Kellaritilat ja asunto-osa on korjattu, luokkasiiven ryömintätila tiivistetty ja lattiat kuivattu. Padasjoella jo kahden vuoden ajan kouluasiois sa rampannut Hannu Kärki valvoo työmaata ja tekee tiivistemittauksia. Aikataulu, urakkatarjous ja lopputulos ovat takuulla pitäviä . Alakoulun remontti jo valmis, yläkoulukin valmistuu 14.8. Kasa oli palanut ilmeisesti jo jonkin aikaa, mutta tuli ei levinnyt siitä pidemmälle. luokka siirrettiin Pappilanmäelle tilanpuutteen vuoksi. ja 4. asteelle 3500 E . Pappilanmäellä näyttää vielä keskeneräiseltä, mutta ensi viikolla kaikki on valmista. Eniten päänvaivaa on aiheuttanut tiukka aikataulu. Puu oli kallistunut uhkaavasti tien ylle. Korjausten valmistuttua puhdistetaan myös yläkoululla ilmanvaihtokanavat. luokilla. klo 16.20 (myös A1-oppilaat) I l m o i t t a u d u k u r s s e i l l e e t u k ä t e e n : www.kuljettajaopetus.fi/vaaksynautokoulu tai soita p. Tavoitteena on aktiivisempi ja viihtyisämpi koulupäivä: jokainen koulu voi soveltaa ohjelmaa haluamallaan tavalla. Suomalaisista peruskouluista 80 % on ohjelmassa. Kuhmoinen saa kehittämistukea 3800 euroa ja Asikkala Liikkuva koulu -kokeiluhankeavustusta 2. Palokunta pääsi paikalle pienveneellä. 044-200 4200 info@linerexpress.fi Viemärit kuntoon la ioita avaama a Sukitusja ruiskuvalumenetelmät pitävät remontin kustannukset ja keston kohtuullisella tasolla. klo 16 ?. Lisäksi salin lattia on hiottu ja lakattu, ja seinät maalattu. Maastopalon vahingot jäivät vähäisiksi.. Erityisopetus järjestetään edelleen Ahjolan huoltorakennuksessa, pienluokka on Opistotalossa kuten iltapäiväkerhokin. Nyt on tehty kaikki mitä voidaan ja vähän enemmänkin, arvioi rehtori Kari Miettinen. Puhdistusta tehdään myös harjoilla, lisäksi suodattimet vaihdetaan. Opistotalon puoleisesta siivestä on poistettu lattiasta mattopinnotteet, rouhittu lattia betonille sekä tasoitettu ja maalattu se. Auttoisten-Neroskulman kyläyhdistys Kullasvuoren koulun remontti on valmistunut. Moderneista viemärisaneerausmenetelmistä ei aiheudu lainkaan pölyä. Klo 9.30 aikaan tuli hälytys Maakeskessä palavasta hakkuutähdekasasta. Vaahtolasi on kevyttä, eikä siihen muodostu uria huoltotoimien yhteydessä. Siivojatkin on päässeet vaikuttattamaan materiaalivalintaan. Ryömintätilasta imuauto keräsi toista viikkoa erilaista rakennusjätettä, kertoo Miettinen. Alakoululla puhdistetaan parhaillaan ilmanvaihtokanavia, lisäksi meneillään on perussiivous. – Vielä on jäljellä pintatöitä, siivousta ja ilmanvaihtokanavien puhdistusta. Maastoa tulessa Maastopalo työllisti palokuntaa tiistaina. Aikanaan 6. 200 neliön tilaan laitetaan 35 kuutiota vaahtolasia, joka on suoraan linjalta tulleena taatusti steriiliä. (03) 766 2988, 040 049 3440 Toimisto avoinna: ma–to 10–17 ja pe 10–15 Rusthollintie 2, 17200 Vääksy Auttoisten Maatalolla KAHVILA su 6.8. mennessä LAAKERI Keskustie 12, Padasjoki 040-5500026 Torstaisin klo 19.30 BINGO Kylän parhaat hampurilaiset Hannu Kärki Polygonilta valvoo remonttityömaata ja tutkii tiivisteiden pitävyyttä. Liikkuva koulu -avustusta kunnalle Padasjoen kunnalle on myönnetty 5000 euroa Liikkuva koulu -avustusta. Erona muutamaan aiempaan vuoteen on se, että kuutosluokkalaiset palaavat Kullasvuoreen. – Mielenkiinnolla odotan, millaista on palaute. Myös salin lattia on hiottu ja lakattu. klo 12-15 Kahvia ja marjaleivonnaisia Vanhoja valokuvia : Auttoinen ennen ja nyt Tervetuloa Aiemmin näkynyt hinta 5 €, ei voimassa. Syyslukukauden reilun viikon kuluttua alkaessa alakoululla on 141 oppilasta. Yläkoululla puolet pitkästä käytävästä on vielä työn alla, samoin sen puolen luokkahuoneet. Maanantai-iltana palomiehillä oli puunkaatotehtävä Romolla. Päijät-Hämeen Liikunnan ja Urheilun alueella Liikkuva koulu -ohjelmassa on mukana jo lähes 90 koulua. Ota yhtey ä niin keskustellaan lisää! C M Y CM MY CY CMY K liner-express_82x115_OR.pdf 1 2.2.2017 20.12 ELOKUUSSA ALKAVAT KURSSIMME: ?. Merkkiainekaasu paljastaa mahdolliset vuotokohdat, jotka saadaan saman tien korjattua. Pappilanmäellä koulun aloittaa 86 yläkoululaista ja 45 lukion opiskelijaa. Uutta laattalattiaa on asennettu luokkasiipeen yli 1000 neliömetriä. Myös huhut siitä, ettei kouluremontti ehdi valmistua ennen koulunalkua, voidaan unohtaa. Yläkerran korjaustöitä tekee Polygonin 12 miehen remonttiryhmä. Remontit alkoivat heti kohta kevätlukukauden päätyttyä, ja esimerkiksi laatat oli valittava sen mukaan, mitä oli saatavilla nopeasti ja riittävä määrä. Huoltajien pahin huoli vaikuttaa laantuneen. B-kurssi ke 16.8. Liner Express Oy on lahtelainen, luote ava ja kokenut yritys. Mopokurssi (AM120) ma 7.8. Kunhan raportti uusimmista näytetuloksista tulee, pidetään taas tiedotustilaisuus mikäli tuloksissa on jotakin poikkeavaa. Remontin jäljiltä kaikki pinnat on huolellisesti puhdistettu ikkunoita myöten. Padasjoen paikallislehti vuodesta 1950 Irtonumero 1,80 € N:o 31 Torstaina 3.8 . Sunnuntai-ilta oli maastoa liekeissä Särsjärven saaressa. Lattiat, jotka tällä hetkellä on peitetty suojapaperein, ovat tyylikkään harmaat. PäijätHämeen Liikunnan ja Urheilun alueella kehittämistukea myönnettiin 12 kunnalle yhteensä 312 800 euroa. – Alakerrassa remontti oli aika mittavakin, kun seinät piti avata ja tiilikerroksia purkaa. – Ei voi kukaan kyllä enää sanoa, ettei kunta tee mitään. Rinnakkaisluokkia on vain 3. Opettajanhuoneeseen, josta löytyi pieni kosteusvaurio, on vaihdettu parketti. Molemmissa koulurakennuksissa on satoja metrejä kanavaa, johon johdettu alipaineinen ilma poistaa epäpuhtaudet. 2017 www.linerexpress.fi Puh. – Ongelman ydin olivat ilmanvaihtokanavat läpivienteineen, joiden kautta kellarikerroksen tekstiili-, atkja medialuokasta oli suora ilmayhteys ryömintätilaan, kertaa Kärki. Vain vessat jäivät tekemättä ajanpuutteen vuoksi, kun remonttimiehiä tarvittiin jo yläkoululla. Ryömintätila on tyhjennetty sokkelipintaan asti. Lattiassa ei ole siis enää lainkaan esimerkiksi liimoja, joiden epäiltiin aiheuttaneen sisäilmaongelmia. Koulu voi näillä näkymin alkaa normaalisti 14.8. Saneerauksen aikana voit asua tai tehdä töitä saneera avassa rakennuksessa lähes normaalisti. Juuri opettajanhuoneen vanhasta parketista sai alkunsa koko sisäilmaepisodi, joka nyt useine tutkimuksineen ja korjauksineen on kestänyt useita vuosia. Pappilanmäellä vielä korjataan Pappilanmäellä remontti valmistuu ensi viikolla
Matkalla aikuisuuteen on portti johonkin uuteen. Ilm. vanhoja traktoreita. Ilm. klo 14 seuran kodalla. PadY:n koti sivuilla. En ymmärtänyt Jumalan tienviittoja seurata. alk. Hirvimetsälle ilmoittautuminen kokouksessa. 2017 klo 17.00 VTM, tietokirjailija Reima T.A. – Kuhmoisten bussi kiertää kirkonkylän kautta, se on Laakerin edessä klo 17. ”Tällaista se on minunkin elämäni ollut”, lausahti ystäväni. Markkinat keskittyvät vanhoihin asioihin, esillä on mm. klo 10 Seunakololla. Ma-pe 10-15.30, la 10-14, su 12-15. Tilaisuudet la klo 18 ja su klo 11 ja 14, puhujana Raimo Rahnasto Ti 8.8. Jalkapallon P a d a s j o e n mestaruust u r n a u s l a 26.8. Vastamäkeä on riittänyt, joskus niin jyrkkää, että voimat ovat melkein loppuneet. klo 9-14 Arrakosken raitilla. Metsästäjäkurssi 14.-17.8. Luulin, että tätä se nyt sitten on koko loppumatka.” Pysähdyimme hengähtämään, ja hän jatkoi: ”Toisin kävi. Annen kesäjumppa loppunut, jatketaan sisätiloissa syyskuussa. Jaakkola. Vierailijoina puumestareita. Heidän oli kuitenkin vielä palattava takaisin varjojen laaksoon, monenlaisten ahdistusten keskelle. Sonnirokki kerää taas musiikinnälkäistä yleisöä maatilan pihapiiriin 12.8. 