Nintendo . Xbox . PC . 1/2 01 4 . PlayStation . Mobiili G ra n T u ris m o 6 n P S 4 -ju lk a is u p e lit n S ta rb o u n d n X b o x O n e Tammikuu 1/2014 l 8,90 € Gran Turismo 6 on autosimu uusi Testissä Xbox One Playstation 4: Julkaisupelit on pelattu, kunnolla JUMALTEN JALANJÄLJISSÄ Pandora: First Contact haastaa Alpha Centaurin Kansan rahoilla peliklassikot uusiksi! Baldur’s Gate 2: parannettu painos Starbound pieksee Terrarian Kun Ässät tippuvat, asialla on War Thunder Phoenix Wright Minä olen laki! Teräksen arvoitusta ratkaisemassa War of the Vikings Chivalry: Deadlest Warrior
tutustualehtivalikoimaan . Asiakaspalvelu p. www.sanomakauppa.fi Rekisteröitymällä pääset Omat tiedot ja tilaukset -osioon, jossa voit: . Lisäksi Sanomakaupassa voi: . Tarjottu tai tilattu aineisto hyväksytään julkaistavaksi sillä ehdolla, että julkaisija saa korvauksetta käyttää sitä uudelleen lehden tai sen yksittäisen osan uudelleenjulkaisun, yleisölle välittämisen tai muun käytön yhteydessä toteutusja jakelutavasta riippumatta sekä luovuttaa oikeutensa edelleen ja muokata aineistoa hyvän tavan mukaisesti. 23. Kestotilaus jatkuu ilman erillistä uudistamista ellei tilaaja irtisano tilaustaan tai muuta sitä määräaikaiseksi. Irtisanomisen voimaantulo Irtisanominen tulee voimaan neljän viikon kuluessa ilmoituksen tekemisestä. Rekisteriseloste on nähtävissä verkkosivuillamme osoitteessa www.sanomamagazines.fi/rekisteriseloste.html sekä toimipaikassamme osoitteessa Sanoma Media Finland Oy, Lapinmäentie 1, 00350 Helsinki. Taina Hynninen Painopaikka: Printall 2013 ISSN 1235-1199 Aikakauslehtien Liiton jäsen. lähettääpalautettayms. *Puhelunhintaonlankapuhelinliittymästä soitettaessa8,35snt/puhelu+7,02snt/min, matkapuhelinliittymästäsoitettaessa 8,35snt/puhelu+17,17snt/min. Asiakaspalvelua netissä ja puhelimitse Kestotilaajana olet meille tärkeä asiakas. Jos tilausjakson sisältämä lehtimäärä muuttuu, muuttuu hinta vastaavasti siten, että lehtikohtainen hinta pysyy ennallaan. Jos laskutusjakso tai maksuerä on maksettu ennen irtisanomisen voimaantuloa, päättyy tilaus maksetun jakson loppuessa. E-LASKU:Otakäyttöön e-laskuomassaverkkopankissasi.Käyttöönottoontarvitsetasiakasnumeron,jokalöytyy lehtesitakakannesta. 030 363 300* Henkilökohtainenpalveluarkisin klo8–17.Asiointiasinopeuttaa asiakasnumero(9numeroa), jonkalöydätlehtesitakakannesta osoitetietojenyhteydestä. lukeaUseinkysyttyä-sivuja . Lehti ei vastaa tilaamattoman materiaalin säilyttämisestä eikä palauttamisesta. Vainkestotilaajilletarkoitetut eduttunnistattästä merkistä. Mikäli laskutusjakso on sovittu maksettavaksi useammassa erässä, laskutetaan maksuerät kunkin laskutusjakson alettua perättäisinä kuukausina. Tilauksen päättyessä veloitamme ennen irtisanomisen voimaantuloa toimitettujen lehtien hinnan. Tilauksen peruuttaminen (KSL 6:15): Uusi tilaus on mahdollista peruuttaa veloituksetta kuluttajansuojalain 6 luvun 15§ nojalla 14 päivän kuluessa tilausvahvistuksen tai ensimmäisen lehden vastaanottamisesta ilmoittamalla siitä Sanoma Magazines Finland Oy:lle. (09) 1201 Kotisivu: www.pelit.fi Vuonna 2014 ilmestyy 12 numeroa, joista yksi on kaksoisnumero (6–7). vuosikerta 236. numero Päätoimittaja: Tuija Lindén, tuija@pelit.fi Toimittajat: Tuukka Grönholm, tuukka@pelit.fi Tuomas Honkala, tuomas@pelit.fi Niko Nirvi, nnirvi@pelit.fi Toimituksen assistentti: Heli Kortelainen, heli.kortelainen@sanoma.com Ulkoasu: Robert Ottosson, robert@pelit.fi Ulkoasupäällikkö Auto-, tekniikkaja tiedelehdet: Jussi Tuulensuu, jussi.tuulensuu@sanoma.com Avustajat: Petri Heikkinen, Heikki Hurme, Antti Ilomäki, Juha Kerätär, Juho Kuorikoski, Aleksi Kuutio, Lassi Lapintie, Mikko Lehtola, Markus Lukkarinen, Aleksandr Manzos, Marko Mäkinen, Samu Ollila, Juho Penttilä, Miika Sillanpää, Olli Sinerma, Jouni Utriainen, Harri Vaalio Toimituksen osoite Pelit, PL 100, 00040 SANOMA puh. tehdämuutoksiatilaukseesi . tehdäostoksiaitselletailahjaksi . Tallennammepuhelutlaadunvarmistamiseksijakoulutustarkoituksiin. nähdätilaushistoriasiyms. Arvostelut 14 Gran Turismo 6 Marko Mäkinen 17 Resogun Petri Heikkinen Suomi-ilmiö 18 Killzone: Shadow Fall Petri Heikkinen moninpeli 19 Knack Petri Heikkinen 20 Need for Speed: Rivals Petri Heikkinen 22 Battlefield PS4 Petri Heikkinen 23 Battlefield 4: China Rising DLC Tuomas Honkala 24 Baldur’s Gate II Enhanced Edition Markus Lukkarinen 25 Montaque’s Mount Part 1 Aleksi Kuutio 26 Pandora: First Contact Marko Mäkinen 28 Phoenix Wright: Ace Attorney – Dual Destinies Mikko Lehtola mukana myös Ace Attorneyn lyhyt kertaus 28 Professor Layton and the Azran Legacy Petri Heikkinen 31 Deus Ex: Human Revolution Director’s Cut Juho Penttilä toivearvostelu 32 Tearaway Juho Kuorikoski 33 Walking Dead Season 2: All That Remains Nnirvi 34 War Thunder Tuukka Grönholm 36 Battle Worlds: Kronos Juh Kerätär 38 War of the Vikings Nnirvi 39 Chivalry: Deadliest Warrior Nnirvi 41 Mario & Sonic at the Sochi 2014 Olympic Winter Games Juho Kuorikoski 42 Angry Birds Go Trials: Frontier Supernauts Juho Kuorikoski Suomi-ilmiöt 44 X Rebirth Tuomas Honkala. Sanoma Magazines Finland Oy Aikakauslehdet Kustantaja: vt. lukealehtientilaajaeduista . OSOITTEENMUUTOS: Päivitämmeosoitteesi automaattisestiVäestörekisteriintekemäsi ilmoituksenperustella, josasiakastiedoissasi onmerkintäVTJ. Toimitettuja lehtiä tai muita tuotteita ei tarvitse palauttaa. 4 Sivu 14 Gran Turismo 6 Tilaushinnat 12 kk kestotilauksen ensimmäinen jakso 95,00 € 21906015 6 kk kestotilauksen ensimmäinen jakso 52,00 € 21906028 12 kk määräaikaistilaus 97,50 € 21906031 6 kk määräaikaistilaus 53,20 € 21906044 Hinnat ovat voimassa toistaiseksi. Lehden tilaajat ovat Sanoma Media Finland Oy:n asiakasrekisterissä. Kestotilauksen säännöt Kestotilaus on tilaamistapa, jossa tilausmaksu laskutetaan sovituin laskutusvälein kulloinkin voimassaolevaan kestotilaushintaan, joka on aina edullisempi kuin vastaavan pituisen määräaikaistilauksen normaalihinta. nähdätietoaomistalehtitilauksistasi
Sivu 28 Sivu 8 Sivu 33 Ennakot 8 Starbound Samu Ollila 10 DayZ Nnirvi 10 Planetary Annihilation Nnirvi 10 Underrail Nnirvi 10 Windborne Nnirvi Starbound Walking Dead Season 2: Episode 1, All That Remains 5 Ajassa 46 Menossa Tuomas Honkala 50 Tällainen on Xbox One Kaj Laaksonen 52 Näin tehtiin Oceanhorn Tuukka Grönholm Suomi-ilmiö 54 Seinäkirjoitus: Tanssimista arkkitehtuurista Aleksandr Manzos 59 Ruudun takaa Wallu 61 Uusin silmin: Wasteland Markus Lukkarinen 63 Verkkofutikset vertailussa Lasse Kyllönen FIFA14 v. PES2014 Vakiot 7 Pääkirjoitus: Muista myös nämä Tuija Lindén 13 Nnirvi: The Sims: Takaisin huipulle 66 Tuomas: X:ynä 67 Seuraavissa numeroissa Phoenix Wright: Ace Attorney – Dual Destinies
Pakollinen nevahööd-nosto on häiriintynyt Revenge of the Sunfish 2, Wario Waren tyylinen leikkaa & liimaa -elämys. Hengitystäin pidättele en. 7 Pääkirjoitus Aleksandr Manzos Ah, 2014... Tämän tyyppisiä juttuja on paljon helpompi tehdä esimerkiksi talousnäkökulmasta, kuten Alan Waken yhteydessä tehtiin. Quantum Break, Next Car Game, Reset, Resogun, Trine 2, The Swapper, Rescue 2013, Cities in Motion 2, Grimrock, Grimrock 2 esimerkkeinä julkaistuista/julkisista projekteista. Mitä odotan tältä vuodelta. Jos potkustartatuista roolipeleistä tulee edes Autiomaa 2, olen tyytyväinen. Ehkä siihen mennessä PS4:n voi löytää jo suomalaisesta kaupastakin. ”Vaikka Suomi menestyykin nyt juuri mobiilipeleillä, ei kannata unohtaa, että ”klassisia” aikuisille suunnattuja kunnianhimoisia premium-pelejä on Suomessa vaikka kuinka paljon. Kaiken ohi kiilaa The Witness, mutta tuleeko se pian valmiiksi. Juho Kuorikoski Odotan eniten vuodelta 2014 vapaa-aikaa. MUISTAKAA MYÖS NÄMÄ K u va : A n ri M än ty va ar a. Pete muistuttaa vielä ihan aiheellisesti: ”Toki nämä jäävät Rovion ja Supercellin menestyksen alle, mutta ei kai me nyt oikeesti murjoteta sitä, että tänne ollaan saatu isoja kaupallisia menestyksiä. Jahka Nintendo nyt vain jaksaisi julkaista sen Euroopassakin. S uomi on koko syksyn kohkannut Supercellistä ja Roviosta, maailmalla on jaettu palkintoja muun muassa Badlandille Ilkka Paanasesta puhumattakaan, seuraava suuri menestys on ihan varmasti Grand Crun Supernauts. Siihenkin Grimrockissa olisi ainesta: parinkymmenen tuhannen myyntiä odotettiin, lähemmäs miljoona saatiin. Pian tänne virtaa jotain muutakin: ”Jos haluat amerikkalaisen unelman, mene Suomeen”, kehottaa toimittaja Blake Fleetwood Huffington Post -verkkolehden blogikirjoituksessaan. Työn alla about saman verran uusia juttuja, joita ei ole vielä julkistettu”, toteaa Petri Järvilehto Play Finland -ryhmän keskustelussa Facebookissa. Paljon vaikeampi on alkaa tehdä Hesarin koko sivua Legend of Grimrockista, jos se ensin pitää digiostaa, sen jälkeen asentaa ja sitten vielä selvittää, miten sitä pelataan. Siihen ei yksi työpäivä riitä, eivätkä myöskään ei-pelaavan toimittajan taidot. Kentucky Route Zero: Act 3 ja Hotline Miami 2 ovat varmoja nakkeja, samoin Telltalen triljoonat uudet episodit. Jos pelintekijöiden puheista puoletkaan on totta, kolmososa on pikemminkin matka fantasiaan kuin pelkkä peli. Tämän vuoden pelitarjonnasta en ole vielä päässyt edes kartalle, mutta kahdelle uutuuskonsolille toivoisin pelattavaa, kun molemmat telkkutason syövereistä löytyvät. Siksipä Shin Megami Tensei IV saa pitää ykköspaikkansa. Tämän vuoden kovin peliuutinen luonnollisesti on kirjoittamani Sinivalkoinen pelikirja, joka ilmestyy huhtikuussa. Mutta koska julkistus koski vain Japania, ei pelin rantautumiseen meidän leveysasteillemme ole vielä kiirettä. Jo pelkkä pelin nettisivu on taideteos, googlettakaas. Toinen jännitysmomentti on, koska Xbox One saadaan Suomeen, sillä hurjimmat huhut väittävät julkaisupäivän osuvan vasta syksylle. ”Vanhat” jaksavat porskuttaa kunnianhimoisesti, kuten Housemarque osoittaa PS4-julkaisupelillään Resogun tai Remedy telkkarisarjaa ja peliä yhdistävällä Quantum Breakillaan, uusia menestyksiä syntyy tasaisin väliajoin (Badland, The Swapper) ja rahaa virtaa Suomeen kansainvälisiltä sijoittajilta. Puolalaisten tekemää Witcher 3 vaikuttaa ennakkoon todella lupaavalta. Mutta voi pojat jos uusio-Geralt pettää, siinä menee sinisilmäisen pikkupojan usko ihmiskunnan hyvyyteen! Tuukka Grönholm En yleensä kyttää tulevia pelejä, sillä ilmestyneistäkään en kaikki kiinnostavia ehdi edes kokeilla. Joka tapauksessa Suomen peliala ei ole koskaan voinut näin hyvin kuin nyt. Nämä menestykset tekevät ihan levottoman hyvää koko kotimaiselle peliskenelle, joka tulee varmasti jatkossa poikimaan taas lisää makeita juttuja.” Yksi syy siihen, miksi mobiilipeleistä kirjoitetaan niin paljon, johtuu miljoonatulojen lisäksi siitä, että ne ovat helppoja ja joka toimittajanplanttu ymmärtää, miten niitä pelataan (tai ainakin niiden lapset). Edellisvuoden myllerrykset ovat verottaneet aikapankkeja niin rankalla kädellä, että olisi mukavaa vain olla. Juho Penttilä Vuoden 2014 odotetuimman pelin pallista meinasi syntyä jopa taistelua, kun Persona 5 julkistettiin ensi talveksi. Kirjojen maailma sopii sellaisenaan hiekkalaatikon pohjaksi, sillä taustamateriaalissa sulautuvat yhteen niin perinteiset kasansadut, slaavilaiset kummitustarinat kuin moderni mies menneisyyden maailmassa. Moebiusta ja Gabriel Knightin uusversiota odottelen pelonsekaisin tuntein, mutta odotan kuitenkin. Kakkosja kolmospalleilta löytyy sekä Telltalen versio Borderlandsista että uusi Thief
Olisin voinut ottaa keskiajalle jumittuneen robotin, hennon kukkamiehen, suoraan apinoiden planeetalta karanneen banaaninpurijan tai jonkun muun eksoottisen ukkelin, mutta jätän ne myöhempiin peleihin. Molemmat sijoittuvat kaksiulotteiseen maailmaan, molemmissa louhitaan mineraaleja ja molemmissa taistellaan suuria pomohirviöitä vastaan. Nyt vuorossa on Starbound, joka lisää tasoloikinnan ja rakentelun sekoitukseen vielä avaruusmatkailua ja vieraiden planeettojen tutkimista. 8 PC Ilmestynyt Early Access -pelinä Steamissa. Sekin oli oikea nostalgiapläjäys, palauttaen mieleen muistot vanhoista Nintendo-peleistä. Jos sattuu löytämään avaruuden syövereistä oikein mielenkiintoisen kohteen, sen koordinaatit voi jakaa muiden pelaajien kanssa. On hyvä päivä aloittaa koko galaksin valloitus! Olen sopivasti jo ensimmäisen kohteeni kiertoradalla, joten teleporttaan pinnalle Star Trekin tyyliin. Ei ihme, sillä sama mies on ollut mukana tekemässä molempia pelejä. Toteamme hänet syyttömäksi hirveään plagiointirikokseen, ja valamiehistö lisäksi tähdentää, että Starboundissa on riittävästi uutta kaiken vanhan vastapainoksi. Kapteenin päiväkirja Aloitan suuren avaruusseikkailun valitsemalla hahmokseni tylsän, mutta turvallisen ihmisrodun edustajan. Planeetat sisältävät vaikka mitä vaaroja, mistä on kiittäminen satunnaisgeneraattorin huippusalaisia algoritmeja. Maailmankaikkeus on ihmeitä täynnä. Minulla on nyt inhimillinen olo, joten haluan ihmisen näköisen pelihahmon. Tutkittava ei siis lopu ikinä kesken. E nsin tuli Minecraft, joka sai aikaan rakennuspelien buumin. Valinnalla ei ole hirveästi merkitystä, koska rodut eroavat toisistaan vain ulkonäöltään. Ensimmäinen yhteys Pikavilkaisulla nykyinen planeettani vaikuttaa rauhalliselta erämaalta, jota kansoittavat jättimäisiä pupuja muistuttavat pomppijat. Siitä huolimatta olen kokenut sen parissa monia hauskoja hetkiä. Minecraftia seurasi Terraria, jossa leppoisat rakentelupuuhat yhdistyivät tasoloikintaan värikkäässä 2D-maailmassa. Starboundissa kurssi asetetaan toiseen tähteen oikealta ja annetaan palaa suoraan aamuun asti. Siinäpä vasta cocktail! Starboundia voisi luulla Terrarian jatkoksi, niin samanlaisilta ne näyttävät ja tuntuvat. Täytyy vain olla varovainen, etten tupsahda keskelle nälkäistä petolaumaa. TUIKI TUIKI TÄHTÖNEN Starbound Starbound on yhä betatestauksessa, mutta ennakkotilaajat pääsevät jo pelaamaan kehitysversiota, jossa tietenkin on monia puutteita. Jatkossa joka rodulle tulee omia erikoiskykyjä, jotta ne eivät tuntuisi täysin identtisiltä. Namskis, eikun metsästys käyntiin, jotta saan kerättyä vähän li. Jo lyhyessä ajassa nettiin on ilmestynyt pitkä lista parhaimpien planeettojen osoitteista. Tähtimatkaajani herää pienessä avaruusaluksessa. Se vei aikuiset miehet takaisin lapsuuteen, kokemaan tutut palikkaleikit uudestaan ja uudestaan. Sen kyllä tajuan, että kaikki pelin planeetat on luotu satunnaisesti, joten universumi on täynnä tuntemattomia taivaankappaleita
Sitten voinkin kaivautua aivan planeetan keskipisteeseen asti, josta löytää vielä arvokkaampia malmeja. Tutkimusmatkani ei ole tuottelias. Niitä tarvitaan niin parempien aseiden ja panssareiden valmistukseen kuin polttoaineeksi. Kaipaisin kovasti jotain muutakin sisältöä, kuten tarinaa tai laajoja tehtäviä, mutta kyllähän tätä jaksaa ilmankin. Paitsi, että ei se onnistukaan, paatistani on löpö loppu. Ainakin toistaiseksi se tuntuu realistiselta, sillä tekijät ovat osoittaneet olevansa nopeita lisäämään uutta sisältöä ja korjaamaan vanhoja ongelmia. Pomotkin ovat mukavan omaperäisiä, vaikka niitä onkin mukana vasta muutama. Selviydyttyäni ekasta yöstä lähden tutkimaan planeettaa tarkemmin. Louhiminen on aluksi pitkäveteistä puuhaa, koska käytössä ei ole kunnon välineitä. Siitä puheen ollen, betassa oli sellainen vekkuli bugi tai pikemminkin ominaisuus, että avaruusalukset kävivät kokonaan puuvoimalla. Siinä onkin tekemistä, kun yritän luoda täydellistä maailmaa itselleni ja seuralaisilleni. Samalla voisin rakentaa itselleni pienen mökin, jossa olisi hyvä nukkua ja parannella haavoja. Hyppään takaisin avaruuslaivaani ja reissaan uuteen määränpäähän. 9 haa varastoon. Jos hahmoni ei syö hän kuolee karusti nälkään. Starboundin valmista ja lopullista versiota joutuu odottamaan vielä noin vuoden. Onneksi siihen tehtiin muutos, nyt polttoaineeksi kelpaa enää uraani, plutonium tai hätätapauksessa kivihiili. Kuten kaikki Minecraftia ja Terrariaa pelanneet tietävät, oma tönö täytyy saada pystyyn ennen pimeän tuloa, sillä yö on hirviöiden aikaa. On se uusien galaksien tutkiminen sitten älyttömän hauskaa. Tuntui vähän oudolta käydä hakkaamassa halkoja ennen avaruuteen lähtemistä. Olisi hulppean hienoa, jos onnistuisin löytämään hylätyn laboratorion tai sotilaslaitoksen, joista voisin anastaa käyttökelpoista tavaraa. Onneksi täällä maaperä on täynnä mineraaleja, joten saan louhittua jotain polttoaineeksi kelpaavaa. Tulevaisuus tähdissä Pelin tekijöillä on jo kasassa hyviä ideoita, joilla pelistä tulee parempi ja laajempi. Homma nopeutuu kun teen raudasta tai muusta kestävästä materiaalista kunnon työkalut. Jo heti ensimmäisessä sektorissa taistelin UFO:lla lentävää pingviiniä vastaan, mikä on hyvin absurdi kokemus. Betaversioiden pelaaminen on harvoin näin miellyttävää, joten odotan Starboundilta paljon. Tällä hetkellä pelissä ei oikein ole muuta tavoitetta kuin vaellella avaruudessa planeetalta toiselle raaka-aineiden perässä ja päihittää tielle asettuvia pomovastustajia. Pelkään, että satunnaisgeneraattori on tehnyt tästä paikasta täysin tyhjän, vain minun kiusakseni. Vauhdilla siis nuotio pystyyn ja pupupata porisemaan, ennen kuin masuni suuttuu. Itse odotan eniten planeettojen ilmaston ja maaperän muokkaamista mieleisekseni. Pitkän odotuksen kestää, jos edes puolet pelin luvatuista ominaisuuksista toteutuvat. Samu Ollila Huoh, rihkamakauppiaat ovat pilanneet tämänkin planeetan.
Mutta suurten pelifirmojen kannattaa jättää Early Access ammattilaisille: vihainen Pelitoimittajat ovat vaatimatonta väkeä: kun niiltä kysyy, mitä pelejä he ovat alfarahoittaneet, eivät he kersku vaan nöyrästi mumisevat jotain movember”partaansa”. Nyt poimin sieltä pelejä, jotka yrittävät kulkea tunnustettujen klassikoiden raivaamaa teitä. Peli jätti muuten tosi positiivisen maun, mutta craftaamisessa on Legoongelma. Mutta kun Minecraft-kloonit kloonaavat pelistä myös sen neliskanttimaailman, Tuulenkantamoiset hyökkää Perssonin pojan pseudolegopelin kimppuun paremmalla grafiikalla. Jos X The Rebirth (sivu 44) olisi reilusti myyty alfaversiona, sen tulevaisuus olisi pirusti valoisampi ja pelaajat iloisempia. Kivi ei ole vain kiveä, se on vaikka marmoria tai graniittia. Voisiko sen onnistuneesti haastaa. Pöh, vasta kun lampaat lentävät! Jäljittelijöitä on leegio, ja yksi niistä on Windborne. Höh, EA nimenomaan on Early Accessin lyhenne! Tunnettuna varhaisrahoituksen pelienkelinä alfaversiopussini on ylitsevuotavainen. Retrokuutioiden asemasta Windborne on tehty rehdillä, rehellisellä normi-3D-grafiikalla, jolloin maisemat kumpuilevat luonnollisen nätisti. No, pelaamassani versiossa saarilla ei toistaiseksi ollut muuta elämää kuin lentäviä lampaita. 10 K un muutama lehti sitten puolitosissani heitin vitsiä että voi aikoja, puolivalmiiden pc-pelien myynnistä on tulossa bisnestä, nyt jätän huumorin pois. Sadunomaisen nätissä Windbornessa tutkitaan kelluvia saaria, rakennetaan kaikkea hienoa, lootataan muinaisia raunioita ja ohjataan söpöt jinit kohti sivilisaatioita. Minusta taas koko maailman pitää tietää, ketä äänestän lompakollani. Ennen Mineä jo pelkkä Windbornen tekniikkademo olisi säväyttänyt, nyt pitää kyllä katsoa loppupeli. JUMALTEN JALANJÄLJISSÄ Dayz Planetary Annihilation Underrail Windborne sijoittaja veti Electronic Artsin oikeuteen keskeneräisenä julkaistun Battlefield 4:n takia. Windborne on poikkeuksellisen huolitellun Missä kaikki zombit luuhaavat. No nyt löytyi yksi.. Maailman pinta ei ole suora, ja Populousin tapaan pelaaja voi nostaa ja laskea maastoa. Vaikka maailma näyttää kauniilta, sen perushiukkanen on edelleen Perssonin kuutio. Mainiksen tapaan kuutioita louhitaan tai niistä voi rakentaa Stalinin näköispatsaan, mutta minkäänlaisia työkaluja ei tarvitse craftata. Windbornessa esimerkiksi talot rakennetaan ja sisustetaan valmiselementeillä, mikä ei ole kiinnostavaa. Kun DayZ julkaisi Steamissa Early Access -version, ensimmäisen vuorokauden aikana sen osti 172500 pelaajaa ja se nakutti mittariin 5.1 miljoonan dollarin myyntisaldon. Parissakin tapauksessa auttaa, että tekijät ovat olleet mukana sitä klassikkoakin tekemässä. Kun legoja oli vain muutama perusmalli, mielikuvitus teki niistä innoissaan vaikka mitä, kiitollisena siitä että sen voimaan luotettiin. Sitten tulivat erikoislegot erikoistarkoituksiin, ja mielikuvitus vajosi koomaan. Pelikehityksen tukeminen ostamalla ne keskeneräisinä on nyt bisnestä, ja nähtävästi lujaa kasvavaa bisnestä. Raaka-aineet joko muokataan tai sulatetaan, ja sitten niistä craftataan vaikka mitä, ihan tai melkein kuin Minecraftissa. Siis täysin keskeneräinen peli! Sekin kalpenee Chris Robertsin pelille Star Citizen, joka kiitää jo 33 miljoonassa, eikä siitä ole mitään valmiina. Kukaan ei ole saari Minecraft on indiepelaamisen tuhkimotarina, hiekkalaatikkopeli josta tuli käsite, peli jonka jättimyyntiä isot firmat katselevat itku silmässä. Mikäs sen hienompaa! Osallistuminen on vapaaehtoista, ja tekijät saavat suoraa palautetta mokistaan, eikä peliä tarvitse kehittää vanhempien eläkesäästöillä tai sijoittajan narussa tanssien
Samalla grafiikka ja efektit tuotiin 2000-luvulle, lopputuloksena Supreme Commander on oman RTS-listani kärkipelejä, jollei jopa se kärkipeli. Sekään ei haitannut, että yhteenotoissa oli poikkeuksellisen paljon yksiköitä. Planetary Annihilationissa on vähän pallo hukassa.. Kuolontähti on puhdistanut planeetan. Grafiikka on yksinkertaista, efektejä on vähän ja käyttöliittymäkin on vaiheessa. Kaikki riippuu planeettojen asennosta Ensin oli Total Annihilation (plus Core Contingency), ja tosiaikastrategian legenda syntyi. Perusidea on edelleen joka totaalituhokille tuttuakin tutumpi, uutta on se että nyt kentät sijoittuvat satunnaisesti luodun aurinkokunnan pikku planeetoille. Supreme Commander (plus Forged Alliance) temaattisesti laajensivat peliä koemalliroboteilla, isoilla kolosseilla joita oli hidas rakentaa mutta oli niillä siten tehoakin. Rakenne alkaa kyllä hahmottua. Mutta nyt jytisee kokonaisen aurinkokunnan tasolla! Alkuperäisen Totalin tekijöiden Kickstarterrahoitettu Planetary Annihilation on jo Early Access -kunnossa, mutta työtä vielä riittää ja paljon. Supremesta on vaikea jatkaa, mutta Planetary tekee parhaansa. Craftauksessa on niin paljon vaihteoehtoja, ettei mielikuvitukselle ollut enää tilaa. Parasta oli valtava, monipuolinen yksikkövalikoima, joka tarjosi tunteen siitä, että strategian valinta on omissa eikä pelisuunnittelijan käsissä. . Asteroidejahan ne oikeasti ovat, mutta ”Asteroidial Annihilationista” ehkä puuttuu sanan ”Planetary” maalaama visio suuruudesta. Jättirobottikomentajan johdolla, erinomaisen käyttöliittymän avulla rakennettiin valtava armeija ja superaseita niin maan päälle, ylle kuin laineille liplattamaan. . Uutta ovat kiertoradalle ammuttavat aseet ja sensorit, toisaalta taas ne valtavat kokeelliset yksiköt Windborne on varsin nätti. 11 Dayz Planetary Annihilation Underrail Windborne näköinen Minecraft-variantti, ja sikäli sillä on selvää saumaa menestykseen, koska aika montaa grafiikanpalvojaa ei Minecraftin ulkoasu tyydytä. Supreme Commander 2 tiivisti jykevän vision konsoleille sopivaan pakettiin, ja tulos oli Valittujen Palojen Kirjavalioiden kaltainen meh-luokan kompromissi, jossa kaikkea karsittiin ja pienennettiin
Vaikka Vihainen Kyyninen Kirkuva Suomalainen (c) on rekisteröity tavaramerkkini tulevaa videomaailman valloitustani varten, Underrail teki vanhanaikaiset ja vei mennessään. Noin miljoonan muun pelaajan kanssa. Eri asemat ovat omia ”valtioitaan” ja sotivat keskenään, tunneleissa vaanii mutanttia ja rosmoa. Tapawhinettäjän kannattaa unohtaa tämä toistaiseksi: peli on vielä todella pahasti kesken, esimerkiksi kirveellä lyöminen tuottaa pistoolilaukauksen ääneen. Nnirvi Underrailissa on yhtä jännittävää ja vaarallista kuin oikeassa metrossa.. Mutta missä on hymy kasvoiltani. Hei Dean, saan kyllä kirveellä säilykepurkin auki, usko pois. Realismiruuvia on kiristetty: minulla oli taskut täynnä säilykkeitä, mutta ei mitään millä ne voi avata. DayZ:n voimalla Arma kakkosta myytiin älyttömän paljon, joten tietysti DayZ:sta alettiin tehdä itsenäistä versiota. Jumalten jalanjäljissä ovat jääneet Supremeen. Oli nälkä ja jano, raajat menivät poikki ja sairaus vei mukanaan. Olisi tosi, tosi hyvä idea, että kentän saisi halutessaan normikentän näköiseksi 2D-projektioksi. Onneksi ehdin edes tunnin verran seikkailla päivänvalossa, jopa ilman että minut sniputetttiin ensimmäisen kaupungin reunalle. Underrailin alfarahoitukseen pääsi osallistumaan niin pikkurahalla, ettei minun ei tarvinnut edes miettiä tukemista, vaikka Underrail ei ensi silmäyksellä viehättänytkään. Se on poissa. Kirjaimellisesti, sillä fontti on niin pientä että siirryin kiltisti muinaisresoluutioon. Tämähän ei hemmetti ole yhtään hassumpi! Underrailissa on jo (kuulemma) paljon pelattavaa, mutta se on niin hyvä, että hyllytin projektin muutaman tunnin pelaamisen jälkeen odottamaan julkaisua. Olisi varmaan pitänyt ostaa se. Metronomin tikitystä Kun käydään Suurten Muinaisten kimppuun, aseet valitaan samalta ajalta. Toteutus on nostalgisen näköistä isometristä maisemaa, joskin ilman tuhoutuvaa ympäristöä. Dmitri Gluhovskilla menee tsaika väärään kurkkuun: Underrailissa katastrofin jälkeen ihmiskunnan jääneet siirtyvät maan alle turvaan, vanhoihin metroverkostoihin. Hei, suurimpaan osaan taloista pääsee sisälle! Hienoa, mutta missä ovat zombit. Ikävä kyllä modernia sotilasteknologiaa oli aivan liian helppo löytää, ja siinä olivat zombit pientä kun juoksi karkuun helikopterilla lentävää, konetuliaseilla töröttävää virtuaalijengiä. Näin kolme, ja niistäkin vain yksi kävi päälle. Taistelu on tietysti ihanan vuoropohjaista toimintapisteiden puitteissa käytävää retronahinaa, eri asetaitoineen ja osumatarkkuuksineen. DayZ on edelleen täysin rupisessa varhaisessa alfaversio-kunnossa. Mutta ihan vapaasti tunneleissa saa vaeltaa alueille jossa turpa tummuu. En ikinä päässyt näkemään planeettoja halkovia lopputeknologioita, koska sain aina pataani. Underrailin ”vaikeus” nimittäin on yksi sen parhaita puolia, ja jos peli näyttää ysäriltä, sen kohdeyleisö on ysäripelaajia, jolloin vaikeustasonkin pitää olla ysäriä, piru vieköön! Sillä niin matalaa vaikeustasoa ei olekaan, että Underrail saataisiin myytyä uudelle pelaajasukupolvelle. Uutta inventaariota lukuunottamatta fiilis on kaikin tavoin oli hyvin peruszetamainen, hyvässä ja huonossa. En ole hirveästi seurannut missä mennään, joten jatkoyllätyskin oli suuri. Fallout-henkinen Underrail tarttuu todella autenttisen oloiseen 90-luvun pelisysteemiin, ja vaikka toisessa kädessä ovat elämystunnelit, merkitys on vähän eri kuin corepelaajan räiskittelyputkessa. Jopa tekoälyltä. Pelin muututtua jengisodaksi jätin Zetamaan taakseni. Pelinä se muistuttaa hyvin paljon vanhoja Fallouteja, vain perkit eivät ole ihan yhtä tärkeässä asemassa, ja maailma on suljetumpi. Mutta voi tästä tulla tosi hyväkin! Harmaa maailma Viime vuosien mustimpia hevosia oli Arma kakkosen modina aloittanut DayZ, selviytymismoninpeli zombikatastrofin jälkeisessä maailmassa. Pikku ongelmana aina kun loggasin sisään, oli yö, ja kaikki oli harmaata kuin Suomen vientitalous. 12 . Luulin että julkaisu on alkuvuodesta, mutta betaankin on kuulemma vuosi aikaa. Uutta oli poikkeuksellisen armoton ote, josta tuttu voimafantasia oli kaukana. En pärjää peleissä, joissa tuotantoketjun ja rakentamisen maksimointi on pääosassa. Kun DayZ Early Access täysin yllättäen ilmestyi Steamiin, päätin että elämä on anteeksiantoa ja uusia mahdollisuuksia, ja ostin sen zekunneissa. Pelinä Underrail on tyylipuhdasta retroroolipelaamista. Pahin uhka taitaa olla Garry’s Modin tekijän upouusi, kiinnostava oloinen Rust. Planeetoille voi rakentaa moottorin, joilla niitä voi liikuttaa. Inventaario näyttää myös lähellä olevat esineet, mikä on hyvä juttu. Pari iltaa ehdin pelailla. Dean Hallin kannattaa pitää kiirettä, sillä DayZ:n ladulla näkyy jo muutamia perässähiihtäjiä. Pallon muotoiset kentät ovat mielestäni kikka, joka ei anna pelaamiselle mitään, mutta vaikeuttaa sitä. Mielenkiintoisesti näyttää siltä, että aseet pitäisi aloituksen jälkeen pykätä itse eikä hakea KKK-kaupasta tai SS-ryhmän Ase-Marketista. Nyt toivon kädet ristissä, ettei kehittäjä Styg ota tosissaan foorumeiden itkua siitä kuinka vaikea peli on. Melkein annoin pelihahmoni nimeksi Artjom. Kiertorata-aseet lisäävät jälleen yhden kerroksen monimutkaisuutta peliin, joka ei enää kaipaa lisää monimutkaisuutta. Voin tunnustaa että minulla ei enää pysy kokonaisuus hallussa. Toiseksi peli ei käytäkään uutta hienoa Arma 3-pelimoottoria kuin joissain jutuissa, joten liikkuminen on taas ihme kiikkerää vaappumista
Many tänks for everybody Bäfässä lentäminen on pienen piirin harrastus, mutta ajoneuvot ja varsinkin tankit kuuluvat joka jannun arkitaisteluun. Muistoihin ajasta, jolloin lentoja muutkin simulaattorit olivat pelaamisen vahvinta ykkösrintamaa. Aika on oikea, sillä uusi konsolisukupolvi ei enää ole valmiiksi polvilumpioon ammuttu. Löytyisikö näiden ääripäiden välistä tilaa sotilassimujen uudelle nousulle pelaamisen A-ryhmään, kaikkia kiinnostavaksi genreksi. Pelin ongelma on, että siinä on oppimiskynnys. Pitää päästä vähemmällä. Call of Das Boot Olen varma, että lentämistä ei saa peliplebeijeille myytyä kuin Battlefieldin oheispuuhasteluna. Tankeissa on niin paljon pelipotentiaalia, että ne kestävät raskaankin simutuksen. Silti ballistiikallaan kerskuvassa Armassa on taikatähtäin, jossa riittää että maali on ristikon keskellä. Vaikka Holland itse palasi aiheeseen vuonna 2003, konsolipelillä Secret Weapons Over Normandy, lopputulos oli tyhmennetty täysin pilalle. Kauan sitten olin kova simufani. Alkeellinen tai ei, Red Storm Rising vangitsi muutamalla bittisiveltimen vedolla nykyaikaisen sukellusvenesodan jännityksen ja tunnelman. Tai saaliina liukumassa hiljaisajolla inversiokerroksen alla, vain passiivisensorit ympäristöä nuuskien. Simulaattoria saa digijakelukaupoista huippuhalvalla. Vaikeinta on ampuminen, ja sekin on oikeastaan helppoa. Viimeiset pelin ja simulaation kaupallis-pelillisesti oikein tasapainottaneet lentopelit olivat LucasArtsin (siis Larry Hollandin) kolme simulaattoria Battlehawks 1942, Their Finest Hour ja Secret Weapons of Luftwaffe. Mielekkyyttä antoi metakampanja, jossa pelaaja joko esti tai avusti Britannian lentokenttien, tutkien ja teollisuuden tuhoamista. Lisäksi Vaaran vesistä puuttuu pelillistäminen, tarjolla on vain simujen helmasynti eli valikoima toisiinsa vaikuttamattomia skenaarioita. Mutta teemasta on tosi vaikea säveltää menevä toimintaa, koska sukellusvenesota perustuu kyttäykseen ja torpedojen ampumakulmien laskeskeluun. Niinpä yksinpeli on vain kuivaharjoittelua moninpelin huippuhyviä kanssapelaajia vastaan. Modernisointi auttaa. Simulaattoreiden niche-asemissakin päivystää ihan liian vähän nimikkeitä. Homma oli riittävän, mutta ei liian haastavaa. Nimittäin Microprose teki vuosikymmen aikaisemmin samasta aiheesta huomattavasti abstraktimman simulaation Red Storm Rising, sellaiselle megamyllylle kuin Commodore 64. Näiden kahden veijarin takia World of Tankskin tuntuu kolme kertaa simummalta kuin se onkaan. Kikka tasapainoon pitää hakea kahdenkymmenen vuoden takaa, mutta yllättäen en pelaakaan Falcon 3.0 -korttia. Edes silloin ei voinut grafiikkaa kehua. Kohde maalataan laserilla ja seurataan tykinpiipulla. Ja yhdisti se dynaamiseen kampanjaan, jonka lopputulokseen pelaajan suoritus vaikutti. Mutta kun jättimenestys World of Tanks siirrettiin lentokoneisiin, saatiin World of Warplanes, josta kukaan ei tunnu juuri välittävän. Sukellusveneet ovat miehisromanttisia vedenalaisia laitteita, jotka sylkevät fallistisia, ballistia lasteja Das Bootin teeman pauhatessa. Autosimulaattorit toimivat mainiosti, ja niissä oppii tärkeän läksyn: simulaattorin ei tarvitse olla tarkka simulaatio, sen pitää vain tuntua sellaiselta. 13 Nykyään kaikki rakastavat simsejä, mutta ulaattoreilla menee heikommin. Se ei tarvitse kuin kromia pintaan, karujen tehtäväantojen ja valikoiden tuunauksen sekä selkeämmän käyttöliittymän karttanäkymään, niin koko kansan tankkitaistelusimu olisi valmis. Tai ehkä jos Sid Meier kyllästyy duuniinsa mobiilipelien taustapiruna.. Näin ei aina ole ollut. Ei ihme, että World of Tanks menestyi. Modernissa maailmassa on jo potentiaalia. Lentosimussa ongelma on se että lentäminen on vaikeaa, ja jos sitä helpottaa, hommasta häviää juju. Pinnan alla ovat ohjusja hävittäjäveneet, sen päällä Perry-luokan hävittäjä, SASW-kopteri ja lentokone. Jollei hollandmaista ihmettä tapahdu, vain free2-play -peli War Thunder edustaa lentosimuja kaikelle kansalle. Vaikka simu itse on äärimmäisen karu, siinä on nupullaan kaikki mitä pelillistäminen vaatii, kuten tehokas editori ja haarautuvat kampanjat. Olettaen että sen tekee oikein, tietokone saa laskettua sekä tarkan korotuksen että ennakon, ja kilometrin parin matkallakin ammus osuu just maaliin. Entäpä muut karskit sotakoneet. Sukellusveneillä on lentokoneitakin heikommat kertoimet kansansuosioon. Simulaation pääpaino ei ole näiden alustojen ohjaamisessa, vaan sensorilaitteiden näytöissä. Kolme vuotta sitten ne olivat niin niche, että tunsin melkein kaikki pelaajat nimeltä, ja enimmäkseen he olivat samoja kuin kymmenen vuotta sitten.” -Anton Yudintsev, War Thunderin julkaiseen Gaijinin CEO L ueskelin Antti Ilomäen syvältä viiltävää reportaasisarjaa lentosimulaattoreiden nykytilasta ja vajosin muistoihin. Eikä ihme, sillä ne laajensivat pelaamisen rajoja ohi simppelien toimintapelien, plus herrat kuten Sid Meier ja Larry Holland tiesivät mitä tekivät. Ensinnäkin pelaamisen nopeus kasvaa, aseisiin tulee puhtia ja pelaamiseen tulee mieltä, kun saa räpeltää vaikuttavien hi-techsensoreiden kanssa. Pelaaminen on koko ajan kehittynyt kohti suoraviivaisempaa, oppimiskynnyksettömämpää suuntaa, enkä osaa kuvitella mitään disruptiivista ilmiötä joka kääntäisi virran. THE SIMS: TAKAISIN HUIPULLE ”Kymmenen vuotta sitten lentosimut olivat varsin suosittuja. Pelillisesti tasapaino on oikein: se on helppo oppia, mutta vaatii taitoa. Lisätodisteena tarjoan pelattavuuden ja simuloinnin ehkäpä onnistuneinta symbioosia, World of Tanksia. Pelillistäminen on huomattavasti vahvempaa kamaa kuin simulointi, tai grafiikkaan panostaminen. Ikävä kyllä Hollandin pelit vanhenivat ennen aikojaan käyttämänsä välikausigrafiikan takia. Dangerous Waters on simulaatio, jossa aiheena ovat nykyaikaiset sukellusveneet ja niitä vastaan taistelu. Tosin se joutui kiertämään vanhojen tankkien ongelmat, kuten sen ettei niistä näe ulos, osuminen on vaikeaa, torni kääntyy hitaasti ja vehje kulkee kankeasti, mutta ainakin ne näyttävät oikealta. Se tankattiin nopeudella ja tankkeilusta sievennettiin simulaatio pois, mutta sitä jätettiin tarpeeksi ettei peli tunnu tyhmennetyltä räiskinnältä. Täti taputtaa päähän, kehuu ja antaa pikkuiselle corepelaajalle makoisan achievementin. Pinnan yläpuolella taas pelielämää on ollut tosi vähän, mutta saapa nähdä: Wargamingin kolmas peli World of Warships voi hyvinkin löytää merisodan kaupallisen potentiaalin. Call of Tires Siviiliaiheiset simulaattorit kansa on jo hyväksynyt. Ei niistä saa peliseksikkäitä, ei sitten millään. Vai mitä, te Gran Turismoa ja Forzaa hinkkaavat konsolöörit sekä luottokorttia hinkkaavat iRacing-miehet. Toki helpotettu lentäminen toimii kyllä vapaaehtoisena osana peliä, kuten Battlefieldit todistavat. Simulaattoriksi matala mutta kynnys kuitenkin, eli kun ensimmäinen ruutu lävähtää silmielle, ei tajua mitään mitä pitäisi tehdä. Brändi on huono: suurimmalle osalle pelaajia ”simulaattori” on synonyymi lentosimulaattoreille, joista heille tulee mieleen vain Microsoftin kultakaivos Flight Simulator (jonka firma visiovetoisesti sulki) plus hirmu vaikeat nippelisimut. Se motivoi kummasti pelaamaan. Lopputulos oli jättimenestys. Vehkeessä ärjyy hevosvoimia 1500, kertalaukauksilla tappavan tykin hi-tech-ammusten osumisesta huolehtii tietokone, ja tankin ajaminen maan pinnalla on huomattavasti helpompaa kuin koneella kikkailu taivaalla. Falcon kun vaati paljon opettelua, ennen kuin kuori aukesi ja dynaamiseen kampanjaherkkuun pääsi käsiksi. Sitä hankaloittaa kun ammuksista otettu ruutia pois, joten tankit ampuvat roikkulaukauksia, jotka eivät tee juurikaan vahinkoa. Battlefieldissa ammutaan puhtaasti suorasuuntauksella. Toivoa voi aina, mutta ei simulaattoreilla juurikaan ole saumaa entiseen suosioon. Steel Beasts Pro on niin viimeisen päälle tarkka panssariajoneuvosimulaattori, että eri maiden puolustusvoimat, Suomi mukaan lukien, käyttävät sitä koulutuksessa. Battle for Britainin toistava Their Finest Hour oli niistä suosikkini: Samassa pelissä lennettiin kaikkea, Nnirvi ketteristä hävittäjistä monipaikkaisiin pommikoneisiin. Dangerous Waters on hi-tech -piiloleikkiä, äärimmäinen laitesimulaatio, jossa eri tekniikoilla saalistetaan taustamelusta sitä pikku piikkiä tai epänormaaliutta, joka kertoo että joku siellä on. (No oikeasti ainakin Pelit.fi:n simuyhteisö tuntuu lungilta ja ystävälliseltä porukalta, mutta periaatteessa kuitenkin.) Vaihtoehtona on vain se, että kiltti tarhatäti istuttaa uusimman taistelukoneen ohjaimiin, panee kolikon sisään ja sitten leikisti nautitaan jänskästä, tapahtumarikkaasta, täysin skriptatusta muka-lentämisestä. Heidän jälkeensä pääongelmaksi nousi se, että simulaattoreista puuttui peli, huippuanaaleissa nippelisimuissa palkinto kun on monimutkaisen systeemin käytön osaaminen
