Kirjasto tarjoaa Kirjakassi-palvelua niille, jotVarastokäytössä ollut navetta ja neljä piharakennusta tuhoutuivat tulipalossa Seitniemen Kaikuniementiellä maanantain ja tiistain välisenä yönä. pnt. www.vesijaontuoretori. Lainamäärät ovat tippuneet vuodesta 2015 lähtien noin 10 000 lainalla vuosittain. klo 9-13 Perunalajikkeina Nicola, Annabelle, Melody, Challenger, Timo, Siikli ja Afra. pakettiauto, vanha traktorikaivuri, mönkijä, Navetta ja neljä piharakennusta tuhoutui palossa Kirjastoautosta lakkautusesitys klapikone ja puutarhatraktori. pantin 0,20 Voimassa TO-LA 16.-18.6. Savu nousi palaneen navetan raunioista vielä tiistaina aamupäivällä. pnt. Voimassa TO-LA 16.-18.6. Voimassa TO-LA 16.-18.6. GRILLISTÄ TAPOLAN KIPPARIN A.LE COQ PREMIUM ERÄ! TUORE OLVI Kuuma mustamakkara Costa Rica Kahvit 500 g Jättipihvi marinoitu tai maustamaton, Suomi, pakattu III-OLUT 0,33 l 18-pack Kirjolohi. Omistajien hirvikoirat ja viiriäiset olivat etäämmällä ulkotarhassa. pnt. Majavatie oli jonkin aikaa suljettu paloaseman ja Keskustien risteyksen väliseltä osuudelta ja liikenne ohjattiin kiertotietä. pantin 0,20 Voimassa TO-LA 16.-18.6. Lisäksi se huonontaisi erityisesti kuljetusoppilaiden sekä autottomien asukkaiden mahdollisuutta käyttää kirjastopalveluita. Palon syttymissyystä ei ollut vielä tiistaina tietoa. 2 PKT UUDET AUKIOLOAJAT! Palvelemme kesäaikaan: Ma-Pe 7-21 La 7-21 Su 10-19 Kippari Meidät löydät myös facebookista www.facebook.com K-Market KIPPARI Toritie 53, 17800 Kuhmoinen Puh. Voimassa TO-LA 16.-18.6. Putki-Käki Ky LVI-alan työt ja tarvikemyynti Luototie 3, Padasjoki puh. Kirjastoauton lopettaminen heikentäisi kunnan palvelutarjontaa kirkonkylän ulkopuolella. Omatoimikirjastossa asiakkaat pääsevät käyttämään kirjaston tiloja ja lainaamaan myös aukioloaikojen ulkopuolella. lainausautomaatin, kameravalvonnan ja sähkölukot. 2 PKT UUDET AUKIOLOAJAT! Palvelemme kesäaikaan: Ma-Pe 7-21 La 7-21 Su 10-19 Kippari K-market RUOKAPATA Kauppatie 1, Padasjoki Puh. lee Suomi/Ruotsi, pakattu Limsat 0,95 l, Cola, Jaffa tai Lemon 5 95 KG 6 95 KG 11 90 KG 18-PACK 5 00 2 PKT (5,00/KG) 18 98 24-PACK (2,74/l) sis. Paloa sammuttamaan hälytettiin pelastuslaitoksen yksiköt koko Lahden alueelta. Leppialho esittää, että kirjastoauton jättämää palveluvajetta voitaisiin korvata omatoimikirjastolla sekä Kirjakassi-palvelulla. pantin 0,20 Voimassa TO-LA 16.-18.6. 2,70 89 PL (0,73/l) sis. pnt. lee Suomi/Ruotsi, pakattu Limsat 0,95 l, Cola, Jaffa tai Lemon 5 95 KG 6 95 KG 11 90 KG 18-PACK 5 00 2 PKT (5,00/KG) 18 98 24-PACK (2,74/l) sis. Henkilötai eläinvahinkoja ei palossa tullut. Uuden kuljettajan rekrytointi ja kouluttaminen työhön olisi pitkä prosessi. GRILLISTÄ TAPOLAN KIPPARIN A.LE COQ PREMIUM ERÄ! TUORE OLVI Kuuma mustamakkara Costa Rica Kahvit 500 g Jättipihvi marinoitu tai maustamaton, Suomi, pakattu III-OLUT 0,33 l 18-pack Kirjolohi. Tällöin henkilökunta vie kirjakassin asiakkaan kotiin tai muuhun sovittuun paikkaan. Sivistystoimenjohtaja esittää lautakunnalle kirjastoauton toiminnan lakkauttamista. Kirjastoauton pysäkkejä muutetiin alkuvuodesta 2019, jolloin käyttämättömiä pysäkkejä poistettiin ja asiakkailta kerättiin ehdotuksia ja toiveita pysäkeistä. pantin 0,20 Voimassa TO-LA 16.-18.6. Voimassa TO-LA 16.-18.6. Poliisi tutkii asiaa varkautena. € PERUNAMARKKINAT lauantaina 14.9. 2 PKT UUDET AUKIOLOAJAT! Palvelemme kesäaikaan: Ma-Pe 7-21 La 7-21 Su 10-19 Kippari Meidät löydät myös facebookista www.facebook.com K-Market KIPPARI Toritie 53, 17800 Kuhmoinen Puh. GRILLISTÄ TAPOLAN KIPPARIN A.LE COQ PREMIUM ERÄ! TUORE OLVI Kuuma mustamakkara Costa Rica Kahvit 500 g Jättipihvi marinoitu tai maustamaton, Suomi, pakattu III-OLUT 0,33 l 18-pack Kirjolohi. Nuori kuljettaja loukkaantui lievästi, kyydissä oli lisäksi kaksi matkustajaa. 03 555 6061 kalle.uimonen@k-market.com Tervetuloa paikalliseen ruokakauppaan! Tarjoukset voimassa 16.-19.6.2016 ellei toisin mainita. Perunat lajiteltu ja pakattu 17,25 kg säkki 8,10 kg säkki Myös porkkanaa, punajuurta, lanttua ja sipulia KAHVITARJOILU Markkinoilla myös GULASSIKEITTOANNOKSIA, LÄMMINTÄ SAVUKALAA, TERNIMAITOA sekä useita muiden tuotteiden myyjiä. 2,70 89 PL (0,73/l) sis. 2019 Sivistyslautakunta päättää tänään torstaina kirjastoauton kohtalosta. 03 555 6061 kalle.uimonen@k-market.com Tervetuloa paikalliseen ruokakauppaan! Tarjoukset voimassa 16.-19.6.2016 ellei toisin mainita. GRILLISTÄ TAPOLAN KIPPARIN A.LE COQ PREMIUM ERÄ! TUORE OLVI Kuuma mustamakkara Costa Rica Kahvit 500 g Jättipihvi marinoitu tai maustamaton, Suomi, pakattu III-OLUT 0,33 l 18-pack Kirjolohi. Samassa pihapiirissä ollut päärakennus säästyi palolta. lee Suomi/Ruotsi, pakattu Limsat 0,95 l, Cola, Jaffa tai Lemon 5 95 KG 6 95 KG 11 90 KG 18-PACK 5 00 2 PKT (5,00/KG) 18 98 24-PACK (2,74/l) sis. Auto suistui tieltä, kuski loukkaantui. GRILLISTÄ TAPOLAN KIPPARIN A.LE COQ PREMIUM ERÄ! TUORE OLVI Kuuma mustamakkara Costa Rica Kahvit 500 g Jättipihvi marinoitu tai maustamaton, Suomi, pakattu III-OLUT 0,33 l 18-pack Kirjolohi. 2,70 89 PL (0,73/l) sis. 03 555 6061 kalle.uimonen@k-market.com Tervetuloa paikalliseen ruokakauppaan! Tarjoukset voimassa 16.-19.6.2016 ellei toisin mainita. Sataman valot -lauantaina vahingontorjuntatehtävä Kauratteella, kun valtatielle kaatumassa oleva puu piti poistaa. pnt. Ahola, Vesijako p. Investoinnin arvioitu hinta on noin 20 000 euroa. Paikan päällä sammutukseen osallistui kaikkiaan 17 yksikköä Päijät-Hämeestä ja Keski-Suomesta. Omatoimikirjaston perustami nen vaatii mm. – Näistä toimenpiteistä huolimatta reitillä on pysäkkejä, joita käytetään harvoin. (03) 551 2521, 0500-727616 Varasto avoinna: MA-PE klo 8-16 , LA suljettu (syys-huhtikuu) Kitukujalla Maakeskessä on neljään veneeseen tunkeuduttu ja niistä anastettu polttoainetankit viime viikon aikana. 2 PKT UUDET AUKIOLOAJAT! Palvelemme kesäaikaan: Ma-Pe 7-21 La 7-21 Su 10-19 Kippari Avoinna: ma-pe 7-21, la 7-19 ja su 10-19 Palvelutiski palvelee to-la 00 KPL 59 PSS ( 5,90 €/kg) 2 29 KPL (7,16 €/kg) LOPPUVIIKON PARHAAT TÄRPIT TARJOUKSET VOIMASSA TO-SU ELLEI TOISIN MAINITA Meillä jauhettu SIKA-NAUTAJAUHELIHA 1 Broilerin GRILLATTU KOIPIREISI Pirkka suomalainen JÄÄSALAATTI 100 g OMASTA PAISTOPISTEESTÄ Uutuus! Pirkka KAURA-SPELTTILEIPÄ 320 g Pirkka suomalainen PERUNA 1 kg 99 PSS ( 0,99 €/kg) Pelastajilla oli harvinaisen lyhyt työmatka, kun perjantaina illansuussa klo 17 jälkeen suistui henkilöauto Majavatieltä aivan paloaseman vieressä. Yksiköiden saapuessa paikalle oli vanha navetta täyden palon tilassa ja myös piharakennukset liekeissä. Rakennusten mukana tuhoutui mm. 050 336 5163 pasi.ahola@pp3.inet. Voimassa TO-LA 16.-18.6. Kirjastopalvelun saavutettavuutta parantaisi myös pääkirjaston varustaminen omatoimikirjastoksi. 03 555 6061 kalle.uimonen@k-market.com Tervetuloa paikalliseen ruokakauppaan! Tarjoukset voimassa 16.-19.6.2016 ellei toisin mainita. Kirjastoauton toimintakulut ovat kuitenkin noin 60 000 euroa vuodessa, eikä näköpiirissä ole asiakamäärän tai lainojen lisääntymistä. Tänä vuonna kirjastoautolla on ollut 214 asia kasta, joista suurin osa koululaisia. Hälytyksen teki naapuri, sillä omistajat eivät olleet palon sattues sa kotona. 9 50 KG PALVELUTISKISTÄ TO-LA Meidät löydät myös facebookista www.facebook.com K-Market KIPPARI Toritie 53, 17800 Kuhmoinen Puh. Voimassa TO-LA 16.-18.6. Padasjoen palomiehillä oli ka eivät terveydellisistä tai muista syistä pääse käymään pääkirjastossa. Antamalla kirjastoautolle lisäaikaa aina vuoden kerrallaan, edistetään sen hidasta näivettymistä, katsoo sivistystoimenjohtaja Juha Leppialho. Padasjoen sitoutumaton paikallislehti vuodesta 1950 Irtonumero 2,00 € N:o 36 Torstaina 5.9 . lee Suomi/Ruotsi, pakattu Limsat 0,95 l, Cola, Jaffa tai Lemon 5 95 KG 6 95 KG 11 90 KG 18-PACK 5 00 2 PKT (5,00/KG) 18 98 24-PACK (2,74/l) sis. jälkeen kirjastoauton kuljettajan irtisanouduttua. 03 5512200 ruokapata@k-market.com Meidät löydät myös facebookista www.facebook.com K-Market KIPPARI Toritie 53, 17800 Kuhmoinen Puh. Hän on valmistellut esityksen yhdessä kirjastonjohtajan kanssa. Auto vaurioitui onnettomuudessa, samoin omakotitalon liittymässä tienpenkalla kasvanut puu. Vielä vuonna 2009 lainoja tehtiin hieman yli 44 000, tänä vuonna niitä on tehty elokuun puoliväliin mennessä vain reilut 5 100. 2,70 89 PL (0,73/l) sis. Kirjastoauton lainamäärä on romahtanut viime vuosina. Tapahtunutta tutkitaan vahingontekona. Veneistä vietiin polttoainetankkeja T UORE T ORI VESIJAKO P. Voimassa TO-LA 16.-18.6. Kirjastoauto ei ole liikennöinyt enää 12.8. Voimassa TO-LA 16.-18.6. pantin 0,20 Voimassa TO-LA 16.-18.6. Voimassa TO-LA 16.-18.6. lee Suomi/Ruotsi, pakattu Limsat 0,95 l, Cola, Jaffa tai Lemon 5 95 KG 6 95 KG 11 90 KG 18-PACK 5 00 2 PKT (5,00/KG) 18 98 24-PACK (2,74/l) sis. 03 555 6061 kalle.uimonen@k-market.com Tervetuloa paikalliseen ruokakauppaan! Tarjoukset voimassa 16.-19.6.2016 ellei toisin mainita. 2,70 89 PL (0,73/l) sis. Voimassa TO-LA 16.-18.6. 2 PKT UUDET AUKIOLOAJAT! Palvelemme kesäaikaan: Ma-Pe 7-21 La 7-21 Su 10-19 Kippari Meidät löydät myös facebookista www.facebook.com K-Market KIPPARI Toritie 53, 17800 Kuhmoinen Puh. Pelastuslaitos sai hälytyksen palopaikalle hieman iltayhdentoista jälkeen maanantaina. Leikkuupuimurin polttoainetankkiin oli kaadettu jotain sinne kuulumatonta ainetta viime viikolla tiistai-illan ja keskiviikkoaamun välisenä aikana Virmailantiellä