0400 528749. Kun Jeesus kutsuu seuraansa, hän ei lupaa rikkautta, menestystä ja vaikutusvaltaa. Elomarkkinat la 5.8. Padasjokiseuran museo ja kahvila avoinna kesäsunnuntaisin klo 12-15. klo 13 liikenneturva ”ikäautoilijan kuntotesti” Palotalolla. Ja siellä on pysyvä maja, Jeesuksen seuraajilleen valmistama. Iltarastit tiistaisin, lähdöt klo 17-18. Padasjoen Tikan Aila Snellman heitti neljä palkintosijaa NB-luokassa viime viikonloppuna Pohjois-Suomessa. Se oli yllättävän jyrkkä ja sitä riitti. Yhtyeen tunnetuimpia kappaleita ovat ”Pikku Huopalahti”, ”Tämän kylän poikii” ja ’”Kesäyö”. Ilm. Poliisi piti puhallusratsiaa Keinuhongantiellä, kun paikkaa lähestyvä auto jarrutti äkisti ja kääntyi toiselle tielle. Lisätietoja kannatta käydä kalastelemassa Sonnirokin nettija facebook-sivuilta. <3: äiti, iskä, Kimi ja Pihla Paljon Onnea 6-vuotiaalle Samulle . klo 14. Häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. klo 1013. Mutta sen jälkeen ovat luvassa henkeäsalpaavat maisemat. Yleiset onkikilpailut la 5.8. Maakesken rata. Suomi-vuotta tapahtumat viikolla 32: ma 7.8. Ilmoittautumiset su 6.8. Ilm. mennessä p. Tv. Kokoontuminen opistotalon takana. Vesijako-Kasiniemi. klo 9 MH. 0400 528749. Kesäkokouksen yhteydessä hirvijahtiin ilmoittautuminen ja hirvipalaveri. Kuorman jätettyään se käy vielä Telarannassa, jolloin Porasasta ja Vesijaoltakin pääsee nyt bussikyydillä. klo 12-15 Auttoisten Maatalolla. klo 12-13.30 Enni Idin mökillä, Kellosalmentie 579. Pe 11.8. Liivit Boys on vantaalaisyhtye, jonka laulusolisti Tom käänsi kaksi vuotta sitten kaikki tuolit Voice of Finland -kilpailussa. klo 10 alkaen liikuntaa ja pelejä ym. klo 17 Taruksella, metsästäjätutkinto 18.8. Lisäksi esiintyy Rokkakosken Valinta. PaTin tikkakisat Kievari Aijakassa 5.8. Kävellen tunnissa maailman ympäri klo 11-12. Poliisi tavoitti pian 61-vuotiaan mieskuljettajan, joka puhalsi 0.59. Tikkamenestystä Rattijuoppo Auttoisilla Sonnirokki 12.8.. Tervetuloa! Johdetut harjoitukset to 3.8. Auttoisilla jäi sunnuntaina kiinni rattijuoppo. Galleria Pi kan tissa Padas joen Taideyhdistyksen yhteisnäyttely 30.7.-1.9. Taulun Erä ry kesäkokous 5.8. Pekka Visuri: Sotien ja epävakaisuuden vuodet 1918-1945 Suurlähettiläs Heikki Talvitie: Kylmän sodan vuosista nykypäivään Tervetuloa! Järj. Päijät-Hämeen hengellinen päivä ti 29.8. Hän sai juuri kultalevyn kappaleestaan Meidän biisi. Hirviammuntakoe la 5.8. Arwidsson-Seura ry Sylin täydeltä onnea 4-vuotiaalle Pinjalle 4.8. menn. 18. 040 595 3445. Kilpailun paras julistetaan klapineuvokseksi. Ahjolan kentällä. Myös Suvimarjan lifestyle-puoti kahviloineen on avoinna. klo 17.3017.50 ykköstiillä Opistotalon takana, startti n. Markkinoiden tämänvuotinen teema on Suomi 100 Kunnanjohtaja klapikisassa Anianpellon markkinoilla ja Lions Club Asikkala 50 vuotta sekä Lions -järjestö 100 vuotta. ”Kun aikoinaan lähdin uskon tielle, kaikki tuntui muuttuneen helpoksi myötämäeksi. LahtiVääksy –bussi tulee Auttoisille Maakesken ja Nyystölän kautta. Varmaan nousu oli ollut työläs. 2 n:o 31 Torstaina 3.8.2017 O NNITTELU T S ANOMAA SINULL E SEURAT esikoislesta diolaisten Nyystölän rukoushuoneella su 6.8. Kysyisi peliin ja leikkiin mukaan. Lasten kuvataidepaja su 6.8. klo 10-15 liikuntapäivä Pitokärjessä. Ohjelmassa on perinteinen hirrensyöksyja Anianneito-kisa sekä markkinajuoksu. Mummi HELLUNTAISEURAKUNTA Tervetuloa! Haapakosken kesäjuhlat la ja su 5.-6.8. klo 18. Ensin tie laskeutui loivasti pieneen laaksoon, mutta mutkan jälkeen alkoi vastamäki. nimesi ja puhelinnumerosi Pikantin tiskillä olevaan listaan tai soita Tero Paarviolle 0500 842606. Järj. Sieltä ei enää laskeuduta hämäriin laaksoihin. Klapikisa käydään perjantaina, ensin on kilpailijoiden esittely klo 14.30 ja vartin yli kolme kisa alkaa. klo 18 Taruksella. Yritän oppia kellon ajat, oikean oven pihan ja rajat. – Alue on nyt isompi kuin viime vuonna ja suurimmaksi osaksi katettu, ja sieltä löytyy myös invaparkki ja -vessa, kertoo Suvi Siljander. Eeva-Riitalle la 19.8. Monilla isommilla areenoilla hiljattainkin esiintynyt Pariisin Kevät on tämänkesäisen Sonnirokin pääesiintyjä. Aila Heinäjoki 040 7205148. ja 25.8. klo 11 Padasjoen kirkossa. Ti 8.8. Luoto: Pitkä marssi itsenäisyysvuoteen 1917 VTT, prof. Sirkalle 040 5616279. Onnea rippilapsille 6.8.2017. Rakentamisen vaivaakaan ei tarvitse nähdä, Jeesus yksin on sen nähnyt. klo 10 luontopolku Kullasvuoressa. Ranualla 148 pistettä 25 tikalla ja 1499 pistettä 250 tikalla antoivat kumpikin viidennen sijan. Pekiloon (www.kuvataideviikot.fi) ja Serlachiuksen Taidemuseoon (www.serlachius.fi). Retki Mänttään ti 8.8. Messun jälkeen ohjelmaosuus srk-kodilla. Kultalevyn juuri tuoreimmalla albumillaan saavuttanut Arttu Wiskari nousee myös Sonnirokin lavalle. Turvallista koulumatkaa ekaluokkalaiselle mummun rakkaalle Aadalle sinne Kuhmoisiin ja varjelusta koulutielle Asikkalan uusi kunnanjohtaja Rinna Ikola-Norrbacka kohtaa Padasjoen kunnanjohtaja Heikki Jaakkolan klapikisassa Anianpellon markkinoilla. Vetäjänä Mira Heija. A.I. Rokkimeininki jatkuu seuraavana päivänä sunnuntaina, jolloin saadaan livemussiikkia vielä klo 12-16. Majuan Metsästäjät ry:n kesäkokous su 6.8. HUOM! keskiviikkona 9.8. Keinuhongan tila järjestää jo toista kertaa festivaalit Auttoisilla. Ke 9.8. KellosalmiSeitniemi-Virmailan kyläyhdistys S EURAPALST A P ad as joen Sahtiseu ra ry Humala 2 1 1 Tiedot kirjallisina viim. Osaan jo paljon, silti jännittää vähän, lähetä enkeli päivään tähän. ”Vuori korkea, tiekin vaivalloinen, kuitenkin kulkea aion perille, tälle vuorelle”, kuvataan hengellisessä laulussa kristityn elämänmatkaa. Frisbeegolf-viikkokisat torstaisin. Päämäärä on kuitenkin pysynyt selvänä.” Viimeinen nousu näytti olevan kaikkein jyrkin. Mutta perillä nähtiin sellainen kirkkaus, jonka vuoksi Pietari oli valmis jäämään sinne ja rakentamaan majat jokaiselle. klo 13-15. (10.8. Lapsille on ongintakisa, piirustuskilpailu, poniratsastusta ja kaikenikäisille kävynheittokisa. Urajärven kartanon ystävät esittävät Urajärven kartanon hahmoja markkinoilla. Löytyispä kaveri koulun pihasta, joka minua nykisi hihasta. mennessä p. klo 19 Rukousilta, Anneli Santal a Käykää rohkeasti kohti tulevaa, avarin silmin katsokaa maailmaa. Miesten Kotailta Kuhmoisten Kapsäkissä pe 11.8. Vastamäkeä Olin ystäväni kanssa ulkoilemassa ruohottuneella metsätiellä. klo 17-19 Maakesken rata. Kahvittelupäivä su 6.8. Olen iso ja pikkuisen pieni, on uusi ja outo koulutieni. Puffetti. Viikon 32 tapahtumat ovat kaikille avoimia. Riistakolmiolaskenta klo 7 SEO:lta. Olen iso ja olen pikkuisen pieni, on uusi ja outo koulutieni.Tänään ei reppuni paljoa paina, muistanko läksyni tehdä aina. ”Maailmassa teillä on ahdistus”, hän opettaa, ”mutta olkaa turvallisella mielellä, minä olen voittanut maailman.” Viimeinen vastamäki on yleensä se kaikkein jyrkin. – Bändejä on nyt yksi enemmän kuin aloitusvuonna. Ilm.13.8. Lähtö Porasa klo 9, kk 9.30, Nyystölän ja Maakesken kautta. Rovaniemellä 25 tikalla tuli hopea ja pronssi tuloksin 149 ja 158. Anianpellon markkinat pidetään 11.-12.8. johdosta. Ehkä oppilaat ihmettelivät, kannattaako tällainen vaiva. Anita Ojala “ITSENÄISYYTEMME EDELLYTYKSET” Arwidsson-Seuran Suomi 100 -teemailta Padasjoen kirjastossa perjantaina 4.8. tiistaisin, mieluiten sähköpostilla. Olen iso ja pikkuisen pieni, on uusi ja outo koulutieni. Se portti on avoin ja suuri niin, se johtaa iloon ja ihmetyksiin, joskus myös suruun ja ikävään, mutta nekin kuuluvat elämään. Paikalle pääsee Rokkibussilla Lahdesta, Vääksystä ja Kuhmoisista. Onkohan pihalla vielä kukaan. Itse valitsin reittini, tyhmyyttäni ja itsepäisyyttäni. klo 13-15 Siltapuistossa. Retki sahdinvalmistuksen SMkisoihin Turenkiin 5.8. Rismalahti. Vääksyn Kalmarinrannassa. Ilm. Mieleen nousi kertomus Jeesuksen ja opetuslasten kiipeämisestä vuorelle. Kun pääsimme kukkulan laelle, ympärillä avautuvan erämaan kauneus hiljensi mielen: syvän vihreää kumpuilevaa metsää silmänkantamattomiin, jalkojen alla sileä kallio, etäällä auringonvalossa kimmeltävä laaja järvenselkä. Opastus Vt 24. Torittu). 50 tikalla irtosi hopea 838 pisteellä sekä 125 tikalla pronssi pistein 314. Oli kevyt ja turvallinen olo. Jos olisimme arvanneet, olisimme valinneet toisen reitin. Ei se Jumalan syy ole ollut
