Tase pysyi siitä huolimatta kunnossa, tiivistää kunnanjohtaja Heikki Jaakkola. Ismo Rautiainen Hykystä kertoo, että lähtökohtaisesti kaikki noin 20 sijoittuvat Padasjoelle: Osa sijoittuu vakinaisena sijaisketjuun. Varsinainen vaalipäivä on palmusunnuntai 9.4. Syksyllä katsomme tilannetta uudelleenarvioinnissa. Ota yhtey ä niin keskustellaan lisää! C M Y CM MY CY CMY K liner-express_82x115_OR.pdf 1 2.2.2017 20.12 Kunnan tilinpäätös osoittaa 330 000 euron alijäämää. 12 Ilm oit uk se n m ak sa a eh do ka s its e Uutta näkökulmaa päätöksen tekoon. Aikataulu, urakkatarjous ja lopputulos ovat takuulla pitäviä . Vuodeosaston neljä pitkäaikaispotilasta jäävät Padasjoelle. Saneerauksen aikana voit asua tai tehdä töitä saneera avassa rakennuksessa lähes normaalisti. 2017 Padasjoen ja kuntalaisten asialla Muista, juuri sinun äänesi on tärkeä. GTC:n teollisuushallin riskit realisoituivat ja kunta joutui kirjaamaan lähes 600 000 euron tappiot luottosaamisista ja kaukolämpömaksuista. 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 OLEMME TAVATTAVISSA: PERJANTAINA 7.4. Taloustilanne on hänen mukaansa edelleen hyvällä tasolla. Liner Express Oy on lahtelainen, luote ava ja kokenut yritys. LAAKERI Keskustie 12, Padasjoki 040-5500026 BINGO Torstaisin klo 19.30 Vastuun kantamista kotikunnasta Pasi Ahola maatalousyrittäjä Pirkka Ahola mökkiyrittäjä, LUTU Suvi Ahola opiskelija Atte Härkälä metsäasiantuntija eläkeläinen Antti Härkönen laivuri M ak sa ja : Ke sk us ta n Pa da sj oe n Ku nn al lis jä rje st ö Päätökset pitää perustaa tietoon ja arvoihin. Pihlajakodin yhteydessä aloittaa arviointija kuntoutusyksikkö. Talousarviossa kokonaisuutena pysyttiin hyvin, mutta GTC:n hallin alaskirjaukset veivät tuloksen alijäämäiseksi. Aiempien tilikausien ylijäämät huomioiden kunnalla on taseessa yhteensä noin 2,8 miljoonan euron ylijäämä. Ennakkoon voi äänensä antaa tiistaihin asti. Osastoväelle uusia töitä Ennakkoäänestys alkoi Kuntavaalien ennakkoäänestys alkoi poikkeuksellisen vaisusti keskiviikkona. Kunnan tilinpäätös 330 000 alijäämäinen Hyvinvointiyhtymä on antanut lakkautettavan vuodeosaston hoitohenkilökunnalle uudelleensijoitustarjoukset. Ilmoituksen maksaa ehdokas itse 13 Ilmoituksen maksaja: Hämeen Kokoomus ry Tarjolla grillimakkaraa Paikkana: Timontori Ilmoituksen maksaja: Hämeen Kokoomus ry Tarjolla grillimakkaraa Paikkana: Timontori Padasjoen Kokoomus myös facebookissa Kun muutoksen tuulet puhaltavat, rakentavat toiset muureja, toiset tuulimyllyjä Antti Räsänen 50 Vain äänestämällä varmistat valinnan Il m oi tu ks en m ak sa a eh do ka s its e www.linerexpress.fi Puh. Vain äänestämällä voi vaikuttaa. Laitoshuollon henkilöstön tilanne on Rautiaisen mukaan haasteellisempi, mutta silläkin sektorilla on alkamassa sijaisketju. Rautiaisen mukaan osa osastosta jää tilapäisesti käyttöön Pihlajakodin laajennuksena. Aamukymmeneltä vaalihuoneistona toimivan kirjaston ovien auettua ei yhtään äänestäjää ollut jonossa. KLO 1417 SMARKETIN PARKKIPAIKALLA. ENNAKKO ÄÄNESTYS 29.3. Puhdasta ja työllistävää lähiruokaa Padasjoelle. Vakinaisilla sijaisilla yhtymä säästää tuurauksissa ja vuosilomissa, joissa on aikaisemmin tukeuduttu vuokratyövoimaan. Akuuttipotilaita on jo nyt ohjattu muualle. Hykyssä uskotaan myös luontaisen poistuman avittavan tilannetta. euron toimintamenoista oli 62 %. Kunnan palkkalistoilla oli viime vuonna 100 henkilöä, mikä tekee siitä paikkakunnan toiseksi suurimman työllistäjän Hykyn jälkeen. Joskus on ollut pitkiäkin jonoja, ihmetteli vaalitoimitsija Erja Heikkinen. Padasjoen paikallislehti vuodesta 1950 Irtonumero 1,80 € N:o 13 Torstaina 30.3 . Osalle paikkoja tarjottiin kotiin vietäviin ja asumispalveluihin. Tulevaisuudessa ihmisten on päästävä hoitoon sujuvasti ensimmäisestä lääkäri käynnistä kuntoutukseen saakka. klo 10-16 ja 4.4. Verokertymät olivat ennustetun suuruisia ja sijoitustuotot yhä suurempia kuin velkojen korot. 4.4. Perusturvan osuus 22,3 milj. Pikkuhiljaa kymmenen jälkeen ilmaantui sentään muutamia ihmisiä äänestämään. Onpas ihmeellistä. 30.-31.3. EevaRiitta Kusmin (sit.) perhepäivähoitaja, eläkkeellä Paavo Luukka peruskoulunopettaja, eläkeläinen Niina Riihiranta kansanedustajan avustaja Mika Selonen (sit.) kiinteistönhoitaja, yrittäjä Mika Vall luontoyrittäjä VAALIPÄIVÄ SU 9.4. klo 10-14, 3.4. Moderneista viemärisaneerausmenetelmistä ei aiheudu lainkaan pölyä. Kotiäänestäjiä on näissä vaaleissa Padasjoella kolme. klo 10-20. 044-200 4200 info@linerexpress.fi Viemärit kuntoon la ioita avaama a Sukitusja ruiskuvalumenetelmät pitävät remontin kustannukset ja keston kohtuullisella tasolla. äänestää voi klo 10-16, 1.4.2.4
1981. Lämmin kiitos osanotosta. Raskas sota päättyi raskaisiin rauhanehtoihin. Esko oli koko ikänsä tottunut kovaan työhön ja liikkumiseen, joten liikkumista rajoittavia vaivoja ei ollut helppo niellä. Elämä jatkui rauhan oloissa uusilla haasteilla. Pentti-veli oli innokas ja taitava voimistelija, jolta myös Esko sai vaikutteita urheilun harrastamiseen. Esko lähti opiskelemaan Päivölän maamieskouluun ja valmistui sieltä v. Tervetuloa! Esko Tapio Ylätalo syntyi 1.7.1928 Längelmäellä. Metsästys ja kalastus olivatkin Eskolle rakkaita harrastuksia koko ikänsä, aina niin kauan kuin kuntoa niiden harrastamiseen riitti. Matkat suuntautuivat Keski-Eurooppaan, Englantiin ja Tanskaan. Matkat koostuivat metsäaiheisista kohteista, metsäteollisuudesta, kulttuurista ja muista mielenkiintoisista paikoista. Padasjokelaisista jurtin viljelijöistä muodostui tiivis porukka, joka tutustui toistensa viljelmiin, kävi yhdessä erilaisissa koulutustilaisuuksissa ja ulkomaanmatkoilla. O NNITTELU T I LOISIA PERHE TAPAHTUMI A 40-vuotisonnittelut! T. Hän kysyikin aina salibandyturnauksen jälkeen että teitkös monta maalia. Hän seurasikin aikaansa ja maailman tapahtumia viimeiseen saakka ja pää pysyi terävänä. Jatkosodan loppuvaiheessa saksalaisten, eli vielä siinä vaiheessa aseveljien, pommikone teki pakkolaskun kylän pellolle. PYHÄKOULU to 30.3. Metsätalous on ollut myös keskeisessä roolissa Ylätalossa ja Esko pitikin metsien hyvää hoitoa sydämen asiana. Kotitilalla Toritulla vanhempien ikä ja terveys alkoi kuitenkin rajoittaa tilanpidon jatkamista. Muistan kun isä puhui että he katselivat aitan nurkalta Neuvostoliiton pommikoneiden muodostelmia Tampereen pommitusten yhteydessä ja pommitusten ääni kuului Toritulle asti. Pentti oli myös hyvä kävelemään käsillään ja tuli kuulemma joskus pihalta pirttiin käsillä kävellen. Paikallislehti on Juha Tuomisen hyväntekeväisyystempauksessa mukana ja ottaa tarjouksia vastaan: korkein tarjous toistaiseksi on Jari Haarasen 100 euroa.. Heidän isänsä, Uuno Emil Ylätalo, herastuomari, syntyi Toritun Ylätalossa 23.12.1891. Maatalousharjoittelua tehtiin mm. Kyläyhdistyksen puitteissa kehiteltiin erilaista toimintaa ja yhteisiä tilaisuuksia. 1918. Aune valmistui opettajaksi Heinolan seminaarista 1970, jonne oli saanut siirron Raahesta. maatalouslautakunnassa ja vaalilautakunnassa sekä varajäsenenä kunnanhallituksessa ja tielautakunnassa sekä 80-luvulla verolautakunnassa, elinkeinolautakunnassa ja tutkijalautakunnassa. .................................................................................... Poika Juha syntyi 1970. klo 18 Raamattukoulu jatkuu, aiheena: Filippiläiskirjeen iloinen sanoma, Tino Varjola, Arto Ojala Padasjoen Sanomilla ja sen päätoimittajalla on sama syntymäpäivä. Tilanpito lankesi Eskolle luontaisesti Pentti-veljen kaaduttua sodassa ja hän päätti lähteä sille tielle, vaikka muunlaisiakin suunnitelmia oli. Aune Ylätalo (o.s. • Suomi100-halkopinon (6,6 mottia) huutokauppa veteraanien hyväksi 30.4. Kummeiksi lupautuivat Kimmo ja Minna Perälä. 2 n:o 13 Torstaina 30.3.2017 SEURAT Esikoislesta diolaisten kirkonkylän rukoushuoneella su 2.4. Poikien koulutuksen ja kasvatuksen tavoitteena oli hyvät kansalaistavat, isänmaanrakkaus, velvollisuudentunto ja hyvä toverihenki. Ylätalosta sotarintamalla oli neljä henkeä: vanhin poika Pentti ja sisaruksista Tuula ja Eeva rintamalottina sekä vävy ja talon ainoa hevonen. Kone purettiin ja vietiin pois, mutta purkutyön aikana lentäjiä ja mekaanikkoja asui Ylätalossa. Musta-hevonen oli tilalla työhevosena ja pojat tekivätkin paljon töitä sen kanssa pelloilla ja metsissä. Perhe alkoi siis viljelemään maata ja 30-luvun lopulla rakennettiin mm. Sydän-Hämeen kaunis kylä oli perheen asuinpaikkana 10 vuotta. Osuuspankin hallintoneuvostossa hän vaikutti pitkään. Lämpimät onnittelut Näsiätien Erkille ja hyvää kevättä! Tv. Olipa hevonen sen verran tärkeä perheenjäsen että se tuotiin joskus jopa sisälle pirttiin. Reinikainen) syntyi Kangasniemellä Makkolan kylässä pienviljelijäperheeseen 27.8.1934. Juurikkaan viljely oli isälle mielenkiintoista työtä ja hän voittikin useita viljelypalkintoja. Södergårdin tilalla Nurmijärvellä, jossa Esko sai tuntumaa mm. Mahdollisuuksien mukaan hän kuitenkin osallistui kaikkiin tilan töihin ja etenkin pihan hoito oli hänelle aina ollut rakas harrastus. 