terveellä maalaisjärjellä varustetut tavan ihmiset, jotka pystyvät sitoutumaan tehtävään mielellään vähintään 2-3 vuodeksi, sanoo Forsberg. 7 n:o 38 Torstaina 20.9.2012 Palvelemme Arkisin 7–21 Lauantaisin 7–18 Sunnuntaisin 12–18 Ma–to 9–18, pe 9–20, la 9–18 Katso poikkeavat aukioloajat: www.alko.fi Ilmainen vesipiste marketin yhteydessä! S-market Padasjoelta myös Aga-nestekaasut Hinta voimassa 28.3.2012 alkaen Rajoitus 2 pkt/talous Hinta voimassa to-su Keräkaali Hinta voimassa to-su Hinta voimassa to-su Cool grape ja Otto long drink tlk 6pack (1,98l, 4,42/l, sis. lapsiperheiden kotipalvelua; perhetyöntekijän voi saada kotiin avuksi perheen erilaisissa kriisitilanteissa, kuten lapsen tai vanhemman sairastuessa, kuolemantapauksien yhteydessä tai voimien ehtyessä muutoin. Oivan alueella määräaikaan on päästy sen jälkeen, kun töihin on palkattu lisää sosiaalityöntekijöitä. Tukiperhetoiminnassa taas tuettava lapsi osallistuu tukiperheen arkeen ja yöpyy tukiperheen luona esimerkiksi yhden viikonlopun kuukaudessa. Tukihenkilöistä pulaa lastensuojelussa Padasjoella tehtiin ensimmäisen vuosipuoliskon aikana kymmenen lastensuojeluilmoitusta. Padasjoen, Asikkalan ja Vesikansan aluetta hoitaa kolme sosiaalityöntekijää, joiden toimipiste on Asikkalassa. Ennaltaehkäisevässä lastensuojelutyössä tärkeä rooli on ammattilaisten työtä tukevilla vapaaehtoisilla. Tukiperheitä on kohtuullisesti, sen sijaan tukihenkilöistä on pulaa kaikissa Oiva-kunnissa. Lastensuojeluilmoitusten määrä on moninkertaistunut Oivankin alueella vuoden 2008 jälkeen, jolloin voimaan tullut uusi lastensuojelulaki kasvatti sekä viranomaisten että yksityisten kansalaisten ilmoitusvelvollisuutta. Tukihenkilötoiminnassa tuettava ja tukihenkilö tapaavat lapsen omassa elinympäristössä yhteisen tekemisen tai harrastuksen merkeissä. Oivan aikana lastensuojelun painopistettä on siirretty voimakkaasti korjaavista toimista ennaltaehkäisyyn. Luku on maan keskitasoa: koko maassa lastensuojelun piirissä on 5,6 % 0-17 -vuotiais ta, maaseutumaisissa kunnissa 5,1%. 8,76+pantti 0,90) Fazer Marjapiirakat 140g (9,33/kg) Atria Perhetilan broilerin ohut leikkeet 480-600g (11,25-14,06/kg) HK Rypsiporsaan lihasuikaleet 400g (7,23/kg) Rainbow Vehnäjauhot 2kg (0,48/kg) Valio Hyvä suomalainen arkijuusto 1,25kg (3,59/kg) Rainbow Lankkuperunat pakaste 750g (1,85/kg) Miniluumutomaatti pikari 250g (5,16/kg) Hollanti Arla Ingman Maustetut jogurtit 200g (1,45/kg) Rainbow Leivinpaperi arkki 24 kpl (0,05/kpl) Hinta voimassa to-su 4 49 49 /kg SuOMALAInen SuOMALAInen 49 Porkkanapussi 500g (0,98/kg) 1 29 29 1 39 9 66 95 1 39 SuOMALAInen 6 75 SuOMALAInen 2 89 Rainbow NaudaN paahtopaisti Saksa 11 90 /kg 1 19 RAInbOw tuOtteet edullista ja laadukasta Padasjoella tehtiin ensimmäisen vuosipuoliskon aikana kymmenen lastensuojeluilmoitusta, mikä on murto-osa kaikista Oiva-alueella tehdyistä lastensuojeluilmoituksista. järkyttävien perhesurmien seurauksena. Oivassakaan ei aivan päästä suosituksen mukaiseen asiakasmäärään, joka on 20-35 asiakasta per sosiaalityöntekijä, sanoo Forsberg. Esimerkiksi Hollolassa ilmoituksia tehtiin samassa ajassa liki 200 ja Kärkölässäkin lähes 100, vertaa Oivan hyvinvointijohtaja Mika Forsberg. He kaikki ovat avohuollon piirissä, huostaanotettuna ei ole yhtään padasjokelaista. Lastensuojeluilmoituksen voi tehdä kuka tahansa vaikka nimettömänä ja viranomaisen on ryhdyttävä selvittämään asiaa seitsemän arkipäivän kuluessa. Lastensuojelun asiakkaina on Padasjoella tällä hetkellä kaikkiaan 32 lasta. Oiva on lisännyt mm. Lastensuojelun avohuollon asiakkaina on 32 padasjokelaista lasta ja nuorta.. Jo yhden monilapsisen perheen tulo lastensuojelun piiriin voi vaikuttaa huomattavasti tilastoihin. Padasjoella ei huostaanotettuja Lastensuojeluilmoitus on vain yksi mittari, jolla mitataan lastensuojelun tarvetta kunnissa. Luku on huomattavasti pienempi kuin pääkaupunkiseudulla, jossa yhden sosiaalityöntekijän asiakasmäärä saattaa olla reilusti toista sataa. Tilanne on parantunut huomattavasti vuosituhannen vaihteesta, jolloin kodin ulkopuolelle oli sijoitettuna puolenkymmentä padasjokelaista, vertaa Forsberg. Lastensuojelun asiat ovat nousseet viime viikkoina valokeilaan mm
Miten saisimme eri-ikäisten ihmisten vuorovaikutusta. Tasapainon kontrollointi vaikka takaperin kävelyllä tuo haastetta. Olisiko nuorilla antaa ikäihmisille. Vapaaehtoistoimijat käsitetään myös kolmanneksi sektoriksi ja heitä huudetaan apuun. Hyvä ravitsemus on tärkeä tekijä läpi elämän. Vapaaehtoinen on vaitiolovelvollinen, mutta pitää tarkkaan miettiä onko moraalinen velvollisuus puuttua asioihin. Kirkkoon tullaan yhdessä, mutta alkuvirren jälkeen lapset siirtyvät alakertaan, josta sitten palaavat yhteiseen alttarihetkeen. Jossain nuorten sijoitukset vievät jo rahaa enemmän kuin vanhustenhoito. Nuoret voisivat olla tukena nykytekniikan käytössä. hengellisiä lauluja, Raamatun kertomuksia ja rukousta. Meillä on vahva salassapitoja vaitiolovelvollisuuskulttuuri ja siitä osataan muistuttaa. 