vuosikerta Irtonumero 2 €€ padasjoensanomat.fi BUSSIKULJETUS (menopaluu 5 €) klo 18 ja paluu klo 22.30 Laivaranta-KeskustaAuttoinen (Aijakka)Harjula-Porasa-Harjula pe 14.6. Perjantaina 31.5.äänestäneitä oli 110. Lopullinen toteutusaikataulu riippuu myös monesta ulkopuolisesta tekijästä, joihin toimijalla ei ole juurikaan mahdollisuutta vaikuttaa. Kesto n. Vapaa pääsy Uusi kuntastrategia seuraavaan valtuustoon 10.6.. Riuttankolun 550 hehtaarin voimala-alueelle on tulossa alustavasti 5 tuulivoimalaa ja lisäksi aurinkovoima-alue. Hallitus hyväksyi myös maanvuokrasopimuksen aurinkovoima-alueesta Neroskulmalle. Kiireettömissä tapauksissa heitä palvelee oman hyvinvointi alueen terveysasema. 52 ja maanantaina 3.6. klo 9–13 Rientolassa Takakonttikirppis, ei varausta/paikkamaksua Kahvio ja makkaranpaistoa Ohjelmaa lapsille mm. N:o 23 Torstaina 6.6.2024 Padasjoen sitoutumaton paikallislehti 75. klo 18 Padasjoen kirkossa. Padasjokea aktiivisempia ennakkoon äänestäneitä löytyi Asikkalasta (27,4), Heinolasta (26,5), Forssasta (25,3), Hämeenlinnasta (24,7) ja Sysmästä (24,6). Järj. Tällaisia ovat esimerkiksi lupaprosessien ja sähköverkkoliityntöjen aikataulut. Ensimmäisen ennakkoäänestyspäivän 29.5. Padasjoella kesää viettävät ulkopaikkakuntalaiset saavat kiireellisen hoidon Asikkalasta. Kävelyn aikana kuullaan tarinoita kylän taloista ja historiasta ja poiketaan Iso-Häkällä mehulla. 112. poniajelua Kyläkävely (lähtö klo 9) Leo Suomaan opastuksella, lähtö Maakeskenraitin ja Vakkilantien risteyksestä. Vapaa pääsy Rakastettu -konsertti su 9.6. – Alueen valintaan vaikuttavat monet seikat, mm. Avosairaanhoito, mielenterveysja päihdepalvelut, suun terveydenhuolto, neuvolapalvelut, laboratoriopalvelut ja fysioterapian saa heinäkuussa Asikkalasta. GRILLAA Porsaan marinoitu kasslerpihvi 2 kpl/400 g 33 49 49 RS RS MAGNUM Jäätelöpuikot 65–90 g Ilman Plussa-korttia 2,59–2,89/kpl. äänesti 52 henkilöä, sunnuntaina 2.6. Padasjoen perinnekuoro esittää to 6.6. Illan esiintyjinä Old Cover Old Cover Tornados Tornados Tapahtuman tukijat: K-market Ruokapata, Vesijaon Tuoretori, Paperikeidas Oy, Porasan lomamökit, Tmi Marko Pastila, Pelto-Ansio, Kunnasmäen tila, Nu-Po puu Koskinen Onni, Inter Liikenne Oy, Telaranta NAKUKYMPPI NAKUKYMPPI Liput 5 €, parkkimaksu 3 € Anniskeluoikeudet Kunnanhallitus hyväksyi maanantain kokouksessaan Neroskulman hybridivoima-alueen kaavoitussopimusesityksen siten muutettuna, että Eolus Finland Oy korvaa Padasjoen kunnalle syntyvät hallinnolliset käsittelykulut. Padasjoen 2342 äänioikeutetusta äänesti ennakkoon 552 (265 miestä ja 287 naista). Maakesken kylä ry www.maakeski.fi RUOKAPATA Kauppatie 1, Padasjoki Puh. Kävely päättyy kahville Rientolaan. Padasjokelaisia heistä oli 155, lahtelaisia 19, helsinkiläisiä 16 ja loput äänestäjistä saapuivat 18 eri kunnasta. Nämä asiat tarkentuvat, kun aloitamme seuraavaksi alueen tarkemman kartoituksen ja suunnittelun, ja käynnistämme hankkeen luvitusprosessin yhdessä viranomaisten kanssa. Lisäksi vuokralainen maksaa kunnalle vuosivuokraa sähkövaraston alueesta. oli selvästi päivistä vilkkain, silloin uurnalla Padasjoen kirjastossa kävi 237 henkilöä. 1–2 kg 99 95 95 KG KG 12 12 95 95 KG KG Ilman Plussa-korttia 4,49/rs. Padasjoen kohdalla nämä kaikki täyttyivät, kertoo toimitusjohtaja Mikko Halonen. klo 18-23 (juoksu starttaa klo 19.30) Harjula, Vesijaonraitti 141. äänisaalis oli 118. Päijät-Sote–sovelluksen kautta saa yhteyden terveydenhoidon ammattilaiseen läpi kesän. AVOIMET KYLÄT -tapahtuma la 8.6. Markku ”Make” Pert tilä, kitarat ja laulu, Heikki Ruokonen, kos kettimet. Kyseiset alueet ovat lähinnä hakattua metsää. 11 99 99 KPL KPL Padasjokelaisten äänestysaktiivisuus Europarlamenttivaaleissa on ennakkoäänestyksen päätyttyä tismaalleen sama kuin koko Hämeen vaalipiirissä; 23,6 %. Viimeinen ennakkoäänestyspäivä, tiistai 4.6. Padasjokelaiset voivat tilata ilmaisjakelun piiriin kuuluvat hoitotarvikkeet jo kesäkuussa heinäkuun ajaksi ja hakea ne kesäkuun loppuun mennessä omalta terveysasemalta. klo 18 kirkossa lauluja Hä meestä, kesästä, ilos ta ja surusta. FinnoSun Oy suunnittelee aurinkovoimatuotantoaluetta kunnan omistamille maille koolKaavoitussopimus hyväksytty taan yhteensä 54 hehtaaria. 552 äänesti ennakkoon Kesällä Vääksyyn terveyskeskukseen Hyvinvointialue on viimein tiedottanut kesäajan palvelumuutoksista. – Tässä vaiheessa on liian aikaista sanoa, kuinka monta yksittäistä aurinkopaneelia alueelle tullaan rakentamaan tai minkätehoinen järjestelmä tulee olemaan, saati mikä on toteutusaikataulu. Lauantaina 1.6. Perinne kuoro solisteineen, Heikki Ruokonen urut ja piano. Palvelu pelaa: ma–pe 7–21, la 7–21, su 10–18 ATRIA Nauta jauheliha 10 % 700 g (9,99/kg) PL U SS A -K O RT IL LA POUTTU Herkkunakki 280 g ERÄ! Savusilakka ATRIA Atrilli Grillimakkara 400 g 66 99 99 PKT PKT Suomalainen Suomalainen tomaatti tomaatti 11 69 69 PKT PKT Suomalainen Suomalainen jääsalaatti 100 g jääsalaatti 100 g 00 69 69 PS PS 11 79 79 KG KG Nektariini Nektariini 1 kg 1 kg 11 99 99 RS RS 33 00 00 2 PKT 2 PKT 2 PKT ERÄ! HÄTÄLÄ Kokonainen merilohi n. Kesätauon aikana Padasjoen puhelinnumeroissa on käytössä takaisinsoittopalvelu, josta yhteydenottopyynnöt ohjautuvat oikeisiin palvelupisteisiin. Terveys asemapalvelut saa Asikkalasta, kun Padas joen terveysasema on kiinni heinäkuun. Varsinainen vaalipäivä on ensi sunnuntaina 9.6. 1,5 h. Seuraavaksi vilkkain oli toinen ennakkoäänestyspäivä torstain 30.5., jolloin äänensä antoi 144. 03 551 2200 VIIKON TÄRPIT RUOKAPADASTA Tarjoukset voimassa to–la / ellei muuta mainittu / niin kauan kuin erät riittää. sijainti, sähköverkon läheisyys, maaperä ja tiestö, sekä tietysti kunnan positiivinen suhtautuminen ja halukkuus vuokrata meille alue. Ohjelman hin ta 10 €. Laulamme myös yhdessä. 50-vuotisessa vuokrasopimuksessa vuosivuokra on suunnitteluvaiheessa 10 €/ha vuodessa, rakentamisvaiheessa 300 euroa ja käyttöönottopäivän jälkeen 1500 €
alkaen. Galleria Pikantti 4.–28.6. Yleisurheilun lajiilta ke 12.6. Anniskelusta vastaa Modetti. Sekasauna klo 18– 22 Kaunismäessä. maakeski.fi HELLUNTAISEURAKUNTA Su 9.6. Mainiemen sahalla esiintyvä Eppu Normaalin coverbändi Peput plays Eput. klo 18–18.45. S EURAPALST A 2 n:o 23 Torstaina 6.6.2024 SEURAT esikoislesta diolaisten rukoushuoneella su 9.6. Kyllikki Villan ja Maaria Leinosen runoista. Myös 4H:n kahvio palvelee talolla 10.6. Lähdöt klo 17–18, radat 2–3 km ja 4–5 km. klo 11.00 Ehtoollisjuhla, Eero Virtanen Ti 11.6. Ohjelman hinta 10 €. Vanhempainyhdistys Kesäkauden avajaiset la 8.6. Nakukymppi pe 14.6. Perttilän musiikissa on kuultavissa vaikutteita Afrikan mantereelta. Suljettu 21.–22.6. Metsästäjätutkin totilaisuus 16.6. Olkkarille Puranen oli valinnut muun muassa Aale Tynnin ja Kerttu Kastellin maanläheisiä runoja. Tiistaina 23.7. Hän on julkaissut kolme sooloalbumia ja lisäksi toiminut muusikkona ja tuottajana kymmenillä albumeilla. Tervetuloa! Tasavallan presidentti on ylentänyt 4.6. Luon topolku klo 16 Kullasvuoressa. MLL puistotref fit ma klo 9.30– 11.30. Mainiemen sahalla soi musiikki useana muunakin kesäviikonloppuna. – Jostakin syystä olen jo lapsena ajatellut, että haluan runoilijaksi. Tuukalle. klo 13 Kyläkirkko Maakesken Rientolassa. Omatoimirastit ti– su. Lippuja voi ostaa myös ennakkoon kirjastosta. klo 12 alk. Tredu Tampere, Logistiikan perustutkinto kuljetuspalveluiden osaamisala autonkuljettaja, Mauri Hokajärvi. Ylioppilastutkinnon suorittivat Lahdessa Iina Nikkarikoski ja Aleksi Kulmalahti. Katri Hämäläisen Maa seudun rauhaan -valokuvanäyttely. klo 18 Grilli-ilta srk-kodin pihalla olevalla grillikodalla, Uimalantie 2. Iltarastit ti 11.6. klo 10–13 sahalla. Opastus vt 24:ltä. Ti 11.6. klo 1214. Hän jäi eläkkeelle lähihoitajan tehtävästä tehtyään pitkän uran Hämeenlinnan kaupungilla. Tai tilaa pelkkä digi!. Kirjahyllyyn on kertynyt aika paljon runokirjoja ja niistä tulee yleensä lähinnä etsittyä mukavia säkeitä onnittelukortteihin. Jooga tiistaisin klo 18–19 Opistotalon takana. Runoja esittämään Hattulasta Kesän