Ensimmäistä kertaa järjestetty Metsätori-tapahtuma kokosi yhteen laajan joukon metsäalan toimijoita puuta ostavista firmoista metsäpalveluyrittäjiin. Uudellamaalla peräti 40 prosentissa leimikoista löytyy maannousemaa. Hyvän puukauppatilanteen seurauksena Padas joen metsissä hakkuumäärät ylittävät jo vuotuisen kasvun. klo 14–18 Padasjoen seurakuntakoti Uimalantie 2 OJENNA KÄTESI. Kaikki yli 5-senttiset rungot käsitellään kesähakkuiden yhteydessä harmaaorvakkatai urealiuoksella. Kirjanpainajan iskeymän voi tunnistaa hienosta ruskeasta purusta rungon tyvellä tai pinnalla. Juhani Mäkinen Jonninkoski Oy:stä esitteli Metsätorilla motoa ja sen giljotiinia, joka on suunniteltu energiapuun korjuuseen. Taulunmäentie 1, p. Muista virallinen henkilötodistus. Padasjoki ei kuulu vielä pahimpaan kirjanpainaja-alueeseen, mutta täälläkin metsänomistajien on syytä olla varuillaan ja tarkkailla etenkin hakkuualueiden reunapuita. Toinen etenkin vanhoja kuusikoita uhkaava vaara on tyvilaho, joka tunnetaan kansankielellä myös maannousemana. Palkkatukea yhdistyksille Kunta ryhtyy maksamaan harkinnanvaraista palkkatukea padasjokelaisille yhdistyksille ja kolmannen sektorin toimijoille työvoiman hankintaa varten. Kukaan ei osaa sanoa, miten pitkään hinnat jatkavat nousua ja romahdus voi tulla yhtä yllättäen kuin hintojen nousu on tapahtunut, sanoo MHY Päijät-Hämeen toiminnanjohtaja Jari Ylä-Talonen. – Keskikesällä oli turhan kuuma raivaushommiin, mutta heti kun viileni, oli pakko päästä metsään raivurin kanssa, kertoi Tevajärvi. Palokunta sai rajattua palon, eikä paalauskonetta vetänyt traktori vaurioitunut. Myös metsänomistajia poikkesi torilla tasaisena virtana. – Hollolassa ja Heinolassa on tällä hetkellä käynnissä neljä kiireellistä hakkuuta kirjanpainajatuhojen takia, kertoi Yli-Talonen. Paalauskoneen lisäksi liekit levisivät myös pellolla olleeseen kuivaan heinään pienellä alueella. Padasjoen luonnonystävät. Padasjoella tilanne ei ole vielä kovin paha, mutta täältä etelän suuntaan jo Asikkalan puolelle on laajoja tuhoja. 200 L, UV-suoja, elintarv. Padasjoen paikallislehti vuodesta 1950 Irtonumero 1,80 € N:o 34 Torstaina 23.8 . Mukana olivat lisäksi Metsänhoitoyhdistys PäijätHäme, Metsäkeskus sekä Padas joen kunta. Hälytys pellolle tuli illalla kello 19 aikaan. Yritys korjaa metsänhoitoyhdistykselle energiapuuta, joka menee Lahti Energian syksyllä 2019 aloittavalle biovoimalaitokselle. Kirjanpainajan valtaamat puut on kaadettava ja kuorittava tai kuljetettava pois metsästä. • Luovuttajainfo 0800 5801 • veripalvelu.fi • sovinkoluovuttajaksi.fi Hengenpelastajia tarvitaan Metsä tuli Keskustorille Yrittäjä Juho Valonen Metsäpalvelu Metsämestareista oli tuonut torille nähtäväksi muun muassa pari vuotta sitten hankkimansa kantojyrsimen. – Harvennustukista maksetaan tällä hetkellä jo parempaa hintaa kuin vuosi sitten uudistushakkuulta saadusta tukista, vertaa Yli-Talonen. Mitä paremmassa kunnossa puusto on, sen parempi on sen kyky vastustaa tuholaisia. – Nämähän ovat kuin pienet messut, täällä tapaa tuttuja ja saa kontakteja, kiitteli Tevajärvi. Asikkalasta Metsätorille saapuneet Pertti Sainio ja Timo Pirttilä keskustelivat MHYPäijät-Hämeen toiminnanjohtaja Jari Yli-Talosen kanssa puukauppatilanteesta. muovia 29,00 Padasjoki ma 27.8. Yli-Talonen ei ole tästä huolissaan. klo 14–18 Padasjoen seurakuntakoti Uimalantie 2 OJENNA KÄTESI. – Kesän lämpösumma on niin korkea, että kirjanpainajaa on syntymässä jo toinen kanta, varoitteli Metsäkeskuksen metsänhoidon asiantuntija Annikka Selander. 03 874 590 EURORAUTA www.eurorauta.weebly.com VARASTOMYYNTI Ma-pe 8-17, la 9-14 23 90 3,80 1,50 SYYSLANNOITE , Kekkilä 10 kg KUORIKATE 50 L HUUSSIKUIVIKE 80 L prk 17,90 5,90 8,90 pss pss PUNAMULTAMAALI 10 L Aito perinteinen keittomaali MYRSKYLYHTY 28 cm Maxi ULKOTULI 10 h Priimus KUIVIKE eläinsuojiin, 150 L (turvetta ja kutteria) 4 95 pss MUOVITYNNYRI käyt. • Luovuttajainfo 0800 5801 • veripalvelu.fi • sovinkoluovuttajaksi.fi Hengenpelastajia tarvitaan Padasjoki ma 27.8. Muista virallinen henkilötodistus. Torilla tuli lauantaina sovittua muun muas sa polttorankojen kuljetuksesta kirkonkylälle. Tuholaiset vanhojen kuusikoiden kimpussa Hakkuiden ja toiminnan lisääntyminen metsissä on hyvä asia myös metsätuholaisten torjunnan näkökulmasta. Myös Asikkalasta Padasjoen Metsätorille tulleet Pertti Sainio ja Timo Pirttilä olivat tyytyväisiä tapahtumaan. Palkkatuen saajan on työllistettävä kunnan osoittama pitkäaikaistyötön tai velvoitetyöllistettävä. Keskustorin kesän 2018 viimeinen toripäivä lauantaina 25.8. Yksi etenkin vanhoja kuusikoita uhkaava tuholainen on kirjanpainaja, jonka lisääntymiselle lämmin ja kuiva kesä on ollut suotuisa. Täällä saa paljon ensikäden tietoa metsäasioista, kiittelivät miehet. Hakkuumääriä olisi vara vielä tästä nostaakin, hän arvioi. Havutukista maksetaan jo jopa yli 70 euron nousevia hintoja, sen sijaan kuitupuun ja sahatavaran hinnat eivät ole nousseet samaan tahtiin. Muista virallinen henkilötodistus. – Jos on yhtään miettinyt puun myyntiä, niin nyt on oikea hetki kilpailuttaa leimikko ja tehdä puukaupat. klo 14–18 Padasjoen seurakuntakoti Uimalantie 2 OJENNA KÄTESI. Toisaalta hän uskoo, että puun kysyntä jatkuukin hyvällä tasolla yhtiöiden tehdasinvestointien ansiosta. Palkkatukea maksetaan korkeintaan puolet palkkakustannuksesta. Työllisyystyöt osoitetaan jatkossakin ensisijaisesti kunnan omista töistä. Palsassa metsää omistava Marja-Liisa Tevajärvi käytti hyväksi tilaisuuden tavata kasvotusten metsäalan ammattilaisia. Maannouseman torjunnassa kantokäsittely on tärkeää. Paalauskone kärähti Padasjoen sopimuspalokunta kävi viime torstai-iltana sammuttamassa palamaan syttyneen heinänpaalauskoneen Kauratteella. Yhtiöillä on kova kilpailu puusta ja kaikilla puutavaralajeilla on tällä hetkellä menekkiä. Hän hoitaa itse metsiään taimikoita raivaamalla, mutta käyttää myös paikallisten metsäpalveluyrittäjien ja yhtiöiden palveluita. • Luovuttajainfo 0800 5801 • veripalvelu.fi • sovinkoluovuttajaksi.fi Hengenpelastajia tarvitaan Keskustorilla riitti lauan taina puhetta metsistä, niiden hoidosta, puukaupasta ja metsiä vaanivista tuholaisista. Jos sieltä puuttuu selkeä latvapiikki, on puu tiensä päässä. 2018 Padasjoki ma 27.8. – 1970-1990-luvuilla hakattiin vain puolet vuotuisesta kasvusta, joten tilanne on oikaistava. – Kannattaa tarkkailla puun latvaa. Puukauppa käy kuumana Puukaupassa on käynnissä suhdannepiikki, joka lähentelee jo huippuvuoden 2007 lukuja. – Olemme käyneet usein metsänhoitoyhdistyksen tapahtumissa. Tyvilaho on kirjanpainajaa hankalampi havaita, sillä tuho etenee rungon sisällä ja paljastuu usein vasta kun puu kaadetaan. Kirjanpainaja iskee herkimmin vanhoihin puuyksilöihin, joilla pihkantuotanto ei ole enää kunnossa
Opastus VT24, Kuhmoinen. Savusauna, puffetissa savumuikkuja, lettuja ym. Moni kaunis on sen tuomaa, se ihania hetkiä eteen tuo. Tv. Kaivaten Elon kaiken kauneutta, Luoja sulle suokoon. Onnittelut Iidalle. klo 13 näytös ”My Fair Lady” Linja-auto kulkee Kasiniemi-ArrakoskiAuttoisten kautta. Elinalle tai Annelille. Lähdöt klo 17-18. Annelille 0500 717979 ja netistä kotisivuilta lasvel.fi AA-kerho ti ja pe klo 19 terveysaseman ruokalan kabinetissa. Iltarastit ti 28.8. Yhä useammin tuntuu siltä, että me pidämme itsestään selvänä monia asioita, joita haluamme ja tarvitsemme, mutta emme näe niiden saamisessa mitään kiitettävää. Onni Johannes SAVI s. Raamattu puhuu paljon sekä kiittämisestä että tyytyväisyydestä. Väkiluku 2 992 I LOISIA PERHETAPAHTUMI A Jasper Jarmo Antero Heinonen, syntynyt: 17.6.2018, 2670 g, 47 cm. Lentäessään sillä on jalat suorassa. Synnyit tähdenlennosta, horsman nukasta hennosta, taivaan sateenkaaresta, isän ja äidin haaveesta. Sit. Tutkielman aiheena oli syysrapsin perustamismenetelmien vertailu. 30.7.2018 Padasjoki sisaret sisarten lapset Herra, sinun luonasi on väsyneen hyvä olla. Siniä onnitellen! Terveiset Ellelle ja Aldalle + K-P. 040 702 9915 /Arto. klo 18 Kuntala. Kuutamomelonta 25.-26.8. Mape 10-15.30 la 10-14. Seuraamme lupausta tarkalla silmällä ja korvalla, viestitti toimitukseen puhelimitse pankin pitkäaikainen asiakas. Joskus se istuu puun latvassakin. klo 17-19, Virmaila. Helsingissä oma lääkärini kiitteli Padasjoella saamaani hoidon jälkeä hyväksi. Ilm. Erityiskiitos hoitaja Päivi Pyykölle ja lääkäri Valtteri Ruutille, soitteli loma-asukas Hannele Kuronen. Lapset ja koiramme Luna nauttivat kesästä täysin sydämin. Auli-mumma, Pauli-vaari ja Raili-mummi. Eno + luu. 19.9. Koitti viimein lapsille kotiin lähdön aika ja heidän vanhempansa olivat jo tulossa 2 tunnin ajomatkaa, kun lapsille kävi vahinko ja koiKyllä Keinuhongan väki nyt haukkuu väärää puuta Sonnirokin tuloksesta. 16.-22.9. Sit. Auttoinen-Neroskulman kyläyhdistys ry vuosikokous su 26.8. 