F 1 2 3 . SATUMAISEN UPEA SUOMALAINEN SUURKAUPUNKIPELI CITIES: SKYLINES 2 VERKKOPELI KAHDELLE SPIDER-MAN 2 UUDESTISYNTYNYT CYBERPUNK 2077: PHANTOM LIBERTY HYPPY UUSIIN KORKEUKSIIN SUPER MARIO BROS. WONDER JO MUINAISET EGYPTILÄISET TOTAL WAR: PHARAOH SIELUISTA KAUNEIN LORDS OF THE FALLEN COUNTER-STRIKE 2 KLASSIKKO UUDISTUI P in o k k io . N B A 2 K 2 4 10 /2 02 3 Marraskuu 2023 . 12,90 € VUODEN ODOTETUIMMAT 169838_.indd 1 169838_.indd 1 26.10.2023 15.44.46 26.10.2023 15.44.46. H ä m m ä st y tt ä v ä H ä m ä h ä k k i 2
Toimituspäällikkö: Niko Nirvi, nnirvi@fokusmedia.. Tuukka Grönholm 6 Indiana Jones -elokuvien historiikki, osa 2 Markus Rojola 8 Indiana Jones -pelitarinat Markus Rojola 10 Pelit Koodaa: Hyperdrive Inn Juho Kuorikoski 12 The Expanse kirjoista sarjaksi Marko Mäkinen 14 The Expanse: A Telltale Series Marko Mäkinen 15 Nnirvi: On aikamme kallis Lies of N 60 M2 ShotTriggers: Täydellisen täydellistäjät Aleksandr Manzos 64 Ruudun takaa Wallu 65 Tulossa: Alan Wake 2 Tuukka Grönholm 66 Tulossa Petri Heikkinen Pelit 16 Lies of P Riku Vihervirta & NNirvi 19 Lords of the Fallen NNirvi 22 Marvel’s Spider-Man 2 Markus Rojola & Johannes Valkola 26 Cyberpunk 2077: Phantom Liberty Ville Wikström & Markus Rojola 30 Assassin’s Creed Mirage Markus Lukkarinen 33 Afterdream Juho Kuorikoski 34 Counter-Strike 2 Risto Karinkanta 36 Super Mario Bros. AD: Isma Valkama, isma.valkama@fokusmedia.. /asiakaspalvelu 333 numero 32. Aikakausmedia ry:n jäsen OSOITE Hämeentie 135 A, 00560 Helsinki VERKKOSIVUT www.pelit.. /pelit Kaupallinen johtaja Jaana Lindvall-Harki PAINOPAIKKA Kroonpress Asiakaspalvelu www.fokusmedia.. vuosikerta, 11 numeroa vuodessa Päätoimittaja: Tuukka Grönholm, tuukka.gronholm@fokusmedia.. KUSTANTAJA Fokus Media Finland Oy www.fokusmedia.. Wonder Johannes Valkola 38 Forza Motorsport Petri Heikkinen 40 F1 23 Marko Mäkinen 42 F1 Manager 2023 Marko Mäkinen 44 NBA 2K24 Markus Lukkarinen 2 169839_.indd 2 169839_.indd 2 26.10.2023 16.18.05 26.10.2023 16.18.05. www.fokusmediatilaus.. Avustajat: Jussi Forelius, Petri Heikkinen, Lassi Hietala, Toni Hilden, Tuomas Honkala, Heikki Hurme, Antti Ilomäki, Risto Karinkanta, Juha Kerätär, Iikka Kivi, Heli Koponen, Jukka Koskela, Juho Kuorikoski, Juha Kuosmanen, Aleksi Kuutio, Antero Kyyhky, Lassi Lapintie, Mikko Lehtola, Markus Lukkarinen, Jussi Mattila, Aleksandr Manzos, Marko Mäkinen, Tuomo Nyrhilä, Santeri Oksanen, Samu Ollila, Juho Penttilä, Pekko Pistokoski, Markus Rojola, Kriina Rytkönen, Jouni Utriainen, Harri Vaalio, Ilja Varha, Riku Vihervirta, Juha-Pekka Viljanen, Ville Wikström 16 26 48 26 Cyberpunk 2077: Phantom Liberty Total War: Pharaoh Lies of P Ajassa 5 Pääkirjoitus: Kaikkien aikojen suomipelit
Wonder Johannes Valkola Suomi on pieni mutta sitkeä 10 Pelit Koodaa: Hyperdrive Inn Juho Kuorikoski 33 Afterdream Juho Kuorikoski 46 Cities: Skylines II Toni Hilden 51 Hearts of Iron 4: Arms Against Tyranny Tuukka Grönholm 65 Tulossa: Alan Wake 2 Tuukka Grönholm 46 22 3 169839_.indd 3 169839_.indd 3 26.10.2023 16.18.19 26.10.2023 16.18.19. 30 19 40 Assassin’s Creed Mirage Lords of the Fallen F1 23 46 Cities: Skylines II Toni Hilden 48 Total War: Pharaoh Juha-Pekka Viljanen 51 Hearts of Iron 4: Arms Against Tyranny Tuukka Grönholm 52 The Lamplighters League Toni Hilden 54 Oxenfree & Oxenfree II: Lost Signals Risto Karinkanta 56 Inner Ashes Iikka Kivi 57 Fall of Porcupine Iikka Kivi 58 Cocoon Johannes Valkola Teemat Autot pärisee 38 Forza Motorsport Petri Heikkinen 40 F1 23 Marko Mäkinen 42 F1 Manager 2023 Marko Mäkinen Sielut värisee 16 Lies of P Riku Vihervirta & NNirvi 19 Lords of the Fallen Nnirvi AAA-budjetit tärisee 22 Marvel’s Spider-Man 2 Markus Rojola & Johannes Valkola 26 Cyberpunk 2077: Phantom Liberty Ville Wikström & Markus Rojola 30 Assassin’s Creed Mirage Markus Lukkarinen 34 Counter-Strike 2 Risto Karinkanta 36 Super Mario Bros
Tarjous on voimassa 12.11.2023 saakka ja se koskee uusia, Suomeen toimitettavia tilauksia. /isa fokusmediatilaus.. MUISTA ISÄÄ 12.11. +LAHJA 29 90 169840_.indd 4 169840_.indd 4 26.10.2023 15.39.02 26.10.2023 15.39.02. Tilaa kätevästi: fokusmediatilaus.. Tarjous on jatkuvan tilauksen ensimmäinen jakso ja se alkaa seuraavasta mahdollisesta numerosta. Tilaussivulta löytyy myös määräaikaisia tilausvaihtoehtoja, jotka päättyvät automaattisesti. /isa Viihtyypä isä si en kuvan, äänen, pelikoneen tai autojen parissa, on hän lehtensä ansainnut! GTi-Magazine ja V8-Magazine 29,90 € / 5 numeroa, Pelit 29,90 € / 6 numeroa, Hifimaailma 29,90 € / 4 numeroa, Auto Bild Suomi 31,90 € / 6 numeroa 39,90 € / 8 numeroa. Tilausehdot: www.fokusmedia.fi /ehdot-ja-luvat Lehdet alk. Tilaajan yhteystietoja voidaan käyttää suoramarkkinointiian henkilötietolain mukaisesti. Tarjoushintaisen jakson jälkeen tilaus jatkuu kulloinkin voimassa olevaan tilaushintaan
Peli moninkertaisti siihen sijoitetut rahat. Super Mario Bros. Peli ilmestyy silloin kuin sovittiin, eikä silloin, kun se on valmis. Cities: Skylines 2 todennäköisesti vain paranee ajan kanssa, kun peliin saadaan lisäsisältöä delsujen ja modien muodossa. Tänä syksynä voidaan ratkoa uudelleen kisa siitä, mikä on kaikkien aikojen myydyin suomipeli. Nintendo tosin on usein pelimaailmassa se säännön vahvistava poikkeus. Siitä maksetaan julkaisijalle suora korvaus, mikä tasoittaa pelinkehityksen riskiä, mutta samalla sitoo käsiä julkaisuikkunan suhteen. Todennäköisesti unohdin jopa pari omaa suosikkiani. Jos etsisi, syyllinen olisi Niko. Remedy nimittäin hyödynsi modernia digiaikaa, sillä pelistä ei (ainakaan toistaiseksi) julkaista fyysistä levyversiota. Kuten Hildenin jutusta paljastuu, Cities: Skylines 2 ei ilmestymisestään huolimatta ole vielä teknisesti valmis, missä julkaisija Paradoxin riskinhallinta todennäköisesti kostautui. Oppivana ja ketteränä organisaationa Pelit-brändi ei etsi syyllisiä. Skylines 2 on Microsoftin Gamepassin lokakuun pelinä. Digikauppaan menevää julkaisukoodia pystyttiin hiomaan aivan viimeisiin päiviin asti, minkä jälkeen alkaa tietenkin julkaisupätsin pakerrus. Alan Wake 2:n kohdalla toteutui toinen pelialan klisee. Control myi kohtuulliset 3 miljoonaa kappaletta, mikä oli kehitysbudjettiin ja varsinkin mainosbudjettiin suhteutettuna erinomaisesti. Alkukankeuksista huolimatta molemmissa suomipeleissä on poikkeuksellisen paljon lupausta. Tosin myydyimmän pelin leikissä en laske mukaan mobiilipelejä. Toimituksen unelmana oli, että Alan Wake 2 ehtisi Pelitin kansikuvapojaksi, mutta arvostelukappale tuli yksinkertaisesti liian myöhään. Pelifirma on tasan yhtä hyvä kuin heidän edellinen pelinsä. Wonder, The Legend of Zelda: Tears of Kingdom, Diablo IV, Age of Wonders 4, Spider-Man 2 ja ikuisesti odotettu Starfield erottuisivat minkä tahansa vuoden listoilta, mutta tänä vuonna ne ovat vain osa huippupelien tulvaa. PÄÄKIRJOITUS K oronavuosina haaveilin, että lehteen saisi edes yhden tunnistettavan pelin muuallekin kuin historiikkiin, mutta tänä vuonna ongelmaa ei ole ollut. Remedyn Max Payne oli myydyin suomipeli siihen asti, kunnes Colossal Orderin Cities: Skylinesin myynti ylitti 12 miljoonaa kappaletta. Juuri siksi Alan Wake 2:n taakse saatiin julkaisijaksi Epic Games, minkä myötä resursseja on ollut selkeästi enemmän. Baldur’s Gate 3, Super Mario Bros. Jos ei lasketa mobiilipelejä… KAIKKIEN AIKOJEN SUOMIPELIT. OIKAISU: TUNTEMATON SOTILAS Pelit lokakuun numeron Shadow Gambit -arvostelun ja Commandos-historiikin kirjoittanut Jukka Mattila on todellisuudessa Jukka Koskela. 5 169841_.indd 5 169841_.indd 5 26.10.2023 18.39.43 26.10.2023 18.39.43. Wonderin pisteistä voi päätellä, mihin pelintekijöiden rahkeet riittävät, jos julkaisupäivän saa päättää itse. Trendi toistuu myös suomipeleissä, sillä lokakuussa ilmestyneet Cities: Skylines 2 ja Alan Wake 2 ovat todennäköisesti odotetuimmat suomipelit hetkeen
Parin hylätyn ehdotuksen, yksi sijoittui dinosaurusten asuttamaan laaksoon ja toinen skotlantilaiseen kummituslinnaan, jälkeen Lucas päätti sijoittaa tapahtumat Intiaan. Muilta osin esituotanto ei sujunut yhtä onnekkaasti. Kuvauksia vaikeutti Fordin elefanteilla ratsastamisesta rasittunut selkä. Näyttelijä esiintyi loukkaantuneena muutaman viikon ajan, mutta kipujen yltyessä hänen oli matkustettava Los Angelesiin leikkausta varten. Uudet ideat ihmisuhrauksineen ja lapsiorjineen olivat puolestaan aiempaa ilkeämpiä. Ford oli elämänsä kunnossa Tuomion temppelin kuvausten aikaan. Hän kuitenkin kieltäytyi Lucasin ehdottama tarinan synkkyyden vuoksi. Useista epäkohdista huolimatta Tuomion temppeli on kuitenkin myös sarjan omaperäisin elokuva. Indiana Jones ja kultainen temppeli Toukokuussa 1984 julkaistu Tuomion temppeli menestyi erinomaisesti. Käsikirjoitusta työstettiin kuitenkin viime hetkiin saakka. Kirjoitustyötä tarjottiin seuraavaksi Willard Huyckille ja Gloria Katzille, jotka olivat kirjoittaneet Lucasin ohjaaman Svengijengi ’62:n. Indiana Jones ja kuoleman temppeliksi nimetyssä tarinassa Indy ryhtyisi etsimään kadonnutta taikakiveä sekä kylästä kaapattuja lapsia. Ajan säästämiseksi Spielberg päätti käyttää stunt-näyttelijä Vic Armstrongia tähden sijaisena. Syyskuussa 1984 Lucas laati kahdeksansivuisen tiivistelmän kolmatta elokuvaa varten, jolle hän antoi nimen Indiana Jones and the Monkey King. Lucas ja Spielberg halusivat käyttää Kadonneen aarteen metsästäjien ensimmäisestä käsikirjoitusversiosta poistettuja kohtauksia, kuten Shanghaihin sijoittuvaa yökerhoammuskelua sekä takaa-ajoa kaivosvaunuilla. Kabareelaulaja Willie Scottin rooliin Spielberg valitsi Kate Capshaw’n (kaksikko päätyi seurustelemaan vuonna 1989 ja ovat edelleen yhdessä). Apinakuninkaan nousu ja tuho Tuomion temppelin jälkeen Lucas ja Spielberg keskittyivät omiin projekteihinsa, mutta Indiana Jones ei silti unohtunut. Fordin toivuttua Lucas kuvasi ainoastaan tarvitsemansa lähikuvat Indyn kasvoista. Osa vanhemmista valitti elokuvan olleen liian väkivaltainen heidän lapsilleen, mikä johti myöhemmin uuden ikärajan, PG-13:n, syntyyn. Elokuvaa ideoitiin Lucasin kodissa neljän päivän ajan toukokuussa 1982. Lucas ja Spielberg eivät pelänneet kokeilla uutta ja synkkyys pukee Indiana Jonesia. Selkä seinää vasten Paramount myönsi Tuomion temppelille 27 miljoonan dollarin budjetin. Ensimmäinen versio käsikirjoituksesta valmistuikin elokuussa 1982, jonka jälkeen työryhmä ryhtyi etsimään kuvauspaikkoja ja rakentamaan lavasteita. Kesäkuussa tehty operaatio sujui hyvin, mutta Ford pystyi palaamaan kuvauksiin vasta elokuun alussa. Samalla elokuvan nimi pehmeni muotoon Indiana Jones ja tuomion temppeli (Indiana Jones and the Temple of Doom). Tuottaja tahtoi trilogian keskimmäisen osan olevan edeltäjäänsä ahdistavampi kuten Imperiumin vastaisku (The Empire Strikes Back, 1980). Maailmanlaajuisesti se oli vuoden suosituin elokuva, mutta muilta osin vastaanotto ei kuitenkaan ollut yhtä myönteinen. Shanghaihin sijoittuvat kohtaukset jouduttiin puolestaan kuvaamaan Macaossa, koska Kiina oli edelleen suljettu amerikkalaisilta kuvausryhmiltä (Spielberg pääsi lopulta kuvaamaan Shangaissa pari vuotta myöhemmin Auringon valtakuntaa (Empire of the Sun, 1987)). Tämä osoittautui kuitenkin valheeksi, joten jatko-osan kehittäminen täytyi aloittaa nollasta. RIKKAUDET JA KUNNIA INDIANA JONES -ELOKUVIEN HISTORIIKKI, OSA 2 Lucas pyysi Huyckia ja Katzia työskentelemään mahdollisimman nopeasti Spielbergin kiireisen aikataulun vuoksi. Vaikka Kiinaan sijoittuva tarina ei muistuta paljoakaan lopullista elokuvaa, mukana oli muutamia tuttuja juonenkäänteitä, kuten Indyn työpaikalle toimitettu arvokas paketti, Marcus Brodyn paluu, naispuolinen arkeologi, taistelu tankkia vastaan sekä mahdollisuus ikuiseen elämään. Kriitikot moittivat elokuvan synkkyyttä ja monet pitivät kuvausta Intiasta rasistisena. Lucas pyysi ensimmäisen elokuvan kirjoittanutta Lawrence Kasdania laatimaan käsikirjoituksen myös Indyn seuraavaan seikkailuun. Spielbergin kekseliäisyyden ansiosta kuvaukset saatiin vietyä loppuun aikataulussa. Toimintakohtausten ohella Armstrong näytteli myös muutamissa dialogikohtauksissa, jossa kamera sijoitettiin hänen olkansa taakse. Spielbergin tuottaman kauhukomedian Riiviöt (Gremlins, 1984) kirjoittanut Chris Columbus laati Lucasin ideoiden pohjalta Indiana Jones and the Lost City of Sun Wu Kung -nimisen seikkailuelokuvan. Intian hallitus kieltäytyi antamasta kuvauslupaa, koska katsoi käsikirjoituksen loukkaavan maan kulttuuria, joten kuvaukset jouduttiin siirtämään Sri Lankaan. Ford oli elämänsä kunnossa Tuomion temppelin kuvausten aikaan. K adonneen aarteen metsästäjien jatko-osaa ryhdyttiin suunnittelemaan jo keväällä 1982. 6 169842_.indd 6 169842_.indd 6 26.10.2023 16.07.12 26.10.2023 16.07.12. Osa kritiikistä on perusteltua. Tuottaja George Lucas oli kertonut ohjaaja Steven Spielbergille ennen ensimmäisen elokuvan kuvauksia, että hänellä olisi tarinat kaikkiaan kolmeen Indiana Jones -elokuvaan. Se sai lopullisen muotonsa 10.4.1983 – vain kahdeksan päivää ennen kuvausten alkua. Indyn 10-vuotiaaksi kumppaniksi valittiin Ke Huy Quan, joka oli alun perin saapunut koekuvauksiin pikkuveljensä tueksi, mutta kaappasi huomion eläväisyydellään. Luova prosessi ei kuitenkaan edennyt yhtä vaivattomasti kuin edellisellä kerralla. Markus Rojola Kun Kadonneen aarteen metsästäjistä oli tullut vuoden 1981 menestynein elokuva, Indiana Jonesin paluu elokuvateattereihin oli ainoastaan ajan kysymys
Lucasia huolestutti myös Conneryn tähteys. Ensimmäinen versio valmistui syyskuussa 1987. Connery ehdotti esimerkiksi sitä, että hän olisi maannut Elsan kanssa ennen Indyä. Julkaisunsa aikaan Viimeistä ristiretkeä kuvattiin trilogian päätökseksi. Vaikka Boam jatkoi vielä käsikirjoituksen muokkaamista, tarina vaikutti niin lupaavalta, että Spielberg ja Lucas olivat valmiita ottamaan seuraavan askeleen. Boam työskenteli käsikirjoituksen parissa viiden kuukauden ajan. Elokuussa 1985 valmistunut tarina käynnistyi Skotlantiin sijoittuvalla miniseikkailulla, jossa Indy kohtaa pahan hengen. Julkaisunsa aikaan Viimeistä ristiretkeä kuvattiin trilogian päätökseksi. Spielberg halusi elokuvan kertovan Indyn isäsuhteesta. Monet Conneryn ehdotuksista toimivat kuitenkin elokuvan eduksi. Boam työskenteli käsikirjoituksen parissa viiden kuukauden ajan. Indyn isän päiväkirja ja Elsa ovat myös keskeisemmässä roolissa ja tarina alkaa lopullisen elokuvan tavoin Indyn partioryhmän retkellä. Tämän jälkeen Lucas laati juonitiivistelmän, joka sai nimekseen Indiana Jones ja viimeinen ristiretki. Lucas ja Boam työstivät tarinaa kahden viikon ajan helmi-maaliskuussa 1987. Viimeinen ristiretki julkaistiin 24. Connery ehdotti esimerkiksi sitä, että hän olisi maannut Elsan kanssa ennen Indyä. Näytelmäkirjailija Tom Stoppard (taiteilijanimellä Barry Watson) hioi käsikirjoitusta ennen kuvausten alkua. Kohtaus kuvattiin loppuvuodesta 1988 San Franciscon lähettyvillä. Suurin valituksen aihe koski sitä, että elokuva oli liian samankaltainen Kadonneen aarteen metsästäjien kanssa yltämättä kuitenkaan sen tasolle. Maailmanlaajuiset tuotot ylittivät 474 miljoonaa dollaria, mutta Tuomion temppelin tavoin arvostelut olivat ristiriitaisia. Conneryn panostus näkyi Boamin seuraavassa käsikirjoitusversiossa, joka valmistui 23. Monet Conneryn ehdotuksista toimivat kuitenkin elokuvan eduksi. Tämän jälkeen Lucas laati juonitiivistelmän, joka sai nimekseen Indiana Jones ja viimeinen ristiretki. Elokuvan viimeinen kuva – jossa sankarit ratsastavat kohti auringonlaskua – tuntui täydelliseltä päätökseltä Indiana Jonesin tarinalle. Se poikkesi julkaistusta elokuvasta kaikkein selvimmin vuoteen 1939 sijoittuvan avauskohtauksen osalta, jossa jälkeläinen. toukokuuta 1988. Conneryn panostus näkyi Boamin seuraavassa käsikirjoitusversiossa, joka valmistui 23. Connery allekirjoitti sopimuksensa kuukautta myöhemmin. Kadonneen aarteen metsästäjien alkuperäisestä aivoriihestä ammennettiin elementtejä, kuten naispuolinen kaksoisagentti, rottalauma sekä Indy hukkumassa muinaiseen rakennukseen. Connery allekirjoitti sopimuksensa kuukautta myöhemmin. Ristiin rastiin retkeilyä Viimeisen ristiretken kuvaukset käynnistyivät 16. helmikuuta 1988. helmikuuta 1988. Connery halusi kasvattaa rooliaan ja hänellä oli paljon huomautettavaa käsikirjoituksesta. Se ei kuitenkaan tarkoittanut sitä, että miestä, hattua ja ruoskaa ei enää nähtäisi valkokankailla. Kohtaus kuvattiin loppuvuodesta 1988 San Franciscon lähettyvillä. Kadonneen aarteen metsästäjien alkuperäisestä aivoriihestä ammennettiin elementtejä, kuten naispuolinen kaksoisagentti, rottalauma sekä Indy hukkumassa muinaiseen rakennukseen. Osoittautui, että Lucas oli oikeassa. Viimeinen ristiretki julkaistiin 24. Ei kahta ilman kolmatta Menno Meyjes joka oli kirjoittanut Spielbergin draaman Häivähdys purppuraa (The Color Purple, 1985), ryhtyi työstämään käsikirjoitusta tammikuussa 1986. valkokankailla. Elokuvan viimeinen kuva – jossa sankarit ratsastavat kohti auringonlaskua – tuntui täydelliseltä päätökseltä Indiana Jonesin tarinalle. Maailmanlaajuiset tuotot ylittivät 474 miljoonaa dollaria, mutta Tuomion temppelin tavoin arvostelut olivat ristiriitaisia. keen Lucas ja Spielberg päättivät elokuvan kaipaavan lisää toimintaa, joten he lisäsivät mukaan moottoripyörätakaa-ajon. Kadonneen aarteen metsästäjien ensimmäisessä tuotantopalaverissa ideoitu Marlene Dietrichiä muistuttava natsivakooja löysi lopulta tiensä kolmanteen elokuvaan Alison Doodyn esittämänä. Osoittautui, että Lucas oli oikeassa. Samaan aikaan käynnistyi myös tosielämän versio Indyn isän etsinnästä. Esituotanto käynnistyi lokakuussa 1987 kuvakäsikirjoitusten ja konseptitaiteen laatimisella sekä kuvauspaikkojen etsinnällä. Se ei kuitenkaan tarkoittanut sitä, että miestä, hattua ja ruoskaa ei enää nähtäisi valkokankailla. Spielberg ehdotti Je rey Boamia, jonka kirjoittamaa Pientä suurta seikkailua (Innerspace, 1987) ohjaaja oli parhaillaan tuottamassa. Toisaalta monet pitivät elokuvan kepeydestä sekä siitä, että se kertoo enemmän Indyn suhteesta isäänsä kuin aarteen jahtaamisesta. Suurin valituksen aihe koski sitä, että elokuva oli liian samankaltainen Kadonneen aarteen metsästäjien kanssa yltämättä kuitenkaan sen tasolle. Elokuvaa kuvattiin Elstreen studioiden lisäksi Espanjassa, Venetsiassa, Jordanissa sijaitsevassa Petran rauniokaupungissa sekä Yhdysvalloissa. Isän etsintä johtaisi sankarin Graalin jäljille. Lucas ja Boam työstivät tarinaa kahden viikon ajan helmi-maaliskuussa 1987. Tämän jälkeen Lucas ehdotti tarinan motiiviksi Graalin maljaa, jota hän oli harkinnut jo ensimmäistä jatko-osaa varten. Ideat päätettiin yhdistää. Kadonneen aarteen Kadonneen aarteen metsästäjien ensimmäimetsästäjien ensimmäisessä tuotantopalavesessä tuotantopalaverissa ideoitu Marlene rissa ideoitu Marlene Dietrichiä muistuttava Dietrichiä muistuttava natsivakooja löysi natsivakooja löysi lopulta tiensä kolmanlopulta tiensä kolmanteen elokuvaan Alison teen elokuvaan Alison Doodyn esittämänä. Toisaalta monet pitivät elokuvan kepeydestä sekä siitä, että se kertoo enemmän Indyn suhteesta isäänsä kuin aarteen jahtaamisesta. Spielberg ei innostunut aiempaa runsaammista yliluonnollisista elementeistä, joten idea apinakuninkaasta hylättiin. Ja sitä se olikin. Spielberg ehdotti Je rey Boamia, jonka kirjoittamaa Pientä suurta seikkailua (Innerspace, 1987) ohjaaja oli parhaillaan tuottamassa. Tarina ei kuitenkaan edennyt Lucasin ja Spielbergin tahtomalla tavalla, joten kaksikko päätti palkata kolmannen käsikirjoittajan. Kun Lucas totesi, että yleisö näkisi Connerya katsoessaan ainoastaan James Bondin, Spielberg huomautti, että Indiana Jones on James Bondin jälkeläinen. Lucasia huolestutti myös Conneryn tähteys. Connery halusi kasvattaa rooliaan ja hänellä oli paljon huomautettavaa käsikirjoituksesta. Dialogimuutosten lisäksi Stoppard lisäsi mukaan panamahattua käyttävän kelmin, joka sitoi aloituskohtauksen nykyhetkeen, laittoi Donovanin ampumaan Indyn isää Elsan sijaan sekä keksi lopulliset versiot Graalin maljan koetuksista. Doodyn esittämänä. 7 169842_.indd 7 169842_.indd 7 26.10.2023 16.08.12 26.10.2023 16.08.12. Ja sitä se olikin. Se poikkesi julkaistusta elokuvasta kaikkein selvimmin vuoteen 1939 sijoittuvan avauskohtauksen osalta, jossa Indy varastaa asteekkien aurinkojumalaa kuvaavan patsaan meksikolaiselta rosvojoukolta. ”Vic, jos opit puhumaan, olen pahassa pulassa.” Stunt-näyttelijä Vic Armstrong tuurasi Fordia Tuomion temppelin kuvauksissa tähden loukattua selkänsä. Lucasin avioero heijastui Tuomion temppelin synkissä teemoissa. sen elokuvan henkeä, joten seuraavaan versioon Meyes laajensi Denholm Elliottin esittämän Marcus Brodyn roolia ja toi takaisin John Rhys-Daviesin Sallahin. Viimeisen ristiretken avauskohtauksessa nuorta Indiana Jonesia näytteli River Phoenix, joka oli kolme vuotta aikaisemmin esittänyt Fordin poikaa Moskiittorannikossa. Spielberg ei ollut tyytyväinen kymmenen kuukautta myöhemmin valmistuneeseen ensimmäiseen versioon, koska se ei ollut tarpeeksi lähellä ensimmäisen elokuvan henkeä, joten seuraavaan versioon Meyes laajensi Denholm Elliottin esittämän Marcus Brodyn roolia ja toi takaisin John Rhys-Daviesin Sallahin. Ensimmäinen versio valmistui syyskuussa 1987. Dialogimuutosten lisäksi Stoppard lisäsi mukaan panamahattua käyttävän kelmin, joka sitoi aloituskohtauksen nykyhetkeen, laittoi Donovanin ampumaan Indyn isää Elsan sijaan sekä keksi lopulliset versiot Graalin maljan koetuksista. Näytelmäkirjailija Tom Stoppard (taiteilijanimellä Barry Watson) hioi käsikirjoitusta ennen kuvausten alkua. toukokuuta 1989. Hän tulisi hamuamaan valtaa. Pääkuvaukset saatiin valmiiksi syyskuussa 123 kuvauspäivän jälkeen. Viimeisen ristiretken avauskohtauksessa nuorta Indiana Jonesia näytteli River Phoenix, joka oli kolme vuotta aikaisemmin esittänyt Fordin poikaa Moskiittorannikossa. Hän tulisi hamuamaan valtaa. Nimeni on Jones, professori Jones Spielbergin mielestä Indyn isää voisi esittää vain yksi näyttelijä – Sean Connery. Indyn isän päiväkirja ja Elsa ovat myös keskeisemmässä roolissa ja tarina alkaa lopullisen elokuvan tavoin Indyn partioryhmän retkellä. Kate Capshaw, Spielberg, Lucas ja Ford rentoutumassa Tuomion temppelin kuvauksissa. Raakaleikkauksen jälkeen Lucas ja Spielberg päättivät elokuvan kaipaavan lisää toimintaa, joten he lisäsivät mukaan moottoripyörätakaa-ajon. Tarina ei kuitenkaan edennyt Lucasin ja Spielbergin tahtomalla tavalla, joten kaksikko päätti palkata kolmannen käsikirjoittajan. toukokuuta 1989
Se kuuluu itseoikeutetusti LucasArtsin seikkailupeliklassikolle Indiana Jones and the Fate of Atlantis (1992). Revenge of the Ancientsin tarina sijoittuu Kadonneen aarteen metsästäjien (1981) jälkeiseen aikaan. Näppäimistö on ruoskaa mahtavampi Vaihtoehtotrilogiamme avausosana toimii Mindscapen Apple II:lle, DOS:lle ja Macille 1987 julkaisema Indiana Jones and the Revenge of the Ancients. Sen voisi ajatella sopivan erinomaisesti vanhojen sarja. Revenge of the Ancients on sen sijaan äärimmäisen nopeatempoinen peli, joka asettaa pelaajan hengenvaarallisiin tilanteisiin yksi toisensa jälkeen. Ilmestyihän ensimmäinen Indiana Jones -peli vain vuosi ensimmäisen elokuvan jälkeen. Luettuaan käsikirjoituksen Barwood totesi sen jääneen kuvaamatta hyvästä syystä ja päätti laatia oman tarinansa. Kyseessä lienee ainoa tekstiseikkailu, joten pelatessa olen tuntenut paniikkia. Eikä se kalpene lainkaan valkokankaalle päätyneiden kertomusten rinnalla. Valitettavasti avaimen jäljillä on myös julma natsitohtori Plebinheim. lm Games perustettiin jo 1982, Indyn varhaisista peliseikkailuista vastasivat toiset studiot. Elokuviin pohjautuvien pelien lisäksi Indy on seikkaillut myös tusinassa pelissä, jotka ovat kertoneet täysin uuden tarinan. Vaikka Barwoodilla ei ollut juurikaan kokemusta pelisuunnittelusta, hän vaikutti sopivalta valinnalta vastaamaan seuraavasta Indiana Jones -seikkailusta. Vaikka Lucas. Seuraavaksi käsittelemme niistä kolmea mielenkiintoisinta. Sam & Maxin luoja Steve Purcell esitti Indyä ja pääanimaattori Collette Michaud Sophiaa. lmin kirjastosta maailman mysteereitä käsittelevän halvan opuksen, josta löytyi legenda kolmesta renkaasta koostuvasta Atlantiksen kaupungista. Ne eivät kuitenkaan ole ainoita kadonneita aarteita, joita Indiana Jones on metsästänyt. Oman kohtalonsa luojat Barwoodille tarjottiin mahdollisuutta käyttää Chris Columbuksen laatimaa käsikirjoitusta Indiana Jones and the Lost City of Sun Wu Kung, jonka Lucas ja Spielberg olivat ehtineet hylätä. Jotkut muistavat jopa kristallikallot sekä Antikytheran koneen. Jos elokuvasarjan fanit voivat halutessaan sivuuttaa vähemmän onnistuneet jatko-osat, sama on sallittava peleille. Uusin silmin Trilogian keskimmäistä osaa ei tarvinnut miettiä pitkään. 8 170412_.indd 8 170412_.indd 8 26.10.2023 16.20.10 26.10.2023 16.20.10. Michaud animoi hahmot näytölle heijastetulta videolta. Revenge of the Ancients kuvailee Marionia osuvasti. Napakasti kirjoitettu tarina etenee vauhdikkaasti, joten pelin läpäisee nopeammin kuin katsoisi Tuomion temppelin (1984). Revenge of the Ancientsin laati tekstiseikkailuihin erikoistunut Angelsoft, jonka aikaisemmissa tuotoksissa olivat seikkailleet Rambo sekä James Bond. Revenge of the Ancients ansaitsee kuitenkin ylistystä siitä, että se asettaa pelaajan onnistuneesti Indiana Jonesin hatun alle ja tuo takaisin neuvokkaan Marionin. Barwood ei osallistunut CD-ROMille 1993 julkaistun Fate of Atlantiksen ääninäytellyn version tekoon, joten hän ei lämmennyt useimmille roolisuorituksille (itse en sanoisi Infernal Machinen näyttelyn olevan juuri sen parempaa). Indyn on ehdittävä paikalle ensin. Platon kuvaukset Atlantiksesta) tarinan palaset alkoivat olla kasassa. loso. Elokuvatrilogian tavoin Fate of Atlantis kertoo vaihtoehtoisen tulkinnan tunnetusta myytistä, jota vahvistetaan muutamilla historiallisilla faktoilla. Markus Rojola Kaikki tietävät liitonarkin, Tuomion temppelin sekä Graalin maljan. Barwood ja Falstein löysivät Lucas. Kaiken varalta Falstein määrättiin avustamaan Barwoodia tarpeen mukaan. I ndiana Jones on parhaiten tunnettu valkokankaan sankarina, mutta arkeologi on esiintynyt myös pienemmillä ruuduilla jo vuosikymmenien ajan. Useimmat tekstiseikkailut etenevät varsin verkkaisesti antaen pelaajalle aikaa miettiä siirtojaan. Barwood oli George Lucasin opiskelutoveri, joka oli laatinut käsikirjoitukset muutamaan Steven Spielbergin varhaiseen ohjaustyöhön, kuten Kolmannen asteen yhteyteen (Close Encounters of the Third Kind, 1977) sekä tuottanut fantasia. Fate of Atlantis oli ensimmäinen LucasArtsin peli, jossa hyödynnettiin rotoskooppausta. Vuosi on 1939. lmin Lohikäärmeentappaja (Dragonslayer, 1981). Vaikka nyrkkitappelut sopivat Indiana Jones -tarinaan kuin, no, nyrkki silmään, SCUMM-moottori tekee niistä jännittävän sijaan turhauttavia. Indiana Jones and the Last Crusade (1989) -seikkailupelin menestyttyä mainiosti päätös jatko-osan tekemisestä syntyi nopeasti. Lukemattomien kirjastossa vietettyjen lisätuntien jälkeen (yhtenä päälähteenä toimivat . lmien innoittamalle sankarille, mutta ikävä kyllä se osoittautuu myös pelin suurimmaksi heikkoudeksi. Yhdysvaltain armeija lähettää INDIANA JONES -PELITARINAT lempiarkeologimme Meksikoon etsimään mazatek-kansan mahtiavainta, jolla legendojen mukaan voi hallita planeettamme sykettä. Pelaajan on parempi käyttää hoksottimiaan tai pyytää Sophian apua. Äkkikuolemat välttääkseen on kuitenkin paras tallentaa usein tai lähteä matkaan läpipeluuohjeen kanssa. Toinen maailmansota on juuri syttynyt eivätkä natsit kaihda mitään keinoja saavuttaakseen voiton. Siitä vastanneet Noah Falstein, Ron Gilbert ja David Fox olivat kuitenkin ehtineet jo siirtyä muiden projektien pariin. Jatko-osan vetäjäksi valittiin alkuvuodesta 1990 juuri LucasArtsilla aloittanut Hal Barwood. Onneksi sankarimme avuksi saapuu hänen vanha mielitiettynsä Marion Ravenwood. Eversti Kernerin johtamien joukkojen tavoitteena on selvittää muinaisen sivilisaation salaisuudet ja valjastaa ne sodankäyntiin. Peli asettaa tiukat rajat käytettävissä oleville liikkeille ja empimisen seurauksena seikkailu päättyy välittömästi Indyn murskaantuessa kivien alle, joutuessa piikkien lävistämäksi tai palaessa elävältä
Arvostelijoiden ylistämästä seikkailusta tuli LucasArtsin tuohon mennessä menestynein peli, jota myytiin yli miljoona kopiota. Tomb Raider (1996) jatko-osineen olivat asettaneet pelaajien odotukset korkealle ja LucasArts oli uusien ongelmien edessä, koska studiolta puuttui 3D-seikkailuun sopiva pelimoottori. ikat antoivat tekijöille mahdollisuuden lisätä toiminnan ja maailman tutkimisen määrää. Ne olivat kuitenkin kalliita ja kaupoista neuvoteltiin niin pitkään, ettei tekniikkaa ehditty hyödyntää ennen pelin valmistumista. Bill Eakenista, James Dollarista ja Avril Harrisonista koostuva kuvitustiimi joutui luomaan taustat kaikkiaan noin 120 eri tapahtumapaikalle. Pelaaja voi pyytää Sophian apurikseen, käyttää hoksottimiaan tai luottaa nyrkkeihinsä. ikoista sekä lajityypin vaihtumisesta nopeatempoiseen toimintaseikkailuun. Pelillä on kuitenkin hetkensä. Kukin taaplaa tyylillään Fate of Atlantis poikkeaa aikalaisseikkaluista jälleenpeluuarvoltaan. Uusia ulottuvuuksia Pelitrilogian viimeistelee Indiana Jones and the Infernal Machine. Mukana on myös runsaasti hauskoja viittauksia Indyn aikaisempiin seikkailuihin. Barwood arvostaa Infernal Machinea Fate of Atlantista enemmän, koska hänen mukaansa tarina toimii, kenttäsuunnittelua ei voi ylistää liikaa ja monipuolisempi pelattavuus tuo esiin Indyn todellisen olemuksen. Jeeppiajelut ja romahtavasta temppelistä pakenemiset kuuluvat genren vakiokuvastoon. 9 170412_.indd 9 170412_.indd 9 26.10.2023 16.20.41 26.10.2023 16.20.41. Alustavia luonnoksia lukuun ottamatta kuvitustyö toteutettiin Deluxe Paint -ohjelmalla hiirtä käyttäen, mikä oli hidasta ja vaivalloista. Fate of Atlantis on toki omaa luokkaansa, mutta kenties tämä on vihdoin saamassa varteenotettavan kilpailijan. Juonenkäänteiden vetovoimaa laskee, että dialogista puuttuu täysin edellisen seikkailun nokkela huumori. Kankea ohjaus aiheuttaa lukuisia kuolemia, oli kyse sitten tarkkuutta vaativista hypyistä tai varusteiden vaihtelusta valikossa. Pelikokemus vaihtelee valinnasta riippuen. Infernal Machinen pelattavuus saa Indyn tuntumaan vanhalta ja raihnaiselta. Infernal Machinen tekijät ottivat selvästi runsaasti vaikutteita Tomb Raiderista, mutta toisaalta olisiko Lara Croftia edes olemassa ilman Indiana Jonesia. Todellinen klassikko, joka ei kuulu museoon vaan pelattavaksi. Haasteista selvitään eri tavoin, johtolangat johtavat eri paikkoihin ja dialogi mukailee tapahtumia ainutlaatuisin tavoin. Falsteinin ehdotuksesta pelin pystyy selvittämään kolmella eri pelityylillä. Fate of Atlantiksen kansikuva mukaili Drew Struzanin kuvittamia elokuvajulisteita. Markkinointitiimin epäröinnin vuoksi Bill Eaken joutui laatimaan piirroksen kolmessa päivässä. Tammikuun 2021 julkistusvideota on seurannut hiljaisuus, mutta kenties toisen ikuisuusprojektin, Star. Alkujärkytyksestä toivuttuani on kuitenkin myönnettävä, että kylmän sodan vainoharhaista henkeä huokuva tarina, jossa CIA värvää Indyn estämään neuvostojoukkoja saamasta käsiinsä muinaisjumalten tuhovoimaa, sopii sankarille. Skannerit olivat juuri ilmestyneet markkinoille. Prosessi oli sekava, sillä Barwoodilla oli tapana muuttaa mieltään usein ja lopputuloksena oli kymmeniä lähes identtisiä versioita samoista kuvista. Viikonloppu vierähti mukavasti vaihtoehtotrilogian parissa. eldin, ilmestymisen jälkeen on aika laittaa ruoska viuhumaan. Tämä tapahtui muun muassa pienentämällä Sophian roolia. Bethesda ja Wolfenstein: The New Orderista (2014) parhaiten tunnettu MachineGames-studio ovat työstäneet uutta Indiana Jones -peliä jo parin vuoden ajan. LucasArtsin 1999 PC:lle julkaisema peli edusti isoa loikkaa eteenpäin. Infernal Machine julkaistiin vuonna 2000 Nintendo 64:lle Blockbuster -videovuokraketjun yksinoikeutena, koska konsolin elinkaari oli lähestymässä loppuaan. Kun mukaan lisää synkän salaisuuden, psyykkiset voimat sekä terävän kielen, on lopputuloksena ikimuistoinen aisapari tohtori Jonesille. Aluksi Barwood suunnitteli 1950-luvun Roswelliin sijoittuvaa tarinaa, jossa kohdattaisiin avaruusolentoja, mutta Lucasin edustajat pistivät sille nopean stopin. Infernal Machine -tiimi määrättiin käyttämään Star Wars Jedi Knight: Dark Forces II:n (1997) Sith-moottoria, mutta Barwoodin mukaan sitä oli muokattava niin paljon, että he olisivat päässeet helpommalla aloittamalla tyhjästä tai maksamalla Tomb Raiderin pelimoottorin käytöstä. Kaunottarella on omat tavoitteensa, jotka eivät aina ole samassa linjassa Indyn kanssa. Puzzlet viehättävät ja on vaikea olla innostumatta Indyn syöksyessä ruoskan varassa kuilun yli tai räiskiessä nats… neukkuja revolverillaan. Tarinasta vastasi jälleen pelin ohjaajana toiminut Hal Barwood, mikä selittänee Sophia Hapgoodin paluun Indyn CIA-kontaktina. Alkuperäisen aikataulun sekä budjetin ylityttyä johtoportaan luottamus alkoi horjua. Barwoodia ei vaadittu luopumaan poluista, mutta kohtauksia oli karsittava. Viehättävä seuralainen tarjosi liian monia tilaisuuksia tarinan kannalta merkityksettömille keskusteluille ja hankaloitti toimintakohtausten toteuttamista. Antikytheran kone meni kuitenkin läpi, koska Lucas ei ollut vielä aloittanut elokuvasarjan viidettä osaa. Pikseli pikseliltä LucasArtsille tyypillisesti Fate of Atlantiksen ulkoasuun panostettiin kunnolla. Lajityypin merkkiteos on ikääntynyt poikkeuksellisen arvokkaasti. Atlantiksen kohtalo kävi ensimmäisen kerran ilmi ennen peliä vuonna 1991 William Messner-Loebsin käsikirjoittamasta ja Dan Barryn kuvittamasta neliosaisesta sarjakuvasta. Eihän pelejä tehdessä tarvitse ottaa huomioon näyttelijöiden ikääntymistä. Peruun sijoittuva bonuskenttä on vain yksi lukuisista Infernal Machinen viittauksista Indy-elokuviin. Siinä on edelleen jylhää kauneutta ja seikkailun tuntua. Eikä kyse ole ainoastaan vuoteen 1947 sijoittuvasta tarinasta, vaan 3D-gra. Vuosituhannen vaihteessa Indy-seikkailun sijoittaminen kylmän sodan keskelle tuntui erikoiselta ratkaisulta ja tuntuu siltä edelleen. Ei ne vuodet vaan ne vanhentuneet mekaniikat 3D-gra. Kolmen tarinan yhteensovittaminen oli kuitenkin haastava prosessi, joka venytti pelin kehitystä kuudella kuukaudella. Fate of Atlantis julkaistiin kesäkuussa 1992. Kerner on ihastuttavan katala kelmi, mutta Indyn apuri, arkeologian selvännäkemiseen vaihtanut Sophia Hapgood, on pelin kiehtovin hahmo
Tällaiseen ympäristöön voisi kehitellä vaikka minkälaista sisältöä. Vaikka kangasnäytteiden skannaaminen on varsin aikaa vievää, ne nopeuttavat grafiikan tekemistä aivan valtavasti. Hetkeä myöhemmin minulla oli auton peräluukussa useita pahvilaatikollisia pieniä kangastilkkuja. Tarinan peruspalaset löytyivät helposti, ja peli alkoi oikeastaan hahmottua niiden ympärille. Verhoomon omistaja totesi lähtiessäni, että en ilmeisesti ole tekemässä uutta Call of Dutya. Tässä on salainen ase, eh, nimittäin. Yksinkertaisuudessaan Hilbertin hotelliparadoksi esittelee äärettömän suuren hotellin, jonka jokainen huone on varattu. Juho Kuorikoski – HYPERDRIVE INN Apurahojen turvin tehdään kaikenlaista. Tästä huolimatta hotelli pystyy ottamaan vastaan äärettömän määrän uusia asukkaita, koska se on ääretön. Minulla oli kuitenkin varsin iso kivi kengässäni, sillä sisällön satunnaistaminen tarkoitti sitä, että sitä tulisi tehdä reilusti ylimääräistä. Mitään ei tarvitse värittää tai sävyttää, vaan skannattu tekstuuri on käyttövalmis sellaisenaan. Koko ajan tuntui siltä, että olen survomassa kolmiulotteista palikkaa kaksiulotteiseen reikään. Nyt syntyy uudelleenpeluuarvoa korostava seikkailupeli, jossa raikaa kansanmusiikki ja grafiikka on tehty kangastilkuista. SATUNNAISIA KANGASTUKSIA Juho Kuorikoski on Pelit-lehden vakituinen avustaja. Kitsastelu ei kuitenkaan ollut vaihtoehto, sillä muuten peli alkaisi toistaa itseään. Skannatut tekstuurit näyttivät ihan pirun hyviltä. Pikseleitä ja ristipistoja Pyörittelin ruudulla uusretrohenkistä pikseligrafiikkaa, mutta nopeasti totesin, että näitä on jo maailma täynnä. Ajatuksena oli idea uudelleenpelattavasta seikkailupelistä. Nyt halusin soveltaa satunnaistamista paljon isommassa mittakaavassa, mutta en ollut ihan varma siitä, miten se kannattaisi tehdä. Aloin pohtia, että josko pelin tekisikin kaksiulotteisena. 3D-pelin kohdalla sisällön määrä alkoi muodostua ylittämättömäksi esteeksi, koska en osaa mallintaa edes sen pakollisen donitsitutoriaalin vertaa. Skannatuista kangastilkuista värkätty grafiikka tekee Hyperdrive Innistä varsin omintakeisen näköisen. Kaikki grafiikka olisi pakko tehdä käsipelillä, mutta yhden ulottuvuuden pudottaminen yksinkertaistaisi projektia niin paljon, että satunnaistamisen tarvitseman sisältömäärän rakentelu alkoi muuttua mahdolliseksi. Ensin kilauttelin huonekalutehtaat ja ompelimot läpi, ja sitten sain vinkin eräästä huonekaluverhoomosta. Samalla reissulla kävin ostamassa tasoskannerin. Mutta mikä tärkeintä, valittu visuaalinen tyyli tekee pelistä uniikin näköisen. Peli tarvitsisi paljon sellaista materiaalia, jota yksittäinen pelaaja ei välttämättä koskaan tulisi näkemään. Erilaisia kankaita pitäisi jostain keksiä valtavia määriä, etteivät tekstuurit loppuisi kesken. Seuraavat päivät vietin aktiivisesti sen ääressä, syöttäen sille tilkun toisensa perään. Tämän jälkeen alkoi soittelurumba ympäri Keski-Pohjanmaata. Otin kokeeksi muutamia lähikuvia kotoa löytyneistä lakanoista, verhoista, matoista ja vaatteista. Alkuperäisenä ajatuksena oli tehdä Cliff Rocksliden tyylinen ensimmäisen persoonan palikkagrafiikkaseikkailu, koska halusin soveltaa valmista runkoa uuteen sisältöön. Toki ympäristöt olisi voinut rakennella valmiista palikoista, joita Unityn Asset Store on pullollaan, mutta tällöin visuaalisuudesta ei olisi saanut mitenkään yhtenäistä. Kokeilin lähestymistapaa vuonna 2020 julkaistussa Good Mourningissa, missä suuri osa sisällöstä arvottiin satunnaisesti jokaiselle pelikerralle. A loitin viime helmikuussa seuraavan peliprojektini prototyypin rakentelun. Omistajalla oli useita kangasvalmistajien lähettämiä näytekansioita. Törmäsin Twitterin kautta saksalaismatemaatikko David Hilbertin ajatuskokeeseen äärettömän suuresta hotellista. Teksturoin paperinukkehenkiset hahmot valokuvilla, heitin Unityyn ja animoin. 10 170162_.indd 10 170162_.indd 10 26.10.2023 16.23.46 26.10.2023 16.23.46. Kangastilkkukenraali pitää rintamalinjat suorassa