14 Arvosteltu PS3 Polyphone Digital/Sony Versio: Arvostelu Muuta: Testattu Logitechin Driving Force GT -ratilla Ikäraja: 3 Gran Turismo 6 Pysäyttäkää painokoneet, eikun uutissisällön hallintasivut, autosimu Gran Turismo kiertää sama rataa! TURISMOA HYVÄSSÄ, TURISMOA PAHASSA ARVOSTELUT
Vitosen lisärissä mukaan tullut klassikko Spa-Francorchamps saa kaverikseen muun muassa Silverstonen, Brands Hatchin ja legendaarisen Goodwordin festivaaliradan. Hulluja nuo japanilaiset, eihän Kuuhun ole oikeasti lennetty! Ajomallinnus on harpannut eteenpäin, mutta täydellisyyteen on vielä matkaa, etenkin perusautoissa. Oudosti autojen viritysosat ovat edelleen geneeristä tauhkaa, sillä aivan varmasti sellaiset valmistajat kuin Blitz, HKS ja Tein olisivat lähteneet ilomielin mukaan. Tehokkaammat premium-autot ovat huomattavasti tunnokkaampia kuin aiemmin, ero edelliseen osaan on selvä. Lisäksi mukana on yhden automallin mestaruusskaboja. Turismo klaaraa edelleen ohjainprofiilit muihin nähden suvereenisti. Vitosen tapaan monet näistä ovat kuitenkin perusmallien variaatioita, mutta määrä on silti vaikuttava. Kun Kutonen itkien lupasi minulle maat ja taivaat, tietenkin hellyin kultaisten muistojen tuudittamana. Takaisin puikkoihin! Heti ensimmäisenä ihastuin uusittuun käyttöliittymään, joka on huomattava parannus vitosen sekamelskaan nähden. Full HD -resoluutio ja viimeisen päälle viilatut efektit kruunaavat paketin. Tekoäly on ottanut opikseen, sillä raiteilla puksuttavat egoilijat loistavat poissaolollaan. . Polyphony Digital ei vielä edes hyppää sukupolven kelkkaan, vaan pieksää eläköityvästä kelkka kolmosesta kaiken irti, irtokolikotkin. Kämäisellä Dualshockilla tuntuma on edelleen samaa tuttua, mutta ratillahan tätä kuuluukin ajaa. Reilu vuosikymmen myöhemmin alitajuntani pakotti minut poimimaan marketin hyllyllä vitososan, ja se oli menoa! Hetkeksi, sillä aivokuollut tekoäly ja muut pikkuvirheet rypyttivät rakkauden (kun peltiä ei voinut) ja karkasin ihanaisen Forzan syliin. Melkein kaikki oli kuin silloin ennen, eikä se ole vain hyvä juttu. Sekopäisimmässä lisäyksessä päästään koheltamaan kuun pinnalle Apollo 15 -kuuretken mönkijällä. Viisitoistavuotisjuhlaa silmällä pitäen rakennettuun Vision GT-sarjaan on tunnettujen valmistajien lisäksi ajoneuvoja tehneet muun muassa Jordan ja Nike. Mikäs sen hienompaa kuin kilpailla hitailla, mutta ah-niin-taloudellisilla Priuksilla. Pelkästään jousituksen käyttäytymiseen sekä renkaiden ja jarrujen yksityiskohtiin on hukattu tuhottomasti aikaa, ja se näkyy. 50:50-nelivedolla varustettu Celica GT-Four puskee mutkissa kuin kämäinen etuveto, vaikka kuinka alla olisi kilpaseos ja säädettävä alusta. Turhaa tauhkaa on siivottu pois, sillä nyt esimerkiksi autotalliin pääsee koska vain ajopeliään vaihtamaan, ilman turhaa loikkimista ja verkkaisia siirtymiä. GT6 on tavaramerkkien juhlaa. Autojen äänimaailma on premiumluokassa hyvää, mutta samaa ei voi sanoa kaikista perusautoista. Maasta kuuhun Uutuusratoja on puolisen tusinaa. Jotkut malTekoäly ei enää aja yhtä tiukasti kiskoilla kuin aikaisemmissa versioissa. Inhimillisyyttä vai huonoa koodia, kukin päättäköön itse. Silti ajoittain näkee mitä erikoisimpia ajolinjoja mutkiin tultaessa, sekä hieman turhan helppoja ohitustilanteita. Harmi vain, että peruskaaroissa ohjaamot ovat edelleen pelkkiä siluetteja, parissa tapauksessa mallit ja tekstuurit ovat edelleen kakkospleikan peruja. Aiempien autoluokkasarjojen kaverina on erinäistä pikkupurtavaa. Musiikki on sitä samaa tuttua mitäänsanomatonta renkutusta, joka toistaa itseään pahasti. 15 G ran Turismo -sarja on aina ollut PlayStation-autokuskien Graalin malja. Uusimpien lisäysten myötä kalustoa on tuhatkaksisataa autoa, mikä on aivan jäätävä määrä. Turhasta pläräämisestä ei vielä ole päästy eroon. . Konsoliummikkona kosketukseni Gran Turismoon rajoittui muutamana viikonloppuna ajettuihin sessioihin serkkuni Pleikkarilla. Tuttuun tapaan kuljettaja istutetaan aluksi pakollisille ajotunneille, vasta sitten avautuvat portit muiden märkäkorvien sekaan sunnuntaicuppiin. Graafisen ulosannin puolesta GT6 on eläköityvän sukupolven kevyesti komeimpia pelejä. Kahvitauoiksi nimetyissä haasteissa muun muassa teilataan aikarajan puitteissa keiloja ja yritetään räpistellä mitättömän pienellä bensamäärällä mahdollisimman pitkälle. ARVOSTELUT. Luokkien välisiä lisenssitestejä on järkeistetty, luojan kiitos, sillä kymmenen eri testin hierominen oli vitosessa pirun turhauttavaa. Siisti Civikki muuttuu halvalla kisa-alustalla ja budjettikilparenkailla puskevasta keinusta täysiveriseksi halpiskilpuriksi liian helposti. Virtuaalivastustajat kisaavat hyvin, antavat hävitessään yllättävän siististi tietä ja harvoin sortuvat sikailuun
Ajaminen (lue: fysiikka) tuntuu hienostuneemmalta. Tarkkuutta vaativasta Goodwood Festival of Speedistä myös plussaa. Ehkä tarkemmasta painonsiirtymien ja pidon mallinnuksesta. En ole niin kova tosimaailman rattimies, että osaisin sormella osoittaa, mistä se johtuu. Se ei tee edellisiin osiin nähden irtiottoa, mutta parannuksineen se on mainio ajopeli ja oiva testamentti vanhalle konsolisukupolvelle. Gran Turismo 6 ei yllätä sitten pätkääkään. Lobby on selkeä: Vasemmassa reunassa suodattimet, oikealla sessiot sääntöineen ja rajoituksineen. Yksi spinnaus ei kisaa pilaa, siitä pitää huolen perinteinen kuminauhatekoäly. Huomattavaa epäloogisuutta on myös radan ulkopuolisissa seikkailuissa: hietikolla tai nurmikolla pito ei katoa juuri mihinkään ja vauhtikin hidastuu lähinnä nimellisesti. Vauriomallinnus on yksinpelissä täysi vitsi. Se tuntuu kymmeniä-satoja kertoja toistettuna todella puuduttavalta. Pyyhkeitä jaan käsittämättömän surkeista ajovaloista, sillä joillain radoilla näkee yöllä vain vähän valkoista reunaviivaa, On siinä kiva arvailla kartasta, mihin suuntaan ja milloin pitäisi kääntyä. Yhdistäminen tapahtuu nopeasti ja sääntöjä pystyy rukkaamaan haluamikseen. Gran Turismo 6 Gran Turismo -sarjan tuorein osa jatkaa edelleen samaa polkua. Pete ”GT fanboy” Heikkinen 90 Jos Silverstonessa törmää kiveen, onko siinä hopeareunus?. Marko Mäkinen KUUDES KIERROS Juuri nyt on hienoa olla PS3-pelimies! Pelit ovat loppuun asti hiottuja, täysipainoisia teoksia, kuten Gran Turismo 6. Mutta kuuluuko täysihintaiseen AAA-peliin mikromaksaminen, kas siinä väittelyn aihe. Mikrokasvua ja mikromaksua Rahaa tulee suht verkkaiseen tahtiin edellisosaan verrattuna, joten kaluston kanssa joutuu tekemään kompromisseja. Pelilistat peliin, kiitos. Vauriomallinnuksella ja tiukemmilla säännöillä saa tehokkaasti karsittua klassiset romurällääjät ja muut perseilijät pois. Se on paljon enemmän kuin pelkkä GT 5.5, mitä itse asiassa odotin, kehitys kun sujui niin nopeasti. Seuraavaan sarjaan ostettu karvalakkikippo ei välttämättä tehoiltaan pärjää kärkiporukalle, joten on ajettava pirun hyvin ja virheitä välttäen. Mitään mullistavaa se ei tarjoa, mutta edelliseen osaan verrattuna se on riittävä askel eteenpäin. Avoimien sessioiden rinnalla on luonnollisesti erinäiset kilpasarjat, jotka ovat suurelle osalle se moninpelin pihvi. Päivityksillä siitä tuli ihan pelattava, mutta vasta kutosessa homma toimii kuin pitääkin. Toivoin reippaampaa irrottelua seiskaosaan, mutta japanilaisten itsepäisyyden tuntien sitä on turha toivoa. Ainainen jonon hänniltä kärkitaistoon kipuaminen on asia, mitä en ikinä ole ymmärtänyt. Siis vitosen odotusaikaan verrattuna. Vitosen moninpeli oli julkaisun aikoihin todella ongelmainen tapaus. Koneen junamaisuus vaikuttaa aikaisempaa lievemmältä: ohi tullaan tyhjästä tilasta ja väistöjäkin tehdään, jos ei ihan mahdottomiin rakoihin yritä. Vähäisetkin vaikutukset ajettavuuteen on heivattu kokonaan, nyt saa huoletta vetää kahtasataa seinään, sillä eihän siitä seuraa muuta kuin hidastuminen ja säälittävä ”peltivaurio”. Kun laitan nämä ja liudan muita klassikoita pörräämään monipuolisille suosikkiradoilleni (yli pelirajojen) Spa-Francorchamps, Circuit de la Sarthe (Le Mans), Nürburgring Nordschleife ja Mount Panorama (Bathurst), niin voilà, se on siinä. Kaahaaminen on joka tapauksessa tosi kovaa kevytsimutasoa. Grindaamista vihaavat raharikkaat voivat huokaista helpotuksesta, pelin sisäistä valuuttaa saa oikeilla euroilla. 85 lit kuulostavat ropaamattomina suht luonnollisilta, mutta sporttiputkisto ja pikkuturbo muuttaa ne halvoiksi lehtipuhaltimiksi. Niin, ne autot – osassa autoja on edelleen vain silhuettiohjaamo, mutta eroa harvemmin huomaa päältäpäin. Kymppi per miljoona on ihan huokea tarjous, sillä saa jo aikamoisen kasan kaaroja ja osia. Ja pelissä, jossa on Chaparralin kohuimuri, Auto Union -nopeushurjimus mallia ’37 ja Caterham Fireblade, on taatusti riittävä kilpurivalikoima. Kun peliliikkeet menevät metsään, autoon tulee selkeitä, ominaisuuksia heikentäviä vaurioita, jos vahingot vain ovat (netissä) päällä. Mikromaksukauppa oli kirjoitushetkellä krediittejä lukuunottamatta autio, mutta eiköhän lisäkrääsää pian putoile tasaisen tappavaan tahtiin. Se on Polyphonic Digitalin viimeisin insinöörityön näyte niin hyvässä kuin pahassa. Sama pätee voimakkaisiin kolhuihin, joista liukumisen sijaan pyörähtää herkästi. 16 . Toinen hetkittäinen harminaihe on moninpeli, joka käyttää edelleen hyvässä ja pahassa vanhanaikaista aularakennetta: odotusta ja odotusta. Tai sitten sukeltaa silmät kiinni myöhäisellä jarrulla mutkaan ja toivoa parasta, mikä on se taktiikka johon itse usein sorrun
Resogunin pistekerroin säilyy ja kasvaa osumilla vihollisiin. Mitä korkeampi vaikeustaso, sitä korkeampi maksimikerroin, joten itsensä lujille pistävät refleksija huomiokykyihmeet miehittävät enkkalistojen kärkisijat. Osumat pomputtavat pikkuheeboja, joten ne saattavat kuukahtaa rotkoon tai laavaan pelkän oman tötöilyn takia. Me, Myself & Minter pitävät! Petri Heikkinen Erinomainen Defenderin tyyppinen klassinen räiskintä suomalaiselta veteraanitiimiltä. Aggressiivisia vihuja ei päihitetä niinkään tulivoimalla, vaikka sitäkin riittää, vaan liikkumalla, liikkumalla ja liikkumalla vielä vähän lisää. Muukalaisten elkeet ovat suoraviivaisia ja hyvä niin: pitäähän pelaajalla olla (edes ahdas) sauma. 92 (ja Jeff Minter) Resogun koettelee refleksejä ja huomiokykyä. Minulle kiperin vastus oli jo kakkostason kolossaalinen kärrynpyörä, joka kääntää viimeistä haavoittuvaa paikkaa turvaan selustaansa. Paljon. Ja Housemarque tietää, sillä ovathan sen juuret Amigan ja räiskintöjen kulta-ajoissa. Defender-viboja tuovat ihmiset, joita suojellaan ufojen kaappausyrityksiltä. Jos PS4:lle pitäisi hankkia juuri nyt vain yksi peli, tyylikäs ja tasapainoinen Resogun kolkuttelisi lyhyen listani kärkisijoja. Tietä hälytysajoneuvolle Hälytys huutaa kun ihminen on vaarassa, mutta missä hemmetin välissä ehdin niitä pelastamaan. Resogun on kahden tikun räiskintä, mutta ei siten kuin termi yleensä käsitetään – alus liikkuu vapaasti, mutta tulituksen suunta on aluksesta riippumatta joko suoraan vasemmalle tai oikealle. Nemesiksen heikohkoja päätykkejä tuetaan itsehakeutuvilla ohjuksilla ja Phoboksen tulivoima jakautuu leveälle kaistalle. Enkkahörhöjen täytyy buustailla vihollisia kohti, sillä kerroin nollautuu jo muutaman sekunnin osumataukoon. Olen koko ajan vaarassa, kuten pitääkin, sillä klassiset räiskinnät elävät ja kuolevat jossain hermopaineen ja zenmäisen zone-pelaamisen adrenaliininhuuruisilla rajamailla. Nyökkäyksenä tavallisille kuolevaisille ihmisten menettäminen ei ole pelin loppu, mutta pistepottia miestappiot väistämättä tavalla tai toisella kaventavat. Videopeliuramme alkumetreihin vaikutti voimakkaasti Eugene Jarvisin 1980 julkaistu Defender-räiskintä. Julkaisupelit. Minulla ja Jeff ”mutanttikameli” Minterillä on muutakin yhteistä kuin takkuinen parta ja laiha lompakko. Perusräiskinnän vaikeustaso nousee tasaisesti ja Pete Peruspelaaja tyytyy todennäköisesti jo normaalin kokenut-vaikeustason läpäisyyn. 17 Resogun Arvosteltu PS4 Housemarque/Sony Versio: Arvostelu Moninpeli: 2 Hinta: 14,95 euroa, PS Plussalla ilmainen Ikäraja: 7 R esogun on vanhan kunniakkaan genren moderni edustaja ja tyylipuhdas taitopeli, suomalaista osaamista parhaimmillaan. Minulla meni pelastuskehoituksista huolimatta toinenkin tovi hiffata, että ennen pitkää kuutiovankiloista vapautuneet aleksit pitää viedä pelastusalukseen turvaan. Kerrointa voi ylläpitää viskomalla ihmisiä pelastusalukseen, mikä auttaa pienten tappotaukojen ohi. Sylinterivierityksen ansiosta tutkaa ei enää tarvita kaappariufojen paikallistamiseen. Tosin Minter tunki kolikoita aitoon arcadelaitteeseen, minäpoika jouduin tyytymään tosi kälyiseen Atari 2600 -versioon. Aika paljonkin, koska pidemmän päälle räiskintöjä pelataan piste-ennätysten takia. Vihreiden ukkeleiden suojelu tuo toimintaan kivasti vähän muutakin tekemistä kuin puhdasta vihollisten terminointia. Mitä niistä pisteistä. Alusten yhteisiä ominaisuuksia ovat kentän tyhjentävät pommit, kanuunan tehokas overdrive-tila ja vauhtia hetkeksi kiihdyttävä buusti. Ennätysmetsästykseen on kolme vaihtoehtoa, jotka eroavat toisistaan lähinnä nopeuden ja tulituksen tyylin suhteen. Tai aluksen tuhoon, minkä hätäily yllättäen aiheuttaa. Iloni oli suuri, kun modernia Asteroidsia, Super Stardustia, moneen kertaan julkaissut vanha suomalaistiimi Housemarque tekikin Resogunin, joka paljastui moderniksi Defenderiksi! Ja millainen modernisointi se onkaan! Vaikka lajityyppi on yksi vanhimmista ja pohjalta paistaa Defender, Resogun on tuore, omaperäinen ammuskelu. Jos vastustajat eivät seuraa kiinteätä reittiä, ne imeytyvät suoraan päin. Defenderistä saa näköjään vielä kivasti uutta irti, kun tietää mitä tekee. Pelastetut ukot antavat bonuksia: päivityksiä aseisiin, suojakilpiä ja pisteitä. Feroxin kudit ovat tehokkaita ja voimakkaasti keskittyneitä. 2D-kentät vierivät näppärästi sivuttain kaarevalla sylinteripinnalla, jolloin taustalla näkee tapahtumia, jotka suoralla tasolla olisivat ruudun ulkopuolisia. Onneksi oma alus on Resogunin nopein kääntyjä, jolla vihollismassoja houkutellaan tiiviisiin, tuhoamiskelpoisiin muodostelmiin. Kaikki viisi kenttää päättyvät ruutua kookkaampiin outoihin pomokojeisiin. Kurvailua seuraava tuhon sinfonia muistuttaa sinisen, vihreän ja keltaisen sävyillä murrettua huimaa glitter-ilotulitusta. Räiskintää voi helpottaa tutun tai tuntemattoman rinnalla kurvailemalla, mutta ainoastaan verkon välityksellä. Sedät näyttävät, kuinka uuden konsolin herkuin julkaisupeli syntyy vaikka vanhoista eväistä. TAIVAS LYÖ TÄHTIPÖLYÄ Suomi-ilmiö Viholliset tekevät räiskinnän ja Resogunissa niitä piisaa. Resogun on vaikea, mutta reilu, joten mokien syitä on turha etsiä peiliä kauempaa
En edelleen käsitä, miten padilla voi ampua tarkasti ja nopeasti. Tehtävistä on useita muunnelmia: muun muassa kohteen pitämistä, räjäytystä ja lipunryöstöä. Tätä jatkan vielä omalla ajallani. Koneen esittämän, radiossa pauhaavan joukkueenjohtajan komentamana soltut syöksyvät erilaisiin kiintopisteisiin joko hyökkäystai puolustusmielessä. Grafiikan tarkkuuden nousu parantaa pelikokemusta yleisellä tasolla, siitä ei tietenkään pääse ali eikä ämpäriin. SÄPINÄÄ SOTA-ALUEELLA robotilta. Liikkeen havainnointi on jotain ihan muuta kuin vanhoilla konsoleilla: kohteet näkyvät todella kaukaa ja niihin jopa osuu ilman mainittavaa zoomia. Ja läjäpäin virtuaaliruumiita, minkä ansiosta pioneeriparantaja on kaltaiseni huonon tähtääjän ykkösvaihtoehto. Jokainen kenttä sisältää pienimuotoisia sokkeloita, reiluja korkeuseroja, aukeita paikkoja, näkösuojia ja tulituksessa särkyvää sälää. Killzone: Shadow Fall on laadukasta moninpeliräiskintää ja -viihdettä, vaikka se ei yksiselitteisesti olekaan kaikessa sarjan paras esitys. Scifisolttujen rooleina ovat tiedustelija (alias snipu), rynnäkkösotilas ja tukitoimiin panostava pioneeri. Petri Heikkinen Julkaisupelit 86 Snipulla kannattaa päästää kaverit menemään ensin.. Killzone 3:n moninpelissä oli kaikenlaista kivaa, mitä Shadow Fallissa ei ole: yhden hengen ajettavia taisteluhärveleitä, pelaajista valitun VIP-miehen suojelua ja laajan rintaman monivaiheisia hyökkäysja puolustustehtäviä, joissa siirretään linjaa eteenpäin, jos pystytään. Teemat vaihtelevat tehtaista urbaanien raunioiden kautta slummeihin ja metsään, joten kentän ja alueen nopeassa tunnistamisessa ei ole ongelmia. U seimmat räiskinnät hankitaan moninpeleiksi, niin myös Killzone: Shadow Fall. Tiedustelijan bravuureita ovat seinien läpi näkevä (ja näkyvä) taktinen kaiku sekä predatormainen puolinäkymättömyys. Kenttävalikoima, hahmoluokat, aseet, säännöt, botit, melkein mitä vain muuttujaa pääsee käpistelemään. Moninpelin aseet, varusteet ja kyvyt aukeavat ja kehittyvät nykystandardin mukaan roolipelimäisesti pala kerrallaan: listi aseella x vihollista ja saat siihen lisävarustepäivityksen. Tykkäsin myös kovasti kolmosen Move-tähtäyksestä, jolla oma K/D nousi selvästi yli ykkösen. Eri tiimipelimuotoja tasaiseen tahtiin pelaamaan ”pakottava” noin 20 minuutin mittainen warzone pitäisi kopioida jokaiseen nettiräiskintään. Säätöpatteri on paljon pelaavien pyssymiesten henkireikä viimeisten mehujen puristamiseen. Rynnäkkösoltut käyttävät eniten suojaavaa energiakilpeä ja pientä lentävää suojeludroidia. Kulissit ovat yksityiskohtaista, nättiä ja ennen kaikkea tarkkaa jälkeä. Jokaisella roolilla on oma pääase, sivuase, räjähde ja kaksi kykyä, joihin kaikkiin on vähintään kaksi vaihtoehtoa. Killzonen scifisota ei ole sitten kolmososan kokenut dramaattisia muutoksia: sotilaiden apuna taistelukentällä häärää erilaisia robotteja ja vinkeitä teknisiä härveleitä. Matsit ovat kenen tahansa muunneltavissa. Erilaisia saavutuksia ja niiden palkintoja on hurjasti: tunsin edistyväni koko ajan jossain, vaikka muuten ei aina mennytkään ihan putkeen. Käytöllä kehittyvät kyvyt eivät oikeastaan ole kykyjä, vaan teknisiä apuvälineitä. Tasapainoisilla rooleilla on neljä tallentuvaa varustesettiä, joita saa vaihtaa ennen jokaista spawnausta. Shadow Fallin yksinpeli on epätasainen esitys, mutta moninpeli kestää vertailun mihin tahansa pienen tai keskikokoisen kenttäkoon räiskintään. Mutta, mutta, eikö Shadow Fallin moninpelin pitäisi olla teknisen etumatkan myötä sarjan parasta antia jokaisella mittarilla. Uudet taisteluareenat paljastuivat pakollisen kukamitähähäaaaaargh, taas kuolin -totuttelujakson jälkeen mukavan monipuolisiksi tuttavuuksiksi. Pioneerin parannusrobotti nostaa tuupertuneet kaverit jaloilleen, tykkitorni tai ilmatukidroidi antavat tietyssä paikassa pysyvää tulitukea: melkein puolet tapoistani tulee johonkin näppärään paikkaan sijoitetulta Tulta, tulta, tultaaagh, miksei se jo kuole. Jo pelimuotojen päävalikossa vastaan tulee monenlaista hämärää, kuten pelkät veitset -tila. Laajat sääntöjen säätömahdollisuudet eivät täysin paikkaa ajoneuvojen ja monivaiheisten hyökkäystehtävien katoamista. 18 Killzone: Shadow Fall l Moninpeli Arvosteltu PS4 Guerrilla Games/Sony Versio: Arvostelu Moninpeli: 2-24 Ikäraja: 18 Pätevää ja kivojen roolien ryydittämää moninpeliräiskintää, joka ei ihan kaikessa nouse Killzone 3:n ohi. Kohdealueen luotimyrsky ja jatkuvat räjähdykset tuovat touhuun sotimisen meininkiä. Jos et pidä jostain, ei se mitään, sen kuin keskityt listimiseen, sillä kohta tehtävä vaihtuu toiseksi. Syy on varmasti padissa. Warzone tiivistää taistelut kivasti tiettyihin, muutaman minuutin välein vaihtuviin pisteisiin, mikä hämärtää droidien ohella pienen puoleisen pelaajamaksimin vaikutuksia. Pioneeri on ehdoton suosikkini, sillä roolin droidit tuovat ammuskeluun reilun annoksen taktista otetta. Vallatkaa kohde A Sellaista pienen skaalan nettiräiskintää ei kai olekaan, jossa ei pelattaisi eniten tiimi-deathmatchia, mutta Killzoneissa monipuolinen warzone on hyvä kakkonen. Ihan varmasti
Knack näyttää ja tuntuu myyttiseltä next-geniltä vain hetkittäin. Otteluissa tarvitaan väistöjä, hyppyjä, ajoitusta ja vastustajan liikkeiden ennakointia: lyhyesti sanoen taitoa. 19 Knack Arvosteltu PS4 Japan Studio/Sony Versio: Arvostelu Moninpeli: 2, vaatii Vitan Ikäraja: 7 Peruspätevä tasoloikkamätkintä, jota julkaisukiireiden aiheuttamat kompromissit latistavat. Toisin kuin Kratos, Knack on kulmikkaasta koostumuksestaan huolimatta särmätön persoona ja huumorin hylkäämä tylsimys. Kulmikkaista, harmaista ja itseään toistavista sisätiloista puolestaan paistaa kiire läpi joka metrillä. Reliikkien ohella Knack imaisee itseensä muun muassa jääsirpaleita, puuta ja metalliromua, jotka muuttavat sankarin ominaisuuksia, esimerkiksi jääpanssari sulaa auringossa. Knack ei ole huono, ainakaan siten kuin minä termin ymmärrän. Taitoa ei tarvita niin paljon, että pelimiehen hermosäikeet kiristyisivät. Reliikit viuhuvat Selkeässä mätkintäsysteemissä käytetään vain lyöntiä, tuplahyppyä, neljän suunnan väistöä ja Näkki on seuraavan sukupolven siivousrobotti: romu tarttuu siihen ihan itsestään. Ruuvia kiristetään yhdistelemällä erilaisia vastustajia, jolloin pitää olla skarppina, koska Knack ei kestä mahdottomia. Muut hahmot ovat suoraan klisee-kuvaston kannesta: jykeväleukainen seikkailija, tanakka tohtori, ilkeä tehdasparoni... Pikkuvilpertistä aina kingkongiksi asti paisuva Knack on humanoidimainen esinepilvi. K onsolien julkaisupeleissä on perinteisesti yksi sylkykuppi, jota saa haukkua vapaasti. Sen suurimpana ongelmana Kratos ja Ratchet ovat tehneet kaiken monipuolisemmin ja tyylikkäämmin, viime vuosikymmenellä, monta kertaa. Kulissien hajoaminen sallitaan vain ennalta määrätyissä paikoissa, mikä vie parasta terää jättiKnackilla meuhkaamisesta. Erikoishyökkäysten vaatima voima kerätään keltaisista kristalleista. Toisaalta vaikeustaso on asiallinen, sillä nujakoista ei selviä rämpyttämällä. Ihmisiä puolustava Knack on tohtori Vargasin löytämä reliikkiolento, joka kasvattaa kokoaan imemällä itseensä romua ympäristöstä. Knackin helpot tasoloikkajaksot ovat vain mätkintätaisteluita rytmittäviä hengähdystaukoja ja tunnelmapaloja. Kameraa ei saa kääntää itse, mutta kuvakulmat näyttävät (melkein) aina kaiken tarpeellisen. Knackin sarjismaisessa maailmassa ihmiset ja hiidet ovat nyrkit ja pyssyt vastakkain. Energia tuotetaan muinaisilla reliikeillä, joiden alkuperästä kumpikaan osapuoli ei tiedä mitään. POMPPIVA PALAPELI kolmea reliikkispesiaalia: aluevaikutuspommia, ohjattavaa pyörremyrsky-Knackia ja itsehakeutuvia Knack-ammuksia. Matseissa on vastassa vaivaiset neljäviisi vihollista, vaikka luulisi PS4:n pystyvän parempaan. Sankarin energiset Hulk murskaa -hetket ovat hahmon viileintä antia, mutta nekään eivät tuo kävelevään romukasaan tippaakaan charmia. Kuka tahansa pääsee ennen pitkään megaiskuilla eteenpäin kiperistä taistelupaikoista. Matseja helpottavaa kaksinpeliä (kirjaudu toisella käyttäjällä) kokeilin Vitalla: Robo-Knack syntyy aina uudestaan, jos Knack on vielä hengissä. Petri Heikkinen 75 Knack murskaa, Knack ei sympaattinen. Lyhyydestä Knackia ei voi syyttää, pikemminkin päinvastoin: kaikki kikat on nähty jo monta tasoa ennen loppua. Monivaiheisissa pomomatseissa pelkkä megaisku ei riitä, mutta pomojen hyökkäysten lukeminen ei ole vaikeaa. PS4:llä kyseenalaisen kunnian sai tasoloikkamätkintä Knack. Amatöörimäisesti törmäilevän tarinan suhteen vetoan lex fight clubiin. Knack muuttuu ja kasvaa ainoastaan tarinan sallimissa paikoissa, mikä hukkaa potentiaalia, koska säädettävästä koosta, hetkeksi hylätyistä reliikkiosista ja ominaisuuksista olisi varmasti syntynyt kieroja pulmia. Seikkailu etenee sukkelasti ja matsit ovat, noh, viihdyttäviä. Yksityiskohtaiset ja tunnelmaa tihkuvat orgaaniset luolastot ja metsät näyttävät, että tiimi pystyy hienoon jälkeen. Seikkailu rymistelee tiukasti elämysjunan raiteilla, niinhän henkinen esikuvakin toimii. Knackin rivivastustajat ovat jos jonkinlaisia hiisiä, eläimiä ja robotteja, mutta ne osaavat vain yhden tai korkeintaan kaksi temppua. Tasoloikinta ja tappelu ajoi ajatukset ensin Ratchet & Clankiin, mutta Knack on oikeastaan nuoremmalle kautta kasuaalimmalle yleisölle suunnattu God of War. Muutaman tylsän tehdaskentän leikkaaminen ei olisi ollut lainkaan pahitteeksi, sillä kenttädesignin taso ailahtelee liikaa. Silti halusin vetää Knackin läpi, kun kerran sen aloitin. Vaikka käytin Vitaa, molemmissa ruuduissa näkyi sama kuva, mikä oli vähän antikliimaksi. Tekijöiden kunnianhimon puute vain on harmillisen selvää. Knack ei ole lähimainkaan huonoin julkaisupeli koskaan, mutta vanhan genren uutena edustajana se on helppo maali hätäisille arvioille. Julkaisupelit
Poliiautojen realistisuudesta on turha marista, koska siihen ei ole edes pyritty. Ne ovat auton hidastamiseen ja vaurioittamiseen tarkoitettuja aseita: EMP-pulsseja, shokkiaaltoja, voimapuskuja, suojaavia sähkökenttiä, elektronista häirintää. Alueen asukasluku vaatisi vain muutamaa kinttupolkua, mutta kaaharin hiekkalaatikossa on liuta risteäviä ratoja. Peltipoliisit perässä Ura etenee muutaman tehtävän listoja seuraamalla: voita kilpailu, osu aseella viisi kertaa, kerää pisteitä sata tuhatta, nosta hälytyskerrointa äksään ja sitä rataa. Tavoitelistoilla on aina kolme vaihtoehtoa, jotka painottavat eri tyyppistä ajamista. Konna ja Koukku Need for Speed: Rivalsissa ajetaan lain molemmilla puolilla. Poliisien arsenaalissa on lisäksi perinteisiä tiesulkuja ja kaahareita seuraavia helikoptereita. Kyse on yhtä paljon hippaleikistä kuin kilpa-ajosta. Ohjaus seuraa tasapäistettyä yleislinjaa. Sää ja vuorokaudenajat vaihtuvat nopeutettuun tahtiin, mutta sääolosuhteet eivät mainittavasti vaikuta ajo-ominaisuuksiin. Vauriot vaikuttavat vain ajokin ulkonäköön, suorituskyky pysyy tapissa loppuun saakka. Kaahareiden ja poliisien sodassa pääosaa näyttelee pursuit tech -scifitekniikka. TehtäväJokaisessa autossa on vakiona nitrokiihdytys.. 20 Julkaisupelit Arvosteltu PS4 Saatavilla PS3, Xbox One, Xbox 360, PC Ghost Games/EA Versio: Arvostelu Moninpeli: 2-6 Ikäraja: 12 Need for Speed: Rivals N eed for Speed: Rivals on henkistä jatkoa parin vuoden takaiselle Hot Pursuitille. Poliisit tönivät takaa-ajossa autoa koko ajan. Se on höhlää, mutta tasapainon takia ymmärrettävää. Kaasun kevennys tai jarrun napautus käännöksessä irrottaa pidon helposti kontrolloitavaan sladiin. Ratamaisuutta kevennetään muutamilla laajoilla ulosajoalueilla ja tarkkaavaisen kuskin palkitsevilla oikoteillä. Yllättävän rouheat moottoriäänet eroavat toisistaan huomattavasti ajotuntumaa enemmän, autot päästelevät ilmoille repivää laulua, mörinää ja murinaa. Taloille pitää oikeasti ajaa, mikään pikasiirtymä tai edes pause-nappi eivät kuulu Rivalsin repertuaariin. ÖKYAUTOJEN ROMURALLI Kaarakaartin kyvyt eroavat toisistaan kiihtyvyydessä, huippunopeudessa ja kurituksen kestossa. mutta toisin kuin viime vuoden Most Wantedissa, nyt ajetaan maaseudulla. Tuhoutuminen palauttaa kuskin turvatalolle, mutta nollatulla tilillä. Peltipoliisit vain ärsyttävät kun kesäkuumalla kiidän prätkällä, mutta Need for Speeds: Rivalsissa niistä tulee viihdettä. Pako päättyy, kun kestopisteet loppuvat joko tuuppauksessa tai ulosajossa. Mitä kauemmin auto pysyy liikenteessä, sitä isommaksi kokemuspisterahan kertoimet ja poliisin mielenkiinto nousevat. Ajetaan kilpaa, otetaan kontaktia tai tehdään taitotemppuja, kuten pitkiä sladituksia, hyppyjä tai kiihdytetään kunnon vauhdilla nopeuskameroihin. Arvokkaat pisteet kirjautuvat pysyvästi tilille vasta, kun kuski pääsee turvataloon tai kyttien komentokeskukseen. Raivopäisen kolaroinnin sävyttämän rälläyksen näyttämönä toimii kuvitteellinen Redview Countyn piirikunta Amerikan ihmemaassa. Ydinteemana toimii laittomien katukisailijoiden ja kovaotteisten poliisien väliset takaa-ajot. Pelin tasapainotus olisi tietysti päin helvettiä, mutta lopputulos olisi taatusti mielenkiintoinen. Poliisien ajokalusto on kunnossa, kotoiset perheautot vaihtuvat pelissä kyttä-Ferrariin ja kumppaneihin. Visuaalista vaihtelua piisaa mukavasti, yhden piirikunnan alueella nähdään metsää, aavikkoa sekä vuorilla lunta ja jäätä. Haluaisin joskus vääntää kaahari vastaan kytät -asetelmaa realistisen epätasaarvoisista lähtökohdista. Letkeän laveat nelipyöräluisut linkoavat autot merkistä tai mallista riippumatta vakaasti kahva edellä tiukoista kurveista läpi. Interceptor-kisoissa painellaan poliisilta mahdollisimman nopeasti karkuun tai päinvastoin ja hot spruitseissa ajetaan kilpaa täysimittaisen poliisitakaa-ajon keskellä
