Ilvesjahtiin lähdetään kaikissa etelähämäläiskunnissa.
Suomen riistakeskus on
myöntänyt Etelä-Hämeen
ilveksen kannanhoidolliset
poikkeusluvat 1.12. Ongelmat ovat
kuitenkin jatkuneet, kun vanha telkkari on kuskattu romulavalle ja kaupasta hankittu tilalla upouusi laite.
Teleoperaattorit ja antenniTV-verkosta vastaava Digita ovat avanneet Taajuustalkoot.fi-verkkopalvelun, joka
neuvoo ja auttaa mahdollisten TV-kuvan ongelmatilanteiden kanssa.
Padasjoelle kaksi ilveslupaa
Padasjoelle saatiin tänä
vuonna kaksi ilveksen pyyntilupaa. alkavalle metsästyskaudelle. IKKUNA-APAJA
Valmistamme
ikkunat ja ovet
toiveidesi mukaan
Ota yhteyttä:
0400 846 423
ikkuna-apaja@phnet.fi
www.ikkuna-apaja.fi
N:o 44
Torstaina 30.10.2014
padasjokelainen paikallislehti
Operaattori maksaa häiriösuotimen antenniin
Pätkivä televisiokuva
voi johtua 4G-lähettimistä
Nopeita langattomia nettiyhteyksiä tarjoavien 4G-palveluiden saapuminen alueelle ei tuo aina tullessaan pelkkää hyvää.
Kesän aikana Padasjoen
kirkonkylälle Koiravuoreen
asennetut 4G-lähettimet ovat
aiheuttaneet osassa talouksia
häiriöitä tv-lähetyksiin. Koko maan ilveskantaarvio oli noin 2 800 eläintä.
Etelä-Hämeessä ilvesten
pihahavaintoja tehtiin talven
2013-2014 aikana noin 350
kpl. Poikkeuslupien kohdentamisessa on painotettu ilvestiheimpiä alueita Etelä-Hämeen länsiosissa ja keskialueella. 4G-verkkoa rakennetaan aikaisemmin televisiokäytössä olleelle 800 MHz:n
taajuusalueelle.
- Ongelma on maanlaajuinen, mutta operaattorit eivät
ole siitä valitettavasti kovin
näkyvästi tiedottaneet, kertoo
antenniasentaja Pekka Tervala Kuhmoisista.
4G-lähetin aiheuttaa ongelmia televisiokuvaan joissakin 1-2 kilometrin säteellä siitä sijaitsevissa antennitalouksissa.
- Mahdolliset häiriöt riippuvat käytössä olevasta antennijärjestelmästä ja rakennuksen
sijainnista lähettimeen nähden. Mikäli häiriön syy todetaan 4G-lähettimestä johtuvaksi, maksaa 4G-operaattori laitteen.
- Asia on hyvin helppo todeta paikan päällä mittarin
avulla, kertoo Tervala.
Telkkari roskalavalle
- Operaattori kustantaa häiriösuotimen ja sen asennuksen antenniin, mikäli tv-lähetyksen häiriöiden todetaan
johtuvan 4G-lähettimestä, kertoo antenniasentaja Pekka Tervala.
Hän törmäsi 4G-lähetinten
aiheuttamiin ongelmiin jo keväällä Kuhmoisissa, jolloin
sinne asennettiin ensimmäiset laitteet.
- Puhelin alkoi piristä, kun
yhtäkkiä kaikissa kirkonkylän kerrostaloasunnoissa ja
puolessa omakotitaloista televisiovastaanottimet olivat
pimeänä. On mahdollista, että kahdesta vierekkäisestä taloudesta toisessa on ongelmia televisiokuvassa, toisessa ei.
Häiriöt voivat olla kuvan
pikselöitymistä tai pahimmillaan koko ruutu voi pimentyä.
Ongelmia saattaa ilmetä vain
osassa tv-kanavia.
Pulmaan on kuitenkin olemassa helppo, ja vieläpä
asiakkaalle ilmainen ratkaisu: antenniin ja vahvistimen
väliin asennettava häiriösuo-
din. Kunnanhallitus
pyysi nykyistä operaattoria
Padasrannat Oy:tä ilmoittamaan alun perin 10.10. helmikuuta.
Irtonumero 1,80 ?
Hirvikolari
Kauratteella
Aikuinen naarashirvi sai
surmansa juostuaan auton
eteen Kauratteella valtatie
24:lla sunnuntaina iltapäivällä. mennessä jatkaako se satamassa
optiovuodet 2015-2016 uusin vuokraehdoin.
Hallituksen puheenjohtaja
Janne Sandholm on kuitenkin toimittanut kunnanhallitukselle vastauksen, jossa todetaan, että vuokrasopimuksessa ei ole määritelty aikaa, mihin mennessä ilmoitus option käytöstä tulee antaa.
Laki liikehuoneiston vuokrasta asettaa irtisanomisajak-
si 1 kk vuokralaisen osalta.
Näin ollen Padasrannat Oy
katsoo, että option käytöstä on ilmoitettava viimeistään 30.11.
Padasrannat katsoo lisäksi, että koska sopimuksessa
ei ole mainintaa korvaavasta tai uudesta vuokravakuudesta optiovuosille, ei vuokranantaja voi sitä edellyttää.
Kunnanhallitus vaatii yrittäjältä optiovuosiksi 20 000 euron pankkitakausta tai vastaavansuuruista talletustodistusta.
Satamatyöryhmä pyrkii
neuvottelemaan Janne Sandholmin kanssa neuvottelun
ennen seuraavaa kunnanhallituksen kokousta.. Sysmä on toiminut isäntäkuntana ja sen osuus kirjastonjohdon kustannuksista on ollut
40 % ja Asikkalan sekä Padasjoen osuus 30 %.
Sekä edellinen että nykyinen kirjastonjohtaja ovat tuoneet esiin, että yhteistyö nykymallissa ei ole toimivaa
ja ettei johtajaresurssi riitä.
Asikkalan kunnanhallitus on
jo päättänyt osaltaan irtisanoa nykyisen kirjastoyhteistyötä koskevan sopimuksen
ja antanut sivistyslautakunnalle täyttöluvan kirjastonjohtajan tehtävään.
Asikkalan kunnanhallitus
on lisäksi esittänyt Padasjoen
ja Sysmän kunnille tiedustelun niiden halukkuudesta yhteisen kirjastolaitoksen
perustamiseen. Mastossa on Elisan ja DNA:n 4Glähettimet. Ilveksen metsästysaika
päättyy 28. Metsästyksellä
pyritään myös turvaamaan
ilveskannan hoidon sosiaalinen kestävyys ja lisäämään
lajin ihmisarkuutta.
Ilveksestä on kehittynyt
maakuntaan varteenotettava riistaeläin, jonka metsäs-
tys vaatii erityisosaamista sekä metsästäjiltä, että metsästyskoirilta.
Myönnetyt poikkeusluvat
antavat mahdollisuuden ehkäistä tihentymäalueiden ilvesongelmia, sillä poikkeuslupapäätösten mukainen pyynti
tulee kohdistaa ensisijaisesti
vahinkoa aiheuttaviin ja asutuksen lähellä liikkuviin yksilöihin.
Lumipeitteellä on onnistumisen kannalta merkittävä
rooli tavoitteen onnistumisessa. En ollut osannut
tuolloin vielä edes varautua
ongelmaan suotimia hankkimalla.
Myös Padasjoella suot i
mia on asennettu muutamiin
talouksiin kirkonkylällä.
Tervalan mukaan tiedonpuute asiasta on aiheuttanut
joissakin talouksissa jopa sen,
että häiriön on uskottu johtuneen vanhasta televisiovastaanottimesta. Kunnanhallitus päätti pyytää sivistyslautakunnalta lausunnon kirjaston johtamisjärjestelmästä sekä mahdollisesta kolmen
kunnan yhteisestä kirjastolaitoksesta.
Tilanteen uudelleenar
viointi on ajankohtaista, sillä sekä Padasjoen että Asikkalan kirjastoissa on tapahtumassa henkilöstömuutoksia.
Padasjoella pitkäaikainen,
kirjaston toiminnan kannalta keskeinen kirjastovirkailija
on jäämässä eläkkeelle.
Padasrannat
pohtii vielä
optiovuosia
Padasjoen satamapalveluiden jatko selviää viimeistään marraskuun loppuun
mennessä. Naiskuljettaja oli maasturilla matkalla Kuhmoisten
suunnasta Padasjoelle päin,
kun hirvi loikkasi eteen.
Jykevätekoinen auto vaikutti osaltaan siihen, ettei kuski
loukkaantunut. Lupia haettiin kuudelle.
Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen arvion mukaan Padasjoella on kaksi ilvespentuetta ja aluetta sivuaa
kolmen pentueen elinpiiri.
Yhtä pentuetta kohti lasketaan olevan noin 6 yli vuoden
ikäistä ilvestä alueella, joten
Padasjoella elää tällä hetkellä ainakin 12 ilvestä.
RKTL:n arvio perustuu
pääosin metsästäjien tekemiin maastohavaintoihin, jotka kirjataan petoyhdyshenkilön toimesta suurpetojen
TASSU-havainnointijärjestelmään.
Vuoden aikana Padasjoelta on kertynyt yhteensä 156
ilveshavaintoa, niistä pentu-
ehavaintoja on 34 ja pihahavaintoja 28. Myös poikkeuslupahakemuksista käy ilmi ilveksen toisinaan osoittama peloton käyttäytyminen ihmistä kohtaan.
Kannanhoidollisen pyynnin tavoitteena on pysäyttää
ilveskannan kasvu tihentymäalueilla ja vähentää näillä
alueilla ilveksen aiheuttamia
haittoja elinkeinoille ja riistataloudelle. Ilveksen aiheuttamia kotieläinvahinkoja ei
ole ollut.
Suomen riistakeskus myönsi Etelä-Hämeeseen 45 kannanhoidollista ilveksen poikkeuslupaa metsästyskaudelle
2014-2015. Ilman lumipeitettä on oikean ilvesyksilön valikoiva
metsästys hyvin vaikeaa.
Valikoivan metsästyksen
onnistumista on mahdollista
tehostaa myös lisäämällä metsästysseurojen välistä yhteistyötä. Autokin pääsi jatkamaan omin neuvoin,
vaikka kolhuja saikin.
Onnettomuus sattui Kalliojärven kohdalla iltapäivällä kolmen aikaan.
Padasjoelle,
Asikkalalle ja
Sysmälle yhteinen
kirjastolaitos?
Kunnanhallitus päätti maanantaina irtisanoa nykyisen
kirjastonjohtajayhteistyötä koskevan sopimuksen 6
kuukauden irtisanomisaikaa
noudattaen.
Padasjoen, Asikkalan ja
Sysmän kirjastoilla on ollut yhteinen kirjastonjohtaja
vuodesta 2009 lähtien. Riista -ja kalatalouden tutkimuslaitoksen lausunnon mukaan
maakunnassa on yhteensä
245-265 vuotta vanhempaa il-
vestä
Timo Setälän esitelmä Vääksyn
Majakkapaviljongilla ke 12. Su 2.11. mennessä.
Heppakerho
ke 5.11. Tänä päivänä en
tuo sinulle kukkasia, vaan
jätän lyhyen tiedoksiannon:
on se sentään kiva, että sinunlaisesi ihminen on olemassa. T: 3+1.
Sydämelliset onnittelut
30.10. päältä. Ympäristön
nälkä ja puute koskettivat nuorta miestä kovalla kouralla.
Juutalaiselle ei voinut olla nöyryyttävämpää kuin joutua
sikopaimeneksi, mutta sikojenkaan ruokaa ei hänelle annettu. Muistetaan vuoden aikana kuolleita
seurakunnan jäseniä.
Su 2.11. Palstalla ei julkaista virallisia ilmoituksia sääntömääräisistä kokouksista, maksullisista tilaisuuksista eikä kaikille avoimista yleisötilaisuuksista. Vaikka pyyntö oli vastoin hyviä tapoja ja suorastaan julkea, isä suostui siihen.
?Jo muutaman päivän päästä nuorempi kokosi kaikki varansa ja lähti kauas vieraille maille. klo 16.
25.11. 90-vuotiaalle äidille! T. Ehkä kuuluisin niistä on tuhlaajapoika-kertomus,
joka löytyy Luukkaan evankeliumista 15:11-24. Puhujina Heikki Purtanen ja Seppo
Karhu. 31.10. 0400
718290. Isä järjesti juhlat, koska
elämä oli voittanut ja kadonnut löytynyt. klo 10.
21.11. Uskonpuhdistuksen muistopäivä
klo 10 Messu kirkossa, Mattila, Nurmi
Nuori seurakunta
Pe 31.10. Kuvassa pikku-Peppiina isoveli Oliverin
(4 v.) kanssa.