28.8. Yht.hlö 0452789001. mennessä www.padasjoki.fi/salivuorohakemus. klo 11.30-13 Aikuiset 5 € alle kouluikäiset ilmaiseksi. Liisa 040 545 2304, Salme 040 822 5819. isomamma.. Johdetut harjoitukset Taruksella to 23.8. 26.9. Kansallispuiston maisemiin. klo 10 alkaen tekonurmella. Kaimaa onnitellen! Aika ei koskaan ota arvokkaita asioita pois, se vain lisää elämäämme uusia näkökulmia. Keskustorilla. Onneksi olkoon käyty matka, kepein jaloin eespäin jatka. Ne ikään kuin kuuluvat meille. Kuntaan syntyi heinäkuussa yksi vauva ja väestövahvuudesta poistui kuoleman kautta 5 padasjokelaista. klo 16 Evankeliumin iltapäivä, Minna Muje Ti 28.8. Padasjoen väkiluku heinäkuun lopussa oli tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan 2 992. Päivänsankaria lämpimästi onnitellen! Ruusunkukkia ja auringonsäteitä, olkoon päiväsi onnea tulvillaan. ”vanha”. Miia&Moona 5 v. klo 14. Lähtö la klo 15 Mainiemen melontakeskuksesta. ilm. Tervetuloa! Kastettu: Jasper Jarmo Antero Heinonen Hautaan siunattu: Onni Johannes Savi 87 vuotta Kuhmoinen-Padasjoki kappeliseurakunta Padasjoen Taid e y h d i s t y k sen jäsenten yhteisnäyttely 5.8.-7.9. Toimintaan il moit tautuminen 27.8. Tervetuloa! Palvelutyön tiimi HELLUNTAISEURAKUNTA Tervetuloa! Pe 24.8. Kiitollisuudesta Muistitko kiittää. 3 1 8 . retki Nastolasta Iittiin. Lähtö Niemisellä linja -autoasemalta klo 7, paluu Lahdesta Niemisellä klo 16.15. Kaikista matkoista tied. klo 10 Tarus: Jaakkola, Jalli. Kiitollisuus onkin valinta, samoin kuin tyytyväisyys. päivämatka Tallinnaan. Kummit: Mika, Marjo, Henna, Cindy. Pa das joen linj a a u t o a s e malta klo 8.30. Kuvan otti Anja Santalahti. klo 9 Rukousaamu, temppelillä Su 26.8. ruskamatka Saariselälle. klo 13 Auttoisten Maatalolla. L UKIJAN KUV A Teillä on hieno eläinlääkäri paikkakunnalla. S EURAPALST A ARKILOUNAS srk-kodilla ke 29.8. Mutta lastenko vain tulisi kiittää. klo 19 Sanan ja rukouksen ilta, Arto Ojala Siunattu läheisten läsnä ollessa. Hälytysosaston harjoitukset tiistaisin klo 18 Paloasemalla. Tule tutustumaan toimintaamme paikkakunnallamme. Ristiäiset pidettiin 11.8. Tied. P a d a s j o e n luonnonystävät Suomen luonnon päivänä la 25.8. Pelastus lasten lomalle ja Luna-koiralle löytyi vapaapäivänään vastaanotolle koukun poistamaan tulleen eläinlääkärin avusta. Onnea toivotetaan Koiravuoresta. Opinnäytetyö palkittiin Maaseudun teknologiayhdistys on palkinnut padasjokelaisen Juhani Kotkan Helsingin yliopistolle tekemän maisteritutkielman vuoden parhaana opinnäytetyönä maatalousteknologian alalta. Jalkapallon P a d a s j o e n mestaruusturnaus la 1.9. klo 1 7 . Touko Kaunisto Tämä komea harmaahaikara lentelee taas Kirkkolammilla. Kiitokset Lunalta ja koko laumalta! Antti Heinävaara Sonnirokille voisi olla kysyntää heinäkuisena tapahtumana, itse satsaisin yhteen vetävään esiintyjään! Yrittäjä ottaa itse riskin, ei kunta muitakaan yrittäjiä talou dellisesti auta. Rhy:n hirvimestaruus la 25.8. Kiittämällä luomme ympärillemme myönteisyyden ilmapiirin, jossa lähimmäisemme viihtyvät. Lenkkisauna Kau nis mäessä keskiviikkoisin klo 18-20.30 naiset, miehet 20.30-21.30. Suurin niistä on Kristuksen sovitustyö Golgatalla, meidän pelastuksemme perusta. menn. mutta kaula mutkalla. Toivoopi isomamma. Terveysaseman eläkeläiset kokoontuvat Onnenmyyrässä 5.9. Vanhemmat: Satu Rantakallio ja Joonas Heinonen. Muutama paikka. Iltamelonnat keskiviikkoisin klo 18 Mainiemeltä. SEO:lta klo 7.30. Parhaimmat onnittelut Maitsi-rouvalle! Tv. ja ilm. Voi sitä lasten itkua. katja.alho78@ gmail tai 040 7014295 Har tolan markki noille 1.9. Osallistu tietovisaan palkintona hienoja Luonnonsuojeluliiton tuotteita. Muutama paikka. Kelossillakaan ei ollut tänä vuonna musiikkitapahtumaa heinäkuussa. Molemmat pilaavat elämämme, vieläpä läheistenkin elämän. Kuntaan muutti heinäkuussa yksi uusi asukas ja samassa ajassa täältä muutti pois 12 asukasta. 19.6.1931 Padasjoki k. Paljon onnea Sirpalle! Tv. Heinäkuussa väkiluku pieneni 10 henkilöllä. Roninvuori. mennessä, p. Heinolan seuraottelun yhteislähtö la 25.8. – Teillä on hyvin toimiva terveysasema ja siellä ystävällinen henkilökunta. Liikuntasalivuorot haettavana 24.8. ilm. – Aivan erinomaista hoitoa. Ennen kaikkea meidän tulee kiittää Jumalaa kaikista niistä hyvistä lahjoista, joita olemme saaneet. Meikämandoliini M EITILLE SOITETTII N M EITILLE KIRJOTETTII N Kiitos Uudelviisii! Väärää puuta haukutaan – Uusi säästöpankkipomo lupaili kuunnella asiak kaita. Terveyden rikkautta polullesi luokoon. klo 18. 16.9. Eeva-Riitalle 27.9. Mutta myös arkisessa elämässämme saamme jatkuvasti vastaanottaa lahjoja ja palveluksia lähimmäisiltämme, joista myös pitäisi osata kiittää. klo 14. Partion viikkotoiminta alkaa ke 29.8. PVAT. Niiden vastakohtia ovat kiittämättömyys ja katkeruus. 3 srktalolla. Sydämelliset onnentoivotukset syntymäpäivänäsi! Vain vuosien kulues sa huomaa mitä kaikkea aika suo. klo 9.3011.30 Palotalolla. Perhekerho ma 27.8. Se saapuu yleensä elokuussa ja viipyy muutaman viikon. Onnea ja isot halit. Kunta on järjestänyt Satamanvalot vuodesta 2013 elokuun lopussa. ramme nappasi uistimen ja koukku huulen läpi. Vesijaon venetsialaiset Sepänniemessä la 25.8. Teatteriretki Kouvolaan la 20.10. ja ilm. suunniteltu ruskaja muikkuristeily Päijänteelle perutaan. 2 n:o 34 Torstaina 23.8.2018 O NNITTELU T S ANOMAA SINULL E SEURAT esikoislesta diolaisten kirkonkylän rukoushuoneella su 26.8. Kuulostaa aivan äidin kysymykseltä, kun lapsi on saanut jotakin. Vuoropalaveri ja avaimet ti 28.8. Tv. Olimme kesämökillä 4 lapsenlapsen kanssa 2 viikkoa. Myös muuttoliike oli tappiollinen Padasjoelle. 0400 528749
Kutsunnanalaisia oli Padasjoella tänä vuonna yhdeksän, mutta yksi jäi saapumatta kutsuntoihin. Maatalouden tuet pitää nähdä kuluttajatukena myös kaupunkitoimittajalle, ilman sitä EU-alueella tuotettu ruoka maksaisi enemmän. Suomen Kylät ry:n hopeinen ansiomerkki luovutettiin yli 12 vuoden ansiokkaasta toiminnasta Helena Pakkaselle Maakeskestä. – Nuoria koskettaa konkreettisesti maamme huoltosuhteen romuttuminen. Siviilipalveluksen valitsee vuosittain noin 7 prosenttia kutsunnanalaisista. Kyläkalaasista vuotuinen tapahtuma Maakuntahallituksen puheenjohtaja ja kansanedustaja Mika Kari muisteli puheessaan omaa lapsuudenmaisemaansa Lahden Liipolassa, joka sekin on aikanaan valittu Vuoden Kyläksi Päijät-Hämeessä. Kutsuntatilaisuuksia on syksyn aikana Kantaja Päijät-Hämeessä 37 ja kutsunnanalaisia kaikkiaan 2 400. Ikola-Norrbacka muistutti puheessaan, että kylätoimijoiden tuottamasta tapahtumatarjonnasta ovat saaneet nauttia niin kuntalaiset kuin vapaa-ajanasukkaat ja naapurikuntalaiset. Antti Lahtero testasi kutsunnoissa taisteluliiviä. Asepalvelus Panssariprikaatissa alkaa heinäkuussa 2019. Kylän merkitys on tärkeä eri sukupolvien edustajille, mikä näkyy sitoutumisena yhteiseen tekemiseen. – Vesijako on tietysti mielissään voitosta ja mukavaa, että voitto tulee nimenomaan tällaisessa yleisöäänestyskisassa. Kyläkalaasista on tarkoitus tehdä vuosittainen traditio. Asepalveluksesta vapautettiin viime vuonna terveydellisistä syistä väliaikaisesti tai pysyvästi Hämeessä 16 prosenttia kutsuntaikäisistä. Rinne mainitsi, että kylätoimintaliikkeen on jo nähty puuttuvan myös maahanmuuttajien kotouttamisasioihin ja jatkossa entistä pontevammin myös ilmastonmuutoksen torjuntaan. Padasjokelaiset sijoittuvat pääosin Panssariprikaatiin Hattulaan ja Karjalan prikaatiin Vekaranjärvelle. Keskeyttäneiden määrä pienenee Kutsuntatilaisuudessa nuoret miehet saivat evästystä ja tsemppausta tulevaa asepalvelusta varten. Nakukymppi on ollut aina vähän mielipiteitä jakava tapahtuma, joten tämä on hyvä osoitus siitä, että kyllä tosi moni tapahtumasta tykkää, kiitteli palkintoa vastaanottanut Merja Puupponen Vesi jaon kyläyhdistyksestä. Suurin osa nyt kutsuntoihin osallistuneista astuu asepalvelukseen vuonna 2020. Monella pienellä paikkakunnalla kutsunnat on ainoa tilaisuus, jossa puolustusvoimat on läsnä, kertoi aluetoimiston päällikkö, everstiluutnantti Ville-Veikko Vuorio. Pöydän takana kutsuntaupseeri, kapteeni Tero Laakso, kutsuntalautakunnan puheenjohtaja, majuri Janne Parkkonen sekä Padasjoen kunnan edustaja Ilkka Mertsalmi. Elinvoimainen aluekeskus säteilee hyvinvointia myös maaseudulle ja tuottava maaseutu tuo työtä, toimeentuloa ja hyvinvointia kaupunkeihin. Moneen muuhun ikätoveriinsa verrattuna Hämeellä on armeijaan lähtiessä hyvä tilanne siviilielämässä, sillä hän on hiljattain saanut vakituisen työpaikan. Ja mikä parempi tapa kuin palkita ja juhlia heitä yhdessä. Palkintopuheissa esiin tuli myös loma-asukkaiden tärkeys, heitä kun on Kasiniemessä monikertaisesti vakituisiin noin 40 asukkaaseen verrattuna. Maalla ovat juuremme, kulttuurimme omaleimaisuus, virkistyksemme myös nopeimmin kasvava