klo 11–14 SATAMAN ALUEELLA INBODY-KEHONKOOSTUMUS MITTAUS, PHLU SÄHKÖPYÖRÄESITTELY, Liikenneturva PIKA-ARPAJAISET, PUFFETTI Klo 11 .00 TAPAHTUMAN AVAUS, VUODEN URHEILUTEON PALKITSEMINEN Klo 12.00 LAVIS Tervetuloa tanssimaan, ilmainen SIRKUSRAKKAUSPUMPUM LEIKKIPUISTOSIRKUS klo 14–15, Sataman leikkipuistossa Oma pehmolelu mukaan! OHJATTU KESÄNPÄÄTTÄJÄISSUPPAILU Kirkkolammi–Päijänne–Kirkkolammi klo 18.45, kesto n. Myöskään rekryapufirma ei onnistunut "headhuntaamaan" sinne hammaslääkäriä, kertoo Päijät-Hämeen Hyvintointiyhtymän pohjoisen alueen vastaava hammaslääkäri Tarja Haapala. Kaiken kaikkiaan väkiluku on vähentynyt tammi-heinäkuussa 34:llä. HINTA 5/10€, ILM. Ihmismäärä enemmän kuin nelinkertaistui. Lisäksi meillä käy Vääksystä siellä kolmena päivänä viikossa hammaslääkäri vuoden loppuun. – Niinpä syksy syyskuun puolivälistä jouluun menee kahden eri ostohammaslääkärin turvin. Palvelutiski palvelee to–la VIIKON TÄRPIT Tarjoukset voimassa to-la. Hyvinvointiyhtymän toiveissa on löytää vakituinen hammaslääkäri Padasjoelle ensi vuoden alusta. Hammaslääkäriksi ei yhtään hakijaa Kesällä Padasjoen väkimäärä yli nelinkertaistui Koko syyskuun klo 5.30–7.30 KAHVI KUIN KAHVI 1 € * ei sisällä santsia LOUNASAIKA MUUTTUU 1.9. ja lisätiedot: Mari Honkala, p. KLO 11 14 SIRKUSRAKKAUSPUMPUM LEIKKIPUISTOSIRKUS KLO 14 15, OMA PEHMOLELU MUKAAN! KLO 11.00 TAPAHTUMAN AVAUS, VUODEN URHEILUTEON PALKITSEMINEN KLO 12.00 LAVIS TERVETULOA TANSSIMAAN, ILMAINEN INBODY -KEHONKOOSTUMUSMITTAUS, PHLU SÄHKÖPYÖRÄESITTELY, LIIKENNETURVA PIKA-ARPAJAISET, PUFFETTI OHJATTU KESÄNPÄÄTTÄJÄIS-SUPPAILU K-LAMPI PÄIJÄNNE K-LAMPI KLO 18.45, KESTO N. JA LISÄTIEDOT: MARI HONKALA, P. 0400 448 227 HYVINVOINTIPALVELUT Ollaanko Facebook-kavereita. Heinäkuu vei 10 asukasta Padasjoen ainoa vakituinen hammaslääkäri lopettaa työnsä täällä 31.8. Vauvoja syntyi heinäkuussa 1 ja kuoleman kautta väestörekisteristä poistui 3 kuntalaista. 2 tuntia. – Meillä oli kesäkuussa haku toimeen, mutta yhtään hakijaa ei tullut. Kunta hakee myös rakennustarkastajaa. Padasjoella on aiemminkin ollut ongelmia saada hammaslääkärin tointa täytettyä. 2T. Uutta hammaslääkäriä ei ole saatu. Padasjoen kunnalla on voimassaoleva sopimus Kuhmoisten kunnan kanssa rakenennustarkastajan tehtävien järjestämiseksi Kuhmoisissa vuoden 2021 loppuun asti. lähtien klo 10.30-14.00 Taulunmäentie 2, Padasjoki, 040 419 0051 Tuoreen väestötilaston mukaan Padasjoen asukasluku laski heinäkuussa 10 hengellä 2827:ään. Tilattuna kotiin kestotilauksena 74 € /vuosi Irtonumero 2,00 € N:o 34 Torstaina 26.8.2021 Padasjoen sitoutumaton paikallislehti vuodesta 1950 Vesa Teräväinen Kiinteistönvälittäjä LKV, LVV 040 769 8133 vesa.teravainen@op.fi OP Koti Järvi-Häme Oy LKV Kellosalmentie 20, 17500 Padasjoki Kaikki Padasjoen välitys-, vuokrausja arviointipalvelut meiltä! OP-Koti PADASJOKI LIIKKEELLÄ -PÄIVÄ 28.8. Uusi haku Padasjoen hammaslääkärin toimeen alkaa syksyllä. 03 551 2200 Avoinna: ma–pe 7–21, la 7–21 ja su 10 –21. Kuhmoisten rakennustarkastajan tehtäviä hoitaa kahtena päivänä viikossa Timo Enqvist joulukuun loppuun asti, Padasjoella hän on ollut elokuussa tiistaisin. Haku päättyy 10.9. Hinta 5 / 10 €, ilm. Tulomuuttajia oli 6 ja lähtömuuttajia 15. Pihlajakodille etsitään lähihoitajaa.. Koska vakituisia asukkaita oli kunnassamme kesäkuun väkitilaston mukaan 2 837, oli kuntarajojen sisäpuolella kiivaimpana lomasesonkina 8 756 tilapäisluontoisempaa asukasta. Kuhmoisissa nettomuuttoliike on pysynyt plussalla. Asikkala sai lisäystä 8,1 %, siellä väkeä oli 23 547, ja Kuhmoinen 7,8 % (9 190). 0400 448 227 HYVINVOINTIPALVELUT PADASJOKI LIIKKEELLÄ -PÄIVÄ la 28.8. Avoimeksi jää lokakuussa myös Padasjoen kunnan hallintojohtajan paikka. LOHIFILEE C-leikattu, pakattu 2 99 PKT Kivikylän PORSAAN KASSLERPIHVI 2kpl/400g marinoitu 10 95 KG • LUUMU, LANTTU, VARHAISKAALI, LEHTISELLERI ja paljon muuta Kivikylän HUILUNTUHTI GRILLIMAKKARAT 320-400 g ER Ä HEDELMIÄ & VIHANNEKSIA 1 00 KG, PS, KPL, RS, NIPPU 3 29 RS Padasjoella oli Telian tilaston mukaan heinäkuussa 11 593 ihmistä, mikä on 5,1 % (562 henkeä) enemmän kuin vuosi sitten vastaavana ajankohtana. kmarketsuomi RUOKAPATA Kauppatie 1, Padasjoki Puh
Hälytysosas ton harjoitukset tiistaisin klo 18. Galleria Pikantti 3.8.–3.9. Kustannustuen 4. Lähtö kirjaston edestä. Tervetuloa! Kuhmoisten Padasjoen kappeliseurakunta Kastettu: Jemina Ida Milja Udd S EURAPALST A Torstaikäve lyt alkavat to 2.9. To 26.8. Lähimmäistupa srk.kodilla torstaisin, seuraavan kerran 2.9. Kustannustukea kannattaa hakea yritysten, joiden liikevaihto on pudonnut koronapandemian vuoksi yli 30 %, sanoo kunnan kehityspäällikkö Petri Jalkanen. Uhriarkun alkukielisestä nimestä on tullut suomen kieleen kassa-sana. Olen kulkenut pitkän matkan ja minua väsyttää. Koronatilanne entisellään Yritysten kustannustuki on jo neljännelle kierrokselle menossa. Opastus vt 24. Se tarkoittaa varojen antamista Jumalan valtakunnan työhön ja jopa valmiutta uhrikuolemaan, johon monet joutuvat uskonsa tähden. Viime vuonna päivätoiminnan syyskausi katkesi koronarajoituksiin, eikä sitä keväällä ollut lainkaan. Keltaliiviset osallistujat jakautuivat valvomaan koululaisten kulkua Kullasvuoren ja Pappilanmäen kouluille. mennessä Valtiokonttorin sähköisessä asiointipalvelussa. Nuorisoosasto sunnuntaisin klo 12. Kellosalmi, 2.9. Samalla paikalla Jeesuksella oli tapana opettaa kansaa. klo 14. Valtaosa meistä käyttää tilitoimistopalveluja ja padasjokelaiset tilitoimistot saavat nämä tiedot hyvin nopeasti selville usein ihan oheispalveluna. Nykyisten ja entisten omaishoitajien avoin vertaisryhmä to 2.9. Hän kertoo elämänja muusikonurastaan sekä muusikkoisästään Seppo Hanskista (1942–95). Kimppakyydit. Padasjoella tätä tukimuotoa on käytetty kolmella edellisellä kierroksella jonkin verran. Viimein saan levon ja rauhan ja unen ihanan. Laituripilkki mestaruus su 5.9. – Yrityksen liikevaihtoa maalis-toukokuussa 2021 verrataan vastaavaan ajanjaksoon vuonna 2019. Lesken ropo oli kuin kuva Jeesuksen rakkaudesta ja uhrista: hän antaisi pian koko elämänsä uhriksi kaikkien ihmisten puolesta ja pelastukseksi. Hirvijärvi, ilm. Arrakosken ky lä kirppis la klo 10–14. Suojatietempaus muistutti koulunalusta Kunnan liikenneturvallisuus ryh män järjestämässä suojatietempauk sessa mukana oli kunnan viranhaltijoita ja luottamushenkilöitä. Lesken ropo saa näkemään myös vähimmäisessä ihmisessä lähimmäisen. Tukea haetaan 30.9. Kuhmoisissakin tapausmäärä (5) on pysynyt samana. vierailijana on muusikko, näyttelijä Janus Hanski, joka on Kuhmoisten vapaa-ajanasukas. Kotailta on Harmoisten Nuorisoseurantalossa, jossa nuorisoseura järjestää kahvi/teeja pullatarjoilun pientä maksua vastaan. Yksinyrittäjät ja pienyritykset ovat aiemmillakin kierroksilla voineet hakea kustannustukea, mutta kohdentuminen yritysten kokoluokissa on Jalkasen mukaan ollut aika haastavaa, sillä pienimmillä yrityksillä laskennallisen tuen yltäminen edes minimirajaan on ollut vaikeaa. Padasjoen Yri tyksen yleis urheilumes taruuskisat su 29.8. Ohjatut har joitukset Ta ruksella tors taisin klo 18– 21. Nyt päivätoimintaikäiset ovat saaneet jo molemmat koronarokotukset. Uhri näkyi ja kuului: se tarkastettiin ja kuulutettiin. Liikunnalli nen kahvitilaisuus Kasiniemen Kokkopirtillä ti 7.9. Wessberg Kaivaten Miesten Kotaillassa perjantaina 3.9. Epidemia painottuu Lahteen, jossa on voimassa Hykyn päätös yleisötilaisuuksien rajoittamisesta 31.8. klo 19.00 Sanan ja rukouksen ilta Minna ja Juha Muje To 2.9. klo 14. Liikuntakoordinaattori käy pitämässä tuolijumppaa parin viikon välein ja Wellamo-opiston musiikkituokioi ta on noin kerran kuussa. 2 n:o 34 Torstaina 26.8.2021 S ANOMAA SINULL E SEURAT esikoislesta diolaisten kirkonkylän rukoushuoneella su 29.8. Risto Ojala Nuorisoseuran jumpat alkaa syyskuussa: maanantaisin lihaskunto klo 18-19 ja tiistaisin jooga klo 19-20.30 yläkoululla, keskiviikkoisin 50+miehet klo 19-21 alakoululla. Hänellä oli annettavana vain kaksi pienintä juutalaista kuparirahaa. Padaspaletti, seurakunta, Helluntaiseurakunta ja paikalliset yhdistykset (EL:n Padasjoen yhdistys, Nuorisoseura sekä Kirkonkylän ja Maakesken kyläyhdistykset) ovat entiseen tapaan ottaneet vuoroja syyskaudelle. Temppelivartija olisi voinut tarttua häneen ja vaatia seisomaan: siinä ei kukaan saanut istua. Tällä neljännellä kierroksella tukea maksetaan 2000 euroa, jos yritys on muuten tukikelpoinen, mutta tuen laskennallinen määrä jäisi alle 2000 euron. Siinä oli oikeastaan 13 suppiloa, joihin rahat pudotettiin, ja niistä viimeinen oli vapaaehtoisia uhreja, muut eri yleisiä tarkoituksia varten. 