25.2.2017 Hyvinkäällä Esko Kalevi LINDHOLM Filosofian lisensiaatti, biologi Uupunut sydän levon sai, valkeni ikuinen sunnuntai. Metsäasiat ja metsien hoito olivat hänelle tärkeitä ja niinpä hän oli mukana perustamassa Toritun Metsäyhteistyöaluet ta, jonka puheenjohtajaksi hänet valittiin ja jota tehtävää hoiti pitkään, aina 2000-luvun puolelle. Esko tapasi tulevan vaimonsa Aunen 1968. Sota-aikana isä liittyi Sotilaspoikajärjestöön. asti. 1987 tehtyä perheen automatkaa Norjaan Lofooteille ja siellä turskan kalastusta merellä. Yhteistyöalueen piirissä järjestettiin erilaisia metsäaiheisia tapahtumia ja koulutuksia. Sodan aikana osallistuttiin erilaisiin tehtäviin, joita kotirintaman vastuulle annettiin. kasvihuoneviljelyyn sekä Mikkolan tilalla Hämeenlinnan kupeessa, jossa hän tutustui sokerijuurikkaan kasvatukseen. Kihloihin mentiin 1969 ja naimisiin 1970. Muuten maatalous koostui lihakarjan kasvatuksesta sekä viljan ja heinän viljelystä. äiti ja sisarukset Silloin on miehen hyvä olla kun mittarissa on 8 ja 0. Juha Ylätalo Esko Ylätalo 1.7.1928-28.2.2017 I N MEMORIA M www.propadasjoki.fi s. Mittaamaton oli se suru kun perheen 20-vuotias poika ei koskaan palannut takaisin kotikylään. Esko oli matkoja innokkaasti järjestämässä ja toimi matkanjohtajana. Saman kohtalon koki 11 Toritun koulupiirin nuorta miestä. Usein hän myös muisteli v. Kiitos osanotosta. s. Sota-aikana kotirintamallakin oli raskasta. Loppuaikoina kun isä ei enää päässyt itse liikkumaan autolla, olivat pitkät puhelinkeskustelut ja ystävien vierailut tärkeitä. Kovana liikuntamiehenä myös Aleksin reippaus ja liikunnallisuus lämmitti mieltä. Hän oli kiitollinen, että sai seurata pojanpoikansa touhuja niinkin pitkään. Varsinkin kesäisin Ylätalossa oli vilskettä kun tädit, sedät ja serkut tulivat lomiaan viettämään. Sisaruksia syntyi kaikkiaan seitsemän: Tuula, Eeva, Pentti, Eila, Eero, Esko ja Asko. Nuorena miehenä hän osti veljensä Albertin kanssa maatilan Oriveden Hirsilästä. Myös vesija kalastusalueiden hoitoon hän osallistui pitkäaikaisena Jokioisten Osakaskunnan jäsenenä. Nojapuut ja voimistelurenkaat olivat ahkerassa käytössä. Tosin joskus harmitteli oman liikkumisensa rajoittuneisuutta, jolloin ei pystynyt osallistumaan täysipainoisemmin lapsen touhuihin. Yhteiskunnalliset kysymykset ja etenkin kotipitäjän sekä maaseudun asiat olivat Eskolle tärkeitä. Meinasipa merilokki viedä osan saalista perkauspaikalla mutta Eskon käsi oli nopeampi. Syksyllä 1941 perustettiin itsenäinen Sotilaspoika-järjestö. Pojanpoika Aleksi syntyi v. Hän oli hyväntahtoinen ihminen, jolla oli myös voimakkaat ja selkeät mielipiteet asioista. Hän hakeutuikin erilaisiin tehtäviin, joissa pystyi osallistumaan ja vaikuttamaan. Yhteydenpito sisaruksiin, sukulaisiin ja ystäviin oli myös tärkeää. Kuten vaikkapa kärrynpyörien nosto akseleineen suorille käsille tai kiipeäminen rakenteilla olevan voimalinjan pylvääseen tukivaijeria pitkin. Toiselle tulee tasavuosia täyteen. Oltiin lehmäpaimenessa ja tehtiin muita tilan töitä mihin pikkupojat pystyivät. naapuri 1. Hän mietti pidemmälle meneviä opintoja, mutta teki päätöksen maanviljelijän urasta. Kokeiltiinpa joskus myös apilan siemenviljelyä. 1952. Onnelliset vanhemmat Tommi Perälä ja Satu Suojala sekä isoveli Kimi ja isosisko Pinja. Tosin Saima-äiti ei tätä tainnut ihan suopeasti katsoa. uusi navetta vastaamaan senaikaisia tarpeita. Jokavuotinen tapahtuma oli metsäretki, joita tehtiin eri puolille Suomea. Kasteen toimitti Tarja Meijer. klo 13-16 avoimet ovet ja kakkukahvit paikallislehden konttorissa. 1928, jolloin Esko oli puolen vuoden ikäinen. Myös kalastus Kivijärvellä oli mieleistä puuhaa ja kalaa olikin pöydässä usein etenkin keväisin kun ahvenia ui katiskaan. klo 18. Päivät kuluivat maaja metsätöissä sekä vapaa-ajat metsäja kalareissuilla. Kaisu Marja Saara ja Ville Kari Antti, Kalle ja Arttu muut läheiset Kaivaten Siunattu läheisten läsnä ollessa. Sodan jälkeen tuli aika miettiä mitä isona tekisi. Monet kirjeet ja pyynnöt saivat Uunon perheineen palamaan takaisin kotitilalleen Toritulle joulukuussa v. Pienellä työvoimalla yhteiskunnan rattaat oli pidettävä pyörimässä. 1.7.1928 Längelmäki k. Isä oli työmyyrä sekä ikuinen optimisti, jolle perhe, suku, kotitila ja kotiseutu olivat kaikki kaikessa. Esko oli siis sisarussarjan toiseksi nuorin. Kesäkuussa 1944 Neuvostoliitto aloitti suurhyökkäyksen Karjalan kannaksella ja Laatokan pohjoispuolella. 50ja 60luvuilla hirvestys oli pienemmän porukan puuhaa ja isä usein kertoi tarinoita kuinka hirveä saatettiin jäljestää pitkiäkin matkoja pitäjän toisellekin laidalle. Jänismetsällä käynti kuului myös jokatalviseen ohjelman ja viimeisen kerran hän oli jänismetsällä nuotiolla loppuvuodesta 2016. Myöhempinä vuosina Esko osallistui erilaisiin luottamustehtäviin ja yhdistystoimintaan. Hänet tuotiin muutaman kuukauden ikäisenä Ylätaloon ja siellä hän sai myös nukkua toiveensa mukaisesti pois. 12.6.1926 Padasjoella k. Aune muutti Padasjoen Torittuun ja alkoi yhteinen elämänvaihe Ylätalossa. 28.2.2017 Padasjoki Esko Tapio YLÄTALO Rakkaamme Hetket hiljaiset jälkeesi jäivät kullaten muistojen kirkkaimmat päivät. 22.1.2017 syntynyt tyttäremme (3900 g, 49 cm) sai 25.3.2017 kasteessa nimen Pihla Eveliina Perälä. klo 17.30 Mix-kerho Ke 5.4. Sosiaalinen elämä oli siihen aikaan kylissä vilkasta. 2010 ja hänestä oli Eskolle viimeisinä vuosina paljon iloa. Hän oli jäsenenä 70-luvulla mm. Uuno avioitui Saima Vilhelmiina Lehmuston kanssa ja he ostivat Lakkomäki-nimisen maatilan Längelmäen Länkipohjasta, vaimonsa kotikylästä v. Veljekset viljelivät tilaa muutaman vuoden, mutta Albertin siirryttyä puutavarayhtiön palvelukseen, päättivät veljekset myydä tilan. Merkkipäivän aattona pe 7.4. 30-luvun lopulla sodan uhka alkoi leijua ilmassa ja 30.11.1939 alkoi talvisota ja reilun vuoden välirauhan jälkeen jatkosota 25.6.1940. Vanhuuspäivien koittaessa askel hidastui ja selkä/lonkkavaivat haittasivat jo suurempia tekemisiä. Nuorempana Esko oli aktiivinen urheilija ja monenlaisia lajeja harjoiteltiin: yleisurheilua, hiihtoa, pesäpalloa ja voimistelua. Uistimeen otti useampikin vonkale ja niitä sitten syötiin majapaikassa. klo 14, ruokailu lähetystyön hyväksi. Esko oli myös perustamassa kotikylän eli Toritun kyläyhdistystä ja hänet valittiinkin kyläyhdistyksen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi perustamiskokouksessa v. ....................................................... Elämä oli työntäyteistä mutta mukavaa ja isä usein mainitsi että 30-luvun kesät tuntuivat erityisen hyviltä ja lämpimiltä. Juha ja Aleksi Asko-veli perheineen muut sukulaiset ja ystävät Kiittäen ja kaivaten Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa 25.3.2017 Padasjoen siunauskappelissa. HELLUNTAISEURAKUNTA Tervetuloa! Pe 31.3. Myös kaikenlaisia kuntoa ja voimaa vaativia tempauksia tuli kuulema tehtyä. Kesäkuun lopun rajuissa taisteluissa myös Pentti haavoittui vaikeasti ja menehtyi lopulta sotasairaalassa. Sokerijuurikkaasta tulikin Ylätalon tilan viljelykasvi 60-luvun alusta lähtien. Paras tulos vauhdittomassa pituudessa oli 3,20 metriä. Koneesta oli loppunut polttoaine kun sitä oltiin siirtämässä Saksaan. Varsinainen paraatilaji Eskolle oli vauhditon pituushyppy, jossa tuli menestystä Lahden piiritasolla asti
Puheenjohtajana jatkaa Päivi Pyykkö ja sihteerinä Pirjo Apajainen. Rahoitusta haetaan EU:sta. Reitillä on janaprobleema, ja toiveissa onkin löytää Päijänne-Ilvestä täydentävä lyhyem pi ympyräreitti Nuijamiehenkolon liepeille. Kunta siirrätti omistamansa torikopit Laivarannasta ns. Lähtökohdaksi alueen liiketoiminnalla työryhmä on asettanut sen, että vähintään ¾ asiakkaista on ulkomaalaisia. Miettisestä rehtori Myrskytuuli katkoi puita nyt opiskelijavoimin on kuvattu Padasjoenkin maisemia ja niitä on hyödynnetty uudessa Eteläisen Päijänteen helmiä –reittioppaassa. 13 kilometrin pituinen Päijänne-Ilves toimii yhdysreittinä Padasjoelta Evon retkeilyalueelle, jossa on noin 70 km reitistöä. Kevään aikana kuntaan palkattava uusi kiinteistönhoitaja hoitaa toriin liittyvät käytännön asiat. Kyläkokouksessa muistettiin uusia perheitä, joita kylään on tullut 4. Pappilanmäen koulun kellarikerroksen luokkatilat asetettiin viikko sitten käyttökieltoon sen jälkeen, kun uusimmat tutkimustulokset olivat osoittaneet että seinärakenteessa on mikrobeja ja sädesientä. Nyystölässä 1 vauvaraha Torin myyntipaikoista ei peritä käyttömaksuja tämän vuoden aikana. Kunnan rooli on muuttaa tarvittaessa alueen kaavaa. Parempia karttoja ja markkinointia Päijänne-Ilves -reitin kehittämiseksi Osa yläkoulua käyttökiellossa Kunnanhallitus päätti myöntää käyttövaroistaan 10 000 euron määrärahan Kullasvuori-Laivaranta-Mainiemi –alueen investointiselvityksen tekemiseen. Selvitystä esitti elinkeinopoliittinen työryhmä, joka oli huolissaan mm. Listoilla on nyt 1 120 nimeä, lisäksi vajaissa listoissa on noin 160 nimeä, kertoi vetoomuksen alullepannut Risto Töyry, joka luovutti maanantaina nimilistan kunnanjohdolle. Varalle valittiin FM Mikko Rajasaari. Virkaan oli kaikkiaan 12 hakijaa, joista neljä haastateltiin. rehtorina vuoden alusta edellisen rehtorin irtisanouduttua virasta vain puolen vuoden jälkeen. Tämän vuoksi sivistystoimi on asettanut kellarikerroksen etelän puoleiset luokat käyttökieltoon, kertoi vt. pyöräilymahdollisuuksista, välinevuokrauksesta ja kunnan satsauksista satamaan. Meillä on kuitenkin täällä melontakeskus, valaistut ladut, kalastusmahdollisuuksia, kivikautisia asuinpaikkoja ja kalliomaalaus – tieto kohteista pitää saada matkailijoille ja tapahtumia tuotteistaa. Viestintään ja markkinointiin on apuaan tarjoamassa Mennään metsään –hanke, jonka yhdeksi esiselvityskohteeksi Päijät-Hämeessä on valittu juuri Päijänne-Ilves. Kunta huolehtii myös laavun polttopuista ja muista huoltotoimista. Kunnanhallituksen puheenjohtaja Antti Räsänen lupasi, että lista toimitetaan eteenpäin: Tämä on painava viesti, kun yli kolmannes kunnan asukasmäärästä on nimensä vetoomukseen laittanut. Tilanteesta tiedotettiin jo heti keskiviikkoiltana vanhemmille ja lisätiedotteita lähti sähköisesti heti aamusta. Paikallista asiaa vuodesta 1950 Päijänne-Ilves -vaellusreitin kehittämistarpeista keskusteltiin Kuntalassa viime viikolla. Nuijamiehen laavu on kuitenkin paikka, missä vaeltajat viettävät aikaansa, totesi Sipponen. Lisäksi rehtori piti asiasta tiedotustilaisuuden torstaiaamuna ensin henkilökunnalle, ja sitten oppilaille ja lukion opiskelijoille. Muut jäsenet toimikunnassa ovat Riikka Ilonen, Hannu Lehtinen, Aarre Miettinen ja Maarit Oksanen-Biarowsky, varajäseninä Ulla Murremäki, Merja Perälä ja Susanna Wallenius. Palaverissa toivottiin Taruksen ja Evon alueen retkeilymahdollisuuksien parempaa esiintuomista myös Päijänne-Ilves reitin opastuksissa ja infomateriaaleissa. Ensi kesäksi on toiveissa saada entiselle kesätorialueelle lasten leikkipaikka. Suomen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi Katajistossa järjestetään kesätapahtuma heinäkuun toisena sunnuntaina. Kellarikerroksen maavaraseinän ja sisäseinän välissä on eristevillaa, josta on löytynyt mikrobikasvustoa. Sisäseinän läpi on mahdollinen ilmayhteys villaan. Yhtenä haasteena nähtiin puutteelliset kartat ja markkinointi. Toisaalta myöskin alkupään osalta olisi päivitettävää: reitin lähtöpiste on nimittäin alun perin ollut Mainiemeltä. Kalevi Porvari ja Johannes Sipponen. Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Pirkka Ahola kiitteli Töyryä kansalaisaktiivisuudesta. FM Kari Miettinen Padasjoelta on valittu Padasjoen yhtenäiskoulun rehtorin virkaan. Timontorille Keskustien varteen. Tutkimukset ovat parhaillaan käynnissä, mutta olettamus on että vauriot ovat korjattavissa. Nyystölässä tieltä poistettiin pelastuslaitoksen toimesta kaksi puuta. Käyttökiellossa ovat toistaiseksi koulun luokkasiiven pihanpuoleiset tekstiilityö-, atkja medialuokka, jotka ovat olleet vähäisellä käytöllä. Kunta on viimeksi syksyllä yhdessä Hämeenlinnan kaupungin edustajien kanssa pohtinut, kuinka reittiä voisi paremmin hyödyntää. Lisäksi raivattavaa oli Auttoisilla, Arrakoskella sekä Mylly-Mäkelässä. Toripaikat ilmaisia, kojut nyt keskustassa. Nimilistalla 1 300 vaatii hammaslääkärille jatkoaikaa Risto Töyry luovutti maanantaina hammaslääkärivetoomuksen. Kaikille avoin saunapäivä Monuksessa on kahtena kesäkuun lauantaina. Kullasmarinan satamaan on rakentumassa eräja luontokeskus, jonka on luontevaa olla reitin varrella, samoin kuin Kullasvuoren luontopolun. Johannes Sipponen Reitit menestykseen –hankkeesta keräsi matkailuyrittäjien ideoita ennen huhtikuussa tapahtuvaa maastokäyntiä. Päijänteen ja Ilvesreitistön yhdistävä reitti on toinen, jonka kunnostamista pyritään saamaan liikkeelle hankkeen avittamana: viime syksynä tehtiin investointisuunnitelma Sysmän Kammiovuorelle ja tänä vuonna on tarkoitus tehdä vastaavat suunnitelmat Päijänneja Aurinko-Ilves reittien sekä Hartolan reittien osalta. Yksi puu kaatui Savikolla omakotitalon päälle. Torille haetaan parhaillaan uutta nimeä lukijakilpailulla: nimiehdotuksia voi lähettää huhtikuun loppuun mennessä Padasjoen kuntaan osoitteella kirjaamo@padasjoki.fi. Käyttökielto ei ole aiheuttanut ongelmia koulunkäynnissä. Reitin kirkonkylän ja Taruksen välinen osuus on kunnan vastuulla. Tekninen lautakunta päätti viime viikolla joulukuun valtuustossa tehdyn esityksen mukaisesti, että keskustan torikopit ovat myyjille maksuttomia vuoden 2017 aikana. majoituskapasiteetin vähyydestä. Jo Hammaslääkäri ja nimenomaan nykyinen hyvä hammaslääkäri koetaan todella tärkeäksi. Palaverissa keskusteltiin myös mm. MODETTI MODETTI NOUTOPÖYTÄ ark ma-pe klo 11-14 PITOPALVELUA 9, 50 KARAOKELAITTEET käytössäsi , tule laulamaan, jos laulattaa! 040 5570632 Tiistai-illan myrskytuuli katkoi sähköjä Padasjoella pahimmillaan tuhansilta talouksilta ja piti myös pelastuslaitoksen kiireisenä. rehtori Kari Miettinen. Aktiivisten lomien markkinat kasvavat vuosittain 65 % ja useissa tutkimuksissa on todettu, että luontokohteen laatuun investoitu euro tuo takaisin paikallistalouteen 10 euroa. Se on käyty vuosittain läpi raivaussahan kanssa ja tuulenkaadot nostettu sivuun. Hän on toiminut yhtenäiskoulun vt. Toivottavasti tämä ymmärretään Hykyssä. Näkyvyyttä tarvitaan lisää, jotain mikä saa matkailijan valitsemaan meidät eikä kiertämään Päijänteen toista puolta, tiivisti yrittäjä Kalevi Porvari. Vastaanottamassa kunnanvaltuuston puheenjohtaja Pirkka Ahola, kunnanjohtaja Heikki Jaakkola ja kunnanhallituksen puheenjohtaja Antti Räsänen. Pitkospuut on nyt elinkaarensa päässä ja ne pitää uusia. Tarkoituksena on laatia reitin investointisuunnitelma ja käynnistää reitin kunnostustoimenpiteitä, joihin kuuluisi näillä näkymin ainakin pitkospuiden ja viitoituksen uusiminen. Mietinnässä onkin nyt, että minkälaisesta materiaalista ja minkämalliset ne pitäisi olla, kertoi reittiä aikanaan rakentamassa ollut kenttämestari Pasi Jussila. Vetoomuksiin hammaslääkärin jatkamisesta nimensä laittoi yhteensä noin 1 300 ihmistä: lisäksi vajaita listoja on vielä perjantaihin klo 13 asti keskustan liikkeissä allekirjoitettavana. Varmuuden vuoksi myös takapihan puoleinen toinen medialuokka päätettiin ottaa pois käytöstä. Niina Ihalainen LAMK:sta kertoi Mennään metsään –hankkeen mahdollisuuksista reitin kehittämiseksi. Vaikka reitin kunto on nytkin tyydyttävä, olisi käyttäjämäärissä paljonkin kohentamisen varaa. Näytteiden pitoisuudet ylittivät asumisterveysasetuksen toimenpiderajan. Reitti valmistui vuonna 1996. Kullasvuoresta selvitys Nyystölän kylään syntyi viime vuonna yksi vauva, vauvarahan saaja on Noel Lindqvist. Mennään metsään -hankkeen tavoitteena on keskeisten retkeilyreittien kehittäminen matkailun ja hyvinvoinnin näkökulmista. Kunta julkaisee kevään aikana lehtiilmoituksen torikoppien käytöstä ja kopit jaetaan halukkaiden kesken. Palokunta kiersi illan aikana kahden yksikön voimin raivaamassa teille kaatuneita puita eri puolilla pitäjää. Olemme maantieteellisesti keskiössä, mutta muuten pimennossa
Suomessa pidetään hyvänä asiana, että ihminen ajattelee ensin itseään. Satakunnan ammattikorkeakoulusta 2011 valmistuneen Andon töitä on viime vuosina ollut esillä monissa yksityis-, ryhmäja yhteisnäyttelyissä muun muassa taidegallerioissa Jyväskylässä, Helsingissä, Lappeenrannassa, Porissa, Raumalla, Tampereella ja Pinxinmäellä Sysmässä. Teokset pyrkivätkin ilmaisemaan sen, miltä aasialainen kulttuuri näyttää länsimaisin silmin. Jussi Miettinen hoitaa talousmetsäänsä luonnonmukaisesti ja kasvattaa puunsa täysi-ikäisiksi, toisin kuin on tapana nykymetsätaloudessa, jossa puut korjataan mahdollisimman pian, käytännössä keskenkasvuisina. Padasjoen seurakunnan tilikausi oli 26 794 euroa alijäämäinen, Kärkölän 73 654 euroa. Säiden salliessa Vesijaolla valtion tutkimusmetsässä on 17.6. Myös kohtaami set ja keskustelut ihmisten kanssa mistä tahansa aiheesta synnyttävät uusia teos ideoita. Alueella 1917 poltetusta ns. Ando ammentaa inspiraatiota melko arkisistakin asioista, esimerkiksi päivittäisen kävelylenkin varrella olevista maisemista, joita voi nähdä uu della tavalla. Miettinen on otettu saamastaan palkinnosta, joka tuli täytenä yllätyksenä. Padasjoelta löytyi hyviä mittauskohteita. Kolilta hankittu kaskiruis kylvetään elokuussa, niin ikään kylvetään nauriita. Yleisöäkin paikalle tullee jonkin verran. Heikinheimon kaskesta tulee kuluneeksi 100 vuotta. KAIKILLE HYVÄ Padasjoki 54 yhteistyötä yrittäjyyttä palveluita Marko Samiola 33 v, kauppias, yrittäjä Ilmoituksen maksaa ehdokas itse Sunnuntaina ennen Pikantissa pidettyä Padas joen Luonnonystävien ke vätkokoust a Antti Koskimäki Metsähistorian Seurasta esitelmöi kaskikulttuurista. Kellosalmella Väyrynen käveli mittauslaitteensa kanssa 730 metriä pitkän sekametsärajan. Tietyt japanilaisen kulttuurin piirteet ovat olemassa, mutta se maailma, mitä ihmiset ajattelevat, ei ole. 4 n:o 13 Torstaina 30.3.2017 Auttoislainen kuvataiteilija Komugi Ando sai vastikään Suomen Kulttuurirahastolta 24 000 euron suuruisen apurahan taiteelliseen työskentelyyn. Hän kuitenkin totesi kierrätystavaran olevan ostomateriaalia mielenkiintoisempi. Kaavamaisissa mielikuvissa hän ei tunnistanut sitä Japania, jossa itse on kasvanut ja elänyt. Erkki Syrjänen ja Mauri Makkonen ovat keränneet noin 300 nimeä käsittävän listan, jossa vaaditaan maantie 14174:n asfalttipinnoitteen kunnostusta. Rajan etsintään voisi ottaa rinnalle myös jonkun toisen työkalun tulevaisuuden palvelun kehittämiseksi. Merkkaamattomia rajoja kun Suomessa riittää. Srk:n tilinpäätös alijäämäinen Markku Mansikka ja Samp. Kellosalmentielle vaaditaan uutta asfalttia kansalaisvetoomuksen avulla. Noin 13 kilometrin pituinen huonkuntoinen tieosuus kirkonkylältä Kellosalmelle on päivittäin kovassa käytössä. Tämä on elämäni ensimmäinen apuraha, iloitsee Ando, joka luuli Kulttuurirahastolta saamaansa sähköpostia ensin pilaksi. Uusi palvelu on herättänyt paljon kiinnostusta. Rajan etsinnässä määräävin asiakirja on toimituskartta, aivan kuten maanmittauslaitoksen rajankäynnissä. Nyt Metsähistorian Seura etsii talkoolaisia. Tuntuu erittäin hyvältä kun poikkeavaa metsänhoitoa kunnioitetaan, hän sanoo. Kaskeaminen oli merkittävä osa Suomen asutushistoriaa, ja toisinaan valtiovallankin intressejä palvellut metsien raivaaminen pelloiksi kaskeamalla oli erittäin yleistä vielä 1860-luvulla Itä-Suomessa. Soitin paikalliseen metsänhoitoyhdistykseen, josta kerrottiin tällaisesta uudesta palvelusta rajan etsintöihin liittyen, kertoi Mansikka. Kuhmoisilla ylijäämä oli 213 650 euroa. Kierrätystä on myös uusimmissa, parhaillaan työn alla olevissa japanilaistyylisissä alttareissa, joista osa on valmistettu muovikanistereista. Auttoislaiselle taiteilijalle apuraha Taiteilijan aika kuluu suurimmaksi osaksi työhuoneessa Ars Auttoisissa, Auttoisten entisellä koululla. Kymppitonnin hintaisen laitteen signaalinhaenta oli