Suloinen pieni poikamme syntyi 30.7.2014 ja
sai kasteessa 5.10.2014
nimen Konsta Aleksis.
Kummeiksi lupautuivat
Mari Helminen, Jarmo
Kokkola sekä Kati ja Timo Komulainen. klo 19 Nuortenilta Nuorkkarilla
Kesän 2015 rippikouluun ilm. klo 19
Palotalolla. Maaliskuussa matmähoitoa käyttäville se- ka Tsekkeihin Marienkä lisätietoa haluaville to burgin kylpyläkaupunkiin.
6.11. Syyskokous ke 5.11. Ilo oli jo kaikonnut. Heikki p. T. Jeesus puki usein puheensa vertauksen
muotoon. ?Minun poikani oli kuollut, mutta heräsi eloon, hän oli
kadoksissa, mutta nyt hän on löytynyt.. Siellä on sentään yllin kyllin ruokaa, ?mutta minä näännyn täällä nälkään.?
?Silloin poika meni itseensä.. Jumalanpalvelus ja
HPE kirkossa, kirkkokahvi Rukoushuoneella ja seurat klo
16 Rukoushuoneella. klo 18-20 Invakes- Kaikista lisätiedot ja ilm.
kus, Hämeenkatu 26 A, Anneli 0500 717979 tai
3 krs. klo
13. Kaverit menivät menojaan. www.padasjoenyritys.fi/hiihto
Haudattujen määrä on selvästi pienempi kuin viime
vuonna, jolloin kynttilöitä paloi alttarikaiteella lopulta 70.
Pyhäinpäivänä on perinteisesti viety kynttilöitä myös hautausmaalle.
Paljon onnea 2-vuotiaalle
Eerolle. Salme ja Liisa perheineen ja lastenlapset.
Onnea Liisalle ja pirteää
mieltä. Ota minut palkkalaistesi joukkoon.. näyjoki syyskotökseen klo 13. Tiedot mieluiten sähköpostilla.
Padasjoen lasten taidenäyttely 6.10. klo 11 Ehtoollisjuhla, Pauli Rahkonen ja
Arto Ojala
Ke 5.11. P:joelta
4.11. Kaikki sydämellisesti tervetuloa.
KUULUTUS SEURAKUNTAVAALEISTA
Padasjoen seurakunnassa toimitetaan 9.11.2014 seurakunta
vaalit, joissa valitaan vuoden 2015 alusta alkavaksi nelivuotiskaudeksi 15 jäsentä kirkkovaltuustoon.
Vaalit aloitetaan Padasjoen kirkossa 9.11.2014 kello
11.00.
Äänioikeutettu, 15.8.2014 tämän seurakunnan läsnä olevaksi merkitty ja 16 vuotta viimeistään 9.11.2014 täyttävä
seurakunnan jäsen saa äänestää seuraavissa seurakunnan
äänestyspaikoissa.
Äänestyspaikat ja -ajat ovat seuraavat:
Padasjoen kirkko, osoite Kellosalmentie 13, 9.11.2014
kello 11.00?20.00.
Seurakuntavaalista ja äänestyspaikoista löytyy tietoa myös
seurakunnan kotisivuilta osoitteesta www.padasjoenseurakunta.fi sekä osoitteesta seurakuntavaalit.fi.
Padasjoki 1.10.2014
Padasjoen seurakunnan vaalilautakunnan puolesta
Puheenjohtaja Heikki Pastila
Iloisia perhetapahtumia
Vauvaraha
Peppiinalle
Kirkonkylän kyläyhdistys
on luovuttanut vauvarahan
15.5. Esikoislestadiolaisten kirkkopyhä, kirkkokahvi
Rukoushuoneella
Ti 4.11.
klo 11?13 Arkilounas srk.kodilla. Hallitus klo 17.
Lahden seudun varhaiseläLähimmäistupa torstaikeläiset LASsin klo 10-14 SP. Pelastaakseen elämänsä
hän oli valmis täyskäännökseen. Hallitus klo
18.30.
Hälytysosaston
harjoitukset tiistaisin klo 18.
Joulunavaus
myyjäiset
29.11. syyskokous
himmäistupaa 6.11.
Ristinkirkon auditoriossa
alk. klo 17 Isoskoulutus Nuorkkarilla
Pe 31.10. Siellä hän tuhlasi koko
omaisuutensa viettäen holtitonta elämää.. klo 19 Rukousilta, Ilpo Kivinen
Tervetuloa!
45 kynttilää pyhäinpäivänä
Pyhäinpäivänä luetaan jälleen vuoden aikana Padasjoel
le haudattujen nimet kirkossa.
Iltamessussa sytytetään tänä
vuonna yhteensä 45 kynttilää
vainajien muistoksi; heistä 10
on ulkopaikkakuntalaisia.
Onnittelut
Lämpimät onnittelut Aunelle! Ruskea on ranta kaislikon, taivas harmaa. Usko syntyy siitä, kun Isä armahtaa lapsensa ilman ehtoja!
Seppo Vänskä
PS/Ajankuva. P:joelta klo
valmisteita ja/tai yhdistel- 10.45. klo 12 ja klo 17,
nuortenilta seurojen jälkeen. Jyväskylän kaupunginteLahden Kilpirauhasyh- atterissa ?Lainahöyhedistyksen vertaistuki- net. Mikään ei saanut pidätellä, kun poika otti ilon irti elämästä alkoholin ja naisten kanssa.
Nuoren miehen itsekeskeinen maailmankuva kuitenkin
särkyi, kun elämän karuus hiipi hänenkin elämäänsä. - 14.11.
Pikantissa Keskustie 16.
MLL:n perhekerho tiistaisin
9.30-11.30 Palotalolla. Sataa,
syksy on. Pyhäinpäivä
klo 10 Messu kirkossa, Hätinen, Mattila, Nurmi,
Kirkkokuoro
klo 18 Pyhäinpäivän iltakirkko, Hätinen, Nurmi,
Perinnekuoro. 2
Torstaina 30.10.2014
n:o 44
Padasjoen seurakunta
www.evl.fi/srk/padasjoki
Puh 5527200
Avioliittoon vihitty: Vesa Sakari Myötyri ja
Heidi Susanne Boman
Kuollut: Urpo Elias Ojala 91 v.
To 30.10.
klo 14 Auttoisten diakonian ja SPR:n vierailu
Visapuistoon
La 1.11. Muutama paikka. Sepä hilpeää on
eikä suru suunnaton, iloiten
laulellaan. R&M.
Valtavasti onnea Raija! On
hanselvää se vaan, että me
vanhetaan. linnaan. Sen jälkous Helmikeen ruokailu Ravintola
pankkilla pe
Seiskassa Suomen Kasarmilla. 11. Nuorempi pojista ei jaksanut odottaa, vaan halusi saada osuutensa
isän omaisuudesta etukäteen. sunnuntai helluntaista
klo 10 Messu kirkossa, Mattila, saarna Heikki Purtanen,
Nurmi. päivämatka Talklo 18-19.30 10-salissa. EnnakVapaaehtoistoimijoiden kotilaus ja bussi mukatapaaminen Visapuistos- na. Pojalla oli tarve
itsenäistyä ja päästä kiinni omaan elämään. Tarvitaanko uskonnon opetusta?. klo 10 kahvituksella.
Tikan sarjakisat to 23.10. tanssi- ja viihderisteily Upealla GracelRiinan zumba ti 28.10. Padasjoelta klo
7.45, paluu illalla. En ole enää sen arvoinen, että minua kutsutaan pojaksesi. 0400 528 749.
Kirkon
kylän kylä
y h d i s t y k
sen lenkki
sauna Kaunismäess ä
keskiviikkoisin klo 18.3020.30 naiset, 20.30-22
miehet.
Tuntematon Sotilas- kirja 60 v. Ehkä ruoho näytti siellä vihreämmältä. Päivän otsikoita: Teatterin järjestysmies pahoinpideltiin; Nuorimies surmattiin kerrostalossa; 15-vuotias raiskasi; Postinjakaja ryöstettiin.
Kun usko Jumalaan katoaa, menetetään myös lähimmäinen. virastoon
03 5527200.
Syyslähetysseurat esikoislestadiolaisten kirkonkylän rukoushuoneella pe 31.10. klo 17.30 Opistotalolla. Itseensä meneminen
tarkoitti parannuksen tekemistä ja kääntymistä pois entisestä elämäntavasta.
Varsinainen yllätys odotti, kun poika palasi ja isä tuli
häntä vastaan. klo 18 la 1.11. Varmaan hän
koki tiettyä ahdistusta isän kodissa. klo 19 Pappilanmäen klo 15.15, paluu seuraakoululla.
vana iltana. Ulkomaille, vieraaseen kulttuuriin
asti. Onnea tulee mäen
päältä.
Lämpimät kiitokset
teille kaikille,
jotka muistitte minua
syntymäpäivänäni
Airi
Halmeen emännälle runsaat onnentoivotukset täältä
?vuoren. Umpikujassa yksin ollessaan isän koti palasi pojan
mieleen. 26.11. viim. 25.sa pe 7.11. kirkonkylälle syntyneelle Jutta Ilmosen ja Martti Salosen tyttärelle. Rape.
Seurapalsta
Maksuton seurapalsta on tarkoitettu yhdistysten toiminnasta tiedottamiseen. EI lä- VEL 11.11. klo 9 alkaen. Jeesuksen vertauksen pääroolissa ei ole tuhlaripoika, vaan rakastava Taivaan Isä. ystävät K-vuoresta.
Sanomaa sinulle
Täyskäännös. SaksaPadasjoen
lassa klo 17.15osaston
18.30.
syyskokous
to 6.11. Lahti.
kotisivut: lasvel.fi
Hiihtokauden
avausretki
Jäminhiihtoputkeen la 1.11.
Lähtö klo 8 MH. Mutta miksi piti ottaa
niin paljon etäisyyttä. T. maailmankuulu mutapaaminen eläinperäis- siikkikomedia. Ilm. Marjutille 14.11. 21. Ilm. Poika muisteli vuorosanojaan, mutta isälle kohtaaminen merkitsi pitkäaikaisen toiveen toteutumista. Jäsenet
voivat varata myyntipöydän Eevalta sekä lisätietoja p. Kai varsinainen syy oli kuitenkin halu saada irrotella, päästä irti ahdistavasta kodin ilmapiiristä ja kokea vapautta uusien kavereiden seurassa. Ruoka 4 ?, ei ilm.
etukäteen
klo 12 Eläkeläisten päivätoiminnan hartaus Visapuistossa
Ke 5.11.
klo 12?13 Hetki rukoukselle kirkossa
To 6.11.
klo 18.30 Maakesken seurakuntailta Kaunistolla,
Ilomäenpolku 8
Su 9.11. Onnelliset vanhemmat Mira ja
Antti Kortelahti sekä isoveli Kaarlo.
En juhli
Sydämelliset kiitokset
osanotosta suruumme
isämme poismenon
johdosta.
Urpo Ojalan omaiset
merkkipäivääni
Kaarina
Hännikäinen
Padasjoen VPK kiittää
90/40-juhlaviikonloppuun osallistuneita
isäntäperheitä, lahjoittajia ja jäsenistöä.
HELLUNTAISEURAKUNTA
Su 2.11. Veteraan ien
Teatterimatka vesijumppa tiistaisin klo
H ä m e e n l i n - 13.30 uimahallilla.
naan ?OnnenMTK Padas
numerot. Sylin täydeltä onnea Marjut. Tv. Ei yhtään moitteen sanaa kaiken tuhlanneelle. kotiväki
Naapurin Markulle onneksi
olkohon: taas se tapahtuu.
Vasen naapuri.
Onnea sinulle syntymäpäiväsankari. ja la Tukoholmaan. Poika tajusi, että hän oli rikkonut taivaan Isää ja omaa isää vastaan eikä ansainnut syntiensä
tähden enää pojan nimeä tai asemaa. 29.11. T. Hän suunnitteli vuorosanatkin isänsä kohtaamiseen: ?Isä, minä olen tehnyt syntiä
taivasta vastaan ja sinua vastaan
palkitaan
Kuhmoinen
ostaa
rakennusvalvontaa
Padasjoelta
Kunnanhallitus hyväksyi
maanantaina sopimuksen,
jolla Kuhmoinen ostaa rakennusvalvonnan palveluja
Padasjoelta yhtenä päivänä
viikossa ajalla 3.11.201431.5.2015.
Kuhmoisten kunnan rakennusmestari on irtisanoutunut samalla päivämäärällä kunnan teknisen
johtajan kanssa, ja molemmat hoitavat työtehtäviään
enää joitakin viikkoja.
Kuhmoinen ostaa Padasjoelta rakennusvalvontaa
kunnes uudet viranhaltijat on rekrytoitu.