Petri Heikkinen 81 Helikopteri häiritsee takaa-ajettavaa valoilla ja pudottelee piikkimattoja. Vauhdikas arcaderälläys Need for Speed: Rivals tarjoaa räväkän yksinpelin, mutta perinteistä ajokilpaa halajavan täytyy etsiä hupinsa muualta. Kaahailussa on imua, ei siinä mitään, mutta väärällä tavalla näkymätön (ja näkyvä) nettipeli ihmetyttää. Idea on paperilla hyvä, koska kaikki tapahtuu samaan aikaa samassa maailmassa. listan tavoitteita ei sentään onneksi pyyhitä yli. Pelaajat ovat myös vaikeampia kohteita, minkä takia pelilistojen tavoitteet täyttyvät nopeammin konetta vastaan. Poliisit saavat autonsa tasonnousujen yhteydessä ilmaiseksi, mutta niitä ei voi virittää tai kustomoida pisteillä, toisin kuin kaaharien rasseja. 21 Laittomien kilpa-ajajien ja poliisin välisiä takaa-ajoja kuvaava vauhdikas arcadekaahailu, jonka nettipeli on oudon näkymätön. Jos Origin-tili on linkattu ja PS Plus tilattu, pelaat nettipeliä. Säästöön pelastettu pistekäteinen sijoitetaan uusiin autoihin ja aseisiin. Oikeat frendit lienevät kokonaan toinen juttu, mutta minun kaveripiiriini ei ole NFS-sarjan ystäviä. Kaikilla on omat tavoitteet, etenemistä hidastavia ihmisiä ei edes yritetä hakea vastustajiksi ja muiden pelaajien olemassaolo unohtuu turhan helposti kokonaan. Se ei haittaa, koska konekuskit eivät ole virheettömiä, vaan niiden kämmit ovat uskottavia. Tästä seuraa paradoksi: pelaat netissä, mutta yksin. Voin lähteä sössimään jonkun toisen tavoitekisaa omilla ristikkäisillä tavoitteellani. Se että plakkarissa on jotain oikeasti menetettävää, kiristää kivasti jännitystä. Kaksintaisteluihin haastetaan lennosta tien päällä.. Poliisien aseet maksavat enemmän, joten rahan tarve on molemmin puolin suurin piirtein samaa luokkaa. Pelaajien kohtaamista olisi pitänyt miettiä asteen pidemmälle, nyt samaan aikaan samassa paikassa on usein vain kaksi pelaajaa ja harvemmin sitäkään. Kaahareiden mahdollisuuksia parannetaan huolto-asemilla, jotka salamakorjaavat kaikki lipan ali syöksyvät autot. Nettipelin olemassaolon huomaa vain siitä, että serveri ja sitä myöten peli lagailee hetkittäin. Ajokin hyytyminen vaatii pari kolme isompaa tai liudan pienempiä mällejä. Pollaritkin hajoavat, mutta niitä tulee jatkuvasti lisää, joten hektisen rymistelyn sävyttämä pakeneminen on kaaharille aina ykkösvaihtoehto. Niin tosin ajan netissäkin, koska ihmisiä ei riitä lähimainkaan jokaisen kilpurin tai poliisiauton rattiin. Yksin verkossa Need for Speed: Rivalsissa ei ole erikseen nettipeliä. Bonuksena ne eivät heitä tyhmää läppää. Jos en halua ajaa muita pelaajia vastaan, sekin onnistuu, sillä myös tekoälyä vastaan voi ajaa. Lusikka pohjassa pakenemisesta tulee nopeasti rutiinia, sillä poliisit roikkuvat persiissä melkein koko ajan, oli keikka mikä hyvänsä
Tiimispawni auttaa myös isku selustaan, valtaus ilman laukaustakaan -tyyppisten taktisten källien toteuttamisessa. Sujuvaa ja siististi toimivaa räimettä, miinus se yksi kerta, jota ei perinteisesti edes lasketa. Taistelukenttä Battlefieldin taistelukenttä on jännittävä paikka. Kamaa menee päreiksi erän edetessä ikkunoista aina kerrostaloihin saakka, mikä terästää hienosti taistelun immersiota ja uskottavuutta. Kenttälekurilla ei ollut niin paljon tekemistä kuin Killzoneissa, sillä henkiin herätystä ei juuri malteta odottaa. Alkuperäisen arvostelun (Pelit 11/2013, 91 pistettä) aikaan PS4 ei ollut ulkona ja moninpelikoodi oli niin vaiheessa, että konsolinettipeli ansaitsi oman jälkimulgaisunsa. Hyllyssäni on ykkösboksin Battlefield 2: Modern Combat ja muutama vuosi sitten touhusin Battlefield 1943 -areenoilla. Korjaa ajokkeja, paranna kavereita, tähystä vihollisia tai jos puolipassiivinen rooli ei motivoi, metsästä tankkeja tai koptereita. Kiitos vaan, taas on ostoslistallani yksi peli lisää. Äänissä on kaikua, terävyyttä ja hmmmh, syvyyttä. Mihin pilotti katosi. Kuolema iskee mistä päin tahansa. Battlefield 4:ssa on toki muitakin pelimuotoja kuin conquest. 22 Battlefield 4 Arvosteltu PS4 Saatavilla PS3, Xbox One, Xbox 360, PC Dice/EA Versio: Arvostelu Moninpeli: 2-64 Ikäraja: 18 Julkaisupelit Erinomainen moninpeliräiskintä maalla, merellä ja ilmassa. Jalkamiesten ohella maalla, merellä ja ilmassa mekkaloi monenlaisia sotakoneita jeeppien ja tankkien kautta tykkiveneisiin, taistelukoptereihin ja hävittäjiin. Taisteluista tienattavat pisteet avaavat uusia aseita ja varusteita. En ole rynkkymiehenä parasta A (tai edes B) -luokkaa, mutta melkoinen siivu lukuisista kuolemistani ei ollut omaa syytäni, ehkä tyhmyyttäni, mutta ei syytäni. V aikka pelintekijät hehkuttivat ennakkoon yksinpeliään, Battlefield 4:n moninpeli on ainoa syy pelin hankkimiseen. Meinasin aloittaa tunnustamalla, että olen täysi Bäfä-nöösi, mutta eihän se pidä paikkaansa. Pysykää poissa helikoptereiden ohjaamosta, jos ette viitsi edes harjoitella lentämistä ennakkoon! Helvatan kädettömät kopterikuskit tappoivat minut kyytiinsä kymmeniä kertoja. Ja olihan Bäfässä vielä yksinpeli. Tunnelma on huikea, kun pyssyt ja koneet laulavat joka puolella. Joten, kysymys herää, onko nettiräiskintä niin kova juttu kuin isot pojat (Niko ja Tuomas) väittävät. Kukaan tai mikään ei ole turvassa: jalkaväellä on sinkoja ja it-ohjuksia, joilla sotakoneiden panssarointi sulaa hetkessä. Pienten areenojen mättö on asiallista räiskettä, ei siinä mitään, mutta sillä sektorilla Bäfällä on enemmän kilpailua (jopa PS4:lla). Battlefield 4:n nettimoninpelin pihvi on täyden 64 sotilaan conquest-pelimuoto, jossa väännetään viiden kontrollipisteen hallinnasta. Systeemi voimistaa vielä yksi erä -fiiliksiä, sillä jotain mielenkiintoista avattavaa häämöttää aina vähän matkan päässä. Se puoli, jolla on enemmän kontrollipisteitä, hivuttaa alas vastustajan tikettejä, joita myös kuolemat verottavat. En lähde arvottamaan Battlefieldin karttoja sen tarkemmin, pidin oikeastaan kaikista, myös saarikentistä. PS4:lla moninpeli kippasi yhdessä pitkässä sessiossa tasan kerran, tietysti juuri sankarillisen radiomaston puolustukseni jälkeen. Battlefield 4 -räiskinnän 64 pelaajan maksimikaan ei ole mitään ennennäkemätöntä, vaikka olen konsoloidi. Ja onneksi on ajoneuvot, niillä ajaa lystikseen, niihin osuu ja oikein käytettynä sotakoneilla jopa ratkaistaan matseja. No, kaurapuurolla ja makaroneillakin ihminen elää. PS3:n MAG:ssa oli vielä puolet enemmän jengiä. Minut sentään pudotetaan taivaalta aseilla, en putoa itse. Juoni kelpaa parin illan viihteeksi ja kontrollien sisäistämiseen, mutta ihmettelen suuresti, jos joku Bäfän hankkii yksinpeliksi. Mikä voittais: tankki, helikopteri vai tykkimies. Enemmän vaivasivat tekoälykamut, jotka eivät ilman komentoja ampuneet edes vieressä kekkuloivaa vihollista. Remonttimies oli suosikkini, sillä korjattavaa riittää. Jos rynkky ei <insert meriselitys> takia osu, areenoilla on paljon muuta tekemistä. Suosikkihommani oli istua helikopterin tai tykkiveneen kyydissä ja korjata sen vaurioita liikkeessä. Matsi päättyy, kun jomman kumman puolen tiketit ovat nollassa. Petri Heikkinen 91 Yllättävää, en osunut helikopterin kyydistä.. Klaustrofobinen Operation Locker ei kuulunut ykkössuosikkeihini, vaikka kapean rintamalinjan lyijyja sirpalemäärän intensiteetti onkin mieletön. Niko mainitsi viime numerossa, että pc-version moninpelissä oli kaatuilua ja pientä bugailua. KORKKARISOTA Parasta on, että Bäfässä ei tarvitse olla pyssyjumala nauttiakseen menosta ja meiningistä. Eivät isot pojjaat Peteä puijanneet, kun Battlefield 4:sta kehuivat. Bäfä motivoi todella tehokkaasti toimintaan, sillä melkein kaikesta, jopa vihollisen yleiseen suuntaan ammutusta sulkutulesta ropisee pisteitä. Pojojen kerääminen suosii kivasti oman ryhmän mukana roikkumista: porukkabonukset ja suoraan kaverin luokse spawnaaminen pitävät hyökkäyspainetta tehokkaasti yllä. Maisemia, pisteitä ja tunnelmaröpöttelyä, mikäs sen parempaa. Jos nimenomaan haluan pienille kentille, Killzone 4: Shadow Fall on viihdyttävämpi vaihtoehto. Tarina tuntuu erillisten tunnelmapalojen putkelta, mutta eipä se minua liiemmin räiskinnässä vaivaa. Pienempiin bugeihin en törmännyt. Sonyn yksinoikeusräiske on myös pykälää nätimpi. Koozetan varusteet ovat lennokkaampia ja mainio warzone-tila kierrättää yhden matsin sisällä erilaisia pelimuotoja
Moninpeli: 2–64 pelaajaa Muuta: China Rising on lisäosa ja vaatii alkuperäisen Battlefield 4:n toimiakseen. LUOLIA JA LOHIKÄÄRMEITÄ Lataamo sin kuin Battlefield 3:n lisärit, China Rising ei edes yritä keksiä uutta näkökulmaa tuttuun pelikonseptiin. Vanhojen kenttien pariin palaaminen jo uuden kenttäpaketin julkaisuviikolla ei ole koskaan hyvä merkki. Eroosio on kuluttanut kentän keskellä kohoavan karstikukkulan miltei ontoksi. Kerrankin peli, jossa ei väkisin pakoteta mihinkään tiettyyn rooliin. Ellet suorastaan rakasta lentämistä, China Risingin uusi pelimoodi Air Superiority on yhtä tyhjän kanssa. Se ei ole mitään muuta kuin lisää samaa. China Risingin oikea pommikone, kertaluonteisesti taivaalla käväisevä B1B Lancer (amerikkalaisilla) tai Xian H-6 (kiinalaisilla), on UCAVeihin verrattuna suorastaan huomaamaton. Ai miksi. Tuomas Honkala 79. Enemmän kuin jokitörmälle ruikuttamaan jäävät tankit, Dragon Passissa harmittaa liikkumisen yleinen vaivalloisuus. Silkkitie, jalkamiestä vie Paperilla China Risingissa on kaikki kohdillaan: neljä uutta moninpelikenttää, kourallinen uusia varusteita ja joukkotuhoa kylvävä pommikone. Uusia aseita en osannut edes kaivata, sillä entisiäkin on jo niin paljon, että niiden eroja hädin tuskin havaitsee. Neljän kentän satsista parhaaksi nimeän epäröimättä Guilin Peaksin, jossa leivotaan jalkamiehistä luolamiehiä. Jyrkkien kukkuloiden ympäröimään jokilaaksoon sijoittuva Dragon Pass jatkaa samaa ajoneuvovaltaista linjaa, tosin sillä erotuksella, että jalkaväki maastoutuu sentään vähän paremmin vehreään aluskasvillisuuteen. Hämärä ja pinnanmuodoiltaan rikkonainen luolaverkosto on ylivoimaisesti suorin reitti Conquest-valloituspisteeltä toiselle. Ei mitenkään tuulesta tempaistu pointti. Kuten sanottua, Battlefield 4 on tämän hetken suosikkipelini, mutta China Rising ei ole erityisen hyvä lisäosa. Premium-asiakkaana minulla on oikeus vaatia parempaa! Seuraavassa Bäfä-delsussa Second Assaultissa palataan Battlefield 3:n suosikkikenttiin Caspian Borderiin, Gulf of Omaniin, Operation Metroon ja Operation Firestormiin. Se tietää DICE:lle näytön paikkaa. Se kun tappaa tankkia kevyemmät kohteet kertalaakista. Koska itse suhtaudun ajoneuvoihin ja niiden kuljettajiin kuin luokkavihollisiin, Silk Roadista muodostui nopeasti eniten inhoamani Conquest-kenttä koko Battlefield 4:ssä. Uuden pelin hintaiseen Premium-diiliin kuuluu, että saan kaikki peliin julkaistavat viisi lisäosaa ja vielä pari viikkoa etuajassa. Jyrkkine korkeuseroineen se tuo elävästi mieleen Battlefield 3:n hienon Alborz Mountains -kentän. M itä siitä, että jatko-osana se esitteli enemmän bugeja kuin uudistuksia, Battlefield 4 on tämän hetken ehdoton suosikkipelini. Ikäraja: 16 Battlefield 4:n ensimmäinen lisäosa ei ole täysosuma. Säkkipimeissä luolissa ystävät on pidettävä lähellä, sillä vihollinen saattaa väijyä vielä lähempänä. Kiinalainen pannukakku Yksi hyvä (Guilin Peaks), yksi kehno (Silk Road) ja kaksi keskinkertaista lisäkenttää ei ole China Risingilta kummoinenkaan suoritus. En siis epäröinyt korottaessani pelitilini tavallisesta Premiumiksi. Se ilmestyi varsin kiistanalaisissa tunnelmissa, sillä nettirahvaan mielestä tekijätiimi DICE:n pitäisi keskittyä DLC:n sijaan rikkinäisen pelinsä korjaamiseen. Kovimmat taistelut käydään huipulle rakennetusta kiinalaisesta sääasemasta. Maisemat ovat sentään eksoottisen kauniita. 23 Battlefield 4: China Rising DLC Arvosteltu PC Saatavilla PS3, PS4, Xbox 360, Xbox One DICE/EA Games Testattu: Intel i7 2600, 8 Gt keskusmuistia, Nvidia GTX 760 2 Gt videomuistia Suositus: Sama kuin emopelillä. Henkilökohtaisesti sanoin kyseiselle moodille ei kiitos jo Battlefield 3:ssa. Saako rahoille vastinetta. Etäisyydet ovat pitkiä ja joen ylittäminen tekee siirtymistä väistämättä suojattomia. Vuoristokenttä Altai Range saa hyväksyntäni. Jokainen saa keksiä taisteluroolinsa itse. Valitettavasti paperi ei kerro kaikkea, sillä pelkät postikorttimaisemat eivät oikein riitä kantavaksi teemaksi. Battlefield 3:ssa Premium oli erinomaista vastinetta rahoille, mutta nelosessa en ole enää niin varma. Neljästä lisäkentästä vain yhtä voi kehua freesiksi, muut maistuvat vanhan toistolta. ToiPremium-tilillä varustettu Battlefield 4 on yli sadan euron peli. Lisäosista ensimmäinen on Kiinan maaperälle sijoittuva China Rising. Koska se tekee enemmän asioita oikein ja sallii suurempia vapauksia kuin mikään muu pelaamani verkkoräiskintä. Altai Range on myös varsin hieno Rush-kenttä, kunhan vain hyökkäävä joukkue selviytyy ensimmäisen segmentin kuluttavasta rynnäköstä paljasta vuorenrinnettä alas. Koettuani matseja, joissa vastapuoli syyllistyi systemaattiseen lennokkispämmiin, olisin taipuvainen vaatimaan jopa UCAVien täyskieltoa. Uusista lisävarusteista UCAV tuntuu suorastaan huononnukselta, sillä kauko-ohjattava lennokkipommi on säädetty rankasti ylitehoiseksi. Uusista kentistä Silk Road on Armored Kill -tyylistä tankkitaistelua suojattomalla aavikolla, jossa jalkaväellä ei ole osaa eikä arpaa
Nelikon saa mukaansa jo seikkailun alkuvaiheessa. Tarina on suoraa jatkoa ensimmäiselle Baldur’s Gatelle, jossa sankarin seurue päihitti Sarevokin. Kakkonen on ykkönen tarinansa takia. Alkuperäisen Baldur-kakkosen hahmokatras koostui 17 hahmosta, joista sai mukaan enimmillään viisi. Et ymmärrä voimiasi, mutta voin auttaa sinua.” Hyökkäyksen äänet keskeyttävät velhon. Peruspelin lisäksi roolipeliin julkaistiin lisäosa Throne of Bhaal (Pelit 8/2001, 90p), joka sisältyy kakkosen Enhanced Editioniin. Sitten kuulen miehen äänen: ”Sinussa on paljon piilevää potentiaalia, Bhaalin lapsi. Joudun jättämään sinut hetkeksi, Bhaalin lapsi, mutta palaan pian takaisin. Dialogia on hurja määrä ja se on kirjoitettu pääosin erinomaisesti. Overhaul Games ehosti ensimmäisen Baldur’s Gaten vuosi sitten Enhanced Editioniksi, nyt sama operaatio tehdään jatko-osalle. Taistelut soljuivat nautinnollisesti ja sankarit varustettiin päästä varpaisiin. David Warnerin tulkitsema Irenicus on erinomainen pahis, jonka motiivit ja toiminta eivät ole yksiulotteisia. 24 Arvosteltu PC Saatavilla iPad Overhaul Games/Atari Versio: Myynti Suositus: 1 GHz prosessori, 512 Mt muistia, Radeon Xpress 1200 tai GeForce FX 5200 Testattu: Intel Core i5-2500K 3,3 GHz, 8 Gt, Radeon HD 6870, Windows 7 Moninpeli: 2–6 verkossa Ikäraja: 16 Baldur’s Gate 2 EE H erään pimeästä huoneesta. Uudet hahmot on käsikirjoitettu. Vanhaa ja uutta verta Baldur 2 häkellyttää laajuudellaan. Irenicus-velho kiinnostuu puolijumalasta ja kaappaa tämän seurueineen tyrmäänsä, josta pelin alussa pitää paeta. Uutta pelillistä sisältöä löytyy neljän uuden hahmon verran, joilla on omat tehtävänsä, lisäksi mukana on uusia alueita ja jatkoa ensimmäisen EE:n Black Pits -areenataisteluille. EE-versio lisää joukkoon örkkisoturi Dorn Il-Khanin, Meera-maagin ja Rasaad-munkin, jotka olivat mukana jo ensimmäisen Baldurin Enhanced Editionissa, sekä täysin uutena hahmona Hexxat-varkaan. Päätäni jomottaa, ajatukseni poukkoilevat ympäriinsä. Sitten otamme selvää kohtalostasi.” Synkissä tunnelmissa käynnistyvä Baldur’s Gate 2 (Pelit 10/2000, 92p) on yksi kaikkien aikojen hienoimmista roolipeleistä. Päähenkilö paljastui Bhaalin äpärälapseksi, jonka suonissa virtaa murhan jumalan veri. Kuka on lukinnut minut tähän selliin. Missä olen. Mass Effectiin tottuneita voi ihmetyttää se, että kaikkea dialogia ei ole ääninäytelty, mutta se on valtavan dialogimäärän hinta. ”Tukikohtaamme on näemmä tunkeuduttu. Pelkästään Athkatlassa, pelin ensimmäisessä kaupungissa, on tekemistä kymmeniksi tunneiksi. Sehr gut, sanoisi saksalainen. Ota jo kultarahani! SAAGA VAILLA VERTAA tehty kasvojenkohotus, käyttöliittymää on viilattu ja peliin on lisätty laajakuvatuki. 13-vuotiaalle klassikolle on Kaikkien aikojen paras roolipeli paranneltuna. Ensimmäinen Baldur’s Gate oli varsin suoraviivaista mättöä, jossa miellyttävintä oli luonnossa samoileminen ja uusien paikkojen tutkiminen. Olen läpäissyt pelin vuosien varrella varmaan kymmenen kertaa, mutta sen maailma edelleen kietoo minut pauloihinsa. Tarinan kuluessa joutuu tekemään kiperiä ratkaisuja eikä yllätyskäänteiltäkään vältytä. Mitä on tapahtunut
Throne of Bhaal -lisälevyn taistelut ja mittakaava nostavat tarinan kierrokset punaiselle, eeppinen lisälevy huipentaa saagan komealla tavalla. Mutta alkuperäiset hahmot vievät voiton tulokkaista niskalenkillä. Puolijumalia vastaan lappaa lohikäärmeitä, jättiläisiä ja demoneita, sankarit joutuvat kohtaamaan kirjaimellisesti myös sisäiset demoninsa. Matka drowien kotikaupunkiin Underdarkiin säväyttää edelleen. Mitään modaamista ei tarvitse tehdä, Steamista ostettu Enhanced Edition toimi moitteetta alusta asti enkä törmännyt sessioissani edes bugeihin. Juoni tempaa mukaansa alusta pitäen, monipuolisesta ja persoonallisesta hahmokatraasta on helppo rakentaa mieleisensä (anti)sankariseurue, adrenaliininmakuisissa taisteluissa pitää taktikoida ja tehtävissä riittää vaihtelua. Klassikko on edelleen vastustamaton paketti roolipelien ystäville. Infinity-pelimoottori puskee iästään huolimatta edelleen ulos kauniin maalauksellista grafiikkaa, tosin korkeuserojen hahmottaminen on välillä hankalaa. Onneksi mukana on myös romantiikkaa. 25 Vanha klassikko, uudet vaatteet. Taisteluihin on valmistauduttava huolellisesti. Järjestelmä voi tuntua aluksi haastavalta, mutta onnistumisen tunne on valtaisa, kun taistelut alkavat lopulta kääntyä oman seurueen eduksi. En puhu lainkaan palturia, jos sanon Baldur’s Gate 2:n olevan kaikkien aikojen paras roolipeli. Ääninäyttely on kauttaaltaan tasokasta. Velhoille ja papeille valitaan oikeat taiat loitsukirjaan, sitten nukutaan ja lopulta buffataan omat joukot sopivilla taioilla. ja näytelty onnistuneesti, jopa nelikon henkilökohtaiset seikkailut uppoavat yllättävän kivuttomasti Baldur-kaanoniin. Ehostettu editio puolustaa paikkaansa lisäsisällöllä ja etenkin helppokäyttöisyydellään. Keldorn-paladiini on vankkumaton uskossaan ja korkeassa moraalissaan, Haer’Dalis on parantumaton naistennaurattaja, Jaheiraa ajaa eteenpäin kosto ja menetyksen tuska. Mikä parasta, hahmonsa voi siirtää ensimmäisestä Baldur’s Gatesta suoraan kakkoseen. Pahimmillaan erimielisyyksiä selvitellään kylmän teräksen avulla. Baldur’s Gate 2 säväyttää edelleen. Vaikeustasoksi valitaan tietysti vähintään normaali, jolloin hahmojen kuolema on huonolla tuurilla lopullinen ja vastustajat iskevät täydellä voimallaan. Heti ensimmäisen luolaston vastustajat panevat sankariseurueen ahtaalle, puhumattakaan myöhempien vaiheiden taisteluista vampyyreja ja lohikäärmeitä vastaan. Hahmojen inventaario on nykypäivän standardeilla mitattuna auttamattoman pieni, mutta muilta osin käyttöliittymä toimii riittävän hyvin. Ryhmäläiset keskustelevat keskenään, kommentoivat sankarin edesottamuksia ja saattavat olla jyrkästi eri mieltä tämän päätöksistä. Kaunista väkivaltaa Nykyajan yltiöyksinkertaisiin käyttöliittymiin tottuneille Baldurin pelimekaniikan hallitseminen voi tuntua aluksi ylivoimaiselta. Rytmityskin on onnistunutta: välillä seikkaillaan kaupungeissa, välillä luonnossa ja luolastoissa. Markus Lukkarinen Ummikoille 90 Baldur’s Gate -veteraaneille 80. Toiminnan keskeyttäminen välilyönnillä on taisteluissa pakollista, sillä kuuden hahmon liikuttaminen, kohteiden valinta ja oikeanlaisten taikojen käyttäminen vaatii tarkkuutta. Ajaton klassikko Baldur’s Gate 2 on ikääntynyt arvokkaasti. Sisäinen kyynikkoni voisi tietysti kysyä, mihin Overhaul Gamesin paranneltua versiota tarvitaan, sillä Baldur-kakkonen lisälevyineen on ollut jo vuosia saatavilla GOGin valikoimista vajaan kymmenen euron hintaan. Viimeistään Watcher’s Keepin linnake ja sen alimmalla tasolla odottava Demogorgon haastavat kovimmankin sankarijoukon. Vuoroin paisuttelevat ja vuoroin rauhoittavat taustamusiikit luovat pelille hienon tunnelman, johon sekoittuvat luonnon, kaupungin ja taistelun äänet. Kyllä lapsukaiset, Bioware teki tämän tempun jo ennen Mass Effectia. GOG-version omistajille Baldur-kakkosen Enhanced Edition tarjoaa niukasti uutta, mutta kaikille muille hieno roolipeli on pakollista pelisivistystä. Tarina pysyy hanskassa loppuun asti, mikä on käsittämätön suoritus, kun ottaa huomioon saagan pituuden
Niiden Rauta rajalla pitää tekoälyn ruodussa.. Ideologiat ja megakorporaatiot ovat korvanneet hallitukset, vähemmän yllättäen Telluksemme on raiskattu sodilla ja resurssien ylikäytöllä. Ravintoketjun yläpäässä olevat planeetan alkuperäisasukit eivät aluksi juurikaan reagoi säälittävään ihmissaastaan (paha virhe!), mutta pienemmät, hyönteismäiset alienit senkin edestä. Pandoraa ei asuteta ensimmäistä kertaa. Pitkään jatkuneen etsinnän jälkeen useamman valovuoden päästä yllättäen löydetään maan kaltainen eksoparatiisi. Haastetta haluavat voivat rukata vihamielisyyttä tiukemmalle, jolloin uudisraivaajien elämästä tehdään kunnon helvettiä. Pandoran taustastoori kunnioittaa synkän tulevaisuudenkuvan kliseitä. Gog.comista ostettu Alphis on ollut kiintolevyllä julkaisusta asti, mutta edellisen selkäsaunan traumat painavat takaraivossa. Siis kamat kantoon ja kulutusjuhlan jatkot vietetään Pandoralla! Rauhattomat natiivit Pandora planeettana ei ole sieltä ystävällisimmästä päästä. TUTTU TUNTEMATON PLANEETTA tekoälyltä selkään. Herkkua Alpha Centauri olikin, mutta olin niin huono, että otin jatkuvalla syötöllä Kun Civin voittajakansa kaasutti avaruusraketilla Alpha Centauriin, loput lensivät Pandoraan. Lopulta Pandoran jättiläisetkin käyvät vastarintaan joka paikkaan levittyvää ihmisapinoiden muuttoaaltoa vastaan. 26 Arvosteltu PC Proxy Studios/Slitherine/Matrix Games Minimi: Intel Core 2 tai vastaava, 2GB RAM, GeForce 6600/Radeon 9500, 1GB kiintolevytilaa, Windows XP Testattu: AMD 3,3GHz, 8GB RAM, GeForce GTX570, Windows 8 Moninpeli: Internet, 2-6 pelaajaa Ikäraja: Ei tiedossa Pandora: First Contact A h, Alpha Centauri! Silloin menneisyydessä tulevaisuuteen sijoittuva 4X-peli kuulosti Civeistä tykänneelle junnulle todella hyvältä. Tuntemattoman, sukupuuttoon kuolleen muinaissivilisaation rauniot on kuin luotu ryövättäviksi. Modernin, epävirallisen jatkumon Pandoran kehitys on mennyt minulta ohi, joten tartuin ylläripeliin suurella uteliaisuudella. Ympäri planeettaa kasvavat myrkylliset sienirihmastot eivät edistä uudisraivaajien terveyttä. Varsinaista manttelinperijää Alpha Centaurille on odotettu lähes 15 vuotta, ja nyt se on saanut ainakin äpärälapsen
Isona plussana Civilizationeita vaivaava vuorojen paisuminen loppupeliä kohden on onnistuneesti vältetty. 27 Toimiva 4X-peli Alpha Centaurin hengessä, mutta viimeinen silaus puuttuu. Näistä vielä tietyt rakennukset mahdollistavat erikoistoimintoja, aina kokemuspäivityksistä valvontapyyhkäisyyn ja kiertoratapommittamiseen. Vasta loppupelissä mukaan tulevat ydinaseet ja mustia reikiä luovat erikoisaseet rajoittavat kummasti halua laittaa kaikkia munia yhteen koriin. Sosiaalisesti rajoittuneet Aluksi Pandora toimii hyvin, mutta alkuperäiskansan vääjäämättömän teurastamisen ja alueiden täydellisen asuttamisen jälkeen loppupeliltä loppuu paukut kesken. Mutta jatkakaa ihmeessä maailmanmuokkausta! Marko Mäkinen 78 Workshop mahdollistaa kymmeniä eri yksikkökoonpanoja.. Mikromanagerointia rakastaville löytyy säätövaraa rutkasti, mutta nysväämisen voi huoletta myös jättää automaation harteille. Yksiköiden päivitys hoidetaan Workshop-valikon kautta. Jalkoihin jäävä alkuperäisväestö, yksiulotteinen diplomatia ja taustastoorin köyhyys saa loppupelin tuntumaan puuduttavalta. Pajan hienous piilee siinä, että samasta yksiköstä voi luoda vaikka kymmenen eri versiota. Pandoraan ei ehkä ihan vielä kannata matkustaa, koska se on vasta Beta Centauri. Planeetalle saapuva ihmismassa on kirjavaa sakkia. Tekoäly onneksi ymmärtää väkivallan uhan, raudan liikuttaminen liiaksi kukkoilevan naapurin rajalle lopettaa huutelun, ainakin hetkellisesti. Diplomatia on liian kaavamaista ja yksiulotteista, ja tietokonevastusten logiikka on pahasti hukassa. Peli näyttää kaikin puolin hyvältä, musiikki on tunnelmallista ja käyttöliittymä on hyvin selkeä. Resurssit ovat kaupunkikohtaisten varastojen sijaan yhteisessä altaassa, mikä on oikein toimiva ratkaisu. Taistelu noudattaa klassista kivi-paperi-saksetmekaniikkaa. Perusta on kunnossa, alkuperäisen Alpha Centaurin imu vain puuttuu. Ilahduttavasti eroja on muutenkin kuin taustatiedoissa, sillä jokaisella ryhmittymällä on omat vahvuutensa. Ärsyttävästi automaattipäivityksen mahdollisuus uupuu, joten uusien keksintöjen myötä jokaisen variantin joutuu naksuttelemaan erikseen ajan tasalle. Pandora: First Contact on hyvin lupaava, mutta toistaiseksi harmittavan vaillinainen paketti. Päinvastoin kuin Alpha Centaurissa, vakoilu ja osapuolten näkemykselliset konfliktit on jätetty pahasti paitsioon. HETKEN HAUSKAA Muutaman Pandora-matsin jälkeen yhdyn täysin Markon mielipiteeseen: aluksi on hauskaa, mutta kun alkuperäisluonto on nujerrettu, vääntö muiden kanssa ei sitä olekaan. Erikoisominaisuuksia löytyy laajalla skaalalla, joista etenkin natiivien käännytystaito on kova juttu. Soltut keräävät kokemusta, mutta se valitettavasti vaikuttaa lähinnä pelkästään hyökkäysja puolustusvoimaan. Nnirvi lisäksi on tarkkailutorneja, joita majoittamalla saa pitemmälle ulottuvan näkyvyyden ympäröivään alueeseen. Löytöjä on yritetty civistää filosofien mietelauseilla ja taustastoorin pätkillä, mutta taustat jäävät valitettavan ohkaisiksi. Teknisesti Pandorassa ei ole valittamista. Jokaiselle pelityylille löytyy varmasti omin valinta ja systeemi rohkaisee kaavoihin kangistuneita kokeilemaan erilaisia lähestymistapoja. Uusien Civien yksikkö per laatta -systeemi on ärsyttävä, mutta jokin määrärajoitus pitäisi olla näiden Kuoleman asemasta. Valmistuneet pykälät aukaisevat yleensä kaksi uutta vaihtoehtoa, joten ei ole pakko orjallisesti tutkia kaikkea, vaan voi keskittyä omaan polkuunsa. Kaupungit kasvavat progressiivisesti, eli mitä enemmän väkeä, sitä kovempi kasvutahti. Taitokehitys on mukavan suoraviivaista, minkä lisäksi taitopuu muuttuu joka pelikerralla. Selätetty alieni siirtyy oman yksikön hallintaan, ja se on etenkin pelin alussa kova taktinen valtti. Ensin ylistetään viisasta johtajaa, sitten vaaditaankin lahjuksia, uhitellaan ja lopuksi nöyrästi haetaan sovintoa. Valittavissa on myös kaukaisempien tutkimusoksien piilotus, mikä tuo arvaamattomuutta kehitykseen. Kuusi faktiota muodostuu uskonkiihkoilijoista ja jättikorporaatioista aina luonnonlapsiin ja liberalisteihin. Mikään ei ole niin raivostuttavaa seurattavaa, kuin minuuttikaupalla venyvä tekoälyn välinen naamaanlyöntikilpailu. Uusi uljas maailma Pelimekaniikka on perinteistä 4X-kaavaa parilla lisämausteella. Tästä saisi voittajan lisäämällä syvyyttä taustastooriin, hiomalla diplomatiaa ja loppupeliä, jolloin käsissä olisikin jotain esikuvan arvoista. Nykyisellään matsien metsästäminen on arpapeliä, sillä säännöt näkyvät vasta peliin liityttäessä. Bipolaarisesta mielialahäiriöstä kärsiviltä tekoälyiltä puuttuu luonne ja jatkuvuus. Sääli, sillä juuri se oli yksi Alpha Centaurin vahvuuksia. Vanhaan malliin koko armeijansa voi latoa yhteen heksaan, mikä on kaksipiippuinen juttu. Moninpeli toimii teknisesti hyvin, mitä nyt olisi toivonut parempaa palvelinhakua. Potentiaalia kuitenkin löytyy. Moraaliin, saastemäärään ja muihin ominaisuuksiin vaikutetaan erikoisrakennuksilla, joita ilmestyy loppupeliä kohden ruuhkaksi asti. Erikoistuminen olisi ollut oiva lisä. Päivitystahti lupailee hyvää, sillä korjauksia satelee tiuhaan, mutta toistaiseksi Pandora kuuluu siihen kuuluisaan ”ihan kiva”-kategoriaan
LAKIMIEHEN PALUU O ikeussalitaistelu on kuumimmillaan, kun syyttäjän naama valahtaa epäuskosta. ”Sinähän käännät koko premissisi ylösalaisin”, hän huutaa. Parhaimmillaan meno on huikeaa vuoristorataa, heikoimmillaankin aivan viihdyttävää. Vuosien kulumisen huomaa vain uusitusta grafiikkamoottorista, muuten kaikki on tutusti ennallaan. Ace Attorneyt ovat interaktiivisia dekkariromaaneja, joissa Phoenix tovereineen puolustaa viattomia murhasyytteiltä. Normipäivä Wrightin lakitoimistossa. Rikospaikoilla etsitään vihjeitä oikeita paikkoja tökkimällä, oikeussaleissa haetaan ristiriitoja todistajanlausunnoista. Ikäraja: 16 Phoenix Wright: Ace Attorney – Dual Destinies Robotti todistajana. Apollo Justicen lopun suuret käänteet on pitkälti unohdettu, vaikka niillä piti olla tuntuvia vaikutuksia pelimaailmaan. Puolustusasianajaja Phoenix Wright vain nauraa. Hyvä niin, sillä viisi vuotta ilman Ace Attorneyta oli turhan pitkä aika. ”Minä käännän koko tapauksen ylösalaisin!” Pelaaja ei voi kuin virnuilla mukana. 28 Arvosteltu 3DS Kehittäjä/julkaisija: Capcom Versio: Myynti Pelaajia: 1 Muuta: Saatavilla vain eShopista, hinta 24,99 e. Mutkat suoriksi Tarinallisesti DD tapahtuu vuosi sarjan nelososan jälkeen. Tavoitteen saavuttamiseksi kaikkea on virtaviivaistettu. Dual Destinies palauttaa Capcomin lakimiessarjan ansiokkaasti elävien kirjoihin. Musiikin käyttö ansaitsee jälleen erikoismaininnan: pelin mainio soundtrack myötäilee draamaa hienosti. Destinies on selvästi tarkoitettu houkuttelemaan uusia pelaajia sarjan pariin. Ristikuulustelussa silmukkaa kiristetään murhamiehen kaulalle, kunnes kelmi murtuu herkullisen hermoromahduksen saattelemana. Aiempiin tapahtumiin viitataan pakollisten cameo-roolien lisäksi lähinnä pieninä nyökkäyksinä. Hillittömät oikeussalikohtaukset ovat sarjan koukku. Hyvästi, rikospaikkojen vakioriesat: Eri alueiden välillä voi viimein liikkua vaKolmiulotteiset rikospaikat ovat aiempaa monipuolisempia tutkittavia.. Demoni syytettynä. Phoenixin jengi aloittaa aina rajusta altavastaaja-asemasta, josta punnerretaan milli kerrallaan kohti totuutta. Suurin osa ajasta menee dialogimeressä kahlatessa, mutta välillä saa myös pelata. Lopulta todellinen syyllinen istuu todistajanaitioon
Pelin suoraviivaistuksissa on huonotkin puolensa, mutta kaikkiaan Dual Destinies on oiva tilaisuus liittyä AA-kerhoon. Kudelmaan mahtuu paljon hyviä oivalluksia, kuten mielenkiintoiseksi kehittyvä syyttäjäsamurai Blackquill. Phoenix Wright: Ace Attorney kertoi yllättäen Phoenix Wrightista, joka ei nimestään huolimatta ollut vielä pelin alussa ihan ässä. Dual Destiniesin kohtalo on kova. vasta aloittanut piikkitukka joutui nopeasti tiukan paikan eteen. Peli vihjaa selväsanaisesti, mitä todistetta vilauttaa. Kaavamaisuuskaan ei häiritse, kun edelliskerrasta on kulunut tarpeeksi kauan. Mikko Lehtola 83 K un vuonna 2006 kuulin ensi kertaa DS:n uunituoreesta Phoenix Wright: Ace Attorney -pelistä, hassun huumorin oikeussalidraama vaikutti oudolta. Ensimmäinen Ace Attorney muurasi sarjan perustukset niin tiukasti paikalleen, etteivät jatko-osat ole edes harkinArvoisa tuomari, saanen pyytää teitä kiinnittämään huomionne todistuskappaleeseen AA. Edelleen ässää Onneksi itse murhamysteerit ovat yhä rautaa. Ainakin enimmäkseen. paasti ilman loputtomia välipysähdyksiä. Niin oudolta, että töräytin ääneen, etten varmasti hankkisi peliä ikinä. Murhat liitetään toisiinsa hieman kömpelöllä punaisella langalla. Sarjan aiemmista osista etenkin ykkönen ja kolmonen ovat niin erinomaisia, että vaikka DD ei ole yhtään pöllömpi comeback, tuntuu se pakostakin hieman laimealta. Pari kuukautta myöhemmin vannoin Ace Attorneyn nimeen. Kokonaisuutena kuvio on kuitenkin pikkuisen liian kiikkerä. . Mielialamatriisissa kuunnellaan todistajan sydämen ääntä, eli etsitään epäsuhtia väitteiden ja tunnetilojen välillä. Mia murhattiin ja hänen siskoaan Mayaa syytettiin murhasta. -firmaa. Phoenix Wright: Ace Attorney oli ensimmäisen Gyakuten Saibanin DS-käännös. Keskiössä on lain pimeä aika, jolloin tekaistut todisteet ovat arkipäivää ja tarkoitus pyhittää keinot. Idea on hölmöydessään hauska, mutta pulmien ratkaisut ovat järjestään ylisimppeleitä. Uutukainen suoriutuu silti velvoitteistaan pääasiassa kunnialla. Tulevana ässäasianajajana Phoenix sai todistettua Mayan syyttömyyden, ja ryhtyi itse johtamaan uutta Wright & Co. Mentorinsa Mia Feyn lakifirmassa Fey & Co. 29 Lakidraamakomedian paluu on epätasainen, mutta pääasiassa vahva esitys. Ensimmäinen, neljäs ja viides tapaus ovat taattua laatua. Oikean todisteen löytäminen ei vaadi enää juuri lainkaan soveltamista ja pähkäilyä, vaan tavaroiden kuvausten lukeminen riittää. Sen koko nimi on Ace Attorney, pirun hyvä visuaalinen novelli ja seikkailupelisarja, joka on oikeussalidraamaa. Nuoresta Mayasta Phoenix sai pirteän ja eksentrisen apurin. VASTALAUSE! Ace Attorney – lyhyt kertaus Phoenixin iskulause. Pasleja piti oikeasti miettiä vain pari kertaa koko pelin aikana, mikä nakertaa ikävästi oikeussalikohtausten pohjaa. Lakilukioon sijoittuva kolmostapaus on rahtusen venytetty, myyttisten hirviöiden ympärillä pyörivä kakkosluku taas pahasti ylipitkä. Nihkeää on sen sijaan ristikuulustelujen oikominen. Ei suosittua japanilaista pelisarjaa ilman mangavastinetta.. Mikä parempaa, enää ei tarvitse tunkea koko inventaariota sivuhahmon syliin juonen edistämiseksi. Se on aivan hyvä muutos. Jopa uusi Mood Matrix -mekaniikka vesitetään liialla helppoudella. Lakimiesdraama sai alkunsa jo viisi vuotta aikaisemmin. Japanissa Shu Takumin luomat ja käsikirjoittamat Ace Attorney -pelit tunnettiin nimellä Gyakuten Saiban (vapaasti suomennettuna oikeudenkäynnin täyskäännös) ja niistä kolme ensimmäistä julkaistiin Gameboy Advancelle, ensimmäinen vuonna 2001.