silloin hitaampaa. Yhteensä puolitoista metriä leveän rajalinjan saa lain mukaan avata ilman naapurin suostumustakin, kunhan ilmoittaa tälle asiasta. Se on puoliksi mielikuvitusta, Ando luonnehtii. Näin linjasi kirkkoneuvosto seurakunnan käytäntöjä liittyen maaliskuun alussa voimaan tulleeseen lainmuutokseen. Kaskenpolttoon talkooväkeä Rajanetsintää paikantimella Kirkkoneuvosto käsitteli tiistaina Hollolan, Kärkölän, Kuhmoisten ja Padasjoen seurakuntien vuoden 2016 tilinpäätökset. Suurelle yleisölle tutuimpia ovat lampaanja mehiläisten kasvatus sekä omenapuutarha. Apurahalla voin tavallaan työllistää muitakin esimerkiksi tilaamalla teoksissa tarvittavia osia käsityöläisiltä, Ando sanoo. Tieteen ja taiteen tekijöille apurahoja myöntävä Suomen kulttuurirahasto on yksityinen säätiö. mennessä Padasjoen Luonnonystävien facebook-sivujen kautta, ottamalla yhteyttä Luonnonystävien puheenjohtajaan tai kirjoittamalla nimensä ja yhteystietonsa Pikantissa olevaan ilmoittautumislistaan. Soitto saattaa tulla mikä tahansa aamu, että tänään palaa! Kymmenen talkoolaista kerrallaan kääntelee puita, muut huilailee ja syö eväitänsä, kuvailee Koskimäki, joka näkee tapahtuman eräänlaisena kansanjuhlana. tarkoitus polttaa Suomi100 -juhlakaski. Rajaloukkaus voi johtaa pahimmillaan oikeudellisiin vastuisiin. Padasjoen taseessa oli ylijäämää reilut 2, 8 miljoonaa euroa. Myös Padasjoki on ollut tyypillistä kaskialuetta. Nykymaailman aikaan, kun vain suuri tuntuu olevan kaunista ja raha ratkaisee, Miettisen perhe on loistava ja inspiroiva esimerkki siitä, että luontoa ja eläimiä voi hoitaa hyvin ja kohdella kunnioittavasti, mutta hankkia niillä silti elantoakin, Matti Hokan maalaaman palkintotaulun Jussi Miettiselle ojentanut Teemu Varjonen Luonnonystävistä perusteli. Naapurin kanssa olemme sopineet rajan avaamisesta ja kustannusten puolittamisesta. Toisaalta inspiraation saamiseksi voi riittää vaikka pelkkä kivi tien varressa. Yhteensä kokeilukohteita tuli 4,5 kilometriä. Jos satoa saadaan, ruista leikataan ja riihitetään elokuussa 2018. Työllisyysnäkymät metsäalalla ovat tällä hetkellä hyvät. Apuraha mahdollistaa keskittymisen taiteeseen täysipäiväisesti ja laaja-alaisemmin ilman rahahuolia. Tunnustuksen sai tänä vuonna Jussi Miettinen perheineen. Kiinnostuneet padasjokelaiset voivat ilmoittautua kaskenpolttoon 15.4. Näen elokuvan yksittäisinä kuvina, jotka haluaisin pysäyttää. Suomen pyykeistä 20 % on hävinnyt, toteaa Väyrynen. Työvälineet tulevat talon puolesta. Kasken tekeminen vähensi puun määrää, mutta kun kasket saivat metsittyä, niistä tuli mitä parhainta puustoa, Koskimäki kertoi. Juuri metsätalousinsinööriksi Evolta valmistuva Väyrynen on tehnyt maastotyöt samanlaisella tarkkuuspaikantimella kuin maanmittauslaitos. Suomalaisessa kodissa alttari ei ole niin tavallinen kuin Japanissa. En kuitenkaan kritisoi ketään! Minusta se on vain hauskaa, koska japanilaisena en näe asiaa samalla tavalla. Hän ei myöskään halua omien metsiensä pusikoituvan hoitamattomina, sillä sellaisia on aivan tarpeeksi. Andon alttariteoksissa japanilainen ajattelu yhdistyy suomalaiseen. Seurakunnan on tutkittava pyydettäessä samaa sukupuolta olevien parien avioliiton esteet. Miettiset ovat tehneet elämäntyönsä kulttuurihistoriallisesti arvokkaalla tilallaan, joka on perinteistä kaskiviljelyaluetta. Signaalin laatuun vaikuttavat myös monet muut tekijät kuten ilmakehän ominaisuudet. Ando on kutsuttu myös Savonlinnan Galleria Ars Novaan. Tien vaikutusalueella on vakituisten talouksien lisäksi satoja vapaa-ajanasuntoja, joista osaa käytetään ympärivuotisesti. Kotialttarin äärellä rukoillaan ja kunnioitetaan jumalaa sekä kuolleita sukulaisia, joiden kanssa myös kommunikoidaan. Vuoden luonnon ystävän tunnustuksen Jussi Miettiselle ojensi sunnuntaina galleria Pikantissa Teemu Varjonen. Seurakunnan tiloja ei myöskään tarjota samaa sukupuolta olevien parien hääjuhliin, ja jumalanpalvelusten esirukouksissa rukoillaan vain kirkollisesti vihittävien ja vihittyjen parien puolesta. Maastotöitä hidasti paikoin tiheä puusto. Hollolan seurakunnan kirkoissa ei toimiteta samaa sukupuolta olevien parien avioliittoon vihkimisiä eikä avioliiton siunaamisia, koska ne eivät ole raamatun ja evankelisluterilaisen kirkon kirkkojärjestyksen tai kirkkokäsikirjan mukaisia. Viime ja toissa vuonna Ando on työskennellyt yhdessä Teemu Salosen kanssa Ars Auttoisten kesänäyttelyn kuraattorina ja järjestäjänä. Rajamerkkejä ovat rajapyykkien lisäksi rajaviisarit. Maanomistaja Markku Mansikka on tyytyväinen palveluun, josta hän ei etukäteen edes tiennyt. Kyseessä ei kuitenkaan ole maanmittaustoimitus, vaan tulevaisuuden uusi palvelu, jolla metsäpalstojen rajat saadaan merkittyä alle 10 senttimetrin tarkkuudella. Mietin, miten elokuvan tunnelman tai jännityksen voisi saada omaan taideteokseen. Rajojen tarkka sijainti on tärkeimpiä edellytyksiä metsänhoitotöille. Vuoden alusta Hollolan seurakuntaan liitetyt Kuhmoisten ja Padasjoen seurakunnat olivat velattomia, kun taas Hollolan seurakunnalla on velkaa Sovituksenkirkon rakentamisesta ja Kärkölän seurakunnalla Kalliopirtti-leirikeskuksen remontoinnista. Kaskialueilla harmaaleppä runsastui ja kuusen määrä väheni. Tilalla harjoitettu harkittu ja luontoa kunnioittava, ilman raskaita koneita tapahtuva metsänhoito on taannut puuston, aluskasvillisuuden ja eläimistön monimuotoisuuden. Kaskeamisen loputtua kaskialat metsittyivät pääasiassa männyllä ja koivulla. Nimilista Kellosalmentien puolesta Samppa Väyrynen on opinnäytetyönään tehnyt rajanmerkkausta ja etsintää Hämeen metsissä. Pohjois-Karjalan Juuasta kotoisin oleva Väyrynen suoritti opintonsa Evolla ripeästi alle kolmessa vuodessa. Rajanmerkkausta ja etsintää tehtiin Kanta-Hämeessä syksyllä ja nyt Päijät-Hämeessä, viimeisin oli Kellosalmen kohde. Hollolan tilinpäätös oli 588 880 euroa ylijäämäinen. Tiellä on myös paljon raskasta liikennettä. Miettiselle tunnustus Kokouksen yhteydessä palkittiin myös vuoden 2017 Luonnon ystävä. Ando kertookin, että Japanissa uskonto levittäytyy eri elämänalueille, ja usein luonnonuskon, sintolaisuuden ja buddhalaisuuden eri elementit sekoittuvat keskenään. Teoksissaan Ando haluaa tuoda esiin myös Japaniin liittyviä stereotypioita, joita hän Suomeen muuttaessaan havaitsi. Tulevana kesänä molempien auttoislaisten teoksia on aiempaa runsaammin esillä omassa galleriassa, jossa yleisö on viime vuosina saanut tutustua suureksi osaksi muiden teoksiin. Myös valmistusmateriaalien hankinta helpottuu, kun vaihtoehtoja on enemmän. Lisäksi hän pyrkii pitämään metsätilansa rajat auki. Erityisesti elokuvat inspiroivat minua. Rajan etsintä vaatii rajamerkkien olemassaolon, sillä ilman niitä etsintää ei voi suorittaa. Kumpikaan ajattelutapa liiallisena ei ole hyvä, Ando pohtii. Japanissa on päinvastoin. Pienin parannuksin se olisi Väyrysen mukaan käyttökelpoinen laajemminkin. Siellä itsensä ajatteleminen on narsistista ja huonoa, ja toiset tulevat aina ensin. Vetoomus saatettiin kunnanhallituksen tietoon maanantaina ja toimitetaan AVI:lle. Viime vuonna taiteelliseen työskentelyyn jäi niukasti rahaa, ja Ando alkoi tehdä taidetta kierrätysmateriaaleista
Tarvitsemme uusia työpaikkoja vähintään 20 vuodessa, jotta nykyinen huono kehitys saadaan ensin hidastumaan ja sitten taittumaan. Sitä on viime vuosina hakattu keskimäärin 250 000 kuutiometriä, mutta suurin kestävä hakkuumäärä on 280 000 kuutiometriä.. Se luo myös monelle palvelualan yrittäjälle uusia mahdollisuuksia. Tavoitteena on Kullasvuoren-Laivarannan-Mainiemen rakentuminen vetovoimaiseksi matkailukeskukseksi. Hankkeemme, jotka tällä hetkellä kohdistuvat matkailuun ja kasvuyritysten kehityshankkeisiin, ovat nekin suurelta osin luontoon liittyviä. Metsistä eniten tuloja Metsäbiotalous on se osa biotaloudesta, joka käyttää uusiutuvista luonnonvaroista metsäbiomassaa (runkopuu, kannot, hakkuutähteet, puun kuori sekä myös marjat, kävyt ja metsäkasvit) tai metsäbiomassaan perustuvia teollisia sivuvirtoja. Myyntivalttimme, Päijänne ja sisäjärvet sekä vaellusreittimme jne. Kehitysohjelmamme tavoitteena on 80 uutta työpaikkaa neljän vuoden aikana. Metsätalous ja puun hankinta sekä jalostus tuovat meille suurimmat ansiomme ja suuren määrän työpaikkoja. Kehityspäällikön aktiivista työtä tarvitaan ainakin parin vuoden ajan, jotta päätetty kehitysohjelma saadaan toteutettua. Myös eräillä teollisilla yrityksillä on kasvukykyä. Puustoomme kasvu on noin 310 000 kuutiometriä vuodessa. Matkailu Padasjoella on myös biotalouteen kuuluvaa. Kunnan tulee edistää näiden mahdollisuuksien toteutumista. lasten leikkipaikka satamaan, torialueen kunnostaminen ja kehittäminen. luovat hienot puitteet matkailulle. ILMOITUSLIITE KAIKILLE HYVÄ Padasjoki TEHDÄÄN YHDESSÄ Padasjoen painopisteet Maisema, metsät, mielihyvä , on biotalouden ytimessä. Matkailussa on kunta suunnitellut toteutettavansa useita pieniä kehitystyökohteita; esim. Myös Eteläisen Päijänteen Helmiä retkiopas on päivitetty Mahdollisuuksiin tulee tarttua Padasjoella on hyvät mahdollisuudet kasvaa matkailun sekä metsätalouden alueilla