konserttikimara saa jatkoa jo tänään torstaina, kun paikallinen Perinnekuoro esiintyy johtajanaan kanttori Heikki Ruokonen. alk. klo 11 alk. Tied. Pikkuhiljaa esiintymiset alkoivat sujua, kun unohtamisesta ei seurannutkaan mitään sen kummempaa, ja muutkin ryhmäläiset tekivät välillä mokia. sahalla järjestetään ensimmäinen Mainiemi Rock, järjestäjänään Mainiemi Caravan. Esiintynyt hän ei ole juurikaan sen jälkeen, kun ryhmä hajosi. Ti–pe 10–15.30, la 10–14. Todella kaunis paikkakunta. klo 14. vuorossa on kunnan ja Modetin yhteistyössä järjestämä yhteislaulutilaisuus, jossa Bumtsibumista tutun Jari Puhakan johdolla lauletaan 80-luvun kappaleita. Enni Idin taiteili jakoti avoinna la 8.6. Sauna lämmin la 8.6. Perttilä konsertoi Koulutuskeskus Sal paus, Kasvatusja ohjausalan perustutkinto, lastenohjaaja Riina Alho; rakennusalan perustutkinto, talonrakentaja, Onni Lehtinen; sosiaalija terveysalan perustutkinto, lähihoitaja Tanja Kopposela; sähköja automaatioalan perus tutkinto, sähköasentaja Niilo Taipale. – En ollut Padasjoella käynyt ennen sitä. Kotioloissa pariskunta puuhailee puutarhassaan. Su 9.9. Purasen kytkös Padasjoelle on se, että siskonsa Maarit Kotiranta muutti miehensä Markun kanssa Padasjoelle viime vuonna. Runoihin hän hurahti viidenkympin hujakoilla. Kasarinäyttely kotiseututalolla avautui maanantaina uudelleen ja sitä pääsee katsomaan juhannukseen asti. Kuhmoinen, Velisjärvi. Heinäkuun viimeisenä lauantaina 27.7. Järvenpääläinen diplomikitaristi ja laulaja, lauluntekijä Make Perttilä saapuu sunnuntaina 9.6. klo 14. Hän myös luki Aapelin pakinasta hauskan pätkän. Monuksessa Kesä jumppa maanantaisin 10.6. Makkaraa ja lettuja. Mainiemen sahalla esiintyy Konsta Hietanen. Tervetuloa hiljentymään ja viettämään ehtoollista Pihlajakodin aulatilaan. To 13.6. klo 18–19 Maakeski, Rientolan kenttä ja to 13.6. Kasiniemessä. klo 9–13 Rientolassa. Eppu Normaalin kappaleita soittava joen suulaisbändi valikoitui esiintyjäksi siksi, että Eppu Normaali esiintyi Kullasvuoressa vuonna -84 Koivu ja tähti –festareilla. klo 18–23. Näyttely on 7.6. V ALMISTUNEIT A Koko kylä pelaa! -tapahtumat to 6.6. Ohjatut maas topyörälen kit joka toinen ti (11.6.) Txt-ilm. Bändi soittaa yhden pitkän setin klo 21 alkaen ja loppuajan DJ soittaa 80-luvun hittibiisejä. Keppijumppa keskiviikkoisin klo 18–19. klo 12–15. Kirppis ja kahvio la 8.6. Hauholla syntynyt Puranen asui lapsuusvuotensa Hämeenlinnassa. Jalkapallon kyläturnauslauntaina 14.7. – Meni kansalaisopiston runoryhmään, kun en tiennyt että siihen kuuluu esiintymisiäkin. Perttilä on julkaissut myös Etiopiasta kertovan laulunsa, jonka hän toteutti ja tuotti yhteistyössä etiopialaisten muusikkojen kanssa. Tilaisuuden järjestää R&K Sports Management Oy. Kesällä Purasen voi nähdä miehensä kanssa Padasjoella pidemmälläkin reissulla, sillä he ovat innokkaita karavaanareita. Rehtorikin aikanaan sanoi, että olit ensimmäinen, joka on lukenut koulun kirjaston melkein kokonaan läpi. Lasten vaate ja tarvikekirppis 13.–15.6.To–pe 10–18, la 10–16, Keskustie 16. klo 10–14 Arrakosken kylätalolla. Purasella ei ole erityistä lempirunoilijaa, mutta hän pitää myös mm. Makasiini museo ja kahvila avoinna su klo 12–15. Grillailua ja yhdessäoloa. Perttilä kuuluu Exit–yhtyeen kokoonpanoon ja hän vastaa mm. pe klo 17–21, la klo 9–17. Myyjäiset la 8.6. Potrettikuvaus ta ja kahvio la 8.6. Klo 11.30 Padasjoen kunnanjohtaja Juha Rehula: Mitä Padasjoen kuntaan kuuluu. – Oli tosi kiva pitkästä aikaa paneutua runoihin. Ohjattu avovesiuinti joka toinen ma (17.6.) klo 18 Kaunis mäessä. konsertoimaan Padas joen kirkkoon. asti avoinna klo 12-14, viikonlopun suljettu ja avoinna taas 10.-19.6. Olin hirveän ujo, koulussakin esitelmät olivat aina kauhun paikka. Perttilä on esiintynyt sekä yksin että monien kokoonpanojen kanssa ympäri Suomea vuodesta 1994 lähtien. Lea Puranen, äitinsä Laura Murtonen ja siskonsa Maarit Kotiranta. klo 11–14 Auttoisten Maatalolla. Digilehti lisäetuna kesto tilaajille, tunnukset: : ilmoi tukset@padasjoensano mat.fi. Padasjoen kappeliseurakunta Su 9.9. Perttilä on syntynyt Etiopiassa ja viettänyt siellä osan lapsuuttaan. Hämeen aluetoimiston päällikkö on ylentänyt ylivääpeliksi Mikko Iittalan Y LENNETTYJ Ä Lea Puranen ajeli Hattulasta asti Olkkarille esittämään runoutta. Yle TV1:n Nojatuolikirkon musiikeista. www.paijat-rasti.net Pesäpalloa tiistaisin klo 18 Vesijako Areenalla. Perttilä laulaa ja soittaa kitaraa, Heikki Ruokonen soittaa koskettimia. klo 11–14 Olkkari auki. Ovet aukeavat ja lipunmyynti sahalla alkaa klo 18. Ehkä tästä esiintymisestä innostuneena olen vastaisuudessa esillä enemmänkin. Markku ”Make” Perttilä, kitarat ja laulu, Heikki Ruokonen, koskettimet. klo 17.30–19 Arrakoski, koulun kenttä. Stipendien lahjoittajat: Aura Merosen rahasto, Auttoinen-Neroskulman kyläyhdistys ry, Ave Group Oy, Helmi Säästöpankki, Hämeen Kauppakamari, Järvi-Hämeen Osuuspankki, Lions Club Padasjoki, Osmo Rajala Oy, Mert salaiturit, Padasjoen Koivujaloste Oy, Padasjoen maaja kotitalousseuran stipendirahasto, Padasjoen riemuylioppilaat, Padasjoen Sanomat, Padasjoen Säästöpankkisäätiö, Padasjoen Taideyhdistys, Padasjoen Yhtenäiskoulu, Saksan kirjapalkinto, Padasjoen Vanhempainyhdistys, Pohjola-Norden kirjapalkinnot, Päijät-Hämeen tutkimusseura ry, Suomen Kuvalehti, Sverige kontakt i Finland kirjapalkinto. yliluutnantiksi Jukka-Matti Aaltosen. Yksin hän on lukenut runoja joillakin tuttujen merkkipäivillä. Maastojuoksu kisa ja maastopyöräilyä la 8.6. RHY Taruksella: Metsästäjätut kintoon val mistava koulutus 14.– 15.6. To 13.6. klo 13 Ehtoollishartaus Pihlajakodilla. Padasjoen Sanomat myös digitaalisena näköislehtenä. Jalkapallokerhot ti klo 16–16.50 (2015–17 s.) ja klo 17–17.50 (2012–14 s.) To klo 16–17 (2009–11 s.) Ahjolassa. Marjo Kortelainen, Heikki Ruokonen. klo 17.30–18.30. klo 18.00 Sanan ja rukouksen ilta Tervetuloa! Kasarimusiikki soi sahalla Kunnan Kasarilla kesään –musiikkitapahtumat käynnistää lauantaina 15.6. Yhtään runoa en ole vielä kirjoittanut, mutta olen ollut aina kova lukemaan, kirja on ollut melkein aina kädessä. Linja-auto Kasiniemestä klo 8.15, Arrakoski 8.40, ABC 8.50, Kirjasto klo 9.00, Auttoinen klo 9.10. Hänen vanhempansa toimivat siellä Suomen Lähetysseuran lähetystyöntekijöinä. klo 18 ”Rakastettu”-konsertti Padasjoen kirkossa. Heli 0505282873. Sokkoretki to 13.6. ja Sauli Kivisen, vääpeliksi Juho Mertsalmen, kersantiksi Mikko Hokajärven ja Tuomo Rantasen, alikersantiksi Antti Syrjän ja korpraaliksi Marko Heinosen. Kyläkävely klo 13 Laivarannasta
Nimeäminen oli hallituksen listalla, koska kunnan tietosuojavastaavan tehtävät on osoitettu viranhaltijalle, joka on pitkällä virkavapaalla. Padasjoen hankkeessa ei ole mukana lainkaan kahteen ensimmäiseen teemaan kuuluvia kohteita, mutta perinneympäristöjä on kaksi, metsäisten elinympäristojen hoitokohteita yksi ja rantaluonnon kunnostamiskohteita myös yksi. Perinneympäristön hoitokohteet sijaitsevat Luukonhaassa ja Saksalan kartanon alueella. Tilaisuuteen osallistuneet toivat voimakkaasti esiin Pappilan säilyttämisen ja kunnostamisen kappeliseurakunnan tarpeisiin. Työrauha on annettava myös viranhaltijoille. Työryhmä uutta koulua suunnittelemaan Uuden koulun rakentamista aletaan valmistella. Kunta oli viime vuonnakin mukana vastaavanlaisessa hankkeessa ja pääsi mukaan toisellekin kierrokselle. Padasjoen kunnan missioksi on kirjattu yhteistyökykyisyys ja -haluisuus. – Nyt tulee liian paljon asioita, jotka koskevat Padasjokea. Valmisteluvaiheen aikana on tarkoitus selvittää, voisiko samaan kiinteistökokonaisuuteen yhdistää myös muita kunnan toimintoja. Pappilaa ei myyty – takaisin valmisteluun Padasjoen Avoimet Kylät -tapahtumat la 8.6.: Kesäkauden avajaiset klo 9-13 Rientola, Maakeski ja kyläkävely klo 9. Myös laajakaistayhtiö Padaskuitu Oy:tä esitetään perustettavaksi. Lisäksi Savola luki Padasjoen Sotaveteraanien kannanoton, jossa vedottiin Pappilan säilyttämiseen. Mira Vilkman toivoi, että päättäjät pysyvät sanojensa takana ja omaisuuden myymisestä