Siitä olemme kaikki onnellisia, sanoi esiintyjistä Katja Poikonen. Yhdeksän naisen ja kahden viulistin sekä miessoo- Perjantai +15 lon yhtye on harjoitellut tammikuusta lähtien ja ottanut ohjelmaansa tuoreet uudet laulut. Kolmen hengen ryhmiä oli parhaimmillaan vuonna 2000 peräti 13. Esillä sääntömäär. Muut sävelteokset olivat virkistävän erilaisia, syvästi pääsiäissanoman ytimeen pureutuvia. Ossi Vakkeri, Kimmo Kivelä, Martti Länkinen 1 p. 3. Tiistai +10 Keskiviikko +10. Mari Mäkisen Lauantai +15 Paikkakunnan sää. klo 19, pe 9.5. Seuraavina vuosina pelattiin jopa kahtena päivänä ja sarjoja oli kaksi: miehet ja sekajoukkueet. alv 24 % PAIKALLISUUTISET Uuraisten, Jyvässeudun ja Toivakan alueiden sitoutumaton, tilattava paikallislehti LÄHETYSHUUTOKAUPPA TOIVAKAN HELLUNTAISRK:SSA LAUANTAINA 26.4. Reijo Länkinen, Niilo Mutanen, Ahti Lehtonen 2 p. TERVETULOA! PÄIVÄKOTI KÄDENJÄLKI Uuraistentie 112, Kangashäkki PAIKALLISEN SÄÄN TARJOAA: Nuori, avaa nyt Asuntosäästö! POP Uurainen 020 755 1586 Sää Torstai +12 ?. Maanantai +17 Vuonna 1999 se sai alkunsa. Ylösnousemuksen sanomaa korostivat värikkäät huivit. Kirkkoherra Antti Heinola piti konsertissa ahtisaarnan lukemalla Johanneksen evankeliumista Jeesuksen tuomitsemisesta ja lähdöstä kohti Golgataa. Toisena pääsiäispäivänä tänä vuonna paikalle saapui neljä joukkuetta Saarijärven ryhmän jäätyä pois, syystä ei ollut tietoa. 10.5. Kangasniemen Peruna 0400 239 548 Toivakan Yrittäjät ry:n sääntömääräinen KEVÄTKOKOUS MA 5.5.2014 klo 19 Vanhan Pappilan korsussa. klo 19, to 1.5. 3. UURAISTEN TORILLA torstaina ja maanantaina klo 12.45 – 13.30. Leppoisassa hengessä pelatun turnauksen tulokset: 1. Kolehti kerättiin Päiväkoti Helmen hyväksi. TOIVAKAN BETONILATTIAT KY betonilattiat betonipumppaukset pohjien työt 0400 719 249 toivakanbetonilattiat.fi Multivita Plus 200 tabl. Helena Gyldén, kirj. lapset 5 € (Alle kouluikäiset maksuttomia) Varaukset kyläkännyyn 040 5659 719, rutalahti.fi KESKIVIIKKO 16.04.2014 ?. Ryhmäkuvassa Mari Mäkinen, Elina Lapinoja, Terhi Tukiainen, Katja Poikonen, Ulla Pasanen, Päivikki Poikonen, Riitta Malinen, Jyrki Paananen, Helena Veijonen, Virpi Lapinoja, Mirjami Lehmuskoski, Heidi Arvonen, Mirja Laitinen ja Laura Kankaanniemi. Silloin joukkueita oli yhdeksän kappaletta. klo 7-16 Tarkastettua siemenja ruokaperunaa (7 lajia), karpaloita ym. Heikkilän, R. Simojoen sävellyksiä. Juhani Koskinen, Henry Koskinen, Jukka Hintikka 4 p. klo 15, Muut esitykset: ti 29.4. klo 15, ti 6.5. – Itsekin liikutuin laulaessani. Neljä Vuodenaikaa-kuoro ilmensi sanomaansa myös pukeutumisellaan. KLO 15 Palosentie 8, Toivakka Leivonnaisia – Käsitöitä – Polttopuita – Linnunpönttöjä – Apua kevättöihin – Arpajaiset… Alkaa virvokemyynnillä klo 14 TERVETULOA! LIIKKUVA LIHATISKI TORSTAINA torilla UURAINEN 11.15 -12.30 TIKKAKOSKI 13.00 -13.30 PALOKKA 13.50 - 14.10 PERJANTAINA TOIVAKKA 12.50 - 13.20 PANNUPIHVIT 9,95 €/KG 0400 872 461 ark. – Aivan huippuja ovat, täydensi Toivola kuulemaansa. klo 19 ja su 11.5. Sali-beachiä Kiepissä Pääsiäisen rauhaa lauluin ?. 2. Pasi Flyktman, Jouni Kines, Kari Linna6 p. Ilkka Malmi ja Rami Saarijärvi NS-talo Suojarinteellä Ensi-ilta su 27.4. Toiveet toteutuivat monenkertaisina. vsk ?. päiväkodilla avoimet ovet, klo 12-15 MAAILMAN KAUNEINTA TAIDETTA Taidenäyttelyssä 1-6 -vuotiaiden koko hoitovuoden teokset. 19,(ovh. Samaa lienee tavoitellut lähes kirkontäyteinen yleisö, joka sai kuulla erilaista pääsiäismusiikkia nuorten naisten koulituin ja helein äänin. 4. Soittorasia on nimeltään Sarastus-ryhmien voimisteluesitys, joka nähtiin Liinojen näytöksessä, s. Kalliokuusen ja P. Stampsin, J. Kuoro ja solistit lauloivat alun mustissa ja loppuosan värikkäissä huiveissa L. Konserttia elävöittivät Virpi Lapinojan, Laura Kankaanniemen, Riitta Malisen ja Jyrki Paanasen soolot. Tutuimmilta kuulostivat klassikot, Riitta Malisen negrospirituaali Were you there ja baritoni Jyrki Paanasen akustisella kitaralla soittamat otteet Albinonin Adagiosta. asiat. 24.90) UURAISTEN APTEEKKI -lähelläsi- Terveyttä ja hyvää oloa www.fysioterapiaoiva.fi TUKI-, LIIKUNTAELINJA REUMAKUNTOUTUS, NEUROLOGINEN TERAPIA Fysioterapia Lymfaterapia Hieronta Naprapatia Akupunktio MDT-terapia Iltaruskontie 5 TOIVAKKA Sepänkatu 14 JYVÄSKYLÄ Liepeentie 11 LIEVESTUORE Asemankatu 4 HANKASALMI 041 5488 661 050 5552 910 0400 640 059 050 5552 900 TERVETULOA! Rutalahden NS:n teatterin komedia NÄILLÄ MENNÄÄN ohj. – On hieno asia, että laululla voi auttaa Uuraisten lapsia. Liput 12 €, 7-16-v. ?. Tervetuloa! - Hallitus KÄDENJÄLJESSÄ TAPAHTUU! LA 3.5.2014 KIRPPUTORI 10–14 Myynnissä paljon lastenvaatteita ym. muuta mukavaa. Yleisön pyynnöstä sai Riitta Malinen laulaa mahtavalla antaumuksella uudestaan Tiellä Via Dolorosan. Yleisöstä Helena Kansanaho kiitteli modernia ja uutta ohjelmistoa ja Liisa Finch kuorolaisten täydellistä paneutumista pääsiäisen sanomaan. Konsertissa käytiin läpi koko kärsimyshistoria syvästä surun alhosta pääsiäisaamun kirkkauteen ja toivoon. UURAINEN Tellervo Lehtoranta – Pääsiäisen sanomaa ja rauhaa tulin konsertista etsimään, kuvaili Lauri Toivola istuessaan Uuraisten kirkon takimmaisella kellokeskiviikon iltana Neljä Vuodenaikaa- kuoron konsertissa. klo 15, su 4.5. Aivan pala pyrki nousemaan kurkkuun, kertoi konsertin jälkeen laulaja Heidi Arvonen. Muutamia myyntipaikkoja vapaana, kysy Virpiltä 040 7698 656 Puffetissa kahvia, makkaraa ym. Numero 17/ 2014, 50. klo 15. Irtonumeromyyntipaikat: Kuohun Kauppa, Toivakassa Upin Lounaskahvila ja Uuraisilla toimitus, hinta 1,40 e sis. Näppäile tekstiviesti SÄÄ PAIKKAKUNTA ja lähetä se numeroon 16161 (0,84 e) Sunnuntai +15 pianosäestys ja Terhi Tukiaisen ja Elina Lapinojan viulut soivat kauniisti taustalta
Mäenpään tilan ja kylän hoidon lisäksi hän teki merkittävän työuran Suomen talouselämälle tärkeän teollisuuden palveluksessa, aluksi Lievestuoreen Haarlan selluloosatehtaassa ja sitten useita vuosikymmeniä Valmet / Metso -tehtaiden valimolla vuorotyössä. Puoliltapäivin on pyhänä vielä lippukunnan Yrjönpäivän juhla leirikeskus Sarpatissa. ” Teen Wahlroosit! PIENET PIIRIT TÄÄLLÄ ON SUOMI-NEIDOLLE JA UMMEHTUNUT ILMASTO, TAITAA MUUTTAA RUOTSIIN! PAIKALLISUUTISET Levikki: 1550 (LT 2014) Perustettu: 1964, ISSN 1456-2952 Julkaisija: Viestipantteri Oy Painopaikka: Lehtisepät Oy, Pieksämäki Osoite: Virastotie 2, 41230 UURAINEN paikallisuutiset.fi toimitus@paikallisuutiset.fi ilmoitukset@paikallisuutiset.fi etunimi.sukunimi@paikallisuutiset.fi Martti Suurosen (1950-2014) muistolle »» Kun Martti Suuronen vaikean sairauden murtamana nukkui pois maaliskuun 14. Tarjoa tapahtumaasi mukaan!. – > Nuorisopalvelujen KesäRelaamon leireillä on kesätekemistä jyväskyläläisille nuorille. - > Nisulan Kyläkirjasto avoinna maanantaina iltakuudesta alkaen, uusia kirjoja on saatavana lainaan. Tuo Emilin ajatus oli Martilla toiminta-ajatuksena kun hän toimi pitkään kunnan luottamustehtävissä, ihmisyyttä