elinkeinomme matkailu. Opastamassa alikersantti Topi Korpinen Panssariprikaatista. Meidän tulisi vain paremmin pitää niistä meteliä, että itsekin tajuamme miten paljon meillä on hyvää. Maaseutu luo työpaikkoja, yrittäjyyttä, yhteisöllisyyttä, hyvinvointia, kotimaista ruokaa myös kaupunkilaisten iloksi. Oppitunnilla tulevat alokkaat saivat esimakua tulevasta asepalvelusajalta ja ohjeita siihen valmistautumiseen. Juhlan huipennuksena paljastettiin yleisöäänin valittu Päijät-Hämeen Vuoden Kylätapahtuma. Oman tervehdyksensä Kyläkalaasiin toi myös Asikkalan kunnanjohtaja Rinna Ikola-Norrbacka, joka on kuluneen vuoden aikana oppinut, että hämäläiset on yleensä vaatimatonta kansaa: – Ittiänsä ei täällä sovi liikaa kehua, mutta nyt on aihetta röyhistellä. – Myös muihin joukkoosastoihin on jonkin verran paikkoja, joten jos joku haluaa esimerkiksi Upinniemeen, niin sinnekin paikka järjestyy, kertoi Vuorio ennen tilaisuuden alkua. Padasjoki oli suorastaan ylenpalttisesti edustettuna Päijät-Hämeen kylien juhlassa. – Kaupungistumisen ”vääjäämättömyys” ja ”maaseudun asuttuna pitäminen” on kaupunkimedian retoriikkaa, jolla täytetään uutisköyhää heinäkuuta ja usutetaan kansalaisia debattiin toisiaan vastaan mikä on täysin turhaa, sillä kaupunki tarvitsee ympäröivää maaseutua ja päinvastoin. – Isä on käynyt armeijan samassa paikassa ja häneltä olen kuullut Panssariprikaatista pelkästään hyvää. Nakukymppi on Päijät-Hämeen Vuoden Kylätapahtuma Padasjokelaispalkitut yhteispotretissa Urajärven kartanon pihalla. Tarvittaessa olen valmis olemaan armeijassa pidempäänkin kuin pakolliset kuusi kuukautta. Padasjoki oli kutsuntakierroksen toinen paikkakunta, ensimmäinen tilaisuus järjestettiin Kärkölässä edellispäivänä. Päättäjät etääntyneet nykymaaseudusta Suomen kylät ry:n puheenjohtaja Petri Rinne totesi juhlapuheessaan, että maaseudun kansalaistoimijoiden on pysyttävä muutoksessa mukana. Hämeen aluetoimisto järjestää kutsunnat alueen sa jokaisessa 20 kunnassa riippumatta kutsunnanalaisten määrästä. Kelossi Kahvila-Ravintola Kahvila-Ravintola Kelossi AVOINNA: PE 15-19, LA 12-18, SU 12-18 Kelossin väki toivottaa hyvää syksyä! Iso kiitos asiakkaille menneestä kesästä. – Haluamme esittäytyä joka kunnassa. Keväällä tavataan!. Paikallista asiaa vuodesta 1950 Kahdeksan padasjokelaista, vuonna 2000 syntynyttä poikaa sai ensikosketuksensa Suomen puolustusvoimiin viime torstaina Kuntalassa järjestetyssä kutsuntatilaisuudessa. ”Itseään Isommaksi Kyläksi” valittiin pieni ja pippurinen Kasiniemi, joka järjestää kokoonsa nähden runsaasti kylätapahtumia. Palkitut kylät ovat toimillaan osoittaneet olevansa elinvoimaisia osia Päijät-Hämeen maakuntaa. Hyöty irti armeija-ajasta Niko Häme poistui kutsuntalautakunnan edestä kädessään palvelukseenastumismääräys, joka oli täsmälleen toiveen mukainen. Myös kylätalo Kokkopirtti on ahkerassa käytössä. ”Näkyvä Vaikuttaja” on Vuolenkosken kylä Iitistä. Maakunnallista kyläjuhlaa vietettiin lauantaina PäijätHämeen Vuoden kylässä Urajärven kartanolla, jossa tilaisuuden juontajina toimivat roolihahmot Lilly ja Hugo von Heideman Urajärven Kartanoteatterista. – Valmistuin keväällä putkiasentajaksi ammattikoulusta ja minulle tarjottiin heti töitä harjoittelupaikastani PäijätHämeen Putkimiehiltä, iloitsee Häme. Rinne arvosteli kaupunkimediaa, joka räksyttää jatkuvasti maatalouden tuista, vaikKutsunnoissa kahdeksan poikaa ka viljelijät ovat maamme syrjityin ammattiryhmä. Musiikkia esitti heinolalainen Groove President solistinaan Vallu Lukka. Kunnan puheenvuoron käytti kunnanvaltuuston puheenjohtaja Ilkka Mertsalmi, joka toimi kunnan edustajana myös kutsuntalautakunnassa. Vuorion mukaan maanpuolustustahto Hämeen aluetoimiston alueella on korkea, mikä näkyy muun muassa muuta maata alhaisempana asepalveluksen keskeyttämisprosenttina. Voisiko syntyvyyden laskulla 1865 nälkävuosien tasolle olla yh teys siihen, että maamme kouluista on lakkautettu jo 93 %. Esimerkiksi Panssariprikaatissa alokkaista vain noin 7 prosenttia keskeyttää palveluksensa, kun koko maassa keskeyttämisprosentti on 15:n luokkaa. Voittajaksi nousi kansainvälistäkin näkyvyyttä saanut Nakukymppi Vesijaolta saatuaan 37,6 % nettiäänistä. Padasjoki putsasi palkintopöydän kaikkien aikojen ensimmäisessä Kyläkalaasissa. Tuore tutkimus osoittaa, että nuoret eivät kaikki suinkaan halua asua ylihintaisessa yksiös sä Helsingissä, vaan he arvostavat tilaa, vapautta, luontoa ja monipaikkaisuutta asuinpaikkavalinnoissaan. – Meidän joukko-osastoissamme yhä harvempi keskeyttää asepalveluksensa ja poistumat ovat edelleen pienenemään päin, iloitsee Vuorio. – Teemme yli 6 miljoonaa vapaaehtoistyötuntia yhteiseksi hyväksi vuodessa, perustimme viime vuonna eduskuntaan kylätoimintaverkoston ja olemme mukana ministeri Lintilän aluepolitiikan uudistamista pohtivassa aivoriihessä, mainitsi Rinne. – Toiveissa olisi päästä kuljetuspuolelle ja saada suoritettua kuorma-autokortti. Niko Häme kutsuntalautakunnan edessä. Seurakunnan tervehdyksen kutsuntoihin osallistuville toi kirkkoherra Antti Lahtinen ja veteraanien edustajana tilaisuudessa puhui Silja Savola Padasjoen sotaveteraaneista. – Viljelijät eivät enää saa toimentuloaan ammatistaan, vaikka ruoka on meille kaikille elinehto. – Tärkeintä on saada ky lien ja kyläaktiivien ääni kuuluviin. – Yhteistyöllä olemme vahvempia ja tuomme todellisia maaseutufaktoja valtakunnan politiikan ja päätöksenteon ”mielikuvapöytiin”, joissa valitettavasti on etäännytty kauas maamme modernista maaseudusta. Kylätoiminnan tiennäyttäjäksi nimettiin Kalkkisten tonttu Hellevi Tupala ja Vuoden Maaseututoimijaksi ”kyläteatterikätilö” Timo Taulo. Ylen kyselyn mukaan 80 % suomalaisista ha luaa elinvoimaisen maaseudun. Häme suhtautuu asepalvelukseensa innolla ja aikoo ottaa palvelusajastaan kaiken hyödyn irti. Palkitsemisien jälkeen juhlaväki jalkautui kakkukahveille ja kartanomuseoon. Suomen Kylät ry on vaivihkaa kasvanut maamme suurimmaksi asukasmaaseudun edustajaksi; toiminnan piirissä on 4200 kylää, 54 seudullista Leader-kehittämisyhdistystä, 19 maakunnallista ky lien yhteenliittymää ja noin puoli miljoonaa kylien ja kasvavassa määrin myös kaupunginosien yhteisöllistä toimijaa. – Kylillä ympäri maakuntaa tapahtuu monia iloisia asioita, pieniä ja isoja kehittämishankkeita on koko ajan vireillä. Tunnustukset kertovat kyläläisten pitkäjänteisestä työstä oman kyläyhteisön hyväksi. – Paikka voisi määrittyä esimerkiksi Päijät-Hämeen Vuoden Kylän mukaan, kuten tänä vuonna, huomautti PäijätHämeen kyläaktivaattori Henna Pirkonen
Metsäalalta hankehommiin Virpi Kallioinen on tehnyt pisimmän työuransa Padasjoen Metsänhoitoyhdistyksellä, yhteensä 25 vuotta. – Ymmärrän sitä kautta erittäin hyvin hankkeidensa ja varsinkin byrokratian kanssa tuskailevia. – Henkilökohtaista neuvontaa ja ovelta ovelle -markkinointia olisi tarvittu, pelkät yleisötilaisuudet, kirjeet tai lehtimainonta eivät riitä. Asiasta päätti sivistyslautakunta viime viikon kokouksessaan. Työttömistä on miehiä 74 ja naisia 60. Vuoden takaiseen verrattuna tilanne on parantunut roimasti, sillä heinäkuussa 2017 kunnan työttömyysaste oli 13. Haluaisin viettää loppuelämäni ___ terveenä, onnellisena, uusia asioita kokien. Työttömien työnhakijoiden määrä Padasjoella oli elokuun alkaessa 132, joista 7 on lomautettuna. Syntymäpaikka: Padasjoki. – Padasjoki otti toimintamallin ensimmäisenä käyttöön toimialueellamme pohjoisessa Päijät-Hämeessä ja nyt se on leviämässä myös muihin kuntiin. set on tosi hieno juttu ja ainutlaatuista Päijänne Leaderin alueella. – Jokin niissä luonnonvoimissa viehättää. Leppoisampaa puuhaa on ravustus loppukesästä. Sen sijaan hän näkee Padasjoella paljon vahvuuksia ja mahdollisuuksia, joilla voitaisiin vaikuttaa kunnan elinvoimaan ja sitä kautta ainakin pysäyttää väkiluvun negatiivinen kehitys. Yritämme neuvoa, miten välttää sudenkuoppia ja myötäelää hankkeen toteutuksessa. Hän toivoisi näkevänsä enemmän yhteistyötä alueen luontokohteiden ja retkeilymahdollisuuksien markkinoinnissa. Kunta tukee myös rahallisesti kylien pieniä investointeja. Padasjoen työttömyysaste heinäkuun lopussa oli 11,4. Hän aloitti vuonna 1979 yhdistyksellä toimistonhoitajana ja loppuvaiheessa hoiti myös toiminnanjohtajan tehtäviä. Maksan kolmelle eri operaattorille lähes 70 euroa kuukaudessa, jotta edes puhelinyhteys toimisi jollain lailla. Paras piirteeni ja/tai heikko kohtani, ___ en osaa sanoa: ei. Heille voisi varmasti tarjota nykyistä enemmän erilaisia palveluja. – Esimerkiksi Päijänteen kansallispuiston markkinoinnissa kuntien pitäisi puhaltaa enemmän yhteen hiileen, eikä jokaisen pelata vain omaan pussiinsa. Teemahankkeen kautta on hankittu muun muassa Enni Idin mökille ilmalämpöpumppu, remontoitu Nyystölässä Monuksen saunaa, kunnostettu Toritun luontopolkua ja