Se auttaisi myös tulevaa julkaisua ajatellen, sillä Steamin algoritmi nostaa pelejä listoillaan perustuen näihin wishlistauksiin. Sisältöä ei tietenkään ole rajattomasti, mutta kuitenkin niin paljon, että peli kestää useita läpäisykertoja niin, että se ei ala toistamaan itseään. Olen aikatauluttanut hommat varsin tarkasti, ja maaliviivan pitäisi ylittyä lokakuussa 2024. Taustatarinassa laite nimeltä Hyperdrive mahdollistaa sen mukaan nimetyn majatalon äärettömän kasvun. Varauskirja: Nyt Nimeä pelillä ei ollut vieläkään. Yhtäkkiä olin tilanteessa, jossa pystyisin vetämään projektin maaliin niin, että sitä voisi tehdä vuoden verran konttoriajan puitteissa. Kanava löytyy omalla nimelläni. Peli välittää maailmalle myös suomikuvaa. Kesä meni stressatessa, sillä Cliff Rocksliden julkaisuversiossa oli aivan liian paljon bugeja, mikä ei saa enää toisen pelin kohdalla toistua. Tilanne on kuitenkin ryöstäytynyt hallinnasta, ja hotelli uhkaa paisua niin suureksi, että se nielaisee kaiken muun olevaisuuden. Vaikka peli sijoittuu hotelliin, huone on varsin laaja käsite. Tällä kertaa peli on puhdasverinen naksuseikkailu, eli pelkän tarinan edistämisen ohella mukana on myös oikeita puzzleja. On jännittävää nähdä, miten pelaajat tulkitsevat tarinan, kun sen kertomisesta on käsikirjoituksen ohella vastuussa myös matematiikka. Seikkailu äärettömän suuressa hotellissa näyttää heti kiinnostavalta ja ennen kaikkea varsin omaleimaiselta. Kriina Rytkösen hahmopotretit puhaltavat hienosti eloa kangashahmoihin. Sain projektiin mukaan Kriina Rytkösen, Henri Tervapuron ja Juhana Lehtiniemen. Äärettömässä hotellissa jokaiselle pelikerralle arvotaan uusi setti huoneita. Cliff opetti monta asiaa. Pidän myös viikoittaista devlogia Youtubessa, joka on linkattu myös Pelit-lehden verkkosivuille sekä foorumille. Henri Tervapuron laatima & animoima tyrannosaurus on komea ilmestys. Näiden lopunaikojen tapahtumien taustalla on päähahmon isä, hotellinjohtaja herra Hilbert, joka on käynnistänyt maailmanlopun ja paennut sen jälkeen luomuksensa syövereihin. Kriina teki upeat hahmokuvat Cliff Rockslideen, ja hän jatkaa samoissa hommissa. Cliff Rockslide on ollut kaupalliselta menestykseltään aika iso pettymys ja ilman kulttuurirahaston tukea valot olisivat tuskin pysyneet päällä, tai ainakin ne olisivat palaneet huomattavasti himmeämmin kuin nyt. Henri puolestaan tekee taustoja ja efektejä. Pelaajan tehtäväksi jää isän löytäminen ja hotellin laajentumisen pysäyttäminen. En valehtele, paineet onnistumiseen ovat nyt aika kovat. Rahaa ei ole koskaan tarpeeksi, mutta nyt firman kassaan jäi omien osa-aikaisten palkkojeni myötä pientä alihankintakassaa, joten pystyin ulkoistamaan tekemistä. Jos kiinnostaa tietää, miten makkaraa tehdään, en pane ollenkaan pahakseni, jos haluat liittyä tilaajaksi. Kaikenlaisia tuli päässä pyöriteltyä, mutta lopulta päädyin Hyperdrive Inniin. Henri ja Kriina tekevät grafiikkaa, Juhana musiikkia. Joten mitäpä tätä hautomaan vakan alla, vaikka keskeneräistä työtä vähän hirvittääkin esitellä. Olin autuaasti unohtanut, että olin edes hakenut, joten yllätys oli melkoinen, kun uutiskirje paljastui myönteiseksi apurahapäätökseksi. Sekin auttaa, jos ihmiset tietävät, mitä tulevat saamaan. Paikallisuutisseikkailu on visual novel, jota moni on luullut fps-peliksi, jollaisena se varmasti on pettymys. Olin riemusta soikeana jo siitäkin mahdollisuudesta, että pystyin maksamaan itselleni palkkaa kahdelta päivältä viikossa, mutta nyt hommia saisi paahtaa täyttä päivää kokonaisen vuoden ajan. No niin, rahoitutaanpas Samoihin aikoihin sain tiedon, että Suomen kulttuurirahasto oli myöntänyt minulle vuoden mittaisen työskentelyapurahan projektia varten. Samoja hahmoja kohdataan useissa eri paikoissa, ja ne muistavat edelliset kohtaamiset. Minua viisaammat ovat kertoneet, että myös markkinointia olisi hyvä tehdä jo reilusti ennen pelin julkaisua. Ajattelin, että olen kiertänyt tätä kuumana porisevaa seikkailupelipuurokulhoa kissan lailla, joten nyt on aika kokeilla, osaisinko tehdä sellaisen pelin, jossa olisi myös vähän syvempää pelattavuutta. Hyperdrive Inn näyttää seikkailupeliltä. Hotellin “huoneet” ovat itsenäisiä kokonaisuuksia, jotka kuitenkin linkittyvät toisiinsa. Kansanmusiikki sattuu istumaan kuin hansikas kangasgrafiikkaan, joten näin syntyi kolmas pelin tärkeimmistä tukijaloista satunnaistamisen ja visuaalisuuden rinnalle. Tämä edellyttää tehokasta työskentelyä, ja valmista tavaraa pitäisi saada tuutattua ulos kentän verran viikossa. Kun se on vielä vähän tilkkutäkki. Juhanan kanssa olimme jutelleet jo vuosia sitten, että olisi tosi siistiä tehdä kansanmusiikista ammentava musiikkiraita peliin. Ensinnäkin, valmis peli kannattaa portata pc-versiosta konsoleille, koska päivittäminen on Steamissa aika hiton paljon helpompaa ja ennen kaikkea nopeampaa. Näin jälkikäteen ajateltuna pikselein sumennettu low poly -grafiikka ei ollut se paras lähestymistapa, joten tällä kertaa pelin visuaalisuutta on mietitty uudesta kulmasta. Näkyvyysrahat tai henki Pelin Steam-sivut ovat auki, joten Hyperdrive Inn kannattaa käydä lisäämässä toivelistalleen. Vuosi tuntuu pitkältä, mutta se on pirun lyhyt aika kokonaisen pelin tekemiseksi. 11 170162_.indd 11 170162_.indd 11 26.10.2023 16.23.52 26.10.2023 16.23.52
Teknologisesti kehittynyt Marsin tasavalta (MCR) on onnistunut itsenäistymään emoplaneetan saappaan alta, mistä suurin kiitos kuuluu keksijä Solomon Epsteinille. Kirjoittajanimi James S.A. Abraham oli niin vaikuttunut Franckin maailmanrakennuksesta, että ehdotti yhteistyötä romaanimuodossa. 12 170113_.indd 12 170113_.indd 12 26.10.2023 16.26.58 26.10.2023 16.26.58. Expansen maailma nimittäin sai syntynsä Ty Franckin kehittämästä paperiroolipelistä. Coreyn sci. Massiivisen fanikampanjan myötä sarjan kovaksi faniksi tunnustautunut Je Bezos onneksi haistoi potentiaalin ja otti Expansen huomiinsa Amazon Primelle. Franck pyöritti pelistä useampaa yhtäaikaista kampanjaa, joista yhdessä Daniel Abraham oli pelaajana. Naomi Nagata ( Dominique Tipper) on vyöhykkeellä syntynyt insinööri, joka monesti toimii taustalla Holdenin järjen äänenä. Corey muodostuu Tyn ja Danielin toisista nimistä sekä jälkimmäisen tyttären nimikirjaimista. YK:n lipun alle yhdistynyt maapallo on pahasti saastunut ja ylikansoittunut, ja suuri osa väestöstä elää perustulon varassa. James S.A. Kaksikko tutustui George R.R. Ongelmistaan huolimatta Maa on edelleen aurinkokuntamme suurin mahti niin resursseiltaan kuin sotilaallisesti. Martinin kautta, sillä Franck toimi pitkään tämän VALTAISTUINPELI AVARUUDESSA VALTAISTUINPELI THE EXPANSE KIRJOISTA SARJAKSI avustajana ja Abraham myös teki Martinin kanssa yhteistyötä useiden projektien saralla. Debyyttikirja Leviathan Wakes oli alkuun tarkoitettu yksittäiseksi teokseksi, mutta sen osoittauduttua myyntimenestykseksi laajeni tarina ensin trilogiaksi ja lopulta yhdeksän kirjan kokoiseksi järkäleeksi. Hauskana yksityiskohtana pelaajien hahmoja käytettiin pohjana osalle päähenkilöistä. Holden ilman parempaa harkintaa kailottaa epäilynsä avoimella kanavalla eetteriin, minkä myötä tilanne ryöstäytyy nopeasti käsistä. Texasin) aksentilla murtava pilotti Alex Kamal ( Cas Anvar) on miehistön isähahmo. Painovoimattomuudessa pitkiksi ja laihoiksi muotoutunut kansa louhii aurinkokunnan rikkauksia sisäplaneettojen pussiin ollen täysin näiden tarjoaman ruokahuollon armoilla. Shoreh Aghdashloo pahasuisena YK:n alivaltiosihteeri Avasaralana sekä Cara Gee Marko Mäkinen Rocinanten miehistö: Naomi Nagata, Amos Burton, Alex Kamal, James Holden. Holden ( Steven Strait) on karismaattinen, mutta naiivi hölmö, joka tuntuu saavan vähintään yhtä paljon tuhoa kuin hyvää aikaan. eepoksen sarjaversio on malliesimerkki siitä, miten novellit siirretään isolle ruudulle. Irtiotto trekkimäisestä utopiasta Expansen ihmiskunta on jakautunut käytännössä kolmeen leiriin. Mies kehitti henkensä kustannuksella aiempaa tehokkaamman fuusiomoottorin, joka mahdollisti aurinkokunnan kunnollisen tutkimisen. Kahden jättiläisen saappaiden alla tuskailee asteroidivyöhykkeelle ja sen taakse levittäytynyt ihmispopulaatio, joita kutsutaan beltereiksi. Päätöskirja Leviathan Falls julkaistiin marraskuussa 2021 ja sitä seurasi vielä parin kuukauden päästä Memory’s Legion, joka nitoi yhteen kaikki julkaistut novellit. Kirjojen Hollywood-adaptaatioita on tehty iät ja ajat, mutta Expansen syntytarina ei ole sieltä tavanomaisimmasta päästä. Seuraa pieniä spoilereita Tarina räjähtää käyntiin 2300-luvun puolivälissä, kun jäälouhinta-alus Canterbury joutuu hyökkäyksen kohteeksi. He jakoivat kirjoitusvastuun hahmoittain, mutta editoivat toistensa tekstit moneen kertaan. Erinäisten käänteiden myötä marsilaisen korvetin omistajiksi päätyvä miehistö on todella kirjava, kaikilla on omat luurankonsa kaapeissa. Aluksen mekaanikko Amos Burton ( Wes Chatham) kätkee yksinkertaiselta vaikuttavan, lihaksikkaan ulkokuorensa sisälle monisyisen, mysteerisen hahmon. Ainoa beltereiden järjestäytyneempi organisaatio OPA on leimattu terroristeiksi, eikä täysin syyttä. T he Expansen taival ei ole ollut sieltä helpoimmasta päästä. Mark Ferguksen ja Hawk Ostbyn luoman sarja-adaptaation ensimmäinen koti oli Syfyllä, mutta juurensa hukannut kanava antoi sarjalle kirvestä kolmannen kauden jälkeen. Kuudes ja toistaiseksi viimeinen kausi ilmestyi tammikuussa 2022. Mars osti piirustuksilla itsenäisyytensä ja siitä lähtien heidän kollektiivinen päätehtävänsä on ollut punaisen planeetan maankaltaistaminen. Paksulla Marinerin laakson (ts. Hätäkutsua sukkulalla tutkimassa olleet aluksen försti James Holden sekä neljä muuta miehistön jäsentä ovat ainoat eloonjääneet, ja pian he löytävät viitteitä siitä, että Mars olisi iskun takana. Mutta aivan kuten Beefemmassa, kovimmat näyttelijäsuoritukset (Chathamia lukuun ottamatta) löytyvät kakkosketjusta. Koulutusmahdollisuudet ovat kiven alla, ja näihin päästäkseen tarvitsee joko rutkasti arpaonnea tai sitten hyviä suhteita oikeisiin instansseihin. Marsin laivaston entinen sukkulapilotti pakoilee huonoja elämänvalintojaan erinäisillä lentäjäkomennuksilla
Toinen asia, joka teki heti alkumetreillä vaikutuksen, on sarjan ihmiskuvaus. Expansen maailmassa seitkyt on uusi nelkyt, joten pienellä maskeerauksella näyttelijäkaarti menee täydestä jo parin vuoden päästä. Voin allekirjoittaa tämän, sillä sarjassa on koko ajan läsnä tietty toivon pilke, eikä se ikinä sukella niin syviin vesiin kuin esimerkiksi Battlestar Galactica loppupuolellaan. David Strathairnin vetää yhden kovimmista sivurooleista komentaja Ashfordina. Tätä odotellessa suosittelen lämmöllä kirjoja, jos suomennoksen puute ei ole kynnyskysymys. Kirjailijakaksikon johtoajatus oli työntää hahmot mukavuusalueensa ulkopuolelle, ja pitkin sarjaa nähdäänkin useiden inhokkien kasvavan fanisuosikeiksi. Etenkin viimeinen trilogia on niin kovaa tykitystä, että ahmin ne heti perään toistamiseen. Abrahamin sanoin ihmiskunnassa on enemmän ihailtavaa kuin halveksuttavaa, eivätkä he yrittäneet tavoitella utopiaa tai dystopiaa. Lähes täydellinen symbioosi Lisäksi yksi suurimpia vahvuuksia on sarjan vahva side kirjaversioonsa. YK:n rautarouva Avasarala (Shoreh Aghdashloo) ei kumartele ketään. Kutosja seiskakirjojen väliin kirjoitettu kolmen vuosikymmenen aikahyppy ei ole myöskään ongelma, sillä tulevaisuudessa ikääntymistä hidastavaa lääkitystä syödään kuin leipää. Yksikään osapuolista ei ole selkeästi tarinan hyvis tai pahis, sillä joka puolelta löytyy pinnan alta korruptiota ja valtarakenteiden hyväksikäyttöä. Sen sijaan, että asia kuitattaisiin perinteiseen tapaan joko olankohaukselKIRJAT: • Leviathan Wakes (2011) • Caliban’s War (2012) • Abaddon’s Gate (2013) • Cibola Burn (2014) • Nemesis Games (2015) • Babylon’s Ashes (2016) • Persepolis Rising (2017) • Tiamat’s Wrath (2019) • Leviathan Falls (2021) • Memory’s Legion (novellikokoelma) (2022) la tai teknohöpinällä nostaa Expanse fysiikan lait framille. Tämä ei ole kuitenkaan loppu, jos sarjan tekijöitä on uskominen. Vaikka monissa kohdin yksittäisten hahmojen juonikaaret lähtevät eri poluille pysyvät suuret linjat pitkälti samoina. rma Alcon Entertainmentilla on syystäkin yhä kova luotto nimikkeeseen, sillä juuri julkaistun Telltale-pelin lisäksi Kickstarterin kautta rahoitettu Dragon Tooth -sarjakuva ylitti tavoitteensa moninkertaisesti 1,4 miljoonan dollarin potilla. Sarjan yhteenotot ovat näyttävää avaruusbalettia, ja ne saavat Babylon 5:n ”newtonlaisen” fysiikan näyttämään suorastaan askeettiselta. Ihmisyys avaruuden pimeydessä Jo heti pilottijakson myötä minua päräytti sarjan fysiikan lakeihin pohjaava lähestymistapa. Taistelutilanteissa miehistö vyötetään gimbaaleilla varustettuihin istuimiin ja heidän verenkiertoonsa pumpataan halvauksia estävää ”juissia” alusten räimiessä toisiaan ohjuksin, torjuntapatterein ja raidetykein. Tuotanto. Expansen ihmiskunta on yhdistelmä epäonnistumista, julmuutta ja pikkumaisuutta, joita kaikki hyvät puolemme tasapainottaa. Vaikka roolituksessa muutamia huteja onkin, täytyy nostaa hattua tekijöiden kyvylle roolittaa niin kokeneita kuin tuoreitakin näyttelijäkasvoja osuvasti. The Expansen luojat Ty Franck ja Daniel Abraham. 13 170113_.indd 13 170113_.indd 13 26.10.2023 16.27.26 26.10.2023 16.27.26. Kunniamaininnan ansaitsevat lisäksi muun muassa veteraaninäyttelijät David Strathairn, Thomas Jane sekä Jared Harris, jolla pitää nykyään kiirettä Säätiön TV-adaptaation parissa. Jälkimmäisen roolisuoritus oli tuntemattomalta kanadalaisnäyttelijältä jopa niin kova, että sarjanvetäjät päättivät sulauttaa Drummeriin hahmoon kolmen muun kirjahahmon tarinakaaret antaakseen tälle eturivin roolin. Lisäksi varmasti auttoi, että lähdemateriaalia ei tarvinnut loppumetriä kiskoa hatusta, kuten eräs massiiviseen roskispaloon päättynyt ison budjetin tuotanto sortui. Camina Drummer (Cara Gee) on belterin perikuva. Normaali matkustaminen pisteestä A pisteeseen B tapahtuu pelkistetysti neljässä vaiheessa: kiihdytys, painottomuus, 180 asteen käännös ja jarrutus. Elämäänsä kypsynyt etsivä Miller (Thomas Jane) on alkukausien kantavia voimia. Leikatusta budjetista huolimatta sarjan kuudes kausi onnistui mahduttamaan Babylon’s Ashesin päätapahtumat tyylikkäästi vain kuuden jakson mittaan ja paketoimaan aktiiviset juonilangat. Avaruusmatkustuksessa painovoima luodaan moottorien työntövoiman kautta, ja tämän takia pääosa aluksista on rakennettu kuin kerrostalo, jonka kellariin on pultattu fuusiomoottori. Tai itse asiassa ekan kirjan alun jälkeen siirryin kuuntelemaan Audiblen kautta, sillä kirjat lukenutta teatterikonkari Je erson Maysia ei turhaan ole ylistetty suorituksestaan. Tästä saa kiittää sarjanvetäjien ja kirjailijakaksikon välistä tiivistä yhteistyötä. temperamenttisena OPA:n kapteeni Drummerina ovat sarjan kirkkaimmat tähdet
Se onnistuu tunnelman suhteen todella hyvin, mutta etenkin sen aivan liian lyhyt kesto sekä lopulta vähän ohkaiseksi jääneet pelilliset elementit jättävät vähän ankean jälkimaun. Monilla Drummerin valinnoilla oli kauaskantoisia seurauksia, mutta esimerkiksi alkupään resurssien haalimisella ei tuntunut olevan mitään selkeää vaikutusta lopputulokseen. Marko Mäkinen THE EXPANSE: A TELLTALE SERIES (EPISODIT 3-5) Telltalen uusi tuleminen onnistuu kaappaamaan Expansen hengen täydellisesti, muttei selviä päämääränsä kolhuitta. Caminan taustoja syvennetään jopa liiaksi tarinan kustannuksella. n parhaimmista naishahmoista, Camina Drummer. Lisäksi olisin odottanut vähän enemmän simppeleiltä reaktiopeleiltä. Idea toimi varmasti paperilla, mutta jo muutenkin lyhyestä kestosta lähes kokonaisen episodin uhraaminen hapenpuutteen aiheuttamalle trippailulle ei ole se paras ratkaisu. Cara Gee on yhtä kotonaan äänityskopissa kuin kameran edessä, eikä muidenkaan suorituksissa ole valittamista. Haamut painottomuudessa Edellislehdessä arvioimani kaksi ensimmäistä jaksoa aloittivat lyhyestä pituudestaan huolimatta vahvasti. Pelimekaanisesti jättää toivomisen varaa. Neljännen puuttuminen ei miehen kysynnän tietäen sinällään yllätä, ja tuuraajaksi itsensä värvännyt pelin ohjaaja Stephan Frost hoitaa pestin tyydyttävästi. Ympäristön tutkiminen magneettipopojen ja rakettirepun avulla toimii edelleen, mutta oheistoiminta yksinkertaisten pulmanratkonnan muodossa osoittautuu nopeasti puuduttavaksi. Expansen maailma olisi äärimmäisen otollinen maaperä uusille tarinoille, etenkin kun sarja jätti (toistaiseksi) hyödyntämättä kolmea viimeistä romaania ja niitä edeltävää aikahyppyä. Loppuvuodesta on tosin deluxe-version ostaneille vielä tulossa kaikkien lemppari-alivaltiosihteeriin keskittyvä Archangel-lisäri, mutta se tuskin tuo päätarinaan mitään lisää. Päällimmäisenä minua jäi kaihertamaan lyhyyden lisäksi matkan varrella tehtyjen valintojen vaikutukset, tai lähinnä niiden puute. Vitosjakso onneksi petraa ja paketoi kauden tyydyttävästi. Sarjasta tuttujen hahmojen cameoita on jopa neljä, ja heistä kolmen alkuperäiset näyttelijät on saatu mukaan. Vaikeusruuvi kiristyy hieman tarinan edetessä, mutta vielä loppumetreilläkin ne tuntuvat liian helpolta. M uistinko mainita jo, että The Expanse on parasta sci. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Ja rikollisen aliarvostettu sellainen. Ulkoilu ilman avaruuspukua on beltereiden työkalupakin vakikalustoa. Peli nyökkäilee sarjan suuntaan monin eri tavoin. Visuaalisesti kaunis ja äänimaailma on sekä ääninäyttelyltään että musiikiltaan priimaa. Aivan liian lyhyt. Telltale päätyi kuitenkin pelaamaan varman päälle ja valitsi ekan kauden teemaksi sen oletuksena tylsimmän vaihtoehdon eli alkuperätarinan. ilikset. Lisäksi valintojen seuraukset ja pelimekaniikka vaatisivat jatkojalostusta. Ulkoasu miellyttää silmää ja pieniä yksityiskohtia on kylvetty sinne tänne immersiota syventämään. Matkan varrella törmätään yllättäviin hahmoihin. Kanssakäynti miehistön kanssa toimii, sillä koko kööri oli poikkeuksetta kirjoitettu mainiosti ja maailmalle uskollisesti. Valintojen vaikutukset eivät realisoidu tarpeeksi. Expansen pelidebyytti jättää kahtiajakoiset . Sarjan päättymisen jälkeen julkistettu debyyttipeli tuli puskista, mutten todellakaan valita. Kaunis, mutta vajavainen Vaikkei peli visuaalisesti olekaan mikään viimeisintä huutoa oleva teknologiademo, on se silti herkkua kaikille aisteille. ä sitten uusio-Galactican. Onneksi sentään päähenkilöksi valikoitui yksi sci. Huonoa . Telltale Games / Deck Nine Testattu: PC Saatavilla: PS5, PS4, Xbox Series S/X, Xbox One Minimi: AMD X4 965 / Intel i5-2300, 6 Gt RAM, Radeon HD 7790 / Geforce GTX 750ti, Windows 10, 18 Gt kiintolevytilaa Suositus: AMD FX-8350 / Intel i5-3470, 8 Gt RAM, Radeon RX 590 / Geforce GTX 1060 Testattu: AMD Ryzen 5800X, 32 Gt RAM, Geforce RTX 3080 OC, Windows 11 Ikäraja: 18 yhteyden päähän. Potentiaalia kuitenkin on, ja todellakin toivon, että kakkoskausi saa vihreää valoa. Etenkin keston toivoisi kuitenkin tuplaantuvan, sillä 40 euron hintalappu noin seitsemän tunnin läpipeluusta on liian kova. Halusin lisää, eivätkä kahden viikon tauot jaksojen välillä auttaneet yhtään vieroitusoireissa. Valitettavasti taso ei ole pysynyt yllä. 14 170114_.indd 14 170114_.indd 14 26.10.2023 16.28.56 26.10.2023 16.28.56. Nelosjakso on selkeästi viisikon heikoin, se tuntuu Drummerin hahmon syventämisestä huolimatta lähinnä pakkopullalta. Hyvää + Tunnelmaltaan todella uskollinen lähdemateriaalille. Je Kurtenackerin loihtima taustamusiikki kruunaa paketin kumartaen tarpeeksi Clinton Shorterin alkuperäissävellysten suuntaan sortumatta kuitenkaan suoraan apinointiin. Romunmetsästäjäalus Artemiksen miehistön kipuilua reisille levinneen aarrejahdin jäljiltä seurattiin sekä Drummerin silmien että hänen sisäisen dialoginsa välityksellä. Tunnelma on paikoin suorastaan vertahyytävä. Kolmosja nelosepisodeissa tunnelma on edelleen käsinkosketeltavan painostava, mutta rytmitys tökkii ja suuri osa miehistöstä jää lähinnä taustakohinaksi radioKEMANG TO, CAMINA. 77 The Expansen pelidebyytti koukuttaa tunnelmaltaan, mutta on ohi aivan liian nopeasti. Ja se ääninäyttely, lähes täydellistä. Asetuksista saa kyllä ruuvattua niitä pidemmäksi, jos on tarve käydä esimerkiksi jääkaapilla kesken toimintakohtauksen. Onneksi muusta teknisestä toimivuudesta ei löydy mitään moitittavaa. Selkäpiitä karmivasta miljööstä täytyy kuitenkin antaa erityismaininta
vat, juustotusmahdollisuudet sekä puhtaat glitchit. Tietää, että rivityöntekijät pystyy murskaamaan, mutta kuinka monta kertaa pomojen tappamista pitää jaksaa yrittää. Kylmiä numeroita Minusta soulslike-pelien suurimpia potentiaalisia designongelmia on gatekeeper-pomo, eli se tutoriaalin loppukoepomo, joka pitää voittaa ennen kuin pääsee käsiksi levelöintija päivitysmekanismeihin. Olisihan se noloa päivää ennen deadlineä itkeä vielä jonkun alkupomon ääressä. Pelikokemuksen erot näkyvät arvostelussa, jos sen pohjana relatiivinen vaikeus eli puhtaasti pelaajan omaan kokemukseen perustuva. 96 prosenttia ostajista on iskenyt fatal attackin, eli asentanut ja pelannut peliä. Koska kahden lopun (28 % / 13 %) tulkinta on ongelmallinen, tokavikan Four Kingsin kaatoi vielä 48 prosenttia omistajista. Kaikille pitäisi antaa mahdollisuus nauttia soulslike-pelien upeudesta, jota ei saa vesittää vaikeustasoilla, koska se rikkoo peligenren ideologisen puhtauden. Eli jos 10 ostajasta vain kahdeksan asensi pelin ja ekan pomon kaatoi 40 prosenttia pelin omistajista, se tarkoittaa neljää pelaajaa eli oikeasti 50 prosenttia aktiivipelaajista. 15 169843_.indd 15 169843_.indd 15 26.10.2023 15.32.15 26.10.2023 15.32.15. Otin vertailupohjaksi Dark Souls Remaster -version, ilmeisesti Prepare to Diessa ei heti ollut saavutuksia. Se, mitään kaipaan, on absoluuttinen vaikeus, joka ottaa huomioon kainalosauON AIKAMME KALLIS Pelaajat eivät vedä loppuun helppojakaan pelejä, joissa taidon korvaa sitkeys. Nippu erilaisia kainalosauvoja à la Elden Ring on täysin riittävää: se antaa jokaiselle vapauden määritellä oman vaikeustasonsa, mutta jättää lesoajille tilaa. Lies of P on kuin Fromin itsensä tekemä: taistelu ja monet muut pelimekanismit ovat käytännössä identtisiä, pelimaailma on omaperäinen ja huolella luotu. Koska näyttäisi että tyypillisen soulsliken vetää läpi noin kolmannes sen pelanneista, vedän tästä sen johtopäätöksen, että absoluuttisesti Fallen on vaikeampi kuin P. Salaisuuden paljastuminen tuhoaisi pelin maineen, koska influensserien vihasta elävä korppikotkasiipi repisi sen riekaleiksi. Jos ei vieläkään pomo taitu, miten olisi dynaaminen vaikeustason säätö. Mitähän loput ovat jääneet odottamaan. Vertailun vuoksi Pleikkarilta poimittuja lukuja: The Witcher 3 (30 prosenttia), Death Stranding (29 prosenttia), Red Dead Redemption II (28 prosenttia) ja sokerina pohjalla Assassin’s Creed Valhalla (20 prosenttia). Pomojen kaataminen glitcheillä ja juustotaktiikoilla, kyllä kiitos! Eikä pistettäkään haaskata: kun levelöintiin vaadittavat pisteet näkyvät horisontissa, käydään grindaamassa loput. Vain pakon edessä levuttavalle sooloajalle Lies of P saattaa ollakin vaikeampi kuin Lords of Fallen. Kun kallis peli jää lähtökuoppiin, se luo varjon koko genren päälle. Kaikista kainalosauvoista tärkein on toinen pelaaja, varsinkin ihminen, NPC tai Mimic Tear. Päätin selvittää pelaajien gitgudia käyttämällä aineistona Steamin achievementtejä. Lords of The Fallenin ostajista sen asensi, pelasi ja kuoli ensimmäisen kerran melko vähäiset 85 prosenttia. Summonin käyttökelpoisuus riippuu siitä, kuinka vapaasti sen voi kutsua. Siihen on selitys. Tuoreesta voimakaksikosta Lies of P pärjää melkein esikuvansa veroisesti. Gatekeeper-Pietan on nitistänyt 65 prosenttia (76 prosenttia pelin asentaneista), toisen oikean (paljon helpomman) pomon (Congregator of Flesh) 49 prosenttia (58 prosenttia asentaneista) ja oman ongelmani, neljännen (rasittava Spurned Orphan) enää 29 prosenttia (34 %) asentaneista. Elden Ring on soulslikeistä lähestyttävin, mutta näkyykö se luvuissa. Helpoimpaan saavutukseen eli Roundtable Holdiin pääsyyn ylsi 78 prosenttia, mikä on yllärivähän. Miehuuskokeena läpäisyn ottava fromdamentaali kiitää läpi peliä pakon edessä levelöiden, pomosta pomoon. Nyt Fallenissa sentään pillitän puolessavälissä, kun killitys ei onnistu. Jo se auttaa todella paljon, huolimatta siitä kuinka paljon vahinkoa apuri tekee. CNN tutki asiaa vuonna 2011 ja päätyi siihen, että pelin ostajista noin 10–20 prosenttia pelaa pelin loppuun. Osittain vaikeus johtuu omista valinnoista. Sitä on vaikea uskoa, jos katsoo Tubesta videoita: tyhmä ja hidas pomo iskee vain ohi, kun vikkelä sankari juoksee rinkiä sen ympäri ja pistää tikarilla menemään. Tai kaksi. Peli on yhdistelmä vanhaa, mutta myös hyviä ja huonoja ideoita ja design-päätöksiä. Proteesikäden on saanut 91 prosenttia ostajista, ekan pomon Gyoubu Oniwan kaatoi 59 prosenttia, kohtuuhelposti juustotettavan Lady Butterflyn 49 prosenttia ja henkilökohtaisen jumituspisteeni Genichiro Ashinan 47 prosenttia, apinankin jaksoi kiroilla 40 prosenttia. Pienenä ongelmana kaikki ostajat eivät ole edes asentaneet peliä, joten periaatteessa luvut pitäisi jaksaa vielä säätää. Toiseksi viimeisen eli Godfreyn kaatoi 50 prosenttia. Oudointa on se, että peli, joka minusta on normaalia helpompi, on arvosteluissa tosi vaikea, ja se, jonka huonoissa pomoissa jumitan, saa rapsuja liian helpoista pomoista. T uskin olin Remnant 2:sta toipunut, kun souls-musiikki alkoi taas soida kuin tuleen houkutteleva paloseireeni. Ainoa ongelma: pelintekijät eivät koskaan ikinä saisi kertoa kenellekään, että pelissä on sellainen. Kaikki pitempään pelailuun viittaavat saavutukset liikkuivat ylläripienissä prosenteissa, mutta suunta on sentään nousujohteinen. Remasterin asensi, pelasi ja sytytti bonfiren 96 prosenttia, Asylum Demonin kaatoi 92 prosenttia, pakollisen kakkospomon Gargoylet kaatoi 70 prosenttia. Kolme eri lopetusta (26 % / 19 % / 14 %) hankaloittaa, koska NG+ mahdollistaa vaikka jokaisen, eikä viimeisestä pomosta nähtävästi saa suoritusta. Hänelle kaikki kainalosauvat, kuten summonit, ovat no no. NNIRVI Uuden sielun ostaminen on kuin työpaikan vaihtamista. Pakkohan ne oli ostaa, vaikka etukäteen pelottikin. Ääritapauksessa sellaisen voisi vaikka taikalampulla kutsua ihan koska haluaa, tai sitten tarjolla on vain pomomatsiin osallistuva ihmissummon, hänkin vain osaan. Myös pelaajan elämän helpotus on selvästi ollut prioriteetti, edes päivitysmateriaalin kanssa ei juurikaan pihtailla. ongelma. Ai Malenia. Onko Eldeniä ostettu ihan hypen lumoamana. Gitgud-vertailukohteeksi valitsin Sekiron. Entäpä itse herra lopetus. Elden Ringin pahatar Malenia, Blade of Miquella vaati minulta 47 yritystä, lopulta onnistuin +25 Fingerprint Stone Shieldin, +10 Bloodhound’s Fangin ja Mimic Tearin kanssa, ryyditettynä Iron Jar -potuilla. Miten sielu myydään. Gatekeeper -Parade Masterin on kaatanut 88 prosenttia pelaajista, toisen pomon 70 prosenttia, tosin virallisen loppupomon jaksoi monottaa enää 31,5 prosenttia pelin ostaneista. Lords of the Fallen on puhdasta bulkkifantasiaa. Itse Adyrin on niitannut 9,5 prosenttia (11%). Unohdetaan pahimmat eli alastomat, en levelöi, lyön nyrkillä, en ota damaa ikinä -hullut. Ashen ja Mortal Coil olivat liian tylsiä, Sekiron kolmen vaiheen loppubossi nitisti minut moraalisesti. Tietokone-Summonin tärkein ominaisuus on olla toinen maali. Tällä tekniikalla olen päässyt kivasti soulslikejä läpi, tärkeimmät ainakin. Jouduin korjaamaan lukuja koska tilastollinen ero kasvoi liian suureksi. Yllättävän moni gittasi gudiksi, kolmeen vaiheen pomon on niitannut 31,5 prosenttia pelaajista. Gunner, load Soulspiercing round Souls-pelien brändiongelma on niiden vaikeus. Oma koulukuntani on fromage eli juusto, jossa kaikki apu kelpaa. Bloodbornessa kokeilin, että tarvittaessa Gehrman kaatuu, mutta en voi tehdä sitä, koska Orpo-piru Kos pitäisi hoitaa ensin ja se on... Maaliskuuhun mennessä lannevaatteeseen ja saviruukkukypärään pukeutunut Let Me Solo Her, kahdella katanalla aseistautuneena, on soolonnut Malenian yli 4 000 kertaa. No, Gatekeeper-Margitin kumosi 73 prosenttia eli lähes jokainen. Yllättävän korkea 34 prosenttia. Seurauksena turhautunut pelaajaparka näkisi ensin suorituksensa paranevan, ja sitten pomon kaatuvan. No, Remasterissa sitten! Koska en luota kykyihini, nakitan arvosteluvastuun niille avustajille, jotka oikeasti osaavat. Päätin, että raa’at luvut antavat tarpeeksi osviittaa ilman lukion pitkää matematiikkaa. Oikea tapa olisi tietyn yritysmäärän (20–30) jälkeen alkaa vähentää pomon vahinkoa ja lisätä niitä liikkeitä, joiden jälkeen sen on hetki pakko puhaltaa. Ymmärrän, että demonijumala ottaa vallan, kenelläkään ei ole kivaa, mutta on niitä muitakin juonia. Merkittäväksi pelin nostaa valttikortista valtein: Unreal 5 -pelimoottori tekee näkymistä erinomaisen kauniita. Demon’s Soulissa se oli vielä sellainen, jota ei edes tarvinnut voittaa, mutta jo Dark Soulsissa Asylum Demon blokkasi tien jatkoon
JUMALAN KÄSI VETELEE NARUISTA Round8 Studios / Neowiz Arvosteltu: PC Saatavilla: PS5, Xbox, MacOS Suositus: Windows 10 64 bit, 16 Gt RAM, AMD Radeon R 6500 XT tai Nvidia GeForce 1660 Testattu: Intel Core i7-7700K @ 4,20 Ghz, 16 Gt RAM, Nvidia GeForce GTX 1080, Windows 10 Moninpeli: Ei Ikäraja: 16 Tämä on haegeum Lies of P ei skeptisyydestä piittaa. Ja valinnut päähenkilöksi… Pinokkion. Sekasorrossa on kadonnut itse Geppetto. Lyöntien torjuminen verottaa alkupelissä arvokasta terveyttä ja aseen kuntoa. Jo alun nukkevihollisilla on vaikeasti luettavia, luonnottomia nytkähteleviä liikkeitä. Sekiron tapainen kevyt rytmikäs naputus ei riitä torjumaan jokaista iskua, vaan jokainen puolustus on painettava pohjaan saakka oikeaan aikaan. Voi helposti syntyä käsitys, että tätä pitäisi toistaa läpi koko pelin kuten Fromin Sekirossa (Pelit 5/2019, 93 p.). Heidän joukossaan on tuttuja sielupelien sivurooleja. Vieraiden nukkehallitsijoiden selkään voi kiertää, niiden puolustuksen voi murtaa voimalla ja niiden iskut voi kääntää takaisin oikealla ajoituksella. Paikkansa on myös torjunnoissa auttavalla kilvellä, ainoa täysin turhalta vaikuttava malli jättää jälkeensä miinoja. Tekijöiden lepäillessä Tokion valikoivimpien yökerhojen yksityiskabineteissa aurinkolasit silmillään, jäljittelijät ovat yrittäneet toistaa alkuperäisteosten olemuksesta edes osan. Riku Vihervirta Hyvä haltijatar on yhä kuvioissa, mutta nykyään hän työskentelee pelialalla. Vain isot punaiset hyökkäykset vaativat poikkeuksetta täydellistä ajoitusta tai vikkeliä jalkoja. Siinä tehdään pieniä valintoja päälle käymisestä tai puolustuskannalle siirtymisestä, eikä ahtailla käytävillä tai isolla aukealla kannata yrittää samoja asioita. Joihinkin tilanteisiin tekokädet sopivat loistavasti: köydellä kiskoo väijyttäjiä kuiluihin ja vaikealta tuntuva huone on terapeuttista täyttää liekeillä. Kiveykset latoneet ja viinitömpsyt kaataneet nuket ovat kääntyneet lihasortajiaan vastaan. Sait minut nielemään purkkani! Se on elimistössäni seitsemän vuotta! Katso vaikka! Laxasia Täydellinen Riesa on tehnyt hahmonsa netin minmaxausohjeiden mukaan. P liikkuu, väistää, torjuu ja lyö takaisin joko nopeasti tai olan takaa kuin ajatuksen voimalla. Ihmisten puolueen nukke P herää henkiin ja lähtee pelastusretkelle. Mukana on tavaraa myyvä kauppias, aseita hiova seppä ja heleä-ääninen tasotäti, joka silittää lohduttavasti päätä. Jäljitelmistä oikein mikään ei ole onnistunut täysin. Lies of P:n taistelu ei ole mullistavaa, mutta se on erittäin hyvin tehty. Parhaiten tepsivä lääke on valittava vastuksen mukaan. Ohjaustuntumaa ei tarvitse kirota kertaakaan, korkeintaan omaa ahneuttaan. Opettelu palkitaan, sillä täydelliset torjunnat voivat hauskasti rikkoa jopa pomovastusten aseet. M itäpä sitä vähättelemään: japanilaisen FromSoftwaren Souls-pelit muuttivat viime vuosikymmenellä pelaamisen historiaa ja ovat siitä lähtien jatkaneet voitosta voittoon. Pelin edetessä hotellilla myös suunnitellaan P:n kyvyt. Ergo sum Seikkailun tukikohta on hotelli Krat, jonne selviytyjät ovat hakeutuneet. Hoipertelua on ollut joko tappelussa, kenttäsuunnittelussa tai tunnelmassa. Vastustajat reagoivat osumiin, näyttävämmin räjähtämällä kappaleiksi. Nuken toinen käsi on metallia, ja Sekirosta lainaten sen voi vaihtaa sylkemään vihollisia nappaavaa köyttä, tykinkuulaa ja jopa sähköä, liekkiä tai happoa. Torjunnassa menetettyä terveyttä saa takaisin hyökkäämällä itse, kohti tulevia sivalluksia voi väistää tai juosta karkuun ja vihollisia saa alakynteen painamalla päälle. Täydelliset torjunnat vaativat kuitenkin paljon opettelua. Vaan nyt kynät ovat sauhunneet muistiinpanoista. Kalskeessa on lopulta enemmän vaihtoehtoja kuin aluksi luulisi. Juuri ennen osumaa ajoitettu täydellinen torjunta sinkauttaa näyttävästi kipinää eikä kuluta kuin hippusen kestävyyttä. Korealainen studio Round8, julkaisijanaan Neowiz, on luonut käytännössä FromSoftwaren veroisen seikkailun ja täydentänyt sitä omilla hyvillä ideoillaan. Alkutekstien vahvistettua että kyllä, inspiraatiomme on Pinokkio-satu, siirrytään teollistumisesta vaurastuneeseen Kratin kaupunkiin. Etenkin nopeiden ja vahvojen lyöntien yhdistely on todella sulavaa ja vaivatonta. Pelaaminen tuntuu välittömästi hyvältä ja FromSoftwaren kurssit käyneelle tutulta. Liike jatkuu kunnes vihreä stamina ehtyy ja vaatii lepotaukoa. 16 169857_.indd 16 169857_.indd 16 26.10.2023 17.01.08 26.10.2023 17.01.08. Hyvän, monessa erilaisessa ympäristössä käytävän taistelun, mieleenpainuvien vastustajien ja unesta painajaiseen vaivatta vaihtuvan tunnelman yhdistelmä vetää puoleensa pelistä toiseen. Valuuttana kaikessa toimii voitetuilta irtoava ergo, joka pitää hakea takaisin lompakkoon rikospaikalta, jos henki lähtee
Lies of P:tä on muualla vertailtu Bloodborneen, mutta minusta vertaus ontuu mielikuvituksettomamman hirviösuunnittelun vuoksi. Draamaa tuo pomojen tainnuttaminen, sillä se ei onnistu vain hyökkäämällä. Tämäkin on seurannut Arkadianmäeltä saakka. Osa vihollisista jahtaa hellittämättä. Kokeiluun saisi helposti upotettua tunteja. Vaikka kenttäsuunnittelu on ehtaa, viholliskirjossa ei ylletä megabudjetin pelien määrään. Erinomaisena ideana aseisiin tehdyt parannukset säilyvät, joten parhaimpaan nukentappoaseeseenkin uskaltaa kokeilla uutta. ilistään. Ratkaisin pulman työntämällä kuulaa, heittoaseella kun pysyy itse turvassa. Uutuutena mukaan tarttuvia aseita voi irrottaa ja kiinnittää toistensa kahvoihin huomattavan vapaasti. Mikään vastaan tuleva ei ole sinänsä ennennäkemätöntä, mutta Lies of P:ssa on esimerkiksi ehkä parhaiten rytmitetty versio joukkotappelumatsista. Erilaisia vihollisryhmittymiä on lopulta kolme. Tarina ei yllätä ketään ja teksti on ehkä käännöksestä johtuen välillä kömpelöä, mutta pelillä on ajoittaisesta korniudesta huolimatta sydäntä. koiden ja muusikoiden vika se ei ole, vaan syyllisellä on nimi ja osoite. Välillä tämä on sääli, sillä esimerkiksi kutoskentän lopun hieno oopperatalo jää lopulta vain yhden pomovastuksen esikartanoksi. Kuvitelkaamme seuraavaa: suuren taistelun jälkeen astumme palavasta rauniosta sateen ja tuhkan täyttämälle kadulle. Onneksi pomovastukset ovat hyvin tehtyjä. Ylimääräistä tutkittavaa on melko niukasti nurkkiin piilotettuja aarteita lukuun ottamatta. Mukana on jopa hyviä parannuksia, kuten pienet kuvakkeet, jotka kertovat milloin kenelläkin on uutta sanottavaa. Monivaiheiset pomot voivat myös poiketa reippaasti toisistaan isosta ja hitaasta pieneen mutta vikkelään. Hahmo on tarpeeton, sillä Lies of P:n juoni kerrotaan selvässä kronologisessa järjestyksessä. Ainoa miinus on, että aseilla on melko heikosti erottuva vero vahinkoon jos esimerkiksi vasaran yhdistää pistoihin. Tekijöillä on omaa kieroa huumorintajuakin: jykevä kilpirobotti kohdataan ensin aukealla ja sitten kaidalla pikkusillalla. Mukaan tulevat sinisen mönjän zombit ja salaliittolaiset jäävät niihin verrattuna laimeiksi, etenkin Left 4 Dead -henkisiä zombimölliäisiä saa mätkiä tylsistymiseen saakka. Etenkin pelin viimeinen kenttä jää huipentuman sijaan tarpomiseksi harmaan ympäristön ja nyrkkeilysäkeiksi paksuuntuvien mörköjen vuoksi. Poliisin pamppu, jonka päässä on hehkuva puukko, keihään lailla pistettävä sähkönuija ynnä muita yhdistelmiä saa vapaasti tehdä. Täydellisten torjuntojen metsästystä vaikeuttavat niiden lukuisat viivytetyt lyönnit. Ykköset yllä oopperaan. Viivasuorasta rakenteesta johtuen voi jäädä jumiin kylmän ja lannistumattoman vihollisen edessä kuin minä ala-asteen maksalaatikon ääressä. Hetkinen, mihin se kaatuu. Hyviä ideoita on kerätty yhteen, huonoja on karsittu pois ja tekninen toteutus on huippuluokkaa. Silloin taskustamme kuuluu “Voi jumpe! NO NOIN JUST KÄVI! Hei, miksi nää tyypit on masentuneita?” Ääni kuuluu sirkka-sidekick Geminille eli suomalaisittain Samulle, jolle on jostain syystä kirjoitettu ilmapiirin latistavia kevennyksiä ja yliselityksiä. Helpompaa oli opetella tunnistamaan mitä kannattaa torjua, mitä väistää ja mitä keskeyttää. 17 169857_.indd 17 169857_.indd 17 26.10.2023 17.03.19 26.10.2023 17.03.19. Edessä voi olla myrkkysuon ylittävä kapeiden lankkujen kujanjuoksu, jonka lopussa odottaa ilkeä välipomo, mutta puolivälissä myrkkyhuuruista pääsee eroon ja lankkujen takana odottaa oikotie uusintayrityksiä varten. Esteitä ylitettäväksi Vapaan vaelluksen sijaan Lies of P on jaettu perinteisesti toisiaan seuraaviin kenttiin. Nukkevastustajat ovat hauskoja ja täynnä yksityiskohtia nukkesotilaiden taktisista kierähdyksistä balettitanssijoiden kädenheilutuksiin. Toive toteutui, tämä on ihan oikea peli. Varsinaisten kykyjen lisäksi jokaisen sijoituksen ohella saa pienemmän bonuksen, kuten voitetuista vihollisista latautuvan tekokäden. Meitä raivokkaasti vastustaneet vihollisemme tuijottavat kaukaisuuteen vaivautumatta tarttumaan enää aseisiinsa. Hus realismi, antaa luovuuden kukkia! Väkersin verstaalla lopulta melko vähän aikaa, koska pomomatseista saatavien aseidenkin joukossa oli helmiä, kuten tyylikäs sateenvarjo. Avuksi saa haamukaverin, joka kyllä viimeistään ratkaisee pattitilanteet ottamalla lyönnit vastaan. Ilman maksua Pinokkio ei esimerkiksi pysty kanveesissa kierimään iskujen alta pois, ehkä nenä ottaa kiinni lattiaan. Huonoa . Ideat ja maisemat ovat reippaasti velkaa Fromille, mutta toteutuskin on inspiraation veroista. Sadeilman täyttää tunne siitä, että jotain tärkeää on tietämättämme ikuisesti menetetty. Sirkan vaietessa Lies of P onneksi tavoittaa omaa . 91 Erinomainen toimintaseikkailu, joka vain ajoittain kompastelee tunnelmanluonnissa. Muita tutkittavia paikkoja ei ole eikä kentän hinkkaaminenkaan juuri auta. Pomon hehkuessa on osuttava vielä kertaalleen voimalyönnillä tai erikoisiskulla, minkä pomo helposti väistää tai keskeyttää. Sielun sidekick Taistelu toimii, samoin kentät, mutta tunnelmassa kompuroidaan. Niissä on runsaasti aukaistavia oikoteitä ja niitä vartioivia mielenkiintoisia vaikeuksia. Lopputulos on vähintään samassa kerhossa esikuviensa kanssa. Kentät ovat silti hauskoja ja mielenkiintoisia pelattavia. Hyvää + Aseiden muokkaamisen yhdistäminen taisteluun ja hahmonkehitykseen. P:lle avataankin uusia kykyjä mineraalimaksuilla. Graa. Kahdella saa paremmat väistöt, kolmella vastustajat horjumaan torjunnoista ja niin edelleen. Ohjaava kuunsäteeni oli silti kirveenvarteen pultattu jakoavain, johon tartuin, jos kikkailu ei toiminut. Eri tekokädet ja aseiden erikoishyökkäykset laajentavat kikkavalikoimaa kivasti. Tirskuntaa pelkäämättä mukana on myös bassoäänisen näyttelijän haudanvakavasti nimeämä P-elin, joka pyörii kirjamessujen hörhöosaston tapaan kvartsilla. Osin tylsät viholliset ja alleviivaava sivuhahmo. Pomojen liikkeitä on helppo lukea. Systeemi on avokätinen, mikä on hyvä, sillä osa kyvyistä on sellaisia, että niiden pitäisi olla perusliikkeitä eikä lisävarusteita