käytettävät rahat käytetään uuteen seurakuntakotiin. Myyjäiset klo 10-13 Mainiemen saha, kirkonkylä + kyläkävely satamasta klo 13, luontopolku klo 16 Kullasvuorenkuja 1, sekaseuna klo 18-22 Kaunismäki. Visiona ”Muutakin kuin mummola” Lahtinen tietosuojavastaavaksi Kunnan tietosuojavastaavaksi on nimetty ITasiantuntija Markku Lahtinen ja varahenkilöksi hallintosihteeri Pia Mustisto. Kunnanhallitus esittää valtuustolle Padasjoen Jätevesi Oy –nimisen osakeyhtiön perustamista osaksi kuntakonsernia. Esityksenä kokouslistalla oli 5 päivää, mutta se kaatui äänin 5–2. Essi Nieminen muistutti, että kappeliseurakunnan johtokunta oli Pappilan säilyttämisen kannalla. Muita kärkihankkeita ovat ” vireät kylät yhteisöllisellä Padasjoella”, ”edesautamme uuden työn syntymistä”, ”tuemme padasjokelaisten toimintakykyä”, ”koti Padasjoella”, ”luonto, meidän mahdollisuutemme” ja ”meidän Padasjokemme”. Työryhmän sihteerinä ja valmistelijana toimii kunnanjohtaja. Hallituksen viimevuotisen päätöksen mukaisesti esimies voi myöntää sairaus lomaa ilmoituksen perusteella enintään 3 päivää. Päätöksenteon jälkeen sitoudumme yhteiseen päätökseen, todetaan taulussa. Kuntaa julkisuudessa edustavilla päättäjillä tulee olla positiivinen ja rakentava asenne. ” – Olemme luottamuksen arvoisia. – Olemme epätäydellisiä. Padasjoen kirkkovaltuutetuista Silja Savola toi seura kuntalaisten terveiset kokoukseen ja esitti, että Pappilaa ei myydä. TE-uudistukseen liittyvät taloudelliset vaikutukset selkiytyvät valmisteluprosessin aikana. – Seurakuntalaiset kokevat emäseurakunnan sortavan meitä ja vievän meiltä pois kaiken, mikä on vielä meidän omaa, suomi Savola ja huomautti, että seurakuntakodin käyttökielto muutti tilanteen. Tarvittaessa pyydämme anteeksi ja opimme virheistämme. Häntä kannatti Timo Talasvirta. Paikallista asiaa vuodesta 1950 Talousarvion laadintaaikataulu on aikaistunut. Kunnanhallitus nimesi työryhmän, johon kuuluvat kunnanvaltuuston puheenjohtaja, kunnanhallituksen puheenjohtaja, sivistyslautakunnan puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja sekä teknisen lautakunnan puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja. – Kunta-Helmi -hankkeessa parannetaan harvinaisten elinympäristöjen ja niillä elävien lajien tilaa.Kyseessä on kunnan ympäristötoimen luonnonhoitohanke, jota toteutetaan kahtena vuotena ja meitä on tässä kaksi hanketyöntekijää, kertoo aiem min puistopuutarhurin roolissa tutuksi tullut Tuija Puranen. Äänin 14– 13, 3 tyhjää, asia palautettiin valmisteluun. Kunnanhallituksella oli harvinaisen painava asialista maanantaina kokouksessaan. Veroja ei aiota korottaa. Valtuusto lyö sen lukkoon jo 11.11. Myös Tytti Pakarinen oli uudisrakennuksen kannalla. Luonnontilaisia hiekkarantoja uhkaa rehevöityminen ja umpeenkasvu, ja niistä riippuvainen lajisto, esimerkiksi hiekassa elävät kaivautujahyönteiset ovat muuttumassa uhanalaiseksi. Padasjoen Sotaveteraanit huomautti vielä, että kulttuurihistoriallisen Pappilan ympäristöineen tulee säilyä seurakunnan omistuksessa ja käytössä. Nyystölässä rantasauna lämpimänä klo 12 alkaen. Hankkeessa on viisi teemaa: soiden ennallistaminen; lintuvesien ja kosteikkojen kunnostaminen ja hoito; perinneympäristöjen kunnnostaminen ja hoito: metsäisten elinympäristöjen hoito sekä pienvesien ja rantaluonnon kunnostaminen. Hollolalainen Pentti Lampi toivoi aikalisää ja vielä lisäselvityksiä, sillä kiinteistöstrategia on Padasjoen osalta päivitettävä. Enni Idin taiteilijakoti klo 1215, Kellosalmi-Seitniemi-Virmaila. Hallituksen kokouksessa ei strategiasta enää juurikaan keskusteltu, sillä kunnanjohtaja on pitänyt hallituksen jatkuvasti ajantasalla. Loput 20 prosenttia kuluista maksaa kunta. Virikesetelit kilpailutuksessa Kunnan henkilöstön virikesetelit ovat kilpailutusvaiheessa. Olemme vailla vakituista kanttoria, lapsikerhot ovat loppuneet; onneksi nyt meillä on vakituinen seurakuntasisar. Esa Pyykkö kertoi monen olleen asiasta yhteydessä ja viesti on selvä: Pappila halutaan pitää. Työryhmän tehtävänä on tuoda luottamushenkilöiden näkökulmat valmisteluprosessiin ja osallistaa mahdollisimman laajasti rakennettavan uuden koulun käyttäjiä, sidosryhmiä ja muita kuntalaisia. Kyläkirppis ja kahvio klo 10-14 Raittiustalo, Arrakoski. Lisäksi seurakuntalaisille järjestetyn kiinteistökyselyn tuloksena enemmistö ha luaa säilyttää Pappilan seurakunnan käytössä, todetaan kannanotossa. – Omista asioistaan päättävällä Padasjoella asutaan, tehdään työtä ja harrastetaan sopusoinnussa luonnon kanssa. Tämä alle hehtaarin kokoinen metsikkö voidaan hoitaa vasta talvella, kun maa on jäässä. Potrettikuvausta ja kahvio klo 11-14, Maatalo Auttoinen. Olemme yhdessä rintamassa yli puoluerajojen kuntalaisen asialla, annamme ja vastaanotamme rakentavaa palautetta, jokainen ajattelee kunnan parasta. Veroihin ei ole tulossa korotuksia. – Varjostavia ja maaperää happamoittavia kuusia poistetaan. Lisäksi muistutetaan toisten huomioonottamisesta, kohteliaisuudesta, valmiudesta kompromisseihin ja siitä, että ristiriitatilanteissa ei mennä henkilökohtaisuuksiin. – Maaliskuun kiinteistöillassa seurakuntalaisille selvisi, että seurakuntatalo on purkukuntoinen. mennessä, kunnanhallitus hyväksyy osaltaan budjetin lokakuun loppuun mennessä. Uuden palvelutuottajan kanssa valmisteltu toimintasuunnitelma hyväksyttiin kunnanhallituksessa. 5–kohtaisessa huoneentaulussa todetaan, että ”Teemme yhteistä työtä. Yleisötilaisuus on tarkoitus järjestää elokuussa. samalla kun veroprosentit. Tällaisesta kohteesta meillä on kokemusta jo viime talvelta ja sen käsittely onPerinnebiotooppien hoitoon avustus nistui oikein hyvin. Sairauslomasta äänestettiin Mehiläinen aloitti Padasjoen kunnan työterveyshuollon palveluntuottajana 1.4.2024. Rakenteellisia muutoksia ovat rakennusja ympäristölautakunnan lakkaaminen uuden valtuustokauden alusta eli 1.8.2025, ja useampien taseyksiköiden yhtiöittäminen. Veteraaniyhdistys vaati kiinteistöstrategian uudelleentarkastelua ja Pappilan siirtämistä luovuttavista kohteista kehitettäviin kohteisiin. Pyykkö huomautti, että Padasjoen kunta korjautti Kotiseututalon hienoon kuntoon ja Mäntsälässä on juuri alettu remontoimaan isoa pappilaa, kustannusarvio on noin 500 000. ”Muutakin kuin mummola” on nyt viimeisin versio uuden kuntastrategian visiosta, jota kunnanhallitus esittää ensi viikolla kokoontuvalle valtuusValtuustolle huoneentaulu Valtuustolle esitetään uuden huoneentaulun hyväksymistä. Kunnanhallituksessakin todettiin, että tulojen ja menojen ennakointi on vuoden tässä vaihessa vaikeaa, joten ohjeistusta saatetaan tarkentaa myöhemmin. – Vastoin padasjokelaisten enemmistön ja kappeliseurakunnan johtokunnan tahtoa Pappila on myynnissä. Tuotamme palvelut taloudellisesti, sosiaalisesti ja kestävällä tavalla, todetaan strategian missioista. Uudenmaan ELYkeskus on myöntänyt Padasjoen kunnalle erityisavustusta lehtojen, rantojen ja perinnebiotooppien hoitoon. tolle. – Siihen on tarkoitus saada elvytettyä kukkiva suurruoholehto, joka nyt on puuston varjostama Ilmoilassa metsikkö Metsäisten elinympäristöjen hoitokohde sijaitsee Ilmoilassa, jossa lehtometsä on päässyt huonoon kuntoon. Avustus on suuruudeltaan 26 207,20 euroa, joka kattaa 80 % hankkeen kuluista. – Padasjoella nähdään iso kirkosta eroamisten aalto, jos kirkon yhteyteen rakennetaan ”kuppilaa”. Hän haluaa kirjoihin ja kansiin, että Padasjoki saa uudisrakennuksen. Virikeseteleiden saaminen edellyttää vähintään 6 kuukauden työsuhdetta. Maastojuoksukisa ja maastopyöräilytapahtuma klo 11 Kasiniemi, Kokkopirtti. Lautakuntien esitykset on oltava 11.9. Luukonhaassa on aikomus raivata vajaa puolet vanhasta laidunalueesta. eikä hallituksella ole suunniteltuja kokouspäiviä kuin vasta 19.8., hankintapäätös delegoitiin kunnanjohtajalle tai hänen sijaisenaan toimivalle viranhaltijalle. Edustamme äänestäjiämme, muistamme luottamuksellisuuden ja salassapidon vaatimukset. Kahden energiahankkeen lisäksi käsittelyssä oli uusi kuntastrategia, uuden koulun suunnittelutyöryhmän nimeäminen ja jätevesiyhtiön perustaminen. Arvoja ovat joustavuus, luottamus, uusiutuvuus ja yhteisöllisyys, strategisia painopisteitä houkuttelevuus, ennakoitavuus ja yhteinen Padasjokemme. Kärkihankkeiden kärjessä komeilevat kunnianhimoiset ”sisävesien paras satama” ja uusi koulu. Kolmannen kohteen, Päijänteen rannalla sijaitsevat hiekkarannan kunnostaminen on jo aloitettu kartoittamalla kasvillisuutta ja rannan muita luontoarvoja. Pappilan myynnistä äänestettiin kirkkovaltuustossa. Tehtävä vaatii tietosuojaan liittyvien teknisten ja myös juridisten kysymysten osaamista. Pappilaan saataisiin noin 40 hengen kokoontumistilat, lisäksi työntekijöiden huoneet ja seurakuntatoimisto kunnostettaisiin. – Tarkoituksena on paljastaa rantavyöhykkeen hietikkoa tuulen ja veden liikuteltaviksi, jolloin kasvillisuutta tullaan poistamaan vesirajan molemmin puolin. Koska tarjousten jättöaika päättyy 28.6. Maan puolella työt on jo aloitettu, mutta rannan puolella on odotettava vedenpinnan laskua. Se on kirjattu yhteiseksi tahdonilmaukseksi hyvästä keskustelukulttuurista. Padasjoki edistää kunnan elinvoimaa, hyvinvointia ja luo yrittämiselle edellytyksiä
