M a fi a III . C a ll o f D u ty : M o d e rn W a rf a re 11 /2 01 6 Marraskuu 11/2016 . Xbox . Nintendo . PC . Mobiili Fenix nousee ihmiskunnan tuhkista KOSTORETKI GUMBOMAASSA Mafia III URHEILUA WWE 2K17 FIFA 17 NBA 2K17 XCOMia: X-Pirates XCOM 2 konsoleille XCOM 2 -modit PC:lle VOITTAJA PALAA Call of Duty: Modern Warfare KENGURUITA JA FERRAREITA Forza 3 Kadonnut Warcraft Adventures RAIVOISAA RUNTELUA Warhammer 40 K: Eternal Crusade Oculus Rift Missä peleissä VR oikeasti toimii?. 8,90 € . PlayStation . G e a rs o f W a r 4
Mikäli laskutusjakso on sovittu maksettavaksi useammassa erässä, laskutetaan maksuerät kunkin laskutusjakson alettua perättäisinä kuukausina. Henkilökohtainen palvelu arkisin klo 8 –17. Asiointiasi nopeuttaa asiakasnumero (2–6 numeroa), jonka löydät lehtesi takakannesta osoitetietojen yhteydestä. 4 Ajassa 7 Pääkirjoitus: Tuomari Tuija Lindén 8 Kadonneet pelit: Warcraft Adventures Juho Kuorikoski 12 Japanin virtuaaliset pelitähdet Antero Kyyhky 16 Sonic 25 vuotta Markus Lukkarinen, Juho Kuorikoski 19 Nnirvi: A Day at the Rages 56 Oculus Rift CV 1 ja lentosimut Antti Ilomäki 60 Konehuone: Logitechin ratti ja polkimet Petri Heikkinen 61 Tero Virtala, Remedy Tuija Lindén 62 Pelit koodaa: Lydia Juho Kuorikoski 71 Kilpailu: voita Gear of War 4 -XBOX 72 Ruudun takaa Wallu 73 Tuukka: Nostalgiaa 74 Tulossa olevia pelejä ja juttuja Petri Heikkinen Pelit 20 Gears of War 4 Markus Lukkarinen 23 Warhammer 40K: Eternal Crusade Nnirvi 26 Mafia III Nnirvi 29 Call of Duty: Infinite Warfare -moninpelibeta Markus Rojola 30 Modern Warfare Remastered -yksinpeli Markus Rojola 32 WWE 2K17 Markus Lukkarinen 34 FIFA 17 Markus Lukkarinen 36 NBA 2K17 Markus Lukkarinen 38 Forza Horizon 3 Petri Heikkinen 40 WRC 6 Marko Mäkinen 41 Ride 2 Petri Heikkinen 42 Paper Mario: Color Splash Juho Kuorikoski 44 Mario Party Star Rush Juho Kuorikoski Sivu 23 Warhammer 40K: Eternal Crusade 25. Rekisteriseloste on nähtävissä verkkosivuillamme osoitteessa www.fokusmedia.fi sekä asiakaspalvelussamme osoitteessa Nesenta Oy/Fokus Median asiakaspalvelu, Hirsalantie 11, 02420 Helsinki. ASIAKASPALVELU Netissä: www.fokusmedia.fi/asiakaspalvelu Puhelimitse: 020 7354 130 Puhelun hinta: Lankapuhelimesta 8.35 snt/ puh + 7,02snt/min matkapuhelimesta 8.35 snt/ puh + 17.17 snt/min. Lehden tilaajat ovat Fokus Media Finland Oy:n asiakasrekisterissä. Vuonna 2016 ilmestyy 12 numeroa, joista yksi on kaksoisnumero (6–7). Tilauksen päättyessä veloitamme ennen irtisanomisen voimaantuloa toimitettujen lehtien hinnan. Tarjottu tai tilattu aineisto hyväksytään julkaistavaksi sillä ehdolla, että julkaisija saa korvauksetta käyttää sitä uudelleen lehden tai sen yksittäisen osan uudelleenjulkaisun, yleisölle välittämisen tai muun käytön yhteydessä toteutusja jakelutavasta riippumatta sekä luovuttaa oikeutensa edelleen ja muokata aineistoa hyvän tavan mukaisesti. vuosikerta 266. numero Päätoimittaja: Tuija Lindén, tuija.linden@fokusmedia.fi Toimittajat: Tuukka Grönholm, tuukka.gronholm@fokusmedia.fi Tuomas Honkala, tuomas.honkala@fokusmedia.fi Toimituspäällikkö: Niko Nirvi, nnirvi@fokusmedia.fi AD: Robert Ottosson, Faktor Oy Avustajat: Jussi Forelius, Petri Heikkinen, Heikki Hurme, Antti Ilomäki, Juha Kerätär, Juho Kuorikoski, Aleksi Kuutio, Antero Kyyhky, Lassi Lapintie, Mikko Lehtola, Markus Lukkarinen, Aleksandr Manzos, Marko Mäkinen, Tuomo Nyrhilä, Samu Ollila, Juho Penttilä, Markus Rojola, Kriina Rytkönen, Miika Sillanpää, Olli Sinerma, Jouni Utriainen, Harri Vaalio, Ilja Varha, Riku Vihervirta JULKAISIJA Fokus Media Finland Oy Toimitusjohtaja: Tapani Pitzen, tapani.pitzen@fokusmedia.fi MEDIAMYYNTI Petri Nummi, puh. Osoitteen muutos: Otathan yhteyttä asiakaspalveluumme (kts edellinen) E-LASKU: Ota käyttöön e-lasku omassa verkkopankissasi. Jos laskutusjakso tai maksuerä on maksettu ennen irtisanomisen voimaantuloa, päättyy tilaus maksetun jakson loppuessa. Tilauksen peruuttaminen (KSL 6:15): Uusi tilaus on mahdollista peruuttaa veloituksetta kuluttajansuojalain 6 luvun 15§ nojalla 14 päivän kuluessa tilausvahvistuksen tai ensimmäisen lehden vastaanottamisesta ilmoittamalla siitä Fokus Median asiakaspalveluun.. Lehti ei vastaa tilaamattoman materiaalin säilyttämisestä eikä palauttamisesta. TILAUSHINNAT 12 kk kestotilauksen ensimmäinen jakso 95,00 € 6 kk kestotilauksen ensimmäinen jakso 52,00 € 12 kk määräaikaistilaus 97,50 € 6 kk määräaikaistilaus 53,20 € Hinnat ovat voimassa toistaiseksi. Kestotilaus jatkuu ilman erillistä uudistamista ellei tilaaja irtisano tilaustaan tai muuta sitä määräaikaiseksi. Irtisanomisen voimaantulo Irtisanominen tulee voimaan neljän viikon kuluessa ilmoituksen tekemisestä. Käyttöönottoon tarvitset asiakasnumeron, joka löytyy lehtesi takakannesta. Jos tilausjakson sisältämä lehtimäärä muuttuu, muuttuu hinta vastaavasti siten, että lehtikohtainen hinta pysyy ennallaan KESTOTILAUKSEN SÄÄNNÖT Kestotilaus on tilaamistapa, jossa tilausmaksu laskutetaan sovituin laskutusvälein kulloinkin voimassaolevaan kestotilaushintaan, joka on aina edullisempi kuin vastaavan pituisen määräaikaistilauksen normaalihinta. 0400 457 604, petri.nummi@fokusmedia.fi YHTEYSTIEDOT Osoite: Hämeentie 153, 00560 Helsinki Kotisivu: www.pelit.fi, www.fokusmedia.fi Painopaikka: Punamusta 2015 ISSN 1235-1199 Aikakauslehtien Liiton jäsen
5 45 Metroid Prime: Federation Force Juho Penttilä 46 Mount & Blade Warband Nnirvi 47 Kingdom: New Lands Riku Vihervirta 48 Retro: Atari Vault Aleksandr Manzos 49 Retro: Pac-Man Championship Edition 2 Aleksandr Manzos 50 Destiny: Rise of Iron -dlc Tuomas Honkala 51 X-Piratez Juho Kuorikoski 52 XCOM 2 Heikki Hurme 54 XCOM 2 -modit Tuukka Grönholm 64 Civilization VI Tuukka Grönholm 66 Oriental Express Ilja Varha 68 Endless Space 2 Tuukka Grönholm Sivu 56 Sivu 20 Sivu 26 Oculuc Rift CV 1 Gears of War 4 Mafia III Teemat Taisteluhaarniskaritarit 20 Gears of War 4 Markus Lukkarinen 23 Warhammer 40K: Eternal Crusade Nnirvi 45 Metroid Prime: Federation Force Juho Penttilä 46 Mount & Blade Warband Nnirvi 50 Destiny: Rise of Iron -dlc Tuomas Honkala Urheilun juhlaa! 32 WWE 2K17 Markus Lukkarinen 34 FIFA 17 Markus Lukkarinen 36 NBA 2K17 Markus Lukkarinen 38 Forza Horizon 3 Petri Heikkinen 40 WRC 6 Marko Mäkinen 41 Ride 2 Petri Heikkinen XCOM elää! 51 X-Piratez Juho Kuorikoski 52 XCOM 2 Heikki Hurme 54 XCOM 2 -modit Tuukka Grönholm
1999 SÄÄSTÄ 500 € Nightblade X2-253EU • MSI Nightblade -koneet on suunniteltu heille, jotka eivät halua antaa tasoitusta pelivälineissä • 1 x DVI, 3 x DisplayPort, 1 x USB-C 3.1, 4 x USB 3.0, 6 x USB 2.0, Gigabit Killer LAN, 802.11ac, Bluetooth 4.2 MSIX2253 76098 0311_Data_Pelit Magazine 230x297.indd 1 17/10/16 11:03. Prosessori Intel ® Core ™ i7-6700K Näytönohjain Nvidia GeForce GTX 1080 Armor 8G OC Edition Muisti 16 GB DDR4 Tallennus 1000 GB HDD + 2 x 256 GB PCIe MARRASKUUN PELIKONETARJOUS! www.gigantti.fi/pelaaminen INTEL INSIDE ® . UNDEFEATED OUTSIDE
Tehtävänämme oli valita viidestä suomalaisesta ja yhdestä ruotsalaisesta pelistä voittaja, joka osallistuu Nordic Game Discovery Contestin finaaliin ensi keväänä Nordic Game Conferencessa Malmössä. Yksimielisesti raatimme valitsi voittajaksi Badlandista innoituksensa saaneen TeamOcmon Ocmo-pelin. Kannattaa seurata, mutta ennen kaikkea kannattaa opetella pitchaamaan. Seuraavaan tuomaristoon Pelitin piti osallistua kollektiivisesti, sillä tuomarointiin menee niin paljon aikaa, että kesken lehdenteon ei kaikkeen ehdi. Lupaa hyvää pelialalle, että kiinnostus on näin suurta myös naisten keskuudessa. Neljän kärki erottui selvästi, ja 7500 euron voittaja löytyi. 7 S uomi nousuun pelialan avulla! Kyllä, näin on tapahtumassa, ainakin jos seuraa läheltä suurten hittipelien metsästystä. Osallistumisaika alkoi tammikuussa ja päättyi syyskuun lopussa. Kilpailu jatkuu edelleen ympäri Eurooppaa. Viime aikoina pelintekijät ja sellaiseksi haluavat ovat tosissaan saaneet opetella pitchaamaan, sillä jo pelkästään minä olen ollut kolmen eri pelintekokilpailun tuomarina. Kilpailun järjesti Viope Solutions Ltd ja kilpailussa oli mahdollista osallistua niin seriouskuin entertainment-kategorioihin. TUOMARI Pääkirjoitus. Kyseessä on Game Development World Championship, johon on töitä saapunut noin 800 ympäri maailmaa. Alalle ei ole oikotietä, mutta erilaiset kilpailut voivat hyvin olla ponnahduslauta. Kajaanissa valitsimme ns. Mitä tästä kaikesta jäi käteen. Seuraavaksi olin mukana Veikkauksen ja Pelitlehden yhteistyökilpailussa Peliskaba2016, jossa Karoliina Korppoon, Alpo Oksanharjun, Veikkauksen Harri Järvisen ja viime vuoden voittajan Hemmo Kauppisen kanssa äänestimme voittajat. ”oikeita” pelejä, Veikkauksella nettiarpoja, joiden tekemisessä on omat haasteensa, ja GDWC:ssä näimme myös muiden maiden tason. Voittajat pääsevat Suomeen ja Ruotsiin vierailemaan pelitaloissa ja esittelemään peliään myös Slushissa. Liekö sitten osittain paljon julkisuudessa olleen Karoliinan innoittamaa. Urakka alkoi Kajaanin Northern Game Summitissa, jossa osallistuin kansainväliseen raatiin. Esikarsinnan jälkeen meille jäi tehtäväksi valita semifinalistit neljästäkymmenestä ehdokkaasta, samaan aikaan kun kymmenen muuta tuomaria keskittyi omaan ryppääseensä. Peliskaba2016:een osallistui miltei 400 työtä, joista huomattava osa oli naisten tekemiä ja naiset jyräsivät myös voittoon, mutta heidän nimensä julkistetaan vasta Gamexpossa marraskuun alussa. Pelit tarjoaa kisoihin oman yllätyspalkintonsa digiajan suosikkivaluutalla Näkyvyydellä, joten ohessa kuva Ocmo-pelistä. GDWC 2016 on avoin maailmanlaajuinen kilpailu indie-devaajille, opiskelijoille ja pelialalle haluaville. Se on ainoa, jonka saa julkaista juuri nyt. Erityisesti se, että Suomessa on taitavia pelialalle haluavia ihmisiä, jotka uskovat ideaansa ja osaavat myös esitellä sen muille
8 KADONNEEN ÖRKIN ARVOITUS Venäjän tietoverkko on oikea satuolentojen puuhamaa. ”This is my gift for all Blizzard fans, old and new.” – Reidor Warcraft Adventures uhkasi jäädä ikuiseksi mysteeriksi. Luonnollisesti Reidor sai Warcraft Adventures: Lord of the Clans Juho Kuorikoski Kadonneet pelit. Sen trollit tuntee jokainen, mutta nyt sieltä löytyi Blizzardin kadonnut örkkiheimo. Tunnetuin kuopattujen blizzupelien edustaja on epäonninen naksuseikkailuprojekti, jonka tuhkista nousi lopulta World of Warcraft, verkkoroolipelien titaani. Kun Warcraft II ja sen lisäri Warcraft II: Beyond the Dark Portal tekivät Blizzardista kuuluisan, firma halusi jatkaa örkkien tarinaa, mutta nyt seikkailupelillä Warcraft Adventures: Lord of the Clans. Mutta sitten, 2010, YouTubeen ilmestyi ensimmäinen peliä sisältävä video. Sen piti ilmestyä jo vuoden 1997 lopussa. Venäläinen verkkosankari ” Reidor” latasi Scrolls of Loren foorumeille lähes valmiin version pelistä. B lizzard on hittitehdas, joka tuuttaa maailmalle rivissä myyntija arvostelumenestyksiä. Ja syksyllä 2016 jysähti. 2011 ilmestyi yksitoista välianimaatiopätkää, 2014 ja 2015 tulivat kaksi viimeistä. Mutta kaikkea ei olekaan julkaistu, ne joihin ios-B ei ollut tyytyväinen, hukutettiin samppanjaan ja haudattiin
Warcraft Adventures on luotisuora pulmaputki, jossa seuraavaan puzzleen edetään ratkaisemalla edellinen. Niitä ei koskaan ehditty tekemään, mutta Warcraft Adventuresin netissä kiertävä versio on täysin läpäistävissä oleva seikkailupeli. He palkkasivat avuksi Steve Meretzkyn, jo legendaarisella Infocomilla aloittaneen seikkailupelilegendan hiomaan puzzleja. Jarkko juhli kirjaimellisesti naula päässä.. Suurimmat ongelmat ovat pelin rakenteessa, sillä Blizzard ei osannut kopioida LucasArtsin pelisuunnittelua. Vai olisiko. Muutamassa poikkeustapauksessa inventaariossa jopa yhdistetään esineitä toisiinsa, mutta esimerkiksi Lucasin pelien dialogipulmat, joissa hahmoilta pumpataan tietoa vuoropuhelun kautta, puuttuvat kokonaan. Lopetin ensimmäisen pelisession kolmen tunnin jälkeen vain huomatakseni, että tuotos pitää läpäistä yhdeltä istumalta. Warcraft Adventures löytyy (ainakin kirjoitushetkellä) verkosta kohtuullisen helposti ja se toimii nykykoneilla käytännössä heittämällä, joskin kuvasuhde on ysäriltä periytyvä 4:3. Seikkailun aikana törmäsin tasan yhteen oikeaan bugiin, joka tosin teki viimeisen puzzlen ratkaisusta mahdotonta, kun tarvittava esine ei ilmestynytkään inventaarioon. Mutta Blizzard epäröi, peli ei ollut sitä mitä he halusivat. No, loppuvideo puuttuu kokonaan, mutta tässä tapauksessa matka on päämäärää tärkeämpi. Melkein kaikki oli valmiina, puzzlet, alueet, melkein kaikki animaatio ja ääninäyttelykin oli purkissa. Mutta Blizzardin ja venäläisten animaattoreiden yhteistyö sujui kommunikaatiovaikeuksien takia niin huonosti, että peli lopulta siirtyi vuodella. Koska tallennukset eivät toimineet, katsoin kahta klikkausta vaille jääneen loppuratkaisun YouTubesta. Astetta kiusallisempi ongelma on tallennuksien toimimattomuus. Ironista kyllä nettimiästen tietotoimiston mukaan todennäköinen vuotaja on toiminut juuri venäläisessä firmassa, joka alihankintana hoiti pelin välinäytösten renderoinnin. Siinä missä Blizzard kykeni toimintastrategioillaan haastamaan Westwoodin ja muut alan toimijat, mielestäni tällä seikkailupelillä ei ole mitään asiaa LucasArtsin ja Sierran hallitseman genren kärkisijoille. Sentään sokkelot ja turhat vipupuzzlet on jätetty pois. Jos grafiikka piirtyy hassusti, Googlesta löytyvä DDrawCompat-paketti auttaa. 9 . Päällisin puolin NaxCraft näyttää täysin salonkikelpoiselta, mutta ymmärrän, miksi luuta lakaisi tuotoksen julkaisulistalta: peli on todella tylsää pelattavaa. Warcraftin maailman sivuhahmot ovat tehtävätai tavara-automaatteja, eikä niistä ole kovin pitkä matka World of Warcraftiin. Brutaali väkivalta yhdistyy Lucas-henkiseen huumoriin, mutta pelin yleinen tunnelma on varsin puiseva. Julkaisu siirrettiin vuoden 1998 loppuun. Warcraftin pulmissa maastosta etsitään tavaraa ja viedään sitä npc-hahmoille uuden tavaran toivossa, joka taas annetaan jollekulle toiselle. Välivideot näyttävät pikkubudjetin piirrossarjalta. toukokuuta 1998. Mutta kuten hän itsekin sanoo, kun jotain on netissä... Käsinpiirretty grafiikka näyttää edelleen hyvältä, mutta animaatioita vaivaa tönkköys. nopeasti postia Blizzardilta ja veti pelin pois. LucasArts oli julkaissut edellisvuonna komeasti animoidun The Curse of Monkey Islandin, ja oli jo ilmoittanut että seuraava seikkailu, Grim Fandango, käyttää 3Dpelimoottoria. Putkiseikkailussa jumiutuminen panee koko pelin paussille. Meretzky painoi kaksi viikkoa 14 tunnin työpäiviä tiimin kanssa. Kauniit ja vihreät Mielenkiintoista Warcraft Adventuresissa ei ole itse seikkailu, vaan se, miksi Blizzard jätti pelin julkaisematta. Peli olisi ollut hyvä kolme vuotta sitten. Lord of the Clanissa Blizzard oli vastuussa designista, maailmasta, tarinan jatkuvuudesta ja äänistä, mutta ulkoisti loput eli videomateriaalin, taiteen ja pelimoottorin amerikkalaiselle Massachusettsissa sijaitsevalle Animation Magicille. Samaan tulokseen päätyi vuonna 1998 myös pelin tuottaja Bill Roper. Mukana on muutama varsin kekseliäs pulma, mutta ikävän usein puzzlet rakentuvat erimittaisten logistiikkaketjujen varaan. Jälkeä syntyi, mutta muutosten toteuttaminen vaati uusia animaatioita ja ääninäyttelysessioita. Kun filun purkaa pelin kansioon, kuva kirkastuu kummasti. Roper on sanonut, että Warcraft Adventures oli perinteinen seikkailupeli, mutta lajin kehitys oli jo ohittanut sen. Keskeneräisyydestä kielii vain muutama puuttuva välivideo sekä placeholder-tehosteilla täytetty ääniraita. LucasArts tarjosi useita rinnakkaisia pulmia, jotta aina olisi jotain tekemistä, jos logiikka leikkaa kiinni toisaalla. Puhuuko kukaan venäjää. Sen piti tehdä 22 minuuttia videota, jonka se ulkoisti venäläisille alihankkijoille. Pelille oli suunniteltu kevääksi uusi Meretzkyn korjauksiin perustuva kehityskierros, jotta kesän E3-messuille olisi ollut näytettävää, mutta se ja koko peli peruttiin 22
Loput äänet hoiti Bill Roper ja joukko tuntemattomaksi jääneitä ääninäyttelijöitä. Tosiaikanaksuissa Blizzard pystyi haastamaan Westwoodin (varsinkin koska aloitti melkein suoraan sen omilla aseilla: Warcraft oli lähes suora kopio Dune II:sta). Aikaa annettiin ruhtinaalliset kuusi viikkoa. Ääninäyttelyyn palkattiin ihan oikeita näyttelijöitä. Joitain tapahtumia on myös WoWin lisärin Burning Crusaden yhdessä viiden pelaajan dungeonissa. Iso luuta ei ole lakaissut ”epävirallista” versiota tietoverkoista, mutta tuskinpa se siinä enää edes onnistuu. Juonensyrjään on hieman hankala päästä kiinni, koska alkudemosta puuttuvat muutamaa huudahdusta ja naurahdusta lukuun ottamatta kaikki äänet. Jotta Warcraft Adventuresista olisi saanut riittävän hyvän pelin, olisi se pitänyt suunnitella alusta saakka uudelleen. Sen puolesta puhuu puhumattomuus, koska videoryönän aikana äänitehosteet puuttuvat tai laahaavat pahasti jäljessä. Goldenin yhteistyö Blizzardin kanssa jatkui World of Warcraftja StarCraft -kirjoilla. Systeemi toimii kohtuullisen hyvin, mutta sankari reagoi toimintoihin pitkällä viiveellä. Taustat ja hahmot on piirretty käsin eikä animaatioruuduissa ole pihtailtu. Toivon, että kyseessä on väliaikainen ratkaisu. Sitten vain peukut pystyyn, ehkä Starcraft: Ghostin haamu myös ilmestyy päivänvaloon!* *Ghostista kerrotaan olevan toimivat PS2ja Xbox -versiot, jotka jäivät julkaisematta Xbox 360:n julkaisun takia. Muutamat vuorosanat on korvattu puhesyntetisaattorilla, mistä tuli tunne että cameorooleista pitävä Stephen Hawking on ollut menossa mukana. Kyseessä on tietysti Thrall, jonka tehtävänä on yhdistää hajallaan olevat klaanit ja elvyttää Lauma. Clancy ”Kurgan” Brown hoiti Thrallin, Peter ”Optimus Prime” Cullen oli Orgrim Doomhammer ja shamaani Drek’tharia esitti animaatiosarjaveteraani Tony Jay. Piksuelli kokemus Eräs kaikkien aikojen näyttävimmistä seikkailupeleistä on LucasArtsin mainio Curse of Monkey Island. Mestarillisesti animoitu tuotos näytti aivan piirrosseikkailulta, eikä pelin tenho ole vuosien saatossa kadonnut minnekään. Visuaaliselta ilmeeltään peli ei silti tavoita Apinasaaren kirousta. Nykymuotoisena se olisi vain tahra Blizzardin kiiltävässä mainekilvessä. 10 . Warcraft Adventures tapailee samanlaista tyyliä. Portaalin romahtaessa örkkejä jai Azerothiin, mutta tappamisen asemasta ihmiset asuttivat nämä reservaatteihin. Seikkailunaksuissa Warcraft Adventures olisi armotta jäänyt niin LucasArtsin kuin Sierrankin tuotannon hampaisiin. Warcraft Adventures: Lord of the Clans Käyttöliittymä on apinoitu suoraan LucasArtsilta. Välivideot ovat He-Man-tason tuotantoarvoilla laadittua silkkoa. Clash of clans Makkeloinnista jäi yksi ongelma: pelin tarina, joka jatkoi Warcraft 2:n tarinaa ja loi pohjan Warcraft III:lle. Kun peli peruttiin, tarinasta väännettiin kirja, joskin kolme vuotta myöhemmin. Vuorosanat on pääosin dubattu hyvin, joskin osa hahmoista ylinäyttelee repliikkinsä oikein tunteella. Käyttöliittymä on suoraan LucasArtsilta pöllitty verbikolikko.. Se oli siis tärkeä silta. Jostain syystä örkkinuorukainen heitetään alussa tyrmään odottamaan mestausta, joten ensimmäiseksi pötkitään pakoon. Warcraft Adventures on kuin paparazzin otos, jossa uljaaksi kuviteltu örkki näkyykin parta ajamatta ja silmät kierossa, nippu salaattia torahampaiden välissä. Veikkaanpa, että Blizzard ottaisi mieluummin todellisuuden, jossa julkaisematonta Warcraft-peliä muisteltaisiin aikansa ennakkomateriaalin, ei itse tuotteen perusteella. Seikkailu on kuivakka, lineaarinen ja lyhyt, käytännössä Blizzardin pelituotannon antiteesi. Liikkeet ovat kolhoja, ja osa hahmomalleista suorastaan amatöörimäisen näköisiä. Kuten kaikki tietävät, elokuvan örkkisankari Durotan on Thrallin isä. Örkkien nuotiopiirissä juonitaan ihmisten pään menoksi. Blackmoore löysi hylätyn örkkilapsen, jota hän salaa kasvatti omiin tarkoituksiinsa Durnholdin vankilalinnoituksessa. Örkkihenkinen verbikolikko pompahtaa ruutuun, kun hotspotin päällä painaa hiiren vasenta korvaa. Sen teki Blizzardin materiaaliin pohjautuen ja Chris Metzenin kanssa Christie Golden, tunnettu Star Trekja AD&D-kirjoistaan, sekä Buffyja Angel -sarjakuvista. Voisin lyödä vaikka vetoa, että Warcraft Adventuresin tarina siirtyy liki sellaisenaan Warcraft-leffan jatkoosaan. Juoni käsittelee orjuudessa kasvaneen Thrallin nousua örkkien johtajaksi. (Nooooooooo!) Olen tyytyväinen että yksi pelihistoriallinen arvoitus ratkesi, mutta nyt peliä pelattuani ymmärrän hyllytyspäätöksen. Warcraft: Lord of the Clans ilmestyi 2001, noin vuosi ennen Warcraft III:sta, jonka Horde-kampanjan se pohjusti
Miku kääntää kaikki ympärillä puolelleen. Hän pysyy ystävällisenä, vaikka en pysykään perässä, ja joudun aloittamaan kappaleen yhä uudestaan ja uudestaan. ”Miku on niin viileä”, sanoo Riccardo Tisci Voguen haastattelussa. Toisin sanoen, juusto, lapsellisuus ja kaupallisuus ovat hyväksyttyjä, hauskoja ilmiöitä, jotka kuuluvat musiikkiin. Omalaatuiset musiikkimarkkinat ja rehti kaupallisuus synnyttävät Japanissa pelejä, joissa paikallinen idolikulttuuri näkyy vahvasti. Popmusiikille ei tarvitse luoda syvyyttä, koska oletusarvoisesti sitä ei siellä ole. Hatsune Miku: Project Diva X Paluu listojen kärkeen Ei sitä, Miku. Ehkä kyse on yksinkertaisesti pelottomuudesta. Miku ei ole täydellinen laulaja, vaan hänen äänensä on hyvin konemainen ja synteettinen. Käsintehdyn haute couturen mestari on vakuuttunut: ”Japani on 30 vuotta muuta maailmaa edellä.” Mikun luoja, Hiroyuki Itoh, jatkaa Tiscin kommenttia: ”Hatsune Miku on matkaopas tulevaisuudesta.” Itohin kommentissa piilee avain Mikuun. Tutkiva kirjoittajanne vietti syksyn virtuaali-idoleiden seurassa ja otti selvää, millaisia tähtiä japanilaiset idolipelit tuottavat. Miksi Miku on kiinnostunut auroista. Hän on esiintyjä, joka nousee vaivattomasti huipulle. School, sunglasses, pink ribbon, backback with posters. Hatsune Miku ja Tsubasa Oribe, todelliset tähdet, johdattavat Antero Kyyhkyn japanilaisten virtuaali-idoleiden maailmaan. Kagamine Rin, Kagamine Len, Megurine Luka, Meiko ja Kaito, he ovat mukana vain statisteina. Ei sitä nopeinta kappaletta! Hatsune Miku haluaa, että pelaan hänen kanssaan Streaming Heart -kappaletta vaikeimmalla vaikeustasolla. Japanin virtuaaliset pelitähdet Hatsune Miku: Project Diva X . Satisfaction on sellainen biisi. ”Pitää kaivaa todella syvältä, jotta pystyy antamaan kaikkensa”, hän kertoo minulle. Raspberry * Monster on lapsellinen rockbiisi, ja voi hyvinkin olla pelin paras kappale: täyttä energiaa muutamaan minuuttiin, mielenkiintoisilla osilla ja täydellisillä laulumelodioilla. Aivan kuin virtuaalimaailman supertähti olisi joutunut tällä kiertueella säästämään. J apanilaiset musiikkimarkkinat ovat valtavat, maailman toiseksi suurimmat. the World -lisenssipeliin. Kaikki uusi on vastenmielistä, ja on tärkeää, että sama musiikki, joka soi radiossa, soi muuallakin, yökerhoissa, vaatekaupoissa, marketissa. Kyse on erilaisesta kuuntelumotivaatiosta. Mikun näkeminen vie meidät normaalin ulkopuolelle. ”Se on kuin kolmio.” Hänen uskonsa musiikkiin saa minut lopulta luopumaan kyynisyydestä. Mikulla on sellainen vaikutus: hän säteilee tähtivoimaa. Samaan aikaan Japanissa julkaistiin Project Diva Future Tone, jossa on häkellyttävät 224 kappaletta. Hän ei ole edes olemassa, mutta pidän häntä ystävänä, aivan kuin olisin tuntenut hänet jo pitkään. Hänelle se on vaivatonta, minulle henkeäsalpaavaa. He haluavat siirtyä maailmasta toiseen. Hatsune Miku: Project Diva X ja Tokyo Mirage Sessions #FE ovat näiden parhaimmistoa. Future Tonen valtava kappalemäärä saa Project Diva X:n vaikuttamaan välityöltä, ikään kuin kuin demolta. Siellä popmusiikki on säilynyt esteettisenä ilmiönä, jonka ei varsinaisesti tarvitse olla ”siistiä”, jotta siitä voi pitää. Se on sekoitus kömpelöä tunnustusta ja tarttuvaa popbiittiä, mikä tekee siitä rehellisen. Enemmän kuin ihminen Miku on kuuluisan peloton, ja Project Diva X:ssä hän paljastaa itsestään aiempaa enemmän. He nauttivat siitä, kuinka epätodellisena Miku esittää musiikkimaailman. Yleensä musiikin kuuntelijat vihaavat sitä, kuinka musiikki siirtää heidät toisesta maailmasta toiseen. Tokyo Mirage Sessions #FE Antero Kyyhky Hatsune Crypton/Sega PS4, PS Vita TMS Atlus/Nintendo Wii U Käynnistä kouluviikko tyylipatteriston täysilaidallisella – vaihda kaulakoru vaaleanpunaiseen rusettiin. Project Diva X sisältää 30 kappaletta, joista kuusi on potpureja. Biisilista on lyhyt, mutta Project Diva X:ssä on monia Mikun parhaita kappaleita. Hatsune Miku syntyi vuonna 2007, mutta hän pitää itseään ikuisena 16-vuotiaana. Myös toinen skandaali varjostaa julkaisua. On klisee, että kuuluisat esiintyjät ennen pitkää hurahtavat New Age -uskontoihin. Hän on juuri sellainen, kuin fanit tahtovat hänen olevan. Mikun persoona on niin vahva, että hän ei ole vain virtuaalitähti — hän on vaikuttaja. Satisfaction on yksi tyydyttävimmistä big room house -kappaleista joita olen kuullut, ja luultavasti ainoa jonka haluan kuulla. Mikun musiikki on outoa, ja se tuottaa nautintoa. Kappaleet on jaoteltu viiteen erilaiseen auraan: klassinen aura, söpö aura, cool aura, elegantti aura ja omaperäinen aura. Konsertit avasi yhdysvaltalainen kasibittiorkesteri Anamanaguchi, joka sävelsi musiikit Scott Pilgrim vs. ”Joka vuosi haluan olla paras versio itsestäni”, Miku sanoo. Aivan kuin hänen 2,5 miljoonaa Facebook-faniaan yllyttäisivät minua. Se on hänen käsityksensä rentouttavasta iltapäivästä. Kun Miku esittää Streaming Heart -kappaleen sortuneen rakennuksen keskellä, minä todellakin uskon häntä. ”Toivon, että minun, yleisön ja kappaleen välillä on välitön yhteys”, Miku sanoo. Luurankoja kaapeissa Onko Miku sittenkään niin viaton. Tervetuloa uusi Hatsune Miku: energinen, mietiskelevä, rakastunut musiikkiin ja mikä parasta, täysiverinen videopelitähti. Hän todella tarkoittaa sitä, se huokuu hänen olemuksestaan. Älä unohda aurinkolaseja. Pelaamalla tietyn auran kappaleita ne lataavat energiaa aurakristalliin, joka avaa uusia kappaleita. EDM on musiikin Michael Bay (korvaa dropit räjähdyksillä niin ymmärrät mitä tarkoitan), ja sitä jaksaa yhden biisin vuodessa. Miku nostaa keltaista varoitusnauhaa ja johdattaa minut sortumiskunnossa horjuvan rakennuksen uumeniin. ”Kasvan yleisön mukana, vaikka en saisi koskaan ajokorttia.” Hän on itsevarma, miksi hän ei olisikaan. (Hatsune). 12 KAHDEN NAISEN VIETÄVÄNÄ Kaikki haluavat olla tähtiä, mutta vain harvasta on taivaalle. Mikun kappaleissa on yleensä jokin heikkous, ja voi olla vaikea tunnustaa porukassa, että fanittaa Mikua. Kesällä 2016 hän lauloi isoimman länsimaiden kiertueensa: kymmenen esiintymistä Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Meksikossa. Pelissä on kevyt tarina, joka perustuu eri kappaleiden sisältämiin ”auroihin”. Miten Miku voi olla näin suosittu. Mikun kuuntelijat ovat erilaisia. On mentävä perään, tai kadotan hänet näkyvistä. LOL –lots of laugh– vaikuttaa tyhmältä, mutta yllättää koskettavuudellaan. Yksinkertainen esiintyminen helpottaa pelaamista, mutta tuotannon vähentyminen tekee yleisilmeestä halvemman. Se on niin hyvä, että voisi olla Perfumen sinkku. Minun on pakko seurata hänen esimerkkiään. Aiemmin Mikun videoissa oli enemmän juonta. Project Diva X ei ole välttynyt skandaaleilta: pelissä ei ole juuri tilaa muille Vocaloid-tähdille. Miku tekee kappaleista omiaan, olivat ne sitten tavallista tanssipoppia tai omituista, tempoa vaihtelevaa tangoa. Yleensä musiikin tulee olla tuttua, jotta se voi tuottaa nautintoa. Ruudulla pyörii aiempaa vähemmän hulinaa ja puhinaa, sillä visuaalinen anti perustuu livemäisiin esiintymisvideoihin. On selvää, kuka on pelin tähti. Hän elää ikuista päiväunta, mutta koska hän jakaa onnellisuutta ympärilleen, häntä on mahdotonta kadehtia. Hänen uusi pelinsä Hatsune Miku: Project Diva X julkaistiin kesällä PS4:lle ja PS Vitalle. Miku syntyi Sapporossa ja sen jälkeen hän on nähnyt ovien vain avautuvan
13 . ”Pidän kaikista tyyleistä”, Miku sanoo. Nautin ajastani Mikun kanssa ja minun on vaikea kirjoittaa seuraavia kappaleita, mutta en voi jättää sitä tekemättäkään. Sitten meillä on käsissä peli, joka lunastaa kaikki lupaukset. Hän on tähti, koska häntä haluaa katsoa, ei siksi, että hän ilmaisisi hyvin tunteita. Hänen ulkoisen ja sisäisen maailmansa välillä ei ole eroa. Project Diva X on loistavan artistin, tähden ja virtuaalipersoonan major-tason debyytti, joka jää tuotannoltaan välityön makuiseksi. Tähden ei kuitenkaan tarvitse olla täydellinen, edes omassa lajissaan. Aivan kuin Sega ja Crypton eivät olisi uskaltaneet ladata Mikun ensimmäiseen PS4-peliin tarpeeksi rahaa, jotta kappalemäärää ja videoiden mielikuvitusta olisi nostettu areenakiertueen tasolle. Silti hän tuo jokaiseen elokuvaan sitä jotakin, omaa vimmaista, idioottimaista energiaansa, joka valaisee valkokangasta. ”Mmm… aamiaista”, Miku huokaa. Tänä talvena sinut huomataan. Mutta siinä Miku seisoo, täydellisissä poseerauksissa kerta toisensa jälkeen. Mikun rooli on hyvin yksinkertainen ja ymmärrettävä. Tähden voima on voimakkaimmillaan, kun hän ilmestyy ruudulle omana itsenään, eikä tiettynä hahmotyyppinä. PS3-peleihin ja jopa PSPpeleihin tottuneelle fanille kokemus jää vajavaiseksi. Onnistuneen kappaleen jälkeen Miku saattaa hyppiä paikoillaan lähes hallitsemattoman näköisesti, aivan kuin normaali ihminen, täysin spontaanisti. Jätän Mikun virtuaalimaailmaan ja palaan loft-asuntooni kirjoittamaan tätä artikkelia. Ei tarvitse mennä edes Matrixiin asti, kunhan katsoo viime vuoden Knock Knockin. (Hatsune). Hän on täydellinen valokuvattava. Hänellä ei ole piilotettuja tunteita, eikä hänen tarkoitusperiään tarvitse arvailla. Miku on musiikin The Matrix Reloaded, sillä show’n täytyy jatkua. Ja sitähän me poptähdiltä janoamme. Ei sitä voi kiistää — Miku on omituinen. Hän on se virtuaali-idoli, arkkityyppi, johon kaikkia muita verrataan. Mikun musiikki on lopulta regressiivistä ja lapsenomaista, sillä on nuorentava vaikutus. He ovat niitä, jotka näyttävät meille tulevaisuuden, uusimman cooleimman tyylin ja soundin, sen mitä haluamme seurata, ihmetellä ja kauhistella. Samalla tavalla Mikun seurassa on mukava olla, riippumatta siitä mitä hän tekee. Pansy, sunglasses, red timer light, devil tail. Sinitukkaisen hologrammin ei pitäisi olla valokuvamalli. Punainen, vilkkuva valo edessä, pirunhäntä takana. Joan Didionin sanoin: Haastattelija pettää aina lopulta haastateltavansa. Kello on puoli neljä iltapäivällä. Siksi japanilaiset idolit ovat niin nuoria ja käyttäytyvät lapsekkaasti. Antaa tulla Sega ja Crypton Media, antakaa meille Future Tone ja 224 kappaletta ja Mikun esityksiä isolla, musiikkivideomaisella tuotannolla, ja antaa tähden hoitaa loput. Vanhemmat fanit taas ovat kuin vasikkaan kiinnittyneitä vampyyrilepakkoja, jotka imevät nuorista elinvoimaa. Kuvausten jälkeen Mikulla on nälkä ja syötän hänelle kakunpalan. Se tuntuu suunnittelemattomalta, vaikka toistuisi monta kertaa toisensa jälkeen. Kenen mielestä Keanu Reeves on oikeasti hyvä näyttelijä. Tämä Miku on yhtä hauska ja iloinen kuin edeltäjänsä, mutta hän ei vie meitä tulevaisuuteen, niin kuin toivoimme. Miku näyttää paremmalta kuin koskaan ja peli on toki yhtä hauska kuin aiemminkin, mutta pelistä puuttuu se seuraava askel. Nuoret voivat samaistua häneen, koska Miku on heidän tasollaan. Hatsune Miku ei ole yksi virtuaali-idoleista. Poseeraus on talentti Haastattelun lopuksi siirrymme Mikun kanssa valokuvausmoodiin, jossa Miku osoittaa olevansa yhtä luonteva mallina kuin laulajana. Kyllä tavallisilla ihmisilläkin on omia maneereja. ”Siksi kaikki tyylit sopivat minulle.” Hän saa uskomaan, että pelkkä tahdonvoima ja sisäinen energia voivat muuttaa maailmaa
Söimme kumpikin toiset riisikolmiot ja joimme toiset Amrita Showerit, kunnes olimmekin jo matkalla Shibuyan toiselle puolelle Jewelry Caribiaan ostamaan asusteita, jotka sopisivat ”cooliin” retkeen ympäri Tokiota. Paikaksi kelpaa mieluummin nörttikeidas Akihabara, mikä on ymmärrettävää. Tämän päivän ohjelmana oli vain tavallinen, harmiton haastattelu, ja keskustelu alkoi vitsinä, puoliksi huumorilla, puoliksi vakavissaan. Tokyo Mirage Sessions #FE tekee kaiken oikein ja sen miljöö ja aihe ovat vastustamattomia. Tsubasa söi kaupan edessä riisikolmion samalla kun minä hain kaupasta Amrita Showerin. Miku on virtuaalimaailman listaykkönen, ja hän on ollut olemassa vasta yhdeksän ihmisvuotta. Ihminen ei pysty kaikkeen, mutta Miku huokuu tähteyttä, aivan kuin hän pystyisi mihin vain. Tuolla rosterilla fortuna on todellakin hymyillyt. En ollut käynyt Tokiossa pitkään aikaan, ja Tsubasa oli työskennellyt viimeisen vuoden taukoamatta, joten päätimme lähteä etsimään ”cooliutta” Tokiosta. Musiikki on niin Personaa, että silmät kiinni voisi kuvitella kävelevänsä Yasogamin lukion käytävillä, maksimoiden social linkejä, hikoillen tenteissä ja sporttiklubeilla. Fire Emblem jää tosin maininnaksi, sillä lopullinen julkaisu on kuin kevytversio Atluksen Persona-pelisarjasta, joka taas on suosituin versio Shin Megami Tenseistä. Idoliaiheisia pelejä on ilmestynyt länsimaissakin paljon. Spring flower, Tsubasan omia vaatteita. Hän oli suuri tähti ennen Tsubasaa. Shibuya ei kuitenkaan ole Tokion suosituin pelimiljöö. Hänen veriryhmänsä on B, mikä tekee japanilaisen uskomuksen mukaan hänestä käytännöllisen, mutta yhteen asiaan keskittyvän. Pelit-lehden foorumiyhteisön perustella kaikki TMS:a pelanneet ovat juhlineet koko 60 tunnin matkan ajan. Japanin virtuaaliset pelitähdet Me tuplasaparo-tatuoidut vaadimme Mikulta enemmän, koska tiedämme mitä hän pystyy tarjoamaan. Luotan asiantuntemukseen, sillä foorumin Shin Megami Tensei -tietämys pärjäisi minkä tahansa barometrin benchmarkkauksessa. Arvosanojen keskiarvo on 80, joka kertoo siitä, että pelille ei uskalleta antaa tarpeeksi kovia pisteitä, koska kukaan muukaan ei anna. ”Se saa meidät asettumaan hänen puolelleen. Tsubasa sanoi minulle, että Kiria olisi viileyden asiantuntija, mutta kukapa ei haluaisi olla kuin Kiria. Love Live -mobiilipeli on animeyhteisön superhitti, Yakuza 5:ssa oli mukana pitkä osio, jossa Haruka Sawamuraa luotsitaan supertähdeksi, fanien kättelysessioista isoimmille lavoille, GalapaCasual on casual, aseen kanssa tai ilman. Peli on kaunis, taistelusysteemi on tarpeeksi mielenkiintoinen ja haastetta riittää, kuten aina Shin Megami Tensei -peleissä. Vuoden paras roolipeli Tokyo Mirage Sessions #FE (Wii U) on Atluksen kehittämä ja Nintendon julkaisema japanilainen roolipeli, jonka piti olla yhdistelmä Shin Megami Tenseitä ja Fire Emblemia. Sen tajuaa, kun nostaa ohjaimen käteen. Japanilaisiin roolipeleihin liittyvät muistot on saatu hormonimylläkän keskellä yläasteella tai amiksessa tai lukiossa, eikä niitä tule ylittämään mikään aikuisiällä saatu kokemus. Shibuya on isossa roolissa Tokyo Mirage Sessions #FE:ssä, jonka tähti on Tsubasa Oribe. Hänen debyyttisinkkunsa, osaksi Shibuyassa kuvattu Feel, pyörii televisiossa niin usein, että sitä ei voi välttää. ”Hänen epävarmuutensa on hänen tärkein ominaisuutensa”, sanoo Maiko Shimazaki, Tsubasan manageri. Unohtumaton on myös Shin Megami Tensei IV:n Shibuya, maailmanlopun jälkeinen surullinen metroasema, jossa ihmiskunta pitää kiinni viimeisestä elonliekistään. Crossover tai ei, Tokyo Mirage Sessions #FE on tähän mennessä vuoden paras japanilainen roolipeli. Tapasin Tsubasa Oriben kuumana, selkeänä päivänä Shibuyan Hee Ho Martin edessä. Se saa riittää. Tokyo Mirage Sessions #FE Etsimässä coolia Tokiosta Shibuya on Tokion erillisosa, jonka valotaulut ja valtavat kauppatornit määrittävät kaupunkija nuorisokulttuuria ympäri maailman. Kollektiivinen Metacritic-hysteria ihmetyttää. Nyt Fortuna Entertainmentin tallista löytyvät muun muassa äärimmäisen viileä Kiria Kurono, sentai-lupaus Toma Akagi, puoliksi eurooppalainen, puoliksi japanilainen draamanäyttelijä Eleonora Yumizuru ja kokkiohjelman lapsitähti Mamori Minamoto. 14 . Tokyo Junglessa Shibuya toimi eläinten valtataistelun pelikenttänä. Viimeistään DLC:llä ohittaa haasteen, jos haluaa nähdä pelkän tarinan. 160-senttinen, mitoiltaan kateutta herättävä tummatukka ei ole ehtinyt hengähtää. Mutta aina kun Shibuya mainitaan, tulos on hyvä. Omalla tavallaan, hän on äärimmäinen ihminen.” Fortuna Entertainmentin voimanainen aloitti kiusoittelevana gravure-mallina, mutta siirtyi uransa huipulla sivuun. Loitsujen nimet, taistelusysteemi, ja urbaani miljöö muistuttavat Personasta, kun taas muutama hahmo ja juonenkäänne ovat Fire Emblemiä. Ei, peli ei ole Aeriksen uusi tuleminen, eikä se ole uusi Chrono Trigger, eikä mikään peli tule koskaan olemaankaan. ”Unohdin syödä aamiaisen”, hän sanoo. (Tokyo). Minä ostin Power Banglen, ja Tsubasa päätyi Mage Ringiin, jotka kumpikin auttaisivat meitä pääsemään sinne, missä Tokion tärkeimmät asiat tapahtuisivat. Square Enixin ja Jupiterin Nintendo DS -julkaisu The World Ends With You oli loistava roolipeli, joka tavoitti täysin Shibuyan lämpimän särmikkyyden. Peli on virtaviivainen, mutta ei liian yksinkertainen. Ja hän pystyykin. Grindaaminen on hauskaa, mutta ei välttämätöntä
Tämä sen takia, koska pelissä ei ole englanninkielistä ääniraitaa. Kaikista pahin on Tsubasan Fly-kappaleen aikana nähtävä häämekko, jossa kaikki Tsubasan ihon paljaat kohdat on värjätty valkoiseksi. ”Luultavasti”, hän sanoi ja katsoi patonkiaan. Länsimaisessa versiossa bikineiden tilalle on laitettu kaikenlaista rääsyä, verkkatakkia ja pitkiä housuja. Mutta minä ja Tsubasa emme juoneet kahvia. Kuulimme siitä aivan ohimennen, vieressä istuvalta asiakkaalta, joka söi mansikkajuusto-ohukaista ja kertoi siitä värikkäälle vierustoverilleen. Hän ei tiennyt missä se olisi tällä viikolla. Kävelimme Anzuun, Harajukun kuuluisampaan vaatekauppaan. Se voisi olla missä vain. Onko naisen ruumis sellainen uhka, että sitä pitää peitellä. Yleensä sellaisissa peleissä keskitytään vain yhteen, eniten myyvään ominaisuuteen, kuten räävittömään väkivaltaan tai paljaaseen pintaan. Osa sensuuripäätöksistä on niin erikoisia, että pelkästään niiden luetteleminen aiheuttaa myötähäpeää. Kehittäjät ovat odotuksien ristitulessa, sillä ovathan elämää puhkuvat GTA-kaupunkisimulaattorit maailman suosituimpia pelejä. Zamboni tasoitteli myös juonisisältöä. Ainakaan, jos verrataan muihin japanilaisiin budjettijulkaisuihin, joissa grafiikan ja pelattavuuden taso voi olla todella alhainen. Mutta missä se olikin, se oli… ja hän piti tauon, kun söi viimeisen palan ohukaisestaan… coolein… paikka koko Tokiossa. Harajuku”, Tsubasa sanoi ja johdatti minut metroasemaa pitkin ylöspäin. Atlus ja Nintendo, voimakaksikko sensuurin ytimessä. Ja kaiken kaikkiaan… hyvin coolista paikasta. NPC-hahmojen tyylittely auttaa erottamaan tärkeät hahmot massasta, mutta se luo kaupunkialueisiin pientä budjettijulkaisun sävyä, jollainen Tokyo Mirage Sessions #FE ei kuitenkaan ole. He ovat tämän sekoilun ainoita voittajia. TMS on täynnä muutoksia, joista osa on huomaamattomia, osa tekee pelistä heikomman. Pelin vastaanotto oli ihmeellinen, sillä idoliaihe koettiin hieman vastenmielisenä. Tokyo Mirage Sessions #FE:n idolimaailma ei ole siis ilmestynyt tyhjästä. Kaiken kaikkiaan, se on luultavasti sellainen paikka, johon ovet avautuvat vain, jos oli todellinen tähti, kuten Tsubasa Oribe oli.. ”Eikö tämä olekin aika coolia?” minä kysyin Tsubasalta. ”Aluksi se häiritsi”, Tsubasa sanoi. Minä olin tietenkin innoissani, mutta Tsubasa vaikutti huolestuneelta. Millainen maailma se olisikaan, jos naispuolinen Ensi kesänä kaikki ovat viattomia ja häissä pukeudutaan täysin valkoiseen, yhtään paljasta pintaa jättämättä. Moderni, todelliselta vaikuttava maailma voi tuntua tällöin pettymykseltä. Pieninä muutoksina hahmojen ikää on hilattu vuosi tai pari ylöspäin, jotta heidän nuoruutensa ei herättäisi kohua. ”Kyllä, tämä on coolia.” Tarjoilijaa lukuun ottamatta asukkaat olivat värikkäitä hahmoja, jotka muistuttivat ihmisiä, jotka eivät olleet sellaisia. TMS #FE on kuitenkin kokonainen paketti, selvästi korkean tason julkaisu Atlukselta ja Nintendolta. Crepes Dia oli ensimmäinen paikka, jossa kuulimme eräästä erityisestä paikasta. Coolein paikka löytyy ”Tiedätkö, mikä on coolia. Siellä Tsubasa kokeili lippistä ja hupparia ja minä voitin arvonnassa julisteen, jossa Tsubasa ja Eleanora mainostavat yhteistä Dream Catcher -sinkkua cocktail-tarjoilijoiden asuissa. Opiskelijoiden ja fantasiasankareiden sijaan hahmot ovat laulajia, näyttelijöitä ja malleja, jotka taistelevat Tokiota uhkaavia voimia vastaan Mirage-voimien avulla. Kääntämättä on jäänyt idolipelien pyhä graali, Bandai Namcon jättisarja The Idolmaster. Idolin tunnistaa yleensäkin siitä, että hän näyttää olevan aina matkalla rannalle. Sensuroiduilla asuilla on myös faninsa. Hyvin yksityisestä paikasta. Länsimaisessa versiossa hänen täytyy vain voittaa poseerauspelkonsa. Shiny feel, 25550 jeniä, Anzu. Sensuroitu versio Minä ja Tsubasa kävelimme kevyelle lounaalle Cafe Seireniin, Golden Gain ja Shibuyan metroaseman viereen, avoinna kellon ympäri, josta on lyhyt matka Shibuya 106:een ja Golden Gain -ravintolaalueelle, liitutaululle kirjoitettu menu, seinällä kuvia jättimäisistä mansikoista, puisia pöytiä ja tiiliseiniä ja jossa 400 yenillä voi siemaista pienen annoksen onnea. Ja toinen kysymys, onko naisen seksuaalisuus sellainen uhka, että sitä ei saa näyttää. ”Mutta siihen tottuu, niin kuin aikaisiin herätyksiin”. Mikä tahansa se olikin, se oli kuin portti toiseen maailmaan. 15 goksen epäonnistunut Omega Quintet yhdisti jo japanilaista roolipeliä idolimaailmaan ja Ideafactory yritti muuntaa Hyperdimension Neptunian idolisimulaattoriksi Producing Perfection -spinoffillaan. ”En ajatellut tekeväni kesän isointa hittiä.” Feel-musiikkivideolta tutussa esiintymisasussa yllättävät neonvärit ja suora musta – kuin kymmenen Stukaa taivaalla. Sen sisällä on leijona, joka ajaa punaisella avoautolla, kartanokaiteet, kahdella jalalla seisova ilmapallokissa. Eivätkä naiset ole ainoita alistettuja: Nintendon maailmassa mies ei saa kävellä yläruumis paljaana. Tämä olisi helpotus Suomessa, festareilla ja kaupunkien toreilla, mutta ei idolimaailmassa. Minä jäin Crepes Diaan miettimään tuota ”cooleinta” paikkaa. Alkupään luolastossa Tsubasan täytyy ohittaa pelkonsa toimia gravure-mallina, eräänlaisena japanilaisena pin-up-mallina. Japanissa Tsubasan ikä on 17, länsimaissa 18. Se voisi olla Shibuyassa, Daitoun tv-asemalla, paikassa nimeltään ”Bloom Palace”, tai sitten täällä Harajukussa. Japanilaisen idolin tunnistaa bikineistä. (Tokyo) ”Sen piti olla vain ensimmäinen lauluni”, Tsubasa sanoo. (Tokyo) pelihahmo saisi pitää häämekkoa, joka paljastaa rintakehän yläosan. Minä söin persikkakakkua ja Tsubasa söi kasvis-papu-patongin. Uutta juonta varten näyttelijät äänittivät satoja repliikkejä japanilaista ääniraitaa uusiksi. Windy Weather, 256000 jeniä, Anzu. Hän kiitti haastattelusta, ja pahoitteli, että hänen oli lähdettävä heti Fortunan toimistolle. Kaikista surkeimpia ovat asumuutokset. Ehkä roolipelejä pelaavat haluavat matkustaa johonkin aivan toiseen maailmaan. Osa uusista vaatteista on ihan tyylikkäitä, mutta osa on aivan hirveää alelaaritavaraa. Hyvin mystisestä paikasta. Se voisi olla vaarallinen paikka