Vesijaolla venetalasta sekä rakennetaan kirkonkylälle grillikota. Suurimman osan Kallioisen vapaa-ajasta vie nykyään suomalais-virolaisia kulttuuriyhteyksiä vaaliva Tuglas-seura. Jatka lauseita: Lapsena olin ___ innokas poimimaan metsämansikoita. Kallioinen on harmissaan, että hänen kotonaan Hirtniemessä ei ole mahdollisuutta valokuidun saamiseen. – Tänä vuonna saalista on tullut mukavasti, joskin ravut ovat olleet kooltaan melko pieniä.. Perhe: asun itsekseni, tyttären perhe asuu kirkonkylällä. Tärkein asia, jonka olen oppinut elämäni aikana, on ___ ei maailma siihen kaadu, vaikka et kaikkea osaisikaan. Yhtenä mahdollisuutena Tarusjärven edelleen kehittämisessä Kallioinen näkee kunnallisen vesija viemärilinjan ulottamisen alueelle. He osaavat myös tuotteistamisen, pienessä kylässä saattaa olla useammassa eri talossa tarjolla jotain palvelua historiakierroksista sipulinkasvatuksen esittelyyn. Padasjoella olisi työtä tarjolla määräaikaiselle etsivälle nuorisotyöntekijälle, kirjastoautovirkailijalle, kahdelle osa-aikaiselle myyjälle, kotiavustajalle, kolmelle koneistajalle, viidelle metallialan asentajalle ja hitsarille, sähköasentajalle, taksinkuljettajalle sekä osaaikaiselle siistijälle. Viimeiset kymmenen vuotta ovat kuluneet Vääksyssä Päijänne-Leaderin toimistolla taloussihteerinä. – Leaderin kautta olisi mahdollista saada tukea esimerkiksi vähemmän kilpailtujen alojen pienyritysten laiteinvestointeihin tai toiminnan laajentamiseen. Asiantuntija kartoittaa lisäksi mahdollisuudet tiivistää kuljetusyhteistyötä ja järjestää yhteisiä kuljetuskilpailutuksia kuntien välillä. Padasjoella asiantuntijan tehtävälistalla on muun muassa vaaranpaikkakartoitus, kuljetusoppilaiden geokoodaus kartalle ja joukkoliikenteen reittien siirtäminen kartalle sekä asiointivuorojen suunnittelu. Nyystöläinen on toiminut vuodesta 2012 lähtien Päijät-Hämeen Tuglas-seuran puheenjohtajana. Vesija viemärihuollon lisäksi aikaansa seuraavan kunnan perusinfraan kuuluu Kallioisen mukaan myös valokuitu, jonka rakentumiseen Padasjoella hän on pettynyt. En voisi elää ilman ___ metsiä, luontoa, perhettä. Kallioinen antaa Padasjoen kunnalle kiitosta kylien toiminnan tukemisesta ja koordinoinnista. Rapumerroilla Nyystölänlahdella ovat toisinaan mummon mukana myös tyttärentyttäret Riina ja Kiira. Koulutus, ammatti: hankeneuvoja-taloussihteeri Päijänne-Leaderissä, toimistonhoitajana metsänhoitoyhdistyksessä, ihan ensimmäisenä sokerijuurikkaan harventajana usealla pellolla Maakeskessä. – Alueella liikkuu valtavasti ihmisiä, joka kerta esimerkiksi laavuilla ja nuotiopaikoilla tapaa muualta tulleita retkeilijöitä. Työ sisältää lisäksi yhden seminaarin järjestämisen kunnan päättäjille. Se on monesti elintärkeää hankkeen toteutumiselle, sillä ELY-keskukselta hankerahat saa vasta jälkikäteen. Iso ongelma Tarusjärven kehittämisessä on Kallioisen mukaan se, että alueella on iso joukko eri toimijoita, mutta toimintaa koordinoiva veturi puuttuu. Padasjoella on vakiintunut toimintamalli, jossa kunta tukee kylien Leader-hankkeita myöntämällä niille väliaikaisrahoitukseksi lainaa. Asikkala on rekrytoinut määräaikaisen kuljetussuunnittelijan, jonka tehtävänä on tarjota asiantuntijapalvelua kuljetusten järjestämiseen, tekemään vaaranpaikka-arvioita ja arvioimaan kunnan kuljetusten järjestämistä. Tarvetta varmasti olisi Padasjoellakin, mutta ehkä luontainen yhteys pienyrittäjien ja rahoittajan väliltä puuttuu. Kallioisen mielestä alhainen liittyjien määrä johtuu ennen muuta markkinoinnin puutteesta, ei niinkään joidenkin korkeana pitämästä liittymishinnasta. Kustannus on maksimissaan noin 5 000 euroa. Mitä annettavaa juuri sinulla on Padasjoen kunnalle: monenlaista paikallistuntemusta. Padasjoki ostaa Asikkalalta kuljetussuunnittelijan työpanosta enintään kuukauden ajan tämän vuoden aikana. Padasjoen kyläja muut yhdistykset ovat osanneet Kallioisen mukaan kiitettävästi hyödyntää Leader-rahoituksen mahdollisuuksia, sen sijaan yrityspuolella hankkeita ei juurikaan ole ollut. Hän on itse retkeillyt, marjastanut ja sienestänyt alueella koko ikänsä. Eniten maailmassa inhoan ___sammakoita. 4 n:o 34 Torstaina 23.8.2018 Viime viikolla Virpi-mummolla oli tärkeä tehtävä saatella kouluun ensimmäisen luokan Kullasvuoren koululla aloittanutta tyttärentytärtä Kiiraa. Yli vuoden on työttömänä ollut 55 työttömistä työnhakijoistamme. Kylät iso voimavara Yksi Padasjoen ehdottomista vahvuuksista on Kallioisen mielestä aktiiviset kylät. Vammaisia ja pitkäaikaissairaita työttömistä on 19. Työpaikan vaihdos tuli eteen, kun Padasjoen MHY sulautettiin osaksi MHY Päijät-Hämettä ja työpiste olisi siirtynyt Sysmään. – Virolaiset osaavat olla ylpeitä paitsi omista myös naapureiden tekemisistä ja esittelevät innolla aikaansaannoksiaan. Alle 25-vuotiaita työttömistämme on 12 ja yli 50-vuotiaita 81. Missä muualla olet asunut: Lahdessa. Nyystöläläinen oli mukana hanketyöryhmässä, kun valokuitua alettiin puuhata Padasjoelle Padasjoen Yrittäjien Tiedon valtatie -hankkeessa. – Kuntalassa säännöllisesti järjestettävät kylätapaamiVirpi Kallioinen Ikä: 62 v. Hän on ollut muun muassa Nyystölän kyläyhdistyksessä toteuttamassa vanhainkodin remontointia majataloksi ja maisemahanketta, naapurikylässä Rientolan kunnostushanketta sekä mhy:n Motit miljooniksi -hanketta. – Teemahankkeen kautta kylät ovat voineet toteuttaa investointeja, jotka ovat liian pieniä omaksi hankkeekseen, kertoo hankeneuvojana ja taloussihteerinä Päijänne-Leaderissa työskentelevä Kallioinen. Virossa ja sen kansassa Kallioista viehättää mentaliteetti, josta myös suomalaisilla olisi paljon opittavaa. – Langattomat yhteydet ovat todella surkeat, joudun esimerkiksi puhumaan kaikki puhelut ulkona. Niiden toimeliaisuudesta kertoo muun muassa se, että Päijänne-Leaderin toteutusvaiheessa olevassa Kylien pienet investoinnit -teemahankkeessa lähes joka kyläkunta on mukana. Toisaalta hän ymmärtää sen hyvin, koska vakituisia talouksia on vähän ja myös maastollisesti rakentaminen olisi hankalaa. Nykyään toimenkuvaan kuuluu myös hankeneuvontaa. Sivistyslautakunta katsoo, että myös Padasjoella on perusteltua tehdä asian tuntijan johdolla päivitys kunnan kuljetuksiin liittyviin suunnitelmiin ja toteutukseen. Jos raha ei ratkaisisi, ___ rakennuttaisin luontoja opastuskeskuksen Laivarantaan. Päijänteen kansallispuiston näkyvyys moniin muihin kansallispuistoihin verrattuna on melko pieni, toki järvipuistossa haasteena on saavutettavuus, pohtii Kallioinen. – Odotukset liittyjien määrästä olivat silloin moninkertaiset toteutuneeseen nähden. Harrastukset: monenlainen järjestötoiminta, kalastus, ravustus ja perinteiset sienestys ja marjastus. Päättä jät parra svaloissa Aktiiviset kylät ja luonto Padasjoen vahvuuksia Työpaikkoja runsaasti avoinna Kuljetusten suunnittelija Asikkalasta Kolme kautta 2000-luvulla valtuustossa istunut ja nyt rakennusja ympäristölautakunnassa vaikuttava Virpi Kallioinen Nyystölästä ei usko, että Padasjoen väkikehitystä saataisiin käännettyä kasvu-uralle millään ihmetempuilla. Matkailussa Kallioinen uskoo ennemminkin luonto-, eräja kalastusmatkailuun kuin valtaviin kylpylätai hotelliinvestointeihin. Missä päin Padasjokea olet asunut/asut nyt: Nyystölän Hirtniemessä. Myöskään Tarusjärven retkeilyalueen mahdollisuuksia ei ole Kallioisen mielestä osattu hyödyntää Padasjoella riittävästi. Miksi halusit mukaan päättämään kunnan asioista: pitkän harkinnan jälkeen, kolme kautta valtuustossa, joista kaksi hallituksessakin, edellinen kausi tarkastuslautakunnassa ja nyt rakennusja ympäristölautakunnassa. Työllisyystilanne koheni heinäkuun aikana, sillä kesäkuun lopussa työttömyysprosentti oli 11,4. – Se mahdollistaisi myös lisärakentamisen alueella. Siihen Kallioinen on saanut hyviä eväitä ja näkökulmaa toimiessaan itse kymmenen vuoden ajan hankkeiden toteuttajana ennen Leader-hommiin siirtymistään. Toinen Kallioisen intohimoista on muikun syyskalastus verkoilla loka-marraskuussa, jolloin moni muu nimenomaan karttaa vesille lähtemistä pimeyden, kylmyyden ja kovien tuulien takia. Palkitsevinta työssä on nähdä toteuttajien ilo siinä vaiheessa, kun hanke on valmis
