HALO INFINITE MASTER CHIEFIN MESTARITEOS JURASSIC WORLD EVOLUTION 2 ÄLÄ RUOKI SAURUKSIA! BATTLEFIELD 2042 ONKO TAISTELU HÄVITTY. U lt im a te A d m ir a l: A g e o f S a il . In sc ry p tio n 1/2 02 2 Tammikuu 2022 . 10,60 € LAATUA LIITUKAUDELTA 157010_.indd 1 22.12.2021 14.36.10. SQUID GAMEA KOTONA CRAB GAME! SHIN MEGAMI TENSEI V ENKELIT VASTAAN DEMONIT J u ra ss ic P a rk p e le is sä . GTA TRILOGY ECCE LUDUS! ONNISTUIKO RESTAUROINTI
www.fokusmediatilaus.. eld 2042 Markus Rojola 23 Halo In. nitive Edition Chorus Ajassa 5 Pääkirjoitus: Avoin kirja Tuukka Grönholm 6 IL-2 Sturmovik, lentävä legenda osa 1 Antti Ilomäki 13 Jurassic Park peleinä Iikka Kivi 19 Nnirvi: Täällä lähdekoodin alla Niko ”nnirvi” Nirvi 63 Kino: Arcane League of Legends Petri Heikkinen 64 Ruudun takaa Wallu 65 Grönholm: Vapaaherra Tuukka Grönholm 66 Tulossa Petri Heikkinen Pelit 10 Jurassic World Evolution 2 Iikka Kivi 20 Battle. /pelit Kaupallinen johtaja Jaana Lindvall-Harki PAINOPAIKKA Kroonpress Asiakaspalvelu www.fokusmedia.. vuosikerta, 11 numeroa vuodessa 6 34 53 IL-2 Sturmovik, lentävä legenda osa 1 Grand Theft Auto: The Trilogy – The De. /asiakaspalvelu 323 numero 31. Toimituspäällikkö: Niko Nirvi, nnirvi@fokusmedia.. Aikakausmedia ry:n jäsen OSOITE Hämeentie 135 A, 00560 Helsinki VERKKOSIVUT www.pelit.. nite Tuomas Honkala 26 Ultimate Admiral: Age of Sail Nnirvi 30 Shin Megami Tensei V Antero Kyyhky 33 Farming Simulator 2 Juho Kuorikoski 34 Grand Theft Auto: The Trilogy – The De. Avustajat: Jussi Forelius, Petri Heikkinen, Lassi Hietala, Tuomas Honkala, Heikki Hurme, Antti Ilomäki, Juha Kerätär, Heli Koponen, Juho Kuorikoski, Aleksi Kuutio, Antero Kyyhky, Lassi Lapintie, Mikko Lehtola, Markus Lukkarinen, Aleksandr Manzos, Marko Mäkinen, Tuomo Nyrhilä, Santeri Oksanen, Samu Ollila, Juho Penttilä, Markus Rojola, Kriina Rytkönen, Miika Sillanpää, Olli Sinerma, Jouni Utriainen, Harri Vaalio, Ilja Varha, Riku Vihervirta, Juha-Pekka Viljanen, Ville Wikström KUSTANTAJA Fokus Media Finland Oy www.fokusmedia.. Päätoimittaja: Tuukka Grönholm, tuukka.gronholm@fokusmedia.. nitive Edition Markus Rojola 37 Rustler Markus Rojola 38 WRC 10 Marko Mäkinen 2 157011_.indd 2 21.12.2021 16.11.04. AD: Isma Valkama, isma.valkama@fokusmedia.
20 10 44 23 Battle. eld 2042 Jurassic World Evolution 2 The Riftbreaker Halo In. nite 40 Inscryption Kriina Rytkönen 42 Skeletal Avenger Petri Heikkinen 43 Mon Amour Johannes Valkola 44 The Riftbreaker Nnirvi 46 New World Samu Ollila 48 Crab Game Risto Karinkanta 50 Combat Mission: Cold War Ilja Varha 53 Warhammer 40K Gladius: Adeptus Mechanicus Nnirvi 54 Chorus Lassi Hietala 57 Empire of the Sin Tuukka Grönholm 58 Heart of Iron IV Tuukka Grönholm 60 Rocket League Sideswipe Petri Heikkinen 61 Clash Mini Petri Heikkinen 62 Cookie Clicker Risto Karinkanta Teemat Menneisyyden leikkikentät 10 Jurassic World Evolution 2 Iikka Kivi 13 Jurassic Park peleinä Iikka Kivi 26 Ultimate Admiral: Age of Sail Nnirvi 58 Heart of Iron IV Tuukka Grönholm Tulevaisuuden taistelukentät 20 Battle. nite Tuomas Honkala 30 Shin Megami Tensei V Antero Kyyhky 53 Warhammer 40K Gladius: Adeptus Mechanicus Nnirvi Pelit, jotka vaativat kentät 60 Rocket League Sideswipe Petri Heikkinen 61 Clash Mini Petri Heikkinen 3 157011_.indd 3 21.12.2021 16.11.35. eld 2042 Markus Rojola 23 Halo In
– Tuukka Grönholm, päätoimittaja pelit.fi/tilaa MAAILMA MUUTTUU, MUTTA PELIT PARANEE. Ultima Underworld, Super Mario Kart, Mortal Kombat, Wolfenstein 3D ja Pelit-lehti ovat kaikki 30 vuotta vanhoja klassikoita. 157012_.indd 4 21.12.2021 15.12.57
Juhlavuoden kunniaksi kanteen palaa Pelit-lehden klassinen palkkilogo. Edellisessä Pelit.. AVOIN KIRJA 5 157013_.indd 5 21.12.2021 16.05.12. Ristiriita näkyy aivan varmasti myös lopputuloksessa. Artikkelin perushuomio on, että Pelit-lehden suhde mobiilipeleihin on ristiriitainen. Itsekin innostuin muiden mukana Pokémon Gosta, kokeilin mobiili-Witcheriä ja Clash Royale on kirjoissani yksi parhaista suomalaispeleistä kautta aikain. Tutkimuksessa lehden ja lukijoiden suhdetta sanotaan symbioottiseksi. ssä olleessa lukijatutkimuksesta yksi toistuvista kommenteista oli (taas), että mobiilipelit voisi tunkea nettiin eikä lehteen. Mobiilipelit ovat kasvaneet osaksi pelaamisen kenttää. ssä Alan Wake 2 -julkistusuutista Supercellin Everdale-julkistusuutisten lukijamääriin. Siinä mielessä artikkeli Pelit-lehdestä tuli mielenkiintoiseen aikaan, että Pelit-lehden 30-vuotisen taipaleen kunniaksi tarkoituksena on lisätä juttuja nimenomaan kaikkien alustojen suomalaisista peleistä ja pelintekijöistä. Remedyn ja Housemarquen uutuudesta on huomattavasti helpompi kirjoittaa kuin uudesta mobiilipelistä, koska yleisö ottaa sen selvästi paremmin vastaan. A ina välillä hämmästyn, miten tarkasti Pelit-lehden teksteistä voi kaivaa ajatuksia, joita niissä ei välttämättä sanota. Tosin vanha mielikuva voi olla osittain harhaa. Muistaakseni se löytyy auki kirjoitettuna useammasta lukijoiden kommentista eri numeroiden palauteketjuissa. Pelitutkimuksen vuosikirjassa ruoditaan Suomalainen peliteollisuus ja mobiilipelit Pelit-lehdessä vuosina 1992-2014 -artikkelissa lehden suhdetta suomalaiseen peliteollisuuteen. Ilmaus on lievä, sillä käytännössä kaikki nykyiset avustajat ovat olleet ensin lukijoita. Sen perusteella, miten tarkasti he osaavat lukea juttujen takana piileviä ajatuksia, en lähde kolmikon kanssa ainakaan pokeripöytään. Kirjoittaessa se tietenkin vaikuttaa. PÄÄKIRJOITUS PARTY LIKE IT'S 1992 Pelit-lehti täyttää tänä vuonna 30 vuotta, mikä on pelialalla pieni ikuisuus. Veikkaan, että äänestysketjussa on jo kommentti siitä, että Control on kunnon peli, Merge Mansion ei. Kumpikin näyttää kiinnostavan yhtä paljon, sillä ero ei ole iso Alan Waken eduksi. Toivottavasti nyt ilman ristiriitaa. Huomio on oikea. Olin itsekin alkujaan Pelitin lukija ennen kuin hain avustajaksi Pelit BBS:ssä olleen toimituksen ilmoituksen perusteella. Ristiriita syntyi osin kirjoittajien omista mieltymyksistä, osin yleisöstä. Vertasin Pelit.. Artikkelin ovat kirjoittaneet Joni-Tatu Rannanpiha, Heikki Tyni ja Olli Sotamaa. Tutkijoiden arvio siitä, että mobiilipelejä ei pidetä ”oikeina” pelejä on aika varmasti oikea. Teema toistunee taas myös käynnissä olevassa vuoden peli -äänestyksessä
Nykyään sen kahdeksaa rakettia ja 400 kilon pommikuormaa kiroillaan Enlistedissä. Se aloitti vastustamalla Saksaa vuoden 1941 operaatio Barbarossassa, oli tuttu ja pelätty ilmiö Suomenkin rintamalla ja osallistui vielä Berliinin valtaukseen vuonna 1945. Antti Ilomäki IL-2 STURMOVIK Tuskin koskaan virtuaali-ilmailun historiassa niin monet ovat olleet niin suuressa kiitollisuudenvelassa niin harvoille. ikkaa. Kun konetehojen kasvaessa tuotantokustannukset räjähtivät mutta myyntilukemat eivät, perinteikkäät simulaattorintekijät löivät yksi toisensa jälkeen lapun luukulle, mikä oli suoranainen tragedia. Nyt tämä legenda on täyttänyt 80 tai 20 vuotta, riippuen mistä laskennan aloittaa. Genren kunnian päivinä ysärin ensimmäisellä puoliskolla kaikilla oli joikkari ja kaikki pelasivat simulaattoreita. Kaiken nähneet ja kokeneet panelistit olivat monin tavoin varsin kaukonäköisiä, LENTÄVÄ LEGENDA mutta siinä, missä konkarien näkemyksissä paistoi suurten julkaisijoiden merkitys ja kunnian päivien haikailu, olivat pienempien yritysten edustajat optimistisempia. Yksi myöhemmän indie-buumin kulmakivistä, Valven Steam, julkaistiin vasta neljä vuotta SimHQ-paneelin jälkeen. V enäläinen Iljušin Il-2 on raskaasti panssaroitu ja aseistettu, hidas ja kömpelö maataistelukone. Ihme idästä: Maddox Games Perustajansa mukaan nimetty Maddox Games syntyi vuonna 1992 hajoavan suurvallan raunioille. Vuoden 2000 elokuussa oli monille hieman yllättävää, että Oleg Maddox, jonka ensimmäisen varsinaisen simulaattoripelin julkaisuun oli yli vuosi aikaa, oli ylipäätään päässyt paneeliin alan legendojen rinnalle. Elokuussa vuonna 2000 SimHQ.com-sivusto keräsi kasaan vaikuttavan paneelin alan edustajia kertomaan oman näkemyksensä genren uhkaavasta romahduksesta. Vuonna 2001 konevanhus pelasti lentosimulaattorit. Moskovan ilmailuinstituutin käynyt Maddox oli työskennellyt reilun vuosikymmenen verran asevoimien tutkiOleg Maddox 6 157014_.indd 6 21.12.2021 16.20.52. Kulta-ajasta kriisiin Ysärillä simulaattorit ja simulaattorin omaiset pelit olivat se mittari, jonka mukaan konetta päivitettiin, kun F-19, Wing Commander, F-16 Falcon tai TIE Fighter vaativat tehoja, parempia ääniä ja gra. Ainakin siltä tuntui. Koko ala oli kriisissä. Erityisesti Maddox näki indie-painotteisen tulevaisuuden valoisana ja täynnä mahdollisuuksia. in päättyneen projektin jälkeen, muiden nauttiessa luvatun maan hedelmistä. Vuosituhannen vaihteessa näkemys oli lähes uhkarohkea, sillä pelibisnes oli väkevästi kivijalkakauppojen ja röykkiöittäin muovilättyjä painavien hittitehtaiden käsissä. Todellisuudessa ”kaikki” oli erittäin rajattu innokkaiden harrastajien ydinporukka, joka huomasi pleikkarivallankumouksen jälkeen olevansa pieni vähemmistö FPS-, RTSja urheilupelien maailmassa. Kymmenisen vuotta myöhemmin tämä lentosimulaattorien Mooses oli johdattanut ällistyttävän kaukonäköisesti koko genren läpi paitsi rajun rakennemuutoksen, myös läpi erään tietotekniikan historian mullistavimmista ajanjaksoista Googleineen, Facebookeineen ja Steameineen. Aidon legenda tavoin hän poistui pelimaailmasta takavasemmalle perinpohjaisen väsyneenä ja kyllästyneenä, katastro. Norman (SSI), Andy Hollis (Microprose), Alexander Delaney (Steel Beasts), Jay Littman (Warbirds, Air Warrior), Teut Weidemann (Panzer Elite) ja Oleg Maddox (Il-2). Vuosituhannen vaihteessa tässä teekupissa riehui tornado, sillä simulaattorien vääjäämätön kuolema häämötti horisontissa. Mukana olivat Carl C
7 157014_.indd 7 21.12.2021 16.21.19. Maddox Games oli siis paitsi 20 vuotta aikaansa edellä markkinoinnissa, myös tunnetumpi kuin äkkiseltään voisi kuvitella SimHQ:n kutsuessa alan vaikuttajia paneeliinsa. Viimeisen linjaston sammuessa lentäviä tankkeja oli puskettu ulos yli 36 000 kappaletta, melkein yhtä paljon kuin Spit. ikan ansiosta nosti kustannustason liian korkeaksi länsimaisille pelintekijöille. Maddox Games ei myöskään arkaillut kokeilla erilaisia ohjelmointiteknologioita. Yhtiöstä tuli vuonna 1999 virallisesti 1C: Maddox Games, kun 1C Company, paikallisen mittakaavan softajättiläinen paikallisessa mittakaavassa mittavine resursseineen, osti yrityksen. Osa innosta tulevaa peliä kohtaan johtui synkistä tulevaisuudennäkymistä, kuten SimHQ-paneelin aiheestakin voi päätellä. Punainen Sturmovik nousee Il-2 Sturmovik oli merkittävimpiä yksittäisiä asejärjestelmiä koko toisessa maailmansodassa. Kohtuullisen kotimarkkinamenestyksen jälkeen pienimuotoisia kulttiklassikoita tehtaillut Maddox Games sur asi yhtäkkiä täydellisen myrskyn hyökyaallolla. Tavallaan oikea sävel löytyi heti, sillä myöhemmin Maddox kertoi pelin olleen tiimin ensimmäinen harjoitustyö lentomallinnuksen parissa. En osaa edes kuvitella sitä mahdollisuuksien, epävarmuuden ja kaaoksen sekametelisoppaa, johon Maddox perusti Gamesinsa. Demo nosti odotukset korkealle ja kun taivaat lopulta avautuivat 18.11. on osa tavallaan loogista jatkumoa, sillä Maddox Gamesin pelit eivät hirveästi muistuta toisiaan. Itse asiassa vasta Cessna 172 riisti Illulta kaikkien aikojen eniten rakennetun koneen tittelin. Ja niin, vuosituhannen vaihteessa, Maddox Gamesilla oli edessään täsmälleen oikean kokoinen, tyhjäksi jäänyt markkinarako, täydellisesti tehtävään sopiva tiimi ja palkkarakenne, jonka ansiosta länsimaiden hylkäämän, aikanaan väkevän yhteisön rippeillä ruokittiin yltäkylläisesti monta venäläistä koodaajaa. (Pohjois-Amerikka) tai 30.11.2001 (muu maailSiivetönnä en voi lentää, vanki olen maan. Storm. Samaan aikaan tietotekniikan huima kehitys salli viimein kunnollisen lentomallinnuksen, vauriomallinnuksen ja tekoälyn yhdistelmän lentosimulaattoreissa. Myös paikallisen laitekannan takapajuisuus näkyy Maddox Gamesin tuotannossa, joka muistuttaa monin tavoin suuren maailman pelien kehityskaarta, mutta muutaman vuoden jälkijunassa. Joku tiimissä ilmeisesti tiesi jotain matematiikasta, sillä myöhemmin Maddox ylpeili porukan kokemuksella pankkien salausjärjestelmien parissa, kun Il-2:n nettikoodin huijarinkestävyyttä epäiltiin. Maddox Games on joidenkin tietojen mukaan tehnyt kymmeniä pelejä ja muita softia eri alustoille, mutta historia muistaa niistä lähinnä ne, jotka julkaistiin länsimaissakin. ghter, joka muistutti melko paljon DiD:n Epiciä (1992), tosin ilman avaruustaistelua. Z.A.R. Ensimmäinen tunnettu Maddox-peli on vuonna 1996 julkaistu Storm. He eivät myöskään tyytyneet paikalliseen työvoimaan, vaan levittivät lonkeronsa myös länsimaisille keskustelupalstoille, jolloin joukko aktiiviharrastajia tarttui tilaisuuteen kuin viimeiseen oljenkorteensa. Moskovan kaduilla oli vielä telaketjujen jälkiä Pahan Imperiumin viimeisten kuolinkouristuksien jäljiltä ja tulevaisuus täysin tuntematon. Se yhdessä valtavasti kehittyneen gra. ghterin jälkeen joku unohti, miten vodkapullon korkki suljetaan. Vanhojen legendojen raadoissa kahlaava, synkkään tulevaisuuteen tuijottava lentosimulaattoriyhteisö huusi tuskissaan messiasta ja muutamien seuraavien vuosien ajan Maddox Games käveli vetten päällä. Kokeilematta on vaikea arvioida, millaista on pelata maailmassa, jossa paralleeliaksiooma ei ole voimassa. Siis vuonna 1998. Viimeinen etappi ennen lentosimuloinnin raskaaseen päähän sukeltamista oli suorastaan uhkarohkeasti nimetty, vokseligra. Jos laitekanta olikin Venäjällä vanhaa ja peliteollisuus lapsenkengissään, lentokoneita suurvallassa kyllä osattiin tehdä ja aseteollisuuden romahduksen jälkeen menossa oli taitavien ilmailuinsinöörien ja ohjelmoijien polkualennusmyynti. Kun Jim Mackonochien (Mindscape ym.) yhteistyö Eagle Dynamicsin kanssa ( Su-27 Flanker, 1995) oli jo aiemmin tehnyt venäläisistä simulaattoreista katu-uskottavia länsimaissakin, lentosimuloiva maailma oli valmis kutsumaan Oleg Maddoxin alan huippunimien paneeliin, vaikka Il-2 Sturmovik oli vielä lähinnä lupauksia ja toiveita. rejä ja Mustangeja yhteensä. ikkaa hyödyntävä mecharäiskintä Z.A.R., jossa oli moninpeli ja tuki virtuaalitodellisuusvimpaimille. Paikallisen peliteollisuuden piti päästä vauhdilla liikkeelle, sillä lukuisilla ja resursseiltaan lähes saavuttamattomilla länsimaisilla yrityksillä oli huomattava etumatka. Samalla Maddox tuli mobilisoineeksi villin lauman mikrovaikuttajia mainostamaan peliään viisi vuotta ennen kuin YouTube keksittiin. muskeskuksessa, joten innokkaalla lennokkiharrastajalla oli sekä innostusta ilmailua kohtaan että syvällistä asiantuntemusta aiheesta. Vuosituhannen vaihteessa tästä tuntemattomasta konesuuruudesta tuli simulaattoritaivaan kirkkain tähti ja melkoinen brändäyshaaste. Saksalaiset sotilaat kyllä tiesivät, millainen hirviö hellittelynimellä musta surma tunnettu laite oli, mutta muulle maailmalle kyseessä oli melkoinen mysteeri, jota moni auttavasti alaan perehtynytkään ei olisi välttämättä edes tunnistanut kuvasta. Itse asiassa Il-2:n matka kohti parrasvaloja alkoi jo kauan ennen julkaisua, sillä Maddox Gamesin pieni tiimi tajusi hyvissä ajoin, että he tarvitsevat apua testaamiseen ja osapuilleen kaikkeen muuhun. Tulos oli Madspace (1997), hämmentävä sekoitus raideavaruusräiskintää ja Doomia (1993), hämmentävillä vihollisilla hämmentävässä epäeuklidisessa avaruudessa. Länsimaisen peliteollisuuden siirtyessä yhä vahvemmin hittivetoiseen vaiheeseen Maddox julkaisi lähes anarkistisen kokeellista indie-kamaa, jolla on yhä pieni, mutta nostalgiassaan väkevä fanijoukkonsa
Lentoja vauriomallinnus olivat huippuluokkaa, perinteisen osumalaatikon sijaan osumatarkistus oli polygonintarkka ja koneet oli jaettu lukuisiin lohkoihin, jotka vaurioituivat erikseen. Maddoxin itsensä mukaan alkuperäinen Il-2 oli lähinnä oiva demo uudelle, uljaalle versiolle. Kun Illun tekeminen aloitettiin 90-luvun loppupuolen Venäjällä, World Wide Web oli jo toki mahdollisuuksien ihmemaa, mutta halpoja laajakaistayhteyksiä ei riittänyt joka kämppään ja sosiaalinen mediakin olisi korjattu kirjoitusvirheenä. Mutta jotenkin Maddox Games onnistui tekemään pelin, jonka jokainen piirre oli kuin luotu tukemaan pelaajayhteisöjen syntyä. Vauriomallinnus oli parantunut entisestään, nyt koneiden sisällä oli enemmän järjestelmiä ja osumapaikan lisäksi luodin radalla läpäisyn jälkeen oli enemmän merkitystä. Il-2:n myötä simulaattoristit saivat kunnon ensimaistiaiset siitä, miltä lentosimulaattori näyttää ja tuntuu vuosituhannen vaihteen tietokoneilla. Maataistelukoneen maanläheisistä lähtökohdista johtuen korkealla lentämisen puutteellisesta mallinnuksesta tuli riippakivi pelin koko elinkaaren ajaksi. Monien osa-alueiden loistokkuudesta huolimatta teknologia ei ollut missään vaiheessa Maddox-magian salaisuus. Se on sydämestä kiinni Menestyksen todellinen salaisuus oli se, että pelillä oli lämmin, sykkivä sydän, sillä nykymittapuulla alkuperäisen Illun pelillinen tarjonta oli jopa vähän köyhää. Ja kaikki tekivät: Il-2 oli melkeinpä virtuaalitaivaan Minecraft. ma), Il-2 oli jo paitsi melko tunnettu ilmiö, myös paisunut muhkeasti alkuperäisestä suunnitelmasta. Suomenlahden kartta oli yksityiskohtaisuudessaan ja laajuudessaan ennennäkemätön, Leningradin kaupunki yhtä vaikuttava kuin raskas. Ja niitä totta vieköön syntyikin, mikä lopullisesti sementoi Illun aseman ikiklassikkona. Illun ympärille kehittynyt yhteisö oli yksi kulmakivistä myös nykyään elinvoimaisen indie-hardisteollisuuden kehitykselle. Ne suomalaiset virtuaalilentäjät, joilla ei ollut liian kiire rötvätä luennoilla ja laiskotella laskareissa, olivat ihan alusta asti yksi näkyvimmistä ja kuuluvimmista ryhmistä pelin lähija sisäpiirissä. Moottorien hallinta oli realistisempaa, mutta ei liian työlästä, mikä lisäsi mukavasti luonnetta koneille. Kyseisen porukan mittavalla kokemuksella ja väsymättömällä innolla oli ei-ihan-mitätön osansa pelin menestystarinassa. Sturmosta kasvoi silti pikavauhtia yksi lentosimulaattorien historian tunnetuimmista brändeistä. Sopivien suunnitteluratkaisujen ansiosta pelaajayhteisö pystyi nostamaan vähän raakileen projektin kultatuoliin ja kantamaan sen suoraan palkintokorokkeelle. Pelimoottori oli vähän mitä sattui: tallentaessani vanhoja keikkoja jälkipolville jouduin nyt jo huvituksekseni toteamaan, että 20 vuotta vanha peli kyykytti modernia tehokonettani ihan samoin kuin silloin aikanaan vuosituhannen vaihteen romua. Koska Il-2 ei ollut vielä nimenä tarpeeksi hankala pelille, joka alkoi vähitellen levittäytyä läntisemmillekin rintamille, messiaan toinen tuleminen ja kaikkien jatko-osien äiti sai mahtipontisen myyvän nimen Forgotten Battles (maaliskuu 2003). Yhden lentokoneen pelit olivat miltei eri genre kuin laajemmat kokoelmat. Jatko-osan perusteella myös lobbaus tuntui onnistuvan, sillä sen myötä vierailtiin maisemissa, joissa en olisi koskaan kuvitellut sotivani, vaikka sitä olikin ysärin puolivälissä tullut treenattua. 20 vuotta sitten huvitti paljon vähemmän. Maddox Games ei jäänyt lepäilemään laakereilleen ja Sturmon jatko-osa on oikeastaan se muoto, jossa virtuaali-ilmailun legenda muistetaan. Kun NaturalPointin TrackIR (2001) vielä ratkaisi yhden alan pitkäaikaisimmista ongelmista tekniikalla, joka aiemmin oli auttanut liikuntarajoitteisia käyttämään tietokonetta, myös rautapuolella elettiin melkoista renessanssia. Kaikki oli parempaa, suurempaa ja kauniimpaa kuin aiemmin. Lisäksi moninpeli oli integroitu kokonaisuuteen suorastaan uniikilla tavalla, joten vähintään pienellä säätämisellä lähes kaiken huvin pystyi jakamaan kaverien kanssa. Kun lentotuntuma oli erinomainen ja tekoälystäkin sai viihdyttävän vastuksen, oli nopeasti selvää, että Maddoxin magia oli peruuttanut maailmanlopun. Maailmanlopun tunnelmista loikattiin kerralla lähes ennennäkemättömään tykitykseen, kun mahdollisesti kaikkien aikojen kovimman sotalentosimulaattorin lisäksi rautakauppaan jysähti Thrustmasterin superraskaan HOTAS Cougarin (2002) lisäksi Saitekin klassinen X-45 (2002) ja CH Productsin uusi USB-sukupolvi (2002). Mukana oli yksittäistehtäviä ja jokunen kampanjantapainen, mikä ei Falcon 4:n tai Rowanin simulaattorien yltäkylläisyyteen verrattuna vakuuttanut ketään. Tehtäväeditori oli aika simppeli, mutta riittävän tehokas ja samalla niin helppokäyttöinen, että kuka tahansa pystyi oppimaan sen nopeasti ja tekemään lisää lennettävää omaan ja muiden käyttöön. Il-2:n lisäksi lennettävänä oli toistakymmentä konetta ja pelin nimi, Il-2 Sturmovik, oli jopa harhaanjohtava. Niin mullistava kuin Il-2 olikin, se ei ollut lähelläkään täydellisyyttä. Sotimisesta tahraton mieli 2000-luvun alku oli lentosimulaattoristeille huimaa tunteiden vuoristorataa. 8 157014_.indd 8 21.12.2021 16.21.51. Melko pian peliin saatiin Starshoyn kehittämä tehtävägeneraattori, minkä jälkeen tekemistä oli kirjaimellisesti loputtomasti. Uusia koneita oli alkuperäisten lisäksi lennettävänä 30, mukana Brewster Bu alo, joukko muita sinivalkoisen taivaan sankareita ja tekoälyn käsissä vielä 21 lisää. IL-2 STURMOVIK Suomen Kansallissimulaattoriin ilmestyivät akkuraatit kansallistunnukset alta aikayksikön
Aidosti dynaaminen kampanja, jossa tehtävien tapahtumilla oli oikeasti merkitystä, oli pelottavan addiktiivinen ja lennätti Pelitinkin porukkaa enemmän kuin uskallan edes arvioida. Projekti hiipui pitkäksi aikaa, joskaan ei välttämättä ihan lopullisesti, maestron burnoutin myötä, ja tämän vuoksi yksikään moderni simulaattori ei pärjää Illun kampanjageneraattoreille. rma itse. Ennen vuosituhannen vaihdetta simulaattorien jatko-osat julkaistiin yleensä erillisinä peleinä, nykyään jatkuvasti kehittyvä perusrunko toimii alustana koneja karttapaketeille. Maaliskuussa 2004 perinteisenä lisäosana julkaistu Ace Expansion Pack oli ensimmäinen isompi askel länsirintamaa kohti ja lokakuun 2004 Paci. Ensimmäinen varsinaiseen peliin lisätty yhteisötuotos oli Ilja Ševtšenkon Bi-1-rakettikone. Samalla Maddox Games törmäsi nykyaikaisten simulaattorien perusongelmaan. 1946:sta (joulukuu 2006) tuli samalla ensimmäisen Illu-sukupolven äärimmäinen, ultimaattinen muoto. Vaikka Eagle Dynamics onnistui lopulta porttaamaan Lock on: Modern Air Combatin (2003) 8+1 konetta DCS Worldin (2011) teknologialle, 1946:n sisältämää 229 konetta ei kannattanut edes yrittää. Il-2:n tehtäväeditori oli nykymittapuulla rajoittunut, esimerkiksi koiratappeluissa (Il-2:n team deathmatch -moninpeli) ei voinut olla liikkuvia maajoukkoja. Maddox Games ei epäröinyt tarttua kaksin käsin tilaisuuteen huomatessaan, että joku pelaajayhteisössä tekee parempaa jälkeä kuin . Illumme maailmalla Maddox Games ymmärsi takoa, kun rauta oli kuumaa. Starshoyn kampanjageneraattori oli vasta alkua, sillä nerokkaan suunnittelun ansiosta oman kampanjamoottorin integrointi suoraan peliin hoitui käytännössä yhtä tiedostoa työstämällä, ja niin sai alkunsa myös Löwengrinin Dynamic Campaign Generator. Siitä ei yksinkertaisesti voinut tulla mitään muuta kuin maata järisyttävä mestariteos! Mutta siitä lisää kuukauden kuluttua. Myös lentomallinnusta ja tekoälyä oli viritetty, mutta mikä tärkeintä, Starshoyn tekemä mainio kampanjageneraattori oli nyt osa peliä – myös moninpelissä. Nykyisen sukupolven DCS World on laskentatavasta riippuen 13–18 vuotta vanha ja uusin Illu-jatkumo täyttää 7 vuotta, eikä jatkuvasti kehittyville peleille olla tietääkseni edes ajateltu parasta ennen -päiväystä. Il-2 Sturmovik oli simulaattoribrändien punainen johtotähti, joka loisti huippuvuosinaan niin kirkkaana, että se näkyi jo pleikkarillakin. Paci. Koska Maddox oli halunnut moderniin tapaan roikottaa kehityksessä mukana jokaista alkuperäisen Illun konetta ja karttaa, kokonaisuus on käsittämättömän laaja ja monipuolinen, melkein kaikki rintamat ja konetyypit kattava paketti täynnä virtuaali-ilmailun riemua. Maksoihan se (taas) jotain, mutta säätäminen ja kikkailu loppui siihen paikkaan eikä useimpia haitannut kerätä (taas) vähän kolehtia rakastamalleen pelille. Lentosimulaattorit ovat peleiksi valtavan pitkäikäisiä ja se, että alkuperäinen Il2 on ylipäätään (käytännössä) historiaa, johtuu siitä, että se on tavallaan modernin sukupolven ensimmäinen tai vanhan viimeinen. Falcon 4:ää (1998) pelataan edelleen lähinnä mahtavan kampanjan ansiosta. c Fightersin voi hankkia joko kokonaan erillisenä pelinä tai asentaa osaksi Forgotten Battlesia. c Fightersin myötä pelille niin tärkeä moninpeliyhteisö alkoi fragmentoitua ja myöhemmät pikkulisärit Pe-2, Mantsuria ja 1946 uhkasivat sekoittaa pakan lopullisesti. Maddox Games oli ensimmäisiä kehittäjiä, joka törmäsi jatkuvan kehityksen ongelmaan. Paitsi ehkä Falcon 4 -pelaajat, mutta se on oma tarinansa omine rosoineen. Imperialistien kosiskelua ajatellen Paci. Yksi koko lentosimugenren suurimmista tragedioista on se, että Löwengrin ei vaatimattomuuttaan kehdannut julkaista työtään avoimena lähdekoodina. c Fighters, joka oli ilmeisesti isolta osin tiimiin liittyneen Ilja Ševtšenkon projekti, vaihtoi kerralla pallonpuoliskoa. Tekniikka, lentosimulaattorien yleinen taso sekä Maddoxin osaaminenkin olivat kehittyneet niin huimasti, että työ varsinaisen jatko-osan parissa oli alkanut jo kauan ennen 1946:n julkaisua. Maddox ei sentään kokonaan ratkaissut modernien simulaattorien bisnesmalliongelmaa, mutta juuri, kun tilanne näytti hajoavan käsiin, päätettiin julkaista kaiken kattava kokoelma. Valtavasta laajuudesta tuli myös rasite. Vuoden 1946 kattaukseen kuului jo siitä eksoottisempia saksalaisvirityksiä. Waterloo, Somme ja Normandia kalpenevat Stasevon sillan verilöylyn rinnalla. 9 157014_.indd 9 21.12.2021 16.22.24. Joskus yksinkertainen on yksinkertaisesti kaunista. Oli luonnollista, että taisteluun Britanniasta keskittyvälle jatko-osalle ladattiin jumalattomat odotukset. Seuraavaksi haluat yhden Mitsubishi A6M Reiseneistäni. Brändinä Il-2 alkoi olla jo aika kaukana kotoa. Maddox Games oli alusta saakka avomielinen pelaajayhteisöä kohtaan ja tuki ulkoisia projekteja vailla mustasukkaisuuden häivääkään. Niinpä Löwengrinin kampanja ja myöhemmin massiivinen moninpelattava online-strategiapeli Scorched Earth onnistuivat luomaan sen päälle monipuolisuuden tasoja, joita kukaan ei osannut kuvitellakaan alkuperäisen Il-2:n ilmestyessä. Samalla sekä editori että sen tiedostoformaatti olivat niin yksinkertaisia, että tehtäviä pystyi tekemään kuka tahansa ja niitä oli helppo lukea vaikka tekstieditorilla
Kaaoksen hallintaa ja toisaalta tylsää odottelua helpottaa uusi ominaisuus, ajan nopeuttaminen ja pysäyttäminen. Labrakadabra Tärkeä tutkimusja kehitystyö on laitettu melkein kokonaan uusiksi. Vesija lentoliskot puuttuivat, puistot olivat harmittavan ahtaita ja aikaa valui turhaan mikromanagerointiin. Silti peli jätti paljon toivomisen varaa. Nyt systeemin keskiössä ovat tieteentekijät, joita rekrytoidaan oman puiston palvelukseen. Näiden välille vedetään sähkölinjat sekä polkuverkot ja pidetään huoli, että vessoja ja turvabunkkereita on riittävän tiheässä. Varsinkin lihansyöjäsauruksille. Ärsyttää, kun eläinlääkäri käy diagnosoimassa stegosaurukselle kolibakteerin ja kääntää keulan saman tien kohti kotia. Vuonna 2019 ilmestynyt Jurassic World Evolution (Pelit 9/18, 79 p.) oli Jurassic Park -peliksi yllättävän pätevä. Eri vieraita ilostuttavat erilaiset puuhat: seikkailijat haluavat päästä eläinten sekaan, luksusmatkailija arvostaa kallista ja vaivatonta. J okainen tietää, mikä oli Jurassic Park: dinosaurushuvipuisto, joka tarjosi herkullisia elämyksiä. Joillakin on käytössä erikoistumisbonuksia, kuten tavallista nopeammat fossiilikaivaukset. Uudistuksen myötä ykkösosan rasite, jatkuvasti palveluksia sivutehtävien muoKanadan talvessa on kotoisa tunnelma. Outi Burnin kolkuttaessa ovelle tiededuunarit laitetaan henkilöstökeskukseen huilaamaan. Toimiiko edes evoluutio. Noudattaako Jurassic World Evolution 2 tuttua kaavaa vai joko menestyksen genomi on saatu kartoitetuksi. Voisihan sen elukkaparan hoitaa saman tien terveeksi ilman pelaajan erillistä komentoa. Vieraiden viihtyvyyden lisäksi huolehditaan tutkimustyöstä ja eläinten hyvinvoinnista. Myös dinosaurusten kuljetusta on yksinkertaistettu. Helikopterit saa halutessaan partiotehtäviin, jos jeepit loppuvat kesken. Osa hallitsee genetiikan, toiset panostavat muinaiseläinlääketieteeseen. Silti korjattavaa on jäänyt. Pienet kasvissyöjät ovat halpoja ja helppoja saada, mutta kiinnostavat maksavaa asiakasta huomattavasti vähemmän kuin hirveä(n hintainen) petolisko. Tieteilijäjoukko pöhisee puistoon uusia innovaatioita ja hautoo alkiot hirmuliskoiksi, puistonvartijat pörräävät jeepeillään tarkistelemassa otusten kuntoa. Kun valkotakkitaktikointi yhdistetään eri dinosauruslajien vaihtelevaan vetovoimaan, etenkin alkupelissä joutuu miettimään tarkkaan, mitä lajeja puistoonsa haluaa. Nyt eläimet saa kopterin kyytiin suoraan hautomosta. Vegesaurukset osaavat kaivaa sapuskan maastosta eikä niille tarvitse rakentaa ruokinta-automaatteja. Kaaos hallintaan Jurassic World Evolution 2:n ytimessä on tuttu, perinteikäs huvipuistonrakentelupeli, jonka esi-isät kehittyivät jo tycoonikaudella. Jurassic Parkin henkeen kuuluu, että pyrkimykset uudistaa puistoa johtavat aiempaa suurempaan katastrofiin. Turhaa säätämistä on vähennetty tekemällä kasvissyöjistä ja puistonvartijoista omatoimisempia. Ykkösosassa puistonvartijat piti komentaa jokaiseen tehtävään erikseen, nyt niille määritellään vastuualueet, jonka sisällä ne täyttävät lihansyöjien ruokintapisteet ja raportoivat dinojen kunnon itsenäisesti. Ykkösosassa tutkimusja kehitystyö oli mobiilipelimäisen mekaanista nappien painelua ja palkkien täyttymisen odottelua, nyt tieteentekijöiden pallottelussa eri hommien ja lepojaksojen välillä on tarvittavaa syvyyttä. Aiempaa POJASTA SAUROPODI PARANEE Frontier Developments Arvosteltu: PS5 Saatavilla: PS4, Xbox One, PC Ikäraja: 16 isommat kentät auttavat myös toimivan kokonaisuuden kasaamisessa, kun kaikkea ei enää tarvitse yrittää tunkea ahtaaseen tilaan. Iikka Kivi JURASSIC WORLD EVOLUTION 2 Hyvät Jurassic Park -pelit ovat harvinaisempia kuin elävät dinosaurukset. Ykkösosassa kädet loppuivat hektisinä hetkinä kesken, nyt pahimmatkin härdellit on mahdollista selvittää asia kerrallaan. Työntekijät eivät ole robotteja, vaan jokainen projekti kuluttaa labra-asukkien jaksamista. 10 157655_.indd 10 21.12.2021 14.06.53. Ennen elikot piti päästää vapaaksi aitaukseen, tainnuttaa ja vasta sitten roudata perille. Hieno saurusvalikoima ja monipuolinen puistonpystytys nostivat sen tyypillisen dinoryönän yläpuolelle. Konsoliohjaimeen hyvin sovitettu käyttöliittymä parantaa ykkösosasta selvästi: erityisesti teiden ja aitojen vetäminen sekä maaston käsittely on aiempaa helpompaa. Dinosauruksille rakennetaan aitauksia, asiakkaille hotelleja ja figuurikauppoja. Reitinhakualgoritmit toimivat aiempaa paremmin lukuun ottamatta hyvin satunnaisia sekoiluja, joissa hoitohenkilöstö pörrää tehottomasti lauman perässä saamatta yhtään lääkeannosta perille. Epärealistisesti uupuneet työntekijät uskaltavat jopa puolustaa oikeuksiaan uhkaamalla irtisanoutumisilla, jos palkka ei nouse
Elokuvista tutut otukset, kuten T-Rex, raptorit ja triceratopsit, näyttävät täysin esikuviltaan, eivätkä kaanonin ulkopuoliset saurukset häviä ulkonäössä yhtään. No tavalla, joka herkistää sarjan vanhaa fania. Joitakin lihansyöjiä ja kasvissyöjiä voi laittaa rauhanomaisesti samaan aitaukseen: pienehköt deinonychukset eivät edes yritä käydä pienen panssarivaunun kokoisen ankylosauruksen kimppuun. Ainoastaan alkupelissä rahaa valuu sisään niin hitaasti ja hoidettavia dinoja on niin vähän, että pikakelaukselle oli tarvetta. Kaksi DLC-pakettia on jo julkaistu ja niiden mukana yhdeksän uutta lajia. Dilophosaurukset taas ovat niin verenhimoisia jääräpäitä, että ne käyvät loukkaamassa itsensä uudelleen ja uudelleen täysin ylivoimaisen kentrosauruksen häntäpiikkeihin. Tekninen toteutus onnahtelee vain muutaman bugin verran. Peruspelissä on nyt huimat 79 erilaista lajia, niin liitävät kuin sukeltavatkin liskot ovat nyt mukana. Parasta pelin dinosauruksissa on se, että ne tuntuvat eläimiltä, eivät hirviöiltä. 11 157655_.indd 11 21.12.2021 14.07.23. Miten päätähdet, dinosaurukset, on toteutettu. Vastapainoksi kenttien loppupään kymmenet dinot ja tuhannet vieraat saivat hapuilemaan pausenappulaa. PS5:llä paranneltu fysiikka pääsee oikeuksiinsa, kun isot sarviliskot iskevät tapellessaan tonnikaupalla massaa vastakkain. Reksivau! Ihmisistä viis. Tämän ruljanssin voisi korvata paljon Kopterilla siirtyy isompikin dino. Pari kohtaa kaipaa viilausta: dinosaurusten elinikä on edelleen liian lyhyt ja sairastavuus liian korkea. Äärisäät kurittavat kävijöitä. Taistelevat dilophosaurukset. Varsinkin kun sitä tukevat niin musiikki kuin ääninäyttelykin: Jeff Goldblum palaa Ian Malcolmin rooliin ja toimii pelaajan sarkastisena omatuntona. Siihen voi vaikuttaa nitomalla genomiin isompaa vastustuskykyä sekä elinvuosia lisääviä geenejä, mutta välillä tuntuu, ettei muuta ehdi tekemään kuin tuuttaamaan uusia liskoja kuolleiden tilalle ja ajattamaan ambulanssia seuraavan räkivän lauman luo. Kukin laji vaatii elinympäristön, jossa on riittävästi tilaa, juomavettä, lajityypillistä ravintoa ja lajitovereita. Aina välillä kursori jumittui tiettyyn kohtaan ruutua ja kerran saurussairaala muuttui pysyvästi käyttökelvottomaksi, kun hoitoon ohjattu dino ehti kuolla ennen kuljetusta ja prosessi juuttui limboon. Vain pankki puuttuu Jurassic World Evolution 2 osaa vetovoimatekijät muutenkin kuin viimeisen päälle tehdyn tyrannosauruksen osalta: seuraava maali on jatkuvasti käden ulottuvilla ja mielekästä tekemistä riittää. Jurassic Park -lisenssiä hyödynnetään hienosti ja monipuolisesti, elokuvista tuttuja ajoneuvoja, rakennuksia, hahmoja ja muuta fanipalvelua tuntuu olevan loputtomasti. Muista suojapaikat. Kun ensimmäistä kertaa näin vihreäkeltaisten Ford Explorerien ajavan klassisesta soihtuportista sisään, Jurassic Park -tunnelma oli täydellinen. Isot kasvissyöjät ottavat välillä yhteen lauman nokkimisjärjestystä määritellessään, ja velociraptorit napsivat samaan aitaukseen laitetun compsognathus-lauman pikkulisko kerrallaan. Verrattuna edelliseen osaan biotooppivaatimukset ovat tiukempia ja elinympäristöt joutuu laatimaan aiempaa tarkemmin, mikä miellyttää harrastajabiologia kovasti. dossa ruinanneet ja huomiotta jääneinä sabotaaseja puistoon järjestäneet tiede-, turvallisuusja viihdejaostot ärsyttävine komediahahmoineen, on viisaasti siivottu pois. Jurassic Parkissa liskoyöt voivat olla rajuja. Animointiin ja käyttäytymiseen on tuotu uskottavuutta lainaamalla piirteitä tutummilta lajeilta: aina välillä sauruksen liikkeessä näkee ilmeisen häivähdyksen kalatiiraa tai kotikissaa. Lajien ja yksilöiden temperamenteissa on eroa: velociraptorit yrittävät pakoa hyvin herkästi, mutta aina välillä syntyy myös hyvin joviaaleja raptoriyksilöitä. Yksityiskohdissa on menty niin pitkälle, että kun ajelee ekasta leffasta tuttua kiertoajelua, auton sisällä oleva huipputietokone (siinä on CD-ROM!!) osaa automaattisesti selostaa, mitä sauruksia ikkunasta näkyy