kunnioittaen, sopuisasti ja sovitellen yhteisiä asioita hoitaen. Einari menehtyi vaikeaan sairauteen vain 61-vuotiaana. Pentti Suuronen Päätoimittaja: Lea Lerkkanen, p. Setänsä ja isänsä jäljessä Martti valittiin nuorena miehenä jo 1970-luvulla Toivakan kunnanvaltuustoon ja sitä kautta moniin muihin kunnan luottamustehtäviin, kuten kunnanhallitukseen. päivänä, oli Ruuhimäessä poikkeuksellisen kova tuuli. Marttia kutsuttiin kyläpäälliköksi, mitä hän olikin mutta ei sanan varsinaisessa merkityksessä komenteleva päällikkö, vaan enemmän kylän palvelija, joka epäitsekkäästi hoiti asiat ja tekemiset toistenkin edestä. Martti jäi pois noista kunnan luottamustehtävistä kaksi vuotta sitten. Liki joka aamu kun sen reitin työmatkaksi valitsen, vilahtaa jänö jos toinenkin tien tuntumassa tai pellon aukiolla. –> Sähkölaitteita ja akkuja vastaanotetaan Uuraisten Paloaseman pihalla vapun jälkeisen viikon keskiviikko-iltana. Palopäällikkö Jorma Kautto tulee kirjastoon kertomaan kodin paloturvallisuusasioista puoli seitsemältä. Kaksi vuosikymmentä Martti oli Ruuhimäki-seuran puheenjohtaja ja viimeksi rahastonhoitajana. Martti laskettiin Toivakan kirkkomaahan sukuhaudan lepoon isoisänsä Malakias Suurosen viereen. PaikallisUutiset on Facebookissa! Seuraamalla FB:tä saat vielä enemmän paikallisia uutisia ja näet uusia kuvia! Menoksi-palstalle toimitus muotoilee paikallisista tapahtumista ennakkotiedotteita. Suurelle kiitollisuudella muistamme Mäenpään Marttia. Kärrättiin isännälle, että kiirettä kiltisti metsänreunaan pitää sitten sullakin mullaksi muuttumaan. Puhujina ovat Raimo Elonen, lääkäri Juha Kallio, kunnanjohtaja Kalle Larsson ja kirkkoherra Panu Partanen. Viisasta toki varoa avotulen kanssa. Tässä onkin nyt oiaamuin illoin.. Sinä Martti olit yksi heistä.” Runoilija on sanonut; se mi meissä on hyvää se meistä jäljelle jää. 050 3002 206, ripattiveikko@gmail.com »» Menoksi –> Vesangan Mesikämmenet järjestävät lasten/ perheiden partiotapahtuman sunnuntaina. Huhtikuun lopun veteraanipäivän liputussession jälkeen toukokuussa on nimittäin peräti viisi virallista liputuspäivää. Saimme kiitellä Marttia itseään jo hänen eläessään työstään kotikylänsä monien yhteisten asioiden hoitamisista. –> Vappuaattona Lähikuukassa Uuraisilla iloitaan keväisen juhlan merkeissä. Teemana tällä kertaa on ”Mikä painaa Miestä”. kea juhlasesonki meneillään. Ja sattuuhan tuohon sarjaan vielä yksi ylimääräinenkin liehutuspäivä, jos perheen virallinen lipunliikuttaja tahtoo juhlistaa maailmaantulon päiväänsä sillä tavoin. Vuoria riittää vaikka Kyöpelivuoren sijainnista en nyt ihan varmana menisi sanomaan, josko sekin kylän alueella sijaitsee. Toivakassa alkaa ensi viikon lauantaina metalliromun keräys, joka kestää koko toukokuun. Malakias perusti Mäenpään uudistalon valtion kruununmaalle Ruuhimäkeen noin 120 vuotta sitten. Ja lienee joku noitakin kylälle asettunut. Ohjelma alkaa tutulla miehisellä iltapalalla. »» Sivu 02 PAIKALLISUUTISET »» Keskiviikkona 23.04.2014 »» Pääkirjoitus: Lea Lerkkanen Voihan kokko! Juuri kun olimme nostaneet pilapiirtäjä Mika Lassilan kanssa Nyrölän arvoon arvaamattomaan ja nimenneet paikan maakunnan viralliseksi pääsiäiskyläksi, kyseisen kylän porukat päättivät olla polttamatta pääsiäiskokkoaan tänä vuonna. Emil oli 1930- luvulla Toivakan kunnanvaltuuston puheenjohtaja. Kunnan päätöksentekijänä ja luottamushenkilönä hän oli pidetty ja arvostettu myös kunnan työntekijöiden keskuudessa. Lukuisat kylätalkoot hän toteutti työn vetäjänä. Kovasti olisi houkuttanut itsellänikin hävittää kuivat piharoskat polttamalla, Toukokuun mutta pienet ja vähän suuremmatkin tuulenallakkaa kun puuskat saivat toisiin kurkistin, vinkkasin ajatuksiin. Myös monissa muissa järjestöissä ja järjestötehtävissä Martti oli mukana. Hän toimi näissä tehtävissä viidellä vuosikymmenellä, viimeksi kunnan perusturvalautakunnan puheenjohtajana. 0400 820 137, jenni.jarvinen@tintti.net, Veikko Ripatti (Toivakka) p. Ilmoittautua voi mukaan toukokuun puoliväliin asti. Illaksi kiirehti kunnantalolle päättämään asiat oikeelle tolalle.” Tuossa kuvattiin sitä miten Martti oli monessa mukana. Toukokuun allakkaa kun kurkistin, vinkkasin isännälle, että kiirettä pitää sitten sullakin aamuin illoin. urheiluseura Ruuhimäen Töpinän viimeinen puheenjohtaja, hän hoiti kylän teitä kuten Reivintietä, Kotamäentietä ja Pittääntietä. Usein Martti tuli kunnan kokouksiin suoraan työvuorosta tai lähti niistä yövuoroon Rautpohjaan. Muistotilaisuudessa saimme muistella ja kiitellä häntä vielä yhdessä. Ohjelmassa on partiomaisia rasteja, kioski, makkaranpaistoa sekä partiotoiminnan esittelyä. Martti Suuronen. Mäenpäässä isäntänä ennen sotia toimi Martin setä Emil Suuronen. 040 5475 111, hanna.lahtinen@paikallisuutiset.fi - toimituksen puh., myös tilaus- ja ilmoitusasiat Toimittajat alueilla (ei lasku- tai osoitemuutosasioita): Tellervo Lehtoranta (Uurainen, Jyvässeutu), p. Vielä seuraavanakin pyhänä hilataan sinivalkoinen kangas tangon nuppiin, kun vietetään kaatuneitten muistopäivää. Emilin jälkeen Mäenpään isäntänä jatkoi Martin isä Einari ja myös hän toimi kunnan luottamustehtävissä. Ja takana on sentään noin 20 vuoden katkeamaton perinne! No, lehden virtuaalinen piirroskokko oli tällä kertaa sitten ainoa, niitä pupuja siellä kylällä riittää ihan livenäkin. Martti asui koko ikänsä tuolla Mäenpään tilalla, hän oli Mäenpään Martti. heessa tuiskussa Pittääntiellä Mara taas linkosi lumia, koska sen täytyi taas aamuksi ehtiä valamaan Valmetin osia. Tuota kirjaa Martti sitten jakoi kylän uusille asukkaille, kun kävi heitä tervehtimässä. Näin Martti aloitti Mäenpään isännyyden hoitamisen vasta viisitoistavuotiaana. Martti oli kylän toiminnassa monessa mukana, hän oli mm. Martti jätti meille paljon. Jo aamupäivällä alkavassa tilaisuudessa myynnissä myös munkkeja ja simaa myöhempää kotikäyttöä varten. Myös Tikkakosken Partiolaiset toimivat partioviikolla: Sudenpentujen retki on viikonloppuna leirikeskus Sarpatissa ja sunnuntaina aamulla partiomessu Tikkakosken kirkossa. Martin muistamme hyväntahtoisena myhäilijänä, jolla oli aina myös pientä pilkettä silmäkulmassa. Emil piti sodassa päiväkirjaa ja hän kirjoitti päiväkirjaan muutama päivä ennen kaatumistaan: ”Mietin itsekseni jälleen, mitä varten kaiken tarvitsee olla näin. Pientä jekkuiluakin piti joskus harrastaa, kuten pääsiäiskellojen soittoa kylällä. Keräyspisteitä on keskustassa, Huikossa ja Ruuhimäellä. Hän kaatui jatkosodassa elokuussa 1941. Tilaisuuden järjestää seurakunta. Tuo puiden humina ja kohina antoi ajatukseen tunteen, että koko kylä huokaili, kun kylän suuri poika ja hieno mies oli jättänyt kotikylänsä. Kun Martti 13 vuotta sitten täytti 50 vuotta niin lauloimme hänelle: ”Kau- Ilmestymispäivä keskiviikko, ilmoitusaineistot viimeistään tiistaina klo 12 mennessä Ilmoitushinnat euroa/pmm + alv 24 %: • Etusivu 1,10 • Tekstissä tai tekstin jälkeen 1,00 • Osanottokiitos- ja kuolinilmoitukset 0,85 • Toistoalennus - 15 % • Alansa Taitaja -palstan ilmoitusmoduli 1x30, hinta 10 e + alv 24 % / julkaisukerta, ilmoitus toistaiseksi tai vähintään kuukaudeksi kerrallaan • Srk- ja yhdistyspalstalle oma hinnasto Lisätietoja ja vuosisopimukset: lehden toimitus ?. Vapun jälkeisellä viikolla on ensin Eurooppa-päivä perjantaina, äitienpäivä sunnuntaina ja heti maanantaina liputetaan taas, tällä kertaa herra Snellmanin kunniaksi. Hän oli perustamassa Ruuhimäen Vesiosuuskuntaa ja hoiti sen toimintaa. Kun 1990-luvun lopussa teimme Ruuhimäki-kirjan, oli Martilla keskeinen osa sen sivujen tekemisessä. – > Miesten iltaa vietetään jälleen Toivakan Varikolla perjantaina. 