Sitä on työstänyt yhdessä porukkaa niin Level-5:ltä kuin Capcomiltakin, muun muassa käsikirjoituksesta on vastannut Shu Takumi. Isolla kankaallakin on Ace Attorney -draamaa nähty. Takashi Miiken ohjaama Gyakuten Saiban on uskollinen peleille.. Kolmannesta pelistä asti musiikeista on vastannut maineikas japsiropesäveltäjä Noriyuki Iwadare. Ace Attorney -manga nyt on tietenkin itsestäänselvyys Japanin markkinoille, mutta musiikkipuolelta löytyy perus pelisoundtrackien lisäksi muun muassa orkestroituja ja jazzahtavia versioita pelien hittibiiseistä. Sarjassa on vieraillut erittäin maineikkaita tekijöitä yllättävissäkin rooleissa. Huumori on japanilaisen hölmöä, eikä katsoja pysty jännittämään Phoenixin pohtiessa jutun ratkaisua kesken oikeudenkäynnin samalla tavalla kuin itse pelatessaan. Kenties sen takia niin ikään Edgeworthin tähdittämä Gyakuten Kenji 2 jäi yksinomaan Japanin markkinoille. Esityksistä puheen ollen, Ace Attorney on siinnyt jo kaksi musikaalia ja kolmas on tuloillaan. Kun sarjan isä Shu Takumi toimi Phoenixin japanilaisena äänenä, oli Trials and Tribulationsin mystisen Godot-syyttäjän ääni itse Hideki Kamiya, mies Devil May Cryn ja Bayonettan takaa. Sen takia Ace Attorneyn fanit ovat hurjan aktiivista, jopa fanaattista porukkaa. Toukokuussa 2008 julkaistu Apollo Justice: Ace Attorney oli viimeinen Ace Attorney -sarjan peli, jossa alkuperäinen luoja Shu Takumi oli mukana. Vuonna 2012 valmistunut Gyakuten Saiban -elokuva on nähty Suomessa ainakin Rakkautta ja anarkiaa -festivaaleilla. Tähtenä loisti nuori ja lupaava Apollo Justice, apurina taas Phoenixin teini-ikäinen tytär Trucy Wright. Phoenix itse oli sivuhahmona, muttei enää asianajajana. Youtubesta löytyy roppakaupalla fanivideoita itse suunnitelluista oikeudenkäynneistä, kuten Ace Attorneyn ja My Little Ponyn yhdistävä (en pelleile), pitkä Turnabout Storm. Pelin viisi murhakeissiä alkoivat todisteiden etsimisellä ja todistajien haastatteluilla. Roppakaupalla krääsää Ace Attorney joko toimii tai ei toimi, ”meh” on harvinainen reaktio huvittavaan draamaan ja villeihin juonenkäänteisiin. Se jatkoi tarinaa vuosia kolmannen Phoenixseikkailun jälkeen. Phoenix Wright -trilogia on saatavilla DS:n lisäksi Wiin nettikaupasta ja iOSupermarketista. Ace Attorney on kuin japanilaisten pelintekijöiden kokoontumisajot. DS sai vielä kaksi Ace Attorney -sivupeliä, Gyakuten Kenjit (syyttäjän täyskäännös), joista ensimmäinen käännettiin myös englanniksi nimellä Ace Attorney Investigations: Miles Edgeworth. Phoenix Wright: Ace Attorney. Ovatpa innokkaimmat fanit väsänneet myös omia Ace Attorney -pelejään. Vaikka viides oikea Ace Attorney, Phoenix Wright: Ace Attorney: Dual Destinies on vasta saatu lännessä ulos, on jo ensi vuonna luvassa lisää nannaa, kun Eurooppaan saadaan kahden kovan DS-seikkailusarjan yhdistelmä Professor Layton vs. Aiemmista peleistä poiketen pelaaja oli puolustusasianajajan sijaan syyttäjä, eikä kuka tahansa, vaan ensimmäisestä Phoenix-seikkailusta asti mukana ollut syyttäjänero, Phoenixin kilpakumppani ja fanien suursuosikki Edgeworth. org) voi käydä askartelemassa omiaan tai pelaamassa muiden teoksia, joissa laatu on vain kovin vaihteleva. Ace Attorney on niitä harvoja pelejä, joiden kanssa olen keikkunut sillä kirjaimellisella tuolin reunalla, kerta toisensa jälkeen. 30 . Elokuva perustuu ensimmäisen Ace Attorneyn tarinaan, valitettavasti vähän liiankin uskollisesti. Kolmannen tarinan päätteeksi hyvästeltiin Phoenix, Maya ja muut tutut hahmot, sillä varta vasten DS:lle tehdyissä Ace Attorney -peleissä seikkailisivat aivan toiset naamat. Apollon reunalla Neljäs Ace Attorney -peli ehti huvittavasti Eurooppaan puoli vuotta ennen Trials and Tribulationsin ilmestymistä. Kokonaan naisesiintyjillä varustettu Ace Attorney -ooppera. Jokainen oikeudenkäynti sisälsi huikeasti juonenkäänteitä ja keissit kääntyivät poikkeuksetta päälaelleen. Oikeuden edessä piti hoksata todistajien valheet ja esittää ne kumoavat todisteet. Tietenkin Japanissa on järjestetty useampi Ace Attorney -liveorkesteriesityskin. Edgeworthin omassa pelissä keskityttiin pelkästään rikospaikkatutkintaan, eikä oikeussalidraamaa ollut mukana lainkaan, joten se ei iskenyt myöskään yhtä kovaa kuin aiemmat pelit. Ace Attorney Online -sivustolla (aceattorney.sparkling. Vuosikymmenessä Ace Attorney on vakiinnuttanut paikkansa videopelihistoriassa. Se ei ole koskaan ollut mikään jättimenestys, ennen Dual Destiniesiä sarjan pelejä oli myyty yhteensä vähän yli neljä miljoonaa kappaletta, mutta kiitos aktiivisten fanien, ei se ole vaarassa unohtuakaan. Vasta kun kaikki oleellinen informaatio oli saatu kerättyä, siirryttiin seikkailupelimäisestä todistetonkimisesta pelin oikeaan koukkuun, hykerryttävän jännittävään oikeussalidraamaan. Gyakuten Saiban -leffan on muuten ohjannut männävuosien splatterohjaaja Takashi Miike. Vielä jännempi on kokonaan naisista koostuvan ryhmän esittämä Ace Attorney -ooppera. Jatko-osat lisäsivät jo ensimmäisessä osassa mukana olleita yliluonnollisia tapahtumia, mutta sarja piti korkean laatunsa, naurettavan huumorinsa ja ennen kaikkea oikeudenkäyntien yllätyksellisyyden. Fanikääntäjät ovat kuitenkin jo vauhdissa, ja kaksi ensimmäistä keissiä on jo käännetty englanniksi. Kyllä, tämä on oikea asia, joka on tapahtunut. Juho Penttilä Apollon aikaan Phoenix ei tehnyt enää lakihommia. Spoileri: oikea murhaaja oli aina se kaikkein eniten pahiksen näköinen! Myös Gameboy Advancen toinen ja kolmas Gyakuten Saiban päätyivät DS:lle ja sitä kautta myös länsimarkkinoille nimillä Phoenix Wright: Ace Attorney: Justice For All (2007) ja Phoenix Wright: Ace Attorney: Trials and Tribulations (2008). Koska fanikunta on aktiivinen, on Ace Attorneyn ympärille muodostunut hurja määrä oheiskrääsää. Ace Attorney – lyhyt kertaus neet niihin kajoamista
Kun en saanut mitään palautetta siitä, olinko kertaakaan edes lähellä voittoa, nousi turhautuminen yli sietokyvyn. D eus Ex: Human Revolution oli vuoden 2011 parhaita pelejä. Sarifin turvallisuuspäällikkö, Matrixista karannut Adam Jensen, joutuu pakkoaugmentoiduksi uusimmalla tekniikalla, ja lähtee selvittämään salaliittovyyhtiä Detroitin kujista kiinalaisen Hengshan monikerroksiseen jättikaupunkiin asti. Tällä kertaa tiesin mitä oli tulossa, joten olisin voinut varustaa itseni yhden miehen armeijaksi vanhaa vihamiestäni varten. Bugeineenkin Director’s Cut on definitiivisin versio Human Revolutionista, mutta se vaan on valitettavan hutloiden kasattu. Se iski paitsi alkuperäisen Deus Exin perään muisteleviin naavapartoihin, myös sarjaan ensi kertaa koskeneisiin augmentaationeitsyihin. 31 Arvosteltu Wii U Saatavilla PC, PS3, Xbox 360, Mac Square-Enix/Eidos Montreal/Straight Right Versio: Myynti Monipeli: Ei Muuta: Uudistettu Deus Ex aukeaa myös PC-pelaajille. Onneksi syksyllä julkaistu Director’s Cut lupasi korjata pomot järkevämmiksi. Kromi taas ei tunnu pätevän ainakaan Wii U -versioon. Samalla mukaan on ujutettu Missing Link -DLC osaksi pääjuonta ja kymmenittäin pikkuparannuksia tekoälystä graafiseen siloitteluun. Tekoälyparannukset voin jopa uskoa, sillä riviviholliset panivat uskottavammin kampoihin kuin mitä muistini kertoo niiden pari vuotta sitten tehneen. Ja sitten totesin myös loppupelin olevan mustaa kultaa. Mario-raukka saa pitää stressilomaa, sillä hetken aikaa Wii Uut pitää pystyssä superihminen Adam. Mukana oli hakkeroitavia tietokoneita ja kaapattavia tykkejä, ja lisäksi pomon kestävyys näkyi ruudulla. Minä olen yleensä vielä pomotaistojen puolestapuhuja, HuEn pyytänyt tätä, mutta toivoin salaa. Vaan en hävinnyt, vanha nemesikseni kaatui ensimmäisellä yrittämällä. Alkuperäisen omistajat saavat pelistä Steamissa tuntuvan alennuksen, ja jos Missing Link on ostettuna, saa lisäalennuksen jolloin Director’s Cut maksaa enää neljä euroa. You’re not the boss of me! Entä se pomouudistus sitten. Juho Penttilä Satamassa tuli on voimaa. Blade Runnerista innoitusta hakeva tarina on kiinnostava ja pitää otteessaan tehokkaasti. Josko minäkin saisin viimein tarinan loppuun! Ohjaajan leike Jos pomotaistelut unohdetaan, oli Human Revolution napakympin arvoinen kokemus jo pari vuotta sitten. Gamepad on tehty niin pakolliseksi, että pro controllerin käyttöä ei tueta lainkaan. Entistä tarkempi tutka nököttää padin näytöllä. Se on vähän hölmöä, sillä vaikka gamepadin tökkimisominaisuudet toimivat varsin hyvin, eivät ne toimi niin hyvin, että se muuttaisi varsinaista pelikokemusta. Uudistunutta uutta Director’s Cut tarjoaa Wii U:n täppäriohjaimen hyötykäytössä. Parikymmentä kertaa yritin kukistaa sitä tankin kokoista lihasperkelettä taisteluun varatussa onnettomassa kopissa, mutta lopulta jouduin nostamaan kädet ilmaan. Itse taistelualue oli kasvattanut kokoaan, joten pomolta pystyi jopa piiloutumaan. Vapaus päättää, pelaako pelin rynnäkkökiväärin suuliekit laulaen, vaiko salakavalasti hiipien tai häkkäillen, valloitti kaikki. AUGMENTOITU KOKEMUS Deus Ex: Human Revolution Director’s Cut l Toivearvostelu 90 man Revolutionin pomot vaan edustivat puhtaan hölmöä pelisuunnittelua. Suureksi ilokseni sain todeta jo ensimmäisen pomon parantuneen hurjasti. Vaikka olisin hävinnyt, niin ainakin tietäisin, kuinka kaukana voitto olisi ollut. Vaikka peli on ihan pekka perusnätti ja Human Revolutionin omaleimainen mustakultainen värimaailma on edelleen tunnistettava, on Wii U:lla nähtävissä harmillisen paljon sahalaitoja ja värimaailma on selvästi latteampi. Ikäraja: 18 Tämän uusversion Adam Jensenkin pyytäisi. Taustalla Hengshan kaksikerroksinen jättikaupunki. Eniten minua harmittaa, ettei Deus Exin Director’s Cutia ole viimeistelty asiaan kuuluvalla tarkkuudella. Augmentaatiolla, ihmiskehon osien päivittämisellä koneilla, on iso osansa niin Deus Exin tarinassa kuin maailmassakin. Häpeän myöntää, mutten koskaan pelannut alkuperäisjulkaisun Human Revolutionia läpi, sillä tieni nousi pystyyn ensimmäisessä pomossa. Siitä huolimattakaan ruudunpäivitys ei pysy täysin sulavana, mutta notkahdukset pysyvät siedettävän rajoissa. Lisäksi hakkeroinnit, mailien lukemiset, kiikarikiväärin tähtääminen, kaikki toimivat nyt kakkosnäytöllä. Muut ohjaajan leikkeen mainostetut uudistukset liittyvät kiiltävämpään kromiin ja parannettuun tekoälyyn. Sen sijaan halusin toden teolla kokeilla Director’s Cutin tärkeintä uudistusta, joten keskityin hiiviskelyyn ja pasifistiseen etenemiseen. Yllätyshyökkäys johtavan augmentaatiofirma Sarifin tiloihin on alkusoittoa monimutkaiselle salaliittojen vyyhdille. Enpä lähtisi vääntämään hänen kanssa kättä.. Futuristisen kauniissa scifi-puutarhassa oli kuitenkin käärme, sillä peliin oli tungettu täysin sen sisäiseen logiikkaan sopimattomia pomotaisteluita. Bugeja tulee edelleen vastaan, esimerkiksi eräs sivutehtävä, joka bugitti läpäisykelvottomaksi kaksi vuotta sitten, bugitti nyt tismalleen samalla tavalla
Ohjaimiltaan ja suorituskyvyltään ehkäpä paras koskaan valmistettu käsikonsoli Vita on jäänyt tyystin uuden ajan jalkoihin. Lapsenomainen patikkamatka kohti paperista askarreltua teletappikukkulaa on oodi mielikuvitukselle ja kiireettömyydelle. Falsetista lausuttua vingahdusta tuli pelin edetessä kaduttua moneen otteeseen. MAKSIKIRJE luotsataan kirjekuorta läpi askertelustudiomaisten maisemien. Juho Kuorikoski 89 Possu ajaa myös auton virkaa. Tainnutettu vihu pitää muistaa heittää hengettömäksi.. Toisinaan sormet on työnnettävä takapaneelin kautta paperista läpi ja liikuteltava tasoja Iotan alle, tai sitten kosketusnäyttöä tökkimällä muutellaan paperinpalojen sijaintia, jotta sankarimme pikkujalka ei pilkahtaisi. Myös Vitan kameraa käytetään tämän tästä joko teksturoimaan pelimaailman kansalaisia tai sitten oman naamavärkin ihmettelyyn pelimaailman taivaalla möllöttävästä auringosta. Tearaway on suorastaan maaginen pelikokemus. 32 Tearaway Arvosteltu PS Vita Media Molecule/Sony Computer Entertainment Europe Versio: Myynti Ikäraja: 7 Kirjekuorisankarin seikkailu on kaunis katsoa ja hauska pelata. Iota ronttaa mukanaan myös omaa pokkaria, jolla voi kuvata valkoisia pelimaailman kappaleita. Iota todistaa, että myös etanapostilla on puolensa. Hahmojen kustomointimahdollisuudet ovat myös varsin kattavat. Tämän jälkeen ohjaksiin hyppää Viestinviejä Iota. Tearawayn paperista taiteltu maailma on Little Big Planetin leluhuoneen rinnakkaistodellisuus. Toisaalta seesteisen satumatkan tarkoitus ei ole suorittaa, vaan nauttia tutkimusmatkailusta. Uniikilla ilmeellä varustettu Tearaway on puhdas taidepeli, joka kiilaa heittämällä Vitan pelikuvaston kärkipaikoille. Päähahmopankki taitaa olla tyhjennetty, sillä nyt Kirjekuori on Vitan oma putkimies. Kovaa peliä lajittelukeskuksessa Kahden tason loikinnan sijaan Iota istutetaan kolmannen persoonan toimintaseikkailuun. Paperimaailmasta on laadittu kerrassaan vekkuli temppurata, joka ottaa kaiken irti Vitan erikoisominaisuuksista. Vastarintaa kuritetaan muuttumalla palloksi. Pastellisävyissä kylpevä, eteerisen kaunis satuseikkailu on kuin ison budjetin taidepeli. Pelihahmojen paperimaisuus on viety niin pitkälle, että verkkosivuilta voi tulostaa paperille printattuja mörrejä, jotka voi askarrella pelipöytää koristamaan. Jokaisen nurkan takana on jotain mielenkiintoista ja ympäristöt on rakennettu läpikulkumatkan sijaan tutkittaviksi. Nauroin ääneen, kun peli pyysi murahtamaan variksenpelättimelle oman kutsuhuudon. Se on postimerkein varustettu kirjekuori, jolla on jalat. Tearaway hyödyntää kattavasti piskuisen taskukonsolin temppuarsenaalia, mutta kovassa kohkauksessa interaktiivisia elementtejä on ruudulla niin paljon, että näpit uhkaavat loppua väkisinkin kesken. Kun valkonaamat on ikuistanut filmille, ne ilmestyvät tulostettavina paperimalleina omalle Tearaway-tilille pelin verkkosivuille. Kun peli käynnistyy, ensimmäisenä tökitään takapaneelia, jotta kahden maailman rajapinta rikkoutuu. Little Big Planetista tuttu Media Molecule piristää laitetta uudella loikinnallaan, joka ilmestyy yksinoikeudella vain Vitalle. Mediamolekyylin taika-atomit tuottavat työkyvyttömyyseläkepäätöstä odottavalle konsolisyrjäytyneelle ehkäpä sen parhaan pelin. Satumaan tasapaino järkkyy, kun auringosta kurkistaa Sinä, eli itse pelaaja. S onya vitattaa. Vielä ei jääkausi saa hyisiä kouriaan Vitan ympärille. Media Molecule ottaa kaiken irti Vitan erityispiirteistä. Peli ei juuri haasteella juhli sillä, satunnaista harmonikansoittoa lukuun ottamatta Iotan seikkailu purjehtii varsin leppoisissa tunnelmissa maaliinsa. Erilaista ruumiinosaa voi ostaa keräämällä pelimaailman lumevaluuttaa, mutta pelin askartelustudiossa voi paskarrella kasaan kokonaan omia virityksiään virtuaalipaperilla ja -saksilla. Leijonanosa taskukonsolibisneksistä valuu täppäreille ja loput Nintendolle. Tearaway muistuttaa päivätorkkuja, joista voi nauttia bussimatkan aikana. Iotan tehtävä on matkustaa aurinkoon ja turvata askartelumaan tulevaisuus. Pienisuuri postimaksu Little Big Planet näkyy Tearawayn jokaisessa bitissä ja pelit on helppo tunnistaa serkuksiksi. Se on oman aikakautensa viimeinen mammutti, jonka kohtalo on jumiutua puoli-ilmaisten pelien ja uusien päätelaitteiden tuottamaan ikiroutaan
Minun Clementineni aloittaa uuden kauden Omidin ja Kristan seurassa. Viimeiset meistä Ykköskauden pääpaino oli murhatuomitun Leen ja hänen löytämänsä pikkutyttö Clementinen välille kasvavassa siteessä. Vertailussa äskettäin ilmestyneeseen, Fables-sarjakuvaan perustuvaan pelisarjan aloitukseen Wolf Among Us, elävien kuolleiden uudet seikkailut jäävät kakkoseksi. Se silmä oli kauhun kyyneliä täynnä, kun Telltalen Walking Deadin maailmaan sijoittuva pelitarina näytti, että peleihin voi oikeasti kirjoittaa hyvänkin tarinan. Muutamaa teknistä ongelmaa lukuunottamatta jälki on aloitukseksi pätevää, nähtäväksi jää mitä hahmoista jatkossa kaivetaan. Ykkösjakso kulkee välillä ehkä turhankin lujaa, mutta sisältää kaksi todella lujaa purevaa, pistävän tuskallista kohtausta. Lee opetukset tulevat nyt tarpeeseen, sillä kakkoskaudella homman nimi on Clementinen pärjääminen muuttuneessa maailmassa. Telltale kilpailee pelikäsikirjoittamisessa enää itsensä kanssa. Nnirvi Aika harvoin on näin innoissaan pelistä, jossa ohjataan pikkutyttöä ilkeiden aikuisten maailmassa Taas tikkunäätää! Clementine tunsi saapuneensa kotiin.. Susi vai koira. Juonta en viitsi paljastaa. Henkiin heränneet kuolleet ovat pieni uhka verrattuna yhteiskunnan väkivaltakoneiston ikeestä vapautuneiden ihmisten silkkaan kusipäisyyteen. Lara Croftin asema selviytyjänaisten ykkösenä meni nyt. Clementine on hyvä roolimalli kaikille teini-ikäisille. PIENI SUURI TYTTÖ Hienoa, sillä hyvä käsikirjoitus on efekteistä halvin! Ihan pelin genrestä riippumatta: kamppailen läpi jakso kerrallaan Call of Duty: Ghostia, ja päävastukseni on sen pystyyn kuollut tarinankerronta (Tarina tuskin toimiikaan, jos sen nauttii puolen tunnin osissa!_TH). Alkuperäiset kirjoittajat lähtivät, mutta Telltalella on enemmänkin kyvykkäitä kirjoittajia. Ehkä viesti menee lopultakin perille. The Walking Deadin ensimmäinen kausi kaappasi käsittämättömän määrän vuoden peli -palkintoja ja palaa uusin toisen kauden pelijaksoin. Kakkoskausi ottaa huomioon ykköskaudella ja 400 Days -väliosassa tehdyt päätökset, soveltuvin osin. 33 Walking Dead Season 2: Episode1, All That Remains Arvosteltu PC Saatavilla Mac Telltale Minimi: Core 2 Duo 2GHz/ 3 Mt RAM, ATI tai NVidia 3-kortti 512 Mt VRAM Testattu: Quad Core 2600k (3.5 Ghz), 8 Gt RAM, NVIDIA GeForce GTX560 Ti Ikäraja: 18 89 S okeiden valtakunnassa yksisilmäinen on kuningas, kertoo vanha sananlasku pelikäsikirjoittajista. Tänä vuonna Telltalelta tulee kaksi uutta pelitarinasarjaa, joista toinen pohjautuu Game of Thronesiin, toinen Borderlands-peleihin. En ole pettynyt
Räjähtävät panokset rikkovat tehokkaimmin ohjauspinnat, panssariluodit moottorit, sytyttävät taas tekevät eniten tuhoa bensatankissa, jotka sijoitetaan yleensä siipiin. Idea on tismalleen sama kuin World of Warplanesissa (Pelit 12/13, 70 pistettä), mutta toteutus liki kaikin osin parempi. War Thunder -lentoräiskintä ilmestyi virallisesti jo elokuussa, mutta kehittyy tasaisesti uusilla päivityksillä, pelimuodoilla, kalustolla ja jatkuvilla parannuksilla. Varsinkin lentokoneet piirretään lähes rakastaen, mikä tekee sotakoneiden tuhosta piinaavaa seurattavaa. Maista ovat mukana kaikki suurvallat: Amerikka, Neuvostoliitto, Saksa, Iso-Britannia ja Japani, joiden ilmavoimista mukana ovat kaikki klassikot: Hurricane, Mersu, Sturmo, Rata, Mustang, Zero... Toki kestävyydessä on konekohtaisia eroja. Maakohteista kevyitä panssarivaunuja on turha ampua konekiväärikaliiberin aseilla, sillä kudit vain kimpoavat komeasti teräslevystä. Neuvostoliittolaiset vanerikoneet taas valmistetaan stalinpuusta, joka on universumin parasta rakennusainetta heti asbestin jälkeen. World of Tanksin osumapistehipan jälkeen War Thunderin vauriomallinnus tuntuu piristävältä. 34 Arvosteltu PC Versio: 1.37 Moninpeli: 2-30 pelaajaa Suositus: Dual Core 2,4 GHz, 4 Gt muistia, GeForce 460 tai parempi Testattu: Quad Core 2,66 GHz, 4 Gt muistia, Radeon HD 5850, Windows 7 Saatavilla: warthunder.com Ikäraja: Ei ole War Thunder L entosodan sieventäminen peliksi, jonka rahvas ymmärtää, mutta jota ässät eivät sylje, on vaikeaa. HIIRIÄ JA MIEHIÄ Osumista ei lasketa pistemääriä vaan osumakohtia. Se ei vaatisi kuin yhden hyvän osuman ohjaamoon. Suuret pommikoneet lentävät läpi luotisateenkin, koska niissä on panssaroidut moottorit ja bensatankit. Vain pommikoneet ovat jäämässä paitsioon. Tykin valojuovat puskevat hitaasti kohti maalia, nopeampien konekiväärikutien seassa. Vielä tammikuussa maakohteita kurmottamalla pystyi tienaamaan, jolloin muiden maalikoneeksi suostumisessa oli vielä jotain järkeä. Koneet jaetaan tiereihin, mutta luokittelua käytetään vain kaluston jaotteluun matseihin. Kaiken huipuksi osumaan vielä vaikuttaa, millä ammutaan. Mutta nähtävästi ei mahdotonta. Nykyään pommikoneiden puikkoon on turha mennä, koska expaja rahapalkkiot ovat hävittäjän ohjaamossa niin paljon parempia. Kaunis on kuolla War Thunder voittaa World of Warplanesin jo ensisilmäyksellä. Lentoräiskintä War Thunder lainaa kalustonsa toisesta maailmansodasta ja miehensä nykyajasta. Kalusto alkaa alkusodan 30-luvun koneista ja päättyy 50-luvun ensimmäisiin suihkuhävittäjiin. Maastomuodot ovat tarkoituksella liioiteltuja; War Thunderin jyrkät vuonot eivät pysyisi pystyssä maan painovoimassa. He nimittäin pelkäävät hiiriä. Moottoriosuma pysäyttää matkan vasta hetken päästä, kun öljyt valuvat pihalle ja motti leikkaa kiinni. Osuma selkäpanssariin vain kopsahtaa kaiuttimissa, mutta osuma ohjaamoon katkaisee lennon kerrasta. War Thunderissa tekijät Perusmenoa arcadessa: vaurioiden kangistama Spittini vetää perässään junaa, jossa Curtiss Hawk ampuu minua ja jonon jatkoksi kurvannut Bf-110 vihollista.. Hyvin nopeutensa säilyttävät ja korkeutta keräävät hävittäjät hallitsevat ilmatilaa, mutta niin sen kuuluu ollakin. Siivekkeeseen napsahtanut kuti heikentää ohjattavuutta, koko siiveke saattaa revetä irti, jolloin kääntyminen vaikeutuu. Aerovai airodynamiikka War Thunderin ansiosta ymmärrän, mitä tikulla silmään sitä, joka vanhoja muistelee -sanonta todella tarkoittaa. Vanhaan aikaan ilotikku oli ainoa järkevä ohjaustapa lentopelissä. Ei mikään blitzkrieg War Thunder -ilmaistaisteluissa kerätään kokemuspisteitä ja rahaa, jolla avataan uusia lentokoneita ja viritetään jo omistettuja. Grafiikka on useamman sukupolven komeampaa kuin kilpailijalla, suorastaan jylhää. Toisin kuin World of Tanksissa, War Thunderissa ensimmäisen tierin kaksitaso pystyisi tuhoamaan viimeisen tierin suihkukoneen. Parhaimmillaan kone tuntuu murenevan taivaalle, jolloin lentokyky koko ajan heikkenee. Kalusto on hyvin tasapainossa, vaikka lentokoneita ei ole tasapäistetty. Raja menee ohjuksissa, joita pelimaailmassa ei tunneta. Kun sarja viimein osuu, koneen pinnassa välähtelevät kirkkaat iskemät, sitten alkavat kappaleet lennellä ja uhri kieppua kohden kuolemaansa
Parhaimmillaan eventit ovat War Thunderin parasta parhautta, sillä ne rikkovat kivasti grindikaavaa. Niiden palkkiot ovat vain niin pienet, että aikansa käyttää tehokkaammin nettimoninpelissä. Teoriassa huollon voisi maksaa myös pelirahalla, mutta silloin ei olisi varaa ostaa uusia koneita. Peruspelimuotojen lisäksi mukana on säännöllisesti vaihtuva tapahtumat. Vaikka kyse on nettipelistä, mukana on myös yksinpelikampanjoita, joita voi tahkota tiimityönä kaverin kanssa. Tikkuohjaus toimii kuten lentokoneissa kuuluu. Koneet eivät saa bonuksia, eikä oikeaa ennakkoa näytetä arcade-pelimuodon tavoin ruudulla. Esimerkiksi viime keväänä aprillipilana julkaistiin video War Thunderin lentävistä poneista. Eikä tässä vielä kaikki Pelimuotoja on valtavasti. ovat lähteneet ajatuksesta, että tikulla ja näppiksellä pelataan eniten. Koneiden luonteet ja erot pääsevät paremmin oikeuksiinsa Historicissa. Pelaan fiilikseni vuoksi tikulla, vaikka se heikentää pudotustilastojani (lakatkaas nauramasta takarivissä). Tuukka Grönholm 83. Kun kone putoaa, peli on ohi. Vaurioituneen koneen voi korjata laskeutumalla omalle kentälle. Hiiripelaajilla koneen pienet liikkeet syövät koneen nopeutta, joten ilotikkulentäjä pystyy usein pienelläkin korkeusedulla nousemaan karkuun. Tehtävätavoitteissa puhutaan maakohteiden tuhoamisesta, mutta käytännössä matsit ratkaistaan ilmataisteluilla, koska koneita on enintään 15 ja maakohteita moninkertainen määrä. 35 War Thunder on erinomaista viihdettä, jos peliin suhtautuu lentoräiskintänä eikä odota saavansa uutta Sturmovikia ilmaiseksi. Vippaa viitonen Mikromaksupeli War Thunderissa ärsyttää eniten mobiilipeleistä tuttu rahastuskeino. Paitsi jos koskee polkimiin, jolloin lentokone muuttuu keinulaudaksi. Jos lopputuloksena väistelen tikku kourassa hiirimiehiä, olkoon niin. Eventeistä saa tavallista enemmän rahaa, mutta niiden kalusto on valmiiksi määrätty. War Thunderin tekijät ovat kehittäneet peliään tasaiseen tahtiin. Jos grindiin joskus saadaan kunnollista loppupelisisältöä, War Thunder voi lähteä vielä lentoon. Historic on pelimuotona kiinnostavampi, sillä arcade on melkoista ilmasirkusta ja jatkuvaa kaartotaistelua. Ampumasäde on paljon laajempi kuin ilotikulla. Hiirinäppis-pelaajat hallitsevat War Thunderin taivasta, sillä hiirellä lentokoneen keulaa pystyy vääntämään hieman ja koneen keula kääntyy kuin tykkitornissa. Samasta syystä War Thunderiin on vaikea jäädä koukkuun, koska aktiivisella pelaamisella kalustonsa saa aika nopeasti lukkoon. War Thunder -ura alkaa yleensä arcadessa, sillä yhden koneen pudottua saa heti uuden tilalle, minkä takia rahaja expagrindi pysyy tasaisena. Pelaajia ei juuri pelimuodossa näy. Kolmekymmentä konetta taistelee keskenään. Jos arcadessa joutuu syöksykierteeseen, siipi puuttuu. Hiiriohjaus ei täysin istu lentofysiikoihin, minkä takia lentorataa on välillä äärimmäisen vaikea lukea. Samassa ajassa kun odottaa yhden realismimoodin matsin alkua, ehtii pelata pari arcadea tai yhden historicin. Kun oma kone putoaa, voi napata heti alleen uuden, kunnes oman maan koneet loppuvat tallista. Joku kahjo vielä kehtasi foorumilla valittaa niiden lentomallista … War Thunder on mainiota viihdettä, jos pelin ottaa lentoräiskintänä, eikä haaveile nettipelivetoisesta simulaattorista. Polkimilla olisi tarkoitus korjata tähtäystä hieman sivuun, mutta koneen liike ei tunnu pysähtyvän koskaan, vaan nokka alkaa heijata laidalta toiselle. ”Helppo vitsi”, ajattelin videon nähtyäni, kunnes päivityksen ladattuani pääsin suihkumoottoreilla ja sateenkaarikonetykeillä varustetun lentävän ponin puikkoihin. Pari ohjausliikettä tikulla vaativat hienosäädöt onnistuvat hiirellä kädenkäänteessä. Full Real Battle edustaa War Thunderin simuosuutta. Teräslintuaan ei saa liian rajuilla ohjausliikkeillä sakkaamaan ja tarvittaessa kone pidetään ilmassa lisätehoilla. Väistöliikkeet luonnistuvat tarkemmin ja energiatehokkaammin tikulla kuin näppiksellä. Sisältöä on massiivisesti, mutta aikaa on jäänyt myös sopivan hölmöille projekteille. Viholliskoneita ei paljasteta ikoneilla, kuvakulma on lukittu ohjaamonäkymään ja lentomalli on historiallisen tarkka. Vian vakavuus on konekohtainen, joten se ei riipu edes poljinten asetuksista, vaan liittyy suoraan muuten hyvään lentotai ohjausfysiikkaan. Tuhoutunut kone ”huolletaan” pelikuntoon usean tunnin odottelulla tai oikealla rahalla. Arcadessa ketterät koneet ovat kuninkaita, koska lentomallia helpotetaan. Tarkempi lentomalli ja rajalliset kudit myös pienentävät hiiriohjauksen etua tikkuun nähden, koska vastustajan perässä ei voikaan roikkua nänni pohjassa. Arcade on pelimuodoista suosituin. Historic-pelimuotoon mahtuisi samat 30 jamppaa, mutta käytännössä taistelut pelataan aina vajaina. Tiukimmissa hiirikäännöksissä keula ehtii koneen aerodynamiikan edelle ja kone näyttää keikkuvan kuin koho laineilla. Joukkueet eivät ole aina edes tasapainossa, sillä amerikkalaiset saattavat joutua heikommilla koneillaan ja lukumäärältään alivoimaisena puolustautumaan alkusodan japanilaisten pommikoneaaltoa vastaan. Vastustajiin ei ole helppo osua, mutta vastaavasti omakin kone säilyy pidempään ehjänä. Ilmaispelillä ei ole varaa tähdätä nichemarkkinoille, vaan sihti on pakko pitää alempana ja koittaa kauhoa kiinnostuneet pintakerman sijasta kattilan pohjia myöten
Omien ja vihollisten tulialueet näkee napinpainalluksella, oikeastaan vain vihollisen yksikköjen näkemää aluetta joutuu arvuuttelemaan liikkuessaan kohti kontaktia. Se on selkeästi Battle Islen ja Panzer Generalin geenejä kantavaa puzzlepelin ja strategian ristisiitosta. Imperiumin valtasukujen alukset lähestyvät taisteluplaneetta Kronosta, turvallisesti ulkoistetun sodan voittaja saa oikeuden seuraavan keisarin nostamiseen valtaistuimelle. Sotapähkinän särkijät Kronos ei ole Steel Panthersien kaltaista, taistelukentän ja sen välineiden mallintaminen kärjessä marssivaa sotastrategiaa. Komentajan käyttöliittymä ansaitsee kiitosta. Puzzleiluun sopivasti yksiköillä on vuorossa tyypillisesti kaksi toimintoa. Karkkilajina se on salmiakkia: osa irvistää ja sanoo ”yök”, osalle siihen kehittyy paha riippuvuus, ja sitä on vaan välillä pakko saada. Puolet vahvuudestaan tappioina kärsinyt yksikkö lyö taistelussa puolet heikommin, ja niiden tappioiden korvaaminen kuluttaa resursseja. Taistelumaailman strategiassa kulutussodankäynti on kaiken a ja o. Sadaskahdeskymmenes perimyssota on alkamassa. 36 Arvosteltu PC King Art Games Minimi: 2.0 GHz Dual-Core, 2 GB RAM, DirectX 9c -yhteensopiva näytönohjain jossa 256 MB RAM Testattu: Quad Core 2500K, 8 GB RAM, Radeon HD 6950 2 GB Ikäraja: Ei tiedossa Battle Worlds: Kronos H arva peligenre on niin nautinnollista ja kiireetöntä namia kuin vuoropohjainen strategia. Vastaavasti vihollisen ohjuspatterit ja raketinheittimet yllätetään lähituntumalla, jolloin ne eivät pääse vastaamaan tuleen. SAKSALAISTA SALMIAKKIA Taisteltavana on kahden kampanjan verran perimyssotaa juonittelevien aatelisten, mediapelin ja planeetan edellisestä ydinsodasta selvinneiden asukkaiden kolmiossa. Raskaalla tankilla on esimerkiksi yksi liike ja yksi ampuminen, halutussa järjestyksessä. Hyväileekö Kickstarter-projekti Battle Worlds: Kronos sotahermoja vai kääntyykö suu irvistykseen. Kun saksalainen tekee sotapelin, se ei taatusti sijoitu lähihistoriaan. Puhtaaseen lähitaisteluun kykeneviä yksiköitä pehmitetään ensin etäältä, vasta sitten käydään käsikähmään. Kahden samanlaisen yksikön tasaveroisessa taistelussakin hyökkääjä pääsee lyömään ensimmäisenä, joten hyökkääjä on vahvoilla.. Joillain yksiköillä on yksi tai kaksi jokeritoimintoa, jolloin voi joko vain juosta tai taistella kuin itse piru. Scifistä löytyvät ne turvalliset, korrektit sotakentät, jopa taistelumaailmat. Edellisen perimyssodan loppuhuipennuksena Kronoksen taivasta värittivät sienipilvet, mutta onko taisteluplaneetta sittenkään niin tyhjä kuin valtaapitävät sen odottavat olevan. Kampanjatehtävät ovat juonellisia pulmia, joiden kuoren murtamiseen komentaja yrittää löytää parasta reittiä. Kokemuksella yksikköjä tuunataan, esimerkiksi raskaan tankin miehistön verenhimo muuttaa liiketoiminnon jokeriksi, jolloin voi liikkumisen sijaan ampua kahdesti. Siispä omat tappiot minimoimaan ja vastustajan maksimoidaan. Kronoksen puhuvien päiden turhan runsaalla tekstillä eteenpäin vievä tarina on lähinnä siedettävä kehys sotimiselle
Se keskittää täysin oikein tulituksen heikossa hapessa oleviin yksiköihin ja pyrkii minimoimaan vastauksena tulevat laukaukset. Ikävä kyllä maaston merkitys on Kronoksessa turhan pieni. Sen pitäisi ennustaa tulevaisuutta ja kokonaisstrategiaa, asiaa johon ihminen abstraktisti ja ennen kaikkea nopeasti pystyy. Ainahan on toinen ihminen, joskaan moninpelin kaikki palaset eivät ole vielä paikallaan. Perustyökalut maalla, meressä ja ilmassa löytyvät, mutta pommikone on pommikone ja kevyt tankki on kevyt tankki, ilman sen kummempaa persoonallisuutta. Toisaalta, kuinka paljon tekoälyltä on lupa odottaa. Tehtaiden ja varikoiden käyttö vaatii resurssien ja ammusten kuljettamista hitailla ja heikoilla kuljetusvehkeillä. Mutta ”perinnetietoisen” rinnalla voisi puhua myös ”yllätyksettömästä”. 37 Mallikelpoinen Kickstarter-projekti, ja kelpo vuoropohjainen strategiapeli. Kronoksen tekoäly hallitsee mikrotason perusasiat. 82. Sotalelut peruskaavan mukaan Scifistrategioissa ja muissa mielikuvitukseen perustuvissa strategiapeleissä on sama ongelma, historian puute. Tässä on turhan mikronysväämisen makua, vaikka sen pelilliset vaikutukset ovat selvät, kun kartan toisessa laidassa kerättyjä resurssipisteitä ei voi käyttää korjauksiin varikolla aivan eri suunnassa. Skaalaa voisi harkita, massalla vyöryttävän vihollisen lyöminen tuntuu turhan usein enemmän työltä kuin nautinnolliselta sotapulmien ratkaisulta. Juha Kerätär Rintamalinjasta saa omien ja vihollisten aseiden kantaman näppärästi näkyviin. Tutka-asemat paljastavat karttaa, varikoilta saa korjausapua ja joskus täydennyksiä, tehtailla ja satamissa rakennetaan uusia joukkoja. Kronos kaipaisi jotain selvästi omaa ja tunnistettavaa, nyt se on toistaiseksi kiva strateginen välipala. Etenkin tehtaiden haltuunotto on kriittistä, jos tehtävässä muuten on pulaa oikeantyyppisistä joukoista. Battle Worlds Builder -karttaeditori vaikuttaa taipuvan monenlaiseen työhön. Mutta eihän sellaista olekaan kuin pahaa salmiakkia. Omia karttoja ei pysty moninpelissä vielä käyttämään kuin yhden koneen ääressä pelatessa, mahdollisuus jakaa ja arvostella toisten karttoja suoraan netin yli on tosin tuloillaan. Pienen mahdollisen koijauksen makuakin on: tekoäly osasi vetää joukkonsa juuri kantaman ulkopuolelle kun komensin tykkini metsäkaistaleen taakse asemiin, vaikka minusta niillä ei ollut tykkiin näköyhteyttä. Omat tankit pääsevät vyörymään vapaasti, kun vihollinen keskittää vuoroksi suurimman osan tulestaan epäolennaisuuksiin. E, ei Heavy Tank, kummalla on persoona ja kummalla ei. Etenkin pelin saksankielinen yhteisö vaikuttaa vahvalta, toivottavasti hyvät kartat ja kampanjat eivät jää kuitenkaan Berliinin kielimuurin taakse, jos niitä nähdään. Jos jättää pitkän kantaman vehkeensä iskuetäisyydelle, niihin todennäköisesti tullaan iloisesti lyömään ilmaista vahinkoa sisään. Siksi esimerkiksi pelin yksikkövalikoima on steriili ja yllätyksetön. Toteutuivatko lupaukset. Persoonattomuutta tulee myös yllätyksetön ulkoasu, mutta sentään ne kliiniset 3D-sotalelut erottaa toisistaan melkein ensi silmäyksellä. Sen teki seikkailupeleistä tunnettu King Art Games, joka lupasi Kickstarter-pitchissään klassista, Battle Islen ja Advance Warsin tyylistä vuoropohjaista strategiaa. Kirjoitushetkellä (joulukuussa) voi taistella muita ihmisiä vastaan kymmenkunnalla pelin omalla kartalla, mutta kilpailulliseksi suunniteltu ladder-pelimuoto on vielä testauksessa. Juuri keskittymisestä mikrotason kikkoihin tulee sen Akilleen kantapää, kun metsä ei näy puilta: Hieman sivuun uhrattavaksi heittämäni puolikuntoinen yksikkö vetää pahimmillaan vihollisen koko puolustuslinjan pois paikoiltaan. Vaikka AI siihen pystyisikin, aika, jonka pelaaja jaksaa vuorojen välissä odottaa koneen miettimistä, on hämmästyttävän lyhyt. Jos yksikön nimi on Panzerkampfwagen Tiger Ausf. Rommelin hommeli menee pommeliin Makrotasolla tekoäly ei vakuuta. Kickstarter-akatemian mallioppilas Kronos on Kickstarter-peliprojektien kirjossa harvinaisen ajallaan ja luvatun kaltaisena syntynyt peli. Se vaikuttaa lähinnä liikkumista estävästi tai hidastavasti, mutta vaikka puolustautumiseen sillä ei ole vaikutusta. Käy äkkiä selväksi, ettei sillä ilman ylivoimaa ja skenaarioiden skriptattuja kommervenkkejä ole juuri jakoa ihmispelaajaa vastaan. Normikarttojen ja haastekarttojen lisäksi sillä pitäisi onnistua myös uusien kampanjoiden luominen. Kunpa kaikki käyntiin potkaistut projektit täyttäisivät alkuperäiset lupauksensa yhtä mallikkaasti, eivätkä lähtisi tavoittelemaan taivaita! Luvassa ovat vielä vuoden alussa versiot täppäreille ja pelillistä lisäsisältöä, kampanjan aikaisten lisätavoitteiden mukaisesti. Esimerkiksi metsiin ei ole asiaa kenelläkään muulla kuin jalkaväellä, mutta tulen alla ne kuolevat korpeen ihan yhtä vauhdikkaasti kuin aukeallakin. Jalkaväki laulaisi melskeessä puhtaasti taustoja, mutta sillä on yksi erikoisominaisuus jota ilman ei sota suju: vain jalkaväki voi vallata rakennuksia. Kronokselle on helppo näyttää peukaloa