– En halunnut lähteä muualle ja tiesin saavani Padasjoel ta hyvää opetusta. Neljä tänne jäi. Euroopan parlamentin ja muiden EU-toimielinten toimintaan. Näillä matkoilla tulivat myös Eiffeltorni ja Pariisin katakombit tutuiksi. – Vanhassa lastenlaulussa lauletaan, että ensin aidalla istui kuusi varista. – Lukio on mahdollistanut tutustumisen mm. Ensin yksi lensi pois ja sitten toinenkin. Tähtien Sota-elokuvien tunnuskappaleen Crista Mäkisen säestäessä pianolla. Joillakin opinajo vaihtuu, toiset taas jatkavat opintojaan kotikunnan lukiossa.. Josefiina Munnila kertoo Padasjoen lukion olleen helppo valinta. Valinta oli kaikin puolin onnistunut. Lakitustilaisuus oli myös varsin musikaalinen, sillä opinto-ohjaaja Asta Järvinen säesti viululla yhteislauluja ja Leo Mäkinen esitti sellolla mm. Olen valintaani edelleen hyvin tyytyväinen. Ysit muistelivat puheessaan lämmöllä koko yhteisen peruskoulun taipaleellaan kertyneitä parhaiYläkoululaisetkin pääsivät kesälomalle ta hetkiään. – Valitsin Padasjoen lukion, koska se on lähellä ja saa yksilöllisempää opetusta. Meillä monilla sinnikkyys on lyhytaikaista. Tänään me viimeiset neljä varista painamme valkolakit päähämme. Lakitustilaisuus järjestettiin tuttuun tapaan Pappilanmäen koulun salissa. Korona-aika oli koulussa masentavaa ja uuvuttavaa. Rehtori Pirjo Ala-Hemmilä puhui sinnikkyydestä ja itsensä kehittämisestä. – Valitsin kotipitäjän lukion, sillä se oli lähellä ja koulun kustantama ajokortti houkutti. Kirjoitusten Munnila sanoo menneen odotuksiin nähden hyvin. – Seuraava opiskelupaikka on jo tiedossa Tampereen ammattikorkeakoulussa autopuolen insinööriopintojen parissa. Korona-ajan etäopetus vaikutti silloisten viidesluokkalaisten opiskeluun vaihtelevasti. Opettajat tietävät tarkkaan, mitä jokainen opiskelija osaa ja missä on vielä kehitettävää. päivä elokuuta. Kesätöissä olen vielä kesäkuun. Hain ammattikorkeakouluun tradenomiksi sekä international business kouluun muutamalle eri paikkakunnalle. 4 n:o 23 Torstaina 6.6.2024 Lauantaina vietettiin valmistujaispäivää, jolloin Padasjoen lukiostakin valmistui neljä uutta ylioppilasta. Ylioppilaiden mietteitä: Ysiluokkalaiset kukittettuna. Niko Kallioisen lukio-opiskelut menivät sujuvasti. Laatu korvaa määrän Nuoren ylioppilaan puheen piti tänä vuonna Josefiina Munnila. – Liikunta on kesälläkin isossa roolissa suunnistuksen ja juoksun osalta. Kallioinen on hakenut opiskelemaan Jyväskylän Yliopistoon liikunta-alan opintoihin. Munnila osoitti puheessaan ylpeyttä pientä lukiota kohtaan. Neljä opiskelijaa oli erikoinen näky luokissa, mutta opettajat muistivat välillä mainita, että laatu korvaa määrän. Puheessaan hän kertoi lukion mahdollistaneen paljon. – Pienessä ryhmässämme oli hyvä ryhmähenki ja opettajat olivat valmiiksi tuttuja. Leevi Kurvinen puolestaan totesi, että lukioopiskelut sujuivat melko mutkitta ja oikeastaan oletettua helpommin. Miten kukin meistä arvioisi omaa lukuvuottaan sinnikkyyden suhteen. Kesä kuluu töissä ja kavereiden kanssa pyöriessä. –Mutta lähden ensin tässä kesällä armeijaan. Pappilanmäellä oli lauantaina kesäinen tunnelma, kun koululaiset pääsivät kesäloman viettoon. Kaikki ne, jotka lähtivät muualle opiskelemaan, saavat olla kateellisia meidän pienestä ja ihanasta porukastamme. Ennen sitä on syksyn ajan töitä ja talvella armeijaan. Armeija olisi edessä tulevana tammikuuna. Olivia Niemisen lukio-opinnot sujuivat ihan mukavasti. Täällä sai kaikessa apua, jos sitä tarvitsi ja opettajilla oli aikaa jokaiselle opiskelijalle. Vapaina aurinkoisina iltoina ja lauantaina minut löytää Päijänteeltä veneilemästä. – Aikataulujen rajoitteissa yritän urheilla sekä viettää aikaa ystävien ja perheen kanssa. – Vitosluokan keväällä siirryimme etäopetukseen, jonka takia monella numerot tippuivat ja joillakin nousivat. Puheensa lopuksi Munnila toteaa: – Nyt me loputkin varikset lähdemme valkolakki päässä etsimään uusia kohteita, jonne voimme lentää hakemaan uusia lajitovereita ja kokoontumispaikkoja. Padasjoen lukio ylsi pienten lukioiden vertailussa nimittäin Päijät-Hämeen parhaimmalle ja koko Suomen kahdeksannelle sijalle. – En tiedä, mitä te tähän vastaisitte, mutta minä ajattelen, että te olette onnistuneet tavoittamaan sen olennaisen; opiskelun tulee olla iloista ja tavoitKaikki neljä abia saivat lakin päähänsä teellista yhdessä tekemistä. Hän on hakenut historiaa opiskelemaan Turkuun, Joensuuhun ja Ouluun. Olivia Nieminen, Josefiina Munnila, Leevi Kurvinen, Niko Kallioinen ja ryhmän ohjaaja Juulia Järvelin. Valinta jäädä kotipitäjän pieneen lukioon oli onnistunut, koska se tarjosi hyvät ja joustavammat mahdollisuudet opiskella sekä tarjosi monia sellaisia asioita, joista olisi jäänyt paitsi isommassa lukiossa. Rehtori Pirjo Ala-Hemmilä kertoi puheessaan, mistä Padasjoen lukion toistuva menestys johtuu. Sinnikkyyttä voi mitata ajassa, jonka viettää ilman kännykkää, sillä siitä on kehitetty tarkoituksella huomiomme hakeva ja otteessaan pitävä viihdeja työväline. Kesän arkipäivät Nieminen viettää töitä tehden Orimattilassa ja illat omaa yritystä pyöritellen. – Sain ylioppilakirjoituksissa tavoittelemani pistemäärän kasaan. Niko Kallioinen, Leevi Kurvinen, Josefiina Munnila ja Olivia Nieminen saivat kaikki tutkinnon suoritettua ja varsin hyvin arvosanoinkin, sillä heidän tuloksellaan Padasjoen lukio pärjäsi STT:n valtakunnallisessa lukiovertailussa erinomaisesti. Olisiko meillä mukavampia välitunteja, jos vielä useammat malttaisivat jättää kännykän pois koko päivän ajaksi ja päättäisivät keskittyä muihin ihmisiin. – Tämän kuluneen vuoden aikana on huomattu, että tarkennuksia tarvitaan siihen, miten keskitymme tunneilla oppimiseen ja välitunneilla muihin ihmisiin. Ala-Hemmilä korostaa kuitenkin, että sinnikkyystaidon harjoittelu ei ole käynnissä vain Padasjoen kouluissa, vaan samaa pohdintaa tehdään laajalti. Pappilanmäeltä pääsi 66 oppilasta (joista ysejä 22) viettämään lomaa, kunnes seuraava lukuvuosi alkaa 8. Uskon myös, että pieni lukio on teille opiskelijoille melkoinen etu. Abien kolmen vuoden urakka sai päätöksensä kun lauantaina valkolakit sai laittaa päähän suoritetun ylioppilastutkinnon merkiksi. – Porukkamme oli tiivis ja siihen mahtui erilaisia persoonia. Yläkoulun kevätjuhlaohjelmistossa oli tuttuun tapaan puheita, lauluesityksiä, yhteislaulua, stipendien jakamista ja tietysti suvivirsi
