Kunnanhallitus nimesi maanantaina kunnan edustajiksi työryhmään Antti Räsäsen, Ilkka Mertsalmen, Eeva-Riitta Kusminin, Rauno Hännikäisen, Mira Vilkmanin sekä Heikki Jaakkolan. Vaikka kyselyä ei oltu osoitettu padasjokelaisille vastaajille, nousi vapaassa palautteessa useaan kertaan esiin iltavuorojen tarve myös Padasjoelle. Padasjoelta Koutanen oli pyörineen menossa vielä Evolle. Asiakaspalvelu 075 323 2222 Puhelun hinnat (sis. Kilpakuskien treenausta erikoiskokeilla on rajoittanut 30 päivän ajokieltoaika. Kaikki tällä hetkellä käytössä olevat liuskat tulee käyttää loppuun ennen uuden mittarin käyttöönottoa. Padasjoel le asti vuorolla pääsee tiistaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Oma vaikutuksensa on toki silläkin, että junnuluokkia ei tänä vuonna kisassa ole. Ros kien toivotaan päätyvän kioskin luona oleviin roskaastioihin. Padasjoen Moottoriurheilijoiden talkooväki sai lauantaina vieraita MM-osakilpailun organisaatiosta, kun Päitsin ratamestari Jouni Koutonen kävi ajamassa EK6:n läpi. Sivistyslautakunta päätti järjestää jatkoyhteyden Vääksystä Padasjoelle linja-autovuorolta, joka lähtee Lahdesta kohti Vääksyä kello 22.05. Kyselyn perusteella iltavuoroille olisi tarvetta. Ostajan on huolehdittava maaperän puhdistamisesta kellarin lattiakaivon ympäristössä 20–30 m 2 alueelta, jossa pilaantunutta maata on arviolta 100 tonnia. Tänä vuonna talkoolaisten hyvinvointiin ja palkitsemiseen on panostettu entistä enemmän yhteis työkumppaneiden avustuksella. Jotkut tarjouksen tehneet ovat perääntyneet kovien ympäristövelvoitteiden vuoksi. Hinta sisältää Tra?n viranomaismaksun 2,73 € (sis. Kisajärjestäjät toivovat, että etenkin paikkakuntalaiset käyttäisivät mahdollisimman paljon kimppakyytejä. Etuaikoja on tarjolla rajoitetusti. Rakennuksessa viimeksi toimineen Green Tech Center Oy:n jäljiltä rakennukseen ja sen pihalle jäi runsaasti erilaisia teollisuusjätteitä, joista vaarallisimmat on jo poistettu. A-Katsastus Holma, Jatkokatu 1, ma-pe 8-17 ALK. Lisäksi Padasjoelle pääsee lauantaivuorolta, joka lähtee Lahdesta alustavan suunnitelman mukaan kello 22-23 välillä. Kilvanajo alkaa Vierumäeltä ja maali on Helsingissä Malmin lentokentällä. Kokeiluun liittyen järjestettiin tammikuussa kysely, johon vastasi reilut 600 henkilöä. Osallistujamäärä on tänä vuonna vain puolet viimevuotisesta. Kilpailun aikana kuskeille kertyy ajokilometrejä huimat 800 kilometriä, joista neljäsosa 24 maastokokeella. Taksiyrittäjät ovat alustavasti ilmoittaneet kiinnostuksensa kokeilun aikaisten liityntäkuljetusten järjestämiseen. Toki myös Kytönen ja Lari Jukola löytyvät tuloslistan kärkipäästä, uskoo Koutonen. Padasjoen kunta ja PäijätHämeen Hyvinvointikuntayhtymä perustavat työryhmän suunnittelemaan Padasjoen sote-kiinteistöjen saneerausta. Noin 12 kilometrin lenkkiin metsäisessä maastossa meni helsinkiläiseltä aikaa 35 minuuttia. Ratamestari kiittelee aktiivisia talkoolaisia, joiden ansiosta kilpailu ylipäätään pystytään järjestämään. Kuljetus järjestetään vain niinä päivinä, joina tulijoita on. alv 24 %). 130 endurokuskia on lähdössä legendaariselle moottoriurheilukierrokselle, jota on tahkottu vuodesta 1927. – Päitsi toteutetaan puhtaasti talkootyövoimalla. Etuajan saat netistä varaamalla ja maksamalla etukäteen. klo 10-14 Hiihtotapa perinteinen tai vapaa. Vaihtopäivä Padasjoen terveysasema, Kellosalmentie 24, torstai 15.3. Padasjoen paikallislehti vuodesta 1950 Irtonumero 1,80 € N:o 10 Torstaina 8.3 . Työryhmä suunnittelemaan sote-saneerauksia Koko perheen retkihiihtoja ulkoilutapahtuma Päijänteen Postihiihto su 11.3. Toinen on padasjokelainen tiimi ja toinen lahtelainen kiinteistöalan yrittäjä, kertoo kehityspäällikkö Petri Jalkanen Padasjoen kunnasta. Päitsi ei ole vain yhden viikonlopun 48 tunnin työrupeama, vaan työt alkavat jo useita kuukausia ennen kilpailua, kun reittejä ja varikkopaikkoja aletaan valmistella. Olosuhteet kilpailulle ovat ainakin mainiot, lunta on etelää myöten. Lisäksi ostajan on huolehdittava 72 kontissa oleva kuivan sakkajätteen hävittämisestä asianmukaisesti: tätäkin on kymmeniä tonneja ja se on osittain vaaralliseksi luokiteltua arseenipitoisuutensa vuoksi. Kustannus kunnalle liityntäkuljetuksen järjestämisestä välillä PadasjokiVääksy-Padasjoki on noin 80 euroa per kerta. Tänä vuonna näissä talvisissa olosuhteissa parasta vauhtia on tiettävästi pitänyt Roni Kytönen, joka on suorittanut reitin aikaan 23.50. – Alku vielä meni, mutta sitten kun alkoi mäkiosuus niin ajorytmi katosi, manasi Koutonen. – Reitti itsessään on erinomainen ja hyvässä kunnossa. 29 € ETUAIKA KATSASTUKSEEN *) + mahd. Sivistyslautakunta päätti kokeiluun osallistumisesta tiistain kokouksessaan. www.a-katsastus.. päästömittaukset Verensokerimittarien vaihdot Padasjoki Toimittajan vaihtumisesta johtuen kaikki asiakkaiden käytössä olevat verensokerimittarit vaihdetaan uusiin. Toukokuun loppuun asti jatkuvalla kokeilulla halutaan selvittää, onko iltoihin lisättävillä linja-autovuoroilla kysyntää ja palvelevatko vuorot kuntalaisten tarpeita. Huoltopisteillä tarjolla mehua ja myynnissä makkaraa.. Työryhmän perustamisesta sovittiin kunnan ja yhtymän edustajien neuvottelussa 21. 2018 KATSASTUKSEN ETUAJAT NETISTÄ MEILTÄ SAAT MYÖS EDULLISET AUTOTARVIKKEET *) Hinta koskee vain määräaikaiskatsastuksia henkilöja pakettiautoille. GTC-kiinteistöstä useita tarjouksia Iltavuoroja Lahdesta kokeillaan Auttoisilla kaikki Päijänteen ympäriajoa varten valmiina Joose Tanner, Kimmo Kauren, Riku Nieminen ja Jukka Laine olivat sunnuntaina esittelemässä Päitsi-reittiä ratamestari Jouni Koutoselle. – Kahden huutajan kanssa neuvotellaan parhaillaan. Asiakas maksaa matkasta normaalin lipputuotteen hinnan Lahden ja Vääksyn välisillä matkoilla ja liityntävuorosta välillä VääksyPadasjoki 5 euroa. Huoltopisteet: Kalainsaari 1 km, Vähä-Haukka 3 km, Kelvenne 9 km. klo 13 -17 www.phhyky.fi Päijänteen ympäriajo ajetaan 17.-18.3. Lähtö ja maali Laivarannassa, jossa myös mehupiste. Auttoisten reitin ajoi viime vuonna nopeimmin lajin maailmanmestari Eero Remes, 20 minuuttiin. Korkein tarjous oli suuruudeltaan 48 000 euroa, mutta se hylättiin huutajaan liittyvien epäselvyyksien vuoksi. Tällaisilla pidemmillä pätkillä ne erot tehdään. jälleen kerran Padasjoen kautta. Päitsi kuvataan jälleen televisioon ja monet muutkin mediat ulkomaita myöten tulevat seuraamaan eksoottista lumiajoa. Työryhmässä on mukana lisäksi yhtymän edustajia sekä alaa tunteva arkkitehti. Nyt neuvottelua käydään kokeilun aloittamisajankohdasta. Padasjoki liittyy mukaan kevään 2018 aikana toteutettavaa joukkoliikennekokeiluun, josta ovat jo aiemmin päättäneet Lahti, Hollola ja Asikkala. – Remes on ehkä kovin voittajasuosikki. Tänä vuonna Päitsi ajetaan toista kertaa osana EnduroGPmaailmanmestaruussarjaa. PadMu:n edustajia ei tänä vuonna ole Päitsille ilmoittautunut. Vaihdot tapahtuvat kunnittain terveysasemilla erillisinä mittarinvaihtopäivinä tai asioidessa hoitotarvikejakelussa niiden ilmoittamina jakeluaikoina. Kilpailukeskuksena toimii entiseen tapaan sorakuopan alue: yleisöä pyydetään huomioimaan parkkialueen yksisuuntaisuus ja noudattamaan opastusta. Alustavan arvion mukaan puhdistus maksaa 31 000 euroa. alv 24%): pvm/mpm + 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min. Entistä Aspocompin tehdaskiinteistöä myytiin nettihuutokaupassa ulosottomiehen toimittamana perjantaina. Ratamestari aikoo kiertää mahdollisimman monta pätkää läpi ennen kisan alkua. Taulun teollisuusalueella sijaitseva tuotantolaitos on rakennettu vuonna 1976. – Eikö nuoret kunnioita perinteitä vai eikö löydy kestävyyttä, ihmetteli Koutonen puolitosissaan. Auttoisten erikoiskokeelle kärjen pitäisi saapua aikataulun mukaan lauantaina klo 10.36. helmikuuta. Mukana on useita satoja vapaaehtoisia yli 20 moottorikerhosta ja urheiluseurasta