Pikkuhiljaa tasoloikkataitoni karttuivat ja etenin pelissä pitemmälle. ”Tylsää”, sanoisi Homer Simpson. Tärkein syy tähän oli sininen siili nimeltä Sonic. Asennetta. Ensimmäinen Sonic julkaistiin vuonna 1991 parin vuoden hauduttelun jälkeen. Sega Mega Drive oli ensimmäinen konsolini ja Sonic The Hedgehog ensimmäinen pelini laitteelle. Robotnik Sonic kamppaili ilkeää tohtori Robotnikia vastaan, joka muutti siilin eläinystävät roboteiksi ja haaveili maailmanvalloituksesta. Kaverin kanssa pystyi pelaamaan samalla puolella tai jaetun ruudun kilpailullisessa moninpelissä. Sonic oli ensikosketukseni konsolipelaamiseen ja olen palannut tasoloikkien pariin lukuisia kertoja myöhemmin. K onsolimarkkinoita hallitsi 90-luvun taitteessa Nintendo. Ehkä. Vahingonilo, paras ilo. Silmitön eteenpäin puskeminen ei ollut yleensä fiksuin vaihtoehto, sillä kenttiin oli piilotettu salaisuuksia, oikoreittejä ja erilaisia power-uppeja. Tyylissä sen salaisuus Sonic oli toista maata. Meidän tuttavapiirimme keskittyi tietysti keskinäiseen nokitteluun ja kaverin kampittamiseen. Osaan hyräillä Masato Nakamuran säveltämän musiikkiraidan edelleen vaikka unissani. Teemat olivat yhtenäisiä: aloitusalueen vehreät puumaisemat vaihtuivat labyrinttimaisiin atsteekkikenttiin. Sonicin asenne kävi selväksi heti alkuvalikossa: tuimailmeinen siili heristi härnäävästi sormeaan aivan kuin sanoakseen ”sinusta ei ole tähän, turha edes yrittää”. En koskaan lämmennyt Mariolle, joka oli hahmona mitäänsanomaton, eikä Marioiden kenttäsuunnittelukaan koukuttanut minua tasoloikkien ääreen. Lämmin suhtautumiseni Soniciin kumpuaa monista tekijöistä. Sonic myös näytti hyvältä: rivakasti liikkuva siili oli animoitu näyttävästi ja selkeä kenttäsuunnittelu miellytti monipuolisella estetiikallaan. Sata sormusta kerättyään sai yhden lisäelämän, lisäksi sormukset suojasivat Sonicia vahingolta. Markus Lukkarinen Sonic 25 vuotta Tohtori Robotnik on jälleen lyöty, Sonic voi patsastella omahyväisenä.. Onneksi ripeäliikkeinen sankari ehti yleensä kerätä sormuksen tai pari ennen niiden lopullista katoamista. Tasoissa riitti haastetta alle 10-vuotiaalle nassikalle, mutta se ei vähentänyt innostustani. Mario-pelit myivät kuin häkä ja tuore SNES-konsoli jyräsi etenkin Pohjois-Amerikassa ja Japanissa. Riemulla ei ollut rajoja, kun lukuisten yritysten ja erehtymisten jälkeen onnistuin lopulta läpäisemään pelin. Vain muutama vuosi myöhemmin Nintendon kovin kilpailija Sega oli kuitenkin kirinyt japanilaisjätin etumatkan umpeen ja Sega Mega Drive -konsoli (Pohjois-Amerikassa Sega Genesis) kävi erinomaisesti kaupaksi. Minä hurrasin siilille. Dr. Alueiden toisistaan poikkeava visuaalinen tyyli ja musiikit antoivat tasoloikalle huimasti persoonallisuutta. 16 SONIC ON SUPERIA! Ysärin hurjin kaksintaistelu nähtiin italialaisen putkimiehen ja tanssikengissä viilettävän siilin välillä. Kirkkaat värit, menevä musiikki ja Sonicin energisyys antoivat tasoloikalle pirteän yleisilmeen. Siili pinkoi tuhatta ja sataa, musiikit olivat tarttuvia ja kenttäsuunnittelu mainiota. Talouteemme tilattiin hetki jopa Sonic-lehteä. Sonicin ja Robotnikin vastakkainasettelu oli onnistunutta: sähäkkä siili oli aktiivinen toimija, joka uskoi omaan tekemiseensä, laiskanpulskea Robotnik puolestaan luotti sokeasti teknologian voimaan. Ehdottomasti. Vuodet vierivät ja rypyt kasvoillani lisääntyvät, mutta Sonic on edelleen tasoloikkasankareista kovin. Osasyynä tähän oli yleensä viiksivallun ylimielisyys. Sonicin 3D-seikkailut eivät ole koskaan yltäneet samanlaisiin sfääreihin kuin aidot ja alkuperäiset 2D-tasoloikat. Ärsyttävää. Piikikäs vauhtisiili kilpaili Mariota vastaan viileydellään. Yksi osa viehätystä oli sinne tänne leviteltyjen sormusten kerääminen. Green Hill Zone ja Marble Zone jäivät taakse, selvitin myös Star Light Zonen, mutta matkani katkesi hetkeksi viheliäiselle Scrap Brain Zonelle. Muhkeaviiksinen ja isomahainen Robotnik rakenteli mielikuvituksellisia tuomiopäivän koneita, jotka Sonic aina onnistui tuhoamaan. Sonicin kärsimättömyys näkyi myös siinä, että yrmeä siili alkoi naputtaa jalkaansa, jos hahmoa ei ohjannut hetkeen. Jatko-osat esittelivät kaksi uutta hahmoa, lentävän Tails-ketun ja kovanyrkkisen Knuckles-nokkasiilin. Kun siili otti osumaa, rinkulat lentelivät ympäri ruutua ja olo oli alaston
Se vetosi suureen pelaajamassaan, joka oli jo kasvanut ulos aavistuksen lapsellisesta Nintendosta. Juuri tässä ulottuvuuksien välisessä kuilussa piilee Sonicin suurin ongelma. Aikanaan Pikku-Juhon arvostelukyky hämääntyi vetävästä grafiikasta, viileästä päähahmosta ja tajuttomasta vauhdista, mutta kyynis-Kuoris näkee kriitikkoinsinöörin röntgenkatseellaan pintaa syvemmälle. Pelaaminen ei vain ole hauskaa, kun tasosuunnittelu potkii vauhtiin kannustavaa pelimekaniikkaa nyyteille kaleerirummun tahdittamana. Se esitteli mainiolla tavalla 16-bittisen pelikonsolin iskukykyä, erityisesti propagandamielessä, sillä monilta osin huomattavasti tehokkaampi Super Nintendo ei kyennyt samanlaiseen ruudunpäivitykseen kuin Mega Drive. Mega Drive ja Super Nintendo sotivat verisesti 16-bittisillä taistelukentillä, mutta lopulta hallitseva SNEStari voitti ja Segalle jäi hopeamitali kahden konsolin taistossa. Tuotteistettu lopputulos oli onnistunut, sillä Segan kirittäjä on (melkein) yhtä tunnettu pelihahmo kuin naapurileirin lvi-asentaja. Onneksi Sonic kestää kokoomuslaisittain yhden iskun, kunhan taskussa on rahaa. Altavastaajaan on helppo samaistua, ja sitä kautta Sega sai Nintendosta hetkeksi yliotteen. S onic on superia. Olen miettinyt pitkään, mistä Sonicin kulttimaine on peräisin. Tekniikkademona ensimmäinen Sonic oli todella näyttävää tavaraa. Tämän tästä edessä on joko ruudun ulkopuolelta yllättävä vihollinen tai naaman eteen työntyvät piikit. Ilman tätä kädenojennusta Sonic tuhoaisi mielenterveyden ohella loputkin olohuoneen irtaimistosta. 25-vuotisjuhliensa kunniaksi Sonic palaa lähemmäs juuriaan, kun uusretrohenkinen Sonic Mania julkaistaan ensi vuoden alussa. Nintendo onnistui kesyttämään kolmannen ulottuvuuden osaksi tasohyppelyä, mutta Segan taival oli tuskaisempi. Jatkuvia äkkikuolemia täydennetään sokkeloilla ja tajuton pikakiito loopeissa panisi ES-pärinässä tärisevän gepardinkin reaktiot niin koetukselle että sitä alkaa taas anti-looppi kiinnostaa. Järki palasi pelisuunnitteluun, kun vapaasti pyöriteltävää polygonimaastoa tajuttiin rajoittaa. Nintendo on pitänyt huolen siitä, ettei Mario eksy vahingossakaan makkelipeleihin, mutta Sega on toista maata. Vauhdista ei ole hyötyä, koska sen kanssa pitää kitsastella. Vauhdin varaan rakennetun loikkapelin siirtäminen kolmiulotteiseksi on käytännössä mahdoton tehtävä, sillä homma oli hankala jo kahdessakin ulottuvuudessa. Koin herätyksen vasta joitakin vuosia sitten, kun verestin nuoruusmuistoja tarttumalla alkuperäisiin Mega Drive -Soniceihin. Sonic on tämän teesin pelillinen todiste. Konepellin alla oli myös muutaman megahertsin kaula, jota Segan markkinointiosasto Sonicin avulla alleviivasi. Sonicin kepittäminen ei ole nasta laudassa suhaamista, vaan varovaista taiturointia, joka jossain vaiheessa päättyy kuolemaan. Peli-Idolsin lopputuote on asenteella(tm) varustettu angstiteini, jonka kulmat ovat kurtussa ja purukalusto kestovirneessä. Tunteellinen siili Segan tuotantokoneiston luoma vauhtisiili osui aikanaan täyttämättömään markkinarakoon. Vasta persaukisuus tietää hengenlähtöä. 17 Juho Kuorikoski Sonic 25 vuotta SONIC ON PAPERIA Peli-ikonien kilpajuoksussa maailman yliarvostetuin pelihahmo vaipui räjähtävän lähdön jälkeen kestohorrokseen. Minulle Sonic on aina ollut pelkkä pyrkyri, pelimaailman vastine Kroisos Pennoselle. Kenttädesign luottaa liiaksi halpamaisiin äkkikuolemiin. Olen toveri Lukkarisen kanssa tyystin toista mieltä. Pahaenteisesti tiedossa on myös paluu 3D-hyppelyyn koodinimellä Project Sonic 2017. Miljoonaa kiitävä sinisiili kelpaa teknologian esittelyyn, mutta pelillisesti tilanne on toinen. Blast Processing oli ominaisuus, josta ninttarit saivat vain haaveilla. Kiroileva siili Jo armeijassa opetetaan, ettei matka tapa, vaan vauhti. Mutta sininen värivallankumous jäi lopulta lyhytaikaiseksi. Kateus ja uuden konsoliraudan taika haihtui nopeasti, sillä Sonicissa pelisuunnittelu käpertyy piikkipalloksi ja iskee suoraan nivusille. Tai noh, olihan Sonic aika vänkä, kun naapuriin tuli Mega Drive, mutta itse kärvistelin kasibittikivikaudella käpyjä ja hiekkaa syöden. Mega Drive -pelejä seuranneet Sonicit taantuivat ensin tylsänpulskeiksi toimintaseikkailuiksi, mutta sitten Sega itsekin huomasi, mistä piikkari puristaa. En odota suuria synttärisankarin uusilta tulemisilta, mutta pessimistin ei tarvitse pettyä.. Mega Driven jälkeen Sega kohteli siiliään todella kaltoin, eikä Sonicia ole enää pitkiin aikoihin voinut edes verrata Super Marioon. Pelimaailman vastine Paavo Nurmelle on ollut rähmällään suurimman osan olemassaolostaan, nyt olisi jo korkea aika nousta ja ylittää maaliviiva. Lopulta kilpasisko luopui konsolivalmistuksesta, mutta jo hieman aikaisemmin virallinen maskotti oli ajautunut rappiolle. Vauhti tarjosi teknistä etumatkaa, mutta 3D todisti, ettei Sonicin keskeinen idea toimi. Hahmona Sonic on kuin moderni purkkapoppi: Segan tuotantokoneisto valjastettiin luomaan maskotti, joka olisi yhtä tunnistettava kuin Mario, mutta vetoaisi hieman varttuneempaan yleisöön. Asenteella varustettu Sonic tarjosi kapinaa, uhmaa vallitsevaa järjestystä vastaan
Kun laivakeittiön työtasot heiluvat aallokon mukana, on kaikkien oltava messissä. Black Desertissä on roppakaupalla ideoita, jotka nostavat sen esiin massasta, asioita, joita se tekee paremmin kuin kilpailijansa. Pelon kerrokset ovat vahvoina mielessäni, sen kartanon muistoesineitä tutkiessani sain tietää kaiken haluamani taiteilijan vaimoja tytärparkojen kohtaloista. Vuoroilla on aikaraja, joka loppuu pian ampumisen jälkeen. Panoksia on taas kasvatettu, nyt laivaa ja siltaa kaatuu kun Jack etenee kohti maalia. Asiat toimivat ihailtavan loogisesti. Mutta niin toimivaa kuin taistelu onkin, on itse taistelutasojen kehitysprosessi pahimmillaan tuskallista grindiä. Kovapäiset tiimikaverini lähtivät rynnimään eteenpäin pää kolmantena jalkana ja vetivät kimppuumme hirviökasan. Gladiaattorit areenalla Ammattitaitojen kehittäminen tappiinsa vaatii edelleen vaivaa, mutta samanlaista tahkoamista se ei ole kuin mörpin alkuaikoina. En ehtinyt areenalle asti, sillä kamppailukausi oli kirjoitushetkellä vasta alkamassa, mutta otin vääntöihin tuntumaa perinteisillä taistelukentillä. Luolastojen ja helpoimpien raidien koluaminen on tehty simppeliksi. Klikkaa lehden kansikuvan oikealta puolelta kohtaa ”Lue tilaajatunnuksella”. Jättimäinen spagettihirviö on hyökännyt Sipulikuningaskuntaan ja ainoa tapa pysäyttää otus on saada sen pohjattomalta vaikuttava vatsa täyttymään. Pohjimmiltaan kyse on kuitenkin painotuseroista ja metsästäjä voi edelleen erikoistua tarkka-ampujaksi tai petomestariksi. Pikamatkustusta ei ole, joten pitkät etäisyydet oikeasti myös tuntuvat siltä. Muuttujat saa myös kätevästi talteen, joten niitä ei tarvitse joka kerta tuunata uudestaan. Davidson osallistui sillä ensin Amiga Format -lehden kilpailuun ilman mainittavaa menestystä. Noin niinkun esimerkiksi. A semblancen klassisessa alussa päähenkilö on yhtä epätietoinen kuin pelaajakin: jotain on tapahtunut, mutta muistoissa on pelkkää tyhjää. Atom Zombie Smasher saattaa olla toiminnallista strategiaa ja Thirty Flights of Loving komediaa, mutta molemmat tunnistaa Blendo-peliksi. Huonoa – Käyttää vain muiden tekemiä valmiita ruutuja. Mustan aavikon musta henki Black Desertissä on tarinakin, mutta se on täysin yhdentekevä ja unohdettava. Välillä seurataan huonosti englanniksi ääninäyteltyjä viBlack Desert Online Juho Penttilä Varusteet likaantuvat verestä taistelun tiimellyksessä. Sen voi hankkia omaan käyttöön omaksi virtuaalikodiksi, tai siitä voi tehdä vaikka varaston taikka sepän pajan. Huonoa – Tuhlattu taistelusysteemi ja kallis oikean rahan kauppa, jonka tavarat nojaavat vahvasti pay2win-laariin. Niissä on sitä kuuluisaa menoa. Käsityötaitojen laiminlyönti ei kannata, sillä pätevä lumoaja, nahkuri tai timanttiseppä tienaa taidoillaan ja parantelee esineitään. Huonoa – Luokaton lopputaistelu. In your face, God! Yhteistyö Microsoftin kanssa antaa Remedylle asiantuntemusta Quantumin perusasetelmaan: Aikarepeämästä on vastuussa muuten vastuuton globaali suuryhtiö Monarch. Satunnaisesti ruudun räikeä elämöinti ja repeily tunkee taistelun tielle, olettavasti toki tahallaan. Lopputaistelussa on kaksi aaltoa Monarchin aikajoukkoja, ja kun ne kellistää, saa ampua Paul Sereneä. Viimeistään siinä vaiheessa, kun loppupomo tulee toistamiseen vastaan, alkaa ähky lähestyä. Ympäristöjä on liian vähän, niissä on liian vähän löydettävää ja pitkittämisen sijaan tarinan pitäisi palkita uteliaisuus haarautumalla. Koska annoksia pitää tehdä monta samaan aikaan ja jokaisen valmistamisessa on useita eri vaiheita, vaatii hyvien tippien saaminen nopeita liikkeitä, keskittymistä, organisointikykyä sekä ennen kaikkea selkeää kommunikaatiota. Overcookedin suurin heikkous on yksinpeli, joka tuntuu todella voimakkaan yhteiskokemuksen rinnalla pannukakulta. Tämmöistähän se matoilu on ajan ja nostalgian kultaamissa muistikuvissani: maastot ovat kaunista ja yksityiskohtaista pikselitaidetta, joka zoomautuu vapaasti koko kentästä tappituntumaan. Mutta ystävä, johon Jack luotti, hän olikin Petyri. Kuka muistaa Half-Life 2:n. Toistaiseksi saa aktiivipelaaminen riittää. World of Warcraft näyttää 12-vuotiaaksi peliksi asialliselta. En voi elää unelmaani edes pelien kautta, sillä nekin korostavat liikaa sitä epäromanttista puolta. Raidaamiseni hyytyy, kun ensimmäinen lisäosa, The Burning Crusade, ilmestyy. Ja koska se on scifiä, se liittyy jotenkin ihmisen ja tekoälyn suhteeseen. Entä ääninauhurissa muistamisen teoriasta jaaritteleva ääni. Sinne voi palkata työntekijöitä, mutta työntekijät täytyy ruokkia. Matoja kaivamaan Yksinpeliyrityksistä huolimatta Worms W.M.D:n proteiini on aina siinä letkeässä moninpelissä, jossa matoilulla ei ole (kaupallisia) kilpailijoita. On loistavan taistelusysteemin tuhlaamista, että PvE-taistelu taantuu kevyeksi hack ’n slashiksi. Eli Remedyn käsikirjoituskaarti, joka on tällä kertaa tehnyt aikas hyvää työtä! Päätarina pysyy kasassa turhaan venymättä, ja kerrankin dialogi ei kuulosta siltä kun ulkoenglantilainen olisi kopsinut sitä tv-sarjoista. Vanhat taidot, kuten metsästäjän Viper Stingin ja Scatter Shotin, saa käyttöönsä vain pelaajien välisessä taistelussa. Kun pelin ideana on etsiä hahmoa menneisyydestä muistuttavia esineitä, tällaisen aarrekasan hukkaaminen on selvää laiskuutta. Mutta sillä on hinta: jokainen pelattava luokka on lukittu yhteen sukupuoleen ja rotuun. Mutta nyt kaikki on toisin! Remedy on patsannut pelin pc-kuntoon ja se julkaistaan Steamissa. Kymmentuntinen Overcooked on sopivan kokoinen välipala AAA-elämyksien välissä nautittavaksi, eli Master Chiefin vastapainoksi Master Chefiä. Eikä se edes tunnu sukulaistensa syömältä muinaismuistolta. Pelaajan mukana hengaa musta henkiolento, joka patistaa vahvistumaan listimällä hirviöitä ja on muutenkin aikas epäilyttävä. Tiet ovat mutaisia, vaatteet likaisia ja yöt synkkiä. Uusia pelaajia suosittelen odottamaan free-toplay-versiota. Aikarajan lähestyessä on vaikea estää paniikkia kun kokit ryntäävät työpisteeltä toiselle. Kentät tuntuvat pelikenttien sijaan lavastetuilta kohtauksilta ja kaikki irtaimisto aina kuvaputkitelkkareita myöten on luotu pieteetillä. Gamification 4 life! Pelin puzzlepuoli jää kerronnan tavoin tukevasti B-sektorille. Worms W.M.D maistuu matotauon ja rehellisen 2D-piirrosgraffan ansiosta pitkälti alkuperäisen pelin HD-remasterilta, mutta hyvällä tavalla. Siinä juonitapahtumat kulkivat kivasti osana peliä. Tarpeeksi tietoa kartuttamalla saa lisää maksimienergiaa, jota kuluu kaikkeen taistelujen ulkopuolella keräilystä käsitöihin ja NPC-hahmojen kanssa käytävään keskusteluminipeliin. Myös PvP on iso osa BDO:n maailmaa, joskaan se ei aukea ennen tasoa 45. Kanuunat, tankki, helikopteri ja mecha ovat tulivoimaisia laitteita, mutta vastapainoksi ne tietysti keräävät huomiota, eli tulitusta ja pöllintäyrityksiä, mikä tekee niistä taistelun (liikkuvia) kiintopisteitä. Yksinpelinkampanjan lukuisia tehtäviä piristetään pääja sivutavoitteilla, vaikka tietyn madon suojelulla, spesiaalivihun teilaamisella tai laatikon hakemisella. Erikoista kyllä, pelin oivaltavimmat ongelmat on jemmattu vapaaehtoisiin lisähaasteisiin. Seinä katoaa sisälle mataavan madon edestä ja paljastaa mustalle pohjalle tehdyt huoneet ja tunnelit. Valitettavasti loistavat ideat hautautuvat turhautumisen alle, kun hahmonkehitys ihan liian usein muuttuu laahaavaksi grindiksi ja pelin rahoitussysteemi nostaa varakkaimmat valaat PvP-kukkulan kuninkaiksi. Amigan jälkeen matoiluni on ollut uusien kokelaiden pintapuolista kokeilua, enkä muista, että addiktiivisen suoraviivaista teemaa olisi koskaan muutettu mitenkään rajusti. Quadrilateralus Blendo Games -nimellä toimiva Brendon Chung on siitä jännä pelintekijä, että heppu kokeilee eri genrejä, mutta sitoo tuotoksensa yhteen pettämättömällä tyylitajulla. 75 Tieteishenkistä puzzleratkontaa hyvin toteutettuna, mutta ilman omia ideoita. Yksinäiset sohvaperunat voivatkin vähentää pisteistä leipurin tusinan. Jos tahdot pelata miespuolista maagia, valintasi on velho, joka on aina vanha käppänä. Arvosteltu: PC Saatavilla: PS4, Xbox One Team17 Moninpeli: 2-6 Worms W.M.D Hyvää + Tutun ja toimivan Worms-teeman ajoneuvoja rakennustuunaukset toimivat. Lisäksi kentissä näkyy menneiden tapahtumien kaikuja, joihin on sopivasti tallentunut vain tärkeitä tapahtumia, eikä esimerkiksi kahden vartijan viikonloppukertausta. Quadrilateralin kentät ovat kompakteja puzzleratoja, jotka vaativat niin etukäteissuunnittelua kuin ripeitä kinttuja. Vaikka pääsiäinen on jo mennyt, Quantum Breakin aikamatkailuhengessä voin palata sinne julistamaan: ”Hallelujaa, Quantum Break on ylösnoussut!” Aika särki Quantum Breakin mukaan maailmankaikkeus on niin heppoisesti rakennettu, että ihminen voi mennä ja sörkkiä sen ihan kokonaan rikki. Katastrofi aika lopussa Paul Serene vastaan Jack Joyce, kummallakin huimat aikataikavoimat, mikä eeppinen, kekseliäs lopputaistelu siitä tuleekaan! Senaattori Clay Davisia lainatakseni ”Sheeeeeeeee-it!” Remedy potkaisee minua munille, vaikka ojentaakin loppuvideossa jääpussin. Overcookedin keittiöissä häärää yhdestä neljään pelaajaa. Hemmetin hyvä idea, 44 minuutin ”jaksot” jotka päättyvät mojovaan cliffhangeriin! Paitsi että se mokattiin ja korvattiin pitkillä TV-elokuvilla. Hyvää + Suuren suuri pelimaailma, missä tekemistä ja tutkittavaa riittää. Koska pelkkä harhailu poimintanappia paukuttaen ei onnistu, ympäristöön pitää oikeasti kiinnittää huomiota. Kun tiimi toimii saumattomasti yhteen viiden minuutin ajan ja ratkaisee yllättävät ongelmatilanteet lennosta, on saavutuksen tunne huima. Epäkuolleillakin on tyylitajua. Kun pelin aloittavasta latausruudusta on selvinnyt, ei ainuttakaan samanlaista tule enää vastaan. Paikkoja täytyy tutkia useita kertoja jotta löytää tien tarinan eri loppuihin, mikä tekee tutkimisesta toistuvan turhauttavaa. Teknisiä ongelmia minulla ei ollut yhtään. Lainaaminen on sallittua, mutta rajansa kaikella, kun pääosa pelin peruspalikoista on nostettu Portalista ja juoni viittaa siihen samaan kreikkalaiseen myyttiin elävästä Talos-pronssijättiläisestä kuin eräskin The Talos Principle. Rakennuksissa on huoneita julkisivun takana. Testitulos: konemainen Teknikko Ava Turing herää kryounesta Jupiterin kuuta kiertävältä asemalta. Time Vision paljastaa viholliset, kamat ja seuraavan etapin. Plussaa siitä, että pääosa pulmista on suhteellisen kompaktia mallia, eikä mukana ole epäreiluja kikkakakkosia. Ei huonoin kuulemani diili! Alan Turing tosin kääntyisi haudassaan kuullessaan, minkälaisen pelijuonimankelin läpi hänen ajatuksensa on myllätty. Lisäosan myötä tasokatto on nyt 110, jonne ponnistaa satasesta viikossa tai parissa. Myös muinainen Ultima Online oli paljon enemmän hiekkalaatikko kuin teemapuisto. 90 Laadukas lisäosa viekoittelee paluumuuttajia pauloihinsa. Jos haluat nylkemäsi ketunnahan käyttöön, täytyy se ensin kuivattaa auringossa, mikä ei toki onnistu vesisateella. PALUU AZEROTHIIN World of Warcraft: Legion AIKA REPÄISY REMEDYLTÄ! Quantum Break PC TAVOITTEENA TYÖLLISTÄÄ Uusi pelikampus Ouluun Käännä sivulle 8 96365_.indd 1 21.9.2016 15:30:54 Mukavia lukuhetkiä myös verkossa, toivottaa Pelit-lehden toimitus. Jaksan innostua vielä Wrath of the Lich Kingista, mutta pikkuhiljaa innostukseni hiipuu. Killat voivat jopa vallata alueita maailmasta itselleen, jolloin niissä kauppaa tekevät pelaajat joutuvat maksamaan killalle veroja. Tieto on voimaa Tieto on Black Desertissä kaikki kaikessa ja kaikesta saa tietoa. Hype on totta, Black Desertin hahmogeneraattorissa voi säätää kaikkea, hahmon kasvojen luustosta alkaen ja päättyen hiusten kiharuuteen sekä sormien pituuteen. 96714_.indd 29 22.9.2016 13:53:07 30 MADOT PALAAVAT JUURILLE Suurin osa Amiga-hiteistä on jo matojen ruokaa, mutta Worms jaksaa edelleen. Jack pystyy skriptatuissa paikoissa kelaamaan aikaa, jolla ratkotaan räiskintää rytmittäviä kevytpuzzleja. Kuten Ultimassa, siinäkin on enemmän hiekkalaatikkoa kuin teemapuistoa. Max Paynet vielä olivat vain graphic noveleja, mutta Remedyn kunnianhimo kasvoi: Alan Waken piti olla jo rakenteeltaan tv-sarja. Kaksi tai useampi tiimiä ampuu toisiaan vuorotellen, hampaisiin(!) asti aseistautunut mato kerrallaan, aina siihen asti, kunnes vain yksi porukka on hengissä. Seuraa saamiasi ohjeita, niin pääset nauttimaan Pelit-lehden sisällöstä myös sähköisesti. The Turing Test on harkittu, harmiton tauko. Kauppatavaraa toimittamalla kaupungista toiseen voi tienata hyvän kasan hopeaa, vielä enemmän, jos hankkii hevoskärryt lastia kuskaamaan. Kyllä, Black Desert on se peli, missä on se mullistavan yksityiskohtainen hahmogeneraattori, joten se on myös mainio paikka aloittaa. Suramarin alue, vaikeimmat luolastot, uudet raidit ja areenoilla mittelö pitävät sankarit kiireisinä. Worms W.M.D on pätevä ja tiukasti asiaan keskittyvä Worms, jossa ei ole mitään turhaa tilpehööriä, jopa harjoittelukentät ja yksinpelikampanja puolustavat paikkaansa mielekkäinä treeniympäristöinä. Kesällä nousi myrsky, kun ensin BDO esitteli oikealla rahalla ostettavan, kuukausimaksutyylisen Value Packin, joka muun muassa pienensi pelin marketin vaatimaa veroa. Hevosilla on omat taitonsa ja tasonsa, ja myös pelaajahahmolla on taistelutasojen lisäksi yli kymmenen muuta tasomittaria keräilystä voimaan ja kaupankäynnistä maanviljelyyn. Hyvää + Seikkaileminen on skaalautuvuuden ansiosta aiempaa vaivattomampaa, lukuisat uudistukset piristävät mörppiä. Worms-pelien lista on pitkä, mutta etenkin useimmat 2000-luvun matoiluista ovat aikaisempien julkaisujen muunnelmia, remiksauksia tai remasterointeja uusille alustoille, kuten Xboxille, Pleikkarille, DS:lle, PSP:lle, iOS:lle ja Androidille – nimi vaihtuu, mutta sisältö vain vähän, aseilla vatulointia ja vesifysiikkaa ei lasketa. Paluumuuttajan paljastukset Tuorein lisäosa, Legion, ei keskity Liittouman ja Lauman nahisteluun, tällä kertaa maailmaa uhkaavat Sargeraksen haudasta massoina esiin vyöryvät demonit. Pitkään kehitetty Quadrilateral Cowboy on eräänlainen fuusio Blendo Gamesin eri puolista. Koska ystävällisen koneäänen mukaan muistinmenetys ei ole ensimmäinen, sen opastuksella uppoudun muistisimulaattorin syvyyksiin mennyttä etsimään. Luonnollisestikaan grafiikassa ei ole valittamista, ihmiset on animoitu luontevasti ja aikahäiriöefektit ovat hyviä. Koska palleroita voi sekä napata että ampua pitkillä etäisyyksillä, pelihahmon asemointi on usein ratkaisun avain. Nyt minäkin saan unelmieni naisen! 96635_.indd 27 22.9.2016 9:16:07 25 lukuisia kasvojenkohotuksia ja sarjakuvamainen grafiikka on kestänyt kohtuullisesti aikaa. Vaikka se ilmeisesti oli suora porttaus konsoliversiosta, silti (tai siksi) se pyöri uskomattoman huonosti. Aleksandr Manzos Näkymä Jupiterin kuussa sijaitsevaan Aperture Sciencen testauslaitokseen. Pakko myöntää, että pätkien toteutus oli vallan mainio, hyvin näytelty ja kaikkea, kuvittelin katsovani normi-tv-sarjaa. Taidot on sijoiteltu uudestaan Honor-kykypuun oksille, joka avautuu koko laajuudessaan PvP-menestyksen myötä. Kyllä, kyvyt eivät siis ole kovin omaperäisiä. Sitten siihen tuli mahdollisuus myydä oikean rahan kaupasta tavaroita pelin marketissa. Iloista ryöstäjää odottaa kentällä liuta esteitä, joista yleisin on hälytyksen laukaisevat lasersäteet. Raidaamisen jätän todennäköisesti väliin, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Taisinpa tirauttaa pari kyyneltäkin, miten käy Remedyn. Munkki ja druidi hymähtävät hyväksyvästi, muut hahmoluokat katsovat kateellisina vieressä. Quantum oli juuri sopiva: tunsin saaneeni rahalle vastiketta, mutta en ollut vielä kyllästynyt, vaan enpä lisääkään enää kaivannut. Etenkin tankit ja parantajat löytävät peliseuraa hetkessä. Ilmeisesti Max Payne hillui jossain lähellä ja oppi hidastamaan aikaa. Maailma on jatkuvassa myllerryksessä: hahmot heräävät kuolleista tai vaihtavat leiriä, uusi pahuus nostaa päätään, välillä julistetaan sota, sitten solmitaan rauha. 96635_.indd 26 22.9.2016 9:16:06 Nnirvi 28 AIKAVELIKULTIA! Kirjoittaessani tätä painoaikataulun uhkaamana tiedän, mitä on kilpajuoksu ajan loppumista vastaan. Koska Black Desert lähestyy korealaista versiotaan tehokkaaseen tahtiin, on kevätjulkaisun jälkeen ilmestynyt jo kaksi ilmaista, isoa lisäosaa, jotka ovat tuplanneet jo ennestään massiivisen maailman. Tuhoutuva maastokin on ollut mukana Amigasta asti, samoin kuin vesi, tuo kentän alalaidan hitaasti nouseva hukkumisuhka. Pelin rajoitteista kumpuava turhautuminen on suurin kotia tutkiessa, koska se on täynnä päähenkilön perheen menneisyydestä kertovia valokuvia ja muuta huomiota herättävää roinaa, joiden huomioimista ei palkita millään tavoin. Tuomo Nyrhilä Ei vika vaan tehoste. Black Desertin levutusprosessi lienee suurin syy, miksi osa ihmisistä kyllästyy peliin tasojen 20–30 paikkeilla. Koettelee vaan ei hylkää Remedy. Missä on rock & roll?! Lähdin etsimään ratkaisua kahdesta pelistä, jotka ovat lähtökohdiltaan erilaisia, mutta sieluiltaan samanlaisia. Homma tuntui heti tutulta. Pataan tuli pari ensimmäistä iltaa ja aika selkeästi oman taitamattomuuden takia – taktiset ideani olivat tietysti loistavia, mutta vuosien ruostuttama toteutus ei niinkään. Rakennukset eivät riko tasapainoa, sillä seinät ovat ohuita ja hajoavat samaan tahtiin kuin muukin maasto. Uudistuksen myötä pelaajat jakautuvat tasaisemmin ympäri Broken Islesia ja luolastoja voi juosta monen tasoisella porukalla. Mutta pelillisesti aikakyvyt toimivat hyvin, sillä taistelussa Quantum Break osuu nappiin. Tarkoitus on koluta ympäristöjä yhä uudelleen uusia muistivariaatioita avaavien yksityiskohtien toivossa, eli pakkomielteinen joka nurkkaan ja laatikkoon kurkistava uteliaisuuteni saa oikeutuksen. Time Blast pysäyttää ajan kuplaan, ja kun siihen ampuu luoteja, kentän romahtaessa ne kaikki osuvat kerralla kohteeseen. Aseman koneäly Tom kertoo ystävällisesti, että Europa-kuuhun avatussa tutkimuslaitoksessa on sattunut jotain ja voisiko Ava pliide käydä katsomassa, mistä puristaa. V uosi 2006. M örpit voi jakaa raa’asti kahteen kastiin. Paul on ottanut johtajatason ajanhallinnan vähän liian vakavasti, ja Jackin nerokkaan pikkuveljen Williamin (Dominic ”Hobitti numero 3” Monaghan) tuella rakentanut aikakoneen. Kohti multiversumia ja sen yli. Hei me craftataan Ajoneuvot ja kiinteät tykit matoiluun tuovat uutta tekemistä. Ruokatilaukset ja niihin tarvittavat ainekset näkyvät vasemmassa ylänurkassa. Warlords of Draeonorista en osaa sanoa mitään, mutta minulle Legion on maistuvinta WoWia sitten Burning Crusaden. Taktiikkaan sopimattomia aseita voi rikkoa osiksi, uusi pyssy tai pommi on valmis seuraavan oman vuoron alussa. Arvatkaa, mitä tapahtuu, kun aika palaa raiteilleen. Tuntuu kuin universumi työntäisi takaisin! Aika, änkytä ja pelasta minut! M icrosoftin ja Remedyn yhteistyö jatkui Quantum Breakilla, jolla oli suuri kunnia olla Xbox Onen konsoliyksinoikeus. Päivästä toiseen samojen tehtävien tahkoamisen sijaan maksimitason saavuttanut sankari voi suorittaa maailmaan satunnaisesti ilmestyviä missioita. WoW tosin näyttää huomattavasti paremmalta liikkeessä kuin kuvissa. Työntekijöitä voi myös lähettää vaikka kaivamaan malmeja, joista voi toisessa työpajassa valmistaa esineitä, jotka sitten myydään muille pelaajille marketissa. Huonoa – Pohjimmiltaan sama vanha World of Warcraft. 96714_.indd 28 22.9.2016 12:56:35 C a ll o f D u ty : In fi n it e W a rf a re . Miinusta siitä, että pelin vaikeutuminen on tehty tuomalla mukaan yhä uusia härveleitä sen sijaan, että vanhoista olisi niistetty kaikki mehut irti. Markus Rojola “Sulta unohtuiko hellalle makkara, kun mulla suussani on mustunut kakkara?” 96623_.indd 31 22.9.2016 9:23:58 32 SISÄLTÄNI PORTAALIN LÖYSIN Kone läpäisee Turingin testin, jos keskustelussa ihminen ei tunnista sitä koneeksi. Ajattele positiivisesti, ehkä nautit siitä edelleen”. Worms-sarjan merkkipaaluja: Worms (1995) Worms 2 (1997) Worms Armageddon (1999) Worms 3D (2003) Worms: Open Warfare 2 (2007) Worms Reloaded (2010) Worms Revolution (2012) T eam 17 on yksi Amigan kulta-ajan johtohahmoista. Lähinnä henki ohjaa kätevästi seuraavien sopivan tasoisten vihollisten äärelle. PlayStation . Onhan vierustoverille huutaminen edelleen pelaamisen suola. Jotkut Jackin itsestäänselvyyksiä toistavista yksinpuhelulauseista särähtävät, mutta se on aika pientä. Huonoa – Saman pelin voi nähtävästi tehdä aaaika monta kertaa. else.HeartBreak() Arvosteltu: PC Saatavilla: Mac Erik Svedäng Versio: 1.0.9 Testattu: i5-2400 3.10GHz, Radeon RX470 4GB, 8GB RAM, Windows 10 Muuta: Hinta noin 23 e Quadrilateral Cowboyn tarinankerronta tapahtuu pääosin epäsuorasti, hyvin tarkkaan rakennettujen taukokenttien kautta. Sitten juostaan instansseja, kuten tekijät ovat suunnitelleet. Uusimmat miekkataistelup elit Besiege: rakenna oma piirityslaitteesi! Mongolit valtaavat Crusader Kings 2:n VR TÄNÄÄN Playstation VR HTC Vive ja Onward MUISTATKO MAINIOT PELIKIRJAT. Quantum Break menee vielä pitemmälle: siihen on pultattu neljä pelaajan valintojen mukaan muuttuvaa Quantum Break -episodia, joissa avataan sitä mitä tapahtuu samaan aikaan pelissä vilahtaville sivuhenkilöille. Vielä kerran. Vuoden 1994 ECTS-messuilla tärppäsi: Davidson esitteli Wormsin muun muassa Alien Breedeistä tunnetulle Team17:n Martyn Brownille, joka tarttui syöttiin ja tarjosi apua pelin kehityksessä ja julkaisussa. Aina kun joku tekee ensimmäisen persoonan puzzlepelin, sen on pakko olla scifiä. Nimesin omani Irmeliksi. Järjettömästä pelaajien tappamisesta kuitenkin sakotetaan karman menetyksellä, ja liian matalan karman omaavat saavat jopa kaupungin vartijat peräänsä. Siirryn areenalle ja hakkaan itselleni gladiaattori-arvonimen. Homman nimi on ”cyberpunk heist adventure”, eli vuoroin heitetään ryöstökeikkaa ja vuoroin chillataan kamujen kaa. The Turing Testin pelastaa se, että se on erittäin leppoisaa välipalapelailua. Lopulta luovutin ja katsoin pelin loppuvideon YouTubesta. Mutta kannattaa varoa maantierosvoja! Taloihin tai alueisiin sijoitetut kontribuutiopisteet saa lunastettua takaisin, jos niille ei enää ole käyttöä. Yritä siinä tankata ja liimata viholliset, kun maagi, metsästäjä, metsästäjän lemmikki ja pappi pomppivat ympäri luolastoa vailla järjen häivää. Tulessa ei kannata seisoa, salamalla höystetty lammikko tekee kipeää ja jättimöllin voimahyökkäys kannattaa väistää. Luojan kiitos. 86 Sopiva välipala mestarikokeille. Huonoa – Onlinen puute hankaloittaa seuran löytämistä ja ilman kaveria hommasta menee nopeasti maku. Koska Quantum PC oli vielä myynnissä vain Microsoftin omassa Windows Storessa, en usko että termi ”elävänä haudattu” on kaukana totuudesta. Tehtävänantajat tervehtivät sankaria kuin suurta messiasta ja pahikset kavahtavat paikalle singahtavaa seikkailijaa. Virheet kostautuvat, ystävyyssuhteet joutuvat koetukselle. Kimaltelevat artefaktiesineet ovat komeita ja idea ajan myötä kehittyvästä aseesta on hyvä: luottojouseen syntyy tusinatussaria henkilökohtaisempi suhde. Haarautuvan tarinan sijaan kyseessä on junamatka, jossa roolini on valita, koska nousen pois kyydistä. Ja näin matka jatkuu. Craftaaminen ei keikauta pelitasapainoa suuntaan eikä toiseen. Mutta pidän aavikkoa silmällä, ja jos grindi rauhoittuu, peli paranee, and I go back to Black. Ase muuttuu seikkailun myötä voimakkaammaksi ja saa uusia ominaisuuksia, jotka lisäävät yleensä vahinkoa, lisäksi ne saattavat esimerkiksi hidastaa vastustajia tai nopeuttaa sankaria. Time Rushin aikana Jack joko pyrähtää tai juoksee hidastuneessa ajassa, jonka Arvosteltu: PC Saatavilla: Xbox One Remedy/Microsoft Versio: arvostelu Minimi: Intel Core i54460, 2.70GHz tai AMD FX-6300 /8 gt RAM, GeForce GTX 760 tai Radeon R7 260x Suositus: Intel Core i5 4690, 3.9GHz tai vastaava AMD/ 16 Mt RAM, GeForce GTX 970 tai Radeon R9 390 Moninpeli: ei Testattu: Quad Core 2600k (3.5 Ghz), 16 Gt RAM, NVIDIA GeForce GTX770 2Gt VRAM Ikäraja: 16 Quantum Break Aikaänkytyksen iskiessä maailmankaikkeus painaa pause-nappulaa. Esimerkki: kun on saanut oven auki laittamalla energiapallon avausmekanismiin, voi seuraavan huoneen ikkunasta saada näköyhteyden tähän mekanismiin ja imaista pyörylän itselleen takaisin. Soturi on perusmallin miekkaa ja kilpeä käyttävä lähitaistelija, naisversio valkyyria taas BDO:n näkemys paladiinista. Kaunis ohut kuori Kaikki muistot tapahtuvat jossain neljästä tarjolla olevasta alueesta. Hiekkalaatikoiden kuningas on EVE Online, jonka kirjaimellisesti galaktisiin mittasuhteisiin venyvät sodat ovat sataprosenttisesti lähtöisin pelaajilta itseltään. 96558_.indd 33 21.9.2016 10:34:13 31 MITÄ USEAMPI KOKKI... Onnellisuuden simulaatio. Nyt kun koko universumi on pelastettu pyssyillä ja kikka kolmosella, mitäs nyt, Remedy. Portalin ja The Talos Principlen jälkiä seuraava The Turing Test lupaa kiperää ongelmanratkontaa ja pohdintaa mielen olemuksesta. O n se jännä, miten tietyt genret fakkiutuvat tiettyihin aihepiireihin. Valmis ase tai osia, ”sama” lopputulos, mutta onpahan jotain tekemistä vastustajan vuorolla tuhon katselun lisäksi. The Turing Test näyttää ja kuulostaa hyvältä, sen pelaaminen on erittäin sulavaa, eikä mukana ole ilmiselviä typeryyksiä. Jos yksikin näistä osa-alueista alkaa tökkiä, palaa lihat pannulle, tomaattikeitto kiehuu yli ja työtasot ovat ilmiliekeissä. Epäiletkö kaverisi kantavan sinulle kaunaa, mutta et ole varma miksi. 96548_.indd 34 21.9.2016 16:51:23 24 PALAVA MAA, VALUVA TAIVAS Demonit nousevat haudoistaan, avustaja vapautuu raudoistaan, on tuomiopäivä! Ja Illidanin nimipäivä. Hahmoluokkien kykyjä on uudistettu jonkin verran ja sankareiden välinen tasapaino hakee vielä uomiaan. Kaikkia välivideoita en silti jaksanut katsoa. Ainoat rangaistuksettomat PvP-tyylit ovat areenamittelöt, suuren skaalan Red Battlefield -kahinat sekä kiltasodat. Mittelöiden mittakaava on massiivinen. Jack Joyce ( Shawn ”Jäämies” Ashmore) saapuu Riverportin yliopistolle auttamaan ystäväänsä Paul Sereneä ( Aidan ”Pikkusormi” Gillen), joka on Monarchin toimitusjohtaja. Onneksi alkuvaikutelma ei ollut koko totuus. Onnistumisen reseptin tärkein ainesosa on jatkuva kommunikointi. 8,90 € 10 /2 01 6 . Lisäksi hyökkäystä on aikahäiriöefektien välkkeessä hyvin vaikea hahmottaa. Hell yes, mutta niin hauskasti että aikakin repeää. Siltä varalta, että joku bokashi-kompostiin vuosiksi matojen kanssa haudattu ei tunne Wormsin ideaa, kyseessä on humoristinen muunnelma muinaisista 2D-tykkipeleistä tyyliin Scorched Earth. Musta aavikko on kiva, entä susta. Black Desertin pääjuttu on uskomattoman hieno ja laaja maailma. ”Tee se vielä kerran, uhraudu tiimin puolesta. Hyvä ruoka, parempi mieli Overcooked on selvästi tarkoitettu pelattavaksi kavereiden kesken, mikä haasteesta huolimatta – tai pikemminkin sen ansiosta – on todella hauskaa. Wanhemmista inkarnaatioista Worms Armageddon nousee usein matofanien kirjoissa korkealle, joten Worms W.M.D:n perustukset laskettiin sen varaan. Xbox . On se vaan hienompaa rikkoa käytössä olevat työkalut kuin käydä läpi ne tuhat ja yksi yhdistelmää, joilla niitä voi käyttää oikein. Vanhanaikaisen tietotekniikan käpistelyssä on omanlaista tunnelmaa. Onko sen synnystä oikeasti jo yli neljännesvuosisata. Monet tehtävistä on käsikirjoitettu aiempaa kiinnostavammiksi, tavoistani poiketen jaksoin jopa seurata taustajuonta ja hahmojen edesottamuksia. Lännessä kohosi Calpheonin uskottavan suuri pääkaupunki, itään kuljettaessa maa kuivui. Viittauksetkin haisivat laiskoilta hyllyyn laitettujen kirjojen tapaisilta pikkujutuilta. Tehtävät eroavat selkeästi nykymallin lajitovereista. Pay-to-win! Pelaajat jopa järjestivät mielenosoituksia julkaisija Kakaota vastaan. Eikä ihme, sillä julkaisija oli julkaisussa luvannut, ettei moisia, muiden alueiden free-to-play-versioista tuttuja rahoitusmalleja lännessä nähdä. 96631_.indd 25 21.9.2016 15:58:17 26 LOPUTTOMAN GRINDIN ERÄMAA Legioona etenee ja valloittaa taas koko Mörppian, mutta pieni Musta erämaa vastustaa miehittäjää. Kiltasodissa killat voivat julistaa sodan toisiaan kohtaan, jolloin viholliskillan jäsenet ovat vapaata riistaa avoimessa maailmassa. Miljööt ovat täynnä yksityiskohtia, joiden tutkiminen jää koneäänen epämääräisten vihjeiden jälkeen oman havaintokyvyni varaan. Siihen on lupailtu laajennusta pohjoiseen mereen, jossa myös joutuu suunnistamaan kompassin kanssa. Ja koska mukana on tekoäly, tapahtuu jotain pahaa, jonka voi korjata vain ratkomalla kymmeniä juoneen löyhästi sidottuja esteratoja. Se on myös melko haastavaa, vaikka ruoan valmistamiseen ei vaadita kuin kahta nappia. Ja tämä samalla, kun pelihahmo kipittää paikan päällä saaliin luo. Aiemmin metsästäjät ovat luottaneet jousiin ja tussareihin, nyt yksi erikoistumisvaihtoehto muuttaa metsästäjän lähitaistelijaksi. Tahkoan tuntikausia Molten Corea kiltani kanssa, kaadamme Nefarianin Blackwing Lairissa ja taistelemme tiemme läpi Ahn’Qirajin. Ovatko pöydällä lojuvat paperiliuskat tärkeä vinkki eteenpäin vai pelkkää tarinan täytettä. Kontrollit eivät ole kokeneet suuria mullistuksia, pelaaminen on samanlaista nappien takomista kuin ennenkin: ensin opetellaan kykyjen oikea käyttöjärjestys vahingon maksimoimiseksi, sitten odotellaan satunnaisesti aktivoituvia ominaisuuksia (procceja) ja lopuksi läväytetään kehiin musertavimmat tappokyvyt. Tuukka-demoni on luonut hirviön, jota en kohta enää hallitse. Koska madot eivät sodi vakavissaan, tavallisten pyssyjen lisäksi arsenaalissa on muun muassa räjähtävä lammas, banaanipommi ja pyhä käsikranaatti. Ajoneuvot, tykit ja rakennusten interiöörit ovat kivoja tuunauksia Wormskaavaan, mutta muodikas nikkarointi jäi lopulta meh-kokemukseksi. 96631_.indd 24 21.9.2016 15:58:16 27 deoita, mutta siinä se. Bulkhead Interactiven debyytti The Turing Test ei loista tuoreudellaan, mutta jos lainaa, niin kannattaa lainata parhailta, eikös. Jopa taistelemalla vihollisia vastaan oppii vihollisistaan, ja niiden kanssa taistelu helpottuu. Jos joku on pysynyt kärryillä kaikkien kuuden lisärin ajan, nostan hattua. Koska tämä on Blendo Gamesin tuotos, tyyliä on enemmän kuin sadassa keskivertopelissä yhteensä. Blizzard uskottelee taitavasti, että pelaaja on tärkeä palanen suuressa kokonaisuudessa. Onnettomuudessa sekä Paul että Jack altistuvat krononisäteilylle, joka radioaktiivisen hämähäkin pureman tavoin antaa supervoimat, ja aika supervoimat antaakin. Pienetkin asiat herättävät uteliaisuutta. Team 17 tekee muitakin pelejä kun kaoottisia monen pelaajan Worms-pelejä. Suurin osa luokista sentään tarjoaa miesja naisvariaatiot, joilla on vähän erojakin. Siksi voi joutua ajastamaan etäälle sijoitetun tarkkuuskiväärin ampumaan laserin pysäyttävää kytkintä, odottamaan pari sekuntia, korjaamaan asentoa ylös ja ampumaan toista kytkintä. Rahapulaa potee vain pahin huutokauppahamstraaja, tavallinen tallaaja ansaitsee elantonsa vaikka tehtäviä tekemällä. Esittelen ylepänä gladiaattoriratsuani, ketään ei kiinnosta. Kryptisiä tekstiruutuja tuijotellessa palaan vain lapsuuteeni, jolloin pelaamisen apertiivina toimi autoexec.batin ja config.sysin säätö. Tilaajatunnus = asiakasnumerosi, joka löytyy laskusta sekä lehden takakannesta. Toisaalta Quantum Break ei ole maailman pisin peli. Pelaamisesta on tehty mahdollisimman yksinkertaista ja perusteet on nopea oppia. Maailmankaikkeuden lopun lähestyessä aikahäiriöt, stutterit, vain lisääntyvät. Epätasaista tunnelmointia Joitain suttuisia tekstuureja lukuun ottamatta Asemblance on kaunis ja rauhallisen tunnelmallinen peli. Huonoa – Tärkeiden asioiden vähäisyys. Toiminnallisuus on mainiota vastapainoa komentorivin kyttäykselle, enkä motkota myöskään varusteiden ja pelimaailman fyysisyydestä. Kontribuutiopisteitä voi myös sijoittaa alueisiin, joilla on käynyt. Kampanjan eeppinen kokkausmatka johtaa kurjien kuppiloiden rasvakeittimien ääreltä kummitustalojen kautta kaukaisille avaruusasemille, joiden eriskummallisissa keittiöissä valmistetaan erilaisia ruoka-annoksia salaateista sienipizzoihin. Huonona uutisena himogrindaajille Black Desertissä ei edes ole tasokattoa. Muistot avautuvat paikka ja ajanjakso kerrallaan, mutta simulaattori mahdollistaa niiden selaamisen kerta toisensa jälkeen. Toinen kasti sisältää hiekkalaatikot, joiden sisäiset mekaniikat, valtasuhteet ja pelin tarjoamat kokemukset ovat enemmän kiinni pelaajista kuin pelintekijöistä. Korealainen rope näyttää WoW-aikaan jämähtäneille länsimörppien tekijöille, kuinka genreä kehitetään niin hyvässä kuin pahassa. Megalomania puuttuu, ja miten sitä tajuaa aikakoneen etuja, jos kosketusnäyttökin on arvoitus. 73 Mainio mörppi kompastuu hahmonkehitykseen ja rahoitussekoiluihin. Kertojan ja opastajan roolissa oleva koneääni epäilytti, kiitos GlaDOSin ja Shodanin, mutta piristävästi se ei ollutkaan selkään puukottaja, vaan avulias joskin epätäydellinen ja varovainen. Mutta kun keskustelun tilalle vaihdetaan sarja puzzleja, niin... Esimerkiksi soturi lyö hiiren vasemmalla napilla normihuitaisuja, liikkumalla eteenpäin ja painamalla vasenta nappia lyönnit muuttuvat tehokkaammiksi, staminaa hurjasti syöviksi kahden käden riuhtaisuiksi. Nintendo . Siinä on sellainen pikkiriikkinen ongelma, että pidän koodaamista noin vastenmielisimpänä ajanvietteenä, mitä olemassa on. 73 Hyvän peli-idean rajoittunut toteutus. Ainoastaan harvinaiset eliittiviholliset ja isommat pomot vaativat tarkempaa väistelyä ja tilannetajua. Kaikki yhdistelmät vaativat maksimissaan muutaman napin, joten taistelusysteemistä saa kiinni nopeasti ja hahmolleen saa kehittää juuri ne liikkeet, jotka sopivat omaan taistelutyyliin. Arvosteltu: PS4 Ghost Town Games/ Team 17 Versio: Myynti Ikäraja: 3 Overcooked Hyvää + Haastava, hauska ja äärimmäisen palkitseva co-op kotisohville. Ensimmäiset tasot on nopea selvittää, mutta vaikeustaso nousee ripeään tahtiin ja pelaajien on opeteltava ennakoimaan ympäristön muutoksia. Keväällä Euroopassa julkaistua korealaista Black Desert Onlinea mainostettiin seuraavan sukupolven mörppinä, vaikka oikeastaan se on enemmän Ultima Onlinen kaltainen vanhan ajan mörppi uusilla, näteillä kuorilla. Legionin maisemat istuvat kokonaisuuteen kuin nakutettu: vehreät metsät, korkeat vuoristot ja asutuskeskukset toimivat mielekkäänä temmellyskenttänä. Raaka-aineet täytyy kuitenkin vielä pilkkoa ja kypsentää ennen tarjoilua. Ranked-matsit ovat kaksinpelejä kiinteillä säännöillä, mutta pidin unranked-otteluiden sääntövapaasta kuuden pelaajan iloisesta kaaoksesta enemmän. Kentän bonuslaatikoista irtoaa nyt myös mielikuvitusaineita, joista nikkaroidaan aseita vaikka vastustajien vuorolla. Velholta voi vähentää ryppyjä, mutta nuorta miestä hänestä ei saa, eikä jousiampujasta vanhaa naista. Remedy selvästi vihjaa pelissään jumalan olemassaoloon, sillä aikahäiriöt tapahtuvat Jackin kannalta yllättävän usein juuri oikeaan aikaan. Muistan vielä elävästi, kun ihan just tahkosin matopeliä Amigallani ja piirtelin siihen DPaintilla hienoja kenttiä. Kyse ei voi olla sattumasta, aivan selvästi jokin korkeampi voima säätelee Jack Joycen elämää. Sateella kastuu niin tiet kuin miehetkin. Juokseminen kasvattaa staminaa, painavan repun kanssa liikkuminen voimaa. Ainakin viimeistään siinä vaiheessa kun ilmassa lentelee autoja ja muita isoja esineitä Alan Waken tyyliin. Ohjaimien rajallisuuskaan ei haittaa, sillä yhden kapulan saa jaettua kahdelle pelaajalle. Tarinan eteneminen esineitä tarkastelemalla opetetaan pelaajalle selkeästi heti pelin alussa, mutta alussa ilmiselvien tarkastelunkohteiden jälkeen selkeys vaihtuu arvailuun ja ohjeiden lunttaamiseen. Ja se on piristävä tunne! Maailma, jossa voi sekunnissa teleportata kartan laidalta toiselle, menettää paljon koostaan. Kuka kaitsee aikamiestä. Vaikka korealaiset samurait musa ja maehwa käyttävät samaa miekan ja jousen yhdistelmää taistelutyyleissään, toinen on erikoistunut yhden kohteen viipaloimiseen, toinen isoihin aluehyökkäyksiin. Väitän painokkaasti, että historian mehevin, maukkain matolaatikko on tässä. Yksinkertaisimmillaan ne kiertää hakkeroimalla suoraan järjestelmään (laser.off), mutta eihän yksinkertaisessa elämässä ole viehätystä. Pelasin Black Desertiä pari kuukautta kolmella eri hahmolla, ja tuntuu, että raapaisin vasta pintaa kaikesta siitä, mitä pelillä on tarjota, saatika mitä saan yhteen arvosteluun mahdutettua. Hitaasti möngertävien matojen liikkumista jouhevoitetaan hypyillä, rakettirepuilla ja ninjaköysillä. Demoninmetsästäjällä liikkuminen on nautinnollista: hahmo osaa syöksähtää sukkelasti eteenpäin, tuplahypätä ja liukua ilmassa. Tämä tie on nyt kuljettu loppuun. Treenitehtävissä käytetään jotain konstikasta härveliä enkkalistoille kirjattavan ajan alittavalla suorituksella, kuten kikkaile laatikolle ninjaköydellä, lennä vaarallinen rata rakettirepulla, ammu maalit rajallisilla kudeilla ja niin pois päin. Kolmen tähden saavuttaminen jokaisesta kentästä on hyvälläkin tiimillä haastavaa, mutta yksinään lähestulkoon mahdotonta, eli pelissä on selvästi käytössä Michelinin luokitus. Bon appétit! Tarjolla ei ole lainkaan verkkomoninpeliä tai ennätyslistojen tapaisia lisämausteita, mutta kampanjan parissa kymmenessä keittiössäkin riittää pureksittavaa. Kysyin naapurin skidiä, sen asemasta tulikin poliisi. 96633_.indd 32 21.9.2016 16:16:02 34 HAKKEROINTIA TUNTEELLA Kuka keksi, että peleissä koodaamisen pitää olla Mr Roboteille suunnattu väritön, iloton ja yksinäinen kokemus. 