P. P. Lisäksi suosittu ”höntsäfutis” pyörii aktiivisesti kesäisin ja innokkaimmat kävivät talvellakin höntsäilemässä Eerikkilässä. Salon mielenterveysseura TILITOIMISTO LYYTIKKÄ O Y Ammattilainen palveluksessasi. Somerolaisittain illan pääottelussa kotijoukkue Harvesters aloitti vahvasti. Rengastie 1, p. mattil@suomi24.fi Palveluhakemisto Kampaamo Muotitukka Edullinen kampaamo. – Olosuhteet ovat Somerolla kunnossa ja siitä iso kiitos Voiman vanhoille konkareille. Keräämme tietoa Palloliiton ja lähiseurojen koulutuksista ja välitämme niitä seuran toimihenkilöille ja valmentajille eteenpäin. Heti tauon jälkeen oli Jylhän vuoro esitellä osaamistaan ja tehdä näppärän yhdistelmän jälkeen avausmaalinsa. Tästä salolaiset intoutuivat entistä kovempaan takaa-ajoon ja vain useisiin loistopelastuksiin Harvestersin maalin suulla venynyt Matti Ryhtä piti isännät johtoasemassa. 02 748 3932, 040 191 6600 Aurinkopaneelit, invertterit, akustot, ym. Pelit vieraskentille Harmi vain, että nämä kaksi peliiltaa jäivät Harvestersin osalta kauden viimeisiksi kotikentällä. Lisäksi futsal-toimintaa tullaan Hakamäen mukaan järjestämään talvella niin SoVon kuin myös Loimaan Palloseuran kanssa yhteistyössä. 040 5888 641, 040 7669 419 Avoinna ma-pe 9.00-17.00, la 9.00-13.00 • www. Tämän jälkeen ohjelmassa on runsaan kuukauden mittainen tauko, ennen kauden viittä viimeistä kierrosta. Pallonkiiltoa silmissä: Liivikuosisen Harvestersin Olli Kanerva pallokamppailussa salolaisvastustajan kanssa. Suotie 1, Somero. osat edullisesti suoraan maahantuojalta! AURINKOVOIMAJÄRJESTELMÄT AURINKOVOIMAJÄRJESTELMÄT AURINKOVOIMAJÄRJESTELMÄT Heikki Ilmonen Jokioistentie 993, P 0500 531 900 www.aurinkopower.fi, info.aurinkopower@gmail.com SomeronPuutavara Ky Varastossa jatkuvasti paneeleja, listoja, höyläja sahatavaraa. Tuttu mies taikoi ratkaisumaalit Avauspuolikkaan viimeisellä minuutilla eräs sarjan kiistatta taitavimmista pelaajista, Harvestersin Mikko Kaase, veti salolaispuolustusta maalivahteineen kunnolla höplästä: Kesken pallonkuljetuksen Kaase lähetti suoraan juoksusta komean ja yllättävän kaukolaukauksen, joka liiteli ohi hölmistyneen maalivahdin verkon perukoille. Kuumassa Someron illassa nähtiin tuttuun tapaan kaksi ottelua, joista ensimmäisessä ottivat yhteen salolaisyhdistelmät Oolelaisuus United ja FCH Sinipuna. Lopullinen ratkaisu syntyi kahdessa kotipelissä kaikkiaan seitsemän maalia latoneen Kaasen lapikkaasta aivan ottelun lopussa. 0400 220 135. . 02 7487169, 041 317 7546 Aurinkovoimajärjestelmät Ilmalämpöpumppuja Kampaamoja LVI-alan palveluja Terveyspalveluja Rakennusalan palveluja Tilitoimistoja Harvestersille pinnat Juha Laakso SALON Mestaruussarjassa jalkapalloileva somerolaisjoukkue Harvesters viihdytti runsaslukuista somerolaisyleisöä kotikentällä. – Kokeneemmat pelurit pääsevät miesten kuutosdivarin porukkaan näyttämään esimerkkiä nuoremmille. ”Voima on lähinnä kasvattajaseura” . 044 727 3700 www.mielenterveysseurat.fi/salo Yht.otot ma-to klo 10-14, pe klo 10-13 Maksutonta tukea elämän kriisitilanteisiin. Kahta viikkoa aiemmin Harvesters oli höykyttänyt vastustajansa kaikkien aikojen ensimmäisessä kotiottelussaan, joten kotikenttäetu tuli hyödynnettyä täysimääräisenä. Rahtihöyläystä, kuljetukset. Pitkällä peliurallaan huomattavasti pienempiin maaleihin osumaan tottuneen pelimiehen viimeistely-yritys jäi kuitenkin tuhnuksi, joten somerolaisten piina vieraiden sai vielä jatkua. Kolmen kierroksen jälkeen Harvesters oli 10 joukkueen Mestaruussarjassa kakkossijalla, edellään vain kaikki pelinsä komealla yhteismaalierolla (14–1) voittanut Pertteli. – Junioripuolellakin on tarkoitus jatkaa toimintaa kesän jälkeen. Kyllä täältä tarvittaessa on mahdollisuudet päästä korkeammallekin pelaamaan, jos intoa riittää, Hakamäki kannustaa. Hakamäki kertoo, että jaoston tarkoituksena on järjestää myös seuran omia valmennuspäiviä, joissa tietotaitoa sekä kokemuksia voidaan jakaa ja keskustella kaikesta valmennukseen liittyvästä. Edellisellä Someron visiitillään maaleitta jäänyt Sinipuna päihitti nyt paikallisvastustajansa maalein 5–2. – Ajatuksena on kehittää toimintaa vastaamaan tämän kokoisen kylän tarpeita. Kymmenisen minuuttia ennen loppua Aleksi Hovilalle avautui puhtaasta läpiajosta mainio tilaisuus siirtää kotijoukkue uudelleen kahden maalin johtoon. Tärkeintä on tarjota lapsille mahdollisuus tutustua jalkapalloon ja saada siitä uusi hauska harrastus. LVI-ASENNUKSET, -HUOLLOT JA -KORJAUKSET WWW.LVIELOSILTA.FI | PUH. Eerikkilä on lyhyen matkan päässä ja siellä ovat olosuhteet kunnossa. Seuran tämän hetken junioreistakin osa on jo ollut mukana Palloliiton ”Huuhkajapäivillä” ja osa on siirtynyt lähikuntien isompiin seuroihin pelaamaan. Somerolaisten ”tilastotappio” vietiin aikakirjoihin 1–5 lukemin. Samoin naisten joukkueessa on paljon eri-ikäisiä pelaajia. (02) 748 6472 / 040 748 6472. Panostusta koulutukseen Yhtenä kehityskohteena Voiman jalkapallojaostolla on valmentajien ja toimihenkilöiden kouluttaminen. Muutaman kuukauden ajan jalkapallojaoston puheenjohtajana toiminut Henri Hakamäki tähdentää, että toiminnan kehittäminen on ollut koko ajan taustalla käynnissä, mutta käytännön toteutukseen kevään poikkeusaika toi, luonnollisesti, hieman takapakkia. Sarjan kolmannen kierroksen ottelussa Someron ”puimurit” kohtasivat salolaisen FC Jylhän. urheilu & liikunta SOMERO 2 Tiistaina 30.6.2020 Jättivalikoimat soittimia Somerolta www.power-sound.fi Jokioistentie 993 Puh. – Futsal on eri laji, mutta tukee todella hyvin jalkapalloa. Tappiotililläkin merkintä Kotipelien välissä Harvesters ehti esiintymään ensimmäisen kerran myös vierasareenalla, kun se kohtasi Oolelaisuus Unitedin Kuusjoella. Pelitoimintaa kaiken ikäisille Niin tärkeää kuin juniorityöhön panostaminen onkin, paikkakunnan varttuneempia jalkapallon harrastajiakaan ei puheenjohtajan mielestä pidä unohtaa. Varsinkin nyt koronan aikana liitolla on ollut paljon verkkokursseja. Seuraavat kuusi otteluaan somerolainen harrasteporukka pelaa Kuusjoella, Perttelissä ja Salossa. Puheenjohtaja Hakamäki: Juha Laakso PUOLISEN vuotta sitten Voiman jalkapallojaostossa tehtiin uusia toimintalinjauksia ja myös jaoston kokoonpanossa tapahtui merkittäviä muutoksia. Eilisiltana Harvesters on poikennut taas Kuusjoella, missä mittariksi asettui sarjan mestaruutta puolustava Kuusjoki. P. Vieraat tarjosivat erittäin tiukan vastuksen, mutta loppuun asti jatkuneen tuiman taistelun jälkeen kaikki kolme sarjapistettä jäivät kuitenkin Somerolle lopputuloksella 3–1 (2–0). Fakta on se, että olemme lähinnä kasvattajaseura. Matti Tammi 040 557 5482/Vesi lämpöpuolen tuotteet Saku Tammi 040 522 6105/Hiekkapuhallus maalauspuoli Toimisto 02-748 6735 Teemu Heinonen 040 510 8906 teemu.heinonen@vilart.fi • www.vilart.fi Lummetie 1, 31400 Somero • ma-pe 8-17 TÄYDEN PALVELUN ENERGIATALO • lämmitys/jäähdytysjärjestelmät • ajoneuvojen ilmastoinnit • ilmalämpöpumput • maalämpöpumput JOTTA KOTI TOIMISI www.hanakat.fi • www.hanakatverkkokauppa.fi Putkiasennus Lindström Oy Knuutilantie 6, 31400 Somero • puh. – Vetäjistä on aina pulaa ja tätä kautta pyrimme panostamaan tähän enemmän. Maalinteko tuotti jonkin aikaa ongelmia, kunnes Olli Nieminen iski Mikko Haalijoen ja Olli Kanervan esityöstä avausosuman vajaan kahdenkymmenen peliminuutin jälkeen. putkiasennuslindstrom.com 30 v KRIISIKESKUS ETAPPI Kirkkokatu 10 B 3.krs, Salo. Pärnämäentie 133. (02) 748 5307 ma-pe 7.30-16.30, la 8.00-14.00 www.someronpuutavara.fi Parempi tehdä puusta V E S I J O H T O L I I K E VELJEKSET TAMMI Palmantie 7, 31400 Somero www.veljeksettammi.fi Soittamalla saatte lisätietoa palveluistamme