– Tuliaiset pääsivät perille ja tulivat tarpeeseen – kiitos kaikille! Kummipoika Barakan perheen luona Makambakossa Kulmalahdet viettivät pari päivää. – Tutustuimme paikalliseen esikouluun, jossa oli 3-5–vuotiaita lapsia, ja alakouluun. Nopeimmat palkittiin eskarilaisten itse tekemin pokaalein ja kaikki osallistujat saivat lisäksi mitalit. Alakoulussa rehtori toivoi Padasjoelta ystävyyskoulua, tämä viesti on välitetty rehtorille, kertoo Alexandra Kulmalahti. Ruahan kansallispuistossa perhe osallistui safarille. Kunniakirjan Tukialle luovutti Varmistin ry:n vastavalittu varapuheenjohtaja Heikki Koskinen; tilaisuudessa oli läsnä myös kenraalimajuri evp. Kuolonuhreja vaatinutta taistelua muistellaan lauantaina klo 13 Kuhmolassa, jossa dosentti Ossi Viita esitelmöi aiheesta. Pitää jaksaa kun koiran ottaa. Palatessamme mies kertoi avoimesti, että rukoilee pääsevänsä jo pian vaimon kanssa Kotiin, siihen ikuiseen ja parempaan, jossa kaikki vaivat ovat poissa. Tukia kunniapuheenjohtajaksi Ansiomitaleja kuorolaisille Ja tänään kirkkaus (Taimi Jussila) Monta, monta sakeaa tuiskuista päivää ja tänään kirkkaus. Olisiko Jumala, joka on luonut tämän näkyvän maailman kaikkine ihmeineen ja ihanuuksineen, varannut meitä varten tämän lyhyen maallisen elämän jälkeen jotain köyhempää. Majava-rallia päiväkodilla. Kun ikää on pian jo 90, kuulo heikko ja liikkuminenkin vaivalloista. Mitä isompi rotu sen enemmän liikuntaa. On niin kummallista… kun niin itsestään selvää. Eskarilaisten suunnittelemassa ja toteuttamassa tapahtumassa kaikki päiväkodin lapset pääsivät kiertämään kelkoilla rataa ajanottokellon käydessä. klo 14, PYHÄKOULU to 8.3. Anita Ojala HELLUNTAISEURAKUNTA Tervetuloa! Pe 9.3. maaliskuuta 1918 levisi myös Padasjoen puolelle. Sydämellinen kiitos ystävät muistamisesta täyttäessäni 90 vuotta Aarne H. Luokassa on jopa 165 oppilasta. Toritulla kansakoulunmäellä 10.3.1918 klo 13 kohtasivat Arrakoskelta päin marssineet punaiset ja Kuhmoisista tulleet valkoiset joukot. Esikoulussa meidän takia kaikista luokista pyydettiin lapset ulos valokuvaan, koululla käy harvoin näin kaukaisia vieraita. Kouluruokailu 12.16.3. klo 18 Tulimummot Alexandra ja Jukka Kulmalahti sekä lapsista Ronja ja Aleksi matkustivat helmikuussa Tansaniaan viemään padasjokelaisten lahjoittamat vaatteet sikäläiseen orpokotiin. klo 11 Ehtoollistilaisuus, Eino Santala, Erkki Viertiö Su 11.3. Matkan aikana tuli esille, että Mufindin ystävät ry:n apu on ollut tärkeää. Raamattu ei kerrokaan meille paljon siitä, millaista Jumalan valtakunnassa on. Jotkut oppilaat arvelivat, että siellä on varmaan pitkästyttävää, jonkinlaista haahuilua. Retkikunta yöpyi teltoissa: pimeällä sai ulkona liikkua vain vartijan kanssa villieläinten takia. Muutokset mahdollisia. Elämä täällä on kuin eteisessä oltaisiin, usko Jeesukseen avaa juhlasalin ovet. Hän iloitsi siitä, että uskossa Jeesukseen hänellä on tämä toivo: saa levollisin mielin odottaa elämän päättymistä, jopa iloita niistä ikuisen elämän lupauksista, joita Jumalan Sanaan sisältyy. klo 19 Sanan ja rukouksen ilta, Eino Santala To 15.3. klo 9 Rukousaamu Pe 9.3. Juha-Pekka Liikola. Siitä kieltäytymällä ihminen aikoinaan menetti paratiisin, ja uskon kuuliaisuuden portista sinne takaisin mennään. klo 17.30 Perjantai-kerho Su 11.3. 2 n:o 10 Torstaina 8.3.2018 O NNITTELU T S ANOMAA SINULL E SEURAT esikoislesta diolaisten kirkonkylän rukoushuoneella su 11.3. K UUKAUDEN RUN O M EILLE SOITETTII N tenkylään. Padasjokelaiset vierailivat myös paikallisessa sairaalassa suomalaisen lastenlääkäri Leena Pasasen johdolla, josta matka jatkui Mufindiin LasMajavan päiväkodilla järjestettiin keskiviikkona historian ensimmäinen Majava-ralli. Kimalteleva hanki nielaisee synkkyyden avaa kaikki lukot, herättää muistot ja aistit. Samanlaisia ajatuksia on monilla aikuisillakin. Hullaannuttava odotus iskee ikkunasta valon nopeudella, kiidättää ajatuksen latua kevääseen, kesään juhannusruusuun asti. Mutta se jää vielä salaisuudeksi. Baraka on saanut kanalan valIloista syntymäpäivää tulevalle koululaiselle Jokirannan Trinsessalle! T: isomamma & -pappa. Orpolapsista moni tulee Lastenkylään töihin aikuistuttuaan, he haluavat vuorostaan auttaa muita. Vaikka Afrikassa oli sadeaika, vettä tuli vain yhtenä päivänä pieni kuuro. Hän tahtoo kuuliaisuutta. Jukalle lämpimät onnittelut kevättä odotellessa ja talitinttien sirkutellessa! T: eno + tar. Kulmalahden perhe Kellosalmelta kertoi aiemmin paikallislehdessä afrikkalaisesta kummipojastaan ja pyysivät padasjokelaisilta vaatelahjoituksia, jotka nyt on viety perille. klo 18 Yhteiskristillinen naistenilta Tervetuloa Vapaaseurakunta AUTTOISTEN RUKOUSHUONE La 10.3. Aikomuksena on lähettää koululle lyijykyniä, pulaa on aivan kaikesta. – Tapasimme monia ihmisiä niin orpokodissa kuin kylälläkin. Matti Häkkä ei ollut paikalla harjoituksissa. miiksi, kananmunia ja tipujakin tulee tasaiseen tahtiin. Miten lohduton toive! Kristillinen toivo lupaa paljon enemmän! Se lupaa jälleennäkemisen, joka ei ole mitään haamuelämää verhojen takana, vaan yhtä todellista ja aistittavaa kuin täällä. Hän uskoi, että kuoleman tuolla puolen voi vielä tavata lapsensakin, ”mutta ikään kuin verhon takaa”. Päinvastoin: hänellä on mahdollisuudet vielä paljon enempään, niin rikkaaseen, josta rajallisessa kokemusmaailmassamme emme osaa uneksiakaan. – Valkoihoisina olimme lapsille mielenkiintoinen näky, he tulivat koskemaan päätä, mikä on paikallinen tervehdys, tulivat syliin ja kulkivat käsi kädessä. klo 12.30 Padasjoen Helluntailähetys ry:n vuosikokous Ti 13.3. Kisassa riitti vauhtia, vaarallisia tilanteita ja pari pientä pyörähdystäkin nähtiin, mutta rehti urheiluhenki säilyi loppuun saakka. Kahden viikon matkasta loppuosan perhe lomaili rantahotellissa. Kallioinen Joka päivä lisukkeita. Vaimo ei jaksanut juuri jutella. Ihmisten kohtalot ja tarinat olivat toinen toistaan koskettavampia. Savannilla näkyi paljon eläimiä, jopa norsuaterialla oleva leijonalauma ja gepardipentue. Koulun uskontotunneillakin keskusteltiin taivaasta. Kamera villiinnytti lapset täysin. Kaikessa arjessa oli kuitenkin aina mukana ihmisten iloisuus, sinnikkyys, onnellisuus ja yhteisöllisyys. Sotaveteraanien perinnekuoron ansiomitalin saajat, jotka eivät olleet vuosikokouksessa: Jaakko Laine, Mauri Makkonen, Tuure Lindén, Heikki Särkiö. Uutena tukikohteena meillä on nyt myös Makambakon koulu. Pienet lapset olivat erityisen suloisia resuisine vaatteineen lattialla is tuen ja pienin käsin ruokaa syöden. Sisällissodan Kuhmoisten taistelu 10. Tähän lienee syynsä: Jumala ei vedä meitä yhteyteensä maalailemalla sielumme silmien eteen houkuttelevia paratiisinäkymiä. Tervetuloa! Juhlasalin ovella Vein iäkkään ystäväni katsomaan vaimoaan sairaalan vuodeosastolle. Tuliaiset Tansaniaan perillä Ilmoilassa ison koiran omistajat: enemmän liikuntaa, ei riitä 200 m per lenkki. – Jatkamme Barakan perheen ja Mufindin ystävät ry:n tukemista. Televisio-ohjelmassa haastateltiin syöpää sairastavaa naista, joka tiesi pian kuolevansa. Ma Ti Ke To Pe Tahitilainen broilerkastike/kanaviilokki Kinkkukiusaus Kalakeitto Nakkikastike Tacovuoka/jauhelihaperunasoselaatikko Hannu Tukia kutsuttiin Varmistin ry:n kunniapuheenjohtajaksi 22.2.2018 tunnustuksena pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta työstään maakuntajoukkojen hyväksi. Matka sinne kesti 27 tuntia kolmella eri lentokoneella. Kuhmoisten taistelun muistotilaisuus 10.3. Tilaisuudessa on myös musiikkiesityksiä ja runonlausuntaa sekä seppelpartion lähettäminen Putkistonkankaan muistomerkille. klo 18
Yhteensä 33 yhdistyksen jäsentä osallistui kisaan, jossa saalislistalla on 8 kettua, 267 supia, 14 minkkiä, 52 mäyrää, 15 näätää ja 32 varislintua. – Yhdistyksen tärkeimpiä menestystekijöitä on vapaaehtoistyö. Tapio Tuikka uusi viimevuotisen voittonsa. He käyttävät liikkumisessaan Kelan myöntämää koulumatkatukea. Vääksy-Padasjoki -välillä asiakkaan omavastuuosuus on 90 euroa. Asiakas ostaa lipputuotteen Matkahuollosta, joka laskuttaa kuntaa takautuvasti toteutuneiden palvelusetelikäyttöjen perusteella. Kyläyhdistyksen puheenjohtaja Pirjo Rinne on kerännyt materiaalia ja tehnyt haastatteluja kirjaa varten. Vuosittain yhdistys järjestää metsästäjäkurssin ja pari tutkintotilaisuutta, johdettuja harjoitusammuntoja, ampumakokeita, riistakolmiolaskentoja ja kilpailuja. Perinteisen tavan mukaan kokoukseen saapuneiden 50 jäsenen kesken arvottiin pienpetoloukkuja. Pirjo Rinteen mukaan kirjasta on tulossa noin satasivuinen kuvapainotteinen teos, jossa kuvien osuus on noin 2/3. Hinnakkaan remontin kulujen kattamiseksi saatiin paljon lahjoituksia paikallisilta yrityksiltä ja yksityisiltäkin, lisäksi metsästysseurat myi hirvenlihaa ja hirvennahkoja. Kirjakustantamo Maahengen perustajajäsen, ITE-taiteen äidiksikin tituleerattu Liisa Heikkilä-Palo taas hoitaa kirjan kustannusasiaa. Palvelusetelikokeilun tavoitteena on turvata maaseudun bussiliikenteen jatkuminen seutulipun käytöstä luopumisen jälkeen. Rauno Hännikäinen oli paikalla riistanhoidon ansiomerkin saajista, muita olivat Keijo Leppänen, Jari Kauhanen, Jari Saukkola, Aarno Stenhammar ja Markku Tamminen. Erovuoroisista hallituksen jäsenistä Jukka Ilonen luopui paikastaan ja tilalle valittiin Ahti Laaksonen. Pienpetokilpailussa menestyneiden Mauri Leppäsen ja Antti Santalahden lahjakortit nouti samalla suunnalla asuva Heikki Koskinen. Susia on ollut liikkeellä aivan hiljattain Lammi-Tuulos–akselilla. Kunnanhallitus päätti kuitenkin samalla