Maanrakennus ahonen oy Pekka 0400 352 901, ari 050 373 9739, Lauri 044 593 1858 Kunnanvaltuuston perinteinen syysretki suuntautui tänä vuonna Keski-Suomeen. Jalkanen korostaa, että todellinen hintalappu riippuu toki investorista. – Tässä vaiheessa meillä on kaksi eri suunnitelmaa, joille lähdetään hakemaan investointirahoitusta. Myös kirjastoauton kohtalo on pohdinnassa sen käytön vähennyttyä merkittävästi, korvaavia palveluita sivukyläläisille mietitään parhaillaan. PAMAmailoille Avainlippu Valtuustoretki metsäteemalla Padasjoen Maastoautoilijat ry järjestää maastoajoneuvojen karttasuunnistuskilpailun 26.-27.10.2018 Padasjoella. Suomalaisen Työn Liitto on myöntänyt padasjokelaisen Ultimate Hockey Corps Oy:n PAMA Hockey -jääkiekkomailoille Avainlipputunnuksen osoituksena Suomessa valmistetusta tuotteesta. – Tavoitteenamme on täydellinen jääkiekkomaila, joka on kestävä, väsymätön, pelattava ja kaiken lisäksi ekologinen – ja sopii niin ammattilaisille kuin harrastajillekin, kuvailee Ultimate Hockey Corps Oy:n hallituksen puheenjohtaja Matti Jääskeläinen. Ennen sitä on kuitenkin käytävä vielä neuvotteluja, huomauttaa Jalkanen. Illan seminaarissa keskityttiin kunnan sivistystoimeen. Perjantaina padasjokelaiset pääsivät tutustumaan Äänekosken uuteen biotuotetehtaaseen, joka on pohjoisen pallonpuoliskon suurin puuta jalostava laitos. Padasjoen sitoutumaton paikallislehti vuodesta 1950 Irtonumero 1,80 € N:o 43 Torstaina 25.10 . Kolmisenkymmentä valtuustoretkeläistä tutustui ensin torstaina Mäntässä Serlachiuksen taidemuseoon, illalla Jyväskylässä pidetyssä valtuustoseminaarissa aiheena oli erityisesti sivistystoimi. Kunnan rooli hankkeessa on tuen antaminen. 2018 Vesa Teräväinen Kiinteistönvälittäjä LKV, LVV 040 769 8133 vesa.teravainen@op.fi Järvi-Hämeen OP -kiinteistökeskus Oy LKV Keskustie 21, 17500 Padasjoki Kaikki Padasjoen välitys-, vuokrausja arviointipalvelut meiltä! OP-Kiinteistökeskus TILAA KATTOREMONTTI NYT Ja saat sadevesijärjestelmän kaupan päälle! Varaa maksuton katon kuntokartoitus kattokeskus.?/kampanja kattokeskus.. Mailat suunnitellaan ja valmistetaan Suomessa ja niitä kehitetään jatkuvasti pelaajapalautteen avulla. päätetään veroprosentista. Palaute tuotteista ja Avainlipusta on ollut Jääskeläisen mukaan varsin mairittelevaa. Biotuotetehdas valmistaa havuja koivusellua sekä paljon muita biotuotteita. Maksullista ilmoitusta varten tee sitova ilmoitusvaraus ilmoitukset@padasjoensanomat.fi tai 03 552 7500 Padasjoki Palvelee 2019 ilmestyy tammikuussa Matkamessuille!. Mailat valmistuvat Taulun tehtaalla padasjokelaisvoimin. Matkailun kehityshanke Päijänteen Helmi on poikinut kaksi suunnitelmaa, jotka kantavat työnimiä Elämysmatkailukonsepti ja Massa matkailukonsepti, joista ensinmainittu on laskentatasolla pienempi, noin 20 miljoonan euron suuruusluokkaa, ja isompiin majoituskapasiteetteihin pohjautuva massaturistisuunnitelma noin kolme kertaa massiivisempi. Metsäteema oli esillä myös taidemuseossa. Työllistämistyötä on tehty, mutta parhaillaan valmistellaan työpajatoiminnan uudistamista yhteistyössä Hykyn kanssa. Serla c hius oli yksi suomalaisen paperiteollisuuden uranuurtajista, mutta Mäntän patruuna toimi myös monin tavoin suomalaisen kulttuurin hyväksi. Tiedossa on jo tässä vaiheessa, että lähitulevaisuudessa joudutaan tekemään toimenpiteitä opetustoimessa ikäluokkien pienennyttyä. Lost in Padasjoki 2018 palvelee 2018 Palveluntarjoaja, yritys tai yhdistys, ilmoita voimassa olevat yhteystietosi ilmaista palvelu hakemistoa varten. | 010 2290 190 Koivistontie 1, 33960 Pirkkala Jätevesiasiat kuntoon Kauttamme jätesäiliöt ja pienpuhdistamot asennettuna ja kaivuutöineen. Valtuuston kokouksessa 12.11. Jalkanen kertoi myös Ladec-yhteistyön etenemisestä ja meneillään olevista yrityshankkeista. Padasjokelaiset saivat kierroksellaan kuulla tarinan museon taustoista. – Sakkolistoilta on nyt saatu pois toistakymmentä padasjokelaista, mutta lisää tulee tilalle koko ajan. Vieraat pääsivät lisäksi virtuaalisesti 3D-laitteiden välityksellä katselemaan valtavankokoisen laitoksen tiloja. Äärimmäisen tarkat turvatoimet eivät mahdollistaneet varsinaista tutustumiskierrosta tehdasjätin uumeniin, sen sijaan valtuutetut saivat kattavan tietopaketin tehtaan toiminnasta. Tarvitaankin isompaa vaihdetta silmään, että listoilta saadaan perattua ne henkilöt, joiden työllistyminen on hyvin epätodennäköistä, arvioi Jalkanen. Avainlippua on jo käytetty alkusyksystä tuotantoon tulleissa kahdessa uudessa tuotteessa. Työllisyyskatsauksen seminaarissa esitti kehityspäällikkö Petri Jalkanen. Valtuutetut kokoontuvat ensi maanantaina talousarvioseminaariin
6:1–2.) Kun tämä vetoomus kuuluu, on oikea hetki ja aika. Lahdessa hän toimi Lahden Urheilijoissa ja Lahden Hiihtoseurassa sekä Kimmossa valmennusja johtotehtävissä. Armeijan jälkeen, Aimo on sotilasarvoltaan reservin luutnantti, alkoi opiskelu opettajakorkeakoulussa Helsingissä. Tervetuloa! Aimo Lahti In Memoriam. Jouduin suureksi surukseni seuraamaan kotoani käsin ikävää tapahtumasarjaa elokuun 30. Romanssi jatkui tulevina kesinä sekä kirjeenvaihtona talvisin ja syveni kun Pirkko-Marja muutti Helsinkiin opiskelemaan. Lahti on sen jälkeen ollut hänen kotikaupunkinsa. Vasta valmistunut ylioppilas näki Helsingin olympialaiset aitiopaikalta toimien paikannäyttäjänä olympiastadionilla. Talkoissa Atte oli aina mukana vilpittömän iloisella ja rehdillä mielellä. Tulevan vaimonsa Aimo tapasi jo 16-vuotiaana, kun lahtelainen Pirkko-Marja, joka vietti kesänsä mummolassa Arrakoskella, tuli hakemaan maitoa Heikkilästä. Monet entiset oppilaat ovat jälkeenpäin ilmaisseet kiitollisuutensa hänelle. Kantorahatulot, jotka Atte urallaan ostoillaan kanavoi Padasjoen metsänomistajille, ovat varovaisestikin arvioiden merkittävät. Eläkkeelle Aimo jäi 1991 60-vuotiaana 36 vuoden opettajauran jälkeen. Hirviä kaatui yli sata ja pienriistaakaan hän ei väheksynyt. päivä vuonna 1950 nelilapsisen perheen toisena lapsena. Atte oli Toritun Hirviseurueen rehti ja arvostettu jahtipäällikkö monien vuo sien ajan kunnes luovutti tehtävän sisarenpojalleen Markolle. Olipa Atte sittemmin hyvin menestyneen Toritun jalkapallon kyläturnausjoukkueen ensimmäisiä maalivahtejakin. Padasjoelta muuttokuorma kulki lopulta Helsingin Pirkkolaan vasta valmistuneeseen rintamamiestaloon. Lahdessa läheisten läsnäollessa. Pojan poika Helge toi Atteen aina iloa ja vipinää. Kesät ja muut lomat hän kuitenkin vietti Arrakoskella. Sen sai niin vaimo kuin me lapsetkin sekä lastenlapset usein tuntea. Auto ajoi parikymmentä vuotta sitten lastenvaunua työntäneen vaimon päälle. Meitä ilahdutti kovin Aimon viimeisinä päivinään lausumat sanat: ”Olen saanut elää onnellisen elämän”. Aloitteen mukaan paikoitusaluetta olisi helppoa laajentaa parkkipaikan vieressä sijaitsevalle joutonurmelle. Kaksi mukana ollutta lasta kulkivat tien toisella puolella ja pelastuivat. Kauko-isä ja Eila-äiti pitivät Kaukolan tilaa Toritulla. Kaikkein tärkeintä Aimolle oli kuitenkin aina oma perhe ja sen hyvinvointi. Hän pelasi kanssamme aivan viime vuosiin asti. Juuri nyt on oikea hetki, juuri nyt on pelastuksen päivä.” (2 Kor. Tässä ammatissa hän oli hyvin arvostettu ja kunnioitettu sekä kollegojen että oppilaiden taholta, erityisesti hänen toimiaan liikunnan opettajana ja kerhojen vetäjänä on ylistetty. Elämämme aikana me kuulemme monia kutsuja, vaikkapa: ”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Vaalikoneessa kysytään mm. Häntä jäivät kaipaamaan vaimo ja lapset perheineen sekä lukuisat ystävät ja sukulaiset. Peruskoulun jälkeen Atte hankki koulutuksen maaja metsätalouden saralta. Atte syntyi elokuun 4. Atte-enoni oli aiem min päivällä mennyt metsätöihin raivaamaan taimikkoa, ja illan tullen Annelipuoliso huolestui, kun Atteen ei saanut yhteyttä. Turvatumpi ura metsän parissa kiehtoi eniten ja toi Atelle pääasiallisen elannon. Tervetuloa Viimeinen kuulutus Labran odotushuoneessa istui miehiä. Ennakkoäänestys alkaa 6.11. Vieläkin muistan Aten koulupoikamaisen innokkuuden Japaniin suuntautuneen matkan tiimoilta. elokuuta 1950–30. I N MEMORIA M ja innostanut niin lapsia kuin lastenlapsiakin shakin pariin. Pelaaminen on jatkunut myöhemminkin HELLUNTAISEURAKUNTA Tervetuloa! Ti 30.10. Eila oli Karjalan evakko, kun taas Kauko sydänhämäläisestä suvusta ja asunut jo pienestä Toritulla. Erottuaan silloisesta puolisostaan ja saatuaan ostomiehen paikan Metsäliitolla Atte muutti takaisin kotitilalleen Toritulle 1980-luvun lopulla. Yksi kertoi sairaudestaan toiselle ja joutuneensa kerran sairauskohtauksen vuoksi ambulanssilla sairaalaan. Alueella ei ole poistettavia kiviä, kantoja tai puita. 