84 Lystikästä vuoropohjaista matosotaa, ihan kuin silloin Amigalla Petri Heikkinen Tuuli vaikuttaa voimakkaasti ammusten lentorataan. Tunnelma on hyvin maanläheistä, aina ambienssia ja folk-soittimia yhdistävästä soundtrackista lähtien. Hyvää + Viihdyttävä, sujuva toimintaseikkailu tuoreella aikamatkailuteemalla. Kykyihin voi ostaa päivityksiä kun metsästää ja löytää krononiesiintymiä. Meneekö kaikki näyttävästi pieleen. Täysi-ikäinen (21-vuotias) Worms yhdistää Worms W.M.D:ssa (Wanha Mutta Duhoisa) klassiseen yhtälöön ajoneuvot, rakennusten sisätilat ja, tättärää, aseiden craftauksen. Jack pääsee kääntämään avainta ja vääntämään vipua, kun Serenestä tulee krononautti. Pitää olla tarpeeksi lähellä nurkkaa, ja vieläpä arvata se nurkka jonne hyökkäys EI ylety. Yksityiskohtien taju huipentuu lyhyissä välihengailuissa, joissa piisaa tunnelmaa kuin hyvässä elokuQuadrilateral Cowboy Arvosteltu: PC Saatavilla: Mac Blendo Games Versio: Update 004 Testattu: i5-2400 3.10GHz, Radeon RX470 4GB, 8GB RAM, Windows 10 Muuta: Hinta noin 20 e Quadrilateral Cowboy . Ei homma ollut näin helppoa kymmenen vuotta sitten! Pelaajien väliset mittelöt ovat kokeneet merkittäviä muutoksia ja PvP on eriytetty aiempaa voimakkaammin omaksi saarekkeekseen. Tehtävien teemat vaihtelevat kevyehköstä tasohyppelystä levottomaan T-Rexin kanssa mellastamiseen. V R tä n ä ä n . Legionin julkaisu sujui hämmästyttävän jouhevasti. Jos hahmonkehitys olisi länsijulkaisuun järkevöitetty, pelaisin Black Desertiä edelleen innoissani. Artefaktiaseen kehittäminen, hahmoluokkakohtaiset tehtävät, parempien varusteiden metsästys ja lopulta lukuisien hahmojen nostaminen maksimitasolle upottavat koukun yhä syvemmälle. Ihme kyllä, Jackin maagista kykyä parantua ei ole myyty Time Healina. On hätkähdyttävää, miten hiotun teoksen verrattain pieni studio voi nykyään saada aikaiseksi. Tarina on lyhyt ja kaikkien loppujen jälkeenkin jättää paljon auki, loppujen peräkkäinen aukeaminen ja viimeisten loppujen erittäin tarkat vaatimukset ovat teennäistä pelin iän pitkittämistä, ympäristöt ovat ahtaita ja pelihahmo ”juoksee” hitaammin kuin minä kävelen aamu-unisena. Juoni ei kestä lähempää tarkastelua ja siinä on jokaisen arvaama twisti, mutta puzzleratkonnan motivaattorina se toimii ihan ok. Arvosteltu: PC Saatavilla: Xbox One Bulkhead Interactive / Square Enix Versio: 1.2 Testattu: i5-2400 3.10GHz, Radeon RX470 4GB, 8GB RAM, Windows 10 The Turing Test Hyvää + Rastittaa kaikki kelpo puzzlepelin ruudut. Asemblancen neula on vaivoin etsimisen arvoinen. 17 SORTIN MATOPELEJÄ Andy Davidsonin esi-Worms Total Wormage syntyi Blitz BASIC -harrasteprojektina Amiga-ajan loppupuolella. Esimerkiksi pelaajia pitkään hämmentäneen valkoisen lopun saamiseen tarvitaan sekuntikelloa, koska simulaatiossa esiintyviä yksityiskohtia on tarkasteltava oikean järjestyksen lisäksi juuri oikealla sekunnilla. Vaikka demoninmetsästäjä vaikuttaa tällä hetkellä melkoiselta PvP-jumalalta, tasapainotus voi muuttua jo seuraavassa päivityksessä. Laiva on lastattu aikavääristymillä. Kaikki moninpelin muuttujat aikarajoista aseisiin ovat säädettäviä. Vaikuttaisi siltä, että honor-pisteiden poistamisen myötä myös isotasoisten harrastama sakinhivutus on vähentynyt. Eli kun lineaarisesta pulmaputkesta lähtee tikkailla alkava sivupolku, älä kävele ohi! Vasta bonushuoneet lunastavat pelin sisäiset puheet pulmista, jotka vaativat kunnon luovaa ja lateraalista ajattelua. Erilliset PvP-esineet on poistettu, samoin on hävitetty Honorja Conquest-pisteet, joilla esineet aiemmin hankittiin. Q u a n tu m B re a k P C Lokakuu 10/2016 . Kokki kolmonen hoitaa pata kakkosen Overcooked tarjoaa varsin laihan, mutta maittavan keiton. Jättiläisten olkapäillä The Turing Testin parissa mieleen muistui eräs Jon Blow’n (CV: Braid, The Witness) luento, jonka pointti kuuluu kärjistetysti näin: ennen oli ohjelmointi vaikeaa ja pelisuunnittelu helppoa, nyt on ohjelmointi helppoa mutta pelisuunnittelu vaikeaa. Luojan kiitos Black Desertissä on muutakin tekemistä kuin taistelu ja grindaus. Lehmipojan repertuaarista löytyy hiottua estetiikkaa ja levotonta kerrontaa, mutta pelin sydän on DOS-henkisellä läppärillä operoitavat agenttihärvelit. Ongelmanratkaisun koukku ovat siirreltävät energiapallukat, joilla avataan ovia, käynnistetään koneita ja sen sellaista. Juna ei palaa. Yleensä aika hyytyy paikoilleen, esineet roikkuvat ilmassa, paitsi ne jotka jäävät nykimään silmukkaan. Tunteita kuumentavat haastavat kulkuväylät tai lattialla vilistävät jyrsijät. Pieleen mennyt koe ajan manipuloinnissa johtaa siihen, että aika loppuu, siis ihan koko maailmankaikkeudessa. Ensimmäinen, Mediah, lisäsi itään lähi-itämaisen kuivan alueen ja sen pääkaupungin Altinovan basaareineen, tuoreempi Valencia toi peliin mukaan vihdoin aavikonkin. Pelin tarina on niin älytön, että siitä ei viitsi edes harmistua. Hahmoja saisi olla tarinassa lisää ja roolit laajempia, opas ei yksin riitä ja päähenkilön muistoissa näkyvä vaimo jää etäisen persoonattomaksi. Pari ensimmäistä yritystä epäonnistuvat lähes poikkeuksetta, mutta kun jokaiselle saadaan jaettua tehtävät ja niistä onnistuu pitämään paniikin keskelläkin kiinni, alkavat asiakkaat poistua tyytyväisinä. Kontribuutioni keskusteluun Jos tehtävistä ei saa taistelukokemusta, niin mitäs sitten. Alussa asetelmat suosivat pelaajaa, mutta puolimatkan jälkeen sain jo usein turpiin. Kaikki jousiampujat ovat nuoria haltianaisia, berserkerit jättiläismiehiä. Ironista, vai mitä, Jack. Puzzlesuunnittelua voisi kuvailla kunnianhimottomaksi, mutta päteväksi. Pidän siitä, että aina uudelle pulmahuoneelle mentäessä Ava ja Tom vaihtavat muutaman repliikin inhimillisen ja keinotekoisen älyn toimintatapojen eroista. Kyberpunkissa nörttihahmot kuvaillaan, jos ei rocktähtinä, niin ainakin punktähtinä, jotka pizzalaatikkoja kaljatölkkivuorten takaa laittavat maailman polvilleen ja katoavat sitten savuisille klubeille. + Loppujen etsiminen. Uudistuksista miellyttävin on skaalautuvuus: alueet ja tehtävät voi kahlata haluamassaan järjestyksessä, sillä vihollisten taso määräytyy sankarin tason mukaan. Ja koska kyseessä on scifipuzzle, nämä esteradat koostuvat erilaisten energialähteiden, säteiden, painolaattojen ja vastaavien hallinnasta. Tämä ei johdu käsikirjoituksesta, näyttelijäsuorituksista tai dialogista, vaan tapahtumien ja hahmojen hurjasta määrästä. Sisällä seikkailevat madot ja bonuslaatikot eivät näy lainkaan muille pelaajille, joten talot ovat suosittuja suojapaikkoja. Suuhun jäikin parempi maku, sillä pelin loppuloppuratkaisu tyydytti minua suuresti. Juttele kääpiölle, liiskaa 12 demonia, pelasta pandat, kerää aseita ja tanssi lopuksi ripaskaa. Palaan Azerothiin. Ensin levutetaan, kuten tekijät ovat suunnitelleet. Ammattitaitoisen pelidevauksen alle on vain jäänyt sellainen pikkujuttu kuin oma visio. Mieleni palaa takaisin areenalle ja haluan koluta luolastoja tankin ja parantajan rooleissa. Mukana on niin kiltojen itse rakentamia kauppaja sotalaivoja, laivataisteluita kuin merirosvoustakin. Muistan toivoneeni kirjailija Waken käppäillessä metsässä tai muissa ajankulutuspaikoissa, että voi kun hänen kustannustoimittajansa teleporttaisi paikalle ja tiivistäisi tarinaa. Mikä tahansa asunto pelin missä tahansa kaupungissa on hankittavissa kontribuutiopisteillä. Quantumista tehtiin myös pc-käännös, joka julkaistiin Windows kympin houkuttimeksi. Viime vuosina nolkytluvulla lanseeratusta 2.5D-grafiikasta on palattu taas ilmaisuvoimaisempaan piirrosjälkeen. Sen keskiosan laakson täyttivät maatilat peltoineen sekä vetiset suot. Ongelmat löytyvät kuoren alta itse pelistä. Have a Quantum Break, have a tik tak Ajassa liikkumiseen Jack tarvitsee aikakoneen, mutta taistelussa ja kevyessä puzzleratkaisussa krononikylvyn sivuvaikutukset auttavat. Nokkelaa! Vaikka lopputaistelu oli mitä oli, siihen asti Quantum Break oli saanut viihdeviisarini värähtelemään ja kiinnostusta hereillä juonikuvioihin. Hyvänä ideana esineitä ei varsinaisesti poimita tarkasteluun. Pelaajien välisessä taistelussa (PvP) avainrooliin nousevat oikein ajoitetut lamautukset, loitsimisen keskeytykset, liikkumisen hidastaminen ja purskevahingon tekeminen. Ensin skouttaillaan ja kirjoitetaan koodia, sitten ollaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Kaikki tieto, maksimienergia, ratsut, lemmikit, talot, NPC-hahmojen suosio ja kontribuutiopisteet jaetaan suvun kesken, joten kun yhdeltä hahmolta loppuu energia, voi vaihtaa toiseen sillä välin kun ensimmäinen ottaa lepiä. Suoraviivaiset salaisuudet Muistot aukeavat kun tarkastelen muistoon liittyvää yksityiskohtaa, ja se johtaa kaiken löytyvän ihmettelyyn uusien löytöjen toivossa. Tunnelmaa keventävät onneksi värikkäät ja leikkisät grafiikat (kokkien joukossa on muun muassa pyörätuolia käyttävä pesukarhu) sekä aika-ajoin John Williamsin mieleen tuova tunnelmallinen musiikki. Kaikki operaatiot suoritetaan ilahduttavan selkeillä komennoilla, äskeinen esimerkki vaikka näin: fire; wait 2; pitch 1; fire. Laitoksella käy ilmi, että henkilökunta on eristänyt itsensä puzzlehuoneilla, jotka vain ihminen, ei kone, voi ratkoa. Valitettavan usein ne kiinnostavat asiat ovatkin harhautuksia tiukasti etenevän reitin varrella, sillä jokaiseen loppuratkaisuun johtaa vain yksi reitti. Servereille ei tarvinnut jonottaa ja lagi loisti poissaolollaan. Korea-versio on saamassa, tai ehkä jo saanut, kolmannen lisärinsä. Hahmot ja haarniskat ovat, enimmäkseen, keskiaikaisen yksinkertaisia. Mieleeni tuli pikemminkin Remember Me, jossa hieno muistipohjainen idea myös haaskautui yksinkertaisen geneeriseen toteutukseen. Myös käyttöliittymä antaa vinkkejä pomotaisteluihin. Huom! Mikäli olet jo Lehtiluukun rekisteröitynyt käyttäjä, anna käyttäjätunnuksesi, salasanasi ja tilaajatunnuksesi. Viholliset ovat Monarchin dehumanisoituja vartijoita, joista pidin erityisesti aikarepuilla terästetyistä yksiköistä: kun niiden lelun sai rikki, ne pysähtyivät siihen paikkaan tippuessaan takaisin normaaliaikaan. Lopputaistelua ei pilaa se että se menee siitä mistä aika on matalin. Ympäristöt ovat vaihtelevia ja realistisesti rakennettuja, mutta toimintamahdollisuudet ovat rajoittuneet harvojen juonta edistävien esineiden tarkasteluun ja käyttöön. Broken Islesin maisemissa on täysin omanlaisensa tunnelma ja toistoa on aiempaa vähemmän. Nopeudesta palkitaan ylimääräisillä pisteillä tippien muodossa ja hitaudesta sakotetaan. Siis kun on ensin koonnut kiväärin (deploy) ja kytkenyt siihen kamerayhteyden (connect). Edistyneet kehitystyökalut venyvät temppuihin, joista parikyt vuotta sitten superkooderit saattoivat vain haaveilla, mutta pelinteon demokratisoituminen lataa entistä enemmän painoarvoa uusille ideoille. Black Desertin nimi hämäsi, sillä julkaisuversiossa ei ollut lainkaan aavikkoa, hiekkalaatikko oli vehreä fantasiamaailma, jonka pohjoispuolella hohti sinisenä meri horisontissa siintävine saarineen. Suurimmasta osasta ei saa lainkaan taistelutasoa nostavaa taistelukokemusta, mikä tarkoittaa, että tasoja nostetaan vanhaan malliin: otetaan mora käteen ja lähdetään hakkaamaan goblineita. Esimerkiksi Overcookedin, joka on monen pelaajan kaoottinen kokkauspeli. Elän World of Warcraft -urani parhaita aikoja. Kun hiirikädellä ei ollut muuta tekemistä kuin tarkistaa, kauanko videota pitää vielä kestää ennen pääsee taas pelaamaan, tunsin Hideo Kojiman istuvan selässäni ja nauravan. Sen pilaa Serenen kerralla tappava punainen aalto -hyökkäys, josta selviäminen tuntuu olevan tuurista kiinni. Kumpikin tarjoaa komentorivimättöä, mutta myös hämyisen häkkerilaiffin romantiikkaa. Se on haastavuutensa vuoksi ajoittain raivostuttava, mutta ei koskaan tylsä bilepeli. Yhdistettynä episodeja edeltäviin Paul Serenen tapahtumiin lievästi vaikuttaviin päätöspätkiin ja seuraavan aktin aloittavaan alkuvideoon pelaamiseen tulee neljä kappaletta puolen tunnin pakkolomia. Ja kohta kaikki alkaa taas alusta. Valtakunnan tuhon voivat estää vain urheat kokit, joiden on matkustettava takaisin ajassa ja kuljettava keittiöstä toiseen, kehittääkseen kulinaariset taitonsa huippuunsa ennen väistämätöntä. Kakaon bisnesmallit viittaavat sen olevan väistämätön kehityssuunta. Vakuuttava comeback Tekemistä on riittävästi myös tasokaton saavuttamisen jälkeen. Fiksun porukan kanssa keikoista selviää maalaisjärjen käytöllä ja pitämällä silmänsä auki. Vaan mitäpä muuta korealaiselta mörpiltä voi odottaa. PC . Varsinkin kun Superhotin oikeasti kekseliäs ”aika liikkuu vain kun pelaaja liikkuu” -systeemi on tuoreessa lähimuistissani. Valitse lehti alasvetovalikosta sivun vasemmasta yläreunasta. Joitakin hahmoluokkia, kuten metsästäjää, on uudistettu rankalla kädellä. Demoninmetsästäjään en ihastunut erityisemmin, mutta tuore tuttavuus sujahtaa sulavasti muiden hahmoluokkien joukkoon. Olisipa itse tarina jätetty vielä enemmän taka-alalle ja väännetty jutustelu kunnon poptiedepodcastiksi. Erityisesti pidin hurjista korkeusvaihteluista. Onneksi taistelu on loistavaa! Eri liikkeet suoritetaan taistelupelimäisesti näppäimistön ja hiiren eri nappien kombinaatioilla. Maailmanloppuunkin mahtuu pieniä inhimillisiä katastrofeja. Muutamaa minuuttia aikaisemmin lentäneet kiroukset ja uhkaukset unohtuvat – ainakin seuraavaan erään asti. Toiset pelit ovat yltäkylläisiä sinfonioita, toiset pelit taukoja niiden välissä. Hyvä kysymys, minäpä kerron. Se viis veisaa maailmankaikkeuden kohtalosta, kunhan johtoryhmä pelastuu. Seuran laadukkuus sen sijaan on asia erikseen: sukelsin Eye of Azsharaan hoitamaan tankin tehtäviä, mutta urakka osoittautui haastavammaksi kuin ennakoin. Tieto lisääntyy kun esittelee itsensä uudelle NPC-hahmolle, kerää entuudestaan tuntemattoman kasvin, nappaa uuden kalan tai kuulee jostain uudesta asiasta. Lähitaisteluun erikoistunut tulokas pärjää tankin tai vahingontekijän roolissa, kyvyistä löytyy riittävä kattaus lamautusta (crowd control), aluevahinkoa ja yksittäisiin kohteisiin paukahtavaa lämää. Ensimmäisenä avautuvassa metsäaukeassa ei ole paljoa olennaista, ja viimeinen alue on pelkästään eri loppujen esittelyä varten, joten tutkittaviksi jäävät muistisimulaattorin kehittäneen tutkimusryhmän toimisto sekä päähenkilön koti. Kuulostaa aivan loistavalta! Free-to-playna maailmalla julkaistu BDO on länsimaissa buy-to-play, ainakin toistaiseksi. Aseiden, sotakoneiden ja muun sälän ominaisuuksiin tutustutaan seikkaperäisesti viihdyttävissä harjoitusja kampanjatehtävissä. Jos haluat nerokkaan puzzlepelin, joka oikeasti vie ongelmanratkaisun äärirajoille ja haastaa käsityksesi todellisuudesta, hanki The Witness. 84 Kun Quantum Break luo UWP-nahkansa, alta paljastuu taas tuttu, turvallinen Remedy-peli. Aika pian Legionin aloittamisen jälkeen sankarin käteen lyödään artefaktiase, joka kehittyy hieman samaan tapaan kuin alter ego. Kun pelaajayhteisö viikkoja myöhemmin ratkaisi kaikki pelin tarinaa syventävät kuusi loppua, uholle tuli sentään jotain katetta. Grindaamista voi jatkaa vaikka ikuisuuteen, se on vaan moninkertaisesti hitaampaa tasosta 55 eteenpäin. Tuore hahmoluokka on tuplamiekkoja heiluttava, sähäkkäliikkeinen demoninmetsästäjä. Taustapiruna häärää jälleen kukas muukaan kuin Gul’Dan. Mobiili URHEILUKAUSI ALKAA PES 17 ja NHL 17 SOTA SIIRTYY AVARUUTEEN Call of Duty: Infinite Warfare TEEMANA KESKIAIKA Miten keskiaikaa käsitellään peleissä. Tylsät ihmiset voivat toki laittaa liikkeensä hotbariin käytettäväksi mörppiperinteiden mukaisesti numeronäppäimillä, mutta se ei ole kannattavaa, koska näppäinkombinaatioilla suoritettuna liikkeet vaativat vähemmän resursseja, oli se sitten taikapisteitä, staminaa tai mitä tahansa. ”Ratatataa ja nopeasti takaisin suojaan” -perustaktiikkaa rakennukset helpottavat mutta eivät häiriöksi asti, viimeistään bunkkeripommit lopettavat matojen piiloleikin. Time Shield luo suojakilven, jonka suojassa voi hetken puhallella pipeihin. Teemapuistot tarjoavat valmiiksi pureskeltuja kokemuksia valmiiksi tehdyssä maailmassa, esimerkiksi World of Warcraft tai vaikkapa Final Fantasy XIV asettuvat nätisti teemapuistomuottiin. BDO myös kannustaa alttihahmojen käyttöön. Metsästäjäni on yksi serverin parhaiten varustelluista sankareista, kerään kultaa, kunniaa ja ihailevia katseita Ironforgen pankin edessä. Luettavissa ovat lehden numerot vuodesta 2014 lähtien. Pelaajien on työskenneltävä yhdessä valmistaakseen yhä monimutkaisemmiksi muuttuvia annoksia, alati tiukkenevien aikarajojen sisällä, jatkuvasti hankaloituvissa olosuhteissa. Enää pienen rääpäleen ei tarvitse pelätä joka kerta henkensä edestä, kun maksimitason monsteri tupsahtaa taivaalta viereen. Se on peli, jossa kaikilla keittää yli – ennemmin tai myöhemmin. Mutta se on puhtaasti hyvä juttu, koska siitä puuttuu silmiinpistävin pelinpidennyshaahuilu. Nilo Studios lyö ensikertalaisen ylpeydellä pöytään kovan kasan esikuvia ja vertailukohtia Stanley Parablesta aina Hämärän rajamaille, mikä on ylilyötyä, ainakin helposti löytyvien kahden ensimmäisen loppuratkaisun perusteella. Anna sähköpostiosoitteesi ja tilaajatunnuksesi. Alueet ketjuttuvat kun niihin sijoittaa, ja silloin saa luotua kauppareittejä kaupunkien välille. Vanha Warcraft-addikti nielaisi koukun kokonaisena. Tuttua, raikasta, toimivaa Ehdin viettää WoW-taukoa pari vuotta, mutta hyppäsin paussista huolimatta sujuvasti takaisin Azerothiin. Pelaaminen sujuu hiirellä ja näppiksellä niin vaivatta, että autoaimin kytkee ilokseen pois. Siinä hyvin pärjäämällä voi nostaa suosiotaan kyseisen hahmon kanssa ja saada vaikkapa lisää tavaraa myyjän valikoimaan. Taistelukokemuksen kerääminen taantuu monesti mahdollisimman tehokkaaksi massatappamiseksi, jossa kerätään suuri kasa vihollisia ja niitetään ne aluehyökkäyksillä. Kun matkustus kestää, oma tekeminen tulee suunniteltua: ”Nyt taidan tehdä tehtäviä tuon kylän ympäristössä, voisin samalla myös katsoa millaisia yrttejä lähimaastosta löytyy” Maailma muistuttaa tunnelmaltaan erehdyttävän paljon länsimaista roolipeliä. Tarinatilan ohella menusta löytyy vain toisia pelaajia vastaan käytävää kokkisotaa, jossa eniten annoksia valmistava voittaa. Ainakin jos tehtävänä on löytää neula, vieläpä neulasuovasta. Vuosi 2016, Tuukka-demoni kuiskii korvaani. Pandojen jälkeen olen jo kyllästynyt kurkkuani myöten. Eikä siinä vielä kaikki: aaltojen välissä peli ei tallenna tilannetta, eli tarjolla on pitkän, huonon lopputaistelun toistoa. else.HeartBreak() Aleksandr Manzos Quadrilateral Cowboyn estetiikka asemoituu vahvasti retrosektorille. Arvosteltu: PC Saatavilla: PS4 Nilo Studios Minimi: Core i5, GeForce 640 tai Radeon 5750, 4 Gt RAM Suositus: Core i5, Geforce 760 tai Radeon R9 270X, 8 Gt RAM Testattu: AMD FX-4350 4.2 GHz, nVidia GTX 750 TI, 8 Gt RAM Moninpeli: ei Versio: myynti Ikäraja: 7 Asemblance Hyvää + Muistot muuttuvat. Etu sinulle Pelit-lehden tilaaja 29 jälkeen on vielä hetki klassista bullet timeä. Lisäksi kaikki loppupelin varusteiden parannus tapahtuu grindaamalla vähän lisää ja parantamalla omia varusteitaan tuskastuttavan tuuripohjaisella paranteluprosessilla. Yksin pelaaminen on mahdollista (pelaajan täytyy joko vuorotella kahden kokin välillä tai ohjata molempia yhtä aikaa), mutta ei läheskään yhtä hauskaa. Esimerkiksi se koko ajan käytössä oleva tietokone ei ole mikään immateriaalinen entiteetti, vaan dekki pitää aina asetella tasaiselle alustalle työskentelyä varten ja poimia lähtiessä taas mukaan. Koko suuri maailma on yhtä näyttämöä seikkailulle ja tutkimusmatkailulle. Kuvan kohinaa ja muita simulaation epäaitoutta korostavia tehokeinoja käytetään sopivasti tukemaan ympäristöjä ja tarinaa, musiikki luo ajoittain tunnelmaa ja ääninäyttely on harvinaisuudestaan huolimatta hyvin esitettyä. Hyppivät ja/tai lentävät sotakoneet suojaavat pilottiaan vahingolta vain osittain ja niiden räjähtäminen luonnollisesti sattuu. Lopuksi raidataan, kuten tekijät ovat suunnitelleet. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että peli olisi helppo tai siitä puuttuisi syvyyttä. Älä huoli! Overcooked on tehty juuri niiden paljastamista varten. Rakennuksissa on yleensä vähintään yksi aselaatikko, joten ovelta kurkkaaminen kannattaa. 96547_.indd 30 22.9.2016 9:23:26 33 DÉJÀ VU Kertaus on paitsi oppimisen myös turhautumisen äiti. Yleisin palkinto tehtävien teosta, tavaroiden lisäksi toki, on kontribuutiokokemus. Sellaista meininkiä! Digikulttuurin mädättämänä mieslapsena yksi elämäntavoitteistani on tulla viileexi hakkerixi. Oletettavasti Remedy jatkaa tarinankerronnallista visiotaan, mutta todella toivon, että seuraava askel ei ole koko illan elokuva, jonka tapahtumat muuttuvat parissa detaljissa sen mukaan, mitä pelaaja on sitä edeltävässä pelissä tötöillyt. Klassinen yhden koneen hotseat-moninpeli on tietysti edelleen olemassa, mutta tuleeko joku enää kylään pelaamaan videopelejä. Kyllä minä ne episoditkin katsoin vaikka raskaasti huokailinkin. Jahka sen on avannut yhdellä hahmolla, voi sen avata alteillaan jo alemmilla tasoilla, jolloin kenen tahansa PvP:n avanneen kimppuun voi käydä. Onneksi minulla on valinnanvaraa palata parempien tarinoiden pariin, että saan huuhdeltua Asemblancen jättämän turhautuneen ja pettyneen jälkimaun pois. Nettipelin hakualgoritmeissa on parantamisen varaa, sillä minua yritettiin usein tunkea jo valmiiksi täyteen peliin arvattavin tuloksin. Jos minut olisi tempaistu nykyisyyteen, sanotaan vaikka juuri Alan Waken pelaamisen jälkeen, tunnistaisin Quantum Breakin välittömästi Remedyn peliksi. O letko koskaan miettinyt parisuhteessasi piileviä ristiriitoja. Alttihahmot kuuluvat samaan sukuun. BDO:ssa voi viettää aikaansa myös kalastaen, keräillen resursseja, harrastaen alkemiaa, kokkaillen, metsästäen tai vaikka kesyttää villihevosia ja jalostaa niistä entistä vahvempia ja nopeampia jälkeläisiä. Jos kaipaat kepeää viihdettä, jonka ääressä latailla akkuja, nakki napsahtaa The Turing Testiin. Kontribuutiokokemuksen karttuessa saa kontribuutiopisteitä, joita voi sijoittaa. Skaalautuvuus, PvP:n muutokset, artefaktiaseet ja aiempaa monipuolisemmat tehtävät ovat mainioita uudistuksia. Tai uutta ja uutta, mutta ainakin jossain määrin erilaista tekemistä. Naama näkkärille Kuulit varmaan keväällä hypeä. Säädettävä satunnaiskenttägeneraattori toimii niin rivakasti, että koskaan ei tarvitse pelata samalla areenalla, jos ei välttämättä halua. Kuten vaikka Monarchin aulaan syöksyvä juna. O nhan tietokoneissa romantiikkaa, enkä tarkoita pervoja deittipelejä, vaan menoa ja meininkiä. Mörppi on saanut vuosien mittaan Arvosteltu: PC Saatavilla: Mac Blizzard Entertainment Versio: Myynti Suositus: Intel Core i53330 tai AMD FX-6300, 4 Gt muistia, Radeon R7 260X tai GeForce GTX 750 Ti Testattu: Intel Core i76700K 4,0 GHz, 16 Gt, GeForce GTX 970, Windows 7 Ikäraja: 12 World of Warcraft: Legion Markus Lukkarinen Sarvipäiden ja sekalaisen seurakunnan sukukokoontuminen. Mutta Black Desertissä ihan kaikki varusteet, mukaan lukien parhaista parhaat, voi myydä ja ostaa marketissa, joten nyt euroja pystyi käytännössä vaihtamaan pelivaluuttaan ja sitä kautta niihin varusteisiin, joita muut pelaajat olivat grindanneet kuukausia. Mittakaava on massiivinen ja yhteenotot eeppisiä, mutta rehellisesti sanottuna en ole koskaan innostunut Warcraftin taustatarinasta. Lance Reddickin nappisuoritusta kylmänä ylimmän johdon edustajana seuratessani mietin, että tämän takia suomalaiset johtajat eivät kelpaa ulkomaille. 1 2 3 4 Mene osoitteeseen lehtiluukku.fi Lataa nyt näköislehti verkossa. Suojien takana lomailun asemasta menossa pitää olla liikettä ja aikavoimia pitää käyttää. Alun perin ajattelin paluuni kestävän vain muutaman viikon, mutta todellisuus näyttää olevan jotain aivan muuta. Niinpä etenin (noin kuusituntisen) tarinan läpi kuin kuuma veitsi voissa. Hälytyskellot sanovat ping pong, mutta Ava lähtee silti tunkeutumaan Europan ytimeen
Vaikka se alkaa pienestä, se leviää kuin bensapalo, mutta kestää kuin rengaspalo. Inhokkihopeaa kuittaa Pay-to-Win, mikä on kyllä täysin ansaittua. Mukaan liittyi muita kissoja, eikä menoa haitannut, vaikka ei edes omistanut takkia. Se mitä en ymmärrä on nalkuttaminen, sitkeä jatkuva pahantahtoinen itku joka mahdollisella foorumilla, joka ketjussa. Sitten tehtiin kohtalokas virhe: pc-versio julkaistiin kolme kuukautta liian aikaisin, ilmeisesti Namco Bandain tahdosta. Kuulemma kolmen viimeisten kuukauden aikana peli edistyi enemmän kuin kahden ensimmäisen vuoden aikana. onko sittenkin toivoa. Herra Murray otti ne luonnollisesti huumorilla, ja kun terrorijärjestöjä ei saatu yhdistettyä asiaan, ei uhkauksista viitsitty juuri kirjoittaa. Ei siis varsinaista Pay-2-Winiä, mutta ärsykeraja ylittyy kuitenkin. Crusadessa on teknisiä ja tasapaino-ongelmia, mutta peliä myös päivitetään viikoittain. Eternal Crusadessa devaajat päivittivät kyllä lupauksiaan ennen julkaisua, ilmeisesti liian vähän ja liian myöhään. Voi pyhä Scaramanga, kyllä joka pistoolin kuuluu olla kultainen! Warhammer 40K: Eternal Crusade lipsuu yli. Lisälevytyyppiset ovat hyviä, mutta pelin rakoihin tungetut, uudelleenpeluuta vaativat toppaukset pahoja. Minäkin haluan raivota! Peliviha on kuin metsäpalo. 19 A DAY AT THE RAGES On yksi yhtye, jonka takia nykyään väännän radiosta äänet pois. Aatteestaan riippumatta hän on aina hyvyyden asialla. No, koko Man’s Sky ei kiinnostanut minua, ei etueikä jälkikäteen, joten raivomyrsky ei ravistellut omaa kuplaani. Ymmärrän, että jos peli on pettymys, sitä käy (kiukus)päissään avautumassa asiasta. Korkeintaan valitetaan siitä, että tunnelma kärsii vaikka pääkallomaskeista tai räikeistä aseskineistä. Harvoin saarnaan vakavissani, mutta nyt rikon kultaista sääntöäni. Lisäksi luvattiin Free-2-play-osuus, jossa köyhä rahvas saa pelata ilmaiseksi Ork Boyz -luokkaa. Hell hath no fury like gamer scorned. Uusi pomo survoi pelin muotoon, johon tiimin kyvyt riittävät. Sanoisin että ennusmerkit ovat lupaavia, sillä jo pelkkä peliraivo on tänä vuonna ainakin triplannut edelliset vuodet. ”Ei tullut pukua, tuli vain takki” sanoi hiiri anteeksi pyydellen. Ei. K issa vei hiirelle pukukankaan ja palasi viikon kuluttua. Videot ja hype lupasivat toista, mutta käteen jäi nopeasti itseään toistava, puiseva ja matala avaruusmatkailu, jonka pelastava puoli oli komeat näkymät. Ei yhtään mitään, sillä yksikään raivoava, katkera, kaunainen ja kateellinen ihminen ei mielestään ole sellainen. Vihalla sentään on satunnaista käyttöä lyhyinä purskeina hetkellisen adrenaliiniannoksen tuottamiseen, esimerkiksi kun torppari raivaa suosta kiviä. Ehkä kannattaa hetki odottaa, ettei nettiin tallennu ikuisesti apinaenglannilla taottu sekava vuodatus. Maksullinen lisäsisältö kovalla rahalla ostetussa pelissä on aina riski suututtaa pelaajat. Taivas ei varjele Vihatuimpia ovat katteettomat lupaukset, joista tunnetuin esimerkki on No Man’s Sky. Joutilaat katsovat idioottimaisia tositv-ohjelmia ja harrastavat hengenvaarallisia action-lajeja. Mutta kauna ja katkeruus vain ja ainoastaan tuhoavat. Narratiivi on selvä: kokematon tiimi lupasi pelin, johon sen kyvyt eivät vain riittäneet. Vuoden hypetetyin indiepeli oli niin odotettu, että myöhästymisilmoituksen jälkeen Sean Murray sai netissä tappouhkauksia. Ehkä niin, mutta julkaistu peli on vapaata riistaa. Jos pelistä on kuitenkin vahingossa nauttinut, voi suopeasti venyä vaikka ”keskinkertaisuuteen”. DLC sai kohtuullisesti irtomainintoja, ja henkilökohtaisesti olen samaa mieltä, joskin jaan delsut hyvyyteen ja pahuuteen. Peli, jossa se on hoidettu oikein (koska en näe kenenkään valittavan) on Rainbow Six Siege. Mutta yhteiskunnan pinnan alla kytee raivo, joka pysyy edes joten kuten kurissa vain fasistisen tuomarijärjestelmän rautakoron ansiosta. Peliraivon polttoaineena toimivat kolme nillityskirjan ratsastajaa: Viha, Kauna ja Katkeruus (Neljäs on Kateus, mutta se pitää peliraivossa lomaa), ja olen allergisoitunut näille tosi pahasti. Ikävä kyllä tulevaisuudessa ilmaispelien määrä sen kun lisääntyy, mikä tarkoittaa jatkuvaa pelattavuuden ja pelinsuunnittelun hakkaamista lyijyputkella polveen. Onneksi varsinainen puhdas Pay-2-Win taitaa olla aika pitkälle mobiilija Free-2-play -pelien ongelma. Esittämällä viestiketjun todisteeksi se sanoo, että niin niin joo joo, mutta kun ne saatanan valehtelijat ja ahneet kusipääpelintekijät vievät pienen ihmisen rahat ja julkaisevat pahuuttaan bugista paskaa. Vai... Nyt No Man’s Sky on Steam-arvostelujen huonoimpia, ja brittien Advertising Standards Authority tutkii No Man’s Skyn mainontaa. Ilmestyttyään No Man’s Sky pomppasi myyntilistojen kärkeen, ja pian hyvityslistan kärkeen. Se, että peli myöhästyy, ei montaa hetkauttanut. Minulle läheisempi esimerkki on Warhammer 40K: Eternal Crusade, koska olen pelannut sitä kymmeniä tunteja, ja pidän siitä aika lailla paljon. Toteutin Facebookissa kevyen kyselyn, ja tulokset olivat aika hyvin suuntaaantavia. Suoraan kakkosesta Kaksi oli kirkkaasti ylitse muiden, melkein tasoissa keskenään. Asia liittyy jotenkin konsoliversioiden saamiseen joulumarkkinoille, niissä kun on joku kolmen kuukauden hyväksymisviive tai jotain. Tai kokemusboosteriin, jolla on käyttöä ehkä ihan alussa jos tarvitsee maksimivauhdilla avata operaattorit. Haihdun paikalta kuin Nirvikissa ihmemaassa. Then I’ve read the article, looked at the Ork mega-tank, and now I’m screaming like a 13-yo girl at Justin Bieber’s concert.” Nnirvi Nnirvi noudattaa Vakoojien silta -filosofiaa. Ikävä kyllä eivät vain ruikuttajaa, vaan hän on kävelevä Talvivaara, joka saastuttaa mustalla liejullaan koko ympäristönsä. Riskiretki Peliin luvattiin Planetsidea, eli pelissä olisi yksi planeetan kokoinen taistelukenttä, jonka herruudesta Warhammer 40K:n eri osapuolet vääntävät. Onneksi ainakin puolet kosmeettisesta romppeesta voi myös grindata. Voisin vaikka pelata jotain muuta. Ei vaiskaan! Kissa veti hirveät raget ja tempaisi hiireltä suolet seinälle. Aina on: ”Hell, 5 minutes ago I was hating this game. Eikä kukaan opi mitään: peliä näkemättä Space Hulk: Deathwing on jo etukäteen juuri sitä parhautta mitä Eternal Crusade ei ole. Kun minun tekee mieli reagoida normit ylittävällä tavalla, minulle ilmestyy pieni Rudolf Abel ja kysyy: ”Does it help?”. ”The fact that I didn’t need to buy the game for my opinions to be in-line with what most people and critics are saying speaks to the fact that I do understand the state of the game.” Olen ennustanut, että lähitulevaisuus on dreddistinen: robotit ja digidigi tekevät kaiken, työttömyys on 99 prosenttia. Äänekkäimpiä ovat tietysti ne jotka tukivat unelmaansa kolminumeroisilla summilla. Mafia III:n tekijät ansaitsevat kuolla, 30 fps:n lukitus pc-pelissä vuonna 2016. Oletko sä niiden puolella meitä rehtejä pelaajia ja meidän oikeuksia vastaan, vai. Viidenkympin pelissä oman soturin varustaminen omilla suosikkikustomoinneilla maksaa liikaa, ja rahalla saa myös spesiaaliaseita, joissa on muutakin spesiaalia kuin skini, mutta vastapainoksi niitä ei voi kustomoida. Sitten se meni nettiin, mauk(k)ui takkia ja hiirtä, eikä vain kerran, vaan joka toisessa ketjussa ja viikkojen ajan. Voiko asialle tehdä jotain. ”No voi, ymmärrän! Ihme jos siitä kankaasta olisi pukuun riittänyt, mutta onpas pirun hieno takki”, sanoi kissa ja poistui tyytyväisenä. Jos minulla on enemmän rahaa kuin järkeä, voin käyttää rahaa täysin kosmeettiseen hömppään, kuten aseskineihin ja päähineisiin. Kohtalaisen hyvin annetaan anteeksi myös bugiset julkaisut, tai sitten vastaajissa oli paljon konsolipelaajia, joille ongelma ei ole kovin merkittävä. Aivot nollilla, raivot hollilla Mikä pelaajia suututtaa. Itse maksoin siitä muistaakseni 32 euroa kesän alussa, enkä lupauksia edes lukenut. Ja kun kaksi vuotta sitten luvattiin massiivitaistelu, niin kyllä sen on tultava! Eternal Crusaden paskamyrsky on joka tapauksessa huomattavasti No Mania paikallisempi. Mitä olen nettiä kaivellut, pari vuotta projekti yski eteenpäin, sitten tiimi sai uuden pomon ja uusi vaihde iskettiin silmään. Devaajien mukaan konsoliversioiden julkaisussa pelin pitäisi olla kuosissa, joten vaikka harrastaisinkin hehkuvaa raivoa, reilun pelin hengessä jaksaisin varmaan odottaa vajaat pari kuukautta. Tällä hetkellä peli on Battlefieldin tyyppinen moninpeliräiskintä. Hello Games taitaa olla muutenkin finaalista, ja Redditin NMS-aluekin jouduttiin lyömään kiinni koska siellä ei enää ollut keskustelua, vain puhdasta vihaa. Ja ensimmäisenä savuun tukehtuu suhteellisuudentaju, sillä joukkomielenpahoitus tekee pelistä nopeasti puhdasta paskuutta helvetin syövereistä. Rage Against the Machine vaikuttaa minuun kuin piikkilangasta tehty korvarassi, ja siihen on syynsä. Nämä olivat ne petetyt päälupaukset
”Marcuksen poika” Fenix, hänen paras ystävänsä Del Walker ja naisenergiaa porukkaan tuova Kait Diaz. Fenix kampeaa itsensä esiin isänsä varjosta. Microsoftin tilauksessa on hitti ja vertailukohtana on aiempien osien miljoonamyynti. 20 TYKKEJÄ JA TYKINRUOKAA Feenikslintu nousee tuhkasta, J. Komeissa toimintapläjäyksissä riitti reipasta menoa ja meininkiä, niiden moninpeli oli viihdyttävää ja tärkeimpänä asiana Gearsien kimppapeli toimi erinomaisesti. Hei Marcus, missä olet. Ei turhia paineita, Coalition! Naisen paikka on mechapuvussa Gears of Warin maailmankuva on ollut aina selkeä. Yeah, dude! Nelososassa asetelma ei ole yhtä mustavalkoinen, sillä tarinan keskiöön nostetaan myös vahvoja naishahmoja, jotka pärjäävät mainiosti kiivaimmissakin tulitaisteluissa. E nsimmäinen Gears of War (Pelit 12/06, 85 pistettä) popularisoi ilmestyessään kokonaisen genren, ja olan takaa kuvatut suojaräiskinnät yleistyivät machorymistelyn jälkeen vauhdilla. Möreä-ääniset muskelimarkukset parantavat maailmaa patruuna ja lipas kerrallaan, ihmiskuntaa uhkaavat oliot lakoavat, veri lentää ja taustalla pauhaa railakas musiikki. Äijät hoitavat sotimisen ja karskin läpän heittämisen, naiset pyörittävät taloutta kotirintamalla. Mikä on kodin ja perheen merkitys, kun edessä häämöttää maailmanloppu. Sodan rattaat pyörivät ruudullani kolmen ja puolen vuoden tauon jälkeen, kun testosteronia tihkuva räiskintä iskeytyy uudelle Xboxille. Uinuva uhka nostaa rumaa päätään ja kolmikko lähtee etsimään sitä ainoaa henkilöä, joka osaa auttaa. Pääosissa ovat J. Arvosteltu: Xbox One Saatavilla: PC The Coalition/ Microsoft Studios Versio: Arvostelu Moninpeli: 2-10 verkossa Ikäraja: 18 Gears of War 4 Markus Lukkarinen. Asialla ei ole enää Epic Games, joka tehtaili neljä edellistä Gearsia. Kuten myös aiemmissa osissa, ystävyyden, sinnikkyyden ja lojaalisuuden teemat nousevat pintaan. En ole Gearsien ylin ystävä, mutta räiskinnät tekivät monia asioita oikein. D. D. Täällä, kirjoitan vain tämän rivin ensin loppuun. Gears of War 4 on Coalitionin käsialaa ja kaikesta päätellen kyseessä on uuden trilogian avaus. Samoin yrittää tehdä Coalition. Fenixillä ja Delillä on omat probleemansa COG:n kanssa, mutta ongelmat syvenevät, kun kolmikon ystäviä ja perheenjäseniä alkaa kadota jäljettömiin
Buzzkill, tuttavallisemmin jauhelihakone, ampuu sahanteriä ympäri taistelukenttää, Dropshot puolestaan pudottaa porautuvia miinoja suoraan vihollisten naamalle. Kaitille hali. Noin kymmentuntinen tarina pysyy kasassa loppuun asti. Seikkailussa on toimintakauhun kaikuja: ilmassa leijuu painostava tunnelma, kun ystävykset matkaavat metsien halki ja Old Seran raunioiden läpi. Rytmitys toimii, eikä yhdessä paikassa jumiteta liian pitkään. Tutut tussarit, kuten Lancer ja Longshot, tekevät paluun, lisäksi pakkaa sekoitetaan muun muassa kahdesti laukeavalla haulikolla ja tehokkaalla tarkkuuskiväärillä. Tämä ei ole moite, sillä pohjimmiltaan Gearsit ovat sujuvaa aivot narikkaan -räimettä. Ihminen vastaan hirviö Räiski, suojaudu. Tyyli ja tunnelma tuovat mieleen alkuperäisen Gears of Warin. Omena ei putoa kauas puusta. D. Hyppyrepulla Kait on söpö. Fokus pysyy olennaisessa, eikä kokonaisuus pirstaloidu sekavaksi juonisopaksi. Kaava monipuolistuu mukavasti ihmistoverin kanssa: kaveri voi koukata vihulaisten selustaan, houkutella vastustajia itsensä kimppuun tai käyttää sumputustaktiikoita. Uudet vihollistyypit, kuten robotit ja Swarmin moninaiset otukset, käyttäytyvät hieman eri tavalla kuin edellisosien Locust-joukot. Nelos-Gearsin intensiiviset tulitaistelut noudattavat klassista kaavaa. Aseistus, kenttäsuunnittelu ja perinteiset pelimekaniikat tekevät kokemuksesta tutunmakuisen. Lataa, räiski. Mukavana juttuna kampanjan voi läpäistä kaverin kanssa samalta sohvalta tai verkon yli. ymmärrä kärttyistä isukkiaan. Riviviholliset kellistyvät perustyökaluilla, tiukoissa tilanteissa kannattaa ottaa käyttöön järeämmät tuliluikut. on harmillisen mitäänsanomaton protagonisti. Eläkepäiviltä takaisin toimintaan revitty Marcus on näreissään poikansa valinnoista, eikä J. Räiskinnän lomassa ruutuaikaa saa myös isä-poika-suhteen käsittely. Synkät ympäristöt, odottamattomat vaarat ja epävarmuus luovat etenemiseen jännitystä. Kimppaan voivat lyöttäytyä jopa eri alustojen (PC & Xbox One) pelaajat. Mitä jykevämmät välineet, sitä nopeammin taistelutanner saa hurmeisen punakuorrutuksen. Hirviötä turpaan! Partasuuta turpaan! Helikopteria turpaan!. 21 . Isän ja pojan nimeen Tarina on miellyttävän suoraviivainen. Siirry uuteen suojaan, aloita ketju alusta. D. Pojalla ei ole isänsä särmää, eikä nuorempaan Fenixiin synny oikein minkäänlaista sidettä seikkailun aikana. Uusista hahmoista onnistunein on sympaattinen Kait, myös Delistä löytyy riittävästi persoonallisuutta, mutta pahvinaamainen J
Täyden kympin moninpeli Gearsin parasta antia on sen moninpeli. varustautuneet raskaat robotit pomppivat näppärästi esteiden yli ja räjähtävät lopulta palasiksi, kilven taakse suojautuva Guardian kannattaa yllättää selustasta. Toivottavasti nuoremman Fenixin hartiat kasvavat ajan myötä vielä isäänsäkin leveämmiksi.. Escalationissa puolestaan kamppaillaan kolmen alueen hallinnasta. Gears of War on hyvissä käsissä. 87 Gears of War 4 on toimivaa, mutta yllätyksetöntä räiskintäviihdettä. Gears of War 4 Hyvää + Rouhea räiskintä on sujuvaa, moninja kimppapeli viihdyttävät vielä pitkään tarinan läpäisyn jälkeen. Haulikon käyttö on syytä opetella kunnolla, sillä lähietäisyydeltä täräytetty täysosuma tappaa kerrasta. Uusia moninpelimuotoja ovat Dodgeball, Arms Race ja Escalation. Etenkin jos vaikeusasteen vääntää kaakkoon asti. Tekniikka toimii mallikkaasti ja kaikentasoisille pelaajille löytyy seuraa. Asekilvan voittaa se joukkue, kumpi hankkii pelin kaikilla aseilla ensimmäisenä kolme tappoa. Erilaisia vihulaisia vastaan pitää hyödyntää erilaisia taktiikoita – pelkkä suojan takana paukuttelu johtaa nopeasti turmioon. Oma joukkue koostuu neljästä pelaajasta, joilla on erilaisia rooleja: tiedustelijat kirmaavat sähäkästi ympäri kenttää, sotilaat ovat taistelutantereen monitoimiosaajia, tarkka-ampujat napsivat vihollisia kaukaa. Niskalaukaus. Verkkomittelöissä ei kannata lähteä sooloilemaan liikaa, sillä yksinäiset sankarit on helppo nitistää. Kymmenen erilaista karttaa on alkuun tarpeeksi ja koko komeus pyörii 60 ruutua sekunnissa dedikoiduilla servereillä. Etenkin sääefektit ovat komeaa katsottaÖttiäistä turpaan! Robotteja turpaan! vaa. Hartiat kuin ladonovet Tuoreimman Gearsin grafiikka ei loksauta leukoja auki samalla tavalla kuin sarjan ensimmäiset osat, mutta toimintarymistely on teknisesti laadukasta jälkeä. Epic Gamesin haamu huhuilee vielä taustalla, mutta suunta on oikea. 5vs5-otteluissa jo yksittäinen turha kuolema voi olla kohtalokas. Coalition on hionut nelos-Gearsista laadukkaan paketin, joka maistuu sekä yksinäisille sotureille että verkon laumaeläimille. Toisaalta kehittäjät kunnioittavat sarjan perinteitä jopa hieman liikaa – tuoreista teemoista ja moninpeliuudistuksista huolimatta räiskinnän perusteita olisi voinut ravistella vieläkin voimallisemmin. Coalition on uudistanut moninpeliä tuntuvasti, eikä lopputulos ole lainkaan hassumpi. Huonoa – Vaikka tarinassa syleillään tuoreita teemoja, vielä voimakkaampi uudistuminen olisi tehnyt sarjalle hyvää. Menevä musiikki ja aseiden äänet piiskaavat rouheaa räiskintää vauhdilla eteenpäin. Mikään uusista pelimuodoista ei keksi suojaräiskintää uudelleen, mutta monipuolisen moninpelikattauksen ansiosta huomaan hakeutuvani Gearsin pariin kerta toisensa jälkeen. Varmalta tappiolta näyttävä mittelö voi kääntyä päälaelleen yksinäisen taidokkaan pyssysankarin ansiosta. Polttopallossa vihollisen nitistäminen herättää yhden tiimikaverin henkiin, jos pysyy itse elossa viisi sekuntia tapon jälkeen. Hordessa kamppaillaan aalloittain päälle käyviä tekoälyvihollisia vastaan. Kommandotyylinen selkään kiertäminen voi tuntua hyvältä idealta, mutta lopputulos on usein katastrofi. Perinteisiä pelimuotoja, Executionia, King of the Hilliä ja Warzonea, täydennetään uusilla tulokkailla. Jos muita vastaan räiskiminen ei kiinnosta, verkossa voi räiskiä myös kimpassa kaverien kanssa. 22
Mitä isompi armeija sen parempi sota ”Ongelmani” on se, että karvoista ja syylistä huolimatta pidän Eternal Crusadesta, enkä ihan vähääkään. Kuten Arnold Schwarzenegger ja Judge Dredd, Warhammer 40K on myrkyllistä mieskulttuuria parhaimmillaan. Moottorisahamiekkani nitistää toisen nopeasti, toinen loikkaa turvaan ja mariinien apujoukot saapuvat. Vaikka aluksi siltä ei näyttänyt, Eternal Crusade tekee monta asiaa oikein. Lojalistien ja Kaaoksen sota on jo sillä typerällä massahysteriatasolla, jossa kritiikki on kirkumista eikä pelissä ole mitään hyvää. Yritän ryömiä pois, mutta turhaan: avaruusmariini potkaisee minut selälleen ja ampuu päähän. Warhammer 40K:n pitää olla edes pelipohjalta tuttu tai Eternal Crusade on väärä valinta. Tainnun voimakirveen iskusta, toinen isku iskee minut polvilleen. Ristiretken porkkana on halu pukeutua taistelupanssariin ja huutaa kuulokkeet päässä ”Keisariiiin puolestaaaah!” volyymillä, joka pilaa naapurisuhteet. Vaikka sitten vääräkin keisari, joka saa pian madella Mustien Jumalien jaloissa! L oikkaan rakettirepulla ikkunasta kahden Heavy Bolterin selustaan, joiden luoma tulivalli estää meitä Kaaoksen joukkoja valtaamasta kohdetta. Tulikin yhdeksän moninpelija yhden co-op-kentän verran perinteistä räiskintäpelattavaa. Waaagh! Waagh! Eternal Crusade on epäsymmetrinen nettiräiskintä neljällä osapuolella, pc-peliksi poikkeuksellisesti kolmannessa persoonassa. Jo lupauspetos on nykyään paha virhe, mutta Eternal Crusade vielä julkaistiin ennen aikojaan. Ostin joukkorahoitetun Eternal Crusaden tuen vuoksi kesän alussa, kun se siirtyi Steamin aikaisjulkaisuun. ARMOA VERIJUMALALLE! Kun keisari kutsuu, minä tottelen. Se sekoittaa mahtipontista macho-uhoa, väkivaltaa ja moottorisahamiekkoja tavalla joka toimii, koska voiteluaineena käytetään itseironiaa. Nyt kun se julkaistiin virallisesti, astuin innolla avaruusmariinin pikku saapikkaisiin, ja maahanlaskualuksesta suoraan Arkhonalla riehuvaan paskamyrskyyn. Niin Siege kuin Overwatch jäivät tauolle kun sotilasurani Pimeiden Jumalien armeijassa alkoi sujua. Taisteluissa on tarpeeksi väkeä: Grand War mahduttaa 60 pelaajaa matsiin, Skirmishkin vetää 40 pelaajaa. Lisäksi on viiden pelaajan co-op tyranideja vastaan, mutta sen takia peliä ei kannata ostaa, koska co-opin ongelmat ovat yksi merkittävä raivon lähde. Eternal Crusaden piti olla Planetside 2:n tapainen iso jättimonipeliräiskintä, jossa taistellaan yhden ison alueen hallinnasta. Eternal Crusade tarkoittaakin nyt sen pettyneen, katkeroituneen pelaajasegmentin foorumisotaa devaajia vastaan. Optimointi kaipaa työtä, aseiden ja osapuolien tasapaino säätöä, ja tänne Eurooppaankin olisi kiva saada servereitä. 23 . Arvosteltu: PC Tulossa PS4, Xbox One Behaviour Interactive/ Bandai Namco Entertainment Versio: 1.10b Minimi: Intel Core i3 4170 tai AMD FX-8120/ 6 Gt RAM, 3D-kortti GTX 570 2GB tai HD7850 2GB Suositus: Intel Core i5 tai AMD FX-8300/ 8 Gt RAM, GeForce 780GTX tai AMD HD 7970 Testattu: Quad Core 2600k (3.5 Ghz), 8 Gt RAM, NVIDIA GeForce GTX770 2Gt VRAM Moninpeli: 5-60 Ikäraja: 16 Warhammer 40K: Eternal Crusade Isoisä Nnirgle Raptorin rakettirepulla voi järjestää taktisia yllätyksiä.. Kaaos sinut tuhotk..krrk! Kuolematon keisari johtaa sotakoneeksi muutettua ihmiskuntaa, ja hänen nyrkkinsä ovat uskolliset avaruusmariinit. Arkhonan taistelukentillä heitä vastassa ovat vihreät örkit, avaruushaltija eldarit sekä kaaosmariinit