Huonoa . Pelaajan ainoa keino tehdä lisää rahaa on saada nopeasti uusia sauruksia näytille, pitää vierailijoiden mahat täynnä ja olla tuhlaamatta liikaa. Etenkin auringonnousut ovat todella kauniita: laaksossa sijaitsevassa puistossa on vielä hämärää, mutta pilvet taivaalla punertavat jo ja lintukuoro pistää parastaan. Myös rajuilmat ovat vakuuttavia: trooppisen hirmumyrskyn iskiessä ihmiset pinkovat paniikissa turvaan mustanpuhuvan taivaan alta. Vain täysin överiksi vedetyt linssinvälke-efektit saivat tarkistamaan, onko nyt vuosi 1997 vai 2022. On sulla muodot diplodocuksen Pelimuotoja on neljä. Taloudenpito ohutta, nysväämistä voisi vieläkin karsia. Harmittavasti tälläkin kertaa konsepti vesitetään sillä, että hiekkalaatikon lelut pitää ansaita pelaamalla ensin muut pelimuodot läpi. Itse en tähän puoleen ehtinyt paneutua vielä ollenkaan, sillä kuten sanottua, tekemistä riittää. Klassinen tyrannosaurus ei ole koskaan näyttänyt näin hyvältä. Joissakin kentissä on liiketoiminnan eettisyyttä koettelevia satunnaistapahtumia, kuten huonossa rahatilanteessa tuleva sponsoritarjous hämärältä firmalta, mutta ne eivät riitä korvikkeeksi. 12 157655_.indd 12 21.12.2021 14.07.57. nykyistä monipuolisemmalla taloudenpidolla. Pelissä on myös hyvät mahdollisuudet leikkiä jumalaa perinteistä luomistyötä pidemmälle sekä keskittyä dinosaurusmatsien järjestämiseen, tai eri sauruslajien ristisiitoksiin. Työstettävääkin jää, kuten talous, mutta yleisesti ottaen on vaikea keksiä, mitä peliin voisi enää erityisesti lisätä. Tekijät ovat selvästi kuunnelleet palautetta, sillä niin moni ykkösosassa rassannut asia on pistetty kuntoon. Kampanjaksi naamioidusta tutoriaalista en innostunut yhtään, sillä se yhdistää sekä leffamaailman että pelin heikoimpia piirteitä. Umpisurkean Jurassic World: Fallen Kingdomin maailmaan sijoitetussa kamppiksessa metsästetään dinosauruksia ympäri Yhdysvaltoja pelin ponnettomassa toimintamoodissa. Ykkösosassa tappion tekeminen kävi mahdottomaksi hyvin varhaisen pisteen jälkeen, kakkosessa neljänkin tähden puisto saattaa kihnuttaa hilloa kirstuun hyvin hitaasti. Kanadassa istutetaan mäntyjä brachiosaurusten rouskittavaksi ja hytistään lumimyrskyssä, turvallisuushakuisen pedantit saksalaiset taas eivät suvaitse puistoonsa lihansyöjäsauruksia ollenkaan. Dinojen räiskimisestä helikopterista käsin laiskalla tainnutuspyssyllä puuttuu kaikki tarvittava jyminä. Kun jokaisen puiston rakentamiseen menee vähintään viitisen tuntia ja sen hiomiseen huippuunsa helposti toinen mokoma, pelattavaa riittää. Kaaosteorian lisäksi tarjolla on vähän hämäävästi nimetty Challenge-tila, jossa tehdään samaa, mutta elokuvista tuttujen maisemien ulkopuolella ja tiettyjä reunaehtoja noudattaen. Päälle tulee vielä hiekkalaatikkomoodi, jossa asetukset saa virittää monipuolisesti haluamikseen. Kakkosevoluutio on erinomainen ja nimensä veroinen: se korjaa useita edeltäjänsä virheitä ja lisää paljon uutta sisältöä. No okei, ehkä VR-tilan, tieteellisesti akkuraatteja höyhenpukuja dinosaurusten ulkoasuksi sekä yksilöllisempiä puistovieraita. Crazy son of a bitch, you did it!” 86 Paras Jurassic Park -peli ikinä! Hyvää + Nätti, sulava ja monipuolinen, sisältöä paljon. What if -henkisessä Chaos Theory -osuudessa pääsee leikkimään kaikkien viiden leffan maisemissa: Jurassic Parkissa yritetään saada ensimmäinen puisto onnistumaan, Lost Worldissa rakennetaan uusi puisto San Diegon hylätyn areenakompleksin ympärille ja niin edelleen. Evoluutio etenee Jurassic World Evolution 2 näyttää erittäin hyvältä. JURASSIC WORLD EVOLUTION 2 (Se on raakaa peliä kun stegosaurukset tappelee,) Siinä tanner ryskää ja autoa kaatuu. Taloudenpidon ohuus turhauttaa siksikin, että nyt puiston kassasta huolehtiminen ei ole niin helppoa kuin viimeksi. Kuten Ian Malcolm sanoisi: ”You did it. Siihen pihviin, eli puiston rakentamiseen keskittyvää pelaamista onneksi riittää. Mutta jo näilläkin näytöillä Jurassic World Evolution 2 on vaatimattomasti paras Jurassic Park -peli koskaan. Tavallista laihemman pyryn esittäminen lumimyrskynä tosin hieman huvitti suomalaista. Erityisesti kultaista silmääni ilahduttaa mukaan tulleet dynaamiset vuorokaudenajat, entistä monipuolisemmat säätilat ja hieno valonkäyttö. Pari kertaa onnistuin jopa suistamaan paikan konkurssiin. Oletko tanssinut triceratopsin kanssa kalpeassa kuunvalossa. Peli saisi paljon uutta pontta lainoista, alennuskampanjoista ja vastaavista, nyt edes pääsylipun hintaan ei voi vaikuttaa
Ykköslaarista löytyvät Oceanin isometriset toimintaseikkailut. Pelaamiseen minut lopullisesti koukuttanut Super Nintendokin hankittiin siksi, että sen versio Jurassic Parkista oli niin paljon parempi kuin kasibittisen. Sankarina häärii ykkösle asta tuttu Alan Grant, joka yrittää pelastaa itsensä ja muut kaaokseksi karanneesta puistosta. Tähän kaaosteoreetikko Ian Malcolmilla olisi varmasti jotain sanottavaa. Ytimekkäästi Jurassic Parkiksi nimetyt pelit julkaistiin NES:lle, SNES:lle, Game Boylle ja PC:lle (Pelit 7/93, 80 p.). Iikka Kivi Jurassic Park -sarja on kuulunut popkulttuurin monoliitteihin melkein 30 vuotta. Tietoja geenitekniikan nousua klassiseen seikkailu. Ensimmäisestä le asta tehdyt pelit voi jakaa karkeasti kolmeen lokeroon. Pidän sitä yksittäisenä tärkeimpänä syynä sille, että olen luonto-, le aja pelinörtti. Vaikka pääosin pelit ovat Oceanille tyypillistä keskinkertaista lisenssihuttua, jossa skarppi ulkoasu peittää alleen nuhjuisen pelimekaniikan, peleissä on myös valopilkkuja ja kunnianhimoa. Samaan aikaan dinosaurusten kanssa koteihin rymisi myös pelikulttuurin uusi aalto konsoleineen ja pelitehokkaine tietokoneineen. Le an öinen T-Rex-hyökkäys on edelleen käsittämättömän hienosti tehty kokonaisuus, elokuvataiteen selkeä klassikko. ilikseen yhdistänyt leffa nappasi parhaat puolet sekä klassisista hirviöelokuvista että uusista erikoistehosteista. Tuijotin verenkarvaisena viidakon yössä hohtavaa soihtuporttia ja sen takaa kohti lukijaa kurottanutta tyrannosaurusta kuin hypnoosin vallassa: tämä on SE elokuva. Siinä ajassa on tehty kymmenittäin hirmuliskopelejä. Jurassic Parkin näkeminen kahdeksanvuotiaana elokuvateatterissa oli minulle lähes uskonnollinen kokemus, joka muutti käytännössä melkein kaiken. 13 157216_.indd 13 21.12.2021 16.26.52. Michael Crichtonin kirjaan perustunut le a kertoo huvipuistosta, jossa dinosaurukset on herätetty eloon miljoonien vuoLISKODISKON KOLME VUOSIKYMMENTA JURASSIC PARK PELEINÄ sien takaa. Dinosaurukset tönäisivät minut nörtin tielle. P elitin kansi kesällä 1993 iski kuin miljoona volttia. Ja pari hyvääkin. Todellisuudessa vanhemmat lopulta väsyivät kuukausien maratoniksi venyneeseen ruinaamiseen. Dinosaurukset eivät olleet koskaan ennen (eivätkä oikeastaan jälkeenkään) näyttäneet valkokankaalla yhtä uskottavilta. Vähemmän yllättävästi kaikki menee pieleen, sillä jos valkokankaalle saadaan kivitalon kokoinen petolisko, sitä ei kannata istuttaa kiltisti paikallaan, vaan laittaa mörssäri syömään ihmisiä (tätä kutsutaan elokuvataiteen kielessä ”draamaksi”). Se tie on johtanut siihen, että kirjoitan Jurassic Park -pelien historiikin samaan lehteen, jonka kansikuvasta en kyennyt 30 vuotta sitten päästämään irti. Koska Jurassic Parkin lähtökohdat – hullun tiedemiehen syrjäinen saariprojekti, uskottavan pelottavat viholliset ja ihmisen alivoimaisuus niiden edessä – ovat kuin tehty videopelin tarpeisiin, ei ihme, että ysärin alussa liskopeliä pukkasi joka koneelle. PCja SNES-versiot muuttuvat rakennusten sisällä alkeelliseksi 3D-räiskinnäksi, joka ei ollut yhtä hieno kuin serkkupojan pelaama Doom, vaikka niin yritin hänelle Super Nintendoni äärellä Jurassic Park 1993 PC Jurassic Park 1993 PC TRex syö Alanin. Liskojen yö Vuonna 1993 ilmestynyt Steven Spielbergin elokuva Jurassic Park oli valtava hitti, joka paalutti dinosaurukset osaksi modernin popkulttuurin ydintä
Vuonna 1997 ilmestynyt The Lost World: Jurassic Park toi takaisin vanhaa hahmokaartia ja tuplasi T-Rexit, mutta jäi silti pääosin pettymykseksi. Ilmeisesti Oceanin leirissä iski sauruskateus Segan peleistä, sillä . Le ojen julkaisun välissä peliteknologia oli ottanut isoja harppauksia. ikkaa ja aitoa orkesterimusiikkia. Löytynyt maailma Koska Jurassic Park oli vaatimattomasti eniten lippuluukuilla rahaa tehnyt elokuva koskaan, jatko-osa oli väistämätön. GB-versio on asiallisesti tehty porttaus NES-versiosta. Vaikka se on sinänsä teknisesti toimivampi kuin aiemmat yritykset, samalla hiekkalaatikkomekaniikat ja muu kunnianhimo lensivät kaaressa Jurassic Trashcaniin. Ohjaaja on itsekin myöhemmin myöntänyt, että homma ei ollut ihan hanskassa. Mega Driven versio oli tuon ajan jurapeleistä kenties kuumin, sillä sen digitoitu gra. ikka oli aikanaan näyttävää ja pelissä pääsee pelaamaan myös velociraptorilla. Hintaville Panasonicin 3DO-konsolille ja Sega CD -lisälaitehirvitykselle julkaistiin ajalle tyypilliset digitointimössön, huonon näyttelijätyön ja äärimmäisen rajoittuneen pelattavuuden määrittämät multimediapläjäykset. Sega Saturnille sekä Playstationille julkaistu Lost World -peli loihti ruudulle kolmiulotteista, hienosti animoitua polygonigra. PC:n Chaos Island on Command & Conquer -klooni, jossa taistellaan palkkasoturien JURASSIC PARK PELEINÄ Jurassic Park 1993 Super Nintendo Jurassic Park 1993 Nintendo Jurassic Park 1993 Arcade 14 157216_.indd 14 21.12.2021 16.27.21. Ehkä 25 vuoden jälkeen voin tämän myöntää. Jurassic Park Interactiven nimellä kulkeva 3DO:n versio on kokoelma kankeita, aiheeseen hädin tuskin liittyviä minipelejä, Sega CD:n versio hotspottien klikkailulla kankeasti etenevä seikkailupeli. Hillittömän vauhdin, bittikarttaja polygonigra. rma pusasi nopeasti oman sidescrolleriräiskintänsä nimellä Jurassic Park Part 2: The Chaos Continues. Keskinkertainen lopputulos oli sinänsä odotettava, sillä Kadonnut maailma oli Spielbergin ensimmäinen ohjaustyö Jurassic Parkin ja Schindlerin listan tekemisen aiheuttaman loppuun palamisen jälkeen. Pelaamaan pääsi nyt paitsi ihmisillä ja raptoreilla, myös compsognathuksella ja tyrannosauruksella. Komeasta kuorestaan huolimatta Lost World on kammottavien kontrollien ja armottoman vaikeustason riivaama kökkäre, jossa T-Rexillä tömistelyn eeppisyys vaihtuu hetkessä epäuskoon, kun kaksi riisitautista raptoria rääpii mahtipedon sekunneissa tonttiin. Toista lokeroa katsotaan eri kulmasta. ikkaa yhdistelleen ulkoasun ja synkähkön äänimaailman yhdistelmässä on persoonallinen, painostava tunnelmansa. Sega julkaisi samannimiset toimintaseikkailunsa Master Systemille, Mega Drivelle ja Game Gearille kuvakulman vaihtuessa ylävinkkelistä hahmon sivulle. Elokuva on edeltäjäänsä verrattuna tarpeettoman synkkä, epäkoherentti sekamelska, jonka ympäristöaktivistinen ote tuntuu saarnaavalta jopa kaltaiseni ilmastohipin mielestä. Lost Worldin kohdalla bulkkipelitulva jäi alkuperäistä elokuvaa pienemmäksi: Game Boylle sekä Game Gearille julkaistiin standarditason toimintatasohyppely ja Mega Drivelle Windowsin työpöytäpeliltä näyttävä isometrinen toimintaseikkailu. Master Systemin ja Game Gearin pelit ovat käytännössä identtisiä standardipomppuammuskeluja ja niiden ainoa mainittava erikoisuus on ennen varsinaisia kenttiä käytävä autoshmuppitaistelu lentoliskojen kanssa. väittää. SNES-versiossa ajalle poikkeuksellista on myös avoin maailma, jossa tehtävät saa ratkoa haluamassaan tahdissa. Sega julkaisi Mega Drive -pelistä vuotta myöhemmin lisälevymäisen Rampage-päivityksen, koska dinobuumi oli kuumimmillaan ja vanhempien kukkaronnyörit löysällä. Peli portattiin Game Boylle monta astetta söpömpänä. Kolmas kategoria kuului massipäälliköille. Nykypelaajan harmiksi ainoa kiinnostava ekasta le asta tehty aikalaispeli on Segan raideräiskintä (sekin nimellä Jurassic Park), jota on käytännössä mahdoton löytää alkuperäisenä kabinettiversiona. NES:llä taas voi työntää le an ärsyttävät mukulat triceratopsin jalkoihin tai rexin hampaisiin, joten se on versioista selvästi paras
Kulttipelin statuksesta kertoo se, että Trespasseriin julkaistiin uusi, kotivoimin tehty tekstuuripaketti vielä vuonna 2019. Pääsin pelaamaan Lost Worldia lapsena tasan kerran Itäkeskuksen Pelikaanissa. Tekijöiden lisäksi juuri kukaan ei ajatellut, että idea olisi hyvä. Kakkosdivariin päätyminen näkyi myös Park kolmosen pelitarjonnassa, joka on vaisua jopa sarjan omalla mittapuulla. Game Boy Advancen Island Attack sekä DNA Factor ovat ne perinteiset isometriset ja sivulta kuvatut toimintaseikkailut. Sega uskalsi hyödyntää JP:n kauhuelementtejä rohkeammin kuin muut, eikä kahden tyrannosauruksen puskiessa ruudulle kämmenten hikoamista voi välttää. Vuonna 1998 ilmestynyt Trespasser oli ”digitaalinen jatko-osa” Lost Worldille. Harmi kyllä Warpathissa ei voita kukaan, sillä toteutus on silkkaa sontaa ja osumien rekisteröinnistä vastaa lottokone. PC:lle väsätyt Jurassic Park III Dino Defender on lapsille suunnattua söpöhköä tasohyppelyä ja Danger Zone! mariopartymainen minipelikokoelma. Edes luottopakiksi osoittautunut arcade-osasto ei nosta pelejä keskinkertaisuuden suosta, sillä Jurassic Park 3 -valopyssyttely (2001) jotenkin onnistuu olemaan ankeamman näköinen kuin vuoden 1998 Lost World ja tunkemaan ruudulle vähemmän vihollisia kuin vuoden 1993 raideräiskintä. Viimeinen Lost Worldin inspiroima, joskaan ei virallisella lisenssillä kulkenut, jurapeli oli Warpath: Jurassic Park (EA,1999), joka kuuluu idealtaan parhaisiin ja toteutukseltaan ylivoimaisesti huonoimpiin. Kauhutunnelma hukataan auringonpaisteeseen, eikä sinänsä komea spinosaurus pelasta muuten köyhää kokonaisuutta. Jurassic Park 1993 Sega Master System Jurassic Park 1993 Sega Jurassic Park 1993 Sega Mega Drive 15 157216_.indd 15 21.12.2021 16.27.50. Kaikki aikuisiän ihmissuhde-erot ovat olleet helppoja verrattuna siihen luopumisen tuskaan. Vaikka sitä pidetään usein sarjan heikoimpiin kuuluvana, itse arvotan kolmosen Lost Worldin yli. Pulleat purjeliskot Kun Jurassic Park 3 saapui le ateattereihin vuonna 2001, dinobuumi kulki jo pitkälti höyryillä. Trespasser kuuluu myös niihin harvalukuisiin tapauksiin, joissa nainen kelpasi räiskinnän päähenkilöksi. Ainoastaan 2 500 dollarin hintalappu ja pienen henkilöauton kokoisen kabinetin rahtikulut Atlantin yli pitivät pikavippisormeni aisoissa. Se oli ensimmäinen peli, joka ymmärsi tehdä Jurassic Parkista huvipuistonrakentelupelin (en tajua, miten siinä kesti näin kauan) ja monet siinä esitellyt ideat muodostivat rungon tuleville Jurassic Park The Chaos Continues 1993 Game Boy. En meinannut pysyä housuissani, kun löysin Unkarista vuonna 2016 toimivan kabinetin ja pääsin toteamaan, että pelin teho ei ole 20 vuodessa laskenut yhtään. Yksi merkittävä tekele laumaan eksyi. Animaatio on erinomaista, vihollisia paljon ja tunnelma edellisen arcadepelin hengessä melko painostava. Trespasser oli kaikista virheistään huolimatta 3D-räiskinnän pioneeripelejä, jonka esittelemistä ideoista monet, kuten pulmien perustaminen uskottavaan fysiikkamoottoriin ja HUD:n karsiminen ruudulta immersion lisäämiseksi, on myöhemmin nähty sellaisissa peleissä kuin Half-Life 2 ja Dead Space. Se on napakka, itsetietoinen B-leffa, jonka spinosaurus kilpailee tosissaan rexin kanssa sarjan hienoimman pedon tittelistä. PC:lle tehdyssä räiskintäpelissä on paljon ongelmia: se on hidas, kontrolleiltaan hähmäinen raakile, jossa jokaista hyvää ideaa kohden on viisi rampauttavaa kämmiä. panssarivaunuja vastaan. Tämä näkyi myös elokuvassa, joka oli pienimuotoisempi ja tuotantoarvoiltaan halvempi kuin edeltäjänsä. Raideräiskintänä rullaava arcademättö Lost World istuttaa pelaajan jeepin muotoiseen kabinettiin ja ojentaa käteen valopistoolin. Playstationin mätkintäpeli eri dinosaurusten välillä on erinomainen ajatus, koska jokainen meistä on joskus miettinyt, että kumpi voittais jos teereksi ja triseratopsi tappelis. Jurassic Park III Park Builder (Konami, 2001) on nykysilmin katsottuna ankea Game Boy Advancen ruudulle sullottu Theme Park -kopio. Kaiken kurapuuron keskellä Sega onnistui tekemään jotain ihmeellistä: ensimmäisen aidosti hyvän Jurassic Park -pelin
Omissa kirjoissani peli kulkee nimellä Jurassic Park: Almost The Game. Puiston näkeminen täydessä toimintakunnossa oli fanien pitkään odottama juttu ja kun klassinen T-Rex lopussa tallusteli näkyviin, myönnän niskakarvojeni seisseen asennossa. Harmi kyllä viimeiseen episodiin pääseminen vaatii todella, todella raskaiden kakkosja kolmosepisodin läpikahlaamisen. Tiedoksi siis Xboxin Kinectin tanssivasta Darth Vaderista pahastuneille Star Wars -faneille: me JP-fanit olemme tunteneet saman tuskan jo pitkään. Neljään episodiin jaetussa pelissä on paljon hyvää: se kierrättää alkuperäisen elokuvan tapahtumia ja sen tyrannosaurus on erinomaisen pelottava. Builderista tehtiin myöhemmin päivitetty versio nimellä Jurassic World: The Game. Dinopuiston rakentelu siirtyi kännykkään vuoden 2012 Jurassic Park Builderilla. Jotain jäi henkiin 2010-luvulle tullessa me ysärin nörttilapset olimme varttuneet palkansaajiksi. Pelaaja joko odottelee kaikkea loputtomasti tai maksaa monta kymppiä siitä, että saa ruudulle miniatyyrikokoisen tyrannosauruksen. Vuonna 2015 Isla Nublarilta karjahtikin isommin, kun elokuvateattereissa nähtiin sarjan nimen samalla muuttanut Jurassic World. Pelimaailman puolella lisenssitekele osui kerrankin täysin maalin keskelle. Spektaakkelia vyörytetään ruudulle niin uuvuttavaa tahtia, että Call of Dutyt tuntuvat siihen verrattuna minimalistisilta taidepeleiltä. Nyt kokemus jää vähän vajaaksi. ikkaa, hömelön hyväntuulista huumoria, JURASSIC PARK PELEINÄ Jurassic Park Interactive 1993 Jurassic Park 1993 Game Gear Jurassic Park Warpath 1999 The Lost World 1997 Chaos Island Jurassic Park Part 2 The Chaos Continues 1993 16 157216_.indd 16 21.12.2021 16.28.19. sauruspuiston pystyttämiseen keskittyville peleille. Ensimmäisenä nostalgialaarille ennätti Walking Dead -sarjastaan tunnettu Telltale. LEGO Jurassic World noudattelee muiden LEGO-pelien kaavaa: nättiä palikkagra. Raideräiskintä palasi kuvioihin alkuperäiseen trilogiaan perustuneen Jurassic Park Arcaden ilmestyessä vuonna 2015. Genesiksen kanssa samana vuonna ilmestyi myös vain Japanissa julkaistu Jurassic Park Institute Tour: Dinosaur Rescue. Viimeinen alkuperäisen trilogian jatkumossa ulos tullut isomman budjetin peli oli Universal Interactiven ja Konamin vuoden 2003 Jurassic Park: Operation Genesis, joka vei kämäisen Park Builderin idean tehokkaammille pelikoneille. Hahmot ovat paikoin ärsyttäviä, tarina ei etene ja tyylirikkona ryhmän lihaskimppu tappaa velociraptoreita paljain käsin. Isoin ongelma on kuitenkin, että Telltale ei ollut vielä löytänyt kekseliäintä mekanismiaan, eli nopeassa tilanteessa tehtäviä vaikeita päätöksiä ja niiden mukaan muokkautuvaa tarinaa. Xboxille, Playstation 2:lle ja PC:lle ilmestynyt puistosimulaattori tarjoaa hyvän pohjan oman Jurassic Parkin nikkaroinnille ja heittää päälle 25 dinosauruslajia yksilöllisine ominaisuuksineen. Jurassic Parkin paluuta oli siis lupa odottaa, kun vanhalta fanikunnalta alkoi löytyä uutta ostovoimaa. Tuplasti ironista on se, että 2010-luvulla kehityksessä ollut Jurassic World Survivor koki saman kohtalon. Peli on nätti, sisältää paljon eri lajeja ja on käyttöliittymältään hyvin älypuhelimelle sovitettu, mutta kaiken ilon tappaa rahannyhtämisen ympärille rakennettu pelimekaniikka. Peli korvaa valopistoolit kunnon rekyylillä varustetulla konetykillä ja vaihtaa kauhutunnelman älyttömään vauhtiin sekä värikkääseen ilotulitusvisuaalisuuteen. Uusia elokuvia ei enää tullut, Genesiksen jälkeen vuosikymmenen ainoaksi uudeksi dinopeliksi jäi 2010 julkaistu Gameloftin mobiilipeli Jurassic Park, joka noudattaa huonoksi havaittua isometrisen toimintaseikkailun kaavaa. Kerran pelin läpi pelanneena voin kertoa, että kokemus on erittäin viihdyttävä ja erittäin ohut. Selkeästi se menee tässä. Ensimmäinen ja etenkin viimeinen episodi ovat huippuviihdettä. Olinkin aina miettinyt, missä fanittamiseni raja menee. Vaikka peruspeli on melko nopeasti nähty ja moni asia jättää toivomisen varaa, Operation Genesis keräsi voittopuolisesti hyviä arvosanoja ja sitä voidaan pitää sarjan toisena onnistuneena pelinä. Jurassic Park III:n jälkeen liskojen voitonmarssi näytti olevan lopullisesti ohi. ikkainen klikkailuseikkailu, jossa toimintakohtaukset hoidetaan pikanappien sarjapainelulla. Ironista on, että Jurassic Park III:n inspiroima, Xboxille ja Playstation 2:lle kaavailtu Tomb Raider -henkinen Jurassic Park: Survival ei selviytynyt koskaan tuotantolimbosta valmiiksi. Vaikka elokuvalla on vaikeuksia päättää, onko se perinteinen toimintaseikkailu vai niihin huvittuneesti suhtautuva metakomedia, yleisesti ottaen Jurassic World oli erittäin onnistunut paluu juurille. Dinosaurusten paluun paluu 2010-luvun edetessä sarja osoitti lisää elonmerkkejä. Eeppisen oloisesti nimetty Jurassic Park: The Game on Telltalelle tyypillinen sarjakuvagra. Joskus nimi ei ole enne. Minipelikokoelmassa pääsee muun muasssa tanssittamaan tyrannosaurusta Rexercise-nimisessä rytmipelissä. Viimeinen episodi on kuitenkin sen verran toimiva, että se kykenee tarjoamaan jotain pelisarjalle harvinaista: tyytyväisyyden tunteen lopputekstien vieriessä ruudulle
Vuoden 2020 Oculus 2:lle julkaistu Jurassic World: Aftermath pääsee sarjakuvamaisesta gra. ikkaa. Kun le apää oli saatu onnistuneesti auki, jatkoa seurasi. Tunti toisensa perään uppoaa puistojen hiomiseen ja erittäin elävän näköisten dinosaurusten tuijotteluun. Sarjan viimeisin julkaisu on Jurassic World Evolution 2, joka on tähän mennessä tehdyistä Jurassic Park -peleistä selväsJurassic Park Institute Tour Dinosaur Rescue 2003 Jurassic Park Operation Genesis 2003 Jurassic Park 3 2001 Park Builder Jurassic Park 3 2001 Arcade Jurassic Park 3 2001 The DNA Factory Jurassic Park 3 2001 Dino Defender Jurassic Park 3 2001 Danger Zone! ti paras. Pokemon GO:n ystäviä houkuteltiin ulos etsimään dinosaurusten munia ja järjestämään liskotappeluita Jurassic Park: Alivessa. Jos olisin saanut tällaisen pelin 8-vuotiaana käsiini, todennäköisyyteni muuttaa pois vanhempien luota olisivat romahtaneet nollan tuntumaan. ikastaan huolimatta kiinni immersiivisen jännittävään piiloleikkiin raptoreiden kanssa. Se korjaa melkein kaikki edeltäjänsä ongelmat, tarjoaa paljon pelattavaa sekä dinosauruksia ja imee mukaansa koukuttavalla pelimekaniikallaan. Vaikka pelissä oli paljon ongelmia, ennen kaikkea turhan mikromanageroinnin valtava määrä ja ärsyttävät sivutehtävät huonosti kirjoitettuine komediahahmoineen, sen verran plussan puolelle päästiin, että sata tuntia hulahti pelin parissa kevyesti. Kontrasti erinomaisen alun ja mieltälanaavan tylsän lopun välillä oli niin raju, että olin le an katsomisen jälkeen pahalla tuulella monta päivää. Fanin näkökulmasta positiivista on sekä pelien julkaisutiheys että niiden laatu ovat viime vuosina olleet selvästi parempaan päin. Vuonna 2018 ilmestyi enteellisesti nimetty Jurassic World: Fallen Kingdom -le a, joka on henkilökohtaisesti vaikein pettymys koko sarjassa. Balsamia haavoihin tarjosi Park Builderin ja Operation Genesiksen tuore jälkeläinen, Jurassic World: Evolution. Älypuhelinta hyödyntävälle VRSE-virtuaalilaseille julkaistu Jurassic World VRSE (2017) on tuotantoarvoiltaan lähempänä lelua kuin varsinaista videopeliä. Loppuajaksi siirrytään suureen kummituskartanoon seuraamaan huutokauppaa, juoksemaan uutta klooniraptoria karkuun ja keskustelemaan ihmisten kloonaamisen etiikasta. PS4:lle, Xbox Onelle ja PC:lle vuonna 2018 (ja myöhemmin Switchille) julkaistu puistonrakentelupeli tarjosi hyvän käyttöliittymän, hienosti tehtyjä hirmuliskoja, monipuolista puiston rakentelua ja nättiä gra. Vuonna 2020 Minecraftiin julkaistiin virallinen Jurassic World -modi ja VR-tekniikkaan perustuvia pelejä on nähty kaksi kappaletta. rentoa puuhastelupelailua ja aivan tolkuton määrä tarkasti faneille tehtyä sisältöä. Raptorilla tavataan! Jurassic Park -pelit edustavat tyypillistä lisenssipelituotantoa: valtaosa on huonoa tai keskinkertaista, nopeasti tehtyä peruskamaa, loppuihin mahtuu pari kunnianhimoista epäonnistumista ja muutama hyvä peli. Le a alkaa hienosti kuvaamalla viimeisten dinosaurusten evakuoimista tulivuorenpurkauksen uhkaamalta Isla Nublarilta, ja kaikki ensimmäisen puolen tunnin aikana tapahtuva on ihan mahtavaa. Vaikka keskivertopelaajalle LEGO Jurassic World jäänee etäiseksi, faneille se on loputon aarrearkku. Mukana on käytännössä kaikki, mitä Jurassic Park -saaga oli siihen asti pitänyt sisällään: seikkailut kaikista neljästä elokuvasta, kaikki dinosaurukset, kaikki hahmot ja päälle paljon sisäpiirin vitsejä. Tämä kehitys heijastelee yleis17 157216_.indd 17 21.12.2021 16.28.50. Sen jälkeen elokuva vain mätkähtää lattialle. Uusien le ojen hyvä rahallinen menestys rohkaisi pelintekijöitä sovittamaan dinoja pelaamisen tuoreisiin trendeihin
Vaikka Aftermath idealla vähän leikitteleekin, dinomaailmassa olisi ammentamista isojen tuotantoarvojen Alien: Isolation -kopioon, jossa pääosin aseeton pelaaja piilottelisi tiheässä viidakossa pedoilta ja yrittäisi järjestää itsensä saarelta kotiin. Omaa Arkham Asylumiaan tai Stick of Truthiaan dinosaaga vielä odottelee, mutta kun laatukäyrä nousee kuin brachiosauruksen niska ja pelit menevät kaupaksi miljoonissa, niin eiköhän klassikkotason Jurassic Park -pelikin vielä nähdä. Rahasta ei ainakaan pitäisi olla kiinni: vaikka Jurassic Parkilla ei olekaan yhtä rikasta kaanonia ja laajaa fanikuntaa kuin vaikkapa Tähtien sodalla, Jurassic World Evolution myi hulppeat kolme miljoonaa kappaletta ja jatko-osa nousi kahden ensimmäisen viikkonsa aikana yli puolen miljoonan kappaleen rajan. Jurassic Park Arcade 2015 Jurassic Park Builder 2012 Lego Jurassic World Jurassic Park The Game 2011 Juraasic World Evolution 2018 18 157216_.indd 18 21.12.2021 16.29.30. JURASSIC PARK PELEINÄ tä trendiä, jossa lisenssipelejä kohdellaan ihan toisella arvokkuudella kuin 90-luvun alussa. nds a way. Myös Far Cryn tyylisen hiekkalaatikkoräiskinnän tai Left for Dead -henkisen yhteistyöräiskinnän puute ihmetyttää – molemmat olisivat jo nyt tehtävissä alkuperäisiä pelejä modaamalla. VR-pelitkin tuntuisivat olevan Jurassic Parkin ominta alaa. Eikä haittaisi sekään, jos Warpath tehtäisiin kunnolla uusiksi ja Lost World -raideräiskinnästä toimitettaisiin nykyisillä liikeohjaimilla pelattava versio. Life . Toivotaan, että pelitkin. Silti täytyy ihmetellä sitä, miten monta ilmeistä pelityyppiä on vielä sovittamatta Jurassic Parkin maailmaan
Ei niinkään Neferneferneferin itseään toistavan naiskuvan takia, mutta onhan se egyptiläisen kulttuurin omimista, ja nimikin pitäisi muuttaa muotoon Sinuthey The Egyptian. Kaikki on sfinksin sfonksin Päätin aloittaa huipulta, kansainvälisesti arvostetuista klassikoista. Rahoista ja rahahanoista jäi jäljelle vain 250 euroa, jonka sijoitti äitini. TÄÄLLÄ LÄHDEKOODIN ALLA Lukutaidon ja lukutahdon rappeutuessa Ymmärtäjät selittävät, että sometus, emojit ja meemit ovat uutta lukutaitoa. Kirjan pystyy kuka tahansa lukemaan viidessä vuodessa, mutta tästä vieläkin suositusta koettelemuksesta saa helposti viraalin kasuaalipelin. Pelikokemuksena se saattaisi mielenkiinnossa ylittää itsensä Mystin. Ehkä jääkäriliike nostaa Väinö I:n Suomen kuninkaaksi. Mediakonsulttini tyrmäsi ajatuksen: Mikael Karvajalka ei puhuttele ulkoasustaan huolehtivaa citymiestä, Hollywood-klassikkona tunnettu Sinuhe egyptiläinen on lähinnä riski. Masentavasti Rockstar Gamesin vastaus kysymykseeni Max Payne: A Graphic Novelin pelioikeuksista oli vähän samaa tasoa. Tulkitsin, että Oy Moomin Characters Ltdin kohtelias vastaus emailiini tarkoitti oikeasti ”Vedä nuuska muikkuseen”, mutta on laaksossa muitakin muumeja. Joten ainoat varteenotettavat skenaariot ovat Talvisota ja Tuntematon sotilas. Lahtarikoodari Lopulta päätin vetää varman päälle. Pohjantähden ajanjaksoon mahtuu runsaasti mielenkiintoisia tapahtumia, joista syntyy vaihtoehtohistoriaa kuin itsestään. Suomen oma Taru Sormusten herrasta on Väinö Linnan eeppinen mestariteos Täällä Pohjantähden alla. Maali olisi selvitä 1800-luvun lopusta vuoteen 1959. Onneksi viesti on nykyään selvä: ihan jokainen voi tehdä pelejä! Olisiko minusta jumalten seuraan median palvomaksi startup-ilmiöksi. Pelin voi aloittaa torpparina, jolloin kyseessä on taistelu köyhyyttä vastaan, silmissä siintää oma mökki ja pelto. Ja tietysti toinen maailmansota, josta syntyy kiva loppupeli: äärimmäinen tavoite pelissä on perustaa Iso-Suomi. Vieläkö Basic-koodi taittuu niin kuin nuorna miehnä. Aihe on Suomen ja Ruotsin kesäsota vuodelta 1977, syynä Ahvenanmaan yritys itsenäistyä. Janne Kukkosen trilogia Voro on suomalaisen fantasian ylivoimainen ykkönen. haastavaa. Lisäksi tein jo Talvisota-modin Counter-Strikeen. Keskittyminen vain Liljaan Thief-tyylillä olisi kuin Sormusten Herrassa seuraisi vain niitä kahta hobittia, taisivat olla Frodor ja Samsa. Valistunutta lukijaa miellyttää, että kirjassa on valkoisten lisäksi myös punaisia päähenkilöitä. Otanhan minä kehitysalustan Mutta Linna-lisenssillä saisin monta kärpästä yhden hinnalla, sillä Suomi tunnetaan sodistaan, paitsi tietysti Suomen sodasta 1808– 1809. Josta sinä syrjäytät hänet. Suomalainen kirjallisuus, jumankekka siitä syntyisi pelejä! Aarreaitta täynnä ideoita, jopa käsikirjoituksia, joita ei maailmalla tunneta, ja sivistyshän myy aina! Aloin miettiä ehdokkaita. Ehkä strategiapel… Mikä tämä on. NNIRVI Sananlasku ”Ei kannata mennä merta edemmäs kalaan” tunnetaan nykyään muodossa ”Ei kannata mennä naapurin mertaa edemmäs ravustamaan”, ja se kelpaa pelifirmalleni. Se on kuin luotu videopelin pohjaksi! Lähetin kaikille oikeuksiin liittyville sähköpostia vetävällä otsikolla ”Get Rich Fast!!!!”, mutta kukaan ei vastannut. Joku Jarmo tai Arto Paasilinna oli kirjoittanut kirjan Operaatio Finlandia. J okainen pelitoimittaja on epäonnistunut pelintekijä, joka Teslan ja joulubonusten asemasta joutuu tyytymään porvarilliseen kuukausipalkkaan. Kummankin teosten pelillistäminen olisi... Epäonnistuminen palauttaa suoraan kirjan alkuun. Vorossa näkökulmat vaihtelevat sen verran, että oikean genren löytäminen voisi olla vaikeaa. Talvisota, jatkosota ja Lapin sota olisivat taas vain lisää toista maailmansotaa. Halls of Alastaro: Where Time Stands Still -pelissä on tarkoitus kuunnella luentaa mahdollisimman kauan. Pelin voi pelata rapistuvan pappilan uutena isäntänä, joka potkii laiskat torpparinsa takaisin taksvärkkiin ja taistelee työväenliike-hömpötystä vastaan. Sille on jo hyvä, vankka pohja on jo olemassa, ja niin paljon kirjallista materiaalia että Conankin kalpenee. En halunnut hylätä fantasiakulmaa, joten välittömästi mieleeni nousi Petri Hiltusen ja Ville Vuorelan luoma Praedor-maailma. Koska meillä jokaisella on syntymäoikeus unelmiimme, herätessäni iltapäivällä olin tuoreen pelifirmani CEO, Creative Manager, Chief Coder ja Art Director. Ei kun rahoituskierrokselle! 19 157015_.indd 19 21.12.2021 16.44.46. Kirottu Matriisi! Kaikki ei ole menetetty, unelmani elää: löysin unohduksiin jääneen opuksen vuodelta 1972. Etsitään Suomen hitain äänikirjojen lukija. On myös kaksi suomalaiskirjailijaa, joiden kirjat ostan kannatusmielessä aina välittömästi, Risto Isomäki ja Arttu Tuominen. Edes silloin kun rintamalta tulee tuplajättipotti. Luin kateellisena Tuomas Honkalan The Ultima Clonen saamia kehuarvosteluja, joissa sitä jopa verrattiin FinnRPG:n klassikkoon, Lord Beggar-Icen Kaduriaan, joka ilmestyi jo 90-luvun lopussa. Kehitysympäristökin on hallittavissa: se on Command: Modern Naval Air Operationsin monipuolinen editori. Call of Duty: Red Rebellion (tai CoD: Bro Wars) olisi aika epäsymmetrinen räiskintäpeli vuosien 1917–18 sisällissodasta, joten se ei moninpelinä toimisi lainkaan. Mutta ei Suomesta kirjat lopu. Ei taukoja ja 15 minuutin välein täytyy kuitata, että kuuntelee. Mainekoukku on se, että ennätykset kirjataan näkyvästi nettiin! Ja mitä hitaammalla nopeudella sen kuuntelee, sen parempi sijoitus! Grafiikaksi harkitsen vilkkuvia kirkkaita valoja. Valheim-tyyppinen Seven Brothers kuulosti jo paremmalta. Starni Gamesin 2022 ilmestyvä Strategic Mind: Spirit of Liberty. Tosin naisten rooli on kuin viime vuosisadan alusta, ja mieskuvakin kovin toksinen: Koskelan Jussi vaan kuokkii suota, mutta ei puhu tunteistaan. Olisi lunta, olisi metsää, mutta ne on jo nähty Ardennien taistelussa, plus useissa venäläisissä sotapeleissä. Sen jälkeen Linna ei enää kirjoittanut mitään, koska ei tarvinnut. Voron jäljillä Strategia syntyi meditaatiokammiossani, jonka valkoisella alttarilla uhratessani saan aina parhaat ideani. Enkelisijoittajani Tuukka Grönholm suositteli Mika Waltaria. Vähän kuin syöpä on uutta terveyttä. Kirjassa on aineksia Paradox-tyyppiseksi strategiapeliksi Crusader Kingsin tapaan. On nälkävuotta, sortovuosia, rutkasti erilaisia aatteita, kunnon sisällissotaa, oikeaa sotaa, sotakorvaukset ja muuta kivaa. Mutta nautittuani liikaa pöhinää, lipsautin että pilvi ja mobiili, pyh, pelini tulevat vain PC:lle. Mutta mitä nämä Suomen klassiset koettelemukset tarjoaisivat. Plus tietysti roolipelisisältöä. Miksen minäkin. Saisiko siitä myös pelin. Koska edes Voro ei ole saanut ansaitsemaansa mediakohua, vaikka siinä on naissankari ja kaikkea, varminta on vetää klassikoilla, jotka jokainen suomalainen on lukenut. Siitä on jo harkinnassa animaatioelokuva ja siitä on varmasti postitettu kirjanäytteitä myös Hayao Miyazakille, siis Studio Ghiblille. Ajan hengen tavoittaisi myös Volter Kilven Alastaron salissa, joka on lukuhaasteena aina pop. Mielenkiintoisinta, samalla vaativinta, on hypätä politiikkaan ja muokata nuoren tasavallan tulevaisuutta. Talvisodalla olisi saumaa, kiitos Pekka Parikan elokuvan, jota sotaelokuvaharrastajat ulkomailla arvostavat. Samoin Tuntemattoman sotilaan uusin versio on myös kansainvälisessä levityksessä ja TV-sarjaversiona Netflixissä, joten korrrrrpisoturit eivät ole täysin tuntematon käsite. Craftausta korvessa verenhimoisten sonnien uhatessa ja eeppinen lopputaistelu Saapasnahkatornissa itseään Viina-pirua vastaan, kuulostaa hyvältä! Kun logossa viimeinen R vahingossa onkin kuin L, myynti räjähtää käsiin. Suomi taistelee talvisodasta Lappiin. Oy Peli-Talo Niko Ab:lle olikin heti luvassa 15 miljoonaa euroa kansainvälistä sijoittajarahaa, nimeksi vain piti vaihtaa brändikkäämpi WompWomp
Tai mahdollisuutta kurkata nurkan taakse. Vaan kuinkas sitten kävikään. Peli täytyi selvästi saada ulos joulumarkkinoille kunnosta riippumatta, mutta jo parin pelitunnin jälkeen on selvää, että sitä olisi pitänyt työstää ainakin pari kuukautta pidempään. Olihan kyse muutaman kuukauden takaisesta buildista ja yhdestä ainoasta pelitilasta yhdessä aiSOTA VAILLA MERKITYSTÄ DICE/Electronic Arts Testattu: PS5 Saatavilla: Win, PS4, Xbox One, Xbox Series X/S Versio: 1.05 Ikäraja: 16 noassa kentässä. Breakthrough on Conquestia selkeämpi pelimuoto, koska tavoite on kaikille selvä ja kaikki tietävät, missä suunnassa vihollinen sijaitsee. eld-pelin julkaisusta on jo aikaa. Pelimuodot, kartat, joukkueet, aseet ja varusteet voi valita vapaasti runsaasta valikoimasta. Lisävarusteeksi voi valita lääkintäpakkauksen sijaan ilmatorjuntaohjuksen tai ammuslaatikon. Aiemmin oli selvää, keneltä voi pyytää ammuksia tai sidetarpeita ja keneltä löytyi räjähteet tankkien tuhoamiseen, mutta spesialistien kohdalla kyse on arpapelistä. Eteneminen kartan läpi tuo myös hienosti esiin niiden monipuolisuutta. eld 2042:n kerrottiin sisältävän Portaliksi kutsutun pelitilan, jossa pelaajat voivat luoda juuri omaan makuun sopivia Battle. Tai mahdollisuutta syntyä ajoneuvon sisään erän alussa. Pelastukoon ken voi Koska yhteistyöhön ei kannusteta kunnolla edes kokemuspisteillä, ei pelaajien välille synny Battle. Tai merisodankäyntiä ylipäätään. Tai mahdollisuutta vaihtaa yksikköään. eld V ilmestyi marraskuussa 2018, joten pelisarjan fanit odottivat malttamattomina päästäkseen kohtaamaan toisensa uusilla taistelukentillä vuoden lopussa. 20 157653_.indd 20 21.12.2021 14.26.04. Tai tulostaulua ja tilastoja. eld-peleille tyypillistä yhteiValtavien kenttien ja suuren pelaajamäärän seurauksena yksittäisen pelaajan – tai edes nelihenkisen tiimin – mahdollisuudet vaikuttaa pelin kulkuun jäävät vähäisiksi etenkin Conquestissa. Muilta osin spesialistien varustusta voi vaihtaa vapaasti. Onnistuneen ennakkomarkkinoinnin ansiosta hypetys Battle. Markus Rojola BATTLEFIELD 2042 Battle. Esimerkiksi lääkintäjoukkoja edustava Falck voi parantaa tiimikavereitaan etäältä injektiopistoolilla, Sundance pystyy syöksymään alueelta toiselle ennätysnopeasti liitopukunsa avulla, ja Dozer voi suojata itseään sekä tovereitaan luodeilta sekä, ilmeisen bugin vuoksi, jopa panssarivaunun kanuunalta. Edes lokakuussa järjestetty ja pienoiseksi pettymykseksi osoittautunut betatesti ei hillinnyt hypeä. Julkaisua lykättiin kuukaudella, mutta se ei selvästikään ollut riittävän pitkä aika bugien korjaukseen, saati sitten puuttuvien ominaisuuksien lisäämiseen. eld-kokemuksia. eld 2042 maalaa kauhukuvan (pelisarjan) lähitulevaisuudesta. Oma joukkue voittaa tai häviää riippumatta siitä, miten hyvin tai huonosti itse pelaa. Pelin merkittävimmiksi ongelmiksi eivät nimittäin muodostu julkaisuversiosta puuttuneet ominaisuudet, vaan pikemminkin perustavanlaatuiset heikkoudet sen rakenteessa. Battle. eld 2042:n ympärillä oli erityisen vahvaa. Ensimmäinen näistä on perinteisten ja selkeiden hahmoluokkien korvaaminen kymmenellä spesialistilla, joista jokaisella on oma erikoiskykynsä. 2042:n lisäksi mukana ovat myös tutut hahmoluokat, aseet sekä useita klassikkokenttiä Battle. Esimerkiksi Falck voi käyttää pääaseenaan yhtä hyvin esimerkiksi haulikkoa, konepistoolia tai tarkkuuskivääriä. Toki se sai osan pelaajista varuilleen, mutta tuskin kukaan ajatteli EA:n ja DICEn julkaisevan täysin keskeneräistä peliä, josta puuttuisi monia sarjan aikaisempien osien vakiinnuttamia piirteitä, kuten äänichattia. eld 3:n aikaiset kunnian päivät – osittain kirjaimellisesti. E dellisestä Battle. Toiseen maailmansotaan sijoittunut Battle. eld 3:sta. Tai kokemuspistebonuksia erilaisista tapoista. eld: Bad Company 2:sta sekä Battle. eld 2042 ilmestyi marraskuussa, mutta peli ei ollut lähellekään valmis. 30 pelituntia myöhemmin en ole varma, olisiko 2042:ta pitänyt julkaista tässä muodossa lainkaan. Sen oli tarkoitus tuoda takaisin Battle. eld 1942:sta, Battle. Tai veneitä. Peli vaikutti tarjoavan kaiken, mitä fanit olivat sarjalta toivoneet: lähitulevaisuuteen sijoittuvaa sodankäyntiä ja massiivisia 128 pelaajan taisteluita ennennäkemättömän suurilla kartoilla. Omituisten otusten kerho Battle. Sinänsä tämä suo vapauden pelata peliä haluamallaan tavalla, mutta satunnaisten pelaajien välisestä yhteistyöstä se tekee, etenkin äänichatin puuttuessa pelistä kokonaan, lähestulkoon mahdotonta