Toimivan liikennesuunnittelun ydinajatus on turvallinen ja sujuva matka kouluun, töihin, asioille tai vapaa-ajan harrastuksiin. Toki kunnan tehtävänä on valvoa, että padasjokelaiset saavat sujuvasti terveysja sosiaalipalveluita. Muutosten toteuttamisessa tarvitaan innostuneita ja luotettavia kuntavaikuttajia, jotka toimivat harkitulla ja osaavalla otteella. Kunnat hoitavat jatkossakin varhaiskasvatusta, perusopetusta, toisen asteen koulutusta, kulttuuria, liikuntapalveluita, ympäristöpalveluita sekä paikallista infraa kuten katuja ja kevyen liikenteen väyliä. Lupien hakeminen, käsittely ja päätösten antaminen on mahdollisuuksien mukaan vietävä sähköiseen muotoon, yhden luukun periaatetta noudattaen. Hyvin hoidettu elinkeinopolitiikka auttaa yrityksiä kasvamaan ja tarjoamaan ihmisille työtä. Hyvin suunniteltuna ne täydentävät toisiaan ja luovat kattavan sekä turvallisen verkoston liikkumiselle. Jatkossa kunnille jää käytännössä lähes kaikki se, mikä nykyäänkin on, mutta ilman sosiaalija terveyspalveluita. Kuntien tehtäväkenttä on muuttunut Päijät-Hämeessä, kun rahallisesti merkittävin tehtäväkokonaisuus eli sosiaalija terveyspalvelut ovat siirtyneet Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymälle joka tuottaa jatkossa nämä palvelut. Olemme valmiita tekemään tuloksekasta yhteistyötä kaikkien kuntalaisten parhaaksi. Padasjoen Kokoomus myös facebookissa. Sillä on merkitystä paikallisen työllisyyden edistämisessä. Järkevästi toimiva kunta ei yritä tehdä kaikkea itse vaan käyttää apunaan alueen yritysten ja järjestöjen osaamista. Kokoomus on tutkitusti Suomen luotetuin kuntapuolue. Ihmiset tarvitsevat sekä hyväkuntoisia autoteitä, kävelyja pyöräteitä että toimivat joukkoliikenteen palvelut. Kuntien tehtäviä toteuttamassa on valtava joukko osaavia ammattilaisia. Uusi hankintalaki tarjoaa entistä monipuolisempia mahdollisuuksia hyödyntää paikallisia pieniä ja keskisuuria yrityksiä. ILMOITUSLIITE KAIKILLE HYVÄ Padasjoki TEHDÄÄN YHDESSÄ On tärkeää, että kuntien päätöksentekijät ymmärtävät elinkeinopolitiikan merkityksen kuntalaisten hyvinvoinnille. Näiden tehtävien painoarvo ja merkitys kunnissa on tulevaisuudessa paljon nykyistä suurempi. Vaikka muutos tuntuu suurelta, tulevaisuuden kunnan tehtävät on helppo määritellä. Tämä vaikuttaa merkittävästi myös päätöksentekoon Padasjoella. Luotamme monesti elämämme tärkeimmät asiat heidän vastuulleen viemme lapsemme päivähoitoon tai kouluun tietäen, että he ovat turvassa ja saavat hyvää oppia ja huolenpitoa. Sen takeena on hyvän koulutuksen saanut, osaava henkilökunta. Haluamme, että yrittäjät ja kotien rakentajat saavat tarvittavat luvat nopeasti. Kunnat vastaavat kaavoituksesta, paikallisen osallistumisen ja demokratian toteuttamisesta ja vapaa-ajan palveluista sekä terveyden edistämisestä
IL M O IT U S L IIT E. KAIKILLE HYVÄ Padasjoki TEHDÄÄN YHDESSÄ Veli-Matti Heinonen yrittäjä (sit.) Rauno Hännikäinen maanviljelijä Kalle Jaakkola maatalousyrittäjä Virpi Kallioinen taloussihteeri Jukka Kontra lähihoitaja Hannu Hertti teknillinen johtaja, eläkkeellä Miikka Ounila poliisi Antti Räsänen maanviljelijä Lasse Saarinen eläkeläinen Pekka Salonen puuteollisuusinsinööri, eläkeläinen Marko Samiola kauppias, yrittäjä Eerika Suokas opiskelija (sit.) Timo Talasvirta yleislääketiet.erikoislääkäri, eläkeläinen Markku Hietanen turvallisuusalan yrittä jä, opettaja Leena HopeelaJuvonen myymäläpäällikkö 39 M ak sa ja : Pa da sj oe n Ko ko om us ry 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 53 54 55 56 57 58 59 60 Heikki Toivonen yrittäjä Lauri Suomaa, sähköurakoitsija, majatalon hoitaja Silja Savola, perushoitaja, eläkeläinen Anne Niemikallio kassamyyjä Pirkko Nikkarikoski yrittäjä Janne Sandholm Oskari Räsänen varusmies Kokoomus on ollut vaalimassa vakaata kuntataloutta Padasjoella, noin kolmen miljoonan ylijäämät taseessa turvaavat itsenäistä elämää myös tulevaisuudessa
Padasjoen lukio on lukiovertailuissa ollut vuosi vuodelta Päijät-Hämeen kärkilukioiden joukossa. Samaan tahtiin etenee myös siirtyminen sähköisiin ylioppilaskirjoituksiin. Kaikilla peruskoululaisilla on ollut mahdollisuus osallistua koulupäivän jälkeen ilmaiseksi yhtenäiskoulun kerhoihin, joita on ollut kouluvuoden aikana noin viisi tuntia viikossa. Koulurakennuksissa havaitut puutteet on pyritty korjaamaan mahdollisimman pian niin, että koulutyölle on koitunut haittaa mahdollisimman vähän. Koteja tiedotetaan aina, kun jotain merkittävää tapahtuu. Uudet opetussuunnitelmat, sähköiset ylioppilaskirjoitukset ja varsinkin sisäilmaongelma ovat herättäneet paljon keskustelua. Tämän lukuvuoden alusta kaikki Päijät-Hämeen alakoululaiset ovat siirtyneet opiskelemaan saman seutukunnallisen opetussuunnitelman mukaan, johon jokainen kunta on voinut tehdä omia painotuksiaan. Koulutyön ohessa Padasjoella on hyödynnetty jo vuosia Opetushallituksen rahoittamaa kerhotoimintaa. Yhteiset tavoitteet ja opetushenkilökunnan koulutukset mahdollistavat laadukkaan perusopetuksen ja hyvät lähtökohdat toisen asteen opintoihin. Seutukunnallinen yhteistyö helpottaa muutostyötä. ILMOITUSLIITE Padasjoen Kokoomus myös facebookissa. Kaikki aineet kirjoitetaan sähköisesti keväällä 2019. Padasjokelaisilla nuorilla on oma lukio, jossa jatkaa opiskelua. KAIKILLE HYVÄ Padasjoki TEHDÄÄN YHDESSÄ Koulumaailman kuulumisia Padasjoen koulumaailmassa eletään muutosten aikaa. Tämän lisäksi molempien koulujen lähistöllä on monipuoliset liikuntamahdollisuudet oppilaiden käytössä myös välituntisin – paljon ennen kuin edes puhuttiin liikkuvasta koulusta. Pienet opiskeluryhmät ja pätevä opettajakunta mahdollistavat hyvät tulokset ylioppilaskirjoituksissa. Lukio aloitti siirtymisen uuteen opetussuunnitelmaan viime elokuussa, yläkoulu aloittaa kolmivuotisen siirtymisen porrastetusti ensi syksynä. Syksyllä Padasjoella kirjoitettiin ensimmäisenä sähköisenä kokeena filosofia, nyt keväällä yhteiskuntaoppi, saksa ja ranska. Kiitos menestyksestä kuuluu koko opetusketjulle aina esiopetuksesta lähtien
Lihan, kananmunien ja maitotuotteiden tuotantoon tarvitaan aina myös kasvikunnan tuotteiden kasvatusta rehua varten, joten suurin osuus ilmastovaikutuksista liittyy eläinperäisen ruuan tuotantoon. 5 n:o 13 Torstaina 30.3.2017 Tässä sinulle poimimiamme esimerkkejä: TERVETULOA LASTENPÄIVÄÄN LA 1.4. Vihreät ja ProPadasjoki tarjosivat lähellä tuotetuista luomuaineksista valmistettua hernesoppaa lauantaina vaalikahvilassaan, joka on avoinna myös 8.4. Myös keskustalla soppaa Vihreiden ja ProPadasjoen vaalisoppaa hämmensivät Paula Mertsalmi ja Kati Liikonen. Mölsä, Antti Härkönen ja Pirkka Ahola soppajonossa.. Äänestäjiä tuntui puhututtavan eniten koulujen sisäilmatilanne ja terveyspalveluiden säilyminen. Piirin tuore puheenjohtaja Jukka Mölsä Orimattilasta oli kiertänyt kaikki alueensa kunnat ja tavannut äänestäjiä keskustan vaalitilaisuuksissa. Pappilanmäen koulu osallistui maailmanlaajuiseen ilmastotapahtumaan perjantaina: koko koulu söi lukion ympäristöekologian kurssilaisten suunnittelemaa ja keittiöhenkilöstön toteuttamaa kasvispitoista lounasta. Ruokapalveluvastaava Kirsti Aarto kertoi, että sitoutuneita kasvissyöjiä koulussa on viisi. Atria Viljaporsaan filee Minuuttisuikale 350 g (8,43/kg) Sinuhen Hillomunkit 10 x 65 g (6,00/kg) -Tarjous voimassa vain lastenlauantaina 1.4. S-MARKET PADASJOELLE! Snellman Naudan mureutettu ulkofileepihvi 240 g (24,79/kg) 5 95 Suomalainen LASTENPÄIVÄNÄ LA 1.4. Lisukkeina oli auringonkukan, melonin ja kurpitsan siemeniä. TAPAHTUU! • Jaossa 400 kpl ilmapalloja • Pandakarhu vierailee ja jakaa pandan lakuja 600 kpl klo 11–12 ja 13–14 • Sinuhen konsulentilta hillomunkit 3,90 € / 10 kpl • Sinuhen patongit 1 € / kpl • Paninit konsulentilta Kinkku-salami, Kana, Kebab-valkosipuli tai BBQ Kana-pekoni 10 € / 3 kpl • Olvin uutuus Kanes-limsojen maistatus klo 11–17 Kiivirasia 500 g (2,78/kg) Italia Sinuhen Patonki 280 g (3,57/kg) -Tarjous voimassa vain lastenlauantaina 1.4. Kasvislounaalla oli tarjolla maitoakin, mutta kurssilaisten tietoiskujulisteessa valistettiin, miksi kannattaa valita ruokajuomaksi ennemmin vesi. Paninit 3 x 235 g (14,18/kg) -Tarjous voimassa vain lastenlauantaina 1.4. Kyllähän tässä on huolissaan etenkin vanhusten pomputtelusta ja omastakin tulevaisuudestaan. Hyvältä näyttää vaalien kannalta, ihmisiä on mukavasti liikkeellä. Halusimme sellaisia raaka-aineita, jotka tuotetaan lähellä, kertoivat kurssilaiset. Ruoka muodostaa 1/5 ihmisen ilmastovaikutuksista – saman verran kuin liikenne. Onhan meillä kasvisruokaa välillä muulloinkin, esimerkiksi pinaattikeitto kuuluu ruokalistaan. Keskustan vaalitilaisuudessa lauantaina muodostui myös soppajonoa, kun S-marketin kulmalla oli tarjolla lohikeittoa. Lukion toisen luokan oppilaat Emmi Laaksonen, Camilla Lahtinen, Elli Parviainen ja Ida Simola olivat yhdessä valinneet päivän ruokalistalle falafepyöryköitä, perunavuokaa ja salaattia. Terveyspalveluista on joka kunnassa oltu huolissaan, tiivisti Mölsä. Kuusamon Sinileimatai punaleima-Emmental 300 g (12,63/kg) Rainbow Jogurtit 150 g (1,60/kg) Kotimaista Sipulipussi 1 kg X-tra Tortilla chips natural tai cheese 450 g (3,93/kg) Hinnat voimassa ke–la 29.3.–1.4., ellei muuta mainittu 2 95 3 90 10 kpl Rainbow Chunky salsa tai cheese sauce 300 g (4,97/kg) 1 95 Kabanossi Grillimakkarat 360–400 g (4,88–5,42/kg) Vileda Ikkunaliina 2 kpl (1,50/kpl) 1 49 3 00 2 kpl 99 3 79 Suomalainen 1 77 2 KPL 1 39 1 00 10 00 3 kpl 24 Suomalainen 10 KPL! 3 KPL! Kilpailuja, tarjouksia, tapahtumia: facebook.com/smarkethameenmaa S-market Padasjoki palvelee: ma–pe 8–21 la 8–18 su 11–18 R-kioski oRiMATTiLA Erkontie 16, 16300 Orimattila Avoinna: ma–la 7.00–21.00, su 9.00–21.00 R_kioski_Orimattila.indd 1 28.7.2011 9.22 Vesipiste Ilmastonmuutosta voi hillitä myös ruokavalinnoillaan. Yhteensä noin 60 prosenttia ruuan ilmastovaikutuksista aiheutuu alkutuotannosta. Varsinainen WWF:n Earth Hour oli lauantaina, kun ihmisiä haastettiin sammuttamaan turhat valot. Pappilanmäki osallistui ilmastotapahtumaan Vihreät tarjosi luomuvaalisoppaa Ruokalistan laatineet Camilla Lahtinen, Ida Simola, Elli Parviainen ja Emmi Laaksonen kuvassa ruokapalveluvastaava Kirsti Aarton kanssa. Yksi merkittävimmistä arkipäivän ilmastoteoista on valita lautaselle lihan sijaan yhä useammin kasviksia ja kestävästi pyydettyä kalaa. Mukana olivat myös Janne Rajala, Asko Ojala, Ari Rantanen ja Eero Karevaara. Pakko varmaan ryhtyä toteuttamaan käänteistä ruokasuositusta, että pääsisi ajoissa pois kitumasta, vitsailtiin kahvijonossa