Padasjoen rakennustarkastaja Lauri Pasanen on
todennut palvelujen myynnin olevan mahdollista talvikaudella, jolloin rakennusvalvonnassa on hiljaisin aika.
Kuhmoinen maksaa sopimusajalla 20 % rakennustarkastajan palkasta ja
henkilöstökustannuksista
sekä puhelinkuluista sekä
matkakustannukset kunnanvirastojen välillä.
Vuodeosaston ja asumispalveluiden
pomot vaihtoivat työtehtäviä
Terveysaseman vuodeosastolla tapahtui maanantaiaamuna vahdinvaihdos, kun osastonhoitaja Mikko Toivonen
luovutti osaston avaimet ja
työpuhelimensa sim-kortin
Seija Härmälle. Voimassa on
sopimus Inkerin kirkon Kelton vanhusten palvelukeskuksen tukemisesta.
SLS on muuttanut nimikkosopimusjärjestelmää siten,
että kaikki kannatuskohteet
kirjataan yhteen sopimukseen,
jossa nimetään kohteet, niihin
kohdennettava raha sekä ta
loudellisen tuen kokonaistavoite. Rakennuksen vesikate
ja yläpohja ovat kunnossa,
sanoo Rantanen.
Mylly-Mäkelään
ranta-asemakaava
Kunnanhallitus päätti
maanantaina, että kunnan
Kaukelassa Myllyjärven
rannalla omistamalle Mylly-Mäkelän tilalle ryhdytään laatimaan ranta-asema
kaavaa.
Tila on kooltaan noin
21 hehtaaria. Jatkossakin yhteistyö on helppoa,
sillä työpöydät sijaitsevat samassa rakennuksessa. Viime vuonna leirikeskuksen aiheuttamat kulut olivat noin 34 000
euroa ja tuotot 26 000. Ennen kunnostustyöhön ryhtymistä on
määriteltävä rakennuksen
käyttötarkoitus.
- LVIS-työt pitää uusia
mahdollisesti kokonaan, samoin kuin välipohja ja pinnat. Siivouksia on hoidettu toistaiseksi hautausmaalla olevien kesätyöntekijöiden toimesta, mutta jo pian
siivoukset hoidetaan muulla tavoin.
Talouspäällikön laskelmien
mukaan emännän tehtävien
ulkoistaminen maksaisi seurakunnalle noin 10 000 euroa vuodessa. Koko kirkon
keskimääräinen yhden hautauksen omakustannushinta on noin 2 155 euroa: koko
maassakin summa on alentunut, sillä vuonna 2012 lukema oli 2 291.
Omien leirien ja kerhomaksujen osalta seurakunta haluaa
pysyttää maksut tämän vuoden tasolla, etteivät osanotto-
maksut muodostuisi kenellekään kynnykseksi osallistua
toimintaan.
Mustanlahdenkärjen vuok
rat un loma-asuntopaikan
vuokraajan lapsista yksi on
ilmaissut kiinnostuksensa lunastaa tontin, jonka vuokraaika päättyy kuluvan vuoden
lopussa. Sille ei saisi
kirkkohallituksen vahvistusta. Leirikeskuksen
myyminenkin on yksi vaihtoehto. Tilalle hän
sai Härmältä asumispalvelun
avaimet ja puhelimen.
- Työnkiertohan on yleistä nykyisin, mutta vasta hiljattain se tuli mahdolliseksi myös esimiestasolla. Kirkkohallituksen tavoitekeskiarvon mukaan hautaustoimen maksuilla tulisi kattaa hautaustoimen kuluista
25-30 %. Iltavuoron neljällä hoitajalla piti kiirettä saada
kaikki iltatoimet tehtyä.
Pihlajakodilla on 20 vuokrahuonetta ja 21 vakituista hoitajaa, Visapuiston 42 asiakasta hoitamassa on 31 hoitajaa.
Visapuiston C-talon remontti alkaa marraskuun alussa.
Rakennustyöt ja kaukolämpöverkkoon liittäminen eivät
aiheuta juurikaan muuta kuin
ylimääräistä trafiikkia pihaalueella, sillä talo on jo tyhjennetty asukkaista ja tavaroista. Jatkosopimus tehdään kahdeksi vuodeksi, jolloin alueen
tontteja on jo kenties mahdollista laittaa myyntiin.
Kalliojärven palstan puusto päätettiin myydä Päijät-Hämeen metsänhoitoyhdistyksen
laatiman yhteenvedon pohjalta Versowood Oy:lle.
Emännän toimi
toistaiseksi täyttämättä
Seurakunnan emännän toimi on ollut täyttämättä kesästä asti. Padas-
joen vuodeosastolla kaikki 30
paikkaa ovat täynnä, joukossa on kolme ulkokuntalaista.
Alaisia on 45 vakituista.
- Vaatii totuttelua oppia sisäistämään, että asumispalvelun asiakkaat eivät ole potilaita, vaan kotonaan asuvia
perusturvan vuokralaisia, tuu-
Lähetystyökohteeksi lasten turvakoti
ja naisten auttaminen kehitysmaissa
Seurakunnan perimiin maksuihin ja korvauksiin on tulossa 3-10 % korotuksia. Hautauksiin liittyviä maksuja korotettiin kuluvalle vuodelle 5 prosentilla ja muita maksuja 0-10
%. Talo on ollut käyttökiellossa marraskuusta 2012 lähtien.
Tekninen johtaja Seppo
Rantasen mukaan opistotalo
vaikuttaa tällä hetkellä kor-
jauskelpoiselta. Remontoimatta on keväällä enää D-talo, josta on tulossa samanlainen vuokratalo
kuin C:stä, sekä päärakennus,
johon on jo laajennussuunnitelmakin olemassa.
Padasjoella palveluasumistilanne on hyvä: jonossa on
vain 4-5 ykköskiireellisyysluokkaan kuuluvaa, kun monissa muissa alueen kunnissa paikkoja odottaa useampi
kymmenen henkilöä.
- Päällikönvaihdoksen takia mikään ei käytännössä
muutu asiakkaan eikä henkilökunnankaan kannalta. Padasjoen seurakunta on
vuonna 2013 tilittänyt lähetyskannatusta Lähetysseuralle 12 300 euroa.
Kirkkoneuvosto hyväksyi
uuden lähetystyön palvelusopimuksen. Varsinainen vuokramies ei jatka vuokrasopimusta, mutta jälkeläisillä on mahdollisuus tehdä määräaikainen
vuokrasopimus. Tilalla toimii
vuokrasopimuksella SFC
Mylly-Mäkelän karavaanarialue.. Vaihdoimme työtehtäviä päikseen
11 kuukauden ajaksi, kertoo
Härmä.
- Olemmekin Mikon kanssa
kiertäneet kohta kaikki muut
Padasjoen perusturvayksiköt Kevanmäkeä ja kotihoitoa myöten.
Tutun kollegan kanssa vaihdos sujui kivuttomasti. Padasjoella tämä
prosenttiosuus viime vuonna
oli noin 27 ja kuluvan vuoden kahdeksan ensimmäisen
kuukauden perusteella se on
nyt noin 25.
Yhden hautauksen omakustannushinta oli Padasjoen
seurakunnassa viime vuonna
keskimäärin 940 euroa, mikä
on 120 euroa vähemmän kuin
vuonna 2012. Suurimman osan vuotta leirikeskus on tyhjillään. Seurakunnan saamat ruokamaksut ulkopuolisten leireiltä olivat noin
55 900 euroa.
Mikäli ateria- ja kahvituspalvelut ulkoistetaan, pitää
ratkaista seurakunnan tilojen
käytöstä palvelun antajalta perittävät maksut ainakin ulkopuolisten tilaajien ollessa kyseessä. Toivonen muistaa 90-luvulta ajan, jolloin virallisesti 40-paikkaisella vuodeosastolla oli pahimmillaan
57 potilasta. Mielenkiintoisia aikoja toki elämme niin sote-uudistuksen kuin
Oiva-kuvionkin suhteen, voi
hyvinkin olla että sieltä kautta
muutoksia on tulossa.
Valokuituhanke
jäi pöydälle
Kunnanhallitus päätti Ilkka Mertsalmen esityksestä
jättää valokuituverkon käyttöönoton pöydälle lisäselvityksiä varten.
Äänestyksessä Tiina Aarto äänesti tyhjää, muut kunnanhallituksen jäsenet olivat Mertsalmen esityksen
kannalla.
Kunnanjohtajan esitys
oli, että valokuituverkko rakennettaisiin valmiiksi yhteistyössä Soneran kanssa
ja otettaisiin ensimmäisenä käyttöön Auttoisilla ja
Vesijaolla sekä Arrakosken
ja Kaukelan välillä, joihin
kunta on rakentanut runkolinjan ja osin asiakasyhteyksiä Elenia-verkkoyhtiön kaivutöiden yhteydessä.
Opistotalo
käyttökuntoon
Kunnanhallitus päätti
maanantaina, että opistotaloa kunnostetaan sen verran,
että kiinteistön käyttörajoitukset poistuvat. Kirkkoneuvosto pohti
vaihtoehtoehtoina myös määräaikaista, osa-aikaista emännän tointa sekä leirikeskuksen
vuokraamista yrittäjälle, jolta sitten ostettaisiin tarvittavat palvelut. Asiasta keskusteltiin
kokouksessa, mutta käsittelyä päätettiin jatkaa seuraavassa kokouksessa.
Padasjoen seurakunnan lähetystyö on kanavoitu nimikkosopimuksin Suomen Lähe-
tysseuran kautta. Samalla kannatustavoitteeksi määrättiin toistaiseksi 11 000 euroa.
Investointiohjelmassa on
perustettavaan krematorioosakeyhtiöön varattu 14 700
euroa, seurakuntakodin salin
pöytien ja tuolien uusimiseen
30 000 euroa ja Pappilan puhelinjärjestelmän uusimiseen
5 000 euroa. Toivonen tekee asumispalveluihin
liittyviä paperihommia ter
veysaseman uudisosan Pihlajakodissa, tosin toinen työpiste on vähän matkan päässä Visapuistossa.
- Suurin muutos tässä on
hyppy sosiaalihuoltolain alaisuudesta terveydenhuollon lai-
Seija Härmä ja Mikko Toivonen vaihtoivat tehtäviä päikseen vajaaksi vuodeksi.
tosyksikköön, arvioi 7 vuotta
sosiaalihuollon puolella esimiestehtävissä työskennellyt Härmä.
Toivonen on ollut osastonhoitajana vuodeosastolla kolme vuotta, niistä keskimmäisen hän toimi myös Asikkalan osastonhoitajana. Kiinteistöpuolella Mustanlahdenkärjen kaavahanke vie merkitsemisineen ja
tiestön rakentamisineen noin
35 000 euroa.
mii Toivonen.
Vuodeosaston paikkamäärä
on alentunut melkoisesti viime vuosina. Koska parhaillaan on menossa kaavan
ajantasaistaminen alueelle,
on kiinteistökaupan tekeminen tässä vaiheessa pois suljettu vaihtoehto. Palvelutyön johtokunta
on valinnut lähetystyön kohteiksi Kelton vanhusten palvelukeskuksen, Lasten turvakoti Dikonin Viipurissa sekä
Naisten ja tyttöjen oikeuksien
parantamisen kehitysmaissa,
aluksi erityisesti Tansaniassa. klo 21-1.30
Paras ?Halloweenpuku. Lisäksi kirkkoneuvosto esittää, että 1.1.2015 alkaen alettaisiin
periä laskutuskuluja 5,50 euroa per lasku.
Viimeksi maksuja on tarkistettu kuluvan vuoden talousarvion vahvistamisen yhteydessä vuosi sitten. MODETTI
HALLOWEENKARAOKE
Pe 31.10. Emäntä-vahtimestarin tehtäviä on hoidettu tilapäisjärjestelyin kutsumalla
eri henkilöitä tarvittaessa tuntipalkkaisesti tai vapaaehtois-
työnä
Hahjärvestä Lummeneeseen laskevaa ojaa kunnostettiin viime ja tänä kesänä osana OPET . Mikä on tulessa
tuhoutuneen teollisuuskiinteistön arvo. Myyntihuippu oli vuonna 2002, jolloin
omistajaa vaihtoi kahdeksan
omakotitaloa.
Nähtäväksi jää, miten pelastusalan säästötalkoot vaikuttavat käytännössä Padasjoella. Kirjastoauto
seisoo parkissa tallin edessä,
rajoittaen osaltaan harjoituksien pitämistä aseman pihalla, kirjoittaa Ara.
- Samaan aikaan saamme
kuulla, että Padasjoelta on
ambulanssimiehitys poistumassa yöajalta. Lisäksi uoma perattiin auki laskeutusaltaiden välillä noin 750
metrin matkalla ja pellon kohdalla parannettiin salaojitusta.
