Padasjoen raputapahtumaan hänet pyysi SM-isäntä Simo Jalli, jolta suurlähettiläs on hankkinut lomarapunsa. Itse ole kunnostautunut lähinnä syömäpuolella, mainitsi suurimman osan työelämästään ulkomailla viettänyt Talvitie. Kyydin voi varata myös etukäteen, Timo Nuutinen 044-3647111 klo 15.30-17.30 Korsuorkesterin konsertti ohjelmateltassa ja perään tanssit, liput 15 € klo 20-21 Ikärajaton keikka ohjelmateltassa: Mikael Gabriel, liput 10 € klo 21.45 Ilotulitus klo 22-02 K18-bileet ohjelmateltassa: MKAC, bilebändi Pasi Vainionperä party rockers ja DJ, liput 5 € Kiuasniemi Marinassa tarjoillaan muikkuja grillibuffeeta päivän ajan. Kaksi joukkuetta jäi tällä kertaa kokonaan ilman saalista. Padasjoella Talvitie kävi elokuun alussa luennoimassa, mutta muutoinkin paikkakunta on tuttu purjehduksen ansios ta. Kaikki palkitaan, oma heppa ei ole välttämätön. Sakari Kuosmanen viihtyi Rapu-SM:ssä Janne Ruokolainen, Sakari Kuosmanen ja Pörje Öhman kokkailivat kalaa. Suurlähettiläs Heikki Talvitie ja kenraalimajuri (evp) Juha-Pekka Liikola avasivat puheissaan niin ravustuksen historiaa kuin kansainvälisiäkin raputapoja. Järj. Kirkonkylän kyläyhdistys klo 14-15 Musiikkiesitys lapsille, Mimi & Kuku, ohjelmateltassa, mehutarjoilu lapsille klo 15-17 Crossikyytejä Päijänteellä, 25 min. Seurapiiribileistä keskelle korpea Sakari Kuosmanen viihdytti yleisöä ensin kalankäsittelykojulla ja vaihtoi sitten sujuvasti fileerausveitsen kitaraan esiintyen Rapu-baarissa. Ohjelmateltassa A-oikeudet pe ja la. Aki Kaurismäen kanssa ollaan pyöritty ympäri Eurooppaa promoamassa uutta elokuvaa, jonka toisessa pääLadyfish ylsi mitaleille. klo 11.30, vanha torialue. Kuosmanen kovana kalamiehenä oli ilolla mukana tapahtumassa, jossa pyritään edistämään järvikalan hyödyntämistä. Kenraalimajuri (evp) Juha-Pekka Liikola ja suurlähettiläs Heikki Talvitie (oik.) osassa olen. Padasjoen paikallislehti vuodesta 1950 Irtonumero 1,80 € N:o 34 Torstaina 24.8 . Liikola aloitti ravustuksen Virpi-serkkunsa yllyttämänä vuosikymmen sitten. Lisätietoja: www.padasjoki.fi LAAKERI Keskustie 12, Padasjoki 040-5500026 Torstaisin klo 19.30 BINGO Kylän parhaat hampurilaiset. klo 16-17 Valokuvanäyttely ”ennen ja nyt” –Padasjoen kylät, ohjelmateltassa Klo 18-20 Musiikkiteatteri Haikeet Kopsut: Varas syömmein vei, liput 10 € klo 21 Elokuvanäytös Napapiirin sankarit 3, K-12 , liput 10 € LAUANTAINA 25.8. 2017 PERJANTAINA 25.8. Roomassa ravut olivat vielä orjien apetta, mutta myöhemmin ravuista muodostui pikemminkin herrasväen herkku. Ravustuksen SM-kilpailut avattiin Taruksella 10. Hyväksi havaitun reseptin avulla New Yorkissa on kokattu hummereitakin. Tämäkin kesä on kulunut tiiviisti Nyystölän ”työleirillä”. Ravustuksen SM-kilpailujen 10-vuotisjuhlakisaan oli värvätty viihdyttäjäksi kaiken kansan tuntema laulava kalamies Sakari Kuosmanen. Hänen ei tarvinnut miettiä sekuntiakaan, kun Jalli kysyi onko mies valmis olemaan mukana ensi vuonnakin, jolloin tapahtumasta yritetään saada MM-kilpailut. Kunta, MLL Padasjoen yhdistys, Kiuasniemi Marina ja yhteistyökumppanit Tervetuloa kuntalaiset ja vapaa-ajanasukkaat, ohjelmaa on kaikenikäisille! koko perheen kesänpäättäjäistapahtuma satamassa Sataman valot pe 25.-la 26.8. etsitään kalliopiirrokset Haukasta Lähdöt satamasta klo 15.30, 16 ja 16.30. Tämän puheen voisi hyvin aloittaa kuuluisalla siteerauksella ”jo muinaiset kreikkalaiset”. kerran komeasti kahden arvovaltaisen puhujan voimin. Liikola mainitsi puheessaan, että rapukulttuuri levisi Suomeen aikanaan Ruotsista. Vähän erikoisempi kesätapahtuma toi mukavaa vaihtelua miehen arkeen, joka on viime aikoina ollut smokissa patsastelua punaisilla matoilla. Mertasarjan voitti Nisu tuloksella 893 Moro Moron jäädessä niukasti hopealle. Rapuja on nimittäin syöty aina ja kaikkialla, totesi Liikola. Päijännepurjehdusta alkuun laittamassa ollut Talvitie ei enää itse osallistu kisaan, mutta poika ja pojanpoika jatkavat perinnettä. klo 9-15 Padasjoen jalkapallomestaruusturnaus Ahjolan kentällä klo 11-22 Puffetti, Nyystölän kyläyhdistys klo 12-13 Kunnan kesäasukastapaaminen ohjelmateltassa klo 12-13 Keppiheppaestekisa, ilm. Kyytiin mahtuu 8 hlöä kerralla, 10 €/hlö. Asikkalassa kesiään viettävä Talvitie onkin käyttänyt usein rapukestitystä diplomaattikutsuillaan. Talvitien salainen resepti, Tyyne Arvelan mukaan nimetty, saavutti suuren suosion diplomaattipiireissä monissa maissa. Tikkuravustuksen Suomen mestaruus meni joukkueelle Kadonneen ravun metsästäjät (1290 g). Kk:n kyläyhdistys ja PaHus klo 12-22 Paistettuja muikkuja klo 13-14 Hirrensyöksyn kunnanmestaruuskilpailut ja lapsille saappaanheittokisa vanha torialue. Kaikki palkitaan saappaanheittokisassa
Lähtö la klo 15 Mainiemen melontakeskus. mammasi. Siunattu läheisten saattamana. Suorastaan eläväksi ki veksi, siis Jumalan hellästi muotoilemaksi, Kristuksen va rassa eläväksi jäseneksi. Maijalle onnea! Mitä siitä, jos iän myötä kauneus hieman karisee, kunhan terveys ja viehätysvoima säilyy. Ruskamatkalle Saariselälle yksi naisperuutuspaikka, ilm. Hän on myös jokaisen yksittäisen ihmisen koko elämän perusta. klo 1818.30. pikaisesti. talonrakennusinsinööriltä, missä rakennuksessa on kulmakivi, hän saattaa joutua hie man hämilleen. 045 1636 010, Päivi, puh. klo 18.30 tekonurmella. Hän on seurakunnan ainoa oikea, kestävä perusta. Torittulaiset M EITILLE KIRJOTETTII N Sydämellinen kiitos! Helen ja Aarne Sydämellinen kiitos muistamisesta merkkipäivänäni. Ainakin Romon suunnalla on kuop paa kuopan vieressä, ihmet telee soittaja, joka on soitel lut asias ta lukuisia kertoja Elykeskukseen. Padasjoen Luonnonystävät. klo 1718.30 tallilla. Jää turvaksi, Herrani, rakkaiden luo. Täydellistä saada mo lem mat ominaisuudet yhdes sä paketissa! Erittäin iloista päivää sinulle! Tv. Huippukivi pysyy paikallaan holvin alempien kiven va rassa, mutta holvin alemmat kivet sortuvat, jos kaaren hui pussa oleva kulmakivi otetaan pois. 28.10.1948 Padasjoella k. Kaikki havainnot ovat edelleen tärkeitä! Voisitteko ystävällisesti tarkastaa oman pihanne ja ulkorakennukset. – Hiekkatiet ovat järkyt tävässä kunnossa. klo 14 luontopolun reitillä Arrakoskella. Jeesus Kristus on nähnyt hyväk si alistaa oman näkymisensä luomansa maailman keskellä ristillä lunastamansa seurakunnan varaan. Olemme ylpeitä, kun van ha koulumme sai arvokkaan jatkoajan teidän kotinanne ja Nuutisen kutomona. 6.8.2017 Padasjoki Tyyne Marjatta LAAKSONEN Rakkaamme Siunattu läheisten läsnä ollessa. Vielä kerran, kiitokset Nuu tisen perheelle. Te sopeu duitte hyvin kylän elämään ole malla mukana kylän touhuissa, ja tuomalla puhtia ja uusia nä kemyksiä kylän elämään. 040 7463244 • Padasjoen Luonnonystä vät järjestää Suomen luonnon päivänä avoimen retken Arra kosken Aittiovuorelle. Jos kissa ilmestyy pihallesi, ole kiltti ja anna hänelle ruokaa, jotta matka saadaan pysähtymään. Voi olla, että hän lopulta päätyisi ehdotta maan, että kyseessä on ehkä talon nurkkakivi. Tied. Luonnon juhlapäivä la 26.8. alkaen entisen tapaan. Nuuti sen kutomo on myös palkit tu vuoden yrityksenä. Käsi minut kantaa uuteen elämään, ikirauhan antaa, valoon jään. Tarus klo 9. klo 19 Rukousilta, Pentti Hyttinen Kiveäkin kovempi. Syrén Sydämelliset onnittelut 90-vuotiaalle Hilkalle! Kiitos sulle, Jumalani, armostasi kaikesta, jota elinaikanani olen saanut tuntea. Jouni Koskela s. kaima.. Mitä siitä, jos paino hieman lisääntyy, kunhan hennot jalat ja iloinen mieli sen kestää. Ma-pe 10-15.30, la 10-14, su 12-15. Lähtö P.joelta 13.15 ja paluu 26.9. – Alkumatkasta tutustumme Tamppitarhan kasvistoon, ker too paikallisoppaana retkellä toimiva Seija Karevaara. Kaikista ilm. Virmaila. 