1700-luvun teollistuvassa Englannissa keksittiin koota kaduilla ainoaa vapaapäiväänsä viettävät työläislapset kirkkoon, jossa heille tarjottiin soppaa, saippuaa ja sielunhoitoa. Syyspimeällä ja liukkaalla kelillä kävelyä eri suuntiin voi harjoittaa sisällä. Perhemessujen aikaan pyhäkoulua ei pidetä, sillä tuolloin lapsiperheiden toivotaan osallistuvan yhdessä jumalanpalvelukseen. Pyhäkoulua pidetään jälleen sunnuntaisin. Kortin voimassapitämiseksi on viiden vuoden kuluttua käytävä kahdeksan tunnin kertauskurssi. Opettajiksi on lupautunut kahdeksan seurakuntalaista ja tarkoitus on pitää pyhäkoulua pareittain, jolloin vuoro tulee kullekin parille noin kerran kuukaudessa. Ilmapallon tai hernepussien heittelykin saa aikaan pientä ponnistusta ja liikehdintää. Esiin on noussut monesti miete, että miten saamme vapaaehtoisen ja seuran tarvitsijan kohtaamaan toisensa. Kunnan ja Maanpuolustuskoulus ry:n yhdessä lokakuussa järjestämä kurssi maksaa muille sata euroa, ja muualla kurssin hinta saattaa olla huomattavasti korkeampi. Kurssin voimakäyttökoulutus tapahtuu koulun liikuntasalissa. Vapaaehtoisuudessa on myös vaarana joutua sidotuksi. Siellä sai tietoutta ravinnosta ja liikunnasta. Se tuo helposti riippuvaisuuden. Perinteisesti tämä tarkoittaa lapsen viemistä pyhäkouluun ennen rippikoulua. Hyvin kaksi toisilleen vierasta ihmistä saivat vuoropuhelun toimimaan ja siihen oli mukana olijoiden helppo mennä mukaan. Kurssi järjestetään kahtena viikonloppuna, 13.-14. Nykypäivänä ei oikein osata kohdata vastoinkäymisiä ja nuorten kasvukipuja perheissä. On uhkana, että usein vaitiololla suojataan omaa itseä, eikä lähimmäistä. Kurssi on avoin kaikille. Toivomme näin rohkaisevamme perheitä tulemaan yhdessä kirkkoon, kertoo lastenohjaaja Heli Kivistö Padasjoen seurakunnasta. Yrittäkäämme tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa aikuismaisesti ja annetaan tähtien loistaa. Liikunnassa ei aina tarvitse olla kalliita harrastusvälineitä. Se ei satuta, mutta tuo liikehdintää juttelun lomaan. Ikäihmiset voisivat olla nuoria kuuntelemassa tai varamummona/vaarina. Monipuolisin ja säännöllisin aterioin saat todennäköisesti riittävästi energiaa ja suojaravintoaineita. Vahvasti nousi esiin, että onko ikäihmiset ainut ryhmä, joka tarvitsee vapaaehtoistoimijoita tuekseen. Kortti 5 vuodeksi 32 tunnin peruskoulutus oikeuttaa järjestyksenvalvojan korttiin, joka on voimassa 5 vuotta. Olisiko elämänkokemusta omaavilla vapaaehtoisilla antaa heille jotain. Sunnuntain 30.9. lokakuuta Palotalolla Hannu Tukian johdolla. Toiminnassa on syytä löytää oma johtotähti. Seurakuntakodilla on messun jälkeen keittolounas, jossa on vapaaehtoinen ruokamaksu. Tämä tuottavuus ja tuloksellisuus näkyvät kiireenä ja suurena työpaineena. Syksyn ensimmäisessä pyhäkoulussa viime sunnuntaina oli mukana poikavoittoinen seitsemän hengen joukko. Ravintoaineiden tarve ei vähene, vaikka ruokahalu saattaa heiketä iän karttuessa. Työtä se ei ole, koska se on paremminkin harrastus tavata ystävää tarvitsevaa ihmistä. Eläkeliitosta Annika Toivoniemi-Matsinen ja piirin oma vapaaehtoistoiminnan vastaava Pirkko Marjavaara huolehtivat päivän ohjelmasta. Täysjyväviljaa tarpeeksi, mahdollisuuksien mukaan kasviksia ja marjoja monipuolisesti. Pyhäkoululla on pitkät perinteet. Pyhäkoulu on eräänlainen lasten jumalanpalvelus. Kaikille sopivaa seikkaperäistä ohjetta ei kannata hakea, vaan omaan makuun on hyvä luottaa. Riittävästä nesteen saannista on huolehdittava. Hälyttäviä viestejä kuullaan nuorten ja perheiden pahoinvoinnista. kansalaisten perusoikeudet, järjestyksenvalvonnan yleiset periaatteet, henkilöiden ja tavaroiden tarkastaminen, voimakeinojen käyttö ja hätäensiapu. Kurssi päättyy teoriakokeeseen. Osa pyhäkoululaisista kävi messun jälkeen hakemassa Tasaus-keräysilmapallon kirkon pihalle pystytetystä Tasaus-keräyksen myyntipisteestä.. Kurssilla käydään läpi mm. Pitää muistaa, että vapaaehtoistoiminta ei ole sairaanhoidollista toimintaa, juoksutyttönä olemista, ei rahallista avustusta puolin eikä toisin, ei työvuorolistoja. Kerhoissa ja kokouksissa pieni hernepussiheittely saattaa herättää hilpeyttä muutoin jäykkään istuskeluun. ja 20.-21. 8 n:o 38 Torstaina 20.9.2012 Pyhäkoulu sunnuntaisin kirkon kellarissa Ikäihmisistä koostunut vapaaehtoistoimijajoukko kokoontui Sysmään koulutuspäivään keskustelemaan vapaaehtoistoiminnasta. Nykyinen kiireinen elämänmeno vaatii perheiltä paljon. Kurssin hyväksytysti suorittanut ja poliisin järjestyksenvalvojaksi hyväksymä henkilö voi toimia järjestyksenvalvojana erilaisissa tapahtumissa ja yleisötilaisuuksissa sekä majoitusja ravitsemisliikkeissä. Vapaaehtoistoiminnasta liian monesti puhutaan vapaaehtoistyönä. Kasteen yhteydessä vanhemmat ja kummit sitoutuvat antamaan lapselle kristillisen kasvatuksen. Aila Heinäjoki Padasjoen kunta antaa kyläyhdistyksien aktiiveille mahdollisuuden osallistua järjestyksenvalvojakurssille ilmaiseksi. Tausta-ajatuksena tässä on se, että saataisiin kehitettyä kylien toimintaa ja lisättyä kylien tapahtumia. Se voi sisältää mm. Työelämä imee hyvin voimia. Miten kommunikoit kuuron kanssa. Kyläyhdistyksien väkeä järjestyksenvalvojakurssille Vapaaehtoistoimintaa ja terveitä elämäntapoja Annika Toivoniemi-Matsinen