REMEDY VALAISEE PIMEYDEN ME HÄVITTIIN TÄÄ SOTA! CALL OF DUTY: MODERN WARFARE III ROVANPERÄ EDELLÄ NEULANSILMÄÄN EA SPORTS WRC 23 PELINTEKOA TEKOÄLYLLÄ JUSSI-PETTERI KEMPPAINEN HÄN ON LAKI! ROBOCOP: ROGUE CITY JOULUKUUSIKKO LEGO 2K DRIVE HOT WHEELS UNLEASHED 2: TURBOCHARGED PIPSA POSSU: SEIKKAILUJEN MAAILMA WARIOWARE: MOVE IT! SUPER MARIO RPG EA SPORTS FC 24 A la n W a k e II . P e lin te k o a te k o ä ly llä 11 /2 02 3 JOULUN TÄHTI Joulukuu 2023 . R o b o C o p : R o g u e C it y . 12,90 € 170164_.indd 1 170164_.indd 1 30.11.2023 14.41.45 30.11.2023 14.41.45
nen Suunnittelija: Jenniina Merikallio Avustajat: Jussi Forelius, Petri Heikkinen, Lassi Hietala, Toni Hilden, Tuomas Honkala, Heikki Hurme, Antti Ilomäki, Risto Karinkanta, Juha Kerätär, Iikka Kivi, Heli Koponen, Jukka Koskela, Juho Kuorikoski, Juha Kuosmanen, Aleksi Kuutio, Antero Kyyhky, Lassi Lapintie, Mikko Lehtola, Markus Lukkarinen, Jussi Mattila, Aleksandr Manzos, Marko Mäkinen, Tuomo Nyrhilä, Santeri Oksanen, Samu Ollila, Juho Penttilä, Pekko Pistokoski, Markus Rojola, Kriina Rytkönen, Jouni Utriainen, Harri Vaalio, Ilja Varha, Riku Vihervirta, Juha-Pekka Viljanen, Ville Wikström 20 58 10 Alan Wake II Ajassa 5 Pääkirjoitus: Kova pelivuosi Tuukka Grönholm 6 Kone koodaa, mies kertoo Juho Kuorikoski 10 Miten Robocop tehtiin Markus Rojola 16 Robocop-lisenssipelit Ville Wikström 19 Nnirvi: Alan ammattilaiset Agentti Nnirvingale 29 Vuosikatsastus: Call of Duty: Modern Warfare II & Warzone 2.0 Markus Rojola 62 Konehuone: Keychron Q6 Lassi Hietala 64 Ruudun takaa Wallu 65 Kino: Five Nights At Freddy’s Tuukka Grönholm 66 Tulossa Petri Heikkinen Pelit 10 Robocop: Rogue City Markus Rojola & Ville Wikström 20 Alan Wake II Markus Lukkarinen, Johannes Valkola & Ville Wikström 24 Cities: Skylines 2 Toni Hilden 26 Call of Duty: Modern Warfare III Markus Rojola & Tuomas Honkala 30 Remnant 2: The Awakened King Nnirvi 32 Lords of the Fallen Nnirvi 34 Endless Dungeon Juha Kerätär 36 Like a Dragon Gaiden: The Man Who Erased His Name Johannes Valkola 38 Metal Gear Solid: Master Collection Vol. 1 Johannes Valkola 2 170165_.indd 2 170165_.indd 2 30.11.2023 14.36.46 30.11.2023 14.36.46. vuosikerta, 11 numeroa vuodessa Päätoimittaja: Tuukka Grönholm, tuukka.gronholm@fokusmedia.. AD: Isma Valkama, isma.valkama@fokusmedia.. Toimituspäällikkö: Niko Nirvi, nnirvi@fokusmedia.. Aikakausmedia ry:n jäsen OSOITE Hämeentie 135 A, 00560 Helsinki VERKKOSIVUT www.pelit.. /asiakaspalvelu 334 numero 32. KUSTANTAJA Fokus Media Finland Oy www.fokusmedia.. /pelit Kaupallinen johtaja Jaana Lindvall-Harki PAINOPAIKKA Kroonpress Asiakaspalvelu www.fokusmedia.. Graa. www.fokusmediatilaus.
1 Johannes Valkola 42 F-Zero 99 Johannes Valkola 60 WarioWare: Move It! Petri Heikkinen Metal Gear Solid: Master Collection Vol. 26 30 38 40 Call of Duty: Modern Warfare III EA Sports WRC 40 EA Sports WRC Marko Mäkinen 42 F-Zero 99 Johannes Valkola 44 Horizon Chase 2 Pekko Pistokoski 45 Overpass 2 Petri Heikkinen 46 Lego 2K Drive Iikka Kivi 48 Hot Wheels Unleashed 2: Turbocharged Iikka Kivi 50 Wildfrost Risto Karinkanta 51 Beneath Oresa Tuukka Grönholm 52 EA Sports FC 24 Markus Lukkarinen 54 Goodbye Volcano High Shiyu Miao 55 Bramble: The Mountain King Jussi Mattila 56 Sonic Superstars Lassi Hietala 58 Super Mario RPG Petri Heikkinen 60 WarioWare: Move It! Petri Heikkinen 61 Peppa Pig: World Adventures / Pipsa Possu: Seikkailujen maailma Iikka Kivi Teemat Pörinää 40 EA Sports WRC Marko Mäkinen 42 F-Zero 99 Johannes Valkola 44 Horizon Chase 2 Pekko Pistokoski 45 Overpass 2 Petri Heikkinen 46 Lego 2K Drive Iikka Kivi 48 Hot Wheels Unleashed 2: Turbocharged Iikka Kivi Jouluherkut ruudulla 61 Peppa Pig: World Adventures / Pipsa Possu: Seikkailujen maailma Iikka Kivi Esitämme uusintoina 38 Metal Gear Solid: Master Collection Vol. 1 3 170165_.indd 3 170165_.indd 3 30.11.2023 14.36.54 30.11.2023 14.36.54
Nostalgian voima ei ole niin vahva kuin väitetään. Se on puolet nopeammin kuin yleensä ja näkyi lopputuloksessa. Aika usein toistuu ajatus, että Baldur’s Gate 3:n ja tuoreen Zeldan tapauksessa arvosanoissa ja pelimyynnissä näkyy positiivisesti pelinkehitykselle annettu aika. Bloombergin jutun mukaan tuorein Call of Duty tehtiin 16 kuukaudessa. Kuluvana vuonna myös pelit palveluna -konseptit ovat alkaneet rakoilla, sillä markkinat ovat olleet jo vuosia tukossa. Julkaisijat haluavat yleensä nähdä pelikoodia, eivät kuulla ideoita, sillä pelialallakin ratkaisee toteutus eikä visio. PÄÄKIRJOITUS T änä vuonna minun ei ole tarvinnut pohtia mihin vapaa-aikani käytän, sillä pelivuosi on ollut poikkeuksellisen kova: Baldur's Gate, Jagged Alliance, Age of Wonders, Cyberpunk, Zelda ja Alan Wake ovat maistuneet. Jo nyt Call of Dutya tekee 3 000 henkeä. The Witcher 3: Wild Hunt (2015) 2. Kumpaakaan ei väännetty väkisin tiettyyn julkaisupäivään vaan kehitystyölle annettiin aikaa, jopa korona-ajan viivytykset kääntyivät lopulta kaikkien eduksi. Muutos tapahtuu molempiin suuntiin, sillä tekoälytyökalujen kehitys nopeuttaa pelinkehitystä. Planescape: Torment (1999) 5 170167_.indd 5 170167_.indd 5 30.11.2023 14.33.41 30.11.2023 14.33.41. Markkinat ovat selkeästi siirtyneet hybridimalliin, jossa yhdistyvät perinteinen jatko-osatehtailu ja nettipelin kamagrindi. Parasta on, että myös pelitalojen pomot ovat kommentoineet vuoden onnistumisia lupauksia herättävin sanakääntein. ei enää koostu Pekka ja Pirkko Peruspelaajista. Pelimaailman nykyisestä laajuudesta kertoo, että yhtä vuoden suurimmista onnistumista Pelit ei ole edes käsitellyt, yksikään avustaja ei ole ehdottanut arvostelua eikä yksikään lukija ole pyytänyt juttua. Toki päätökseen vaikutti varmasti virallisen kisalisenssin puute. Esimerkiksi EA ilmoitti jo nyt, ettei perinteistä EM-kisaversiota pelistä nähdä vaan sisältö julkaistaan FC 24:n päivityksenä. -pelit 1. Call of Duty -sarjaa on tehty kahden tiimin voimin vuorovedoin, mutta nykyaikaisessa AAA-pelinkehityksessä tahti alkaa olla liian nopea. Kirkkaimpana helmenä Dark Souls 3, mutta vuoteen osui myös Overwatch, XCOM2 ja Pokémon Go -ilmiö. Kokeilin ja kyllästyin viidessä minuutissa, koska parempaakin pelattavaa oli. Äänestyksessä historian paras pelivuosi on 2016, sillä vuodelta nousi eniten pelejä TOP 100 -listalle. Listalta on karsittu pelit, jotka ovat saaneet äänestyksissä alle 11 arvioita. Disco Elysium (2019) 4. ikoilla pääsee nopeasti liikkeelle pienelläkin tiimillä, joten demolle voi hakea rahoitusta nykyistä nopeammin. Lista on mielenkiintoinen yhdistelmä klassikoiksi tunnustettuja merkkiteoksia, mutta varsinkin Return of Obra Dinnin ja Disco Elysiumin nousu keulille paljastaa, että Pelit.. Life is Strange: Before the Storm (2017) 5. Suoritusta varjostaa, että vuodelle 2023 on listattu muun muassa sellaiset ikiklassikot kuin Tetris ja Resident Evil, plus useampi muukin uudelleenjulkaisu. ssä Tero Uuttana kokosi Pelit.. Kärkeä hallitsee vuodesta toiseen Counter-Strike, Dota, PUBG ja Apex Legends, vasta niiden takana on tilaa. En ole mielipiteeni kanssa edes yksin. Steel Panthers: World at War (2000) 10. Return of the Obra Dinn (2018) 3. n paras peli -äänestykset yhteen. Deus Ex (2000) 9. Varsinkin pienet ja keskisuuret tiimit hyötyvät, sillä tekoälygra. Historian parhaat pelit.. Nettipeliin nojaavia grindipelejä ei ihmisen arkeen kovin montaa mahdu, mikä näkyy myös Steamin pelatuimpien pelien listalla. Monopoly Gossa ei ole nähdäkseni peliä edes naamiopeitteeksi, mutta hyperkasuaalin idean ja lautapeliklassikon yhdistelmä on tahkonnut puolessa vuodessa jo miljardin dollarin tulot. Samalla tosin pelintekokin muuttuu käsityöstä yhä enemmän automaation suuntaan. Työtä on yksinkertaisesti liikaa, eikä tiimejäkään voi juuri skaalata suuremmaksi. Baldur’s Gate II: Shadows of Amn (2000) 6. Gabriel Knight 3: Blood of the Sacred, Blood of the Damned (1999) 8. KOVA PELIVUOSI HISTORIAN PARAS PELI Pelit.. Super Mario Galaxy 2 (2010) 7. Metacriticin tilastoissa vuonna 2023 on julkaistu enemmän yli 90 pinnan pelejä kuin yhtenäkään muuna vuonna kuluvalla vuosituhannella
6 170168_.indd 6 170168_.indd 6 30.11.2023 15.22.29 30.11.2023 15.22.29. kko ja -suunnittelija. Kemppaisen projektista tulisi Black Mirrorin tyylinen antologiapeli, joka koostuisi lyhyistä, itsenäisistä tarinoista, jotka sijoittuisivat yhteiseen maailmaan. ChatGPT:tä hän on hyödyntänyt jonkin verran, sillä se soveltuu hyvin täytedialogin kirjoittamiseen. Juho Kuorikoski Kukaan ei vielä tiedä, miten tekoäly lopulta muuttaa maailmaa. ”Dokumentoin tosi avoimesti kehitystyön. Olin tuolloin Roviolla töissä, ja meidän tehtävänämme oli kehitellä erilaisia pelikonsepteja.” Eräs näistä ideoista oli Mario Partyn ja Wariowaren kaltainen, nopeatempoinen puzzlepeli, missä pelaaja oli agenttielokuvan loppukohtauksessa. ”Siitä ei tullut oikein mitään. Tämä nopeutti työtä ihan hirvittävät määrät. Omassa seikkailupeliprojektissaan hän tutkii, miten pelikehittäjä voi hyödyntää tekoälytyökaluja. Sen sijaan tekoälylle on keksitty jo vaikka minkälaisia käyttökohteita automaattisista npc-hahmoista täysin tekoälyn generoimiin maailmoihin. Kun joku muistaa olleensa jossain huoneessa, sinne ilmestyisi npc-hahmo, jota voi jututtaa.” TEKOÄLYNVÄLÄYS KONE KOODAA, MIES KERTOO Pelikonsepti alkoi versoilla moniin eri suuntiin, ja Kemppainen vei ajatusta eteenpäin sivuprojektina useiden vuosien ajan. Hän alkoi hahmotella haastattelujen ympärillä pyörivää pelikonseptia, jossa ihmisten muistikuvat avaisivat uusia huoneita. Echoes of Somewhere -projektin myötä hän haluaa selvittää myös sen, onko tekoäly oikeasti viemässä työpaikkoja. ”Aloin käyttää tekoälyä peligra. Kyseessä on enemmänkin tutkimusprojekti siihen, miten tekoälyä voi pelikehityksessä käyttää.” Mieli-kuvitusta Kemppainen on taustaltaan peligraa. V irtuaalitodellisuudesta ei tullut pelaamisen tulevaisuutta, eikä sitä tullut kryptoistakaan, luojan kiitos. Peli koostui lyhyistä, nopeatempoisista seikkailupelipulmista.” Samoihin aikoihin Kemppainen luki dekkaria, jossa päähahmo joutui vastentahtoisesti ratkomaan rikoksia. ikan rakenteluun. Jussi-Petteri Kemppainen yrittää etsiä vastauksia siihen, miten käy itsenäisille pelikehittäjille. ”Eräs keskeisistä kysymyksistä on, miten ihminen pysyy tulevaisuudessakin relevanttina, kun tekoäly toteuttaa ison osan nykyisistä työtehtävistä.” Kemppainen ei pidä tekoälyä minkäänlaisena uhkana. Nyt on vasta raapaistu pintaa, tekoälyhuumassa riittää tutkittavaa. ”Tekoäly tekee hienoja asioita, mutta ilman ihmistä se ei saa mitään aikaiseksi. ”Kaikki alkoi muistaakseni vuonna 2011 tai 2012. Sitten alkoi putkahdella tekoälytyökaluja, joilla oikeasti pystyi tekemään jotain järkevää.” Samalla myös Echoesin rakenne asettui uomiinsa. Ja tätä Jussi-Petteri Kemppainen juuri tekee. Meni vuosia, etten pannut tikkua ristiin pelin eteen. Hän laatii tekoälytyökalujen turvin Echoes of Somewhere -nimistä seikkailupeliä, jossa kaikki mahdollinen on koneaivojen tuottamaa. ”Olen pyytänyt vuorosanoja pelini tekoälyja robottihahmoille sellaisella syötteellä, että miltä itse kuulostaisit.” Tekoälytyökalut kehittyvät juuri nyt vauhdikkaasti, ajan hermolla pysyäkseen Dystooppisesta tulevaisuuskuvasta huolimatta Echoes of Somewheressa riittää kauniita värisävyjä. Tuotettu sisältö on täysin sattumanvaraista, koska tekoäly ei ole oikeasti luova.” Kemppainen käyttää projektissaan pääsääntöisesti kuvageneraatiotyökaluja, kuten Midjourneyta ja Stable Di usionia. Jussi-Petteri Kemppainen on pitkän linjan pelialan ammattilainen, joka on työskennellyt niin Roviolla kuin Remedylläkin. ”Siinä piti kytkeä esimerkiksi lasersäde pois päältä ennen kuin se leikkaa sankarin kahtia. Nyt projekti eteni, vaikka pystyin käyttämään siihen viikossa vain muutamia tunteja.” Kemppainen päätti myös, että tekoälyn tullessa mukaan peli muuttui ilmaiseksi. ”Peli muuttuisi, kun saat ihmisiltä uutta tietoa. Työkalut kehittyvät hirvittävää vauhtia, mutta hän uskoo, että ihminen pysyy ruorissa jatkossakin
Käytetyllä ajalla vain saadaan aikaiseksi paljon enemmän.” Hiekkalaatikkopelit nojaavat vahvasti proseduraaliseen generointiin, joka sekin on omanlaistaan tekoälyä. Tekoälyn tuotoksilla tämä ei ole (vielä) mahdollista.” Tällainen aikasäästö saa tietysti johtoportaan haromaan kohti juustohöylää, mutta Kemppainen ei usko, että tekoälyvallankumous vaatii uhreikseen ihmisten työpaikkoja. Pienille tekijöille tekoäly tarjoaa niin matalan riman, että sen voi ylittää käytännössä kuka tahansa. Kun saunaillassa keksitään peli-idea, se saadaan ulos parissa kuukaudessa. uusia sovelluksia riittää kokeiltavaksi jatkuvalla syötöllä. Näissä isoissa peliprojekteissa työskentelee ihan valtava määrä väkeä. Kemppainen antaa esimerkin. Moniäänisyys tulee lisääntymään, mutta samalla pelien määrä tulee kasvamaan räjähdysmäisesti. Kun kauppapaikat ovat saturoituneet, erottautuminen on entistä vaikeampaa ja muuttuu yhä vaikeammaksi.” Älykästä suunnittelua Tällä hetkellä Echoes of Somewhere on teknisesti sellaisessa kunnossa, että sisältöä voi ryhtyä rakentamaan. ”Erilaisia sekundapelejä tullaan julkaisemaan aivan valtavat määrät. Nyt kun olen tehnyt pelistä pientä valmista siivua, voin jokaiseen postaukseen keksiä jotain uutta. Toki olen ehtinyt jo syödä jokaisen osa-alueen, joten nyt piYksittäinen pelikehittäjä voi tuottaa tällaista jälkeä tekoälytyökalujen avulla. ”Eikä sekään vienyt työpaikkoja vaan päinvastoin. Luotijuna on komea ilmestys. Tekoäly nimittäin säästää aikaa aivan valtavat määrät. ”Lähinnä teknologiademoja, joille on hankala keksiä mitään järkeviä käyttökohteita. ”Uskon, että pelejä julkaistaan kymmenkertaisia määriä nykyiseen verrattuna, ja nyt pelejä pääsevät tekemään sellaiset, joilla ei välttämättä ole minkäänlaista kokemusta tai osaamista ohjelmoinnista. Suurin osa näistä on kuitenkin pelkkää tyhjää ilmaa. ”Tuntui turhauttavalta kertoilla jatkuvasti uudesta rautalankamallista. Youtubessa sisältö räätälöidään katsojille, joten samanlaista lähestymistapaa voisi ehkä käyttää peleissäkin.” Aina, kun kehitystyökalut ovat muuttuneet helppokäyttöisemmiksi, myös kuran määrä on lisääntynyt. Pelejä julkaistaan jo nyt ihan älyttömiä määriä, tulevaisuudessa vielä enemmän. Skaalaero on aivan jäätävä.” Miinuspuolena tulee tietty lumihiutalemaisuus. Omia mallinnuksia voi pyöritellä sydämensä kyllyydestä ja vaihdella esimerkiksi kamerakulmia. Tekoäly pystyy tuottamaan varsin vetovoimaisia peliympäristöjä. Isoihin peleihin tämä ei vaikuta, koska niitä on varaa markkinoida, mutta indiekehittäjille tämä on ongelma. ”Saturaatio on ilman muuta ongelma, joka kauppapaikkojen on ratkaistava. Automaation lisääntyessä projektit eivät skaalaa työvoimaa pienemmäksi, vaan sama työvoima skaalaa projekteja isommiksi. Näen, että budjetit tai henkilöresurssit eivät ole muuttujia vaan pelien skaala, joka tekoälyn avulla on paljon nykyistä suurempi. Uskon, että kokeellisia pelejä nähdään paljon nykyistä enemmän.” Tämän vastapainona on saturaatio. Yksittäinen tekijä voi olla ChatGPT:n, Midjourneyn ja muiden työkalujen avulla monin verroin tuottavampi kuin ennen. ”Peliprojektit eivät määräydy lopputuotteen skaalaan mukaan, vaan skaalan määrittää budjetti: kuinka paljon henkilötyöaikaa on käytettävissä. Niin tulee tapahtumaan nytkin. Esimerkiksi tekoälyn generoimat videot ovat vielä aivan lapsenkengissään, eikä niitä voi käyttää juuri mihinkään.” Warp 9, engage! Indiekehittäjän näkökulmasta tekoälyn käyttämiselle on yksi peruste yli muiden. Vuonna 2023 pelkästään Steamissa julkaistaan yli 12 000 uutta peliä. ”Aika pitkään peli velloi vertical slice -maailmassa, jossa pyrin tekemään pienen hetken sellaiseksi, että se tuntuu valmiilta peliltä.” Lähestymistapa valikoitui siksi, että Kemppainen dokumentoi pelinsä edistymistä blogissaan. ”Sama projekti syntyy tekoälyn avustamana 400 tunnissa, siis viidessä työviikossa. Peli, jossa on sata taustaa, vaatii parhaimmassakin tapauksessa 400 päivää käsitöitä. 7 170168_.indd 7 170168_.indd 7 30.11.2023 15.22.36 30.11.2023 15.22.36. En muista yhtäkään skenaariota, jossa pelialalla tehokkaampi työkalu olisi vienyt töitä.” Isot ja keskisuuret yritykset saavat siis samalla rahalla tulevaisuudessa aikaan enemmän. ”Kun Midjourneylta pyytää kuvan, se tuottaa sen ja vain sen. Ennen yhden kolmiulotteisen pelilokaation rakenteluun meni helposti viikko, nyt Midjourneyn avulla tästä voi leikata kolme-neljä päivää pois. Grafiikan tekeminen vie päivien sijaan tunteja
”En halua miettiä julkaisua, sillä silloin tämä muuttuisi harrastamisesta suorittamiseksi. “Jos jää jumiin siihen keskusteluun, oikea sota jää käymättä.” Tämä sota on Kemppaisen mukaan sitä, miten näiden työkalujen kanssa pärjätään ja kuinka niitä käytetään paitsi tehokkaasti, myös inhimillisesti. “Tämän vuoksi tulenkin julkaisemaan pelin aikanaan ilmaiseksi.” Tekoälyn regulaatio laahaa valovuosia nopean teknisen kehityksen jälkijunassa. En halua, että tästä tulee työ.” Kemppaisen tekoälyprojekti on löytänyt verkosta varsin laajan yleisön, mikä on johtanut myös rahoitustarjouksiin. Kukaan ei oikein tiedä, miten esimerkiksi tekijänoikeudet toteutuvat kaupallisissa tekoälyprojekteissa. 8 170168_.indd 8 170168_.indd 8 30.11.2023 15.22.43 30.11.2023 15.22.43. “Haluan selvittää, että onko se totta, että ihminen jäisi tämän yhtälön ulkopuolelle. ”Olen systemaattisesti tyrmännyt nämä kaikki.” Harrastusprojekti on Kemppaiselle eskapismia, palautumista pelidevaajan työstä. On totta, että joitakin KONE KOODAA, MIES KERTOO Tekoälyn valtakunnassa kodinkoneetkin ovat keskustelukumppaneita… Pelimekaniikaltaan Kemppaisen peliprojekti on klassinen osoita ja klikkaa -seikkailupeli. “Mutta jos mennään sen mukaan, mikä on moraalisesti ja eettisesti oikein, niin sitten ei.” Hän ei omassa projektissaan ota kantaa tekoälyn etiikkaan. Kemppainen itsekin tiedostaa ristiriidan. Mukana on myös eettinen kerros, sillä tekoälyn varaan rakentuvan pelin kaupallinen hyödyntäminen on harmaata aluetta. “En osaa sanoa, ovatko nämä työkalut epäeettisiä, totaalisen rikollisia vai ei.” Hän näkee, että työkalut on mahdollista laillistaa nykyisessä muodossaan vaikka heti. tää ryhtyä tekemään sisältöä, että on jotain kerrottavaa jatkossakin.” Valmista peliä ei ihan heti kannata odotella, sillä Kemppainen ei uskalla arvioida projektin lopullista aikataulua. Kyse on kuitenkin harrastusprojektista
Nyt homma on kuitenkin vielä niin alussa, että hion ensimmäisiä puzzleja paikalleen.” Kukaan ei vielä tiedä, miltä tekoälyvallankumous todella näyttää, mitä siitä seuraa ja kuinka esimerkiksi lainsäädäntö asiaan suhtautuu. Se tarjoaa monipuolisesti tietoa aiheesta.” Kielimalli piti artikkelin eettistä näkökulmaa kiinnostavana. Tuskinpa näitä miettisi, jos hommia tekisi perinteisillä työkaluilla. Sosiaalinen media on esimerkiksi tehnyt media-alan toiminnasta huomattavasti aiempaa vaikeampaa ja vähemmän kannattavaa. Kovimmat rikollispomot käyvät salaa onkimassa tai metsällä, ninjat puolestaan siivoavat katuja.” Vanhat ihmiset ovat nähneet sen maailman, jossa ihmiset olivat vapaita toteuttamaan itseään. Keskeistä on tasapaino vastuullisen käytön ja innovaatioiden välillä, sekä tarve sääntelylle ja läpinäkyvyydelle tekoälyn kehityksessä. Ihmiset ovat ikään kuin ulkopuolisia omassa maailmassaan. Vastaaja saattaa olla hieman puolueellinen. Koneilla on yksinoikeus työhön.” Jos tätä kieltoa rikkoo, siitä seuraa ongelmia. Pelissä tutkitaan, miten ihmiset ovat sopeutuneet tällaiseen maailmanjärjestykseen.” Antologian ensimmäisessä tarinassa koneet huomaavat, että vesi loppuu maailmasta parinsadan vuoden päästä. Sitä ennen on ratkottavana paljon eettisiä ja lakiteknisiä ongelmia. ”He ovat tottuneet elämään koneiden turhanpäiväisinä lemmikkeinä. ”Tämän seurauksena ihmiset ovat kehittäneet valtavan underground-kulttuurin, jossa rikollisliigat harrastavat koruompelua ja tekevät muffinsseja. 9 170168_.indd 9 170168_.indd 9 30.11.2023 15.22.48 30.11.2023 15.22.48. Sääntelylle on todellista tarvetta, mutta nähtäväksi jää, onko se innovaation voimalla etenevän vallankumouksen ensimmäinen uhri. ”Synkästä asetelmastaan huolimatta kyseessä on LucasArtsin hengessä tehtyä komediaa. Tulevaisuudessa koneet päättävät pariskunnat datan perusteella, joten oman kumppanin kanssa mennään naimisiin, halusi sitä tai ei. Kerro kerro kuvastin Näytin tämän tekstin myös ChatGPT:lle ja pyysin parannusehdotuksia. “Tämä vain kertoo siitä, että kyseessä on eettisesti kyseenalainen maaperä. Tarinassa lähdetään selvittelemään tilannetta ja ratkomaan vesikriisiä, joka muutamassa päivässä voi listiä koko ihmiskunnan. toimialoja tulee häviämään kokonaan, mutta nämä ovat pääasiassa jukurihommia, joiden poistuminen vapauttaa käsiä sellaiseen työhön, jota tekoäly ei osaa. Se, että tällaisia kysymyksiä herää, kertoo siitä, että jotain hämärää teknologiassa on. Eettiset pohdinnat ovat olennainen osa keskustelua, kun teknologiaa otetaan käyttöön yhteiskunnallisesti vaikuttavilla aloilla.” ChatGPT:n vastauksesta voisivat AI-työkaluvalmistajat ottaa opikseen. Aika näyttää, onko tämä se suunta, mihin teknologinen kehitys johtaa. ”Aika nopeasti tulee valmista, kun olen päässyt sisällön pariin. Kysyin koneaivolta myös mielipidettä itse tekstistä: ”Juttu on kiinnostava ja kattava esittely Jussi-Petteri Kemppaisen indiepeliprojektista ja siitä, miten tekoälyä hyödynnetään pelinkehityksessä. Kemppainen on kuvitellut, miltä meidän maailmamme näyttäisi 20– 30 vuotta tulevaisuudessa, kun tekoälyvallankumous on jo tapahtunut. Pelin esittelemä skenaario ei ole millään tavalla uskottava, mutta tässä hullunkurisessa maailmassa ihan validi.” Toisessa episodissa seurataan alaikäisiä rakastavaisia, jotka seurustelevat salaa. ”Päähahmot pyrkivät sitten tekemään kaiken mahdollisen, että koneet ymmärtäisivät heidän olevan toistensa sielunkumppanit.” Kemppainen lupaa varovasti, että Echoes of Somewhere olisi pelattavassa kuosissa ensi vuoden aikana. Jotta tilanteeseen voidaan varautua, vettä pitää alkaa säästää heti. “Hevosenkengittäjät ovat aina lirissä, kun joku esittelee auton, mutta tällaisessa myllyssä ei ole mukavaa olla kesken siirtymäajan.” Kemppaisen oma suhtautuminen tekoälyn etiikkaan riippuu päivästä. ”Kaikki ammatit on koneistettu, kukaan ei tee työtä, vaan se on kielletty. Botti olisi halunnut muuttaa otsikon muotoon ”Pelinkehityksen tulevaisuus: Tekoäly mullistaa indiepelien maailman”. …joilla riittää sanottavaa. Nuorilla puolestaan ei ole mitään käsitystä esimerkiksi sellaisesta konseptista kuin työnteko. ”Tekoälyn data ei vain ota huomioon sitä, että ihmiset kuolevat ilman vettä.” Pelaaja omaksuu joko talonmiehen tai poliisin roolin. Oma projektini ei pohdi tekoälyn hyvää tai pahaa, vaan yksinkertaisesti pyrkii näyttämään, millainen tekoälyn mahdollistama pelikehitys on.” Kone on herra Tekoäly näkyy myös Echoes of Somewheren sisällössä. ”Tekoälyn käytössä nousee esiin eettisiä haasteita, kuten työpaikkojen muutosta, tietosuojakysymyksiä ja yhteiskunnallisia vaikutuksia. Tilalle tulee antoisampaa tekemistä.” Isoja disruptioita on tapahtunut aikaisemminkin. Tälle vuodelle hän lupailee demoversiota, joka sisältää pelin alkukohtauksen. Jussi-Petteri Kemppaisen tutkielma indiekehittäjän ja tekoälyn yhteistyöstä näyttää yhden mahdollisen tulevaisuuden, jossa yksittäinen pelikehittäjä voi olla oikea yhden henkilön orkesteri tuottaen lähestulkoon isojen pelistudioiden veroisia luomuksia
Yhtäkkiä tunnelma, tavoitteet ja rytmitys muuttuvat täysin. RoboCopin on vangittava mies elävänä tai kuolleena. Kuinka toivonkaan, että olisin kyennyt pitämään tuosta tunteesta kiinni. Mitä pidemmälle Rogue Cityn tarina etenee, sitä enemmän se alkaa hajota käsiin. Luotien viuhuessa ilma täyttyy lasinsirpaleista, paperisilpusta ja betonin palasista. Aulassa voi kuunnella paikalle saapuneiden kansalaisten huolia ja murheita. RoboCopin harhanäyt hänen perheestään eivät koskaan johda mihinkään, pahiksen motiivit jäävät epäselviksi ja viimeisen kolmanneksen yllätyskäänteet tuntuvat ilmestyvän tyhjästä, koska niitä ei pedata ajoissa. Virkaveljet ja -sisaret tarjoavat lyhyitä tehtäviä, joissa autetaan ottamaan vastaan rikosilmoituksia tai kerätään nimiä loukkaantuneen kollegan ”parane pian” -korttiin. Markus Rojola ROBOCOP: ROGUE CITY RoboCop: Rogue City loistaa luotien lentäessä, mutta kimmellys alkaa kadota ruudinsavun hälvettyä. RoboCop: Rogue City on, OCP:n kiitos, laadultaan huomattavasti lähempänä Terminatoria kuin Ramboa. Ammuskelu on toteutettu vakaalla kädellä, päähahmot ja näitä ympäröivä maailma ovat mallinnettu yksityiskohtaisesti lähdemateriaalia kunnioittaen ja, toisin kuin alkukesästä julkaistussa Starship Troopers: Extermination -nettiräiskinnässä, satiirista otetta ei ole unohdettu. Painotus on sanalla verinen, sillä sitä riittää Robocopin talsiessa rikollisten valtaamaan pilvenpiirtäjään. 10 170437_.indd 10 170437_.indd 10 28.11.2023 12.25.02 28.11.2023 12.25.02. Pelifirman ensimmäinen yritys, Rambo: The Video Game (Pelit 4/2014, 50 p.), oli malliesimerkki perinteisestä lisenssipelistä. Alueeseen voi tutustua rauhassa omaan tahtiinsa. Voitte kuvitella hämmästykseni, kun muutamaa kuukautta myöhemmin kokeilin saman studion kehittämää Terminator: Resistancea (Pelit 1/2020, 79 p.), joka osoittautui kaikkien odotusten vastaisesti poikkeuksellisen uskolliseksi James Cameronin tuomiopäivän visiolle. Suojele viattomia Tehtävän päätyttyä RoboCop ja hänen parinsa, Anne Lewis, palaavat poliisiasemalle, joka vaikuttaa olevan yksi yhteen elokuvassa nähdyn rakennuksen kanssa. Tarina käynnistyy elokuvan tapaan samanaikaisesti sekä Teyon / Nacon Games Versio: Ennakko Testattu: PS5 Saatavilla: Xbox Series X/S, Win Ikäraja: 18 huolestuttavalla että hulvattoman hauskalla uutiskatsauksella, joka kertoo kaiken tarvittavan huomispäivän Detroitista. Ampumaradalla voi harjoitella tähtäystään. Kuolleeksi julistettu poliisi Alex Murphy on edelleen olemassa jossain muodossa. Olenhan erikoistunut kirjoittamaan 1980-luvun toimintaklassikoihin perustuvista peleistä. Suurimman pettymyksen aiheuttaa se, ettei tekijöillä vaikuta olevan mitään omaa sanottavaa. Olin vakuuttunut, että Teyon oli jo toistamiseen onnistunut ylittämään odotukset. Näky on kaoottinen. Pelaaja pystyy vaikuttamaan dialogivalinnoillaan, kumpi puoli sankarista – kone vai ihminen – nousee enemmän esiin ja miten muut hahmot tähän suhtautuvat. Pelatessa tuntee usein siirtyneensä ultraväkivaltaisen tieteiselokuvan maailmaan. Viimeisin seikka tuo oman lisänsä tarinaan. Keskusteluista tohtori Blanchen kanssa tuodaan ilmi, kuinka RoboCop ei ole tunteeton tappokone. Sitä seuraava tehtävä on täysiveristä voimafantasiaa. Se, kuinka pitkään siellä viihtyy, on kuitenkin oma kysymyksensä. Kaupunkiin on saapunut uusi peluri, Wendell Antonowsky, joka on nousemassa järjestäytyneen rikollisuuden uudeksi johtohahmoksi. Toisin kuin Rambon kohdalla, tekijöiden rakkaus aihepiiriä kohtaan huokui jokaisesta rujosta pikselistä. Vanhentunut ulkoasu ja ennalta arvattava juoni eivät onnistuneet pilaamaan kokonaisuutta, koska tunnelma säilyi alusta loppuun vahvana. Keskenään kilpailevat jengit ovat taistelleet Detroitin katujen hallinnasta kuukausien ajan kansalaisten kärsiessä. Kyborgikyttä voi nostaa epäillyn kaulasta ilmaan, käyttää hänen kehoaan suojana luodeilta ja lopuksi viskata elottoman ruumiin huoneen halki hänen kumppaneidensa niskaan. Parin ensimmäisen tunnin jälkeen olin myyty. Tarkennusjärjestelmä merkitsee viholliset automaattisesti Auto-9-konepistooliin irrottaessa raajat (ja muut ulokkeet) jengiläisten kehoista. Ylläpidä lakia Rogue City sijoittuu RoboCop 2:n (1990) jälkeiseen aikaan. Se sopii minulle mainiosti. Tekniseltä toteutukseltaan myötähäpeää aiheuttava ja lähdemateriaalia vertauskuvallisesti vessapaperina käyttävä raideräiskintä oli yksi surkeimmista koskaan tietokoneelle asentamistani (ja pikapikaa poistamistani) tekeleistä. Megakorporaatio OCP:n rakentama tulevaisuuden lainvalvoja raivaa tiensä vihollisjoukkojen läpi vaivatta. Palvele kansalaisten luottamusta Ensisilmäyksellä vaikuttaa siltä, että Rogue Cityn tekijät ovat ymmärtäneet täydellisesti, mikä RoboCopissa on parasta. RoboCop joutuu myös puhumaan terapeutille OCP:tä edustavan limanuljaska Max Beckerin käskystä, koska muistot entisestä elämästä pyrkivät jälleen pinnalle. P uolalainen Teyon on erikoistunut tekemään pelejä 1980-luvun toimintaklassikoista. Jo muutaman minuutin asemalle saapumisen jälkeen on selvää, ettei Rogue Cityssä ole kyse pelkästä räiskinnästä. Ideaalitilanteessa valmiiksi luotua maailmaa olisi käytetty ponnahduslautana uusille ideoille, mutta Rogue Cityn tarina Välillä täytyy tutkia, jotta tietää ketä hutkia. Rakastin joka hetkeä. Rogue City oli Verhoevenin elokuvan tapaan yhdistelmä ultraväkivaltaista tieteistoimintaa, satiirista yhteiskuntakritiikkiä sekä filosofista pohdintaa ihmisyyden olemuksesta
Hyvää: + Näyttää ja tuntuu RoboCopilta. Ilmaan viskatut kelmit lentävät seinien läpi reikää tekemättä. Rogue Cityn läpäisee kaikkine sivutehtävineen alle 20 tunnissa, mutta se olisi silti kaivannut pientä tiivistämistä. Auto-9:n ominaisuuksia, kuten zoomin määrää, tulinopeutta ja luotien läpäisyvoimaa, voi muokata ympäristöistä löytyvillä emolevyillä ja siruilla. Huonoa: . Kun löysin itseni pimeästä kellarista jahtaamassa vanhan rouvan kadottamaa kissaa, en voinut olla ajattelematta, että kyse oli veronmaksajien varojen törkeästä väärinkäytöstä. paljastuu puolivillaiseksi kopioksi kahden ensimmäisen elokuvan juonenkäänteistä ja teemoista. Rappeutunut keskusta, vanha terästehdas ja OCP:n päämaja ovat puoliavoimia maailmoja, joissa voi kulkea enimmäkseen vapaasti. Valtaosan ajasta moiset kauneusvirheet pystyy ohittamaan olankohtauksella, koska pääasiat ovat hoidettu kunnialla ja tekijöiden intohimoa aihepiiriä kohtaan on mahdoton kiistää. Sivupuuhastelun tarkoitus on elävöittää maailmaa. Mielikuvitukseton juoni. Kutsutko tätä pikkuviaksi. 11 170437_.indd 11 170437_.indd 11 28.11.2023 12.25.28 28.11.2023 12.25.28. Harmillisesti aseen ääntä ei saa vaihdettua elokuvan mukaiseksi. Ostaisin mieluusti dollarilla, mutta en täyteen hintaan. Tiedän, että Teyon olisi pystynyt parempaankin. Esimerkiksi suurin osa sivutehtävistä päättyy siihen, että RoboCop katsoo joko rikospaikalta poistuvaa poliisiautoa tai ambulanssia. Havaitessaan jonkun rikkovan lakia RoboCop voi jakaa sakkolappuja tai päästää pahantekijät varoituksella. Muutamaan otteeseen ruudunpäivitys tippuu diaesityksen tasolle. Suoraviivaisesti toteutetussa räiskinnässä on vanhan koulukunnan viehätystä. Tämä kyttäkö ei pysähdy donitseille. Hahmot alkavat jopa toistella elokuvasta tuttuja repliikkejä kuin pahaisessa sketsishow’ssa. Lyhyissä sivutehtävissä ratkaistaan yleensä rikos tutkimalla johtolankoja, kuulustelemalla todistajia, pidättämällä epäiltyjä tai yksinkertaisesti ammuskelemalla kymmenittäin jengiläisiä. Tapahtumapaikka saattaa vaihtua, mutta kamerakulmat ja hahmojen liikkeet toistuvat identtisinä. Sanavalinnoilla on merkitystä juonen etenemisen kannalta, mutta usein yksittäisten valintojen merkitys jää epäselväksi ja toisinaan ne johtavat täysin päinvastaiseen suuntaan, kuin valintaa tehdessä kuvitteli. Onneksi lopun onnistuneet pomotaistot varmistavat, etteivät viimeiset muistot Rogue Citystä ole katkeruuden sävyttämiä. RoboCopin murskatessa oven maailma hidastuu, jolloin pelaajalla on muutama sekunti aikaa jakaa oikeutta ennen kuin rikolliset ehtivät teloittaa kaappaamansa siviilit. RoboCop voi ottaa käyttöönsä myös vihollisten pudottamat uzit, rynnäkkökiväärit ja muut aseet. Monipuoliset ympäristöt on toteutettu sen verran hienosti, että niihin tutustuu mielellään. Ensimmäisessä elokuvassa Wellerin ääni pehmeni Murphyn herätessä metallikehonsa sisältä, mutta tällä kertaa moisista vivahteista on turha haaveilla. Asenne kohdillaan. Mitä kauemmin Detroitin kaduilla viettää aikaa, sitä enemmän ne alkavat häiritsemään. Harmillisesti pelin jälkipuoliskolla ryhdytään kierrättämään samoja tapahtumapaikkoja. on venyttää pelin kestoa. Vaikka kyseessä on kiistatta kaikkien aikojen paras RoboCop-peli, pienoiselta pettymyksen tunteelta on vaikea välttyä. Välivideoissa tarkennus saattaa olla hahmojen sijaan taustoissa. Puhujien suut eivät aina liiku tai vaihtoehtoisesti suun käydessä ääni katoaa. Pelaamisen viehätys rapisee ajan myötä. Kahdessa ensimmäisessä elokuvassa RoboCopia esittänyt Peter Weller tekee paluun nimirooliin, mutta hänkään ei tunnu saavan paljoa irti hahmolle kirjoitetuista vuorosanoista. Oma lukunsa ovat lukuisat pikkubugit. Toisinaan niin käykin, mutta useimmiten kyse on turhauttavista noutotehtävistä, joiden pääasiallinen tarkoitus 78 Puoliksi räiskintää, puoliksi satiiria, täyttä RoboCopia. Avoimet ympäristöt ovat juuri sopivan kokoisia, ettei RoboCopin hidas kävely ala ärsyttämään. Tarinan edetessä RoboCop siirtyy Detroitin eri alueille. Kyse lienee budjetin asettamista rajoituksista, jotka ilmenevät myös ainutlaatuisten kasvomallien ja animaatioiden vähäisenä määränä. Asiaa eivät auta elottomat kasvoanimaatiot tai heikkotasoinen ääninäyttely. Yksittäiset viittaukset ovat kivoja, hokemat eivät. Hienoimpina hetkinään Rogue City tarjoaa lähestulkoon täydellisen RoboCop-kokemuksen. Tämä tapahtuu juttelemalla siviileille tai katuja partioiville poliisitovereille. Useimpien rakennusten sisälle pääsee ainoastaan silloin, kun on saanut aktivoitua niihin sijoittuvan tehtävän. Taistelun tempoa säädellään vuosituhannen alkupuolen Call of Duty -pelit mieleen tuovilla panttivankitilanteilla. Useimmiten näyttelijä kuulostaa latelevan tekstiä suoraan paperista. Muutamat hahmoista, kuten RoboCopin työpari Lewis ja tämän pomo Becker, on hoidettu hyvin, mutta enemmistö roolisuorituksista jää hengettömiksi. Ihastuin etenkin öiseen keskustaan, jossa kodittomat värjöttelevät palavien tynnyreiden ympärillä neonkylttien heijastuessa sateisilta kaduilta. Yksittäiset huipennukset jäävät kuitenkin vähiin huomion kiinnittyessä yhä useammin ennalta arvattavasti etenevän juonen ja teknisten kömmellysten kaltaisiin epäkohtiin. Vanhalle terästehtaalle saavuttuani ihastelin useaan otteeseen paikan tunnelmaa ja, kun lopulta törmäsin TV:stä tuttuun näkyyn, kylmät väreet kulkivat pitkin selkäpiitäni