Pelimiekkailun pitäisi lähteä siitä, että iskulle määräytyisi kohde, vaikka niska, War of the Vikings Ilmestyy vuoden 2014 alkupuolella Fatshark VIIKINKKINEN ONGELMA Ensin HBO:n TV-sarja, sitten peli: ovatko viikingit se seuraava Juttu. Paraneeko pojasta polvi. Jos kohde väistää tai torjuu, isku ei osu. Peli on vielä Early Access-tilassa, joskin versionumerosta päätellen lähellä julkaisua. Joihinkin peleihin kuvakulma sopii, mutta ei tähän. Jouset toimivat ihan hyvin, mutta terän heiluttelu vaatii tottumista. Pahempana ongelmana suurin osa aseista tuntuu kuin niillä ei olisi ulottuvuutta. Käytännössä se tuntuu kuin lyönnissä olisi joku ihme viive. Ballistiikka on helppo laskea, mitä ei uskoisi, koska sitä tehdään harvoin. Alkaa tulla kiire keksiä jotain jolla noustaan keskinkertaisuudesta ylivertaisuuteen. Esimerkiksi valkyriat voisivat noutaa kuolleen viikingin Valhallaan! Nnirvi. Pelaaja käynnistää aina samanlaisena toistuvan jäykän animaation, jonka hän yrittää saada osumaan viholliseen koko pelihahmoaan ohjaamalla. Nyt vastakkain ovat viikingit ja saksit, pelimuodot ovat edelleen ne tutut team deathmatchit ja conquestit. Systeemi on periaatteessa looginen: kun isku lähtee, hiirtä liikauttamalla se on joko Joka miekkaan tarttuu, on pulassa. Merkittäviä haastajia on ollut kaksi. Perusvirhe on se, että pelimiekkailu tapahtuu animoinnin ehdoilla. Nyt haastajat ovat saaneet jälkikasvua. Vaikka systeemiin tottuu ja se tuo taktisuutta, se ei tunnu yhtään luontevalta. Kun iskun aloittaa, powermittari nousee ja vasta yli puolenvälin iskulla on tehoa. Miekkailu ja muu lähitaistelu on vaikeuskertoimeltaan ihan eri luokkaa: fyysiset kappaleet heiluvat nivelöidyn käden päässä miten sattuu, ja kun terät osuvat yhteen, liikkeen pitäisi pysähtyä. Siinä pelti kolisi ja aitaa kaatui kun ritarit mättivät. Mikä voi johtua se minulle pahimmasta ongelmasta. Jos toista lyödään isolla miekalla, ei todellakaan saa tuntua, että häntä pikku hiljaa kolhitaan kuoliaaksi. Siitä ei peliä helpolla väännetäkään. Kautta Odinin stereonäön, se ärsyttää! Kaikkeen tottuu, jolloin Vikings ei ole hassumpi, mutta se ei ole myöskään kovin erikoinen. Torjunta toimii samalla periaatteella. MIEKAN MAHTI T uliaseisiin perustuvat pelit ovat helppoja: metallikappale lähtee laitteesta A ja osuu (tai ei) kohteeseen B. Merkittävin poikkeus on Mount & Blade: Warband, joka ainakin jollain tavalla on saanut miekkailun ja lähitaistelun tuntumaan hyväksyttävältä, myös moninpelissä. Sellaiset yli sadan pelaajan linnanpiiritykset ovat jotain, johon muut pelit eivät vain veny. johon joustava lyöntianimaatio yrittää osua. Toteutus on jotenkin luonnoton. Ensinnäkin staminamittarin pitää olla tapissa jotta ase heilahtaa. Nyt oma selkä peittää keskiruudun ja näkyvyys sivuille on pirun huono, tuntuu kun olisi laput silmillä. Tämä matkisi oikean miekkailun vaistovaraista perstuntumaa ja miekan ohjausta niillä kahdella jutulla jotka lähtevät olkapäistä. Hiiren vitosnapilla lähtee erikoishyökkäys. viilto oikealle tai vasemmalle, tai ylhäältä tuleva lyönti. Vikings on periaatteessa sama peli kuin War of the Roses, mutta parempana versiona. Kolmannen persoonan näkymä on pakollinen, ei valinnainen. Esimerkiksi Dead Island on jo sinnepäin, siinä voi iskeä tähdättyjä lyöntejä. Parempana tarkoitan verisempänä, sillä kilistelyn ja kolistelun asemasta taistelijoiden henki lähtee nyt yhdestä kolmeen navakalla iskulla. Eikä sitä kukaan huomaa, vaikkei luoti oikeasti lennäkään, kunhan paikassa, johon tähtäin osoitti tapahtuu jotain. Kun lyön miekalla, pitkävartisista aseista puhumattakaan, iskun pitää osua huomattavasti kauempana kuin pelin pussailuetäisyydeltä. 38 R uotsalaisen Fatsharkin edellinen yritys astua Mount & Bladen varpaille oli Englannin keskiaikaiseen vallanperimyskärhämään pohjautuva War of the Roses. Ruusut hävisivät sotansa, mutta Chivalry lähti eri otteella ja loi oman valtakuntansa. Toimivaa miekkailua näkee harvoin, moninpeleissä ei oikeastaan juuri koskaan
Sen toisiaan silpovat ritarit eivät ehkä ole vimpan päälle simuloituja, mutta pelillisesti paketti toimii hyvin. Moninpeli: 2-xx Testattu: Quad Core 2600k (3.5 Ghz), 8 Gt RAM, NVIDIA GeForce GTX560 Ti Ikäraja: 18 Chivalry: Deadliest Warrior Muuten hyvästä pelistä puuttuu hyvät pelimuodot. Kaikkien aikakausien soturit, yhtykää! SOTUREISTA TAPPAVIN Saavuin tänne aikapallollani Tappavimmassa soturissa ei ole mitään taustatarinaa tai oikeutusta. Tutumman rushin tavoin se teki sekavista pelaajarykelmistä tavoitteellisia pelaajarykelmiä. Tärkeintä on oppia miten hiiren liikuttelu lyönnin tai torjunnan jälkeen vaikuttaa lopputulokseen. Eri aikakausien soturit lyödään eri aikakausien kenttiin vaihtelevassa kokoonpanossa, joko täydessä sekamelskassa tai kahden kolmen luokan matsissa. Minä haluan vähän enemmän. Voisi kuvitella, että tällaista sotureiden sekasakkia on vaikeampi tasapainottaa kuin poliittisen nuorisojärjestön kirjanpitoa. On myös asenna lippu, jossa lippu viedään paikalleen. Esimerkiksi samurailla on katana ja jousi, Jack Sparrow’n tyylisellä merirosvolla pistooli ja hukari, ninjalla wakizashi ja heittotähdet, spartalaisella kilpi, keihäs ja lyhyt miekka ja ritarilla kahden käden miekka sekä jalkajousi. Hulinointi on hauskaa, mutta ei siitä ole pitkän pelisuhteen pohjaksi. Mutta jos foorumeilla kansan syvät rivit väittävät jokaista luokkaa niin ylikuin alivoimaiseksi, eivätköhän ne ole tarpeeksi balanssissa. Karkeasti sen miekkailussa on pisto, hakkaus ja viilto, sekä puolustus. Jos ninja, spartalainen, samurai, merirosvo, ritari ja viikinki tappelis, kuka voittais. Marco! Polo! Deadliest Warrior on kyllä kiva idea, mutta se on selkeästi vain suppea DLC-lisäke, jos kuutta erilaista soturiluokkaa voi pitää suppeana. Se on kyllä kumma, että kuusi legendaarista soturia saadaan samaan peliin, mutta hiiren lisänappeja ei vieläkään saa bindata. Chivalryssa parasta olikin sen tehtäväpohjainen pelimuoto, Team Objective, jossa oli maali, kuten kuninkaan murhaaminen, mutta sen onnistuminen edellytti onnistumista välitavoitteissa. Muutaman unohdetun videopelin jälkeen kiinnostavaan konseptiin tarttuu Chivalry. Tähän kysymykseen haki vastausta kolmen vuoden ajan TV-ohjelma The Deadliest Warrior. Tempo on semmoinen, että niitä harvoin näkee, paitsi omassa kuolinanimaatiossa. 39 Arvosteltu PC Torn Banner Studios Versio: Myynti Minimi: Core 2 Duo 2.4 GHz/ 2 Gt RAM, Radeon 3870 tai GeForce 8800 GT, 512Mt VRAM. Kuka sotureista muuten ON kuolettavin. Ja merirosvo on väärässä pelissä. Se asetti vastakkain suht yhteensopivia legendaarisia sotureita, ja analysoi asiantuntijoiden sekä tietokoneen avustuksella, voiko ninja vetää spartalaista pataan. Menevä mättö on maustettu runsaalla punakastikkeella ja somistettu kivoilla irtopäillä sekä jäsenillä. Joka soturiluokalla on oma erikoisuutensa, viikinki voi yllättää vastustajansa vaikka heittämällä kilpensä tämän naamaan. Kuten Chivalryssa, Deadliest Warriorissa pelimuodot ovat team deathmatcheja, free for alleja ja kaksintaistelua. Warriorin oma, vähän joukkotappelua kehittyneempi pelimuoto on pidä lippua!, jossa osapuolet yllättäen yrittävät pitää lippua noin minuutin ajan hallussaan. Lopputulos esitettiin live-näytöstaisteluna. Nnirvi 78. Deadliest on toki parhautta, jos Chivalry pelinä napaa ja motivaatioksi riittää, että joka luokalle avaa kaikki aseet. Ei ihan helppoa, mutta ei myöskään ydinfysiikkaa. ”Miekkapelien Counter-Strike” on aika osuva määritelmä Chivalrysta. Onko Higgsin bosoni koko universumin perusta. Koukkuna koko jutussa on se, että tappamisesta palkitaan ja avataan uusia julmia tappotyökaluja. M iksi Jumala antaa lasten kärsiä. Jury on vielä ulkona, mutta finalistit ovat selvästi viikinki ja ritari. Joka soturilla on pääase ja pari valinnaista kakkosasetta, jotka kummatkin saa ihan itse valita, kun valikoima kasvaa. Tästä on ritarillisuus kaukana Chivalry on viime vuosien parhaita hakkauspelejä. Kummana suunnittelukämminä kentät ovat liian laajoja, joten tehokkaan joukkotappelun asemasta soturit hajaantuvat sinne tänne. Ne ovat aikansa hauskaa ja senkin jälkeen satunnaisesti kivaa, ja sitten alkaa taas katse lipsua kohti Mount & Blade: Warbandia. Vähän kun piilosilla oltaisiin
Jos toisessa osassa kehittäjät saavat joutokäynnin kuriin ja tarinankerronnan tiiviimmäksi, niin kyllä tästä hyvä tulee. Harottava katse hakee kiinnepistettä taivaanrannasta. Viidestä pelitunnista olisi leikkautunut ainakin tunti pois, jos ei tavaroita olisi tarvinnut etsiskellä niin paljon. Joka puolella on valtava määrä rojua, kuten matkalaukkuja, hajonneita vinyylilevyjä, poijuja ja vanhoja valokuvia. Osittain jälkimmäinen johtuu ensin mainitusta. Loppupuolella käsikirjoituksessa alkaa olla enemmän koukkuja ja kiinnostus herää uudelleen, varsinkin kun päähenkilön ääninäyttelijä ei ole huonoimmasta päästä. Alkuun ratkaisu toimii hienona tunnelmanluojana, mutta kun päälle puskee vielä lähes kaiken aikaa sade ja pimeän värimassan seasta pitäisi etsiä erilaisia tavaroita, alkaa hihansuista kuumottaa aika nopeasti. Mutta hän sanoo sen kuitenkin. 40 Montague’s Mount Part 1 Arvosteltu PC Saatavilla Mac, Linux Polypusher Studios/Mastertronic Versio: arvostelu Minimi: Intel Core 2 Duo 2,8 GHz / 2 Gt RAM, Radeon HD 2900 XT tai GeForce 8800 GTX Muuta: Oculus Rift-tuki tulossa Ikäraja: 12 70 M uistinsa, ja ehkä järkensäkin, menettänyt kalastaja herää karulla hiekkarannalla jossain päin Irlantia. Koko peli on harmaan sävyissä, vain siellä täällä on hailakoita väriläiskiä. Lyhyestä virsi synkkä Montague´s Mountin pahin ongelma tavararamboilun lisäksi on sen liian hidas tempo. Vaikkei mitään muistakaan, sadetakkiin sonnustautunut Crusoemme on varma Jos loppusyksyn harmaus, ankeus ja surkeus eivät vielä riitä, niin täältä pesee. Jos matkalla selviäisi vielä oma identiteettikin, olisi tosi kiva! Kuin kalastaja kuivalla maalla Kun sanoin saarta synkeäksi, niin todella tarkoitan sitä. Kun pulmissa tarvittavat tavarat ovat vielä usein mahdollisimman kaukana käyttökohteestaan, sydvesti heiluu, nokialaisista kuuluu ramps, ramps ja ärräpäät kertyvät jonoon ylähampaiden taakse. “Kuka minä olen. Älä sano sitä, ethän. Se on ongelma, koska peli on lyhyt mutta ei puhdasta laatuaikaa. Miten olen tänne joutunut?” Ei JUMA-LAU-TA! Eikö näistä amnestikoista ja dementikoista päästä koskaan eroon. Toinen ongelma on juoni, joka on ihan toimiva, mutta jota avataan jotenkin väärin, niin että pelaaja irtoaa siitä välillä lähes kokonaan ja keskittyy vain ramp-ramp-ramppaukseen. Korostan sanaa valitettavasti, koska oikeasti haluaisin pitää Montague´s Mountista enemmän. HULLUN HARHARETKI siitä, että pois synkeältä saarelta tarvitsisi päästä, ja mitä nopeammin, sen parempi. Älä sano sitä. Tunnelman kannalta ratkaisu on hyvä, mutta pelaamista se vaikeuttaa.. Aleksi Kuutio Tunnelmallista mysteeriseikkailua autiolla saarella on rampautettu tyhmillä pelillisillä ratkaisuilla. Peli on kauttaaltaan kuvattu harmaan eri sävyissä ja vedetty vielä rakeisen filmisuodattimen läpi. Mutta väliin mahtuu pari tuntia puuduttavaa samoilua, jota eivät valitettavasti edes pulmat ja tunnelmallinen peliympäristö pelasta. Eivät ne erityisen omaperäisiä tai supervaikeita ole, mutta niissä on kohtuullisesti vaihtelua aurinkokellon säätelystä morsekoodeilla leikkimiseen ja niin poispäin. Jos hakee kauhuannoksensa sellaisista peleistä kuin Scratches, Anna tai Dark Fall, niin Montague´s Mount kannattaa napata mukaan alelaarista. Muitakin värejä kyllä käytetään, mutta ne ovat joko hyvin hailakoita tai vain pieniä kirkkaita yksityiskohtia. Pulmissa itsessään ei, yhtä typerää ja toistuvaa refleksipyörää lukuun ottamatta, ole valittamista. Siinä on aitoa yritystä, joka ei vain välity riittävän usein ruudun toiselle puolelle
Curlingista sentään irtosi taas mukavat etkosetit, mutta tämäkin laji oli hoidettu kunnialla jo ensimmäisessä talviurheilupelissä. Otteleminen uusissa ympäristöissä on yllättävän toimivaa, vaikka äkkiseltään saattaisi kuvitella, että reformoitu jääkiekko on ajatuksena täysin kuollut. Kaiken kukkuraksi peli vaatii toimiakseen Wiimoten. Myös unelmalajien ehdoton ykkönen on jääkiekko. Wii U -versio tuo mukanaan kosketusnäyttöä tökkimällä lauottavat lämärit sekä fantasiakuosiin tuunatun unelmalätkän. Pelaamiseen riittää vanhan kunnon ristiohjain ja kaksi nappulaa, joista yksi laukoo ja toinen syöttää. Kaiken lisäksi pelaaminen ei nyt onnistu niillä kilkkeillä, jotka konsolin mukana toimitetaan. Nintendo olettaa, että penkin ja ohjaimen välissä istuu ameba. Nykypeleille tyypillinen kädestä pitelykin kalpenee Marion ja Sonicin ratakiskosta vääntämiselle, sillä ihan jokainen asia selitetään juurta jaksain ja moneen otteeseen. Mielipuolisen nopeatempoinen kohkaus on niin toimivaa viihdettä, että pienellä tuunauksella se menisi kokonaan omasta pelistään. Perinteistä kaukaloa monipuolisemmat pelikentät soveltuvat hienosti mustan kumilätkän kurittaminen. Simulaattorin kohdalla tällaisen ratkaisun ymmärtäisi, mutta huiskutukseen rakentuva peli ei ole mitään rakettitiedettä. Kimppapelin aikana plebeijit tuijottavat telkkariin, kun patriisi voi seurata omasta näytöstään pelitapahtumien etenemistä. Maksaisin mielelläni pelkästä kiekkoiloittelusta vajaan vitosen, jos tämän saisi ostaa Nintendon lataamosta. Kierrätystä edellisversiosta ei ole edes isommin naamioitu, kun pelaaminen käytännössä vaatii uPadin ohelle Wiimoten. 41 Mario & Sonic at the Sochi 2014 Olympic Winter Games Arvosteltu Wii U Nintendo Versio: Myynti Moninpeli: 2-4 pelaajaa Ikäraja: 3 60 O lympiakisojen tulon tietää viimeistään lisenssipeleistä, ja nykyisin myös siitä, että siili ja putkimies siirtyvät käsikynkässä tasoloikka-areenoilta mittelemään urheilun jaloille kentillä. SOIHDUT SAMMUU nellekään jäisi epäselväksi, miten nyt pitää vatkata. Lajikattauksen kuningas on edelleen jääkiekko. Ymmärrän sen, että kyseessä on pääasiassa kimppapeli, mutta jokaiseen lajiin olisi voinut tehdä perinteiset näpyttelykontrollit, jotta tuotosta olisi voinut pelata kuin oikeaa peliä. Kiekkoilun kiinnostavuus johtuu nopean pelitemmon lisäksi myös ohjaimista. Wii U -olympiaadi on pelisarjan neljäs osa ja toiset talviolympialaiset sienikuosissa. Kun ohjaimet ovat viimein löytyneet ja peli alkaa, ensin on selvittävä melkoisesta tutoriaalisuosta, jotta ovet kisakylään aukeavat. Putkessa kiitäminen piskuisen kelkan päällä nousee parhaimmillaan jopa f-zeromaiseen vauhdikkuuteen. Vain vähän on muuttunut neljässä vuodessa, vaikka välissä on yhden konsolisukupolven mittainen kuilu. Hei sun heiluvilles Tiedossa on siis aimo annos huiskutusta ja tasapainoilua talviurheilun merkeissä. Nintendo maksimoi oheistuotemyynnin, mutta pelikriitikon pinnan kustannuksella, saatana. Tutoriaalien lisäksi tarvittavat ohjausliikkeet näytetään vielä varmuuden vuoksi ruudulla, ettei keNintendo tarjoaa olympiavuoden kunniaksi suurta kierrätysjuhlan tuntua. Kiakko on edelleen lajikattauksen parasta antia.. Vatkaaminen ei täppäriohjaimella onnistu, mutta tasapainoilussa sentään voi käyttää myös uPadia Wiimoten sijaan. Lätkä on eräitä niistä harvoista lajeista, joissa ei tarvitse tasapainotella tai huiskia kuin puolijauhoinen. Juho Kuorikoski Marion ja Sonicin toinen talviurheilukoitos on lähes suora hiilikopio neljä vuotta vanhasta Wii-pelistä. Ratkaisu on anteeksiantamattoman typerä, mutta kertoo karua kieltä näitä sporttipelejä suunnittelevan työporukan motivaatiosta. Meinaan päätelaitekin on vaihtunut pykälää ärjymmäksi. Alppilajit, luisteluhommat ja muu perinteinen olympiatauhka onkin sitten tutun turvallista urheilupeliviihdettä, joka ei millään tavalla erotu edukseen tai jää mieleen. Positiivinen b-näyte Perinteisten urheilulajien vastapainoksi tarjolla on tuttuun tapaan tutun sienifiltterin läpi snortatut sporttaukset, jotka eivät oikeaa urheilua juuri muistuta. Jouduin metsästämään muuttolaatikoiden syövereistä Wiimotea yhtä pitkään kuin tämän pelin tekemiseen on käytetty aikaa, eli kokonaisen iltapäivän. Ihan vain että pääsin näkemään tutun minipeliviidakon. Jos vuoden 2010 olympiakomennus löytyy pölyttymästä Wiin pelikirjastosta, sen sisältämällä tarjonnalla pääsee käytännössä samaan kisafiilikseen kuin WiiUuden sukupolven olympiapelillä. Lajikattaus säilyy liki entisellään ja kaiken lisäksi pelaamiseen vaaditaan Wii-version tapaan Wiimote. Tasapainotteluun keskittyvä kelkkailu toimii uPadin ruudulta yllättävän hyvin, vaikka lajissa ei tarvitsekaan kuin kallistella padia kahteen suuntaan. Nintendo tekee Artsit, sillä uuden pelin sijaan tuotos tuntuu lähinnä grafiikkapäivitykseltä. Esimerkiksi valjakkoajelu kahden luoti-Lassen vetämänä on jotain sellaista, mitä ei ihan jokaisessa urheilupelissä nähdä. Yhden erinomaisen ja muutaman hyvän lajin vastapainoksi peli sitten tarjoaakin ripakopallisen toistoa edellisestä pelistä. Kopypeistaaminen on tietysti nopea tapa tehdä valmista jälkeä, mutta neljässä vuodessa voisi kuvitella syntyvän kokonaan uuttakin pelattavaa
Uusia autoja ja päivityspalikoita voi ostaa monopolirahan lisäksi myös oikealla käteisellä, erikoistaitojen käyttäminen taas kuluttaa timantteja, jotka ajavat toisen lumevaluutan hintaa. Halvalla tehtyjen rahastusten sijaan tyrkyllä on laatupelattavaa, jossa hyvillä istumalihaksilla voi välttää kokonaan maksamisen. Trials: Frontier on toki edeltäjiinsä verrattuna varsin kevyttä kamaa, mutta täppäröitynä ilmaisversionakin suomalainen taitoajaminen toimii kuin tauti. Timanttivaluutta on pätäkkää tärkeämpää, sillä menovettä ostetaan joko jalokivillä tai odottelemalla. Pelissä voi tuunata omaa menopeliä pyöräyttämällä jokaisen selätetyn radan päätteeksi kilkerulettia, joka palkitsee uusilla viriosilla tai timanteilla, jos arpaonni osuu kohdalleen. Siipikarjan saa palautettua lähtöruutuun maksamalla timanteilla energiamittarin täyteen. Molempia voi ostaa tarvittaessa oikealla rahalla ja tarvetta on sekä juveleille että kilisevälle. Maksulogiikka on nakerrettu rahan ja timanttivaluutan välimaastoon. Suorastaan pirullisen vaikea mopoilupeli on hc-pelaamista puhtaimmillaan. Mikromaksuilla rahoitetut täppäripelit ovat selkeästi tulleet jäädäkseen. Toisaalta taas, kolmen pennin kopioita on koko AppStore väärällään, joten ehkä RedLynxillä on velvollisuuskin näyttää miten homma hoidetaan kotiin. Samalla pahan jätkän roolin voi näppärästi ulkoistaa inhottavalle pelifirmalle. Mäkiautojen ratissa suoritetut pikamatkat ovat kompakteja pyrähdyksiä, joiden parissa bussimatka sujuu rattoisasti. Pienen totuttelun jälkeen virtuaalipainikkeiden avulla pystyy lähes samaan kuin padillakin. Kiukkulintujen mikromaksurälläys on 2D-fysiikkapelailun sijaan täysveristä 3D-kaahausta täppäripeliksi yllättävän komeissa maisemissa. Trials: Frontier RedLynx/Ubisoft Arvosteltu: iPad Air Saatavilla: iOS SORAMONTTUBILEET Angry Birds Go Rovio Entertainment Arvosteltu: iPad Air Saatavilla: Android, Windows Phone, Blackberry ÄNKKÄRÄNKKÄ Mukailmainen lintukaahailu laajentaa onnistuneesti kansallislintujen pelikenttää. Konsoliversioissa jossain vaiheessa pelaajan ja kulkupelin välille syntyy yhteys, jonka välikappaleena padi toimii. Ne eivät tällä kertaa kiristä pinnaa niin paljon kuin aikaisemmin. Trialsin ehdottomasti tärkein osa-alue on ohjattavuus. Pelillisesti linnut on ruokittu oikeanlaisilla auringonkukansiemenillä, mutta maksulogiikka saa monen lintufanin niskahöyhenet pystyyn. Lähdössä paketti pannaan matkaan tutusti ritsalla ja käännökset hoidetaan joko kallistelemalla tai painelemalla kahta suuntanäppäintä. Voi Supercell minkä teit! Miljardikaupan vanavedessä AppStore täyttyi ilmaisista suomalaispeleistä. KLAANISODAN JÄLKELÄISET Mikromaksulliset Suomi-pelit K yllä meidän iHmisten kelpaa. Kaasua ja jarrua lintulauta ei tunne. Paikasta auringossa taistelevat kiukkulinnut, mopopojat ja supersankarit. Graafisesti uusin lintupeli on varsin näyttävän näköinen.. Etenkin lapsiperheissä täppäri on paljon helpompi panna pois, kun lintujenkin pitää päästä nukkumaan. Juho Kuorikoski Omenamiesten Mario Kart on siivottu kaikista pelimekaanisista turhakkeista. Jos kisa on menossa vihtoriksi, kannattaa homma ottaa suosiolla uusiksi, jotLähtötelineenä toimii tuttu ritsa. Lööppilehdet ovat nettisivuillaan paisutelleet ongelmaa, sillä mikromaksuihin ei tarvitse turvautua pärjätäkseen. Kyläläisiä pitää avustella, minkä varjolla pääsee kepittämään pitkin maailmankarttaa kylvettyjä temppuratoja. Satojen eurojen ihmelaitteeseen saa sisältöä ilmaiseksi eikä nykyään tarvitse enää turvautua edes piraattiversioihin. Lintuset väsähtävät viiden ajetun kisan jälkeen, jolloin on pakko vaihtaa kuskia tai panna peli paussille. Viime vuoden joulukuussa markkinoille tärähti peräti kolme kotimaista ilmaispeliä, joista jokainen haluaa samalle ilmaiskakulle Supercellin kanssa. Virityshommat hoidellaan joko tehtävistä karttuneella massilla tai sitten timanteilla. Kuskin asennonvaihdot tehdään tökkimällä ruudun vasenta reunaa, kaasu ja jarru löytyvät oikealta. Vain sarjakuvamainen grafiikka vaatii pitkän linjan Trials-harrastajalta hieman totuttelua. Etevä fysiikkamoottori on taipunut yllättävän hyvin täppärikuosiin ja tasapäistämisestään huolimatta peli tuntuu aidolta Trialsilta. Siinä olen samaa mieltä iltapulujen kanssa, että linnut yrittävät lompakolle joka käänteessä. Monessa muussa pelissä energiaa pihtaava toteutus saattaisi kismittää, mutta Änkkäreihin ratkaisu sopii. Sankari joutuu lyhyen introjakson päätteeksi lohkareiden liiskaamaksi ja herää pienestä kyläpahasesta mopo pirstaleina. T rials on ehkä viimeinen suomalaispeli, jonka kuvittelisi siirtyvän rennon kasuaaliin täppärikuosiin. 42 C ornfoxin sankarit nappasivat Zeldan, Rovio yrittää takavasemmalta kaapata Mario Kartin. Pelimekaniikka on sopivan simppeli, joten kärryille pääsevät nekin, jotka eivät aikaisemmin ole karting-pelejä pelanneet. Mopossa nimittäin riittää bensaa vain viiteen skabaan. Täppärin virtuaaliohjaksilla ei päästä samaan tarkkuuteen kuin padilla, tuolla virtuaalimopoilun kirurgiveitsellä. 80 Nyt iTrialsissa on oikea juonipeli. RedLynx on hoitanut leiviskänsä hyvin
Varsinaisissa tehtävissä on taas noudatettava käsikirjoitusta, jos mielii hoitaa homman kotiin. Palikkapuuhastelun suurin kompastuskivi on kontrollit. Trialsin maksulogiikka ei kismitä, sillä minun tapauksessani se rytmittää peliä. Pelimekaniikka on jaettu oman avaruuskylän askarteluun ja tehtäviin, joissa pelastetaan kansalaisia erilaisilta ympäristöuhkilta ja avaruusmörreiltä. Tasapainotus toimii hyvin, joskin alku on varsin verkkainen. Toisinaan pelikonseptia terästetään esimerkiksi supersienillä, jotka antavat tehtävän ajaksi Teräsmiehen voimat. Kontrolliongelmia lukuun ottamatta sinivalkoisten viittasankareiden touhuissa on ainakin jonkinasteisen hitin ainekset. Teemallisesti trikoosankarit ammentavat 1950-luvun b-scifileffojen kuvastosta rankalla kädellä. Supernauts LÄHES SUPERNAUTITTAVAA Grand Cru Arvosteltu: iPad Air Saatavilla: iOS Puuhastelua ja kevyttä passleilua yhdistelevä ilmaispeli alkaa koukuttaa kun jaksaa tarpeeksi pitkälle. Kun otsasuoni uhkaa puhjeta, peli ”lahjoittaa” tauon, jonka jälkeen mieli on virkeä ja verenpaine sopivan matala uuteen yritykseen. Alun tehtävissä tavoitteet väännetään rautalangasta, mutta pelin edetessä mukaan tulee oikeitakin aivopähkinöitä. Rakentelu generoituu toisinaan turhauttavaksi nyhertelyksi, kun sormi ei löydä oikeaa paikkaa, mihin palikka pitäisi astella. Ylimääräiset esteet pyssytellään tieltä sädepislarin avustuksella. Uhkana on se, että pelaajille se on liian kasuaali mutta kasuaaleille liian peli. 43 S opivasti itsenäisyyspäivänä julkaistua Supernautsia on media innolla nostamassa seuraavaksi Clash of Clansiksi. Peliharrastajalle Supernauts aiheuttanee kasuaalipaiseita. Yleensä tontilla on risainen rakennelma, joka korjataan vaadituilla resursseilla. Mökit on tarkoitettu Maan asukeille, joita pelastetaan yksinkertaisista pähkinäkentistä rakentelun väliajoilla. Mikromaksuista, sarjakuvagrafiikasta ja alustavalinnasta huolimatta kyseessä on selkeästi Trialsin perillinen. Tukikohdan rakentaminen aloitetaan hankkimalla maa-alueita, joita robotit taikovat esiin tyhjästä. Puuhasteltavaa on tarjolla todella pitkäksi aikaa, sillä jo pelin nykyversiossa erilaisia tehtäviä on tyrkyllä kymmeniä. Rakenteluun tarjotaan vapaat kädet, sillä tavoitteiden täyttämiseksi tietyt materiaalipalikat on käytettävä. Vikaa on myös päätelaitteessa, sillä ohjaimeton iPad soveltuu varsin huonosti kolmeen ulottuvuuteen ahdettuun peliin, johon on ympätty tarkkuutta vaativaa rakentelua. Mikromaksut on sidottu pelimekaniikan jatkeeksi varsin hyvin. Pelimaailman veteraaneista koostuvan Grand Crun esikoispeli yhdistelee metkaa grafiikkaa Minecraftiin ja koko komeus rakennetaan muodikkaasti mikromaksujen varaan. Kun kokemustasoja on tassussa kymmenkunta, pelitempo muuttuu vauhdikkaammaksi. 82 Tämän paremmin taitoajo tuskin taipuu täppärille. Pelissä voi rakentaa käytännössä mitä vain. Pelaamallakin pärjää, mutta se edellyttää zeniläistä kiireettömyyttä. Supernauttien, Telluksen viimeisten toivojen, tehtävänä on kuskata kansalaiset kohti uusia asuinsijoja taivaankannen tuolle puolen. Haastavia ne eivät ole, mutt sen ymmärtää, kun miettii kohderyhmää. Jokaiselle Minecraftia pelanneelle materiaalijalostuksen alkeet ovat taatusti tuttuja. 88 ta bensavarantoja ei veroteta. Zappaillessa on pidettävä sormi tarkkana, ettei mukaan lähde ylimääräisiä materiaalikuutioita. Graafisesti Supernauts on selkeä sukulaissielu Mr. Muuten saa käyttää luovuutta. Pinteessä olevat kansalaiset pelastetaan sädettämällä esteet inventaarioon ja kasaamalle ne takaisin strategisiin paikkoihin. Lähin esikuva pelin visuaaliselle tyylille on muinainen Jetsonit-piirrossarja. Kontrollit toimivat kosketusnäytöllä yllättävän hyvin.. Ilmaiseksi polttoainevarat täydennetään tasonnousujen yhteydessä. Supernautsin Minecraft-lainat näkyvät myös kuutioista koostuvassa maailmassa. Tukikohtapuuhastelu rakentuu erilaisten resurssien varaan, joita kerätään, jalostetaan ja lopulta käytetään rakennusmateriaalina. Jonkinlaisesta hermostotaudista kärsivät, oudosti nytkivät pelihahmot kyllä vähän säälittävät. Ohjailun hienosäädön kanssa pärjää, mutta helppoa se ei ole missään vaiheessa. Perspektiiviä joutuu usein veivaamaan tosissaan, jotta sopiva tulokulma kuhunkin ongelmaan löytyy. Savesta voi jalostaa tiiliä tai betonipalikoita, joilla askarrellaanpaskarrellaan kasaan entistä vaativampia asumuksia. Muutamaa kielioppikäpystä lukuun ottamatta lokalisointi on toteutettu mallikkaasti. Jalokivien avulla puuhasteluun saa niin kovan vauhdin, ettei taskujen tyhjentymisen jälkeen mateluksi muuttuvaan pelitempoon tuumaa tottua millään. Goodlivingin pierupulmailupeli Bad Air Daylle. Supernautsissa on kahta valuuttaa, perinteistä kilisevää ja mikromaksuja varten tehtaillut timantit. Trials-konkareista en tiedä, mutta kun omat näppini ovat kuin nippu nakkeja, hieman loivempi vaikeustaso sopii omalle mielenterveydelleni paljon raastavan haastavia konsolimopoiluja paremmin. Pelin taustatarinassa ilmastonmuutos on sulattanut napajäät ja ihmiset ovat jääneet veden varaan. Pelin saa ilmaiseksi, mutta klaanisotien tapaan vauhdista on maksettava. Rahalla voi ostaa omaan tukikohtaan hyödykkeitä, timantit puolestaan paikkaavat tarvittaessa resurssivajetta. Supernauts tarjoaa oivaa satunnaispelattavaa ja pienen kieliryhmän edustajana olen erityisen mielissäni siitä, että peli puhuu suomea
Niissä on pelialan muotivirtauksista piittaamatta käyty kauppaa, varustettu laivastoja ja rakennettu bisnesimperiumeja jo vuoden 1999 X: Beyond the Frontierista lähtien. 44 Arvosteltu PC Egosoft/Deep Silver Testattu: Intel i7 2600, 8 Gt keskusmuistia, Nvidia GTX 760 2 Gt videomuistia Minimi: 64-bittinen Windows, Intelin i-sarjan prosessori (2 GHz), 4 Gt keskusmuistia, Nvidia GT400 (512 MB videomuistilla) Suositus: Intelin i5/i7-sarjan prosessori (2,5 GHz), 8 Gt keskusmuistia, Nvidia GT500 (1 Gt videomuistilla) Moninpeli: ei ole Muuta: arvostelussa mainitut modit löytyvät osoitteesta www.nexusmods.com/xrebirth/ Ikäraja: 12 X Rebirth S aksalaisen Egosoftin tuottamia X-sarjan avaruuspelejä kohtaan on vaikea olla tuntematta sympatiaa. Toisin kuin perinteisissä avaruuskaupankäyntipeleissä, rahtilaivan kipparointi avaruusasemalta toiselle pikavoittojen toivossa on pelkkää aloituspääoman kartuttamista. Jos Stalin olisi puhunut pelinkehittäjän eikä punaisen diktaattorin suulla, hän olisi varmaan tarkoittanut, että uusia innovaatioita syntyy vain vanhoja rakenteita ravistelemalla. Rohkeimmillaan Egosoft olisi voinut painaa pelikonseptilleen jopa resettiä, mutta niin pitkälle ei sentään mennä. Olisin voinut jatkaa X Rebirthia ekonomisena simulaationa (valmiiksi purkitetun juonen voi jopa sivuuttaa kokonaan), ellei rikkinäinen käyttöliittymä, epäjohdonmukaisesti käyttäytyvä tekoäly ja jatkuva informaation pihtaaminen olisi syönyt viimeistäkin rahtua kiinnostuksestani.. Joe-setä avaruudessa Josef Stalin tapasi sanoa, että omelettia ei voi tehdä rikkomatta munia. Kärsivällisyyteni loppui kolmanteen peräkkäiseen pelinpysäyttäjäbugiin. Vasta-alkajan on vaikea hahmottaa, että X-sarjan pelit nousevat jaloilleen vasta siinä vaiheessa, kun pääomaa on riittävästi omien tuotantolaitosten rakentamiseen. Siinä vaiheessa kun tuotantolaitoksia on useita ja ne muodostavat järjellisiä jatkojalostusketjuja, taloudellinen perusta on yleensä sellaisessa kuosissa, että rahaa puskee ovista ja ikkunoista. Aikaa on ollut yllin kyllin – tiettävästi seitsemän vuotta – mutta saksalaisten energia ei ole jostain syystä riittänyt enää omeletin paistamiseen. Kontrasti alun puuduttavan rahtigrindaamisen ja äärimmäisen palkitsevaksi muuttuvan loppupelin välillä oli niin valtava, että en yhtään ihmettele, jos suuri osa pelaajista jätti leikin kesken jo kauan ennen hyviä kohtia. Olen aina pitänyt kunnia-asiana pelata yksinpelikampanjat loppuun, mutta X Rebirth sai minut myymään periaatteeni. Se onnistui kymmenessä tunnissa polttamaan kaiken hyväntahtoisuuteni X-sarjaa kohtaan. X Rebirth tyytyy ainoastaan muokkaamaan kulttipelistä aloittelijaystävällisemmän. Kauniista tähtisumuistaan ja mutkattomasta taistelumekaniikastaan huolimatta sarjaa on aina vaivannut korkea aloituskynnys. Eikä Egosoftin dirikka Bernd Lehahn ole mikään Rocky Balboa: X Rebirthin raa’at munat maistuvat kaikkea muuta kuin mestarien aamiaiselta. MYYDÄÄN VÄHÄN KÄYTETTY AVARUUSPELI... Muodonmuutos kauppamatkustajasta avaruuskapitalistiksi muuttaa pelin luonteen tyystin. Saksalaisessa Elite-kloonissa avaruuden kauppamiehet kohtaavat avaruuden kuppaisimman käyttöliittymän. Selvähän se, etteivät X-sarjalaiset voineet säilyä muuttumattomina ikuisesti. Jälkikäteen en voi enää keksiä X Rebirthille tekosyitä. Maailmalla X Rebirth sai heti tuoreeltaan murska-arviot. Liekö kyse ylimielisyydestä vai potemistani X-sympatioista, mutta ennalta en suostunut ottamaan huippualhaista metakritiikkiä todesta, vaan tuhahdin:”Väärin arvosteltu!” Peliä pelaamatta saatoin vielä elätellä kuvitelmia kaltoin kohdellusta kulttipelistä ja valmistautua hymyssä suin urani kenties turhauttavimpaan arvosteluurakkaan. Siitä vasta riemu repeää, kun miljoonat voi upottaa massiivisiin sotalaivastoihin ja suuruudenhulluihin valloitusretkiin. Stalinin sanat kaikuvat totisesti X Rebirthin pelidesignista, sillä Egosoft on rikkonut kultamunansa ja huolella
Kampanjan puitteissa suoritetaan ensimmäiset kaupat, palkataan alaisia ja rakennetaan jopa oma tuotantolaitos. 45 X Rebirthissa on paljon potentiaalia, mutta vielä enemmän vikoja. Ensimmäistä kertaa pelisarjan historiassa X Rebirthissä voi jopa jalkautua avaruusasemien käytäville, mutta avaruuden pimeydessä pelaaja on ikuisesti löytöaluksensa vanki. Perusnäkymässä noin puolet kuva-alasta on ylisuuren mittariston ja ohjaamon kiinteiden osien peitossa. Avaruusseikkailu voi alkaa. Käytäväkeskustelut ovat häkellyttävän kökköjä, kauppiaiden toistaessa kyllästymiseen asti samoja tyhmiä fraaseja (huomaa väliotsikko). Olin erityisen ilahtunut Never Enter Stations Again -modista, jonka avulla kauppiaisiin voi ottaa yhteyttä jo avaruusaseman ulkopuolelta. Umpityperän peesaus-minipelin eliminoiva Realistic Highways -modi on niin ikään suositeltava, samoin kuin Manual Command Extension, jonka mainitsin jo aiemmin. Prosessiin tuhraantui koko ilta, eikä X Rebirth vaivautunut missään vaiheessa vinkkaamaan, minkä takia rahtialus ei noudattanut komentojani. Se osoittautuu yllättävän hyvin säilyneeksi, mitä nyt vandaalit ovat häpäisseet alusparan tunnukset. Se, mikä aikaisemmissa X-peleissä hoitui koruttoman tehokkaista avaruusasemavalikoista, tarkoittaa X Rebirthissä minuuttikaupalla identtisillä käytävillä harhailua ja oikean kauppiaan etsimistä. Vaan ei, täysin käsittämättömänä suunnitteluratkaisuna pelaaja ei voi käyttää kookasta alustaan rahdin kuljettamiseen. Tekoäly iskee omat kapulansa rattaisiin. X Rebirthiin asennettavilla modeilla (Manual Command Extension) aluksille voi antaa täsmällisempiä käskyjä, mutta tekoälyn piinaavaa toimintakyvyttömyyttä modit eivät korjaa. Eräässä kampanjatehtävässä minun ei tarvinnut muuta kuin toimittaa 100 energiakennoa energiapulasta kärsivälle avaruusasemalle. Pelinä se on kuin umpisurkean designin ja teknisen osaamattomuuden jätetunkio, mutta silti jaksoin loppuun asti uskoa, että kaiken kuonan alle on hautunut vetovoimainen avaruuspeli. En vain usko, että päivitykset riittävät selättämään designin perusheikkouksia, kuten yhden lennettävän aluksen politiikkaa. Oli syynä sitten nopeuserot (isot alukset ovat h-i-ta-i-t-a) tai reitinhaun bugisuus, niin melkein jokaisen siirtymätaipaleen jälkeen saa ihmetellä, mihin hemmettiin kaikki muut jäivät. Museovirastosta viis, vanhaa kunnon löytäjä saa pitää -periaatetta noudattaen Ren kunnostaa Albionin Ylpeydestä omansa. Oma ärsytyksensä ovat tarpeettoman hitaat animaatiot, joilla pitkitetään erilaisten tietoruutujen avaamista. jatkoksi Albionin Ylpeyttä seuraavaan laivastoon. Harmi. Arvosteluhetkellä Rebirthiin ehti ilmestyä jo kahdeksas päivitys, joten ainakin Egosoft yrittää siivota sotkuaan. Ohjaamografiikat minimoivaa Better Cockpitsia en saanut toimimaan. Huomaa Frapsin ilmoittama ruudunpäivitysnopeus: 22. Modiyhteisö on niin ikään tehnyt parhaansa korjatakseen X Rebirthin pahimpia mokia. Taistelun tiimellyksessä kohteen voi lukita ainoastaan kääntämällä aluksen fyysisesti suoraan vihollista kohti. Kaunista avaruusgrafiikkaa en sentään lähde moittimaan, mutta esimerkiksi ensimmäisen persoonan vierailut avaruusasemille eivät edusta mitään muuta kuin pienen tekijätiimin rajallisten resurssien haaskaamista. Valitettavasti kampanja on opettavainen vain paperilla, sillä käytännössä ohjeet ja tavoitteet ovat raivostuttavan epäselviä. Päähenkilön värväämä apupilotti paljastuu vapaustaistelijaksi, joka vastustaa paikallisen kaivosyhtiön harjoittamaa hirmuvaltaa. Moditko pelastavat. Laitos ei nimittäin rakenna itse itseään, vaan se tarvitsee rakennusaluksen, arkkitehdin ja erilaisia rakennustarpeita, jotka vielä pitäisi toimittaa työmaalle omilla rahtilaivoilla. Kampanja on siinä mielessä fiksusti suunniteltu, että se yrittää avaruustaisteluiden ohessa opettaa X-universumin pelimekaanisia perusteita. Samanlaista funktionaalisuuden hyljeksimistä voi nähdä immersiiviseksi tarkoitetussa virtuaaliohjaamossa. Päänäkymää reunustavat pikkiriikkiset kolmiot ovat lähin pelistä löytyvä vastine tutkalle. Alukset joko kuuluvat pelaajan laivueeseen tai sitten eivät – ja siinä kaikki. Yksinkertaista. Täyteen hintaan se on vain rahanojennus epäeettiselle pelinkehitykselle. ”Maksa ensin, korjaamme sitten. Lukemattomista vioistaan huolimatta en kyennyt vihaamaan uutta X:ää. ”Nice chat – not!” Avaruuspelinä X Rebirth maksaa kovan hinnan Egosoftin mielivaltaisista prioriteeteista. Mikä pahinta, tekoäly ei osaa edes seurata kunnolla. Todelliseksi pelintappajaksi osoittautui tehtävä, jossa rakennetaan ensimmäinen oma tuotantolaitos valmiiksi. Jos ostoja myyntikomissioihin perustuvasta kaupankäynnistä ei ymmärrä alussa mitään, niin se ei haittaa, sillä peli soljuu varsin mukavasti eteenpäin pelkkää kampanjaa seuraamallakin. Pelaajan kontrolli omaan laivastoon on miltei olematonta, kun omia aluksia ei voi käskeä sen enempää siirtymään, hyökkäämään kuin suojelemaan. Peittävyyden voisi vielä jotenkuten hyväksyä, jos mittarit olisivat edes hyödyllisiä, vaan ei, X Rebirth tekee informaation pihtaamisesta suorastaan taidetta. Kokonsa puolesta Albionin Ylpeys vertautuu suurin piirtein Vuosituhannen Haukkaan, joten sen luulisi soveltuvan kaikenlaisiin rooleihin palkkionmetsästyksestä salakuljetukseen. Avaruuden Talvivaara käyttäytyy avaruudenomistajan elkein, turvautuen voittojen tavoittelussa jopa orjatyövoimaan. Nykytilassaan se on niin rikki, ettei se ansaitsisi edes arvosanaa, mutta 50 euron hintalappu velvoittaa minut poikkeustoimiin. Ottaen huomioon, että pelissä ei ole muita pelaajan lennättäviä aluksia, lisävarusteluettelo on hämmentävän lyhyt. Avaruuden onnenonkija Ren Otani on juuri onnistunut paikantamaan legendaarisen Albionin Ylpeys -aluksen hylyn. Pelin alussa rikkinäinen komentoketju ei vielä häiritse, kun käskyläisenä on vain yksi rahtialus. Peruskysymykset, kuten mitä, missä ja milloin, jätetään pahimmillaan täysin auki. Jos haaveissasi on avaruuspeli ilman toimivaa tutkaa ja seuraavan, lähimmän tai kohti ampuvan kohteen valitsevia pikanäppäimiä, niin X Rebirth on se. Tekoälyä vai tekotyhmyyttä. Ensin rahtarini ei suostunut siirtymään energiakennoja myyvään sektoriin, sitten ongelmia tuotti itse kaupanteko ja lopuksi kennojen kuljettaminen määränpäähän. Taisteluiden ulkopuolella peli piristyi laitteistollani noin 30-40 ruutuun sekunnissa.. Krediittien vaihdettua omistajaa Ren Otani on tuota pikaa ylipuhuttu hyvisten puolelle. Rahtia varten tarvitsee erillisen rahtialuksen, jota on mikromanageroitava etänä kaupankäyntitapahtuma kerrallaan. Rahtausmekanismin ollessa jatkuvaa taistelua järjettömän epäloogista käyttöliittymää ja itsepäistä tekoälyä vastaan, päätin heittää pyyhkeen kehään. Nykymuodossaan – vielä kahdeksan päivityksen jälkeenkään – asti peliä ei uskalla suositella kuin korkeintaan 80 prosentin Steam-alesta. On mahdollista, että Egosoft onnistuu modintekijöiden avustamana korjaamaan X Rebirthista vielä säällisen avaruuspelin. Taistelusokeus vaivaa silti vähemmän kuin pitäisi, sillä Albionin Ylpeys on aseiden ja suojakenttien päivittämisen jälkeen lähes voittamaton sotakone. Sisätilat on toteutettu äärimmäisen rujosti eikä asemilla ole kuin muutama vaihtoehtoinen pohjapiirustus. Ehkä.” Tuomas Honkala Ylpeyttä lankeemuksen edellä X Rebirth käynnistyy ihan positiivisissa merkeissä. Sain fregattini seuraamaan minua, mutta en taistelemaan puolestani. X Rebirthin ohjaamografiikka vie massiivisesti tilaa, mutta antaa vain minimaalisesti informaatiota. Oli kyse sitten energiatankkerista, saattofregatista tai kilometrin pituisesta taisteluristeilijästä, kaikki alushankinnat päätyvät vain 40 Avaruusasemilla voi törmätä vaikka identtisiin kolmosiin. Yhteensopimattomuus viimeisimpien päivitysten kanssa näyttäisi vaivaavan myös useaa muuta modia. Ei ihan, sillä kuljetus jumitti kaupanteon jokaisessa vaiheessa rahtialukseni yhteistyökyvyttömyyteen