14.12.1942 Vaasa k. klo 14–17 Mainiemellä. – Suosittuja ohjelmanumeroita ovat olleet bingot, yhteislaulut, lautapelit, askartelu, tietokilpailut ja vastaavat. Padas joen Taideyhdis tyksen jäsenten yhteisnäyttely tipe 10–15.30, la 10–14. Ampumakoe ke 25.8. klo 10–12 seurakuntakodin pihalla. Koronayhteistyöryhmä suositteli alkuviikosta yhtymän hallitukselle, että 2 metrin etäisyyteen perustuva rajoite korvataan fyysisen kontaktin välttämisellä. – Neljäs kierros aukesi haettavaksi 17.8. Harmoinen, lähdöt klo 17–18. Istuva käyttäytyi kuin temppelin omistaja. – Tukea on helppo hakea omatoimisesti osoitteesta https://www.valtiokonttori.fi/palvelu/yritysten-kustannustuki. Kertomus lesken rovosta on Markuksen evankeliumin lopulla, vähän ennen Jeesuksen kuolemasta kertovia lukuja. Jeesus näki jumalallisin silmin, että leski antoi koko elämänsä. Mauri Piltt 040 7789 719. Se pisti silmään. Taulu. Myös yksinyrittäjät voivat tälläkin kierroksella hakea kustannustukea. klo 15 urheilukentällä. Partion syk syn toimin nanaloitus tapahtuma la 4.9. Arkku oli Jerusalemin temppelin ulommassa esipihassa, naistenpihassa. Päijät-Häme on edelleen kiihtymisvaiheessa, mutta kehitystä hyvään suuntaan näkyy ilmaantuvuusluvussa. Padasjoella koronatapauksia ei ole tullut lisää, määrä on yhä 11. Tuki on tarkoitettu yrityksen kiinteisiin kuluihin ja palkkamenoihin. Rakkaamme o.s. Kustannustuki on pitkän kehittelytyön tulos ja oikeudenmukaisin sekä tarkin menettely kohdennettaessa tukia heille, jotka ovat hoitaneet velvollisuutensa koskien veroja ja työnantajamaksuja yms. klo 18–19. Ne olivat pienin uhrattava rahamäärä. klo 13. Risto Ojala Janus Hanski Kotaillassa HELLUNTAISEURAKUNTA Ti 31.8. Luther sanoo uhrista: ”Jumala on antanut meille kaikkensa jättämättä mitään itselleen.” Jumalan valtakunnassa arvot ovat poikkeavat: siinä vähä on usein enemmän kuin paljon, ja paljon vähemmän kuin vähän. – Vuoroja on joulukuun puoliväliin, toivottavasti ne saadaan pidettyä, toivoo hyvinvointijohtaja PauliiPäivätoiminta alkaa ensi viikolla na Koskela. Hän kertoo myös juuri ilmestyneestä Tie kutsuu kulkijaa –levystään, jota on Kotaillassa myytävänä. Päivätoiminta on kaikille ikäihmisille avoin kokoontuminen keskiviikkoisin klo 9–14 terveysaseman ruokalassa. klo 10–13. Raamattu kehottaa kristittyjä tarjoamaan ruumiinsa eli itsensä ”eläväksi uhriksi”. – Pääsyy tukihakemuksen hylkäykselle kahdella ensimmäisellä kierroksella onkin ollut tuen jääminen alle 2 000 euron alarajan. – Tarkistakaamme jokainen yritys Padasjoel la, onko liikevaih to pudonnut 30 % tai yli tarkastelujaksolla 1.3.2021– 31.5.2021 verratessa sitä tarkastelujaksoon 1.3.2019– 31.5.2019. Haudattu hiljaisuudessa. Jeesuksen opetuksessa ja häneltä saamme voiman hyviin tekoihin lähimmäisillemme. Osallistujilla on mahdollisuus syödä maksullinen lounas. asti. Tärkeintä on kuitenkin sosiaa linen kanssakäyminen ja tuttujen tapaaminen, joten mitään ihmeellistä ei toimintapäiviin tarvitse järjestää. Eetu Reiman, Terhi Svenns Rambollilta, Jouni Häkkinen, Petri Koivula, Kari Miettinen, Jarmo Lahtinen ja Eveliina Nieminen lähtivät aamuiseen liikenteenvalvontaan. Padasjoella ensimmäisen rokoteannoksen on saanut 73,9 % ja toisenkin jo 61,5 % asukkaista. Vähimmäinen Lähimmäisen sunnuntain viimeinen kirkkoteksti kertoo lesken rovosta, ja se alkaa sanoin ”Jeesus istuutui vastapäätä uhriarkkua”. klo 13–15 terveysaseman ruokasalissa. 20.7.2021 Sonkajärvi Veijo Kaisa, Mika ja Emil Matti sukulaiset ja ystävät Kesän taivaan tuulet minut mukaanne ottakaa ja hellästi kantakaa sinne, missä levätä saa. Tuki on vähintään 2000 euroa, jos ehdot täyttyvät. Jeesus kutsui opetuslapset koolle ja totesi: ”Totisesti: tämä köyhä leski pani uhriarkkuun enemmän kuin yksikään toinen.” Muut olivat antaneet liiastaan, leski puutteestaan. Aho, ke 1.9. Monien paljon rahaa antaneiden rikkaiden jälkeen tuli köyhä leskivaimo, joka oli heikoimpia ja suojattomampia leskiä heikompi, vaivattu köyhä. klo 10.00 Rukousaamu Tervetuloa! Janus Hanski lähes 110-vuotiaan Harmoisten Nuorisoseurantalon edustalla. Tukiasiassa ensisijainen neuvoja on Jalkanen. kierros. Iltarastit ti 31.8. Kunnan työntekijät ovat myös paikallisia yrityksiä varten. Lena RYTKÖNEN s. Ikääntyneiden päivätoimintaa käynnistellään jälleen kunnan ja vapaaehtoistahojen yhteistyöllä syyskuun alusta läh tien
Paikallista asiaa vuodesta 1950 TULITYÖKURSSI 24.9. Ilmassa oli historian havinaa, sillä aikoinaan Savolan isä on ollut valtuuston puheenjohtaja. – Valtuustolla tulee olemaan varsin isoja ja kauaskantoisiakin asioita päätettävänään tällä kaudella. Vilkman otti esiin myös varhaiskasvatusjohtajan tehtäväjärjestelyt, mikä jätettiin viimeksi hallituksessa pöydälle. Puheenjohtajisto valittiin keskusteluitta ennalta sovitusti kuten muutkin luottamushenkilöt. (105,40 €) Sisältö: koulutus, oppikirja, kortti, lounas, kahvi x 2. Savola esitti toiveen, että jos ongelmia ilmenee, ne hoidettaisiin talon sisällä yhdessä virkamiesten kanssa, ei lehtien palstoilla tai Facebookissa. Heikki Toivonen (kok) toimii kunnanvaltuuston puheenjohtajana, 1. Tällaista ei Lahdessa ole. Mira Vilkman (sd) sai kunnanjohtajalta vastauksen kysymykseensä Hykyneuvottelujen etenemisestä. Toivosen toiveena oli, että asiat tuodaan valtuuston käsiteltäväksi niin hyvin valmisteltuina, ettei niistä valtuustossa enää tarvitse kinastella. Meillä on kuitenkin käytössä Leader ja aktiiviset kylät, jotka ovat ansiokkaasti avustuksia hakeneet ja saaneet. – Toivon, ja varmaan me kaikki toivomme, rakentavaa yhteistyötä toistemme mielipiteitä kunnioittaen, totesi Savola. vpj Ilpo Siljander (Sauli Kivinen) perusuomalaiset Suvi Ahola (Eeva-Riitta Kusmin) keskusta Silja Savola (Anne Lepistö) kokoomus Pasi Ahola (Antti Härkönen) keskusta Janne Rajala (Janne Kallio) Kuntalaisten Padasjoki Sivistyslautakunta pj Eeva-Riitta Kusmin (Heli Ojala) vpj Susanna Korelin (Veera Korelin) Ilari Lahtinen (Toni Ikonen) Anne Lepistö (Pirkko Nikkarikoski) Laura Salonen (Tiina Kaivolainen) Jari Rouvala (Markus Laaksonen) Jarmo Lahtinen (Janne Kallio) Tekninen lautakunta pj Pekka Koskela (Susanna Korelin) vpj Sauli Kivinen (Jari Rouvala) Miia Vilja (Simo Gran) Kalle Jaakkola (Petri Mäkiniemi) Nina Nieminen (Virpi Kallioinen) Juha Talvisalmi (Eetu Reiman) Leena Hopeela-Juvonen (Piia Roslund) Rakennusja ympäristölautakunta pj Suvi Korelin (Eija Halonen) vpj Miikka Ounila (Pekka Salonen) Mikko Korkeela (Paavo Luukka) Markus Laaksonen (Jari Rouvala) Tarja Arola (Birgitta Heino-Toivonen) Jyrki Salonen (Matti Löfman) Tiina Kaivolainen (Laura Salonen) Tarkastuslautakunta pj Asko Ojala (Tiina Kaivolainen) vpj Simo Gran (Paavo Luukka) Hannu Hertti (Seppo Perkiö) Pirkko Kauren (Piia Roslund) Mirjami Vainio (Suvi Korelin) Keskusvaalilautakunta pj Pirkka Ahola vpj Eero Karevaara Silja Savola Pirkko Kauren Eija Halonen varajäsenet kutsujärjestyksessä: Erik Jokinen Hannu Hertti Eetu Reiman Piia Roslund Esa Kärhä Suhteellisten vaalien vaalilautakunta pj Rauno Hännikäinen (Antti Räsänen) vpj Ari Rantanen (Janne Rajala) Eeva-Riitta Kusmin (Suvi Ahola) Päijät-Hämeen liiton edustajain kokouksen jäsen Antti Räsänen (Rauno Hännikäinen) Poliisipiirin neuvottelukunta Jyrki Salonen (Pekka Koskela) Päijät-Hämeen lentokenttäsäätiön hallintoneuvosto Ari Rantanen (Rauno Hännikäinen) Kiinteistötoimitusten uskotut miehet Juha Latva Heikki Toivonen Virpi Kallioinen Jarmo Lahtinen Tiina Aarto Mira Vilkman Käräjäoikeuden lautamiehet Jukka Kontra Alexandra Anttila Valtuustokauden avasi vanhin kunnanvaltuutettu Silja Savola (kok), joka istui maanantain kokouksessa aluksi puheenjohtajan pallilla. Ari Rantanen. Ilmoittautuminen: info@carratek.com, 0403 2424 02 Padasjokelaisten valitsema kunnan ylin toimielin: valtuustossa seuraavan nelivuotiskauden asioistamme päättävät Kalle Jaakkola, Miikka Ounila, Eeva-Riitta Kusmin, Pasi Ahola, Suvi Ahola, Antti Räsänen, Anne Lepistö, Rauno Hännikäinen, Heikki Toivonen, Sauli Kivinen, Ilpo Siljander, Asko Ojala, Pekka Koskela, Mikko Korkeela (varajäsen, Simo Granin tilalla), Ari Rantanen, Silja Savola, Suvi Korelin, Kati Liikonen, Mira Vilkman, Janne Rajala ja Susanna Korelin. – Meillä on isoja haasteita edessämme, ennen kaikkea Padasjoen itsenäisyyden säilyttämisessä, mutta myös naapurikuntien kanssa työskentelyssä. Petri Koivula keskustelee Hyvinvointiyhtymän edustajien kanssa ensi viikolla. Henkilövalintojen jälkeen kohdassa muut asiat Kati Liikonen (kp) esitti kuntalaisten parempaa kuulemista ja vuoropuhelua päättä jien kanssa. klo 8–16 Sarinan Tupa, Padasjoki 85 € + alv. Hänen ehdotuksensa osallistavasta budjetoinnista sai Antti Räsäsen (kok) muistuttamaan maalaiskunnan erityisasemasta. Henkilövalinnoille valtuuston hyväksyntä Elinkeinopolitiikkaan tulisi kaikkien valtuutettujen erityisesti perehtyä: meillä on paljon mökkiläisiä, mutta se ei auta, jos vain kesällä pyörii raha. varapuheenjohtaja on Rauno Hännikäinen ja 2. – Lahdessa osallistavaan budjettiin on varattu 200 000 eli 7 euroa per asukas, mikä meillä tarkoittaisi viittä tonnia. vpj Mira Vilkman (Susanna Korelin) sd 2. Keskustelua toki tarvitaan. Kunnanhallitus (2-vuotiskausi) v arajäsenet suluissa pj Antti Räsänen (Kalle Jaakkola) kokoomus 1. Mistä rahat, kyseli Räsänen.. – Meillä on nykyään päätoiminen kirjastonjohtaja ja sivistysjohtaja sekä paineita rakennusvalvonnassa rakennustarkastajan kokoaikaistamiseksi