Betatestin kohdalla toivoin Orbitalin olevan yksi pelin suurimmista kartoista, mutta tämä paljastui turhaksi toivoksi. Tunnetta vahvistaa entisestään ylisuuret kentät. Pelaajista koostuvien joukkueiden lisäksi aluetta partioi tekoälyn ohjaamat sotilaat, jotka aktiivisesti estävät tiimejä piileksimästä koko erää ja tarjoavat samalla yllättävän kovan haasteen. Battlefield 2042:ssa ympärillä liikkuu ennätysmäärä pelaajia, mutta siitä huolimatta taistelukentällä tuntee itsensä yksinäiseksi. 21 157653_.indd 21 21.12.2021 14.26.56. Hazard Zone on Escape from Tarkovia muistuttava ja yhteistyöhön perustuva pelitila. Pelaajien täytyy miettiä tarkkaan, mikä erityiskyvyistä voi Kookkaat kartat ovat ajoittain kauniita. En ole varma onko pelaajien välisen komentoketjun rakentaminen edes mahdollista pelin jo ilmestyttyä, mutta se saattaisi olla yksi keino tehdä taisteluista nykyistä taktisempia ja auttaisi luomaan yhtenäisyyden tunnetta. Näin ollen huomattava osa peliajasta kuluu taistelemisen sijaan alueelta toiselle siirtymiseen eikä erän aikana pääse välttämättä kokemaan ainoatakaan kunnon tulitaistelua. Battlefield 2042:ssa tankkikuskina ja tarkka-ampujana toimiminen olivat lähestulkoon ainoat ei-turhauttavat-roolit. Vaikka pelaajamäärä on nostettu All-Out Warfare -pelitilassa 128 pelaajaan (PS4ja Xbox One -pelaajat joutuvat tyytymään 64 pelaajaan), taisteluilla on tapana keskittyä ainoastaan muutamille alueille. Portalin pelimuodot palauttavat mieleen monia hyviä muistoja menneistä vuosista. Vain harvat vaivautuvat jakamaan ammuksia, elvyttämään kaatuneita tovereitaan tai poimimaan jalkaisin liikkuvia joukkoja ajoneuvojensa kyytiin. Se on helpommin sanottu kuin tehty. Plussa-järjestelmällä aseiden kokoonpanojen vaihto on kätevää, mutta vaihtoehtojen valitseminen monimutkaisten valikoiden kautta on todella työlästä. Kaikkein kiivaimmat taistelut käydään kuitenkin ihmispelaajien kesken evakuointialueen ympärillä hetki ennen pakoaluksen saapumista paikalle. Mikä pahinta, tilaa ei osata hyödyntää kunnolla. Tiimien tavoitteena on kerätä karttaan kätkettyjä tiedustelutietoja ja paeta paikalta hengissä. Pelisarja on tunnettu ennen kaikkea sen suomasta vapaudesta valita oma pelityylinsä. Ikävä kyllä oma kärsivällisyyteni ei riittänyt lentämisen saloihin perehtymiseen, sillä sekä lentokoneiden että koptereiden ohjattavuus oli kaukana intuitiivisesta. Hazard Zone eroaa päämoninpelistä monella eri tapaa, mikä on yksi sen merkittävimmistä eduista. Eivätkä pienet raamit ole Battlefieldiä varten. Lentämisestä kiinnostuneille pelillä lienee myös tarjottavaa, sillä taitavat pilotit onnistuivat usein keräämään kaikkein eniten tappoja. Aiemmissa Battlefield-peleissä kukin pelaaja on voinut sotia juuri hänelle sopivalla tavalla ja samalla tuntea olevansa merkittävä osa taistelua. Kullakin pelaajalla on käytössään vain yksi elämä ja evakuointi onnistuu ainoastaan ennalta määrätyissä pisteissä erän puolivälissä sekä lopussa. Ongelmaa voisi lieventää esimerkiksi suurentamalla yksikköjen kokoa neljästä pelaajasta kahdeksaan ja määrittämällä näille selkeät komentajat. Pieni suuri sotilas Kun edellä mainitut suunnitteluvirheet yhdistää liiallisesta rekyylistä johtuvaan heikkoon asetuntumaan (joka oli beta-versiossa vielä kunnossa), heikosti toteutettuun äänimaailmaan (vihollisten askeleet ja ajoneuvojen äänet kuuluvat välillä ainoastaan niiden ollessa näkökentän sisällä), tiettyjen ajoneuvojen ylivertaisuuteen (esimerkiksi M5C Bolte on telaketjuilla salamannopeasti liikkuva ja äärimmäisen kestävä tappokone, joka liiskaa jalkaväkeä ja räjäyttelee tankkeja vaivatta), kahteen ainoaan pelimuotoon (lipunvaltauksesta koostuva Conquest sekä Rushia muistuttava Breakthrough, jossa yksi joukkue yrittää valloittaa toisen hallitsemaa aluetta) ja lukuisiin muihin epäkohtiin, on tuloksena peli, jonka pelaamisesta voi nauttia vain pienien raamien sisällä. Kenties mallia voisi ottaa vuosikymmenen takaisesta PS3-moninpeliräiskintä MAGista, jossa kummallakin osapuolella oli muutamia joukkueenjohtajia, jotka päättivät yksiköiden liikkeistä. Etenkin aavikoituneeseen suurkaupunkiin sijoittuva Hourglass säväyttää. Tämä koski niin pilotteja, räjähde-eksperttejä, kaatuneita tovereitaan elvyttäviä lääkintämiehiä kuin tankkien korjaamiseen keskittyviä mekaanikoitakin. Panssarintorjuntaan erikoistuneelle jalkaväen edustajalle Conquest tai Breakthrough eivät tarjonneet moniakaan onnistumisen kokemuksia. Spesialistien merkityskin korostuu, koska saman tiimin jäsenet eivät voi valita samaa hahmoa. Ylisuurilla kartoilla käydyt taistelut tuntuvat usein päämäärättömiltä, koska kymmenistä pelaajista koostuvia joukkueita ei johda kukaan. söllisyyden tunnetta. Valtaosa seitsemästä julkaisuvaiheen kentästä on valtavia. Kahdeksan nelihenkistä joukkuetta tiputetaan jollekin pääkartoista rajatulle alueelle. Tempo on ensinnäkin hitaampi, sillä yhden elämän varassa oleminen tekee pelaajista varovaisempia. Pakoalus ei odota kauaa, joten karkuun pyrkivän tiimin ajoituksen on oltava kohdillaan. Harva syöksyy suin päin taisteluun, jonka arvelee häviävänsä. Tää taitaa olla niitä hasardihommia vaan Conquestista ja Breakthrough’sta koostuvan perinteisen moninpelin lisäksi Battlefield 2042 sisältää myös kaksi vaihtoehtoista pelitilaa. Kuten kuvasta näkyy, maisemista saa usein nauttia kaikessa rauhassa. Etenkin Conquestissa merkittävä osa kartasta jää joutomaaksi, jossa yksittäiset jalkaväen sotilaat pinkovat pisteeltä toiselle väistellen vihollisten kulkuvälineitä sekä kaukaisuudessa väijyvien tarkka-ampujien luoteja. Hazard Zonessa taisteluista tulee lähes huomaamatta tavanomaista taktisempia. Parinkymmenen tunnin aikana todistamani niin sanotut Battlefield-hetket, joiden aikana pelaaja tuntee itsensä hetken ajan toimintaelokuvan tähdeksi, pystyy laskemaan kahden käden sormilla
Elvyttäisin mielelläni, mutta jalkasi on ruukussa, joten ei onnistu. Sori, kamu. XP-farmaajia on helppo ymmärtää, sillä Battle. eld 2042:ssa on ennätysvähän aseita (esimerkiksi rynnäkkökivääreitä on vain neljä erilaista, kun esimerkiksi Battle. 76 Battlefield-peli, joka ei juurikaan tunnu Battlefield-peliltä. Seuraa ei aina myöskään löydy kovin helposti. Epäreiluuden tunnetta ruokkii se, että erän voittajat voivat ostaa palkkioillaan muita parempia aseita ja varusteita, kun häviäjät joutuvat erä erän jälkeen tyytymään rautatähtäimellä varustettuun rynnäkkökivääriin. Farmaamalla aseiden aukaiseminen onnistui muutamassa tunnissa. Vaikka loisi omasta mielestään kuinka hienon pelimuodon tahansa, ei serverille liity välttämättä yhtäkään pelaajaa. Esimerkiksi klassinen Rush-pelimuoto Battle. Sitä paitsi korjattavaa riittää edelleen. Spesialistit kannustavat sooloiluun tiimityön sijaan. auttaa varmistamaan voiton. Aseita liian vähän. Samalla se kuitenkin vähensi uusien aseiden testaamisesta kiinnostuneiden – eli useimpien – pelaajien intoa siirtyä Portalin pariin. Jonkun olisi otettava komentajan rooli, mutta 2042 ei anna siihen mahdollisuutta. Pelkillä pingeillä ei pärjää tiiviille kaveriporukalle, joka kommunikoi jatkuvasti keskenään. Yhteydet vaikuttavat julkaisuviikkoa vakaammilta, mutta peliin liittyminen ei edelleenkään onnistu joka kerta. Yksinäisen sotilaan silmin katsottuna sota on täyttä kaaosta. Eikä pelkkiä botteja vastaan sotiminen jaksa viihdyttää kovinkaan kauaa etenkään sen jälkeen, kun Portalista saatujen kokemuspisteiden määrää rajoitettiin merkittävästi. Battle. eld 2042 tuntuu ennen kaikkea viimeistelemättömältä. Pelimuodot, kartat, joukkueet, aseet ja varusteet voi valita vapaasti 2042:n koko valikoimasta sekä tietyiltä osin Battle. Kulkuneuvot liian ylivoimaisia. Aloittelijoilla alkaa olla jo tässä vaiheessa olla hankaluuksia päästä pelitilaan sisälle, joten Hazard Zone jäänee loppupeleissä harvojen huviksi. Päivitystahti on ollut kiitettävän ripeä, mutta on vaikea innostua lisäyksistä, joiden olisi pitänyt sisältyä peliin jo julkaisupäivänä. Ensimmäisen viikon aikana osa pelaajista onnistui keräämään korkeat määrät kokemuspisteitä ammuskelemalla satoja puolustuskyvyttömiä botteja. Esimerkiksi liian lähelle seinää tai muita objekteja kaatuneita tovereita ei pysty edelleenkään elvyttämään joka kerta eivätkä läheskään kaikki takuuvarmat osumat vihollisjoukkoihin rekisteröidy. BATTLEFIELD 2042 Seitsemän surmanluotia. Draamapoliisin uhallakin on todettava, että pelisarja on kadottanut suuntansa. Esimerkiksi kaksi viikkoa julkaisun jälkeen loukkaantuneet pelaajat pystyivät vihdoin kertomaan, ovatko vieressä olevat pelihahmot vihollisia vai oman joukkueen jäseniä. Tee-se-itse-pelitila All-Out Warfaren ja Hazard Zonen osoittauduttua pettymyksiksi toivoni lepäsi Battle. Portal on parasta, mitä Battle. Perjantai-iltana – parhaaseen peliaikaan – itse muokattuja servereitä oli valittavissa noin kolmekymmentä erilaista ja ainoastaan neljässä oli enemmän kuin kolme pelaajaa. eld-pelien julkaisut ovat usein kaukana onnistuneesta ja pelit ovat parhaimmillaan vasta kuukausia myöhemmin. Battle. eld 2042:lla on tarjottavanaan, mutta valitettavasti sekin jää kauaksi täydellisestä. eld Portalissa. Pelaajat voivat luoda millaisia pelejä tahansa, mutta ilman aktiivisia pelaajia serverit katoavat välittömästi. Vaikka mukaan mahtuu muutamia hyviäkin ideoita, pelatessa päällimmäiseksi tunteeksi jää pettymys. Arpa on heitetty DICE on viettänyt julkaisun jälkeisen ajan paikkaillen pelin heikkouksia. eld 2042:n kohdalla surullisinta on se, ettei pelin merkittävimpiä heikkouksia – persoonattomia spesialisteja, ylisuuria kenttiä, yhteisöllisyyden puutetta ja siitä seuraavaa päämäärättömyyden tunnetta – pystytä korjaamaan pelkillä päivityksillä. Toisaalta nämä ovat tuttuja ongelmia. Pitkäikäisille Battle. eld 1942:n, Bad Company 2:n sekä Battle. Kaoottisuus ei enää hallittua. Battle. Kun peliin on kerta rakennettu kokemuspisteillä toimiva progressiojärjestelmä, edistymisen keinotekoinen hidastaminen alkaa nopeasti syödä peli-iloa. Alhainen osallistujamäärä venytti matsin keston yli puoleen tuntiin ja palkkiona oli pari tuhatta kokemuspistettä, kun seuraavalle tasolle nousemiseen olisi vaadittu kymmenen kertaa enemmän. Pelitila pakottaa myös tiimien jäsenet tekemään yhteistyötä, sillä sooloilijat eivät pysy pitkään hengissä. Tankin ohjaaminen on haastavaa, kun kääntyessä sisuskalut peittävät näkymän. Toisinaan DICE on itse itsensä pahin vihollinen. Hyvää + Parhaimmillaan Portal tuo mieleen vanhat hyvät ajat. Esimerkiksi Casperin vihollisia spottaava drooni on erityisen kätevä erän lähestyessä loppuaan. Portalissa boteilla toteutettu testi todistaa, etteivät läheskään kaikki vihollisten ylävartaloihin ammutut luodit tee vahinkoa. Portal sisältää myös DICEn itse luomia ja tasaiseen tahtiin vaihtuvia pelitiloja. Huonoa . eld-faneille suunnattu pelimuoto antaa jokaiselle mahdollisuuden luoda juuri omaan makuun sopivan pelikokemuksen. Valtavan mittakaavan taistelut näyttävät kaukaa hyvältä, mutta taistelukentällä tunne on kaukana hyvästä. Kehittäjän Portal-matseihin voi liittyä suoraan pelivalikosta, joten ne keräävät helpommin pelaajia. 22 157653_.indd 22 21.12.2021 14.27.44. Tämä on ymmärrettävää, sillä studio luonnollisesti haluaa pelaajien pelaavan peliä mahdollisimman pitkään. eld 3:n osalta (tällä hetkellä mukana on kaksi karttaa kustakin pelistä sekä suurin osa näiden aseista). DICEn luomiin pelitiloihinkaan ei tahtonut riittää pelaajia, sillä 1942:n Rushia testatessa jouduin pelaamaan toistuvasti puolityhjillä servereillä. eld 2042:n julkaisun jälkeen Portalia näyttääkin kohdanneen pelaajakato. ikkabugeista. Pelkästään kolmen ensimmäisen viikon aikana julkaistiin neljä laajaa päivitystä, jotka korjasivat kymmeniä puutteita ja satoja bugeja. eld: Bad Company 2:n säännöillä Arica Harbourissa tarjosi ensiluokkaisen nostalgiatripin. Paljon puuttuvia ominaisuuksia. Esimerkki gra. eld 4:ssä niitä oli jo julkaisussa yksitoista) ja niiden aukaiseminen kestää ennätyspitkään (30 pelitunnin jälkeen olen saanut käyttööni vasta puolet asevalikoimasta). Pelin oman äänichatin puuttuessa ventovieraiden kanssa pelaaminen on todella haastavaa. Alle kuukausi Battle. Joukkoja voi yhdistellä vapaasti esimerkiksi niin, että 2042:n futuristiset palkkasotilaat ottavat mittaa toisen maailmansodan patrioottisista jermuista. Siitä alkavat myös pelitilaan liittyvät ongelmat. Tappioputkea on vaikea saada katkaistua, kun vastaan asettuu kokeneita joukkueita, joilla on käytössään kiikarikivääreitä ja sinkoja, tavallista nopeampi parantuminen sekä kranaatinheittimillä varustettuja maastoajoneuvoja. Varsinaisen julkaisun aikaan DICE oli jo poistanut kokemuspisteet pelaajien itse muokkaamista pelimuodoista. Halutessaan pelaaja voi taistella yksin tankilla pelkillä panssarimiinoilla varustautunutta 50 sotilaan bottiarmeijaa vastaan
Avaruusmerijalkaväki on hävinnyt taistelun Zeta Halosta ja rengasmaailma on nyt vihollisen käsissä. Avoimen maailman jaksojen välissä on sijansa myös juonenkuljetusta painottavilla lineaarisilla jaksoilla, kuin muistumana Halo-saagan verenperinnöstä. niten hiekkalaatikko ei ole kirjaimellisesti koko 10 000 kilometriä halkaisijaltaan oleva rengasmaailma vaan pieni, pahoin vaurioitunut sektori siitä. nitessäkin pelkkää tykinruokaa, mutta joissakin paikoissa heitä kohtaa myös suojakentillä varustautuneina eliittiversioina. Kaikkien räiskinnänjanoisten sankari Master Chief saapuu omiin juhliinsa myöhässä. nite onkin avoimen maailman räiskintäpeli. HALO INFINITE Halo In. Banished lyödään kirjaimellisesti etuvartio ja sotilastukikohta kerrallaan. 23 157536_.indd 23 21.12.2021 15.31.31. Kaikki alueet eivät ylipäätään ole heti alussa saavutettavissa, vaan alueelta toiselle siirrytään juonenkuljetuksen ehdoilla. Kyttyräselkaiset Gruntit ovat Halo In. Kaikki muinaisen Forerunner-sivilisaation rakentamat valtavat rengasmaailmat tarkoitettiin galaktisen mittakaavan joukkotuhoaseiksi, mutta ihan joka rengasmaailmalla ei ole sellaista salaisuutta kätköissään kuin Installaatiolla 07 eli tuttavallisemmin Zeta Halolla. Ei ole kyse ihan yhdestä kerrasta, kun onnistuin vahingossa survaisemaan avaruusjääkäreitä kuljettavan Warthog-maasturini viattomalta kalliokielekkeeltä suoraan kohti tyhjyyttä. Osa tavoitteista on pakollisia, toiset vapaaehtoisia, eikä suoritusten keskinäisellä järjestyksellä ole yleensä suuremmin väliä. Vapaudesta seuraa, että pääjuonen polulta on helppo harhautua omille teilleen puuhailemaan kaikkea ei-niin-tähdellistä, kuten etsimässä hahmonkehityksessä käytettäviä Spartan Coreja tai moninpelissä puettavia haarniskapaloja. Välimatkat ovat tuntuvia ja tutkittavaa riittää, mutta Halo In. n liikkuvuutta. Tekevälle sattuu. n tehtävä on koota UNSC:n joukkojen rippeet, pysäyttää Banished ja estää Zeta Halon laukaisu. Tämä kaikki kuulostaisi vielä ihan normaalilta Halon yksipelinkampanjalta, mutta Halo In. Paikka paikoin avaruus irvistelee maankamarasta läpi. Ja, kenties, korjata aikaisempi virheensä, mikäli se vielä kor343 Industries / Xbox Game Studios Arvosteltu: Xbox Series X Saatavilla: PC, Xbox One Versio: Myynti Ikäraja: 16 jattavissa on. Muista Spartan Coreilla paranneltaTuomas Honkala HALO KASVOI ISOKSI Ammu ensin, kysy sitten. nitestä on pöristy jo valovuosi, mutta nyt vihdoin lähdetään kohti Ääretöntä ja sen yli! H alo ei olisi Halo ellei sen tapahtumapaikka olisi taivaankannen ympäri kiertyvä salaperäinen rengasmaailma. Tuo vihollinen on liike nimeltä Banished, sekalainen seurakunta avaruusgorilloja ja muita Covenantista karanneita luopioita. Saman alueen sisällä Master Chief nauttii käytännöllisesti katsoen ehdottomasta toimintavapaudesta. Spartan II -supersotilaaksi koulitun Master Chie. Erikoisominaisuuksista ylivoimaisesti merkittävin on ranteesta laukaistava harppuunaköysi. Luit oikein. Kuten Halo-pelinsä pelanneet tietävät, rengasmaailman aktivointi hävittäisi ympäriltään kaiken pitkälle kehittyneen elämän 25 000 valovuoden säteellä. He ovat vihaisia ja heillä on suunnitelma, eikä Zeta Halon haltuunotto voi enteillä ihmiskunnalle hyvää. Kampanjan alussa suhtauduin köyteen pelkkänä gimmickinä, mutta ajan kanssa minulle viimein valkeni, kuinka radikaalisti köyden singauttelu muuttaa Master Chie. Halo In. Spartan Coret ovat valuuttaa, jolla kehitetään Master Chie. Rengas on puhki Halo In. Mikä ällistyttävintä, klassisesta Halo-pelattavuudesta ja -räiskintämekaniikasta ei ole uhrattu pisaraakaan hiekkalaatikkojumalien alttarille. n henkilökohtaisen suojakentän vahvuutta ja toisaalta kyberneettisen sotisovan erikoisominaisuuksia. nite on oikeaa vau-peliarkkitehtuuria. Olin lievästi sanottuna yllättynyt, kun oivalsin, että ilmeisesti enemmän tai vähemmän jokainen kallioseinämä ja vuorenhuippu on vihreän jurrikan saavutettavissa, kunhan vain antaa harppuunaköyden laulaa. Vakavat tuhot määrittelevät luonnollisilta tuntuvat rajat muuten hyvin avoimelta tuntuvalle peliympäristölle. Pure plasmaa, Brute! Master Chief on päällikkö. nite ei venytä hiekkalaatikkoaan kohtuuttomuuksiin
Halo In. Kun avoimesta maailmasta siirrytään maan alle, Halo In. Halo In. nite olisi voinut hyötyä Spartan Coreja hienojakoisemmasta hahmonkehityssysteemistä, kenties jopa kokemustasoista, jolloin jokaiselle Banished-päänahalle voisi laskea pelimekaanisen arvon. niten avoin pelimaailma oikein korostaa Halon vahvuuksia dynaamisena räiskintäpelinä, kun kahakoilla on tilaa liikkua ja hengittää. niten maisemat ovat kuin Halo: Combat Evolvedin kakkostehtävä paisutettuna valtavaksi hiekkalaatikoksi. Etenemissuuntia on yleensä vain yksi, eikä vihollisten sivuuttaminen ole enää samalla tavalla vaihtoehto. niten asearsenaalilla on kokonaan oma erottava tekijänsä, nimittäin uniikkikappaleina jaeltavat modaukset klassikkoaseista. Kranaatinheitin-Mongoose eli Gungoose on Halo In. Arvelisin, että Halo In. niten räyhäkkämipä menopelejä: ketterä ja tulivoimainen. niten asevalikoima on hyvin perinteistä Halo-settiä vailla suurempia yllätyksiä. Apujoukot saavat helposti kuonoonsa, mutta kunnolla varustettuna (itse suosin sinkoja) heillä on myös tarvittaessa terävät hampaat taistelussa Banishedia vastaan. Voi vallan ja voiman tunnetta, kun Master Chie. Master Chief ei edelleenkään pysty kantamaan kuin kahta tussaria kerrallaan, joten kiusaus vaihtaa edes toinen niistä johonkin helpommin ylläpidettävään käy välillä ylivoimaiseksi. Etenkään, jos juonenkuljetuksen tiellä on jokin Halo In. vista kyvyistä huomasin käyttäväni eniten skanneria, joka paljastaa hetkellisesti jopa näkymättömyyskentän suojissa lymyilevät energiamiekka-örkit. Modiaseisiin liittyy toisaalta merkittävää ylimääräistä päänvaivaa, sillä erikoisten aseiden erikoisista ammustarvikkeista on jatkuvasti huutava pula. Kampanjan loppupuolella huomasin kantavani yksinomaan modiaseita, sen verran ylivertaisia ne ovat. Rengasmaailman pelastusoperaation edistyessä Master Chie. llä on allaan pidennetty Warthog-maasturi ja sen avolavalla viiden sinkojääkärin taustakuoro. Energiamuuri ja väistöliikkeisiin soveltuvat rakettimoottorit eivät oikein missään vaiheessa iskostuneet pelityyliini. Pomot ovat järjestään totaalisia luotisieniä, eikä näitä kohtaamisia voi hyvällä tahdollakaan pitää erityisen viihdyttävinä, pikemminkin uuvuttavina. Halo In. Ansaintakeinoja on kaksi: UNSC:n modiaseet lunastetaan erilaisista pienistä ja suurista uroteoista ansaittavilla Valor-pisteillä, vastaavasti Banishedin modiaseet surmaamalla niiden alkuperäiset omistajat pitkin Zeta Haloa ripotelluissa pomotaisteluissa. Z-sinkopartio Halon taistelut ovat pelisarjan alusta asti tuntuneet jotenkin erityisiltä ja muista räiskintäpeleistä erottuvilta. 2500-luvulle sijoittuvan militaristisen avaruusoopperan Extended Universe -potentiaali havaittiin jo varhain: kirjahyllystäni löytyvä Eric Nylundin Halo: The Fall of Reach -pokkari on painettu 20 vuotta sitten! Silloin kun Halo-saaga oli vielä BunHALO INFINITE Vilkasliikkeiset Jackal Skirmisherit tekevät paluun Halo In. nite kutistuu Halo Finiteksi. Oletko lukenut Halo-romaanisi. Halo on nykyään paitsi parikymmenvuotinen jatkumo videopelejä, myös kirjoja, sarjakuvia ja piakkoin suuren budjetin tv-sarjakin. Erikoisaseita ei ihan noin vain saa käyttöönsä, vaan ne on varta vasten ansaittava. n peesiin lyöttäytyy alati kasvava ja paremmin aseistautunut joukko avaruusmerijalkaväkeä. Lukuun ottamatta vapautettuja tukikohtia ja erinäisiä muita maamerkkejä, jotka siirtyvät pysyvästi UNSC:n joukkojen haltuun, varsinainen maaseutu on ikuisesti Banishedin ikeessä, eivätkä viholliset lakkaa sikiämästä vaikka mitä tekisit. Vihollisten rajattomuudesta seuraa vääjäämätöntä moraalikatoa, kun paikasta A paikkaan B siirtyessä on jokseenkin turha jäädä vääntämään peistä jonkun puskista tupsahtaneen Banished-partion kanssa. Halojen 4 ja 5 kummalliset Forerunner-aseet on sysätty koruttomasti syrjään, mitä en suoraan sanottuna katsonut lainkaan pahalla. Persoonalliset viholliset, sopivan kiivaasti kampoihin paneva tekoäly, ajoneuvoihin liittyvät arvaamattomuustekijät (”Oho, maasturini menikin nurin!”) ja kivi-sakset-paperi-tyyppinen asetasapaino ovat yksinään simppeleitä, mutta yhdessä vastustamattoman vetovoimaisia raaka-aineita räiskintäkohtauksille, joissa sattuu ja tapahtuu, joten harvoin on tylsää. Näköalat ovat paikka paikoin komeita, mutta havupuinen biotyyppi ei liiemmin vaihtele. Myönnettäköön, että kyvystä toiseen siirtyminen tapahtuu aika epäintuitiivisesti ristiohjaimen kaksoispainalluksella. niten veret seisauttavista pomotaisteluista. Modipyssyt ovat muuten kuin normivastineensa, mutta niissä on jokin asetasapainoa järkyttävä koukku: suurempi makasiini, ylimääräistä tarkkuutta pitkän kantaman laukauksiin tai kuumottavasti kohoava tulinopeus. 24 157536_.indd 24 29.12.2021 11.08.25. Niin hauskaa kuin Banishedien kurmotus onkin, avoimessa maailmassa taistelemiseen liittyy myös kääntöpuolensa. Halo In. nitessä. Sinkohippa on ihmisen parasta aikaa. Viisinkertainen sinkotervehdys tappaa suunnilleen kaiken mikä liikkuu, vaikka Banishedin maahanlaskualuksen
Monella eri osa-alueella briljeeraava Halo In. Halo In. Tämä muuttui, kun Bungie jätti Halon taakseen keskittyäkseen Destiny-projektiinsa. Ei tietenkään, ovathan avoimen maailman tehtävät melko itseään toistavia (ellet vapauta tukikohtia, vapautat kiipeliin jääneitä avaruussotilaita) ja kaikki potentiaali hahmonkehitysmekaniikassa haaskattu pelkäksi Spartan Corejen keräilyksi. Halo In. Huonoa . niten välissä oli tapahtunut. gie-kehitystiimin käsissä, kirjallisuus ja muut spin-o t olivat kuitenkin vain pelkkää fanipalvelua eivätkä niinkään kotiläksyjä, joita ilman ei ymmärrä puoliakaan seuraavan Halo-pelin juonesta. Tarkkaavaisuus palkitaan, erityisesti, jos jaksaa kerätä ja kuunnella pitkin pelimaailmaa kätkettyjä audiolokeja (joita on muuten ihan hillitön määrä). Ai Halo 2:n avaruusgorillat ovat taas pääpahiksia. Pitkiä pelinmuodostusaikoja (matsista toiseen siirtymisessä voi kestää jopa useita minuutteja) lukuun ottamatta moninpelimatsit ovat yllättävän hauskoja ja muutenkin oivallista vaihtelua Call of Duty -riippuvuudesta kärsineelle. Lineaaristen kampanjatehtävien pomotaistelut ovat ilotonta vääntämistä ja oikea antiteesi sille, mikä tekee Halon normitaisteluista hauskan dynaamisia. Se on sulava, systemaattisesti upean näköinen ja varsinaisen pelaamisen aikana miltei lataustauoton. nite on heittämällä parasta mitä 343 Industries on koskaan saanut aikaiseksi. Avoimen maailman pikkupomot (ne, joilta kerätään aseet pois) ovat sentään paljon siedettävämpiä, niiden kaatuessa jopa kylmäverisesti yli ajamalla. nite täydellinen. Kosmisen avaruusoopperan punomisessa Bungie on yhä ihan omaa luokkaansa. Jäikö Halo 5: Guardiansin konteksti jotenkin epäselväksi. Bungien saappaat jäivät Halo-studioksi varta vasten perustetun 343 Industriesin täytettäviksi. No, toivottavasti löysit YouTubesta jonkun hyvän superselitysvideon Halo 4:n juonenkäänteistä. Pomotaisteluita viljellään liian taajaan. Oma läpipeluuaikani taisi olla miltei 30 tunnin luokkaa, mutta se sisälsi tosiaan melkoisia harharetkiä. nite painelee silti suurimman osan ajasta täsmälleen oikeita hupinappuloita, huomasin suorastaan ahmivani kampanjasta ja avoimesta maailmasta kaiken mitä irti vain sain. Ilmeisesti aika paljon, sillä Halo In. Olen näköjään 20 vuoden Halo-fanituksen jälkeen taantunut takaisin Halo-ummikoksi! Halo In. niten alkuasetelma tuli minulle täysin puskista. Alkuun luulin, että muisti olisi tehnyt minulle tepposet, mutta ei, pienen googlailun jälkeen minulle selvisi, että Banished esiteltiin Halo Wars 2:ssa ja että Halo 5: Guardiansin juonilankoja paketoitiin Halo: Shadows of Reach: A Master Chief Story -pokkarissa. Olin suoraan sanottuna ihan pihalla siitä, mitä Halo 5:n ja Halo In. nite iski pelihermooni sen verran kovaa, että innostuin aktiivisesti metsästämään peliin kätkettyä lore-jyväsiä. 93 Halo Infinite on parasta Haloa sitten Bungie-vuosien. Etkö ollut lukenut Greg Bearin Forerunner Sagaa ja ollut kuullutkaan Didactin ja Librarianin traagisesta rakkaustarinasta. Oma kiinnostukseni Halon Extended Universea kohtaan lopahti Forerunner Sagaan, jonka viimeisen kirjan jätin kesken. Juonella kestää aikansa löytää uomansa, mutta kyllä se kampanjan pitkää kestoa kantaa. Paitsi että nämä eivät olekaan Covenantin avaruusgorilloja, vaan ryhmittymä nimeltä Banished. Siihen asti on tyytyminen normimoninpeliin 4 vs 4 pelaajan quick battleina tai 12 vs 12 pelaajan big team battlena. nite ei siis välty laajennetun tarinajatkumon painolastista, mutta kotiläksyjen taakka ei onneksi käy yhtä musertavaksi kuin parissa edellis-Halossa. Se vetää vertoja jopa Bungien klassiselle Halo-trilogialle, joskin hieman eri vahvuuksin kuin Bungie-Halot. Niissä saappaissa on ollut täyttämistä. niten suurin shokki taitaa olla co-opin puuttuminen. En epäröi väittää, että Halo In. Halo In. Hyvää + Avoin maailma + Halo = parhautta. nite on vuoden peli -kaliiberin esitys, ja samalla Haloista se suurin ja kaunein. 25 157536_.indd 25 21.12.2021 15.33.37. Tekniseltä toteutukseltaan Halo In. 343 Industriesin vahtivuorolla Extended Universe -pöhinä muuttui vapaaehtoisesta puolipakolliseksi. Taisit sitten laistaa yhdentoista Halo-pokkarin lukusuosituksista. nite tuntuu liki virheettömältä, ainakin Xbox Series X:llä pelattuna. Sellainen kuulemma vielä saadaan, mutta kenties vasta ensi kesän kieppeillä. Onko Halo In. Tai oikeastaan menin vielä astetta pidemmälle: lähdin tavoittelemaan täyttä sadan prosentin suoritusta
Valtio ei hirveästi kustantanut sotimista, komentajat varustivat laivansa ja tienasivat, ei niinkään upottamalla, vaan valtaamalla vihollisaluksia. Kampanjan vaikeusasteen lisäksi vaikeutta voi vielä tehtäväkohtaisesti lisätä, jos kaipaa lisää rahaa ja kunniaa. Ja sitten horisontissa näkyy linjalaiva Arrogance! Linjalaivat ovat niitä isoja poikia, joten Arrogance pystyy ihan yksin pieksemään kuuden aluksen osastoni. Eikä peli ole puhdasta meritaistelua, vaan tarjolla on pienimuotoista maataisteluakin, aivan kuten Hornblowerit ovat minulle opettaneet. Napoleon Bonaparte (1769–1821) oli aikansa Hitler, siis vihollistensa kuvailun perusteella. Tästä kaikki maailmansodan kriteerit täyttävästä hässäkästä ei ole Call of Dutyja tai Battlefrontteja tehty, vaikka se on ihan yhtä hyvä kuin toisetkin sodat. DLC-kampanjassa Barbary Coast putsataan Pohjois-Afrikan Barbaarirannikkoa ottomaanien puolella taistelevista muslimimerirosvoista. Hän taisteli Afrikassa, valloitti Eurooppaa, uhkasi maihinnousulla Englantia ja sai verisesti turpiinsa Venäjällä. Viime keväänä peli lähti EA-satamasta Julkaisumerelle, ja loppuvuodesta päivitysmyrsky oli jo laantunut satunnaiseksi pienkorjailuksi. Noin vuosi sitten Ultimate Admiral purjehti tutkaani. Sen sijaan, että ostaisin pikku purtilon kuin normaali keski-ikäinen setämies, olen nauttinut kuumeeseen Game Labsin massiivimoninpeliä Naval Action. Ei ole vihollisesta kiinni. Arvosteltu: PC Versio: v1.1.8 rev.38496 Minimi: Intel Core i3-2100 (3,1 GHz)/2 Gt RAM, 2Gt AMD 7970 tai nVidia 770, DX11 Suositus: Intel i5-6600 tai Ryzen 5 2600X, 4 Gt RAM, GTX 970 tai R9 Fury X, 4Gt VRAM Moninpeli: ei Testattu: AMD Ryzen 7 3700X 8-Core Processor 3,60 GHz, 16 Gt, GeForce RTX 2060 6 Gt sensa Bernard Cornwellin. Mieleeni jäi erikoisesti alkupään tehtävä, jossa espanjalaiset ahdistelevat siipeensä ottanutta HMS Romulusta. Joka aluksella on nimetyt upseerit, joilla on suuri vaikutus sen tehokkuuteen, myös negatiivisesti. Siksi minullekin satunnaisesti nousee purjelaivakuume. Eikä siinä kaikki: rahalla avataan myös uutta, vähän parempaa teknologiaa ja yksiköitä. Eivät Napsutaistelut minuakaan napanneet ennen kuin BBC näytti minulle valon tai siis Hornblower-minisarjan. Niiden koukku on oman laivaston kokoaminen ja oman alter egon urankehitys, maustettuna roolipelimäisyydellä. Plus muita. Olen saattamassa kahta kaapattua kauppa-alusta ja purjehdin apuun. Master and Commander Irtotaisteluita on vähän, custom-taistelut toki löytyvät, mutta vankka selkäranka ovat mainiot kampanjat. Age of Sail on tosiaikainen taktiikkapeli syrjityistä 1700-luvun lopun maaja etenkin meritaisteluista, kuten joku varmasti jo nimestä päätteli. Pelillisesti se etenee vaiheittain, joissa jokaisessa on varsinaisen päätehtävän lisäksi tarjolla juonellisia lisätehtäviä sekä kivaa makutekstiä. World of Sailships -tyyppinen matsipohjainen ratkaisu on haaveeni. Cmdr Nicholas Nilson ULTIMATE ADMIRAL: AGE OF SAIL Kun kasvoilla tuntuu suolavesi, selässä ruoskan arvet, suussa jauhomato ja nenässä ruuti, ollaan vahvasti ajassa kiinni. Ei ihme, olenhan syntyjäni vesimies. U ltimate Admiral nousi sydämeni kannelle ja kaappasi sen, sillä tasa-arvo on minulle tärkeää, eivätkä kaikki sodat ole tasa-arvoisia. 26 156938_.indd 26 21.12.2021 14.18.22. Pelissä kehittyvä komentaja vaikuttaa alusten hintoihin ja korjauskuluihin, aseistuksen laatuun ja vastaavaan. Mutta ei kannata etukäteen reivata mielenkiintoaan, sillä peli on tarpeeksi hyvä, että se voi jopa kantaa ilman etukäteiskiinnostusta itse aikaan tai aihealueeseen. Sitä seurasivat Sharpe-TV-elokuvat, ja näin löysin paitsi kirjailija C.S. Isoin alukseni oli 48 tykin fregatti HMS Bloodborne, ja osastoni oli jo ottanut yhteen espanjalaisten kanssa. Puntit ovat jokseenkin tasan, espanjalaisia aluksia on neljä, minulla kuusi. Vaikka Napoleon on vasta tulevaisuutta, kampanjat olivat iloinen yllätys. Tehtävät ovat vaihtelevia ja tutun tuntuisia, siis vastaavat muistikuviani alan kirjoista. Kampanjoiden mausteista näkee, että tutkimustyö on tehty. Paras optioni on käyttää kauppalaivoja polttolaivoina, siis purjehtia niillä Arrogancen viereen ja sytyttää ne palamaan. Ajassa, jolloin miehet olivat rautaa mutta rumia, laivat puuta mutta todella kauniita. Taistelu Englannista Toinen maailmansota on kulutettu puhki ja sen yli, mutta sodat Rooman ja ensimmäisen maailmansodan välissä kokevat puhdasta syrjintää. Linjalaivat laivalinjassa Olin iloisesti yllättynyt myös itse tehtävien sisällöstä, sillä niissä oli aina idea, pelkän geneerisen nahistelun asemasta. Purjehtiminen ja ennen kaikkea meritaistelu toimii, mutta avoimeen maailmaan ja pelaajatalouteen nojaava pelillinen selkäranka on liian epämääräinen luodakseen pysyvää addiktiolooppia. Ostin sen Early Accessina ja jätin kypsymään. Vaihtoehtona on toki vastasyntyneen Yhdysvaltojen piskuinen laivaston alku, mukana myös se ensimmäinen USS Enterprise. HMS Elden Ring ja HMS Bloodborne ottavat Arrogantesta mittaa. On siis aika värväytyä luomaan uraa mahtavaan Englannin laivastoon. Englanti vääntää Espanjaa ja Ranskaa vastaan, Karibianmereltä Trafalgarin salmeen asti, pääosassa nuori Horatio Nelson matkalla kohti kansallissankaruutta. Toinen optio on Yhdysvaltain laivaston alkuajat Yhdysvaltain vallankumouksessa, kapteeni John Paul Jonesin johdolla, kun Founder Fathersien voimalla tehtiin semmoinen Brexit, jossa britit lempattiin ulos. Kirsikkana kakussa upseerien lisäksi myös miehistö kerää kokemusta. Näitä Välimeren ja Atlantin kauppaa terrorisoineita ilkimyksiä jahdataan noin kymmenen taistelun verran. Miksi. Ongelma on popkulttuurituen puute. Foresterin nerokkuuden, myös hänen lähes yhtä hyvän opetuslapGamelabs, Inc
Naval Actionissa piti osata itse valita optimi hetki ampua, Admiralissa laivat ampuvat automaattisesti kantaman ja sektorin sisälle tulevaa vihollista ilmeisen ammattimaisesti. Koska omassa osastossa voi olla paljon aluksia, niille saa halutessaan kytkeä tekoälyn päälle, jolloin ne tekevät ihan pätevää perustyötä. Ongelma on siinä, että näillä aluksilla on minimimiehistö, jolla menee kusi sukkaan ja valkoinen lippu mastoon, kun mahtava linjalaiva täräyttää täyslaidallisen heidän suuntaansa. Ja joskus käy aivan hillitön tuuri, kohteesta riippuen hyvä tai huono, kun ilkeä kuula osuu ruutivarastoon. Valtaus onnistuu vain kun vauhti, kurssi ja etäisyys ovat sopivissa rajoissa. Polttolaiva onnistui, Arrogante on liekeissä! 27 156938_.indd 27 21.12.2021 14.19.26. Muihin suuntiin sitten mennään siltä väliltä. Jo pelkästään fregateissa Dianaja Hermione-luokat painottavat eri asioita. Sanoisin, että se on meritaistelun headshot, mutta kun laivassa head tarkoittaa vessaa, niin eihän vertaus toimi. Harmittavasti mistään ei näy, kauanko tykkien lataaminen vielä kestää. Eivätkä ne myöskään liiku mitenkään liukkaasti ja nopeasti, mikä tekee ennakoinnista entistäkin tarpeellisempaa. Tykkien pääammustyyppi ovat pyöreät kuulat, joiden päätarkoitus on puhkoa runkoon reikiä, katkoa mastoja tai tuhota peräsin. Määrätään maali, aluksen kurssi ja nopeus, helppoa kuin heinänteko. Yleinen virhe pelien purjealustaisteluissa on poistaa taitoa ja lisätä menevyyttä, eli minimoida tuulen vaikutusta ja maksimoida tulinopeutta, Sea of Thieves karmivana esimerkkinä. Taistelussa on kaikki mitä kirjaviisaudellani halusin. Ja kun taistelun riehuessa miestä kaatuu, mastot voivat katketa ja purjeisiin ammutaan reikiä, laivan suorituskyky muuttuu. Hornblowerinsa lukeneet tietävät, että Englannin laivasto teki paljon muutakin kuin upotti laivoja. Totta kai mastot voivat katketa, peräsin ja pumput hajota. Kysymys on asemoinnista. Pikanttina yksityiskohtana aluksen upotessa sen henkiin jääneet alkavat soutaa kohti omia aluksia, jotka pysähtyvät ottaakseen kaverit kyytiin. Alusten miehistöllä on moraali, jonka tippuessa nollaan alus antautuu. Pelillisesti meritaistelun hallinta ei ole juuri sen vaikeampaa kuin norminaksuissa yleensä, mikä sopii illuusioon kapteeniudesta. Ketjuammuksilla tehdään reikiä purjeisiin ja katkotaan köysiä, haulipanoksilla siivotaan kantta merimiehistä. USS Enterprise näyttää taivaan merkit Barbaarirannikon klingoneille. Hyvällä tuulella taistelen hymyillen Age of Sail toteuttaa meritaistelut aika lailla moitteettomasti, mikä ei suinkaan ole itsestään selvää. Tykin lataaminen kesti minuutin pari. Meni muutamakin yritys ennekuin Arrogance liekehti ilman, että muusta osastostani oli hävinnyt suurin osa. Kun se näyttää kypsältä, eikun entraushaat ilmaan ja miekat mukana vihollislaivan kannelle. Myötätuuleen mennään lujaa, vastatuulessa jäädään seisovaksi maaliksi tai jopa ajelehditaan taaksepäin. Teen taktiset päätökset, alaisteni kyvyistä riippuu kuinka hyvin ja nopeasti ne tehdään. 1700/1800-luvun sota-aluksissa tykit olivat alusten kyljissä eikä tulinopeus ollut merkittävä. Aluksen purjeilla, panssaroinnilla (siis lankuilla) ja rakenteella on omat kuntonsa. Eri alusten välillä on ihailtavasti eroja, kaikki järeistä mutta kankeista linjalaivoista haavoittuviin, hitaisiin kuljetusaluksiin ja pienempiin, ketterämpiin sota-aluksiin, kaikki tuntuvat erilaisilta. Tuuriosuma ranskalaisen Batilden ruutivarastoon oli mukava yllätys. Kun alus keikkuu aalloilla tai taipuu tuulessa, toisella puolella tykit sojottavat alas, toisella puolella ylös, ja sitten toisinpäin. Esimerkiksi peräsimen. Piraatit tunkevat kylkeen, koska vesi tunkee niiden purtiloon. Optimisuoritus on vallata vihollisalus. Näin voi itse keskittyä niihin kriittisiin aluksiin. Motiivina ei ollut isänmaallisuus vaan raha. Kyseessä kun olivat hidasliikkeiset, tuulesta riippuvat laivat, joiden tykit sojottivat paitsi sivuille, tuulesta ja aalloista riippuen myös taivaalle tai aaltoihin. Espanjalaista linnoitusta tai tykkiasemaa ei vallata purjealuksilla, se vaatii maihinnousua. Kalat kuivalla maalla Peli kelpaisi minulle jo pelkän erinomaisen meritaistelunsa voimalla, mutta ei siinä kaikki. Pelaaja voi komentaa tykkejä vain kylkikohtaisella tuli seis -komennolla tai määräämällä vihollisessa kohdan, johon yritetään tähdätä. Silloin on aihetta juhlaan (ilo tai suru), kun masto katkeaa. Silloin vihollisalukseen pitää lähettää valtausmiehistö laivaveneellä auttamaan päätöksen pitämisessä, koska muuten pupu poistuu pöksyistä ja miehistö innostuu taas taistelemaan. Verrattuna Naval Actioniin muuttujat ovat melkein samat, Age of Sail ei niistä tingi, mutta antaa osan tietokoneen hallintaan. Armstrong tai Borchard. Onneksi pelissä voi ajan hidastaa puoleen tai nostaa nelinkertaiseksi. Naval Actionissa oli erilaisia tapoja laukaista tykit, kuten kaikki aina kerralla, tulta vapaasti, tai aloittamalla tulitus keulasta/ perästä, Age of Sailissa tekoäly näyttää tekevän tulitustyylipäätöksensä oma-aloitteisesti, joskin yhteislaukaus näyttäisi olevan prioriteetti. Silloin ensimmäiseksi uppoaa ajan henki ja toiseksi tunnelma. Paitsi että tuuli, tuo meritaisteluyhtälön suurin muuttuja, tekee kaikista noista vähemmän absoluuttisia. Se ei ole helppoa, tähän sopisi tietokoneavusteisuus mukavasti. Merimiehet ja merijalkaväki soutavat rannalle ja valtaavat kohteen mies miestä vastaan taistellen, samalla kun sota-alukset tukevat operaatiota tykistöllä. Vauhtia säädellään sillä, paljonko purjeita vedetään mastoon, mutta jos purjeet täysillä vetää navakkaan sivutuuleen, niin kippo voi kaatua