Tutustuminen jatkoopiskelupaikkoihin oli pelkän opinto-ohjaajan antaman tiedon varassa, sanoi Oksala. – Emme juuri ole pitäneet vuosien saatossa yhteyttä. – 50 vuotta sitten meillä ei ollut tietokoneita, kännyköitä tai muita älylaitteita tukemassa oppimista. Lempieläimeni on kissa, siellä perheeseemme kuuluu Miloniminen kissa. Tasavallan presidentin vastauskirjeessä luki seuraavasti: ”Hei Kullasvuoren kouluun 2.-luokkalaiset! Lämmin kiitos hienoista kirjeistänne ja lähettämistänne onnitteluista. Tärkeintä elämässä ei ole koulumenestys, numerot tai tittelit. Viidellä luokalla tehtiin muun muas sa retki Heurekaan, osallistuttiin Hesekisoihin Pajulahdessa ja päästiin rapuristeilylle. Kuudesluokkalaiset: kanssanne on ollut mukavaa vaihtaa ajatuksia ja kuulla kuulumisia. 3. Liekö ollut vitsi, sillä kaikki saivat kuitenkin valkolakin päähänsä ja vieläpä huikein arvosanoin. – Kiitos Vesalle, että hänen huumorintajunsa kesti nallekarkkivitsimme. Kuudes opiskeluvuosi alkoi Natalia Mäkisen johdolla. – Ensimmäisellä luokalla Raija-ope järjesti usein leluja retkipäiviä. Juhlan juontajina toimivat ammattilaisten tavoin Viola Kokkonen ja Milja Mäkinen. – Työelämäaikanamme me riemuylioppilaat olemme nähneet paljon maailmaa. Reippaasti ja iloisesti esiintyneet oppilaat toivat yleisön joukossa istuneen mieleen muiston siitä ihanasta vapauden tunteesta, kun kauan kaivattu ja odotettu kesäloma vihdoin alkoi. Kakkosluokkalaiset ja presidenttien kirjeet, jotka on kehystettyinä luokkahuoneen seinältä. Olette valmiita siirtymään yläkouluun. Presidentiltä kirje 2.-luokkalaisille 4. 2. luokan oppilaat kirjoittivat opettajansa Raija Merosen johdolla tuoreelle tasavallan presidentille Alexander Stubbille ja rouva Suzanne Innes-Stubbille alkukeväästä kirjeen, jossa kyselivät presidentiltä monenlaisia kysymyksiä. luokan oppilaat, jotka opettajiensa Anniina Palosen ja Tommi Paavolan kanssa loivat ja esittivät upean musikaalin. na oli kielilinjalaisille pakollinen ja välitunnilla yritimme porukassa Ciceron puheita selvittää ja suomentaa. Kiitos myös kutsusta vierailla koulullanne. Kirjeet ovat lähteneet aikanaan myös Tarja Haloselle ja Sauli Niinistölle. Raija-ope kertoi kirjeen soveltuneen hyvin toisen luokan kirjoitusharjoituksiin, kun presidenttiparin nimissäkin on suomalaisille hankalia bja d-kirjaimia. 3 riemuylioppilasta asuu tällä hetkellä Padasjoella vakituisesti ja osa viettää kesiään täällä. Kysyitte, millaista on olla presidentti. Presidenttinä olo on suuri kunniatehtävä, mutta myös hyvin vaativa ja kiireinen. Toivotan teille kaikille kivaa loppukevättä. Vuonna 1974 valmistuneet ovat päätyneet vuosien saatossa eri puolelle Suomea ja osa on ehtinyt asua ulkomaillakin. 4. ja 5. Lakkiaisissa olivat jälleen mukana Padasjoen lukion riemuylioppilaat eli 50 vuotta sitten ylioppilaaksi päässeet. Kaunis kiitos teille hyvästä yhteistyöstä, osaamisesta ja lasten elämään hyvien jälkien jättämisestä! Rehtori kertasi, kuinka kuudesluokkalaisten vuosi on ollut täynnä suuria tunteita ja värikkäitä tapahtumia. He muistelivat kuinka vuodet alakoulussa olivat pitkiä ja rankkoja, mutta huokailivat, että onneksi ne ovat pian ohitse. Kuudesluokkalaiset ovat valmiita siirtymään yläkouluun kesäloman jälkeen. – Lukuvuoden päättyessä sanomme myös jäähyväisiä kahdelle. -luokkalaiset viimeisen musikaaliesityksen jälkeen kukitettavina Kullasvuoren koulun salissa. – Johanna on ollut erityisopettajana kaikki nämä kuusi vuotta. Kolmannella alkoi myös tekninen käsityö, jota opetti Vesa Koskinen. ja 5. Ari Hemmilä kommentoi yhdessä vietetyn ajan olleen erittäin hauskaa. Teillä olikin minulle aika paljon kysymyksiä, joten koitan vastata niihin parhaani mukaan. Kaikki presidentit ovat vastanneet. Olisi varmasti mukavaa vierailla Kullasvuoren koulussa, mutta valitettavasti aikatauluni on kovin kiireinen, eikä vierailua taida olla ainakaan ihan lähiaikoina mahdollista järjestää. Ihan jokaiselle teistä haluan sanoa, että suurimpia iloja on yhteiset keskustelumme. luokalla opettajaksi tuli Maija Saha. He myös piirsivät kirjeisiin Suomen lippuja, kukkakimppuja ja ilotulitusraketteja. Oksala halusi sanoa ylioppilaille, että jokainen tulee löytämään paikkansa. Lehdessä tuolloin luki, että opettajien mielestä ylioppilaskirjoituksiin valmistautuu kaikkien aikojen huonoin luokka. Kunhan vain luotatte itseenne. Kuudesluokkalaisten puheen pitivät Elli Rantanen ja Anton Laine. luokalla opettajana toimi Marja Mikkonen, joka näki jokaisessa oppilaassa jotain hyvää. Lempiruokani on lohikeitto ja ruisleipä ja lempivärini on sininen. Minusta on tärkeä tehdä töitä sen eteen, että Suomi on kaikille hyvä ja turvallinen paikka elää. Valinnanvaraa ei juurikaan ollut, kielitai matikkalinja, lyhyt tai pitkä, laskutikku matikkalinjalaisille vakiovarustus. Meronen itse toivotti saatekirjeessään presidenttiparin tervetulleeksi vierailulle Padasjoelle, jossa kunnanjohtajana on presidentille ministeriajoilta tuttu mies, Juha Rehula. – Äitini sanoi, että elämä kantaa, jos sen antaa kantaa. – Jos jotakin haluaisin sanoa, niin carpe diem tartu hetkeen, kuten latinan opettajamme, koulumme silloinen arvostettu, ehkäpä hieman pelättykinkin rehtorimme Olavi Koskinen sanoisi. Jäähyväiset kahdelle Rehtori Pirjo Ala-Hemmilä totesi puheessaan, että Vuoden kulttuuritekomaininnan ansaitsevat 4. – Solahditte muutoksiin hienosti, te oppilaat ja opettajat. – Sitten kun Marja putosi hevosen selästä ja mursi kylkiluunsa, opettajaksi tuli musikaalinen Aini. Tänä vuonna riemuylioppilaan puheen piti Maija-Liisa Oksala, joka kertoi koulunkäynnin olleen erilaista verrattuna tämän päivän lukio-opiskeluun. Maijan tunnit olivat mukavia. Pari viikkoa ollaan nyt keskusteltu Whatsapp-ryhmässä. Kuudennella luokalta oppilaiden mieleen olivat erityisesti jääneet leirikoulu Tanhuvaarassa sekä vierailu Yrityskylässä. LatiRiemuylioppilaat juhlivat myös Kullasvuoren koulun kakkosluokkalaiset saivat kirjeen arvovaltaiselta henkilöltä viimeisinä koulupäivinä. Kevätlukukaudella toiseksi opettajaksi tuli Minna Perälä, kun luokka jaettiin kahtia. Kirjekuoressa ja -paperissa oli komea kullanvärinen Suomen leijonavaakuna ja kuoressa luki: Tasavallan presidentiltä. Parhain terveisin Alexander Stubb, tasavallan presidentti.” Kirje presidentille -perinne alkoi jo vuonna 1995, jolloin Raija-ope työskenteli Auttoisten koululla ja presidenttinä oli Martti Ahtisaari. Heitä oli aikanaan 26 ja tästä joukosta saapui lauantaina 11 paikalle. Välillä meillä oli kiistaa, kuka pääsee ymmärtäväisen ja auttavaisen Johannan luokkaan tunneille. Huomasimme, että olemme samoja ystäviä kuin 50 vuotta sitten.. Toisella luokalla etäopiskelu oli joillekin aika raskasta, koska paikalla ei ollut opettajaa auttamassa esimerkiksi matematiikan tehtävissä, mutta Raijan lähettämät opetusvideot olivat Alakoululla kunnon perinteinen kevätjuhla riemullisine musiikkiesityksineen piristäviä. Keskustelujen perusteella maailmassa ei ole sellaista kolkkaa, jossa joku meistä ei olisi käynyt. Kuinkahan monen koulupäivään on ehtineetkään vaikuttaa kaksi hurmaavaa leidiä, Eeva Jussila ja Johanna Rouvila. 5 Torstaina 6.6.2024 n:o 23 Kullasvuoren koululla vietettiin viikko sitten kevätjuhlaa kesäisissä tunnelmissa
Esiliina on yksinkertainen valkoi nen paitakankainen. Arkilii kuntaan sisältyy jo paljon pyöräilyä ja kävelyä. Padasjoen naisten kan sallispuku täyttää pian 100 vuotta ja on tarkistama ton eli malli, joka on koot tu ennen Suomen kansal lispukuneuvoston, nykyi sen Suomen kansallispu kukeskuksen perustamis ta. Ne ovat yli polveen ulottuvat ja neulottu pal mikkokuvioiseksi valke asta villalangasta. Kuvataiteilija Kimmo Ylösen Valtakunnan askelmitta -teos on juuri meneillään. Se on se kysymys, mihin olen lähtenyt etsi mään vastauksia. Haluaisin olla aktiivinen ja tehdä, sanoa ja vaikut taa, mutta en enää hirveäs ti tuottaa materiaalia, jo ten ilmaan hajoava teos on mainio ratkaisu. Sen lisäksi seura järjestää viikon aikana monenlais ta tapahtumaa Makasii nimuseolla: maanantaina klo 15–18 on riukuaidan tekoa, tiistaina klo 15–18 järjestetään korinpunon tatyöpaja ja keskiviikkona lähdetään Saksalan puis tokävelylle klo 16. Säämiskän ompeluun on omat työvälineesä ja työ tekniikat, jota jokainen ei taida. klo 12–15, jol loin museossa on paikal la opas ja kahvio avoinna. Padasjoki-seuralla on omistuksessaan kolme Padasjoen naisen kansallispukua ja yksi Lammin ja Padasjoen miehen kansallispuku. Uskomme ja toi vomme, että ne putkahta vat jostain esiin. Taiteilija kertoo, että iti kat ovat vaikuttaneet sii hen, miten hän päivänsä viettää ja reittinsä valitsee. lähdetään Ekin kyläkäve lylle satamasta klo 17.30. Tämä on minun ta pani tehdä suuri teos jät tämättä kummoisia jälkiä täpötäyteen maailmaan. Nyky sin tosin käytetään puvun kanssa enemmänkin val koisia sukkia. Taiteilija aloitti kävelyperformanssin toukokuun puolivälissä Hämeenlinnasta, josta hän ensin taittoi matkaa jalkaisin Ylöjärvelle, sieltä edelleen Tampereen, Sahalahden, Kuhmalahden ja Padasjoen kautta Vääksyyn ja sieltä Lahteen. Pukuja on valmistettu alle 10 kap paletta. Lammin ja Padasjoen miehen puku on kansallispukupiireissä karkki Kävelyperformanssi meneillään Ylönen vietti lepohetken Taruksella. Viime viikolla on valmistunut myös katselukirja esillä olevista kansallispuvuista. – Perjantaina lähdin Pa dasjoen keskustasta retkei lypolkua Tarukselle päin, mutta hyttysiä oli niin hir veästi, että poikkesin po lulta Lahden tien varteen ja nautin rekkojen aiheut tamasta viimasta. Sireniuk sen puoleen ja hän som mitteli muinaistiedon sekä nuorisoseuran kotiseutut kimuksen pohjalta Padas joen kansallispuvun. Päijät-Hämeen museo viikkolla 1.