2 n:o 34 Torstaina 24.8.2017 O NNITTELU T S ANOMAA SINULL E SEURAT esikoislesta diolaisten Nyystölän rukoushuoneella su 27.8. klo 18 Yhteiskristillinen naistenilta, Temppelillä Su 27.8. Tällä viitataan holvikaaren ylim mäiseen kiveen. Järj. klo 9 alk. Arto 040 7029915. 2.8.2017 Jalkarannan sairaalassa Sinikka Marketta LAHELMA Rakkaamme Herra, kädelläsi uneen painan pään, kutsut ystäväsi lepäämään. klo 17-19 Taruksella. Heppakerho ke 30.8. Pursula Miia&Moona 4 v. Uudessa Testamentissa, Ef. Nautimme täysin siemauksin hyvästä ruuas ta ja mielenkiintoises ta ohjel masta. 25.9. s. Hirtniemi. Bussi mukana ennakkotilaus. Joukkue on voittanut kerran mestaruuden ja menestynyt viime vuosina hyvin. Kiitos myöskin raskahista syksyn synkän hetkistä. Kissan löytymiseen johtavasta näköhavainnosta palkkio! Ilmoitathan näköhavainnoista: Anne, puh. men . 040 555 0919, Antti, puh. M EITILLE SOITETTII N Makoisia herkutteluhetkiä ja paljon onnea Iidalle! Halusin sinut iloisesti yllättää ja hyvänpäivän terveisiä lähettää. klo 16 Ilosanoman iltapäivä, todistuksia, Minna Muje,Tarja Nikkilä Ti 29.8. Käve lylle lähdetään lauantaina ky län keskustasta kello 14. Kuulimme myös Nuutisen ku tomon historian ja teidän yri tyksenne tulon Toritun koulul le. Mitään ei ole tapahtunut. S EURAPALST A HELLUNTAISEURAKUNTA Tervetuloa! To 24.8. Ihmisellä ei voi olla mitään eikä ketään muuta, joka voisi hänet pelastaa. 29.8. Ja se on hyvä paikka, sillä Hyvä Paimen on kiveäkin lujempi turvapaikka. Mutta talos sa, sen ulkokuoressa, on tavallisesti vähintään neljä nurk kaa tai kulmaa, usein niitä on enemmänkin. Sinikka o.s. Jos menet kysymään joltakin raken tamisen ammattilaiselta, esim. Poi kanne Pekka ja Timo jatka vat nyt yrittäjinä Pa das joel la ja se on tärkeä asia, sillä yritysten varaan me voim me hy vinvointiamme raken taa. T. Inkeri EDELLEEN KATEISSA! Sisäkissana elellyt harmaa (lila) leikattu poikakissa karkasi Jonninkosken alueelta 20.7.2017. Varaukset 28.8. I.A. heti. Päijänteen kansallispuistos sa juhlitaan luontoa kuorokon serttiesityksellä Pulkkilanhar julla alkaen klo 15. Erittäin ylpeitä olemme kyläm me jalkapallojoukku eesta, jonka vetäjänä on Timo. Onnea toivottelevat äiti, iskä, Aulimumma, Pauli-vaari ja Raili-mummi. 22.7.1927 Suojärvi k. kiittää Helen ja Aarne, kiitos haus koista juhlista. Huippukivi, Jeesus Kristus, pitää kaikkia ja kaikkea paikallaan. Muistam me hyvin, kun nuorina yrittä jinä tulitte Toritulle. Johdetut harjoitukset to 24.8. Aili Irene LEHTOVIRTA s. o.s. naapurit Sirpalle iloiset onnittelut! Iha na ihminen ja hyvä ystä vä. P:jelta klo 7.45. Päivämatka Tallinnaan 13.9. Iltarastit tiistaisin, lähdöt klo 17-18. Eikä pelkkä lanaus ei auta. Padasjoki RHY:n hirvimestaruus la 26.8. Pekka ja Aku Raija, Matti ja Terhi, Taina perheineen Kati, Matti, Tommi ja Mikko perheineen Matti, Toini, Antti ja Pekka perheineen Jukka perheineen Maisa perheineen Sinikkaa kiitollisuudella muistaen ja kaivaten Siunattu läheisten läsnä ollessa. Galleria Pi kan tissa Padas joen Taideyhdistyksen yhteisnäyttely 30.7.-1.9. Kyläyhdistyksen toiminnas sa olette olleet alusta saakka mukana, osallistuen tapahtu miin ja Sepänmäen talkoisiin ja lah joittaen Nuutisen kuto mon tuot teita arpajaisten ja muiden kil pailujen palkinnoik si. Kiitos sulle kirkkahista, keväisistä päivistä. Opastus Vt 24. Jokainen meis tä syntisistä ihmisistä on henkilökohtaisesti kutsuttu tule maan kiveksi tähän rakennukseen. Kas vintuntijana mukana on Padas joen Luonnonystävien puheen johtaja Tuija Puranen. Tv. klo 14. Se on erinomainen kuva siitä, miten Herra on läsnä seurakunnassaan. kilpailijoita, sponsoreita talkooporukkaa ja kaikkia tapahtumassa mukana olleita ! SM-rapu 10 v. Annelille 0500 717979 Kuutamomelonta 2.-3.9. Syödään yhdessä -lounas su 3.9. Lämmin kiitos osanotosta. klo 1215 Auttoisten Maatalolla. Kissasta on saatu joitakin näköhavaintoja Enni Idin mökin ja Mustanlahdentien suunnalta. Ja kulmakivi on paikallaan oman seura kuntansa kannattelemana. Jokainen, jo ka uskoo Jeesukseen henkilökohtaisena Vapahtajanaan, pe lastuu yksin armosta vain Jeesuksen tähden. Jumalan rakennus, seu rakunta, tarvitsee ehdottoman välttämättömästi kulmaki ven, Kristuksen. Hakulinen Rakkaudella kaivaten Silja, Irja, Ahti, Aimo ja Tiina perheineen Kappelin kellot soi hiljaa, saatoimme äidin rakkaan isän viereen nukkumaan. Erkki 040 531 9928, Aila 040 7205148. Tallinnaan. Jeesus on ihmiseksi tullut Sana, Raamattu on kirjoitettu Sana. Tervetuloa! Vesijumppa tiistaisin 22.8. Jumalan Sana, Raamattu, ja Herramme Jeesus Kristus, ovat yhtä. Onnittelut Koiravuoresta. Kiitos osanotosta. 2:20, sanotaan kuitenkin: ”Te olette kiviä siinä rakennuksessa, jonka perustuksena ovat apostolit ja profeetat ja jonka kulmakivenä on itse Kristus Jeesus.” Kulmakivestä voidaan käyttää myös nimeä ”huip pukivi” tai ” harjakivi”. Ilm. Yli rajan silloin kuljit, rauhan rannan saavutit. o.s. Saimme elää teidän kanssanne 50 vuoden muistois sa, sillä juhlimmehan teidän kultahäitänne ja Hele nen vuosipäiviä. 8.9.1921 Padasjoki k. Toivon elämääsi kaikkea hy vää, paljon iloa ja onnea lisääntyvää! Tv. Partio alkaa viikolla 36 seurakuntakodin alakerrassa sijaitsevalla kololla. Ta m p e r e e n piirin P13 Superliigaa PadY -NoPS Keltainen to 31.8. Jalkapallon Padasjoen mestaruusturnaus la 26.8. Kiitos kaikille osanotosta. Valtavasti onnea kaimalle! Toivon Sinun polullesi onnen ruusua monta, monta onnen aamua ja iltaa surutonta. Sudenpennut tiistaisin klo 17-18 ja tarpojat 18.1519.15, seikkailijat torstaisin klo 17-18. Ovet avautuvat klo 13.15, jumppa alkaa 13.30. kansallispuiston maisemiin. 28.7.2017 Padasjoki Äitiä, mummia, isomummia kaivaten Kauko ja Hilkka Timo, Anna ja Elmeri Terhi, Harri ja Tessa Arja ja Eero Perttu, Laura ja Perla Riku ja Eva sukulaiset ja ystävät Rakkaamme Väsyneenä silmäs suljit, siihen hiljaa nukahdit
Päivän aikana on myös mahdollisuus ruokailla Visapuistossa omalla kustannuksella. Keskusteluja, kädentaitoja ja liikuntaa Päivätoiminnalla pyritään tukemaan lisäksi ikääntyneiden kotona asumista mahdollisimman pitkään pitämällä huolta toimintaja liikuntakyvystä. Niiden avulla asiakas pyritään hoitamaan mahdollisimman pitkälle omassa kodissaan. Tulevaisuudessa tavoitteena on, että voisimme ottaa myös kontrolliverikokeita kotona. Kokonaan uusia palveluja ovat kotisairaala ja arviointiyksikkö. – Ketään ei hoideta väkisin kotiin. Myös kotona annettava saattohoito kuuluu kotisairaalatoiminnan piiriin. Palvelun piiriin pääsee lääkärin lähetteellä. – Hykyssä lähiesimiehillä on aiempaa suurempi valta ja vastuu yksikön asioiden hoitamisessa. Pihlajakodin palveluesimiehenä toimii aiemmin molempia yksiköitä johtanut Mikko Toivonen ja Visapuiston palvelukeskuksessa asumispalveluiden ohjaajana aloitti heinäkuun alussa lahtelainen Maarit SirénPalvanen. Sunnuntaina kaikki puoleen hintaan!!! (ei alkoholi) Avoinna pe 15-19 la 12-18 su 12-18 Kelossi Kahvila-Ravintola Kahvila-Ravintola Kelossi Kiitos kuluneesta kesästä, nähdään taas keväällä! – Lähdettiin kaverin kanssa katsomaan mitä täällä on tarjolla, kun emme ole aiemmin osallistuneet mihinkään vastaavaan, kertoi keskiviikkona ensimmäiseen ikääntyneiden avoimeen päivätoimintapäivään Visapuistoon saapunut Inkeri Salo. Toivosen mukaan asiakkaan ja omaisten mielipide painaa palvelupäätöstä tehtäessä. Kysyntä kotisairaalapalvelulle on alueella suuri. Asiakkaat kotisairaalalle tulevat Lahdessa toimivan koordinaatiokeskuksen kautta. Ketään ei jätetä heitteille, vakuuttaa Toivonen. Kotien lisäksi kotisairaala rientää tarvittaessa Padasjoella apuun myös Visapuistoon ja Pihlajakotiin, joissa ei ole omia lääkevarastoja. Päivätoiminta on osallistujille maksuton, mutta kuljetus paikalle on hoidettava itse. Joka päivä hoidettavana on vähintään yksi potilas, kertoo