klo 18 10– salilla. Kysyn: pakottaako uhkaava ilmastomuutos tekemään jotakin. -luokkaisille. klo 17 alkaen Sepänniemessä. Yhteinen keittiö –hankkeen ylijäämävaroilla täydennetään kassia vielä kahvipaketilla, tonnikalapurkilla ja pasta-annospussilla. Kahvitteluhetkessä mukana olleille jaettiin tuikkukynttilät, jotka muistuttavat siitä että diakonia tuo valoa elämän eri tilanteisiin. Kesänpäätös la 7.9. Mikko Hursti ja Pentti Hyttinen Ti 10.9. -luokkalaisille. Kun istumme ruokapöytään, muistammehan ruokarukouksen. Sain ihailla Suomen vilja-aittaa. välittömästi. Joku epäili, että syy on mikrofonin ohi puhumisessa. Usein kysyin: ”Jumalani: Miksi minun lapsillani on ruokaa, mutta näillä ei ole.” Vastausta en saanut. Lähimmäistupa torstaisin Helmipankin kerhohuoneella klo 10–14. Kokko klo 19. Kuulokojekaan ei auta, jos puhe ei osu mikkiin. Lähtö Padasjoelta klo 8.30. -luokkalaisille, Ahjola. padasjoki.4h.fi ja 040 548 9711/Salla Nuorisoseuran syyskokous pe 6.9. Sali bandykerho pe klo 15-16 alakoululla 1.-6. klo 17.30 Perjantai-kerho, alaja yläkouluikäisille Su 8.9. Kotija laitoskäynnit yksinäisten luo ovat diakoniatyöntekijän arkea, samoin seurakunnan vapaaehtoistyön koordinointi. Näkymät ovat todella hyvät. Nuorimmat partiolaiset ovat noin 7-vuotiaita ja partion voi aloittaa kaikenikäisenä, aikuisenakin. Lauantaina 60 ihmistä osallistui perheretkeen Lautsiaan. Uutta ovat kyläkierrokset. Cheerleadingkerho ke klo 15-16 alakoulun sali 6-12 -vuotiail le. Hauen uistelukilpailu la 7.9. PYHÄKOULU to 5.9. Muutama paikka. Meillä on taas leipää koko vuodeksi. menn. Hirviammunnan kokeet la 7.9. klo 11 Ehtoollisjumalanpalvelus. Aiheena musiikin voima. Sekä Kuhmoisissa että Padasjoella on diakoniatyöntekijä yhdessä papin kanssa käynyt yhtenä päivänä jollakin sivukylällä ovelta ovelle ja saanut hyvän vastaanoton. Jos peltomme tuottavat liiaksi, meidän on jaettava ylimääräinen maailman nälkäisille. Taisto Valta Diakonian päivänä kahviteltiin Padasjoen seurakuntakodilla. Sotaveteraanien Perinnekuoron harjoitukset alkavat to 19.9. 18.8.2019 Padasjoki Kun yhdessä matkaan lähdettiin oli nuoruuden kultainen aika. Sirkustemppukerho ma klo 16-17 alakoulun sali, 6-12 -vuotiaille. La hde n Re umayhdistys ry Padasjoen kuntajaosto kokoontuu Taidekahvila Pikantissa ti 24.9. Ilm. Tempaukseen lapset osallistuvat yhdessä huoltajiensa kanssa. – EU-ruokakassin hakijalta ei tarvitse edes nimeä kysyä, kysytään vain montako henkeä on taloudessa. Maanviljelijät iloitsevat, sillä sato on suhteellisen hyvä. Kuhmoisten Padasjoen kappeliseurakunta HELLUNTAISEURAKUNTA Tervetuloa! Pe 6.9. Kun kirjoitin jutun vuonna 2007, kukaan ei tiennyt, että kyseinen Timo on vuonna 2019 kansanedustaja ja ministeri, huomautti Ojala. 18.9. Galleria Pikantti 2.9.-4.10. Lokakuun alussa Silja Euroopalla yöristeily Tallinnaan. Ennen vanhaan oli diakoniatoimikunnat joka kylällä, nyt vain muutamassa. klo 13 kirkolla Pappilassa ja keskiviikkona 30.10. Hartolan markkinat. Ilm. Hän huolehtii meistä. Perhekerho torstaisin klo 9.30-11.30 srk-kodilla. Hinta 5 €, alle kouluikäiset 3 €. – Aune sai järjestetyksi Harakoille viikon ikäisen ottopojan. Diakoniapäivässä käytiin keskustelua kuulemisesta. muikkuristeily Päijänteellä Elbatterella. klo 17.30–19 seurakuntakodin piha-alueella. 2 n:o 36 Torstaina 5.9.2019 S ANOMAA SINULL E SEURAT esikoislesta diolaisten kirkonkylän rukoushuoneella su 8.9. Ohjelmassa on pieniä partioaiheisia tehtäviä ja yleistä tietoa partiosta niin lapsille kuin aikuisillekin. -luokkalaisille 4H-toimistolla (Kellosalmentie 22). klo 13.30 Aijakassa Auttoisilla. Hyväntekeväisyysjärjestöt ja kirkko kokoaa hävikkiä ja jakaa sen sitten tarvitseville. 4 H k e r h o t : Käsityö ma klo 15-16 1.-6. Padaspartio järjestää kaikille avoimen aloitustempauksen 11.9. Ongelma ei ole siinä, että pellot kasvavat hyvin, vaan siinä mitä teemme ylirunsaalle sadolle. Jumpat Pappilanmäen koululla: lihas kunto ma klo 18-19, joo ga ti 19-20.30 ja miehet 50+– pallopelit ke klo 1921. 17.9. – Vuosi sitten Diakoniatyöntekijöiden liitto lanseerasi tämän diakonian viran päivän. klo 10-14 Tarus (Nyystölä–Majua). Raamattu kuitenkin opettaa, että kaikki hyvä tulee Jumalalta. Valokuvanäyttely kirjastossa syys kuun. Luontoseikkailukerho ti 3.9.8.10. Nyt päätimme Eijan kanssa järjestää tilaisuudet molemmissa kunnissa. Vanhustenviikkoa valmistellaan parhaillaan ja jälleen on bussikyyti tarjolla viikon pääjuhlaan Hollolaan. Todella hienoa. Tyttöjen liikuntakerho to klo 15.30-16.30 alakoululla 6-12-vuotiaille. Uimahalliin klo 13.15 ja jumppa alkaa 13.30. Srk:n hartaus 5.9. Sodoman synti oli ”ruuan yltäkylläisyys.” Me ainakin kansakuntana olemme langenneet tuohon samaan syntiin. Tämän vuoden hyvästä sadosta kiitän Jumalaa, meitä edeltäviä sukupolvia ja nykypäivän ahkeria maanviljelijöitä, jotka ovat tuottaneet viljan. klo 19 uimahallilla, sen jälkeen ilmainen uinti jäsenille. Parkourtemppukerho to klo 16.30-17.30 alakoululla 1.-6.-luokkalaisille. Eija ja Jukka Maaret, Lasse ja Eino Marjo ja Mikko Esa Erja, Tomi ja Leevi Lauri ja Johanna Lassi ja Bettina Sukulaiset ja ystävät Rakkaudella kaivaten Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Kristillinen kirjallisuuspiiri ja käsityökerho alkavat jälleen syyskuussa, arkilounaskin jatkuu ja kesän saunaillat päättyvät ensi viikon torstaina. Mutta kuinka me saamme tämän asenteen itsekkäiden ihmisten mieliin. klo 11-13 Padasjoen srk-kodilla. Ma-pe 10-15.30, la 10-14. Diakoniatyöntekijät Tarja Vesikallio ja Eija Laaksonen kahvittivat väkeä sekä Kuhmoisissa että Padasjoella. MLL:n perhekahvila maanantaisin klo 9.30-11.30 palotalolla. alkaen torstaisin klo 18.30 srk-kodissa. Kehitysmaissa kärsimyksen ongelma vain kasvaa. 800 000 annosta loistoruokaa. Timo Harakan tarina esillä Kuulovammaisten parissa työuransa tehnyt Risto Ojala kertoi diakoniapäivänä kuurojensisar Aune Kulmalasta, jonka tarinan Ojala oli kuullut haastateltuaan kirjoittamaansa Kuurojen Palvelusäätiön 110-vuotishistoriikkia varten eri puolilta maata lähes 60 ihmistä. Laulukerho ti klo 13.30-14.30 1.-6.-luokkalaisille alakoulun musiikkiluokassa. klo 14 Pannussa Arrakoskella, tiistaina 17.9. klo 10.30–12 kirjastossa. klo 19 Sanan ja rukouksen ilta, Arto Ojala Vesijumppa tiistaisin. – Väki on vanhentunut, eikä työikäiset ehdi. Tervetuloa! Kuolleet: Erkki Gunnar Kaskimäki 82 v, Pekka Matti Antero Kainiemi 70 v. Ilm. P:joelta klo 6.45. S EURAPALST A Tervetuloa Vapaaseurakunta AUTTOISTEN RUKOUSHUONE La 7.9. Ehkä ajattelemme, että se on itsestään selvää, että meillä on hyvä ruoka vuoden jokaisena päivänä. Tikan syksyn sarjakilpailut ti 10.9. Naisten sähly tiistaisin klo 17.30–19 Kullasvuoren koululla. Aamupäivällä vastaava tilaisuus oli ollut Kuhmoisissa. klo 15–18 Vesijako-järvellä. Ukulele-perhekerho ti klo 1818.45 alakoulun musiikkiluokassa, 6-v.– aikuisiin. Hoidin myös aliravittuja lapsia. Laaksonen muistutti diakoniatyön alkuajoista: diakonissan ei ollut lupa mennä naimisiin, joten sisarkunta oli tärkeä jo vanhuuden turvankin takia. klo 15-17 1.-6. Käynti Enni Idin ateljeessa. 5.4.1937 Karvia k. Jumala antoi hyvän sadon Syyskuun ensimmäisenä sunnuntaina ajoin kokousmatkalle Loimaalle. Nykyajan ihmiseltä ehkä usein unohtuu tieto siitä, kuka on kaiken tämän hyvä antanut meille. Sinä ensiksi saavutit määränpään, minä tänne vielä hetkeksi jään. Kirkonkylälläkään ei enää ole omaa toimikuntaa, mutta vapaaehtoisia onneksi on. Diakonian päivää O NNITTELU T Sylin täydeltä onnitteluja 15 v täyttävälle Mettelle Lohjalle! Olet rakas! Mummu ja Vaari. Partio aloittaa tempauksella. Intiassa kohtasin lukuisia ihmisiä, joilla ei ollut ruokaa, ei aikakaan viikon jokaiselle päivälle. alkaen perjantaisin klo 10 srk-kodissa. Mutta miksi yleensä hävikkiruokaa syntyy. Vuodet yhdessä kuljettiin, me tyynet ja surut voitettiin. s. Jumala meitä armahtakoon. klo 17.30. Myös jäsenistöön kuulumattomat mukaan. Tempaus on tarkoitettu kaikille partiotoiminnasta kiinnostuneille, niin uusille kuin vanhoillekin partiolaisille. serkusten Hanna Mäntysen ja Ella Kaidesojan valokuvanäyttely. Safkasankarit kokkikerho ke klo 15-16.30 yläkoululla 1.