Nyt he saivat sattuman kaupal la mielenkiintoisen luen non torpan vaiheista kyl tinpystyttäjältä. Va paaehtoisia kutsutaan mu kaan 7.9. – Uimakoulut siirret tiin sunnuntaille, jolloin uimakoululaisetkin pää sevät lämpimään veteen, kertoo uinninvalvoja Kir si Rantala. Myös uimahalli ja kuntosali avautuvat yleisölle. Mari Engbergin mukaan uutuuslaitteet ovat helppokäyttöisiä. pääsevät ensimmäiset ryhmät alaja yläkoulun saleihin. Vanhat laitteet, joissa ei vastusta ollut, poistet tiin. – Hinnastot muuttui vat hieman. pitämä kesäkahvio. Haapamäen asukkaista Helvilä oppi tuntemaan Alinan ja Jussin. Kiljaanin kaivo se kä Haapamäen, Kivelän ja Kristianin torpat löyty vät nyt kyltin ja somessa julkaistujen koordinaat tien avulla, vielä on tulos sa ainakin saman verran lisää. – Näissä on säädettävät vastukset eli saa tehtyä vä hän edistyneempikin voi maharjoittelija ihan kun non treenin, vakuutti kun nan liikuntakoordinaatto ri Mari Engberg. On siis perusteltua kokeilla, ta voittavatko yksityiset tilaus uintivuorot asiakkaita per jantaisin. Tyhjennet tävänä vielä useampi huo ne; esineet siirretään enti seen tapaan Opistotalolle, jossa ne putsataan ja pa kataan. Terveysliikuntaryhmät entiseen tapaan Koronatilanteen vuok si ei uutta toimintaa suun niteltu, vaan kausi aloite taan syyskuun toisella vii kolla entiseen tapaan. Mukaan voi ot taa kuminauhan ja tehdä sillä lisäliikkeitä. Lisäksi taloon on tulos sa museotavaroiden näyt telytila, jossa esille asete taan Nyystölän museosta peräisin olevaa kätilö An na Niirasen jäämistöä se kä vanhojen kylä koulujen esineistöä. Ulkona treenatessa tu lee päivän ulkoilu suori tettua voimatreenin ohel la. – Ennen aikaan ei Taka maalla muuta hupia ollut kuin kuunnella vanhojen ukkojen ja akkojen tarinoi ta. ”Kiljaani” oli oikealta ni meltään Gilian Halèn, joka murhattiin vuonna 1918. Nais ten puolella on kokeilussa uudet saippuat, joista teh dään asiakaskysely. Kävely tai hölkkä kotiin toimii läm mittelynä ja palauttavana harjoituksena. Heillä on paljon jälkeläisiä, jotka saattaisivat olla kiinnostu neita käymään esiisäinsä syntysijoilla. – Kivelässä oli paljon lap sia, he juoksivat talvipak kasella paljain jaloin 1½ kilometriä naapuriin läm mittelemään uunin päälle. Vesijumpat alkavat heti ensi viikolla. Maanantaina 30.8. 4 n:o 34 Torstaina 26.8.2021 Taas ollaan siinä vaiheessa vuotta, että sisäliikuntakausi pyörähtää käyntiin. Toinen jalkalaite voisi olla hyvä ja monissa ulkokunto saleissa on käsipainoja vai jerin päässä. – Jos korona uudelleen sulkee sisätiloja, treenit voi siirtää tänne. Hevonen juoksi minkä pääsi susilaumaa karkuun ja kun liukkaalla reki alkoi liipailemaan puolelta toi selle, olivat susien varpaat todellakin vaarassa. – Sisäremontti toteute taan mahdollisimman ke vyesti. Helmikuussa 1885 Anna Niiraselle ilmoitettiin valinnasta. Jumpparyh miäkin voisi ajatella täällä pidettäväksi, lisänä voisi ol la vaikka kahvakuulia. Laaduk kaat laitteet kunta hank ki hanke avustuksella sa malta toimittajalta, jolta tulivat myös Seniorisalin laitteet. klo 9. Se niorisali terveysasemalla on avoinna yleisölle maa nantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin; fysiotera pian jatkoryhmä on kool la tiistaisin. Käytettävissä ovat jalkaprässi, pysty ja penkkipunnerruslaite sekä soutulaite. He eivät ilman kylttiä oli si huomanneet siinä ole van mitään, vaikka kulki vat 10 metrin päästä. Lapsetkin voi ottaa mu kaan, he voivat pelata van hempien käyttäessä välinei tä. Ryhmän vuorolle voi koo ta perheen lisäksi vaikkapa ystäväpiiristä. Vain leuanvetotan ko jäi paikoilleen. Ensivaiheessa yleisölle aukeaa 4H-nuorten yllä Takamaan torpanpaikoile kyltit jääneet hyvin mieleeni. Moni ei enää tiedä vanhojen torppien si jaintia, eikä niiden raunioi ta helposti huomaa maas tossakaan, tietää Helvilä. Vesiliikunta ryhmät, koululaisten uin ninopetus, uimakoulut se kä vauva ja perheuinnit järjestetään aukioloaiko jen ulkopuolelle; näin kes kiviikkoilta palautui enti selleen. – Soutulaitetta voi käyt tää myös vetotreenissä, vinkkaa Engberg. Uimahallin au kioloissa on yksi merkit tävä muutos, kun perjan tai ei enää olekaan yleisölle avoinna klo 14:sta iltakah deksaan, vaan ainoastaan tilausvuorokäytössä. Helvilän ollessa pystyt tämässä kylttiä Kristianin torpanraunioille ohi meni 10 hengen vaellusryhmä. Perjantain yksityisvuo rot sisältävät yhden sau nan ja tunnin allasaikaa. Koordinaatteja löytyy Juuret Padasjoella -facebook-sivustolta.. – Koronasulun aikana aloitettujen yksityisten per hevuorojen suosio osoittau tui suureksi ja asiakkaat toi voivat, että tätä mahdol lisuutta jatkettaisiin, pe rustelee hyvinvointijohta ja Pauliina Koskela. Salivuorot alkavat ensi viikolla Uimahallin perjantait tilausuintikäytössä Laitteet ovat rivissä kent täalueella lähellä ojan ylit tävää siltaa. Tuolijumppaa hän vetää torstaiaamuisin terveysase man ruokalassa ja työikäi sille suunnattua tehojump paa torstaiiltaisin Kullas vuoren koululla. Simo Helvilä on tehnyt kulttuuriteon merkatessaan historiallisia paikkoja Nyystölässä. Tarkoituksena on avata Kotiseututalo ensi ke säksi, kertoo kirjastonjoh taja Eija Kasesniemi. Helvilän lapsuudessa vil jelty sanonta ”Kaht var paitas, sano Lönni sudel le” syntyi yli sata vuotta sitten, kun Aholan sep pä Jere mias Lönni oli Ta ruksen jäällä reen kyydis sä. Ulkokuntosalia saatetaan täydentää tulevaisuudessa. Kuntosalilla ei enää ole henkilömäärärajoituksia, sen sijaan vesijumpissa on edelleen 10 hengen maksi mimäärä. Perjantain kimppalenkeille uimahallil ta ei tarvitse ilmoittautua. Allasosaston peilit on ke sän aikana uusittu. Jostakin syystä ne ovat Kotiseututalo aukeaa kesäksi Kotiseututalohanke nyt kähtää pitkästä aikaa eteen päin, kun vanhimman kou lurakennuksen tyhjennys talkoot jälleen alkavat. Nyt metsän keskel lä on jäljellä asumusten raunioi ta ja niissä eläneis tä tietää ainoana Simo Hel vilä, joka on merkannut jo neljä vanhaa torpanpaik kaa lapsuudenmaisemis saan. Yläkoulu ja lukio voi vat myös hyödyntää uusia laitteita. – Kesällä pidetyssä pe rinnepäivässä teimme pä reitä ja siellä syntyi ajatus vanhojen paikkojen merk kaamisesta. Uudet laitteet Pappilanmäelle Vuosisata sitten oli Nyys tölän Takamaa täynnä elä mää. Pappilanmäen lähilii kuntaalueelle asennettiin viikko sitten uudet ulko kuntosalilaitteet. – Kuntosaliharjoittelun starttikurssi seniorisalil la on saanut jo mukavas ti ilmoittautumisia, kertoo kunnan liikuntakoordinaat tori Mari Engberg. Pienessä, kurjassa mökis sä he yksi toisensa jälkeen kuoli keuhkotautiin, mut ta selvisi joku heistä sieltä hengissäkin. Suurin muu tos kannustaa asiakkaita käymään säännöllisesti, sillä kausikorttien hinnat alenivat. – Jotta voimme hakea uutta hankerahoitusta ti lojen varsinaiseen käyt töönottoon ja kahvilatoi minnan avaamiseen tarvit semme ensin kirjallisen so pimuksen Padasjoen kun nan kanssa, toteaa hanket ta koordinoivan Padasjoen 4H-yhdistyksen toimin nanjohtaja Katri Suntela. Engberg suosittelee en sikertalaiselle kiertohar joittelua esimerkiksi 3x10 sarjoissa. Sarjalippuja la dataan nyt vain avainlät kiin, joihin voi ostaa myös kausikortin tai vaikka ker talippuja. Käsiä voi harjoit taa myös erikseen. – Perjantait ovat olleet normaalioloissa kävijämää riltään erittäin hiljaisia. Tulossa on lisäksi suomenkielisiä käyttöohjeita
Yhdistyksen oma ansiomerkki toimitetaan lisäksi Pekka Särkiölle, joka on huolehtinut vuosien ajan juhlien hengellisestä annista. Hartaushetken päätteeksi entinen kansanedustaja ja europarlamentaarikko Kyösti Toivonen valaisi kiintoisasti kirkon sekä Hollolan historiaa. Pekka Särkiö sai yhdistyksen oman ansiomerkin.. Tänä vuonna mukana oli noin 30 autoa. Sukuseurojen Keskusliiton kultainen ansiomitali luovutettiin Leo Suomaalle ansiokkaasta toiminnasta sukuseuran hyväksi. Uusina jäseninä sukuneuvostoon valittiin Hannu Lonka Porvoosta ja Tuomo Ilomäki Espoosta. Vuosikokouksessa kaikki sukuneuvoston erovuoroiset jäsenet valittiin uudelleen. Suomaa on tehnyt vuosien ajan laajoja sukuselvityksiä ja edesauttanut merkittävästi Wirmailan suvun uusien haarojen löytämisessä. Uusia jäseniä oli liittynyt ilahduttavan paljon. Juhlan päätteeksi esiteltiin perinteen mukaan kaikki paikalla olevat jäsenet sukuhaaroineen. Vaihtoehtoina esitettiin Jämsää ja Hartolaa. Sukuyhdistys kiinnostaa nuorempaakin polvea ja mm. Ensi vuonna tapahtuma järjestetään Pirkanmaalla, viime vuonna Poker Run järjestettiin Itä-Suomessa. Ferrarit kävivät Päijänne-kierroksellaan satamassa Wirmailan Rusthollin sukuyhdistys kokoontui 22.8. Juhlassa palkittiin ansioituneita jäseniä. Juhlapuheen piti fil-lis. – Poker run –Päijänne oli oikein onnistunut tapahtuma ja sääkin suosi. Ensi vuoden vuosijuhlapaikkakunta jätettiin sukuneuvoston päätettäväksi. Aikataulu oli suunniteltu väljäksi, joten seurustelulle pöytäkunnissa jäi hyvin tilaa, kertoo HaarLeo Suomaalle sukuseuraliiton ansiomitali la-Kettunen. Yhdistyksen puheenjohtaja Inkeri Haarla-Kettunen ja kunniapuheenjohtaja, kotiseutuneuvos Seppo Unnaslahti ojensivat mitalin ja kunniakirjan Leo Suomaalle. Perinteisesti elokuun ensimmäisenä sunnuntaina pidetty vuosijuhla siirrettiin turvallisempaan ajankohtaan toiveella, että mahdollisimman moni ehtisi saada toisenkin rokoteannoksen. Leo Suomaa oli sukuneuvoston jäsen 2020 vuoden loppuun saakka. Lisäksi lueteltiin uusien jäsenten nimet kotipaikkakunnan mukaan. Sukuseurojen Keskusliiton hopeinen ansiomitali toimitettiin Anneli Pastilalle, joka toimi vuosikymmenten ajan yhdistyksen rahastonhoitajana. Erovuoroisia olivat Riitta Jakara, HilkkaMari Lehto, Terttu Suomela, Pekka Särkiö, SipiHeikki Tapanila ja Seppo Unnaslahti. Juhlapäivä aloitettiin lipun nostolla Hollolan Vanhan Pappilan pihamaalla, jossa puheenjohtaja Inkeri Haarla-Kettusen ja kenttäpiispa Pekka Särkiön puheiden ja Särkiön pariskunnan lauluesityksen jälkeen siirryttiin Hollolan Pyhän Marian kirkkoon hartaushetkeen, jonka Särkiöt toimittivat. Yhdistyksen oma ansiomerkki luovutettiin nykyiselle sihteerille, Leena Höysniemelle, joka vastaa myös jäsenasioista. – Tarkoitus on pitää mukava ajotapahtuma Ferrari–autoilijoiden kesken, mutta siinä samalla yleisö pääsee ihastelemaan ja tutustumaan autoihimme. Lauantai-iltana asikkalalaishotellissa oli illallinen, palkintojenjako ja virtuaaliilotulitus. Särkiö on myös suunnitellut yhdistyksen vaakunan. Sukuseurojen Keskusliiton pronssinen ansiomitali luovutettiin Marja Soikkelille, joka toimi yhdistyksen sihteerinä vuoden 2020 loppuun saakka. Tapahtuman ideana on leikkimielinen ajokilpailu. Autot pysähtyivät reitin varren 5 rastilla, joissa jokaisessa nostettiin 1 pelikortti ja niistä muodostui pokerin pelikäsi. 5 n:o 34 Torstaina 26.8.2021 Letka loistoautoja pysähtyi Päijänteen ympäriajossaan Padasjoen satamaan lauantaina. Ferrarien Poker Run 2 –tapahtuma oli alkanut edellisenä iltana Vääksyn Päijännetalosta ja päättyi illalla Tallukkaan. Kyseessä oli toinen Ferrari Poker Run. Juhlan musiikista vastasi maanmainio isä-tytärduo, Juha ja Jasmiina Saarinen. – Varsinainen vuosijuhla aloitettiin lounaalla Messilän kartanossa. Lisäksi joka rastilla oli vapaaehtoinen tehtävä. Lisäksi Tuomo Ilomäelle luovutettiin Sukuseurojen Keskusliiton harrastusmerkki kiitokseksi aktiivisesta kirjoittamisesta. Sukuneuvostoon kuuluu 1.1.2022 lukien kaikkiaan 25 jäsentä. Irma Willman valottaen hauskasti hämäläisen miehen ja naisen ominaisuuksia. Kauniita maisemia ja hienoja satamia! Kyllä Suomi on vaan kaunis. Ensi vuonna on tarkoitus järjestää myös hyväntekeväisyyshuutokauppa, kertoo Heidi Schroderus Luxyry Collection Oy:stä. FB-sivut ovat saaneet satoja seuraajia. Koronatilanteesta huolimatta juhla kokosi lähes 80 osallistujaa. Hollolaan vuosijuhlaan ja -kokoukseen. – Puheenjohtajan suorittaman kokouksen avauksen jälkeen Hollolan kunnan tervehdyksen juhlaan toi kunnanvaltuutettu ja kunnanhallituksen jäsen Jarkko Niemi, joka luonnehti Hollolaa "hirveen ihanana paikkana asua"