Klo 14 ohjelmateltassa lapsia viihdyttää Riesa-Pelle, joka on esiintynyt mm. Juhlakaskella haluttiin tehdä eläväksi muinaisten esi-isäin raskasta raadantaa ja muistuttaa nykysuomalaisia siitä, miten pitkä ja monivaiheinen on urakka kaskenkaadosta uutisleipään. Viime vuonna mukavasti yleisöäkin kerännyt kilpailu on kirkonkylän kyläyhdistyksen järjestämä samoin kuin samaan aikaan kentällä käytävä Padasjoen hirrensyöksymestaruuskisa. – Vielä on hakusessa riihi, jossa rukiin voisi puida perinteiseen malliin. Kilpailun alkamisaikaa on tarkoituksella myöhennetty aikaisemmasta, jotta jalkapalloturnaukseen osallistuvat ehtisivät myös mukaan. Anna Puu nousi julkisuuteen vuoden 2008 Idolslaulukilpailusta, sittemmin radiossa ovat soineet ahkeraan hänen kappaleensa. Myös Kuhmoisissa on vastaava tapahtuma 1.9. – Yhdelle saappaanalalle kolme siementä. Nuorisovaltuuston valitsema esiintyjä ei ole tällä kertaa räppäri. ”Kesäkatu”, ”Kuusamo”, ”Seitsemän kertaa seitsemän” ja ”Tuuliviiri”, jotka siivittivät hänet jättimenestykseen. syyskuuta. Tällä kertaa Kirkonkylän kyläyhdistys kutsuu myös aikuisia kokeilemaan ulkojalkineen nakkaamista. Alun perin Sataman valot piti olla perinteiseen venetsialaisaikaan elokuun viimeisenä lauantaina, mutta Cheekin mäkimonttukonsertti vetää varmasti samaa kohderyhmää Padasjoeltakin Lahteen, joten kesänpäättäjäiset siirrettiin suosiolla viikko eteenpäin. Järjestyshäiriöitä ei ole esiintynyt ja palaute on ollut hyvää. Päivällä voi nauttia myös Nyystölän kyläyhdistyksen puffetin antimia ja Virpi Kallioisen paistamia muikkuja. Iskelmäveteraani on saanut muitakin tunnustuksia työstään, kuten musiikkineuvoksen tittelin. Kulttuurihistoriallisesti arvokkaista löydöistä on maininta jo 1956 painetussa Vesijaon tutkimuslaitoksen esittelyvihkosessa. Paahteinen, kuiva kesä saattaa uhata naurissatoa, joka kerätään ennen ensimmäisiä pakkasia. Parruja tukkipuita ei ole. Viime vuonna Korsuorkesteri tanssitti yleisöä, nyt järjestetään levytanssit Dannyn konsertin jälkeen iltakuuden aikaan. Talkoot ajoittuivat entisajan rukiinkylvöaikaan, joka alkaa Laurin päivästä 10.8. Kiuasniemi Marina palvelee juhlijoita aamuyön tunneille asti. Myös Puu on nähty Vain elämää -televisiosarjassa, lisäksi hän toimi yhtenä tähtivalmentajista The Voice of Finlandissa. Ensimmäinen konserttikiertueensa Ilkka ”Danny” Lipsanen teki 52 vuotta sitten. Ruissatoa päästään niittämään sirpeillä vuoden kuluttua ja vilja laitetaan kuivumaan kuhilaille. Juhlakaski sijaitsee 101 vuotta sitten poltetun Heikinheimon kasken vieressä, mutta vasta kaskisauhujen hälvettyä on selvinnyt, että juurikin poltetulla hehtaarin alueella on ollut kaski ennenkin, edellisen kerran vuonna 1884. – Lahden museon asiantuntijat tutkivat löydöt ja kirjasivat ne. Vainionperä valittiin Iskelmäartisti 2009 -voittajaksi. Puu on palkittu uransa aikana kahdesti vuoden naissolistin Emma-palkinnolla. Kuva Keijo Kallunki / Metsähallitus.. Infon takaisella hiekkakentällä järjestetään taas saappaanheittokilpailut. – Lippuja on ostettu jo ennakkoonkin, mutta tapahtumalauantaina päiväja yksittäislippuja voi ostaa infopisteeltä puolestapäivästä eteenpäin. – On erityisen hienoa saada Danny tänne juuri jäähyväiskonserttikiertueensa alla, toteaa Koskela. Kaskettaessa pyritään vierrettävän puuaineksen avulla polttamaan maata parin sentin syvyydeltä. Padasjoen jalkapallomestaruudesta kamppaillaan tekonurmikentällä aamuyhdeksästä alkaen. Poltetusta kaskesta paljastui useita vanhoja kaskiraunioita ja nauriskuoppa. Danny jättää jäähyväisiä Päivän musiikkitarjonnasta vastaavat tunnetut artistit: Danny, Anna Puu, MKAC ja Pasi Vainionperä. ”Metsä antaa vain halkoja ja polttopuuta asukkaiden tarpeeksi, mutta Danny ja Anna Puu tuikkivat Sataman valojen tähtinä ei myytäväksi. Siinä mainitaan, että vuonna 1849 suoritetun maanmittaustoimituksen yhteydessä ns. Suomalaisen iskelmämusiikin pioneeri Danny on vastikään palkittu vuosikymmeniä kestäneestä kevyen musiikin eteen tekemästään työstä Iskelmä-Finlandialla. Juhlatunnelmaa ylläpitää Pasi Vainionperä bändinsä kera. 416 ha ja metsän n. ja päättyy Samulina 20.8. Talkoita Romolla riittää, ensi keväänä kylvetään männynsiemeniä rukiinoraan sekaan. Ilotulitukseen asti Sataman valot on ikärajaton, eli siihen asti lapset ja nuoretkin ovat tervetulleita tapahtuma-alueelle. Miehen lukemattomista hiteistä tulee etsimättä mieleen mm. kaskimaiden alaksi saatiin n. Kaskiraunioita oli puolenkymmentä: ne syntyivät, kun kasketulta alueelta kerättiin kiviä kasoiksi viljelyalueen laajentamiseksi. – Väki on aina ollut hyvällä mielellä liikkeellä. Kaikille avoimet keppihevoskisat alkavat kolmen aikaan. Kylvetty rukiinsiemen oli aitoa kaskiruista Metsähallituksen luontopalvelujen laarista Kolilta. Kylvötalkoissa löytyi kaskiraunioita ja vanha nauriskuoppa Talkoolainen Pentti Hakkila kylvi kaskiruista vanhasta ”jeesusteipillä” kokoon parsitusta kylvövakasta. Lisäksi lippuja myydään ohjelmateltan ovella ennen konserttien alkua, kertoo Koskela. 900 ha. Talkoolaisia oli yhteensä 24, joista yhdellä oli käytössään perinteinen kylvövakka ja muilla ämpärit. Kyseessä oli jo toiset kylvötalkoot, sillä kaskinauris laitettiin kasvamaan kesäkuun lopulla. Lannan lisäkettä, kuten turvetta ja mutamaata on riittämiin, mutta kuusen havuja puuttuu.» Vesijaon tutkimusmetsässä on mitattu ja vertailtu säännöllisesti metsänhoidon vaikutuksia 70 vuoden ajan. Pitkiä päiviä Sataman valoissa paiskinut Koskela kehuu juhlakansaa hyvästä asenteesta. Viimeksi 1920-luvulla Kaskiruista Vesijaon tutkimuslaitoksen koemailla on viljelty viimeksi 1920-luvulla. Linnanmäellä ja vilahtanut myös tvohjelmissa kuten Tuurin kyläkauppa. Padasjokelaisjuurinen Matti Kallio bändeineen on virittänyt Sataman valot -yleisön biletunnelmiin jo useampana vuonna. – Tulossa on varmaankin jo ensi kesäksi opasteet. Jo nyt kaskiprojekti on herättänyt mielenkiintoa kauempaakin ja Kallunki uskookin, että juhlakaskesta voi tulla retkeilykohde ja uusi nähtävyys Padasjoelle. 5 n:o 34 Torstaina 23.8.2018 Kesäkuun alussa Romolla poltetulle juhlakaskialueelle kylvettiin perjantaina kaskiruis. Jo kuudetta kertaa Padasjoen kunta yhteistyökumppaneineen järjestää monipuolista ohjelmaa pitäjän paraatipaikalla kansallispuistomaisemissa. Dannyn elämästä on tehty niin musikaali kuin neljä kirjaakin. Pitkän esiintymistauon jälkeen Anna Puu on juuri julkaissut uuden levyn ”Nälkäinen sydän” ja Padasjoella on kunnia toimia artistin levynjulkkarikiertueen aloituskohteena. Saappaanheittoon ilmoittautuminen alkaa klo 12.30. Viime keväänä sympaattinen Danny herätti ihastusta esiintyessään Nelosen suositussa ”Vain elämää” –tvsarjassa. Kahvittelun lomassa kunnan edustajista ainakin kunnanjohtaja Heikki Jaakkola, matkailuja ympäristöasioista vastaava Maria Virtanen sekä vapaaaikavastaava Pauliina Koskela kertovat kunnan kuulumisia ja vastailevat yleisön mahdollisiin kysymyksiin. Ihmiset osaavat ottaa yhteisestä kesänpäätöksesta ilon irti. Ainakin osa kaskinaurissadosta oli kätevää säilöä kasvupaikan oheen maakuoppaan, tietää Kallunki. Talkoolaisia ohjeistettiin kylvämään todella harvaan, koska lajike liian tiuhaan kasvaessaan lakoontuu herkästi. Entiseen tapaan ohjelman aloittaa puoliltapäivin kesäasukastapaaminen rantaan pystytetyssä jättiteltassa. Toki jonkin verran jää aina itämättä ja luontokin verottaa osansa, totesi tiedottaja Keijo Kallunki Metsähallituksesta. Sataman valoissa esiintyy kaksi eri sukupolvien iskelmätähteä, urallaan nousukiidossa oleva Anna Puu sekä esiintymislavoille jäähyväisiä jättävä Ilkka ”Danny” Lipsanen. Riesa-Pelle lasten ilona Perheen pienimmille on entiseen tapaan järjestetty oma ohjelmanumero MLL:n Padasjoen osaston tuella. Miehen ensisingle ”Rakkaudessa suuria” oli vuonna 2010 kaupallisten radiokanavien soitetuimpia kappaleita. Kuudella vuosikymmenellä kansaa villinnyttänyt elävä iskelmälegenda jättää pitkät jäähyväiset syksyllä alkavalla kiertueellaan. Sataman valot -tapahtuma kokoaa jälleen kaikenikäisiä juhlistamaan kesäkauden päättymistä Laivarantaan lauantaiksi 1. Siitä eteenpäin ohjelma on suunnattu täysi-ikäisille
Ajoimme Terijoelle Raivolan kautta ja itselleni tuli pienenä yllätyksenä, kuinka suuri paikka Raivola olikaan. Kirkonmäeltä avautuvaa näkymää vanhalle Kivennavalle. Nykyään paikka tunnetaan venäläisten keskuudessa nimellä Pervomaiskoje. Kaikki kuitenkin saatiin sijoitettua huoneisiin ja kerkesimme ajoissa päivälliselle. Meillä oli hotellille varattuna päivällinen ja kirjautumisongelmat tuntuivat kestävän ikuisuuden, etenkin sen takia, että päivän aikana oli ruokapuoli kiireessä jäänyt vähemmällä ja hotellin keittiö meni kiinni klo 20, eli kiire oli. Siiranmäellä saimme huomata konkreettisesti, mitkä vaarat uhkaavat muistomerkkejämme ja muita meille tärkeitä paikkoja Kivennavalla. Alkuillassa meillä alkoi olla kiire siirtyä hotelliimme, joka sijaitsi Terijoella. Tässä vaiheessa on syytä mainita, että ainakin Terijoella ja Kivennavalla suhtaudutaan lapsiin ja heidän harrastuksiinsa todella myönteisesti ja asiaan panostetaan. Näistä hoidettiin valmiiksi 468, 16 oppilaan hammashoito jäi vähän kesken kesäloman takia ja 18 oppilasta jäi joko tulematta tai keskeytti hoidon syytä ilmoittamatta. Suomen tullista pääsimme kävelemällä lävitse ja Venäjän vastaavassakin jouduimme odottelemaan jonossa vain hetkisen. Rakentaminen uhkaa muistomerkkejä Saavuimme Kivennavalle iltapäivällä ja ajaessamme kylän lävitse