mahdollisuudesta jatkaa kokeilua yhdellä optiovuodella. Talous on kunnossa, ja jos ei vapaaehtoisia talkoisiin löydy, kovenee kehotus määräykseksi. Kirjaa työstää parhaillaan kolmen naisen työryhmä. Vuosikokous valitsi 28.2. Siljander riistanhoitoyhdistyksen johtoon Enni Idistä kirja kesäksi Joukkoliikenteen palvelusetelikokeilu jatkuu lä Enni Idin teoksia yksityiskokoelmista. Metsästäjät myös huolehtivat onnettomuudessa loukkaantuneen eläimen jäljittämisestä ja raadosta. Kirjassa kuvataan Enni Idin elämää, hänen rooliaan maaseutuyhteisössä sekä hänen merkitystään taiteilijana suomalaisessa naivismissa. Padasjoella on 14 rekisteröityä metsästysseuraa ja 4 seuruetta. Naivistitaiteilija Enni Idin elämää ja taidettava esittelevä kirja ilmestyy kesäksi. Padasjokelaiset totesivat, ettei tarvetta liitoksiin ole. Palveluseteleitä on myönnetty viime maaliskuun alun ja joulukuun lopun välillä kaikkiaan 141 kappaletta. uudeksi puheenjohtajaksi Pekka Siljanderin. Toki taloudelliset toimintaedellytykset pitää olla kunnossa, samoin hallinto, mutta ilman aktiivisia jäseniä yhdistys ei pysy kasassa, totesi Muuttola. Padasjoen kunnanhallitus päätti vuosi sitten helmikuussa ryhtyä määräaikaiseen kuntakokeiluun, jossa joukkoliikenteen seutulippua korvaamaan luodaan uusi kunnan tukema lipputuote. Lisäksi mukana on Virpi Miettisen ottamia kuvia Pikantin taidenäyttelystä, jossa oli esilSivistyslautakunta on päättänyt jatkaa Padasjoella vuosi sitten käynnistynyttä joukkoliikenteen palvelusetelikokeilua 31.5.2019 saakka, koska uutta seutulipun korvaavaa toimintamallia ja lipputuotetta sujuvan matkustamisen toteuttamiseksi ei vielä ole. – Viime vuonna oli 4 hirvieläinkolaria ja muita 10, joissa eläin menehtyi, tiesi RHY:n toiminnanohjaaja Matti Lehtimäki. – Olemme saaneet kirjaa varten kuvamateriaalia Enniä aikanaan kuvanneelta Veli Granöltä ja taiteilijamökkiä kuvanneelta Kari Karttialalta sekä Oulun taidemuseosta. Enni Idin töitä, valokuvia ja tarinoita on jo kerätty runsaasti kirjaa varten.. Arpaonni suosi tällä kertaa Petri Kortelaista, Riikka Ilosta, Markku Heinäjokea ja Jaakko Aulinia. Voiton vei Tapio Tuikka, joka oli saanut pois päiviltä mm. Palveluseteli käy vain Matkahuollon 42 lipun sarjalippuun. Pienpetoja on jälleen vähennetty kilpailun varjolla. Kunnanhallitus myönsi maanantaina väliaikaisrahoituksen kirjan tekemiselle. – Jahti sujui hyvin, kaatoprosentti oli 99,0. EU-tuki on myönnetty kirjan kirjoittamiseen ja painamiseen, mutta ei kustantamiseen. Alle 40 kilometrin matkoja kunta tukee 90 euron palvelusetelillä ja yli 40 kilometrin matkoja 150 euron palvelusetelillä. Paikallista asiaa vuodesta 1950 MODETTI MODETTI NOUTOPÖYTÄ ark ma-pe klo 11-14 PITOPALVELUA 9, 50 KARAOKELAITTEET käytössäsi , tule laulamaan, jos laulattaa! 040 5570632 Su 11.3. – Jäävä hirvikanta on 3,8 per tuhat hehtaaria. Palvelusetelikokeilusta on sovittu kunnan, Matkahuollon ja liikennöitsijöiden kesken. Palvelusetelikokeilu ei koske toisen asteen opiskelijoiden koulumatkoja. RHY:n kokous alkoi entiseen tapaan huomionosoitusten jakamisella. Meneillään onkin hanke, jolla kartoitetaan yhdistymishaluisia yhdistyksiä. 40 supikoiraa, kakkoseksi tuli Mauri Leppänen ja kolmoseksi Antti Santalahti. Seutulipun käyttö loppui vuosi sitten. Viimeisin iso talkoorypistys oli Taruksen rata-alueen remontti. Palveluseteli on tarjolla tasapuolisesti kaikille liikennöitsijöille. Peuroilla kaatoprosentti oli vajaat 68 ja jäävä kanta 4,4. Palvelusetelikokeilussa kunta maksaa noin puolet asiakkaan lipusta ja asiakas itse toisen puolen. Villisioista on muutamia havaintoja syksyltä. Kokeilun määräaika päättyy 31.5.2018. Kellosalmi-Seitniemi-Virmailan kyläyhdistys on saanut kirjahankkeeseensa EUtukea 15 336 euroa. Padasjoella ei tarvetta liitoksiin Riistasuunnittelija Marko Muuttola Etelä-Hämeen aluetoimistosta oli saapunut kokoukseen kertomaan Suomen Riistakeskuksen kuulumisia. 552 jäsenellään Padasjoen RHY on paikkakunnan suurin yhdistys. klo 11-16 * Hawaijinpihvi, paahdetut vihannekset, bataattiranskalaiset 12,* Paistettu lohi, sitruunakastike, perunat, höyrytetyt herneet 12,* Kanasalaatti 10,Riistanhoitoyhdistyksen puheenjohtaja vaihtui, kun erovuorossa ollut Ahti Laaksonen ilmoitti ettei ole enää käytettävissä. Kyläyhdistyksen omakustanne on tarkoitus rahoittaa muun muassa Enni Idin mökin pääsymaksuista ja tuotemyynnistä kerättävillä tuloilla. Yhdistysten toimintaa kehittämällä pyritään reagoimaan metsästäjien keskiiän nousuun ja määrän vähenemiseen. Kuvassa lisäksi RHY:n väistynyt pj Ahti Laaksonen ja Marko Muuttola. Matti Rönnemaa sai Suomen Riistakeskuksen hopeisen ansiomerkin kestävän riistatalouden edistämisestä. Padasjoen palvelusetelimalliin on pääsääntöisesti oltu tyytyväisiä. Puolitoista lupaa taisi jäädä käyttämättä, totesi väistyvä puheenjohtaja avauspuheenvuorossaan. Kirjoitustyöstä vastaa Helsingin Sanomien eläkkeellä oleva kulttuuritoimittaja Marja-Terttu Kivirinta, joka on perehtynyt naivistiseen taiteeseen. Kuvassa myös RHY:n toiminnanohjaaja Matti Lehtimäki. Esimerkiksi Lahti-Padasjoki -välin 42 matkan lipusta kunta maksaa 150 euroa ja matkustaja 152 euroa
Kaikki tiedostavat, että työpaikkojen luominen ja säilyttäminen on meille elinehto. Aseiden säilytyksestä. Taannoisen tulipalon jäljiltä uudelleenrakennettu laitos on nyt hyvässä kunnossa. Haluaisin viettää loppuelämäni __ terveenä. Vuokraasuntotilanne on viime aikoina noussut esille keskusteluissa ja kunta onkin nyt järjestämässä yleisötilaisuutta, jossa vuokralaiset voivat kertoa oman näkemyksensä korjaustarpeista ja siitä, tarvitaanko isompia asuntoja. – Päijänne kansallispuistoineen on Padasjoen arvokkainta matkailualuetta mukaan lukien lukuisat muut järvemme ja erämaa-alueet. Hankkeessa kuuntelemme yhdistysten ja kun tien tarpeita ja toiveita, kertoo aluekoordinaattori Outi Jokinen. Kunta on toki takaamassa yhtiön lainoja Kuntarahoitukselta. Pieni kunta ei itsenäisenä ole itseisarvo, vaan voidaan miettiä isompia kokonaisuuksia saman kokoluokan naapurien kanssa. Jos Padasjoen sote-kiinteistöt myydään yksityiselle, nostaa se väistämättä hintoja. – Kustannukset ovat puolitoistakertaiset verrattuna metrikustannuksiin Kuhmoisissa, jossa työ urakoitiin pelkän kuituverkoston rakentamisena. Lisäksi aseiden pitää aina olla lataamattomia. Halusin tuoda osaltani yrittäjyydestä ja yritystoiminnasta oppimaani tietotaitoa kunnan kehittämiseen ja päätöksentekoon. Tutustumispäivistä kerrotaan koteihin vielä erikseen. Valtuutetut ovat yksimielisesti hankkeen kannalla. Myös sote-puolen työpaikat ovat vaarassa vähentyä. JärviHämeen Osuuspankin hallinnossa, Hollolan seurakunnan kirkkoneuvostossa, kirkkovaltuustossa ja taloudellisessa jaostossa, Vehkajärvi-Vesijaon kalastusalueen puheenjohtajana, parin asunto-osakeyhtiön hallituksessa, Padasjoen Yrittäjien hallituksessa, Lions Clubissa, Reserviläisissä, Padaspartiossa… Vapaa-aika kuluu pääosin Kasiniemessä mökillä ja kotitilan metsiä hoitaessa. Yhteisrakentaminen Elenian kanssa maksoi 20 e /m, kun Kuhmoisissa metri maksoi 14 euroa. Uudet tilat edesauttavat VPK:n toimintaa ja sen säilymistä Padasjoella. Ero Kuhmoisiin on merkittävä. Soteja maakuntauudistus saattavat toteutuessaan aiheuttaa kunnan tehtävien vähentymistä, jolloin henkilöstöä on sopeutettava sen mukaisesti. Eniten maailmassa inhoan __ itsensä ylentäjiä. – Sote etenee suurpääoman ehdoilla ja tulee jos tulee. Hanke on sen verran alkutekijöissään, että sitä on esitelty vasta valtuustolle. Samalla se toisi paikallisille puualan yrittäjille lisää töitä, arvioi Mert salmi. Itsenäisenä pysyminen jatkossa on Padasjoelle haaste. – Tarvitsemme vahvan maalaiskunta-alueen. Kouluun ja esikouluun ilmoittauduttiin 22.2. Kuntalaisten rahoja on käytetty jo yli kaksi miljoonaa euroa, millä on saatu aikaan noin 100 km kaapelikaivantoa ja alle 100 käyttäjää. Mertsalmi on vakaasti sitä mieltä, että Padasjoen asukkaista ei lahtelaisia tule tekemälläkään. Työpaikkoja metsästää jo täyttä päätä kehityspäällikkö, jonka toimenkuvaan kuuluvat osa-aikaisesti myös työllisyyskoordinaattorin työt. Uudistus olisi itse asiassa tervetullut: tulos tai ulos. Ennen esisuunnitelmien valmistumista miljoonaluokan hankkeesta ei julkisuuteen yksityiskohtia kerrota. Padasjoella tilaisuus järjestetään kirjastossa maanantaina 19.3. Valtuuston puheenjohtajalla on suuria odotuksia Kullasvuori-Mainiemen alueesta, jonne on parhaillaan suunnitteilla merkittävä matkailua palveleva hanke. Tämä on harvaan asutun syrjäseudun ainoa järkevä toimintamalli. – Kunnalla on mahdollisuus lunastaa se Vapolta, jolloin saisimme paremman katteen tuotannosta. klo 13-17. Mertsalmen mukaan parhaillaan