040 537 7915, tellervo.lehtoranta@pp1.inet.fi, Jenni Järvinen (Toivakka) p. Eivätkö ihmiset opi olemaan tuhoamatta ja sopimaan yhdessä asioitaan”. 050 5969 569, lea.lerkkanen@paikallisuutiset.fi - myös ilmoitus-, tilaus- ja laskutusasiat, palautteet Toimittaja: Hanna Lahtinen, toimituksen p. Minulla on ajatuksissa mielikuva Martista joka nauraa hykertelee kun sanon; ”Hyvistä miehistä on aina pula, kun niitä on niin hirveän vähän. Kuohulla järjestetään kalastusleiri, bändileiriä pidetään Jyväskylän Veturitalleilla sekä kädentaitoleirillä viihdytään Palokassa
– Tietysti tämä on tärkeä ja jännittävä hetki, että jokainen pääsee näyttämään osaamistaan, mutta kuitenkin vain pieni, vaikkakin näkyvä osa harrastusta, viulun- ja nokkahuilunsoiton opettaja Terhi Tukiainen kertoo. Näytöksessä esiintyivät voimisteluryhmät pienimpien 3-4 -vuotiaden liikkariryhmästä aina kilpailukokemustakin hankkineeseen Sarastus-rymmään. Jyväskylässä kaikille avoin tilaisuus kaupunginteatterissa alkaa päiväkahvilla iltapäivällä. - HL 5000 Kirkkohallitus täyttää tänä vuonna 70 vuotta. – TL Kunta avustaa vesiosuuskuntaa Uuraisten kunnanhallitus on päättänyt myöntää Kyynämöisten vesiosuuskunnalle avustusta osuuskunnan 2-hankealueen vesi- ja viemäriverkon rakentamiseen 70 000 euroa, kuitenkin enintään 20 prosenttia toteutuneista ja hyväksytyistä kustannuksista. Näin taitaa käydä syksylläkin, niin ärhäkästi jumppakärpänen näyttää uuraislaisia lapsia puraisseen. - LL »» Sivu 03 ?. Vapauden viestin luovuttavat Jyväskylän nuorisovaltuuston edustajat. Tikkakosken veteraanitalon kohdalla bussi on kello 12.20, Palokan veteraanitalolla kello 12.40. Näytöksessä nähtiin myös erittäin suosittua parkouria, jota Uuraisilla ohjaa lajia kuusi vuotta harrastanut T-P Timonsaari. Aikaisemmin Helena on julkaissut kirjan Terveisiä tuulen tieltä. Helena asuu Äänekosken Parantalassa. Kehitysvammahuollossa tehdään myös uudelleenjärjestelyjä työlomien vuoksi. Myös muutama perhonen on havaittavissa, nimittäin esiintyjien vatsoissa. - LL. Uuraisilla on keskustan ryhmän lisäksi opetusta Hirvasella. Busseissa on kyltti, jossa lukee Veteraanipäivän juhla. Reunan kustantama Heräteostona hevonen kertoo nelikymppisestä Miinasta, joka on todellinen luomuihminen ja kierrätyksen suuri ystävä. Jos kansalaisopiston kevätsoitto on vakiintunut perinne, niin Liinan kevätnäytös toissa viikolla oli sarjassaan aivan ensimmäinen, mutta ei varmastikaan viimeinen. Myös sosiaalipuolella on tulossa työntekijävaihdoksia. Uurainen Hanna Lahtinen Yleensä satoa korjataan syksyllä, mutta keväällä korjataan oppimisen satoa. Mutta koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa harrastusta. Liinassakin kahvakuulaillaan, mutta Sipposen kilpailulaji on kahvakuulan nostaminen. – HL Veteraanien juhlapäivä ?. Kunnanhallitus myönsi täyttöluvan virkavapaan ajaksi ja nimesi keskuudestaan haastattelutyöryhmän. Asumispalveluiden ohjaajalle palkataan sijainen vuodeksi. Juhlaan järjestetään maksuttomat kuljetukset. Aiemmin kitaraa soittanut Jarkko Sairanen aloitti pianonsoiton neljä vuotta sitten ja nyt hän on juuri esittänyt säveltämänsä teoksen Ilmari, joka on saanut nimensä Pyry-pojan kolmannen nimen mukaan. Vaajakosken veteraanitalolta kyyti lähtee kello 12.35 ja ajaa Vaajakosken vanhaa tietä kaupunginteatterille. Sosiaalityöntekijä Hanna-Leena Niemelä on irtisanoutunut toukokuun alusta alkaen, hänen tilalleen valitaan uusi. –HL Mäkinen edustaa Toivakan kunnanhallitus valitsi viime kokouksessaan kunnan edustajaksi Suur-Savon Sähkö Oy:n huomiseen yhtiökokoukseen Kari Mäkisen (kok.). Kurssilaisista Teemu Laitinen esitteli hyppytaitojaan. Ekaluokkalainen Eliora Loosen suoriutuu esiintymisestään hienosti. Hänen kirjaansa saa tekijältä ja netistä sen voi hankkia osoitteesta reunalla.fi. Uutiset »» Keskiviikkona 23.04.2014 PAIKALLISUUTISET Helenalta toinen kirja »» Uutispoimuri Työlomia Uuraisilla Uuraisten Hiirolasta kotoisin oleva Helena Lapinniemi (o.s. Juhlapuheen pitää Lapuan hiippakunnan piispa Simo Peura. Ryhmät ovat olleet niin suosittuja, että joka vuosi on saatu perustaa joku uusi. Uuraisilla on kutsuvierasruokailu veteraaneille Teivaalan tuvalla ja Toivakassa juhlitaan kirkonmenojen yhteydessä tärkeää päivää. Kevätkin on sadonkorjuun aikaa ?. Kohta alkaa Jumppamix-ryhmä Kiteiden esitys nimeltä Kissat ja hiiret. Rytsy) on julkaissut toisen kirjansa. Ukko Nooasta se alkaa. Vesi- ja viemärilinjaa vedetään nyt Virtasalmentien suuntaan. Nyt Jumppamix-ryhmiä on neljä ja kaksi liikuntaleikkikouluryhmää. Palkinto hanketta kohden on 5000 euroa. – Hyppimistä, pomppimista, sulavaa siirtymistä paikasta A paikkaan B, määrittelee ohjaaja lajin. Kansalaisopiston kevätsoitto ja Liinan kevätnäytös päättivät lukuvuoden iloisissa, mutta myös herkissä tunnelmissa. Niinikään työtoiminnan ohjaajalle etsitään syyskaudelle sijaista, Jyrki Paanasen siirtyessä sijaistamaan kehitysvammahuollonjohtajan virkaa vuoden loppuun saakka. Musiikki on usein koko perheen harrastus ja Uuraisten kirkossakin esiintyi ?. Hänen lisäkseen Liinan lasten ryhmiä viime vuonna ohjasivat SallaMari Viinikainen, Kaisu Mononen, Nina Kuntsi, Katariina Poikonen, Janica Laitinen, Marika Virtanen ja Angelina Puustelli. Miinan ympärillä pyörii maaseudun elämä; on kissoja ja koiria ja kaikenlaista hauskaa tapahtuu myös Miinan puutarhassa. Lapuan hiippakunnasta palkittiin Toivakan seurakunnan toimintatapa, jossa pienillä taloudellisilla resursseilla on kehitetty aktiivisesti seurakunnan toimintaa. monta sisarussarjaa. Näytöksessä vieraili myös tuore uuraislainen SM-mitalisti Jani Sipponen. Juhlassa esiintyvät myös Laajavuoren Pelimannit ja Jyväskylän Tanssiopiston balettitanssijat. Uuraisten hallintojohtaja Salla Saari-Männistö on jäämässä ensi sykynä noin vuoden mittaiselle virkavapaalle. Sen johdosta kirkkohallitus palkitsi tänä vuonna jokaisesta hiippakunnasta yhden seurakunnan sellaisen hankkeen, joka on suuntautunut tulevaisuuteen ja joka on kirkon näkökulmasta esimerkillinen ja rohkaiseva. Liinan kevätnäytöksessä palkittiin seuran sielu Ulla Pasanen. Hänen oppilaidensa lisäksi kevätsoittajaisissa kuultiin Natalia Mantourin ja Mirja Laitisen piano-oppilaita. Vierellä vaimo Ritva Karhu. Kansallisen veteraanipäivän juhlaa vietetään ensi sunnuntaina