– Maanomistajilta kopteriraivaus on yleensä saanut hyvän vastaanoton. Näen että metsästäjinä meillä on tietynlainen moraalinen velvoite perata pienpetoja alueelta, varsinkin vieraslajeja. Yleensä linjan toinen puoli vedetään tiettyyn pisteeseen asti, jonka jälkeen kopteri kääntyy ja tekee toisen puolen. Ilmateitse tapahtuva raivaus on sääherkkää: kovalla tuulella tai näkyvyyden ollessa rajoitettu ei ilmaan ole asiaa. Hirvijahdissa on siirrytty uuteen aikakauteen jo viime syksynä, jolloin ajomiesten huudot vaihtuivat koiranhaukuntaan Ville Höltän hankittua kokeneen hirvikoiran naapurikylästä Vesijaolta. Ensimmäisen raivauspäivän ukkonen esti myös koneen nousun. MODETTI MODETTI NOUTOPÖYTÄ ark ma-pe klo 11-14 PITOPALVELUA 9, 50 KARAOKELAITTEET käytössäsi , tule laulamaan, jos laulattaa! 040 5570632 Paikallista asiaa vuodesta 1950 Kasiniemen metsästäjät ovat järjestäytyneet ja perustaneet yhdistyksen nimeltä Kasiniemen Jahti ry. Ilmaraivauksen jäljiltä johtokatu pysyy puhtaana kymmenisen vuotta, havupuualueilla pidempäänkin. Kasiniemen Jahti ry odottaa innolla yhteistyötä maanomistajien, naapuriseurojen, riistanhoitoyhdistyksen, kyläläisten, mökkiläisten ja muiden sidosryhmien kanssa. Toiseksi yleisin automerkki meillä on Volkswagen (180) ja kolmanneksi Volvo (125). Padasjoella on vain yksi osittain sähköllä kulkeva auto. Autoja kunnassa noin 1800 Makkaranpaistoa Tappuravuoren kodalla vuosikokouksen jälkeen. Yhdistysmuotoinen toiminta tuo kasiniemeläiseen metsästyskulttuuriin uusia ulottuvuuksia. Yhdistyksellä, jolla on selvät säännöt, vastuun jakaminen on helpompaa ja kaikki halukkaat pääsevät vaikuttamaan yhteisiin asioihin. Bensiinikäyttöisiä näistä on 1285 ja dieselautoja 482. Kopteriraivausta yli 60 kilometriä Jyri Schildtin hirviseurue päivitettiin Kasiniemen Jahti ry:ksi Liikennekäytössä olevien henkilöautojen määrä on Trafin tilaston mukaan Padasjoella 1770. Sähkön toimitusvarmuutta Elenian linjastolla parannetaan karsimalla 20 kV johtoalueella reunapuiden oksia. Ennaltaehkäisevä kopteriraivaus on Padasjoella tiettävästi ensimmäinen. Tulevalle jahtikaudelle haussa oli Kasiniemeen 4 hirven ja 2 valkohäntäpeuran kaatolupaa. Ansion kartanosta jahtitoiminta alkoi Kasiniemen hirvenmetsästys on ollut aina vahvasti sidoksissa Ansion kartanoon. – Perinteikkään hir viseurueen vankalta perustalta on mukava lähteä kehittämään toimintaa eteenpäin. maamies, joka suorii tarvittaessa jälkiä teiltä, sekä tankkausja huoltomies. Käytännössä oksien ja runkojen katkaisu tapahtuu koneesta roikkuvan ison sahalaitteen avulla. Perinteisen hirvieläinmetsästyksen lisäksi aukeaa paljon uusia toimintamuotoja esimerkiksi riistanhoidossa ja haitallisten vieraspetojen pyynnissä. Matkailuautoja paikkakunnalla on yhteensä 24. Passiin pääsin ampujana ensimmäistä kertaa 14-vuotiaana isän kanssa. Helikopterin pohjan alla on 18-metrinen alumiiniputki, johon on kiinnitetty 10 kappaletta reilu 50-senttistä sirkkelinterää. Veli Kasimir on hänkin ollut pienestä asti kova metsämies, ja molempien puolisot ovat myös innostuneet metsästyksestä. Metsästyskauden nyt alettua Kasiniemen Jahdin jäsenistön tähtäimessä tulee olemaan niin supikoiria ja minkkejä kuin vesija kanalintujakin. Ja kun saadaan selkeä johtokatu, leveydeltään yleensä 6-12 metriä, on vikojen löytäminen ja korjaaminenkin helpompaa. Asikkalassa, jossa henkilöautoja on 4861, siellä suosituin on Volkswagen. Koiran avustuksella hirviä on ajoittain Kasiniemessä jahdattu aiem minkin, aina jahtitoiminnan alkuajoista lähtien Villen ja Valtterin isoisä Ario Schildtin toimiessa metsästyksen johtajana. Kasimirilla on noutaja, jonka ohjaajana vaimonsa toimii sorsajahdissa. Naapurissakin Toyota on merkeistä yleisin. Saharivistöllä voidaan pyyhkäistä kerralla kuusi metriä johtoaluetta. – Varsinkin lyhytaikaisten sähkökatkosten määrää saadaan tällä vähennettyä. Pilotin lisäksi tiimiin kuuluu ns. Valtteri Schildt kuten isänsä ja veljensäkin perheineen viettävät suurimman osan vapaaajastaan Kasiniemessä. Espoossa asuva Valtteri Schildt työskentelee metsäteollisuuden palveluksessa. Yhdistyksen puheenjohtaja aloitti itse ”polvenkorkuisena” metsällä kulkemisen isänsä mukana. Hirvieläinkanta on kasvanut muutaman niukan vuoden jälkeen. Raivattavan johtoalueen pituus on 63 km. Padasjoen luoteisnurkassa kasiniemeläisillä on noin 2300 hehtaarin maat metsästettävänään; molemmin puolin on yli tuplasti suuremmat alueet Vesi jaon ja Miestämän metsästysseuroilla. Kukaan tuskin tykkää sähkökatkoksista ja tämä nimenomaan lisää sähkönjakelun varmuutta, painottaa Jussi-Pekka Heikkinen Suomen Linjarai vaus Oy:stä. Merkittävä osa sähkön jakeluverkon vioista aiheutuu puiden taipumisesta tai kaatumisesta avojohdoille. Kuhmoisissa henkilöautoja on 1294, joista 980 bensakäyttöisiä. Näiden vikojen määrää voidaan selvästi vähentää tekemällä johtokatujen raivaukset säännöllisesti. Urakka päättyy viimeistään syyskuun loppuun mennessä. Kasiniemeläisseurassa on myös naisvahvistuksia ja nuorisoa kasvamassa mukaan toimintaan.. Heikkisen mukaan raivaus on helpompaa talviaikaan, kun puut ovat jämäkämpiä, eikä puissa ole lehtiä. Kopteriraivauksia tehdään ympäri vuoden. Pitäjän kauimmaisessa kulmassa karhuista ja susista on havaintoja lähinnä läpikulkumatkoilta, ilvekset sen sijaan ovat yleistyneet ja havaintoja tulee päivittäin. Uusiakin tulijoita on viime vuosina ollut, ja nuorisoa on kasvamassa mukaan toimintaan. Valtterin pohjanpystykorva haukkuu pääasiassa lintuja, mutta intoa tuntuu löytyvän pienpedoille ja hirvellekin. Syksyn hirvijahti tosin alkaa virallisesti edelleen Jyri Schildtin hirviseurueena, sillä Kasiniemen kuten muidenkin padasjokelaisten luvat haettiin Padasjoen yhteisluvassa alkuvuodesta. Kasiniemen kaatajat Annaniemen maastossa. Yhdistysmuotoinen toiminta on myös läpinäkyvämpää ja avoimempaa joka suuntaan, perustelee Valtteri Schildt. Kylän jahtiperinne sai aikanaan alkunsa kartanon yhdestä hirviluvasta, parhaimmillaan lupia on ollut toistakymmentä. Perustava kokous pidettiin pääsiäisenä ja kesällä pidetyssä vuosikokouksessa uuden yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin Valtteri Schildt. Hallinnollisen muutoksen ohella tapahtui myös sukupolvenvaihdos, kun 30 vuoden ajan metsästyksenjohtajana toiminut Jyri Schildt vetäytyi päällikönpaikalta. Kasiniemessä pyritään nyt siihen, että kanta vakiintuisi tasolle, joka mahdollistaisi kestävän metsästyksen, mutta ei vaarantaisi metsätaloutta tai liikennettä. Hirviporukat tuppaavat ukkoontumaan, mutta Kasiniemessä tilanne on melko hyvä. sisaren mies. Merkeistä suosituin on Toyota, joita Padasjoella on tilastoitu yhteensä 294. Se on aika suuri määrä verrattain pienelle metsästysalueellemme, mutta edistää osaltaan riistalintujen menestymistä Kasiniemessä. Toivotamme tervetulleeksi kaikki avaukset toiminnan kehittämiseen ja yhteistyön lisäämiseen. Suomen Linjaraivaus Oy:n helikopteri aloitti raivauslennot Padasjoella maanantaina Pirkanmaan Verkostopalvelu Oy:n alihankkijana. Ensimmäinen ahmahavainto tehtiin viime talvena. – Seuruemuotoinen toiminta on ollut aikanaan toimiva ratkaisu, mutta se on asettanut tiettyjä rajoitteita. – Pienpetopyynnissä tavoitteena on 50-100 yksilöä vuosittain. Ruokinnan avulla pyritään pitämään hirvieläimet loitolla taimikoista. Kopterilla on aiemmin raivattu myrskytuhoja. Raivaustiimi etenee Päijännettä kohti kolmen miehen voimin. Sähköjohtoalueen reunapuiden oksinta on alkanut Vesijaolta. – Kopterilla tehtävä rai vaus on hyvin tehokasta ja estää hyvin etenkin lumikuormatuhoja, toteaa Jari Valtonen Pirkanmaan Verkostopalvelusta. – Sen verran pienestä olin mukana, että hirviliivin helmat suunnilleen laahasi maata. Suvun vahvaa edustusta jahtiporukassa täydentää vielä mm
Leirillä on tehty retkiä lähipaikkakunnille, joita paikalliset Lions Clubit ovat järjestäneet. Kuhmoisissa kuultiin kirkkovenehistoriaa Kun kappelisoudun Lähtötahdit annettiin Padasjoella, niin Kuhmoisten puolella oli Loppuveto. Vastaava merkki veistettiin veneisiin hankainten kohdalle. Kirkkoveneen satamasta Kellosalmelle soutivat Kirsi Pykälistö, Kimmo Perälä, Eemeli Perälä, Nina Mert salmi, Heikki Uusitalo, Jarmo Lahtinen, Saara Lahtinen, Jaana Tanner, Leena Mertsalmi, Heikki Jaakkola, Ilkka Mertsalmi, Hannu Hertti, Antti Jaakkola ja Rea EkströmWallenius. Käytiin kirkkoveneellä Längelmäellä, Jämsässä tai Sysmässä. Ojala totesi, että kirkkoveneet tunnettiin yleensä niiden kylien ja talojen mukaan, joista ne olivat lähtöisin. Annan perheeseen kuuluvat vanhemmat, sisko sekä isoäiti. piirtäminen, matkustelu ja tanssiminen. – Aikoinaan seurakunnat olivat suuria, ja kyliltä kirkolle saattoi olla matkaa kymmeniäkin kilometrejä. Täällä on niin rauhallista. Kirkkosoutu Kuhmoisiin Seija Tanninen kuvasi soutajia Pelastuslaitoksen turvaveneen kyydistä. Itse leirin teemoina ovat musiikki ja luonto. Kirkkoon lähtiessä pukeuduttiin pellavapaitaan. Perillä kirkkovakoissa kuljetetut kirkkovaatteet puettiin ja nautittiin eväitä. Leiriläiset ovat mm. Pohjanmaalta kotoisin oleva Damlin aikoo jatkossakin työskennellä taideopettajana. Kuhmoisten