Kunnostuksia tehtiin yhteensä
noin 1,2 kilometrin matkalla.
Ennen toteutusta hankkeesta tehtiin vesilain mukainen
ojitusilmoitus Hämeen ELYkeskukseen.
150 metriä pitkällä ja kolme
metriä leveällä tulvatasanteella kasvatettiin ojan poikkileikkausta, jotta tulvavedelle olisi enemmän tilaa, eikä se pääsisi nousemaan pellolle. Putkimiehen töitä Lahdessa tehnyt Heistola muuttaa Padasjoelle ja alkaa tehdä Heinosen rakennuskohteissa putkihommia.
- Tarkoitus ei ole lähteä kilpailemaan muiden padasjokelaisten putkialan yrittäjien
kanssa, vaan laajentaa vain
omaa osaamista. Vuonna 2000 rivitaloasunnon keskimääräinen neliöhinta Padasjoella oli reilut 700 euroa.
Vuonna 2011 neliöhinnat oli-
vat kavunneet jo yli tuhannen euron.
Rivitaloasuntojen myyntihuippu 2000-luvulla on ollut
vuonna 2005, jolloin omistajaa vaihtoi 13 osaketta.
Myytyjen omakotitalojen
neliöhinnoista ei tilastossa ole
tietoa. Heinosen työtiimi
on rakentanut ja remontoinut
Padasjoella lukuisia kohteita,
mutta työprojekteja on myös
muualla maakunnassa.
Työtilanne on ainakin tällä hetkellä hyvä. 90-vuotias VPK tekee ensi kesänä
retken ystävyyspalokunnan
luo Saksaan Euroopan suurimmille pelastusalan messuille. Padasjoen VPK:lla
on aihetta juhlaan myös ensi
vuonna, sillä Palotalo täyttää 50 vuotta.
Syrjälän tulvatasanteesta luonnonmukaisen ojituksen mallikohde
Toritulle on valmistunut
luonnonmukaisen ojituksen
mallikohde. Luonnonmukaisessa menetelmässä toimenpiteitä suun-
niteltiin ja toteutettiin valikoituihin kohtiin eri puolille valuma-aluetta.
- Perinteinen kunnostus ei
tähän kohteeseen olisi sovel-
tunutkaan, sillä oja on pohjavesialueen reunalla ja sen varrella on myös suojeltu suoalue, mainitsee OPET-hankkeen projektipäällikkö Petra
Korkiakoski.
Elokuussa 2013 ja kesäkuussa 2014 Hahjärven laskuojaan kaivettiin tulvatasanne ja kaksi laskeutusallasta. Sivistystoimenjohtaja Juha Leppialhon tietojen mukaan Padasjoella ei ole aiemmin käytetty määräaikaista koulusta erottamista.
Veronkorotuspaine 3,2 %
Kaikki kunnat joutuvat
korottamaan veroja tai leikkaamaan menoja, jos ne eivät halua velkaantumisen
jatkuvan.
Uudessa Kuntalehdessä
on julkaistu kaikkien kuntien veropainelaskelmat,
jotka paljastavat, että monissa kunnissa on jopa 5-9
prosenttiyksikön veronkorotuspaine.
Padasjoella on painetta
nostaa kunnallisveroa 3,2
prosenttia, jollei mitään
muita toimenpiteitä tehdä talouden tasapainottamiseksi.
Asikkalassa paineprosentti on 1,8 ja Kuhmoisissa 4,7.
Heinosen rakennusTurvallisuudesta
yrityksellä nyt oma putkimies ei saisi säästää
Padasjoen Saneeraus- ja Rakennustyö Ky on uudistanut
organisaatiotaan ja laajentanut toimialaansa. Tallia ei
voi turvallisuussyistä käyttää, kun sen seinän on todettu kallistuneen. Hirvenmetsästykseen, talvikalastukseen
ja sahdintekoonkin riittää vapaa-ajalla puhtia:
- Töitä on niin, että ensi kesäkin on jo myyty.
Tilasto: asuntojen hinnat nousseet
Padasjoella kerrostaloasuntojen keskihinnat ovat nousseet 2000-luvulla YLE-uutisten keräämien tietojen mukaan. Ojitusten
luonnonmukainen peruskunnostus Hämeessä ?hanketta.
Ojan kunnossapito kuuluu 11
osakkaan ojitusyhteisölle.
Noin kolmen kilometrin
mittainen, alun perin 50-luvulla kaivettu oja oli ehtinyt kasvaa pahoin umpeen, ja tulvaaikoina vesi nousi sitä reunustaviin metsiin ja peltoalueil
le. Ojan
pohjaan ei koskettu, vaan se
jätettiin mutkittelevaksi alivesiuomaksi.
- Ojan virtaama pitää uoman
auki kuivanakin aikana, eikä
pohja pääse liettymään, jolloin
kunnossapidon ja uusintaperkauksen tarve vähenee, toteaa
Korkiakoski.
Pastila on jo todennut kunnostustoimien parantaneen
veden virtausta ojassa, mutta tulvatasanteiden toimivuus
selviäävasta ensi keväänä.
- Tänä kesänä salaojakaivot olivat ensimmäistä kertaa kuivia.
Alempana sijaitsevien laskeutusaltaiden tarkoituksena
on pysäyttää veden mukana
kulkevaa kiintoainetta ja siihen sitoutuneita ravinteita, ja
estää niiden pääsy alapuoliseen vesistöön.
Pastilan mukaan vesiensuojelu on tärkeä asia myös maanomistajille.
- Meillä kaikilla on mökkejä ja rantasaunoja järvien rannoilla ja haluamme niiden pysyvän puhtaina.
Myös ojitushankkeiden tukirahoitus kannustaa suosimaan
luonnonmukaista kunnostusta.
Kaikissa ojitushankkeissa tulee ottaa huomioon vesiensuojelu ja luonnon monimuotoisuuden säilyminen.Kun kunnostuksessa käytetään luonnonmukaisia menetelmiä, kuten tulvatasanteita, pohjapatoja, laskeutusaltaita ja kosteikkoja, on tuki korkeampi.. Sehän ei tarkoita sitä, etteivätkö ihmiset
sairastuisi tai loukkaantuisi
myös öisin, joten valtaosa
näistä yöajan keikoista ohjautuu naapurikuntien ambulanssien lisäksi myös meidän
pelastusyksikölle ensivastetehtävän muodossa.
- Keikkamäärät saattavat
kin olla kasvussa. Sääntöä
täydennetäänkin nyt tältä osin.
Asia tuli ajankohtaiseksi
oppilaan erottamistapauk
sen yhteydessä. Mikä on ihmisen kodin arvo?
- Eipä tullut ensi vuonnakaan öljyntorjuntavarastoa
paloasemalle Padasjoella.
Surullista luettavaa, etenkin
kun oli kyse hankkeesta, johon olisi Öljynsuojelurahastosta saanut avustusta, kritisoi Ara viimeviikkoista uutista teknisen lautakunnan
budjettisäästöistä.
- Tällä hetkellä varaston
puutteen takia joudumme
pitämään osaa kalustoamme
erillisessä varastossa kaukana paloasemasta. Ky:n rinnalle on perustettu Rakennustyö
V-M Heinonen Oy, jolla nimellä yritys jatkossa myös
markkinoi itseään.
Yritystä johtaa edelleen
sen perustaja Veli-Matti Heinonen. Padasjoen VPK:n puheenjohtaja Niko Ara kysyy
avoimessa facebook-kirjeessään, voiko turvallisuudesta
säästää. 2000-luvulla Padasjoella on tehty yhteensä 54 omakotitalokauppaa. 4
Torstaina 30.10.2014
n:o 44
Lautakunta
päättää
oppilaan
erottamisesta
Sivistysjohtaja on nimennyt viranhaltijapäätöksellä
sivistyslautakunnan toimielimeksi, joka päättää oppilaan määräaikaisesta erottamisesta koulusta.
Johtosäännössä ei ole
mainintaa siitä, kuka erottamisesta päättää. Työntekijämäärä kasvaa viiteen, kun vaimo Sirkka
Heinosen poika Mika Heistola, liittyy työyhteisöön. Kunnostuksen tavoitteena
on parantaa pellon ja metsän
kuivatusta.
- Viimeiset viisi vuotta vesi
on noussut joka kevät pellolle
pariksi kolmeksi viikoksi, mikä on viivästyttänyt kylvöjä,
kertoo ojitusyhteisön päätoimitsija Marko Pastila.
Vettyneet pellot ovat kelvanneet vain rehuviljan ja heinän
viljelyyn, kuusi hehtaaria peltoa on märkyyden vuoksi riistapeltona.
Perinteiseen tyyliin oja olisi kaivettu suoraksi, jyrkkä-
Ojitusyhteisön päätoimitsija Marko Pastila ja OPET-hankkeen projektipäällikkö Petra Korkiakoski esittelivät tiistaina tulvatasannetta ja muita Hahjärven laskuojaan tehtyjä kunnostustoimia hankkeen yhteistyökumppaneille ja lehdistölle.
reunaiseksi ja mahdollisimman syväksi mutaränniksi veden virtauksen parantamiseksi. Vuosituhannen vaihteessa myytyjen kerrostaloasuntojen keskimääräinen neliöhinta oli reilut 600 euroa, viime
vuonna tehdyissä kaupoissa
neliöhinta oli keskimäärin lähes 950 euroa.
Korkeimmillaan hinnat olivat vuonna 2007, jolloin vanhan kerrostaloasunnon neliö-
hinta oli toteutuneissa kaupoissa reilut tuhat euroa neliöltä.
Kerrostaloasuntojen kauppa on
ollut melko tasaista 2000-luvulla, vuosittain omistajaa on
vaihtanut 6-9 osaketta.
Myös rivitaloasuntojen hinnat ovat olleet nousujohteisia,
tosin viimeisiltä kahdelta vuodelta tiedot puuttuvat. Iv-alan töihin löytyy yhteistyökumppani Heinolasta, kertoo Heinonen.
Auttoisilla asuva Heinonen
on toiminut rakennusalan yrittäjänä jo 25 vuotta. Kesäisin pidämme tässä tallissa tätä trailerilla liikuteltavaa venettä, mikä tarkoittaa sitä että
miehistönkuljetusautomme
joutuu olemaan kesät taivasalla aseman pihassa.
Kirjastoauto
haitaksi pihalla
Ara on harmissaan myös
kirjastoauton epäasianmukaisesta säilytyksestä.
- Kirjastoauto on ollut pitkän aikaa ulkona tallistaan,
joka on samalla tontilla paloaseman kanssa. Tämähän
tietysti tarkoittaa viivettä hälytystehtäviin, joissa kyseistä kalustoa tarvitaan. Talvisin, kun trailerilla liikuteltavaa venettä ei tarvita, voimme pitää miehistönkuljetusautoamme kylmässä tallissa
paloaseman kupeessa. Sitä en-
Mika Heistola on aloittanut lokakuussa putkimiehenä
Rakennustyö V-M Heinonen Oy:llä.
nen hän sai alan työkokemusta
Rakennusliike Pakkasen palkkalistoilla. Mikä on ihmisen
hinta/arvo. Kuitenkin on muistettava, että
vpk:laiset ovat vapaaehtoisia ja lähtevät yöhälytykselle omista sängyistä normaalin työpäivän jatkoksi.
Ara jatkaa Padasjoen
VPK:n puheenjohtajana.
Perjantai-iltana pidetyssä
syyskokouksessa ainoa henkilövaihdos hallitukseen tuli, kun paikkakunnalta poismuuttaneen Turo Pääkkösen
tilalle valittiin Ari Rantanen.
Hallituksessa jatkavat Aleksi Mertsalmi, Ilkka Salonen
ja Timo Lehtonen.
Palokuntatoiminta jatkuu
toimintasuunnitelman mukaan Padasjoella
mennessä.
Mukana ovat tällä kertaa:
Nimipyyhe, Stailisisustus, Paperikeidas, Verhoilumarjukka, Laarin paja,
Päijänteen lukko ja mökkipalvelut, Padasjoen kunnan vapaa-aikatoimi,
Padasjoen 4H-yhdistys, Hieroja Katri Leppänen, Padasjoen Putkipojat,
Tornin kahvio ja Erikoishammasteknikko Paula Mertsalmi.. pekka.siljander(at)padasjoenputkipojat.fi
www.padasjoenputkipojat.fi
n
a
m
a
e
k
u
a
n
a
v
a
a
r
u
e
!
s
i
T
s
e
E
s
k
y
S
d
ö
y
K
h
ä
U
O
Käyt
J
AR
T
I
K
PON
KU
Seuraava liite ilmestyy 27.11.
Aineistot ma 24.11. Veloituksetta.
Olemme kiinnostuneet suunnittelemaan ja tarjoamaan myös suurten
kiinteistöjen maalämpöratkaisuja.