-7-7”Päheet museot – eläimellistä me noa”, on avoin pääsy mu seoon ma-pe klo 15–18. Kävelyperformanssin ai kana taiteilija pohtii alueen historiaa ja visioi tulevaa. Lammi olisi alunperin ha lunnut oman puvun, mut ta sieltä ei löytynyt kuin lii vin ja röijyn mallit, Padas joelta kokonaisuuteen löy tyi paidan ja housun mal lit, ja niinpä jo kustannus systäkin päädyttiin yhtei seen pukuun. Kärkölään Huovi lan puistoon. Päähinevaihtoehtoja pukuun kuuluu kaksi, joko kiiltävälippainen lakki tai kaksinkertaiseksi neulot tu punainen varraslakki. Raijalla ja Kirsillä on itse valmistetut puvut yllä. Taitei lija ei suunnittele kovin yk sityiskohtaisesti reittiäään etukäteen, mutta paluu ta pahtuu todennäköisesti Oi tin ja Turengin kautta. Sukat sidotaan polven alta suk kanauhoilla. Kuitenkin jo täl lä pienellä kierroksella on nähtävissä, että on jo sem moisia kulmakuntia, jot ka kehittyy voimakkaasti ja toisia, jotka taas autioi tuu vauhdikkaasti. Mie hen puvun liivi on Lammil ta peräisin oleva sulhaslii vi. Päheet Museot -viikolla paljon toimintaa Padasjoki-seuran ylläpi tämä Makasiinimuseo on avoinna kesäsunnuntait 2.6.-4.8. Koti seuturetki järjestetään yh teistyössä kunnan kanssa to 18.7. Lahdessa miehen pitäi si olla 5.6 ja takaisin Hä meenlinnassa 13.6. Miehen puku on tarkis tettu 30 vuotta sitten ja se on kansallispukupiireissä oikea karkki. Se syntyi kansallispukuneuvoston ja tilaajaseurojen, Lam mi-seura ry:n ja Padasjo ki-seura ry:n yhteistyönä. Miehen pukua ei voi tällä hetkellä valmistaa Lammin ja Padasjoen miehen kansallispuku on sitä vastoin uusi, koottu ja tarkistettu puku. – Teos toteuttuu ennen biannaalia, mutta valmis tuu juuri avajaisiin. Tämä on yksi iso syy, miksi pukua on valmistettu niin vähän. Sitä on olemassa sekä etuhal kiollista että halkioton ta versiota. – Naisen pukuun kuuluu valkoinen yksinkertainen paita, jollaisia on useissa muissakin puvuissa. Sunnuntaina 7.7. – Naimattomat naiset si tovat hiukset yliotsan käy vällä punaisella nauhalla, rouvashenkilöt sitävastoin käyttävät arkioloissa sinis tä, juhlatilaisuuksissa mus tasta silkistä tehtyä tyk kimyssyä, jota reunustaa kaunis pujotettu tyllipit si, lukee lehtiartikkelissa. Suomen kansallispuku neuvosto perustetiin vuon na 1979. – Kun kävelee hiljaisem pien seutujen läpi, niin tu lee helposti semmoinen tunne, että eihän täällä mi kään ole muuttunut, eikä muutu. Ylönen on tavannut rei tillään paljon ihmisiä ja hän totesikin, että olisi päi vittäin pitänyt lisätä aika tauluun 1½–2 tuntia ih misten kanssa höpöttelyyn. Ensimmäiset kansallis puvut Suomessa on koot tu 1800-luvun jälkipuo liskolla, mutta yleismuoti syrjäytti kansanpukuperin teen 1800-luvun loppuun tultaessa. Toimikun ta kääntyy kansatieteilijä, professori U.T. Sukkien esikuva on tullut Luopioi sista. Hal lituksen varajäseninä toi mivat Leena Hytti ja Sei ja Karevaara. Torstai na Padasjoki-seura järjes tää yhteistyössä kunnan kanssa Runolaulu-työpa jan Mainiemen sahalla klo 18–21 ja perjantaina 5.7. Hel man käänne on kiinnitet ty pakotetulla reikäompe leella, kertoivat Padasjokiseuran kansallispukuasian tuntijat. – Rinkassa kulkee tran gia, mutta pienten ystävi en ansiosta minulla on ollut keksipäiviä. Olen monena iltana vain hätäisesti pys tyttänyt teltan ja paennut sen tarjoamaan suojaan.. – Asun ulkosaaristossa, enkä omista autoa. Liivi on valmistettu viinipunaises ta villakankaasta. Pukuun kuuluva huivi on silkkiä, mallipu vuissa se on väriltään mus ta. Yleensä jut tu lähtee liikkelle siitä, että mitä mulla on oikein me neillään, mutta aika no peasti ollaan alettu puhu maan ihan muita asioi ta. Näyttelyn teemana on tu levaisuus ja vähän kuin vai vihkaa ollaan päädytty sel laisiin keskusteluihin, että mihin tää maailma on me nossa ja mitä me voidaan odottaa. Kansan kuvalehden ar tikkelissa kerrotaan myös, että mustat kengät ja pu naiset sukat lisäävät yleis vaikutuksen siroutta ja et tä sekä hame, että kaunis, sinipohjainen liina ovat semmoisinaan aitopadas jokelaista löytöä. Hame on kuderaitai nen, jolloin kankaan levys on yhtäkuin hameen pi tuus. Tummansini pohjaisessa hamekankaas sa on kapeita punaisia rai toja. – Miehen puvun pitkä paita on puolipellavaista palttinaa. Nuorisoseura teki aloitteen Museotutkija Päivi Re von löytämä Kansan Ku valehden artikkeli vuodel ta 1927 kertoo, että edel lisvuoden syksyllä herä si Padasjoen Nuorisoseu rassa kysymys, että onko olemassa varsinaista Pa dasjoen pukua. Vetopoimutetun pääntien kokoa lisätty jän nillä olkatilkuilla. Pitkiä kävelymatkoja hän on tehnyt ennenkin. Toinen syy on se, että säämiskää ei tällä hetkellä saa mistään. Raija Pykälistö, Minna Perälä, Virpi Pykälistö ja Kirsi Pykälistö toimivat Padas joen naisen puvun mannekiineina. Hyttyset seurana Ihmisten lisäksi seuraa ovat tehneet hyttyset. Käve lystä tykkään siksi, että se on sen verran rauhallista liikuntaa, että ajattelu toi mii parhaiten kävellessä. Amallikappale on kansallispukukeskuksel la ja B-malli on Padasjo ki-seuran hallussa ja täl lä hetkellä siis näytteillä kotiseututalon vitriinissä. Liivi on hieno, sillä se on valmistettu painokan kaasta, jota myöskään ei ole saatavilla, kertoi Pa dasjoki-seuran väki. Röijyssä on kak sirivi napitus ja takana körtit. Takki eli röijy on käsinkudotusta villakankaasta val mistettu. Housut on valmistettu säämiskäs tä ja ne ovat polvipituiset. – Osa kysyi ihan reilus ti, että mikä kohta tuossa sun kävelyssä on sitä tai detta. Napit ovat kannalliset ja hopeasta valmistetut. klo 12– 15 on museolla tarjolla il maista poniajelua. Sen loimi on puuvil laa ja kude villaa. Sen tehtäviä oli muun muassa tutkia ja do kumentoida esikuvia sekä tutkia ja tarkistaa kansal lispukuja. Myös saatavis sa olevat materiaalit ovat vaihdelleet. Vuon na 2013 Ylönen käveli Tu run saaristosta Rovanie melle. Hallituksen puheenjoh tajaksi valittiin Kirsi Py kälistö ja seuran halli tuksen jäseniä ovat Te ro Paar vio, Minna Perä lä, Virpi Kallioinen, Virpi Pykälistö, Hannele Matti la ja Raija Pykälistö. Ennen neuvos ton perustamista valmis tettujen pukujen valmis tustavat ovat siis vaihdel leet ja pukujen työohjeet ovat olleet hyvin niukka sisältöisiä, joten puvuista on sen vuoksikin valmis tunut hieman toisistaan poikkeav ia. Kirja säilytetään vitriinin vieressä ja sen avulla katsoja pääsee tuttutumaan pukuihin pintaa syvemmälle. Toimikun ta, joka oli valittu selvittä mään asiaa, sai tietää, et tä sellaista ei tosiaankaan ollut olemassa. – B-mallin lakit ovat hu kassa. Kuva Petra Hollmérus / Hämeenlinnan taidemuseo. Ylösen performanssi on osa Taidevaltakunta -bia naalia, jonka järjestävät vuorovuosin Hämeenlin nan ja Tampereen taide museot sekä Lahden vi suaalisten Taiteiden mu seo Malva. 6 n:o 23 Torstaina 6.6.2024 Ennen Padasjokiseuran kokousta oli yleisötilaisuus, jossa perehdyttiin Padasjoen kansallispukujen syntyhistoriaan ja niiden hienoihin yksityiskohtiin. – Monenlaisia keskuste luja on käyty. Puvut saatiin viime keväänä esille Kotiseututalon vitriineihin. Alunpe rin ei voinut kuvitellakaan, että toukokuussa olisi näin kuuma ja hyttyset ovat ol leet todellinen ongelma