Onnistuneesta retroscifi-estetiikasta saa osin kiittää Unreal Engine 5:n loihtimia kauniita näkymiä. Detroitin kovat kadut. They fix everything. We killed you! Käytyäni läpi aiemmat RoboCop-lisenssipelit ja katsottuani vuoden 1987 elokuvan uusin silmin, olin ymmälläni: miksei hyviä RoboCop-pelejä ole julkaistu. Rikolliset ovat vallanneet TV-aseman ja RoboCop on panttivankien ainoa toivo. Detroit Rock City Verhoevenin mestarillisen elokuvan ränsistyneen tulevaisuuden Detroitin kontrasti köyhien kansalaisten ja rikkaiden yrityspyrkyreiden välillä ei ole menettänyt tehoaan. Nyt mukana on jopa alkuperäinen Murphyn näyttelijä Peter Weller. OCP-001: Räiskintä on hauskaa, näyttää ja kuulostaa oikealta RoboCopilta. Staattisuudestaan huolimatta ympäristöt ovat onnistuneita. Ikonisen pistoolin lisäksi mukaan mahtuu toinenkin ase. I know you… You’re dead. Niistä viimeinen on huonoudessaan rikos ihmisyyttä vastaan. Ilahduttavan tylyä on napata jengiläisiä kurkusta kiinni ja heivata päin kavereita tai vaikka ikkunasta ulos. Pienen studion rajat näkyvät ympäristöjen kierrätyksenä, samaa Detroitin muutaman korttelin aluetta kolutaan useampaan otteeseen, sentään eri vuorokaudenaikoina. Nuke-addiktien suuri määrä heijastelee nykypäivän opiaattikriisiä. En innoissani pysynyt tuolilla, kun jakelin oikeutta legendaarisella Auto-9-pistoolilla pahisten päänuppiin, upeiden ympäristöjen tuhoutuessa näyttävästi, klassisen tunnusmusiikin soidessa taustalla, RoboCopin heittäessä typerää läppää parinsa Lewiksen kanssa. They’ll fix you. Lähes kaikki hajoaa tulituksessa, laasti irtoilee seiniltä, huonekalut silppuuntuvat ja lasinsirut sekä palasiksi ammutut viholliset täyttävät huoneet. Rytmitystä tukevat ajoittaiset tutkiskeluvaiheet, joissa pistooli pysyy reisikotelossa. Ympäristöt tuhoutuvat hienosti. Muista ääninäyttelijöistä ei valitettavasti voi sanoa samaa. 12 171012_.indd 12 171012_.indd 12 28.11.2023 12.26.57 28.11.2023 12.26.57. Heijastukset, tuhoutuvat ympäristöt ja kiiltelevä kromi ovat kuin elokuvista. Sokeiden maassa yksisilmäinen mies on kuningas: Rogue City on paras RoboCop-peli kautta aikojen. Heikkouksienkin läpi voi katsoa, sillä Rogue City tekee monta asiaa oikein, sillä on sydän paikallaan ja lähdemateriaalia kunnioitetaan. Tämähän on myös elokuvan kantavia teemoja. Budjetin rajoista kielivät visuaaliset bugit, kuten ilmassa leijuvia esineitä riittää, sekä ihmishahmojen ilmeettömät ja vahamaiset kasvot. Omilla valinnoilla pääsee myös vaikuttamaan siihen, miten RoboCop näkee itsensä, ihmisenä vai koneena. Osin kone, osin ihminen ja täysin kyttä, RoboCop jakoi oikeutta rikollisille kolmessa elokuvassa. K asarin lopun kovin poliisi oli RoboCop, oikealta nimeltään Alex Murphy, joka ei saanut sairauslomaa edes kuollessaan. Lewis-partnerin kanssa oikeutta jakamassa. Klassinen tähtäysmoodi aktivoituu oikeasta hiirenkorvasta, jolloin vihollisten hahmottaminen helpottuu. Idea toimii, sillä RoboCopin päivittäminen uudella softalla on maailmaan sopivaa. Peter Weller näyttelee roolinsa hyvin, vaikka ensiesiintymisestä on jo 36 vuotta. I’d buy that for a dollar! Ja täyteen viiden kympin hintaankin. Ikoninen kansikuva. Alku on lupaava. No, eipä ole dialogikaan erikoista, mutta ajaa asiansa. Onko Detroitilla toivoa. Vaikka toiminta on samanlaista koko matkan ajan, aseiden ja sankarin kykyjen virittely tuo siihen kaivattua vaihtelua. Isomman tehtävän päätteeksi OCP pisteyttää Murphyn suorituksen, eli jos pelastaa kaikki panttivangit, saa enemmän päivityskrediittejä. ED-209: Budjetin rajat näkyvät. RoboCopille tämä tietysti sopii kuin mikrosiru päähän. Uusi RoboCop vie katsomaan tarinan maailmaa tavalla, josta pystyi teini-ikäisenä fanina vain unelmoimaan. Satiirisesti kerrottu tarina ei pääse esikuvansa tasolle, mutta yritys on hyvä. Esimerkiksi keskustelutaitoihin panostamalla siviileiltä saa enemmän irti, mikä voi auttaa rikosten ratkaisussa. Toiminta on ilahduttavan suoraviivaista, kontrollit hiirellä ja näppiksellä ajatusTHAT’S LIFE IN THE BIG CITY Teyon / Nacon Arvosteltu: PC Saatavilla: PC, Playstation 5, Xbox Series S/X Minimi: Windows 10 64-bit, Intel i7-4790 tai Ryzen 5 2600, 16 Gt RAM, Intel Arc A380, AMD Radeon RX 480 tai Nvidia GTX 1650, 51 Gt HDD Suositus: Windows 10 64-bit, Intel i7-10700K tai Ryzen 7 3800XT, 16 Gt RAM, Intel Arc A770, AMD Radeon RX 6800 tai Nvidia RTX 3070, 51 Gt HDD Testattu: AMD Ryzen 9 5950X, 32 Gt RAM, Nvidia RTX 4090 24 Gt Ikäraja: 18 (19)87 Hienon näköinen ja menevä, hyvällä tavalla vanhanaikainen toimintapeli. Mutta kun Auto 9:ää pääsee parantelemaan, on se muutenkin loppumattomine panoksineen niin hyvä, ettei muita aseita edes kaipaa. ta nopeammat. Elokuvista tuttuja ikonisia paikkoja, kuten poliisiasema ja ykkösen loppunäytöksen terästehdas, on ilo nähdä pelimaailmassa. Rogue City ei ole pelkkää räiskintää, vaan mukana on kevyitä roolipelielementtejä. Kehitysjärjestelmän myötä omaa pelityyliä voi muokata haluttuun suuntaan. Ville Wikström RoboCop jakoi oikeutta, nyt RoboCop saa oikeutta. Kokemuspisteitä irtoaa kevyistä sivutehtävistä, kuten poliisitovereiden auttamisesta tai todisteiden keräämisestä rikospaikalta. Ai että kasarin lasta hellitään! Come quietly or there will be… trouble. ”Serve the public trust” onkin ensimmäinen direktiivi. Can you fly, Bobby. Samalla skannaillaan ympäristön vihjeitä. Lopulta aika yksinkertainen, kuten me fanitkin. Kävely tömisee ikonisesti, ammuskelu kuulostaa ja tuntuu hyvältä, mutta miksei RoboCopin metallikehoa ole mallinnettu välivideoiden ulkopuolelle. Nurkan takana ei huohoteta, terveys palautuu kerättävillä parannusesineillä
Asiat alkoivat edetä vasta, kun eräs Neumeierin ystävistä ojensi käsikirjoituksen ohjaaja Jonathan Kaplanille. Kaplan ei innostunut lukemastaan, mutta ajatteli sen sopivan täydellisesti hänen tuottajaystävälleen Jon Davidsonille. R oboCop sai alkunsa toisen tieteisklassikon kuvauksissa. Se kertoi laitteesta, joka teki poliiseista aiempaa nopeampia ja vahvempia, mutta muuttaisi ajan myötä heidät verenhimoisiksi psykopaateiksi. Neumeier ja Miner halusivat ottaa kantaa tuomalla esiin, millaiseen yhteiskuntaan valinnat saattaisivat johtaa. Myöhemmin hän oli saavuttanut menestystä komedialla Hei, me lennetään! (Airplane!, 1980). Nähtyään futuristiset lavasteet Neumeierin mieleen pälkähti nimi Robocop ja ajatus lakia valvovasta koneesta, joka pyrkisi ymmärtämään ihmisyyttä. Markus Rojola Tieteis. Lopulta esiin nousi Paul Verhoevenin nimi. Neumeierin kokemus elokuvastudioista auttoi yrityshierarkian ymmärtämisessä. Kahdeksan prosentin osuus tuotoista osoittautui mukavaksi bonukseksi elokuvan menestyttyä. Kesällä 1985 Neumeierilla ja Minerilla oli kohtuullisen valmis käsikirjoitus, tuottaja sekä rahoittaja. Minerin vastuulla oli ehdottaa ideoita, joista Neumeier sovitti parhaimmat tarinaan. lmi kiinnitti hänen huomionsa. 13 170789_.indd 13 170789_.indd 13 30.11.2023 15.25.13 30.11.2023 15.25.13. Davidson oli aloittanut uransa vuosikymmen aikaisemmin halpiselokuvistaan tunnetun Roger Cormanin alaisuudessa. Yhteiskuntakritiikki oli mukana alusta asti. Eräänä iltana mies päätyi Ridley Scottin ohjaaman Blade Runnerin (1982) kuvauspaikalle. Hei, me tehdään elokuva! Joulukuussa 1984 valmistui ensimmäinen versio käsikirjoituksesta, jota Neumeier ja Miner ryhtyivät esittelemään. Seuraavaksi he tarvitsivat ohjaajan, joka ymmärtäisi tarinan syvemmät merkitykset. Syksyllä 1984 Neumeier kaivoi esiin vuosia aiemmin laatimansa tiivistelmän. Esimerkiksi OCP:tä johtava vanha mies perustui Universalia rautaisella otteella johtaneeseen Lew Wassermaniin. ktiota, yhteiskuntakritiikkiä ja räjähtävää toimintaa yhdistelevä RoboCop julkaistiin lähes neljä vuosikymmentä sitten, mutta tuntuu ajankohtaisemmalta kuin koskaan. Kirjoitustyö eteni aluksi hitaasti, koska kaksikko ei tuntenut toisiaan. Hän otti kaksi viikkoa vapaaksi töistä kirjoittaakseen 40 ensimmäistä sivua käsikirjoituksesta, joka sai nimen Robocop: The Future of Law Enforcement. Neumeier ja Miner olivat pelänneet James Cameronin lokakuussa 1984 julkaistun Terminator – tuhoajan pilaavan heidän mahdollisuutensa. Hänen ohjaustyönsä, kuten rakkaustarina Turkkilaisia makeisia (Turk fruit, 1973), sotaelokuva Gestapon vihollinen numero 1 (Soldaat van Oranje, 1977) ja nuorisodraama Nuoria haaveita (Spetters, 1980) olivat yleisömenestyksiä. Studio toisensa jälkeen torjui käsikirjoituksen. Presidentti Ronald Reaganin johdolla Yhdysvaltain hallitus oli ryhtynyt yksityistämään valtion omaisuutta ja vapauttamaan markkinoita. Monet tekijöiden lähestymistä ohjaajista eivät edenneet kansisivua pidemmälle. Elokuvan nimi osoittautui kuitenkin haasteeksi. Vajaa neljä vuotta myöhemmin Neumeier työskenteli nuorempana tuottajana Universalilla. UCLA:n elokuvakoulusta valmistunut Ed Neumeier työskenteli 1980-luvun alussa Warner Brothersin elokuvastudiolla käsikirjoitusten lukijana haaveillen oman elokuvansa kirjoittamisesta. ED-209:n teloittaman Kinneyn alkuperäinen kuolema ei ollut riittävän raaka ohjaajalle, joten uusintakuvauksissa näyttelijä Kevin Pageen kiinnitettiin yli 200 räjähtävää veripussia. Neumeier ja Miner työstivät tekstiä iltaisin ja viikonloppuisin kahden kuukauden ajan. Ensimmäisestä kansainvälisestä ohjaustyöstä, Orionin rahoittaNeumeir ja Miner tienasivat ainoastaan pari tuhatta tarinan oikeuksista sekä 25 000 dollarin yhteispalkkion uudelleenkirjoituksesta. Verhoeven todisti lapsena sodan kauheuksia, joten veretön väkivalta on hänestä valheellista. Tekijät tarvitsivat kuitenkin vielä studion, joka suostuisi rahoittamaan tieteiselokuvan. Kriitikoiden kehuma robottiräiskintä osoittautui yllättäen menestykseksi, mikä sai sen julkaisseen Orionin kiinnostumaan myös RoboCopista. Kävi ilmi, ettei heidän ajoituksensa olisi voinut olla parempi. Hänen käydessään läpi UCLA:n opiskelijatöitä, kuvausta opiskelleen Michael Minerin . Kaksikon tavatessa lounaalla Miner totesi työstävänsä Supercopiksi kutsumaansa tarinaa. Neumeierin kerrottua omasta tulevaisuuden lainvalLAINVALVONNAN TULEVAISUUS ROBOCOPIN SYNTYTARINA vontaan liittyvästä ideastaan, miehet päättivät yhdistää näkemyksensä. Kiistanalaiset aihepiirit sekä suorasukaiset väkivallan ja seksuaalisuuden kuvaukset herättivät kuitenkin vastarintaa lehdistössä ja vallanpitäjissä. Väkivallan Vermeer Hollantilainen Verhoeven oli menestynyt erinomaisesti kotimaassaan. Ajan myötä roolijako selkeytyi. Koska Verhoevenin oli vaikea saada valtiollista tukea omille projekteilleen, hän pakeni ulkomaille. Kerrottuaan käsikirjoittajille haluavansa tuottaa elokuvan, Davidson pyysi näitä laatimaan entistä satiirisemman version käsikirjoituksesta
Bottin käytti puvun kehittämiseen vuoden ja yli miljoona dollaria. -seikkailua Superässä – Buckaroo Banzai (1984). Bottin laati kymmeniä eri savimalleja, joista yksikään ei tuntunut sopivalta. Mikä tärkeintä, Verhoeven piti hänen leuastaan. Verhoevenille Medavoy ilmoitti, että tällä oli kaksi vuorokautta aikaa järjestää koekuvaus Wellerin ja puvun kanssa, jonka jälkeen studio päättäisi, jatketaanko kuvauksia vai ei. RoboCopin oli näytettävä koneelta, mutta kyettävä liikkumaan, lyömään ja ampumaan aseella, mikä asetti todellisen haasteen perfektionistina tunnetulle Bottinille. Nancy Allenista tuli Lewis juuri ennen kuvausten alkua. Näyttelijä pyysi myöhemmin käytöstään anteeksi, joten Verhoeven antoi tälle roolit sekä Total Recallista että Starship Troopersista. Kohtaus, joka sai Verhoevenin suostumaan elokuvan ohjaajaksi, oli RoboCop vierailemassa vanhassa kodissaan. Näitä korostamalla hän ajatteli kykenevänsä tekemään jotain mielenkiintoista. Ranskassa lomailemassa ollut Verhoeven luki parikymmentä ensimmäistä sivua, jonka jälkeen hän nakkasi käsikirjoituksen menemään. Davidson, Verhoeven ja Neumeier vierailivat pajalla parin viikon välein ehdottaen lisää muutoksia, mikä kävi taiteilijan hermoille. Se näyttäytyi hänelle kadotettuna paratiisina. Hän sai värvättyä muun muassa meikkitaiteilija Rob Bottinin (mm. Syyskuussa 1985 47-vuotias Verhoeven lähti Hollannista, jossa hän oli maan tunnetuin ohjaaja, Hollywoodiin, jossa häntä ei tuntenut juuri kukaan. Se näytti upealta, mutta Weller järkyttyi siitä, miten paljon se rajoitti hänen liikkeitään. Verhoevenin palattua takaisin Martine kertoi miehelleen tämän olleen väärässä. RoboCopin rooli ei houkutellut asemansa jo vakiinnuttaneita nimiä, kuten Willem Dafoeta tai Christopher Walkenia. Elokuvan kalleimmaksi ja monimutkaisimmaksi erikoistehosteeksi osoittautui sankarin asu. RoboCop ei vastannut hänen mielestään siihen tarpeeseen. Alkuperäinen valinta Stephanie Zimbalist joutui vetäytymään NBC-kanavan tilattua lisäkauden Remington Steele -sarjaan (sama seikka esti Pierce Brosnania ottamasta vastaan James Bondin roolia elokuvasta 007 vaaran vyöhykkeellä). masta keskiaikaseikkailusta Lihaa ja verta (Flesh+Blood, 1985), tuli kuitenkin katastro. Näyttelijä oli valmistautunut rooliin puoli vuotta newyorkilaisen liikevalmentaja Moni Yakimin kanssa harjoittelemalla jääkiekkovarusteet yllään. Viimein Orion ehdotti Peter Welleriä. Koekuvauksissa käyneet tulevat tähdet, kuten Steven Seagal (ei näyttelijä), Patrick Swayze (ei minulle) ja Richard Dean Anderson (hieman neuroottinen) eivät tuntuneet oikeilta valinnoilta. Vaikka Weller vaikutti erikoiselta, hän selvästi otti roolin vakavasti. Weller todisti väitteensä esittämällä liikkeitään keskellä toimistoa. Käsikirjoittaja Neumeier sanoi oman sanansa, mikä puolestaan kävi tuottaja Davidsonin hermoille. Elokuva voisi olla heidän pääsylippunsa Amerikkaan. Yhtäkkiä kukaan ei tullut toimeen kenenkään kanssa. Heidän visioimansa RoboCop oli kyennyt juoksemaan, hyppimään ja taistelemaan aikidomestarin tavoin. Koko elokuva oli uhattuna, joten Orionia johtanut Mike Medavoy puuttui tilanteeseen. Hän kertoi olevansa maratonjuoksija ja balettitanssija, joka osasi liikkua. Realistinen kuvaus keskiajasta osoittautui liian synkäksi amerikkalaisille. The Thing – ”se” jostakin (1982)) sekä stop motion -ekspertti Phil Tippettin ( Imperiumin vastaisku (The Empire Strikes Back, 1980)) tavallista halvemmalla, mikä auttoi pitämään budjetin matalana. Verhoeven tajusi, että ymmärtääkseen uutta yleisöään, hänen oli muutettava Yhdysvaltoihin. Studio vaati muutoksia tarinaan, kuvaukset ajautuivat kaaokseen ja Verhoevenin välit hänen luottonäyttelijänään tunnettuun Rutger Haueriin katkesivat. Lopullinen muoto kapeine visiireineen löytyi vasta, kun Bottin sattui silmäilemään konseptitaiteilija Miles Tevesin pajalle tuomaa Hajime Sorayaman taidekirjaa Sexy Robot (1983), johon suunnittelijat lisäsivät yksityiskohtia, kuten ylikorostetut olkapäät ja akillesjänteitä muistuttavat männät. Näyttelijä oli tähdittänyt studion sci-. Elokuvan arvioitiin maksavan 12 miljoonaa dollaria, mutta Orionin vedettyä rajan 10 miljoonaan, Davidson otti yhteyttä vanhoihin erikoistehostetuttaviinsa. Puku tekee mekaanisen miehen Davidson osoitti arvonsa tuotannon käynnistyttyä. Se sai näyttelijän tajuamaan, että tämä oli vaarassa menettää roolin. Tuottajat lennättivät Yakimin paikalle ratkaisemaan ongelmaa. Verhoeven alkoi nähdä RoboCopin tarinassa uskonnollisia piirteitä. 14 170789_.indd 14 170789_.indd 14 30.11.2023 15.25.46 30.11.2023 15.25.46. Ennen Welleriä lähimmäs RoboCopin roolia pääsi Michael Ironside, kunnes hän vaati käsikirjoituksen kirjoittamista uusiksi. 6,5 miljoonan dollarin budjetilla kuvattu elokuva tuotti Yhdysvalloissa ainoastaan 100 000 dollaria. Weller kieltäytyi nauhoittamasta koe-esiintymistään kuvausryhmän edessä. Studiopomo soitti Wellerille, ettei Verhoeven suostuisi enää työskentelemään kiukkuisen tähden kanssa. Jos leuat voisivat tappaa Päänäyttelijän löytäminen osoittautui myös pitkäksi prosessi. Ohjaajan lähdettyä uimaan, hänen vaimonsa Martine poimi käsikirjoituksen roskakorista ja luki sen kokonaisuudessaan. Ruuvit kireällä Puku valmistui vasta kuvausten jo käynnistyttyä. Näyttelijälle lähetettiin tarjous saman päivän aikana. Weller totesi lopulta, ettei käytä pukua ja poistui paikalta. Kaiken takana on nainen Verhoeven tarvitsi hitin. Orion halusi rooliin Arnold Schwarzeneggerin, mutta mikään robottipuku ei näyttäisi hyvältä kehonrakentajan päällä. Liikevalmentaja pyysi puvun suunnittelijoita leikkaamaan irti kyynärpäät ja polvitaipeet, jotta WelROBOCOPIN SYNTYTARINA Yksi Bottinin ensimmäisistä suunnitelmista oli selvästikin Judge Dreddin innoittama. . Verhoevenin kysyessä syytä, näyttelijä selitti, ettei häntä oltu koskaan palkattu koe-esiintymisen kautta. Näyttelijä tunsi olonsa petetyksi ja purki raivoaan puvun suunnittelijoille. Ensimmäisellä kerralla puvun pukemiseen kului 10–12 tuntia, jonka jälkeen Weller ilmoitti, ettei pysty liikkumaan siinä. oppi teatterikierroksella, mutta menestyi paremmin kotivideomarkkinoilla. Elokuva oli ollut . Verhoeven liittyi mukaan, mikä sai Bottinin raivostumaan. Vaimonsa kehotuksesta Verhoeven paneutui käsikirjoitukseen sanakirjan kanssa ja tajusi Martinen olleen oikeassa
Kohtaus, jossa RoboCop-projektia johtanut Bob Morton ( Miguel Ferrer) vaatii tiedemiehiä amputoimaan Murphyn toisenkin käden, paljasti, kuinka OCP ja rikolliset ovat pohjimmiltaan samanlaisia teurastajia. Elokuvalle lätkäistiin alle 18-vuotiailta kielletty X-ikäraja, joten suurin osa amerikkalaisista teattereista ei suostuisi esittämään sitä. ler pystyisi liikuttamaan niveliään. Näkemäänsä tyytyväinen Orion myönsi lisärahoitusta jatkokuvauksille sekä musiikille, mikä nosti kokonaisbudjetin 13,7 miljoonaan dollariin. Verhoevenin näkemys RoboCopista amerikkalaisena Jeesuksena, joka ampuu rikolliset armahtamisen sijaan, kiteytyy kohtauksessa, jossa tämä näyttää kävelevän veden päällä. RoboCop puhdistaa lopulta kaupungin rikollisuudesta, mutta ei kuitenkaan OCP:n odottamalla tavalla vaan kääntymällä luojiaan vastaan. Yhteisen hyvän sijaan heidän ainoa tavoitteensa on voittojen maksimointi. Phil Tippett suunnitteli ED-209:n Neumeierin esittelemien japanilaisten sarjakuvien pohjalta. Davidson totesi, että heidän budjetillaan Verhoeven voisi tehdä joko elokuvan robotista tai elokuvan, joka näyttäisi Blade Runnerilta, mutta ilman robottia. RoboCopin kuvaukset eivät olleet miellyttävä kokemus kenellekään. Verhoevenin mestariteos tuntuu ajankohtaisemmalta kuin koskaan. Kuvauspäivän aikana puvun sisällä olleen Wellerin paino putosi puolitoista kiloa pelkästä hikoilusta. Lapsuuden leikkeihini kuulunut . RoboCopin menestys teki hahmosta popkulttuuri-ikonin, joka esiintyi jatko-osissa, TV-sarjassa, lasten piirretyssä sekä leluissa. Verhoevenin inhorealistinen tapa kuvata väkivaltaa aiheutti kuitenkin ongelmia. Heidän suunnitelmansa poliisityön automatisoinnista epäonnistuu katastrofaalisesti. Lipputulot ylittivät 53 miljoonaa dollaria pelkästään Yhdysvalloissa ja videolla elokuva tuotti 24 miljoonaa lisää. Studio myös päätti julkaista elokuvan keskellä kesää. Verhoeven kieltäytyi poistamasta kohtausta, koska se sai koenäytöksissä elokuvan isoimmat naurut. Kuvaukset käynnistyivät elokuussa 1986, mikä oli vuoden kuuminta ja kosteinta aikaa. Saatuaan itseluottamuksensa takaisin, näyttelijä pyysi Verhoevenilta anteeksi ja lupasi tehdä mitä tahansa tämä pyytäisi. Ultraväkivaltaista RoboCopia ei ollut helppo markkinoida. Robotista tehtiin sekä pienoismalli että lasikuidusta ja muovista rakennettu täysikokoinen versio, joka pystyi kääntämään ainoastaan ylävartaloaan. Helle kuumentaa tunteet RoboCopin tarina sijoittui Detroitiin, mutta kaupunki ei näyttänyt tarpeeksi futuristiselta, joten kuvausryhmä päätyi Dallasiin. Ohjaaja suostui unohtamaan menneet ja hyvin sujuneiden testien jälkeen studio antoi luvan jatkaa kuvauksia. Yksi MPAA:ta huolestuttaneista kohtauksista koski kemikaalisten myrkkyjen sulattaman Emilin kuolemaa, jossa konna leviää auton konepellille. Ohjaajan vaativuus johti toisinaan ylilyönteihin. Pääkuvaukset päättyivät lokakuussa 1986. Tulevaisuus on nyt RoboCopin nihilistinen kuvaus tulevaisuudesta selvästi puhutteli yleisöä. Nähtyään, miten Nikolai Tšerkasov esitti elokuvan tyrannimaista päähahmoa, hän ymmärsi, kuinka hänen tuli liikkua. Tästä todistaa José Padilhan 2014 ohjaama hampaaton uusintaversio sekä Neumeierin ja Minerin 1987 kirjoittamaan käsikirjoitukseen pohjautuvan jatko-osan peruuntuminen vuonna 2018. Näyttelijöihin ohjaajan intohimo teki kuitenkin vaikutuksen. Sen jälkeen hän käski Wellerin tehdä jokaisesta liikkeestään ison, hitaan ja harkitun. Kriitikoille järjestetyt ennakkonäytökset poikivat kuitenkin kehuja, joita pystyttiin hyödyntämään mainoksissa. Verhoeven halusi RoboCopin maailman muistuttavan Blade Runneria. Verhoevenin mukaan verisyyden karsiminen tosin teki kohtauksista aiempaa todenmukaisempia. Esimerkiksi huoltoaseman räjähdyksestä tuli suunniteltua isompi, jonka jälkeen kaupunki uhkasi sulkea kuvaukset. Ajankohtaisuudestaan huolimatta RoboCop tuntuu elokuvalta, jota ei voisi nykyisin enää tehdä. Robert Webbin konseptipiirros RoboCopin futuristisesta poliisiautosta. Poliitikot olivat pitkään pelotelleet amerikkalaisia rikollisuuden ja huumeidenkäytön kasvulla. guuri, jonka selästä löytyvällä iskurilla pystyy paukuttelemaan nalleja, pitää nykyisin järjestystä yllä kirjahyllyssäni. Metodinäyttelijänä Weller vaati, että häntä kutsuttiin Roboksi, mikä aiheutti sekä huvitusta että ärtymystä. Weller ei mahtunut puvussaan menopelin sisään, joten poliisit ajavat elokuvassa mustiksi maalatuilla Ford Tauruksilla. Kun Kurtwood Smithin esittämä Boddicker sylkäisee verta poliisiaseman pöydälle, vastanäyttelijöiden yllättyneisyys (sekä inho) olivat aitoja. Verhoeven kimmastui toistuvasti kuvausryhmän jäsenille. Siinä, missä useimmat 1980-luvun elokuvat opettivat katsojia luottamaan auktoriteettihahmoihin, RoboCop tuo esiin näiden itsekkyyden, pikkusieluisuuden ja täydellisen kyvyttömyyden ratkaista yhtään mitään. Miten myydä antikaupallisuutta. Elokuva pysyi katselutilastojen ykkösenä kahden viikon ajan ja kymmenen kärjessä elokuun loppuun. Nämä uhat ovat mukana elokuvassa, mutta ainoastaan ilmentämässä todellisia ongelmia – hallitsematonta kapitalismia, julkisten palveluiden yksityistämistä ja sokeaa uskoa teknologiaan kaikkien ongelmien ratkaisijana. Elokuvan nimi sai sen kuulostamaan lastenpiirretyltä, mikä oli täydellisessä ristiriidassa sen sisällön kanssa. Lopulta hän ja apulaisohjaaja Stephen Lim lakkasivat puhumasta toisilleen. 15 170789_.indd 15 170789_.indd 15 30.11.2023 15.26.42 30.11.2023 15.26.42. Elokuvan maailmassa megakorporaatio OCP hallitsee sairaaloita, vankiloita, avaruustutkimusta sekä poliisivoimia. Kahdeksan miljoonan dollarin avausviikonloppu 17.– 19.7.1987 ylitti kaikkien odotukset. Tämä tuntui Welleristä teennäiseltä, kunnes Yakim näytti hänelle Sergei Eisensteinin ohjaaman Iivana julman (Ivan Groznyi, 1944). Verhoevenin keskittyessä huolehtimaan kuvausten etenemisestä näyttelijät saivat muokata hahmojaan ja improvisoida. Elokuvaa lyhenneltiin kahdeksan eri kertaa, kunnes MPAA myönsi studion tavoitteleman ikärajan R
Lyhyen kentän lopussa odottaa aina pomo, kuten ED-209. Edes kuolema ei estä työnantajaa pakottamaan häntä takaisin riviin, vieläpä nuhteettomana kyborgina. rmoja rahastamasta elokuvan faneja, sillä menestyselokuvista tehtiin tietysti lukuisia pelejä sen ajan kotikoneille ja kolikkopelihalleihin. Ikonisen ED-209:n sijaan ensimmäisen kentän loppuvastuksena on iso punainen mies, jonka voittaa nappia hakkaamalla. Kolikkopelin kauneuteen ei toki ylletä, mutta rakenne on alkuperäisversiolle erittäin uskollinen. Viholliset, kuten koirat, laitetaan kuriin nyrkeillä, välillä saa ampuakin pelin valitsemissa kohdissa. Amigan tasolle ei ylletä. NES-painoksen takana on SAS Sakata ja sen julkaisi Data East muualla maailmassa, Euroopassa Ocean vuonna 1991. Elokuvassa ahneita suuryhtiöitä kritisoitiin surutta, mutta se ei estänyt ahneita peli. Samanlaisia vihollisia koirineen puskee päälle loputtomana massana. Digitoitu ”RoboCop!”-huudahdus on selvästi tekijän ylpeys, ja sitä käytetäänkin ahkerasti. Näissä kun oli monesti reilusti eroa, jopa kokonaan eri tekijät. Bonustasoilla ollaan ampumaradalla tai suoritetaan rikollisten kasvojen tunnistamista. Amiga-versiot väänsin oikealla A600:lla, muissa apuna olivat Analoguen FPGA-laitteet kuten Mega Sg, Nt Mini Noir ja Pocket. ikka on toki reilusti parempaa kuin kasibittisillä laitteilla. Ocean, tuo lisenssipelien vitsaus (RoboCop, Amiga) Apua, se on ED-209! (RoboCop, Amiga) Varo, ettet ammu panttivankia! (RoboCop, NES) 16 170617_.indd 16 170617_.indd 16 28.11.2023 12.44.38 28.11.2023 12.44.38. Amiga-käännös on yhden miehen, Peter Johnsonin, käsialaa ja Oceanin julkaisema, kuten niin monet tuon ajan lisenssipeleistä. RoboCop ei osaa hyppiä, vaan ainoastaan kävellä eteen ja taakse. Varhaisena Amiga-pelinä tuotos on melko alkeellinen, joskin gra. Ei jatkoon, kokeile mieluummin muita versioita. Esimerkiksi löytäessään purkillisten vauvanruokaa Murphy tokaisee ”RoboCop!” Sama, kun kaveri poimii aseen. Kannattaa säästellä tehokkaita aseita loppuvastuksiin, pääsee helpommalla. Kolikkopeli toimi inspiraationa, mutta suoraa käännöstä ei yritetty, joten kokemus eroaa kotitietokoneista melkoisesti. Pari sekunnin pätkä teemamusiikkia toistuu ikuisesti, joka kentässä. Kovin paljoa pidemmälle en jaksanut. Poweruppeina löytyy parempia tykkejä, joissa on rajatut ammukset, sekä terveyttä palauttavaa vauvanruokaa. Tietyissä kohdissa jalkakotelosta otetaan käyttöön loppumattomat kudit sisältävä ase. Alkuperäisellä Amiga 600:lla pelatessa mitään tallennuksia tai save state -huijauksia ei tietenkään tueta. Kolmosessa metsästetään Clarence Boddickeria teollisuusalueelta. Jokaisesta RoboCop-pelistä on julkaistu lukuisia versioita ZX Spectrumista Commodore 64:n kautta Amigaan ja IBM PC -yhteensopiviin, unohtamatta konsoleita kuten NES, SNES, Game Boy, Mega Drive ja Game Gear. Ennen Rogue Cityn julkaisua päätin siirtää itseni elokuvan tapahtumavuoteen, 20 vuoden päähän tulevaisuuteen eli vuoteen 2043, mutta menneisyyden teknologialla. Kakkoskentässä mennään OSTAISINKO SEN DOLLARILLA. Ville Wikström Kulutin elämääni pelaamalla vanhoja RoboCop-pelejä. Excuse me, I have to go. Arcade-versiossa oli enemmänkin puhetta, mutta ei yhdelle disketille mahdottomia mahdu. Musiikki on erinomaista, Basil Poledouriksen säveltämä klassinen tunnari on hyvänä versiona mukana. Asiankuuluvan kankeasti liikkuva RoboCop mätkii vihollisia pääasiassa nyrkeillä. Ylös tai alas tasoilla pääsee portaita pitkin, joihin on vaikea onnistua nousemaan. A lex Murphyllä ei ole helppoa. Somewhere, there’s a bad game happening. Matka sujui ongelmitta viimeiseen eli kuudenteen kenttään, kunnes bugi hävitti hissit, joilla olisi pitänyt nousta ylös. Your move, creep. Toki ruutu vierittyy hieman pehmeämmin, mutta muuten kaikki on huonommin. Dick Jones jäi siis tällä kertaa vapaaksi! kaupungintalolle, jossa loppuvastus on kaapannut pormestarin. Direktiivi 4 esti pelaamasta jokaista versiota, mutta peliviidakon lakeja kunnioittaen valitsin vähintään yhden tietokoneja yhden konsolipainoksen testiin, käsikonsoleita unohtamatta. Alun jälkeen kankeat kontrollit iskostuvat prosessoriin, ja kokemus muuttuu läpikävelyksi. ROBOCOP-LISENSSIPELIT RoboCop (Amiga, 1989) Ensimmäinen RoboCop oli kolikkopelihalleissa menestys, joten ilman muuta se piti ”kääntää” kaikille aikakauden kotimikroille ja konsoleille. RoboCop (NES, 1989) Myös kasibittinen Nintendo sai versionsa vuonna 1989
Hetken pyörimisen jälkeen Lewiksen auto löytyykin, ja RoboCop suuntaa rakennukseen pelastamaan ystäväänsä. Tuotantoarvot ovat nousseet huimasti, sillä RoboCop 2:ssa on menevät musiikin lisäksi upea gra. RoboCop (Game Boy, 1990) Yllättäen käsikonsoliversio ensimmäisestä RoboCopista voittaa NES-painoksen. ikkaa ysärin alusta (RoboCop 3, Amiga) 17 170617_.indd 17 170617_.indd 17 28.11.2023 15.09.25 28.11.2023 15.09.25. RoboCop 2 (Game Boy, 1991) RoboCop 2:n GB-versio yrittää imitoida NES-painosta, joten tässäkin on liukkaat kontrollit, kankeaa räiskimistä ja huonot musiikit. Valitettavasti pelattavuus on aika tuskaisaa, sillä vihollisia tunkee joka suunnasta kimppuun jatkuvalla syötöllä, ja ne syntyvät myös uudelleen muutamassa sekunnissa. Hieman Test Driven mieleen tuova ajelu hoidetaan hiirellä, jossa vasen nappi kaasuttaa, oikea jarruttaa tai pakittaa. Kun sekään ei onnistunut tyydyttävästi, peli heitti takaisin ensimmäisen tehtävän alkuun. ikkaa pyörittävää tuotosta. Huumeiden tuhoamisen sijasta nyt etsitään viattomia siviilejä. Toiminta on hauskaa, joskin Amigan 5–10 FPS:n lukemissa pyörivä ruudunpäivitys tekee räiskinnästä vaikeahkoa. Tätä kannattaa testata. Tässä on parempi musiikki ja toiminta on menevämpää, RoboCop osaa hyppiä ja saa myös ampua heti alusta alkaen. RoboCop 2 (Amiga, 1990) Menestyneelle elokuvalle tehtailtiin nopeasti jatkoa, niin myös pelirintamalla. Suosittelen tätä mieluummin kuin NES-turhaketta. Suurin haaste on vesiansojen välttäminen, sillä kyborgimme ui kuin kivi. Karua! RoboCop 3 (Amiga, 1992) Digital Image Designin Amigalle, Atari ST:lle ja PC:lle tekemä RoboCop 3 on aivan eri peli kuin konsoliserkkunsa. Ensimmäisessä nähdään le oista tuttuja uutisankkureita kertomassa taustoja ja välillä muitakin hahmoja höpöttelemässä, jälkimmäisessä päästään valitsemaan itse kentät missä järjestyksessä huvittaa. Ruudulla tapahtuu aivan liian paljon kerralla (RoboCop 2, Amiga) Jos gra. Vaikeustaso on varsin korkea. Toki gra. DID käytti pelimoottorina aiemman F29 Retaliator -lentosimunsa teksturoitua vektorigra. Tarinan alussa RoboCop päästetään auton rattiin, tarkoituksena löytää poliisikumppani Lewis. ikasta pääsee yli, Game Boyn versio oli NES:iä parempi (RoboCop, Game Boy) Liukasta lisenssiloikintaa Oceanilta (RoboCop, NES) Nyt tarkkana, ettei Murphyn perhe unohdu! (RoboCop 2, Game Boy) Digitoidut valokuvat vaikuttivat aikoinaan (RoboCop 2, Amiga) Ensimmäinen FPS-RoboCop (RoboCop 3, Amiga) Auton ohjaaminen hiirellä toimii yllättävän hyvin (RoboCop 3, Amiga) Kehittynyttä peligra. Turhauduin jo ensimmäisessä kentässä epäreiluun vaikeuteen, onneksi löysin netistä huijauskoodit: kirjoittamalla alkuruudussa ”serialinterface” saa palauttaa energiat F9:llä ja hypätä kentän eteenpäin F10:llä. Vuoden 1991 RoboCop 2 NES:lle on ykköstäkin huonompi. En tuhonnut tarpeeksi Nukea, joten jouduin seuraavaksi harjoittelutehtävään, jossa piti ampua pahvimaaleja. Toiminta on nopeaa ja sulavampaa kuin ykkösessä. Valittavana on ”elokuvallinen” kokemus tai suora toiminta. Special FX Softwaren koodaama ja Oceanin julkaisema Amiga-versio seuraa RoboCopin matkaa Nuke-huumetta etsimässä ja tuhoamassa. Tämän hirvityksen paras osuus ovat minipelit, sillä heti ensimmäisen kentän jälkeen pääsee ratkaisemaan kuvapuzzlen Alex Murphyn perheestä. Myös digitoituja stillkuvia elokuvasta on mukana, mikä oli aikoinaan todella hienoa. Jälleen ohjaus on hiirellä, vasemmalla painikkeella ammutaan ja oikeasta Murphy kulkee eteenpäin. Ysärin tekniikkaan tottuu nopeasti. Tuloksena on erikoinen ja Amigan peliksi harvinainen tapaus. Esille pelmahtaa yksinkertainen 3D-sokkeloräiskintä. Jos mokaat, unohtaa RoboCop perheensä lopullisesti ja menettää ihmisyytensä rippeet. Data Eastin julkaisema ja Painting by Numbersin tekemä kakkosrobo otti ilmeisesti ykkösen kritiikin hyppimisen puuttumisesta onkeensa, sillä kakkosessa ei muuta tehdäkään. ikka on alkeellista, mutta äkkiä siihen tottuu. ikka. Kolmas elokuvahan ilmestyi vasta 1993, ja pelin tuotantovaiheessa elokuvastudio halusi pitää juonen salassa, joten tekijät joutuivat luottamaan lähinnä piirroksiin ja luonnoksiin elokuvan artisteilta. Rikolliset pitää ampua, mutta siviilejä tulee tietysti varoa. Ainakin vauhtia ja räjähdyksiä riittää. Yllätyksekseni pelissä oli vain kolme kenttää ja lopussa aivan liian pitkä taistelu RoboCainia vastaan. Aikakaudelle varsin edistyksellinen RoboCop 3 on yllättävän hauska pelata, haastava ja monipuolinen. Välissä on jälleen erilaisia bonuskenttiä, ampumarataa ja pientä puzzlea. Välttäkää. Lopussa kohdataan itse Cain, jonka aivot on istutettu kyborgiin. Ehkä hyvä näin, sillä RoboCop 3 on elokuvana täyttä roskaa. Liukkaasti kiitävä RoboCop hyppii ensimmäisessä kentässä satamassa varoen rikollisia ja tuhoten Nuke-pulloja. RoboCop 2 on elokuvana keskinkertainen, mutta siihen perustuvat pelit ovat näköjään vielä heikompia. Luvassa on muunkinlaisia kenttiä, kuten tappelua. RoboCop 2 (NES, 1991) Jälleen kerran konsolijannuille jäi kehnompi versio käteen ja täysin eri pelihän tämä on. Elokuvan tavoin RoboCop 2 on näyttävä mutta unohdettava
Titus oli tuttu studio jo Amiga-ajoilta, sillä se muistettiin legendaarisen huonosta Superman 64 -pelistä. MD:llä äänissä on kunnolla jytinää, toiminta on nopeaa ja, kuten lähdemateriaaliin kuuluu, verta lentää oikein kunnolla. The Terminator, NES) Xboxin Alex Murphy ei ole iloinen (RoboCop, Xbox) Näille gra. The Terminator (Game Boy, 1994) Viimeisimpänä Virgin päätti rahastaa Game Boyn omistajia ja julkaisi pahasti rampautetun SkyNet-turpakäräjän käsikonsolille. RoboCopin synnytysprosessi oli vaikea, useampi versio hylättiin ennen useita kertoja myöhästynyttä lopullista julkaisua, joka sai todella kurjia arvosanoja. The Terminator, Mega Drive) Julkaisematon prototyyppi, joka on täysin pelattavissa (RoboCop vs. Joskus joku pahiksista päättää nostaa kädet pystyyn, jolloin pitää tallustella viereen pidättämään se, ettei riko direktiivejä. Elämää palauttavaa vauvanruokaa löytyy loogisesti laatikoista, joita ammutaan rikki. You call this a glitch. Tajutessaan tilanteen sankarimme päättää alkaa pistämään kampoihin tekoälyn kätyreille. Mutta hyllystäni löytyy Xbox-versio, joten tekosyitä pelaamattomuuteen ei ole. Kun erään tuskaisen pitkän session jälkeen peli kaatui latausruudussa, päätin luovuttaa. Julkaisemattoman pelin ROM-tiedosto on vuotanut aikoja sitten nettiin, joten sitä pääsee halutessaan kokeilemaan. Gra. ikka on järkyttävän rumaa, Nintendo 64:n pelitkin näyttivät paremmalta. Tämä pökäle tuskin auttoi pitämään julkaisijaa pinnalla, en voi kuvitella myyntiä huikean korkeaksi. Detroitin ikonista tehdyistä peleistä ei jäänyt käteen paljoakaan. Murphyn legendaarinen Auto 9 -pistooli on tunnoton hernepyssy, eikä aseen ikonista ääntäkään ole mukana. Genrenä on aikakaudelle läpeensä tuttu 2D-tasoloikka, jossa metallikyttämme kulkee lineaarisia kenttiä eteenpäin ampuen kaiken vastaan uskaltautuvan. The Terminator (Mega Drive, 1993) Tämä erikoinen kahden suositun sci. Samoin kävi NES-versiolle, joka tehtiin käytännössä valmiiksi, mutta ei koskaan nähnyt päivänvaloa. Kontrollit ovat kankeat, eikä ammuskelu ole hääviä. ikoille nauraa Nintendo 64:kin (RoboCop, Xbox) 18 170617_.indd 18 170617_.indd 18 28.11.2023 13.18.12 28.11.2023 13.18.12. Tehtävien aikana ei voi tallentaa ja ne ovat aivan liian pitkiä. Lisenssiä hyödynnettiin vasta 2003, kun luovasti nimetty RoboCop ilmestyi kaikille sen ajan konsoleille ja PC:lle. SkyNet on saavuttanut tietoisuuden yhdistymällä RoboCopin kyborgiaivojen kanssa, tutuilla ydinsotaseurauksilla, joten vastarintaliike lähettää soturin menneisyyteen tuhoamaan RoboCopin. The Terminator Mega Drivellä. Oli hankalaa päästä edes ensimmäistä kenttää läpi. Joten sikäli Rogue Cityllä ei ollut korkeaa rimaa ylitettäväksi. Mega Drive ja SNES ovat käytännössä identtisiä, NES:llä pitää tyytyä alkeellisempaan presentaatioon. Jo seuraavana vuonna RoboCopin julkaisusta Titus haettiin konkurssiin. RoboCop 3 (Mega Drive, 1994) Konsoliversiot RoboCop kolmosesta eroavat merkittävästi DID:n 3D-näkemyksestä. Mitään karttaa ei ole, ja kentät pitää koluta viemäreitä myöten jokaisen vihollisen löytämiseksi. RoboCop (Xbox, 2003) Ranskalainen Titus Interactive hankki oikeudet RoboCop-peleihin vuonna 1999. Mega Drivelle ja SNES:ille julkaistut versiot ovat melko samanlaisia, mutta Segan konsoli vie tällä kertaa voiton. RoboCop vs. Peli on pirun haastava, mutta tyydyttävä pelata, ja sitä jaksaa yrittää aina uudelleen. Thank you for your cooperation, and good night. RoboCop lähtee lähiöön jakamaan oikeutta jengiläisille, sivutehtäviäkin kuten siviilien pelastamista löytyy. Kankea ja hidasteleva toiminta ei ole mairittelevaa, eivätkä kontrollit ole kehuttavia. The Terminator (NES, ei julkaistu) Suositun sarjakuvan jälkimainingeissa aiheesta suunniteltiin jopa elokuvia, jotka ovat toistaiseksi hautautuneet historian hämäriin. Dead or alive, you’re playing with me! Alku on lupaava. Kasibittinen terminaattorinmurskaus jäi ehkä syystäkin julkaisematta. Robo vastaan termis on kokeilun arvoinen. Viholliset seisovat paikoillaan ja muutaman osuman jälkeen katoavat eetteriin. Virgin teki 16-bittisille konsoleille menevät näkemykset aiheesta. Pisteitä en anna, kun kyseessä on kuitenkin prototyyppi. En suosittele. Amigan RoboCop 3 oli kiinnostavin ja kunnianhimoinen aikalaisekseen, pelattavuudelta puolestaan parasta tarjosi RoboCop vs. -maailman yhteentörmäys perustuu Frank Millerin samannimiseen neliosaiseen sarjakuvaan vuodelta 1992. Sinulla on 20 sekuntia aikaa heittää tämä peli roskikseen! RoboCop vs. Pelin latauduttua totuus valkenee äkkiä. Kankea ja ankea suttu on kaukana Mega Driven loistokkuudesta tai väkivallasta. Tai voi antaa tekoälyn maistaa omaa lääkettään ja käyttää save stateja. RoboCopin ääninäyttelijä ei kuulosta yhtään Peter Welleriltä. ROBOCOP-LISENSSIPELIT RoboCop vs. Juoni epäonnistuu SkyNetin terminaattoreiden seuratessa ja onnistuessa suojelemaan RoboCopia. Turkasen vaikea Robo 3 turhautti jo kahden ensimmäisen kentän aikana, sillä vaikka audiovisuaalinen anti onkin perushyvää 16-bittistä menoa, toiminnan tunnottomuus syö kyborgia. Näyttävä RoboCop 3:n 16-bittinen painos ei pärjää Amigalle (RoboCop 3, Mega Drive) Paras 2D-RoboCop on Segan konsolin versio Terminator-tarinasta (RoboCop vs. Tietysti myös viemäreitä asuttavat jättiläisrotat pitää opettaa kunnioittamaan lakia