Neonvärisen piikkihaarniskaan pukeutuvan hormonimuskelisankarifanin voi olla vaikea sulattaa tyylikkäästi (pois lukien naamiot) pukeutuvaa Pinokkiota. Viholliset ovat monipuolisia, kaikki kolme päätyyppiä istuvat hienosti juoneen: hulluiksi tulleet nuket, kivitaudin riivaamat ihmiset ja opportunistinen Veljeskunta eläinnaamareineen. Lies of P:llä on vaikean pelin maine, ja arvaan miksi. Hyvää + Kaikki osa-alueet toimivat hienosti. Jopa Nukke Nimettömään. Pelimekaniikkaan sen lisää kustomoitavat aseet: normiaseiden terät ja kahvat voi mixmatchata keskenään, plus peli on täynnä hyviä Quality of Life -lisäyksiä. Joitain pieniä kauneusvirheitä. Ja Sekiroa. Nirvichio Kaikki, joiden mielestä Pyhää Fromia ei osaa matkia kukaan, saivat pitkän nenän. Lies of P tarjoaa ylilevelöinnin lisäksi pätevät haamut, jotka tähdensirpaleella saa toivottua mukaan pomotaisteluihin. ...mutta onko se vaikea. V aikka From Software on soulslike-genren luoja, jonka jäljittelijöistä vain sirkkelimiehen kourallinen on hyviä, se ei tarkoita että matkiminen olisi synti. Eli ne kaatuvat, mutta niitä ei kannata aliarvioida. Kun muutosneuvottelu esihenkilön kanssa jänskättää liikaa, liikkumiseen tulee herkästi vahinkohyppelyä. Onneksi edustan kunniatonta ”kaikki keinot sallittuja” -pelaajaa, joka ei ole kovin hyvä. Samalla P näyttää eikä näytä Fromin peliltä. Tarina on hyvä ja, From-perinteet rikkoen ymmärrettävä. Pahiksen motiivi on hyvin ymmärrettävä. Lies of P on harvinaisen pelaajaystävällinen. Carlo Collodin klassikkotarinasta taidolla ja nokkeluudella mukaan noukitut vaikutteet ja viitteet avautuvat minullekin, ihan Disney-pohjalta. NUKETETUT SIELUT 92 Erinomainen soulslike, niin pelinä kuin esteettisesti. Ylilevelöinnin lisäksi löytyy apusummonia erilaisina tuhkina, NPC:nä tai ihmisenä, sekä tietysti Mimic Tear. Jos se, että ergo jää pomoareenan eteen, laskee kynnystä käydä vähän neuvottelemassa peliuralla etenemisestä. Jopa valas. Lisäksi pomojen tracking tuo ikävästi mieleen Dark Souls 2:n. Huonoa . Kentistä löytyy paljon tuttuja elementtejä, on suota, on vyöryviä ansapalloja ja paljon muuta. Lisäksi keskushubissa on gramofoni, jolla voi soitella maailmasta löytyviä levyjä, joukossa pari todella kaunista kappaletta. Vähän faktoja venyttämällä nukeista saa selvästi Armored Corea. Se tekee Pinokkiolta vaadittavasta loppuvalinnasta harkinnan arvoisen. Jos tähti toiveeni toteuttaa, se toive on että Round 8, älä tyydy klassiseen aloitukseen ”Olipa kerran”. Toki ne ovat normigodsofwareja vaikeampia, mutta vain kaikki normiavut hylkäävä Sekiro on oikeasti vaikea. Jatkossa vaikeustaso nousee tasaisesti, ja vaikka välillä on pahempia paikkoja, kyllä jokaisen pomon kaatumiseen on juust… keinonsa. No, aseiden kuluminen ehkä. Henkilökohtainen murhe on, ettei hyppyä saa padista vain poistettua. Ne ovat nukkeja, eivät terminaattoreita! Eiku… Sorretun nukkekansan hyvinvoinnin tuhoaminen vaatii hyvän leikkurin. Varmasti tärkein syy, miksi Elden Ring kelpasi myös soulsfoobikoille, oli se määrä erilaisia kainalosauvoja, joilla pelaajaa autettiin. Mutta samalla Lies of P on oman näköisensä, oman tuntuisensa peli. Pomot ovat hyviä, tosin vasta sitten kun ne saa nurin, sitä ennen ne ovat epäreiluja. Lyöntiä seuraava animaatiotauko on oudon pitkä, mikä haittaa varsinkinkin Motivity (eli Strength) -vetoista hahmoa raskaine aseineen. aatio loppuu 16 000 kohdalla, ja lisäksi paljon muuta harkittua, joka tekee pelaamisesta kivaa. Lainaa esikuvaltaan juuri oikeat asiat, ei keksi pyörää uudestaan, mutta lisää toimivia asioita. Hetkellisesti levelöinnillä on katto eikä taistelu ole vielä asentunut selkäytimeen. Hän on hyvin androgyyninen, mutta ei pätkääkään sillä pahalla animetavalla. Normaalisti peleissä en joko kiinnitä huomiota musiikkiin tai sitten kytken se pois, mutta P:n taustamusiikki on todella erinomaista. Viholliset ovat hyvää vaihtelua normikuvastolle. Välipomot pitää silti vetää ihan itse, ja niistä Pinoobiolle haastavin saattaa jopa olla se ihan ensimmäinen gatekeeper-bossi, Parade Master. No, pääsin P-pelin melkein läpi, joskin jumitan viimeisen vapaaehtoisen bossin kakkosvaiheessa, koska työn takia piti vaihtaa Lords of The Falleniin. Ensinnäkin kenttäsuunnittelu on erinomaista, lepo-Stragazereita ja oikoreittejä avautuu juuri oikealla taajuudella, jottei pelistä tule vain matkahölkkää. Jatkoa ajatellen Pinokkio on tehnyt tehtävänsä, mutta klassisia satuja kyllä riittää. Pinokkio menee heittämällä Vuoden Peli -ehdokaslistalleni. Lies of P on paitsi paras soulslike, jota From ei ole tehnyt, myös nautittavampi pelikokemus kuin vaikka juuri Sekiro. Kaikki muut pomot ja välipomot ovat menneet läpi muutamalla yrityksellä. 18 169857_.indd 18 169857_.indd 18 26.10.2023 17.04.29 26.10.2023 17.04.29. Tarinassa on hyviä käänteitä ja harmaan sävyjä. Pahimmat pomot olivat vapaaehtoisia. Sirkuttava Gemini on turha, mutta ei ylittänyt ärsytyskynnystäni. Nuketetaan ne kiertoradalta Silmä ja korva lepäävät, mutta Lies of P on pelinäkin puhdasta priimaa. Yksi erittäin suuri syy on ihailuni audiovisuaaliseen ilmeeseen ja siihen, kuinka näppärästi klassinen Pinokkio on kiedottu mukaan. Kieltämättä Lies of P tekee kunniaa esikuvalleen hyvinkin tunnistettavasti: keskeiset pelimekaniikat ovat puhdasta soulsia, tai oikeastaan Bloodbornea. Yksi avain ovat heitettävät kulutustavarat, jotka kerrankin on suunniteltu käytettäviksi. Parannukset Fromin kaavaan ovat parannuksia, eivät turhaa kikkailua. Ja hei, päätetään keskustelu siitä, onko P-Organ poikamaista hihihi-huumoria vai vahinko, lopetukseen ”Sen pituinen se”. Tämä normiväestö on normaalia Soulstai Bloodborne-tasoa. Levelöinti jää pomoareenan eteen, levelöintiin vaadittavien pojojen in. Megapisteiltä Pinokkion pelastaa vain yksi lapsus taistelussa, josta puuttuu se viimeinen sujuvuuden silaus. Soulslike-arvosteluissa on usein yksi vakava puute: niiden vaikeutta joko ihannoidaan, kanonisoidaan tai liioitellaan. Kaikki on virtaviivaiseksi suunniteltua, aina käyttöliittymää myöten. Ja vaikka välillä ”muutamasta” tuli ”monta”, eteen ei noussut masentavan tuntuista seinää. Vaikka tekijät ovat eteläkorealaisia, audiovisuaalisuus on yllättävän puhtaasti eurooppalaista, tarkemmin vieläpä 1800-luvun lopun tyylikästä Belle Epoque -kuvastoa
Mutta geneerinen kauneus on toki sekin kauneutta. Tekijät puhuvat rebootista. Statsit ovat normistatseja, taikaa on kahta varianttia eli pappityyppistä Radiancea ja velhotyyppistä Infernoa. Suo ja kaivos löytyvät kumpikin. Nyt ilmestynyt Lords kitui kehityshelvetissä, vaihtoi nimeä ja vetäjää, ja päätyi lopulta täysin identtiseen nimeen, monikkoa ja the-artikkelia myöten, se ei ole remaster eikä -make. Varsinkin pimeämmässä viholliset hukkuvat efekteihin ja niitä saa mättää lähinnä vaiston varassa. Mutta Unreal 5:n Akilleen kantapää on microstutter eli hyvin lyhyt ruudunhyytyminen, joka ärsyttää jotkut pelaajat hengiltä. Kun siellä roikkuu, aika nopeasti tyhjästä alkaa spawnata yhä pahempia varjovihollisia, kunnes lopulta kimppuun käy kamala viikatemies. Hexworks / CI Games Arvosteltu: PC Saatavilla: PS5, Xbox Series S & X Versio: v.1.1.231 Minimi: Intel i5 8400 / AMD Ryzen 5 2600, 12 Gt RAM, GTX-1060 tai Radeon RX 590 6 Gt VRAM Suositus: Intel i7 8700 / AMD Ryzen 5 3600, 16 Gt RAM, RTX2080 tai Radeon RX 6700 8 Gt VRAM Testattu: AMD Ryzen 7 3700X 8-Core Processor 3,60 GHz, 32Gt, GeForce RTX 2060 6 Gt VRAM Moninpeli: 2 ”co-op”, PvP Ikäraja: 18 Unreal 5 tekee Lordista periaatteessa parhaan näköisen Souls-pelin koskaan. D eck 13:n Lords of the Fallen (2015) oli ensimmäinen soulslike-klooni, ja aikanaan ihan ok. Koska arvosteluita oli jo tullut, tyyliin ”paras soulslike ikinä, actionpainotteinen, pomot liian helppoja”, ostin pelin ennakkoon. Epärealistisen kaunis! Yksi suuri syy kehuihin ja haukkuihin on sama: Unreal 5 -pelimoottori. Sanon periaatteessa, koska enimmäkseen Lords of the Fallen näyttää tosi hyvältä, joskin välillä kauneus hukkuu imelään karkkivalaistukseen tai tasaiseen ruskeusviherrykseen/sinerrykseen/pimeyteen. Lisäksi näkymistä tulee väistämättä sellainen midjourneymäinen AI-fiilis, sillä oma visuaalinen luonne puuttuu täydellisesti, kaikki näyttää tutulta. Toisaalta myös keskenjättämisprosentit näyttävät tavallista korkeammilta ja pelaajamäärä on melkoisessa laskussa. Oho, 49 pistettä! Ensimmäisen peli-illan jälkeen olin jopa valmis allekirjoittamaan sen. Hahmolle on tarjolla 10 + 1 DLC perusluokkaa, jotka määrittävät vain alkustatsit ja -varusteet. Aseet skaalaavat statsien mukaan, sieluvastike on nimeltään vigor ja lepopaikkojen nimi on vestige, tuttua tavaraa siis. Umbra ei ole kiva paikka. Koiparvet vihjaavat paikkoihin, jossa siitä on hyötyä: lampun valossa voi kävellä läpi suljetun oven tai nähdä vain Umbrassa sijaitsevan sillan tahi tikkaat. Kuten kaikki tietävät, peruspelaajalle ulkonäkö on vähintään yhtä tärkeää kuin kaikki muut osatekijät yhteensä, ihan kuin ihmissuhteissa. Lords of the Fallen hanskaa toisen, toinen menee päin P:tä. Itselläni ei ollut mitään ongelmia. Nnirvi LORDS OF THE FALLEN Tärkeintä ei ole ulkoinen kauneus vaan sielun kauneus. Asensin, pelailin, menin katsomaan Steamista Kansan Mielipidettä. Julkaisun jälkeen päivityksiä on tullut useita, ja käsittääkseni graafinen suorituskyky on kuosissa. Taikalampun loisteessa Alkuanimaatio kertoo, kuinka demonijumala Adyrin vaikutus taas nostaa päätään ja kaikilla on Axiomissa kurjaa. Sen jälkeen Deck 13 kehitti erinomaiset scifisoulsit Surge ja Surge 2. Rakenteeltaan Lords on normaali lineaarinen soulslike, jossa eteneminen katkeaa välillä pakkobosseihin, pieniin ja isoihin. Usein näitä käyttääkseen pitää oikeasti siirtyä kokonaan Umbraan, senkin se lamppu osaa. Sankari on fantasiamaailman Alan Wake, joka taikalamppunsa kanssa lähtee taistoon. Lordsin mielenkiintoisin idea on Umbra, varjomaailma, jonka taikalampun valo paljastaa. Umbralaiset ovat sikäli ilkeitä, että kun normimaailmassa vain tsekkailee lampun kanssa, niiden kavala hyökkäys siirtääkin pelaajan Umbraan. Sieltä takaisin siirtyminen Axiomiin onkin vähän vaikeampaa, se vaatii joko saKaupunki tulessa, asukkaat narussa. Kaivoksessa atapellaan. 19 170402_.indd 19 170402_.indd 19 26.10.2023 18.25.19 26.10.2023 18.25.19. KEN ON SIELUISTA KAUNEHIN. Jos pelissä on jokin muu juoni, se ei minulle auennut. Päivitysten myötä pistemäärä on jo 59 ja varmaan vielä vähän nouseekin
Kun aikanaan on päässyt aloitusalueen ohi, kohdataan varsinainen gatekeeper-pomo, Pieta She of Blessed Renewal. Väistö on kunnon hyppy ja kierähdys tarkoittaa noin kolmea neljää metriä, usein tuntuu että tahallaan väärään suuntaan. Kun hirviö lyö, se tuntuu harppaavan pari metriä eteenpäin. Mutta se toteutus. Olin jo heittämässä hanskoja seinään, kunnes muistin moninpelin. Lordsissa on paljon joukkotaisteluita, joissa, ihan vihjeenä, dual wield on erittäin toimiva ratkaisu. Itse asiassa pitämällä torjuntaa ylhäällä koko palkki voi olla harmaa, mutta kuolema ei korjaa. Mitä raskaampi ase, sen pienempi parryikkuna, mutta parempi guard-prosentti. Sama tietysti jos pelaaja on itse siirtynyt Umbraan. Vieras on vain vieras, pomotappo ei rekisteröidy vieraspelaajalle, hän ei voi vaikuttaa maailmaan, ei saa kamoja, joita löytyy ja kaiken päälle saa vain osan tienatusta vigorista. Niin, se moninpeli. En muista ikinä nähneeni näin tylsää, huonosti valittua gatekeeperiä. Ja silloin kun ne käydään kapeassa tilassa, väistö voi pysähtyä kuin seinään. Mutta niitä ja kumipallomaista tunnetta hyödyntää pahin vihollinen: kamera, joka ei pysy kunnolla mukana, sekä lukitus, joka välillä tuntuu toimivan täysin sattumanvaraisesti tai jopa suosivan kauempana olevia vaarattomia vihollisia. Silloin kun taistelut käydään kapeilla ulokkeilla tai vastaavilla, vedetään kieli keskellä suuta. Kaikkien rakastamat PvP-invaasiot ovat myös mukana. Sivuhuomiona sen päivitys joka toinen kerta lisää vain tehoa, mutta ei käyttökertoja. Kun henki lähtee, peli näyttää harvinaista armoa: pelaaja siirtyy Umbraan. Lords of the Fallenin pahin suunnitteluvirhe on aloituskynnys. Ja koska ruumis seuraa sielua, sillä saa revittyä kohteen katolta, tai tuurilla suistaa reunan yli. Lordissa se toimii vain tutoriaalissa. Periaatteet ja kontrollit ovat samat kuin Soulseissa (ja Eldenissä), kiitos ja ylistys olkoon herran. Ole hyvä, mikki on sinun! Alku hankalaa... Soulflay repii vihollisen sielun irti, ja sitä voi muutaman kerran hivauttaa. vepoint-Vestigen tai käytössä tuhoutuvan Emergence Effigyn löytämisen. Vasta Pietarittaren jälkeen pääsee hubiin, jossa on pari kauppiasta sekä parannusristin päivittäjä. Grindausmesta numero uno! 20 170402_.indd 20 170402_.indd 20 26.10.2023 18.25.32 26.10.2023 18.25.32. Päinvastoin kuin peli väittää, se ei ole saumaton co-op. Lies of P:n tapaan torjunnassa osa vahinkoa tulee läpi ja näkyy harmaana, ja sen saa takaisin iskemällä vihollista. Tärkein taito oppia on dodge, nimenomaan se askelversio, ei kierähdys, sillä parryn teho ei ole suhteessa sen onnistumiseen. Ihan ensimmäinen (väli)pomo on OK, tosi hitaasti ja selvästi lyövä, mutta sitä seuraa pelin mahdollinen pääpahis tai sen apuri, sekunda-nazgulinsa kanssa. Umbrassa maisemat eivät rentoutua Palavia luurankomiehiä tuntuu aina pyörivän jaloissa. Soulflaylla myös operoidaan Umbrassa esimerkiksi siltoja ja seinäruumiilta kerätään laatuesineitä. Toinen käyttö on joitain vihollisia auttavan umbraparasiitin poisto. Umbra ei varsinaisesti ole mikään huono keksintö, mutta en ole sen suurin fanikaan, koska välillä sitä käytetään ihan puhtaasti turhaan vaikeuttamiseen. Lords pärjää melko hyvin, mutta ei täysin. Mukaan saa NPC-summonin, josta on aika vähän hyötyä, sillä se myös venyttää Pita Bread of Blessed Kebabin hipareita. Se on ikävän hidas operaatio, varsinkin silloin kun vihu jo käymässä päälle. Remnant 2:n jälkeen olen pöyristynyt. Fromin tyyliin siihen on tarkoituskin kuolla, mutta en ihan ymmärrä miksi. Joka miekkaan tarttuu, sille expaa karttuu Soulslikelle taistelu on se miekka, johon se joko kaatuu tai jota se heiluttaa ansiokkaasti. Vasta siellä kuolema on lopullinen. Samoin teen itse. Aloituskilpeni torjunta on naurettavat 42 prosenttia ja peli aloitetaan vain kolmella parannuksella. Taikalampulla on muutakin käyttöä. Aseiden päivitys on normikamaa, edeltäjä-Fallenista on peräisin se, että osaan voi kiinnittää riimuja, jotka muuttavat vaikka skaalausta tai lisäävät efektejä. Kun tähän yhdistää sen, että välillä ruutu on niin pimeä ja efektejä täynnä, että vihollisia ei edes erota, tulee äitiä ikävä. Tämä enkeli lyö hitaasti, mutta miekalla on pitkä terä, ja jo noin 70 prosentin kohdalla hiparipalkkiaan se aloittaa kakkosvaiheensa täynnä lentämistä ja aluevahinkohyökkäyksiä. Mutta nyt Katkeruus jo pyytääkin puheenvuoroa. Aloitin haarniskamiehenä, ja silti alun rivimonsut tekivät suhteetonta vahinkoa. Yksi syy oli, että posture damage, eli siis vastustajan saa hetkeksi maahan ja sille tehtyä massiivista lämää, toimi. Tekniikka tappoon on väistä ja lyö, väistä ja lyö (plus bonusväistöt päälle) ja näin hitaasti kihnuttaa sen aloituspomoksi aivan liian pitkää hiparivarastoa. Uuden parhaan kaverini Jonnathanin kanssa saimme ämmän hengiltä toisella yrityksellä. Saumallista moninpeliä ei auta, että toinen voi hortoilla kaukaisuuteen, eikä peli kerro suuntaa tai edes korosta toisen pelaajan ääriviivoja. Eikä vieläkään peli LORDS OF THE FALLEN Syrjitty Orpo sylkee tulta, onneksi oli kaveri kohteena. Skaala-asteikossa on nyt mukana myös + ja -, koska miksi ei. Taikojen ja pitkän matkan aseiden hallinta on toteutettu vähän kankeasti. Pelasin strength-buildia, varmaan siksi että se toimi hyvin P:ssä
Lords of the Fallen on harkitsemisen arvoinen jos soolosuolistaminen sujuu tai sitä pelaa kaverin kanssa. Minulle pomotaistelut ovat pakollinen paha: niiden liikkeiden ulkoaopettelu ja virheetön väistely eivät ole soulsliketykseni suola. Kuulostaa ihan hyvältä. Summoneita tarjotaan harvoin. Niin kauan kuin se on hevon selässä, se ei ota vahinkoa. Ihmiskaverin kanssa homma meni heittämällä, koska hänkin osasi väistää. Taistelussa parry ei ole paras vaihtoehto, dodge on, mutta steppaamalla, ei kierimällä. Lords of the Fallen on pelinä iso ja työläs: hidaspelaajana upotin siihen nelisenkymmentä tuntia ja pääsin ehkä jonnekin niukan puolivälin paikkeille. Nimittäin ihan perusmaailma on poikkeuksellisen paha, täynnä poikkeuksellisen lujaa iskevä vihollisia, usein vielä väijyssä, sekä välibosseja, jotka myöhemmin palaavat rivivihollisina. Se on ratsumies, joka jyrää kohti, teleporttaa ja tulee uudesta suunnasta. Miksi. Ja onhan se nätti. Spurned Orphanissa ihmiskaverin kalastelu ei tuottanut aluksi tulosta, varmaan siksi että puuduttavasta pomotaistelusta ei makseta tarpeeksi. Esineiden kuvauksia ei näytetä, jollei ole tarpeeksi Radiance-pojoja, riimujen vaikutusta aseen damageen ei näytetä, peli on täynnä kaikkea vastaavaa pientä mutta ärsyttävää. Pomojen tekemä järeä vahinko tekee pomojen sooloamisesta meille Fromage-koulukuntalaisillle yhtä haastavaa kuin tylsääkin: pääpomojen designissä liikaa aikaa kuluu vain one-shot-hyökkäyksien väistelyyn, pomon notkuessa vastaiskujen ulottumattomissa. Orpo-pomon juttu on noin kolmannesvahingon jälkeen kökkiä laavajärvessä ja spammia erilaisia one-shot-tuliloitsuja, ydinpommi mukaan lukien. kunnolla käynnisty, koska varustepäivitysten vaatima seppä on vangittuna paljon kauempana. Hyvää + Todella näyttävän näköinen. ”None shall pass!” Syrjitty Orpo ei ole leikin asia. Tuntuu kuin peli olisi skaalattu kaverin kanssa pelailuun. Myös järjettömän pitkälle turhan tarkasti ampuvat erilaiset sniperhirviöt jaksavat ilahduttaa. Niiden kestävyys on heikko, ja kun ne vain lisäävät pomon hiparipankkiin saldoa, hyötyä niistä ei ole. Vestige Seedillä (hinta 1 200) sellaisen voi tehdä tiettyihin paikkoihin, mutta niistäkin vain uusin on voimassa. Lords of the Fallen olisi oikeasti erinomainen peli ihan kaikille, jos sitä säädettäisiin. Kirjoitushetkellä tuoreessa päivityksessä esimerkiksi ylilevelöinnin hyötyä karsitaan ja parryttamiseen lisätään pakotetta, koska sitä ei käytetty tarpeeksi. Iloa kesti kolmanteen oikeaan pomoon, Hushed Saintsiin. Joka vahinkoa pienemmälle tai haarniskasuojausta isommalle, tiheämmin Vestigejä ainakin peruspeliin, pääpomojen kakkosvaiheen triggeröinti edes siihen normaaliin puoleenväliin. Pelissä on paljon hyvää, varsinkin sen näyttävyys, mutta siinä on myös paljon ihan typerää, suorastaan pelaajavihamielistä suunnittelua. Huoh. Summon harvoin pysyy hengissä niin kauan, että siitä olisi varsinaista hyötyä, ihan samoin kuten Pieta-taistelussa. Matkani kohti seuraavaa jumitusta jatkui. Onneksi Juanica vastasi kutsuuni, ja yhteistyöllä Orpo kaatui. Mutta pisteeni heiluvat vielä 65–85 välissä, ihan riippuen siitä kuinka peli sujuu. Paitsi NG plussissa, jossa ne ovat liian vaikeita. 21 170402_.indd 21 170402_.indd 21 26.10.2023 18.25.42 26.10.2023 18.25.42. Todella geneerinen, kehno lukitus. Ja taas hivutetaan hiparivarastoa onetai twoshottien varjossa, joskin nyt aseella, joka edes tekee lämää. Käytännössä Lords of the Fallen on lähinnä gitgud-peli, paitsi että foorumi-gitgudien mielestä pomot ovat liian helppoja ja niitä pitäisi rankasti buffata. Oikoteitä löytyy vaihtelevasti, välillä kuoleman takia saa juosta maratonin. Suolla on sekä ruskeaa että vihreää. Ongelmia tulee jo siitä, että yksi tulihyökkäys vaatii välitöntä pakojuoksua. Sen saa vedettyä lähitaisteluun, jossa epäonnistunut väistö tappaa kertalaakista. Kuvankaunis soulslike silittää minua hyvällä tavalla mutta myös raa’asti vastakarvaan, niin että viha ja rakkaus sekoittuvat. Toivottavasti jelppijöitä siis riittää jatkossakin. Tai lisää invaasioita. Miksiköhän ei. Kun vapautettu seppä aloitti liiketoimintansa Skybridgessä, Lords of the Fallen alkoi heti maistua paremmalta. Koska genren tunnusmerkki on vaikeus, tehdään siitä sitten vaikeaa! Mutta onko se vaikea. Vaikka se välillä jalkautuu hakattavaksi, vasta kakkosvaiheessa se jalkautuu pysyvästi. Olen saanut pelin perusmekanismit auki, joten teoriassa arvosteluminimiin vaadittava raja on ylittynyt. Ei. Lords of the Fallenin kainalosauvat ovat ylilevelöinti ja ihmispelaajan kutsuminen avuksi. Lords of the Fallen on Lies of P:n antiteesi: tarina on geneerinen, maailma on geneerinen, ja Quality of Life -ominaisuudet puuttuvat, aina inventaarion sorttausta myöten. Summonit ovat turhia, koska rynnäköinti suoritetaan 3–5 kertaa, ja jo parin iskun jälkeen Saint hyppää taas satulaan. Ikävä kyllä pääpomot edustavat designia, jota en siedä. Ihmisapurin löytämisen varaan ei kannata laskea, joskin crossplayn kytkeminen takaisin päälle voi auttaa. …paraneeko se jatkossa. Mutta juoksun ja kävelyn välillä voi vain vaihtaa, absoluuttinen juoksu (siis satavarma juoksu nappi pohjassa) ei ole optio. Huonoa . On se kumma, kuinka paljon suosikkimiekkani tappotehon tuplaaminen auttoi! Välipomot ovat ihan hyviä, koska niiden kanssa voi oikeasti taistella. Valmiita savepisteitä on vähän ja NG plussissa niitäkin vähennetään joka kierroksella. Kun Lies of P selvästi ymmärsi sielutuksen nyanssit, Lords of the Fallen lähinnä toistaa genren ulkoisia askelmerkkejä. Silti pelaan sitä enimmäkseen ihan tyytyväisenä
DualSense-ohjaimen haptiset ominaisuudet tekevät sekä seittisinkoilusta että taisteluista entistä immersiivisempiä. ikat, vaivattoman oloisesti kaupungin halki liukuva kamera ja olemattomat latausajat ovat erinomainen osoitus siitä, mihin PlayStation 5 parhaimmillaan kykenee, mutta… …se ei saanut minua kyyneliin. Tietenkin juuri silloin New Yorkiin saapuu uusi uhka. Kenties tämä johtuu tarinan konnasta. Kyyneleiden valuessa olin sirpaleina, aivan kuten Peterkin. V iisi vuotta sitten Marvel’s Spider-Man (Pelit 10/2018, 94 p. ksummilla vihollisilla, sillä nämä älyävät vihdoin nostaa katsettaan. Miten kukaan voisi olettaa hänen kykenevän päättämään tulevaisuudestaan, kun kaupunki ja sen asukkaat ovat apua vailla. Kravenin kohdalla näin ei käy, sillä vastustajana hän on huomattavasti edeltäjiään yksioikoisempi. engaillaan, kuin kaksi Hämistä vaan. Kun Peterin hyvä ystävä, Harry Osborn, palaa yllättäen takaisin kaupunkiin, sankarikaksikon tulevaisuus alkaa vihdoin näyttää hieman valoisammalta. Vasta viimeisen kolmanneksen aiVihollisten väijyminen korkeuksista tuntuu entistä luontevammalta, koska sankarit voivat punoa omia seittejään. Hämähäkkimiehen kaksoiselämä Radioaktiivisen hämähäkin purtua Peter Parkeria nuoren miehen elämä on ollut kaikkea muuta kuin helppoa. Eikä kestä kauaakaan, ennen kuin hän huomaa kaupunkia suojelevan Hämähäkki-duon. Sankaria inhimillistettiin joka käänteessä ja hahmon läpikäymät haasteet koskettavat tavalla, johon ani harvat pelit (saati sitten kirjat tai elokuvat) kykenevät. Palkkasoturi Kraven Saalistaja ryhtyy jahtaamaan New Yorkissa asustavia superrikollisia sivullisista välittämättä. Kahdeksan raajaa on parempi kuin neljä Spider-Man 2:n tarina on kerrottu taitavasti. Ilmiömäisen kauniit gra. Kyse oli osittain siitä, että olin menettänyt äitini vajaa vuosi aikaisemmin, mutta Spider-Manin dramaattisimmat hetket musersivat minut täysin. Taisteleminen on entistä vetoavampaa, kaupunki aiempaa laajempi ja siellä liikkuminen vieläkin nauKAHDEN SANKARIN SYMBIOOSI Insomniac Games / Sony Interactive Entertainment Versio: Ennakko Saatavilla: PS5 Ikäraja: 16 tittavampaa. Silti se ei tunnu missään vaiheessa yhtä koskettavalta tai henkilökohtaiselta kuin kahden edeltävän pelin tarinat. Peterin suhde Mary Janeen on vakaalla pohjalla ja Milesilla on äitinsä, kaveripiirinsä sekä naapurustonsa tuki. + Kulmakunnan ystävällinen Hämähäkkimies suosittelee -leima) asetti pelaajan upeasti Hämähäkkimiehen asemaan. Insomniac Gamesin teoksen hämmästyttävin piirre oli, miten vahvasti se sai minut samaistumaan Peter Parkeriin niinä hetkinä, kun tämä ei ollut pukeutunut naamioon. Menetettyään sekä mentorinsa, tohtori Otto Octaviuksen, että rakkaan May-tätinsä, Peterin on ollut vaikea löytää uutta suuntaa elämälleen. Markus Rojola MARVEL’S SPIDER-MAN 2 Tää yö nyt ollaan vaan ja hengaillaan. 22 169862_.indd 22 169862_.indd 22 26.10.2023 18.31.44 26.10.2023 18.31.44. Spider-Man 2 on monella tapaa edeltäjäänsä parempi peli. Haastetta on lisätty aiempaa . Ensimmäisen osan yksi suurimmista saavutuksista oli saada pelaaja samaistumaan sankarin ohella myös hänen vastustajiinsa. Toisiaan sivuavat pääja sivujuonet on rytmitetty hienosti ja, vaikka tapahtumat etenevät etenkin puolivälin jälkeen tuttuja polkuja, matkan aikana koetaan runsaasti niin pieniä kuin isompiakin yllätyksiä. New Yorkissa taistellaan ja . Teini toipuu edelleen poliisi-isänsä sekä ystävänsä Phinin kuolemista ja yliopistohakemuksen laatiminen tuottaa ylimääräistä päänvaivaa. Kaksikolla on onneksi toisensa sekä läheisensä. Ei mennä nukkumaan. Ensiluokkainen seittisinkoilu yhdistettynä eleganttiin hiiviskelyyn sekä napakkaan taisteluun sai pelaajan tuntemaan itsensä hämmästyttäväksi Hämähäkkimieheksi. Radioaktiivisen hämähäkin purtua Miles Moralesia, nuoren miehen elämä on ollut kaikkea muuta kuin helppoa. Uusi fysiikan opettajan virkakin vaikuttaa olevan vaarassa, koska siviilielämän yhdistäminen supersankarointiin vaikuttaa mahdottomalta yhtälöltä
Sarjan avausosassa jokainen kohtaaminen tuntui ainutlaatuiselta. Kaikesta huolimatta kahden päähenkilön käyttäminen on toimiva ratkaisu. Oli hauska ryhtyä selvittämään satunnaista rikosta ja huomata, että paikalla oli jo yksi Hämis hoitamassa hommaa. Jatko-osa on petrannut näiden suhteen, ei keksimällä mitään uutta vaan pikemminkin kopioimalla Arkham-sarjaa entistä tarkemmin. Kiireen yllättäessä Hämikset voivat kirjaimellisesti liitää taivaan halki. Alkeiden opetteluun ei kulu kauaa, mutta hienouksien hallitseminen vie aikaa. (Liian pian. Lisäsyvyyttä taisteluun tuo väistöliikkeen oheen lisätty torjunta. Jatko-osan konnagalleria ei ole yhtä laaja ja monimuotoinen, joten kaavamaisuudelta ei vältytä. kana pääpahiksesta paljastuu puolia, jotka tekevät lopputaistelusta muita kohtaamisia merkittävämmän. Eteenpäin pääsee pelkästään R2-liipaisinta painamalla, mutta huippuvauhdin saavuttaminen oikein ajoitetuilla loikilla, seiniä pitkin juokseminen, vesitornin jalkojen välistä syöksyminen, tiukat käännökset ja haluttuun kohtaan laskeutuminen edellyttävät harjoitusta. Seittisinkoilu toimii yhtä hienosti kuin ennenkin. ow-tilaan pääseminen helpottuu huomattavasti. Pow! Smack! Wham! Ker-bam! Edellisten pelien suurin heikkous oli Arkham-sarjasta kopioidut kamppailumekaniikat. 23 169862_.indd 23 169862_.indd 23 26.10.2023 18.32.38 26.10.2023 18.32.38. Elintärkeä kyky etenkin vahvimpia vihollisia vastaan taistellessa. En aluksi innostunut uudesta mekaniikasta. Hyökkäysvalikoimaa on tosin jouduttu kaventamaan, koska käytössä on ainoastaan neljä pikanäppäintä erikoisvoimille ja neljä laitteille, mutta kahden kyvyiltään poikkeavan päähahmon ansiosta vaihtelua löytyy riittävästi. Uudistuksen ansiosta . Erikoishyökkäykset – oli kyse sitten Peterin mekaanisista raajoista, Milesin sähköiskuista tai molempien käyttämistä seittipommeista ja muista vempaimista – otetaan käyttöön valikon sijaan näppärillä pikanäppäimillä. Manhattanin kylkeen on lisätty Brooklyn ja Queens käytännössä kaksinkertaistaen pelattavan alueen. Jäin silti kaipaamaan ykkösosasta tuttuja haasteita, jossa vihollislaumat on päihitettävä tietyn ajan sisällä tai tulematta huomatuksi. Onneksi ne ovat edellistä peliä viihdyttävämpiä, vaikka kymmeniä Kravenin kätyreitä tainnuttava toimittaja saakin hämähäkkivaiston hälyttämään. Pääjuonesta irrallisissa haastetehtävissä, joissa kukistetaan esimerkiksi saalistajien tukikohtia, on aiempaa enemmän vapautta. Tälläkin kertaa monet muistettavimmista hetkistä koetaan ilman naamiota… Hahmoa voi vaihtaa vapaasti tarinatehtävien välillä. Sitä ennen nopein tapa ylittää East River on levittää käsivarret ja etsiä sopiva tuulenvirtaus. Mukana on jälleen muutamia hiiviskelyä painottavia MJ-osioita. + Kulmakunnan ystävälliset Hämähäkkimiehet suosittelevat -leima) eikä Harryyn ehdi kiintyä May-tädin tavoin. Peterin ja Milesin välisestä suhteesta sekä näiden elämien välisistä eroista ja yhtäläisyyksistä saadaan paljon irti. Entistä isompi omena New York on aiempaa näyttävämpi ja laajempi. Tyrmäys ensimmäisessä, toisessa ja kolmannessa erässä Tällä kertaa heikointa antia ovat yllättäen pomomatsit. Etenkin, kun hoksaa, että lentokorkeutta voi lisätä kaMahdollisuus pikamatkustukseen aukeaa, kun on suorittanut riittävästi kaupunginosan sivutehtävistä. Useimmat lennoistani päätyivät pilvenpiirtäjien kylkiin, mikä menetti Manhattanilla viehätyksensä jo parikymmentä vuotta sitten. Alueet eivät ole yhtä suljettuja eikä pelaajaa pakoteta käyttämään tiettyä hahmoa, joten ne tuntuvat vähemmän pelimäisiltä. Pahoitteluni.) Taitojen kehityttyä liitely alkoi kuitenkin tuntua paitsi luonnolliselta tavalta liikkua. Yllättäen viihdyin paremmin Milesin seurassa. Mysteerion luomat VR-taisteluareenat paikkaavat visuaalisista kikoistaan huolimatta tätä puutetta vain osittain. Peterin ja Milesin henkilökohtaiset elämät risteävät vain harvoin, joten yksittäisten hahmojen kanssa ei vietetä tällä kertaa yhtä paljon aikaa. Suuremmasta pelimaailmasta huolimatta liikkuminen kaupungin halki on entistä vaivattomampaa ja nopeampaa. Useimmat iskut voi estää milloin tahansa, mutta oikein ajoitetut torjunnat tarjoavat mahdollisuuden nopeisiin vastaiskuihin. Toiston määrää lisää, että useimmissa pomomatseissa on monta vaihetta, jossa juuri kukistetun kelmin terveyspalkki palaa kerta toisensa jälkeen täyteen. Mikä parasta, kelmit kukistettuaan seittisankarit voivat heittää yläviitoset ennen kuin jatkavat omia teitään. Tämän elämä tuntui vähemmän hektiseltä kuin Peterin, joten päätehtävien sivuuttamisesta ei tarvinnut potea syyllisyyttä. Esimerkiksi Milesin äiti jää etäisemmäksi kuin Spider-Man: Miles Moralesissa (Pelit 11/2020, 91 p. …muttei suinkaan kaikkia. Kyse saattaa olla myös siitä, että tarinalla on kaksi päähenkilöä
Pikamatkustus on tällä kertaa todella pikaista. Upeasti animoidut ja saumattomasti pelattaviin osiin liitetyt toimintakohtaukset saavat tuntemaan siltä, kuin pelaisi elokuvaa sen sijaan, että katsoisi peliä. Kravenin velipuoli, superroisto Kameleontti, asetti metsästäjälle haasteen kertomalla hänelle kaikkien aikojen saaliista, Hämähäkkimiehestä. Ainoa ikävä puoli tässä on se, ettei metromatkaa kuvaaville hassuille pikku välianimaatioille ole enää tarvetta. Hyvää + Jatkaa hienosti Hämähäkkimiesten tarinaa. KRAVEN SAALISTAJA PAHISPROFIILI Markus Rojola Oikea nimi: Sergei Kravino Ammatti: Salametsästäjä ja palkkasoturi Synnyinpaikka: Volgograd, Venäjä Pituus: 183 cm Paino: 106,5 kg Silmät: Ruskeat Hiukset: Mustat Ensiesiintyminen: The Amazing Spider-Man #15 (elokuu 1964) KRAVEN SAALISTAJA Oikea nimi: Ammatti: palkkasoturi Synnyinpaikka: Venäjä Pituus: Paino: Silmät: Hiukset: Ensiesiintyminen: The Amazing Spider-Man #15 (elokuu 1964) 24 169862_.indd 24 169862_.indd 24 26.10.2023 18.33.29 26.10.2023 18.33.29. Hoitojonot tosin ovat mitä ovat, joten sitä ennen voi turvautua pikamatkustukseen. Lopulta Kraven sai napattua saaliin ansaansa. Tarina on kuitenkin kerrottu niin vakaalla kädellä, että uskon kosteuden tiivistyvän toisten pelaajien silmissä. Kaupungin salaisuuksien selvittäminenkään ei kiehdo edellispelien tapaan. Kerättävät voisivat olla kiinnostavampia. MARVEL’S SPIDER-MAN 2 S ergei Kravino syntyi aristokraattiperheeseen Venäjän vallankumouksen aikaan. Vartuttuaan hän kohtasi voodoo-papitar Calypson, jonka antama mystinen seerumi lisäsi merkittävästi hänen voimiaan ja nopeuttaan sekä tarkensi hänen aistejaan. Kun hän kutsui poikansa koolle ottamaan osaa synnyinoikeuteensa, ainoastaan yksi heistä palasi. Seittisankari päihitti Kravenin riippumatta siitä, toimiko saalistaja yksin vai yhteistyössä muiden superrikollisten kanssa osana Kuuden Koplaa. toille sijoitetuilla tuulettimilla ja kaupunkia halkovat tuulitunnelit kiidättävät seittisankarin kaupunginosien halki muutamissa sekunneissa. Kravenin viimeinen poika oli saalistanut ja tappanut jokaisen veljensä. …mutta pinnallinen pelimaailma. Tämän jälkeen Kravino sta tuli maailman mahtavin metsästäjä, joka omaksui uudeksi nimekseen Kraven Saalistaja. Näyttävä… Huonoa . Käsikirjoittajien ansiokkaasta yrityksestä huolimatta silmäkulmani eivät kostuneet kertaakaan. Lähetettyään nämä maailmalle tekemään itsestään miehiä Kraven palautti hallintaansa omaisuutensa, jonka hän oli menettänyt kuolemansa jälkeen. Kolmenkymmenen tunnin mittainen kokemus vilahtaa ohi. Pintakiiltoa maailmassa riittää, mutta syvyys uupuu yhä. Pelattavuutta on hiottu entisestään ja seittisinkoilu on edelleen lyömätön tapa tutustua kuvankauniiseen New Yorkiin. Epäonnistuttuaan tavoitteessaan Kraven tunnusti rikoksensa ja riisti oman henkensä. Aiempaa hiotumpi taistelu. Uhrilahjan naamion alta paljastui kuitenkin supersankarin klooni, Kaine. Kuka lopulta osoittautuukaan kaikkein suurimmaksi Kravenin kohtaamaksi pedoksi. Olisin vain toivonut kuuluneeni siihen joukkoon. Myöhemmin hänen vaimonsa Sasha ja muut Kravino n suvun jäsenet herättivät Kravenin henkiin rituaalilla, jossa tarvittiin Hämähäkkimiehen verta. Hämähäkkimies-faneja hemmotellaan jälleen kerran kiehtovalla ja omaperäisellä tulkinnalla tutusta tarinasta. New Yorkin kiireisillä kaduilla sinkoilu ja taistelut kymmeniä vihollisia vastaan eivät saa ruudunpäivitystä takkuilemaan missään vaiheessa. Karttaa napauttamalla sankari siirtyy haluamaansa paikkaan sekunnin sisällä. Menetettyään vanhempansa poika päätyi Afrikan savanneille, missä hän oppi jäljittämään ja saalistamaan suuria petoeläimiä. Hän hautasi Hämähäkin elävältä ja omaksui hänen identiteettinsä todistaakseen taistelevansa taitavammin rikollisuutta vastaan. Kahden sankarin välillä vuorottelu on onnistunut ratkaisu, vaikka hahmojen kohtalot eivät koskettaneet aivan yhtä vahvasti kuin ensimmäisen pelin kohdalla. Korruptoitunut veri teki Kravenistä kylmäverisen tappajan ja hänen ensimmäisten uhriensa joukossa olivat hänen omat perheenjäsenensä. Kohti uusia korkeuksia Spider-Man 2 on huikea saavutus melkein millä tahansa mittapuulla. 92 Spider-Man 2 on erinomainen jatko-osa, joka luottaa edeltäjiensä vahvuuksiin. Mikäli seittien tai liitopuvun käyttö alkaa kyllästyttää, kannattaa tutkituttaa päänsä. Kraven teetti itsestään 87 kloonia kouluttaen näitä poikinaan. Jatko-osassa kerättäviä ei hyödynnetä samalla tapaa, minkä seurauksena New York näyttäytyy pikkuriikkisen vähemmän maagisena paikkana. Ensi-ihastus koittaa vain kerran Visuaalisesti Spider-Man 2 hämmästyttää tuon tuostakin. Useimpiin rakennuksiin ei pääse sisällä ja, vaikka kaduilla vilisee väkeä, nykkiläiset ovat edelleen juuttuneita lyhyisiin aikalooppeihin, jossa he toistavat loputtomiin muutamaa liikettä. Kraven matkusti New Yorkiin, mutta kärsi tappion toisensa jälkeen. Harmillisesti kaupungin syke ei ole aivan yhtä vahva. Aiemmin kerättävät esineet liittyivät Hämähäkkimiehen historiaan ja pelaaja päästettiin vierailemaan Josien baarin kaltaisissa paikoissa, jotka saivat Marvel-fanin huokaisemaan ihastuksesta