27 kg kg paras ta suom alaist a possu a Lihamestarin kg kg ras 7,13/kg kpl 3,98-4,97/kg kpl PS 7,37/kg 10 95 PIHVIT HÄRKÄTIEN-JAHERKUTTELIJANkg PERJANTAINA PERÄKONTTIKIRPPIS kello 8-18 iso parkkipaikka käytössä! 5 49 PS 6,42/kg SAARISTOLAIS NAPPI 8kpl 310g VANILJAKIERRE PULLAPUSSI 6 kpl 270g MANSIKKA HERKKU7 95 PORSAANRIMPSULUUT Nauta-sika JAUHELIHA Kananpojan PAISTILEIKE 700g 1 99 JUSSIN LEIVÄT 400-500g 1 99 1 99 15 95 Ruodoton LOHIFILE 9 95 BURGERI 10kpl pussi AMERIKANPEKONI MEETVURSTI TUPLAPAKKAUS UUTUUS Jokioisten 340g 150g VIINERI 2 99 Perhepakkaus KANANMUNAT 30 kpl pkt 2,07/kg koko S 1,44kg pkt 11,23/kg 4 99 2 29 2 tal. 040 718 6214 Palvelemme:ma-la 8-21 su 10-21 Tavallista parempi Ruokakauppa 1 49 Alkuviikon ruokatarjouksemme TI-TO v. Tiistaina 30.6.2020 SOMERO 3 Palveluhakemisto Joensuuntie 5, Somero p. 5,73/kg ps 4,99/kg pkt 10,85/kg pkt 19,93/kg 4 99 3 69 2 99 AAMUPALASULATEJUUSTOT 400g 400g OIVARIINI KAALIKÄÄRYLE kg 13 90 MAALAISPALVI PALA n350g 6,00/kg 250g kg 3 00 14 90 PALVIROUHE 2 pkt pkt 13,33/kg kpl 6,96/kg kg Suomi 10 00 34 80 1 19 Parhaat HALLOUMI JUUSTO250g 3 pkt Perattu , tuore MUIKKU -ERÄ -SÄÄV ARAU S kg Suomi 2 79 KUKKAKAALI kg Suomi Kurjen Tilan 8 49 HERNEENPALOT TOMAATTI 4 99 Caribbean Hot MANSIKKA 5 kg laatikko
kesäkuuta 2020 Lihankulutus laskee gallup ti es it kö , et tä ... Kasvu johtui pääosin kauran kulutuksen kasvusta, jonka kulutus nousi noin 2 kiloa (lähes 30 prosenttia), eli 9,5 kiloon henkeä kohti. Mitä teet helteellä. Lahdessa. heinäkuuta. Sauli Kaipainen – Mieluiten syön jäätelöä – ja uin. Menen varjoon, jos tuntuu liian kuumalta, Petri Kuula pohtii. Raikkaassa ohjelmassa kuullaan ooppera-aarioita, kuten Rusalkan laulu kuulle, liedejä, Sibeliuksen ja Merikannon lauluja sekä musikaalija elokuvamusiikkia. – Oikein odotan, että saan laulaa linnassa ja esittää Villen kanssa tämän erityistä tilannetta varten suunnittelemamme ohjelman, riemuitsee sopraano Karita Mattila. En ole koskaan ollut mikään auringonpalvoja. Sikaa syödään eniten, 30,8 kiloa. Kaurabuumi sen sijaan porskuttaa. Konsertti nähdään Yle Teemalla ja Yle Areenassa sekä kansainvälisesti kulttuurikanava Arten kautta. Noin 20–30 astetta on hyvä lämpötila. Riisin kulutus nousi puoli kiloa, vehnän kulutus laski hieman. On päältä ajettava ja työnnettävä leikkuri, Juuso Liesegang naurahtaa, vierellään nuoremmat sisaruksensa Eetu ja Henna. Siipikarjan kulutus kasvoi muista lihoista poiketen melkein 4 prosenttia ja sianlihan laski noin 5. Härjänvatsassa on tullut käytyä ja Mellilän tekomontussa. Se on mulle toka kerta. Nauta on toisella sijalla (18,8 kg) ja kolmantena siipikarja (26,6 kg). Riistaa syötiin kaksi kiloa, minkä jälkeen tulivat lammas (0,7 kg), poro (0,4) ja hevonen (0,2). Tehdään sellainen sightseeing Vanhan Härkätien kautta. Olen auringossa ja varjossa, sekä että, sopivassa suhteessa. Konsertti esitetään tuoreeltaan myös eurooppalaisille yritysjohtajille osana European Business Leaders’ Convention Northern Light -tapahtumaa (EBLC). – Käydään uimassa. Merivesi tuntui Turussa vielä virkistävältä, Mikko Rantahalme vertaa. – Tällä hetkellä töitä. – Olen varjossa. Ei ole mitään sellaista, mitä varsinaisesti joutuisin tekemään helteellä, nurmikonajoa lukuun ottamatta. Oopperajuhlien taiteellinen johtaja Ville Matvejeff esiintyy konsertissa pianistina. n Somero-lehden helle-aiheisen viikkokyselyn tulokset sivulla 11. Nytkin olen järjestellyt navetanvinttiä. Lomailen vasta myöhemmin, noin kahden viikon päästä. KU VA M IN N A M Ä ÄT TÄ N EN /S SS. Viljan kokonaiskulutus kasvoi 2 kiloa per henkilö, ollen silti ainoastaan kilon verran suurempi kuin lihan kulutus, eli 81 kiloa. alkaen. Naudanlihan kulutus laski noin puoli kiloa. Yle Areenalla konsertti on katsottavissa puolen vuoden ajan lähetyspäivästä 1.7. Samoin kävi jo 2018. Tehnyt niin sanottua vuosien saatossa kertyneiden tavaroiden inventaariota. Poisheitettävää tuntuu riittävän, Sirpa Teräväinen vastaa. pääkirjoitus Somerolla 30. KUVA SAULI KAIPAINEN Karita Mattilan konsertti tarjolla kotikatsomoihin Sari Merilä KOTITELEVISIOIHIN saadaan ooppera-annos Olavinlinnasta, vaikka Savonlinnan Oopperajuhlat siirtyy koronaepidemian takia vuodella. Olemme läpikulkumatkalla, Turusta lähdettiin ja kotio on matka. Kulutus laski edellisestä vuodesta noin 1,5 kiloa per henkilö. Maitoa juotiin henkeä kohti 102 litraa. Yle esittää Somerolla syntyneen Karita Mattilan ja Ville Matvejeffin konsertin keskiviikkona 1. Lihan kokonaiskulutus oli Suomessa viime vuonna lähes 80 kiloa henkilöä kohti, kun mukaan lasketaan myös riista ja syötävät sisäelimet. Maidon kulutus väheni jälleen noin 5 prosenttia edellisvuodesta
OLLI SALOMÄENPÄÄ Sivu 6 Sivu 6 Tammelasta anastettu auto löytyi Somerolta POLIISI havaitsi lauantai-iltana Jokioistentiellä henkilöauton, jonka perässä oli rekisteröimätön peräkärry. Pienimmät uusista tonteista ovat 854 ja 855 neliötä. Autoharrastajat kokoontuivat Muotiputiikki Helmen pihalle ja ympäristöön. Metsäkoneesta lähtenyt kipinä sytytti palon PELASTUSLAITOS sai lauantaina yhden aikaan päivällä hälytyksen maastopalosta Someron Hossojankulmantiellä. Ympäristölautakunta esittää ensi viikolla kokoontuvalle kaupunginhallitukselle hyväksyttäväksi Mäkelän alueen kaavaehdotuksen sekä siihen liittyvän muun ehdotusvaiheen kaava-aineiston. Virtanen toteaa olevan tavoitteena, että kaava saataisiin hyväksyttyä tämän vuoden puolella. – Somerolla toteutetaan yleisesti ohjeellista tonttijakoa. Niiden katsotaan sopivan paremmin Someron kaltaiseen pikkukaupunkiin. – Tonttijako on ohjeellinen ja siinä on kytkentämahdollisuuksia. Maankäyttöinsinööri Jyrki Virtanen kertoo tonttien koon olevan tuhannen neliön molemmin puolin. Sen jälkeen aineisto tulee julkisesti nähtäville vähintään 30 päivän ajaksi rakennustoimistoon sekä kaupungin nettisivuille. Paikalla oli useita sammutusyksikköjä. Kauemminkin voi kuitenkin mennä. Tiistaina 30.6.2020 SOMERO paikallislehti Sivu 8 Suomen Kulttuurirahasto lahjoitti Somerniemi-Seuralle tontin, jolla sijaitsee sotaan lähteneiden muistokivi. Kaava-alue sijaitsee Turuntien, Jaatilantien ja Taka-Simolantien välisellä alueella, Merivirran marraskuussa 2012 palaneen teollisuusrakennuksen tontin takana. Meillä kaavan sisäisiä tonttirajoja voidaan muuttaa vapaammin, Jyrki Virtanen selvittää. Suurin tontti on 1 398 neliötä. Poliisi tavoitti auton Joensuuntieltä ja sen luota kaksi noin 40-vuotiasta miestä, joista kummallakaan ei ole voimassa olevaa ajo-oikeutta.. TONTTIEN KOON kasvun ohella kaava-alue supistui ja korttelirakennetta muutettiin. MANU KÄRKI Somerniemi-Seura sai Suomen Kulttuurirahastolta tontin lahjoituksena Mäkelän asuinalueelle tulossa 19 tonttia Sauli Kaipainen TURUNTIEN, Jaatilantien sekä siitä haarautuvan TakaSimolantien väliselle peltoaukealle kaavoitetaan Someron uutta pientaloaluetta. KRIITTISEN palautteen johdosta rakennuspaikkojen kokoja suurennettiin. Myös Kiiruun puistossa riitti porukkaa, kun pikkuväen suosikit Mimi ja Kuku esiintyivät ilmaistapahtumassaan. Seuraavaksi suurimmat ovat yli 900:n. Ympäristölautakunnan hyväksymän ehdotuksen mukaisesti uudelle alueelle saa rakentaa 19 asuintonttia. Hakkuualueella paloi vajaan hehtaarin kokoinen alue. Alunperin tontteja oli nykyisen 19:n sijaan 33. Määrä sisältää mahdollisuuden omakotitaloille sekä paritaloille talousrakennuksineen. Alunperin pienimpien tonttien oli määrä olla 640 neliön kokoisia, mutta valmistelussa on nyt päädytty selkeästi isompiin. Päivystävän palomestarin mukaan palo sai alkunsa metsäkoneesta lähteneestä kipinästä. Väki vyöryi tapahtumiin Sari Merilä SOMEROLLA nähtiin viikonloppuna satoja harrasteautoja, joiden mukana tullutta väkeä oli tungokseen saakka. Osallistumisja arviointisuunnitelma ovat rakennustomistossa nähtävillä koko kaavan laadinnan ajan. Se poikkeaa esimerkiksi Forssasta ja Salosta, jotka käyttävät kaavoituksessaan sitovaa tonttijakoa. Auto oli aikaisemmin päivällä ilmoitettu Tammelasta anastetuksi