-6. Lähtö P:joen Laivarannasta klo 10. päivämatka Tallinnaan. – Viime vuonna uusi juhlapäivä tuli vähän yllättäen, mutta huomioimme sen Kuhmoisten päivätuokiossa, joka sattui juuri samalle päivälle. 050 3701113. On ihanaa elää Suomessa. Erkki Gunnar KASKIMÄKI Rakkaamme Johanna Muistoista aika rakentaa lohdutuksen. klo 14. klo 18. Lähtöpaikka Sepänniemi, Ratatie 118. Lämmin kiitos osanotosta. Netissä lasvel.fi lisätietoja ja uusia matkoja ja Annelilta 0500 717979. klo 17 srk-kodilla. www. Leiritoimintaakin on, tällä viikolla leireilivät eläkeläiset ja mielenterveyskuntoutujat. Tiedot palstalle sähköpostilla viimeistään tiistaisin. klo 11.30. Päivittäin meillä menee hävikkiin n. EU-ruokakasseja on pitkästä aikaa saatu jakoon tänä syksynä ja tulossa on kolme jakotilaisuutta: sunnuntaina 15.9. Lenkkisauna keskiviikkoisin Kaunismäessä, naiset 18–20.30, miehet 20.30–21.30 Kirppis avoinna vielä syysk u u n a j a n lauan taisin klo 10–14 Arrakosken Raittiusseurantalolla. Useampi kahvittelija kertoi, että saarna menee yleensä sivu suun, kun papin puhetta ei kuule. 7.9. Päijät-Hämeen Muistiyhdistys ry. Bändikerho to klo 14.30-15.30 1.-3.-luokkalaisille yläkoulun musiikkiluokassa, to 15.30-16.30 3.-6.-luokkalaisille samassa paikassa. EU-kassissa on vehnäja sämpyläjauhoja, maitojauhetta, hapankorppuja, sikanautasäilykepurkki, hernekeittopurkki, perunamuusijauhepakkaus ja mysliä. Päiväkuoro 6.9. Padasjoen diakoniatyöntekijä Eija Laaksonen kertoi paikallisesta diakoniatoiminnasta. Kaikille avoin Muistikahvila ke 11.9. Suomen ensimmäinen diakonissa Mathilda Hoffman vihittiin virkaan 1.9.1872 ja diakonian päivää juhlitaan vastaisuudessa syyskuun alun ensimmäisenä arkipäivänä, kertoi Tarja Vesikallio, joka on tehnyt diakoniatyötä Kuhmoisissa 15 vuoden ajan. Vesijaon-Porasan kyläyhdistys. Vanhoja kuvia Pa dasjoel ta. 5.9. Kirkkokuoro 12.9. klo 18 Teija ja Markku Veilo ARKILOUNAS ti 10.9. Taloudellista tukea on jaettu ostolupina paikalliseen ruokakauppaan
Vielä harvinaista Päijät-Hämeessä Perhehoitokoti Rantala on yksi kaikkiaan neljästä Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän alueella toimivasta perhehoitokodista. Asiakasohjauksen palveluIkäihmisille perhehoitoa Nyystölän koululla Padasjoen Metalli on Vuoden yritys Tilauskonepaja tekee Taulun teollisuusalueella koneita ja koneistuksia Riikka ja Marko Rantala ostivat Nyystölän vanhan koulun uusperheensä kodiksi vuonna 2011. Lehto perusti Metallin poikiensa Ilpon ja Karin sekä Mauno Villan kanssa vuonna 1973. Lisäksi yrityksellä on toimitilat Lahdessa, jossa kootaan, pakataan ja lähetetään tavarat tilaajille. Asiakasmaksu on sama kuin lyhytaikaisessa hoidossa esimerkiksi tehostetun palveluasumisen yksikössä. Vuokratyöläisistä osa on ulkomaalaisia, vakituisista suurin osa on Padasjoelta, mutta myös Asikkalasta, Lammilta, Luopioisista ja jopa Nastolasta asti kulkee väkeä töissä Metallissa. Perhekodin huoneiden sisustus henkii vanhaa aikaa. Moni omaishoitaja ei esimerkiksi halua jättää läheistään laitokseen vapaapäiviensä ajaksi, tietää Huttunen. Oman huoneen lisäksi perhehoitoon tulevat ikäihmiset saavat käyttää vanhaan luokkaan remontoitua tupakeittiötä ja sen yhteydestä löytyvää oleskelutilaa. – Padasjoella toimintaa on taatusti myös jatkossa. – Meille voi tulla vaikka vain puoleksi päiväksi tai pisimmillään viikoksi, kertoo perhehoitajaksi valmentautunut Riikka Rantala. Lämpöisillä ilmoilla on kiva istuskella ulkona terassilla. Viime vuonna yritys teki ison investoinnin hankkiessaan uuden aarporan. Tehtaan ensimmäinen naispuolinen työntekijä siirtyi Padasjoelle maalaustöiden loputtua Lahdessa. Kynnyksiä ei ole, joten tiloissa on helppo liikkua esimerkiksi rollaattorilla. Kunnalta hän toivoo paikallisten yritysten esilläpitämistä eri yhteyksissä. Vajaa 90 % tuotteista menee kuitenkin vientiin, toteaa toimitusjohtaja Juhani Niemi. Toki asialle tarvittiin koko perheen suostumus, sillä ikäihmiset jakavat yhteiset tilat ja ovat muutoinkin mukana perheen arjessa. – Olemme rakentaneet oppisopimuskuvion, jolla mahdollistetaan padasjokelaisnuoren työssäoppiminen kotipaikkakunnalla. Uusi avarruskone mahdollisti uudet asiakkaat paperikoneja meriteol lisuudesta. Hän oli miettinyt jo jonkun aikaa, miten voisi yhdistää kotona työskentelyn ja lastenhoidon. – Viime talvena bongasin paikallislehdestä jutun PäijätHämeen hyvinvointikuntayhtymän käynnistämästä ikäihmisten perhehoitajavalmennuksesta ja ajattelin, että tämä voisi olla meidän juttu. Hoidettava saa osallistua perheen arkeen, ja päivän askareisiin voi osallistua oman voinnin mukaan. Alkuvaiheen pienimuotoisesta alihankintapajasta on edetty isoin askelin. Hyvinvointikuntayhtymä ja perhehoitaja tekevät toimeksiantosopimuksen Ikäihmisten perhehoidosta. Riikka Rantala on valmentautunut ensimmäisten joukossa ikäihmisten perhehoitajaksi Päijät-Hämeessä. Vuoden yrittäjäpalkinnot julkistetaan tänään yrittäjänpäivänä 5.9. esimies Mari Huttusen mukaan perhehoitoa kohtaan on suurta kiinnostusta ikäihmisten ja heidän omaistensa keskuudessa. – Ikäihmisten lyhytaikaiseen hoitoon on kaivattu inhimillisempää ja kodinomaisempaa vaihtoehtoa. Kovin huonokuntoisia, tai paljon hoitoa vaativia ikäihmisiä ei voida perhekotiin ottaa, sillä perhehoitajalla ei ole hoitoalan koulutusta. Padasjoen Metallin palkkalistoilla on nyt noin 30 työntekijää, minkä lisäksi vuokratyöntekijöitä on kymmenkunta. Kotona asuu vielä 6 lasta, joista nuorin on 5-vuotias ja vanhimmat 18 täyttäneitä. Päijät-Hämeessä hyvinvointikuntayhtymän ensimmäisestä, keväällä järjestetystä valmennuksesta valmistui kuusi ikäihmisten perhehoitajaa. Tilauskanta on tällä hetkellä hyvä: jos kaikki menee kuten on suunniteltu niin ensi vuosikin on käytännössä varattu. – Markkinointi on ollut tähän asti lähinnä täsmäyhteydenottoja alan toimijoihin, mutta näkyvyyteen on tarkoitus panostaa tulevaisuudessa enemmän. Tilapäishoitoa on tarjolla myös muuhun lyhytaikaiseen tarpeeseen, esimerkiksi toipilasajaksi ennen kotiutumista sairaalahoidon jälkeen. Työmatkaa pihasta pihaan kertyy 63 kilometriä, paitsi silloin kun Niemi on ollut kotipaikassaan Kuhmoisissa. Nettisivuja uudistetaan parhaillaan. – Toinen valmennusjakso on käynnistymässä syksyllä, siihen on haku parhaillaan käynnissä, kertoo Hykyn asiakasohjaaja Eeva Kostera. Oppisopimuksella osaavia tekijöitä Padasjoen Metalli on monen muun padasjokelaisyrityksen tavoin kärsinyt ajoittain osaavan työvoiman puutteesta. – Itsellä on vielä muutama vuosi työelämää edessä, mainitsee Niemi. Padasjoen Yrittäjien puheenjohtaja Marko Samiola kertoo, että valinnassa haluttiin tänä vuonna korostaa yrityksen työllistävää vaikutusta. Perhehoitajan ja perhekodin valitsee ikäihminen omaisineen. Paikallista asiaa vuodesta 1950 Digitunnukset kestotilaajalle maksutta: lähetä sähköpostiviesti osoitteeseen ilmoitukset@padajoesanomat.fi Padasjoen Yrittäjät on valinnut Padasjoen Metalli Oy:n Vuoden yritykseksi. Metallin johtokin on uudistumassa, sillä pari vuotta sitten eläköityneelle Kauko Nikulalle haetaan seuraajaa ja tuotannonvetäjän paikka vapautui kesällä. Parhaimmillaan työmiehiä on ollut pajan puolella 60 ja lisäksi 12 suunnittelijaa, kun firmalla oli 80-luvulla omia tuotteita. Koti on uskovainen, mikä näkyy myös perheen jokapäiväisessä elämässä. Se lähti siitä, kun erään ammattikoulun metallilinjaa käyvän kanssa tuli puheeksi, miten turhauttavaa on matkustaa Lahteen parin oppitunnin takia, kun vielä bussiyhteydet ovat huonot. – Sen tullessa palkkaamme 1–2 henkilöä lisää. Koko maassa perhehoitajia työskenteli toissa vuonna noin 300 ja perhehoidossa oli noin 1500 ikäihmistä. Tuhannen neliön uudistiloja laajennettiin 197982 noin 4 400 neliöllä. Remontti on sujunut omin voimin, sillä Riikan puoliso Marko Rantala on rakennusalan yrittäjä. – Yhdessä ulkoilua, ruoanlaittoa, leipomista, käsitöitä, listaa Riikka Rantala perheen tavallisia askareita. – Vakituisten asiakkaiden ansiosta toiminta on pitkälti turvattu, kun 2/3 tuotannosta menee kahdelle suurelle alan toimijalle. Moni padasjokelainenkaan ei tiedä, että Metalli tarjoaa pintakäsittelyä ulkopuolisillekin 20-metrisellä hiekkapuhallusja maalauslinjallaan. – Pienimmät olivat aluksi hieman varautuneita, mutta sitä mukaa kun valmistelut ovat edenneet on jo alettu malttamattomana kysellä, että milloin niitä mummoja ja pappoja tulee, nauraa Riikka Rantala. Nykyään yritys valmistaa ja koneistaa laitteita teollisuuden käyttöön tuotantotiloissaan Taulun teollisuusalueella, jossa onnistuvat myös suurikokoisten koneiden ja metallikappaleiden käsittely. – Maailmantilanne näkyy meilläkin. Nyystölän vanhalla koululla toimintaansa aloitteleva Perhehoitokoti Rantala tar joaa uudenlaisen vaihtoehdon ikäihmisten lyhytaikaiseen hoitoon esimerkiksi omaishoitajan