Minulle Miles Morales oli peli, joka taas herätti himmentyneen Spider-Man-innostukseni. Animaatioelokuva Spider-Man: Into the Spider-Verse teki Moralesista päähahmon ja panosti samalla uskomattomaan visuaalisuuteen. KUN HÄMÄHÄKKI PURAISI MINUA Paras sivutehtävä koetaan, kun viittomakielen taitava Morales tapaa kuuron ystävänsä ja tajuaa hänen tarinansa. Mutta, ai että, se liikkeen onni, se on parasta! Kauan siihen meni, mutta PlayStationilla on viimein oma maskottinsa, tasoloikkatähtensä. Ja nyt kummatkin ovat mukana Spider-Man 2:ssa. Vastaavaa en ole peleissä kokenut koskaan! Tässä onkin hyvä sauma kehaista, miten hienosti näköja kuulovammaisten pelaamista helpottavat saavutettavuusominaisuudet on pelissä toteutettu. Johannes Valkola With great budget comes great responsibility. Räjähtävä seiteillä flengaaminen, valtaisat ilmalennot, pitkät seinäjuoksut ja hurjat vapaapudotussyöksyt ovat ikimuistoista akrobatiaa. Ensimmäinen Spider-Man-peli keskittyi Peter Parkeriin ja tavoitti liikkeen ilon. Voiton sinetöi uusi ilmaliitokyky, joka avaa liikepalettiin hulppeat mahdollisuudet. Tarinassa kyse ei ollut enää ylitsepursuavasta actionista, vaan inhimillisistä tunteista. Morales muun muassa auttaa paikallista yliopistoa markkinoinnissa, saattaa rakastuneet miehet yhteen ja avittaa mustien populaarikulttuurimuseon takaisin jalkeilleen. Sarjakuvat porskuttavat ympäri maailmaa, elokuvat ovat entistäkin parempia ja videopelit ovat löytäneet vuosikymmenien keskinkertaisuuden jälkeen aivan uuden tason. Peli oli kuin jättimäisellä temppuradalla tapahtuva tasoloikka, jossa oli kaikuja jopa Marion ohjaamisen hauskuudesta ja leikkisyydestä. Spider-Verse-elokuvat näyttävät Spider-Manin visuaalisesti kiehtovimmillaan, mutta myös peli tarjoaa ulkoisesti mahtavan esityksen. Miles on afroamerikkalaista ja puertoricolaista taustaa oleva, New Yorkin Harlemin kaupunginosassa asuva teini, joka saa yli-inhimilliset kyvyt sattuman kauppana. Tärkeintä on liike En yleensä pidä avoimen maailman peleistä, ne ovat pöhöttyneitä ja vapaudeltaan keinotekoisia, mutta tämän läpäisin sadalla prosentilla. Aiemmin suosikkini supersankaripeleistä on ollut puhtaan liikkeen riemun takia Gravity Rush 2, josta Spider-Man 2 vetää ohi. Kun astuin teatterista ulos, tunsin olleeni jossain aivan muualla kuin Normi-Versessä. Näkökulma siirtyy tähän nuoreen naiseen, jolla pelataan hetki. Etenkin isossa 4K-kuvassa ja 120hz-tilassa grafiikka näyttää fantastiselta. Jotka molemmat ilahduttavat sekä peleissä että elokuvissa. 25 170403_.indd 25 170403_.indd 25 26.10.2023 17.08.42 26.10.2023 17.08.42. Samaan tekee nyt myös Mario: Nintendon lippulaiva operoi nykyään sekä elokuvissa että peleissä, molemmissa hyvin eri keinoin. Hänen ansiotaan on tuore menestys leffapuolella. Ne loivat energisen, koko animaatioalaa ravistelleen kuvakerronnan kautta hengästyttävän tunteen Hämähäkkimiehen olemuksesta. Syy on liikkeen nautinnossa. Herkkä ja vetäytyvä Miles Morales on tuonut sarjaan aivan uutta pontta. Sitä seurannut Spider-Man: Miles Morales käänsi valokeilan Moralesiin ja ammensi hahmosta peliin uudenlaisen, kiehtovan tunnelman. Porhaltamisessa piilee pelin ydin, Nintendolla on Mario, Sonylla on nyt Spider-Man. S pider-Manilla menee nyt lujempaa kuin koskaan. Siitä, että nyt Spider-Maneja on kaksi: alkuperäinen, vuonna 1962 keksitty Peter Parker sekä vuonna 2011 luotu Miles Morales. Äänet häviävät, ruudulla nähdäänkin havainnekuvia, osiossa pelaaminen ja pulmien ratkonta vievät lähelle kuuron ihmisen todellisuutta. Se on ultimaattinen Hämis-kokemus, spektaakkelimainen toimintaseikkailu, joka valtasi ajatukseni ja jonka pariin janosin, kunnes se oli loppu. Elokuvat ovat Spider-Man-kokemus, johon pelit eivät pysty. Mestarillinen jatko-osa Across the Spider-Verse korotti panoksia entisestään ja alleviivasi Moralesin moniulotteisuutta. 92 Spider-verset ovat nykyään vain osa kokonaisuutta, sillä Insomniac Games osasi siirtää tunteen Hämähäkkimiehisyydestä peliin. Verkkoveijari tuplana, kiitos! Spider-Man 2 syventyy molempiin hahmoihin, eikä ratkaisu ole lainkaan hassumpi, vaikka Morales onkin kaksikosta se kiinnostavampi. Siinä missä Parkerin osiot käsittelevät puujalkavitsejä ja Harry Osbornin kaltaisia kiiltokuvahahmoja, Moralesin puolella päästään oikeiden ihmiset pariin. Viipottaminen pilviin yltävällä Manhattanin betoniviidakolla, ja nyt myös Brooklynin ja Queensin avarammilla alueilla, antaa pakahduttavan tunteen unelmien leikkikentästä. Mistä uusi suosio johtuu. I can see for Miles and Miles Miles Morales on parasta, mitä sarjalle on tapahtunut aikoihin. Miles haluaa auttaa lähimmäisiä ja saada ympäristönsä kukoistamaan
Polunseurantaa käsittelin viimeksi Pelitissä 2/2023 Portal RTX:n yhteydessä. Cyberpunkissa tämä on nimetty RT Overdrive -moodiksi. Arvostelijakollega Rojola esitteli 2.0:n muutokset ansiokkaasti viime numerossa, mutta konsolipelaajan näkökulmasta. Nämä toimivat vaihtelevalla menestyksellä. Dogtownin kovat kadut. Mitä, ettekö muka huomanneet. CDPR ei luovuttanut, vaan lähes kolmen vuoden aikana Cyberpunkista on hiottu sulava ja toimiva kokonaisuus. Säteenseurannassa muodostuu kohinaa, jota poistamaan on perinteisesti käytetty erilaisia algoritmeja, jopa useita päällekkäin. Erikoista kyllä, tilanne ei ole reilussa kahdessa ja puolessa vuodessa juuri muuttunut, sillä CDPR on jatkanut uusien näytönohjaimia ja lompakoita kurittavien ominaisuuksien lisäämistä eepokseensa. Kapitalismi kukoistaa koirillakin. Käytännössä tämän huomaa heijastusten ja muiden RT-efektien tarkkuuden nousussa. RTX 4090:lla 4K:lla kaikki maksimissa, DLSS keskitasolla, Frame Generation päällä pyöritään 60–90 luokassa eli ihan pelattavissa lukemissa. Syyskuussa ulos tuupattiin Idris Elban tähdittämä ensimmäinen ja viimeinen maksullinen tarinalisäri, Phantom Liberty. Cyberpunk oli teknisesti edistynein peli, joka tuolloin oli saatavilla. Teoriassa se toimii kaikilla säteenseurantaan kykenevillä näytönohjaimilla, käytännössä vaaditaan RTX 4000-tasoa, sillä järkyttävän raskas valaistus ei pyöri ilman tekoälyavusteista DLSS 3 ruudungenerointia kovinkaan pelattavasti (kts. Tarkoituksena on helpottaa koodareiden työtä ja parantaa lopputuloksen laatua. Ah, muistatteko vielä ne heijastukset. Jos olet huomannut esimerkiksi valaistusefektien viivettä, on se kohinanpoiston (denoising) syytä. Hyvänä puolena päivitykset tulevat ilmaiseksi versio 2.0:n mukana, eivätkä vaadi eurodollareita kuten tarinapuoli Phantom Liberty. 26 170174_.indd 26 170174_.indd 26 26.10.2023 17.21.59 26.10.2023 17.21.59. DLSS 3.5 -säteenkorjaus on oikeastaan säteenseurannan laadun parantamista. CDPR ja Nvidia kertovat polunseurannan olevan vielä kehittelyn kohteena, joten se voi parantua jatkossa. En tarkoita pelin käsikirjoitusta, vaan draaman kaarta julkaisusta nykyhetkeen. Tammikuussa 2021 tarinoin lehden sivuilla PC-version kauneudesta. C D Projekt REDin Cyberpunk 2077 on tarina sinnikkyydestä ylivoimaisilta tuntuvien vastoinkäymisten edessä. Nämä kaunistukset ovat saatavilla vain PC:llä, ja silloinkin konepellin alla olisi hyvä hyrrätä kunnolla nykykonsoleita enemmän kyberteknologiaa. Minä innostuin, ja valokuvamoodi lauloi. Menestynyt Edgerunners-anime toi valtavasti lisää näkyvyyttä ja myyntikin on rullannut tasaisesti. Hieman tätä ennen kaikki pelaajat saivat ihmeteltäväkseen 2.0-päivityksen, joka uudisti Night Cityä lähes yhtä räjähtävästi kuin Johnny Silverhand uudisti Arasaka-yhtiötä pari kuukautta sitten, elokuussa 2023. Parhaiten Overdrivestä hyötyvät pimeät ja hämyisät paikat, joita kaupungilta löytyykin yllin kyllin. Jos olet tottunut ihastelemaan Night Cityä aiemmalla säteenseurannalla, etenkin korkeimmilla Psycho-asetuksilla, ero Overdriveen voi tuntua pettymykseltä. PC-pelaajat saavat taas paljon enemmän. Kieltämättä päivänvalossa kaupungilla tallustelu on kovin samanlaista. Nyt valo ja heijastukset käyttäytyvät realistisesti, kimpoillen pinnoilta niiden ominaisuuksien mukaan upeasti. Tärkeimpänä polunseuranta eli Path Tracing, sekä DLSS 3.5 Ray Reconstruction CD Projekt RED Arvosteltu: PC Saatavilla: Playstation 5, Xbox Series S/X Minimi: Windows 10 64bit, AMD Ryzen 5 1600 tai Intel Core i7-6700, 12 Gt RAM, AMD Radeon RX 580 8 Gt tai Nvidia Geforce 1060 6 Gt, 35 Gt SSD, DirectX 12 Suositus: Windows 10 64-bit, AMD Ryzen 7 7800X3D tai Intel Core i7-12700, 16 Gt RAM, AMD Radeon RX 5700 XT, Nvidia Geforce RTX 2060 Super tai Intel Arc A770, 35 Gt SSD, DirectX 12 Testattu: AMD Ryzen 9 5950X / 32 Gt RAM, Nvidia RTX 4090 24 Gt Muuta: Vaatii Cyberpunk 2077:n toimiakseen Moninpeli: Ei Ikäraja: 18 eli säteenkorjaus. Pelitin virallisen Ripperdocin ominaisuudessa keskityn siis lähinnä tekniikkaan, kiiltoon ja kromiin. Ville Wikström CYBERPUNK 2077: PHANTOM LIBERTY Jo genrenä kyberpunk opettaa, että mitä parempi rauta sen suurempi ilo. Ilmestymisensä aikaan joulukuussa 2020 Cyberpunk oli raakile, joka pysyi kasalla purkalla ja vapahtajamme Keanu Reevesin pyhällä hengellä, etenkin edellisen sukupolven konsoleilla. Cyberpunk 2077 vain todistaa sen. PC-versio oli teknisesti edistyksellinen, mutta buginen. DLSS 3.5 toimii tekoälyavusteisesti Nvidian RTX-korttien tensor-ytimillä. Pelit 12/2022). Kannattaako hinta maksaa. Etenkin heijastukset VAPAUS TAI KUOLEMA! Korttelivahti. Riippuu, mihin vertaa
Ensimmäisten tehtävien jälkeen sieltä pääsee poistumaankin, eli myös muu Night City pysyy mukana. Raskas koneelle, jos haluaa kauneinta laatua. Tekstuurit pääsevät oikeuksiinsa paremmin, ja sen huomaa hyvin varsinkin hahmojen kasvoissa. Cyberpunk 2077 Phantom Libertyllä höystettynä on yksi huikeimpia kokemuksia vuosikymmeniin ja etenkin tehokkaan PC:n omistajille ainutlaatuinen kokemus. rman koodivelhojen kykyihin on suuri. Kuten Suomen tulevat presidentinvaalit 2024, Phantom Libertyn kertomus on täynnä tiukkoja valintoja, intensiivistä debattia sekä poliittista suhmurointia, katkeransuloisella loppuratkaisulla. Johnny Silverhand (Keanu Reeves) saa lihaa metallinsa väliin. Koiramäen tarinoita Kaikkien näiden sädehtivien pikseleiden keskeltä paljastuu Dogtown, Phantom Libertyn pihvi. Siihen sopivasti pelin upea ääniraita kiidättää tunnelmaan. 27 170174_.indd 27 170174_.indd 27 26.10.2023 17.22.36 26.10.2023 17.22.36. Pyramidihuijaus. V ja turpasauna. Koirakylään voi suunnata suoritettuaan pääjuonessa vähintään Voodoo Boysien tehtävälinjan, joten ihan tuoreille hahmoille kenneli on kiinni. Sinänsä sääli, mutta luotto . Öinen Dogtown sateessa. Ilokseni Keanu Reevesin tulkitsemaan Silverhandiin tuodaan mukavasti lisää syvyyttä. Ai miten kauniisti ne laulavatkaan! Uusittu Cyberpunk 2.0 ja lisälevyn mukana esitellyt reliikkivoimat mahdollistavat hauskojen hahmojen kehittelyn. Pituutta riittää yli 20 tuntia, joten eurodollareilleen saa vastinetta. Huonoa . Ohjasin V:tä tämän kierroksen yksinomaan padilla, joka toimii yllättävän hyvin. Näyttelijöiden, kuten aina loistavan Idris Elban, suoritukset ovat onnistuneita. V loikkaa vihollisten keskelle ilmasyöksyllä, aktivoi Berserk-voimansa, jonka jälkeen kyberneettisesti parannellut gorillakädet johdattelevat väkivaltaiseen balettiin. Rappioitunut paratiisi. Mikä parasta, DLSS 3.5 ei vaadi näytönohjaimelta käytännössä lainkaan lisätehoja. lätäköissä ja lasipinnoilla ovat nyt huikeasti tarkempia. Toki myös räiskintään tai hiiviskelyyn keskittyvät hahmot ovat saaneet uusia temppuja hihoihinsa. Pienehkö, suljettu alue sisältää valtavasti uutta koluttavaa kokoonsa nähden ja on visuaalisesti upea. Kuten pääpeli, normaalilla vaikeustasolla Phantom Liberty ei ole kovinkaan haastava kokemus, enkä kuollut kuin muutaman kerran. Onneksi CDPR antaa mahdollisuuden aloittaa suoraan lisäristä, jos pääjuonen alkupuolet ovat jo tutumpia kuin Samurai-yhtyeen debyyttilevy. Tehokkaalla PC:llä ylivertainen kokemus, mutta ikävä kyllä RED Enginen viimeinen hurraahuuto. Solomon Reed (Idris Elba) on mielenkiintoinen tapaus. on panostettu aiempaa enemmän ja suurta tarinaa seuraa jännityksellä. Phantom Liberty on kaunis ja koskettava joutsenlaulu RED Enginelle, sillä Cyberpunk 2077:n jatko-osat tulevat käyttämään Unreal Engine 5:sta. Korttelivahti. Diversiteetti vähenee. Etenkin ajomallia on selvästi parannettu ja tulitaistelussa pieni automaattitähtäys auttaa kivasti. Seurauksena viholliset lentelevät ympäriinsä kuin räsynuket ja minä hekottelen typerästi. Olen iloinen CDPR:n puolesta, sinnikkyys Cyberpunk 2077:n kanssa palkittiin. Hyvää + PC:n monipuolisuutta ja tehoja hyödynnetään kunnolla, tarina ja näyttelysuoritukset loistavat kromin lailla. Dogtownissa jopa pienempiin keikkoihin 92 Cyberpunkin ensimmäinen ja viimeinen lisäosa on alusta loppuun tiukka paketti, joka täydentää kokonaisuutta nostaen sen klassikkotasolle. V on tyylinä toimivin Aloitin Phantom Libertyä varten kokonaan uuden V:n, tällä kertaa katujen kasvatin, joka ei kuuntele leukojen louskutusta keneltäkään ja puhuu mieluiten nyrkeillään
Laajennus lisää karttaan myös uuden kaupunginosan. Kun V yhdistää voimansa kahden veteraaniagentin, Solomon Reedin (Idris Elba) ja Alexin (Yvonne Senat JoMarkus Rojola Cyberpunk 2077:n Phantom Liberty -lisäosassa on kyse menneiden virheiden hyvittämisestä. Odottamassa täydellistä hetkeä iskeä. Esimerkiksi presidentin koneelle voi edetä varovaisesti tai hanat auki. Muutaman tunnin mittaisen johdannon jälkeen on kuitenkin selvää, että kyse ei ole pelkästä pastissista. Linjalle ilmestyy nuori, hätääntyneen kuuloinen naiTehtäviä voi lähestyä monin eri tavoin. nen. Datasiru on tuhoamassa hänen mielensä korvaten sen rokkaripojusta terroristiksi ryhtyneellä Johnny Silverhandillä (Keanu Reeves). Käytetystä koslasta eroon haluava . Syyskuussa julkaistu 2.0-päivitys muokkasi monet pelin keskeisistä systeemeistä uusiksi, joten Cyberpunk 2077 on tällä hetkellä merkittävästi paremmassa kunnossa kuin se oli ilmestyessään. Palkkasoturi hipaisee ohimoaan väsymyksestä huokaisten. Mikä pahinta, parasiitti ei suostu olemaan koskaan hiljaa, se kritisoi ja kommentoi isäntänsä jokaista liikettä. Sen tarina tuntuu omalta kokonaisuudeltaan, vaikka se kytkeytyy monella tapaa pääjuoneen. V:n aika on käymässä vähiin. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta mitäpä hän ei olisi valmis tekemään maansa eteen. C yberpunk 2077:ää on hiottu kolmen vuoden ajan. Dogtown on militaristisen ryhmittymän hallitsema itsenäinen alue, mutta tuntuu silti olennaiselta osalta Night Cityä. Siksi tuntuu pienoiselta ihmeeltä, miten Phantom Liberty -lisäosa onnistuu nostamaan lohduttomaan Night Cityyn sijoittuvan roolipelin täysin uudelle tasolle. Kuka häntä nyt kaipaa. Väijymässä varjoissa. V on juuri selittämässä, että hänellä on jo tarpeeksi huolia omasta takaa, kun Songbird kertoo tietävänsä, mistä nämä johtuvat ja tarjoaa parannuskeinoa. kseri. Palkkasoturin on soluttauduttava Night Citystä – maailman vaarallisimmasta kaupungista – eristettyyn kaupunginosaan ja pelastettava presidentin henki. Nimeni on V, pelkkä V Phantom Libertyn aloitus tuo mieleen John Carpenterin 1981 ohjaaman tieteiselokuvan Pako New Yorkista. Todistaakseen sanansa hän hiljentää Silverhandin. ELÄT VAIN KAHDESTI CD Projekt Red Versio: Myynti Testattu: PS5 Saatavilla: Win, Xbox Series X/S Ikäraja: 18 Ikään kuin se olisi aina ollut siellä. 28 169858_.indd 28 169858_.indd 28 26.10.2023 17.24.37 26.10.2023 17.24.37. Presidentin kone on parhaillaan tekemässä pakkolaskua Dogtowniin. Phantom Liberty on kaksiteräinen miekka. Tikittävä kello V:n aika on käymässä vähiin. V oli juuri ehtinyt astua kadulle megarakennus H10:ssä sijaitsevan yksiönsä uumenista, kun holopuhelin hälyttää. Eilisen asiakkaan tuleva ex-puoliso. Hahmogalleria koostuu valtaosin uusista tuttavuuksista, mutta vanhoja hahmoja käytetään tarpeen mukaan syventämään maailmaa. Se hetki on nyt. Ääni kuuluu Uuden Yhdysvaltain presidentin henkilökohtaisena netrunnerina toimivalle Songbirdille (Minji Chang). Tuntematon soittaja. V:n päivä alkoi huonosti, mutta nyt se oli muuttumassa viidennen asteen paskamyrskyksi. Väärä numero
Aluksi kyse oli ainoastaan V:n hengen pelastamisesta. Siitä huolimatta olo on haikea. Dogtownin asukkaatkin vaikuttavat selkeämmin osalta ympäristöään eivätkä ainoastaan harhailemassa päämäärättömästi katujen halki. Toinen toistaan musertavammat loppuratkaisut… Huonoa . Lopulta koittaa kuitenkin aika päästää irti. Lopputuloksena on erinomainen laajennus. Hyvää + Loistelias tarina, monipuoliset pääja sivutehtävät ja joukko moniulotteisia hahmoja, jotka kaikki syventävät Cyberpunk 2077:n maailmaa. Valtaosa Phantom Libertyn esittelemistä hahmoista on kulkenut tämän mankelin läpi. Monet lisäosan hienoimmista hetkistä nojaavat lajityypin vakiintuneisiin kerrontakeinoihin. Päätehtävien lisäksi tarjolla on toistakymmentä sivutehtävää. Nämä ovat lähes poikkeuksetta erinomaisesti kirjoitettuja miniseikkailuita, joiden tyylilaji vaihtelee tragediasta komediaan. Mutta ennen pitkää hänen on päätettävä, kenen puolelle asettuu. Hiiviskelyn muututtua haastavammaksi kameroita tulee hyödynnettyä aiempaa useammin. Ratkaisu ei ole helppo, koska hahmoihin kiintyy lähes huomaamatta. nes), sekä paikallisen . Koira syö koiraa Parinkymmenen tunnin mittainen Phantom Liberty on pääpeliä tiiviimpi kokemus. Mukaan on kuitenkin aina saatu ujutettua jokin kyberpunk-henkinen käänne, joka saa tutun asetelman tuntumaan tuoreelta. Toisaalta aiempaa yhtenäisemmän tarinan ansiosta lisäosan teemat ovat selkeämmin ilmaistuja, kun avoimen maailman tarjoamat houkutukset eivät pyri jatkuvasti varastamaan huomiota. Tämän ansiosta lisäosa korostaa pääpelin vahvuuksia onnistuen samalla ohittamaan valtaosan sen heikkouksista. On vaikea olla surematta sitä, että CD Projekt Red on päättänyt jättää ne kertomatta. V pyrkii tekemään siirtonsa vastapuolten välissä. 29 169858_.indd 29 169858_.indd 29 26.10.2023 17.25.28 26.10.2023 17.25.28. Lopun lähestyessä en ollut enää varma, olinko valmis maksamaan sen vaatiman hinnan. Pääpelistä poiketen myös . Koti, uskonto ja isänmaa. Yksi pääpelin keskeisimmistä teemoista koski sitä, kuinka megakorporaatiot näkevät ihmiset joko hyödykkeinä, jotka palvelevat yrityksen etua, tai uhkina, jotka on eliminoitava. Pienempi paha Laajennus tuo uuden näkökulman Cyberpunk 2077:n maailmaan. Jos joku uhkaa paljastaa totuuden, heidät poistetaan keinolla millä hyvänsä, mutta ei hinnalla millä hyvänsä. Phantom Liberty tuo esiin, kuinka hallitukset toimivat tismalleen samalla tavalla. Eikä sovi unohtaa ovelia valeasuja, joilla pyritään harhauttamaan nerokasta pääkelmiä ja tämän epäluuloisia kätyreitä. Patriootti osoittaa samankaltaista sokeaa uskoa järjestelmään kuin uskolliset työntekijät työnantajaansa tai asiakkaat lempibrändiään kohtaan. Suurempi hyvä. Ympäristöt ovat kauttaaltaan tavanomaista yksityiskohtaisempia ja ainutlaatuisia kohtaamisia tapahtuu lyhyiden etäisyyksien ansiosta entistä useammin. Se aika on nyt. Kansakunnan etu. Yksi parhaista. Työntekijät laitetaan kilpailemaan toisiaan vastaan, kulutetaan loppuun ja hylätään. kserin, Mr. Tekijät onnistuvat myös tuomaan esiin eri osapuolten näkemykset ja tekevät selväksi, mihin päätökset pahimmillaan johtavat. Vaikka Night City tarjoaa runsaasti vaikuttavia näkyjä, Dogtown tuntuu muuta kaupunkia uskottavammalta paikalta. Kun siihen ei enää kykene, tulee hyödykkeestä uhka. Myöhemmin kaksikko soluttautuu Night Cityn ylimystölle järjestettyihin juhliin, jossa urkitaan tietoja rulettipöydän äärellä. kseri Mr. Kukin omalla tavallaan. Yksikään ei ole täydellinen, mutta useimmat pyrkivät hyvittämään vanhat virheensä. Epäluuloinen Reed kohdataan ensimmäisen kerran julkisella paikalla pistoolin piippu kylkiluiden väliin sujautettuna. Cyberpunk 2077 tuntuu viimeinkin viimeistellyltä peliltä ja Night City on täynnä tarinoita. …joista osa valitettavasti sivuuttaa valtaosan aiemmista juonenkäänteistä ja hahmoista. 94 Ensiluokkainen vakoilutarina ja yksi parhaimmista lisäosista koskaan. Pienempi mittakaava toimii lisäosan eduksi myös maailman suhteen. Juomavedet voidaan myrkyttää, jos ennuste korvauksista on pienempi kuin yrityksen voitto. Kyse saattaa olla esimerkiksi omalaatuisesta kerrontatyylistä, uudesta pelimekaniikasta tai tavanomaista kyynisemmästä asetelmasta. Osa pitää epätoivoisesti kiinni aatteistaan, kun taas toiset ovat saaneet tarpeekseen ja valmiita kaikkeen saavuttaakseen vapautensa. Vapaus, veljeys ja tasa-arvo. Jalojen aatteiden nimissä on oltava valmis tekemään mitä tahansa. Handsin (Alex Jordan), kanssa, kasassa on ainekset kovaotteiselle vakoilujännärille. Pieni koko ei tarkoita, etteikö Dogtownissa riittäisi koettavaa. Phantom Liberty tuo esiin uusia piirteitä Johnnysta. Handsin tarjoamat keikat sisältävät runsaasti dialogia ja tiukkoja valintoja, joiden vaikutukset saattavat yltää kauemmas kuin arvaakaan. Viimeistään kylmäävät loppuratkaisut tekevät selväksi, että Phantom Liberty ei pelkää kulkea omia polkujaan. Night City jättää jälkensä jokaiseen siellä vierailleeseen. Toki kyse on pelkästä silmänkääntötempusta (sitähän kaikki pelit loppujen lopuksi ovat), mutta illuusio pysyy yllä yllättävän pitkään. Ikävänä piirteenä lisäosa sivuuttaa valtaosan aikaisemmin esitellyistä hahmoista ja juonenkäänteistä. Viimeinen valssi Phantom Libertyn tekijät ovat selvästi halunneet kertoa oman tarinansa hyödyntäen kuitenkin mahdollisimman paljon olemassa olevaa
Valtaosa juonenkäänteistä ei tunnu liittyvän millään tapaa suurempaan kokonaisuuteen. Basimin pitäisi olla suurkaupungin kaduilla kasvanut varas, mutta muistuttaa pikemminkin mestarietsivää, joka kykenee tekemään nerokkaita johtopäätöksiä muutamien epämääräisten todisteiden perusteella. 30 169859_.indd 30 169859_.indd 30 26.10.2023 17.31.15 26.10.2023 17.31.15. Tämä tapahtuu pääasiassa vakoilemalla näiden kätyreitä sekä keräämällä todisteita. Nykyaikaan sijoittuvaa kehyskertomusta on sen sijaan kohdeltu kehityskaaren mukaisesti eli se on unohdettu käytännössä kokonaan. Käsikirjoittajat ovat liian selvästi petaamassa jotain yllättävää käännettä, jonka on tarkoitus saada kaikki aiemmin koettu näyttäytymään täysin uudessa valossa. Sivuhahmot jäävät puolestaan etäiseksi Basimin hurmaavan käheä-äänistä mentoria, Roshania, lukuun ottamatta. Päähahmo on Assassin’s Creed II:n (2009) Ezion tavoin nuori mies, joka liittyy salamurhaajien järjestöön menetettyään kotinsa salajuonen seurauksena. Salamurhatehtävissä tiedusteluvaiheineen, valheineen ja valeasuineen on yritystä, mutta ne jäävät lopulta kalpeiksi kopioiksi Hitman-sarjan vastaavista. Miragen kerronnalliset heikkoudet eivät rajoitu kömpelöön tarinankuljetukseen ja vähäpätöisiin juonenkäänteisiin. Ensinnäkin 800-luvun Lähi-itään sijoittuvan seikkailun mittakaava on pidetty maltillisena ensimmäisten osien tapaan. Sainko selville edes sitä, mitkä heidän tavoitteensa olivat. Yksi esimerkki liittyy siirtymiin. Miten järjestön jäsenten salamurhaaminen Bagdadissa vaikuttaa sen toimintaan. Kartta koostuu ainoastaan Bagdadin kaupungista sekä sitä ympäröivästä autiomaasta kylineen ja keitaineen. Mielikuvitukseton visio paljastuu kuitenkin ainoastaan kauniiksi kangastukseksi. Se nimittäin herättää huomattavasti enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia. Tarinan läpäistyäni en ollut varma, oliko se edes kertomisen arvoinen. Mirage tuntuu pikemminkin satunnaiselta valikoimalta ideoita, jotka kamppailevat keskenään peli-ilon kuolemaan saakka. S alamurhaajien ja Temppeliherrain ritarikunnan vuosisatoja kestäneestä sodasta kertova Assassin’s Creed -salamurhaajasaaga koostuu 13 pääpelistä ja lukemattomista laajennuksista sekä sivuosista. Originsia pelatessa asiaa ei kyseenalaistunut, koska Bayek oli kokenut lainvalvoja, mutta Miragessa ratkaisu koettelee toistuvasti uskottavuuden rajoja (ja kyse on pelisarjasta, joka DNA-muistoineen perustuu uskottavuuden rajojen koettelemiselle). Kaikki tämä saa Miragen kuulostamaan pelisarjan fanien toiveunelta. Assassin’s Creed Originsin (2017) tavoin pelissä pyritään saamaan selville salajärjestön jäsenten henkilöllisyydet. Markus Rojola ASSASSIN’S CREED MIRAGE Assassin’s Creed Mirage edustaa paluuta sarjan juurille: tarina sijoittuu yhteen kaupunkiin. Tämän lisäksi tietyt hahmot ilmestyvät ja katoavat kuvioista todella erikoisesti. Tällä kertaa ajan kulumisesta on usein vaikea saada selkoa. Viimeisen 16 vuoden aikana pelisarja on etsinyt suuntaansa useaan eri otteeseen. Moni knafef päältä kaunis Assassin’s Creed Mirage sisältää runsaasti tuttuja piirteitä pelisarjan useilta eri aikakausilta. Tarinan edetessä Basim kehittyy oppipojasta täysiveriseksi salamurhaajaksi, mutten voi olla varma siitä, kuluuko tähän päiviä, viikkoja vai vuosia. ValitettavasTUHANNEN JA YHDEN YÖN NARINOITA Ubisoft Bordeaux / Ubisoft Testattu: PS5 Saatavilla: Win, PS4, Xbox One, Series X/S Versio: Myynti Ikäraja: 18 ti parhaat palaset päältä poimimalla ei ole saatu aikaan selkeää ja saumatonta kokonaisuutta. Pääpaino on siirretty avoimesta taistelusta takaisin hiiviskelyyn sekä salamurhaamiseen. Sarjan uusin osa, Mirage, pyrkii löytämään pelisarjan ytimen palaamalla sen alkulähteelle. Onnistuinko estämään jonkin suuren vääryyden vai pilasinko pelkästään paikallisen hyvä veli -verkoston pikkujoulut listimällä valtaosan sen jäsenistä. Puolen vuoden salamurhakoulutuksen jälkeen Basim palaa Bagdadin kaduille kostaakseen kohtalonsa. Basim Ibn Ishaq – mestarietsivä Miragen tarinankerrontaan liittyy useita ongelmia. Assassin’s Creed Valhallasta (2020) tuttu Basim ei ole kuitenkaan ylimystöä, vaan elättänyt itsensä katuvarkaana. Yleensä nämä on hoidettu sarjassa selkeästi jakamalla tarina omiin kappaleisiinsa. Yllättävä tai ei, loppuratkaisua on vaikea pitää onnistuneena
Joka sapeliin tarttuu… Miragen pelimekaniikat ovat oma murheenkryyninsä. ksi kali. Varkaalla pelatessa piileskely ja pakoilu sopivat pirtaan, mutta yksipuolinen pelityyli käy nopeasti tylsäksi. Kivuton kipuilu oli erinomainen parannus, joten sen poistamista on vaikea ymmärtää. Riittää, että rynnivät yhtaikaa päälle. Varkaalla pelatessa piileskely ja pakoilu sopivat pirtaan, mutta yksipuolinen pelityyli käy nopeasti tylsäksi. Tämän lisäksi virkaintoiset vartijat heiluttavat peistä välittömästi, jos astuu askeleenkaan verran väärälle kujalle. Laajan teräasevalikoiman ja kilpien sijaan Basimilla on käytettävissään ainoastaan uskollinen hihateränsä, miekka sekä pääasiassa torjuntoja hoitava tikari. Pahan paikan tullen pystyy aina piiloutumaan puskaan ja vislaamaan paikalle yhden vartijan kerrallaan pikaista amatöörilobotomiaa varten. 31 169859_.indd 31 169859_.indd 31 26.10.2023 17.32.08 26.10.2023 17.32.08. Valitettavasti peli ei merkitse oikeaa reittiä selkeästi. Parissa viime osassa salamurhaajat ovat voineet kavuta vaivatta lähes kaikkia pintoja pitkin, mutta tällä kertaa pelaajan on jälleen löydettävä sopivat kädenja jalansijat saavuttaakseen huipun. Useimmiten kuoleman koittaessa tehtävän joutui aloittamaan alusta, mikä saattaa tarkoittaa esimerkiksi sitä, että joutuu kuuntelemaan Basimia ansaan johdattavan petturin jaarittelut kerta toisensa jälkeen ennen kuin onnistuu päihittämään väijyksissä odottavan vartijalauman. Basim liikkuu ketterästi jalan, mutta kiipeilyä on karsittu. Hälytyksen soidessa paikalla on hetkessä puolenkymmentä vartijaa, jolloin ainoa ratkaisu on pinkoa karkuun häntä koipien välissä. Vanhat keinot ovat Miragessa monesti parhaita. Haasteen katoaminen ei tehnyt pelaamisesta kovinkaan paljon nautittavampaa, mutta ainakaan minun ei tarvinnut enää kuunnella verisuonien katkeilevan päässäni. Toinen 2000-luvun alusta muistuttava ja turhauttava seikka oli välitallennuksien puute. Kali. Moni pakoretki päättyy, kun pelaaja ryhtyy hyppimään epätoivoisena köynnöksiä, kallionlohkareita tai muita kiipeämiseen näennäisesti soveltuvia ulokkeita vasten. Valitettavasti taistelun rytmistä on vaikea saada kiinni, koska yhtä vihollista blokatessa toisten iskut pääsevät läpi. Kaiken lisäksi Basim menehtyy jo muutamasta iskusta, kun taas viholliset kestävät huomattavasti enemmän kuritusta (ainakin ennen kuin pelaaja on saanut paranneltua aseitaan). Taistelun välttely ei haittaisi, jos siitä olisi tehty hieman helpompaa. Ainoastaan tylsempää ja turhauttavampaa. Niiden avulla isotkaan vihollislaumat eivät aiheuta suuria vaikeuksia. Yhä ylös yrittää Pakeneminenkaan ei ole niin sujuvaa kuin toivoisi. Se, että pelaaja joutuu nopean kiipeilysession sijaan juoksemaan puolen kaupungin halki löytääkseen aukon palatsia ympäröivästä muurista, ei tee pelaamisesta yhtään haastavampaa. Tarinan edetessä käyttöönsä saa nukutusnuolien kaltaisia varusteita sekä taianomaisen teleporttikyvyn, joiden avulla voi nirhata puolenkymmentä vartijaa sekunnin sisällä. Onneksi osa pelattavuuteen liittyvistä ongelmista paljastui pelkiksi alkuvaikeuksiksi. n paikalle Valtaosa edeltäneestä on ollut Miragen puutteissa piehtarointia. Basim ei kuitenkaan suostu tarttumaan näistä kiinni, vaan ottaa mieluummin keihään kylkeensä tai syöksyy kuolemaansa. Väistely taas kuluttaa staminan nopeasti loppuun, jolloin vastaiskutkaan eivät onnistu. Muutamassa tehtävässä eteneminen edellyttää miekkaan tarttumista. Vihollisten hyökkäykset koostuvat kultaisella merkityistä torjuttavista sekä punaisella merkityistä väistettävistä iskuista. Vihollisia vastaan miekkaileminen koostuu kahdesta liikkeestä, nopeasta sivalluksesta sekä raskaasta iskusta, jotka hoituvat yhdellä ainoalla napilla. Pääsyy piilee pelin aiheuttamassa pettymyksen tunteessa. Niillä voi tappaa vartijoita, räjäyttää ruukkuja ja tuhota hälytysjärjestelmiä. Vanhat keinot ovat Miragessa monesti parhaita. Mekaniikat heijastelevat pelkistettyä linjaa. Jos tekijät olisivat tarjonneet tiiviimmän Heittoveitset ovat Basimin tärkein työkalu. Heillä on myös ikävä tapa havaita pelaaja muurin reunojen ja muiden matalien esteiden läpi. Vihollisten ei tarvitse taiteilla tai taktikoida. Hiiviskelyn ja näkymättömänä pysymisen merkitystä on korostettu pääasiassa rajoittamalla sekä taistelumekaniikoita että asevalikoimaa
Valitettavasti puolen tusinan tarinan läpikäymiseen ei kulu yhtäkään yötä, tuhannesta puhumattakaan. Bagdadin pyöreä kaupunki tuntuu elävältä. Sivutehtäviin lukeutuvat Bagdadin tarut ovat mainio lisä. Pelisarjan juurilta innoitusta hakiessaan tekijät ovat sisällyttäneet mukaan kuitenkin liikaa myös heikosti aikaa kestäneitä ratkaisuja. Hyvää + Bagdad lähiseutuineen. Egypti ennen ajanlaskun alkua tarjosi upeat puitteet lapsensa menettäneen pariskunnan koskettavalle kostotarinalle. 32 169859_.indd 32 169859_.indd 32 26.10.2023 17.32.53 26.10.2023 17.32.53. Ainakin hetken ajaksi. Pelisarjasta kiinnostuneille, jotka eivät ole kuitenkaan valmiita upottamaan siihen satoja tunteja, Origins tarjoaa edelleen soveliaan aloituspisteen. Tarina koettiin Altaïrin jälkeläisen, Desmond Milesin, DNA:han sidottujen muistojen kautta. Karibianmerelle sijoittunut Assassin’s Creed IV: Black Flag (2013) piristi pelisarjaa tilapäisesti ensiluokkaisesti toteutetulla merirosvouksella. Kerronta ja pelattavuus viime vuosikymmeniltä. Assassin’s Creed Valhalla (2020) jäi itselläni kesken, koska pelkän esinäytöksen selvittämiseen kului lähes kymmenkunta tuntia. Harmi, ettei Mirageen ole lisätty kolmesta edellisestä osasta tuttua löytöretkitilaa, joka antaisi mahdollisuuden tutustua pelimaailmaan omaan tahtiin ja kaikessa rauhassa sen sijaan, että sitä vilkuilisi paetessaan tusinaa vartijaa puolen kaupungin halki. Toimintaseikkailu osoitti lupausta, vaikka olikin rakennettu ainoastaan muutaman toimivan idean varaan. Valitettavasti sen tilalle ei ole vieläkään keksitty mitään sen kiinnostavampaa. Ubisoft päätti antaa salamurhaajille hengähdystauon, mikä osoittautui erinomaiseksi ratkaisuksi. Innostuneen vastaanoton jälkeen Ezion tarinaa jatkettiin kahdella kohtuullisen hyvän vastaanoton saaneella pelillä. Antiikin Kreikka oli levittäytynyt liian laajalle ja täytetty tehtävillä, joiden ainoa merkitys oli kokemuspisteiden kartuttaminen. Assassin’s Creed Origins (2017) toimi hienona avauksena uudelle trilogialle. Ne elävöittävät maailmaa entisestään tuomalla esiin tavallisen kansan huolia, joilla ei ole mitään tekemistä muinaisten salaliittojen kanssa. Assassin’s Creed III (2012) vaihtoi aikakautta Yhdysvaltain vapaussotaan, mutta tuntui pohjimmiltaan edelleen samalta peliltä. Pitkä aika tarkoitti tässä yhteydessä yli kahta vuotta. Edellisten pelien tavoin Mirage toimii myös ainutlaatuisena historian oppituntina kuvaamastaan aikakaudesta. Mutta ainahan on seuraava osa… 78 Assassin’s Creed Mirage on yksi askel eteenpäin sekä kaksi askelta taakse. Ei turhaa kilkettä. Vartijoiden pakoilusta on mukava pitää taukoa lukemalla esimerkiksi Viisauden taloksi nimetyn hovikirjaston historiasta. Koska peli sijoittui aikaan ennen temppeliritareiden ja salamurhaajien killan perustamista, yhdeksän osan aikana kertyneen ja lukemattomista juonenkäänteistä koostuvan lorepommin pystyi halutessaan sivuuttamaan täysin. Mitäänsanomaton tarina. Eri kaupunginosat erottuvat hienosti toisistaan, asutuskeskusten reunamilta löytyy viljelysmaita ja alueella liikkuessa törmää värjäämöjen ja hautausmaan kaltaisiin nähtävyyksiin. En tiedä kuinka uskollinen pelin kuvaus 800-luvun Bagdadista lopulta on, mutta se tuntuu uskottavalta, mikä riittänee useimmille. Huonoa . Kaksi vuotta myöhemmin ilmestynyt Assassin’s Creed II lunasti edeltäjänsä antamat lupaukset lisäten mukaan samaistuttavan päähahmon, kiinnostavamman tarinan, monipuolisemmat pelimekaniikat sekä taidokkaan tulkinnan renessanssikauden Italiasta. Nämä ovat eräänlaisia minitarinoita, joiden aikana Basim auttaa selvittämään rikoksen tai etsimään kadonneita dokumentteja. ASSASSIN’S CREED MIRAGE Omituisesti salakuuntelu ei onnistu, ellei istahda penkille. Se on valitettavaa, sillä viikinkien tekemät ryöstöretket Englantiin 800-luvun lopussa vaikuttivat kiinnostavalta aikakaudelta. Valhallan päähenkilö Eivor on hurja soturi, joka sotkeutuu salamurhaajien veljeskunnan ja temppeliritareiden väliseen varjoissa käytyyn sotaan. Miragen merkittävin saavutus on sen pelimaailma. TAPAHTUI VIIME VUOSITUHANSINA… M arraskuussa 2007 julkaistu ensimmäinen Assassin’s Creed kertoi tarinan Altaïriksi kutsutusta salamurhaajasta, joka saa tehtäväkseen poistaa päiviltä yhdeksän historiallista merkkihenkilöä Lähi-idässä ristiretkien aikaan. Kuvioita sotkee entisestään kaukaisesta maasta saapunut arvoituksellinen Basim Ibn Ishaq, jonka taustatarinan salat käyvät ilmi vasta sarjan viimeisimmässä osassa. Laajalle leviävän kaupungin kapeat kadut ja kattotasanteet ovat kuin luotu vapaajuoksua varten eikä pelimaailmaa voi syyttää siitä, etteivät mekaniikat ole ajan tasalla. Useimmat pelaajat kokivat nykyaikaan sijoittuneen kehyskertomuksen turhana (tai ainakin pelien vähiten kiinnostavana osana), joten Ubisoft päätti lopettaa Desmond Milesin tarinan sarjan viidennessä osassa. Kankea kiipeily, hiomaton hahmonkehitys, vaikeuspiikit ja välitallennusten puute ovat asioita, joista Miragen ei olisi tarvinnut muistuttaa. Vuosittainen julkaisutahti rajoitti kuitenkin merkittävien uudistusten määrää. Vaikka aikakaudet ja miljööt muuttuivat seitsenvuotisesta sodasta Ranskan suuren vallankumouksen kautta teollisen vallankumouksen aikaiseen Lontooseen, pelit tuntuivat päähenkilöidensä tavoin menneisyyteen juuttuneilta. ikka sekä valju värimaailma. Herättää historian henkiin. Sarjan uusimmasta osasta löytyy onneksi myös joukko vahvuuksia. Nykyaikaan sijoittuvat osiot pidettiin lyhyinä ja sujuva taistelu sekä kevyet roolipelielementit viimeistelivät tyylikkään kokonaisuuden. Yli sata tuntia kestäneen eepoksen jälkeen tunsin saaneeni pitkäksi aikaa tarpeekseni salamurhaamisesta. Ainoa asia, joka himmentää muinaisen metropolin loistoa, on aavistuksen suttuinen gra. Sarjan taso ei missään vaiheessa varsinaisesti romahtanut, mutta Lontoon savusumukaan ei kyennyt peittämään ilmassa leijuneita väsymyksen merkkejä. Tarina vaikutti kuitenkin kulkevan tuttuja polkuja. Assassin’s Creed Odyssey (2018) oli hieno jatko-osa erinomaisella naispäähahmolla (Alexios kuka?), mutta kärsi runsaudenpaljoudesta. Eikä niiden merkitystä tule vähätellä, sillä parhaimmillaan ne onnistuivat pyyhkimään mielestä lukuisat pikkuviat ja ärsyttävyydet. 2014 julkaistut Assassin’s Creed Rogue ja Assassin’s Creed Unity sekä niitä vuoden myöhemmin seurannut Assassin’s Creed Syndicate tarjosivat sen sijaan lähinnä lisää samaa pienin variaatioin. mukaelman sarjan kolmesta edellisestä osasta, olisin ottanut sen avosylin vastaan kuin vanhan ystävän
ikka on todella kaunista katsottavaa. J ennifer istuu terapeutin juttusilla ja kertoo hänelle hämmentävän todentuntuisesta unestaan. Kun näistä ottaa kuvan, ne ilmestyvät myös normimaailmaan. Huonoa . Unet selittävät pois monet pelilogiikan epämääräisyydet, mutta käsikirjoituksen kohdalla tämä ei toimi, vaikka unet usein ovatkin epäloogisia. Makkonen on loihtinut jälleen kerran tosi vetävät audiovisuaaliset puitteet, joita käsikirjoitus nyt pysty kannattelemaan. Pikkunätti pikseligra. Hänen isänsä on siirtynyt äkillisesti rajan taakse, ja paljon on jäänyt sanomatta. Ongelmanratkaisu on rakenneltu pitkälti idean ympärille, ja se toimiikin varsin hyvin. Tarinaa edistetään ongelmia ratkomalla ja jutustelemalla unimaailman oudoille asukeille. Keski-iän myötä olen oppinut arvostamaan tiiviitä pelikokemuksia, mutta pikkulapsiarjen keskellä olen oppinut yhden asian: unta ei saa koskaan tarpeeksi. Makkosen pelit tunnistaa jo kaukaa uniikista visuaalisuudestaan. louhimiesmäistä ankeutta, joka heijastelee hienosti suomalaista sielunmaisemaa. Pulmajumin iskiessä kamera yleensä tarjoaa ratkaisun. Puzzlet katkovat sopivasti juonenkuljetusta, ja vaikeustasoltaan ne ovat alempaa keskitasoa. nen seikkailu, jossa sankari kulkee tiukasti kahdessa tasossa vasemmalle ja oikealle. Juonikuvio viimeisestä kohtaamisesta isän kanssa toimii, mutta tarinan kannalta monet asiat jäävät vaille selitystä. Esimerkiksi pelin aikana useita kertoja kohdattuja hirviöitä ei juonenkuljetuksessa perustella lainkaan, ja käytännössä kaikki kohdatut hahmot jäävät pelkiksi kuriositeeteiksi. Olisin toivonut, että kauhupotikkaa olisi rohkeasti väännetty kohti yhtätoista, sillä pelin suurimpana vahvuutena toimiva tunnelma olisi hyötynyt kauhun rohkeammasta käytöstä. Paha maa Afterdream on psykologinen kauhupeli, joka enemmänkin nojaa painostavaan tunnelmaan kuin varsinaiseen kauhuun. Ruudulla pyörii toisinaan varsin häiritsevää kuvastoa, mutta en voi sanoa pelänneeni missään vaiheessa. Eikä uutukainen petä, joskaan ihan parhaimpaansa Makkonen ei tällä kertaa yllä. Tarina ei oikein lähde lentoon, kestoa olisi saanut olla reilusti lisää. Mekaanisena kikkana on polaroid-kamera, jota sankari kantaa mukanaan. Se olikin vain unta Afterdreamin suurin ongelma liittyy ympäristöön. Ikävästi kameraa ei juuri hyödynnetä pelottelussa, sillä siihen se olisi tarjonnut erinomaiset lähtökohdat. Homman nimi on graa. Unet helpottavat pelisuunnittelijan elämää, sillä logiikka on niissä usein vain hidaste. Ihan hirveästi pulmien olemassaoloa ei perustella, mutta ympäristön ansiosta ei tarvitsekaan. Paatuneelle naksuseikkailijalle sisältöä on pari tuntia ja rapiat päälle. Jesse Makkosen Afterdream on ollut pitkään odotuslistallani, sillä hänen aikaisemmat Distraint-pelinsä ovat heittämällä suomiseikkailupelien parhaimmistoa. Ruskeat ympäristöt ovat nekin tuttuja Makkosen aikaisemmista peleistä. AFTERDREAM Jesse Makkonen / Gamera Games Arvosteltu: Steam Deck Saatavilla: PC, PS4, PS5, Xbox Series X/S, Switch Ikäraja: 12 Juho Kuorikoski JÄLKIKUVIA KAMERASSA Jenniferin todellisuutta hämärtäviä unikokemuksia käydään läpi terapiassa. Tarina kyllä toimii alusta loppuun, ja sitä kannattelee Afterdreamin poikkeuksellisen vahva tunnelma, mutta samanlaista vetovoimaa olisi toivonut myös käsikirjoitukselta. Hyvää + Näyttää, kuulostaa ja tuntuu erinomaiselta, kamera luo kivasti kerroksellisuutta ongelmanratkaisuun. Harmaudestaan huolimatta Afterdream ei arkaile värien käytössä. Pelkäämistä arvostavat tosin saattavat pettyä, sillä Distraintien tapaan kauhu on 82 Afterdream on erittäin tunnelmallinen psykologinen kauhupeli, jonka isoimpia ongelmia ovat lyhyt kesto sekä epälooginen tarina. Kameran toisena toimintona on salamavalo, jolla voi valaista pimeimmät loukot. Pelimaailmaan on kätketty kaikenlaista, joka paljastuu kameran etsimessä. Distraint on kahdesta osasta koostuva kokonaisuus, joten nähtäväksi jää, kokeeko Afterdream saman kohtalon. Puolikkaana peli nimittäin toimii, mutta se kipeästi kaipaisi rinnalleen vastapalan, joka selittäisi esitetyn auki. Afterdream ei ole poikkeus. Tämä eliminoi käytännössä kokonaan joutavanpäiväisen ramppaamisen. Sinänsä loogiset pulmat ovat usein erilaisia minipelejä, jotka koettelevat loogista päättelyä. Sano muikku! Kentät ovat kompakteja, muutaman ruudun mittaisia rykäyksiä. Loppupäässä värejä on ruudulla enemmän, mikä luo mukavasti kontrastia alkupään tarkoitukselliseen nuhjuisuuteen. Koska tarina sijoittuu unimaailmaan, tämä ei kismitä. Kakkostoimintoa käytetään myös yhdessä pulmassa, mutta kovin alikäytetyksi se kuitenkin jää. 33 170111_.indd 33 170111_.indd 33 26.10.2023 18.37.20 26.10.2023 18.37.20. Kameraa käytetään ongelmanratkaisun välikappaleena. Muutamaa pulmaa joutui miettimään hieman pidempään, mutta yöunia ne eivät vieneet. Uni näyttää tarjoavan tähän mahdollisuuden, kunhan vain käyttää polaroid-kameraa