Hän on ollut semmonen puuseppä, että teki meillekin mitä vain tarvis. Entisiä koululaisia oli niin Haukanmaalta, lähikylistä kuin kauempaakin. Kuntoutuksessa olleen koulun omistavan Pentti Toivosen luvalla entisessä luokkahuoneessa oleva verstas oli kunnos- tettu ja koristettu kuin kirkoksi. Waldénin ohella Toivakan puolelta ensimmäiseen johtokuntaan kuuluivat Werner Kykylä ja Kalle Masalin. Koulu on kyllä muutenkin ?. Naapurikylän tyttö Niina Heinonen lauloi yhteislaulujen lomassa neljä hengellistä laulua, ja vaikka voimassa oli Pentti Waldénin “käsky” jättää aplodit oven ulkopuolelle, mikään ei pidellyt yleisöä taputtamasta niin Niinalle kuin Pöyryillekin. »» Sivu 04 PAIKALLISUUTISET »» Keskiviikkona 23.04.2014 Suvivirsi soi taas Haukanmaan koululla ?. Koulutontti ostettiin emäntä Iida Uusikartanolta ja rakentajaksi valittiin edullisimman tarjouksen tehnyt Evert Lehtola. Hengellisten laulujen tuokio Haukanmaan koululla koostui yhteisistä lauluista, jotka Pekka ja Anna-Leena Pöyry säestivät. Lauluhetki oli siksikin erikoinen, että eipä kukaan ennen ollut osallistunut vastaavaan puusepänverstaassa koneitten keskellä. Erityistä sitkeyttä osoittaa, että hän kävi kirkolla noin 25 kilometrin matkan suoraan korpien poikki pääosin jalkapatikassa. Vuokko ja Matti Jur- vanen nimesivät itsensä vapaaehtoiseksi siivouspartioksi ja valmistivat koulun toisien tulla. Pisimpään opettajina olivat Elin Väisänen (Hokkanen) 19291949 ja Fanny Ronkainen 1945-1965. Asia venyi niin, että koulu valmistui vasta viiden vuoden päästä ja oli yhteinen Toivakan kunnan ja Jyväskylän maalaiskunnan kesken. ?. Puuseppä Toivonen tunnetaan seudulla erityisesti veistämistään puuveneistä ja siitä, että “Pentti tekee puusta, mitä tahtoo - muut mitä osaa!”. ?. Heidän esityksensä kruunasivat iltapäivän. HAUKANMAA Leila Backman »» Siitä on jo liki viisikymmentä vuotta, kun koululaiset viimeisen kerran lauloivat Suvivirttä Haukanmaan koululla. Pekka ja Anna-Leena Pöyry ja Niina Heinonen lauloivat, soittivat ja laulattivat ihmisiä Haukanmaan koulun Hengellisten laulujen toivekonsertissa. »» Historiaa Haukanmaan koulu pian 90 vuotta Toivakan kunnanvaltuustolle jätettiin jo vuonna 1919 aloite kansakoulun rakentamiseksi Haukanmaalle. tuttu, kun olen Toivosen Pentin – entisen koulukaverin – luona käynyt monet kerrat. Puusepänpölyt oli imuroitu, penkit kannettu sisään ja peitetty räsymatoilla, ja höyläpenkin päälle oli rakennettu kuin pieni alttari. Puuseppä Pentti Toivonen, koulun entinen oppilas, on pitänyt vuosikymmeniä puusepänverstasta entisen koulun luokkiin rakentamassaan verstaassa. Ensihämmennyksen jälkeen tuntui, että juuri tännehän hengelliset laulut parhaiten sopivat, olihan Jeesuskin puusepän poika. Välipaloina kuultiin “Haukanmaan Yliopiston” muutamien entisten oppilaitten tai sen ystävien muisteluksia. Ensimmäisenä vuonna koulussa oli 32 oppilasta ja ensimmäinen opettaja oli Aili Vatia. Nyt kahdeksan entistä koululaista ja luokallinen muuta väkeä yhtyi haikein mielin tuttuun virteen. Onhan siinä semmosta yhteenkuuluvaisuuden tunnetta, kun heitä nyt näkee. Eila ja Jorma Ijäs merkkasivat heti päivän almanakkaan, kun Pentti Waldén jakoi kyläläisille kutsuja yhteiseen laulutuokioon. Haukanmaan koulun pihan koivut ovat saaneet kasvaa viitisenkymmentä vuotta ilman, että koululaiset olisivat veistäneet tuoheen nimikirjaimiaan. Häntä muisteltiin myös lauluhetkessä: Walden aloitti kunnanvaltuustossa jo 1919, ja vuonna 1964 kunta antoi hänelle kiitoksena kellon. ”Haukanmaan Yliopiston” väkeä entisessä luokkahuoneessaan. Haukanmaan koulun Hengellisten laulujen toivekonsertista jäi mukava tunnelma vielä kotimatkalle maisteltavaksi. Koululla vietettiin Hengellisten toivelaulujen iltapäivää. Jos vain Pentti Toivonen avaa koulunsa ovet, varmasti jatkossa vieläkin isompi joukko on tulossa laulamaan ja tunnelmasta nauttimaan, tuleehan koulun perustamisesta tulevana syksynä täyteen 90 vuotta. Musiikki oli päivähetkessä pääasiassa. Kun toivemusiikista oli kyse, Pekka “joutui” pariin otteeseen nostamaan yksin hanurin syliinsä, ja yleisö sai nauttia musiikista. Koulua valmistelevassa toimikunnassa ja ensimmäisessä johtokunnassa oli mukana yksi koulun puuhamiehistä, haukanmaalainen kunnanvaltuutettu Oskar Waldén. – Ne on sen ajan koululaiset levinneet ympäriinsä, ja vähän haikein mielin niitä aikoja nyt muistelee. – Olemme molemmat musiikki-ihmisiä, ja on oltu mukana monissa kuoroissa, niin aina musiikki kiinnostaa, Jorma Ijäs sanoo. Ku l kuy hte y ksien parannuttua niin, että koulumatkoja voitiin pidentää ja tätä myöten lasten määrän vähennyttyä koulutyö Haukanmaalla loppui 1965, pian 50 vuotta sitten. Hän on entisiä Haukanmaan koululaisia, koulutie alkoi 1947
– Asiakkaita tulee laajalta alueelta Uuraisilta ja ympäristökunnista. Kokemus oli niin positiivinen, että kun nykyisessä työpaikassani Atea Finlandissa alkoivat ytneuvottelut, niin itsenäiseksi yrittäjäksi ryhtyminen oli luonteva ratkaisu, Jari Hotti kertoo. Hoitohuoneen seinällä on luonnollinen, suomalaismetsän valon tarinaa kertova tapettitaulu ja taustalla soi hiljainen, rauhoittava musiikki. Ari Huuskosesta tuli parantaja omasta tahdostaan. – Tätä työtä ei opi kuin tekemällä. Hoidossa käydään kehon liikeratoja läpi, vapautetaan hermoja ja lihaksia pinnetiloista, autetaan nestekiertoa. Hotin asiakkaita ovat paitsi yksityiset ja yritykset, myös julkishallinnon toimijat. – Sitten keksin hakea vaihtoehtoista apua, löysin Rautalammilta jäsenkorjaajan. – Olisi myös hyvä muistaa käyttää eri salasanoja eri palveluissa ja pitää luottokortin tiedot pois lasten ulottuvilta, hän lisää. Nämä ongelmat ovat hänen mukaansa tänä päivänä täysin ratkaistavissa. Lähinnä Jari Hotin työtä kuvaa ammattinimike tietoturvakonsultti. Vesannolla vapaat ajat löytyvät vasta noin kuukauden jonotuksen jälkeen. Ihmiset eivät aina osaa ottaa huomioon riskejä joita henkilötietojen luovuttaminen erilaisiin palveluihin voi aiheuttaa. Kahden ja puolen opiskeluvuoden aika- na mies teki yli kolmesataa dokumentoitua jäsenkorjaushoitoa, silti hän sa- noo edelleen oppivansa joka päivä uutta. Tyypillisiä riskejä ovat aineettoman omaisuuden valuminen vääriin käsiin, esimerkiksi kilpailijoille tai luottamuksellisten tietojen, vaikkapa terveydenhuollon asiakirjojen tietoturvan vaarantuminen. Jo sairaslomansa aikana Ari kertoi työnantajalleen, ettei aio jatkaa entisiä töitä, vaan kouluttautuu kalevalaiseksi jäsenkorjaajaksi ja aloittaa yrittäjänä valmistuttuaan. Yksilön henkilöllisyys on rahan arvoista omaisuutta ja henkilön tietoja voidaan käyttää monella eri tavalla väärin. Ari Huuskosen kohdalla se syy oli selän välilevy, joka vei miehen lähes jalattomaksi. – Olin pienkonekorjaajana ja tein myös mikrotukihenkilön töitä, mutta seitsemisen vuotta sitten meni selkä. Nykyään se käy sitäpaitsi vähän liian helposti. Laitteita