Näistä miehistönkuljetusvaunu on tärkein, koska se on omalle squadille myös spawnauspiste, joka parkkeerataan kohteen lähelle mutta piiloon. Heavyilla eli tulituella on raskas ase, tyyliin konekivääri (Heavy Bolter), laserkivääri (Lasgun), ATase Mutimelta tai raskas plasmakanuuna. En edes tarkoita kiltakavereiden kanssa mikki päällä pelaamista, vaan perustajua eli liikkumista ryhmänä, komentopisteisiin, ei Vihreät arvot valtaavat alaa. Kummallakin mariinipuolella ovat piiritystankki Vindicator, Predator-tankki ja Rhino-miehistönkuljetusvaunu, örkeillä ja eldareilla on jokseenkin vastaavat. Siksi päähahmokseni valikoitui kaaosmariini, eikä se hassumpi valinta ollutkaan. Raskaista aseista löytyy sitten parempaa kamaa, kuten konekivääri tai ylitehokas automaattikanuuna, hitaaksi kiikarikiväriksi(kin) kelpaava lasgun sekä pelin ylivoimaisin ase, plasmakanuuna, joka ampuu myös epäsuoraa tulta. Silloin matsit ovat tiukkaa vääntöä, joka parhaimmillaan ratkeaa kirjaimellisesti viime sekunneilla. Verta verijumalalle, kyllä kiitos! Perusrooleja on viisi, jokaisella rooliin sopiva aseistus. (No oikeasti pelasin muutaman tunnin kumpaakin kärsimättä.) Kaikki haluavat olla avaruusmariineja, joten Keisarin joukot saavat jatkuvasti turpiinsa, koska lojalistien rivit ovat täynnä alokkaita. Seuraus on kömpelyys, koska ensin kääntyy kamera ja sitten vasta taistelija. 24 . Toisaalta mariinit kyllä ovat pukeutuneet raskaisiin, kömpelöihin taisteluhaarniskoihin. Sitten opin käyttämään bolteria ”oikein”, siis melkein lähitaisteluaseena. Raskaat aseet saa tuettua kaiteen päälle, jolloin kuvakulmaksi tulee näppärä 1st person. Mutta toisaalta niissä osataan silti tehdä kupperskeikka kuin Dark Gods Soulissa ikään, kyyristyä suojan taakse, hyppiä kuinka korkealta vaan, ja, hyvä jumala, kiivetä uskottavien korkeiden esteiden yli! Mitä on tämä hulluus. Jos mariineja pitää perustasona, niin eldarit ovat nopeampia ja örkit kestävämpiä. Valtterin Boltteri Neljään hahmoslottiin mahtuu juuri sopivasti edustaja joka rodusta, jokaisesta mukana tutuimmat faktiot. Tug of Warissa pisteet vallataan järjestyksessä. Pelissä on friendly fire, joten tappelun sekaan plasmaa syytävät oman puolen idiootit ovat lievä ongelma. Perusaseet ovat tarkkoja kuin säätiedotus, liikkeessä ja lonkalta ammuttuna matkaa ei saa olla montaa metriä, tähtäämälläkin tarkkuus tippuu aika nopeasti. Valtailuun ei riitä vain hengailu komentopisteen vieressä, se pitää ensin kaapata, ja siihen pystyy vain jalkaväki. Silti yhdyn kuoroon joka haluaa tuliaseisiin vähän enemmän tehoa. Kaappaus pitää myös keskeyttää aktiivisesti, mutta sen osaavat kaikki. Ja kun matka kasvaa niin vahinko pienenee. Hmm, en halua olla örkki, koska ne ovat vihreä versio brittien työväenluokasta. Niin menossa pysyy se oikea rytmi ja raivokkuus. Ground Assault on jalkaväkeä, jolla on lähitaisteluase (kuten Chainsword tai Choppa) ja pistooli. Verrattuna mihin tahansa räiskintään Crusaden pyssyt ovat silti epätarkkoja ja tehottoman oloisia. Lojalistisaasta, jätä Make rauhaan!. Matseissa vallataan komentopisteitä, ja toinen osapuoli hyökkää, toinen puolustaa. Muilla akrobatia on uskottavampaa, eldareiden kireä Ned Flanders -hiihtopuku ja örkkien kevyt vaatetus tuskin estävät ketterää liikehdintää. Paitsi kun niitä on monta: se kolmas lähes ehdoton vaatimus on ryhmätyö. Lihan ja veren lisäksi mukana on terästä. Aluksi kyyti oli kylmää, koska olin tottunut siihen että tuliaseilla osuu ja niillä on vaikutusta. Fortressissa toinen puoli puolustaa linnaketta, mutta rajatuilla spawneilla. Dominationissa kaikki komentopisteet ovat heti vallattavissa, ja mitä useampaa hallitsee, sen nopeammin oma puoli voittaa. Infantrylla (jalkaväellä) on Bolterin tapainen tuliase plus pistooli (a la Bolter Pistol) ja veitsi. Eldarit ovat pöljiä avaruushaltijoita, joilla on kireät housut. Jotta makeita releitä voi ihastella, pelaamisen ainoa perspektiivi on persepektiivi, eli näkökulma on hahmon takana. Warhammer 40K: Eternal Crusade Kentät ovat sopivan kokoisia, jotta niihin mahtuu, mutta niissä ei eksy. Kiitos Dark Soulsin, minulla on tätä vastaan jo sietokykyä, mutta aivan varmasti normi pc-pelaaja kokee sen puhtaasti kömpelönä ohjauksena. Hyökkääjän pitää saada portit murrettua ja kaksi komentopistettä vallattua aikarajan puitteissa. Eihän näillä osu! Crusade tekee kolme asiaa sellaisella tavalla, että ne astuvat astuvat normiräiskinnän varpaille. Onneksi jo Space Hulkeissa totuin siihen että Bolterilla ei osu latoon jos se liikkuu. Supportin eli tukijoukkojen ehdoton päätehtävä on parantaa, mutta taistelukin sujuu, niin loitsuilla kuin aseilla. Kaaosmariinit eroavat lojalisteista lähinnä muinaisten jumalien palvontamerkeillään, joista saa erilaisia bonuksia. Ideana on yrittää tähdätä päähän ja tyhjentää lipas kokonaan, eikä miettiä, että jokohan riitti. Myös feedback on ongelma: osumien pitäisi näkyä kunnolla, ettei tarvitse arvailla olenko itse syyllinen ohareihin vai nettikoodiko se kiusaa. Jump Assaultilla on lyhyen kantaman rakettireppu ja yleensä lähitaisteluase, mutta taktisesti arvokkaat hyppyheikit eivät voi valloittaa pisteitä. Tämä on suosikkipelimuotoni, varsinkin jos osapuolilla on jotain taktiikantajua
Ikoniset moottorisahamiekat, voimakirveet ja energiamiekat niittävät miestä kuin heinää. Koska arkuissa ei ole duplikaatteja (paitsi reskinnattuja aseita), näin saa halvalla suurimman osan aseista. omiin pisteisiin, keskittymistä ja roolin vaihtamista tilanteen mukaan. Harvassa pelissä yksinäinen Rambo on yhtä totaalisen hyödytön kuin Eternal Crusadessa. Sen Eternal Crusade tekee, mikä nahkean alun jälkeen on minullekin yllätys. Dark Soulsin malliin maaliin voi ja kannattaa lukittua. Siihen asti taistelen mielelläni Keisaria vastaan kahdella mielikuvitusrintamalla, niin Warhammer-tulevaisuudessa kuin Dice-menneisyydessä. Ilmeisesti veri roiskuu vain kuin seuraa muita pelaajia. Konsoliversiot ilmestyvät joulukuun lopussa, ja silloin Ristiretken armonaika päättyy. Sen jälkeen paukkuu terveys eli oikeat hiparit, jotka eivät palaudu ilman parantajaa, parannusesinettä tai tarvikelaatikkoa. Matseihin pääsee saman tien, paitsi jos niihin on jonoa, ja pääsääntöisesti ne ovat täynnä. Huonoa – Keskeneräisenä julkaistu, poikkeamat räiskenormeista vaativat opettelua . Mutta vihapuhe tekee hyvää työtä karkottaessaan uudet pelaajat pois, joten pelaajakunta on loivassa, mutta tasaisessa laskussa. Pahimmillaan esimerkiksi Fortress-kartoissa ruudunpäivitys koneellani tippui jopa kakkosella-kolmosella alkaviin lukuihin. Yksinäistä pyssysankaria vastaan melee on kakunpala, mutta ryhmän ristituli on hyvä vastalääke ruimijoille. Yllätyshyökkäys epäonnistui Eternal Crusaden julkaisu liian aikaisin oli paha virhe, jo siksikin että tekniikkakin yskii. ”Ethän sahaa minua moottorisahamiekalla!” ”Eeenn eeeenn eeeenn!”. Kannattaa ehtiä ajoissa haavoittuneen luo, sillä pelissä on erikseen E niin kuin Execute, mikä on ah niin kovin tyydyttävää! Varsinkin eldareiden suolistaminen tuntui tuplahyvältä! Samaan hengenvetoon paheksun goren puutetta. Eternal Crusade on kiinnostava sekoitus ampumista ja lähitaistelua. Panssarin hiparit palautuvat itsekseen, niin kuin miten. Tuskainen waagh ja aargh, ne ovat musiikkia korvilleni! Ei pisteitä pistejumalalle Ground Assaultini sanoin ”None Shall Pass, and, of course, Blood for the Bloodgod!” Firmamme AT-tukihenkilö on tehnyt hyvää työtä. Sahamiekka on kuuma Epätarkkaan tulitukseen on selvä syy: Warhammer 40K:sta (yli) puolet on lähitaistelua, mikä ei onnistu jollei pääse iholle asti. Uskolliset palkitaan Matseista saa palkinnoksi kokemusta, mutta tasopykälät ovat huimat: ykköstasolle vaaditaan vain 4K pojoa eli matsi pari, kakkostasolle 25K mutta kolmostasolla jo 100K pojoa, nelostasolle huimat 250K pojoa! Onneksi matseissa jaetaan myös kehityspisteitä, joilla pelihahmo paranee, sekä varustepisteitä, joilla avataan uusia aseita ja tuunausosia. En välitä (enka valita) kaksi vuotta vanhoista lupauksista, välitän vain siitä miten peli minua viihdyttää nyt. Pelillä ei ole varaa virheisiin, koska sen ongelma on pienehkö, joskin innokas pelaajakanta. Lyöntejä on kolme, nopea huitaisu tai hidas tappolyönti, sekä torjunta jonka bonusvaikutus on hetken lamautus. Eri kamat ”painavat” eri verran, ja kun pelihahmon raja 1000 pistettä, valintoja tehdään. Koska haluan nähdä koko tarinan, toivottavasti lopetuksella jossa itkulegioona saa näpeilleen, palaan asiaan tammikuussa. Jako kaukoja tulitaisteluun, plus eri aseiden selkeät erot ja sitä myöten eri hahmoluokkien selkeät erot, tekevät taistelusta monipuolista ja taktisesti miellyttävää. Plus niihin tuunausosat, ettei käy niin että 30 tonnin arkusta tulee tonnin arkun bolterin suujarru. Erikokoisia päivityksiä tulee yksi viikossa, mutta peli on niin kriittisessä vaiheessa, että devaajien pitäisi toimia nopeammin ja äänekkäin foorumirutina ohjenuorana. Sinänsä ymmärrettävää, mutta pelaajia ärsyttävää, on kosmeettisten aseiden ja haarniskanosien ostaminen oikealla rahalla. Se toimii jos sen antaa toimia. Jos jossain pelissä veren pitäisi lentää metrin kaarina viiden litran annoksissa, niin tässä Warhammerissa. Ostin aseita kalliisti, sitten vasta luin että kannattaa ensin ostaa tonnin loottiarkut, sitten viiden tonnin arkut, ja niin edes päin. Tosin en ymmärrä, miksi omia loadoutteja saa tehdä vain kymmenen, ja niistäkin vain viisi voi olla aktiivisena. Kehityspisteillä avataan muun muassa Masteryita, joilla eri aseiden ”paino” vähenee. Ja örkkien plus mariinien Ground Assaultilla on vielä ikävä kilpi. Maukkaana sokerina pohjalla hahmot harvoin kuolevat suoraan, vaan haavoittuneina yrittävät raahautua turvaan, toivoen kaverin nostavan jaloilleen ennen kuin viimeinen veritippa valuu maahan. Veljet, moni vielä kuolee vuoksenne Lämän ottaminen on kyllä outoa, koska pohjaratkaisu on halomainen. Yhden asian olisin halunnut tietää etukäteen. Osa luulee että kyseessä on Pay-2-Win, mitä se ei ole: jos haluaa tehokkaan aseen (ilman skiniä) nopeasti, sen saa pelituotoilla, hintaluokka on 10-16K pojoa, eli noin viisi matsia. 25 Hyvää + Aggressiivinen, tuoreelta tuntuva nettiräiskintä. Silti lähitaistelu on toistaiseksi liian kuningas, koska kenttädesignkin on sen puolella. Itsensä paikkaavaa panssaria vai. Behaviour tähtää siihen, että jouluna ilmestyviin konsoliversioihin mennessä peli on kunnossa, jopa ainakin jonkinlaista metakampanjaa myöten. Idea on kivi-paperi-sakset: raskaan iskun torjuu kevyt isku, jonka torjuu torjunta jonka läpäisee raskas isku. Koska peli on selvästi kesken ja hinnassa on pari kymppiä liikaa, minkäänlaista yleistä ostosuositusta en anna
Ykkös-Mafia kertoi, kuinka 30-luvun rehti taksikuski Tommy Angelo liukui Mafian valtapiiriin, nousi vallan tikkaita ja lopulta tuhoutui. Samalla Lincoln Clay itse muuttuu puhtaasti sosiopaattiseksi, monomaaniseksi murhaajaksi ja autojen varastajaksi. 26 KOSTO ON PARASTA TARJOILTUNA TIIVIINÄ Juuri kun luulin päässeeni loppuun, minut kiskottiin taas takaisin. Arvosteltu: PC Saatavilla: PS4, Xbox One Hangar 13/Take 2 Minimi: Intel I5-2500K tai AMD FX-8120 /6 Gt RAM, GeForce GTX 660 tai Radeon HD7870 Suositus: Intel I7-3770 tai AMD FX 8350 4.0 Ghz/ 8 Gt RAM, Gefore GTX 780 tai GTX 1060 tai Radeon R9 290X Moninpeli: ei Testattu: Quad Core 2600k (3.5 Ghz), 8 Gt RAM, NVIDIA GeForce GTX770 2Gt VRAM Ikäraja: 18 Mafia III Nnirvi. Tai sitten pelijournalistit pelkäävät joutuvansa ostamaan Civ kutosensa. 2K korjasi sen vauhdilla, samalla virtaviivaistaen turhan sekavat näppiskontrollit, mutta nollia ei saa Metacriticista enää pois. Lincoln on ulkonäöltään musta Arnold Schwarzenegger ja taustaltaan Rambo, erikoisjoukkoihin kuulunut Vietnam-veteraani. Kolmenkympin kriisi Mafiassa tärkeintä haukuttavaa näyttää olevan grafiikka, joka on kuulemma ”ikääntynyttä”, pois lukien keskusteluissa, joissa naamat on kyllä nätisti animoitu. Ajatusrikosspesialistina huomaan kyllä kuinka Lincoln Clay vain hyppää välittömästi takaisin rikollisuuteen, kulkematta työvoimatoimiston kautta. Kolmas Mafia tapahtuu 1968, ja sen päähenkilö on Lincoln Clay. Koska kiusasin maailmankaikkeutta koulussa, se poisti samalla pelistä suurimman osan Mafiastakin. Taisi onnistua, koska klikkijournalismi ei pelannut ”kulttuurin omimis” -korttia. Viimeinen Django Bordeaux’ssa Nyt ollaan Yhdysvaltojen eteläosissa vuonna 1968, joten jo pelin alussa vetovastuun Illusion Softworksilta perinyt Hangar 13 muistuttaa rasismin kauheuksista ja perustelee n-sanan käytön. Maailmankaikkeus kuunteli, sillä kolmas Mafia on GTA: New Orleans, sorry, New Bordeaux. Homma viimeisteltiin kavereilla, joista alkoi suorastaan välittää. Ykkös-Mafian autojen hengessä peliin jäi pariksi päiväksi kolmenkympin nopeusrajoitus pc:n ruudunpäivitykselle. Vaan eipä näistä kahdesta ehdi välittää, ennen kuin kässäri tappaa heidät ja juoni muuttuu yksinkertaiseksi kostotarinaksi, jonka perusidea on kopioitu Middle-Earth: Shadow of Mordorista. S aatat muistaa kolumnini, jossa kerroin kuinka GTA V veti getarimittarini vihdoin yli. Ihan siltä varalta ettei viesti vieläkään mennyt perille, se vääntää vielä rautalangasta tuomitsevansa rasismin. Karkeasti ottaen grafiikka on jotain GTA nelosen ja vitosen väliltä, eli minun kirjoissani tarpeeksi hyvää ja miellyttävän selkeää. Personallisuushäiriö Godfather, GoodFellas, Scarface, Sopranos sekä kaksi ensimmäistä Mafia-peliä ovat tarinoita henkilöistä, ja siksi niitä rakastin. Toinen Mafia kertoi Vito Scalettan ja Joe Barberan ystävyydestä 40-50-luvun Empire Bayssa. Lincoln on orpo ja hänellä on vain yksi ystävä. Oppi-isä Sammy Robinson on Hollow’n, New Bordeaux’n mustan alueen rikollispomo, ja hänen poikansa Danny on Lincolnin paras kaveri. Lievästä, kehnohkosta getaroinnista huolimatta pääjuoni kulkee ja hahmoista, kas kummaa, välittää. Hyvä päähenkilö on monisyinen. Aluksi niissä ei edes räiskitty. Kerronta oli tiivistä: välivideota seurasi juonitehtävä, ja niissä oli vaihtelua
We gotta GTA out this game Mafia III on parhaimmillaan alussa ja lopussa, näissä ovat ne parhaat, kekseliäimmät tehtävät. Plussaa siitä että se tehdään oikein, ilman lapsellista saarnaamista, eikä sitä ole liikaa. Katujen pikkukalat kutevat jossain kujalla tai pikkutalossa, ne tapetaan tai hakataan. Ehkä ne silkkihansikkaat olisi kannattanut riisua. Se on ilman epäilyksen puolikastakaan jenkkien M9-mallin pistin, joista ensimmäiset valmistettiin vasta vuonna 1986, ei todellakaan 1968. Lincoln on päähenkilönä ärsyttämätön, mutta hahmona paperinohut. TOTUUS LINCOLN CLAYSTA Kun Lincoln Clay oli olevinaan Vietnamissa, hänet olikin kaapattu omaan lähitulevaisuuteemme, ilmeisesti osana mustaa huippusalaista supersotilasohjelmaa. Lisäksi hänellä on sisään rakennetut AR-sensorit, jotka näyttävät vihollisen ääriviivat seinän läpi, kiinnostavat tavarat sekä sisäänkäynnit, sekä toimivat GPS-systeeminä. I ain’t afraid of no ghost.. Mafia II:sta tuttu Vito Scaletto edustaa tyylikästä perinteistä italialaismafiaa, Burke viskillä pyörivää irkkurikollisuutta ja nuori, mutta tehokas Cassandra Haitin jengiä. Jos asia kiinnostaa, suosittelen Alan Parkerin hienoa elokuvaa Mississippi Burning. Marcano edustaa syvän Etelän dixiemafiaa, johon törmäsin ensimmäistä kertaa loistavassa TV-sarjassa Justified. New Bordeaux’n iso kaupunki on jaettu alueisiin, joilla keskitason pomot hoitelevat bisneksiään, kuten orjakauppaa, viinanmyyntiä, kiristystä ja muuta kivaa. Lincoln on poikkeavan isokokoinen, ja pystyy tappamaan ilman minkäänlaista moraalista ongelmaa. Lopullinen todiste on Lincolnin taisteluveitsi, joka ei ole taisteluveitsi. Tämä olisi työttömänä ajautunut dixiemafian syliin keittämään metamfetamiinia, tyynyliina päässä lynkkaamaan mustia ja hautaamaan kansalaisoikeusaktivisteja. Pelasin Mafia III:n loppuun puhtaalla Varjostusta varjoisilla kaduilla. Kun tekee tarpeeksi vahinkoa, niiden pomo ilmestyy näkösälle. Niistä ensin vihjaa joku, ja väkivallalla saa lisää tietoa. Isommissa operaatioissa hyökätään rakennukseen tai alueelle, joka on täynnä vihollisia ja kohde niiden takana. Lincoln muistaa Vietnamista vain abduktionsa. Tosi ison plussan Mafia III saa musiikista, se on kuin Radio Rock, mutta vielä ikivanhemmilla klassikoilla, täynnä 60-luvun lopun helmiä ja huippuartisteja. Sitten taistellaan tie sen luo, pannaan veitsi kurkulle ja hankitaan tieto johtoportaan seuraavasta askelmasta. Jos olisi menty edeltäjien sapluunalla, peli olisi kertonut takametsien punaniskaisesta Dukesta. Kun oikeat Getarit luovat lihaa päähahmonsa päälle, Mafia III ei edes yritä: Lincoln etenee kuin tankki ja tappaa kuin luonnonvoima, tuosta vaan naps. Pomojen alueet annetaan Lincolnin kolmelle ”kaverille”, jotka antavat siivun tuloista Lincolnille. Pääpahis ja koston kohde Sal Marcano sukuineen jää vähän laimeaksi, joskin Sal hoitaa kyllä finaalinsa tyylikkäästi. 27 . Välissä on valtava klöntti tehtäviä, jonka ovat kirjoittaneet Copyletto ja Pastellino. Kieltämättä oma versioni Ghostbusterseista, jossa Haamujengi oli käsikranaatti ja haamut Southern Unionin (eli Ku-Klux-Klanin) kokous, tyydytti: niistä valkoisista lakanoista joista ei tullut punaisia, tuli ruskeita. Epäilen, että Mafia III:n tarinaa kehutaan tasan siksi, että se aina muistaessaan tuomitsee rasismin. Pomot antavat bonuksia kun heille jakaa alueita, mutta kun kumartaa yhdelle, pyllistää toiselle. Donovanin takia kannattaa katsoa lopputekstit. Tähän ei kukaan muu pelihahmoista pysty. Lisäksi tässä on kiinnikkeetkin väärin päin, toivottavasti tämä ongelma korjataan päivityksessä. Isommat pomot tapetaan, pienemmät pomot voi jopa ottaa omiin töihin. Keinotekoisesta psyykestä kertoo jo sekin, ettei hänellä ole ”erikoisjoukko”taustastaan huolimatta Vietnamflashbackeja. Nämä Lincolnin on palautettava takaisin valtaan, ja sen jälkeen minulla oli tunne että vaihtelu olisi poikaa. Lincolnin poikkeaviin fyysisiin kykyihin kuuluu juokseminen hengästymättä, fyysisten vahinkojen korjaaminen osittain joko ajan kanssa itsestään tai kokonaan “adrenaliinilla”. Luonnollisesti tällainen Mafia III olisi ollut pelillinen itsemurha. Ilman ideologiabonuksia tarina on simppeli kostotarina, joka koko ajan tuntuu aivan liian tutulta. Sen sijaan mukana on Steppenwolfin Born to be Wild, vaikka pelissä ei ole ensimmäistäkään moottoripyörää! Verivelka maksetaan ClayPalilla Inhimillisen pahaan vajoavan antisankarin asemasta Lincoln Clay on yksinäinen susi ja antisankari, jossa on vähemmän hahmosyvyyttä kuin Commandon John Matrixissa. Yhtä hahmoa vihaan: pakollinen katolinen pappi isä James Ballard, rasittava samusirkka, jonka moraalisaarnat etenevät niin hitaasti ja nykien, että välillä ravistin monitoria. Ensin Lincolnin pitää päästä väleihin paikallisten etnisten rikollisorganisaatioiden kanssa. Lincolnin tiedustelija on Vietnam-kamu, velmu CIA-agentti Donovan. Kuoleman musta enkeli tekee selvän Mafiasta ja sen perinnöstä. On sellaisia nimiä kuin Cream, Johnny Cash, Rolling Stones ja Iron Butterfly. Sitten näin loppupelin tappolistasta, mitä matka Sal Marcanon kimppuun vaatii (kahdeksan keskipomoa, neljä luutnanttia, kolme capoa), ja hetken tunsin aitoa epätoivoa. Vain näiden keskinäisessä sanailussa on kemiaa, joka saa Lincolnin tuntumaan välillä ihmiseltä. Pelin henki ja sanoma huomioon ottaen musta musiikki, kuten Motown, on selkeästi vähemmistössä, onhan Jameskin vain Brown. Getarista muistuttaa myös kautta linjan korkealaatuinen ääninäyttely
Tärkeintä on eliminoida nopeasti ne tyypit, jotka juoksevat heti puhelimeen ruinaamaan apujoukkoja paikalle. Hahmosta paljastuu jakso jaksolta uusia puolia. Sain LA Noiresta enemmän irti, koska olin lukenut alle James Ellroyn L.A. Buddyn ja hänen suorapuheisen äitinsä (Ann Dowd) väliset kohtaukset tuovat sarjaan myös sen kipeästi kaipaamaa huumoria. Sentään ne ampuvat aika tarkasti ja ovat varsin sinnikkäitä. Taistelussa ei ole huonoa sen laatu vaan sen käsittämätön määrä. Tappotyö on itse asiassa yllättävän toimivaa, sillä aseissa on tuntuma kohdallaan ja pahikset kuolevat viihdyttävästi. Onneksi poliisit eivät enää reagoi ylinopeuteen. M inulla on tapana parittaa popkulttuurini. GTA:n tavoin ajamista on liikaa. Marshall-Green ja Balfour tekevät päärooleissa hienoa työtä, mutta mielenkiintoisimmat roolisuoritukset nähdään sivuosissa. Markus Rojola sisulla, hintana se ettei Shadow Warrior 2:een aikani sitten riittänytkään. Vastentahtoinen tappaja Max Allan Collinsin kirjoihin perustuva Quarry on 1972 Memphisiin sijoittuva rikosdraama. Joskus helpotan sillä hypen luomaa odotusta tai virittäydyn tunnelmaan, mutta tärkein syy on se, että samaa aihepiiriä sivuavat teokset rikastuttavat kokemusta. Terminaattoritaktiikan vaihtoehtona Lincoln voi myös hiippailla kuin Solid Black Snake ja eliminoida vartijat hiljaisesti, mikä sekin on kovin hauskaa. Rasismi on avointa Memphisissä neljä vuotta Martin Luther Kingin salamurhaan jälkeenkin (lisäyhteys Mafia III:een). Se on samanlaista aikuisten värityskirja -pelailua, sellaista kivaa terapeuttista, täysin ohjattua merkkien seuraamispuuhastelua. Mafia III on... Kirjojen Quarry on kylmäverinen tappaja, mutta tv-versio on ristiriitojen rikkoma sielu, joka on itsekin kauhistunut siitä, mihin vaistojensa varassa kykenee. Media seuraa Münchenin olympialaisten verilöylyä. Lincoln kestää luoteja hyvin realistisesti, joten tyhmäkin vihollinen on tarpeeksi uhka. Molempien pääosissa on Vietnamista palaava sotilas. Quarryn ote pitää. Muutkin omituisuudet viittaavat siihen että osa pelidesigniä nukkuu kalojen kanssa. Teoilla on kuitenkin seurauksensa ja Macin kohdalla ne kohdistuvat myös hänen vaimoonsa Joniin (Jodi Balfour). Ehkä tässäkin pitäisi olla minisukellusveneitä ja nosturi. Quarry kääntää järjestyksen päälaelleen. Muoti ja sisustus tuntuvat luonnollisilta osilta ympäristöä. Buddy varautuu väistämättömään. Toki jäljelle jäi muun muassa levykansien ja Playboy-lehtien keräily, zzzz ja krooh. Ruumiilta saa tietysti asetta ja patruunaa, mutta jos mieliase jää kentälle, se pitää ostaa takaisin. Quarryn vahvuus on kuitenkin varsinaisten pahiksien puute. Sekä tv-sarja että peli sijoittuvat Yhdysvaltain etelävaltioihin, niiden antisankarit ajautuvat rikollisuuteen ystäviensä kuoltua ja käyttävät hyödykseen sodassa oppimiaan keinoja. Joskus teosten välinen yhteys jää hataraksi ja pääsee yllättämään. Kun oikeissa Mafioissa ajettiin päämajasta tehtävään ja takaisin, tässä sahataan ympäri isoa New Bordeaux’a. Brokerin palkkalistoilla hieman liian pitkään jatkanutta Buddya näyttelevä Damon Herriman nousee ylitse muiden. Kiinnostavasti getareiden turhaa oheistoimintaa (vaatteita, kavereita ja muuta) ei ole, mutta jäljet ovat näkyvissä. Verkkainen kerronta, realistinen väkivalta ja painostava tunnelma aiheuttavat sen, että vaikka tunnelin päässä ei näy valoa, on se kuljettava loppuun saakka. Kartalla näkyy kauppaa, baaria, panttilainaamoa, ravintolaa ja ties mitä, mutta niille ei vain ole kirjoitettu mitään aktiivisia rooleja. Levysoittimista, radioista ja klubeilla soivaa musiikkia käytetään taitavasti tuomaan kohtauksiin haluttua tunnelmaa. 78 Kolmas Mafia vaihtaa sarjan vahvan tarinaperinteen kulahtaneeseen getarinkopiointiin. Kyse on selviytymisestä. Ohjaaja Greg Yaitanesin suosimat pitkät otot varmistavat, että toimintakohtaukset eivät häviä näyttävyydessä muille Cinemaxin hiteille. Vihollisten tekoälyssä ei ole järkeä eikä määrää, mutta ehkä hyvä niin. Mafia III:n pariin minut ajoi promovideoiden sijaan tv-sarja Quarry. Ilmapiiriä luo kuvauspaikkojen lisäksi myös runsas diegeettinen musiikki. -Ole hyvä ja kerro tietosi! -Mielelläni!. Mac Conway (Logan Marshall-Green) palaa kotiin Vietnamista. Rikossarjat ovat usein juuri niin hyviä kuin niiden pahikset ovat pahoja. Pornoviiksiä ja pulisonkeja Aikaisemmat Cinemaxin sarjat, kuten Banshee, ovat koukuttaneet katsojat toiminnalla ja lisänneet hitaasti mukaan syvällisempiä hetkiä. TV-sarja Quarry SAMAA SUKUA, ERI MAATA Buffy ja Angel, Drive ja Kavinsky, Don Winslow ja Narcos. Mafia III Hyvää + Musiikki ja ääninäyttely ovat priimaa. Quarryn Memphis tuntuu tarkkojen yksityiskohtien ansiosta autenttiselta paikalta. Pelin tehtävien haukkuminen tylsiksi on tekopyhää, koska ne ovat jotakuinkin samaa tasoa, ja samanlaisia, kuin huippupeli GTA V:n yksinkertaisempi taistelu, josta vielä puuttuu se hauska hiiviskely. Mafia III on budjetti-GTA josta on leikattu rönsyt pois, mutta monistettu peruskaavaa eli ampumista ja autoja. Huonoa – Yksinkertainen tarina, yksipuolinen sankari ja aivan liikaa kierrätystä. Hahmoissa on pimeyttä, mutta kukaan ei ole yksiselitteisen hyvä tai paha. Poistamalla pelistä kaksi kolmasosaa toistotehtäviä Mafia III olisi selvästi parempi peli, mutta ei se silloinkaan olisi Mafia-sarjan peli kuin nimeltään. Se iskee yllättäen ja kovaa. Mac kieltäytyy, mutta joutuu tahtomattaan väkivallan ympäröimäksi. Tosin on vähän ärsyttävä juttu, ettei Lincoln pidä mukanaan kuin kahta asetta, joista toinen on käsiase ja toinen isompi. 28 . Autoista se ei voi olla kiinni, koska niitä on joka lähtöön, vaikkakin fiktiivisillä nimillä. En minä tätä Via Dolorosaa voi varsinaisesti haukkua, mutta kehuminenkin juuttuu kurkkuun. -kvintetin. Rikollispomo Broker (Peter Mullan) tietää, että epäsuositun sodan veteraaneille ei ole paljon mahdollisuuksia tarjolla, joten hän yrittää värvätä Macia palkkatappajaksi. Toimintaa käytetään harkiten. yhdentekevä
Rajoitukset tuntuvat teennäisiltä ja saavat kentät vaikuttamaan entistä putkimaisimmilta. Pelisarjan ystävät jaksavat epäilemättä tahkota Infinite Warfaren moninpeliä, mutta tuskin se käännyttää monia kilpailijoiden leireistä. Mitä pidempään joukkue onnistuu pitämään palloa hallussaan, sitä enemmän pisteitä sille kertyy. Kokeiltu: PS4 Infinity Ward Ikäraja: 18 Julkaisu: 4.11.2016 Call of Duty: Infinite Warfare -moninpelibeta Markus Rojola Defenderissä pallon voi halutessaan pudottaa tai syöttää joukkuekaverille. Betan parhaassa kentässä liikkuminen on jopa muita rajatumpaa, mutta se tuntuu luonnolliselta ratkaisulta ottaen huomioon tapahtumapaikan. Kill Confirmedissa ainoastaan varmistetut tapot varmistavat voiton. Mitään näistä ei ole nähtävissä moninpelissä, joka tarjoaa hyvin samankaltaisen kokemuksen kuin Advanced Warfare ja Black Ops 3. Jäiselle Jupiterin kuulle sijoittuva sokkelomainen Frost tuntui liiankin tutulta ja voisi olla mistä tahansa pelisarjan osasta. On ilmeistä, että vaikka jokaisen kolmen pelin suunnittelusta on vastannut eri studio, on ideoiden jakaminen ja lainaaminen yleistä. Samaa kuuta katsellaan Betaa vaivasivat tyypilliset tekniset ongelmat. Oman ostopäätökseni ratkaisee tänä vuonna se, kuinka hyvä pelin kampanja on. 29 PALUU TULEVAISUUTEEN Onko tulevaisuus vain uudelleen pakattua eilistä. Ensimmäisellä voi ostaa parempia versioita pelin aseista. Edelliset ongelmat puuttuivat onneksi Aliensarjan mieleen tuovalle avaruusasemalle sijoittuvasta Frontierista. Black Ops 3:sta pelanneet tuntevat olonsa kotoisaksi välittömästi. Eritoten ensimmäisenä päivänä peliin pääseminen vaati useita yrityksiä, mutta erän alettua kaikki sujui kuitenkin aina ongelmitta. Hahmoluokkaa voi kuitenkin vaihtaa vapaasti kesken erän. Pelaajat voivat edelleen juosta seiniä ja liukua lattioita pitkin ja rakettireppu toimii tismalleen samalla periaatteella. Näissä kentissä on myös useita houkuttelevan näköisiä kauppoja, joiden sisälle ei kuitenkaan pysty menemään. Listalla putoaa askeleen taaksepäin, jos joku vastustajista onnistuu tappamaan pelaajan melee-iskulla. Go Robot Ennen pelin alkamista on valittava yksi kuudesta Combat rigeiksi kutsutuista hahmoluokista. Nämä pelimuodot tarjoavat mahdollisuuden tukea omaa joukkuetta, vaikka ei olisikaan kaikkein nopein ja tarkin ampuja. Valitettavasti kenttien suunnittelussa ei ole hyödynnetty liikkumisen vapautta. Uutuutena sotaa käydään painovoimattomissa tiloissa ja pelaaja pääsee avaruushävittäjän puikkoihin. Pelin sijoittaminen tulevaisuuteen tarjosi tilaisuuden suurempaan irtiottoon myös moninpelissä, mutta tekijöiltä puuttui siihen rohkeus. Kuoleman jälkeen ruumiin päälle jää leijumaan hetkeksi tunnuslaatat, jotka keräämällä saa pisteen joukkueelleen. Avaimia käyttämällä puolestaan aukaistaan varustearkkuja, joista löytyy kolme satunnaista esinettä, kuten aseita, klaanitunnuksia tai erinäköisiä panssareita. Liikkuminen tuntuu hieman raskaammalta, mutta on muuten lähes identtistä. Valitettavasti useimpien käyttö on estetty näkymättömillä seinillä. Jälkimmäiset haiskahtavat mikromaksuilta, joten tehokkaimmat aseet voi todennäköisesti aukaista nopeimmin rahalla. Oman joukkueen laattoja keräämällä evätään pisteet vastustajilta. Gun Gamessa pelaajat ovat täysin omillaan edetessään 18 eri aseen listaa pitkin. On vaikea päästä eroon tunteesta, että olen pelannut kaikkea tätä aikaisemminkin. Japaniin sijoittuvassa Precinctissä ja 1950-luvun amerikkalaista pikkukaupunkia muistuttavassa Throwbackissa on runsaasti korkeita tasanteita, jotka on kuin luotu tähystyspaikoiksi. Perinteiset Team Deathmatch ja Domination olivat pelattavissa aina, mutta Defender, Kill Confirmed ja Gun Game vuorottelivat. Jokaisella on omat yksilölliset erikoisaseet ja -kyvyt, joten ne ovat käytännössä vähemmän persoonallisia versioita Black Ops 3:n spesialisteista. Palloa kantava ei voi ampua, joten hän tarvitsee joukkueensa suojelua. Halon Oddballia mukailevassa Defenderissä pelaajat kilpailevat pallomaisen esineen hallinnasta. Kampanja kuvaa sotilasyksiköiden välisiä taisteluita ympäri aurinkokuntaa. Hauskana ja hieman karmaisevana yksityiskohtana Frontier-kentässä ruumiit leijuvat hetken painottomina.. Eri kyvyt tukevat erilaisia pelityylejä, esimerkiksi Merc sopii parhaiten puolustuspelaamiseen ja robotti Synaptic on omiaan lähitaisteluun. Call of Duty -sarjan viimeisin osa Infinite Warfare sijoittuu kauemmas tulevaisuuteen kuin yksikään sarjan aikaisempi osa. Erän päätyttyä pelaajat palkitaan kokemuspisteiden lisäksi myös kahdella erilaisella pelin sisäisellä valuutalla. Taistelu keskittyy pitkälle keskuskäytävälle, mutta viholliseen selustaan voi pyrkiä kiertämään joko sivukäytäviä pitkin tai uskaltautumalla synkempään ja selkeästi ahtaampaan alakertaan. Onko Call of Dutyn moninpeli jo maineensa vanki. Jokaisen tapon jälkeen pelaaja siirtyy seuraavalle tasolle ja saa uuden aseen. Vaikka kentät ovat perinteisiä sekä ulkoasultaan että liikkumismahdollisuuksiltaan, poikkeavat ne kiitettävästi toisistaan. B etan perusteella Infinite Warfaren moninpeli tulee olemaan epäsuhtainen seos uutta ja vanhaa. Loputon kierre Testattavana oli kaikkiaan viisi pelimuotoa
Kauttaaltaan kolutun toisen maailmansodan sijaan lähitulevaisuuteen (nykyiseen lähimenneisyyteen) sijoittuva Modern Warfare oli monen nykypelaajan ensimmäinen askel nettipelaamisen maailmaan, varsinkin konsoleilla. Crew Expendable on yksi vaikuttavimmista räiskintäpelien aloituksista koskaan. Seinät sortuvat vain käsikirjoituksen salliessa.. Toki tehtävä on skriptattu putkijuoksu, mutta sitä tukeva ympäristö, vakuuttavasti käyttäytyvät npc:t, kiire ja hämmennys onnistuvat kiinnittämään huomion muualle. Niistä mieleen on tallentunut vain yksittäisiä välähdyksiä. Modern Warfare oli valtava menestys, jota myytiin seitsemän miljoonaa kappaletta ensimmäisen neljän kuukauden aikana. 30 RETROMODERNIA SODANKÄYNTIÄ Modern Warfare ei ole enää moderni ja siinä piilee sen vahvuus. Esitaistelija Infitiny Wardin kehittämä käänteentekevä Call of Duty -sarjan neljäs osa julkaistiin alun perin loppuvuodesta 2007. Nykyisin luku ylittää 16 miljoonaa. Taistelut koetaan sekä yhdysvaltalaisten että brittiläisten joukkojen kautta. I nfinite Warfaren luksusversioiden ennakkotilaajille tarjotaan bonuksena Modern Warfaren remasteroitu versio. Sitä pelatessa huomaa, miten paljon ensimmäisen persoonan räiskintäpelit ovat kehittyneet edellisestä sukupolvesta. Ydinaseita kuljettavaan laivaan tehtävä yöllinen hyökkäys saa yhä pulssin nousemaan ja siellä olemisen tunne on vahva. Avaruuskävely. Starbuck. Modern Warfare kuvaa aikaa, joka tuskin enää palaa. Sotaa käydään jalat maassa ilman plasmakiväärejä tai biomekaanisia raajoja. Keskityn seuraamaan esimieheni, kapteeni Pricen, käskyjä ja toivon niiden pitävän minut hengissä edetessäni kohti laivan ruumaa. Kevin Spaceyn elottomat silmät. Pelin vaikutus lajityyppiinsä on vuosikymmenen jälkeenkin edelleen selkeästi nähtävissä. Tarjolla on katkeransuloinen, mutta enimmäkseen auvoisa nostalgiatrippi. Kampanjassa on enemmän ikimuistoisia hetkiä kuin viimeisessä kolmessa Call of Dutyssa yhteensä. Modern Warfaressa huipentumia käytetään säästeliäästi, joten ne erottuvat joukosta. Samalla käy ilmi, että kaikki muutokset eivät ole olleet genrelle hyväksi. Ryminällä sisään Välittömästi kampanjan aloittamisen jälkeen muistin, miten hienosta pelistä on kyse. Teloitus ensimmäisessä persoonassa, ydinräjähdys, UkraiArvosteltu: PS4 Raven Software/ Infinity Ward Versio: Ennakko Ikäraja: 18 Modern Warfare Remastered -yksinpelikampanja Markus Rojola Kuin kaksi marjaa: kapteeni Price ja kapteeni Price. Nimeämättömässä Lähi-idän maassa teloitetaan presidentti samaan aikaan, kun ultranationalistit tekevät siirtojaan Venäjällä. Nopeatempoista ja äärimmäisen addiktoivaa moninpeliä tuki ensiluokkainen yksinpelikampanja, joka kertoi elokuvallisen, mutta uskottavan tarinan mieleenpainuvista hahmoista. Aikaa, jolloin vähemmän oli joskus enemmän. Luvassa ei ole puun takaa iskeviä juonenkäänteitä, jotka eivät kestä kriittistä tarkastelua. Ennakkotilaajat pääsivät kampanjatilan kimppuun jo kuukautta ennen varsinaista julkaisupäivää
84 Onnistunut remasterointi, joka saa kaiken näyttämään uudelta, mutta tuntumaan tutulta. Julkaisun yhteydessä pelattavissa on vain kymmenen kenttää, mutta kuusi puuttuvaa alkuperäiskenttää lisätään mukaan ilmaisena päivityksenä joulukuussa. Kyse ei ole todellakaan mistään pikaisesta pakkelin levittelystä. Myös äänimaailmaan on tehty pieniä virityksiä sinne tänne. Alun tukikohta on huomattavasti kiireisempi nykyään. Khaled Al-Asadin ja Imran Zakhaevin motiivit ovat selkeitä eikä kumpikaan ole yltiöpatrioottinen megalomaanikko tai viiksiään sukiva sosiopaatti, joka ei koskaan kykene jättämään väliin mahdollisuutta monologiin. Toki vastaan tulee asioita, jotka eivät ole vanhentuneet arvokkaasti. Kehno tekoäly sen sijaan vaivaa loppuun asti. Ohjaus tuntuu kulmikkaalta ja kömpelöltä, kuin pelaisi hansikkaat kädessä, mutta muutaman tehtävän jälkeen lihasmuisti alkaa toimia eikä asiaan enää kiinnitä huomiota. Ampumaradalta poistuvan pelaajan ohittaa panssarivaunu ja tien toisella puolella on joukko sotilaita juoksulenkillä. Extreme Makeover: Game Edition Modern Warfaren remasteroinnista vastaa Raven Software Infinity Wardin valvovan silmän alla. Vaikka Infinite Warfare tulee epäilemättä näyttämään paremmalta, ei isoveljen tarvitse hävetä itseään sen rinnalla. Ongelmana on se, että juuri tältä muistin sen näyttävän. Myös päävastustajat ovat uskottavia. Puhdasta pahuutta Toinen esimerkki tekijöiden itsehillinnästä ovat pelin vastustajat. Vaikka Call of Duty -sarjassa on kyse nimenomaan kokemuksista, niin jokaisen hetken ei tarvitse olla räjähdysherkkä. En pidä sitä osoituksena tekoälyn fiksuudesta, vaikka omat joukot ovat joko kuolemattomia (Price, Gaz) tai pelkkää tykinruokaa (korpraali Smith ja kumppanit). Visuaalisesti kaikki on laitettu uusiksi ja peli näyttää todella hyvältä. Yleensä tämä johtaa taisteluihin, joiden voittaminen on vaikeaa, mutta ei mahdotonta. Juuri kun räiskintä alkaa puuduttaa, peli heittää kehiin hiiviskelyä, vihollisten pommittamista tai hektisen takaa-ajokohtauksen. Kaiken kruunaa sulava ruudunpäivitys, joka tuntuu hullun pommimiehen virittämältä, sillä se ei kuollakseenkaan halua laskea alle viidenkympin. Suurin osa kentistä on heikosti naamioituja putkia, joihin on ripoteltu suojia, joiden turvin saa palautettua energian täyteen. Pelattavuudeltaan Modern Warfare on ikääntynyt yllättävän arvokkaasti, vaikka aluksi kaipaa genreen jo vakiintuneita ominaisuuksia, kuten suojaan syöksymistä ja nurkan taakse kurkkimista. Vaikka sankarit liikkuvat ryhmänä, viholliset keskittävät yleensä kaiken tulituksensa pelaajaan. Suu täynnä kuivaa heinää Onneksi tehtävien välillä on runsaasti vaihtelua. Ota oppia, George Lucas! Yksi pelihistorian intensiivisimmistä hetkistä. Se sisältää samat aseet, pelimuodot, killstreakit ja kentät, jotka olivat mukana alkuperäisversiossakin. Pelattavuus, tehtävät ja tekoäly ovat ennallaan – niin hyvässä kuin pahassa. Pelissä on myös mahdollista törmätä immersiontappaja numero ykköseen eli näkymättömiin seiniin. Vihollisten jäädessä kurkkimaan samojen esteiden takaa alkavat taistelut muistuttaa ampumarataa.. Tehtävässä on useita kohtia, joissa pelaaja voi itse päättää, miten lähestyy vihollisia. Pelistä ei löydy No Russianin tapaisia ylilyöntejä, joilla saavutetaan kohuotsikoita, mutta ei paljoa muuta. 31 KIINNOSTAAKO MONINPELI. Hyvää + Tarina on edelleen yksi genren parhaista. nan aavat (niistä lisää myöhemmin) ja pisteenä i:n päällä toimiva lentokonetehtävä ovat selkeitä kohokohtia. Draama syntyy tunnetilojen vaihtelusta. Tämä ilmenee parhaiten ensiluokkaisessa All Ghillied Up -tehtävässä, jossa astutaan nuoren Pricen mutaisiin saappaisiin. Huonoa – Kenttäsuunnittelu ja vihollisten tekoäly tuovat esiin pelin todellisen iän. On kiinnostavaa nähdä, kiinnostaako Modern Warfaren moninpeli enää pelaajia, kun pahin kilpailija löytyy samasta paketista. Kaikkialle on lisätty pieniä, isoja ja toisinaan valtavia yksityiskohtia (yksi lisäys jopa sitoo pelin tarinan tiukemmin yhteen Modern Warfare 3:n kanssa ja sen löytävät palkitaan tarkkasilmäisyydestään trophylla). Kampanjan lisäksi lopulliseen pakettiin kuuluu luonnollisesti myös moninpeli, joka ei kuitenkaan ollut pelattavissa ennakkoversiossa (eikä täten vaikuta arvosanaan). Konnat voivat olla suurieleisiä sortumatta teatraalisuuteen. Nolottaa tunnustaa, että pidin näistä aikoinaan. Modern Warfare on saanut ansaitsemansa remasteroinnin. Pricen esimies MacMillan suosittelee yleensä niiden ohittamista kaikessa hiljaisuudessa, mutta pelaaja voi halutessaan käyttää myös aseitaan. Pelihahmojen kasvot näyttävät huomattavasti luonnollisemmilta, mutta silti tunnistettavilta. Kasvojenkohotuksen ansiosta siihen on entistä helpompi uppoutua. Ainoastaan muutama juttu, kuten savuja vesiefektit, pistävät ikävästi silmään, mutta niistä valittaminen tuntuisi nillittämiseltä. On jännä huomata niiden toimivan yhtä hyvin kuin ensimmäisellä kerralla. Kenttäsuunnittelu paljastaa armotta Modern Warfaren todellisen iän. Peli rohkaisee valitsemaan realistisen lähestymistavan, mutta ei estä kokeilemasta vaihtoehtoja. Vaikka kampanja on skriptattu tarkkaan, tehtävissä on mahdollista tehdä myös omia ratkaisuja. Vihollisjoukkojen ajoittaiset julmuudet siviilejä kohtaan ovat niin todentuntuisia, ettei niiden jälkeen tarvitse arpoa, vetääkö liipaisimesta vai ei. Esimerkiksi alkupään teloituskohtauksessa osa dialogista on äänitetty uusiksi ja siihen on lisätty kerrontaa tukevaa musiikkia. Kun tämän yhdistää loputtomasti spawnaaviin vihollisiin, alkaa vanhat patoumat nousta takaisin pintaan. Etenkin vaikeammilla vaikeustasoilla äkkikuolemat turhauttavat ja seuraavan näkymättömän tarkistuspisteen saavuttaminen saa huokaisemaan helpotuksesta. Kuorma-auton luona työskentelee kiireinen huoltomies. Lisäykset tekevät maailmasta aidomman tuntuisen ja lopullisesti sen herättää henkiin upea valaistus. Mikäli yksinpelikampanjasta pystyy mitään päättelemään, niin sen pariin palaa mielellään ainakin muutamaksi illaksi. Näihin lukeutuvat ainakin (nykyään) kliseinen taisteluläppä sekä kuoleman jälkeen ruudulle ilmestyvät sitaatit sotaoppaista, suurilta ajattelijoilta ja Condoleezza Ricelta. Kyse on vain aivojen tekemästä tempusta, sillä alkuperäisversion pikainen käynnistys (tai vierailu Youtubeen) paljastaa, kuinka ensiluokkaista työtä Raven Software on tehnyt. Mukaan on lisätty jopa täysin uusi opastuspiste räjähteille. Näiden ratkaisujen on tarkoitus pitää pelaaja liikkeessä, vaikka kaikki vaistot käskevät pitämään naaman nurmessa. Monipuolinen kampanja viihdyttää alusta loppuun ja Raven Software on tehnyt upeaa työtä pelin ulkoasun suhteen. Siinäpä vitsaus menneiltä vuosilta. Hölmö nuori sydän Remasterointi ulottuu kuitenkin ainoastaan audiovisuaaliseen puoleen
Kahinoita ei tarvitse rajoittaa kehään, sillä matsata voi myös kulisseissa tai katsomossa. Kausipäivitykset tyytyvät yleensä hiomaan sarjaa maltillisesti osa osalta, suuria riskejä vältellään viimeiseen asti. Yuke’s ei kuitenkaan pelkää kokeilla uusia asioita: välillä mennään metsään, toisinaan osutaan kultasuoneen. Mukana ei ole kokonaan uusia ottelutyyppejä, mutta tikapuumatsit ja TLC tuntuvat uudistusten ansiosta tuoreemmilta. Yuke’sin kehittämistä WWE-peleistä paistaa aito intohimo showpainia kohtaan. Dramaattinen paluu kehään ja selätyksen estäminen ottelun viime hetkillä on WWE:tä parhaimmillaan. Sydänkohtaus selostamossa. WWE on yhtä kuin suurimmat tähtensä: ilman Brock Lesnaria, John Cenaa ja Seth Rollinsia show olisi huomattavasti laimeampi ja suuren yleisön mielenkiinto nuupahtaisi nopeasti. Painijoiden liikerepertuaarin tuntemus ja pikkuhiljaa karttuva ottelukokemus ovat menestyksen kannalta tärkeitä. Molempien pitää kyetä esittämään naama peruslukemilla pöyristyttäviä väitteitä ja suurimman palkinnon kerää se, joka saa suuren yleisön uskomaan puheitaan. 32 OODI ORTONILLE, RIEMULAULU ROLLINSILLE Kissatappelu pukuhuoneessa. Onko tämä muotivai painiesitys?. Valmiiksi pehmitetyn Rollinsin selkään hyökkääminen ei ole pelkuruutta, vaan fiksua opportunismia. Monen painijan mittelöt eivät ole yhtä tuskaisia kuin aiemmin, napakamman ja selkeämmän manuaalikohdistuksen ansiosta parin vierekkäisen vastustajan muiluttaminen onnistuu entistä kätevämmin. Ei ihmekään, että trikoopainissa ansioitunut Jesse Ventura eteni poliittisella urallaan aina Minnesotan kuvernööriksi. Komeinkaan kromi ja mainiot pelimuodot eivät pelasta kokonaisuutta, jos itse kamppailut ovat karmeaa kuraa. Toiminnan keskelle kannattaa palata, kun tilanne näyttää itselle edulliselta. Showpainissa voi tapahtua lähes mitä tahansa. Tänä vuonna japanilaiset heittävät Showcase-pelitilan yli laidan ja nostavat keskiöön uratilan, WWE Universen ja älyttömän laajan kustomoinnin. S howpainijoissa ja ammattipoliitikoissa on paljon samaa. Pelillisistä hienosäädöistä merkittävimmästä päästä on kohteen valitsemisen helpottaminen. Jos ottelu ei suju toivomusten mukaan, kehästä voi pyörähtää ulos hengähdystauolle ja luovuttaa estradin hetkeksi muille painijoille. Lähdemateriaalia kohdellaan kunnioittaen ja painipelit vangitsevat urheiluspektaakkelin tiukan ytimen. Bret Hart saapuu kehään suoraan solariumista. Kamppailuissa korostuvat ajoitus, taktiikka ja nopea päätöksenteko. Pukuhuoneen huonekalut ja painijoiden purukalusto menevät uusiksi, kun körmyt (tai diivat) riehuvat kulissien takana. Onneksi paini toimii kuin Lesnarin F5: liikkeissä on lennokkuutta ja iskuissa painon tuntua. WWE 2K17 on painifanin aarreaitta, mutta viihdyttääkö muskelikimppujen testosteroniähinä muitakin. Kun kaksi 120-kiloista karjua törmää yhteen kehän keskellä, heilahtaa itsekin nojatuolissa kuin huomaamatta. Jos se näyttää painilta… Showcase oli viime vuoden parhaita pelimuotoja, siksi on harmillista, että se on riisuttu pois tämän Arvosteltu: PS4 Saatavilla: Xbox One, Xbox 360, PS3 Yuke’s/2K Sports Versio: Arvostelu Moninpeli: 2-6 pelaajaa Ikäraja: 16 WWE 2K17 Markus Lukkarinen White Ranger alistaa Dudleyn veljeksiä. Jos se tuntuu painilta… WWE:n tärkein osa-alue on tietysti itse paini
Urassa riittää tahkottavaa, eikä tarina nytkähdä liikkeelle erityisen vauhdikkaasti. Onhan se realistista, mutta samalla puuduttavaa. Nyt se onnistuu. 80 Perushyvä vuosipäivitys. Teatteritarjontaa on monenlaista. Oma lukunsa ovat promopuheet. Bret Hart saapuu kehään suoraan solariumista. Peruspelin sisältöä täydennetään dlc-paketeilla, jotka lisäävät mukaan muun muassa Hall of Fame -painijoiden 80ja 90-luvun Showcase-matseja. Selostus ja äänimaailma ajavat asiansa, joskin ne ovat muuttuneet vain niukasti viime vuodesta. Tarjonnasta tärkeimmäksi nousee uratila, MyCareer, joka on laajoine kustomointimahdollisuuksineen askartelijan unelma. Paul Heyman on kummisetä. Juonikuviot, liittoumat ja vihamielisyydet kehittyvät ottelutapahtumien perusteella. Se on painia! WWE Universe tekee parhaansa paikatakseen Showcasen jättämän aukon. Karismaattinen kaljupää on onnistunut lisä tarinaan, mutta herättää samalla kysymyksen: miksi Heymanin kaltaisia karaktäärejä ei nosteta vielä voimakkaammin esille. Nautin omani mieluummin yliampuvan lapsellisena ja kertakaikkisen viihdyttävänä kuin kuivakkana pukudraamana tai pesukonesotilaina. Kiinnostavat persoonat ovat WWE:lle kaikki kaikessa, heitä kannattaisi hyödyntää myös videopeliformaatissa. Uran aikana menossa heiluu mukana Paul Heyman. Sisältöä ja pelimuotoja on edelleen enemmän kuin riittävästi, mutta viime vuosien Showcase-kampanjat ovat yhdistäneet mainiosti WWE:n historialliset merkkihetket totta ja tarua hämärtäviin fantasiaotteluihin. Noin 170-päinen lista koostuu nykyisistä supertähdistä ja diivoista sekä menneiden aikojen legendoista. Uraansa luovan painijan pitää lämmittää yleisöä ja katsomon virittäminen oikeaan tunnelmaan vaatii lahjakasta leukojen louskutusta. Kausipassi on vain hintava sokerikuorrutus jättikakun päällä. Vaihtelu tekisi uralle terää. Aikuisuus on yliarvostettua. Muut pudistelevat kummastuneina päitään ja ihmettelevät, mikä saa aikuisen miehen katsomaan trikooasuisia, hikisiä lihaskimppuja, jotka huutelevat toisilleen törkeyksiä. Kulisseissa operoiva taustavaikuttaja on taitava supliikkimies, joka sähköistää olemuksellaan kohtaukset. Se onnistuu tehtävässä osittain: painijakokoonpanon hallinta, otteluiden järjestäminen, vihamiesten kinastelut ja tiimimittelöt pitävät McMahon-wannaben kiireisenä. Oletko aina halunnut nähdä valkoisessa spandex-asussa kehää hallitsevan Power Rangerin. Eri kaupunkien yleisöt halajavat erilaisia puheita ja pullistelua, mutta hyvä idea toteutetaan vaisusti ja tuntuu muutenkin hieman irralliselta muusta sisällöstä. Oman ukkelinsa tai akkelinsa voi luoda juuri sellaiseksi kuin haluaa, rajana on vain mielikuvitus. Huonoa – Showcasea on ikävä, uratila kärsii toistosta. Kolmiokuristus toimii aina. Hahmoaan voi kehittää haluamaansa suuntaan, mutta viikosta toiseen jatkuva kiistakumppanien kanssa nahistelu alkaa toistaa itseään varsin nopeasti. Ehkä en vain oululaisena ymmärrä mahtipontisten palopuheiden merkitystä. Hyvää + Yuke’sin intohimoinen suhtautuminen showpainiin näkyy, perusta on kunnossa. 33 vuoden paketista. WWE 2K17 ei ole täydellinen iteraatio pohjimmiltaan tutusta painipelistä, mutta se tyydyttää showpainin ystävien vuosittaisen nälän. Hahmot on mallinnettu tinkimättömästi: painijoiden kehääntulot, elekieli ja tunnusliikkeet on toteutettu viimeistä piirtoa myöten esikuville uskollisesti. Kun The Rock takoo rintaansa ja nostaa mestaruusvyön ilmaan, on helppo unohtaa seuraavansa peliä. John Cenan laaja tunnekirjo välittyy miehen kasvoilta.. Jotkut painifanit varmasti pahoittavat kolmenkympin kausipassin takia mielensä, mutta jo pelkässä peruspelissä on todella runsaasti sisältöä ja hurjan paljon muokattavaa. Hiphop-painotteinen musiikkiraita on tällä kertaa Sean Combsin käsialaa. Huipulle ja Hall of Fameen nousee vain kovalla työllä. Painijakaarti on hurjan laaja