historian IIosassa todetaan, että Hämepohjassa asuvilla oli kirkkovene, jolla soudettiin Isojärven Liivelahteen ja sieltä jalkaisin Kuhmoisten kirkolle. Lähinnä abstrakteja maalauksia ja sekatekniikkaa suosinut Damlin on viime aikoina tehnyt myös muotokuvia. Kirkkoveneet rakennettiin talkoilla kokonaisista laudoista jonkun taitavan paattimestarin johdolla. tehneet maatilakierroksen Kaupin tilalla, tehneet nokipannukahvia ja maistaneet sahtia Lammilla. Inspiraatiota taiteeseen hän ammentaa luonnosta. Leiriläiset lähdössä maanantaina Elbattarella. Närväläisten veneet olivat 6–7-soutuisia, tehiläisten 8-hankainen. Kirkon kuulutukset kertoivat pitäjänkokousten ajat ja määräykset yhteisistä töistä, sanoi Ojala. Pyhäaamun koittaessa kirkkoväki kerääntyi rannalle odottamaan lähtöhetkeä, jonka merkiksi saatettiin soittaa ruokakelloa. Sitä ennen kuultiin seurakunnan saattosanat. Yleensä nimet kuvasivat veneen nopeakulkuisuutta: Voittamaton, Mainio, Väkevä, Voitto, Liukas jne. Armenian pääkaupungista, Jerevanista kotoisin oleva 21-vuotias Anna Davtyan on tykännyt todella paljon olostaan Suomessa. Myös Padasjoki on Annan mielestä hieno paikka. Töitä on löytynyt myös uudelta kotipaikkakunnalta opistokurssin opettajana. sen jälkeen 1600-luvulla kirkko alkoi vaatia veneiden ylläpitämistä ja teki ne yleisiksi. Pääkaupunkiseudulla asunut pariskunta halusi maalle ja löysi sopivan talon Seitniemeltä. Olen muutenkin todella kiinnostunut erilaisista kulttuureista ja koetan poimia jokaisesta maasta ideoi ta ja hyödyntää niitä kotimaassani. Näyttely on esillä 1.9. Vene oli 11-hankainen ja ylikuormattu. Monia kulttuurisia eroavaisuuksia Anna ei ole huomannut. Kilpasoutu kirkosta palattaes sa kuului hämäläisiin huvituksiin. Kirkkorannassa veneet laskivat omaan valkamaansa. Harrastuksia ovat mm. Lammin Kaunisniemeen saapui nuoria Euroopasta sekä sen ulkopuolisistakin maista kuten Japanista, Brasiliasta, Meksikosta ja Turkista. Myös Padasjoelle tuli tutustumaan yksi nuori, joka vietti viikkonsa Hannu Hertin luona Toritulla. Hän on juuri suorittanut kandidaatin tutkinnon kansainvälisissä liikesuhteissa ja seuraavana tavoitteena on maisterin tutkinto. Anna Davtyan takarivissä kuudentena. Tilattomat yleensä tervasivat sen ja huolehtivat muutenkin kunnostamisesta. Näyttely koostuu 46 työstä: maalausten lisäksi esillä on valokuvia, sekatekniikkatöitä ja yksi ryijy. Kirkkovenesoutu, ensimmäinen laatuaan, järjestettiin Padasjoen ja Kuhmoisten kappeliseurakunnan vuodenvaihteessa alkaneen seurakuntayhteyden juhlistamiseksi. Se sekä höyrylaivaliikenteen, rautateiden ja linja-autoliikenteen kehittyminen vähensi kirkkoveneiden käyttötarvetta. Olemme käyneet mm. Jos kirkkoveneessä oli mukana vainaja, arkku sijoitettiin veneen peräosaan. Laivarannassa venekuntaa oli Päijänteelle saattelemassa yhteiskristillinen kuoro sekä järjestelyistä vastanneiden Kuhmoisten Kotiseutuyhdistyksen ja Padasjoki-seuran edustajat. Virren säestämänä vene lähti vartin yli yhdeksän matkaan kohti Kellosalmea, jossa kuhmoislaissoutajat odottivat vuoronvaihtoa. Väkeä oli Papinsaareen kertynyt soutajia vastaanottamaan noin 70. Kuhmoisten historian Iosassa kerrotaan jotakin kirkkoveneistä. Längelmäel lä oli suuria kirkkoveneitä useissa kylissä, yhteensä lähes 20. Perämiehenä toimi Reijo Tuominen. Isossajaossa niille jätettiin erityinen rantakaista. Virsiä pidettiin niin pyhinä, ettei niiden veisaaminen ulkona ollut sopivaa. Ennen leiriä vietettiin kaksi viikkoa isäntäperheessä, jolloin tutustuttiin suomalaiseen perhearkeen. Kirkkoon lähdettiin myös käytännön syistä. Kuljetuksista huolimatta kirkossakäynti väheni pian huomattavasti. – Kirkonkylän rannassa olivat kirkkovalkamat, joissa kyläkuntien veneet odottivat. – Viihdymme oikein hyvin. Aikaisempi veneretki tapahtui Suomenlinnassa vieraillessa. Aluksi häntä arvelutti kuultuaan suomalaisten hiljaisuudesta, mutta huomasi pian ihmisten olevan lämpimiä ja auttavaisia. Ammattitaiteilija muutti maalle, töitä nyt Pikantissa Peter Damlin toi ensimmäiseen näyttelyynsä Padasjoella öljyvärimaalauksen sekä vahaja munatemperatyöt. Kansainvälinen nuorisoleiri Kelvenne-risteilyllä Galleria Pikantissa on alkanut Padasjoen Taideyhdistyksen jäsenten yhteisnäyttely. Syksyllä hän jatkaa opetustehtävissä Espoossa kahtena päivänä viikossa. Matkalla Kellosalmelle pidettiin taukoja, ihaltiin maisemia sekä ihmeteltiin muun veneliikenteen vähäisyyttä.. – Unelmani on perustaa oma yritys, kauneushoitola tarkemmin sanoen. Opetellaan itse kukin katsomaan yhteen suuntaan kohti samaa päämäärää, sanoi pastori Mira Kivilahti. Talolliset hankkivat airot, joihin leikattiin omistajan puumerkki. – Viikko meni loistavasti. Töitään on esille tuonut yhteensä 18 taitelijaa tai taideharrastajaa: Peter Damlin, Matti Hokka, Kati Jalli, Melissa Holm, Mervi Holm, Petri Holm, Kikka Kainu-Lehto, Sirkka Kerttula, Tellervo Kirjonen, Jukka Olavi Koskela, Marketta Mäntynen, Laila Paarvio, Teemu Paarvio, Eeva Salmensuu, Anja Santalahti, Seija Suppula, Sirpa Särkiö ja Antero Taipale. Nelisensataa vuotta siten Padasjoella kylän miehiä sakotettiin siitä, etteivät he halunneet soutaa pitäjän omistamaa venettä. Myös Padasjoen kirkossa käytiin kirkkoveneillä. Kuhmoisten Kotiseutuyhdistyksen puheenjohtaja Risto Ojala esitteli yleisölle kirkkovenesoudun historiaa. Veneitä saatettiin luiston lisäämiseksi rasvata talilla, voilla tai kananmunilla. Hän oli erityisen innoissaan maanantain Kelventeen retkestä Elbattarella, joka oli Annan toinen kerta veneilemässä. Kirkkoveneitä oli Kuhmoisissa Päijänteen rannoilla ainakin Pihlajakoskella, Närvässä, Ruolahdella ja Tehissä. – Vaikka en maalaakaan maisemia, tykkään kovasti padasjokelaisesta luonnosta. – Kuhmoisten laajassa pitäjässä eräiltä sen syrjäkulmilta oli naapuripitäjien kirkkoon lyhyempi matka kuin omaan. – Haluaisin omistaa tulevaisuudessa oman veneen ja tehdä siitäkin harrastuksen. Aika menee taloa rempatessa ja puutarhaa hoitaessa. – Kirkkomatka tuotti virkistystä elämän yksitoikkoisuuteen. Ojala kertoi kuulijoille, että Länsi-Suomen ja Hämeen kirkkoveneissä veisattiin vain poikkeustapauksissa, mutta Karjalassa yleensä. Kirkkovenematkoilla sattui joskus myös onnettomuuksia. asti. – Talolliset hankkivat raaka-aineet ja tekivät veneen. Suurimmissa oli 10 hankaparia, joskin yleisimpiä olivat 7-soutuiset. Vaihtoehtoina oli lähteä neljään eri maahan, mutta Suomen luonto houkutteli vaihtoehdoista eniten. Niitä ennen oli kruunun pitäjänvenelaitos. Hän on tanssinut kolmen vuoden ajan bachataa, joka muistuttaa salsaa. – Kotikaupungissani ilma on saastunutta, joten nautin todella Suomen puhtaudesta ja tulen kaipaamaan etenkin metsiä. Pyhäaamu valkesi aurinkoisena, muttei liian kuumana, eikä tuulikaan ollut vaikeuttamassa 14 soutajan urakkaa. Kirkkolaissa säädettiin 1869 uskonnonvapaus. Tieverkosto oli olematonta. Meillä on kasvimaa ja –huone, saamme nyt osan luomuruoastamme omasta maasta, kertoo Damlin. – Yhteen tahtiin soutaminen antakoon seurakunnille, kunnille ja muille tahoille intoa toimia yhdessä muutenkin. Keurusselällä kaatui vuonna 1845 kirkkovene ja veneessä olleista 36 ihmisestä hukkui 26. Tavallisesti perää piti kylänvanhin, karikkoiset vedet tunteva ja yleistä arvostusta nauttivat vanhus. Nuorille kirkkovenematkat olivat ainoa mahdollisuus tavata muiden kylien nuorisoa ennen tanssilavojen ja iltamien aikaa. UskonpudistukLions Clubin kansainväliselle nuorisoleirille 29.7.-6.8. Inspiraatio luonnosta Taideyhdistyksen uusi jäsen, Espoosta Padasjoelle vaimonsa kanssa talvella muuttanut taiteilija Peter Damlin on tuonut Pikanttiin kolme maalaustaan. 1920-luvun lopulla yhteiskyydit kirkkoon autoilla yleistyivät. Sepänmäen museolla, Palsan myllyllä, moottoriveneajelulla Lummenne-järvellä sekä Helsingissä ja Lahdessa, luetteli Hertti. Kirkkoveneiden aika loppui Kuhmoisissa 1880-luvulla, kun tieverkosto parani, kertoi Ojala. Kirkonkylässä oli tavattavissa kauppiaita ja käsi-työläisiä, ja siellä saatiin hoidetuksi muitakin asioita. Tämä on hänen ensimmäinen kertansa ulkomailla. 4 n:o 31 Torstaina 3.8.2017 Sunnuntain kappelisoutu soudeltiin ihanteellisessa säässä. Hänellä on ollut useita omiakin näyttelyitä etupäässä Pohjanmaalla ja Ahvenanmaalla
Torstaina 3.8.2017 Käytä hyödyksesi seuraavan aukeaman KUPONKITARJOUKSET!