Totisuus johti toisinaan tahattoman koomisiin tilanteisiin, joissa päähenkilö replikoi rakkauden sanoja edellisen taistelun veriroiskeet kasvoillaan. The Last of Us on suorastaan nerokas korvatessaan perinteiset zombit loisikkasienten turmelemilla epäsikiöillä. 46 Menossa Mistä on mennyt konsolisukupolvi tehty. Oliko kyse sitten täysin menetetystä sukupolvesta. Se on oikeastaan makuasia, sillä vakuuttavia perusteluita voi esittää myös The Witcher 2:n, Demon’s Soulsin ja Dragon Age: Originsin puolesta.. Dragon Agen jatko-osa ei valitettavasti osannut hyödyntää Originsin vahvuuksia. Kerronta etenee jäntevästi, mutta ilman, että pelaaja tuntisi itseään pelkäksi kyytiläiseksi. Kokosimme tälle aukeamalle sukupolven tärkeimpiä pelejä ja seuraavalle joukon unohdettuja tapauksia. Human Revolution kuvaa ihmiskuntaa transhumanismin kynnyksellä. Unohdetuista osa on sitä ansaitusti, toiset ansiotta. Sopeudu tai kuole. Kynnyksen ylittää päähenkilö Adam Jensen. Realismi näkyy paitsi uskottavissa, romahduksen jälkeistä saastuttamaa Amerikkaa kuvaavissa ympäristöissä, myös päähenkilöiden välisessä kemiassa. Raunioihin pesiytyneet ryöstelijät ovat niin ikään tehokkaita vihollisia, sillä jengien häikäilemättömyys panee vihaksi. The Last of Us The Last of Usissa on karheaa realismia, joka erottaa sen muista menneen konsolisukupolven zombipeleistä. Viikinkisaagoja ja Elder Scrollsin omaa mytologiaa lainaavan Skyrimin ikiroutaiseen fantasiamaailmaan saattoi uppoutua vaikka viikoiksi. Suorituskykyongelmiin löytyi kuitenkin ratkaisu ja PS3 sai kuin saikin lisäosansa, vaikka sitten reilusti jälkijunassa. Reaperien jäljille päässeellä komentaja Shepardilla on kolme peliä aikaa pysäyttää tämä tuhon kierre. Pelin alussa hän on kuolla vammoihinsa, vain syntyäkseen uudelleen kyberneettisesti augmentoituna yli-ihmisenä. Se on runsaudensarvi joka vain antaa ja antaa. Tiiviin seikkailijaryhmän mutkikkaat ihmissuhdekuviot olivat lopulta se inhimillinen ulottuvuus, joka nosti Dragon Agen perusfantasian yläpuolelle. Uskottavat viholliset ovat usein se tekijä, joka erottaa aidot selviytymiskauhupelit teeskentelijöistä. Myös Elliellä on kasvun paikka, sillä Joel ei voi suojella häntä raadollisessa maailmassa ikuisesti. Kaikkein hämmästyttävintä Skyrimissä oli tietenkin se, että näin massiivinen, avoimen maailman roolipeli oli ylipäätään mahdollista sulloa PlayStation 3:n ja Xbox 360:n vaatimattomaan 512 megatavun muistiavaruuteen. Dragon Age ei turhaan kikkaillut: konseptiin kuului tulipallotaikuutta ja miekkafantasiaa höystettynä seksillä ja väkivallalla. BioWaren avaruustrilogia kirjoitti roolipelien sääntökirjat uusiksi. Deus Ex: Human Revolution Vuonna 2000 ilmestynyt Deus Ex on toimintaroolipelien merkkipaalu, jossa monenkirjavat valinnat, hiekkalaatikoiksi suunnitellut kentät ja salaliitoilla höystetty kyberpunk löivät vastustamattomalla tavalla kättä. Kohu nousi tavasta, jolla Reaper-tarina pantiin pakettiin. Arvoistaan jatko-osaa Deus Ex joutui odottamaan peräti kaksitoista vuotta. Tekniseltä toteutukseltaan The Last of Us jää kenties parhaaksi mihin PlayStation 3 pystyi. Vapaamuotoisuuden ihannetta ei ole unohdettu. Skyrim etenee verkkaisesti ja miksipä ei, koska kaikkia luolia, lohikäärmeitä ja sivujuonia ei pysty mitenkään sulattamaan yhdellä kertaa. Ainoat säröt Human Revolutionin muuten niin virheettömässä suorituksessa ovat logiikaltaan hämärät kuulustelukohtaukset ja tyystin muusta sisällöstä eroavat pomotaistelut. Jopa tekijätiimiltä itseltään oli loppua usko kesken, kun Bethesdalta viestitettiin, että PlayStation 3 jäisi lisäosista paitsioon. Seitsemäs konsolisukupolvi oli liiketunnistusohjaimien ja massamarkkinoille tuotettujen pelien sukupolvi, jonka kuluessa hardcore-pelaajat ajettiin ahtaalle. Sukupolvena se venähti poikkeuksellisen pitkäksi – Xbox 360 on tätä lukiessasi jo kahdeksan vuotta vanha! Nyt kun soihtu on vähitellen siirtymässä uusille koneille, katsoimme aiheelliseksi kerrata kuluneen konsolisukupolven kohokohtia. Mass Effect -trilogia Reaperit ovat Mass Effect -trilogian pysäyttämätön voima. The Elder Scrolls V: Skyrim Aikana, jolloin melkein kaikki kynnelle kykenevät pelasivat massiivisen moninpelattavia roolipelejä verkossa, The Elder Scrolls V: Skyrim oli tarpeellinen todiste yksinpelattavien roolipelien voimasta. Kun ilma on sakeana seini-itiöistä ja matkan päästä kuuluu pahaenteistä naksutusta (sienimiehet ”näkevät” kaikuluotaamalla), tunnelmaa voisi leikata vaikka selviytymispuukolla. Kuin tilauksesta, säröihin puututaan tässä numerossa esitellyssä Director’s Cutissa. Mitä pienistä. Kolikon kääntöpuolena BioWaren perustajat, tohtorismiehet Zeschuk ja Muzyka, saivat fanien epäkiitollisuudesta tarpeekseen ja jättivät pelialan. Matemaattisen hahmonkehityksen sijaan Mass Effecteissa keskityttiin räiskintään, elokuvalliseen toteutukseen ja pelistä toiseen seuraaviin valintoihin. Elokuvamaisista kohtauksista, liiketunnistuksesta ja häivähdyksestä hardcorea. Kenties matalat ennakko-odotukset vaikuttivat asiaan, mutta Human Revolution oli sukupolvensa suurimpia positiivisia yllätyksiä. Mass Effect 3 jäänee historiaan menneen konsolisukupolven kohutuimpana pelinä. Ei, saimmehan sentään Grand Theft Auto V:n! Tuomas Honkala Dragon Age: Origins Jos Mass Effectit edustivat uudenlaista BioWarea, Dragon Age oli silkkaa faniserviisiä kanadalaisyhtiön alkuperäisille faneille, hardcore-roolipelaajille. Keskimmäinen osa ei oikeastaan ollut roolipeli lainkaan, vaan valitse oma repliikkisi -tyyppinen monivalintatoimintaseikkailu. Perheensä menettänyt Joel ei pyytänyt Ellien kasvatti-isän roolia, mutta olosuhteet pakottavat hänet siihen. KIITOS 2005–2013 W ikipedian tunnustaman laskentatavan mukaan Xbox 360, PlayStation 3 ja Nintendo Wii muodostivat pelikonsoleiden seitsemännen sukupolven. Niillä on joka tapauksessa arvoa malliesimerkkeinä ajan hengestä. Oliko Skyrim sitten sukupolvensa paras roolipeli. Ne uinuvat vuosituhansia kerrallaan vain puhdistaakseen galaksimme kehittyneistä sivilisaatioista kerta toisensa jälkeen. BioWare taipui nettiraivon edessä ja tuotti peliin vaihtoehtoisen lopetuksen
Labrassa jöötä pitävä tekoäly GlaDOS (Genetic lifeform and Disk Operating System) jää pelihistoriaan yhtenä rakastettavimmista pahiksista. Aika hyvin viiden minipelin – tennis, baseball, keilailu, golf ja nyrkkeily – kokoelmalta. Astumalla yhdestä portaalista sisään, astuu toisesta portaalista ulos. Paettuaan kuritushuoneelta Corvo todella vaihtaa ammattikuntaa ja ryhtyy jäljittämään todellisia syyllisiä. Sen taiteelliset ja pelilliset arvot ovat niin korkeaa tasoa, että vastakohtien voidaan sanoa täydentäneen toisiaan. Chell kantaa mukanaan portaalipyssyä, jolla voi kaikkiin ampua seinäpintoihin kiinnittyviä portaaleja. Sen päättää pelaaja. Nyljetyistä nahoista nikkaroidaan panosvöitä ja muuta hyödyllistä. Erityismaininnan Dishonored ansaitsee ainutlaatuisesta ulkoasustaan. Orjakauppiaat menettävät otettaan tukikohta kerrallaan, eikä kerran tuhotun tukikohdan lähettyvillä tarvitse enää pelätä aseellisia partioita. He ovat kaikki läpimätiä miehiä ja naisia, mutta ansaitsevatko he kuolla Corvon käsissä. Sarjan osia julkaistaan joka vuosi, mutta ne eivät suinkaan ole vaikutusvallassaan samalla viivalla. Dishonored esittelee meille anakronistisen version Britanniasta teollisen vallankumouksen kynnyksellä. Intensiivisyyden hintana on kampanjan lyhyt kesto. Call of Duty: Modern Warfare PS3/Xbox 360 -sukupolven vaikutusvaltaisin räiskintäpeli oli kiistatta Call of Duty. Vaikka synkkä lopputulos on alusta pitäen selvä, Halo: Reachissa ei jäädä tuleen makaamaan, vaan painetaan täyttä höyryä kohti uusia taisteluita. Portal Kekseliäisyydessä Dishonoredin voi haastaa vain Portal, peli jonka suloja on melkein mahdoton vastustaa. Kun vielä vanhaan hyvään aikaan yli kymmenen tuntia kestävät räiskintäpelit olivat ihan normaaleja, Modern Warfaren jälkeen peruskesto on vakiintunut viiteen tuntiin. Kun Helsingin Sanomat kirjoitti Kinaporin palvelukeskuksen Wii Sportsilla jumppaavista mummoista (11.1.2009), se oli julkisuutta, jota rahalla ei voi saada. Paosta käynnistyy huikea kasvukertomus, jonka kuluessa tissiposkisesta poikasesta kuoriutuu tribaalitatuoitu viidakkosissi. Modern Warfaren suurimmat innovaatiot olivat kuitenkin moninpelin puolella. Asiat voi tehdä myös toisin, kuten Far Cry 3 osoitti. 47 Far Cry 3 Putkimainen kenttäarkkitehtuuri on ensimmäisen persoonan räiskintäpelien vitsaus numero yksi. Heitä riittää ihan salaliitoksi asti. Sen yksinpelikampanja ei ollut ensimmäinen, jossa sattui ja tapahtui, mutta se oli ensimmäinen, jossa tapahtumien vyöry oli käsikirjoitettu suunnilleen tauottomaksi. Kaiken avain on teleportaatio. Juoni kantaa peliä ihan mukavasti, mutta kaikkein hauskimmillaan Far Cry 3 on silloin, kun pelaaja keskittyy yhden miehen sotaansa saariryhmän hallinnasta. Avattaviin varusteisiin perustuva uramoodi osoittautui niin koukuttavaksi ideaksi, että se on sittemmin kopioitu melkein kaikkiin verkkoräiskintäpeleihin. Portalille tuotettiin suurella rahalla jatko-osa, joka on mammuttitautisuudestaan huolimatta ehdottomasti tutustumisen arvoinen. Miekan tie johtaa sangen pimeään loppuratkaisuun. Liiketunnistuspelit löivät sen myötä niin vahvasti läpi, että villitys ei ota vieläkään kuollakseen. ?. Salamurhia voi lähestyä kuin arvoituksia, hiljaa hiipien ja ovelasti manipuloiden, tai vetämällä miekan tupesta ja raivaamalla kaiken tieltään. Chellin on turha pyristellä vastaan, ainoa tie eteenpäin on selviytyä toinen toistaan haastavimmista koetilanteista. Martin O’Donnellin upea musiikki viimeistelee Reachista täydellisen scifi-elämyksen. Painovoima heittää häränpyllyä, jos ensimmäinen portaali on lattialla ja toinen katonrajassa. Vaikka tarina etenee lineaarisesti tehtävä kerrallaan, tehtävissä itsessään ei ole mitään lineaarista. Wii Sports Vaikutusvaltaisuus voidaan katsoa myös Wii Sportsin suurimmaksi ansioksi. Modern Warfare ei ole vähempää kuin modernin räiskintäpelin arkkityyppi. Henkivartija Corvo Attano lavastetaan oman keisarinnansa salamurhaajaksi. Vaikka kyse on periaatteessa jatko-osasta, pöytä pyyhkäistiin puhtaaksi korvaamalla Master Chief tuntemattomien sotilaiden ryhmällä ja sijoittamalla tapahtumat hävittyyn taisteluun maapalloa muistuttavalla planeetta Reachilla. Halo: Reach Bungie säästi parhaan Halo-pelinsä viimeiseksi. Dishonored Dishonored edustaa harvinaislaatuista amerikkalais-ranskalaista pelituotantoa. Pelinä Portal on yhden tempun poni, joten on vain sopivaa, ettei se venytä muutaman tunnin kestoaan yli tarpeen. Siinä nähtiin putkia ainoastaan yksittäisissä tehtävissä, muuten taisteluympäristö oli yhtä suurta trooppista saariryhmää. Modern Warfare on malli, jota sarja on noudattanut viimeisimpään Call of Duty: Ghostsiin asti. Portal esittelee meille tukalaan pinteeseen joutuneen Chellin, joka yrittää sinnitellä koekaniinina hullun tekoälyn hallitsemassa laboratoriossa. Eksoottisten eläinten metsästäminen on oma hupinsa sekin. Kiitos dynaamisen tekoälyn, taisteluasetelmat ovat kutkuttavan arvaamattomia. Edes Battlefieldin tekijät eivät voineet vastustaa kiusausta. Julma orjakauppias kaappaa joukon hölmöjä amerikkalaisturisteja, joista yksi onnistuu pakenemaan. Yhtäkään tekstuuria ei ole skannattu valokuvasta, eikä yhtäkään hahmomallia kaapattu todellisuudesta – kaikki on tehty käsityönä. Tarkalleen ottaen Far Cry 3:ssa oli avoin maailma, mutta lineaarinen juoni. Dishonored on sukupolvensa omaperäisimpiä pelejä
Condemnedin miljööt ovat kenties ränsistyneimpiä slummeja, joita videopeleissä on nähty sitten Silent Hillin varjomaailman. Voidaan toki argumentoida, että Condemned: Criminal Origins syyllistyi ihan samaan, mutta siinä tajuttiin sentään jättää edes jotain mielikuvituksen varaan. Manhunt 2 Rockstar Games on aina ymmärtänyt mediahuomion merkityksen, mutta Manhunt-peleissä firman harkintakyky petti pahemman kerran. Vaikka sen ideat ovat kuin aikakoneella haettuja, näin värikästä, vauhdikasta ja pelimuodoiltaan monipuolista shoot’em upia on vaikea vastustaa. Max Payne 3 Perheensä menettäneellä Max Paynella ei ole enää muuta iloa elämässään kuin viina ja kipulääkkeet. Sisällöllinen epätasaisuus korjaantui vasta Fallout: New Vegasissa, jossa sankari juonittelee itsensä pelinappulasta kuninkaantekijäksi. Lopussa Condemnedin juonenkäänteet muuttuvat sangen erikoisiksi, mutta se oikeastaan vain lisää pelin viehätysvoimaa. Britanniassa sikäläinen elokuvatarkastamo ei aluksi suostunut myöntämään Manhunt 2:lle ikärajaa lainkaan. Geometry Wars: Retro Evolved 2 Suurempi kunnia kuuluisi oikeastaan retrobuumia popularisoineella alkuperäiselle Geometry Warsille, mutta minkäs teet, kun Retro Evolved 2 oli selvästi parempi peli. Aseeksi kelpaa lyijyputki, laudanpätkä, pesismaila, ihan mikä vain. K-18-luokitus heltisi brittiviranomaisilta vasta vuoden kestäneen valituskierroksen jälkeen. Se on helppo homma tasan siihen asti, kunnes paikallinen jengi päättää kidnapata väkivaltaisesti koko pesueen. Itse muistelen kuitenkin mielelläni, että Xbox 360:n paras lanseerauspeli oli Condemned: Criminal Origins. Max Payne 3:n loppu on yksi sukupolvensa karuimmista. Kohu Manhunt 2 ikäluokittelusta ja sisällöstä jatkui pienen ikuisuuden. Epäreilua etua agenttimme saa taseristaan, joka hidastaa liiveihin uivien ryökäleiden menoa kummasti. FBI-agentti Ethan Thomas on kurjuuden keskellä kirjaimellisesti satimessa ja hän joutuu kirjaimellisesti murjomaan tiensä ulos. 48 Menossa – muistatko näitä. Taistelu on brutaalia ensimmäisen persoonan käsikähmää, jossa veri roiskuu ja hampaat ropisevat lattialle. Pelin väkivaltaisuuden noteerasivat niin amerikkalaissenaattori Hillary Clinton kuin väkivaltaviihdettä vastaan kampanjoinut asianajaja Jack Thompson. Max Payne 3:ssa ryvettynyt ex-poliisi tekee hidasta kuolemaa Sao Paulon miljoonakaupungissa, elättäen itsensä miljonäärisuvun penskojen henkivartijana. Fallout: New Vegas Bethesdan Fallout 3 oli toteutukseltaan komea, mutta sisällöltään epätasainen ensimmäisen persoonan roolipeli ydinsodan jälkeisessä maailmassa. Pelin kontrollit ovat yksinkertaiset kuin mitkä – toinen tatti ohjaa alusta ja toinen kääntää ampumasuuntaa – ja vaikeustaso niin korkea, että kuolema on kaiken aikaa yhden virheliikkeen päässä.. Jengien hallitsemaan favelaslummiin astuva Max suorastaan kutsuu ikävyyksiä havaijipaitaisella olemuksellaan. Teloituksilla mässäily vietiin Manhunt 2:ssa niin pitkälle, että peli oli kuin mittatilaustyötä videopelien turmiollisuudesta vakuuttuneelle valtamedialle. Sääli vain, ettei Fallout-sääntöjen ja Elder Scrolls -pelattavuuden naimakauppaa voi pitää kovin ihanteellisena. Condemned: Criminal Origins Pelitoimittajien vanhan viisauden mukaan kukaan ei jää muistelemaan konsoleiden lanseerauspelejä. Peli on silti mahdottoman vetovoimainen, mistä on kiittäminen autenttisilta tuntuvia miljöitä ja epätoivoiseksi kujanjuoksuksi käsikirjoitetun juonta. Räiskintäpelinä Max Payne 3 on aika ajoin turhauttavan vaikea, eivätkä bullet time -hidastukset auta muussa kuin ampumahaavojen estetisoinnissa. Siinä kaikki. Ikävyyksiä hän myös löytää. Jos pelkät valintatilanteet ja vaihtoehtoiset loppuratkaisut määrittäisivät roolipelin, niin New Vegas olisi sukupolvensa paras. Palkinto kärsivällisestä varjoissa kököttämisestä oli aseen ja tilanteen mukaan vaihtuva teloitusanimaatio. Hiiviskelypeleinä niissä ei ollut mitään muuta ihmeellistä kuin tyrmistyttävän raaka väkivalta. Se oli kuohuttava yhdistelmä sarjamurhamysteeriä ja urbaania selviytymiskamppailua eläimellisen raivon valtaan joutuneita laitapuolenkulkijoita vastaan. Meno muuttuu vielä hurjemmaksi Condemned 2: Bloodshotissa, joka ansaitsee niin ikään lämpimät suositteluni
Pääkaupunkinsa menettänyt valtio oli ulkona pelistä ja siihen kuuluneet pelaajat vapaita loikkaamaan vihollisleiriin tai jatkamaan nimettömänä vastarintaliikkeenä. Noiren lukemattomissa ylimitoitetuissa räiskintäkohtauksissa ja joka kerta kun päähenkilö erehtyy ratin taakse. Noire Vuoden 1947 Los Angeles on korruption, järjestäytyneen rikollisuuden ja sarjamurhaajien turmelema langennut kaupunki. Sitä se ei kuitenkaan ole. Noiressa hukkaan. Seitsemän vuoden kehitystyö ei mennyt L.A. -dekkareille kumartava juoni tekevät pelistä vastustamattoman vetovoimaisen. Your Shape Fitness Evolved Xboxin Kinect-liiketunnistukseen perustunut kuntopeli Your Shape: Fitness Evolved uhkasi tehdä kalliit kuntosalijäsenyydet turhiksi. Miehistö on vain saanut tartunnat, joka vääristää ihmiskehosta toinen toistaan irvokkaampia epäsikiöitä. 49 Chromehounds Puolen vuoden ikäiselle Xbox 360 -konsolille ilmestynyt Chromehounds lukeutuu sukupolvensa unohdettuihin kulttiklassikoihin. Your Shapen henkinen edeltäjä, tasapainolaudalla varustettu Wii Fit kärsi täsmälleen samasta ongelmasta. Noireen tuhlannut australialainen peliyhtiö Team Bondi keikkuu tätä nykyä vararikon partaalla. Sukupolven muita merkkiteoksia: The Legend of Zelda: Twilight Princess, Mirror’s Edge, Battlefield 3, Red Dead Redemption, Gran Turismo 6, Forza Motorsport 4, Elder Scrolls IV Oblivion, Grand Theft Auto IV & V, Metal Gear Solid 4, Noby Noby Boy, Bioshock, Bioshock: Infinite, XCOM: Enemy Within. Lyijystä nämä ”nekromorfit” eivät ole moksiskaan, sen sijaan avaruusteknikko Isaac Clarken plasmaleikkuri osoittautuu tehokkaaksi aseeksi. Paikalle lähetetty pelastuspartio löytää aluksen, joka vaikuttaa hylätyltä. Dead Space Yhteys kaukaiseen kaivosalukseen on katkennut. Noiren alussa Cole Phelps on pelkkä passipoliisi, lopussa palkittu rikosetsivä, joka huuhteli saastan kaduilta. Verkossa Chromehounds oli vastaavasti aivan huikea kokemus. Ärsyttävän puhtoiselta vaikuttava Phelps ei ole suojelija, jonka kaupunki ansaitsee, vaan suojelija, jonka kaupunki tarvitsee. Japanilaisen From Softwaren kirjoittamassa vaihtoehtoisessa maailmanhistoriassa valtionrajat on piirretty uusiksi ja viimeinen suuri sota hupenevista luonnonvaroista käydään Mustanmeren etelärannikolla. Eikä kyse ollut mistään loputtomasta sodasta, vaan määrätietoisesta valloitusretkestä kohti vastapuolen pääkaupunkia. Illuusio vakavasta poliisityöstä rikkoontuu L.A. Kuulusteluhuoneessa kysytään jopa psykologista silmää, kun pelaajan on eroteltava valheet totuudesta pelkästään kasvoja lukemalla. Äkillistä suosiota seurasi äkillinen romahdus, eikä laskutrendiä kääntänyt edes tanssikansaa kosiskellut DJ Hero. Parhaimpina hetkinään Medal of Honorissa todella tunsi olevansa Afganistanissa ja osana vuoden 2002 operaatio Anacondaa. Valitettavasti suuret suunnitelmat olivat pahasti ristiriidassa todellisuuden kanssa, kun pelaava kansa ei suostunutkaan ostamaan samaa rokkiunelmaa uudelleen ja uudelleen. Super Mario Galaxy 1 & 2, Rock Band, The Walking Dead, Uncharted-trilogia, God of War III, Assassin’s Creed –saaga, The Witcher 2, Batman Arkham Asylum,... Jopa kaltaiseni musiikkipelivihaaja meni halpaan ja hassasi rahansa kalliiseen lelukitaralaatikkoon. Kolmoseen mennessä mieli on jo turtunut Dead Spacen psykologisiin temppuihin. Dead Spacen jatko-osat ovat erittäin onnistuneita, joskin syyllistyvät ykkösosan kauhuelementtien ryöstöviljelyyn. Läpeensä epäonnistunut Warfighter taisi tappaa koko Medal of Honor -brändin. Siinä missä samaan aikaan ilmestyneen Kinect Sportsin lajit vertautuivat lähinnä bilepelaamiseen, Your Shapessa kuntoiltiin tosissaan. Äh, näitähän on liian monta listattavaksi!. Jos sitä seuraava sota käytäisiin kivin ja kepein, niin tässä käytetään vielä vapaasti kustomoitavia jättiläisrobotteja, kromikoiria. Medal of Honorille olisi mielellään suonut samanhenkistä jatkoa, mutta valitettavasti sen seuraaja Medal of Honor: Warfighter lankesi Call of Dutyn apinointiin. Hyvin pelattu, Activision, hyvin pelattu! Lelukitaroiden ja valerokkitähteyden oli määrä olla vasta alkua, sillä Activisionin leirissa haaveiltiin tuoteperheen laajentamista kaikkiin musiikkimakuihin. Synkeä ja ahdistava Dead Space on avaruuskauhua vailla vertaa. Jännite on vahva silloinkin, kun ruudulla ei tapahdu mitään erikoista, kiitos levottomasti seilaavan valaistuksen ja epämiellyttävillä ärsykkeillä ladatun äänimaailman. Kuntopeliksi siinä oli ihan liian vähän sisältöä päivittäiseen harjoitteluun. Pelissä tuskin törmäsi kahteen täysin identtiseen sotakoneeseen. Nekromorfit ovat sitkeitä, mutta eivät niin sitkeitä, että ne jatkaisivat enää pieniksi siivuiksi leikattuina. Kaikki paukkunsa L.A. Anteeksipyytelemättömän militaristisessa Chronehoundsissa oli yksinpeliä vain nimeksi, oikeastaan ainoa syy kampanjan pelaamiseen ovat tehtävissä avattavat komponentit. Aikansa sodittuaan (eikä nyt puhuta mistään pitkästä ajasta) peli päättyy kuin seinään. Mustanmeren rannikolla käydään persistenttiä kolmen osapuolen sotaa, jossa provinssit vaihtoivat yksittäisten taisteluiden perusteella omistajaa. Jos persistentti sota oli puolet Chronehoundsin huvista, niin toinen puoli huvista oli vastaavasti kromikoirien rakentelua. Medal of Honor Call of Dutya matkivien räiskintäpelien tasaisessa virrassa Medal of Honor oli virkistävä poikkeus. Tinkimätön ajankuva, huikealla tarkkuudella taltioidut näyttelijäsuoritukset ja klassisille L.A. Vaikka idea oli hyvä ja Kinect-toteutus jokseenkin moitteetonta, kyllästyin Your Shapen antiin alle viikossa. Tavoitteelliselle kuntoilijalle Your Shapen rajat tulivat kuitenkin nopeasti vastaan. Se yritti kunnianhimoisesti tavoitella jotain Hollywood-estetiikkaa suurempaa ja tasapainoilla viihteellisyyden ja dokumentaarisuuden hetteikössä. Fanit ovat turhaan vaatineet niitä takaisin. Miksi juoksuttaa vaimoa joogatunneilla, kun Your Shapen virtuaaliohjaaja tarjoaa samat palvelut kätevästi omassa olohuoneessa. Kromikoirat olivat omistajansa päähänpistoista riippuen käveleviä, telaketjuilla kulkevia tai ilmatyynyjen varassa leijuvia aselavetteja lähitaisteluun, tykistökeskityksiin tai tiedusteluun. Ei aurinkotervehdyksiä tekemällä välttämättä hengästymään päässyt, mutta kyllä liikkeet lihaksissa tuntuivat. Guitar Hero III: Legends of Rock Vuoden 2007 ylivoimaisesti kuumin peli oli musiikkigenren kaikki myyntiennätykset rikkonut Guitar Hero III: Legends of Rock. Erikoisuuden tavoittelijat saattoivat varustaa kromikoiransa komentotehtäviin, jolloin se pystyi erottamaan tutkanäytöltään omat pelaajat vihollisista! Mennyt aikamuoto on Chromehoundsin kohdalla valitettavasti oikea, sillä Sega sulki pelin serverit jo neljä vuotta sitten. Liikenteessä Phelpsistä kuoriutuu mielipuoli. Intensiivisten, poikkeuksellisen aidolta tuntuneiden taistelukohtausten vastapainoksi Medal of Honor ei kertonut oikeastaan mistään. Kaiken huipuksi risupartaisia, hassuilla koodinimillä toisensa tuntevia päähenkilöitä hädin tuskin erotti toisistaan. Vaikka rikospaikkojen tutkiminen on oikeastaan pelkkää kuva-arvoituksen lukemista, se tuntuu maagisesti oikealta poliisityöltä. L.A. L.A
No, jotain osviittaa brittiboxi kuitenkin antaa, ainakin sen miten hyvin julkaisupelit toimivat. Kumpikaan ei huoli sen enempää kuvia, videota kuin musiikkiakaan usb-liitännän kautta. Siellä televisiostandardi on sellainen, että sekä pelit että videosisältö toimivat molemmat samalla 60 hertsin taajuudella, ja Xbox One osaa jopa näyttää digiboksin ohjelmaoppaan. Tai sitten toimivat kunnolla. Liian suurta mekkalaa siitä ei kannata pitää, sillä pienet erot tehoissa tasoittuvat sitä mukaa kun devaajat oppivat kunnolla hyödyntämään rautaa. Ei olla jenkeissä Edellisen kierroksen roolit ovat vaihtuneet. 50 Kun ensiesittelystä E3-messuilla tuli katastrofi, Xbox One julistettiin jo etukäteen häviäjäksi kamppailussa seuraavan konsolisukupolven herruudesta. Yleensä pelit toimivat sillä paremmin ja olivat näyttävämpiä. Uusi Kinect on aiempaa tarkempi eikä vaadi yhtä paljon tilaa toimiakseen. Se tarkoittaa vaikeuksia Xbox Onen tavalle ottaa kuvaa sisään hdmi-sisääntulon kautta ja näyttää vaikkapa televisiolähetystä pelin rinnalla omassa ikkunassaan. Mutta videoita syntyy automaattisesti saavutusten myötä. Analogiset tatit ovat ikävästi aiempaa löysempiä, ja muutenkin ohjain antaa hieman lepsumman sekä halvemman vaikutelman kuin aiemmat. ALTAVASTAAJA Xbox One P essimistisimpien huhujen, siis huhujen, mukaan Xbox One saapuu Suomeen vasta tämän vuoden jälkipuolella. Xbox One on sellainen olohuoneen yleiskone, jollaisesta Microsoft on haaveillut jo ensimmäisestä Xboxista lähtien. PS3 jäi taustalaulajaksi, mutta loisti mainiona mediakoneena, kun taas Xbox 360 paistatteli ykkösvalintana varsinkin multiformaattipeleissä. Vielä ei voi tietää. Videot voi jakaa ja editoida sitä varten tehdyllä editointisoftalla. Toistaiseksi sille on äärimmäisen vähän käyttöä. Microsoftin ilmoitus Kinectin pakollisuudesta sai karvat pystyyn. Microsoft ei ole vielä saanut ratkaistua, miten molemmat saadaan täällä sujuvasti toimimaan samaan aikaan. Peliseuraa odotellessa tai serverille liittymistä odotellessa on tietysti ihan näppärää käyttää selainta tai selata kaverilistaa pelikuvan rinnalla, mutta katseleeko joku Netflixiä pelin rinnalla. Sittemmin järki on voittanut ja Kinectin voi halutessaan jättää kytkemättä kokonaan, vaikka se jokaisen Xbonen mukana tuleekin. Kuvat saa Skydriven kautta näkyviin kohtalaisen sujuvasti, mutta vähänkään isompien videoiden katselu menee tuskailuksi. Blu-ray ja dvd-leffojen toisto toki onnistuu ja yllättäen Xbone suoriutuu niistä paremmin kuin PS4: leffat käynnistyvät nopeammin ja dvd-leffat skaalautuvat teräväpiirtoon siistimmin. Pelit toimivat täälläkin 60 hertsillä, mutta videoja tvtuotanto tehdään 50 hertsillä. Briteistä ostamani Xbone ei välttämättä vastaa alkuunkaan sitä, mikä ennen pitkää saapuu Suomeen. Se teki siitä välittömästi äärimmäisen mielenkiintoisen: mitä niin huonoa siinä muka on. Mediatoistimina sekä Xbone että PS4 ovat onnettomia. Mutta tärkeämmillä markkina-alueilla se tuli myyntiin jo viime vuoden marraskuussa, joten pitihän se tilata ja tarkistaa, mitä pahaa ja pelimedioita järkyttänyttä Microsoft on mennyt tekemään. Omalta kohdaltani tämä jäi tyystin paitsioon, sillä pelaamisen katsominen on niin pirun tylsää, etten halua kiusata muita sellaisella jota en jaksa itse katsoa. Xbox 360:n ohjainta on aika monesti väitetty kaikkien aikojen parhaaksi. Viidensadan gigatavun tallennustila kiintolevyllä voi tuntua runsaalta, mutta se voi loppua yllättävän nopeasti kesken, kun pelit on pakko asentaa blu-ray-levyltä kiintolevylle. Uuden Kinect Sportsin demon vesiskootterilla ajelussa käy selväksi että. Kaikki toimii Kinectillä Nelkkupleikan tapaan Xbonessa pelaamisen tallennus videoiksi ja niiden jakaminen on isossa roolissa, sentään siihen ei ole omaa nappia ohjaimessa. Monet palveluista eivät vielä toimi, tai ne toimivat huonosti, tai ne toimivat täysin eri tavalla. Appsien avaaminen rinnakkaisiin ikkunoihin on vähän kaksipiippuinen juttu. Nyt tilanne on se, että PS4 on suunnattu yllättävänkin puhtaasti pelikoneeksi. Vaikka rauta on paperilla lähes samaa pc-tavaraa kuin Xbox Onessa, on PS4 silti selvällä kaulalla tehokkaampi. Suitsutus on tainnut kiiriä Redmontiin saakka, sillä ohjainta on uudistettu vain näennäisesti. Toistaiseksi muun viihteen ohjaamisen Xbox Onen kautta voi unohtaa, jolloin siitä tulee, ainakin toistaiseksi, lähes pelkästään pelikone PlayStation nelosen tavoin. Meillä Euroopassa tilanne on toinen. Microsoftin edustajan mukaan asia on ykkösprioriteetilla ja ratkaistaan siihen mennessä, kun Xbone on täällä myynnissä. Xbonella on sentään mahdollisuus tuoda kuvia ja videoita sisään Skydrive-pilvipalvelun kautta, mutta musiikkia ei. Yläliipaisimia on tuotu enemmän koholle ja liipaisimet voivat nyt täristä, mikä tuo ajamiseen Forzassa hyvää näppituntumaa, kun sormissa tuntee koska pito on katoamassa. Käyttöliittymässä ei ole mitään keinoa tarkistaa paljonko on levytilaa vapaana, tai ylipäätään hallinnoida tallennustilaa mitenkään. Se on suunniteltu ottamaan haltuun olohuoneen muut viihdelaitteet, mutta toistaiseksi se tekee sen vain jenkeissä
Pelit kyllä toimivat, mutta osa palveluista ei, ja pelien ostaminen suomalaisilla livetunnareilla on hankalaa. Se hyöty Kinectin kamerasta on, että pelien rekisteröinti ja vaikka live-ajan lunastus hoituu tosi yksinkertaisesti vain näyttämällä 2D-viivakoodia Kinectille. Creedin kohdalla sisäinen tarkkuus on 1600x900, Battlefield 4:ssä ja Call of Dutyssa 1280x720. Hitosti näppärämpää kuin tahmaisella virtuaalinäppiksellä naputtelu! Varsinkin kun Xbone ei toistaiseksi huoli ulkoisia näppiksiä tai hiiriä. Uutta ohjainta ei ole kummoisesti uudistettu. Nextgen ei tee sen enempää Xbox Onekuin PlayStation 4-versiona kummoista säväystä. Ryse: Son of Rome, Forza Motorsport 5, Dead Rising 5 ja Killer Instinct ovat kaikki upeita pelejä, jollaisista ei sen enempää Xbox 360:lla kuin PS3:lla voisi haaveillakaan. Ei ainakaan jos mittarina on näyttävyys. Peli-, musiikkija videokaupat ovat näkyvästi esillä Xbonen käyttöliittymässä, mutta shoppailu vaatii toistaiseksi paikallista, eli tässä tapauksessa brittiläistä Live-tiliä ja maksutietojen mukana brittiläisen osoitteen. 51 Prosessori: AMD 8-ytimen 1,75 GHz prosessori Muisti: 8 Gt DDR3, josta 5 Gt pelien käytössä Näytönohjain: 853 MHz AMD Radeon GCN, suurin tarkkuus 1920x1080p Media: blu-ray Tallennus: 500 Gt kiintolevy Ääni: 7.1 monikanava Ohjaimet: Padiohjain ja Kinect tulevat mukana Liitännät: HDMI 1.4 sisään ja ulos, RJ-45 ethernet, Wifi, USB 3.0, S/PDIF, IR Kinect osaa seurata sormien liikkeitä, sillä skootterilla kaasutetaan pistämällä nyrkki kiinni ja hidastetaan avaamalla nyrkkiä. Isompi juttu Kinectissä voi olla sen käyttö puheentunnistuksessa. Mitään kovin uutta nämä pelit eivät tarjoa, vaan pikemminkin aavistuksen laihempaa sisältöä kuin pelisarjojen aiemmat osat. Sen sijaan yksinoikeuspelien rooli on olla sisäänheittäjiä, pelejä, jotka pakottavat ostamaan kalliin uuden lelun. Forzassa ja Rysessä tyrkytetään vähän väliä mahdollisuutta edetä nopeammin maksamalla lisää. Sisällön suhteen asia on toisin. Typerästi Kinectissä on kiinteä parimetrinen johto, joten isommassa kotiteatterissa sitä ei välttämättä edes voi käyttää, vaikka haluaisi. Xbox Onen julkaisupelien lista on leveämpi ja vaikuttavampi kuin PS4:llä. Rasittavaa rahastus on siksi, että tällaista mallia käytetään yleensä ilmaispeleissä. Toistaiseksi kumpikaan ei pärjää grafiikassa modernille, pelikuntoiselle PC:lle. Hyvää pelattavaakin on vielä niin vähän, ettei viiden sadan euron hassaaminen pääsystä edelläpelaajien joukkoon tunnu fiksulta. PS4:ssä on tismalleen sama moka. Monet hienoimmista autoista Forzassa näytetään hienosti valikoissa, mutta käyttöön ne saa vasta kaupan kautta. Mutta rahastukselta se maistuu. Alaliipasimissa on nyt tärinät, yläliipasimet ovat enemmän kohollaan ja muotoilua on trimmattu maltillisesti. Huomattavaa Battlefield 4:ssä on se, että Xbox Onella ja PS4:llä päästään 64 pelaajan rajaan siinä missä vanhoilla konsoleilla täytyy tyytyä 24:ään. Vanhojen Xboxien pelit eivät toimi Xbox Onella, perustelu on tyystin erilainen rauta. Sinulla on oikeus olla yksin Se, etteivät multiformaattipelit hyödynnä rautaa kunnolla, on ymmärrettävää. Ei enää ilmaisia lounaita Live Arcade oli yksi ensimmäisiä paikkoja, jonka kautta sai pikkupelejä pikkurahalla, ja järjestään jokaisesta oli aina ilmainen demo. Paljon mainostettu tehoero PS4:ään nähden näkyy multiformaattipeleissä niin, että esimerkiksi Assassin’s Creed, Battlefield 4 ja uusin Call of Duty toimivat Xbox Onella sisäisesti alemmalla tarkkuudella, mistä kuva skaalataan 1080-tarkkuuteen. Kaj Laaksonen Uusi Kinect on aiempaa tarkempi eikä vaadi yhtä paljon tilaa. Yksinoikeuspeleissä Xbox One pieksee toistaiseksi PS4:n, tosin ei mitenkään tyrmäävästi. Oikeutukseksi tälle tarjotaan, että muuten pelien perushintaa pitää nostaa vastaamaan nousseita kustannuksia. Kiitettävän hyvin se puhetta kuitenkin ymmärtää, ja tuntee yllättävän paljon fraaseja. Jotkut toiminnoista, kuten laitteen päälle laittaminen, hoituvat nappia luontevammin, mutta esimerkiksi selaimen ohjaaminen on silkkaa arpomista. Microsoftin tapa upottaa pelit täyteen mikromaksuja ärsyttää. Liekö yksilövika, mutta tatit tuntuivat liian löysiltä ja napit lonksuivat.. Katsoa saa muttei koskea. Xbox Onen kanssa ei ole toistaiseksi mitään syytä hätäillä. Onneksi sitä ei silti ole pakko käyttää. Xbox Onen pelikaupassa ei ole enää erillistä arcade-osastoa, eikä peleistä näyttäisi olevan ilmaisia demoja lainkaan, mikä on iso askel taaksepäin. Kun pelistä on maksanut jo 70 euroa, olisi sivistynyttä eristää lisäsisältöä myöhemmin julkaistavaksi lisäosaksi, eikä lätkiä houkuttimiksi pitkin juuri ostettua peliä. Toinen ilo Kinectistä on peliprofiilin tunnistus kasvojen perusteella. Samat vuodenvaihteen hittipelit ilmestyvät sillekin: Assassin’s Creed: Black Flag, Call of Duty: Ghosts, Battlefield 4, FIFA 14, Need for Speed: Rivals ja Lego Marvel Super Heroes. Need for Speed Rivals ja Lego Marvel Super Heroes toimivat sentään sekä PS4:llä että Xbonella 1920x1080p-tarkkuudella. Nähtäväksi jää miten paljon tilanne tasoittuu kun uusista konsoleista opitaan repimään paremmin tehoja irti. Sitä tuli testailtua hieman vastahakoisesti, koska koneelle puhuminen tuntuu älyttömän nololta
Neuvottelujen jälkeen julkaisijaksi valittiin FDG Entertainment. Yleensä julkaisijat halusivat näppinsä Oceanhorn-oikeuksiin, joko kokonaan tai tietyllä prosentilla”, Repo sanoo. Suomalainen Cornfox & Bros teki mobiilipelin, joka ei tunnu sellaiselta. THQ ajautui lopulta konkurssiin viime vuoden tammikuussa. Keväästä 2010 Oceanhorn jäi muiden töiden takia kokonaan jäihin varmaan puoleksitoista vuodeksi”, kertoo Repo. ”Suhtauduimme säveltäjäjuttuun asenteella just joo. Alun perin tarkoituksena oli tehdä peli parissa kuukaudessa, mutta eihän se ihan niin mennyt”, pelisuunnittelija Heikki Repo sanoo. FDG esimerkiksi lupasi yrittää houkutella Final Fantasy -säveltäjä Nobuo Ueamatsun mukaan projektiin. ”Emme edes hakeneet julkaisijoita, mutta melkein kaikki isoimmat firmat lähestyivät heti, kun olin Touch Arcaden foorumeilla mennyt sanomaan, ettemme koskaan ota julkaisijaa. Ensin säveltäjäksi saatiin Kenji Ito, mikä oli minulle henkilökohtaisesti aivan hillitön juttu. Viljamaat vastaavat koodista, Repo pelija grafiikkasuunnittelusta. Ensi alkuun pelinkehityksen rahoitti Death Rallysta saadut tulot. ”Ueamatsu tuli vähän myöhemmin mukaan, kun hänelle oli näytetty kuvankaappauksia ja videopätkiä pelistä. Älä sano ei koskaan Elokuusta 2012 Oceanhornia on tehty täysipäiväisesti syksyyn 2013 asti. Ajatus yhteistyöstä tuntui aivan hullulta, sillä olen penskana opetellut soittamaan samoja kappaleita huilulla”, Heikki Repo sanoo. Meillä oli jo itsevarma olo Applen kanssa toimimisen suhteen, koska Death Rallyn aikana kaikki oli mennyt niin hyvin. ”Viimein loppuvuodesta 2011 paljastimme, että olemme tekemässä Oceanhornia. Kaikki lupaukset alkoivat kuitenkin realisoitua nopeasti. Pelimekaniikan esikuvat napataan Nintendolta, sillä toimintaseikkailun Zelda-viitteet ovat ilmeisiä. ”Lähdimme tekemään japanilaistyylistä, tarinavetoista seikkailupeliä, jonka pitää olla tunnistettavissa yhdestä kuvankaappauksesta. Death Rally työllisti useampaa suomalaisfirmaa, sillä Cornfox kehitti pelin, Mountain Sheep toimi tuottajana ja alkuperäisen Death Rallyn 90-luvulla tehnyt Remedy julkaisi mobiiliversion. Alkujaan kolmikko työskenteli samaan aikaan THQ:n Universomossa, joka tehtaili mobiilipelejä Suomessa aina vuoteen 2010 asti, jolloin rahavaikeuksiin ajautunut THQ sulki Suomen-osastonsa. Purjehdus jopa näyttää suoraan Wind Wakerista kaapatulta. Pelaajan zeldamaiset genre-odotukset pitää ensin täyttää, minkä jälkeen voisi alkaa revitellä pelinteossa. Bonuksena rikottiin vielä kännykkäpelien tärkeintä sääntöä: peli pitää jakaa ilmaiseksi. Olimme päässeet jo Touch Arcadeen, Kotakuun ja muihin paikkoihin, joita meille tarjottiin julkaisijaetuina”, Jukka Viljamaa sanoo. Pelillinen esikuva nojaa vahvasti japanilaiseen pelintekoperinteeseen, vaikka kolmihenkinen tiimi on täysin suomalainen. Kysyin myöhemmin, millä summalla säveltäjät saatiin mukaan, mutta korvaukset eivät olleet mitään päätähuimaavia. ”Uudeksi pelitaloksi meillä oli harvinaisen hyvä työtilanne. Sekin yllätti, miten paljon huomiota pelkkä devausblogimme herätti. PAREMPI KUIN ALKUPERÄINEN. ”Julkaisijat mainostavat itseään hyvillä kontakteilla ja laajalla verkostolla, jonka ansiosta he voisivat taata näkyvyyden. Olin haaveillut ideasta jo lapsena, mutta en tajunnut, kuinka paljon työtä puzzlet ja muut pelilliset ominaisuudet vaativat. Varsinaisen Death Rallyn julkaisun jälkeen tiimi teki vielä peliin päivitykset, lisäsisältöä sekä pckäännöksen, jonka myynti jäi pettymykseksi. FDG erottui edukseen sillä, että he esittivät lupausten sijaan konkreettisen ehdotuksen rahallisesta panostuksesta ja sisällöntuotantoavusta. Näin tehtiin Oceanhorn Kolmen kopla Cornfox & Bros -tiimin ja Oceanhornin tarina alkaa vuodesta 2010, jolloin veljekset Antti Viljamaa ja Jukka Viljamaa perustivat yrityksen yhdessä Heikki Repon kanssa. Mountain Sheepiltä taas tiedusteltiin, voisimmeko tehdä Death Rallya. THQ otti yhteyttä ja kysyi mahdollisuutta tehdä loppuun muutamia keskenjääneitä projekteja. 52 O ceanhorn (Pelit 12/13, 90 pistettä) on harvinaisen kiinnostava mobiilipeliprojekti. Hän on säveltänyt Secret of Mana -sarjaan aivan uskomattomia melodioita. He olivat vain kiinnostuneita itse pelistä ja ajatus eurooppalaiseen projektiin osallistumisesta tuntui mielenkiintoiselta.” Heikki Repo suunnitteli kentät, pelattavuuden ja grafiikat, Antti Viljamaa vastasi yhdessä veljensä kanssa varsinaisesta koodista.. Meille oli tärkeää, että ip pysyisi itsellämme. Applen suunnasta oltiin vieläpä selvästi kiinnostuneita Oceanhornista, vaikka firmassa yleensä näytetään hirveää pokerinaamaa. Emme osanneet odottaa, että ensimmäistä kuvankaappausta kävisi katsomassa 100 00 ihmistä yhdessä päivässä ”, Heikki Repo kertoo. Olimme sopivan naiiveja ja hölmöjä Oceanhornin suhteen