Haukkatie 34, 17500 Padasjoki
puh. 040 5543 882
email. Myymme ja asennamme kotimaisia
Oilon-maalämpöpumppuja avaimet käteen periaatteella.
Oletteko rakentamassa uutta tai saneeraamassa vanhaa lämmitysjärjestelmää?
Ottakaa yhteyttä ja tulemme tekemään suunnitelman, sekä arvion Oilonmaalämpöjärjestelmästä. Padasjoen Sanomat torstaina 30.10.2014
Kotimaiset
Oilon-maalämpöpumput
Hyödynnä talvietumme
nyt ja säästä jopa satoja
euroja!
- todellista säästöä lämmityskuluissa
- laadukas, luotettava ja energiatehokas
- suunniteltu suomalaisiin olosuhteisiin
- 5 vuoden takuu
Padasjoen Putkipojat Oy on ammattitaitoinen
maalämpöasennusliike
Tila- ja värisuunnittelu myös
yrityksille
Saat palvelumme myös
AVAIMET KÄTEEN
-periaatteella!
k
Huom! Avoinna ma-pe 10 - 17, la 10 - 13
Hu
SISUSTUSSUUNNITTELUA
Isälle
asiakaslähtöisesti
Ota yhteyttä!
StailiSisustus
Dorotea Kyytsönen
sisustussuunnittelija
p. 040 410 3361
stailisisustus@gmail.com
Hieroja
Katri Leppänen
p. 040-5624826
ma ja ti klo 10-14, ja tarpeen mukaan
WWW.IMOGEN.FI
VERHOILIJA ON
MUUTTANUT PADASJOELLE!
Noudamme kodistanne huonekalut
ja tuomme verhoiltuna takaisin
-ilmainen arviokäynti
-kotihuonekalut
-pintakäsittelyt
-mökkikalusteet
paikallinen tarjonta.
Keskustie 18, 17500 Padasjoki
p. He rahoittavat seurakunnan toiminnan.
SDP:n teemat seurakuntavaaleissa ovat: ?Kirkko avoin
kaikille - kirkko edustaa yhteisvastuuta osana yhteiskuntaa - kirkon toiminnat tärkeä osa elämäämme -lähimmäisten huolehtiminen?.
- Puoluetunnuksilla mennään vaaleihin, vaikka kirkollisissa työssä puoluepolitiikka ei suurta sijaa näyttelekään. WWW.BOOKY.FI
Tilaa nopeasti verkkokaupasta.
Hierontakulman tiloissa,
Keskustie 14, Padasjoki.
Muista ISÄÄ LAHJAKORTILLA!
VASTAANOTTO avoinna
p. Värisuunnittelu
. Kirkon on kannettava lähimmäisen tuskaa ja hätää, todetaan ohjelmassa.
- Kirkko on aikanaan tuonut tähän maahan sivistyksen ja kansanopetuksen. Varsinainen vaalipäivä on isänpäivä 9.11.
Vaaleihin ehdokkaita asettaneet ryhmät ovat miettineet vaaliteemojaan, jotkut ohjelmaksi asti. Vielä
maanantaiaamuna juuri
ennen äänestämään lähtemistä hän vielä kerran
kävi vaihtoehdot läpi.
- Lopulta ratkaisi ennen
kaikkea se, mitä mieltä
ehdokas on naispappeudesta.
Arrakoskelainen halusi äänestää ennakkoon hoitaakseen homman alta pois.
Äänestäminen oli hänelle selviö:
- Muuten ei ole oikeutta arvostella, jos ei itse yritä
vaikuttaa asioihin.
Armas Koivunen on tavannut äänestää kaikissa
seurakuntavaaleissa, niin tälläkin kertaa. Harkittua toiminnan
supistamista on jo tehtykin, kuten 80-prosenttiset
virat, todetaan kokoomuksesta.
- Pitäisi arvostaa ja jotenkin huomioida sitä hiljaista enemmistöä, joka ei juurikaan käy kirkossa,
mutta maksaa kirkollisveron. lämmin lähiyhteisö.
Ohjelmassa todetaan, että kotiseurakunnan rooli
yhteisöllisyyden rakentajana vahvistuu entisestään
yhteiskunnallisten rakennemuutosten keskellä:
- Seurakuntien tehtävänä on nähdä erityisesti lähimmäiset, jotka syystä tai toisesta ovat ajautuneet
seurakunnan ja muidenkin yhteisöjen reunalle tai
kokonaan ulkopuolelle. Edustus kirkkovaltuustoon on tavoitteena, summaa Padasjoen SDP:n vaalipäällikkö Ilpo Pylvänen.
Vaalitilaisuuksia demarit eivät järjestä, kuten ei uusi
tulokaskaan, Muutos2011.
Muutos11:lla ei varsinaista vaaliohjelmaa ole, mutta
sen motto näissä seurakuntavaaleissa on ?Seurakunnan jäsenten hyvinvoinnin parantaminen kokonaisvaltaisesti?.
- Hippusen erilaisia kantoja ehdokkaillamme on, mutta
kaikki tähtäävät tuohon kokonaisvaltaiseen hyvinvoinnin parantamiseen eri ikäryhmät huomioimalla, kertoo
Usko ihmisten muutokseen -vaaliasiamies Anita Saarinen.
Yhteinen seurakuntamme ?ehdokaslistan vaaliyhteyshenkilö kertoo, että heille on tärkeää säilyttää seurakunnan palvelut ja päätöksenteko lähellä:
- Tämä ei kuitenkaan tarkoita meille suppeaa sisäänpäin käpertymistä, vaan yhteistyömahdollisuuksien
ja tuoreiden ideoiden etsimistä ennakkoluulottomasti
myös kauempaa. Sisustussuunnittelu
. 050-3313210/Jukka Hanhinen
Verhoilu@verhoilumarjukka.com
www.verhoilumarjukka.fi
paikallinen tarjonta.
Jatka lukemista.
Jatka lukemista.
paikallinen tarjonta.
Ennakkoäänestys tällä viikolla
Parhaillaan on menossa seurakuntavaalien ennakkoäänestys. Keskusta jakoi painettuja vaaliohjelmalehtisiään viikko
sitten torstaina S-marketilla. Keskustan teemana
on Kotikirkko . Padasjoella voi äänensä käydä antamassa kirkkoherranvirastossa. yhteisen
seurakuntamme parhaaksi!
Jatka lukemista.
Kirsi Häme oli ensimmäisten joukossa äänestämässä Padasjoen kirkkoherranvirastolla maanantaiaamuna.
- Olen reissussa vaalipäivänä. Seurakuntien voimavarat on
keskustan mielestä suunnattava toimintaan ja näytettävä esimerkkiä byrokratian purkamisessa.
Padasjoen Kokoomus korostaa seurakuntavaaleissa perusarvoja: Koti, uskonto ja isänmaa. Kirkko kokoaa yhä
kansaa päivittäisessä toiminnassaan sekä juhla
pyhinä ja kansallisina merkkipäivinä etsimään yhteistä arvopohjaa paikallisella ja valtakunnallisella tasolla.
Ohjelman mukaan kirkon on oltava läsnä kaikkialla, missä ihmiset ovat. En ole tainnut aikaisemmin ennakkoon äänestääkään, en ainakaan
seurakuntavaaleissa, kertoo kaukelalainen.
Lähes aina äänestysvelvollisuutensa hoitanut Häme
löysi padasjokelaisehdokkaiden joukosta useam
mankin itselleen soveltuvan, mutta teki sitten ratkaisunsa persoonan perusteella.
- Ja yksi kriteeri oli saada uusia kasvoja kirkkovaltuustoon.
Kyllikki Martikainen käytti
ehdokasvalinnassaan apuna Padasjoen Sanomien
ehdokasesittelyä. Efektipinnat
ja erikoismaalaustyöt
. Entisen padasjokelaisen kotiseurakunta on Orivedellä.
- Sekä uskonto että talous vaikuttavat ehdokkaan valintaan,
kertoo kotipaikassaan Kellosalmentien varrella mökkeilevä
Koivunen.. Meitä ei yhdistä mikään poliittinen puolue
tai herätysliike, vaan kokemus seurakunnasta tärkeänä tuen ja kohtaamisen paikkana, mainitsee Yhteinen
seurakuntamme ?listan edustaja.
- Luottamushenkilöinä haluamme olla rakentamassa
kirkkoa, jonka jokainen voisi kokea avoimena, kutsuvana ja kotoisena. ?Usko on
luja luottamus Jumalaan ja Hänen johdatukseensa
elämän vaiheissa.?
Teemakseen kokoomuksen ryhmä ilmoittaa ihmisten henkisen, hengellisen ja fyysisen hyvinvoinnin
ja tavoitteikseen yhteyden seurakuntalaisiin, huolenpidon yksinäisistä, syrjäytyneistä ja puutteessa
elävistä, vapaaehtoistyöhön panostamisen ja suvaitsevaisuuden lisääntymisen niin seurakunnan
sisällä kuin siihen kuulumattomiakin kohtaan.
Talousasioissa kokoomus näkee tulonlähteinä kirkollisveron lisäksi puunmyynnin, mahdolliset kiinteistöjen myynnit, Särsjärven leirikeskuksen markkinoinnin yms.
- Veroäyrin nosto voi lisätä seurakunnasta eroa
mista ja vähentää verotuloja. Luotamme kristillisen kasvatuksen voimaan
ja haluamme pitää esillä erityisesti lasten ja nuorten
näkökulmaa.
Yhteinen seurakuntamme ?listan ehdokkaat ovat aktiivisia seurakunnan toimintaan osallistujia.
- Olemme asettuneet ehdolle seurakuntavaaleissa,
koska mielestämme parhaita päätöksiä syntyy silloin,
kun luottamuselimissä on edustettuna seurakuntalaisten laaja kirjo: erilaisissa elämäntilanteissa elävät, monipuolista osaamista ja kokemusta omaavat eri-ikäiset ihmiset. Aina ei ole pakko tehdä niin kuin on
aina tehty. Padasjoen Sanomat torstaina 30.10.2014
Nuutisen Kutomo tehtaanmyymälä
Kotimaiset Elsa Pitkänen Ky
Lasten SATU
:
Avoinna - 17, -rukkaset
9
pe
ma, ke, - 13
la 10
15 ?
PALVELUT:
. 040-5415723
Hammasproteesit,
pohjaukset ja korjaukset
VILLAHUOPIA
ihania Lapuan
kankureiden VILLAHUOPIA
Huom! Avoinna ma-pe 10 - 17, la 10 - 13
ANNA ISÄLLE TAI ISOISÄLLE LAHJAKSI RAKKAUTTA:
Anna isälle tai isoisälle lahjaksi rakkautta:
ELÄMÄ RAKASTAA SINUA JA AUTUAIDEN SAARI.
Elämä rakastaa
sinua tai Autuaiden saari.
VERKKOKAUPOISTA,
MM. Sitoudumme kirkon yhteiseen uskoon ja toimimme sen linjausten mukaisesti.
Yhteinen seurakuntamme ?listan mukaan kokonaiskirkon mittavan rakenteellisen muutoksen keskellä työntekijöiden, vapaaehtoisten ja luottamushenkilöiden yhteinen työnäky nousee yhä tärkeämmäksi.
- Siksi haluamme puhaltaa yhteen hiileen
AIKUINEN LIIKUNTAKERHO
sunnuntaisin Kullasvuoren koululla
klo 15.00 . - la 15.11.
.ZZOUJQÚZEÊU FVSPB QWÊÊ
t 1BJLBMMJTUFO OVPSUFO KÊSKFTUÊNÊ
Muodikas Marraskuu Muotinäytös la 22.11.
jossa esitellään sesongin kuumimpia uutuuksia
sekä tulevia trendejä.
-JTÊUJFEPU
Padasjoen Sanomat torstaina 30.10.2014
LAPSI . Tuotto käytetään oman seurakunnan diakoniatyöhön.
Kirkkoherranvirastolla on myynnissä myös kirjoja.
Kirjoja on eri aihealueista sisältäen myös lasten ja
nuorten luettavaa. Hyväkuntoisia kirjoja voi tuoda kirkkoherranvirastoon. Se on toimiva
ja hyväkuntoinen, kaipaa vain vähän ilmaa renkaisiinsa, toteaa kirkkoherra Tapio Mattila.
- Pyöristäkin voi jo päätellä, että se on ollut ilmeisesti aika vähällä käytöllä.