Jatka lukemista. Torstaina 3.8.2017 Maanrakennustyöt tmijariahola@gmail.com Jari Ahola 040 501 3240 040 501 3240 Myös rakennusten purku/ pohjarakentaminen, viemärijärjestelmät Myös rakennusten purku/ pohjarakentaminen, viemärijärjestelmät Padasjoen satamassa 25.-26.8. Mikael Gabrielin keikalle lippuja myynnissä ennakkoon nuokulla (10 €). PESULAPALVELUT AVOIN NA MA, KE, PE ja LA 9-13 Keskustie 25, Padasjoki Paperikeidas avoinna: ma suljettu ti–pe 9–17 la 10–13 Sataman valot 2017 "Sata päivää sataan". Meiltä myös KATTOPESUT JA MAALAUKSET paikallinen tarjonta. paikallinen tarjonta. Jatka lukemista. paikallinen tarjonta. Käy katsomassa ja tykkäämässä! Lomalla 1.8.-4.9. Jatka lukemista. Lisätietoja tapahtumasta www.padasjoki.fi/satamanvalot Padasjoen kunta ja yhteistyökumppanit myös facebookissa
Hinta 35 €, sisältää matkat ja lipun. (03) 5527 500 ilmoitukset@padasjoensanomat.fi Arrakosken ELOMARKKINAT jälleen lauantaina 5.8. Siisti alkuperäinen, ei pohjahintaa. Lähtö matkahuollolta klo 16.30, paluu noin klo 01.00. TERVETULOA! Arrakosken kyläyhdistys ry Nuokun reissu Elämä lapselle 2017 -konserttiin ke 13.9. 40,50 . • Ei pääsymaksua, ilmainen pysäköinti Luonnonkaunis Arrakoski 24-tien varrella 6 km Taulun risteyksestä pohjoiseen. 57,50 . Ilmoittautumiset: Kristiina Pykälistö 044 720 2088, kristiina.pykalisto@padasjoki.fi. klo 9-14 • Aitoa markkinatunnelmaa -ravintoa sielulle ja ruumille • Maan antimia, leivonnaisia, käsitöitä, muotia ja rompetta • Trubaduuri Hannu Tuovinen viihdyttää • Löytöjä kylän suurelta kirpputorilta • Arpajaisten pääpalkintona hopeinen Suomi 100 Monument -kaulakoru, arvo 490 € • klo 12.00 huutokaupataan IC-merkkinen moottoripyörä, 350 m 3 , vm -60. (alle 10-vuotiaat huoltajan tai muun aikuisen seurassa). 23,10 € Rakennus ja muuraus Suntela timo.suntela@gmail.com puh. Kysy lisää p. Lavalle kipuavat Mikael Gabriel, JVG, Alma, Robin, Isac Elliot, Alex Mattson, Ellinoora sekä Antti Tuisku. 72,50 . Torstaina 3.8.2017 KIERRÄTYSKESKUS Sähkötie 5, Padasjoki KIERRÄTYS AVOINNA: ti 12-18, ke 10-14, to 12-18, pe 10-14, la 10-14 Toimintaa ylläpitää Padasjoen 4H-yhdistys Tilaa itselle tai lahjaksi • oheisella kupongilla • netistä: www.padasjoensanomat.fi • sähköpostilla: ilmoitukset@padasjoensanomat.fi • puhelimella numerosta (03) 5527 500 Saajan nimi Osoite Maksajan nimi Osoite KIRJE PADASJOEN SANOMAT TUNNUS 5014005 17500 VASTAUSLÄHETYS Padasjoen Sanomat maksaa postimaksun kestotilaus 12 kk määräaikaistilaus 12 kk määräaikaistilaus 9 kk määräaikaistilaus 6 kk määräaikaistilaus 3 kk 66,00 . 050 5663928 • Uudisrakentaminen • Laatoitustyöt • Saneeraukset • Muuraustyöt Tämä tila käytössäsi
Torstaina 3.8.2017 Padasjoen kunnan TAPAHTUMAKALENTERI padasjoki.fi -sivuilta löytyy tapahtumakalenteri. Päällekkäisyyksien välttämiseksi tilaisuudesta kannattaa ilmoittaa heti, kun sellaisen järjestämisestä on päätetty.. Tapahtumatietoja otetaan kunnassa vastaan ympäri vuoden, kesäajan tapahtumat julkaistaan Padasjoen Sanomien kesälehdessä
Osa yhdistyksen jäsenistä osallistuu myös piirin ja liiton tapahtumiin. Kun kaikki kynnelle kykenevät eläkeliittolaiset kävelevät tunnin ajan urheilukenttää ympäri, toivotaan kaikkinensa kertyvän 40075 kilometriä. Näkyvin viimeaikainen aikaansaannos on asiointilinjan saaminen kirkonkylälle. Mielekäs toiminta mukavassa seurassa on antanut paljon: sen ansiosta Kusmin lähti kunnallispolitiikkaankin mukaan. Yhdistyksen liikuntakortteihin kerätään suorituksia samaan tapaan kuin vapaaehtoistoiminnan kortteihinkin. Yhdistys on juuri niin aktiivinen kuin sen jäsenistöstä löytyy virtaa. Noin kilometrin pituinen maastoreitti Kullasvuoressa päättyy maisematornille, jossa on mehutarjoilu. Paikallislehden seurapalstalla on ympäri vuoden ilmoituksia EL:n kahvitilaisuuksista, retkistä, liikuntapäivistä ja muista tapahtumista. – Moni liikkuu itsekseenkin aika paljon. Myös vapaaehtoistoiminnan kautta tulee usein hyötyliikuntaa, kun auttaa huonompijalkaista ulkoilemaan tai asioimaan, toteaa Kusmin. Päivä alkaa messulla kirkossa ja jatkuu ruokailulla seurakuntakodilla, jossa ohjelmassa on myös mm. Itse hän eksyi EL-toimintaan mukaan sattuman kautta. Ja mikä parasta, he ovat nuorempaa eläkeläiskaartia, mukana toivottavasti pitkään, mainitsee Kusmin. – Jäseneksihän voi liittyä kuka tahansa, ei tarvitse olla edes eläkeläinen. Vuonna 1974 perustettu EL:n paikallisyhdistys on ollut joskus piirin suurin yli 300 jäsenellään. Onnittelut 100-vuotiaalle Suomelle! Eläkevuosista enemmän irti yhdistyksessä Pitokärjen liikuntapäivässä pelattiin viime vuonnakin mölkkyä ja kuvassa näkyvää hauskaa pallonkuljetuspeliä. opetelleet tietokoneen ja nettipankin käyttöä. Toimintasuunnitelmassa on myös laskiais rieha, toukosiu naus ja vanhustenviikon ohjelmaa. 5 n:o 31 Torstaina 3.8.2017 Hinnat voimassa ke–la 2.-5.8. Kerran kauppareissulla vanha tuttu, Laineen Raija naputti Kusminia olkapäähän ja kysyi tätä mukaan yhdistystoimintaan. Tarjolla on monenlaista aina ulkomaanmatkoista ja karaokesta kädentaitotapahtumiin ja boccia-kilpailuihin. Kuukausittaiset kahvitilaisuudet tietoiskuineen alkavat taas syyskuussa Helmi-pankin kerhohuoneella. päiväkuoron esitys, runonlausuntaa ja yhteislaulua. Maanantaina yhdistys kutsuu klo 10 kaikkia mukaan kirkonkylän Luontopolulle. Tiistaina Liikenneturva antaa klo 13 Palotalolla ikäautoilijoille vinkkejä liikenteeseen, keskiviikkona on liikuntapäivä Kellosalmen Pitokärjessä ja perjantaina vielä pelejä ja liikuntaa Ahjolan kenttäalueella aamukymmenestä alkaen. Juhlavuosi päättyy näyttävästi Suomi100-juhlapäivälliseen 12.12. Koulutuksiakin on eri aiheista, yhdistyksen jäsenet ovat mm. Juhlavuotta käynnisteltiin jo viime syyskokouksessa, jossa yhdistyksen kutojat lahjoittivat villasukkia Veteraaniyhdistykselle. Siellä juhlapuhujana on EL:n toiminnanjohtaja Anssi Kemppi. Rientolassa. Suomi100-juhlavuoden teemaviikollaankaan eläkeliittolaiset eivät ole tyytyneet järjestämään vain yhtä tai kahta tapahtumaa, vaan ensi viikolla kaikille avoimia tilaisuuksia on yhteensä 4. Padasjoella. Kellosalmella liikutaan taas ensi viikolla.. Pienen pudotuksen jälkeen suunta on kääntynyt uuteen nousuun: – Tänä vuonna on tullut jo 30 uutta jäsentä. Juhlapuheen pitää liittohallituksen varapuheenjohtaja Merja Uusitalo ja lopputervehdyksen esittää piirin puheenjohtaja Outi Saari. Kunnan vanhusasioihin EL pääsee vaikuttamaan vanhusneuvoston kautta. Tässä sinulle poimimiamme esimerkkejä: Ingman Vaniljakermajäätelö 1 l Apetit Muurikkakasvikset 500 g (3,90/kg) HK Amerikan pekoni 2x170 g (8,82/kg) Fazer Marjapiirakat 2x140 g (7,86/kg) 2 20 2 x 2kpl Koskenlaskija Sulatejuustot 250 g (10,36/kg) 3 95 Snellman Maatiaispossun fileepihvit bbq ja pippurimarinoitu 480 g (8,23/kg) Arla Jogurtit 200 g (1,45/kg) 3 00 2 pkt Luumu Black Splendor 700 g (2,79/kg) Espanja 1 95 2 49 Erikoisrypälerasia 400 g (6,23/kg) Espanja Sinuhe Jälkiuuni ruisneppari 295 g (8,31/kg) 99 Suomalainen 2 X 2 KPL 2 45 2 59 1 95 29 2 PKT Juhla Mokka kahvi 400-500 g (5,78-7,23/kg) Ei luomu 1 kpl/talous 2 89 pkt ARKIRUOKAA EDULLISESTI Kilpailuja, tarjouksia, tapahtumia: facebook.com/smarkethameenmaa S-market Padasjoki palvelee: ma–pe 8–21 la 8–20 su 10–19 R-kioski oRiMATTiLA Erkontie 16, 16300 Orimattila Avoinna: ma–la 7.00–21.00, su 9.00–21.00 R_kioski_Orimattila.indd 1 28.7.2011 9.22 Vesipiste Eläkeliiton Padasjoen yhdistys lienee paikkakunnan ahkerin erilaisten tapahtumien järjestäjä. Tärkeintä kaikessa toiminnassa on oikeastaan yhteisöllisyys: jutustelu toisten kanssa ja mielen virkistyminen. Kulttuurielämyksiäkään ei unohdeta. EL:n paikallisyhdistyksen sihteerinä häärii väsymättömän tuntuisesti paluumuuttaja Eeva-Riitta Kusmin, josta tuli virallisesti työeläkeläinen heinäkuussa. – Tarvitaan rohkeutta ja uusia ideoita, unohtamatta hyväksi koettuja toimintatapoja. Jäsenmäärä on nyt 320. Tapahtuma on osa Suomi100-juhlavuoden tapahtumia. Toki myös kroppaa pistetään likoon: liikunta on ikäihmisille vielä tärkeämpää kuin nuoremmille toimintakyvyn säilyttämiseksi. Suosituimmaksi liikuntamuodoksi on Padasjoella noussut mölkky, jota eläkeliittolaiset pelaavat porukalla kerran viikossa. Hiljattain yhdistys osallistui omalla joukkueella EL:n valtakunnallisiin kisoihin. Tänä vuonna järjestetään yhteensä kolme teatterimatkaa, kun lokakuussa yhdistys vielä tarjoaa bussikyydin Viialan teatteriin. Piirin hengellinen päivä Padasjoella Tänä vuonna suurin yleisötapahtuma on piirin hengellinen päivä, joka järjestetään tiistaina 29.8. Välitetään toisistamme. Ja kun ottaa huomioon, että yhdistys vei juuri lauantaina bussilastillisen väkeä kesäteatteriin ja edeltävällä viikolla oli Kelvenne-risteily ja kahvitilaisuus Virmailassa, on toimintaa pienessä pitäjässä suorastaan ylenpalttisesti, vieläpä näin lomakaudella kun monet muut pitävät kesätaukoa. Tunnin kävelyhaaste EL:n valtakunnalliseen Tunnissa maailman ympäri –kävelyhaasteeseen osallistutaan Padasjoella ensi viikolla. Talvella 10-salilla, kesäaikaan Ahjolan parkkipaikalla. Myös senioritanssit alkavat taas syksyllä Pappilanmäen koululla