Teknik, sanoi venäläinen Peli päivittyi Steamissa suoraan CS:GO:n tilalle, joten riski pelaajakunnan hajautumisesta vanhan ja uuden version välille on ratkaistu kertaheitolla. Pelimoottorin päivittäminen Source 2:ksi tarjoaa entistä parempaa visuaalista nannaa ja dynaamisia heijastumisia, mutta kumpikaan ei ole ollut koskaan varsinainen syy pelata Counter-Strikea. Metapelinä panssari, aseet ja muut varusteet on ostettava käteisellä, jota tarjotaan riittämättömästi erityisesti kierroksen häviäjille. Tasaisessa kilpailussa kierros voi kestää pitkään. Valve on ollut pitkään dilemman edessä: miten päivittää muinaista teknologiaa uudeksi Source 2 -peliksi kannibalisoimatta pelaajamääriä ja suututtamatta yhteisöä. Counter-Strike itsenäistyi vuonna 2000, siirtyi Counter-Strike Go-versiossa Source-pelimoottoriin (2004) ja vuonna 2012 ilmestyi Counter-Strike: Global Operations, jolla on putputettu tähän asti. Siirtymä pelistä toiseen on käytännössä pieni ja saumaton loikka uuteen versionumeroon, jossa asiat ovat päivittyneet entistä kiiltävämmiksi ja dynaamisemmikPomminpurkajien ergonomia on edelleen epäilyttävä. Kuolleet pelaajat joutuvat seuraamaan useamman minuutin kestävän kierroksen loppuun vaihtopenkiltä. Yllätykset eivät jää tähän, sillä oikeastaan mikään ei ole muuttunut. Ehkä dynaamista savua. Pelikansa on ehtinyt pelata jo Counter-Strike: Global Offensivea yli vuosikymmenen ajan, joten lukuisista ilmentymistään huolimatta CS:GO on ollut tarjolla lähes yhtä pitkään kuin kaikki muut kynärin versiot yhteensä. Toiminta on pseudorealistista, sillä nappiosuma päähän tappaa yleensä kerrasta ja henki on muutenkin hellässä. Kun Counter-Strike ilmestyi Half-lifen modina vuonna 1999, Minh ”Gooseman” Lin ja Jesse ”Cliffe” Cliffe tuskin tiesivät, minkä pedon he synnyttivät. Jaakobin poikain isä Uusi Counter-Strike 2 pamautettiin betaan yllättäen loppukeväällä, joten hypekone pääsi hyrräämään hyvin vauhdikkaasCS EPISODI II: KLOONIN VASTAHYÖKKÄYS Valve Arvosteltu: PC Minimi: Intel Core i5-750, 8 Gt muistia, 1 Gt VRAM Testattu: Intel Core i910900KF 3,70 Ghz, 32 Gt muistia, GeForce RTX 3080 Moninpeli: 5 vastaan 5 Ikäraja: 18 ti. Terroristit pyrkivät asettamaan pommin yhteen kahdesta kohdealueesta, kun taas poliisit pyrkivät estämään tämän ja tarvittaessa purkamaan pommin. Kierroksesta selvinneet saavat säilyttää varusteensa, mutta usein taloudenhoito vaatii taktikointia: tyytyäkö pistooliin ja toivoa, että kentältä löytyisi parempi pyssy ruumiin luota. C ounter-Strike 2 on hämmentävä julkaisu. Risto Karinkanta COUNTER-STRIKE 2 eSportsin kuningas CounterStrike on kuollut, kauan eläköön Counter-Strike 2! Onko tiedossa uusia aseita, uusia kenttiä. Myös viisihenkisen joukkueen eliminoiminen riittää kierroksen voittoon. Liioittelen hieman, mutta en lopulta kuitenkaan valtavasti. Aktiivisimmat pelaajat ja ammattilaiset pääsivät verestämään taitojaan betassa jo kesän aikana, mutta varsinaisen julkaisun ajankohdaksi luvattiin ympäripyöreästi kesä 2023. Vaikka CS kuuluu jo yleissivistykseen, kerrattakoon pelin henki: yleisimmin pelatussa perusmuodossa vapaustaistelijat ja fasistipoliisit ottavat mittaa toisistaan napakan kokoisilla kartoilla. Melkoisena kompromissina oikeastaan mihinkään tärkeään ei ole koskettu, edes uusia aseita ei ole lisätty. Historialla on hintansa, sillä pelimoottori Source on häkellyttävää kyllä sekin miltei 20 vuotta vanha rakkine. Vieläkö muistat Beta 0.4:n. Vastaus on ilmeinen. Beta ilmestyi jo viime vuosituhannella, joten monen entisen CS-jonnen oma jonne pelaa iskänsä suosikkipeliä. 34 170379_.indd 34 170379_.indd 34 26.10.2023 17.36.20 26.10.2023 17.36.20. Siitä huolimatta vanhan laitoksen ympärille on kasvanut suuren pelaajakunnan lisäksi eräs suurimmista elektronisen urheilun yhteisöistä. Valven tulkinta kesästä on mambamainen, sillä julkaisupäivä oli vasta syyskuun lopulla, mutta toisaalta olihan Suomen syyskuu ennätyksellisen lämmin
35 170379_.indd 35 170379_.indd 35 26.10.2023 17.36.31 26.10.2023 17.36.31. Myöskään aiempiin pelinsisäisiin ostoksiin ei ole koskettu, jolloin erilaiset musiikkipaketit tai aseiden skinit ovat edelleen käytössä. Pientä nykimistä ilmeni kenties kerran kymmenessä pelitunnissa, ja tällöinkin vika saattoi olla ennemmin verkkoyhteydessä. Counter-Strikesta on tullut niin suuri ilmiö, että suuri massa intohimoisia pelaajia nousee takajaloilleen pienistäkin ongelmista. Suurin kipuilu löytyy selvästi ammattipelaajien puolelta. Syystä tai toisesta itseään ei voi kuitenkaan ampua polveen. Tämän vaikutusta on vaikea arvioida ilman ääniteknikon koulutusta. Nettivalittajien mielestä suorituskyky on muuttunut entistä sujuvamman sijaan heikommaksi, eikä monenmoisia pieniä bugeja ole onnistuttu ratkomaan. Pitkästä beta-ajasta huolimatta kaikki eivät ole täysin tyytyväisiä. Esimerkiksi luodit puhkovat tyylikkäästi reikiä verhoon, ja taktisena vetona sopivaan paikkaan nakatun kranaatin paineaalto voi pyyhkäistä koko pilven taivaan tuuliin. Vai onko niin, että Valorant täyttää tämän aukon tarvehierarkiassani. Teknisesti suurin pelimoottorin tarjoama uudistus on savun dynaaminen käyttäytyminen. Paljon toimintaa Dustin ovilla. Käytännössä päivitystaajuus on ollut vähintään 64 kertaa sekunnissa, mutta millisekuntien marginaaleilla pelaaville asialla on tietenkin suuri merkitys. Ymmärrän erityisesti ammattilaisten murheita, sillä kukapa haluaisi juosta kilpaa töyssyisellä radalla. Suurena teknisenä muutoksena synkronointi 90 Enimmäkseen tekninen päivitys huippuklassikolle. palvelimen kanssa ei perustu enää säännöllisiin aikaväleihin, vaan pelitilannetta käsitellään jatkuvasti myös niiden välillä. Näin voi olla, mutta ainakaan omalla kohdallani minkäänlaisia ongelmia ei tullut vastaan. Myös pelinaikainen käyttöliittymä on entistä selkeämpi, tarjoten nopeasti luettavaa tietoa muiden pelaajien tilanteesta. Nähdäkseni ongelma on ennemmin päinvastainen. Varusteiden jakaminen on tärkeä osa metapelaamista, ja nyt massikeisarien on entistä helpompaa ostaa kavereilleen tuliluikkuja. Erityisesti kierroksen alussa käytettävä ostosvalikko on pistetty täysin uusiksi. En ole aivan varma, onko peliin tuotu kuluneen viiden vuoden aikana yhtäkään uutta asetta, kenttäpoolikin pyörii enimmäkseen vuosituhannen vaihteen modiaikojen klassikoiden varassa. Lisäksi käyttöliittymää on paranneltu. Mutta meille 11 miljoonalle höntsäpelaajalle kilparadaksi kelpaa myös koulun takana oleva hiekkakenttä ilman, että se vaikuttaa ratkaisevasti kenenkään suorituskykyyn, varsinkin kun kentälle on asetettu oikein kivat valot ja penkit. Myös äänimaisemaa on uudistettu tukemaan yhä kehittyneempää 3D-ääntä, jossa erityisesti laukausten äänet kaikuvat seinistä, ja niiden käyttäytyminen riippuu erilaisten äänilähteiden spektreistä. Jotain on sentään muuttunut, erityisesti niissä yksityiskohdissa, jotka vaikuttavat ammattitasolla pelaaville. Savukranaatin tuottama suoja ei ole enää staattinen pölypilvi, vaan se vuorovaikuttaa aidosti ympäristönsä kanssa. Uuden pelimoottorin kaikkia tehoja ei ole vielä otettu irti ja kangertelu on syystäkin turhauttavaa, mutta on selvää, että Valven oli ennemmin tai myöhemmin otettava uskonloikka uuteen teknologiaan. Osa ammattilaisista on vaatinut hyvin äänekkäästi odottamaan suorituskykyongelmien ratkomista, vaikka kaikki tulevat turnaukset aiotaan pelata nimenomaan CS2:lla. Selkeä ruudukko tarjoaa helpon käyttöliittymän, josta näkee paitsi oman tilanteensa, myös muun joukkueen varusteet. Luultavasti ongelma on samanlainen kuin taidemusiikissa: amatöörille viulisti on viulisti, mutta vasta kokenut ammattilainen osaa tunnistaa ratkaisevia nyanssieroja, jotka erottavat huippulaadun perushyvästä. Hyvää ei kannata rikkoa, mutta osa minusta haluaisi silti nähdä jotain uutta ja räväkkää Counter-Strikessa. Rakastajille ja amatööreille Tämä arvostelu on kirjoitettu nimenomaan ei-ammattilaisille. Yhteistyö Niken kanssa kaataisi todennäköisesti Steamin. Enimmäkseen tekninen päivitys huippuklassikolle. Vastaukseni on kyllä. Vaikka kentät ovat vanhoja ja tuttuja, on kaikkiin niistä tehty vähintään kevyt kasvojenkohotus. Myös useat hyvin toimivat modit eivät ole enää yhteensopivia uuden version kanssa, vaikka Source 2 itsessään tukeekin erinomaisesti uusien modien luomista. …jossa ei ole varsinaisesti muuttunut mikään. Ei oo aika muutoksen Monet pienemmistä muutoksista ovat ilmeisiä vain kokeneemmille pelaajille. Saa nähdä, koska myytävien skinien joukkoon ilmestyvät kengät. Onko Counter-Strike 2 sitten parannus hyvin toimivaan pelivanhukseen. Aito ja autenttinen varsinaisesti muuttunut Tulen ja savun dynamiikka on merkittävin uudistus. Yliäänijuovat paljastavat ampujan sijainnin herkästi. si. Siirtymä on tehty jopa naurettavan kitkattomasti, eikä minkäänlaisia vähäistä suurempia muutoksia uskallettu tehdä. Hupaisan zuckerbergmaisena vuosikymmeniä odotettuna Meta-kehitysaskeleena pelaaja näkee vihdoin omat jalkansa katsomalla alaspäin. Kasuaalipelissä kuolleet saavat tutkia pelitilannetta vapaasti. Toisaalta niissäkään esineiden sijainteihin ei ole koskettu, jotta selkäytimestä tulevat karttarutiinit eivät romutu. Hyvää + Aito ja autenttinen Counter-Strike… Huonoa . Pienenä kiusana Steamin saavutukset ovat nollautuneet, mikä on nostattanut höyryä monen pelaajan päästä
Ohjaus on täydellinen, vaikka sitä on muutettu. Siinäkin Super Mario Bros. Mario leikittelee taas kykyjä muuttavilla rooliasuilla. Asia selvä, lataan siis ensi töikseni päivityksen, ajattelen. Korkeilta ja ohuilta muumioilta pitää niitä pyörittämällä nykäistä käärinliinat päältä. Eteen aukeaa kukkavaltakunta, jonka lentäväksi jättilinnaksi muuttunut Bowser tahtoo tuhota, tai ainakin saada hallintaansa. Porahatulla kaivaudutaan sekä maan että katon sisään. Oivaltava, koominen norsu-Mario on parasta, mitä sarjassa on tapahtunut sen jälkeen, kun Mario löysi keltaisen kissa-asuun. Super Mario Bros. Pora-Mario nähtiin jo Super Mario Galaxy 2:ssa, mutta itse idea on mainio. Nostalgisimmat Mario-hetket moni on kokenut lapsena, minä mukaan lukien. 36 170413_.indd 36 170413_.indd 36 26.10.2023 17.39.59 26.10.2023 17.39.59. -peleissä, eikä se vertaudu suoraan mihinkään muuhunkaan osaan. Pallomaiset hipot jäävät puolestaan jumiin ahtaisiin aukkoihin, minkä jälkeen ne toimivat trampoliineina. Vaikka norsun ruho on raskaampi, Marion liike pysyy yhtä lennokkaana kuin ennenkin. Show’n varastaa elefantti huoneessa, sillä norsu-Mario on uusista asuista kiistatta hauskin ja paras. Ne ovat sellaiset, että ei ihme, jos saa kärsiä! A loitan pelin, ja ruudulla lukee: versio 1.0.0. Kaikkialla on esimerkiksi kukkia, jotka hassusti kommentoivat etenemistä antaen pelaajalle ikään kuin tykkäyksiä some-hengessä. Mutta Nintendolla osataan. Vahva norsu voi työntää putkia (kyllä, osa niistä on nyt irti maasta) väkeviäkin otuksia vastaan, palikoita voi tuhota päällä puskemalla tai ahterilla jysäyttämällä kolme kerrallaan. WONDER Puhutaanpa putkimiehen paineista. Jälleen, mutta silti kuin ihmeen kautta, Wonder on peli, jota voivat pelata niin ensikertalaiset kuin sarjan kovimmat konkaritkin. Luovuuden tyyssija Yhtä oleellista on kenttäsuunnittelu. -pelistä lähtien Mario on hallinnut tasohyppelypelejä silkkisen suvereenisti. Miten lapsuuden muistoille voisi kilpailla. Tarjolla on tulikukkapuku, totta kai, joka takaa kiihkeät kamppailut tulipalloineen. Matkan varrelle mahtuu unohtumattomia klassikoita sekä sivuttaissuuntaisista että kolmiulotteisista teoksista. Wonder on mestariteos, joka saattaa jopa liikuttaa 2D-tasoloikkien parissa kasvaneita. Kärsään voi lisäksi varastoida vettä, jota kannattaa suihkia etenkin nuutuneiden kukkien päälle. Mukana on muutamia goombia ja koopia, mutta vihollisrepertuaari on vedetty pitkälti uusiksi. Siksi meillä marionateilla on jo epärealistinenkin vaatimustaso sarjalle, samoin Marion luojalla Shigeru Miyamotolla, joka valvoo sarjaa isällisesti taustalta. Vanha tuttu sienivaltakunta jää taakse eikä prinsessaa enää kidnapata. Uuden osan paineet onnistua ovat infernaaliset. Wonder loistaa. Tuore ympäristö tarjoaa aivan uutta visuaalista virikettä. Kuplien avulla lisäksi kukistetaan vihollisia. Omat suosikkini ovat Super Mario World, Super Mario World 2: Yoshi’s Island, Super Mario 64, Super Mario Galaxy 2 ja Super Mario 3D World. Jännittävämpiä ovat uudet kyvyt. Näin pääsee paitsi yllättämään pahaa aavistamattomat viholliset, myös änkeämään pienistä raoista salapaikkoihin, jonne muuten ei pääsisi. Mario on joko kaikkien aikojen suurin tai yksi suurimmista pelisarjoista, riippuen siitä, laskeeko mukaan muutkin kuin tasoloikkapelit. Johannes Valkola SUPER MARIO BROS. Värikkäät kentät elävät pelaamisessa mukana. Rima on pilvissä: uuden osan pitäisi aina pärjätä niin Nintendon aiemmille saavutuksille kuin niitä pelanneiden kultaisille muistoille. Välillä Mario venyy moninkertaisesti pidemmäksi ja ohuemmaksi, paikoin taas viholliset syövät tasot mennessään tai Super Mario Bros. Mutta sellaista ei ole saatavilla, koska sellaista ei tarvita: Super Mario Bros. Liikerepertuaari on tällä kertaa yksi sarjan monipuolisimmista. Se on genren uusi mestariteos, joka löytää Marion perusolemuksesta uutta ja raikasta ilmaisua. Ne paitsi näyttävät kiehtovilta, myös muuttavat pelaamista. Juoksuissa ja ilmalennoissa ei ole samaa ilmavuutta kuin viimeksi New Super Mario Bros. Toinen toistaan erikoisempien otusten asuttamat kentät ovat unelmien temppuratoja, joissa helppo lähestyttävyys ja kitkerä haaste kulkevat käsi kädessä. Taivaalta syöksyvät, tikkamaiset linnut jäävät osuessaan jumiin tasoihin, jolloin niiden päältä voikin pomppia. Heti ensimmäisestä Super Mario Bros. Wonder on valmis. Kupla-Mario puhaltelee violetteja saippuakuplia sarjassa, niiden päällä voi sitten pomppia eteen ja ylös, ja näin luodaan itselle uusia tasoja kiipeiltäväksi. Tämä palkitaan aina, joskus jopa ruhtinaallisesti. Wonder kääntää valokeilan omiin vahvuuksiinsa, sulkeutuu ulkoiselta paineelta ja matkaa sisimpäänsä lapsenomaiLUOVUUDEN LELULAATIKKO Nintendo Switch Ikäraja: 3 sella avarakatseisuudella. Alimmasta tai ylimmästä ikärajasta on turha puhua, kaikki ovat tervetulleita! Muistilla norsun Mario loikkii ja pomppii, viipottaa ja vipeltää ruudulla vailla huolenhäivää. Norsuna Marion nenä muuttuu kärsäksi, jonka avulla läpsytellään vastaan tulevilta olioilta taju kankaalle hetkessä
Oikeasti, Switch. Itse asiassa odotukset ylittävä Super Mario Bros. Mitä vielä ei sinne päinkään. Wonder osoittaa täydellistä Switchin hallintaa. Mikään ei tunnu keinotekoiselta, jokainen lyhyestikin kohdattava osa-alue kasvattaa kokonaisuuden vetovoimaa. Se on 2D-genren uusi mestariteos. Super Mario Bros. Koko Marion jengi on kasassa, ja vihdoin Daisyllakin pelataan. Tähän voi keksiä vain huumorivaihtoehtoja. Ideoista toisiin ja oivalluksista uusiin liikutaan henkeäsalpaavalla itsevarmuudella. Super Mario Bros. Se muutti kaiken; ajatusmaailmani ja käsitykseni siitä, millainen videopeli voisi olla. Olen polullani Marion takia, luet tätä arviota Marion takia. Nabbit ja Yoshit puolestaan helpottavat pelaamista, mikä on hyvässä hengessä lapsiystävällistä. Wonder venyttää Switchin äärimmilleen. Mutta se on myös lelulaatikko, jonka tiedän avaavani tulevien vuosien aikana yhä uudestaan ja uudestaan. 37 170413_.indd 37 170413_.indd 37 26.10.2023 17.40.04 26.10.2023 17.40.04. Niitä on niin runsaasti, että kokonaisuus olisi voinut helposti väärissä käsissä kääntyä sekamelskaksi, josta ei saisi selkeää otetta, mutta sillisalaatin sijaan lopputulos on tehty tinkimättömällä kristallivisiolla. Toteutuksen taso on ihailtava. Ennen pelijulkaisua kerrottiin, että Charles Martinet ei enää olisi Marion ja kumppaneiden ääninäyttelijä. Kun peli on läpi ja kaikki kerätty, olotila on outo, tyhjäkin. Shigeru Miyamoton kanssa Super Mario Bros:n suunnitellut Takashi Tezuka on nyt pelin päätuottaja. Parhaalla polulla Koska Nintendo hiljattain antoi koko maailman tehdä omia kenttiään Super Mario Maker -peleillä, ajattelin, että olisikohan Nintendon 2D-Marion paletti tyhjä. Wonder edustaa uudelle raikkaan rikkaalle luvulle siirtymistä, se on tasoloikkagenren seuraava hyppy. Heti ensihetkestä mukaansa tempaava peli näyttää Nintendon leikkisimmillään ja kokeellisimmillaan. aikoinaan teki. Hämmästyttävintä on ideoiden määrä. Kuluneina kolmena vuosikymmenenä lajityypissä on nähty Yoshi’s Islandin jälkeen vain kaksi todellista mestarityötä: N++ ja Donkey Kong Country: Tropical Freeze. Wonder johdattaa ajatukset vuosikymmenien taakse aina vuoteen 1995, jolloin Yoshi’s Island saapui Super Nintendolle. Ratkaisu selkeyttää jaetun kokemuksen ja puhaltaa sen täyteen iloa. Vaikka Martinetia kaipaankin, Kevin Afghani hoitaa hommansa hyvin. Kuva on tarkka, värit hersyviä, yksityiskohdat herkullisia, ja ruudunpäivitys pysyy 60 fapsina, tapahtuu ruudulla sitten mitä hyvänsä. -peleihin tulee, kun toisia ei tönitä eikä kenenkään päällä pompita. Wonder on ratkiriemukas, pohjaton lelulaatikko, joka sulkeutuessaan täyttää mieleni melankolialla. Kaikesta huokuu japanilainen käsityöperinne. Se on heittämällä koneen kauneimpia pelejä, jopa niin, että vertailussa rakas kilpakumppani, Segan tasoloikkatähti Sonic Superstars, ei edes PS5:llä yllä lähellekään Marion vaikuttavuutta Switchillä. Mitään ei toisteta turhaan, aina on tilaa uudelle. Tärkeä ero New Super Mario Bros. Wonder on ainutlaatuinen tapaus, jota kannatti odottaa 28 vuotta Yoshi’s Islandin jälkeen. Se on yksi 2D-tasoloikkagenren suurimmista mestariteoksista, ajaton klassikko, jonka taianomaisiin nautintoihin olen palannut aina uudestaan. Jos tuntuu, että kaikki on jo nähty, voi hohkaavia Wonder Seedejä koskettamalla muuttaa kentän muotoa erilaiseksi ja ennalta arvaamattomaksi. Wonder kehitettiin ilman deadlinea. -pelit sinänsä taidokkaasti tarjosivat. Hyvää + Kaksiulotteisten tasoloikkien uusi mestariteos. Hänen ansiotaan on kuulemma pitkälti, että kokonaisuus otti lopullisen suuntansa. Wonder vihdoin ja viimein jatkaa siitä, mihin Yoshi’s Islandissa jäätiin. ovat kuin taivaalla lentäviä ilmapalloja, jotka tyhjentyvät aina pompuista. Edustan siis sarjan vaikeinta yleisöä: vaadin vain parasta Mariolta, mikään muu ei kelpaa, mihinkään muuhun en tyydy. Tästä seurannut luovuus pulppuaa läpi pelin jokaisesta hetkestä. Vaikka uutta on paljon, bongattavaa piisaa myös sarjan pitkästä historiasta. sesti Super Mario Bros. Wonder on kekseliäintä lajissaan aikoihin. Super Mario Bros. Mario-tasoloikkapelit ovat Nintendolle niin tärkeitä, että Super Mario Bros. Minulle peli on vielä enemmän. En ikinä unohda, miten valtavan vaikutuksen ensimmäinen Super Mario Bros. Mutta olen myös valmis muutoksille, en halua vain vanhan toistoa, jota New Super Mario Bros. Nyt moninpelikin viihdyttää. Sen enempää en kenttäsuunnittelua halua spoilata, se on syytä nähdä ja kokea itse. Erityismaininnan ansaitsee ilmeikäs animaatio täynnä mainioita yksityiskohtia: Mario tempaisee vielä lakkinsa ilmasta mukaan kadotessaan putkeen, kulkee silmät piilossa 95 Super Mario Bros. Huonoa . Jo teknisesti lopputulos on rautainen, mutta kuvasuunnittelua voi jo kuvailla ilmaisuvoiman riemuvoitoksi, jossa jälki on alusta loppuun sykähdyttävän sielukasta. kyykyssä nenä heiluen tai kiipeää putken sisään norsuna, jalat räpylöinä väpättäen. Graa. Olen pelannut läpi kaikki sarjan pelit, monet niistä useammin kuin kehtaan sanoa. Animaation detaljit tuovat mieleen itsensä Hayao Miyazakin elokuvien pienet mutta tärkeät oivallukset. Wonder osoittaa sekä Mario-sarjan pitkät perinteet ja ansiot että Nintendon poikkeuksellisen kyvyn olla vaivattoman rento ja luova. Esimerkiksi kentän pohjapiirustus ja esteet voivat vaihtuvat, aika hidastua tai nopeutua, mekaniikka muuttua, ja aika yllärinä viholliset alkavat laulaa kuin vanhoissa Disney-animaatioissa! Ihmesiemenet ovat keskeinen tekijä viehätykselle, mutta halutessaan ne voi jättää ottamatta ja mennä kentän perinnemuodossa eteenpäin, hyvä osoitus pelisuunnittelun notkeudesta
Pakasta repäistylle ajokille ei pääse tekemään vielä mitään merkittävää. Mokia pystyy pahimman sattuessa kelaamaan pois, mikä kannustaa drivatarien vaikeustason kiristämiseen ja suurempiin kisapalkkioihin. Säädöistäni seurasi miellyttävän jämäkkä ja johdonmukainen ajotuntuma, joka ei hukannut autojen eroja ja antoi runsaasti varaa eloisaan luisumiseen, sladitteluun ja puhtaisiin virheisiin. Mukana on tietysti myös muutama keksitty rata, kuten jo simuforzan aamuhämärissä debytoinut Maple Valley, jonka hulppeat kaarteet palkitsevat rohkean otteen. 38 170115_.indd 38 170115_.indd 38 26.10.2023 17.41.20 26.10.2023 17.41.20. Petri Heikkinen FORZA MOTORSPORT Forza on Xboxin valttipelejä, vaikka trumppimaisesti ratavalikoima onkin Amerikka ensin -henkinen. Jos ulkokautta ohittaessa sai kylkipusun, ajolinja heilahti satavarmasti hiekkaa ja nurtsia kohti. Värikkäitä, pirteitä ja erityisesti vauhdikkaita Horisontteja on ollut ilo pelata. Ameriikan raitin ovaaleja in. Grindausta. Rata-arsenaalissa on muutamia autopelien mittapuulla harvinaisia esityksiä rapakon takaa, kuten golf-kentältä näyttävä Virginia International Raceway, joka on erittäin kapea ja nopea ränni, jossa ei ole lainkaan turva-alueita, jos leikattua nurmikkoa ei lasketa. Kestosuosikeistani puuttuu myös Bathurstin vaihteleva Mount Panorama. Kattavan mobiilisetin runko alkaa 80-luvun taitteen hot hatcheista ja koukkaa viime vuosituhannen lopun urheiluautojen, luksussedanien ja ratalelujen kautta moderneihin hyperautoihin. Erityisesti törmäyksissä tuntuu ja kuuluu teräksen paino. Tuunaus on tuumattu kokonaan uusiksi, sillä se ei maksa enää krediittejä, mutta sitä varten auton tasoa täytyy nostaa ajamalla. eld-koukeroilla ryyditettynä löytyy kyllä kattava setti. Systeemi pakottaa ajamaan tehdasvakioilla malleilla ainakin jonkin verran, mikä on mukava tatsi, sillä siten auton mahdollisista heikkouksista saa paremman käsityksen. Muista muinaisista kilpureista maininnan ansaitsevat ainakin Chaparral Cars 2E ’66 (ei se imurimalli) ja noin satavuotias Bugatti Type 35 C. Kun legendoista puhutaan, niin mukana on rouheiden muskeliautojen ohella runsaat pari kourallista tyylikkäitä klassisia formuloita, kuten ’88-mallin Honda McLaren MP4/4 ja 60-luvun Brabham BT24. Gran Turismon runsaudensarveen tottuneena Forza Horizonissa on ainakin julkaisun tienoolla aukkoja jenkkipainotteisessa ratavalikoimassa, sillä siinä ei ole muun muassa vihreää helvettiä, vaikka Nürburgringin GP-rata on mukana – no, delsuna sitten ensi keväänä. Sentään Spa-Francorchamps ja Le Mansin 24H-kisan pitkä baana valikoimassa ovat ja vieläpä hillittömän nopeana vanhana versiona, jossa Mulsannen suoralla ei ole shikaaneja. Suurin piirtein samojen vektorien kylkimyyryssä autot tarraavat toisiinsa realistisesti. Tasopisteillä asennetut osat voi myös myydä täysimääräisellä pistepotilla takaisin ja vaihtaa. Kaarojen vaihtelevat ominaisuudet tiivistetään PI-suorituskykyindeksiin, jossa 200 tarkoittaa lussua männävuosien amisraaseria ja tuhat huipputekniikan kyllästämää rataohjusta, jonka puikkoihin ei normaalisti pääse edes rahalla. Järjestysnumeron hylänneen Forza Motorsportin uusi Xbox Series -tason inkarnaatio tuo taas simulaattorimaisen pikkutarkkuuden ajokokemuksen ytimeen, mutta pitää samalla hyppysissään horisonttimaisen viihdyttävyyden. Ajo-ominaisuudet ovat sormenpäitteni mukaan kohdillaan. Pienenä yllärinä mikään yli 500 autosta ei ole Forzan virtuaalikrediiteissä törkeän PYHÄ PELTILEHMÄ Turn 10 Studios / Xbox Game Studios Arvosteltu: Xbox Series X Saatavilla: PC Moninpeli: 2-24 Ikäraja: 3 kallis, ei edes Auto Union Type D vuodelta 1939 tai Shelby Cobra Daytona Coupe. Padeilla pelaan yksinpeliä mieluiten takanäkymästä käsin. K evytsimulaattori Forza Motorsportin arcadespin-o Forza Horizon on ollut viime vuodet framilla emosarjansa kustannuksella ja hyvästä syystä. Käytin absia ja luistonestoa jonkin verran, koska padi on kuitenkin vain padi lyhyehköine liikeratoineen. Ferrarit, Lambot, Porschet ja kumppanit. Kaarojen massa, vetävät pyörät ja alustan liikkeet tuntuvat kurveissa ja kanttareissa kivan eloisasti. Virginian pitkän version loivasti kaartelevat suorat ovat nopealla kaaralla hengästyttäviä elämyksiä. Lähtöruutuakin voi pudottaa itse, mikä tuo enemmän krediittejä maalissa
Forza Motorsport on erittäin asiallinen kevytsimulaattori, joka antaa Pleikan suurelle ja mahtavalle Gran Turismolle kunnon vastuksen. Kaikkiin kisoihin kuuluu muutaman kierroksen harjoitteluja aika-ajoosio. Perinteisesti yksinäisen aika-ajon yhteisöllisyyttä on lisätty rivals-systeemillä, jossa radalla paahtaa automaattisesti enkkalistalla lähellä majailevan kilpailijan haamu, 89 Mainio kevytsimulaattori jenkkipainotteisella ratavalikoimalla. 39 170115_.indd 39 170115_.indd 39 26.10.2023 17.41.46 26.10.2023 17.41.46. Rikos ja rangaistus Kilpailurepertuaarin valikkopatterin rakenne on Gran Turismoa suoraviivaisempi ja selkeämpi, mikä ei sinänsä ole vaikea saavutus. ilistä nostattaa erityisesti mehevä äänimaailma, josta Forza Motorsport ansaitsee erityismaininnan ja papukaijamerkin. Boksija PC-pelurien ei tarvitse enää kurkkia haikeasti GT:n suuntaan, vaikka toki molempi parempi – onneksi minun ei tarvitse valita. Bassoakaan ei säästellä, joten Mazda RX-7:n wankeli pitää ihan erilaista mekkalaa kuin Camaron jötikkä. Tuunausmahdollisuudet ovat mallikohtaisia. Horisontissa kelluva aurinko häikäisee ja sumu pehmentää yön teräviä keinovaloja. Siistiä ajoa vaativassa moninpelissä haluan nähdä hyvin eteen ja taakse. Samat säännöt ovat muuten voimassa yksinpelinkin puolella, joten kenellekään ne eivät taatusti tule yllätyksenä. Mitään horizonmaista tarinaa ei tietenkään ole, mutta noin viiden kilpailun sarjat automallija PI-rajoituksineen ovat viihdyttäviä. Hölmöilystä, eli pääasiassa kolaroinnista ja jo suhteellisen pienestä oikomisesta jaetaan aikarangaistuksia. Retro Tunersiin ja muihin teemasarjoihin on tarjolla yleensä 5–10 sopivaa mallia, joilla pääsee kinkereihin mukaan. Suurimman vaikutuksen tekevät sääefektit, jotka ovat hienovaraisen vakuuttavaa, ei niinkään räikeää in your face -jälkeä. Ilmoja on pidellyt. Hyvää + Jouhean johdonmukaiset ajo-ominaisuudet. Huonoa . Järjettömästä tötöilystä saattaa seurata jopa banni moninpeliin. Moottoreissa on selvästi erilaiset nuotit ja pakoputkien ja/tai turbojen ja muiden vastaavien viilaaminen myös kuuluu. Sateen siistiä loisketta osasin odottaa, mutta liikkuvien pilvien vaikutus valoon meni jo bonuksen puolelle. Vuorokaudenajat ja muut olosuhteet vaihtuvat nopeutetusti, joten lyhyemmissäkin kisoissa näkyy kelimuutoksia. Käytin kehittäjien suosittelemaa ruudunpäivitystä painottavaa 4K-tilaa – muut olivat säteenseurantaa joko tarkkuuden tai ruudunpäivityksen kustannuksella. Muutama ratalegenda puuttuu toistaiseksi. Rajatapauksia rukataan alaspäin lisäpainoilla, kunhan autolla on tarpeeksi tasoja. Avoimiin sarjoihin osallistutaan millä tahansa masiinalla, kunhan PI-lukema ei ole liian suuri. Sää vaihtuu usein kesken kisan, joko huonompaan tai parempaan suuntaan. Siististi ajamalla sijoittuu useimmiten hyvin. mikä antaa periaatteessa paremmat saumat suorituksen parantamiseen kuin oman haamun seurailu. Kolmen treenillä ja aika-ajoilla ryyditetyn sijoituskisan jälkeen kuskille annetaan alustavat nopeusja ajotyyliarvosanat, joilla pyritään karsimaan sikahäkkiset omiin karsinoihinsa. Noin muuten pärjäämiseni oli netissä kelvollista, kuten autopeleissä yleensä. Ulosajoista sinällään ei rankaista, joten torppaamisen sijaan kannattaa yrittää väistää. Tiukka tekniikka Reipasta kaahaus. Kilpailulliseen moninpeliin on kopsattu Gran Turismo Sportin toimivat ideat eli porsastelusta rankaistaan käytösnumerolla, jonka perusteella joutuu ajamaan kaltaistensa seurassa
Tallipäällikön pesti tuo mukavaa vaihtelua juonenkuljetukseen, sillä kitisevien kuskien lisäksi puhelin soi isä-Strol... Punainen lippu! Viime vuoden turhin uudistus urheiluautojen ohella oli F1 Life, joka osoittautui lähinnä mikromaksusammoksi. K ausijulkaisun trailereita katsoessani tuntui ensimmäistä kertaa arvostelijaurani aikana siltä, että välivuosi F1-pelisarjasta saattaisi olla paikallaan. Pelkän Aidenin perspektiivin sijaan näkökulmia on tällä kertaa jopa neljä. eikun Butlerin suunnalta tiuhaan. Mahdollistaisipa EA edes o ine-tilassa omien gra. Ja mikään ei voi mennä vikaan, eihän. Ensimmäinen yritelmä oli vahvasti ylidramatisoituihin juonenkäänteisiin nojannut skenaariopohjainen rykäisy, mutta onneksi jatko-osan promomateriaali antoi lupauksia paremmasta. SUKUPOLVENVAIHDOS SAA ODOTTAA Codemasters / EA Arvosteltu: PC Saatavilla: PS5, Xbox Series S/X, PS4, Xbox One Versio: 1.10 Minimi: Intel i3 2130 / AMD 4300, 8 Gt RAM, Geforce GTX 1050 TI / Radeon RX 470, DirectX 12, 80 Gt kiintolevytilaa, Windows 10 Testattu: AMD Ryzen 5800X, 32 Gt RAM, Geforce RTX 3080 OC, Logitech G29, Dualsense 5 Moninpeli: 2-20 pelaajaa Ikäraja: 3 Tarina jatkuu käytännössä siitä, mihin pari vuotta sitten jäätiin. Tänä vuonna sille on saatu sentään oikea funktio. Systeemi toimii nykyisellään täydellisesti, en näkisi esimerkiksi F3-sarjan lisäämisen maksavan vaivaa. Tässä varmasti edesauttoi se, että Konnersport on yllättävän uskottavasti luotu talli . ktiivisine sponsoreineen. 40 170176_.indd 40 170176_.indd 40 26.10.2023 17.45.41 26.10.2023 17.45.41. Tallin logon luominen on ehkä suurin vitsi, geneerisempiä ei löydy hakemalla edes netin kuvapankeista. Sirkushuveja Net. Jos nyt kuitenkin (ainakin) kerta vielä. ixin Drive To Survive -sarjasta. Marko Mäkinen F1 23 Kun F1-mestaruuskamppailu on ohi, on aika arvostella koko kausi. Kuten tiimin nimestä arvata saattaa, toista tiimin autoa käskyttää Devon Butler, tuo Lance Strollin koulukiusaajaversio ja ekan kauden arkkivihollinen. EA päätti odottamani sukupolvenvaihdoksen sijaan yhä rääkätä Codemastersin aikaista sotaratsuaan. Uramoodi on pysynyt käytännössä muuttumattomana, eli mukaan pystyy hyppäämään joko suoraan kuninkuusluokkaan tai vaihtoehtoisesti kapuamaan tallien tietoisuuteen syöttösarjan kautta. Ajo-osuuksia vedetään niin tiimin molempien kuljettajien kuin F2-lupauksenkin ajovermeissä. Verivihollisista tiimikavereiksi. Kokonaisuutena tarina on viihdyttävämpi kuin edeltäjänsä, vaikka välillä käänteet ovatkin kuin suoraan Net. Vakuuttavan debyytin tehnyt Aiden Jackson on päätynyt kärkitiimien sijaan tulokastiimi Konnersport Butlerin kuljettajaksi. Valitettavasti perinteisessä oman tiimin luotsaamisessa samat asiat ovatkin suurin heikkous. F1 Worldiksi uudelleenbrändätyn kokonaisuuden alle on tuotu vanhat tutut yksinja moninpelimuodot, mutta sen sisältö on onneksi muutakin. ikoiden lataamisen peliin, jos sopimustekniset seikat estävät niiden online-käytön. Kaiken kukkuraksi niistäkin osa on tympeästi maksumuurin takana. Tallipäällikkö Konner on ehkä liiankin mukava heppu. Eikä siinä kaikki, sillä neljäs päähahmo on herra Konner itse. Tuskaani syvensi lisäksi tieto, että saman tallin seuraava nimike WRC on jo päästänyt Ego-moottorinsa taivaallisille kilparadoille. Kustomointimahdollisuudet ovat todella rajalliset, sillä valinnanvaraa sponsoreiden ja auton värityksen suhteen on todella ankeasti. Havahduin välillä siihen, että olin tahkonnut ”juonitehtäviä” puolen tusinaa putkeen. ix-sukupolvelle Pakollisen jokavuotisen kelloa vastaan ajetun alkurituaalin jälkeen oli oman tiimin luonnin sijaan hypättävä suoraan tarinamoodiin, sillä Braking Point on tehnyt paluun. Rapistuvista puitteista huolimatta Codemastersin F1-pelit ovat lähes aina olleet toimivia paketteja, ja ne ovat pääsääntöisesti parantaneet ainakin joillain osa-alueilla vuosi toisensa jälkeen
Onnistuneet tarinaelementit ja F1 World tuovat tuoreen tuulahduksen. Etenkin yliohjautuvuutta pystyy haistelemaan huomattavasti aiempaa paremmin. 41 170176_.indd 41 170176_.indd 41 26.10.2023 17.45.47 26.10.2023 17.45.47. Toinen ilahduttava uudistus on 35 prosentin kisamitan lisääminen, sillä monesti viidennes oli makuuni liiankin lyhyt ja vastaavasti puolikasta kisaa on vähän tympeä jatkaa myöhemmin välitallennuksesta. Sen sijaan pädiohjaus on rempattu uuteen uskoon, vieläpä onnistuneesti! Ohjaimella käskytys on sinällään ollut vuosia jo hyvällä tasolla, mutta nyt jopa kaltaiseni ratin nimeen vannova nauttii Dualsensellä ajamisesta. Uudet lisenssija divisioonajärjestelmät ovat sekä aloittelijaystävällisiä että kannustavat siistiin ajamiseen. Päästäkää nyt hyvänen aika gra. Uusintalähtö tapahtuu tosin aina ruudukosta, eli digi-FIA ei pelkää sadetta toisin kuin oikean maailman vastineensa. Koronaviruslainsäädännön vuoksi jälleen väliin jääneen Kiinan lisäksi akuuttia silmäsärkyä aiheuttava Paul Ricard sekä viime kausien yksi positiivisimmista yllättäjistä Portimao ovat päässeet mukaan. Braking Point 2 on yllättäen oikeasti viihdyttävä ja F1 Worldissa on imua. ikkamoottorista saattaa tuntua rikkinäiseltä levyltä, mutta marinani on täysin aiheesta. Jokavuotinen valitukseni ikääntyvästä gra. Pakollinen vuosittainen Visulahden kauhukabinetti -kuva. ikkamoottori jo eläkkeelle! tiin varikkosuoralle. Veikkaan vahvasti jälkimmäistä. F1 World houkuttelee ylipäätään kisaamaan muita ihmiskuskeja vastaan, missä varsinkaan aiempien vuosien satunnaiskisat eivät onnistuneet. Niitä saa haalittua vähän joka aktiviteetista, mutta erinäisten haasteiden puolella piilee parhaimmat palkinnot. Tämän vuoden olennaisin lisäys kisaamiseen on F1-sarjan elementti, jota en menneinä vuosina ole osannut edes kaivata: Punaiset liput! Jo jonkin aikaa mukana olleet turva-autot ovat tehneet immersiolle paljon, mutta nyt suorastaan säväytti, kun kunnon mällin myötä kuskit ajatet84 EA-Codemastersin kausipäivitys tarjoilee jälleen ikääntyvän, mutta perusmaittavan F1-pläjäyksen. F1 Worldiin luodaan samaan tapaan auto kuin omaa tiimiäkin pyörittäessä, mutta R&D-puun kautta kehittämisen sijaan omaa kilpuria päivitetään kisaamisesta kertyvillä pisteillä. Ensi vuosi saa näyttää, heitänkö formulapallon jo jollekulle muulle vai sukellanko vanhasta tottumuksesta kovapäisesti 24-version kimppuun. Codemasters on selkeästi päättänyt tiristää kaiken mahdollisen irti ikääntyvästä sotaratsusta, mutta tänä vuonna ero on niin minimaalinen, että jopa minimivaatimukset ovat säilyneet ennallaan. Hyvää + Perusvarma paketti. Kasuaali sekoilu on edelleen mukana, mutta rankattu kisaaminen on se pihvi. Koodikin toimi kerrankin täysin moitteetta heti julkaisusta asti. Systeemi toimii, sillä se on huomattavasti jatkojalostetumpi kuin aiemmat viritelmät ja tuo satunnaiskisaamiseen jatkuvuutta. Ratakattauksessa on virallisten kisojen lisäksi kolme kalenterista pois pudonnutta paikkaa. Pädiohjaus on uudistettu mainiosti. Ulkoasu edelleen kyllä menettelee, mutta rallipuolen jo siirryttyä Unreal Enginen puolelle on tiimillä tekosyyt elvytykselle vähissä. Vielä kun saisi Istanbulin ja Mugellon! Tosin Codemastersin poukkoilun tietäen ne veisivät samalla jotain muuta pois. Taisteluväsymyksestä huolimatta F1 23 pääsi yllättämään etenkin tarinamoodillaan positiivisesti ja F1 World tuo kasuaaliin kaahaukseen tuoreen tuulahduksen. Huonoa . Kuolleeksi ruoskitut hevosvoimat Ajettavuutta on hienosäädetty ratti-poljin-yhdistelmällä hieman parempaan suuntaan viime vuodesta, mutten huomannut mitään erityisen massiivista eroa. Tämän lisäksi tekoälyä on päivitettyä vähän röyhkeämpään suuntaan, mikä ei onneksi näy lisääntyneenä sikailuna