Poliisit pyörähtävät liikenneympyrässä moottoripyörän ja partioauton voimin, mutta jatkavat välittömästi Kosken suuntaan. Pintakerroksen paksuus on 4–5 metriä ja pohjavesi 2,5–3 metrin syvyydessä sitoutuneena saven huokosiin. Pehmeikkökerrosten leikkauslujuutta tutkittiin neljällä siipikairauksella. Maa on erittäin routivaa, radonia ei vapaudu. Puurakenteiset pientalot voidaan tehdä maanvaraisina. Alue lisää reilusti Someron tonttitarjontaa, tiivistää rakentamista ja tukee keskustan kehittämistä. MÄENNYPPYLÄN takaa kulkeva Taka-Simolantie on kaavaehdotuksessa merkitty kevyen liikenteen väyläksi. Kaikki kunnossa ja ihmisillä tuntuu olevan mukavaa. Mäkelän tila on erotettu Ruunalan kantatilasta 1749. SOMERO 6 Tiistaina 30.6.2020 Kulku Mäkelän alueelle tulee pääosin Mäntytien risteyksestä Sauli Kaipainen UUDELLE MÄKELÄN asuinalueelle ei tehdä suoraa liittymää Turuntielle. Siinä on 383-kone ja 727-vaihteisto. Maaperä on savi/silttipitoista hienorakenteista maata. Tila sijaitsee vanhalla Jaatilan kylämäellä Mäkilän isojaon aikaisella tontilla. Rakennettavuusarviota varten tehtiin yhteensä 20 painokairausta. Kerho järjestää cruisingeja pari kertaa vuodessa. Ostin auton sen ensimmäiseltä omistajalta 1989, vähän heräteostoksena. Eräs autoharrastuksen ”alalajeista” on ruumisautot. Pari esimerkkiä kalustosta Helmen edustalta löytyi monenlaista kulkupeliä. Erityisesti sen takia, että se on ollut näin pitkään Lassen omistuksessa. Jos nuori kaveri on kesätienestirahoillaan hankkinut pellon laitaan hylätyn piilofarkun, kunnostanut ja saanut sen liikenteeseen, niin kyllä sille kaverille pitää hattua nostaa. Jenkkiautojen harrastamiseen liittyy vahva sosiaalisuus ja apua annetaan aina tien päällä, siitä olen myös itse saanut osani, Suonpää kertoo. Auto on nykyisin museorekisterissä ja vastaavia löytyy Suomesta 2–3 kappaletta, kertoo auton omistaja Lasse Himberg. Kun Anita otti yhteyttä ja kysyi, että järjestetäänkös tällainen, olimme heti valmiit. Ja tietysti yleisölle, joka tuli paikalle. Meidän oli tarkoitus tulla tänne Nostalgiapäivinä, mutta sen kanssa kävi kuten kävi. – Ehkäpä väri on sopiva jonkun kansanryhmän mieleen ja mielentilaan myös viimeistä matkaa ajatellen, omistaja tuumii. Ja mähän rakastan järjestää tapahtumia! Vaikka Hallapelto ja Muotiputiikki Helmi antoivat iloiselle päivätapahtumalle puitteet, varsinaisena järjestäjänä toimi turkulainen Rakki CC-autokerho. Ihmiset nauttivat rennosta ja lämpimästä tunnelmasta. Ostin auton, kun halvalla sain ja kyllä tämä ehkä kuvastaa vähän mun persoonaakin, ”Peku” toteaa. Kallion päällä erottuu vanhan Mäkelän tila. Uudelle asuinalueelle johtava tärkein kulkuyhteys tulee Jaatilantieltä risteävän Mäntytien kohdalle. – Kyllä tämä kieltämättä kerää huomiota. SAULI KAIPAINEN Muotiputiikki Helmen edustalle oli pysäköity monenlaista, uudempaa ja vanhempaa harrasteajoneuvoa. – Rakki CC perustettiin kuusi vuotta sitten järjestämään cruising-ajoja. Jenkit kunniassa RakkiCC on jenkkiautoihin keskittynyt kerho, mutta sen enempiä rajoituksia ei ole. – Itselläni auto on ollut yli 10 vuotta ja Suomessakin se on ollut yli 25 vuotta. Hyvän mielen tapahtuma Aurinko paistaa täydeltä terältä ja lämpöä riittää. Eihän tässä voi olla kuin tosi kiitollinen kaikille, jotka mukaan lähtivät. Heitä varten me tämä tehtiin ja he tapahtuman pohjimmiltaan luovat, Anita Hallapelto toteaa. Ja tietysti muittenkin ominaisuuksiensa puolesta, Suonpää toteaa. Hän on vähintään yhtä arvokas harrastaja kuin vuosikymmenet mukana pyörinyt kaveri, joka ajaa nyt kymppitonnien muskeliraudalla. Bändi soittaa menevää svengimusaa ja ihmisiä pyörähtää musiikin tahtiin. Jenkkityy liin.... Auto on museorekisterissä ja hienosti se kulkee. – Kaiken jälkeen halusin antaa ihmisille uskoa tulevaan ja vahvistusta, että kyllä me tästä selvitään. Auto on vuoden 1972, lähes seitsemän metriä pitkä Cadillac Miller-Meteor. Tila on tärkeä osa paikallista perinnemaisemaa. – Tämä on vuoden -68 Dodge Coronet 500 -avoauto. Lupaa siihen tuskin edes saisi. Kellareita ei suositella. Tilan päärakennus on peräisin 1900-luvun alkupuolelta ja karjarakennus on 1930-luvun alusta. – Ja kyllä tässäkin harrastuksessa täytyy uusia ja nuoria tukea. Pitkä punainen kulkuväline herättää välittömästi huomion. Noin 60 autokuntaa tuli mukaan, toteaa kerhon pääpuuhamies Jarkko ”Jakke” Suonpää. Asemakaava laajentaa Jaatilan ja Rankkulan välistä asuinalueiden vyöhykettä keskustan pohjoisja luoteisosassa. Ja takaosassa oleva jenkkimallinen ruumisarkkukin herättää ihmisissä tunteita. He lähtivät hienosti mukaan. – Lassen auto on arvostettu vehje turkulaisessa jenkkiautoskenessä. Pääosa alueesta on vanhaan Mäkelän tilaan kuulunutta peltoa, jonka kaupunki on ostanut. Kolmen viikon varoitusajalla ja puskaradion voimalla tapahtuma pistettiin pystyyn. LÄHIALUEEN kiinteistönomistajien muistutuksissa annettu palaute kohdistui erityisesti nykyisen vesihuoltoverkoston huonoon kuntoon. Ei tällä paljon tule ajettua, lähinnä se on cruising-käytössä. – Ja kiitokset vielä kaupungille. Kulku tapahtuu nykyisen Mäntytien risteyksen kohdalta, jonne käännytään Jaatilantieltä. Heillekin on oma kannattajakuntansa. Olli Salomäenpää – KUN KORONAN kanssa kärvisteltiin kevät ja sen myötä Nostalgiapäivätkin piti peruuttaa, niin ajatukseni oli järjestää jotakin korvaavaa ihmisille, toteaa tapahtumapäivän ideanikkarina toiminut Anita Hallapelto. – Kaluston ikähaarukka on meillä 20–60 vuoden välillä. Hulevesisuunnitelma on laadittu niin, että uuden alueen tarpeet sisältyvät hulevesijärjestelmän päivityksiin Somero hankki reilun seitsemän hehtaarin peltoalueen omistukseensa parisen vuotta sitten. Auto kunnostettiin täydellisesti. Siltä sallitaan yhteys nykyiseen asutukseen sekä muutamille uuden alueen tontille. Auton väri herättää kysymyksen alkuperäisyydestä, mutta omistaja ”Peku” vakuuttaa värin olevan alkuperäinen
Mimi ja Kuku otettiin kädet ojossa vastaan Sari Merilä PIKKUVÄEN suosikkiduo Mimi ja Kuku vetäisi karkeasti arvioiden ainakin satapäisen yleisön Kiiruun puistoon. – Jätelakiesityksessä on luovuttu muun muassa jätteenkuljetuksen kaksoisjärjestelmästä, jolloin kuntalaisten jätteen keräysja kuljetus voitaisiin tehdä jatkossa myös LHJ:n alueella hyvin suunniteltuna ja kilpailutettuna kokonaisuutena. Tiistaina 30.6.2020 SOMERO 7 LHJ tahkosi historian parhaan tuloksensa Sari Merilä LOIMI-HÄMEEN Jätehuolto teki viime vuonna historiansa parhaan tuloksen. KUVAT KARI EERIKÄINEN Mimi ja Kuku vetäisivät Kiiruun puistoon valtavasti väkeä. Molemmat naiset opiskelevat lisäksi Varalan urheiluopistossa liikunnanohjaajiksi. Tämä vaikuttaa myös LHJ Groupissa osaan yritysten toiminnoista, kertoo toimitusjohtaja Immo Sundholm. Konserttien iloinen ja melodinen musiikki on Mimin säveltämää ja sanoittamaa. Eduskunta käsittelee lakiesitystä syksyllä. – Yhdyskuntajätehuollon puolella erityisen myönteisenä kehityksenä tulevaisuutta silmällä pitäen voidaan pitää hallituksen esitystä uudeksi jätelaiksi. Yrityksellä on käsittelykeskukset Forssassa ja Säkylässä. Laajempi kuntavastuu edistää kierrätystä ja aikaansaa uusia ympäristöä edesauttavia ratkaisuja, nykyiseen hajanaiseen tilanteeseen verrattuna. Tämä mahdollistaa yhtiön mukaan vakaat ja alenevat käsittelymaksut myös jatkossa. – Meillä on onneksi monipuolinen yrityskokonaisuus, jossa osa toiminnoista eivät ole niin herkkiä poikkeustilanteen tuomille muutoksille. KUVAT OLLI SALOMÄENPÄÄ Lasse Himbergin Dodge Coronet 500 -avoauto on ollut omistajansa tallissa jo yli 30 vuotta. Lisäksi jätteen lajitteluvaatimukset ovat kiristymässä muuan muassa biojätteen ja lasi-, metalli-, muovija kartonkipakkausten osalta. Palveluita tuotetaan kaikissa omistajakunnissa. Musiikkiteatteriduo kiertää Suomea tekemässä energisiä musiikkiliikuntakonsertteja sekä liikuntakursseja sekä aikuisille että lapsille. Yhtiön liikevaihto muut tuotot olivat ennätykselliset hieman yli 12 miljoonaa euroa ja tilikauden tulos hieman yli miljoona euroa. Osaltaan hyvään kokonaistulokseen vaikuttivat myös tytäryhtiöiden menestyminen omissa liiketoiminnoissaan ja niiltä saadut osingot. Hyvin sujunut viime vuosi mahdollisti yhdyskuntajätteiden vastaanottomaksujen alentamisen ensimmäistä kertaa yhtiön historiassa. LHJ:n hallituksen puheenjohtajana jatkaa Teuvo Suominen Loimaalta ja varapuheenjohtajana Jaana Koota Akaasta. LHJ on 16 kunnan omistama jätehuoltoyhtiö, joka tuottaa jätelainsäädännössä kunnille määrätyt palvelutehtävät omistajakuntiensa alueella. Kukun puvun sisältä löytyy puolestaan Anna Kulmala, näyttelijä ja artesaani. Hahmon takaa löytyy Majka Nurminen, joka on paitsi muusikko, myös musiikkipedagogi ja lasten joogaohjaaja sekä Kiddiejam-tanssinohjaajaopiskelija. Samaan aikaan yhtiön kulurakennetta pystyttiin joiltain osin tiivistämään. Rakki CC -nokkamies Jarkko ”Jakke” Suonpää (vas.) sekä cruising-ajosta