*CLICK* 19 170169_.indd 19 170169_.indd 19 28.11.2023 13.29.14 28.11.2023 13.29.14. Eniten nimityksiä, kahdeksan kappaletta, yhdessä Baldur’s Gate 3:n kanssa, sai Remedy ja Alan Wake II. Myös mainokset ovat kultaa. Tästä on hyvä jatkaa. Toisaalta vuoden 2010 verilöylyä ei muistella Bright Fallsissa mitenkään. Toiminta on myös nyt realistispainajaismaisesti kömpelömpää, ei sulavaa voimafantasiaa. Metsässä haahuilu toimii hyvänä kontrastina muille elementeille, juonellinen haahuilu taas pysyi hyvin kurissa: minulla oli tunne, että ymmärsin, missä mennään ja miksi. Sääli, että Max Paynen oikeudet ovat 2K:lla, joten Max Payne joutuu edelleen esiintymään salanimellä Alex Casey. ALAN AMMATTILAISET Tätä lukiessasi Game Awards 2023 on ratkennut. Sivuhahmot putsaavat taas pöydän. Itselleni heikoin Remedy-peli on Quantum Break, koska siinä passiivinen tarinan seuraaminen jyräsi pelaamisen, ja lisäksi ajalla leikkimisen teki kaksi aikalaispeliä paljon kekseliäämmin: Superhot ja etenkin Titanfall II. Alanin osuudessa ei oikeastaan edes ammuta oikeita ihmisiä. Siinä on oltu suunnittelupalaverissa hereillä. Tunnustan, tiputin vaikeustason Story-modeen, koska toiminta lähinnä kampitti kiinnostavassa tarinassa etenemistä. Peleissä murhaaminen on niin arkea, että sille pitää jopa keksiä keinoja pitää se mielenkiintoisena. Kahvihenkinen huvipuisto on sen verran surrealistisen karmea, että ihme, ettei Suomessa sellaista vielä ole muiden viiden pennin Puuhamaa-varianttien seassa. Alussa Sagalle murha on vielä murha, mutta useamman Takenin ampumista alun metsäharhailussa ei Saga viitsinyt FBI-kaverilleen Caseylle edes mainita. NNIRVI Kun kirjoitin kolumnin Remedyn edellisestä pelistä Controlista, sen ingressi kuului näin: ”Controlin jälkeen Remedyn kannattaisi harkita pikku redesign-breikkiä.” S enhän Remedy sitten tekikin, ja tulos on Alan Wake II, kevyesti Remedyn paras peli. Siksi Alan Wake 2:n muuttaminen toimintapelistä survival horroriksi on erinomainen ratkaisu. Tapetaan ne kaikki Tappaminen on pelielementtinä sikäli jännä, että oikeassa maailmassa se on normaalille ihmiselle tabu, erittäin vaikeaa ja traumatisoivaa jopa sotilaille. Mitä silmä ei näe, sitä sydän ei raportoi. Mutta entäs Saga. Mikä tärkeintä, pelissä ei craftata eikä kerätä edes termospulloja. On Game Awardseista muuten mitä mieltä tahansa, saavutus on yhtä upea kuin ansaittukin. Onneksi Al Gore keksi internetin. Hahmoja pimeydessä Päähenkilötaistelussa Saga Anderson vie kevyesti voiton pragmaattisuudella ja tilanteeseen sopeutumisessa. Erikoisesti arvostin sitä, kuinka Alan W. Ilahduttavasti kummittelevien leikkuupuimureiden kaltaiset omituiset ratkaisut loistavat poissaolollaan. Peli on todella komeaa katseltavaa, ja täynnä mielenkiintoisia visuaalisia ratkaisuja. Jo Max Paynessa kekseliäs bullet time kärsi inflaatiota, kun Maxin pisti hyppimään ihan sopimattomissa paikoissa, vahingossa tai tahallaan. Suurimmalle osalle ainakin. Toiminta ei ammu itseään hengiltä, ja Sami Järvelle ilmeisen tärkeä tarinankerronta istuu nyt luontevasti osaksi peliä. Enokin pysyy veneessä Alan Waken II:n tarina miellytti suuresti, koska sisäinen logiikka oli tarpeeksi hyvä, rytmitykseltään tarina toimii ja koko peli linkittyi kivasti remedyverseen. Jatkuvasta pimeydestä olisi voinut välillä tinkiä. Caseyn aito paynemainen Graphic Novel -dialogi on hauska veto. Vaikka Remedyn peleissä on aina suomalaisuus ollut mausteena, nyt sitä on kaadettu reippaalla kädellä, mikä on todella hyvä idea. Varmaan jatketaankin, koska pelissä jätettiin kysymyksiä vaille vastauksia, henkilöitä vaille loppua ja Sagan isällekin on vielä Ovi auki. Ahti on edelleen huvittava, ja Yötön yö -tangossa on aitoa hittimateriaalia. Budjettiin olisi myös voinut lisätä Alanille toisen ilmeen. Ensimmäisessä Wakessa ammuttiin merkittävä osa Bright Fallsin 30–50-vuotiaasta miespopulaatiosta (ja osa maatalouskoneista), kakkos-Alanissa tasa-arvo edistyy ja naisetkin kelpaavat Pimeydelle. Olen täysin kyllästynyt katsomaan sarjoja, pelejä, ja elokuvia, jossa outouksiin suhtaudutaan vain ”OMG, This can’t be happening! This is crazy!!” -asenteella, vaikka pitäisi ymmärtää, uskoa ja sopeutua. Controlissa intoni ei riittänyt enää sen delsuihin. Ekan aikoinaan irrallisilta tuntuneet jutut, esimerkiksi Old Gods of Asgard ja agentti Nightingale, saatiin nyt mukaan täysin järjellisinä elementteinä. Pelin musikaaliosuus oli kyllä puhdasta parhautta, enkä voi uskoa tätä sanomakseni, mutta myös pelin soundtrack oli mainio. Remedy Ludocratic Universe tuntuu oikealta: Federal Bureau of Control on suorastaan ”no mutta totta kai näin pitää olla” -luokan elementti, joka istuu Alan Wakeen kuin nenä nenäpäivään. Myönnän olevani yllättynyt: Alan Wake II ei ollut sitä mitä odotin. Vaikka Remedy on tunnettu juuri toimintapeleistään, niiden aluksi raikas toiminta on yleensä loppua kohti vähemmän raikas kuollut hevonen. Joitain mielestäni aika tärkeitäkin juttuja tosin jätettiin nytkin vain lukumateriaalin varaan. Remedyn peleillä on aina ollut oma tunnistettava luonne, ja nyt se on entistä selkeämpi. Koska kirjoitukseni muuttavat todellisuutta, kirjoitan tähän loppuun että genre vaihtuu taas, seuraava osa on Alan Wake III: Dark Presence Souls. Vihje: Lies of P julkaisi juuri oman erinomaisen soundtrackinsa erikseen ostettavaksi. Myöskään Alanin Light Switch -puzzlet eivät olleet suosikkihetkiäni, varsinkin kuin jumitin Oceanviewiin pääsyä vain siksi, että lampun latauksia oli yksi liian vähän, joten en päässyt näkemään ovikoodia. Wake kakkosessa ammuskelua on paljon vähemmän, joten kirvesörisijöiden neutralointi ei ole ykkösen kaltaista rutiiniteurastusta. Ei minkään teeskennellyn Isäm Maallisuuden takia vaan siksi, että peli saa siitä mielenkiintoista, toimivaa ja erilaista eksotiikkaa. Vaan eipä toimintamunakasta voi tehdä ampumatta munia. Tarinankerronnallisesti erinomainen keksintö on Saga Andersonin mielimökki, jossa juonenkäänteitä väännetään punaisesta villalangasta, plus Alanin vastaava juoniseinä. Wateryn kaltainen suomalaisten siirtolaisten aikanaan perustama pikkukaupunki on vieläpä ihan mahdollinen. Oiva keksintö ovat sinänsä vaarattomat varjot, joihin tulee herkästi haaskattua pattereita ja panoksia. Lapset puuttuvat, mikä ei sikäli ole ihme, koska Bright Fallsissa (tai Wateryssa) ei lapsia nähtävästi ole. Alan itse tuntuu hysteerisen neuroottiselta ja huolimatta 13 vuodesta Pimeydessä tuntuu olevan vähän pihalla. Tätähän Control jo pohjusti, varsinkin AWE-delsussa, mutta nyt integraatio on edistynyt. Miksi peleissä ei ole sankareina pelaajia, joille muukalaisinvaasio, kummitukset tai zombiapokalypsi olisivat jo teoreettista arkea. Koskelan veljekset Jaakko ja Ilmo, joita esittävät Peter ja Peter Franzen, jaksavat huvittaa hyvällä tavalla
PIMEYDEN YTIMESSÄ Remedy Entertainment / Epic Games Arvosteltu: PS5 Saatavilla: Xbox Series, PC Versio: Arvostelu Moninpeli: ei Ikäraja: 18 Lisäreiden ja Alan Wake’s American Nightmaren jälkeen laitoin kirjoituskoneen syrjään ja jätin epäonnisen kirjailijan synkeään kohtaloonsa. 20 170572_.indd 20 170572_.indd 20 30.11.2023 15.28.43 30.11.2023 15.28.43. Kokonaisuuden täydensi vino huumori, joka upposi ainakin kaltaiseeni maalaisjunttiin. Controlin AWE-lisäri löi kuitenkin yllätyksen pöytään. Max Payne, Alan Wake ja Control ovat aikaa kestäviä klassikoita, jotka loistavat omaperäisyydellään ja tiukalla pelattavuudellaan. Syrjäistä Bright Fallsin kaupunkia riivaa murhamysteeri, joka näyttää liittyvän Hämärä laskeutuu, mutta Sagan päivä on vasta alkamassa. Alan Wake myi hitaasti, mutta myyntiä kertyi lopulta yli 4,5 miljoonaa kappaletta. Nyt ei olla Minnesotassa, mutta ritualistiset murhat, oudot kultit ja syrjäseutuhuumori sopisivat täydellisesti myös Fargoon. Tervetuloa kahvin kiehtovaan maailmaan! Jo alkutahdit kielivät siitä, että Alan Wake 2 ei ole perinteinen ison budjetin peli. Ei, se ei ole paperi, kartonki tai edes Aki Kaurismäen elokuvat. Nyt tiedän mitä olen. Kirjailijan tarina oli saamassa jatkoa ja genreksi näytti muotoutuvan selviytymiskauhu. Valot häikäisevät silmäni, näen epämääräistä liikettä ja yritän karkuun, mutta turhaan. Ohjaan kaljua, kömpelösti liikkuvaa möhömahaa metsän pimeydessä. Markus Lukkarinen ALAN WAKE II Kaikki lähti kalmanrallista, tuskan vuodet kasvattivat, heräsin ja pimeyteen vajosin, aika menetti merkityksensä, luovuin kontrollista. Alan Wakesta ei tullut bestselleriä, joten jatko-osa näytti jäävän haaveeksi. Kohtaus päättyy karusti. M ikä on Suomen tärkein vientituote. Tarkoittaako se sitä, että Sankarin tango saa jatkoa. Vinksahtanut tunnelma ammensi vaikutteita Twin Peaksista ja valon ja varjon dynamiikka oli olennainen osa pelimaailmaa ja taistelua. Sori Supercell, tässä kisassa ei lasketa liikevaihtoa vaan kulttuurista merkitystä. Remedy osaa yhdistää toiminnan, tarinan ja tunnelman mestarillisesti. Täydellisen subjektiivisen listani ykköseksi nousevat Remedyn pelit. Pimeys enteilee yleensä pahaa. Vuonna 2010 julkaistu Alan Wake ei ollut hitti syntyessään, mutta toimintaseikkailun kulttimaine on kasvanut vuosi vuodelta. Luku on kunnioitettava senkin takia, että peli julkaistiin alun perin Microsoft-yksinoikeudella vain Xboxille ja PC:lle. Samalla Remedyversestä oli tulossa totta, sillä Controlin ja Alan Waken maailmat läikehtivät samalle soppalautaselle
Syke tiivistyy, kun astelen umpikujaa kohti. Varjovihollisten puristuksessa paniikki hiipii puseroon, eikä sekään auta, että patruunoista on jatkuvasti pulaa. 21 170572_.indd 21 170572_.indd 21 30.11.2023 15.29.12 30.11.2023 15.29.12. Kamppailut ovat haastavia, etenkin jos ympäristöjä ei nuohoa tarkasti. Tutkimuksen aikana pääsee haastattelemaan silminnäkijöitä. Tarinankerronnassa yhdistyvät kiehtovasti todellisuus, Alanin kirjoittama tarina ja Remedyn muut pelit. FBI-agentit Saga Anderson ja Alex Casey saapuvat pikkukaupunkiin ratkaisemaan tapausta, joka muuttuu askel askeleelta oudommaksi. Kun varjohirviötä ampuu heikkoon kohtaan, otus kavahtaa taaksepäin ja kerää voimia uutta hyökkäystä varten. Suorastaan yliluonnollisen veitsenterävillä hoksottimilla varustettu Anderson on erikoistunut pro. Toiminta on purskahtelevaa ja pahaenteistä. Raajani eivät tottele Siinä missä Control oli kaoottista voimafantasiaa supervoimilla ja aseilla ryyditettynä, Alan Wake 2 on hidastempoista selviytymistä. Onneksi pomotappeluissa tätä ongelmaa ei ole. Tyylilajiin sopivasti aseissa on reilusti potkua. Alan Wake 2 on surrealistista . Onnekseni kärsin vakavasta metsästäjä-keräilijäsyndroomasta, joten tarvikkeista oli harvoin huutava pula. Vihollistyyppien suunnittelussa olisi muutenkin voinut revitellä enemmän, sillä pimeyden korruptoimien inhotusten pitäisi aiheuttaa kunnon puistatuksia. Ilkka Villi ja ”tonnin seteli” -ilme. Toinen päähenkilö on tietysti Alan Wake, joka on jumissa painajaismaisessa pimeydessä. Jatko-osa ei sovi synkkien teemojensa ja säikyttelykohtausten takia heikkohermoisille, meille muille luvassa on niskavilloja kutkuttava psykologinen kauhutrilleri, jota maustetaan jatkuvasti huumorilla. Eikä ihmetystä vähennä se, että Casey näyttää ja kuulostaa hämmentävän paljon eräältä newyorkilaisetsivältä. Juoni jatkuu suoraan ensimmäisen pelin tapahtumista, mutta Alan Wake 2 toimii erinomaisesti myös itsenäisenä teoksena. ktiota parhaimmillaan. Silmille vyöryvät kohtaukset häkellyttävät, hymyilyttävät ja saavat arvostamaan Remedyn visiota. loimiseen ja hän yhdistelee johtolankoja sherlockmaisen vaivattomasti. Todellinen ja kuviteltu sekoittuvat, ympäristö ja hahmot muuttuvat hetkessä joksikin aivan muuksi. Minkä kammotuksen kohtaan tällä kertaa. Saga ja Alan kestävät vain muutaman suoran osuman. Yötön yö Remedyn pelit ovat tunnettuja loistavasta pelattavuudesta, mutta Alan Wake 2:ssa korostuu erityisesti tarinankerronta. Sinne tänne on piilotettu ampumatarvikkeita, varavirtalähteitä ja asepäivityksiin tarvittavia käsikirjoituksen sivuja. Jännitystä rakennetaan rauhallisilla tuokioilla, jolloin tutkitaan ympäristöä ja tutustutaan Bright Fallsin kaupunkiin ja sen lähiympäristöön. Aina on aikaa kahville. Tarina kuljettaa päähenkilöitä vinksahtaneisiin paikkoihin, joissa logiikan voi heittää romukoppaan. Puut tuntuvat kietoutuvan ympärilleni, kun seuraan jalanjälkiä alati synkkenevässä metsässä, pienet rasahdukset ja häiriöt näkökentässä saavat minut varpailleni. Hahmoja voi vaihtaa alun jälkeen lähes vapaasti ja vanhoille alueille voi palata, joten tarinan rytmitystä ei ole hakattu kiveen. Pelimekaniikat noudattelevat ykkös-Waken kaavaa: häiritse vastustajaa taskulampulla, paukuta lipas tyhjäksi, pakita, väistele. Sami Järvi on Alex Casey. Pää täyttyy jo tarinan alkumetreillä kysymyksistä. kirjailija Alan Waken 13 vuoden takaiseen katoamiseen. Pari pomotaistelua nosti silti hien pintaan, vaikka eteen ei tulekaan Controlin toisen Tommasi-taistelun kaltaista hirvitystä. Mitä Sagalle on aiemmin tapahtunut, mihin tutulta näyttävä sheri katoaa, kuinka monta sivupersoonaa Sami Järvellä oikein on. Rytmitys on oivallista. Tyylilaji on muuttunut suoraviivaisesta toimintaseikkailusta silkkaan selviytymiskauhuun. Viholliset voisivat tosin olla persoonallisempia, sillä suosta esiin kömpivät puskajussit eivät varsinaisesti hengi uhkaavuutta. Vihollisia on selvästi vähemmän kuin ykkösessä, mutta otukset ovat vaarallisempia. Tarina etenee kahden protagonistin voimin. Viimeistä kertaa manan majoille passitetut otukset lyyhistyvät tyydyttävästi. Pimeydessä tulee nopeasti vaimoa ikävä ja taskulamppu on vähintään yhtä tärkeä varuste kuin haulikko
Varsinkin Peter Franzén on paikallis-tv-mainoksia tehtailevana veljesparina hulvattomassa vedossa. Remedy ei häpeile, vaan nostaa kotimaisuuden tarjottimelle, ja ammentaa siitä globaaleille markkinoille kiinnostavaa eksotiikkaa. Rohkeus ja usko omiin kykyihin näkyy Alan Wake II:n pitkässä ja koukeroisessa rakenteessa, tarinankerrontaan syventymisessä ja taidossa astua ulos alkuperäisen Alan Waken raameista. Ilkka Villin tulkitsemalla Alan Wakella tuntuu puolestaan olevan tarinan alusta loppuun saakka kasvoillaan yksi ja sama ilme. Alan Wake 2 näyttää ja kuulostaa erinomaiselta. Aidon pulmailun sijaan Mind Place on ennemminkin juonta ja taustamateriaalia kokoava tila, jossa voi uppoutua Alan Waken kieroutuneeseen ja kiehtovaan maailmaan. Järven palo tarttui: tuntui, että hän on 130-päisen tiiminsä kanssa jonkin suuren äärellä. Ennen kuin nyt: uskomaton Alan Wake II muuttaa kaiken! Se ei ollut täysi yllätys. Kuvittelin, että räiskintägenren bullet timellaan mullistanut Max Payne on ylittämätön merkkipaalu, mutta olin väärässä. Hyvää + Alan Waken omaperäinen ja tunnelmaa tihkuva maailma imaisee vastustamattomasti syövereihinsä. Ääninäyttelijät onnistuvat ja Remedyn oma Northlight-moottori loihtii ruudulle uskottavia ja vivahteikkaasti ilmehtiviä hahmoja. Vaikka kartat ovat tiiviitä, löydettävää, nähtävää ja . Vähäeleistä, kuivaa huumoria viljellään jopa radion sääennustuksissa. Mitä pitemmälle pelasin, sitä tiukemmin selviytymisseikkailu kietoi minut pauloihinsa. Omaperäinen huumori, Suomi-viittaukset ja herkulliset sivuhahmot tekevät pesäeroa genren muihin peleihin. Samalla suomalainen peliteollisuus nousee uudelle tasolle. Oikeita puzzlejakin pääsee ratkomaan, mutta valtaosa pulmista on vapaaehtoisia. Ympäristöt on rakennettu yhtä lailla huolella. Tunnelmaa rakennetaan hienosti musiikilla ja äänisuunnittelulla. ALAN WAKE II 92 Loistava Alan Wake 2 kruunaa pelivuoden 2023. Tapahtumat saavat pään pyörälle, mutta tiukan analysoinnin sijaan keskityin nauttimaan kyydistä ja visuaalisesta tykityksestä. ilisteltävää riittää. Ensi viikolla on odotettavissa sadetta, sitä seuraavalla viikolla sadetta, ja sitten kaupallisiin tiedotteisiin. Alan Wake 2 on kunnianhimoinen ja riskejä kaihtamaton teos, jollaisia näkee AAA-pelien joukossa liian harvoin. tomasti. Alan Wake II ei ole vain Remedyn paras peli, se on yksi koko selviytymiskauhugenren kirkkaimpia kärkitöitä. Ja hän oli. Saga edistää tutkimusta Mind Placessa eli käytännössä hän järjestelee johtolankoja oikeille paikoilleen todisteseinälle. Erityisen osuva on ensimmäisen luvun päätteeksi soiva hypnoottinen ”Follow You into the Dark”, joka kuvastaa koko peliä mainiosti. ikka auttaa immersion luomisessa ja aluksi irrallisilta vaikuttavat osiot sulautuvat lopulta toisiinsa saumatJohannes Valkola E npä olisi uskonut! Olen aina jossain määrin pitänyt Remedyn peleistä, varsinkin niiden tekninen puoli on vakuuttanut, mutta niistä on jäänyt aina jotain puuttumaan, joten minun kirjoissani Remedy ei ole yltänyt todellisiin huipputöihin. Fiilis on samanlainen kuin Mulholland Drivea katsoessa: kaikkea ei heti ymmärrä, eikä tarvitsekaan. Toisella kierroksella odottaa tukku uusia ahaa-elämyksiä. Kun keväällä haastattelin pelin luovaa ohjaajaa Sami Järveä, vastaavaa lapsenmielistä intohimoa ja syväluotaavaa vastausvalmiutta olen harvoin kohdannut. SaKYKY UNELMOIDA 94 malla tuntuu että itse Remedy on matkannut jonnekin luovuuden syvimpään peittoon ja astunut ulos aivan uudella kirkkaudella. Alan Wake 2 on Remedyn paras peli. Esikuvien inspiraatio näkyy pohjalla, mutta siitä on suunnattu rohkeasti ja ennakkoluulottomasti ihan omaan suuntaan. Peli on täynnä mieleenpainuvia kohtauksia, joiden aikana suu loksahtaa auki ja mielen valtaavat ”mitä ihmettä minä juuri näin” -ajatukset. Tutkimustyö on aika suoraviivaista: johtolanka yhdistetään tiettyyn aihealueeseen, jonka jälkeen Saga tekee johtopäätökset ja keissi nytkähtää eteenpäin. Ruma, rumempi, Nightingale. Remedy ei ole jäänyt aiempien teostensa vangiksi. Enää on turha puhua Twin Peaksin tai Silent Hillin vaikutuksesta, Alan Wake II on ainutkertaisempaa ja yllättävämpää. 22 170572_.indd 22 170572_.indd 22 30.11.2023 15.29.34 30.11.2023 15.29.34. Temppu ja kuinka se tehdään Remedy onnistuu naittamaan välivideot, pelattavat osuudet ja etsivätyöhön keskittyvän Mind Placen sujuvaksi kokonaisuudeksi. Valtavien puiden humistessa ympärillä pelihahmot joutuvat metsänpeittoon eli vanhan suomalaisen uskomusperinteen paikkaan, jonne voi kokea eksyttyään metsän siimekseen. Noh, luultavasti Villi on vain yhtä hämmentynyt pelin tapahtumista kuin minäkin. Kun haastattelin edellisen huipun eli Housemarquen hurjan Returnalin senior narrative designer Eevi Korhosta, hän kertoi, miten Suomen peliala on avoin, toisiaan tukeva yhteisö. Nykyisessä kaunan ja katkeruuden polarisoituneessa mielipideilmastossa tämä on hienoa! Kuten sekin, että kun tämä pelitarjonnaltaan poikkeuksellisen rikas ja antoisa vuosi on taittumassa päätökseensä, Remedyn uusi peli on yksi kovimmista suosikeistani. Nouseva aalto nostaa kaikkia veneitä, aina iloitaan, kun joku meikäläisistä menestyy. Tyylitaju ja musiikkivalinnat ovat täydellisesti kohdallaan. Enpä olisi uskonut. Yrittäjähenkiset Koskelat järjestävät luontoretkiä, markkinoivat Ahmaolutta ja pyörittävät kirjakerhoa. Näyttävä gra. Alan Wake II sekoittaa unia ja painajaisia, alitajuntaa ja mielenmaisemia erikoiseksi yhdistelmäksi, jossa aika ja paikka liukuvat alati ja erityisellä tulkinnallisella kiehtovuudella. Saga suhtautuu yliluonnollisiin tapahtumiin epäuskottavan rauhallisesti etenkin tarinan alkumetreillä. Päähenkilöt eivät pääse samalle tasolle mehukkaiden sivuhahmojen kanssa. Läpäisyn jälkeen jää sellainen tunne, että Alan Wake 2 on jonkin suuremman alku. Controlissa hykerrytti Martti Suosalon esittämä talonmies Ahti, nyt hymyn generoi Peter Franzénin tulkitsemat Koskelan veljekset. Se näkyy myös huumorintajussa. Waken suomalaisuudesta heijastuu pelin uskaliaisuus ehkäpä parhaiten. Kauhu ja komedia kohtaavat ennakoimattoman pelinkulun aikana kerrassaan herkullisesti. Tunnelmallinen tarina tempaisee vastustamattomasti mukaansa. Huonoa . Aivopähkinät ovat mukavia välipaloja ja juuri sopivan haastavia. Ja samalla se nousee kivikovan pelivuoden parhaimmistoon. Control 2:n julkaisuun on liian pitkä aika. Remedy onnistuu erinomaisesti
Edes Death Rallya ei ole unohdettu! Minua ilahduttivat ylitsepursuavat Suomi-viittaukset, tästä pitäisi antaa suomalaisen kulttuurin edistämispalkinto! Näyttelijäkaarti hoitaa hommansa vakuuttavasti, tähtenä jälleen kerran Martti Suosalo, mutta myös Peter Franzénin toilailu jaksoi viihdyttää. Bright Falls tulvii kuin Pohjanmaa keväällä. Control oli julkaisustaan lähtien säteenseurannan edelläkävijä, johon muita pelejä verrattiin vuosien ajan. No, vuoden 2010 Alan Wake ei ollut tekniikan mestariteos, ainakaan Xbox 360:lla, mutta se oli tarina edellä kulkeva trilleri. Taistelu on ajoittain itseään toistavaa, ja vihollistyyppejä on vähän. Sami Järvi puolestaan on niin Max Payne kuin olla ja voi, vaikka virallinen lisenssi puuttuu. Ville Wikström ALAN WAKE 2 – PC Alan Waken levätessä pimeydessä 13 vuotta, PC-tekniikka ei levännyt. Hyvää + Nautittava tarina, upea ulkoasu, plus Martti Suosalo ja Yötön yö. ection) verrattuna kuva on merkittävästi realistisemman näköinen, kun ruudulla oleva näkymä ei rajoita heijastusten kulkua. Myös Max Paynen ja Quantum Breakin suuntaan löytyy nyökkäyksiä, vaikka Remedy ei omista niiden immateriaalioikeuksia. ksuksi. Huonoa . Jako Saga Andersonin ja Alan Waken välillä toimii, samoin Mind Place pulmien ja juonen ohjelankana on onnistunut ajatus. On aika laittaa rautaa suorituskyvyn rajalle! R emedy on aina ollut edelläkävijä PC-tekniikassa, vaikka onhan heidän peleistään tehty ihan vaikuttavia konsolikäännöksiä. Kauniin ulkoasun alta paljastuu taidolla rakennettu kudelma, joka pursuaa viittauksia kaikkiin Remedyn aiempiin tuotoksiin, mutta seisoo silti omilla jaloillaan. Alan Waken levätessä pimeydessä 13 vuotta, PC-tekniikka ei levännyt. Ruututilaheijastuksiin (Screen Space Re. Yötön yö ei ole koneelle kevyt, onneksi apuna on Nvidian korteilla DLSS ja Frame Generation. Alan Wake 2 jatkaa tällä linjalla ansiokkaasti, ja koin tunteita, joita harvoissa taidekokemuksissa pääsee kohtaamaan. Alan Wake ykkösen ja Controlin pelaaminen alle kannattaa. Vihjeet ongelmiin ovat tarpeeksi hienovaraisia, että keksiessään ratkaisun tuntee itsensä . DLSS Ray Reconstruction eli säteenkorjaus parantaa heijastusten ja muiden efektien laatua tekoälyavusteisella kohinanpoistotekniikalla. Olen aina pitänyt Sami Järven käsikirjoituksista, jotka haastavat ajattelemaan ja oivaltamaan. Remedyn versiossa mukana on myös perinteinen globaali valaistusratkaisu, joka pyörii taustalla vaikuttaen kuvanlaatuun. Valon ja varjon leikki on tärkeää kauhutunnelman luomisessa. 23 170977_.indd 23 170977_.indd 23 28.11.2023 13.40.58 28.11.2023 13.40.58. Metsässä on tiheä tunnelma, ja se on koneelle raskain alue. Airamin kanssa yhteistyössä tehty Oh Deer -termospullo on myyntihitti. Huippuluokan käsikirjoitus ja viimeisen päälle hiottu kokonaisuus. Silmissään riemu rajaton Toki nautin Alan Wake 2:sta pelinäkin. Alan Wake 2 pääsee mukaan Vuoden Peli -kärkikaartiini, vaikka nyt on ollut historiallisen kova pelivuosi. Quantum Break puolestaan oli niin kaunis ja raskas, ettei sitä saanut mitenkään pyörimään sulavasti 4K:lla, ja minulla sentään oli Titan X Pascal. Suora valaistus on säteenseurannan avulla toteutettu, joON YÖTÖN YÖ SE VALON SYÖ ALAN WAKE 2 – PC Remedy Entertainment / Epic Games Publishing Arvosteltu: PC Saatavilla: Playstation 5, Xbox Series S/X Minimi: Windows 10/11 64-bit, Intel i5-7600K tai AMD:n vastaava, 16 Gt RAM, AMD Radeon RX 6600 tai Nvidia RTX 2060, 90 Gt SSD Suositus: Windows 10/11 64-bit, AMD Ryzen 7 3700X tai Intelin vastaava, 16 Gt RAM, AMD Radeon RX 6600 XT tai Nvidia RTX 3060, 90 Gt SSD Testattu: AMD Ryzen 9 5950X, 32 Gt RAM, Nvidia RTX 4090 24 Gt ten Bright Falls ja sen ympäristö on täynnä kasvillisuutta, joiden varjot lankeavat kauniisti ja todenmukaisesti. Nappisuoritus Remedyltä, jälleen kerran! 93 Yksi tämän hetken kauneimpia pelejä, täynnä viittauksia Suomeen ja Remedyn aiempiin tuotoksiin. Alan Wake 2 on molempia, sillä oikean aivopuoliskon taidealueiden lisäksi stimuloidaan takaraivon visuaalista kuorikerrosta. Kevyemmälläkin säteenseurantakortilla ruudunpäivityksestä saa pelattavan hieman asetuksia viilaamalla. Järvi ei ole menettänyt terävyyttään vuosien varrella, päinvastoin. Tämän vuoksi polunseuranta ei välttämättä muuta kuvaa joka kohtauksessa dramaattisesti, mutta kyllä se silti tunnelmaa kohottaa. Ohjaustavaksi suosittelen padia, sillä käyttämäni PS5:n DualSense värisee PC:lläkin tarkasti, etenkin sateen ropistessa. Tekniikka lisää realismia valaistukseen etenkin heijastuksissa ja valon sirottumisessa pinnoilta toisille. Pelatessani Cyberpunk 2077 Phantom Libertyä kaikki herkut maksimilla ihmettelin, miten pitkälti luonnon helmaan sijoittuvassa pelissä voi päästä lähellekään sci. Polunseuranta näyttää heijastuksetkin paljon tarkemmin kuin mikään muu peli tähän mennessä. Max Payne loksautti leuat silkinpehmeällä bullet time -toiminnallaan, joka oli nautinto vuosituhannenvaihteen tietokoneella. Tasapaino on juuri sopiva, resurssit ovat kortilla, kuten genreen kuuluu. Hän pelistä sua tuijottaa Alan Wake 2:sta tihkui tietoa monenlaisten säteenseurantatekniikoiden hyödyntämisestä, jopa raskasta polunseurantaa käytettäisiin. Tällä tarkoitan pintojen heijastamaa väriä ympäristöönsä, esimerkiksi taskulampun valokeila heittää kellertävän sävyjä pinnoille kimpoillessaan niistä. -kaupungin peilipintojen loistetta. Onneksi Remedy on palkannut oikean miehen, sillä Ray Tracing vetää pelissä erinomaisesti monta roolia. Taistelussa ei tunneta armoa, sillä normaalilla tasolla olin jatkuvasti siinä rajoilla, että selvisin kohtaamisista hengissä. Erona Cyberpunkiin, Alan Wake 2:n polunseuranta ei ole täysin kattava. Peilipinnan epätasaisuus luo epätodellisen tunnelman. On aika laittaa rautaa suorituskyvyn rajalle! SE VALON SYÖ Airamin kanssa yhteistyössä tehty Oh Deer -termospullo on myyntihitti. Kuiskailevat varjot vainoavat kirjailijaamme. Lasipintojen osittainen heijastuvuus puolestaan näyttää upealta ikkunoissa
T amperelaislähtöinen Cities: Skylines on lähes yksin kannatellut kaupunkisuunnittelupelien genreä noin vuosikymmenen, joten jatko-osalle on suuret odotukset. Autoilijat pääsevät helpolla, kun pyöräilijöitä ei enää ole. Sama ongelma vaivaa junia ja raitiovaunuja. Tämä yhdessä parempien työkalujen kanssa tekee liikenteen suunnittelusta koukuttavaa. Koko genreä vaivanneita turhuuksia on suoraviivaistettu, sillä sähkökaapelit ja viemäriputket rakentuvat nyt automaattisesti teiden mukana. Reittityökaluja on uudistettu käyttäjäystävällisempään suuntaan ja olemassa olevia linjoja saa muokattua helposti. Toni Hilden CITIES: SKYLINES 2 Kakkonen ei ole vielä ykkönen: Suomi-ilmiön jälkikasvun matka valtaistuimelle on kesken. Arvostan myös uutta mittakaavaa, jossa rakennusten koot ja asukasmäärät vastaavat paremmin todellisuutta. Liikenne on silti yllättäen ollut vähiten bugaava osuus. Puistoissa ja urheilukentillä ei näy vierailijoita lainkaan, vaikka lukujen mukaan niitä siellä on. Paitsi, jos tykkää koirista yhtä paljon kuin Pelittilän asukkaat: epäilen viidesosan asukeista olevan nelijalkaisia. Tavoitteena on pitää heidät onnellisina ja terveinä, ja samalla kassa plussalla, sillä ongelmien kertyessä muuttoliike naapuripitäjään alkaa. Myös kartat ovat entistä suurempia. Palvelut kaipaavat vaan enemmän variantteja, esimerkiksi ainoa peruskoulu on koko korttelin kokoinen kompleksi. Työmaata riittää, mutta kehtaako kaupungin kokoisen paketin viedä silti kuusen alle. Naapureiden kanssa voi käydä nyt kauppaa. Mutta ärsyttävästi bussilinjat eivät osaa tasata niillä kulkevien bussien välimatkaa suhteessa toisiinsa, minkä vuoksi matkustajamäärä jakautuu epätasaisesti. Stadin taksijonot eivät vedä vertoja Pelittilälle. Rakennuksissa on hauskoja immersiota lisääviä yksityiskohtia, kuten se, että kauppojen ja toimistojen mainoskyltit ovat tyhjiä, kunnes tiloihin muuttava . Nyt kaupungit ovat komeita yläilmoista, mutta kadulla elämä kärsii. Kaupungin syke ei vaan välity moottoriliikenteen ja rakennusten ulkopuolella entiseen tapaan, sillä jalankulkijoita on karsittu. YliPuistojen ja urheilukenttien kävijöitä ei enää näytetä, mikä on ikävä takapakki. Julkaisu ei mennyt ihan putkeen, sillä peli pantiin pihalle keskeneräisenä, ja matka valtaistuimelle on pidempi kuin ennakkoversion pohjalta ajattelin. Mukana on myös yksi harvoista vuoden 2013 SimCityn hyvistä puolista, eli rakennusten modulaarisuus. Välillä olo oli kuin betatestaajalla, kun joukkoliikenne koko kaupungin laajuisesti yhtäkkiä lakkasi ottamasta ihmisiä kyytiin. Sama hämmentää kouluissa, joihin en ole kertaakaan nähnyt kenenkään kävelevän sisälle, vaikka oppilaita on. Tekijät ovat kenties mallintaneet pandemian aikaiset etäolosuhteet liiankin realistisesti. Colossal Order on paikannut puutteita ripeään tahtiin viimeisten viikkojen aikana. Nyt kuskit jopa pysäköivät auton, mutta hölmösti simulaatio suosii katuparkkeja, vaikka vieressä olisi parkkitalo tyhjillään. Harmi, ettei vieläkään ole mahdollista valita yksittäisiä rakennuksia pystytettäväksi kaavoitusalueiden katalogista, kaltaiseni näpertelijät saavat odottaa tämän mahdollistavaa modia. Alun pahimmat ongelmat olivat ruudunpäivityksessä. Ensimmäisessä osassa autot käyttivät häivetekniikkaa ja katosivat näkyvistä perille päästyään. Taskuparkkipainajainen Asukkaat punnitsevat nyt työmatkan vaihtoehtoja useampien muuttujien, kuten hinnan ja matkustusajan, pohjalta. Tähän olen etsinyt vastausta viettäessäni kruununperijän kanssa monta pitkää iltaa. Parhaimmillaan ajantajuni katosi tyystin, kun suunnittelin uutta kaupunginosien välistä raideliikennettä. Suuria linjoja Perusidea ei ole muuttunut: rakentaminen alkaa pienestä kylästä ja etenee kohti suurkaupunkia, matkalla asukkaille lisätään monenlaisia palveluita. rma täyttää ne mainoksillaan. Ei ole realistista odottaa kaikkea edeltävän osan delsujen sisältöä heti julkaisuun mukaan, mutta nykyinen painotus tuntuu välillä erikoiselta, kun edeltäjän alkutarjonnassa mukana olleita perusominaisuuksia puuttuu. KRUUNUNPERILLINEN Colossal Order / Paradox Interactive Arvosteltu: PC Tulossa: PS5, Xbox Series X/S Minimi: Intel Core i7-6700K | AMD Ryzen 5 2600X, 8 Gt RAM, GeForce GTX 970 (4 Gt) tai Radeon RX 480 (8 Gt) Suositus: Intel Core i5-12600K/AMD Ryzen 7 5800X/16 Gt RAM, GeForce RTX 3080 tai Radeon RX 6800 XT, 16 Gt RAM Testattu: AMD Ryzen 7 5700X, 32 Gt RAM, Nvidia GeForce RTX 3090 24 Gt Moninpeli: ei Ikäraja: 3 Enemmän peli-intoa ovat syöneet simulaatiosta paljastuneet ongelmat, joista suurin osa menee bugien ja huonon tasapainotuksen piikkiin. Edistyminen suurkaupunkia kohti on siksi hitaampaa, mutta lopputulos on tyydyttävämpi ja näyttävämpi. 24 170707_.indd 24 170707_.indd 24 29.11.2023 18.01.55 29.11.2023 18.01.55. Ensimmäisen osan retrofuturistinen ilme näkyi välillä karkkikipon sävyisenä sekamelskana yhteen sopimattomia rakennuksia, mutta nyt kaavoitetuille alueille nousevat tönöt sopivat arkkitehtuuriltaan paremmin yhteen ja niiden värikimara on hillitympi. Osan se täyttääkin, kuten vaihtuvat vuodenajat ja paremman liikennesimulaation. Edelliseen osaan verrattuna uuden rakennustyömaan aloittaminen on sujuvampaa, kun palveluita voi ostaa rajan toiselta puolelta. Optimointia on hieman parannettu, mutta töitä riittää edelleen. Voimalaitokset ovat suuria ja kalliita, joten maksan ihan mielelläni siitä, että voin alussa keskittyä muuhun rakentamiseen ja maksaa siitä, että virtaa virtaa. Ongelma on pääasiassa esteettinen, mutta kilometrien pituiset parkkiletkat katukuvassa tympivät. Onneksi myös hyviä uudistuksia on roppakaupalla, kuten teiden rakentamisen sujuvoittaminen. Uutta terveysasemaa ei tarvitse pystyttää heti kun potilaita on liikaa, sillä sitä voi laajentaa lisäsiivillä