Hyvän setupin löytäminen on tehty turhan helpoksi, jolloin onnistumisesta ei saa enää niin paljon kiksejä. Eniten bugeissa ärsytti se, että seassa tuntui olevan sellaisia, jotka lätkittiin hengiltä jo vuosi sitten. Lisäksi joissain tilanteissa tekoälykuskit unohtivat rengassäännön olemassaolon, mikä käytännössä tarkoitti epäreilua pelkkien pehmeiden renkaiden taktiikkaa. Tämä konkretisoitui etenkin tilanteissa, joissa kuljettaja suoriutuu aika-ajoissa paremHAPAROIDEN UUTEEN KAUTEEN F1 MANAGER 2023 Frontier Developments Arvosteltu: PC Saatavilla: PS5, Xbox Series S/X, PS4, Xbox One Versio: 1.8 Minimi: AMD FX8370 / Intel i54590, 8 Gt RAM, Geforce GTX 960 / AMD R9 280x, Windows 10 Testattu: AMD Ryzen 5800X, 32 Gt RAM, Geforce RTX 3080 OC, Windows 11 Moninpeli: Ei Ikäraja: 3 paan lähtöruutuihin kuin kalustolla pitäisi. McLarenin peräsimeen siirtyminen oli muutenkin järkevä veto, sillä keskikastiin pudonneen tiimin luotsaamisessa on huomattavasti enemmän muuttujia matkassa. Debyytin kohtalon takia harkitsin pelin teilaamista julkaisukunnossaan, mutta tiimin nopea päivitystahti sai minut malttamaan mieleni. Aikamoinen keskisormi täyden hinnan pelistä maksaneille, ja se näkyikin fanien reaktioissa. E liteistä sekä Rollercoaster Tycooneista tunnettu Frontier yllätti viime vuonna julkaisemalla pätevän näkemyksen F1-tallin johtamisesta. Marko Mäkinen F1 MANAGER 2023 Viimevuotisen F1 Manager -arvosteluni loppukaneetti vanheni yhtä huonosti kuin Ferrarin mestaruushaaveet. Harjoitussessioiden jättäminen tekoälyn vastuulle ei tule kysymykseenkään, sillä matkaa Red Bulleihin on liikaa. Onneksi säätöjen hakeminen yksinkertaisilla liukusäätimillä stinttien välissä toimii edelleen, mutta harmittavasti sitä on tyhmennetty vähän liiaksi. Tänä vuoden uudistuksissa varikkohenkilöstö on nostettu kunnolla framille. Heillä on nyt realistisen suuri painoarvo kisastrategian onnistumisen kannalta. Auto on valovuosia kärjen jäljessä, ja tämä heijastuu joka puolelle. Prosessi vaati kuukausien soutamisen ja huopaamisen, mutta lopulta, 1.7-päivityksen myötä paketti oli arvostelun arvoisessa kunnossa. Se ei sinällään olisi iso miinus, jollei viime vuodesta olisi tuotu mukana myös bugien määrää. Maranellosta Wokingiin Viime kauden alussa pallottelin Ferrarin ja McLarenin välillä, ja lopulta päädyin Maranellon punaisen orin suitsiin. Pahin pelinrikkojabugi liittyi uuteen kuskien itseluottamusmittariin. 42 170341_.indd 42 170341_.indd 42 26.10.2023 17.48.43 26.10.2023 17.48.43. Peli kun oli etenkin tasapainon suhteen todella pahasti rikki julkaisussa, ja korjauksiakin saatiin odottaa pitkä tovi. Harjoitusohjelmaa ja -kuormaa pääsee sääteleKypäränäkökulma on loistava lisä. Ei mennyt kauaa, kun toinen klassikkotiimi teki tarjouksen, josta ei voinut kieltäytyä. Kärkitallien organisaatio ja tekninen taso on niin kova, että helposti tyytyy simuloimaan harjoitukset ja aika-ajot siirtyen suoraan kisaan. Sen myötä katoaa myös vauhti, joten noidankehä on valmis. Tiimillä on siis aika tekeminen jatko-osassa saadakseen takaisin fanien luottamuksen. McLaren nykytilassaan vaatii huomattavasti käytännönläheisempää lähestymistapaa. , ja peli heijastelee sitä mainiosti. Keskinkertaisen viime kauden jälkeen tämän vuotinen aloitus oli viittä vaille katastro. Pahimpana esimerkkinä rikoksen uusijoista on rengasmallinnus, joka oli jälleen ajoittain pahasti rikki. Ero nappisuorituksen ja renkaan kanssa toheloinnin välillä voi olla useita ratasijoituksia. Näyttää liiankin tutulta Ensikäynnistyksellä minua tervehti käytännössä viimevuotisen pelin hiilikopio tämän vuoden kuoseilla. Kausi oli punaisten näytösluontoista hallintaa, mutta dominanssi kävi nopeasti tylsäksi. En silti antanut kehittäjille liikaa sapiskaa, sillä edellisestä aihepiirin pelistä oli kulunut jo yli kaksi vuosikymmentä, ja ensimmäisellä yrittämällä tulee väkisinkin huteja. Uusiin haasteisiin siis. Nouseva tähteä Lando Norrisia sekä Renault-Alpinen roskispalosta pelastettua superlupaus Oscar Piastria ei käy kateeksi kauden alkupuolella. Täysi kymppi se ei silti ollut, sillä pieniä aivopieruja oli siellä täällä ja tasapainossa oli tekemistä. Kisavauhdissa nopeammat autot pärjäävät loogisesti paremmin, mikä romahduttaa kuskin itseluottamuksen. Peliä ei kuitenkaan ikinä kunnolla korjattu, sillä Frontier ilmoitti tylysti muutamaa kuukautta myöhemmin tiputtavansa tuen esikoiseltaan keskittyäkseen täydellä höyryllä jatko-osaan
Uramoodin rinnalla on kahteen eri kisamittaan jaettu Race Replay -pelimuoto. Huonoa + Pahasti rikki julkaisussa. mään 30 päivän ajanjaksoissa, joissa pallotellaan eri osa-alueiden treenaamisen ja levon välillä. Kuuden kympin hintalappua on vaikea perustella etenkään edellisestä täyden hinnan maksaneille faneille. Ylipäätään 1440p-resoluutiolla hallintapaneelit tuntuvat edelleen suorilta konsoliporttauksilta, ja niiden läpi kahlaaminen rikkoo sulavuutta pahasti. Varsinaiset kisatapahtumat ovat kokeneet kasvojenkohotusta lähes joka osa-alueella. Audiovisuaaliselle puolelle joutuu myös antamaan risuja. Rengasmallinnuksesta puheen ollen, nyt myös rungon 82 Kehnon julkaisukunnon jälkeen jaloilleen päässyt 2023-versio F1-tiimin johtamisesta petraa edeltäjäänsä nähden monilla osaalueilla. Arvostelurupeaman loppupuolella julkaistu 1.8 -pätsi korjasi vielä ison liudan niin julkaisuversion kuin edellisten päivitysten aiheuttamia vikoja. Hyvää . Sisällön piilottaminen maksumuurin taakse yhdistettynä täyteen hintalappuun ei varmasti miellytä edellisversioon pettyneitä faneja. Käyttöliittymää vaivaa edelleen tietty kankeus, josta nurisin jo viime vuonna. Se ei skaalaudu yhtään, ja alivalikoiden kliksuttelu auki peittää paikoin paljon oleellista tietoa. Pelin vetovoimaa ei voi kuitenkaan kiistää, sillä edeltäjänsä tavoin se nappasi mukaansa huomaamatta useiksi tunneiksi kerrallaan. Esimerkiksi renkaiden kunnon ja lämmön seuraaminen on entistä helpompaa. Autot käyttäytyvät vähän luonnollisemmin etenkin rengas vastaan rengas -väännöissä ja vauriomallinnukseen on saatu lisämaustetta, mutta tekemistä on vielä paljon. Jatkojalostaa monia osa-alueita viime vuoteen nähden. Etenkin kolaritilanteissa fysiikkamallinnus on suhteellisen kömpelöä ja ylipäätään ajettavuudesta huokuu edelleen paikoin scalextricmäinen kiskomaisuus. Tuhannen kilpailun katse Kisanäkymä on rungoltaan tuttua kauraa viime vuodelta, mutta pieniä parannuksia on havaittavissa siellä täällä. lämpötila on mallinnettu. Yksittäiset skabat tuovat mukavasti vaihtelua huomattavasti enemmän omistautumista vaativaan uramoodiin, mutta harmittavasti osa näistä skenaarioista on lukittu törkyhintaisen maksumuurin taakse. Voisitte samalla värkätä kylkeen pätevän moninpelin, sillä sen suhteen talon sisällä tuskin on osaamisesta puutetta! Käyttöliittymän alavalikot peittävät edelleen oleellista dataa. Lisäksi kameravalikkoon on tuotu tosielämästä tuttu kypäränäkymä, joka muuten tekee immersiolle ihmeitä. Starting Grid kattaa kokonaisen osakilpailun tämänvuotisilla olosuhteilla ja lähtöjärjestyksellä, kun taas Race Moments heittää tallipomon keskelle yksittäistä kuluvan kauden kisaskenaariota. Spekseiltään paremman pomon rekryäminen maksaa, joten on punnittava, onko Randeep Singhin vaihtaminen Mersun Jonathan Wheatleyyn sen arvoista. Karu fakta tosin on, että käsissä on peli, jollaiseksi debyyttijulkaisu olisi pitänyt päivittää jo vuosi sitten. Uusien osien kehityksessä ja rakennuksessa otettiin monella osa-alueella pieniä harppauksia eteenpäin, mutta uusien osien hätärakentaminen välittömästi isolla rahalla särähtää pahasti. Sama pätee myös tiimin reaktioihin, samat purkitetut pätkät pyörivät liian tiuhaan. Etenkin renkaiden päivitetylle mallinnukselle ja varikkotiimin valmentamiselle täytyy antaa erikoismaininta. Isoin toiveeni Frontierin suuntaan ensi vuodelle on budjetin reipas kasvatus, sillä nykytilassaan sarjasta huokuu resurssipula. 43 170341_.indd 43 170341_.indd 43 26.10.2023 17.49.28 26.10.2023 17.49.28. Kehitystahdin pohjan määrää urheilutoimenjohtaja. F1 Manager 2023 ei ole huono peli, päinvastoin. Haparoinnistaan huolimatta Frontier on saanut liiskattua suurimman osan ärsyttävyyksistä ja päivityksiä tippuu edelleen. Kisainssin ja kuskin välisessä kommunikaatiossa kierrätetään turhan paljon samoja fraaseja, joista suuri osa tuntuu noviiseja lukuun ottamatta suoraan viime vuodelta kopioiduilta. Mutta mitä seuraavaksi. Pelatako varman päälle konservatiivisella treeniohjelmalla vai hakeako nopeampia tuloksia sillä riskillä, että ylirasitus lyö pahasti näpeille. Paljon on tosin vielä tehtävää, ja täysi hintalappu saattaa sylettää monia petettyjä edellisosan faneja. Uudistus on kaiken kaikkiaan todella tervetullut, sillä se lisää syvyyttä managerointiin. Käyttöliittymän skaalaus uupuu edelleen. Lisäksi taisin viimeksi kehua vähän liikaa kuskimallinnusta, sillä nyt kuljettajien sieluttomat katseet karmivat selkäpiitäni tunti tunnilta enemmän. Vaikka hiilikuituosien 3D-printtaaminen kuulostaakin siistin futuristiselta, häiritsee se realismia tavoittelevassa kokonaisuudessa yllättävän paljon
Kattaus rajoittuu vuosiin 2001– 2010, vaikka Bryant takoi tehoja vuosina 1996-2016. J ärkyttävä tragedia pysäytti urheilumaailman 26. Kolikon kääntöpuolena mikromaksupolitiikka on edelleen todella härskiä. Pelaajahahmosta eli MP:stä odotetaan Victor Wembanyamaakin kovempaa tähteä, jonka pitäisi jättää varjoonsa Jordanin ja Bryantin kaltaiset lajilegendat. Koko uransa Los Angeles Lakersia edustaneelle ”Black Mamballe” on omistettu oma pelimuotonsa, samaan tapaan kuin Michael Jordanille vuosi sitten. Taidollakin on tietysti merkitystä, mutta kehnoa suorituskykyä on mahdoton paikata omalla osaamisella. Volkkari ei kiihdy kuin Ferrari, vaikka ratissa olisi Räikkönen. Awak Kuierin tyylinäyte. Magicin ja Birdin väliset kamppailut kutittelevat niskavilloja vielä vuosikymmenten jälkeen. Jatkuuko nousu vai lässähtääkö peli samalla tavalla kuin Susijengillä MM-kisoissa. Pääsin viime vuonna viralliseen NBA-kultapossukerhoon ja jatkoin tänäkin vuonna klubin jäsenenä. HYPPY TAAKSEPÄIN ”The Finnisherin” hyppyheitto on vastustamaton. Nostalgian voima on NBA 2K24:ssä vahva. Tähtihetkiä olisi kannattanut nostaa sekä uran alkuvuosilta että loppumetreiltä. Tuulennopeat takamiehet tekevät puolustuksesta reikäjuustoa ja voimasentterit jyräävät vastustamattomasti korin alla. Ja tuntuu uskomattomalta, että Bryantin uran tähtihetkistä on kulunut jo yli vuosikymmen. Karmea onnettomuus koskettaa edelleen ja koripalloyhteisön surutyö jatkuu. Luomupelaajille tämä tarkoittaa aiempaakin kovempaa grindausta, sillä kolikoiden kerääminen pelkästään pelaamalla on tuskaisen hidasta. Tässä suhteessa eteenpäin ei ole menty. Eikö someaikana mikään riitä. Nyt otanta jää turhan ohkaiseksi. Koripallon kultaiset vuosikymmenet pääsee kokemaan uudestaan MyNBA Eras -pelitilassa. Suomeksi sanottuna arvosteluversioni oikeutti 100 000 virtuaalikolikkoon, joilla pystyin buustamaan pelaajani suorituskykyä heti kättelyssä. Sarvipäinen Dettmann kuiskii olkapäällä ”osta tiesi onneen, niin minäkin tekisin!” Onneksi tahdonvoimani on järkkymätön. Markus Lukkarinen Viime vuoden NBA palautti uskoa korissarjaan, ja Lauri Markkanen murtautui todelliseksi tähdeksi. NBA 2K24:ssä numeroilla on väliä. Muilta osin koriskattaus maistuu tutulle. 44 170405_.indd 44 170405_.indd 44 26.10.2023 17.51.33 26.10.2023 17.51.33. Kun pelaa 3 vs. Kasaripelaajissa on aivan eri tavalla rouheutta ja tyyliä kuin 2020-luvun sliipatuissa urheilijoissa. Bryantin perintö ja saavutukset eivät kuitenkaan unohdu. Heitin ensimmäisessä ottelussani 20 pistettä ja jakelin 10 namusyöttöä, mutta silti minulta tivattiin lehdistötilaisuudessa miksi en pystynyt parempaan. Mamba Moments kattaa kuitenkin vain seitsemän tähtihetkeä Bryantin legendaariselta uralta, mikä tuntuu vähäiseltä verrattuna Jordan Challengen 15 otteluun. GOAT-teemaa hierotaan naamaan jo debyytissä, jossa pitäisi paiskoa taululle hirmuiset tehot. Oletko uusi Pukki. Bryant oli kuollessaan vain 41-vuotias ja kopterin kyydissä oli myös hänen 13-vuotias tyttärensä. NBA 2K24 kunnioittaa Bryantin 20-vuotista uraa komeasti. tammikuuta 2020. Viime Visual Concepts / 2K Sports Arvosteltu: Xbox Series X Saatavilla: PS5, PS4, Xbox One, PC, Switch Versio: Arvostelu Moninpeli: 2–4 pelaajaa samalla koneella, verkossa 2–10 pelaajaa Ikäraja: 3 vuonna sadalla tonnilla sai nostettua statsit surkeasta 60:sta kelvolliseen 80:een, tänä vuonna käteinen riittää vain 75:n suorituskykyyn. 3 -katukorista suorituskyvyltään 20 pistettä kovempaa joukkuetta vastaan, Lukkarisella tulee nopeasti äitiä ikävä. Eihän siitä ole kuin pieni hetki, kun Lakers ja Celtics kilvoittelivat tiukasti NBA-mestaruuksista. Epäreilu kilpailuasetelma houkuttelee raottamaan kukkaroa. Koripallolegenda Kobe Bryant menehtyi helikopterionnettomuudessa, joka vaati myös kahdeksan muun Bryantin läheisen hengen. Lajisimulaatio on mallikelpoista, uratilaan saa upotettua satoja tunteja ja oman unelmatiimin kasaaminen on koukuttavaa. Etenkin nettipeleissä on turhauttavaa, kun vastaan astelee joukkueellinen turboahdettuja supermiehiä. Uratilan lähtöasetelma kannustaa muutenkin kilpavarusteluun
Alter egon ulkonäön muokkaaminen auttaa erottautumaan massasta, mutta näyttävimmät vaatekappaleet ovat tietysti hemmetin kalliita tai vaativat rutkasti pelaamista. Katukoriksessa riittää väriä. 213-senttinen Lauri Markkanen on loistava heittäjä ja uhka joka puolelta kenttää. On turhauttavaa valittaa samoista asioista vuodesta toiseen. NBA 2K24:n pelaajat voi jakaa kahteen kastiin. 45 170405_.indd 45 170405_.indd 45 26.10.2023 17.52.00 26.10.2023 17.52.00. Kuierin suurin kehityskohde on hyökkäyspelin tehokkuus. 80 NBA 2K24 on erinomainen parketilla, mutta yltiöpäisen ahne kabinetissa. Kultapossukerholaiset ostavat oikotien huipulle ja pääsevät heti parhaisiin tiimeihin, vaikka taidot eivät sinne todellisuudessa riittäisi. Tyylikkäämmästä ei epäselvyyttä. Puoliajan statistiikkaa. Hetkinen, tämähän kuulostaa enemmän formuloilta kuin koripallolta! Oli laji mikä tahansa, huippu-urheilussa raha puhuu ja keskivertokuluttaja voi vain puhista kiukkuaan. Hidas progressio ja kalliit kykyja varustepäivitykset on inhottava yhdistelmä. Hyvää + Mainio pelattavuus, komea ulkoasu, Mamba Moments. All Star -loisto suomalaisittain Pelilliset uudistukset ovat maltillisia. Vastahyökkäykset eivät ole yhtä tehokkaita kuin oikeassa koriksessa, sillä pelaajien ensimmäiset askeleet pallon kanssa ovat epärealistisen verkkaisia. Onneksi aika on 22-vuotiaan Kuierin puolella. Härski mikromaksupolitiikka tappaa peli-iloa. Pelikenttä ei ole tasapuolinen etenkään verkkomatseissa, vaan rahalla viritetyt palloilijat ovat selkeässä etulyöntiasemassa. Matsien tempo muistuttaa aitoa korista. Onneksi lagi ei yllä moninpelimatseihin saakka. Toisaalta monet rivipelaajista ovat edelleen hieman pahvinaamaisia. Kevin Durantin kaltaisten supertähtien liikkeet on mallinnettu ProPlay-teknologialla, mikä tekee pelistä entistä realistisemman näköistä. NBA 2K24:stä löytyy myös toinen suomalainen, sillä Awak Kuier on noussut ryminällä WNBA:ssa pelaavan Dallas Wingsin runkopelaajien joukkoon. Kobe vuosikymmenten takaa. Uratilan keskushubi, mörppimäinen The City, näyttää myös ajoittain tekstuureiltaan karkealta ja latautuu nopeasta nettiyhteydestä huolimatta hitaasti. Hölmö rynniminen kostautuu, sillä epätoivoinen viime hetken syöttö päätyy todennäköisesti vastustajalle. Huippupelaajat on mallinnettu hikipisaroita myöten. Tarina on tuttuun tapaan silkkaa höttöä, joka on täynnä turhia välivideoita ja keskinkertaista näyttelemistä. Eri pelipaikkojen pelaajien vahvuudet ja heikkoudet perustuvat tosimaailmaan. Itsensä ilmaiseminen ja vaatteisiin panostaminen on keskeinen osa NBA-koripalloilijan arkea. NBA 2K24 näyttää ja ennen kaikkea tuntuu koripallolta. Lähes kaksimetrinen sentteri on atleettinen, loistava blokkaaja ja hyvä puolustaja. Kaksi suomalaista Jazzin riveissä. Kadut vilisevät muita pelaajia ja nettipeleihin on nopea liittyä. Positiivisena puolena City pursuaa sisältöä ja kartta on täplitetty täyteen tutkittavaa. Luomupelaajat ovat alasarjojen grindaajia, jotka tekevät vuosi toisensa jälkeen ankarasti töitä ansaitakseen paikkansa kirkkaissa valoissa ja kehittyäkseen todellisiksi huipuiksi. Tämä ei ole moite, sillä koriksen perustukset on valettu betonista. NBA 2K24 on koripallosimulaationa ensiluokkainen, mutta suosituimpien pelimuotojen tasapaino on viritetty oikeaa rahaa käyttäviä suosivaksi. Tämä on moninpelin tasapaino huomioiden vain hyvä asia ja vähentää levotonta päästä päähän juoksemista. Turha koittaa, et voi voittaa. Kolmosja nelospaikkaa pelaava suomalainen on isoksi mieheksi ketterä ja nopea, mutta hänen ei kannata ryhtyä juoksukilpailuun päätä lyhyempien takamiesten kanssa. Liian suuri City Visual Conceptsin koris näyttää NBA-parketilla erinomaiselta. Ottelutoteutus lähestyy vuosi vuodelta aitoa pelilähetystä. Huonoa . Black Mamba tykittää. Markkanen ja Kuierkaan eivät näytä ihan itseltään. Järkevä joukkuepelaaminen ja skriinien käyttö on tehokkaampaa kuin sooloryntäily, eikä korin alla saa mitään ilmaiseksi. Markkasen All Star -tason tykkikausi nostaa hänet myös virtuaalikoriksessa tähtiluokkaan ja Utah Jazzin selkeästi kovimmaksi pelimieheksi
Radiokanavilla kuulutetaan päivällä, jos illalla on revontulia nähtävissä. Liikenneympyrät saa yhdellä klikkauksella upotettua mihin tahansa kohtaan tietä, ja nekin ovat nyt kooltaan todenmukaisemmat edellisen osan jättidonitseihin verrattuna. Käyttöliittymän perusteet ovat pysyneet entisellään, mutta pieniä tai isoja viilauksia on vähän kaikkialla. Cities: Skylines 2 vaikuttaa erinomaiselta. Se julkaistiin oikeaan saumaan vuonna 2015. Jatko-osan tekeminen pelille, joka on kerännyt lähes vuosikymmenen ajan alleen päivityksiä ja laajennuksia, ei ole varmasti helppo homma. Etukäteen askarrutti ovatko uudistukset sellaisia, että ne perustelevat faneille siirKASVUKIPUJA KAUPUNGISSA CITIES: SKYLINES II Colossal Order / Paradox Interactive Arvosteltu: PC Tulossa: PS5, Xbox Series X/S Suositus: Intel Core i512600K | AMD Ryzen 7 5800X, Nvidia GeForce™ RTX 3080 | AMD Radeon RX 6800 XT, 16 Gt RAM, 60 Gt HDD Testattu: AMD Ryzen 7 5700X, 32 Gt RAM, Nvidia GeForce RTX 3090 24 Gt Ikäraja: 3 tymisen uuden version ääreen. Tekniset ongelmat piinaavat tällä hetkellä kaikkia: netin suorituskykytestien perusteella Skylines 2 kyykyttää huipputehokkaat kokoonpanot jo pelkästään Full HD -resoluutiolla ja pienissäkin kaupungeissa. Uudistusten myötä pelaaminen muuttuu kertaheitolla merkittävästi aiempaa sujuvammaksi. Huolet hälvenivät nopeasti pelaamaan päästyäni. ikkanuppien viilaaminen vaikuttaa vain vähän, optimointityö on muun viimeistelyn ohella selvästi kesken. Huonosti vetävä liitOnko peli varmasti suomalaisten tekemä. Jo pelkkä pintaremontti on komea, sillä edellisen osan retrofuturistinen ilme on vaihtunut näyttävämpään ja realistisempaan kuvastoon. Henkilökohtaista tilaa ei tunneta. Motareiden rakentaminen on nopeaa, kun voi luoda kaksi rinnakkaista väylää samalla vedolla. Kokeilin tehdä tosi monimutkaisia risteyksiä, mutta aina lopputulos näytti loogiselta ja hyvältä. Kaksi vuotta aiemmin SimCity . Nyt rakennetaan komeita suurkaupunkeja tai rakennettaisiin, ellei tietokone olisi polvillaan armoa anelemassa. Nyt teiden rakentaminen on huoletonta ja hauskaa. 46 170343_.indd 46 170343_.indd 46 26.10.2023 17.56.20 26.10.2023 17.56.20. ksuja jatko-osan arvoisia korjausliikkeitä edeltäjänsä ongelmiin ja lisää useita hyviä uusia ideoita mukanaan. Se tekee . Pelillisten ansioiden ja modituen myötä Colossal Orderin pelin ympärille kasvoi yhteisö, joka pelaamisen lisäksi tuuttaa YouTubeen tänäkin päivänä valtavan määrän videoita toinen toistaan näyttävimmistä rakennusprojekteista. oppasi pahasti, ja Skylines onnistui täyttämään entisen mestarin jättämän aukon välttäen samalla kilpailijansa pahimmat virheet. Onnettomuuksien riski lisääntyy huonolla säällä ja laiminlyödessä teiden ylläpitoa. Koin tämän erityisen hyödylliseksi, sillä sain työkalulla helposti uuden kaupunginosan pohjan luotua, ja jatkoin vain ruudukon teiden hienosäätöä haluamaani suuntaan. Mutta osaako Cities: Skylinesin jälkikasvu jatkaa äitinsä jalanjäljissä. C ities: Skylines on kaikkien aikojen myydyin suomalainen peli, jos mobiilipelejä ei lasketa mukaan. Valmista ruutukaavaa voi piirtää ison pläntin kerralla. Toni Hilden CITIES: SKYLINES II Jos kaupunkisuunnittelupeliä voi käyttää kaupunkisuunnittelun apuna, sen on pakko olla pätevä. Talvi yllätti autoilijat Pelittilän teillä sattuu ja tapahtuu, sillä kolarit ovat nyt mukana. Asfaltti polttaa Olen pelannut ensimmäistä osaa satoja tunteja, mutta en koskaan pitänyt sen tietyökalusta. Skaala on kasvanut – rakennukset vastaavat nyt kooltaan paremmin tosielämän mittasuhteita, minkä huomaa nopeasti, kun vie kameraa lähemmäs katutasoa. Yhteen taloon mahtuvien asukkaiden määrä on realistisempi, minkä vuoksi jo muutaman kymmenen tuhannen asukkaan kaupunki vie kartalla paljon enemmän tilaa kuin ensimmäisessä osassa. On selvää, ettei kaikkea edeltäjän sisältöä saa mukaan heti julkaisussa. Voihan rähmä, totean, jatkaen Pelittilän rakennustyömaita, koska ongelmia tai ei, pelaamista en malta lopettaa. Gra. Kaavoituksessa on mukana viimein kovasti toivottua sekakäyttöä, eli voi rakentaa kerrostaloja, joiden katutasossa on kauppatilaa. Tärkeämpää onkin, että keskitytään uudistamaan pohja niin, että jatko-osa voi lopulta kukoistaa kirkkaammin. Uuden väylän voi vetää olemassa olevien teiden yli, samalla tarvittavat risteykset sekä kaistaopasteet syntyvät automaattisesti
Realistisempi mittakaava on näyttävän näköinen. Ruumisautojen kuljettajat eivät viikatemiestä pelkää. Takapakkia on otettu siinä, että tiet näyttävät talvella kuitenkin täysin sulalta, vaikka jo Snowfallissa niiden pinnalla näkyi lunta ja jäätä. Lähes kaikkea voi nyt myydä tai ostaa naapurikaupungeista. Siinä missä edellisessä osassa ruuhkat syntyivät tieverkoston pullonkauloihin, tässä ei kannata tehdä hätiköityjä päätelmiä yksittäisistä ruuhkista. Nähtäväksi jää, miten nopeasti tekniikkaa paikataan ja kuinka synkkä varjo julkaisuongelmista jää pelin ylle. Kaipaan säädettävää pelitilaa, jossa voisi vaikuttaa enemmän vaikeustasoon, jotta talouden uudistukset pääsisivät paremmin oikeuksiinsa. Metsätalouden rakentaminen johti Pelittilässä huonekaluliikkeiden ja muiden puuta hyödyntävien alojen kukoistukseen. Media-ala ei realistisesti meinannut pärjätä lainkaan, joten verohelpotusten lisäksi tuin sitä suoraan kaupungin kassasta. En haluaisi olla korkeakoulutettu työtön Pelittilässä! Luonnollisesti kiskon tohtoreilta kovat tuotot kaupungin kassaan. Olisi varmaan ollut kaikille parempi, jos näin olisi toimittu myös PC-version kanssa. Syksyn värit saapuivat Pelittilään. Odotin aikoinaan ensimmäisen osan Snowfall-lisäriä paljon, koska hölmönä luulin, että se tuo mukanaan vaihtuvat vuodenajat. Taustalla on varmaan laskentakaava, jossa korkeimmin koulutetut tienaavat eniten, mutta se tuntuu erikoiselta, kun muu talousmallinnus on loogisempaa. Sadekeliä ja talvea olen oppinut pelkäämään, koska pyryn keskellä jäätyy myös ruudunpäivitys. Paikallinen tuotanto laskee raaka-aineen hintaa, alan yritykset investoivat kasvuun, ja tavaraa riittää vientituotteiksi saakka, joten saatoin nostaa puutuotteiden verotusta hyvillä mielin. Harmillisesti virstanpylväiden saavuttamisesta saa palkintorahoja, jotka tuntuvat aivan liian suurilta. Virstanpylväitä saavuttamalla saa palkinnoksi kehityspisteitä, joilla avataan uusia palveluita rakennettavaksi. Liityn kuoroon kokemusteni pohjalta. tymä saattaa olla vain seuraus kolarin aiheuttamasta ketjureaktiosta. Vaikutukset näkyivät ennen pitkää katukuvassa uusien mediatalojen noustessa muiden heikommassa hapessa olevien yritysten tilalle. Maailmalla kriitikot tuntuvat toistavan samaa säveltä: peli on erinomainen, mutta se ei toimi hyvin oikein millään kokoonpanolla. Pelittilän kasvua ei hidasta sen tohelo pormestari, vaan kehno optimointi, ja siitä johtuva karmea ruudunpäivitys. Korkeasti koulutetut kyykkyyn Kaupallisen ja teollisen sektorin verotusta voi säätää alakohtaisesti. Yksi parhaista on se, että asukkaiden menopelin valintaan vaikuttaa nyt matkan hinta, kesto ja matkustustavan mielekkyys. Pettymys olikin suuri, kun talvi oli vain tietyille kartoille tarkoitettu pysyvä tila. Nyt tuntuu vaan käyneen juuri päinvastoin: uunin luukut ovat auenneet liian aikaisin. Nyt voin pyyhkiä kyyneleet: Vivaldin Neljä vuodenaikaa soi taustalla, kun seuraan talven tuloa Pelittilään. Kulmakarvat kohosivat jo siitä, että lokakuun puolivälissä julkaistiin tiedote, jossa kerrottiin, ettei suorituskyvyn osalta ole päästy sille asetettuihin tavoitteisiin. Kiristyvä pakkanen ja lumisateet näkyvät pelastuslaitoksen työmäärässä – talvi yllätti autoilijat virtuaalikaupungissakin. Kaupunkia pyörittävässä simulaatiossa on niin paljon uudistuksia, että kaikkea on mahdotonta tässä perata. En toista virhettä, vaan siirrän arvostelua aikaan ja versioon parempaan. Miksi asukkaita verotetaan koulutustason mukaan. Riittävä pysäköintitila ja liityntäpysäköinti pitää ottaa myös huomioon kaikkialla, koska autot tarvitsevat nyt oikeasti parkkipaikan. Autotkaan eivät pakkaudu enää yhdelle kaistalle, mikä sujuvoittaa liikennettä kaikkialla. Kevät ja syksy eivät tuo pelillisesti niin selkeitä muutoksia talven tapaan, mutta vaihtuva värimaailma virkistää, ja oman luomuksen näkeminen kaikkina vuodenaikoina on loistava lisä kokemukseen. Toivottavasti korjauksia tulee pian, koska 35 ensimmäisen tunnin perusteella muut puutteet eivät ole merkittäviä. Ratkaisu tekee varsinkin julkisen liikenteen suunnittelusta tärkeämpää ja palkitsevampaa. Yksi asia taloudessa ihmetyttää. Olisin joutunut turvautumaan monta kertaa lainoihin ilman niitä, mutta nyt lainat ovat turhia, eikä ilmainen raha tunnu ansaitulta, pikemminkin rikkoo tasapainoa. Pelittilässä sähköä tuottavat vain jätteenpolttolaitokset, ja tuotantovaje paikataan ostamalla virtaa naapurista. Ilmojen kylmeneminen näkyy kansalaisten käyttäytymisessä muutenkin: esimerkiksi puistojen kävijämäärät laskevat, kun asukkaat viihtyvät mieluummin lämpimistä sisätiloista. Sääli, sillä monet uudistukset petaavat tietä sille, että voi rakentaa entistä isompia ja näyttävämpiä kaupunkeja, mikä on juuri nyt tuskallista. Päinvastoin, uudistukset tuntuvat siltä, että Cities: Skylines 2 on ansainnut jatko-osan numeron peräänsä. En arvannut, kuinka huono tilanne oikeasti on. Ruudulla on tosiaan nähtävissä ongelmia siinä, miten tarkasti yksityiskohdat piirtyvät eri etäisyyksillä. 47 170343_.indd 47 170343_.indd 47 26.10.2023 17.57.23 26.10.2023 17.57.23. Suuri kaupunki, suuret ongelmat Molemmat Skylinesit ovat tällä hetkellä toistensa pahimmat ja lähes ainoat kilpailijat, joten naiivisti voisi ajatella, että jatkon kanssa ei kannata hätiköidä. Ymmärrän hyvin, miksi konsoliversioiden julkaisu siirrettiin keväälle. Kuvassa näkyy monia häröjä valaistuksessa ja varjoissa, se saattaa yhtäkkiä muuttua epätarkaksi mössöksi, ja sitten piirtyä uudestaan tarkempana muutaman sekunnin kuluttua. Hieman yllättäen pullonkaula ei näytäkään olevan prosessoreissa, vaan jostain syystä peli kipuilee enemmän näytönohjainten kanssa. Taloudessa on muutenkin aiempaa enemmän muuttujia mukana. Mitä sitä nyt turhaan tuulilasia putsaamaan talvella. Öisin kaupungin valot bugaavat niin, että näyttää siltä kuin käynnissä olisi kaupungin laajuinen disco. 150 000 asukkaan kohdalla saavutin rajan, jota suuremmaksi kaupunkia ei tee mieli enää kasvattaa, ennen kuin tekniikka saadaan kuntoon
Luonnonvarat ovat jakautuneet epätasa-arvoisesti, joten kauppa kannattaa. Heidän alueensa lasketaan voittopistemielessä omaan valtakuntaan kuuluviksi, joten menestyvät vasallit kasvattavat herransa valtaa. Odotukseni palkitaan vasta nyt, pari vuotta sitten tullut Total War Saga: Troy ei oo sitä samaa. Onhan tämä Total War: Pharaoh eikä pelkkä Pharaoh (Siis se kaupunkirakennuspeli vuodelta 1999 AD). Eihän Suomessakaan ole tapahtunut mitään talvisodan jälkeen paitsi Kiasma. Hyvän nimen luominen Maineen hankinta on oma taiteenlajinsa. Eikä ole Babylonia Pharaohissakaan. Syynä sotiin ei enää ole vain kartan värittäminen oman valtakuntansa väriseksi, vaan voittopisteiden kerääminen suurteoilla, jotka pääasiassa ovat valloituksia. Kaupunkien ryöstäminen ja tuhoaminen on lyhytaikainen ratkaisu, joka siirtää talousmurheet tulevaisuuteen. Elettiin kiinnostavia aikoja. Egyptiä ja heettiläisten valtakuntaa ravistelevat valtataistelut, Kanaaninmaassa normaalistikin jokainen kylä ja kukkula on kuningaskunta. Kuninkaallista kirjeenvaihtoa Hyvä diplomatia ei ole Total War -sarjan kuuluisin ominaisuus. Juha-Pekka Viljanen Jo kehdossaan sivilisaatio kulki kohti tuhoaan, mutta silloinkin kannatti olla some-tähti. Lisäksi heidän valtakuntiensa resurssit ovat SINUNA EGYPTILÄINEN Kanaanilaiset eivät käytä puuhepoa. Testattu: Win 10, Intel(R) Core(TM) i710750H CPU @ 2,60 GHz, 32 Gt RAM, NVIDIA GeForce RTX 2080. Total War: Pharaoh jakautuu vuoropohjaiseen valtakunnanhallintaan ja tosiaikaisiin taisteluihin. Moninpeli: 2 Ikäraja: 16 raunioiden sekaan. Varsinaista vakiintunutta maailmankauppaa ei ole, mutta kaikenlaisia bilateraalisia sopimuksia kannattaa tehdä: ”Kiveä sulle, kuparia mulle.” Vasalleista on paljon iloa. Sillä voi ostaa ruokaa, mutta niin voi muillakin resursseilla. Vaihtoehdoista huolimatta pelit rapautuvat helposti kaikkien sodaksi ihmispelaajaa vastaan, jossa kukaan ei suostu mihinkään. O len toivonut pronssikauteen sijoittuvaa Total Waria siitä lähtien, kun minulla oli hauskaa Total War: Romen hieman anakronistisen Ptolemaiosten kuningashuoneen ohjaksissa. Talous kasvaa luonnonvaroja kaappaamalla. Jos tulevaisuus on turhan lähellä, sotajoukkojaan voi kotiuttaa, mikä vihollisten hankkimisen jälkeen on hieman riski. 48 169946_.indd 48 169946_.indd 48 26.10.2023 18.00.10 26.10.2023 18.00.10. Koko Siinain valloittaminen näyttää hienolta kiveen hakattuna. Meidän historiankirjoissamme Egypti näkyy, mutta heettiläiset jäivät maininnoiksi Raamattuun ja raunioiksi Arvosteltu: PC Versio: 0.9.0 Minimi: Win 10, 64-bit, Intel i3-2100 / AMD FX-4300, 6 Gt RAM, Nvidia GeForce 660 / AMD R9 270. Jotta elämä ei olisi liian helppoa, vasallit voivat kapinoida. Itsepuolustus kannattaa muistaa. Toivomani Eufratin varrelle sijoittuvan saagan sijaan Pharaoh sijoittuu Välimeren pohjukkaan 1100-luvun eKr alussa. Suositus: Win 10 64-Bit, Intel i5-6600 / Ryzen 5 2600X, 8 Gt RAM, Nvidia GeForce GTX 1660 Ti / AMD RX 480. Syitä sotiin Sotaretkille on lopulta monia syitä. Siinain pohjoisosien omistaminen avaa tien Kanaaniinmaahan tai Egyptiin, jos on sinne menossa. Jos voiton on saavuttanut ennen tuhoa, nimi jää historiaan, vaikka valtakunta ei jäisi. Valtakuntaa ja sotavoimaa ei rakenneta kaikkeen kelpaavalla rahalla, koska rahataloutta ei vielä ole. Ei oo Babylonii, Babylonii, Babylonii. Kun esimerkiksi merikansat saapuvat, valloitukset voivat osoittautua turhiksi, kun kaupunki toisensa jälkeen kaatuu. Voitokkaat taistelut osoittavat hallitsijan olevan kelvollinen tehtäväänsä, ja voittopisteitä kertyy huomion arvoisista valloituksista. Valtakuntaansa voi hallita hyvin ja oikeamielisesti, mutta muistettavin historia syntyy sodalla ja suurilla rakennuksilla. Kun mukaan liittyvät merikansat, sotapelin asetelmat ovat kunnossa. Tämä monipuolistaa strategiointia jo siksi, ettei kultaa voi syödä. Pharaohissa diplomatiasta on enemmän iloa. Tällä kertaa totaalisen sodan keskiössä on yksilö: kuningas, joka luo itselleen jälkipolville jäävän maineen, samalla kun pronssikautinen maailma kulkee kohti loppuaan. Joskus käy niin, että armeijan rahoittaminen vaatii sotasaalista, jos ei omista riittävästi peltoja eikä kaivoksia, ja maailmankauppa yskii
Tämä sopii aikakauteen, jossa ei välttämättä oltu vielä keksitty muodostelmia tai edes erilaisten joukkojen käyttämistä erillisissä muodostelmissa. Nyt se vain toimii hyvin, mielikuvituksen voimalla vähän paremmin. Tämä muistuttaa maailmasta, jossa ihmiset miettivät palvontaansa sen kautta, mitä asioita eri jumaluudet hallitsivat. Jos onnistuikin koukkaamaan sivustaan, seurauksena ei ole kaikkialle leviävä paniikki. Aluksi taistelut tuntuivat turhan matemaattisilta. Kanaanilaiset taistelevat keskenään. Monijumalaisessa maailmassa hallitsija valitsee suosikkijumalat itselleen ja päälliköilleen. 49 169946_.indd 49 169946_.indd 49 26.10.2023 18.00.26 26.10.2023 18.00.26. Tällä tavoin sisällissota ratkeaa muutamilla sotatoimilla ja voittajan asema jää epävakaalle pohjalle. Pharaohissa hurskas hallitsija palkitaan bonuksilla valtakunnan statseihin, hänen valtaistuimensa lujittuu, kansa pysyy onnellisena, jopa jokunen voittopistekin tippuu taivaalta. Kanssahallitsijat käyttäytyvät järkevästi, mutta kymmenien valtakuntien ja outojen nimien keskeltä ei nouse persoonallisuuksia. Kuningas Mikäselienikään suostuu liittoumaan, kun ehdotuksen arvo on positiivinen. Taistelukentät tuntuvat asiaankuuluvan kehittymättömiltä. Sotavaunujen mallinnus on hyvä. Huonosta taktikoinnista kuitenkin seuraa esipyrrhosiaanisia Kadmoksen voittoja, joissa strategisen tason saavutukset valuvat legendaariseen Kankhoksen vedennostopaikkaan. Lopulta taisteluiden kulku aukeni. Jos ääneen puhutut kommentit muuttuisivat persoonalliseksi käytökseksi, Total Warien maailma olisi hyvin elävä. Hienojen muodostelmien manöverointien sijaan väkijoukot törmäilevät ja pieksevät toisiaan. Ratkaisevinta oli ylivoima. Vaikka yksilöt lopulta ovat persoonattomia, kartta on hyvinkin eläväinen pienine ja suurempine tapahtumineen. Sotavaunujakin on yllättävän vähän. Hovit koostuvat kilpailevista hallitsijoista, mikä johtaa juonitteluihin. Isompia temppeleitään voi rakentaa vain omille jumalilleen, joten kuningas voi pyhittää temppelit suosikeilleen suurempien siunausten toivossa. Joukot eivät hätkähdä heti vastoinkäymisistä, mutta pienet edut kertautuvat taistelun jatkuessa. Jumalat tarjoavat yksilölliset bonuksensa valtakunnan asioihin. Faaraolla ja heettiläisten suurkuninkaalla on sama ongelma: juuri kukaan ei tottele, mutta monet haluavat arvonimen. suurkuninkaan verokarhujen käpälien ulottumattomissa. Luotettavat rupisammakot ovat turvallisia. Osa eduista tulee pelkästä jumalan valitsemisesta, toiset edut koskevat jumalalle omistautunutta kenraalia ja temppeleissä rukoilemalla saa etuja sotajoukolle. Hovin ministereiltä voi pyytää palveluksia ja bonuksia, kun kerää tarpeeksi vaikutusvaltaa. Yksi, eikä suinkaan ainoa, selitys pronssikauden imperiumien romahdukselle on, että jalkaväen kehittyminen vähensi sotavaunuyliMinä, Suppiluliuma, vetäydyn sisämaahan. Aikansa kutakin Sotavaunut ovat kömpelöitä ja vain vähän jalkasotilaita nopeampia. Pääjumalia voi olla kolme. Kun heettiläisten sotavaunu rämisee vastapuolen taisteluriveihin tai egyptiläisten ampuu nuolilla, niiden mahdin näkee, mutta se harvoin aktualisoituu ilman tarkkaa ohjausta. Usein se toimii paremmin kuin minä. Joukot saattavat olla rohkeampia jumalien siunaamina, mutta rakeita, ruttoa ja bitumikuoppia ei manailla vihollisten kiusaksi. Kun valinnat vaikuttavat lopputulokseen onnen oikkuja enemmän, taistelut eivät ole historiallinen riski. Valloittava faarao Suurvallat alkavat hajaannuksessa. Urotekojen tekeminen on vaikeata ympäristössä, jossa joukot liikkuvat nopeasti, mutta jaksavat taistella pitkään. Kukkuloilla puolustamisestakaan ei ole Shogunmaista iloa, vaan ei taktiikka toiminut kanaanilaisilla Megiddossakaan. Warhammerin korkean fantasian sijaan taistelut ovat oman historiamme matalaa fantasiaa. Nurkkapatrioottisissa taisteluissa vihollinen oli useammin naapuriheimo tai paikallinen käskynhaltija kuin kaukaisen imperiumin johto. Paikalliset eivät tästä näytä suuttuvan. Hovin käyttö jää helposti puuhasteluksi, koska sen vaikutukset ovat pienet, mutta kieltämättä on mukavaa ujuttaa omia kenraaleitaan valtakunnan tärkeisiin asemiin. Kunnian Kentät Total Warien bravuuri ovat sen tosiaikaiset taistelut, ja niitä käydään varsin paljon. Hyvin historiallista! Polyteistisen vapaamielisyyden nimissä maan kansan voi antaa palvoa omaa jumalaansa omassa temppelissään. Tavallista tallaajaa ei välttämättä kiinnostanut, kenelle hän verot maksoi, kunhan ei joutunut maksamaan liikaa. Jos taistelun haluaa ratkaista nopeasti, automatiikka toimii ilman kummempia rangaistuksia. Pääosin käytössä on erilaista jalkaväkeä ja ratsuväkeä. Kanaanilaisilla on mahdollisuus loikata jompaankumpaan sotkuun, jos heidän onnistuu nousta riittävän merkityksellisiksi. Onneksi ne ovat viihdyttäviä. Seuraava faarao tai suurkuningas selviää rajallisen ajan kestävissä sisällissodissa, joiden loputtua eniten oikeutusta kerännyt hallitsija pääsee kalifiksi kalifin paikalle. Baal vai El vai molemmat. Ylivoima on edelleen ratkaisevin asia ja se saavutetaan strategian maailmassa. Vaikka itse kulttuurilla olisi tuhansia jumalia, usein hallitsijoilla oli muutama suosikki ja yksittäisillä kaupungeillakin oli oma Baalinsa. Tosin minulle tuli vähän paha mieli, kun olin julistamassa sotaa ja audienssin alussa kuningas Ketänääon kertoi olevansa onnellinen yhteydenotosta. Kukatoiolikaan julistaa sodan. Ruttotaudit ja muut vitsaukset eivät näytä riippuvan suhteista korkeampiin voimiin, joten jumaluudet ovat esikuviaan leppoisampia. Nämä pelilliset ratkaisut toimivat, koska muinaisissa sisällissodissa taistelivat henkilöt, eivät ajatukset. Tappioiden kertyessä taistelutahto rapistuu haarniskojen ohella ja lopulta toinen, miellyttävän usein huonommin liikkunut, sotajoukko pakenee
kumoon, kun niskaan ei tipu öljyä. Hyvää + Talous, diplomatia, taistelut ja historiallisuus toimivat. Historiallisia yksityiskohtia ja tulkintoja on hauska bongata. Huonoa . Kun hyvää jalkaväkeä on helpompi hankkia kaikkialla, imperiumit menettivät etunsa, eikä paikallisten sotaherrojen tarvinnut kuunnella jotain tyyppiä kaukana jossain. Jos anakronismeja tapahtuukin, eipä minua haitannut vanhan Total War: Romen Egyptikään. Pieni mittakaava näyttää onnistuneesti, kuinka elävässä elämässä hallitsija pystyy hallitsemaan asioita vain oman hallituskautensa ajan, jos sitäkään. Johtajat ovat hieman persoonattomia. TOTAL WAR: PHARAOH Olen hyvä. mysten ylivoimaa. Kaupunkitaistelut ratkeavat useammin kaupunkien laidoilla kuin torien ja palatsien voittopisteillä, joten Medieval II:n muuri ja kumpu -puolustus on usein looginen virhe. (Kyllä se oikeasti ihan pikkuisen haittasi, kun diadokit kiinnostivat ja olin nuori.) En pettynyt, vaikka Total War: Pharaoh tarjoaa minulle eri asioita kuin aikoinaan toivoin. Kaupungin portteja uskaltaa hakata kirveillä 90 Miellyttävän pronssikautinen Total War. Aikakausi tuntuu piirityksissä. Hajanaiset valtakunnat näyttävät, kuinka valta ei ole vain yhden henkilön käsissä, vaan koko kopla on yksilöitä päämäärineen. Ja viimeistään šeolissa asiat jäävät toisten käsiin. Osoitan armoa ja suostun rauhaan. Kunnon piiritystornit ja vastaavat tulivat kuuluisammiksi vasta jokunen vuosisata myöhemmin Assyrian myötä. Tuskin se kuitenkaan nousee suureksi klassikoksi muinaisten edeltäjiensä rinnalle. Aikakauden raunioista on löytynyt avunpyyntöjä, joissa toivotaan apua kaukaisilta isänniltä, joten väkivaltakoneiston demokratisoituminen ei ollut kaikille mannaa ja vapautta. Pharaoh yhdistää historiallisuutta ja viihdettä. Lähialueiden valtaaminen on historiassa useammin yritetty voittoehto kuin maailman valtaaminen. Katsokaa tekojani ja vaviskaa Total War Pharaoh miellytti minua enemmän kuin muut Total Warit sitten Medieval II:n. Pronssikausibingon ruudut täyttyvät oikein miellyttävästi, vaikka simulaatio tämä ei ole. Käytössä on Total Warien piiritysarsenaali katapultteja lukuun ottamatta, vaikka aikakauden kuuluisimmat piiritysaseet ovat iso puuhevonen ja pappien torvisoittokunta. Tarina, jossa valtakunta yhdistetään ja valta varmistetaan sodilla, kertoo valloittajakuninkaiden ongelmasta viihdyttävästi. Tämä toimii pelillisesti hyvin. Kaupungit eivät ole valtavia ja nuoremmassa maailmassa muuritkin ovat innovaatio. Kuinka levinneitä ne olivat aikoinaan, en tiedä. Voittamisessa on myös riittävästi liikkumavaraa, kun pelaajalle tarjotaan lista asioista, joista kerätä voittopisteensä. Mikä sekin on temaattista: Ramses III ei saanut epiteettiä Suuri. Pharaohissa ilmiö tulee esiin kapinoiden sijaan merikansoissa, jotka kasvavassa määrin ryöstelevät rannikoita, ja keskusvalta on kiireinen pitkin valtakuntaa. Niissä vain oli aina jokin pikkuasia, joka tökki. Pharaoh on miellyttävä paluu vanhaan vapaamuotoisuuteen uudempien osien lisäyksillä, eikä siinä mikään silitä vastakarvaan. Merikansat ovat voivoteltava tuhon airut, mutta samalla vain rannikkoja kiusaava kasa ryöstelijöitä. Ei siinä, etteikö välissä ole ollut hauskoja pelejä. 50 169946_.indd 50 169946_.indd 50 26.10.2023 18.00.39 26.10.2023 18.00.39. Se on kekseliäs peli pronssikaudesta, josta olen jopa varsin innostunut