ja lisenssejä hän ei myy, vaan kertoo, miten tietoturva-asiat kannattaa hoitaa. Kalevalainen jäsenkorjaus nojaa vankasti tutkittuun tietoon ja koulutukseen. Anatominen tieto on taustalla vankkana, sillä jäsenkorjaaja näkee heijasteista sekä kudosten poikkeavuuksista, missä korjattava kohta on. UURAINEN Hanna Lahtinen Uusi uuraislainen yritys, hottiIT toimii paljon Uuraista laajemmalla alueella. Uuraisilla MHY:n talosta löytyneessä hoitotilassa pääosin työskentelevä hoitaja kertoo, että töitä on ollut hyvin. Vesannolla päivän tai pari viikossa, Äänekoskella silloin tällöin. »» Keskiviikkona 23.04.2014 PAIKALLISUUTISET »» Sivu 05 Parantaja omasta tahdostaan - ja kokemuksesta ?. Ei esimerkiksi kannata hyväksyä jokaista älypuhelimen tarjoamaa sovellusta lukematta sopimustekstiä ennen klikkausta. Hoito toimi todella hyvin, kivut saatiin ensin hallintaan ja nyt, kun selkä on jo luutunut, se on oireeton. Hyvin tärkeää tietoturva-asioissa on myös käyttäjän opastus, sillä hän on yleensä se heikoin lenkki tietoturvallisuudessa. Nyt Hotti on yksin liikenteessä ja suurin pääoma on hänen vuosien kokemuksen kautta hankittu osaamisensa ja kattavat verkostot ympäri Suomen. Tietoturvalähettiläs Hotti palveluksessanne ?. – Hyvin paljon voitaisiin parantaa tilannetta riittä- vällä koulutuksella. ?. Asiakas ei malta ollahiljaa ja kommentoimatta. Yksityisen ihmisen tärkeä omaisuus nykypäivänä saattaa olla hänen identiteettinsä. – Työnä tämä on tekijälleen ihanaa, voi auttaa ihmistä. ?. Kalevalainen jäsenkorjaaja Ari Huuskonen käy asiakkaan tilanteen kehoa kuunnellen ja lihaksia mobilisoiden läpi. Ammattinimike on suojattu; sitä saa käyttää vain koulutettu hoitaja. – Tietoturva ei ole mikään mörkö, vaan se mahdollistaa asioiden tekemisen turvallisesti, hän sanoo. Tästä omasta, hyvästä hoitokokemuksestani urkeni uusi ura itsellekin, Huuskonen kertoo. Jari Hotti haluaa muuttaa kasitystä, että tietoturvallisuus hankaloittaa ja hidastaa työn tekemistä. – Vaikka tämä yritys on uusi, olen toiminut aiemminkin osakkaana yrityksessä, jonka myöhemmin myimme. – Usein asiakas on kokeillut jo erilaisia hoitomuotoja ennen kuin löytää tämän. Tärkeää on myös huomioida, että vaikka yrityksellä itsellään olisikin tietoturva-asiat kunnossa, niin esimerkiksi alihankkijan tietoturva-aukkoa voidaan käyttää reittinä tärkeisiin tietokantoihin. Usein aloituskohta löytyy jalkapohjista. Vuosien kokemuksesta huolimatta Jari Hotti on yhä tietoturva-alasta ja sen nopeasta jatkuvasta muutoksesta innostunut ja kokee toimivansa eräänlaisessa kutsumusammatissa.. Vesannolta kotoisin oleva Huuskonen sukkuloi hoitamassa asiakkaita kolmella paikkakunnalla. – Ja se on kummallista, että tämä hoito jää ikään kuin vaikuttamaan, jopa kolme seuraavaa päivää olo menee koko ajan parempaan suuntaan. Pahimmillaan jos henkilötiedot varastetaan, niin niiden avulla voidaan ottaa esimerkiksi pikavippejä, Jari Hotti muistuttaa. – Niin just, olin käynyt akupunktiossa, intialaisessa päähieronnassa, vyöhyketerapiassa ja klassisella hierojalla, mutta vasta täällä pääsin juntturasta eroon, Katja hihkaisee hoitopöydältä, vaikka hoidon aikana olisi tarkoitus rentoutua ja kuunnella vain kehon viestejä. Hänen mielestään kalevalainen jäsenkorjaus on aivan järkeenkäypää, kudoksia kunnioittavaa mobilisaatiota, jossa tavallaan autetaan hoidettavan kehoa hoitamaan itse itseään. Se on ihan hyvä, eri hoitoja pitää kokeilla, ei sitä muuten tiedä mikä itselle on hyvä, juttelee Ari Huuskonen samalla, kun aloittelee hoitosession Katja Kyyrän kohdalla. HottiIT:n tuotteita ovat asiakkaalle räätälöidyt tietoturvaratkaisut. – Lopulta yrityksen tietoturvavahingoista vastaa toimitusjohtaja, Jari Hotti sanoo ja myöntää, että tietoturvallisuuden ylläpitäminen on jatkuvaa kilpajuoksua alan rikollisten kanssa. – Koska en ole sidoksissa mihinkään laitevalmistajaan, tarjoan puolueetonta asiantuntemusta. UURAINEN Lea Lerkkanen »» Uranvaihto tulee kohdalle kenelle mistäkin syystä. Aika pitkä sairasloma ja kipulääkkeiden kirjo pisti miettimään, olisiko tästä tilasta jotain parempaa väylää ulos. Tuntuu joka kerta todella hienolta, kun asiakas tulee ovesta kaksinkerroin sisälle ja kävelee selkä suorana hoidon jälkeen ulos. – Ei tässä ole mitään myyttistä, vaikka ikivanha kansanperinnetaito onkin, Huuskonen sanoo hoitotavastaan. Yritys sijaitsee fyysisesti siellä, missä yrittäjä Jari Hotti kulloinkin on. Yritysten tietoturvakuntoa hän pitää tällä hetkellä kohtuullisena, sen sijaan kunnallisella puolella tilanne on jopa pelottava. Työhön kuuluu myös paljon kouluttamista
Musiikki ja äänitehosteet opeteltu hyvin, hän iloitjohtaja Riitta Käyrämö (Auli Mäkinen). Nauruhermot kutisivat sopivasti, vanhaherra Pentti Hiekkasen konkarisuorituksesta ne tosin suorastaan ratkesivat. Keksijä Tango (Parkkinen) ja kahvion toimitusnikka Vainiomäki). KYYNÄMÖINEN Lea Lerkkanen Kun näytelmän kulisseissa vilahtaa luurankoa, raippaa ja romanttista ruusua, luulisi olevansa kansainvälisillä Rakkautta ja piikkilankaa –festareilla, mutta ei. Se vaatii vaivannäköä ja uskallus- ?. Etsintöjä hankaloitti Tehlojärven voimakas virtaus, joka saattoi kuljettaa ”ruumista” pitkällekin. Kaikkemme annettiin, ujostelematta jokainen. Unohtaa ei sovi tätä- Suojarinteellä. Esityskausi on puolessa ja katsomoon on löytynyt ilta illan jälkeen väkeä runsaasti. Ja lumoudutaan. Hiekkanen jos joku eli roolinsa. mäisten joukossa perimäsNäytelmän ovat kirjoit- sä saataviaan. – Alkuun tuntui, että tästä ei tule kyllä mitään, tun- »»50 vuotta paikallisia uutisia 02.05.2002 12 vuotta sitten käväisi Palokan Kotikeskuksessa käkkäräpäinen puolivallaton valtiovarainministeri Sauli Niinistö. Tanssikohtaukseen eläytyvät edessä Anita Pihlainen ja Markku Saukko, takana Raili Hytönen, Reijo Länkinen, Terttu Stenman ja Ismo Kuorttinen. Hieno otos ja jotenkin niin pääsiäisen ajattomaan sanomaan sopiva!. Siinä se taika varmaan on. Esityksiä on vielä tulevana sunnuntaina kaksi ja vapunpäivänä viimeinen. Perinnettä tullaan jatkamaan vuosittain. Talkoohengellä on saatu tevasti ja iloisesti kuplien kiittää projektiin sitoutunutta näyttelijäporukkaa. paljon aikaan, esimerkiksi eteenpäin, ja esityksen hy– Ei ole ollut turhia pois- lavasteiden ja roolivaattei- vä mieli tarttuu myös katden teko on hoidettu pää- sojaan. Tarina näytelmässä ...Ja kolmas kerta on komedialle sopivasti kepeä. Niinistö-uutisen vieressä Paikallisuutisten sivulla oli tuolloin varoitus Tehlo-järvessä uiskentelevasta toisesta käkkäräpäästä, nimittäin ruumisnukesta, joka oli kadonnut eli jäänyt löytymättä SPR:n pitämän pelastusharjoituksen yhteydessä. teiden vaihtoja on luvassa. Kyynämöisten Kynkkälässä kylänväen näytäntöä tässä vaan katsellaan, kovilla ja vanhoilla puutuoleilla istutaan puolihämärässä, perinteisessä raittiusseurantalon salissa, keskellä kaupungeista kaukaisinta maaseutua. Toivotaan, että tämä ruumisnukke on kuitenkin tähän kevääseen