Kotimainen Eslan tuplapotku myydään korkeimman
tarjouksen tehneelle. Parhaat asut palkitaan!
järj. 2 lounasta 17,80
Irtonumeroita myyvät:
S-market, K-market, Siwa, R-kioski, Tornin
kahvio, ABC-liikennemyymälä, Tupakahvila
TILAA ITSELLE TAI LAHJAKSI
- oheisella kupongilla
- osoitteesta www.padasjoensanomat.fi
- sähköpostilla ilmoitukset@padasjoensanomat.fi
- puhelimella numerosta (03) 5527 500
määräaikaistilaus 12 kk
määräaikaistilaus 9 kk
määräaikaistilaus 6 kk
määräaikaistilaus 3 kk
Lounasaikaan klo 11-15
Tornin kahvio
Avoinna: ma-pe klo 6-20, la-su 8-20 Polttoaineautomaatit 24 h/vrk
Taulunmäentie 2, 17500 Padasjoki, p. 16.00.
Kerhoon on vapaa pääsy ja on tarkoitettu
huoltajille ja 4 . Joskus ei voi muuta kuin rukoilla yhdessä.
- Kuten Kansan Raamattuseuran tunnuksessa sanotaan: ?Elämme armosta, kerromme Jeesuksesta.. Padasjoen 4H-yhdistyksen
Kierrätyskeskuksen aukioloajat
muuttuvat 1.11.2014 alkaen.
Jatkossa palvemme teitä ympäri vuoden:
- maanantaisin suljettu
- tiistaisin
klo 11-18
- keskiviikkoisin klo 10-15
- torstaisin
klo 10-16
- perjantaisin
klo 12-18
- lauantaisin
klo 10-15
- sunnuntaisin suljettu
t .BSSBTLVVTTB ,JFSSÊUZLTFO UFFNBOB PO .VPEJLBT
.BSSBTLVV KB tulossa mm. Myös sunnuntaista Kasiniemen hartaustilaisuutta hän piti lämminhenkisenä.
- On hienoa nähdä, miten seurakunta tulee ihmisten keskelle.
Kun Heinoselta kysytään, kuinka kauan
hän valmistaa puhettaan, hän vastaa, että oikeastaan koko elämä on ollut valmistautumista julistustyöhön.
Savolaismurteella humoristisia puheita pitävä Heinonen on tehnyt evankelistan työtä jo
32 vuotta, mutta uusia asioita pulppuaa mieleen vieläkin.
- Olen tehnyt taivaanisän kanssa sopimuksen, että jatkan tätä työtä kuolemaani asti, kertoo Heinonen, jota aivorungonhalvauksetkaan
eivät ole pysäyttäneet.
Valkosen mukaan evankelistat ovat tien päällä paitsi puhumassa, myös kuuntelemassa ihmisten hätää. Saamme olla tulla Vapahtajan eteen
sellaisina kuin olemme.. Padasjoen koulujen vanhempainyhdistys ry
Tällä kupongilla marraskuun loppuun
2 LOUNASTA
norm. Tarjouksia voi
yhteystietojen kera antaa tai lähettää kirkkoherranvirastoon sen aukioloaikoina marraskuun loppuun asti.
- Saimme pyöräkelkan kuolinpesältä. lk:n oppilaat
klo 18-20.30 3.-9. Käsityölahjan saavat 80,
85 ja 90 vuotta täyttävät seurakuntalaiset sekä yh-
deksästäkympistä ylöspäin joka vuosi, kertoo diakonissa Eija Laaksonen.
Käsityötaitoiset voivat hakea lankoja virastolta. Kerholaiset ovat tehneet viime aikoina vil-
lasukkia ja hartiahuiveja oman seurakunnan merkkipäivämuistamisia varten. Aikaisemmin seurakuntakodilla ollut kirjamyynti on siirtynyt kirkkoherranviraston eteissyvennykseen: opuksista saa maksaa haluamansa
summan hyllyssä olevaan lippaaseen.
- Kirjamyyntituotolla tuetaan käsityökerhon lankahankintoja. lk:n oppilaat
Sisäänpääsymaksu 2,Buffetista karkkia, sipsiä, poppareita, limua ym.
DJ DEEP Lahdesta. Edelleen otetaan
vastaan ehjiä ja puhtaita vaatteita, liinavaatteita, astioita
ja muita kodintarvikkeita, jotka menevät Suomen Idäntyö UP ry:n kautta köyhille ja tarvitseville.
Lähetysmyyjäisiin tarvitaan myös tavaraa. 6 -vuotiaille lapsille.
KIIPEILYSEINÄVUORO
tiistaisin Kullasvuoren koululla
klo 16.00 . marraskuuta klo 11.30 alkaen seurakuntakodilla. 18.00.
Vuoro on ilmainen,
alle 15-vuotiaat huoltajan kanssa.
Lisätiedot Sami/ 0400419365
Vapaa-aikatoimi
HALLOWEEN DISCO
Työväentalolla pe 31.10.
klo 16.30-17.50 eskarit + 1.-2. Ensimmäisenä adventtina messun jälkeen myydään seurakuntakodilla arpoja ja lahjoitustavaraa lähetystyön hyväksi.
- Leivonnaisia ja muita tuotteita voi tuoda myyjäisaamuna yhdeksästä alkaen seurakuntakodille, mainitsee
Laaksonen.
- Karjalanpiirakoita tehdään taas talkoilla 28. Myös
lankalahjoituksia otetaan vastaan: villalankojen loputkin
kannattaa tuoda hyödynnettäviksi, jos ei itse enää syystä tai toisesta kudo.
Kirjalahjoituksiakin otetaan vastaan. Kierrätyksen Kirppis/
Joulumyyjäiset pe 14.11. Kaikki halukkaat ovat piirakkatalkoisiin tervetulleita.
Evankelistat jalkautuivat työpaikoille
- On sykähdyttävää tulla pienelle paikkakunnalle, jossa ihmiset aidosti välittävät toisistaan, sanoo evankelista Kari Valkonen.
Jokasyksyisissä Sana ihmiselle -päivissä
oli tänä vuonna vierailevana puhujana Valkosen lisäksi Eliina Heinonen Kansan Raamattuseurasta.
Molemmat puhujat olivat vierailleet Padasjoella aiemminkin, Heinonen alkuajoista lähtien lukuisia kertoja, kun taas Valkonen oli Padasjoella vasta kolmatta kertaa.
Teollisuudessa aikanaan parikymmentä
vuotta työskennellyt Valkonen oli käynyt mielenkiintoisia keskusteluja työpaikkavierailuilla. 040-545 9009
Tilaan Padasjoen Sanomat
kestotilaus 12 kk
16,00 e
61,00 ?
66,80 ?
52,80 ?
38,00 ?
21,20 e
Saajan nimi
KIRJE
KIRJE
Padasjoen
Sanomat
maksaa
postimaksun
PADASJOEN SANOMAT
TUNNUS 5014005
17500 VASTAUSLÄHETYS
Osoite
Maksajan nimi
Osoite
Tuplapotkusta tarjouksia kirkkoherranvirastoon
Seurakunta myy lahjoituksena saamansa pyöräkelkan parhaimman tarjouksen tehneelle
klo 19 alkava messu on tarkoitettu kaikille lapsensa menettäneille perheille ja heidän läheisilleen.
Lapsensa menettäneen vanhemman puheenvuoron pitää tänä syksynä maakeskeläinen Kati Liikonen. Liikosen kyydissä pääsee kulkemaan Maakeskestä
eteenpäin. Padikko, laatinut Ari Määttänen Padasjoelta.
????????????????
??????
???????
???????. Ryhmä kokoontuu Hollolan seurakunnan Kaiken kansan kammarissa kerran kuukaudessa.
Seuraava kokoontuminen on sunnuntaina 2.11.2014 klo
18-20. KÄPY ry:n toiminnasta löytyy lisätietoja www.
kapy.fi tai suoraan Katilta 040-847 9261.
Padikon ratkaisu:
A A T O S
I
E M A
D A K A R
S U O R A
G
N
K U K A A
A S U S T
A T I K
S
V I L
U R A T A
O
K
A S I O I
V I I S T
I E V A
O
O T O
D
N U
U
R
A I
N
E
L A
U T
O
U M
M I
E
A V
T
R
E
L
I
S
S
I
T
I
S
A
A
K
V
I
R
H
E
E
L
L
I
S
E
S
T
I
T
E
H
T
Y
I
T
A
A
L
I
A
U
K
K
O
A
S
E
M
I
E
S
K
U
I
T
A
T
U
O S
T
V O
A
T Ä
T
V A P
I S A T
I
T E A
A
A T R
T O N
V
T E R O
L A N A T
O T
U
I T E L L
R A T
A
A A M U
N I D
A K E
O T
I
K A A S I
S U T
K
I S R A E
T
A I N
U N I S E
T
N A T
A
L
K
O
T
A
P
A
T
E
R
Ä
T
L
A
T
O. ???????????????
?????
??????
??????
SISÄLTÄÄ
ANISTA
TAUTI
VALMISTUS SHARIF
ALISA
TAISTOA
?????
?????
PARIISI (RALLI)
?????????
?????
?????. ??????
????????????????
??????
???????????
????
??????
???????
????????
????????
??????
???????
????????
???????
????????
????????
?????
?????
?????
???
????????????
?????
??????
?????
???????
???????
??
????
???????????
??????
?????
????
???????????
??????
??????
???????
???
??????
??????
????
????
??
?????
????????
?????
???????
?????
?????
?????
????????
??????
??????
??????????
?????
?????????
????????????
????????
???????
?????????????????
O
EI
RAATO
KASVIKSISTA
ILOINEN
?????
???????????
??????????
???????
???????
??????
???????
?????
???
?????
????
????
???
???????
Parasta paikallista Padasjoella
Liikonen puhuu
tyhjän sylin messussa
Tyhjän sylin messussa Lahdessa perjantaina on padasjokelainen esiintyjä.
Mukkulan kirkossa 31.10. Liikonen toimii myös aktiivijäsenenä valtakunnallisessa KÄPY Lapsikuolemaperheet ry:ssä ja vetää Lahden alueen
vertaistukiryhmää kaikille lapsena menettäneille perheille
Tarjoile
kastikkeen kera.
Snellman
Porsaan
ulkofilee
n. 2,19
+pantit 0,80)
0,73/l
110vuotta
OSUUSKAUPPA HÄMEESSÄ
6
39
Valio
Polar 5% ja 15%
juusto
600-700 g
(9,13-10,65/kg)
0
65/kpl
Rainbow
Hautakynttilä
facebook.com/hameenmaa
Katso mainoksemme netissä: mainokset.hameenmaa.fi. Kiehauta
viini ja lisää sipulit, vesi ja etikka. Ota kattila syrjään
ja vatkaa joukkoon kylmä voi pieninä
kuutioina. Keitä
kastiketta kasaan kunnes jäljellä on noin
1/2 dl. 3 filettä/talous
90/kg
Norjalainen
LOHIFILEE
pakattu
Suomalainen
6
89/kg
1
Leikkaa filee neljäksi palaksi. Siivilöi kastikepohja kattilaan ja
lisää kerma. 1 kg
1
99
19
Castello
Valko- ja
sinihomejuusto
150 g
(13,27/kg)
Jaffa ja Jaffa
light
1,5 l (sis. klo 12?18
PYHÄINPÄIVÄN ATERIANA MAISTUU LOHI.
Lohiperhoset ja
voi-valkoviinikastike
HEDELMÄ- JA VIHANNESOSASTOLTA to?su:
4 ANNOSTA
600 g nahallista lohifileetä
1 tl suolaa
ripaus rouhittua mustapippuria
2 rkl soijakastiketta
6
Voi-valkoviinikastike
1 sipuli
1,5 dl valkoviiniä
1 dl vettä
0,5 dl valkoviinietikkaa
0,5 dl kermaa
150 g voita
ripaus suolaa ja rouhittua valkopippuria
Hinta voimassa to?pe
Raj. 0,79 +
pantti 0,40)
0,53/l
Suomalainen
5
89
1
10
3
Marli
Perinteinen
glögijuoma
1l
Persimon
Espanja
4
2
1
1
Kulta Katriina
Kahvi
450-500 g
(5,98-6,64/kg)
Fazer
Makeisboksit
320-350 g
(11,11-12,16/kg)
Satsuma
Espanja
49/kg
99
59
Kotimaista
Broilerin ohut
leikkeet
430-500 g
(11,18-13,00/kg)
0
95/kg
0
89/kg
Conference
päärynä
Hollanti
Suomalainen
0
79/kpl
Jääsalaatti
pakattu
49
2
10
2280
Aino
Jäätelö
laktoositon,
0,48 l
(9,35/l)
Fazer
Marjapiirakat
140 g
(7,86/kg)
55
Apetit
Juustokermaperunat
pakaste, 750 g
(3,40/kg)
Karhu 20x0,33 l
6,6 l (sis. Valmista kastike. klo 7?21,
la 1.11. Kuori ja hienonna sipuli. Kiehauta. Viillä palat
pystysuunnassa keskeltä halki nahkaan
asti. Lämmitä ja mausta. suljettu,
su 2.11. Torstaina 30.10.2014
n:o 44
5
Tunnelmallista
pyhäinpäivää!