Padasjoella onkin positiivinen pöhinä. – Onko markkinoinnissa, hinnassa vai tarjotuissa palveluissa vikaa. Pormestarimalli sopisi Mert salmen mielestä hyvin Padasjoelle: – Näen sen hyvänä vaihtoehtona kuntaa johtavalle virkamiehelle. Pormestarimalli Padasjoelle. ProPadasjoki on vaatinut aikalisää valokuituhankkeelle, jotta laajakaista-asiaa voitaisiin harkita uudelta pohjalta. Puunjalostustyö jatkuu edelleen Padasjoen Koivujalosteen nimissä. ja kiertää kunnat maalis-huhtikuun aikana. Nettokustannus tukien jälkeen on yhtiölle 2,5 miljoonaa, jolla on rakennettu 280 km kaapeliuraa Kuhmoisiin. Kotiinpäin vetämällä, eli paikallisia yrittäjiä käyttämällä, hyöty moninkertaistuu. Jos raha ei ratkaisisi, __ viettäisin enemmän aikaa perheen kanssa. Innostamme toimijoita osallistumaan, vaikuttamaan ja toteuttamaan tapahtumia yhdessä. Padasjoki on hyvä paikkakunta asua, lomailla ja yrittää, mutta tehkäämme siitä yhteistyöllä vielä parempi. Palveluntarjoajat pitää saada järkevästi mukaan riittävillä tiloilla unohtamatta vanhusten asumisolosuhteita. Mitä annettavaa juuri sinulla on Padasjoen kunnalle: Kuntakin on “yritys” ja toimii kaikkien osakkaiden (kuntalaisten) hyödyksi. Lisäksi liittyjiä on saatu oletettua vähemmän, kritisoi Mertsalmi. Valmisteilla oleva matkailun suurhanke on toteutuessaan tuomassa muutaman vuoden kuluessa runsaastikin työpaikkoja. Padasjoen Koivujaloste Oy:n toimitusjohtaja Ilkka Mertsalmi johtaa Padasjoen kunnanvaltuustoa. – Kesäasukkaat pitää myös ottaa enemmän mukaan kunnan kehittämiseen, heillä on paljon erilaista tietotaitoa. Hanke toimii linkkinä yhdistysten, kunnan ja maakunnan sekä sote-toimijoiden välillä. Lisäkysyntää puulle on odotettavissa lähialueiden suurten teollisuushankkeiden myötä. Lisäksi padasjokelaiset täytyy saada enemmän mainostamaan kuntaansa: 3000 liikkuvaa mainosta on Padasjoelle melkoinen voimavara. 4 n:o 10 Torstaina 8.3.2018 Päättä jät parra svaloissa Kunnanvaltuustoa johtava Ilkka Mertsalmi (ProPadasjoki) haluaa tuumaustauon valokuituhankkeelle ja kaukolämpölaitoksen kunnan tai paikallisten yrittäjien haltuun. Poliisi huomauttaakin, että kun ampuma-asetta säilytetään muuten kuin tilapäisesti, ase on säilytettävä luvanhaltijan vakituisessa asunnossa, muussa paikassa, jossa hän pysyvästi oleskelee tai näihin kiinteästi liittyvässä tilassa, joka turvatasoltaan ja valvottavuudeltaan vastaa vaatimuksia. Poliittisen uransa Mertsalmi aloitti 1980-luvulla kunnan palolautakunnassa. Yhdistystreffit ovat avoin tilaisuus, johon voi poiketa kertomaan yhdistyksen tarpeista ja toiveista Yhteinen Päijät-Häme –hankkeen aluekoordinaattorille. Puunmyynti onkin Padasjoella kasvanut viime aikoina huomattavasti, mistä kunta hyötyy myös verotulojen muodossa. Paras piirteeni __ avoin, valmiina kuuntelemaan. Hanke tuo toteutuessaan lisää kuntastrategiassakin tavoitteeksi asetettuja työpaikkoja sekä suoranaisesti että välillisesti, to teaa Mertsalmi. Paloaseman varastotilojen etenemistä vihdoin suunnitteluasteelle Mertsalmi pitää tärkeänä. Kuhmoisten Valokuitu Oy:llä on 200 aktiivista liittymää, lisäksi kytkentävalmiudessa on lähes 100. Jatka lauseita: Lapsena olin __ aina korjaamassa jotain moottorilla kulkevaa. Kuitenkin Kuhmoisissa kunta on laittanut likoon vain 200 000 euroa. Elinvoimaa matkailusta, metsästä ja yhteistyöstä Ilkka Mertsalmi Ikä: 62, kohta valmis eläkkeelle Koulutus, ammatti: Yrittäjä Syntymäpaikka: Padasjoki Missä muualla olet asunut: Armeijassa, ilmavoimat 11 kk Missä päin Padasjokea olet asunut/asut nyt: Ilmoilassa Perhe: Marjo ja pojat, Aleksi 25, Juho 23, Tuomo 21 Harrastukset: Metsästys ja metsänhoito, joskus kalastus Miksi halusit mukaan päättämään kunnan asiois ta: -80 luvun alussa olin palolautakunnan jäsenenä ja nyt kolmatta perättäistä kautta valtuustossa, josta myös kaksi kautta hallituksessa. Elinkeinopolitiikan kannalta ensiarvoisen tärkeän työn jatkumiseksi on alkamassa elinvoimahanke yhteistyössä kahden naapurikunnan kanssa. – Hybridiverkko, jossa on langaton yhteys ja tehoantenni, saavuttaa noin 50 Mbit/s siirtonopeuden. Koululle ja erityisesti opettaja Marja-Riitta Tikkalalle hän antaa kiitosta yrittäjyyskasvatuksesta. En voisi elää ilman __ oikeudenmukaisuutta. Yrittäjäasennetta tarvitsevat kaikki, eivätkä vähiten kuntapäättäjät. Tärkein asia, jonka olen oppinut elämäni aikana, on __ että ahkeruus on rikkautemme. Hämeen poliisilaitoksen alueella on tullut ilmi tapaus, jossa on anastettu ampuma-ase vakinaisesti asumattomista kiinteistöistä. Uusi lukuvuosi alkaa maanantaina 13.8. Parempaan suuntaan ollaan menossa, ja vauhdilla. Kaukolämpölaitosta ollaan lunastamassa kunnan tai paikallisten yrittäjien hallintaan. Kunnanvaltuustossa on menossa kolmas kausi, lisäksi kirkonkyläläinen on mukana mm. Soukkiossa oli Mertsalmen lapsuudessa vielä karjaa ja peltoa, ja töitä sen mukaisesti kaikille kuudelle lapselle. Elinkeinopoliittisen työryhmän varapuheenjohtajana toimiva Mertsalmi listaa myös Taruksen kehitettävien alueiden joukkoon yhteistyössä Puolustusvoimien kanssa. Treffikiertue alkoi Hartolasta 5.3. Elinvoimaa haetaan myös metsästä. – Hankkeen yhtenä tärkeimpänä tavoitteena on olla lähellä yhdistyksiä. Kaivuriurakoinnin yritteliäs nuori mies aloitti jo teini-iässä ja perusti ensimmäisen oman yrityksen armeijan jälkeen, kunnes siirtyi johtamaan kasiniemeläistä Koivu Oy:tä. – Valtuustossa on hyvä henki ja hyvä tahtotila, päättämässä on innokas ja tiedonhaluinen joukko. Ekalle 24, eskariin 20 Yhdistysväki koolle kirjastoon Yhdistystreffeillä kuunnellaan paikallisia yhdistyksiä. Yhteistyötä tarvitaankin joka tapauksessa. Normaalissa yrityksessä joutuvat kaikki toiminaan tulosvastuulla. – Yhdistyksillä on merkittävä asema ja tehtävä kansalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä ja eriarvoisuuden vähentämisessä, asukkaiden osallisuuden ja vaikuttamismahdollisuuksien vahvistamisessa sekä sosiaalija terveyspalveluiden tuottamisessa ja kehittämisessä. Toukokuussa on eskarilaisten tutustumispäivä kouluun ja samaan aikaan uudet eskarilaiset pääsevät tutustumaan päiväkodilla sijaitsevaan esikouluun. Padasjoella on ensimmäisen luokan aloittamassa näillä näkymin 24 oppilasta ja eskariin on tulossa kaksikymmentä 6-vuotiasta. Muutkin rakennukset on pidettävä kunnossa. Sote-kiinteistöjen mahdollisuudet pitääkin hetimiten kartoittaa ja saneerata tarvittavaan muotoon, jotta sote-palvelut voidaan säilyttää
Kallioinen on ollut rakentamassa kymmeniä rakennuksia Padasjoelle. – Se on tiedossa aiemmasta, että Hämeenkosken kappeliseurakunnan ehdokkaat ovat sulautuneet aina isompaan, puoluetaustaiseen valitsijayhdistykseen, eikä esimerkiksi Hämeenkoski-valitsijayhdistystä ole ollut omalla ehdokaslistalla koskaan kirkkovaltuustossa. Aikaa on vielä, sillä valitsijayhdistysten perustamisasiakirjat tulee jättää seurakunnalle 17.9. Seurakuntavaalit pohdituttavat kijan joukosta. Työväentalo Sötkössä tanssittiin monet tanssit. Salmela on myös kirjaston suurkuluttaja. Leena Salmela on käytellyt kameraansa lähinnä kotikylässään Kasiniemessä, jossa vesi ja taivas ovat lähellä ja läsnä. Hollolan seurakunnassa vaalit järjestetään nyt ensimmäistä kertaa viime vuonna toteutuneen seurakuntaliitoksen aikana. 5 n:o 10 Torstaina 8.3.2018 Heikiksi kutsuttu Aarne Henrik Kallioinen juhli yhdeksänkymppisiään viikko sitten Pitokärjessä. – Ei ollut polkupyöriä, kun ei ollut teitäkään. – Valveilla sinisessä juolahti mieleeni siitä, kun kuvat ovat suurimmaksi osaksi sinisiä. Koulunkäyntikin vaati ylimääräisiä ponnistuksia. Hollolan seurakunta on saanut jo useampia kyselyitä siitä, yhdistyvätkö puolueisiin kytköksissä olevat valitsijayhdistykset yli kuntarajojen, vai tuleeko kappeliseurakunnista omia paikallisia, sitoutumattomia valitsijayhdistyksiä. Eihän siellä ole mitään tekemistä. Kiitollinen kuvauskohde on myös mm. Kirkkovaltuustoon valitaan 33 jäsentä nelivuotiskaudelle 20192022. Järjestäjävuoron osuessa kohdalle oli lähdettävä puoli viideltä aamulla myrskylyhdyn kanssa kävelemään koululle, että ehti saada kunnon valkean koulun viiteen pystyuuniin. Kaikki valituista toimivat tällä hetkellä määräaikaisina opettajina Padasjoen yhtenäiskoulussa. Lapsia syntyi kaksi, Raimo ja Reijo, jotka molemmat ovat jo isoisiä hekin. Hitaana lukijana hän pystyy keskittymään jopa neljään kirjaan yhtä aikaa. Ja vaikka olen absoluuttinen esteetikko, niin maailman tila ei ole minulle vieras asia. Vaalilautakuntaan kuuluvat eivät voi asettua ehdolle. Virmailan kouluun oli viiden kilometrin matka. Sivistyslautakunta täytti tiistain kokouksessaan kolme opettajan virkaa Padasjoen yhtenäiskouluun. Rippikouluikäisenä vasta pääsin ensi kertaa kokeilemaan