Lahti. Palvelunumero 038185555 vastaa maanantaista perjantaihin kello 9-15. Esimiehillä enemmän toimivaltaa Iso muutos on myös se, että nyt Pihlajakodissa ja Visapuistossa on omat lähiesimiehensä, kun tähän saakka yksiköitä on johtanut yksi ja sama henkilö. – Ennen käytiin vaimon kanssa paljonkin erilaisissa tilaisuuksissa. – Asiakkaan kannalta ei ole merkitystä, kummastako yksiköstä saa paikan, sillä hoito on samantasoista ja molemmissa ympärivuorokautinen päivystys ja henkilöstökin osittain samaa. Sosiaalisten suhteiden säilyminen, yksinäisyyden torjunta ja virkeyden lisääminen ovatkin keskeisiä tavoitteita PäijätHämeen hyvinvointikuntayhtymän käynnistämässä uudessa ikääntyvien avoimessa päivätoiminnassa, jota järjestetään viikoittain kaikissa yhtymän kunnissa. – Sekä henkilöstön että asukkaiden etu on, että lähiesimies on läsnä ja helposti saavutettavista. Paikallista asiaa vuodesta 1950 Kotisairaala korvaa vuodeosastohoidon, arviointiyksikkö selvittää palvelutarpeen Tämä joukko vastaa asumisja kotihoitopalveluista Padasjoella: Mikko Toivonen toimii palveluesimiehenä Pihlajakodilla, Maarit Sirén-Palvanen vastaavassa tehtävässä takana näkyvässä Visapuiston palvelukeskuksessa ja Anna Lahden vastuulla on kotihoito sekä sen alaisuudessa toimiva uusi kotisairaalatoiminta. Kotihoidossa työskentelee tällä hetkellä 15 hoitajaa, mikä on 5 enemmän kuin keväällä. – Asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä, että he saavat hoitoa omassa kodissaan. Kolmen viikon arviointijaksolle asiakkaat tulevat yleensä kotihoidon kautta. Tuoleilla istuen tehtiin monenlaisia lihasvoimaa, koordinaatiota ja liikkuvuutta lisääviä liikkeitä pienen pehmeän pallon avulla. kesäkuuta. – Jos paikkaa ei järjesty heti, on asiakas kotona odotusajan maksimipalveluilla. Kotisairaalan on mahdollisuus hoitaa myös palovammat ja vaativammat haavat, johon tarvitaan alipaineimuhoito, kertoo kotihoidon ohjaaja Anna Lahti. Seniorit neljän seinän sisältä yhdessä toimimaan Päivätoiminnan ohjaaja Leena Kemppi neuvoi istuen tehtäviä pallojumppaliikkeitä, joita on helppo tehdä pävittäin kotona vaikka televisiota katsoessa.. Liikuntaa oli ensimmäisenä päivänä tarjolla tuolijumpan muodossa. Enää tällaista eroa ei ole. On mukava päästä juttelemaan ihmisten kanssa ja ehkä oppia jotain uuttakin, tuumi Tuominen. Sirén-Palvasen mukaan lisäresursointi antaa paremmat mahdollisuudet myös toiminnan kehittämiseen. Hän odotti päivältä tuttujen tapaamista ja mukavia keskusteluja. – Jakson päättyessä harkitaan moniammatillisessa ryhmässä, voiko asiakas pärjätä vielä kotona tukitoimien avulla vai onko hän siinä kunnossa, että asumispalveluiden piiriin siirtyminen on järkevämpi vaihtoehto. P.S. Syksyn aikana kotisairaala saa käyttöönsä tabletin, jolla hoitaja saa helposti kuvallisen yhteyden lääkäriin tarvittaessa. Tähän mennessä arviointijaksolla olleista vain kaksi on siirtynyt kotoa asumispalveluihin. Visapuistossa on tällä hetkellä 42 asukasta ja Pihlajakodissa 24, joista viisi on lakkautetulta vuodeosastolta siirtyneitä vuodepotilaita. Tarvittaessa hoitajilla on mahdollisuus konsultoida lääkäriä puhelimitse suoraan potilaan kotoa. Mukana voi olla koko päivän tai vain piipahtaa paikalla, eikä erillistä ilmoittautumista tarvita, sanoo palvelupäällikkö Päivi Poikolainen Hykystä. Molemmissa yksiköissä tarjotaan tehostettua palveluasumista. Lahti aloitti kotihoidonohjaajana Padasjoella 12. Samoin ajatuksin oli paikalle tullut lähes parikymmentä 65 vuotta täyttänyttä padasjokelaista. Lahden mukaan kokemukset kotisairaalatoiminnasta ovat tähän mennessä olleet hyviä. Vaikka yksiköiden väliä on vain puoli kilometriä, aiemmin oli aina se tunne, että olen väärässä paikassa, sanooToivonen. – Hoito on pääsääntöisesti suonen sisäisesti annettavaa antibioottihoitoa ja haavanhoitoa. – Esimerkiksi viime viikonloppu oli aika ruuhkainen, hoidettavanamme oli kahden kunnan alueella yhteensä neljä potilasta. – Toiveissa on liikuntaa, vapaata keskustelua, teemanmukaisia aiheita, muisteloja, pelejä ja kädentaitojen kehittämistä, kertoo Kemppi. Päivätoiminnan sisältöä rakennetaan jatkossa osallistujien toiveiden pohjalta. Kotihoidon alaisuudessa toimiva kotisairaala vie sairaalatasoista hoitoa potilaan kotiin. Padasjoen asumisja kotihoitopalveluissa on tapahtunut paljon muutoksia sen jälkeen, kun vuodeosasto lakkautettiin keväällä. Kotihoitoon lisää työntekijöitä Kotisairaala toimii kotihoidon yhteydessä, jonne on siirtynyt sairaanhoitajia lakkautetulta vuodeosastolta. – Syksyn aikana on tarkoitus saada kotihoitoon kaksi hoitajaa lisää, sanoo Lahti. Kotisairaalahoitoa voidaan antaa potilaille, jotka pärjäävät kotioloissa, sillä palvelu toimii tällä hetkellä aamuseitsemän ja iltakymmenen välillä. Aikaisemmin Pihlajakoti oli ikään kuin vuodeosaston jatke, ja sinne sijoittui astetta huonompikuntoista väkeä kuin Visapuistoon. – Tarve arviointipaikoille on suurempi ja paikkamäärää ollaankin mahdollisesti kasvattamassa, sanoo Pihlajakodin palveluesimies Mikko Toivonen. Kalle Tuominen oli kuullut hoitajilta uudenlaisesta päivätoiminnasta käydessään katsomassa Visapuistossa asuvaa vaimoaan. Kolmen viikon ajan asiakkaan toimintakykyä seurataan ympäri vuorokauden. – Kun kotihoidossa huomataan, että asiakas ei oikein pärjää enää kotona, saa hän lähetteen arviointipaikalle. Arkipäivinä kotisairaalapalvelua antaa oman kunnan kotihoito, illat ja viikonloput hoidetaan vuorotellen Asikkalasta ja Padasjoelta käsin. – Haluamme tarjota matalan kynnyksen kohtaamispaikan kotona asuville ikääntyville. Havainnot kirjataan ylös ja lopullinen arvio asiakkaan toimintakyvystä tehdään RAI-pisteytykseen perustuen. Esimies voi päättää itsenäisesti monista hankinnoista ja myös palkata sijaisen alle 4 kuukaudeksi. Toukokuun puolivälissä käynnistynyt kotisairaalatoiminta korvaa aiemmin vuodeosastolla annetun akuuttihoidon esimerkiksi sairaalajakson jälkeen. Arviointipaikkoja tarvitaan lisää Uutta on myös Pihlajakodin yhteydessä toimiva arviointikeskus, jonne voidaan ottaa yhdestä kahteen arvioitavaa potilasta kerralla. Asumisja kotipalveluiden piiriin tulevien uusien asiakkaiden palvelutarpeen arviointi ja palveluohjaus tapahtuu nykyään Palveluneuvonta Siirissä. Padasjoella päivätoimintaa on tarjolla keskiviikkoisin kello 9-14 välillä. – Tällaisia helppoja liikkeitä olisi hyvä tehdä kotona joka päivä esimerkiksi televisio ta katsoessa, kannusti päivätoiminnan ohjaaja Leena Kemppi
Kortelaisen mukaan tasainen viileähkö lämpötila on taannut sen, että satoa on saatu tasaisesti jo parin kuukauden ajan. – Sato kypsyi noin puolitoista viikkoa myöhemmin verrattuna viime vuoteen, kertoo Ylä-Palsan Marjan isäntä Viljo Aidantausta. – Vapaa-ajanrakentaminen tuntuu piristyneen viime aikoina, omakotirakentaminen ja julkinen rakentaminenhan Padasjoella ovat aivan pysähdyksissä. Silloin jokainen kävisi sen läpi, eikä elvyttämisoppi olisi omasta aktiivisuudesta kiinni. Illan aiheesta enemmän Facebookissa. – Maailman pienin hengenpelastusliike onnistuu vaikka yhdellä sormella. Tällä hetkellä satoa korjataan keväällä istutetuista taimista. Romolaisyrittäjä hoitaa nyt mm. Vadelman itsepoiminta alkoi Toritulla Ylä-Palsan Marjan tilalla elokuun ensimmäisellä viikolla ja jatkuu edelleen. Vesijaolla perinnepäivä Vesijaon Sepänniemessä oli kyläyhdistyksen järjestämä Perinnepäivä viime lauantaina. Pakkaukset jäävät koulun käyttöön. Myös Arrakoskella Särkiön tilalla itsepoiminta jatkuu tämän viikon päivän tilanteen mukaan. – Valmistuin metsäkoneenkuljettajaksi Jämsän ammattiopistosta ja olen tuurauksia jonkin verran tehnytkin, mutta nämä hommat vetävät puoleensa. Suomen Punaisen Ristin ja LähiTapiolan tavoitteena on antaa elvytyskoulutusta 30 000 