vastannut Tapani Pulkkinen olivat tyytyväisiä tapahtuman puitteisiin ja sisältöön. Tarkkaa kuulijamäärää on ilmaistapahtumassa mahdoton sanoa. Mimin ja Kukun kantavana ajatuksena on lapsen oman ajattelun aktivoiminen sekä terveen itsetunnon ja positiivisen minäkuvan tukeminen sekä liikkumaan kannustaminen. Mimi ja Kuku otettiin ilolla vastaan. Somero omistaa yhtiöstä reilut seitsemän prosenttia. Lapset osallistuvat esityksen kulkuun alusta loppuun ja kaikilla on ihan liian kivaa, kuvailevat esiintyjät keikkojaan. Myös näiden järjestämisessä LHJ:llä olisi jatkossa entistä suurempi rooli, sanoo Sundholm. Näin toimitaan pääosassa Suomea ja kaikkialla muualla Euroopassa. Someron edustajana hallituksessa jatkaa Heikki Tuomisto. Koko LHJ Groupin liikevaihto ja muut tuotot, noin 25 miljoonaa euroa sekä liiketoiminnan tulos, noin 2 miljoonaa, laskivat hieman edellisestä vuodesta. Koronaviruksen aiheuttamat poikkeusolosuhteet ovat kuitenkin asettaneet haasteita ja tuoneet muutoksia toimintaan kevään aikana. Vuoden 2019 lopulla tehtiin myös yhtiön historian suurin yksittäinen investointi, kun LHJ liittyi jätevoimalaitos Westenergy Oy:n osakkaaksi 19 prosentin osuudella. Jenkkityy liin.... Hyvän tuloksen taustalla olivat muun muassa ennakoitua suuremmat käsittelyyn tulleet jätemäärät, joita voitiin hyödyntää menestyksekkäästi erilaisissa kierrätysratkaisuissa. – Livekeikkamme sisältävät paljon musiikkia ja tanssia sekä hassuttelua ja ripauksen taikaa. ”Pekun” ruumisauton aito jenkkiruumisarkku herättää ihmisissä tunteita. – Tulevaisuuden näkymiä varjostaa vallitseva maailmanlaajuinen koronavirustilanne. Myös kevään yhtiökokous pidetiin poikkeusjärjestelyin, kun yhtiökokouspöytäkirja hyväksyttiin kaikissa omistajakunnissa yksimielisellä päätöksellä ilman varsinaista yhtiökokousta. Astuessaan voimaan kuten on esitetty, se tuo selkeyttä koko jätehuollon kenttään
Toukokuussa päätimme silloisten rajoitusten ja Suomen Urheiluliiton ohjeiden perusteella, että kisoja ei järjestetä touko-kesäkuussa ja jatkoa mietitään sen jälkeen. Someron kirkko Konserttikanteleet: Marja Nevankallio, Makiko Oba Vapaa pääsy Ohjelma 10 eur Tervetuloa! Työttömyysprosentti 11 Somerolla Sari Merilä SOMERON työttömyysprosentti oli toukokuussa 11. Nieminen s. Erikoisuuksia Somerolle . Somerniemi-Seura pystytti kesällä 1992 Kauramäen seuraintalon pihalle sotaan lähteneiden muistokiven. Avoimia työpaikkoja oli 25. Muistokivi sijaitsee huonokuntoisen yksityisen metsätien varrella. Ja jokavuotiset kännisekoilut sekä huutaminen asuinalueilla voitaisiin myös unohtaa. Kisakuumeesta kärsivät . Veera Hälli, toiminnanjohtaja, Someron Liikunta ry TEKSTARIT 040 355 9555 Joensuuntie 23, Somero puh. Pitkäaikaistyöttömiä oli toukokuun lopussa 55. Ja kerää samalla rahaa seuralleen. Lämmin kiitos osanotosta. Muistokivellä Somerniemi-Seura halusi juhlistaa myös Suomen 75 itsenäisyysvuotta. Somerolla oli toukokuun lopussa 401 työtöntä työnhakijaa. Ero vuodentakaiseen oli 60 prosenttia, sillä 2019 luku oli 250. Tiedotamme asiasta nettisivuillamme www. . Someron Esan yleisurheilujaosto . Kaikkia kun eivät tämäntyyppiset tapahtumat palvele. Niin Varsinais -Suomessa kuin koko maassakin työttömien määrän kasvu oli pääosin lomautettujen määrän kasvua. Lahjoitus tuli ajankohtaiseksi, kun rahasto ryhtyi myymään maa-alueita, joiden sisällä Kauramäen tontti sijaitsee. KAURAMÄEN PIHALLE kokoontuivat linnoitustöihin lähteneet miehet kesäkuun alussa 1939, ja talvella 1940 sinne tuotiin talvisodassa kaatuneita vainajia. . . Rakkaudella kaivaten Timo ja Heini sekä Hanna perheineen Sisar Anne perheineen Veljet Rauno ja Aarne perheineen Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Kiitos viestistäsi, mekin odotamme kovasti, että Tiistaikisat saadaan taas käyntiin! 50 henkilön kokoontumisrajoituksen voimassa ollessa tiistaikisoja ei valitettavasti ole voitu järjestää normaalisti, koska suositussa tapahtumassa paikalla voi olla jopa satoja ihmisiä tiiviisti yhtä aikaa. Herätys Someron Esa! Muualla Suomessa ovat lasten kisat pyörineet täysillä jo kuukauden, mutta Esan Tiistaikisat ovat vielä talviunilla. Lomautettuja työttömistä työnhakijoista oli 125. Miten ntiitä voidaan edes tänä vuonna järjestää, kun on turvavälit. Kauramäki oli monenlaisten tilaisuuksien ja juhlien pitopaikkana aina vuoteen 1955, jolloin se purettiin. päivän sana SOMERO 8 Tiistaina 30.6.2020 . Autolla suoraan katsomoon: Näin voi viettää leffa-iltaa aitoon jenkkityyliin. . Rakennus lahjoitettiin 1930-luvun alussa Somerniemen Maamiesseuralle, joka puolestaan antoi korvausta vastaan talon käyttöoikeuden Suojeluskuntaja Lotta-yhdistyksille. Vuosi toisensa jälkeen tenniskentät ovat pudonneet investointilistalta budjettikäsittelyssä. Suuret kiitokset K-Marketille loistavasta ja ystävällisestä palvelusta. Vaihtoehtoina oli Somerniemen kirkon tai kesätorin ympäristö. Toukokuun aikana työttömien määrä yleensä alenee – nyt 2 000 henkilöllä. Sotaan lähteneiden muistokiven paljastustilaisuus oli 31.5.1992. Vai aina sama partneri tai sitten harjanvarsitanssit. Viimeisimpinä vuosina on vedottu tulevaan keskusurheilukentän kokonaisremonttiin, jonka yhteydessä myös muut keskusurheilukentän alueen liikuntapaikat kunnostettaisiin. VARSINAISSUOMEN työ ja elinkeinotoimistossa oli toukokuun lopussa 35 300 työtöntä työnhakijaa. Mikä seura ottaa kopin ja järjestää Somerolla drive-in-näytöksiä jäähallin parkkialueella. MANU KÄRKI Herra on kaikkivaltias Jumala, hänen nimensä on Herra! Käänny siis Jumalasi puoleen, ole uskollinen ja noudata oikeutta ja pane aina toivosi Jumalaan. Uusia tapahtumia . Tontilla sijaitsee sotaan lähteneiden muistokivi, jonka Somerniemi-Seura pystytti kesällä 1992. Työnhakijoita oli toukokuussa 401, joista miehiä 194 ja naisia 207. Vuonna 2018 Someron Liikunta ry:n henkilöstöllä ei enää riittänyt välineitä eikä resursseja tenniskenttien asianmukaiseen hoitoon. käsittelemään kisojen mahdollista aloitusta heinäkuussa. Tämä on ollut jo pitkään Someron Liikunta ry:n toive. Teillä asioidessa tulee hyvä mieli. Kaupunki on vuosittain kysynyt eri toimialoilta investointitarpeita tulevan vuoden budjettia laatiessaan. Mahtavaa, että välillä on ihan uudenlaista katseltavaa ja kuunneltavaa, ja plussana vielä päiväsaika, niin lapsetkin saavat nauttia. Tiistaikisat on iso koko perheen tapahtuma, eikä niiden pitäminen ole mahdollista ilman vanhempia, jotka toimivat kisoissa toimitsijoina. Juhlapuheen piti kirkkoherra Lauri Moilanen ja Marja Härme lausui runon. Someron Liikunta ry:n ja Someron kaupungin välisessä liikuntapaikkojen hoitosopimuksessa on liikuntapaikkojen huolto ja ylläpito ollut yhdistyksen vastuulla vuodesta 1995 ja liikuntapaikkojen peruskorjaukset sekä investoinnit ovat kuuluneet Someron kaupungille. 8.6.2020 Niin yllättäen, äkkiä lähdit sä pois emme sua antaneet vielä ois. Paljastustilaisuudessa oli läsnä 13 paikalta sotaan lähtenyttä. Alle 25-vuotiaita heistä oli 50 ja yli 50-vuotiaita 178. Someron työvoima on yhteensä 3 645 ihmistä. Somerniemi-Seuran kokouksissa käytiin keskustelua myös siitä, olisiko muistokivi syytä siirtää toiseen paikkaan, jossa se olisi paremmin yleisön nähtävänä. Pentti Harjula ja Antti Nikander siirsivät paikalle luonnonkiven, johon kiinnitettiin messinkilaatta seuraavalla tekstillä: Tältä Kauramäen seurojentalon pihalta lähtivät somerniemeläiset sotaan 1939– 1945. . . someronesa.fi, Facebookissa sekä Somero-lehden järjestöpalstalla. Toivottavasti kaupunki saisi omat paikkansa vihdoin kuntoon! Lauri Puintila . Muistokiven paljastustilaisuudessa oli yleisöä runsas sata, joista kolmetoista oli lähtenyt sotaan samalta paikalta. Rakkaamme Liisa Sinikka Palmu o.s. On suru, kaipaus suunnaton mutt’ tiedämme sun hyvä olla nyt on. Suomen Kulttuurirahastolta oli saatu lupa muistokiven pystyttämiseen ja alueen raivaamiseen. Suomen Kulttuurirahasto sai vuonna 1974 kuolleen Eeva Rauhankallion testamenttilahjoituksena Somerniemeltä lähes 400 hehtaarin maa-alueet. Vuotta aiemmasta työttömien määrä puolestaan lähes kaksinkertaistui kasvaessaan 17 000 henkilöllä (93 %). Tilanne on oletettavastikin pahentunut kevään aikana, sillä tammikuussa se oli 7,3. Lippuvartioston muodostivat Anja Kaase, Pentti Harjula ja Ensio Soini. . Jatkakaa samaa rataa. Muistokiven pystytti kiitollisena SomerniemiSeura kesällä 1992. Liikunta ry on allekirjoittaneen muistiinpanojen mukaan esittänyt jo vuodesta 2011 alkaen kaupungille tenniskenttien peruskorjausta. Näin työttömien osuus työvoimasta oli pienempi kuin koko maassa (16,5 %). Vakiasiakas . Toukokuussa työttömien määrä kasvoi rajusti viime vuodesta Varsinais Suomen seutukunnissa. Perustukset olivat niin huonossa kunnossa, ettei kenttien käyttöönotto ollut edes turvallista. Kuvassa (alla) on kaupungin ”tenniskentät” urheilukentällä, jotka ovat tai pikemminkin olivat ainoat kunnalliset kentät koko pitäjässä. LAURI PUINTILA. Someron Liikunta ry:tä ei liikuntapaikkojen kunto näytä juuri kiinnostavan. Toivotaan, että keskusurheilukentän peruskorjaushanke vielä etenee ja sitä kautta myös tenniskentät saadaan kunnostettua. klo 18. Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli toukokuun lopussa VarsinaisSuomessa 15,4 prosenttia eli 7,4 prosenttiyksikköä enemmän kuin vuotta aiemmin. Samalle tontille rakennettiin vuosina 1914–1915 Oinasjärven-Jakkulan kiertokoulu. Kyselin muuten kenttien kunnon perään Somero-lehden kesätoimittajana jo 22 vuotta sitten eli vuonna 1998, mutta mainittavaa kehitystä ei ole tapahtunut. Nyt kun on koronakesä, on tärkeää säilyttää lastentapahtumissa turvavälit, kuten myös tansseissa. Kun on vaaralle alttiina syntymämaa, kotiaskareet jäädä saa. Kovinta kasvu oli Turunmaan saaristossa (119%) ja hitainta Salon seudulla eli Salossa ja Somerolla (72%). Hoos. 02-748 5092, 0400-795 441 Kauramäen muistokivelle oma tontti Manu Kärki SUOMEN Kulttuurirahasto lahjoitti kesäkuun alussa Somerniemi-Seuralle Oinasjärven kylässä sijaitsevan Kauramäki-nimisen tontin, jonka pinta-ala on 0,2 hehtaaria. Entinen sijoituspaikka päätettiin kuitenkin säilyttää, koska muistokiven alkuperäisenä tarkoituksena oli säilyttää sen paikan muisto, josta sotaan lähdettiin ja jonne osa arkussa palasi. 12:6-7 KESÄILLAN KONSERTTI 5.7. Kesällä 1941 Kauramäestä lähti rintamalle 170–180 miestä, joista lähes puolet kaatui. Esan edustusurheilijat kiertävät kyllä muissa kisoissa, mutta muut lapset ja nuoret odottavat kuumeisesti tiistaikisoja. Koska koronatilanne sekä liiton ohjeet ovat muuttuneet koko ajan parempaan suuntaan, jaosto kokoontuu tänään 30.6. 11.4.1955 k
Konkreettinen edistysaskel on yritysmyönteisyyden ja koko elinvoiman näkökulmasta se, että yritysten työvoimapulan helpottamiseksi ollaan koeaikaisille työntekijöille tarjoamassa edullista ja vaivatonta ja koeaikana vakuudetonta asumista kaupungin omistamista huoneistoista. Viimeiset vanhat hyvät päivät (Bluelight Records) ei tuota pettymystä yhtyeen ystäville. Livenä bändin lämmin konstailemattomuus tulee erityisen hyvin esille, mutta levystä voi nauttia yhtä lailla. Niinpä Tom Russelin October In The Railroad Earth on saanut Suonna Konosen käsissä sovelluksen Suomen kirjallisiin oloihin. Se oli katkera tappio yrittäjäjärjestöjen edunvalvontayössä aina valtakunnallisella tasolla saakka. Sairaankuljetus Maavirratkin olivat sitä parhaalla esimerkillä, ennen kuin vieläkin oikeusistuimissa oleva kilpailutus pakotti heidät ajamaan yritystoimintansa alas. Lämmintä ja sympaattista musiikkia on jälleen kerran tarjolla. Merkittävä uusi mahdollisuus paikkakuntamme pk-ruokapalveluyrittäjille. Kaikki hoitavat leiviskänsä kunniallisesti, mutta täytyy kuitenkin huomauttaa, että Suonna Kononen ei ole varsinainen sähkökitarasooloilija. Suonna Kononen on Pohjois-Karjalan valtalehden Karjalaisen kulttuuritoimittaja; toimittaja jo kolmannessa polvessa. Yhteistyö kaupungin kanssa perustuu vastavuoroisuuteen ja toisiaan kuunnellen yhteisten tavoitteiden eteen työn tekemiseen. Huojuvan ladon tiedotteessa kerrotaan, että yhtye kaipaa takaisin keikkalavoille koronatauon jälkeen. Hänen soolonsa ovat jäykähköjä ja yksioikoisia, mutta toisaalta hän on kuin syntynyt akustisen kitaran ja mandoliinin kaulailijaksi, ja biisinikkarina hän on hyvin innovatiivinen. Se piiloutuu ovelasti vaihtamalla väriään kukan väriseksi. Itse kilpailun voittaa laadulla, hinnalla, palvelulla, keskinäisellä verkostoitumisella, jos hankkeen koko on sitä luokkaa ja ehdottomalla toimitusvarmuudella. Selkeä johtopäätös on, että, tutkimuksen vastaajamäärä on suoraan verrannollinen kunnan yrittäjämyönteiseksi arviointiin. Jo opiskeluaikoinaan hänellä oli monenlaisia musiikkiviritelmiä, ja nykyään hän keikkailee Huojuvan ladon lisäksi Arto Pajukallion kanssa duona, joka esiintyi Somerollakin helmikuun lopussa. Tai se perustetaan sinne. Levyllä avustavat Tuire Silvennoinen taustalaulussa ja Tapsa Kojo niin ikään taustalaulussa sekä haitarissa. Lisäksi vain 2 näistä vastanneista oli meitä yhdistyksen hallituksen jäseniä, joita on 11. Kirjoita lyhyesti. Toimitus pidättää oikeuden käsitellä tekstejä. Kun työpaikka toivon mukaan vakiintuu, niin perhekin muuttaa Somerolle. Miten olisi maamme suurimman kesätorin lisäksi Suomen suurin siirtolapuutarha, jossa on kaksi puolta: Paratiisi ja Satumaa. Jäsenistä vain 12 vastasi kyselyyn. Kirjoita lukijalta -palstalle nimellä tai nimimerkillä. Somerolaisuus ei ole itseisarvo, mutta antaa etulyöntimahdollisuuden, kunhan sen hyväkseen käyttää. Välillä kaivataan vanhoja hyviä aikoja, kuten levyn letkeässä nimibiisissä, välillä irtaudutaan nostalgiasta ja eletään täysillä tätä hetkeä, kuten irtonaisesti pumppaavassa Auringonläikässä. Tarvitaan myös aivan hullultakin kuulostavia ennakkoluulottomia ratkaisuja. Heti koronan alusta lähtien kaupunki lykkäsi saataviaan yrityksiltä (mm. Antaa sitten tukea asiantuntemuksellaan. Kun elinvoima hiipuu, vetovoima heikkenee ja nuoret lähtevät, eivätkä palaa. Tästä saatiin yhdessä ja erikseen kiitosta. / Siellä seisoo talo hirsinen. Suonna Konosen ukki Reino Rinne (1913– 2002) oli legendaarinen lehtimies, kirjailija ja luontoaktivisti, ja Suonna Kononen onkin säveltänyt ukkinsa tekstejä 2013 ilmestyneelle Rinne-levylleen. Ilkka Vartiaista kuullaan tällä levyllä enimmäkseen pedal steel -kitaran parissa. Alman ja Ainon kaltaiset nuoret pyörittävät tehokkuudellaan ja iloisuudellaan kioskia mennen tullen. Teemu Sinkko soittaa pääasiassa sähköja kontrabassoa ja Keijo Korhonen rumpuja. Erittäin hyvä niin, mutta kioskin pitäminen ei ole yrittäjäyhdistyksen päätehtävä tai varojen investointikohde. Bertta on levyn biiseistä rokkaavin, mutta väljempien raamien tarinankertoja-tunnelmoijana Suonna Kononen on omimmillaan. Hänen soitinvarantoonsa kuuluvat akustinen kitara, sähkökitara, mandoliini, huuliharppu ja kosketinsoittimet. Osoitteet: www.somerolehti.fi (palaute) toimitus@somerolehti.fi Somero-lehti, Heikintie 4, 31400 Somero minun maailmastani Tiistaina 30.6.2020 lukijalta 9 Tämä lato ei huoju POHJOISKARJALAISENA kantribändinä tunnettu Huojuva lato julkaisi kesäkuun alussa laskutavasta riippuen viidennen tai seitsemännen levynsä. Laulaja-lauluntekijä Suonna Kononen vastaa kolmea biisiä lukuun ottamatta levyn materiaalista. HUOJUVA LATO soittaa juurevaa maaseutuhenkistä musiikkia. Muutama käytännön esimerkki viime ajoilta kertoo ihan toista. Varsinais-Suomen yrittäjät teki tässä aktiivisuudeltaan ja laadultaan maailmanluokan tasoa olevaa työt. Lisäksi se ryhtiliike lienee syytä aloittaa ensiksi yrittäjäyhdistyksemme hallituksen jäsenistä, sitten ryhmän koostumuksesta ja koosta ja päätyä toiminnan keskittämiseen siihen mikä paikallisen yrittäjäyhdistyksen hallitukselle säännöissäkin on määritelty ja kuuluu. Onko Somero siis lähtökohtaisesti yrityksille epäsuotuisa toimintaympäristö. Juha Wiskari yrittäjä HUOM Tekstari numero ei vastaan ota kuvia. Nimimerkkiä käyttäessäsikin lähetä nimesi ja yhteystietosi toimitukseen. Hiipumisen toteemeja ovat Joensuuntien varrella olevat kivijalkojen tyhjät liikehuoneistot. Vuoropuhelu on johtanut muun muassa siihen, että somerolaisuus antaa yrittäjille etulyöntimahdollisuuden markkinavuoropuhelun kautta saada tietoa hankinnoista ja näin mahdollisuuden tarjota palveluita ajoissa kattavasti ja aktiivisesti. Palstoille kirjoittaminen on