2 n:o 43 Torstaina 25.10.2018 S ANOMAA SINULL E SEURAT esikoislesta diolaisten kirkonkylän rukoushuoneella su 28.10. Tulee lähtö. Huolimatta pitkistäkin välimatkoista olemme aina pitäneet yhteyttä ja viettäneet yhteisiä juhlapäiviä. Hän oli avaamassa ovia Viroon jo ennen Viron itsenäisyyttä lentopallon avulla useilla pelimatkoilla PäijätÄijien kanssa. Atte osallistui aktiivisesti Valkjärven Koprien, äidin suvun, vuosittaisiin sukutapahtumiin. Lähtö tulee sen mukaan.” Ensimmäinen myönsi: ”Niinhän se taitaa olla.” Lähtökorteista puhunut jatkoi: ”… mutta voihan siihen jonkin verran itsekin vaikuttaa.” Kolmas kertoi lukeneensa pari päivää aikaisemmin lehdestä haastattelun, jossa leskimies vuodatti kokemustaan vaimonsa kuolemasta. Padasjoen 13 ehdokasta ei voi erikseen vaalikoneesta rajata. Aimo oli seniorilentopallojoukkueen Päijät-Äijät perustajajäseniä ja toimi seuran puheenjohtajana sekä myöhemmin kunniapuheenjohtajana. Eila-äidin kotitalon raunioilla Vuoksen rannalla Atte vieraili useita kertoja. Annelin kanssa marjastaminen, metsästys, muu ulkoilu ja matkailu kotimaassa sekä ulkomailla toivat merkittävän osan elämän sisällöstä. Suku ja kotiseutu olivat Atelle tärkeitä. Toritulta käsin hän toimi myös välittävänä isänä kolmelle pojalleen, Jannelle, Joukolle ja Mikaelille. Kummipoika Sami Pastila Aloite: seurakuntakodille lisää parkkitilaa tumisesta turvapaikanhakijoihin. Yrittipä Atte jossain vaiheessa kasvattaa itselleen metsästyskoiraa suomen pystykorvasta Anasta, mutta loppujen lopuksi Anasta kehkeytyikin mainio seurakoira ja kävelykumppani Kauko-isälle. Seurakuntavaaleissa jo 16vuotiaalla kirkon jäsenellä on äänioikeus. Aimo oli mukana käynnistämässä Padasjoella 50-luvulla lentopallon kyläturnausta, jossa hän pelasi vielä 2010-luvulla poikiensa ja pojanpoikiensa kanssa. Aimo oli taitava hevosten käsittelijä, itsekin muistan istuneeni pikkupoikana hänen kanssaan hevosen vetämässä haravakoneessa. Anneli-sisko oli syntynyt reilua vuotta aiemmin, ja hän oli Atelle läheinen tuki ja turva jo läheisistä asuinpaikoista johtuen. Paavali vetoaa: ”Ottakaa Jumalan armo vastaan niin, ettei se jää turhaksi” Hän lainaa Vanhasta testamentista (Jes. Viimeiset 25 vuotta Atte vietti tiiviisti Annelin kanssa, jonka kanssa Atte kihlautui 50-vuotisjuhliensa yhteydessä. Minä annan teille levon.” Ehkä kuulija ei juuri silloin koe olevansa kuormien uuvuttama. Kuuluu muitakin kutsuja, mutta moni sulkee niiltä korvansa. Täällä Aimo Laurin poikien Juhanin ja Kaarlon kanssa suoritti tilan työt yhdessä naisväen kanssa miesten ollessa rintamalla. Hän toimi metsätalouden parissa eri metsäyhtiöiden palveluksessa koko työuransa asuen ensin Padasjoen lähikunnissa ja sitten Padasjoella. Hän on laskenut olleensa yli 30 eri maassa. Aimo piti myös matkustamisesta ja teki perheensä kanssa automatkoja Eurooppaan jo 60-luvulla. Sauros menivät 1955 ja avioliitosta syntyi kolme poikaa. Kauko-isän puolelta Kuhmalahden Sipilän suvun toimintaan Atte osallistui säännöllisesti. Atte osallistui aktiivisesti yhteisten asioiden hoitoon Padasjoen kunnallispolitiikassa. päivän iltana puhelimeni välityksellä. Eläkeläinen opettaja ja kesäpadasjokelainen Aimo Aulis Lahti kuoli lyhyen sairauden heikentämänä Lahdessa 25.9.2018. Metsästys oli Atelle ykkösharrastus. Mieliharrastuksia olivat kalastus ja puutarhanhoito sekä syksyisin marjastus ja sienestys. Srk-vaalien vaalikone avattu. Jyväskylässä äskettäin sattunut vastaava onnettomuus palautti leskimiehen mieleen karmean kokemuksensa, josta hän antoi lehdelle haastattelun. Aimo oli aina ollut innokas urheilija. Atte toimi vuodesta 2006 Kaukolan tilan isäntänä viljellen pieniä peltoja ja metsiä aktiivisesti alan ammattilaisena hoitaen. Me lapset muistamme hänet pelaamassa kanssamme erilaisia pelejä jo pienestä pitäen, mikä jatkui myös lastenlasten kanssa. Aimo Lahden poika Kimmo Lahti Atte Härkälä, 4. Hän tunsi olevansa Viipurin poika ja Karjalan kaiho säilyi hänellä läpi elämän. 49:8) Jumalan sanat: ”Oikealla hetkellä olen kuullut sinua, pelastuksen päivänä olen tuonut sinulle avun. klo 19 Sanan ja rukouksen ilta, Reijo Heikkilä Kauneimmat kiitokset kaikille asiakkaille, kauppiaspariskunnalle, työtovereille ja Padasjoen Maastoautoilijoille muistamisista siirtyessäni “oloneuvoksettaren päiville”. Kohokohta Aten uralla oli kunnanvaltuuston puheenjohtajuus 2009-2012. Atte oli pidetty työntekijä ja kollegoidensa arvostama metsäammattilainen. Varsinainen paraatilaji oli kuitenkin lentopallo, jossa hän saavutti useita Suomen mestaruuksia. Sinänsä äkillisen elämän loppu metsässä työn touhussa, saappaat jalassa, työhanskat kädessä, suojalasit silmillä ja pilke silmäkulmassa oli varmaankin Atelle sopiva ja mieleinen, tosin aivan liian aikainen. On ollut ilo palvella Teitä kaikkia! Ritva Opettaja Fredrik Viktor Karankon muistoseurat Auttoisten Vapaakirkolla lauantaina 3.11. Hän oli syntynyt Viipurissa 18.5.1931 ja oli täyttänyt 87 vuotta. Hoitotoimenpiteen hän sanoi olleen – kirosanalla korostetun kipeä. Vaunut kaatuivat ojaan, eikä vauva edes herännyt päiväuniltaan. Uurnan lasku suoritetaan Padasjoen hautausmaahan 3.11. Aimo aloitti koulunkäyntinsä Viipurissa, mutta isänsä kaukonäköisyyden ansios ta muutti perheensä kanssa ennen sodan puhkeamista syksyllä 1939 Padasjoen Arrakoskelle isän serkun Lauri Kopposelan maatilalle Heikkilään, tämä kun oli viettänyt nuoruutensa kesät siellä. Eläkkeellä hän saattoi viettää puolet vuodesta mökillä vaimonsa kanssa. Eläkkeellä ollessa matkat pitenivät jopa Kiinaan asti. Oli hengenlähtö lähellä. ”Ei ollut vielä minun aikani.” Toinen vastasi: ”Kortit on jaettu. Naimisiin Aimo ja Pirkko-Marja o.s. elokuuta 2018. Risto Ojala Seurakuntavaalien ehdokkaat ovat esittelyssä netin vaalikoneessa. Atella oli myös ammatillisia luottamustoimia esimerkiksi METO ry:ssä. Aimo kävi koulun loppuun Helsingissä ja pääsi ylioppilaaksi Helsingin Suomalaisesta Reaalilyseosta ”Ressusta” 1952. Aimo siunattiin 6.10. kirkkoon kuulumisen syistä, toimintojen tärkeysjärjestyksestä, tasa-arvosta ja suhtauTytti Pakarinen esittää Hollolan seurakunnalle Padasjoen seurakuntakodin parkkipaikan laajentamista viime viikolla kirkkovaltuuston kokouksessa jättämässään aloitteessa. Kesäisin olemme kokoontuneet nyt jo parillekin kesämökille Padasjoella. Hän toimi myös Padasjokiseuran puheenjohtajana. Näitä olivat muiden muassa vuosittaiset sukukokoukset kyykkä-kisoineen ja retket luovutettuun Karjalaan. Aurinko oli häikäissyt kuljettajan. Perhe hankki kesämökin vuonna 1966 Padasjoen Neroskulmalta ja mökkeily oli Aimolle rakasta. Aimo oli myös taitava shakinpelaaja ja saavutti jo nuoruudessaan useita Helsingin oppikoulujen shakkimestaruuksia. Atessa oli näin sopiva sekoitus karjalaisuutta ja hämäläisyyttä. klo 14. klo 14, jonka jälkeen on avoin muistotilaisuus Padasjoen seurakuntatalolla, mikä täten ystävällisenä kutsuna halukkaille ilmoitetaan. Se kannattaa käyttää ja ottaa vastaan Jumalan tarjoama armo ja pelastus. Padasjoella hän pelasi nuoruudessaan pesäpalloa ja harrasti yleisurheilua. Ura alkoi kunnan tilintarkastajana 1989 ja jatkui eri luottamustehtävissä aina kuolemaan asti. Lentoasemilla kuullaan usein: ”Viimeinen kuulutus lennolle se-ja-se.” Lentoon lähtevän on välittömästi mentävä lähtöportille tai jää kyydistä. Myös pikkusiskot Arja ja Aila olivat Atelle tärkeitä, vaikka Aila tosin menehtyi jo ennen kouluikää parantumattomaan sairauteen ja Arja muutti Helsinkiin opiskelemaan. Viimeisen kutsun jälkeen ei kuulu uusia. Pakarisen mukaan parkkipaikalle mahtuu hyvin vain parikymmentä autoa, mikä on liian vähän, sillä seurakuntakodilla järjestetään yli sadan hengen muistoja muita tilaisuuksia. Paikallisissa kysymyksissä esillä on leirikeskusten sopiva lukumäärä, nykyisellään seurakunnalla on niitä 5. ”Ei sitä arvaa eikä tiedä lähtönsä hetkeä”, sanoi mies, jonka vuoro oli lähteä vastaanotolle. Atte-enoni löytyi etsinnän seurauksena äkilliseen sairauskohtaukseen menehtyneenä. Kotikunnan asioi den hoitamisen lisäksi Atte osallistui valtakunnan politiikkaan Suomen Keskustan puoluekokousedustajana useissa puoluekokouksissa, viimeisen kerran kesällä 2018. Hän valmistui opettajaksi 1955 ja sai toimen Lahdesta Länsiharjun koululla. Näistä ansioista hänelle on myönnetty Suomen urheilun hopeinen ansiomitali. Toritun kyläyhdistyksen toiminnalle Atte oli kantava voima. Parkkitilan puutteen vuoksia autoja joudutaan paikoittamaan muun muassa kapean sisääntulotien varteen. Atte oli vilpittömän ylpeä omista sukulaisistaan ja kertoili ylpeästi sukulaistensa saavutuksista tai elämäntilanteesta, oli kyse sitten Aten omista kolmesta pojasta Jannesta, Joukosta ja Mikaelista tai sisarenlapsista. Hän valmensi myös aikanaan Padasjoen Yrityksen lentopallojoukkuetta. Suku on myöhemmin kasvanut seitsemällä lapsenlapsella ja jo yhdellä lapsenlapsenlapsella. klo 14 Puhe pastori Reino Piirainen