vapaapäivien ajaksi. Sijainti ja puitteet täällä ovat hyvät. Tyhjää tilaakin alkoi olla, kun uusioperheen kaikkiaan 11 lapsesta 5 on jo lentänyt pesästä. Vuonna 1922 valmistuneen hirsisen koulurakennuksen toiseen päätyyn on remontoitu ja kalustettu kolme esteetöntä huonetta ikäihmisten käyttöön. Vuoden 2018 yrittäjä Jaakko Heistola, kunnanjohtaja Petri Koivula ja Padasjoen Yrittäjien varapuheenjohtaja Veli-Matti Heinonen kävivät onnittelemassa Padasjoen Metallin toimitusjohtaja Juhani Niemeä. Vuoden yritys -palkintoa Niemi arvostaa korkealle. Seuraava investointi on jo tulossa, kun uutta työstökeskusta päästään asentamaan ensi talvena. Hollolassa asuva Niemi tuli taloon vuonna 2007, Padasjoel la hänen työpisteensä on ollut 10 vuoden ajan. Yrittäjäpalkinto on Metallille jo toinen, sillä ensimmäinen ojennettiin Nikulalle vuonna 1980. – Uskontoa ei meillä kuitenkaan kenellekään tuputeta, painottaa Rantala. Uutena osakkaana taloon tullut Paavo Nikula laittoi aikanaan alulle kokonaisten tuotantolinjojen valmistuksen ja asennuksen kotimaiseen vanerija sahateol lisuuteen. Ammattikoululaisia on ikäluokkien pienentyessä yhä vähemmän, nytkin saimme vain yhden alaa opiskelevan nuoren kesätöihin. Kotoisaa tunnelmaa yhden hengen huoneisiin luo vanhaa aikaa henkivä sisustus. Metalli on lähtenyt aktiivisesti hakemaan ongelmaan ratkaisua yhdessä Koulutuskeskus Salpauksen kanssa. – Kotisairaanhoito voi toki käydä meilläkin yhtä lailla kuin ikäihmisen kotonakin, sanoo Rantala.. Hyky maksaa perhehoitajalle hoitopalkkiota ja kulukorvausta. Toimitusjohtaja Juhani Niemi otti jo vastaan yrittäjäyhdistyksen ja kunnan onnittelut, varsinainen palkitseminen tapahtuu perinteiseen tapaan lokakuun maakunnallisessa Yrittäjä-juhlassa Lahdessa. Toiminta alkoi Maakeskessä vanhassa navetassa, mutta jo samana vuonna Metalli siirtyi kunnan rakentamaan uuteen tehdashalliin kirkonkylälle
bruttomalliin voisi olla merkittäviä vaikutuksia Padasjoen joukkoliikennetarjontaan. Parhaillaankin hän suorittaa ammattikorkeakoulussa työnohjaajaopintoja, jotka on määrä saada päätökseen ensi vuonna. Hankkeen tarkoituksena on rekrytoida uusia kalastajia Sisä-Suomen kalatalousryhmän alueelle. Kun yhä useampi työ on mahdollista tehdä paikasta riippumattomasti, osaa moni antaa arvoa turvalliselle kasvuympäristölle ja luonnonläheisyydelle. Ennen kaikkea meidän on saatava houkuteltua tänne ihmisiä oman alueen ulkopuolelta. Raahessa syntynyt Kankkonen muutti lapsena ahkeraan isänsä työn vuoksi, mutta Korpilahden mökkimiljöö juurtui hänen sielunmaisemakseen. Puolisoaan Kankkonen kehuu ehtymättömäksi ideapankiksi. EU:n jäsenmaiden kalatalouspääjohtajat kokoontuvat Helsinkiin perinteiseen kokoukseen, jossa pääjohtajat ja Euroopan komissio keskustelevat ajankohtaisesta EU:n yhteistä kalastuspolitiikkaa koskevasta aiheesta. Padasjoella veronpalautuksia maksetaan 779:lle yhteensä 797 567 euroa. Hän halusi 56-vuotiaana aloittaa vielä yhden työuran toimittuaan viisi vuotta Kuntatekniikan yhdistyksen toiminnanjohtaja ja haki teknisen johtajan virkaa. Samalla kerrotaan arvovaltaiselle kutsuvierasryhmälle kesällä alkaneesta Mestari-kisälli-hankkeesta. Sisä-Suomen kalatalousryhmä on mukana järjestämässä vierailua. 12 vuotta sitten perustettu Mind Repression Oy työllistää tätä nykyä osatai kokoaikaisesti 26 henkilöä neljässä eri toimipisteessä, Helsingin lisäksi Porvoossa ja Espoossa. Kankkonen on psykologi ja psykoterapeutti, joka ennen yrittäjäuraansa työskenteli mm. Molemmat ovat allergisia koirille, mutta tämä useam man rodun sekoitus ei aiheuta allergikoille oireita. – Vesielementtiä olisi luontevaa hyödyntää enemmän Päijänteen rantakunnassa. Parhaillaan jatkuvat myös neuvottelut Hyvinvointiyhtymän tilojen kohtalosta. Koivula on pohtinut Padasjoen näkymiä ja sitä, onko mahdollista saada aikaan myönteinen kierre. Toinen vaihtoehto on pohtia Padasjoellakin joukko liikenteen järjestämistä bruttomallin mukaan. Itse en ole niinkään ryhmäliikkuja, mutta Petri on menossa paikallisen Koriskonkareiden salivuorolle pelaamaan sen lisäksi, että pelaa yhä Helsingin NMKY:ssäkin. Osan vieraiden tarjoiluista hoitaa Jyväskylän ammattikorkeakoulun hallinnoima Keski-Suomen ruokaketjun koordinaatio 2 -hanke. Kunnan talouslukuihin Koivula on perehtynyt tulevan talousarvion valmistelutyössä. Forssassa kasvanut kunnanjohtajamme on ollut myös poliittisesti aktiivinen, hän oli kolme kautta kaupunginvaltuuston ja –hallituksen johtopaikoilla. – En aio antaa periksi ennen kuin viimeinenkin kivi on käännetty. Lausunnossa mainitaan, että esimerkiksi jos Niemisen Linjat ei osallistu kilpailutukseen tai saa bruttomallin vuoroja, voi tämä johtaa tilanteeseen, että vuorojen ajaminen ei enää ole kannattavaa yritykselle. Markkinaehtoiseen malliin jäädessään Padasjoki voisi joutua täydentämään vuorotarjontaa suorin ostoin, mikä nostaisi kustannuksia merkittävästi. Kunnan uusi keulakuva on melkoinen moniosaaja, sillä hän on aiemmin mm. Koivulalla on alkamassa 47. Päijänteellä, jossa tutustutaan Suomelle tyypilliseen sisävesikalastukseen seuraamalla muikun troolausta. Perusteelliseen tapaansa Koivula on nyt ottanut asiakseen oppia tuntemaan Padasjoen. – Kunhan uudet työku viot alkavat rullaamaan, pystyn tekemään enemmän etätöitä Padasjoella. Siirron odotettiin toteutuvan jo tämän vuoden alusta, mutta sitä on hidastanut soteja maakuntauudistuksen takkuilu. Viime viikonloppukin kului tiiviisti työnteon merkeissä. psykiatrisella poliklinikalla, terveyskeskuspsykologina, mielenterveyspalvelujen kehittämistyössä ja asiantuntijatehtävässä MLL:ssa. Kokousväki vierailee maanantaina 9.9. – Uimahallissa ja kuntosalilla on tarkoitus ryhtyä käymään. Toki potilastyön teen edelleen Helsingissä, kertoo Kankkonen. Sitten yksi ystävä kehotti hakemaan kunnanjohtajan paikkaa. Elinkeinokalatalouden tulevaisuus Sisä-Suomessa -esiselvityshankkeessa löydetyille kisälleille luodaan edellytykset joustavalle työskentelylle mestareiden työpareina. Veronpalautuksia kolahti tileille jo toisen kerran tänä vuonna, kun Verohallinto palautti liikaa maksettuja veroja 4. Myös avantouinnin ympärille voisi miettiä tapahtumia. Ensimmäinen työpaikka oli kuitenkin jo kouluikäisenä perheen torikojulla ja 16vuotiaas ta asti Koivula on elättänyt itsensä. Kunnanhallitus huomauttaa Asikkalan joukkoliikennemuutosta koskevassa lausunnossaan Lahden seudun joukkoliikennelautakunnalle, että markkinaehtoisen liiAsikkalan joukkoliikennemalli vaikuttaa Padasjoelle Kuhmoinen siirtyy Pirkanmaalle Padasjoen uusi kunnanjohtaja avovaimoineen asettui jo kesällä kirkonkylälle vuokrattuaan paritalopuoliskon Savikolta. syyskuuta. Kalastusretki on myyvempi kokonaispakettina. viime vuosina useaan otteeseen maakuntavaihdosta Pirkanmaalle. Jäännösveroa erääntyy 145 padasjokelaiselle kaikkiaan 127 757 euroa. Uuden kunnanjohtajan vaimoineen onkin voinut bongata kesän mittaan niin Nyystölän kesäteatterissa, Palsan Myllymuseossa, Ars Arrakosken galleriassa kuin Keinuhongan tilalla Auttoisillakin. EU-vieraat Päijänteelle Uusi kunnanjohtaja ideoi jo täyttä päätä kehittämistoimia Petri Koivula ja Marjo Kankkonen käyvät Onnin kanssa usein koirapuistossa. Veronpalautuksia maksetaan yhtenä kuudesta maksupäivästä heinä-joulukuun välisenä aikana. Jäännösveron ensimmäinen eräpäivä oli 2.9. Markkinaehtoista liikennettä täydennetään koulukuljetusostoin. – Päijänteestä pitäisi saada tehtyä yhtä vetovoimainen brändi kuin Saimaasta. Jatkuva itsensä kehittämisen halu on ollut niin voimakasta, että Koivula suoritti jopa toisen asteen ammatillisen rehtorin pätevyyden tultuaan valituksi Hämeen ammatillisen korkeakoulutuksen kuntayhtymän tarkastuslautakunnan puheenjohtajaksi. Soten maaliinmeno olisi Koivulan mielestä hyvä juttu Padasjoen kannalta, sen jälkeen maakunta vastaa sote-kustannuksista. Yhdessä yrittäjien kanssa ryhdymme miettimään, miten paikallista osaamista saisi hyödynnettyä vieläkin tehokkaammin. ja kiinteistöveron ensimmäinen eräpäivä 3.9. koriskausi. Yrityksessä tehdään pääasiassa Kelan tukemaa aikuisten psykoterapiaa. toimittanut rakennusalan lehteä sekä toiminut tehtaanjohtajana ja automaatioinsinöörinä. Matkailua on tuotteistettava niin, että se on asiakkaalle mahdollisimman helppoa. Kuhmoinen on hakenut Padasjokikin saattaa joutua miettimään uudelleen joukkoliikenteensä järjestämistapaa, kun Asikkala on siirtymässä joukkoliikenteen järjestämisessä markkinaehtoisesta mallista ns. Veronpalautuksen maksupäivä voi myös siirtyä alkuperäisestä ilmoitetusta päivästä, mikäli verotukseen tulee muutoksia. Kesä on ollut kiireinen, sillä pariskunta on halunnut tutustua uuteen kotikuntaansa ja sen asukkaisiin. Kisällejä ohjataan myös yrittäjyyteen tai muuhun työllistymiseen kalastuksen parissa. Jäännösveron ja kiinteistöveron