Tykkikaupoilla. Ne plus vajaat parisataa laivoilta haalittua miestä upseerien johtamissa iskuryhmissä hoitavat isompia taisteluita. -kielellä asia tarkasti ilmaistaan: Jos Age of Sail olisi Panzerkampfwagen VI Tiger, torni olisi sentilleen oikeassa kohdassa. Myöhemmin ostin isompia aluksia, joihin mahtui enemmän sotilaita, kun tajusin että turha haaskata omia upseereita ja merimiehiä, koska niiden taidoilla on väliä. Isommissa taisteluissa ei astuta Total Warin varpaille, koska pääpaino ei ole normiarmeijoissa. ...vain gra. ULTIMATE ADMIRAL: AGE OF SAIL 89 Nimensä veroisesti äärimmäisin peli merija maasodasta kauniiden laivojen ja komeiden univormujen aikana. Jostain syystä, katson sinua Pirates of the Caribbean (kuten miljoonat muutkin ihmiset), pelaajat haluavat aina iskeä mastonsa merirosvoihin. Kuvakkeet kertovat selkeästi, että ranskalainen laiva vuotaa ja sillä on miehet jo pumpuissa. Naval Actionissa oli ihan sama juttu, joten oletan, että pelit jakavat ainakin jotain teknologiaa. nen toteutus ajaa mainiosti asiansa, mutta se ei ole niin hyvää, että näkymillään houkuttelisi rahvaan ruoriin. Unohda Depp-ressio Kokonaisuutena Ultimate Admiral: Age of Sail yllätti minut kuin laivaston pakkovärväysryhmä juoppoparan, iski lujaa ja heräsin aamuyöllä laivassa. Tosin minulle ei opetettu merimiestaitoja ajamalla nyrkeillä ja naakelilla mastoon, vaan napakoilla videotutoriaaleilla. Myös mittakaava miellyttää minua, pidän enemmän pienestä ja hallittavasta kuin Waterloon kokoisesta taistelusta. Graa. Kokoluokka on sellaista, mikä laivoihin on mahtunut, joten ratsuväkeä nähdään lähinnä vihollisilla. 28 156938_.indd 28 21.12.2021 14.20.39. En kyllä osaa arvioida, kuinka hyvin peli iskee ilman etukäteiskiinnostusta aiheeseen. Samoin äänet kaipaisivat sivelyn munalla, koska tykit eivät voi koskaan kumahdella tarpeeksi jymäkästi. Maataistelut luova hyvää vaihtelua. En keksi sen taisteluista mitään valitettavaa, ne tekevät kaiken sen, mitä odotinkin. Poikkeuksellista on Age of Sailin tekoäly, siis hyvällä tavalla. ikka ja äänet kaipaisivat lisää näyttävyyttä. Jos osto ei onnistu, syynä on ettei tykkejä ole tarpeeksi, seka-aseistusta ei sallita. Alkukampanjan joukkojenkuljetusalukseni HMS Astarte kuljetti vähän yli 400 sotilasta. Purjelaivat ovat ehkä kauneimpia aluksia sitten NCC-1701 Enterprisen. Kummatkin maataistelut toimivat ihan hyvin, mukana on tarpeeksi taktisia tekijöitä, kuten huolto, moraali ja koukkausten vaikutukset, jotta homma pysyy mielenkiintoisena. HMS Nichen kapteeniksi on löytynyt peli, joka hoitaa pestinsä erinomaisesti. Ne ovat minusta lähinnä tylsiä, verrattuna englantilaisen meriupseeriin hillittyyn karismaan. Toisaalta se ei haittaa kuin laivanvaltauksessa, jossa ne puuhastelevat omiaan eivätkä graa. Aluksissa näkyvät vauriot, mutta esimerkiksi kansilla parveileva miehistö on puhtaasti kulissi. Tekniikkapuussa avataan parannuksia, ei mullistuksia. No, ehkä kansiaukoista voisi valua punaista nestettä, mutta muuten taistelu vastaa täysin kirjoista ja elävistä kuvista muodostuneita mielikuviani. Kuten Pelit.. sesti taistele keskenään. Hyvää + Kaikki osa-alueet priimaa... Niin, ja sää on aina kaunis. Taistelee se sitten maalla tai merellä, se ei tee mitään selkeän tyhmää. Huonoa
Komentoketjusta unohtuneilla purkeilla on paha tapa jäädä kellumaan, eikä yksikään Total-kapteeni osaa toimia itsekseen. HMS Beautiful Total Warin valtti on gra. sesti eikä muutenkaan detaljeista tingitä. Ne laidat ovat siis ”lankkupansÄÄRIMMÄISTEN MERITAISTELU ULTIMATE VASTAAN TOTAL sari”, joka suojaa runkoa. Jokaisen yhteislaukauksen jälkeen kerrotaan, mihin osui, kuoliko kukaan, hajosiko tykkejä ja niin edespäin. Myötätuuleen mennään lujaan, vastatuuleen ei mennä lainkaan tai mennään takaperin. Ne ovat siis hyvin suoraviivaisia ja detaljitasoltaan vain peruspäteviä, mutta ah niin kauniita. Kumpikin peli näyttää tuulen suunnan, mutta Sailissa on bonuksena alusten ympärillä rinkula, joka näyttää suhteellisen nopeuden joka suuntaan. Sen visuaalinen näkemys 1700/1800-lukujen vaihteen merisodasta saa tipan silmään. ikka. Pelattavuuden nimissä kummassakin unohdetaan se, miten alukset oikeasti kommunikoivat eli vetämällä lippuja mastoon. sesti vettä näyttää tulevan sisään niin paljon, että laivan pitäisi upota minuuteissa. Kerro kerro gra. Sailissa pitää lähettää valtausmiehistö tai valkoinen lippu hinataan taas alas, kun moraali paranee. Koska tuuli ja kamera kääntyilevät, yksityiskohtaa oppii arvostamaan enemmän kuin uskoisikaan. Joten Age of Sailin ura-kampanjavetoisuus voittaa sen enemmän kuin kevyesti. Jono sentään on helppo: kummankin puolen alukset lipuvat toistensa ohi, tykit puhuvat ja tammitikut lentävät. Katkenneet mastot, tulipalo ja uppoaminen ovat asioita, jotka kyllä näkee muutenkin. Puolikuureunat vai keskusta edellä, koska ja miksi. Sailissa suurin ero on mahdollisuus kytkeä laivalle tekoäly päälle. Ainoa miinus on se, että alukset näyttävät olevan lastattu lyijyllä. En yhtään ihmettele, miksi Total Waristit kuulemma antavat tietokoneen ratkaista meritaistelut paitsi silloin, kun haluavat nopealla pikkulaivalla kusettaa tekoälyä. Paikoillaan seisovaa laivaa sanotaan harjoitusmaaliksi. Nimittäin Total War: Empire ja Total War: Napoleon ovat maanneet Steam-listallani ikuisuuden. Sailissa purjeet valitaan suoraan, Totalissa niitä nostetaan ja lasketaan pykälissä. Tilannetietoisuudessa Age of Sail voittaa kevyesti. Totalin hipareita ovat purjeet sekä oikea ja vasen laita, Sailissa samat plus varsinainen runko päälle. Purjelaivojen taistelussa tärkeintä on tuulen suunta. Käynnistin YouTuben, ja kun näkymät miellyttivät, asensin Napsun. Kivaa muttei kovin kätevää, jos aluksia on useita. Se on siunaus, jonka ansiosta voi keskittyä vaikka kahden linjalaivan vääntöön, mutta sluupit ja fregatit tekevät samalla jotain hyödyllistä, eivätkä ainakaan eksy tai leiki maaliosastoa. Varsinaisessa taistelussa Total War ottaa osumaa. Se ei kerro juuri mitään, sillä ainoa indikaattori on laivan hipareiden hiipuminen. Viemällä kursorin aluksen päälle saa tosin sanallisen pintapuolisen raportin, jossa ollaan huolestuneita rungon kunnosta. Kun valtaus käynnistyy, kameran voi tuoda lähelle ja katsella, kun pikkumiehet taistelevat hyvin aidon oloisesti. Total Warin laivat ovat kyllä kauniita katsella. Total kikkailee ja moni nappi on turhan pieni. Yhteenvetona varsinainen meritaistelu on Age of Sailissa merkittävästi parempaa. 29 157530_.indd 29 21.12.2021 13.52.41. Laivoista kerrotaan hengissä oleva miehistö ja toimivat tykit, myös moraali, vuodot, käynnissä oleva pumppaus ja rikki mennyt peräsin. Uralla on väliä Tärkein ero on tietysti pelirunko. Kun he antautuvat, se päätös pysyy. Osumat ja rekyyli rekisteröityvät komean graa. Kun laiva ottaa kunnolla osumaa, se usein antautuu. Osumat ja niiden vaikutukset näkyvät vain graa. Nnirvi Kumpi on tärkeämpää kauneus vai äly. Age of Sail jakaa tietoa kuvakkeilla. Muodostelmissa on ongelma: ilman meriupseerikoulutusta en tiedä yhtään, missä tilanteessa mitäkin pitäisi käyttää. Voi ei surun päivää, sluuppi HMS Tuskapaakka upposi! Kun siihen lisätään maataistelut, maihinnousut, komentajan, upseerien ja miehistön urakehitys sekä tekniikkapuu, tämän kaksintaistelun kiistaton voittaja on HMS Age of Sail, huolimatta Total Warien upeasta näyttävyydestä. Kapteeni käskee, mutta amiraali komentaa Komentamisessa Total jämähtää tosinaksutasolle. Syy pelkuruuteen on varmaan se, että Totalin aluksissa ei ole veneitä, Sailissa henkiinjääneet soutavat lähimmälle kaverialukselle. ikka, ken on veessä kauheimmin Total Warissa on myös valmiit muodostelmat, jotka yllättäen puuttuvat Age of Sailista, jossa on vain jono. U ltimate Admiral: Age of Sailin lumoissa on hankala olla, kun omatunto motkottaa, että eiköhän Niko kokeilla sitä kuuluisampaa kilpailijaa kanssa. Vaikka Age of Sailin gra. Jumala on detaljeissa, kuten oikeasti tappelevissa miehistöissä. Ne uivat syvällä, ja graa. Nollahiparipelin asemasta konepellin alla pyörii selvästi tarkempi kuntomallinnus. Yllätys se ei ole, jostain syytä Total Warit eivät ole suosikkejani. Tunnelma on kuin 80-luvun konesodissa: kumpi lataa nopeammin, lopulta voittaa. Totalissa kapteenit tekevät sen herkemmin. Näen, että olen yrittänyt pelata niitä, mutta aiheesta huolimatta sota on jäänyt kesken. Totalissa tarpeeksi kauas eksynyt alus lakkaa reagoimasta komentoihin, Sailissa on selvästi käytössä radiot eli kaukanakin olevaa laivaa voi komentaa. Toisaalta voi leikkiä, että silloin kapteenit vain käyttävät omaa aloitekykyään. sina efekteinä. Jo tehtävät ovat mielenkiintoisia skenaarioita, joissa häärii pelaajan ikioma laivasto-osasto itse nimettyine ja varustelluine aluksineen. Aurinko kimaltaa aalloilla, joita halkoen upeasti animoidut purjelaivat etenevät toisiaan kohti välillä hukkuen tykkitulen synnyttämään ruutipilveen. Total War on laaja strategiapeli, jossa meritaistelut ovat vain osa, joka luodaan tilanteen mukaan. Vaikka kaikki oleelliset toiminnot ankkuroinnista ja ammustyypin valinnasta löytyvät kummastakin, Sailin käyttöliittymä on parempi. ikka ei ole hassumpaa, Total War vie sitä kuin pintin mittaa
Me mitättömät Mitättömyyden tunne on tärkeä osa SMT-sarjaa. Maailmaa Nahobino ei yritä pelastaa, sillä peli perustuu pettymykselle, huijaukselle siitä, että mitään pelastettavaa on olemassa. Tämän vaihtoehtona ovat Japanin omat jumalat, joiden on helppo nähdä edustavan nationalistista uskoa jälleenrakennukseen oman kulttuurin ja teknologian avulla. Tämä antaa pelille ranskalaista . SMT3: Nocturnen tyhjästä materialisoituvat superhirviöt eli . Peli käsittelee selkeästi toisen maailmansodan jälkeisen Japanin uudelleenrakennusta. Sarja nöyryyttää pelaajaa armottomalla vaikeustasolla sekä mahdottomilla sokkeloilla ja luolastoilla, joita ymmärtävät vain kellareiden synkimmät kartanpiirtäjät. stä on siirrytty tarinaan, joka tulkitsee nationalismia käyttämällä uskontoa sen vertauskuvana. Tokio on vain tekohengitettävä, kuollut aavekaupunki, jossa asuvat ihmiset eivät selviydy. Se kertoo enemmän raunioista kuin rakentamisesta. SMT 4:n käsin kosketeltavasta selvitymissci. Se muistuttaa ulkoisesti muita hirviökeräykseen perustuvia japanilaisia roolipelejä, mutta ei kuitenkaan ole sellainen. Yhdysvaltojen ja militaristisen sisäpolitiikan tuhoama Japani pyrki löytämään ratkaisua ulos nälänhädän ja ydinpommien luomasta helvetistä. loso. Sen perusoletuksena on saada pelaaja tuntemaan itsensä hyttyseksi voimakkaiden jumalien ympäröimänä. endit, ja SMT 4:n epätoivoinen maailmanlopun tunnelma ovat syitä, joiden takia näitä pelejä pelataan. Hyvä demoninmetsästäjä palaa aina tallentamaan ennen kuin hyppää kuolaavien demonikoirien asuttamaan sumukuoppaan. Tunnelmanmuutos on hätkähdyttävä. Lähes ensisekunneilla ruudulle astelee Lucifer, joka kertoo surmanneensa Jumalan omin käsin. Viitonen alkaa modernista maailmasta ja Tokiosta, jonka turvaverkko murrettaan JUMALAN HYLKÄÄMÄ MAAILMA heittämällä tarina jumalten hylkäämään aavikkomaisemaan. S hin Megami Tensei V on unenomainen kuvaus maailmanlopun jälkeisestä ajasta. Lisäksi vaihtoehtona on militaristisen Shohei Yakumon nihilismi, jonka tarjoama loppuratkaisu on niistä verisin. Vaikka pelissä taistellaan paljon, ei taistelu kuulu sanomaan, vaan luovuttaminen. Sitä paitsi peli alkaa Luojan kuolemasta, fyysisistä ja henkisistä raunioista. Sartrea mukailevan eksistentialistisen sävyn: mitä tavoitella maailmassa, josta jumalat eivät välitä. Toisessa päässä on Bethel, alistuminen enkelien voimaan ja ohjaukseen, jonka katson olevan vertauskuva Yhdysvaltojen miehitysjoukoille. Vaikka Atlus tarjoaakin pelaajille DLC-helpotuksia, voivat fanit edelleen piiskata itseään tunnelmalla, joka syntyy tuntien valuessa hukkaan oman ryhmän tuhoutuessa merkityksettömässä satunnaistaistelussa, jossain nimettömillä aavikoilla, joidenkin mitättömien limalöllöjen väijyttämänä. Syy on aina itsessä ja liian ahneessa etenemisnopeudessa. Siellä juuri ja juuri selviytyvä pelaaja on komeita sinisiä hiuksia ja korkokenkiä heilutteleva Bethel-organisaation massatuotantojumalan Aogamin ja ihmisen yhdistyessä syntynyt Nahobino, joka pystyy rekrytoimaan enkeleitä ja demoneita puolelleen taistelussa maailman tulevaisuudesta. Tarina kertoo siitä, kuinka merkityksettömiä ihmiset ovat maailmankaikkeuden näkökulmasta. Atlus Arvosteltu: Switch Versio: 1.0.2 Ikäraja: 16 Antero Kyyhky JUMALAN HYLKÄÄMÄ MAAILMA Ikäraja: 16 ”Näin kuvas ig:ssä (uulalaa) mut ku näin sut livenä (oh my god), todellisuus tulee vastaa ku livenä et ookkaa niin hieno mimmi siks jouduin hieromaa silmii.” 30 157651_.indd 30 21.12.2021 13.50.45. Osaako Atlus taikoa Nintendon rautaan seikkailun huumaa vai jääkö käteen Switchin ruudulla nykivä raakile. Tämä ei estä enkeleitä pitämästä vanhasta järjestyksestä kiinni, vaikka sekin on turhaa. Antero Kyyhky Enkelit ja demonit ottavat yhteen odotetussa yksinpelattavassa japanilaisessa roolipelissä
Maailmanloppuun keskittyvänä pelinä se kertoo rappion ja ruosteen kauneudesta aivan kuin David Lynchin elokuvat. Jopa värikkäistä ja iloisista peleistään tunnettu Shigeru Miyamoto on kertonut, että hänen pelisuunnittelunsa päämääränä on saada pelaaja suuttumaan. Roolipelikaavaa muuttavat uudistukset ovat yhtä onnistuneita kuin teemalliset. SMT V:n demonit ovat kauneimpia versiota pääsarjan demoneista ja heräävät absurdiudessaan henkiin ruudulla. Omaa tarinaansa kertovat maisemat koostuvat modernin kaupunkiympäristön raunioista, jotka hohtavat epätoivoisissa väreissä ja ovat täynnä sumua ja tappavia demoneita. Toisaalta, voiko pelaajia ja ihmisiä rakastava pelintekijä edes tehdä merkityksellistä peliä. Kamera seuraa pelaajaa selän takaa, maailma on avoin ja tappava ja viholliset näkee ennakkoon kartalta. Kartat ovat täynnä demonien tarjoamia omituisia, hauskoja ja yllättäviä sivutehtäviä, joissa on usein myös vaihtoehtoisia ratkaisuja. Tunnelma on kuitenkin pelottavan sijaan enemmän kaunis, toisinaan humoristinen ja myös söpö, riippuen millainen demoni pelaajan haluaa syödä. Taiteellisissa puikoissa on uusi ohjaaja Shigeo Komori, joka siirtyy SMT-sarjaan johdettuaan luolastorope Etrian Odysseyn kehitystä. Lumikeijujen ja sarvipäisten muskelimörköjen lisäksi muumilaaksoon mahtuvat vuoren Omituisten otusten risteytys on SMT-sarjan koukuttavaa hupia. Komorin uudistukset näkyvät erityisesti perinteisen juonen pienessä roolissa ja epälineaarisessa kenttäsuunnittelussa, jossa pelaaja voi törmätä vasta loppupelin tiimillä kukistettaviin demoneihin jo seikkailun alkumetreillä. Peli ei kuitenkaan anna selkeää vastausta siihen, kenet pelaajan tulisi valita puolelleen. SMT V:n tyyli on erinomainen, mutta kantaja aivan liian hidas. Peruskaava ennallaan Shin Megami Tenseitä kutsutaan toisinaan aikuisten Pokémoniksi, sillä pelaaja houkuttelee demoneita ryhmäänsä macca-valuutalla ja kuiskimalla heidän korvaansa juuri heidän persoonallisuuteensa sopivia sanoja. Ratkaisu on oikea. SMT V hylkää SMT IV:n ensimmäisen persoonan seikkailun ja on sen sijaan muodoltaan Xenoblade Chroniclesin tapaisen modernin mörppivaikutteisen JRPG:n ja Nocturnen sekoitus. Ranskalainen ihmissusi rakastaa rahaa. Fantasiapelin tuleekin tarjota tunnetta siitä, kuinka pelaaja on kosketuksessa toiseen, selittämättömään maailmaan. 31 157651_.indd 31 21.12.2021 13.50.55. ”Ose & Antero kuulostaa täydelliseltä yhdistelmältä.” Toisinaan demonit ovat hieman liian innokkaita. SMT V ei yritä kertoa mitään, vaan sillä on esteettinen dekadenssiin perustuva sanoma. Demonit puhuvat avoimesti kapitalistisesta talousjärjestelmästä ja pienet Miimanit huokailevat sille, kuinka ihmiset kuvittelivat hyvien aikojen kestävän ikuisesti. Punaisessa valossa kylpevät juoma-automaatit ja junanraadot muistuttavat menneestä ajasta, huolettomista työmatkoista ja turvallisesta tylsyydestä. Osa demoneista pitää aggressiivisesta vahvuuden näyttämisestä, kun taas osa haluaa kuulla lipevää kauneuden ylistystä. Täysin toivoton peli ei ole Deadly Premonition 2:n tapaan, mutta hidastelu kertoo vain siitä, kuinka auttamattoman vanhentunutta Switchin rauta on toteuttamaan edes siedettävää graafista visiota. Tekijätiimin tunnistaminen auttaa ymmärtämään pelin luonnetta. Pitkän linjan SMT-vaikuttaja ja suosikkini, eli nelososan ohjaaja Kazuyuki Yamai, on siirtynyt ohjaajan penkiltä tuottajaksi. Kaikki ovat oman näkökantansa mukaan hyviä ja oikeassa. Peli on myös usein todella omituinen ja vieraannuttava, mikä kertoo sen taustalla olevasta vahvasta visiosta. Bethel haluaa säilyttää maailman vanhan järjestyksen. Komorin Etrian Odyssey vihasi pelaajaa aina enemmän kuin SMT. Valitettavasti Switchin tehot eivät riitä avoimissa kentissä, vaan ruudunpäivitys tökkii ikävästi. Ihmissuhteisiin perustuvan juonen sijaan pääosassa on epätodellinen, fantastisten olentojen täyttämä maailma. Miehet, jotka loivat maailman Nettikeskustelussa SMT V:tä on kuvattu juonettomaksi peliksi, koska se ei ole kuin uudet Personat. Dialogin sävy on myös katkerampi kuin koskaan aiemmin, eivätkä hahmot piilottele vihaansa kulutuskulttuuria ja rikkaiden valtaa kohtaan. Vaikuttavat pomovastustajat saavat pelaajan tuntemaan itsensä hyönteiseksi. On hätkähdyttävää, kuinka suuresti ohjaajan vaihtuminen on muuttanut sarjan luonnetta vihaisemmaksi, mutta tämä on odotettavaa
Keskeneräisyyden tunne ja tekniset ongelmat. Minulle taas SMT on lumoavan maailman ja armottoman asenteen luomaa tunnelmaa, jota imen sieraimiini Switchin tuulettimen ulos puskeman taikapölyn kautta. Ehdottomasti huonoimmat osiot on kasattu loppuun. JRPG-pelien pomotaisteluihin valmistava alue tuntuu olevan aina vaikea pala pelisuunnittelijoille. Kehittämisen uusi vapaus näkyy risteyttämistietokannassa, josta saatavilla olevat demonit bongaa helpommin kuin koskaan. Toisaalta metafora on liian maukas, että sen voisi jättää pureskelematta: rappion tematiikalla leikkivä peli rappeutuu itse. SHIN MEGAMI TENSEI V 88 Erinomaisen unenomaisen tunnelman sävyttämä japanilainen roolipelielämys. Aivan kuin joku Atluksen omistajista olisi piirtänyt taululle yhtälön: Persona myy, siksi peliin kaivataan enemmän Personaa. päällä paskova demoni ja sarjan vaihtoehtoinen maskotti, vankkureilla suhautteleva jättiläisfallos Mara. Minun ei kertaakaan tarvinnut luntata risteyttämiskaavoja Internetistä, mikä on SMT-kokemuksena ainutlaatuista. Pomojen haasteessa on kyse yleensä heidän korkeasta tasostaan suhteessa pelaajaan tai pelaajan tiimin vääristä elementtivalinnoista, jolloin pomo tekee aina tietyllä loitsulla kriittisen osuman. Onhan rakastettu Final Fantasy VII täynnä juoniaukkoja ja merestä nousevia hämäriä eläviä aseita, Weaponeita. Hahmosuunnittelija Masayuki Doi on niitä harvinaisia taiteilijoita, jotka ylittävät itsensä vuosi toisensa jälkeen. He tulevat rakastamaan uusimman osan tarjoamaa vääntöä ja harhailun tuntua. SMT V:n demonit puhuvat yllättävän paljon markkinataloudesta. Pelin alussa, ennen vankkureilla ajavia penisdemoneita, tiimi on söpöimmillään. Ihan kuin pelin yleis. Myös Taitoon sijoittuva viimeinen avoin alue on luminen ja ankea grindausympäristö, joka ei tarjoa vaikuttumisen elämyksiä. Black Frostin mielestä paras talousjärjestelmä on sellainen, jossa rikkaat määrittävät hinnat. 32 157651_.indd 32 21.12.2021 13.51.05. Parhaat kaverini: kirjaa lukeva apina, käärmenainen ja hyvä henki. Huonoa . Kyseessä on merkityksellinen ja tyylikäs visio ajattelevan ihmisen JRPG-pelistä ajassa, jossa JRPG on kaikkea muuta kuin elinvoimainen genre. Samalla tavalla perinteistä pelisuunnittelua tapailee Temple of Eternity, joka hylättynä fantasialinnana sopisi mieluummin Linkin käveltäväksi. Se on hieAntaa maailman palaa taustalla, nyt miekkaillaan. Strange Journeyn teleporttisokkeloissa kidutetut veteraanit eivät saa tyydytystä Demonikuninkaan linnan kevyestä kutittelusta. Samplejä, syntetisaattoreita, hevikitaraa, Metallican St. Yleisesti ottaen, siinä missä SMT IV:n soundtrack oli kasarilla tavalla surullinen, on SMT V:n . Lopun JRPG-grindaus pilaa tämän tunnelman, varsinkin koska palkintona koettava valinta maailman tulevaisuudesta ei tunnu merkitykselliseltä. Kenttäsuunnitteluun on selkeästi jätetty elementtejä suunnitteluvaiheen epäonnistuneista paloista, siitä mitä SMT V olisi voinut olla, ennen kuin painotus siirtyi avoimeen seikkailuun. Hieno onnistuminen, Shigeo Komori. SMT V saattaa kertoa raunioista ja merkityksettömyydestä, mutta lopulta on kaikkea muuta. Voitetut pomot voi myöhemmin rekrytoida omaan tiimiin risteyttämällä ne The World of Shadowsissa. Angerilta kuulostavaa virvelisoundia ja reesebassoa yhdistävä soundtrack vuorottelee maailmaa sävyttävän taustamaton ja rokkaavien taistelubiisien välillä. Taistelusysteemi on muutenkin vapautunut, sillä kerättävien essencien avulla omille demoneille ja pelaajahahmolle voi antaa suhteellisen vapaasti erilaisia kykyjä. Elementtihyökkäysten onnistumiset ja kriittisten hyökkäysten ketjutukset pystyy suunnittelemaan shakkimaisella tarkkuudella ja jokainen onnistuminen ja epäonnistuminen on täysin pelaajasta kiinni. Alku on silti kaunis. Lisäksi eri elementteihin liittyviä vahvuuksia ja heikkouksia voi vaihtaa samojen essencien avulla. Käärme paratiisissa SMT V:n suurin ongelma on sen rakenteen epätasaisuus. Muutos heijastaa hienosti pelien perusteeman vaihtumista. Kyseessä on merkityksellinen ja tyylikäs visio ajattelevan ihmisen JRPG-pelistä ajassa, jossa JRPG on kaikkea muuta kuin elinvoimainen genre. Demon King’s Castle on tylsä sokkelo, joka yrittää tavoitella kaksiulotteisten aiempien osien pirullisuutta, mutta ei pääse lähellekään. SMT V saattaa kertoa raunioista ja merkityksettömyydestä, mutta lopulta on kaikkea muuta. ilis ei olisi jo tarpeeksi omituinen, vuoren päältä löytyy pöntöllä istuva demoni. Hyvää + Uudistukset vievät sarjaa virkistävään suuntaan. Alue ei ole vaikea vaan yksinkertaisesti haukotuttava. Sinänsä keskeneräisyys ei estä pelin klassikoksi nousemista. Tämä ei jäänyt myöskään Pelit-lehden foorumilla huomaamatta: tuloksesta näkyy ajan, budjetin ja raudan puute. Konkreettisesta kuolleesta maailmasta on siirrytty sisäiseen kuolemaan, siihen kun ihmisyydellä ei ole enää merkitystä. Entä jos loppua ei tarvitsisi grindata. Ehkä en vain tajua, kritisoinhan samaa myös Nocturnen arvostelussa. ilis hengellinen ja suuri. Cumhaill oli ensimmäinen kohtaamani pelinpysäyttäjä. Ensimakua keskeneräisyydestä saadaan alun Jouin High Schoolin sijoittuvassa osiossa, jossa Nahobino pelastaa luokkakavereitaan kuin kevyt-Personassa. SMT IV:n synapitoinen ääniherkku oli roolipelihistorian parhaimmistoa, ja onnekseni Ryota Kozuka ja Toshiki Konishi palaavat sävelvalikoimalla, joka luo pelille unenomaisen tunnelman. Nyt jäljellä on irrallinen lonkero, joka sätkii, vaikka merihirviö on jo padassa. Kyseessä on ennen kaikkea vanhentuneelta tuntuva pelastusreissu, sillä Persona on miljoonilla eri versioillaan jo kertonut japanilaisista lukioista kaiken tarvittavan. Tiedän, että osa sarjan faneista rakastaa juuri SMT-pelien loppuja, joissa haastetta ja lämpöä lyödään pesään niin paljon, että liiteristä loppuvat puut kesken. Aivan kuten Mass E ect on enemmän kuin alkuperäisen kolmososan lopussa odottava värikoodattu loppuratkaisu, on SMT V vaikuttavampi kokemus kuin sen tarjoaman 50 pelitunnin päässä odottava hämmennys. Se on hiekan alta pilkistävä toivon kukka keskellä vedetöntä autiomaata. Vuoropohjainen taistelusysteemi on sarjan sulavimpia, koska se tarjoaa pelaajalle koko ajan tietoa siitä, mitä hän tekee oikein ja väärin. Pelillisten uudistusten lisäksi musiikki ansaitsee kunnianosoituksensa. Tuotos on selvästi haluttu julkaista joulumarkkinoille, oli valmista tai ei. Erityisen mahtavaa on se, kuinka suuri määrä pelissä on erilaisia kappaleita, jotka jokainen antaa tärkeille hetkille oman tunnelmansa
Tai ehkä pelitermein voisi puhua Etelä-Pohjanmaan Returnalista. Massikalla maaorjaksi Farming Simulatorin näyttävä alkudemo kertoo kaiken oleellisen pelin ydinsilmukasta. Katteiden alta näkee vilauksen moottorista, kun kameran säätää sopivaan kulmaan, mitä varmasti työkonepornoon vihkiytyneet osaavat arvostaa. Olisi kiva nähdä, mitä 70 miljoonan euron tukipaketilla voi käytännössä saada aikaiseksi. Ohjattavuudessa yksinkertaisista asioista tehdään tarkoituksellisen monimutkaisia, jotta pelissä vaikuttaisi olevan syvyyttä. Samanlaista tarkkuutta olisi mukavaa nähdä myös pelin varsinaisessa sisällössä, joka tässäkin vuosipäivityksessä vaikuttaa pelkältä tekosyyltä uusien laitteiden ostamiseksi. G iants Software puskee vuosi toisensa perään Farming Simulatorille uuden vuosipäivityksen, yhtä uskollisesti kuin Electronic Arts urheilupeleihinsä. Vain peli puuttuu. Töitä on painettava, jotta tilille kertyy fyrkkaa, jolla ostetaan uusia vehkeitä ja jatketaan hommia hieman tehokkaammin. Helpoimmalla vaikeustasolla taskuun saa ylimääräiset 100 000 euroa, jotta hommia ei tarvitse aloittaa kylän surkeimmilla vehkeillä. taiottua yli 400 erilaista työkonetta, joita löytyy ihan joka lähtöön säälittävistä pikkutraktoreista puolen miljoonan euron hintaisiin Ponssen metsäkoneisiin. Hahmonluonnissa sovitetaan päähän sopiva Hankkija-lätsä, ja sen jälkeen pääseekin tiirailemaan omaa maatilaa, joka on kyllästetty eläimillä, koneilla ja tuhdilla annoksella värikästä maalaisromantiikkaa. NE JYVÄÄ MEITIN! Tukkihommiin ei kannata oikaista junaradan yli. Agraarielämässä kaikki muu paitsi muutos on pysyvää, sillä uudet versiot tuovat mukanaan kovin vähän uutta. Pelissä on onneksi helpompaa. Ympäristöt ovat ikävän staattisia, eikä pelissä ole vieläkään minkäänlaista tarinaa. Ensi vuonna rosteriin lisätään satakunta uutta työkonetta ja pari uutta merkkiä, mutta peli itsessään tuskin muuttuu miksikään. Olen pelannut näistä jokaista, enkä yhdenkään pelin kohdalla ole tuntenut Päiväni murmelina -ilmiötä yhtä voimakkaana. Heinäntekoa pääsee harrastamaan kaikissa sen työvaiheissa niittämisestä paalaamiseen, viljapellolla huhkitaan puimurin ratissa. Olen sanonut tismalleen saman jo ainakin kolmen Farming-arvostelun yhteydessä, mutta sanon sen uudelleen: pelin suurin vika ei liity kaluston määrään tai sen mallinnukseen, vaan itse sisältöön. osa. Tosin moottorisahan ja termospullon sijaan metsään rymistellään reteesti kesähelteillä ilmastoidun metsäkoneen puikoissa. Kun tosielämässä haluaa lyödä saappaansa lantaan ja lähteä tallaamaan maanviljelijän kujanjuoksumaista urapolkua, matka aloitetaan pankista. Hienot systeemit ja työkoneet pääsisivät paljon paremmin oikeuksiinsa pelissä, jossa niiden käyttämiseen olisi jokin muu syy kuin kaluston päivittäminen. Erilaista maatilan kalustoa on mallinnettu peliin vuosien varrella kerrassaan käsittämätön määrä. Puolen miljoonan euron hintalapulla itselleen saa lunastettua työpaikan, joka tuottaa hädin tuskin leivän pöytään, vaikka sitä itse viljeleekin. Ison pellon niittäminen käy helpommin kone alhaalla, minkä itse huomasin vasta kahden kierroksen jälkeen. Paalaaminen ei vaadi ajattelua, mikä pätee kaikkeen muuhunkin Farming Simulatorin sisältöön. Monimutkaiset toiminnot vetoavat insinöörimieleeni, mikä varmasti on ollut myös tekijöiden tavoitteena. Toki ihmiset tekevät oikeita töitäkin samalla periaatteella, mutta palkaksi saa sentään oikeaa rahaa, jonka voi käyttää johonkin mukavaan tai edes viinaan. Juho Kuorikoski FARMING SIMULATOR 22 Revenneeseen säkkiin ei kannata pussittaa viljaa, mutta sveitsiläiset maatalouspelidevaajat tekevät sitä vuodesta toiseen. 33 157605_.indd 33 21.12.2021 13.45.43. Jos vapaa-ajalle ei keksi muuta käyttöä, sen voi kuluttaa metsähommissa, kuten oikeillakin maatiloilla tehdään talviaikaan. Jokainen kone liikkuu eteen ja taakse, työvehkeiden perustoiminnallisuus on mallia on ja o . Työkoneet itsessään on mallinnettu pieteetillä. Napit ja vipstaakit Farming Simulatorin käyttöliittymä taipuu yllättävän hyvin peliohjaimen ympärille. Farming, farming never changes. On todella hankala uskoa, että kukaan jaksaisi jyystää virtuaalirahaa tililleen uusien työkoneiden ostamiseksi vain siksi, että samaa tylsää jyystämistä saa jatkaa hieman isommilla vehkeillä. Pohja näkyy Pelikokemuksen syvyys on tälläkin kertaa samalla tasolla kahluualtaan kanssa. Painikearmada vaatii kuitenkin opettelua, sillä jokaisella konetyypillä on omat kommervenkkinsä, jotka on hyvä sisäistää. Turpeen käsittelyyn tarkoitettuja työkoneita ei ainakaan pelin perusversiossa ole. Ensipuraisuksi farmielämään Farming Simulator 22 on varmasti omiaan, mutta kyseessä on jo pelisarjan 11. Erilaisille työkoneille on tarjolla erilaisia tehtäviä. Digi-Hankkijan pihalle saa Giants Software Arvosteltu: PS4 Saatavilla: PS5, Xbox One, Xbox Series X/S, Switch, PC, Stadia, Mac Moninpeli: 2–16 pelaajaa, crossplay Ikäraja: 7 Farming Simulator 22 on tismalleen sama peli kuin edeltäjänsä, mutta hieman laajemmalla työkonevalikoimalla. Kun latasin kakskakkosen Pleikkariin, minua tervehti tismalleen sama näkymä kuin viisi vuotta sitten. Akanaa . Jospa ne tulevat jossain vaiheessa saataville DLC-lisäkkeinä. Nappulaviidakkoa on sievennetty siten, että osa laitteiden toiminnoista on käytettävissä linttaamalla puskurinapit pohjaan. Sängystä noustaan sianpieremän aikaan, ryhdytään töihin, ja samaa jatketaan seuraavana päivänä. Jyvää + Työkoneita piisaa, ja ne on mallinnettu tarkasti. Erilaiset työkoneet on mallinnettu insinöörimäisen tarkasti. Niiden nostamiseen ja laskemiseen on lisätty omat painikkeensa. Kohta saa kukkaketo kyytiä, kun niittokone alkaa soitella sonettiaan! Hahmonluonnissa on mukavasti vaihtoehtoja. Kaupan päälle saa nauttia kaupunkilaisten ylenkatseesta, poliitikkojen kettuilusta ja epäreilusta kilpailusta tuontielintarvikkeiden kanssa
Visuaaliseen tyyliin, etenkin hahmojen kasvoanimaatioihin, tehdyt muutokset hätkähdyttävät aluksi, mutta niihin tottuu parissa tunnissa. Kahta tuntia myöhemmin olin ymmälläni. Seikat on toki otettava huomioon jokaisen uudelleenjulkaisun kohdalla. Markus Rojola GRAND THEFT AUTO: THE TRILOGY – THE DEFINITIVE EDITION Rockstar Gamesin röyhkeys ei onnistu täysin pilaamaan Grand Theft Auto -trilogian uusintajulkaisua, mutta yrityksen puutteesta heitä ei voi syyttää. On määriteltävä muun muassa se, miten hyvin kahden vuosikymmenen takaiset pelit ovat kestäneet aikaa. Tuossa vaiheessa olin hyvin tietoinen siitä, että vastaanotto oli kaukana lämpimästä. Olin onnistunut hankkimaan jopa muutaman uuden. Vapaus voittaa GTA III:n pelaaminen ei ollut lainkaan niin tuskainen kokemus kuin enteilin. Alkutekstien aikana huokaisin syvään, kun valmistauduin jättämään hyvästit monille lämpimille muistoille. Lisäksi on arvioitava, miten onnistuneita uusiin versioihin tehdyt parannukset ja/tai muutokset ovat. Netissä kiersi meemejä, joissa tehtiin pilkkaa muun muassa hahmojen kasvomalleista ja näkyvyyden lähes kokonaan peittävästä sateesta. G rand Theft Auto -trilogian niin sanotun definitiivisen version arvostelu on tavanomaista mutkikkaampaa. En ollutkaan joutunut luopumaan vanhoista hyvistä muistoistani. Välivideoissa häiritsee myös liiallinen kontrasti. Ovatko muutokset tehneet pelistä paremman vai onko niiden myötä menetetty osa alkuperäisen viehätyksestä. Rockstar julkaisi lopulta pitkän anteeksipyynnön, jossa kerrottiin, ettei julkaisu vastannut heidän omia laatustandardejaan tai tasoa, jota pelaajat heiltä odottavat. Odotukseni trilogiaa kohtaan eivät olleet erityisen korkealla, kun käynnistin Grand Theft Auto III:n ensimmäistä kertaa lähes kahteen vuosikymmeneen. Arvostelut olivat valtaosin negatiivisia, merkittävä osa pelaajista suhtautui julkaisuun kriitikoitakin kriittisemmin. Valitettavasti, koska se ei varsinaisesti liity itse peleihin, mutta siitä huolimatta vaikuttaa monella tapaa niiden pelaamiseen. Kyse on julkaisija Rockstar Gamesin ja sen emoyhtiö Take-Two Interactiven toimista, jotka viestivät täydestä välinpitämättömyydestä pelisarjan kaikkein uskollisimpia faneja kohtaan. Miten lisätty piirtoetäisyys vaikuttaa pelikokemukseen. Niiden välillä on löydettävissä merkittäviä eroja, etenkin visuaalisessa tyylissä. Ovatko grafiikat aiempaa näyttävämpiä. Ensinnäkin pitää ajatella alun perin vuosina 2001–2004 julkaistujen pelien Grand Theft Auto III:n, Vice Cityn ja San Andreaksen laatua. Tärkein kysymys koskee, paremman sanan puutteessa, pelin sielua. He myös lupasivat korjata tilanteen tulevilla päivityksillä. Aseiden vaihtaminen hätätilanteessa on aiempaa sujuvampaa, sillä asepyörä pysäyttää pelimaailman prosessin ajaksi. Toivo on ruma sana Aloitin GTA-trilogian pelaamisen vasta muutama viikko julkaisun jälkeen. Esimerkiksi Metacritissa käyttäjien antamat arvosanat eivät ylittäneet arvoasteikolla 0–10 edes yhtä pistettä yhdelläkään alustalla (lähimmäksi pääsi PS5 0,9 pisteellä). 34 157532_.indd 34 21.12.2021 13.29.21. Tässä auttaa toki se, että nimetön, mykkä ja kaikkiin käänteisiin kylmänviileästi suhtautuva päähenkilö ei alun alkaenkaan ollut erityisen persoonallinen hahmo. Grand Theft Auto -trilogian arviointia kokonaisuutena vaikeuttaa kuitenkin se, että remasteroinnista vastannut Grove Street Games ei ilmeisesti ole kohdellut kaikkia pelejä tasavertaisesti. Useat yksityiskohdat, etenkin tummaihoisista sekä tummiin asuihin pukeutuneista hahmoista, jäävät kirjaimelliGTA III: 78 Liberty Cityn kadut ovat lounasaikaan yllättävän hiljaisia. Vastaako pelattavuus nykystandardeja. Pikemminkin päinvastoin. Grove Street Games / Rockstar Games Testattu: PS5 Saatavilla: PS4, Nintendo Switch, Xbox One/Series X/S, Win Versiot: 1.02 Ikäraja: 18 Lisäksi GTA-trilogian julkaisuun liittyy seikka, joka on valitettavasti huomioitava
Ainoastaan uudet kasvomallit rassaavat pahasti silmää. Monilla esimerkiksi kaulat ovat niin pitkiä, että heidän päänsä alkavat heilua levottomasti puolelta toiselle. Muilla hahmoilla mittasuhteet heittelevät. Onhan kyseessä Vice City – kaupunki, jossa ylettömyys on hyve. Eniten tyylipisteitä on vähennettävä sivuhahmoista, jotka tuovat pahimmillaan mieleen rasistiset pilapiirrokset. Mitä pidemmälle etenee, sitä haastavimmiksi ja pidemmiksi tehtävät muuttuvat. Ainoat merkittävät muutokset koskevat parannettua pelattavuutta. Vapaa tähtäys alkoi kuitenkin sujua riittävän hyvin, kun hoksasin heikentää tähtäysavustusta hieman. Lähes joka hahmossa on jotain pielessä. Tekijöiden välinpitämättömyys pelihistorian merkkiteosta kohtaan on niin ilmeistä, että sitä on vaikea uskoa todeksi. Pientä pintaremonttia GTA III:n ja Vice Cityn remasteroidut versiot eivät ole missään nimessä täydellisiä. Sen sijaan luontevasti käyttäytyvä pelikamera, sujuva ruudunpäivitys, merkittävästi lisätty piirtoetäisyys ja luonnollisempi valaistus tekevät vaikutuksen. Piirtoetäisyys jalankulkijoiden ja autojen kohdalla on vain joitakin kymmeniä metrejä, vaikka muuten maailma jatkuu horisonttiin asti. Kaikesta huolimatta sanoisin, että kyseessä on parhaat versiot GTA III:sta ja Vice Citystä, joita konsoleilla pystyy pelaamaan (PC-puoli on sitten asia erikseen, mutta siitä lisää myöhemmin). Iso osa kunniasta kuuluu hienosti toteutetulle, juuri sopivan kokoiselle pelimaailmalle. Koska hahmot ja roolisuoritukset olivat jo valmiiksi pelisarjan edellistä osaa liioitellumpia, aiempaa piirrosmaisempi tyyli tuntui irrottavan tapahtumat lopullisesti todellisuudesta. Mikä tärkeintä, pelattavuus on saatu hiottua kuntoon. Se tuskin on ollut tekijöiden tarkoituksena. Ikävä kyllä peleissä riittää myös asioita, joita remasteroinneissa olisi hyvin voitu korjata. Muutama tehtävien aikainen tallennuspiste olisi tehnyt Vice Citystä huomattavasti nautinnollisemman kokemuksen. Esimerkiksi päähenkilö CJ:n silmät ovat täysin elottomat, hänen kasvonsa ja vartalonsa ovat erivärisiä. Merkittävin epäkohta on tehtävien aikaisten tallennuspisteiden puute. On vaikea pitää innostusta yllä, kun ajaa kahdeksatta kertaa kaupungin halki samaa pankkikonttoria kohti. Se ei yksinkertaisesti onnistu, sillä hahmoilta on häivytetty inhimillisyys. Asukkaat myös ilmestyvät kuvaan varsin myöhään. Nyt kaikki energia ei kulunut ohjaimen kanssa tappelemiseen, joten tehtävät tuli läpäistyä nopeaan tahtiin. Enimmäkseen ne eivät tee pelistä aiempaa parempia, jos ei nyt huonompiakaan. Näiden hahmojen parissa vietetään tunteja. Kun pahimmat turhautumisen aiheet ovat tiessään, 1980-luvulle sijoittuva rikostarina tempaisee mukaansa lähes yhtä vastustamattomasti kuin vuosituhannen alussa. Jossain vaiheessa uusi ulkoasu tuntui itse asiassa kääntyvän pelin eduksi. Ilmeisimmät epäkohdat koskevat kahden edellisen pelin tavoin hahmomalleja. Esimerkiksi kaupungit vaikuttavat nykysilmin melko autioilta, sillä kaduilla liikkuvien autojen ja jalankulkijoiden määrää ei ole lisätty entisestä. Heihin on tarkoitus samaistua. Pelasin alkuperäistä versiota viimeksi keväällä 2016. Nykypeleissä tilanteita pohjustetaan hiukan pidempään. Toisaalta ajan kulumisesta on ollut jossain määrin myös etua etenkin GTA III:n kohdalla. Se selvisi vasta, kun ryhdyin pelaamaan trilogian viimeistä osaa. Tommy Vercetti on hieno päähahmo ja oman rikosimperiumin rakentaminen pala palalta on edelleen erittäin palkitsevaa. Pelatessa hahmomalleihin ei onneksi tule kiinnitettyä juuri huomiota. sesti hämärän peittoon. Ocean Driven neonhohteessa ajaessa Emotion 98.3:n soidessa taustalla tuntee palanneensa kotiin. Musta lammas San Andreas antaa koko trilogialle huonon maineen. Reilun kahdenkymmenen pelitunnin jälkeen en käsittänyt, mistä kohu johtui. Onneksi hahmojen uudet ulkomuodot eivät onnistu pilaamaan tarinan ja pelimaailman luomaa tunnelmaa. Vaikka GTA III:n ja Vice Cityn uudistetuissa kasvoanimaatioissa oli totuttelemista, ei niitä voi edes verrata San Andreaksen kauhugalleriaan. Loput uudistukset ovat pintapuolisia ja niidenkin onnistumisesta voidaan olla kahta mieltä. Vaikka kyse on yhdestä kaikkien aikojen lempipeleistäni, huonosti ikääntynyt pelattavuus pakotti jättämään pelin kesken jo muutaman tunnin jälkeen. Jopa RC-kopterilla suoritettava tehtävä, joka sai ärräpäät lentelemään vuosituhannen alussa, meni läpi ensimmäisellä yrityksellä. Latausajatkin ovat huvenneet lähes olemattomiin. Eikä se piirrä hyvää kuvaa myöskään julkaisija Rockstarista. Heidän kohtaloistaan tulisi välittää. Aiemmin ahdistusta aiheuttaneiden ajokisojen voittaminenkaan ei tuottanut mitään vaikeuksia. On selvää, että GTA III:n ja Vice Cityn uudistamiseen ei ole nähty ylimääräistä vaivaa. Vice City ei ole menettänyt lainkaan hohtoaan vuosikymmenten myötä. Etenkin Vice Cityn jälkipuolella on muutamia osioita, joiden läpäiseminen virheettömästi on epätodennäköistä. Se ei häiritse liikaa Liberty Cityn ahtailla kaduilla, mutta Vice Cityn aukeilla alueilla ilmiötä on mahdotonta olla huomaamatta. Vice City on kauneimmillaan auringon laskettua. Samalla se olisi vähentänyt satunnaisesta kaatuilusta johtunutta turhautumista. Tarinat jäävät ohkaisiksi, koska juonenkäänteestä toiseen kiirehditään usein liian nopeasti. Paheiden pesä Vice Cityyn saavuttuani hämäännyin entistä enemmän. Ajaminen toimii alkuperäistä paremmin, sillä kiihdytys ja jarruttaminen hoituvat sujuvasti liipaisinnapeilla. Ammuskelua ei ole hiottu yhtä paljoa. Kuolin toistuvasti esimerkiksi paetessani poliiseja muuten hienosti sujuneen pankkiryöstön jälkeen. Yksi pahimmista esimerkeistä on CJ:n tyttöystävä Denise, jonka uusien ja vanhojen kasvojen vertailu tuo välittömästi mieleen parin vuoden GTA: Vice City: 84 Tommyn kuulo-ongelmat johtuvat kenties lataamatta jääneestä matkapuhelimesta. Monet pelien alkuperäisistä ongelmista bugeja myöten ovat edelleen mukana. 35 157532_.indd 35 21.12.2021 13.29.52. Klassikkopelit olisivat ehdottomasti ansainneet paremman kohtelun, mutta missään nimessä kyseessä eivät olleet sen tason katastrofit, joita etukäteen pelkäsin joutuvani pelaamaan. Vuosituhannen alun ajankohtaisesta rikostarinasta on tullut lähes yhtä tyylikäs ajankuva kuin Vice City oli ilmestyessään