Kahvitukset klassisten munk kien kera hoitivat Lahden sotilaskotisisaret autostaan perinteitä kunnioit taen. Kun vastustuskyky on jostain syystä heikentynyt, pääsevät homeitiöt tunkeutumaan kalan ihoon ja aiheuttavat taudin. Vuonna 2015 alue siirtyi panssariprikaatin hallintaan.. Kun kalan nostaa vedestä ylös, näkyy kasvusto ruskean harmaana massana. Laiskasti liikkuvien ja sairaan oloisten kalojen on pelätty tartuttavan taudin myös terveisiin yksilöihin. Ei vaarallinen ihmisille Kaloissa näkyvä vaalea homekasvusto koostuu suuresta määrästä sienirihmoja. Tulokset ovat osoittaneet, että mitään merkittävää haittaa ei harjoittelusta ole. – Kulunut lämmin kesä on varmasti heikentänyt niin luontaisesti lisääntyneiden kuin laitoksissa kasvatettujen taimenten vastustuskykyä, mikä on altistanut niitä vesihomeelle. Jonkin verran alueella on myös vesistöajoharjoittelua, jonka vaikutuksia ympäristölle arvioidaan. Radat aidataan ja keittokatos tehdään Nikula totesi, että ympäristöluvan määräykset ovat tiukkoja, niitä noudatetaan ja ne MODETTI MODETTI Pe 26.10. Laivarannan sairaista kaloista on syytetty sekä kalanviljelylaitosta että istutukset tehnyttä osakaskuntaa. Tarusjärven harjoitusalue on määritelty ylläpidettäväksi ja kehitettäväksi alueeksi, jonka käyttö tulee pysymään suunnilleen ennallaan. Taruksen harjoitusja ampuma-aluetta käytetään noin 30 viikkoa ja 2 viikonloppua vuodessa vuosittaisen käyttösuunnitelman mukaan. Mikä sitten on voinut heikentää Laivarannan lohi-istukkaiden vastustuskykyä. Tilaisuudessa panssariprikaatin komentaja Kari Nisula esitteli lyhyesti puolustusvoimien organisaatiota ja Parolan panssariprikaatia sekä kertoi Taruksen harjoitusalueen toiminnasta. Pieniä parannuksia vuonna 2019 on tulossa, ampumaratojen aitaamisen lisäksi keittokatos sekä maasto tankkauspaikan asfaltointi ja erotuskaivot. Paikallista asiaa vuodesta 1950 Vesihome sairastuttanut lohia Padasjoellakin Laivarannan rantavesissä havaitut valkoläiskäiset lohi-istukkaat ovat herättäneet ihmetystä rannan kulkijoissa viime viikkoina. Kaikki tartunnan saaneet kalat eivät kuiLaivarannan valkoläiskäiset lohet ovat silminnähden sairaita. klo 19.30 jatketaan KARAOKELLA klo 02 asti Tulossa 3.11. Juhlapyhinä ja aattoina rataa ei saa käyttää. Korjatut radat tullaan aitaamaan vuoden 2019 aikana. Tämäkin yksilö kellui kivien välissä pää alaspäin. Laivarantaan ei ole tehty istutuksia tänä syksynä. Matti Leppänen yleisöstä totesikin, että Tarusjärven kalakanta on hyvä ja tuntuu koko ajan jopa paranevan. Puolustusvoimilla on ratojen käyttöä koskeva ympäristölupa, jossa määritellään laukausten määrä, joka raportoidaan kahdesti vuodessa sekä melun määrä, jota mittaa ulkopuolinen taho säännöllisesti. Hän totesi, että mitään suuria muutoksia ei ole tulossa; tilaisuus olikin osa prikaatin normaalia toimintaa ja vuorovaikutusta harjoitusalueiden naapuruston kanssa. Tarusjärven alue on ”pysyvästi suljettu harjoitusalue”, jolla saa liikkua tiealueella. Lisäksi luvassa on määritelty ratojen käyttöajat: mape 8-21, la 10-18 ja su 12-18. – Vesihometapauksia esiintyy eniten kutuaikana, jolloin stressi, hormonaaliset muutokset ja kalojen välinen nahistelu altistavat niitä taudille. Vuonna 1996 puolustusministeriö lahjoitti osan alueesta maanpuolustusjärjestöille. Panssariprikaatin järjestämään Naapurustoiltaan Tarusjärven harjoitusalueelle kokoontui tiistaina yli 40 padasjokelaista. Ratoja ovatkin luvalla käyttäneet reserviläiset ja metsästysseurat omiin ammuntoihinsa ja näiden tahojen kanssa tullaan tekemään käyttösopimus. – Kannattaa muistaa, että ulkopuolinen käyttö ei saa vaikeuttaa puolustusvoimien lakisääteisten tehtävien toteuttamista. Rannan mukaan mahdollisia syitä voivat olla esimerkiksi kuljetusten ja käsittelyn istutuskaloille aiheuttama stressi tai loisten, petojen ja kudun aiheut tamat ihovauriot. Kyse on samasta taudista, joka on aiheuttanut paljon julkisuutta saaneita kalakuolemia Tornionjoen lohissa sekä Littoistenjärven hauissa. 70 000 laukausta, johon sisältyy myös yhteistyökumppaneiden käyttö. Toiminnanjohtaja Tomi Ranta Hämeen kalatalouskeskuksesta arvioi lohien kärsivän vesihomeen aiheuttamasta taudista. Ampumaratojen käyttö on kunnostustöistä johtuen ollut pientä, viime vuonna noin 14 000 laukausta, tänä vuonna määrä tulee olemaan noin ovat kaikille hyödyksi: – Harjoitusalueiden luonto voi hyvin, ehkäpä jopa paremmin kuin ilman puolustusvoimien ja yhteistyötahojen toimintaa. Harjoitusten käytössä olevat alueet rajataan ja suljetaan turvallisuussyistä. Rannan mukaan vedessä esiintyy aina vesihomesienten itiöitä, mutta normaalisti kalojen puolustuskyky ehkäisee niiden vaikutukset. Melusta keskusteltiin jonkin verran ja lopuksi Padas joen reserviläisten edustaja kiitti panssariprikaatia hyvästä yhteistyöstä. Ajoharjoittelusta vastaa Parolan huoltojoukko, joka kouluttaa alueella noin 500 varusmiestä vuodessa. Rannan mukaan istutuserät on tarkastettu ennen järveen laittamista, eikä niissä tuolloin havaittu merkkejä vesihomeesta. Vesihome ei ole vaarallinen ihmiselle, mutta sairastuneille kaloille se aiheuttaa runsaasti kuolleisuutta. – Jotkin koiraat ovat voineet käydä Kirkkojoessa lisääntymässä ja koiraiden välisissä tappeluissa saaneet ihovaurioita. bilebändi Rock Apostoli tenkaan menehdy. Harjoitusalueen käyttäjät ja naapurusto keskustelutilaisuudessa Taruksella Tarusjärven harjoitusalue Rakennettiin välirauhan aikana 1940 lentokentäksi turvaamaan Vesivehmaan lentokentän toimintaa. He ajavat maastossa valoisaan aikaan, pimeällä ja pimeäl lä käyttäen sota-alan valaistusta. Pääasiallisesti aluetta käytetään ajoharjoitteluun, ammuntaan radoilla ja jonkin verran taisteluharjoituksiin paukkupatruunoilla. Taruksen alueen kolmesta ampumaradasta on kunnostettu 150 metrin ampumarata, hirviammuntarata sekä pistoolirata. Nikula piti ampumaratoja tärkeänä panssariprikaatin omalle toiminnalle, mutta myös yleisen ampumataidon ylläpitämiselle. Näistä ajoista voidaan poiketa komentaja luvalla korkeintaan 12 kertaa vuodessa. Kuolleista kaloista olisi hyvä toimittaa näytteet EVIRA:an. Harjoitusten ajaksi käytettävä alue rajataan, joukoilla on aina mukanaan myös työkoneet, joilla vaurioi tuneet tienkohdat korjataan harjoituksen päätteeksi. Näytteen voi lähettää myös Hämeen kalatalouskeskukseen Tomi Rannalle, Mariankatu 8 A, 15110 Lahti. Lopuksi komentaja Nikula vastasi kolmeen ennalta lähetettyyn kysymykseen, jotka koskivat melua, teiden kuntoa yleisesti sekä kiinteistöjen arvoa. BINGO alk. Ranta arvioi, että Laivarannan yksilöt saattavat olla aiemmin istutettuja lohia tai peräisin muilta istutuspaikoilta, sillä taimenet saattavat vaeltaa pitkiäkin matkoja lyhyessä ajassa. Tilannerata odottaa vielä korjaamista. Rannan mukaan osa Laivarannassa näkyvistä yksilöistä saattaa olla myös syksyllä sukukypsyneitä koiraita, joihin vesihome on iskenyt. Raskaita panssarivaunuja alueella ei käytetä
– Siksi on valtava etuoikeus tulla mukaan. Töitä hän ei aio kokonaan jättää vieläkään, vaan tulee tarvittaessa hätäavuksi. Toivottavasti ehdin lukea vieläkin enemmän, viime aikoina olen löytänyt uusia, hyviä kirjailijoita kirjaston kaukolainapalvelun ansiosta, kiitteli Lemmetty. Messun jälkeen seurakuntakodilla tarjotaan keittolounas ja kirkkokahvit. Padasjoella kalleimpia ovat kerrostaloasunnot, joista saa pulittaa 939 euroa neliöltä. naa näin syksyisin ja taas keväällä pitkää päivää ruoppauslaitteensa kanssa pelas taen rehevöityviä rantoja hyötykäyttöön. Lisäksi retkeläiset poikkesivat Tuurin kyläkaupassa. – Mitään ihmeempiä suunnitelmia ei ole eläkepäiviksi. Yle tutki kiinteistönvälittäjien tietokantaa toteutuneista asuntokaupoista tammikuusta 2013 huhtikuuhun 2018. Niiden kautta elämässä pääsee pitkälle ja suhteessa Jumalaan syvälle. Bussilastillinen naapuruskuntien eläkeläisiä näki kuuluisien pandojen lisäksi muitakin eläimiä kuten karhuja ja susia. – Mökkirantojen virkistysarvo paranee, kun rannat ovat ruoppauksen jälkeen miellyttävämpiä käyttää. Koko maassa myyntiaika on keskimäärin 55 vuorokautta ja Päijät-Hämeessä 60 päivää. Sunnuntaina 28.10. Päivätuokion puheesta ja musiikista vastaa Kalle Virta. Padasjoellakin Virta on vieraillut pari kertaa. Lisäksi Kalle Virta laulaa ja säestää itseään pianolla. Kävely kuuluu tuoreen eläkeläisen harrastuksiin, samoin yhdistystoiminta Padasjoen Karjalaisissa. Uusikin työntekijä on taloon palkattu. Tamperelainen Ilkka Harjunen IMH-Tekniikasta paiK-market Ruokapadassa vietettiin loppuviikko Ritun markkinoita