eräpäivät osuvat monella samaan aikaan. bruttomalliin. Jo poikavuosina lajiin hurahtaneena hän pelasi vuoden koripallon mestaruussarjassakin ennen kuin lähti opiskelemaan Tampereelle. Uusi kunnanjohtaja ei ole tyytynyt pelkästään kuuntelemaan, vaan kuulemansa perusteella ryhtynyt jo ideoimaan kehittämistoimia. Kokemusta on kaikenikäisten mielenterveystyöstä. Valtioneuvosto päätti viime torstaina, että Kuhmoisten kunta siirtyy vajaan puolentoista vuoden kuluttua Keski-Suomen maakunnasta osaksi Pirkanmaan maakuntaa. Yrittäjäpuoliso Marjo Kankkonen on ainakin aluksi lähinnä viikonloppupadasjokelainen, sillä hän ehti juuri ennen kunnanjohtajapestin varmistumista laajentaa psykoterapiayritystään. Kisälli työskentelee mestarin opissa yhteensä kuusi kuukautta kalenterivuoden aikana perehtyen kaikkiin eri sesonkien työvaiheisiin. Näin ollen Asikkalan siirtymisellä ns. Lisäksi hän omistaa yhdessä insinööriveljensä kanssa Forssassa sadan neliön varastohallin. Lauantain Koivula oli Sataman valot –tapahtumassa, ehti illaksi saunomaan Korpilahden mökilleen ja oli taas jo sunnuntaiaamuna Hollolassa uuden kirkkoherran virkaanasettamisjuhlassa. Suomi on täynnä yritteliäitä ihmisiä, heille pitää vain saada välitettyä tieto siitä, miten hyvät puitteet juuri Padasjoella on olla ja toteuttaa itseään. Aivan tyhjän päälle Koivula ei olisi muutenkaan jäänyt, sillä hän on osakkaana yrityksessä, joka toimii uusiutuvan energian ja maalämmön parissa sekä Suomen Energiainsinöörit Oy:ssä, joka tarjoaa kahden työntekijän voimin puolueetonta asiantuntemusta erilaisten energian säästöratkaisuiden suunnitteluun ja projektihallintaan. 81-vuotias äitinsä leipoo vieläkin piirakat veljen sivubisneksenä pitämälle torikojulle. Nyt kun mökki on käytännössä hänen, toimii se myös terapia paikkana käsistään kätevälle Koivulalle. Päijänteen ja sataman alueen lisäksi kunnanjohtaja haluaa kehittää erityisesti keskustan ja Taulun alueita: Keskustien tyhjiin näyteikkunoihin hän on jo suunnitellut kuvia paikallisesta palveluja tuotetarjonnasta sekä valtatien varteen lisää opastusta ohikulkijoille, tietenkin yhdessä padasjokelaisten kanssa. Psykologivaimo toistaiseksi viikonloppupadasjokelainen. Hiljaisen talvikauden piristämiseksi Koivula on ehtinyt jo suunnitella jäägolfrataa ja extreme-polkujuoksua Päijänteelle. Koivulan mukaan kunnan henkiinjäämisen kannalta oleellisen tärkeää on uusien asukkaiden ja etenkin lapsiperheiden muuttaminen Padasjoelle. – Uusien asukkaiden ohella tarvitsemme yrittäjiä ja työpaikkoja. Diplomi-insinööri ja energia-alan tuntija Koivulasta tuli kunnanjohtaja monen sattumuksen kautta. Siinä kunta suunnittelee ja kilpailuttaa reitit ja saa niistä kertyvät lipputulot itselleen. Samalla kisällit suorittavat vuokraveneen kuljettajankirjan, hygieniapassin, EA1-kurssin ja kalatalou den perustutkinnon kalastuksen tutkinnonosan. – Irtisanouduin jo keväällä, koska luotin siihen että kyllä tekevälle aina töitä löytyy. 4 n:o 36 Torstaina 5.9.2019 Padasjoella ei ole enää vuoden 2021 alun jälkeen yhteistä maarajaa KeskiSuomen maakunnan kanssa. Padasjoella tutuiksi ovat jo tulleet ennen kaikkea lenkkimaastot ja koirapuisto, jossa kohta vuoden ikäinen australianlabradoodle Onni purkaa ylimääräistä energiaansa päivittäin. Työn ohessa Koivula on jatkuvasti opiskellut lisää. Padasjoen joukkoliikenne perustuu markkinaehtoiseen malliin, jossa yrittäminen on vapaata eikä yhteiskunnan tukirahaa, kuten seutulippuja saa käyttää liikenteen järjestämiseen. Veronpalautuksia 779 padasjokelaiselle kenteen kannattavuus Padasjoella perustuu pitkälti Asikkalasta tulevaan asiakasvirtaan. – Pyrin olemaan esillä ja kuulolla, että pääsen perille siitä, mitä täällä on jo tehty ja mitä kuntalaiset toivovat. Koivulan Edwin-poika opiskelee bisnesjohtamista Lontoossa, Kankkosen poika Miska on koodaaja ja opiskelee tietotekniikkaa Aalto-yliopistossa. Lennokkaimmatkin ideat kannattaa mielestäni heittää ilmoille, niistä voi vielä oikeasti kehkeytyä jotakin. Myös Päijät-Häme saa uuden kunnan vuoden 2021 alusta, kun Iitti siirtyy Kymenlaaksosta Päijät-Hämeeseen. Vanhassa pihapiirissä Päijänteen rannalla riittää kunnostettavaa
ti 1.10. Hannu Taipale.. Aineistot viim. Torstaina 5.9.2019 Seuraava liite ilmestyy to 3.10. ILMOITUSLIITE! Kurjet tanssivat ilmassa
Huippuartistit ja kummitubettajat lasten ja nuorten asialla, mukana mm. Jatka lukemista. Hinta 35 € sisältää kuljetuksen ja lipun. 03 874 590 EURORAUTA www.eurorauta.weebly.com VARASTOMYYNTI Ma-pe 8-17, la 9-14 RAKENNUS-, PUUTARHAja TALOUSTARVIKKEET SÄILYTYSLAATIKKO 32 L, kannella Kuivausteline siivillä Palovaroitin Airam 9,90 4,90 KYNNYSMATTO lajitelma 50x80cm 3,90 TUULILASINPESUNESTE 5 L Kevytsoraharkot Salaojaputket 49 00 NURMIKONSIEMENET 20 % 10 € 7,90 2 kpl Katuharja varrella LED-LYHTY LED CANVAS-tauluja alk. paikallinen tarjonta. Robin Packalen, JVG, Juha Tapio, Abreu ja Elastinen. paikallinen tarjonta. 19,90 7,90 FINNFOAM 50 mm FL-300 7,27 m 2 2 kpl 5 00 20 % Liuskekivi, Oriveden krs/m 2 PIHALAATTA mosaiikki 30 cm muut koot: 30 x 60 cm, 2 €/kpl, 40 x 80 5 €/kpl BETONILAATTA 43,5 cm, musta 29,90 50 kpl 4 90 kpl Perinteinen Nuokun järjestämä reissu Hartwall Arenalle Elämä lapselle -konserttiin ke 11.9. paikallinen tarjonta. Torstaina 5.9.2019 SA-HA SANEERAUS KIINTEISTÖJA HUONEISTOREMONTIT Juuso 044 243 6787 / Pekka 044 243 6834 sahasaneeraus.fi Ota yhteyttä paikalliseen puunostajaasi. WEBASTO virallinen jälleenmyyjä, takuumyynti ja vianhaku. Lähtö MH 16.30 ja paluu noin klo 0.00. OBD 2 vianhaku ja –määritys. Tehdään yhdessä hyvät puukaupat! MATTI RANTALA 040 4840 550 matti.rantala@koskitukki.fi PUUKAUPPAA! Autojen peltityöt, maalaukset, huollot, tuulilasit, renkaat, vakuutusyhtiön työt. huoltajan seurassa. Taulunmäentie 1, p. Alle 10 v. Jatka lukemista. Jatka lukemista. Ilmoittautumiset ja maksut Markulle 050 462 0741 tai markku.lahtinen@padasjoki.fi Avoinna: ma, ke, pe, la klo 9-13 Ilmoilantie 1, Padasjoki, 050 525 1592 www.nimipyyhe.com Syksyn väreissä uudet sukkalangat Nimipyyhe
61,00 . ma ja ke iltaisin 17.15-18 Jatkouimakoulu (uimataito yli 25 m) 18.15-19 Lapsiaikuinen alkeisuimakoulu 18.9.-23.10. 0400 720 661 tai marjut.vehkamaki@padasjoki.fi Takkaillat joka kuun viimeinen perjantai 17-19!. Liikunnanohjaaja Mari Engberg p. alkaen Arkisin klo 14-20, ti ja to klo 6.30-10, su klo 14-19 (Kassa ja allasosasto suljetaan puolituntia ennen) Vesiliikunnat: • ma ja ke 13.30-14.15 vesijumppa • ti 8-8.30, 13.30-14 (veteraanit) , 19.30-20.15 vesijuoksu • to 19.30-20.15 vesijumppa Ei ennakkoilmoittautumisia! Vauvauinti su 12.30-13 Perheuinti su 13-13.30 Uimakoulut 16.9.-2.10. Kimppalenkki uimahallin edestä pe klo 10–11. ke iltaisin 19.15-20 Tekniikkauimakoulu Ilm. 25,00 € 044 244 9779 timo@paijanteen.fi www.paijanteen.fi Kiinteistönvälitystä Kuhmoisissa ja lähialueilla Meiltä myös KATTOPESUT JA MAALAUKSET KIERRÄTYSKESKUS Sähkötie 5, Padasjoki KIERRÄTYS AVOINNA: ti 12-18, ke 10-14, to 12-18, pe 10-14, la 10-14. 77,00 . aseman ruokasalissa to klo 9.30–10.15. Kertamaksu 4 € (kausi 30 €). Toimintaa ylläpitää Padasjoen 4H-yhdistys Kunnan TERVEYSLIIKUNTARYHMÄT syksy 2019, vk 37 alkaen Tuolijumppa Terv. Tehojumppa Kullasvuoren koulu, to klo 18–19. 044 7202 070 Uimahalli Jokihelmi avoinna 2.9. kertamaksu 2 € (kausi 20 €). 43,00 . Torstaina 5.9.2019 Tilaa itselle tai lahjaksi • oheisella kupongilla • netistä: www.padasjoensanomat.fi • sähköpostilla: ilmoitukset@padasjoensanomat.fi • puhelimella numerosta (03) 5527 500 Saajan nimi Osoite Maksajan nimi Osoite KIRJE PADASJOEN SANOMAT TUNNUS 5014005 17500 VASTAUSLÄHETYS Padasjoen Sanomat maksaa postimaksun kestotilaus 12 kk määräaikaistilaus 12 kk määräaikaistilaus 9 kk määräaikaistilaus 6 kk määräaikaistilaus 3 kk 70,00 . Kuntosaliryhmät alkavat uudella seniorisalilla syyskuun aikana, seuraa ilmoittelua
Torstaina 5.9.2019