käyttää teitäni. Kiitos heille, aiemmista palveluista ja uskoisin myös tämänkin onnistuvan! Harkitaan kenelle puumme myymme! PV – Kun näen jotain kaunista, otan siitä tosi paljon kuvia, sitten kesän päätyttyä palaa kuviin ja tietokoneen ruudulta valitsen parhaimmat. 10 % Kotimaa: Kestotilaus 89,00 € 12 kk 101,00 € 6 kk 55,00 € 3 kk 35,00 € Pohjoismaihin ja muualle Eurooppaan 12 kk 125,00 € Alle 30 € laskuun lisätään laskutuslisä 5 € + alv. Paino: Lehtisepät Oy, Tuusula Uusia ylioppilaita 26: Jouni Enqvist, Anita Havas, Aune Helvilä, Ari Hemmilä, Liisa Holm, Leena Häkkä, Ari Korhonen, Tuula Korkeela, Anne Korpela, Markku Korpela, Asko Laine, Kari Lehtimäki, Tiina Malinen, Taisto Murremäki, Anelma Nieminen, Marja-Liisa Nurminen, Maija Pätynen, Maija-Liisa Rantanen, Elisa Sahuri, Matti Salmela, Osmo Seppälä, Marja Soutsalmi, Tuula Syrjänen, Terttu Särkiö, Juhani Tevajärvi, Eero Vaalivuo. Tieni on määritelty niin, että olen velvollinen pitämään sen kunnossa ja jopa tien leveys on lakiin kirjattu! Viime kesänä kaksi eri tukkivirmaa korjasi ja kuljetti tieni kautta ostamansa puut pois, niin kuin heillä oikeus olikin. Kyselen myös miehen ja tuttujen mielipiteitä kuvista. 24 % Etusivu 1,49 € /pmm Tekstissä ja tekstin jälkeen 1,37 € /pmm Takasivu 1,41 € /pmm Rivi-ilmoitus 3,50 € /rivi TILAUSHINNAT 1.1.2024 alkaen. Hämäläinen kertoo, että taide nostaa arjen yläpuolelle, kivoihin tiloihin. Myös omenankukkaja kissaotoksia on paljon. Hämäläinen on valmistunut Taiteiden tutkimuksen laitokselta Helsingin yliopistosta ja harrastaa valokuvauksen lisäksi akryylimaalausta. Asioista voidaan olla eri mieltä, mutta kaikki päättäjäthän varmaan toivotte Padasjoen säilyvän itsenäisenä ja elinvoimaisena kuntana. Lehden suurin vastuu ilmoitusten julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. (03) 552 7521 sähköposti: toimitus@padasjoensanomat.fi Ilmoitukset, tilaukset ja osoitteenmuutokset: Anna Engblom, puh. Eihän näin voi olla! PADASJOEN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Valtuusto kokoontuu maanantaina 10.6.2024 klo 18.00 kunnanviraston valtuustosalissa, Kellosalmentie 20. Opintojaan hän kertoo toimittajan työn tukevan paremmin kuin olisi odottanut. Hän kääntää kiireelle selän. Satamahan on nyt saanut toimeliaat uudet yrittäjät. Nyt on parhaillaan lintujen pesintäaika. – Taiteellinen tekeminen on yksi henkireikäni, kertoo kouluaikojen kympin piirtäjä. Ilari Lahtisesta kesätoimittaja. Muutamat metsä yhtiöt välttävät pesintäajan hakkuita. Esim. Rovaniemeltä ensimmäisen vuoden opintojen jälkeen hän tuli viettämään kesää Padasjoelle. 7 n:o 23 Torstaina 6.6.2024 M EITILLE KIRJOTETTII N PS 50 VUOTTA SITTE N ISSN 0784-6568 Koivutie 8, 17500 Padasjoki. Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Olin kunnan järjestämässä kesäasukastapaamisessa, jossa kunnanjohtaja toi paljon asioi ta tietoisuuteen. Ilmoitukset jätettävä tiistaihin klo 14 mennessä. Välitämme ilmoituksia kaikkiin Uutismedian liiton jäsenlehtiin niiden omilla hinnoilla. Katkaistun lehtitilauksen tilausmaksuja ei palauteta. Mutta sitten tiehen tulleiden vaurioiden korjaus jätettiinkin minun hoidettavaksi! Elikkä tiehen syntynyiden vaurioiden korjaus M EITILLE SOITETTII N – Onko kunnan luontostrategian mukaista. Kuhmoisissa mökkeilevän Hämäläisen näyttelyn nimi on Maaseudun rauhaa. Kalkkalan metsässä on meneillään suuret hakkuut. Hintoihin lisätään ALV. Tässä työssä pääsen näkemään laajalti erilaisia organisaatioita ja pääsen tutustumaan niiden toimintaan, jolloin kokonaiskuvani organisaatioiden toiminnasta kehittyy. Katri Hämäläisen aika mökillä kuluu paitsi valokuvaten, mutta myös kalastaen. Taruksentien loppupäässä kunnan omistamalla ns. Mainiemeltä kotoisin oleva Lahtinen opiskelee hallintotieteitä Lapin yliopistossa Rovaniemellä. Levikki 2990, LT 2023 Päätoimittaja: Jaana Tanner, puh. Valtuuston kokous on yleisölle avoin. (03) 552 7500 www.padasjoensanomat.fi, myös Ilmestyy torstaisin. On olemassa hyviä ja huonoja ostajia! On niitä, jotka hoitavat asioista pienimmätkin, ja taas toisaalta niitä, jotka eivät piittaa säännöistä ja hyvistä tavoista pilkun vertaa! Maallani kulkee tie, jonka hoidosta vastaan itse. (03) 552 7500, sähköposti: ilmoitukset@padasjoensanomat.fi Konttori avoinna ma, ti ja to klo 10–17, keskiviikkoisin ja perjantaisin suljettu. – Katiskat pitää aina olla järvessä. 24 %. – Opiskelen hallintotieteiden, johtamisen ja johtamisen psykologian tutkinto-ohjelmassa, eli meillä on aika laajoja aiheita käsittelyssä. Annamme niille katiskoista pienimmät kalat. Puh. Katri Hämäläinen kuvaa maaseudun rauhaa Kun puunmyynti, korjaus ja kuljetus ovat taas ajankohtaisia, niin kysynkin kenelle uskallat myydä. – Onhan Rovaniemi ihan kiva kaupunki, muttei se tunnu yhtään samalla tavalla kodilta kuin Padasjoki. Kokouksen esityslista, josta ilmenee kokouksessa käsiteltävät asiat, julkaistaan 5.6.2024 kunnan verkkosivuilla: www.padasjoki.fi Valtuuston pöytäkirja siihen liitettyine valitusosoitukseen, pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä kunnan verkkosivuilla siten kuin kuntalain 140 §:ssä säädetään. Puhelimessa vastaanotettuun ilmoitukseen tulleesta virheestä ei vastata. Kesäkuussa Pikantissa on esillä helsinkiläisen Katri Hämäläisen kesäisiä valokuvia. Olette saaneet toimeliaan ja ripeästi toimiin tarttuneen johtajan. ILMOITUSHINNAT 1.1.2024 alkaen . Hyvää kesää teille kaikille toivoo Kesäasukas ei tapahtunut automaattisesti, eikä toinen tukkivirma, joka kuljetti (ostomiehen mukaan) vähemmän kuutioita tietäni pitkin, mutta jätti tielleni suuremmat vauriot, suostunut millään muotoa jälkiensä siivoamiseen! Todeten ettei heillä olisi tarvetta 10 v. Kulkuoikeus on myös tien lähistöllä oleville metsäpalstoille sekä tontille. Lahtinen on elokuun loppuun saakka Padasjoen Sanomien listoilla ja hänet saattaa tavata erilaisissa tapahtumissa kesän mittaan. Samoin satama ja koko Kullasvuori-Mainiemi alue. Nuori toimittajanalku aloitti jo toukokuun puolella kirjoittaen yksittäisiä juttuja ja pääsi tutustumaan toimituksen arkeen. He ovat minun tukeni ja turvani. Jättöajan päättymisen jälkeen vastaanotetuista ja julkaistuista ilmoituksista perimme lisämaksun, 5 € + ALV. Elivoimaa kuntaan Padasjoen Sanomien uudeksi kesätoimittajaksi valittiin Ilari Lahtinen. Taas se toinen virma, joka ajoi suuremman määrän puita, mutta jätti pienemmät vauriot, ainoastaan tien painuminen oli havaittavissa, lupasi toimittaa soraa tielleni. Olen kyllä vähän kuullut kyliltä, että osalla päättäjiä on erilaisia näkemyksiä kunnan kehittämisen kannalta. Hinnat sis. On ihmeellistä, että Kuhmoisissa on säilynyt paljon niittyjä. Niissä on monia kukkalajeja ja perhosia. Maitohorsma on pääosassa digikameralla kuvaavan Hämäläisen näyttelyssä. – Lepo-teoksessa mies istuu järven rannalla selin kameraan päin. Itse lupasin hoitaa lanauksen ja tasoituksen, jota olenkin jo kysellyt kylän konemiehiltä. Padasjoen kuntapäättäjiä ja kyseistä yhtiötä ei kyseiset luontoarvot tunnu kiinnostavan. – Kissoja alkoi ilmestyä joka kolosta, ne ovat sellaisia kivoja veijareita, jotka nauttivat kesän auringosta ja lämmöstä. Hämäläisen näyttelyssä on kaksi päätyötä: näyttely alkaa teoksella nimeltä Lepo ja toinen otos, johon koko näyttelyn idea kiteytyy on nimeltään Mökkitie. – Olen kierrellyt kaksi kesää kameran kanssa kuin Liisa ihmemaassa ja ikuistanut mökkitien, niityt, kukat ja naapurin kissat. tuulivoimahan olisi hyvin varteenotettava hanke, toisi verotuloja kunnalle ja työpaikkojakin mahdollisesti. ALV. Mökkitie-otoksessa on suomalaiseen maisemaan kuuluva keskeltä heinittynyt tie ja heinälato. Elokuussa Hämäläinen tuo Padas joen taideyhdistyksen jäsenten yhteisnäyttelyyn neljä syysvalokuvaa