koululaiselle. lietekuljetukset kunnan jätevedenpuhdistamolta Lahden Kujalaan. Myös laadultaan marja on ollut hyvää. – Oppilaat ovat etukäteen käyneet verkkokurssin, jossa on opastettu mm. tajuttoman ihmisen ensiapu, kertoi Muurinen. Musiikkipuolesta vastasi Vanhan Savotan orkesteri Enso Kusetti. Lisäksi vaihtolava-autolla hoituvat soraja murskekuljetukset, pienten koneiden ja autojen kuljetus, vedenkuljetus 8000 litran säiliöllä sekä liuosmaisen tiesuolan levitys. Tapahtumassa oli esillä monenlaisia kädentaitoja: paikalla olivat muun muassa Heikki Koskinen sahailemassa linnunpönttöjä, Onni Koskinen esittelemässä hirrenveistoa ja Teuvo Koskela tekemässä sepäntöitä poljettavalla kenttäahjolla. Aidantausta ei osaa sanoa, miten pitkään vadelmaa riittää poimittavaksi, joten hän kehottaakin itsepoimijoita tarkistamaan päivän tilanteen puhelimitse. Turilas ei pilannut satoa SPR:n Hämeen piirin kouluttaja Laura Muurinen kävi tiistaina Kullasvuoren koululla kouluttamassa viidesja kuudesluokkalaisia elvyttäjiksi. – Ensin yritin hävittää turilaita pölynimurilla, mutta se ei oikein toiminut. Osmo Suullisen isä hankki ensimmäisen sora-autonsa Romolle vuonna 1954. Koululainenkin voi olla hengenpelastaja Laura Muurinen kiertää Hämeen piirin kouluilla opettamassa elvytystaitoja. Roskalavoja tarvitaan rakennusja remonttityömailla sekä isommissa siivouksissa. Niitä Suulliselta löytyy kolme kappaletta. Toisen auton hankinnan mahdollisti se, että Suullisen poika, 22-vuotias Olli Suullinen valmistui keväällä koulusta ja ehtii nyt ajamaan toista autoa. – Murskeen käyttö on lisääntynyt paljon, sitä käytetään nykyään esimerkiksi teiden rakentamisessa, kun ennen teiden pohjiin ajettiin seulottua soraa. Suullisella on oma soramonttu Romonharjussa, mutta siellä kiviainesvarannot ovat jo ehtymään päin. – Auto oli jo sen verran iäkäs, että se vaihdettiin uudempaan heti seuraavana päivänä, mutta töistä ja asiakkaista suurin osa siirtyi meille, kertoo Suullinen. Metsäkonehommia hän on valmis tekemään edelleen etenkin talviaikaan, jolloin kuljetuspuolella on hiljaisempaa. – Mansikkaa poimitaan Nuijasodasta oli luento kirjastossa perjantaina. purukonttien tyhjennyksistä. myyntiin ainakin tämä viikko ja suoraan tilaltakin saa vielä mansikkaa, kertoo viljelijä Petri Kortelainen. Nosta vähän leukaa, niin kieli nousee pois hengitysteitä tukkimasta. Myös murskeen Suullinen ostaa Pykälistöltä. Lisäksi joidenkin yritysten kanssa on sopimuksia mm. Hämeen piirin sankarikouluttaja näytti elävän mallin avulla, miten tajuttoman saa helposti kyljelleen ja kertoi, miten tärkeää on leuan nostaminen. Tilan vadelmasadosta tuli lopulta hyvä, vaikka heinäkuussa kasvustoihin iski tarhaturilas-niminen, kovakuoriaisiin kuuluva tuhoeläin, joka syö vadelman lehtiä. Pykälistön vaihtolavakuljetukset Suulliselle Nyt alkaa olla käsillä viimeiset hetket säilöä vadelmat talven varalle. Kai se on sukuvika, naurahtaa Olli Suullinen. – Padasjoella haluan asua, jos täältä vaan toimeentulon saa. – Parasta olisi saada ensiapukoulutus osaksi opetussuunnitelmaa. Vuosina 1972-1990 toimintaa jatkoi isän veli, kunnes Osmo Suullinen siirtyi soraauton rattiin yrittäjänä tammikuussa 1991. – Soran ja murskeen ajo on meille edelleen tärkein toimintamuoto, vaihtolava-auto on lähinnä lisäpalvelu. Rakennusjätteen ja muun yhdyskuntajätteen Suullinen kuljettaa Hämeenlinnan jätekeskukseen, koska siellä vastaanotto on yrittäjän mukaan joustavampaa kuin Kujalassa. Sitten keksin laittaa suppilon ja pullon lehden alle ja ravistella lehteä, jolloin kuolleeksi tekeytyneet kuoriaiset putosivat suppilon kautta pulloon.Lopullisesti tuholaiset hävitettiin pakastamalla ne muovipusseissa. Puhdistamojätteen kuljetuksia on noin pari kertaa kuukaudessa. Koululaiset saivat kotiin lainaksi elvytyspakkauksen, jolla he vuorollaan opettavat elvytyksen kotiväelleen. 4 n:o 34 Torstaina 24.8.2017 Osmo Suullinen jatkaa Kuljetusliike Matti Pykälistön aiem min hoitamia vaihtolavaja jätekuljetuksia sekä vaihtolavavuokrausta. 90 % sorasta ajetaankin nykyään Pykälistön soramontulta Auttoisilta. Myös mansikan markkinatilanne on ollut etelän viljelijöiden kannalta hyvä, sillä Suonenjoella ja muualla Pohjois-Karjalassa satokausi on ollut reilusti myöhässä ja runsaat sateet ovat heikentäneet satoa. Mansikan poiminta jatkuu edelleen monella tilalla, niin myös Heinjoen tilalla Nyystölässä. Kaupat liiketoiminnasta ja vaihtolava-autosta tehtiin kesän alussa. Onneksi toki monissa harrastuksissa kuten vapaapalokunnissa opetellaan ensiapua, mutta se on sellainen arjen taito, joka pitäisi olla ihan kaikilla. Ainakin toistaiseksi liikenneluvat ja yritys ovat isä-Osmon nimissä, mutta sukupolvenvaihdoskin siintelee jo suunnitelmissa. – Tuohan se monipuolisuutta ja vaihtelua tähän hommaan. Osmo ja Olli Suullinen sekä yrityksen nykyinen kalusto.. Tilalla ei käytetä kasvinsuojeluaineita, joten tarhaturilaiden torjunta tehtiin käsityönä kotikutoisella menetelmällä. Olli viihtyy tällä hetkellä enemmän vaihtolava-auton ratissa, mutta hyppää tarvittaessa myös toisen kuorma-auton rattiin. Mansikan satokausi jatkuu Sateinen ja viileä kesä on pidentänyt mansikan satokautta. Muurinen kehotti myös lataamaan puhelimeen 112-sovelluksen, jonka ansiosta pelastuslaitos näkee heti soittajan sijainnin ilman, että osoitetta tarvitsee edes tietää. Kaupunkiin muutto on ihan vihoviimeinen vaihtoehto minulle, sanoo Olli. – Tänä kesänä mansikka ei ole kypsynyt kertarysäyksellä kuten joinain hellekesinä. Satokausi on normaalin mittainen, mutta noin viikon tavallista myöhemmässä. Poika mukaan yritykseen Vaihtolava-auton hankinta merkitsi Suulliselle merkittävää toiminnan laajentamista, sillä tähän asti yrittäjän käytössä on ollut vain yksi kuorma-auto, jolla on ajettu soraa ja mursketta
Vuotuisista tapahtumista ovat jäljellä Auttoisten kesäilta, joka tosin tänä kesänä korvattiin uuden perunan -päivällä, sekä pääsiäismarkkinat, jotka ovat myös hiipumaan päin myyjien ja ostajien määrän vähentyessä vuosi vuodelta. Kesäkuussa Auttoisten Maatalolla vietettiin kahvittelupäivää ja heinäkuussa kokoonnuttiin yhteen syömään uutta perunaa lisukkeineen. Kylätoiminta AuttoinenNeroskulmalla on ollut hyvin vireää. Auttoisilla herkutellaan 100-vuotiaan Suomen kunniaksi Eila Laine sekä Airi ja Esko Hokka selailivat kyläyhdistyksen historiaa leikekirjoista Auttoisten Maatalolla mustikkapiirakkapäivänä elokuun ensimmäisenä sunnuntaina.. Merkkipäivää on tarkoitus juhlistaa ensi kevään aikana järjestettävässä tilaisuudessa. päivä, jolloin pöytään katetaan juhlavampi sunnuntailounas. Hän suree sitä, että väki ei enää lähde mukaan talkoisiin entiseen tapaan ja kaikki hommat kaatuvat hallituksen jäsenille. Yhdenlainen huipennus oli vuonna 1987 kyläläisten itsensä Auttoisille rakentama rivitalo. Kaksi ensimmäistä tapahtumaa houkutteli herkkupöytien ääreen yhteensä kuutisenkymmentä ruokailijaa ja kahvittelijaa. – Oli ilo nähdä miten tapahtumassa monet entiset kyläläiset ja tutut tapasivat toisiaan pitkästä aikaa. Talon omistaa edelleen virallisesti Auttoisten maamiesseura, mutta kyläyhdistys vastaa talon hoidosta ja ylläpidosta. mennessä Aila Heinäjoelle (0407205148) tai Erkki Avikaiselle (040-5319928). Kyläkaksikko perusti yhteisen kylätoimikunnan Tampereen yliopiston Kylätutkimus 76 -projektin innoittamana vuonna 1978 ensimmäisten joukossa Padasjoella. Jos kylätoimijoita ei ole, kuka vie viestiä ruohonjuuritasolta päättäjille, kysyy Heinäjoki. Juhlavuoden vietto huipentuu Auttoisten-Nerokulman kyläyhdistyksen omalla Suomi 100-teemaviikolla Maatalol la syyskuun 3. Kyläyhdistys sai hiljattain hoitoonsa myös Auttoisten maaja kotitalousnaisilta jääneen laajan juhla-astiaston, jota se lainaa pientä