Koska projekti oli niin iso, niin yritimme teettää muualla myös muitakin osia pelistä, mutta se oli selvästi hankalampaa. Promossa saaret olivat lopullista paljon pienempiä, sillä ajatuksena oli tehdä paikoista viiden minuutin pituisia pätkiä. Repo kirjoitti pelistä pohjustuksen, jossa käsiteltiin tarinaa, yleistä fiilistä ja millaisiin tilanteisiin kappaleet halutaan. Tuottava häntä yritetään venyttää tietenkin mahdollisimman pitkäksi. Oceanhornissa haaste on aika lailla toisenlainen”, Jukka Viljamaa sanoo. Koska tarinaelementit piti itse aktiivisesti hakea, ne ohitettiin kokonaan”, Repo kuvaa. Tarina oli olemassa, mutta se oli jätetty taustalle pelaajien löydettäväksi kivitauluihin ja keskusteluihin. Valtaosa tuloista saadaan ensimmäisenä kuukautena, mutta tulot alkavat hiipua jo ensimmäisten myyntipäivien jälkeen. Kalle sävelsi valtaosan pelimusiikista ja biisit ovat aivan tajuttoman hyviä. Vasta vuoden alussa tiedämme, mihin suuntaan mennään”, Jukka Viljamaa paljastaa. Teetimme 3Dmalleja ja pari muutakin juttua ulkopuolelta, mutta aika nopeasti paljastui, että projektin hallinnointi vie lähes yhtä paljon aikaa kuin asioiden tekeminen itse”, Jukka Viljamaa sanoo pelinteon tärkeimmäksi opiksi. ”Kielipäivityksiä on luvassa koreaa, venäjää ja ainakin yksi suurempi sisältöpäivitys tulee melko varmasti. Cornfox elää edelleen tiukassa symbioosissa Mountain Sheepin kanssa, sillä firmat jakavat yhteisen toimiston. Pieni on kaunista Kolmihenkinen tiimi nähdään ainakin tällä hetkellä optimikokoonpanona. Kaiken lisäksi käskyt tulivat THQ-tasolta ja tunsin olevani vain liukuhihnatyössä. Vaikka peli-idea on tavallaan kopio, se ei ole, sillä selvä, että kaikki tehdään sujuvasti ja näyttävästi. Alkuperäinen Oceanhorn oli tarinavetoinen 2Dseikkailupeli, mutta aika nopeasti idea muuntui. ”Peluutimme promoa syksyllä 2012 ihmisillä ja huomasimme, että ihmiset eivät sitoutuneet siihen. Pelit vielä levitettiin pääasiassa operaattoreiden kautta, minkä takia tekeminen oli hyvin formaalia”, Antti Viljamaa muistelee. ”Aivan kaikki muutkaan suunnitelmat eivät onnistuneet. Kylmät väreet nousivat pintaan, kun laitoin ensimmäisen kerran soimaan Ueamatsun säveltämän purjehdusbiisin. ”Tosin mobiilimaailma on muuttunut niistä ajoista. Peli vaatii jatkuvaa toimintaa, reagointia ja massiivisesti uutta sisältöä, että mikromaksuista saisi kerättyä tasaisena virtana rahaa. ”Android-puolella mikrokonsolit, OUYA ja muut, voivat kääntää tilanteen uuteen suuntaan. A Link Between Worldsissa kuulemma on menty siihen suuntaan, joten minun pitää kokeilla ja katsoa, mikä on se oivallus, joka meiltä jäi löytymättä”, Repo sanoo. Anrdoid-maailma muistuttaa enemmän vuosituhannen alun mobiilimarkkinoita, sillä myynti tapahtuu osin laitevalmistajien kautta ja eri laitemäärä on valtava. Seuraavaa projektia varten meillä on parempi käsitys, miten alihankintaa kannattaa hyödyntää pienessä tiimissä. Kauppapaikkoja on selkeästi vain yksi, eri laitealustoja rajallinen määrä ja potentiaalisia asiakkaita on silti miljoonia. Heti julkaisun jälkeen ratkaisu maksullisuudesta uskallettiin julistaa oikeaksi, sillä peli tuotti ensimmäisenä päivänä rahansa takaisin. Se vaatii todella isoa organisaatiota, että rahoitusmallin saa toimimaan. Onneksi Oceanhorn tienasi noin 500 000 euron kehityskustannuksensa takaisin jo ensimmäisen myyntivuorokauden aikana. Toinen vaihtoehto on, että teemme kokonaisen laajennuksen ykköseen, mutta toisaalta kiinnostaisi tehdä myös Oceanhornille kokonainen jatko-osa. Kun olimme tehneet kuukauden putkeen ympäripyöreitä päiviä ja saimme pelin valmiiksi, tuli olo, että pelkkä sen hetken tunne riittäisi palkkioksi. Se alkoi kymmenen hengen tiiminä ja lopussa siellä oli joku 80 henkeä. Alkuperäisessä formaatissa suunnittelimme, että varusteet voisi kerätä, missä järjestyksessä tahansa. Käytännössä monistimme saman pelin 200 eri koneeseen. Oceanhornin kenttiä on koepalattu jatkuvasti, sillä kentät rakennettiin iPad-työkoneenaan ja kenttää pystyi testaamaan liki samaan tahtiin kuin sitä tehtiin. ”Ueamatsulta tuli kolme biisiä aivan pelinteon loppuvaiheessa. Emme kuitenkaan onnistuneet rakentamaan puzzleja ja muita yksityiskohtia niin, että idea olisi koskaan toiminut. Julkaisuviikollaan Oceanhorn pysyi kolmossijalla tärkeimmällä markkina-alueella eli Amerikassa, kärkitiloja napattiin muuallakin. Projektin loppuvaiheessa tajusimme, että meillä on yli 20 peliä varten sävellettyä kappaletta. Kun luen musiikkia kehuvia arvosteluja, en edes usko, että ihmiset tajuavat, missä Uematsu vaihtuu Kalleen”, Repo hehkuttaa. 2000-luvun alussa yritettiin saada sama peli toimimaan mahdollisimman monessa eri kännykässä ja pelinteon painopiste oli tekniikassa. Pystyimme milloin vain kysymään apua melkein mistä vain asiasta, josta mountainsheeppiläisillä oli kokemusta. Mobiilimaailmassa maksullisten pelien ongelma on sama kuin perinteisessä pelikaupassa. ”Analysoimme free to play –konseptia. ”Pelintekijänä minusta on myös mukavampi pohtia sellaisia asioita, miten pelaaja saadaan kiinnostumaan juonesta eikä sitä, miten saadaan ostoajatus heräämään puolen sekunnin välein. Se tarkoittaa CD:n verran eli on noin tuntia vain Oceanhornia varten tehtyjä kappaleita”, Jukka Viljamaa sanoo. Oceanhornin julkaisupäivänäkin 100 ladatuimman pelin listalle mahtui vain kolme maksullista peliä: Minecraft, Infinity Blade ja Oceanhorn. He pelasivat hetken ja laskivat pelin, koska heillä ei ollut mitään ruokkimassa mielenkiintoa. Ihan konkreettisella tasolla saimme tiimityönä pelimoottorin, rendauksen, 3D tile –editorin, jotka on yhdessä suunniteltu ja toteutettu. Juoni päätettiin tuoda lähemmäs pelaajia selkeillä kohtauksilla. Se on aivan oma taiteenlajinsa, jota emme edes kuvittele hallitsevamme”, Antti sanoo. Oceanhorn on mobiilipeliksi todella kallis eli huimat 8 euroa. ”Olimme aikanaan töissä Universomossa, joka kasvoi liikaa. En oikein kehtaa julkisesti luvata, koska emme ole itsekään päättäneet. Mobiilimarkkinoita hallitsevan mantran mukaan pelit pitäisi julkaista ilmaiseksi. Samoista syistä valtaosa pelifirmoista tekee pelinsä nykyään Apple edellä. ”Varmaan moni muukin on miettinyt, että olisi kiva, jos Zelda olisi mobiilipeli. Androidmaailma ei tarvitsisi kuin yhden hyvän kauppapaikan, jotta tilanne kääntyisi”, Jukka Viljamaa ennustaa. Ne olivat aivan täydellisiä peliimme.” ”Vaikka japanilaissäveltäjät saivat eniten palstatilaa, niin pakko kehua omaa säveltäjäämme Kalle Ylitaloa. Olemme pikkustudiona saaneet asioita, joita emme muuten pystyisi hankkimaan.” Varsinkin yhteistyössä syntyneestä kenttäeditorista oli valtavasti etua. Apple-maailmakin on muuttumassa, sillä erilaisia laiteversioita alkaa olla jo aikamoinen kirjo. Uusi ulottuvuus ”Muusikki oli myös hyvä ja selkeä osuus ulkoistettavaksi. Mikä on riittävästi. 53 Jukka Viljamaa uskoo, että mobiilimarkkinoilla voi pärjätä muullakin kuin mikromaksupeleillä. ”En oikeastaan vielä edes halua miettiä talouspuolta. Kenji Iton kanssa tiimi pystyi vaihtamaa suoraan mielipiteitä, mutta Uematsulla oli niin kiireinen aikataulu, että keskustelu käytiin lähinnä sähköpostilla. Tuukka Grönholm Tämä kuva herätti päivässä 100 000 pelaajan mielenkiinnon.. ”Alun perin emme edes ajatelleet musiikille niin suurta roolia kuin se lopulta sai. Esikuvat olivat pikemminkin mobiilimaailmassa kuin suoraan Zeldassa. Saimme valmiiksi tämän kokoluokan projektin ja aika tarkasti sellaisena, kun olin pelistä haaveillutkin”, Heikki Repo sanoo. Sitä maailmaa en halua enää nähdä”, Repo sanoo. Pelkkä analytiikka veisi niin paljon aikaa, että meillä ei olisi siihen varaa. ”Mountain Sheepin suuntaan yhteistyö toimi erinomaisesti, koska toiminta oli sopivan mutkatonta. Kaiken päälle pitäisi vielä tehdä liki päivittäin uusia versioita kilvistä, hatuista ja miekoista” Jukka Viljamaa arvioi
Nietzsche ei ollut pelikriitikko. Ja se on ihan jees. Väite on kulunut, mutta ei vailla perää. Sama toimii tietysti toisinkin päin. Musiikittomuus voi olla tehokeino tai tietoinen tyylivalinta, eivätkä kaikki pelit tarvitse musiikkia. Jopa kolmosen vihattu lopetus oli mielestäni ok. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että vaikkapa jonkun Sonic the Hedgehogin pääasiallinen viehätys on... Vaimennettu Miami olisi vain rupinen, älyttömän väkivaltainen toimintapeli, joka ainoastaan tehtävien välissä vinkkaisi, että pinnan alla kytee jotain muuta. Samalla rauhallisissa kohdissa rätisevä ambient heiluttaa neonkylttiä sille, että nyt ei ole hei kaikki kondiksessa. Tunnistin pelin lapsuudestani, mutta se ei sillä hetkellä hetkauttanut sen suuremmin. Pian heräsi kysymys: Pitäisikö sitä kokeilla muitakin uusia pelejä. On päivänselvää, että leijonanosa Hotline Miamin tunnelmasta tulee sen taiten valituista kappaleista. Ykkösosan lopputeksteissä ”Elämä ilman musiikkia ei ole muuta kuin virhe, uuvuttavaa raadantaa, maanpakoa”, veisteli Friedrich Nietzsche aikoinaan. Ilman kelpo ohjelmointisuoritusta ei olisi edes mitään, mitä pelata. Vuonna 2008 peliharrastukseni oli näivettynyt pystyyn. Kun seuraavan kerran jokin peli tekee vaikutuksen, mieti hetki, oliko musiikilla osuutta asiaan. Vaan kuinka moni on hoksannut, että musiikkiraita on vastuussa myös pelin merkityspohjasta. Niin, niissä ääniaalloissa Jos nyt hiukan kärjistän, niin sinisen siilin ohjailu on toissijaista auraaliselle elämykselle, pelkkä reaktiotesti, jota paukuttaa messevien biisien kuuntelun ohessa. Joka ikinen kerta, kun erehdyn kuuntelemaan ykkösMässyn soundtrackia, tapahtuu kaksi asiaa. Shephardin matkan tähtihetket muistuvat mieleen ja iskee kamala hinku aloittaa sarja taas alusta. Fortissimo!!! Vanhoista konsolipeleistä puhuttaessa nousee aina esille niiden musiikki. Puhumme usein pelin taustamusiikista, mutta yhtä hyvin välillä voisi puhua musiikin taustapelistä. Yksityiskohtaisempi selonteko loppuu kovin usein genren paikantamiseen, minullakin. 54 J os peliarvosteluja on uskominen, elämä ilman musiikkia ei eroaisi kummemmin nykyisestä. Heitin noppaa ja kotiin tuli Xbox 360. Jossain vaiheessa taas laitoin kaiken nostalgian piikkiin. Mass Effectin musiikit saavat minut tippa linssissä muistelemaan peliä, jota ei oikeasti ole olemassa! Olen rakastunut BioWaren luomaan maailmaan, mutta en ole varma, mikä osa siitä rakkaudesta johtuu itse peleistä ja mikä musiikin synnyttämistä mielikuvista. Mässymusat toimivat niin hyvin, että ne saavat pelit tuntumaan paremmilta kuin ne ovatkaan. Hiljaisuuden jälkeen klassisimmat tavat käsitellä pelimusiikkia ovat luokkaa ”hyvä”, ”hirveä”, ”ei häiritse”, ”sopii taustalle” tai ”pitää tunnelman yllä”. Menevä musiikki tekee pienten pikseliukkojen mestaamisesta niin mukaansatempaava, että se on jo sairasta. En edes välitä BioWaren muista peleistä sen kummemmin, mutta seuraava Massa tulee napattua ostoskoriin tasan sillä hetkellä, kun se ilmestyy. Yksi vaan on joukosta poissa. Olen käyttänyt koko trilogiaan arviolta 150 tuntia (kaksi läpipeluukertaa), mikä on minun ajankäytölläni ihme. Terry Cavanaghin minimalistinen VVVVVV on mielestäni loistava loikinnan aaria, vaan olisinko kallistanut sille korvaani ilman mahdottoman tarttuvaa chiptune-soundtrackia. Tapana on hokea, miten melodioiden oli pakko olla kymppikamaa, kun alkeellisen äänihardiksen läpi kaikki kuulosti muuten yhdentekevältä piipitykseltä. Ainoa vain, että sen pelaamiseen tarvittiin moderni konsoli. Jossain vaiheessa heräsi jatkokysymys: Pitäisikö sitä yrittää kirjoittaa peleistä. Pelimusiikki voi tehdä taikoja myös kontekstistaan irrotettuna. Mezzo forte!! Kun Hotline Miami ilmestyi, kaikki huomasivat, että nyt on audiopuolella jotakin erikoislaatuista. Jännittävä kyllä, uusretropeleissä on usein samaa vikaa. Huomioni oli täysin keskittynyt Air Man -kentän taustamusiikkiin. Samat tunteet jylläävät nytkin, tätä kirjoittaessa, vaikka tiedostan hyvin, että Mass Effect 1 on enimmäkseen huonosti vanhentunut räiskintäpeli laiskalla juonenkuljetuksella, ja jätin sen viime kerralla kesken. Oikeasti Fauntsien M4 Part II taitaa olla minulle se ultimaattinen ME-kokemus. Ensin oli pakko kuunnella läpi kaikki muutkin pelin biisit, sitten pitikin kahlata läpi itse peli, ja siitä jatkaa muiden kasibittisten Mega Man -pelien ja lopuksi koko NESin mittavan pelija musiikkikirjaston opiskeluun. Vaikka välillä tuntuu, että se sulahtaa yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos, siellä korvien välissä voi huomaamattamme tapahtua asioita. On pelejä, jotka ilman soundtrackiaan olisivat vain kumisevia vaskeja ja heliseviä symbaaleja. Huomasin itsekin vasta tätä tekstiä luonnostellessa, että lähes kaikissa suosikkipeleissäni on mieleen jäävä audio. Mutta kun verikekkereihin yhdistää vastustamattoman tanssibiitin, niin yks kaks murhatöiden karmeus pomppaa esiin aivan eri tavalla. Neljä työntäytteistä vuotta myöhemmin koen edelleen olevani jotakuinkin unelmaduunissa. Jos se ei ole todiste pelimusiikin voimasta, niin nostan kädet pystyyn. Näin huuruista elektrodiskoa ja psykedeliaa ei ollut peleissä ennen kuultu. Ja tämä kaikki yhden lyhyen NES-sävellyksen ansiosta. Musiikin roolia tunne-elämysten ankkurina ei pidä aliarvioida. TANSSIMISTA ARKKITEHTUURISTA Seinäkirjoitus soiva kappale tiivistää kahdeksaan minuuttiin sen, mikä Shephardin odysseiassa oli olennaista: tahdonvoiman käydä mahdottomia vastoinkäymisiä vastaan (”If all, all goes as planned”) ja yhteistyön ulkoisesti erilaisten, mutta sisältä samanlaisten yksilöiden välillä (”Because I can’t make it on my own”). Pelit ovat monesta mediamuodosta rakentuvia kokonaisuuksia, joten yhden osa-alueen nostaminen ylitse muiden saattaa tuntua teennäiseltä. Itse palaan mielelläni tuon tuosta 8ja 16-bittisten tasohyppelyiden pariin. Bonus: Miten päädyin kirjoittamaan peleistä Kaikki pelit eivät tarvitse musiikkia, eikä kova musa tee huonosta pelistä automaattisesti hyvää. ME-sarja, varsinkin ykkösosa, sisältää täydellisesti ison mittakaavan tieteissaagaan sopivaa musiikkia. Kuinka moni Super Mariota joskus kokeillut ei muistaisi pelin teemaa. Joskus luulin sen johtuvan niiden paremmuudesta nykypompiskeluihin verrattuna. Air Man aiheutti kierteen. Tuskin. Olin ällikällä lyöty, että niin alkeellisella tekniikalla oli saatu aikaan niin paljon. Miten joku pilipalisynan läpi vedetty absurdi soolottelu saattoi kuulostaa niin hyvältä. Metsät jauhetaan paperimassaksi, kun uhraamme palstatilaa pelattavuudelle, tarinalle, grafiikalle, nokkelille sutkautuksille. Ennen pitkää sain vihiä siitä, että oli olemassa Mega Man 9, tismalleen vanhojen standardien mukaan tehty uusvanha MM-peli. En seurannut pelimediaa ja kertasin vain silloin tällöin vanhoja suosikkeja. Hotline Miamin äänipuoli nostaa virtuaalisen väkivallan oudon viehätyksen framille. Sekä pelaajien että kriitikoiden olisi kuitenkin syytä kiinnittää enemmän huomiota pelimusiikkiin. Forte! Olen Mass Effect -fani. Musiikki on tässä tapauksessa yhtä kuin pelin teema. Musiikki on kuitenkin sataprosenttista fiilistä, ja pelin aiheuttama fiilis on lopulta se, mikä siitä jää mieleen. Kukaan ei varmasti kaipaa midipaukuttelua tai munkkikuoroja taustalle elämöimään, kun pitäisi pitää tarkasti mallinnettu hävittäjä ilmassa, tai kun heksamuotoisen maailmanpalon rajaviivat lähtevät nykimään. Aleksandr Manzos Kirjoittajan ensimmäisessä tietokoneessa ei ollut äänikorttia.. Oi te kasarille tuoksahtelevat syntikkaraidat, menisin kanssanne naimisiin, jos voisin. Jotain kautta päädyin katsomaan Mega Man 2 -pelivideota netistä
Mittakaava on reilusti pienempi, mutta asiantuntevuudesta ei tingitä vieläkään. Aluksi ihmettelin, miksi kirjaan oli valittu kaksi Metal Gear Solidia, eikö yksi olisi riittänyt. Tietyn ikäpolven nörttimittarin pitäisi kilistä, kun käsittelyyn otetaan sellaisia kolikkoklassikoita kuin After Burner, Golden Axe, Altered Beast, Shinobi... Sen sentään tiesin, että System Shockissa kaikki hahmot tapettiin, koska Spector ja kumppanit eivät osanneet kehittää tarpeeksi uskottavia NPC:itä. 1 Kurt Kalata ym. Kuin kaupan päälle se on erinomaisen valaisevaa luettavaa. Apua, näitähän on liikaa lueteltavaksi. Sega Arcade Classics Vol. Dylan Holmesin juhlavasti nimetty A Mind Forever Voyaging: A History of Storytelling in Video Games täyttämään senkin tyhjiön. Mielenkiintoiselta tuntui, mutta harjoittelua vaaditaan. 80-luvulla tukkalaitteet olivat komeita ja kolikkopelit vastustamattoman pöhköjä. Mukana on sopivasti triviatietoa, pohdiskelua, jopa akateemista pelitutkimusta. 1 esittelee niistä parikymmentä. MGS2-kappaletta lukiessa purkka putosi. Kuvia (vaikkakin pieniä) on valtavasti, eikä kirkkaita värejä arkailla käyttää. esillepano on suhteessa aikalaisiinsa. Holmes ei lähde yrittämään mahdotonta, eli käsittelemään tarinankerrontaa peleissä koko laajuudeltaan. Sega Arcade Classics Vol. Holmes yhdistää yksittäisten pelien syväanalyysin hienosti pelitarinoiden laajempaan kehityskaareen. Sen sijaan hän tekee kolmelletoista merkittävälle pelille tarinallisen ruumiinavauksen. Miten ihmeessä olin voinut luulla näin hurjasti pelaajien odotuksilla leikkivää teosta ”pelkäksi” jatko-osaksi. Mutta mieluummin vähän hyvää kuin paljon keskinkertaista, eikös juu. Sega-historiikki on peräisin samoilta tekijöiltä kuin maanmainio seikkailupelien ensyklopedia The Guide to Classic Graphic Adventures (Pelit 6-7/2012). Niiden vetovoima on kuitenkin juuri siinä, että ne ovat aikansa tuotteita. Pelit tunnetaan selvästi läpikotaisin, eikä sarjojen käsittelyssä unohdeta edes hämäriä ZX Spectrum -käännöksiä. Iloinen visuaalinen ilme pitää Sega Arcade Classics Vol. TÖNIVÄ TIKKU PELIT PELIT 20 vuotta sitten. Mutta se, mikä tekee CyberManista erittäin mielenkiintoisen on sen töniminen: jos putoat tai törmäät vaikka seinään, tikku tönäisee kättäsi. Pariinsataan sivuun mahtuu pakostakin rajallinen määrä asiaa, mikä näkyy esimerkiksi moninpelien puuttumisessa (Holmes tosin perustelee hyvin, että se olisi vaatinut erillisen kirjansa). Matkalla vuoden 1983 tekstiseikkailu Planetfallista (”ensimmäinen peli, joka sai pelaajansa itkemään”) interaktiivisen elokuvan messias Heavy Rainiin tulee hyvin selväksi, millä eri tavoilla pelit kertovat tarinoita ja millaista kehitystä vuosien varrella on tapahtunut. Voihan Copacabana sentään! Eikä hyvä pikselitaide kuole koskaan. Opus herätti palon tutustua muutamaan missaamaani peliin, mutta syvensi suhdetta myös vanhoihin tuttuihin. Tällaisten pintaliitäjien viehätyksen luulisi ajan saatossa rapistuneen. Aleksandr Manzos Roolija seikkailupeleihin suunniteltu Logitechin uusi joystick CyberMan yhdistää hiiren, joystickin ja trackballin. Sega-kirja käy pelit yksityiskohtaisesti, melkein liiankin. Kokeilimme tikkua pikaisesti. Ajatellaan vaikka OutRunia: Ferraria matkiva avoauto, kyydissä blondi pimu ja tavoitteena kruisailla pitkin aurinkoista rannikkokaupunkia. Maalailevampi ote olisi tehnyt opuksesta vähemmän hakuteosmaisen. Uutinen Pelit-lehdessä 1/1994. A Mind Forever Voyaging on sanalla sanoen innostavimpia peliaiheisia kirjoja, joita minulla on ollut ilo lukea. Mikä parasta, A Mind Forever Voyaging on myös henkilökohtainen historiikki. Paras osa kirjaa on sen vanhoja pelilehtiä muistuttava taitto. O len nähnyt pelihistoriankirjoja ja pelitarinakirjoja, mutta harvemmin pelitarinahistoriankirjoja. Se mahdollistaa liikkumisen kuuteen suuntaan, ympärilleen katsomisen, nojautumisen eteen tai taakse ja jopa hyppäämisen. CreateSpace 2012 168 s. LÖYTYYKS KOLIKKOO. 1 on kirja peliharrastajilta peliharrastajille. CyberMan lupaa olevansa täydellinen kolmiulotteinen tikku. CyberManissa on myös kolme ohjelmoitavaa näppäintä. Ei muuta kuin kakkosvolyymi kasaan ja painoon. Ensimmäinen peli, joka ilmoitti tukevansa CyberMania on Originin Shadowcaster. Myös Electronic Arts, MicroProse ja Virgin ovat ilmoittaneet tukevansa tikkua tästä lähtien. Segan pelit eivät juhlineet syvällisellä Tässä kuussa puhumme siitä, mistä kaikki on lähtöisin: menneisyydestä. PALUU ALKULÄHTEELLE Kirjakorneri pelattavuudella, vaan nojasivat ennen kaikkea nopeaan toimintaan ja näyttävään ulkoasuun. Palaamme asiaan ensi numerossa. Kertomukset Holmesin omista kokemuksista käsiteltävien perien parissa muistuttavat hyvin tunteiden roolista tarinankerronnan onnistumisessa. Olisin voinut jättää väliin parit semiturhat spin-offit, jos se olisi avannut enemmän tilaa fiilistelylle. Aleksandr Manzos Hardcore Gaming 101 Presents: Sega Arcade Classics Vol. Osaan The Secret of Monkey Islandin suurin piirtein ulkoa, mutta en ole koskaan hoksannut, kuinka elokuvallista sen PÄÄTTYMÄTÖN TARINA A Mind Forever Voyaging: A History of Storytelling in Video Games Dylan Holmes CreateSpace 2012 248 s. 55 S ega... Joo, siinä on niin ja niin monta kenttää ja siitä tuli versio tälle ja tälle koneelle, mutta miltä sitä tuntuu oikeasti pelata. Ennen Sonicia, ennen epäonnisia konsolihankkeita ja ennen Aliens: Colonial Marinesia, Sega tunnettiin yhdestä asiasta: mahtavista kolikkopeleistä. Sen ainoa heikkous on suppeus. 1:n pinnalla, vaikka teksti vähän hapuileekin. Kuinka paljon historiaa voi kätkeytyä yhteen nimeen
Teköälyn reitinhaku ei ole täydellistä, mutta uuden automaattisen reitinhakuverkoston (navmesh) avulla vaunut jumittuvat kulmiin entistä vähemmän. Alikaleja, tankki! Panssarivaunujen nippelintarkka simulointi on edelleen Steel Beastsin sydän. Pro Personal Edition ilmestyi alunperin 2006. näppäimiä ei tarvitse hallita. 56 Versio: 3.002 Professional-versiota käytetään usean maan puolustusvoimissa vaunumiesten ja johtajien koulutuksessa, Personal Editionin voi ostaa kuka tahansa aiheesta kiinnostunut suoraan eSim Gamesin verkkosivuilta hintaan 125 dollaria. Nyt niistä on taottu kaikkien aikojen teräksisin virtuaalinen taistelutanner, Steel Beasts Pro 3.0. Nyttemmin Varha palvelee majurin arvolla Jääkärikomppanian päällikkönä UNIFIL–operaatiossa Libanonissa. T ankkisimulaattoreita ei monta ole, mutta yksikin riittää kun se tehdään hemmetin hyvin. Joukkueenjohtajana komentoja annetaan myös joukkueen muille vaunuille, ja simulaattorin karttanäkymän kautta käskyttämällä voi johtaa ihan niin suurta osastoa kuin haluaa. Vaikka ympärillä on 50 tonnia terästä, chobhamia ja eritasoista lisäpanssarointia, ilman taisteluteknistä osaamista ja taktisen tason yhteistoimintaa tankkimiehen elämänlanka palaa loppuun jo taistelun alussa. Mukana on niin jalkaväkeä, helikoptereita kuin telatykkejä, jopa sillanrakennusajoneuvoja. T-72M1:n ampuja joutuu ottamaan ennakkonsa itse, joko päivätähtäimellä tai umpisurkealla infrapunatähtäimellä. Minulle komppanian taisteluosasto alkaa olla suurin hallittavissa oleva osasto, isommalla porukalla homma leviää käsiin. Vaunukohtaiset erot tuovat taisteluun haastetta: uusimmalla länsivaunulla tietokoneineen ja lämpökameroineen tuhotaan maaleja kaukaa säästä ja savusta riippumatta, parilla napin painalluksella. Toistaiseksi infrapunavalaisimia ei ole mallinnettu, mutta nykyaikaisella taistelukentällä niillä lähinnä maalaa itsensä herkulliseksi maaliksi väijyvälle viholliselle. Onneksi moninpelissä tehtävät voi jakaa tasaisesti. Eikä erilaisiin varajärjestelmiinkään tarvitse uppoutua, vaan pelaaja voi vaihtaa ehjään vaunuun, kun vanha saa liikaa siipeensä. Panssaroidut taisteluajoneuvot tekevät voimallisen paluun simumiesten ruuduille, kun panssarisimulaattoreiden kruunaamaton kuningas, Steel Beasts Professional, päivittyy uuden sukupolven versioon 3.0. ”Per...eiku Himmel!” huudahtaa Leopardin johtaja, kun top-attack-panssarintorjuntaohjus lävistää tornin katon, eikä ohjuksen ampujasta ole havainnon palaakaan. Kouvostoliitossa työsuhde-CV parkkeerataan kodin viereen.. Hinta voi kuulostaa kovalta, mutta vielä en ole tavannut sellaista ketään joka Biistin ostettuaan olisi todennut, ettei saanut rahalleen vastinetta. Vaikka näppäimistön melkein joka painikkeelle on joku funktio, vaunujen 3D-sisätilojen namiskat ovat (pääosin) klikattavissa, joten pikaSoraäänet sanovat, että maavoimien aika on ohi ja panssaroidut kolossit voisi takoa mikkitelineiksi. Joka vaunun ammunnanhallintajärjestelmät (tai niiden puute) on tarkasti mallinnettu, eikä niiden opettelu ole niin hankalaa kuin luulisi. Johtaja antaa ajokomennot ajajalle ja osoittaa maaleja ampujalle. Vaikka aikojen alussa fokus oli puhtaasti taistelukenttien valtiaissa, raskaissa taistelupanssarivaunuissa, Steel Beasts Pro on nykyään virtuaalinen taistelukenttä, joka keskittyy nykyaikaiseen, eri aselajien yhteistoimintaan perustuvaan maasodankäyntiin. Keskittymällä yhteen vaunuun kerrallaan nopeasti oppii tarkasti ampumaan liikkuvasta vaunusta liikkuvaa maalia kilometrien päähän. Tuolloin hän vastasi CV9030-rynnäkköpanssarivaunun mallinnuksesta Steel Beastsiin sekä Steel Beasts -simulaattorikoulutuksen aloittamisesta CV-vaunumiehistöille. SE TODELLINEN TAISTELUKENTTÄ Panssarikoulutettu kapteeni Ilja Varha toimi vuosina 2011–2013 Kymen jääkäripataljoonan Steel Beasts –simulaattoriupseerina Karjalan prikaatissa. Sen jälkeen on vuosittain ilmestynyt yksi suurempi maksullinen päivitys ja muutama pienempi pätsi. Tankkimiehillä onkin edessä tiukka kertausharjoitusputki, mikäli meinaavat säilyttää taistelukentän valtias -viittansa. Tankissa on tilaa tankinjohtajalle, ampujalle ja ajajalle. Steel Beasts onkin yksi parhaista taktisen tason sotilassimulaattoreista juuri moninpelinä
Käskynantoineen ja palautteineen yhdessä taistelussa menee helposti tunteja. Eikä kartalla ole turvallista olla, sillä ovela panssaritiedusteluosasto tai röyhkeä taisteluhelikopteripari voi napsia panssarihaupitseja suoraan selustasta, helpottaen etulinjan nurmiporan elämää huomattavasti! Tykistön järjestelmistä mukana on kevyet 60 millin ja 81 millin heittimet, raskaampi 120 mm heitin löytyy jenkkien M113:een asennettuna M1064A3versiona. Näissä pelaaja ei pääse vaunuun, vaan niitä käskytetään ulkoja karttanäkymästä. Nyt ne pääsevät tositoimiin ja voivat ampua kantamansa mukaan. P-P-P-Panzer! Joka panssareita odottaa se panssareita saa. Muuta uutta kalustoa: Leopard 1A2 Leopard 1V PT-76 T-64A T-64B T-72B (reaktiivilla) T-90A BMP-3 BTR-50PK AH-64A Apache UH-60 Blackhawk 2S3 BM-21 PRP-3 Lääkintä BMP-1 Fennek Scorpion CV ylittää siltaa taisteluharjoituksessa Pahkajärvellä. Ikivanha spriteanimointi on historiaa, 3D-jalkaväki osaa vihdoin muutakin kuin juosta ja ampua, kuten tehdä nopeita syöksyjä ja edetä maaston suojassa ryömien. Raskaimmassa sarjassa uusia, täysin mallinnettuja tuttavuuksia ovat Neuvostoliiton vanhempi sotaratsu T-62 sekä jenkkien ylpeys M1A2(SEP). Muut mallinnetut uutuudet ovat vanhojen tuttujen eri versioita sekä ihan uusia, kuten uiva tiedusteluvaunu PT-76, T-64:n eri versiot ja pelottavan vastuksen antava T-90. Muita uusia kevyitä vaunutyyppejä edustavat vaikka itäkaluston vanhempi BTR-50 ja uudempi BMP-3, länsikalustosta täydentävät komentajan työkalupakkia erilaiset M113 -variantit ja panssaroidut partioajoneuvot. Kylmän sodan skenaarioihin tuovat vaihtelua tuo Abramsin M1(IP)ja M1A1-perusversiot, sekä tsekkiläisten lisenssillä valmistettu T-72M, joka eroaa suomalaisillekin tutusta T-72M1-versiosta vain vähän. Nämä vaunut ovat pelattavia johtajan, ampujan ja ajajan paikoilta. Stalinin urkujen soitosta vastaa neuvostoliittolainen BM-21 ”Grad”, jota Suomestakin löytyi kahtena versiona. Brittien Operation Desert Stormin aikainen Warrior-rynnäkköpanssarivaunu tuo mukavan tuulahduksen ajalta, jolloin ampujan elämää ei helpotettu liikaa erilaisilla automatisoiduilla ja tietokoneohjatuilla järjestelmillä, tai edes vakaimella. Johtamiskulttuurikin simuloituu itsestään, kun vaimo saa leikistä tarpeekseen. Kyse on enemmän Afganistan -tyylisiin skenaarioihin tarkoitetusta tulituesta. Erikoisampumatarvikkeilla panssarimiehetkin hiljenevät. Warrior ampuu maksimissaan kolmen laukauksen sarjoina, johtuen brittiläisestä Rarden -konetykistä ja sen lataamismekanismista. Panssarihaupitseina idällä on 122-millinen 2S1 (suom. Sama ase on myös pienessä ja nopeassa Scimitar-tiedusteluvaunussa. Donner und Blitzen! Kaluston lisäksi Steel Beasts hallitsee myös maasodan tärkeimmät elementit, ja 3.0:n mukana noustaan ihan uudelle realismin tasolle. Raskaalla tykistöllä vasteaika on pidempi, mutta murkula lentää aina pariinkymmeneen kilometriin asti. Teräspetoja tulee vino pino eri painoluokkiin. Sillä ei kannata isompia haastaa, vaan käyttää vaunun nopeutta hyväksi kark… irtautumisessa parempaan asemaan. Vaikka vaunu kestää osumia kohtalaisen hyvin, takaisin ampuminen on haastavaa, koska torni suunnataan karkeasti maalin suuntaan kiikkerällä suuntauslaitteella, jonka jälkeen maali otetaan piikille käsipyörillä suunnaten ja ballistista tähtäintä käyttäen. Panssarihaupitsi 74) ja 152-millinen 2S3, lännestä löytyy 155-millinen M109A3. Vekaranjärven ylpeys CV90/30-FI, on nyt valmis ja samalla simulaattorin tarkimmin mallinnettu yksittäinen vaunu! Hollantilaisten raskain kalusto, CV90/35-NL muistuttaa hyvin läheisesti tanskalaisten vastaavaa ja itävaltalaisten Ulan kuuluu samaan perheeseen kuin jo mukana ollut Pizarro. 57 Version 3.0 tärkein uusi pelattava kalusto: Leopard 1A5 Leopard 2A5 Leopard 2A5A1-DK Leopard 2A5A2-DK (mukana räyhäkäs Barracuda -lämpönaamioverkkojärjestelmä ja Slat-verkkopanssarointi vanhempia RPGsinkoja vastaan) M1(IP) M1A2(SEP) T-62 T-72M CV90/35-NL M113 G4 DK M113A2 Ulan Warrior (ODS) LMV Scimitar Javelin Spike LR Lemur 2013X RWS Moninpeliyhteisö on kohtalaisen pieni, mutta sitäkin asiantuntevampi, ja isompiin skenaarioihin osallistuu kymmeniä pelaajia. Jalkaväkivaltaa Perusnurmiporan arjen voi simuloida menemällä ulos sateeseen maakuoppaan makaamaan, vaatekaapin sisältö repussa. Laukaisun jälkeen seurataan kuvaa ohjuksen hakupäästä, jolloin voi tehdään korjausliikkeitä ohjuksen lentorataan. Kevyissä vaunuissa uutuuksia on enemmän. Nykyaikaa edustavat myös isompi ja pienempi tiedustelulennokki, joka kulkee ryhmän K u va : P u o lu st u sv o im at K u va : P u o lu st u sv o im at . Mutta Steel Beasts ei unohda edes näitä metsän vikkeliä pikkueläimiä. Jääkärit voidaan vihdoinkin laskea maihin helikoptereilla, esimerkiksi uudella Blackhawk-kuljetuskopterilla ja vanhalla tutulla NH90 -vatkaimella. Kaverina mukaan tunki ampumatarvikehuolto: jos suolaa joka kukkulaa ihan vaan varmuuden vuoksi, tosi uhan ilmetessä makasiinit ovatkin tyhjää täynnä. CV taisteluharjoituksessa Vekaranjärvellä.. Loput ilmavoimat ovat edustettuina vain ilmaiskuina, joissa kone lentää ilmatorjunnan ulottumattomissa, mikä latistaa tunnelmaa. Ennen jos tippui kesken session, oli sota siinä. Muista ampua ajoissa, ettei paristo tyhjene! Jalkaväki ei enää ole sidoksissa vain omaan miehistönkuljetusvaunuunsa, mikä tahansa partio voi hypätä mihin tahansa ajoneuvoon, jossa on tilaa. Kahteen viimeiseen on tarjolla pirullisia tytärkranaatteja sisältäviä kuorma-ammuksia. Nämä ovat pelaajankin käytössä, esimerkiksi Spikellä (suom. PST-Ohjus 2000) ammuttaessa ohjus lukitaan maaliin. Uusimmassa Biistissä moninpeliin voi liittyä kesken skenaarion ja tilanteen voi tallentaa. Kevyet heittimet ampuvat nopeasti ja tarkasti lyhyille etäisyyksille, mutta tankkimiehiä niiden kranaatit naurattavat. Vaikka itse taistelutoimintaa olisikin vain vähän, suuren sotakoneen pienenä rattaana pyöriminen on koukuttavaa ja todella tunnelmallista. Sen saksalaisiin standardeihin päivitetty ammunnanhallintajärjestelmä on helppo sisäistää, kun ampujan tähtäimen retiikkeli ei enää hypi pitkin ruutua. Eri temput väsyttävät eri tavalla, joten peruspartioinnissa kannattaa kävellä. Tämä tuo erinomaisen taktisen lisän skenaarioihin. Taisteluhelikoptereista mukana on vanhat tutut Hind ja aussien Tiger ARH, uusi AH-64A Apache tuo lisää jytinää Irakin sotanäyttämölle. Eikä saa unohtaa raketinheitinpatterin täyslaidallista, joka on aina vaikuttava elämys maalin päässä koettuna. Ennen tykistö ampui aina kartan ulkopuolelta, vaikka kartalle saikin näön vuoksi tykistön ajoneuvoja. Nurmiporilla on uutta PST-aseistusta, kuten Spike LR, panssarivaunun kattoon iskeytyvä ohjus. Partioajoneuvojen kaukoohjatut aseet ovat nyt pelaajan hallittavissa
Vihdoinkin Biistissä voi linkittää yksittäisiä skenaarioita lopputuloksen mukaan haarautuviksi operaatioiksi. Muuta uutta sisältöä edustaa uusi kartta-aineisto, päivitetyt suomennokset ja harjoitustehtävät. Jos rynnäkkövaunulla parkkeeraa Kouvolan ylpeyden Mutterin eteen, paikallisväestö kaivaa singot esiin ja muuttuu aggressiiviseksi. Ohjustuliylläkön tulokset. Kun osapuolia on monia, onnistuu erilaisten kriisinhallintatehtävien luominen simulaattorin erinomaisella ja helposti omaksuttavalla tehtäväeditorilla. Sillä on kiva kurkata kukkulan taakse tai talojen väliin, ennen kuin työntää nenänsä tuliylläkköön! Kaikki nämä uudistukset aiheuttavat huomattavasti lisää ongelmia panssarimiehille. Legendaarisen Steel Panthersin tasolle ei päästä, koska vaurioita, ampumatarviketilannetta ja vastaavia ei seurata. Hakkaa päälle! Steel Beastsin ulkonäkö on aina ollut mallia ”toimiva muttei kovin kaunis”. 58 mukana. Kaikkein on vaikutettava taistelutoimintaan: varjossa vaunu on vaikeampi havaita, tuuli vaikuttaa ammusten lentorataan ja auringonsäteen osuessa tähtäimen peiliin, vaunu paljastuu heijastuksesta. Tosin moninpelissä rauhanturvaaminen menee rauhantärväämiseksi, kun liipaisinherkät liittouman joukot näkevät piruja kaikkialla ja avaavat tulen heti, kun jotain lämpökamerassa vilahtaa. Uudet epäsymmetriset haasteet kutkuttavat ainakin itseäni: jokainen osaa tuliterällä Abramsilla korkata parikymmentä T-55-vaunua, mutta oikeassa maailmassa länsimaisilla sotavoimilla on ongelmia kiväärein ja singoin aseistettuja ”maanviljelijöitä” vastaan ympäri maailmaa. Se todellinen taistelukenttä . Operaatioista on esimerkkinä vuoden 1973 Yom Kippur -sota, jossa pelaaja komentaa Israelin asevoimia taistelussa Egyptin yllätyshyökkäystä vastaan. Teräspedoilla pitää liikkua nopeasti suojasta suojaan ja liikkua laumoina, aivan kuten oikeasti, sillä yksinäiset rambovaunut tuovat vain hymyn PST-miehen kasvoille. Tulituestakaan ei ole hyötyä, jos väärän talon litistäminen aiheuttaa välittömästi tehtävän päättymisen tappioon. Biistissä voi olla kaksitoista eri osapuolta, joiden suhde toisiinsa on liittolainen, neutraali tai vihollinen. Tunnelmaa latistaa mallintamattomien Centurion-vaunujen vaihtaminen Leopardeihin. Kunnon rakkaussuhdetta omiin teräspetoihin ei synny, kun veteraanijoukkueen tuhoutuminen ohjusylläkössä ei näy seuraavassa tehtävässä, jossa ne ovat taas iskussa. Rauhantärvääjät Kolmosversion tärkeimpiä uutuuksia ovat itsenäisesti toimivat siviilit. Televisiosta ja räiskintäpeleistä tutut teknikaali-ajoneuvot löytyvät raskailla konekivääreillä, singoilla, kranaatinheittimillä ja ilmatorjuntatykeillä terästettynä. Siirtyminen kylmän sodan panssarilauttojen yhteenotoista partiointiin näennäisesti neutraaliin ympäristöön, ilman näkyvää vihollista, on todella kinkkistä, aivan kuten oikeastikin. Maastoa pitää osata käyttää entistä paremmin, muuten henki pakenee tornin kattoon iskeytyneen ohjuksen tekemästä reiästä. Nyt renderointimoottoria päivitetään, mikä käytännössä näkyy varjoina tankeille, viimeinkin, sekä kauniimpina mutta edelleen spriteihin pohjautuvina erikoistehosteina. Uutta ovat myös vuorokauden ajat ja dynaaminen sää. Graafinen askel eteenpäin on pieni, mutta eSim pyrkii ulkonäössäkin funktionaalisuuteen. Suhtautumisen voi muuttaa kesken tehtävän. Panssarivaunumiesten työ on huomattavasti haasteellisempaa versiossa 3.0! Kiitos ja ylistys grafiikan jumalille jalkaväen uudesta 3D-kuosista.. Toistaiseksi siviilit osaavat vain liikkua paikasta toiseen omatoimisesti joko linnuntietä tai teiden laitoja, ampumiseen ne eivät (vielä) reagoi. Tuulikin on mukana, mutta sade vielä puuttuu. Tankkien, rynnäkkövaunujen ja panssarijääkäreiden koottu hyökkäys epäsuoran tulen tukemana taasen aiheuttaa kohteelle suolen tyhjenemisen, paitsi jos vaunut uppoavat suohon ja jalkaväki kahlaa kainaloita myöten hangessa. Siviilien ja sotilaiden ulkonäön voi muuttaa länsimaisesta afgaanityyliseksi, maastopuvunkin voi vaihtaa kansallisuuden mukaan. Mutta siviileille voi editoida piilotetun aseen tai itsemurhaliivin, jota käytetään kun tietyt ehdot täyttyvät