Erityisesti miellyttää realistisempi mittakaava, rakentamisen työkalut, vaihtuvat vuodenajat ja parempi liikennesimulaatio. Nykykunnossa se vain on herkkä bugeille, sekä vaatii tasapainotusta että kaupankäynnin järkeistämistä. Silti turisteja riittää, vaikka ihmettelen mitä he Pelittilässä oikein näkevät. 79 Kuningas Skylines pitää kiinni valtaistuimestaan kruununperijän kerätessä kannatusta kansan keskuudesta. Cities Skylines 2 on varsin vakuuttava mukautuessaan koko ajan pelaajan tekemisiin. Aiemmin liikennettä rajoitti 65 tuhannen agentin raja, eli tuon enempää ihmisiä ei voinut piirtää kerralla vaikka väkiluku olisi moninkertainen. Puuteollisuudelle ei rakenneta yksittäisiä sahoja ja varastoja, vaan raaka-ainetuotantoa kaavoitetaan, jolloin puun jatkojalostukseen ja varastointiin keskittyviä yrityksiä nousee itsestään teollisuusalueille. Keskeneräisyys näkyy vähän kaikessa. Ne toimivat pysäkkien tapaan, eli kaupunkien väliset linjat täytyy muodostaa itse, mutta samalla turistiliikennettä voi ohjata tarkemmin. Katuporan laulaessa liikenneympyrä sujahtaa olemassa olevan tien sisälle yhdellä klikkauksella. Naapureilla on loputon kysyntä ja tarjonta kaikelle, mikä vie pohjan kaupankäynnistä, koska hinnat pysyvät aina samalla tasolla. Energiakroisos Taloutta pyörittää uudistettu simulaatio. Huonoa . Vilinä kasvaa kun kaupunki kasvaa, mutta realistisemman mittakaavan ansioista se myös jakautuu laajemmalle alueelle. Realistisempi mittakaava näyttää hienolta myös yläilmoista. Nyt jokaisessa ilmansuunnassa on useita naapurikaupunkeja, joille on kartan reunoissa pisteet eri kulkuneuvoille. Turismille ei ole enää omaa kaavoitusaluetta. Sen sijaan kaupallinen sektori vastaa automaattisesti tarpeeseen rakentamalla lisää hotelleja, ravintoloita ja muita viihdykkeitä niille alueille, joihin turistivirta keskittyy. Ongelma on nyt akuutti, koska moditukea ei vielä ole. Enää ei riitä, että yhdistää oman raideverkoston kartan ulkopuolelle. ikki vastaa asukasmäärää. Onneksi tekoäly osaa vihdoinkin käyttää kaikkia kaistoja kunnolla, ja jo se pelkästään sujuvoittaa liikennettä reilusti. Hämärän hiipiessä kaupungit ovat tunnelmallisia, mutta pimeällä ei kyllä näe rakentaa mitään. Odotan innolla, sillä pelissä on potentiaalia vaikka mihin. Moni ensimmäisen osan teollisuusdelsun toiminnoista on valmiiksi mukana. Saavutuksista aukeavat uniikit palkintorakennukset istuvat muiden tönöjen sekaan nätisti, mutta ikävästi valikoimasta puuttuvat lähes kokonaan suuremmat nähtävyydet, huvipuistot ja muut isot virkistyskohteet, jotka erottuisivat selvästi horisontista. Systeemi on näppärä, se siirtää fokusta enemmän kaupungin johtamisen puolelle tuotantoketjujen kanssa näpertämisen sijaan. Toivotin silti kaikki uudistukset tervetulleeksi, vaikka jotkin niistä vaativatkin tasapainottamista. Rakennusten mainoskyltit vaihtuvat niitä vuokraavien . 25 170707_.indd 25 170707_.indd 25 29.11.2023 18.02.09 29.11.2023 18.02.09. Risteys syntyy automaattisesti kun vetää tien vanhan väylän poikki. Vaihtuvat vuodenajatkin tuovat oman mausteensa, kun talvi yllättää autoilijat ja tiet muuttuvat liukkaammaksi. He ostavat kaiken ylimääräisen sähköntuotannon sellaisella hintalapulla, että voisin poistaa asukkailtani verot melkein kokonaan. Ruutukaavan orjat läähättävät onnesta kun valmista ruudukkoa ilmestyy kartan täydeltä hiiren heilautuksella. Samalla en voi olla ajattelematta, että aika monelta ongelmalta olisi vältytty, jos julkaisu olisi jätetty ensi vuodelle, tai edes aloitettu early access -jaksolla. Konsoliversioita odotetaan ensi vuoden alkupuoliskolle, ja viimeistään niiden mukana pitäisi modien tulla kaikille alustoille. Jos haluaa loputtoman kassavirran, riittää kun pystyttää voimalaitoksia ja vetää piuhat naapurikaupunkiin. Colossal Order ilmoitti siirtävänsä DLC-tuotantoa ja moditukea korjausten alta myöhemmäksi. Lähituotanto laskee logistiikan kustannuksia ja jättää lisää varoja yritysten kasvuun. Seuraan tilannetta ja kerron kruunajaisista, jahka niiden aika koittaa. Tekoäly tekee myös virheitä, jotka voivat johtaa kolareihin, mikä tekee liikenteestä elävämpää ja kiinnostavampaa seurattavaa. Esimerkiksi Workers and Resources: Soviet Republic handlaa naapureiden kanssa käytävän kaupan paremmin juurikin vuosien saatossa vaihtuvan kysynnän, tarjonnan ja hintojen myötä. Jatko-osa poistaa katon ja tra. Mutta tasapaino ja tekniikka pitää vielä saada kuntoon, plus tuoda lisää elämää kaupunkiin. Raaka-ainetuotanto, tuotekohtainen verotus, naapurikuntien kanssa käytävä kauppa, asukkailta perittävät palvelumaksut ja lukuisat muut muuttujat vaikuttavat kaikki toisiinsa. Hyvää + Erinomaisia uudistuksia rakentamiseen ja simulaatioon. Kruunun perässä Monet Cities: Skylines 2:n ongelmat ovat yksinään pieniä, mutta juuri nyt niistä kasautuu turhan iso joukkio. rmojen mukaan. Ainoastaan rahdin hintalappu muuttuu kuljetustavasta ja matkan pituudesta riippuen. Kaupungin houkuttelevuus kasvaa puistoja ja uniikkeja rakennuksia pystyttäessä, mikä lisää vähitellen turistien määrää. Naapurikateus Kaupat rakastavat turisteja, mutta niiden pyydystäminen vaatii hieman vaivaa. Ketju jatkuu lopputuotteisiin saakka, ja paikallinen puutuotanto houkuttaa huonekaluliikkeitä kaupunkiin. Nyt pelin edistysaskeleet jäävät odottamaan aikaa parempaa, jotta ne pääsevät oikeuksiinsa. Suppea nähtävyysvalikoima ja jalankulkijoiden puutteellinen käyttäytyminen saavat kaupungit tuntumaan toisinaan vähän hengettömiltä. voimaisesti paras käyttömukavuutta lisäävä uudistus on paranneltu tietyökalu. Joten vielä ei valta vaihdu, vaikka uskon niin lopulta käyvän. Mutta simulaation tasapainossa on isoja puutteita, joista isoin on kiinteät markkinat
Modern Warfare III jatkaisi MW:II:n tarinaa hyödyntäen samalla edelliSledgehammer Games / Activision Versio: Myynti Pelattu: PS5 Saatavilla: Win, PS4, Xbox One, Xbox Series X/S Ikäraja: 18 sosan aseita ja hahmoja. Tilikauden lähestyessä loppuaan suunnitelmat alkoivat muuttua. Toisinaan he havaitsevat pelaajan seinien tai muiden esteiden läpi. Modern Warfare III:n pelaamisen jälkeen on selvää, ettei kehittäjillä olisi ollut aikaa luoda aseita ja hahmoja. Mikään näistä ei kuitenkaan valmistanut minua kolmanteen osaan. Neljän vuoden odotuksen jälkeen Modern Warfare II:n kampanja osoittautui pettymykseksi. Mitä väliä. Helmikuun lopussa levisi tieto siitä, että laajennus oli laajentunut kokonaiseksi (ja täysihintaiseksi) peliksi. Niitä ei ole kuitenkaan varustettu äänenvaimentimilla, mikä tekee niistä hyödyttömiä hiiviskelyä suosiville pelaajille. M iljardimyynteihin yltävä Modern Warfare on Call of Duty -pelisarjan kruununjalokivi, mutta sitä on vaikea uskoa pelattuaan Modern Warfare III:a. Mielikuvitukseton ja mitäänsanomaton kampanja, vanhoja kenttiä kierrättävä moninpeli sekä tulevaan Warzone-karttaan sijoittuva avoimen maailman Zombies-pelitila saavat MWIII:n tuntumaan vuosipäivitykseltä varsinaisen pelin sijaan. Avoimille alueille sijoittuvat tehtävät ovat käytännössä yksin pelattavia co-op-tehtäviä (tekoälytoverit tuntuvat keksivän aina uusia tekosyitä häipyä paiOMA TULI TAPPAA Avointen kampanjatehtävien vapaudella on hintansa. Tietenkin hälytyksen lauettua jokainen vastustaja tietää tunkeilijan sijainnin. Yllätys, yllätys! Vuosipäivitys sen piti ollakin. Lisärajoitteita aiheuttaa epäjohdonmukaisesti käyttäytyvä tekoäly. 26 170705_.indd 26 170705_.indd 26 29.11.2023 18.03.30 29.11.2023 18.03.30. Hahmogalleriasta oli tehty aiempaa yksioikoisempi ja juoni eteni ennalta arvattavasti latteaan loppuhuipennukseen saakka. Joskus viholliset eivät reagoi, kun heidän vierustoveriltaan viilletään kurkku auki. MWIII:n kampanja koostuu 14 tehtävästä, jotka nitovat heikosti yhteen alkuperäistä Modern Warfare 2:ta (2009) mukailevan tarinan. Paitsi, ettei voikaan. Valtaosa tehtävistä sijoittuu avoimiin ympäristöihin, joissa tavoitteet vaihtelevat todisteiden tuhoamisesta pommien purkuun. Moninpeli oli koukuttavaa ja Warzone tarjosi erinomaisen Battle Royale -kokemuksen, jonka parissa viihdyin toista tuhatta tuntia. Eikä yksikään niistä ole erityisen muistettava. Markus Rojola CALL OF DUTY: MODERN WARFARE III Activision myy hätäisesti kyhättyä vuosipäivitystä Modern Warfare -sarjan seuraavana osana. Ketä kiinnostaa. Valikoima ei valitettavasti ole kovin laaja tai laadukas. Kaikkein eniten innostuin tarinasta. Sodankäynnin mielettömyys Avoimet tehtävät antavat Activisionin mukaan vapaat kädet pelaajalle. Esimerkiksi satamakentässä voi löytää parikin kiikarikivääriä. Valtaosa sisällöstä on kierrätetty aikaisemmista peleistä ja loput lienee kehitetty ensisijaisesti Warzonea varten. Ainoastaan muutama näistä on perinteisiä tarkkaan skriptattuja CoD-tehtäviä. Kuinka paljon Modern Warfare III:n pelaaminen minua raivostuttikaan. Yritys uudistaa kaavaa voi kuulostaa kiehtovalta, mutta toteutus on kaukana onnistuneesta. Ensiluokkaiset tehtävät, samaistuttavat ja monipuoliset hahmot sekä kiehtova juoni pitivät tiukasti otteessaan. Minun ei anneta valita aseistusta, joten on tyydyttävä joko alussa annettuihin, vihollisilta poimittuihin tai ympäristöön piilotetuista laatikoista löytyviin aseisiin. Vaikka näyttävistä toimintakohtauksista ei ollut puutetta, yksikään tehtävistä ei yltänyt edellisen osan huipennusten tasolle. Moni ilahtui, mutta kyynisimmät arvelivat päätöksen johtuneen siitä, ettei Sledgehammer ehdi luoda uutta aseja hahmovalikoimaa tyhjästä. Uuden pelin sijaan Sledgehammer Games oli kehittämässä Modern Warfare II:n (Pelit 11/2022, 83 p.) laajennusta. Se tuntui erinomaiselta idealta, sillä pari edellistä peliä olivat vaikuttaneet todella väsyneiltä. Kuka pitää merkittävänä valintana sitä, missä järjestyksessä pelaaja tuhoaa kolme tuhottavaksi tarkoitettua helikopteria. Halutessaan voi hiiviskellä, syöksyä vihollisten kimppuun aseet laulaen tai… Ok, tapoja on vain kaksi, mutta niiden väliltä voi valita vapaasti. Halpamaista rahastusta Viime vuoden marraskuussa uutisoitiin Call of Duty -sarjan pitävän välivuoden ensimmäistä kertaa lähes kahteen vuosikymmeneen. Eihän heillä ollut aikaa luoda kunnollisia tehtäviä kampanjaa varten, uusia karttoja moninpeliin tai täysiveristä pelitilaa zombeille. Odottakaa, kun lasken! Done and dusted 2019 julkaistu Modern Warfare -sarjan reboottaus oli kaikin puolin erinomainen
Vaikka muutos saattaa aluksi vaikuttaa isolta, lähes kaikki kyvyt ovat olleet jossain muodossa mukana aiemmissakin peleissä. Näiden käyttäjiin en tosin ole törmännyt betatestin jälkeen. Perinteiset perkit on puolestaan korvattu hanska-, saapasja erikoisvarustevalikoimalla. Mukana on kuitenkin myös nippu karttoja, kuten tarkka-ampujien taivaalta vaikuttava Wasteland, jotka olisi suosiolla voinut jättää vuoteen 2009. Tiettyjen varusteiden ja killstreakien lukitseminen päivittäisten haasteiden taakse on halpamainen tapa pakottaa pelaajat palaamaan pelin ääreen. Aseiden osien aukaiseminen on yhtä hämmentävää kuin MW2:ssa. Ruudulle ilmestyi niin usein teksti + 75 XP assist, että pelkäsin sen palavan ruutuun kiinni. Liikkumisen nopeuttaminen ja hyppelyn haittojen poisto ovat tehneet pelistä astetta levottomamman. Ensisilmäyksellä varustusta on muokattu merkittävästi. Loppujen lopuksi kyse on vain nimeämistavasta. Tiimillä on 45 minuuttia aikaa suorittaa tehtäviä, kerätä ryöstösaalista ja paeta paikalta kutsumanJos Modern Warfare III ei ollut koskaan tarkoitettu lisäosaksi, miksi se käynnistetään samasta valikosta kuin edeltäjänsä. Hardpointin ja Kill Con. Sillä, kumpi ampuu ensin, on valitettavan vähän merkitystä. Ketä kiinnostaa dynaaminen kerronta. Ei, kyse ei ole koko kansan rakastamasta tanssiohjelmasta vaan ajasta, joka kuluu pelaajien tappamiseen. Mitä väliä, että kampanjan läpäisee alle viidessä tunnissa. 27 170705_.indd 27 170705_.indd 27 29.11.2023 18.03.57 29.11.2023 18.03.57. Parhaimmillaankin ne tuntuvat siltä kuin pelaisi Warzonea tai DMZ:tä botteja vastaan. Tällä kertaa kyse on sotilaiden lahjakkuuksien sijaan näiden valitsemista varusteista. Poissa ovat elokuvamaiset toimintakohtaukset, asetovereiden välinen yhteistyö ja letkeä sanailu. Hanskat muun muassa parantavat tähtäysnopeutta pelaajan loikkiessa ympäriinsä tai lisäävät heittokäden voimaa heittää kranaateissa. Asetuntuma on lähestulkoon identtinen eikä vihollisten askelia erota edelleenkään tulituksen keskeltä. Kuten arvata saattaa, pelattavuudeltaan MWIII ei eroa juurikaan edeltäjästään. Taktisista löytyy alueita itsenäisesti valloittava läppäri sekä lyhyen kantaman häirintälaite, joka piilottaa joukot vihollisten tutkalta ja estää näitä aktivoimasta erikoishyökkäyksiään. Varjoleikkejä Moninpeli tarjoaa onneksi vakaamman kokemuksen. Miksi jotkut pelaajat joutuivat käynnistämään pelin MWII:n levyllä. Tämä on minun kiväärini… Muiltakin osin tarvikkeet on pidetty pitkälti ennallaan. Ne tuovat epäilemättä mukavia muistoja mieleen niille, jotka viihtyivät CoD-moninpelien parissa jo reilu vuosikymmen sitten. Samoihin sanoihin voi tiivistää Activisionin suhtautumisen pelisarjan faneihin. Uusien killstreakien joukkoon lukeutuvat vastustajat tainnuttava äänikanuuna sekä kohteeseen itsestään hakeutuva drooni. Ikävin muutos koskee kuitenkin entistä korkeampaa TTK:ta. Mikään uudistuksista ei merkittävästi paranna peliä, mutta muutama heikentää sitä ainakin omissa silmissäni. Pelaajat valitsevat käyttämänsä liivin, joka määrittelee pelityyliä sekä mitä varusteita nämä voivat käyttää. Tappavien joukkoon on lisätty tikkusuoraan lentävä drooni, joka räjähtää osuessaan esteeseen. Pudonneen lentokoneen ympärille sijoittuva Afghan, lentokentälle sijoittuva Terminal sekä myös Modern Warfare 2019:stä tutut Scrapyard ja Rust ovat erinomaisia. Erikoisvarusteista maski vähentää tainnutusja kaasukranaattien vaikutusta, kun taas kuulokemikrofonit vähentävät erikoishyökkäyksiin vaadittavien tappojen määrää yhdellä. Kolmihenkinen joukkue pudotetaan elävien kuolleiden valtaaman Urzikstanin reunamille. Karttavalikoima on napattu kokonaisuudessaan alkuperäisestä MW2:sta. Se, ettei kenttiä alun perin suunniteltu näitä pelitiloja varten, on näkynyt muun muassa ongelmallisina spawn-pisteinä. Zzz Zombies MWIII tuo takaisin Zombies-pelimuodon parin vuoden tauon jälkeen. Ilman nostalgialaseja valikoima ei vakuuta. Elinvoiman nosto 100:sta 150:een korostaa entisestään metan eli kaikkein tehokkaimpien aseiden merkitystä. kalta tehtävän alkaessa). rmedin kaltaiset modernit pelitilat piristävät vanhoja karttoja. Ympäristöjä ei ole suunniteltu kampanjaa varten (yksi sijoittuu Verdanskin padolle, toinen uuden Warzone-kentän voimalalle), joten ne eivät sisällä mitään huipentumia. Mikäli pelaaja haluaa nostaa kaikki pelistä löytyvät aseet tappiin vaihtelun (tai pakkomielteen) vuoksi, niin on paras tottua siihen, että tulee häviämään useimmat kaksinkamppailut. Saappaat lisäävät esimerkiksi liikkumisnopeutta tai vaimentavat askelia. Tyypillisen pienten ja tarkkaan rajattujen karttojen sijaan MWZ sijoittuu valtavan kokoiseen Warzone-karttaan. Esimerkiksi vihollisten laitteet seinien läpi havaitsevilla taistelupioneereilla on kaksi taktista varustetta, mutta ei lainkaan räjähteitä. Tärkeintä, ettei aukko julkaisukalenterissa vaarantanut yhtiön myyntiä Microsoftille. Miksi PS5-version trophyt on sijoitettu Modern Warfare II:n alle. Miksi konepistoolin lippaan aukaiseminen edellyttää kiikarikiväärin käyttöä
Moninpelinä Modern Warfare III jatkaa pienin variaatioin omaa hyvää peruskonseptiaan. Yksinpelikampanja on lyhyenläntä raakile ja ilman uusia karttoja moninpeliä olisi vaikea erottaa aikaisemmasta. Urzikstan on yksinkertaisesti liian laaja ja avoin aiheuttaakseen klaustrofobiaa ja saamaan pelaajan tuntemaan itsensä altavastaajaksi. Moninpelin kuusitoista lanseerauskarttaa ovat enimmäkseen onnistuneita, joskin karttojen painopiste on aika voimakkaasti keskipitkiin ja pitkiin taisteluetäisyyksiin kallellaan. Tuomas Honkala V aikka järjestysnumero nimen edessä on vaihtunut, Modern Warfare III tuntuu pelkältä Modern Warfare II:n lisäosalta. Satapäisten joukkojen lanaaminen on hauskaa jonkin aikaa ja tarjoaa hyvän tavan nostaa aseiden tasoja, mutta mitään sen syvällisempää MWZ ei tunnu tarjoavan. Suunnilleen kaikki Modern Warfare II:ssa ansaittu roina (aseet, hassut koristeet, operaattorit jne.) periytyvät tilitietojen mukana kolmososassa käytettäväksi. juhlavuoden julkaisuksi Modern Warfare III:n on harvinaisen pehmeä paketti. Keskustaa lähestyessä elävien kuolleiden kestävyys ja voimat kasvavat nopeasti, jolloin joka raatoon joutuu upottamaan lippaallisen luoteja. Call of Dutyn 20. Kaikkien aikojen heikoin CoD-kampanja. Mutta kolmannen, neljännen, viidennen ja ännännen pikkutunneille valvotun yön jälkeen jouduin viimein myöntämään itselleni, että ehkä täysihintaisena pelinä myydyssä ”DLC:ssä” oli sittenkin oma viehätyksensä. Mikäli Modern Warfare III myytäisiin rehtiin lisäosahintaan, se saisi minulta lämpimät suosittelut. Hyvää + Perusvarma moninpeli. Moninpeli ajaa asiansa hyväksi todettujen mekaniikkojen ja karttojen ansiosta, mutta mitä se sanoo Call of Dutyn tilasta, jos uusimman osan kiinnostavin sisältö on 14 vuoden takaa. CALL OF DUTY: MODERN WARFARE III 64 Jos se näyttää DLC:ltä, tuntuu DLC:ltä ja haisee DLC:ltä, ehkä sen olisi pitänyt olla DLC. 28 170705_.indd 28 170705_.indd 28 29.11.2023 18.04.31 29.11.2023 18.04.31. Zombiesissa on ruuhkaisinta pakokopteria odotellessa. Modern Warfare III:n yhteys vuosi sitten ilmestyneeseen edellisosaan on muutakin kuin pelkkää sanahelinää yhteisestä pelimoottorista. Liikkuminen elävien kuolleiden keskellä ei tuota ongelmia. Kartta on jaettu eri vaikeustasoihin. Laaja asevalikoima. Sain jopa pitää 20 euron arvoiset kissahahmoni! Vaikka idea vanhojen varusteiden säilymisestä on paperilla mitä mainioin, en ole täysin vakuuttunut käytännön MINUN SOTANI Pelattu: Xbox Series X toteutuksesta, sillä suoritusarvoja on rukattu ilmeisen tietoisesti Modern Warfare III:n uusien pyssyjen eduksi. MWZ sai kuitenkin minut muuttamaan kantaani, koska sen pelaamisesta puuttuu kaikki jännite. Minulla ei vielä ole muodostunut yhtään välittömästi skipattavaa inhokkikarttaa, mitä pitäisin Call of Duty -olosuhteissa aika poikkeuksellisena saavutuksena. 80 Modern Warfare III on kelpo moninpeli, mutta aika vaatimaton jatko-osa. Huonoa . Parin ensimmäisen illan jälkeen olin valmis tyrmäämään Modern Warfare III:n yhtenä Call of Dutyn historian pahimmista harha-askelista. Reunamilla liikkuu heikkoja zombeja, jotka kaatuvat muutamasta osumasta. Tarinakampanja on kaikin puolin karmea eikä MWZ tarjoa ainakaan toistaiseksi syytä palata pelin pariin viikosta toiseen. MWZ tylsempi versio DMZ:stä. Alueella liikkuu myös muita pelaajia, mutta nämä eivät voi kuitenkaan vahingoittaa toisiaan. Kuka on paha poika. Tällaisena sitä ei kehtaa suositella kuin kaltaisilleni bulkkipelimaun konossööreille, jotka eivät missään vaiheessa saaneet Modern Warfare II:sta tarpeekseen. Olen vuoden verran rukoillut versiota DMZ:stä, jossa saisin keskittyä tehtäviin pelkäämättä, että kuusihenkinen joukkue jahtaa minua kartan halki. Kyllähän perinneaseilla jotenkuten pärjää, mutta käytännössä ne ovat enemmän kuriositeetti kuin aito vaihtoehto yhtään kilpailuhenkisemmässä moninpelimatsissa. Kuka on oikein paha poika. MWZ on siis käytännössä PvE-versio viime vuonna julkaistusta extraction-pelitila DMZ:stä, mutta vastustajilla, jotka eivät voi ampua takaisin. Kierrätetty sisältö. Kartoissa on mukavasti korkeuseroja ja ne ovat ylipäätään visuaalisesti mielenkiintoisen näköisiä. Tämä ei kuitenkaan aiheuta paniikkia, koska avoimessa maastossa voi helposti vältellä suuriakin laumoja. sa kopterin kyydissä, tai he menettävät kaikki varusteensa. Hitaasti etenevä kehystarinakaan ei tarjoa kummoista koukkua
Kuherruskuukausi päättyi valitettavan nopeasti. Vasta lokakuun Halloween-tapahtumassa oli tarjolla vanhaa taikaa. Pahempi toistaan Warzone 2.0:n nimi pelkistettiin kesän aikana Warzoneksi. Kun syke alkoi nousta vääristä syistä, oli aika jättää leikki kesken. eksejä, strategista ajattelua sekä saumatonta yhteistyötä. En muista milloin viimeksi CoD-yhteistyötehtävien läpäisy olisi ollut yhtä palkitsevaa. Kahden kuukauden välein ilmestyy uusi kausipassi, jonka hankkimalla saa avattavaksi uusia aseita, operaattoreita ja kaikenlaista kilkettä aseskineistä animoituihin tunnuskuviin. Kenties edellisen Modern Warfare 2:n kohdalla. Kakkoskauden Ashika Island tuntui alusta saakka tylsältä pienine toisista eristettyine rakennuksineen, mutta neljännellä kaudella julkaistu tiheätunnelmainen kaupunkikartta Vondel iski onneksi kovempaa. Jälkimmäinen ansaitsikin pian pysyvän paikan pikavalikkoon. Mutta viime vuoden kausipäivitykset eivät onnistuneet puhaltamaan uutta henkeä Modern Warfare II:een tai Warzoneen. Niiden läpäiseminen edellytti nopeita re. Äh! Ketä oikein yritän huijata. Tai kenties se johtui siitä, että olin yleensä pidättänyt henkeäni viimeiset viisitoista minuuttia. Halloween-tapahtuma toi paljon kaivattua säpinää Warzoneen – ainakin muutaman viikon ajaksi. ghtin kaltaiset suosikkipelimuodot. Moninpelissä peli-intoa piti yllä lähinnä riemastuttavat Raid-tehtävät sekä Shipmentin tarjoama loputon lihamylly. kaudella mukaan lisättyä Plunder-pelimuotoa tuskin olisin vieraillut Al Mazharissa enää kesän jälkeen. Kevään ja kesän aikana ilmestyi kaikkiaan neljä Raid-tehtävää, joista jokainen koostui useista ainutlaatuisista vaiheista. Suosion kasvaessa ongelmat lisääntyivät. Kartta oli edukseen etenkin DMZ:ssä rajoitetumman pelaajamäärän sekä sokkeloisuutensa ansiosta. Julkaisuvaiheessa pelistä puuttuivat muun muassa tilastot, korkeampaa haastetta tarjoava hardcore-tila sekä Gun Gamen ja Gun. Kehittäjät eivät osanneet säätää tekoälyvastustajien haastavuutta, mikä aiheutti turhautumista. Esimerkiksi yhdellä kaudella Verdanskiin lisättiin junarata ja myöhemmin kaupungin keskustaan ilmestyi Die Hardista tuttu Nakatomi Plaza -pilvenpiirtäjä. nity Ward / Activision Versio: Myynti Pelattu: PS5 Saatavilla: PC, PS4, Xbox One, Xbox Series X/S Ikäraja: 18 Markus Rojola VUOSIKATSASTUS | CALL OF DUTY: MODERN WARFARE II & WARZONE 2.0 Call of Dutyn kulunut vuosi oli täynnä harhalaukauksia. Eri puolilta kimppuun iskevät vihollisjoukot pitivät huolen siitä, että paniikin tunne ei päässyt hellittämään liiaksi. In. Modern Warfaren moninpelin anti jäi tavanomaista vähäisemmäksi. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Pian lähes joka erässä törmäsi kuusihenkisiin joukkueisiin, joiden ainoa hupi oli muiden ilon pilaaminen. En ole varma, kertooko se enemmän kartan suosiosta vai muun valikoiman väsyneisyydestä. Toisaalta Halloween-tapahtuma jätti jälkeensä sen verran lämpimän muiston, että olen edelleen varovaisen toiveikas Warzonen tulevaisuuden suhteen. Karanteenia Verdanskissa viettäneelle Warzonen tarjonta oli sitäkin suurempi pettymys. Vieläkin harmillisempaa oli pelaajien asettaminen toisiaan vastaan. Mukaan ilmestyi yhä enemmän tiimejä, jotka väijyivät evakuointipisteitä helppojen tappojen toivossa. Kaksituntisten koitosten läpäisemistä seurannut hurmos huimasi päätä. Esimerkiksi ensimmäisessä tehtävässä oli sukellettava veden valtaamien tunneleiden läpi. Viimeinen pisara oli tiimien yhdistyminen. Myöhemmässä raidissa vastaan tuli laboratorioksi maskeerattu esterata. Pelimuodosta puheen ollen… Ihminen on ihmiselle susi Tammikuun lehdessä julistin DMZ:n Warzonen pelastajaksi. Uudet moninpelikartat vetivät väkeä viikon tai kahden ajan, mutta yksikään näistä ei osoittautunut kestosuosikiksi. Punta Mar oli yksi harvoista kausipäivitysten lisäkentistä, jotka jäivät mieleen. Myös Warzoneen on lisätty kaksi uutta, Al Mazrahia pienempää karttaa. Pelaajat kulkivat sen läpi yksi kerrallaan yhden tiimitoverin aukoessa ovia ja toisen huolehtiessa siitä, että ilmanvaihto piti myrkkykaasut poissa. Kakkoskaudesta alkaen useat tehtävät edellyttivät auttamisen sijaan toisten pelaajien tappamista. Ilman 3. Zombie Royale, yöaika ja eri hirviöiden manaaminen viestivät, että tapahtumaan oli todella panostettu. Observatorion räjäytys oli näyttävä tapahtuma, mutta ei tuonut mukanaan merkittäviä muutoksia. Tavataan Urzikstanissa! Raid-tehtävän henkeäsalpaavan jännittävästä sukellusosiosta muodostui yksi pelivuoteni huipentumista. Raid tappaa siiloissa ja laboratorioissa Yllättäen parasta, mitä Modern Warfare II:n annus horribilis tarjosi, olivat kolmen hengen Raid-tehtävät. Vaikutti lähinnä siltä, että kehittäjät tyytyivät pitämään elintoimintoja yllä. C all of Duty -pelisarjan rahoitusmalli on jo pitkään perustunut vuoden mittaiseen julkaisukaareen. Warzonessa ensimmäistä täysosumaa piti odottaa loppusyksyyn saakka. Vaikka kaikki nämä ilmestyivät kevään mittaan, monille se oli liian vähän liian myöhään. Joukkueella oli kuitenkin käytössään ainoastaan yksi happilaite, jota pelaajat joutuivat vuorottelemaan. Warzonessa kaudet tuovat yleensä mukanaan laajamittaisia muutoksia karttaan. Esimerkiksi laajempaa sotimista tarjoavaan Ground Wariin ei löytynyt peliseuraa enää syksystä. Päivittäin pelanneelle on selvää, että pelaajakanta alkoi supistua pian julkaisun jälkeen eikä toipunut siitä missään vaiheessa. En ole kuitenkaan varma, ansaitseeko tämä edeltäjänsä ylvästä nimeä. Modern Warfare II:n ja Warzone 2.0:n ensimmäinen vuosi ei tarjonnut monia syitä juhlaan. Al Mazrahista puuttuivat Verdanskista tutut pelimaailmaa mullistaneet tempaukset. Joka matsi tuntui omalta ainutlaatuiselta jännitysnäytelmältään ensimmäisen Warzone-vuoden tapaan. Samassa yhteydessä moninpelin karttavalikoimaa kartutetaan muutamalla lisäkentällä. Tasaisin väliajoin tehtävien uudistusten tarkoitus on pitää pelaajien mielenkiintoa yllä sarjan seuraavan osan julkaisuun saakka. Toukokuussa hiekkamyrsky valtasi kaupungin keskustan ja elokuussa räjäytettiin observatorio, mutta tapaukset tuntuivat laimeilta eivätkä muuttaneet pelin kulkua merkittävillä tavoilla. JOKAVUOTINEN LEIPAANTYMINEN 29 171023_.indd 29 171023_.indd 29 29.11.2023 17.51.10 29.11.2023 17.51.10. Pikaiset piikit nähtiin kunkin kauden aloituksessa pelaajien palatessa tarkistamaan tarjonnan. Ainoastaan vanhat klassikot, Shoothouse ja Shipment, vetivät väkeä tasaisesti
Se kolmas on nimeltään Death Wish ja aiheesta: taidon käyttö poistaa kaikki parannustavat ja aiheuttaa 20 sekunnin 300 prosentin hiparivuodon, minkä se korvaa lisäämällä vahinkoa 35 prosenttia ja antamalla 10 prosentin Life Stealin. Koko ihana porkkanakakku on kuorrutettu poikkeuksellisen erinomaisella uudelleenpelaamisarvolla. Ikäraja: 18 hattu keijukuningas, petturin selvittely ja kahdesta vallantavoittelijasta toisen valinta. Vähemmän yllättäen King kierrättää assetteja peruspelistä, eli varsinkin sivukentissä ja kuninkaan palatsissa törmää hyvin tutun näköisiin paikkoihin. Pari ansaitsee erikoismaininnan: toinen aiheuttaa jatkuvan pikku bleedin, toinen muuttaa aina prosentin terveydestä harmaaksi terveydeksi. Koska tulossa on vielä (ainakin) kaksi laajennusta, en edes boottaa kristallipalloani arvatessani, että toinen lisää uuden juonikuvion Yaeshaan (liittyen varmaan keisarinnaan) ja toinen N’erudiin. Aluevahinko heittää sen sisälle osuville vihuille satsin myrkkyä, tulta, bleediä ja sähköä. Remnantin toinen suuri porkkana on aivan järjettömän monipuolinen buildien rakentelu. Hauskasti sellaiseen kuoleva vihu levittää siunauksen myös kavereihinsa. Toinen sen perusskenaarioista oli salamurERLKÖNIG MUSS STERBEN! Gun. Uusi arkkityyppi on ritualisti, joka pohjaa vahvasti statusvahinkoon, siis tuleen, myrkkyyn, verenvuotoon ja vastaaviin. 30 170790_.indd 30 170790_.indd 30 30.11.2023 15.34.54 30.11.2023 15.34.54. Jopa jumalatar Nimue on vangittu, ja pelin lopussa on taas… valintoja. Se käynnistetään kertakäyttöisenä Adventurena: vain ensimmäisellä pelikerralla vastaa tulee puhdasta The Awakened King -sisältöä. E i kahta ilman kolmatta: Souls-suistioni senkun jatkuu, sentään inhimillisesti vain delsulla suosikkipeliini Remnant 2 (Pelit 8/23, 92 p.). Olen vetänyt Coastin nyt viisi kertaa läpi, kierros vie 3–4 tuntia. Se on lajissaan aika täydellinen, täyttäen hyvin aukon puhtaan yksinpeliräiskinnän ja grindaukseen perustuvan moninpeliräiskinnän välillä. Kaikkea riittää Kympin delsussa saa rahalle vastiketta. Kourallisesta uusia vihollisia inhottavin on Dran Fiend eli covid-hirviö, joka kuollessaan sylkäisee leegion leijuvia myrkkypalloja. Uusia aseita on neljä lyömäasetta ja kolme tuliasetta, joista Sparkling Shotgun on erinomainen: hyvässä haulikossa on modittomana vakiona tulihaulit! Pomoase Monarch on lähinnä mielenkiintoinen kikkailuase. Dran Fiendien kuollessaan sinkoamat myrkkypallot coviduttavat. The King has NOT left the building Odotin jatkoa peruspelin mielenkiintoiseen lopetukseen, mutta sitä en saanut, kuten remppaajat DLC-nimestä arvaavat, The Awakened King sijoittuu ihmis-dranien ja keiju-faen jakamalle Losomin alueelle. Yhdistettynä muihin sopiviin roiniin ne avaavat uusia, todella mielenkiintoisia build-mahdollisuuksia. Kun Losomin rollaa uudestaan, Awakened Kingin sisältö liittyy samaan sekoitusastiaan The Nightweaverja The Imposter King -sisällön kanssa. Nnirvi REMNANT 2: THE AWAKENED KING -DLC Veikkaan, että Remnant 2:ssa on pelimaailman eniten sormuksia. Remppa on yksi poikkeushyvän pelivuoden 2023 parhaita pelejä, soulslike ampuma-aseilla. Uusia pääpomoja on neljä, joista viimeisen arvaavat kaikki. Olkaa tarkkana, sillä delsussa on kavala ominaisuus. Lisätään pyssyt, niin hoidossa ovat sekä rihlat että kihlat. Uusi ritualisti on Weapon of Mass Destruction. Mutta kuningas ei oikeasti kuollutkaan vaan heräsi ja on kovin vihainen. re Games / Gearbox Arvosteltu: PC Saatavilla: PS5, Xbox Series S/X Versio: 397428 Minimi: Intel Core i5-7600 tai AMD Ryzen 5 2600, 16 Gt RAM, GeForce GTX 1650 tai AMD Radeon RX 590 Suositus: Intel i5-10600k tai AMD R5 3600, 16 Gt RAM, GeForce RTX 2060 tai AMD Radeon RX 5700 Testattu: AMD Ryzen 7 3700X, 32 Gt, GeForce RTX 2060 Moninpeli: 2–3 Muuta: DLC vaatii peruspelin toimiakseen. Sillä on helppo tappaa itsensä, paitsi jos on koira mukana, jolloin Kinship-trait melkein eliminoi sen Deathin. Skillseistä kaksi on erinomaista: lähivahinkoa tekevä Eruption on lähinnä hyvä aloitus, mutta erinomainen Miasma on täyttä asiaa. Uusia sormuksia ja amuletteja on leegio, osa selkeästi tarkoitettu tukemaan ritualisti-pohjaista buildia. Forlorn Coast lisukkeineen on normikokoinen, mutta ihan uutta sisältöä se ei ole. Kun sen ympärille vähän rakentaa, jopas hymyilyttää. Yksi hyvä syy on Derelict Lighthouse -osion vähintään neljä aberraatiota
Tärkeintä tietysti on, että Remnantia on vain niin pirun hauska sekä pelata että pelailla. Sanotaanko, että aika paljon. Jostain syystä silloin lähes aina Matriisi päätti suosia meitä jakamalla harvinaista loottia, jota meillä ei vielä ollut. Lähitaistelu on yksinkertaistettu tasolle normilyönti/raskas lyönti. Relicille on myös omat viritysosansa. re heille salaisuutensa. Lyömäaseisiin saa aina kiinni Mutatorin, useissa on kiinteä Mod. Kampanjamoodissa käydään juonellisesti läpi kaikki alueet ja tapetaan loppubossi, jolloin pelistä nähdään vain osa. Jo aseen rikkominen ennen tappoa jäi minulta huomaamatta, saati sitten kuninkaan kaato tietyn sormuksen kanssa. Kaikissa näissä on eri palkinto. Koska Remnant 2 on yksi vuoden peli -ehdokkaistani, johon olen polttanut kolminumeroisen luvun pelitunteroisia, katson aiheelliseksi tämän loistopelin mainostamisen delsun varjolla Heille Jotka Eivät Tiedä. Jokaisessa on peruspelissä kaksi erillistä tarinaversiota omine kenttineen, ja niihin pultataan vaihtuvia sivukarttoja, sekä niihin vielä vaihtuvia erikoispaikkoja. Kesken taistelun loadouttia ei tietenkään voi vaihtaa. Oli kiva kuninkaan kaadon jälkeen avata internet ja tarkistaa, mitä kaikkea missasinkaan. Esimerkiksi kuninkaan kaadossa optioita ovat suostuminen Nimuen tappoon, jonka voi tehdä tai olla tekemättä. Mutta onko se vaikea. Helposti vaihdettavat arkkityypit, buildit sekä kenttien satunnaisuus pitävät pelaamisen yllättävän tuoreena. Jos Remnantista pitää, halpaa The Awakened Kingia ei todellakaan tarvitse arpoa. Nightmaressa alan olla pomoissa pulassa, Apocalypseen kykyni eivät riitä. Myös delsun kamat saa, vaikka ei omistaisi delsua, mutta niitä voi käyttää vasta kuin omistaa delsun. Vaikeustasot ratkaisevat. Nämä ovat vielä melko helppoja tapauksia, mutta osa jutuista on puhdasta salatiedettä, delsussa esimerkiksi Anguish-ase edellyttää satunnaistekijältä montaa suotuisaa nopanheittoa. Toinen on pääluokka, mikä tarkoittaa että sen päätaito on aktiivinen. Haluaisin todella tietää. Hyvää + Rahalle saa vastiketta. Mutta Reliciksi löytää muutaman kymmenen vaihtoehtoa, eikä kaikissa parannus ole pääasia. Suositussa osiossani ”Mutta onko se vaikea” pohdin, miten pärjää kehnompi pelaaja Remnant 2:ssa. Ja lisää on tulossa! Hyvä lisä loistavaan peliin. Apupelaajat saavat myös kaiken, paitsi kampanjan avainesineet. Kartat rakennetaan osittain satunnaisesti, vain hubialue Labyrinth ja loppumaailma Ashen Earth ovat aina samoja. Tru Gamer -sankaruuskoe on kampanjan läpäisy Apocalypse-vaikeustasolla. Summoneita ei ole, mutta jumittajan pelastaa kolmen pelaajan vaivaton co-op, joka on muutenkin erinomaisen hauskaa jopa randojen kanssa. Survivor on alin ja kyllä siinä pärjää, Veterankin vielä menee. Hahmon sydän (kirjaimellisesti) on Relic, joka yksinkertaisimmillaan vastaa Estusta eli parantaa. Ovatko in. Lisäksi hahmo käyttää amulettia plus neljää sormusta, joilla kaikilla on todella paljon vaikutusta. It builds character, or it gets the hose Remnant 2:n pelihahmosysteemi on laajuudessaan ainutlaatuinen. Yksi Remnant 2:n erikoisuuksia on sen kätketty sisältö. Poikani kanssa tuli vedettyä läpi useampikin kummankin Remnantin sakean pään haaste. Joka luokalla on oma ominaisuus (trait), neljä passiivista etua (perk) ja kolme aktivoitavaa taitoa (skill). Suurin ero on tietysti se, että pääosassa ovat ampuma-aseet, joiden valikoima on ensiluokkainen ja ominaisuuksiltaan oikeasti todella laaja. Luojan kiitos, kuukausi sitten lisättiin vihdoin mahdollisuus tallentaa loadoutteja ja hyvin lisättiinkin, se tallentaa hahmon jopa trait-pisteitä myöten. Salatiedettä vai ei. Näitä löytyy kymmeniä, jollei jopa satoja. No, ihan suoraa ylilevelöintiä ei ole, sillä uudelle alueelle siirryttäessä se skaalautuu pelaajan power-ratingin mukaan (joka on maksimissaan 20). Ensinnäkin pelihahmo on yhdistelmä kahdesta luokasta eli arkkityyppistä, ja näitä saa vapaasti vaihtaa kesken pelin. Pelissä on erikseen kampanjan rinnalla toimiva adventure-moodi, jossa alueita rollataan uusiksi, jotta nähdään ja kerätään ihan kaikki. ut sitkeitä neroja vai paljastaako Gun. Jo toimintapelinä Remnant toimii, ampuminen on sulavaa, puhdasta nautintoa. Maailmoja on viisi: viidakko-Yeasha, mustaa aukkoa kiertävä kuolleen sivilisaation N’erud sekä bloodbornahtava Losom. REMNANT 2 101: MIKSI PELAISIN. Ja silti hetkessä delsun ilmestymisen jälkeen Tube täyttyi videoista, joilla salat avataan. Tai kuninkaan kaato ilman, että on puhunut Nimuen kanssa. Aseita päivitetään, plus niissä on kiinteä tai asennettava erikoistoiminto (Mod), ja sen päälle vielä tuunauspalikka (Mutator). Mutta vielä puuttuu yksi tärkeä juttu: sormukset ja amuletit kaipaavat hakua tai vähintään muitakin sorttauksia kuin nimen. Tasokasta vaikeutta Remnant saa jopa pelätyt vaikeustasot toimimaan, koska ne integroitu osaksi rakennetta, joka pohjautuu jatkuvaan uudelleen pelaamiseen, mutta ei edes koko pelin, vaan sen osien. Voi noita pomotar-taisteluja, ne ovat koukuttavia! Älä uhoa, isopää! 31 170790_.indd 31 170790_.indd 31 30.11.2023 15.35.26 30.11.2023 15.35.26. Ja päälle vielä löydettävät kaikille heti avoimet traitit. Huonoa . Paljon kierrätettyä sisältöä. Tämä on vasta alkua. Kampanjan saa pelattua samalla hahmolla uudestaan, ja vaikeustason nostaminen palkitaan uusilla palkkioilla. Remnant 2 on soulslike lähinnä siksi, että voimakristalleilla respawnaaminen resetoi tapetut rivihirviöt, mutta esimerkiksi kuollessaan ei menetä mitään
Hemmetti, tämähän kuulostaa ihan Alan Wake 2:lta! Niin, ja osa parhaimmista sekä tärkeimmistä kerättävistä asioista on jemmattu Umbraliin. Eri alueilla osa vastuksista on sen teemaan sopivia, osa on levittäytynyt joka paikkaan ja osa välipomoista siirtyy miedonnettuna rivivihollisiksi. Se blokin läpäisevä vahinko on Wither Damagea eli harmaata terveyttä. Pelimekaanisesti Umbralissa voi kulkea reittejä, joita Axiomissa ei ole tai ne on suljettu. TULEN, JÄÄN, SUON JA VARJON LAULU Hexworks / CI Games Arvosteltu: PC Saatavilla: PS5, Xbox Series S&X Versio: v.1.1.326 Minimi: intel i5 8400 / AMD Ryzen 5 2600, 12 Gt RAM, GTX-1060 tai Radeon RX 590 6 Gt VRAM Suositus: Intel i7 8700 / AMD Ryzen 5 3600, 16 Gt RAM, RTX-2080 tai Radeon RX 6700 8 Gt VRAM Moninpeli: 2 “coop”, PvP Ikäraja: 18 #With her Lords of the Fallenin voima on kauneus, ei älykkyys. Mitä jäi käteen. Aina pitää olla muutama Vestige Seed taskussa! Voi noita pomoja! Eliitin mukaan Lords of the Fallenin pomot ovat helppoja. 32 170618_.indd 32 170618_.indd 32 30.11.2023 15.40.19 30.11.2023 15.40.19. Lords of the Fallen jakaa edelleenkin mielipiteitä poikkeuksellisen vahvasti. Wither Damage kannustaa aggressiivisempaan pelaamiseen, koska sen saa takaisin kun osuu viholliseen, mutta menettää jos vihollinen osuu ensin. Seurauksena pelaamisesta tulee välillä työlästä. Merkittävä ero on, että parhaatkin kilvet blokkaavat vain noin 80 prosenttia vahingosta. Tämä temppu kannattaa oppia heti. Muuten taistelu on hyvin toimivaa perus-Soulsia. Verrattuna normi-Soulseihin Fallenin mobeja on selvästi enemmän, plus ne ovat vaarallisempia, koska tekevät yllärireippaasti vahinkoa jopa raskaaseen metallimieheen. Kuumia kenttiä riittää. Unreal 5 -pelimoottori luo näkymiä, jotka ovat yhtä tuttuja kuin nättejä. Julkaisuversiossa oli pahoja suorituskykyongelmia, mutta sitä on päivitetty urakalla, hetken lähes päivittäin. Ei ihme, sillä siinä missä Lies of P tuntui todella tarkkaan mietityltä, hyvin suunnitellulta kokonaisuudelta, Fallenissa . Jälkimmäinen on samalla viimeinen mahdollisuus, koska Umbralista voi palata. Nnirvi LORDS OF THE FALLEN K yllä kesytinkin: demonijumala Adyr kukistui. Näin viime lehdessä alkanut tarpomiseni satumaa Axiomissa loppui. ilis on, että kopioituja asioita ei ole ajateltu loppuun asti. Onneksi Pirkka ei ole laaduttomuuden vaan brändittömyyden tavaramerkki, ja geneerisestä Dark Soulsien kopioinnista huolimatta Fallen onnistuu kehittämään oman sielunsa. Työläyteen liittyvät myös lepopaikkoina toimivat menneisyyden sankareiden jäännökset eli vestiget. Kun Vestige of Agatha, aka ”The Grind Point” on auki, moiset taskurahat voi hetkessä käydä kuittaamassa. Samoin Umbraliin siirryttäessä terveyspalkki palautuu, mutta puolet terveydestä muuttuu witheriksi. Hyvin minimaalisesti eikä edes häiritsevästi, mutta kuitenkin. Ilmainen vestige juuri ennen pomotaistelua olisi elämänlaatua. Urakka on demonijumalaa vaille valmis. ssä Eki Anderson tiivisti osuvasti pelin perusolemuksen: Lords of the Fallen on kuin From-pelien Pirkka-versio (kuten se ensimmäinenkin). Pahin ongelma oli microstutter, joka ironisesti näkyi minulla vasta viimeisimmän päivityksen jälkeen. Pelin omin keksintö on varjomaailma Umbral, jonne siirrytään joko taikalampulla tai kuolemalla. Pelit.. Ainakin peli on aluksi paljon vaikeampi kuin lopuksi, tokavika Sundered King kaatui jo toisella yrityksellä. Adyr itse oli kikkapomo, mutta se kikka oli niin rasittava, että värväsin apurin urakkaa jakamaan, sillä asennustuoreen Remnant 2 -delsun seireeninhuuto kuului jo kiintolevyltäni. Kloonisodat Seikkailuni jatkuessa rivihirviöiden (mob) kierrättäminen alkoi näkyä selvemmin ja selvemmin. Tähän on onneksi syy. Taikalampulla vihollisen sielun saa revittyä hetkeksi irti ja siihen tehtyä witheriä, joka tulostuu oikeaksi vahingoksi, kun vihollista lyö vielä yhdistymisen jälkeen. On hämärää juonta, epämääräisiä NPC-hahmoja ja hyvin tutun oloisia pelialueita. Joka maksaa 1 200 vigoria (pelin sieluvaluutta), ja uusi poistaa aina vanhan. Päivää läpäisyäni myöhemmin Hexworks lisäsi (lähinnä sivu)poÄlä sano mitään, kyllä minä perkeleeni kesytän! Sielun irti repiminen on hyvä taktiikka. Pahin ongelma eli kehno lukitussysteemi saatiin vihdoin korjattua. Joka alueella on vain yksi, mutta niitä voi itse pystyttää tiettyihin paikkoihin Vestige Seedillä