mennessä saatu Tehlosta ylös eikä se enää nouse pintaan kummittelemaan. kään: nenänsä joka asiaan osin yhteen hiileen puhallaittavaa Posti-Peippoa (Si- saoloja ja vuorosanat on tamalla. paus ja moottoripyöräkerEsitys on toteutettu kuu- hon jäsen Simo Synkkänen den näyttelijän voimin. ta. taneet Ilkka Malmi ja RaSoppaa hämmentävät somi Saarijärvi, ohjaukses- pivasti myös kidnappaustata vastaa Helena Gyldén. »» Sivu 06 PAIKALLISUUTISET »» Keskiviikkona 23.04.2014 Luovuutta ja esiintymisiloa ?. – HL nustaa näytelmän ”renttu poikamies” Reijo Länkinen harjoituksien alkuvaiheista. Palokkalaisten kanssa tuohon maailmanaikaan vielä mahdollisesti vaaleihin asettuva ja toivottavasti tuleva presidentti jutusteli asialliseen tyyliin inflaatiosta ja bensan hinnasta sekä Euroopan Unionin ajankohtaisista asioista. Rohkea ei olekaan se, joka ei tunne pelkoa, vaan se, joka hallitsee pelkonsa. kuljettavat näytelmää luonOhjaaja Sinikka Gyldén see harjoituksissa. RUTALAHTI Jenni Järvinen »»Luonnollisia kuvia, Erkki Rauhala ?. Ryhmän toisen esityksen päätteeksi jaettiin Kynkkälän poppoolle tämä lajissaan ensimmäinen, paikallinen Luovan ilmaisun palkinto. Erkki Rauhala kuvasi viime viikon tiistaiiltana auringonlaskua, kun kuvaan lensi sopivasti kurkiparvi. Henkilöiden heittäytyminen ja oman hahmon luomisen riemu näkyy ja kuuluu. ?. Huumori kukkii Rutalahden keväässä Tarina alkaa, kun keksijä Armas ”Tango” Riekko (Tapani Parkkinen) keTaidokkaat näyttelijäsuo- hittelee omaperäisiä, mutritukset ja vauhdikkaat ta rahallisesti arvottomia äänitehosteet kukoistavat kojeitaan velkojien ahdisRutalahden Nuorisoseu- telemana. ?. Kyynämöisillä ei turhia kainosteltu, kun Anita Pihlainen tarjosi ei-aivan-niin-perinteistä tekstiä Kynkkälän näytelmäpiirille. – Sitten se vain alkoi mennä yhteen, eri osat ja kohtaukset. Taustanauha ilman elävää artistia oli- si sitten ollut jo katastrofi. Naapurikahviran teatterin lavalla. Erilaisten ja eri-ikäisten yhdessä tekeminen, luova heittäytyminen ja muulle yhteisölle tällä tekemisellään ilon tuottaminen ei ole ihan helppoa. Ja ohjaajassa! Katsojana hämmästyin, miten Pihlainen oli saanut ryhmästään niin paljon irti. Stina (Heidi Pitkänen) ja Tango (Tapani Parkkinen) laittavat Datsunia ken kaikkiaan yhdeksän, säapulainen (Heidi Pitkä- kuntoon Näillä mennään -näytelmän ensi-iltaa varten Nuorisoseurantalo joten nopeita roolivaat- nen). (Teuvo Savolainen) sekä Rooleja on kuitenkin kai- sympaattinen kahvion ke- ?. Varoitus olikin varmaan ihan paikallaan, sillä voi vain kuvitella, että oranssiin haalariin verhottu ruumisnukke olisi muutaman ylimääräisen sydämenjysäyksen aiheuttanut kiltin kotitarvepyytäjän kalaverkkoon tarttuessaan. Nämä olivat ne perusteet, joiden vuoksi PaikallisUu- tiset-lehti halusi 50-vuotisjuhlavuonnaan muistaa Kynkkälän näytelmäryhmää. Esitys irtosi paikoin jopa brechtiläisiin ulottuvuuksiin, kertoi ensin itse olevansa näytelmä ja vei samalla epätodellisiin, todelta tuntuviin tunnelmiin. Esimerkiksi tanssilavakohtauksessa solisti Jukka Pihlaisen esiintulo laulamaan yleisölle oli toimiva veto, tanssijoiden taustalla laulaja olisi ollut vain osa kulissia. Näillä on Riitta (Auli Mäkinen) mennään -komedianäytel- ja pankinjohtaja (Jouko mä saa ensi-iltansa tuleva- Tarkkanen) ovat ensimna sunnuntaina
040 - 578 8183 Rippikoulu: La 26.4. – Äiti, en tee mitään. klo 10 - 15 Lähikuukassa II ryhmä. Ti 29.4. - pe 2.5.2014 Kunnantalon aulassa kunnanviraston aukioloaikoina Vapaa pääsy. – He ovat hirveän metelöivää porukkaa. »» Keskiviikkona 22.04.2014 Viikon sana, Miko Puustelli, Uuraisten helluntaiseurakunta Donald McDonald Skotlannista Skyen saarelta oli lähtenyt opiskelemaan englantilaiseen yliopistoon asuen suuressa opiskelijaasuntolassa. Ti 29.4 klo 13 Työttömän eväs. klo 18 Lasten ja varkkien kerhot. • Antenniasennukset • Tietoverkkoasennukset Ke 23.4. Vappukahvila, makkaranpaistoa, arpajaiset. klo 12 Salmela: Taimi Pienräihällä Heikkiläntie 26 Tapahtumat: Ke 30.4. Ke 30.4. Myydään simaa ja munkkeja lähetyksen hyväksi. klo 1820 Varkki-ilta. Mutta tämä mietiskely saa aikaan myös sen, että ilo on myös valtavan suuri siitä, että Kristus on ylösnoussut, ja ELÄÄ! Sillä, jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut; sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan. 050 542 7998 www.kyläjamökkitalkkari.fi VAAJAKOSKEN APTEEKKI TIKKAKOSKEN APTEEKKI Asematie 1, Vaajalan kauppakeskus Palvelemme ma-pe 9-20, la 9-18 020 734 2700 www.vaajakoskenapteekki.fi Palvelemme ma-pe 9-19 la10-15 020 787 0740. VAPAITA HOITOPAIKKOJA! Lisätiedot: www.pkhelmi.fi Lisätiedot: pkhelmi.fi KYLÄ- JA MÖKKITALKKARI Kuivalainen Puh. Iltapala: ihania suolaisia ja makeita herkkuja. klo 10 - 13 Koko perheen Vapputapahtuma Lähikuukassa. – Voi äiti, Donald vastasi. PUULAN SEUTUOPISTON KEVÄTJUHLA JA OPISKELIJATÖIDEN NÄYTTELYT Upin LOUNASKAHVILA Jumalanpalveluselämä Su 27.4. Tilaisuudessa esiintyy Korsupartio, Veijo Heinonen ja Pekka Pöyry. ilmoitukset@paikallisuutiset.fi Ma - pe 9 - 17, la 9 - 13 (014) 871 338 LEIVONMÄEN SIVUAPTEEKKI Ma - pe 9 - 16 (014) 870 275 Lämmitysjärjestelmät 040 3632ja854 Sähköputkityöt Myynti-Huolto-Asennus Tule tutustumaan uuteen ruokalistaamme! • Jo 45 vuoden kokemuksella • Dieselmoottorilla toimiva siirtohöylä, ei tarvitse sähköä J.Rasila 0400 917 021 Kylmälaitteet www.sisasuomenkylmalaite.fi LAINOPILLISET PALVELUT LUOTTAMUKSELLA - Perukirjat - Kauppakirjat - Edunvalvontavaltuutukset LUHANGAN Osuuspankki p. Tiina Asikainen & Great Old Band, Arja Koriseva, Saija Tuupanen, CHB, Suvi Särkkä ja Jouni Laurila esiintyvät. Su 27.4. Heinola, Heikki Tukiainen Huom! Virasto kiinni ma 28.4. Istun vain täällä omissa oloissani ja jatkan säkkipillini soittamista. klo 19 Vainotun seurakunnan rukousilta. Hinta 4 € / äiti. Tervetuloa! Ke 23.4. klo 19-22 Café Takkahuone. klo 19 ALFA-kurssi Fincheillä, klo 19 Rukousilta Höytiällä Asikassa, Nyröläntie 435. Edellinen tarina tuli mieleeni kun saimme pääsiäisaamua edeltävänä yönä todeta Kellojen Soitto -perinteen olevan edelleen voimissaan kotipitäjässämme. Su 27.4. KLO 16 JUMALAN KOHTAAMISEN ILTA: puhuu ja laulaa EIJA MERILÄ, mukana myös Miko Puustelli ja musiikissa Heikki Toivola & Kalevi Långström, kahvitarjoilu nuorisotyön hyväksi. Kastettu: Eetu Elmeri Hautamäki toivakanseurakunta.fi Palvelemme ma - pe 9 - 20 la 9 - 17, su 12 - 17 (014) 338 2800 Toivakan keskustassa, p. salaatit ja jälkiruoan LVI - HUOLTO T. To 24.4 klo 13 Lähimmäisen kammari. Olen aivan kun en huomaisi heitä ANNETAAN VUOKRALLE 1 h + kk, 27 m lähellä palveluja, Uudensillantie 2, Toivakka. Vaikka parvekkeelta viskomamme vesi ei osunutkaan tarkoitettuihin kohteisiin, hauskaa oli sekä soittajilla, että meillä. VAPAITA HOITOPAIKKOJA TARJOLLA. Yksi seinänaapuri oikealla puolellani hakkaa päätään seinään kaiket päivät. (014) 871 700 • Avoinna ma - pe klo 07.00 - 19.00, la + su sulj. klo 10 messu. Lapsille ongintaa ja ilmapalloja. Pe 25.4. 