Klassikkopelit – etenkin San Andreas – olisivat ansainneet tulla kohdelluksi huomattavasti paremmin. Tehtävien aikana hahmomalleihin ei onneksi tule kiinnitettyä liikaa huomiota edes San Andreaksessa. Tommy Vercetti olisi ylpeä. Rockstar on ryhtynyt korjaamaan pelien puutteita päivitysten avulla. Jos nämä eivät ottaisi vuosia vanhoja modejaan pois levityksestä, olisi seurauksena oikeuteen haastaminen. GTA III:n ja San Andreaksen kasvomallien yksityiskohtien määrää on helppo vertailla molemmissa peleissä esiintyvän Clauden avulla. de. Dialogeissa äänentasot kuitenkin vaihtelevat ja monien merkittävien sivuhahmojen puhe särisee ikävästi joka repliikin kohdalla. Yhtäkkiselle asenteen muutokselle ei kerrottu syytä, mutta monet epäilivät Rockstarin työstävän uusia versioita GTA-trilogiasta. Modien poistaminen oli kätevä keino päästä eroon paremman tuotteen omistavista ”kilpailijoista”, jotta trilogiaa voitaisiin myydä parhaana mahdollisena vaihtoehtona hyvällä omallatunnolla ja täydellä hinnalla. Pelimaailma on niitä täynnä. nitiivinen versio on de. Ensinnäkin julkaisun minipelit, kuten yökerhossa tanssiminen, ovat mobiilijulkaisua varten yksinkertaistettuja versioita. Kenties niitä ei portattu mobiiliversioista. Samalla alkuperäiset versiot vedettiin pois myynnistä sekä PC:llä että konsoleilla. ikkaongelmat. Eräänlaisesta pyhäinhäväistyksestä voidaan tälläkin kertaa puhua, sillä kyse ei selvästikään ole tarkoituksellisesta tyylisuunnan vaihtamisesta tai makuasioista vaan osaamattomuudesta ja oikoteiden käyttämisestä. Markkinoiden valtaaminen uhkailulla ja kiristämisellä, jonka jälkeen ylivertainen tuote voidaan korvata heikommalla. Fontit on ilmeisesti valittu satunnaisgeneraattorilla, sillä Comic Sansin käyttöä San AndGTA-trilogia: 70 Grand Theft Auto -trilogian remasterointi on tehty sudin ja siveltimen sijaan taltalla ja vasaralla. …mutta mitään muuta ei. Radiokanavat sentään toimivat – luojan kiitos – kuten pitääkin. 36 157532_.indd 36 21.12.2021 13.30.40. Tämä koski sekä laajoja modeja (esimerkiksi GTA: Liberty Cityä, joka oli käytännössä Vice Cityn pelimoottorilla tehty versiointi GTA III:sta) että pelkkiä HD-tekstuureja sisältäviä paketteja. Lisäksi kaikki pelimaailmassa sijaitsevat tekstit (mainostaulut, kauppojen ikkunat, katukyltit) on ilmeisesti käännetty tekoälyn tai ohjelmanpätkän avustuksella ilman minkään sortin oikolukua, sillä ne vilisevät kirjoitusvirheitä. Visuaalisen puolen lisäksi myös äänimaailma on hutaisten toteutettu. Vaikuttaa siltä, että studio tiesi virallisten remasterointien olevan heikommassa kunnossa kuin modaajien työstämät versiot. Toisekseen pelin sisäisistä tiedostoista löytyi kuva mobiiliversion kontrollien ohjeista. Valitettavasti se ei ole läheskään halpamaisin GTA-trilogiaan liittyvä teko Rockstarilta ja Take-Twolta. Julkaisijat alkoivat nimittäin uhkailla viime kesänä, jo kauan ennen kuin remasterointien kerrottiin olevan tulossa, GTA III:a, Vice Cityä ja San Andreasta modanneita pelaajia. Hyvää + Pelattavuutta on parannettu… Huonoa . TomGTA-trilogia: 70 GRAND THEFT AUTO: THE TRILOGY – THE DEFINITIVE EDITION Alkuperäinen Denise vs. Sen lisäksi San Andreas näyttää ja kuulostaa tismalleen vuosikymmenen takaiselta mobiilipeliltä, joka on päivitetty 4K-tarkkuuteen tekoälyn voimin. Kaikki tämä viestii joko kiireestä saada peli julkaistuksi jouluksi tai täydestä piittaamattomuudesta. Asia varmistui lopulta lokakuussa, kun Rockstar ilmoitti remasteroidun trilogian ilmestyvän kuukautta myöhemmin. Samalla pilalle menevät monet peliin piilotetuista vitseistä. Hieno suunnitelma, Rockstar ja Take-Two. nitive Editionin ilmestymisen jälkeen Rockstarin motiivit modaajien uhkailulle näyttävät entistä synkemmiltä. Sitä, miksi GTA III ja Vice City eivät ole yhtä huonossa kunnossa kuin San Andreas, on vaikea selittää. Pelimaailmasta on poistettu myös kaikki savusumu ja usva, jotka loivat hienoa kajoa auringonnousujen ja -laskujen aikaan. Kyseessä on periaatteessa pieni seikka, jolla on kuitenkin iso vaikutus tunnelmaan. 1.03 toi mukanaan muun muassa elokuvamaiset kamerat sekä oikoluetut kyltit ja ilmoitukset. alkuperäisestä modattu Denise vs. Omituisuudet eivät nimittäin rajoitu pelkästään hahmomalleihin. Tekstuurit repeilevät, vastaantulevat autot ilmestyvät tyhjästä hetki ennen niihin törmäämistä ja etenkin vuoristoseudulla ajaessa ruudunpäivitys alkaa takellella. Usvan poistaminen saa San Andreaksen tuntumaan aiempaa pienemmältä, sillä laajennetun piirtoetäisyyden ansiosta kaikki kolme kaupunkia pystyy näkemään kerralla. Kenties muita pelejä laajempi ja monipuolisempi San Andreas osoittautui odotettua haastavammaksi urakaksi Grove Street Gamesille. Pelattavuutta lukuun ottamatta San Andreaksen de. Kenties niiden työstämiseen oli enemmän aikaa. De. reaksen tasoisessa pelissä ei voi selittää mikään muu kuin ihmisvalvonnan puute. takaisen Ecce Homo -freskon pieleen menneen restaurointiyrityksen. Uhkaile ja kiristä, unohda lahjonta Käännökset on tehty hutaisten ja/tai halvalla. nitiivinen Denise. GTA: San Andreas: 56 suunnitelma, Rockstar ja Take-Two. Todennäköisesti syy piilee siinä, ettei San Andreasta portattu alkuperäisestä PCtai PS2-versiosta vaan kahdeksan vuoden takaisesta, monin tavoin alkuperäistä karummasta mobiiliversiosta. Teoriaa tukee ainakin pari eri seikkaa. nitiivisesti lähes kaikin tavoin 17 vuoden ikäistä alkuperäisversiota huonompi. Kun homma menee käsille Erikoisten hahmomallien ja kasvoanimaatioiden lisäksi San Andreasta riivaavat lukuisat muutkin gra
77 Rustler on samanaikaisesti sekä hieno kunnianosoitus ensimmäisille GTA-peleille että karu muistutus siitä, miten paljon pelit ovat kehittyneet reilussa kahdessa vuosikymmenessä. Kestoa ei ole venytetty liikaa. Esimerkiksi hevosten ohjaaminen poikkeaa mukavasti autoilla ajamisesta. Kun lehmät lentävät Tasapuolisuuden nimissä on todettava, että Rustler ei ole täyttä ajanhukkaa. Alkuperäisten GTA-pelien ystävät arvostavat epäilemättä myös sitä, miten uskollisesti pelien kaavaa noudatetaan. Valtaosa huumorista koostuu viittauksista popkulttuuriin. Ennen pitkää parivaljakko on onnistunut suututtamaan paikallisen rikollispomon sekä muita valtaa pitäviä. Mikäli kappalevalinta ei miellytä, säveltä voi vaihtaa huitaisemalla pelimannia. Seuraavaksi ryösGRAND THEFT HORSE tetään hevonen, piilotetaan yksi ruumis ja tehdään muutama lisää. Vitsit eivät ole ainoita seikkoja, jotka eivät ole ikääntyneet arvokkaasti. …mutta niitä ei löydy kovinkaan montaa. Hahmot ärisevät ja mutisevat siansaksaa puhekuplien kääntäessä pääasiassa kirosanoilla koristelluista sanaleikeistä koostuvat repliikit selkokielelle. Esimerkiksi taistelusta puuttuvat kaikki hienoudet. Pelin kiistattomat huippuhetket koostuvat kaikkein omaperäisimmistä oivalluksista. Joitain tehtäviä joutui yrittämään puolenkymmentä kertaa, kun hahmot jäivät pyörimään paikoillaan, tekstuurit eivät latautuneet tai peli yksinkertaisesti kieltäytyi hyväksymästä tehtävää suoritetuksi. Jutsu Games / Maximum Games Arvosteltu: PS5 Saatavilla: PC, Mac, PS4, Xbox One, Xbox Series X/S, Switch Versio: Myynti Ikäraja: 16 37 157650_.indd 37 21.12.2021 13.18.45. Pääjuonen tylsistyttäessä tarjolla on nippu sivutehtäviä, joissa autetaan muun muassa paikallista kirkkoherraa löysäämään seurakuntalaisten kukkaroiden nyörejä sekä todistetaan maapallon olevan kiistatta litteä valtavan katapultin avulla. Päätyvätkö sankarimme kuolleina katuojaan, lukemaan tiilenpäitä vai palamaan roviolla. Pelimaailmaan voi tutustua myös tarjoamalla taksipalveluita tai keräämällä ruumiita haudankaivajaa varten. Johdannon pääasiallinen tarkoitus on perehdyttää pelaaja pelimekaniikkoihin, mutta samalla se toimii oivana keinona tuoda tutuksi pelimaailmaa, kerrontatyyliä ja huumorin tasoa. Mikäli haluaa kokea kaiken, mitä Rustlerilla on tarjottavaan, sen parissa viiht… Voi varautua viettämään reilut kymmenkunta tuntia. Osa kaskuista naurattaa, mutta vähintään yhtä monet ovat niin ennalta arvattavia ja kuluneita, että ne saavat lähinnä pyörittelemään silmiään. Hyvää + Näyttää hyvältä. Ääninäyttelyä ei Rustlerista löydy. Ainoa ongelma Guyn ja Buddyn idioottivarmassa suunnitelmassa on se, että sen laatijat ovat varmuudella idiootteja. Vastauksen selvittämiseen kuluu viitisen tuntia. Kunnon tujauksen jälkeen Guy tuntee elinvoimansa palaavan. Hevostelijat Esikuvansa tavoin myös Rustlerissa omaksutaan pikkurikollisen rooli. Voisi olettaa, että tapahtumien sijoittaminen keskiajalle rajoittaisi vaikutteiden määrää, mutta kehittäjät eivät anna anakronismien häiritä. Buginen. Radiokanavat on korvattu trubaduureilla, jotka voi palkata seuraamaan pelihahmoa. P uolalaisen Jutsu Gamesin Rustler on synkkään keskiaikaan sijoittuva ylhäältä kuvattu avoimen maailman rötöstelypeli. Koneihin on nimittäin kiinnitetty sinisenä ja punaisena vilkkuvat lyhdyt, metsästystorvi toimittaa sireenin virkaa. Yhdellä liipaisimella hyökätään ja toisella torjutaan. Sen tähden on vaikea olla harmittelematta sitä, etteivät tekijät tarttuneet mahdollisuuteen uudistaa kulunutta kaavaa sen rohkeammin. Tämä näkyy lähinnä siinä, että joka asiasta väännetään vitsiä. Huumorin tasosta kertonee kaiken tarvittavan se, että yksi napeista on pyhitetty pelkästään pieruille sekä röyhtäyksille. Ympäristöt ja hahmot ovat riittävän yksityiskohtaisia ja monipuolisia, jotta maailman tutkimiseen ei ehdi kyllästyä ennen lopputekstien ilmestymistä ruutuun. Markus Rojola Rustler tarjoaa astetta erilaisempaa GTA-nostalgiaa, muttei paljoa muuta. Peli ensinnäkin näyttää hyvältä. Voittajalle on luvassa prinsessa ja puoli valtakuntaa, mikä parantaisi kaksikon sosiaalista asemaa merkittävästi. Herättyään pellon laidalta silmä mustana ja kamalassa kankkusessa Guy toteaa, että asioiden on aika muuttua. Kenties hieman molempia. Käytännössä peli on hyvin lähellä Grand Theft Auto -sarjan paria ensimmäistä osaa, paitsi että hevosvoimat on korvattu hevosilla. Mutta ensin on otettava ryyppy. Lukuisten Grand Theft Auto -lainojen ohella mukaan on saatu mahdutettua Kummisedästä lainattu juonenkäänne, Yodaa muistuttava oppi-isä sekä kokonaisia sketsejä Monty Pythonilta. Tallennus onnistuu ainoastaan ennalta merkityissä paikoissa, joten tehtävän epäonnistuessa syystä tai toisesta (useimmiten syynä on jokin bugi) samat vaiheet täytyy käydä läpi moneen kertaan. Se selviää viimeistään siinä vaiheessa, kun vartijat ryhtyvät jahtaamaan ensimmäistä kertaa. Omaperäiset ideat toimivat… Huonoa . Tarinan sijoittaminen keskiaikaan antaa tekijöille mahdollisuuden uudistaa joitain seikkoja luontevalla tavalla. Peli tuntuu myös paranevan loppua kohden, sillä hienosti toteutetut turnajaiset toimivat yllättävän vaikuttavana huipentumana. Lienee turha väittää, ettei kukaan osannut odottaa vitsiä Espanjan inkvisitiosta. Onko Rustler hieno kunnianosoitus GTA-sarjan juurille vai pelkkä häpeilemätön plagiaatti. Seuraavaksi testataan voimia pieksämällä talonpoika, joka kiehahtaa saadessaan selville Guyn kännipäissään houkutelleen(?) hänen lehmänsä naapurin katolle. Varsinainen tarina käynnistyy vasta, kun Guy ja hänen paras kaverinsa Buddy saavat idean osallistua aatelistolle suunnattuun turnaukseen. Lähes jokainen pelin piirre kuvakulmaa, tehtävien rakenteita, sivupuuhasteluja ja pienen pieniä yksityiskohtia (kuten ympäristöön piilotettuja aseita) myöten on napattu suoraan 1990-luvun lopun peliklassikoista. Bugeista ei ole pulaa. Surullisinta on se, että se sai aikaan makeimmat naurut. Valtaosa vitseistä ei naurata. Ja nyt jotain aivan muuta Rustler ei ota itseään kovinkaan vakavasti
ikkamoottori lahosi niin pahasti, ettei tietä nähnyt kymmentä metriä eteenpäin. Xboxin padi käteen, kilpuri alle ja erikoiskokeelle. Vasta toisen pikkukorjauksen jälkeen siitä tuli jotenkuten ajokelpoinen. WRC oli käytännössä pelikelvoton ensimmäisen viikon julkaisupäivästä. Ajurien uudelleenasennuksesta ei ollut myöskään hyötyä. Monet joutuivat tappelemaan tuntiJUMISSA VÄLISIIRTYMÄLLÄ WRC 10 Kylotonn Racing Games / Nacon Arvosteltu: PC Saatavilla: PS5, PS4, Xbox Series S/X, Xbox One, tulossa Nintendo Switch Versio: 1.1.20.19 Minimi: Intel i3-2300 / AMD FX-6300, 8 Gt RAM, Geforce GTX 650 / Radeon HD 7790, Windows 10, 37 Gt kiintolevytilaa Testattu: AMD Ryzen 5800X, 32 Gt RAM, Geforce RTX 3080 OC, Logitech G29 Moninpeli: Jaettu ruutu, moninpeli 2-8 pelaajaa kaupalla kalliiden simuvehkeidensä kanssa, tuloksetta. Lisäksi välillä jousipalautus ikään kuin jäi jumiin, vapautuakseen hetken päästä äkillisesti. Se olisi pitänyt julkaista täysihintaisen paketin sijaan delsuna, sen verran laihalti uutta sisältöä oli saatu mukaan. Onneksi padiohjausta ei sentään ole rikottu, sen tuntuma on käytännössä samalla hyvällä tasolla kuin viime vuonna. W RC 10:lle on tilaus, sillä WRC 9 oli vahvan edeltäjänsä jälkeen pettymys. Pelimoottoria tuntuu vaivaavan omituinen ruudunpäivityksen soutaminen, mikä tekee etenkin nopeammista pätkistä ärsyttäviä ajettavia. Eniten parkua aiheutti rikki oleva rattituki. No olihan PC-versio viime vuonnakin rikki julkaisussa, muttei läheskään näin pahasti. Vaste renkailta käsille ei paikoin välittynyt ollenkaan, ajaminen vastasi lähinnä leijutankin käskyttämistä. En menettänyt toivoani pelisarjan suhteen, sillä horisontissa häämötti uusi konsolisukupolvi. Kaluston käskyttäminen on edelleen pääosin hauskaa kaikilla tiepinnoilla, mitä nyt fysiikkamoottori aiheuttaa edelleen mitä ihmeellisimpiä ilmalentoja baanan loppuessa kesken. Tämähän näyttää tismalleen samalta kuin kaksi edeltäjäänsä! Erikoiskokeen puolessa välissä taivas repesi, kirjaimellisesti. 38 157218_.indd 38 21.12.2021 16.32.32. Hienolta kuulostavat jälkiprosessoinnin vaihtoehdot nostivat varovaisesti odotuksia ulkoasun suhteen. Pelin sulkeminen ei riittänyt, näytönohjain virkosi vasta uudelleenkäynnistyksellä. Kaiken kukkuraksi pelin sulkeminen aiheutti välillä hiiren ja näppiksen yhteyden pätkiEnsimmäinen viikko julkaisun jälkeen näytti tältä. Marko Mäkinen WRC 10 Kylotonnilla oli viime vuoden varman päälle pelaamisen jälkeen tuhannen taalan paikka tehdä timanttisin lisenssipeli aiheesta ikinä. Ensivaikutelma oli välitön pettymys. ikka-asetuksiin vääntääkseni silmäkarkin täysille. Kahlasin tutun näköisten valikoiden läpi gra. Onko uusin WRC nimensä veroinen napakymppi. Uskoin Kylotonnin todennäköisesti lataavan paukkujaan kymppiversioon, joka samalla juhlistaisi rallisarjan 50-vuotispäiviä. Oma Logitech G29 -settini tuntuma oli rikottu täysin viime vuoteen verrattuna. Ei kovin vahva aloitus. Fysiikkamoottori hukkaa edelleen välillä painovoiman. Nettifoorumeilla epäillään syypääksi bugaavaa fysiikkamoottoria, joka on ilmeisesti enemmän tai vähemmän naimisissa gra. Gra. Nykii ja paukkuu Sain arvosteluversion käsiini päivän ennen julkaisua, joten sivuutin ensikäynnistyksen nikottelut esiversion kauneusvirheinä. ikkamoottorin kanssa
Ihan kuin lisenssin menettäminen olisi lyönyt tiimiltä ilmat pihalle kesken kehityssyklin. lähinnä pulputtavalta pierutyynyltä. Eniten hämmentää pelin reunanpehmennys, 1440p-resoluutiolla asetukset tapissa näkyy siellä täällä sekä sahalaitaa että rakeisuutta. Huonoa . Etenkin moderni kalusto kuulostaa ponnettomilta pölynimureilta, oli sitten kuvakulma auton sisällä tai ulkopuolella. Mikäli tämä on Kylotonnin käsitys parannuksesta, on syytä laittaa koko äänitiimi korvahuuhteluun. 39 157218_.indd 39 29.12.2021 11.18.53. Niin mieskuin naiskartturi sentään kuulostavat miellyttävämmiltä kuin viime vuonna, tosin nuottien ulkopuoliset sivukommentit tuntuvat ärsyttävän päälle liimatuilta. Uusien rallien ulkoasuun on kyllä panostettu, mutta samalla on vanha sisältö jätetty pahasti heitteille. Oikein mukavaa! Annoin pelille lopulta ruhtinaalliset kolme kuukautta aikaa saada yllä mainitut viat kuntoon, mutta sekään ei riitä edes pääsyyn edeltäjän tasolle. Toivottavasti joutsenlaulusta tulisi edes perushyvä, mutta pahoin pelkään siitä tulevan edellisen lisenssin haltijan Milestonen viimeisten tuotosten kaltainen hengetön, littana pannukakku. Varsinainen juhlamoodi tuo kronologisessa järjestyksessä avattavia klassikkopätkiä aina vuodesta 1973 asti, joskin osa tästä sisällöstä on lukittu erikoisesti uramoodin sisälle. Pahimpia rosoja on siloteltu niin suorituskykykuin ajettavuuspuolella, mutta etenkin tuntuma G29:llä on oletusasetuksilla edelleen karsea. Urasta puheen ollen: se on samaa tuttua viime vuosilta, eli toimivaa, mutta pidemmän päälle puuduttavaa oman tiimin johtamista. Hyvää . com) suositusasetuksilla ratista sai sentään jokseenkin ajettavan, mutta sekään ei korjannut sitä pahinta vikaa eli yleistä tunnottomuutta. Tekniikkapuolen näin paha möhliminen on todella sääli, sillä uusi sisältö tuntuu pääosin kiinnostavalta. Näyttää ja kuulostaa paikoin todella karulta. Lancia Stratos ja San Remo. Brian Koposen (www.briankoponen. Äänimaailma on kokenut markkinointihömpän perusteella täysrempan. Pakkelia sinne sun tänne Ulosanniltaan peli on pettymys. Olisin niin toivonut Kylotonnin onnistuvan vuoden 2021 kausipäivityksensä kanssa, mutta ei. Padiohjaus toimii edelleen pääosin hyvin. Lisäksi etenkin uutuussisällössä on muutamia hienoja kohokohtia. Lisäksi parinkymmenen uuden klassikkokilpurin kanssa on selvästi loppunut paukut kesken, ne ovat pääosin yksityiskohdiltaan kuin ykkös-WRC:stä repäistyjä. WRC 10 on ollut lafkan tuotoksista kaikkein tuskaisin katsastettava, kolmen kuukauden korjausajasta huolimatta jälkitarkastus tuottaa edelleen hylsyn. Juhlavuoden kunniaksi on tuotu iso kasa klassikkorallien sisältöä, joista etenkin Akropolis sekä San Remo vaikuttavat haastavuudessaan oikein hauskoilta lisäyksiltä. mistä, johon auttoi vain uudelleenkäynnistys. Uusintamoodissa on ärsyttävä muhjufiltteri vakiona. Aiemmat rallit näyttävät suorastaan karuilta etenkin pilvisellä kelillä. Akropolis edustaa pelin nätimpää sisältöä. Lastentauteja edelleen kolme kuukautta julkaisusta. Celica-fanipojalle meinasi tulla itku, kun Sainz-mallin turboäänet kuulostivat 70 WRC 10 on valitettavan ongelmallinen tekele. Näytön paikkoja on enää yksi, sillä lisenssi siirtyy vuoden 2023 alusta EA-Codemastersille
Tai tulla syödyksi, se on rohkeudesta kiinni. Illan outo isäntä, monikasvoinen pelinjohtaja jopa juoksuttaa pelaajaa asioillaan talossa. Karttaruudulta valitaan oma polku, jonka päässä odottaa pomo. Tilanteen mittarina toimii messinkinen vaaka, jonka kallistuskulmaa mitataan hampailla. Tekijän historiasta löytyy saatanoita, riivattuja pelintekijöitä, askeleita ruutujen ja laatikoiden ulkopuolelle, rapsakan terävästi kirjoitettua parodiaa eri genrejen perisynneistä, mutta myös niiden iloista. Tunnelmallisen alun jälkeen esitellään systeemi. Meno on kerrassaan pakanallinen! Kaksi verta, kiitos Mekaniikka tuntuu hyvältä ja kertoo samalla tarinaa. Hän raastaa pomohirvityksien taustalle aggressiivisen pärinän sijaan vaanivan seesteisiä hymnejä, aivan kuin varoitukseksi saaliseläimelle. Sigileitä eli lisäominaisuuksia piisaa. Mutta takaa-ajoa ei koskaan tule, tulee vain koruton, hyinen kuolema. Pirtin pöydälle avatulla kartalla puufiguuri taapertaa muutaman variaation läpi kohti pohjoisessa odottavaa pomovastustajaa eläinten muotoiset soturit hampainaan. Eläimellä voi olla myös mahdollinen erityistaito, kuten lentäminen. Leirinuotiolla hahmot nuoleskelevat huuliaan ja teroittavat puukkojaan, mutta oma suojatti voi kasvattaa siellä voimiaan. Kun taistelu alkaa, pöydälle ilmestyy kolme riviä, yksi itselle ja kaksi vastustajalle. Uhrauksesta jäävät luutkin käytetään toisenlaisten mörköjen kutsumiseen. Jotta suden saa houkuteltua laudalle, on sitä varten uhrattava OISKO NOITA HAMPAITA. ”Nähty on, muutokset huonompaan suuntaan.” ToLentäviä, uivia, uudelleenuhrattavia, vastapuolen hyökkäysnumeroa laskevia. Daniel Mullins Games Arvosteltu: PC Saatavilla: Mac OS, Linux Testattu: Win 10, Ryzen 5 5600X, 16 GB RAM, Nvidia GTX 970 Suositus: Win 10, i5-3470 / AMD FX4350, 8 GB RAM, Geforce GTX 1050 / Radeon RX 460, 3 GB kiintolevytilaa kaksi elollista. Liikkuminen kolmiulotteisessa ympäristössä noudattaa vanhaa ruutuluolastokömmintää. Ollaanko Outokummussa vaiko kiirastulessa, ken tietää, mutta muukalaisen uhkaava aura saa istumaan pöydän ääreen. Pääkallo tietää tappelua eli siis korttimatsia. 01100001 01110000 01110101 01100001 Daniel Mullinsin nimi kuulostaa ehkä arkiselta, mutta edeltävien Pony Islandin (2016) sekä The Hexin (2018) hurmaamat pelaajat uumoilivat metatason vedätystä, kun Inscryptionista vasta huhuttiin. Oravat tärisevät veitsen valikoidessa siitä turhemmasta päästä uhriksi vietävää. Mutta saamalla Inscryption ei ole pakanrakennuspeli lainkaan, vaan mysteeritarina, jossa ei ole ainoastaan etenevä juoni vaan myös mekaniikka. Peli pohjaa Mullinsin vuoden 2018 ”Sacrifices Must Be Made” -pelijamiin, jonka nimeen kiteytyy jotain olennaista. Pirtti, Pertti ja uhrattujen oravien luut Hirsimökissä odottaa joku. Purukalusto irtoaa, kun vastustajaan osuu, ja eläimillä koetetaan sekä suojata itseä että hyökätä toiseen. Kahdesta häviöstä sammuu myös kaksi kynttilää kentän kupeesta, jolloin menettää pakkansa ja joutuu kartan alkuun. Sen pyörryttävän vieterimäiset silmät kelluvat pimeydestä kuin hiilet, männyn ja veren tuoksu leijuu ilmassa. hetkinen. Hyllyllekin on vuoleskeltu yksi figuuri lisää, hyi. Kriina Rytkönen Olet kuin Hannu ilman Kerttua noidan mökissä, mutta noita pistää sokerinsyönnin sijaan pelaamaan keräilykorteilla V oi sanoa, että roguelite-korttipeli Inscryptionia voi ihan jokainen pelata ilman sarvia ja varsinkin hampaita. Haastajan takimmainen rivi näyttää hänen tulevan vuoronsa ennalta taktikointia varten, otusten ohi pitää iskeä suoraan voittaakseen. Ajoittain seikkaillessa annetaan valita kolmesta vaihtoehdosta yksi lisäkortti pakkaan... Rituaalista jää kelmeä maku, sillä sanotaan, että sielun voi vangita kameralla. Maja on oikea mysteerien aarreaitta, pakohuone, etten sanoisi. Inscryption on pakanrakennuspeli. ”Tervetuloa!” se sanoo, vääristyneellä, murskuvalla äänellä. Numerot ovat pieniä: verinen kutsumismaksu on tyypillisesti luokkaa nollasta neljään, samoin hyökkäys sekä elinvoima. Tuvasta ei saa poistua, mutta jaloittelemaan saa nousta. Pelikolmikon jäsenet ovat toisistaan itsenäisiä, mutta jo The Hexissä tarkasteltiin sitä, miten erään videopelisarjan alussa oli potentiaalia ja uutuudenviehätystä, toisessa lisäiltiin ominaisuuksia ja lähdettiin kunnolla lentoon ja kolmannessa alkaa jo meno väljähtää, arvosanat laskea. Vuoron alussa saa joko nostaa yhden perusresurssioravan tai uuden kortin omasta pakasta. Äänimaailmaa on pakkoa ihastella, sillä Jonah Senzel loihtii hakkujen kilkahduksista vaikka kirkonkellot. Eläimet eivät ole ainoa uhrattava asia, vai mitä luulisit, että hammaspihdeillä saa aikaiseksi. Myös reipasta uhriutumista vaaditaan. Ideana on metsän asukkaiden kutsumiseen tarvittava resurssi, veri. Inscryptionissa valtaosa ajasta pelataan roquelite-korttia. 40 157116_.indd 40 29.12.2021 11.25.02. Mökin omistaja nappaa valokuvan häviäjästä ja painaa sen uuden kortin koristeeksi, kuin nöyryyttääkseen. Piirustukset katkoviivojen välissä merkitsevät matkan tapahtumia, hyviä ja huonoja
Eräät kiehtovat hahmot olisivat ansainneet lisäaikaa, ja jäämme vaille vapaata pelimuotoa (harmistus!), mutta isoin häviäjä lienee tunnelma: mysteerintuntu hajoaa turhan aikaisin. Pelinjohtaja tekee lopulta oman makunsa mukaan. Hyvää + Koukuttava uhrauskorttipeli, hyvää pulmanratkontaa sekä etenkin alkupäästä tiheä tunnelma. 41 157116_.indd 41 21.12.2021 13.17.32. dentuntuisuudessaan traaginen kuvaus tutusta ilmiöstä, eikö. Kärppä kehottaa pakenemaan, mutta kommentoi ja arvostelee samalla siirtoja, ollen pikemminkin nenäkäs kuin avulias. Tui tui kuka se siellä pikkuinen, rakas käsirasvapurkki. Niin palavasti kuin haluaisin saman virtaviivaisuuden siirtyvän myöhempiin kappaleisiin, ne eivät koskaan ihan saavuta ensimmäisen osan valmiutta. Kalastaja käyttää koukkua ryöstääkseen haastajan kortit itselleen. Roguelite+pakanrakennusgenre on puhjennut kukkaan, ja tarjonnut jo vuosia lukuisia loistavia paketteja, Slay the Spire yksi nimekkäimmistä. Karttaruudulta valitaan oma polku, jonka päässä odottaa pomo. Päävastukset täytyy päihittää kaksi kertaa samalla kun itsellä on yksi elämä. Osioista kaikki eivät viehätä samaan tapaan ja lopussa haiskahtaa hoppu. Ponisaaressa ja Hexissä tekeminen oli aina hippasen karkeaa, tekniikkademon kaltaista, kenties tarkoituksellakin vain rakentamassa tarinaa. Lopussa homma vedetään yllättävän nopeasti kasaan. Se pakotti minut miettimään, onko pelin paheena tarina, joka alkaa ryöstää kiinnostavan pelaamisen kunniaa, vaiko kiinnostava pelirunko, joka vie huomion tarinalta. Matkalla tavataan monenlaista väkeä, mutta hiilisilmä ei peittele, että se on hän, joka vetää erilaisia maskeja kasvoilleen, joiden mukana vaihtuu myös persoonallisuus. Huonoa . Uhrikivi, tuo kaikkien pieneläinten suosikkipysähdyspaikka. Multaan haudattu kasetti Davidin ekat kaksi peliä ovat loistavia, mutta ilman viehättävää kirjoitusta eivät olisi jääneet mieleen ensinkään. Nykyisin erottuakseen vaaditaan jo aikamoista teknistä sulavuutta, makiat kuoret ja persoonaa. Mukana on tosi hauskoja teknisiä jippoja tarinan edetessä. Inscryption on harvinainen tapaus. Kämpästä löytyy pähkinöiden takaa lisää pulmia, uusia kortteja ja pelinrikkojia. Glitch-estetiikkaa ihastelemassa. Notkahdukset ujuttavat pelin lähemmäs keskivertoa, mutta siitä huolimatta käsissä on niin omintakeinen pirulainen, että Inscryptionia on pakko suositella veikeällä tavalla pimeiden tarinapelien ja kortinlätkyttelyn ystäville. Inscryption suorastaan ärsyttää pelaajaan epäröimään kaikkea, tonkimaan ja kopeloimaan asunnon joka kolkan, rikkomaan ja manipuloimaan peliä aina kun mahdollista. Modatut kortit hehkuvat vaaleanturkooseina. Inscyptionissa hämmennyin, kun tajusin pelin Mullinstavimman ominaisuuden olevan oikeasti hiton hyvin rakennettu pelimekaniikka. Äkkivilkaisulta Inscryption on vähällä lukeutua edellisten kanssa samaan kastiin, minkä vuoksi on sille itselleen eduksi, jos tietää tekijän tyylistä. Kärppä ei ole mikään tavallinen kortti. Pöydän takana silmät kapenevat hieman: ”Älä koske siihen!” Mutta melkein saman tien: ”No olkoon, kunhan palaat pelaamaan.” Pakasta vedetty kärppäkortti herää unilta ja alkaa kesken ottelun puhua suoraan kantajalleen. Eräässä vaiheessa tulkkaan selaimen puolella ruudulla välähtänyttä binäärikoodia ihan omaa uteliaisuuttani, enkä pety. Sisäkkäiset pelit saavat hyvin tietoisesti kuorimaan kerroksia ulospäin. Etenkin pomovastukset tarjoavat mieleenpainuvan pulmikkaita taktiikoita selvitettäväksi, ja yhdessä kohtaa pakkansa saa rakentaa todella vapaasti. Ne hampaat, jotka viimeisellä iskulla mäiskii yli tarpeen, jäävät talteen kaupantekoa varten. 80 Karismaattisen pelinjohtajan panttivankina sitä kerrassaan liimautuu pelaamaan pikkueläinten hengillä. Kertakäyttöisiä lisätavaroita mahtuu pöydän reunalle kolme
Osumaan vaikuttavat vielä erilaiset perkit kallon sekä lyömäaseiden suhteen. Hyvää + Heitettävä ja tuunattava kallo on nokkela oivallus. 42 156540_.indd 42 21.12.2021 13.14.15. Ison bossin päihittäminen avaa uuden alueen, jonka vihollisilla on uudet kujeet opiskeltavaksi. Skeletal Avenger ammentaa fantasiamätkintöjen pitkästä historiasta. Runikohtaiset perkit vaikuttavat aseistuksen ohella luurangon ominaisuuksiin, boosteihin ja osin ympäristöön. Se on sellainen Bone Manin ”Avenger, assemble!” -hetki. Miksi kaikki tiimiläiset edes toilailisivat täysin eri puolella karttaa. Petri Heikkinen SKELETAL AVENGER Ketään ei ole peleissä tapettu niin paljon kuin luurankoja, mutta joskus joku onnekas luuranko onnistuu livahtamaan seikkailun sankariksi. Kohti hakeutuvia loitsuja ammuskelevat velhot ovat kiusallisimpia vastustajia, sillä käteviin syöksyväistöihin ei aina ole tilaa. Viihdyin Skeletal Avengerin parissa, mutta veikkaan vahvasti, että jo vuoden päästä minulla on vaikeuksia muistaa koko peliä. Riittävän suurella (65”) telkkarilla ei ollut mainittavia ongelmia toiminnan näkemisessä, sillä kentät ovat kompakteja neliöitä. S uomalaista 10tonsia ei varsinaisesti tunneta raja-aitoja koettelevista videopeleistä, mutta tiimi lainaa ja muuntelee suosittuja genrejä taitavasti. Kenttien ansat, kuten piikkilattiat ja runsaslukuiset räjähtävät tynnyrit, saattavat vaikkapa tehdä ylimääräistä lämää vihollisiin. noutaa tai manata hitaasti takaisin selkärangan jatkeeksi. Aikarajoja ei ole, joten mikä tahansa kiero hivutuskuvio käy. Se luo sisältöä roguelite-tyylin satunnaisalgoritmeilla, jotka ovat indie-kehittäjien ja pienehköjen firmojen kavereita, sillä kenttien luomiseen ei tarvita suurta tiimiä. Viha ei tarvitse lihaa Mätkinnän (anti)sankari on velhon henkiin herättämä luurankosoturi, joka haluaa kostaa tappajilleen. Sopivilla varusteilla taikapallot voi toki myös palauttaa lähettäjänsä syliin. Rogueliteilyt ovat usein väistämättä geneerisen näköisiä, mutta Skeletal Avenger vie tämän äärimmäisyyksiin. Kuluneet ja kliseiset maisemat. Yksityiskohtien toistamisen ohella toistetaan noin miljoonaa muuta peliä, sillä maisemien aiheet ovat muun muassa vankityrmiä ja viemäreitä. Kimpassa aina kivempaa, kahdesta neljään luurankosoturin moninpeli onnistuu samalta koneelta ja ruudulta, jolloin kuvakulmaa zoomataan tarpeen tullen kauemmas. Silmäpäähine hakeutuu voimakkainta vihollista kohti ja kranaattihattu räjähtää. Sopivasti tuunattua kalloa viskelemällä ei tarvitse mennä edes bossien iskuetäisyydelle, sillä kallon lentorata jatkuu ruudun ulkopuolella. Mitä sen jälkeen tapahtuu, riippuu hatusta tai kypärästä. Luurangolla on myös näppärä kyky heittää oma kallonsa vapaaseen ilmansuuntaan. Kuten laatikot. Tiivistä synopsista kohti edetään keräämällä satunnaisten kenttien välipomoilta verikiviä, jotka avaavat ennen pitkää tien varsinaisten koston kohteiden kimppuun. Pienellä maltilla eteneminen ei ole kovin vaikeaa. Luisevat miljööt Yhden tempun poni -viholliset, kuten rotat, skorpionit ja limapallot, tuottavat vaikeuksia lähinnä joukkoina ja ahtaissa paikoissa. Teknisesti mennään low-poly-estetiikalla, mutta sen ei millään muotoa tarvitse tarkoittaa tylsää ulkoasua. Ominaisuudet kasautuvat päällekkäin, ja niistä tulee toisinaan varsin näppäriä yhdistelmiä. Tapporahoilla ostetut ominaisuuspäivitykset säilyvät seuraavaan runiin, kentältä kerätyt kykyperkit nollautuvat riippumatta siitä, tuliko reissusta voitto vai tappio. Hahmon kehittäminen muistuttaa vahvasti 10tonsin omaa Tesla Forcea, vaikka Skeletal Avenger ei olekaan tuplatikkuräiskintä. Niin, se kalloton ranka jatkaa taistelua ja liikkumista muuten normaalisti. Johdattelin pääasiassa hakkaa päälle -taktiikkaa noudattavia pomoja niille epäedullisille alueille, kuten kiertämään jotain suojaa tarjoavaa muuria. Kallo pitää heittämisen jälkeen LENTÄVÄ LUUPÄÄ 10tons Arvosteltu: Nintendo Switch Saatavilla: PC, PS4, Xbox One Moninpeli: 2–4 Ikäraja: 12 80 Roguelite-koulukunnan fantasiamätkintää ei niin fantastisissa miljöissä. Se on eräänlainen pelillinen vastine B-luokan pulp-kirjallisuudelle ja ylpeä siitä. Ja niissä on paljon laatikoita. 10tonsin kehittämä Skeletal Avenger on peruspätevää, sanoisinko suorastaan ammattimaista, indietä. Huonoa . Kallo on parhaimmillaan melkoinen itsehakeutuva ohjus. Menetettyjä kestopisteitä ei anneta kovin usein takaisin, joten kevyitäkin osumia olisi syytä välttää. Yksi suosikkikomboistani oli vihollisen jäädytys hetkeksi yhdistettynä pikapalautukseen, jolla sain kallon takaisin ennen monsun sulamista. Se tuskin on 10tonsin tarkoituskaan. Moninpelissä karttaa zoomataan tarpeen mukaan. Kenttien pohjapiirustukset ja monsujen paikat päättää algoritmi. En toki odottanutkaan kokeellista taidepläjäystä, mutta kenties edes yleisimmät kliseet olisi voinut hylätä. Kahden lyönnin nopeus ja tyyppi riippuu vahvasti käyttöön napatusta aseesta: miekan spesiaali tekee vahvan piston, tikari sinkoaa heikkoja teriä joka suuntaan. Vihollisten mahdollisesta skaalautuvuudesta en lähinnä toiminnallisen moninpelitestin perusteella uskalla sanoa mitään