Palvelemme pe 31.10. Paista
lohiperhoset molemmin puolin pannulla
öljyssä tai voissa keskilämmöllä. 1,5 kg
Suomalainen
12
90/kg
Atria
Naudan
takuumurea
sisäpaisti
n. 19,80 +
pantit 3,00)
3,00/l
Hinta voimassa 2.1.14 alkaen
te
Juhlavuoden tuo
0
99
Hämeenmaa
Ruisleipä
280 g
(3,545/kg)
1095
PALVELEMME
Arkisin 7?21
Lauantaisin 7?18
Sunnuntaisin 12?18
Panda
Juhlapöydän
konvehteja
3-pack 900 g
(12,17/kg)
1
19
Rainbow
Valkosipuli- ja
yrttivoipatonki
2 kpl, pakaste
350 g (3,40/kg)
2
99
Novelle
Kivennäisvedet
2x1,5 l (sis. Käännä palat auki perhosen
muotoon niin, että nahka pitää keskeltä
molemmat puolet yhdessä
Pilkillä tavataan.
Jarmo Laine
50 vuotta sitten lähti Ori
mattilan Kuivannolta leivän
juuri, se oli alku kotoiselle Pa
dasjoen Leipomolle suuri.
Ruisleivän viereen syn
tyi herkut niin suolaiset kuin
makeat, teeleivät, kahvipit
kot, munkit, piirakat ja pipa
rit rapeat.
Työ leipomolla alkaa aa
muvarhain, kun meille muil
le maittaa vielä uni parhain.
Omaa aikaa jää leipureillem
me päivässä todella vähän,
meistä monestakaan ei olisi
työhön tähän.
Mutta molemmat kun työ
tään rakastaa, jokainen meistä
aina vain mahtavia makuelä
myksiä saa.
Leipomo täytti 50 vuot
ta lokakuussa, maistui ruis
leipä juhlapäivänäkin mei
dän suussa.
Lämpimät onnittelut ha
luamme Kirsi-Marjalle ja Ta
piolle toivottaa, ja todella an
toisaa aikaa tulevaa.
Anne ja Hannu
Linkku
Kasiniemeen
11.11.
AS:n yksi syysunelma to
teutuu: Linkku aloittaa liiken
nöinnin Kasiniemeen.
Tulkaa muutkin tutustu
maan älybussiin tiistaina
11.11. Pa kansallispuvussa. Se antaa suo
jan myös sikainfluenssaa
vastaan.
Terveyden ja hyvinvoin
nin laitoksen mukaan roko
te on paras suoja influens
saa vastaan. Tä
mänkertaisesta konserttikier
Julkistustilaisuus
tueesta laulaja lupaa kaikkien
Ristinkirkossa
aikojen parasta.
Levyn julkistamistilaisuus
- On etuoikeus, että saan
ja konsertti järjestetään Lah tehdä rakastamaani työtä mu
den Ristinkirkossa tiistaina siikin parissa omana itsenäni,
25. Roko
te pistetään yleisissä roko
tustilaisuuksissa. Hinttolassa. Siihen
kunnia esiintyä kotikirkossa. kello 12-16 ja
keskiviikkona 10.12. Olette olleet järveläissyntyisellä naisella
ja olette varmasti jatkossa on jo yli kahden vuosikym
kin suuri voimavara, toteaa menen ajalta. Nieminen,
joka on soittanut kuuluisim
pien suomalaislaulajien ku
ten Kari Tapion ja Paula Koi
vuniemen taustoilla ja mm.
Jormas-yhtyeessä. Lahtelainen Nik
las Hagmark, joka soittaa kon
serttikiertueella selloa, on teh
nyt sovitukset kahteen levyl
lä kuultavaan kappaleeseen:
Taivas sylissäni ja Minä tulin
sinua varten.
- Tämä on unelmieni täytty
mys. Rokotuksia annetaan
tiistaina 18.11. perustuu tämäkin levy: se on
Ensimmäisen joulukonsert tehty vankalla ammattitaidolla
tinsa hän piti neljä vuotta sitten ja suurella sydämellä.
na konserteissa toimii Min
na Muje.
Levyuutuutta on myynnissä konserttipaikoilla. Koululaiset rokotetaan
kouluterveydenhuollossa
ja opiskelijat opiskelijater
veydenhuollossa.
Maksuttomaan influens
sarokotukseen oikeutettuja
ovat kaikki 65 vuotta täyttä
neet, 6-35 kuukauden ikäi
set lapset ja perheenjäse
net, sairautensa tai hoiton
sa vuoksi riskiryhmään kuu
luvat sekä lähipiiri, ne joi
den lähipiirissä on pitkäsai
kaissairas, ikääntynyt tai al
le 6 kuukauden ikäinen lap
si, asepalvelukseen tammi
kuussa 2015 astuvat sekä
sosiaali- ja terveydenhuol
lon henkilöstö.
Influenssakaudella 20142015 rokotusohjelmassa
käytetään kahta eri rokote
valmistetta: 65 vuotta täyt
täneet saavat Flurixia ja al
le 65-vuotiaat Vaxigripiä.
Rokotteiden viruskannat
ovat samat kuin viime kau
della.
Rokote antaa suojaa in
fluenssaa ja sen jälkitaute
ja, kuten keuhkokuumetta
ja keuhkoputkentulehdus
ta vastaan. kel
lo 13-16.
Lisäksi piikillä voi käydä
palvelubussi Linkussa tiis
taina 11.11. Konserttien
jälkeen Armi jakaa nimikirjoituksia fanikortteihin.
Armi Flink astuu joulun al
la jälleen yleisön eteen joulu
konserttikiertueellaan. Myös kau
si-influenssarokotuksensait
se reseptillä hankkineet saa
vat rokotuksensa yleisinä ro
kotuspäivinä.
Meille kirjoitettiin
Onnea leipureille!
Voittaja Nikkanen ja suurimman kalan saanut Laine.
10 venekuntaa
uisteli kilpaa
Mökkiläisten perinteinen
uistelukisa pidettiin lauantai
na 18.10. Pelkkä ää
ni yksin ei riitä, vaan laulun
sanoma pitää saada perille
kuulijalle. Jos palvelulla on
käyttäjiä, se tulee poikkea
maan kuukausittain.
Jos koet itsesi yksinäisek
si, tule kuntopiiriin maanan
taisin klo 17. Tälle levylle olen
antanut kaikkeni koko sielus
tani. En ole an
dasjoella Flink laulaa Joulun tanut missään vaiheessa pe
avauksessa torilla 29. On aina ilo ja voimakas eläytyminen. joulukuuta.
Flink on ottanut viime vuo
- Halusin kuitenkin pitää det laulutunteja ja hionut ään
konsertin Padasjoella, koska tään entistäkin paremmaksi.
kuntalaiset ovat mielestäni Esiintymiskokemusta kemi
ansainneet sen. Kil
pailun järjestäjä kiittää osanot
tajia. Parhaimmillaan
se estää terveillä työikäisil
lä 7-8 influenssaa ja lapsilla
7-9 influenssaa kymmenes
tä ja ikääntyneillä joka toi
sen influenssan. Uskon, ettei tulkintani
jätä ketään kylmäksi.
Padasjoen tangotyttöä säes
tävät levyllä ja kiertueella li
säksi tutut muusikot, viulisti
Stella Kuhlström ja pianisti
Taija Ojala. ja tiistaina 9.12.
aamupäivällä Arrakoskel
la Kahvila Pannun pihassa
ja iltapäivällä Kasiniemen
Kokkopirtillä.
6-35 kuukauden ikäiset
lapset, riskiryhmiin kuulu
vat alle kouluikäiset lapset
ja heidän perheenjäsenensä
sekä raskaana olevat ja hei
dän perheenjäsenensä saavat
rokotuksen neuvolasta jo
ko vastaanottokäynnin yh
teydessä tai ajanvarauksel
la. Se sisältää tuttuja jou
lulauluja kuten Varpunen, Syl
vian joululaulu ja Sydämeeni
joulun teen, mutta myös uusia
kappaleita. Hyväntuuliset kalamiehet
poistuivat hymyn karehtiessa
suupielissä.
Kiitos Merja papusopasta,
siinä oli sattumia reilusti. Hän on myös
Flink.
menestynyt useissa laulukil
- Asuttuani täällä jo yli 10 pailuissa.
vuoden ajan koen itseni pa
- Vahvuuteni on aina ollut
dasjokelaiseksi. Syk
syn kaunein päivä palkitsi ka
lamiehet ja -naiset tuuletto
malla ja aurinkoisella säällä.
Kymmenen venekuntaa läh
ti voittamaan kilpailua ja pa
rasta oli se, että kaikki saivat
saalista:
1) Rauno Nikkanen 11000
p, 2) Leppänen team 10010,
3) Räisänen Mika 7480, 4)
Laine/Orha 3630, 5) Kallioi
nen Marko 2250, 6) Pasuri/
Ikävalko 1580, 7) Ruotsalai
nen team 1150, 8) Kaunonen
Aatto 990, 9) Lahtinen Olavi
970, 10) Ahonen team 670.
Suurimmat kalat: Laine hau
ki 3130 g, Leppänen ahven
650 g.
Palkinnot jaettiin perintei
sesti Laineen laiturissa. 6
Torstaina 30.10.2014
n:o 44
Armi Flinkiltä joululevy
ja joulukonserttikiertue
Influenssapiikkejä
myös Linkusta
juuri Padasjoen kirkossa. marras riksi, vaan taistellut tieni tä
kuuta ja kirkossa sunnuntai- hän pisteeseen, jossa nyt olen.
iltana 30.11. kello 12-16, torstai
na 11.12. Mer
jan hernekeittoa ja ruisleipää,
jälkiruuaksi chilinakkeja ja
huittisten hullua grillilenk
kiä. Juontaja
Armin säestäjät kirkkokonserteissa.
Rokotuksia kausi-in
fluenssaa vastaan annetaan
tänä vuonna Padasjoella ter
veysaseman lisäksi myös
palvelubussi Linkussa.
Terveysasemalla järjeste
tään viisi yleistä rokotuspäi
vää. Voit vain seurus
tella tai ?jumpata. eikä mak
sa mitään.
EH. Lah
dessa, Padasjoella ja Kemi
järvellä kuullaan livenä tai
telijan tummaa tulkintaa uu
nituoreelta joululevyltä ?Jou
lun salaisuus?.
Levy on Flinkin ensimmäi
nen ja ilmestyy marraskuun
alussa. Levylle kitarasoo
lot soittaa isoilta estradeilta
tuttu Jari ?Heinä. Kiertue päättyy Olen vasta nyt, kaiken koke
Kemijärvelle, jonka kirkossa mani jälkeen, valmis levyn
konsertti pidetään sunnuntai tekoon.
na 7. klo 12.30 Kokkopir
tin pihaan. kello 1216, keskiviikkona 26.11.
kello 8-11, keskiviikkona
3.12. Olen tehnyt vuosia töi
tä levyn eteen ja uskon sii
hen itse sataprosenttisesti,
kertoo Flink.
- Sen tekeminen ei ollut to
dellakaan helppoa. Jos rokotet
tu saa influenssan, on tauti
yleensä lievempi ja toipu
misaika lyhyempi.
Lisäksi Oiva suosittelee
omakustanteista pneumo
kokkirokotetta yli 50-vuo
tiaille tai perussairautensa
vuoksi riskiryhmiin kuu
luville.
Pneumokokkirokote eh
käisee pneumokokin aiheut
tamia infektioita: aivokal
vontulehduksia, verenmyr
kytyksiä, keuhkokuumetta
ja välikorvatulehduksia.
Pneumokokkirokote vaa
tii reseptin lääkäriltä. Vii
me vuonna konsertit jäivät le
vykiireiden vuoksi väliin. marraskuuta klo 18
Kuvassa Niina Huhtanen,
Tuomo Hyttinen, Päivi Malin ja Rauno Riihimäki.
Kuhmoisten Sanomissa
henkilöstömuutoksia
Kuhmoisten Sanomissa on
tapahtunut henkilöstömuutoksia. 14.11.2014 Kuntalan neuvonnassa.
Osallisilla on oikeus tehdä muistutus ehdotuksesta.
Muistutus on toimitettava kunnalle ennen nähtävänäoloajan päättymistä osoitteella Padasjoen kunta, tekninen lautakunta, PL 35, 17501 PADASJOKI
Padasjoki 30.10.2014
Tekninen lautakunta
Keskustan kunnallisjärjestön
SYYSKOKOUS
Kokous pidetään sunnuntaina marraskuun 9. Katkaistun lehtitilauksen tilausmaksuja ei palauteta.
Lehden suurin vastuu ilmoitusten julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen
hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo.
Puhelimessa vastaanotettuun ilmoitukseen tulleesta virheestä ei vastata.