kuulin kokeneempien matkailijoiden ihmettelevän kuinka kirkonkylän ilme oli muuttunut edellisiin vierailuihin verrattuna. Kihumatka Kivennavalle osa I P S 50 VUOTTA SITTE N Kihuilijat Hiljaisuuden portilla, vasemmalta Asko ja Hannele Juhola sekä Kimmo, Ilari ja Heidi Kakko. Koulun puolesta he ovat kyllä aina päässeet hyvin saapumaan hoitoaikoina, kenties vanhempien olisi syytä paremmin valvoa, että tämä etu tulisi käytetyksi, kun hoito on vielä ilmaista. Kulttuuritalo toimii kuitenkin tärkeänä yhdyspaikkana paikallisten tahojen ja Kivennapaseuran välillä ja seuralla on hyvät välit talon johtajaan. Nykyään nämä kylät ovat pääosin muistoja vain, venäläiset ovat kaivaneet kivijalatkin taloista, mäet ovat kaivaneet rakennusmateriaaleiksi ja kaataneet suurimmat metsät. Siiranmäen torjuntavoitto tarkoitti käytännössä sitä, ettei vihollinen saanut murrettua tarpeeksi leveää aukkoa Suomen puolustukseen ja tätä kautta estämään Kannaksen joukkojen ja Itä-Karjalan joukkojen yhdistymisen Viipuri-linjalle. Buffet-muotoinen päivällinen oli kattaukseltaan varsin kattava ja hyvä, mutta koska saavuimme myöhään, oli ilmassa hieman rääppiäistunnelmaa. Kyseessä ei ollut aivan vähäpätöinen työmaa, vaan työkoneita liikkui koko ajan ja monttua riitti silmänkantamattomiin, kun katsoi laajasti pohjoiseen. pankeissa. Päivä oli ollut sen verran rankka, että päivällisen jälkeen tutustuimme vain hotellin lä hi ympäristöön. Hyvä! Hotellimme oli kuitenkin varsin siedettävän oloinen ulkopuolelta katsottaessa, olkoonkin, että sinne piti ajaa takaportin kautta, koska varsinainen päätie ja pääovi oli aidattu naapurin toimesta, kyseessä oli kuulemma pienimuotoinen näkemysero ”jostain” naapurusten välillä. Lieneekö ollut ongelmia rahoituksessa. Rajalta matkamme jatkui kohti Kivennapaa ja alkumatkan seurasimme kanavaa, jota pitkin myös risteilyt Lappeenrannasta Viipuriin menevät. Saavuimme muistomerkille ankarassa vesisateessa. Jostain syystä rajan ylitys jännittää aina ja niin nytkin. Tosin sitten matkan jatkues sa alkavat tietkin huononemaan, taitaa alkumatka olla vain vieraskoreutta. Ennen rajanylitystä Nuijamaalla pysähdyimme vaihtamaan ruplia pienelle rahanvaihtopisteelle. Kevätlukukaudella kutsuttiin hammashoitoon 502 oppilasta Padasjoen kansaja kansalaiskouluista. Samalla veimme tarvikkeita Kulttuuritalolle, jossa siis itse kihut oli tarkoitus pitää seuraavana päivänä. Olimme matkassa Kivennapaseuran järjestämällä yhteismatkalla johon kuului kakki bussia, toinen lähti Tampereelta ja toinen Helsingistä. Rohkean matkalaisen kannattaakin pyrkiä tekemään rahanvaihto näissä pisteissä. Valitettavasti sama hoitomoraali ei ole tarttunut rakennuksiin, vaan valitettavan moni rakennus oli huonossa kunnossa, tai peräti hajoamispisteessä. Tähän ei tosin ole mitään syytä, koska tälläkin kertaa ylitys sujui ilman ongelmia. Kivijalatkin kaivettu kotikylien taloista Siiranmäeltä palatessa pysähdyimme hetkeksi risteykseen, josta pääsi entisiin Kanalan, Räikylän ja Soppikylän kyliin. Kakko toimii Karjalaseuran Uudenmaan piirin varapuheenjohtajana ja on Uudenmaan edustaja Karjalan Liittovaltuustossa. Saapuessamme Terijoelle saimme ihastella hyvin hoidettuja puistoja, risteyksiä ja teitä. Pietarin lähteisyys (50 km) auttaa Kivennapaa kehittymään takaisin elinvoimaiseksi pitäjäksi, ja nykyään Kivennapa luetaankin osittain Pietarin esikaupungiksi. Siiranmäeltä palasimme takaisin Kivennavan kirkonkylälle, jossa pidimme pienen tauon kirkonmäen alapuolisella parkkipaikalla. Terijoellakin oli hyvin hoidettuja leikkipuistoja ja urheilukenttiä todella paljon. En tiedä miksi, mutta kurssi näissä pikkupisteissä on merkittävästi parempi kuin esim. Ensin ajoimme kuitenkin vain kylän lävitse, koska olimme sopineet käyvämme ensin katsomassa Siiranmäen muistomerkkiä, joka pystytettiin ja paljastettiin Siiranmäelle 13.6.2004. Siiranmäellä käytiin ankarat torjuntataistelut, jotka alkoivat 13.6.1944. Muistaakseni Kivennapaseuran silloinen varapuheenjohtaja Tenho Kuortti (Padasjoki) oli paljastamassa muistomerkkiä. Ajoimme melkein suoraan Kivennavalle poiketen vain alkumatkasta täydentämään matkaeväsvarastoa. Itselläni ei ole vertailukohtaa, mutta eräskin herra oli käynyt viimeksi paikalla 2012 ja kylän ilme oli kuulemma muuttunut siistimmäksi ja uusia rakennuksia tullut runsaasti. Näistä viimeksi mainituista on aina valtaosa kansakoulun oppilaita, etupäässä poikia. Nykyään yksi tärkeimpiä asioita onkin saada suojeltua muistomerkit ja tämä onnistuu vain yhdessä paikallisten tahojen kanssa. Muutosta lienee vauhdittaneet kesällä käydyt jalkapallon MM-kisat. Kouluhammaslääkärin tilastoa. Kulttuuritalo on muuten rakennettu entisen Kivennavan kirkon mäelle ja tietysti osittain suomalaisten hautausmaan päälle. Lähdimme perjantaina 4.8. Minun isäni puoleiset sukujuuret ovat Räikylän kylästä ja valitettavasti siellä ei kyllä enää ole mitään konkreettista katseltavaa. Samoin paikalle oli tullut myös 2 paikallista kauppiasta, joiden autojen takakontissa oli paremmat valikoimat tuotteita kuin pienemmässä marketissa. Kihujen tarkoitus on koota vuosittain yhteen entisiä kivennapalaisia ja heidän jälkipolviaan ”kihuilemaan”, eli näkemään tuttuja, tutustumaan uusiin ihmisin ja ”haastelemaan” keskenään. Jos Siiranmäki olisi murtunut, voisi historiamme olla toisenlainen, todennäköisesti huomattavasti synkempi. aamulla 6.30 Helsingistä ja matkareittimme oli Helsinki-Lahti-Kouvola-Lappeenranta-Nuijamaa-KivennapaTerijoki. Venäläiset olivat perustaneet jonkinlaisen soramontun/työmaan noin 50 metrin päähän muistomerkistä ja uhkasivat jo muistomerkkiä. Eräskin rakennus oli jäänyt rakennusvaiheessa kesken, pystyssä oli vain kalsean kolkko betoniluuranko. 6 n:o 34 Torstaina 23.8.2018 Tänä vuonna perinteisiä kivennapalaisten kihuja päästiin viettämään alkuperäisellä paikallaan, eli Kivennavan kirkonkylällä elokuun ensimmäisenä lauantaina. Taloa oli vähän aikaa sitten korjattu, mutta ilmeisesti wc-tilat olivat jääneet vaiheeseen. Rajan pinnassa Venäjän tiet ovat hyvässä kunnossa, paremmat kuin Suomen puolella. Jatkuu Kirjoittaja on Padasjoelta kotoisin oleva Kimmo Kakko, jolla on sukujuuria Kivennavalla. Helsingistä kyytiin nousi kymmenkunta matkalaista ja Lahdesta parikymmentä. Perjantaina elokuun 23 p:nä 1968. Pysähdyksen aikana alkoi sade, joka sitten kestikin koko loppupäivän. Pienempi seurueemme koostui Perhe Kakosta (Nurmijärvi) ja Perhe Juholasta (Padasjoki). Hotelli sijait si kuuluisien Terijoen hiekkarantojen läheisyydessä, mutta sovimme että sinne mennään vasta seuraavana päivänä. Venäjän tullissa oli tänä vuonna tapahtunut muutos, ja vanhat matkustajalipukkeet olivat vaihtuneet osittain sähköisiin. Matkanjohtajamme kertoikin että Kivennavalle on muodostunut nykyään paljon uusia asuinaluei ta ja pitäjään on muuttanut runsaasti lapsiperheitä. Kaupunkia on käsittääkseni lähiaikoina myös kunnostettu, eikä varmaan vähiten sen takia, että taannoisten jalkapallon MMkisojen aikana mm. Paikalle oli saapunut jo aikaisemmin Tampereelta lähtenyt bussi. Kuva Heidi Kakko. Karttaa katsellessa sitä vasta tajuaa kuinka lähellä kaikki oikeastaan onkaan. Rajalta Viipuriin on vajaa 40 kilometriä ja Kivennallekin vain 110 kilometriä. Kroatian maajoukkue oli majoittunut sinne ja harjoitteli siellä. Kouvolasta ja Lappeenrannasta bussiimme tuli loput matkalaiset, yhteensä meitä oli noin 40 ihmistä. Meillä kävi erinomainen onni, koska meidän bussissa matkustivat myös Kivennapaseuran ja Kivennapasäätiön puheenjohtajat, Karjalan liiton valtuuston varapuheenjohtaja ja 2 valtuuston jäsentä. Kuva Hannele Juhola. Toisaalta mäki oli myös varsin metsittynyt. Tampereelta matkaan lähtenyt väki yöpyi Raivolassa hotellissa. Asiantuntemusta riitti. Saavuimme hotellille iltaseitsemän jälkeen ja sisäänkirjautumisessa oli pieniä ongelmia