Tarina kertoo Super Mariota muistuttavasta knallipäisestä herrasmiehestä, joka on menossa naimisiin. Sen pelimekaniikka on huomattavasti syvällisempää, ja teknisesti yksinkertainen pikseliulkoasu on kuvasuunnittelultaan persoonallisen ilmaisuvoimaista. Joka kentän päädyssä odottaa sivuhahmo, jonka luo olisi päästävä ehjin nahoin. Se symboloi, kuinka yhteiskunnan normit hiljalleen alkavat litistää vapaata sielua. Myös taannoisen mobiilihitti Flappy Birdin pelimekaniikalla. Ilahduttavasti pelimekaniikassa on myös vetovoimaa pitkäaikaisempaan pistemetsästykseen. Pusua poskeen Päivän alkusointuinen sanapari on ”estoton eksentrisyys”, sillä se hallitsee Yoshiro Kimuran kaksiulotteisen pelattavuuden taidonnäytettä Mon Amour. No, joskus ne naiivitkin toiveet toteutuvat. Mon Amour palaa alkuruutuun. Pelin alkuun ole pakko palata epäonnistuessa, vaikka siihen kehotetaankin. Sille moiskautetaan hempeä suudelma, minkä jälkeen kenttäkohtaiset sivuhahmot lähtevät mukaan liidelleen letkassa perässä. Silloin voi tosin heittää hyvästit suurelle pistepotille. Vaikka ydinidea on sama, Mon Amour ei ole kopio. Homma menee mönkään jo ennen kuin seremonia ehtii edes kunnolla alkaa eikä perinteisesti noin viikko häiden jälkeen. Mon Amourissa Kimura on kääntänyt katseensa mobiilihittiin Flappy Bird. 80 Mon Amour saattaa olla pieni, mutta se on enemmän kuin välipala. Nappia näpyttämällä ohjataan hahmoa, joka pötköttää ilmassa ja leijuu verkkaisesMON AMOUR Onion Games Arvosteltu: Nintendo Switch Saatavilla: PC Ikäraja: Ei tiedossa. Dialogia ei tarvita, pelin viesti on kirkas: ota löysin rantein, älä jännitä! Vieläpä muodossa ”Don’t worry, be Flappy”. Ja mistä oikeasti on kyse: no mahdollisimman korkeista pisteistä. ikkaan ja värimaailmaan oma, tunnistettava kulmansa. Mon Amour on kiehtova esimerkki Onion Gamesin ja ohjaaja Yoshiro Kimuran tavasta suunnitella pelejä ja katsoa maailmaa. Pitää tajuta, että vain yksi nappi riittää. Flappin’ the bird Yoshiro Kimura on omalaatuinen pelisuunnittelija, jonka maine perustuu sellaisiin tyylikkäisiin, vaikeasti luokiteltaviin peleihin kuten Chulip, Little King’s Story, Dandy Dungeon Legend of Brave Yamada ja Million Onion Hotel. Kymmenien sekuntien kenttiä on pelissä kaikkiaan 65, joista pelataan noin 50. Se on koukuttavan mekaniikan ja pirtsakan tragikomiikan helmi. Sielukkaan monisävyinen peli esitteleekin näyttävästi Switchin uuden OLED-mallin näyttöä. Idea on viedä sivulliset turvaan: hahmot jäävät aina kymmenen kentän jälkeen linnaan odottamaan. Nyt tarjolla on simppelisti hellivää audiovisuaalista nautintoa sekä helposti lähestyttävää, silti syvällistä pelattavuutta. Juju on hellässä kosketuksessa: tasaisella rytmillä hahmon saa vietyä turvallisesti läpi lyhyiden kenttien. Kunnon arcadeperinteiden mukaisesti peli on oikeasti reilu: mokat ovat aina omia. Mon Amour ei tarjoa opetusjaksoja, ohjausta ei voi edes tarkistaa mistään. Minimalistinen tarinankerronta hahmojen ulkomuotoja ja asuja myöten on oivaltavaa. Sympaattisesti lentelevä pelihahmo jättää peräänsä sydänkäyrämäisen sateenkaarijäljen. Mukaansa tempaavan tunnelman täydentää lupsakas musiikki. SUUDELMIN SULJETTU Mon Amour rakentuu lyhyistä kentistä, joiden päätteeksi hurmataan sivuhahmo pusulla lähtemään mukaan seuraavaan kenttään. Onion Gamesilla on pikseligra. Se on peli, jonka haluaa oppia ja jonka pariin huomaa palaavansa kerta toisensa jälkeen. Nämä mekaniikan nyanssit on hauskinta oivaltaa itse. Näin mainiota antia olisi pelannut paljon 65 kentän päällekin, mutta eipä tätä toisaalta ole hinnalla pilattu. Taustalla jopa kulkee hieno yhteiskunnallinen viesti suvaitsevaisuudesta, jos sellaisen haluaa nähdä. Kaunista pikseligra. Tyyli ja tunnelma luodaan sekunneissa. M on Amour on kaksiulotteinen kiss’em up, jossa räiske on korvattu herkällä kosketuksella ja rakkauden täsmäleiskautuksilla. Omia suosikkejani ovat antiroolipeli Moon: Remix RPG Adventure (Pelit 11/20, 88 p.) sekä Black Bird, joka on kekseliään hallittu kunnianosoitus yhdelle kaikkien aikojen shoot ’em upille eli Fantasy Zonelle. Se pätee hiotun mekaniikan lisäksi kerronnan sanomaan, vapaaseen rakkauteen, jota ahtaat seksuaalitai sukupuolikäsitteet eivät kahlehdi. Silti se soveltuu taitotasoltaan erilaisille pelaajille. Sillä kun kulloisenkin sivuhahmon on vienyt linnaan turvaan, pelaamisen voi myöhemmin aloittaa erillisestä valikosta samasta kentästä. ikka, rempseää musiikkia ja letkeää kerrontaa. Pääsen puikkoihin, ja… päähahmo tippuu saman tien ruudulta pois. Sivuhahmot merkitsevät kukin yhtä kestävyyspistettä, ja niitä todellakin tarvitaan, sillä peli on armottoman vaikea. Yoshiro Kimura, indiestudio Onion Gamesin perustaja, tunnetaan himmeistä peleistään (Pelit 11/2020). Hupsut tarinajaksot ovat lyhyitä ja etenevät ilman sanoja. Mon Amour on peli, jonka heleä ilmapiiri imee mukaansa välittömästi. Jos nappia ei paina, hahmo tippuu. Jos nappia ränkyttää, hahmo singahtaa ylös ja kauas pois. Päätä seinään hakkaamalla alkaa ymmärtää, miten tasaisen tarkasti hahmoa pystyykään liikuttamaan. Jo Onion Gamesin nimi kertoo, että tiimin peleissä pinnan alta löytyy aina uusi kerros. Kimura luo oman ulottuvuutensa, eräänlaisen turvasataman, jonne kaikki ovat tervetulleita. Scorecomboja rakennetaan, sillä miten ja milloin erikoisesineitä kerää ja mistä kulmasta sivuhahmoja pussaa. Sivuhahmot antavat aina kestävyyspisteen, ja epäonnistuessa hahmot lähtevät vuoroittain perästä pois. 43 157215_.indd 43 21.12.2021 13.10.25. Esittelin Mon Amourin useille tutuille, joita vaikeus ei itseisarvona viehätä, ja Mon Amour hurmasi heidät kaikki. Epäonnistuminen palauttaa aina alkuun. Peli alkaa sangen herkullisesti. Sloppy Kiss No, rakkauden ei pidäkään olla helppoa, ja tekemällä oppii. Johannes Valkola MON AMOUR Pelimaailman ulkopuolisilla on ikuinen ongelma: miksi peleissä vain tapetaan, miksei niissä ole rakkautta. Alkukentissä ei ole esteitä, mutta pian edessä on rakennuksia, liikkuvia tasoja ja värikkäitä ammuksia. Mitään muuta ei käytetä, ei edes ristiohjainta eikä ohjaintattia. Paikalle pöllähtää noita apureineen, kidnappaa hiireksi muuttamansa morsiamen ja katoaa välittömästi paikalta. Ensimmäinen kenttä on käynnistymässä, mainio meno ja meininki huokuvat ruudulta. ti vasemmalta oikealle, poukkoillen samalla ylös ja alas. Hyvää + Mekaniikka haastaa ja on ensivaikutelmaa syvällisempää. Huonoa . Kokonaisuuden kruunaa herkullinen symboliikka. Tekisi mieli kertoa pelille, mitä se voi pussata. Ensimmäinen yritys on ohi, ennen kuin ehdin edes ajatella, mitä pelissä pitäisi tehdä. Jokaisen kentän päätteeksi ruudussa ylhäällä ja alhaalla olevat kaupunkirakennelmat liikahtavat hieman, tehden pelialueesta ahtaamman seuraavaan kenttään
Oikeastaan ainoa vähän työläämpi juttu on sähkön vetäminen, eikä sekään ole kovin työlästä. No, narratiivisesti ratkaisu on hyvä, dialogi kuljettaa peliä informatiivisesti eteenpäin. Riggs kylvää tuhoa luontoon, pilkkoen ja polttaen niin maastoa kuin hirviölaumoRakennustilassa vedetään piuhat ja pystytetään pytingit. Kuka rikkoi luonnon. Vain kaasun ja nesteen vaatimat pumppuja putkikombot muistuttavat asemasodan normipuuhastelua. Vaadittiin lukijamme Sami Jääskeläisen painostus, että itse panin pennit likoon, Game Passin kun passaan. Ikävä kyllä parivaljakko on yhtä blandi ja mitäänsanomaton kuin koko pelin nimi. Erona lajikumppaneihinsa Riftbreaker virtaviivaistaa koko projektin. Tähtigootti asemissa Tehtävän päämäärä, eli riftausasema takaisin Maahan, luonnollisesti vaatii massiivisen määrän rakentamista, tutkimista ja energiaa. WASDilla liikkuva ja hiirellä ampuva mr. Tai sitten minuutin datan venyttää tuntiin joku tulevaisuuden striimaajan vastike. Railon kautta kotiin Star Trekin siirtimistä haaveilevien unelma on toteutunut: tulevaisuudessa matkataan riftaamalla, siis kulkemalla ulottuvuusreikien läpi. Näissä biomeissa on ihan omat ympäristölliset haasteensa, tyyliin happo, juoksuhiekka ja laava, plus omat variantit Galatean monipuolisesta mutta koherentista eläinja kasvikunnasta. Teknologiapuu, niin tukikohdan kuin mechapuvun ja planeetan tutkimiseen, on massiivinen, joten tekemistä riittää. 44 157550_.indd 44 21.12.2021 16.43.12. Siis niin mitäänsanomaton, että vaikka peli oli ilmaiseksi Game Passissa, vain heinäsirkat sirittivät kun kirjoittajaa etsittiin. Esimerkiksi monimutkaisten kuljetushihnasysteemien asemasta raaka-aineet siirtyvät ilmeisesti teleportilla suoraan kaivoksesta varastoihin, samalla tekniikalla ammuksetkin siirtyvät tehtaasta aseisiin ja mechapukuun. The Riftbreakerissa vertailu on helppoa, koska siinä tehdään kumpaakin. Dyson Sphere Program laajensi konseptin aurinkokunnan kokoiseksi, Satisfactory taas muutti sen 1st personiin, muitakin varmaan löytyy. Galatea 37 on planeetta, joten siellä on erilaisia biomeja, joihin Nowak-Riggs-kombo voi teleportata rakentamaan outpostin, kaivaakseen vain sieltä löytyviä harvinaisempia alkuaineita. Nnirvi THE RIFTBREAKER Sanotaan, että tuhoaminen on aina helpompaa kuin rakentaminen. Ashley alkaa rakentaa ja laajentaa ensimmäistä tukikohtaansa, joka tarvitsee erilaisia raaka-aineita, joita automaattikaivokset repivät maasta. Niille pitää rakentaa varastoja. Juoksuhiekalle ei voi rakentaa ennen sopivaa teknologiaa. Kapteeni Ashley S. F actorio loi oman lajityyppinsä, jossa vaatimaton alku laajenee valtavaksi megatukikohdaksi, tekosyynä paluu takaisin kotiin. Mutta tällä kertaa ideoita ei varastetakaan vain siitä yhdestä pelistä. Galatea on nimittäin täynnä elämää, josta suurin osa on ilmeisen maahanmuuttajakriittistä. The Riftbreaker näyttää ensi silmäyksellä samalta kamalta: taas rakennetaan tukikohtaa, että päästään kaukaiselta planeetalta lopulta kotiin. Stargåtensa katsoneet ymmärtävät konseptin heti. Erityyppiset biomit monipuolistavat peliä kivasti. Maasto on piukassa päälle käyvää erilaista eläintä, jotka myös muodostavat yhä massiivisempia laumoja ja iskevät tukikohtaan. Tuotannon lisäksi rakennetaan suoja-aitoja ja puolustuslaitteita, joita kontrolloi tekoälymoduuli. Nowak ilmeisesti toteuttaa kummatkin lapsuutensa uratoiveet, koska hän on tiedenainen-kommando. Lähimatkailu ei vaadi sen kummempaa, mutta pitempi matka pisteestä A pisteeseen B vaatii asemat pisteisiin A ja B. Factorion lisäksi Riftbreaker lainaa They Are Billionsia, eli tornipuolustusta yhä pahemmaksi ja isommaksi kasvavaa uhkalaumaa vastaan. Samalla tekniikkaa kehitetään, tai itse asiassa downloadataan Maasta, koska USB-tikut tai muut fyysiset tallennusvälineet lienevät unohtunutta teknologiaa. Voisi siis olettaa, että Riggs osaisi hoitaa koko asemanrakennuksen ihan itsekin. Ashley on suljettu metalliseen pukuhautaansa ilmeisesti vain siksi, että hän voi naisselittää Riggsille (ja pelaajalle) mitä pitäisi tehdä ja mitä tapahtuu. Outoa kyllä, Ashleyn sisältävä taistelun ja rakentelun hoitava mechapuku on älykäs, ja sen nimi on Mr. Perusrunko on tuttu: nyhjäistään tyhjästä. Varsinkin sen heikompiin etäispesäkkeisin. Riggs. Tarkoitus on rakentaa sinne riftausasema, mikä on myös paluumatkan edellytys. Tukikohta tarvitsee energiaa, jota tuotetaan aluksi tuulija aurinkovoiSTARGÅTERIO Arvosteltu: PC Versio: Binaries #489, Package #91 Minini: Intel i5 gen 2 tai AMD Bulldozer / 8 Gt RAM, GTX 750 2 Gt tai AMD R7 265 2Gt Suositus: Intel i7 gen 2 tai AMD Ryzen / 12 Gt RAM, GTX 2080 6 Gt tai Radeon 6800 Moninpeli: ei Testattu: AMD Ryzen 7 3700X 8-Core Processor 3,60 GHz, 16,0 Gt, GeForce RTX 2060 6 Gt Ikäraja: ei tiedossa malla sekä hiilivoiman paikallisella versiolla karboniitilla, mutta myöhemmin avautuu yhä uusia, tehokkaampia mahdollisuuksia. Jos tukikohdan puolustus on Billionsia, maaston tutkiminen on maustettu housemarquaanishenkisellä arcadeshoottaamisella. Suljettuna mechapukuun hänet riftataan tois pualel Linnunrataa, Sycoraxin vyössä sijaitsevalle asuinkelpoiselle planeetalle Galatea 37. Mikä tarkoittaa massiivista tukikohtaa
En ole twin stick shoottereiden suuri ystävä, en innostunut edes Nex Machinasta, joten voi kyllästys johtua siitäkin. Loppupelinä riftausaseman käynnistäminen kuulemma suututtaa noin koko planeetan, joka päättää ihan massalla vetää kaiken matalaksi. Riftaus ratkaisee yhden ongelman, jatkuva tarpomisen paikasta toiseen. Mutta Factoriossa oli kaksi merkittävää, kestävyyttä luovaa addiktiotekijää: tuotantoketjujen automatisointi erilaisilla logiikkapalikoilla ja… junaratojen rakentelu. Toisaalta arvostan että elämä on helppoa, ja tuotantoketjujen suunnittelu jää pelissä vesija kaasuputkien vetämisen varaan. kivaa. Ilmeisesti tappamisen näyttävyyden säilyttämiseksi kamera leijailee turhan lähellä maan pintaa. Riggsin vessa (jonka on loogisesti pakko toimia hyvin tai Ashley on palkat niskassa). Ei ihme, sillä jos jo yksi maalainen tekee ekosysteemille näin pahaa jälkeä, mitä tapahtuukaan kun Maastamuuttajat tulevat joukolla. Taistelu alkaa puuduttaa. The Riftbreaker jää tässä syvyydessä huomattavasti matalammaksi. Koko paketti toimii kuin Mr. Siihen isketään vaikka kulkutaudeilla, supermyrskyillä tai kuumeella, jossa lämpötilaa nostamalla virus tuhot… Hetkinen! 84 Taas järjettömiä luontikappaleita tuhotaan. Riftbreakerissa rakentelu on kivaa, tuhoaminen on kivaa, tutkiminen on kivaa, hahmon kehittäminen on kivaa, kaikki on kivaa. Riggsille Lethal Weapon on enemmän kuin elokuva: hänessä on kuusi asepaikkaa, joihin saa pultattua erityylisiä vaarallisia aseita, joita jatkokehittämällä niihin saa lisää tehoa plus erilaisia modeja. Geoscannerilla löytyy paitsi kaivospaikkoja, myös vain keräämistä vaativia esiintymiä, bioscannerilla taas tutkimaan planeetan kasveja ja eläimiä, mikä johtaa uusiin tekniikoihin. Tekosyynä on tutkiminen, kun karttaa avataan ja etsitään uusia raaka-aine-esiintymiä. Missä herra Riggs luuraa. Peliä piristävät myös planeetan tapahtumat. Ensinnäkin tutkimisesta tulee vähän työlästä, koska koko ajan saa hakata, polttaa ja ampua. ja. 45 157550_.indd 45 21.12.2021 16.43.25. Sen pelaaminen on... Olen väsynyt tappamiseen… The Riftbreaker on kuin toimintaseikkailuversio Factoriosta, nätti, virtaviivainen ja monipuolinen, eikä Mr. Peli on laadukasta vähintään neljän tähtiporttiin puuhasteluviihdettä, mutta virtaviivaisuudella ja toiminnalla on myös hintansa. Tuulen voimakkuus tai voimattomuus vaikuttaa tuulivoimaan, pölymyrskyt näkyvyyteen ja aurinkovoimaan, lisäksi on meteoreja, sähkömyrskyjä, maanjäristyksiä ja muuta kivaa. Sellainen käänteinen antifactorio, Naturio, voisi olla hyvä idea: planeetta yrittää puhdistaa itseään infestaatiosta, joka riistää sen resursseja, tuhoaa eläimistöä ja saastuttaa ympäristöä. Ehkä Riftbreaker onkin They Are Billionsin monipuolisempi sukulainen, vieläpä sellainen, joka ei yhden virheen seurauksena potkaise munille ja tuhoa tunnin pelisessiota. Jopa bioskanneri näyttää aseelta. Ei pelissä voi rakentaa planeetan kokoista kuvaruutua, jolla voi pyörittää Sandstorm-videota, tai toimivaa virtuaalitietokonetta, mutta siinä voi rakentaa tukikohdan, taistella ja kehittää sekä pelihahmoaan että teknologiaa, kaikki yhdessä sujuvassa ja varsin nätissä paketissa. Huonoa . Ilman liikettä Riftbreakerin kuvat ovat lähinnä mystisiä. Jopa kaltaiseni anti-insinööri sai revittyä niistä iloa ja riemua. sumpi. Hyvää + Sisältöä riittää. Riggskään ole has84 Viihdyttävä rakentelupeli lainaa onnistuneesti useasta lähteestä. Eläinten kodit rikkomalla löytää modeja ja muuta kivaa. Tietysti tosinerot tekivät Factoriossa järkyttäviä megatuotantosysteemejä tai venyttivät peliä suuntiin, joita tuskin sen tekijäkään pystyi ennustamaan. Lajityyppinsä perinteiden mukaan peli on sen luokan aikasyöppö, että en ehtinyt vetää noin 50+ tunnin kampanjaa läpi, eli on aina mahdollista että lopussa peli leviää käsiin, kun se leviää ympäri koko Galatea 37:ää. Toisaalta, onko se ongelma. Mutta muistan kuinka Factorio synnytti pakkopelireaktion, ja siihen Railonrustaaja ei venynyt. Riggs voi hypätä mistä tahansa takaisin tukikohtaan tai kaukaisen biomin etuvartioasemaan, ja lisäksi voi rakennella miniriftejä tärkeisiin paikkoihin, jolloin niihinkin pääsee silmänräpäyksessä. Kun aseen nimessä esiintyy sana ”nuclear”, silmäni kirkastuvat. Putsattu alue sentään tuntuu pysyvän putsattuna
Samoja vikoja oli aikoinaan myös WoWissa ja kumppaneissa. Kaikkien aloittelevien sankareiden seikkailu käynnistyy lyhyellä laivamatkalla, joka päättyy haaksirikkoon kaukaiselle saarelle. Sitä voi ottaa ongen ja painua kalaan, taistella demoneita vastaan luolastoissa, sisustaa omaa kotia voitonmerkeillä tai tienata hirveästi rahaa myymällä oikeita tuotteita oikeaan aikaan. Yhdessä vaiheessa iso liuta pelaajia joutui aiheettomasti bännätyksi, mikä aiheutti foorumeilla melkoisen määrän nörttivihaa ja boikottiaallon. New World on puuhastelijan unelma, sillä kaikenlaista pienempää ja isompaa tekemistä riittää sadoiksi tunneiksi. Senkin jälkeen puolustajilla on aikaa päivä tai pari koota joukkonsa kasaan ja valmistautua invaasioon. Hyökkääjät toki saavat käyttöönsä tykkejä ja muita tuhokoneita, jotka helpottavat heidän urakkaansa. Kohti tuntematonta. Jos hyökkäävä osapuoli on voitokas, se saa koko kaupungin omistukseensa ja on jatkossa vastuussa niin verojen keräyksestä kuin mittavista rakennusprojekteistakin. Ongelmia ovat aiheuttaneet myös esineitä kopioivat huijarit ja parhaille keräilypaikoille leiriytyvät botit, joilla on ollut tuhoisa vaikutus meidän rehellisten kansalaisten kaupankäyntibisneksille. Aeternumin taustatarinasta oppii lisää lukemalla lukuisia päiväkirjamerkintöjä, joita joku ystävällinen sielu on jättänyt jälkeensä. Haaksirikkopaikkana Aeternum ei ole ihan sieltä parhaimmasta päästä, koska viime aikoina pahuuden voimat ovat onnistuneet turmelemaan ennen niin ihanan paratiisin ja muuttaneet sen asukit verenhimoisiksi hirviöiksi. Serverit eivät kestäneet ryntäystä, vaan kaatuilivat jatkuvasti, mikä luonnollisesti teki pelailusta mahdotonta. Juonta edistävät päätehtävät ovat kaiken lisäksi pelkkää paikasta toiseen juoksemista, mikä on äärimmäisen puuduttavaa hommaa, varsinkin kun sitä joutuu tekemään monta tuntia putkeen. Osa julkaisuongelmista on johtunut Amazonin kokemattomuudesta pelien saralla, mutta myös siitä, että nettiropet nyt vain sattuvat olemaan monimutkaisia tekeleitä. Paratiisin valloitus New Worldissa on pari oikein hyvin toteutettua osa-aluetta, mutta valitettavasti tarina ei ole yksi niistä. Tämä toimii kivana porkkanana, sillä suosituimpien ja varakkaimpien kauppakaupunTästä tulee hyvä päivä. Jengin valinnalla on merkitystä myös peliseuran kannalta, sillä pelaajien perustamiin kiltoihin voi kutsua ainoastaan oman värinsä edustajia. Sotajoukon kanssa ei voi vain marssia vastapuolen kaupunkiin ja vaatia sitä itselleen, ensin tarvitaan virallinen sodanjulistus. Monta päivää kestäneiden serveriruuhkien lisäksi New World on ollut muidenkin kohujen kohteena. Huoltotöiden jälkeen tilanne alkoi onneksi jo muuttua paremmaksi, mutta valitettavasti uusia probleemia oli luvassa. Se katkarapubu etista ja tax free -ostoksista. Ehkä kyseessä on eräänlainen työharjoittelu tulevalle megavarastolaiselle. Kukapa ei haluaisi päästä koko saaren valtiaaksi! Värien vallankumous Saarelle saapuvat tuhannet uudisraivaajat eivät ole keskenään yhtä suurta perhettä, vaan jo hyvin varhaisessa vaiheessa heidät jaetaan kolmeen kilpailevaan ryhmittymään: vihreisiin Maraudereihin, keltaiseen Covenantiin ja violettiin Syndicateen. Itse olin yksi miljoonasta kuin Luken laukaus, mutta luovutin, sillä Amazon pissi omaan pulloonsa. Työmies hommissa. Kellon ympäri käynnissä olevaan valtaistuinpeliin osallistuminen on myös mielenkiintoinen vaihtoehto. Jokaisen ryhmittymän päätavoitteena on koko saaren valloittaminen, mikä on hyvin pitkä prosessi. Samu Ollila NEW WORLD Vihdoinkin sain hankittua liput unelmaristeilylle. 46 157602_.indd 46 21.12.2021 13.04.04. Varsinaisessa taistelussa puolustajilla on aina melkoinen etu, sillä he voivat piilotella muuriensa suojissa ja kaataa kiehuvaa öljyä hyökkääjien niskaan. Vähän vaarallinen pelimekaniikka nykyään. Nyt alkaa vähitellen näyttää siltä, että pahimmat pulmat on saatu selätettyä ja tekijätiimi voi vihdoin ruveta keskittymään MAATA EDESSÄ Amazon Games Arvosteltu: PC Versio: 1.1.1 Minimi: Intel® Core i5-2400, 8 Gt RAM, GeForce GTX 670 2 Gt Suositus: Intel® Core i7-2600K, 16 Gt RAM, GeForce GTX 970 Testattu: i7-7700K 4,2 GHz, 16 Gt muistia, Geforce GTX 1070 8 Gt Ikäsuositus: 16 uuden sisällön tuottamiseen eikä vain vanhan korjaamiseen. Onneksi tylsän tarinan voi panna tauolle ja keskittyä täysillä muihin aktiviteetteihin. Tuoreinta WoWin tappajaa olikin yllättävän moni odottanut, sillä ekoina päivinä parhaimmillaan lähes miljoona pelaajaa yritti samanaikaisesti päästä sisälle pelimaailmaan. Ehkä vielä jonain päivänä pääsemme näkemään täydellisen mörppistartin, varmaan pelissä World of the Flying Cows. Ryhmät eroavat toisistaan pääasiassa vaatetukseltaan, joten kannattaa jo etukäteen miettiä, haluaako näyttää urhealta ritarilta vai luihulta roistolta. Tästä tulee varmasti hieno reissu! V iime syksynä nettiroperintamalla tapahtui pitkästä aikaa jotain mullistavaa, kun kauan odotettu New World julkaistiin. Tätä hetkeä on saanut odottaa! Nimittäin nyt voin antaa pelille jo pisteet. Vaikka tekstiä on saatavilla sivukaupalla, missään vaiheessa juoni tai ilkeyksiä suunnittelevat pahikset eivät herätä haukottelua suurempia tuntemuksia
paluu nettiroolipelien alkuun, sillä systeemi muistuttaa Ultima Onlinen ja Asheron’s Callin tyylistä. Nyt tuli stoppi. Omia käsityötaitoja kehitetään samalla tavalla kuin taistelutaitojakin, mikä tarkoittaa pitkiä päiviä pelloilla ja metsissä. Huonoa . Välillä päästään keskustelemaankin, mutta onneksi vain hetkeksi. 47 157602_.indd 47 21.12.2021 13.04.13. Tämä helpottaa huomattavasti ryhmien muodostamista luolastoja varten, kun omaa roolia voi vaihtaa lennossa tarpeen mukaan. Paja käy kuumana. Tuore tulokas ei tosin osaa alussa yhtään mitään, joten taidot vaativat ahkeraa treenausta ja toistojen tekemistä. kien kuvernöörit tienaavat itselleen hyvät taskurahat. Käytössä olevien kykyjen määrän saa tuplattua ottamalla itselleen kakkosaseen, johon voi aina vaihtaa sopivalla hetkellä, muttei sekään vielä riitä lisäämään riittävästi syvyyttä taisteluihin. Taistelut sujuvat mukavan nopealla tempolla, jossa koko ajan täytyy pysyä liikkeessä ja käyttää väistelyliikkeitä sekä torjuntoja, vähän Dark Soulsien malliin. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta paikat muistuttavat liikaa toisiaan. Liikaa toistoa, tarina ei nappaa. Mestarin oppipoika Nerokkaana oivalluksena perinteisiä hahmoluokkia New Worldissa ei ole ollenkaan, vaan kaikki taidot ja loitsut ovat kaikkien saatavilla. Taitojen kasvaessa kasvaa myös kykyvalikoima, josta voi valita itselleen vain vaivaiset kolme aktiivista kykyä, jotka ovat yleensä erilaisia tehokkaita erikoisiskuja. Sisältöä ja tekemistä New Worldissa riittää, mutta suurena ongelmana on se, että vaihtelu uupuu. Anna nalle hali. Muihin nettiropeihin verrattuna New World on myöskin vähän liian yllätyksetön, eikä siinä oikeastaan ole varsinaisesti mitään uutta. Paras paikka harjoitteluun on punttisalin sijaan oikea taistelukenttä, jossa hakataan söpöjä pupuja, possuja ja joskus ehkä jopa pahoja hirviöitäkin. Myös hirviöiden suunnittelijoilla on kopiointinappi ollut liiankin ahkerassa käytössä, joten samoja otuksia joutuu tappamaan tuhansittain. New Worldin onnistunein osa-alue on sen vapaa hahmonkehityssysteemi, jota ei ole pilattu liian rajoittavilla hahmoluokilla. Uutta kohti New Worldin saarella seikkaileminen on hienon näköistä etenkin auringonlaskun aikaan, kun valonsäteet pilkistelevät puiden väleistä. Seuraa johtajaa. Pelaajien välisistä kähinöistä voi kieltäytyä kokonaan, jolloin voi keskittyä rauhassa omiin puuhiinsa ilman pelkoa siitä, että jostain puskasta kimppuun hyökkää vihainen pelaajalauma. Täytyy vain muistaa, ettei nosta ahneuksissaan veroja liian korkealle. Pieni taktiikkapalaveri ennen seuraavaa vaihetta. Hyvänä bonuksena raaka-aineita keräämällä ja niitä jatkojalostamalla pystyy tienaamaan kunnolla kultaa, kunhan osaa myydä tuotteensa oikeaan aikaan ja markkinoida riittävästi. Aluksi tämä ei haittaa, mutta jo parinkymmenen pelitunnin jälkeen toisto alkaa kyllästyttää. Vasta sitten voi kehittyä kaikkien pelkäämäksi miekkamestariksi tai muuksi kovikseksi. Pidän myös ansaintalogiikasta, johon kuuluu vain yksi kertamaksu säännöllisten kuukausimaksujen sijaan. Hahmoluokaton idea on myös 70 Uuden maailman nettirope, joka kärsii vanhan maailman ongelmista. Muutkin maisemat ovat ihailemisen arvoisia, vain kaupungeissa on parantamisen varaa. Amazon on toistaiseksi parempi lähettämään paketteja ja lentämään avaruuteen kuin tekemään pelejä. Uuteen maailmaan ei kannata vielä purjehtia, koska laiva päätyy kuitenkin karille, mutta ehkä tulevaisuudessa paatti pysyy jo pinnalla. Ei kukaan halua asua missään Suomessa. Puiden kaataminen, kivien louhiminen, yrttien poimiminen ja monet muut pikkupuuhat ovat kuitenkin yllättävän rentouttavaa ajanvietettä, mitä tekee ihan mielellään kaikkien tappohommien välissä. Tämä on aivan liian vähän ja yksinkertaistaa liikaa hahmonkehitystä. Hyvää + Ei hahmoluokkia, paljon tekemistä, ryhmittymien väliset taistelut. Mielestäni taistelut toisia pelaajia ja ryhmittymiä vastaan ovat New Worldin kiinnostavinta antia, mutta kaikki niistä eivät tykkää
Suosiota saattaa selittää osaltaan ilmaisuus ja virallisen, huolella tehdyn lisenssipelin puuttuminen. Näin keittiösosiologina keskiluokkaisten vanhempien paheksunta lasten kalmaripelejä kohtaan voi johtua sarjan pinnallisesta väkivallasta, mutta syvällä pikkuporvariston alitajunnassa jäytää pelko siitä, että lasten luokkatietoisuus alistetusta asemastaan kumpuaa uuteen kukoistukseen, johtaen vallitsevan yhteiskuntajärjestyksen ja porvarillisen luokan kaatamiseen. Ilmeisesti Crabin nimi oli aluksi Squid Game, kunnes Net. Pelko rahan menetyksestä on tosiasiassa vähäinen, sillä monetisaatio on todella pienessä sivuroolissa. Kehitystyö on ollut todella ketterää, joka merkitsee sitä, että varsinkin fysiikkamoottori on todella höttöinen. Kriittisimpänä bugina verkkokoodi vuoti pitkään osallistujien IP-osoitteet julkisesti näkyville, mikä johti massiivisiin palvelunestohyökkäyksiin useita striimaajia kohtaan. Sarjan teemavaatetusta ei pidetty Jenkeissä hyväksyttävänä naamiaisasuna syksyn kekrikierroksilla, mutta jopa oma nuorisomme korruptoitui monikansallisista vaikutteista: ala-asteiden pihoilla leikitään nykyään peilin sijaan liikennevalopeliä! Kyseessä on täysin sama leikki kuin aina ennenkin, mutta huolestuneiden ja pöyristyneiden vanhempien huoli median lapsia korruptoivasta vaikutuksesta ehti silti täyttää somekanavien ja iltapäivälehtien sivut. Leikit ovat samalla reilulla tavalla epäreiluja jokaiselle. Tai haaveillut sellaisista jo vuosikymmeniä kielletyistä leikeistä kuin ruoska tai turnajaiset. Crab Game tarjoaa mahdollisuuden elää lapsuuden lumipesuaikoja uudestaan, nyt mukana myös pesäpallomailat. Vaikka Roblox, Minecraft ja monet muut helposti muokattavat alustat saivat innokkaiden modaajien luovuuden kukkimaan, parissa viikossa Unityllä kasaan kyhätty Crab Game on lähtenyt nousuun Steamin käyttäjätilastoissa. 48 157221_.indd 48 21.12.2021 12.59.54. Sen sijaan pelin ulkopuolinen julman kapitalistinen yhteiskunta ei tarjoa kurjalistolleen edes mahdollisuutta yrittää nousta velkavankeudestaan. Ketterää kehitystä Crab Game ei ole ainoa korealaisesta TV-sarjasta vaikutteita ammentanut peli, mutta se on se suosituin. Pahimmat tekniset viat on saatu korjattua, mutta pelaamiseen vaikuttavia bugeja on edelleen runsaasti. Risto Karinkanta Juristien yhteydenoton välttämiseksi: Crab Game ei todellakaan perustu yhteenkään TV-sarjaan. Pikkuporvaristo nukkuu huonosti Korealainen Squid Game iskeytyi TV-kansan tietoisuuteen piiskan lailla. Sarja on monessa mielessä mielenkiintoista katsottavaa, sillä väkivaltaisen pintakerroksen alta kuoriutuu syvää yhteiskunnallista kritiikkiä. Kaikesta julmuudestaan huolimatta kalmarikamppailuiden eetos on oikeudenmukaisuus ja tasa-arvoisuus: RAPULAPELIT Dani Arvosteltu: PC Versio: 1.352 Minimi: Intel Core i3 2,00 GHz, 2 Gt muistia, Intel HD 520 Testattu: Intel Core i9-10900KF 3,70 GHz, 16 Gt muistia, GeForce RTX 3080 kaikki osallistujat ovat vapaaehtoisia ja aivan yhtä lailla syvällä samassa suossa. K ukapa ei olisi halunnut leikkiä ala-asteella kukkulan kuningasta hieman rajummin kuin välituntivalvoja salli. Kuten itse leikeissä, voittaja vie kaiken – ja tällä hetkellä yhden miehen ihme Danin nopeasti nykäisty julkaisu on voittaja. Onneksi lapset on jälleen kerran pelastettu, sillä kalmarileikkejä voi nyt pelata myös tietokoneella. Enää kansakuntamme toivojen ei tarvitse vaarantaa itseään ulkoilmaleikeissä, vaan vanhemmat voivat huokaista helpotuksesta, kun muksut pysyvät koronaturvallisesti sisätiloissa koneen äärellä, eivät hengästy, hikoile tai saa myyttisiä ”mustelmia”. ixin juristien yhteydenotto aiheutti nopean muutoksen nimessä sekä verryttelyasujen värissä. Tämä saa heidät tavoittelemaan viimeiselle selviytyjälle luvattua massiivista rahapalkintoa. Tai kenties kyse on vain siitä, että onhan leikkiminen hauskaa, mutta videopelit ja pyssyleikit, ne ovat hyi hyi. Temppuradat ovat kuin köyhän miehen Fall Guysista. Lyhyt kehitysaika tuotti monenlaista hämminkiä. Meno ruotsalaisella palvelimella on joskus häkellyttävän epätoksista. Julkaisu on ilmainen, ainoa keino kuluttaa rahaa ovat hatut, joita ei näy kovinkaan monen pelaajan päässä. Gallialainen pelkää vain yhtä asiaa: että taivas putoaa niskaan
Tympeä fysiikkamoottori, bugien hyväksikäyttö on lähes taidetta viä, puolet hajoavia. Piinaava tuijotus, enää kolme pelaajaa jäljellä. Valikoimasta löytyvät esimerkiksi erilaisia hippaleikkejä, kukkulan kuningas, piilonen, alueenvaltaus sekä ryhmäflaidis pimeässä. Ensimmäisessä persoonassa kuvattu liikkuminen jättää paljon toivomisen varaa. Hyvää + Aidosti ilmainen, hupaisat minipelit Huonoa . Ajan loppuessa kaikki kuolevat, joten odottelemaankaan ei voi jäädä. Sarjassa nähdyistä leikeistä ainoastaan muutama on löytänyt tiensä peliin, mutta sen sijaan mukaan on kasattu runsaasti omia teemaan soveltuvia virityksiä. Onpa mukana myös legendaarinen lasisiltakoitos, jossa puolet etenemiseen tarvittavista sillanpätkistä ovat kestä69 Paras, halvin ja silti köppänen kalmaripeli. Muiden härnääminen on olennainen osa leikkiä. Nimi voisi olla Crap Game, sillä bugien ja kontrolliongelmien määrä on käsittämättömän suuri. Luovat liiketekniikat auttavat tappavien pallojen väistelyssä. Mutta kuka uskaltaa lähteä yrittämään ylitystä ensimmäisenä. Satatuhatta Steam-arvostelijaa ei voi olla väärässä: kun ilmaiseksi saa, ei voi valittaa! Kaikki pelaajat ovat mukana vapaaehtoisesti. Tältä kukkulan kuningas tuntui ala-asteella. Rapuja rattaissa Useimmilla palvelimilla puhelinlangat laulavat, ja ainakin suomalaisten kanssa pelatessa yhteistyö saattaa jopa toimia: selviytyminen on paljon helpompaa kahdestaan kuin yksin. Joissain leikeissä aseistus kuuluu pakettiin, esimerkiksi kukkulan kuninkaassa kingin elämä on hitusen helpompaa pesäpallomailan avulla. Hauskuus korreloi melko suoraan sosiaalisuuden kanssa, sillä silkkana sooloiluna hauskuus jää pahasti vajaaksi teknisten rajoitteiden vuoksi. Sirkkelin päällä temppurataillessa on todella harmillista, jos joku tönii vahingossa hitusen takaapäin. Verta ja luita lentelee hahmojen räjähtäessä ulos leikistä, mutta mistään goresta ei ole todellakaan kyse. Leikit vaihtelevat hupaisasta armottomaan. Koko homma on laitettu kasaan niin hyvällä tahdolla ja tekemisen ilosta, ettei pelimoottorin ongelmista voi olla vihainen. Edes monetisaatiota ei ole nostettu framille, vaikka toivonkin Danin saavan muutaman hilun massiiviselta pelaajakunnaltaan. 49 157221_.indd 49 21.12.2021 13.00.10. Ajan päättyessä vähiten aluetta vallannut joukkue eliminoidaan. Sellainenhan julkaisu varsinaisesti onkin, sillä se tuupattiin ulos mahdollisimman pian, minkä jälkeen kehitys on keskittynyt verkkokoodin ongelmien ratkomiseen. Sopivalla liukumistekniikalla hahmo voi liukua loputtomiin, mikä on varsin näppärä taito erityisesti hippaleikeissä. Kaikki leikit ovat teknisesti hyvin yksinkertaisia. Fall Guysin kaltaisesta hauskasta hoopoilusta ei ole kyse, sillä välillä ohjausongelmat saavat kiristelemään hampaita. Jos kyseessä olisi kaupallinen peli, puhuisimme noin esialfatasoisesta jäljestä. Kontrollit ovat sinänsä yksinkertaiset, sillä hahmo voi liikkua sekä töniä tai lyödä muita. Esimerkiksi aluevaltauksessa pelaajat jaetaan neljään ryhmään, jotka juoksevat ympäriinsä merkiten lattiaa ja seiniä oman joukkueensa värillä. Usein selviytyjien määrä on etukäteen määritelty, mutta vaikkapa temppuradoilla on mahdollista, ettei yksikään pelastu. Tätä lajia katsoisin mielelläni talviolympialaisissa. Toisaalta bugien hyväksi käyttäminen, jopa varsinainen peeloilu, on osa elämystä ja Crab Gamen kulttuuria. Hippaleikeissä sooloillaan joko jahdaten muita tai pyrkien pitämään kruunua hallussaan mahdollisimman pitkään. Odotteluaula on tuttu, mutta paketit ovat turhankin kovia. Kömpelö ohjaustuntuma on harmillista erityisesti esteratoihin perustuvissa kentissä. Crab Game kuuluu siihen harvalukuisten pelien joukkoon, jotka ovat niin huonoja, että ne ovat itse asiassa hyviä. Huumorilla ja hyvällä tahdollakin ohjauksen epätarkkuus alkaa ottaa varsin nopeasti pannuun. Ja sitten pihalle leikkimään! Crab Game suhtautuu sopivan luovasti lähdemateriaaliinsa. Kaikissa peleissä töniminen on mahdollista. Osa leikistä tapahtuu joukkueittain, toiset taas soolona
Sarja palasi juurilleen toiseen maailmansotaan, kunnes Black Sea palautti Abramsien ja T-tankkien vastakkainasettelun vuonna 2014. Yhteenotot ehtivät kehittyä hieman eri tavalla. Combat Mission hyppäsi CMx2-pelimoottorillaan moderniin sotaan vuonna 2007. Näin siis Combat Missionin pelimoottorin näkökulmasta, sillä moderni sota tappokoneineen ei ole istunut hirvittävän hyvin sen käsittelyyn. Taivaalla ei vaani drone, joka paljastaa kaikki liikkeet ja johtaa tykistön täsmäammukset suoraan johtajan luukusta sisään. Perusteet opiskellaan National Training Centerissä, Amerikan Niinisalossa. Ukrainan aroilta Fuldaan Aikanaan Combat Mission mullisti toisen maailmasodan sotapelit WeGo-tekniikallaan, jossa kumpikin osapuoli antoi käskyt, sitten minuutin pätkässä kone toteutti ne yhtä aikaa. Mutta valitettavasti CMx2:n suurinta heikkoutta ei ole vuosien saatossa korjattu yhtään. Liikkuvat suluttajaosastot loistavat poissaolollaan. Combatissa hiekkalaatikko on äärimmilleenkin venytettynä vielä tehokkaan ampumaetäisyyden rajoissa. Ei sellaista tankkiaiheista sotapeliä, ettei siihen olisi Team Yankee -skenaariota raavittu. Ensimmäinen uusi Combat, Shock Force, käsitteli kuvitteellista Syyrian sotaa, jossa Amerikan johtama liittouma pyyhkii Assadin armeijalla lattiaa, mutta joutuu ongelmiin sissien, uskonsotureiden ja matalan tappioidensietokyvyn takia. Välissä venäläisen Snowballin tuottamassa spin-o ssa taisteltiin Afganistanissa, jossa pyjamasankarit pöläyttivät jälleen yhden suurvallan kotiaan kohti häntä koipien välissä. Niistä kuuluisin lienee Tom Clancyn teknotrilleri Myrsky nousee (Red Storm Rising). Kun maastokin on aakeaa laakeaa, piiloon on vaikea päästä. Battlefrontilla ollaan siis aina oltu ajan hermolla. Hackettin tarinan sisään sijoittuva amerikkalaisen majuri Harold Coylen eepos Team Yankee kertoo yhden jenkkikomppanian tarinan tuossa sodassa, ja kirja on kulttiklassikon asemassa rapakon takana. Lieneekö sitä edes yritetty. Sivustansuojausosaston tankkijoukkue etenee saatossa asemaan. Syyriassa ja Ukrainassa naaman näyttäminen tarkoittaa aina sen menettämistä ohjukselle tai alikalille, sillä nykyaikaiset tankit optroniikkoineen ja ammunnanhallintajärjestelmineen on tehty tuhoamaan vastustajansa kilometrien päästä ensimmäisellä laukauksella. 1980-luvun taitteessa mennään vielä vähän maltillisemmalla tulivoimalla ja osumatarkkuudella. Heikkous on, että alaiset ovat täysin aloitekyvyttömiä ja kädestä talutettavia. Kirjoissa Neuvostoliiton eteneminen hyytyy ennen kanaalia amerikkalaisten tituleeraaman AirLand Battlen opeilla. Skenaario oli kiusallisen ajankohtainen: pelin kehittämisen alkuvaiheessa vielä kuvitteellinen kon. Mutta miltä sota Yhdysvaltojen johtaman Naton ja Neuvostoliiton välillä olisi näyttänyt. Ehkä siksi seuraavan uutissodan spoilaamisen sijaan Combat pelaa varman päälle ja sijoittuu kasari-Saksaan, aikaan, jolloin sodankäynti oli vielä kunnollista. A iheesta kirjoitettiin 1980-luvulla useita klassikoiksi nousseita vaihtoehtotodellisuuden kuvauksia. Mutta 1979, jolloin Combat Mission Cold War alkaa, eivät uudistetun taistelutavan Battlefront /Slitherine Ltd. Ei ajatella siellä! Näin siis teoriassa. Peli osuu kutkuttavasti doktriinien saumakohtaan: alun Pattonit ja M113-lautat vaihtuvat Abramseihin ja Bradleyihin, ja muutkin kuin suomalaiset vielä opiskelivat etujoukkopataljoonan taistelujärjestystä ihan tosissaan. Maastokin on monimuotoisempaa, joten pelaajalla on mahdollisuus taktikoida hieman enemmän. Kirjat kirjoitettiin aikana, jolloin sotatekniikan kehitys otti aimo harppauksia eteenpäin ja amerikkalaiset keksivät liikesodankäyntiä Vietnamin krapuloissaan. Arvosteltu: PC Versio: 1.03 (Steam) Minimi: Pentium IV 1.8 Ghz/4 Gt RAM, 3D-kortti 256 mt VRAM Suositus: Pentium IV 2.8 Ghz/8 Gt RAM, 3D-kortti 1 Gt VRAM aseet ja joukot olleet vielä valmiit, vaan länsimaiden Euroopassa valmistauduttiin taistelemaan aktiivista puolustusta atomisontsan suojissa. ikti olikin julkaisun aikaan käynnissä oleva Ukrainan sota. Kauhun tasapaino piti ja kapitalismi voitti. Pari vuotta myöhemmin Syyriassa sodittiin. Juuri niiden, joilla Saddam selkäsaunoitettiin 1991. KYLMÄSTÄ LÄMPIMÄÄN 50 157220_.indd 50 21.12.2021 14.38.02. Sitä ennen kenraali sir John Hackettin kirjassa The Third World War: August 1985 homma lipsahti jo hieman ydinsodan puolelle. Ilja Varha COMBAT MISSION: COLD WAR Edellinen kylmä sota ei koskaan kuumentunut varsinaisiksi taistelutoimiksi Euroopassa