Umbralissa näkyvästä ärsytyseliöstä on kaksi versiota. Plus minimikainalosauvat pitää sallia, eli ylilevelöinti ja (NPC-)summon mielellään vaikka joka pomomatsiin. Inhosin sitä, että pomo saa puuhastella omiaan haavoittumattomana: lentävä Pieta, ratsastava Hushed Knight, laavassa kylpevä Spurned Progeny ja lohikäärmeellä ratsastava Lightbringer. Pomolla voi lisäksi vielä olla apujengiä, kyllä, katson sinua, Hollow Crow. Fallenissa kierros kierrokselta vaikeus nousee ja vestigejä poistetaan, kolmoskierroksella vain pelin hubissa on vestige. Taikuutta on kahta lajia, Radiantia ja Umbralia (valoa ja pimeyttä tai elämää ja kuolemaa). Alkaa huonosti, aika paljon pientä rutistavaa. Alkuun etenin kuin mannerjäätikkö Veiksel-kaudella, mutta Spurned Progenyn jälkeen vauhtini selvästi kiihtyi. Pullonkaula on aluksi Large Delarium, jota tulee vapaasti ostettavaksi vasta melko lähellä loppua. Fallenissa NPC-summonit säästetään pääpomovääntöön, mutta ne voisivat olla käytössä myös vapaaehtoisissa pomoissa. Oletan tosin, että sen oman vestigen saa silti pykätä, koska muuten pomojuoksut vaativat masokismia. Muiden auttaminen on ihan kannattavaa, siitä saa muun hyvän lisäksi erikoisvaluuttaa, kuten tosi myöhään keksin. Raavaana Miekka Äiänä en tiedä tehosta, mutta sivusta seurattuna potkua näytti löytyvän. Ehkä jyystäjät ovat nyt onnellisia. Progenyä sentään pystyi ampumaan (ja lyömään), mutta riskinä olivat sen One-shot-loitsut ja kämmenlyönnit. Aseissa on (yleensä) paikkoja tehosteriimuille, ja paikan muoto määrittää, millaisen riimun siihen saa. Tosin meitsi mättämässä pomoa selkään +10 tulimiekalla varmasti auttoi. Periaatteessa pelissä on coop, koska yhteispeli ei rajoitu pomotappoihin. ngerin. Silloin deraliumia on taskussa jo sen verran, että suosikkiaseelle pamahtaa monta tasoa kerralla. Apuparasiitti vain parantaa nopsaan, mikä on kohtuuttomalla väkivallalla kumottava etu, mutta immuniteettiparasiitti tekee suojeltavastaan kuolemattoman. moille hipareita 10-20% ja vahinkoa 10%. Nämä ehdot Lords of the Fallen täyttää hyväksyttävästi. Menestyminen ei saa perustua vain yhden kikan (katson sinua parry) hallintaan, vaan sallia erilaisia tyylejä brute forcesta kilppariin ja supermaagiin. Lomauttaessani sankarini delsuja odottamaan päädyin siihen, että olihan tämä hyvä peli, vaikka olikin vähän rupinen, hiomaton ja aluksi turhauttava. Minulle soulsliken pomotaistelut ovat se heikoin lenkki ja välttämätön paha. Loppua kohti inventaariossa on kymmeniä täysin käyttämättä jääviä aseita, koska valuutta ja raaka-aineet eivät riitä kokeiluun. Päädyin Strength-buildiin, jossa aluksi käytin pitkään Angel’s Axea +5:na, sitten siirryin toiseen kaikkien suosikkiin Sword of Skin & Teethiin, jonka tapitin +10:ksi, ja sen seuraksi päivitin jalkajousi Death. Mitä parempaa deraliumia tarvitaan, sen enemmän sitä pihdataan, eli käytännössä pitää ottaa yksi aseista lemppariksi ja kasvattaa siitä kunnon työkalu. Pirkk Souls Minun sapluunani oikein suunniteltuun soulslikeen on seuraava: ei vaikeustasoja, mutta mahdollisuuksia. Johan pomo myrkyn lykkäsi! Kauneimmankin ruusun alla piilee piikki pistävä. Totta kai, mitä enemmän hahmolla ja aseella on tasoja, sen helpompaa se tekee elämästä, mutta yleensä ottaen Progenyn jälkeen myös pomodesign (enimmäkseen) parani. Huonoa . Suomeksi siis ”Payback time, bitches!” 82 Lords of the Fallen ei ehkä ole Souls-pelien parasta A-ryhmää, mutta kylläkin parasta B-ryhmää. Fallenissa voi kutsua muita apuun. 33 170618_.indd 33 170618_.indd 33 30.11.2023 15.40.49 30.11.2023 15.40.49. Voiko aseita olla liikaa. Aluksi se ei onnistu lainkaan, pitää pelastaa seppä. Hyvää + Perusasiat kunnossa ja todella nätti. Parasiitti voi olla kiinteä, jolloin riittää että kohteen houkuttelee kauemmaksi, tai se seuraa isäntäänsä ja silloin sitä onkin jännä eliminoida taikalampun kanssa. Outoa kyllä, vinoneliön muotoinen riimu oli todella harvinainen. On huijattu olo, kun palkkioksi taposta pomon kakkosversio saa terveytensä takaisin, mutta minä joudun pärjäämään säästöilläni. Kinrangr Guardian Folandilla oli paitsi kolme koiraa (ja yksi ääriärsyttävä umbral-hirviö), mutta ei siinä kaikki: jengiä suojasi immuniteettiparasiitti. Jos jää hakkaamaan päätään Pieta-seinään ihan puhtaasta apua en tarvi enkä pyyrä -hengestä, se on oma valinta. Ihan loppupelissä siirryin Wayfarer +10 -moukariin. Siinä saa pitää kykynsä ja kamansa, maailma resetoidaan, mutta vaikeustaso ei kasva. Mukana on myös rakastettu invaasio… Loppua kohti NPC-summoneistakin oli oikeaa hyötyä, sillä ne pysyivät hengissä tarpeeksi kauan täyttäen vaihtoehtomaalin roolinsa. Kyvyiltään ylivoimaiset Soulselitistit voi sitten ottaa huomioon New Game plussissa. Kellarin kaksospojat elivät yhdessä ja kuolivat yhdessä. Umbralia Cthulhuimmillaan. Niin turhauttava, että tuore lisäys New Game +0 alkoi todella houkutella. Jos summoneita on tarjolla, ne näkyvät vasta, kun pomoa on kerran yrittänyt ihan itse. Yksi moka on aseiden päivitys. Täystäpöön vaadittavia Chunkeja löytyy vain kourallinen. Oho, tämäkin Alan Waken malliin! Kertaalleen uudestisyntyvät pomot ovat tulleet jäädäkseen, mikä ei minua ilahduta
Kerralla kulkee mukana enintään kaksi erilaista asetta naamaa kohti. Lopullinen tavoite on saattaa reaktori kerroksen hissille, ja taas edetä ydintä kohti, kerros kerrallaan. Ennemmin tai myöhemmin nämä syöksyvät aaltona kohti sankarien mukanaan kuljettamaa reaktorirobottia. Nopeasti mieleen tuleva vertailukohta on Supergiantin erinomainen Hades. Aseet kädessä, hahmot edellä Loputtoman luolaston edeltäjä oli luonteeltaan tosiaikastrategia, jossa sankarit taistelivat automaattisesti ja pelaaja lähinnä komensi heidät huoneesta toiseen. Endless Dungeonin ote on toimintapelimäisempi. Jo edeltäjässä sympaattinen pikseligra. Niin nytkin. Endless Dungeonissa annetaan aseiden laulaa roguelite-ympäristössä ja tornipuolustushengessä, mutta miltä tyylinmuutos tuntuu. 34 170607_.indd 34 170607_.indd 34 28.11.2023 14.02.12 28.11.2023 14.02.12. Juha Kerätär ENDLESS DUNGEON Kelpaisiko annos loputonta räiskintää, ranskalaisilla. Mutta se on täynnä pimeitä nurkkia, joissa sikiää vihamielisiä olentoja. Turvallisessa vaiheessa ehtii tutkia nurkkia, suunnitella tykkitornien sijoittelua ja etenemistä. Osa on esimerkiksi parempia korjaamaan vaurioituneita tykkitorneja, toiset taas tehokkaampia itsenäisiä taistelijoita. Nyt sankarikavalkadi on kooltaan supistettu, mutta mainion kokonaisvaltaisemmin suunniteltu, aina väärässä paikassa väärään aikaan olleesta siivoojasta ponchoon pukeutuvaan länkkärirobottiin, kaikki ovat erinomaisia hahmoja. R anskalainen Amplitude Studios on tutuin Endless-maailmaansa sijoittuvista Endless Legendsja Endless Space -strategiapeleistä, sekä tuoreemmasta Civilization-mukaelmasta Humankindista. ikkajengi toimi mainiosti, sankarien pienet tarinat syntyivät vähäeleisesti hissikeskustelujen lomassa. Joku parantaa passiivisesti sen huoneen tykkien toimintaa, jossa sattuu sillä hetkellä olemaan. iliksessä on mukavaa vaihtelua, ne eivät ole pelkkää numerojen muuttumista. Silmukka, jossa edetään, on toimiva ja koukuttava, eikä sitä ole uusioversioon rikottu. Huoneiden ja käytävien sokkeloa avataan ovi kerrallaan, jokaisen avaamisen tuottaessa Endless-pelien tapaan teollisuutta, tiedettä ja ruokaa. Kun seuraavan oven avaa, alkaa vaara vaania ja uusi vihollisaalto on vain ajan kysymys, joten pitää toimia nopeammin. Jotain Hadeksesta tuttua on myös vahvoissa hahmoissa. Sankarit tuovat kentälle paitsi aseensa, myös erikoiskyvyn, ja hitaasti latautuvan superkyvyn, jonka voi tiukassa paikassa paukauttaa. Uusista huoneista löytyy aarrearkkuja, paikkoja SYVYYDEN SANKARIT Amplitude Studios / SEGA Arvosteltu: PC Minimi: Intel Core i5 4th gen tai AMD FX-8370 tai AMD Ryzen, 8 Gt RAM, NVIDIA GTX 760 tai AMD R9 280 Suositus: Intel Core i7 10th gen tai AMD Ryzen 5000, 12 Gt RAM, NVIDIA GTX970 / RTX 2060 tai AMD R9 / 390 / RX 490 / RX 580 Testattu: AMD Ryzen 5600X, 16 GB RAM, ATI Radeon RX 5600 XT 6 GB Moninpeli: 2–3 pelaajan co-op Ikäraja: 12 eri resurssien tuotantoa lisääville generaattoreille sekä asemia, joissa kehittää sankareitaan ja tutkia uutta. Sankarikaartissa on hyvää persoonaa. Siksi harmittaa, ettei heistä oteta riittävästi irti, verrattuna vaikkapa juuri Hadekseen, jossa hahmojen välisiä interaktioita ja keskusteluja tuntui olevan valtavasti. Endless Dungeonissa kahdesta kolmeen sankaria sukeltaa Loputtomien avaruusaseman syövereihin, kohti sen ydintä ja ehkäpä pakoa. Studio on aina saanut peleihinsä jonkinlaista ranskalaista maustetta, joka saa ne maistumaan paremmalta kuin aineosista olettaisi. Sankarien henkilökohtaiset tarinat etenevät pelikertojen aikana tehtävien myötä, mutta lähinnä vain tekstinä. Ne tarjoavat lisämaaleja, joihin tähdätä, ja joiden kautta sankareita saa piirun verran muokattua haluamaansa suuntaan. Amplituden edellinen Dungeon of the Endless (2014) on minulle viime vuosikymmenen pieniä pelihelmiä. Vihollisaallon tullessa saadaan hetki hektistä toimintaa, jonka jälkeen saa taas hetken huoahtaa. Huoneisiin rakennetaan turvaksi erimallisia tykkitorneja, omine vahvuuksineen ja heikkouksineen. Kuten edeltäjänsä, Endless Dungeon kulkee hienolla rytmityksellä. Eri aseiden . Pelaaja käskyttää yhtä sankaria kerrallaan tutun kahden tatin räiskinnän elkein, toverit kulkevat perässä AI-komennossa
Toivoisin metaprogression olevan selkeästi enemmän leveyttä (uusia sankareita, pelitapavaihtoehtoja) kuin aivan suoraa sankarien tehokkuutta lisäävää tai pelissä olevia progressioportteja avaavaa. Suku on pahin: vanha Dungeon of the Endless edelleenkin tuntuu pelimekaanisena pakettina jotenkin uniikilta, eikä kahden tikun (tai näppiksen ja hiiren) räiskintä ole enää roguelite-konseptina tuore. Huonoa . Runsaan tusinan tykkitornin valikoimasta löytyy olennaisimpana neljälle vahinkotyypille jokaiselle pari erilaista vaihtoehtoa. 87 Tyylikäs, sujuva ja koukuttava pieni roguelitepala. Jollain kriteereillä AI-toverit onneksi osaavat itsekin kykyjään käyttää. Hyvää + Pelilooppi rautainen, toiminta, jännite ja hetken rauhoittuminen vuorottelevat mainiosti. Tornipuolustukseen yhdisteltynä tämä sympaattinen pieni roguelite toimii niin mainiosti, että Endless Dungeon ei kalpene edeltäjälleen. Pelissä on mainio tasapainottelun tunne resurssien riittävyyden kanssa: teollisuutta haluaa käyttää tykkitorneihin niin vähän kuin mahdollista, koska mitä syvemmälle tutkimusmatka etenee, sitä enemmän sitä kaipaa. 35 170607_.indd 35 170607_.indd 35 28.11.2023 14.02.28 28.11.2023 14.02.28. Muutama kerros huipentuu pomotaisteluun omine kikkoineen. Ärsyttävin puoli yhden sankarin komentamisesta kerrallaan on erikoisominaisuuksien käyttö. Seuraavalla osalla onkin ongelma: Dungeon of the Endlessin ja Endless Dungeonin jälkeen se kaatuu jo nimivariaation keksimiseen (O the Endless Dungeon?_TG). Kaipaa lisää leveyttä, että koukku pysyisi pidempään suupielessä. Vasta uusilla kierroksilla nämä saadaan katoamaan, kun edeltävistä kerroksista kerätään tarvittavat hakkerointiavaimet. Eteenpäin sukellus kerrallaan Moderniin roguelite-tapaan seikkailu ei tapahdu tyhjiössä, vaan jokaisen epäonnistuneen aseman syvyyksiin sukelluksen jälkeen sankarit syntyvät uudelleen keskuksena toimivaan avaruusaseman saluunaan, taskut täynnä kertynyttä romurautaa ja siruja. Ovensuut ovat luonnollisia paikkoja viritellä puolustuskohtaa. Moninpelinä ihmisten kanssa tämä ongelma katoaa, koska jokainen komentaa omaa sankariaan. Romulla avataan pikkuhiljaa kaikki saluunan mahdollisuudet käyttöön, ja siruilla parannellaan hieman niin reaktorirobottia, sankareita kuin asetemplaattejakin. Tornipuolustukselle tyypillisesti niiden solmukohtien, joihin voimaa saa keskitettyä parhaiten, löytäminen on rautaa. Niiden kaveriksi on muutama erikoisempi värkki, kuten vaikutusalueellaan vihollisia hidastava vempain. Se ei ole vain huono asia, ehkä hirveintä olisi jatkuva grindi pienten prosenttibonusten perässä, nyt voi keskittyä olennaiseen. Vaikka vaihto seuraavaan sankariin onnistuu napinpainalluksella, pomppiminen ohjattavien välillä päästäkseen turauttamaan superkyvyn tuntuu kömpelöltä. Samalla toki sankarikaartikin on entistä vahvemmin sirutettu ja tehokkaampi. Mutta varsin hyvin Endless Dungeon tämän toteuttaa. Resursseista jälleen kerran teollisuus on turhan selkeä ykkönen: kaksi kolme ensimmäistä generaattoria teollisuuteen, jo vain tulee lisää mehua tykkitornien ja lisägeneraattorien rakenteluun. Taistelujen välillä olevassa hubissa pääsee puhumaan politiikkaakin. Pieneltä tyylirikolta tuntuu tuttu metaprogressiolla pelaavien roguelitejen perusvirhe: pelin läpi vetämisen esteenä ensimmäisellä vedolla ei tunnu olevan se, että pelaaja ei vielä osaa tai tiedä riittävästi, vaan se, että aseman ytimessä voimassa on jämäköitä miinuksia sankareille. Toisaalta metaprogressiotaso on melko ohut, kaikki on melko nopeasti avattu
Daytona USA:sta, F-Zero GX:stä ja Super Monkey Ballista tunnettu Nagoshi lähti tämän jälkeen Segalta liki kolmen vuosikymmenen jälkeen jatkaakseen upeaa uraansa kiinalaisen rahoituksen turvin. Ruhoja rajuja Tarina alkaa Jokohamasta. rman Tokioon NetEase Gamesin siipien suojiin, mukaan lipesi vielä liuta avainhenkilöitä Yakuza-pelejä tekevältä Ryu Ga Gotoku Studiolta. Mahdollisuuteen ei tartuta, vaikka hyvää yritystä onkin. Tämä kuvaa kokonaisuudenkin, joka rakentuu vanhojen ja varmojen osa-alueiden päälle. Hän on Juryu, aurinkolaseihin ja kravattiin sonnustautunut, vakavailmeinen mies, joka haluaa olla muiden silmissä kuollut. Japanilainen kulttuuri välittyy niin hyvässä kuin pahassakin. Paine Segalla oli melkoinen. Kehun jälleen Ryu Ga Gotoku Studion taitoa luoda tiivistunnelmallista ja kuvakerronnaltaan eheää, elokuvamaista tarinankerrontaa. Mutta se pohjasi Nagoshin perintöön, eikä antanut kuin osviittaa Ryu Ga Gotoku Studion nykykunnosta. Kiryu suuntaa Osakaan, sarjassa tuttuun Sotenborin kaupunginosaan, jossa hän ajautuu yhä syvemmälle kiristyvään rikosjuoneen. Tuttuuden tunne häiritsee ajoittain, mutta unohtuu uppouduttaessa sisältöön. 36 171025_.indd 36 171025_.indd 36 28.11.2023 14.07.25 28.11.2023 14.07.25. Tämän mestariteoksen soikin näkevän päivänvalon lännessä. Tilaa oli tehtävä uudelle ”sankarille”. Toisaalta Yakuzat yleensä tuppaavat rikkomaan sadan tunnin rajan. Like a Dragon Gaiden on jälleen osoitus studion poikkeuksellisesta kyvystä laskeutua tupakan ja alkoholin tuoksuisien nahkasohvien, pyökkipöytien ja ahavoituneiden kasvojen tasolle, Nagoshin kanssa tai ilman. Mutta sitä ei lopputuloksesta usko, päinvastoin. Kiryu on saanut uuden elämänsä sinetöityään diilin erään yakuza-organisaation kanssa, mutta hintana joutuu tekemään heille aika ajoin pienimuotoisia palveluksia. Mutta kun hän taas läsnä on, valehtelisin, jos sanoisin, ettei nappaa. Vain ”Yakuza” puuttuu tai oikeastaan ei: Kazuma Kiryu palaa. Kutosta spoilaamatta Kiryu elää nykyään peitenimen turvin. Aukeaa ankarien käänteiden vyyhti, joka pitää pihdeissä liikuttavaan, erinomaiseen loppuun asti. Kun Yakuza 6: The Song of Life päättyi dramaattisissa käänteissään yli viisi vuotta sitten, sarjan kiintotähti Kazuma Kiryu jätti jäähyväisensä unohtumattomalla tavalla. nite Wealth. Mukavahan hänellä on talsia kaduilla ja kohdata toinen toistaan oudompia tilanteita ja sivuhahmoja – hersyvää huumoria unohtamatta. Hän perusti Nagoshi Studio -peli. Häntä painaa lähimmäisten hyvinvointi, minkä edestä hän on valmis uhraamaan kaiken, itsensäkin. Halusi hän sitä tai ei, Kiryu edustaa väkivaltaista ja keinonsa moraalittomasti pyhittävää alamaailmaa. Tämä peli on siis välityö. Sarja toki jatkui: siitä pitivät huolen vanhojen osien remasteroinnit, spin-o -peli Fist of the North Star: Lost Paradise, sivusarjaksi kasvanut Judgment sekä uuden pelihahmon vetämä Yakuza: Like a Dragon. Kiryun tarussa kannet sulkeutuivat juuri, kun Yakuza-sarja nousi suosioon Aasian ulkopuolellakin. Edelleen hän on erittäin kiinnostava hahmo, joka lähestyy tilanteita omasta kulmastaan, yleensä hämmästyttävänkin humanitaarisesti. T ätä peliä ei pitänyt olla. Yakuza-sarjan luoja Toshihiro Nagoshin mukaan Kiryun oli jo korkea aika väistyä valokeilasta. Niin tai näin, rahoilleen saa kyllä vastinetta. Loppu oli täydellinen: tämä oli tässä. Vaikka sensei on suojatteineen ulkona, Ryu Ga Gotoku Studion täytyy tavalla tai toisella jatkaa työtä. Nyt olisi ollut hyvä sauma lisätä Kiryuun kerroksia, kehittää hahmoa eteenpäin menneisyytensä tuhoamana, vanhentuneena miehenä. Se tarjoaa paitsi kiehtovaa draamaa ja huumoria, tekemistä ja yllätyksiä, myös Daytona USA 2:n. Ryu Ga Gotoku Studio kertoi jo ennen julkaisua, että Like a Dragon Gaiden on pienempi kokonaisuus, joka petaa tapahtumia tulevaan suurpeliin Like a Dragon: In. Kamppailut ovat energisiä ja rajuja, mutta tilanteet ja tehtävät ratkeavat turhan usein nyrkein. Ihmiset ovat kohteliaita ja estetiikka salpaa hengen, mutta koskaan ei tiedä, mitä ihmeellistä tai huolestuttavaa kulman takana odottaa. Minnes mennään. Tämä on aasialaista kerrontaa lajinsa huipulta. Voiko enää varmemman päälle pelata. MIES, JOKA EI VOINUT OLLA PALAAMATTA Ryu Ga Gotoku Studio / Sega Arvosteltu: PS5 Saatavilla: PC, PS4, PS5, Xbox One, Xbox Series Ikäraja: 18 Ylösnousemus Mestarin varjosta on vaikea kiemurrella esiin, kuten jo uusimman osa nimikin kertoo: Like a Dragon Gaiden: The Man Who Erased His Name. Itse olisin kuitenkin hyvin voinut antaa Kiryun jäädä pois sarjasta ja keskittyä rohkeasti kulkemaan kohti uutta. Aloitus oli Like a Dragon: Ishin!, joka oli uusintaversio Japanin ulkopuolella julkaisematta jääneestä, feodaaliajan rikostarinasta Ryu ga Gotoku Ishin!. Sen päähenkilöinä nähdään sekä Kazuma Kiryu että sarjan uusi vetohahmo Ichiban Kasuga. Yli 21 miljoonaa kopiota myyneestä Yakuzasta on tullut heidän lippulaivapelejään. Kiryu oli paistatellut siinä jo vuodesta 2005, ja Nagoshin mielestä miehestä ammentaminen lähenteli ryöstöviljelyä. Antaako peli viimein näytteen Ryu Ga Gotoku Studion nykyisestä iskukyvystä. Kiryu on menettänyt viattomuutensa aikoja sitten eikä saa sitä koskaan takaisin, mutta hän elää synninpäästöä tavoitellen. Kiryus ja kuolema! Mutta itse Kiryu jää varjoon, miehen motiivit ja mielenmaisema eivät välity niin hyvin kuin sarjassa on totuttu. Lisäksi Like a Dragon Gaidenia kuulemma tehtiin vain puoli vuotta, alun perin DLC:ksi kaavailtuna. Minulla läpipeluuseen vierähti yli 30 tuntia, ja paljon jäi vielä tekemättä. Vastaus kiemurtelee kuin itse peli: kyllä ja ei. Pian tilanteet eskaloituvat – ja kovaotteisesti. Se kerrotaan rauhallisesti, mutta taustalla kytee dynaamisuus. Lisäksi japanin kielen ääninäyttelijä Takaya Kuroda hoitaa hommansa tyylikkään kotoisasti. Johannes Valkola LIKE A DRAGON GAIDEN: THE MAN WHO ERASED HIS NAME Juuri kun luulin päässeeni ulos, he vetävät minut takaisin sisään
Näyttelijöin toteutetut kohtaukset ihmetyttävät aluksi, mutta sopivat kyllä tunnelmaan, joka haluaa olla sekä pedanttisen seesteinen että hiipivän shokeeraava. Välillä keskustellaan vastaantulijoiden kanssa, tutustutaan persoonallisiin sivuhahmoihin ja suoritetaan niille toinen toistaan oudompia ja hauskempia tehtäviä. Toisaalta se tulee yhtä sarjan vahvuuksista: paikassa olemisen ja elämisen sankkaa tunnetta. Mutta Sotenbori on myös yksi sarjan pienemmistä alueista, joten toistoa piisaa, kun samoja katuja kuljetaan ristiin rastiin. Vanha Dragon Engine vaihtui jo Ishinissä Unreal Engineen, ja tekninen osaaminen sen kun paranee. Master Systemin avaruusräiskintä Galaxy Force on ensi kertaa mukana ja osoittautuu yllättävän kovaksi käännökseksi. Tosimaailmassa Gigo ostin Segan arcadet, mutta pelissä Club Sega elää yhä. Daytona USA 2:n ikä ei näy. Peli on upea ja pyörii sulavasti PS5:llä. Kadun tiikeri Sotenbori on mielenkiintoinen ja houkutteleva paikka, jossa pinta kiiltää ja pohja kuplii. Pelissä on Power Edition -versio, jossa kaikki kolme rataa voi ajaa peräjälkeen. Fighting Vipers 2 on aliarvostettu kamppailupeli, joka jäi Amerikassa arcadeen, mutta julkaistiin Euroopassa ja Japanissa Dreamcastille. Kuten areena, jossa taistellaan joko yksin tai osana omaa, sivullisista värvättävää kamppailujengiä, joka nousee taitotasoja menestyksen ja treenin myötä. Tekijä Toshihiro Nagoshi kuvaili, että hyvän ajopelin radat ovat kuin rokkibiisejä, niissä on nousut ja laskut, kiemurat ja tilutukset. Cabaret-klubit ovat auki, mutta nyt hostessit tulevat juttelemaan live actionina. Tällä kertaa Master Systemin pelejä on peräti 12 kappaletta, mikä riittäisi vaikka itsenäiseksi kokoelmaksi. Karaokekin on mukana, miksipäs ei, varsinkin kun biisikattaus on koko Yakuza-sarjan paras. Model 3 -gra. Olen ihmetellyt, miksi Sega kovimman minikonsolibuumin aikana jätti tekemättä Master System Minin ja hyppäsi suoraan Mega Drive -aikaan. 80 Dojiman lohikäärmeen Kazuma Kiryun comeback pitää otteessaan, vaikka paluuseen ei olisi ollutkaan tarvetta. Toisaalta mestarillinen YakuzaVerse on yhä niin omalaatuinen, jäljittelemätön sarja, että tätä uusinta osaa suosittelee mielellään. Setin kruunaa Segan vain Japanissa julkaistun SG-1000-konsolin mainio tasoloikka Flicky. Alue elää valtavien mainostaulujen välkkeessä ja sen siltojen molemmin puolin jakautuvan alueen läpi kulkee kimalteleva joki. Mitäpä olisi Yakuza-peli ilman karaokea tai legendaarista Baka Mitai -biisiä. Kaunista katseltavaa riittää metropolimaisemista japanilaisen kulttuurin pienimpiin yksityiskohtiin. Daytona USA 2 on kaikkien aikojen kaahailupelejä, mestariteos, joka ansaitsisi oman arvionsa. Arcadehalleissa tutut Motor Raid, Sonic the Fighters ja Virtua Fighter 2.1 ovat pelattavissa kokonaisuudessaan. Mutta ne uudet lisäykset ovat upeita. SEGAISIN SISÄLLÄ Totta kai peli sisältää taas ison annoksen historiallista pelitarjontaa. Yksi kohokohta on tehtävä, jossa nuori mies yrittää löytää naisseuraa ChatGPT-tekoälyä matkivan sovelluksen avulla. Tarjonnassa on leveyttä ja laatua, mukana ovat takuuvarmat Alien Syndrome, Alex Kidd in Miracle World ja Fantasy Zone II: The Tears of Opa-Opa. Tosin ilman alkuperäistä lisenssiä, nyt nimi on Sega Racing Classic 2. Kokonaisuutena Like a Dragon Gaiden tuntuu aiempien ansioiden päälle rakennetulta, varman päälle pelaavalta peliltä, eikä edusta sarjan mieleenpainuvinta tarjontaa. Huonoa -Tarinan ja tapahtumat olisi voinut jakaa toiseenkin alueeseen. Ajatus tiivistää pelin hulppean annin. Jo pelkän Daytona USA 2:n takia tekee mieli antaa huippupisteet, mutta maltetaan nyt. Daytona USA 2 37 171025_.indd 37 171025_.indd 37 28.11.2023 14.07.34 28.11.2023 14.07.34. Erityismaininnan ansaitsevat uudet, tehokkaan le amaisesti seiniä hallitsevat varjot. Mutta vaikka kadut osaa unissaankin, koskaan ei tiedä, mitä tuleman pitää, sillä kyky yllättää on sarjan suurimpia voimavaroja. sta shogiin. Hyvää +Audiovisuaalisesti upea, huumoriltaan hersyvä ja tarinaltaan kiinnostava. Model 3 -ulkoasu kestää aikaa, ja käännös on tehty niin hyvin, että isolta 4K-ruudulta gra. Vastausta voi jälleen vain arvailla, mutta Kiryun ääninäyttelijä Takaya Kuroda laulaa kyllä kauniisti. Ilmeisesti Ryu Ga Gotoku Studio miettii samaa, ja haluaa paikata Segan mokaa, sillä Master Systemin antia löytyy studion peleistä aina kun mahdollista. Kun se käskee hyppäämään sillalta, käskyhän uskotaan. Kadut oppii tuntemaan niiden varsilta löytyviä kauppoja, liiketiloja ja ravintoloita myöten. Ja samalla yksi niitä harvoja kertoja, kun pelattavana on vain yksi alue (Jokohamaa ei lasketa koska siellä vain käväistään.). ikka näyttää tarkalta, sulavalta, huikealta! Pelin palauttaminen historian syövereistä jälleen saataville ja nautittavaksi on upea kulttuuriteko Ryu Ga Gotoku Studiolta. Tuttuja minipelejä riittää dartsista UFO-sieppareihin ja gol. Jättimäisen, hylätyn rahtilaivan päälle rakennetulla kasinolla on omat kauppansa ja houkutuksensa. Keskittyminen Sotenboriin tarkoittaa, että tämä on ensimmäinen kerta, kun sarjan ikoninen ydinpaikka Kamurocho ei ole pelialue. Pocket Circuit -kisat palaavat kuvioihin ja tarjoavat ehkäpä syvällisintä sivutekemistä. Ja tämä on vasta alkusoittoa. Vaihtelua jatkuviin kamppailuihin tarjotaan uudella taistelutyylillä, jossa apuna voi käyttää muun muassa droneja ja erikoista sähkölassoa, jolla vihollisia voi sitoa ja heittää. Plus Daytona USA 2. ikalla rullaava peli on komea, syvällinen ja taktinen. Ja sitten minulta lähtee hattu päästä: Daytona USA 2 on vihdoin ja viimein saapunut kotiin, vain neljännesvuosisata alkuperäisen arcadejulkaisun jälkeen. Tarjolla on ikoninen Hornet-kilpa-auto
Metal Gear Solid: Master Collection Vol. Kojima kuka. Hahmot keskustelivat populaarikulttuurista, luonnontieteistä, vapaasta tahdosta, kohtalosta, genetiikasta ja maailman historiasta. Ohjaus vaatii totuttelemista, kuten aina, mutta kun vauhtiin pääsee, ongelmat unohtuvat. Sarja on maineensa ansainnut, mutta silläkin oli aikansa. Molemmat toimintapelit ovat kestäneet aikaa kunnioitettavasti: ne ovat kivikovia klassikoita, jotka kertovat Kojiman nerokkuudesta videopelien uudistajana, vieläpä teknisesti vaatimattomana aikana. Metal Gearin takaisin päivänvaloon tuova kokoelma Metal Gear Solid: Master Collection Vol. Syyt Konamin julkaisutahdin hiipumiseen kymmenistä peleistä vain muutamiin per vuosi ovat pysyneet pitkälti hämärän peitossa. V aikka legendaarisen pelitalo Konamin rappiotilasta puhutaan, tuoreen täpäkkä Turtles-paketti The Cowabunga Collection näytti, että intoa omaan historiaan ja peleihin löytyy. 1 suurin ansio on muistuttaa peliensä ainutkertaisista ansioista. a sikseen, pelillisesti ja graa. Sons of Liberty on oikeastaan kiehtovaa pohdiskelua jatko-osan olemuksesta, merkityksestä ja alan tarpeesta suoltaa niitä ulos. Nimen mukaisesti sarjan päähenkilön Solid Snaken oli syötävä eläimiä selviytyäkseen. Hän on sarjan isä, linkki sen ytimeen, mutta sitä ei paketista uskoisi, eikä sitä Metal Gearille soisi. Yksityiskohtien määrä oli ennennäkemätöntä; joka puolella kuhisi jotain mielenkiintoista, jokainen oivallus palkitsi uteliaisuuden. Sen sijaan ollaan kuin häntä ei olisi ollutkaan, kas siinä sitä kuuluisaa elefanttia huoneeseen. Kaikkea oli enemmän, se kaikki oli hiotumpaa. Se on järisyttävä saavutus, hämmästyttävän ilmaisuvoimainen ja pohjattoman kekseliäs kokonaisuus, joka yhdisti toiminnan ja huumorin ikimuistoisella leikkisyydellä. Kojima ei olisi halunnut tehdä sitä, mutta kun pakko oli, lopputulos olikin jatko-osan antiteesi, vastaoletus. Filoso. Yllättävästi peli hylkäsi actionin, siinä edettiin hiiviskelemällä, mikä alleviivasi taustan pasi. Tainnuttamalla eläimen sen liha säilyi paremmin. 1 Metal Gear Solidit ovat osa pelihistoriaa, nyt kaikkien ulottuvilla, mutta kuka kokoelmassa nimettömäksi jäävä sankari ne loi. Kun Kojima oli Konamin palkkalistoilla vuodet 1986–2015, jälki oli legendaarista. Muuten paketti jättääkin toivomisen varaa. Tunnelma on outo: kokoelma kunnioittaa sarjaa ja sen historiaa pelien, dokumenttien ja lisämateriaalien kautta, mutta jättää mainitsematta sen päätekijän. Snake. Valitettava lapsellisuus siis värittää kokoelmaa, mutta mitä se tarjoaa. Samalla eteneminen vaati jatkuvasti kekseliäisyyttä ja palkitsi luovan ajattelun mitä erikoisimmilla tilanteilla. Sarja nosti keskiöön elokuvallisuuden, tarinan ja henkilöhahmot, loi uudenlaista mekaniikkaa ja tarjosi teknistä yliotetta. Ainakin sarjan mestariteoksia. Kojiman peruselementit alkoivat tarkentua. Vaikka jo Sons of Liberty oli teknisesti upea, Metal Gear Solid 3: Snake Eater osoitti toden teolla, mihin PS2 oikeissa käsissä pystyy. Juuri 25 vuotta täyttänyt Metal Gear Solid on mestariteos, jota aika ei himmennä. Snaken piti myös maalata suojaväriä naamaan ja naamioida kehoaan. Eikä hahmojen syvimpiä haaveita ja pelkotilojakaan unohdettu. Koska yleisön odotukset tiedettiin, Kojima halusi kulkea niitä vastaan, ravistella ja shokeerata. Kojima loi Metal Gearin, hänestä tuli Mr. Alkuperäinen MSX-kaksikko Metal Gear ja Metal Gear 2: Solid Snake avaavat pelin. Päähahmoilla kikkailu on dualismia parhaimmillaan, välillä peli jopa kehottaa sammuttaman konsolin sekä toistaa samoja repliikkejä edellisestä osasta. Kojima puski Metal Gearin pelimaailman huipulle. stista viestiä. sesti peli käänsi PlayStation 2:lla nupit kaakkoon. 1 osoittaa, että Konami ei halua Kojimaa noteeratakaan. Metal Gear himmeni ja katosi, samoin ennen niin akTUNTEMATON KOJIMAS M2 / Rocket Studio / Konami Arvosteltu: PS5 Saatavilla: PC, PS4, PS5, Switch, Xbox One, Xbox Series tiivinen Konami pelijulkaisulistoilta. Metal Gear, sarjalle kasvot antanut ja sen (aikana, jolloin pelisuunnittelijoista ei paljon puhuttu) inhimillistänyt henkilö. Snaaakeeee?! Hideo Kojima on auteur, tinkimätön tekijä, jonka hurjia visioita on vuosikymmenten saatossa toteuttanut moni taitava tiimi. Ne ovat vasta alkusoittoa, joita seuraa yksi 1990-luvun upeimmista teoksista: alkuperäinen Pleikkarihitti Metal Gear Solid. Peli herätti 60-luvun kylmän sodan henkiin keskellä tiheää ja vaarallista viidakkoa. Kokonaisuus on rautainen, minkä pariin palaa nytkin ilolla. Kiinteää kultaa Metal Gear Solid 2: Sons of Liberty on kiukkuisin koskaan tehty jatko-osa. Eikä niitä nytkään avata – päinvastoin. Nyt Konamin katse kääntyy vihdoinkin Metal Geariin! What’s wrong. Johannes Valkola METAL GEAR SOLID: MASTER COLLECTION VOL. 38 170690_.indd 38 170690_.indd 38 28.11.2023 14.09.28 28.11.2023 14.09.28. Kärmeksensyöjä laajensi Kojiman ajatusta nähdä ihminen osana ympäristöä ja aikaansa, eräällä lailla sen keskellä elävänä, vaikutusvallattomana mutta silti vastaanpanevana tekijänä. Kojiman ja Konamin isosti uutisoitu välirikko vuonna 2015 muutti kaiken. Kasa kaikenlaisia käärmeitä Metal Gearin alkuhistoriaa peilaava kattaus on yhtä laaja kuin sisällöltään mestarillinen, ja nyt pelattavissa kaikilla merkittävillä alustoilla. Tai käärmettä
Sons of Liberty oli PlayStation 2:lla tekninen ihme, joka pyöri 60 kuvan sekuntivauhdilla. Metal 80 Metal Gear Solidit ovat yksiä kaikkien aikojen pelejä, mutta niiden ”mestarikokoelman” olisi pitänyt pystyä parempaan. Tekninen toteutus jättää parannettavaa, kuten myös dokumenttipuoli. Toki pelit ovat nyt sentään taas helposti saatavilla ilman kämyistä muinaiskonsolia, mikä on ilman muuta positiivista. Ihmeellistä on myös, että paljon sisältöä pitää siirtyä pelien sisältä lataamaan PS Storesta. Erikseen kuunneltavaa musiikkia on mukana, tosin ihmeen vähän: vain 20 kappaletta. Myös PSP:n graa. Jos nimi on ”Mestarikokoelma” aikaansaa nimenä aivan erilaiset halut. Metal Gear Solid on valmiiksi, mutta vain PAL-versiona, pätevämpi USA-versio tai Japanin poikkeava Integral-versio on ladattava erikseen. sten novellien Metal Gear Solid: Digital Graphic Novel ja Metal Gear Solid 2: Bande Dessinée mukaan laittaminen ilahduttaa. Mahtipontiseen perimään verrattuna toteutus on auttamatta epäsynkassa. The Making of Karateka (Pelit 9/23) nosti pelihistorian taltioimisen uudelle tasolle. Hämmentävästi Switchillä ruudunpäivitys puolittuu alemmaksi. 39 170690_.indd 39 170690_.indd 39 28.11.2023 14.09.58 28.11.2023 14.09.58. Peleistäkin mukaan olisi kelvannut GameCuben yksinoikeus Metal Gear Solid: The Twin Snakes. Historiaa dokumentoidaan japanista englantiin käännetyillä, aikanaan Famitsun oppaina julkaistuilla kirjoilla, mutta kokonaiskuva jää valitettavan pintapuoliseksi. Graa. Hyvää Pelit ovat mestariteoksia, jotka vievät yhä mennessään. On käsittämätöntä, lapsellista suorastaan, että sarjan luojaa ei noteerata kunnolla. Vaikka legendaariset demot kahdesta ensimmäisestä Solidista, plus pelien monet trailerit E3:sta ja Tokyo Game Show’sta. Peruspelien lisäksi Metal Gear ja Snake’s Revenge ovat mukana pätevinä NES-versioina, samoin paketista löytyy ilahduttavan koukuttava, tehtäväpohjainen Metal Gear Solid: VR Missions. Mutta ei, onhan taustoihin vaikea pureutua, jos Kojimaa ei muka ole ollutkaan. Konamin olisi pitänyt pestata pedanttinen Bluepoint Games, kuten Metal Gear Solid HD Collectionissa. Herää kysymys, miksi klassikkopelikokoelma on tehty näin puolivillaisena. Ne sai vain ennakkotilaajanetuna, tosin silloinkin remiksattuina. Mutta suurin osa pitää ladata. Kun pelit edustavat aikansa parasta teknistä osaamista, ne pitää remasteroida viimeisen päälle! Mitä ihmettä! Isolla ruudulla PS5-kuva Sons of Libertyssä ja Snake Eaterissa on… suttuinen. Olisi ollut herkullista nähdä edes jotain vastaavaa Metal Gearista, vaikkapa miten tasoja hahmoteltiin ensin Lego-palikoista. Omat odotukseni kokoelmalta olivat selkeät. 1 on ensimmäinen kerta, kun pelit saa Nintendon koneelle. Pelien ansiot ovat ilmeiset, mutta tästä olisi pitänyt tehdä tapaus. Kaunis Käärme. Napinakapina Mutta napinaakin riittää, sillä Hideo Kojiman ohittaminen ei ole ainoa murheenkryyni. Toki gra. Kattava listaus ja mukana on myös hienoja ekstroja. Ensinnäkin paketti on oudon irtonainen: sillä ei ole omaa päävalikkoa: pelit putoavat PS5:n kotinäytölle, osa yhdessä, osa erikseen, josta ne pitää itsenäisesti käynnistää. Se, mitä tarjolla on, miellyttää, mutta lisää kaipaa; videoita ja haastatteluita joko pelien ajalta tai tuoreeltaan tehtynä. Tarinankerronta piti unohtumattomasti otteessaan toinen toistaan jännittävimmillä käänteillä, eikä unohtanut edes romantiikkaa. Ehkä kahdesta viimeisestä Solidista olisi voinut olla myös perusversiot, vaikka toki kokoelman Substanceja Subsistence-painokset parempia ovatkin. Kokoelma olisi ilman muuta pitänyt sitoa yhteen ja antaa sille oma identiteettinsä. Metal Gearin pitäisi merkitä tinkimätöntä, kunnianhimoista laatua, tarjota pelaajille unohtumattomia (nostalgisia) elämyksiä. Pitkien ruohonkorsien ja petollisten soiden seassa tetsaaminen tarjosi uuden näkemyksen hiiviskelystä, pomotaistelut olivat kokeellisen kekseliäitä. ikka ajaa asiansa, mutta 4K ja 120 fps jäävät vain haaveeksi, Switchillä joutuu tyytymään vaatimattomaan 30 fapsiin. Metal Gear Solid: Master Collection Vol. Tällaisenaan Metal Gear Solid: Master Collection Vol. Huonoa . set novellit ovat esillä vain otsikkotasolla, valittaessa ne pitää käydä vielä hakemassa. Gearien tekoa on dokumentoitu aikanaan kattavasti, nyt olisi ollut hyvä hetki kurkistaa kulissien taakse. Missä ovat Solid-kolmikon ikonisimmat kappaleet The Best is Yet to Come, Can’t Say Goodbye To Yesterday ja Snake Eater. Voiko tämä olla tottakaan. Käsi ylös, kuka odotti PS5-versioiden yltävän parhaimmillaan 1080p-resoluutioon 60fps-tahdilla. Tiimejä ei muutenkaan avata henkilötasolla. 1 on merkittävien pelien vähemmän merkittävä kokoelma, joka painuu historiaan menetettynä mahdollisuutena. Vaikka dokumentaatiotyöhön ei ole vaivauduttu, jo olemassa olevia ekstroja sarjan taipaleelta olisi kasannut helposti