korvausta vastaan tarvitsijoille. Uusia toimijoita kaivataan kipeästi, jotta kylätoiminta voisi jatkua. – Ihmiset eivät ole enää valmiita tekemään vastikkeetonta työtä yhteiseksi hyväksi ja lisäksi pelätään sitä, että joku toinen saa hyödyn yhteisestä työpanoksesta. Tässä sinulle poimimiamme esimerkkejä: Valio Raejuusto 200 g (4,95/kg) Kokkikartano Kiusaukset 700 g (5,64/kg) Pampers Vaipat 2 x 32-54 kpl (0,14-0,23) Rajoitus 2 settiä/ talous 15 00 2 pkt HK Iso viitonen 900 g (2,17/kg) Rainbow Pitkäjyväinen riisi 1 kg Bataatti 1 kg USA 1 89 kg 99 kg Kesäkurpitsa 1 kg 1 95 1 49 Suomalainen 99 Ingman Vaniljakermajäätelö 1 l 1 09 Kotimaista Kananmunat 10 kpl 580 g (1,71/kg) 99 3 95 Oatly Kaurajuoma 1 l 1 74 2 PKT 2 PKT Snellman Naudan mureutettu ulkofileepihvi 2 x 240 g (20,73/kg) Suomi 9 95 2 pkt Kilpailuja, tarjouksia, tapahtumia: facebook.com/smarkethameenmaa S-market Padasjoki palvelee: ma–pe 8–21 la 8–20 su 10–19 R-kioski oRiMATTiLA Erkontie 16, 16300 Orimattila Avoinna: ma–la 7.00–21.00, su 9.00–21.00 R_kioski_Orimattila.indd 1 28.7.2011 9.22 Vesipiste Auttoisten-Neroskulman kyläyhdistys juhlii 100-vuotiasta Suomea syömällä yhdessä. – Kyläläisten ja mökkiläisten lisäksi kävijöiden joukossa oli entisiä kyläläisiä ja vieraita jopa Englannista asti, iloitsee talkoissa mukana häärinyt kyläyhdistyksen sihteeri Aila Heinäjoki. Kyläyhdistys rekisteröitiin vuonna 1997. – Viiteenkymmeneen ruokailijaan olisimme jo oikein tyytyväisiä ja silloin tilaisuus toteutuisi, sanoo Heinäjoki. Ruokailun järjestäminen on iso ponnistus pienelle talkooporukalle, joten kyläyhdistys toivoo väen lähtevän liikkeelle. Kyläyhdistyksen jatko on avoinna, sillä nykyinen hallitus on luopumisaikeissa. Elokuun mustikkapiirakkapäivä yllätti kyläyhdistyksen väkimäärällään: päivän aikana kahvilla ja piirakalla poikkesi noin 70 vierasta. Ensi vuonna 40-vuotisjuhla Järjestäytynyt kylätoiminta Auttoisilla ja Neroskulmalla tulee ensi vuonna 40 vuoden ikään. Sen sijaan piristykseksi tarkoitetut ihmisten näppärien sormien aikaansaannokset eivät oikein tahdo käydä kaupaksi. Lounaalle pääsee mukaan ilmoittautumalla 28.8. Heinäjoen mukaan tarjolla on sadonkorjuutyyppinen lounas, jossa kauden kasvikset, vihannekset ja juurekset ovat tärkeässä osassa liharuoan lisäkkeinä. 5 n:o 34 Torstaina 24.8.2017 ARKIRUOKAA EDULLISESTI Hinnat voimassa ke–la 23.8.–26.8. – Kotileivonnaisille ja nimenomaan leivälle olisi kysyntää, mutta leipojia on erittäin niukasti. – Talolla on harmillisen vähän käyttöä omien tilaisuuksiemme lisäksi, silloin tällöin järjestetään syntymäpäiväjuhlia, häitä ja tapaamisia. – Kylätoimintaan on tulossa mukaan myös edunvalvontaa ja alueet suurenevat. Auttoisten Maatalo on ollut alusta asti toiminnan keskuksena ja lukuisten tapahtumien näyttämönä. – Samaan tapaan kuin aiempinakin teemapäivinä paikallisia elintarvikkeita hyödynnetään mahdollisimman paljon, juurekset ja vihannekset tulevat Pasi Aholan avustuksella, kertoo Heinäjoki
Se oli entistä siunattua maata. Oli tar ve yrittää sopimusta… Aunekivi liittyy nuijasodan historiaan, mutta se ei liene so pimuksen tekopaikka. Jos nui jamiesten pääjoukko surmat tiin Kosojoen pohjoispuolel la, Kirkkomäen (nykyisel tä kutsumanimeltään Nuija patsaanmäki) eteläpuolisella aukealla, niin silloin verisen lumen sulamisvedet olisivat valuneet Kosojokeen ja ken ties tulvavesinä seisoneet Ve riniityllä. Jos talonpojat, jotka to dennäköisesti joutuivat kaiva maan muutamalle sadalle ruu miille riittävän joukkohaudan, saivat vaikuttaa sen paikan va lintaan, niin soraharjuna Kirk komäki oli kaivajille myös suhteellisen vähätöinen. Tarpojat ovat 1215 vuo tiaita nuoria, jotka suunnit televat ja toteuttavat osittain itse omaa partioohjelmaan sa. Mukaan ovat terve tulleita niin uudet kuin vanhat kin partiolaiset. Kunnan terveysliikuntaryhmien syys kausi starttaa viikolla 36 ku ten salivuorotkin: ilmoittau tumisia kuntosaliryhmiin lii kunnanohjaaja Mari Engberg toivoo elokuun loppuun men nessä. – Molemmista ehtii nyt sit ten vielä vesijumppaan kin, mikä palvelee erityises ti kauem paa kyliltä tulevia, sanoo Engberg. Sopimus ei pitänyt, vaan vaihtui joukkomestaukseksi. Seikkailijaryhmää johtaa aikuinen, mutta toimin takerroilla vetäjinä ovat myös 1618 vuotiaat nuoret. Melko varmasti Flemingin joukoissa oli padasjokelaisia ratsumiehiä. Yhtä kaikki, nuijasodan ai kaan Nyystölä lienee ollut ryhmäkylä Kosojoen varrel la. Toiminta painot tuu nuorimmilla ikäryhmillä viikkokokoontumiskerroille, mutta lisäksi ovat toiminta päivät, retket, partiotaitokisat, leirit ja muut erilaiset tapah tumat. Verhosta selvisi hengissä vain kaksi nuijamiestä, mo lemmat Rautalammilta: pappi Erkki Markunpoika ja nimis mies Matti Leinonen. Verhossa oli paljon Rauta lammin miehiä. Leo Suomaa Nuijasodan arvoituksia Omat laitteeni eivät ole säh kökatkoista riippuvaisia, mut ta dataa pitää niihin tulla kui dun kautta. Sudenpenturyh mää kutsutaan laumaksi, jota johtaa aikuinen. Toi nen vaihtoehto olisi kirjalli suudessa mainittu Nuijasuo, mutta muualta kuin kirjoista sitä ei ole löydetty. Sen paremmin ei tiedetä, missä talonpojat mestattiin tai minne heidän ruumiinsa haudattiin. Partiotoiminta alkaa viikolla 36 Sisäliikuntakauden avasi maanantaina uimahalli ja pian käynnistyvät myös talvikau den liikuntaryhmät. Näin ymmärtääkseni tilanne on. Kunta on aikoinaan kerto nut, että Telia (silloinen Sone ra) valittiin kumppaniksi, kos ka se on iso ja siksi luotetta va. Aikuisia tarvitaan mahdollis tamaan lasten ja nuorten par tioharrastusta ja samalla par tio tarjoaa monimuotoisen har rastuksen. Selitys haiskahtaa pahas ti, sillä katko alkoi lauantaiil tana, jolloin tuskin kaivellaan koneella. Raken nettiinko kartano pää ja mui ne rakennuksineen jo 1500lu vulla sinne, missä tuntemam me Verho on sitten ollut vuo sisatojen ajan. Kokemukseni on, että pie ni yritys on usein ketterämpi ja siksi luotettavampi. Ainakin Kosojoessa tukki varmaan olisi uinut. Kuitenkin tie detään, että ainakin Perttu Matinpoika, Naatus Pentin poika, Lasse Klemetinpoika, Tuomas Jaakonpoika, Mat ti Heikinpoika, Antti Ollin poika, Mikko Pekanpoika ja Matti Jussinpoika olivat Maa keskessä isäntinä taloissaan jo ennen nuijasotaa ja vielä vähintään muutamia vuosia 1600luvun puolella. 6 n:o 34 Torstaina 24.8.2017 M EITILLE KIRJOTETTI I N Kahden vuoden ajan olen saanut dataa valokuituyhtey den kautta ja olen sen käyt töön ollut erittäin tyytyväinen. Illan teeman löytää Padasjoen liikunnanohjaajan facebooksivuilta. Tuolijum pan päivä on muuttunut tiis tailta keskiviikolle. Sudenpen nut kokoontuvat tiistaisin klo 1718 ja tarpojat 18.1519.15, seikkailijat kokoontuvat tors taisin klo 1718. Se tiedetään, että Nyystö län kylässä talonpojat ja Klaus Flemingin joukot kohtasivat tammikuussa 1597; että osa puolet tekivät jonkinlaisen so pimuksen (tietääkseni mitään sopimusasiakirjaa ei ole ol lut nähtävissä); ja että sopi muksesta huolimatta Maunu Särkilahden ja Iivari Tavastin johtamat ratsumiehet surmasi vat antautuneet talonpojat. Jos Verho oli ryhmäkyläs sä, ratsuväen hyökkäys sitä vastaan olisi ollut epätoivoi nen yritys. Seikkailijat ovat 1012 vuo tiaita, jotka nimensä mukaises ti toteuttavat partioohjelmaa seikkaillen, kokien ja itse teh den. Vaikka sekä Finneä että Leinosta on väitet ty joko kapinallisten yllyttäjäk si tai peräti päälliköksi, kum paakaan ei jostain yleisestä linjasta poikenneesta syystä edes tuomittu kuolemaan pu humattakaan siitä, että tuomio olisi pantu täytäntöön. Selvitystä Nyystölässä ol leista, verilöylyä toteuttaneis ta Padasjoen ratsumiehistä ei liene tehty. Sopimus – talonpojat an tautuisivat, mutta säästäisivät henkensä – lienee neuvoteltu niillä tienoilla, missä sittem min oli