Etenkin Ultimate Team muuttuu kertaheitolla kiinnostavammaksi, kun passiivisen tunarin sijaan puolustuksessa on syöttölinjoja peittävä ja aktiivisesti riistoihin pyrkivä kaveri. Mallia on otettu 2K Sportsin korispeleistä. Jos futiksen kontrollit eivät kumpua selkärangasta, kampanja myös on hyvä tapa opiskella jalkapallon perusteet. Joukkuettaan mollaava primadonna ei saa seläntaputuksia managerilta, tiimikavereilta tai faneilta. Asetelma on kuin Manchesterissa. Arvosteltu: PS4, Xbox One Saatavilla: PC, PS3, Xbox 360 EA Sports Versio: Arvostelu Moninpeli: 2–4 pelaajaa samalla koneella, 2–22 pelaajaa verkossa Ikäraja: 3 FIFA 17 Markus Lukkarinen Alaba on aikeissa keskittää, Muller haistelee puskupaikkaa alimpana miehenä.. Sen kertoo kauden lopussa sarjataulukko – ja futispelien kohdalla myyntiluvut. N opeammin, korkeammalle, voimakkaammin. Puolustuslinjan ohittaminen juoksemalla ei onnistu yhtä helposti kuin aiemmin, murtautumispaikat pitää ansaita. BBC esittää: Metsästäjän matka Alex Hunter on Lontoon lähiöiden kasvatti, joka haaveilee jalkapalloammattilaisuudesta ja Valioliigasta. Uralla eteneminen vaatii kovaa työtä, mutta lopulta ponnistelu ja usko omaan tekemiseen palkitaan. Haluaisin pelata kaunista lyhytsyöttöpeliä ja rakentaa rauhallisesti maalintekopaikkoja, mutta nettipetterit pakottavat myös minua kohti suoraviivaisuutta. Asetelma kääntyy päälaelleen, kun tekoäly siirtyy omalle puolelle. Kumpi lähestymistapa on parempi. Ammattilaisen arki ei ole pelkkää harjoittelua ja pelaamista, lisäksi Alex antaa haastatteluita ja tekee sponsorisopimuksia. Vertauksilta kilpailijaan ei voi välttyä: PES muistuttaa paremman syöttelypelinsä, hienostuneemman pallotuntumansa ja uskottavamman tekoälynsä ansiosta huomattavasti enemmän modernia futista. Viistojuoksut ovat tekoälylle edelleen myrkkyä, mutta suorat juoksulinjat se puolustaa hyvin. Jalkapallo onkin parhaimmillaan ihmis(t)en kanssa pelatessa. Myös hyökkäyspäässä aivoitukset käyvät huomattavasti paremmin yhteen, kun hyökkääjät ja keskikenttäpelaajat eivät ryntäile jatkuvasti vastustajan puolustuslinjan selustaan. FIFA heittää tänä vuonna lisää löylyä kiukaalle mahtipontisella yksinpelikampanjalla, jossa ohjastetaan nuori tulokas Valioliigan huipulle. Hunterin isoisä paukutti Englannin kentillä kiivaaseen tahtiin maaleja 60-luvulla, nyt on nuoremman sukupolven vuoro. Vaikeusasteen hienoinen nousu johtuu osaltaan vastustajan konemaisuudesta. Takaiskuilta ei vältytä, vaan välillä kutsuu penkki, toisinaan vastustajat ja fanit hiillostavat nuorukaista. PES jalostaa pelituntumaa, keskittyy taktiseen puoleen ja viilailee pallollisen pelin nyansseja. Onneksi kotona odottavat tuliterät, huippubrändin valmistamat nappulakengät. Samoin käy vanhoilla konsoleilla palloileville, sillä tarinaa voi tahkota ainoastaan Xbox Onella, PS4:lla ja pc:llä. Hunterin kehitystarina ei ole itkuinen ryysyistä rikkauksiin -kertomus, mutta kaava on varsin perinteinen. Koneen ohjastamat joukkuekaverit ovat passiivisia, prässäävät pallollista miestä vain erillisestä käskystä ja tekoälyn tekemät riistot ovat yhtä harvinaisia kuin Huuhkajien voitot. Harjoitussessiot voi ohittaa, mutta puolustustreenit ja erikoistilanteiden hiominen maksavat itsensä takaisin viimeistään moninpelissä. FIFAssa markkaset, väyryset ja jopa lukkariset voivat astella rinta rottingilla maailman suurimmille futisareenoille. Olympialaisten tunnuslause komeilee todennäköisesti myös EA Sportsin huoneentaulussa. Kuljetukset laitoja pitkin ja korkeat roikkupallot puolustuslinjan selustaan toimivat turhan hyvin. Tarina pakottaa Alexin hyökkäävään rooliin, joten sisäistä N’Golo Kantéaan kanavoivat joutuvat pettymään. Korkeat tuotantoarvot näkyvät monissa asioissa: näyttelijäsuoritukset ovat päteviä, Atticus Rossin säveltämä musiikki rakentaa tarinaan mainiosti tunnelmaa ja ympäristöt ovat uskottavia. 34 HANS, HUUHKAJAT JA HUNTER Suomalaisittain synkkä jalkapallosyksy kirkastuu virtuaaliviheriöillä. Hunterin ura etenee tarinan ehdoilla. FIFA ja PES lähestyvät kuningaspeliä eri näkökulmista. United hankkii isolla rahalla zlataneita ja pogbia, City hioo pelillistä prosessiaan askel askeleelta Pep Guardiolan johdolla. Semi-prolla ja professionalilla pelatut ottelut eivät ole samanlaisia ylijuoksuja kuin parina viime vuonna. Hunterin tarina on maistuva alkupala ennen FIFA:n muihin pelimuotoihin syöksymistä. Etäisyydet pysyvät tiiviimpänä ja tarjolla on enemmän syöttösuuntia. Tarina etenee harmillisen tiukasti kiskoilla: vaikka uransa aloittaisi loistavasti ja täyttäisi kaikki managerin toiveet, penkkikomennukset ja lainasopimukset tulevat tutuiksi. FIFA haalii lisenssejä, hioo audiovisuaalista puolta huippukuntoon ja tavoittelee futisfanien sydämiä iskevillä pelimuodoilla. Tekoälyn pelaajat suojaavat palloa hyvin, syöttävät varmasti ja ryöstävät palloja itselleen kovalla prosentilla. Sekä United että City ovat mahtavilla resursseilla jyllääviä jättiläisiä, mutta joukkueiden filosofiset lähtökohdat eroavat toisistaan kuin yö ja päivä. Mikään ei syö miestä pahemmin kuin kamppailun ratkaisuhetkillä sössitty rankkari. FIFA on edelleen hieman liikaa kallellaan juoksujalkapallon suuntaan. Selvimmin kilpailijoiden erot näkyvät verkkomittelöissä: PES-pelaajat pyrkivät rakentamaan peliä ja pelaamaan joukkueen pelityylin mukaisesti, FIFA:ssa näkee enemmän pystyyn kirmaavia yksinyrittäjiä, joiden joukkue koostuu Aubameyangin kaltaisista pikakiitäjistä. Maailmanluokan tunarit Tekoäly heittää aiempaa kovemman haasteen
Maalivahdit liimaavat palloja aiempaa luotettavammin, mutta veskareilla on välillä ihmeellisiä vaikeuksia keskityspallojen kanssa. Löysä ja korkeakaarinen keskitys aiheuttaa ylimääräisiä sydämentykytyksiä, kun puolihuolimattomasti palloon pomppaava vahti nyrkkeilee pallon juuri ja juuri rangaistusalueen rajalle. Stekelenburgin komea venytys pelastaa Evertonin takaiskulta.. Koska riistäminen on aiempaa vaikeampaa, puolustamisessa korostuu maltti. 84 Vuoden 2016 toiseksi paras futispeli. Syöttäminen on täyttä arpapeliä, jos kaksi pelaajaa on samassa suunnassa. Ruljanssiin tuhraantunut sekunnin kymmenys voi pahimmillaan tarkoittaa puolustustilanteesta myöhästymistä ja maalia omiin. Laukaisusuunnan ja -voiman kanssa on oltava tarkkana: suunta kannattaa päättää jo ennen suoritusta ja painallus ei saa olla liian lyhyt tai pitkä. Klopp ei ole tyytyväinen Liverpoolin puolustuspeliin. Toteutuksen heikoin osa-alue on jälleen kerran selostus. Kävelevä lausuntoautomaatti. Tietyt asiat eivät ole muuttuneet vuodessa. Hopea ei ole häpeä Audiovisuaalisesti FIFA on askeleen edellä kilpailijaansa. Etenkin topparien munaukset käyvät kalliiksi. Kulmapotkut ja vaparit ovat korkeakaarisempia ja leijailevat aiempaa helpommin pitkäksi, rankkarit on aiempaa helpompi sählätä. Hyvää + Tarinallinen yksinpeli on mukava lisä, tuotantoarvot ovat kohdallaan. Muuten potku jää ponnettomaksi tai leijailee ohi maalin. Puolustuslinjan ryntäilyt jättävät tilaa selustaan, jonne vastustajat pelaavat pallon armotta. Hyvä suoritus ei riitä tänä vuonna mestaruuteen. Frostbite-moottorilla pelaajat näyttävät esikuviltaan, animointi soljuu nätisti ja äänimaiseman ansiosta uppoutuu kamppailujen kiihkeään sykkeeseen. Hallintaansa voi ottaa yksittäisen pelaajan tai manageroida kokonaista seuraa, verkossa voi palloilla osana ihmisjoukkuetta tai potkia pikamatseja. Heti helpotti. Huonoa – Tuntuma ei ole kehittynyt juurikaan viime vuodesta, joukkueiden pelitavat muistuttavat liikaa toisiaan. Yksinpelija moninpelimuotoja on kattavasti. Ashley Williams näkee punaista. Zlatanin kaltaiset härät suojaavat palloa taidolla ja voimalla, pienten tirriäisten on turha yrittää tökkiä palloa pois selkäpuolelta. Puolustaessa joutuu toisinaan vaihtamaan pallotonta äijää useamman kerran, ennen kuin saa haluamansa pelaajan hallintaan. Vaikka FIFA 17 on hiottu ja kokonaisvaltainen paketti, tuorein PES vetää viheriöllä pidemmän korren. Kruununjalokivi on edelleen Ultimate Team, jossa keräillään pikkuhiljaa parempia pelaajakortteja ja yritetään saada joukkue puhaltamaan yhteen hiileen. Erikoistilanteet eivät suju ulkomuistista, sillä kulmat, vapaapotkut ja rankkarit ovat muuttuneet. Kyllästyin Alan Smithin ja Martin Tylerin tuttuihin fraaseihin noin kolmessa minuutissa ja vaihdoin selostuksen ranskaksi. FUT Championsissa kerätään pisteitä pitkin viikkoa ja yritetään ansaita paikka viikonloppuliigassa. 35 Zlatan ei pyydä eikä anna armoa Fyysinen kamppailu on uudistunut hieman. Jopa Valioliiga-managerit tunnistaa
Mutta vielä mitä. President, luotsataan college-kentiltä maajoukkueeseen ja lopulta NBA-kentille. NBA 2K17 on kuin tämän vuoden Golden State Warriors. Pienikokoiset pelaajat ovat jaloistaan vikkeliä ja pääsevät kiertämään jäykät kolossit, mutta minimiehen ei kannata ajaa hanakasti korille. Pysyykö Golden Staten paketti kasassa, onko Hollywood-tuotantoarvoja tihkuva NBA 2K17 entistä ehompi korispeli. Urheilullinen, kaukoheittovoimaa tihkuva porukka voitti runkosarjassa ennätykselliset 73 ottelua ja Stephen Curry heitti kolmosennätykset uusiksi. Warriors vahvistui 2010-luvun kovimmalla pistelingolla Kevin Durantilla, 2K Sportsin koris panostaa Hollywood-tarinaan. Uratilaa tahkotessa on tunnettava oman pelipaikan vaatimukset: takamiehet rakentavat peliä, laitahyökkääjät operoivat monipuolisesti ympäri kenttää, sentteri painii korin alla ja kauhoo levypalloja. Nimekäs ohjaaja ei taannut huippulaatua, sillä kliseinen tarina jäi yllättävän vaisuksi. Jotkut tähdet uhmaavat todennäköisyyksiä ja rikkovat lajin lainalaisuuksia. Uran alkupään matsitkaan eivät ole mitään läpihuutojuttuja. Muutaman prosentin nousu omassa heittotarkkuudessa ja aavistuksen tiiviimpi puolustus voi nostaa nippa nappa -pudotuspelijoukkueen mestariehdokkaaksi. Näyttelijäsuoritukset ovat kelvollisia ja juonta seuraa ihan mielellään. Cleveland Cavaliers, yhden miehen joukkueeksi haukuttu porukka, pysäytti finaaleissa Warriorsin mestaruusjunan, vaikka oli sarjassa 1-3-tappiolla. Korin alla viihtyvän Tyson Chandlerin voi antaa rauhassa touhuta kolmosrajan tuntumassa, mutta Stephen Currylta on otettava kaikki heittotila pois. Mutta jos surkeus jatkuu myös NBA-tasolla, Pressa ei nouse penkiltä ratkaisijaksi. 36 Herra presidentti Koripallo on huippuatleettien temmellyskenttä. Oma peluri saa runsaasti ruutuaikaa ja tuttuun karvaturpaan kiintyy kuin huomaamatta. Modernit huippupelaajat, parhaana esimerkkinä LeBron James, tosin kaihtavat stereotyyppistä jaottelua. Pienillä asioilla on lopulta suuri merkitys. Curryn, Draymond Greenin ja Klay Thompsonin tähdittämä sikermä näytti marssivan vastustamattomasti NBA-mestariksi. Puolustuspäässä tärkeää on pysyä hyökkääjän iholla, peittää syöttölinjoja, iskeä ärhäkästi kiinni heikkoihin pallonkäsittelijöihin ja yrittää blokata hyppyheittoja. Uratila on nostettu myös tänä vuonna voimakkaasti framille. Jos koripallon perusteet eivät ole hallussa, herra Presidentin tilastot ovat karua luettavaa. Durantin keskipitkät hyppyheitot, Blake Griffinin korilleajot ja Jamesin dynaamisuus ympäri kenttää laittavat kovalleArvosteltu: PS4 Saatavilla: Xbox One, PC, (PS3, Xbox 360) Visual Concepts/ 2K Sports Versio: arvostelu Moninpeli: 2-4 pelaajaa samalla koneella, verkossa 2-10 pelaajaa Ikäsuositus: 3 NBA 2K17 Markus Lukkarinen Herkkä hetki auton konepellillä. Runko on säilynyt ennallaan ja ehjänä, mutta pakkaa sekoitetaan uudella supertähtiluokan pelaajalla. Aina tiukinkaan puolustus ei ole tarpeeksi. Tarinaa ei voi kehua erityisen omaperäiseksi, mutta se saavuttaa tärkeimmän tavoitteensa. Käsikirjoitetut osuudet antavat onnistuneen alkusysäyksen pitkälle uralle. Ala-arvoinen heittoprosentti, jatkuvat pallonmenetykset ja itsekäs puskeminen eivät kuitenkaan romuta NBA-haaveita. Puolustuksessa on pimennettävä oma mies, autettava skriinitilanteissa ja toisinaan tuplattava vastustajan taiturit. Coco Jambo Viime vuonna uratilan ohjakset olivat tiukasti Spike Leen käsissä. Kun 180-senttinen takamies haastaa 215-senttisen voimasentterin korirenkaan alla, jälki on rumaa. LeBron James ja Kyrie Irving osoittivat suuruutensa, ja penkkiurheilijoita hellittiin koko rahan edestä. Prosenttipeli Huipputason koripallossa voittajan ja häviäjän ero on marginaalisen pieni. Marcus McCoy, armoitettu pelintekijä ja komea karvanaama.. Onneksi sohvan reunalla on tilaa myös notkeasormisille ajattelijoille. Pelaajien tuntemus auttaa myös puolustamisessa. G olden State Warriors oli hengästyttävän hyvä joukkue viime NBA-kaudella. Oma alter ago, lempinimeltään Mr. NBA 2K17 mallintaa erinomaisesti koriksen todennäköisyyksiä. Tutoriaalin avulla pääsee kärryille perusteista, mutta todelliseksi huippupeluriksi kehittyy vasta satojen ottelujen jälkeen. Pelien ja harjoitusten välissä seurataan, kuinka Pressa heittää huulta kaveriensa kanssa, pelaa videopelejä ja halailee tyttöystäväänsä. James hallitsee käytännössä kaikki pelipaikat, Clevelandin monipuolisuusihme voi pelata jopa sentterinä. NBA 2K17:n aloituskynnys on korkea, jos ei ole pelannut aiempia 2K-koriksia ja lajituntemus on ohutta
Pomo joutuu hoitamaan palkkaneuvottelut, uusien pelaajien rekrytoimisen ja tarkkailun sekä miettimään lippujen hinnoittelun. NBA 2K17:n pelikirja on hiottu huippukuntoon. Ainoa kauneusvirhe komeassa kokonaisuudessa on hahmojen huulisynkka. Ohjaustuntuma on etenkin hyökätessä napakka, puolustaessa tyhjän tilan ja syvyyden hahmottaminen on välillä haastavaa. Pelikirjan voitto Audiovisuaalisen toteutuksen osalta NBA 2K17 kuuluu urheilupelien eliittiin. Diktaattorimaiset otteet ja kovat hinnat nostavat fanit kapinaan, jolloin kannattaa harkita joukkueen siirtämistä uuteen kaupunkiin. Keräilykorttipeli MyTeam on kokenut pieniä uudistuksia. Hyökkäys rullaa mallikkaasti, puolustus on tiivistä ja pelaajat ovat iskussa. Kerran peli kaatui päävalikkoon, toisella kertaa ottelu ei päässyt edes alkamaan. Jos rahankäyttö rajoittuisi yksinpeliin, asia olisi ok, mutta kilpailullisessa verkkopelissä rahalla mälläävät pelurit ärsyttävät suunnattomasti. Ei olisi pitänyt rikkoa. Huonoa – Pienet hiomattomuudet, verkkopeli takkuilee ajoittain, oikea raha tarjoaa oikotien onneen. Hyvää + Tinkimätön, lajia kunnioittava toteutus, ottelut tuntuvat aidoilta NBA-spektaakkeleilta. En antanut 37 kin puolustukselle jauhot suuhun. Hyvä niin, sillä muistissani oli vielä elävästi viime vuoden nöyryytykset, joissa oikealla rahalla buustatut vastustajat veivät märkäkorvaista pelaajaani puolustuspäässä kuin litran mittaa. 70-luku soitti ja halusi viiksensä ja pulisonkinsa takaisin. Ongelma on pahimmillaan kauden alussa, kuukausien kuluessa ja matsien kertyessä oma pelaaja kehittyy huipuksi myös ilman oikean rahan käyttöä. Nettiliigassa voi pelata harjoitusmatseja, heittäytyä vapaaksi agentiksi ja lopulta liittyä johonkin porukkaan. Pelaajat on mallinnettu hienosti ja tähtipelaajat tunnistaa jo animaatioiden elekielestä. Pro-Am keskittyy ihmisten välisiin 5vs5-mittelöihin. Eläytymisessä auttaa mainio selostus, sillä selostajien jutustelut tuovat mittelöihin mukavasti lisäväriä. Yhdestä asiasta Markus-setä jaksaa olla äkäinen vuodesta toiseen: NBA:ssa on liian helppoa ostaa oikotie onneen. Katukorikseen löytyy peliseuraa nopeasti ja matseihin saa omantasoisiaan vastustajia. Irving siirtyy vapariviivalle. Pitkässä juoksussa kurinalainen joukkuepeli kuitenkin voittaa sooloilun, vaikka sooloilija ohjastaisi All Stars -joukkuetta. Karkeat kasvoanimaatiot iskevät vasten kasvoja etenkin väliaikahaastatteluissa. Palloa kuljettava James ei löydä avointa syöttöpaikkaa.. Painopiste on ehkä hieman aiempia vuosia enemmän kallellaan räpin suuntaan. Seurajohtamisesta haaveilevat suuntaavat katseensa MyGM:ää kohti. Liigaan voi liittyä myös laajennusjoukkueita. Golden Staten puolustus on tilanteen tasalla. Selostajat reagoivat uskottavasti kentän tapahtumiin ja hoitavat leiviskänsä hyvin myös uratilassa. Musiikkiraita on toimivaa tavaraa. Pelaajakorttien keräily, joukkueen virittäminen, haasteiden tahkoaminen ja verkkomatsit koukuttavat tehokkaasti MyTeamin pariin. NBA 2K17 on teknisesti lähes moitteeton paketti, mutta verkkopelin takkuilu koitui muutamassa Pro-Am-matsissa kohtalokseni. Näillä eväillä mennään kevään pudotuspeleissä pitkälle. Koriksessa kuullaan tuttuun tapaan pääasiassa jenkkiläistä hiphopia, räppiä, rokkia ja R&B:ta. Jotkut pelaajat muodostavat dynaamisen duon, joiden samanaikainen peluuttaminen antaa kaksikolle ominaisuusbonuksia. Yksityiskohtaiset areenat ja otteluihin eläytyvä yleisö luovat matseihin hienon tunnelman. Kampanjassa luodulla palloilijalla voi pelata katukorista MyParkissa tai hypätä Pro-Amin pariin. 2K Sportsin korikset ovat urheilupelien aatelia. Veteraanit ovat ensimmäisestä ottelusta alkaen kuin kotonaan, sillä kontrollit ovat liki muuttumattomat. Puistosta pomon jakkaralle 2K Sports kattaa pöydän monipuolisilla pelimuodoilla. 86 Vuodet vaihtuvat, yksi asia ei muutu. Korille ajavan hyökkääjän pysäyttäminen on hahmotushankaluuksien takia toisinaan työn ja tuskan takana
Taitopisteitä jaetaan sladien ja hyppyjen ohella läheltä piti -tilanteista, kovasta vauhdista ja tietysti näiden yhdistelmistä. Forza Horizon 3 sijoittuu Australian kutistettuun versioon. Kokeneen kuskin bonus Ajaminen on kevyestä pohjavireestään huolimatta forzamaisen semirealistista, mutta sillai sopivan liioittelevasti: nelipyöräsladit ja ilmalennot ovat hirmuisia. Kaatojakin syntyy, sillä menin nurin jopa tasaisissa kurveissa, kun luukutin kolmipyöräistä Reliant Supervan III -brittikomediatähteä. Forza Horizon 3 kanavoi onnistuneesti Segan arcadeklassikko Out Runin rennon letkeää, huoletonta kaahailutunnelmaa. Puhtaita kokemuspisteitä ja festivaalilaajennuksia tuovia faneja irtoaa normikisojen ulkopuolella etappikaksintaisteluista muiden pelaajien drivatareja vastaan, nopeuskameroista, keskinopeusalueista, drift-alueista ja erityisistä vaarallisten hyppyjen paikoista, jos suoritus on tarpeeksi nopea, näyttävä tai pitkä. Edes kilparatoja ei aidata kuin tiukimpien mutkien ja risteysten kohdalla. En teleporttaillut, sillä matkalla on kauniiden ja yksityiskohtaisten maisemien ihailun ohella muutakin tekemistä. Maastoon on kätketty bonuskylttejä, joiden särkeminen pienentää pikasiirtymän laskua tai tuo kokemuspisteitä. Forza Horizon 3:n mukaan australialaiset eivät ole bussieläimiä, sillä Bugateilla, Rolsseilla ja muilla paremman väen mobiileilla kaasutellaan tulikuuman aavikon ja unelmabiitsien ohella myös viljavilla maatalousmailla, matalien jokien halkomassa vehreässä sademetsässä ja pilvenpiirtäjien lomassa. Meininki on iloista, värikästä, vauhdikasta ja realismia on mukana vain sen verran, että autot tuntuvat autoilta. Sora on selvästi asfalttia liukkaampaa ja auton vetävät pyörät, teho, massa ja alustan pehmeys/kovuus tuntuvat menossa. Festarit eivät ole pelkkää kierrostai etappikilpailua, sillä kisapaikoille pitää joko ajaa itse tai maksaa pikasiirtymästä. Jos ajolinjani meni metArvosteltu: Xbox One Saatavilla: PC Playground Games/ Microsoft Moninpeli: 2-12 Ikäraja: 3 Forza Horizon 3 Petri Heikkinen Skilzipojot eivät käänny kokemuspisteiksi suoraan. 38 Lusikka pohjassa Masterchefin maisemissa Mikään ei viesti omistajansa kyvykkyyttä paremmin kuin uutuuttaan hohtava keltainen urheiluauto. Vapaamuotoinen maaston kampaaminen muuttui todella tarkaksi silloin, kun etsin latoon piilotettuja klassikkoautoja ennalta määrätyiltä alueilta. Villisti mutkittelevia asvalttija hiekkateitä riittää, mutta yleensä skabojen reitit seuraavat niitä vain nimeksi. Siirtymätaipaleilla ja kisoissa kikkailu palkitaan taitopisteillä, joilla avataan laajasta valikoimasta roolipelityyliin erilaisia kykybonuksia, kuten lisäsekunti kombokelloon tai tuplaääni moninpelin kisaäänestyksiin. Varsinaiset rallija maastomasiinat lähinnä kääntyvät nopeammin ja vakaammin tiettömillä taipaleilla, mikä on toki merkittävä etu tiukoissa kisoissa. Kehyskertomus on Horizon-festivaalit, joissa ajetaan kilpaa. Hirvien asemasta pitää jarruttaa kun kengurut ylittävät tietä, ettei tule koalaroitua. Hyvä veto vaatii usein reittisuunnittelua ja treeniä. Todellisuudessa ensimmäiseen suojatietöyssyyn helmansa hukkaava Lamborghini Centenariokin kiitää pusikossa melkoista haipakkaa. Turhan tarkkoja realismin suhteen ei olla. Siis rahanteossa. Sade ja tehokas jenkkirauta on liukas yhdistelmä.. F errari kiiltää ilta-auringossa, kaksi ja puoli sataa lasissa, tukka hyvin, kaikki hyvin ja fiilis katossa
Kisa-alueitakin saisi olla enemmän, sillä nyt näin vain muunnelmia parista kulmakunnasta. 39 sään, menin sitten reippaasti: katastrofaalisten kämmien lennokkaita seurauksia on aina kiva katsoa. Vahvan off-road-vireen myötä pelistä toiseen esiintyvien pakollisten urheiluautojen rinnalla nähdään runsaasti (katu)maastureita ja erikoistuneita maastoleluja, kuten baja bug -tyylinen Penhall The Cholla, Ariel Nomad ja Polaris RZR -automönkkäri. Skabat ovat tuttuja yksinpelin puolelta, mutta moninpelissä vastustajilta tulee sikaa huomattavasti enemmän kuin koneen drivatareilta. Huonoa – Internet tekee moninpelissä vääriä valintoja. Moninpelissä äänestetään kolmesta koneen valitsemasta neljän kisan sarjasta, jonka jälkeen rällätään vapaamuotoisesti kilpaa kisapaikalle. No, todellista kritisoitavaa ei juuri ole, moninpelin nopeiden autoluokkien suosiminenkin on enemmän henkilökohtainen ongelmani. Australian aavikoilla on hauska emutella. Hällä väliä, sillä taitobonusten myötä häntäpään sijoituksillakin tienaa mukavasti kreduja ja kokemusta. Väärin valittu Tusinan kuskin moninpeliin siirrytään lähes saumattomasti, sillä maailma ja kisat ovat samoja pelaajamäärästä riippumatta. Laajemman tehoskaalan lisäksi moninpeli kaipaisi vielä autotyypin mukaan jaottelua. Hauskat hipat eivät ole kovin suosittuja, koska peruskisaamisesta irtoaa enemmän kokemusta ja krediittejä. Ei se sijoitus, vaan rehti osanotto, josta pitää saada aina kunnon palkkio. S-luokkien superautoilla ja ratamasiinoilla soralla ja maastossa sompailu on vaan aika pöljää. Eikä mitenkään kivalla tavalla. Kukkulan kuninkaassa kunkku kerää pisteitä ja muut yrittävät napata kruunun törmäämällä. Sama pätee yksinpeliin. Usko pois, mate! Hyvää + Monipuoliset autot telmivät monipuolisessa maastossa. Sisätilat ovat yhtä hyvää jälkeä kuin ulkokuorikin. Perinteisen kuka eka maalissa -pöristelyn ohella miehestä, naisesta ja autosta otetaan mittaa hippakisoissa, joihin en törmännyt yksinpelin puolella. Hyvä veto vaatii myös tehokasta autoa ja niitähän riittää aina tosi vanhoista klassikoista rallirakettien kautta moderneihin hyperautoihin. Nopeampi autoluokka ei tarkoita automaattisesti parempaa kisaa, tietyn pisteen jälkeen se päinvastoin ankeuttaa niitä. Huolella hiottu, tuunattu ja puunattu Forza Horizon 3 on maistuvaa ja nättiä arcade-kaahailua, jonka riittävä realismi, laajuus, vaihtelu ja roolipelielementit ylläpitävät ajohaluja pitkän aikaa. Hitaimpia luokkia ei edes tarjottu äänestyksiin. Fiilis buustataan äärirajoille leffamaisen dramaattisissa showcasekisoissa, joissa kaahataan muun muassa junaa ja pikaveneitä vastaan risteävillä reiteillä. Viruksessa ”sairaat” autot yrittävät tartuttaa muita kolaroimalla ja viimeinen selviytyjä voittaa. Jaa että kritiikkiä. Yksinpelissä kilpailin pitkälti niillä autoluokilla millä halusin, mutta moninpelin äänestysvaihtoehdoissa olin enemmistön väärän mielipiteen armoilla. Ajokkeja kelpaa ihailla sisältä tai ulkoa. 92 Loistava arcade-tyylinen kaahailu, josta ei tekeminen lopu heti kesken. Äimistelyn jälkeen virheensä voi kelata pois, ettei tunnelma droppaa liikaa. Moninpelissä mainetta ja kunniaa ei sitten kelaamalla pelastetakaan.. Forza Horizon 3 on moderni Out Run, vauhdikasta ja viihdyttävää elämää elämän ohituskaistalla
Miksei voisi vaihtoehtoisesti suoraan hypätä WRC2-luokkaan nimettömän hyväntekijämiljonäärin avustamana. Lisäksi mukana on viime vuoden tapaan yllättävän koukuttavat viikkoja päivähaasteet. Lempparini on skaba, jossa kellon raksuttaessa ja tieltä ulkoillessa pisteet hupenivat, mutta lisäpojoja sai näyttävällä luistelulla. Erikoiskokeille (Special Chefs?_nn) on saatu kunnolla yksityiskohtia ja elävyyttä verrattuna edellisosan karuihin ränneihin. Sääli, mutta toisaalta ei yllätä, sillä hyvä ohjaintuki on nykyään poikkeus eikä sääntö. Ja tänä vuonna ihme on tapahtunut, Suomi näyttää Suomelta! Tosin, Neste-ralli näyttää jälleen liian itäiseltä, lisää peltoaukeata ja lehtimetsää, kiitos! Autotkin ovat kaunistuneet, mutta lähimmät kilpailijat vievät edelleen pidemmän korren viimeistelyssä. R anskalaiselle Kylotonnille delegoitu vitos-WRC oli julkaisussa selkeästi kiireessä kyhätty buginen läjä, jonka meinasin murskata täysin heti alkumetreillä. Vauriomallinnuksessa ollaan oikeilla jäljillä. Kilpailuissa ja erikoiskokeissa on riittävästi eroavaisuuksia pitämään ajamisen mielenkiintoisena, joskin kaipaisin lisää monttuja ja töyssyjä teihin, nykyisellään baanat ovat aivan liian sileitä. Tylsää peruskaavaa noudattava ura ei vain napannut sitten yhtään, hitaalla juniorikalustolla puurtaminen on minun makuuni niin nähty. Toisin kuin edeltäjänsä, Kylotonn on ilahduttavasti jo toisella yrittämällä osunut hyvin lähelle maalia. “Marko” -“...noh?” -“Me ajetaan kahtasataa Ouninpohjaa ilman pyyhkijöitä!” -“...”. Harppaus vuoteen 2006 Graafisesti on tultu hyvä matka, kiitos vanhan konsolisukupolven dumppaamisen. Rattiohjastus on pohjimmiltaan tunnokasta, mutta ainakin testiratilla käsille hakkaava tärinäpalaute pilaa kokemuksen tehokkaasti. WRC-pelisarja on esikuvansa vanki. Auringonvalo näyttää edelleen hyvältä, mutta etenkin vesija lumisade-efektit ovat lähes vuosikymmenen jäljessä. Big Ben, ensi vuonna vähän lisää massia tiskiin ja pari klassikkokaaraa mukaan, jooko. Marko Mäkinen Uu, Toyota Yaris WRC! Vain 2,99€! Sääefektit jättävät toivomisen varaa. Nykytilassaan se ei ole tarpeeksi kiinnostava isoille pelitaloille, jolloin pikkulafkat yrittävät tehdä parhaansa rajallisella budjetilla. 40 OIKEAAN SUUNTAAN PIIRU KERRALLAAN Kuudes WRC ei vieläkään räjähdä kilotonnin voimalla, mutta jyrää viime vuoden tuhnun. 76 Parempi kuin viime vuonna. Kaluston suhteen ollaan lisenssin orjana, sillä mukana on kaiken kaikkiaan vain viisi eri WRCrassia, neljä kakkosluokkalaista ja juniorisarjan virallinen Sitikka. Onneksi uusi tiimi oli tehnyt läksynsä (katson sinua, Milestone), ja rälläys saatiin kuin saatiinkin kursittua nopeasti pelattavaan kuntoon. Kylotonnin kutonen on pienissä erissä hyvin maittavaa. Kimppakivana on tarjolla hot seat, jaettu ruutu sekä kahdeksan pelaajan nettipeli. Renkaiden puhkeaminen on kyllä mukana, mutten saanut kertaakaan kumeja rikki. Ehkäpä ensi vuonna saamme sen oikeasti timanttisen lisenssirälläyksen, ensimmäistä kertaa sitten viime vuosikymmenen! Arvosteltu: PC Saatavilla: Xbox One, PS4 Kylotonn Racing Games/ Big Ben Interactive Versio: 1.02 Minimi: Intel Core i3/ AMD Phenom II X2, 4GB RAM, Geforce GTX650/ Radeon HD7750, 20GB kiintolevytilaa, Windows 7 Testattu: Intel 4,5GHz, 16GB RAM, Geforce GTX980Ti, Windows 10, Driving Force GT Moninpeli: Hot seat/ jaettu ruutu, internet 2–8 pelaajaa Ikäraja: 3 WRC 6 Hyvää + Viime vuodesta pelillisesti ja ulkoasullisesti parantanut WRC on hauskaa pieninä annoksina... Ajettavaa löytyy täyden rallikalenterin verran eli neljätoista kisaa, viisi EK:ta per skaba. Suorituskyky tosin kiittää, FullHD:na ruutu päivittyi noin 120 kertaa ja 4K:na about 40 kertaa sekunnissa. Valitettavasti repsikkaa vaivaa edelleen huono rytmitys, tuo virtuaalikarttureiden ammattitauti. Yleisäänimaailma on pantu isolla kädellä uusiksi, mutta edelleen kaipaisin röpötykseen lisää munaa. Osumista hajoavaa tienvarsisälää on lisätty, vaan edelleenkin puuaidat ja heinäpaalit tuntuvat titaanivahvisteisilta. Tiimin tuorein tekele onkin heti alusta lähtien paljon lupaavampi tuotos, mutta riittääkö se. Nyt sen ääni miellyttää korvaa ja säätövaraakin on, aina yleisnuottien tarkkuudesta vaarakohtien ja neulansilmien nuottien yksityiskohtaisuuksiin. Pito paranee Milestonen WRC-tuotoksissa on, etenkin padiohjauksessa, aina mystisesti jotain pientä pielessä. Keskitasolla kaaran saa kietoa valotolpan ympärille useampaan kertaan menon katkeamatta, kun taas expertillä motti piiputtaa parista kunnon mällistä. Itse moninpeli oli tuttua huttua, eli teknisesti toimivaa menoa harmittavan vähällä peliseuralla. Sopiva tujaus realismia tuntuu esimerkiksi ylija aliohjautuvuutena, ja myöskin auton massa välittyy hyvin etenkin mutkissa. Kartturi on pantu vaihtoon. Tuntuu aina yhtä mukavalta paahtaa toista sataa kaiteeseen jarrunuotin tullessa yli sata metriä myöhässä. Kulkupuoleen törmäykset kyllä vaikuttavat kunnolla, mutta kaipaisin auton alle taittuvia renkaita ynnä muita vaurioita, jotka vaikuttaisivat kunnolla ohjaukseen. Tosin, Toyota-miehen sydäntä lämmitti delsuna julkaistu Yaris WRC:n testiversio. Rallitykin ohjastaminen on sopivan arcademaista, muttei kuitenkaan liian raidemaista. Mukana on sekä perinteinen maailmanmestaruusskaba että pakollinen uramoodi. Huonoa – ...mutta kaipaa edelleen työtä etenkin ulkoasun sekä uramoodin mielekkyyden suhteen
Jos kaarteessa vatuloi voimakkaasti kaasulla, jarrulla ja/tai vaihteilla, motskari kellahtaa nurin. Mutinasta ja kitinästä huolimatta pidin Ride 2:sta enemmän kuin Valentinosta selvästi laajemman pyöräpaletin ja huomattavasti kiinnostavamman ratasetin ansiosta. Oikeasti en sellaisella hirviöllä uskaltaisi päästellä pidäkkeettömästi edes suoralla tiellä, mutta onneksi videopelissä kuolemanvaara on huomattavasti pienempi. Premium-perheauton hinnalla saa jo hyytävän nopean nollasta kymmenessä sekunnissa hautaan -ohjuksen, kuten Ride 2:n turboahdetun kansikuvarakkine Kawasaki Ninja H2R:n. Raid Raid Radallaaa Tarjolla on runsaasti erilaisia naku-, kyykkyja klassikkopyöriä plus kourallinen supermotoja, kaikenlaista Yamahoista Trumppien kautta harvinaisiin erikoismerkkeihin. Latteasta valaistuksesta ja alavireisestä efektirekisteristä huolimatta ruudunpäivitys ei ole silkinpehmeää. Nettitekniikka perustuu vanhanaikaisiin auloihin, eli radalle saapuu yleensä korkeintaan kuudesta kahdeksaan ihmiskuskia. Miksi vaivautuisin opettelemaan ratatylsimyksiä, joita en taatusti enää koskaan näe. Hyvien reaalimaailmasta lainattujen ratojen vastapainoksi keksityt radat ovat geneerisiä ja kulissimaisia, lyhyesti sanoen pelimäisiä, ikään kuin puoliautomaattisen editorin tuloksia. Ja nimenomaan tavallisilla radoilla, sillä supermotojen mikroautosukuiset mikkihiiriradat ovat melkein yhtä syvältä kuin liikenteessä keulivat prätkäkuskit. Arvosteltu: PS4 Saatavilla: Xbox One, PC Milestone Moninpeli: 2-12 Ikäraja: 3 Ride 2 Hyvää + Runsaasti prätkiä, joiden ajotuntuma on, no, prätkämäinen.. Vanhahtava tekninen vire näkyy myös maisemissa, sillä Valentino Rossi the Gamen tapaan Ride 2:sta voisi luulla PS3-peliksi, jos ei huomaa pitkää piirtoetäisyyttä. Osin syynä lienee usein vapaasti valittavat ajoavut, joita käytän perinteisesti kitsaasti, nettikisa tai ei. Ratapintojen pienet nyanssit eivät ole Assetto Corsa -tasoa, mutta harvassa pelissä onkaan. Taitoa vaativa ajaminen oli kivaa, kunhan en vain erehtynyt liian riuskojen muoviluotien sarviin, sillä vastus vaatii yritystä hitaammissakin luokissa. Onhan tämä moottoripyöräpeliksi hyvä, mutta tälle radalle saisi tulla enemmän kilpailijoita. Ride 2 pyrkii motskarien Gran Turismon asemaan ja kilpailun puutteessa arvonimi täytyy sille myös myöntää. Oikeana ongelmana näen liian nopean resetin radalle kaadon jälkeen: yli äärirajojen vetävä, usein kaatuileva kuski päihittää varomaisemman, pystyssä pysyvän (hep!) kuskin. Ride 2 täydentää baanavalikoimaansa mielikuvitusradoilla. Sladittavat supermotot ovat mukavaa vaihtelua tavalliselle rata-ajolle. Jättiskoottereita ja customeita ei näissä kekkereissä nähdä. Todella isot papukaijamerkit myönnän 14 kilsan huippunopealle North West 200 ja Ulster Grand Prix -maantieradoille Irlannissa, jotka buustaavat toivettani nähdä legendaarinen Isle of Man TT -rata joskus pelissä. Tuppi nurin Uramoodissa ajetaan tietyn teholuokan ja tavoiteajan time trialeja, ohitteluun keskittyviä ratapäiviä, perinteisiä kisoja ja aika-ajon muunnelmaa perfect trajectorya, jossa radoilla on tietyökartioista viritettyjä lisäshikaaneja ja kaarroksia. Padikaahailija voi surutta tarttua haasteeseen, sillä virtuaalimopoilu ei ole välineurheilua. 41 Ride tappaa talossa ja puutarhassa Kelit kylmenevät mutta aprillia, aprillia vaan pakkasukolle: pleikkarilla Apriliani ajokausi ei lopu koskaan. Prätkällä ajofysiikka kiteytyy kurvien ajolinjoihin, joita ei kesken mutkaa enää muuteta ilman merkittäviä vauhdin ja sijoituksen menetyksiä. Koneen kuskien vaikeustason nostoon ja ajoapujen vähentämiseen houkutellaan krediittibonuksilla, mikä on ideana hyvä, mutta bonukset ovat niin mitättömiä, että en innostunut koettelemaan rajojani. Moninpelissä vastuksen tasolle ei voi mitään – monessakin mielessä, sillä helpon radan kakkossijaa ylempänä en patsastellut. Ajomallinnus on Valentino Rossi the Gamesta tuttua hyvää semirealistista tasoa, eli mopot tuntuvat mopoilta, eivät mopon näköisiltä autoilta. Pari kolme sekuntia lisää rangaistusta ei olisi mitenkään pahitteeksi. Huonoa – Moninpelin liian nopea kaatumisen resetointi. Asiallinen ratasetti sisältää kestosuosikkini Nordschleifen ja kourallisen kiinnostavia ensituttavuuksia kuten korkeuserojen värittämä Sugo Japanissa ja ihqusti kaarteleva Almeria Espanjassa. Tosi nopeilla masiinoilla jouduin kelaamaan melkein joka mutkan viisi kertaa, että pärjäsin, helpoimmalle tasolle kun en kehdannut AI:ta laittaa. Näin kovia satapiikkisiä ei enää tehdä.. M ilestone-tiimin Ride-sarja vastaa prätkäpelien Gran Turismoa, jossa ajetaan tavallisten kuolevaisten hankittavissa olevilla tuotantopyörillä. 81 Prätkäpelien Gran Turismo, jonka aidot radat ovat hyviä ja keksityt kehnoja Petri Heikkinen Irlannin pitkät maantieradat ovat peleissä harvinaista herkkua. Maantiepätkät ovat luonnottoman tasapaksuja ja Miamin kaupunki puuduttava laatikkokokoelma. Aika päivittää pelimoottori, Milestone. Väkeäkään ei edes julkaisun tuntumassa ollut linjoilla parhaaseen ilta-aikaan kuin muutamia kymmeniä, mikä ennustaa nettipelin nuupahtamista parissa kuukaudessa. Prätkät kiihtyvät niin nopeasti, että hitaasti vedettävässä kurvissa kippaamisella ei ole juuri merkitystä
Tällä kertaa TE-toimisto passittaa Marion kortiston kautta maalarikurssille. Pelikortteja on maasto pullollaan, mutta pakkaa voi täydentää myös rahalla. Arvosteltu: WiiU Intelligent Systems/ Nintendo Ikäraja: 7 Paper Mario: Color Splash Juho Kuorikoski Ne yrittivät olla nokkelia/kävivät rinnuksiini kiinni/heitin pari peruskorttia/siitä ne vasta innostuivat/sitten esittelin posliinikissani/loppu on historiaa. Avukseen Mario saa Hueyn, näsäviisaan maaliämpärin, joka on samalla saarivaltakunnan alkuperäisasukas. -Paperi-M, Pääomaa kysymysmerkistä. Siinä sivussa kaapataan myös prinsessa, joten Marion on tumpattava Työmies, tartuttava vasaraan ja lähdettävä pelastusretkelle. -Paperi-M, Arkiset esineet pelikorttipakan elementaalipetoina. Askarteluhenkinen Paper Mario -pelisarja jatkuu jälleen, kun Nintendon pahvisaulit syöksyvät saaristoseikkailuun. Esimerkiksi heikkoihin vastustajiin ei kannata uhrata hyviä kortteja ja huonotkin voi värittää vain puoliväliin. Tällä kertaa mellastetaan trendikkäästi pelikorttien kanssa, vaikka pelin keskeinen teema pyöriikin maalaushommien ympärillä. Sanko ajaa myös superselitysmiehen virkaa, sillä perinteiseen japsiropehenkeen päähenkilöstä on tehty mykkä. Seikkailun kaksi ensimmäistä kolmannesta sujuvat iloisissa merkeissä, koska taistelumekaniikka kehittyy tarinan edetessä. Sarjan aikaisemmat pelit olivat käytännössä puhdasverisiä Final Fantsuja, mutta tuoreimmissa edustajissa pelaaminen muistuttaa rennonletkeää seikkailua vuoropohjaisella taistelulla höystettynä. Jokainen pelattu kortti vaatii ajoitukseen perustuvan näpäytyksen. Etenkin kovempia vihuja vastaan taistellessa on oikeasti mietittävä, miten suojaus murretaan ja kuinka tuotetaan mahdollisimman paljon vahinkoa ja suojataan samalla omat perskannikat. Bowser aiheuttaa tällä kertaa kirjaimellisesti harmaita hiuksia, sillä tuttu demogorgon on vienyt maailmasta värit. Pahvisia kulisseja kannattaa paukuttaa, sillä sinistä, punaista ja keltaista manalitkua tarvitaan, jotta värittömillä pahvikorteilla tekeekin jotain. Kortit ja värityshommat antavat taistelulle taktisen ulottuvuutensa, reaktionopeus vastaa toimintapuolesta. Pakollisen damsel in distress -kuvion ohella maailma pitää värittää uudelleen ja Bowser pistettävä ruotuun. Mario ronttaa mukanaan puunuijaa, jota käytetään taisteluiden ulkopuolella sekä ongelmanratkaisuun että maalivarantojen täydentämiseen. Color Splash jatkaa Sticker Starista (Pelit 3/2013, 78 pistettä) tutulla linjalla: turpakeikat eivät kerrytä kokemusta, taistelukentälle marssitaan yksin, ja road movie -leffojen hengessä matka ja sen kokeminen ovat päämäärää tärkeämpiä. Kortti tuo, kortti vie Edellisessä papru-Mariossa taistelumekaniikka rakentui tarrojen varaan. Taistelut ovat hauska sekoitus taktiikkaa ja ajoitusta, mutta pelin loppupuolella korttipelejä tursuaa ulos joka ruumiinaukosta. Jokainen taisteluliike on oma kertakäyttöinen pelikorttinsa, johon ladataan iskukykyä Marion maalivasarasta. Kun niitä iskee maalivasaralla, värityspuuhasta palkitaan bonuskiluilla. Maastoon on toisinaan jäänyt myös valkoisia läiskiä. Virtuaalisen Ahvenanmaan keskustaajaman maalilähde on ehtynyt, sillä sitä hallinnoineet väritähdet ovat lähteneet pitkäkyntisten matkaan. Jos refleksit ovat myöhässä, niitti epäonnistuu tai blokki pettää. Hyppään laatikkoon/oon kaks-deetä koko ukko/kortti tuo, kortti vie/tällä kartonkilätkällä valloitetaan maailma/väkivallan kierre on loputon. Ammatinvaihdosta ei paperisotaa puutu, mutta onneksi Nintendon näkemys on kaukana kuivakasta. Jokaisella kortilla on omat värivaatimuksensa ja maalin riittävyyden varmistaminen on osa taistelutaktiikkaa. 42 PENSSELISETÄ POKERIRINGISSÄ Korttipeleissä onni suosii rohkeaa ja aloittelijaa, mutta sienivaltakunnassa kyse on elämästä ja kuolemasta. Taistelun taktinen luonne korostuu, kun omalla vuorolla saa lätkäistä ruudulle enemmän kuin yhden kortin. Vekkulit Paper Mariot tekevät selvää pesäeroa pääpelisarjaan siirtämällä putkimiehen loikka-areenoilta japanilaisia roolipelejä imitoivan pelimekaniikan puuhamaahan. K ummalliseksi mennyt tämä maailman meno, kun LVI-asentajastakin koulitaan modernin ajan moniosaajaa. Vasaran maalivarannot kasvavat taistelun kautta, ja tiukassa paikassa lekaan saa litkua pelaamalla vihreän lisäelämäsienikortin
Itse tosin triggeröidyin, kun keski-ikäisyydelle irvailtiin avoauton kautta. Tatti otsassa Käsikirjoitukseltaan uusin Paper Mario ei tuota pettymystä. Tuoreena avopirssin omistajana en pidä tätä lainkaan hauskana, sillä olen vasta 33-vuotias, vaikka hiusrajani muuta väittääkin. On todella sääli, että pelin loppukolmannes on taisteltava läpi itseään toistavan pelimekaniikan kurimuksessa, sillä veikeä juonenkuljetus olisi ansainnut hieman monipuolisempaa pelimekaniikkaa tuekseen. Perustason roolipelielementeillä olisi päästy jo pitkälle, mutta tarinan edetessä monipuolistuva taistelujärjestelmäkin olisi auttanut. Uhkapeli ei aina kannata. Korttikaupoilla on käytävä tämän tästä, sillä suurin osa ongelmanratkaisusta ratkotaan vetelemällä ässiä hihoista. Vaikka pelimekaniikan terä katkeaakin reilusti ennen lopputekstejä, hauskojen erikoiskorttien bongailu pitää mielenkiintoa yllä. Jok’ikinen pahvilappu on laitettu nättiin riviin. Yksinkertaisesti siitä syystä, että kyseessä on ensimmäinen digipeli, jonka läpäisin yhdessä tyttäreni kanssa. Prisman tuulikaapissa/biiffii Toadin possen kanssa/tulin yksin, ne porukalla/täältä ei kukaan poistu hengissä. Dubbaamaton dialogi ajoi iskän suomentamana iltasadun virkaa ja hauskat juonenkäänteet vetosivat kolmevuotiaan huumorintajuun. 80 Pahvi-Marion maalausretki on kevythenkinen toimintaseikkailu, joka hyötyisi kovasti joko syvemmistä roolipelielementeistä tai hieman monipuolisemmasta taistelumekaniikasta ja selkeämmästä käyttöliittymästä. Pomotaistelut yleensä edellyttävät tiettyjen erikoiskorttien käyttämistä. Olisi todella kätevää, jos samanlaiset kortit vaikkapa niputettaisiin ja määrä kerrottaisiin numeroina, mutta ei. Korttiarsenaalin veivaaminen on uuvuttavaa puuhaa, ja todella usein letkan alkupäähän jää paljon käyttökelpoista tavaraa, koska laiskana ihmisenä en koskaan jaksa kelata Tokmannin ilmaisämpärijonon mittaista korttiletkaa alusta loppuun. Että tuli upee-e-e-ee Askartelumateriaaleista luotuihin ympäristöihin vaikutetaan leikkaamalla niihen Upadilla reikiä. Turnipsi, säästöpossu, posliinikissa ja tuuletin ovat pelättyjä superniittejä, joita pomotkin kunnioittavat. -Paperi-M, Vuoropohjaisen taistelumekaniikan ajoituksen tärkeys. Vaikka Color Splash ei olekaan mikään moderni klassikko, minun kirjoissani se on eräs kaikkien aikojen huikeimmista pelikokemuksista. Kortit saa lajiteltua tyyppien mukaan yhdellä painalluksella, mutta jokainen kortti on oma tökättävä virtuaalipainikkeensa. On todella sääli, että tällaisia hetkiä voi kokea vain kerran elämässään. Parin yritys-erehdys-rysyn jälkeen maaliämpäri kertoo varsin suoraan, millaisella kortilla vastapeluri foldaa, mutta sitten on käytävä ostoksilla ja pelattava pomotaso uudelleen. Minua riepoo myös se, että vuoron aikana pelatut kortit katoavat pakasta, vaikka niitä ei käyttäisikään. Pelidesignissa on muutenkin todella paljon turhaa ramppaamista. Hyvää + Korttipohjainen taistelu kysyy taktista pelisilmää, itseironinen juonenkuljetus jaksaa naurattaa. Huonoa – Pelin viimeinen kolmannes on puuduttavaa jyystämistä, käyttöliittymäsuunnittelu on mennyt osittain metsään. Sienimaan kaduilla ajoitus on kaikki kaikessa/liian nopeat lyödään, liian hitaat syödään/on iskettävä oikeassa välissä/ ilman epäröinnin häivähdystä/elämme viidakossa. Minulle, henkilökohtaisesti, Paper Mario on puutteistaan huolimatta yli 90 pisteen peli. Itseironinen juonenkuljetus naureskelee niin populaarikulttuurille kuin Mario-pelien peruskonventioillekin. Hyvien irtovitsien ohella dialogi on kautta linjan laadukasta, arvostan erityisesti sitä, ettei pelissä ole käytännössä lainkaan turhaa jaarittelua. Korttihässäkkää hallitaan Upadilla, mutta käyttöliittymäsuunnittelijat ovat ilmeisesti tehneet lyhennettyä työviikkoa. Tämä on semisti ahterista, koska oikea läystäke on selvitettävä kokeilemalla. Tämä on erityisen turhauttavaa, jos erehdyksessä käyttää jonkin arvokkaammista elementaalikorteista ja sellaista tarvittaisiin hetken perästä pomotaistelun ratkaisemiseksi. Jos vihu kaatuu kahteen korttiin, mutta on erehtynyt pelaamaan kolmannenkin, tuokin lipuke katoaa bittiavaruuteen matsin päätyttyä. Muisto tästä pelistä säilyy hautaan saakka. Jos maastoon pelaa väärän kortin, se katoaa inventaariosta. Nyt tuotos suorastaan löyhkää lunastamatonta potentiaalia. -Paperi-M, Reviiritaisteluni 43 Korttipakan elementaalihirviöitä edustavat arkipäiväiset esineet, joista jokainen nostaa ensinäkemällä hymyn huulille. Kosketusnäytöllä kuljetetaan sormea pitkin leikkuuviivaa, ja onnistuneen operaation jälkeen Mario joko loikkii uutta pintaa pitkin uusille mestoille tai pelimaailmaan saksittuun reikään heitetään pakasta kortti. Sieni makasi katuojassa/ilman visiota tulevaisuudesta/autoin sen alkuun lyömällä vasaralla päähän/kaikki tarvitsevat joskus pienen tuuppauksen/jotkut hieman isomman. -Paperi-M, Ota itseäsi niskasta kiinni tai nuole maalivasaraani.