Kasvustoa on harvakseltaan, ne toistuvat tökerösti ja ylipäätään maisemat ovat välillä kuin yli kymmenen vuotta vanhasta julkaisusta. Päinvastoin. Edes valaistusefektit eivät jaksa säväyttää. Sääolosuhteiden mallinnuksessa taas tulee Kylotonnin näkemykseltä turpaan. V iime vuosikymmenet virallinen rallilisenssi on ollut pikkustudioiden hallussa. Tiettyä viimeistelemättömyyttä day one -päivitykset eivät kuitenkaan korjanneet, sillä graa. Etenkin Dirt Rallyjen fanit olivat asiasta innoissaan, mutta emoyhtiö EA:n kausipäivitysmallia vihaavat repivät ajohaalarinsa. Esimerkiksi Kroatian ja Kenian EK:t miellyttävät silmää, kun taas Suomen ja Ruotsin tienvarret näyttävät todella karuilta. WRC Generationsissa autojen fyysisyys ja pidon erot tiepinnan sisällä mallinnettiin hieman yksityiskohtaisemmin, mutta mitä Codemastersin uusin näkemys realismissa häviää, voittaa se toimivalla kokonaisuudella. Olen arvostellut rallipelejä vuodesta 2011 ja tämä on tähän mennessä ajettavuudeltaan hauskin näkemys MM-rallista. Uhka vai mahdollisuus. Kalustoa on tarjolla vakuuttavat 78 kappaletta jaettuna 12 eri luokkaan, joten ajetSuomenkin pätkät näyttävät paikoin hyviltä… …kunnes nopeammat kohdat paljastavat karun totuuden. Pääkokoonpanoni pyöritti peliä nippa nappa säädyllisellä ruudunpäivityksellä täysillä herkuilla, mutta peliläppärilläni (Ryzen 5600H / Geforce 3060) PALUU JUURILLE Codemasters / EA Arvosteltu: PC Saatavilla: PS5, Xbox Series S/X Versio: 1.3 Minimi: AMD 2600X / Intel 9600K, 8 Gt RAM, Geforce GTX 1060 / Radeon RX Vega 56, 95 Gt kiintolevytilaa Testattu: AMD Ryzen 5800X, 32 Gt RAM, Geforce RTX 3080 OC, Logitech G29, Windows 11 Moninpeli: 2–32 pelaajan lobbyt Ikäraja: 3 joutui jo ruuvaamaan asetuksia rutkasti alaspäin. Eniten häiritsee taipaleiden epätasaisuus. Pädillä käskytys on todella nautinnollista. Kaikkein rasittavinta oli kuitenkin Unreal Enginen mikronykiminen, joka teki nopeampien pätkien ajamisesta täyttä tuskaa. sesti EA:n WRC on todella kaksijakoinen tapaus. Etenkin sadekelillä muodostuvia lammikoita jäin kaipaamaan. Itse lukeudun ensimmäiseen joukkoon, sillä studion edelliset rallinimikkeet ovat olleet vioistaan huolimatta nautittavia paketteja, eikä rallilisenssipeleillä ole ollut isoa julkaisijaa taustalla sitten Evolutionin pelisarjan (Sony) nolkytluvun alussa. Olen normaalisti rattijäärä, mutta sain nakutettua kilpailukykyisiä EK-aikoja niin Xbox Onen kapulalla kuin Logitechin laitteillani. Koska Milestone sekä Kylotonn rakensivat näkemyksensä omien pelimoottoreidensa päälle, haparoivien debyyttinimikkeiden jälkeen kausipäivitykset jäivät lopulta rajallisten resurssien vuoksi vaatimattomiksi. Tökeryyden kruunaa se, että kaikki pajukkoa paksummat puut, aidat ja kyltit pysäyttävät jälleen matkanteon kuin seinään. Autoista sinänsä ei löydy suurempaa valittamista ajoittain bugaavaa likaantumista ja köpöistä vauriomallinnusta lukuun ottamatta, mutta rallit ansaitsevat risuja senkin edestä. Peli on suorastaan monin paikoin jopa pliisun näköinen. Rattipuolellakin on osuttu ainakin G29:llä nappiin, perinteisen säätämisrumban sijaan sopivat asetukset löytyivät minimaalisella tärinäpalautteen rukkaamisella. Tatsi kohdallaan Okei, julkaisu meni reisille ja peli näyttää osan ajasta karulta. 40 170691_.indd 40 170691_.indd 40 28.11.2023 14.20.14 28.11.2023 14.20.14. Codemasters ja Nvidia reagoivat onneksi nopeasti, sillä pahimmista nykimisistä ja paukkumisista päästiin eroon jo heti varsinaisen julkaisun jälkeen. Ralliteemaan sopivasti optimointi oli hyytynyt puolitiehen. Lastentauteja Hyppäsin kelkkaan preorderin mahdollistaman kolmen päivän etumatkan turvin. Marko Mäkinen EA SPORTS WRC EA, Codemasters ja WRC-lisenssi. Tärinästä puheen ollen, PS5-kapulasta se PC:hen liitettynä toistaiseksi puuttuu. Odotin Unreal Engineen siirtymiseltä paljon, mutta ensimmäisen tunnin jälkeen päällimmäinen tunne oli pettymys. Se tärkein, eli ajettavuus, on sekin varmaan möhlitty jollain tavalla. Kuten arvata saattaa, vallalla olevan trendin mukaisesti beta-testauksessa reittiä on oiottu ja karautettu kiveen. Tuntuu siltä, että Codemasters olisi uudella moottorillaan ajamassa vauhdilla metsään, sillä loppuun kalutulla Ego-moottorilla pyörivä Dirt Rally 2.0 näyttää neljän vuoden ikäerosta huolimatta paikoin paljon paremmalta. Kun Codemasters nappasi lisenssin tälle kaudelle, kuului paljon kommentteja niin puolesta kuin vastaan
Kulkupelinsä saa maalata ja tarroittaa oman makunsa mukaan, joskin sponsoriosasto on taas mallia mielikuvitus. Urapolun selkeät sävelet Uramoodissa on otettu Kylotonnin näkemykseen verrattuna hieman erilainen lähestymistapa. Ne on nimittäin kopioitu yksi yhteen F1-sarjasta. Hauskempi lisäys on oman kilpurin kasaaminen. Valikot on tehty samalla sapluunalla kuin F1:ssäkin, eli ne ovat vähän turhan sekavat. Fiktiivisiä eri maailman kolkkiin sijoittuvia ralleja on mukana jopa viisi, kaikki pääosin jopa yllättävän viihdyttäviä. Codemastersin aiemmista nimikkeistä tuttu klubisysteemi Racenet on myös mukana, ja sieltä löytyy niin virallisia kuin pelaajienkin luomia klubeja. Kunhan päivitystahti pysyy samana, hioutuu paras lisenssirälläys vuosiin. matkassa kourallinen kerrallaan ja virallisten rallien välissä pääsee revittelemään eri kutsutapahtumiin kattavalla kalustolla niin halutessaan. Jää tosin nähtäväksi, minkä lähestymistavan EA sarjalle ottaa: perinteinen vuosittaiset rahastukset, Dirt Rally -tyyliset kausipaketit vai jotain niiden väliltä. Valitettavasti temppu on toistaiseksi vain visuaalinen, sillä Keski-Suomen metsäteillä tykitetään menemään rankasta lumisateesta huolimatta nastattomilla Pirelleillä. Tekninen toimivuus oli linjassa muun pelin kanssa: eli julkaisussa rikki enemmän tai vähemmän, mutta pahimmista bugeista on päästy eroon. Palikoita löytyy aina moottorin sijainnista erilaisiin puskureihin ja spoilereihin. tavat kilpurit eivät hetkeen lopu kesken. Sisäpiirijuorujen mukaan joskus Colin McRae -aikakaudella Codemasters unohti maksaa merkille lisenssimaksut ajoissa ja sai ikibännit. Moninpelissä on valittavana käytännössä samat vaihtoehdot kuin yksinpelimuodoissa, eli muita pelaajia vastaan pääsee skabaamaan aina yksittäisistä pätkistä kokonaisiin mestaruustaistoihinkin. 12 osaan jaettu kokonaisuus käy auton käskytyksen nyanssit selkeästi läpi, ja saipa jopa kokeneempi virtuaalisuharikin hyvää kertausta. Noviiseille suunnattu rallikoulu yllättää myös pätevyydellään. Nyt hattu kouraan ja Akio Toyodan konttoriin pyytämään anteeksi! Rallien suhteen koko kalenteri on mukana Keski-Eurooppaa lukuun ottamatta, ja sekin on luvattu ilmaisena päivityksenä pian. Kaikki kartturivariantit hoitavat tonttinsa mallikkaasti, varsinkin kun ajoituksen rosot hiottiin 1.3-päivityksen myötä pois. Ei kolhuitta maaliin Ääniosasto selviää karmeata valikkomusiikkia lukuun ottamatta puhtain paperein. sista puutteistaan huolimatta Codemastersin paluu rallipätkille virallisen lisenssin kera on oikein onnistunut. Tästä on hyvä jatkaa! Realistisempaa otetta toivoneet tulevat varmasti pettymään, mutta heille on edelleen olemassa Dirt Rallyt ja vanha kunnon RBR modeineen. Optimoinnissa toivomisen varaa. Minut tämä koukutti. Pahimpana ehkä tekoälyn epätasaisuus, sillä se tuntuu välillä sortuvan jäätäviin aivopieruihin. Graa. Vaikka vaihtoehtoja saisi olla enemmän, on oman rallitykin kasaaminen nykyisellään oikein piristävä lisä, varsinkin kun Rally1-autoja on entuudestaan vain kolme. 41 170691_.indd 41 170691_.indd 41 28.11.2023 14.20.47 28.11.2023 14.20.47. Oman kilpurin rakennus on yllättävä, mutta tervetullut lisä. sesti paikoin todella keskinkertainen. Rallikoulu on monipuolisuudessaan positiivinen yllätys. Mikromanageroinnin sijaan yksityistä WRC-tiimiä pyöritetään rahoittajan siipien alla huomattavasti suoraviivaisemmin kuin edeltäjässä. Hauskana lisänä osaa ralleista pääsee myös ajamaan eri vuodenaikoina kuin ne kalenterissa esiintyvät. Onneksi ensimmäisen kausipassin taakse on lukittu vain pelkkää kosmeettista tauhkaa, mikä antaa toivoa ilmaisen sisällön suhteen. Latistaa kummasti tunnelmaa, kun tiukassa sekuntitaistossa Tänak vetää Ford Pumansa ilmeisesti rotkoon toiseksi viimeisellä sektorilla häviten lähemmäs minuutin. Huonoa . Lähestulkoon kaikki oleellisimmat mallit on mukana aina Lancia Fulviasta nykyisiin Rally1-hybrideihin, mutta klassikko-Toyotat puuttuvat kattauksesta jälleen. Kerta menisi realismin piikkiin, mutta näitä totaalisia sulamisia saattaa osua useampia saman pätkän sisälle. Sponsorit ovat samaa höpöhöpöä kuin F1-sarjassakin. Kirjoitushetkellä pienempää korjattavaa on vielä vähän siellä sun täällä. Hyvää + Ajomallinnuksen suhteen osuttu nappiin, tuntuma on mainio niin pädillä kuin ratillakin. Moottoriäänet pesevät kahden edellisen tiimin yritelmät 100-0, ja ne ovatkin sulosointuja korville. Kankeasta alusta ja graa. Yhtään GR-Yarista ei vahingoitettu kuvaa otettaessa. Kovin ominaisuus on mahdollisuus suorittaa kurssit niin hiekalla, lumella kuin asfaltillakin. Mekaanikkoja on 80 EA Sports WRC kompuroi julkaisussa tekniseltä toteutukseltaan, mutta ajettavuus on rautaa
Johannes Valkola F-Zero 99 ei kiihdy nollasta sataan pisteeseen, mutta yli yhdeksäänkymppiin kuitenkin. Se herättää unohtuneen klassikon henkiin iskemällä sen ytimeen todellisen sähköshokin. Kamera pyyhkäisee yläilmoista liki sadan paikallaan odottavan kilpurin ylitse ja laskeutuu lempeästi kohdalleni. nen tyyli, musiikki ja radat ovat tismalleen samat. MELKEIN SATA LASISSA NintendoSwitch Kisan neljä kierrosta ovat ohi kuin silmänräpäyksessä, mutta uusi kisa odottaa sekuntien päässä. Tämä tarkoittaa, että huippunopeuksien hallinta, ilmalennot, loivat käännökset ja ilmajarrujen avulla tehtävät tiukat kurvit tuntuvat vauhdikkailta, pikkutarkoilta ja luontevilta. Haaveet kaatuu, eikun kiihtyy Aloittaessani pelaamisen ensimmäistä kertaa näky on unohtumaton. Pelaajia sen ääressä on ollut siitä saakka runsaasti. Mute Cityn rullaa sulavalla ruudunpäivityksellä, niin kuin aina, mutta nyt alue leviää edessäni komeaan laajakuvaan ja uuteen kuvatarkkuuteen. Yhtäkkiä kultamittarini on täyttynyt! Napinpainalluksella siirryn korkeuksiin kiitämään erilliselle, sähkönsiniselle ohituskaistalle, jossa painetaan menemään entistäkin lujempaa kuin luoti, jota voi juuri ja juuri ohjata. Tältäköhän Bullet Billistä tuntuu Mario Kartissa. Osa pyörii vimmatusti ympäri, törmäillen seiniin ja muihin osanottajiin. Vaan eipä olleet legendasarjan päivät luetut, paalupaikalle pörähtää F-Zero 99. F-ZERO 99 F-Zero 99 pääsi yllättämään puskista. V aikka Mario Kart on Nintendo-autoilun Magna Carta, on niillä muitakin, kuten vuonna 1990 syntynyt F-Zero-sarja. Välillä hyppyrit antavat ilmaa alleni, mitä korostan räjähtävällä buustaamisella. These buusts are made for not walking F-Zero 99:n rakenne on kiinnostava. Kuten jokainen alkuperäistä peliä pelannut tietää, oikea-aikainen ja maltillinen buustaaminen on oleellista, mikäli kisoissa haluaa pärjätä. Olen jäänyt totaalisesti koukkuun. Alkuperäisen F-Zeron ikoninen kilparata Mute City aukeaa eteeni. Ohjattavuus on pääpiirteittäin muuttumaton. Mutta nyt Battle Royale -henkisenä nettipelinä, jota pelatessa ei ole kliimaksi kaukana! F-Zero 99 tuo Super Nintendon julkaisupelin F-Zero takaisin huimaavan hyvin. Tyylilaji lainaa Battle Royalesta. Nimittäin 90-luvulla arcadehalleissa nauttiessani veljeni kanssa Daytona USA -kilpa-ajon kaksinpelistä, ajattelin kuinka upeaa olisi, jos jokainen pelin 30 kilpailijasta olisi oikea ihminen. Olen lähtösuoralla rinta rinnan 98 muun osanottajan kanssa. 42 170704_.indd 42 170704_.indd 42 28.11.2023 14.31.41 28.11.2023 14.31.41. 99 kilpailijaa ympäri maailmaa sekoilevat radalla, kaikkialla tapahtuu. Joka puolelta lentelee kultahippuja, joita kerään osuessani niiden kohdalle. Ohjaus hoituu joko analogitatilla tai ristiohjaimella, jonka varaan F-Zero aikoinaan juuri rakentui. Tällaisesta vanhan sisällön modernisaatiosta moni muukin pelistudio saisi ottaa mallia. Siinä pääsee kokemaan todellisen arcade-elämyksen, nopeasti ja vaivattomasti tosi isolla porukalla. Kiivas battle royale -peli julkistettiin Nintendo Direct -lähetyksessä ja julkaistiin heti perään. Eihän tämä teknisesti ole mitään, mutta minulle F-Zero 99 on todellinen next gen -kokemus, sillä tällaisesta haaveilin vain villeimmissä toiveissani. Homma toimii klassisesti: radoilla on erilliset, lyhyet suoranpätkät, joiden päällä ajamalla täytetään buustimittaria, joka toimii myös niin ikään energiamittarina. Runko tulee alkuperäisestä F-Zerosta: graa. F-Zero 99 on minulle nettipelien nirvana. Tätä haluan lisää, ja tässä haluan olla hyvä. Tuntuu kuin olisin saanut silmälasit tai kuin minut olisi napattu ysäriltä tulevaisuuteen. F-Zero 99:ssä kilpailun lomassa peräpään pitäjiä diskataan kierros kierrokselta, viimeiselle kierrokselle pääsee enää 80 osanottajaa. Ylimielinen buustaaminen kostautuu helposti omaksi tuhoksi. Vaikka nettiautoilu on sittemmin kasvanut laajaksi ja monenkirjavaksi, tuntuu kuin juuri F-Zero 99 toteuttaisi vuosikymmenien takaisen haaveeni. Turisteja Tuppukylään Oleellisin muutos on helpoin havaita: F-Zero ei ole enää yksinpeli. Tai voihan yksinkin ajaa, toisin vain omia haamuaikojaan vastaan erillisessä treenitilassa. Pitkään näytti siltä, että vuoden 2004 F-Zero Climax olisi sukunsa viimeinen. Pointti on nyt muun maailman kohtaamisessa, netissä käydään kisat ja turnaukset, joissa on kilpailijoita aina aluksi 99 kappaletta. Moottorit käynnistyvät, lähtölaskenta alkaa, kaulassani kuristaa. Paiskaudun kilpailijaletkaan, joka etenee yhdessä kuin valtava sykkivä sähkömato. Vielä yksi kisa, ei väliä voitinko vai en, vielä yksi uusi kisa! Haluan uuden adrenaliiniaallon pyyhkäisevän ylitseni! Intensiteetti on huipussaan, hyvä kun muistan satunnaisesti hengittää. Myös kiiturikattaus on tuttu eli valittavina ovat nopeasti kiihtyvä ja pitkään buustaava Golden Fox, huippunopeudeltaan paras Wild Goose, kestävin Fire Stingray sekä kaikessa tasainen, ikoninen Blue Falcon
Olen pelannut F-Zero 99:ä useita kymmeniä tunteja enkä ole koskaan joutunut odottamaan 99 osallistujan täyttymistä muutamia sekunteja pidempään. Aah! Yleisessä saunassa Nintendon hyvää nettipelitajua todistaa se, kuinka vähän valittavaa pääruudulla on: vain kaksi vaihtoehtoa, vaikka moodeja on enemmän. Joku kaunis päivä servereitä ei enää ole ja tämä häviää historian lehdille. Sijoittumalla näitä rival-kuskeja paremmin noustaan ranking-tasoilla. Kaikki toki ovat tuttuja jo SNESiltä ja siten hienoja. Kärkisija ei kyllä tule ilmaiseksi, sitä varten täytyy opetella kaikki mekaniikan detaljit, vieläpä tosissaan, sillä globaali taitotaso on jo korkealla. Hyvää + Pelattavuudeltaan harvinaisen hiottu moninpeli. F-Zero 99 kannustaa kukistamaan neljä pelin arpomaa henkilökohtaista vastustajaa. Näkemyksellistä pelisuunnittelua on kultahippujen kerääminen, joilla pääsee oikoreitille yläilmoihin, jossa voi skipata pahimmat kurvit. Viime aikoina olen pelannut verkossa Splatoon 3:a ja Mario Kart 8 Deluxea, niissä pointti on pelaamisessa, eikä niissäkään puhuta. Tarjolla on 15 rataa, mutta kaikki ei ole heti valittavina, vaan anti aukeaa päivityksin. F-Zero 99 on uusi addiktioni, josta en edes yritä vierottua. Tarkan tuunauksen jälkeen ajaa esiin se tuttu ja takuuvarma ajopeli, nyt huippuunsa hiottuna ja tuoreeksi viritettynä. Koska nettipelit tarvitsevat aina 99 osallistujaa käynnistyäkseen, F-Zero 99 on ilmainen, sen saavat ladata kaikki Nintendo Switch Online -käyttäjät. Kokonaissijoituksella ei ole niinkään väliä, vaan kilpakumppaneiden peittoamisella. Huonoa . Sellaista se elämä on F-Zero 99 on roolimalli siihen, miten vanhasta tehdään uutta: ei aiempaa peliä syrjäyttämällä vaan ammentamalla sen vahvuuksista raikas, itsenäinen uusi teos. 99 osallistujan yksittäinen peruskisa on aina aktiivinen, mutta se toinen pelimuoto vaihtuu automaattisesti kellon mukaan, ja laskuri näkyy vieressä. Sillä vahingoitetaan vastustajia, jopa tuhotaan niitä pelistä pois. Kärki pääsee harvoin karkaamaan, sillä niiden eteen tyhjälle radalle alkaa ilmestyä esteiksi pommien kaltaisia tietokonealuksia. Liikettä voi käyttää puolustautumiseen silloinkin kun energiamittari ei kestä enää yhtään osumaa. Kilpuri, joka on lajissaan yksi viime aikojen upeimmista. Mutta aina ykkösasia on taito. Kultaa tulee törmäilystä, mutta ei omista, vaan sitä saa ajamalla muiden törmäysten takana. Uusia kuoseja ja värejä avataan pärjäämällä kisoissa. F-Zero 99 kannustaa alusta alkaen pelaamaan sikaa, sillä se kasvattaa omaa turbomittaria, mikä parantaa saumoja kärkisijoille. Tämä johdattaa hienosti alkuperäiseen F-Zeron aikaan Super Nintendolle. ilikuva. Omaa menopeliä voi kustomoida haluamakseen. Kynnys on siis matala ja kaikilla pelaajilla on automaattisesti nettipelimahdollisuus. Karsinta on oiva ratkaisu, joka pitää jännityksen pinnassa ja pulssin korkealla. Esimerkiksi viiden radan turnauksessa ensimmäisen kilpailun jälkeen 80 parasta pääsevät etenemään, jolloin viimeiselle kilparadalle kelpaa enää tiukka Top 20. Jaan salatietoa jonka itse opin pitkäjänteisyydellä. En juuri pidä nettipelaamisesta, en jaksa kuunnella tuntemattomien hölinää, en jaksa kauaa odottaa pelien alkua tai sietää matsien välistä keinotekoista täyteaikaa. Cha chaa chaa, Pyörijä Voittajalle on tärkeää ymmärtää uuden pyörimisliikkeen merkitys. Peräpään luusereiden iloksi taas ilmestyy kultakärryjä, joihin kiilaaminen palkitaan. Samoin suunnitellaan myös oma pro. Pitkään toivottiin, että F-Zero palaisi, sillä F-Zero Climaxista kului jo 19 vuotta. Odotin arviota varten, että ratoja oli kasassa 12. Tämä takaa, että pelaajia on paljon ja matsit käynnistyvät hetkessä. 43 170704_.indd 43 170704_.indd 43 28.11.2023 14.31.47 28.11.2023 14.31.47. Myös tuhoutuneet kuskit voivat ilmestyä kärjen kiusaksi, ohjaamaan vielä hetkeksi aluksia, joilla voi törmäillä toisiin ja räjäyttää ympäröivän alueen. Rotaatio takaa, että pelaajia löytyy jokaiseen pelimuotoon tasaisesti, kun ei voi aina valita vain omaa suosikkiaan tai edes kaveriaan: Switch-ystävien kesken ei voi kisata, mikä takaa lavean käyttäjäpohjan ja eritasoisia kisaajia. Ilahduttavasti mikromaksuja ei ole missään. Hyppyrit lataavat hyökkäyksen cool downin hetkessä. 91 F-Zero 99 ei varmasti monelle ole sitä, mitä sarjasta toivottiin, mutta mitä väliä, tämä on täydellinen yllätys, ohittamaton oivallus. Tunnelma on unohtumaton, kun ensimmäisen kerran kurvaa viimeiselle suoralle kärjessä ja nappaakin himoitun voiton. Turnauksissa taas poistetaan häntäpään kuskit aina jokaisen kisan jälkeen. Mutta ainahan voitto tuntuu hyvältä. Nettikoodi on myös laadukas, sillä yhteys pysyy hektisten kilpailujen aikana tasaisena ilman nykimistä. Nintendo on ottanut 33 vuotta vanhan ajopelinsä, puhaltanut pölyt päältä ja roudannut sen pajalle. F-Zero 99 on hiottu ja hallittu kokonaisuus. Osanottajia on valtoimenaan, mutta vain yksi voi voittaa. Näitä moodeja ovat muun muassa vaikeammilla radoilla ajettavat yksittäiset kilpailut, tiimipohjaiset kisat sekä turnaukset, jotka kattavat joko kolme tai viisi rataa. Tyylitaju näkyy jo alkuvalikossa, jossa esillä on sarjakuvataidetta. Pyörähdyshyökkäys on kelpo kikka vielä viimeisillä voimilla, juuri kierroksen päätteeksi, ladata energiaa aggressiivisenkin joukon keskeltä
Vauriomallinnusta ei ole, joten törmäily kostautuu vain menetettyinä sekunteina. B rasilialaisen Aquiriksen Horizon Chase 2 lähtee kasuaalien autopelien kisaan takaa-ajoasemasta. ikkaa on petrattu reilusti. Hyvin nopeasti välkkyvä valaistus särki jopa joillain radoilla silmiäni, mitä ei muissa peleissä tapahdu. Japanissa kukkii kirsikka, Italiassa porhalletaan Cinque Terressä ja Kalifornia hehkuu oranssissa valossa. Audiopuolella aikamatkaa syventää Top Gearin ja N64:n Rush-pelien musiikit säveltänyt Barry Leitch. Muutaman minuutin kisapyrähdykset toimivat sekä pieninä annoksina että pidempänä täysnollauksena. Maestro on yhdistänyt kuumeisesti polkevaan teknotapettiin arcade-tunnelmointia ja ironiaan taittavia maailmanmusiikkiaiheita. Kaltaiseni sunnuntaikaahari, joka ei juuri piittaa perinteisestä moninpelistä, voi kisata helposti myös muiden aikoja vastaan. Hinnan lisäksi epäilin myös kakkosen optimointia, sillä PC-versio nuuhki rautaani nirsosti, pudotti resoluutiota ja asetti gra. Horizon Chase 2 ei nouse lajilegendojen joukkoon, mutta liitää maaliin kärkijoukon tuntumassa. Hieno ääniraita ei tosin pääse matalalla volyymillä oikeuksiinsa, vaan yksityiskohdat ja raidan menevyys avautuvat vasta kun vahvistimesta antaa enemmän hanaa kaiuttimille. Valtaosa kisoista kestää pari kolme minuuttia. Koneen ajokit osaavat popsia nitroja, kun ihminen ilmaantuu kantaan, eivät juuri muuta. Kasuaali kaasuttelu Horizon Chase 2 on harmillisesti helpompi kuin ykkönen ja kilpailijansa Hotshot Racing, mutta silti kelpo pelikokemus. Japanissa kukkii kirsikka, Italiasjoukkoon, mutta liitää maaliin kärkijoukon tuntumassa. Hetkellistä lisätehoa irtoaa nitroilla ja turboluiskiin ajamalla. Kun menopelipeli alkoi mennä ja pelittää, se koukutti väkevällä alkukantaisuudellaan. Perusteet oppii mobiilipelimäisen nopeasti ja koneen kepittäminen käy turhan helposti, mutta syvempi hallinta vaatii toistoa, ulkoa opettelua ja vähän taktikointiakin. Epic on ilahduttanut kitsaimpia kaasujalkoja jakamalla Horizon Chase Turboa ilmaiseksi, mikä lisää 24,99 euroa maksavan jatko-osan suorituspaineita. Reilun naiivi . Vauhtia raiteilla Horizon Chase 2 on alusta loppuun klassisen yksinkertaisuuden juhlaa. Hahmoja tai juonta ei ole. Siinä se. Leaderboard-koukku on Pole Positionin ikäinen ja yhä terävä. tyiskohtia ja gra. Hyvin nopeasti välkkyvä valaistus särki jopa joillain radoilla silmiäni, mitä ei muissa ka herkuttelevat tienoiden mehevimmillä kliseillä. Huonoa . Nintendo 64:llä julkaistusta Cruis’n Worldista muistuttaa Kuuhun päättyvä maailmanympärimatka. Ajaminen lähestyy idioottivarmuutta, sillä yli-innokas avustin pitää kiesiä tiiviisti radalla. Kunkin radan kohdalla näkyy maailmanlaajuinen tulostaulukko, mistä innostuin niin, että nousin parilla radalla toviksi kärkikymmenikköön. Autopelien Aurinko-Jaffaa Siinä missä ensimmäinen Horizon Chase ammensi vaikutteita etenkin Super Nintendon Top Gearista, Segan Out Runista ja Amigan Lotus-peleistä, kakkososa ulottaa vaikutekenttää ysärin puolenvälin arcade-kaahailuihin. Mielenkiintona pina colada ja rata. Pelaaja lähtee joka kisaan viimeisestä eli 20. Fokuksessa pysyvät kierrosaikojen optimointi, nimimerkkien kanssa kisaaminen ja hurja vauhti. Ansio on kai sekin, että pelissä ei yritetä lypsää mikromaksuja tai uunottaa kököllä pelillistämisellä. Nykiminen kummeksuttaa, koska peli pyörii Apple Arcaden kautta myös puhelimilla. TAIVAANRANNAN KAAHARI 80 Uusvanha ajopeli osoittaa, että retrous löytyy sydämestä, ei kosmetiikasta. ikat omin nokin keskiasentoon. ilistely rakentaa aurinkoista mielikuvitusmaailmaa, joka on asenteen puolesta aitoa ysäriretroa. Pekko Pistokoski HORIZON CHASE 2 Pelikaani-pelihallit ovat vaienneet, mutta shikaani ei: arcade-hurjastelu käy ja kukkuu. Jaetun ruudun moninpelin lisäksi muita vastaan pääsee ajamaan netissä, joskin olin kai radalla väärään aikaan, sillä peliseuraa ei löytynyt. Kuudessa varsinaisessa maassa on kussakin yhdeksän kisattavaa rataa, jotka herkuttelevat tienoiden mehevimmillä kliseillä. Vauhdin tunne on huima ja kilpailijoiden välistä puikkelehtiminen aiheuttaa miellyttäviä adrenaliinipiikkejä. Vaikka ohjaustuntuma on kuin raitiovaunuun hitsatussa ohjuksessa, ajelu on hauskaa. Aquiris / Epic Games Arvosteltu: PC Saatavilla: PC, Switch, Apple Arcade Versio: 1.5.0_1305 Minimi: 2,5 GHz -neliydinsuoritin, 4 Gt RAM, GTX 760 / R9 270 X, Windows 10 Suositus: 3,0 GHz -neliydinsuoritin, 8 Gt RAM, GTX 1060 / RX 470, Windows 10 Testattu: Ryzen 7600, 32 Gt RAM, RX 6800, Windows 11 Moninpeli: 1–4 pelaajan jaetun ruudun sekä verkossa Ikäraja: Ei tiedossa. Maistuu autopilotteineen liikaa mobiilipeliltä. Jostain syystä moottorin yskiminen lakkasi PC:llä ensimmäisten ratojen jälkeen. ruudusta. Hyvää + Nopea oppia, helppo nauttia ja miellyttävä kuunnella. Kisoista palkitaan uusilla osilla ja autoilla, joita on kourallinen. Ensimmäinen rata pätki pahaenteisesti, ja nettijuttujen perusteella Switch-käännös on hörpännyt reilumminkin kengurubensaa. Suorittaminen ei puuduta, sillä kolikot, nitrot ja palkinnot kiertyvät aina sekunnin kymmenysten ja sadasosien höyläämisen ympärille. Aavistuksen tuoreempien esikuvien tapaan ratojen nousut ja laskut eivät Horizon Chase 2:ssa enää hypi silmille lyhyeltä piirtoetäisyydeltä. ikkaa on petrattu reilusti. 90-luvullahan moni uskoi, että liberaali demokratia oli voittanut, vastakkainasettelu päättynyt ja maapallo yhdistymässä sopuisaksi, kirjavaksi kyläksi. 44 170608_.indd 44 170608_.indd 44 28.11.2023 14.41.31 28.11.2023 14.41.31. Varsinainen pihvi on sosiaalinen. Erikoispalkintojen ja muiden kilkkeiden tunnollinen voittaminen pitää kiireisenä noin 10–15 tuntia. Ei lainkaan kuin Rainbow Road. Kisojen sinisiä kolikoita keräämällä saa lisää vauhtia aika-ajoihin, joissa puolestaan rohmutaan kokonaisaikaa laskevia miinussekunteja. Kolmiulotteisuutta, yksityiskohtia ja gra
iliksen osalta puhuisin kevytsimulaattorista, sillä rakkineiden kaataminen on epätasaisesta alustasta johtuen todella helppoa – vähän liian tiukka kurvi tai huonosti renkaaseen napannut iso kivi ja voltin kautta nurin meni. Hermostuneen ajo. Hurjan näköistä hökötystä liikuttaa tietysti eteen sijoitettu V8-moottori. Suurin osa Overpass 2:n ajokeista sijoittuu ATV (All Terrain Vehicle) ja UTV (Utility Task Vehicle) -luokkiin, joista jälkimmäisillä on jo oikean auton verran hintaa. Maisemat ovat komeita, kuten PS5:ltä voi odottaa. Jos erikoinen managerointi ja puutteellinen moninpeli eivät nosta niskavilloja pystyyn, Overpass 2 tarjoaa mukavasti valtavirrasta poikkeavaa päristelyä. Se on olemassa, mutta toteutus jää vuosituhannen vaihteen tasolle. Masiinoiden käytöksestä tuli selvästi luontevampaa, kun otin normiautomaatin ja nappasin ajanvakautuksen pois päältä. melkoinen, joten hyville sijoituksille pääsee vähällä vaivalla. Ällialgoritmien urpoilun määrä on muuten MÖNKKÄRIRALLI Neopica / Nacon Arvosteltu: PS5 Saatavilla: PC, Xbox Series S/X Moninpeli: 2-8 Ikäraja: 3 75 Mönkkärikaahailua kiperissä off road -ympäristöissä. OVERPASS 2 Kaatumisista ja muista tötöilyistä jaetaan aikarangaistuksia. Absit ja luistonesto saivat jäädä, sillä rivakasti etenevät mönckhesterit ovat höttöisillä alustoilla todella kiikkeriä. Kotikutoiset rock bouncerit on tarkoitettu lähes pystysuorien mäkien kiipeilyyn ja erittäin vaikeassa maastossa rälläilyyn. K ilpa-ajopelit myyvät usein unelmia tavallisille kuolevaisille saavuttamattomista kaaroista, pääasiassa erilaisista superja hyperautoista tai harvinaisista klassikoista. Outona yksityiskohtana jopa uudet tehdasajokit ja kaupasta ostettavat osat pitää tutkia ensin. Turha managerointihärpäke. Lyhyemmillä kierrosradoilla päästään kuski vastaan kuski -kisojen makuun. Maaston ja olosuhteiden luonteesta riippuen kytketään päälle takaveto, neliveto tai lukot. 45 171013_.indd 45 171013_.indd 45 28.11.2023 14.42.32 28.11.2023 14.42.32. Reitillä nököttävät siirtolohkareet ja muut suuret esteet pyritään kiertämään, pienemmistä kivikoista rymistellään semivarovasti yli. Overpass 2:n ahtailla metsäja aavikkopoluilla mönkiminen tuntui freesiltä, sillä ökyautoja kaahailupelit ovat pullollaan. Massiivisten maastorenkaiden ja pitkän joustovaran ohella niiden silmiinpistävin piirre on tiheä kuskia suojaava putkikehikko, jonka päällä ei ole peltitai muovipaneeleja. Onneksi en joutunut paahtamaan pelkästään takavetoisilla mönkkäreillä yhtään tärkeää kisaa. Mikäs siinä, mutta ärsytyksen puolelle menee, että osat voi asentaa vain täysin ehjään masiinaan. Ajoapujen perustasolla vaihteet ovat arcadella, mikä laittaa pakin päälle peruuttamalla. Samalla hylätään sileät asfalttibaanat ja mennään metsien, vuoristojen ja aavikoiden röykkyisille kinttupoluille. Toimenpiteisiin kuluu aikaa, joten hommalla on periaatteessa merkitystä. Esteiden täyttämissä töyssyisissä kisamaastoissa se on tosin ihan riittävästi, sillä useimmiten edetään noin 50–60 km/h vauhdeilla. Olosuhteet vaikuttavat toki muihinkin, joten kilpailukyky säilyy. Kyllä nykyään kelpaa, toista se oli minun nuoruudessani kun Solifer Speedilla piti käydä mättähältä mättähälle. Mittelöt täytyy käytännössä sopia etukäteen kamujen kanssa. Märällä pinnalla ja etenkin mudassa mönkkärien ohjautuvuus on suurissa nopeuksissa luonnollisesti heikkoa. UTV:t ovat mopokahvoilla ohjattavia perinteisempiä mönkkäreitä selvästi kookkaampia ja automaisempia, sillä niissä suhteellisen normaalit penkit, ratti ja hytti. Mikromanagerointia Ajamisen ohella uramoodissa manageroidaan kilpailutiimiä. Overpass 2:ssa voi luoda nettikisa-aulan, mutta mikään tai kukaan ei takaa, että joku sinne eksyy. Petri Heikkinen Nuorison suosikkiajoneuvot toimivat oikeasti myös maastossa eivät vain lukion ja marketin parkkipaikoilla. Kivaa hommaa, jos on kavereita. Hill Climb Racing 3D Ajoneuvoluokasta riippumatta yli satasen vauhti on niille jo erittäin kovaa ja osassa masiinoita rajoitin räpättää ennen sitä. Osa radoista on puhdasta keinotekoisten esteiden täplittämää taitotrialia tai lyhyitä teknisesti kiharaisia ja jyrkkiä kiipeilypätkiä. Kolmantena kilpaluokkana nähdään yksi Ameriikan ihme. Managerointi tuntui turhalta pakkopullalta: jos haluan moottoriurheilumanagerointia, niin se olisi formulaa tai rallia, ei mitään takapajulan mönkkärimopoilua! Ajaminen on muutenkin aika kaukana managerinäpertelystä. Huonoa . En tiedä, onko fysiikkamallinnuksessa tai ajotaidoissani (ei tietenkään!) jotain hämärää, mutta yleisesti ottaen takatuuppareilla järkevästi ajaminen tuntui mahdottomalta, sillä ne pyörähtivät ajoavuista riippumatta jäätävän helposti. Hyvää + Vaikeakulkuiset kisamaastot. Overpass 2:n rakkineet vaativat vain tavallista paksumman palkkapussin, sillä siinä kaahataan erilaisilla mönkkäreillä. Moninpeli on aneeminen esitys, selvästi vain feature-listan täytettä. Kokemuspuusta ostetaan tiimin ja mönkkärien suorituskykyä parantavia ominaisuuksia. Wreckfest ja Mudrunnerit sivuavat Overpassin mutaisia teemoja, mutta suoraan samaan lootaan nekään eivät putoa. Tärkein moninpelimuoto on kahdesta neljään pelaajan jaetun ruudun kisailu, joka rullaa asiallisesti. Toista, säädä ja toista. Vauhdikkaillakin etappiradoilla on paikoitellen hitaita ja/tai ahtaita esteosuuksia, kuten entisiä joenpohjia ja lähes luonnontilaisia kanjoneita tai rotkoja. Etsitään ja palkataan työntekijöitä, tutkitaan päivityksiä, asennetaan päivityksiä ja korjataan ajokkeja. Baanojen ahtaasta luonteesta johtuen niillä ajetaan pääasiassa rallimaisia väliaikalähtöjä
Pääpiirteissään ajotuntuma loihtii hyvän illuusion keveistä ja kovaa kulkevista muoviautoista, mutta Visual Conceptsin kokemattomuus ajopeleissä tuntuu paikoin kolhoissa otteissa. On mahtavaa hypätä mönkijällä kielekkeeltä jokikanjoniin, kun nelipyöräpöristin muuttuu ilmassa pikaveneeksi ja matka jatkuu keskeytyksettä. Sivutehtävissä yritetään hypätä määräajassa maatilan kaikkien rakennusten yli, tornipuolustaa generaattoreita alienrobottien hyökkäystä vastaan, kuljettaa muna jättimäiseen paistinpannuun ja niin edelleen. Laatikkokaupalla lisää Lego-tunnelmaa luo ajoneuvoeditori, joka sisältää kaikki tärkeimmät peruspalikat ja antaa käyttää niitä täysin vapaasti. Duo on ehtinyt hankkia lujan jalansijan urheilupelaajien keskuudessa NBA 2K-, MBL 2Kja WWE 2K -sarjoillaan. Popkulttuurille isketään silmää niin että luomet väsyvät, ja osa ideoista on ihastuttavan absurdeja. 46 170179_.indd 46 170179_.indd 46 28.11.2023 14.43.41 28.11.2023 14.43.41. Kampanja jakautuu juonta edistäviin ja maailmaa avaaviin pääkisoihin sekä näiden ulkopuolelle jäävään oheispuuhasteluun, joka on usein mielenkiintoisempaa kuin varsinaiset kilpa-ajot. Vaikka leluautopeli on melkoinen sivupolku Visual Conceptsin sporttisesta peruskaurasta, ihan ensimmäistä kertaa ei olla pappia arcadekyydissä, sillä osa tiimin jäsenistä oli tekemässä ysärin pelihallihitti San Francisco Rush Extreme Racingia. Myönnän pelin saaneen yhden lisäpisteen vain tämän takia. Kauniisti kukkivat styreenit Jos Lego Drive 2K:ta katsoo leikkikaluna ja lapsuuden palikkapuuhien henkiinherättäjänä, se on lähellä täydellistä. Törmäily pirstoo ympäristöä iloisesti ja sinkauttaa jalankulkijat kohti horisonttia, mutta Legoille ominaiseen tapaan kaikki korjataan hetkessä ja touhu pysyy jatkuvasti huolettomana remeltämisenä. Legojen muunneltavuus hyödynnetään kekseliäästi siinä, että ajoneuvo muuttuu lennosta alustan mukaan. En odottanut, että farmin ratsuja vastaan käytävässä kisassa myös hevoset ajavat autoilla. Valikoima on häkellyttävän laaja Star Wars -lentovehkeistä oikeiden autojen kautta lukemattomiin popkulttuurirasseihin. Kisoissa oikoreittien hoksaamisella ja aseiden käytöllä on suurempi rooli kuin puhtaalla ajosuorituksella. Kaikki kuvissa näkyvät tutut lisenssipirssit on ladattu ilmaiskokoelmasta. Liikkeen flow vie mukanaan ja sitä huomaa unohtuvansa pitkiksi ajoiksi silkkaan urku auki paahtamiseen, jossa seutuja tykitellään läpi vuorenrinteeltä toiselle hyppien ja mahdollisimman paljon palikkatuhoa aiheuttaen. Jarrulla ja driftillä auto aliohjautuu, käsijarrulla yliohjautuu, joten kunnon otetta on vaikea saada ja kisat menevät liian usein laidasta laitaan sinkoilemiseksi. Keskeiset rakennuspalikat ovat Forza Horizonin avoimen maailman kaahailu ja Mario Kartin sarjakuvamainen arcadekisailu. Siitä todisteena on netin autotori, josta voi ladata muiden pelaajien luomuksia ilmaiseksi käyttöönsä. Lisenssiä hyödynnetään erinomaisesti. Valitettavasti. V uosiksi lisenssipeleihin juminut Lego-peliversumi on alkanut monipuolistua. Pelaajan auto on suorilla selvästi hitaampi kuin muiden, jolloin voittoon yltääkseen täytyy jatkuvasti hyppiä, etsiä oikoreittejä ja torpata muita peEditorilla saa tehtyä omannäköisiä ajokkeja. Varsinaiset kisat eivät ole niin hauskoja kuin ne voisivat olla. Näissä hetkissä Lego 2K Drive loistaa ja heittää suoraan lapsuudesta tuttuihin tunnetiloihin. Karttoja ympäriinsä pyörimällä löytää kisoja, tehtäviä ja maastosta pulpahtelevia pikahaasteita. Mainiot välivideot sekopäisine hahmoineen lainaavat ennen kaikkea Lego Movie -leffasarjasta, josta napataan sarkastinen konekiväärihuumori ja stop motion -animaatiota jäljittelevä tyylilaji. Idea ei ole kokonaan uusi, sillä se on nähty ainakin Sonic & All-Stars Racing Transformedissa, mutta se on tuore ja todella hauska. Käsijarrulla käännökset käyvät luontevammin, mutta käkkäri taas on turhan herkkä, eikä kerrytä vauhdin kannalta olennaista buustia. Minecraftin hengenheimolainen Lego Worlds, puzzlepelit Builder’s Journey ja Bricktales sekä mätkintäpeli Lego Brawls (Pelit 9/22, 70 p.) saavat seurakseen arcadekaahailu Lego 2K Driven. Runsaaseen törmäilyyn myös harvinaisesti kannustetaan, sillä kolarointi korjaa ajoneuvoa ja nostaa buustimittaria. Sekä lapseni että minä, lapsenmielinen, rakastimme rällätä pitkin komeita maisemia mielikuvituksellisilla menopeleillä. Jarru ja siihen sidottu drifti ovat harjoittelun jälkeenkin jäykkiä, eikä driftaaminen tunnu fysiikkaa vasten nojaamiselta, vaan napista käynnistyvältä, omia liikelakejaan noudattavalta erikoismoodilta. Iikka Kivi LEGO 2K DRIVE Mikromuovien vaarallisuus on tiedossa, mutta harva ymmärtää mikromaksumuovin riskit. VC osaa piirtää todella nättiä grafiikkaa, rakentaa tarkkaa ja palkitsevaa pelituntumaa sekä tiristää lisensseistä kaiken irti, joten tähdet ovat oikeassa asennossa ja nämä ominaisuudet toteutuvat Lego 2K Drivessa hienosti. Lelumainen tuntuma Tavoitteellisena ajopelinä Lego 2K Drive onnistuu hieman huonommin kuin vapaana hiekkalaatikkona, mutta melko hyvin kuitenkin. Neljään tiiviiksi rajattuun hiekkalaatikkoon mahtuu PALIKAT NISKASSA Visual Concepts / 2K Games Arvosteltu: PS5 Saatavilla: PC, PS4, Switch, Xbox Series X / S, Xbox One Ikäraja: 7 mahdottoman paljon yksityiskohtia, hauskoja ajoreittejä ja persoonallisia paikkoja. Kuten nimestä voi päätellä, Lego 2K Drive on julkaisija 2K Gamesin ja kehittäjätiimi Visual Conceptsin yhteistyön tulos. Kankeahan editori on käyttää, mutta samalla hyvin monipuolisiin lopputuloksiin taipuva. Mutta niin toteutuu myös toinen, vähemmän mairitteleva 2K-peleihin kuuluva piirre: mikromaksujen painottaminen pelimekaniikassa