/pmm Rivi-ilmoitus 3,50 . Museoviraston ohjeiden mukaisesti ainoastaan huonossa kunnossa olleet seinälankut on korvattu uusilla. Keskustorilla. Padasjoella 17.8.2018 Padasjoen kunnanhallitus Padasjoen kunta hakee osa-aikaista SIISTIJÄÄ vakituiseen työsuhteeseen. Jennan mummon leipomista tarjottavista on päässyt nauttimaan sunnuntaisin koko kesän. Huovarin Mökkiolympialaisten virallisen kisatoimikunnan puolesta Jussi R. KUULUTUS Padasjoen kunnanvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 25.6.2018 Kullasvuori – Mainiemen asemakaavamuutoksen. Vastikään maalatun museon sisätiloja on siivottu ja katto uusittu. Pisimmän korren kisoissa vei tällä kertaa Jani L. (03) 552 7522 sähköposti: toimitus@padasjoensanomat.fi Ilmoitukset, tilaukset ja osoitteenmuutokset: Leena Nurminen, puh. Luukas Kivisaari ja Jani Mäkinen toimivat oppaina museon puolella. Hinnat sis. (03) 552 7521 sähköposti: toimitus@padasjoensanomat.fi Toimitus: Sari Heliövaara, puh. + alv Paino: Lehtisepät Oy, Pieksämäki Palkkisillantie 2-4, 16900 Lammi www.autokave.fi Arkisin klo 9-17, p. Kotiseutumuseon esineistöä on kerännyt 50-luvulla Topias Kilpi. On hyvät työkaverit ja rentoa, Jenna kertoo. Katkaistun lehtitilauksen tilausmaksuja ei palauteta. Ilmoitukset jätettävä tiistaihin klo 14 mennessä. Pöytäkirja asetettiin yleisesti nähtäville Padasjoen kunnan www-sivuille 29.6.2018. Osallistu tietovisaan palkin to na hienoja Luonnonsuojeluliiton tuotteita. 040 555 6098. Kouluruokailu 27.31.8. Spekuloitavaa tosin jäi, mutta se on jo monivuotinen perinne, kommentoi kisojen kunniapuheenjohtaja Anne K. Mökkiolympialaiset Huovarissa Huovarin Mökkiolympialaisten osallistujia. 12 kk 74,70 . Se on myös erinomainen tapa houkutella maalle nuorempaa ja vähän varttuneempaakin väkeä. Muutokset mahdollisia. Päivä alkoi perinteisellä tikanheitolla ja päättyi pimeän jo laskeuduttua jännittävään omenaviestiin. – On vaikea pukea sanoiksi tätä tunnetta. Suuri osa lajeista saatiin maaliin rauhallisissa ja leikkisissä merkeissä, mutta sukkahousukeilauksen käänteet meinasivat saada useam man osallistujan pelihousut repeämään. Tyypillisesti putkia on vain yksi, joten kyseinen pannu tuottaa enemmän. /pmm Takasivu 1,40 . Viime kesänä hän oli museo-oppaana. ILMOITUSHINNAT 1.1.2018 alkaen . puh. Kisan vanhimmat osallistujat koputtelevat pian keskiiän ovea ja seuraavakin sukupolvi on ottanut jo ensiaskeleensa kisakentillä. 0440170996 www.mi-data.fi Tietoteknistä tukea ja opastusta . 8 www.finnmetko.fi M ukana 400 yritystä, maarakennus, puunkorjuu, bioenergia, tarvikkeet, varusteet, työvaatteet. Lehden suurin vastuu ilmoitusten julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Puhelimessa vastaanotettuun ilmoitukseen tulleesta virheestä ei vastata. Padasjoen kotiseutumuseolla järjestettiin sunnuntaina kesän toiset markkinat. Sateinen sää verotti sekä myyjäettä kävijämäärää. Tule tutustumaan toimintaamme paikkakunnallamme. 3 kk 24,00 e Pohjoismaihin ja muualle Eurooppaan 12 kk 89,00 € Alle 30 . Ma Ti Ke To Pe Kanakastike Kinkkukiusaus Kalamureke/-pihvit Lihakeitto Kasvispäivä lisäetuna kestotilaajille, tunnukset sähköpostitse: ilmoitukset@padasjoensanomat.fi -digilehti VUOKRATTAVANA Keskustie 14, 1h + kk, pohjakerros, lisäksi runsaasti varastotilaa. Päätöksestä ei määräajassa valitettu Hämeenlinnan hallintooikeuteen, joten Kullasvuori Mainiemen asemakaavamuutos on saavuttanut lainvoiman. – Tämä pontikkapannu on siitä erikoinen, että siinä on kaksi putkea mitä pitkin höyry kulkee, pojat selittävät. Jättöajan päättymisen jälkeen vastaanotetuista ja julkaistuista ilmoituksista perimme lisämaksun, 5 . Ensimmäiset Mökkiolympialaiset järjestettiin 2000luvun alkupuolella, ja siitä lähtien perinnettä on vaalittu huolella ja hellyydellä. – Protesti oli jo lähellä, mutta onneksi siihen asti ei jouduttu menemään. 010-3969911 Lammilla Bensapäästöt + OBD Dieselpäästöt 15 € 25 € AUTOKAVE Katsastus alk. 8 www.finnmetko.fi M ukana 400 yritystä, maarakennus, puunkorjuu, bioenergia, tarvikkeet, varusteet, työvaatteet. laskuun lisätään laskutuslisä 5 . + ALV 24 %. Hintoihin lisätään ALV 24 % Etusivu 1,45 . Uudelleenmaalauksesta vastasi Sa-Ha Saneeraus. Joka päivä lisukkeita. Sateinen sää karsi kävijöitä elonkorjuumarkkinoilla Eila Väisäsen ja Pirjo Rinteen paistamat letut maistuivat viileähkössä säässä. 35 € O n K atsastus Jämsä 30.8.-1.9. Lisätiedot: http://www.padasjoki.fi/fi/Ajankohtaista/ Avoimet-tyopaikat Työpaikkaa haetaan sähköisesti osoitteessa www.kunta rekry.fi Työavain: 193885 Kimmo & Matti Mäki Ay p.040 5069 227 Vesikourut alk: 3,00 eur/m Värit: musta, ruskea ja valkoinen 5 ja 6 metrin noutopaloista Myös saumattomat ja pyöreät kourut Savupiippujen suojahatut Seinäja kattotikkaat Kattosillat, lumiesteet Vääksyn tori klo 9 -12 ti 28.8. Puh. (03) 552 7500 www.padasjoensanomat.fi, myös Ilmestyy torstaisin. – On ollut kiva paikka olla töissä. Kisat sovitaan ja suunnitellaan hyvissä ajoin, jonka ansiosta paikalle pääsee iso osa osallistujaringistä. Yksi vierailijoita eniten kiehtovista esineistä on 1800luvulta peräisin oleva pontikkapannu, jota on aikoinaan salaa metsissä käytetty. Jämsä 30.8.-1.9. Vuoden keskittyminen ja harjoittelu kuitenkin palkittiin ja tätä sitten kelpaa kiikkustuolissa muistella, voittaja kommentoi. Museon sisätiloista löytyy kahvio, jota 4H-yrittäjä Jenna Pylvänen on pyörittänyt tämän kesän. Padasjoella matkahuollon piha klo 13-16 www.peltimies.com Padasjoen luonnonystävät la 25.8. Viime vuonna pääsin jo lähelle kirkkainta mitalia, mutta silloin ei vielä ollut aika. 9 kk 59,00 e 6 kk 41,70 . 270,€/kk puh. Tänä vuonna kisat koostuivat kymmenestä toinen toistaan hauskemmasta lajista. 7 n:o 34 Torstaina 23.8.2018 ISSN 0784-6568 Koivutie 8, 17500 Padasjoki. /rivi TILAUSHINNAT 1.1.2018 alkaen. ALV 10 % Kotimaa: Kestotilaus 68 . Levikki 3351, LT 2017 Päätoimittaja: Jaana Tanner puh. /pmm Tekstissä ja tekstin jälkeen 1,35 . Mökkiolympialaiset on hyvä ja hauska tapa viettää aikaa isolla tai pienellä porukalla. Vaikka jokainen kisailija tavoittelee tosissaan myyttistä palkintopyttyä, on pääasia kuitenkin pitää hauskaa ja syödä hyvin siinä lomassa. Padasjokiseuran puolesta paikalla olivat Pirjo Rinne ja Eila Väisänen, joiden paistamat letut kävivät huonommassakin säässä hyvin kaupaksi. Museo on maalattu viimeksi luultavasti yli puoli vuosisataa sitten, ennen sen siirtymistä Padasjoki-seuran omistukseen. Välitämme ilmoituksia kaikkiin Sanomalehtien liiton jäsenlehtiin niiden omilla hinnoilla. Myynnissä oli myös hunajaa Maakeskestä sekä luomuvihanneksia. Lauantaina kokoontui Maakeskeen jo ainakin kolmattatoista kertaa joukko kisailijoita valmiina taistelemaan kynsin ja hampain Huovarin Mökkiolympialaisten voitosta. Kesän aikana ulkomaalaisia vieraita on käynyt jonkin verran muun muassa Saksasta, Briteistä ja Yhdysvalloista. (03) 552 7500, sähköposti: ilmoitukset@padasjoensanomat.fi Konttori avoinna ma-pe klo 9-16
pnt. lee Suomi/Ruotsi, pakattu Limsat 0,95 l, Cola, Jaffa tai Lemon 5 95 KG 6 95 KG 11 90 KG 18-PACK 5 00 2 PKT (5,00/KG) 18 98 24-PACK (2,74/l) sis. Voimassa TO-LA 16.-18.6. T 11: 1) Celina Salonen 3.49,2, 2) Veera Jaakkola 4.30,3 3) Tara Vilkman 5.0,2. 5 tonnin painoista autoa vedettiin köydellä maassa istuen. Kisapäivä alkoi tukkipunnerruksella, jossa tehtiin toistoja painoluokittain kasvavilla painoilla. 03 555 6061 kalle.uimonen@k-market.com Tervetuloa paikalliseen ruokakauppaan! Tarjoukset voimassa 16.-19.6.2016 ellei toisin mainita. T11 150 m: 1) Celina Salonen 23,9s, 2) Veera Jaakkola 26,5, 3) Tara Vilkman 28,4, 4) Jenni Karlakari 30,0, 5) Ida Leppänen 31,4. T15 moukari: 1) Saara Lahtinen 22,57m. pnt. Uusi laji voimakisoissa, otevoimarulla, oli tuntematon tuttavuus monelle. T3 40 m: 1) Neea Silvennoinen 61 p (14,0 s) P3 40 m: 1) Nooa Oksanen 14 p (18,7) T5 40 m, pallo: 1) Annastiina Heikkilä 155 p (10,0 s, 6,80 m), 2) Karoliina Heikkilä 136 p (10,9 s, 5,80 m), 3) Pinja Perälä 126 p (10,9 s, 4,77 m), 4) Venla Santalahti 125 p (10,1 s, 3,87 m), 5) Viivi Rantanen 112 p (11,0 s, 3,51 m), 6) Peppiina Salonen 101 p (11,3 s, 2,65 m). Voimassa TO-LA 23.-25.8. Voimakisoista mitali 2,69 m, 3,43 m), 4) Maya Niemi 300 p (7,9 s, 2,70 m, 3,00 m), 6) Anni Rantanen 266 p (8,3 s, 2,39 m, 3,41 m). 03 555 6061 kalle.uimonen@k-market.com Tervetuloa paikalliseen ruokakauppaan! Tarjoukset voimassa 16.-19.6.2016 ellei toisin mainita. 2 PKT UUDET AUKIOLOAJAT! Palvelemme kesäaikaan: Ma-Pe 7-21 La 7-21 Su 10-19 Kippari Avoinna: ma-pe 7-21 la 7-21, su 10-21 K-market RUOKAPATA Kauppatie 1, Padasjoki Puh. 1 99 KPL LIHATISKILTÄ! Meillä jauhettu SIKA-NAUTAJAUHELIHA raj. 03 555 6061 kalle.uimonen@k-market.com Tervetuloa paikalliseen ruokakauppaan! Tarjoukset voimassa 16.-19.6.2016 ellei toisin mainita. Korkeus: 1) Saara Lahtinen 135cm. 2,70 89 PL (0,73/l) sis. SYYSILOA JA ENERGIAA SAAT LÄHIKAUPASTASI! Voimassa TO-LA 23.-25.8. Voimassa TO-LA 16.-18.6. Voimassa TO-LA 16.-18.6. Kisojen kolme parasta joka painoluokasta saivat paikan lokakuussa pidettäviin MM-kisoihin. GRILLISTÄ TAPOLAN KIPPARIN A.LE COQ PREMIUM ERÄ! TUORE OLVI Kuuma mustamakkara Costa Rica Kahvit 500 g Jättipihvi marinoitu tai maustamaton, Suomi, pakattu III-OLUT 0,33 l 18-pack Kirjolohi. pantin 0,20 Voimassa TO-LA 16.-18.6. GRILLISTÄ TAPOLAN KIPPARIN A.LE COQ PREMIUM ERÄ! TUORE OLVI Kuuma mustamakkara Costa Rica Kahvit 500 g Jättipihvi marinoitu tai maustamaton, Suomi, pakattu III-OLUT 0,33 l 18-pack Kirjolohi. Pituus: 1) Annastiina Heikkilä 2,24m, 2) Karoliina Heikkilä 1,89m, 3) Venla Santalahti 1,65, 4) Peppiina Salonen 1,21m. Pituus: 1) Celina Salonen 4,05m, 2) Veera Jaakkola 3,26, 3) Tara Vilkman 3,14, 4) Jenni Karlakari 3,07, 5) Ida Leppänen 2,47. Voimassa TO-LA 16.