Kiittelin, mutta en hikisenä voinut sinne mennä, kiittelin vielä kahvista ja läksin kotiin. Saimme paljon tietoa ja todeta, ettei aina tarvitse mennä kauaksi oppiakseen jotain uutta. Matkalaisten puolesta Silja Savola EL:n Padasjoen yhdistyksen kotiseutukierroksella käytiin Telarannassa. Taiteilijat halusivat maaseudun rauhaan asumaan, koska Helsinki oli levoton ja viettelyksiä tarjoava. Myös heidän hautansa sijaitsevat Ainolan puutarhan laidalla. 6 n:o 31 Torstaina 3.8.2017 M EITILLE KIRJOTETTI I N Muistuipa mieleeni eräs heinäkuinen lauantai vuodelta 1948. Opas kertoi, kuinka Tuusulanjärvi oli vetänyt taiteilijoita puoleensa jo toista sataa vuotta. Sibeliusten tyttäret myivät Ainolan Suomen valtiolle 1972 ja se avattiin museona 1974. Aino tunsi hyvin miehensä. Eeva-Riitta Kusmin. Tuusulan kunta omistaa nyt Erkkolan. Isäntä sanoi että savusaunakin olisi vielä lämmin. Ansiossa on ollut paljon elämää, mutta tällä hetkellä siellä asuu vain kartanon emäntä. Retkeläiset ihastelivat kauniisti hoidettua pihapiiriä ja rakennuksia. Matkaa oli kymmenisen kilometriä, yhteensä kilometrejä tuli yli 400. Kiitos antoisasta kulttuurimatkasta Riikalle ja Jannelle. Ensimmäinen pysähdys oli Ala-Savikota, jossa saimme tutustua vanhaan pirttiin Aulis Mäntysen esittelemänä. Mirja ja Olli Lehtiö tarjoilivat kesäisen kevyttä ruokaa; makkaraa ja salaattia. Yhdessä kannoimme ensimmäiset, sitten varastomies sanoi että laita ovet hyvin kiinni ja läksi kotiinsa. Eero kertoili Koivujalosteen tehdashallista kosken vierellä ja liikennöitsijä Silvosen linjaautotalleista, jotka ovat olleet Kotiseuturetkellä Neroskulmalla ja Kasiniemessä Ensimmäinen tutustumiskohteemme oli Sibeliuksen koti Ainola, josta mukaamme tuli ammattinsa osaava opas. Taideretkelle Mänttään tyhjillään jo vuosia. Isäntäväki istui pihakeinussa, juuri saunasta tulleena. Erkkolassa oli eri taiteilijoiden näyttely, se toimii myös erilaisten kulttuuritapahtumien pitopaikkana. Oli melkoisen kuuma päivä ja minulta unohtui kiireessä juomisetkin. Varastomies avasi oven ja merkkasi 120 suolasäkkiä, ne olivat 20 säkin pinoissa. Palsan risteyksessä odotteli meitä Eero Hörhä Kasiniemestä ja siirtyi oppaaksi. Viimeiseen taloon menin yhdentoista aikaan. Puolenyön maissa menin saunaan, sain pestyä hiet pois ja suolanmaun suustani. Ylioppilaaksi hän pääsi vuonna 1857 vaihtelevan koulumenestyksen jälkeen. Heljä Hörhä kertoi vielä kyläyhdistyksen toiminnasta ja kylätalosta. Isäntä huikkasi: vie säkit aittaan ja tule kahville. Kesäasukkaat Virmailasta Eläkeliiton Padasjoen yhdistyksen kotiseuturetki suuntautui heinäkuussa Neroskulma–Kasiniemi suuntaan. Jatkuva rahapula, sairaudet ja tuotantoonsa kohdistuvat arvostelut murskasivat lopulta Kiven mielenterveyden. Ihmetytti, miksi heillä oli kaksi kotiapulaista vaikka rahasta oli usein pulaa. Kasiniemestä jäi erityisesti mieleen Ansion kartano. Kivi on haudattu Tuusulan vanhalle hautausmaalle. Yhdessäkään ei ollut enää kauppias paikalla, joten kannoin säkit vielä varastoihin. Kotona piti olla hiljaista silloin kun hän sävelsi. Viimeinen kohteemme oli Kasiniemen Kokkopirtti. Talon emäntä Kaija Schildt kertoili kartanon rappusilla historiaa, joka olikin tosi mielenkiintoista. Paikalla viihtyivät lapset ja mummi. Jo yli 10 vuoden ajan tapahtuman pääpaikkana on ollut Pekilo, entinen rehunjalostamo Mäntän tehtaanpiipun juurella. Sibelius oli myös tuttu näky rantatiellä päivittäisellä kävelyretkellään viimeisen päälle huoliteltuna. Neroskulman Ala-Savilla eläkeliittolaiset tutustuivat Marketta Mäntysen taiteeseen. Aleksis Kiven mökki toimii museona ja sen omistaa nykyään Helsingin yliopiston ylioppilaskunta. Kyläkierros oli kolmas perättäinen ja viimeinen tällä erää, kun koko pitäjä on nyt kutakuinkin kierretty. Hänellä olikin paljon tietoa Neroskulmasta, onhan hänellä siellä miehensä Markun kanssa tila hoidettavana. Kulttuuriretki Tuusulan rantatielle Padasjoen Taideyhdistys järjestää tiistaina 8.8. retken Mäntän Pekiloon ja Serlachiuk sen Taidemuseoon. Erkon taiteilijakotiin menimme seuraavaksi. Niinpä lähdin takaisin ja ehdinkin juuri neljäksi. Retkipäivä oli antoisa. Muistomerkkiin on hakattu Seitsemästä Veljeksestä lainatut sanat: ”Kotomaamme koko kuva, sen ystävälliset äidinkasvot, olivat ainiaaksi painuneet hänen sydämensä syvyyteen”. Ruokailun lomassa saimme kuulla matkailuyrityksen historiaa Olli-isännän kertomana. Marketta Mäntynen esitteli taidenäyttelynsä. Halosenniemi oli hyvin vieraanvarainen koti, johon oman perheen ja suvun lisäksi mahtui taiteilijoita läheltä ja kaukaa. Museotoiminta sai alkunsa suvun hankkimista taide-esineistä. Kivi opiskeli myös yliopistossa, mistä hän kuitenkin erosi 1864 suorittamatta mitään tutkintoa. Hyötypuutarha oli tärkeä Aino-rouvalle, perheessä kun ei liiemmin rahaa ollut. Ailalla oli mukana myös valokuva, jossa oli Urho Kaaren ensimmäinen kauppa-auto. Poikkesimme vielä Lottamuseossa, tutustuimme siellä näyttelyyn ja kuulimme talon vaiheikasta historiaa. Melkoinen päivä mutta tulipahan tehtyä. Siellä kyläyhdistys tarjosi retkeläisille kahvit ja korvapuustit. Runoilija J.H. Emäntä oli tehnyt makoisat voileivät, ne maistuivatkin hyviltä. Halosenniemi siirtyi Tuuusulan kunnan omistukseen 1949 ja 1990 tehdyn entisöinnin jälkeen koko talo on toiminut kotimuseona. Serlachius-museot Gustaf ja Gösta tarjoavat pysyvän ko koel man lisäksi useita vaihtu via näyttelyitä. Lähtö tapahtuu aamuyhdeksältä Matkahuollon edestä. Menin baariin ja ostin pari pulloa limsaa ja kahvit. Koskettavin kierroksemme kohteista oli Aleksis Kiven kuolinmökki ja siellä lasivitriinissä Kiven musta ylioppilaslakki. Matkahuollon eteen oli kerääntynyt 38 hengen eläkeläisjoukko odottamaan Niemisen linja-autoa. Vuonna 1860 Kivi voitti Kullervonäytelmällä Suomalaisen Kirjallisuuden Seurassa järjestetyn kilpailun. Tulin juuri kuormaautolla kaupungista, kuorman hakureissulta, kun kauppias kertoi, että hän purkaa kuorman niin ota sinä tuo toinen auto, kun pitäisi hakea isännille heinäsuolaa vielä tänään. Lisäksi vein muutamiin taloihin, mihin pääsi autolla, säkit suoraan perille. Vanhassa pirtissä retkue nautti kahvit ja kastettavat. Ensin laitoin lavalle parikymmentä säkkiä ja loput sitten päällekkäin. Iltaseitsemältä olin taas kaupan edessä, siellä oli lista jonka mukaan sitten jaoin säkit kuuteen sivuliikkeeseen. Sibelius oli kova polttamaan, etupäässä sikaria, tuhkakuppia hän käytti mielensä mukaan. Kansalliskirjailijamme kuoli veljensä pienessä mökissä joulukuun viimeisenä päivänä 1872. Varastolta oli autolle 24 rappua! Kello oli puoli kuusi kun sain viimeiset säkit punnerrettua kuormaan. Aloin kantamaan säkkejä, ensimmäiset tuntuivat kevyiltä ja ylhäältä pinon päältä olikin helppo ottaa, mutta alimmaiset tuntuivat kovin raskailta. Vuosittain vaih tuva kuraattori tuo näyttelyyn aina oman tuoreen näkökulmansa. Allekirjoittaneen toivotettua retkeläiset tervetulleiksi siirtyi Aila Heinäjoki oppaaksi. Matka jatkui soratietä pitkin Porasan tielle ja siitä Telarantaan. Ilmoittautua voi Galleria Pikantissa. Halosten ateljeekoti valmistui 1902. Pystyssä oli vielä Kaaren kaupparakennus kioskeineen. Vuodesta 1993 jär jestetty Mäntän kuvataidevii kot on Suomen mer kittävin kesäinen nykytaiteen katselmus. Taiteilija Pekka Halonen asui Tuusulanjärven rannalla vuodesta 1898 lähtien. Ainola oli Sibeliuksien koti heidän elämänsä loppuun saakka, Jean Sibeliuksen osalta vuoteen 1957 ja Aino Sibeliuksen osalta vuoteen 1969. Sunnuntaiaamuna olikin sitten hyvin rasee olo. Kalle Heinäsuolan hakureissu Kiitos idean isälle ja toteuttajille. Aino oli taitava soittamaan pianoa, hän oli myös käynyt veistokoulun ja toimi tyttärilleen opettajana siihen aikaan, kun ei ollut tarpeeksi laadukasta koulua tarjolla. Laitoin ovet ohjeiden mukaan kiinni