Se on työlästä, turhauttavaa, rasittavaa… ja aina niin tyydyttävää silloin, kun tähdet asettuvat kohdilleen. Kun vaunuja on kymmeniä, hanskat tippuvat välittömästi. Kukkulalta, mukamas hyvästä tuliasemasta, löytyy enää savuavia vaunun raatoja. Otetaan esimerkiksi panssarivaunu ja sen käskyttäminen. Sääennuste lupaa 122 mm:n kuuroja, jotka vaihtuvat aamun mittaa punakoneen päälleajoksi. Mutta pelisarjan edetessä Combat on keskittynyt aina vain enemmän pataljoonatason taisteluihin, jolloin omien joukkojen avuttomuus kasvaa todelliseksi rasitteeksi. Näkymä kapitalismin etuvartioasemasta tuo mieleen The Third World Warin kuvauksen Nato-joukkojen tulikasteesta. Aaaargh! Jos jo uljaat tankkimiehet ovat aivan hukassa, voi arvata, ettei jalkaväki älyllä loista. Ainut tapa pysyä kärryillä on zoomata kamera niin ulos kuin mahdollista, ja tarkastella jokainen yksittäinen tapahtuma erikseen, kelaamalla kulunutta minuuttia vartin verran ees ja taas eri kuvakulmista. Onneksi tankit ja bemarit voi käskeä suora-ammuntaan! Paitsi ettei voi, sillä joukkoja voi käskeä ampumaan tasan yhtä 8x8 metrin neliötä kerrallaan. Etujoukkopataljoonani etenee suora-ammuntaja tykistötulen tukemana rynnäkkötasalle. Olisin odottanut vähintään useita patteristoja läpimurtohommiin mutta ei. Uraaaaa! Kun työllä ja tuskalla mikromanageroitu etujoukkopataljoonan tuli ja liike onnistuu ja vielä naapurin ohjesäännön mukaan, pelaaja on Neuvostoliiton sankarin kunniatittelinsä (ja vodkapaukkunsa) ansainnut, murtui puolustus sitten tai ei. Skenaarioiden sisältäessä vahvennetun joukkueen ja vähän tulitukea, eli sen maksimissaan parikymmentä liikuteltavaa palikkaa, homma toimii hyvin ja pysyy kasassa. Tällöin jokainen vaunu saa identtiset komennot, jotka eivät ota maastoa millään tavalla huomioon. Käytössä oleva komentorepertuaari sisältää ihan kaiken, mutta joukot tekevät vain ja täsmälleen niin kuin pelaaja käskee. Pelissä onkin tavanomaista, että suunnittelet seuraavan minuutin taistelutoimia noin vartin verran. Valitettavasti, jos skenaarioissa manöveerataan pataljoonalla, jopa Neuvostoliitolla tulituen antaa vain muutama yksittäinen patteri. Pelin still-kuvat eivät aivan tee kunniaa sille spektaakkelille, kun moottoroitu pataljoona syöksyy murtoaukkoon tykistön rumputulessa. Peli nimittäin on tiedustelumiesten kehittämä: se ei jaa mitään tietoa tiedon tarvitsijalle. Kun pelin pääpelimuoto on minuutin vuoroissa pyörivä We-Go, menee parin minuutin suora-ammunnan järjestämiseen tuhottomasti aikaa. 51 157220_.indd 51 21.12.2021 14.38.22. Neilikat ja panssarivaunujen pääaseet takovat metsäsaareketta, kun desantit siirtyvät rynnäkkötasalle. Mutta yleensä siinä vaiheessa ne vähäisetkin harmaat hiukset on jo revitty päästä. Lakkasiko Patton-joukkueen tulituki. Eihän oikeassakaan sodassa voi kaikkea tietää, mutta Combat vääntää epätietoisuuden yhteentoista. Tosin epäsuoran tulen määrän tulisi olla moninkertainen. Lopputuloksena viidestä vaunusta neljä ajaa tornituliasemaan suhteessa käskettyyn pisteeseen nähden, viides ajaa suoraan kyseiseen pisteeseen oman tykistökeskityksen alle. Jo yhden vaunun paimentaminen järkevään tuliasemaan ja sieltä suojaan vie ihan kohtuuttoman kauan pelin käyttöliittymällä. Vaunun voi käskeä ajamaan eri nopeuksilla, tähystämään, savuttamaan, valvomaan sektoria, sun muuta. Pienin liikuteltava palikka on jalkaväen partio, ryhmä, yksittäinen ase tai ajoneuvo. Jos et näe tapahtumaa omin silmin, se jää mysteeriksi. Pelimoottori perustuu 1:1 joukkojen kuvaamiseen. Tykkimiehet sentään osaavat! Tulenjohtajien käyttö on mielenkiintoista, tuli käyttäytyy maalin päässä uskottavasti ja kohdalle sattuva keskitys tekee pahaa jälkeä. Tämäkin toki pitää käskeä erikseen. Itse kokeilin antaa joukkueille käskyjä. Kuka ne tuhosi, milloin ja millä. Tieto lisää tuskaa. Ja näinhän se menee: ukot eivät osaa tähystää tuon taivaallista, liikkuvat aina liian läjässä, ampuvat tankkia rynkyn sarjatulella metrin päästä ja istuvat tyytyväisinä onnen kantamoisena tuhoamansa vaunun hehkussa samalla, kun sekundääriräjähdykset tappavat ryhmästä ukon kerrallaan. Jos haluaa vähän laajempaa tähystyssektoria, johtajan pitää työntää pää luukusta ulos ja ottaa kiikarit käteen. Joku onnekas ehtii livauttaa Dragon-PST-ohjuksella. Minkäänlainen maaston hyväksikäyttö tai omatoiminen tuliasematoiminta (shoot and scoot) ei kuulu niiden repertuaariin. Tulitaistelussa vaunut vain nököttävät paikallaan, elleivät satu olemaan liikkeessä ja näin ollen ammu liikkeestä
Hyvää + Ajanjakso kalustoineen ja osapuolten välinen balanssi. Koska tekoälyä noin ylipäätään ei ole, eivät pelaajankaan joukot osaa toimia ilman jatkuvaa yksityiskohtaista ohjeistamista. Villakoiran ydin on pelin editori, jolla voi rakentaa loputtomasti yhteenottoja, sekä tietysti moninpeli: ihmistä vastaan pelatessa on aina erilainen jännitysmomenttinsa. Vaan ei se ole tyhmä joka pyytää. Pelaaminen on todella, todella työlästä ja palkitsee vain harvoin. Kympillä moottoroitu komppania, lopulla lakua. Muita Natomaita tai Varsovan liiton edustajia ei pelissä vielä näy. Ydinaseetkin puuttuvat. Myöskään ilmarynnäkköjoukkoja tai muita erikoisempia muodostelmia ei vastaan tule. Ja silti minä pelaan. Mukana tulee reilu parikymmentä skenaariota, joista osa on saman skenaarion versioita eri pääkalustolla. Huonoa . Vaikka sotilaiden moraali onkin mallinnettu ja tulen alla mieluummin maataan poteron pohjalla, sotiminen tapahtuu pääsääntöisesti asejärjestelmien ehdoilla, melko kliinisen oloisesti. Ei, vaikka ympärille ryhmitetty suojamiehistö olisi nähnyt koko tapahtuman, tehnyt vihollisesta tyyppitunnistuksen ja nähnyt vielä minne se tuhotyönsä jälkeen meni. Kylmän sodan karkkikauppa. Tälle ei Sarah Brightman, eikä kukaan muukaan, sydäntään menettänyt. M60A2 Starship. Mutta lieneekö Battlefrontin bisnesmalli sellainen, että motivaatiota sarjan kunnolliseen päivittämiseen ei ole. Koska joku unohti kertoa pioneereille kolmannen maailmansodan syttyneen, peli ei tunne sulutteita. Cold Warin emopeli on syönyt vain amerikkalaisten ja neuvostoliittolaisten maavoimien peruspataljoonia (jalkaväki, mekanisoitu, panssari). Pelimoottori on rujo, ei mitenkään nätti, lisäksi se tökkii ja hidastelee. Hienosta simulaatiosta nauttiminen vaatii epäterveen määrän itseinhoa. Sodan sumua parhaimmillaan: laaksoon ryhmittyneellä tiedustelujoukkueella on koppi kapitalistin komppaniasta, mutta kukkulalla tulitukeen ryhmittyvä tankkijoukkue on siitä autuaan tietämätön. Tulenjohtajilla on lähisuojaus kunnossa. COMBAT MISSION: COLD WAR 52 157220_.indd 52 21.12.2021 14.38.44. Jokohan pitää kosia. Kymmeniä vuosia kestänyt suhteemme tuntuu perustuvan enää lähinnä toistuviin pettymyksiin ja uusiutuvaan turhaan toivoon. Suuri, muttei ainoa, syy tähän on ampumaetäisyydet. Paitsi sillai hyvällä masokistisella tavalla. Myöskään sirotemiinoitteilla ei vihollisen rynnistystä pysäytetä. Mutta ilman kunnon päivitystä Cold War on Cold Cash-In, rahastukselle haiskahtava, tuskallinen mikromanagerointimaratoni, jonka pelaamisesta ei edes nauti. Jatkossa peliä varmasti laajennetaan lisäjoukoilla ja -skenaarioilla. Jos vaunut tuhoutuivat yli minuutti sitten, mysteeri ei välttämättä koskaan ratkea. Cold War osuu osapuolten, kaluston ja sodankäynnin teknisyyden tason kannalta aivan loistavaan kohtaan, joka on vielä henkilökohtainen heikko kohtani. Taas ostin yhden uuden pelin sarjasta, vaikka viimeksi 2016 lupasin itselleni, että Combat Mission: Final Blitzkrieg on nimensä mukaan se viimeinen. Jos Battlefrontin väki kehittäisi peliinsä edes joukkuetason tekoälyn, siihen istuvan käyttöliittymän komentoineen, ja kertoisi pelaajalle mitä kameran ulkopuolella tapahtuu, käsissä olisi aivan uskomattoman kova simulaatio. Hiekkalaatikossa soi ja raikuu Pelimoottorin pyörittämä simulaatio on pääosin varsin onnistunut. 70 Cold War on Combat Mission -keisarin uudet vaatteet, jotka suorastaan kirkuvat pelisarjan kokonaisvaltaista päivittämistä. Onneksi pelin sielu ei ole yksinpelattavissa aivan liian suurissa skenaarioissa. Tekoälyä ei ole nimeksikään, esimerkiksi kaikki kartat sisältävät valmiita skriptejä osapuolten liikkeille. Koska liike on vapaata, epäsuoran tulen käytössä realistinen viive, ja tähystysetäisyydet kiväärimiehille liian pitkiä, taistelut ovat pääosin tankkihippaa. Pelimoottori on nyt versiossaan 4, pelimoottorin päivittyessä versioon 5 sekin päivitys on maksullinen. Pyhä kolminaisuus jonka muodostava sulutteet, epäsuoratuli ja PST-aseet, ei siis toimi. Pelin erinomainen, joukkokohtainen tilannetietoisuus ei siis auta pelaajaa lainkaan. War is business Battlefrontin bisnes perustuu siihen, että ensin myydään emopeli, jota myöhemmin laajennetaan moduulein. Tappiot ovat aina kovat, ohi ammutaan harvoin. Pääosa skenuista toistaa samaa kaavaa: aukean suunnassa hyökkää Neukku, puolustajan miehittäessä metsänlaidat ja kumpareiden takarinteet valmiina ristitulittamaan aukealle rynninyttä lauttaa
Yksi neuvo muuten niille oudoille, joista on kiva pelata tosi massiivisella kartalla: tutkimus mahdollisimman hitaaksi tai kaikki on keksitty liian aikaisin. Poikani huijaa muutenkin. Päädyimme kunniasysteemiin, jossa taisteluun osallistuvia yksiköitä siirretään vuorotellen, Free Actioneista ei vuoro vaihdu. Peleistä (ja Gladiuksesta) parikin juttua kirjoittaneena suurin iloni ei ole suuren rahan AAA-peleissä vellominen vaan se, kun löydän pelimeren muoviroskasta simpukan, josta löytyy helmi. Peliä ei olekaan unohdettu, vaikka Proxylla on jo seuraava projekti käynnissä. Koko linnunradan halutuin planeetta on Gladius Prime, ehkä sen takia, että se on ikuisuus sitten ollut merkittävä paikka, ja kun sitä asutettiin, löydettiin roppakaupalla muinaisia reliikkejä. Gladiusta on puhtaasti ilo pelata. Kun jotakuinkin jokainen Warhammer 40K:n rotu puksuttaa paikalle tontteja varaamaan, ei kommelluksilta voida välttyä. Adeptus Nicotus WARHAMMER 40K: GLADIUS ADEPTUS MECHANICUS -DLC Kun teknopappi sanoo, että Jumala on kone, hän ei tarkoita Kaikkivaltiaan luomisvoimaa. Jos joku vielä kiittää sellaisen löytämisestä, aina silloin hetken tuntuu, että teen työtä jolla on tarkoitus. Gladiuksen parhaita puolia on, että osapuolet ovat aina täysin erilaisia ja vaativat päivittäiseen eloonsa ihan eri resursseja ja kikkoja. Se on taas hyvä, erilainen osapuoli toivottavasti vielä kauan laajentuvaan sotaan Gladiuksen herruudesta. Sen nimi on Skorpius Disintegrator, erinomaisen käyttökelpoinen leijutankki. Adeptus Mechanicusin kaksi pääasetta ovat erilaiset techpriestit sekä sotakoneet. Hän toteaa faktan. Ehkä ei tarvitsisi ostaa taas uutta läppäriä, kun vanhasta on tila loppu ja se hidastelee. Alussa on hankalaa... Ihmisten Imperiumi vahvistui taas. Jo Adeptus Mechanicuksen jalkaväen yksiköt ovat ihan päteviä, varsinkin In. Sitä AT-kapasiteettia tuli ikävä, kun poikani maksoi kalavelkoja omalla taktiikallani, Tyranid Primellä, jota on pimpattu laatusuojilla ja -aseilla ja jonka takana Tervigon puhaltaa pipiin parantaen melkein kaiken. DEUS EST MACHINA Proxy Studios / Slitherine Arvosteltu: PC Minimi: Intel Core i3 / 4 Gt RAM, GeForce 600 series / Radeon HD 7000 Suositus: Intel Core i5/ 8 Gt RAM, GeForce 900 series / Radeon RX 400 Moninpeli: 2 Adeptus Mechanicus on tervetullut lisäys Gladiukselle, päinvastoin kuin tylsät Taut. Adeptus Mechanicuksen kotiplaneetta on Mars ja se on käytännössä oma imperiuminsa Imperiumin sisällä. Joten tappion katkeran maljan tarjoili minulle tällä kertaa useampi ilmaiseksi hankittu Kastellan, jotka imivät reaktiotulen ja joiden perässä tuli aalto muita yksiköitä. Sen erikoisasema näkyy siinäkin, että he saavat palvoa omaa Konejumalaansa, Omnissiahia. Myös ympäröivien heksojen rakennuksista saa tiristettyä bonusta, mutta en ihan ole varma millä ehdoilla. Konejumalan rukoilullakin saa ihmeitä aikaan, sitä enemmän mitä useampi rukoilee. Parissa Adeptus Filius versus Adeptus Patrius -matsissa tulimme poikani kanssa siihen tulokseen, että techpriestien boostit ovat tärkeitä. Sellainen kuten Age of Sail tai tämä Gladius. Saimme aikaiseksi ratkaisun Gladiuksen vuoro-ongelmaan: perättäisillä vuoroilla peli kestää, simultaanivuoroilla taistelun voittaa nopsin kliksuttelija. Teknopappien ensiesiintyminen taisi olla varsin pätevässä vuoropohjaisessa taktiikkapelissä Warhammer 40K: Mechanicus (Pelit 1/19, 85 p.) Civhammer Gladius on Warhammer 40K -versio Civilizationista, jossa diplomatian korvaa sotiminen, se kun vuonna 40 000 on ajan henki. Adeptus Mechanicus on nimellisesti osa Keisarikuntaa. Resurssipuolella ei ole mitään kummempaa kikkailua, kyseessä ovat kuitenkin ihmiset eli normit ruoka, sähkö ja mineraalit ovat ne tärkeimmät. Peruspapit eli Cybernetica Datasmithit osaavat jotain, jota jokainen Gladiusta kauemmin pelannut arvostaa: uudelleenohjelmoida neutraalit Kastellan-robotit omalle puolelle. Knight Crusader, vielä ei ritarillisuus ole maailmasta hävinnyt! Boostattu Tyranid Prime, jota Tervigon parantaa, oli minulle kova pähkinä murskattavaksi. Nimittäin Konejumalan palvojien yksiköt ovat kyllä tosi hyviä jalkaväkeä vastaan, ja Onager Dunecrawlerin kehittäminen parantaa hyvin puolustautumista. Scorpius Disintegratorit häivyttämässä eldareiden Wraithknightiä. Ilmavoimat ovat sitäkin korkeammalla, mutta tietysti huippu on massiivinen jättirobotti Knight Crusader, joka vaivattomasti talloo jalkaväkeä. Minä elän hetkessä ja carpemoin diemejä tilanteen mukaan. Sen Marsissa sijaitseva Otaniemi tuottaa tarvittavat tiedemiehet, insinöörit ja teknikot, ollen muutenkin vastuussa edistyneemmästä tekniikasta. ...lopussa Knight Crusader seisoo Techpriestien tukemat Kastellanit damagesieninä tuntuvat olevan hyvä alkustrategia pysyä hengissä tarpeeksi kauan. Faktion varsinainen erikoisuus on, että mitä enemmän heksaan rakentaa samaa rakennusta, sen enemmän/nopeammin se tuottaa tai rakentaa. Nyt paikalle saapuu, ei Sisters of Battlet eikä Dark Eldarit kuten ennustin, vaan Adeptus Mechanicus. Adeptus Mechanicus on kaikkea muuta kuin Boretus Maximus. Mutta kunnon panssarintorjuntakapasiteetti astuu peliin vasta tekniikkapuun myöhemmillä oksilla. Viime DLC:stä eli eldareista on sen verran aikaa, että teknopappien ristiretki Gladiukselle oli iloinen yllätys. Gladius on nimittäin Warhammer 40k -tietokonesovituksen kärkipelejä, ja jokainen uusi osapuoli tekee siitä entistäkin paremman. Nykyihmisillä on niin paljon ongelmia yksinkertaisen arkiteknologian kanssa, että Konejumalan rukoilu voisi olla kannattava pelisiirto. 53 157549_.indd 53 21.12.2021 12.56.59. Huonoa . Koska liha on heikkoa, jopa Skitarii-jalkaväen yksiköt ovat bionisesti vahvistettuja, ja tarvittaessa eri doktriineilla ja kyvyillä voi vaikuttaa yksikön vahinkoboostaukseen, suojaukseen ja liikkuvuuteen muiden kustannuksella. Ironstrider Ballistarius miellyttää jo kolme heksan kantomatkallaan, mutta ei heikolla tulivoimallaan. ltratorit, mutta kuten nimikin kertoo, pääherkut löytyvät mekaanisista yksiköistä. O mnissiah ei ole turha jumala. Hän lukee yksiköiden kuvaukset, tsekkaa aseet ja kyvyt, suunnittelee taktiikkansa niiden mukaan. Hyvää + Kaikin puolin hyvä lisä Gladiuksen kattaukseen. Poikani keksi ilokseen, että pelin taustakampanjan toinen tehtävä heitti kentälle neutraaleita vihollisyksiköitä, Kastellan-robotteja
Paikoillaan kelluessaan alus suostuu vain vähäisiin sivuttaisliikkeisiin, eikä peruuttaminen onnistu missään tilanteessa. Valmista pitäisi tulla tänä vuonna. Vapauden ja vauhdin tuntua lentelyyn tuo drift-tila, jonka käyttäminen tarkoittaa käytännössä samaa kuin flight assistin poiskytkeminen Elitessä: alus jatkaa newtoniaanisesti kulkuaan alkuperäiseen suun54 157535_.indd 54 21.12.2021 12.48.23. Lentomalli ei ole ihan Descentiä tai Eliteäkään, vaan niiden kankeahko välimuoto. Numerossa 3/2021 ennakkokäsittelemäni Everspace 2 oli lupaavaa avaruuslentelyä Descentin ja Privateerin tyyliin. Goottiloikkari ja pahuuden Piiri Choruksen sankari on synkän menneisyytensä kanssa painiskeleva, dramaattisesti meikattu ja jedimäisiä kykyjä hallitseva Nara. Siihen hän tarvitsee taakse jättämäänsä vanhaa ”ystäväänsä”, Forsaken-avaruushävittäjää, jolla on oma tietoisuus ja ääni kuin krapulaisella Solid Snakella. Mutta minkä taakseen jättää, edestään löytää, eikä aikaakaan, kun Nara on napit vastakkain raja-alueista kiinnostuneiden kulttilaisten kanssa. Juoni tosin määrää, mitkä alueet ovat milloinkin auki. Forsa puksuttaa nokan osoittamaan suuntaan ikään kuin näkymättömillä raiteilla, ja ohjauslaitteisiin kajoaminen saa aikaan herkästi suurpiirteisiä kaartoja. Ilmeisesti todennäköisyys sille satunnaiselle jyvälle kasvaa, koska näitä tuntuvat tekevän sokeat kanat. Lassi Hietala CHORUS Kuoro esittää angstisen avaruusoopperan, mutta sen laulajat unohtavat Pelisankaruuden ensimmäisen käskyn: Avaruudessa kukaan ei halua kuulla vuodatuksiasi. Vakuumiin kieppumaan Temmellyskenttänä on kompakti, puolenkymmentä järjestelmää käsittävä universumi, jossa pääja sivutehtävien perässä ravataan melko vapaasti. Tutkimusmatkailuun houkuttelevia turistinähtävyyksiä alueilla ei ole, mutta sivuduunien paiskiminen kannattaa, sillä palkkioksi saa usein aluksen ominaisuuksia parantavia moduuleja ja enemmän krediittejä kuin juonitehtävistä. Tanakkaa kuuden ilmansuunnan räiskyttelyä ja tutkimusmatkailua puoliavoimessa avaruudessa – ah, mitä harvinaista herkkua! Jos Early Access -status ei aiheuta ihottumaa, peli on jo nyt tarkistamisen arvoinen, sillä uutta mielenkiintoista sisältöä ilmestyy tasaiseen tahtiin. Kontrolleista puuttuu se viimeinen silaus, joka teki esimerkiksi Everspace 2:n ja etenkin Overloadin (Pelit 8/2018, 80 p. Tehtävien pääpaino on suurten vihollisaaltojen kurmottamisessa, mitä nyt välillä mausteeksi on nakeltu simppeleitä varjostamiskeikkoja, kilpa-ajelua ja pienimuotoisia puzzlentapaisia hylätyissä temppeleissä. Haaveet kaupparatsun urasta sun muusta henkevästä voi haudata, Chorus on puhdasveristä räimettä. Ikävä kyllä. Pakin puute risoo melkoisesti, jos ja kun lento tyssää epätäsmällisen ohjaustuntuman vaikutuksesta johonkin yllättävään esteeseen. Lentäminen tuntuu turhan usein rajoittuneen epävarmalta sähläykseltä, eikä kaoottista vaikutelmaa helpota jopa Everspace 2:ta epäkäytännöllisempi tutkasysteemi, joka ilmaisee niin alukset kuin navigointikohteet ympäri ruutua vilisevillä pikku ikoneilla. A varuustaistelupelejä ei ole koskaan liikaa. + suositus) lentämisestä nautintoa. Jännittävintä on isojen tukikohtien ja risteilijäalusten tuhoaminen pala palalta samalla mahdollisia omia joukkoja suojellen. Ei sentään niitä kuuluisaa viittäkymmentä harmaata sävyä, vaikka tuskan tuottamisesta nytkin on kysymys. Fokus on arcaderähinän lisäksi juonessa, joka tekijöiden mukaan tarkastelee perinteisten hyvä vastaan paha -kuvioiden asemasta ”science fictionin harmaita sävyjä”. Entisessä elämässään Nara oli galaksin totalitääristä harmoniaa tavoittelevan Circle-kultin ihmekyky, oikea tappajien tappaja, kunnes tuhottuaan Suuren Profeetan käskystä kokonaisen planeetan alkoi omatunto soimata. Forsakenin, tuttavallisemmin Forsan, vastahakoisella avustuksella Nara uudelTUSKAN NARAHDUKSIA Fishlabs / Deep Silver Arvosteltu: PC Saatavilla: Playstation 4 & 5, Xbox Series X, Xbox One, Google Stadia Versio: Lehdistö Minimi: Intel Core i32120 / AMD FX-4100, 8 Gt muistia, Intel Iris Xe / GeForce GTX 750 / Radeon HD 7770 Testattu: Intel i7-10700K 4,7 GHz, 32 Gt muistia, GeForce RTX 3080 (1440p-resoluutio), Windows 10 Ikäraja: Ei tiedossa leenvaljastaa kadonneet erikoiskykynsä, ja samalla alus toimii tapahtumia kommentoivana sidekickinä. Naran täytyy kannustaa avaruuden vapaat ryhmittymät piraateista mainareihin liittoutumaan Suurta Profeettaa vastaan. Oikean kohteen ja suunnan löytäminen kymmenien kuvakkeiden seasta on sitä nihkeämpää mitä kovempi hoppu. Nara otti hatkat Circlen vaikutuspiiristä ja puuhailee tätä nykyä hanttihommia galaksin perähikiällä. Oikeastaan koko pelin pääpaino olisi saanut mieluiten olla viimeiseksi mainituissa. Pintapuolisesti hämmentävän samankaltaista lentelyä avaruudessa ja painottomissa sisätiloissa tarjoilee Chorus, joka on mobiilipelejä väsänneen saksalaisen Fishlabsin debyyttipeli isoille pelikoneille
Parempi siis pitää liipasinsormi herkkänä. Riittien avulla Nara pystyy teleporttaamaan vihollisen selustaan, riisumaan näiden suojat vasamalla tujauttamalla, vetämään pienempiä aluksia puoleensa ja heittämään ne muiden niskaan, sekä keihästämään vihollisryppään törmäämällä siihen kauhealla vauhdilla. Se on oikeastaan ihan hauskaa vaihtelua ainaiselle sädepyssysodalle. Nara ei painele tehtävien päätteeksi avaruuskanttiiniin pöllö-öljylle, vaan kommunikaatio liittolaisten ja vihollisten kanssa hoituu kliinisesti etäneuvotteluna. Kuitenkin taistelut käydään enimmäkseen aakealla laakealla kivenmurikoiden toimiessa lähinnä näyttävänä taustarekvisiittana. Tekijät ovat maininneet päävaikuttajikseen Rogue Squadronin ja Starfoxin, mikä selittääkin monta asiaa... Kaikki raha palaa Forsakenin tuunaamiseen varikolla. Tiettyjen vihollistyyppien tuhoaminen ja puzzlejen ratkaisu edellyttää oikein ajoitettua driftausta ja tarkkaa sihtiä, mikä toisinaan on hoksottimille aika koitos. Tätä taitoa joutuukin käyttämään tuskastumiseen saakka suvantokohdissa, joissa vain lennellään ja kuljetetaan juonta. Tulivoimaa ja taikuruutta Minne tahansa Nara meneekin, hän vetää kärpästen lailla kimppuunsa pahoja kulttilaisia ja henkimaailmasta peräisin olevia Kasvottomia. Kuoro esittää angstisen avaruusoopperan, mutta sen laulajat unohtavat Pelisankaruuden ensimmäisen käskyn: Avaruudessa kukaan ei halua kuulla vuodatuksiasi. taan, mutta aluksen nokan voi kääntää vapaasti minne tahansa. 55 157535_.indd 55 21.12.2021 12.49.08. Lopputulos on pahinta mahdollista tieteissoopaa, jossa keksimällä keksittyjä hahmoja, tapahtumia, käsitteitä ja hokkuspokkus-rituaaleja vyörytetään loputtomaAlkupään maisemat ovat sykähdyttävän upeita. Mainostetut “harmaan sävyt” tarkoittavat lähinnä sitä, että Nara on tehnyt menneisyydessään hirveyksiä ja angstaa siitä joka käänteessä. Nara osaa myös aistia ympäristöstä näkyviin esineitä ja muistoja, eräänlaisia paikkaan sidottuja hologrammilokeja menneisyydestä. Meno yltyy vallan sietämättömäksi, kun kaltoin kohdeltu ihmealus ryhtyy nalkuttamaan ja saivartelemaan lentäjä-ässän menneistä sanomisista ja tekemisistä. Naran jatkuva tapa ajatella ääneen käheästi kuiskailemalla on paitsi tahattomaan koominen, ottaa myös rajusti kaaliin jo ensitutoriaalista lähtien. Harmi vain, että käsikirjoitus ja juonenkuljetus ovat poikkeuksellisen sakeaa huttua. Kun viikatemies vaanii, tuhoutuvat viholliset saattavat jättää jälkeensä vihreitä parannuspalleroita. Rise of The Last Nara Periaatteessa juonessa voisi olla aineksia ihan kelvolliseen selviytymistarinaan altavastaajien vinkkelistä. Mikä hukattu tilaisuus! Forsaan pultattava aseistus on genren funktionaalista peruskamaa projektiilitykeistä sädeaseeseen ja ohjuksiin. Nara, peliavaruuden rasittavin sankari. Niinpä tarttumapinta tapahtumiin ja hahmoihin jää hataraksi: on kovin vaikeaa liikuttua vaikkapa kaverin kuolemasta, jos heppu on pelissä pelkkänä radioäänenä ja aluksena miljoonan muun joukossa. Totaalisesti. Vielä pahempaa on sankarin ja aluksen tapa täydentää toistensa onelinereita taistelun tiimellyksessä. Viholliset voisivat vielä oppia käyttämään maastoa hyödykseen: taivas on nimittäin täynnä asteroideja sun muuta avaruusromua, jonka seassa lentäminen mahdollistaisi vaikka millaiset piilotteluja suojautumistaktiikat. Taistelut ovat nopeatempoista kieputusta, johon kevyttä strategista päänvaivaa tuovat eri vihollistyyppien ominaismetkut: yhdellä on läpäisemätön kilpi, toinen kylvää tyhjiön täyteen miinoja, kolmannella on tapposäde, jonka voi väistää vain pyörähtämällä juuri oikealla hetkellä, ja eräät paskiaiset tarrautuvat takiaisparvena Forsakenin runkoon nakertaen pikkuhiljaa suojia ja panssareita. Juoni käynnistyy jokseenkin ymmärrettävänä, mutta viimeistään puolivälin jälkeen käsikirjoittaja menettää puppugeneraattorinsa hallinnan, se joutuu syöksykierteeseen ja räjähtää käsiin. Omaleimaisemman twistin taisteluun tuo Naran erikoisvoimat, riitit, joita saa käyttöönsä pikkuhiljaa juonen edetessä. Ohjaus on ilmiselvästi padille suunnattu, tosin hiirinäppiksellä tähtääminen on helpompaa. Ensinnäkin valtaosa pelistä ja juonesta koetaan tehtävien aikana Forsakenin puikoissa. Joystickin kanssa on turha yrittääkään, sillä kamera pysyttelee visusti aluksen takana eikä ohjaamonäkymää ole. Lisäksi Nara on entisessä elämässään suututtanut ”hyvien puolella” olevia ryhmittymiä, joilla niin ikään on sankarittaren kanssa kana kynimättä
Kireästä budjetista kielii muun muassa se, että välivideoissa ainoa animoitu ihmishahmo on Nara itse, useimmat alukset näyttävät toistensa klooneilta ja alun jumalaiset maisemat vaihtuvat sitä vaatimattomampiin ympäristöihin mitä pidemmälle peli etenee. CHORUS Supervoimillaan Nara pystyy nuuskimaan näkyviin menneitä tapahtumia. Booom! Isommat tukialukset pääsee pilkkomaan sisältäpäin. Megalomanian hinta Jotenkin tuntuu, että Fishlabs on haukannut kerralla liian suuren palan. Laadunvalvonnasta on päässyt läpi joitakin ihmeellisiä kämmejä. Pomotaistelut jättimäisiä Kasvottomia vastaan olisi pitänyt saksia pois tai vetää kokonaan uusiksi: ne ovat sikapaskasti suunniteltuja, mauttoman ylipitkiä ja kauttaaltaan sekavia kurimuksia, joissa on muusta pelistä täysin irrallinen logiikkansa. Tarina on niin keskeisessä asemassa, ettei sitä voi pelatessa sivuuttaakaan, niinpä stoorikiemuroista koituu pelikokemukselle merkittävää vahinkoa. Hyvää + Avaruustaistelussa on parhaimmillaan vatsanpohjaa kutkuttavaa rokkenrollia. Sitten Nara jatkaa karmivaa vollotustaan, ja seuraa paluu ankeaan todellisuuteen. Juoni ja päähahmo ovat sietämättömiä. 56 157535_.indd 56 21.12.2021 12.49.49. Huonoa . Harmittomana esimerkkinä pitkillä avaruuslennoilla kuultavia keskustelunpätkiä ei ehdi juuri koskaan seuraamaan loppuun, sillä puheenaiheet vaihtuvat kuin veitsellä leikaten heti, kun reitille eksyy esimerkiksi tutkittavaa hylkytavaraa, hätäsignaali tai vastaavaa. Aina välillä palasten osuessa sopivasti paikoilleen Chorus alkaa muistuttaa kelpo yritystä, josta saisi vähän hinkkaamalla erinomaisen avaruuspelin. Mitä siis tapahtuu jatkuvasti. Ääninäyttelijöitä täytyy kehaista, he ovat paljon parempia kuin heille annettu materiaali. Syyja seuraussuhteita on mahdotonta ymmärtää, sillä universumin sepitettyjä lainalaisuuksia ei avata mitenkään. paukut kuin taaleritkin. Peliä vaivaa yleinen viimeistelemättömyys. Huti mikä huti. na tsunamina. Onneksi näitä rimanalituksia kohdataan vain pari kertaa: pelin puolivälissä ja ihan lopussa. Peliä ladatessa tilanne saattoi hypätä vaikkapa suorituksessa olleen tehtäväsarjan alkuun tai kokonaan uuteen tehtävään, joka ei ollut vielä tallennushetkellä aktiivinen. Kaikkea päätöntä vain sattuu ja tapahtuu, eikä pelaajan auta kuin ihmetellä huuli pyöreänä. Suurta avaruusoopperaa väsätessä ovat ehtyneet niin 72 Ihan ok räiskintäpeli kaiken pilaavalla, tekosyvällisellä juonikyhäelmällä. Vakavampana ongelmana tallennus toimi ainakin pressiversiossa päin helvettiä: vapaa tallentaminen onnistui ani harvoin, toisaalta automaattitallennukseen ei voinut ikinä luottaa. Keksin Fishlabsin tähtimatkailusta tiettyä déjà vuta
Jutun oheen tarkistin DLC:n, mutta Make It Count -DLC:ssä tulee vain yksi uusi pomo, tehtävärypäs ja fixer-gangsterityyppi. Huonoa . Jos valtaa kapakan tai pirtutehtaan vihollisjengin hallussa olevasta korttelista, tavaratoimitukset eivät kuljekaan perille, jos välissä olevat korttelit eivät ole oman jengin tai liittolaisen hallussa. Nyt alueita ja kortteleita pitää tutkia ennakkoon, ujuttaa myyrä naapurijengiin, heikentää vastustajan puolustusta ja vasta sitten voi lähteä Al Caponen perään, mikä lisää mielenkiintoa. Kun vihollisjengin tukikohta paljastuu, koko porukan voi kaataa pomonsa myötä. Rikollisimperiumin pyörittäminen on suhteellisen simppeliä. Kieltolain Chicagosta kertova Empire of Sin on pariskunnan tuorein teos. Ihmissuhteetkin tunnistetaan, sillä rikolliset eivät välttämättä suostu kaikkien kanssa samaan jengiin. Pitää vain huolehtia, että viinatuotanto ylittää koko ajan kulutuksen. Pirtutaloja ja tippakauppaa Empire of Sin -strategiapelin idea on johtaa gangsteriporukkaa keskellä kieltolakia. Julkaisussa gangstereiden tekoäly oli vielä pahasti rikki, mutta nyt ne osaavat suojautua ja käyttää koko arsenaaliaan käsikranaatteja myöten. Hahmoilla on etäisesti persoonaa, sillä kullekin löytyy lyhyet taustaquestinsa. Ydinliiketoimintaa on salakapakoiden, kasinoiden, ilotalojen ja varsinaisten panimoiden pyörittäminen. Bisnekset eivät ole enää automaagisesti yhteydessä toisiinsa. Jos pitää hyvät suhteet edes joihinkin jengeihin, niiden bisnekset voi loppupelissä vain ostaa start up -henkisesti itselleen. Nähdäkseni molempien sisältö on hintaansa nähden liian caponen. Vuosi sitten vihollisten tukikohdat olivat heti näkyvissä ja tekoäly niin kehno, että gangsteripomot pystyi kukistamaan liki suoraan. Toista kunnes koko kortteli on oman jengin hallussa. Empire of Sin ei kehity, vaan peli on koko kestonsa ajan sitä samaa vartin peruskuvion kiertämistä: taistele, valtaa bisnes, taistele, valtaa bisnes. Hyvää + Perusidea toimiva ja kieltolakiteema rikollisen harvoin hyödynnetty. P elimaailma ei tunne kovin montaa pelintekijäpariskuntaa, mutta John ja Brenda Romero on yksi tunnetuimmista. Vaikka pisteeni alkavat kasilla, tekijätiimille voisin antaa miljoona pistettä pelkästään siitä, että päivittivät pelinsä loppuun asti. rankoa sekä haulikon että konepistoolin voimin, ja räiskiä vielä pistoolilla perään, ennen kuin vastustaja kaatuu luotisateeseen. Koko kaupungin kanssa ei kannata olla sodassa. Varsinkin gangsteripomojen kyvyt ovat kovia. Kaupunki jaetaan nyt poliisipiireihin, joissa jokainen rikos lisää poliisin mielenkiintoa aluetta kohtaan. 57 157603_.indd 57 21.12.2021 12.45.50. Taistelun logiikka noudattaa tuttua kaavaa. Perusmekaniikka kaipaisi lisää vaihtelua. Empire of Sin on jo mainiossa kunnossa, mutta edelleen perusfiilikseni on, että pelissä on yhä enemmän lupausta kuin sisältöä. Tavoitteena on olla Chicagon capo di tutti capi. Vuoropohjaisessa taistelussa rytmi ei ole vielä kunnossa, tehtäviä on paljon, mutta ne muistuttavat liikaa toisiaan. Vuorolla voi liikkua ja ampua, ampua kahdesti tai käyttää hahmoluokkakohtaista erikoiskykyä. Raha piilee viinassa, sillä bisneksen rattaat eivät pyöri ilman voiteluainetta. Liittolainen ei estä viinarallia oman alueensa läpi. Irkkugangsteri Frankie Donovan esimerkiksi palaa kerran taistelussa kuolleista henkiin ja unleash fury -kyvyllä pystyy mätkimään maahockeymailalla perusviholliset laakista. Kun junnut warettivat ysärillä ja jannut 1920-luvun korvessa, molemmat nauttivat kotipolttoista. Empire of Sin ei edes rankaise automatiikan käytöstä ylimääräisillä tappioilla, mikä on erinomaista. Samalla se myös lisää diplomatian painoarvoa. Huonomaineisella alueella sinivuokot kukkivat joka kulmassa, mikä vaikeuttaa toimintaa. Metacriticin 63 pinnan keskiarvo ei vastaa nykykuntoa. Varsinkin alkupelin aseet ja taidot ovat sen verran harmittomia, että ukkoja ja akkoja saa XCONNIA ENNEN XCOMIA Romero Games / Paradox Interactive Arvosteltu: PC Saatavilla: PS4, Xbox One Versio: Precinct Update Suositus: i5-4460, 8 Gt muistia, GTX 770 Moninpeli: Ei Muuta: DLC vaatii peruspelin toimiakseen. Käytännössä päivitykset parantavat kapakoiden ja kasinoiden tuottoa, mutta laadun sijaan panostetaan määrään. Liian usein tehtävät ovat sitä samaa tukikohdan valtausta kuin varsinainen pääpelikin, mutta mukana on vain muutama vuorosana ennen taistelua. Ikäraja: 16 81 Empire of Sin päivitettiin vuodessa valmiiksi. Virkavallan lisäksi vastassa ovat kilpailevat rikollisjengit, joiden bisnekset viedään väkivalloin ja otetaan omaan käyttöön. Romero is making you his patch Varsinainen metapeli kaupungin herruudesta on sekin parantunut päivitysten tahtiin. Valitettavasti pahin perusongelma on yhä korjaamatta. XCOM-henkiset taistelut ovat Empire of Sinin ydin. Tekoälyn gangsterit kasvavat pelaajan mukana, joten viimeisten pomojen lahtaaminen tuntuu lähinnä työläältä, sillä vastassa voi olla parikymmentä paatunutta gangsteria. EMPIRE OF SIN JA MAKE IT COUNT -DLC Käyttöliittymässä on paljon pieniä kankeuksia. Kranaateilla pystyy tähtäilemään paikkoihin, joihin ei yllä heittämään. Suojassa kyykkiessä on turvassa ja avoimella lähtee henki, mutta ei todellakaan kerrasta. Muutoksen takia paikan tuhoamiselle ja ryöstölle tulee käyttöä, koska eristyksissä olevaa salakapakkaa on turha vallata itselleen. DLC on tarjous, josta voi kieltäytyä. Tuukka Grönholm Kieltolain häntä on pitkä. Vuoropohjaisessa systeemissä gangstereilla on vain kaksi toimintapistettä. Nyt ennakkoon selvät väännöt voi vain kuitata automaattitaistelulla, jolloin lopputulos ratkeaa heti. Hengiltä jyystäminen vaikuttaa fiilikseen, sillä uljaat sankarihetket puuttuvat ja tappion hetkellä omat vain hiljaa hiipuvat pois hipari hiparilta. Toinen korvaamaton lisäys on automaattitaistelu, sillä tekoäly hyökkää myös pelaajan bisnesten kimppuun. Jengi kootaan gangstereista, joilla on erilaisia hahmoluokkia taitoineen nyrkkisankarista lääkäriin. Tylsää puolustustaistelua taistelutaidottomilla perusjampoilla oli alun perin liikaa. Poliisin voi toki aina lahjoa, mutta koppalakkienkin on helpompi unohtaa pienet väärinkäsitykset kuin jatkuvat murhat. Peli ilmestyi pahasti keskeneräisenä viime vuonna, mutta on nyt kypsynyt vähintään nauttimiskelpoiseksi. Esimerkiksi tohtori Nora Quinnilla on poikaystävän lisäksi omat inhokkinsa ja suosikkinsa. Systeemi on simppeli, mutta luo edes vähän Jagged Alliance -tunnelmaa. Käytännössä pelaan enää vain omien ydinpaikkojen puolustukset, juonitehtävät ja tärkeimmät väännöt vihollisia vastaan, mikä nopeuttaa ja sujuvoittaa kampanjaa. Toisaalta ensimmäisessä DLC:ssä oli vielä vähemmän eli Al Caponelle pelkkä talviturkki
Ikäraja: 7 Vainoharha Vaikka mukana ovat Baltian maat ja Puola, keskityin Neuvostoliittoon. Mitään salaista tehtävässä ei ollut, sillä syyllinen tuomittiin, istui 20 vuotta vankilassa, sai turvapaikan Neuvostoliitosta ja Stalinin ojentaman Neuvostoliiton sankarin kunniamerkin. Tilanteen korjaaminen on alkupelin tärkein tavoite ja ratkaisuja riittää historiallisista tapahtumista vaihtoehtoiseen todellisuuteen. Suomi kuului niiden mukana Molotov-Ribbentrop-sopimuksessa Neuvostoliiton etupiiriin, ja olisi ollut ilmeinen osa DLC:n sisältöä. Ilmeisesti Paradoxilla Finlands sak är inte vår. Doktriinit ovat puutteelliset, kalustoa ei ole ja miinuksia näkyy kaikkialla, lämpömittarista taistelukykyyn. Stalin murhasi miljoonia omia kansalaisiaan, joiden uskoi horjuttavan omaa asemaansa. Tuukka Grönholm HEARTS OF IRON IV: NO STEP BACK -DLC No Step Back -DLC on ilmeisesti Stalinin suunnittelema, sillä Suomi puuttuu kartalta. Neuvostoliiton lisäksi uutta sisältöä saavat Puola, Viro, Latvia ja Liettua. R uotsalainen Paradox tekee erinomaisia strategiapelejä, joissa historiaa hienosti hyödynnetään osana pelisuunnittelua. Kaiken lisäksi maa ei ole edes lähellekään valmis sotaan, kun vääntö Baltian maiden ja Suomen asemasta alkaa. 58 157604_.indd 58 21.12.2021 16.41.54. Kansallispuusta saa taas tutusti kamaa ilmaiseksi. Itse Barbarossa-päivitys toimii hyvin. Neuvostoliiton uusi kansallispuu siirtää peliä roolipelimäisempään suuntaan, sillä Stalinin vainoharhat ovat iso osa kokonaisuutta. Rautatietykit ovat aika turha lisä ja eikä upseerikunnan hienosäätökään lisää mitään oleellista peruspeliin verrattuna. Aikakauden ajatukset, keksinnöt ja tapahtumat käännetään suoraan pelimekaniikan yksityiskohdiksi, jolloin historia ei jää vain irralliseksi teemaksi, vaan on oleellinen osa kokonaisuutta. Valtaosa muutoksista tuleekin jo Barbarossan mukana, sillä kansallisten painopisteiden lisäksi DLC:ssä on vain hienosäätöä armeijan asenteeseen ja upseerikuntaan, poltetun maan taktiikka, tankin suunnittelu ja rautatietykit. DLC:n Neuvostoliitto tukee ajatusta hyvin, sillä järkevää perustetta sodan aloittamiselle ei ole. SUOMEN SISÄINEN LÄÄKE Paradox Interactive Suositus: i5 2500K, 6 Gt muistia, GTX 570 Moninpeli: 2-32 pelaajaa Muuta: DLC vaatii peruspelin toimiakseen. Tuore No Step Back -DLC keskittyy Neuvostoliittoon ja sen naapureihin toisen maailmansodan aattona. Pelissä vainoista mukana on Lev Trotski, josta Lenin suunnitteli Neuvostoliiton johtajaa ja Stalin vainajaa. Barbarossa-päivitys myös lisäsi peliin tukun bugeja, mutta ehkä ne lehden ilmestymiseen mennessä on korjattu. Nyt on tyytyminen peruspelin Suomeen. Victory or Death selittänee itsensä. Maa ei ole toipunut traumasta vieläkään, tosin Stalinia muistellaan myös kaiholla. Johdettavana on aina kokonainen maa, vastuualueisiin kuuluu sisäpolitiikan lisäksi tiede, teollisuus, armeija ja itse taistelut. Stalin lähetti salamurhaajat Meksikosta turvapaikan saaneen Trotskin perään. Hearts of Iron IV keskittyy toisen maailmansodan tapahtumiin. DLC:n Neuvostoliitto on vaikeampi ja kiinnostavampi pelattava kuin peruspelin versio. Armeijan yleiskäsky vaikuttaa siihen, miten joukot sotivat. Tekoäly toimii silloin paremmin ja saan kaipaamani maailmanpalon. Tärkein muutos on taistelusysteemi, silUudessa huoltosysteemissä voi nyt leikkiä junilla ja junaradoilla. Huoltotauko Pääpeli Hearts of Iron IV sai Barbarossa-päivityksen ja DLC on tavallaan osa sitä. Murhasin Trotskin, koska halusin pelata ensin historialliset asetukset päällä. Ei kannata historian kokeessa käyttää, mutta nähdäkseni toisen maailmansodan juurisyynä on Saksan, Neuvostoliiton ja Japanin johtajien ylenkatse ja vallanhimo