Kai Suntelalla oli eilen satamäärin kymmensenttisiä saksiniekkoja, isoimmat hän on myynyt yksityisille.. Osalla joista koko tämän vuoden vuosiluokka on epäonnistunut täysin. Useammasta järvestä saksiniekkansa saava Raukola arvostaa Päijänteen rapuja. Rantapalvelu Jari Vuorela koneineen kävi poistamassa sankaksi kasvanutta ruovikkoa Kirkkolammin uimarannalta ja venepaikka-alueelta sekä Kirkkojoen suulta. Kahden hehtaarin niittomassa riittäisi hyötykäytettynä kattamaan yhden omakotitalon vuotuisen energiantarpeen, mutta ainakaan toistaiseksi biolaitokset eivät ole vesikasvillisuutta laajamittaisesti hyödyntäneet. Myös kysyntä hiipuu kun siirrytään seuraavaan ruokasesonkiin eli pikkujouluun. – Taimenenpoikaset olivat kasvaneet ihan hyvin ja määrä oli olosuhteisiin nähden hyvä, sanoi HäRuokosen ravun pakettiauto kurvaa keskiviikkoaamuisin Padasjoen kalasatamaan hakemaan paikallisten ravustajien saaliin. 6 n:o 34 Torstaina 26.8.2021 Padasjoen reitin osakaskunnan alueella tehtiin taas poikastutkimusta sähkökalastuksen avulla. Kalat ja äyriäiset ovat aina kiinnostaneet Raukolaa. Padasjoen reitin osakaskunnan ja Padasjoen kunnan yhteisniittourakkaan kuuluu lisäksi koko 1,7 kilometrin jokireitti Kirkkolammilta Päijänteeseen. Iso osa padasjokelaisravuista päätyy Ruokosen ravun yksityisasiakkaille. Arrakosken taimenet kasvaneet hyvin kasvien niittokone oli Iitissä, jossa on iso projekti meneillään. – Joissa on se hyvä puoli, että puomien avulla virtauk sen viemä niittojäte saadaan kasattua sopivaan lastauspaikkaan. Eikä ole kauaa siitä, kun myyntiin ravustavat tuskailivat tungosta järvellä ja toivoivat koulujen pian alkavan. Kasvatusaltaat ovatkin toimineet jo vuosia lähinnä rapujen sumputusaltaina. Ravut lähtivät heti kauden alussa liikkeelle Kuuma kesä sai ravut liikkeelle heti kauden alettua heinäkuun lopulla, kun Kirkkojoen kunnostusprojektiin kuuluva vesikasviniitto on alkanut. Näppituntuma on, että vapaa-ajan ravustamisen suosio on vähentynyt ja juhlijat mieluiten ostavat rapunsa. – Samaan aikaan, kun totesin ravunviljelyn tekniset haasteet, alkoi Pirkanmaan ja Hämeen järvissä saaliit lisääntyä. Kausiluontoinen rapubisnes on sivuelinkeino metsätilalliselle, joka palkkatyökseen opettaa liiketoiminnan kehittämistä. Toki myös joen kolme siltaa ja Kirkkopuistoalue vaativat tarkkaa etukäteissuunnittelua. Järviruokoa kertyy jopa 20 000 kiloa hehtaarilta. – Kirkkojoen suulla oli veneenmentävä aukko, kuvailee Vuorela. Niittokausi jatkuu pitkälle talveen, sillä myös jään päältä voidaan kasveja leikata. Arrakoskella tilanne oli hyvä. Ravun ja järvikalan kysyntä on ollut nosteessa ja kysyntä näyttää jatkavan kasvuaan tulevaisuudessakin. – Ei näy enää mökkiläisten mertoja entiseen tapaan. Raukola olisi halukas ostamaan enemmänkin rapuja: – Lisääkin yhteistyökumppaneita voisi Padasjoelta mukaan tulla. Padasjoella on tällä hetkellä 7 ravustajaa, jotka toimittavat rapuja Raukolalle. Jokialueella on vielä kartoitettava sopivat massanläjityspaikat: haastetta aiheuttavat nimenomaan penkat puineen ja kivineen ja se, mistä kouratraktori pääsee kasviläjiä kuormaamaan. – Järvillä tuuli on niittäjän paras kaveri. Kun niitto toistetaan parina vuonna peräkkäin, kasvusto köyhtyy huomattavasti ja järvi hyötyy siitä, toisin kuin metsä, josta poistetaan kannot ja risut tai pelto, josta oljet kerätään pois. Päijänteen ravuista näkee, että ne on kasvaneet kirkasvetisessä ja kovapohjaisessa järvessä. Niittoprojekti jatkuu piakkoin Kirkkojoessa. Rantapalvelu Jari Vuorela koneineen kävi jo poistamassa sankaksi kasvanutta ruovikkoa Kirkkolammin uimarannalta. Jo vuosikymmenen ajan rapualan yrittäjä Ilkka Raukola on toimittanut Päijänteen täplärapua tukkurille Helsinkiin ja yksityisasiakkailleen. Kaikkia vesikasveja ei tietenkään pidä poistaa; vesikasvillisuus on tärkeä osa vesistön ekosysteemiä ja monien lintujen suojapaikka. meen kalatalouskeskuksen toiminnanjohtaja Toni Ranta. Arrakoskeen keväällä istutetut nuijapäät olivat kasvaneet yli 9-senttisiksi. Ravut myös ehtivät vaihtaa kuorensa lämpimissä vesissä ennen kauden alkua. Hehtaari järviruokoa voi sisältää peräti 500 kg typpeä, 300 kg kaliumia ja 40 kg fosforia. Vedenvirtaus parani jo nyt merkittävästi. Tärkeää on niitoksen poiskerääminen, sillä mädäntyvä kasvimassa tuottaa metaanikaasua ilmaan. – Taimenen osalta lämmin kesä on aiheuttanut erittäin paljon tuhoja monella Hämeen joella ja purolla, missä ollaan käyty. – Järvien välillä on eroja. Niittokoneen terä katkaisee vesikasvit pohjasta aina kahden metrin syvyyteen saakka. – Ravintolat on tänä päivänä osa ketjuja ja heillä on omat hankintakanavansa. Rapukausi yleensä päättyy syys-lokakuussa kun järviveden lämpötilan laskee 10 asteen tuntumaan ja ravuilla alkavat lisääntymiskiireet. Kirkkojoen kunnostus jatkuu niitolla Sähkökalastuksella saadaan tietoa istutettujen kalanpoikasten kasvusta. Raukola rakensi vuonna 2000 maatilalleen Orivedelle ravunviljelylaitoksen vanhaan sikalaan ajatuksena ryhtyä kasvattamaan rapuja. Ravustaja voi keskittyä ravustamiseen, kun minä haen saaliin pois ja toimitan eteenpäin. Hän ravustaa itsekin, mutta kalastus on viime vuosina jäänyt vähiin. Oriveteläinen Ilkka Raukola ajelee ravustuskaudella kerran viikossa Padasjoelle hakemaan padasjokelaisten rapusaaliit. Niittokonetta kaivataan näinä aikoina moneen kohteeseen. Osakaskunnat ja kunnat ovat Rantapalveluiden suurimmat työllistäjät. Vesikasvien niitolla saadaan ravinteita takaisin kiertoon. – Rapusesonki on nyt kiihkeimmillään, ensi viikolla jo hiljenee. Firmojen ja ravintoloiden rapujuhlia ei korona-aikaan ole pidetty, sen sijaan pienissä porukoissa ystävien ja sukulaisten kesken saatetaan pitää nyt useammatkin rapujuhlat kesässä. Niitto estää ravinteiden siirtymisen syksyisin juuristoon. Vuorela saa noin 80 puhelua ja viestiä päivässä: alkuviikosta vesiRapuyrittäjä noutaa kerran viikossa Päijänteen rapuja Padasjoen kalasatamasta usea na vuonna alkukaudella on ollut pulaa saaliista. Muutaman vuoden testailujen jälkeen Raukola ryhtyi rakentamaan ravustajaverkostoa, johon Padasjoen rapumiehetkin kuuluvat. Keskikokoiset ja isot menevät Ruokosen ravun yksityisasiakkaille, loput tukkuun Helsinkiin ja edelleen kauppojen pakastusaltaisiin
Lehmät ja muut elukat, joita oli entisaikaan joka torpassa, kulkivat usein vapaana pitkin metsiä, joten ei ole ihme, että niitä usein piti etsiä – joskus lopulta jopa tietäjän avustuksella. Tunsivat Ennin ja haluavat nähdä Ennin mökin joka kesä. Keväällä yhdistyksessä mietittiin, kuinka saada kahvila auki, koska sitä viime kesänä kovasti kyseltiin. – Kansainvälisiä vieraita kävi myös mm. – Virtasen Taimin kanssa siitä juttelin, ja sanoin, että siinä olisi kiva pyhähomma. Padasjoen viimeisen noidan maine elää vielä vuosikymmeniä myöhemmin ja hänen huonoon kuntoon päässyt kotimökkinsä on edelleen kirkonkylällä lähellä satamaa. Päivän reissula oli ihmisiä Sastamalasta ja Kaarinasta. Saksasta ja Hollannista. Kanava on Same-eYes Oy:n ja sarjaa julkaistaan YouTubessa. Valitettavan vähän on säilynyt taltioitua tietoa tästä tietäjästä, jota tultiin tapaamaan perimätiedon mukaan Oulusta ja Pietarista asti, huomauttaa Tanner. Ruosteinen rautaketju asennettiin estämään noidan kummittelu.. Yksittäisiä tutustumiskäyntejä oli vielä aukioloajan ulkopuolellakin erikseen sovittavina ajankohtina. ”Pannaanko varkaan sormet märkimään”, hän saattoi kysyä. – Viimeksi kävi kolme nuorta taideopiskelijaa Hollannista. Monilla vierailijoilla oli jonkinlainen side Padasjoelle. Pekkerskan jakson Vehnämäki ar vioi tulevan katsottavaksi noin puolen vuoden kuluttua. Lyhyeksi ja rehevämuotoiseksi kuvailtua Beckeriä ovat aikalaiset luonnehtineet ronskiksi naisekHelena Maria Becker • syntyi 24.7.1845 Janakkalassa • muutti 1860 piiaksi Hämeenlinnaan • meni 1861 naimisiin kaakeliuunintekijä Manasse Bergmanin kanssa • muutti pian sen jälkeen Tuulokseen ja seuraavana vuonna Padasjoelle • sai esikoisensa 18-vuotiaana vuonna 1863: tyttövauva kuoli päivän ikäisenä ”näivetykseen” • seuraavana vuonna syntynyt poika kuoli nälkävuonna 1868 • vuonna 1867 syntyneestä tytöstä on tehty kuolinmerkintä saman vuoden joulukuulle: ”lyöty kuoliaaksi” • aviopuoliso päätti päivänsä • neljästä lapsesta aikuiseksi kasvoi vain yksi tytär, joka muutti Helsinkiin • vuonna 1877 tapasi Joonas Aadaminpojan, jolle on rippikirjaan merkitty sukunimi Bäcker • pariskunta eli 1800-luvun lopussa lapsettomana Hietarannassa • kuoli 25.3.1928 kotonaan Hietarannassa Padasjoen viimeisestä noidasta nettiTV-ohjelma, kuvausryhmä kävi haudalla viime viikolla Beckerska kiinnostaa edelleen, vaikka kuuluisan tietäjän kuolemasta jo 93 vuotta ”Pekkerskan” mökki pysyi pitkään hänen kuolemansa jälkeen kunnossa, mutta on nyt varsin huonossa jamassa. Enni Idin värikkäässä taiteilijakodissa kävi kesällä 550 henkilöä. Päätoimittaja