Jumalan laki ottaa silloin ihmisen kiinni jo ajatuksista ja hän joutuu toteamaan Paavalin tavoin: laki on hengellinen, mutta minä olen lihallinen, synnin alle myyty (Room. Se on luovuttanut koko omaisuutensa korvauksetta Hollolan seurakuntayhtymälle. Tehdyt tarjoukset ovat lisäksi kalliita. Mutta kesäaikaan onkin sitten jo ruuhkaa ja häiriöi tä, jopa meillä, näköyhteydellä 24-tielle. 11:27-28). Jeesus kuitenkin vastasi: Autuaat ovat ne, jotka kuulevat Jumalan sanan ja noudattavat sitä (Luuk. Hallimaratonin ME Viime aikoina on Padasjoella kierrellyt ovelta ovelle viemärisaneerauksien kaupittelijoita, jotka pyrkivät lähes väkisin saamaan saman tien nimen sopimukseen. Kun haluaa varman ja no pean nettiyhteyden, on valokuitu ainoa mahdollisuus. Vamman vuoksi Manninen joutui kiertämään 200 metrin rataa kortisonipiikin voimalla. Ja jos luottamushenkilöt vielä levittävät tietoa, että ei siitä mitään hyötyä ole – tuskin kovasti auttaa saamaan uusia käyttäjiä. Jos to siaan jonkun päättäjäksi aikovan mielestä kunta on ”haudannut maahan” 1,5 miljoonaa euroa, kannattaa edes vähän miettiä, mikä on kunnan tehtävä. 43-vuotiaan juoksijaihmeen maratonennätys on 2.41.08. seurakuntatalon, käyttö on anottava tästä lähtien Hollolasta jo puoli vuotta ennen aiottua tilaisuutta. Raamatun mukaan ei auta vaikka uskoisi Jeesuksen olevan Jumalan poika, sillä riivaajatkin uskovat sen (Mark. Omaa osuuskuntaa ei (onneksi?) saatu, kunta olisi kuitenkin joutunut sen lainat takaamaan mutta päätösvalta olisi ollut muualla. Näihin ja moniin muihin kysymyksiin Padasjoen seurakuntalaiset odottavat pikaista vastausta neuvottelijoilta. Emme myöskään pysty mitenkään ennustamaan, mihin kaikkeen valokuitua voidaan vielä käyttää saati ehdottaa, ettei sitä kukaan tule tarvitsemaan. Valokuituverkon vastustajia näyttää yhdistävän se, ettei yhdelläkään heistä ole sitä itsellään! Asiakastyytyväisyyskyselyllä selviäisi varsin vaivattomasti, haluaako valokuituliittymän käyttäjä palata takaisin vanhaan. 1:45-47) Nämä kertomukset kysyvät tänään sinulta ja minulta minkälainen usko meillä on. Uusi maailmanennätys 2.42.31 on yli kaksi minuuttia parempi kuin aiempi. Suurimpana syynä siihen lienee se, että pienessä kunnassamme ei ole ketään, jolle tehtävä kuuluisi. Ja miten saisimme kaikki sijoitukset kannattavaan, kaikkia hyödyntävään käyttöön. Vertailun tekee mahdottomaksi jo se, että oikeaoppisesti maahan kaivetun valokuituverkon elinkaareksi lasketaan tänä päivänä 70 vuotta. 1:24). Annettiinko kaikki vastikkeetta Hollolan emäseurakuntaan. Olivatko neuvottelijat tehtävänsä tasalla. Valokuituverkko on nyt ja tulevaisuudessa aivan oleellinen osa sivistysyhteiskunnan infrastruktuuria. Aikoinaan Majavan päiväkoti oli Pohjolan omistuksessa ja kunta vuokralaisena. Oli kyse mistä saneerauksesta tahansa, aina kannattaa pyytää kirjallinen tar jous useal ta eri urakoitsijalta ennen päätöksen tekoa eikä missään nimessä ensitapaamisella allekirjoittaa sopimusta, varoittelee lomamaakeskeläinen yrittäjä Juha Suomaa Liner Express Oy:stä. Jumalan sana sanoo, että jokaisen tulee tulla tuntemaan olevansa läpeensä paha ja turmeltunut ja täysin kelvoton hyvään. 6 n:o 13 Torstaina 30.3.2017 M EITILLE KIRJOTETTII N Leasingrahoituksen järjestäjä ei ole hyväntekijä, joka mahdollistaa koulun rakentamisen. Myöhemmin kun Pohjola oli saanut riittävät tuotot, kiinteistö myytiin Padasjoen kunnalle. Sijoitusmiljoonille melkoinen kuoletusaika, mutta invesMobiili ja valokuitu täydentävät toisiaan Oskari Räsänen 51 Ilmoituksen maksaa ehdokas itse Lukio säilytettävä Pekka Salonen Ilmoituksen maksaa ehdokas itse Hyvinvointia omalla aktiivisuudella ja yhteistyöllä 53 Jukka Kontra Ilmoituksen maksaa ehdokas itse 46 Rauno Hännikäinen 43 Ilmoituksen maksaa ehdokas itse Keskustanaisissa on voimaa Suvi Ahola opiskelija Ilm oit uk se n m ak sa a Pä ijä t-H äm ee n Ke sk us ta na ise t Eeva-Riitta Kusmin (sit.) perhepäivähoitaja, eläkkeellä Niina Riihiranta kansanedustajan avustaja 4 7 9 Terve, armoitettu! Herra olkoon sinun kanssasi. Joh.2:1-2). Valurautaputket kestävät noin 40 vuotta, joskin niiden käyttöikään vaikuttavat mm. Tällöin saa yhdessä Marian kanssa omistaa sanat: Terve armoitettu! Pekko Nieminen S ANOMAA SINULL E Valokuitu on satsaus tulevaisuuteen tointihan onkin palvelus useammalle sukupolvelle. Sana osoittaa, että Maria oli autuas uskonsa tähden. Ei riitä sekään, että uskoo Raamatun olevan totta, sillä näin uskoivat fariseukset ja kirjanoppineetkin. Eikö seurakunnan omaisuudella ollut sen vertaa arvoa, että olisi voitu vaatia ilmoituksia omaan lehteen. Ja kun me kaikki tulemme vanhoiksi, tarvitsemme luotettavia turvajärjestelmiä, nekin perustuvat laajakaistaan. Lähes 40 vuoden ammatillisella valokuituja radiotekniikan insinöörikokemuksella Michael Fletcher kaat saivat tietoa seurakunnan asioista. Minusta on mukavaa katsella telkkarista vaikka Areenaa, joka ei pysähtele eikä pätki. Ovelta ovelle -kaupassa tehty sopimus on mahdollista purkaa kahden viikon kuluessa.. Vietiinkö Padasjoen seurakuntaa kuin pässiä narussa. 1:28-31) Maria sai kuulla enkeliltä, että hänet oli valittu äidiksi maailman Vapahtajalle. Langattomia yhteyksiä on kolmea ja neljää G:tä ja toimivathan ne talvella. Eivätkö he ymmärtäneet, että liitokselle olisi voitu asettaa ehtoja. Raportista ilmeni jo tuolloin, että käytännöllisesti katsoen kaikki palvelut siirtyvät sähköisinä verkkoon ennen pitkää. 7:14). Kiinteistöjen, mm. Antti Räsänen Kun luin viime viikon Padista, tuntui kuin olisi tuullut 1800–luvulta. Omakotitalon viemärit seneerataan yleensä viikossa ja ilman, että rakenteita tarvitsee purkaa. Sinä tulet raskaaksi, synnytät pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus. Niinpä valokuituverkkojen rakentaminen on jäänyt tietoyhteiskunnan ulkopuolelle jäämisen uhan alla pienten, Padasjoen kunnan kaltaisten valistuneiden ja rohkeiden toimijoiden harteille. 10:17). lääkkeiden käyttö. Saatamme ajatella, että Maria oli itsessään pyhä ja siveä ja tämän tehtävänkin tähden kelvollinen Jumalalle. Katuva saa uskoa, että hänellä on puolustaja Isän tykönä, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas ja hän on meidän syntiemme sovitus (1. Mobiiliteknologia uudistuu valokuituverkon kapasiteettiin nähden naurettavin pienin parannuksin noin parin vuoden välein. (Luuk. Sinä olet saanut armon Jumalan edessä. Aivan kuten Maria uskoi epäilemättä enkelin ja Elisabetin sanat, tulee katuvaisen uskoa saarna syntien anteeksiantamuksesta, sillä usko tulee kuulemisesta, mutta kuuleminen Jumalan sanan kautta (Room. Tulkoot neuvottelijat nyt esiin kertomaan, miten tähän tilanteeseen on jouduttu. On jäänyt aikoinaan päättäjiltä Martin Bangemannin vieläkin täyttä asiaa oleva tietoyhteiskuntaraportti vuodelta 1994 lukematta. Tällaiselle tulee avuksi Evankeliumin sana Vapahtajan sovintotyöstä, jota Jeesuksen opetuslapset edelleen saarnaavat Hänen käskystänsä. Etenkin vanhuksiin kohdistuvana tällainen menettelytapa on vähintäänkin kyseenalainen. Rakennuttaja ei myöskään saa valtion avustusta hankkeelleen. Tällöin kaatuu itse rakennetut autuudet perustukset, sydän hätääntyy ja alkaa kysymään miten päästä sovintoon Jumalan kanssa. Touko Kaunisto Kunta teki sen, mitä vastuuta kantavan kunnan pitää, eli ryhtyi yhteistyöhön sähköyhtiön kanssa, jotta saamme valokuitumme mahdollisimman kohtuullisilla kustannuksilla. Näin ajatteli myös nainen, joka sanoi Jeesukselle: Autuas on kohtu, joka on kantanut sinut. Oletteko te napisijat kertaakaan ajatelleet, miten monta kilometriä enemmän me olemme saaneet toimitusvarmaa sähköä kun kunta on valokuidun kautta osallistunut myös kaivukustannuksiin. Narisijat voisivat vähän katsoa ympärilleen, niin hoksaisivat, että valokuidun mahdollisuuksia ei tosiaan ole markkinoitu riittävästi. Vanhuksia on kuulemma peloteltu viemäreiden käyttökieltoon laittamisella, jos viemäreitä ei saneerata. Tämä tuo rauhan ja ilon sydämeen ja vakuutuksen Jumalan lapsioikeudesta. Seurakunnan ilmoituksia ei enää julkaista paikkakunnan lehdessä, joka Padasjoel la tulee lähes joka talouteen ja josta myöskin useimmat kesäasukLeasing-koulusta: Padasjoen srk in memoriam Mobiilioperaattoreiden markkinointihumussa on maallikoiden toisinaan vaikea ymmärtää, että valokuituverkon ja langattomien mobiiliverkkojen palvelut ovat kaksi aivan eri asiaa. Enkelin ilmoituksen jälkeen hän tapasi Elisabetin, joka sanoi: Autuas sinä, joka uskoit, sillä se sana on täyttyvä, mikä sinulle on tullut Herralta! Tämä sytytti ilon Marian sydämessä: Minun sieluni suuresti ylistää Herraa, ja minun henkeni riemuitsee Jumalasta, vapahtajastani. Tästä hän jäi sisäradalla vain reilun minuutin. Suomen hallitus on onnistunut sivuuttamaan tämänkin tosiseikan tehokkaasti. Itsenäinen Padasjoen seurakunta on lakannut olemasta. Nämäkään eivät onnistuneet ennen valokuitua. (Luuk. Sen sijaan langaton tekniikka tarvitsee yhä kipeämmin valokuituverkon kapasiteettia palveluiden takaamiseksi edes jollakin tasolla. Kun kerran kaupalliset yhtiöt eivät suostuneet rakentamaan meille valokuituverkkoa (tai edes hyödyntämään niitä valokuituja, joita olivat jo maahan kaivaneet), oli vaihto ehtoina enää oma osuuskunta tai kunnan mukaantulo. Normaalilähetyksissä kuva ei pirstaloidu tai katoa. Liisa Häme, Arrakoski Älä tee heti sopimusta Padasjokelaislähtöinen Laura Manninen on juossut New Yorkissa hallimaratonin naisten epävirallisen ME-tuloksen. Kaikissa vaihtoehdoissa rakennuskulut maksaa kunta. Ne eivät ole millään lailla yhteismitallisia! Sen sijaan ne ovat toisiaan täydentäviä palveluita. Leasingrahoitus on liiketoimintaa, joka tuo voittoa rahoittajalle. Jos kehitetään elinkeinoja ja halutaan uusia asukkaita, ovat tietoliikenneyhteydet ne ensimmäiset, joita kysytään. Miten padasjokelaisten sitkeän työn tuloksena aikaansaadut ja seurakuntalaisten rakastamat tilat ovat muuttuneet niin vieraiksi, että niitä täytyy anoa Hollolasta. Nyt olisi päättäjiksi haluavilla hyvä tilaisuus näyttää meille äänestäjille, miten he aikovat toimia, jotta kunnassa tehdyt päätökset toteutuisivat mahdollisimman hyvin. Tällaista käyttökieltoahan ei tietenkään kukaan voi toisen taloon asettaa. Kuka oli taluttajana