2 Lisätiedot: Toivakan Vanhustentukiyhdistys / Tilitoimisto Jukka Taskinen (014) 871 633. klo 9.30 Perhekerho srk-kodilla. Järjestää: Lions Club Toivakka, Toivakan srk ja ’Toivakan Varikko. Ti 29.4. 010 - 254 3001 JORMAN SÄHKÖ OY Petri Paananen 040 7642 615 Jorma Kekäläinen 0400 643 423 jormansahko@jormansahko.fi PALOKKA Kalevalainen jäsenkorjaaja T:mi Ari Huuskonen 040 4116 305 • Vastaanotto nyt myös Uuraisilla! Alansa taitajat • Valokuituasennukset • Langattomat laajakaistat www.keskusantenni.fi • Tapionkatu 18, 40200 Jyväskylä PUUTAVARAHÖYLÄYSTÄ UURAISTEN APTEEKKI PALOKAN APTEEKKI TOIVAKAN APTEEKKI Palvelemme ma - pe 9 - 17 la 9 - 13 (014) 811 370 »» Sivu 07 Alansa taitajat Seurakunnat Häiritsevätkö äänekkäät naapurit PAIKALLISUUTISET Keski-Suomen LVI-asennus Oy • Käyttövesi-/ lämpöputkiremontit • LVI-tarvikkeiden myynti, asennus ja huolto • KV/ IV-valvontatyöt 050 551 2431 www.kslviasennus.fi Kristillinen Päiväkoti Kristillinen Päiväkoti Helmi Uuraisten Oikarissa Uuraisten Oikarissa laajenee. Mahdollisuus ulkoiluun saunomista ja mukavaa yhdessäoloa. – Miten tulet toimeen muiden opiskelijoiden kanssa. Su 27.4. Hiljainen viikko on tuonut Jeesuksen kärsimyksen lähelle, se on ajatuksissa aina voimakkaammin pääsiäisen aikaan. klo 10 - 12 Diakonin vastaanotto ja ruokapankki. Diakonia Lähikuukassa: Ke 23.4. Kun Donald oli ennättänyt opiskella kuukauden, hänen äitinsä soitti ja kysyi, miten poika oli uudessa ympäristössä pärjännyt. klo 9 Aamurukous, klo 9-15 Lähetyskirpputori ja -kahvio. Vuokra 293 € / kk. Su 27.4. klo 9-18 Kirpputori, klo 19 Naisten rukouspiiri. klo 18 Miesten ilta ’Toivakan Varikolla. Vapaaehtoinen tuotto Pitäjäseuralle. Ke 23.4. klo 19 Rukouskoulu Fincheillä, Akonranta 17. koulutuksen vuoksi. Ti 29.4. 040 7743 061 Rokkakankaantie 4, Laukaa Alansa toivottaa Alansa Kebab-pizzeria Virastotie 2, Kebab-pizzeria Hyvää Pääsiäistä! Uurainen Uurainen 040 3632 854 040 3632 854 Sisä-Suomen Kylmälaite Oy Ahotie 9, UURAINEN 0500 807 656 Edullisin ilmoituspaikka! Tämän kokoisen ilmoituksen hinta on 10 € + alv 24 %/julkaisukerta. (Room. Klo 11 myynnissä tuoreet Vappumunkit ja simaa omiin astioihin. klo 11 Ilosanomaa, Raija Vehviläinen & naisten rukouspiiri. äiti kysyi. La 26.4. klo 9 alkaen siman ja munkkien myynti torilla lähetyksen hyväksi. lainkaan. Tervetuloa! Perhetyö: Ti 6.5. Wikipedian mukaan tavan yksi suosittu selitys on iloitseminen Kristuksen ylösnousemuksesta. La 26.4. Ilmoittautumiset ma 28.4. klo 16 Seurat uuraistenseurakunta.fi Joutsan toimipiste: Joutsan ja Toivakan osastojen KEVÄTJUHLA su 27.4.2014 klo 15 Toivakan Vanhassa Pappilassa OPISKELIJATÖIDEN NÄYTTELY la ja su 26.-27.4.2014 klo 10-18 Toivakan Vanhassa Pappilassa (Toivakantie 20) Kangasniemen toimipiste: KEVÄTJUHLA su 27.4.2014 klo 12 Kunnantalolla Kangasniemi-salissa OPISKELIJATÖIDEN NÄYTTELY avoinna su 27.4.2014 klo 11-14 ma 28.4. • Lounas seisovasta pöydästä klo 10.30 - 14.00 • Lounas 8;- sis. Ompeluseurat: Ke 23.4. Pe 25.4. Konserttiin vapaa pääsy, kolehti kerätään kirkon Yhteisvastuukeräyksen hyväksi. klo 17.30 – 20.30 Äitien hemmotteluilta Akonniemessä. klo 10 Perhekirkko, mukana veteraanit ja partiolaiset. Teemana: ’Mikä painaa miestä?’ Ohjelma alkaa tutulla miehisellä iltapalalla. Yritän vain kestää ja pysyä heistä erossa. 10:9-10) PAIKALLISLEHTI KERTOO ALUEEN ISOT JA PIENET TAPAHTUMAT. klo 10-16 Kirpputori, klo 15 Lähetyshuutokauppa, alkaa virvokemyynnillä klo 14. To 24.4. To 24.4. klo 11:30 Varttuneiden päiväpiiri. Toinen vasemmalla puolellani kirkuu yöt läpeensä! – Voi, Donald, äiti huudahti. Veteraanipäivä, Keski-Suomen Eteläpohjalaisten kirkkopyhä. klo 18.30 Aviopuolisoilta. Su 27.4. mennessä Pialle puh. Pe 25.4. Soita 010 323 2680 tai tule käymään myymälässämme. – Miten ihmeessä kestät tuollaisia naapureita. SALMELA • Vesi- & lämpöjohtoremontit Teemu Salmela • Lämmitysjärjestelmien asennus & huolto • Putkien sulatukset, viemärien avaukset 0400 344 738 • Kaikki kodin putkityöt! SOITTELE! OLEMME AINA AUKI! Sisä-Suomen Laiduntarvike Sähköaitaus- ja laiduntarvikkeet 040-5642783 www.sslaiduntarvike.fi Signaali hukassa, netti takkuaa. klo 17 Yhteisvastuukonsertti kirkossa. Ma 28.4. klo 11 Viriketupa srk-kodilla. Tervetuloa! toivakka.helluntaisrk.net • MYYNTI • HUOLTO • VARAOSAT T:mi MOOTTORISAHA MOPEDI- JA PIENKONEHUOLTO KESKI-SUOMI UURAINEN Virastotie 1, 014 811 147 Vesa Kirri Puh. Mukaan opiskelumateriaali ja omat eväät! Kastettu: Hertta Kaisla Matleena Karjalainen RY: Pe 25.4. Partanen, Sievänen, Korsupartio. klo 9 Hautausmaatalkoot, talkoolaisille hernekeitto ja kahvit. Seppeleen lasku, kirkkokahvit
klo 18, uusia kirjoja! Palopäällikkö Jorma Kautto tulee kertomaan kodin paloturvallisuusasioista klo 18.30. MA: Kankaisten junnut (1-2 lk) klo 12.30-13.15 Kankaisten koululla, Kankaisten nuoret (3-6 lk) klo 13.15-14.30 Kankaisten koululla, Lemmikkikerho 4H-toimistolla klo 1516 (1-4 lk) TI: 4H-kokit (4-6 lk, tytöt) klo 15-16 4H-toimistolla, Lemmikkikerho (5-7 lk) 4H-toimistolla klo 16-17, Nisulan kerho klo 15-16.30. Monta pientä poikaa tarvitaan pitelemään paloauton letkua, mutta kyllä tulee puhdastakin. limen käyttö ja savusukellus, joista viimeksi mainittua nuoret pääsevät harjoittelemaan vain savukoneen savussa. Uuraisten MLL:n lisäksi tapahtumaan osallistuu Toivakan yhdistys, jonka puuhaihmiset tulevat myymään foliopalloja edullisesti. Festarit alkavat klo 9.30 kirkon esittelyllä ja klo 10 kirkossa Karjalaisen kansan messu, ruokailu Vanhassa Pappilassa. Ohjaajana Sanna. Noin klo 12 on vanhan kirkon esittely. Tapahtuman järjestävät yhteisvoimin Uuraisten koulukeskuksen vanhempaintoimikunta, joka ahkeroi nimenomaan huutokaupassa, 4H, joka järjestää kirpparin ja aina yhtä suositun poniratsastuksen, sekä MLL, jonka vastuulla ovat makkara- ja munkkipuffetit, joista jälkimmäisestä voi hankkia myös vappuherkut mukaan. Esitys on la 3.5. piirin 40-vuotisjuhlassa Peurungassa. 044 440 1221. UURAISTEN URHEILIJAT La 26.4. Hinta 40 €. – Palokuntaan tulin ehkä 12-vuotiaana. To 24.4. Myös koululaiset, erityisesti kuudes luokka ovat järjestäneet lapsille monenlaista mukavaa tekemistä. Maija Laukan vetämä Letkein lemmikki -kisa on avoin kaikille lemmikkieläimille kaitsijoineen. klo 18.30 kyläyhd. NS Bingo täyttää 15 vuotta, juhlavuonna tapahtuu kaikenlaista mukavaa. Kysy lisää ja ilmoittaudu Marittalle 040 844 6087. Teknisen luokan vannesaha on ensi lauantain huutokaupan arvokkain tuote ja siitä on tullut jo kyselyjä ja jonkin verran myös muista tuotteista, kuten puolapuista. klo 7.00 Jyväskylän kautta Savonlinnaan. Lähtö Uuraisilta klo 10. klo 10-11 lasten yukoulu Kiepissä. Kyyti lähtijöiden mukaan. Torstaina opastettu kierros Kouvolassa, poiketaan Mustilassa, Verlassa ja monessa muussa paikassa. Samalla kun piha puhdistuu, kohentuvat välineitten käsittelytaidot kuin huomaamatta. Lähde mukaan mielenkiintoiselle matkalle! UURAISTEN MARTAT 25.5. klo 19-20, koulukeskuksen auditoriossa. Viime vuonna pettyneet 30 €. HUIKON HK KYLÄSEURA Sunnuntaina 11.5. –HL. Mahdollisuus ostaa kesäkukkia, joten ota mukaasi käteistä rahaa. Käydään Salpalinjalla matkalla Kouvolaan, jossa yövytään. Näytelmäharjoitus. Porukka vaihtuu paljon, koska nuoret muuttavat Uuraisilta opiskelemaan muualle. klo 12 seurakuntakodilla, Kevään kukkaloistoa, Viherlandian edustaja kertoo. Keskisuomalainen järjestää tietokonekoulutusta yhdistyksille. Hinta 275 €, jäsenet 225 €. Ensi lauantaina Uuraisten koulukeskuksen Keväthuuto!