eläkkeelle jäävän Ritva Lemmetyn kunniaksi. Usein lomalla, paradoksaalisesti tällaiselle reissutyötä tekevälle, pakkaamme auton ja lähdemme ajelemaan – Suomessakin on valtavan hienoja paikkoja. Pandoja katsomassa. Padasjoen päivien otsake ”Se parempi elämä” viittaa siihen, että ikuisuuden näköalat voivat antaa voimaa ja rohkeutta jo tähän elämään. Kaksi vuotta sitten iloinen ja palveluhenkinen myyjä huomioitiin Padasjoen Palvelija –palkinnolla. Vielä viime vuonna asunto meni kaupaksi keskimäärin 97 vuorokaudessa. Maijalan lomakiinteistö sijaitsee lähellä Suomenjoen suistoa, jonne on kerääntynyt humusta ja sen myötä kasvanut sankka kaislikko. Virta ja Lassila Sana ihmiselle –päiville Kalle Virta. He kaikki ovat osallistuneet NY Vuosi yrittäjänä –ohjelmaan. – Karjalaisuus minusta ei ole lähtenyt mihinkään ja se tarkoittaa sitä, että elämän värit ovat puheissani läsnä. Sana ihmiselle –päiviä hän pitää merkittävänä seurakuntatapahtumana pitkällä, katkeamattomalla historiallaan. Työpaikkavierailut toteutetaan jo ennen varsinaisia Sana ihmiselle –päiviä, jolloin työpaikoilla voidaan esittää kutsu päiville. Toinenkin rikosilmoitus tiistain tapahtumista on tehty, siinä kyse on laittomasta uhkauksesta. Maaseutukuntien välisessä vertailussa asuntojen myyntiajat Padasjoella ovat pisimmästä päästä. Itku ja ilo ovat elämän tärkeitä tunteita, joita ei pidä pelätä. Ne ikään kuin asettavat suureen raamiin minun persoonani, elämäni vaiheet ja suhteeni Jumalaan, kuvailee Virta. Pitkän esiselvittelyn ja suunnittelun jälkeen Nerosjärven Savinlahdella käynnistyi maanantaina imuruoppausurakka, jossa viiden rantakiinteistön rannat puhdistetaan sinne vuosien saatossa kulkeutuneesta liejusta. Virta saarnaa aamukymmeneltä alkavassa messussa, jossa esiintyy Yhteiskristillinen musiikkiryhmä. Keväällä tuli 37 vuotta siitä, kun padasjokelainen aloitti työnsä paikallisessa K-kaupassa. Virta on Joutsenosta kotoisin ja asuu nykyisin Mäntsälässä kehitysvammaistyön pastorina toimivan vaimonsa ja juuri koulun aloittaneen tyttärensä kanssa. Kunnostettuun rantaan laitettiin kangas ja hiekkaa, jotka ovat sittemmin peittyneet 2030 sentin liejukerroksella. Mukana ei ole sellaiset asuntokaupat, jotka on tehty ilman kiinteistönvälittäjää. Erityisesti yritän auttaa ihmisiä, joita päihdemaailma tai syrjäytyminen koskettaa, kertoo Lassila, joka tulee sunnuntain iltatilaisuuteen haastateltavaksi. Jarkko Lassila. Lupsakka suhtautuminen elämään ja sen vaiheisiin ovat elämässäni kuljettaneet raskaidenkin vaiheiden läpi. Maanantain 29.10. Padasjoella myyntiajat ovat pidentyneet niin, että tammi-huhtikuussa asuntoa piti myydä keskimäärin jo 182 vuorokautta. Rannan mutaongelma korostui kuluneena kesänä, kun vedenpinta aleni puoli metriä normaalia matalammalle. Ritua muistettiin Työpäivä ministerin kanssa Pappilanmäen koululla viime viikolla sattunut välikohtaus on poliisin tutkinnassa. Imuruoppaus parantaa mökkirantoja Nerosjärvellä Ilkka Harjusen ohjastama imuruoppauslaite on kuin kelluva tankki. Viikolla Virta johtaa Kansan Raamattuseuran työtä vastaten seurakunnissa kiertävistä kouluttajista ja julistajista. – Minulle ovat tärkeitä vapauden ja armollisuuden teemat. Itseään hän kuvaa iloiseksi karjalaispojaksi. 1-2 kertaa viikossa kalenterissa on konserttitai puhekeikkoja. viettämään työpäivää johtajan kanssa. Sana-kahvit järjestetään entiseen tapaan Kja Smarketeilla. Ruoppauslaite pumppaa pois arviolta 70 m 3 liejua, josta on vettä noin 95 %. Nautin suunnattomasti olla ihmisten keskellä. Taustalla Suomenjoen kaislikkoinen suisto. – Rakastan hyvää ruokaa ja ystävien hyvää seuraa, uusien paikkojen näkemistä Suomessa ja ulkomailla. Kolme nuorta Padasjoen yhtenäiskoulusta pääsee ensi tiistaina 30.10. Kaislamestari suorittaa myös kaislanniittoa ja pohjanjyrsintää, jossa poistetaan pohjasta kelluslehtisten vesikasvien juuristoa. Maijalan kiinteistöllä ruopattava alue on noin 350 neliötä. – Olen ex-alkoholisti, -narkkari ja -rikollinen, joka on Jeesuksen rakkauden kautta saanut muuttua. Viiden vuoden tarkastelujakson lopulla kaikkien myytyjen asuntojen keskimääräinen neliöhinta oli pudonnut 775 euroon neliöltä. Ei ensimmäisen uimarin jälkeen tarvitse muiden mulia mudan keskellä, toteaa Savinlahdella mökkeilevä Eero Maijala. Asuntojen myyntiajat pidentyneet Padasjoen Seniorit tekivät viime viikolla retken Ähtärin eläinpuistoon yhdessä Kuhmoisten Senioreiden kanssa. Vierailut seurakunnissa ovat niitä hetkiä, jotka pitävät minut elämässä kiinni. Maijala naapureineen kuuluu Kuohi-Nerosjärven suojeluyhdistykseen, joka virittelee hanketta Suomenjoen valumaalueen rehevöitymisen kuriin saamiseksi. Lisäksi hän toimii seurakunnissa raamatunopettajana. iltatilaisuudessa Marika Liikola laulaa kanttori Juha Nurmen säestyksellä. Käytetyn asunnon neliöhinta on Padasjoella keskimäärin 811 euroa, kun se koko maassa on keskimäärin 1 974 euroa ja Päijät-Hämeessä 1 525 euroa. Tämänvuotisia vieraita ovat Kansan Raamattuseuran varatoiminnanjohtaja, pastori Kalle Virta ja julistustyöntekijä Jarkko Lassila, joka on tuomion kärsinyt entinen vanki. Virta on pappi, kiertävä evankelista ja laulaja, joka on julkaissut myös runoteoksen ”Vapautta haluan hengittää”. Lievää pahoinpitelyä epäillään tilanteessa, jossa välitunnilla valvova opettaja otti puhutteluun oppilaan. Se pumppaa liejua pitkää letkua pitkin järvestä läjitysalueelle. Järkkäysjätkät NY:n Aatu Pulkkinen pääsee seuraamaan opetusja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasosen työpäivää, AbsolutArma NY:n Helga Simola kulkee päivän Microsoftin liiketoiminnan suunnitteluja markkinointijohtaja Andreas Korczakin matkassa ja HottisGrilli NY:n Santeri Lahtinen puolestaan pääsee tutustumaan lähietäisyydeltä Finnveran liiketoimintajohtaja Juuso Heinilän työhön. 4 n:o 43 Torstaina 25.10.2018 Sana ihmiselle –päivät kutsuvat taas lokakuun lopulla padasjokelaisia sanankuuloon. Koulun valvontakamerat tallensivat tilanteen. Kaikkein pisimpään asunnolle joutuu etsimään ostajaa Alavieskassa, Pielavedellä ja Joroisilla, joissa myyntiaika on keskimäärin puolisen vuotta. Virta on klassinen yksinlaulaja, äänialanaan baritoni, mutta hän myös tarvittaessa säestää itseään ja yhteislauluja pianolla. Rannasta on poistettu savea ja kiviä kaivinkoneella jään päältä 1970-luvun alussa. Omakotitalokaupoissa keskimääräinen neliöhinta on 811 euroa ja rivitaloasunnoissa 775 euroa. Lauantain kakkukah vien päätteeksi Ritu sai yllätyskyydin offroad-maastoautolla lähimetsässä. Koetan viedä hyvää eteenpäin omalla tarinallani, Turun alueella teen työtä silloin, kun en kierrä puhumassa. Hämeen poliisista vahvistetaan, että se tutkii onko rikosta tapahtunut. Koulun välituntitilanteesta poliisitutkinta Ylen maanantaina julkaiseman Asuntopuntarin mukaan käytetyn asunnon myyntiaika Padasjoella on keskimäärin 113 päivää. Vuosina 2015 ja 2016 myyntiajat olivat 130 vuorokauden vaiheilla, vuonna 2014 vain 89 vuorokautta
Mökillä aika kuluu luonnossa liikkuen ja maaseudun rauhasta nauttien. – Halusimme pitää tukikohdan kaupungissa konserteissa, teatterissa ja ravintoloissa käyntejä varten. He olivat katselleet jo jonkin aikaa myynnissä olevia rantamökkejä sadan kilometrin säteellä Tampereelta. – Käyn joka päivä tekemässä sauvakävelylenkin Kullasvuoressa, mutta hiihtoon rinteet ovat liian jyrkkiä. Viimeksi hämeenlinnalaisen Sisu Akselit Oy:n toimitusjohtajana maailmaa kiertänyt Tuominen viihtyy nyt Padasjoella, eikä kaipaa täältä Padasjoki vei voiton Espanjasta pois. – Ensi kerralla tulemme marja-aikaan. Eivätkä kadu sitä, että valitsivat kuusi vuotta sitten Espanjan sijaan Padasjoen. – Teillä ei ole selvästikään tapana puhua turhia. Osa turisteista vuokraa auton, mutta myös yleisillä kulkuneuvoilla saavutaan Padasjoelle. – Aivan mahtavia ja edullisia kokemuksia syntyi kohteissa paikallisten keskuudessa, harvemmin tuli yövyttyä hotelleissa. Pakkasta oli niin paljon, että aamulla avanto oli mennyt jäähän ja sen päällä pystyi seisomaan, selostaa Jonathan. Toinen tärkeä asia on nettiyhteys. AirBnB-toiminnasta saatu tulo on veronalaista pääomatuloa. Uutuuksiakin saa kirjastosta luettavaksi Tuomisen mukaan ilahduttavan nopeasti. Ennen Auttoista olimme olleet vuokramökissä Mikkelin lähellä ja siellä ongelmaksi muodostui liian pitkä matka palveluiden ääreen, kertoo pariskunta. Helenan aika kuluu mökin puutarhaa hoitaessa aikaisesta keväästä myöhään syksyyn. Myös Lenni tykkää seikkailla Kullasvuoren maastoissa. – Yritän hillitä itseni, etten alkaisi tänne tehdä istutuksia, nauraa Helena. – Olemme päässeet liftaamalla täältä kirkonkylälle kaupoille. Talon kanssa kävi samalla tavalla kuin mökin – paikka kolahti heti. Ne