– Tähän asiaan ulkoministeriöstä ei paljoa pysty vaikuttamaan. Metsätalouden koulutusta suorittava Tuija Puranen kesitteli Luukonhaan arboretumia. – Hieno paikka, todella hyvä tunnelma, kiitteli Colwin Millard. Kunnanisä toivoi, että ihmiset toisivat julki ideansa kunnan kehittämiseksi. Kodasta haluttiin tehdä esteetön, joten rappujen vieressä on luiska pyörätuolia varten. Teltta täynnä illalla Rannan jättiteltassa oli musiikkiesityksiä illansuusta asti. – Toivottavasti teistä mahdollisimman moni käy ympäri vuoden Padasjoella. Kyläyhdistys on pitänyt jo vuosia lenkkisaunaa Kaunismäessä ja saunaa on myös vuokrattu. Alkuillan esiintyjiä oli katsomassa vähemmän ihmisiä kuin vuosi sitten, mutta ilta tapahtuma oli loppuun myyty eli kaikki 500 lippua menivät kaupaksi. Kunnanjohtajalla oli pitänyt kiirettä heti aamusta lähtien. 5 n:o 36 Torstaina 5.9.2019 Sataman valojen kaukaisimmat vieraat olivat Australiasta, Kadinan pikkukaupungista puolentoista tunnin päästä Adelaidesta. Seuraavaksi suunnitelmissa on uusi laituri. Koivukosket ovat tunteneet Millardit jo yli 30 vuoden ajan. Ennen kesäasukkaiden kohtaamista Koivula suoritti hirvimerkkiammunnan Taruksella ja sieltä hän kiirehti Kaunismäkeen kodan avajaisiin. Yksi pelto on yleensä noin 80 hehtaaria. Sataman Valot oli tälläkin kertaa hyvän mielen tapahtuma, johon oltiin tultu hyvällä fiiliksellä. – Sataman vieressä kota palvelee paitsi kirkonkyläläisiä, myös veneilijöitä ja muita matkailijoita. ne, miten mukava paikka Padasjoki on. Hän oli kesän pitäjää kierreltyään vaikuttunut siitä, miten vireää kylätoiminta Padasjoella on. Pääosin saatu palaute oli positiivista. – Puisto on aina auki, joskin se on vielä työvaiheessa. Australialaisia oli kierrätetty katsomassa nähtävyyksiä Padasjoella ja kauempanakin, mm. Aamulla oli edessä lähtö Ouluun, jossa hän osallistui Rock-futiksen SM-turnaukseen. Sillä on suuri merkitys, mitkä on fiilikset takahuoneessa, että saa välitettyä oikean tunnelman yleisölle. – Teillä on täällä paljon vettä ja puita, mutta pellot ovat kovin pieniä. Kaija ja Heikki Koivukosken luona viikon viettäneet Colwin ja Sharon Millard jatkoivat Baltian kierroksellaan Suomesta kohti Saksaa, jossa he liikkuivat sekä laivalla että polkupyörillä. Suoraan Helsingistä Padasjoelle tullut Pete Parkkonen oli menossa keikan jälkeen takaisin Helsinkiin. – On hienoa nähdä, että talkoohenki on vielä voimissaan ja kylä elää. Ministeri avasi Kaunismäen kodan Kirkonkylän kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tiina Aarto, ministeri Ville Skinnari ja kunnanjohtaja Petri Koivula kodan avajaisnauhan leikkauksessa Kaunismäessä. Koivula totesi, että kesäasukkaat ovat tärkeitä kunnan kannalta. Ei yksi ministeri tai kesäasukas paljoa saa aikaiseksi, mutta meidän kaikkien täytyy viedä viestiä eteenpäin ja käyttää kaikki tuntemamme väylät hyödyksi, niin jospa saisimme jotakin syntymään. Kesänpäätöstä juhlittiin satamassa jo seitsemännen kerran. Lähin parkkipaikka autoille on Kesäasukastapaamisessa oli runsaasti väkeä, samoin senjälkeisessä taikuriesityksessä.. Kellosalmelle vievän tien kunto huolestutti paikalla olijoita. – Vaikka tuntuisi kuinka hullulta, laittakaa viesti, meidän tehtävämme on suodattaa ne. Millardit viljelevät vehnää, linssiä ja ohraa, lisäksi heillä on noin 300 lammasta, joiden villa menee Kiinaan ja Italiaan. Ministeri lupasi tehdä oman osuutensa, jotta parannusta saataisiin. Kotaa lähdettiin puuhaamaan yleisön pyynnöstä, kun kirkonkylälle kaivattiin katettua grillipaikkaa. Arvovaltaiselle vieraalle kuitenkin sateli sen verran tiukkoja kysymyksiä, että hän naureskellen totesi tilaisuuden muistuttavan jo eduskunnan kyselytuntia. Yhteinen harrastus, riippuliito, toi perheet yhteen. Kodan hirret on veistänyt vesijakolainen Onni Koskinen. Pankkisäätiön lisäksi kotahanketta tuki Päijänne-Leader. Karl Fiandtinkujalta, Nyystölänja Niemistöntieltä. Koskela suositteleekin jatkossa hyödyntämään lippujen ennakkomyyntiä ja siten varmistamaan sisällepääsyn. Skinnari oli tullut paikalle tapaamaan ”kollegoita”, sillä ministeri perheineen on Padasjoen vapaa-ajan asukas. Tilaisuuteen oli saatu paikalle myös kehitysyhteistyöja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari. Talkoot ja tapahtumat tuovat ihmisiä yhteen, totesi Skinnari. Hän mainosti sataman infokoppia kesäpalveluineen. Padasjoen keikalta Voutilainen kiirehti vielä Tampereellen, mutta sitten alkaa joululevyn työstäminen todenteolla ja sen myötä joulukiertue. – Ex-mies oli täältä kotoisin, olen pyöräillyt ja rullaluistellut täällä paljon, kertoo Voutilainen. – Padasjoki on ollut minulle aiemmin valkoinen läiskä kartalla, sanoi Forssasta kotoisin oleva Koivula. Koivukosket ja Millardit 10 v sitten Australiassa, Colwynin isoisä on rakentanut talon 1914 paikallisesta kivestä. Sataman Valot -tapahtuma valloitti Laivarannan viime lauantaina. Kiitosta kesäasukkaiden taholta saivat aktiiviset kyläyhdistykset, jotka järjestävät aivan ihania kesätapahtumia, joissa kesäpadasjokelaiset voivat tavata toisiaan. Ministeri Ville Skinnari leikkasi avajaisnauhan kiirehdittyään paikalle suoraan Lahden torilta Poliisin päivästä. Millardeilla viljelysmaata on 500 hehtaaria, mikä on aika pieni maatila Australian mittapuussa. – Saimme järjestettyä hyvän tapahtuman ja väkeä oli hyvin paikalla, joskaan aivan viimevuotisiin lukuihin emme päässeet. Kaunismäessä on kesän ajan ollut meneillään toinenkin projekti, kun kivikkoista rantaa on raivattu paremmin uintikäyttön ja kahlailuun soveltuvaksi. Helteisiin tottuneita vieraita hämmästytti Suomen hyvä sää vielä näin syksyllä. Voisiko kyläyhdistys esimerkiksi jonakin talviviikonloppuina pitää saunaa ja grilliä lämpimänä, jotta hiihtäjät ja luistelijat voisivat poiketa kodalla kuumalla kaakaolla. Ympäristösihteeri ja matkailuasioista vastaava Maria Virtanen kiitteli paikalle saapuneita. – On ihmeellistä ajatella, että vesi jossa nyt voi vielä uida, on muutaman kuukauden kuluttua jäässä. – Tunnelmaa ja maisemaa kehuttiin. Padasjoen uusi kunnanjohtaja Petri Koivula esittäytyi avajaisyleisölle. Laura Voutilainen esiintyi ensimmäistä kertaa Padasjoel la, vaikka paikkakunta onkin varsin tuttu. Meidän tehtävänämme on tarjota teille palveluja, jotta viihtyisitte ja kertoisitte myös tutuillenKesä 2019 hyvästeltiin Sataman Valoissa Kaukaisimmat vieraat Autraliasta Lauantain kesänpäätöstapahtuma alkoi satama-alueella jo aamupäivällä Kaunismäen kodan avajaisilla. Hänen kotonaan on kuulemma lattiat viime vuosisadalla tehty pohjoismaisesta puusta. Monimuotoisen metsäpuistoon on rakenteilla polkuja uimahallin ”hiihtoparkki”, siitä ei ole pitkä matka kävellä. Täällä on käynyt jo tähänkin asti useita koululaisja yritysryhmiä, nyt toiminta voi laajentua enemmän ympärivuotiseksi, sanoi Aarto. Lahden hiihtomuseossa. Lajimäärä on toistasataa, yksilömäärä noin 1500. – Itsekin kyläyhdistystoiminnassa mukana olleena tiedän, miten tärkeää on tehdä asioita yhdessä. ulkomaalauksella sekä kiukaan ja lauteet uusimalla. – Uusi, hieno grillikotakin pitää nyt vain saada täysipainoisesti hyötykäyttöön. Seinät saatiin talkoilla pystyyn jo viime vuoden puolella; katto, lattia, penkit ja terassi rakentuivat padasjokelaisen rakennusyrittäjän toimiessa työnjohtajana. Kuukauden kunnanjohtajana toiminut Petri Koivula avasi tilaisuuden ja kertoi viihtyneensä Padasjoella erinomaisen hyvin. Liikunnanohjaaja Mari Engberg ja kirjastonjohtaja Taru Tanska kertoivat oman toimialansa kuulumisia. – Liikennepuistossa on kiva tulipaikka ja siellä voi ajalla potkupyörillä, potkulautoilla ja polkuautoilla. Kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tiina Aarto kertoi omassa puheenvuorossaan kotahankkeen vaiheista. Ministerikin paikalla Ohjelmateltan penkit täyttyivät kesäasukastapaamisen alkaessa. Yhdistys on kunnostanut vanhaa rantasaunaa mm. Kunnanhallituksen puheenjohtaja Antti Räsänen kiitti kirkonkylän kyläyhdistystä. Koivukosket ovat Australiassa käydessään kyläilleet Millardeilla, mutta aussiparille vierailu Suomeen ja Padasjoella oli ensimmäinen laatuaan. Juhlahumussa kaikki eivät ymmärtäneet, että ohjelmatelttaan ei enää pääse, vaikka siellä näytti aika ajoin olevan tilaa. Hyvinvointijohtaja Pauliina Koskela oli tyytyväisellä mielellä työntäytteisen viikonlopun jälkeen. – Koska ihmiset kulkivat satama-alueella edestakaisin, niin välillä teltassa oli väljempää, mutta 500 henkeä enempää emme saaneet lupien vuoksi ottaa telttaan. – Kirkonkylän kyläyhdistyksen kota on loistava näyte siitä, mitä yhteisillä ponnistuksilla saadaan aikaan. Colwyn ihaili Kaunismäen grillikodan puurakenteita. Padasjoen Säästöpankkisäätiön edustajana hän huomautti myös, että tällaiset yhteisölliset hankkeet palvelevat koko kuntaa ja myös matkailua. Sataman valot -tapahtuma saa artistilta vuolaita kehuja: – Järjestäjille iso kiitos, meitä on todella pidetty täällä hyvänä