Nyystölän kansakou lu. Liikuntaryhmiin ilmoittautumisia Padaspartion vaelluskertomus PS:n Facebook-sivulla.. Valokuitua on markkinoitu yhteytenä, joka toimii, vaik ka langattomat yhteydet olisi vat poikki. Vanhalta nimeltään Tuska mäeksi sanotun paikan muis tetaan olleen sekä neuvottelu että ainakin joidenkin nuija miesten mestauspaikka. Toivo Jalli on puo lestaan arvellut, että kysymys olisi ollut Hämmöskorven lä pi virtaavasta purosta eikä Ko sojoesta. Sitä ei tiedetä, mikä ja mis sä tarkalleen ottaen oli se Ver ho, mihin talonpojat olivat lin noittautuneet. Padasjokelaisesta näkökul masta kiinnostaa, oliko Erk ki Markunpoika, jonka nimi on kirjoitettu myös muodos sa Ericus Finne, samaa sukua kuin Maakesken Finnilän Pek ka eli Per Finne. Sudenpennut harjoittelevat aluksi yhdessä tekemistä, toisen huomioi mista ja tutustuvat partioon ja sen toimintatapoihin. Kuningas Juhana III antoi 21.11.1569 Iivari Maunun poika Särkilahdelle oikeuden ”neljään veromaahan Padas joen pitäjän Nyystelän kyläs sä”, kuten Pulkkilan Padasjoen historiasta voidaan lukea. – Kurssi on heti syyskau den alussa, jos joku kaipaa potkua uuden harrastuksen aloittamiseen. Jos ratsumiehet taas olisivat polttaneet ryh mäkylän, samalla olisi men nyt savuna ilmaan Särkilah tien omakin omaisuus. Muuttajien määrää voi ver rata siihen, että esimerkiksi Pa dasjoen isoissa Osoilan ja Jo kioisten kylissä oli kumpai sessakin vain kymmenkunta talonpoikaa. Lisäksi meidän käyt täjien olisi mukavaa kuulla, mitä tietoa kunnalla on mai nitusta pitkästä katkosta. Ensimmäiset kokoontu miskerrat ovat viikolla 36 seu rakuntakodin alakerrassa si jaitsevalla kololla. Aina kaan heitä ei surmattu nuija sodassa – Ruotsin Sigismund kuninkaan ja hänen Kaarle setänsä välisen valtataiste lun melskeissä. Yksi heistä oli raskaana ole va nainen, jonka synnyttämi sen aika tuli, ja hän synnytti tytön, jonka nimeksi pantiin Aune. Eikä se selitä lain kaan, miksi yhteys saatiin vas ta tiistaina puolelta päivin. Oliko siellä padasjokelaisia, sitä ei tiede tä. Niin tai näin, tukke ja kerrotaan uitetun Verhon ra kennustarpeiksi… Kapinallisia ei haudattu ny kyiseen kirkonkylään Birgitan kirkon hautuumaahan. Sa man teoksen mukaan Verhon ja Turvan kartanot muodostuivat 27 tilasta, jotka 1639 lahjoitet tiin Mauritz Hornille. Par tion voi aloittaa kuka tahan sa, kunhan täyttää aloittamis vuonna vähintään 7 vuotta. Kuntosalillekaan tule mista ei kannata pelätä, siellä käy kaikenlaisia ihmisiä kou lulaisista eläkeläisiin. Perimätiedon mukaan nui jamiesten verta olisi vuota nut tukin uida ojassa kevääl lä. Ajat on jengattu niin, että sa litreenin jälkeen pääsee halu tessaan suoraan vesijumppaan uimahallin puolelle. Partiossa myös ai kuisten on mahdollisuus op pia uutta ja hyödyntää jo osaa miaan taitoja. Vielä sen jälkeenkin nuijaso dan tapahtumiin Padasjoel la jää monta arvoitus ta. Ryhmät täytetään ilmoittau tumisjärjestyksessä. Dippivyöhön on helppo kiinnittää lisäpai noja leuanvetoja varten. Mutta oliko kapinallisten joukoissa – Verhossa tai muual la – ylipäänsä padas jokelaisia talonpoikia. Sudenpennut ovat partion nuorimpia, 79 vuotiaita, 1.3. Tehotunneilla on entiseen tapaan vaihtuvia teemoja välineillä ja kehon painoilla lihashuoltoa unoh tamatta. Padasjoen kunta on mei hin käyttäjiin nähden vas tuussa ja kunta on tehnyt Te lian kanssa sopimuksen, jon ka mukaan Telia toimii ope raattorina ja siten vastaa ver kon toimivuudesta kunnalle. Kivi sai nimensä ty tön mukaan. Ohjattua kuntosalitreeniä on tarjolla maanantaisin ja keskiviikkoisin klo 1213.15. Pulk kila on päätellyt, että esimer kiksi koko Maakesken kylän joutuminen läänitetyksi olisi osoitus siitä. Pulkkilan Padas joen historiassa mainitaan rat supalvelusta suoritetun aina kin Virmailan Mäkelästä, Jo kioisten Saksalasta, Mikko lasta ja Hietalasta, Kellosal men talosta, Osoilan Kartanos ta, Heikkilästä, Kapakasta ja Karolasta, Auttoisten Kotkasta ja Kemppilästä, Syrjäntaustan Sipilästä sekä Hinttolan talos ta. Mielenkiin nolla kuulisin, onko kunnal la mitään suunnitelmaa tähän asiaan sekä sen, voiko kunta tehdä mitään Telian suhteen, että sieltä käsin hoidettaisiin vikaasiat ammattimaisesti kuntoon. Kuntosalille saatiin jo ke väällä hyppyboxi crossfit tyyppistä treeniä varten, ja nyt on salille hankittu uusi nosto vyö ja dippivyö. Oli ko kaivinkone korvien välistä vedetty hätävale. Seikkailija ikäkaudessa ollaan mukana kaksi kolme vuotta. Nimittäin 1550lu vun puolivälissä silloisen Rau talammin alueelle muutti Pa dasjoelta parikymmentä talon poikaa (ja lisäksi toinen moko ma Padasjoen hallintopitäjän Äinäältä ja Kuhmoisista); osa rupesi talolliseksi, kaikki eivät semmoiseksi kelvanneet. syyskuuta klo 18.3020. Minne sitten. Kokoontumisissa har joitellaan uusia taitoja, viete tään aikaa ja opitaan yhdessä. Padaspartio aloittaa viikko toiminnan kolmelle eri ikäryh mälle. Työikäisille on oma startti kurssi kuntosaliharjoittelun alkuun saamiseksi. Entiseen tapaan tuolijumpassakin käy tetään erilaisia välineitä käsi painoista kuminauhoihin, ja myös venyttely kuuluu jump patuokioon. Matti Hokka, Vesijako Padaspartion syksyn viik kotoiminta on alkamassa. Ryhmän toiminnassa on mukana aikuinen, joka vas taa ryhmästä ja suunnittelee yhdessä nuorten kanssa toi mintaa. Mielestäni kunnan tulisi välit tömästi kaivaa loputkin kaa pelista maahan. Näiden taitojen lisäksi suoritetaan eri laisia jälkiä, jotka vaihtelevat retkeilystä, ensiapuun, askar teluun ja ruuanlaittoon. Häiriöttä voin katsella TV:tä ja nettiyhteys on nopea. Tehojumppaa on taas tors taisin Kullasvuoren koululla iltakuudelta. Viimeksi Kiiramyrskyn yhteydessä sähköt olivat lähin nä hetkellisesti poikki, mutta valokuituyhteys yli 60 tuntia! Valokuitukin pimeänä P e k k a V ä i s ä n e n p i t i 18.8.2017 Padasjokiseuran ti laisuudessa mielenkiintoisen ja paljon asiaa sisältäneen luen non nuijasodan tapahtumista. Padasjokelaisten sukulaisia siellä kuitenkin todennäköi sesti oli. Partio on kaikille avoin har rastus, jossa toiminnan vetä jinä ovat vapaaehtoiset nuoret ja aikuiset. luokkalaisia. Ensimmäisenä tulee mieleen Nyystölän Kirkko mäki. Petol lisen sopimuksen tekopaikas takin on vähintään kaksi eri laista tietoa; Aunekivi lienee joka tapauksessa väärä kivi muisto laatalle. Fysioterapian jatkoryhmä kokoontuu salilla tiistaisin klo 1011.30 ja tuolijump paajat Nuokulla keskiviik koisin klo 99.45. – Kannattaa tulla kokeile maan, yleensä yllättyy iloi sesti. Kerro tun mukaan sen luona piileske li taisteluja panneita ihmisiä. Oksis to on kasvanut ilmakaapelin ympärille todella huolestut tavan näköisesti, joten ihme on, ellei kaapeliin tule vikoja. Mukaan voivat tulla niin aloittelijat kuin ko keneemmatkin, aina voi op pia jotakin uutta. Myös aikui set ovat tervetulleita tutustu maan partiotoimintaan. Varovaisesti voi si myös olettaa, että ainakaan mainittujen talojen isännät ei vät olleet nuijamiehiä. Telian asiakaspalvelu ker toi sinne soitettuani, että kai vinkone on katkaissut kaape lin. Valokuitukaapeli tulee Aut toisille Särsjärveltä lähtien vanhoissa puhelinpylväissä ja sieltä Vesijaolle, jossa asun, maahan kaivettuna. Salikurs silla tutustutaan välineisiin ja liikkeisiin tiistaisin 5.26. Siksi on suuri pet tymys, kun jo 4 kertaa valo kuitu on ollut sähkökatkon jäl keen pimeänä vielä, kun säh köt jo ovat aikapäiviä palan neet. Partioon mukaan pääsee il moittautumalla katja@padas partio.fi. Muuttajien jäl jiltä Padasjoelle lienee jää nyt veroautioita, joita kruunun sitten sopi läänittää Särkilah dille… Ei kaukana ole sekään ajatus, että nuijakapinassa rau talammilaisia tuli Padasjoelle ikään kuin ottaakseen omian sa takaisin