jäivät kuitenkin vuosien varrella aina vain harvemmiksi, kun kaupungin ruuhkien sijaan viihdyimme paremmin maaseudun rauhassa ja hiljaisuudessa, sanoo Matti Tuominen. paljon. Pariisissa vilkkaan kadun varrella asuva Justine nauttii täysin siemauksin raittiista ilmasta ja rauhasta. Tämänkertaisen vierailun mieleenpainuvin uutuuselämys oli lohensavustus isäntäparin opastuksella. luumuja omenapuita. – On ihanaa, miten ihmiset täällä tervehtivät vastaan tullessaan ja lenkillä moni jää juttelemaankin, iloitsee Helena. – Nykyään minulla ei ole edes voimassa olevaa passia. – Joskus haluamme omistaa pienen piilopirtin suomalaisen järven rannalla. Paikallishistoriaan hän on perehtynyt muun muassa lukemalla Padasjoen histo rian ja vuoden 1918 sotaan liittyvistä tapahtumista. Aloittaminen sujui yllättävänkin helposti. Tuomisten Toffee-koira on jo 13-vuotias. Haluamme poimia marjoja ja syödä niitä, suunnittelee pariskunta. Auttoisten toistaiseksi ainut yksityishenkilön ylläpitämä AirBnB-paikka on majoittanut parin vuoden aikana satakunta matkailijaryhmää kotinurkkiinsa. Justine ja Jonathan aloittavat jokaisen loma-aamun järveen pulahtamalla, ja sama toistuu illalla saunomisen yhteydessä. Kesällä 2018 Matti huomasi samaisen talon olevan myynnissä ja pari päätti lähteä katsomaan sitä. Sekin on Padasjoella mallillaan: Jonathan kertoo, ettei ole missään törmännyt yhtä hyviin valokuituyhteyksiin kuin täällä. Kaupat mökistä tehtiin vuonna 2012 ja samalla suunnitelmat ulkomaille muutosta jäivät. Matkapäiviä yritysjohtajalle kertyi parhaimmillaan, tai pahimmillaan, pitkälti toistasataa vuodessa. Kaupat tehtiin heti, kun kaupunkiasunto oli myyty ja muuttokuorma Tampereelta Kullasrinteeseen saapui 25.9. Siinä vaiheessa törmäsin osittain jopa negatiiviseen lehtiartikkeliin AirBnB:stä ja uteliaisuus heräsi. Ihmisten puhumattomuus hämmästytti ensin, mutta suomalaiset ovat osoittautuneet ystävällisiksi. Varsinkin vuoden 2001 terrori-iskun jälkeen lentomatkustaminen kävi todella epämiellyttäväksi kiristyneiden turvamääräysten vuoksi. Onneksi kasteluvesi puutarhaan saadaan Päijänteestä. Innokkaan puutarhurin käsissä mökin tasainen nurmikenttä on muuttunut muutamassa vuodessa kukoistavaksi syreenija ruusutarhaksi, jossa kasvaa lisäksi mm. Päivät lyhenevät nyt kovaa vauhtia. AirBnB tarjoaa majoitustakuun ja vakuutusturvan majoittajalle. Eräänä päivänä istuimme sitten asunnonvälittäjän välityssopimus pöydällä allekirjoitusta vailla. Järvimaisema ja oma rauha ovat vieraille tärkeitä. – Oli mieletön kokemus viime talvena kairata Markun kanssa avanto jäähän ja kastautua hyiseen veteen. Ihastuimme rinnetontilla näköalapaikalla sijaitsevaan mökkiin ja minä puutarhaihmisenä erityisesti isoon pihaan, kertoo Helena Tuominen. Päätoimiseksi kuntoilijaksi itseään luonnehtiva eläkeläinen harrastaa lisäksi maastopyöräilyä ja squashia, jota käy pelaamassa kerran viikossa Hollolassa. Myös lenkkeilyja ulkoilumahdollisuudet omakotitalon ympäristössä ovat ainutlaatuiset. Kärkkäisillä oli jo omakohtaista kokemusta yksityisiltä vuokraamisesta ulkomaanmatkoiltaan. Kirjasto taas on tärkeä paikka etenkin Matille, joka lukee Matti ja Helena Tuomisen elämään tuo vipinää 5-vuotias Lenni-poika, joka viettää heidän luonaan aikaa parin viikon välein. Toiminta alkoi keväällä 2016, kun ajokortiton ja autoton Kärkkäinen oli jo valmis muuttamaan takaisin kaupunkiin. Paljon matkustelleena hän arvostaa myös Suomen turvallisuutta ja siisteyttä. Ulkomaisia vieraita ei hirvitä ajatus siitä, että parin kuukauden kuluttua valoisaa aikaa on puolet vähemmän kuin nyt. Yritysjohtajuus vaihtui kuntoiluun Kauppamatkoilla Padasjoen kirkonkylälle Helena oli ihastellut Mainiemellä Kullasvuoren rinteessä seisovaa sinistä omakotitaloa. – Laitoin juuri varaukseen Remeksen uusimman ja vaikka olin vasta sijalla 25, saattaa kirja tulla piankin seutulainana. Tuomiset ovat erityisen ihastuneita rinnetontilta avautuvaan järvimaisemaan ja toivovat alkamassa olevan hakkuun ulottuvan myös uuden kotinsa edustalle, jotta järvi tulisi vielä paremmin näkyviin. Matkustelua ei kaipaa enää myöskään Helena-puoliso, joka on aikoinaan asunutkin ulkomailla. He myös soutelevat mielellään. Majoittaja voi halutessaan pyytää vieraita toimittamaan virallisen henkilötodistuksensa, maksun hän saa 24 tuntia sisäänkirjautumisen jälkeen. – Yleensä keskieurooppalaiset turistit saapuvat Suomeen 1-2 viikon lomalle, jonka aikana he haluavat tietysti tutustua Helsinkiin ja sitten suunnitelmissa on ehkä 3-4 päivän vierailu jossain luonnon keskellä vesistön äärellä. Tämä on toimintaa, josta saa itse hyvin paljon; tapaa mielenkiintoisia ihmisiä, joista osasta on jo tullut henkilökohtaisia tuttuja. Olimme käyneet jo pari kertaa katsomassakin mahdollista tulevaa asuntoamme Espanjan Rondassa, kertaa Matti Tuominen. AirBnB-vieraat tuovat maailman kylään. 5 n:o 43 Torstaina 25.10.2018 Helena ja Matti Tuominen eivät kyllästy ihastelemaan uuden kotinsa ikkunasta Kullasrinteestä Päijänteelle avautuvaa maisemaa. Kärkkäiselle se on kuitenkin ennen kaikkea mahdollisuus tutustua uudenlaisiin ihmisiin ja kulttuureihin. Syksyn värit ovat tehneet vieraisiin vaikutuksen. – Mietimme siinä vaiheessa, millä tavalla ja missä haluamme loppuelämämme viettää. Joulukuussa vanhuuseläkkeelle jäävä nainen on urallaan ehtinyt työskennellä mm. – Kaukaisimmat vuokralaiset ovat saapuneet Japanista, Etelä-Koreasta, Kanadasta ja Amerikasta. Vapaa-ajanpaikkakuntansa terveysaseman asiakkaiksi Tuomiset siirtyivät heti kun se tuli mahdolliseksi muutama vuosi sitten. Saksalaisranskalainen nuoripari on ihastunut ikihyviksi auttoislaiskohteeseen, jota emännöi Eija Kärkkäinen. Viime talvena kävin hiihtämässä kirjaston takaa lähtevää latua ja täytyy sanoa, että se oli paremmassa kunnossa kuin Hollolan valaistut ladut siellä asuessamme, kiittää Matti Tuominen. Vuokranantaja laittaa kohteen perustiedot valokuvineen sivustolle, jonka jälkeen vieraat varaavat kohteen haluamakseen ajankohdaksi. Kärkkäisen kohdalla kaikki on toiminut todella hyvin. Lentoasemalta pääsee Padasjoen ABC-liikenneasemalle yhdellä bussinvaihdolla. – Kaikki vuodenajat kiinnostavat ja moni vieraistamme on ollut täällä jo useamman kerran. – Muutettuamme maalle keskelle ”ei mitään” pari vuotta meni mukavasti touhutessa. pankkitoimihenkilönä, hammashoitajana ja välinehuoltajana. – Viime kesänä sai seistä aika paljon letkun jatkeena kuivuuden takia. – Paikka kolahti heti. Pääasiallisesti vieraat tulevat Saksasta, Ranskasta ja muista Euroopan maista. Viime aikoina historiakirjat ovat vaihtuneet dekkareihin. – Täällä pääsee heti hammashoitoon ja lääkäriin, kun Tampereella päivystykseen sai jonottaa tuntikaupalla ja hammaslääkärille oli kuukausien jonot, kehuu Helena Tuominen. Kirjastolle ja terveysasemalle kiitosta Padasjoen palvelut ja padasjokelaiset saavat Tuomisilta pelkkiä kehuja. Häme on sopivan matkan päässä. AirBnB on yhdysvaltalainen yritys ja internetsivusto, jonka kautta voi ilmoittaa omistamansa asunnon vuokrattavaksi vaikka vain muutamaksi päiväksi. Kärkkäisen vieraat majoittuvat kotitalon pihapiiriin, järven rannalla sijaitsevaan saunamökkiin. Päätimme kutsua nyt vuorostaan pienimuotoisesti ”maailman meille”. Kullasrinteen omakotitontilla ei ole edes nurmikkoa, ainoastaan metsänpohjaa sammalineen ja mustikanvarpuineen. Siitä lähtien pari on viettänyt suurimman osan ajastaan Päijänteen rannalla, vaikka virallinen osoite pysyikin aina tähän syksyyn asti Tampereella Hatanpään valtatiellä. Ennen muuttopäätöstä pari lähti kuitenkin käymään Padasjoella, jossa oli myynnissä talviasuttava mökki Pajulantien varressa Laikkarissa lähellä Harmoista. Sosiaalinen luonne ja kielitaito ovat olleet hyödyksi. Aloitusilmoituksen jättämisen jälkeen ensimmäinen vierasehdokas otti yhteyttä jo saman vuorokauden aikana ja sen jälkeen majoittujia on riittänyt ympäri vuoden. Eräs australialaispariskunta aloitti Skandinavian kierroksensa Padasjoelta, kertoo Eija Kärkkäinen. Hiljaisuus ihmetytti ensin majoittujia, mutta juuri se on puhtaan luonnon ohella tärkeä osa suomalaiskohteiden vetovoimaa. Yhteydet tärkeitä Saksalainen Jonathan ja ranskalainen Justine olivat viime viikolla Kärkkäisellä jo kolmatta kertaa vuoden sisällä. Heille tärkeä valintakriteeri oli hyvä bussiyhteys paikkakunnalle