Aina ei tarvita tietä. la ostaa jo oikean Lego-auton. Itseäni Lego 2K Driven ahneus suututti niin, että pelaaminen loppui ensi-ihastuksen jälkeen kuin seinään. Ratkaisu on monella tapaa hävytön. Ja ylipäätään mikromaksujen nyhtäminen rikkoo Lego-pelien klassisen keräilykoukun, jossa innokkaasti pelaamalla ja salaisuuksia ratkomalla kaiken saa kohtuullisessa ajassa auki. Edes netistä ladattavat ilmaiset autot eivät tähän tuskaan auta, sillä ne on ajo-ominaisuuksiltaan pakotettu perustasolle, jolla ei loppupään radoilla enää pärjää. Mitä pidemmälle peli etenee, sitä alivoimaisemmaksi pelaajan auto muihin nähden käy ja sitä raivokkaampaa räpiköintiä tarvitaan, jotta keulapaikkaan on edes teoreettiset mahdollisuudet. Huonoa . Tehtäviä uudelleen pelaamalla palkkiot tietysti vielä putoavat murto-osaan aiemmasta, jolloin grindaaminenkin kannattaa huonosti. Asiakas on kuningas ”Hidas progressio ja kalliit kykyja varustepäivitykset ovat inhottava yhdistelmä”, moitti Markus Lukkarinen marraskuun 2023 Pelitissä NBA2K24:aa pelaajan jatkuvasta puskemisesta kohti mikromaksujen käyttöä. laajia aseistuksella. ...jota mikromaksut vesittävät rumasti. Leikki sinänsä pysyy kivana, mutta reunallaistujan puhe nakertaa koko ajan enemmän. Hyvää + Hienosti leikittävää tarjoava hiekkalaatikko... Lego 2K Drive tekee tasan samaa ja vielä inhottavammin, koska peli on suunnattu ensisijaisesti lapsille. Itse sain 5-6 tunnin pelaamisella kasaan 14 000 krediittiä ja yksi parempi värmes maksaa 10 000-14 000 krediittiä. Välianimaatiot ovat Lego-leffatasolla. Nettikisoissa tasoerot ja runsaammat inhimilliset virheet luovat vähän enemmän varianssia, mutta harvoin sielläkään kultapossukerhosta näki startin jälkeen muuta kuin hetkessä horisonttiin katoavat perävalot. Mutta jos tähtäimessä on ohjaustuntumaltaan tarkka lelukaahailu, jossa pärjäämiseen ei tarvita autojen ostamista oikealla rahalla, Hot Wheels Unleashed 2: Turbocharged on paljon parempi valinta. Joka käynnistyskerralla valikossa naamalle lävähtävät mainokset nostivat v-käyrää lisää. 2K on höllentänyt kuristusotettaan kukkaroista hieman kritiikin myötä ja lisännyt palkitsevuutta sitten julkaisun, mutta perusongelmaa se ei poista (eikä tietysti ole tarkoituskaan, koska näin pelin on suunniteltu toimivan). Haastekäyrää voi loiventaa ostamalla parempia autoja, mutta sitten törmätään isompaan ongelmaan. Touhussa on enemmän pakottavan kikkailun kuin hektisen kisailun maku, mitä vastustajien ärsyttävä asespämmi korostaa. Lego 2K Drive on kuin maailman lelukylläisin hiekkalaatikko, jonka reunalla istuu isompi skidi pätemässä, että pojulla on toki ihan kivoja autoja, mutta minulta saisi ostamalla ihan oikeasti hyvän. On kohtuutonta, että 60 euroa maksavassa pelissä kunnolla pärjätäkseen pitää raottaa lompakkoaan vielä lisää. 47 170179_.indd 47 170179_.indd 47 28.11.2023 14.43.50 28.11.2023 14.43.50. Rahalla saa ja mikromaksetulla hevosella pääsee Lego 2K Drive on raastavan ristiriitainen kokemus. Naapurustossa on jotain outoa meneillään. Legofanien The Rambling Brick -sivustolla on vakuuttavasti laskettu (graafit ja kaikki!), että 2K Drive antaa pelaajalle tarkoituksella niin vähän krediittejä tehtävien suorittamisesta, että parempien autojen hankkiminen pelkästään pelaamalla on hyvin vaikeaa. Kun ajoneuvoja tarvitaan aina kolme maantieauto, maastovehje ja vene -, riittävän hyviä kiesejä on erittäin työlästä saada talliin ilman oikean rahan käyttöä. Kaksinpelin toteutus on esimerkillistä. Pelintekijöiden ahneus iski luun niin syvälle kurkkuun, että ymmärrettyäni pelin perimmäisen luonteen koko tekeleeseen ei enää huvittanut koskea. Maisemat ovat tip-tricera-tops. En vain siedä bisnesmallia, jossa pelistä kaikkein eniten pitävät ne jotka haluavat avata kaikki ajoneuvot ja hioa ajosuoritukset huippuunsa nähdään ensisijaisesti lypsettävänä massikarjana. Tätä tukee erittäin hyvin toteutettu saman ruudun kaksinpeli, joka poistaa ”milloin on minun vuoro” -marinaa tehokkaasti. Ostopäätöstä kannattaa punnita sen kautta, mitä ajopeliltään haluaa. Se on luotu tarkoituksella ja se vesittää pelikokemusta harmittavan paljon. Hinnat ovat niin korkeita, että parin digiauton hinnal82 Tekijöiden ahneus lurauttaa vettä hyvän ajopelin tankkiin. Jos etsii ensisijaisesti värikästä, helppotajuista leikkikalua perheen pienemmille kuskeille, Lego 2K Drive on oikein hyvä ostos. Ja vaikka sitten lopulta myöntyy ja ostaa länkyttäjän hiljaiseksi, niin tappion tunteesta ei pääse enää eroon. Omat alle kouluikäiset lapseni innostuivat pelin vapaasta rallirellestämisestä niin kovasti, että alkoivat kotona juoksennellessaan driftailla mutkissa
Pleikkari vitosen ohjaimen tarkkuus ja monipuoliset tärinäominaisuudet viimeistelevät poikkeuksellisen erinomaisen tuntuman. Milestonen pitkä kokemus ajopelien parissa näkyy eritoten hurjassa, mutta silti aina näpissä pysyvässä vauhdin tunnussa. H ot Wheels -lelusarja sai alkunsa 1960-luvun lopulla, kun Mattel-yhtiön perustajiin kuulunut Elliot Handler katseli poikansa leikkiä Matchbox-pikkuautoilla ja päätti pistää paremmaksi. Tuttuun tapaan turbo ja driftaus ovat tärkeämmät työkalut kuin kaasu ja jarru. Radat tuovat elävästi mieleen lapsuuden leikit. Autot ovat oikeissa mittasuhteissa ja arkirealistiset ympäristöt muuttuvat mielikuvituksellisiksi seikkailuiksi, kun miniatyyrimobiilit suhaavat pitkin pöytiä, hyllyjä ja takapihoja. Suurempaan remonttiin ei olisikaan tarvetta, sillä Unleashed ykkönen oli jo vallan mainio kaahailu. Autot näyttävät autenttisen lelumaisilta: Audi R8 Spyron kylki toki kiiltelee oikean auton lailla, mutta tuulilasin paikalla on palikka muovia. Erään kisan aloittaminen sohvan alta sai hymyilemään ääneen, sillä sinnehän ne pikkuauton penteleet lapsena aina jumittuivat. Rocket-luokan autot ovat mainioita suorilla, mutta pienemmillä radoilla ne tulevat mutkiin aivan liian Reksivau! Driftaaminen toimii kuin unelma. Monta vuosikymmentä brändit kävivät taistelua pikkuautoilijoiden sydämistä Nintendon ja Segan konesodista tuttuun tapaan, kunnes Mattel lopulta voitti ja osti Matchboxin vuonna 1997. Hot Wheels erottui vähän totisesta kilpailijastaan värikkäillä, mielikuvituksellisilla designeilla ja ennen kaikkea kovamuovisilla renkailla, joiden avulla hotwheelsit kulkivat parketilla paljon kovempaa kuin matchboxit. Vain paria vuotta myöhemmin Hot Wheels dominoi markkinaa ja teki Matchboxista altavastaajan. Erityisesti Milestonea on kehuttava pikkuautoilun estetiikan tarkasta elävöittämisestä. Motivaationa oli muusista yleisin eli raha: puljun ajopeleistä kyllä pidetään, mutta myynnillisesti ajosiPIENTEN AUTOJEN SUURI PELI PIENTEN AUTOJEN SUURI PELI Milestone Arvosteltu: PS5 Saatavilla: PC, PS4, Switch, Xbox Series X/S, Xbox One Ikäraja: 3 mulaattorit ovat marginaalia, ellei satu olemaan Gran Turismo tai Forza. Kisoista kuitatut krediitit käytetään autokaupassa, joka on peruspelissä 130 kaaran kokoinen (ja laajenee tietysti DLC-paketeilla). Se keräsi paljon positiivisia arvosteluita ja myi muutamassa kuukaudessa miljoona kappaletta. Hotwheelsit aikanaan matchboxeista erottanut mielikuvituksellisuus ja laaja lisenssipohja piristävät menoa, kun samalla radalla paahtavat Bugatti, panssarivaunu ja koirankoppinsa katolla rälläävä Ressu. Handlerin suunnitelma onnistui. 48 170178_.indd 48 170178_.indd 48 28.11.2023 14.46.06 28.11.2023 14.46.06. Nostalgian loppusilaus luodaan keräilyllä. Mattel tarttui tarjoukseen ja Hot Wheels Unleashed julkaistiin vuonna 2021. Isä osti auton, se on ihan mauton Hot Wheels Unleashed 2: Turbocharged ei keksi kuumaa pyöräänsä uudelleen, vaan hioo konseptiaan ja heittää uutta silppua päälle. Pääsääntöisesti pelit ovat olleet keskinkertaista lisenssimuhennosta, mutta pari kunnianhimoisempaa poikkeustakin löytyy. Skaalaa todella riittää: omasta tallistani löytyvät mm. Hot Wheelsistä on väsätty kaiken muun sälän ohella paljon videopelejä, joista ensimmäinen ilmestyi C64:lle jo vuonna 1984. 2010-luvun loppupuolella MotoGP-, Rideja WRC-sarjoistaan tuttu Milestone kiinnostui brändistä. Ihmeauto K.I.T.T., Ford Truck vuosimallia 1956 ja tivolista karannut törmäilyauto. Buustia truuttaamalla auto nykäisee sellaiseen kiitoon, että hirvittää, ja driftaus pysyy pienen harjoittelun jälkeen hyppysissä suorastaan ihastuttavasti. Vuonna 1999 ilmestyneen Hot Wheels: Turbo Racingin budjetti venyi musiikkiraidalla raikaavaan Metallicaan, 2000-luvun alussa muutaman vuoden pyörinyt Planet Hot Wheels haastoi pelaajia kevytmörppimäiseen nettikisailuun. Näiden kahden yhdistely tekee ajamisesta erittäin nautittavaa: letkan hänniltä kun kahvaa täydellisesti sisäkaarretta pitkin muiden ohi ja iskee sitten turbon silmään, niin tuntee elävänsä. Oikeaa autoa simuloivasta ajettavuudesta en osaisi sanoa juuri mitään, mutta arcadeautoiluja on tullut paiskotuksi sen verran, että uskallan julistaa Unleashed 2:n tuntuman yhdeksi kaikkien aikojen parhaista. Uutena ominaisuutena mukaan tuleva, Rocket Leaguesta lainattu rakettihyppy tuo tiukkoihin paikkoihin hyvin lisää pelivaraa. Herra Vauhti nimensä Hot Wheels erottui aikanaan kilpailijoistaan kovemmilla nopeuksilla, joten samaa temppua kannatti kokeilla uudelleen. Iikka Kivi HOT WHEELS UNLEASHED 2: TURBOCHARGED HOT WHEELS UNLEASHED 2: TURBOCHARGED Hän on muoviteiden virtuoosi, hän lentää matalaa, jalka tuppaa kiinni kaasuun. Hot Wheels -hittipeli oli lopultakin syntynyt, joten jatkoa väistämättä seuraa. Hamstraamiseen tulee pieni himo, sillä valikoiman loputon värikkyys ja myytävien autojen laittaminen autenttisiin paketteihin vie nopeasti lapsuudesta tuttujen hypistelyhetkien äärelle. Ilahduttavaa ajamisessa on myös se, että se vaatii harkintaa, harjoittelua ja eri automallien käyttöä
Syvempi koukku puuttuu. Ihan täydellistä vaihtelu ei ole, sillä liian monessa kisassa kannattaa pelin suositteleman autotyypin sijaan valita vain tallin nopein pirssi. Eihän rallia voiteta jos siellä pelätään Ratasuunnittelussa Unleashed kakkosen selkein esikuva on Trackmania-sarja ja hyvä niin, sillä näin fantastista ideaa ei kannata kahlita realismiin. Tämä on helpommin sanottu kuin tehty, sillä radat kallistelevat villisti, heittävät autot hyppyreistä pitkiin ilmalentoihin ja vääntävät perspektiivin päälaelleen, kun pikkuautot tykittävät magneettiradan varassa pitkin kattopaneeleita. Musiikki on pätevää konepoppia ja autot urahtelevat mureasti, mutta grafiikkaan suhtaudun vähän kaksijakoisesti. Testasin ensi mainittua lasteni kanssa ja toimivien ajoapujen ansiosta he saivat hommasta nopeasti kiinni. Autokokoelma on laaja ja komea. Kuminauha ei päästä pelaajaa kokonaan karkuun kilpakumppaneilta, mutta samalla omat kämmit on mahdollista korjata ja yltää vielä peränpitäjästä shamppanjansuihkuttelijaksi. 49 170178_.indd 49 170178_.indd 49 28.11.2023 14.46.18 28.11.2023 14.46.18. Puolivälin jälkeen pelissä on enää vähänlaisesti saavutettavaa tai uutta nähtävää. Unleashed 2:n ytimen muodostaa kampanja, jossa avataan kartalta uusia kisoja, kunnes pääsy kunkin alueen loppubossille aukeaa. Kakkosessa autoja on mahdollista myös päivittää paremmiksi, mikä helpottaa hankalampien kenttien selättämistä. HDR-telkkarilla Hot Wheelsille ominainen värikkyys menee kirkuvan räikeyden rajoille. Pelin yhteisölle tärkeä rataeditori ja mahdollisuus jakaa omat kentät nettiin ovat luonnollisesti edelleen mukana. Driftausautoilla liiraus on erityisen mellevää, mutta vauhtihirmuja niistä ei saa. Lisäpulmia tulee ratoja riivaavista monstereista: skorpionin myrkky tukkii turbobuustin, hämähäkin verkkoon ajaminen hyydyttää vauhdin. Auringonlaskun ratsastajat. Puuduttavien suora-mutka-suora-pakkopullien sijaan kisat vaativat jatkuvaa tarkkaavaisuutta, ympäristön havainnointia ja kykyä korjata virheitä nopeasti. Pomotaistelut tuntuivat aluksi hölmöltä idealta, mutta ne sopivat lujassa intensiivisyydessään peliin ihmeen hyvin. Lentoliskobossi otti nahkasiipeensä. Erilaisia kisamuotoja on sopivasti ja ne vaihtelevat riittävän usein. Kiivas taistelu olohuoneen herruudesta. Mörssärit sopivat hyvin eliminaatiokisoihin, etenkin kun uudella taklausliikkeellä kilpakumppanin heittää helposti mutkasta ulos. Ratojen ohella tekoäly antaa tyydyttävää vastusta. Toisaalta Unreal Engine nelosella tehdyt lokaatiot ovat hyvin uskottavan näköisiä, mutta samalla turhan hillittyjä ja geneerisiä arcadekaahailun puitteiksi. Milestone on ottanut hommansa tosissaan ja siksi peli saa aihepiiristään irti yllättävän paljon. Huonoa . Negatiivisista puolista ainoa mainitsemisen arvoinen on tietty syvyyden ja koukun puute. Kisan jälkeen poseerataan. Motti laulaa, renkaat ulvoo, voitto häämöttää Yksinpelin ohella tarjolla on jaetun ruudun kaksinpeli ja nettikisailu. Teknisesti toimivassa, mutta latausajoiltaan hitaahkossa nettipelissä kävin näyttämässä nokkaani sen verran, että sain sen verille ja palasin nöyränä takaisin yksinpelin pariin. Isosiskon voitonvarma hymy hyytyi nopeasti, kun nelivuotias hoksasikin hetkessä driftaamisen salat. Autovalikoima ei parane etenemisen tahdissa, vaan ostettavien kiesien valikoima arvotaan aina samasta sattumapussista. Hyvää + Mahtava ajotuntuma, hienot radat. Ymmärrän, että pikkuautoilun autenttisuuteen tässä panostetaan, mutta pieni persoonallisuus ei olisi pahitteeksi. Vaikeustaso tuntuu olevan paremmin rytmitetty kuin ykkösessä, jossa jäin jumiin melko varhaisessa vaiheessa. Onhan luonnontieteellisen museon T-Rex upeasti tehty, mutta kolmas sen hampaiden välistä kulkenut rata ei enää jaksanut innostaa. Käyttämälläni medium-vaikeustasolla vastustajat rankaisivat virheistä ja ottivat tyhjän tilan saman tien, mutta tekivät itsekin inhimillisiä virheitä eivätkä sikailleet kohtuuttomasti. Tästäkin huolimatta Hot Wheels Unleashed 2 on monta luokkaa parempi kuin tyypilliset nuoremmalle yleisölle tehdyt lelusarjapelit. Esteettisenä valintana se toki toimii, mutta välillä radan muodot hukkuvat värikylläisyyteen. Kymmenen pelitunnin jälkeen kisat alkavat tuntua turhan tutuilta, mitä viiden teeman köyhä lokaatiovalikoima alleviivaa. ta, josta jotenkin vain selviydytään voittajana maaliin. Tiellä tulee pitää silmällä erityisesti kolmea asiaa: buustia kerryttäviä sinisiä lätkiä, kiitoon potkaisevia vihreitä vauhtiraitoja ja vauhdin kuin seinään pysäyttäviä esteitä. Uusille ajoneuvoluokille, mönkijöille ja moottoripyörille, en oikein keksinyt käyttöä, kun hiekassa ajetaan vähän ja kevyemmät pärrät pyörähtelevät ympäri turhan herkästi. Arcade-kaahailuna Unleashed 2 ampaisee vaivatta 2020-luvun parhaimmistoon. kovaa. Parhaimmillaan kisat ovat jatkuvaa hektistä kaaos86 Hot Wheels Unleashed 2 on erinomainen arcadekaahailu. Kikkailu pysyy hyvin tasapainossa eikä tule liikaa tiukan ajosuorituksen tielle. Nyt haasteruuvi kiristyy kohtuudella ja ensimmäinen yli 20 lähtöä vaatinut kisa tuli vastaan vasta puolivälin jälkeen
Käden voi uudistaa ilmankin odotusta, mutta silloin nostokellon kilkatus kuluttaa vuoron. Eräs tärkeimmistä ostettavista päivityksistä on kruunu, jolla voi pelata ylimääräisen kortin välittömästi taistelun alussa. tonkia. Viholliset saavat lyödä aina ennen pelaajan joukkoja, mutta pelitilanne on aina läpilaskettavissa. sh Arvosteltu: PC Saatavilla: Switch Versio: 1.0.6 Minimi: 4 GHz -prosessori, 4 Gt muistia, 2 Gt muistia Testattu: Intel Core i9-10900KF 3,70 GHz, 32 Gt, GeForce RTX 3080 Ikäraja: 7 Pohjimmiltaan melko Seuraava kierros otetaan edellisellä voitetulla kierroksella korruptoitunutta hahmoa vastaan. Huonoa . Deadpan Games, Gaziter / Chuckle. Kentälle mahtuu molemmille puolille ainoastaan kuusi yksikköä, kahteen kolmen pituiseen jonoon aseteltuna. Erilaiset kylän rakennusten tarjoamat edut avautuvat nopeasti, mutta vähän kerrallaan, tarjoten pelaajalle jatkuvasti sopivia pieniä välitavoitteita varsinaisten kierrosten läpäisyn lisäksi. nen ilme. Pelimekaniikka on simppelin eleganttia, mutta strategisen monimutkaista. Deadpan Games, Gaziter / Chuckle. sh Arvosteltu: PC 50 170571_.indd 50 170571_.indd 50 30.11.2023 15.33.27 30.11.2023 15.33.27. Tarjolla on myös päiväkohtaisia haasteita, joita voi yrittää vain kerran. Kylmä kahvi kaunistaa Tappio on vain välietappi matkalla kohti lopullista voittoa. Kuten roguelikeissä yleensä, suuri osa kierroksista päättyy häviöön. Tapoista saa myös kultaa, jota on mahdollista käyttää kauppiaiden kanssa shoppailuun. Kaikilla pöydällä olevilla yksiköillä on kierroslaskuri, jonka napsahtaessa nollaan se hyökkää etummaiseen samalla rivillä olevaan vastustajaan. nen toteutus ovat perheystävällisen nintendomaisia, eikä olekaan ihme, että julkaisu on tarjolla PC:n lisäksi nimenomaan Switchille. Askel askeleelta toiminnan ulottuvuudet kasvavat ja läpäisyn mahdollisuus paranee muutenkin kuin pelaajan osaamisen karttumisen myötä. Vuorossa pelataan lähtökohtaisesti yksi kortti, joka voi olla joko kentälle sijoitettava taistelija tai muu tuhoa tahi tehoa tuottava kortti. sen rutiineja. Hyvää + Toimiva perusmekaniikka, veikeä graa. K ortinlätkintä on trendikkäämpää kuin aikoihin. Enkä puhu nyt Texas hold’emista, vaan erilaisista pakanrakennukseen perustuvista proseduraalisista peleistä. Muille mekaniikka on armollisempi: kaatuneet soturit joutuvat sivuun lopputaistelun ajaksi, mutta palaavat seuraavaan taisteluun puolikkaalla terveydellä, jonka jälkeen puhti paranee normaaliin loistoon. Bonustoimintoina omien yksiköiden sijaintia voi muuttaa vapaasti, ja turpasaunotetut kamut voi nostaa takaisin poistopakkaan paranemaan. Kompletionisti voi käyttää hinkkaamiseen kymmeniä tunteja, mutta tärkeimmät asiat tulevat vastaan selvästi alle kymmenessä tunnissa. yksinkertainen. PAUKETTA PAKKASEEN PAUKETTA PAKKASEEN Käteen ei nouse automaattisesti uusia kortteja, vaan pelaajan on odotettava joitain vuoroja, jotta uudelleennostokello on latautunut. Wildfrost on hirmuisen sympaattinen korttipeli, joka paitsi nappaa mukaansa, myös pitää otteessaan. Hirviöt tuskin pelottavat perheen pienimpiäkään, mutta vaikeusaste voi nostaa seinän pystyyn liian nuorille yrittäjille. nen ilme. Vastus ei ole aivan mahdoton, ensimmäinen erävoitto heltiää jo muutaman tunnin pelaamisella. Kauppiaan alelaarin Kauppiaan alelaarin pohjia kannattaa aina pohjia kannattaa aina tonkia. Pelkästään pelaajan ajaminen sisään ensimmäisellä kierroksella toimii erinomaisesti toteutetun tutoriaalin kautta, ja peli muistuttaa pelaajaa toiminnoista, joita ei ole tullut käytettyä hetkeen. Voittojen myötä haaviin tarttuu uusia kortteja ja keinoja parannella olemassa olevaa pakkaa, mutta myös entistä haastavampia vastuksia. Lopullinen läpäisy vaatii vähintään kolme voittoa niin, että viimeisellä kerralla kaikki kolme haastekelloa on aktivoituna. Huonoa . Pohjimmiltaan melko yksinkertainen. Kun kaikkiin kolmeen käyttöön avautuvaan heimoon saa tuntuman, alkaa loppu jo häämöttää. Usein vika ei löydy edes peilistä, sillä mikäli matkan varrella mukaan ei ole tullut sopivalla tavalla yhteensopivia kortteja, ei paraskaan pelaaja voi pärjätä. Pelaajalla on voimakas nimikkosankari, jota ei voi palauttaa käteen, ja sen kuolema päättää pelin. Taisteluiden päätteeksi matka jatkuu, ja vastaan tulee satunnaisia palkintoja, kuten uusia kortteja tai keinoja boostata valmiiksi kertynyttä pakkaa. Heitä kylmä kivi Taisteluissa menestyminen edellyttää tehokasta tanssahtelua omilla joukoilla. Slay the Spire (Pelit 3/19, 85 p.) on omalla kärkisijallani modernien korttiseikkailujen joukossa, mutta tornipelin miljoonamyynti on inspiroinut markkinoille myös muita yrittäjiä. Läpäisyt avaavat käyttöön haastekelloja, joilla kierrokseen voi lisätä vaikeuskerrointa. Pienen Snowdwellin asukkaista riippuu, tuleeko enää koskaan lämmintä. Kierrosten välissä kotikylässä avautuu saavutusten myötä käyttöön uusia yksiköitä, buustereita ja kokonaan erilaisella pelityylillä toimivia heimoja. 84 Sympaattisen sujuva korttiroguelike. Tunnelma ja graa. Seikkailu alkaa köykäisellä muutaman kortin peruspakalla, jolla ei mammutteja kaadeta. Genreä mullistava mestariteos se ei valitettavasti ole, mutta ainakin se onnistuu Slay the Spirestä uuttamaan esiin Slayn hauskimmat puolet ja jalostamaan ne maukkaaksi, huurteiseksi lopputuotteeksi. Ovelana jippona kylmäkallen kukistaminen johtaa omien sankarien korruptoitumiseen pahan palvelukseen, jolloin seuraavalla kierroksella loppuvastuksena onkin aiemmin optimoitu oma joukkue edellisiltä kierroksilta! Näin vaikeusaste kasvaa dynaamisesti, kun pelaajan on pystyttävä kehittämään jatkuvasti voimakkaampi joukkue voittaakseen vanhat petturit. Jokaiselle riville vuoron päätteeksi pamahtava vahinko on selkeästi nähtävissä, joten pelaajan on mahdollista pistää eturiviin oikealla hetkellä tankkaava yksikkö ottamaan vahingot vastaan. Risto Karinkanta Kovilla kortinpelaajilla ei pakkanen päätä palella. Taisteluissa tavoitteena on tuhota vastaan tulevat viholliset pudottamalla niiden terveys nollaan. Hyvää + perusmekaniikka, veikeä graa. Kylmäpäisimmille tarjolla olisi kylmää kyytiä Wildfrostissa. Pakan rakenPakan rakentaminen on taminen on osa kierrokosa kierroksen rutiineja. Joskus buusterit onnistuvat tuottamaan todella ilahduttavan voimakkaita yhdistelmiä osuessaan oikeille korteille. Proseduraalisesti generoidun radan päässä odottaa haastava pääpomo, jonka kellistäminen johtaa kierroksen voittoon. Tällöin käytössä on kolme satunnaista kelloa, jotka keskimäärin vaikeuttavat kierrosta tavalla tai toisella. Koska pelattavien korttien määrä on rajallinen, on pöydällä olevat yksiköt aseteltava aina optimaalisesti. Jäitä hattuun Aurinko on jäätynyt ja Talvi on tullut. Tämä mahdollistaa esimerkiksi yksiköiden pelaamisen nopeasti pöytään tai voimakkaiden pommikorttien lätkäisyn, ennen kuin vastustajat ehtivät tehdä mitään. Kartalla edettävän radan päätteeksi vastaan tulee Frost Guardian, jonka päihittäminen johtaa voittoon. Peli ei ole pitkä. Wildfrost onnistuu synnyttämän tunteen nopeasta kehittymisestä
Perustaktiikka on tietenkin itse paeta paikalta ja potkia kaikki viholliset pommityypin viereen. Pakkaa ei pääse yleensä rakentamaan alusta asti kuin harvoin, yleensä kortit siihen valitaan muutamasta vaihtoehdosta. Jos lätkii kortteja niin nopeasti kuin ehtii, myös hahmo ruudulla nakuttaa näyttävän lyöntisarjan. Sokea miekkamies Hectos nojaa vastaiskuun, jolla pystyy torjumaan kierroksen kovimman iskun. Pomotaistelut taas ovat sprinttejä, joissa bossi pitää hakata mahdollisimman nopeasti alas, ennen kuin omat hiparit loppuvat kesken. Ideana on raivata reittiä mahdollisimman syvälle raunioihin keräämään saalista. Tekijät ovat selkeästi kopioineet Slay the Spiren (Pelit 3/19, 85 p.) menestyskaavaa. Viisi bossia muistuttavat logiikaltaan käytävien välipomoja, joten taktiikoita pääsee hiomaan ennen viimeistä kohtaamista. Kortteja on alkuun vain 15, joten pakka kiertää vauhdilla. Flynn on Clint Eastwoodista innoituksensa saanut pyssysankari, jonka taktiikka nojaa kovaan depsuun klassisessa lasikanuunahengessä. Käytävillä vilisee aggressiivisia ryöstelijöitä ja muinaisia koneita, jotka yrittävät torjua tunkeutujat. Perustaistelut ovat yleensä helppoa läpsyttelyä, mutta kerroksen pomotaistelussa joutuu vääntämään henkihieverissä. Tietyt viholliset tekevät enemmän vahinkoa ollessaan kaukana, osa ollessaan vieressä ja kaasunaamarihemmo heittää jalkoihinsa kaikkia vahingoittavan kranaatin. Bossit sinänsä noudattavat pomotaisteluiden perinteitä. Ikäraja: Ei tiedossa. Pitkä linnareissu ei ole nyt rangaistus, sillä Beneath Oresassa on kakku paitsi kaunis myös maukas. Jokan on virukseen sairastunut lähitaistelija, jonka kuumetauti lisää iskuvoimaa mutta kuluttaa samalla hipareita. Peruskortteja kannattaa poistaa pakasta aina, kun voi: hyökkäyksiä ensin pari pois, sitten puolustuskortti. Tunti turpaan Pelisäännöt ovat riittävän simppelit, että ne oppii nopeasti, mutta antavat mahdollisuuksia monipuoliseen taktikointiin. Tykkään Beneath Oresasta enemmän kuin internet keskimäärin, edes uusien korttien hidas grindaaminen ei haittaa lainkaan. Vaikka ei kukistaisi viimeistä pomoa, jokaisella kierroksella kerätään resursseja, jotka avaavat korttivalikoimaan uusia kortteja ja hahmoja käyttöön. Vältä yli yhtä pistettä kalliimpia kortteja, pelkkä jakolasku paljastaa, etteivät ne yleensä kannata. 80 Toimintapeleistä estetiikkansa lainaava mainio korttipeli. Maailma näyttää siltä kuin se olisi napattu sarjakuvasta tai piirrossarjasta, mikä kääntyy koko pelin eduksi. Onneksi pomon kukistuttua seuraava kerros aloitetaan taas täysissä voimissa. P akanrakennus on suosikkejani korttipelivarianteista. Kortin pelaaminen maksaa toimintapisteen, käteen nostetaan viisi korttia ja kierroksen lopussa lyömättömätkin kortit heitetään Tunti tuuriin Roguelite-tyyliin matka kerroksissa on satunnainen. Reitillä on hiparit palauttavia levähdyspaikkoja, uusia kortteja, taisteluita ja myös miinuksia tuurin mukaan. Omana juttuna on tyyli, sillä Beneath Oresa pyrkii toimintapelien estetiikkaan ja myös onnistuu. Korttien lisäksi taktiikoihin vaikuttavat myös valitut hahmot. Normipelissä voi aina kiroilla korttituuria, mutta pakanrakennuspeleissä kortit on itse valinnut, joten vastuu väärään aikaan nousevista huonoista lapuista on osin oma. Beneath Oresa yhdistää korttipeli-ideaan myös rogueliteä eli tappio päättää pelin, mutta jokainen pelikerta kerryttää käytössä olevaa hahmoja korttivalikoimaa. Taistelukenttä on jaettu kahteen sektoriin eli lähelle ja kauas. Beneath Oresa -maailmassa eletään maailmanlopun maisemissa, jossa aarteenmetsästäjät laskeutuvat rauniokaupungin linnoituksen uumeniin keräämään muinaista tekniikkaa ja rikkauksia. Kerroksen lopussa odottava pomotaistelu on pelin suurimpia ongelmia. Kaukoaseilla voi ampua vaihtamatta aluetta, mutta ennen nyrkiniskua juostaan naapurin viereen. poistopakkaan. Tavoite on aavistuksen ristiriitainen, joten aloin päästä runeja läpi vasta, kun ymmärsin ensimmäiseksi parantaa pakkani puolustusta ja vasta sitten hyökkäystä. Tuukka Grönholm BENEATH ORESA Matka pohjalle on harvoin yhtä viihdyttävää kuin Beneath Oresassa. 51 170615_.indd 51 170615_.indd 51 30.11.2023 14.37.51 30.11.2023 14.37.51. Arvosteluissa valitetaan vaikeutta, joten jaan vinkkini alkuun. Myös vastustajia voi heitellä kauemmas, mitä käytetään tietenkin taktisesti. Ongelma on siinä, että perustaistelut ovat maraton, jossa pitää välttää ottamasta vahinkoa. Vaikeustaso nousee pomotaistelussa jyrkästi. OJASTA ALLIKKOON OJASTA ALLIKKOON Broken Spear Inc / Goblinz Publishing Versio: 1.0.17 Suositus: Intel i3, 6 Gt muistia, GTX 1050 Testattu: i5-13400F 2,50 GHz, 16 Gt muistia, GTX 4070 Moninpeli: Ei. Matkalla on aina kolme kerrosta, joiden lopussa odottaa pomotaistelu. Kortit toimivat taisteluissa hyökkäyksinä, erikoisiskuina ja bonuksina. Hyvää + Genrensä näyttävin. Beneath Oresa on genrensä ylivoimaisesti näyttävin peli, mikä on aina kunnioitettava suoritus. Huonoa . Päähahmon lisäksi matkalle otetaan mukaan aina apuri, jonka kyvyt vaikuttavat bonuksiin. Väittäisin, että kaksikolla Jokan ja Issandre on helpointa päästä koko luolasto läpi. Alkupelissä kannattaa panostaa puolustuskortteihin ja upgradeihin
Uudistus muuttaa metapeliä merkittävästi ja antaa entistä vapaammat kädet unelmatiimin luomiseen. Voltassa tärkeintä ei ole voitto vaan vastustajan nöyryyttäminen. Eikä kyse edes ole jättimullistuksesta, sillä Voltassa daamit ja gentlemannit ovat palloilleet jo aiemmin täysin tasaveroisina. Markus Lukkarinen EA SPORTS FC 24 Hei hei FIFA, tervetuloa FC 24! E A Sportsin jalkapallo sai uuden nimen, mutta muuttuiko mikään muu. FC 24 on rakennettu vanhan FIFAn päälle, joten pelillistä revoluutiota tai pelimuotojen räjäytystä on turha odottaa. 5 -matsissa oman puoleni ainoa aktiivinen pelaaja. Ottelut noudattelevat kuningaspelin logiikkaa. Ainakin liigojen välinen voimatasapaino on keikahtanut kyljelleen. Ratkaisussa on ripaus realismia ja se hillitsee nettimatsien muuttumista pikajuoksukilpailuiksi. 52 170438_.indd 52 170438_.indd 52 28.11.2023 14.50.42 28.11.2023 14.50.42. FC 24 heittää miehet ja naiset samalle kentälle, eikä pelaajien suorituskyvyssä ole sukupuolten välillä eroa, vaan Sam Kerr ja Erling Haaland ovat painoarvoltaan yhtä kovia hyökkääjiä. Futispuritaaneja ratkaisu ehkä harmittaa, mutta rohkea sekoittelu sopii täydellisesti Ultimate Teamin fantasiahenkeen. Samalla ostin joukkueeni selkärangaksi Lukas Hradeckyn maaliin. Huonosta asennosta tökätty pitkä syöttö sen sijaan karkaa todennäköisesti vastustajalle. Yksittäinen ottelu kestää alle 10 minuuttia. Kireät legginssit, muotilenkkarit ja swag-henkisyyttä tihkuva lippis ovat selkeästi juttuni tai sitten poden vain keski-iän kriisiä. Pidän myös siitä, että ensimmäiset askeleet pallon kanssa ovat verkkaisia. Pahimmillaan olin 5 vs. Jykevä Joelinton uhkuu kentällä entistä uskottavammin fyysistä presenssiä. Nähtäväksi jää, saavuttaako öljyvaltio ylenpalttisella tuhlailullaan mitään pysyvää vai tyhjeneekö Saudiliiga parin vuoden päästä tähtipelaajista ja -managereista. Matsit eivät muutu kuitenkaan liian staattisiksi, sillä vauhtiin spurttaava Bukayo Saka on vaikea puolustettava ja täydestä vauhdista tehdyt harhautukset eivät juuri hidasta huippupelaajien etenemistä. iliksen kruunaavat matsin aikana käytettävät buustit, jotka muuttavat pelaajan hetkeksi tuulennopeaksi tai antavat viimeistelyyn lisäruutia. Tiimimme ei voita ehkä tyylipalkintoja, mutta tämän futismatsin me voitamme. Harkitsin pitkään MLS-pohjaisen joukkueen tekemistä Ultimate Teamiin, mutta lopulta järki voitti ja päädyin Bundesliigaan. Ja palloa kohti juokseva pelaaja saa potkuunsa enemmän voimaa kuin aloillaan jäpittävä hyökkääjä. Hidastukset herkuttelevat huippuonnistumisilla. Maailman parhaat pelaajat palloilevat edelleen Euroopassa eli Englannin Valioliigassa, Espanjan La Ligassa, Saksan Bundesliigassa, Italian Serie A:ssa ja Ranskan Ligue 1:ssä. Yhden maalin arvo voi nousta jopa neljään, jos vastustajan peippaa ennen viimeistelyä totaalisen nakkikioskille. Vaikeudeksi napautin kohtuullisen haastavan world classin. Tämä näkyy myös EA Sports FC 24:ssä. Tästä huolimatta ensimmäiset kolme matsia olivat täydellisiä ylijuoksuja maalierolla 30-1. Katufutis on rentoa ja matsit pysyvät mukavan lyhyinä. Viheriölle hyppääminen tuntuu turvalliselta kotiinpaluulta, sillä pallotuntuma, fysiikanmallinnus ja animaatiot ovat ennallaan. Toki ulkoasu on saanut uutta maalia pintaan ja pelaajat näyttävät rahtusen aiempaa eläväisemmiltä. Siis ketkä. Syötöt napsuvat tarkasti omille, jos rintamasuunta on eteenpäin. Volta on silkkaa arcadea, jossa palkitaan kikkailusta ja näyttävistä maaleista. Katujen kuningatar Olen tahkonnut vuosia Ultimate Teamia, mutta tänä vuonna päätin olla erilainen ja suuntasin Volta-katufutiksen pariin. Etenkin ruumiinrakenteissa on aiempaa enemmän eroja. Finaali FC Barcelonaa vastaan koetteli hieman, mutta sekin päättyi lopulta voitokseni lukemin 3-0. Tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta Kontrollit kumpuavat FIFA-veteraanille selkärangasta. Yritä siinä sitten voittaa. Verkossa suurin harmitus aiheutuu siitä, että peleissä näkee aivan liian usein passiivisia sohvaperunoita. Jännitys säilyy otteluiden loppuhetkille, vaikka oma joukkue olisi kolmen maalin johdossa. Arcade. Pelasin alkulämmittelyksi neljä matsia Ultimate Draftia, jossa pääsee valitsemaan joka pelipaikalle muutamasta tähtiluokan vaihtoehdosta. Toki joukkueeni oli vuorattu täyteen Valioliigan tähtipelaajia, mutta puolustuksessa häärivät Barcelonan Irene Paredes ja Lyonin Wendy Renard. Pohjois-Amerikan MLS:n taso on noussut Messi-siirron myötä ja Saudi-Arabia on kylvänyt miljardeja Benzeman ja Neymarin kaltaisiin veteraanitähtiin. Ultimate Team, uratila, Volta-katufutis ja Clubs-moninpeli muodostavat edelleen fuFUTISPRINSSIN UUDET VAATTEET EA Sports Arvosteltu: Xbox Series X/S Saatavilla: PS5, PS4, Xbox One, Switch, PC Versio: Myynti Moninpeli: 2–4 pelaajaa samalla koneella, 2–22 pelaajaa verkossa Ikäraja: 3 tiksen tiukan ytimen