/pmm Rivi-ilmoitus 3,50 . Teatteriretki Tampereelle la 1.4. Kahvitarjoilu! Jäteasema kesäaikatauluun 1.4. klo 10-13 Asikkala, Koulutuskeskus Salpaus, ke 5.4. Lintujen bongausta ti 4.4. klo 18 Majatalo Onnenmyyrässä. Kuva Reijo Ikonen. Tutustu PalveluSantran toimintaan ja palveluihin sekä kysy asiantuntijoilta, miten hyvinvointiteknologia-asentajat voivat olla apunasi. Yhdistyksen jäseniä saapui paikalle ympäri Suomea, joskin osallistujamäärää hieman rajoitti muutama muukin samanaikainen radiotekniikkaa rakastavien kansallinen tapahtuma. Tied. klo 12 15 Yhteistyössä Arrakosken kyläyhdistys ry:n KEVÄTKOKOUS sunnuntaina 2.4.2017 kahvila Pannussa klo 15. Naurettavaa, pelkää ylpeys. Kokoontuminen Nyystölän lintutornille klo 8. Vääksyn Majakkapaviljongilla palkittiin vuoden järvipelastaja. /pmm Tekstissä ja tekstin jälkeen 1,30 . PVAT. Vesijaon-Porasan kyläyhdistys Kirkon ky län turvallisuussuunnitelman aloitustilaisuus pe 31.3. 9 kk 57,50 e 6 kk 40,50 . klo 18 kirjastossa. Hälytysosaston harjoitukset tiistaisin klo 18 Paloasemalla. Lehden suurin vastuu ilmoitusten julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Lisäksi testattiin Padasjoella kehitettyjä täysin uudenlaisia monivaiheantenneja huippunykyaikaista ns. ALV 10 % Kotimaa: Kestotilaus 66 . Pelkkää kipua, väittää pelko. Perhekahvila tiistaisin klo 9.30-11.30 Palotalolla. Heti vapaa p. Nokipannukahvia ja nuotio omille eväille. kepparikisat, este, Maakeskessä klo 17-18. P ad as joen Sahtiseu ra ry Humala 2 1 1 • Viime viikon Nuorten Parlamentti -jutussa oli väärä kuvateksti. klo 13 näytös ”Kilpakosijat” Linja-auton aikataulu: Kasiniemi klo 9.30, Arrakoski 9.50, Linja-autoasema 10.05, Auttoinen 10.15, Pälkäneen Aapiskukko 11.15-11.45 ja Tampere 12.30. mennessä, puh. Levikki 3444, LT 2015 Päätoimittaja: Jaana Tanner puh. Välitämme ilmoituksia kaikkiin Sanomalehtien liiton jäsenlehtiin niiden omilla hinnoilla. Oppaana on Toivo Heikkinen. Ma Ti Ke To Pe Broilermureke/ -pyörykät/ -pihvit/nuggetit Nakkikeitto/ siskonmakkarakeitto Kalavuoka Jauhelihakastike Riisi-/ohrapuuro POLITIIKKAA JA TURVALLISUUSPOLITIIKKAA MODETISSA TIISTAINA 4.4. ILMOITUSHINNAT 1.1.2017 alkaen . (03) 552 7500 www.padasjoensanomat.fi, myös Ilmestyy torstaisin. Joka päivä lisukkeita. Perjantaina pörräsi helikopteri Nyystölässä levittämässä tuhkaa suoalueelle. + ALV 24 %. Hintoihin lisätään ALV 24 % Etusivu 1,40 . Palkinnon sai PV Vesijärven miehistö Olli Kesäniemi (Asikkala), Heikki Salmela (Padasjoki) ja Timo Mäenpää (Padasjoki) ansiokkaasta toiminnasta pelastustehtäKuvassa Meripelastusseuran toimitusjohtaja Jari Piirainen, Lahden Järvipelastajien pj Vesa Kilpinen sekä Timo Mäenpää, Heikki Salmela ja Olli Kesäniemi. Puh. klo 1015 Tuulos. Ilm. Ennen varsinaista kokousta väki vaihtoi kuulumisia ja esitteli toisilleen kuluneen vuoden aikaansaannoksiaan. Tapahtumahetkellä olosuhteet olivat erittäin haastavat kovan tuulen, sateen ja pimeyden takia. Se on mitä se on, sanoo rakkaus. Päijät-Hämeen Jätehuolto Oy:n jäteasemat ovat huhtikuun alusta lähtien avoinna myös lauantaisin. Eeva-Riitalle 7.4. K UUKAUDEN RUN O Mieletöntä, tietää järki. Tarjoamme materiaalit ja kahvit. (03) 552 7522 sähköposti: toimitus@padasjoensanomat.fi Ilmoitukset, tilaukset ja osoitteenmuutokset: Leena Nurminen, puh. Maakesken kyläyhd. Jäteasemien kesäaukioloajat päättyvät lokakuun lopussa. mennessä p. Tule tekemään pönttöjä pihaasi. Vaikutus näkyy suometsissä kymmeniä vuosia. Epäonnea, uskoo laskelmointi. Pilkkita pahtuma Sepännie messä 1.4. Käsitellään sääntömääräiset asiat ja keskustellaan mm. 3 kk 23,10 e Pohjoismaihin ja muualle Eurooppaan 12 kk 83,00 € Alle 30 . Hinnat sis. Kouluruokailu 3. Tilaisuus avoin kaikille. Pelastajat palkittiin vällä viime syksynä Asikkalanselällä. Ilmoitukset jätettävä tiistaihin klo 14 mennessä. + alv Paino: Lehtisepät Oy, Pieksämäki TURVAA KOTIIN PALVELUJEN JA TEKNOLOGIAN AVULLA Tule kuulemaan luento ja tutustumaan erilaisiin kotona turvallisuutta lisääviin laitteisiin ja apuvälineisiin ennaltaehkäisyn kannalta. 0503632555. Ilmoittautumiset EevaRiitalle 31.3. MTK-Padasjoki kevätkokous to 30.3. Ensi töikseen tekniikan ihmeet säätivät valtuustosalin kellon kesä aikaan valmiiksi seuraavan päivän kokousta varten. /rivi TILAUSHINNAT 1.1.2017 alkaen. Sahtiseura Humala ry:n VUOSIKOKOUS 31.3.2017 klo 18.00 Majatalo Onnenmyyrän tiloissa.Sääntöjen mukaiset asiat ja sääntömuutokset. Umpikuja, luulee periaate. 0400 528 749. Erich Fried Lahden Järvipelastajat ry:n kevätkokouksessa 28.3. Se on mitä se on, sanoo rakkaus. Jättöajan päättymisen jälkeen vastaanotetuista ja julkaistuista ilmoituksista perimme lisämaksun, 5 . klo 12-13 Padasjoen torilla hyvää Pälkäneen PERUNAA säkeittäin sopi vasti useita eri lajikkeita, multa porkkanaa, sipulia ym. Mahdotonta, laskee kokemus. yläkoululaisten ja lukiolaisten oppilastöiden näyttely. 12 kk 72,50 . Säävaraus ”PÖNTTÖPÄIVÄ” la 8.4.2017 klo 12-16 Monuksessa Miljoona linnunpönttöä -kampanjan loppukiri. Muutokset mahdollisia. Piirin musiikkiliikuntakoulutus Hartolassa 27.4. jätehuollosta. 10 €, lapset alle 12 v 2 €. Arrakosken kyläyhdistyksen kevätkokous su 2.4. Katkaistun lehtitilauksen tilausmaksuja ei palauteta. S EURAPALST A PadMUn KEVÄTKOKOUS 23.4.2017 klo 17. 0400 528749. klo 10 ja klo 13. Miehistö osallistui yhdessä pelastuslaitoksen yksiköiden kanssa karille ajaneen purjeveneen ja sen miehistön pelastamiseen. Kevytmielistä, puhuu varovaisuus. klo 16. 4.4. Oriveden karpaloa. klo 18 Paikalla kenraalimajuri J-P Liikola ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kalle Jokinen. 7 n:o 13 Torstaina 30.3.2017 Maanrakennustyöt Jari Ahola www.maanrakennusjariahola.fi 040 501 3240 040 501 3240 Rakennusten purkutyöt/ uusien pohjarakentaminen, vesi-, viemärija sähkökaivuut, Tonttien ja teiden raivaukset Rakennusten purkutyöt/ uusien pohjarakentaminen, vesi-, viemärija sähkökaivuut, Tonttien ja teiden raivaukset ISSN 0784-6568 Koivutie 8, 17500 Padasjoki. klo 10 alkaen. Järj. (03) 552 7500, sähköposti: ilmoitukset@padasjoensanomat.fi Konttori avoinna ma-pe klo 9-16. www.padmu.fi PILKKIKISAT Monuksessa su 2.4.2017 klo 9-14 sarjat: aik. Tuhkalannoitusta käytetään runsastyppisillä turvepohjaisilla mailla, joissa saadaan vuosittain 2-6 kuution hehtaari kohtainen lisäkasvu. Nyystölän vesialueen osakaskunnan vuosikokous to 6.4. Puhelimessa vastaanotettuun ilmoitukseen tulleesta virheestä ei vastata. Omaishoitajien vertaistapaaminen pe 7.4. klo 18 Modetissa. klo 15 kahvila Pannussa. Nevala Heppakerho ke 5.4. Tervetuloa Padasjoen seurakuntakoti, Uimalantie 2, Padasjoki tiistai 4.4. Radioamatööritekniikan seuran tapaaminen ja vuosikokous järjestettiin sunnuntaina Kuntalassa. klo 18 10-salilla. Viljelijä tuki-info: pe 31.3. Radiotekniikan käytännön taitajien kermaa kokoontui jo neljättä kertaa peräkkäin Padasjoelle, jonka sekä sijainti että puitteet koetaan varsin tarkoituksenmukaisiksi. T a n s s i liikuntaa Rientolassa su 2.4. Tikan sarjakisat ti 4.4. Galleria Pi kantti 13.3.-11.4. Kuvassa ei suinkaan ollut eduskunnan puhemies Maria Lohela, vaan kansanedustaja Päivi Räsänen. Lähimmäistupa torstaisin klo 10-14 Helmi-pankin kerhohuone. -7.4. ohjelmistoradiota käyttäen. klo 13-15 Visapuistossa. (03) 552 7521 sähköposti: toimitus@padasjoensanomat.fi Toimitus: Sari Heliövaara, puh. /pmm Takasivu 1,35 . Paikkana uudet kerho tilat Palotalon päädyssä! Tervetuloa tutustumaan uusiin tiloihin. Tervetuloa Nyystölän kyläyhdistys ry Vuokrataan saunallinen rivitaloyksiö Suvantotiellä 42 m 2 . Neljän maanomistajan yhteishankkeessa oli käsittelyssä yli 20 hehtaaria. Ohjelmassa oli esitelmä radiomajakoista, joita radioamatöörit rakentavat, ylläpitävät ja käyttävät radiokelitutkimukseen. Kesäaikana Padasjoen jäteasema on avoinna tiistaisin ja torstaisin klo 12–18 ja lauantaisin klo 10–14. Marjatta Ojala 040 5165217. Hallitus Ma 3.4. RATS koolla Kuntalassa Kokous lähetti terveisiä kuntaan: täällä oli jälleen mukavaa kokoontua. Helmi-pankki kouluttaa verkkopankin käyttöä ti 11.4. laskuun lisätään laskutuslisä 5 . Se on mitä mitä se on, sanoo rakkaus