ja Pirkko Marjavaara neuvoivat ikäihmisiä. Pyhäkoulu järjestetään 4-11 -vuotiaille kaikkina tavallisina pyhinä messun yhteydessä kirkon kellarissa. Järjestyksenvalvoja on Suomen lainsäädännön mukaan henkilö, jonka tehtävänä on valvoa järjestystä ja turvallisuutta sekä estää rikoksia ja onnettomuuksia toimialueellaan. Järjestyksenvalvojan on oltava täysi-ikäinen, rehelliseksi ja luotettavaksi tunnettu sekä henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan tehtävään sopiva. Miten saamme madallettua kynnystä, jotta uskalletaan pyytää apua. Vapaaehtoinen: muista hoitaa myös itseäsi, niin avuntarvitsijakin nauttii. Pitää myös katsella että ihmisillä on omakin ymmärrys, mitä saa laulaa torilla ja mistä vaieta. Miten kohtaat eronneen tai lesken. Hieno mahdollisuus, joka ei välttämättä toistu, toteaa Pauliina Heinonen, joka ottaa nuokulla ilmoittautumisia vastaan. Tervetuloa pyhäkouluun, toivottaa Kivistö. Yksinkertaisilla menetelmillä saa mielekästä ja kevyempää liikuntaa. Tarkkaan on mietittävä, mikä on vapaaehtoistoimintaa ja mikä kuuluu muille. Vähemmän kuntoillut tirauttaa jopa muutaman hikipisaran. Liikkujat virkistyspäivässä Liikuntaryhmissä toimivat eläkeliittolaiset kokoontuivat Heinolaan viettämään virkistyspäivää. Tasapainokävelyä voi harrastaa vaikka vapaaehtoisvierailulla. Mikkelinpäivän perhemessussa päiväkerholaiset laulavat ja lapsille jaetaan pieni lahja. Siksi on syytä varoa tulemista liian läheiseksi. Täällä tulee vapaaehtoistoimijalle haastesarkaa, että miten huomata masennus tai toisen väsymys
Valkohäntäpeuralle on myönnetty 53 kaatolupaa. Kokenein konkari joukosta oli Padasjoella syntynyt ja täällä myös paikallisessa Predatorsjoukkueessa aikanaan pelannut Heikki Suominen. Usein ajatellaan, että täytyy olla iso pärjätäkseen lajissa, mutta taktisessa pelissä riittää erilaisia tehtäviä myös pienemmille, toteaa Kokkonen. Joukkue nimettiin tämänvuotisen kisamenestyksen perusteella. Hyökkääjillä on 4 yritystä edetä 10 jaardin matka. Syksyn hirvijahti käynnistyy ensi viikon lauantaina. Lady-cupista hopeaa Suomen joukkueessa kilpailevat 21-vuotiaan Hanna Mertsalmen lisäksi jo viime vuoden hopeajoukkueessa mukana ollut 27-vuotias Marita Nyqvist sekä uutena edustajana vasta 18-vuotias Sanna Kärkkäinen. Pelipaikkoja jenkkifutiksessa on kaikenkokoisille peHeikki Miettinen näyttää syöttömallia, Heikki Suominen vastaanottamassa. tistoiminta niin miehille, naisille kuin junioreillekin. Toissa viikonvaihteessa varmistui toinen sija enduron tämän kauden lady-cupissa. Tuntumaa ajopeliinsä hän ehti hakea vain noin kymmenen harjoitustunnin verran. Amerikkalaisessa jalkapallossa kentällä 11 pelaajaa. Pientä lisähaastetta kisaan tuo se, että Hanna joutuu lähtemään matkaan lainapyörällä oman Yamahan rekisteröinnissä ilmenneen ongelman takia. Hauska kontaktilaji, jossa kunto kohenee, tiivisti Miettinen lajin. Kaatomäärä on pysynyt samana, 8384 hirvessä jo kolmena peräkkäisenä syksynä. Lajin säännöt saattavat aluksi vaikuttaa vaikeaselkoiselta. Hyökkäyksen tehtävänä on kuljettaa pallo heittäen tai juosten vastustajan maalialueelle, ja puolustuksen tehtävänä on estää hyökkäystä. Tekonurmikentällä tapahtuneen tutustumistunnin tarkoituksena oli paitsi esitellä laji, myös saada uusia pelaajia mukaan toimintaan. Jenkkifutisjoukkue Päijät-Häme Panthers etsii lisää pelaajia Heikki Suominen, Matti Liski, Heikki Miettinen ja Ilari Kokkonen kertoivat padasjokelaiskoululaisille jenkkifutiksesta ja joukkueestaan viikko sitten torstaina. Otteluja pelataan yleensä touko-elokuussa, mutta talvellakin on yhteistreeneja. Kirkonkyläläinen pelaa linjamiehen paikkaa yleensä puolustuksessa. Heinäkuu oli rauhoitettu, mutta sen jälkeen kisoja on ollut lähes joka viikonvaihde. Itse kilpailuun osallistuu lähes 500 endurokuljettajaa yli 30 eri maasta. Päijät-Häme Panters perustettu vuosi sitten Vuoden 2011 alussa perustettu Päijät-Häme Panthers on perinteikkään Lahti Jets -joukkueen jatkaja Lahden seudulla. Itselleni lisäjännitystä tuo se, että tämä on ensimmäinen kilpailuni kotimaan rajojen ulkopuolella. Yhteislupa kattaa yli 58 000 hehtaarin metsästysalueen, josta hieman alle 50 000 hehtaaria on Padasjoella ja loput Asikkalassa ja Pälkäneellä. Ja myös naisia mukaan, kertoi Ilari Kokkonen, Oulusta tämän vuoden puolella muuttanut jenkkifutari, joka aloitti lajin parissa 2005. Jos se onnistuu etenemään 10 jaardia tai enemmän, saa se uudet 4 yritystä. Padasjoen lukion abiturientin ensi kausi jää kesken armeijaan menon takia. Yhdellä luvalla saa kaataa yhden täysikasvuisen hirven tai kaksi vasaa. Joukkueen toiminta-ajatuksena on saada PäijätHämeen alueelle elinvoimainen ja pitkäikäinen jenkkifulaajille. Hirviseurueet liikkeelle viikon päästä. Luvista seitsemän on jakamattomia lupia, jotka jaetaan seurojen kesken tarpeen mukaan, kertoo Padasjoen Riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Timo Holm. Six days enduro on iso kisatapahtuma, joka kokoaa Saksin osavaltioon Chemnitzin kaupungin ympäristöön ensi viikolla noin 300 000 kisaturistia. Tuolloin maailmanmestaruudet ratkottiin Suomessa Kotka-Haminan seudulla. Pantterien