Hearts of Ironissa onnistuu lautapelimäinen minmaxaaminen, jossa immersio juoksee kiljuen karkuun siinä vaiheessa, kun myyn Suomen kaikki aseet kansainvälisille markkinoille ja kotiutan koko armeijan, jotta voisin aloittaa Suur-Suomen rakentamisen vallankumouksella. TORILLE Paradox Interactive Arvosteltu: PC Versio: 1.13.4 Suositus: i5 750 / AMD FX 4300, 4 Gt, Geforce GTX 470 / AMD HD 5850 Testattu: i5-13400F 2,50 GHz, 16 Gt, Nvidia Geforce GTX 4070 Muuta: DLC vaatii Hearts of Iron 4 -peruspelin toimiakseen. Idea toimii ja lisää erikoistumismahdollisuuksia esimerkiksi lentokoneteollisuuteen ja panssariaseeseen. Pieni detalji, jota en pelatessa edes huomannut, koska kuvakulma on harvoin näin lähellä. Pelimekaanisena uudistuksena mukana on kansainvälinen asekauppa, josta voi ostaa valmista kalustoa. Politiikkapuulla on väliä, sillä siinä tehtävät ratkaisut käytännössä sanelevat pelitapahtumat. Vaikka kyse on sotastrategiasta, Hearts of Iron 4 on parhaimmillaan kaikessa muussa kuin itse taistelussa. DLC:ssä asiaa kierretään Pohjoismaiden uusilla politiikkapuilla, jossa luodaan maahan uusia tehtaita, rautatieyhteyksiä ja kaivoksia. Hintaa on 20 euroa, mutta ideoista yksikään ei ole sellainen, ettei se olisi mahtunut peruspelin päivitykseksi. Huonoa . Karjalasta alkaa liki käymätön korpimaa, jossa huolto ei pelaa. Suomi pääosassa. Rutiinien piristykseksi osa poliittisista vaihtoehdoista on tehty selkeästi huumorilla. Eri aselajien yhteistyöstä on Suomella aika turha haaveilla vielä alkupelissä. Yksikkögra. Vaikka alueet ovat pääosin samoja, bonukset tulevat molemmista. En ole esimerkiksi varma, toimiiko Tanska suunnitellusti. Jos jaettavaa ei ole, sisällissota alkaa ilman yhtään sotilasyksikköä, joten puukolla ja puntarilla aseistautuneella ratsujoukollakin valtaa koko Suomen. Sinänsä hauskasti saatavilla on aina Boforsin IT-tykkejä, jotka taisivat palvella sodan jokaisella rintamalla ja kaikilla puolilla oikeastikin. Suomen teollisuus on vielä lapsenkengissä, valtaosa tehtaista on historiallisesti oikein Viipurin ympärillä, mikä on tietenkin sotaoloissa riski. Musiikeissa tietenkin soi DLC-maiden teemat. Strategista reserviä käyttöön ei jää yhtään, ilmatilakin on täysin Neuvostoliiton hallussa. Juutit voivat perustaa uudelleen Kalmarin unionin ja sen päälle vielä Pohjoismaiden liittovaltion. ikoita on kuulemma uudistettu. Suomen myötä teema on selkeästi korpisotureissa. Talvisotahengessä ukoille saa ihan järjettömän määrän bonuksia, jolloin kylmä ei haittaa, ilmatuen puute ei harmita, ruoka tai huolto ei ole niin justiinsa, periksi ei anneta, mutta ei Uralillekaan mennä heilahtamalla. Pieni ja sisukas Suomi Vaikka Hearts of Iron on viime aikoina keskittynyt tankkien, lentokoneiden ja laivojen suunnitteluun, Arms Against Tyranny -delsu kääntää kurssia. Varsinkin historiallisella tekoälyllä pelatessa talvisota tulee aivan liian aikaisin, ja joukot pitää levittää itärajalle suorituskykynsä äärirajoille. Janne todennäköisesti pyörii haudassaan, jos en vain tunnista klassikkoa. Puhun siis edelleen pelistä. Se lisää Pohjoismailla pelaamiseen valtavasti uusia juttuja, ja Suomen päärooli vain lisää riemua. Toki myynnissä on käytännössä vain käytöstä poistuneita torrakoita, edellisen sodan tankkeja ja pari hassua vanhentunutta konemallia, mutta tilanne oli sama todellisuudessakin. Ei sotaa näin käydä Arms Against Tyranny on DLC-pelien parhaimmistoa. Boforsin mainitsin vain aasinsiltana toiseen uudistukseen, sillä mukana on myös aseteollisuuden keskenään kilpailevat yritykset. Käytännössä sotiminenkin on optimointiongelma, jossa asiat pitää tehdä juuri riittävän hyvin tai tuhlataan joko resursseja tai miehiä turhaan, usein molempia. Kivääreille, tykeille ja lentokoneille valitaan aina tietty valmistaja, jolle alkaa kerääntyä erilaisia bonuksia. Kaukopartiohengessä myös erikoisjoukkojen roolia on korostettu. Tuukka Grönholm HEARTS OF IRON 4: ARMS AGAINST TYRANNY Suomi mainittu! Nyt mennään Punaiselle torille niin että heilahtaa! A rms Against Tyranny on Hearts of Iron 4 -strategiapeliin jo yhdeksäs DLC. Hearts of Iron -todellisuudessa koko Suomessa olisi tehty vain Olkiluoto 3 -ydinvoimalaa ja vasta sen jälkeen alkanut seuraava projekti. Vaikka Arms Against Tyranny on selkeästi Hearts of Iron -delsujen paremmasta päästä, julkaisu ei taaskaan ollut ihan auvoa. Toki muutkin Pohjoismaat saavat roolia, sillä kaikkien politiikkapuut on muokattu kokonaan uusiksi. Käytännössä Suomella pitää vallata Neuvostoliitto ja/tai muut Pohjoismaat, jos haluaa tehdä muutakin kuin jalkaväkiyksiköitä. Pienellä maalla pelatessa Hearts of Iron -strategiapelin rajoitukset tulevat muutenkin selkeämmin vastaan. Toisen maailmansodan alettua aseostajia olisi ollut moninkertaisesti myyjiin nähden. Koko maan teollisuus tekee hönösti aina vain yhtä asiaa kerrallaan. Ikäraja: 7 82 Talvisotadelsu pursuaa korpisoturiromantiikkaa. 51 170404_.indd 51 170404_.indd 51 26.10.2023 18.02.12 26.10.2023 18.02.12. Kuvakulma tapahtumiin on operatiivinen, sillä karkeimmat virheet tehdään jo ennen taisteluiden alkua. Nyt sen tekee poikkeuksellisen kiinnostavaksi teema, jonka pääosassa on talvisota ja Suomi. Yhdellä valmistajalla voi olla muita luotettavammat aseet, toinen on erikoistunut pommikoneisiin hävittäjien sijaan. Politiikkapuun mukaan maat panostavat teollisuuteensa ja sitä myötä rakentavat voittamattomat armeijansa. Jos ei tarkoituksella pelaa kaikkein juustoisimmilla taktiikoilla, DLC on vaativa, sillä jokaisella Pohjoismaalla väkiluku rajoittaa armeijan rakentamista. Suomessa on repeatilla Säkkijärven polkka ja Paradoxin hovimuusikoiden säveltämä teemabiisi, joka kuulostaa yllättävänkin sibeliusmaiselta. Mekaaniset uudistukset liittyvät talvisotateemaan, sillä ad hoc -ratkaisut panssaritorjuntaan ja muut detaljit ovat suoraan historiasta. Paradoksaalisesti aika villejä bugeja. Maabrändityöryhmä kiittää, jos se ei ollut jo käsikirjoitustiimissä. Suomella toki valintoja on usein tasan yksi Valtion joku tehdas. Rekkarallista rajan yli halvan viina perässä on turha haaveilla, sillä alueen logistiikka on olematon eivätkä tankit kulje pelkän sisun voimalla, jos huolto ei pelaa. Talvisodan tapahtumat ovat selvästi toimineet koko DLC:n sisältöpalaverin käsikirjoituksena. Sisällissodassa jaetaan armeija puoliksi. Hyvää . Suomi-teemasta huolimatta pinnat eivät silti ole 95: never forget -luokassa, koska bugeja on taas, enkä ole ihan samalla linjalla Paradoxin hinnoittelun kanssa. Systeemi on viritetty varsin hyvin, sillä ensimmäisellä pelikerralla koetin saada Suomen teollisuuden kuntoon ennen armeijaa, mutta aika loppui kesken, kun naapuri jo kolkutti ovea panssarinyrkillä. Kiinnostavimmat päätökset nimittäin tehdään kalustosuunnittelussa, resurssien käytössä ja armeijayksiköiden kehittämisessä. Toki vaikeusaste on myös omista valinnoista kiinni. Neuvostojoukot kärsivät koko ajan hirveistä miinuksista mutta suomipoika vain rallattelee erämaaoloissa
Fedora päähän, nahkarotsi niskaan ja ruoska käteen, täältä tullaan! Kohmelon aika Luoteja vaihdetaan vuoro kerrallaan, mutta ennen sitä hiivitään tosiaikaisesti. Hiirellä komentaminen on epätarkkaa, hahmo jää usein suojan viereen seisomaan kaiken kansan nähtäväksi, vaikka tarkoitus oli liimautua seinään kiinni. Se on Battletechista ja Shadowrun-peleistä tunnetun Harebrained Schemesin tuorein julkaisu. Se kun sentään pääosin toimii. Vaihtoehtoisesti hahmoa voi liikuttaa WASDilla tai padilla, mikä on tarkempaa, mutta silti kankeaa tahmaisen kameran vuoksi. Ylätasanteella olevaa hahmoa ei voi yhdellä klikkauksella komentaa alas. Jos irrotan hahmon ryhmästä, en voi kutsua muita takaisin ennen kuin kävelen parin metrin päähän niistä. Maailmankolkasta toiseen etenevä kamppailu tapailee pulp-tarinoiden tunnelmaa onnistuneesti. Kamera on liian lähellä, se on häiritsevästi lukittu ohjattavan hahmon ylle. Tunnelma on klaustrofobinen. S alaseuroja, ryöstöretkiä, murhia ja tuomiopäivän kultteja – Indiana Jonesista vaikutteita ammentava ja vaihtoehtoiseen 1930-lukuun sijoittuva The Lamplighters League erottuu ulkoisesti edukseen taktiikkapelien peruskaurasta. Hiippailu ja salamurhailu ovat pakollinen paha vastustajien pehmittämiseksi ennen taistelua. 52 169864_.indd 52 169864_.indd 52 26.10.2023 18.05.05 26.10.2023 18.05.05. Miksei kaikkia resursseja vaan saa palkinnoksi tehtävän läpäisystä. Liigan viimeinen toivo Locke kerää uutta verta kehään, mutta sitä löytyy enää varkaiden, salamurhaajien ja muiden epätoivoisten hylkiöiden keskuudesta. Tämä genrekombo on haastava, ja monet muutkin ovat sen kanssa kompuroineet, viimeisimpänä elokuun lehdessä arvosteltu Miasma Chronicles. Siinä joutuu painimaan paskan käyttiksen kanssa aivan liikaa, sillä taakse jääneet valuutat kostautuvat kireän vaikeustason vuoksi. Sen jälkeen sormet laitetaan ristiin, koska portaat bugaavat koomisen usein. Ymmärtäähän tuon, kun katsoo, millaisia sekopäitä on vastassa. Strummilaiset ovat erikoistuneet muinaisiin kirouksiin, jotka herättävät epäkuolleet vaeltamaan Maan päälle. Roistojen määrä kasvaa Harebrained Schemes / Paradox Interactive Arvosteltu: PC Saatavilla: Xbox Series X/S (+Game Pass) Versio: 1.1.4 Suositus: Intel® Core™ i5-8600K tai AMD® Ryzen™ 5 3600X, 16 Gt RAM, Nvidia® GeForce™ GTX 1660 Ti tai AMD® Radeon™ RX 5600 XT, 16 Gt HDD Testattu: AMD Ryzen™ 7 5700X, 32 Gt RAM, Nvidia® GeForce RTX 3090 24 Gt & Steam Deck Ikäraja: 12 lopulta niin suureksi, ettei sniikkailua voi täysin sivuuttaa, jos tahtoo pärjätä. Tuonpuoleisessakaan ei saa olla rauhassa, koska House Marteaun kapitalistit orjuuttavat haamut tehtaisiinsa. Jokaisella on oma taitokattauksensa, ja erilaisten synergioiden virittäminen hahmojen välille on taistelun isoin koukku. House Nicastro tahtoo nostaa merten syvyyksistä kuolleen jumalansa syömään ihmiskunnan. Hiippailun taitavat hahmot muuttuvat näkymättömäksi suojan takana. Bugien takia roiston katse voi yhtäkkiä läpäistä aiemmin suojaa tarjonneen seinän, joten yritä siinä sitten pysyä piilossa. Tuomiopäivä on lähempänä kuin koskaan aiemmin, sillä kultin kurissa pitäneen Lampunsytyttäjien Liigan tulevaisuus näyttää heikolta. Sen sankarit ovat yhtä lukuun ottamatta edellisen taiston jäljiltä mullan alla. Liikkuminen niin tahmaista ja reitinhaku tökkii toistuvasti, että se tekee kaikesta edellä mainitusta todella epämiellyttävää, kun haluaisi tehtävissä keskittyä vaan siihen taisteluun. Vuoropohjaiseen tilaan voi vaihtaa taistelun ulkopuolellakin, mutta silloin ei voi käyttää harhautuksia tai kolkkauksia, joten vuorotilassa lähinnä paetaan viime hetkellä vastustajan katseen alta. Toni Hilden THE LAMPLIGHTERS LEAGUE Pulp-tarinoissa on usein onnellinen loppu. Tämä on ongelma, sillä hiippailusta puuttuu täysin sujuva pelattavuus. Ongelmien ydin on surkea käyttöliittymä. Myöhemmin avautuu keinoja tuottaa lisää toimintapojoja vuoron aikana, jolloin pääsee parhaimmilKADONNEEN ONNEN METSÄSTÄJÄT Eddien revolvereihin voi aina luottaa. Banished Court -kultti on pyrkinyt maailman valtiaaksi jo tuhansien vuosien ajan. Kenttiin on vieläpä ripoteltu runsaasti resursseja noukittavaksi. Ikävä kyllä taas ollaan turvallaan. Tässä tarinassa se on, että voin viimein poistaa pelin koneeltani. Kaikilla on kaksi toimintapistettä, jotka voi käyttää liikkumiseen tai taitoihin haluamassaan järjestyksessä, hahmojen välilläkin voi vaihtaa vapaasti. Hahmoja on lähes pakko käskyttää yksitellen, koska ryppäänä joku astuu vihollisen näkökenttään. Ensin pitää tunkea hahmo portaisiin kiinni, ja klikata niitä erikseen. Tuomion tomppelit Tehtävään saa ottaa mukaan kolmesta neljään tyyppiä
Nyrkkeihin luottavan Ingridin taskuihin saa pommeja, tai vaihtoehtoisesti korteilla voi entisestään vahvistaa hänen lähitaisteluiskujaan. Se on harmillista, sillä edukseen erottuva pulp-juonimeininki olisi ansainnut paremman pelin ympärilleen. Tehtävät toistavat itseään, sillä niissä kierrätetään muutamaa kenttää maailman tappiin saakka. Toistuvat kaatumiset, korruptoituneet tallennukset, surkea ruudunpäivitys ja lukuisat bugit vaanivat koko ajan. Varsinkin vihollisten reitinhaku on huono, vastukset on helppo houkutella juoksemaan ahtaisiin tappoloukkuihin teurastettavaksi. Kentissä ei ole mielenkiin60 Kelvollinen taistelu menee hukkaan, kun huono käyttöliittymä, laimea hiippailu, uuvuttava toisto, prakaava tekniikka ja kaiken hauskan pelistä imevä tasapainotus ajaa jeepin jyrkänteeltä alas. Hyvää + Taistelu ja pulp-vaikutteet. Vaikeustaso on jo keskitasolla kohtalaisen tiukka yllättävillä vaikeustasopiikeillä höystettynä. Kaikki muu on enemmän tai vähemmän retuperällä. Tällöin tehtävän päätteeksi hahmolle jaetaan taistelukykyä heikentäviä kortteja, joista pitää pyrkiä eroon selviämällä seuraavasta tehtävästä ilman uusia hermoromahduksia. Tuomiopäivän voi estää pelatessa, mutta kehitystiimille se taisi koittaa jo. Viikon käyttäminen uuden hahmon rekrytehtävään on kallista lystiä, kun tuomiopäivän kellot tikittävät kiivaasti. Viimeinen ryöstöretki Kirsikkana kakassa tekniikka on aivan rikki. Toistuvan tulituksen kohteeksi joutuneen hahmon stressi kasvaa vaikka luodit eivät osuisi, mikä johtaa hermoromahdukseen. Taistelu on kelvollista, mutta jää kauas genren kärkinimistä, sillä siitä puuttuu ihan perusjuttuja. Valinnanvaraa riittäisi 11 hahmon verran, mutta jos kaikkia ei voi saada tai kehittää yhden kampanjan aikana, miksi aloituskolmikkoa ei voisi valita itse. toista rakennetta, esimerkiksi vertikaalisuutta ei juurikaan hyödynnetä. Mielenterveys tuo mukavaa lisäpanosta kamppailuihin. En siis elättele toiveita päivityksistä. Tekoälyssä älyllä vain tapana huutaa hoi ja jättää peli. Samalla paljastettiin, että suurin osa tiimistä potkittiin pihalle jo kesällä. Viimeistelemättömyys näkyy kaikessa. Jouduin lunttaamaan netistä, että mitä jotkin statukset ja taidot oikeasti tekevät, kun käyttöliittymä ei tätä tietoa tarjoa. Palkinnoiksi saatavat taitopisteet ovat kaikille yhteisiä, joten teoriassa tukikohdassa levänneitä hahmoja voi myös kehittää, mutta pisteissä piilee ansa. Steam Deckin verifiointi tuntuu vitsiltä, itse luokittelen tämän sillä pelikelvottomaksi, mutta ei kokemus pöytäkoneellakaan mitään herkkua ole. Huolimatta tavoitteesta yleensä päädytään tilanteeseen, jossa tapetaan kaikki tai melkein kaikki ja paetaan lopuksi. Kamppis alkaa aina samoilla hahmoilla, mikä on tylsä ratkaisu. The Lamplighters League pursuaa ongelmia, ja sen parhaatkin puolet ovat vaan genren keskikastia. 53 169864_.indd 53 169864_.indd 53 26.10.2023 18.05.13 26.10.2023 18.05.13. Kohta lyödään konnalta taju kankaalle. Informaation pihtaaminen on muutenkin ongelma. Paradox tiedotti viikko julkaisun jälkeen pelin olevan iso taloudellinen floppi. Etukäteen ei voi tietää, kuinka harvoin on oikeasti varaa käyttää aikaa sellaisiin tehtäviin, jotka eivät hidasta tuomiopäivän kelloja tai edistä kampanjan tavoitteita. Monet animaatiot on tehty rima alittaen tai sitten niitä ei ole: asetta ladatessa ääni kuuluu, mutta mitään ei näy. Kaikkien iskujen kantamaa ei näe ennakkoon, jolloin pitää ensin liikkua ja sitten rukoilla, että perillä on riittävän lähellä hyökkäystä varten. Tehtävissä kierrätetään samoja karttoja tylsistymiseen saakka. Huonoa . Vastapainoksi myös vastustajien kupin voi kaataa nurin. Identtisen kentän löytää kaikilta mantereilta, ainoastaan säätilat ja vastustajat vaihtuvat. Uuteen koitokseen valmistaudutaan tukikohdassa. Vaikeustaso on viritetty niin, että haaste luodaan hahmojen eli kaiken kivan kustannuksella. laan järjestämään sellaiset turpakäräjät, että vastustajia käy melkein sääliksi. En haluaisi sanoa Paradox, mutta sanon kuitenkin. Nämä aikeet pitää estää valmistelemalla ja toteuttamalla ryöstöjä, joilla viedään vastustajilta tornin avaimet. Eteneminen on tasapainoilua liigan kehittämisen, kampanjan tavoitteiden edistämisen ja kellojen hidastamisen välillä. Kaikki kolme vastusta tahtovat päästä käsiksi muinaisen tornin energialähteeseen, sillä sen taikavoimilla saisi maailman polvilleen. Parasta pelissä ovat sen hahmot. Niistä saa taitoja, jotka mahdollistavat hahmoluokkien tuunaamisen taitopuuta pidemmälle. Tuomiopäivän kellot kuvaavat sitä, kuinka lähellä vastustajat ovat onnistumista. Niitä ei oikeasti riitä kovin monen hahmon kehittämiseen niin hyväksi, että niillä pärjäisi kampanjan ehtoopuolella. Karvas jälkimaku jää siitäkin, kun yhtä näistä hahmoista myydään julkaisupäivän delsuna 8 euron hintalapulla. Kristallikalmojen valtakunta XCOMista vaikutteita ottavassa kampanjassa on kartalla muutama tehtävä, joiden väliltä valitaan. Pahisten kätyreistä löytyy hirviöitä, epäkuolleita ja muita hirmuja mukiloitavaksi, myös ihmissotilaita on moneen lähtöön. Hahmoihin kiinnitetään korteiksi naamioituja helyjä, joita saa palkinnoksi tehtävistä
ix Arvosteltu: PC Saatavilla: Switch, PS4, PS5, iOS, Android Versio: 1.3 Minimi: Intel Core i5-4570 T, 8 Gt muistia, Geforce GTX 650 Testattu: Intel Core i9-10900KF 3,70 Ghz, 32 Gt muistia, GeForce RTX 3080 Ikäraja: 12 Tyyntä myrskyn edellä. V uonna 2014 perustettu Night School Studio on eräs niistä pienistä kehittäjistä, jonka harteille on aseteltu Telltale Gamesin konkurssin jälkeistä perijämanttelia. Riley erottuu päähenkilönä molempien pelien muista vastaan tulevista hahmoista, sillä hän on jo varttunut aikuinen, jonka HÄIRIÖITÄ EETTERISSÄ Night School Studio / Net. Tuonpuoleisesta saapuvat viestit pakottavat ryhmän kohtaamaan aaveiden lisäksi myös oman menneisyytensä. Oxenfreesta tekee Oxenfreen sen nopeatahtinen dialogi hahmojen välillä, joka on tunnuksenomaista studion kaikille töille. Ensimmäisen osan saari siintää taustalla, mutta tällä kertaa tapahtumat sijoittuvat pääosin mantereen puolelle jossain päin Yhdysvaltojen luoteisrannikkoa. Puoli vuosikymmentä myöhemmin ympyrä sulkeutuu, sillä Net. Kengännauhabudjetilla kehitetty kevyt seikkailupeli ratsastaa samalla uuskumman aallonharjalla, joka kulminoitui myöhemmin julkaisuvuonna 2016 Net. Talk the walk… Sarjan ykkösosa ruksaa lähes kaikki laatikot strangerthingmaisen nostalgisesta maailmasta: on saarelle jumiin jäänyt ryhmä teinejä, analogista radioteknologiaa, yliluonnollisia ilmiöitä ja viestejä tuonpuoleisesta. 54 169867_.indd 54 169867_.indd 54 26.10.2023 18.07.05 26.10.2023 18.07.05. Juonta ei väännetä pelaajalle täysin rautalangasta, vaan rauhalliselle tutkimiselle jää tilaa. ixin Stranger Things -sarjaan. Radioamatöörin arkipäivää. Jatko-osa kehittää edelleen samaa teemaa, mutta teinilauman sijaan mukana häärii ainoastaan kaksi päähenkilöä: tutkimusavustajaksi palkattu, pelaajan ohjaama Riley ja hänen apurikseen nakitettu lähistöllä asusteleva Jacob. Juonen ja alueen historian totaalinen hahmottaminen ei ole triviaalin helppoa, vaikka sen yksityiskohdat ovatkin tarkkaavaisella pelaamisella hahmotettavissa. ix osti Night School Studion vuonna 2021 varmistaen siten studion jatkuvuuden. Erinomaista käsikirjoitusta tukee loistava ääninäyttelytyö. Tiimin helvettiin sijoittuva ryyppyseikkailu Afterparty vuodelta 2019 sai kelvollisen arvosanan (Pelit 3/2020, 82 p.), mutta studio tunnetaan varsinaisesti läpimurtojulkaisustaan Oxenfreesta. Toistaiseksi kehittäjien sieluun ja toimintatapaan ei ole koskettu, sillä Oxenfreen Lost Signals -kakkososan perusmekaniikka ja käsikirjoituksen laatu on pysynyt odotetun korkealla tasolla. Matka on tärkeämpi kuin määränpää, sillä runsaista yliluonnollisista ulottuvuuksistaan huolimatta joukon hahmodynamiikan kehittyminen on mielenkiintoista seurattavaa. Maastossa on runsaasti hennosti kimaltelevia kirjeitä, joiden etsintä avaa alueen historiaa. Viisikko on saapunut Edwardin saarelle pitämään hauskaa, kunnes taskuradion aktivoima portaali heittää teinilauman iltasuunnitelmat uuteen suuntaan. Ainakin niin pitkälle kuin ostettuja studioita yleensä jatketaan. Risto Karinkanta OXENFREE & OXENFREE II: LOST SIGNALS Oudompia asioita tapahtui jo ennenkin
Harmillinen juttu. Hahmoille kertyvien uusien traumojen määrä riippuu tietysti pelaajien valinnoista. Luin läpipeluuohjeet vasta läpäistyäni juonen ja tajusin, etten ollut edes tavannut kaikkia sivuhenkilöitä. Ilmeisesti tavoitteena on välttää myyntilukujen laimentumista Game Passin valtamereen. Kuka voisi kieltäytyä näin vilpittömästä rakkaudesta. Objektiivisesti arvioiden jatko-osan arvosanaan voisi lisätä useammankin pisteen, mutta tutkainta ja tunnetta vastaan ei tule taistella. Radiopuhelinlogiikka muistuttaa muutaman vuoden takaista Firewatchia, jossa puistovartija käy kaikki juonta edistävät keskustelunsa puhelinyhteyden kautta. Oxenfree 90 Oxenfree II: Lost Signals 82 Genreklassikon kakkososa toimii, muttei aivan yllä edeltäjänsä tasolle. Ennen pitkää myös kummitukset pääsevät kaivelemaan hahmojen traumoja ja herkkiä kohtia mitä erilaisimmissa etiäisissä ja takaumissa. Ja niitä henkilökohtaisia ongelmia riittää. Repeämä ajassa ja avaruudessa. Ilmeisesti pitäisi käydä kaikki puhelimen ja radion kanavat läpi aina uudelle kartan alueelle siirtyessä. Lisää samaa soppaa Vaikka ykkösosa julkaistiin kaikille alustoille kännykät mukaan lukien, on jatko-osassa syystä tai toisesta Xboxin käyttäjät on jätetty rannalle. Myös kakkososassa Night School Studion käsikirjoitusosaaminen loistaa, sillä vaikka varsinainen juoni kertoo yliluonnollisista tapahtumista alueella, kuluu suuri osa ajasta päähenkilöiden keskustellessa omista asioistaan toisilleen. Kakkososassa tosin maasto on todella epäuskottavaa, sillä alue on mukamas luonnonpuisto, mutta vaarallisia railoja, kiipeiltäviä seiniä ja romahtaneita rakenteita riittää tarinan loppuun asti. Useita sivujuonia on myös helppo missata, mikäli eri kanavia ei tarkista säännöllisesti. Loputtomat kävelymatkat tarjoavat aikaa satunnaiselle jutustelulle, mutta pitkän päälle mekanismi vain turhauttaa – varsinkin kun tallentaminen onnistuu vain siirtyessä uudelle alueelle. Jatko-osan tarina on itsenäinen kertomus, eikä se vaadi ensimmäisen osan läpäisyä. …walkie-talkiella Kasarihenkisyyttä synnyttää veikeä analoginen teknologia, joka on olennaisessa roolissa. Ja niistä muutamasta osa kuoli, koska en ollut heihin tarpeeksi usein yhteydessä. Mekanismi on myös hitusen turhauttava, sillä peli ei anna aina vinkkejä siitä, koska kenellekin kalastajalle tai puistonvartijalle olisi syytä soitella. Aivan näin pitkälle ei mennä, mutta silti puolet tarinan sivuhahmoista kohdataan korona-ajan hengessä ainoastaan etäyhteydellä ilman videoiden laittamista päälle. Kakkososan rasittava kanavasur ausrumba. Tarjolla on kaikin puolin kelvollista pelattavaa erityisesti kävelysimulaattorigenren ystäville, mutta lopputulos jää kuitenkin laimeaksi. Jos jokin asia on pliisu, ei sitä saa järjellä puristettua timantiksi. Kuten ykkösosassakin, keskustelujen valintalaatikot haihtuvat nopeasti. henkilökohtaiset ongelmat ovat aikuisten ongelmia. En kuitenkaan itse aloittaisi tutustumistani Night School Studion julkaisuihin suoraan Lost Signalsista. Sen sijaan yhteispakettina tarjolla on genreklassikko. Olen varma, että ensimmäisen osan fanit nauttivat siitä, että tarjolla on lisää sitä hyvää. Nopeatahtinen lätinä kestää alusta vajaan kahdeksan tunnin mittaisen pelin loppuun asti. Luonnollisesti aalloilta kuuluu myös ohjelmaa, josta tarkkaavainen pelaaja voi löytää piilotettuja asioita. Turhauttavasti kakkososa ei onnistu olennaisesti kehittämään tai uudistamaan ykkösosan ominaisuuksia. 55 169867_.indd 55 169867_.indd 55 26.10.2023 18.07.39 26.10.2023 18.07.39. Hyvää + Oivallisesti käsikirjoitettu keskustelu, hyvä ääninäyttely. Bzzat, hajotin vahingossa taivaan! Ensimmäisen osan saari siintää taka-alalla. Molemmat osat ovat kävelysimulaattoreita par excellence, ja kävelyä myös riittää. En silti lähtisi pelaamaan Oxenfree 2:ta ilman ykkösosan viitekehystä, sillä käsitteitä ja myöhemmin myös sivuhahmoja napataan aiemmasta osasta. Mystisen uuskumma tunnelma on yhtä toimiva kuin aiemminkin, ja radioaaltojen erikoinen vuorovaikutus tuonpuoleisten ihmisten kanssa kihelmöi edelleen selkäpiitä. Tuntuu kuin sarjalle olisi käynyt kiihdytetysti sama kuin Stranger Things -sarjalle: samaa viilenevää keittoa ei vain jaksa lusikoida loputtomiin. Matkaradion avulla hahmot pystyvät vastaanottamaan yliluonnollisia viestejä ja jopa vuorovaikuttamaan ympäristön kanssa. Kakkososassa Rileyllä on mukanaan radion lisäksi radiopuhelin, jonka kanavilta löytyy keskusteluseuraa. Huonoa . Hupsista, ilmankos heistä ei kuulunut. Aivan kuten ennenkin, ilman sen suurempia uudistuksia. Koko tarina on periaatteessa mahdollista läpäistä pukahtamatta sanaakaan – ykkösosassa tästä saa jopa saavutuksen
Alitajunnasta avautuvat muistot ovat paikoin koskettavan aitoja: esimerkiksi Henryn ja tyttären välien kylmeneminen alkaa siitä, että hänen työpaikkansa kieltää lapsen ottamisen mukaan metsänvartijan retkille. Henryn koti piirtää uskottavaa kuvaa muistisairaan arjesta: huoneista löytyy paljon sinisiä muistilappuja, jotka muistuttavat Henryä tavaroiden oikeista käyttötavoista. Koska päähenkilöiden välille ei saada kiinnostavaa draamaa, tarina nojaa satavarman traagisiin kliseisiin, kuten kuolleeseen vanhempaan ja kiellettyyn rakkauteen. Epävarmuus näkyy myös siinä, että tarinalle ei anneta tilaa hengittää, vaan syvää tunteellisuutta alleviivataan joka käänteessä. Rakastettu klassikkopeli – nyt entistä tylsempänä! Ero Henryn arkitodellisuuden... Unettavan tylsien rutiinien toistaminen ja suututtavan epäselvän haahuilun vuorottelu sikäli kuvannee melko hyvin muistisairauden kokemusta, mutta se tuskin oli tekijätiimin tarkoitus. Puzzlepainotteisuus tukee myös teemaa, sillä Alzheimerin tautia hidastetaan aivopähkinöitä ratkaisemalla. Parin tunnin kestosta huolimatta hyödynsin läpipeluuohjeita vailla tunnontuskia. ikkaelementtien (itsevalaisevat sienet, taivaalla kelluvat kivet) käyttö ja tarinaa kuljettavien sarjakuvien kurja laatu tekevät ilmeestä alkeellisen ja geneerisen. Audiovisuaalinen esillepano on ankeaa. Inner Ashes on perinteinen interaktiivinen draama: pelaaja pyörii kolmiulotteisessa maisemassa tökkien hotspotteja ja ratkoen puzzleja siinä toivossa, että ne edistävät tarinaa. Kohtaus tehostaa peliä saman tien, mutta samalla muistuttaa siitä, miten onnettoman vähän tällaisia oivalluksia Inner Ashes sisältää. Selvimmin yrityksen puute näkyy siinä, että palapeleissä käytetään Tetriksen palikoita. Henrylle ero todellisuuden ja alitajunnan välillä pysyy selkeänä. Psyyken maisemat ovat usein surrealistisia ja toimivat unilogiikalla. Inner Ashes tarttuu rohkeasti hankalaan aiheeseen indie-kävelysimulaattorien klassisilla keinoilla: koskettavalla tarinalla, mystisissä maisemissa haahuilulla, eteerisellä piano/kitaramusiikilla ja palikkapuzzleilla. Inner Ashes ei tunnu herkältä, vaan manipulatiiviselta. Satunnaisesti peli näyttää hyvältä. Arkipuheelle vieras dialogi ja harrastajateatterin draamantajulla lausuttu ääninäyttely kökköyttävät kokonaisuutta lisää. Hyvää + Harvinainen ja tärkeä aihe. Pelisuunnittelu on laiskaa. 65 Inner Ashesin kunnianhimo loppuu aihevalintaan. Huonoa . Todellisuuden sirpaloituminen ja persoonan katoaminen ovat hyvin vaikeita kokemuksia sairastuneelle ja hänen lähipiirilleen. Muistinmenetykset, identiteetin hajoaminen ja todellisuudentajun vääristyminen ovat yleisiä elementtejä videopeleissä, mutta muistisairaudet ovat harvoin nähty aihe. DEMENTO Calathea Game Studio / Selecta Play Arvosteltu: Switch Saatavilla: PC, PS5, PS4, Xbox Series X/S, Xbox One Ikäraja: 3 Tunnepuuroa kurkussa Läpeensä amatöörimäinen toteutus ja omien ideoiden puute syövät Inner Ashesista lähes kaiken tehon. Muistipeli Tarina kertoo Alzheimerin tautia sairastavasta Henrystä, joka yrittää korjata suhdettaan etääntyneeseen tyttäreensä. Unohdettava tapaus Eniten Inner Ashesissa harmittaa se, että se hukkaa melkein kokonaan pelimedian mahdollisuudet visualisoida rappeutuvaa tajuntaa. 3D-gra. Kentistä löytyvät tietoiskut Alzheimerista ovat onneton korvike. Käsikirjoitus on ennalta arvattava ja tunneteholtaan onneton. Amatöörimäinen, ideaköyhä toteutus. ...ja alitajunnan välillä on melkoinen. Toteutustapa ja aihepiiri tuovat mieleen erityisesti Ether Onen (Pelit 9/2014, 87 p.), mutta Inner Ashesin tyylilaji on arkirealistisempi ja pienimuotoisempi. Vanha metsänvartija koittaa kovasti muistella, missä kohtaa asiat menivät vikaan, mutta sairauden takia se on vaikeaa. ikan rähmäisyys ei sinänsä häiritse (itsepä päätin tätä Switchillä pelata), mutta kenttien hyvin pelimäinen rakenne, miljoona kertaa nähtyjen gra. Ether One on pelimekaanisesti paljon kiinnostavampi sekä kokemuksena syvällisempi ja Firewatch taas käsittelee dementian piirteitä harvinaisen taitavasti erilaisten metaforien keinoin. Muistojen palauttamiseen liittyvät pulmat ovat joko hidasta paarustamista geneerisissä sokkeloissa seuraavan hammasrattaan perässä tai raivostuttavan epäselvää säätämistä, jossa ratkaisu ei synny loogisella oivalluksella, vaan kokeilemalla kaikkea mahdollista. 56 169948_.indd 56 169948_.indd 56 26.10.2023 18.08.50 26.10.2023 18.08.50. Näihin klassikoihin verrattuna Inner Ashes ei jätä mainittavaa muistijälkeä. A lzheimerin tauti ja muut aivorappeumasairaudet ovat perkeleellinen vitsaus. Vähän kilpaillussa lajissakin – muistisairauksia käsittelevissä interaktiivisissa tarinoissa – Inner Ashes jää joukon hännille. Erityisen pelottavaa dementiasta tekee sen vääjäämätön luonne: rappeutuminen on paitsi pysyvää, myös väistämättä pahenevaa. Pari kertaa näkyy pientä yritystä: esimerkiksi kahvinkeittokohtauksessa pelaajan täytyy tehdä jotkin askareista uudelleen, vaikka Henry on ihan varma, että hän hoiti asian jo. Toteutustavan ehyt ja looginen luonne tukee huonosti pelin teemaa. Tyttären lähettämän leikekirjan kautta siirrytään Henryn alitajuntaan. Iikka Kivi INNER ASHES Kun päättyy tää, ei muistookaan jää. Yleensä pelien tarinoissa on kyse siitä, että päähenkilö löytää itsensä ja oppii ymmärtämään ympäröivää maailmaa paremmin, jolloin päinvastaiseen suuntaan kulkevasta dementiasta on vaikea tehdä mielekästä pelikokemusta. Pelaajan tehtävä on auttaa Henryä rakentamaan muistot uudelleen ja löytämään niistä vastauksia välien korjaamiseen
N uoren Finleyn lääkärinura Pyhän Ursulan sairaalassa alkaa ryminällä: etsiessään karannutta potilasta hän loukkaantuu onnettomuudessa. Käsikirjoitus kompastelee tarpeettomasti. Perillä otetaan kiukut ylilääkäriltä vastaan ja aletaan töihin. Kiukkuisia, alkoholisoituneita lapinpöllöjä näkee pelihahmoina aivan liian harvoin. Katuja kiertelemällä törmää moniin mainioihin tyyppeihin, kuten zen-. Sote ei yhtä miestä kaipaa Fall of Porcupine on kahtalainen kokemus. Idyllistä arkea varjostaa 2020-luvun tyypillinen kurjuus, eli hyvinvointivaltion rappeutuminen. Wario Fall of Porcupine on sutjakka tapaus. Porcupinesta tulee vahvasti mieleen vuoden Wayward Strand (Pelit 11/2022, 82 p.), jossa myös kohdataan vanhuutta, väistämättömän hyväksymistä ja luhistuvaa yhteiskuntaa sairaalaolosuhteissa. Talviunifestivaali on syksyn kohokohta. Kaksikosta Wayward tosin vetää pidemmän korren paremman käsikirjoituksensa ja kiehtovan, jatkuvasti etenevään aikaan perustuvan pelimekaniikkansa takia. aa joen äärellä opettavaan kalastajaan. Kaupungin infra on murenemispisteessä ja Ursulan sairaala on kasaan homehtuva murju, jossa henkilöstöä ei ole koskaan tarpeeksi. Kollega Mian kanssa on hauska käydä heittelemässä korista, kukkakaupan pitäjä Pina vie Finleyn metsäretkelle. Sopiva haikeustaso Fall of Porcupinen vahvin valtti on sen autenttisen melankolinen tunnelma. Idealistiselle Finleylle karun todellisuuden hyväksyminen on vaikeaa, mutta hän päättää tehdä parhaansa. Fall of Porcupinen ei kuitenkaan kannata kakkossijasta liikaa lannistua, sillä söpögra. Dr. Kävelysimulaattori on heti miellyttävämpi, kun matkaa taitetaan ripeästi kaksiulotteisena tasohyppelynä. Mielleyhtymä on niin vahva, että Porcupine ja Wayward tuntuvat toisiaan täydentäviltä teoksilta. Tätä olisi helpompi sietää, jos juonella olisi jokin päämäärä ja päähenkilöllä motiivi, mutta yli puolet kestostaan Fall of Porcupine vain vaeltelee vailla selkeää suuntaa. Vaikka minipelien lopputulos ei vaikuta tarinaan, ihan mukavasti ne onnistuvat kokemusta rytmittämään. Huonoa . ikti tulee melko tyhjästä. ikalla. Dialogia on liikaa ja se on turhan hampaatonta. 57 169866_.indd 57 169866_.indd 57 26.10.2023 18.10.00 26.10.2023 18.10.00. Käsiksen painavin synti, ja samalla pelikokemuksen pahin vesittäjä, on hitaus ja päämäärättömyys. Osa on hauskoja, kuten puzzlehoksottimia kysyvä lääkelaskenta, osa useamman yrityksenkin jälkeen hyvin hankalia, kuten rytmipelimäinen keuhkojen kuuntelu. Hässäkkä pahentaa jo valmiiksi jännitteistä tilannetta työpaikalla, sillä osastoa johtava ylilääkäri Krokowski suhtautuu hyvin penseästi innokkaaseen mutta toheloon tohtorinalkuun. Iikka Kivi FALL OF PORCUPINE Fall of Porcupinessa terveydenhuollossa siirrytään tiputuksesta vapaapudotukseen. Hoitotoimet on toteutettu wariomaisen vaihtelevilla minipeleillä. Fall of Porcupine tasapainoilee hyvin strömsöisen postikorttikuvaston ja sen karvapuolen välillä. Loppu on hätäinen eikä lopulta onnistu sanomaan mitään erityisen painavaa aihepiiristään. Porcupinen sosiaalinen turvaverkko repeilee. Syksyn tuntu tulee iholle ja vahvistaa tarinan teemoja hajoamisesta, luopumisesta ja kuolemasta. Voimakas immersio on hieno saavutus, sillä Piikkisikakylä piirretään kaksiulotteisella, naivistisella piirrosgra. Hidas, käsis kompuroi, jännite puuttuu. Hillitty musiikki vahvistaa pysähtyneisyyden tunnetta ja erilaiset säätilat ovat hyvin kauniita. loso. Siellä olemisen tuntu on niin vahva, että idyllisiin maisemin ja kylän asukkaisiin tutustuminen on helposti pelin parasta antia. Toisaalta laahaava rytmi ja motivaation puute puuduttavat, toisaalta pelissä on paljon vahvoja hetkiä ja ainutlaatuisen hieno tunnelma. Porcupinen kylä on hyvin kaunis ja sen asukkaat mukavia, joten kaikkialla rehottava rappio tuntuu aidosti surulliselta. Vaikka hahmot ovat välillä turhan täydellisiä, tarina käsittelee myös pikkukylien nurjia nurkkia, kun salaliittoteorioilla itseään kiihottanut talikkojoukko alkaa kuumottaa sairaalan henkilökuntaa. ikkaa sosiaalipoliittiseen yhteiskuntakritiikkiin yhdistelevän tasoloikka-kävelysimulaattorin virittäminen näinkin vetäväksi on jo hieno saavutus. Muita hahmoja avustetaan videopeleille epätyypillisissä puuhissa, kuten ruoan dyykkaamisessa kodittomille. Suurisilmäiset eläinhahmot on mainiosti tyylitelty ja visuaalinen toteutus vilisee yksityiskohtia, kuten pelihahmojen silmien liikkuminen ympäristön kiintopisteiden mukaan. Finleyn päivät noudattavat samaa rutiinia: aamulla kävellään työpaikalle ja rupatellaan matkalla tutuille. Peli käsittelee taitavasti harvinaisia teemoja. Kenttäsuunnittelu on selkeää ja seuraava pelimekaaninen päämäärä on yleensä helposti löydettävissä. Hiljalleen Finley löytää paikkansa paitsi sairaalassa, myös sitä ympäröivässä Porcupinen pikkukylässä. Erityisbonus tulee siitä, että puluboi Finley voi lintuna liitää siivillään ja nopeuttaa etenemistä entisestään. Hyvää + Kaunista melankoliaa, harvinaisia teemoja. SYKSYN SÄVEL Critical Rabbit / Assemble Entertainment Arvosteltu: Switch Saatavilla: PC, PS5, PS4, Xbox Series X/S, Xbox One Ikäraja: 7 76 Fall of Porcupine on puutteellinen, mutta herkkä kuvaus hajoavasta yhteiskunnasta. Pysyvää asukasta minusta ei Piikkisikakylään saatu, mutta mielelläni tulen käymään uudelleen. Juonenkuljetuksesta puuttuu rakennetta: taustalla oleva mysteerijuoni kerrotaan harmittavan epäselvästi ja loppupuolen iso kon. Vaikka tyyli on indien peruskauraa, Fall of Porcupine onnistuu olemaan persoonallinen ja pikkutarkka. Sairaalatyössään Finley joutuu kohtaamaan omaa riittämättömyyttään, kun kaikkia potilaita ei voi pelastaa. Tarina kulkee verkkaisesti ja harhailee usein pitkille sivupoluille. Lääkelaskenta on minipeleistä hauskin