Luusereiden paapominen on typerää, sillä eräs analogisen pelaamisen parhaista puolista on vastapuolen totaalinen nöyryyttäminen. Tämä tarkoittaa sitä, että monet kentän laidoille putkahtelevat bonusesineet on unohdettava. Kysymysmerkkiruuduista irtoaa sieniä ja muita poweruppeja, tuttujen Nintendo-maskottien täyttämistä ruuduista itselleen saa apukamun. Huonoa – Kitsaasti sisältöä, olematon uudelleenpeluuarvo, yksinpeli täysi turhake. Kenttiin ripoteltuja kolikoita kannattaa kerätä, sillä kentän lopussa kulta muutetaan tähdiksi vaihtokurssilla 10:1, ja tasapainoon puututaan vielä lohdutuspalkinnoilla, jotta kenellekään ei tulisi paha mieli. Vitosen hintaisena iPelinä Star Rush olisi omiaan, kymppeihin hinnoiteltuna, täysverisenä taskukonsolinimikkeenä ei niinkään. Oli kyseessä sitten jättigoomban omenien varastaminen tai luurankokilpikonnan tuhoaminen kanuunalla, tähden saa se, jonka pistesaldo on pomon kaatuessa suurin. Juho Kuorikoski Vaihtelevankokoisilla pelilaudoilla liikutaan vuoroissa... Liikkuminen pelilaudalla on sukkelaa, kiitos yhtä aikaa tapahtuvan liikkumisen. Kimppakiva kannattaa, sillä avustajat antavat sieniukolle bonusominaisuuksia, kuten vaikkapa kahden numeron buustin heitettyyn noppatulokseen. Tavoitteena on päästä mahdollisimman nopeasti vihollisen tontille, vetää sitä turpaan pomotaisteluminipelissä ja toistaa sama kaksi kertaa ja jatkaa sitten samaa puuhaa seuraavissa kentissä. Ennen lautapelien uutta nousua Nintendo ehti säilöä lautapeli-idean Mario Party -sarjan teemaksi. Simppeli kohkaus tuo tuuripelin ohelle taitoelementin, sillä minipeliväännössä hiuksenhieno tappio on käännettävissä murskavoitoksi. Jokaiseen kenttään on kylvetty kolme tähteä, joista jokaista vartioi päävihu. Yhteistä jokaiselle pomomatsille on pisteiden kerääminen. Tuttavapiirissä ei ole yhden ensimmäistäkään 3DS:n omistajaa, joten langaton lähiverkkokohellus jäi sekin kokeilematta. Mario Party Star Rush tarjoaa muiden bile-Mario-tuotosten tavoin neljän pelaajan kesken väännettävää digipelilautailua, jossa ainaista nopan viskelyä piristetään minipeleillä. Ruuduiksi jaetuilla pelilautakentillä liikutaan virtuaalinopan silmälukujen mukaan. Nintendo Arvosteltu: 3DS Moninpeli: 2-4 pelaajaa Ikäraja: 3 Mario Party Star Rush Hyvää + Nopea oppia, yhdeksi illaksi menevää moninpelihupia. Noppaa viskotaan synkronoidusti muiden pelaajien kanssa ja jokainen liikuttaa ukkeliaan samanaikaisesti. Tähteä vartioi aina loppuvastustaja. Tällaisenaan kekrimario on kuin älyluuritai täppäripeli, mikä taas on linjassa Nintendon revisoidun julkaisukäytännön kanssa. Tähdistön kartuttaminen ei välttämättä tee autuaaksi, sillä rahoissaan kieriskelevä kakkonen voi selviytyä koko koitoksen voittajaksi. Samalla kyseessä on ilmiselvä mobiilipeli, jota pitäisi kaupata vitosen hintalapulla puhelimiin. Lautapelit taas tarjoavat varsin intiimin ja sähköriippumattoman moninpelikokemuksen, joka on parhaimmillaan ilman digitaalisuuden mukanaan tuomia häiriötekijöitä. Alea iacta est Star Rushin tavoitteena on tuttuun Mario-tyyliin kerätä kentistä tähtiä. 44 BILEET SULLA ON HOUSUISSAS Mihin niitä lautapelejä tarttoo, kun kaikki on nykyään digitaalista. Vaikka minipelit, apukamut ja bonusesineet varioivat umpitylsää peruskaavaa, on antimet nähty jo muutaman pelikerran jälkeen. Kaverin kanssa homma saattaa muuttua hieman siedettävämmäksi, mutta oikean lautapelin korvikkeeksi Mariosta tuskin on. Hetken näytti, että hengissä selviävät vain Alias, Monopoli, Kimble ja Afrikan tähti, mutta torakoiden tavoin laudan raosta ryömikin uutta elämää. Omaa etenemisreittiä ei voi miettiä muiden pelaajien liikkeiden mukaan, joten ainoa järkevä taktiikka on puskea täydellä höyryllä kohti kentän päätepistettä. Jos minipelejä ei lasketa, Star Rush olisi taipunut sellaisenaan oikein mainioksi lautapeliksi. Tuurilla ne laivatkin seilaavat Minipelit taas ovat pienimmän yhteisen nimittäjän mukaan toimivaa sähellystä, jossa testataan joko sorminäppäryyttä tai ajoitusta. 65 Star Rush on digipeli, joka haluaa olla lautapeli. Tämä tosin samalla nakertaa taktiikalta selkärankaa, koska nyt kaikki suunnitelmallisuus vaihtuu nollasummapeliksi kohti tavoitetta. Tai lautapeli, joka haluaa olla digipeli. Eihän Monopolistakaan tulisi mitään, jos Erottajan ostaneen pelaajan kirittäjät saisivat lohdutuspalkinnoiksi kourallisen hotelleja. Digija lautapelit ovat syystäkin omissa karsinoissaan, sillä pelikonsolin ruudulle voi piirtää paljon sellaista, johon pelilauta ei mitenkään taivu. Nyt on Dixittiä, Menolippua, Modern Arttia, Dominionia ja monta muuta modernia hittiä. Mecha-Bowser on kova pala purtavaksi.. Ihmispelaajien kesken moninpeliä pääsee vääntämään verkossa, mutta testisession aikana verkkoapajilla pyörivät vain preeriapallot. Mario Party Star Rush on kummallinen peli. Moninpeliin riittää sentään yksi pelikasetti, joten jokaisen ei tarvitse hankkia digi-Kimbleä itselleen. Yksinään touhu on tasan yhtä tylsää kuin edellä oleva teksti antaa ymmärtää. Vaikka joku pelaajista olisi ehtinyt tähteä vartioivan pomon luokse ensimmäisenä, vasta minipelin lopputulos ratkaisee. E nnen vanhaan perheet harrastivat pelaamista muovinappuloilla pahvilaudan päällä, kunnes bitit tulivat ja pilasivat kaiken. ...mutta idea pistelee taktikoinnin poskeensa, koska kaikki pelaajat liikkuvat samanaikaisesti. Pelikentän perushahmo on Toad, joka voi lyöttäytyä yhteen muiden sienimaan vakiokasvojen kanssa
Tuossa lauseessa on niin paljon väärin, etten tiedä mistä aloittaa. Excelcion on hyinen jääerämaa, Bion täynnä muinaisia raunioita sekä polttavaa aavikkoa, ja Talvania muinaisen mekaanisen rodun tehtaita plus myrkyllisiä kaasuja. Arvosteltu: 3DS Nintendo/ Next Level Games Versio: Arvostelu Moninpeli: 2-4 Ikäraja: 12 Metroid Prime: Federation Force Hyvää + Pelattavuus on Metroid Primeä. K uusi vuotta. Modeja on paljon erilaisia, vaihtelua on lisätulivoimasta lisäkestoon, parannusbuusteihin ja yksinpelaajalle käytännössä pakolliseen, vain soolotessa toimivaan tuplakesto ja -tulivoimamodiin. Ainakin voimme iloita siitä, että Federation Force floppasi. Mukana on lukittumiset ja sivuaskeleet olkanapeissa, R-nappia pohjassa pitämällä voi tähtäystä hienosäätää kallistelemalla 3DS:ää. Jos vuoden 2006 DS:n Metroid Prime Hunters oli huono peli, on sitä myös Federation Force. Vaikka modeja on paljon, on modipaikkoja vain pari hassua, joten ihan kauheasti ei omaa mechiään pääse tuunaamaan. Federation Force taas on ahtaisiin pikkutehtäviin jaettu moninpeliräiskintä pallopäisillä legoukoilla. Juho Penttilä Pure pyssyä piraatti! Pallopäiset sankarimme. Pahinta on, että se on moninpeliräiskintä alustalle, jota kukaan täysijärkinen ei käytä moninpelaamiseen Japanin ulkopuolella. Sooloaminen on perhanan hankalaa, koska tehtävät on tasapainotettu moninpeliä varten. Itse pelituntuma on yllättävän hyvä. Se mikä haittaa on pelin ulkoasu: mechit näyttävät palikkamaisilta lego-ukkeleilta. Soolovaikeudesta huolimatta tarina on nopeasti nähty. Yritetään kuitenkin. Avaruuspiraatit ovat pitäneet hiljaiseloa, joten galaktisella federaatiolla on ollut aikaa kehittää uusia, Phazonin korvaavia aseita. Paitsi että ne kuitenkin ottavat Federation Forcen myyntimäärät mittana kiinnostuksesta koko Metroid-sarjaa kohtaan. Se on yllättävän sujuvaa ja tarkkaa. Jos Nintendon bisneszombit jotain ymmärtävät paremmin kuin asiakkaidensa toiveita, on se rahavirtoja. Moninpeli toimisi periaatteessa paikallisesti, mutta koska länsimaissa ei ole kaveripiiriä, josta löytyisi neljä 3DS:ää ja neljä samaa peliä, on moninpelin realistinen vaihtoehto nettiseura. Phaaze-planeetta on tuhottu ja sen levittämä radioaktiivinen Phazon kadonnut galaksista. 45 FEDERAATIOFARSSI Iloitkaa Half-Life-fanit! On pelisarja, jonka faneja kohdellaan vielä kaltoimmin! Ottaisin Federation Forcelle Half-Life 3:n kohtalon koska tahansa. Eikö vuosikymmenessä opita mitään. Force on vastakohta sille, mikä Metroid-sarjan ydin on aina ollut. Liian vähän liian myöhään Federation Force paljastaa Nintendon nykyisestä ajatteluja pelintekotavasta sen, kuinka huonosti he ymmärtävät omaa kohdeyleisöään. Kenties tarkoituksena on houkutella alle kouluikäiset Metroid-pelaajiksi. 61 Moninpeli-Metroid, joka kärsii huonosta alustasta, peligenrestä ja ulkoasusta. Taustalla värikoodatut Mechit.. Eikä se edes ole ensimmäinen moninpeli-Metroid kannettavalle konsolille. Federaation ykkösnyrkki post-Phazon-ajassa on Federation Force, taktinen iskuryhmä, jonka jäsenet ovat varustautuneet järkälemäisiin mech-pukuihin. Vaihtoehtoinen ohjaustapa on käyttää joko New 3DS:ää tai vanhan 3DS:n circle pad pro -lisälaitetta kahden tatin normitähtäysmalliin, mutta koska New 3DS:n oikea analoginänni on niin onnettoman pieni, pitäydyin mieluummin standardiohjauksessa. Mechiään voi varustaa modeilla ennen tehtäviin lähtöä. Lego Metroid Koska Federation Force on Metroid Prime, se jatkaa Metroid Primen tarinaa, aikana Metroid Prime 3:n jälkeen. Federation Forcessa ei pelatakaan Samus Aranilla, vaan satunnaisella federaatiosotilaalla mechissään. Kun pitää suojella kohdetta joka puolelta päälle hönkiviltä avaruuspiraateilta, eivät ne pari apudronea korvaa oikeita ihmispelaajia. Sivupelimuotona on Blast Ball, joka on köyhän miehen Rocket League, eikä kauan viehätä. Metroid on ollut Nintendon kirjastossa se yksi vähän synkempi ja scifi-uskottavampi sarja, jossa ideana on ollut tuntemattomien planeettojen tutkiminen, kartoittaminen ja niillä selviytyminen. Ei sen jälkeen, kun vuoden 2010 Other M osoittautui, ansaitusti, flopiksi. Minua se ei haittaa, uusi pelihahmo tuo vaan vaihtelua. Huonoa – Sen nimi on Metroid, mutta sielultaan se on kuin Metroidin piraattikopio moninpelielementeillä. Logiikkaa grafiikkatyylin muutoksesta en löydä. Mitä useampi pelaaja, sitä huonompi Metroid Lyhyet tehtävät on jaettu kolmelle planeetalle, jotka eroavat toisistaan teeman ja vihollisten muodossa. Tehtäviä voi suorittaa joko sooloillen tai maksimissaan kolmen kaverin kanssa. Normiasetuksilla mechiä komennetaan kuin Metroid Primen Samusta. Viimeisimmästä Prime-pelistä on vielä kauemmin, sillä loistava Metroid Prime 3: Corruption ilmestyi jo hurjat yhdeksän vuotta sitten! Ei hätää, ei iso-N ole Metroidiaan unohtanut! Tänä vuonna 30 täyttänyt Metroid-sarja sai toki jatkoa. Ja kun tehtävien välissä tai mechittömissä hiippailuosuuksissa näkee ihmishahmoja, niiden päät ovat suurempia kuin loppuosa vartalosta. Metroid ei ole ikinä ollut hyperrealistinen, mutta on siinä huonoimmillaankin osattu mallintaa ihmisruumiin mittasuhteet oikein. Kuusi vuotta on se pitkä aika, jonka aikana Nintendo ei katsonutkaan Metroid-sarjaa kohti. Yhteen tehtävään ei montaa minuuttia kulu, ja tehtäviä on alle pari tusinaa, joten federaatiojoukko pääsee eläkkeelle parin illan tehopelaamisen jälkeen. Osa faneista triggeröityy jo nyt. Harmi että sai: Metroid Prime: Federation Force on ahtaisiin kenttiin jaettu tiimipohjainen moninpeliräiskintä 3DS:lle
Pleikkaversiossa lyöntisuuntaa määrätään samalla tatilla, jolla liikutetaan kameraa, ja arvosteluissa tämä on nähty hirveänä ongelmana. Kaupungit ja kylät ovat kuin ruton jäljiltä, niiden kaduilla käppäilee minimaalisesti kauppiaita ja muita NPC-retkuja, joilta saa yksinkertaisia tehtäviä. Lyönnit lähtivät melko oikein, koska suunnan anto vaatii minimaalisen näpäyksen. Yksinpelin sielu ovat taistelut, joihon pleikallakin osallistuu parhaimmillaan pari sataa uljasta soturia tai likaista talonpoikaa. Perus-Warbandin pelimuodoista linnanpiiritys eli Siege viihdytti minua aikoinaan kauan ja hartaasti. Kontrollit olisi pitänyt säveltää padille ihan jollain muulla kuin pc:n matkintalibretolla. Warbandin yksinpeli on keskiaika, karua ja lohdutonta. Tarpeeksi monta on suhteellinen käsite, koska PS4-Warband mahdollistaa vain 64 pelaajan nettitaistot, mikä on tosi outoa, koska pelissä näyttäisi olevan Taleworldin ylläpitämät dedikoidut serverit. Warbandissa kun peruspelin viehätys ei välttämättä kauaa kestä, mutta sen modimaailma on uskomaton. Mitä se ei ole. Se kehuu kyllä parannetulla grafiikalla, mikä on mahdollista, mutta ei se silti näytä yhtään PS4:n speksien ja pelaajaodotusten tasoiselta. Suurempi ongelma oli että kiihtyneenä painelin tattia, zoomi muuttui joten yleensä olin taistelussa pihalla kuin Monacon armeija. Kun täysin ylivoimaista, jopa vanhoilla pc-koneilla pyörivää Warbandia saa joka alesta parilla roposella, konsoliversiossa ei ole mitään järkeä. Kalibrointimielessä kokeilin pc-versiota, ja oli kuin eri peliä olisin pelannut. Ensimmäinen on se, että siinä onnistuvat jopa satojen (ainakin parin sadan) pelaajan nettirähäkät. Fiktiivistä keskiaikaista kuningaskuntaa kierrellään, palkataan armeijaa ja yritetään pitää se rahassa ja ruoassa. Taistelu sujui niin kuin piti, ja jousella tähtääminen on jokseenkin kymmenen kertaa sujuvampaa. Huonoa – Juoneton yksinpeli, peli itse liian suora käännös. Pc:llä Warband on edelleen kestoklassikko, ja syitä siihen on taistelusysteemin lisäksi kaksi. 60 Warband soittaa konsoleilla vain typistetyn keikan. Eli PS4:n Warband on käytännössä vain varjo pcversiosta. Warbandin keskiaikainen taistelu on aika pitkälle alan standardi. Nähtävästi muitakin, koska tyhjyyden huutaessa pelin servereillä Siegeä pelasi tarpeeksi monta. Väitän, että sellaista muinaissotaa ei olekaan josta ei olisi Warbandattu. Yksinpelissä vielä pärjäsin, mutta kun moninpelissä on hermo pinnassa, lähitaistelusta ei tullut oikein mitään. Toinen ongelma on, että konsoliversiossa modit on mestattu, niitä ei ole eikä tule. Warband on hiekkalaatikkoroolipeli, jossa luodaan ensin sankari ja sitten uraa. Ihana keskiaika Nnirvi. Mitä se on. Ei ihme että iso osa pelaajista vain ammuskeli jousella, se sujuu padillakin melko hyvin. Mukana on myös ratsuväki. Se perustuu siihen, että aseiden lyöntisuuntaa voi vaihdella, eli miekka voi iskeä ylhäältä, vasemmalta, oikealta tai pistona. 46 ÄPÄRÄPOIKA “Kreivi Nirvi, Warband PS4 ilmoittautuu palvelukseen!” “Helvetin tollo, sinun piti tulla viime lehteen!” “No täsä mää ny kuitennii oon” J os olisin arvostelurobotti, käynnistäisin sen ohjelman, jonka mukaan on hienoa, että myös Pleikka Nelkun pelaajilla on vihdoinkin mahdollisuus tutustua pc-pelien nicheklassikkoon. Arvosteltu: PS4 Saatavilla: Xbox One (ja pc) Taleworlds Moninpeli: 2-64 Ikäraja: 16 Mount & Blade Warband Hyvää + Isot taistelut ja vapaa hiekkalaatikko. Roboteilla voi korvata vain 99 prosenttia ihmisistä, joten sanonkin, miksi tämä on tehty. Tärkeimmät ovat erinomainen, edelleen ohittamaton Napoleonic Wars sekä pysyvän pelimaailman rakentava cRPG, joka tosin on itsenäistynyt omaksi pelikseen Of Kings And Men. Myös torjunnoissa on suunta mukana, joskin sen saa automatisoitua. Uusissa konsoleissa on tarpeeksi tehoa ja muistia, että luulisi niiden pystyvän samaan kuin pc alkuvuonna 2010
Punaisen kuun noustessa yksi vallitus ei enää riitä. Aluksi Kingdomissa on kivaa kokeilun tuntua, sillä tarkan tutoriaalin sijaan pitää vain kuluttaa kolikoita ja katsoa mitä tapahtuu. Metsän raivaaminen kuitenkin karkoittaa jousimiesten metsästämät eläimet sekä hävittää uusia talonpoikia luovat leirit. Liian pieneksi rajoja ei voi kuitenkaan jättää, koska muuten kauempaa värvätyt talonpojat eivät enää ehdi muurien suojaan ennen yötä. 79 Hienon näköinen peli, joka on kuitenkin nopeasti nähty. Pikkupirulaiset voi lahjoa kullalla, mutta isoimmille örmyille kelpaa vain kruunu. Löydettävän määrä kuitenkin loppuu pian. Sääli, koska pelissä on aineksia kiinnostavaankin pelikokemukseen. Suuri työpaikkojen luoja Hienolla pikselitaiteella maalattuun kaksiulotteiseen maailmaan saapuu kuningas (tai kuningatar), jonka on saatava kruununsa turvaan. Pelimekaniikan sijaan Kingdom nojaa täysin grafiikkaansa ja tunnelmaansa. Ikäraja: 7 Kingdom: New Lands Hyvää + Kaunis katsella. Valtakunnan suojelemiseksi monarkki rakennuttaa muureja ja vartiotorneja, joita vartioivat jousimiehet pitävät työläiset turvassa. Urhot voi lähettää rikkomaan ahmattien portaaleja, mutta kaikkia niistä ei voi tuhota. Kentän selvittäminen avaa uusia bonuksia käytettäväksi, mutta ne vain tehostavat eri työläisiä eivätkä lisää juuri uutta. V iime vuonna ilmestynyt Kingdom vaikutti mielenkiintoiselta, mutta oli sisällöltään köyhä kuin maaorja. Teemana on katoavaisuus: maaseutu on täynnä raunioita ja hylkytavaraa. Tappion hetkellä lähinnä harmittaa, kun joutuu tekemään samat askareet uudestaan. Kingdomin retrotyyli tuskin vetoaa, jos pikselipiirrokset aiheuttavat jo näppylöitä. Hävinnyt päällikkö korvataan uudella yrittäjällä, jonka on aloitettava ensimmäiseltä saarelta. Kun kruunupää on jollan kyydissä, siirrytään seuraavaan kenttään. Retromagiaa Musiikki jää harmillisen mitäänsanomattomaksi, päävastuun tunnelmanluonnista kantaa Kingdomin silmiä hivelevä pikselitaide. Kun alkuviehtätys on ohi, pelaamisesta tulee suorittamista, kun kulkusuunnat ovat rajattuja, hienoja maisemia ei ehdi ihailla ja kaikki pyörii rahan ympärillä. Riku Vihervirta. Se vaatii työllistämisohjelmaa, jossa palkataan metsien mierolaisia työläisiksi, rakennetaan laiva ja uitetaan se kartan toisessa päässä odottavalle laiturille. Nyt valtakunnan rajoja laajennetaan lisälevyllä New Lands, joka yllätyksellisesti tarjoaa uutta tutkittavaa ja löydettävää. Uusilla saarilla pelataan aika samaan tyyliin kuin edellisilläkin, Kingdomin pyörittäminen ei juuri muutu ensimmäisestä kentästä. Useimmissa kartoissa apuna on myös kauppias, joka tuo kerran päivässä könttäsumman käteistä. Maisemia ei myöskään alun jälkeen ehdi juuri ihailemaan, sillä valoisat tunnit on käytettävä varainkeruuseen ja puolustusten valmisteluun. 47 VALTAKUNTANI TOISESTA ULOTTUVUUDESTA Jos mikään valtakunta ei kestä, kannattaako sellaista edes rakentaa. Huonoa – Kuvat kutkuttavat mielikuvitusta, mutta todellisuus jää pinnalliseksi ja itseääntoistavaksi. Kingdomin minimalismi syö lopulta peli-ilon. Valtakunnan rajoja laajentamalla saa tilaa viljelyksille ja lisämuureja. Ritareita ja jousimiehiä voi myös ottaa mukaansa seuraavaan maahan. Viekö satumaailma nyt mukanaan. Ylimääräiset kolikot voi antaa pankkiirille, joka myöhemmin maksaa niistä korkoa. Huippuunsa rakennettu valtakunta voi palkata ritareita, jotka suojaavat jousimiehiä kilvillään. Kingdomin pelaaminen on pohjimmiltaan resurssienhallintaa, sillä varaton kuningas on voimaton kuningas. Lisärahaa tuovat metsäneläimiä kiusaavat jousimiehet sekä maatiloja hoitavat työläiset. Edellisen monarkin haamu ohjaa ääneti alkuun, ja edeltäjän keräämiä bonuksia voi käyttää. Kovin syvällistä sanottavaa Kingdom ei kuitenkaan teemastaan keksi. Kaikki toiminta vaatii kultakolikoita, joita itsevaltias kylvää ympärilleen kuin keskustapoliitikko maaseutukiertueella. Lisätystä sisällöstä huolimatta Kingdom on edelleen köykäinen, eivätkä uusintakierrokset houkuttele. Vaikka grafiikka on hienoa, erilaisia animaatioita on kuitenkin niukalti. Öisin maaseudun rauhaa rikkovat pahaenteisistä portaaleistaan hyökkäävät ahmatit, joiden kotitodellisuus lienee peräisin Miyazakin elokuvasta Henkien kätkemä. Heeetkinen… Arvosteltu: PC Saatavilla: Mac, SteamOS, Xbox Noio, Licorice/ Raw Fury Suositus: 4 Gb Ram, mikä tahansa näytönohjain Testattu: Intel (R) Core(TM) i7-3630QM CPU @ 2.40 Ghz, 8 Gt RAM, GeForce GT 650 M, Windows 8 Versio: 1.01 Moninpeli: Ei ole. Päivä vaihtuu yöksi auringonlaskun punertavien sävyjen kautta, peurat hyppelevät aamun usvassa, ja vuodenaikojen vaihtuessa metsät näyttävät viimeisen väriloistonsa ennen talvea. Aikaa ei ole loputtomiin, sillä ahmattien laumat voimistuvat jatkuvasti
Nyt olen maailman musertama aikuinen ja unelmoin vielä pöhkömmästä työnkuvasta. Ainoa isompi miinus ovat achievementit, joita on kovin vähän ja ne vähätkin ovat tuskallista sorttia. K un olin pieni, suurin haaveeni oli tulla pelitoimittajaksi. 2600-peleihin saa halutessaan jopa konsolilaudan kaikkine kytkimineen. Kyse ei ole edes vain pelihistoriasta, vaan popkulttuurin perusmassasta, josta Ernest Clinen kaltaiset tyypit muokkaavat uusia teoksia. Kiva! Jokaisessa pelissä on kattavat säätömahdollisuudet, vaikeusasetuksista aina grafiikkafilttereihin ja kontrolleihin. Erittäin muinaisia. Yllättäviin löytöihin lukeutui Secret ”köyhän miehen Zelda” Quest ja Fatal ”köyhän miehen Rad Racer” Run. Mukana on myös skannattuja ohjekirjoja, promokuvia ja muuta visuaalista silppua. Pelailu sujuu pädilläkin, vaikka fiilis ei olekaan sama.. Jos puhdas nostalgiatrippailu unohdetaan, Atari Vaultin arvo on siinä, että se paketoi tärkeän palan pelien alkuaikoja nätiksi kokonaisuudeksi. Näistä peleistä ei tarvitse erityisemmin nauttia, mutta niiden auttavakin tuntemus kasvattaa kulttuurista pääomaa. Kokeilin lyhyesti kokoelman jokaista peliä. Pädilläkin pärjäsi, mutta fiilisbonus jäi kuittaamatta. Itse en tästä ahdistunut, enemmän harmitti, ettei Vault tunnistanut arcade-tikkuani. 2600-peleistä löytyi enemmän silkkaa roskaa, mikä sai Adventuren ja Yar’s Revengen (ahdistavin äänimaailma ikinä!) kaltaiset tapaukset hohtamaan kirkkaana. Vaultissa on näyttävä, mutta nopeakäyttöinen valikko, joka tekee pelimäärän seulomisesta helppoa. Mitä opin Atari Vaultista: Atari 2600:lle julkaistiin pelejä vielä 80-luvun loppupuolella! Vuoden 1989 Fatal Run näyttääkin huomattavasti messevämmältä kuin alkuaikojen 2600-hirvitykset. TexSpex 2016 Aloitetaan siitä, mikä Atari Vaultissa on uutta, eli esillepano ja ekstrat. Pelaa enemmän, ymmärrä enemmän! Arvosteltu: PC Atari / Code Mystics Versio: Update #3 Testattu: i5-2400 3.10GHz, Radeon RX470 4GB, 8GB RAM, Windows 10 Atari Vault Hyvää + Sata pelivanhusta houkuttelevasti tarjoiltuna. Harmistus ei ole suuri, sillä näin alkeelliset pelit toimivat parhaiten fyysistä kilpailijaa vastaan. Kas näin menetettiin mahdollisuus motivoida uusia pelaajia kokeilemaan pelejä pidempään kuin sen puoli minuuttia. Viime vuonna minua ilahdutti erityisesti Mega Man Legacy Collection, joka kokosi alkuperäisen NES-sekstetin hienosti yhteen. Wannabe-pelihistorioitsijana viihdyin pitempään, mutta hainkin näistä pikemminkin sivistävää pikakurssia kuin viihdekokemusta. 26(00) Sivistävä kooste pelien kambrikaudelta. Nostalgia on narttu Kun siirrytään paketoinnista itse sisältöön, siirrytään myös objektiivisen arvioinnin rajamaille. 48 PATINOITUNUT AARRE Tästä holvista ei löydy kultaa ja seteleitä, vaan jotain arvokkaampaa: pelikulttuurin alkulähde. Nyt tongin Atari Vaultia, jossa on muutama peli enemmän: kokonaiset sata. Okei, ”huono” on ehkä väärä sana, kyse on enemmänkin yksinkertaisuudesta. Valitettavaa ei hirveästi ole. Vielä viimeisenä yleiskommenttina kehun valikoimaa. Vakoilin SteamSpyn kautta, että keskimääräinen Atari Vaultin omistaja on pelannut kokoelmaa reilun tunnin. Pitkälti tunnelma oli kuin Angry Video Game Nerdilla kun tämä testasi Action 52 -kasettia: eihän ne nyt kaikki voi olla huonoja... Homma hoidetaan himaan kunnialla. Siitä noin viidennes on pyhitetty Asteroidsin ja Pongin kaltaisille kolikkovanhuksille, loput ovat Atari 2600 -kamaa. Sitten asiaan: nämä pelit ovat muinaisia. Valmiina pelaaja yksi Atari Vaultin museointipuolessa ei ole kummemmin moitittavaa ja pelitkin ovat… Niin, ne ovat mitä ovat. Atari Vaultia tutkiessa sai todeta, että tunnetuimmat pelit ovat yleensä tunnettuja syystä. Julkaisuja voi selailla eri listojen avulla tai kabinetti/boksi kerrallaan. Etenkin 2600-osasto sai miettimään, millainen yhden napin ”viihde” on aikoinaan kelvannut myyntiin asti. Jälkimmäisessä on se etu, että samalla voi ihastella hienoja kansija kabinettikuvituksia, jotka yhä luovat mielikuvia ja lataavat pelitilanteeseen vähän ylimääräistä. Moninpeli onnistuu niin paikallisesti kuin netissä, tosin Interwebzistä ei löytynyt yhtään ketään... Kuvassa Red Baron vuodelta 1980. Aleksandr Manzos Vektoripohjaiset pelit ovat koruttomuudessaan ajattoman tyylikkäitä. Huonoa – Viihdearvo on ruostunut aikojen saatossa. Lisenssisyistä pelit rajoittuvat Atarin omiin sarjoihin, mutta seassa on niin toimintaa, seikkailua, urheilua, matikkaohjelmia kuin pari aiemmin julkaisematontakin nimikettä! Jäin kaipaamaan vain Battlezonea (jonka oikeudet Atari on myynyt pois). Tykkään näiden pelien rujosta estetiikasta (yksivärisiä pikselimöykkyjä ja kuolevalta pc:ltä kuulostavia piippauksia), mutta tekemisen simppeliys sai hätkähtämään, vaikka monet kokoelman klassikoista olivat ennestään tuttuja. Kuin GOG, mutta premiumina! Unelman toteutumista odotellessa tyydyn arvioimaan muiden arkistojulkaisuja. Kuvamatskujen resoluutio on heikohko ja eräät erikoisohjaimia käyttäneet pelit käyttäytyvät (ymmärrettävistä syistä) hieman oudosti. Ja se tuntemus on helppo hankkia Atari Vaultin kautta. Crystal Castles vuodelta 1983 on yksi kokoelman peleistä, joissa oli käytössä astetta erikoisempi ohjain (tässä tapauksessa trackball). Olisi nastaa perustaa pelien vastine Criterion Collectionille ja duunailla definitiivisiä versioita klassikoista, joissa olisi itse pelin (parhaan version) ohella kaikki mahdolliset lisämateriaalit kivassa menussa, ja ehkä jotain fyysistä hypisteltävää päälle. Mutta parempienkin Vault-pelien kohdalla meininki on kuin avannossa: äkkiä sisään, äkkiä ulos. Atari Vaultissa ollaan kuplivan alkuliman äärellä. Kolikkorintamalla Asteroids, Centipede, Missile Command ja Tempest rokkaavat, koska niissä on edelleen toimiva pelattavuus ja härö tunnelma
Kontrollit ja hyvän ohjaimen tuoma fiilis ovat PacMan-pelissä vähä niinqu tärkeitä. T untuu oudolta sanoa näin, mutta olen pettynyt Pac-Man-peliin. DX on samaan aikaan täydellinen taitoja bilepeli. Kenttäkään ei enää muutu lennossa, vaan vaihtuu aina täysin uuteen. Viimeisenä itkuvirtenä on pakko mainita, että aivan kuten Atari Vault, CE2 ei suostunut yhteistyöhön (X360-pohjaisen) arcade-tikun kanssa. Pakenevien haamujunien nappaaminen vaatii nyt kenttien rakenteiden hallintaa. Mitvit. Pac-Man Championship Edition 2 ei ole huono peli. Jos et ole DX-fani, koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa! All You Can Eat -niminen laitos sisältää kaikki lisäröhnät ja irtoaa usein aleista hiluilla. Foorumeiden perusteella monilla on ongelmia eri ohjainten kanssa, joten tarkkailkaa päivityksiä. Ongelma on siinä, että täydellinen edeltäjä tekee epätasaisesta jälkeläisestä melko turhan. DX:ssä pelaamisen älytön nautittavuus esti pistejahtia luisumasta liian tosikkomaiseksi tai sai jopa unohtamaan sen kokonaan. 49 WAKA WAKA PRÖÖT Keltainen on iloinen väri, mutta se symboloi myös vanhenemista, sairautta, rappiota. Rytmiosasto sooloilee Sekä wanha Pac-Man että DX rakentuvat saman avuttomuuden ja voimaantumisen vuorotteluun. Seassa on muita pikku-uudistuksia, mutta oleellisinta on tämä pelirytmin muutos. Kontrollin tunne sanoo heippa, samoin tyydytys. Seikkailin parin maailman verran ihan velvollisuudentunnosta, kunnes totesin, että aivoni tarvitsevat välittäjäaineensa johonkin tärkeämpään. 36-vuotias pillerinpopsija on vuosien saatossa wakawakattanut niin monessa eri julkaisussa, että olisi ihme, jos valtaosa niistä olisi edes keskinkertaisia. Ja kun Pac-mies nappaa pillerin, haamut muuttuvat hurjaa vauhtia pakenevaksi ”junaksi”, jonka voi syödä vain aloittamalla ”veturista”. Aleksandr Manzos Championship Edition 2 tekee Pac-Manin huuruisesta konseptista myös visuaalisesti huuruisen elämyksen.. Jostain kertoo, että DX:stä tykännyt testihenkilö kokeili uutukaista tasan yhden matsin verran ja jätti pelin siihen. Arvostan tekijöiden rohkeaa muutosliikettä, mutta samalla on kadotettu jotain, nimittäin hauskanpito. Ikävä sanoa näin, mutta... Sokkelot elävät, haamuja niputetaan puoli kenttää kattaviksi jonoiksi, EDM-jytke nostattaa pulssia... Vaihe 1 korostaa nyt enemmän strategiaa ja vaihe 2 on pikemminkin taitotesti kuin katarsis. Ja kompuroi. CE2 painottaa pelin syvempää hallintaa, erityisesti pillerikohdissa. Osa DX:n meiningistä on tallessa, mukana on joitain toimivia uudistuksia (kuten eri tavalla toimivat pommit) ja soundtrack on kenties vielä mauttomampi (lue: parempi) kuin edeltäjässä. Uuden Doomin kohdalla kauhisteltiin ennakkoon glory killejä, valmiiksi purkitettuja kuolinanimaatioita. Huonoa – Epätyydyttävä pelirytmi, glory killit eivät kuulu Pac-Maniin! 73 Pac-Manin toisen tulemisen toinen tuleminen on sinänsä ok, mutta se ei riitä, kun edellinen osa oli täydellinen. Ei outoa siksi, etteikö Pac-Man voisi olla huono. Muutosten myötä Pac-Man tuntuu nyt jotenkin yksiulotteiselta, ilman ykkösvaiheen paniikkia ja kakkosvaiheen tyydyttävyyttä. Arvosteltu: PC Saatavilla: PS4, Xbox One Bandai Namco Versio: 1.0 Testattu: i5-2400 3.10GHz, Radeon RX470 4GB, 8GB RAM, Windows 10 Pac-Man Championship Edition 2 Hyvää + Yrittää uudistaa kaavaa, osa edeltäjän magiasta tallessa. DX teki jotain vaativaa: se uudisti ikivanhan kolikkopelin menettämättä alkuperäisen sielua. En arastaisi kutsua peliä moderniksi arcade-klassikoksi. Ei noussut Pac-Man -kuume. Ei, se on outoa siksi, että olen ylipäätänsä hypettynyt uudesta Pac-Manista. Enpä olisi uskonut, että myös uuden Pac-Manin kohdalla pitää ahdistua, eikä valmiita popsimisanimaatioita voi tässä tapauksessa välttää mitenkään. CE2 valitsee jälkimmäisen. Mutta kas kun kävi niin, että Pac-Man Championship Edition 2:n edeltäjä Pac-Man Championship Edition DX osoittautui kohdallani kestohitiksi, joka vain antaa ja antaa. Pac-Man, meidän täytyy puhua. Pakoiluun lisättiin pieni hidastus Pac-Manin lähestyessä haamua, mikä vähensi superrefleksien tarvetta ja lisäsi taktikointia. Aah! Pelimekaniikan kiemurat antavat paljon taktikointivaraa leaderboard-sankareille, kun taas aloittelija nauttii vauhdin tunteesta ja haamulaumojen (todella, todella tyydyttävästä) harventamisesta. Championship Edition 2 on kovan paikan edessä: täydellisyyttä ei voi parantaa, sitä voi vain toistaa tai muuttaa. Miksi resursseja on esimerkiksi käytetty uuteen seikkailumoodiin, jos se on käytännössä sarja lyhyitä time trialeja, jotka kadottavat koko pelin idean vapaamuotoisesta pistemetsästyksestä. DX tuunasi kivasti kumpaakin vaihetta. DX tajusi kolikkoklassikoiden viehätyksen niin hyvin, että vähän ihmetyttää, mitä CE2:n kanssa tapahtui. Ensin paetaan epätoivoisesti haamuja ja yritetään saada mahdollisimman paljon syötyä, sitten napataan voimapilleri ja kostetaan syömällä aaveet. Muuten käy kuten minulle: en saa ketään kiinni ja voimaantumisen hetki vaihtuu turhautumiseksi. Haamuihin voi nyt törmäillä useamman kerran ennen kuin ne muuttuvat vaarallisiksi, jopa puskeminen ohi onnistuu. Haluaisin sanoa samaa CE2:sta, mutta en voi. Syömisestä tehtiin muuten vain todella nautittavaa. Siitäs saitte, senkin vainolaiset! Championship Edition 2 näyttää edeltäjältään, mutta ikivanha kaava on murrettu. Nousut ja laskut ovat tasaantuneet, jäljellä on pelkkä tiukka keskittyminen. Jos olet kaltaiseni DX-fani, CE2 kannattaa tarkistaa jossain vaiheessa, mutta ei ehkä täyteen hintaan. Sille annan retrospektiivisesti 90 pistettä ja Arcade-Pelit suosittelee. Peruselementit ovat vanhoja, pelituntuma ja meininki tätä päivää
The Collection on sitä vastoin aivan huikea diili uusille pelaajille, runsaudensarvi, jossa riittää pelkkää yksinpelattavaa vaikka koko loppuvuoden tarpeisiin. Transhumanisoitunut ihmiskunta käy päättymätöntä torjuntataistelua avaruuden syövereistä kumpuavaa uhkaa – Pimeyttä – vastaan. Rise of Iron ei korjaa puutteita, mutta onnistuu pönkittämään Destinyä juuri niiltä osa-alueilta – toiminta, toiminta, toiminta – joissa peli oli ennestäänkin vahva. Ikäraja: 16 Destiny: Rise of Iron -DLC Hyvää + Uusissa yksinpelitehtävissä on halomaista tenhoa. Oli hauska huomata kuinka muutamalle klassikko-Strikelle oli laadittu uusi käsikirjoitus. D estiny on massiivimoninpelattavan roolipelin ja ensimmäisen persoonan räiskintäpelin risteytys. Pelaajien keskinäisillä taisteluita painotetaan uudessa lisärissä kohtalaisen paljon, mikä on harmi, sillä pvp-pelinä Destiny ei ole mitenkään parhaimmillaan. Onhan se tietty vähän köyhää, että monta kymppiä maksavassa lisärissä innostuin eniten siitä, että sain palata vanhoihin kivoihin tehtäviin ja virittää ensimmäisen pelivuoden suosikkiaseeni Mida Multi-Toolin nykytehtävien tasalle… Ummikkoja hemmotellaan Rise of Ironissa on vähän kaikkea mutta ei mitään Destinyn pelikonseptia mullistavaa. Kampanjan lyhyyttä paikataan sillä, että mukana on muutakin: uusia ja uudelleenmasteroituja Strikejä, uusi areenataistelumoodi ja kaikkien aikojen superkalifragilistisin raidi. Rise of Iron avaa totta kai vielä yhden rintaman lisää: Maan uumenista kaivettuun nanoteknologiaan hurahtaneet splicerit. Tekijätiimi selittää tiukkaa linjaansa sillä, että raidit olisivat mahdottomia satunnaispelaajien porukalla. Räiskintänä Destiny muistuttaa tekijöittensä aikaisempaa peliä, Haloa, enemmän kuin vähän, mutta massiivimoninpelinä en keksi sille kovin suoraa vertailukohtaa. Nanoteknologialla ylikellotettu Sepiks Prime oli minulle parasta Rise of Ironia. Pelaajia on (tiettävästi) miljoonittain, mutta instanssit ovat pieniä, kolmen tai kuuden pelaajan porukoilla pelattavia. Ne ovat suhteellisen tylsä reskinnaus tuikitutuista Fallen-örkeistä. 50 RAUDAN PUUTOSTILA Rise of Iron lienee viimeinen lisäosa ennen aitoa Destiny-jatkoa. Areenataistelut kun tuppaavat taantumaan futuristiseksi venäläiseksi ruletiksi, jossa voittaja on se, joka onnistuu ensimmäisenä losauttamaan kulman takaa ilmestynyttä vastustajaansa haulikolla naamaan. Omaan aikatauluuni sopivat kiivaisiin pomotaisteluihin päättyvät Striket, joita ehtii hakata tunnissa pari-kolme. Rise of Ironia myydään paitsi erillisenä lisälevynä myös osana vasta-alkajille suunnattua Destiny: The Collection -kokoelmaa, joka sisältää kaiken tähän mennessä ilmestyneen Destiny-sisällön. Suurin osa coop-sisällöstä on yhä lukittu pelaajan kaverilistalle, automaattista pelinmuodostusta tarjotaan vain strikeihin. Silmänräpäyksessä ohi Rise of Ironin puolituntiset kampanjatehtävät ovat kaikin puolin viihdyttäviä, ja ihan sopivan haastaviakin, mutta ne on suunnilleen yhdessä iltapäivässä nähty. Valitettavasti sen myös huomaa. Destinyn universumissa on paljon viitteitä siitä, mihin suuntaan suuret tarinalinjat voisivat kehittyä, mutta kymmenvuotinen julkaisusuunnitelma näemmä pakottaa panemaan pääjuonelle käsijarrun pohjaan. Kenties olen vain seurannut välinäytöksiä nukuksissa, mutta minulle tarina makaa Rise of Ironin päätteeksi ihan samoissa lähtökuopissa kuin vuoden 2014 Destinyn alussa. Uusille pelaajille suunnattu Destiny: The Collection on sitä vastoin huippudiili. Kampanjatunneissa laskettuna uutta pelattavaa on suorastaan käsittämättömän vähän. Huonoa – Voisiko Destinyn pääjuoneen saada jo vauhtia. Ehkä niin, mutta se ei silti ole mikään peruste evätä matchmakingia viivasuorasti etenevistä kampanjatehtävistäkin. Näillä eväin voisi luulla, että Rise of Iron olisi melkoisen epäonnistunut lisäosa, mutta ei nyt ihan niinkään. Erillistuotteena Rise of Iron on ihan siinä rajalla, jossa kausipäivitys muuttuu veteraanipelaajien rahastukseksi. Satunnaispelaajien keskinäisissä matseissa ei auta, että Destinyllä on paha tapa jyvittää järkyttävän epätasaisia joukkueita. Kun yksi uhkan ilmentymä lyödään, toinen nostaa jo lisäosassa päätään. 79 89 Rise of Iron tuntuu viime vuoden yltäkylläisen The Taken Kingin jälkeen vähän pliisulta. Arvosteltu: PS4 Saatavilla: Xbox One Bungie/Activision Versio: Myynti Moninpeli: 2–12 nettipeli Muuta: Myydään sekä Destinyn lisärinä että kokoelmassa, joka sisältää kaiken tähän asti ilmestyneen Destiny-sisällön. Lukuisat lisärit ovat tyytyneet lähinnä esittelemään uusia vihollisryhmittymiä, ei selittämään mitään taustoista. Tuomas Honkala Pelkkä lisäri: The Collection:. Harmi, että niitä on niin vähän. Kaksi vuotta ja neljä lisäosaa myöhemmin en vieläkään oikein osaa sanoa, mistä Destinyssä oikein on kysymys. Vanhat koukut ovat yhä tallella: lennokas, liikkuvuutta painottava taistelusysteemi on konsolisukupolvensa paras eikä kamagrindin koukuttavuutta käy kiistäminen
Kalustona toimii uusantiikkinen rompe, joten miehistönkuljetusalukset seilaavat hitaasti, eikä ole ollenkaan sanottua, että vastapuolen kulkupeli saadaan ”ammuttua tonttiin”. Modi pitää sisällään paljon alastomuutta tai vähintään vihjailevaa kuvastoa, lisää voi näppäillä päälle optionsseista. Lankulle! X-Piratez on ysärivaikea, etenkin kovemmilla vaikeustasoilla. Pienet resurssit näkyvät myös tukikohtahommissa. Juho Kuorikoski Hahmodesigniin on haettu muodokkuutta. Jo helpoimmallakin tasolla merirosvous on aivan riittävän konstikasta. Daniel ”SupSuper” Albanon luoma pelimoottori tarjoaa uuden elämän X-COMille, mutta mahdollistaa myös alkuperäisteoksen iteroinnin. Modin tarjoama naismalli on sitten taattua mielensäpahoituskamaa. Tieteismerirosvous on paitsi mainio taidonnäyte UFOilijoiden kekseliäisyydestä, myös hieno todiste OpenXcomin muokattavuudesta. Harrastelijamodiksi sisältöä on hengästyttävät määrät, kampanjan kesto on ainakin tuplat verrattuna UFOon. Tässä X-MODissa tulevaisuus törmää steampunkkimmokkeen kautta merirosvoromantiikkaan tai oikeastaan eksploitaatioon, sillä ex-COMin harvalukuinen taisteluosasto koostuu pelkistä naisista. You fight like a cow! X-Piratez ottaa piristävän erilaisen näkökulman muukalaissotaan, monessakin suhteessa. Minusta potkittiin kakat kadulle, kun lähdin turhan reteästi rintamalle. http://openxcom.org/forum/index.php?topic=3626.0 X-Piratez Hyvää + Tuulettaa onnistuneesti X-COMin peruskaavaa, tarjoaa reilusti haastetta mielenkiintoisissa ympäristöissä, mitään ei selitetä auki. OpenXcom taas vaatii toimiakseen alkuperäisen UFOn datatiedostot, jotka voi hankkia itselleen muutamalla killingillä esimerkiksi Steamista. Tutkittavaa on huomattavasti UFOa enemmän, eikä homma etene kuten kantaisässä. Nyt on piru merrassa! Ensimmäisen vuoron jäljiltä loput tiimistä makaa jauhelihana kuljetusaluksen sisuskaluissa ja jostain savuavien raunioiden lähistöltä sataa niskaan putkipostia. Tukikohtaa voi teoriassa laajentaa, mutta se vaatii älyttömät määrät sekä massia että työvoimaa, joista molemmista on jatkuva puute. Vuosisatoja myöhemmin Maa on muuttunut kosmiseksi lähiöksi, jota kansoittavat mutantit, piraatit ja muu galaksin kuona-aines. X-Piratez todistaa, että myös ylittämättömän originaalin kaavan voi keksiä uudelleen. X-Piratez pääsi sekin kirjan sivuille, mutta vain viittauksena. Tarinassa Maasta on tullut galaktisen imperiumin takapajula, jossa vallasta kinastelevat mutantit, muukalaiset, ihmiset ja niiden sekasikiöt. Suuri osa modin viehätyksestä kumpuaa tietämättömyydestä, mutta se tarkoittaa myös sitä, että monet asiat on opeteltava kantapään kautta. X-Piratezin tarinassa X-COM hävisi ja muukalaiset ottivat Telluksen haltuunsa. M inun tuskin tarvitsee alleviivata UFO: Enemy Unknownin nerokkuutta ja legendaarisuutta, koska olen kirjoittanut aiheesta kokonaisen kirjan. Jokaista vastaantulevaa purtiloa ei edes tarvitse tykittää seulaksi, sillä maanpuolustusvoimien sijaan nyt operoidaan viekkaudella ja vääryydellä itsensä elättävän merirosvoporukan ruorissa. 51 HUH-HAH HEI JA XCOMMIA PULLO! Sieltä takahyllystä, kiitos. Hyvänä esimerkkinä on tutkimuspuu. Ehdottelevaa kuvastoa on koko modi pullollaan. UFOn peruskaavaa tuulettava merirosvomodi on talkootyön mestarinäyte ja todiste OpenXcompelimoottorin muokattavuudesta. Se pyörii heittämällä uusissa koneissa ja lisää vinon tukun lisäominaisuuksia, virittelee vanhoja ja liiskaa originaaliteokseen jääneitä bugeja. Taktisissa taisteluissa yksilöiden merkitys korostuu, sillä ihmishenki on pirun kallis hyödyke ja täydennysjoukot harvassa. Yleinen tietämättömyys on X-Piratezin vahvuus, sillä niin itse kerronta kuin sitä tukevat pelimekanismitkin on opeteltava. X-Piratez on paitsi monipuolinen, myös pitkä kuin nälkävuosi. Pelin alussa avaruusolentoja vastaantaistellut globaali XCOM-muukalaistorjuntajärjestö on ottanut turpaansa, ja vuosien saatossa mörrit ovat integroituneet osaksi kantaväestöä. Alkutaivalta helpottaa hyvien panssareiden tutkiminen, sillä sotilaat ovat kyllä riskejä, mutta rosvoavat lähes ilkosillaan. Kehitystyön optimointi on sellainen rasti, etten ole vielä itsekään onnistunut selvittämään optimaalisinta reittiä huipulle. Nyt on aika tehdä tälle totaalimuunnokselle oikeutta, sillä näin laaja harrastelijapäivitys ansaitsee paikkansa valokeilassa. Oma posse yrittää saavuttaa jalansijaa piskuisten paikallisvaltioiden täyttämällä Telluksella ryöväämällä, rosvoamalla ja kiristämällä. Pelissä on pärjättävä sillä mitä on, kaikki on hinnoiteltu samalle tasolle tulostinmusteen litrahinnan kanssa. Tarina paljastaa itsensä UFOn tavoin tutkimuspuun kautta. X-Piratez toimii, kunhan UFOn datatiedostot dumppaa pelin UFO-alikansioon ja kaksoisnaksauttaa muukalaissodan käyntiin pelin dedikoidusta exe-tiedostosta. Huonoa – Mitään ei selitetä auki, paikoin suorastaan turhauttavan hankala, tirkistelyhenkinen grafiikka kaipaisi uusimista. X-Piratez vaatii toimiakseen OpenXcomin, joka on UFO-sotaratsulle laadittu uusi koodipohja. Kaiken ytimessä on XCOM 2:sta tuttu sissisotanäkökulma. X-Piratezin tunnelma on samalla tasolla UFOn kanssa. Just when I thought I was out, they pulled me back in... Perusasetuksillakin nakuilulle on löydyttävä sietokykyä, sitä viljellään erityisen paljon tutkimuspuun oksilla. Pieni on yllättäen suurta, sillä X-Piratez tarjoaa samassa paketissa tutun perusidean, mutta päälaelleen käännettynä. Tuliaseet ovat alkupään taktisisissa tehtävissä ylellisyyttä, yleensä vastapuolen leukaperiä kutitellaan miekoilla.. Siinä sivussa maailmanjärjestys on muuttunut. Kyllä, juuri se, jossa on se väliviiva
Myöhemmät ylennykset antavat valita kahdesta uudesta kyvystä toisen. Niko kaipasi neljä vuotta sitten XCOM:lta sotatarinoita ja muistoja. Sokka irti Suurin osa tehtävistä alkaa kuolettavalla yllätyksellä. Nyt tarinoita on tarjolla, sillä aikarajat pakottavat riskinottamiseen. Vaikka kahden taistelijan peruskoulutus olisi sama, kyvyt voivat olla niin erilaisia, että esimerkiksi Arvosteltu: PS4 Saatavilla: PC, Xbox One Firaxis Games/ 2K Games Versio: myynti Moninpeli: on Ikäraja: 16 XCOM 2 Heikki Hurme Hyvässä asemassa väijyvä tarkka-ampuja pudottaa vihollisen ennen kuin se itse ehtii ampumaetäisyydelle. Tulenjohtaja ampuu ensilaukauksen, koko joukkueellinen Xcomia avaa yhtäaikaisesti tulen ja hyvässä lykyssä koko vihollisjoukkue on pian vainaa. Koko joukko yhtä lukuun ottamatta asettautuu sormi liipaisimella väijymään. Sormet ristissä eteneminen vie sekä ikimuistoisiin yksilösuorituksiin että joukkuetason tragedioihin. Jos edellinen vihollisryhmä on vielä jalkeilla ja vihollisjoukko kaksintai kolminkertaistuu yllättäen, ei tragediaa voi välttää kuin uudelleenlataamalla. Taistelusta toiseen hengissä selviävät taistelijat keräävät kokemusta ja saavuttavat korkeampia sotilasarvoja ja siten uusia kykyjä. Ilman suojaa jäävä vihollinen on nopeasti vainaa. X COM 2:ta pelatessa tulee kiire, vaikka se on hidas vuoropohjainen strategiapeli. Vastavuoroisesti suojautuneeseen viholliseen on vaikea osua. Motitettu ja yllätetty vihollisryhmä revitään hetkessä kappaleiksi.. Ensimmäinen ylennys arpoo alokkaasta joko lähitaisteluun ja hiipimiseen erikoistuneen sissin, raskaasti aseistetun krenatöörin, kenttälääkinnän ja hakkeroinnin hallitsevan spesialistin tai tarkka-ampujan. Siitä huolimatta XCOM:ia kannattaa pelata konsolillakin, sillä tatit pysyvät padissa eivätkä kasva otsaan. Seuraavan vihollisjoukon täydellinen yllättäminen ei enää onnistu, mutta muutama osuma on hyvä saada uppoamaan ennen kuin örkit ehtivät suojautua. Kun etukäteen ei ole tiedossa, mihin ruutuun käveleminen aktivoi piilossa olevan vihollisjoukon, on aktivointi usein lähes sattumanvaraista. Kun maapallon sai lopulta pelastettua kämppimällä, oli olo helpottunut väärästä syystä. Kranaatti on jalkaväen tärkeä työkalu. Vapaavuoro, eli yllätettyjen alieneiden välitön suojaan juokseminen, muodostuu ongelmaksi vasta, kun varomattomalla etenemisellä aktivoi useamman vihollisryhmän yhtäaikaisesti. Sen jälkeen suojasta suojaan tetsaaminen on elinehto ja korkeampi tuliasema kukkulalla tai katolla merkittävä etu. Sota on kaukopartioiskuja, joissa on pakko edetä nopeasti tuliasemasta toiseen, sillä tehtävän kohde – tavara, tieto tai vip-henkilö – pitää saavuttaa nopeasti. Viimeksi puolustettiin maapalloa, nyt XCOM nousee sissisodalla kapinaan maan valloittaneita avaruusolentoja vastaan ja paljastaa samalla koko hyvinvointiyhteiskunnan olemassaoloa uhkaavan avatar-suunnitelman. 52 TARJOILIJA, KONSOLISSANI ON PC-PELI! Hiiren ja näppäimistön voitte irrottaa vasta kuolleista kylmenneistä käsistäni. Ensin juostaan hyviin tuliasemiin pahaa aavistamattomien avaruusolioiden läheisyyteen. Se osuu aina (kunhan ollaan heittoetäisyydellä) ja tekee jonkin verran vahinkoa, mutta tärkeämpää on, että se tuhoaa seinät, puut, kivet ja muut esteet, joiden taakse vihollinen on suojautunut. Myös taistelukentän tuhoaminen on toki voimaannuttavaa. Hoppu on hyvästä, sillä edellinen XCOM (2012) taantui tarkka-ampujien hallitsemaksi asemasodaksi eikä taktiikkaa kannattanut missään vaiheessa vaihtaa. Tarkka-ampuja, joka ei voi liikkua ja ampua saman vuoron aikana, ei sovellu uudentyyliseen salamasotaan, vaan taistelukenttää hallitsevat hiljaa hiipivä ja kylkeen reiän ampuva Haulikko-Hurme ja vihollisten tuliasemat lanaava Krenatööri-Krönholm. Myös maailmojen sodan perusasetelma on nyt päälaellaan