pyörää. Padasjoelta kirkkovaltuuston kokoonpanossa ovat mukana Ilkka Mertsalmi, Natalia Mäkinen, Tytti Pakarinen ja Timo Talasvirta. Ennen tätä Salmelalla on ollut vain yksi näyttely: Turussa, jossa esillä oli Nicaraguassa kinokameralla otettuja Salmelan sinivalkoisia maisemia kirjastossa lapsikuvia. Hellapuita pilkkoontuu yhä päivittäin – Öljykanisteri piti olla aina mukana. Olen valveilla ilmaston lämpenemisestä sekä myös siitä, että hyvin suuri osa ihmisistä ei vain Suomessa vaan koko Euroopassa on muuttumassa mielipiteiltään kovin suvaitsemattomiksi. Yhteistä taipaletta on nyt takana jo 67 vuotta. Ensimmäiset polttopuunsa Kallioinen teki alta kymmenen vanhana. Kirkonkylälle muuttamista 90-vuotias ei itse edes harkitse. mennessä. Seurakuntalaiset ovat vapaat muodostamaan millaisia valitsijayhdistyksiä seurakunnan alueella haluavat, koko seurakunnan kattavia tai kuntakohtaisia, aatteellisia tai sitoutumattomia, kertoo seurakunnan tiedottaja Juhana Säde. Kasiniemessä Salmela on viihtynyt vuodesta 2006. Puhelimia oli kaksi, Kellosalmen kartanossa ja kaupalla. Ehdokkaiden hankinta vaaleihin on pikkuhiljaa käynnistymässä. Ilmankos entinen kirvesmies on yhä kovassa kunnossa ja tekee päivittäin puuhommia. – Parhaimmillaan Suomi vetää vertoja Italialle, jonka suuri fani olen. Vaikka asuin työelämäni ajan yli 35 vuotta Turussa, en ikinä ihastunut mereen. Valokuvaamisen Salmela aloitti vuosikymmen sitten 60-vuotiaa na saatuaan kameran. Kasiniemen koski on ehtymätön aarreaitta luontokuvaajalle. Valveilla sinisessä –valokuvanäyttely toi kirjastossa kävijöiden katsottavaksi nimensä mukaisesti sinisävyisiä maisemakuvia. Luokanopettajaksi hakeneita oli kaikkiaan seitsemän. – Vastaus on että emme tiedä, sillä seurakunta tarjoaa vain puitteet. Töitä oli kotinurkillakin, kun huviloita tehtiin kiivaaseen tahtiin, mutta myös kirkonkylällä on monta Kallioi sen rakenta maa taloa. telyssä on esillä 34 Salmelan työtä. Matemaattisten aineiden lehtorin virkaan valittiin Mika Haataja kaikkiaan 19 haSeuraavat seurakuntavaalit järjestetään 18.11.2018. Avoinna olleisiin kahteen luokanopettajan virkaan valittiin Maija Saha ja Eveliina Pellinen. Koulun jälkeen piti pieniä puoli mottia halkoja, jos mieli saada taskurahaa. Navetassa oli neljä lehmää, joiden maito separeerattiin, ja kaksi sikaa, joista toinen lahdattiin keväällä ja toinen syksyllä. Kohta sotaväen käytyään Kallioinen meni naimisiin. Joka talossa oli paljon lapsia ja työnteon ohessa ehdittiin pitää hauskaakin: jäällä oli aina napakelkka ja reellä, joka käsivoimin kiskottiin mäen päälle, laskettiin lammelle. Perhe asui Purtlammin rannalla lähellä Päijännettä. Kiinteistö on pirteälle päivänsankarille läpikotaisin tuttu, mies oli nimittäin itse sitä rakentamassa vuonna 1964 ja Hilkka-vaimo keitteli reilun kolmen vuosikymmenen aikana monet sopat majan asiak kaille. Kesällä en koskaan poistu Kasiniemestä. Syksyn 2016 paperivaaleissa kullekin entiselle seurakunnalle oli lisäksi laskennalliset kiintiöpaikat uudessa kirkkovaltuustossa. Ja nimenomaan järvet ja joet, ehkä siksi kun olen joen rannalla PohjoisSuomessa syntynyt. Edellisissä seurakuntavaaleissa yksin Hollolassa äänensn antoi noin 2 500 seurakuntalaista, joista yli puolet ennakkoon. Kaksi veljeä kaatui sodassa, kolmas palasi rintamalta takaisin. – Vesi on minulle tärkeä elementti. Hän on 40 vuoden jälkeen edelleen Vanhustentukiyhdistyksen hallituksessa. Kaikki virat ovat vakinaisia ja ne täytetään ensi lukuvuoden alusta. Kirjaston maaliskuun näytKallioisen suvun vanhin ja nuorin, joilla on ikäeroa 89 ½ vuotta. – Kirkolle en kyllä muuta. Salmela tekee useam man omatoimimatkan ul ko maille vuodessa yksinään. Enkä ollut kyllä käynyt kirkonkylälläkään aiemmin. Karkauspäivänä syntyneelle kellosalmelaiselle on syntymäpäiviä kertynyt vasta 22. Salmela kävelee joka päivä pari, kolme tuntia pitkin metsiä kameran kanssa. Hänellä on kirjoja sängyn toinen puoli täynnä, keittiön pöydällä ja olohuoneessa. Luminen talvi on näyttänyt luonnontarkkailijalle kauneimpia puoliaan ja monta hienoa sinivalkoista hetkeä on vangittu valokuvapaperille. Osa on tältä talvelta, osa muutaman vuoden takaa. Lapsuusperheen 10-päisestä sisarusparvesta vain keskimmäisiin kuuluva Heikki on enää elossa. Leena Salmela toi kirjastoon 70-vuotispäiväkseen valokuvia ja pari kuvakalenteria. Vaalien ääntenlaskutapa on suhteellinen, joten kukin annettu ääni kasautuu valitsijayhdistyksen hyödyksi, vaikka äänestetty ehdokas ei tulisikaan valituksi kirkkovaltuustoon. Luontokuvakilpailuunkin hän on osallistunut ja sijoittunut kuudenneksi. Ja mantereelle päästäkseen piti lainata venettä. Maisemien lisäksi 2ja 3½vuotiaat lastenlapset olisivat mieleisiä kuvauskohteita, mutta vilkkaat taaperot eivät meinaa pysyä aloillaan kyllin kauan. Opettajan virkoja täytettiin. Nykyinen kirkkovaltuusto koottiin seurakuntien liitossopimuksen mukaisesti niin kutsutuilla paperivaaleilla, joissa hyödynnettiin edellisten vaalien äänimääriä. Kuvia on koneelle kertynyt kuutisentuhatta, Kasiniemestä ja muualtakin. – Ehkä sitä voisi harkita eläkkeelle jäämistä, kun ikää vähän karttuu lisää, tuumi juhlakalu pilke silmäkulmassaan. Koulun loputtua oli kannettava polttopuut aamuksi valmiiksi. Valtuustossakin istunut Kallioinen oli pitkään kunnan rakennuslautakunnassa kuten myös kylätoimikunnassa. Kasiniemen koski, joka on aivan kuvaajan pihapiirissä. Vaalilautakunta valitaan näillä näkymin 10.4. Luonnon kauneus ja sen kuvaaminen on vastapainoa suvaitsemattomuuden aiheuttamalle ahdistukselle. Äiti kulki päretikku hampaissa lypsylle. Vaivoja ei siihen aikaan muutenkaan säästely, kylän nuoriso saattoi kävellä iltaisin kirkonkylälle ja takaisin
Nyt on juhlat tulossa ja ilmassa erittäin suuri kysymys, että miten saadaan kylätoiminta jatkumaan. Käsitellään myös kalan iänmääritystä, vesien ja kalakannan suojelua, erilaisia kalastustapoja jne. Hänen sanotaan menettäneen henkensä, koska hänellä oli liian hyvän hevosen. Osallistujat saavat keittiömestari Tiina Pynnöseltä ohjeita mm. Pursulan talon Munuan torpan poika Lauri Seppälä kyyditsee punaisten sotasairaalassa Harmoisissa tapahtuneesta verilöylystä pakoon päässeen haavoittuneen Arrakosken läpi turvaan omiensa puolelle. Aktiivisista, sosiaalisista yhteisenkuvion rakentajista on pula. Komppanian päällikkö Aaret Heikkilä (p) kaatuu Heinolassa ja Kalle Salonen (p) mestataan Kuhmoisissa. 1918 klo 2 i.p. Punaisten hallussa myös Kuhmalahti, jossa on noin 1000 miestä, ja Luopioinen. 14.3.1918 Kustaa Neiberg (p) mestataan Kuhmoisissa. Ämmätsän kylätalolla Luopioisissa vietetään kalaisaa lauantaita 17.3. Suomen Kansanvaltuuskunnan Tiedonantajan (p) no 34 uutisesta: ”Kuhmoisissa on käyty taisteluja ja lahtarit ovat yrittäneet hyökätä Padasjoelle päin. mennessä 040 725 5037. Vähän matkaa Harmoisten suuntaan marssittua Kalm komentaa vangit tienposkeen ja käskee heitä katsomaan metsään päin. Kenttäkeittiö on Alatalon kohdalla. Valkoiset palaavat kello 21 Kuhmoisiin. Seurailkaa ilmoituksia, että mitä kaikkea ohjelmaa tulee. Mukana ollut Matti Inkinen arvelee, että torpan pöydän ääressä istuvat isä ja poika. 9.3.1918 Punaiset lähtevät aamulla kello 4 hyökkäysretkelle Kuhmoisiin. pelattu ottelu: PaLePa Sivanuut Volley 0-3 (17-25, 18-25, 19-25) Finaali 7.3. Saksalan kartanoon punaisia menee 130 hevosella 3 – 4 miestä kussakin reessä. Virmailan saaren pohjoispuolitse enemmällä kuin 50 hevosella kulkeneet punaiset saavat paeta kenenkään häiritsemättä. Padasjoella on 1500 punaista, Kuhmoisissa 800 valkoista sotilasta. Ruumiit jätetään tienviereen. Kuva Hannu Särkiön kirjasta Padasjoen Suojeluskunta ja Lotta Svärd. Padasjoelta lähtee noin 1500 miestä Arrakosken tietä pitkin. Muualta tulleet punaiset hakevat torstaina Toritun taistelupaikalta edellisen viikonvaihteen taistelussa kaatuneiden ruumiit sekä kenttäkeittiön. Pronssimitalit Kiilalle. klo 13 on kyläyhdistyksen vuosikokous. M EITILLE KIRJOTETTII N Kalapäivä Ämmätsässä Padasjoen suojeluskunnan ratsuosasto 1920-luvun alussa. Päivän aluksi klo 9.30 on kalankäsittelykurssi. Kaikki pakolaiset ja paikallinen punaisten esikuntakin pakenevat samana päivänä pois kirkonkylästä. kalan perkaamisessa ja fileoinnissa. Taistelut jatkuvat. Saaren kertoman mukaan komendantti Bäckman olisi Viitasaloa kuulusteltuaan määrännyt tämän ammuttavaksi. Viitasalo on ollut Kasiniemen työväenyhdistyksen puheenjohtaja, mutta ei kuulu punakaartiin. maaliskuuta Kuhmoisissa. vastaamaan jutussa, jossa työläiset vaativat palkkaansa menetetystä työajasta. Paikkakunnan punakaarti sijoittuu Pappilaan Kalle Haapasillan johdolla. 