Johannes Valkola COCOON Ledinäytöillä päällystetty pallorakennus The Sphere vie Las Vegasissa uusiin maailmoihin. Mitä seuraavaksi tapahtuu. Peli alkaa matalalla kynnyksellä. Hahmo löytää uuden kuulan, nyt vihreän. Pulmaseikkailupeli Cocoon on pelkistetty, huippuunsa hiottu audiovisuaalinen kokemus, joka jättää tilaa pelaajan omalle tulkinnalle. Moni muu seikkailu tuhlaisi samaan liuskatolkulla tekstiä tai vaatisi pitkiä tutoriaalijaksoja, mutta Cocoon etenee kuin uni: sen mitä se on aikeissa sanoa, sen tietää jo. MAAILMOJA MAAILMOJEN SISÄLLÄ 58 170175_.indd 58 170175_.indd 58 26.10.2023 18.14.41 26.10.2023 18.14.41. Fazer löytyy, Mozart ei Mutta ei tässä vielä kaikki. Sieltä taas voi loikata takaisin aiempaan maailmaan. Yhteys pelin ja pelaajan välillä on harvinaisen harmoninen. Matkan varrella on useita teleporttikohtia, joissa hahmo voi hypätä suoraan pallon sisään, tajunta taipuu ja perspektiivi pyörähtää: hetkessä ollaan kokonaan uudessa maailmassa, jonka kuula on kätkenyt sisäänsä. P aina X-nappia, ruudulla lukee. Syntymänsä jälkeen hahmo seisoo seesteisen kalliomaiseman keskellä hievahtamatta. Se ei ole pelkkää visuaalista kikkailua, toisistaan irrallisilta tuntuvat alueet vaikuttavat symbioosissa toisiinsa. Hyönteismäinen hahmo löytää oranssinpunaisena hohkaavan jättikuulan, joka paljastaa näkymättömiä siltoja avaten uusia reittejä. Selästä kasvaa kaksi suurta siipeä, jotka ovat liki ruumiin mittaiset. Selässä olevat siivet eivät aukea eikä lentämään pääse. Harmoniaa kyllä tarvitaan, sillä edetessään Cocoon kiepsauttaa kuvionsa ja haasteensa herkullisen moniulotteiseksi. Avatar, havahdu Valo syttyy taivaalla. Niin, sanopa se. Edelleenkään sanoja ei tarvita. Peli alkaa. Pian huomaan, että käytössä on vain yksi nappi, jolla tehdään kaikki. Myös sillä on oma maailma kätköissään plus uusi kyky, jota voi käyttää, kun kantaa kuulaa selässään. Peli päättyy. Tai siis, selvitä se. Vain vieno tuuli puhaltaa, mitään ei tapahdu; ohjeita on turha odottaa. Näiden kahden hetken välillä olen nähnyt valtavia asioita, ratkonut päätähuimaavia pulmia, mutta kaksi riviä ovat ainoat tekstinpätkät, jotka matkan varrella näin. Ei auta, kävelemällä ympäristö aukeaa ja kokeilemalla oppii. Uutuudessa on kaikuja molemmista klassikoista. Tanskalaisen pelistudio Geometric Interactiven debyyttipelinä se osoittaa poikkeuksellista tyylitajua ja taitoa. Ongelmat ratkeavat vaivattomasti, peli opettaa monimutkaistuvaa mekaniikkaa hyvin luontevasti. Ohjaintatilla hahmo näyttäisi liikkuvan, mutta napeista ei tapahdu mitään. Geometric Interactive yrittää tehdä ainutlaatuisia pelejä vaikuttavan grafiikan ja tunnelmallisen äänen avulla. Muinainen monumentti välkehtii iskun voimasta. Kivilaatan edessä on kookas kotelo, joka sähköistyy ja alkaa väreillä. Mutta minulle viime aikojen ällistyttävin pallo löytyy Cocoonista, sillä se on niin taianomainen peli, ettei sitä sanoilla selitetä. Puhetta ei kuulla senkään vertaa. Jos vaikka seisoo laattalevyn päällä, sen voi aktivoida, jolloin liikutetaan hissejä tai luodaan portaita. Debyytissä onnistutaan heti. Pitkälle ei edetä, kun Cocoonin pääpointti paljastuu. Se piirtyy kohtisuoraan alas kirkkaana juovana, joka syöksyy korkeuksista vain paiskautuakseen päätä pahkaa jättimäiseen kiveen. Limaisesta turvapesästä herää pelihahmo, kuin ihminen, Geometric Interactive / Annapurna Interactive Testattu: PS4, PS5, Xbox Series X Saatavilla: PC, PS4, PS5, Switch, Xbox One, Xbox Series Ikäraja: 7 paitsi takaapäin kovin hyönteisentapainen. Sitten löydetään taas uusi kuula ja uusi kuula. Toiminto on sidottu tilanteeseen ja hahmon sijaintiin. Pallon voi myös asettaa telineisiin, jolloin yleensä aktivoidaan jotain, avataan vaikkapa ovia. Ohjaus ja pelisuunnittelu Jeppe Carlsen, näytölle ilmestyy. Cocoonin ohjaaja ja pelisuunnittelija on Jeppe Carlsen, joka tunnetaan Limbon ja Insiden pääsuunnittelijana
Edetessä kuljetaan maailmoissa maailmojen sisällä, ne sitoutuvat toisiinsa: pulmat ratkeavat tekemällä ensin toisaalla jotain, joten maailmoja täytyy ajatella aina rinnakkain. Cocoon on moniulotteinen mestariteos, mutta täysin omasta kulmastaan. Lopussa jäin kaipaamaan lisää. Cocoon tuntuu elävältä organismilta, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen 93 Mitä enemmän Cocoonia kuorii, sitä vahvemmaksi mielipide muodostuu. Se tähtää alitajuun ja tunteisiin, se inhottaa, se viehättää. Ja sikäli poikkeuksellinen pulmapeli, että sen haluaa kokea uudestaan. Merkkipaalua paaluttamassa Videopelien arvo on siinä, miten ne päästävät kokemaan asioita aina uudesta näkökulmasta. Tuntuu, että tarina petaa kaiken aikaa jotain suurta. Rakenne on tiivis ja viimeistelty: loppuessaan peli jättää haluamaan lisää. Tuntuu kuin tonkisi jonkun toisen aivoja, syöksyen siellä aina vain syvemmälle, tai perspektiivistä riippuen loitommalle. Alkuvoimainen Cocoon pohtii suuria kysymyksiä, mutta uskaltaa antaa niihin kovat vastaukset. 59 170175_.indd 59 170175_.indd 59 26.10.2023 18.14.57 26.10.2023 18.14.57. Pelintekijät asettavat tyylin, tunnelman ja tarinan yhtä korkealle kuin ongelmanratkonnan. Omaperäisen Cocoonin äärellä pää pyörii ja mieli taipuu, mutta sen pelisuunnittelun hienoudesta kertoo, miten pulmat ratkaisuineen tuntuvat kuin telepatialta pelaajan ja pelin välillä. Pulmamekaniikan kehittyessä Cocoon hahmottaa itseään koko ajan uusiksi. ja kaikella on paikkansa. merkitsevä. Vaikka kuluva pelivuosi on poikkeuksellisen antoisa ja yltäkylläinen, Cocoon yltää silti kärkeen. Karttaa ei ole, kaikki pitää muistaa. Ainakin pulmapeleissä, yhdessä huumaavan Humanityn kanssa. Cocoonin tunnelma on harvinainen yhdistelmä nautintoa ja katumusta tavalla, josta tulee mieleen The Shadow of the Colossuksen kaltainen pelihistorian suuruus. Maailmasta ikään kuin pitäisi paeta, mutta ei sieltä halua lähteä pois, kerroksia vain kuorii ja kuorii löytäen aina uusia tasoja, merkityksiä ja symboliikkaa. Tässä on pulmapohjaisen toimintaseikkailun, vähäeleisen audiovisuaalisuuden ja sanattoman kerronnan uusi merkkiteos. Jokaisella alueella on oma selkeästi ja nopeasti tunnistettava värimaailmansa, mikä helpottaa ympäristön oppimista. Cocoon on sanattoman kerronnan taidonnäyte niin tarinallisesti kuin mekaniikaltaankin. Se ahdistaa samalla kuin vangitsee. Enempää ei tarvitse sanoa. Aluksi peli etenee perinteisissä alueissa, mutta sitten kuulia täytyykin alkaa käyttää yhtä aikaa. Sen luoma tunnelma on outo. Mitä me olemme ihmisinä. Pulmat ja yleinen mysteeri kulkevat käsi kädessä. Yksiselitteinen tavoite on päästä pulmia ratkomalla eteenpäin. Yhteys pysyy piilossa, sanattomana, aivan kuten pelin ja pelaajankin välillä. Cocoon osoittaa ihailtava itsekuria, sillä peliä ei vaivaa toisto eikä osa-alueisiin jämähtäminen, vaan ideoista uusiin liu’utaan päättäväisesti kuin Nintendon parhaissa peleissä konsanaan. Huonoa . Vai antaako – paljon on nyt tulkinnasta kiinni. Idea on hieman kuin Zelda-sarjassa eli uudet kyvyt avaavat pala palalta maailmaa. Hyvää + Huikea tunnelma ja matka ilman sanoja. Sen pulmat nivoutuvat harvinaisen hienosti kokonaisuuteen. En anna esimerkkejä, koska ne pilaisivat kokemuksen. Mutta minne. Kaikki rakentuu kohti viimeistä hetkeä, joka on... Toimintaa ei ole muuten kuin pomotaisteluissa, jotka ovatkin sangen mielikuvituksellisia kaksinkamppailuita. Ennalta määritetty matka etenee, sen palaset pikku hiljaa loksahtelevat paikoilleen sekä pelaajan tekojen että mekaanisia piirteitä osoittavan ympäristön automatisoidun reagoimisen kautta. Sitä ei pelihahmolle kerrota, hänellähän tuntuu olevan selkeä käsitys ja missio, jonka hän tietää jo syntyessään. Matka mieleen Pohtimiselle annetaan aikaa, sillä Cocoon on hyvin rauhallinen elämys. Luotu mieliala on merkillinen. Cocoon tuntui koko ajan kokoaan suuremmalta
Esimerkiksi kehutut Mega Drive -minikonsolit ovat tiimin tuotantoa. Osa myynnissä olevista shmup-julkaisuista täyttää nämä perusvaatimukset, osa vetää lonkalta sinne päin. Ketsui ja harjoittelu Aloitetaan huipulta. ShotTriggers on tässä suhteessa heidän kunnianhimoisin hankkeensa. Japanilaisella M2:lla ollaan oltu samaa mieltä, sillä viime vuosina he ovat tuottaneet joukon uusintajulkaisuja, joita voi hyvällä syyllä kutsua shmupien Criterion Collectioniksi. Siksi on ensiarvoista, että uusintajulkaisut olisivat uskollisia arcade-verTÄYDELLISEN TÄYDELLISTÄJÄT sioille hidastuksia myöten ja että input lag olisi matalin mahdollinen. ShotTriggers-versiossa on tarjolla treenitila, joka jakaa pelin valmiiksi tällaisiin erillisiin blokkeihin. Minulle luotihelvetin lumo loksahti, kun tajusin sen läpäisyn olevan kuin esitys, jota varten pitää valmistautua. Jos yrittää läpäistä kolikkopelimäisesti yhdellä continuella, se tuntuu täysin mahdottomalta. Sarja kantaa nimeä ShotTriggers nyökkäyksenä siihen, millä sanoilla Japanissa viitataan genren peleihin: Shooting Game eli lyhykäisesti STG. Käsittämättömän korkean arcade-vuoren sijaan se on yhtäkkiä peli, jonka haasteet on jaettu inhimillisiin paloihin ja jossa näkee koko ajan edistymisensä tulokset. Monet lajityypin peleistä luotiin alun perin pystysuuntakuvakulmalle. Kun alkujaan pelasin Ketsuin ensimmäisen loopin läpi MAME-emulaattorilla, jaoin tallennusten avulla kaikki sen kentät ja bossit osioiksi, joita pystyin harjoittelemaan halutessani vaikka kymmeniä kertoja putkeen. Jos treenailu ei kiinnosta, aina voi kokeilla uutta Super Easy -vaikeustasoa tai sitten Deathtiny-remixiä, joka niin ikään laskee selviytymisen haastetta, mutta muuttaa samalla koko Efekti ei välity pysäytyskuvista, mutta Ketsui on kuuluisa harvinaisen orgaanisista ja ympäriinsä pyörivistä luotikuvioista. Ideaalisesti niitä voisi latailla suoraan yhdellä painalluksella globaaleilta pistetilastoilta. Mukana ei vain ole pelejä Caven kaltaisilta lajin mestareilta, ne on myös tehty houkutteleviksi niin superpelaajille kuin täysille aloittelijoille. Ketsuista tulee näin jotain Celesten tai Super Meat Boyn kaltaista. Pistejahti perustuu helppotajuiseen systeemiin, jossa tuhotaan vihollisia mahdollisimman läheltä, jotta ne tiputtaisivat isoja pistelastuja, joiden kerääminen käynnistää hetkeksi mehukkaan kertoimen. Avauduin siinä, miten hyvin nämä pelit olivat mielestäni säilyneet, mutta valitin myös niiden heikkoa nykysaatavuutta. Kun hikisen yrittämisen jälkeen saa aikaiseksi Sen Kultaisen Läpäisyn, olisi eri mukavaa, jos se tallentuisi replayksi, jota voi ihastella jälkikäteen. Siinä on parhaisiin Dodonpacheihin vertautuva kenttäsuunnittelu, mutta täysin omintakeiset, suorastaan elastiset luotikuviot. Väistä ja ammu, sehän on tuttua jo Space Invadersista. ShotTriggersin salainen soossi on siinä, miten ne auttavat ymmärtämään pelejä syvemmin. Kokemus on tehty muutenkin houkuttelevaksi, sillä kuoleman sattuessa peli kelaa automaattisesti taaksepäin ja hyvistä suorituksista jaetaan erivärisiä mitaleja. Peli kannustaa näin olemaan aggressiivinen ruudun alareunassa lymyilyn sijaan. 60 169865_.indd 60 169865_.indd 60 26.10.2023 18.18.05 26.10.2023 18.18.05. Monet nykynäytöt on tehty helposti käännettäviksi, joten uudelleenjulkaisuissa pitää olla monipuoliset ruutuasetukset, että pelit saa omaan setupiin sopivaksi. Eikä jatkokehittely lopu siihen. Uudelleenjulkaisun perusteet M2 ei välttämättä nimenä soita kelloja, sillä he tekevät pääosin tilaustöitä muille. Vasta tämän jälkeen aloin yrittää peliä alusta loppuun yhdellä kolikolla. O nko yksinkertaisempaa pelilajia kuin shoot ’em up eli shmup. Kun häviää, sen ei pitäisi johtua tekniikasta. M2:lla ymmärretään, miten pelihistoria kuuluu säilyttää: ei vain länttäämällä rom-tiedostoa myyntiin, vaan ympäröimällä se olennaisilla ekstroilla. Ne ovat myös kilpapelejä, joissa on tarkoitus voittaa muut pisteissä. ShotTriggers laskee kynnystä merkittävästi. M2:lla on vastaus. Hurahdus johti siihen, että kirjoitin taannoin luotihelvetin perusteoksesta eli Caven Dodonpachi-sarjasta (Pelit 3/2023). Sitä tarvitaan, sillä bullet hell ei ole se helpoin pelityyppi sisäistää. Ketsui Deathtiny (2018) on ShotTriggers-sarjaan valituista peleistä kenties se paras. Shmupit ovat haastavia pelejä, jotka vaativat asettautumista jatkuvaan uhan tilaan. Isot pelijätit Nintendosta ja Segasta alkaen teettävät heillä emuloinnit ja porttaukset vanhoista peleistään. Alun perin vuonna 2003 julkaistu Ketsui: Kizuna Jigoku Tachi on Caven rakastetuimpia teoksia. Sekä oman että muiden peluun katselu auttaa kehittymään yllättävän paljon, joten replay-tiedostojen jakelu pitäisi olla mahdollisimman helppoa. Vaakatasossa tila olisi hyvä täyttää taiteella tai lisäinfolla, ettei kenenkään tarvitsisi pelata mustien surupalkkien kanssa. M2:n ShotTriggers-sarja hoitaa kaikki perusteet maaliin, mutta lisää vielä päälle uusia pelimuotoja, vaihtoehtoisia soundtrackeja ja tallennuspisteet harjoittelua varten. Näin minä ainakin ajattelin, ennen kuin hurahdin kunnolla shmupien alalajiin bullet helliin. Aleksandr Manzos M2 SHOTTRIGGERS Miten tehdä äärivaikeista peleistä helposti lähestyttäviä muuttamatta niitä. Kävin koko pelin läpi kohta kohdalta, keskittyen erityisesti kiperimpien solmujen availuun. Jos peliä pelaa syöttäen aina vain uuden kolikon elämien loppuessa, siitä katoaa nopeasti kaikki jännite. Ketsui on Cavelle tyypillisesti erittäin haastava ja havainnollistaa hyvin luotihelvettiin tarttumisen ongelman. Onnistuminen on sitä tyydyttävämpää mitä riskialttiimmin uskaltaa pelata
Ketsuin pelattavuus on kultaa, mutta ulkoisesti se on vähän tylsä harmaine sotakojeineen. Tämä on vaarallista, mutta tekee gutaa pisteille. Caven aiempaan tuotantoon kuuluva ESP Ra.De. ESP Ra.De. ESP Ra. Pienestä heitosta tulee äkkiä ongelma, kun pelaajalta odotetaan pikselintarkkoja väistöjä. ESP Ra. pisteytysjärjestelmän. Tavallaan. De. Pienen totuttelun jälkeen ESP Ra.De. Bullet helliin on aina kuulunut se, että bossitaisteluja voi taktisesti pidentää. Vaihtoehtojen puutteeseen kokemus ei siis ainakaan kaadu. ESP Ra.De. alkoi maistua minulle aiempaa enemmän. Sitten opin netistä, että Cave möhli pelaajan hitboxin. taas on väriä ja tyyliä pursuava kyberpunk-tykittely, jossa lentävät teinit taistelevat psyykkisillä voimillaan ostoskeskuksissa ja koulun pihoilla. 61 169865_.indd 61 169865_.indd 61 26.10.2023 18.18.11 26.10.2023 18.18.11. kärsii epätarkasta hitboxista. ja korjailu Ketsui on niin liukkaan hiottu, ettei M2:n tarvinnut sinänsä kajota peliin, vain esitellä sen nykypelaajalle helpommin käsitettävässä muodossa. Ja pääsin sen läpi! Huippupelaajien keskuudessa pelin fataali vika on piillyt aivan muualla. Psi osoittaa hyvin, että puhdas uudelleenjulkaisu ei välttämättä ole aina paras ratkaisu edes puritaanisessa arcade-skenessä, vaan korjaukset voivat hyödyttää kaikentasoisia pelaajia. ShotTriggers-käsittelyn saanut ESP Ra.De. Enää ärsytystä aiheuttaa lähinnä pelin nimen kirjoitusasu. Useimmissa ShotTriggers-julkaisuissa on haastemoodi, jota voi kätevästi käyttää pelien opetteluun osio osiolta. ei ole poikkeus sääntöön, mutta tekijät eivät tainneet huomata, että taisteluja voi pidentää tavoilla, jotka tekevät koko touhusta pitkäpiimäistä. (1998) on toista maata, sillä kaiken hyvän seassa siinä on pari hiertävää ongelmaa. Alkuperäinen ESP Ra.De. Akiran kaltaisesta klassikkoanimesta ammentava ESP Ra.De. Heidän tuotantonsa kruunu on ehdottomasti Battle Garegga Deathiny on M2:n oma Ketsui-remix, jossa selviytyminen on pääpeliä helpompaa, mutta isojen pistekuutioiden keräily pitää huippupelaajatkin kiireisenä. M2 on perillä näistä asioista, joten he tekivät Arcade Plus -moodin, jossa pisteitä ei voi enää kerryttää ylettömällä hidastelulla. De. koukuttaa ensisijaisesti maailmallaan. Erillisessä Materials-valikossa voi kuunnella pelien soundtrackeja ja tutkailla arcade-julkaisujen oheistaidetta. Battle Garegga ja kojeilu Cave on shmup-taloista se legendaarisin, mutta hyvänä kakkosena tulee 90-luvun jälkipuolella kukoistanut Raizing. Se ei poista ohjelmoitua epäsuhtaa, mutta kun ongelman näkee, sen kanssa voi oppia paremmin elämään. ESP Ra.De. Emulaattorilla pelattuna yhden kolikon läpäisy tuntui usein olevan sormieni ulottuvissa, mutta jotenkin kuolin aina kohdissa, jotka tuntuivat olevan mahdollisia. Iänikuisten lentokoneiden ja tankkien sijaan ESP Ra.De:n pääosassa ovat psyykkisiä voimia käyttävät nuoret. Psi (2019) lisää mahdollisuuden näyttää hitbox kimmeltävänä helmenä Caven myöhempien pelien tavoin. Sivuttain liikkuessa hahmon animaatiot ja vahinkoalue eivät jotenkin aivan täsmää. on myös aloittelijalle armollisempi. ShotTriggers-versiossa se näytetään vihreänä helmenä, mikä helpottaa tällaisten luotikuurojen väistelyä. Kompensaatioksi lopussa odottaa pelin linjaan solahtava ekstrabossi haastetta antamaan
Näitä voi käyttää suunniteltuihin itsemurhalentoihin, jotka ovat ainoa tapa hillitä kuumenevaa vaikeutta edes väliaikaisesti. 2016 riisuu muutenkin kryptisyyttä pelin ympäriltä. Oikeastaan sen avoimelle pelisuunnittelulle on vaikea löytää verrokkia. Ainoa tapa voittaa peli on oppia keräämään isot pisteet, joilla saa ansaittua lisäelämiä. Ketsui ja Mahou Daisakusen on julkaistu vain PS4:lle, Battle Garegga ja Dangun Feveron sekä PS4:lle että Xbox Onelle, ja kaikki loput ovat PS4:lle ja Switchille. Puhelimeen ladattava Google Lens on yllättävän toimiva tulkkaamaan japaninkielistä tekstiä, ja guuglettamalla löytyy myös fanien tekemiä käännöksiä pelien valikoista. Gareggassa pitää siis pärjätä, että siinä voisi tahallaan hävitä, että siinä voisi pärjätä. Raizing rakasti pimittää tietoa. Aluerajoituksia nykykonsoleissa ei sinänsä ole, mutta shoppailu eri alueen kaupoissa vaatii erillisen tilin luontia nettiohjeita seuraten ja rahan lataamista tilille ostamalla lahjakortteja esimerkiksi Play-Asia. Jos olet koskaan halunnut kokea import-skenen mystiikan, tässä on tilaisuutesi! Osasta pelejä on myös fyysinen painos, joskin niissä on niche-tavaralle ominainen hintalisä. Garegga etenee niin eri tavoin pelityylistä ja vaeltelevasta vaikeudesta johtuen, ettei siinä ole samanlaista Celeste-harjoitustilaa kuin Caven peleissä. Tilanne on eri kuin vaikOSTO-OPAS ShotTriggers-sarjan ehdottomasti huonoin puoli on se, että sen hankkiminen ei ole aivan yksinkertaista. Ne ansaitsevat edelleen tulla pelatuiksi tosissaan, ei vain ”kivana retrona”. Battle Garegga näyttää paikoin luotihelvetiltä, mutta sen voittaminen vaatii vähemmän väistelyä ja enemmän strategiaa. Konami-koodin variantilla avattavat lisäalukset voi laittaa olemaan vakiona valittavissa. Lohdun sanana koko kuvio pitää hoitaa vain kerran, sen jälkeen ostelu on lopulta aika yksinkertaista. Toki siinä on makea dieselpunk-maailma, Detroit-teknosta lainaava soundtrack ja kaikki hyvän shmupin peruskuviot moniosaisia bosseja myöten. (1996), joka ei ole varsinaisesti luotihelvettiä, mutta ei toisaalta klassisempi ammuskelukaan. Battle Garegga Rev. Treenata voi kuitenkin omilla tallennuksilla. Se on tämä: Caven ja Raizingin tuotanto on yhdenlaisen peli-ilmaisun huippu. 2016 taas on aloittelijalle ainoa suositeltava versio pelistä, koska vain siinä on koje, joka näyttää reaaliajassa päivittyvin numeroin, miten paljon eri asiat nostavat ja laskevat vaikeutta. Jos Gareggaa pelaa kuin mitä tahansa muuta peliä, ruutu täyttyy ennen pitkää vihollistulesta, jota ei enää ole mahdollista väistää. Ensinäkemältä Garegga ei vaikuta kovin erityiseltä. Elävää kulttuuria Jos tämä artikkeli vaikuttaa siltä, että yksi pakkomielteinen (minä) selostaa toisen pakkomielteisen (M2) pilkunnysväämistä, niin sille on syynsä. Realistisen harmaat mutta vaikeasti erotettavat vihollisluodit voi värittää eri neonväreillä, ettei tarvi ihmetellä, miksi oma alus yhtäkkiä räjähti, vaikka lähellä ei näyttänyt olevan mitään. Mutta muuten pelin silmiinpistävin piirre on se, että tietyn pisteen jälkeen se vaikuttaa muuttuvan aidosti epäpelattavan vaikeaksi. Ketsui ja ESP Ra.De. Hintaa on diginä noin 35 euroa, ja Toaplan-kokoelmissa on vielä noin 20 euron muhkeat DLC:t, joissa on muun muassa pelien konsolikäännökset. Kaikissa peleissä on mahdollisuus ladata parhaiden pelaajien replayt, mikä on hyvä tapa löytää uusia temppuja. Isoin ongelma on siinä, että mitään peleistä ei ole julkaistu Euroopassa ja vain kolme (Garegga, Ketsui, Dangun) saa edes USA-versioina englanninkielisillä valikoilla. M2 SHOTTRIGGERS 62 169865_.indd 62 169865_.indd 62 26.10.2023 18.18.17 26.10.2023 18.18.17. Epäreiluudessaan käsittämätön peli muuttuu yhtäkkiä strategiseksi haasteeksi, jossa voi suunnitella, missä kohdissa kannattaa kerätä kaikki kamppeet ja missä kohtaa höllätä tai jopa antaa aluksen taktisesti tuhoutua. Ruudulle saa infoa siitä, minkä ehtojen pitää täyttyä, että pelin aikana voi kerätä itselleen salaisia (ja erittäin hyödyllisiä) ampumamuodostelmia. Hinnat voivat tuntua kovilta, mutta kovia ovat myös pelit, ja uusintajulkaisut ovat alan kultastandardi. Mitään pelaajalleen kertomatta Garegga käyttää dynaamista vaikeustasoa, jossa muun muassa jokainen ammuttu luoti ja kerätty power-up hilaa haastetta ylöspäin. Rev. Loput pitää hankkia PlayStation Storen tai Nintendo eShopin japanilaiselta puolelta. eivät rehellisesti sanottuna ihan hirveästi tarvitse niitä. comista. Tai jos koko pelin koneiston opettelu tuntuu alkuun raskaalta, voi hypätä uuteen Premium-moodiin, jossa joka kentällä on oma muuttumaton haastetasonsa. Vaikeaselkoinen Battle Garegga hyötyy eniten ruudun sivuilla olevista kojeista, jotka paljastavat esimerkiksi pelin rankin eli dynaamisen vaikeustason. ShotTriggers-julkaisujen näkyvimpiä ominaisuuksia ovat ruudun sivuille lisätyt kojeet, jotka avaavat kaikkea mahdollista dataa pelin toiminnasta
Pelikulttuuri ei ole vain pelejä, vaan pelaamisen tapoja. ”En tiedä, onko se hyvä idea [bisneksen kannalta]”, Horii naureskelee. Kirjoitushetkellä vielä tulossa oleva Dodonpachi Daioujou tulee luultavasti olemaan pelin definitiivinen versio, kuten on käynyt muillekin ShotTriggers-julkaisuille. Samaa vikaa on Aleste Collectionissa, joka kerää yhteen neljä Sega Master Systemille ja Game Gearille tehtyä Aleste-peliä, ja lisää vielä M2:n oman uusretron Game Gear Aleste 3:n. Esitelty kolmikko on minun makuuni se kirkkain kärki, mutta ShotTriggers-sarja ei lopu siihen. tai Battle Garegga. ShotTriggersiin kuuluva Toaplan Arcade Garage -sarja tuo Kyukyoku Tigerin (1987) kaltaista vanhempaa ammuskelua takaisin kiertoon, mutta osuu varsin eri makuhermoon kuin bullet hell. Alun perin tietämys kiersi arcade-halleissa pelaajilta toisille. ”Minulle pelit ovat kulttuuria”, sanoo sarjaa työstänyt Masayuki Fukui. ShotTriggersin sisällä on myös minisarja Toaplan Arcade Garage, jota on toistaiseksi tullut kolme osaa. LOPUT LIIPAISIMET Keskityn artikkelissa vain muutamaan peliin, koska näinkin jokaisesta julkaisusta saa raapaistua vain pintaa. ShotTriggers-sarjan myötä se on nyt osin integroitu itse peleihin. Niistä tulee ymmärrettäviä. Kummatkin ovat kokeilun arvoisia, mutta enemmän mielessä ”vänkä b-puoli, johon jatkaa hittisinkun jälkeen”. Toaplan loi useita merkittäviä shmup-klassikoita 80-luvun jälkipuolelta 90-luvun alkuun, ja studiosta on suora linja Caven ja Raizingin tuotantoon. M2 käsittelee Tiger-Helin (1985) ja Kyukyoku Tigerin (1987) kaltaisia uranuurtajia rakkaudella, mutta on pakko myöntää, että itse en jaksa niitä peleinä. Bullet hell on minulle ajatonta viihdettä, kun Toaplanin ”dadshmupit” tuntuvat kankeilta muistitesteiltä. Tämä peli testaa taatusti refleksit! Raizingilta on Battle Gareggan ohella studion debyytti Mahou Daisakusen (1993, tunnettu myös nimellä Sorcer Striker). Rakkaus tuskin sammuu heti, sillä M2:n seuraava ShotTriggers-julkaisu on kaikista luotihelveteistä juuri minun suosikkini, eli Caven majesteettinen Dodonpachi Daioujou. YouTube-kanava My Life In Gamingin pitkässä haastattelussa M2:n perustaja ja johtaja Naoki Horii kertoo, että he kouluttavat muinaisten prosessoreiden uusia asiantuntijoita voidakseen tehdä perusteellisen muutostyönsä. ”Ja tämän kulttuurin säilytys ja välittäminen eteenpäin on minusta erittäin tärkeää työtä.” Tämä ei ole vain ylevää puhetta. Caven muusta linjasta poikkeava Dangun Feveron on hektistä heilumista diskomusiikin tahtia. Sieltä se siirtyi nettiyhteisöihin. Harjoitustilat, salaisen datan paljastavat kojeet ja mahdollisuus katsoa huippupelaajien suorituksia ovat kaikki keinoja purkaa pelien ympäriltä se kovin kuori. Se on konkreettisesti sitä, että minun kaltaiseni ummikko voi rakastua sellaisiin peleihin kuin Ketsui, ESP Ra.De. Sitä suuremmalla syyllä sille soisi laajempaa arvostusta. Kasibittistä ammuskelua suosiville kokoelma on oikea hunajapurkki, mutta kyse on hyvin eri lajin kokemuksesta kuin mitä vaikka Ketsuilla on annettavanaan. ka Digital Eclipsen sinänsä erinomaisessa Atari 50 -kokoelmassa, joka on upea historiantunti, mutta täynnä oikeasti tosi vanhentunutta kamaa. Shmup-faneilla on ollut tapana nauraa normoarvostelijoille, jotka antavat huonoja arvosanoja lajin peleille, koska continue-nappia painamalla ne voi nähdä puolessa tunnissa. Synkän sotamenon sijaan se tarjoaa humoristisen fantasiamaailman, jossa on siemen Gareggan pelituntumasta, vain kepeämmällä otteella. Tai siis ei nähdä, sillä muuta en hetkeen tarvitsekaan. Ja ymmärryksen myötä niillä on yhä mahdollisuus aidosti elää. 63 169865_.indd 63 169865_.indd 63 26.10.2023 18.18.21 26.10.2023 18.18.21. Cavelta mukana on vielä diskoteemainen ja hyvin vauhdikas Dangun Feveron (1998), joka liikkuu jossain luotihelvetin ja klassisen shmupin välillä. Tämä on sinänsä ymmärrettävä virhe, koska pelit eivät suoraan opasta, miten niitä kannattaa lähestyä. ”Mutta se on hauskaa!” On vaikea kuvitella, että ShotTriggers-sarja on kovinkaan kannattava. Nähdään..
Nuori Hiltunen löysi tarinan kiinnostuttuaan ensin Conan-sarjakuvien kautta myös Howardin alkuperäisistä teksteistä. Kelttejä historiallisessa taistelussa johti heidän viimeinen suurkuninkaansa Brian Boru. Kuten tämän varta vasten Espanjaan kanneksi tehdyn upean synkkyyden. Kun hänelle selvisi, millaista tarinan muuttelua ja pehmittelyä amerikkalaisissa sarjakuvissa oli, hän päätti tehdä siitä itse alkuperäistä tarinaa kunnioittavamman version. Kaikessa hiljaisuudessa kyseessä on siis suuressa koossa ja komeilla kansilla julkaistu tupla-albumi. Tätä lisämateriaalioikeutta kustantaja Zum Teufel onkin käyttänyt uutuudessa oivasti hyväksi, sillä alkuperäisen albumisarjan ja komeiden kuvituskuvien lisäksi kirja sisältää myös toisen Hiltusen piirtämän Howard-tarinan, eli vuonna 1991 Jalavan albumina julkaiseman Mustan rannikon kuningatar -tarinan, jossa Bêlitin pauloihin joutuu itse barbaari Conan. Ja sitten itse tarinaan Harmaan Jumalan hetki on alun perin Robert E. Mutta nyt täsNYT LOPPUI ITKU JA BORU sä sodassa on saavutettu voitto ja se on makea, sillä uusi painos hakkaa mennen tullen vanhan, divareistakin jo aikoja sitten loppuunmyydyn vuonna 1994 julkaistun WSOY-version. Wallu RUUDUN TAKAA RETU PELINEN Kahden mustavalkoisen tarinan lisäksi Harmaan Jumalan hetki sisältää Hiltusen eri aikoina ja eri tarkoituksiin tekemiä maalauksia aiheesta. Ja syy on tietysti selvä: tarinan on kirjoittanut Conan-barbaari-tarinoistaan tunnettu Robert E. Ja kun samaisessa Espanjassa oli ihan oikea kustantaja kiinnostunut albumin julkaisemisesta, toinen, kilpaileva . Se julkaistiin postuumisti vasta vuonna 1962. Sen jälkeen englantilainen Markosia Comics oli alpparista kiinnostunut, mutta amerikkalaiset Howardin oikeuksien omistajat pistivät kapulaa englanninkielisen version rattaisiin, ja se hanke on ainakin tällä erää jäissä. Howardin todella epäonninen kertomus kelttien ja viikinkien välisestä taistelusta Dublinissa vuonna 1014. • Hiltunen: Harmaan Jumalan hetki, Zum Teufel 2023, 144 sivua, hinta noin 28 euroa. Se suuri seikkailu Vuosien varrella Harmaan Jumalan hetkestä on tullut Hiltusen eniten mielenkiintoa herättänyt teos ulkomailla. Historian tuntemukseni ei riitä arvioimaan puvustuksen oikeellisuutta, mutta kautta linjan ainakin komeasti piirrettyjä ovat! 64 169949_.indd 64 169949_.indd 64 26.10.2023 18.12.32 26.10.2023 18.12.32. Tarinassa ei siis ole mukana Conan-barbaaria, vaan kovasti samanhenkinen Conn, joka on kovia kokenut karannut vanki. Loppu onkin suomalaista sarjakuvahistoriaa. Rahaa Hiltuselle luvattiin, kun julkaisu tuottaa voittoa, mitä se ei tähän päivään mennessä ole tehnyt. Howard (1906–1936). Sotkun selvittyä ja piraattiuhan poistuttua Harmaa Jumala ilmestyi Espanjassa komeana numeroituna 350 kappaleen painoksena vuonna 2012. rma ilmoitti myös julkaisevansa saman alpparin, piraatisti tietysti. Mutta siinä missä Borusta tuli ”voitokkaan” taistelun jälkeen Irlannin kansallissankari, Howard ei saanut elinaikanaan Borun tarinaa missään muodossa julkaistuksi sinnikkäistä yrityksistään ja tarinan muokkaamisista huolimatta. Espanjaksi albumin nimi on El Crepusculo del Dios Gris. Pitkien neuvottelujen jälkeen amerikkalaiset taipuivat pieneen, rajattuun suomenkieliseen uusintapainokseen. Samalla he antoivat luvan myös siihen, että Harmaan Jumalan hetki -tarinan lisäksi alpparissa sai olla Hiltusen muita, aiheeseen liittyviä piirroksia. Kulttisarjakuva kelttisotureista on taas täällä! A rmoitettu sarjakuvantekijä Petri Hiltunen on käynyt Harmaan Jumalan hetki -albuminsa kanssa liki 30-vuotisen sodan saadakseen sen uudelleen julkaistuksi. Ensin Hiltusen Harmaata Jumalaa levitettiin luvatta netissä, sitten se painettiin lupaa pyytämättä Espanjassa Sword-nimisessä lehdessä
Pahoin pelkään julkaisijan miettineen enemmän halloweeniä kauhupelin julkaisupäivän ajoituksena kuin Pelit-lehden painopäiviä. Koko pelin teemana ovat rinnakkaiset todellisuudet, sillä seikkailussakin Alan Waken ja Sagan välillä voi vaihdella vapaasti ja edetä tarinassa valitsemassaan järjestyksessä. Todellisuus hämärtyy Taistelukohtauksissa hienosti käytetään Controllissakin nähtyjä teemoja, sillä yliluonnollisten elementtien läheisyydessä maailma vääristyy ja äänimaailma muuttuu sen myötä. Remedyn tuttu pyrkimys tv-sarjamaisuuteen toimii Alan Wake 2:ssa pelin eduksi. Jotta asiat eivät olisi liian yksinkertaisia, kolmantena todellisuustasona toimii Sagan mielipalatsi, jossa Anderson kokoaa löytämänsä johtolangat yhteen kirjaimellisesti. Olen Alan Wake 2:n tarinassa vasta alussa. PC:n laitteistovaatimukset ovat melkoiset, mutta teknisesti peli toimi hyvin, kun pudotin vähän graa. Se tietenkin avaa taas uusia yksityiskohtia tapauksen johtolangoiksi. lokakuuta. Ensimmäinen Alan Wake ei koskaan voittanut minua täysin puolelleen, sillä olen aina pitänyt enemmän Controlista ja Quantum Breakista. Toki 4070:ni huutaa jo mediumilla aika kuumana, mutta toisaalta säiden kääntyessä pakkaselle ainakin varpaat pysyvät lämpiminä pöydän alla. Puolet päästä on vain heijastusta järven peilityynestä pinnasta. Tarina sijoittuu syrjäiseen pikkukaupunkiin, jossa Saga Andersonia esittää Melanie Liburd. Hän löytää esimerkiksi käsikirjoitussivuja, jotka kertovat Sagan käynnissä olevista tutkimuksistaan välillä askeleen ja ajatuksen tarkkuudella. Ilkka Villi Alan Wakena ja Melanie Liburd Saga Andersonina antavat äänensä ja ulkomuotonsa hahmoille. VALOKEILASSA 65 169950_.indd 65 169950_.indd 65 26.10.2023 18.12.00 26.10.2023 18.12.00. Kolmikko näyttelee pelissä myös hahmojen liikkeet. Osa peliajasta jopa paloi samojen kohtausten pelaamiseen, jotka esiteltiin minulle jo Remedyn ennakkotilaisuudessa kesällä. Kun paikka on tutkittu, kuvat kootaan taululle, minkä jälkeen Saga löytää niiden pohjalta uusia tutkittavia ongelmia. Juonessa päähenkilöiden eli FBI-agentti Saga Andersonin ja Alan Waken tarinat kietoutuvat yhteen, jolloin myös todellisuuden, kauhun ja fantasian rajat hämärtyvät. Kun Remedy esitteli peliä ensimmäistä kertaa, Sagan mielipalatsi kuulosti minusta turhalta kikkailulta, tarpeettoman monimutkaiselta tehtävälistalta. Twin Peaksista selkeäsRemedy Entertainment / Epic Games PC, PS5, Xbox Series X/S Ilmestynyt 27. sia herkkuja. Tarinassa Saga Anderson tutkii Bright Fallsin murha-aaltoa. Myös Peter Franzén on mukana kaksoisroolissa Jaakko ja Ilmo Koskelan hahmossa. En tiedä, kuinka pitkällä olen, mutta toistaiseksi olen pitänyt näkemästäni. Mutta juuri nyt tuntuu, että Alan Wake 2 voi jopa olla tiimin paras peli. Ykkösestä tutun logiikan mukaan Alanin ja Sagan viholliset ovat varjoja, joita vastaan taistellaan valolla. Toisaalta graa. ilikseni ei ole muuttunut. Kakkososa nojaa ykköstä selkeästi enemmän tarinaan ja kauhuteemaan, sillä toiminta jää sivuosaan. Tapani mukaan voin olla väärässä, sillä useammassa ennakossa ideaa kehuttiin. Ennakkoni perustuu vain parin illan aktiiviseen pelaamiseen ennen painopäivää. Taistelukohtauksissa myös käytetään ympäristöä hyväksi, sillä pelkät ammukset eivät aina riitä vastustajan kukistamiseen. Mielipalatsi toimii sekä tarinaa eteenpäin vievänä kertojana että tehtävälistana. Valo heikentää ja hidastaa vihollisia, minkä jälkeen ne tuhotaan perinteisillä aseilla. Uhreissa on selkeitä rituaalimurhan merkkejä, mikä viittaa siihen, että kyse olisi samasta tekijästä ja sarjamurhaajasta. Kuvasto ja juonenkuljetus on hienon elokuvamaista, sillä yksityiskohdat on suunniteltu kuvakulman tarkkuudella. Taistelusuunnittelussa lähestytään selvästi perinteistä survival horroria, mihin pelikin viittaa suoraan mainitsemalla, että kauhutarinoissa on vain hirviöitä ja uhreja. Yliluonnollisen puolelle mennään pro. Tuukka Grönholm Aika harvoin suomipeli nappaa pelimaailman täyden huomion, mutta Alan Wake onnistui. Viitteitä ei edes yritetä piilottaa vaan Bright Fallsin kaupunkiinkin saavutaan tutunoloisen Tervetuloa-kyltin ohi tunnarin soidessa. Käsikirjoitus syleilee lajityypin kliseitä, sillä esikuvat ovat aika ilmeisiä: tutut Twin Peaks, Stephen Kingin mielenmaisemat ja Stranger Things -henkinen kahtia jakautuneen maailmaan teema. Koko peli alkaa todellisuuden rajan rikkomisella, kun kameraa kohti katsova peura paljastuukin vedessä makaavaksi raadoksi. ti lainataan FBI-agentin lisäksi myös syrjäinen pikkukaupunki, jota täplittävät luonto ja oudot asukkaat. Aika nopeasti Anderson huomaa, että kaikki tapahtumat eivät pysy arkijärjen rajoissa. Varjomaailma Alan Wake 2 on selkeästi Remedy-peli, tyyli ja teemat ovat tuttuja. Taas. sen raskauden vastapainoksi seikkailu on myös näyttävä. Ainakin alkupelissä kohtaamisissa on yleensä vastassa vain muutama vihollinen, taskulampun pattereista ja ammuksista on pulaa eikä osumia ole varaa ottaa montaa, sillä viholliset lyövät kovaa. Jossain todellisuuden toisella puolella Alan Wake on jumissa painajaisessa ja yrittää kirjoittaa itseään ulos sieltä, vaikka koko maailma ympärillä kieltää kirjoittamasta. Eikä pelaamisen jälkeen . V iime lehden Tulossa sivu -listaukseen ei ehtinyt Alan Wake 2:n julkaisupäivän siirtyminen viikolla, sillä Remedy työsti pelikoodiaan aivan viime hetkeen asti. Vähän samasta syystä Tulossa-osuus alkaa Alan Waken 2:n ennakolla, sillä pelikoodi tuli toimitukseen vasta kun osa lehdestä oli jo painossa. Julkaisupäivän siirrosta ilmoitettiin suhteellisen myöhään. loinnissa, jossa Saga eläytyy tekijän tai uhrin rooliin ja näkee mielikuvissaan tapahtumia
16.1. Petri Heikkinen SEURAAVA PELIT-LEHTI ILMESTYY 13. Alone in the Dark (PC, PS5, Xbox Series S/X) Selviytymiskauhun genrepioneeri Alone in the Darkin vahvasti modernisoitu remake hakee suuntaviivoja Resident Evilien uusinnoista. MARRASKUU 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 JOULUKUU 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 TAMMIKUU 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 PIMEYDEN VALONPILKUT Vuodenvaihteen kulutusjuhlista myöhästyneet pelit pääsevät paremmin esille talvella. Tavoitteena on kerätä riittävästi resursseja, jotta vieraalta planeetalta päästään pakoon. Like a Dragon: Infinite Wealth (PC, PS4/5, Xbox One/Series S/X) Ichiban Kasugan ja Kazuma Kiryun tarina jatkuu Infinite Wealthissa, jossa taistelut ovat taas vuorostaan vuoropohjaisia. 26.1. 1.12. 66 169844_.indd 66 169844_.indd 66 26.10.2023 16.10.21 26.10.2023 16.10.21. Ensimmäistä kertaa sarjan historiassa käydään ulkomailla, kun Kasuga etsii äitiään Havaijilta. Automatisoitu vihujen kurmottaminen on myös osa Buildia, mutta pääkoukku on menestyvän kaivoskaupungin rakentaminen. Infinite Wealthin uutuuksia ovat crazytaximainen Crazy Delivery, Pokémonparodia Sujimon Battle ja Kasugan Miss Match -deittisovellus. JOULUKUUTA. TULOSSA SteamWorld Build (PC, PS4/5, Xbox One/Series S/X, Switch) Harva muistaa, että SteamWorld-pelien vaihtelevat teemat alkoivat tornipuolustuksesta. Tapahtumapaikkana on tuttu Derceton goottikartano ja sankareina pyörivät Edward Carnby ja Emily Hartwood, mutta SOMA:sta ja Amnesiasta tuttu Mikael Hedberg on kynäillyt kokonaan uuden 1900-luvun alkupuolelle sijoittuvan tarinan, joka lainaa hahmoja, paikkoja ja teemoja alkuperäisestä ysäritrilogiasta. Kun kaupunki kehittyy tarpeeksi, kaivaukset yltävät liian syvälle ja herättävät hirviöt. Sarja tunnetaan lukuisista minipeleistään, kuten dartsista tai mahjongista
26.1. Avoimen maailman toimintaseikkailussa käytetään natiivien aseiden ohella myös ihmisten kanuunoita vihollisten teilaamiseen. Audiovisuaalisesti kokonaan uusitun hahmokaartin debytantteja ovat tanssahteleva perulaisleidi Acuzena ja päivitetty robottihirmu Jack-8. 2.2. Phantom Thieves of Hearts -possen ja paikallisten Rebel Corps -vapaustaistelijoiden vastassa on nuivien Legioonalaisten joukot. Kolme aktiivista sankaria liikkuu vuorotellen ja he pyrkivät saartamaan vihollisia tuhokolmioon, jossa koko porukka osallistuu överiksi vedettyjen animaatioiden saattelemaan hyökkäykseen. Suicide Squad: Kill the Justice League (PC, PS5, Xbox Series S/X) Viisi vuotta Batman: Arkham Knightin jälkeen Brainiac hyökkää Metropolisiin. Warhammer-maailmassa rogue trader -titteli antaa oikeuden tehdä kauppaa ja yhteistyötä jopa alieneiden kanssa. Avatar: Frontiers of Pandora (PC, PS5, Xbox Series S/X) Olisiko kauniista ja vaarallisesta Pandorasta viihdyttäväksi pelimaailmaksi, sillä sinne sijoittuvat elokuvat eivät lunasta potentiaaliaan. 67 169844_.indd 67 169844_.indd 67 26.10.2023 16.10.26 26.10.2023 16.10.26. 7.12. Areenoilla on entistä enemmän tuhoutuvaa kamaa, mikä korostaa reippaan hyökkäävää fiilistä. Tekken 8 (PC, PS5, Xbox Series S/X) Rautanyrkki iskee kovempaa kuin koskaan! Yleistä nössöilyä ja himmailua hillitään Tekken kasin aggressiivisen pelityylin palkitsevalla heat-voimasysteemillä, joka runttaa vahinkoa läpi jopa torjunnoista. 7.12. Pandoran vehreisiin viidakoihin ja muihin biomeihin palataan RDA:n kidnappaaman ja kouluttaman Na’vi-sotilaan housuissa, mikä selittää sankarin heikon paikallistuntemuksen. Suuret sankarit, kuten Teris ja Lepis, ovat Brainiacin aivopesemiä, joten Amanda Waller lähettää hätiin Suicide Squad -roistotiimin, johon kuuluvat Harley Quinn, Deadshot, King Shark ja Captain Boomerang. Persona 5 Tactica (PC, PS4/5, Xbox One/Series S/X, Switch) Tutut Persona 5 -hahmot, tervetuloa vaihtoehtoiseen maailmaan, jossa söpöyden aste on entistä sokerisempi. Iloisen rempseässä mättöja räiskintätoimintaseikkailussa yhtä antisankaria ohjataan suoraan ja muut toimivat algoritmin komennossa. 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 17.11. Pelaaja heitetään keskelle suvun valtataistelua, jossa palkintona on asema kauppaja kaapparidynastian johdossa. Warhammer 40,000: Rogue Trader (PC, PS5, Xbox Series S/X) Jyhkeät avaruusmariinit tulevat ensimmäisenä mieleen Warhammer 40,000 -teemasta, mutta tulevaisuuden dystopiamaailmassa on paljon muutakin. Rogue Trader -taktiikkaroolipelissä tutkitaan Koronus Expansen heikosti kartoitettua ja uhkien täplittämää avaruuden joutomaata
H ä m m ä st y tt ä v ä H ä m ä h ä k k i 2 . N B A 2 K 2 4 10 /2 02 3 Marraskuu 2023 . SATUMAISEN UPEA SUOMALAINEN SUURKAUPUNKIPELI CITIES: SKYLINES 2 VERKKOPELI KAHDELLE SPIDER-MAN 2 UUDESTISYNTYNYT CYBERPUNK 2077: PHANTOM LIBERTY HYPPY UUSIIN KORKEUKSIIN SUPER MARIO BROS. 12,90 € VUODEN ODOTETUIMMAT 7 ,90 169838_.indd 1 169838_.indd 1 26.10.2023 15.41.59 26.10.2023 15.41.59. F 1 2 3 . WONDER JO MUINAISET EGYPTILÄISET TOTAL WAR: PHARAOH SIELUISTA KAUNEIN LORDS OF THE FALLEN COUNTER-STRIKE 2 KLASSIKKO UUDISTUI P in o k k io