Harvemmin käytettäviä komentoja joutuu selaamaan valikosta. Avengerin rakenteluun, tutkimustyöhön ja globaalien kontaktien luomiseen liittyvät valinnat ovat todellisuudessa näennäisvalintoja. Sivusta läpileikattu alus on kuin muurahaisfarmi: täynnä asumiseen, tutkimukseen ja sodanjohtoon erikoistuneita osastoja. Se ei sentään parane useammalla pelikerralla, mutta pelastin maailman silti taas mielelläni. Matkustan ympäri maailmaa Tukikohtana taisteluiden välillä toimii Avenger-tukialus. Tutkimusosasto perehtyy taistelukentältä löytyvään teknologiaan ja insinöörit rakentavat siitä uusia aseita, panssareita ja muita varusteita. 53 kahdesta tarkka-ampujasta toinen voi olla klassinen Simo Häyhä ja toinen vihollisjoukon lähietäisyydeltä rei’ittävä Clint Eastwood. Näin etukäteen raportteja grafiikkabugeista, mutta en törmännyt mihinkään merkittävämpään, kun peli oli ensin päivittänyt itsensä. Juonta ja turhia juonihahmoja on aiempaa enemmän. Huonoa – Kampanja etenee käytännössä raiteilla ja tarina kerrotaan puisevasti. Hyvää + Aikarajojen tuoma paine pakottaa aggressiiviseen vyöryttämiseen ja sotilaiden monipuoliset ominaisuudet mahdollistavat oman tarkemman pelityylin valitsemisen. Mieluummin olisi nähnyt panostamista solttujen personoimiseen. Vihollisen sivustaan pyrkiminen on tärkeä taktiikka. Prioriteetissa korkealla on kapinnallisverkoston laajentaminen kaikille mantereille. Ennen tulikosketusta riittää, että välttää punaisia ruutuja. Välianimaatioissa on ajoin ongelmia ja latausajat ovat pitkiä, mutta kun huomioi minkälainen raskas buginen läjä pc-versio oli aluksi, en tohdi valittaa. Persoonallisten hahmojen kaatuminen taistelussa harmittaa tosissaan – niin paljon, että taas ladataan. Liikutusvuorossa olevaa sotilasta vaihdetaan kätevästi liipaisinnapeilla ja ampuessa selataan samaan tapaan potentiaalisten kohteiden välillä. Juonta edistävät tehtävät on kovakoodattu pelirakenteeseen ja avatar-projektistakaan ei ole todellista uhkaa, joten valinnat vaikuttavat lähinnä kampanjan etenemisnopeuteen. Hiiren sukkeluuteen ei toki tateilla pääse, mutta ei tarvitsekaan, sillä liikkumista lukuun ottamatta yleisimmät komennot onnistuvat suoraan yhden napin painalluksella. Olisinkin vaihtanut kaikki Avengeria asuttavat stereotypiahahmot yhteen Ivan Dolvichiin. 90 Vuoro vuorolta vyöryttäminen toimii konsolillakin. Osa tehtävistä hidastaa ihmiskunnan olemassaoloa uhkaavan avatar-projektin etenemistä, osa taas on juonitehtäviä, jotka etenevät kohti projektin tuhoamista. Avenger lentää maailmankartalla suorittaen tarjolla olevia tehtäviä ja keräten rakennustarvikkeita. Ja vaalitulos on….. Verkosto takaa raaka-ainevarannot ja mahdollistaa alieneiden kimppuun iskemisen kaikkialla maailmassa. Jos Avengeriin rakentaa vääriä osastoja, kuluttaa niihin kaiken reaktoreista saatavan virran ja valikoi tutkittavaksi vääriä teknologioita, voi ensimmäisellä pelikerralla löytää itsensä tilanteesta, jossa ryhmäkokoa ei saa nostettua kuuteen taistelijaan eikä aseteknologia ole riittävän kehittynyttä vastaan tulevien alieneiden tehokkaaseen pysäyttämiseen. Kilpisymbolit kertovat kuinka hyvän suojan esteestä saa.. Editorilla jokaisesta sotilaasta voi tehdä haluamansa sankarihahmon. Nyt se osoittautui muutamassa kohdassa mahdottomaksi, kun kohderuutua ei vain saa valittua. Virheet saa korjattua, mutta sitä odotellessa saa tahkota liian monta tusinataistelua alakynnessä. Konsoloidut kontrollitkin ovat sujuvat. Koneesta viis, XCOM 2 on parhaimmillaan ikimuistoista taktista taistelua ja parempi kuin edeltäjänsä. Tärkeää on myös rakentaa Avengeriin kokonaan uusia osastoja. Kranaattien heittäminen alemmalle tasolle oli jo hiirellä joskus vaikeaa
Long War Leader Pack tukee edellisen ideaa, sillä peli muuttaa sissikoulun upseerikouluksi, jossa valiosotilaista koulutetaan koko ryhmän komentajia. Mitä enemmän peliään modaa, sitä varmemmin hankkiutuu vaikeuksiin, joten modit kannattaa asentaa yksi kerrallaan. 54 MODAALISET SISÄLLÖT XCOM 2:n DLC:t ilmestyivät kesällä, mutta maksullisen kaman anti ei vastaa hintaa. Fiksusti modattu XCOM 2 on parempi kuin alkuperäinen. Modintekijät luottavat, että emergentti tarinankerronta toimii itsessään ja pelaajan mielikuvitus lisää toimintaan elokuvamaisuuden. Long War -modit auttavat ennen kaikkea pelaajaa, joten Long War Alien Pack -modi parantaa alieneiden asemaa. Usein vastustajilla on tiettyjä heikkouksia ja vahvuuksia, jotka pitää ensin keksiä ja sitten vielä pystyä hyödyntämään. Lisää tekemistä Additional Mission Types -modi tekee mitä nimi lupaa. Koska linkit toimivat lehdessä vähän huonosti, heitän jutun linkkeineen myös Pelit.fin etusivulle. Bonuksena kaikki selviytyneet taistelijat saa XCOM-joukkojen mukaan. Long War SMG Pack ja Long War Laser Pack lisäävät peliin konepistoolit ja laseraseet, kuten nokkelimmat pokkelimmat jo arvasivatkin. Bonuksena modi hiljentää myös kapteeni Obviouksen, siis REMF Bradfordin, joka huutelee radioon turhuuksia kesken tehtävän. Tehtävät teemoitetaan selkeämmin, jolloin vastassa voi olla vaikka kemiallisin myrkkyasein varustettuja vihollisia tai raskaasti aseistettuja mekaanisia yksiköitä. XCOM-joukkojen tehtävänä on pitää vihollisia niin kauan loitolla, että siviilit saadaan turvaan. Modi muun muassa lisää panssarinläpäisevät ammukset mekaniikkaan. Sodan pitkä varjo Long War Studios -moditiimi on tehnyt XCOM 2:eenkin järkyttävän hyvää kamaa, jotka on jaettu helppokäyttöisesti vielä useampaan eri pakettiin, josta voi valita mieleisensä. Long War Toolbox poistaa XCOM 2:n perusvirheen eli tasapäisen klooniarmeijan sijaan jokainen sotilas on ominaisuuksiltaan uniikki lumihiutale vahvuuksineen ja heikkouksineen. Long War Perk Pack taas muokkaa sotilaiden taitopuut uuteen uskoon ja kasvattaa hahmoluokkien määrän neljästä seitsemään. Sen sijaan, että joka halvatun kranaatinheiton kohdalla zoomattaisiin sotilaaseen katsomaan sama animaatiopätkä, niin Stop Wasting My Time -modilla ukko vain heittää kranaatin. Modi poistaa pelistä useita pieniä turhia taukoja, toistuvia animaatioita ja tyhjiä hetkiä. Modi muun muassa lisää gremlin-dronen lentovauhtia kohteeseensa ja poistaa overwatch-tilassa hidastuksen niistä vihollisista, joita ei ammuta. Upseerikoululainen saa tasonnousuissa normaalin kyvyn lisäksi myös upseeritaidon, joka vaikuttaa koko ryhmään. Modi lisää peliin muun muassa Haven Siege -tehtävätyypin, jossa adventit iskevät vastarintapesäkkeen tukikohtaan. Mukana on paljon kiinnostavaa kamaa, muun muassa uusi haaroittuva teknologiapuu ja sen myötä alkuperäistä monipuolisemmat varustevalikoimat XCOM-sotilaille. Sain aikaan esimerkiksi ongelman, jossa strategiakartta hyytyi liki pelikelvottomaksi, vaikka yksittäiset modit eivät karttaan edes vaikuttaneet. PR Tour taas on salamurhatehtävä, jossa alienien propagandapäällikkö yritetään murhata hänen tehdessään PR-kiertuetta siviilien keskellä. Se lisää peliin tukun uudenlaisia vihollisia ja muuttaa vanhoja, mikä luo uutta fiilistä uusintakierrokselle. Spectrum-modi jättää 2K:n omat DLC:t täysin varjoonsa. Parannuslistaa voisi jatkaa ikuisuuksiin, mutta käytännössä kaikki parannukset koskevat vaikeasti määriteltävää pelattavuutta. Uusintapelikierroksella tehokkaampaa lisävirtaa saa Steam Workshopista löytyvillä modeilla. TehtäXCOM 2 Tuukka Grönholm Long War Alien Pack -modi muuttaa myös viholliset yksilöllisiksi.. Modit saattavat oireilla oudoissakin paikoissa. S teamin Workshop on siinä mielessä hankala käyttää, että internetin joukkoäly äänestää modilistan kärkeen pelkkiä graafisia xcomistuksia. Kärkilistan modit siirtävät XCOM 2:n Mass Effect 3 -maailmaan, joten seuloin seasta omat ja pelit.filäisten suosikkimodit, jotka keskittyvät enemmän pelin ja pelattavuuden parantamiseen. Kivan 90-lukulaisena ideana viholliset myös pudottavat käyttämiään varusteita, eikä XCOM-tyyliin ihan mitä sattuu. Vastaavasti alienitkin saavat uusia yksiköitä, aseita ja esineitä. Pelit-lehden viralliset XCOM 2 -modivalinnat, olkaa hyvä. Aika on rahaa Jos asentaa vain yhden modin, niin se on Stop Wasting My Time. Tunaria morttia ei kannata silti tapattaa, sillä tasonnousuissa kehitys perustuu piilotettuun potentiaaliin ja pienviljelijä Sven Dufvasta voi kuoriutua Rokan Antti, Tikkakosken mannekiini. Lisää väriä peliin XCOM:in aikaan Long War -modi oli ylivoimainen suosikkini, mutta XCOM 2:ssa paikan on varannut Spectrum: Complete – Yellow -modi
Aikaakin säästyy, sillä jokaisen sotilaan vuoron lopetuksessa on pieni paussi, mutta nyt ajan voi lusia kerralla. Jos aikarajalliset tehtävät tökkivät, ongelmaan on parikin ratkaisua. Bradford muistuttaa joukkoja jokaisesta siviiliuhrista, vaikka ryhmän pitäisi saada keskittymisrauha hengissä olevien pelastamiseen. TimerTweaks-modi lisää aikarajoihin automaattisesti pari kierrosta lisää, mikä jättää kiireen tunnun, mutta ei yleensä pakota hosumaan. 55 vä päättyy tietenkin alienien massiiviseen vastaiskuun, jonka alta joukot pitää yrittää saada turvaan. Usein taisteluosasto joutuu tekemään vastahyökkäyksensä ilman tarkkaa ennakkosuunnitelmaa kaupunkimaastoon, jossa on siviilejä, vihollisia ja siviileiksi naamioituneita vihollisia. Kansallisuuksia voi myös painottaa, jos haluaa ryhmänsä täyteen Korhosia ja Virtasia. EU Aim Rolls muuttaa pelisääntöjä, jolloin osuma, kriittinen ja väistö ovat omia heittojaan. Kannattaa muistaa, että XCOM 2 heittää osumanopalla myös kriittiset osumat muinaiseen D&D-tyyliin. Käytännössä modi vähentää kriittiset osumat murtoosaan alkuperäisestä. Numeric Health Display muuttaa osumapisteet ampumahiihtomaisten pallojen sijaan numeroiksi, mikä helpottaa elämää varsinkin Alien Hunters -DLC:n ja loppupelin vahvojen alieneiden kanssa painiessa. Disable Timers taas poistaa aikarajat liki kokonaan, mutta jättää ne UFOja Terror-tehtäviin, joihin ne teemansa puolesta jopa sopivat. EU Aim Rolls -modi voi auttaa, jos hermo menee loppupelin alieneihin, jotka täräyttävät aina kriittisen osuman suojassa makaavaan soturiin, jolla on vielä drone ja savuverho turvanaan. Peruskamera kääntyy vain preussilaisesti 90 asteen kulmissa, Free Camera Rotation –modi tuntee myös väli-ilmansuunnat. Mukana myös pieni ja sisukas Suomi. Tosin modin nimivarasto on aika niukka, joten armeija muistuttaa välillä sukukokousta. Nappi ei muuta peliä vaan vain sujuvoittaa, sillä vielä taistelussa olevia kavereita ei napata kyytiin. TimerTweaks-modi lisää aikarajallisiin tehtäviin automaattisesti pari lisäkierrosta. Klikinja hermonsäästäjät Overwatch All/Others -modi sujuvoittaa peliä lisäämällä käyttöliittymään napin, jolla kaikki yksiköt tai kaikki muut paitsi valitun yksikön saa overwatch-tilaan. Pää kiinni, Bradford! Central Officer Bradford saattaa olla koko historian huonoin komentaja. EU Aim Rolls -modi poistaa loppupelin alieneiden “ihmelaukauset”, mutta vastaavasti pudottaa pelaajankin kriittisten todennäköisyyttä alkuperäisestä. Stop Wasting My Time poistaa pelistä tehtävästä toiseen toistuvia animaatioita, jotka vain hidastavat peliä lisäämättä mitään tunnelmaan. Hän häiritsee taistelukentällä olevaa ryhmää huutelemalla epäolennaisuuksia radioon. Modilla on edelleen tilausta, jos tykkää XCOM 2:n ”elokuvamaisuudesta”, jonka Stop Wasting My Time -modi osittain poistaa. Siviilien pelastustehtävissä saa rauhassa keskittyä, kun Bradford ei tuki radioliikennettä. Jos ei halua kaikkia maailman maita vaan vain Suomen, niin New Countries -modi lisää mukaan parikymmentä uutta maata. Osuma savuverhoon on aina kriittinen, koska muilla noppatuloksilla kuti on huti. Tilanne on sotilaille äärimmäisen stressaava. Spectrum-modi teemoittaa tehtävät alkuperäistä paremmin, jolloin vastassa on aina tietyntyyppisiä vihollisia tyyliin mekanisoitu mech-yksikkö.. Quiet Bradford –modi ei poista hahmoa pelistä, mutta ainakin vaientaa kaverin. Suomen asia on meidän More Nations Mod lisää peliin 121 uutta kansallisuutta. Erinomainen Stop Wasting My Time -modi tekee saman kuin Quiet Bradford plus paljon muuta, joten molempia ei tarvitse asentaa. Free Camera Rotation parantaa kameran toimintaa pelissä, jolloin kulmien ja esteiden taakse jäävät viholliset erottaa helpommin, koska kameran kulmaa ja korkeutta on helpompi säädellä. Erityisen vaarallisissa kaupunkitaistelutilanteissa Bradford käskee ryhmää kiirehtimään, vaikka taktiset päätökset kuuluvat kentällä olevan komentajan vastuualueelle. Evac All -modikin säästää parilta turhalta klikkaukselta, sillä modilla kaikki evakuointialueella seisovat sotilaat siirtyvät kerralla Skyrangeriin
Tämä artikkeli on yksi vaikeimmista koskaan kirjoittamistani. 1080 x 1200 pikseliä pers silmä ei vaikuta pahalta, mutta näkyvä alue on monitoriin verrattuna laaja eikä näytön koko ala ole edes käytössä. Viven valttikortti on realistisen virtuaalitiloissa liikkumisen mahdollistava, huipputarkkojen liikeohjaimien ja sensoripatterin mahdollistama Roomscale, jonka suunnittelija ei ole skaalannut meikäläisen huonetta. Mukana toimitettavat irrotettavat kuulokkeet ovat ainakin puukorvan asteikolla ihan ok, joskaan eivät pärjää Sennheiserin verrokkituotteelle. Pidempien sessioiden aikana kiinnitysremmit ja itse silmikko alkavat puristaa jonkin verran ja käytön jälkeen naamalla on söpö pesukarhuefekti, mutta ei laitetta hirveän epämukavaksikaan voi syyttää. Riftin vastaava viritys, Oculus Touch, on tulossa lähiaikoina. Jäykähkö panta/tukisysteemi jakaa kuormaa laajalle alueelle, jolloin kaikki paino ei ole otsalla. Painoa CV1:llä on puolisen kiloa plus johto ja olosuhteiden pakosta se istuu melko tukevasti päässä kiinni. Lopputuloksena kuvan resoluutio on huono, lähes pakollisen ylenpalttisen antialiasoinnin jäljiltä pehmeä kuin putkitelkkaria katsoisi. Koska koneeni on aiemminkin oikutellut USB-laitteiden kanssa, kaikkea syytä en vieritä Oculuksen niskoille. Oculus Rift CV1 Antti Ilomäki. Ehkä aika on koittanut. Eikä se tietenkään suju. Kaiken kaikkiaan kokonaisuuden saaminen edes suunnilleen toimivalle tasolle on selvästi ollut melkoinen insinöörieverstien urotyö. OLED-näytön nopeuden ja eliniän maksimoimiseksi softalla ja raudalla tehdään kikkailua, jonka seurauksena näytöillä paistaa vaihteleva määrä enemmän tai vähemmän erottuvia punaisia pilkkuja. Sumukiikarit naamalle Modernin virtuaalitodellisuusteknologian ikkuna ihmeellisiin maailmoihin on silmien eteen aseteltava näyttölaite, jonka avulla kolmiulotteinen maailma tykitetään silmiin ja korviin. Ilmeisesti linssin suunnittelulla on yritetty hieman pehmentää palikoituvaa kuvaa, mikä kuulostaa jo lähtökohtaisesti pelottavalta ajatukselta. Kaikki yksityiskohdat pakkauksesta kuulokkeidenirrotustyökalun (tunnetaan myös nimellä lattapääruuvari) kautta ohjeistukseen ja asennuskokemuksen suunnitteluun saakka on viimeistelty applemaisella pieteetillä. 56 VIRTUAALIVALLANKUMOUKSEN PÄÄ-ÄÄNENKANNATTAJA ”Olen varma, että viimeistään nyt, lukuisten pettymysten jälkeen, virtuaalitodellisuuden vallankumous on todellakin edessämme!” – Ocullius Optimisticus Maximus, Pelit ja vankkuriajot 11/216 eaa. V irtuaalitodellisuuden vallankumous on ollut työn alla jo niin pitkään, että siitä on tullut aiheesta innostuneiden keskuudessa lähinnä masentava läppä. Parannus esiversioihin nähden on silti roima. Tuotteena CV1 on niin kahtiajakoinen, että se käy melkein taiteellisesta kannanotosta. Käyttömukavuutta pidetään yhtenä Oculuksen vahvuuksista suhteessa Viveen ja ainakin itselleni oikein säädetty Rift sopi päähän niin hyvin, että se ei rajoittanut millään tavalla sessioiden kestoa. Juuri nyt tärkein kysymys on se, mitä vekottimella pystyy oikeasti tekemään. Haaste on kova, sillä resoluutio on heikohko, fokus-alueen kannalta hankalanmuotoinen näyttö on kirjaimellisesti naaman edessä ja sitä tarkastellaan suurennuslasien läpi. Keskellä pystysuunnassa näköalue on jopa ihan hyvä, sivusuunnassa jäädään kauas tavoitteesta. Seurannan tarkkuuteen ja nopeuteen on panostettu ja se näkyy, TrackIR jää kauas taakse. Periaatteessa vempeleen käyttöönotto on nopeaa ja simppeliä, kunhan kaikki sujuu kuin elokuvissa tai Applella. Odotuksia oli herätelty ja hillitty kahdella kehittäjäversiolla, joiden avulla monet olivat saaneet maistiaisia virtuaalitodellisuuden uudesta aallosta. Lisäksi ”ensimmäisen” sukupolven laitteet ovat mahtavuuden ja ankeuden sekoituksia, joiden onnistuminen on pitkälti kiinni henkilökohtaisista näkemyksistä ja taipumuksista. Yllätyin kuvanlaadusta positiivisesti, paljon tämän enempää ei VR-vehkeiltä voi vielä realistisesti odottaa. Mutta vaikuttavasta viimeistelystä huolimatta virtuaalinautin kannattaa varustautua pioneerimentaliteetilla, sillä epäyhteensopivien laitteistojen lista on aika komea eikä lajitoverien kokemusten perusteella sertifioitukaan hardis ole välttämättä avain onneen. Ihminen näkee normaalisti jopa silmiä kääntämättä noin 120 X 180 astetta, joten lähelläkään täyttä näkökenttää ei vielä olla. Ovaalin muotoinen näkyvä alue on ilmoituksen mukaan noin 110 astetta asetuksista riippuen, mikä vastaa keinotodellisuuden ihailua syvänmerensukeltajan maskin läpi. Lisäksi jo nykyisen pikselimäärän pyörittäminen stereona riittävän sulavasti vaatii raakaa voimaa konehuoneesta, seuraavat askeleet VR:n kehityksessä vaativat vetoapua myös AMD:ltä, nVidialta ja Inteliltä. Riftin pahinta kilpailijaa, HTC:n Viveä en ole käyttänyt pikakokeilua enempää, Playstation VR:ää en ole edes nähnyt, joten syvävertailun kanssa on heikkoa. Facebook vahtii jokaista liikettäsi Pään asennon seuraaminen toimii kiihtyvyysanturien ja infrapunasensorin varassa, eikä siitä ole pahaa sanottavaa silloin, kun se toimii. VR-elämystä on täysin mahdotonta kuvata sanojen, kuvien tai videoiden avulla, vaikka saisi samalla huitoa käsillä. Oculuksen teknologiajohtajan mukaan meneillään on avainteknologioiden konvergenssi. Googlailun perusteella en ole ainut, jolla seinät pullistuivat raivosta ja ...harmitus tiivistyi nesteeksi kattoon, kun ensin piti kikkailla palomuurin kanssa, että softan sai koneelle ja sitten asetuksien säätäminen jäi tyylikkäästi jumiin, kun sensori nikotteli väärään aikaan. Asennus on valmis kun leuka roikkuu CV1:n ydin on linssi-näyttöyhdistelmä, josta revitään irti kaikki mahdollinen ja vähän ylikin. Lisäksi linssissä on heijastuksia eikä terävä alue ylety ihan reunoille asti, vaikka kattaakin onneksi jo melko ison osan näkökentästä. Viime vuosien läpimurtokiilan kärkenä toimi nykyään Facebookin omistama Oculus Rift, jonka ensimmäinen kuluttajaversio julkaistiin alkuvuodesta 2016. Eri kirkkausarvoon kalibroidut näytöt ovat varsinkin pimeää taustaa vasten raastavan rasittavaa katsottavaa. Paikalla istuessa systeemi toimi hyvin myös taaksepäin vilkuillessa, vaikka sensoreita onkin vain yksi. Ensin mainittujen laatu sai kuitenkin luvan riittää, sillä ne sentään pysyivät päässä koiratappelun tuiskeessa
Näyttö on terävämpi eikä yleensä purista päätä tai aiheuta hirveästi pahoinvointiakaan, mutta minut se käännytti uskoon. Yksinoikeusdiileillä ei saada aikaan muuta kuin harmia, ja kilpailijalla on Steam, joten pitkällä tähtäimellä kauppapaikka tuskin on loistobisnes. Kyseessä on selvästi disruptiivinen teknologia, joka muuttaa voimakkaasti tuttuja toimintatapoja ja mahdollistaa aivan uudenlaisten pelien ja hyötysovellusten kehittämisen. Kankeastikin pyörivät pelit tuntuvat sulavilta, kikkailun huomaa vain siitä, kun nopeasti liikkuvat kohteet vetävät haamukuvaa perässään (tai itse asiassa ehkä edellään). Liikepahoinvointi pysyy parhaiten kurissa istumispeleissä, silti testisessioiden koe-eläimistä vajaa puolet sai oireita ennen kuin pääsivät edes kunnolla liikkeelle. Erityisillä VR-sovelluksilla on siksi tärkeä rooli tutkimusja kehitystyössä ja niiden joukosta noussee ainakin muutama uusi nimi peliteollisuuden tähtikatraaseen. 57 Silmälasien tunkeminen silmikon sisään ei ainakaan paranna käyttömukavuutta, mutta jos näkö-avuille on tarvetta, pitää ne saada mukaan virtuaalimaailmaankin. Laitevaatimukset: GTX960, i3-6100, 8GB RAM, HDMI 1.3, Windows 8, 1 x USB 3.0, 2 x USB 2.0, vuohen uhraaminen USB-jumalille. Yksi suurimmista haasteista virtuaalivallankumouksen tiellä on pahoinvointia aiheuttava simulaattorisairaus (eri asia kuin vakava simulaattorismi, joka on enemmän mielenterveyspuolen juttuja). Sama ongelma tulee vastaan myös hyötysovelluksissa, tarkkaan todellisen esikuvan mukaan mallinnettu tila vaikuttaa oikealta vain huoneen kokoisessa CAVE-järjestelmässä – tai nyt Riftin ja kumppaneiden myötä muutaman satasen virtuaalinäytössä. Kovin pitkää tulevaisuutta en Oculuksen omalle pelikaupalle näe saati toivo, mutta alkuvaiheessa se puolustaa paikkansa helppona tapana hankkia VR-yhteensopivia pikkupelejä ja muita virityksiä. Käytännössä systeemi toimi epäilyksistäni huolimatta hyvin. Sama trendi jatkui simulaattoreissa, joissa olen viettänyt suurimman osan virtuaaliajastani. Elämyksellisyys ja vau-efektit ovat ihan jees ja hyvää hupia, mutta virtuaalitodellisuuden todellinen valttikortti on näkymän luonnollisuus, joka auttaa tilan, etäisyyksien ja nopeuksien hahmottamisessa. Riftissä on kiinnitysremmien lisäksi säätö ainoastaan pupillienväliselle etäisyydelle, enkä ole suoraan sanottuna täysin vakuuttunut sen tarkkuudesta tai kalibrointisoftan toimivuudesta. Paskahuusissa on kokoa kuin katedraalissa ja hobittimökin ovesta ajaisi sisään taistelulaivan, sillä realistiset mittasuhteet eivät toimi pienellä näytöllä. Oculus Rift on kiehtova yhdistelmä lähes applemaista viimeistelyä ja rämisevää pioneeriteknologiaa, joka yrittää ylittää rajoitteensa niin kovasti, että sen ponnistelun melkein tuntee fyysisesti. Minua sen sisältö ei kiinnostanut yhtään, sillä hankin laitteen pelatakseni Ihan Oikeita Pelejä. Hirvittävästä potentiaalista ei ole epäilystäkään ja kun olosuhteet viritetään tarkasti sopiviksi, ei kyse ole enää edes pelkästään potentiaalista. Vehkeet piiloon, peli esiin Tasoloikkapeli Lucky’s Tale oli sinänsä hämmentävä kokemus, että ensimmäistä kertaa ikinä kolmiulotteinen tasoloikka tuntui hyvältä idealta, kun tilan ja etäisyyksien hahmottaminen toimi kuin todellisuudessa. Perinteisesti noin 30-40 astetta näkökentästä kattaville näytöille sovitettu pelimaailma on yleensä kaikkea muuta kuin luonnollinen. Kestävin maha oli innokkaimmilla simuja FPS-pelureilla, itse aloin sietää jopa Eliten planeetoilla poukkoilua, joten jonkin verran kyse on myös tottumisesta. Riftin mukana tulee Oculus Home -softa, jonka kautta pääsee tutustumaan demoihin ja muutamiin peleihinkin. Virtuaalinen elokuvateatteri ei ole kovin kummoinen VHS-resoluution kankaalla eivätkä muut demot ole kovin paljon kiinnostavampia. Vivessä ja Playstation VR:ssä voi ainakin säätää linssien ja silmien etäisyyttä, mistä pisteet kilpailijoille. Avainroolissa pahoinvoinnin vähentämisessä on liikeviiveen minimointi, mikä vaatii rivakkaa ruudunpäivitystä: Oculuksen suositus on rapeat 90 ruutua sekunnissa. Mutta todelliset killerihitit tulevat olemaan VR-sovituksia normaaleista huippupeleistä. Jotkut saavat oireita monitorilla pelatessakin, mutta Rift sukulaisineen on tasapainoaistin hämääjänä ihan omaa luokkaansa. Se on monessa tilanteessa suorastaan pelillinen etu. Riftin säädöt ovat olemattomat eikä nelisilmiä ole huomioitu millään tavalla. Vertailu tavallisiin näyttöihin on melko turhaa. Kun Rift alkaa pullistella muskeleitaan, nöyrtyy monitori ihailemaan suoritusta yhdessä kohtalotoveriensa, lankapuhelimen ja lerppuaseman, kanssa. Jotkut jäävät silti väistämättä rannalle virtuaalivallankumouksen koittaessa. Simulaattoristit vannovat Riftin nimeen, koska sen väitetään selviävän ekstrapolointi-voodoomagian ansiosta paremmin ruudunpäivitysnopeuden takeltelusta, esimerkiksi DCS World varmaan luulee, että 90 ruutua sekunnissa viittaa äänivallin rikkomiseen kaupunkikeskustassa
Kumin käryä Ensimmäiseksi, kun olin saanut Riftin kiinni koneeseen ja valot päälle, lähdin tietenkin roudaamaan elementtitaloa Puolasta Hollantiin Euro Truck Simulator 2:ssa. Hyvään HOTASiin saa ohjelmoitua suunnilleen kaikki kiireelliset komennot – siihenhän ne on nimenomaan suunniteltu – ja vakaa pään kääntely tekee klikkailtavan ohjaamon käyttämisestä niin helppoa, että DCS:n kanssa ongelmia ei tule. Toki jouduin kuikuilemaan sukellusmaski päässä ja kohteena oli lentokoneen sijaan ihme mössössä lilluva suttuinen teksti, mutta kaikki vain tuntui niin pirun luonnolliselta, oikealta ja innostavalta! Kun vilkaisin pikaisesti eteenpäin, oliko epämääräinen piippaus tekstiviesti vai uusi ihailija tutkavaroitin-tinderissä, löysi lihasmuisti kohteen täsmälleen sieltä, missä sen pitikin olla, kun suuntasin huomioni jälleen välittömimpään uhkaan. 58 VIRTUAALITODELLISUUS. Hankaluuksia syntyy enemmän peleissä, jotka eivät tue hiirellä kliksuttelua, mutta niissä nippeleiden määrä ei onneksi yllä lähellekään DCS:ää. Helikopterin leijuttelu, muodostelmalento, ilmatankkaus, kohteen seuranta ja loppuveto laskussa onnistuvat Riftin kanssa heti kerralla paljon paremmin kuin tavallisella näytöllä. NYT. Paluu lättänään maailmaan on ajatuksena yhtä masentava kuin Riftin resoluutio pelaamisen kannalta hankala, joten lentosimulaattoristi jää inhottavasti kiirastuleen kahden maailman välille. Yhdistelmänä salamannopea, saumaton yksi yhteen -päänseuranta ja luonnollisen kokoinen, täydellisesti toimiva 3D-ympäristö ovat yksinkertaisesti tajunnanräjäyttävä paketti eikä edes pelkästään elämyksellisyyden takia. Tosiuskovaiset ovat odottaneet virtuaalitoden killeri-appia vuosikymmeniä. Immersion, ympäristön hahmottamisen ja mahanpohjaa innostavasti (tai inhottavasti) kutkuttavan tunnelman suhteen teknologioita ei voi oikeasti edes verrata. Ainakaan, jos näkö on korjattunakin niin huono kuin Riftillä parhaimmillaan. R ift ja muut ensimmäisen sukupolven virtuaalivärkit ovat äärimmäisen ristiriitaisia kapineita, joissa leukoja loksauttava immersiopotentiaali taistelee vakavien teknisten heikkouksien kanssa. Siitä ei silti pääse mihinkään, että sekä ohjaamon pienet yksityiskohdat että vähän isommatkin kaukaiset kohteet ovat täyttä myrkkyä Riftille, mikä on ongelma, koska ne ovat samalla äärimmäisen keskeisiä pelillisiä elementtejä lentosimulaattoreissa. Sillä hetkellä, kun tavallinen kuulokemikki yritti päästä kurkkumikrofoniksi mutta sisäkautta, ja niskan taakse pudonneiden sekä istuimeen takertuneiden luurien johto mallinsi G-voimien aiheuttamaa hapen puutetta, olin tiedostamattani kurottamassa olkapään ja selkänojan yli täsmälleen samalla tavalla kuin hävittäjälentäjä vastaavassa tilanteessa. TrackIR:n syrjäytymisen myötä 15 vuoden takainen pienimuotoinen virtuaalivallankumous saapuu päätökseensä, kun isompi alkaa. R-73 kaartamassa ihan oikeasti päin lärviä on muuten harvinaisen iljettävä näky. Aikana, jota nykyään muistellaan haikeudella simulaattorien kultaisina vuosina. Teoriassa modernien VR-vehkeiden suorituskyvyn pitäisi olla täysin riittämätön lentosimulaattorien tarpeisiin ja niinhän se käytännössä onkin. Fyysisiä ohjaimia Riftin läpi ei luonnollisesti näe kuin vähän nenänvartta pitkin, mikä hankaloittaa jonkin verran esimerkiksi näppäimistön käyttöä. Samalla likinäköisyys on kaikista avuista huolimatta oikeasti vaikea ongelma: täydellistä ratkaisua virtuaali-ilmailijan ykkösnäytöksi ei ole eikä hetkeen tule. Tulevaisuuden suunnasta ei jää enää pienintäkään epäilystä. En tiedä, saako näin kapealla näkökentällä Suomessa ajokorttia, mutta toivoisin, että ei. Rift on vielä monitoria enemmän näköapujen varassa, mutta jo monitorillakin pelaaminen “täysrealismiasetuksilla” ilman apuja on vain illuusio, joka on jo pitkään tehnyt virtuaali-ilmailusta paralympialaislajin. Vähänpä he tietävät, että tappajat vaeltavat jo keskuudessamme. Iso 4k-näyttö tai monen näytön surround-patteri on erinomainen tapa katsella kuvia ilmataistelusta, virtuaalikypärä taas on ankea, kankea ja muutenkin puutteellinen ja kehno tapa osallistua siihen ihan itse. Hieman ilmataistelua arkipäiväisempi simulointiaktiviteetti on ollut aiemminkin hyvä tapa kalibroida näyttöja ohjainteknologian toimivuutta todellisuuteen verrattuna. Puute olisi paljon vakavampi, jos se olisi muutakin kuin aste-ero normaaliin näyttöön verrattuna. Isommista mittareista ja HUDista saa CV1:llä jo selvää, pienempiä tutkiakseen joutuu kurkottelemaan. Toisaalta, huonommallakin resoluutiolla on joskus pelattu. Riftillä lentävä on ilman apuja sokea kuin myyrälepakko. Kiitos 2001 – 2016 Lentosimuissa virtuaalitodellisuuden esitaistelija on ehdottomasti DCS World, jossa onkin testattavana mielenkiintoinen sekoitus eri aikakausien kalustoa. Suuren yleisön läpilyöntipeliä ei ole, mutta kun Riftille näyttää voimansa virtuaalitodellisuudelle parhaiten sopivien pelien muodossa, se lunastaa suuret lupauksensa välittömästi. Taloa pienemmät kohteet tulevat näkyviin melkein kosketusetäisyydellä, ilmatai maamaaleja on turha edes kuvitella näkevänsä ajoissa ilman ronskia apua ikoneilta, edes DCS:n mainio suurennustoiminto ei riitä. Vaikka vakava likinäköisyys iskee (kirjaimellisesti) päin näköä heti pelin käynnistyessä, kupletin juoni monimutkaistuu ratkaisevasti saman tien kun Rift näyttää kyntensä. Riftin kanssa tulokset olivat varsin odotustenmukaisia. No, tosin kyse on aika pienten piirien spesiaalipeleistä: simulaattoreissa virtuaalitodellisuus tapahtuu nyt. Siinä leikissä tulee harvinaisen äkkijyrkästi selväksi, miten masentavan heikosti jopa treenattu TrackIR-vaisto yhdistettynä isoon surround-näyttöön oikeasti toimii, vaikka verrokkina olisikin vain erittäin karkea ja monin tavoin ankea versio todellisuudesta. Ja silloin kun ei suju, mahtavan luonnollisen tuntuman ansiosta on ainakin nopeasti selvää, miksi maassa on taas savuava reikä. Kun ympäristön objektit saavat luonnollisen kolmiulotteisina etäisyyden, nopeuden ja sijainnin, lähtevät vuosimiljoonien aikana hioutuneet mekanismit käyntiin. Jo Riftin kuluttajaversion näyttö on riittävän laadukas siihen, että upeasti mallinnetut DCS-ohjaamot kietoutuvat virtuaalipilotin ympärille kouriintuntuvan realistisesti. Ja silloin kun Antti Ilomäki. Vartalonseuranta ja voimapalautehanskat ratkaisevat aikanaan ongelman lopullisesti, mutta eivät ihan heti. Tottakai iso 4k-näyttö on näkymän yksityiskohtaisuudessa ja terävyydessä ihan omaa luokkaansa, mutta ei sekään oikeasti pärjää keskivertoihmisen havainnointikyvylle
Elite: Dangerous. Rehellisyyden nimissä mainittakoon, että oikeasti Elite-tyylistä vauhtiplanetologiaa harrastaessaan joka ainut testiryhmäläinen olisi takuuvarmasti kuorruttanut hyppivän, pomppivan ja kimpoilevan mönkkärin sisustan räjähtävällä alhaisen painovoiman technicolor-aivastuksella alle minuutissa. Kylmässä avaruudessa Rift pääsee venyttelemään muskeleitaan otollisessa ympäristössä jos ei ota huomioon sitä, että osittain tummat, kontrastiset näkymät ovat heijastuksista ja muista kuvavirheistä kärsiville linsseille yhtä helvettiä. En ole varsinaisesti simulaatio-Senna, mutta Rift toimii Assetto Corsassa, ETS2:ssa ja oletettavasti muissakin autopeleissä niin hyvin ja sen haittapuolista on suhteellisen vähän haittaa, että en suostu enää moisia perusnäytöllä pelaamaan, piste. Huonosta resoluutiosta ei ollut likimainkaan niin paljon haittaa kuin ilmasodassa. Perinteisesti optimaaliset jarrutuspaikat ja ajolinjat on opeteltu viimeisen päälle tarkasti ulkoa enkä tiedä onko kovimmista paalupaikka-ajoista mahdollista enää repiä sadasosia Riftin avulla, mutta pidemmällä matkalla suoritusvarmuus lähellä äärirajoja todennäköisesti parantuu. Mutta se todellinen tappaja vaanii kuitenkin ihan eri sfääreissä. Eliten kohdalla paluu tavalliseen näyttöön ei ole itselleni enää vaihtoehto ja Riftin hillitön immersiivisyys iski Elite-koukun taas syvälle kiduksiin juuri, kun ehdin jo kuvitella pyristelleeni siitä irti. Silti Riftin etu isoon näyttöön ja TrackIR:ään verrattuna oli yksinkertaisesti musertava. On veikeä tunne, kun kuulat ja tuikkusäteet oikeasti lentävät vinhaa kyytiä kohti vihollisia ja läheltä ohi kiitävä valopallo on tavallistakin hermostuttavampi ilmestys. Varsinaista etua ei virtuaalitaistelija Elitessä kovin paljon saa, sillä ympärilleen vilkuilemalla näkee tyypillisesti lähinnä enemmän ohjaamon sisustaa. Ratojen ulkoa opettelu pienentää onnettoman resoluution haittavaikutusta. Elitismiä Avaruudessa Elite: Dangerous toimii Riftin kanssa niin hyvin, että sitä voi ihan huoletta pitää VR-pelinä. 59 silmissä pyörii tähän tahtiin haamukuvia, heijastuksia ja värivirheitä, on aika soittaa taksi. Universumin suunnaton mittakaava herää Oculuksella eloon ihan uudella tavalla. En ole suoraan sanottuna tarpeeksi hyvä arvioimaan Riftin käyttökelpoisuutta huipputasolla, mutta veikkaisin, että etu etäisyyksien ja nopeuksien hahmottamisessa näkyy lähinnä kisakierrosten tasaisuudessa. Viive aiheuttaa pahoinvointia virtuaalimaailmassa, joten sekä Oculus että HTC panostavat sen minimointiin tosissaan, jolloin oheisetuna myös pelituntuma paranee. Toisaalta Elite on myös melkoinen sukellus mahanesteisiin, sillä mönkkärillä päristely planeettojen pinnalla sieppaa vatsan pohjasta ihan eri tavalla kuin mikään muu testaamani aktiviteetti (FPS-pelejä en juurikaan kokeillut). Kun siihen lisätään mausteeksi immersioteknologian kirkkainta kärkeä, on tulos odotetusti täysosuma. Eliten suurin vahvuus on aina ollut fantastinen tekninen toteutus, joka tekee pelistä parhaimmillaan mielettömän tunnelmallisen. Motarilla voi aina jättää vähän turvaväliä ja nostaa kaasua, mutta kun kyse on senteistä ja sadasosista, on jokainen suorituskyvyn pisara kultaakin kalliimpaa kamaa. Samalla se on kuitenkin täysimittainen AAA-avaruussimulaattori ja puutteistaan huolimatta genrensä merkittävimpiä edustajia. Euro Truck Simulator 2. Elitestä pelinä voi olla perustellusti olla monta eri mieltä, mutta se on käytännössä tehty VR-peliksi, se on genrensä korskeinta kärkeä ja se on täällä tänään. Vielä vähemmän tilaa ja aikaa on Assetto Corsassa, kun parinkymmenen urheiluauton rysä syöksyy pultti pohjassa kohti Eau Rougea. Mitä nyt välillä joku moottoriteiden mitättömyys sai vähän väistellä banzai-rekkaa, joka näki opastekyltin hieman myöhään. Tilan ja nopeuksien hahmottaminen toimivat liikenteessä jopa paremmin kuin ilmailussa, sillä stereonäkö toimii sitä paremmin, mitä lähempänä kohde on, ja neljän ruuhkassa on tietenkin vähemmän tilaa törttöillä kuin yleensä melko avoimessa ilmatilassa. Virtuaaliformula on niin äkäinen laite ja aika pidon irtoamisesta pelissä näytön kautta pelaajan ja ohjainten läpi takaisin pelimoottoriin tyypillisesti niin pitkä, että korjausliikkeen tekeminen voi olla myöhäistä jo ennen mahdollisuutta reagointiin. Assetto Corsa.. Oculuksen mittava projekti näyttölagin pienentämiseksi pelaa suoraan kilpakaahailijoiden pussiin. Eliten käyttöliittymä on alusta alkaen suunniteltu varta vasten virtuaalivekottimia ajatellen, tekstit ovat enimmäkseen tarpeeksi isoja eikä karsea resoluutiokaan haittaa hirveän paljon, koska scifiteknologinen ympäristö on joka tapauksessa näköapujen kyllästämä. Avaruudessa suihkiessa valtavat nopeudet hämmentävät mittasuhteita, mutta jo aluksen komentosilta on vaikuttava elämys, massiivisen avaruusaseman telakointiaukosta sukeltamisesta puhumattakaan. Siinä sitä killeriä kerrakseen, hieman pelimausta riippuen. Ainoastaan galaksikartan hiiriohjaus tökkii, mutta toisaalta kolmiulotteinen tähtikartasto itse on luultavasti ensimmäistä kertaa käyttökelpoinen aidosti kolmiulotteisena. Haasteen kasvaessa kasvaa myös Riftin ylivoima
Erinomainen ratti-poljin-yhdistelmä Pleikkareille. Puolittain pystyyn nostettuna poljinkotelon satunnainen natina ja napsuminen penkissäni epäilyttää, mutta Logitechin takuu näyttäisi olevan peräti kaksi vuotta. Ratin kehä on miellyttävän kookas ja nahkaisesta pinnoitteesta saa hikinenkin koura pitävän otteen, joten näppifiilis ei merkittävästi häviä oikealle kilparatille. . PS4, PS3 Valmistaja: Logitech Hinta: yhteensä noin 360 € Logitech G29 Driving Force + Shifter Petri Heikkinen Konehuone . Merkkiuskollisena valitsin seuraajaksi astetta järeämmän Logitech G29 Driving Forcen, jonka poljinpatteriin kuuluu kytkin, ja vaihteita veivataan rattilaippojen ohella 6-lovisella kepillä. 60 KUTONEN SILMÄÄN Autopelimies pääsee VR-tunnelmaan parhaiten laadukkaalla rattipoljin-yhdistelmällä, sillä Vrooooooom Reality jää padilla tyngäksi. Polkimien tuntuma on selvästi erilainen, kuten pitääkin. Keppi ei tarvitse voimaa kuin nimeksi, mikä voi yllättää tosielämän romujen vaihteita hartiavoimin runttaavan kuskin. Vielä kun joku kehittäisi jonkun edullisen pyllytuntumalaitteen! Kaasua ja keppiä Metallisten ja jämäköiden polkimien alusta on laaja ja se pysyy karhennuksilla lattialla suhteellisen hyvin paikoillaan. Itkin rattini toimimattomuutta hetken, sitten tajusin kääntää pienen kytkimen PS3:sta PS4-asentoon. . Kytkimen kanssa tuli möhlittyä melkoisesti, kun nopeassa ajossa hyperautotyylinen vasurilla jarruttaminen on jo imeytynyt geeneihin. Kaasu on pitkäliikkeinen ja kevyt, epälineaarinen jarru lyhytliikkeinen ja miellyttävän raskas, kytkin jotain siltä väliltä. Kunnon ratille on nelospleikalla tarpeeksi käyttöä jo nyt: Assetto Corsa ja Project Cars riittävät kevyesti oston syyksi ja PS4:n Gran Turismo Sport on jo melkein kulman takana. PS2:n Gran Turismo 4:sta varten ostamallani Logitech Driving Force Prolla pärjäsin yllättävän pitkään, vielä koko PS3-aikakauden, mutta PS4:n takia toimiva ratti piti hyllyttää. Logitech G29 Driving Force tekee hyvästä ajopelistä erinomaisen ja Assetto Corsasta loistavan. Ajamisen hienovaraiset nyanssit välittyvät selkäytimeen hyvin: ylija aliohjaus, tuntuman keventyminen pidon irrotessa ja pompuissa välittyvät näppeihin selvästi. Napakka Shifter keskittää kolmos-neloslinjalle, joten pykälät kliksuivat hyvin näppituntumalla paikoilleen. Pyöreänuppisella kepillä veivattava laatikko on kuusilovinen, plus alas ja takaviistoon painettava pakki. Ja riittäväthän ne. Isojen, metallisten ja napakasti kliksuvien vaihdelaippojen ohella ratin puolissa on kaikki olennaiset PS4-padin näppäimet, kuten ristiohjain, kuviot, liipaisimet, option, share joten PS käyttiksen operointia varten ei tarvitse kytkeä erikseen padia. . Johtojen liittimet menevät siististi ratin alle ja rumasti lattialle. Kierrosaikani eivät vaihdelaatikon sotkemisella tietenkään laskeneet, mutta fiilis kuittasi tulosten hiipumisen mennen tullen. Padija spesiaalinäppäimiä on taatusti riittävästi.. Erikseen myytävävä Driving Force Shifter -vaihdekeppilaajennus tuo retrokaarojen ajamiseen sen viimeisen, tunnelman kattoikkunaan nostavan silauksen eihän nyt hyvänen aika jossain räyhäkkäässä Ford Escort RS1600:ssa (tosi hauska auto, muuten) mitään laippavaihteita ole. Ratin voimasysteemi antaa tasaisen vahvan ja tarkan palautteen, mutta ei rutise tai pauku muinaisen Proni tapaan. Ajoavut rohkeasti vain pois, sutimisesta ja lukkojarrutuksista saa syyttää vain itseään. G29 on mainio laite, paras kotikäytössä kokeilemani joten kuten järkevän hintaluokan ratti-poljin-yhdistelmä. Testipelinä käytin minut rattikauppaan pakottanutta Assetto Corsa -simulaatiota, jonka tarkka ajomallinnus selvittää varmasti, mihin ratin rahkeet riittävät. . Kanttareissa, töyssyissä ja muissa kolhuissa toki kolistellaan ja reippaasti, jos tilanne, kuten vanhan Monzan epätasainen kallistettu kaarre, sitä vaatii. K otiautoilijan on aina muutaman vuoden välein ”pakko” investoida tyyriiseen laaturattiin. Erinäisten tyylittömien viritysten (jumppamatto, puukalikka ja puristin) jälkeen sain sen vuosituhannen alussa ostamani GameRacer-rattipenkkini pienelle poljinalustalle 45 asteen kulmaan. Etenkin konsoleilla, joissa lisälaiteyhteensopivuus kantaa harvoin konesukupolvelta toiselle. Yläreunassa on jopa ledirivistö vaihtamisen ajoitusta varten
Saimme kaikki kokea hieman erilaista elämää, kulttuuria ja uusia ystäviä. Konsultoitaviin yrityksiin kuului myös Remedy: ”Tein hieman konsultointihommia tänne ja siinä samassa huomasimme, että voisin olla sopiva henkilö vetämään Quantum Breakin jälkeistä Remedyä”, hän kertoo. Nyt pelimoottori ja työkalut on siinä mallissa, että uusille projekteille saadaan lentävä lähtö. Remedyn uusi toimitusjohtaja Tero Virtala on tuttu pitkän ajan takaa, olemme moikkailleet jo toistakymmentä vuotta. Tero Virtala Tuija Lindén. Pyrimme tekemään korkealaatuisia pelejä kahdessa kolmessa vuodessa. ”Se oli hieno vaihe koko perheelle. Redlynx myytiin Ubisoftille vuonna 2011, mutta Redlynx sai säilyttää ison osan itsenäistä toimintatapaansa. ”Saimme paljon sekä vapauksia, että pyytämäämme tukea, ja ammatillisesti se oli kehittävä vaihe työskennellä isossa menestyneessä yhtiössä. ”Ei toki, pitää edetä fiksusti, miettiä mikä sopii Remedyn peleille. Ruuhka-aikana Tero Virtala vaihtaa auton lenkkipukuun ja juoksee Espoon rantoja pitkin lenkin, ennen kuin suuntaa kotiinsa Helsinkiin. ”Ydintiimi on nyt 140 henkeä, sen voi jo jakaa ryhmiin. Teemme yhteistyökumppanina korealaisen Smilegaten kanssa CROSSFIRE 2:n kampanjaa, lisäksi toinen tiimi tekee vielä julkaisematonta projektia ja kolmas tiimi keskittyy omaan peliteknologiaamme Northlightiin.” Remedy on myös kertonut moninpelaamisen kiinnostavan. Tässä sopivat uudenlaiset pelimekaniikat ovat tärkeässä roolissa. Yli kolme vuotta Virtala jatkoi johtamista, kunnes tuli tunne, että nyt voisi tehdä jotain muuta. Useampi projekti yhtä aikaa Remedy on tunnettu hyvistä peleistään ja tarinankerronnasta, mutta myös siitä, että pelien tekeminen kestää ylettömän kauan. Esimerkiksi co-op voi olla luontevampaa”, Virtala naurahtaa. 61 INTOHIMONA JOHTAMINEN Hiukan etäinen ja asiallinen, niin kuin diplomi-insinöörit aina, mutta mukava juttukumppani. Markkina muuttuu niin nopeasti, että meidänkin aikataulumme on oltava nopeampi kuin aikaisemmin.” Virtala on viemässä Remedyä kohti uutta vaihetta: moniprojektivaihetta. CROSSFIRE on kymmenen vuotta vanha MMO, hyppääkö Remedy suoraan yksinpeleistä MMO:ihin. Tavoitteena on pysyä uskollisena tarinalle, mutta antaa enemmän peliaikaa ja pelattavaa. Vaimon kanssa opimme lisäksi espanjaa ja lapset englantia ja espanjaa kansainvälisessä koulussa.” Veri veti kuitenkin Suomeen töihin ja niinpä hän lensi vähän väliä tänne konsultoimaan eri pelifirmoja. Niinpä Virtala pakkasi vaimonsa ja neljä lastaan mukaan ja muutti vuodeksi Espanjaan. Itse julkaiseminenkin on mahdollista, mutta tärkeintä on silti aina aluksi katsoa että saamme tehtyä parhaan mahdollisen, Remedyn näköisen pelin.” ”Mobiili on kokeiltu, ja opimme, että sieltä ei löydy meidän polkua. Virtalan tehtävänä tai päämääränä ei Redlynxissä ollut yhtiön myynti, mutta Ubisoft osoittautui hyväksi kumppaniksi. Nyt Virtalan tehtävänä on viedä Remedy monen samanaikaisen projektin taloksi. ”Microsoft on Remedylle pitkään ollut tärkeä kumppani, ja mahdollinen toki edelleen. Katsoin kuitenkin, että hetken breikki voisi nelikymppisenä olla paikallaan”, hän kertoo. Lentävä lähtö Virtalan mukaan Quantum Breakissä tehtiin alkuun teknologiaa ja pelien kehitystiimin tarvitsemia työkaluja. Haluamme olla isommissa ruuduissa ja tehdä korkean tuotantoarvon PCja konsolipelejä”, Virtala korostaa. V irtala liittyi Trials-peleistä tuttuun Redlynxiin jo sen alkuvaiheessa ja veti yhtiötä peräti 13 vuotta. Johtaminen ja kehittäminen siihen suuntaan että osaavat tiimit ja ihmiset pystyvät ottamaan yhä enemmän vastuuta, ja kokevat saavansa kaiken tarvitsemansa tuen, tämä on enemmänkin minun juttuni”, Virtala korostaa. ”En ole niinkään pelintekijä, vaan intohimonani ovat liiketoiminnalliset jutut. Lisäämällä pleikkarin mukaan yhtälöön saavuttaisimme toki isomman yleisön. ”Nyt on tarkoituksena tehdä useampaa projektia yhtä aikaa. Näin kului viimeinen vajaa vuosi. Tällaista tekstiä harvoin kuulee pelialan ihmisten suusta, yleensä intohimona on pelintekeminen ja muu on pakkopullaa siihen päälle