ILMOITUSHINNAT
1.1.2013 alkaen.
Hintoihin lisätään ALV 24 %
Etusivu
1,30 . Pikarallia
kurvailtiin viimeksi toissakesänä Taulun teollisuusalueella.
TILAUSHINNAT 1.1.2014
alkaen. ALV 10 %
Kotimaa:
Kestotilaus 61 ?
12 kk
66,80 ?
9 kk
52,80 e
6 kk
38,00 ?
3 kk
21,20 ?
Pohjoismaihin ja muualle
Eurooppaan 12 kk 76,10 ?. puh. Peuratie 6.
KENKIÄ
pe 31.10. 0400 351 743.
Tekninen toimi
Padasjoen Reserviupseerit ry
VUOSIKOKOUS
pidetään maanantaina 17.11.2014 klo 19
Jukka Luukolla os. /rivi
Alle 30 . Kotimaiset villasukat
10 ?/pr, 3 pr/ 25 ?. Puheenjohtajana jatkaa Villepekka Ojala,
autojaoston puheenjohtajana Asko Järvinen, moottoripyöräjaoston johdossa Anssi Hyvönen ja kelkkajaoston puheenjohtajana Hannu
Rantanen.
Sipiläinen 0400 350623
Padasjoen Ladun
SYYSKOKOUS
ma 24.11. Valitettavasti Minna
Kauppia ei saatu mukaan kuten aluksi suunniteltiin.
Viestin aloitti Asikkalan
Raikkaan Jukka Lehtinen,
joka saapui maaliin 98:tena.
Toisella osuudella juoksivat Mia Lindroth Asikkalan
Raikkaasta sekä Timo Maaranen ja Vesa Tähtinen Päijät-Rastista. Uusina hallituksen jäseninä vuonna 2015
aloittavat Joose Tanner ja
Marko Mäkinen.
Muutoin hallitus pysyi
entisellään. /pmm
Rivi-ilmoitus
3,50 . päivänä 2014 kello 17:30 alkaen Helmi Säästöpankin Padasjoen
konttorinkokoustiloissa.
Paikallisjärjestöt pitävät kokouksen klo 17.00
alkaen.
Kokouksissa käsitellään syyskokoukselle määrätyt
asiat.
Johtokunta
Eläkeliiton
Padasjoen Yhdistys ry:n
SYYSKOKOUS pidetään
ti 11.11.2014 alkaen klo 12.00
Helmi-Pankin kerhohuoneella.
Sääntömääräiset syyskokousasiat. Muita jäseniä ovat
Jarkko Ahonen, Tero Hietamäki, Jarmo Lahtinen ja Helena Kenttämaa.
Ensi vuoden toimintasuunnitelman kunnianhimoisimpia tapahtumia on
Rallisprint. Molemmat paikallislehdet painetaan Lehtisepillä
Pieksamäellä.
Särkilahna
Kauttisjärveltä
Erikoinen kalasaalis Auttoisilta. Torstaina 30.10.2014
n:o 44
KULLASRINTEEN KATUSUUNNITELMAEHDOTUS
Kullasrinteen katusuunnitelmaehdotus pidetään
yleisesti nähtävillä MRA 43 §:n mukaisesti 30.10. klo 17
Pikantissa.
Syyskokoukselle kuuluvat asiat. Kolmannen eli
8
lyhimmän osuuden suunnistivat Jaakko Maaranen ja Tessa
Tähtinen Päijät-Rastista sekä
Sonja Eura Raikkaasta.
Asikkalan Raikkaan jouk
kueen sijoitus nousi osuus
osuudelta, kun viestiä jatkoivat Päijät-Rastin Marika Liikola sekä Asikkalan Raikkaan
Arto Lehtinen, Kirsi Salonen,
Antero Näsi, Joona Lindroth
ja Mona Lindroth.
Kuudennen eli toisiksi viimeisen osuuden päätteeksi
sijoitus oli noussut 73:een ja
Mari Koivusen ankkuroidessa viestiä loppusijoituksesi
tuli 75.
Joukkueen kuopus Jaakko Maaranen oli ensimmäistä kertaa Halikko-viestissä.
Ilmoitukset, tilaukset ja osoitteenmuutokset: Leena Nurminen,
puh. Särkilahna
ylinnä, kaksi alempaa ovat tavallisia lahnoja.
ISSN 0784-6568
Koivutie 8, 17500 Padasjoki.
Puh. Särkilahnalla on peräevän
ruotoja 19. 552 7521,
sähköposti: toimitus@padasjoensanomat.fi
Toimitus:
Sari Heliövaara, puh. PadMu:n tarkoituksena on järjestää ensi kesänä Rallisprint-kilpailu uudella alustalla ja uudessa paikassa. Kahvitilaisuus.
Tervetuloa!
Hallitus
TARJOUSPYYNTÖ
Padasjoen kunta pyytää tarjouksia Kellosalmentiellä
sijaitsevan kevyen liikenteen sillan puukaiteiden korjausrakentamisesta.
Lisätietoja antaa tekninen johtaja Seppo Rantanen
puh. 03-5565214
Rallisprint
kesällä
Padasjoen Moottoriurheilijat piti syyskokouksensa
sunnuntai-iltana Taulun kerhotiloissa. ym. Viestissä oli mukana yhteensä 117
joukkuetta ja yli 1 800 suunnistajaa.
Asikkalan Raikkaan joukkueessa juoksi viisi PäijätRastin suunnistajaa; Timo
Maaranen, Vesa Tähtinen,
Jaakko Maaranen, Tessa Tähtinen ja Marika Liikola.
Joukkue lähti matkaan numerolla seitsemän, mutta tavoite ei ollut kummoinen, hyvä kun edes joukkue saatiin
kasaan. Välitämme ilmoituksia kaikkiin Sanomalehtien liiton jäsenlehtiin niiden
omilla hinnoilla. 552 7522,
sähköposti: toimitus@padasjoensanomat.fi
Annetaan vuokralle
Keskustieltä
saunallinen KT-YKSIÖ
lasitetulla parvekkeella.
Tied. Jättöajan päättymisen jälkeen
vastaanotetuista ja julkaistuista ilmoituksista perimme lisämaksun, 5 . 040-7328743
Padasjoen ja Asikkalan
Kokoomusyhdistykset järjestävät
majatalo Onnenmyyrän juhlasalissa
KESKUSTELUPANEELIN
4.11. Toimitusjohtajan lisäksi vastaavat toimittajat ja koko
hallitus ovat talkoilla mukana
lehden toiminnassa tervehdyttääkseen sen taloutta.
Keskiviikkoisin ilmestyvä
Kuhmoisten paikallislehti on
perustettu tammikuussa 1951.
Kaksi vuotta sitten Padasjoen
Sanomat Oy:sta tuli lehden
osaomistaja osakekauppojen
myötä. klo 20-01
* Paras asu palkitaan,
palkintona 30 ?: n
Aijakan lahjakortti
P. + alv
Paino: Lehtisepät Oy, Pieksämäki
Aijakan
HALLOWEEN ja
KARAOKEILTA
la 1.11. Padasjoen torilla 9-14 kävely-, terveys-,
jokasään ja talvikenkiä, Kuoma-lenkkareita (myös talvi),
Nokia kumisaappaita ym.
Tmi Ulla Pajuniemi
Antenniasennus Pekka
Tervala p. laskuun lisätään laskutuslisä 5 . perinteinen Halikko-viesti, joka on kaikenikäisille suunnistajille tarkoitettu seuraviesti. /pmm
Tekstissä ja
tekstin jälkeen 1,20 . klo 18.30 alkaen.
Paneeliin osallistuvat seuraavat Kokoomuksen Hämeen piirin vuoden 2015 kansanedustajaehdokkaat:
Titta Andersson-Bohren, Kristiina Hämäläinen,
Francis McCarron, Sari Niinistö, Tuomo Riihilahti,
Pekka Romo, Merja Vahter ja Ilkka Viljanen.
Ehdokkaat keskustelevat ajankohtaisista aiheista
sekä vastaavat yleisökysymyksiin.
Kahvitarjoilu.
Tervetuloa
Padasjoen Kokoomus
Asikkalan Kokoomus
Huom! Padasjoen S-marketin pihassa pe 31.10.
Miehille vuorillisia reisitaskuhousuja ja toppahousuja, myös
isoja kokoja, puuvilla-alushousuja, -paitoja ja kerrastoja,
riihipaitoja- ja housuja, flanelli- ja fleecepaitoja
sekä -takkeja, raappa- ja villahousuja, Jussi-paitoja S-XXL.
-Naisten neulepuseroita ja -takkeja, puuvillapitkishousuja,
yöpaitoja sekä villadamaskeja, toppa- ja syyshousuja.
Lasten kotimaisia villahaalareita ja damaskeja, Jussi-
paitoja 80 cm- 150 cm, ym. (03) 552 7500, fax 552 7525.
www.padasjoensanomat.fi Ilmestyy torstaisin.
Levikki 3601 (99/-/-/1) LT 2013
Päätoimittaja: Jaana Tanner puh. (03) 552 7500, sähköposti: ilmoitukset@padasjoensanomat.fi
Konttori avoinna ma-pe klo 9-16.
Ilmoitukset jätettävä tiistaihin klo 14 mennessä. /pmm
Takasivu
1,25 . 0400-355 485
Kuhmoisten Sanomat järjesti aamukahvitilaisuuden yhteistyökumppaneilleen Sahanrannassa, jossa seinä on tapetoitu paikallislehden sivuilla. Tervetuloa!
Johtokunta
Pappilanmäeltä on
maanantaina löydetty
hopeinen
Kalevala-koru.
Koru luovutetaan omistajalle kirkkoherranvirastolta tarkempia tuntomerkkejä vastaan.
Kouluruokailu
3.- 7.11.
Ma Smetanabroiler/
broilerhöystö
Ti Kalakeitto
Ke Kebabkiusaus/
riistakäristys
To Nakkikastike
Pe Lasagne/lasagnette
Joka päivä lisukkeita.
Muutokset mahdollisia.
Päijät-Rastilta suunnistajia
Halikko-viestissä lauantaina
Salossa järjestettiin lauantaina 25.10. Toimitukseen saatiin
kevääseen asti Niina Huuhtasen työpariksi Tuomo Hyttinen Päivi Hotakan ollessa talven opintovapaalla, asiakaspalvelua ja ilmoitusasioita hoitaa
lehden konttorilla osa-aikaisesti Taija Kuivalainen.
Toimitusjohtajan tehtäviä
hoitaa yhtiön Ossi Simola.
Lehden vastaavina toimittajina
aloittivat lokakuussa hallituksen jäsenet Hannu Lahtinen,
Päivi Malin ja Rauno Riihimäki. Silmät kellertävät, särjen suomut. Hinnat sis. + ALV
24 %
MYYMME PUHDASTA NESTE OIL TEHOKAASUA!
RUOKAPATA
www.facebook.com/ruokapata
KAUPPIAS HOITAA HOMMAN
Kauppatie 1, Padasjoki
puh. 8
Torstaina 30.10.2014
n:o 44
!
a
t
s
a
d
a
p
a
k
o
u
R
t
!
a
o
l
u
t
e
v
Ter
e
k
r
a
m
K
i
t
s
e
s
i
l
Edul
0.
1
.
1
3
E
P
N
VAI
0.
1
.
1
3
E
P
N
VAI
I LTÄ
K
S
I
T
A
H
I
L
0.
1
.
0
3
O
T
VAIN
I LTÄ
K
S
I
T
A
H
I
L
ERÄ
4
ton
Porsaan luu
LANA
KYLKI PA
Suomi
99
kg
t
n leikkaama
Lihamestari
TIIS
A
P
7
N
KARJALA
LIHAT
Suomi
!
n
Pekan Leivä
2
ENHALLOWE
MUNKKI
95
2 kpl
kg
99
rs
(16,61/kg)
MYYMÄLÄ SULJETTU LA 1.11. HYVÄÄ PYHÄINPÄIVÄÄ!
TORSTAISTA KESKIVIIKKOON 30.10.?5.11.
ERÄ!
Savuhovi
tuoresuolattu
9
ROSVOPAISTI
0
95
kg
SATSUMA
Espanja
99
kg
1
0
PORKKANA
TAI LANTTU
Suomi
1
Jonagold
OMENA
Hollanti
69
2 kg/ps
(0,85/kg)
1
99
kg
Sinuhe
Jacky Makupala
350 g revitty
120 g
KAURALEIPÄ
VANUKKAAT
00
kpl
(2,86/kg)
Yksittäin
0,49 prk (4,08/kg)
00
3 prk
(2,78 kg)
MUISTA KOTIINKULJETUSPALVELUMME! . 03 551 2200
marko.samiola@k-market.com
PALVELEMME ARK 7-21, LA 7-18, SU 12-18