edustusjoukkuees ta oli mukana myös Mat ti Liski. Myös hänen pikkuveljensä Joonas on joukkueen jäsen. Hirvilupia on seitsemän vähemmän kuin viime vuonna. Hirvenmetsästys jatkuu vuoden loppuun asti, mutta kausi päättyy useimpien seurojen osalta jo aiemmin. Se yhtä turvallinen laji kuin muutkin pallopelit, ja loukkaantumiset ovat harvinaisia. Joukkue, jolla on pallo hallussaan, on nimeltään hyökkäys ja vastustaja puolustus. Padasjokelainen osallistuu six days enduroon nyt toista kertaa: viime vuonna Mertsal mi oli mukana MMhopeaa Suomelle tuoneessa joukkuees sa. Padasjoella on tälläkin hetkellä lajin harrastajia, vaikka Predators ei enää ole toiminnassa. Itse ajamisen lisäksi kilpailijat joutuvat tekemään itse myös kaikki ajokkiensa huoltoja korjaustoimet. Padasjoen Moottoriurheilijoiden Hanna Mert salmi ajaa ensi viikolla enduron joukkuemaailmanmestaruudesta Suomen naisten maajoukkueessa Saksassa. Lahtelainen oli perustamassa Päijät-Häme Panthersia talvella 2011. Sitä varten tässä promotaan, että saataisiin junnujoukkue kasattua Lahden alueelta. Peli on jaettu neljään neljännekseen, joista jokainen kestää 12 minuuttia. Hanna lähtee kisaan odottavaisin mielin: Ennakolta kovimpia vastustajia ovat Ranskan ja Saksan tytöt, mutta kun on pitkä kisa niin mitä tahansa voi tapahtua. Päijät-Häme Panthersin iskuryhmä kävi Padasjoella esittelemässä amerikkalaista jalkapalloa yhdeksäsluokkalaisille ja muutamalle lukiolaiselle. Padasjoelle on myönnetty täksi vuodeksi 91 hirvenkaatolupaa. Saksassa naisilla on edessään niin fyysisesti kuin henkisestikin vaativa kisaviikko: ajokilometrejä kertyy kuuden päivän aikana noin 1 400 ja ajotunteja päivittäin 6-8. Koulun ja työn ohella kaikki vapaa-aika menee joko kisoissa tai treenaamiseen, kertoo Lahdessa fysioterapeutiksi opiskeleva Mertsalmi. Virallinen pelikenttä on 100 jaardia pitkä ja 53 jaardia leveä (yksi jaardi on noin 0,91 metriä). Heikki Miettinen aloitti Pantherseissa kesällä 2011, ja nyt takana on ensimmäinen kausi kakkosdivarissa. Valkohäntäpeuraa saa metsästää tammikuun loppuun saakka. Vuosikymmenen verran amerikkalaista jalkapalloa pelannut Suominen on kerinnyt pelata Varkaudessa, Porvoossa ja Sipoossa ennen Panttereihin liittymistään. Toinen yleinen luulo on, että jenkkifutis on kovin riskialtista. Lisäksi Miettinen käy kuntosalilla. Lahtelaisvieraat laittoivat koululaiset harjoittelemaan aluksi pallon haltuunottoa ja sen kanssa juoksemista, sen jälkeen tuntumaa lajiin haettiin lippupallopelillä. Rooleja vaihdetaan useaan kertaan pelin aikana, ja se joka pelin lopussa on kerännyt eniten pisteitä, voittaa ottelun. Padasjoen yhteisluvassa on mukana kaikkiaan 18 seuruetta, joista 16 on Padasjoelta ja kaksi Asikkalasta. Mekaanikot saavat antaa neuvoja vieressä ja ojentaa työkaluja, mutta eivät koskea pyörään. Ainoastaan tankkauk sessa saa käyttää avustajaa, kertoo Hanna. Suurin osa seurueista lähtee hirvimetsälle heti syyskuun viimeisenä lauantaina, jotkut lykkäävät jahdin alkua lumen tuloon saakka. Hanna on ajanut tänä vuonna paljon sekä motocrossettä endurisoja. 9 n:o 38 Torstaina 20.9.2012 Hanna Mertsalmi enduron MM-joukkueessa Hanna Mertsalmi puolustaa Saksassa viimevuotista enduron MM-joukkuehopeaa
Mutta sittemmin keisarivallan virkaelimistössä havaittiin, että ne kuljettavat tullaamatonta tavaraa rajan yli, eivätkä maksa muutakaan kauppaveroa, joten ne joutuivat kuin vainon alaisiksi. tundrakurmitsoilla, meriharakoilla ja eri sirrilajeilla. Niitä kulkeutuikin läpikotaisin kautta maan mutta yleisesti vaan maaseudulle. Ensi alkuun ne saivat hyvän aikaa harjoittaa rauhassa kaupusteluaan. 25 kop., 22 ¾ kyynärt musta vihtorin 4 rp. joukkoistamista, jossa kerätään ihmisten tietoa, taitoa ja kokemuksia verkkoon avattavan tehtävän avulla. Muuta: 2 peiliä 10 kop., 11 Lakin lippuva 40 kop., liivin nappia 30 kop., 1 puntti nöriä 20 kop., 3 tusina sorttukin nappia 30 kop., 1 Remppu 20 kop. muistutetaan, että Lahti on ensi vuonnakin muotoilukaupunki. 78 ½ kop., 15 ½ kyynärt Harmapohiast Karttuna 1 rup. 10 n:o 38 Torstaina 20.9.2012 Päijät-Hämeen liiton teettämän tuulivoimaesiselvityksen mukaan potentiaalisia tuulivoimaloiden sijoituspaikkoja Padasjoella ovat mm. Se on todiste ja samalla luettelo erään rajantakaisen reppurikauppiaan repun ja sen sisällön takavarikoimisesta joka oli tapahtunut yli sata vuotta sitten. Tulevaisuustyön vuoropuhelua varten on perustettu avoin verkkosivusto, joka kokoaa hankkeen artikkelit, tapahtumat ja työn alla olevan aineiston kiinnostuneiden kommentoitavaksi ja jalostettavaksi. Liikenne on suurta, ja kun autot ja mopot jäävät puskien katveeseen, syntyy usein vaaratilanteita. Vaatekauppiaiden kanninlaite oli nahasta neulottu melko kookas reppu. Padasjokelainen Mari Pulkkinen luennoi 17.10. 2010 laskettiin Linnasaaressa lähes 2000 muuttavaa allia ja 8-9.10.2011 yli 1 000 allia. 40 kop., 2 punaist liina 40 kop., 3 pumbulist liina 45 kop., 5 Ristkirjava pumbul liina 1 rup. Ne on merkitty karttoihin muutospainealueina. aiheesta ”Kuolemasta kipeä, surusta sairas – läheisestä luopuminen osana ihmiselämää”. Lain pykälät ovat silloin kuin tällöinkin olleet ankaran tunnottomat. luennon aiheena korutaide, 9. Jonka nim oli iivana hokkinen koreski dalon isändä anttikankelin kuvernörin Länisd. 