Jaana Tanner kaiveli arkistoistaan aiheeseen liittyvän aineiston ja kävi katsastamassa Padasjoen kirjaston kotiseutukokoelman, josko sieltä löytyisi lisätietoa aikansa kuuluisuudesta. Beckerska osasi myös loitsia tauteja. Muutama vuosi sitten muun muassa rokkari Andy McCoy kävi ihmettelemässä ”Pekkerskan” vielä pystyssä olevaa mökkiä Hietarannassa. Kävijämäärä kahvilassa oli miltei sama kuin mökissäkin. Padasjoen toinen kuvauskohde oli Enni Idin mökki Seitniemellä, Asikkalassa kuvausryhmä kävi Urajärven kartanolla. Onneksi Padasjoen Sanomista löytyi Leo Suomaan kaksi kirjoitusta hänen elämänvaiheistaan. Beckerskan hauta löytyy Padasjoen hautausmaalta, kappelista katsoen vasemmalta puolelta läheltä metsänreunaa ympäröitynä paksulla kettingillä. Suurin osa tämän kesän vieraista olivat varta vasten tulleet katsomaan Ennin mökkiä. Beckerskan kerrotaan valmistaneen parannusaineensa osittain apteekkitavaraan, lisäksi hän keräsi yrttejä ja valmistipa hän tiettävästi salvaa käärmeenrasvastakin. Historiakirjassa todetaan, että ”hänen lääkkeisiinsä turvautuivat ihmiset satojen kilometrien takaisilta taipaleilta ja kävivät hankkimassa tietoja kadonneista kotieläimistä ja muusta omaisuudestaan vielä 1920-luvullakin”. Beckerskan selvännäkijänkyvyistä on säilynyt useita tarinoita, joiden mukaan hän asiakkaan tuoman viinapullon pohjasta näki hyvinkin tarkkaan kadonneen esineen tai eläimen sijainnin. Tänä kesänä oli Ennin taidekahvila auki yhden kesätauon jälkeen. Yksikin perhe oli lähtenyt lomareissuun Oulusta ja halusi ehdottomasti nähdä erikoisen taiteilijakodin. Enni idin taiteilijakodissa vilkas kesä Enni Idin mökillä käyneet asiakkaat ihastelivat taidekahvilan sisustusta ja erikoisuutta. Maarit Vehnämäki Beckerien haudalla. si, joka eläessään herätti ihmisissä kunnioitusta ja pelkoakin. Tulossa on vielä kaksi linja-autoryhmää elo-syyskuun vaihteessa, kerrotaan Kellosalmi-Seitniemi-Virmailan kyläyhdistyksestä. 7 n:o 34 Torstaina 26.8.2021 Vaikka Padasjoen viimeiseksi noidaksi mainitun Helena Maria Beckerin kuolemasta on jo kohta vuosisata, ei mielenkiinto tätä tietäjää ja selvännäkijää kohtaan ole hävinnyt. Lahden seurakunnasta Vehnämäki sai vinkin kääntyä paikallislehden puoleen. Heidän mielestään kiehtovaa ja kiinnostavaa oli Ennin tarina ja tapa maalata. – Padasjoen vanhemmassa historiakirjassa on kappaleen verran tekstiä Pekkerskasta. Leivonnaiset olivat itse leivottuja. Niinpä pyysin kaverikseni Tuikan Liljaa ja hän lupautui, kertoi EevaRiitta Kusmin. Vehnämäki, jonka juuret ovat Padasjoella, on jo vuoden verran tehnyt nettiTV-sarjaa, jossa käsitellään mystisiä, yliluonnollisia ja historiallisia asioita. Vapaaehtoisvoimin pyöritetyn kahvilan tulot menivät Enni Idin taidekahvilaan. – Beckerskasta oli erittäin vaikea löytää kirjallisia mainintoja. Viime viikolla media-alan opiskelija Maarit Vehnämäki tuli kuvausryhmineen Padasjoelle tehdäkseen nettiTVsarjaan osion Beckeristä ja Enni Idistä
Retkiäkin suun nitellaan. Uutena toimintana viime vuonna aloitti laulukerho, joka on taas jo aloittanut harjoitukset Opistotalolla maanantaisin. Toisen laulukierrok sen jälkeen Padasjoelle tu li naiset 70+sarjan voitto, Kun Anja Korpeinen lau loi itsensä ykköseksi. Anja Korpeinen oli ainoa padasjokelaislaulaja piirikarsinnoissa. Tuomareina toimivat vii me vuoden valtakunnallis ten kisojen voittaja Jouko Keskinen Heinolasta ja pa dasjokelainen musiikkipe dagogi Aini Tähtinen. – Piirin toiminnanjohta jan haku on käynnistynyt, nykyinen lopettaa vuoden vaihteessa, kertoi yhdistyk sen puheenjohtaja Tarmo Kukkonen kuulumisia pii rikokouksesta. Hä nellä on nyt pari kuukaut ta aikaa harjoitella Eläke liiton leirikeskuksessa Leh mirannassa järjestettävään SM-finaaliin. Karaokemestari laulaa vain suomeksi, vaikka eng lannin kielikin on keskikou lupohjalta hallussa. Paljon aikaa tuli vietettyä mökillä, jos sa ei ole sähköä, eikä si ten karaokemahdollisuut takaan. Piirikar sinoissa Korpeinen esitti ensin Paula Koivuniemen Perhosen ja sitten toisella kierroksella Anneli Saaris ton euroviisukappaleen La dolce vita. toiminta vuotta ja pidettiin piirin kä dentaitotapahtuma Rien tolassa. SMkilpailuis ta on tullut parhaimmillaan hopeaa. Suomen mestaruuskisojen voittaja ei saa osallistua piirikisaan seuraavana vuonna. Korkeatasoisen ensim mäisen kierroksen laulu jen jälkeen tuomaristo va litsi viisi parasta toiselle Anja Korpeinen voitti karaokekarsinnoissa kierrokselle jokaisesta sar jasta. In nokkaita kuulijoita ja ka raoken ystäviä oli saapu nut kannustamaan kilpai lijoita ja Pitokärki oli mu siikin ystäviä täynnä. voitti Marjo Kiiski Iitistä. Myös tors taikävelyt jatkuvat. – En ollenkaan osannut odottaa voittoa, oli se aika moinen yllätys, kertoo Kor peinen. Naiset 50-69 v. Piirikarsintoihin kirkon kyläläinen harjoitteli vain viikon, pari. – Puitteet olivat hienot. Lau luopetusta hän ei ole kos kaan hankkinut; tosin pai kallisessa EL:n lauluker hossa opettajana toimii mu siikkipedagogi Aini Täh tinen, mutta kerhokertoja on ehtinyt olla toistaisek si vain vähän. Juk ka Mustonen Lahdesta ku vasi koko karsintatapahtu man, joka tulee aikanaan YouTubeen. Lem pilauluja ovat suomalai set rokki ja poppikappa leet: Eppujen, Popedan ja Yön hittibiisit, bravuuri na Joutsenlaulu. Pykälien tultua käsitellyiksi eläkeliittolaiset kuuntelivat laulukerhon esitystä ja söivät yhteisen lounaan. Seurakuntakodille oli kertynyt 18.8. 8 n:o 34 Torstaina 26.8.2021 Eläkeliiton Padasjoen yhdistys piti kevätkokouk sensa jo toistamiseen koro nan takia vasta syyspuolel la. Vaikka pandemia edel leen sotkee suunnitelmia, yhdistys aikoo järjestää vii mevuotiseen tapaan liikun nallisen kahvitilaisuuden Kasiniemen Kokkopirtillä 7.9. Korpeinen on kolme kertaa ennenkin voit tanut piirikarsinnat ja pääs syt valtakunnalliseen finaa liin, jonne pääsevät vain pii rien parhaat. Harjoittelu jäi olemattomiin Padasjoelta piirikilpai luun otti osaa Anja Korpei nen, joka voitti yli 70-vuo tiaiden naisten sarjan. Toiveis sa onkin kunnon talvi ja pit kä jääkausi. Hän myös sai jatkopaikan SM-finaaliin.. Korpeinen odottaa jo tilanteen nor malisoitumista ja sitä, et tä pääsee taas tarttumaan mikrofoniin yleisön edes sä. Jäsenmäärä on lasku suunnassa kuten valtakun nallisestikin: Padasjoella EL:n jäseniä on tällä het kellä 260. Toivottavasti jo ensi ke sänä voi taas laulaa karao kea Sahtimarkkinoilla ja laivaristeilyllä. Viime vuonna Heinolas sa Korpeinen oli piirikakko nen, eikä saanut finaalipaik kaa SMkilpailuihin. Menestystä on toki tullut aiemminkin. – Flinkin Armi kävi ker ran ennen SMkisaa kuun telemassa ja antoi ammat tilaisen vinkkejä. Mölkkyä pelataan Padasjoella yhä ympäri vuoden maanantaisin ja torstaisin. Kappalevalikoima oli nyt kin laaja, yli 40 000 laulua. Viime vuonna juhlittiin Eläkeliiton 50. Jatkopaikkaa lo kakuussa pidettäviin Elä keliiton valtakunnallisiin kisoihin 23.–24.10. – Karaokekilpailuja valta kunnallisestikin juontaneet ammattilaiset, Hujasen pa riskunta Heinolasta tekivät päivästä onnistuneen. Pitokärjessä oli tunnelmal linen ja lämminhenkinen meininki, toteaa EL:n Pa dasjoen yhdistyksen sihtee ri EevaRiitta Kusmin. sar jasta parhaiten lauloi Lasse Mustajärvi Sysmästä. Esiin tymiskokemusta ei korona aikana ole juurikaan karttu nut, kun ravintoloissakin on ollut rajoituksia. – Ja vaikka aina tulee muutamia uusiakin mu kaan, luonnollinen pois tuma on suurempaa, to tesi sihteeri EevaRiitta Kusmin. Leh mirantaan oli hakemassa peräti 33 osallistujaa. Kotona Korpeisella on omat karaokelaitteet ja kolmi senkymmentä levyä. EL-piiri hakee uutta toiminnanjohtajaa EL PäijätHämeen pii rin karaokekarsinnat pi dettiin viikko sitten tors taina tilausravintola Pito kärjessä. Murtuneella reisi luulla esiintymislavalle ki vunnut Korpeinen ei kolme vuotta sitten pystynyt par haimpaansa. Toinen kilpalaji Korpei sella on pilkkiminen, josta on yhteensä neljä SMmi talia, kaksi kultaista ja kak si pronssia, sekä 15 piirin mestaruusmitalia. Miesten 70+ voiton vei Antero Nurro Lahdes ta ja miesten 50-69 v. Hän oli me nossa EL:n liittokokouk seen 23.8. Korpeinen ei laulanut julkisesti ennen kuin neli kymppisenä: – Laulamaan rupesin vas ta kolme vuosikymmen tä sitten, kun karaoke tuli Padasjoelle. EL:n karaokekisoihin ei vät saa osallistua levyttä neet laulajat, mutta osal listujissa on paljon puo liammattilaisia, jotka ovat kiertäneet bändin kans sa. runsas joukko kokousväkeä. Tuulikki Kauniston pu heenjohtamassa kokouk sessa hyväksyttiin vuoden 2020 tilit ja toimintaker tomus. Mikäli SMvoitto loka kuussa tulisi Padasjoelle, ei Suomen mestaruuskisoihin olisi enää asiaa. ELkisojen lisäksi hän on osallistunut karao kekilpailuihin laival la ja tullut toiseksi