maksutonta. Rengasliikkeestä lomamökkeihin, kellohameista viljankuivaajiin, musiikkitalon ovista varastokontteihin, seikkailupuistosta lihansavustajiin, kirjakaupasta luettavaa ja optikkoliikkeestä lasit, että näkee mitä lukee. Jotakuinkin kaikki ne yritykset ja yksinyrittäjät, jotka peruskriteerit täyttivät ja tukia hakivat, sen myös saivat. Sähköpostiin tuli pyyntö kaupungin perusturvajohtajalta välittää tarjouspyyntö Someron yrittäjien jäsenistölle koskien kaupungin mittavien ruokapalveluiden hankintoja. Eija Komu filosofian tohtori, kirjallisuudentutkija, kriitikko LUKIJAN KUVA Kultasateen kukalla oleva kukkahämämäkki on pyydystänyt mehiläisen. Ollaanko Somerolla yritysmyönteisiä vai eikö olla. Yrittäjien ääni kuuluu ja sitä kuunnellaan tällä hetkellä varsin hyvin. Kuvat pitää lähettää aina osoittee seen toimitus @some rolehti.fi T: toimitus !. Yrittäjien osallistuminen ja aktiivinen panos kaupungin elinvoimastrategian toteuttamisessa on ydintehtävä. vuokra) ja aikaisti mahdollisuuksien mukaan hankintojaan. Yrittäjät, kaupunki ja yrittäjäjärjestöt puhalsivat yhteiseen hiileen. Silloin, mutta juuri silloin, oikeasti ”Somero yllättää” ja ”juttu tääl onnistuu”. Muuttotase on vielä jopa positiivinen, mutta asukasmäärä vähenee väen ikääntyessä. Samaa kaappausta, kun ollaan nyt tekemässä jätteenhuoltoalalla. Näin työntekijä voi keskittyä antamaan parhaan panoksensa työpaikkansa eteen. Sen sijaan yrittäjäyhdistys voisi – perustehtävänsä mukaisesti – luovuttaa kioskin lukion yrittäjäkoulutukseen ja lukiolaisten pyöritettäväksi. Nyt ei lauleta Jack Kerouacista vaan Kalle Päätalosta: ”Marraskuu yhdeksäntoista, / Taivalkosken Jokijärvi. Näin yhteispeli kääntyy yrittäjien ja kaupungin ja sitä kautta kaikkien kuntalaisten hyödyksi ja iloksi. Joissakin Suonna Konosen biiseissä on henkilökohtaista perspektiiviä: Mun vanha kitara kertoo hänen rakkaasta Martinistaan ja Bertta omille teilleen lähteneestä varmaan melkein yhtä rakkaasta kissastaan. Baddingin kioski on erinomainen symboli Someron iloisuudesta, sympaattisuudesta ja brändistä, ja se työllistää nuoria. Varsinais-Suomen 25 kunnan joukossa. Kaupunki ja yrittäjät yhdessä antoivat kaikille yrittäjille (ei siis vain yrittäjäyhdistyksen jäsenille) tietoa sekä asiantuntevaa ja konkreettista apua tukihakemusviidakossa. Mitä tutkimukseen vastanneiden surkea määrä kertoo. Somero sijoittui viimeisille sijoille yritysmyönteisyyttä mittaavassa tutkimuksessa ollen vasta 18. Ratkaisu on kaupungin ja yrittäjien yhteistyö elinvoiman, vetovoiman ja pitovoiman hyväksi. Ei ratkaisuköyhään vaatimusten esittämiseen. Jäsenmäärä on viime vuonna jopa hieman kasvanut. Rankkulan alueen yrityksille kaavoitetut tontit kasvavat pajupensaita sen sijaan, että siellä nousisi uusien yritysten tuotantotilojen perustuksia. Tulos oli yhtä surkea kuin edellisessä vuoden 2018 tutkimuksessa. Neljä kertaa pienemmässä, toiseksi sijoittuneessa Marttilassa vastattiin kaksi kertaa Someroa enemmän eli 23. Suonna merkitsee saamen kielessä muun muassa siintoa, ja pohjoisessa onkin Suonna-alkuisia paikannimiä. Someroa kaksi kertaa suuremman kestovoittaja Liedon vastaajamäärä oli jopa viisi kertaa (64) Someroa enemmän. Kun saa niin antaa ja kun antaa niin saa. Yritysympäristön myönteisyyden puutteesta on huolestuttavia merkkejä siitäkin. Parhaana todisteena on paikkakunnan menestyvät yrittäjät. Someron jopa yli 1 000 rekisteröidystä yhdistyksestä on Someron Yrittäjät ry:n jäseniä 192. Suonna Konosen etunimi on sen verran erikoinen, että se herättää usein väärinkuulemisia. Trendi kertoo selkeästi, että etätyön lisääntyessä ja koronankin siivittämänä maalaiselämän vilkkaus ja kaupungin rauha houkuttelevat asumisen edullisuuden ja palveluiden korkealaatuisuuden lisäksi enemmän ja enemmän. / Taloon syntynyt on poika, / tunteellinen, itsepäinen, / jonka mieli hautoo hiljaa haaveillen.” Muistobiisi on myös haikea Kevään hopeinen virta, joka on omistettu Kevään Lapset -yhtyeen johtajalle Olli Nannulalle (1968–2006). Kuvan lähetti Sirkka Tuhola
Kosonen avasi kilpailun rennosti tuloksella 66,49. Pinja oli ykkönen 51,23, Venla toinen 46,72 ja Senja kahdeksas 23,95. Vuoden muita kilpailijoita nuorempi Niilo Talonen voitti P11-sarjan kilpailun tuloksella 225. Kiekossa matkaa SE:hen on tällä hetkellä vajaat kolme metriä. Sunnuntaina Kärhät kisasivat T13-sarjan moukarissa Lahden Nastolassa. Ennätyksensä 450 Somerolla hypännyt Elina Lampela oli nyt naisten ykkönen, mutta tuloksensa olosuhteista johtuen jäi 424:ään. – Seuraavan kerran heitän moukaria Jyväskylässä ensi viikolla, mutta torstaina Naantalin pm-kilpailussa ohjelmassa ovat vaihteeksi kuula ja kiekko. Niilo Talonen voitti Laitilan seiväskisan Aulis Tiensuu SOMERON ESAN nuoria seiväshyppääjiä oli mukana Laitilan kisoissa. Juoksu ja askelmerkit toimivat hyvin näissäkin olosuhteissa, joten hyppääminen on nyt varmaa, analysoi Tommi Holttinen. Paavo Virkki hyppäsi kolmanneksi tuloksella 215. Holttinen parantaa kilpailu kilpailulta: Tynkkysille kultaa ja hopeaa VETERAANISARJOJEN pm-kisojen jatkuessa Salossa saavuttivat Mirjam ja Esko Tynkkynen jälleen mitaleita. Tulokseni 552 lupaa hyvää tuleviin kilpailuihin. Hallissa hänen ennätyksensä on 555. Kovassa 30-asteisessa helteessä käydyn kilpailun viimeisellä heitolla syntynyt ennätys toi omaan ennätykseen ja kauden kärkitulokseen yli kahden metrin parannuksen ja piiriennätykseenkin lähes kaksi metriä. urheilu & liikunta SOMERO 10 Tiistaina 30.6.2020 TORSTAIRASTIKAUSI ALKAA! Tervetuloa rasteille! TORSTAIRASTIKAUSI ALKAA! Ensimmäinen tapahtuma 9.7. – Oli todella asennekilpailu, kun kovaan sivuvastaiseen piti hypätä. Holttinen nostatti riman vielä uuteen piiriennätyskorkeuteen (ja samalla Esan ennätykseen) 561, mutta olosuhteista johtuen hän yritti siitä vain kerran. Toisen mieshyppääjän jäätyä 487:ään sai Holttinen hypätä vain itseään vastaan. Terveisin Someron Esa suunnistus Silja Kosonen uhkaili Suomen ennätystään Aulis Tiensuu SOMERON ESAN Silja Kososen moukarikunto jatkuu rautaisena. Mirjam voitti N65-sarjan 400 metriä ajalla 92,96 ja 5 000 metriä 23.49,23. SEURAAVA mahdollisuus uusiin ennätysnumeroihin on jälleen Somerolla, jossa lauantaina hypätään vastaava kilpailu kuin juhannusaattona. Käpynummen kartalla, jonka jälkeen jatkuu viikoittain. – Olin tyytyväinen kaikin puolin kisaan siihen verrattuna kuinka kuuma keli oli, toki täytyy pystyä kisaamaan missä tahansa olosuhteissa. Espoon kisassa oli mukana vain kaksi miestä ja samaan aikaan hypätyssä naisten kilpailussa kolme hyppääjää. Riikka Virkki oli N17-sarjan kilpailussa toisena tuloksella 260, mutta Lotta Sariola jäi tällä kertaa ilman tulosta. Pinja Kärhä voitti Lohjalla myös kuulan tuloksella 13,10. TOISEN sijan saavutti myös nykyisin kiekkoringissä viihtyvä Eemeli Salomäki, kun hän heitti lauantaina Nurmijärvellä uuden ennätyksensä 38,41. Seuraaviksi sijoittuneet Kiira Väänänen ja Suvi Koskinen heittivät vajaat 64 metriä. Espoossa syntyi uusi kärkitulos 552 Aulis Tiensuu SOMERON ESAN Tommi Holttinen on nyt elämänsä kunnossa. Se ei sulanut Vantaallakaan noin 30 asteen helteestä huolimatta, vaan hän oli lähellä Someron avauskilpailussa syntynyttä Suomen ennätystään ja junioreiden maailmantilaston kärkitulosta 67,99 jääden siitä vain 11 senttiä. Hellesää vallitsi sielläkin eikä aivan ennätystuloksiin ylletty. Aloituskorkeus 522 sekä ensimmäinen kesän kärkitulos 542 ylittyivät upeasti ensimmäisellä yrityksellä hypyillä, joissa miehen ja riman välissä oli ilmaa reilut 20 senttiä. Vuotta vanhempi voittaja, Kosken Kaiun somerolaisjuuret omaava Julia Vuolli sivusi ennätystään 340. Esko Tynkkynen puolestaan otti miesten saman ikäluokan samoilla matkoilla hopeamitalit ajoin 78,26 ja 23.49,04. Lauantaina Espoossa syntyi jälleen uusi kesän kotimainen kärkitulos 552, joka samalla on Holttisen ulkorataennätys. Senja Kärhä oli Lohjalla toisena kuulassa ja kiekossa tuloksin 8,82 ja 23,36, joista kuulatulos on uusi seuraennätys. Paras tulos 67,88 syntyi viidellä kierroksella ja kuudennella vielä yli 66 metriä. Kaksoissisko Venla Kärhä oli kiekossa viides 32,96. Riman noustessa Holttisen ennätyskorkeuteen 552 ei hyviä