ja siinä on tarkoituksena uida mahdollisimman monta kilometriä luonnonvesissä. Syrjäseltä uusi viikinkiajan romaani Tarinan luomisessa Elina Syrjästä auttavat myös harrastukset jousiammunta ja Vanajan Susissa tänä keväänä aloitettu viikinkimiekkailu. Padasjoella pelataan kesäkaudella monipuolisesti erilaisia joukkuepelejä, joihin kesäasukkaatkin ovat tervetulleita. Jukolan viestiin 3 joukkuetta Padasjoen ja Kuhmoisten yhteinen suunnistusseura Päijät-Rasti lähettää Jukolan viestiin yhden naisten ja kaksi miesten joukkuetta. Siinä tietysti arkeologian opintoni auttavat. Tuntuma on aivan erilainen uidessa. Seuraava osa on jo melkein valmis Romaanin tapahtumat sijoittuvat nykyisen Janakkalan, Hämeenlinnan, Lammin ja Padasjoelta erityisesti Auttoisten kylän alueelle, jonka 1200 vuoden takaisen elämän ja maiseman Syrjänen on kuvitellut mielessään. Avovesiuimalaseilla näkee paremmin tummassa vedessä ja ne suojaavat auringolta. Pallopelit kesäkuun liikuntahaasteena Kesäkuussa kunta kannustaa liikuntahaasteessaan tutustumaan pallopeleihin. Seuraava osa on pitkälti jo valmiina. – Olen saanut kaikki kirjaideani Auttoisilla, ja suuren osan teksteistäni olen vuosien varrella kirjoittanut Hanaporissa Puustellissa. Uutuusteos on neljäs osa jatkokertomuksesta Kadonneen valtakunnan aikakirjat, jonka tapahtumat sijoittuvat 800-luvun Hämeeseen. Jukola juostaan tänä vuonna 15.-16.6. Maanantaina ammutussa 50 metrin kiväärin makuukisassa hän jäi lopulta 0,4 pisteen päähän podiumpaikasta. Seuraavissa osissa seikkaillaan muun muassa Kuhmoisissa. Sama tyyli on ollut Syrjäsen tavoitteena nytkin: – Aloitin Linnavuorten valtiaan kirjoittamisen jo kuutisen vuotta sitten, mutta väliin on mahtunut töitä ja kaikenlaista muuta touhua. Juonen käänteet on sommiteltu hyvin ja seikkailutarina koukuttaa”, tuomaristo kirjoitti tuolloin. – Aallot ja viileämpi vesi tekevät uimisesta raskaampaa kuin altaassa. 14.5. Viime kesänä sain valmiiksi myös Turun yliopiston Luovan kirjoittamisen aineopinnot. Päätin saada jotain valmiiksi, koska alkoi ärsyttää, ettei puolivalmis tarina edistynyt. Kauhavalla. Rata B 2,4 km: 1) Antero Sorri 54.12, 2) Päivi Sorri 55.11, 3) Eero Lampi 56,16, 4) Jouko Kontturi 57,51 28.5. Jalkapalloa pelataan Ahjolassa, pesäpalloa Vesijaon kyläkentällä ja Pappilanmäellä. Kun sitten Vesijaolta löytyi rautakautisia esineitä, inspiroiduin ja ajattelin, että kyllä minun täytyy vihdoin jatkaa omaa tarinaa. Tilli kertoo lajin eroavan tavallisesta uinnista varusteiden lisäksi veden laadussa. Tässä välissä suoritin Viita-akatemian 3-vuotisen luovan kirjoittamisen koulutusohjelman, josta valmistuin vuosi sitten keväällä. Kaunismäestä löytyy vihko, johon voi merkitä omat suoritukset sekä avovesiuintirata, jota voi hyödyntää oman uintisuorituksen mittaamiseen. Lajiin voi soveltaa halutessaan myös vesijuoksua, tai -jumppaa. Ei tarvita muuta kuin sähköinen varaus, ja kenttä satama-alueella on käytettävissä. – Minulla ei vielä ole itselläni opusta myytävänä, enkä ehdi omaa kirjakauppaakaan auki pitää, kertoo Auttoisilla mökkeilevä Syrjänen. Välineistöä lajiin löytyy mm. Rata A 3,8 km: 1) Niko Kallioinen, 45.06, 2) Sampo Keskinen 46.35. Kaislarannalla on biitsikenttä, samoin Pappilanmäellä ja Vesijaon kylän rannassa. Kuten uusimman kirjan otsikko Linnavuorten valtias vihjaa, juonen keskiössä ovat linnavuoret. Rata A 3,3 km: 1) Juha Jokela 32.24, 2) Vesa Tähtinen 33.58, 3) Niko Kallioinen 36,29, 4) Sampo Keskinen 41.24, 5) Jake Maaranen 45.59, 6) Miska Tähtinen 47.10, 7) Kari Lindfors 50.50. Syrjäsen hyllystä löytyvät tärkeimmät viikinkiajasta kirjoitetut tietokirjat ja suurin osa suomennetuista pohjoismaisista saagoista. Uintipoiju toimii myös varoitusmerkkinä veneilijöille. Kirjaurakan päätteeksi Syrjänen lähti palautumaan omatoimilomalle Tanskaan ja Ruotsiin, jossa hän tutustui muinaisiin viikinkikohteisiin seuraavia osia varten. iltarastit Padasjoki, Auttoinen (Aurinkoista +20 11/11 osallistujaa). Viikinkitarinoiden lisäksi Syrjänen on julkaissut katolisen kirkon mysteeriin sukeltavan kauhuromaanin Stigma talvella 2020. 8 n:o 23 Torstaina 6.6.2024 Elina Syrjäseltä on ilmestynyt huhtikuussa uusi romaani Linnavuorten valtias. Ohjaajana toimii uintia eri muodoissa yli 60 vuotta harrastanut Hannu Tilli. 50 metrin pienoiskiväärin asentokilpailussa Syrjä jäi kahden pisteen päähän finaalipaikasta. Kadonneen valtakunnan aikakirjoja on nyt neljä osaa, ja jatkoa on luvassa. Tarina kokonaisuudessaan täytyy vain saada paperille, missä on haastetta kerrakseen. Sukunimi Leivo juontaa juurensa Syrjäsen äidin tyttönimestä ja isoisä Topias Leivosta. Avovesiuinti on kuntouintia luonnollisissa vesistöissä. Varaussysteemi koskee myös Pappilan mäen ja Kullasvuoren tenniskenttiä, jotka ovat niin ikään vapaassa käytössä. sija Suomen ennätyksellä Padasjokelainen Lauri Syrjä oli mitalinsyrjässä kiinni nuorten EM-kisoissa Kroatiassa. Moni kaupunkilainen saattaa hämmästyä, kun suosikkilaji padelia pääsee Padasjoella pelaamaan ilmaiseksi. Päijänteen rannalla kunnan omistamalla ns. Padasjoen Latu järjestää joka toinen maanantai ohjattua avovesiuintia Kaunismäen rannassa iltakuudesta eteenpäin. Rata B 2,4 km: 1) Mauri Pilt 31.39, 2) Hannu Lahti 40,08, 3) Pekka Valtonen 46.22, 4) Eero lampi 48.54, 5) Ville Saarinen 49.43, 6) Mauri Kaarnattu 50.55, 7) Jouko Kontturi 59.29. ”Teksti on sujuvaa, helppolukuista, ihmiskuvaus mainiota. -26.8. Teosta voi varata myös kirjastoista. Iltarasteja Hannu Tilli ja Padasjoen Ladun puheenjohtaja Tuukka Virkkilä.. – Kokonaisjuoni on ollut valmiina päässäni ja hajanaisissa muistiinpanoissa yli 8 vuotta. Padasjoen Ladulla on tänä kesänä, aivan kuten aikaisempanakin uintihaaste. Rata A 3,5 km: 1) Juha Jokela 32.09, 2) Vesa Tähtinen 35.30, 3) Henri Törmä 38.26, 4) Niko Kallioinen 39.58, 5) Pekka Vesala 45.47, 6) Eemeli Perälä 48.06, 7) Miska Tähtinen 49.30. Avovesiuintia Tilli suosittelee ihan kaikenlaisille ihmisille. Kiinnostuneille löytyvät tarvittavat välineet Kaunismäestä, jos haluaa käydä jokin muu päivä kokeilemassa. Kirjassa kuvaamastani ajasta ei ole Suomessa mitään kirjallisia lähteitä, vain arkeologian esinelöytöjä, joten paljon pitää pähkäillä, päätellä ja kuvitella. – 800-luvusta eli viikinkiajan alusta kirjoittaminen on vähän kuin hahmottelisi fantasiaromaania. Iltarasteja tiistaisin. Kirjaa voi ostaa verkosta ja monista kivijalkakirjakaupoista, tosin niistä vain tilauksesta, koska hyllyissä ei tavallisesti ole omakustanteita eikä pienkustantamojen teoksia. Soturiprinsessa ja Idän turkiskauppias voittivat 2019 Päätalo-instituutin järjestämässä omakustanteiden Möllärimestari-kilpailussa kunniamaininnan. Tilli itse käyttää myös märkäpukua, sillä se pitää kehon lämpimänä viileämmässäkin vedessä. Maakeskessä on myös tenniskenttä. iltarastit Kuhmoinen, Ylä-Karkjärvi (Aurinkoista +21 15/16 osallistujaa). Kolme ensimmäistä osaa Soturiprinsessa, Idän turkiskauppias ja Kuninkaan testamentti on julkaistu 2021 myös uudistettuna, kovakantisena yhteisnidoksena Hämeen kuningatar. Avovesiuintia varten on hieman erilaiset uimalasit kuin uimahallissa. iltarastit Kuhmoinen, Ylä-Karkjärvi (Puolipilvistä +28, hyttysiä 9/18 osallistujaa). Rata B 2,2 km: 1) Mauri Pilt 39.51, 2) Eero Lampi, 3) Timo Maaranen 45.08, 4) Antero Sorri 51.20, 5) Pekka Valtonen 58.01, 6) Päivi Sorri 58.16, 7) Katja Alatalo 1.11.59 21.5. Haaste on 3.6. Neljännen sijan tuonut tulos (624,7) oli Suomen ennätys. – Roskilden viikinkilaivamuseossa pääsin soutamaan viikinkilaivaa ja Ruotsissa vierailin Tukholman lähellä Mälarenin saaressa sijaitsevassa muinaiskaupunki Birkassa, josta Skandina vian kristillistäminen alkoi alun perin jo 800-luvulla. uintipoiju, jonka varassa voi väsyessä kellua. Se on julkaistu omakustanteena kirjailijanimellä E.E.Leivo kuten neljä aiempaakin romaania. Tuomariston mukaan teos on perinteisen vanhanaikainen, puhdashenkinen seikkailukertomus, johon kirjoittaja on luonut varsin onnistuneen varhaiseen historiaan sijoitetun elinympäristön. Tämä viimeisin teos syntyi kuitenkin Hämeenlinnassa viime talven aikana työn ohessa. Latu tarjoaa ohjattua avovesiuintia EM-kisoista 4