10.3.1918 Ratkaiseva taistelu käydään 10. Kaikkien päivään osallistujien kesken arvotaan kalasavustin. maaliskuuta mestattu Kustaa Neiberg oli Juho Rujalan sisaren mies, ja Valde Linnajärvi oli Rujalan toisen sisaren poika. Lopullisista tuloksista ei ole tietoa.” 13.3.1918 Kuulutus Suomen Kansanvaltuuskunnan Tiedonantajassa (p) no 35: ”Täten haastetaan saunanomistaja Manasse Toivonen Padasjoen Jokioisten kylästä Lahden vallankumousoikeuden istuntoon 20 p. J.V. Hän ratsastaa taistelun aikana Padasjoen pappilaan – omien sanojensa mukaan tiedustelemaan ulosmurtautumistietä ja hakemaan apua. 11.3.1918 Punakaartilaiset kuljettavat aamuhämärässä parireillä Kellosalmen tietä kirkonkylän ohi useampia kuormia haavoittuneita ja kuolleita. Ruumiit haudataan Harmoisten Nikulan talon peltoon kaivettuun joukkohautaan, josta on puuttunut kaksi ruumista – eli Munuan torpan Lauri Seppälän pakoon avustamat kaksi eloon jäänyttä potilasta. – Kyynärö–Ämmätsä– Vahdermetsän kyläyhdistys toivottaa kaikki kauempaakin saapuvat vieraat tervetulleiksi kalaiseen talvitapahtumaan! Sampo Nieminen valittiin jääkiekon Pohjola-cupiin. Sunnuntaina 15.4. Kuhmoisten taistelun jälkeen etelään vetäytyneet punaiset ottavat Padasjoen kirkonkylän uudestaan haltuunsa. Kunnostettu, kaunis Maatalo kylän sydämessä ei halua tulla hylätyksi. Valkoiset järjestävät Toritulle väijytyksen sinne tulossa olleille punaisille. 19.3.1918 Kapteeni Kalmin johtama tiedusteluryhmä tulee Rujalan torppaan. Silloin on kahvia ja täytekakkua tarjolla ja paljon historiaa kuultavissa. Auttoinen juhlii, onko tulevaisuutta. Omien puheittensa mukaan punaiset lähtevät Kuhmoisiin erottamaan kirkkoa valtiosta ja samalla pitämään siellä valkoisten kanssa asevelvollisuuskutsuntaa. maalisk. 16.3.1918 Jämsässä Jalmari Saaren talossa säilytetty Heikki Viitasalo (p) mestataan. Padasjoki on mantereen koillisosaa ja Virmailan saarta lukuun ottamatta rintamalinjan punaisella puolella, Kuhmoinen ja Sysmä ovat valkoisella puolella. Kuhmoisissa 14. Taistelu ulottuu myös Padasjoen puolelle Toritunharjulle. Padasjoen kirkonkylä ruuhkautuu pakenevista punakaartilaisista, joista suurin osa kuitenkin pakenee jäätä myöten Lahteen päin. Erään mäkitupalaisen luota olivat he väkisin mukanaan vieneet kolme miestä ja eräästä toisesta mökistä yhden.” 21.3.1918 Työmiehessä (p) no 78 julkaistu kuulutus: ”Täten kutsutaan ja haastetaan maanviljelijä Eemil Ratia Padasjoen pitäjästä vastaamaan Lahden vallankumousoikeuteen 3:na päivänä huhtikuuta 1918 klo a i.p. Ämmätsän osuuskunnan kalastusmerkkejä myy Teuvo Rulja, hän myös savustaa kalaa. klo 11 alkaen illansuuhun asti on oiva tilaisuus tulla keskustelemaan kylätoiminnan jatkosta ja toteamaan, että mikä on kohtalo, jos toiminta hiipuu. 12.3.1918 Punakaartilaisten ottavat uudestaan haltuunsa Padasjoen noin 500-800 miehen joukolla, jolla on mukanaan kolme tykkiä. Ikäluokan -03 pelaajista 102 tuli valituksi, heistä 36 oli puolustajia. Piirieläinlääkäri Edvard Viktor Vilhelm Zilliacus (v) murhataan Padasjoella torstai-iltana kello 22 maantien varrella koulun pohjoispuolella noin 100 metriä koululta (Padasjoen historian mukaan ”Tuomasvuoren harjulla”). 6 n:o 10 Torstaina 8.3.2018 Punaiset pitävät hallussaan Padasjoen aluetta ja tekevät epäonnistuneen hyökkäyksen Kuhmoisiin 9.-10. jutussa, joka on nostettu häntä vastaan, koska on jättänyt Lahden kaupungissa omistamansa talon ja siellä olevat lehmänsä ilman hoitoa. Kyläyhdistyksen suurena toiveena on, että kylästä löytyy jatkossakin toimijoita varsinaisten ja vapaa-ajan asukkaiden joukosta. Punaisilta kaatuu yhdeksän miestä, joista neljä sepän tuvan rappusten edessä; kaatuneiden joukossa ovat Juho Kustaa Katajainen eli Kataja ja Padasjoella syntynyt Heikki Juho Laaksonen. Topias Kilpi, puheenjohtaja. Oma veitsi, joka myös teroitetaan, olisi hyvä olla mukana. Hannes Peltola, johtokunnanjäs.” 15.3.1918 Padasjoella on 1500 punaista, Kuhmoisissa 800 valkoista. Team Laakeri 6 5 1 17-9 21 Sivanuut Volley 6 3 3 12-11 16 Team Kiila 6 3 3 12-12 15 PaLePa 6 1 5 7-16 8 Pitkän arvokkaan historian omaava aktiivinen kylä Auttoinen on nyt myös taitepisteessä näkyvyydessään. Sunnuntaina 29.4. Rekisteröity kalamies, Seppo Harjula naapurikylä Kasiniemestä, mahdollistaa kaloineen kalapäivän tapahtumat. JOUKKUE O V H Erät Pist. Leppänen. Kurssille ilmoittautuminen Liisa Mäkiselle 4.3. Punaisten ylipäällikkönä Kuhmoisten taistelussa on Lambert Grönroos. Lauri Seppälä kyyditsee toisen Harmoisissa tapahtuneesta verilöylystä pakoon päässeen haavoittuneen, tällä kertaa Ahjolaan, jossa on punaisten esikunta ja myös venäläinen lääkäri. Ruumis ryöstetään ja laahataan lopulta paarihuoneelle. – Kiirettä ei ole minnekään, on aikaa tavata tuttuja, seurustella, muistella ja kertoilla pakkaspäivien tapahtumia, toteaa kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Nisula. Padasjoki 10.3.1918. Pienempi, 14 hevosen ja yhden ratsumiehen joukko kohtaa Sysmän valkoiset, joiden edestä se nouse jäältä Virmailan kylään, ottaa hevosia Honkolan ja Mäkelän taloista sekä pakenee saarelta vielä samana sunnuntai-iltana Seitniemen kautta. 8.3.1918 Vilho Nikodemus Pastila (v) murhataan Padasjoella tienvieressä Kukkulan mäellä lähellä Karolan tiehaaraa. Zilliacus on matkustamassa hevoskyydillä pohjoiseen päin. Tämä on tilanne monessa järjestössä. Leppänen. Laakeri-Sivanuut. Tulevaisuudessakin, kun kaikenlaiset palvelut keskittyvät ja sähköistyvät, niin kyläaktiiveita tarvitaan, jotta haja-asutusten ruohonjuuren elämää muistetaan. Väitetään, että kyytimiehenä ollut torpparinpoika Kalle Taipale olisi hänet kavalasti saattanut Ahjolassa majailleiden Riihimäen punakaartilaisten käsiin, joitten määräyksestä murha olisi tehty. Yleinen syyttäjä.” Adam Bernhard Lindfors (p) kaatuu Heinolassa. Kylätoimintaa on harjoitettu vuosikymmeniä, mutta järjestelmällisesti 40 vuotta ja EU:n myötä koneellisemmin. Talkootyöhön ja yhteisen kivan järjestämiseen ei enää ole liiemmin kiinnostusta. Kaatuneet punaiset ja kenttäkeittiö jäävät korjaamatta. Heidät otetaan vangiksi, mutta torpassa vakuutetaan, ettei heille mitään tapahdu, vaan pääsevät palaamaan takaisin esikunnasta kuulustelujen jälkeen. Asiakirjoihin merkitään, että Erik Juho Rujala (p) ja Walde Linnajärvi (p) mestattiin. Neljäntoista vanha Elna Holm kirjoittaa sitten päiväkirjaansa nähneensä ne. Vapaussodan veteraaneista osa Toritulta: Pauli Viitanen, Alfred Pastila, Uuno Nieminen, Jalmari Tulonen, Hjalmar Salmela, Emil Juho Suntela (maanviljelysneuvos Martti Suntelan isä), Albert Suntela ja Väinö Ylätalo. Kalm ampuu heitä selkään. Työmiehessä (p) no 71 julkaistu ilmoitus: ”Koska Kustaa Hietanen ja Heikki Lehtinen ovat pyytäneet anteeksi menettelyänsä yllämainitussa asiassa, on Auttoisten Työväen yhdistys ottanut heidät jäsenikseen ja on heitä vast’edes tovereina kohdeltava. maaliskuuta. Haavoittunut oli sitä ennen saanut puvun, saappaat ja karvalakin Multamäen torpasta. Väijyksissä olevat valkoiset avaavat kivääritulen vasta punaisten tultua lähelle kansakoulunmäkeä. Joutilaita ihmisiä ei ole, koska kaikilla ihmisillä on omaa elämää ja tekemistä, mutta yhteinen ilo antaa paljon, kun sen oivaltaa. Taistelu ulottuu Padasjoen puolelle Toritulle. Kirkkoherra Lauri esittää arvelun, että murhan olisivat tehneet virolaiset, mikä selittyisi sillä, että punaisten mukana on miehiä venäläisistä varuskunnista. Kyläyhdistyksen hallituksen plsta Aila Heinäjoki P.S. Kansan Lehden (p) no 62 uutisesta: ”Padasjoelta kerrotaan, että sinne erääseen taloon oli muuan sysmäläinen sissijoukko tehnyt retken viime viikolla. Kuvassa Viikingeissä pelaava Sampo Nieminen ja padasjokelaiset isoisät Rauno Nieminen ja Heikki Koivula.. Kalaravintola palvelee yleisöä. Kalannahan käsittelynäytös alkaa klo 12. Nuorisoseuran talolle Ahjolaan tulee 80 hevoskuormallista väkeä, ja näitten mukana on punaisten ambulanssi. Lahden vallankumousoikeiden yleinen syyttäjä.” Leo Suomaa Vuoden 1918 tapahtumia Padasjoella, osa 5 PUULAAKILENTOPALLO 28.2. Asiantuntija FM Katri Senilä kertoo, mitä erilaisia nahkatuotetta kuten laukkuja kalannahasta voi valmistaa. Joukko punaisia tulee Toritulle 20 hevosella, jotka pannaan kiinni tienvieren aitoihin Lehtoniemen talon kohdalle. Toritun taistelu päättyy illalla. Juho V