tuulirakoja enää löytynyt odottamallakaan. Someron Voiman Atso Pätäri ylsi Lohjalla toiseksi. Pinja Kärhälle myös kiekon piiriennätys Aulis Tiensuu SOMERON ESAN Pinja Kärhä teki Lohja karnevaalikilpailuissa T13-sarjan kiekossa uuden komean ennätyksensä 48,20, joka on samalla uusi piiriennätys ja kauden kotimainen kärkitulos. Aaron Kangas oli kilpailun voittaja uransa toiseksi parhaalla kaarella 76,41 (paras 77,09 Somerolla) ja Aleksi Jaakkola toisena uudella ennätyksellään 74,46. Verryttelyvaiheessa myötäisenä henkinyt tuuli vaihtui kisan edetessä sivuvastaiseksi. Somerolla naisten kauden kärkituloksen 460 hypännyt Wilma Murto joutui aristelevan polven vuoksi jäämään pois Espoosta. Pinja Kärhällä on nyt nimissään kaikki kuulan, kiekon ja moukarin piiriennätykset 9-vuotiaista 13-vuotiaisiin lukuun ottamatta T12sarjan kuulaa. Tulos 72,71 toi kolmannen sijan. Kuten aikaisemmissakin kesän kisoissa tuuli teki jälleen tepposensa. Näiden lajien tuloksensa ovat olleet joka vuosi myös Suomen kärkituloksia. Silja Kosonen oli kilpailussa toisena, sillä Somerolla naisten Suomen ennätyksen 71,93 heittänyt Krista Tervo heitti myös uransa toiseksi parhaan kaaren 71,35. MIESTEN kilpailussa Henri Liipola oli kolmantena jääden nyt ensimmäisen kerran tänä kesänä alle 73 metrin. SOMERON Voiman Atso Pätäri parantaa kuulatuloksiaan kilpailu kilpailulta. Tapa millä Espoon tulokset syntyivät enteilevät kuitenkin, että uusia ennätysnumeroita nähdään hyvinkin pian. . Sarjakin oli hyvä, iloitsi Silja Kosonen. . Lohjalla hän oli P13-sarjan kuulassa toisena tuloksella 9,75, mutta johdettuaan kilpailua lähes koko ajan joutui viimeisellä kierroksella päästämään viidellä sentillä ohitseen Raaseporin Max Nybergin. Heitto ei äitinsä Kati Kärhän mukaan ollut vielä edes täydellinen. Someron Esan Pinja Kärhä teki uuden ennätyksensä Lohjalla.. Niukan pudotuksen jälkeen Holttisen onnistui kuitenkin kolmannellaan ylittää rima puhtaasti. Moukarissa hänellä on Suomen ennätykset 9-vuotiaista 12-vuotiaisiin ja nyt hän on 13-sarjan moukarissa kaikkien aikojen toiseksi parhaana vajaan kahden metrin päässä SE:stä. Riikka Virkki oli T15-sarjassa kolmantena tuloksella 205
n Arska-Basketin korisjunnut, pojat 33,20 . klo 10 alkaen. Otan aurinkoa, 10 kpl Pysyn sisätiloissa, 15 Nautin ulkona oleilusta, 6 Lähden jätskille tai terassille, 9 Koen oloni tukalaksi, 11 Lähden rannalle tai vesille, 17 Lähden telttailemaan tai mökille, 2 Helteellä... Anna-Liisa ja Into Korisjunnut juoksivat portaissa Sari Merilä KESÄKISA Haasta Niskaset etenee. kasvatustieteen maisteriksi, luokanopettajaksi ja musiikin aineenopettajaksi Turun yliopistosta. Luca Kettunen 3 vuotta 28.6. konttorin asiakaspalvelu palvelee poikkeustilanteen takia vain puhelimitse ja sähköpostin välityksellä (02 588 8552) ilmoitus@somerolehti.fi onnittelut kuolinilmoitukset yms. klo 16. Tapahtumat ovat avoimia kaikille. jakelupäivystys: Lounais-Suomen Tietojakelu 02–269 3434 klo 6–16.30, la-su 7–11 Kustantaja: Salon Seudun Sanomat Oy / Paikallislehti Somero Painopaikka: Lehtitehdas, Salo 2020 ISSN 0356-200x asiakaspalvelija Jarno Tuominen (02) 588 8552 n henkilökunta Lämmin kiitos muistamisista täyttäessämme 95 vuotta. Hippo-jalkapallokoulu järjestetään tekonurmella 6.–8.7. VERKKOSIVUJEN VIIKKOKYSELYN TULOS Riio Rusko 2 vuotta 2.7. n. n Someron Seudun Hengitysyhdistys Ry ja Reumayhdistys: Kävelyklubi kokoontuu ma 6.7. alv.), etutilaajalle 2 ilmaista Puhelimitse annettujen ilmoitusten virheistä lehti ei vastaa. Huom! klo 19 urheilukentällä, ohjaajana Kati. pojat 100 m ja kiekko, 8 ja 9 v. Kuvassa oli Lauri Mäkinen, ei Mauri. klo 18 torille, josta lähdetään kimppakyydein Koskelle Hevonlinnan ulkoilualueelle. n Eläkeliiton Someron yhdistys: Mölkkyä pelataan urheilukentän katsomon takana ke 1.7. toimittaja Merja Ryhtä lomalla toimittaja Sauli Kaipainen 050 513 0376 päätoimittaja Sari Merilä 040 7680968 myyntineuvottelija Sari Miettinen lomalla myyntineuvottelija Jussi Ollinen (02) 588 8557 toimitusjohtaja Jaakko Ketonen (02) 269 4644 myyntijohtaja Sari Kuusinen 040 539 0969 sari.kuusinen@sss.fi n tilaushinta paperija digilehti + somerolehti.fi kestotilaus alk. Kruusila Ilona Anttila 9 vuotta 29.6. Sinna Anna-Maija Koivuniemi on valmistunut 30.6. Arska-Basketin tytöt kellottivat joukkueajakseen 45,00. agrologiksi (AMK) Hämeen ammattikorkeakoulusta maaseutuelinkeinojen koulutuslinjalta. Vantaa Unto Hälli 9 vuotta 30.6. Kisa kestää elokuun loppuun saakka. . n. ja vanhemmat 100 m ja kolmiloikka. Joukkueet laskevat aikansa yhteen ja jakavat juoksijoiden määrällä. Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. . Konttorimme välittää ilmoituksia kaikkiin maassamme ilmestyviin sanomalehtiin niiden omilla ilmoitushinnoilla. klo 10–12. Laista, asetuksista tai viranomaisten toimenpiteistä aiheutuvat kustannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaantulohetkestä lukien. Somero-lehden ja TNSportin järjestämään kesäkisaan voi osallistua kuka tahansa kellottamalla itselleen ajan Havuharjulla sijaitsevissa kuntoportaissa alhaalta ylös. n Tanja Niskanen 24,06 (haasteaika ei ole mukana kilpailussa) . klo 9–13 Somerniemen kirkonrannassa. n Someron Urheilukalastajat: Onkikilpailut la 4.7. Liikuntaja kulttuuribingon kaavakkeita saatavana kirjastosta. Tytöt kellottivat itselleen ajan 45,0 ja pojat 33,2. n Niklas Niskanen 19,00 (haasteaika ei ole mukana kilpailussa) SILJA Salminen on valmistunut 10.6. www.someronvoima.sporttisaitti.com . klo 12. Pelit ovat viikoittain. Yleisurheilukoulu 6–14 -vuotiaille ke 1.7. löytölaari yksityishenkilöiden ilmoituspalsta tiistaisin, 160 merkkiä 7,50 (sis. n Somerniemen Veikot: Kesäjumppa (naiset ja miehet) ti 30.6. Tarkemmat tiedustelut 050 371 3308/ Sari. n Somero Sydämessä hallitus 35,33 . Ympäristölautakunta ei myöntänytkään Hannu Kaupille aloituslupaa louhintaan ennen päätöksen lainvoimaisuutta. Peräkonttikirppiksen ( 19.6 ) veteraaniautojen kuvissa oli nimivirhe. Aaro, Aaron n 2.7. Tapio Horila Someron sananparsia H aa st a N is ka se t! . sähköpostiosoitteet toimitus@somerolehti.fi ilmoitus@somerolehti.fi etunimi.sukunimi@somerolehti.fi n tilaajapalvelu (02) 7702 626 ma–pe klo 9.30 –15.30 tilaukset@somerolehti.fi www.tilaajapalvelija.fi tilaa lehti, jäikö lehti tulematta yms. n Someron Voima: Keskiviikkokisat ke 1.7. Lajit: 5 v. Korotukset koskevat myös jo tehtyjä tilauksia/ ilmoitusvarauksia. Tiistaina 30.6.2020 11 valmistuneita järjestöt toimivat korjauksia nimipäiväsankari Päivö, Päiviö n 1.7. n Someron Karjalaseura: Lippuja on varattu Vieraat saappaat -näytelmään Myötätuulen teatterissa to 25.7. Ilmoittautumiset molempiin paikan päällä urheilukentällä. Johtokunnan kokous ke 1.7. n synttärikuvien osoite on ilmoitus@somerolehti.fi n. Someron Voiman mökillä puuja risutalkoot la 4.7. klo 19 urheilukentällä. Maija, Maria, Mari, Marika, Meeri, Maiju, Riia, Maaria, Maikki, Kukka-Maaria sää syntymäpäiviä tänään +19 keskiviikkona +18 torstaina +17 Ku hauki on tuppipuukon pitune, se on kyntömiähen ikäne. ilmestymispäivät tiistai ja perjantai levikki 5258 LT/2014 n. . Korisjunnuilta haaste lähtee ArskaMetalliin. tytöt 100 m ja kiekko, 6 ja 7 v. Arska-Basketin pojat kellottivat joukkueajakseen 33,20. . ilmoitushinnat etusivu 1,76 (väri) 1,57 (mv) teksti 1,49 1,39 takasivu 1,66 1,46 hintoihin lisätään arvonlisävero pienin ilmoituskoko tekstin jälkeen 20 pmm väri-ilmoitus 50 pmm toistoalennus 15 % n. aineistoaikataulu tiistain Somero valmis aineisto pe 16, vedostettavat to 16 perjantain Somero valmis aineisto ke 16, vedostettavat ti 16 n. n Arska-Basketin korisjunnut, tytöt 45,00 . Ilmoittautumiset viimeistään pe 3.7. . 40 m ja pallo, 6 ja 7 v. 11,92 € /kk digilehti + somerolehti.fi kestotilaus 6,25 € /kk n. klo 18.15. n KESÄKISA Haasta Niskaset . kuvia voi jättää myös Somero-lehden konttorin (Heikintie 4) ulko-oven vieressä olevaan lukittuun postilaatikkoon. Tällä kertaa rappusissa pinkoivat Arska-Basketin junnujoukkueet. klo 17.30–18.15. klo 10 ja ulkobocciaa Nuppulinnan pihalla to 2.7. 100 m ja kolmiloikka, 10 v