Vielä kun pääsisi takaisin salille voimia keräämään ja joskus treenamaan voimalajejakin, niin olisi helpompi lähteä seuraaviin kisoihin. Saaliina oli 147 kalaa, lähimmäs määrän arvasi Timo Luhtakoski (141). 0400 528749. /pmm Rivi-ilmoitus 3,50 . (03) 552 7522 sähköposti: toimitus@padasjoensanomat.fi Ilmoitukset, tilaukset ja osoitteenmuutokset: Leena Nurminen, puh. Tuloksena tulikasteesta voimaurheilun saralla oli pronssia Sysmän vahvin -kilpailuissa. Hinta 25 € /hlö. Sen verran aiempaa kokemusta padasjokelaisella oli entuudestaan, että viime kesänä hän kävi koettamassa voimalajeja Suomen Voimalajiliiton aloittelijoille suunnatussa kisassa. (03) 552 7521 sähköposti: toimitus@padasjoensanomat.fi Toimitus: Sari Heliövaara, puh. 22 kalastajan kesken arvottiin Vesijaon Tuoretorin tuotelaatikko, jonka sai Kauno Laine. /rivi TILAUSHINNAT 1.1.2017 alkaen. P: 0504580532 Neroskulman perinteiset mato-onkikisat pidettiin lämpöisessä kesäillassa Nerosjärvellä Anja ja Leo Niklanderin rannassa. Voimaurheilussa lajeja on lukuisia ja niistä vielä monia variaatioita, niinpä Sysmässäkin kokeiltiin jopa konkareille uusia lajeja. Voimailun pariin yllytyshullu nainen tahtoi ennen kaikkea siksi, että haluaa kokeilla kaikenlaista uutta. Uotinpäivän markkinoi den yhteydessä pidetyssä kisassa oli lajeina lisäksi tavanomaisempi autonveto valjailla ja köydellä, maastaveto, lastaus ja renkaanpyöritys. Pukarisen vauhtia saattoi hidastaa mystinen takareisija pakarasärky, joka on vaivannut jo useamman kuukauden ajan. 0400-846 423, phr-tuotteet@dnainternet.net www.ikkuna-apaja.fi Kullasvuoren koulun, Pappilanmäen koulun sekä 10-salin LIIKUNTASALIVUOROT KAUDELLE 2017-2018 on haettavana 24.8.2017 mennessä. Pukarinen sai ympäri vielä 205-kiloisen renkaan. Kokoontuminen opistotalon takana. 03-5565214 * TIKKAKISAT klo 20-23 klo 13-15 Mari Pukarinen osallistui ensimmäiseen voimanaiskisaansa lauantaina menestyksekkäästi. + ALV 24 %. TERVETULOA! Kellosalmi-Seitniemi-Virmailan kyläyhdistys ry. klo 10 alkaen liikuntaa ja pelejä ym. Jättöajan päättymisen jälkeen vastaanotetuista ja julkaistuista ilmoituksista perimme lisämaksun, 5 . Jämsässäkin sijoitus oli kolmas. – Vähän jäi harmittamaan mave, koska olen saanut salilla vedettyä 130 kiloa, toteaa Pukarinen. Padasjoen kunnanhallitus LASTEN KUVATAIDEPAJA Enni Idillä sunnuntaina 6.8. Päätöksestä ei ole määräajassa valitettu, joten se on saavuttanut lainvoiman. – Seuraavaksi menen todennäköisesti testaamaan Anianpellon markkinoille, millaista on hirrensyöksy ja syksyn Fitness-messuilla pääsee kokeilemaan otevoimalajeja Rautakourassa. Katkaistun lehtitilauksen tilausmaksuja ei palauteta. Ke 9.8. Padasjoelle toisen pokaalin Päijänteen toiselta puolen toi Jaana Tanner, joka voitti naisten sarjan.. Tukkipunnerruksessakin tuli 40 kilolla 6 toistoa, kun jotkut naiset jäivät ilman tulosta. Ensikertalaiselle mitali voimakisoista Padasjokelainen veti ja työnsi maasturia 20 metrin matkan Sysmän vahvin -kisojen viimeisenä lajina. Pe 11.8. ILMOITUSHINNAT 1.1.2017 alkaen . Paperiversioita haettavissa nuokulta, palautus nuokulle tai osoitteeseen Padasjoen kunta/vapaa-aikatoimi, PL 35, 17501 Padasjoki. Tällainen uutuuslaji oli kisan viimeinen ja kuudes laji: maasturinveto kuormaliinalla takaperin, pysäytys 10 metrin päässä ja auton työntäminen takaisin maaliviivalle. Ahjolan kentällä. Taiteillaan kissoja. + alv Paino: Lehtisepät Oy, Pieksämäki Suomi100-tapahtumat viikolla 32 ma 7.8. 9 kk 57,50 e 6 kk 40,50 . Pöytäkirja pidettiin yleisesti nähtävänä Padasjoen kunnanvirastolla 2.6.2017. klo 13 liikenneturva ”ikäautoilijan kuntotesti” Palotalolla. Tukki punnerrus tehtiin takanojassa selkä vanerilevyä vasten, jolloin jalkojen osuus punnerruksesta saatiin blokattua ja olkapäät yksin töihin. Lahden Kortteliliigassa on futiksessa menossa menossa toinen kausi ja pian taas alkavassa lätkässä kolmas. 7 n:o 31 Torstaina 3.8.2017 Maanrakennustyöt Jari Ahola www.maanrakennusjariahola.fi 040 501 3240 040 501 3240 Rakennusten purkutyöt/ uusien pohjarakentaminen, vesi-, viemärija sähkökaivuut, Tonttien ja teiden raivaukset Rakennusten purkutyöt/ uusien pohjarakentaminen, vesi-, viemärija sähkökaivuut, Tonttien ja teiden raivaukset ISSN 0784-6568 Koivutie 8, 17500 Padasjoki. Ryhmien vastuuhenkilöille järjestetään neuvottelu salivuoroista Kuntalassa ma 28.8. Sähköinen hakemus osoitteessa www.padasjoki.fi/ salivuorohakemus. Maastavedossa padasjokelainen sai ylös 120 kiloa. Välitämme ilmoituksia kaikkiin Sanomalehtien liiton jäsenlehtiin niiden omilla hinnoilla. 0400 212814. (03) 552 7500 www.padasjoensanomat.fi, myös Ilmestyy torstaisin. Puffetti. Viikon 32 tapahtumat ovat kaikille avoimia. Vapaa-aikatoimi Etsitään vaatimatonta/ purkukuntoista mökkiä tai ok-taloa vapaa-ajan käyttöön. YLEISET ONKIKILPAILUT 5.8.2017 Kellosalmen Siltapuistossa klo 13 – 15 Kaikki lapset palkitaan, aikuisten kolme parasta. ALV 10 % Kotimaa: Kestotilaus 66 . Jääkiekossa kausi on toinen naisten harrastesarjassa. Pöytäkirja pidettiin yleisesti nähtävänä Padasjoen kunnanvirastolla 2.6.2017. – Juoksulenkit olen joutunut jättämään kokonaan, enkä ole salillakaan käynyt kevään jälkeen. Lehden suurin vastuu ilmoitusten julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Suoritukset lähtivät sadasta kilosta ja vastusta lisättiin 20 kilon korotuksin vettä tynnyreihin lisäämällä. – Toinen, mikä vähän jäi kaivelemaan, oli renkaanpyöritys. Pukarinen suoriutui ensikertalaiseksi mallikkaasti vetolajeista. Kävellen tunnissa maailman ympäri klo 11-12. Levikki 3431, LT 2016 Päätoimittaja: Jaana Tanner puh. klo 18.00. 040 595 3445. * TANSSIT Vanhat parrat * KARAOKE klo 23-1.30 La 5.8. laskuun lisätään laskutuslisä 5 . MANSIKOITA • VALMIIKSI POIMITTUNA HEINJOEN MANSIKKATILA VT 24:N VARRELLA P. Haluan OSTAA tai VUOKRATA RIVITALOKAKSION tai -KOLMION Padasjoen keskustasta. 3 kk 23,10 e Pohjoismaihin ja muualle Eurooppaan 12 kk 83,00 € Alle 30 . mennessä p. Lastauksessa piti saada viiden metrin päästä korokkeelle mahdollisimman nopeasti 72kiloinen rautasalkku, kaksi satakiloista kuorma-auton rengasta ja 100 kilon salkku. Nuoret: Marko Hokajärvi 8 kalaa, Jaana Ketola 6, Mauri Hokajärvi 1 Naiset: Marja Ahonen 19 kalaa, Sirkka Laine 9, Helena Väärälä 6, Mirja Ketola 3, Liisa Gustafsson 3, Aila Aitta-Aho 2, Elina Sohlman 1, Marja-Liisa Lehtimäki 1 Miehet: Markku Peltola 20 kalaa, Timo Luhtakoski 13, Pentti Jurvaniemi 12, Aaro Peltola 11, Hannu Sohlman 9, Kalervo Ketola 6, Antero Lehtimäki 5, Kauno Laine 4, Pertti Aitta-Aho 3, Jari Hokajärvi 3, Markku Heinäjoki 2 Neroskulmalaisten kesäretkellä Jämsässä 38 henkeä kävi huopatehtaalla, Pajalan kengässä ja kesäteatterissa. Puhelimessa vastaanotettuun ilmoitukseen tulleesta virheestä ei vastata. Puh. /pmm Tekstissä ja tekstin jälkeen 1,30 . Ilmoittautumiset su 6.8. /pmm Takasivu 1,35 . Päätöksestä ei ole määräajassa valitettu, joten se on saavuttanut lainvoiman. Vuorot ovat maksullisia ja alkavat 4.9.2017. Osallistumismaksu 5 € lapset, 10 € aikui set. – Oli tosi kiva kokeilla ja oppia taas jotain uutta. klo 10-15 liikuntapäivä Pitokärjessä. Kellosalmentie 579 ilm. Hintoihin lisätään ALV 24 % Etusivu 1,40 . (03) 552 7500, sähköposti: ilmoitukset@padasjoensanomat.fi Konttori avoinna kesällä ma-to klo 9-16. KUULUTUS Padasjoen kunnanvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 29.5.2017 Päijänteen rantaosayleiskaavan muutoksen tilojen Vaimolahti 576-407-1-455 ja Kalaranta 576-407-1-544 osalta. klo 10 luontopolku Kullasvuoressa. Tulokset tai sijoitukset eivät ole se tärkein juttu kilpailuissa, vaan itsensä haastaminen. Jotenkin jäi tunne, etten saanut itsestäni kaikkea irti. Sysmäläisen maastavedon erikoisuus on se, että painoina on tynnyrit, joihin lisätään vettä. Kievari Aijakka P. Ilmoitukset jätettävä tiistaihin klo 14 mennessä. Pukarinen pelaa muutaman muun padasjokelaisen kanssa mimmiliigaa sekä jalkapallossa että jääkiekossa. Hinnat sis. 12 kk 72,50 . Padasjoen kunnanhallitus KUULUTUS Padasjoen kunnanvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 29.5.2017 rantakaavan tilan Kauppila 576-414-2-14 alueelle Tihjärvellä. Jalkapallotreenit yritin nyt kesätauon jälkeen taas aloittaa, mutta aika tahmea on askel. Ti 8.8. Puh. Tynnyreissa oleva neste hölskyy helposti, mikä on nostettaessa otettava huomioon. Kisaväline oli erittäin hankala otteen saamisen kannalta, sormille ei ollut alla yhtään tilaa. klo 12 13.30. Renkaanpyöräytyksessä oli tällä kertaa lajina maksimi eli painoa lisättiin 40 kilon korotuksin. 03 5561270, 040 561 2443 • MYÖS HERNETTÄ PHR-TUOTTEET OY IKKUNA-APAJA • Ikkunat ja ovet • Asennuspalvelu • Vanhojen ikkunoiden ja ovien huolto/korjaustyöt • Hyttyspuitteet ja sälekaihtimet puh. Talvikaudella Pukarinen pelailee myös sählyä, tänä kesänä pyöräilykin on alkanut innostaa