ALV 10 % Kotimaa: Kestotilaus 66 . Tutustu Padasjoen kurssitarjontaan ja ilmoittaudu mukaan www.opistopalvelut.fi/wellamo-opisto tai soita 03 814 4734, 814 4755 Ilmoittautumisohjeet opetusohjelman takakannessa ja nettisivuilla Jokaiselle jotakin! Opetusohjelma 2017 2018 Padasjoella alkamassa mm. 12 kk 72,50 . + alv Paino: Lehtisepät Oy, Pieksämäki Palkkisillantie 2-4, 16900 Lammi www.autokave.fi Arkisin klo 9-17, p. /pmm Tekstissä ja tekstin jälkeen 1,30 . + ALV 24 %. (03) 552 7500, sähköposti: ilmoitukset@padasjoensanomat.fi Konttori avoinna ma-pe klo 9-16. AUTOKAVE Kansankatu 8, 15870 Hollola metsätilat.fi PADASJOKI AUTTOINEN 19,16 ha puusto 6280 m 3 , 285 000 €/ tarjous Mäkiranta p. 0400 888 555. Levikki 3431, LT 2016 Päätoimittaja: Jaana Tanner puh. 9 kk 57,50 e 6 kk 40,50 . Maksuton! Ilmoittautuminen Lammin Säästöpankin telttaan messuosastolla Klo 14 Karaoketanssit messuteltassa järjestäjänä Kostilan Kunnonkohottajat ry. Klo 10–13 Kasvomaalausta lapsille, Tuuloksen 4 H LA 26.8.2017 KLO 10-15 Tuulosen piha-alueella T3 40 m: 1) Peppiina Salonen 12,5, 2) Viivi Rantanen 16,9, 3) Neea Silvennoinen 20,7, 4) Siina Sarhemaa 44,6 P3 40 m: 1) Leo Perälä 14,4 T5 40 m: 1) Miia Silvennoinen 10,1, 2) Venla Santalahti 10,9, 2) Fanni Honkanen 10,9, 4) Pinja Viljamaa 11,3, 5) Viola Kortelahti 12,0, 6) Elsa Sarhemaa 14,7 P5 40 m: 1) Freddy Salonen 9,4, 2) Atle Niemi 9,6, 3) Lenni Karvanen 16,4 T7 40 m: 1) Minttu Santalahti 8,0, 2) Aida Niemi 8,1, 3) Anni Rantanen 8,3, 4) Hertta Honkanen 8,9, 4) Crista Mäkinen 8,9, 6) Elli Rantanen 9,1, 7) Noora Salonen 9,4, 8) Sofia Alho 9,9, 9) Siiri Uusitalo 10,1 Pallo: 1) Aida Niemi 9,55, 2) Anni Rantanen 7,89, 3) Crista Mäkinen 6,98, 4) Minttu Santalahti 5,88, 5) Elli Rantanen 5,60, 6) Hertta Honkanen 5,54, 7) Siiri Uusitalo 5,39, 8) Sofia Alho 4,33, 9) Noora Salonen 3,92 P7 40: 1) Casimir Ahonen 8,1, 2) Nici Salonen 8,2,3) Taavi Koskela 8,9, 3) Oliver Salonen 8,9, 3) Leo Mäkinen 8,9, 6) Onni Rajala 10,4 Pallo: 1) Casimir Ahonen 22,00, 2) Nici Salonen 18,33, 3) Oliver Salonen 12,52, 4) Leo Mäkinen 11,41, 5) Onni Rajala 7,30, 6) Taavi Koskela 6,34 T9 40 m: 1) Sara Gran 7,9, 2) Jenni Karlakari 8,1, 2) Oona Rajala 8,1, 4) Ida Leppänen 8,2, 4) Lilja Engberg 8,2, 6) Maya Niemi 8,3, 6) Sara Hokkanen 8,3, 8) Saana Rantala 8,5, 9) Inka Pelli 10,1 Pallo: 1) Sara Hokkanen 16,60, 2) Jenni Karlakari 14,28, 3) Ida Leppänen 12,08, 4) Oona Rajala 10,25, 5) Maya Niemi 9,08, 6) Sara Gran 8,98, 7) Saana Rantala 7,13, 8) Inka Pelli 7,02, 9) Lilja Engberg 6,22 P9 40 m: 1) Ville Häme 7,4, 1) Milo Määttänen 7,4, 3) Severi Koskela 7,5, 4) Miro Nikkarikoski 7,6, 5) Luka Wallenius 8,3, 6) Mikke Koivisto 8,7 Pallo: 1) Ville Häme 28,57, 2) Miro Nikkarikoski 21,39, 3) Severi Koskela 17,12, 4) Luka Wallenius 16,36, 5) Milo Määttänen 15,79, 6) Mikke Koivisto 13,58 T11 60 m: 1) Aada Gran 10,0, 2) Selma Seesvaara 10,1, 3) Celina Salonen 10,2, 4) Siiri Toivonen 10,5, 5) Salla Salovaara 10,8, 6) Nella Rantala 11, 7) Tara Vilkman 11,6 Pallo: 1) Selma Seesvaara 23,95, 2) Celina Salonen 20,84, 3) Nella Rantala 18,72, 4) Aada Gran 18,47, 5) Tara Vilkman 16,30, 6) Minja Määttänen 15,76, 7) Siiri Toivonen 15,59, 8) Salla Salovaara 14,61 P11 60 m: 1) Kaapo Rajala 10,4, 2) Santeri Kouhia 10,8, 3) Nico Hokkanen 11,3, 4) Tiitus Rajamäki 12,0, 5) Ilmari Pelli 12,1 Pallo: 1) Nico Hokkanen 33,56, 2) Tiitus Rajamäki 27,58, 3) Santeri Kouhia 26,88, 4) Kaapo Rajala 22,05, 5) Ilmari Pelli 17,63, 6) Topias Nurminen 13,05 T13 60 m: 1) Saara Lahtinen 9,1, 2) Iina Nikkarikoski 10,8 Pallo: 1) Saara Lahtinen 24,24 P13 60 m: 1) Nico Kallioinen 9,4 Pallo: 1) Nico Kallioinen 23,03 T15 pallo: 1) Tytti Häme 27,71 Hanna Hippo -maskotti kannusti kisaajia Osuuspankin järjestämissä yleisurheilukilpailuissa Joka päivä lisukkeita. P. /pmm Takasivu 1,35 . Tuulos-Seura messupäivässä mukana: Museo-Eerola avoinna klo 10–15, kahvitarjoilu klo 11–14. Aikuiskoulutuskeskus, Kirkkokatu 16, 15140 Lahti Puh. /pmm Rivi-ilmoitus 3,50 . Kiiltomatosoutelu Kirkonrannasta klo 21 alkaen. 45 m 2 , Keskustie 18. klo 10–14 osoitteessa Pappilantie 11, Tuulos. SYYSMESSUT JA MARKKINAT Yhteistyössä Tuuloksen seurakunta, Palokunta, Partiolaiset, Lions Club, Yrittäjät, MTK ja 4 H. TWPK:n Ruuttakoppi 130 vuotta: Avoimet ovet la 26.8. Lehden suurin vastuu ilmoitusten julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Tuulosessa tapahtuu läpi kesän! Lauantaina 26.8. 3 kk 23,10 e Pohjoismaihin ja muualle Eurooppaan 12 kk 83,00 € Alle 30 . Puh. * Tiffanyja sulatuslasityöt * Kuvataide * Älypuhelin tutuksi * Kankaankudonta * Kasiniemen eläkeläisten jumppa * Lasinsulatus, lyhytkurssi * Keppihevosen valmistaminen * Vesijumppa * Speaking is Fun! * Vanhojen huonekalujen ja esineiden entisöinti Vuokrattavana kaksio n. Kouluruokailu 28.8. ILMOITUSHINNAT 1.1.2017 alkaen . Välitämme ilmoituksia kaikkiin Sanomalehtien liiton jäsenlehtiin niiden omilla hinnoilla. Hinnat sis. Katkaistun lehtitilauksen tilausmaksuja ei palauteta. 010-3969911 Lammilla O n K atsastus Bensiiniautot Dieselautot 46 € 56 € Hinnat sisältävät kaikki päästötestit ym. Va pautuu syyskuun alusta. Muutokset mahdollisia. Puhelimessa vastaanotettuun ilmoitukseen tulleesta virheestä ei vastata. 050 307 6801 Katso esite: www.metsatilat.fi lomalla 1.9.-18.9. Ilmoitukset jätettävä tiistaihin klo 14 mennessä. Viimeksi Hippo-kisoissa halittavana oli Henri Hippo, nyt Hanna Hippo.. /rivi TILAUSHINNAT 1.1.2017 alkaen. (03) 552 7500 www.padasjoensanomat.fi, myös Ilmestyy torstaisin. 03 814 4734 Email toimisto@wellamo-opisto.. Ma Ti Ke To Pe Makaronilaatikko Riistakäristys/ kebabkiusaus Uunikala Jauhelihamureke/ -pihvit Kasvisohukaiset wellamo-opisto.. laskuun lisätään laskutuslisä 5 . Klo 10 Messujen avaus ja Lammin soittokunta ilahduttaa loppukesän sävelmin Klo 11–13 Hämeen Sanomien tähtitapahtuma Klo 13 Lasten Taikashow Taikuri Esko Tuovinen Klo 13.30 Hanssin Jukan esittely, Perinneyhdistyksen pj Kimmo Salomaa, HJ-hangaari Klo 13.30 Lammin Säästöpankin 140-v juhlavuoden keppihevoskilpailu. (03) 552 7521 sähköposti: toimitus@padasjoensanomat.fi Toimitus: Sari Heliövaara, puh. 7 n:o 34 Torstaina 24.8.2017 Maanrakennustyöt Jari Ahola www.maanrakennusjariahola.fi 040 501 3240 040 501 3240 Rakennusten purkutyöt/ uusien pohjarakentaminen, vesi-, viemärija sähkökaivuut, Tonttien ja teiden raivaukset Rakennusten purkutyöt/ uusien pohjarakentaminen, vesi-, viemärija sähkökaivuut, Tonttien ja teiden raivaukset ISSN 0784-6568 Koivutie 8, 17500 Padasjoki. Hintoihin lisätään ALV 24 % Etusivu 1,40 . (03) 552 7522 sähköposti: toimitus@padasjoensanomat.fi Ilmoitukset, tilaukset ja osoitteenmuutokset: Leena Nurminen, puh. 1.9. Jättöajan päättymisen jälkeen vastaanotetuista ja julkaistuista ilmoituksista perimme lisämaksun, 5