Työn alla oleva King of Peasants -naksuseikkailu siirtyi hetkeksi takaalalle, jotta saisimme ensimmäisen pelimme ulos. LucasArtsin ja Sierran peleille hattua nostelevan seikkailupelin sijaan debytoimme muutaman tunnin mittaisella To the Moon -henkisellä tarinapelillä, jossa tavoitellaan mahdollisimman ahdistavaa tunnelmaa. Tällainen lähestymistapa asettaa omat haasteensa, sillä tunnelman ja tarinan on napattava pyörteisiinsä, koska pelattavuus ei sitä tee. Takana on vuoden verran opettelua, skriptausta, käsikirjoittamista ja taustatutkimusta. Henri Tervapuron piirtämä grafiikka tarjoilee masentavia harmaasävyjä vain satunnaisilla valonpilkahduksilla. Ne oikeat hirviöt Lydian pelisuunnittelu on tehty yhteistyössä, mutta pelin keskeinen idea syntyi, kun katsoin tyttäreni kanssa Monsterit Oy -elokuvaa. Ensi vuonna se selviää. Leffassa vaatekomeron hassunhauskat hirviöt ovat todellisia, mutta mitä jos komerossa olisikin jotain todella ahdistavaa: palanen ahdistavaa todellisuutta, jota lapsen mieli ei osaa jäsennellä oikein. Myös monet seikkailupelien peruskonventiot, kuten pulmat ja inventaario, puuttuvat pelistä kokonaan. 62 KOHTI VIHREÄÄ VALOA Jäsentyykö alkoholismi peliksi. Kyseessä ei ole sormea heristelevä kukkahattupeli, vaan näkemys siitä,. Suurin niistä on liittynyt projektinhallintaan. Haluamme näyttää, miltä esimerkiksi alkoholismi tuntuu taaperoikäisen perspektiivistä. Varsinaista pelattavaa on kitsaasti, noin kahdeksi tai kolmeksi tunniksi. Mukana on paljon henkilökohtaista kokemuspintaa, sekä muistutuksia siitä, että lapsuus koetaan vain kerran. Olemme erittäin tärkeän etapin äärellä, sillä tätä lukiessasi taipaleemme Steamin Greenlightissa on alkanut. Lydian kantavana teemana on yleinen ahdistavuus. Pelisuunnittelussa näkökulma on viety tarinan tasolle. Matkan varrelle on mahtunut muutama yllätyskin. Pelit koodaa Juho Kuorikoski E lämme jännittäviä aikoja, sillä Platonic Partnership -pumppumme valmistautuu ensi vuonna ensimmäisen pelinsä julkaisuun. Lydiaksi nimetty pelimme kertoo päihteiden väärinkäytöstä lapsen näkökulmasta. Toistaiseksi tärkein elämän pelikoulun oppitunti on liittynyt suunnitteluun: kaikki on paljon helpompaa, kun idean lisäksi suurin osa toteutuksestakin on olemassa paperilla. Kuvakieltä tukee Juhana Lehtiniemen erinomaisen painostava musiikkiraita
Usein lapset joutuvat seuraamaan sivusta aikuisten päihteidenkäyttöä. Toivottavasti tunnelin päässä näkyy vihreää valoa, jotta valmis peli saataisiin alkuvuodesta Steamiin.. Ennen ensimmäistäkään grafiikkaruutua tai skriptinpätkää peli syntyi paperille. Vaikka ylipäätään karsastan käyttöohjeita, pelinteon apuvälineenä se on verraton. Päihteet ja erityisesti alkoholismi ovat suomalaisia kansansairauksia. Hommaa helpottaa myös aiempaa tutummat työkalut. 63 millaisena lapset alkoholismin kokevat. Koska ideoita ei tarvitse keksiä lennossa, tekeminen on vikkelää ja valmistumista voi seurata ruksimalla pelihuoneet kattavasta kaaviosta valmiita osuuksia pois. Kuvakaappaukset kertovat vain osan pelin tunnelmasta, liike ja äänimaisema antavat sille lopullisen silauksensa. Lydiaa työstetään tunteen palolla, sillä kyseessä on aihepiiri, jota ei peleissä ole riesaksi asti käsitelty, ainakaan tästä näkökulmasta. Tämä on meille ja erityisesti minulle hyvin tärkeä projekti. Tavoitteena on saada peli ulos ensi vuoden alussa, ja uskallan väittää, että aikataulussa myös pysytään. Käytämme tässäkin pelissä naksuseikkailuja varten kehitettyä Visionaire Studiota, mutta nyt homma etenee huomattavasti sutjakkaammin, kiitos King of Peasantsia varten hankittujen skillzorzien. Uskallan melkeinpä veikata, että jokaisella meistä on jonkinlaista tarttumapintaa aiheeseen. Myös tämä piirre on pyritty tuomaan mukaan peliin. Kaikki huoneet, niiden suoritusjärjestys, sivuhahmot ja dialogi dokumentoitiin. Mukaan on toki mahtunut paljon yllätyksiä. Koska kyseessä on muutaman tunnin mittainen tunnelmapala, Lydian hintalappu tulee asettumaan noin kolmen-neljän euron tuntumaan. Lapsi jäsentelee kokemuksiaan mielikuvituksensa kautta, ja tämä on erittäin merkittävä osa pelin juonenkuljetusta sekä audiovisuaalista kerrontaa. En halua spoilata vielä julkaisemattoman pelin tarinaa tai sen rakennetta, mutta jotain siitä onneksi voi kertoa pilaamatta pelikokemusta. Hiusrajani pakeni silmissä, kun käytin kolme (3) iltaa Lydian valikoiden askarteluun. Vaikka homma vaikutti yksinkertaiselta, se oli kaikkea muuta. Jos vielä pohdit äänestyspäätöstäsi, käy ainakin kurkkaamassa Lydian Greenlight-traileri. Kun pelistä katosivat kaikki äänet keksiessäni volumenappuloita optionsseihin, sitä taas muisti, miksi projektitiedostoista kannattaa olla niitä varmuuskopiota. Alkuperäisessä suunnitelmassa ehdotin, että päähenkilö seikkailisi vinksahtaneessa satumaailmassa, mutta Henrin idea realistisemmasta ja harmaammasta ilmaisusta onneksi voitti. Suunnittelun sietämätön tärkeys Projektin mittakaavan hahmottaminen sujui paljon paremmin, kun sen suunnitteli ennakkoon valmiiksi
Kun osa rakennuksista on kaupungin muurien ulkopuolella, myös taistelu siirtyy sinne, sillä barbaareja ei halua päästää polttamaan kirjastoaan. Passiivinen vastarinta Tekoälyjohtajat toimivat erinomaisesti. 64 Sid Meier & co Civilization VI:ssa onnibussi ei kuljekaan kaupungista toiseen, sillä onnellisuus on taas kaupunkikohtaista. Yhteen kaupunginosaan voi rakentaa vain tietynlaisia rakennuksia eli tori, pankki ja pörssi nousevat samaan talousheksaan. Lupauksia herättävästi Beach vastasi Civilization V:n erinomaisista lisäreistä, muun muassa Brave New Worldista, ja on tehnyt useita kehuttuja lautapelejä. Yhdysvaltojen Teddy Roosevelt toimii maailmanpoliisina, joka pitää rauhanomaisista valtioista omalla mantereellaan, mutta inhoaa muiden kimppuun hyökkääviä ulkovaltoja. Runko itsessään on perinteistä Civiä: valtakuntaa rakennetaan kivikauden alkuhämärästä Marsiin perustettavaan tukikohtaan asti. Kaupungin keskustassa ovat lähinnä palatsi, viljavarasto ja muurit, kaikki muut rakennukset pystytetään kartalle. Beachin suunnitelman lähtökohta kuulostaa hyvältä. Esimerkiksi valtakunnan laajuinen onnellisuusmittari katosi ja tilalle otettiin perinteinen kaupunkikohtainen onnellisuus. Työläiset ovat ahertaneet kartalla maastoa muokkaamassa ykkösosasta lähtien, joten niiden poistaminen kokonaan olisi aiheuttanut taatusti huutoa. Enää ei pyritäkään Alfa Kentauriin. Se oli kuulemma osin vastuussa loppupelin ainaisesta hidastumisesta. Tietkin tuottavat aina rahaa eivätkä syö resursseja (kuten vitosessa), mikä nopeuttaa alkupeliä. Jos Firaxis Games/2K Games Ilmestyi lokakuun 21. Kaupungin väkiluvun kasvaessa kaupunkiin voi lisätä uuden kaupunginosan. päivä Sid Meier’s Civilization VI Tuukka Grönholm Keskiaikaiset markkinat kehitettäisiin nopeammin, jos englantilaisilla olisi neljä kauppareittiä.. En ole varma, olisinko itsekään innostunut. Civilization V:n pelimekaniikasta jätettiin vain asiat, joita pidettiin viihdyttävinä. Civilization VI tehtiin kokonaan uudelle pelimoottorille, jotta nelososasta asti kummitellut kymmenen vuotta vanha koodi katoaisi taustalta. Ympäristö vaikuttaa sopivaan paikkaan. Tyypeillä on selvästi erilaiset tavoitteet, mikä vaikuttaa koneen toimiin niin diplomatiaruudussa kuin maailmankartallakin. Juuri kun olin kannustamassa kahvihuoneessa porukkaa kolminkertaiseen hurraa-huutoon Edille, paljastui, että ennen urotekojaan Beach vastasi vitosen tekoälystä. Esimerkiksi uskontoja tiedekortteli saavat bonuksia viereisistä vuorista. Kaavoittaja on kuningas Karkkigrafiikkaan tottuu jo latausruudussa, joten kutososan suurin muutos on kaupunkien laajeneminen maailmankartalle. Kaupunginosasysteemistä huolimatta perinteiset farmin, louhosten ja kaivosten rakentelu ovat edelleen mukana, mikä tekee systeemeistä vähän päällekkäisiä. Vitosessa onnen tarkoituksena oli vain hidastaa pelaajan laajentumista. Hojo Tokimune taas vaatii bushido-asennetta myös pelaajalta. V aikka uuden Civilizationin nimessä komeilee Sid Meier, niin pelin pääpelisuunnittelija on Ed Beach
Tekijöiden mukaan diplomatiavoitosta halutaan aikaisempaa kiinnostavampi, mikä vaatii vähän miettimisaikaa. Tekoälyjohtajien tapaan myös suurmiehistä/naisista on tehty aikaisempaa kiinnostavampia. Civilization VI ilmestyi jo lokakuun lopussa, mutta jätän pinnat antamatta, koska en ehtinyt pelata sitä tarpeeksi. Civic-puussa avautuu tekniikkapuun tapaan uusia rakennuksia, ihmeitä, politiikkakortteja ja hallintomuotoja. Tekniikkapuun rinnalle kulttuuri saa oman kulttuuriin ja hallintoon nojaavan puunsa. Se on sääli, koska moninpeliä varten suunnitellut skenaariot, jotka on tarkoitettu läpäistäväksi yhden illan aikana, kuulostavat ideana äärimmäisen kiinnostavilta. Yksi yksikkö per heksa -sääntö vaatii muokattunakin koneelta selvästi liikaa. Tosin taistelukentällä tekoälyltä on turha odottaa ihmeitä. 65 kulttuuri ja armeija eivät ole vahvoja, Japanin kanssa on turha haaveilla hyvistä suhteista. Ainoastaan Kansainliitto eli YK puuttuu, mutta se on tekijöiden mukaan tulossa ensimmäisessä laajennuksessa. Samaa sanoi Sanna lukion tokalla ja odotan edelleen. Kulttuurivoitossa pitää houkutella maahan enemmän turisteja kuin muilla on kotimaassaan, tiedevoitto on käytännössä perinteinen avaruusvoitto ja uskontovoitossa pitää tehdä omasta uskonnostaan maailman valtauskonto. Kiinnostavasti seuraavaksi syntyvä suurmies on ennakkoon näkyvillä, mikä todennäköisesti luo moninpelissä kisaa parhaista. Ennakkoon tiedossa olevien ominaisuuksien lisäksi tekoälyjohtajille arvotaan myös salainen ominaisuus, joka vaihtelee ihmeidenrakenteluvimmasta sotahulluuteen. Kaikki nimittäin kamppailevat samoista ukoista ja akoista. Tekijät jopa sanoivat, että tekoälyn testisessioissa, joissa kone pelaa itseään vastaan, kone ei kertaakaan päässyt domination-voittoon. Sotiminen ei tunnu enää yhtä työläältä logistiikkapuzzlelta kuin se vitosessa pahimmillaan oli. Politiikkakorteilla voi esimerkiksi tuplata tiedustelijoiden keräämään kokemuksen, nopeuttaa ratsuväkiyksiköiden valmistumista tai nopeuttaa uudisraivaajien syntymistä. Kutonen pursuaa pieniä hyviä ideoita, jotka huomatessaan ajattelee, että noin asia kannattikin tehdä. Esimerkiksi rannikkokaupunki nopeuttaa purjehdustaidon keksimistä. Tekijät ovat selvästi siirtäneet tiedepuusta yhteiskunnalliset muutokset civic-puuhun. Civilization VI vaikuttaa jo julkaisussaan kokonaiselta peliltä, sillä mukana on jo kaikki pelielementit, jotka lisättiin vitoseen DLC-pakettien myötä. Idealla todennäköisesti myös haluttiin nostaa kulttuurin merkitystä pelissä. Esimerkiksi Espanja inkvisiittoreineen on uskontovoitontavoittelijan ensimmäinen kohde. Taistelun sääntöjä on parannettu selvästi vitosesta. Näkökentän ulkopuolelle jäävä maailma näyttää vanhanaikaiselta kartalta.. Nyt kenraalit eivät ole enää toistensa kopioita vaan tyypit eroavat ominaisuuksiltaan. Tieteen ja kulttuurin kehityksestä on tehty aikaisempaa pelimäisempiä, sillä kummassakin puussa voi edetä nopeammin tekemällä pelissä tiettyjä asioita. Tosin en voi oikeasti tietää, koska peliversiostani puuttui moninpeli kokonaan. Tavallaan idean ymmärtää, sillä feodaalijärjestelmän kehittyminen oli enemmän yhteiskunnallinen muutos kuin varsinainen keksintö. Kansat on tietenkin tasapainotettu eri voittotyyppejä varten. Boudica pystyy käännyttämään barbaarit omalle puolelleen, mutta Sun Tzun myötä saa Sodankäynnin taito -kirjan kansansa kulttuuriperintöön. Mitä tulee delsusta. Ominaisuuksia ei päässyt edes kurkkimaan valikoihin. Yksi yksikkö per heksa -sääntö on edelleen voimassa, mutta siihen on useita uudisraivaaja ja armeija samaan heksaan -tyylisiä lievennyksiä, joilla saa toisiaan tukevat yksiköt nippuun. Rooman Trajanus taas on rasittavin mahdollinen naapuri alkupeliin, sillä kaveri yrittää perustaa kaupungin jokaiseen väliin ja kahmia itselleen mahdollisimman suuren valtakunnan. Kun uusi uskonto korvaa vanhan, kansan uskonnon alkuperäiset piirteet säilyvät, jolloin saksalaisten kristinusko on vähän erilaista kuin ranskalaisten. Ensimmäinen hallintomuoto on heimopäällikkö, johon mahtuu vain heimon ominaisuudet määrittävää politiikkakorttia. Voittotyyppeinä ovat domination, kulttuuri, tiede, uskonto ja pisteet. Civissä ihmiskunta ei laskeudukaan puusta vaan kipeää kahteen uuteen puuhuun. Ihmispelaajalle pääkaupunkien valtaaminen on nopein voittotapa Civissä. Tykkään jo nyt uudesta Civistä todella, todella paljon. Vihollisen viereen siirtyminen ei enää syö kaikkia liikkeitä, joten sivustahyökkääminen ja niemenkärjessä liikkuminen ovat aikaisempaa helpompaa
Myös tutkimus jää turhan valjuksi, sillä teknologiat eivät sinällään tarjoa mitään pelillisesti radikaalia Civin ihmeiden tapaan. V anhaa kungfutselaista sanontaa mukaillen riisisopan feng shui on suoraan verrannollinen kokkien määrään. Kaukoidän tunnelma on kaapattu audiovisuaalisesti erittäin hienosti. Pikkuruinen parin kaupungin heimo ei pärjää kamppailussa isompiaan vastaan. Myös kaikkien osapuolten vuorojen suorittaminen yhdenaikaisesti (We-Go) eroaa esikuvasta ja antaa oman, taktisempaan ajatteluun pyrkivän mausteensa. Värvään eri rakennusketjujen kautta saatavista joukoista nippuja, joita usutan vastustajien kimppuun. Totaalista sisällissotaa Pelatessa huomaa aiheen rajauksen ja tekijäkaksikon yhtenäisen näkemyksen sen käsittelyssä kannattelevan Oriental Empiresiä harvinaisen hyvin. Kapinointi tuo toki runsaasti haastetta. Pelin ideana on johdattaa oma, muinaisen Kiinan aluetta asuttanut heimo pronssikaudelta taistelevien läänitysvaltioiden kautta keisarillisten dynastioiden aikaan, eli vuodesta -1500 vuoteen 1500, ajanlaskun alun molemmilta puolilta. Näin totesi myös pelisuunnittelijakonkari R.T. Kokemuksesta viisastuneen Smithin ja myös Total Wareista tutun artistin John Carlinen vastikään Early Accessina julkaisema Oriental Empires pyrkii haastamaan vaatimattomasti itsensä Civilizationin. Kun ei ole tarvetta kattaa koko maailman historiaa, käsittelyssä on mahdollisuus päästä sopivan syvälle. Ympäröivää maaseutua haravoidessa tapaa geneerisiä paikallisia suuruuksia, jotka ylimitoitettua rahasummaa vastaan tarjoavat pelaamisen kannalta mitättömiä bonuksia. Joukot jaetaan kolmeen kategoriaan: asepalvelukseen väkisin komennettuihin peltomyyriin, ammattisotilaisiin ja jalosukuisiin. Noin sadan vuoron kohdalla (kolmestasadasta) alkaa vihdoin tapahtua, mutta pahin vihollinen tuntuisi olevan valtion sisäinen kuri ja järjestys, eivät niinkään ulkoiset uhat. Sivilisaatiota edustaa kaupunkien rakentaminen, resurssien valjastaminen hyötykäyttöön, perussimppeli diplomatia, teknologian tutkiminen, säädösten asettaminen ja heksat. Ympäristön tutkimisesta ei muutenkaan palkita sen kummemmin. Pelin alkuvaihe on varsin rauhallinen, joten aika menee sen melko kulmikkaan käyttiksen kanssa sinuiksi pääsemiseen. Herrasmiehet ajavat hevosilla Kaupunkeja turvottaessa riisiä imuroivien suiden määrä kasvaa sellaiseksi, etteivät varastot kestä pitkään jatkuvia luonnonmullistuksia. Alku on tuttua: yksi kaupunki ja ympärillä kartoittamaton maailma. Vaikka kyseessä on indie-peli, ei tekninen toteutus häpeä ollenkaan esikuviensa rinnalla, peli on paikoin suorastaan upeaa katseltavaa. Itse taisteluiden suunnitteluun on Orientalissa laitettu Civiä enemmän paukkuja. Ensin mainitut ovat kulutustavaraa, Arvosteltu: PC Shining Pixel Studios/ Iceberg Interactive Pelin minimivaatimukset: Käyttöjärjestelmä: Windows 7 64bit Prosessori: Intel Core i5-3230M @ 2.60GHz tai vastaava AMD Muisti: 4 GB RAM Näytönohjain: 256 MB DX 9 Compliant videocard with pixel shader 3,0 DirectX: 9.0c Kovalevy: 2 GB available space Äänikortti: DirectX 9 yhteensopiva Muut tiedot: Arvosteluversio: Early Access 4 Oct 2016 Moninpeli: ei early access -versiossa Arvosteluversio: PC AMD Phenom II 2,80 GHz/16 Gt RAM, GeForce GTX 960 Oriental Empires Early Access Ilja Varha Taisteluiden seuraaminen ruohonjuuritasolta on aluksi mielenkiintoista, mutta taistelun tulokseen ei voi vaikuttaa.. Siinä missä viimeisimmissä Civeissä pitää löytää tasapaino valtakuntansa kasvattamisen ja kehittämisen välillä, idässä tärkeintä on nopea levittäytyminen ja alueiden valtaaminen, sillä raha asuu kaupungeissa ja niiden välisessä kaupankäynnissä. Mutta kun Kiinan asuttaminen lähtee käyntiin, huomaa pelirytmin olevan Civiin verrattuna varsin erilainen. Lopulliseen voittoon tarvitaan taivaan mandaatti, joka tietenkin vaatii myös reippaasti maallista aherrusta. Kapinat leviävät kulovalkean tavoin imien mukaansa joukkoja ja kaupunkeja valtioiden rajoista piittaamatta, joten kapinalliset ovat usein ja pitkään pelin suurin ja vahvin mahti. Projektin noin vuoden viivästymisen johdosta ajoitus on kyllä pahin mahdollinen, mestaruusotteluun joudutaan kylmiltään. Pelin alkukolmanneksella ei yleensä törmää suurempiin haasteisiin, sillä naapurivaltakunnat ovat pääsääntöisesti turhankin joviaalia porukkaa, jos pelaajalla on yhtään asevoimia tonttinsa suojana. Smith ajastaan Medieval II: Total Warin tiimissä: mitä isompi tiimi, sitä suurempi todennäköisyys eri osien kömpelölle yhteen istumiselle. Tavoitteena on tietenkin oman heimon valta-asemaan saattaminen joko kulttuurillisesti tai voimakeinoin. Edes Kiinan muuria ei pääse rakentamaan. Kun tarjolla ei ole mitään vain ensimmäiselle tutkijalle suotavaa bonaria, tuntuu oikeastaan ihan samalta, missä järjestyksessä neljää pelikertojen välissä muuttumatonta tutkimuskenttää perkaa. Ja niitähän riittää! Meno on parhaimmillaan kuin vanhassa testamentissa ja lähes aina lopputuloksena maajussit nousevat kapinaan. 66 SIVILISAATION HAASTAJA Vaikka sivistyksen aurinko nousee idästä, laskee se mitä todennäköisimmin länteen. Vain nimetyn johtajan johdossa olevaan armeijaan tai kaupunkiin voi luottaa, ja kun näitä johtajia on yleensä kaikki kaksi, jotka nekin kuolevat taisteluissa nopeasti, pikkuinen vallankeikaus eskaloituu nopeasti koko pelisession romuttavaksi sisällissodaksi
Pelaaminen on ehkä liiankin tasapaksua ja kiireetöntä, vaikka muuten sen seurassa viihtyy erinomaisesti. Joukot eivät osaa kiertää varattuja heksoja, tai jahdata kohdeheksasta liikkunutta joukkoa, jolloin maaseutua polttavien bandiittien kanssa palaa riisipeltojen lisäksi käämit. Tässä kiteytyykin indie-strategiapelien ongelma verrattuna A-luokan vastustajiin: niitä ei välttämättä pitäisi arvioida heti julkaisun jälkeen, sillä kehitystyö jatkuu pitkään ja pelaajia kuunnellen. Pienet puutteet siellä täällä saattavat hyvinkin kadota ajan myötä. Taistelut yrittävät olla hieman taktisempia, sillä ne eivät ratkea yhdessä vuorossa eivätkä joukot jaksa mättää menemään loputtomasti, vaan tarvitsevat lepoa ja täydennyksiä. Eikä pyromania helpota, vaikka kuinka saisi turpaan vuorosta toiseen. Tosin projektit saattavat hautautua ennen täyden potentiaalin saavuttamista, sillä harva peli tuottaa tekijälleen tasaisesti rahaa kehittämisen pitkäaikaisen kannattavuuden näkökulmasta. Tässä mielessä Oriental Empiresin suurin huoli ei ole keskeneräisyys, sillä se on jo nyt todella vakaa ja lähes valmiin oloinen. Huonoa – Pelaaminen tuntuu tasapaksulta puurtamiselta. Keltaisen joen punainen sade Taistelusysteemi, jossa pelaaja ei voi vaikuttaa joukkojen toimintaan taistelun aikana johtaa ajoittain raivostuttaviin tilanteisiin. Pelissä on toki mahdollisuus generoida satunnais-Kiina jos toinenkin, mutta jokainen pelikerta tuntuu samalta. Peli nimittäin mahdollistaa tapahtumaketjun, jossa pelaajan mahtava armeija kukistaa kaupunkia puolustaneen Punaisen Kulmakarvan kapinallisjengin, mutta liittolaisen pari hassua yksikköä sitten livahtaa murtoaukosta sisään ja valtaa kaupungin tyrmistyneen pelaajan nenän edestä. Niinpä eri taktiikoita tulee ruuvattua aniharvoin ja taistelut tulee pääsääntöisesti pikakelattua muodostelmien sotaliikkeiden ihmettelemisen sijaan. Nipun muodostama armeija sitten sotii vuorojen välissä tekoälyn johdolla ja taistelun kulkua voi seurata suoraan kampanjakarttaa zoomaamalla, Grand Ages: Medievalin tapaan. Haasteeksi muodostuu myös mielenkiinnon ylläpito uudelleenpeluussa aiheen kapeudesta johtuen, vaikka muinainen Kiina ja genre ovatkin mielenkiintoiset. Ne mokomat kun eivät yhdellä hyökkäyksellä kuole. Peli on nimittäin kilpakumppaneitaan selkeästi vaikeampi, eikä läpäisy voittajana ole itsestäänselvyys. Itäisessä horisontissa siintävistä pilvistä huolimatta ainakin ensimmäinen läpipeluun yrittäminen vie sille Civistä ja Total Warista tutulle vielä yksi vuoro! -alueelle. Toinen iso ongelma syntyy, kun liittolaiset tulevat pyyteettä auttamaan kapinallisille menetettyjen kaupunkien takaisin valtaamisessa. Ei auta, vaikka pelattavissa paimentolaisja agraarikulttuureissa hieman eroja onkin. Aseteknologia kehittyy pelin edetessä keihäistä salkoaseisiin ja erilaisiin piirityskoneisiin, ja lopulta itämaisiin ruutiaseisiin. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettei yksinpeliä jatkossa kehitettäisi. Syy on insinöörimäisessä tavassa johtaa valtiota, sillä pelkkiä numeerisia muuttujia viilaamalla mikään pelaajan tekeminen ei aiheuta mitään radikaalia tai yllättävää. Samaan aikaan persoonallinen ja persoonaton Kiinan historian Civilization. Keltainen joki mahdollistaa vilkkaan kaupankäynnin kaupunkien kesken, eikä rahan tuloa voi estää kuin keltainen turbaani. Tietynlainen Beyond Earthin tapainen mauttomuus ja hajuttomuus, ehkä jopa persoonattomuus peliä kuitenkin vaivaa. Pelaajan tehtävä on käskeä samaan heksaan kasattavalle nipulle taistelumuodostelma ja eri yksiköille tehtäviä, kuten puolustusta, hyökkäystä, koukkausta tai väijytystä. Tietenkin löytäjä saa pitää, eikä diplomatia tunne alueiden vaihtoa! Pelaamani Early Access -version pitäisi olla muuten ominaisuuksiltaan julkaisuversiota vastaava, vain moninpeli puuttuu. Arvostelun perustana kannattaakin pitää pelien potentiaalia, mekaniikkaa ja innovaatioita vastustajiinsa verrattuna. jonka varaan ei kannata laskea, mutta vähälukuisemmalla aatelistolla on varaa vaikka sotavaunuihin. 67 Hyvää + Saumaton kokonaisuus. Vaikka taisteluissa näkyy pelintekijöiden Total War -vaikutteet, lopulta jää tunne, ettei taistelun lopputulokseen kuitenkaan voi hirveästi vaikuttaa. Mutta suurin kysymysmerkki on pelaajien säilyminen Civ6:n julkaisun jälkeen, eikä se ole enää pelkästään Oriental Empiresistä itsestään kiinni... “Ei, älkää auttako!” Kapinat kannattaa kukistaa itse, sillä liittolaiset vetävät välistä.. Päinvastoin, jo ennen pelin julkaisua ilmestyi muutama isompi pätsi, joilla pelin suurimpia ongelmia on korjattu ja myös taisteluita on luvattu korjata
Ranskalainen Amplitude lainaa avaruusstrategiassa vaikutteita kaikkialta, aina Kulttuuri-kirjoista Master of Orioniin. Ainakin Steamin Early Access -version perusteella yritys voi jopa onnistua, sillä Endless Space 2 on yhtä aikaa tuttu ja kiehtovan erilainen. Valmiit rodut edustavat peruspelistrategioita. Laajentumisen pysähtyessä craverien resurssit alkavat nopeasti hiipua. Tekijöiden kunnianhimoisena tavoitteena on kehittää tarinavetoinen avaruusstrategia, joka veisi lajityypin jopa roolipelimäiseen suuntaan. Esimerkiksi craverit törmäävät jo alkupelissä toisiin kaltaisiinsa, vaikka kuvittelevat olevansa uniikkeja lumihiutaleita. Craverit vaativat aggressiivista pelityyliä, sillä rotu kerää asuttamiltaan planeetoilta massiiviset tuotantobonukset mutta vastapainoksi köyhdyttää planeetan nopeasti riistämällä luonnonvarat. Moninpeliä varten voi muokata omat rotunsa, jolloin vahvuuksien vastapainoksi pitää ottaa myös heikkouksia. Planeetoilla asuvia muita rotuja käytetään vain orjina uusien arkkien rakentamiseen. Rodut ovat vain endlessien itselleen luomia tai muokkaamia apulaisia. Yhden teorian mukaan dust koostuu nanoboteista, jonka muodostaman supertietokoneen virtuaalimaailmassa endlessit nykyään elävät. Nano-nano Universumia hallitsi Endless-niminen rotu, joka oli liki yhtä vanha kuin maailmankaikkeus. Jo craverien introvideo paljastaa, että rotu muutettiin metsästäjä-keräilijä-vaiheeseen jumittuneesta lajista armeijaksi endlessien sotiin. Yllättäen galaksin voimakkain laji katosi kokonaan, mikä jätti universumin suuruisen valtatyhjiön. Endless Space 2 Tuukka Grönholm ne, joka mahdollistaa tähtienvälisen matkailun, toimii valuuttana ja jopa huumeena. Vodyanit ovat alkupelissä voimakas rotu, sillä arkit edustavat endless-tason tekniikkaa, mutta laajentumisvauh. Vodyanit taas muistuttavat Kulttuuri-kirjasarjan superrotua, sillä vodyanit elävät keinotodellisuudessa valtavissa arkkialuksissaan. Taustatarina luo oman twistinsä kaikkeen. Pelattavia rotuja on vasta neljä, mutta lopullisessa pelissä niitä on luvassa kaikkiaan kahdeksan. Endless Space 2 alkaa kohdassa, jossa rodut lähtevät tutkimaan avaruutta, laajentumaan, valloittamaan uusia maailmoja, kehittävät uutta tekniikkaa ja yrittävät selvittää, missä endlessit ovat. 68 I deoita ei aina tarvitse keksiä itse, jos osaa varioida luovasti. Todennäköisesti mysteerin taustalla on maailmankaikkeuden täyttävä dust-aiAmplitude/Sega PC Ilmestynyt Stemin Early Accessina YSTÄVÄNI AVARUUDESTA Pelintekijät yrittävät usein versioida lapsuutensa suosikkipelejään, onneksi niihin kuuluu nykyään myös Master of Orion. Sofonit ovat rauhanomainen tiederotu, craverit voimakas sotilaskansa, vodyanit uskonnollisia fanaatikkoja ja lumerilaiset kauppiaita, joiden sopimuksissa palautusoikeus päättyy aseenkantaman ulkopuolella
Sankari-systeemi muistuttaa hauskasti Rooman valtakuntaa. Sopii minulle, jos esikuvaksi otetaan Star Warsin toisen maailmansodan koiratappelu tai Galactican realistisen rosoiset lähitaistelut. Tyyppien taidot valitaan kykypuusta, joka rakennetaan ovelasti niin, että jatkuvasti joutuu tekemään kompromisseja saadakseen myöhemmin jotain hyvää. Tiimi yritti fantasiastrategia Endless Legendsissa vuoropohjaista taistelusysteemiä, mutta taktisten valintojen puuttuessa valtaosa pelaajista vain jätti lopputuloksen tekoälyn ratkaistavaksi. Ennakkoversiossa tehtäväsysteemi ei vielä täysin toimi, sillä itsensä voi ajaa nurkkaan tutkimalla esimerkiksi liian aikaisin kaikki galaksin planeetat. Lumerilaiset voivat vallata liittolaiselle planeettatyyppejä, joihin normaalisti ei ole pääsyä. Viihdettä tarjoavat ainoastaan ohjukset, joiden villisti mutkittelevaa matkaa jännittää aidosti, koska torjunta räjähtelee ympärillä. Resurssien puute luo aitoja konflikteja, koska yleensä planeetat ovat surkean ja onnettoman välimaastossa. Kun taidot karttuvat, kaverit kutsutaan kotiin johtamaan aurinkokuntia ja mahdollisesti omaa puoluettaan senaatissa. Puu on nimittäin lineaarinen, vaikka se vaihtuukin rodusta toiseen. Uusille planeetoille pystyy laajentumaan, kunhan kehittää niille sopivaa tekniikkaa. Se on heti puhdistettava vääräuskoisista tai tarinatehtävän lupaama massiivinen palkkio jää saamatta. Vaalitulokset eivät ole pelaajan hallittavissa, mikä luo eloa tapahtumiin, kun verenhimoiset kansalaiset alkoivatkin protestoida juuri solmimaani rauhansopimusta vastaan. Uran alussa komentajat lähetetään keräämään kokemusta laivastojen mukana rintamalle. Muuten Endless Space 2 noudattaa avaruusstrategioiden peruskaavaa. En myöskään ole varma, kuinka monta pelikertaa rotujen juonitehtävät jaksavat viihdyttää. Yksi tehtävistä vaatii ilmakehien tutkimista, mikä päättyy liian myöhään tullessaan automaattiseen epäonnistumiseen. Valtakunnan hallinta muodostuu tutun nelikon ympärille. Tiede-, rauhaja ympäristöpuolueet vääntävät kättä sofonien senaatissa. Sodanjulistusta saattaa seurata runsaskätinen rauhantarjous ja ystävyyden ylistyksestä saatetaan siirtyä kylmään sotaan ilman loogista syytä. Warppimoottorin kehittämisen jälkeen pystyy liikkumaan minne tahansa, mutta vauhti on silloin äärimmäisen hidas.. Vielä sitä ei kannata ostaa, vaikka avaruusstrategia tasapainoilee hienosti hallittavan selkeyden ja kiinnostavien valintojen ristiaallokossa. Vastaavasti lumerilaiset voivat myydä planeettojaan muille roduille, mikä todennäköisesti toimii esimerkiksi moninpelissä erinomaisen hyvin. 69 tia hillitsee arkkien rakentamisen hitaus. Välillä kotiseutua vainoavat avaruuspiraatit pitää tuhota, mutta niiden tukikohta sijoitetaan galaksin toiselle puolelle. Ongelmia on silti paljon ja runsaasti. Vika oli tosin taas kerran toteutuksessa eikä ideassa. Endless Legends 2 ilmestyi jo syksyllä Steamin Early Acces -ohjelmassa ja kehittyy reippaalla tahdilla. Kansansa odotuksista saa kuvan vaaleista, joiden voimasuhteisiin vaikuttavat valtakuntaan rakennetut laitokset, alukset, palkatut komentajat ja monivalinnoissa valitut vaihtoehdot. Päättymätön tarina Endless Space 2:n kunnianhimoisin osuus on tarinallisuus, joka ratkaisee monta peliongelmaa ja tuo lisäsisältöä tapahtumiin. Planeetoilta saa ruokaa, rahaa, tuotantoa tai tiedettä. Älä osta, vielä Early Access -versio on tekijöiden mukaan suunniteltu toimimaan moitteetta vain 150 ensimmäistä kierrosta, missä ajassa ehtii vasta valloittaa lähiavaruuteensa ja tutkia tekniikkapuun alun. Jokainen vallattava aurinkokunta vaatii oman arkkinsa, mikä taas vaatii vodyaneja jumalina palvovia alamaisia. Tekijöillä on toki harvinaisen hyvä perustelu ratkaisuunsa. Tutoriaali korvataan alkupelin tehtävillä, jotka ohjaavat pelaajaa oikeaan suuntaan. Tekijöiden ajatusharha on sama kuin aina: taistelusta halutaan tehdä jännittäviä, elokuvamaisia ja näyttäviä. Roolipelimäisenä ideana vaihtoehdoista ei voi valita aina mieleistään, vaan aikaisempi pelityyli vaikuttaa lopputulokseen. Oman kansan käytöksen syyt pystyy arvaamaan, mutta diplomatiassa tekoäly tuntuu vain sekoilevan satunnaisesti. Jos on koko alkupelin rakentanut autoritääristä sotilasmahtia, ei voikaan napata satunnaistapahtumasta parhaat bonukset antavaa pasifistista vaihtoehtoa, koska tekoälykansalaiset odottavat johtajansa toimivan loogisesti. Konflikteja syntyy, kun vodyanin pyhä paikka sattuu olemaan naapurikansan kotimaailma. Naapuriaurinkokunnasta tuleva outo signaali kannustaa rakentamaan tutkimusaluksen ja retkikunnan selvittämään, mikä planeetalla piipittää. Suloisen rehellisesti tiedepuolueen johtaja Asaroenni Dzulmaran ilmoitetaan täysin taidottomaksi. Niin minäkin. Strategiapelaajat taas voivat vilkaista tiivistelmästä, mitä hyötyä kustakin valinnasta on. Tarinallisuus rakentuu monivalintatehtävien varaan, joissa fiilistelijöille on pitkä kirjallinen kuvaus tapahtumasta ja valinnan lopputuloksesta. Tähdeltä toiselle kuljetaan aika-avaruusvääristymiä eli tähtiteitä pitkin. Kapinahenki heikentää tuotantoa ja pahimmillaan keikauttaa senaatin valtasuhteet, jolloin joutuu muuttamaan pelityyliään. Ihanan epäinhimillistä. Taistelusysteemi on kauheampi kuin Oolannin sota, sillä taisteluihin ei voi vaikuttaa kuin valitsemalla laivastolleen yleistaktiikan. Lumerialaiset laajentuvat ostamalla pienempiä kansoja itselleen, mikä on nopeaa, jos talous toimii. Aluksia pääsee itse suunnittelemaan, mutta avaruuskenraalin urasta on turha haaveilla. Tekoäly ei vielä tee oikein mitään, mitä toivottavasti parannetaan rajusti. Nyt alukset lentävät linjassa eteenpäin ja räiskivät toistensa yleiseen suuntaan. Kyseessä on enemmänkin lupaava kuin valmis peli
Mikä näistä aseista kuuluu Gears of Wariin. a) moottorisahamiekka b) moottorisaharynnäkkökivääri c) moottorisahailmatorjuntaohjus. 71 VOITA GEARS OF WAR 4 –XBOX Kilpailu Gears of War on ehtinyt jo neljänteen osaansa. Lue pelin arvostelu sivulta 20 ja osallistu kilpailuun vastaamalla kysymykseen: Gears of War 4 Xbox One S Voita Komeassa paketissa on: 2-terainen Xbox One S ohjain Gear of War 4 -peli Osallistu kilpailuun osoitteessa www.pelit.fi
Tarinaa kuljetetaan eurooppalaisittain rauhallisesti, turhia selittelyjä välttäen ja kuvalliselle kerronnalle tilaa antaen. Mutta jotainhan meidän elävien on luettava. Piirrokset ja sarjan väritys ovatkin varsinaista herkkua silmälle. Mitä siis näiden tilalle. Tarina kenties vielä toimisi, mutta kun sarja on piirretty kuolettavan tylsästi ja tapettu lopuksi turhalla värityksellä, Raid kuolee talossa ja puutarhassa. Hetkittäin kenties jopa liiankin koristetaiteellisia tarinan raakaan rujouteen verrattuna. Kylmälän Calle ratkoo murhaa saunassa.. Murha suomalaisella huumorilla Se, miten suomalainen rikossarjakuva eroaa amerikkalaisesta virkaveljestään, selviää Jari Peltosen Kylmälän murhat -sarjan avauksesta nimeltä Sokea hieroja. Richard Starkin eli Donald E. Aloitussarjana on elokuvistaan paremmin tunnetun Walter Hillin tarinaan perustuva ja ranskalaisen Matzin (tuttu Tappajasarjasta, jonka suomeksi julkaisi Apollo vuosina 2010–2011) käsikirjoittama ja taiteilijanimimerkki Jefin piirtämä Triggerman. Vähäpuheinen Raid avittaa albumissa kuolemansairasta rikollista tämän viimeisellä matkalla ystävien ja vihollisten luo. Kirjassa on kolme kovaksi keitettyä rikosnovellia, ja kaikki parasta rikossarjakuvien A-sarjaa. Finn Noir Tänä syksynä on Suomessakin innostuttu oikein urakalla rikossarjakuvien tekemiseen ja julkaisemiseen. American Noir Amerikkalainen Hard Case Crime -kirjasarja on ollut yksi viime vuosien mielenkiintoisimmista ja tyylikkäimmistä englanninkielisistä rikosromaanisarjoista. Mutta tavattoman tyylikkäästi. K anadalaisen Darwyn Cooken taannoinen poismeno jätti ison aukon englanninkielisiin rikossarjakuviin. Arktisella Banaanillakin rikosnimikkeitä on useita. Tuoreempaa tekijäpolveakin löytyy: muun muassa Ken Bruen, Jason Starr ja Christa Faust – kaikki Arktisen Banaanin taannoisesta dekkarisarjasta tuttuja tekijöitä. Banaanin kolmas dekkariuutuus on Tapani Baggen kirjoittama toisen maailmansodan aikaan sijoittuva Harmaa susi. Sokea hieroja on mukavalla tavalla kotikutoinen, ja se osoittaa, että mielenkiintoisen tarinan saa aikaan ilman niitä maailman kaikkein kuuluisimpia rikollisia kuten Al Caponea tai Ted Bundya, joita Amerikan murhamarkkinoilla vilisee. Tapa tai tule tapetuksi. Mutta jos Triggerman ja sarjassa seuraavaksi ilmestyvä Christa Faustin kirjoittama Peepland tällä tasolla jatkavat, voin vain toivottaa Hard Case Crime -sarjakuville pitkää ikää! Myös rikostroikka Brubaker, Phillips ja Breitweiser on tällä hetkellä vahvassa luomisvireessä. Nyt Hard Case Crime -tuotemerkki on laajentunut sisältämään myös sarjakuvia ja ensimmäiset lehdet ovat jo kaupoissa. Hieman lyhyeksi albumi lukukokemuksena jää, kuin alkusoitoksi jollekin, mutta ehkäpä se oli tarkoituskin ja jatkoa seuraa. Yhtä kesken kuin taannoinen DC-kustantamon Vertigo Crime -sarjakin. Viisi lehteä käsittävä sarja sijoittuu kieltolain aikaan ja viinan lisäksi siinä virtaa niin veri kuin hikikin. Westlaken Parker-kirjoihin perustuva sarja jäi piirtäjältä pahasti kesken. Sen sijaan graafikko Ossi Hiekkalan debyytti sarjakuvarintamalla, Nimettömien hautojen maa, suorastaan loistaa graafisella osaamisellaan. Heidän sarjoistaan Criminal on jo noussut rikossarjakuvan klassikoksi, The Fade Out palkittiin juuri Eisnerilla ja uusin, KILL or be KILLED, on verevä tulkinta tyypistä, joka löytää elämälleen tarkoituksen tappamalla pahiksia. Vaikka kirja näennäisesti kertoo murhaselvittelystä pienessä maalaiskylässä, sen parasta antia ovat kuitenkin inhimilliset, humoristiset, suomalaiset ihmiset – ujo rikostutkija suomenruotsalaisine apulaisineen, reipas naapurintyttö, petollinen kampaaja, edesmennyt sahuri ja niin edelleen. Ja koska sarjassa sukelletaan, piirrostehtävät on annettu U–255 Sukellus pohjoisessa -sarjakuvan tekijälle Aapo Kukolle. Tykkään. Peltosen naivistinen piirrosjälki ja väritys sopivat suomalaiseen maalaissielunmaisemaan kuin voi pottuun. 72 Ruudun takaa Wallu TAPPAMISEN TAIDE Ihmisiä murhataan kaikkialla, sarjakuvissakin. Kannesta alkaen kaikki on kohdallaan, kuvien lisäksi tarinatkin, jotka ovat Ossin itsensä värkkäämiä. Tästä ei rikossarjakuva parane. Triggerman näyttää tyylikkäältä. Näistä nimekkäin on useista kirjoista ja filmeistä tuttu Harri Nykäsen kirjoittama Raid, joka nyt on siirtynyt sarjakuvaankin ja albumiin nimeltä Mustempi lammas. Klassiset, pulp-henkiset pokkarit ovat sisältäneet uutta ja vanhaa materiaalia muun muassa sellaisilta alan mestareilta kuin Ed McBain, Max Allan Collins, Lawrence Block, Stephen King ja Donald E. • Matz, Hill, Jef: Triggerman #1–5, Titan (Hard Case Crime) 2016, 28 sivua, hinta noin 4 euroa • Brubaker, Phillips, Breitweiser: KILL or be KILLED #1-, Image 2016, 36–44 sivua (sivumäärä vaihtelee), hinta noin 4 euroa • Nykänen, Piironen: Raid ja mustempi lammas, Arktinen Banaani 2016, 88 sivua, hinta noin 15 euroa • Hiekkala: Nimettömien hautojen maa, Arktinen Banaani 2016, 64 sivua, hinta noin 15 euroa • Bagge, Kukko: Harmaa susi, Arktinen Banaani 2016, 48 sivua, hinta noin 12 euroa • Peltonen: Kylmälän murhat Sokea hieroja, Otava 2016, 126 sivua, hinta noin 26 euroa TAPPAJA TAIVAALTA Kohta taas tarvitaan uutta nimetöntä hautaa. Westlake. Siinä Baggen aiemmista rikosromaaneista tuttu Mujunen on salaisessa tehtävässä sukellusveneessä, joka on matkalla Viron rannikolle
Vuosituhannen vaihteen pelaajat ovat parhaillaan parhaassa työiässä, jossa parinkympin heittäminen lempipelin palauttavaan projektiin ei tunnu missään. Seikkailupelikin näyttää heti kiinnostavalta, jos grafiikka on samanlainen kuin Monkey Islandeissa. Kamerasta puuttuu vain filminsiirtovipu, mutta muuten toiminnot ovat yksi yhteen alkuperäisen kanssa. Tapahtumista jäävät mieleen vain perustunnetta tukevat asiat. Tuukka Grönholmin mielestä jokainen on pelaaja. Heikolla hetkellä voi paeta muistoihin, jos lähellä ei satu olemaan ihmistä lohduttamassa. Pidän edelleen modeemin yhteydenottopiippauksesta, sillä se muistuttaa ajasta, jolloin internetissä oli vain järkeviä ihmisiä. Pelkkä vanhojen muistelu ei kuitenkaan kanna, vaan ideat pitää pystyä päivittämään myös nykyaikaan. Ilmiö toistuu niin samanlaisena henkilöstä toiseen, että nostalgia jopa saattaa olla jonkinlainen ihmiseen rakentunut psykologinen suojamekanismi. Etymologien mukaan sana on alun perin muodostettu kahdesta sanasta. Läpi historiansa pelit ovat olleet käytännössä vanhan toistoa uudessa muodossa. Nintendo NX -hypejuna putosi hetkeksi raiteilta, kun Nintendo ilmoitti tekevänsä NES-konsolista uusversion. Bileistä muistaa vain punatukkaisen tytön eikä seuraavana päivänä reputtamaansa analyyttisen kemian kurssia. Matolaatikossa on 30 kasarin klassikkopeliä Super Mariosta Mega Maniin. Pelimaailma sopii tarkoitukseen täydellisesti. Näin Civin ensimmäisen kerran serkuilla. 73 NOSTALGIA Rakkauteni Civilizationiin ei ole sattumaa vaan psykologiaa. Nikonkin julkaisi pari vuotta sitten digikameran, joka näyttää aivan 50-luvulla julkaistulta F-mallilta. En ole itsekään syytön tilanteeseen, sillä lyhyellä yhteisörahoitustukilistallani on käytännössä pelkkiä uusversioita ropeklassikoista tai variaatioita niistä. Emme pelanneet kuuluisaan Hesarin kolahdukseen asti, koska täti kielsi, mutta jäin viikonloppukylään. Tuukka. Kun näytin mobiiliaikakauden lapsille Crossy Roadin innoittamana alkuperäistä Froggeria, kommentti oli lakoninen: ”Lapsuutesi oli pakko olla hirveä.” Ei ihme, ettei toiminut. Hänen tutkimuksissaan ihmiset kiintyvät musiikkiin, elokuviin, muotiin ja peleihin, jotka ovat ilmestyneet heidän ollessaan 20 vuoden paikkeilla. Muistan edelleen ensitapaamisemme. Alun nostos taas tarkoittaa kotiinpaluuta. Civilizationin myötä pääsen taas, jos en kotiin, niin ainakin serkuille. Muistan edelleen, miten mystiseltä grafiikka näytti. Yleensä kokemukseen liittyy yhdessäoloa, vuorovaikutusta ja onnistumisen tunnetta. Tiedän jo nyt ostavani koneen Atari 2600 -retrokoneeni rinnalle, jotta voin esitellä lapsuudensuosikkejani epäuskoisille muksuilleni. Nostalgian voiman ymmärtää, kun purkaa sanan osiin. C ivilization ei ole ollut minulle pitkään aikaan enää pelkkä peli. Loppuosan kreikan sana algos-sana tarkoittaa surua, ikävää ja huolta. Facebookissa throwback-kampanjat leviävät kulovalkean tavoin. Pelit itsessäänkin kehitetään iteraatio iteraatiolta aina vain paremmiksi versioiksi itsestään. Nostalgia on siis koti-ikävää. Vaikka nostalgian voima markkinoinnissa on tunnettu jo tiedetty pitkään, teho toimii peleissä harvinaisen hyvin. Kuinka mielikuvitusta viettelevän paksu kierreselkäinen manuaali oli. Nostalgia vaatii, että on ollut paikalla. Throw up thursday Rakkauteni Civiin perustuu nostalgiaan, jota käytetään markkinoinnissa armotta. Samasta syystä myös hautajaisten rituaalit ovat yllättävän samanlaisia kulttuurista toiseen. Markkinoinnissa ilmiö on tunnettu jo pitkään. Ero on vain siinä, kuinka hyvin pysyy pelaajana, kun vanhenee. Se vain tuntuu siltä. Pelkkä suosikkipelin tunnari saa hyvälle tuulelle. Pelkästä automainoksen taustalla soivasta kappaleesta voi päätellä, minkä ikäisille ihmisille autoa on tarkoitus myydä. Opiskeluaikakaan ei välttämättä ollut onnen, yltäkylläisyyden ja hauskojen kotibileiden putkea. Olen tahkonnut sarjan eri versiota koko sarjan 25-vuotisen historian ajan. Columbian yliopiston proffan Robert Schindlerin mukaan aikarajakin on tarkka. Niin kamalaa hittiä ei ole vielä sävelletty, ettei joku jossain muistelisi sitä lämmöllä. Ei ole sattumaa, että indiedevaajat ratsastavat kasibittilookilla pelistä toiseen. Ihmismuisti nimittäin editoi todellisuutta. Nostalgian voiman näkee parhaiten Kickstarterissa, jossa Baldur’s Gate -tyyliä lupaavat pelit menevät aina heittämällä läpi, vaikka tekijätiimillä ei olisi ollut mitään tekemistä alkuperäisten pelien kanssa. Olen tuntenut pelin kauemmin kuin vaimoni, lapsista puhumattakaan. Muistoissa henkilö itse loistaa usein pääosassa, vaikka todellisessa tilanteessa niin ei ole välttämättä ollut. Nostalgia toimii ikään kuin vastalääkkeenä suruun ja menetyksen tunteeseen. Pelit-lehdestäkin innostuin aikanaan vain siksi, että siinä kehuttiin suosikkipelini. Maikkari ilmoitti palauttavansa Bumtsibumin ohjelmistoonsa. Jos muisto on onnellinen, niin pikkuvirheet katoavat. Ihmiset haluavat kokea samat asiat uudelleen, vähän erilaisina. Koukku Southamptonin yliopiston tutkijoiden mukaan ihmiset muistelevat nostalgialla yllättävän samanlaisia tilanteita
Steep (PS4, Xbox One, PC) Skimbausta ja snoukkausta on nähty ennenkin, mutta ei yhdessä laskuvarjojen ja huikean siipipukulentämisen kanssa. Vauhdikasta temppuilua ja lennokasta menoa seurataan mirroredgemäisen dramaattisesta silmänäkymästä. Matkustus hoidetaan Regalia-autolla, joka tuunataan myöhemmin ilmalaivaksi. Toimintataisteluissa käytetään neljää vaihtuvaa asetta ja tiimin menestys riippuu hyökkäysja puolustustoimintojen ajoituksesta. 6.12. Petri Heikkinen 29.11. Räväkkä toiminta on online-painotteista: vuorella on muita pelaajia ja temput tai rankan näköiset törmäykset nauhoitetaan automaattisesti jälkipolville. Talvisen extremeurheilupeli Steepin päänäyttämönä on valtava ja avoin siivu Alppeja Mont Blancin ja Matterhornin tienoolla. Dead Rising 4 (Xbox One, PC) Tervetuloa zombijoulujuhliin Willameten pikkukaupungissa Coloradossa. Avoin maailma noudattaa vuorokausisykliä ja säätila vaikuttaa loitsuihin. Final Fantasy XV (PS4, Xbox One) Toimintaroolipeli Final Fantasy XV sijoittuu Maata muistuttavaan Eosiin, jossa kaikkialla pyörii hirviöitä ja taiat toimivat. Kuvajournalisti Frank West, tuunattu pesismaila ja miljoona muuta craftattavaa, vahvasti humoristista asetta tekevät paluun romeriaaniseen ostoshelvettiin ja kaupunkiin sen tuntumassa. 2.12. Kyseessä ei ole selviytymiskauhu, vaan verinen selviytymismätkintä (ja -räiskintä) valtavia zombilaumoja vastaan. 74 74 Tulossa PELIMIESTEN PIKKUJOULUT Nyt on taas aika nauttia syyssäästä näytönohjaimen lämmössä. Nelososa hylkää keinotekoisen aikarajapaniikin.
Joulukuu Super Mario Run (iOS) Pelivuoden, ellei peräti vuosikymmenen, merkittävin tapaus nähdään joulukuussa: Nintendo tekee itse merkittävästä IP:stään pelin jonkun muun omistamalle alustalle! Kyseessä ovat tietysti ”vain” mobiilialustat, mutta jos ja kun peliliike on menestys, kuka tietää mitä seuraavaksi. Super Mario Run on yhden namiskan runneri, mutta sillä kuuluisalla Nintendo-tatsilla: meiningissä on ehdottomasti klassinen mariofiilis. Pojan ja aarnikotkamaisen jättiotus Tricon icomainen pakomatka vanhasta linnasta kiteytyy pulmiin, joissa kookas monsu pitäisi saada jotenkin houkuteltua samaan paikkaan kuin poika.. 18.1. Suorassa jatko-osassa notkea sankaritar Kat ja hänen kaverinsa Raven palaavat ratkomaan yli tuplasti laajemman ja rymytessä hajoavan scifi-kaupungin ongelmia. Ensimmäistä kertaa pääsarjan historiassa tapahtumat kuvataan ensimmäisestä persoonasta, mikä takaa myös täyden PSVR-tuen. Resident Evilin seiskaosa sijoittuu oudon Bakerin perheen tilalle, josta uusi sankari Ethan etsii kadonnutta vaimoaan. Kat kontrolloi itseensä vaikuttavan painotai vetovoiman suuntaa, jolloin ylös voikin olla alas tai jotain siltä väliltä – kykyä käytetään muun muassa eräänlaiseen lentämiseen. The Last Guardian (PS4) The Last Guardianin julkaisupäivä siirtyi vielä viimeisen kerran, mutta nyt joulu tulee. 75 75 Lähiaikoina Gwent: The Witcher Card Game (PS4, Xbox One, PC) Kautta kääpiön palmikoidun parran, Witcher-fiilistely ei olekaan vielä ohi! Gwent: The Witcher Card Game on sarjan ”yllättävä” spin-off, jota kaikki odottivat. Jos pelkkään The Witcher 3:n korttipeli gwentiin saa upotettua hirmuisesti aikaa, animaatioilla, yksinpelillä ja muilla jipoilla buustattu keräilykorttipeli samasta aiheesta hipoo jo huumetta. Gravity Rush 2 (PS4) Animeleffatyylinen Gravity Rush on hieno ja omaperäinen toimintaseikkailu, jota kukaan ei pelannut, koska Vita. Vaikka Ethan ei ole kokenut taistelija, zombeja, sori, siis mutanttiotuksia voi kurmottaa erilaisilla aseilla, kuten moottorisahalla. 7.12. Oikeasti. 27.1. Resident Evil 7: Biohazard (PS4, Xbox One, PC) Kauhuseikkailujen big daddy palaa juurilleen: kauhuun ja kartanoihin
Koe parhaat pelit Xbox Onella ja Windows 10 PC:llä 4K Ultra HD ja HDR-tuki Blu-ray elokuville ja videoille Sisäinen virtalähde ja 40 % pienempi Uusittu ohjain Bluetooth -tuella • • • Uusi Xbox One S nyt kaupoissa PAL.VKO 2016-49 1 6 1 1 6 4 1 4 8 8 6 9 3 5 4 6 60 93 54 -1 61 1