pnt. 2,70 89 PL (0,73/l) sis. pnt. GRILLISTÄ TAPOLAN KIPPARIN A.LE COQ PREMIUM ERÄ! TUORE OLVI Kuuma mustamakkara Costa Rica Kahvit 500 g Jättipihvi marinoitu tai maustamaton, Suomi, pakattu III-OLUT 0,33 l 18-pack Kirjolohi. Nuorisoseuralla heppaleiri Kallio, Milla Ojanen ja Joni Vehkamäki. 03 5512200 marko.samiola@k-market.com Meidät löydät myös facebookista www.facebook.com K-Market KIPPARI Toritie 53, 17800 Kuhmoinen Puh. Ensimmäinen leiri lähti maanantaina hyvin käyntiin: – Tosi kivasti on sujunut. Voimassa TO-LA 16.-18.6. Runkosarjan hännille jäi joukkue Leevi Liikonen, Tomi Katajainen ja Jossu Lehtinen. Voimassa TO-LA 16.-18.6. Suurena haaveena olisi suorittaa jonain päivänä ratsastuksenohjaajan tutkinto. Päijänteen rantahiekkakentällä viiden 3-henkisen joukkueen voimin. Yksittäin 1,19 plo (0,53 L) 9 90 (0,95 L) 2 99 (5,00 L) Saksalassa järjestettiin ensimmäistä kertaa vuosiin kaksi heppaleiriä. Voimassa TO-LA 16.-18.6. lee Suomi/Ruotsi, pakattu Limsat 0,95 l, Cola, Jaffa tai Lemon 5 95 KG 6 95 KG 11 90 KG 18-PACK 5 00 2 PKT (5,00/KG) 18 98 24-PACK (2,74/l) sis. pantin 0,20 Voimassa TO-LA 16.-18.6. pantin 0,20 Voimassa TO-LA 16.-18.6. Voimassa TO 3. Voimassa TO-LA 16.-18.6. pnt. Leirin ohjaajalla, Jaana Aartolla on pitkä kokemus hevosista: – Koko ikä on tullut harrastettua hevosten parissa. lee Suomi/Ruotsi, pakattu Limsat 0,95 l, Cola, Jaffa tai Lemon 5 95 KG 6 95 KG 11 90 KG 18-PACK 5 00 2 PKT (5,00/KG) 18 98 24-PACK (2,74/l) sis. Tällaisista leireistä saa myös hyvää kokemusta tuntien pidosta. pantit 0,90 Hartwall OLUET 0,568 L tlk sis. 2,70 89 PL (0,73/l) sis. Hyvä ja tasaväkinen ryhmä! Myös serkukset Aino ja Venla Ahonen olivat mukana leirillä. Voimassa TO 3. pantin 0,20 Voimassa TO-LA 16.-18.6. Ensimmäinen, maanantaina alkanut leiri oli tarkoitettu edistyneemmille ratsastajille, toinen vähemmän ratsastaneille. GRILLISTÄ TAPOLAN KIPPARIN A.LE COQ PREMIUM ERÄ! TUORE OLVI Kuuma mustamakkara Costa Rica Kahvit 500 g Jättipihvi marinoitu tai maustamaton, Suomi, pakattu III-OLUT 0,33 l 18-pack Kirjolohi. pantit 2,40 Pirkka KIVENNÄISVEDET JA VICHY 1,5 L kmp 24-packit sis. alkaen Voimassa elokuun loppuun Voimassa elokuun loppuun Voimassa elokuun loppuun LIHATISKILTÄ! NAUDAN PAISTIJAUHELIHA LIHATISKILTÄ! Marjalan tilan LUULLINEN GRILLIKARITSA LIHATISKILTÄ! Mattilan AITO SAUNAPALVIKINKKU siivutettuna GRILLISTÄ Tapolan KUUMA MUSTAMAKKARA Hartwall COOL GRAPE LONKERO 0,33 tlk 6-packit sis. Voimassa TO-LA 16.-18.6. 10 munkkia/ talous Voimassa TO 3. -LA 5.8. KG 10 96 (5,08 L) 12 90 (1,33 L) KG 2 00 2 PLO (0,40 L) Voimassa 5.6. -LA 5.8. 03 555 6061 kalle.uimonen@k-market.com Tervetuloa paikalliseen ruokakauppaan! Tarjoukset voimassa 16.-19.6.2016 ellei toisin mainita. 03 555 6061 kalle.uimonen@k-market.com Tervetuloa paikalliseen ruokakauppaan! Tarjoukset voimassa 16.-19.6.2016 ellei toisin mainita. -LA 5.8. Voimassa VAIN PE 4.8. pnt. -LA 5.8. GRILLISTÄ TAPOLAN KIPPARIN A.LE COQ PREMIUM ERÄ! TUORE OLVI Kuuma mustamakkara Costa Rica Kahvit 500 g Jättipihvi marinoitu tai maustamaton, Suomi, pakattu III-OLUT 0,33 l 18-pack Kirjolohi. lee Suomi/Ruotsi, pakattu Limsat 0,95 l, Cola, Jaffa tai Lemon 5 95 KG 6 95 KG 11 90 KG 18-PACK 5 00 2 PKT (5,00/KG) 18 98 24-PACK (2,74/l) sis. Voimassa TO 3. 12 95 KG HÄTÄLÄ LOHIFILEE pakattu, Norja 79 KG VARHAISKAALI 25 KPL Sinuhen HILLOMUNKIT 60 g, raj. Finaali oli tiukkaa vääntöä viime vuoden mestareiden ja Kallio-OjanenVehkamäki –tiimin kesken. 8 n:o 31 Torstaina 3.8.2017 Lentopallon piitsiturnaus pelattiin lauantaina 29.7. Tampereen piirin P13 Superliiga 31.7. 2,70 89 PL (0,73/l) sis. Neljäs runkosarjassa oli Team Laakeri, jossa pelasivat Vesa Rantanen, Juho Aaltonen ja Jape Rouvala. -SU 6.8. lee Suomi/Ruotsi, pakattu Limsat 0,95 l, Cola, Jaffa tai Lemon 5 95 KG 6 95 KG 11 90 KG 18-PACK 5 00 2 PKT (5,00/KG) 18 98 24-PACK (2,74/l) sis. 2 PKT UUDET AUKIOLOAJAT! Palvelemme kesäaikaan: Ma-Pe 7-21 La 7-21 Su 10-19 Kippari Meidät löydät myös facebookista www.facebook.com K-Market KIPPARI Toritie 53, 17800 Kuhmoinen Puh. – On hauska opettaa nuorempia. Aarto on kouluttautunut kolmoistutkinnolla hevostenhoitajaksi ja tällä hetkellä hän opiskelee kengittäjäksi. -LA 5.8. Tytöt kertovat hevosten olevan mukavaa ajanvietettä. Voimassa TO-LA 16.-18.6. PadY LeKi 61 Padasjoen tekonurmella.. Meidät löydät myös facebookista www.facebook.com K-Market KIPPARI Toritie 53, 17800 Kuhmoinen Puh. Voimassa TO-LA 16.-18.6. Pronssimitalit ripustettiin trion Sandholm, Ounila, Salo kaulaan, sillä Team Laakeri hävisi puhtaasti 2-0 (15-3, 15-5). pantit 2,40 Hartwall JAFFA APPELSIINI 0,33 L 24-packit sis. 03 555 6061 kalle.uimonen@k-market.com Tervetuloa paikalliseen ruokakauppaan! Tarjoukset voimassa 16.-19.6.2016 ellei toisin mainita. Voimassa TO 3. 2 PKT UUDET AUKIOLOAJAT! Palvelemme kesäaikaan: Ma-Pe 7-21 La 7-21 Su 10-19 Kippari Voimassa TO 3. 2 PKT UUDET AUKIOLOAJAT! Palvelemme kesäaikaan: Ma-Pe 7-21 La 7-21 Su 10-19 Kippari Avoinna: ma-pe 7-21, la 7-20, su 10-19 K-market RUOKAPATA Kauppatie 1, Padasjoki Puh. 2,70 89 PL (0,73/l) sis. Padasjoen Nuorisoseuran järjestämän leirin yhtenä tarkoituksena on ylläpitää hevostoimintaa PadasYkkösleiriläiset ja gotlanninrusstamma Stella Tuliharja, joka palkittiin sunnuntai na Kansallisessa Poninäyttelyssä Ypäjällä ykköspalkinnolla. pantin 0,20 Voimassa TO-LA 16.-18.6. 2 PKT UUDET AUKIOLOAJAT! Palvelemme kesäaikaan: Ma-Pe 7-21 La 7-21 Su 10-19 Kippari Meidät löydät myös facebookista www.facebook.com K-Market KIPPARI Toritie 53, 17800 Kuhmoinen Puh. maastossa ratsastamista, esteiden hyppimistä ja leirikisat. Heppaleiri aiotaan järjestää seuraavanakin vuonna. pantin 0,15 Hartwall Novelle tai Citronelle KIVENNÄISVESI 0,33 L kmp 24-packit sis. Voimassa TO-LA 16.-18.6. Runkosarjan voittivat viime vuoden mestarit Hannu Leppäjärvi, Lauri Ahonen ja Petteri Lahtinen, toiseksi tuli joukkue Janne Sandholm, Miikka Ounila ja Vexi Salo, kolmanneksi Topias Piitsimestari vaihtui Joni Vehkamäki, Milla Ojanen ja Topias Kallio ovat Piitsi turnauksen mestarit vuosimallia 2017. joella. GRILLISTÄ TAPOLAN KIPPARIN A.LE COQ PREMIUM ERÄ! TUORE OLVI Kuuma mustamakkara Costa Rica Kahvit 500 g Jättipihvi marinoitu tai maustamaton, Suomi, pakattu III-OLUT 0,33 l 18-pack Kirjolohi. -LA 5.8. tallihommia, teoriatunti ja kouluratsastusta. lee Suomi/Ruotsi, pakattu Limsat 0,95 l, Cola, Jaffa tai Lemon 5 95 KG 6 95 KG 11 90 KG 18-PACK 5 00 2 PKT (5,00/KG) 18 98 24-PACK (2,74/l) sis. Välierissä viime vuoden mestarit voitti Team Laakerin 2-0 (15-12, 15-8) ja Topiaksen joukkue voitti Janne Sandholmin porukan 2-0 (18-16, 15-8). 2 PKT UUDET AUKIOLOAJAT! Palvelemme kesäaikaan: Ma-Pe 7-21 La 7-21 Su 10-19 Kippari ELOKUUN ALKUUN EDULLISESTI LÄHIKAUPASTA! KG Meidät löydät myös facebookista www.facebook.com K-Market KIPPARI Toritie 53, 17800 Kuhmoinen Puh. pnt. alkaen Voimassa 5.6. Lopulta mestaruus vaihtui erin 2-1 (15-9, 11-15, 17-15). 2,70 89 PL (0,73/l) sis. Voimassa TO-LA 16.-18.6. Molemmilla on jo useamman vuoden kokemus hevosista. Voimassa TO-LA 16.-18.6. Ensimmäiseen leiripäivään kuului mm. pantin 0,20 Voimassa TO-LA 16.-18.6. Ensimmäisenä päivänä ohjelmaan kuului kouluratsastusta ja myöhemmin viikolla on luvassa mm. pantit 0,80. 03 555 6061 kalle.uimonen@k-market.com Tervetuloa paikalliseen ruokakauppaan! Tarjoukset voimassa 16.-19.6.2016 ellei toisin mainita. GRILLISTÄ TAPOLAN KIPPARIN A.LE COQ PREMIUM ERÄ! TUORE OLVI Kuuma mustamakkara Costa Rica Kahvit 500 g Jättipihvi marinoitu tai maustamaton, Suomi, pakattu III-OLUT 0,33 l 18-pack Kirjolohi. 03 555 6061 kalle.uimonen@k-market.com Tervetuloa paikalliseen ruokakauppaan! Tarjoukset voimassa 16.-19.6.2016 ellei toisin mainita. – Hevonen on kuin ystävä, tarkentaa Venla. ERÄ! ERÄ! (4,17 kg) (3,99 kg) 9 99 KG 9 95 KG 7 99 KG 12 95 KG LIHATISKILTÄ! Lihamestarin PORSAAN ULKOFILEELEIKKEET myös marinoituna 6 90 KG Voimassa TO 3