Venäjän itärintaman heikko kohta on Siperian rata, jota pitkin tuodaan kaikki huolto. Pultattu on nopein ja halvin valmistaa, mutta taisteluarvoiltaan kaikkein heikoin. Lisäsi uusien ominaisuuksien myötä myös bugeja. 59 157604_.indd 59 21.12.2021 16.42.07. Alkupelissä tein edelleen ensin kevyitä vaunuja, jotka vaihdoin tekniikan salliessa mediumeiksi eli perustankkeihin, raskaita vaunuja tein lähinnä fiiliksen vuoksi. Poltetun maan taktiikka onnistuu teoriassa, mutta tuntui, että tekoäly vain huijasi eikä kärsinyt huollon puutteesta niin paljon kuin pitäisi. Toisaalta mistä tahansa panssarintorjunta-aseesta on nykysysteemissä hyötyä eli neuvostoliittolaisten PST-kivääreiden massatuotantoa tuetaan. Huonoa . Esimerkiksi hyödyt valetun, hitsatun ja pultatun panssarin välillä eivät ole täysin suoraviivaisia. Abstraktilta tasolta on vain siirrytty konkreettiselle tasolle. Toivelisäyksenä tankkien suunnittelu. DLC:n myötä saa suunnitella tankit kokonaan itse Man the Guns -DLC:n laivojen tapaan. Kaikki osat valitaan jousituksesta panssarointiin, mikä vaikuttaa suoraan taisteluominaisuuksiin. Tyydyin tekemään samoja vakiovaunuja pelikerrasta toiseen. Myös panssarin vaikutusta järkeistettiin. Jos joukoilla ei ole vanikkaa, sotakaan ei maistu. lä taistelukentällä valtaosa peliajasta joka tapauksessa kuluu. Tankkeihin saa kiinni jopa kaasuturbiinikoneet, jos ne keksii. Peli huomioi käytössä olevat rekat, junanvaunut ja rautatiet, jotka joutuu rakentamaan itse. Teräsbetonin sanoin: ”Oot voimaton ja raskaaks elämä käy, et luovuttaa saa, sillä koneessasi pyörii sydän metallinen.” Hearts of Iron IV on Civin ohella yksi niistä peleistä, joita pelaan aina. Niin se toki oli todellisuudessakin. Suunnittelusysteemi tuntuu pelin operatiiviseen skaalaan nähden turhalta mikromanageroinnilta, mutta nettikeskusteluiden perusteella ominaisuutta on selkeästi toivottu ja odotettu. Suur-Suomi-haaveita haittaa, että käytännössä huoltorekkojen ja -junien rakentaminen on pienillä resursseilla raskas taakka. Uskoin amerikkalaisten oppiin, että yhtä tankkia parempi on kolme tankkia. Neuvostoliittopuussa on sopivasti roolipelihenkeä. Huoltosysteemi ei ole mielestäni ihan vielä tasapainossa, sillä se hidastaa pelaamista, vaikka strategisella tasolla tuntuu täsmälleen vanhalta systeemiltä. T-34 dieselkoneella on armeijan selkäranka. Uudesta huoltosysteemistä oli paljon puhetta ennakkoon, mutta lopputulos muistuttaa hämmästyttävän paljon vanhaa. Silloin olla yhtä paljon löpöä kuin halua päästä taistelukentälle vauhdilla, viis kuluista ja tuotantolinjastosta. Stalinin vainot ovat mukana pelimekaniikassa. Kuten todellisuudessakin vaunun tärkein ase on radio. Uralin taakse tehtaiden rakentaminen ei olekaan selviö, sillä siellä ei riitä infra. 78 DLC keskittyy Neuvostoliittoon ja naapureihin, mutta unohtaa Suomen. Systeemissä luovuttiin vanhasta taisteluleveydestä, jossa kymmenellä jaollinen rintamaleveys oli aina paras mahdollinen. Jokainen osa on pieni ratkaisu itsessään. Uudet jutut ovat aina tervetulleita, mutta sisältöönsä nähden DLC:n hinta on liian kova. Väärennettyjä raportteja tehtailemalla sekoilu yritetään pitää kurissa. Nyt maasto vaikuttaa siihen, miten paljon joukkoja voi olla taistelukosketuksessa, joten armeijakokoonpanoihin saa (teoriassa) entistä enemmän vaihtelua ja uuden kaluston voi siirtää vapaammin joukkojen käyttöön. Lentorahti puolestaan on suhteettoman tehokasta aikakauteen nähden. Aikaisemmin oli merkitystä vain sillä, pystyvätkö PST-aseet läpäisemään vihollisen tankin. Esikunta on käytännössä vain uusi valikko armeijan komentajalle ja taistelutavalle. Hyvää + Uudistaa huollon ja taistelun tasapainon. Nyt bonukset skaalautuvat tasaisemmin, mikä lisää panssarivoimien tehoa. Myös jokia pystyy nyt käyttämään huoltoreittinä
Vihreä rengas kuvastaa rakettienergian kulutusta. Opettelin nopean suoraan maaliin johtavan pukkauksen heti startista, joka toimii lähinnä kauimmaiselta aloituspaikalta. taan, mitä hyödynnetään laukauksissa ja blokeissa. Kuulostaa helpolta, mutta raketti kannattelee autoa rajallisesti ja lentävän masiinan käännöksissä on reippaasti inertiaa. Oho, sori, oma maali Autoa kontrolloidaan virtuaalitatilla sekä ruudun rakettija hyppynamiskoilla. Jos valitsin pelilistalle koko menyyn, hoops tuli vastaan useimmiten. Maalien tekeminen, torjunnat ja muut peliliikkeet pitää osata, visaista oikotietä onneen ei ole. Mitä jos niitä harrastaisi samaan aikaan. 2D-rakettifutiksen hahmottaminen ei toki ole mahdotonta ja asiallisen tutoriaalin jälkeen avaimet menestykseen ovat omissa käsissä. Korkean profiilin taitoa painottavat toimintapelit ovat mobiilissa etenkin freeto-p(l)ayna aika harvinaisia, joten Rocket League Sideswipe iskee hyvään saumaan. Torjunnaksi tilanne lasketaan, kun auto pääsee vääjäämättä maalia kohti etenevän pallon ja maalin väliin, mikä vaatii tietysti hyvää ajoitusta ja ennakointia. Vierastan eniten kaksintaistelua, koska silloin olen itse kokonaan vastuussa ottelun tuloksesta ja mikäs sen kauheampaa. 60 157547_.indd 60 21.12.2021 12.43.42. Ottelumuotoina nähdään 1 vs. Resepti: turbotus täyttä hönkää palloa kohti ja hyppy juuri ennen kontaktia. Rakettitietopaketti Pelikentät ovat kulmistaan pyöristettyjä suorakaiteita. Viestittely hoidetaan valmiilla puhekuplilla. Etummainen masiina yrittää vähintään pompauttaa pallon keskikentältä suoraan yläilmoihin, mikä tapahtuu lähes aina kun kaksi autoa kosauttaa samalla tavalla palloon. Mobiilikevennyksenä rakettipallo-ottelut hoidetaan selkeästi 2D-tasossa, mutta muuten Rocket League Sideswipe on siitä harvinaista mobiilihupia, että menestyminen vaatii taitoa ja vain ripauksen tuuria. Hoopsissa maalin tekeminen on marginaalisesti helpompaa kuin normikentällä, minkä takia se vaikuttaisi olevan suosituin pelimuoto. Rakettilöpö latautuu vain maan tasalla, mikä pakottaa miettimään lentopyrähdysten ajoitusta. Noin muuten tekniikka pelaa asiallisesti, sillä runsaan parin vuoden takaisessa Nokiassa Rocket League Sideswipe pyörii hyvin. Mikäli jostain syystä ei halua tai pääse nettiin, peliliikkeitään saa treenata botteja vastaan. Maalit sijaitsevat pystyjen sivujen puolivälissä, joten pelkkä pallon työntäminen ei riitä maalin tekemiseen. Fysiikka ei ole arkivaan arcaderealistista, mutta pallon liikkeet ovat ennustettavissa. Se hyödyntää yksinpelin alempana sijaitsevaa maalia. Voittoni tulivat tosin lähinnä vain yhden hyvän kikan ansiosta. Hyvää + Taitoa vaativat ottelut. Hyppyja rakettikontrollit menevät helposti sekaisin. Huonoa . Psyonixin tienestimallina on kosmetiikan myyminen, koska kaikkien pelaajien täytyy olla peliteknisesti samalla viivalla. Ehkä noin yksi kymmenestä matsista meni pipariksi netin takia. Pelkällä pelaamisellakin tienaa kaikenlaista, kuten erilaisia kaaroja, autojen teippauksia, hattuja, rakettilieskoja ja maalia merkkaavia spesiaaliräjähdyksiä. P aras scifiurheilu sitten Speedball 2:n saa mobiilisovituksen: Rocket League Sideswipessä kahden rakettiauton tiimit yrittävät puskea jättimäisen pallon maaliin. Petri Heikkinen ROCKET LEAGUE SIDESWIPE Autot, raketit ja jalkapallo ovat siistejä juttuja, mutta kaikkeen ei riitä aika. Takimmainen rakettimobiili pyrkii torjumaan pallon, jos vastustaja saa sen tökättyä heti maalia kohti. 2 ja kahden tiimin hoops, jossa maalit korvataan pystyakselille avautuvilla ”koreilla”. Ohjaaminen luonnistuu ongelmitta, mutta toiminnot tuppaavat menemään tiukoissa paikoissa vähän sekaisin, vaikka painallusalueet ovat suhteellisen suuria, minulla tuli kyllä ikävä padia. Se pitää saada ilmaan, jonka jälkeen sopiva tuuppaus ohjaa pallon maaliviivaa kohti. Kokemuspisteitä jaetaan pelkästä osallistumisesta, joten siinä mielessä rökäletappiotkaan eivät mene hukkaan, mutta kokemustasoilla ei saa mitään pelillistä etua. Jos luurilla yleensä jotain pelaa, Psyonixin rakettiliigaa ei ole mitään syytä ohittaa. 1, 2 vs. Rakettiliigassa tulosta syntyy vain kun jättipallo menee maaliin, ahkera grindaus ei tasoita tietäni tähtiin kuin lisätreeninä. Kokemuspolun palkintoina on kaikenlaista kosmeettista krääsää, joilla voin osoittaa, kuinka uniikki pelimies olenkaan. Matsit ovat korkeintaan parin minuutin mittaisia, joten mobiiliformaatin aikavaatimuksetkin täyttyvät. Rakettiauton tuplahypyllä pääsee nopeasti ilmaan, toisella pompulla kaara flippaa räväkästi kokonaan eri suunRAKETTILIIGAN DIVARI Psyonix Arvosteltu: Android Saatavilla: iOS Moninpeli: 2-4 Ikäraja: 3 86 Vauhdikasta ja pelisilmää edellyttävää scififutista rakettiautoilla. Olkaa hyvä. Aloituspaikkoja on kaksi, lähempänä ja kauempana pallosta, mikä vaikuttaa ensimmäisten sekuntien rooleihin. Menestyksen puutteesta asia ei oikeastaan kiikastanut, sillä voitin kaksinpelejä siinä missä tiimiotteluitakin. Nettiyhteydet sen sijaan aina toisinaan syystä tai toisesta tökkivät, mikä tekee voittamisesta mahdotonta
Clash Mini on pelillisesti Clash Royalen ja Clash Questin välimuoto. Välillä tosin yksiköitäni meni vääriin paikkoihin höseltäessäni ja hetkittäin peli väitti paikkaa kelvottomaksi, vaikka ruutu oli selvästi vapaa. Soturit sijoitellaan aloitusmuodostelmaan areenan tai pelilaudan omalle puolelle, jossa on 5 kertaa 4 ruutua tilaa. Aikaa miettimiseen, korttivalintoihin ja sijoitteluun on kymmenisen sekuntia, mikä luo kivasti painetta. Söpöilevät miniatyyrisoturit vain mätkivät toisiaan, ehkä se on Clash-maailmassa suosittu ajanviete. Maksimissaan viiden erän duelin ohella ainoa pelivaihtoehto on kahdeksan osanottajan ja kahden lohkon rumble-sarja, jossa yksi matsi kestää vain yhden erän, mutta yksikköpäivitykset siirtyvät seuraavaan matsiin. Perusyksiköiden ominaisuuksia ovat muiden Clashien tapaan lähimättö, kaukohyökkäykset, yhden kohteen iskut, aluevaikutukset ja erikoisuudet kuten hidastus, iskun keskeytys ja taaksepäin töniminen. Ei tämäkään minun kirjoissani vielä Clash Royalea voita, mutta aika näyttää, mihin suuntaan Clash Mini etenee, pohja on joka tapauksessa kunnossa. Sankari on aina kentällä, mutta sen lisäksi joka erässä valitaan kolme satunnaista yksikkökorttia viidestä mukaan otetusta soturista. Voitin yhden matsin kaupan käytävällä, vaikka vastasin kesken ottelun lyhyehköön puheluun ja nostin voipaketin koriin. Supercell jatkaa Clash-universumin laajennusponnistustaan Clash Minillä, jossa miniatyyriversiot tutuista Clash-sankareista mätkivät toisiaan avoimilla areenoilla. Tiimiä johtavia sankareita ovat barbaarikunkku, jousipyssykuningatar, kilpineito, vampyyrikreivitär ja soturimunkki. Ruudut antavat Supercell Arvosteltu: Android Saatavilla: iOS Moninpeli: 2 Ikäraja: Ei tiedossa 82 Yhteenveto: Nopeatempoista taktikointia, jossa matsin kulkuun puututaan ennakoimalla Hyvää + Räväkkää pikataktikointia. Petri Heikkinen CLASH MINI Millaisen taistelutaktiikan muodostat, kun aikaa miettimiseen on vain muutama sekunti. Tienestipuoli toimii tutulla free-to-p(l) ay-kaavalla: euroilla ostetaan pelirahaa ja timantteja, joilla varsinaiset hyödykkeet hankitaan. Kuvakulmaa voi jonkin verran kääntää erän kuluessa. Levutanko vanhoja, vai otanko uusia yksiköitä peliin. Clash Mini on simppeliä ja toimivaa taktiikkamättöä, jossa raavitaan päätä muutaman sekunnin jaksoissa. Vastustajan muodostelman ennakointi tai hyvät arvaukset ovat lopputuloksen kannalta tärkeitä. bonuksia, kuten parannuksia tai lisäenergiaa tietyin väliajoin, mutta jos taistelija lähtee ruudulta pois, se katoaa. Voittopalkinnoilla edetään seikkailutiellä, josta saa lisää palkintoja, kuten uusia yksiköitä. Royalen tapaan Mini on moninpeli, jossa vastustaja on aina ihminen. Vaikka erien välissä kaivataan nopeita päätöksiä, suoranaisesti tarkkuutta ei tarvita. Vihollisen velhojen ja muiden kaukohyökkääjien takarivi olisi hyvä tavalla tai toisella tavoittaa melko pian ja vampyyrikreivitär tai takariviin kaivautuva kaivosmies ovat kelpo optioita tähän duuniin. Lopuksi otellaan kahden ottelun pudotuspelit. Jos korttivalikoima ei miellytä, saan arpoa sen uusiksi muutaman kerran. Ykköskohteita ovat yksikkökortit, joita saa ihan riittävästi palkintoina ja pelitienesteillä. Kaksi tai kaikki kolme korttia saattavat olla samoja. Sankareilla on erilaiset supervoimat: jouskarikuningatar ampuu hetken nopeaan tahtiin kolmea kohdetta, vampyyri teleporttaa kauimmaisen vihun taakse ja imaisee siltä hipareita. Jos Clash Minissä on tarina, sitä ei kerrottu minulle. Sankarien ja perusyksikköjen miniversiot ovat pääasiassa tuttuja muista Clash-peleistä. SALAMASOTAA 61 157531_.indd 61 29.12.2021 11.37.41. Kun erä alkaa, pelaajan osana on vain katsoa, mitä tapahtuu. Erikoisruudut ovat luonnollisesti sijoittelun kannalta melkoisia ennakointimagneetteja. Jos käytän useamman saman kortin, yksiköiden määrä ei nouse, vaan sen taso nousee. K eltatukkainen barbaari, sinipukuinen velho ja kumppanit ovat olleet mobiilipelaajille tuttuja hahmoja jo kymmenen vuotta. Areenalle laitetaan yleensä pari-kolme yksikköä per erä ja ne maksavat kahdesta neljään eliksiiriä, jota tulee kuusi pojoa lisää jokaisella erätauolla. Tekniikka on vielä pikkuisen tahmeaa, mikä ei suuresti haittaa. Useampia iskuja vai enemmän iskutehoa. Taistelutiimiin kuuluu sankari ja viisi soturia, jotka kohtaavat 5 kertaa 8 ruudun areenoilla paras kolmesta -otteluissa. Seitsemän korttia riittää perusjantterin maksimitasolle, mutta sankarit vaativat isompia nippuja. Pelimuotojen rinnalla suoritetaan erilaisia tehtäviä, mutta ne eivät vaadi kuin tiimin kierrättämistä niin ja niin monta voittoa sillä ja sillä hahmolla ynnä muita merkkipaaluja. Voittavasta taktiikasta en silti mitään varmaa uskalla sanoa, koska pari ottelua hyvin menestynyt tiimini saattaa ottaa seuraavaksi satanolla turpiin. Erän aikana ollaan katsomossa. Pelikertapoletitkin maksavat, mutta niitä saa palkintoina ynnä viisi ilmaiskappaletta päivässä, joten minulta ne eivät loppuneet kesken. Helppoja voittoja. Jos erä menee vihkoon, vähintään yksiköiden paikkoja kannattaa aina vaihtaa. Ensimmäisessä erässä ainoa vihje on vastustajan sankarin tyyppi, jatkossa nähdään edellisen erän alkuasetelma. Jonkin verran kevyitä kierrepalloja heitetään erikoisareenoilla, joissa on yksi spesiaaliruutu per puoli. Pelaaminen on teknisesti helppoa. Kävelyssä kohteeseen menee hetki, jolloin vihollinen mättää vapareita sisään. Rahalla irtoaa myös kosmetiikkaa, mutta minua maksulliset koristeet eivät ole koskaan kiinnostaneet. Rivimiesten maksimitaso on toistaiseksi kolme. Matsiin kulkuun vaikutetaan yksiköiden valinnan ohella niiden sijoittelulla. Huonoa
Tavoitteena on tuottaa älytön määrä keksejä, joten ennen pitkää osa valmistuneista kekseistä tulee investoida erilaisiin tuotantolaitoksiin, jotka valmistavat tavaraa automaattisesti. Nouse, oi muinainen mummo Kaikkea toimintaa leimaa odottaminen. Ilman laitoksiakin voi vain kliksutella menemään, mutta mukana on muun muassa 1 000 dekiljoonan (ykkönen ja 63 nollaa) kerätyn keksin saavutus. Muulloin peli rullaa itsestään taustalla tai jopa tietokoneen ollessa kiinni. 62 157546_.indd 62 29.12.2021 11.42.46. Erilaisten tuotantobuusterien ja bonusten vaikutusta on helpointa tutkia excel-tiedoston avulla. Myöskään suoranaista huijausta ei voi pitää paheksuttavana, sillä yksi saavutuksista peräti vaatii sitä. Keksisinpä vielä jonkin keinon automatisoida palkkatyöni vastaavalla tavalla! Parempaa kuin keksi Nimi varmasti klikkaa ja syystäkin. Käytännössä edetäkseen pelissä kaikki pitää aloittaa alusta useita kertoja, mutta entistä vahvemmilla kerroinbuustereilla. Hyvää + Yksinkertainen, silti monimutkainen Huonoa . Useista rakennustyypeistä avautuu erilaisia minipelejä, joilla tuotantoa voi tavalla tai toisella buustata. Tuotantotalouden jatkokurssi Outo on varsin lievä sana kuvailemaan Cookie Clickerin sielunelämää. Onneksi tuotantolaitosten kapasiteetti kasvaa eksponentiaalista vauhtia. Ja se ainoa asia, jota elämässään on saanut aikaan, on hävinnyt. Se varsinainen pelikonehyöty on pilvitallennus: elämähän olisi pilalla, jos pitkään hiotut selaimen keksit nollautuisivat sähkökatkon tai koneen vaihtamisen yhteydessä. Pientä lisäaktiivisuutta voi harjoittaa napsauttamalla satunnaisesti näytölle ilmestyviä massiivisia bonuksia tarjoavia kultaisia keksejä. Satoja biljoonia keksejä ja pelitunteja, ja silti seikkailu on vasta alussa. Ainoa porttauksen motkotuksen aihe on siinä, että se tarjoaa hyvin vähän uutta. Tavoitteena on kliksutella ruudulla näkyvää keksiä. Kyseessä on vartoilupeli (idle game), jossa pelaajan aktiivista huomiota tarvitaan vain kerran tai kaksi päivässä. Pankit avaavat mahdollisuuden pörssikauppaan, jyväjemmarit voivat alkaa risteyttämään kasveja ja tuottamaan yhä oudompia satoja ja niin edelleen. Mikäpä siinä, sillä koneen voi jättää päälle surraamaan tuotantoa itsekseen. Mukaan astuu jumalaisia muinaisia isovanhempia, uhrilahjoja ja reinkarnaatiota. Kyseessä ei tosin ole aktiivinen peliaika, sillä alkusprintin jälkeen keksitehdas on ruksuttanut taustalla työpäivien aikana. Peli noudattaa omaa erikoista logiikkaansa, jossa keksejä louhitaan kaivoksesta, rahdataan avaruudesta tai toisesta ulottuvuudesta sekä tiivistetään fraktaaliKEKSIHIRVIÖN PALUU Orteil / Dashnet / Playsaurus Arvosteltu: PC Saatavilla: iOS, Android, selain Versio: 2.042 Minimi: 1,663 GHz, 512 Mt muistia Testattu: Intel Core i9-10900KF 3,70 GHz, 16 Gt muistia, GeForce RTX 3080 Ikäraja: 3 80 Näennäisen yksinkertaisen kuoren alta paljastuu melkoinen koneisto. Kymmenen klikkauksen sekuntinopeudella tämän saavuttaminen vie sellaiset parisataa septiljoonaa maailmankaikkeuden ikää vastaavan ajan. Jokainen painallus tuottaa yhden keksin. Cookie Clicker saa edelleen päivityksiä ja myös alkuperäistä selainversiota päivitetään samaa tahtia kuin asennettavaa versiota. Sanon vain, että näitä juttuja ei ole keksitty aivan selvin päin. Risto Karinkanta COOKIE CLICKER Tuhat pelituntia myöhemmin… S teamin ylivoimaisesti eniten pelaamani peli kautta aikain on Cookie Clicker. Jos alemman tason rakennelmien takaisinmaksuaika lasketaan minuuteissa, saattaa monimutkaisemmilla rakennuksilla kestää päiviä tai jopa viikkoja maksaa itsensä takaisin. Cookie Clicker on jo kymmenkunta vuotta vanha selainpeli, joka on siitä asti kiusannut pelaajiaan ja niellyt tunteja lähtökohtaisesti passiivisesti. Ainoa etu selainversioon verrattuna on evästeiden pilvitallennus sekvensseistä. Alusta aloittaminen avaa uniikkeja taitoja. Ei, pyöreää ei ole keksitty uudestaan, se on vain portattu PC:lle ja mobiiliin. Kaikkien saavutusten avaaminen vaatii poikkeuksellista kärsivällisyyttä. Mitä syvemmälle kerroksissa edetään, sitä eriskummallisempia tapoja keksien tuottamiseksi löytyy. Pyörää ei siis ole keksitty uudestaan, mutta peli on rakentunut vuosien mittaan kerros kerrokselta, eivätkä perverssin zikkuratin kerrokset ole verrannollisia keskenään. Erilaisia kelloja ja viipottimia alkaa sojottaa jokaiseen suuntaan näennäisen yksinkertaisella käyttöliittymällä, eikä pelin eksponentiaalisen luonteen vuoksi isoa kuvaa ole aina helppoa hahmottaa. Ennen pitkää homma lähtee aivan omille kierroksilleen
Riot Gamesilla ja pariisilaisella Fortiche-studiolla on ollut myös aikaa tehdä kivoja pikkutatseja, kuten Firelight-liitoskeittijengin esittelevä räppivideo. Killzonen, sori, siis Piltoverin poliiseja. Viime kädessä Jinxin pehmeä pää pitää huolen siitä, että hurja meno pysyy hurjana. Arcane kuvaa pitkälti (anti)sankarien syntyä. Tappeluvoittoisesta lähdemateriaalista huolimatta mättöä ei ole liikaa. Sarja tulee aivan varmasti jatkumaan, sillä kauden viimeinen osa ei varsinaisesti jätä, vaan räjäyttää koko pakan levälleen. Miksi he ovat sellaisia kuin ovat. Henkilökohtaiset ja yhteiskunnalliset intressit ajautuvat pian törmäyskursseille, mistä seuraa murhia ja kuolemia, eikä vain satunnaisille sivuhahmoille. Kuka kaipaa kompromisseja, kun voi laittaa tuulemaan. Piltoverin yhteiskunnan ohi pudonneet ja naamioituneet firelightit ovat kaupungin konfliktien kolmas osapuoli. Mukavan rosoista kerrontaa vievät eteenpäin vahvat naishahmot, kuten poliisipäällikkö, jota näyttelee Expansesta tuttu Shohreh Aghdashloo. Taisteluja siivittävät napakka ajoitus ja hienot efektit. Hierarkian alimmaisina pimeissä luolissa elävät shimmer-narkkarit, jotka eivät kelpaa edes Zaunin kaduille. Siistit matsit aaltoilevat hetken puolelta toiselle ja kertovat eräänlaisia mikrotarinoita. Kaksi kaupunkia Arcane sijoittuu magian muokkaamaan maailmaan, jossa taikuudella on saatu vuosisatojen vieriessä aikaan paljon tuhoa ja kuolemaa. MAAGINEN TEKNIIKKA Netflix Ikäraja: 16 Alakaupungin surkeissa oloissa eläneet siskokset Vi ja Powder ovat yksi tarinan kantavista linjoista. P eliaiheiset telkkarisarjat ovat pitkälti samassa asemassa kuin kirjoihin perustuvat sarjat: lähdemateriaalilla on merkitystä, mutta se ei missään nimessä takaa hyvää lopputulosta. Petri Heikkinen KINO: ARCANE: LEAGUE OF LEGENDS Kun peliaiheita käsitellään oikein, mikään ei estä niiden murtautumista viihteen eturintamaan. Tässä vaiheessa pitikin jo katsoa, että mikä tämä League of Legends nyt sitten oikein olikaan miehiään, sillä Legendojen liiga oli minulle lähinnä nimenä tuttu. Komeasti köniin Vääjäämättä eteen tulevat taistelut ovat dynaamisia ja tyylikkäitä. Arcane pärjää ensisijaisesti tarinallaan, ei taisteluillaan. Jopa pelaaminen alkoi etäisesti kiinnostaa, onneksi sen peliyhteisö on varmasti tosi lämmin ja vastaanottavainen nyypille! Scififantasiasarja Arcane: League of Legends on vuoden Netflix-yllättäjä, ellei peräti vuoden striimisarjayllättäjä. Riot Gamesin mobaan pohjautuva Arcane: League of Legends kuuluu formaattihypyn onnistujiin. Parivaljakko ajautuu tyystin eri raiteille, sinisiin pitkiin letteihin sonnustautunut Powder oikeastaan suistuu raiteilta kokonaan. Peleistä muistuttaa lähinnä osanottajien kova iskunkestävyys. Yhdeksän noin kolmen vartin jakson kauden loppua kohden osa porukasta on muuttunut superyksilöiksi, jotka pystyin tunnistamaan pelihahmoiksi jo ilman kuukelointiakin, kuten Vi metallinyrkkeineen ja jättivasaralla huitova Jayce Talis. Jinxin hulluus visualisoidaan nätisti yllättävillä ja toisinaan sopivan karkeilla efekteillä. Jämerää hahmokavalkadia tukevat komeat ja vaihtelevat miljööt, vaikka periaatteessa tapahtumat sijoittuvat yhteen kaupunkiin. Kiltistä pikkutytöstä tulee Jinx, seinähullu pommiterroristi ja kävelevä onnettomuus, Harley Quinnin hengenheimolainen. Piltoverin korkeat, vaaleat ja ylväät rakennukset tuovat mieleen jonkinlaisen scifi-keskiajan, jolle karskia vastapainoa antaa Zaunin rähjäinen, kevyen bladerunnerehtiva steampunk-slummi. Arcane on teknisesti hienoa ja audiovisuaalisesti saumatonta jälkeä. 63 157529_.indd 63 21.12.2021 12.38.39. Piltoverin poliisin puvuista tuli muuten toinenkin peli mieleen: naamareissa puhisevat pollarit muistuttavat vahvasti Killzonen avaruusnatseja. Arcanessa kehityksen ja edistyksen airuena esiintyvä Piltover-kaupunkivaltio pyrkii ottamaan taikuuden haltuun tieteen ja muutaman innokkaan tutkijan keinoin. Joka jaksossa mukavasti eteenpäin rullaava juoni vetää välillä happea ja lataa panoksia ennen tykitystä, mikä tuo räväköille konflikteille enemmän painoarvoa. Näyttävät nujakat onnistuvat olemaan samaan hengenvetoon brutaalin realistisia ja täysin överiksi vedettyjä. Arcane on Netflix-tilaajille puolipakollista katsottavaa, vaikka pelit eivät vähempää kiinnostaisi. Peliin liittyvää bongattavaa on niille, jotka siitä jotain tietävät, mutta League of Legendsin tuntemusta ei tarvita erinomaisesta animaatiosarjasta nauttimiseen. Eloisia ja aidon oloisia tunteita omaavien hahmojen ilmeikkäät kasvot välittävät fiilisrekisterit hienosti. Kehityksellä on kääntöpuolensa, pitkällä sillalla Piltoverista erotettu alakaupunki Zaun, jossa köyhät ja muut vähemmän toivotut ainekset asuvat. Pelkkä tunteilu ei tietenkään riittäisi ilman uskottavia, harmaan sävyjä heijastelevia motiiveja ja jälleen kerran tie helvettiin näyttää olevan kivetty hyvillä aikomuksilla. Kirjat ovat tavallaan jopa lähempänä maalia kuin pelit, sillä niillä on lähes valmis kässäri eivätkä ne ole interaktiivisia. Sopivasti annosteltuna Zaunin kriminaalien valmistama shimmer tai hohto tuo käyttäjilleen yli-inhimillisiä voimia, mutta aine vaatii veronsa. Arcane on alusta loppuun vahvaa jälkeä – verrokiksi heittäisin Castlevanian, joka on hyvä mutta Arcane on vielä parempi
Lampun vaihtoon et ehkä tilaa ammattimiestä, mutta tukkeutunut tiskikone, vaihdettava parketti tai kiinni hirttänyt ruohonleikkuri pistää sinut jo polvilleen. Suuruudenhulluus Moni meistä luulee itsestään liikoja. Sitä ollaan omasta mielestä oikeita maailman napoja, joita kaikkien on syytä kumartaa. Peukalo keskellä kämmentä Puolisosi odottaa, että osaat hoitaa kaikki kodin huoltohommat ihan itse. Oululaisuus Pohjolassa, siellä mustan kaamoksen keskellä mielen valtaa vääjäämättä synkkyys, ahdistus, joskus jopa pelonsekainen viha muita kanssaihmisiä kohtaan. Siksipä heikko yleiskunto on yleisin puheenaihe, kun kaksi ”henkistä työtä” tekevää kansalaista kohtaa. Olet pakotettu myöntämään kyvyttömyytesi ja tilaamaan ammattiapua. Kun asettelet Black Peider -kirjat hyllyysi oikeassa järjestyksessä, kirjojen nimistä muodostuu uusi elämänohjeesi: Tee Se Itse! Meditoiva tuijotus kirjahyllyyn ennen haastavaan hommaan ryhtymistä antaa itseluottamusta, ja olet taas valmis uusiin epäonnistumisiin! • Ranta: Kuinka valloitin Ranskan, WSOY 2021, 168 sivua, hinta noin 25 euroa • Hagelberg: Läskimooses, Asema 2021, 1488 sivua (kolme kirjaa), hinta noin 55 euroa • Astre, Kukko, Niva: Huojuva torni, Zum Teufel 2021, 208 sivua, hinta noin 22 euroa • Black Peider: Tee, Zum Teufel 2021, 192 sivua, hinta noin 20 euroa Wallu RUUDUN TAKAA KAMALA PELILUONTO Läskimooses, Tee, Kuinka valloitin Ranskan ja Huojuva torni parantavat maailmaa. Jo useamman vuoden ajan hän on julkaissut mystisesti nimettyjä kirjojaan, joiden terapeuttinen tausta paljastuu vasta viimeisimmän Tee-kirjan myötä. Nyt siihenkin löytyy sarjakuvallinen parannuskeino: tohtori Matti Hagelbergin Läskimooses-kokoelma. Heikko yleiskunto Työn tekeminen on muuttunut fyysisestä voimainponnistuksesta istuskeluksi ja pahimmillaan vain joko huulten tai näppäinsormien heilutteluksi. Kaikkialla naapurustossasi homma toimii, teillä ei. Näin kunto paranee kuin varkain ja mielikin virkistyy. 64 157222_.indd 64 21.12.2021 12.35.59. Tässä muutama nykyihmistä piinaava oireyhtymä ja niiden hoidossa käytettävä sarjakuva. Et vain osaa. Asemakustannus on pakannut kaikki Läskimoosekset kolmeen komeaan kirjaan ja yhteispainon kohottamiseksi kirjat on vielä tukevasti koteloitu. Entisinä aikoina vilu ja nälkä aiheuttivat itkua ja hammasten kiristystä, mutta sivistyksen myötä sairaudet ovat monitahoisempia ja vaativat tarkempaa täsmähoitoa. Tämä on tietysti täydellistä kuvitelmaa ja todellisuudessa olemme samaa luuserisakkia kuin Aku Ankka. Se on parhaimmillaan tuskaista vierihoitoa suuruudenhulluudesta kärsiville. Suomessa ei ole sellaista kansantautia, johon apu ei löytyisi sarjakuvista. Poljetaan toisia, erilaisia ihmisiä. Edes Ville ei osaa piirtää ruutuja sarjoihinsa, vaikka kuinka suuri taiteilija omasta mielestään onkin. Siinä oululaisuus-oireyhtymä, johon ei ole parannuskeinoja, mutta jota voi tehokkaasti lievittää lukemalla Tessa Astren, Aapo Kukon ja Niko-Petteri Nivan yhteistuotoskirjan nimeltä Huojuva torni. Black Peider alias Petteri Tikkanen tarjoaa apukeinon kädettömille. Hevi on nykyään Oulussa vallalla olevaa kansanmusiikkia, mutta tässä tarinassa poljetaan vielä menneessä punkin tahdissa. Ankalla ei kuitenkaan kannata terapiaa aloittaa, vaan paras hoitokeino on Ville Rannan Kuinka valloitin Ranskan. Sen jälkeen kirjaa on suositeltavaa lukea pienissä erissä ja aina lukuhetkien välissä se on syytä nostaa ylimmälle kirjahyllylle lasten väritysvimman ulottumattomiin. SARJAKUVATERAPIA Villen Ranskan valloitus on voimauttava kirja, joka pudottaa kaikki lukijansa tehokkaasti takaisin maan pinnalle. Huojuvaa tornia on esitetty näytelmäversiona Oulussa ylioppilasteatterissa vuonna 2017, mutta kirjan myötä voit jatkaa vieroitushoitoasi. Turpiin tulee, jos nää (sinä ouluksi) et ole kuin muut. Läskimooseksen netistä ostaneen yleiskunto alkaa parantua heti, kun hän kantaa laatikon ”lähimmästä noutopisteestä” kotiin. M e kärsimme milloin mistäkin. Tuskaistahan se on, mutta niin on elämä Oulussakin
Minullakin on useita nettipelejä, joista pidän enemmän kuin niiden pelaajista. Huumorintaju ei ole vakio Suurin ongelma Free Guyssa on, että se on komedia ja mukana oli tasan yksi vitsi, joka huvitti. Aseet, efektit ja liikkeet ovat liioiteltuja eivätkä realistisia. Pelaajat ovat mielipuolia, jotka riehuvat, repivät, raastavat ja tuhoavat. Onneksi Free Guyn juoni lähti toisille poluille kuin Lego-ukon seikkailuissa. Maailma innostui Free Guy -elokuvasta enemmän kuin minä. Koko maailma tietenkin seuraa henkeään pidätellen. Vaikka pelit eivät itseä kiinnostaisi, se on silti läsnäoloa helpoimmillaan. Toki futiksen alkuaikojen meno on ehtinyt muuntua moneen kertaan, sillä lajikin muistutti enemmän Blood Bowlia kuin nykyistä spagettipolvien kaatuilua. Elokuvassa NPC-hahmo havahtuu tietoiseksi, vapautuu ohjelmointinsa kahleista ja muuttuu yhdeksi pelaajista nettipelin sisällä. Joskus jouduin vääntelehtimään tuolissa, kun joku luennoi tilastoilla todistaen, että valtaosassa peleistä väkivalta ei näyttele mitään roolia. Liukuportaiden yläpäässä paikallaan seisovaa mummoa ei saa blokata tieltä jenkkifutiksen malliin. Alkuasetelma samaan rutiinia toistavasta ja todellisuuteen heräävästä päähenkilöstä on täsmälleen sama, joten joudun rimpuilemaan koko loppuelokuvan ajatuksesta irti. Lähimmäistä päin voi enintään kävellä. Jos joku käyttää automaattiviestiä Well done, yhdeksän kertaa kymmenestä se tarkoitetaan haukuksi. Jos videot sisältävät huumoria, en ymmärrä sitä, mutta muksu nauraa riemuissaan. Tappaa saa mutta kiroilu, se on väärin. Urheilupelit lasketaan väkivallattomiin peleihin, mutta pohjimmiltaan urheilu on vain ritualisoitua väkivaltaa. Toisaalta digijulkaisuiden myötä pelaamisen kirjo on laajentunut valtavasti, joten ikuinen valkoinen valhe voi viimein olla oikeasti totta. World of Warshipsia pelaan hupipelinä, mutta se vaatii, etten lue chättiä. Dotassa venäjän sanavarastoni kasvoi enemmän kuin Heikki Kinnusen vetämässä Zakuska-ohjelmassa. Free Guy ampuu hahmon, joka sattuu kuulumaan pikkutytölle. Free Guyn huumorin kanssa on vain voinut käydä samoin. Itselläni Free Guy -leffassa söi fiilistä, että alku tuntui niin puhtaalta Lego the Movien näytellyltä versiolta. Mario ilmeisesti vain leikkii kilpikonnien kanssa, kun potkii niitä. Pidän vitseissä vähemmän on enemmän -koulukunnasta, mutta Taika Waititi ja Ryan Reynolds luottavat selvästi kesäteatterihenkeen. Pelimaailma on fatalistinen, sillä vapaus on vain harhaa eikä peleissä pysty tekemään mitään, mitä ei ole ohjelmoitu mukaan. Jalkapallon alkuvuosina syöttämistä pidettiin raukkamaisena, koska vastustajat potkivat silloin pelikavereita eikä omia nilkkoja. VAPAAHERRA Tuukka Grönholm haluaa elää vaarallisesti ja käy muun muassa elokuvissa. Pelit ovat osa yleissivistystä. Free Guy ei välttämättä ole paras pelielokuva, mutta se taitaa olla rehellisin kuvaus pelimaailmasta. Elämäni ensimmäinen Left 4 Dead -matsi päättyi potkuihin, kun käännyin kerran väärään suuntaan. Free Guyssa minua kiehtoi, että se on ensimmäisiä elokuvia, jotka olettavat pelien ja niiden lainalaisuuksien olevan katsojalle täysin tuttuja. Se paljasti täysin selvästi, että elokuvamaailma oli selvästi tekijöille tutuin aihe Ready Player Onen viime vuosituhannen viihteen meemitykittelystä. Viime viikonloppuna minua ilahdutettiin Civissä kusipääksi haukkumalla. Free Guy -elokuva kertoi enemmän pelimaailmasta ja pelaajista kuin arvasin. Esimerkiksi Spielbergin Ready Player One oli parhaimmillaan silloin, kun se lainasi Hohto-elokuvaa. Jossain vaiheessa kiersin kouluissa puhumassa peleistä ja viesti oli, että aikuisen kannattaa olla kiinnostunut lapsille tärkeistä asioista. PUBG aloitti lähes realistisilla asuilla, mutta vuosi vuodelta peli siirtyy kohti Fortnitea. Turpakäräjät Free Guy on myös rehellisin näkemäni kuvaus nettimoninpelien maailmasta ja pelaajista. Mainoksessa kilpapelaajat lopettavat keskinäisen kähinänsä, löytävät rauhan, yhteistyön ja ystävyyden maistettuaan virkistävää limua. Ilmeisesti universumi näki, kuuli ja kosti luentoni luomalla TikTokin. Leffa yrittää karnevalisoida hahmojen ulkonäköä, mutta se on pelitodellisuuteen verrattuna liki mahdotonta. TUUKKA GRÖNHOLM 65 157223_.indd 65 21.12.2021 12.22.19. Pelaajien käytös nettipelissä vaikuttaa oudolta, jos sitä tarkkailee pelihahmon näkökulmasta. Kartat olisi pitänyt opetella jossain muualla. Örkit ja ritarit eivät voi halata todellisuudessa, jos halaukselle ei ole animaatiota. Sen ja nettipelien opetus on sama kuin I Am Legendissä: Jos kaikki muut vaikuttavat hirviöiltä, kannattaa varoa, ettet itse ole jo sellainen. Jotkut jopa julistivat leffan parhaaksi pelielokuvaksi, mikä saattaa olla mahdollisuuksien rajoissa, sillä rima ei ole kovin korkealla. Siltä se tuntuu turhan usein myös pelatessa. Free Guyn näkemys on rehellisyydessään hieno, sillä samalla kuvastolla ratsastamista yrittävä Coca-Colan Real Magic -mainos tuntuu lähinnä koomiselta. Kun asia on toiselle tärkeä, intoa ei kannata painaa alas. Tytöntyllerö tietenkin huutaa pelimaailman etiketin mukaisesti: vitun idiootti! Se on Hollywoodille liikaa ja lause jää kesken, mikä osui huumoriyksikkööni. Nyt joudun katsomaan toinen toistaan typerämpiä TikTok-meemeilyjä, joita lapset esittelevät minulle. Tosin mikään ei ole niin henkilökohtaista kuin huumori. Edes koripallossa ei ole enää ihmisuhreja kuten mayojen pallopeleissä. Sitä varten on teini-ik… keski-ik… elämä. Älä lyö lyötyä Jossain vaiheessa pelimaailman väkivaltaisuus oli tabu, mutta julkinen vale on onneksi särkymässä. Tosin väkivaltakin on rajatapauksissa määritelmäkysymys. Asia ei ole vielä 2022 selviö. Y ksi koronamaailman yllätyshiteistä on ollut Ryan Reynoldsin tähdittämä komedia Free Guy. Jos muksu esittelee aikaansaannoksiaan Minecraftissa, pitää katsoa ja kehua. Free Guy ei piilottele peliväkivaltaa, mutta pehmentää sitä sarjakuvamaisuudella. Free Guyn pelimaailma yrittää olla parodia, mutta se on realistisen tarkka kuvaus Ultima Onlinen todellisuudesta, jossa koko serveri jahtasi pelimaailman viimeistä peuraparkaa. Free Guyn tekijät myös hahmottavat mainosmiehiä paremmin pelitodellisuuden
Roboeläimiä metsästävä Aloy jatkaa matkaansa tulevaisuuden apokalyptisessa USA:ssa Kiellettyä länttä kohti – avoimen maailman toimintaroolipelissä nähdään kuuluisista kohteista muun muassa raunioitunut San Francisco ja Yosemite Valley. 17.2. TULOSSA Grid Legends (PC, PS4/5, Xbox One/Series S/X) Codemastersin kehittämä Grid Legends heittää haasteen Gran Turismo 7:lle yli 130 radan voimalla. Vastaan asettuvat tautisen Nurglen ällötykset, ksenobiittien sukulaisilta näyttävät himokkaan Slaaneshin soturit, lintumaisen Tzeentchin voimakas magia ja balrogahtavan tulidemoni Khornen paholaiset. 18.2. Total War: Warhammer III (PC) Jäisen Kislevin ja kaukoidän Grand Cathayn ihmisarmeijat kohtaavat totaalisen Warhammersodan kolmannessa osassa Kaaoksen jumalien joukot. Hengityslaitteella Aloy tutustuu jokien, järvien ja meren pinnanalaisiin kohteisiin ja petoihin. Petri Heikkinen SEURAAVA PELIT-LEHTI ILMESTYY 9. Valikoiman tunnettuja moottoriratoja, kuten Brands Hatch ja Indianapolis, peesaavat keksityt katuradat muun muassa San Franciscossa, Pariisissa ja Moskovassa. Horizon: Forbidden West (PS4/5) Dinosaurukset ovat cooleja, samoin robotit, joten robottidinot ovat super-cooleja. 25.2. HELMIKUUTA. 66 157016_.indd 66 21.12.2021 12.20.17. Edellisten osien omistajat saavat RTS-sarjan kaikki eri armeijat moninpelissä käyttöönsä. TALVEN AIKASYÖPÖT Onko Vuoden 2022 peli -valinta selvä jo helmikuussa, kun hartaasti odotettu Elden Ring julkaistaan. Erilaisia kaaroja on yli 100 monipuolisissa luokissa, kuten formulat, kuormurit ja sorastadionkisojen o -road pick-upit. Ratoja suunnitellaan editorilla myös itse
Elden Ring (PC, PS4/5, Xbox One) Tuleeko Elden Ringistä parasta, mitä From Software on tähän mennessä tehnyt. Tyylikkäät maisemat ovat SNES-tyylistä isometristä grafiikkaa moderneilla efekteillä boostattuna. S.T.A.L.K.E.R. 4.3. Gran Turismo 7 (PS4/5) Ai jai, tästä ei autoelämys enää parane. 2: Heart of Chernobyl (PC, Xbox Series S/X) Monenlaisista kehitysvaikeuksista pitkään kärsinyt Stalker 2 -selviytymisräiskintä näyttää viimein valmistuvan. Maaston korkeus vaikuttaa hyökkäyksiin ja materiaaleilla kikkailu on osa taktiikkaa – puu palaa, lumi sulaa ja vesi sähköistyy sopivalla magialla. Tiny Tina’s Wonderlands (PC, PS4/5, Xbox One/Series S/X) Borderlandsia fantasiamaailmassa! Ja peli pelissä – osallistu luolamestari Tiny Tinan pöytäroolipeliin! Tinan Ihmemaassa edetään perinteiden mukaan pääkartalla, mutta ”luolastot” ja muut kohtaamiset hoidetaan fantasiateemaisena räiskintänä, jossa käytetään myös lyömäaseita ja loitsuja, kuten meteoria tai vihollisten lampaiksi muuttamista. 25.3. Konehuoneen puolella PS5:lle luvataan 4K-tarkkuutta pehmeällä 60 fps -ruudunpäivityksellä ynnä ray tracingja HDR-valoefektit. 25.2. Trial Mountainista, Deep Forestista ja muista klassisista GT-radoista nähdään myös uudet painokset. Lineaarisen alun jälkeen Tahrattu seikkailee vapaasti Välimaiden kuudella pääalueella ja yrittää löytää kaikki voimakkaan Elden Ringin palaset. Triangle Strategy (Switch) Tuottaja Tomoya ”Octopath Traveler” Asanon vuoropohjainen taktiikkaroolipeli sijoittuu Norzelian mantereelle, jossa kolme valtiota taistelee suolaja rautavarannoista. Vaihtelevasti käyttäytyvät vastustajat pidetään kurissa pääasiassa erilaisilla modattavilla pyssyillä ja kranaateilla. Toimintaroolipelin runko on ehtaa Soulsia, mutta pelillisiä palikoita tuodaan myös Bloodbornesta ja Sekirosta. 4.3. Neljän fantasiascifisoturin co-op hoituu netin tai jaetun ruudun välityksellä. Tahrattu ei ole pelkästään löytötavaran tai kauppiaiden varassa, sillä craftaamallakin tehdään käyttökamaa. 67 157016_.indd 67 21.12.2021 12.20.33. Gran Turismon legendaarinen yksinpelikampanja, monipuolinen autojen tuunaus ja mainio tötöilystä rankaiseva Sport-moninpeli lyövät ylävitoset GT7:ssä. 28.4. Tšernobylin apokalyptisella Vyöhykkeellä arvoesineitä etsivät stalkerit kohtaavat vihamielisten ihmisten ohella vaarallisia mutantteja ja vaikeasti havaittavia, fysiikan lakeja uhmaavia anomalioita
PAL. Tilaa omasi: autobild.. VKO 2022-06 60 93 54 -2 20 1 Eniten koeajoja, testejä ja vertailuja. /tilaa 157017_.indd 68 21.12.2021 12.18.39
GTA TRILOGY ECCE LUDUS! ONNISTUIKO RESTAUROINTI. HALO INFINITE MASTER CHIEFIN MESTARITEOS JURASSIC WORLD EVOLUTION 2 ÄLÄ RUOKI SAURUKSIA! BATTLEFIELD 2042 ONKO TAISTELU HÄVITTY. In sc ry p tio n 1/2 02 2 Tammikuu 2022 . SQUID GAMEA KOTONA CRAB GAME! SHIN MEGAMI TENSEI V ENKELIT VASTAAN DEMONIT J u ra ss ic P a rk p e le is sä . U lt im a te A d m ir a l: A g e o f S a il . 6 ,90 157010_.indd 1 22.12.2021 13.33.04. 10,60 € LAATUA LIITUKAUDELTA