Maaliskuun alkuun tulee lunta, loppukuussa, kevätpäivätasauksen aikaan sataa jo vettä. Kuukauden alkaessa oli työttömyysaste 10,7 ja kuukauden päättyessä 11,4. 0500-287 661 jari.tulokas@fennomen. 0400 841 482 LVI-TYÖT Mika Heistola p. mukaan. PAIKALLISEN ELFIN YRITYKSEN TIEDOT KYSY LISÄÄ! Metsäpalvelu MetsäMestarit • metsänhoitotyöt • puistoja mai se ma metsien hoito • pihapuiden kaadot • tontti hakkuut • poltto puun myynti • klapikoneen vuokraus ja urakointi • kantojyrsintä Juho Valonen, p. Taivaanisän suojelusta, monta onnentoivotusta. Olisi kyllä kiva muita kulkijoita kohtaan kerätä pökäleet pois ja eikös järjestyssäännöissäkin edellytetä kakan keruuta. Paikallinen sääprofeetta ennustaa lumista talvea. 0400-352901 pekka@ahonen.inet.fi Kaivinkonetyöt Sorat, murskeet, mullat Vaihtolava-/HIAB-kuljetukset Roskalavat Liekaiha Oy Jarkko Sumioinen p. Lämpimät onnittelut sydänystävälle! Kujan varrelle. (03) 551 2521 Varasto avoinna ma-pe 9-16, la 10-13. 040 502 0091 Padasjoen Tilitoimisto Oy puh. 050-5725881, metsamestarit@gmail.com www.metsamestarit.fi Padasjoen Tilitoimisto Oy puh. rännit, tikkaat, katteet Lasit ja lasitukset myös terassija liukulasit Rakennuskonevuokrausta alutelineet, peräkärryt ym. – Lunta tulee paljon uudenvuodenaikaan. 040 502 0091 PITOPALVELUA P. Uudella kovat paineet, toivottavasti hän onnistuu, toivovat Saara Pakkasvirta ja Timo Niemi. Kouluruokailu 29.10.2.11. Muulloin sop. 6.1. Huhtikuussa on vesisateita, mutta 1. 040-358 5747 Padasjoki KEINUHONKA OY Kalle Jaakkola 0400 715639 ROSKALAVOJEN VUOKRAUS KAIVINKONETYÖT SORATOIMITUKSET SEULOTUT LAJIKKEET MURSKEET MULTAA viherrakentamiseen P ä i j ä t – H ä m e e n M e t a l l i r o m u K y Pätiäläntie 37, 17320 Asikkala Puh: 0400 574931 040 7645554 -Nouto (min.500kg) Vastaanotto -Purkutyöt -Siirtolavat -Romuautojen nouto Maksutta (max.50km) P ä i j ä t – H ä m e e n M e t a l l i r o m u K y Pätiäläntie 37, 17320 Asikkala Puh: 0400 574931 040 7645554 -Nouto (min.500kg) Vastaanotto -Purkutyöt -Siirtolavat -Romuautojen nouto Maksutta (max.50km) P ä i j ä t – H ä m e e n M e t a l l i r o m u K y Pätiäläntie 37, 17320 Asikkala Puh: 0400 574931 040 7645554 -Nouto (min.500kg) Vastaanotto -Purkutyöt -Siirtolavat -Romuautojen nouto Maksutta (max.50km) P ä i j ä t – H ä m e e n M e t a l l i r o m u K y Pätiäläntie 37, 17320 Asikkala Puh: 0400 574931 040 7645554 -Nouto (min.500kg) Vastaanotto -Purkutyöt -Siirtolavat -Romuautojen nouto Maksutta (max.50km) P ä i j ä t – H ä m e e n M e t a l l i r o m u K y Pätiäläntie 37, 17320 Asikkala Puh: 0400 574931 040 7645554 -Nouto (min.500kg) Vastaanotto -Purkutyöt -Siirtolavat -Romuautojen nouto Maksutta (max.50km) P ä i j ä t – H ä m e e n M e t a l l i r o m u K y Pätiäläntie 37, 17320 Asikkala Puh: 0400 574931 040 7645554 -Nouto (min.500kg) Vastaanotto -Purkutyöt -Siirtolavat -Romuautojen nouto Maksutta (max.50km) P ä i j ä t – H ä m e e n M e t a l l i r o m u K y Pätiäläntie 37, 17320 Asikkala Puh: 0400 574931 040 7645554 -Nouto (min.500kg) Vastaanotto -Purkutyöt -Siirtolavat -Romuautojen nouto Maksutta (max.50km) P ä i j ä t – H ä m e e n M e t a l l i r o m u K y Pätiäläntie 37, 17320 Asikkala Puh: 0400 574931 040 7645554 -Nouto (min.500kg) Vastaanotto -Purkutyöt -Siirtolavat -Romuautojen nouto Maksutta (max.50km) P ä i j ä t – H ä m e e n M e t a l l i r o m u K y Pätiäläntie 37, 17320 Asikkala Puh: 0400 574931 040 7645554 -Nouto (min.500kg) Vastaanotto -Purkutyöt -Siirtolavat -Romuautojen nouto Maksutta (max.50km) P ä i j ä t – H ä m e e n M e t a l l i r o m u K y Pätiäläntie 37, 17320 Asikkala Puh: 0400 574931 040 7645554 -Nouto (min.500kg) Vastaanotto -Purkutyöt -Siirtolavat -Romuautojen nouto Maksutta (max.50km) Putki-Käk i Ky Luototie 3, PADASJOKI Maitsi Mäkelä 0500-727 616 Risto Mäkelä 050-5976 295 Tomi Moisio 040-5791 777 LVI-alan työt ja tarvikemyynti putki-kaki@co.inet.fi Puh. Muutokset mahdollisia. Hakia povaa kunnon talvea O NNITTELU T Sydän muistoja saa kantaa, vuodet niitä yhä antaa. alutelineet, täryjyrä 160kg, betonimyllyt, agrekaatti, peräkärryt AJOPUU OY Padasjoki puh. M EITILLE SOITETTII N LVIja KYLMÄALAN AMMATTILAINEN! Puh. – Olipa hieno mediamyllytys aiheesta viime viikolla iltapäivälehtiä, MTV:n uutisia, radiokanavia ja Helsingin Sanomia myöten. 040 358 5747 harri.miettinen@phnet.fi www.ajopuu.net harri.miettinen@phnet.fi www.ajopuu.net puh. 040 502 0091 Padasjoen Tilitoimisto Oy puh. PAIKALLISEN ELFIN YRITYKSEN TIEDOT KYSY LISÄÄ! SÄHKÖALAN AMMATTILAINEN JOHON VOIT LUOTTAA el?n.. – Vapunpäivänä on vilpoista, sen jälkeen sulaa lumet. 050 5663928 • Uudisrakentaminen • Laatoitustyöt • Saneeraukset • Muuraustyöt Autoilija Osmo Suullinen MAA-AINESTOIMITUKSET sorat murskeet hiekat 0400-497396/Osmo VAIHTOLAVAKULJETUKSET roskalavat konelava vesikuljetukset säiliöllä lavojen vuokraus 050-9181704/Olli Palveluhakemisto SA-HA SANEERAUS KIINTEISTÖJA HUONEISTOREMONTIT Juuso 044 243 6787 / Pekka 044 243 6834 sahasaneeraus.fi Rakennustyö V-M Heinonen OY Uudisrakentaminen Sisäja ulkoremontit ASBESTIPURKUTYÖT p. 040 751 6826 www.agpesulat.fi/autokiilto TRAKTORIURAKOINTIA kaivurikuormaajaja henkilönostinvarustuksella KUMITELAKAIVINKONE 5 t Markku Pykälistö, Auttoinen, 0400 355 215 MAANRAKENNUS AHONEN OY puh. Rakennusja saneeraustyöt (märkätilasertifikaatti) ICOPAL –tuotteet kauttamme esim. on suojakeliä, mutta vain yksi päivä. Hakia kertoo, että tammikuussa on myös pakkasia. – Vexi halkopinoineen on tehnyt enemmän Padasjoen markkinoimiseksi kuin ”viralliset tahot” koskaan, ylistää meille soitellut henkilö. 040 5211782 Seulotut lajikkeet Nopeat toimitukset PADASJOEN SORA *sorat*murskeet* *hiekat*sepelit *mullat* *kivituhkat* Erikoishammasteknikko Paula Mertsalmi VASTAANOTTO AJANVARAUKSELLA P. Lokakuun alkaessa yli vuoden oli työnhakijana ollut 50 padasjokelaista työtöntä. – Ilmoilassa on paljon koiria ja ikävä kyllä paljon on jatkuvasti myös koirien jätöksiä tienvierillä ja jopa kävelytiellä. (03) 556 2045, 040 557 0632 MODETTI MODETTI JULKINEN KAUPANVAHVISTAJA Jari Tulokas p. rännit, tikkaat, katteet Lasit ja lasitukset myös terassija liukulasit Rakennuskonevuokrausta mm. alutelineet, täryjyrä 160kg, betonimyllyt, agrekaatti, peräkärryt AJOPUU OY Padasjoki puh. Meiltä myös KATTOPESUT JA MAALAUKSET JARI ENGBERG OY pesut, sisäpesut, vahaukset renkaiden myynti ja asennus Ilmoilantie 1, Padasjoki p. pääsiäispäivänä tulee takatalvi. 040-1292386 mikko.sulanto @ msu-metsapalvelu.fi Rakennusja saneeraustyöt (märkätilasertifikaatti) ICOPAL –tuotteet kauttamme esim. 040 358 5747 harri.miettinen@phnet.fi www.ajopuu.net Rakennusja saneeraustyöt (märkätilasertifikaatti) ICOPAL –tuotteet kauttamme esim. 0400 490 963 Rakennus ja muuraus Suntela timo.suntela@gmail.com, puh. rännit, tikkaat, katteet Lasit ja lasitukset myös terassija liukulasit Rakennuskonevuokrausta mm. Eniten heikkeni alle 25-vuotiaiden työllisyys. 040 8312 467 www.rakennustyo-heinonen.fi Mattilantie 16, 17610 Auttoinen puh. 040-5415723 SÄHKÖASENNUS RISTO NURMINEN Sähkötyöt ja -tarvikkeet Sähköpätevyys 1 p. 6 n:o 43 Torstaina 25.10.2018 SÄHKÖASENNUKSET 0400 513 049 Likoniementie 2 Taulun teollisuusalue, Padasjoki urakalla ja tuntityönä viankorjaukset tarvikemyynti * * * * * * MSU-Metsäpalvelu ky • raivaukset • pihapuiden kaadot • hakkuut • istutus • kiipeilykaadot p. Tv. 040 554 3882 posti@putkimiehetoy.fi Keskustie 18, Padasjoki www.putkimiehetoy.fi – Kiitokset upealle, nopealle, supertaitavalle hammaslääkäri Anna-Liisa Öhmanille. PAIKALLISEN ELFIN YRITYKSEN TIEDOT KYSY LISÄÄ! SÄHKÖALAN AMMATTILAINEN JOHON VOIT LUOTTAA el?n.. – Helmikuu helistää, kuten vanha kansa sanoo. PAIKALLISEN ELFIN YRITYKSEN TIEDOT KYSY LISÄÄ! SÄHKÖALAN AMMATTILAINEN JOHON VOIT LUOTTAA el?n.. Tulossa on toinen runsasluminen talvi peräkkäin, joulupyhistä alkaa kunnon talvi, povaa Antti Hakia. 040 502 0091 Padasjoen Tilitoimisto Oy puh. 0400 121997, 0400-415 969 LOKAKAIVOJEN TYHJENNYSTÄ SÄHKÖALAN AMMATTILAINEN JOHON VOIT LUOTTAA el?n.. Ma Ti Ke To Pe Broilerpyörykät/ -nuggetit Nakkikeitto/ siskonmakkarakeitto Kalaa talon tapaan Burgundin pata/ härkäruukku Mannapuuro • Työllisyystilanne heikkeni hieman Padasjoella syyskuun aikana. Helmikuu jatkuu samanlaisena, tiedossa on pakkasia ja lumisateita. p. Aurauksia ja lumitöitä riittää. Te-toimiston listoilla oli Padasjoella alkuviikosta avoinna pari työpaikkaa. Ohjaustalo PLS Oy hakee töihin sähkö-/automaatioasentajaa ja henkilöstöpalveluyritys kahta koneasentajaa.. PAIKALLISEN ELFIN YRITYKSEN TIEDOT KYSY LISÄÄ! Padassähkö Oy 03-5561313 www.padassahko.fi SÄHKÖALAN AMMATTILAINEN JOHON VOIT LUOTTAA el?n.. 0400 352 688 MAA-AINESMYYNTI TUOTTEILLAMME ON MAA, VESIJA TIERAKENTAMISEN LAATUSERTIFIKAATTI SFS EN 13242 Tuotteillamme on maa-, vesija tierakentamisen laatusertifikaatti SFS EN 13242 KIVIAINESMYYNTI Pölyttömät beach-lentopallohiekka ja turvasora leikkipaikoille . Työttömiä työnhakijoita oli syyskuun lopussa Padasjoella kaikkiaan 134, kahdeksan enemmän kuin elokuun lopussa. nelikko Joka päivä lisukkeita