-18.6. GRILLISTÄ TAPOLAN KIPPARIN A.LE COQ PREMIUM ERÄ! TUORE OLVI Kuuma mustamakkara Costa Rica Kahvit 500 g Jättipihvi marinoitu tai maustamaton, Suomi, pakattu III-OLUT 0,33 l 18-pack Kirjolohi. 2,70 89 PL (0,73/l) sis. pnt. Voimassa TO-LA 23.-25.8. lee Suomi/Ruotsi, pakattu Limsat 0,95 l, Cola, Jaffa tai Lemon 5 95 KG 6 95 KG 11 90 KG 18-PACK 5 00 2 PKT (5,00/KG) 18 98 24-PACK (2,74/l) sis. P9 150 m: 1) Nici Salonen 29,0s, 2) Casimir Ahonen 30,7, 3) Luka Wallenius 30,8. Naisilla korokkeelle nostetta va kahvallinen paino oli 120 kiloa, isoimmilla miehillä 220. 2 PKT UUDET AUKIOLOAJAT! Palvelemme kesäaikaan: Ma-Pe 7-21 La 7-21 Su 10-19 Kippari Meidät löydät myös facebookista www.facebook.com K-Market KIPPARI Toritie 53, 17800 Kuhmoinen Puh. Padasjoen Yritysen yleisurheilumestaruuskilpailut käytiin sunnuntaina kolmiotteluna. lee Suomi/Ruotsi, pakattu Limsat 0,95 l, Cola, Jaffa tai Lemon 5 95 KG 6 95 KG 11 90 KG 18-PACK 5 00 2 PKT (5,00/KG) 18 98 24-PACK (2,74/l) sis. P13 kuula: 1) Niko Kallioinen 9,46m. 03 555 6061 kalle.uimonen@k-market.com Tervetuloa paikalliseen ruokakauppaan! Tarjoukset voimassa 16.-19.6.2016 ellei toisin mainita. Tanko otettiin käsivarsille ja kuorma kannettiin 20 metrin päässä sijaitsevalle maalilijalle. Conan-kävely tapahtui merimiestelineellä, johon naisille lastattiin 120 kiloa ja miehille 160-240 kg. T9 150 m: 1) Alina Kozmenko 29,4s, 2) Aida Niemi 29,7s, 3) Oona Rajala 30,9. Naisten 50kiloinen säkki osoittautui liiankin kevyeksi kilpaväli neeksi, kun kevyimmätkin, alle 65-kiloisten sarjan naiset saivat kipaistua juoksujalkaa 20 metriä. P 13: 1) Niko Kallioinen 3.48,5 3000 m miehet: 1) Aapo Rajala 11.56,0, 2) Mikko Virtanen 13.27,9 P13-sarjan voittaja Niko Kallioinen pikamatkalla. P9 40m, pituus, kuula: 1) Luka Wallenius 397 p (8,0 s, 2,78 m, 5,00 m), 2) Nici Salonen 389 p (7,8 s, 2,80 m, 4,52 m), 3) Casimir Ahonen 361 p (7,8 s, 2,64 m, 4,68 m), 4) Oliver Salonen 213 p (9,1 s, 1,89 m, 3,71 m) T 11 60 m, pituus, kuula: 1) Celina Salonen804 p (9,7 s, 4,03 m, 6,85 m), 2) Nella Rantala 702 p (10,5 s, 3,15 m, 8,69 m), 3) Siiri Toivonen 627 p (10,5 s, 2,87 m, 7,93 m), 3) Veera Jaakkola 497 p (10,4 s, 3,05 m, 5,00 m), 4) Sara Gran 429 p (11,1 s, 2,79 m, 5,12 m), 4) Tara Vilkman 405 p (11,1 s, 3,07 m, 4,00 m), 5) Ida Leppänen 355 p (11,3 s, 2,74 m, 3,93 m) P 11 60 m, pituus, kuula: 1) Kaapo Rajala 668 p (9,8 s, 3,48 m, 6,13 m), 2) Ville Häme 533 p (10,8 s, 3,03 m, 6,27 m), 3) Severi Koskela 481 p (11,0 s, 3,10 m, 5,34 m), 4) Milo Määttänen 462 p (10,2 s, 2,63 m, 4,83 m) T13 60 m, keihäs, korkeus: 1) Aada Gran 543 p (10,0 s, 13,78 m, 115 cm), 2) Camilla Ahonen 291 p (10,0 s, 9,92 m, -) P13 60 m, keihäs, korkeus: 1) Niko Kallioinen 733 p (8,9 s, 18,76 m, 110 cm), 2) Jere Hirvonen 355 p (11,2 s, 21,70 m, -) P15 100 m, keihäs, korkeus: 1) Heikki Toivonen 1054 p (14,6 s, 39,88 m, 125 cm), 2) Jaakko Hirvonen 873 p (15,1 s, 32,68 m, 120 cm) T17 100 m, keihäs, korkeus: 1) Iida Toivonen 825 p (15,7 s, 23,38 m, 125 cm) N100 m, keihäs, kuula: 1) Tiina Toivonen 800 p (17,0 s, 23,09 m, 8,44 m), 2) Johanna Lehtinen 665 p (-, 19,77 m, 7,70 m), 3) Marjaana Gran 651 p (17,3 s, 17,32 m, 7,99 m), 4) Susanna Rantanen 181 p (-, 14,14 m, -) M 100 m, keihäs, kuula: 1) Joni Vehkamäki 1253 p (13,6 s, 42,68 m, 8,58 m), 2) Anssi Lampinen 1196 p (14,5 s, 41,10 m, 10,12 m), 2) Antti Jaakkola 1114 p (14,4 s, 36,71 m, 9,59 m), 3) Petteri Lahtinen 978 p (14,0 s, 31,19 m, 7,73 m), 4) Mikko Peltomäki 865 p (15,7 s, 36,49 m, 7,88 m), 5) Antti Rantanen 204 p (-, 23,13 m, -) Pitkät matkat 1000 m P9: 1) Nici Salonen 4.20,3 s, 2) Casimir Ahonen 4.33,1 3) Luka Wallenius 4.56,8. Moukari: 1) Niko Kallioinen 28,26m. P5 40 m, pallo: 1) Niilo Engberg 84 p (11,7 s, -) T 7 40 m, pallo: 1) Vilhelmiina Heikkilä 100 p (8,5 s, 10,95 m), 2) Minttu Santalahti 75 p (8,4 s, 5,08 m), 3) Miia Silvennoinen 49 p (9,9 s, 9,31 m), 4) Elli Rantanen 48 p (9,1 s, 5,02 m), 5) Noora Salonen 42 p (9,4 s, 5,86 m), 6) Sofia Alho 33 p (9,6 s, 4,51 m), 6) Seela Oksanen 32 p (9,7 s, 4,77 m), 7) Pinja Lampinen 30 p (10,1 s, 6,22 m) P 7 40 m, pallo: 1) Johannes Jaakkola 114 p (8,4 s, 12,59 m), 2) Taavi Koskela 65 p (9,3 Yrityksen yu-mestaruuskilpailut 19.8. Voimassa TO-LA 16.-18.6. 2,70 89 PL (0,73/l) sis. pantin 0,20 Voimassa TO-LA 16.-18.6. pnt. Voimaportaissa oli tällä kertaa toistokisa, joka tuotti useam malle hankaluuksia kun painava väline jouduttiin nopeasti laskemaan myös alas. Jaana Tanner oli painoluokassaan toinen. pantin 0,20 Voimassa TO-LA 16.-18.6. Lauantaina voimamiehet ja -naiset kilpailivat Turun messukeskuksessa kuudessa lajissa. P11: 1) Milo Määttänen 4.38,8, 2) Kaapo Rajala 4.45,4, 3) Ville Häme 6.1,0. pnt. Useamman tunnin uurastus päättyi yhdistelmälajiin, jossa ensin kannettiin säkki 20 metrin matkan ja sitten vedettiin painolevyillä lastattu metallilevy takaisinpäin. Pituus: 1) Kaapo Rajala 3,59m, 2) Tiitus Rajamäki 3,36, 3) Severi Koskela 3,11, 4) Milo Määttänen 3,10, 5) Ville Häme 3,02, 6) Artem Kozmenko 2,89. 2 PKT UUDET AUKIOLOAJAT! Palvelemme kesäaikaan: Ma-Pe 7-21 La 7-21 Su 10-19 Kippari Meidät löydät myös facebookista www.facebook.com K-Market KIPPARI Toritie 53, 17800 Kuhmoinen Puh. 4) Noora Salonen 5,53. Voimassa TO-LA 16.-18.6. Voimassa TO-LA 16.-18.6. Kelkassa painoa oli naisilla 230 kiloa. T7 150 m: 1) Minttu Santalahti 32,5s, 2) Vilhelmiina Heikkilä 35,1, 3) Noora Salonen 36,1, 4) Miia Silvennoinen 38,2s. P7 150 m: 1) Johannes Jaakkola 30,9s, 2) Anton Laine 32,5, 3) Oskari Ahonen 33,0. 2,70 89 PL (0,73/l) sis. lee Suomi/Ruotsi, pakattu Limsat 0,95 l, Cola, Jaffa tai Lemon 5 95 KG 6 95 KG 11 90 KG 18-PACK 5 00 2 PKT (5,00/KG) 18 98 24-PACK (2,74/l) sis. 2,70 89 PL (0,73/l) sis. GRILLISTÄ TAPOLAN KIPPARIN A.LE COQ PREMIUM ERÄ! TUORE OLVI Kuuma mustamakkara Costa Rica Kahvit 500 g Jättipihvi marinoitu tai maustamaton, Suomi, pakattu III-OLUT 0,33 l 18-pack Kirjolohi. Naiset rullasivat tankoa mahdollisimman nopeasti käännellen ylös 45 kg, miehet 70 kg. T3 pallo: 1) Neea Silvennoinen 2,17m, 2) Elsa Lahtinen 1,02. Pallo: 1) Anton Laine 13,76m, 2) Oskari Ahonen 8,63, 3) Taavi Koskela 8,49m, 4) Johannes Jaakkola 7,82m, 5) Onni Rajala 6,77m. 03 555 6061 kalle.uimonen@k-market.com Tervetuloa paikalliseen ruokakauppaan! Tarjoukset voimassa 16.-19.6.2016 ellei toisin mainita. Voimassa TO-LA 16.-18.6. T5 150 m: 1) Annastiina Heikkilä 39,0s, 2) Venla Santalahti 40,7, 3) Karoliina Heikkilä 55,2, 4) Silja Lahtinen 110,0s. Voimassa TO-LA 16.-18.6. Voimassa TO-SU 23.-26.8. Korkeus: 1) Casimir Ahonen 90cm, 2) Luka Wallenius 90, 3) Nici Salonen 85, 4) Oliver Salonen 80, 5) Mikke Koivisto 70. GRILLISTÄ TAPOLAN KIPPARIN A.LE COQ PREMIUM ERÄ! TUORE OLVI Kuuma mustamakkara Costa Rica Kahvit 500 g Jättipihvi marinoitu tai maustamaton, Suomi, pakattu III-OLUT 0,33 l 18-pack Kirjolohi. Korkeus: 1) Oona Rajala 90cm, 1) Maya Niemi 90, 3) Aida Niemi 90, 4) Alina Kozmenko 75cm. 8 n:o 34 Torstaina 23.8.2018 Yleisurheilun sarjakisakausi päättyi viime viikolla. Autonvedossa padasjokelainen otti lajivoiton. lee Suomi/Ruotsi, pakattu Limsat 0,95 l, Cola, Jaffa tai Lemon 5 95 KG 6 95 KG 11 90 KG 18-PACK 5 00 2 PKT (5,00/KG) 18 98 24-PACK (2,74/l) sis. Voimassa TO-LA 16.-18.6. Meidät löydät myös facebookista www.facebook.com K-Market KIPPARI Toritie 53, 17800 Kuhmoinen Puh. P15-sarjan voittaja Heikki Toivonen ylitti 125 cm korkeudessa.. 2 PKT UUDET AUKIOLOAJAT! Palvelemme kesäaikaan: Ma-Pe 7-21 La 7-21 Su 10-19 Kippari Meidät löydät myös facebookista www.facebook.com K-Market KIPPARI Toritie 53, 17800 Kuhmoinen Puh. 2 kg / talous 39 KPL 16 95 KG (7,80 kg) OMASTA UUNISTA! Fazer KAURAHERKKU 440 g (4,52 kg) Suomen Voimalajiliiton SMkilpailuista oli tuomisina hopeamitali. P11 150 m: 1) Kaapo Rajala 25,1, 2) Milo Määttänen 26,9, 3) Tiitus Rajamäki 27,1, 4) Ville Häme 28,0, 5) Severi Koskela 28,1, 6) Artem Kozmenko 30,0. s, 9,78 m), 3) Atle Niemi 46 p (9,2 s, 5,34 m), 3) Onni Rajala 14 p (-, 7,34 m) T 9 40 m, pituus, kuula: 1) Oona Rajala 383 p (8,1 s, 2,89 m, 4,64 m,) 2) Aida Niemi 332 p (7,8 s, 3,02 m, 2,80 m), 3) Lilja Engberg 312 p (8,0 s, 11-vuotiaiden kolmiottelun voittanut Celina Salonen hyppäsi pituutta yli 4 metriä. Padasjoen Yrityksen kisakalenterissa on vielä ensi sunnuntain mestaruuskilpailut. Pallo: 1) Vilhelmiina Heikkilä 14,40m, 2) Miia Silvennoinen 8,52, 3) Minttu Santalahti 7,19m, Yleisurheilun viimeiset sarjakisat 8.8. 2 PKT UUDET AUKIOLOAJAT! Palvelemme kesäaikaan: Ma-Pe 7-21 La 7-21 Su 10-19 Kippari KALATISKILTÄ! KIRJOLOHIFILEE Selkämeri 10 95 KG LIHATISKILTÄ! PORSAAN PREMIUM ULKOFILEELEIKKEET OMASTA UUNISTA! Pirkka VOICROISSANT 50 g 6 99 KG Voimassa TO-SU 23.-26.8. 03 5512200 marko.samiola@k-market.com Meidät löydät myös facebookista www.facebook.com K-Market KIPPARI Toritie 53, 17800 Kuhmoinen Puh. pantin 0,20 Voimassa TO-LA 16.-18.6. pantin 0,20 Voimassa TO-LA 16.-18.6