0500-287 661 jari.tulokas@fennomen. 040 5628580 info@suvimarja.fi www.suvimarjadesign.fi www.suvimarjadesign.fi Keskustie 18 17500 Padasjoki p. 0400 841 482 LVI-TYÖT Mika Heistola p. alutelineet, täryjyrä 160kg, betonimyllyt, agrekaatti, peräkärryt AJOPUU OY Padasjoki puh. (03) 556 2045, 040 557 0632 MODETTI MODETTI JULKINEN KAUPANVAHVISTAJA Jari Tulokas p. 040 751 6826 www.jariengberg.com Autoilija Osmo Suullinen MAA-AINESTOIMITUKSET • Sorat, murskeet, hiekat 0400-497396/Osmo VAIHTOLAVAKULJETUKSET •roskalavat •konelava •vesikuljetukset säiliöllä •lavojen vuokraus •nosturilava 050-9181704/Olli MAANRAKENNUS AHONEN OY puh. 0400 715 639 kalle.jaakkola@keinuhonka.fi KONEPALVELU LAURI AHONEN •kaivinkonetyöt •pyöräkonetyöt 044 593 1858 konepalvelulauriahonen@gmail.com JARI ENGBERG OY pesut, sisäpesut, vahaukset renkaiden myynti ja asennus Ilmoilantie 1, Padasjoki p. 050 572 5881 metsamestarit@gmail.com www.metsamestarit.fi PITOPALVELUA P. 040 5628580 info@suvimarja.fi S U V I M A R J A D E S I G N S I S U S T U S J A T I L A S U U N N I T T E L U kodit / vapaa-ajan asunnot toimitilat / julkiset tilat kodit/ vapaa-ajan asunnot/ toimitilat/ julkiset tilat Keskustie 18 Padasjoki p. 040 5628580 info@suvimarja.fi S U V I M A R J A D E S I G N S I S U S T U S J A T I L A S U U N N I T T E L U kodit / vapaa-ajan asunnot toimitilat / julkiset tilat S U V I M A R J A D E S I G N S I S U S T U S • S O M I S T U S • S U U N N I T T E L U JALKAHOIDOT Kotija laitoskäynnit JOHANNA RANTALA 040 – 774 3246 Padasjoen Tilitoimisto Oy puh. 0400 121997, 0400-415 969 LOKAKAIVOJEN TYHJENNYSTÄ SÄHKÖALAN AMMATTILAINEN JOHON VOIT LUOTTAA el?n.. rännit, tikkaat, katteet Lasit ja lasitukset myös terassija liukulasit Rakennuskonevuokrausta mm. rännit, tikkaat, katteet Lasit ja lasitukset myös terassija liukulasit Rakennuskonevuokrausta mm. PAIKALLISEN ELFIN YRITYKSEN TIEDOT KYSY LISÄÄ! Padassähkö Oy 03-5561313 www.padassahko.fi SÄHKÖALAN AMMATTILAINEN JOHON VOIT LUOTTAA el?n.. 040 8312 467 www.rakennustyo-heinonen.fi LVIja KYLMÄALAN AMMATTILAINEN! Puh. rännit, tikkaat, katteet Lasit ja lasitukset myös terassija liukulasit Rakennuskonevuokrausta mm. alutelineet, täryjyrä 160kg, betonimyllyt, agrekaatti, peräkärryt AJOPUU OY Padasjoki puh. (03) 551 2521 Varasto avoinna ma-pe 8-16, touko-elokuussa la 10-13. 050 5663928 • Uudisrakentaminen • Laatoitustyöt • Saneeraukset • Muuraustyöt Rakennustyö V-M Heinonen OY Uudisrakentaminen Sisäja ulkoremontit ASBESTIPURKUTYÖT p. 040 5211782 Seulotut lajikkeet Nopeat toimitukset PADASJOEN SORA *sorat*murskeet* *hiekat*sepelit *mullat* *kivituhkat* SÄHKÖASENNUS RISTO NURMINEN Sähkötyöt ja -tarvikkeet Sähköpätevyys 1 p. 040 554 3882 posti@putkimiehetoy.fi Sähkötie 2, Padasjoki www.putkimiehetoy.fi KAIVINKONETYÖT MAANSIIRTO SORATOIMITUKSET KEINUHONKA OY KALLE JAAKKOLA P. Meiltä myös KATTOPESUT JA MAALAUKSET TRAKTORIURAKOINTIA kaivurikuormaajaja henkilönostinvarustuksella KUMITELAKAIVINKONE 5 t Markku Pykälistö, Auttoinen, 0400 355 215 Liekaiha Oy Jarkko Sumioinen p. PAIKALLISEN ELFIN YRITYKSEN TIEDOT KYSY LISÄÄ! SÄHKÖALAN AMMATTILAINEN JOHON VOIT LUOTTAA el?n.. 040 502 0091 Padasjoen Tilitoimisto Oy puh. 9 n:o 34 Torstaina 26.8.2021 SÄHKÖASENNUKSET 0400 513 049 Likoniementie 2 Taulun teollisuusalue, Padasjoki urakalla ja tuntityönä viankorjaukset tarvikemyynti * * * * * * P ä i j ä t – H ä m e e n M e t a l l i r o m u K y Pätiäläntie 37, 17320 Asikkala Puh: 0400 574931 040 7645554 -Nouto (min.500kg) Vastaanotto -Purkutyöt -Siirtolavat -Romuautojen nouto Maksutta (max.50km) P ä i j ä t – H ä m e e n M e t a l l i r o m u K y Pätiäläntie 37, 17320 Asikkala Puh: 0400 574931 040 7645554 -Nouto (min.500kg) Vastaanotto -Purkutyöt -Siirtolavat -Romuautojen nouto Maksutta (max.50km) P ä i j ä t – H ä m e e n M e t a l l i r o m u K y Pätiäläntie 37, 17320 Asikkala Puh: 0400 574931 040 7645554 -Nouto (min.500kg) Vastaanotto -Purkutyöt -Siirtolavat -Romuautojen nouto Maksutta (max.50km) P ä i j ä t – H ä m e e n M e t a l l i r o m u K y Pätiäläntie 37, 17320 Asikkala Puh: 0400 574931 040 7645554 -Nouto (min.500kg) Vastaanotto -Purkutyöt -Siirtolavat -Romuautojen nouto Maksutta (max.50km) P ä i j ä t – H ä m e e n M e t a l l i r o m u K y Pätiäläntie 37, 17320 Asikkala Puh: 0400 574931 040 7645554 -Nouto (min.500kg) Vastaanotto -Purkutyöt -Siirtolavat -Romuautojen nouto Maksutta (max.50km) P ä i j ä t – H ä m e e n M e t a l l i r o m u K y Pätiäläntie 37, 17320 Asikkala Puh: 0400 574931 040 7645554 -Nouto (min.500kg) Vastaanotto -Purkutyöt -Siirtolavat -Romuautojen nouto Maksutta (max.50km) P ä i j ä t – H ä m e e n M e t a l l i r o m u K y Pätiäläntie 37, 17320 Asikkala Puh: 0400 574931 040 7645554 -Nouto (min.500kg) Vastaanotto -Purkutyöt -Siirtolavat -Romuautojen nouto Maksutta (max.50km) P ä i j ä t – H ä m e e n M e t a l l i r o m u K y Pätiäläntie 37, 17320 Asikkala Puh: 0400 574931 040 7645554 -Nouto (min.500kg) Vastaanotto -Purkutyöt -Siirtolavat -Romuautojen nouto Maksutta (max.50km) P ä i j ä t – H ä m e e n M e t a l l i r o m u K y Pätiäläntie 37, 17320 Asikkala Puh: 0400 574931 040 7645554 -Nouto (min.500kg) Vastaanotto -Purkutyöt -Siirtolavat -Romuautojen nouto Maksutta (max.50km) P ä i j ä t – H ä m e e n M e t a l l i r o m u K y Pätiäläntie 37, 17320 Asikkala Puh: 0400 574931 040 7645554 -Nouto (min.500kg) Vastaanotto -Purkutyöt -Siirtolavat -Romuautojen nouto Maksutta (max.50km) Putki-Käk i Ky Luototie 3, PADASJOKI Maitsi Mäkelä 0500-727 616 Risto Mäkelä 050-5976 295 Tomi Moisio 040-5791 777 LVI-alan työt ja tarvikemyynti putki-kaki@co.inet.fi Puh. 040 502 0091 044 239 8530 TAXI SALMI adasjoen Sanomat Oy P ainopalvelut arhaat painotuotteet paikallisesti Kirja Padasjoen Kirjapaino, Tammitie 3, 17500 Padasjoki (03) 551 2186, aineisto@padasjoen-kirjapaino.inet.fi Palveluhakemisto. ICOPAL –tuotteet ja asennus Lasit ja lasitukset myös terassija liukulasit Rakennuskonevuokrausta Rakennusja saneeraustyöt (märkätilasertifikaatti) ICOPAL –tuotteet kauttamme esim. 040 358 5747 harri.miettinen@phnet.fi www.ajopuu.net Rakennusja saneeraustyöt (märkätilasertifikaatti) Maanrakennustyöt perustukset, jätevesijärjestelmät ym. 040-358 5747 Padasjoki Rakennusja saneeraustyöt (märkätilasertifikaatti) ICOPAL –tuotteet kauttamme esim. alutelineet, täryjyrä 160kg, betonimyllyt, agrekaatti, peräkärryt AJOPUU OY Padasjoki puh. PAIKALLISEN ELFIN YRITYKSEN TIEDOT KYSY LISÄÄ! SÄHKÖALAN AMMATTILAINEN JOHON VOIT LUOTTAA el?n.. PAIKALLISEN ELFIN YRITYKSEN TIEDOT KYSY LISÄÄ! SÄHKÖALAN AMMATTILAINEN JOHON VOIT LUOTTAA el?n.. p. Matti Pykälistö Oy Rakennusja saneeraustyöt (märkätilasertifikaatti) ICOPAL –tuotteet kauttamme esim. 0400-352901 pekka@ahonen.inet.fi Kaivinkonetyöt Sorat, murskeet, mullat Vaihtolava-/HIAB-kuljetukset Roskalavat KIVIAINESMYYNTI 045 7874 7103 , www.pykalistokivi. 0400 490 963 Rakennus ja muuraus Suntela timo.suntela@gmail.com, puh. 040 358 5747 harri.miettinen@phnet.fi www.ajopuu.net www.suvimarjadesign.fi Keskustie 18 17500 Padasjoki p. PAIKALLISEN ELFIN YRITYKSEN TIEDOT KYSY LISÄÄ! MetsäMestarit Oy • metsänhoitotyöt • puistoja mai se ma metsien hoito • pihapuiden kaadot • tontti hakkuut • poltto puun myynti • klapikoneen vuokraus ja urakointi • kantojyrsintä Juho Valonen, p. 040 358 5747 harri.miettinen@phnet.fi www.ajopuu.net harri.miettinen@phnet.fi www.ajopuu.net puh
Kuitenkin tämäkin selvitys, kuten tuulivoimaselvitykset niin usein, toteutettiin kokonaan ilman asukastahon kuulemista. Samaan aikaan on Keinuhongan tilalla Sadonkorjuumarkkinat. Facebookissa ratkaisuksi ehdotettiin jonkunlaista lipuketta etukäteen ostettavaksi, jota vastaan voisi lunastaa tuotteilta kioskilla. Lisäksi nuoret 4H-yrittäjät ovat ahkeroineet mm. Yhdistyksen kerhokausi alkaa syyskuussa, koulutamme parhaillaan uusia kerhonohjaajia. Kerhoista ja aikatauluista tiedotetaan tarkemmin myöhemmin. Tilaravintola on avoinna ja ohjelmassa on suosittu sonnikierros pihatoille. Seuraathan myös Facebookissa meitä; Padas joen 4H-yhdistys ja Padasjoen Kierrätyskeskus. Varsinaiseksi kannattavaksi liiketoiminnaksi sitä tuskin voi kutsua, kun huomioidaan kuinka paljon se työllisti nuorten lisäksi myös minua kioskin tuotteiden täyttämisen sekä nuorten perehdyttämisen, myynnin seurannan ja kaiken muun ohjauksen kanssa. Ainoa kestävä tapa on tuulivoimaloiden haittojen tunnustaminen ja tuulivoimaa koskevien säädösten korjaaminen siten, että haitat estyvät. Korviini kantautui myös puhetta siitä, miksei jädekioskimme ole auki aurinkoisella säällä aamusta iltaan. Keräyksellä on valtakunnallinen Poliisihallituksen myöntämä keräyslupa. Opettajan johdolla voi ryhmässä tutustua eri bändisoittimiin (basso, kitara, koskettimet, rummut) ja mikrofoniin laulamiseen. Kioskin toiminnan kärkenä oli kuitenkin ennen kaikkea se, että se mahdollisti kesätyöt monelle nuorelle ja antoi arvokasta kokemusta vastuusta, täsmällisyydestä, asiakaspalvelusta ja myynnistä. Myös viranomaisilla tulisi olla halua ja tehokkaat keinot puuttua tuulivoimaloiden aiheuttamiin meluhaittoihin. Tuulivoimahankkeita suunniteltaessa vaikutukset ihmisiin ja ympäristöön tulisi ottaa paremmin huomioon ja asioista pitäisi puhua niiden oikeilla nimillä. Silloin ei niin usein tarvittaisi meluhaitoista johtuvia vuosikausia kestäviä oikeusriitoja, joita nyt on meneillään monilla tuulivoimapaikkakunnilla. "Tuulipuistot" eivät todellakaan ole mitään puistoja, vaan ympäristöönsä monin tavoin vaikuttavia teollisuusalueita. Padasjoen nykyiset pankkipalvelut eivät mahdollista käteisen saamista pankista eikä käteisten tilitystä pankkiin Padasjoella. Opistoryhmissä vielä tilaa Sotiemme veteraanit –keräys toteutetaan ky lien keräyksenä 30.