25 kop., 3 Harmaa liina 1 rup. 65 kop., 12 kyynärt punasen Runia vihtorin 1 rp. Birdlifen selvityksen mukaan alli on luokiteltu maailmanlaajuisesti vaarantuneeksi ja pilkkasiipi maailmanlaajuisesti erittäin uhanalaiseksi. Hyvin sijoitettujen voimaloiden vaikutukset linnustolle ovat vähäisiä, mutta huonosti sijoitetuilla voi olla merkittäviä vaikutuksia alueen linnustolle. Useampi heistä kaupitsi yksinomaan vaatetavaraa, mutta oli sellaisiakin, jotka kantoivat laatikkomaista n.s. Ne jotka kaupitsivat yksin omaan vaatetta niin niitä sanottiin ”liinaryssiksi” ja sekalaisitavarain kauppiaita, siis konttia kantavia ”harjuryssiksi”. Harvoin ne kaupustelijat kylläkin joutuivat menettämään tavaransa, mutta kuitenkin tapauksia että niinkin sattui. Niitä kaupustelijoita nimitettiin yleisesti kansan keskuudessa ”reppuryssiksi”, mutta se nimitys jaettiin tavaraan nähden kahdellakin tavalla. Suomen viranomaisille tuli määräys että niiden rajantakaa tulleitten luvattomien kaupustelijoitten kauppatavarat oli sakosta takavarikoitava, siis otettava väkipakolla pois, luovutettavaksi isäntävaltiolle. Kirkkosilta on peittymässä puihin ja pensaisiin. Päijät-Hämeen liiton esitys uudeksi maakuntakaavaksi on nähtävillä kunnanvirastolla. Päijänne on erittäin merkittävä muuttoreitti kahlaajille ja vesilinnuille. Alueen maakunnan liitot kutsuvat kaikki toimijat päättäjistä ja asiantuntijoista kansalaisiin mukaan suunnittelemaan tulevaa. Myös facebookia hyödynnetään aktiivisesti. Päijät-Hämeen liitto ja Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys selvittävät parhaillaan yhteistyössä voimaloiden linnustovaikutuksia. Tuulivoimapuistojen linnustovaikutukset Kun Suomi joutui Venäjän vallan alaisuuteen 150 vuotta sitten, ja kun valloitussodan jälkeen elämä ja olot olivat rauhoittuneet niin kohta olojen rauhoituttua alkoi tänne Suomeen kulkeutua rajan takaisia Vienan ja Aunuksen karjalaisia n.s. Työryhmän laatiman väliraportin mukaan sekä Kellosalmen että Virmailan tuulivoima-alueet soveltuvat linnuston kannalta arvioituna huonosti tuulivoiman rakentamiseen. Hollolan kunnanvirastolla luentosarja Hyvää elämää etsimässä alkaa 3.10. 7 ¾ kyynärt Potelli viherjäist verka 7 rup. Meille kirjoitettiin Pulkkinen luennoi surusta Tulevaisuus rakentuu joukkoistaen. Ne kulkivat jalkaisin ja kuljettivat kaupattavaa tavaraansa kantaen. Olihan siellä lisäksi hiukan pipaalitavaraakin, niinkuin todistuksesta selviää. Kirkkojoen vanhan kivisillan ympärillä olevat lukuisat kasvit ovat paitsi turvallisuusriski, myös esteettinen haitta, toteaa soittaja. Tänä vuonna on valtakunnallisesti merkittäviä määriä havaittu mm. Päijät-Häme, Uusimaa ja Kanta-Häme vetävät syksyn aikana yhteisen, laajan metropolialueen kattavan tulevaisuustarkastelun, joka kantaa nimeä ”Siivet ja juuret”. 8-9.10. Mahtoipa Iivana Hokkisen sisua kirvellä tapahtuman tuottama kolaus, lähtiessään tyhjänä miehenä kotiseutuaan kohden. Syksyn 2011 aikana Linnasaaren ja Virmailan havaintopisteissä havaittiin yli 320 muuttavaa pilkkasiipeä. Liinoja: 19 Ristkirjavat liina 11 rup. Niiden syysmuutto haarautuu Padasjoen pohjoisrajan paikkeilla niin, että osa linnuista jatkaa Virmailansaaren pohjoispuolelta lounaaseen ja länteen ja osa kääntyy etelään ja jatkaa Päijännettä pitkin. ”harjurin konttia”. Liitekartoista näkyvät myös alueet, joita pidetään mahdollisina tuulivoima-alueina. (Topias Leivo) Kirjoitus lienee vuodelta 1959. Silloisen hopearuplan arvo taisi vastata neljää nykyistä Suomen markkaa. Syksyn muut luen not Hollolassa keskittyvät hyvään vanhenemiseen, omaehtoisen taiteen merkitykseen ja ikääntyvien muotoilukonseptiin. Toivo Heikkinen Nämä tuulivoimalat on kuvattu Haapsalussa. 55 kop., 11 kyynärt rudulliist musta vihtorin 1 rup. Se oli niin kookas kuin aimo lehmän maha, joten tavaraa täynnä ollen siinä olikin kantotaakkaa miehelle kylläksi asti. Iivana Hokkiselta riistetty reppu sisälsi melko ison tavaramäärän. Vertailun vuoksi mainittakoon, että kyseisenä aikajaksona tätä suurempia muuttomääriä laskettiin koko Suomessa vain 17 muussa paikassa. otsikolla Mielen hyvinvointi. Ne kaupitsivat sekalaista tavaraa kuten vaatetta, rihkamaa ja jopa lääketavaraakin oli joukossa, nimittäin hokmannia, kamferttia, hajupihkaa, Turkinpippuria, y.m. Tulevaisuuskeskustelun teemoja ovat asuminen, liikkuminen, hyvinvointipalvelut, kilpailukyky, koulutus, ympäristöasiat ja kauppa. Suunnittelutyössä käytetään menetelmänä mm. Sitä toimenpidettä täällä Suomessa kylläkin paheksuttiin, mutta määräystähän oli noudatettava. Päijät-Hämeen Lintutieteellisen yhdistyksen puolesta linnustoselvitystä laatii biologi, FM Esa Lammi, jonka lisäksi arviointia suorittavaan projektityöryhmään kuuluu 20 maakunnan linnuston hyvin tuntevaa lintuharrastajaa. Nyt myös näköala hoidettuun Kirkkopuistoon ja joen ranta-alueelle peittyy. Lahden Aikuiskoulutuskeskuksessa on 25.9. Vilkkaimpana päivänä pilkkasiipiä laskettiin reilu 100. Kuuluen toimipiiriin harvaan asutut syrjäkulmatkin. Työryhmä arvioi, mitkä potentiaalisista tuulivoima-alueista sijoittuvat kohteille, joissa niistä todennäköisesti aiheutuisi haittaa linnustolle. Varmuudella Päijänteen merkitys tärkeänä muuttoreittinä on vielä suurempi kuin mitä edellä olevat luvut kertovat, sillä Padasjoella muutontarkkailupäiviä on selvästi vähemmän kuin esimerkiksi rannikkoalueiden hyviksi tiedetyillä muuttopaikoilla. Silloisena aikana oli mittayksikkönä kyynärö ja Suomenkin rahana rupla ja kopeikka. Asiapaperin sisältö on seuraava: ”Se 18 päivä helmi kuda otin minä yhten Rempun pois. T. Takavarikoimisen oli varmaankin toimittanut joku silloisen nimismiehen alainen ”komsarjus”, ilmenee ainakin luettelon kirjoituksen tyylistä ja muodostakin. 