Kirkonkylän kyläyhdistyksen syyskokous su 28.10. Sääntöjen määräämät asiat. juhlat la 17.11. Riikka 040 513 4947. Lähimmäistupa to klo 10-14 SP. Padasjoella 22.10.2018 Padasjoen kunnanhallitus Kaikille kuntalaisille avoin sivistyslautakunnan kokous pidetään Pappilanmäen koululla tiistaina 30.10.2018 klo 13 alkaen. S EURAPALST A www.padmu.fi LAAJA Rieker, Pomar, Kuoma.. pääsimme Padasjoen lionsclubilaisten kuskaamana runsaalla joukolla Padasjoen kirkkoon ja messun jälkeen vielä halukkaat pääsivät kirkkokahville seurakuntatalolle. Padasjoen lasten taidenäyttely. Iloinen, ystävällinen puheensorina kuului kun ryhmät lähtivät liikenteeseen. Sitovat ilm. 3 kk 24,00 e Pohjoismaihin ja muualle Eurooppaan 12 kk 89,00 € Alle 30 . Hoitajamme olivat pukeneet ja laittaneet kaikki kynnellekykenevät asukkaamme ulkoilukuntoon ja meitä oli sankka joukko pihalla ulkoilemassa. vanhusten asumispalveluiden asukkaiden kanssa hienolla yhteistyöllä eri padasjokelaisten yhteisöjen kanssa. Sana ihmiselle -päivät 28.-29.10. klo 12-13 Padasjoen torilla hyvää Pälkäneen PERUNAA Van Gogh, Annabelle, Siikli, Challenger, Nicola ym. MLL:n Perhekahvila maanantaisin 9.30-11.30 Palotalolla. Lisätietoja asiasta antaa RAMBOLL FINLAND OY / Tiina Heikkilä, puh. 010-3969911 Lammilla Bensapäästöt + OBD Dieselpäästöt 15 € 25 € AUTOKAVE Katsastus alk. Asemakaavan päivityksen tavoitteena on luoda paremmat edellytykset alueen kehittämiselle muun muassa matkailun näkökulmasta. Ei muuta kuin suuri kiitos kaikille teille, jotka olitte mukana avustamassa ja mukana viikon tapahtumissa. Aivan mahtavaa musiikkia ja yhteiseloa, herkuista puhumattakaan. Aineisto on nähtävänä myös kunnan www-sivuilla. Lehden suurin vastuu ilmoitusten julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Padasjoelta listalta löytyy ainakin muutama kiinteistöosakeyhtiö.. ja 8. NAHKASAAPPAITA (myös puolella varrella). sähköpostitse, viim. + ALV 24 %. Hälytysosaston harjoitukset tiistaisin klo 18 Paloasemalla. Näistä hetkistä jäi lämpöisiä muistoja meille kaikille sydämiimme pitkäksi aikaa. /pmm Takasivu 1,40 . Välitämme ilmoituksia kaikkiin Sanomalehtien liiton jäsenlehtiin niiden omilla hinnoilla. /rivi TILAUSHINNAT 1.1.2018 alkaen. Tervetuloa. 040 139 5193. Heti sunnuntaina 7.10. tilanneharjoitus. Suolasie niä. Asemakaavojen toteutuminen ei ole edennyt toivotulla tahdilla ja tästä syystä Padasjoen kunta on nähnyt tarpeelliseksi päivittää alueen maankäyttösuunnitelmia. P a d a s j o e n Kalakerhon syyskokous Mainiemessä su 4.11. Ihanaa syksyn jatkoa kaikille. klo 18 10-salilla. (03) 552 7500, sähköposti: ilmoitukset@padasjoensanomat.fi Konttori avoinna ma-pe klo 9-16. Katkaistun lehtitilauksen tilausmaksuja ei palauteta. (03) 552 7522 sähköposti: toimitus@padasjoensanomat.fi Ilmoitukset, tilaukset ja osoitteenmuutokset: Leena Nurminen, puh. /pmm Rivi-ilmoitus 3,50 . Nuorisoseuran maanantain lihaskunto 29.10. Multa porkkanaa, punajuurta, sipulia, lanttua. Puh. 2.11. metsätilat Asikkalassa: www.metsatilat.fi Tänä vuonna vanhustenviikkoa vietettiin 7.-14.10. Kenkiä myös ONGELMAJALOILLE. jooga peruttu salivuoroperuutuksen vuoksi. (03) 552 7500 www.padasjoensanomat.fi, myös Ilmestyy torstaisin. Sääntömääräiset syyskokousasiat. su 4.11.2018 klo 17.00 alkaen. ALV 10 % Kotimaa: Kestotilaus 68 . Ostosmatka Tuurin Kyläkauppaan su 9.12. TALVIKENKIÄ NASTAja KITKAPOHJALLA. päivänä marraskuuta 2018 kello 18.00 Paloasemalla. Ilmoitukset jätettävä tiistaihin klo 14 mennessä. Nähtävilläpidon aikana osalliset voivat jättää mielipiteensä suunnitelmasta. ti • Patenttija rekisterihallitus on poistanut kaupparekisteristä 3 029 osakeyhtiötä ja osuuskuntaa, joilla tilinpäätöksen toimittaminen oli viivästynyt yli vuoden tilikauden päättymisestä. mennessä 0400354632 Marjo Salo. Suomalaisia Lobo-omenia. säkeit täin sopivasti. klo 15.00. Hallitus Eläkeliiton Padasjoen Yhdistys ry:n SYYSKOKOUS pidetään ti 6.11.2018 alkaen klo 12.00 Helmipankin kokoushuoneella. 30.10. Teatteriesitys 1-5-vuotiaille ti 6.11. 25 € (ovh. Kirjalliset mielipiteet tulee toimittaa Padasjoen kunnanhallitukselle osoitteella Kellosalmentie 20, 17500 Padasjoki 26.11.2018 mennessä. 12 kk 74,70 . Lähtö MH klo 8. Miehet: 1) Pentti Leinonen 928, 2) Markku Helin 791, 3) Antero Taipale 775, 4) Lasse Latva 723, 5) Timo Virtanen 322 Naiset: 1) Liisa Helin 493 Tikan kunnanmestaruudet Tiedot kirjallisina, miel. ja tiistain 30.10. 7 n:o 43 Torstaina 25.10.2018 ISSN 0784-6568 Koivutie 8, 17500 Padasjoki. NOKIANKUMISAAPPAITA.(Myös teddy ja huopavuorella). Ilm. mallisto. 35 € O n K atsastus Varaa ensi vuoden metsätyösi meiltä! Evon metsäosuuskunnalta metsäsi työt! Pyydä tarjous puhelimitse tai sähköpostilla 040 676 5063 posti@evonmetsäosuuskunta.fi KOKOUSKUTSU Padasjoen Vapaaehtoinen Palokunta ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään sunnuntaina 4. Tikan sarjakilpailut ti 30.10. Kuinka ystävällisesti he asukkaitamme kohtelivat ja kaikki saivat mahdollisuuden päästä omaan kirkkoon. Jättöajan päättymisen jälkeen vastaanotetuista ja julkaistuista ilmoituksista perimme lisämaksun, 5 . Tervetuloa! Hallitus Ma 29.10. – 26.11.2018 kunnan teknisessä toimistossa, osoitteessa Kellosalmentie 20. klo 16 Rientola, Maakeski. Hinnat sis. Torstaina oli vuorossa Vie vanhus ulos -kampanjapäivä. klo 17. 9 kk 59,00 e 6 kk 41,70 . Alueella on voimassa useampia asemakaavoja, joista vanhin on ollut voimassa 15 vuotta. P a d a s j o e n Moottoriurheilijat 30 v. Oli liikuttavaa huomata, kuinka nuoret tarttuivat heti ulkoilutapahtumaan mukaan ja iloisina veivätten asukkaitamme ulkona. Tähän osallistuivat Pappilanmäen koulun 7. Ma-pe 1015.30, la 10-14. 49 €) www.heistore.fi. Asumispalveluiden puolesta Milla Tikan kunnanmestaruuskisat heitettiin tiistai-iltana 10-salilla. Padasjoen vanhusja vammaisneuvosto oli tässä auttavana kätenä ja lisäksi niin Eläkeliitto kuin SPR:kin kahvittivat asukkaamme konsertin jälkeen. Johtokunta Padasjoen Seniorit ry:n sääntömääräinen syyskokous Sarinan tuvalla keskiviikkona 7.11. Nevala Galleria Pikantti 15.10.-9.11. Kumisaappaita alk. klo 9.15 Kuntalan valtuustosalissa. Tervetuloa! Sivistysjohtaja Padasjoen Yrittäjät ry SYYSKOKOUS ke 7.11.2018 klo 18.00 Sarinan Tupa (SEO). Sääntömuutos. ILMOITUSHINNAT 1.1.2018 alkaen . Saatte vanhemmat olla ylpeitä nuoristanne, oli asukkaillamme niin liikuttava ja mieleenpainuva ulkoiluhetki. klo 1617. Kahvitilaisuus. (03) 552 7521 sähköposti: toimitus@padasjoensanomat.fi Toimitus: Sari Heliövaara, puh. Hallitus KUULUTUS Padasjoen kunta on saattanut vireille Kullasvuori – Mainiemen ranta-alueen asemakaavamuutoksen. luokkien oppilaat opettajansa johdolla ja lisäksi liikunnanohjaajamme Mari piti meille alkujumpan. Hallitus TAXI 1+8 hlö myös tavarakuljetukset 044 239 8530 T:mi Tenho Salmi MYYDÄÄN RT-kaksio 60 m 2 Riekkotie 5 as 6 050 3759620 Padasjoen Keskustan Kunnallisjärjestön SYYSKOKOUS pidetään Helmipankin kokoustiloissa. Kun oikea ja arvokas teVanhustenviikosta vielä keminen kohtasi nuoret, niin käytös ja tekeminen oli kiitettävää. Hintoihin lisätään ALV 24 % Etusivu 1,45 . Kaikki järjestyi hienosti niin seurakunnan kuin Lions-clubin jäsentenkin puolesta. Karpaloa. Tässä oli parhaimmillaan nähtävillä se ilo. /pmm Tekstissä ja tekstin jälkeen 1,35 . Puhelimessa vastaanotettuun ilmoitukseen tulleesta virheestä ei vastata. Keskiviikkona oli vuorossa kunnan sponsoroima upea Teemu Harjukarin konsertti molemmissa yksiköissä. Saunavihtoja. laskuun lisätään laskutuslisä 5 . Paikallisosastot klo 16.30. Osallistumisja arviointisuunnitelma on yleisesti nähtävillä 26.10. klo 15 Opistotalolla. Kimmon kenkä Kankaanpää KIMMON KENKÄ PERJANTAINA PADASJOELLA K-MARKET RUOKAPADAN PIHASSA 9-16 Kansankatu 8, 15870 Hollola metsätilat.fi PADASJOKI KAUKELA 21,587 ha puusto 3215 m 3 , 142 000 €/ tarjous * Mäkiranta 050 307 6801 Katso esite ja kaikki kohteet mm. + alv Paino: Lehtisepät Oy, Pieksämäki Palkkisillantie 2-4, 16900 Lammi www.autokave.fi Arkisin klo 9-17, p. Levikki 3351, LT 2017 Päätoimittaja: Jaana Tanner puh. mitä nuoret tuovat iäkkäille asukkaillemme ja samalla nuoret saivat arvokasta kokemusta ikäihmisistä ja heidän kanssa toimimisesta. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Kaikille avoin tanssiliikuntatunti Rientolassa su 28.10