Kilpailu sujui meidän koh dalla todella hyvin ja siitä suu ret kiitokset kaikille talkoissa olleille. Tähän asti tullut pa laute on ollut pelkästään po sitiivista. Voimassa TO-LA 16.-18.6. PaHus on tiivistämässä yh teistyötään muutoinkin Jämsän Ravi ry:n suuntaan. 3 99 KG Meidät löydät myös facebookista www.facebook.com K-Market KIPPARI Toritie 53, 17800 Kuhmoinen Puh. Kuvia myös lehden FB:ssa. lee Suomi/Ruotsi, pakattu Limsat 0,95 l, Cola, Jaffa tai Lemon 5 95 KG 6 95 KG 11 90 KG 18-PACK 5 00 2 PKT (5,00/KG) 18 98 24-PACK (2,74/l) sis. pantin 0,20 Voimassa TO-LA 16.-18.6. Kuva kevätpäiviltä K-market Ruokapadan pihasta.. 2 kg/talous Hätälän NORJAN LOHIFILEE pakattu 5 99 KG Voimassa TO 30. Kynnys toimintaan osallistu miseen on haluttu pitää mah dollisimman matalana. 2 PKT UUDET AUKIOLOAJAT! Palvelemme kesäaikaan: Ma-Pe 7-21 La 7-21 Su 10-19 Kippari Avoinna: ma-pe 7-21, la 7-20, su 10-19 K-market RUOKAPATA Kauppatie 1, Padasjoki Puh. 8 n:o 13 Torstaina 30.3.2017 Suomen liput liehuivat ja torvet törähtelivat Auttoisten sorakuopan maastossa lauan taina, kun yli 200 endurokus kia ajoi yhden Päijänteen ym päriajon erikoiskokeista jäl leen kerran Padasjoella. Seuran teoriatunnit pide tään Nuokulla ja lisäksi ko koontumisia on kerhonvetä jän luona Maakeskessä, jossa hänellä on pari omaa hevosta. Kerhoa on vetänyt alusta asti seuran tehtävään kouluttama Teea Hakulinen. 2 PKT UUDET AUKIOLOAJAT! Palvelemme kesäaikaan: Ma-Pe 7-21 La 7-21 Su 10-19 Kippari (7,12 kg) KALATISKILTÄ! Veli Heinosen PÄIJÄNTEEN MUIKKU kokonainen, raj. Viime aikoina ratsastustoi min ta on ollut hiipumaan päin. Voimassa TO-LA 16.-18.6. Raviretki taas heinäkuussa Raviurheilu alkoi saada ja lansijaa seuran toiminnassa sen jälkeen kun nykyinen puheen johtaja Marko Samiola liittyi seuraan kolmisen vuotta sit ten. Ulkomaalaiset olivat ih meissään suomalaisten talkoo työmäärästä. Viime vuonna bussi suuntasi ensimmäistä kertaa Jämsän ra viradalle, joka on retken koh teena myös ensi kesänä 9.7. lee Suomi/Ruotsi, pakattu Limsat 0,95 l, Cola, Jaffa tai Lemon 5 95 KG 6 95 KG 11 90 KG 18-PACK 5 00 2 PKT (5,00/KG) 18 98 24-PACK (2,74/l) sis. Hyvin sujunut kilpailu on iso nostatus endurolle ja koko moottoripyöräurheilulle. 03 555 6061 kalle.uimonen@k-market.com Tervetuloa paikalliseen ruokakauppaan! Tarjoukset voimassa 16.-19.6.2016 ellei toisin mainita. Voimassa TO-LA 16.-18.6. Toimintaa jär jestäviä aktiiveja on puolen kymmentä. Padasjoen Moottoriurhei lijoiden ratavastaava Anssi Hyvönen arvioi, että väkeä Auttoisilla oli kisaaikaan noin 1 0001 500. 03 555 6061 kalle.uimonen@k-market.com Tervetuloa paikalliseen ruokakauppaan! Tarjoukset voimassa 16.-19.6.2016 ellei toisin mainita. 2 PKT UUDET AUKIOLOAJAT! Palvelemme kesäaikaan: Ma-Pe 7-21 La 7-21 Su 10-19 Kippari Meidät löydät myös facebookista www.facebook.com K-Market KIPPARI Toritie 53, 17800 Kuhmoinen Puh. Seura järjestää myös kulje tuksia erilaisiin hevosalan ta pahtumiin ja messuille. Puitteethan teillä on siellä mai niot, reittimerkkaus oli viimei sen päälle ja kaikki onnistui muutenkin nappiin, kiittelee järjestelytoimikunnan puheen johtaja Mauri Penttinen. Tunnelma oli korkealla Auttoisilla, jossa ennätysmäärä yleisöä kannusti kuskeja. 2,70 89 PL (0,73/l) sis. Kilpailun johto kä vi myös esittämässä kiitok set erinomaisesti järjestetys tä maastokokeesta. Jämsän raveissa pääsee ais timaan vielä aitoa vanhanajan ravitunnelmaa, jota ei isoil la ympäri vuoden toimivilla raviradoilla enää saavuta, sa noo Samiola. Ulkomaalaiset pääsivät vauhtiin sunnuntaina ja tar josivat suomalaisille hyvän kilpailuvastuksen, kun he al koivat tottua olosuhteisiin ja nastarenkaisiin. pnt. lee Suomi/Ruotsi, pakattu Limsat 0,95 l, Cola, Jaffa tai Lemon 5 95 KG 6 95 KG 11 90 KG 18-PACK 5 00 2 PKT (5,00/KG) 18 98 24-PACK (2,74/l) sis. GRILLISTÄ TAPOLAN KIPPARIN A.LE COQ PREMIUM ERÄ! TUORE OLVI Kuuma mustamakkara Costa Rica Kahvit 500 g Jättipihvi marinoitu tai maustamaton, Suomi, pakattu III-OLUT 0,33 l 18-pack Kirjolohi. SU 2.4. Moni käyttikin kännykkää ja tilaisuutta hyväkseen. GRILLISTÄ TAPOLAN KIPPARIN A.LE COQ PREMIUM ERÄ! TUORE OLVI Kuuma mustamakkara Costa Rica Kahvit 500 g Jättipihvi marinoitu tai maustamaton, Suomi, pakattu III-OLUT 0,33 l 18-pack Kirjolohi. 03 555 6061 kalle.uimonen@k-market.com Tervetuloa paikalliseen ruokakauppaan! Tarjoukset voimassa 16.-19.6.2016 ellei toisin mainita. Päitsillä ennätysyleisö Päätöksentekoa kuntalaisten ehdoilla Anita Saarinen 61 Ilm oit uk se n m ak sa a eh do ka s its e se kä M uu to sp uo lu e Vastuullista päätöksentekoa Pirkka Ahola Ilm oit uk se n m ak sa a eh do ka s its e 3 Padasjoen Hevosurheiluseu ra PaHus ry on padasjokelais ten hevosharrastajien vuonna 2012 perustama yhdistys. Hän kierrättää retkeläisiä myös tutustumassa ratatalli valmentajien talleissa. GRILLISTÄ TAPOLAN KIPPARIN A.LE COQ PREMIUM ERÄ! TUORE OLVI Kuuma mustamakkara Costa Rica Kahvit 500 g Jättipihvi marinoitu tai maustamaton, Suomi, pakattu III-OLUT 0,33 l 18-pack Kirjolohi. Kat sojia oli liikkeellä ennätys määrä. PaHus vei padasjokelaisia rat sastuksen alkeiskurssille Kir jonurmen tallille Kuhmoisiin ja järjesti omia este ja koulu kisoja Kirjonurmella sekä Ki vistön tallilla Asikkalassa. 2 PKT UUDET AUKIOLOAJAT! Palvelemme kesäaikaan: Ma-Pe 7-21 La 7-21 Su 10-19 Kippari Meidät löydät myös facebookista www.facebook.com K-Market KIPPARI Toritie 53, 17800 Kuhmoinen Puh. Kkauppias omistaa Min napuolisonsa kanssa ravihe vosia ja toimii lisäksi ravioh jastajana. Kaksi ensimmäistä retkeä tehtiin Lahden Jokimaan ra viradalle SuurHollolaajoihin. Voimassa TO-LA 16.-18.6. Voimassa TO-LA 16.-18.6. 2,70 89 PL (0,73/l) sis. jäsen maksuilla, talkootyöllä, tuo temyynnillä ja kunnan avus tuksilla. 2,70 89 PL (0,73/l) sis. GRILLISTÄ TAPOLAN KIPPARIN A.LE COQ PREMIUM ERÄ! TUORE OLVI Kuuma mustamakkara Costa Rica Kahvit 500 g Jättipihvi marinoitu tai maustamaton, Suomi, pakattu III-OLUT 0,33 l 18-pack Kirjolohi. 03 5512200 marko.samiola@k-market.com Voimassa TO 30.3. Huhti kuun toisena viikonloppuna seura suuntaa kimppakyydein Tampereelle Hevosetmes suille. Alkuvaiheessa seuran toi minta painottui ratsastukseen. Oman tallin ja kentän puut tuminen hankaloittaa toimin taa, kun ei ole yhteistä ko koontumispaikkaa, harmitte lee yhdistyksen aktiivi Sara Ahonen. pnt. PKT KPL 2 49 Voimassa TO 30.3. pnt. 2 PKT UUDET AUKIOLOAJAT! Palvelemme kesäaikaan: Ma-Pe 7-21 La 7-21 Su 10-19 Kippari Meidät löydät myös facebookista www.facebook.com K-Market KIPPARI Toritie 53, 17800 Kuhmoinen Puh. Voimassa TO-LA 16.-18.6. Toi minta rahoitetaan mm. Sää oli lauantai na hyvin vaihteleva aina lumi sateesta auringonpaisteeseen. Voimassa TO-LA 16.-18.6. 03 555 6061 kalle.uimonen@k-market.com Tervetuloa paikalliseen ruokakauppaan! Tarjoukset voimassa 16.-19.6.2016 ellei toisin mainita. Päivän aikana kuului mo nen suusta lause, että tänne on kiva tulla kun täällä kaikki toi mii, kertoo PadMU:n puheen johtaja Villepekka Ojala. Pie nimmille heppaharrastajille on kepparikisoja. Jäsenistölle kaikki toiminta on ilmaista ja esimerkiksi ra viretket ovat kaikille avoimia koko perheen retkiä. Kerhossa opitaan hevosen kä sittelyä ja hyviä hevosmiestai toja ja siellä voi suorittaa myös hevostaitomerkkejä. Esimerkiksi Suomen ratsas tajainliitto ja EteläSuomen Hevosjalostusliitto järjestä vät luentoja, kursseja ja kou lutustilaisuuksia, joihin olisi mahdollisuus lähteä porukal la Padasjoelta. Voimassa TO-LA 16.-18.6. GRILLISTÄ TAPOLAN KIPPARIN A.LE COQ PREMIUM ERÄ! TUORE OLVI Kuuma mustamakkara Costa Rica Kahvit 500 g Jättipihvi marinoitu tai maustamaton, Suomi, pakattu III-OLUT 0,33 l 18-pack Kirjolohi. Hevosen kanssa kosketuk siin pääsee viikoittain kokoon tuvassa heppakerhossa, jossa käy säännöllisesti kymmen kunta alaasteikäistä tyttöä. 2,70 89 PL (0,73/l) sis. pantin 0,20 Voimassa TO-LA 16.-18.6. Poniraveihin on mahdollisuus päästä tutumaan Jämsän raviradalla lauantaina 13.5. Parhailta kuskeilta meni EK:n ajamiseen 20 minuuttia. Voimassa TO-LA 16.-18.6. pantin 0,20 Voimassa TO-LA 16.-18.6. Seuralla oli jo kiikarissa kenttä lähellä kirkonkylää, mutta hanke kaatui vuokra sopimukseen liittyviin ongel miin. -LA 1.4. Kioskin kupeessa sai kuvauttaa itsensä moottoripyöräilijänä. lee Suomi/Ruotsi, pakattu Limsat 0,95 l, Cola, Jaffa tai Lemon 5 95 KG 6 95 KG 11 90 KG 18-PACK 5 00 2 PKT (5,00/KG) 18 98 24-PACK (2,74/l) sis. LIHATISKILTÄ! PORSAAN KASSLERLEIKKEET GRILLIKAUSI LÄHESTYY, MEILTÄ HERKUT JOKA PÄIVÄLLE! 1 29 Voimassa TO 30.3.SU 2.4. 03 555 6061 kalle.uimonen@k-market.com Tervetuloa paikalliseen ruokakauppaan! Tarjoukset voimassa 16.-19.6.2016 ellei toisin mainita. Samana päivänä radalla järjestetään varsa ja tamma näyttely. 2,70 89 PL (0,73/l) sis. Ulkomaalaisten odottamaa lunta ei juurikaan reitillä ollut. PaHuksella heppakerho ja raviretki Meidät löydät myös facebookista www.facebook.com K-Market KIPPARI Toritie 53, 17800 Kuhmoinen Puh. Seura on vienyt pa dasjokelaisia raveihin bussil la kolmena peräkkäisenä ke sänä ja uusi retki on suunnit teilla taas heinäkuulle. Hyvönen lähettää kiitokset myös myötämielisille maan omistajille, joita ilman ko ko kilpailua olisi mahdoton järjestää. Auttoinen on yksi kilpai lun perinteikkäimmistä ja par haiten järjestetyistä pätkistä. pantin 0,20 Voimassa TO-LA 16.-18.6. Padasjoel ta pääsee yksi osallistuja mu kaan huhtikuussa alkavaan poniravikerhoon, jossa nuo ret saavat eväitä ohjastava ja valmentajauraa varten. Voimassa TO-LA 16.-18.6. lee Suomi/Ruotsi, pakattu Limsat 0,95 l, Cola, Jaffa tai Lemon 5 95 KG 6 95 KG 11 90 KG 18-PACK 5 00 2 PKT (5,00/KG) 18 98 24-PACK (2,74/l) sis. Seu ran tavoitteena on edistää he vosharrastusta paikkakunnalla kaikissa eri muodoissaan. -SU 2.4. pnt. MMkisojen ajankohdan mää ritti pitkälti se, että edellisenä viikonloppuna saatiin päätök seen superendurosarja. 11 99 KG ERÄ! ERÄ! Elonen MAINIO TÄYSJYVÄKAURAPALA 6 kpl/360 g (3,58 kg) Elonen COOKIETAI KRISTALLIPITKO 350 g PaHus on järjestänyt talutusratsastusta monissa tapahtumissa paikkakunnalla. PaHuksella on tällä hetkel lä 34 jäsentä. Suuret kiitokset koko tal kooporukalle isosta ponnis tuksesta. Ideoita uusista toiminta muodoista ja tapahtumista ote taan mielellään vastaan. pnt. pantin 0,20 Voimassa TO-LA 16.-18.6. -PE 31.3. Voimassa TO 30.3