80 ½ kop., 15 kyynärt punasen Runia sörttingiä 1 rup. Vesilintujen määrä voi parhaina syysmuuttopäivinä yltää tuhansiin ja kahlaa jien määrä satoihin yksilöihin. Näytteeksi jäljennän mainitun paperin sisällön, maininnan ja merkinnän mukaisena, josta ilmenee myöskin tavaramäärä laatuineen ja hintoineen. L. lokakuuta muotoilun etiikka, 30. lokakuuta lasimaalaustaide, 13. Tutkimusten mukaan voimalat häiritsevät lintuja kahdella tavalla: linnut voivat törmätä voimaloiden roottoreihin ja toisaalta linnut voivat välttää pesimistä ja ruokailua voimaloiden lähistöllä. 55 kop., 3 ½ kyynärt musta sörttinkiä 19 kop., 2 kyynärt Harmapohiast sörttinkiä 20 kop. kulkukauppiaita. Päijänteen länsirantaa pitkin muuttaa myös runsaasti pikkulintuja. Toivottavasti ainakin ne, joiden elämään mahdolliset tuulivoimalat tulisivat vaikuttamaan, kävisivät tutustumassa asiaan tarkemmin. Päijänteen määrä oli ylivoimaisesti suurin koko Keskija Etelä-Suomessa. 2 Suomulliis silkkiä 3 rup., 4 musda Ristkirjava silkiä 8 kop 50 kop., 3 Ristikirjava silkiä 3 rup 50 kop., 2 musta silkiä 2 rup. Kellosalmen/Kauratteen ja Virmailan alueet. Tuulivoimaloita ei pitäisi pystyttää lintujen tärkeille muuttoreiteille, muutonaikaisten kerääntymisalueiden tai tärkeiden pesimäalueiden, kuten kosteikkojen lähelle. Näitä suurempia lukemia laskettiin vain merialueilla. marraskuuta Lahden kaupunkiympäristön tutkiminen ja 27.11. 75 kop. 2 ¼ kyynärt musta verka 2 rp. Päijänteen merkitystä tärkeänä muuttoreittinä kuvaamaan otan harvinaisista lajeista allin ja pilkkasiiven. Lisäksi järjestetään asiantuntijoiden tulevaisuustyöpajoja. sen tapaista. Ne sijaitsivat pääasiassa rannikolla. Katselen vanhaa, kellastunutta arkiston paperia. 50 kop., 2 musta Ristkirjava liina 50 kop. Linnuston kannalta voimaloiden sijoittelu on tärkeää. Maakuntakaavaesityksestä on mahdollisuus antaa oma lausuntonsa tämän kuun loppuun mennessä. Ne ovat 100 m korkeita ja siiven pituus on 50 m. Entisajan reppureista Nurkkasihteerin ajoilta, osa XLVXI Meille soitettiin Wellamo-opisto järjestää Lahdessa ja Hollolassa avoimen luentosarjan, joka sopii monenikäiselle yleisölle, vaikka kuuluukin ikääntyvien yliopistotoimintaan. Yhteen laskettuna tulee: Kangasta 156 kyynäröä (94 mtr.) ja liinoja kaikkiaan 55 kappaletta. 50 kop., 64 kyynärt Ristkirjava pumula tykiä 9 rup. Muutto tapahtuu järven selällä usein matalalla ja parvet ylittävät matalalla myös Virmailan ja Kellosalmen alueet
klo 11.00-16.20 Pääkohderyhmänä alle 65-vuotiaat, mutta myös muut halukkaat ovat tervetulleita. 552 7522, sähköposti: toimitus@padasjoensanomat.fi Ilmoitukset, tilaukset ja osoitteenmuutokset: Leena Nurminen, puh. Erikoispiimän käyttäjien huomioon: Sateinen ja kolea syksy aiheuttaa karjoissa erilaisia sairauksia, mm. Palvelevan meteorologin puhelinnumero 0600 1 0600 (3,98 / min + pvm) Torstaina Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina 12 12 12 11 12 10 10 11 12 13 11 11 12 11 12 12 11 12 12 12 Sahtiseura Humalan SYYSKOKOUS pe 28.9. Uusittu mm. 11 n:o 38 Torstaina 20.9.2012 Tilaa lahjaksi tai itsellesi PADASJOEN SANOMAT Tilaan Padasjoen Sanomat kestotilaus 12 kk määräaikaistilaus 12 kk määräaikaistilaus 6 kk määräaikaistilaus 9 kk 56,00 . Vapaa-aikatoimi PADASJOKI, Keskusta 3h, k, kph, las.p 72,5m 2 Koivutie 7 A. Avustusanomuksiin tulee liittää vuoden 2013 toimintasuunnitelma sekä vuoden 2011 toimintakertomus, tuloslaskelma ja tase. Varaa aikasi numerosta 0400 459991 Padasjoen Sanomat 50 vuotta sitten Postikortti vuosien takaa Tämä Jukka-Pekka Lehtisen postikorttikokoelmista löytyvä kortti on osoitettu pastorska Rosa Kalliolle Längelmäelle. syyskuuta uimahallilla alk. Kortti on lähetetty Padasjoelta. + ALV 23 %. Levikki 3675 (99/-/-/1) LT 2011 Päätoimittaja: Jaana Tanner puh. 3 kk 19,50 e Pohjoismaihin ja muualle Eurooppaan 12 kk 70 € Alle 25 . päivänä Sateisen kesän kummallisuuksia. www.padmu.fi p.5370025 Keskustie 16, Padasjoki DUUDSONIT TULI KYLÄÄN! Kalossit koot 37-45 vihreä, pinkki ja musta TULOSSA myös isäntä ja emäntä kumisaappaat aikuisille ja lapsille sekä aamutossut aikuisille! Patron TYÖSUKAT Hofler KÄSINEET 3,90 10,2 pr pr 25,Ähtärin PUOLUKKAA 5 kg:n ltk tarjoushintaan, lapin LAKKAA pe 21.9. Kaavamuutosalue sijaitsee Kellosalmen kylässä, Päijänteen Harmoistenlahdella, Vähäsalon pohjoisrannalla. Kuhmoinen Padasjoki n ti Tuulos Sysmä Asikkala Lahti Hollola Kuhmoinen Padasjoki n