–31.8. fi. Jädekiskan nuoret eivät tosiaan olleet tänä kesänä 4H-yrittäjiä, vaan työntekijöitä, joille oli työsopimuksessa sovittu 40 h töitä kahden viikon aikana, 20 h/vko. Kierrätyskeskuksessa aloitti kesäkuun alussa toinen aikuinen työntekijä ja tiloissa on tehty paljon siivousja järjestelytyötä keväällä ja kesällä. Kuten tekstin alussa sanoin, työllistimme sponsorirahoilla kaikki nuoret. Hyvin vähän tai ei ollenkaan ilmoittautuneita on sekä lasten bändisoitossa että nuorten bändisoitossa. Kesä oli yhdistyksen tavoitteiden suhteen oikein onnistunut. Kirkonkylän asukkaat voivat osallistua itsenäisyyspäivän lipaskeräykseen lauan taina 4.12. Lämmin kiitos nuorten työllistämistä tukeneille. Pohdin tämänkin toteutusta, ajatus oli hyvä, mutta päädyin siihen, että käytännön toteutus kokonaisuudessaan haastava. Asennoitumisen muuttuminen myönteisemmäksi edellyttäisi raportin mukaan ”riittävää informaatiota ja faktoja”, ”asukkaiden tarpeiden tunnistamista” ja ”asukkaiden mielipiteiden aitoa huomioon ottamista”. – Sekavasta koronatilanteesta huolimatta ilmoittautumisia on kokonaisuutena tullut opistoon jo nyt mukavan vilkkaasti. Olemme pienentäneet ryhmäkokoja, jotta terveysturvallisuus toteutuisi, kertoo rehtori Mari Ylä-Sankola-Peltola Wellamo-opistosta. Tuulivoimahankkeiden vastustaminen ei ole nimbyilyä, vaan asukkailla on vastustukselleen pätevät perusteet ja syyt. osoitteessa www.padasjoki.4h. Ainakin saadaan syksyllä käyntiin sähly-, parkour-, cheerleading, palloilu-, liikunta-, kuvisja askartelu, leikkija pelikerho sekä Metsäsalapoliisit-kerho. fi, tutustu ja anna niistä palautetta padasjoki@4h. Tuulivoimakansalaisyhdistys ry Kalevi Nikula, FM puheenjohtaja Tuulivoimaloiden haitat tulisi tunnistaa ja tunnustaa Ajattelin hieman kertoa 4H-yhdistyksen kuulumisista. Ja lennosta kioskissa ei voi pidentää päivää vaikka asiakkaita riittäisi, työaikoihin ja työsopimukseen viitaten. tuetaan kuljetuspalveluiden hankintaa, esimerkiksi kauppa-, apteekkija lääkärikäynneille pääsy voi olla iäkkäälle veteraanille tai veteraanileskelle mahdotonta, sillä useimmilla ei ole enää ajokorttia. Osallistua voi myös laittamalla rahaa Padasjoen Sotaveteraanit ry:n yhdistyksen tilille FI77 5318 0920 0141 94, viestikenttään merkintä ”Keräys 2021”. Koronan vuoksi käteisen käyttöä on ohjeistettu välttämään. Alueen häiriökäyttäyminen on yleisessä tiedossa ja nuoret olisivat joutuneet itse huolehtimaan pohjakassan ja käteismyynnin kuljettamisesta kioskiin ja kioskilta pois työpäivän päätteeksi. Ajattelin myös turvallisuutta. Keskustaajamassa ei nyt keräystä toteuteta kerääjien vähyyden takia. Paras tapa olisi säätää kaikki tuulivoimahankkeet ympäristöluvanvaraisiksi. Tämän suuruisessa toiminnassa, pohjakassan ylläpitäminen, sen mukanaan tuomat työtehtävät nuorille/toiminnanjohtajalle ja käteistilitysten toimittaminen Vääksyyn/Lahteen ei yksinkertaisesti kannata. Tuulivoimaloiden sijoituspäätöksissä taloudelliset seikat ratkaisevat, ja vaikutukset ympäristölle jäävät helposti sivuroo4H-yhdistyksen kesäkuulumiset Opistokausi alkaa vilkkaana ensi viikolla. Johtopäätöksenä esitettiin, että syy tuulivoimaloiden vähäiseen rakentamiseen on asukkaiden vastustus, ja ratkaiseva tekijä on tuulivoiman ”sosiaa linen hyväksyttävyys”. Peltopäivät Auttoisilla. Viime vuonna veteraaniyhdistys käytti 8 500 euroa veteraanien ja veteraanileskien elämisen tukemiseen. alkaen. Kerääjinä on tuttuja padasjokelaisia; reserviläisiä, leijonia ja paikallisen veteraaniyhdistyksen kannattaja jäseniä. pihatöissä, Vohvelikahvilaa pitäen sekä Makasiinimuseolla oppaana ja kahvilayrittäjänä. Nyt on aika kohdistaa katseet syksyn toimintoihin. Kokonaisuutena; sää suosi jäätelökioskia tänä kesänä ja kioskin kesän myynnillinen tulos oli positiivinen. Työmäärältään tämäkään ei olisi kannattanut suhteessa tuloon. Soittamisen ja laulamisen lisäksi kokeillaan myös biisin tekemistä itse. Tuulivoiman so siaalista hyväksyttävyyttä ei kuitenkaan paranneta tuulivoimaloiden aiheuttamien haittojen vähättelyllä tai velvoittamalla ihmiset sietämään tuulivoimaloita lähipiirissään. Haittojen tunnustaminen ja niiden tehokas ehkäiseminen on ainoa kestävä tie pyrittäessä kohti tuulivoiman sosiaalista hyväksyttävyyttä. 10 n:o 34 Torstaina 26.8.2021 M EITILLE KIRJOTETTII N Heinäkuussa julkaistiin Hämeen ELY-keskuksen tuulivoimaselvitys ”Tuulivoimaa Hämeeseen?”. – Padasjoella on jopa jo nyt täysiäkin kursseja, joissa on varallaolijoita; lähinnä nuo liikuntaan ja tanssiin liittyvät kurssit. Vastuu työntekijänä yhdistyksen rahoista on kova 14vuotiaalle nuorelle, joka tekee ensimmäistä kesätyötään. Tervetuloa tekemään löytöjä! Yhdistyksen uudet kotisivut on julkaistu 9.8. Tätä pohdittiin pitkään ja tiedostimme kyllä, että pienillä lapsilla ei vielä ole pankkikorttia, eikä myöskään tietyssä iässä aina enää aikuista mukana, mutta tämä riski menetetyistä euroista otettiin. Tuulivoimalat tulisi sijoittaa riittävän etäälle asutuksesta, mutta luparatkaisuissa käytettävien melumallinnusten osoittama etäisyys ei ole riittävä estämään meluhaitat myös käytännössä. Myytävät tuotteet ovat paremmin esillä ja asiakkailla nyt väljempää ja mukavampaa tehdä ostoksia. Ikävä kyllä, niitä rahoja ei ollut niin paljon, että olisimme voineet työllistää nuoria kahteen vuoroon päivittäin. klo 10–16 Keinuhongan pellolla Auttoisilla. Tuotolla mm. Yhdistys sai paljon arvostelua aikaan poistamalla käteismaksun kioskilta. Maksuttomia, suosittuja Digiklinikoita on 7 kappaletta syksyn aikana Padasjoen kirjastossa 30.8. nimbyilyä, tai johtuu vain tiedon puutteesta. Liikennepuiston vieressä olevan 4H-Jädekiskankin oli aluksi tarkoitus toimia 4H-yrittäjien voimin, mutta tarpeeksi ei löytynyt halukkaita yrittäjiä kioskille, joten jouduimme muuttamaan suunnitelmaa ja työllistämään nuoret sponsorirahoilla. Yksi syy vastustaa tuulivoimaloita on niiden aiheut tama melu. Historiasta tuttu toteamus "tosiasioiden tunnustaminen on kaiken viisauden alku" pätee hyvin tässäkin asiassa. Veteraanikeräys kylillä Padasjoen Moottoriurheilijoiden perinteiset Peltopäivät järjestetään 18.9. Rehtorin mukaan nyt olisikin mukavan matalan kynnyksen hetki päästä kokeilemaan niin soittamista, laulamista kuin biisintekoakin. Monille tuulivoimaloiden tulo naapuriin merkitsee oman elinkeinon vaarantumista tai jopa poismuuttoa omasta kodista. Siksi melumallinnusohjeistusta tulisi korjata tuulivoimaloiden koon ja tuulivoimahankkeiden kasvun edellyttämällä tavalla. Keräystuottoa tarvitaan helpottamaan padasjokelaisten veteraanien ja veteraanileskien korkean iän tuomia tarpeita, jotta rauhaisa elämän ilta omassa kodissa voisi jatkua. Tarkoitus on vielä tehdä lisää hyllymetrejä astioille ym., jotta ne saadaan pois myynnissä olevilta pöydiltä. Tuulivoiman edistämisliin. Kiitos kaikille kesätyöntekijöille ja asiakkaille kuluneesta kesästä. Tulisi ymmärtää, että tuulivoimaloiden vaikutukset ovat läsnä lähiasukkaiden elämässä päivin ja öin, ja muuttavat elinympäristön perusteellisesti vuosikymmeniksi eteenpäin. Myös Kädentaitajat-kepparikerhon alkaminen saatiin varmistettua, samoin vihdoin saimme aikuisohjaajan nuorten tueksi Safkasankaritkokkikerhoon! Monenlaista harrastamista on tarjolla siis. Aurinkoisia syyspäiviä toivotellen, 4H-terveisin Katri Suntela Toiminnanjohtaja padasjoki@4h.fi 040 548 9711 tä koskevissa puheenvuoroissa oletetaan usein, että tuulivoiman vastustaminen on pelkkää asukkaitten itsekkyyttä, ns. Instagramissa 4hpadasjoki. Yhdistys työllisti sponsorirahojen avulla 16 nuorta kahden viikon työjaksoille Kierrätyskeskukseen ja 4HJädekiskalle
Kolmanneksi ylsi osakaskunnan ”kestomenestyjä” Olavi Lahtinen 3,42 kilon saaliilla. Kisat käydään otteluina, sarjat ja lajit löytyvät yu-jaoston nettisivuilta www.padasjoenyritys.fi Ilmoittautuminen puoli tuntia ennen kisapaikalla. Hinnat sis. DIGILEHTI kestotilaajalle maksutta: ilmoitukset@ padasjoensanomat.fi Hinttolassa ongittiin kilpaa Supikoira poikasineen kirkonkylällä.. Kisaan osallistui 17 kalastajaa, joista 14 toi kalaa punnitukseen. Joka päivä lisukkeita. Pituus: 1) Crista Mäkinen 286, 2) Minttu Santalahti 249, 3) Siiri Uusitalo 231, 4) Siru Kotilainen 194, 5) Noora Salonen 185 P11 60 m: 1) Leo Mäkinen 11,5, 2) Väino Virtanen 11,8, 3) Taavi Koskela 11,9. ALV 10 % Kotimaa: Kestotilaus 74 € 12 kk 83,00 € 9 kk 65,00 € 6 kk 45,00 € 3 kk 28,00 € Pohjoismaihin ja muualle Eurooppaan 12 kk 97,00 € Alle 30 € laskuun lisätään laskutuslisä 5 € + alv. 11 n:o 34 Torstaina 26.8.2021 ISSN 0784-6568 Koivutie 8, 17500 Padasjoki. ILMOITUSHINNAT 1.1.2021 alkaen . Levikki 3039, LT 2020 Päätoimittaja: Jaana Tanner puh. Minimajava on vaihtoehto silloin, kun lapsi ei tarvitse kokoaikaista päivähoitopaikkaa. Jättöajan päättymisen jälkeen vastaanotetuista ja julkaistuista ilmoituksista perimme lisämaksun, 5 € + ALV 24 %. (03) 552 7500 www.padasjoensanomat.fi, myös Ilmestyy torstaisin. Mahdolliset huomautukset hakemusten johdosta tulee toimittaa ennen nähtävillä olon päättymistä rakennusja ympäristölautakunnalle Kellosalmentie 20, 17500 Padasjoki tai sähköpostitse kirjaamo@ padasjoki.fi 26.8.2021 Padasjoen kunnan rakennusja ympäristölautakunta Yleisurheilun kunnanmestaruuskilpailut käytiin 18.8. Padasjoella matkahuollon piha klo 12-15 www.peltimies.com Hinttolan osakaskunnan onkikilpailut käytiin pari viikkoa sitten kauniina lauan taina. (03) 552 7522 sähköposti: toimitus@padasjoensanomat.fi Ilmoitukset, tilaukset ja osoitteenmuutokset: Leena Nurminen, puh. Ilmoitukset jätettävä tiistaihin klo 14 mennessä. Kerhotoiminta on tarkoitettu 3–5-vuotiaille lapsille kaksi kertaa viikossa. Katkaistun lehtitilauksen tilausmaksuja ei palauteta. Lähtö tapahtui perinteisesti ”omista rannoista” klo 10 ja punnituspaikalla Laanilla tuli olla klo 15.15 mennessä. Ahti oli Päijänteellä hyvällä annilla ja punnittavaa riitti yhteensä 26,22 kilon verran. Paino: Lehtisepät Oy, Pieksämäki L UKIJAN KUV A Minimajava-kerho aloittaa syyskuussa! Padasjoen kunnan varhaiskasvatuksessa alkaa syyskuussa avoimen varhaiskasvatuksen toiminta. Hintoihin lisätään ALV 24 % Etusivu 1,45 € /pmm Tekstissä ja tekstin jälkeen 1,35 € /pmm Takasivu 1,40 € /pmm Rivi-ilmoitus 3,50 € /rivi TILAUSHINNAT 1.1.2021 alkaen. Hakemukset ovat nähtävillä 10.9.2021 saakka ja näytöstä sovittaan teknisen hallintosihteerin Pia Mustisto puh. Tiedustelut ja ilmoittautumiset hanna-mari.salmi@padasjoki.fi tai 0440529202 Padasjoen yrityksen YLEISURHEILUN MESTARUUSKISAT su 29.8. Junnukeihäs: 1) Jasu Kotilainen 890, 2) Freddy Salonen 877, 3) Oskari Ahonen 752 T11 60 m: 1) Crista Mäkinen 10,7, 2) Minttu Santalahti 11,1, 3) Siiri Uusitalo 12,5, 4) Noora Salonen 12,6, 5) Siru Kotilainen 12,7. Maankäyttöja rakennuslain naapurien kuulemista koskevien säädösten perusteella ilmoitetaan, että kiinteistölle 576-415-10-17 haetaan suunnittelutarveratkaisua ja rakennuslupaa lypsykarjanavetan 883 m 2 :n suuruiselle laajennukselle osoitteessa Porasantie 400 Vesijako. 