– Korkeintaan kotipihalla saatan joskus heitellä koriin. GRILLISTÄ TAPOLAN KIPPARIN A.LE COQ PREMIUM ERÄ! TUORE OLVI Kuuma mustamakkara Costa Rica Kahvit 500 g Jättipihvi marinoitu tai maustamaton, Suomi, pakattu III-OLUT 0,33 l 18-pack Kirjolohi. – Monipuolinen rata, korkeuseroja oli aika paljon. 03 555 6061 kalle.uimonen@k-market.com Tervetuloa paikalliseen ruokakauppaan! Tarjoukset voimassa 16.-19.6.2016 ellei toisin mainita. Ahonen on pelannut nyt kolme vuotta ja kilpaillut kaksi vuotta menestyksekkäästi myös aikuisia miehiä vastaan. 03 555 6061 kalle.uimonen@k-market.com Tervetuloa paikalliseen ruokakauppaan! Tarjoukset voimassa 16.-19.6.2016 ellei toisin mainita. Kisojen yhteydessä pidetyssä piirin syyskokouksessa Aila Snellman valittiin edelleen hallituksen varajäseneksi. Sunnuntaina tuuli jo selvästi enemmän. Voimassa TO-LA 16.-18.6. Yleensä kuitenkin tulee heiteltyä lähes päivittäin. Viimeiselle väylälle lähdettäessä taisteluparilla oli yksi heitto eroa Ahosen hyväksi. Voimassa TO-LA 16.-18.6. pnt. GRILLISTÄ TAPOLAN KIPPARIN A.LE COQ PREMIUM ERÄ! TUORE OLVI Kuuma mustamakkara Costa Rica Kahvit 500 g Jättipihvi marinoitu tai maustamaton, Suomi, pakattu III-OLUT 0,33 l 18-pack Kirjolohi. Piirikunnallisissa tikkakisoissa Hämeenlinnan Lammilla sunnuntaina Padasjoen Tikan Pentti Leinonen heitti 25 tikalla MB-luokan kolmoseksi 186 pisteen tuloksella. Padasjoen kalavesiä kehuttiin Suomen parhaimpiin lukeutuviksi. GRILLISTÄ TAPOLAN KIPPARIN A.LE COQ PREMIUM ERÄ! TUORE OLVI Kuuma mustamakkara Costa Rica Kahvit 500 g Jättipihvi marinoitu tai maustamaton, Suomi, pakattu III-OLUT 0,33 l 18-pack Kirjolohi. Pintaveden lämpötila oli 9 astetta. Punnituspaikalle Kiuasniemi Marinan terassille pakkaantunut yleisö odotti näkevänsä viimevuotisen kaltaisen runsaslukuisen kalansaaliin, mutta tänä vuonna lohikaloja tuotiin puntariin vähälukuisemmin: lauantaina 12 ja sunnuntaina 8. 15-vuotias luonnonlahjakkuus frisbeegolfin seuramestariksi jo kolmatta kertaa Leinonen kolmas Lammilla Casper Ahonen vei jo kolmatta kertaa peräkkäin Padasjoen Frisbeegolfin seuramestaruuden. Monet olivat tulleet pitkän matkan takaa, kuten suurimman kalan uistelleet pohjanmaalaiset. Voimassa TO-LA 16.-18.6. Perinteisessä Kuhmoista vastaan käydyssä seuraturnauksessa Padasjoki otti voiton. Kauden merkittävin saavutus on pari-SM-kulta, eikä junioreiden SM-mitalikaan ollut kaukana. Voimassa TO-LA 16.-18.6. – Kertoo myös siitä, että istutukset on onnistuneet. Muut heittäjät kisasivat pronssista 5 heiton päässä. Meidät löydät myös facebookista www.facebook.com K-Market KIPPARI Toritie 53, 17800 Kuhmoinen Puh. Kaikkiaan 16 venekuntaa toi mitan täyttäviä lohikaloja puntarille. Vasta 15-vuotias Casper Ahonen voitti jo kolmatta kertaa Padasjoen Frisbeegolfin seuramestaruuden. Viimeistään lumen tullessa kiekot pistetään talvisäilöön ja otetaan esille taas hankien huvettua. Voimassa TO-LA 16.-18.6. Siitä riittää useammanlaiseen ruokaan, ainakin graavataan ja savustetaan. Voimassa TO-LA 16.-18.6. pnt. Lisäksi punnituspöydällä nähtiin muutama suuri hauki. pnt. Nuori heittäjälupaus ja viisikymppinen Sandholm heittivät vuoronperään johtoon. Selvästikin ollut ruokaa hyvin tarjolla, totesi SM-uistelujen päätuomari Pauli Kolehmainen. Voimassa TO-LA 16.-18.6. Ero säilyi loppuun asti tasatuloksen myötä. pantin 0,20 Voimassa TO-LA 16.-18.6. 03 555 6061 kalle.uimonen@k-market.com Tervetuloa paikalliseen ruokakauppaan! Tarjoukset voimassa 16.-19.6.2016 ellei toisin mainita. Monipuoliselta juniorilta on lupa odottaa suuria, sillä tarkkuutta löytyy luonnostaan ja tekniikka sen kuin kehittyy edelleen. 2 PKT UUDET AUKIOLOAJAT! Palvelemme kesäaikaan: Ma-Pe 7-21 La 7-21 Su 10-19 Kippari Meidät löydät myös facebookista www.facebook.com K-Market KIPPARI Toritie 53, 17800 Kuhmoinen Puh. pnt. GRILLISTÄ TAPOLAN KIPPARIN A.LE COQ PREMIUM ERÄ! TUORE OLVI Kuuma mustamakkara Costa Rica Kahvit 500 g Jättipihvi marinoitu tai maustamaton, Suomi, pakattu III-OLUT 0,33 l 18-pack Kirjolohi. Yhteensä saalista saatiin 74 050 g. Heittokeli oli hyvä: aamun koleus kohmetti hieman sormia, mutta heittäjien päästyä vauhtiin ei lämpötilakaan aiheuttanut ongelmia. Voimassa TO-LA 16.-18.6. Tuuriakin oli varmaan mukana, toteaa Ahonen. pantin 0,20 Voimassa TO-LA 16.-18.6. 2 PKT UUDET AUKIOLOAJAT! Palvelemme kesäaikaan: Ma-Pe 7-21 La 7-21 Su 10-19 Kippari HERKKUTISKILTÄ! KAALIKÄÄRYLEET 16 95 KG LIHATISKILTÄ! Naudan ULKOFILEEPIHVIT POPRILLI GRILLIMAKKARA 400 g Marisol KLEMENTIINI Espanja 9 95 KG Voimassa TO-SU 25.-28.10. 03 5512200 marko.samiola@k-market.com Meidät löydät myös facebookista www.facebook.com K-Market KIPPARI Toritie 53, 17800 Kuhmoinen Puh. Frisbeegolfkausi alkaa olla lopuillaan. Ensimmäisellä kierroksella joutui aika paljon kokeilemaan, kun ei vielä tiennyt minkälaisia heittoja pitäisi käyttää. pantin 0,20 Voimassa TO-LA 16.-18.6. KAIKKI HYVÄ ON YLLÄTTÄVÄN LÄHELLÄ! Voimassa TO-LA 25.-27.10. Lauantain punnituksessa pidettiin minuutin hiljainen hetki Puulavedellä menehtyneen uistelijan muistoksi. Puntarille tuotiin 20 lohikalaa ja muutama muhkea lohirosvo. Aamun sumu toki pakotti tavallista tarkkaavaisemmaksi. Kalaa nousi Päijänteestä yhteensä 74 kiloa. pantin 0,20 Voimassa TO-LA 16.-18.6. 2 PKT UUDET AUKIOLOAJAT! Palvelemme kesäaikaan: Ma-Pe 7-21 La 7-21 Su 10-19 Kippari Meidät löydät myös facebookista www.facebook.com K-Market KIPPARI Toritie 53, 17800 Kuhmoinen Puh. 2,70 89 PL (0,73/l) sis. lee Suomi/Ruotsi, pakattu Limsat 0,95 l, Cola, Jaffa tai Lemon 5 95 KG 6 95 KG 11 90 KG 18-PACK 5 00 2 PKT (5,00/KG) 18 98 24-PACK (2,74/l) sis. Toiselle kisapäivälle padasjokelainen lähti kolmantena, mutta putosi lopulta harmillisesti pykälää alemmas. 1 99 KG 99 PKT 10 95 KG (2,48 kg) ERÄ! LIHATISKILTÄ! Porsaan ULKOFILEEPIHVIT. lee Suomi/Ruotsi, pakattu Limsat 0,95 l, Cola, Jaffa tai Lemon 5 95 KG 6 95 KG 11 90 KG 18-PACK 5 00 2 PKT (5,00/KG) 18 98 24-PACK (2,74/l) sis. – Joulupöytään menee. Parin viikon heittämättömyys tuntuu heti: – Kyllä sen huomasi, ettei ole vähään aikaan kiekkoon koskenut. 2,70 89 PL (0,73/l) sis. 2 PKT UUDET AUKIOLOAJAT! Palvelemme kesäaikaan: Ma-Pe 7-21 La 7-21 Su 10-19 Kippari Avoinna: ma-pe 7-21 la 7-20, su 10-19 K-market RUOKAPATA Kauppatie 1, Padasjoki Puh. 2,70 89 PL (0,73/l) sis. PFG:n seuramestaruudet ratkottiin tänä vuonna Asikkalan puolella Lehmonkärjen matkailuyrityksen 18 korin täyspitkällä radalla. Voimassa TO-LA 16.-18.6. Ahonen ja Janne Sandholm kilpailivat tasapäisesti voitosta viimeiseen heittoon asti. Ahonen oli perheineen juuri lomamatkalla, jonka aikana lajiharjoittelu jäi kokonaan. 2,70 89 PL (0,73/l) sis. 8 n:o 43 Torstaina 25.10.2018 Sumuiselle Päijänteelle lähti lauantaiaamuna 132 venekuntaa, joista 7 padasjokelaista. lee Suomi/Ruotsi, pakattu Limsat 0,95 l, Cola, Jaffa tai Lemon 5 95 KG 6 95 KG 11 90 KG 18-PACK 5 00 2 PKT (5,00/KG) 18 98 24-PACK (2,74/l) sis. Padasjoen kilpailu oli viimeinen osakilpailu Garmin Järvilohicupissa, jossa uisteltiin myös Pihlajavedellä, Puruvedellä ja Puulavedellä. Uistelukisoissa 132 venettä Viikonlopun isoin kala oli kahdeksankiloinen järvilohi. Kesätöitä pappansa maansiirtoyrityksessä tehnyt kirkonkyläläinen harrastaa talvikaudella sählyä, lentopalloa ja jääkiekkoa. 03 555 6061 kalle.uimonen@k-market.com Tervetuloa paikalliseen ruokakauppaan! Tarjoukset voimassa 16.-19.6.2016 ellei toisin mainita. Kesällä Ahonen kiersi paikallisten viikkokisojen lisäksi kisan tai kaksi kuukaudessa. 03 555 6061 kalle.uimonen@k-market.com Tervetuloa paikalliseen ruokakauppaan! Tarjoukset voimassa 16.-19.6.2016 ellei toisin mainita. Pientä vaille 8-kiloinen järvilohi tarttui lauantaina salsaraksiin Koreakoivun pohjoispuolella 42 jalan syvyydessä, kun vetovauhtia oli 3 km/h. Rata oli kaikille padasjokelaisille uusi, jolloin kukaan saanut etua siitä että olisi tuntenut kilparataa etukäteen. pantin 0,20 Voimassa TO-LA 16.-18.6. Tennistäkin hän on alkanut harjoitella. Suurimman lohirosvon uisteli Nyystölän WBK, jolle palkinto tuli 6625 gramman haukisaaliilla. 2,70 89 PL (0,73/l) sis. – Kaloja on nyt vähemmän, mutta isompia. lee Suomi/Ruotsi, pakattu Limsat 0,95 l, Cola, Jaffa tai Lemon 5 95 KG 6 95 KG 11 90 KG 18-PACK 5 00 2 PKT (5,00/KG) 18 98 24-PACK (2,74/l) sis. 2 PKT UUDET AUKIOLOAJAT! Palvelemme kesäaikaan: Ma-Pe 7-21 La 7-21 Su 10-19 Kippari Meidät löydät myös facebookista www.facebook.com K-Market KIPPARI Toritie 53, 17800 Kuhmoinen Puh. Kuudes sija irtosi 125 tikalla 903 pisteellä. Voimassa TO-LA 25.-27.10. pnt. Voimassa TO-LA 16.-18.6. Seinäjoelta tullut venekunta oli ensimmäistä kertaa eteläisellä Päijänteellä ja saikin hyvänkokoisen kalan. Mestaruus ei tullut taistelutta. Voimassa TO-SU 25.-28.10. Voimassa TO-LA 25.-27.10. GRILLISTÄ TAPOLAN KIPPARIN A.LE COQ PREMIUM ERÄ! TUORE OLVI Kuuma mustamakkara Costa Rica Kahvit 500 g Jättipihvi marinoitu tai maustamaton, Suomi, pakattu III-OLUT 0,33 l 18-pack Kirjolohi. lee Suomi/Ruotsi, pakattu Limsat 0,95 l, Cola, Jaffa tai Lemon 5 95 KG 6 95 KG 11 90 KG 18-PACK 5 00 2 PKT (5,00/KG) 18 98 24-PACK (2,74/l) sis. Viikonlopun sää oli kalastuksen kannalta hyvä, etenkin tyynenpuoleinen lauantai