CVPelle Pelottomien johdolla ammuttiin ”referenssiammunta” erilaisiin maalitilanteisiin eri tähtäimillä ja järjestelmillä. Sitten ammunta toistettiin samanlaisiin maalitilanteisiin Steel Beastsissa ja... Se löytyy YouTubesta eSimin omana ”Behind the Scenes” -videona, joka ikuistaa jälkipolville senkin, kuinka Nils lukitsi itsensä vahingossa vaunuun. Kuva: Puolustusvoimat Siviilit ovat sen näköisiä, että World War Z –skenaarion tekeminen houkuttelee.. Mukana tulee suomenkielinen opetuspaketti niin vaunun kuin simulaattorin peruskontrolleista ja käytöstä. Armakin hiljenee kohdatessaan 16 kilometriin saakka venyvän näkyvyyden, joka ei tapa konetta, ja asejärjestelmien oikeasti nippelintarkan mallintamisen. Kaikki on (kuulemma) tulossa, mutta aikataulusta ei ole tietoa. Peliin vaunun ensimmäiset prototyypit ilmestyivät loppuvuodesta 2011, ja saman vuoden maksullisessa päivityksessä komeilikin itse CV90/30FI! Mutta vaunun mallinnus oli vasta alussa. Tai osana aussien armeijaa suorittaa maahanlasku Suomussalmelle. CV9030 on vaununa todella monimutkainen, kaikkine tietokoneohjattuine järjestelmineen ja moderneine ammunnanhallintajärjestelmineen. Iskemien äänet maalin päästä kuultuna saatiin kun CV louskutti sarjalla MP-Tkranaatteja T-55:n torniin. Koska suomalainen digitaalinen karttaaineisto avattiin julkiseksi 2012, Biistin siviiliversion mukana tulee tuttuja maisemia. 59 K ymen jääkäripataljoonaan hankittiin Steel Beasts Professional CV-vaunumiesten koulutukseen vuonna 2011. Vaunun simulaatiospeksit pantiin kuntoon, ja Raino aloitti 3D-mallin rakentamisen jo vaunuhallissa. Jos varusmiespalvelun suoritti Vekarajärvellä, maisematkin ovat tutut. Kun pääsee yli hieman vanhahtavasta grafiikasta, parempaa taktisen tason maasodankäynnin simulaattoria ei ole ja tuskin tuleekaan. KYMJP:n henkilöstöstä löytyi kaksi Biistin kanssa sinut olevaa kouluttajaa, ja nopealla aikataululla aloitettu projekti saatiin heti käyntiin, ilman sen kummempaa perehtymistä. Näin ampujat voivat harjoitella myös ammunnan näppitekniikkaa ja suuntaamista: CV:n ammunnanhallintajärjestelmällä osuminen perustuu nimenomaan tasaiseen ja tarkkaan suuntaamiseen, eli maalin ”piikillä” pitämiseen. Ne ovat käytännössä USB-peliohjaimet, jotka perustuvat 3D-skannattuun oikeaan kahvaan. Lopussa kiitos seisoo, ja nyt version 3.0 mukana karjalaisille vaunumiehille simuloidun CV:n käyttö onnistuu jokaiselta Personal Editionin käyttäjältä. Vaikka erot ovat aika merkittävät, koodille oli hyvä pohja. Skenaariot ovat liian usein sekavasti ja riittämättömästi selitettyjä, ja vaikka militääriote antaa autenttista makua, siviilipelaaja tuijottaa lyhenteitä mykän kauhun vallassa. Vekaranjärvellä vuodesta 2003 käytössä ollut CV9030 -rynnäkköpanssarivaunu on yksi maailman moderneimmista jalkaväen taisteluajoneuvoista. Uusia yksinpelitehtäviäkään ei tule kuin kourallinen. Piru piilee yksityiskohdissa: jos simuvaunun asejärjestelmä käyttäytyy yhtään eri lailla kuin oikea, voi koulutettava ampuja oppia vääriä toimenpiteitä. Mikä onkaan mukavampaa kuin Puna-armeijan riveissä vapauttaa Kouvostoliitto. Millin tarkkuuteen ei pyritty, mutta Rainon mukaan kahden millin virhe näkyy jo. Versio 3.0 on Steel Beastin suurin ja merkittävin päivitys tähän mennessä, ja sen uudistuksen lupaavat hyvää myös tulevaisuuden varalle. Ammunta nauhoitettiin ja tulokset taltioitiin. Ja näin se saatiin osaksi Steel Beastia. CV: MITEN SE TEHDÄÄN OIKEIN. Sitä odotellessa: ”Vaunu, mars! Alikaleja lataa!” Ilja Varha CV:n torni graafikon käsittelyssä. Vanha sotaratsu kasvaa ja kehittyy eri puolustusvoimien rahoittamana, ja kotisotilaatkin pääsevät osallisiksi kaikesta uudesta pienellä viiveellä. Vaikka 3D-jalkaväki oli vielä alkutekijöissä, asfaltilla ryömivää yliluutnanttia kuvattiin jo jalkaväen animointia varten. Istuin läppäri sylissä CV:ssä keväällä 2012, testaten oikeaa vaunua simuvaunua vastaan. Äänimaailma syntyi Rosoharjussa, pioneerien ampumaharjoituksessa. Aseiden ääniä nauhoitettiin kovapanosammunnassa niin vaunun sisältä kuin ulkopuolelta. CV-miehistöt katselivat silmä kovana, kun 3D MAXiin ilmestyi muutamassa tunnissa Mk44 Bushmaster II:n runko. Ilja Varha Simulaattorin opettelua helpottaa suomenkielinen opetuspaketti CV9030 –kalustolle, joka kattaa kaiken tornin järjestelmien käynnistämisestä ja aseiden lataamisesta, aina eri aselajien yhteistoimintaan. simulaattorivaunu läpäisi tulikokeen! Jäljellä oli enää pienempiä bugikorjauksia. Ahkera itävaltalainen koodari Lukas Friembichler palkittiin Lontoon 2012 Steel Beasts -konferenssissa Koskenkorva-lekalla, ja ehkä juuri siksi palat alkoivat loksahdella lopullisille paikoilleen. Saman vuoden loppupuolella Englannista saapuivat AFVSimin telemät CV:n ampujan kahvojen replikat. eSim Gamesin director Nils Hinrichsen ja norjalainen free-lance-graafikko Raino Sommer vierailivat Karjalan prikaatissa kesällä 2011. Ylikersantti Petteri Miettisen, KYMJP:n toisen Biisti-puuhamiehen hikisellä naamalla kimmelsi jo epätoivo, kun lataaminen aloitettiin alusta kymmenettä kertaa, koska äänimies aivasti. Toki peruskäyttäjäkin voivat tilata nuo ohjaimet AFVSimiltä, mutta hintalappu voi olla järkytys. CV9030:n mallintamisessa helpotti se, että simussa oli jo CV9035DK, tanskalaisten uudempi CV-versio. Leopardit mudassa Pelillistäminen on Steel Beastin Akilleen kantapää, sillä yksinpelitehtävien määrä ja laatu jättää toivomisen varaa. Onneksi editori on oikeastikin varsin helppo oppia. Illemmalla, vaunuhallin hiljennyttyä, nauhoitettiin vaunun muuta äänimaailmaa, kuten ampumatarviketäytön ääniä. Kesällä 2012 simulaatiovaunun ominaisuudet ja toiminta testattiin jo kovapanosammunnassa. Bugikorjauslistaa ja esityksiä parannuksista syntyi liuskatolkulla. Omalla toivelistalla on vielä siviilien realistisempi käytös tulen alla, parempi asutun alueen taistelun mallintaminen sekä taistelukentän olosuhteiden vaikutus taistelun kulkuun
... Ja yllättävän notkeasti Timpan käsittelyssä Veronan nuoret rakastavaiset sijoittuvatkin noin sadan vuoden takaisen Helsingin, ja osin Tallinnankin, maisemiin. Ilmaston vaihdos on tehnyt hyvää myös itse tarinalle. Ja kun stripeissä on yleensä luettavaa enemmän kuin sivumuotoisissa sarjoissa, ei koostetta päivässä tai parissa luetakaan. Kilttinä sain mitä halusin, eli sarjakuvakirjoja. Hämiksen ongelmat eivät ole vuosien kuluessa juurikaan muuttuneet. Kooltaan kirja on näistä pienin, vain pokkari — kovakantinen tosin, mutta sisällöllään se peittoaa ainakin Hämiksen. Pikkujättiläinen Maailman suurin rakkaustarina on nyt myös kääntynyt sarjakuvaksi. Polzalla on näköä ja kokoa... • William Shakespeare, Timo Mäkelä: Romeo ja Julia, Arktinen Banaani 2013, 432 sivua, hinta noin 15 euroa. Paitsi että kirjan antisankari ei pysy kaidalla tiellä, vaan viettää suurimman osan ajastaan metsissä virkavaltaa paossa. Näin vuonna 1980. Egmont on tarttunut Hämmästyttävään Hämähäkkimieheen ja julkaissut jättikirjan, johon on koottu kaikki seittisankarin sanomalehdissä julkaistut strippisarjat vuosilta 1977–1981. Manga totutti meidät eurooppalaiset — niin sarjakuvan lukijat kuin tekijätkin — pitkiin, kirjasta toiseen kestäviin juonijatkumoihin ja nyt tämä suuntaus tuottaa eurooppalaista hedelmää. KOOLLA ON VÄLIÄ Tässä 480-sivuisessa kirjassa on neljä päivittäissarjaa joka sivulla, eli pikainen laskutoimitus tuottaa sarjojen yhteismääräksi lähes 2000. Ruudun takaa. Painava sarja Uutta sen sijaan tarjoilee ranskalainen Manu Larcenet upealla Blast-sarjallaan. Wallu • Stan Lee, John Romita: Spider-Man — Sanomalehtisarjat, Egmont 2013, 480 sivua, hinta noin 55 euroa. Nyt sitä lukee ilolla kuin uutta, vaikka tarina tuttu ja tuskainen onkin. Sillä Blast on paras eurooppalainen sarja miesmuistiin. • Manu Larcenet: Blast 1 Röykkiö ihraa, Blast 2 Pyhän diilerin ilmestys, Blast 3 Päätä pahkaa, WSOY 2011-2013, 208 sivua, hinta noin 28 euroa. Niin nytkin. Eivätkä ne olleet mitään laman nakertamia pikku pokkareita, vaan toinen toistaan massiivisempia järkäleitä. Kuten tässä: Julia parvekkeella, Romeo arkana pusikossa. Näennäisesti murhatarinan kaapuun puettu kertomus keittokirjan kirjoittaneesta, pahasti ylipainoisesta ja alkoholisoituneesta Polza Mancinista kasvaa maagiseksi, koko elämän kattavaksi vaellustarinaksi, joka toimii kuin paraskin roadmovie. mutta joskus pienikin voi olla kaunista. 60 K ovat ja suuret ovat aina olleet suosikkejani joululahjamarkkinoilla. Tosin Facebook-päivityksistä olen huomannut kirjojen koon tuoneen ystävilleni murheitakin: Lyhyen ajan sisällä on tapahtunut useita dramaattisia Lundia-hyllyjen romahtamisia. Komeista historiallisista sarjoistaan tuttu Timo Mäkelä on sovittanut William Shakespearen kestohitin Romeo ja Julia suomalais-virolaisiin maisemiin. Suomeksi on ilmestynyt kolme komeaa, yli 200-sivuista osaa, ja lisää on toivottavasti tulossa. Mitään mullistavaa uutta kirja ei kuitenkaan sisällä. Jotakin kovin suomalaista on tässä ahdistuneessa kulkurissa, joka epätoivoisesti etsii itselleen unohdusta ja tajunnan räjäyttävää Blast-ilmiötä. Kirjapainoalan raju hintakilpailu ja paperin ylitarjonta maailman markkinoilla koituu nyt lukijan onneksi. Minä, Spider-Man Yksinkertaisin tapa tuottaa mammuttiopus on tarttua johonkin alan klassikkoon, jota löytyy varastoista valmiiksi piirrettynä pilvin pimein. Ainakin, jos puhutaan joululahjoista
AAVIKKOSOTURIT Uusin silmin säteilysuojapuvun, pakkasin muonat reppuuni ja linnoittauduin väestösuojaan geigermittarini kanssa. Rahoittajat olisivat halunneet pelistä yksinkertaistetun version monelle eri alustalle, Fargo taas halusi säilyttää taiteellisen vapautensa eikä antanut pukumiehille periksi. Selviytyjät alkoivat kutsua itseään aavikon vaeltajiksi. Yhdysvallat ja Neuvostoliitto aloittavat vuosituhannen vaihteessa ydinsodan, joka jättää jälkeensä vain radioaktiivista joutomaata. Fargo yritti kerätä pitkään rahoitusta Wastelandin jatko-osalle, mutta julkaisijat suhtautuivat nihkeästi pc-jäärän visioihin. Wasteland ilmestyy. Mikään ei ole entisensä. Fargon lempilapsi oli ydintuhon jälkeiseen aikaan sijoittunut Wasteland, Mad Maxista innoituksensa imenyt roolipeli, joka loi vuonna 1988 pohjan kokonaiselle genrelle. Irakin ja Iranin välinen sota päättyy. Kaikille hahmoille kannattaa valita jokin lähitaistelutaito, ampumaasetaito ja tietysti havaintokyky (perception), jota tarvitaan lähes kaikessa mahdollisessa. Lisäksi voimaan ja näppäryyteen (dexterity) kannattaa panostaa, jos haluaa pärjätä lähitaistelussa tai osua aseilla edes jättipupuun. Yhdysvaltain armeijan rippeet suojautuivat aikoinaan säteilyltä linnoittautumalla maksimitason vankilaan. Ylennyksen yhteydessä Mad Maxit ja. Desert rangerit, aavikon vaeltajat, on ainoa ryhmä, joka edes yrittää ylläpitää järjestystä. Parikymppinen märkäkorva perusti Interplayn vuonna 1983 ja alkoi suunnitella pelejä. Minua ei yllätetä housut kintuissa. Yhdeksän vuotta myöhemmin Fargo olikin jo tuottamassa sellaista pikkupeliä kuin Fallout. Haasteeseen oli pakko tarttua! Puin ylleni Vuosi 1988. Ominaisuuksista tärkein on älykkyys, sillä tyhmät hahmot oppivat vain alkeellisimmat taidot ja saavat älykköjä vähemmän kykypisteitä. Vuonna 2087 elämä on päivittäistä taistelua nälkää, janoa, tauteja ja muita ihmisiä vastaan. Muita hyödyllisiä kykyjä ovat parantamis-, kiipeilyja uintitaidot. Heti Wastelandin alusta lähtien on selvää, mistä Fallout on ammentanut innoituksensa. Kolmas kerta tuhoaa kaiken Ihmiskunnan tulevaisuus on mustaakin mustempi. Hurraa! Hurahdin aikoinaan roolipeleihin Falloutin ansiosta, mutta en ole pelannut sekuntiakaan Wastelandia. Tilanne ratkesi onnellisesti keväällä 2012, kun Fargon johtama inXile entertainment hoksasi hakea Wasteland 2:lle rahoitusta Kickstarter-palvelun kautta. Wastelandin maailma on karu paikka, jossa vain vahvimmat selviävät. Oikeiden kykyjen valinta on urakka sinänsä, sillä erilaisia taitoja on kymmeniä. 61 Arvosteltu PC Saatavilla: GOG.com ja Steam Hinta: 5,49 euroa Wasteland B rian Fargo on postapokalyptisten roolipelien isä. Seikkailun alussa luodaan neljän hengen seurue, jolle poimitaan sopivat ominaisuudet ja kyvyt. Maanjäristys Armeniassa tappaa 60 000 ihmistä. Rangerit seikkailevat avoimessa ja vihamielisessä maailmassa, jossa voi liikkua vapaasti. Kyvyt kehittyvät niitä käyttämällä ja rangerit nousevat tasoissa, kun he ovat keränneet tarpeeksi kokemusta ja pyytäneet komentokeskukselta ylennystä. Projekti keräsi pelaajilta komeat kolme miljoonaa taalaa, mikä antoi Fargolle vapaat kädet suunnitella tinkimätön ja veteraanin visioiden näköinen Wasteland 2. Samalla inXile hankki oikeudet alkuperäiseen Wastelandiin, joka uudelleenjulkaistiin lopulta pari kuukautta sitten GOGissa ja Steamissa. Soulissa järjestetään kesäolympialaiset. . Joutomaa on täynnä kyliä, kaupunkeja, leirejä ja kaivoksia. Tohtoria tarvitaan parsimaan ryhmäläiset kokoon, huonot kiipeilijät ja uimarit pääsevät hengestään muita nopeammin. Rangerien varustus on surkea eikä heitä ole paljon, mutta silti aavikon soturit tekevät parhaansa parantaakseen ihmisten kurjia oloja. Vuoropohjaista taistelua on paljon, ja hahmojen varustusta on pakko päivittää, jos haluaa säilyä hengissä. Myöhemmin mukaan voi liittyä myös npc-hahmoja
Alkuperäisgrafiikoille on tehty nörttimagiapehmennys, mutta onhan se vähän kuin sikaa meikkaisi.. Alkuperäisen Wastelandin mukana toimitettiin kirjanen, josta piti lukea tietyissä pelin ilmoittamissa kohdissa numeroilla merkittyjä tekstipätkiä. Pelimaailman hahmojen kanssa keskustellessa pitää keksiä oikeat avainsanat, jos näistä haluaa irti muutakin kuin sanat ”I dunno”. Ryhmän liikuttaminen kartalla onnistuu kivuttomasti niin hiirellä kuin näppäimistöllä, mutta kykyjen ja varusteiden käyttäminen on tuskallisen hidasta ja monimutkaista. 62 . Uusin silmin: Wasteland Moxxit saavat myös kaksi uutta ominaisuuspistettä. Minnehän olen kätkenyt Vault 101 -hupparini... Ovatko creeperit kehittyneet räjähtävistä tomaateista. Kun ranger haavoittuu kriittisesti, viikatemies koputtaa ovelle. Isän, pojan ja pyhän Fargon nimeen On helppo uskoa, että Wasteland oli vuonna 1988 maailmaa mullistava peli. Järjestely esti samalla piratismia. Wasteland uudisti kasaripelien kaavaa muillakin tavoilla, sillä pelialueet eivät resetoidu niiltä poistuttaessa. Epätietoiset Vegasissa Olin valmistautunut kankeaan ja hankalaan käyttöliittymään, mutta Wastelands osoittautui vielä odotuksianikin kankeammaksi. Markus Lukkarinen EUvostoliiton maatalous-sortopolitiikan uhrit ottavat ohjat omaan käteen. Wasteland on muutenkin armottoman vaikea peli. Sitä ennen he ovat ehtineet liiskata satoja rottia, preeriakoiria, aavikkorosvoja ja -liskoja. Ryhmään värvätyt hahmot saattavat esimerkiksi kieltäytyä antamasta rangereille patruunoita. Uudistetussa versiossa nämä pätkät on luettu ääneen. Ryhmänsä voi jakaa useampaan yksikköön, jolloin lähitaistelijat voi liikuttaa kartalla vihollisen iholle ja kaukotaistelijat pitää etäämmällä. Taktikointi on tärkeää, sillä hahmot paranevat hitaasti ja lääkäripalvelut ovat tyyriitä. Aivan heti tämä ei tapahdu, sillä juoni alkaa kerätä kunnolla kierroksia vasta sankareiden saapuessa Las Vegasiin. Tämä ruljanssi toistetaan joka kerta, jos haluaa esimerkiksi kiivetä esteen yli. Vuoropohjaista taistelua on tolkuttoman paljon, mutta onneksi se on toteutettu kohtalaisen hyvin. Päätöstensä kanssa on elettävä, vaikka tappaisi vahingossa Bobbyn koiran. Uusia kykyjä voi oppia Wastelandin harvoissa kirjastoissa. Tunnelmalliset dialogit ja tekstit on kirjoitettu ja näytelty niin hyvin, että niitä kuuntelee mielellään. Lopuksi valitaan vielä mihin suuntaan kykyä tai esinettä halutaan käyttää. Tarina avautuu pikku hiljaa, kun maailmaa tutkii ja silmänsä ja korvansa pitää auki. Seikkaillessaan on oltava jatkuvasti tarkkana, sillä onnensa ohi on helppo kävellä. Pienenä helpotuksena komentoja pystyy sentään ketjuttamaan makroksi yhden napin taakse. Ydinsodan runtelemaan maailmaan on edelleen helppo uppoutua, vaikka musiikkia on niukasti, ääniefektit ovat olemattomat ja grafiikka on alkeellista. Mutta aika on nakertanut Falloutin isän tenhoa auttamattomasti. Brian Fargo on sanonut, että matka on päämäärää tärkeämpi. Wastelandissa ei ole minkäänlaista tehtävälokia, joten tehtävien löytäminen ja suorittaminen voi olla hankalaa nykypelien apupyöriin tottuneille. Yksinkertainen audiovisuaalinen anti ei kaada venettä, mutta kankea käyttöliittymä ja ylenpalttinen kahakointi aiheuttavat turhautumisen ja taisteluväsymyksen. Totta, mutta pääjuonen alussa pelaajalla ei ole hajuakaan siitä, mitä Wastelandsissa pitäisi tehdä. Ympäristöä ja tapahtumia kuvaillaan käyttöliittymän alareunan tekstikentässä ja pulmien ratkaiseminen vaatii hoksottimia. Jos haluaa esimerkiksi tutkia ympäristöä, pitää ensin valita hahmo, hahmon kykyvalikko ja kelata pitkästä listasta esiin sopiva kyky – tässä tapauksessa perception. Olen varma, että jos olisin elänyt nuoruuttani 80-luvun lopussa, Wasteland olisi uponnut minuun kuin plasmasäde mutantin ohimoon. Odotellessani postapokalyptisten roolipelien isän uutta tulemista käännyn jälleen pojan puoleen. Wasteland vakuuttaa muillakin tavoilla. On niillä otsaa! Lisäksi ongelmat pystyy ratkaisemaan monella tavalla: oven voi aukaista tiirikoimalla, lihasvoimalla tai vaikka ampumalla sen raketinheittimellä palasiksi
Äijiä ei kannata ostella umpimähkään, sillä hyvä joukkuekemia on keskeisessä roolissa. PES 2014:ssä debytoi 11 vs. Porukan kasaaminen esimerkiksi samassa joukkueessa tai liigassa pelaavista futareista parantaa kumpaakin lukemaa. Tavoitteena on rakentaa oma unelmajoukkue hamstraamalla pelaajakortteja FIFA 14:n laajasta tietokannasta. FIFA:n verkkopelien mikromaksut ovat tuoneet pelijätin kassaan satoja miljoonia euroja. Joukkueensa kassaa saa kartuttaa myös yksinpelimuodossa, mikä syö koko idealta pohjaa. Otteluista saatavilla kolikoilla voi avata uusia korttipakkoja tai ostaa ukkoja markkinoilta. Juuri oikeenlaista kemiaa Ultimate Team on noussut FIFA:n suosituimmaksi verkkopelimuodoksi. Tiimityöskentelyn lisäksi Konami haastaa kilFIFA 14 ja PES 2014 panevat verkot tötterölle, sillä molemmissa on jo useampi nettipelimuoto. 63 Arvosteltu Xbox 360 Saatavilla PS3, PC Arvosteltu Xbox 360 Saatavilla PS3, PC EA Sports Versio: Arvostelu Moninpeli: 2–4 samalla koneella ja 2–22 verkossa Ikäraja: 3 Pelit 10/2013, 82 pistettä Konami Versio: Arvostelu Moninpeli: 2–4 samalla koneella ja 2–22 verkossa Ikäraja: 3 Pelit 10/2013, 80 pistetttä FIFA 14 PES 2014 F utispelivaltikasta taistellaan tosissaan kahdella rintamalla ja kilpavarustelu käy entistä kuumempana verkossa. Ultimate Teamin tapaan pääpaino on oman joukkueen pitkäjänteisessä rakentamisessa, ja taloudesta huolehditaan otteluista irtoavilla pisteillä. 11 -pelimuoto, joka on ihastuttanut FIFA:ssa jo muutaman vuoden ajan. Ei siis kannata ihmetellä, jos jo alimmalla sarjatasolla vastaan asettuu huippuäijiä viliseviä vastustajia. Valuuttaa palaa myös sopimus-, treenija kuntoutuskortteihin, jotka tulevat tarpeeseen joukkueen arkea pyöritettäessä. . Taival kohti tilastokärkeä aloitetaan perinteitä kunnioittaen puujalkaisilla nimiväännösukoilla. Mikromaksuille sanotaan toistaiseksi ei, rahalla ei saa pelaamiseensa etua. PES 14 -verkkopelit vertailussa pailijansa myös kausipelaamiseen keskittyvällä pelimuodollaan. PALLOT VERKOSSA FIFA 14 vs. Voitot kasvattavat pinnavarantoa tasaisimmin, mutta ennakkoon kovempien vastustajien kaatamisesta ja voittoputken kerryttämisestä palkitaan lisäpisteillä. Pienemmillä resursseilla operoiva Konami taivaltaa hitaasti mutta vakaasti kilpailijansa vanavedessä. Ultimate Teamin liigasysteemi on sama kuin tiimipelissä. Liigavaihtoehtoja on kolme: fyysinen, puolustusja hyökkäysvoittoinen. Kemia jakautuu kahteen lukemaan: ukkojen henkilökohtaiseen ja niiden summana muodostuvaan joukkuekemia-arvoon. Mikäli viikkorahat riittävät, tähtisikermän voi kasata myös ihan oikealla kahisevalla. Kemia ei ole vain silmänlumetta, sillä korkeat lukemat nostavat äijien taitoarvoja. Jos haluaa esimerkiksi hyökätä laitojen kautta terävillä vastaiskuilla, laitapelaajille kannattaa hankkia nopeutta lisäävät tyylikortit. Tekijät myös luottavat eri pelintekofilosofioihin: toinen perinteiseen, toinen moderniin. Ei ihme, että mikromaksut pelisarjaan tuonut Andrew Wilson nousi syksyllä koko EA:n toimitusjohtajaksi. Uutuutena parannukset voi erillisillä tyylikorteilla kanavoida vain tiettyyn taitoon. Valinta vaikuttaa markkinoilla olevien pelaajien hinnoitteluun: esimerkiksi fyysisessä liigassa saa hankkia nopeita ja vahvoja äijiä PES:n tiimipelissä hyökkäyspään äijät varataan yleensä ensimmäisinä.. Nettipelimuotoihinsa roimasti panostanut EA Sportsin FIFA-sarja on marssinut viime vuosina kehityksen kärjessä, minkä voi todeta myös talousmittareilla. Buustit eivät enää jakaudu tasaisesti kaikkiin arvoihin. Motiivi on kannustavin kaikista eli itsekkyys. Kolikoita ja pokaaleja voi käydä keräilemässä myös turnauksissa, kunhan täyttää niiden pääsyvaatimukset. Mikromaksumaailmassa nettipelin merkitys on muuttunut työläästä lisäominaisuudesta pelin yhdeksi tärkeimmistä rahasammoista. Palkka katossa PES 2014 vastaa haasteeseen Master League Online -pelimuodolla
Konamin Master League Online voi sentään röyhistää rintaansa vetoamalla urheiluhenkeen: ainoa keino menestyä on pelata nettimatseja. Puhtaita papereita teknisestä toteutuksesta ei saa myöskään FIFA, sillä Ultimate Teamin siirtomarkkinoilla häärääminen oli toisinaan melkoista tervanjuontia. Vastaavia pelimuotoja ei löydy yksittäisiin matseihin ja turnauksiin luottavasta PES:sta. FIFA:n Ultimate Teamissa peliseuraa löytyy ajankohdasta riippumatta, PES:in Master League Onlinessa joutui sen sijaan välillä roikkumaan langalla hyvän tovin. Master League Online on FIFA:n vastinetta huomattavasti pelkistetympi. Konami on jo luvannut korjata kuvakulmaongelman pätsillä. Äijiä voi monottaa kortistoon, jolloin kustannukset laskevat, mutta irtisanomisista ei kilahda tilille pinnoja. Ellei halua perustaa omaa liigaseuraa, kätevän hakukoneen avulla löytää helposti mieleisensä tiimin. 2 -otteluissa. FIFA:ssa saa vääntää kokonaisia kausia myös ilman pelaajakauppoja. 64 . FIFA:n Ultimate Teamissa joutuu otteluiden välillä esimerkiksi pohtimaan, pitäisikö joukkueen ykköstykin väsymystä ehkäistä ostamalla kuntokortti vai sittenkin säästää roposet uuden pelaajan hankintaa varten. FIFA 14:ssä pelitapahtumat eivät olleet juuri kilpailijaa monipuolisempia. Pelimuotovalikoimaansa kasvattanut PES 2014 onnistuu kotikutoisuudestaan ja peliseuran niukkuudesta huolimatta kuromaan kilpailijansa etumatkaa verkon puolella. Testijakson aikana PES 2014:n tiimipeliä jauhoi samanaikaisesti enimmillään parisenkymmentä pelaajaa. Pikavoittoihin ei pääse käsiksi yksinpelimuotojen tai rahalla. Kilpailu kiristyy Ajoittaisesta nykimisestä ja katkeilusta huolimatta pelitapahtumat rullasivat niin FIFA 14:ssä kuin PES 2014:ssä pääsääntöisesti kiitettävän jouhevasti. FIFA 14:n messevien myyntilukujen ansiosta verkkopeliseuraa on tarjolla huomattavasti enemmän kuin kilpailijassa, mikä näkyi selvimmin 11 vs. Oikea-aikaiset paitsioansat syövät tehon pystysyötöistä.. FIFA on myynyt selvästi paremmin kuin PES, erot pelaajamäärissä heijastuivat myös nettipeliin. PES:n verkkopeli oli tosin testijakson aikana lukuisia kertoja pois käytöstä, päivityksiä piti odotella viikkokaupalla ja niiden asentamisessa oli paikoin suuria ongelmia. Äijien nopeudella tuntui PES:ssa olevan ylikorostunut merkitys. Osaan seuroista voi liittyä yksinkertaisesti ilmoittautumalla mukaan. Avustetuilla ohjainasetuksilla pelattaessa pelifiilistä syö myös niin sanottu handicap-skriptaus, joka tasaa taitoeroja Ultimate Teamissa. Lasse Kyllönen NETTIPELIN TOIMIVUUS FIFA 14 PES 2014 PELIVAIHTOEHDOT FIFA 14 PES 2014 PELISEURAN MÄÄRÄ FIFA 14 PES 2014 KOKONAISUUS FIFA 14 PES 2014 FIFA:n tiimipelissä veskari voi torjumisen lisäksi ohjata puolustuslinjan liikkumista. Toisin kuin Ultimate Teamissa, PES 2014:n kausipelissä saattoi etsiä vain tietyillä ohjainasetuksilla pelaavia vastustajia. Arvosteluhetkellä manuaalisia läpisyöttöjä riivasi myös bugi, jonka vuoksi passin vastaanottanut äijä törkkäsi nahkakuulan ensitöikseen vastustajalle. PES 14 -verkkopelit vertailussa tavallista halvemmalla. Aiempaa jähmeämpi ohjaustuntuma vähensi mukavasti sooloilun ja laitapelaamisen merkitystä, mutta pallo viihtyi silti enemmän ilmassa kuin maassa. Lyhytsyöttöpeli oli ylipäätään pannassa: valtaosa vastustajista heitteli korkeita juoksupalloja paitsion rajamailla kärkkyneelle kärkimiehelle. FIFA:n Ultimate Teamin suuntaan vaakakuppia kallistaa myös vuorovaikutus muiden pelaajien kanssa siirtomarkkinoilla. Futarin kehittäminen aloitetaan kaikille avoimista näytösotteluista, joihin mahtuu vain viisi pelaajaa per joukkue. Vastustajiksi pystyy seulomaan vaikkapa vain manuaaliasetuksilla pelaavia, jolloin skriptaus-tasoituksella ei voi enää selitellä tappioitaan. Jos ei halua nolata itseään uramoodin suojatillaan, kaitsemansa äijän voi valita myös valmiista futareista. Sarjassa säilymiselle, liiganousulle ja mestaruudelle on omat pistemäärätavoitteensa, jotka täytyy saavuttaa kymmenen ottelua kestävän kauden aikana. FIFA 14:n tiimipelissä joukkueen menestys on vain kiva bonus, sillä pääpaino on oman suojatin kehittämisessä ja nostamisessa legendojen joukkoon. Liigamatseissa kaikki ukot voivat olla pelaajien miehittämiä, mikäli seurassa piisaa jäseniä. Tietyn pisterajan saavutettuaan joukkue voi ottaa osaa tähtipelaajien kansoittamaan huippuliigaan. FIFA:ssa näytösotteluihin löytyi jokaisella pelikerralla pikaisesti yhdeksän pelikaveria. Managerin täytyy jatkuvasti tasapainoilla käytössä olevien varojen ja joukkueen kokonaiskustannusten välillä. Pelaajia ei saa myydä, mikä latistaa siirtomarkkinoita. FIFA 14 vs. Uutuutena liigapelien makuun pääsee myös kaverin kanssa 2 vs. Kaaripallot kunniaan PES:in aivan liian lähellä kenttää suihkiva kamera pitää tosin huolen, että ilman syöttöapuja pelaamisen voi unohtaa. Joukkuekavereista riippumatta tiimimatsit toistivat samaa kaavaa. Liigapelaamisen puutetta pyritään paikkaamaan coop-pelimuodolla, jossa 11 pelaajaa liittoutuu tekoälyä vastaan. Sitä ennen siirtomarkkinoilla huseeraamista säätelevät niin palkkakatto kuin pelaajien ostorajoitukset. PES:ssa lyhytsyöttöpeliä hankaloitti myös kentän tasalle jämähtänyt kamera, joka keskittyi seuraamaan vain omaa suojattia. Seuraa vailla Jos haluaa pelata vain yhtenä miehenä nettijoukkueessa, PES 2014:ssä tiimipelaamisen riemusta pääsee nauttimaan vain yksittäisissä otteluissa. Tasoero on silti selvä: FIFA 14 on jokaisella osa-alueella askeleen edellä. Niin FIFA:ssa kuin PES:ssa hektinen tempo pakotti suoraviivaiseen pelinrakenteluun. PES 2014:ssä joukkueen pyörittäminen kiertyy ainoastaan kokonaiskustannusten vahtimisen ja pelaajahankintojen ympärille. Puolustuslinjan yli heitetyt juoksupallot avasivat tehokkaimmin maalipaikkoja. 11 -pelimuodossa. Kymmenen sarjatasoa käsittävä liigasysteemi on kätevä
Apple OS X Mavericks » 62 Näin ostat ökyhalvan matkan! » 20–27 Lue mB ja tiedät mitä ostat.. Tietoturvaohjelma auttaa. Testaamme kaiken puolestasi. Tuliko hyvä. » 41–45 RIKOLLISET VAANIVAT VERKOSSA TIEDOT TURVAAN PARASTA MINIJÄRKKÄRIÄ » 40–44 Nokian pelastaja. Lumia 2520 on yhtiön ensimmäinen Windows-tabletti. Videopalveluissa on yhä paljon eroja » 68 Kaksintaistelussa tavallista tykimmät Android-tabletit Asus Transformer Pad ja Galaxy Note 10.1 » 45 Lentosimulaattori autotallissa Kun harmittomasta harrastuksesta tuli intohimo » 70–73 Näin toimii panoautomaatti Laita rahat pankkiin omin avuin » 66 ARM haastaa X86-SUORITTIMET » 54 Testissä XBOX ONE »50–53 Testissä + + 4 1/2014 2.1. Voit astua haittaohjelman miinaan Facebookissa tai tutulla nettisivulla. Vertailimme. Tämä mies testaa digitaalisen tekniikan kuumimmat uutuudet. » 30–39 Netflix, Viaplay vai HBO. 9,90 € • MBNET.FI MIKROBITTI 30 VUOTTA! ENEMMÄN ILOA TEKNIIKASTA Windows 8.1 vs
Toistaiseksi heillä on vielä kädet täynnä töitä teknisten murheiden kanssa. Egosoft on sitoutunut korjaamaan bugit ja lisäämään peliin pelaajien toivomia toimintoja. Bernd Lehahn oli julkaissut pelituotteen, jota eräs foorumiaktiivi kuvasi hauskasti ”parfymoiduksi pökäleeksi”. Gamestarin haastatteluun mennessä Lehahn oli tullut sentään sen verran järkiinsä, että hän viimein tunnusti X Rebirthin teknisten ongelmien syvyyden. Se selittäisi ainakin käyttöliittymän omituisuuksia, mutta ei vielä kaikkea. Olisiko X Rebirth noussut Steamin ykköseksi, jos ennakkotilaajat olisivat tienneet maksavansa pelkästä early accessista. Amazonissa pelin käyttäjäkeskiarvo on kaksi tähteä. Lehahnin laskelmien mukaan Rebirthia oli myyty enemmän kuin X-sarjan aikaisempia osia yhteensä. Ensinnäkin X Rebirthiin iski pahimmanlaatuinen feature bloat. Tuomas X Rebirth on kipeä muistutus pelien ennakkotilaamisen vaaroista. Ja!!” Suurmenestys! En ryhdy tässä erikseen erittelemään X Rebirthin ongelmia, arvosteluni sivulla 44 antanee riittävän kuvan niiden laajuudesta. Hän puhuu sovittelevasti halustaan kuunnella pelaajia ja käyttää X Rebirthia pohjaratkaisuna, jonka varaan voidaan rakentaa entistä parempi avaruuspeli. Yhtiön perustaja Bernd Lehahn varmaan ajatteli elävänsä saksalaista unelmaa, olosuhteiden herrana tylsän turvallisessa Würselenissa. Julkaisupäivän alla X Rebirth ampaisi hetkellisesti jopa Steamin myydyimmäksi peliksi. Lehahn jaksoi vielä viikkoja myöhemmin jankuttaa saksalaiselle Gamestar-lehdelle, että Egosoft oli saanut X Rebirthista myös positiivista palautetta. Tuotteen kyseenalainen laatu ei kuitenkaan ollut mikään syy olla tuntematta taiteilijan ylpeyttä. Kun testaamattomuus yhdistyi bugit moninkertaistavaan feature bloatiin, lopputulos ei voinut olla mitään muuta kuin X Rebirthin kaltainen katastrofi. Pyytäessään keskeneräisen tuotteensa betatestauksesta 50 euroa Lehahn ei kuitenkaan kohtele meitä pelaajina, vaan riskisijoittajina. Kuten mestarietsivät Dieter ja Berner saattaisivat sanoa: ”Die würselenische, jeden tag so schnell. Aloittelijan mokat X Rebirth ei ole ensimmäinen keskeneräinen julkaisu sarjan historiassa, eikä Egosoftia voi sen puoleen moittia siitä, että se olisi jättänyt buginsa korjaamatta. Rebirth olisi aiempaa lähestyttävämpi, intuitiivisempi ja virtaviivaisempi X. Siinä Lehahn, 25-vuotisen peliuran tehnyt vanha kehäkettu, tulee tunnustaneeksi kaksi alokasmaista mokaa, joista molemmista varoitetaan jokaisessa ohjelmistokehittäjän aapisessa. On sitten kokonaan eri asia, olivatko Egosoftin omat rahat yksinkertaisesti loppumassa kesken. Steamin ykkösenä keskellä vilkkainta pelisesonkia! Madness! Rebirth on kaikkien aikojen myydyin X-peli. X Rebirthista tekee poikkeuksellisen ongelmavyyhdin laajuus. Tuskinpa! Tuomas Honkala pakotti itsensä pelaamaan X Rebirthia. Sen sijaan hän maalaili kuvaa pelistä, joka ratkaisee X-sarjaan kasautuneita ongelmia ja rajoituksia uudella freesillä pelidesignillaan. Ja mitä enemmän bugeja, sitä arvaamattomammin bugit reagoivat keskenään. Kohtuutonta takapakkia on jo yksin se, että pelaaja rajoitetaan yhden ainoan aluksen puikkoihin. Vahinkokontrollin hengessä myönnetty haastattelu Gamestarille osoittautuu lähemmässä tarkastelussa yllättävän rehelliseksi. Edelle oli kirinyt muun muassa sellaisia isoja nimiä kuin Farming Simulator 2013, Train Simulator 2014 ja FTL: Faster Than Light (avaruuspeli sekin). Vaatimukset rahojen palauttamisesta olivat vasta alkua, sillä foorumitrollit vaativat pelin poistamista Steamin valikoimista kokonaan. En epäile, etteikö Bernd Lehahn haluaisi vilpittömästi voittaa X-sarjan faneja takaisin puolelleen. Se olisi umpisurkea tulos mille tahansa hardcore-pelille. Viikkoa ennen julkaisua antamissaan haastatteluissa Lehahn ei vihjannut sanallakaan, että jotain olisi pielessä. Jostain siis löytyy hiljainen enemmistö, joka diggailee ala-arvoisia avaruuspelejä. Madness! Toisena mokanaan Lehahn tunnustaa puutteellisen pelintestauksen. Kuvissa se näyttää ihan viehättävältä, enkä yhtään ihmettele, että peliyhtiö Egosoft on viihtynyt siellä jo 25 vuotta. Kuin korostaakseen jämähtäneisyyttään, Egosoft ei ole julkaissut vuoden 1999 jälkeen mitään muuta kuin X-sarjan avaruuspelejä. Lisäominaisuuksista kuulemma jo pelkkä kohteiden selaaminen on osoittautunut yllättävän haastavaksi. 66 L ähellä Hollannin rajaa sijaitseva Saksan Würselen on suunnilleen Keravan kokoinen pikkukaupunki. Saanen olla eri mieltä! Yleistä keskeneräisyyttä ja puutteellista designia on vaikea käsittää, kun ottaa huomioon pelin huippupitkän seitsemän vuoden kehitysajan. The Escapistin haastattelussa Lehahn kehtasi jopa kehua uutta käyttöliittymää. Lehahn puolustaa suunnitteluratkaisua väittämällä, että suuren taistelulaivan ohjaaminen ei ole erityisen mielenkiintoista. Siihen viittasi ainakin se, ettei X Rebirthista myönnetty ensimmäistäkään etukäteisarvostelua, vaikka samaan aikaan peliä ennakkomyytiin erittäin aggressiivisesti. Pelaajayhteisö on jo hankkinut uskottavia todisteita siitä, että X Rebirth suunniteltiin alun perin Xboxille, mutta muutettiin tuntemattomasta syystä kesken kaiken pc-peliksi. Vaikka varsinaiset viat pelin toiminnassa korjattaisiinkin, jäljelle jäisi silti teos, joka on monessa suhteessa edeltäjiään heikompi. Riittänee kun sanon, että X Rebirth hipoo pelikelvotonta. Lehahnin ensireaktio kritiikkiin oli merkillinen: pahoiteltuaan mahdollisia teknisiä ongelmia hän keskittyi hehkuttamaan pelinsä kaupallista menestystä. Lisäämällä peliin ylimääräistä ja testaamatonta toiminnallisuutta kehitysprosessin viimeisen 12 kuukauden aikana, tekijät onnistuivat myrkyttämään koko seitsenvuotisen projektinsa. Yhtenä viime hetken älynväläyksistä Lehahn mainitsee avaruusasemien sisätilat. X:YNÄ. Bernd Lehahnin kehäpäätelmänsä kuului, että koska myynti veti niin hyvin, hänen oli täytynyt tehdä jotain oikein. Mitä siitä, että perinteikkään avaruussaagan maine rypi pohjamudissa. Karvaasti pettyneet pelaajat uhittelivat myös joukkokanteen mahdollisuudella. Kertomatta jäi, että käyttöliittymän keskiössä on monta kerrosta syvä puuvalikko, jota operoidaan numeronäppäimillä 1-6. Lehahnin siteeraamat 10 000 samanaikaista Steam-pelaajaa olivat tosin hiipuneet kuukaudessa vaivaiseen kymmenesosaan. Sääli, että turvattua eläkeputkea uhkaa nyt lapsus nimeltä X Rebirth. Mitä enemmän toimintoja, sitä enemmän bugeja. Pöyristyttävän keskeneräisenä julkaistu X-sarjan uutukainen nosti verkossa täydellisen paskamyrskyn. En tiedä olisiko yksinkertainen anteeksipyyntö riittänyt, mutta tekosyihin turvautuminen antaa kuvan miehestä, joka on elänyt liian pitkään omassa vaihtoehtotodellisuudessaan. Hype oli tehnyt tehtävänsä, kunnes julkaisupäivänä koitti tilinteon aika. Nyt hän maksaa potut pottuina. Pettymystä mielenkiintoisempaa on kuitenkin Bernd Lehahnin reaktio protestoiviin pelaajiin. Painostus kustannusyhtiön taholta lienee kaikkein tavallisin syy raakilejulkaisuihin, mutta Lehahn kiistää sellaisen ja väittää julkaisupäätöstä omakseen. Avaruuden tuoksua X Rebirthin Metacritic-keskiarvo on tätä kirjoittaessani 33. Julkaisun aikoihin, ennen ensimmäisiä hätäisiä päivityksiä, se ilmeisesti myös oli sitä. Herra Lehahn, 1980-luku soitti ja haluaa valikkoratkaisunsa takaisin! Esiintyikö haastatteluissa kiero liikemies pelintekijän vaatteissa. Modiyhteisö reagoi avaruusasemiin tuottamalla modin, jonka avulla pelaajat voivat vältellä aikaa haaskaavia ja visuaalisesti masentavia vierailuja
Otamme selvää! RAMBO: THE VIDEO GAME Xbox Onea ei ole ihan vielä lanseerattu Suomessa, mutta itse konsoli ja sen pelit ovat jo totisinta totta. PELIT JA XBOX ONE SOUTH PARK: THE STICK OF TRUTH Kun South Park on hyvä, South Park on hyvä, ja käsittelee ajankohtaisia asioita ilkeällä viiltävyydellä. Muista talven paras lukuelämys! Tänä vuonna tulee kaikennäköisiä pelejä mutta vain yksi Dark Souls II. On siis pieni riski että kakkonen on kaikenselittävä kädestä pitelevä helppo putkijuoksu, mutta me Dark Souls -addikkit toivomme että se on edelleen se sama äärikoukuttava löytämisen iloa ja pelaajia arvostava mahtikokemus kuin edeltäjänsä. 67 SEURAAVISSA NUMEROISSA Helmikuun Pelit ilmestyy 10.2. TITANFALL Alkuvuoden erikoisin pelijulkaisu palauttaa ruutuihin Vietnam-veteraaneista karskeimman, John Rambon. Niin että miten siitä saa pelin. Titaanit ovat kaatuneet: Call of Duty ja Battlefield eivät enää myy entisen malliin. Luomme seuraavassa numerossa katsauksen uuden Xboxin lanseerauspeleihin, joista Killer Instinct, Forza Motorsport 5 ja Ryse: Son of Rome ovat yksinoikeuksia. Jotta olisi tosi jännittävää, Totuuden tikun tekee takuutiimi Obsidian. Toivottavasti vain kaikki rasistiset ja härskit jutut sekä tylsä yhteiskuntakritiikki jätetään väliin, ja annetaan hassu-Cartmanille paljon ruutuaikaa! DARK SOULS II. Odotukset ovat kovat Jason ”Call of” Westin ja Vince ”Duty” Zampellan räiskinnälle Titanfall, jossa tuttuun reseptiin lisätään isot robotit. Uusi sukupolvi vaatii uudet kujeet. Kiitos kädettömän, toistensa kliseitä totuutena toistavan pelimedian Dark Soulseilla on väärä maine tosi vaikeina peleinä. Ilkeämpi sanoisi että tulossa on hyvä mutta buginen pienen piirin kulttipeli. Onko peli väkivallalla mässäilevää roskaa vai ovela videopelipastissi Rambo-trilogian kuuluisimmista toimintakohtauksista