044 7202011 kanssa, joka antaa tarvittaessa myös lisätietoja. Kunnanmestaruutta havitteli 30 urheilijaa Ma Ti Ke To Pe Kouluruokailu 30.8.–3.9. Junnukeihäs: 1) Pinja Lampinen 813, 2) Venla Santalahti 578 P9 40 m: 1) Oskari Ahonen 7,4, 2) Freddy Salonen 7,5, 3) Jasu Kotilainen 7,6. Kuula: 1) Tuukka Ahonen 10,85, 2) Heikki Toivonen 10,10, 3) Santeri Ahonen 9,18, 4) Niko Kallioinen 8,08 Miehet keihäs: 1) Heikki Toivonen 45,48, 2) Anssi Lampinen 42,25 17-vuotiaiden poikien kuulakolmikko Padasjoen kunnanmestaruuskisojen palkintojenjaossa: Heikki Toivonen, Tuukka Ahonen ja Santeri Ahonen. Kisan jälkeen oli yhteinen illanvietto. Pituus: 1) Maya Niemi 294, 2) Lilja Engberg 274, 3) Inka Pelli 216 T15 100 m: 1) Selma Seesvaara 15,2, 2) Tara Vilkman 17,2. (03) 552 7521 sähköposti: toimitus@padasjoensanomat.fi Toimitus puh. Broilerkastike Hernekeitto Kalamureke/ -pyörykät Riistakäristys Nakkikastike Kimmo & Matti Mäki Ay p.040 5069 227 Vesikourut alk: 3,00 eur/m Värit: musta, ruskea ja valkoinen 5 ja 6 metrin noutopaloista Myös saumattomat puolipyöreät kourut Savupiippujen suojahatut Seinäja kattotikkaat Kattosillat, lumiesteet Vääksyn tori klo 9 -11 ti 31.8. TERVETULOA YU-jaosto Erikoishammas teknikko Maarit Huusko 044 988 0277 Keskustie 14, Padasjoki KUULUTUS Suunnittelutarveja rakennuslupahakemus, lypsykarjanavetan laajennus Porasantie 400. Puh. T9 40 m: 1) Pinja Lampinen 8,2, 2) Venla Santalahti 8,3. Hannu Orha, Merja Ikävalko ja Olavi Lahtinen palkittiin ruskeilla kirjekuorilla. Toiminta on Padasjoen kunnan varhaiskasvatussuunnitelman mukaista toimintaa. Puhelimessa vastaanotettuun ilmoitukseen tulleesta virheestä ei vastata. Lehden suurin vastuu ilmoitusten julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Muutokset mahdollisia. Kuula: 1) Selma Seesvaara 702 P17 100 m: 1) Niko Kallioinen 14,6. Pituus: 1) Leo Mäkinen 310, 2) Väinö Virtanen 268, 3) Taavi Koskela 236 T13 60 m: 1) Maya Niemi 10,5, 2) Lilja Engberg 10,6, 3) Inka Pelli 12,4. T5 40 m: 1) Emilia Perälä 10,7, 2) Elsa Lahtinen 12,1 P5 40 m: 1) Benjamin Mäkinen 10,8, 2) Veeti Lampinen 11,4, 3) Noel Lindqvist 13,8 P7 40 m ja pallo: 1) Kasperi Suntela 9,5 ja 12,00. (03) 552 7500, sähköposti: ilmoitukset@padasjoensanomat.fi Konttori avoinna ma–pe klo 9–16. Taistelu voitosta oli tiukka, sillä voittaja Merja Ikävalkon saalis oli 5,82 kg ja toiseksi tulleen Hannu Orhan 5,59 kg. Saalis oli pääosin ahvenia. Välitämme ilmoituksia kaikkiin Sanomalehtien liiton jäsenlehtiin niiden omilla hinnoilla. klo 15 urheilukentällä
Jalkakyykyssä Engberg teki tuloksen 145 kg, mikä on 5 kg parempi kuin aikaisempi oma ennätys. Reittejä on monentasoisia ja valinnanvaraa löytyy, hyppyrin vieressä on yleensä helpompi vaihtoehto. Samoin siirtymät voi siellä olla pitkiäkin, kun Fundorossa pääsee usein hissillä ylös. 100 grammaa kevyempänä hänelle olisi riittänyt tasatulos, mutta loppu jäi hänellä vajaaksi. Aloituspaino oli 145 ja toisella tullut 152,5 rikkoi jo tavoitteena olleen 400 kilon yhteistulosrajan. Esimerkiksi naisten pyöräilyleirin liput tulevat myyntiin melkein vuotta etukäteen ja menevät puolessa tunnissa. Yksi EK oli tosi kuumottava, osa kilpailijoista joutui taluttamaan pyörää. Jos joku haluaa kokeilla lajia, bikeparkeista saa vuokrattua pyörän ja välineet. Jääkiekon pelaaminen tyssäsi viime vuonna koronaan, se onkin nyt pistetty tauolle toistaiseksi. Ensi vuonna 40 ikävuoden täytyttyä padasjokelainen pääsee masters-sarjaan rikkomaan uusia Suomen ennätyksiä. Yhteistulokseen tuli peräti 15 kilon lisäys. Nyt painoa oli kisareissuun lähtiessä kaksi kiloa liikaa, mutta ne lähtivät hikipuvun ja kuuman suihkun avulla. Tämä oli jo 9. Kovia kuskeja oli viivalla enemmänkin, toteaa Pukarinen. Vauhtia ja vaaratilanteita alamäkipyöräilyssä Aluksi en osannut edes käsitellä pyörää; yksi lajin hyvistä puolista on se, että koko ajan oppii uutta. Poljettavia osuuksia saisi olla enemmänkin ja SM-kisoissa niitä on luvassa. – Itse ajattelin ensin, että mikäs laji se tämä on, eihän tässä edes sykkeet nouse, mutta olin niin väärässä! Mari Engberg rikkoi 400 kilon yhteistulosrajan SM-kisoissa Voimanostossa ennätystuloksilla SM-pronssille – Ehkä vähän oli keskivartalo löysänä painonvedon takia, sen huomasi kyykyssä. Jalkakyykyssä Engberg otti aloituspainoksi 135 kg, toisella nousi 140 ja kolmannella 145. Kun kolmaskin veto onnistui, kirjattiin uudeksi omaksi maastavetoennätykseksi 157,5 kg. Padasjokelaiselle kilpailu oli kauden neljäs. Yksi osakilpailu olisi vielä syyskuussa, mutta sinne ei ole ollut lippuja myynnissä enää pitkään aikaan. – Voimat on kyllä hyvin riittäneet. Hän pääsi kuitenkin jatkamaan matkaa. Oli kyllä hauskaa! Loivemmissa alamäissä mutta myös polkuosuuksilla on mahdollista tehdä aikaeroja polkemalla. Pukarinen hankki täksi kaudeksi rintapanssarin, joka osoitti pian tarpeellisuutensa kivikkoon kaatuessa. Penkkipunnerrustulos 102,5 kg oli Engbergillä tehtynä aiem min, mutta 6 kiloa painavampana ja penkkikisoissa. Cupissa kaverit voivat halutessaan ajaa yhdessä tai vanhempi lapsensa seurana. Alamäkiajajat hakevat treeniseuraa somessa myös yksittäisiä ajokertoja varten. 12 n:o 34 Torstaina 26.8.2021 Klassisen voimanoston SM-kilpailuista tuli Padasjoelle pronssia, kun Mari Engberg teki kaikkiin kolmeen lajiin uuden oman kisaennätyksen. Ykkönen ja kakkonen oli odotetun kovia, kuvailee Engberg. – On paljon kivempi ajaa kaverin kanssa. Alkuinvestoinnin jälkeen kulut eivät ole suuret. Heinäkuulle suunniteltu voimanostokisa peruuntui loukkaantumisen takia. Kyseessä oli Engbergin viimeinen kisa voimanostossa yleisessä sarjassa ja ehkä myös alle 63-kiloisten painoluokassa. Myös pojista vanhempi on innostunut alamäkeilystä. Red Bullissa lauantaina kestävyyskuntotesti Pukarinen seuraa kuntokehitystään tarkasti urheilukellon ja tietokonesovelluksen kautta. – Pieni pelkotila jäi kuitenkin päälle. Red Bull 400 –juoksutapahtumassa Lahden suurmäessä – kaksi vuotta sitten hän juoksi ensikertalaisena finaaliin. Pukarinen edustaa Hot girl summer bike clubia. Seuraavaksi kisakassi pakataan syyskuussa penkkipunnerruksen SMkilpailuihin, lokakuussa edessä on penkin MM-kisat Liettuan Vilnassa. Kipuillut rintalihas kuntoutui kuitenkin kuukaudessa hyvin. Saimaan lyhkäisellä laskettelurinteellä EK-pätkiä oli yhteensä 7, kun cupissa yleensä ratoja on 5. Polte radalle ja kilpailemaan on kova. Vapaaajallaan Pukarinen pakkaa mieluiten pyörän autoon ja lähtee ajamaan maastoon tai radalle. Hot girl summer bike clubissa Laji on kovassa nosteessa, siitä kertoo alamäkipyöräilyn kilpailujen, koulutusten ja muiden tapahtumien kova kysyntä. Ensi vuonna tähtäimessä on SM-kilpailut.. Fundoro on matalan kynnyksen MTB-enduro–kilpailusarja, joka tarjoaa rentoa ajamisen riemua myös niille, joille kelloa vastaan taisteleminen ei ole kaikki kaikessa. Nyt joutui kyllä tekemään tosissaan töitä, sillä meitä oli kolme samantasoista taistelemassa viimeisestä jaossa olevasta mitalista. Treenit on turvattu, kun Engbergit saivat kesällä oman salin valmiiksi. Talvella on tarkoitus nostaa peruskuntotasoa salitreenillä ja ensi kesänä osallistua SMkisoihin. Ensimmäisen täysjoustopyöränsä Pukarinen hankki jo kaksi vuotta sitten, mutta vauvaprojekti aiheutti vuoden tauon koukuttavaksi koettuun harrastukseen. Kestävyyskuntoaan hän lähtee testaamaan 28.8. Kilometrejä on tänä vuonna tullut noin 1200. – Ennen kisaa pääsi tutustumaan uuteen enskapätkään, jossa oli paljon poljettavaa. Maastanostossa padasjokelaisen uudeksi ennätykseksi kirjattiin 157,5 kg. SM-mitali vuonna 2012 alkaneella nostouralla. Painoakaan ei tarvitse jatkossa vedättää uuteen painoluokkaan –69 kiloa. Puoliso Miro Köttö onnistui sellaisen saamaan netin kautta ja Pukarinenkin toivoo vielä Ellivuoren kesällä avatulle radalle kisaamaan pääsevänsä. Kyykyn ja penkin jälkeen padasjokelaisella oli 20 kilon etumatka, mutta tiedossa oli, että maastavedossa tulisi takkiin. – Ikä ei ole ollut esteenä kehittymiselle, mikä on pitänyt motivaatiota yllä. Saimaalla oli onneksi tullut vettä ja pito oli hyvä, ei tarvinnut jännittää. – Voittajasuosikki keskeytti, mutta kakkoseksi tullutkin on tähän asti ollut parempi. Maastopyöräendurossa tänä kesänä kilpaillut Mari Pukarinen nousi viikonloppuna korkeimmalle palkintokorokkeelle Saimaan Funduro Cupin osakilpailussa. – Sitten jouduin jännittämään hyvän kisakaverin viimeistä vetoa ristiriitaisin tuntein. Nuuksion osakilpailuissa Pukarinen kaatui tultuaan kuivalle hiekkaosuudelle vähän väärällä ajolinjalla ja vauhdilla. Kelvollisen käytetyn pyörän voi saada tonnilla, toki lisäksi pitää olla leukasuojallinen kypärä ja mieluusti myös polvisuojat. Alamäkipyöräily alalajeineen on todella yhteisöllinen ja sosiaalinen laji, jonka parista löytyy uusia ystäviä. – Voimanostotreenissä ei tarvita kuin hyvä tanko, painoja ja kyykkyja penkkitelineet. Helsingin seudun naispyöräilijät etsivät alkukesästä ajoseuraa ja yhteydenottoja tuli sen verran runsaasti, että tiimille on sittemmin perustettu oma Instatili ja teetetty paidat. Oma sali tekee treenaamisesta joustavaa ja tehokasta, kun kaikki tarvittava on samassa paikassa. Alamäkipyöräily on noussut Mari Pukarisen ykköslajiksi. – Tiukin kisa, jossa olen ollut mukana. Nesteytyskin onnistui punnituksen jälkeen hyvin. – Tyytyväinen pitää olla, kun joka lajissa viimeinen nosto oli tosi tiukka ja kaikki suoritukset sujui hyväksytysti. Ja turvallisempaakin, jos sattuu vaikka kaatumaan