ti Tuulos Sysmä Asikkala Lahti Hollola Kuhmoinen Padasjoki n ti Tuulos Sysmä Asikkala Lahti Hollola Kuhmoinen Padasjoki n ti Tuulos Sysmä Asikkala Lahti Hollola Sää. Padasjoella 14.9.2012 Padasjoen kunnanhallitus Kalakerhon SYYSKOKOUS Mainiemessä 10.10.12 klo 18.00 alkaen. /pmm Rivi-ilmoitus 3,50 . Jättöajan päättymisen jälkeen vastaanotetuista ja julkaistuista ilmoituksista perimme lisämaksun, 4 . Pitkiä kauroja tuli joku aika sitten miltei joka päivä. kerroksessa heti VAPAA siisti peruskuntoinen kolmio. /pmm Tekstissä ja tekstin jälkeen 1,15 . klo 20-01 KARAOKE P. Puhelimessa vastaanotettuun ilmoitukseen tulleesta virheestä ei vastata. (03) 552 7500, sähköposti: ilmoitukset@padasjoensanomat.fi Konttori avoinna ma-pe klo 9-16. Hinta 35€, sisältäen myös henkilökohtaisen neuvonnan. Välitämme ilmoituksia kaikkiin Sanomalehtien liiton jäsenlehtiin niiden omilla hinnoilla. Edullisella hinnalla oma koti, remontoi oman makusi mukaan. pelimanni-ilta: tunnelmallista musisointia, nokipannukahvia... Tarkkailusta ja varoituksista huolimatta saattaa silloin tällöin päästä meijeriin lääkityn lehmän maitoa ja juuri siihen maitoerään, josta valmistetaan erilaisia hapatteita apuna käyttäen piimää. Tänä kesänä, jolloin veden jumalatar ”Ester” (siteeraan erästä virkaveljeäni) on ollut erittäin anteliaana, on toimitukseemme saapunut mitä ihmeellisempiä kasvamisoikkuja. 9 kk 48,50 e 6 kk 35 . 61,50 . 03-556 5214 N. 400.000 suomalaisella on osteoporoosi, useimmilla tietämättään. 35,00 . Läpitalon huoneisto, lasitettu parveke. Padasjoella LUUSTONTIHEYSMITTAUS Suomen Luustonkunto järjestää luustontiheysmittauksen 27. /rivi TILAUSHINNAT 1.1.2012 Hinnat sisältävät ALV 9 % Kotimaa: Kestotilaus 56 . /pmm Takasivu 1,20 . Lehden suurin vastuu ilmoitusten julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Tässä se on! Omaan kotiin tai vaikkapa vuokralle pienkerrostalon 3. klo 10 alk. klo 18 alk. Käytetyt lääkkeet ovat niin voimakkaita, että ne tuhoavat myöskin maitohappobakteerit jolloin ei saada kunnollista piimää. (03) 552 7500, telefax 552 7525. Pöytäkirja pidettiin yleisesti nähtävänä 14.9.2012. Ilmoitukset jätettävä tiistaihin klo 14 mennessä. Testit ovat maksuttomia. utaretulehduksia, joita joudutaan lääkitsemään penisilliinillä ja muilla antibiooteilla. klo 18.30 kerholla. laskuun lisätään laskutuslisä 4 . Puh. klo 18 Onnenmyyrässä. Viime viikolla kertoi rouva Anna Heino löytäneensä Toritun tien varresta pihlajan oksan, jossa oli sekä marjaettä kukkaterttu. Koivutie 8. Perjantaina syyskuun 21. Mh 32.000€, vh 46.059€. Anomukset tulee toimittaa 12.10.2012 klo 15 mennessä hallintojohtajalle osoitteella PL 35, 17501 Padasjoki. P ad as joen Sahtiseu ra ry Humala 2 1 1 Tervetuloa! Vanhalla Savotalla tapahtuu, Pimiäntie 1, Rautajärvi Pe 21.9. La 22.9. käyttövesiputket ja kylpyhuoneet. Saajan nimi Osoite Maksajan nimi Osoite KIRJE N :o 38 20 .9 .2 01 2 PADASJOEN SANOMAT TUNNUS 5014005 17500 VASTAUSLÄHETYS Padasjoen Sanomat maksaa postimaksun ISSN 0784-6568 PL 3, 17501 Padasjoki. Lahti Tilaukset ja osoitteenmuutokset myös netissä www.padasjoensanomat.fi LIIKUTTAAKO KUNTOSI -TESTIT Kullasvuoren koulun liikuntasalissa ma 1.10. Tervetuloa! K I E VA RI AI JA KK A La 22.9. klo 10.00. Vapaa pääsy www.vanhasavotta.yrittaa.fi Joka päivä lisukkeita! Muutokset mahdollisia. 20.9.2012 Padasjoen kunnanhallitus KUULUTUS Padasjoen kunnanvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 10.9.2012 Keulainmetsän ranta-asemakaavan muutosehdotuksen. Kouluruokailu 24.-28.9. + alv Paino: Lehtisepät Oy, Pieksämäki YHTEISÖJEN TOIMINTA-AVUSTUKSET vuodelle 2013 ovat haettavina. Luuston kunto selviää vain mittaamalla ja siihen voidaan vaikuttaa ikään katsomatta ravinnolla ja ravinteilla. 48,50 . puintipäivä/tuottajatori, metsäja peltotyöperinteitä, vanhoja koneita, perinnetyönäytöksiä, perinneasujen ja -saappaiden myyntiä... Ilmestyy torstaisin. 12 kk 61,50 . 552 7521, sähköposti: toimitus@padasjoensanomat.fi Toimitus: Sari Heliövaara, puh. Ma Ti Ke To Pe Pyttipannu Kalavuoka Hernekeitto Broilerpasta Mannapuuro. Padasjoen Moottoriurheilijat ry:n SYYSKOKOUS ke 10.10. Katkaistun lehtitilauksen tilausmaksuja ei palauteta. www.padasjoensanomat.fi Käyntios. Padasjoen torilla klo 14-15. ILMOITUSHINNAT 1.6.2011 Hintoihin lisätään ALV 23 % Etusivu 1,25 . SOVI ES Kristiina Taivalvuo 0400 714358 AsuntoArea Oy, Mariankatu 15, 15110 Lahti