Otin tehtävän heti vastaan. Soittivat sittemmin TE-toimistostakin, kun ei ollut lappuja kuulunut. Kokous jatkui päivällisellä Modetissa ja illanvietolla Sataman valoissa. Airsoftista harjoitusta reserviläiselle. – Ekaluokka tulee mieleen joka syksy, kun näen pihlajissa marjoja. Ensimmäinen pidettiin 29 vuotta sitten Tallukassa. Tänä kesänä ohikulkijoiden silmänilona on kukkinut pelakuita lähes 20:ssa ruukussa. Luokan tytöt muistelivat, miten järjestäjien piti kantaa kuuma keittokattila keittiöstä luokkaan. Koululla nostettiin kuohujuomamaljat yhteiselle koulunalkutaipaleelle. Vuonna 1962 syntyneitä kirkonkyläläisiä oli alun perin yhteensä 32. Välitunneilla kieputtiin pihan rekkitangoilla, pelattiin mustaamiestä ja polttopalloa, ja talvella hiihdettiin ykkösen lenkki. 6 n:o 36 Torstaina 5.9.2019 – Tiistaina 27.8. Pulpeteille laitettiin itsetehdyt vohvelikankaiset ruokaliinat syömisen ajaksi. He ihmettelivät koulun tyhjällä pihalla, missä kaikki oikein ovat, kunL UKIJAN KUV A N AAPURISTA NAPATTU A nes paljastui että he ovat tunnin myöhässä. Jotkut kävivät vielä lukionkin täällä ja lähtivät sen jälkeen maailmalle. Tekijä 8/2019 Vuosimallin -62 padasjokelaisilla 50 vuotta koulun alkamisesta Vuoden 1969 ensimmäinen luokka kirkonkylän kansakoulussa. osallistui kaksikymmentä 32 oppilaasta. Naapurukset Riitta Lahtinen ja Hilkka Ahonen ovat kasvattaneet yhteistuumin pelargonioita ja muita kukkia pihassaan kirkonkylän keskustassa jo lähes 10 vuoden ajan. Padasjoen Metallilla oli töitä tarjolla. Lauluja bändikerhoja sekä ukulele-perhekerhoa saatiin ohjaamaan alan ammattilainen, musiikkipe4H:n musiikkikerhoissa ammattiopettaja dagogi Aini Tähtinen. Osa kertoi jämähtäneensä Padasjoelle, muualle muuttaneistakin iso osa käy yhä usein paikkakunnalla. Lintu viipyi kivellä yli tunnin, kertoo kuvan toimitukseen lähettänyt Arja Punakallio. – Killassa kävin juttelemassa ilman suurempia odotuksia, mutta sieltä otettiin jo parin päivän päästä yhteyttä. ilmestyi Virmailassa mökkimme rantakivelle lähelle laituria harvinainen vieras. Esittelykierroksella ammatteja löytyi apulaisrehtorista autonasentajaan ja laitoshuoltajasta sote-alan päällikköön. Merimetso siinä suki ja levitteli valtavia siipiään. Parasta tällaisessa pelissä on skaala. Kokousväkeä ihmetytti, että tiettävästi kaikki ovat yhä elossa. Vielä enemmän hämmästyivät kun kuulivat, että maaliskuussa 2018 alkanut työsuhde jatkuu näillä näkymin vuoden loppuun asti. Täällä pääsee tekemään sitä, mitä reserviläiset eivät välttämättä pääse muualla tekemään eli olemaan isommassa, jopa pataljoonan kokoisessa taistelurakenteessa mukana, peliin osallistunut Jori Mäkelä sanoo. Ihmettelivät, mistä olen voinut töitä saada. Luokan koolle kutsunut Kai Rantasalo muisti -69 vuoden merkkitapausta: ensimmäistä kuulentoa katsottiin porukalla mustavalkoisesta telkkarista. Kahdelle pojalle ensimmäisen luokan alku oli tavallista ikimuistoisempi. Luokan nurkka tuli tutuksi vilkkaimmille oppilaille. Padasjoen 4H-yhdistyksen musiikkikerhot alkavat ensi viikolla. – Meidän luokka oli viimeinen ekaluokka, jolla oli lauantai koulupäivä. – Olette kaikki kyllä hirveästi vanhettuneet, päivitteli Halme, eikä moni muukaan meinannut tunnistaa vanhoja luokkakavereita. Reserviläinen 5/2019 Pentti Sihvonen jäi työttömäksi 62 vuoden iässä. Lahdessa asuvan Sihvosen työnhakukierrokseen sisältyi muutama paikallinen yritys ja henkilöstöpalvelu Kilta. Luokkakokoukseen 31.8. Koulun aloittaminen oli 50 vuotta sitten paljon jännempää kuin nykyään, kun valtaosa lapsista tutustuu samanikäisiin jo päivähoidossa ja kerhoissa, viimeistään eskarissa. Muisteltiin myös vähemmän hohdokkaita hetkiä, kuten laulukokeita luokan edessä ja jonottamista ilman vaatteita terveydenhoitajan rokotettavaksi. Neljän yhteisen vuoden jälkeen luokka hajaantui, kun osa siirtyi oppikouluun, osa soppakouluun. Muutama muukin vuosimallin 1969 ekaluokkalaisista elelee edelleen synnyinkodissaan, mutta moni lauantaina 50-vuotisluokkakokoukseen osallistuneista oli ajellut Padasjoelle pääkaupunkiseudulta, olipa yksi tullut Parikkalasta asti. Luokkakokous aloitettiin vanhalta kansakoululta. Luokkakokous oli tälle joukolle toinen. Mukana oli myös monia reserviläisiä. luokalla piti kivuta portaat toiseen kerrokseen. Silloinkin ajankohta oli sama, entisajan koulunalkua edeltävä viikonvaihde elokuun lopussa. Kun on satoja äijiä tekemässä kollektiivisesti tällaista isoa taistelua, niin se on harvinaista herkkua. Noin 700 ihmistä kokoontui Padasjoella pelaamaan airsoftia elokuussa. Opettajamme laittoi meidät tekemään helmet pihlajanmarjoista, muisteli Anne Salmi. Monella on vapaa-ajan asunto Padasjoella. Vessa oli ulkona, 20 reiän huussit sekä tytöille että pojille. – Samasta paikasta läksin nyt luokkakokoukseen kuin 50 vuotta sitten ensimmäiselle luokalle, totesi Jukka Halme. Ensimmäisen luokan luokkahuone oli nykyinen Opistotalon musiikkiluokka, 2.-4. Laulukerho on tiistaisin klo 13.30-14.30 ja ukulelekerho tiistaisin klo 18-18.45 alakoululla, 2 bändikerhoa torstaisin klo 14.30 alkaen yläkoululla.
Suurin osa niistä on ennenjulkaisemattomia valokuvia Padasjoelta, otettu 1900-luvun alusta eri puolilta pitäjää. Arrakosken KYLÄKIRPPIS avoinna: 7., 14., 21., ja 28.9. 9 kk 61,00 e 6 kk 43,00 . lasten talvihaalareita ja taloustavaraa pikkurahalla. klo 10–14. klo 14 urheilukentällä. Muutokset mahdollisia. Kaikkien syyskuun kävijöiden kesken arvotaan kaksi Tukholman risteilyä ym. Matkahuollon ja Nyystölän kautta Lahteen ja takaisin, matkan varrelta pääsee kyytiin. Myös metallirakenteiden purkutyöt ja nostotyöt. Arrakosken osuusmeijerin ensimmäinen auto, höyrylaiva Lahti ”Padasjoen sillassa”, Auttoisten kaupan edustalla otettu kuva kauppiasperheestä ja itse kuuluisa valokuvaaja A.Th. Böök pyöräilemässä Kellosalmen maantietä. Kisat käydään moniotteluina. 49 €). mennessä puh. Kuvat on skannattu ja tulostettu Padasjoen Kirjapainossa valokuvapaperille. klo 12-13 Padasjoen torilla hyvää Pälkäneen PERUNAA multaporkkanaa ym. Lajittelussa toiminta alkoi palautumaan normaaliksi jo tiistain ja keskiviikon välisenä yönä, joten Padasjoen Sanomien jakeluun lakkoilulla ei enää pitäisi olla vaikutusta. – Vaarini Aulis Mäntynen ehdotti, että voisimme pitää näyttelyn täällä Pikantissa, kertoo Ella. Viereinen kuva Arrakosken osuusmeijeriltä. Kuvaaminen on luontoharrastuksen myötä laajentunut ja muuttunut ammatilliseksi. Lakko viivästyttää PAU:n lakot ovat viivästyttäneet osaa postilähetyksiä alkuviikosta. Katkaistun lehtitilauksen tilausmaksuja ei palauteta. /pmm Rivi-ilmoitus 3,50 . Vanhoja valokuvia on löytynyt lisää Padasjoen Nuorisoseuran arkistojen kätköistä. Sarjat 3-vuotiaista aikuisiin. Ma Ti Ke To Pe Kanaviillokki Keittopäivä Kalaa talon tapaan Uunimakkara Mannapuuro Padasjoen Maaja kotitalousseuran SYYSKOKOUS to 19.9. Ja tietenkin luontoa. ILMOITUSHINNAT 1.1.2018 alkaen . Puhelimessa vastaanotettuun ilmoitukseen tulleesta virheestä ei vastata. Tervetuloa Ma 9.9. ALV 10 % Kotimaa: Kestotilaus 70 . (03) 552 7521 sähköposti: toimitus@padasjoensanomat.fi Toimitus: Sari Heliövaara, puh. + alv Paino: Lehtisepät Oy, Pieksämäki -IKKUNAT, OVET -ASENNUS 050 347 1630 Markus Ahonen www.saneerausturva.fi Noudetaan autot, raudat maatalousromut, akut. (03) 552 7500 www.padasjoensanomat.fi, myös Ilmestyy torstaisin. Nyystölän kyläyhdistyksen ONKIKILPAILUT venerannassa sunnuntaina 8.9.2019 klo 17-20 Osallistumismaksu 10/5 €. Puh. Nuoret: 1) Aaron Ala-Pietilä, Itä-Asikkala Naiset: 1) Heli Hoimela, Nyystölä M50: 1) Pekka Hakala, Mustjärvi, 2) Mikko Mörsky, Virmaila, 3) Ahti Laaksonen, Maakeski M60: 1) Olli Oksala, Majua, 2) Jouko Vilen, Virmaila, 3) Jaakko Aulin, Taulu M70: 1) Pekka Pajulahti, Majua, 2) Heikki Salmela, Virmaila, 3) Matti Sormula. Taideyhdistyksen miehet olivat apuna ripustamisessa, mukana tietenkin myös vaari. – Olen harrastanut pitkään tanssia ja ottanut paljon tanssikuvia, niistä kuvaaminen laajeni sitten luontokuviin. Posti ja logistiikka-alan unionin lakot lajittelua tekevissä työpaikoissa päättyivät myöhään tiistai-iltana. Ilmoitukset jätettävä tiistaihin klo 14 mennessä. Levikki 3228, LT 2018 Päätoimittaja: Jaana Tanner puh. Linja-auto lähtee Kelossin risteyksestä klo 17.15. 7 n:o 36 Torstaina 5.9.2019 ISSN 0784-6568 Koivutie 8, 17500 Padasjoki. Hanna valokuvaus alkoi omasta ratsastusharrastuksesta, hevosten lisäksi hän on kuvannut myös paljon koiria. /pmm Takasivu 1,40 . Länsi-Asikkala Yleinen: 1) Marko Heinonen, Virmaila, 2) Timo Lehtonen, Nyystölä, 3) Hannu Niemelä, Majua Joukkue: 1) Majua, 2) Virmaila, 3) Itä-Asikkala Hirvimestaruudet ratkottu. Nuorisoseuran vanhoja valokuvia lisää kirjastossa Valokuvanäyttely Pohjoinen ja Etelä Pikantissa Serkusten luontokuvia on esillä syyskuun Pikantissa. Kouluruokailu 9.13.9. Jättöajan päättymisen jälkeen vastaanotetuista ja julkaistuista ilmoituksista perimme lisämaksun, 5 . Nevala Joka päivä lisukkeita. Pikantin näyttelyssä ei kuitenkaan ole esillä tanssikuvia, hevosia tai koiria. Nuorisoseuralla oli jo aiemmin yksi valokuvanäyttely, joka herätti kovasti mielenkiintoa. Ikäihmisille kuvista voi löytyä tuttuja paikkoja ja ihmisiä, mutta myös nuoremmille kuvissa on paljon ihmeteltävää. + ALV 24 %. Hanna Mäntynen on 25 -vuotias, hän opiskelee tradenomiksi. Nuorissa ja naisissa ei saatu kilpailua aikaiseksi, koska kummassakin sarjassa oli vain yksi osallistuja. 