-tapahtumassa paloauton lisäksi on monta muuta vetonaulaa. hallituksen kokous Kynkkälässä. Tervetuloa! ?. Paine on hiukan eri kuin puutarhaletkussa ja aika monta nassikkaa tarvitaan letkua pitelemään. Laukaan väkeä tulee bocciavieraiksi 24.4. Sen jälkeen musiikkiesityksiä, muotinäytös, perinnekäsitöiden näyttely, kirjailija Hannele Huovin tapaaminen, mahdollisuus ostoksien tekoon ym. Kahvakuulatunti sunnuntaina 27.4. Ilm. Vuosimaksu 25 € / vuosi aloituspäivästä alkaen. 15.5. Aikuiset 25 €, lapset 6-12 v 12 € ja alle 6 v 5 €. - 16.30. klo 15 varttuneen väen bocciakerho Kiepissä, vieraita Laukaasta. – Uutena 4000 euron arvoinen saha on myynnissä siksi, että siitä puuttuu magneettijarru, joka pysäyttäisi laitteen viidessä sekunnissa, eikä siksi ole hyväksyttävä opetuskäyttöön, kertoo meklari Sami Pasanen. Leila Salmisen tämän kevään karitsat ja tipuset saapuvat pikkuväen paijattavaksi. – Nyt olen ihan vakkariporukkaa. Pumppi, torstaina 24.4. Lista myytävistä tuotteista löytyy vanhempaintoimikunnan Facebook-sivuilta. Sitovat ilmoittautumiset ja maksu 23.5. ÄITIENPÄIVÄLOUNAS kylätalolla. Kirkkojen välittömässä läheisyydessä olevalla festarialueella on mahdollisuus ruokailuun (esim. buffet-lounas ja kahvi 17 € / hlö), musiikkiesityksiä, torimyyntiä, vanhojen käsitöiden näyttely, muotinäytös, kirjailijatapaaminen, perennatori ym. mennessä piiriin tai Simolle! UURAISTEN NUORISOSEURA Älä pingota, tule bingoon! Tiistaisin klo 18.30. Katso muita tapahtumia kyynamoinen.fi »» Keskiviikkona 23.04.2014 TOIVAKAN 4H 4H-KERHOT 4H-YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS to 24.4. Ruokalista: huikko.fi/ajankohtaista. Maksu paikan päällä. Ohjaajana Ulla. Tervetuloa! Tulossa: Hemmotteluilta 12.5., mahdollisuus hierontaan, kahvakuulaharjoituksia ohjaa Satu Paalanen, terveellistä iltapalaa. Opettele vuorosanasi! Muutkin kuin näyttelijät tervetulleita Peurungan suurjuhliin ja tansseihin! Yhdistys kustantaa linja-autokyydin kaikille. Festareiden ohjelma alkaa klo 10 Karjalaisen kansan messulla. Lähtö Uuraisilta n. Koko perheen voimin keväthuutamaan! Ensi lauantaina Uuraisten koulukeskuksella juhlistetaan kevättä ja pian valmistuvaa koulun laajennusosaa huutokaupan ja monenlaisen muun mukavan tekemisen merkeissä. klo 18-19, koulukeskuksen pihamaalla. Keskellä toimintaa valvoo Mika Moilanen. Kansanedustaja KAUKO TUUPAINEN kertoo valtakunnan, mm. – Kerran vuodessa yritetään hommata henkilöauto, joka puretaan osiin ja harjoitellaan kolaritilanteita, kertoo nuoriso-osaston johtaja Mika Moilanen. Huom! Toukokuussa Pumppi keskiviikkoisin klo 19-20, Kahvakuula torstaisin klo 18.30-19.30 (Ei vappuna 1.5.). Mukavahan näitten tenavien kanssa on touhuta ja samalla omat taidot pysyy ajan tasalla. Kysy puheenjohtajalta! Piirin ruskamatkalla 13.20.9. Uuraisilla VPK:n toimintaa on jo vuosia ollut esittelemässä myös ”palonainen” Sari Ojala, joka ansaitusti pokkasi alkuvuodesta Nuorten Keski-Suomi ry:n jakaman tsemppaajataho-palkinnon yhdessä Mika Moilasen kanssa. – Nuotio sammutetaan tietysti hyvin, Moilanen lisää. Superilla 500 euron lahjakortti mahdollinen, määräytyy pelaajamäärän mukaan, jollei toisin ilmoiteta. Nuorisoosaston kouluttajana olen ollut toistakymmentä vuotta ja osaston johtajana viitisen vuotta, Mika Moilanen kertoo. Imatralla yövytään. Keuruulla Suomen ensimmäiset MARTTAFESTARIT, jonne teemme retken. Ma 28.4. Vuodesta toiseen suosituimpia puuhia ovat auton pilkkominen, virve-puhe?. Huutokaupassa myynnissä on yli sata tuotetta pulpeteista fläppitauluihin ja opettajanpöydästä mikrofonin kytkentäpaneeliin. (tapahtumia n. Torstai-iltaisin kokoontuva nuoriso-osasto harjoittelee tärkeitä taitoja, kuten ensiapua ja alkusammutusta. Boccia maanantaisin klo 15 audiotoriossa. klo 19 JA KOLMAS KERTA - näytelmän neljäs esitys Kynkkälässä, varaukset p. »» Sivu 08 PAIKALLISUUTISET Seurapalsta - yhdistystoimintaa ELÄKELIITON TOIVAKAN YHDISTYS KERHO To 24.4. Retki Roppilaxin koskenlasku- ja loimulohitapahtumaan pe 16.5. Kerho pe. To 24.4. klo 14.00 Toivakan kunnankirjastolla. Yksi varma vetonaula tapahtumissa on paloauto reippaine palomiehineen. Pe 25.4. Koskinäytös, kylpylä, opastettu kaupunkikierros. klo 16 saakka). klo 14 ja 19 JA KOLMAS KERTA seuraavat esitykset. Kouluttajan täytyy tuntea kalusto todella tarkkaan, joten pitkästä harrastushistoriasta on hyötyä. Voileipäkahvit uusille pelaajille ja heidän tuojille, sekä lisäksi pienet yllätykset. Kattaukset 11.30 ja 14.00. NISULAN NK KYLÄSEURA Kyläkirjasto avoinna ma 28.4. Tositilanteessa paloauton letkusta löytyisi baareja reilusti tuplat. klo 13. Lippuvaraukset 045 3179 183/Riitta tai Upin Grilli. Karaokekerho keskiviikkoisin klo 17. Su 27.4. Kahvitus tavalliseen tapaan! Tervetuloa! TOIVAKAN TOIVAKAN KK:N MARTAT MARTAT MARTTAFESTARIT su 25.5. eläkeläisten asioista TO 24.4. Lähtö klo 11. Kyytien järjestämiseksi ilmoittaudu 10.5. Keuruulla. klo 18 Kyynämöisten vesiosuuskunnan kokous Kynkkälässä. UURAISTEN ELÄKKEENSAAJAT NYT KESÄMATKA VARATTAVISSA! Aika 24.26.6.2014. Ylläkselle vielä tilaa. Retkelle lähtijät, ottakaa yhteys puheenjohtaja Sirpa Autioon sirpa.autio@ saarijarvi.fi tai 040 8200 248. KE: 4H-junnut, kk klo 14.3015.30 4H-toimistolla (1-3 lk), Ruuhimäen kerho kyliksellä klo 17-18 TO: 4H-kokit (4-6 lk, pojat) klo 15-16 4H-toimistolla, Poikien puuhakerho klo 1617 4H-toimistolla (5-7 lk), Heppakerho klo 16-17 vuoroviikoin 4H-toimistolla ja tallilla Viisarimäessä Lisätietoja: 040 5118 491, toivakka@4h.fi, toivakka.4h.fi ELÄKELIITON UURAISTEN YHDISTYS Bocciaa pelataan torstaisin Kiepissä klo 15. mennessä tilillemme Poppankkiin FI 18476 60010 017404. Jo klo 9 lähtien on mahdollisuus tervetulokahveihin ja Keuruun uuden kirkon esittelyyn. Hänen mukaansa aktiivikouluttajia saisi olla enemmänkin. 25.4. – Arvokkain ja ehkä halutuin työkone on varmaankin vannesaha, arvelee rehtorimeklari Sami Pasanen. Vasaran alle pääsee myös paljon teknisen työn työkaluja. Viime vuonna toisen tsemppipalkitun Sari Ojalan vanavedessä mukaan toimintaan tuli vähän päälle parikymppinen Teemu Lundquist. Tällä kertaa on yhdistetty huvi sekä hyöty ja paloaseman piha pestään neljän baarin paineella tulevalla vesisuihkulla. klo 17.00 nuokulla. Joskus myös nostetaan jalat ylös ja paistetaan makkaraa. mennessä Raija Häkkiselle, 0400 412 016 tai raija.hakkinen@hakkinen.org. Kaikki ilmoittautumiset Simolle 0400 975 443