040-548 9711 / Padasjoen 4H-yhdistys Padasjoen kunta ja Padasjoen 4H-yhdistys VUOSIAVUSTUKSET 2018 on haettavana 31.3. Vuonna 2017 myönnetyistä avustuksista tulee tehdä käyttötilitys, vaikka ei hakisikaan uutta avustusta. Katkaistun lehtitilauksen tilausmaksuja ei palauteta. Palkka: 280 €/ kaksi viikkoa Työtehtävät: vanhusten kanssa ulkoilu, seuranpitäminen lautapelien, lukien ym. sekä sitovat ilm. päivänä 2018 kello 17.00 alkaen Helmi Säästöpankin Padasjoen konttorin kokoustiloissa. jutustelun merkeissä. Hinta 20 € aikuinen, lapset (alle 10 v.) 12 € . Heinolan seudun Erämiehet Padasjoen Kalakerho pilkkiseuraottelussa 25.2. Padasjoki p. Työaika: 4 tuntia/päivä, kahden viikon jaksossa kesäheinäkuussa. liikenneonnettomuudet. klo 18 Ahjolassa. Asikkalan-Padas joen Diabetesyhdistys ry. Ma-pe 10-15.30, la 10-14, su suljettu. Jättöajan päättymisen jälkeen vastaanotetuista ja julkaistuista ilmoituksista perimme lisämaksun, 5 . Tikan vuosikokous ti 13.3. ½ ennen paikan päällä. sarjahiihdot ke 21.3. 0400 715 237 klo 8-16.30 Olemme TALVILOMALLA 12.-16.3 . Johtokunta Padasjoen Maastoautoilijat Ry KEVÄTKOKOUS 15.3.2018 klo 18.30 Sarinan Tupa. Kalakerho pilkki voittoon Heinolassa. 010-3969911 Lammilla O n K atsastus Bensiiniautot Dieselautot 46 € 56 € Hinnat sisältävät kaikki päästötestit ym. Auttoisten yhteisten vesialueiden osakaskunnan vuosikokous pe 9.3. Tilaisuudessa OP Järvi-Hämeen edustaja. mennessä sähköpostitse: padasjoki@4h.fi Nuorten työllistämisen mahdollistavat: Lions Club, Säästö pankkisäätiö, Padasjoen Yrittäjät sekä Järvi-Hämeen Osuuspankki Padasjoen konttori sekä Padasjoen 4H-yhdistys Padasjoen Reserviläiset ry:n KEVÄTKOKOUS 22.3.2018 klo 18.00 Padasjoen Sanomien toimitiloissa. Naiset:1) Maarit Haapaniemi (HSE)1 313, 2) Lilja Tuikka (PKK) 711. klo 11, kevätko kous ja kahvitilaisuus klo 12 OP JärviHämeen kokoushuone, Keskustie 21, käynti takakautta. Vapaa-aikatoimi Galler ia Pikan tis sa 19.2.17.3. S EURAPALST A Keskustan kunnallisjärjestön VUOSIKOKOUS Kokous pidetään sunnuntaina maaliskuun 18. menn. Paikallisjärjestöt pitävät kokouksen klo 16.30 alkaen. Klo 11.30 srk-kodilla keittolounas yhteisvastuun hyväksi. Hintaan sisältyy ruokailu. 0400 528749 Eeva-Riitta. AHONEN OY Padasjoen Vanhustentukiyhdistys ry:n K E V Ä T K O K O U S Tuuliakodilla, Uimalantie 1, to 22.3.2018 klo 14.00. Johtokunta ILMALÄMPÖPUMPUT JA HUOLLOT ammattitaidolla Asennuksesta kotitalousvähennys Jukka Nieminen 044 2363532 niemitek@gmail.com Padasjoen Urheiluampujat ry KEVÄTKOKOUS ke 21.3. 6. + alv Paino: Lehtisepät Oy, Pieksämäki MLL Padasjoen yhdistys järjestää LAPSIPERHEIDEN UINTIRETKEN Forssan Vesihelmeen lauantaina 24.3.2018. Tanssiliikuntatunti Maakesken Rientolassa su 11.3. Tervetuloa kuulemaan lisää asiasta keskiviikkona 14.3.2018 klo 14.00-15.00 Kullasvuoren koululle Paikalla vararehtori Tiina Reinikka-Järvinen, kuraattori Pauliina Koskela sekä toiminnanjohtaja Salla Lindqvist. 040 9631271. Matti Hokan ”Vanhoja muistellen” -taidenäyttely. Mukaan otetaan 50 ensin ilmoittautunutta. Mahdollisuus käydä Finlaysonin tehtaanmyymälässä. Hälytysosaston harjoitukset tiistaisin klo 18 Palotalolla. klo 10, jonka jälkeen hiljentyminen sankarihaudalla. mennessä puh. Hinnat sis. /pmm Rivi-ilmoitus 3,50 . Senioritanssi Pappilanmäen koululla pe 9.3. 23.3. Kahvitarjoilu klo 13.30 alkaen. 7 n:o 10 Torstaina 8.3.2018 Palkkisillantie 2-4, 16900 Lammi www.autokave.fi Arkisin klo 9-17, p. Hallituksen kokous ti 13.3. /pmm Takasivu 1,40 . Salibandyturnaus la 10.3. 044 244 9779 timo@paijanteen.fi www.paijanteen.fi Kiinteistönvälitystä Kuhmoisissa ja lähialueilla Padasjoen Reservinupseerit ry:n VUOSIKOKOUS pidetään to 29.3. klo 12 Palotalolla. klo 16. klo 10 kämpällä. 3 kk 24,00 e Pohjoismaihin ja muualle Eurooppaan 12 kk 89,00 € Alle 30 . klo 18 Helmi-pankin kokoustilassa. /rivi TILAUSHINNAT 1.1.2018 alkaen. Perhekahvila tiistaisin Palotalol la klo 9.30-11.30. Kokouksissa käsitellään vuosikokoukselle määrätyt asiat. 12 kk 74,70 . klo 9 alkaen Kullasvuoren koululla. Padasjoen Kokoomus ry:n kevätkokous su 11.3. Nevala KESÄTÖITÄ NUORILLE! Haetaan v. Nuoret: 1) Miika Puistola (HSE) 1 134 g. Lisätied. klo 11-12 Padasjoen torilla parasta Pälkäneeltä, PERUNAA sopi vasti säkeittäin, Van Gogh, Siikli, Annabelle, Nicola, Challanger (jauhoinen, vastaa Pitoa). + ALV 24 %. Lisätiedot: vapaa-aikavastaava Pauliina Koskela, 0400 419364 / pauliina.koskela@padasjoki.fi Myöhästyneitä hakemuksia ei käsitellä. Nuoriso-osasto su 11.3. Puh. Ilmoittautumiset Anna-Liisa Pynnöselle 16.3. Veteraanit: 1) Pauli Nipuli (HSE) 6 090,2) Tapio Lustig (PKK) 5 425,3) Lasse Kaikkonen (HSE) 3 733,4) Kari Rasipelto (HSE) 2 416,5) Heikki Laurila (PKK) 1 856,6) Leo Pärssinen (HSE) 1 731,7) Raimo Pietikäinen (HSE) 1 421, 8) Aarre Miettinen (PKK) 1 403,9) Heimo Kuukso (HSE) 1 257, 10) Kari Hokkanen (HSE) 876. Suurin ahven: Pauli Nipuli 324 gr. 2018 klo 18 Ahjolassa. 9 kk 59,00 e 6 kk 41,70 . AUTOHUOLTO J. (03) 552 7522 sähköposti: toimitus@padasjoensanomat.fi Ilmoitukset, tilaukset ja osoitteenmuutokset: Leena Nurminen, puh. Vapaamuotoiset kirjalliset hakemukset 6.4. Levikki 3431, LT 2016 Päätoimittaja: Jaana Tanner puh. ISSN 0784-6568 Koivutie 8, 17500 Padasjoki. kerho ke 14.3. Lähtö matkahuollolta klo 9.00. majoituksesta ym. Hintoihin lisätään ALV 24 % Etusivu 1,45 . (03) 552 7500, sähköposti: ilmoitukset@padasjoensanomat.fi Konttori avoinna ma-pe klo 9-16. klo 16.30. (03) 552 7521 sähköposti: toimitus@padasjoensanomat.fi Toimitus: Sari Heliövaara, puh. Ilmoitukset jätettävä tiistaihin klo 14 mennessä. klo 18 Maatalolla. Välitämme ilmoituksia kaikkiin Sanomalehtien liiton jäsenlehtiin niiden omilla hinnoilla. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Seuraottelu: 1) Padasjoen Kalakerho 28 825, 2) Heinolan seudun Erämiehet 24 123. Jyväskylässä. Ruuhijärvellä. AUTOKAVE alk. EL:n liittokokous ja kesäjuhla 6.-7.6. Puhelimessa vastaanotettuun ilmoitukseen tulleesta virheestä ei vastata. Lisätietoja Salla Lindqvistiltä p. 13.3. Pa d a s p a r t i o ry:n kevät kokous su 11.3. SPR:n Auttajakurssi 15.3. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Kierrätys keskuksessa tavaroiden vastaanotto, lajittelu, asiakas palvelu ja siivoustyöt. ILMOITUSHINNAT 1.1.2018 alkaen . alk. Johtokunta KOULUMUMMIEN JA –VAARIEN HAKUTILAISUUS! Oletko kiinnostunut olemaan alakouluikäisten lasten mukana koulumaailmassa. 2001-2004 syntyneitä paik ka kuntalaisia nuoria Visapuistoon, Pihla jakodille ja Kierrätyskeskukseen kesä töihin. klo 15 mennessä liikuntajärjestöjen avustukset 16000 € nuorisojärjestöjen avustukset 7400 € kulttuurijärjestöjen ja yksityisten taiteenharrastajien avustukset 6500 € Hakemukset osoitetaan Padasjoen sivistyslautakunnalle, PL 35, 17501 Padasjoki. Tervetuloa! Johtokunta Maanantaina 12.3. Ilm. klo 17.30, sarjat klo 18 10-salilla. klo 13 Vääksyn Oltermannissa. Lehden suurin vastuu ilmoitusten julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Lähimmäistupa torstaisin klo 10-14 Helmi-pankin kokoushuoneella. /pmm Tekstissä ja tekstin jälkeen 1,35 . laskuun lisätään laskutuslisä 5 . 2018 klo 18.00 Kymppisalilla. Ta l v i s o d a n rauhan ja sisällissodan muistojumalanpalvelus su 11.3. Hakemuslomakkeita saa kuntalasta, Nuokulta ja kun nan nettisivuilta tulostusversiona (padasjoki.fi/ lomakkeet). ALV 10 % Kotimaa: Kestotilaus 68 . Lähimmäistuvalla klo 11-12: tunnista ja toimi ensiaputilanteessa sekä arjen turvallisuuden parantaminen. Yleinen: 1) Harri Nikula (PKK) 7 557, 2) Sami Virtanen (PKK) 5 492,3) Marko Nousiainen (HSE) 4 423, 4) Timo Korelin (PKK) 3 967,5) Reino Puistola (HSE) 3 958, 6) Marko Virtanen (PKK) 3 817,7) Mika Hokkanen (HSE) 2 190,8) Mika Luukkonen (HSE) 620. Haemme vapaaehtoisia mummeja ja vaareja koulumaailmaan. (03) 552 7500 www.padasjoensanomat.fi, myös Ilmestyy torstaisin