12 kk 77,00 . Laaja valikoima työja terveyssandaaleja Skechers, Pomar, Kuoma, Rieker... (03) 552 7500, sähköposti: ilmoitukset@padasjoensanomat.fi Konttori avoinna ma-pe klo 9-16. Alla ”Lahti” Padasjoen sillassa. Hintoihin lisätään ALV 24 % Etusivu 1,45 . Normaalin 10 laukauksen sijaan kisassa ammuttiin vain 6 laukausta. Lahden Romu 044-9723092 METALLIROMUN KERÄYSTÄ TERVETULOA TEATTERIMATKALLE Sibeliustaloon Lahteen la 26.10. Maanantaina ne laitettiin kirjaston sermeille yleisön katsottavaksi. Säädettä viä TARRATOSSUJA sisäja ulkokäyttöön NOKIAN KUMI SAAPPAITA, puutar hakenkiä... Näyttely on kummallekin ensimmäinen ja harrastuksesta on tullut naisille jo opiskelun oheen ammatti, molemmilla on oma toiminimi. Tukinnostoa Mainiemen sahalla. Hinnat sis. /pmm Tekstissä ja tekstin jälkeen 1,35 . (03) 552 7522 sähköposti: toimitus@padasjoensanomat.fi Ilmoitukset, tilaukset ja osoitteenmuutokset: Leena Nurminen, puh. Lehden suurin vastuu ilmoitusten julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. – Jännityksellä odotamme kävijöiden kommentteja ja mielipiteitä kuvistamme. Käsiteltävänä asiana yhdistyksen lakkauttaminen sekä muut mahdollisesti esille tulevat asiat. Pohjoinen ja etelä -valokuvanäyttely on Pikantissa avoinna 4.10. Lisää Saikkua, kiitos! Komedia Suomalaisesta terveydenhuollosta Liput, jäsenhinta 50 €/ei-jäsenet 60 €. Paljon hyväkuntoisia vaatteita, esim. Osallistujia oli yhteensä 30. saakka. Asikkalan ja Padasjoen hirvimestaruudet ratkottiin sunnuntaina Taruksen ampumaradalla. 3 kk 25,00 e Pohjoismaihin ja muualle Eurooppaan 12 kk 92,00 € Alle 30 . Ella Kaidesoja on 19-vuotias ja valmistumassa valokuvaajaksi Helsinki Design Schoolista. Ella ja Hanna olivat miettineet näyttelyn ripustuksen varsin tarkasti etukäteen: molemmille omat seinänsä, vaikka kuvat ovatkin luontevasti osa samaa kokonaisuutta. Sitovat Ilmoittautumiset 29.9. Tervetuloa ORTOKENKIÄ ONGELMAJALOILLE . KUMISAAPASTARJOUS 39 € (norm. /rivi TILAUSHINNAT 1.1.2019 alkaen. juu rek sia, Oriveden PUO LUK KAA, suolasie niä (haapa rousku) ym.ym. Vanha osuuskauppa T.Pynnösen kuvaamana. Välitämme ilmoituksia kaikkiin Sanomalehtien liiton jäsenlehtiin niiden omilla hinnoilla. – Mietimme tänne Padasjoelle ja tähän aikaan sopivaa aihetta ja itsestään selvästi se oli luonto, etenkin kun meillä molemmilla on runsaasti luontokuvia, kertoo Ella. Romutustodistus. Kirjaston henkilökunnan mukaan kävijöitä oli runsaasti ja joukossa sellaisiakin, jotka tulivat pelkästään vanhoja kuvia katsomaan. 040 563 5433/Taimi Virtanen KELLOSALMI-SEITNIEMI-VIRMAILAN KYLÄYHDISTYS RY Padasjoen Yrityksen YLEISURHEILUMESTARUUSKISAT su 8.9. klo 17 SEO:lla. klo 19. laskuun lisätään laskutuslisä 5 . Myös verkkokaupas ta heistore.fi KIMMON KENKÄ KANKAANPÄÄ KIMMON KENKÄ PERJANTAINA PADASJOELLA K-MARKET RUOKAPADAN PIHASSA 9-16 Suomen luonnon päivänä pystyttivät serkukset Ella Kaidesoja ja Hanna Mäntynen yhteistä valokuvanäyttelyään galleria Pikantissa. Ilmoittautu mi nen alkaa puoli tuntia ennen. Lisätietoja ja lajit seuran nettisivuilla. Kuvissa on mm. Molemmilla on valokuvauksen taustalla fyysinen harrastus, jota valokuvaus on syventänyt ja tukenut
Saappaanheitossa osallistujia oli yhteensä 54. Hirrensyöksyn Padasjoen mestaruuskisoissa kiertopokaali meni jälleen Kasiniemeen. Kilpailukeskuksena toimii Kasiniemen Kokkopirtti. Nuoret: 1) Heikki Toivonen 26.10, 2) Siiri Toivonen 11.40, 3) Verner Korkeela 11.35, 4) Emmi Haikonen 11.15, 5) Jenni Karlakari 10.90, 6) Johanna Lehtinen 10.70, 7) Wilma Heinonen 8.35, 8) Ida Leppänen 8.20. Miehet: 1) Jussi Salonen 28.19, 2) Esa Suomaa 25.45, 3) Mikko Toivonen 25.02, 4) Kari Nurmi 24.07, 5) Mikko Jokinen 23.56, 6) Heikki Koivukoski 23.55, 7) Toivo Salomaa 23.02, 8) Raino Määttä 22.83, 9) Kai Rantasalo 20.95, 10) Seppo Törmä 20.50, 11) Petri Koivula 19.78, 12) Colwyn Millard 18.52, 13) Sauli Kivinen 17.90, 14) James Dunn 17.02, 15) Tero Sotamaa 15.37, 16) Esa Koskinen 13.65. Naiset: 1) Jaana Tanner 6,23, 2) Tiina Toivonen 4,77, 3) Niina Haapanen 4,16. (6–0) Torittu 2 7 (5–1) HotShots 7 (2–2) FC Naistenpojat 4 (3–2) FC Jalaton (0–4) Keppihevoset kirmasivat sataman metsikössä Sataman valot -lauantaina. Lisäksi sen pihan poikki kulkee Marjalan metsätaitopolku. Tuli katsottua aika tarkkaan suorin mahdollinen reitti, kun kannoin katohuoparullia rakennuspaikalle. Kolmesta heitosta paras mitattiin. Pronssin vei runkosarjasijoituksen perusteella Hot Shots. Miehet: 1) Jussi Salonen 7,49, 2) Kari Nurmi 7,14, 3) Mikko Jokinen 6,50, 4) Mikko Toivonen 5,72, 5) Colwyn Millard 5,26. Laavu haluttiin pystyttää kalliolouhikkoon mäelle, josta näkyy lehdettömään aikaan sekä Kirkkolammi että Päijänne. Takarivi vasemmalta Lauri Ahonen, Kimmo Perälä, JuhaHeikki Helleri, Kai Suntela, Santeri Lahtinen, Robert Nordström, Tino Heinonen. järjestetään työnimellä ”Tour de Vesijako” kulkeva, Vesijako-järveä kiertävä maastoajoneuvojen kilpailu. Myös maalikuningas jouduttiin ratkaisemaan rangaistuspotkukilpailulla, kun neljä eri pelaajaa oli tehnyt 2 maalia. Metsäiset toimitilat täydentyivät kesällä vielä ekohuussilla. – Ei tarvitse pelätä, että laavu lähtee lentoon kovallakaan myrskyllä, pohja on kalliossa raudoilla kiinni. Paikalla komeassa kesäsäässä oli viisi joukkuetta. Omat haasteensa on ollut raaka-aineitten ja välineitten kuskauksessa paikalle. Eikä tuli karkaa nuotiopaikasta, kun betonirenkaan alta on kaivettu metri maata. Neljänneksi sijoittui hyvän vastuksen antanut PadYn junnut FC Naistenpojat, ja viidensiä oli loistavasti tsempannut naisten joukkue FC Jalaton. Eniten työtä teettivät perustukset. Paikalliset maastoautoilijat viettivät uuden laavunsa avajaisia maanantai-iltana. Koululaisryhmät ovatkin jo löytäneet laavun, myös päiväkodilta on lyhyt kävelymatka paikalle. PaMaas pystytti viime vuonna kotimaista tekoa olevan valmispakettilaavun Marjalan tilan maille kirkonkylälle yhteistyössä Padasjoen Moottoriurheiljoiden kanssa. Kiitos myös PadMulle ja maanomistaja Jarmo Lahtiselle, kiitteli laavuvastaava Juha Salonen. – Kiitos Osuuspankki Järvi-Hämeelle, jonka avustuksella laavuhanke saatiin toteutettua. Kirkonkylän kyläyhdistyksen järjestämissä kisoissa oli 10 ratsukkoa. Loppuottelu oli tasaista vääntöä, joka ratkesi vasta rangaistuspotkukilpailussa. Tyyli oli vapaa ja kilpailussa nähtiinkin varsin monenkirjavia suorituksia. PaMaas on jo pitänyt kevätkokouksensa laavulla. Vaikka valtatien liikenteen ääni kantautuu vain noin puolen kilometrin päästä ja ABC:kin on kivenheiton päässä, on paikka sen verran metsän suojassa ettei sinne kovin herkästi osu jollei tiedä oikeaa polkua. Villepekka Ojala OP:sta totesi pankin mielellään tukeneen koko yhteisön käyttöön tarkoitettua laavuhanketta. Mestariksi kruunattiin Torittu 2, joka kukisti Laivarannan loppuottelussa. Turnaus oli rento tapahtuma, mutta monet peleistä melko hyvätasoisia. PaMaasin laavulla avajaiset Sataman valoissa lensi hirsi ja kumisaapas la 1.09, 10) Matias Haarala ja Viona 1.25. – Savikolta on tähän vain parinsadan metrin matka: tämä on monen kirkonkyläläisen lähilaavu ja palvelee myös retkeilijöitä. Tittelin vei lopulta Laivarannan Ilmari Lehtinen. Lost In Padasjoki -karttasuunnistuskilpailu saa jatkoa, kun 1.-3.11. Torittu 2 mestariksi Alarivi vasemmalta Ville Leino, Lauri Lelumees, Timo Nuutinen, Sami Pastila, Villepek ka Ojala. Naiset: 1) Niina Haapanen 22.30, 2) Jaana Tanner 20.24,3) Jonna Santakivi 19.80, 4) Heidi Hannonen 19.60, 5) Tiina Toivonen 19.30, 6) Kaisa Käpölä 18.20, 7) Suvi Kallio 17.40, 8) Sara Ahonen 16.45, 9) Leila Perkiö 15.80, 10) Kaija Koivukoski 13.75, 11) Sharon Millard 13.38, 12) Ansu Mouhu 12.40. FC Naistenpojat – FC Jalaton 3–0 Laivaranta – HotShots 2–0 Torittu 2 – FC Naistenpojat 1–0 FC Jalaton – Laivaranta 0–3 Laivaranta – Torittu 2 1–0 HotShots – FC Jalaton 1–0 FC Naistenpojat – Laivaranta 0–0 HotShots – Torittu 2 0–0 Torittu 2 – FC Jalaton 4–0 HotShots – FC Naistenpojat 1–0 Laivaranta 10 pist. 1) Elsie Schulman ja Pride 0.22 2) Lilja Engberg ja Kukka 0.25, 3) Emmi Skinnari ja Cinderella 0.26, 4) Noora Salonen ja Toffe 0.27, 5) Emma Aarnio ja Katja 0.29, 6) Daniel Aarnio ja Dino 0,35, 7) Samuel Haneen ja Koni 0.46, 8) Mikael Haarala ja Viona 1.00, 9) Enni Hoskola ja LiPunaisessa hupparissa laavuvastaava Juha Salonen, edessä nuorin osallistuja Mimi. – Edelliskesä oli niin märkä, ettei laavua saatu valmiiksi, ja seuraava kesä puolestaan erikoisen kuiva. 8 n:o 36 Torstaina 5.9.2019 Perinteinen Padasjoen jalkapallomestaruus ratkottiin tuttuun tapaan Sataman Valot -lauantaina Ahjolan nurmikentällä. Lapset: 1) Oliver Tervolin 12.00,2) Casimir Ahonen 11.40, 3) Oliver Salonen 10.12, 4) Timi Laukkanen 8.08, 5) Hugo Hoikkala 8.07,6) Onni Hoikkala 8.05, 7) Sunna Koskela 8.02, 8) Niilo Suomaa 7.90, 9) Oskari Suomaa 7.20, 10) Emma Tervolin 6.20, 11) Emma Aarnio 6.05, 12) Nora Tervolin 6.00, 13) Aada Imberg 5.92, 14) Leo Perälä 5.65, 15) Noora Salonen 5.45, 16) Mikael Haarala 3.98, 17) Matias Haarala 1.70