lee Suomi/Ruotsi, pakattu Limsat 0,95 l, Cola, Jaffa tai Lemon 5 95 KG 6 95 KG 11 90 KG 18-PACK 5 00 2 PKT (5,00/KG) 18 98 24-PACK (2,74/l) sis. Tapio Lustig 1265 g, 2. PadYlle tasapeli ja voitto Kalakerho ongella. Tevänninjärvellä. Juuso Pirttikoski 260 g Naiset: 1. Tiukan ottelun päätteeksi pisteet jaettiin tasalukemin 3-3. 2 PKT UUDET AUKIOLOAJAT! Palvelemme kesäaikaan: Ma-Pe 7-21 La 7-21 Su 10-19 Kippari ( 4,99 kg) OMASTA UUNISTA! Pirkka VOISILMÄPULLA 75 g, yksittäin 0,79 kpl (10,54 kg) 6 95 KG 8 95 KG ERÄ! PadYn P13 jalkapallojoukkueen pelit Tampereen piirin Superliigassa jatkuivat 16.8. Suunnistuksessa pasmat meni sekaisin, kun metso tuli kiukkuisena vastaan ja sitä piti väistää. Niko Kallioinen 31, 3. lee Suomi/Ruotsi, pakattu Limsat 0,95 l, Cola, Jaffa tai Lemon 5 95 KG 6 95 KG 11 90 KG 18-PACK 5 00 2 PKT (5,00/KG) 18 98 24-PACK (2,74/l) sis. Vili Tuomainen 190, 4. 8 n:o 34 Torstaina 24.8.2017 Reserviläisurheiluliiton maastokisa järjestettiin Taruksella lauantaina kolmen padasjokelaisseuran yhteisponnistuksena. Miehet: 1. 03 555 6061 kalle.uimonen@k-market.com Tervetuloa paikalliseen ruokakauppaan! Tarjoukset voimassa 16.-19.6.2016 ellei toisin mainita. Kärkiottelu Padasjoen tekonurmella alkaa klo 18.30. Siellä Heikki Toivonen voitti nuorten sarjan tuloksella 440 g ja Lilja Tuikka naisten (615 g). Timo Korelin 1440 Kilpailukeskuksena toimi RHY:n maja. Lopuksi kilpailijat vielä suunnistivat takaisin lähtöalueelle. Sami Virtanen 2755 g, 2. Kai Suntela voitti hirrensyöksykilpailun metrimäärällä 5,94. Otto Mertsalmi 22. Voimassa TO-LA 16.-18.6. 03 555 6061 kalle.uimonen@k-market.com Tervetuloa paikalliseen ruokakauppaan! Tarjoukset voimassa 16.-19.6.2016 ellei toisin mainita. Mikko Vilenius 315, 4. Lilja Tuikka 15 g Veteraanit: 1. GRILLISTÄ TAPOLAN KIPPARIN A.LE COQ PREMIUM ERÄ! TUORE OLVI Kuuma mustamakkara Costa Rica Kahvit 500 g Jättipihvi marinoitu tai maustamaton, Suomi, pakattu III-OLUT 0,33 l 18-pack Kirjolohi. Voimassa TO-SU 24.-27.8. Voimassa TO-LA 16.-18.6. Kondeka 2,12 (Antti Härkönen ja P. pantin 0,20 Voimassa TO-LA 16.-18.6. sarjakisat ongittiin sunnuntaina Maakesken Nippurannassa. Peli kulki padasjokelaisten komennossa, ja lopulta PadYlle hieno 4-0 voitto. Reino Sirviö 2485 g, 2. Rotarit 1,34 (Markku Helin ja Jukka Alen) 4. Virpi Kallioinen 230, 4. Silja Savola 8, 3. LIHATISKILTÄ! KAIKKI HERKUT RUOKAPÖYTÄÄN LÄHIKAUPASTASI! (7,12 kg) KG Apetit NORJAN LOHIFILEE pakattu Atria VILJAPORSAAN SISÄFILEE pehmeän pippurinen 10 95 KG 4 99 RS HK NAUTASIKAJAUHELIHA 20 %, 1 kg 2 KPL Meillä leivitetyt gluteenittomat PORSAAN LEIKKEET Voimassa TO-SU 24.-27.8. GRILLISTÄ TAPOLAN KIPPARIN A.LE COQ PREMIUM ERÄ! TUORE OLVI Kuuma mustamakkara Costa Rica Kahvit 500 g Jättipihvi marinoitu tai maustamaton, Suomi, pakattu III-OLUT 0,33 l 18-pack Kirjolohi. Heikki Laurila 430, 3. pnt. Hannu Harju 34, 2. Resulin kisat kiertävät eri puolilla maata, viimeksi Padasjoella kisattiin viisi vuotta sitten. 2 PKT UUDET AUKIOLOAJAT! Palvelemme kesäaikaan: Ma-Pe 7-21 La 7-21 Su 10-19 Kippari Meidät löydät myös facebookista www.facebook.com K-Market KIPPARI Toritie 53, 17800 Kuhmoinen Puh. Voimassa TO-LA 16.-18.6. Mirja Lindqvist 4. pantin 0,20 Voimassa TO-LA 16.-18.6. Voimassa TO-LA 24.-26.8. Tarvitaan sopiva paikka ja puitteet sekä toimiva organisaatio kuten meillä Padasjoella, kertoo kilpailunjohtaja Jukka Luukko. 1 50 ( 10,00 kg) Meidät löydät myös facebookista www.facebook.com K-Market KIPPARI Toritie 53, 17800 Kuhmoinen Puh. lee Suomi/Ruotsi, pakattu Limsat 0,95 l, Cola, Jaffa tai Lemon 5 95 KG 6 95 KG 11 90 KG 18-PACK 5 00 2 PKT (5,00/KG) 18 98 24-PACK (2,74/l) sis. Äinään ravut 2,46 Eki Rantasalon vetämän tietovisan voitti joukkue Onnenonkijat. Hietanen) 7. Mölkyn tarkkuusheittoturnaus, lapset alle 12v: 1. Kalevi Rantala 970, 3. Luka Wallenius 40, 6. Ravunsyönnin taitokisan voitti perjantaina Sofia Jalli. Kilpailuaika on käynnissä koko ajan, ja paikannuksen virheistä tulee sakkoaikaa, joka lisätään lopputulokseen. Voimassa TO-LA 16.-18.6. – Vaativana kisana näitä ei voida missä tahansa pitää. Team Stella 2,06 (Riikka Koljonen ja Eveliina Jalli) 6. Lasse Saarinen 110, 6. Voimassa TO-SU 24.-27.8. Siinä kilpailijat kiertävät maastoon merkityn radan, josta pitää paikantaa maastosta osoitettu kohde kuten peltoaukean takana oleva rakennus tai sähköpylväs, ja merkitä se sitten karttaan. Osallistujat olivat kokeneita maastokilpailijoita ja kisan taso hyvä. Kiira Alho 315, 3. 03 5512200 marko.samiola@k-market.com Meidät löydät myös facebookista www.facebook.com K-Market KIPPARI Toritie 53, 17800 Kuhmoinen Puh. Luca Wallenius 35, 2. Voimassa TO-LA 16.-18.6. Kilpailunjohtaja Jukka Luukko (oik.) jakoi lopuksi palkinnot. Voimassa TO-LA 16.-18.6. Heikki Tuomainen 185 Nuoret: 1. Sokkosoutu: 1. Team Sofia & Eve 1,51 (Sofia ja Eveliina Jalli) 5. Voimassa TO-SU 24.-27.8. Ammunta tapahtui juuri remontoidulla 150 m radalla. Padasjoen Kalakerhon 5. pnt. Mikko Hautala, Teppo Pellinen ja Neea Kojola ensimmäisellä kartanlukurastilla. Reserviläistoimintaan vasta keväällä mukaan tullut Neea Kojola oli ensimmäisissä reserviläiskisoissaan. GRILLISTÄ TAPOLAN KIPPARIN A.LE COQ PREMIUM ERÄ! TUORE OLVI Kuuma mustamakkara Costa Rica Kahvit 500 g Jättipihvi marinoitu tai maustamaton, Suomi, pakattu III-OLUT 0,33 l 18-pack Kirjolohi. Kilpailu alkoi 150 metrin radalla, josta kilpailijat viisi kerrallaan ampuivat 30 metrin etäisyydeltä pistooleilla tauluihin. pantin 0,20 Voimassa TO-LA 16.-18.6. Voimassa TO-LA 16.-18.6. Janne Suni 31, 3. 2,70 89 PL (0,73/l) sis. Naiset: 1. 03 555 6061 kalle.uimonen@k-market.com Tervetuloa paikalliseen ruokakauppaan! Tarjoukset voimassa 16.-19.6.2016 ellei toisin mainita. Sami Virtanen 3310 g, 2. Veteraanien 3 parasta: 1. Minttu Tuomainen 45, 5. 03 555 6061 kalle.uimonen@k-market.com Tervetuloa paikalliseen ruokakauppaan! Tarjoukset voimassa 16.-19.6.2016 ellei toisin mainita. GRILLISTÄ TAPOLAN KIPPARIN A.LE COQ PREMIUM ERÄ! TUORE OLVI Kuuma mustamakkara Costa Rica Kahvit 500 g Jättipihvi marinoitu tai maustamaton, Suomi, pakattu III-OLUT 0,33 l 18-pack Kirjolohi. Pauli Nipuli 2165, 3. 2,70 89 PL (0,73/l) sis. 2 PKT UUDET AUKIOLOAJAT! Palvelemme kesäaikaan: Ma-Pe 7-21 La 7-21 Su 10-19 Kippari Meidät löydät myös facebookista www.facebook.com K-Market KIPPARI Toritie 53, 17800 Kuhmoinen Puh. pnt. Timo Korelin 1995, 3. Molemmilla joukkueilla kolme voittoa ja yksi tasapeli. 22.8. Riikka Nieminen 19, 2. Reserviläiset maastokisassa Taruksella Rapu-SM:ssä muutakin kisaa Outi ja kiilapoika 1,21 (Outi Jalli ja Reijo Salmi) 3. Nuoret: 1. Jaakko Suntela 160, 5. lee Suomi/Ruotsi, pakattu Limsat 0,95 l, Cola, Jaffa tai Lemon 5 95 KG 6 95 KG 11 90 KG 18-PACK 5 00 2 PKT (5,00/KG) 18 98 24-PACK (2,74/l) sis. Lenni Wallenius 40 Taruksella ravustuksen SMkisojen yhteydessä oli monenlaista muutakin toimintaa. 2,70 89 PL (0,73/l) sis. Naisten paras oli Mari Pukarinen (5,15). Voimassa TO-LA 16.-18.6. Radalta matka jatkui bussikyydillä Maakeskeen, jossa suoritettiin kartanlukuosio. lee Suomi/Ruotsi, pakattu Limsat 0,95 l, Cola, Jaffa tai Lemon 5 95 KG 6 95 KG 11 90 KG 18-PACK 5 00 2 PKT (5,00/KG) 18 98 24-PACK (2,74/l) sis. GRILLISTÄ TAPOLAN KIPPARIN A.LE COQ PREMIUM ERÄ! TUORE OLVI Kuuma mustamakkara Costa Rica Kahvit 500 g Jättipihvi marinoitu tai maustamaton, Suomi, pakattu III-OLUT 0,33 l 18-pack Kirjolohi. Osallistuminen on pääasia. Jasper Kankaanpää 2. Padasjoelle saapui Tampereen Ilveksen Stars -joukkue. Tampereella, vastassa paikallinen TKT. Janne Pirttikoski 725 Kilpailu Heinolan Erämiehiä vastaan ongittiin 19.8. 2 PKT UUDET AUKIOLOAJAT! Palvelemme kesäaikaan: Ma-Pe 7-21 La 7-21 Su 10-19 Kippari Avoinna: ma-la 7-21 su 10-21 K-market RUOKAPATA Kauppatie 1, Padasjoki Puh. Marko Virtanen 1745, 3. Aarre Miettinen 55 Yleinen: 1. Team-Ykä Asikkalasta, aika 1,20 min 2. 2 PKT UUDET AUKIOLOAJAT! Palvelemme kesäaikaan: Ma-Pe 7-21 La 7-21 Su 10-19 Kippari Meidät löydät myös facebookista www.facebook.com K-Market KIPPARI Toritie 53, 17800 Kuhmoinen Puh. Jaakko Suntela 1910 Yleinen: 1. 2,70 89 PL (0,73/l) sis. Onkikilpailu, aikuiset: 1. pantin 0,20 Voimassa TO-LA 16.-18.6. 03 555 6061 kalle.uimonen@k-market.com Tervetuloa paikalliseen ruokakauppaan! Tarjoukset voimassa 16.-19.6.2016 ellei toisin mainita. Voimassa TO-LA 16.-18.6. Riina Alho 370 g, 2. pnt. Keijo Pokki 980 g, 2. pantin 0,20 Voimassa TO-LA 16.-18.6. Sarja on tasainen, mutta neljän pelatun ottelun jälkeen PadY on sarjan kärjessä yhdessä Nokian Palloseuran kanssa. Voimassa TO-LA 16.-18.6. 2,70 89 PL (0,73/l) sis. pnt. PadYn pelit jatkuvat torstaina 31.8, jolloin vastassa on juuri samainen NoPS. Vanhimmissa ikäsarjoissa matkana oli 3 km, ja nuoremmat etsivät 15 rastia viiden kilometrin matkalta