Tässä kilpailun 2. 4 ,90 Biolan Syksyn PK-Lannoite 25L Tehokas koostumus; sopivasti eloperäisessä muodossa olevaa fosforia ja runsaasti kaliumia sekä hiven ravinteita, jotka varmis tavat kasvien hyvän talvehtimisen. Täällä on veneluiskat ja kaikki viimeisen päälle, kehui Oksiala. 12 n:o 38 Torstaina 20.9.2012 Kolmetoista kalaa ei ole kovin iso saalis, varsinkin kun uistelemassa oli niinkin iso porukka kuin 141 venekuntaa eli käytännössä kolmisensataa kalamiestä. Syksyn ohjelmassa on muutama pienempi uistelukisa. Näyttävä koko 25–30 cm. Kilpailun suurin kala, 4 435 grammaa painanut 68-senttinen järvitaimen, nousi Päijänteestä sunnuntaiaamuna. Yleisö seurasi kiinnostuneena punnituksia. S-ETU Calluna Kaunis kanervalaji, joka säilyttää värinsä lähes koko talven, kun kastellaan säännöllisesti pak kas ten tuloon asti. Mitat: 51 x 51 x 117 cm. Kilpailun jo useana vuonna järjestänyt Järväri ry palaa Padasjoelle palkintoineen jälleen ensi syyskuun kolmantena viikonloppuna. Uistimeen käyneet kalat olivat kaikki istukkaita. Koska mikään venekunta ei saanut saalista molempina kisapäivinä, suurin saalis myös riitti kokonaiskilpailun voittoon. Punnituksen yhteydessä saaliskaloista otettiin suomunäyte. 3 kpl / 7 ,50 Multasormi tekee hyvää pihallesi! Tulppaani Double Difference Upeita, kerrottuja punaisen eri sävyjä olevia tulppaaneja. Toisaalta saaliskalat olivat sitten sitäkin isompia. AGRIMARKET PADASJOKI Taulun teollisuusalue, Sähkötie 2. 3 ,50 Calluna Trio Pirteän raikas kanerva, 3 eri väriä samassa 12 cm ruukussa. Säilyttää värinsä lähes koko talven. suurin kala, 3 925 g. 20 ,90 (0,836 €/l) Norm. Etusi S-Etukortilla –16%. 8-17, la 9-13. Kokeen järjestäjänä toimivat yhteistyössä Suomen sileäkarvaiset noutajat ry ja Suomen Noutajakoirajärjestö ry. Puh. Pu he lu n hi nt a 8, 28 sn t/p uh . Pu he lu n hi nt a 8, 28 sn t/p uh . Avoinna: ark. 66 senttiä pitkä ja 3 860 g painanut järvitaimen iski salakkasyöttiin pienen sadekuuron jälkeen viiden aikaan. Suomen parhaat jäljestyskoirat omistajineen ja muut jäljetyksen harrastajat kokoontuvat arvokisoihin Padasjoel le. Ensi vuonna sama paikka, sama aika Padasjokelaiset jäivät kotikenttäedustaan huolimatta tällä kertaa tyystin ilman saalista. Padasjoki kuuluu Salpausselän piiriin, jonka edustaja SM-kisoissa on pitkäkarvainen kääpiömäyräkoirauros Aavistuksen Uroteko, om. H in na t vo im as sa 30 .9 .2 01 2 sa ak ka ta i ni in ka ua n ku in ta rjo us er än tu ot te ita rii tt ää . 010 768 4300. Pu he lu n hi nt a 8, 28 sn t/p uh . asti. Lauantai-iltana punnitukseen tuotiin 7 kalaa ja sunnuntaina iltapäivällä 6, muut punnituspaikalla ilmoittautumassa käyneet jäivät nollille. Satunnaiset saaliit voitti SM-joukkuekultaa 85 gramman erolla kakkoseksi tulleeseen. + 11 ,9 9 sn t/m in ka ik is ta lii tt ym is tä . 179 ,Lehtiharava Perinteinen lehtiharava metallipiikeillä. + 11 ,9 9 sn t/m in ka ik is ta lii tt ym is tä . Joroisista, Muuramesta ja Varkaudesta kotoisin olevat Suomen mestarit ovat vuosia kalastaneet yhdessä. Joukkueen ensimmäinen SM-kulta toi mukanaan myös Ruotsin reissun. Kolmetoista kalaa kahdessa kisapäivässä Ari Oksiala, Ari Turakainen ja Reijo Airaksinen yksivät SM-voittoon ainokaisellaan. Lottoahan tämä on, jokaisessa venekunnassa olisi ollut taitoa saada iso kala, mutta tuurista on paljon kiinni. + 11 ,9 9 sn t/m in ka ik is ta lii tt ym is tä . Metsästyskoirat SM:ssä Taruksella Meiltä saa Bonusta! www.multasormi.. Pu he lu n hi nt a 8, 28 sn t/p uh . Ennen SM-kilpailua on ollut karsintakoe jokaisessa piirissä. + 11 ,9 9 sn t/m in ka ik is ta lii tt ym is tä . Sipuli koko 11/12. Kokeen keskuspaikkana toimii Suomen pelastusalan keskusjärjestö SPEK:in kurssija leirikeskus Palotarus. Eteläja Keski-Päijänteen kalastusalue tutkii, millainen on ollut kalan elinkaari. Lauantaina kennelpii rien nimeämät 19 koirakkoa, yksi kustakin kennelpiiristä, osallistuvat karsintakokeeseen, josta parhaat kuusi koirakkoa jatkavat sunnuntain finaaliin. Päijännehän on meille oikeastaan kotivesi ja Padasjoki ylivoimaisen paras paikka järjestää kilpailuja. Säilyttää värinsä lähes koko talven. Etu voim. Osallistumismaksuilla on hankittu ja hankitaan jatkossakin lisää uisteltavaa eli kalanpoikasia Päijänteeseen. 3 ,50 UUTUUS Lämpö kompostori Aerobin 200 L Lämpökompostori ympärivuotiseen kotitalous ja puutarhajätteen kompos tointiin. Tilavuus 200 l. Vuoden 2012 Metsästyskoirien jäljestämiskokeen suomenmestaruuskilpailu järjestetään 21.–23. 24,90 €. Voittokala nappasi raksisyöttiin sunnuntaina klo 7.40 aikaan Virmailanselällä Paatsalon itäpuolella kuuden metrin syvyydessä. Väsytettiin sitä 10-15 minuuttia, muisteli Oksiala palkintojenjakoa odotellessa. Sen verran saivat järvilohikalojen SM-uistelukilpailuihin osallistuneet saalista kahden kisapäivän aikana viiime viikonloppuna. Koko kisan 3. Reilu koko 16/19 cm. Kilpailu alkaa molempina päivinä aamukahdeksalta ja palkintojenjako on lauantaina noin klo 18 ja sunnuntaina noin klo 16. 30.9. Elina Vaittinen & Simo Wright. asti. Timo Järvinen, Pauli Kolehmainen ja Gea Bäcklund uistelivat lauantain isoimman kalan. isoin kala toi Kaipola-joukkueelle SM-pronssia. Puuvarren pituus 140 cm. 10 sipulia/pss 3 ,70 /pss Norm. Kuluneena kesänä miehet eivät ehtineet yhdessä järvelle, mutta Padasjoen SM-kilpailu on kaveruksille jo perinne ja samalla maan parhaiden uistelijoiden kokoontumisajot. syyskuuta Tarusjärvellä. 3 kpl / 7 ,90 Kellokanerva Perinteinen kellokanerva sopii pihalle ja parvekkeelle, ruukkuistutuksiin ja haudoille. Pihalle ja parvekkeille, syys istu tuksiin, ruukkuihin ja haudoille. Hyvinsyöneen näköinen, lihava kala. Suomen mestareiksi uisteli Team Jallu*** kipparinaan Ari Turakainen ja miehistönä Ari Oksiala sekä Reijo Airaksinen. 4,95€ Etusi S-Etukortilla –25% Etu voim. S-ETU S-ETU Calluna Trio Pirteän raikas kanerva, 3 eri väriä samassa 12 cm ruukussa. 30.9