Voimassa TO-LA 16.-18.6. pantin 0,20 Voimassa TO-LA 16.-18.6. 2,70 89 PL (0,73/l) sis. GRILLISTÄ TAPOLAN KIPPARIN A.LE COQ PREMIUM ERÄ! TUORE OLVI Kuuma mustamakkara Costa Rica Kahvit 500 g Jättipihvi marinoitu tai maustamaton, Suomi, pakattu III-OLUT 0,33 l 18-pack Kirjolohi. Voittaja ryömi 30,5 metriä. Voittajajoukkueen aika oli 12 minuuttia ja 36 sekuntia. Hietasaareen asti ei tällä kertaa reittiä ole. T6 800 m: 1) Pinja Viljamaa 9,28, 2) Annastiina Heikkilä 13,08 T8 800 m: 1) Vilhelmiina Heikkilä 5,28 P8 800 m: 1) Onni Rajala 6,33 T10 1 km: 1) Oona Rajala 11,40, 2) Lilja Engberg 12,14 P10 2 km: 1) Luka Wallenius 13,15 T12 2 km: 1) Tara Vilkman 16,08 P14 3 km: 1) Niko Kallioinen 15,35 M35 2+3 km: 1) Aapo Rajala 26,17 M45 2+3 km: 1) Mikko Aaltonen, 25,52 Km-hiihdot 6.3. lee Suomi/Ruotsi, pakattu Limsat 0,95 l, Cola, Jaffa tai Lemon 5 95 KG 6 95 KG 11 90 KG 18-PACK 5 00 2 PKT (5,00/KG) 18 98 24-PACK (2,74/l) sis. Leirit luonnon helmassa opettavat myös passatulle sukupolvelle selviytymistaitoja. Turnauksen järjestää Padasjoen Yrityksen jalkapallojaosto. 03 555 6061 kalle.uimonen@k-market.com Tervetuloa paikalliseen ruokakauppaan! Tarjoukset voimassa 16.-19.6.2016 ellei toisin mainita. Voimassa TO-LA 8.-10.3. pantin 0,20 Voimassa TO-LA 16.-18.6. pantin 0,20 Voimassa TO-LA 16.-18.6. Koko perheen retkihiihtoja ulkoilutapahtuma alkaa satamasta sunnuntaina 11.3. 03 555 6061 kalle.uimonen@k-market.com Tervetuloa paikalliseen ruokakauppaan! Tarjoukset voimassa 16.-19.6.2016 ellei toisin mainita. GRILLISTÄ TAPOLAN KIPPARIN A.LE COQ PREMIUM ERÄ! TUORE OLVI Kuuma mustamakkara Costa Rica Kahvit 500 g Jättipihvi marinoitu tai maustamaton, Suomi, pakattu III-OLUT 0,33 l 18-pack Kirjolohi. Kahdeksankulmainen avannosta tuli siksi, että sahaajat sattuivat kysymään yhdeltä johdon jäseneltä, millainen avannosta pitäisi tulla. 2 PKT UUDET AUKIOLOAJAT! Palvelemme kesäaikaan: Ma-Pe 7-21 La 7-21 Su 10-19 Kippari Meidät löydät myös facebookista www.facebook.com K-Market KIPPARI Toritie 53, 17800 Kuhmoinen Puh. Leirin erikoisuutena oli nyt liiton hallituksen kokous, joka pidettiin lauantaina Särsjärvellä. LÄHIKAUPASTASI TÄLLÄKIN VIIKOLLA EDULLISTA ARKIRUOKAA! (7,12 kg) KG Voimassa TO-LA 8.-10.3. 03 5512200 marko.samiola@k-market.com Meidät löydät myös facebookista www.facebook.com K-Market KIPPARI Toritie 53, 17800 Kuhmoinen Puh. 2 PKT UUDET AUKIOLOAJAT! Palvelemme kesäaikaan: Ma-Pe 7-21 La 7-21 Su 10-19 Kippari Meidät löydät myös facebookista www.facebook.com K-Market KIPPARI Toritie 53, 17800 Kuhmoinen Puh. lee Suomi/Ruotsi, pakattu Limsat 0,95 l, Cola, Jaffa tai Lemon 5 95 KG 6 95 KG 11 90 KG 18-PACK 5 00 2 PKT (5,00/KG) 18 98 24-PACK (2,74/l) sis. GRILLISTÄ TAPOLAN KIPPARIN A.LE COQ PREMIUM ERÄ! TUORE OLVI Kuuma mustamakkara Costa Rica Kahvit 500 g Jättipihvi marinoitu tai maustamaton, Suomi, pakattu III-OLUT 0,33 l 18-pack Kirjolohi. Heijastimiin oli laitettu kirjain, kirjaimia oli useita ja niistä tuli keksiä sanoja. On hyvä harjoitella turvallisesti ohjaajan opastuksella tulentekoa, aterioiden valmistusta ja kylmässä ilmassa toimimista. Ohjelmassa oli myös piirustusja heijastinratakilpailu. lee Suomi/Ruotsi, pakattu Limsat 0,95 l, Cola, Jaffa tai Lemon 5 95 KG 6 95 KG 11 90 KG 18-PACK 5 00 2 PKT (5,00/KG) 18 98 24-PACK (2,74/l) sis. 2 PKT UUDET AUKIOLOAJAT! Palvelemme kesäaikaan: Ma-Pe 7-21 La 7-21 Su 10-19 Kippari Meidät löydät myös facebookista www.facebook.com K-Market KIPPARI Toritie 53, 17800 Kuhmoinen Puh. pnt. Hollolalaisten teltassa puolestaan oli ollut ”kuuma kuin saunassa”. Palokuntatoiminnassa tieto siirtyy aina eteenpäin. 2,70 89 PL (0,73/l) sis. Voimassa TO-LA 16.-18.6. Pelastautumisharjoituksen kuvasi Noora Mononen. Tärkeätä on kuitenkin sekin, että porukka viihtyy yhdessä, oppii olemaan toistensa ja myös vieraitten ihmisten kanssa sekä ottamaan vastuuta ja vastaan käskyjä, toteaa Hannula. Heijastinkilpailussa metsästettiin heijastimia taskulampun valossa. 2,70 89 PL (0,73/l) sis. 03 555 6061 kalle.uimonen@k-market.com Tervetuloa paikalliseen ruokakauppaan! Tarjoukset voimassa 16.-19.6.2016 ellei toisin mainita. Voimassa TO-LA 16.-18.6. Miehet kävivät jäällä kokeilemassa kalaonneakin. Leirillä käytiin myös kilpailuja; yksi niistä oli Naskalikilpailu, jossa kilpailijan tuli raahautua naskaleiden avulla yhden minuutin ajan niin pitkälle kun jaksaa. Palokuntanuorten talvileiri järjestettiin Padasjoella viimeksi viisi vuotta sitten. Turnausjoukkueet ovat pääosin tuttuja aiemmilta vuosilta, tosin muutama vakiojoukkue puuttuu tänä vuonna. Alkusarja: 9.00 Torittu–Abs 9.20 HotShots–Team Absolut 9.40 Laivaranta–Neste-Kuhmoinen 10.00 Kuhmoisten Ylijäämät–Nice10 10.20 HotShots–Torittu 10.40 Team Absolut–Abs 11.00 Neste-Kuhmoinen–Nice10 11.20 Kuhmoisten Ylijäämät-Laivaranta 11.40 Torittu–Team Absolut 12.00 Asb–HotShots 12.20 Nice10–Laivaranta 12.20 Neste-Kuhmoinen–Kuhmoisten Ylijäämät Pudotuspelit: 13.10 A1–B2 13.30 B1-A2 14.00 pronssiottelu 14.20 finaali Postihiihto Kelventeelle Postihiihto päästään tänä vuonna hiihtämään kunnon talvisään vallitessa. Meidät löydät myös facebookista www.facebook.com K-Market KIPPARI Toritie 53, 17800 Kuhmoinen Puh. 03 555 6061 kalle.uimonen@k-market.com Tervetuloa paikalliseen ruokakauppaan! Tarjoukset voimassa 16.-19.6.2016 ellei toisin mainita. Siellä on myynnissä keittolounas ja kahvia. Leiriläiset jaettiin kolmeen ikäryhmään. KERÄKAALI 1 99 GRILLISTÄ! TAPOLAN kuuma MUSTAMAKKARA LIHATISKILTÄ! Meillä leikatut KARJALANPAISTILIHAT 9 95 KG 7 99 KG LIHATISKILTÄ! Uunivalmis HÄRKÄRUUKKU 69 PS 69 KG Pirkka PERUNAPUSSIT 8 95 KG (0,69 kg) da, sillä pesutoimet hoituivat kätevästi uimahallireissulla Lammille. Voimassa TO-LA 16.-18.6. Edellisenä iltana saliin asenneKahdeksan joukkuetta lauantain turnauksessa taan laidat ja Lahdesta paikalle saapuu ammattituomarit. Syöntikilpailu pidettiin leirikeskuksen sisätiloissa.. 2,70 89 PL (0,73/l) sis. pnt. pnt. Hiihtää voi perinteisellä tai vapaalla tyylillä. Kelventeeseen on edestakainen matka 18 km ja huoltopisteitä on kilometrin päässä Kalainsaaressa, 3 km kohdalla Vähä-Haukassa ja Kelventeessä. 2 PKT UUDET AUKIOLOAJAT! Palvelemme kesäaikaan: Ma-Pe 7-21 La 7-21 Su 10-19 Kippari Avoinna: ma-pe 7-21 la 7-20, su 10-19 K-market RUOKAPATA Kauppatie 1, Padasjoki Puh. Lohko A: Torittu, Asb, HotShots, Team Absolut. pnt. 2 PKT UUDET AUKIOLOAJAT! Palvelemme kesäaikaan: Ma-Pe 7-21 La 7-21 Su 10-19 Kippari Voimassa TO-SU 8.-11.3. pnt. klo 10 ja huoltopisteet palvelevat klo 14 asti. Voimassa TO-LA 16.-18.6. 2,70 89 PL (0,73/l) sis. Kylmää oli, kertoivat aamunuotiolle makkaraa paistamaan tulleet tuuloslaiset, joilla oli ollut kerraston lisäksi villasukat yöasunaan makuupussin sisällä. klo 9 Kullasvuoren koululla, jossa pelaajia, huoltojoukkoja ja yleisöä palvelee PadYn junnujen puffetti. Päivä on myös Ulkona kuin lumiukko -kampanjan päätös, joten rannassa on mahdollisuus tehdä lumiukkoja. Lauantain pelastautumisharjoitus tapahtui Särsjärvellä, jonka 40senttiseen jäähän oli porattu 8-kulmainen avanto. pantin 0,20 Voimassa TO-LA 16.-18.6. GRILLISTÄ TAPOLAN KIPPARIN A.LE COQ PREMIUM ERÄ! TUORE OLVI Kuuma mustamakkara Costa Rica Kahvit 500 g Jättipihvi marinoitu tai maustamaton, Suomi, pakattu III-OLUT 0,33 l 18-pack Kirjolohi. Eniten sanoja keksinyt joukkue voitti. Ottelut alkavat lauantaina 10.3. Kalainsaaressa pääsee tutustumaan kunnan haltuunsa hankkimaan mökkiin, joka ensi kesänä tulee yleisesti vuokrattavaksi. GRILLISTÄ TAPOLAN KIPPARIN A.LE COQ PREMIUM ERÄ! TUORE OLVI Kuuma mustamakkara Costa Rica Kahvit 500 g Jättipihvi marinoitu tai maustamaton, Suomi, pakattu III-OLUT 0,33 l 18-pack Kirjolohi. Voimassa TO-LA 8.-10.3. Satamassa on myös mahdollisuus testata fatbike-pyöriä ja lumikenkiä. Leirille osallistuneista nuorin oli 3-vuotias ja vanhin, 70 vuotta vanhempi, työskenteli leirikeskuksen keittiössä. Ensi kesän valtakunnallinen leiri Lohtajalla kerää arviolta 3000-4000 leiriläistä. Voimassa TO-LA 16.-18.6. pantin 0,20 Voimassa TO-LA 16.-18.6. lee Suomi/Ruotsi, pakattu Limsat 0,95 l, Cola, Jaffa tai Lemon 5 95 KG 6 95 KG 11 90 KG 18-PACK 5 00 2 PKT (5,00/KG) 18 98 24-PACK (2,74/l) sis. Voimassa TO-SU 8.-11.3. Nuorisotoimenjohtaja Kari Hannula kiitteli vapaaehtoisia, jotka vuodesta toiseen jaksavat antaa oman panoksensa nuorten ohjaamiseen hyvän harrastuksen ja myöhemmin kenties ammatin pariin. Voimassa TO-LA 16.-18.6. Avannossa ei sentään leiriläisten tarvinnut pulikoiTalvileirillä nukuttiin teltoissa liki 30 pakkasasteessa Salibandyturnaukseen ilmoittautui tänä vuonna 8 joukkuetta. Paikalla on sankoja, saaveja ja lapioita sekä jaossa lumiukkotarroja ja heijastimia. Voimassa TO-LA 16.-18.6. Elbatar palvelee Laivarannassa koko tapahtuman ajan. Munkinsyöntikilpailussa jokaisesta ikäryhmästä tehtiin kolmen hengen joukkue ja joka joukkue söi neljä munkkia niin nopeasti kun pystyi. Voimassa TO-LA 16.-18.6. Alkusarja pelataan kahdessa lohkossa, jonka jälkeen on pudotuspelit. 8 n:o 10 Torstaina 8.3.2018 Hämeen pelastusliiton talvileirin 109 osallistujaa eivät kylmää pelänneet: armeijan teltoissa kamina hohkasi lämpöä yöpyjille ja aamulla lämmiteltiin nuotiolla, kun leiriläiset valmistivat itse aamiaisensa. Kunnan ja Padasjoen Ladun huoltopisteissä on tarjolla kuumaa mehua ja myynnissä makkaraa. Voimassa TO-LA 16.-18.6. Palokuntanuorten kesäleireillä on moninkertainen määrä osallistujia. Lohko B: Laivaranta, Neste-Kuhmoinen, Kuhmoisten Ylijäämät, Nice10. Viikonloppuleirin ohjelmassa oli koulutusta, mutta myös vapaa-aikaa. 03 555 6061 kalle.uimonen@k-market.com Tervetuloa paikalliseen ruokakauppaan! Tarjoukset voimassa 16.-19.6.2016 ellei toisin mainita. lee Suomi/Ruotsi, pakattu Limsat 0,95 l, Cola, Jaffa tai Lemon 5 95 KG 6 95 KG 11 90 KG 18-PACK 5 00 2 PKT (5,00/KG) 18 98 24-PACK (2,74/l) sis. Lunta on riittämiin ja jäätäkin Päijänteessä 23 senttiä. Palokunnassa opeteltavat kansalaistaidot on joka tapauksessa hyvä osata. Leiriläiset tekivät itse ruokansa nuotiolla