H. 050 376 7497. P. -61 rekisterissä. OSTETAAN n Härkätien, Vsp:n, Partelin ja Kemiön puhelinosakkeita, tarjoa Espanjan pesetoja ja Ruotsin kruunuja (setelit) ja muita osakkeita. Näyttö sopimuksen mukaan. Kaikenkuntoiset huomioidaan, myös rikkinäiset. 240 e. P. n Ajoleikkuri. n Myydään moottoripyörä Yamaha YP125 vm. Kattoluukku. Hyvässä kunnossa. n Vuokralle tarjotaan kerrostalo kaksio 54m² Loimaan keskustassa, hissitalo. 72 m² ja laajennusosa noin 25 m². RIVI-ILMOITUKSET – 7,50 € / 160 merkkiä. P. P. n 18-vuotias opiskelija etsii kesäksi töitä Loimaan alueelta. kerroksessa. Somerniemellä. H. Löytölaarissa voivat ilmoittaa yksityishenkilöt, joiden nimeä ei ole YTJ-rekisterissä. SEKALAISET n Vuokrattavana Marttilassa kt-kaksio 57 m² ja yksiö 26 m². 2000e. P. 2010. 050 555 7274. P. P. P. Turvavälit kunnossa katsomossa. SOMERO 12 Tiistaina 30.6.2020 Joensuuntie 3, puh. n Rauhallisella alueella Loimaan Hirvikoskella Kanta-Loimaantie 5a B 24 edullinen ja valoisa ylimmän kerroksen päätyasuntokaksio lasitetulla parvekkeella. (vain sähköpostilla) LÖYTÖLAARI ON TARKOITETTU YKSITYISHENKILÖILLE, EI JÄLLEENMYYJILLE EIKÄ YRITYSTOIMINTAA HARJOITTAVILLE. klo 9-17 Someron K-Supermarketin pihalla Vaatekauppias: Italian muotia naisille ja miesten vaatteita. Oviaukon vetoketju osin revennyt, siinä olevalla klipsillä saa kuitenkin kiinni H. 50 €/ kpl Haemme tarvittaessa autosi Mahdollisuus myös sijaisautoon 2490e 7400e Citroen Berlingo -07 280 000 km 2990e VW Golf-Cabriolet -99 239 000 km 7900e 790e Nissan Primera -04 298 000 km 1290e P. n Kesämökki, jossa on hoitamaton piha ja muutakin kunnostettavaa. 15€ Tervetuloa kaupoille !. 50e. Ilmoita kolmessa lehdessä yhden ilmoituksen hinnalla! P. Rikkinäinen tai ehjä, Tarjoa! P. 0400 885 011. n Trampoliini 4m, turvaverkolla ja reunapehmusteella. 2. kät. n Someron ydinkeskustasta 2H+K+S n. 040 5588 676. 050 5287 387. 045-678 7936 www.romukuljetus.fi kokouksia Pitkäjärven Maaja kotitalousseuran VUOSIKOKOUS pidetään Mks:n talolla ti 7.7. 040 078 9451. P. n Skootteri TGB X Motion 300es vm. 300tkm, ilm.+vebasto ym. ja varastotilaa. 60e/ säkki. 69€/h INTERNETSIVUILLAMME KAIKKI VAIHTOAUTOMME www.somero-autocenter.com www.somero-autocenter.com Nissan Primera -01 203 tkm 1 900€ Nissan Micra -01 190 tkm 990€ Renualt Kangoo -03 296 tkm 2 650€ -01 1590€ -03 1900€ -01 790€ alk. P. 4900 e kuljetus järjestyy. 040 8397 044. P. 040 5588 676. Laukkukauppias: Laukut ja lompakot alk. P. TEKSTIVIESTINÄ Näppäile teksti LAARI, välilyönti, osasto ja oma ilmoituksesi. 0,5e/ m. n Prima suursäkkinostin H. Uusi maksaa n. 60m², hyväkuntoinen, lasitettu parveke 2krs. Kaikki merkit huomioidaan, vm. Tervetuloa! Hallitus Linja-autoaseman myyntipisteestä t. Vaihto yhdistelmäkaivuri ym. n Akkumoottori H. n H/P-auto myös asuntoauto/ -vaunu kaikki merkit huomioidaan. P. H. Vaivattomat käteiskaupat. LÖYTÖLAARI n Omakotitalo, kohtuuhintainen maksimissaan 150t euroa. P. 0400 899 373. 125e. n Traktori Volvo Buster vm. P. 50 e. edull. n VW Transporter tai Caravelle vm. SOITTAMALLA: 02-588 8952 Auranmaan Viikkolehti, ma-pe 9-15 02-588 8021 Loimaan Lehti, ma-pe 9-13 02-588 8552 Somero-lehti, ma, ke, to, pe 8.30-13 1. H. aj. n Renault Espace -06, 7 hengelle. Somerniemi, Siikjärventie 77. P. Heti vapaa. n Nissan Interstar pak.auto, vm. n Vanha traktori. 2013, rubiini, huollettu. 0400 352 278. P.050 537 1758. Tarjoa P. 040 8128 588. Myös isoja kokoja. 044 294 0330. P. P. Kotim. Katsastamattomat jne. 3.550 e. 046 906 8818. n Saunavalmis mökki 584 x 255 lämpöeristetty H. Yhteislevikki 23 500, lukijamäärä yli 63 000. Vain 10t e. n Noin 22 ha heinää pystyyn Loimaan Metsämaalla. P. P. Alkuperäinen rak. 3H+K+S+ ph+ pukuh. 050 363 6413. ark. 0500 536 501. (Osastot: M myy, O ostaa tai S sekalaiset) Lähetä viesti numeroon 17252 Yhden viestin hinta on 7,50 e / 160 merkkiä (sis alv.). 70 e, P. 50 €/ kpl Haemme tarvittaessa autosi Mahdollisuus myös sijaisautoon Automyynti: 044 533 2627 Korjaamo/Huoltamo: 040 533 262 Joensuuntie 55, Somero RENGASTARJOUKSET NYT UUDET RENKAAT ALLE EDULLISESTI PE 3.7. Letkukärry + n. 50e. Ylivuotista sekaklapia kärrykuorma H. P. P. P. 60/ kpl. n Halpa käyttöauto, myös romuauto kelpaa. SÄHKÖPOSTILLA: ilmoitukset@avl.fi ilmoitukset@loimaanlehti.fi ilmoitus@somerolehti.fi 3. Tontti 1,16ha. Koski Tl, P. 040 736 8162. 045 667 2920 Joensuuntie 55, Somero Someron Autocenter Huollot alk. Kaasugrilli + pullo H50 e. Siistissä kunnossa. 0400 979 244. 1960-1990, takaveto tai syncro, lava tai umpimalli, bensa tai diesel. n Porsche 911 cabriolet, lasikuitureblica, keskenräinen H. n Peugeot Kisbee 4t, vm. 1.500e, ja pak.auton umpikoppi 4,2m + pl nostin ja sivuovet. Lisätietoa P. Uusi variaattori ja kaasari. Lunasta lippusi Someron Luontaistuotteesta. KUVALLINEN ILMOITUS – 20 € kuva ja teksti 160 merkkiä. 200 e. Somero. klo 18.00 alkaen. 050 591 3803. Molemmat 1. (02) 748 5821 Av. n Vuokrattavana Yläneen keskustassa kt-kaksio 2H+K+lasitettu parveke 64 m², vapaa 1.7. 040 586 2856. Kahvija makkaratarjoilu. P. 25m letkua H. Kokemusta puutarha hommista, siivoamisesta, varastohommista sekä puutöistä. Ei kuljetusta. 040 566 7573. n Fordsson Dexta vm. Kaikki mukavuudet. Lisätietoja P. P. 50e. 150hv Comfortmalli, juuri kats. n Halutaan vuokrata yksiö tai pieni kaksio Tampereelta 1.8.2020 alkaen. 430 e. 0400 231 364. 044 9399 239. n Siirrettävä talvilämmin rakennus vl.kiskoilla 4x8m, sauna wc, keittiö, oh/mh, täysin saneerattu, sähköistetty ja viemäröity. Ulko-WC 192 x 152 H. 050 390 5362. 450 e /kpl. 1.100e. n Kuivaa haapaja sekaklapia 1,5m³ säkeissä H. 045 354 0225. Pirkko Säilöntäaika on nyt! Kurjentilan makeat mansikat parhaimmillaan Tervetuloa! Someron Omakotiyhdistys OMAKOTIVÄKI KESÄTEATTERIIN Someron Omakotiyhdistys on varannut 20 lippua jäsenilleen Myötätuulen teatterin Vieraat saappaat -näytökseen su 2.8. 040 5588 676. n Uusi Bison kanootti H. Maksan hyvän hinnan reilusti käteisellä. 50e, kitkarengas Michelin uudenveroinen 225/45 R17 H. 800e. 2009, aj. aitapuikkoja 100kpl H. alv. n Keväällä tehtyä koivuklapia 50e/kuutio ja sekaklapia 45e/kuutio. Maalämpö ja valokuitu on. Väri musta H. 59.000 e. 050 5441 046. H. 040 321 5530. n 2 ajettavaa ruohonleikkuria Murray 12,5 hv, Partner 12 hv hydrostaattivetoinen. 69€/h INTERNETSIVUILLAMME KAIKKI VAIHTOAUTOMME RENGASTARJOUKSET · Talvirenkaiden varastostyhjennys · Kesärenkaat asennettuna www.somero-autocenter.com www.somero-autocenter.com Nissan Primera -01 203 tkm 1 900€ Nissan Micra -01 190 tkm 990€ Renualt Kangoo -03 296 tkm 2 650€ -01 1590€ -03 1900€ -01 790€ alk. n Nuffield traktori 460 Universal osia. 50e. n Omakotitalo Pöytyän alueelta, hinta maksimissaan 150.000 euroa. 045 667 2920 Joensuuntie 55, Somero Someron Autocenter Huollot alk. 5940 km. P. 26 tkm. 0500 764 119. MYYDÄÄN n OK-talo, 50luvulla rakennettu, laajennus tehty 1989. 050 555 2561. 050 338 7088. P. n Timberwise lehtikuusiparkettia n. P. P. 040 413 5381. 2014 aj. 1.500e, telitraileri 170cm Löytölaari julkaistaan tiistaisin Auranmaan Viikkolehdessä, Loimaan Lehdessä ja Somero-lehdessä. P. 044 305 7795. Vanha, puinen kirjoituspöytä H. n 3 kpl puutarhaletkuja 1520 mm H. toimija. Ilmoita KOLMESSA lehdessä yhden ilmoituksen hinnalla! Ilmoitukset tiistain Löytölaariin viimeistään torstaina kello 13: Laskutettaviin ilmoituksiin lisäämme laskutuslisän 2,50€ sis. 2.600e. Autoista romutuspoistot. 040 8128 588. 0400 705940. H. Ruohonleikkuri H. P. 040 321 5530. Iso koivupahka H. Kuljetus on. Käsitellään sääntömääräiset asiat. klo 16. n Harrasteauto Amerikkalainen, ehjä tai pitkään seisonut. P. 700 e, aitalankakerä 300m, H. 0500 822 293. P. Enintään noin 40 km:n päästä Turusta. 50 e. klo 6.20-18, la 8-16, su 9-16 Shell Somero AUTOJEN ILMASTOINTIHUOLLOT! ostetaan RAUTAROMU, SEKAPELTI JA AUTOT Noudetaan nopeasti nosturiautolla. 040 5501 058. 1950-1980. 1969. väliaikakahvit. n Uusi koirankoppi, huopakatolla H. 50 e, nivelakseli H. Soita ja tarjoa. 13 neliötä, suurimmaksi osaksi avaamattomia paketteja. Hinta 20 euroa, sis. Tarjoa! P. 044 065 1822. 0400 352 278, Koski Tl. + pressukapeli, ajosillat ja sähkövinssi H. 750 e. Piimätie 1017, Kyrö. (Huom: palvelu ei toimi Gomobile -liittymällä) Tekstiviestimaksua ei palauteta, mikäli ilmoitus on sääntöjen vastainen