Joukkueeni kapteeniksi kiinnitin tietysti seteliselkärankaisen Jordan Hendersonin. Onnistuneet kulmat ja vapaapotkut vaativat harjaantumista. Kun pakasta löytää oman suosikkipelaajan erikoiskortin, . Muutaman vuoden takaisen Hunter-tarinan ongelma oli se, että hahmo jäi irralliseksi saarekkeeksi muusta pelistä. Laukaus menee oikealle, veskari vasemmalle. oppasin Interin managerina ja siirsin sirkukseni lopulta Saudi-Arabiaan. 53 170438_.indd 53 170438_.indd 53 28.11.2023 14.51.16 28.11.2023 14.51.16. Moraali on yliarvostettua! Riveluutio, ei revoluutio FC 24 suorittaa tasaisesti jalkapallon eri osa-alueilla. Crossplay-mahdollisuus eli eri alustojen välinen yhteispeli on erinomainen ominaisuus, sillä se varmistaa peliseuran nopean löytämisen. Yksinpelissä voisi olla enemmän tarinallisuutta. Pikku-Markuksen hymy ulottui korviin asti, kun vuonna 1994 pakasta paljastui kultainen Romário. Hyvää + Naispelaajien lisääminen Ultimate Teamiin, Voltan katufutis viihdyttää. Arvosteluhetkellä lagikaan ei haitannut menoa, vaikka matsiin osallistui pelaajia eri puolelta Eurooppaa. Bolton on lyöty maanrakoon. Ei Jamie Vardyn löytäminen ihan samanlaista euforiaa aiheuta, mutta setämiehen sydän läikähtää hieman. Buustit toimivat myös muissa pelimuodoissa, mutta niiden teho ei ole yhtä räikeä. Vaikka moninpeli ei maistuisi, pelattavaa riittää myös yksinäiselle sudelle. Lajisimulaatiossa yhdistyvät realismi ja helppo lähestyttävyys, Voltan arcademainen katufutis viihdyttää ja keräilykorttipeli Ultimate Team pursuilee pelimuotoja, pelaajia ja liigoja. Muilta osin kauden 2023-2024 jalkapallo suorittaa vahvasti. Peluri on alusta asti pätevä, sillä Prodigy sai heti kättelyssä yli 80 ratingin. FC 24 on tasapainoinen jalkapallopeli. Pelillistä vallankumousta kaipaavat jäävät nuolemaan näppejään, meille muille FC 24 on täsmälääkettä futisnälkään. Hunter-kortti Ultimate Teamiin oli liian laiha palkinto tarinan läpäisystä. Miksi hikoilla itse, kun ohjeita voi huutaa kentän laidalta ja haukkua ylipalkatut tähtipelaajat hävityn matsin jälkeen. Tunnistatko kaikki pelaajat. Olen mielestäni kohtuullinen pelaaja, mutta sain netissä pari kertaa tukkapöllyä pronssitason (rating 65) joukkueelta. Jonkun mielestä tarinan puuttuminen on urheilupelissä vain hyvä asia, mutta keskinkertainenkin tarina auttaa kiinnittymään omaan pelaajaan vahvemmin. Täyden kympin suoritus. Hiekkaa kurkussa Edistyminen eri pelitiloissa on varsin rivakkaa, jos sitä vertaa esimerkiksi NBA 2K24:ään. Otin käyttöön José Mourinhon pölyttyneen pelikirjan, . ilis lähentelee ysärin keräilykorttihuumaa. Pertti Peruspelaajan pärjääminen moninpelissä edellyttää kohtuullisen hyvää joukkuetta eli käytännössä noin 80:n suorituskykyä, mutta todelliset taiturit viis veisaavat sovinnaisuuksista. nt. Vahvan kokonaisuuden pieniä kauneusvirheitä ovat kehno selostus ja tarinallisuuden vähäisyys. Vad . Uratilaa voi tahkota joko pelaajana tai managerina, joista etenkin jälkimmäinen tuntuu vuosi vuodelta houkuttelevammalta vaihtoehdolta. Huonoa . Teamin joukkueeni taso nousi jo muutamassa viikossa kilpailukykyiselle tasolle. Katujen alter egoni oli Prodigy, ilmiömäinen naisfutaaja, jolla tyyli ja taito kulkivat käsi kädessä. Ka-Ching! Valioliigatähtien perhepotretti. Virtuaali-Mbappéa ei saisi kiinni edes Usain Bolt. Ratkaisu on tuttu muista urheilupeleistä ja nostaa supertähdet vielä selkeämmin rivimiesten ja -naisten yläpuolelle. Rahalla pumpatut joukkueet eivät ole edes nettimatseissa ylivertaisia, taito merkitsee enemmän. FIFAssa, eikun siis FC 24:ssä minua ei houkutellut kertaakaan oikean rahan käyttö, sillä katufutaajani ja Ultimate 85 Uusi nimi, vanhat kujeet. Nöyryytyksestä teki täydellisen se, että vastustajani oli ruotsalainen
Hyvää: + Ensiluokkainen animaatio. Kaikki kohtaukset muutamaa taiteellista poikkeusta lukuun ottamatta on animoitu oikeasti eikä vain näennäisesti, toisin kuin visual noveleissa. Maailmanloppu on kaunis. Koko tuotannosta paistaa tekijöiden omistautuneisuus asialleen. ...kunhan ei katso ylös Interaktiivisen elokuvan vetovoima perustuu juoneen ja hahmoihin, ja näissä Goodbye Volcano High ei petä. Ensiksikin pelaaja voi vaikuttaa Fangin vuorosanoihin ja reaktioihin, mikä puolestaan vaikuttaa siihen, keiden sivuhahmojen kanssa Fangin suhde syvenee eniten ja millaisia kohtauksia heidän kanssaan avautuu. Fangin tyylitajussa ei ole moittimisen varaa. Shiyu Miao GOODBYE VOLCANO HIGH Toisin kuin Rob Reinerin klassikkoelokuvassa Stand By Me, Volcano High -pelin ystävykset eivät ajaudu erilleen. Mutta Fangin bändikaverit Trish ja Reed ovat kiinnostuneempia selkärangattomien biologiasta ja pöytäroolipelaamisesta kuin soittotreeneistä. 54 170796_.indd 54 170796_.indd 54 28.11.2023 14.56.09 28.11.2023 14.56.09. Kapinallinen, mutta samalla kiusaantunut ja epävarma Fang on rakastettava päähenkilö, Reed on yksinkertaisesti cool. Pelin alku kuluu seuratessa Fangin hengailua ystäviensä kanssa, musikaalisia kokeiluja ja ajoittaista tylsistymistä pulpetin edessä. Tämä ristiriita on varsin nerokas, sillä ilman lähestyvää sukupuuttoa Fangin ja kumppanien kasvutarinat jäisivät latteiksi. Tarpeettomat rytmipelit. sia dinosauruksia. Jäljellä olevan ajan rajallisuus tuo aivan uuden ulottuvuuden hahmojen pyrkimyksille löytää itsensä ja solmia irtonaiset langanpätkät elämässään ennen kuin on liian myöhäistä, oli kyse sitten vuosia haudotusta rakkaudentunnustuksesta tai pitkään kyteneestä riidasta parhaan ystävän kanssa. Pöytäroolipelisessiot on toteutettu visual novel -tyyliin. Yleisilmeeltään söpö hahmodesign vangitsee hyvin henkilöiden persoonan. Huonoa: . Sen sijaan soitDINOSAURUSTEN VIIMEINEN KESÄ KO_OP Arvosteltu: PC Saatavilla: PS4, PS5 Minimi: Intel Core i5 3,0+ GHz prosessori, 8 Gt RAM, nVidia GTX 960, 5 Gt tallennustilaa Testattu: i5-13400F, 32 Gt RAM, RTX 4070 Ikäraja: 16 89 Kaunis interaktiivinen animaatioelokuva nuoruudesta, maailmanlopusta ja itsensä löytämisestä. L aadukkaasta 2D-animaatiosta on tullut viime vuosikymmeninä länsimaissa katoava luonnonvara. Varsinaisia interaktiivisia elementtejä on kaksi. Jos ei lasketa sitä, että kaikki hahmot ovat antropomor. Suosittelen nauttimaan siitä isolta ruudulta pimenevänä syysiltana, vaikkapa oman lempijuoman kera. Sen lähtökohdat voisivat olla kuin mistä tahansa amerikkalaisesta high school -le asta. Kotona Fangin maahanmuuttajataustaiset vanhemmat eivät ymmärrä hänen musiikkiunelmiaan tai muunsukupuolisuuttaan, vaan toivoisivat hänestä samanlaista tylsän tavallista mallioppilasta kuin Naser-veljestä. Valitettavaa asiantilaa korjaa Kanadan Montrealissa sijaitseva studio KO_OP, joka on loihtinut maailmaan pelin, tai pikemminkin interaktiivisen piirroselokuvan, Goodbye Volcano High. Tämä kävisi tylsäksi, ellei sisältöä tarjoiltaisi niin hienossa paketissa. Päähenkilö Fang ja hänen kaveriporukkansa ovat juuri aloittaneet viimeisen kouluvuotensa etäisesti Kaliforniaa muistuttavassa miljöössä. Yleensä suhtaudun skeptisesti elokuvien (erityisesti huonojen sellaisten, kröhöm Quantic Dream) julkaisemiseen peleinä, mutta Goodbye Volcano High vakuutti minut animaatiollaan ja tarinallaan. Tämä on kiva, sillä ainakin itselleni muodostui hahmokaartista muutama selkeä suosikki. Ja vaikka tekijät ovat pelin FAQ-osiossa kiistäneet meteoriitin metaforisuuden Volcano Highin maailmassa, juonesta on helppoa vetää yhtäläisyys lähestyvään ilmastokriisiin ja sen tuhoisiin vaikutuksiin sadoille miljoonille reaalimaailman nuorille. Mistä näin isoja lemmikkimatoja saa. Tässä suunnitelmassa merkittävä välitavoite on voittaa Battle of the Bands -kilpailu ja päästä kiertueelle. Teoksen suurin vahvuus eli animaatiojälki on kauttaaltaan erinomaista, ja piirrostyyli on samaan aikaan sekä helposti lähestyttävä että omaperäinen. Sen sijaan Fang haluaisi tehdä työkseen musiikkia. Ilman maailmanlopun tuomaa synkkyyttä hahmokaartin loputon hyväntahtoisuus tuntuisi myös liian kornilta. Myös ääninäyttely on laadukasta, erityisesti roolipelinörtti Reedin hiljaisen melankolinen ulosanti on suomalaiseen korvaan samastuttava. Omaa tulevaisuutta pitäisi miettiä, mutta mikään college-ohjelma ei puhuttele. Tarina ja hahmot toimivat. He vain saavat meteoriitin niskaansa. tokohtausten päälle tehdyt rytmipelit ovat koko homman huonoin osuus, sillä ne vievät huomiota pois animaatiosta ja alkuperäismusiikista, jotka rullaavat kohtauksissa taustalla. Vaikka lähestyvää maailmanloppua pohjustetaan hyvin jo dinosaurusteemasta alkaen, juonenkäänne yllättää silti, sillä niin vahva on sen kontrasti elämäniloa ja tulevaisuudentoiveita pursuaviin päähenkilöihin. Kuin high school -elokuva... Ilahduttavasti teos ei puhkiselitä kaikkea, vaan jättää paljon tulkinnan ja mielikuvituksen varaan. Pelin värimaailma on pastellinsävyinen. Suosittelen jättämään rytmipelit kokonaan huomiotta, sillä peli ei rankaise epäonnistumisista mitenkään. Aluksi harmittoman tuntuinen tarina saa synkän käänteen, kun pikkuhiljaa paljastuu, että maapalloa kohti on syöksymässä asteroidi, joka myös pelimaailmassa aiheuttaa dinosaurusten joukkotuhoon
Tuvan täydeltä toivoa Peikkoja ja muita hirvityksiä vältellään tasoloikkimalla, kiipeilemällä ja piilosta toiseen hiipimällä. Näkki on saanut uutta taustatarinaa. Minulle ongelma on yksinkertainen juoni ja hahmot. Lapsille tätä satua ei kuitenkaan ole kirjoitettu, ja menipä uhrirituaali suolla tunteisiin minullakin. Tonttulasten naurusta on vain muutaman minuutin matka polvia myöten suolissa kahlaamiseen ja valtavien ansarautojen napsahduksiin. Kaikesta huolimatta homma toimii. Kauhujen jälkeen ihaillaan taas metsän kauneutta ja kuunnellaan Suvivirttä ruotsiksi, kunnes taas nurkan takaa vastaan tulee jotain kuvottavaa. Kuten toiminnalliset osuudet pelissä muutenkin, riittävän hyvää kuvailee pomotaisteluja parhaiten, mutta ne saavat sen päälle lisäpisteitä visuaalisuudesta, tunnelmasta ja musiikista. Pomotaisteluissa tempo on yhtä hidas kuin seikkailussa muutenkin. Puzzlejakin on jonkun verran, ne jatkavat samaa riittävän hyvää ja haastavaa linjaa. Lyhyt viiden tunnin kestokaan ei haitannut, sillä 30 eurolla ei tällaista elämystä yleensä saa edes saduissa. Enemmän vanhaa eränkävijää otti aivoon, että metsän kasvillisuus ei osaa päättää, onko kesä vai syksy. Hyvää + Upean näköinen ja kuuloinen kauhukokemus. Hädin tuskin elossa selvinnyt Olle joutuu lähtemään pelastusretkelle. Taisteluissa hyödynnetään kiltin noita Tuvan valopalloa. Vaikka Olle meni metsään, Bramble ei mennyt metsään. Nuori poika Olle herää unesta ja huomaa isosiskonsa Lillemorin karanneen metsään leikkimään. salaisen taidemaalari John Bauerin (1882–1918) teoksista ammentava tyyli tuo menneen maailman taikaa seikkailuun. Ajoittaiset bugisuudet ja ongelmat kiipeiltävän pinnan tunnistamisen kanssa haittaavat välillä menoa, mutta vahva tunnelma antaa anteeksi paljon. Siitepölyn kierrellessä ilmassa, veden solistessa puroissa ja heinikon reagoidessa siinä taapertaviin pieniin otuksiin unohtuu välillä, että tämä on todellakin pienen indiestudion peli. Ruotsalainen Dimfrost Studio valistaa pelillään maailman vaaroista menneessä aikamuodossa. Netissä Bramblea on pidetty mestariteoksena ja kaikki ainekset siihen siitä löytyisivätkin. eksejä ei tarvita, mutta haastetta on silti tarpeeksi. Bramble: The Mountain Kingin saama vastaanotto oli jopa poikkeuksellisen ylistävää, joten Visa vinkui. Jossakin toisessa pelisarjassa asiat ovat toisinpäin. Kauhuelementit ovat todella tylyjä ja vaikuttavia, mutta pelkomittari ei nouse punaiselle ja hyppypelästyksetkin on suunniteltu hyvällä maulla. Jääräpäinen vaaroille sokeutuminen johtaa ruotsalaisen satulogiikan mukaan siihen, että hirveät jengirikolliset, peikot, nappaavat Lillemorin. Vanhojen pohjoismaalaisten satujen tarkoitus oli viihdyttämisen lisäksi valistaa lapsia, että metsään voi eksyä ja lampeen hukkua. Norjalainen Pesta on katsellut Queenin musiikkivideoita ja suomitekstityksissä sekoitettu Tuoneksi. Pian kumpikin jo vaeltaa yhä syvemmälle metsään hassujen juttujen perässä jättäen huomiotta kaikki äidin neuvot, ilmiselvät kuolemanvaarat ja kutistumisen peukaloisiksi. Erityisesti ihmishahmojen pärstät näyttävät siltä, että surströmmingiä on vedetty. Alun söpöjen leikkien jälkeen K18-materiaali iskeytyy silmille koko voimallaan, suorastaan humoristisella nopeudella. Nopeita re. 55 170793_.indd 55 170793_.indd 55 28.11.2023 14.58.33 28.11.2023 14.58.33. Ongelmaa kuvastaa se, että alun peikko-osuuden jälkeen Ollen olisi voinut päästää melkein suoraan Vuorikuninkaan saliin juonen siitä pahemmin kärsimättä. Kehittyäkseen hahmona Ollen pitäisi tehdä valintoja, oikeita ja vääriä, ja oppia niistä. Jussi Mattila Vanhoja lastensatuja, joista näit painajaisia nuorena – nyt teräväpiirtona! S elaillessani pelialennuksia törmäsin traileriin, jossa taustalla soi upea versio kappaleesta Vuorenkuninkaan luolassa. Välillä rahkeet loppuvat kesken ja rahan puute näkyy. Suo on aivan liian täynnä tummia sieluja. Yhtä takuuvarmaa pomotaistelua lähdin hakemaan, mutta peli yllättikin täysin tämän metsäänmenijän. Älä mene metsään! Alkutaival kuluu satumaisen kauniita maisemia ihaillessa ja tonttujen kanssa leikkiessä. Suomessa se oli yleensä pirun tehtävä. Nyt ei mene kuin Strömsössä. RuotJussi Mattila Vanhoja lastensatuja, joista näit painajaisia nuorena – nyt teräväpiirtona! LÄNSINAAPURISSA TAPAHTUU Dimfrost Studio / Merge Games Arvosteltu: PS5 Saatavilla: PS4, Switch, PC, Xbox One, Series X ja S Ikäraja: 18 90 Tämä satu on jo nyt melkein klassikko. Toiminta on pidetty suhteellisen yksinkertaisena, mutta tarpeeksi viihdyttävänä että se oikeuttaa paikkansa. Huonoa . Rytmitys pelaa upeasti. Myös kiinteät kamerakulmat ja huikeat kamera-ajot ovat lähes poikkeuksetta toteutettu erinomaisesti. Käytännössä tarina vain heittää hahmon erilaisiin kauheisiin tilanteisiin ja sitten Olle selviytyy niistä. Suolla oikean reitin omin silmin löytäminen oli välillä liian vaikeaa, mutta onneksi yritys ja erehdys palauttaa ihan ongelmakohdan viereen. Pomot varoittelevat liikkeistään sekuntitolkulla, jonka jälkeen väistetään ja ammutaan valoa heikkoihin kohtiin. Dimfrost Studio mainostaa panostaneensa tunnelman lisäksi Ollen hahmon kehityskaareen, mutta se ei näy lopputuloksessa. Olle Vaknan kauhumetsässä harhailu ei ehkä ihan pärjää Alan Wake II:lle, mutta yksinkertaisuuksistaan huolimatta Bramble teki hämmästyttävän vahvan vaikutuksen. Huhut eeppisestä pomotaistelusta, jossa hyökkäyskuviot on suunniteltu juuri tämän musiikin tahtiin, sai heti ostohousut jalkaani. Hirviöiden suunnittelussa on otettu kevyesti taiteellisia vapauksia, kuten kuuluukin. Päähahmot eivät tietenkään satuperinteiden mukaisesti ole ymmärtäneet tarinoiden opetuksia. Ajoittainen liikkumisen kömpelyys. Ruotsalainen Näkki soittaa viulua
Kaaossmaragdeja keräämällä saa käyttöönsä erikoiskykyjä, kuten vihollisten kimppuun käyvän henkiarmeijan, ajan hidastuksen tai salaisuuksia paljastavan röntgenkatseen. Mainiota! Temppuja ja turreja Ysäriltä nyysittyjen pomppurutiinien vastapainoksi tuoreuden tuntua on tavoiteltu uusilla smaragdivoimilla. Jatko-osa vaikutti varmalta nakilta. Vitsi oli siinä, että Mania ei ollut Segan käsialaa, vaan kehitystyö oli delegoitu ulkopuoliselle faniporukalle. Samalla Sonic Team kahmaisi vetovastuun uusista nimikkeistä takaisin itselleen, peittelemättömän mustasukkaisena tulokkaiden menestyksestä. Pelin on ilmoitettu toimivan pohjana kaikille sarjan tuleville 2D-peleille, mikä herättää heti kättelyssä tiettyä skeptisyyttä. Fanidevaajat ymmärsivät 2D-Sonicia paremmin kuin Sonic Team itse, mikä palkittiin arvosteluja myyntimenestyksellä. Tiimiä luotsasi velho nimeltä Christian Whitehead, joka oli aiemmin tunnettu muun muassa Sonic CD:n erinomaisesta mobiilikäännöksestä ja sitä pyörittävästä Retro Enginestä. Pelattavuuspuolelta on parempia uutisia. S onic Mania oli erinomaisen pelivuoden 2017 suuri yllättäjä. Voimilla kikkailu on kelpo idea, mutta jäänyt toteutukseltaan puolitiehen. Erikoiskentistä se parempi on eräänlainen laajennettu versio Sonic ykkösen bonustasosta. Niiden aktivoiminen valikon kautta on kankeaa, palkintona käyttöaikaa vain muutama hassu sekunti. Nopeus ei ole automaattista, vaan palkinto taitavasta pelaamisesta. ipperifysiikka hiottiin täydelliseksi jo alkuperäistrilogiassa. Jos Sonicin tulevaisuus todella näyttää tältä, Mania on vastaisuudessakin sarjan kaunein peli. Läpäisy aukaisee vielä vaikeutetun lisäkierroksen, joka pelataan haarniskaan verhoutuneena Trip-hahmona. Ihan kiva juttu silti, että erikoiskenttien etsimiselle ja jalokivien keräilylle on edes jokin porkkana. Kenttien läpäisyn kannalta voimilla on vähäinen merkitys, joskin viimeisessä taistelussa voi henkiarmeijan manaamalla ohittaa erään ärsyttävän vaiheen. Niinpä tällä kertaa siilifysiikat on kopioitu melkein suoraan Mega Drive -peleistä. Ensiksi ilmestyi Sonic Frontiers (Pelit 1/2023, 75 p.), kunnianhimoinen, mutta monella tapaa mokattu avoimen maailman seikkailu. Vaan mitä tapahtui. Herkullisella pikselitaiteella toteutettu, vanhoja ja uusia kenttiä oivaltavalla tavalla yhdistelevä retrotrippi oli ensimmäinen kiistattomasti hyvä Sonic-peli sitten putkitelkkariaikojen, ehkäpä jopa sarjan paras. Vastaavasti perinteinen telkkareiden hajottaminen suojakilpien ja vastaavien keräämiseksi on totuttua vähäisemmässä roolissa, ja mukana lähinnä sarjan tavaramerkkinä. Hyvänä puolena kolmiulotteisuus mahdollistaa dramaattiset zoomaukset sopivissa kohdissa, haittapuolena kamera on usein pykälän liian lähellä vaikeuttaen ympäristön hahmottamista. Mania-porukka passitettiin väsäämään Sonic Origins -kokoelmaa. Nyt on uuden 2D-yrityksen vuoro: Sonic Superstars, Sonic Teamin ja osin entisistä segalaisista koostuvan Arzestin näkemys retrohtavasta siilihyppelystä. Sonic Teamilla on vihdoinkin mennyt jakeluun, että 2D-Sonicin pelituntuma ja . Näppituntuma on tarpeeksi lähellä alkuperäistä, ja 16-bittikaudella opitut taidot ovat suoraan sovellettavissa. Olennaisin on kunnossa, eli hahmoissa on massan tuntua ja ne kiihtyvät, hidastuvat ja kimpoilevat maaston muotojen mukaan kuten pitääkin. MAITOJUNALLA 2DIVARIIN Sonic Team / Arzest / Sega Arvosteltu: PS5 Saatavilla: Switch, PS4, PC, Xbox One, Xbox Series X/S Ikäraja: 3 Uutta ja ikivanhaa Näkyvimpänä pesäerona Maniaan spritet on heivattu, hahmot ja ympäristö ovat modernin kolmiulotteisia malleja, aivan kuten erään viiksekkään putkimiehen viimeisimmissä 2,5D-koitoksissa. 56 170786_.indd 56 170786_.indd 56 29.11.2023 17.36.37 29.11.2023 17.36.37. Jos perustaa yritetään valaa uusiksi, on kysymyksessä jo aivan eri tasoloikka, mistä Sonic Frontiersin kankeat sivusta kuvatut osuudet ovat hyvä paha esimerkki. Vauhtisiilin liepeissä roikkuu jälleen kerran nippu pelattavia sidekickejä, joilla on tutut ominaistemppunsa: Tails-kettu lentää, Amy-tyttöystäväwannabe hallitsee kaksoishypyn ja Knuckles-nokkasiili kiipeilee seinillä. Piirrosanimaatioina toteutetuissa alkuja loppuvideoissa on enemmän tyyliä kuin itse pelissä. Lassi Hietala SONIC SUPERSTARS Odotuksen aika on ohi! Tämän lähemmäksi Sonic Manian jatkoa tuskin milloinkaan päästään! Pahus. Yleisilmeeltään peli on etenkin liikkeessä muovinen ja blandi, ei paljoakaan Pikku Kakkosen lastenanimaatioita kummempi. Ratkaisu on ymmärrettävä, ovathan polygonit enemmän tätä päivää kuin Manian käsin tehty pikselicharmi..
Erikoistasoja on kahdenlaisia. Kaikki muu on mielenkiinnotonta huttua. Tuttujen maisemien kierrättäminen kuuluu ikonisten pelisarjojen juttuun, mutta tällä kertaa mestoihin ei ole oikein jaksettu keksiä mielenkiintoisia yllätyksiä. Markkinoinnissa paljon rummutettu 2–4 hengen co-op jäi testaamatta, sillä kuten näistä arvosteluista on moneen kertaan ilmennyt, toisin kuin Sonicilla, minulla ei ole ystäviä. Sidekickeihin pätee samat haukut kuin aina ennenkin, eli Sonicilla pelaaminen on ylivoimaisesti hauskinta, kaverit tuntuvat pääpoppariin verrattuna tahmaisilta köntyksiltä. Mania lisäsi tähän päälle vielä hauskat inside-vitsit. Mutta Superstars hukkaa biitin tässäkin suhteessa: ääniraita on enimmäkseen mitäänsanomatonta renkutusta, jota edes säveltäjänero Tee Lopesin mukanaolo parilla raidalla ei pelasta. Rajoittamattomat uusintayritykset ainakin varmistavat, että kuka tahansa pääsee pelin lopulta läpi. Tapahtumat sijoittuvat kai Pohjantähden saaristoon, joka pitäisi pelastaa hullun tohtori Robotnikin ilkeilyltä. Kertoo paljon kenttien kiinnostavuudesta, että pelin läpäistyäni jouduin netistä kertaamaan, millaisissa paikoissa sitä pyörittiinkään. Kentältä kantautuvien kommenttien perusteella kimppakiva ei ole kovin kaksista. Vertailu samaan aikaan ilmestyneeseen Super Mario Wonderiin (Pelit 10/2023, 95 p.) on ehkä epäreilua, mutta vääjäämätöntä: siinä missä Nintendo on halunnut selkeästi räjäyttää pelaajien tajunnan, maksoi mitä maksoi, ollaan Segalla pikkuisen ideoitu, luuhailtu työpaikalla ja toteutettu määräajassa minimispeksien mukainen tuote Sonic-viihdeperheeseen. Koluttavana on tusina aluetta, jotka ovat kovasti aiemmista peleistä tutun näköisiä: vehreitä kukkuloita, viidakkoa, ankeaa tehdasmiljöötä, aavikkoa, lumista metsikköä ja semmoisia. Ero todellakin paistaa lopputuloksesta. Pahimmillaan musiikki käy aidosti hermoille, pomomatsien taustalla raikaava viheliäinen luuppi sai jo vaimentamaan stereot. Huonoa . Sonicin hengissä pysyminen riippuu yhä sormuksista, jotka leviävät osumasta pitkin poikin. Useimmat alueet koostuvat kahdesta näytöksestä, toiset vain yhdestä, ja ne kaikki sujahtavat läpi jättämättä kummoistakaan muistijälkeä. Tuskastuttavimmillaan taistelun mahdollista ongelmakohtaa pääsee hieromaan vasta minuuttien haukottelun jälkeen. Saa olla aika hardcore-fani, jos jähmeäliikkeisen Knucklesin kenttiä veivaa muustakin kuin achievementien keräämisen riemusta. Hyvää + Sonicin ohjaaminen muistuttaa aitoa asiaa. Mutta rytmitys on pielessä: liian usein pomomatsi tuntuu pitkäveteiseltä teatterilta, jossa odotellaan ikuisuuksia jonkin triviaalin vaiheen päättymistä, ennen kuin pomoa pääsee kurmottamaan. Superstarissa kaikkea tätä on liian vähän. Uudelta tuttavuudelta onnistuu niin tuplahyppy kuin seinillä kulkeminen. Ensimmäinen on ihan ok sokkelosuunnistus ykkös-Sonicin kieppuvan erikoistason tapaan, toinen epäintuitiivinen 3d-kurimus, jossa yritetään flengailla maaliin ilmassa leijuvien palluroiden kautta. Täällä Pohjantähden alla Juonesta on paha hiiskua, sillä niukkojen välinäytösten perusteella sellaista tuskin onkaan. Sininen vauhtisiili muuttuu kyberavaruudessa avuttomaksi mustekalaksi. Ainakaan pelaavien kirjoissa. päänsä mieleenpainuvista Kodak-hetkistä. Pomotaisteluissa on enemmän yritystä kuin sarjan peleissä yleensä, ainakin sikäli, että niihin on keksitty useampia erilaisia vaiheita. Hengetön innottomuus muilla osa-alueilla tekee kokonaisuudesta yhdentekevän. Juuri tässä on pelin ydinongelma: pelkästään sujuva ohjaus ei riitä, jos hyppely-ympäristöt eivät herätä minkäänlaisia fiiliksiä. Alkuperäisen pelituntuman jäljentämiseen on nähty selvästi vaivaa, minkä vuoksi peli ei ole täyttä roskaa. 57 170786_.indd 57 170786_.indd 57 29.11.2023 17.36.46 29.11.2023 17.36.46. Kentissä on ehkä yksi kaksi ominaisjippoa, joita toistetaan monotonisesti läpi kentän: esimerkiksi lumikentässä se on valtava liukuhihna, kyberavaruudessa Sonicin muuntautuminen pariksi erilaiseksi digiotukseksi. Tähtäimessä uusi tuttavuus, Trip the Sungazer. Vanhan Yamahan rutinaa Sonic on siitä nasta pelisarja, että kehnoimmissakin osissa on totuttu kuulemaan erinomaista musiikkia. Irtonaista retrofiilistä on tavoiteltu sämpläämällä biiseihin Mega Driven äänipiiriä, mikä vain korostaa tökeröä vaikutelmaa: autenttiseen Sonic-tunnelmaan tarvitaan svengaavia sävellyksiä, ei YM2612:n rutinaa! Ei voi mitään: Sonic Superstarsin myötä Sega on painanut maskottisiilinsä takaisin tyhjänpäiväisyyden suohon. Kunnon Sonic-kenttä koostuu vatsanpohjaa kutkuttavista vuoristoradoista, tarkkuutta vaativan hyppelyn ja hurjan kaahauksen sopivasta vuorottelusta, yllättävistä ansoista, vaihtelusta sekä yli71 Pelattava, muttei muistettava tasoloikka
Pyrin yleensä poistamaan yhtälöstä ensin häiritsevän rupusakin ja jätin pahimmat vastustajat viimeiseksi. Ajatus Super Mariosta ja kumppaneista roolipelissä tuntuu tosiaan äkkiseltään omituiselta, mutta eivät tunnettujen japanilaistyylisten roolipelien hahmotkaan ole oikeastaan pekkaa, tai siis mariota, pahempia. Blokista irtoaa kymmeniä prossia kerralla, siinä missä perushyökkimisestä saa vain prossan tai pari. Kun toinen painallus osuu just eikä melkein, lisälämän lisäksi muutkin viholliset ottavat vähän vahinkoa. Vastustajia on yleensä yhdestä viiteen, eikä paikkoja vaihdella. Mario viitekehyksineen sentään on valmiiksi tuttu, joten meininkiin pääsee nopeasti sisään. Tasojen noustua riittävästi rupusakin osumilla ei toki ole pienen vahingon takia juuri väliä. Toisin kuin monissa muissa ysäriropeissa, ottelut eivät ole satunnaisia, sillä viholliset näkyvät maastossa ja niitä voi vältellä vaikka hyppimällä. Kuulostaa eksoottiselta, mutta siihen on syynsä. Super Mario RPG:n oma juttu ovat hyökkäysten ja loitsujen ajoitusja kikkailuvaatimukset. Matkaan tulee kuitenkin mutkia, ja lopulta jopa Bowser päätyy Marion tiimiin. Viholliset liikkuvat nätissä maailmassa, joten niitä voi halutessaan vältellä. Taktiikka koostuu sopivien hyökkäysten, kohteiden ja parannustai boostitoimenpiteiden valinnasta. Vihollisten pari kolme erilaista iskuanimaatiota ovat erittäin vaihtelevia ja toisinaan hämääviä, joten ne pitää tuntea hyvin. Switchin Super Mario RPG on remake SNES:lle alun perin 1996 julkaistusta Super Mario RPG: Legend of the Seven Starsista, joka nähtiin virallisesti Euroopassa vasta 2008 Wiin virtuaalikonsolissa. Uusien aseiden käyttöä pitää harjoitella hetki, sillä niiden bonusajoitukset vaihtelevat. Maailman kohtalo sinänsä ei ole vaakalaudalla, mutta vieras valloittaja Smithy MARIO OTTAA ROOLIA Square Enix / Nintendo Switch Moninpeli: Ei Ikäraja: 7 joukkoineen pitäisi hätistää pois. Petri Heikkinen SUPER MARIO RPG Marion rooli on pelastaa prinsessa Peachia, mutta Marion roolipeli haastaa tämän totuuden. Voi pyhä Parry sentään! Marion tulipallosarjassa ja muissa ”loitsuissa” ajoituspainallus korvataan toisinaan rämpyttämisellä tai tatin pyörityksellä. Kun monsu iskee, namiskan napautus juuri ennen osumaa torjuu suoja-animaation saattelemana koko vahingon. M ario roolipelissä. nalfantasymaisesta kolme sankaria vastaan vihollisryhmä -kaavasta. Bowserin linnaan rysähtänyt Smithyn elävä jättiläismiekka rikkoo laskeutuessaan toiveita toteuttavan tähtitien ja sankaripoppoo päätyy keräämään hajonneen tien palasia (lue: tähtiä). Kun toiminta on valittu, oikeaan kohtaan animaatiota napautettu kakkospainallus nostaa hyökkäyksen tai parannuksen tehoa. Ajoitussysteemin ansiosta otteluissa täytyy olla jatkuvasti hereillä, jos haluaa maksimoida toiminnan vaikutukset. Kun superhyökkäys aktivoidaan, kaikki viholliset ottavat komean, aktiivisista hahmoista riippuvan hyökkäysanimaation päätteeksi reippaasti runtua. Erikoisia tukkajumalia ja muita karikatyyrimaisia tyyppejä ovat Nipponin ropet pullollaan, suurin piirtein samat sävelet pätevät maailmoihin. Blokkailusta on tuplahyöty, sillä torjunnat lataavat tiimin yhteistä superspessumittaria kohti sataa prosenttia. Tarina repii huumoria tyypillisestä Mario vastaan Bowser -asetelmasta, miltä Super Mario RPG:kin hetken verran näyttää. 58 170791_.indd 58 170791_.indd 58 30.11.2023 11.41.17 30.11.2023 11.41.17. Tai muut Bowserin posseen, riippuu keneltä kysyy. Iskun ajoitus Taistelusysteemi on viihdyttävä muunnelma klassisen
Mutta salaisuuksia, haasteita ja muuta räplättävää riittää niille, jotka haluavat upottaa peliin vähän enemmän aikaa. Vihjeitä ei vain muuten muista tarpeeksi hyvin. Bugissa Lands End -alueelle pitäisi ilmestyä Monstro Townin jälkeen paratroopia, jotka auttavat Mariota eteenpäin, mutta eipä vaan ilmestynyt. Kun tiimi on kokonaan koossa, putkimiehen ohella siihen kuuluvat pilviprinssi Mallow, tähtivoiman elävöittämä puunukke Geno, Bowser ja prinsessa Peach. Onko se yleensä mahdollista. Jokaista minipeliä ei ole pakko pelata ja huonosta suorituksesta harvemmin rangaistaan. 59 170791_.indd 59 170791_.indd 59 30.11.2023 11.41.25 30.11.2023 11.41.25. Hyvästä vedosta irtoaa yleensä ainakin käteispalkinto. Nintendon tarjoama mene Mushroom Kingdomiin ja takaisin -kikkakaan ei toiminut minulla. Silti siihen mahtuu kaikenlaista kivaa – juttuja ja jippoja ei vain venytetä tylsistymisen partaalle. Periaatteessa kaikki ovat aina käytettävissä, sillä hahmon voi vaihtaa lennosta, eikä haittaa, vaikka heppu/heputar olisi unessa tai tyrmätty. No, tulipahan grindattua tasoja asiaa ihmetellessä. Taistelurivissä on kolme hahmoa viidestä, ja itse Marion täytyy olla aina geimeissä mukana. Roolipeliksi suhteellisen lyhyt. Mei85 Iloinen ja vetävä roolipeli Marion monessa mielessä värikkäässä maailmassa. Ainoat suuremmat käytännön erot tasoloikkiin ovat vuoropohjaiset matsit ja sankarien kokemustasot. Monsujen mätkimistä rytmitetään kourallisella minipelejä, joiden yhteisiä nimittäjiä ovat yleensä hyppiminen ja/tai ajoitus, kuten korkeilta siltatasoilta toiselle loikkiminen luotimonsuja väistellen. Eteneminen on toiminnallista ja selkeästi mariomaista. Rivivastustajat ovat tuttuja Marion tasoloikista. Lopulta eräs vähän randomin tuntuinen vinkki toi paratroopat paikan päälle ja tarina jatkui. Ja tunnustan, tarkistin yhden sanapulman vastauksen peräti vartin turhautumisen jälkeen netistä, kun oma loistava ratkaisuni ei kelvannutkaan. Paperipulmia. Rupusakki kannattaa teilata ennen pahinta vastustajaa. Putkimies on sutki mies, joka ei pelkää roolileikkejä. Tarinassa Marion rinnalle esiin tulevat aina ne hahmot, joita kohtaus kaipaa. Tai maybe not nykyään. Hyvää + Nokkela ja selkeä taistelusysteemi. Mallow’lla ja Peachilla on taisteluissa parantajan roolit. Huonoa . Minipelien voittaminen ei ole välttämätöntä tarinan etenemiselle. Remaken hahmojen ja isometrisesta kuvakulmasta esitetyn maailman sievä tyyli on yhteneväinen muiden Mario-uutuuksien kanssa, mitä nyt hahmot taitavat olla vielä hitusen söppänämpiä kuin tavallisesti. Super Mario RPG on tavallaan aloittelijan roolipeli, sillä se on värikäs, viihdyttävä ja suhteellisen kompakti verrattuna muihin japanilaisiin roolipelieepoksiin. Matkan varrella sankariköörin eteen tulee useita pulmapaikkoja, joista selviää monasti pelkällä kärsivällisyydellä, mutta muutamiin oli pakko hakea avuksi perinteiseen tapaan kynää ja paperia. ninki on hetkittäin ihan oikeaa 3D-tasoloikkaa, vaikka ei toki missään nimessä niin, hmmmh, haastavaa kuin pääsarjassa. Törmäsin yhteen tunnistettuun pelinpysäyttäjäbugiin, joka on aika harvinaista Nintendolla, mutta siihen pitäisi tätä lukiessasi olla jo päivitys. Mario on aina Mario Super Mario RPG on selkeä mariopeli, vaikka onkin roolipeli. Tarina ja probleemat ovat englanniksi, joten tenavat tarvinnevat niihin jeesiä. Super Mario RPG on mainio vanhan pelin modernisointi uusille ja uusintapelaajille. Siellä sun täällä on muun muassa leijuvia bonuslaatikoita, joita pitää kopauttaa hyppäämällä
HUVITTAVAA HUITOMISTA Intelligent Systems / Nintendo Switch Moninpeli: 2–4 Ikäraja: 7 84 Hupaisa ja viihdyttävä kokoelma mikropelejä, joiden kontrolleissa täytyy sietää pientä epätarkkuutta. Kahdesta neljään pelaajan party-moninpelit hoidetaan yhdellä ohjaimella per pelaaja, mutta käytetyt asennot ovat samoja kuin kahdella ohjaimella. Riippumatta siitä, johtuivatko virheelliset tulkinnat joko ohjaimista tai pelaajasta, väpelöön mennyt veto ärsytti. Nyrkkeilyteemaisessa Go the Distancessa mokat tiputtavat energiaa. Tietyn hahmon ympärillä pyörivät juoniosiot ainoastaan rajoittavat käytössä olevien asentojen ja pelien valikoimaa. Tietty liikekontrolleista kumpuava epätarkkuus vaikeuttaa toisinaan pelejä. Mikropeleissä pitää hi ata noin sekunnissa, mistä on kyse ja tehdä asentoon sopiva liike oikealla ajoituksella seuraavan parin sekunnin kuluessa. Yksinpelin viehätys hiipuu kaikkien pelimuotojen avaamisen jälkeen, mutta siihen uponneet pari kolme iltaa ovat laatuaikaa. Kamerapelit olivat epävarmimpien tapauksien joukossa. Rannelenkki on tällä kertaa aika lailla must, sillä ohjain jopa pudotetaan kädestä. Monipuoliset moninpelikisailut ovat viihdyttäviä. naalin jälkeen aukeaa myös muutama kaksinpeli, kuten Double Act, Switching Gears ja Showdown. Teemana voi olla mitä tahansa tulipalon sammuttamisesta judoheiton kautta juomalasien kilistelyyn ja avaruusmörrien räiskintään. Wario voittaa lippupinon trooppiselle lomasaarelle ja joutuu ottamaan pelipoika 9-Voltin, Jimmy T:n ja muut tutut kamut mukaansa. Etenemiseni tyssäsi lopulta harkkoremoodiin, jossa yhdellä elämällä pitää selvitä vähintään kymmenen peliä läpi – ei onnannut, koska kymmeneen peliin mahtui säännöllisesti ainakin yksi liikemoka. Lomasaaren pyhät kontrollikivet muistuttavat vähemmän yllättäen Joy-Coneja. Epätarkkuutta tasoitetaan juonipelin käytännössä lähes rajattomilla uusintayrityksillä. Hahmojen osuudet päättävät pomopelit saattavat kestää jopa minuutin tai pari. Moodin läpäisyyn ei siis minulla yksi elämä riitä. Monasti tuntui, että asento ja liike meni ihan oikein, mutta alter ego ei reagoinut. Tasan neljän pelaajan Who’s in Control -show’ssa toinen tiimi yrittää arvata, kumpi vastustajista pelaa oikeasti. Ohjaimet ja koko kroppa laitetaan ennen mikropeliä tiettyyn asentoon. Huonoa . WarioWare: Move It! on tuttua, turvallista ja siististi toimivaa wariowareilua. Jos pystyin pitämään helpohkon hupijoogaposen kolme sekuntia, sain neljä elämää lisää. Onneksi saaren suojelijahenki opettaa liudan asentoja, joilla pärjätään satunnaisten mikropelien sarjoissa, joiden läpäisy puolestaan rullaa tarinaa eteenpäin. Petri Heikkinen WARIOWARE: MOVE IT! Wario kulkee videopelitrendejä vastavirtaan, sillä antisankarin pelit kestävät vain muutamia sekunteja. Kolme parasta enkkaa tallennetaan, mutta olisi kiva, jos pojoihin saisi liittää nimikirjaimet. Wario sopii mainiosti bileiden ohjelmanumeroksi, sillä se ei vaadi ennakko-opiskelua. WarioWare: Move It! on wiinkarnaatio Smooth Movesin henkinen perillinen, sillä se hyödyntää vahvasti Joy-Conien liikkeentunnistusta ja muita erikoisominaisuuksia. Kimpassa kivaa Tarinan läpäisyn jälkeen aukeavat kaikki mikropelit sekaisin -enkkamoodit, joissa ei ole enää uusintayrityksiä. Tarinasta riittänee, että asiat eivät mene Warion ahneuden takia suunnitelmien mukaan ja tulivuorenpurkaus uhkaa tuhota koko saaren. Listen to the Doctor -tilan peleissä tehdään ohjeen mukaisia ylimääräisiä hassutteluja, joille muut antavat pelin jälkeen peukutuspisteitä. I loisen älytön mikropelihupailu WarioWare debytoi GBA:lla 2003, jonka jälkeen se on kuulunut Nintendon konsolien vakiokuvastoon. Vartalon asennolla ei ole periaatteessa väliä, mutta siitä on apua oikean liikkeen hoksaamiseen. Double Actissa yhteissuoritukset ratkaisevat ja Switching Gearsissa toinen pelaaja hytkyttää peliä peittävää näköestettä pois tieltä. Liikekontrollien luontainen epävarmuus. Juonipelin . Tiettyjen asentojen nimet, kuten miekka, köydenveto tai jousiammunta, kertovat jo valmiusposeerauksesta aika paljon. Medusa Marchissa mikropelit kurmottavat käärmelettejä ja liike lopetetaan, kun medusa kääntyy katsomaan. Liikeohjaukselle ominaiset ongelmat harmittavat hetkittäin, mutta eivät niin paljon, että ne olisivat merkittävästi haitanneet pelaamistani. WarioWare: Move It! ei toimi Litellä, koska siinä tarvitaan irrallisia Joy-Coneja. 60 170614_.indd 60 170614_.indd 60 29.11.2023 17.28.52 29.11.2023 17.28.52. Muutaman sekunnin hoksottimia ja/tai tarkkuutta koettelevilla peleillä ei ole mitään ohjaimia kummempaa linkkiä juoneen. Showdownin logiikka on pitkälti Go the Distance -wariaatio, mutta kahdella Joy-Conilla. Siinä kyykätään ja toinen Joy-Con on nenän, toinen takapuolen edessä. Peleihin annetaan sanan tai parin mittainen ohje. Kameraa käytetään toisen käden sormien tunnistamiseen. Eräässä bossipelissä lattialla olevat ohjaimet esittivät pihvejä, joita piti käännellä paistoliukuhihnalla – voi elämä, mikä hermojen kiristäjä! Otteiden vaihdoissa on myös kiire, etenkin jos edellisessä pelissä pudotettiin ohjaimia rannelenkin varaan. Hyvää + Omalaatuiset mikropelikontrollit. Copycat Mirror -tiimipelimuoto edellyttää reiluutta, sillä pelaaja, jolla on ohjaimet, ei katso lainkaan ruutua vaan toista pelaajaa, jolla ei ole ohjaimia. Audiovisuaalinen tyylikään ei ole yhtenäinen. Kokemus luonnollisesti vähentää virheitä, mutta joka sessiossa tuli vastaan muutama suoritus, joista jäi vahva tunne, että tämän olisi pitänyt onnistua. Pudota ohjain! Move It! käyttää monipuolisia liikevirityksiä, joissa hyödynnetään kaikki Joy-Conien suomat mahdollisuudet. Galaxy Conquestissa mikropelit on sovitettu simppeliin lautapeliin, jossa voittaja lähtee rakettimatkalle. Mikropelit kootaan sarjalle tyypillisen höhlän juonivirityksen alle. Koomisin asento lienee kanamainen BaKaw
Valtaosa ajasta vietetään kuitenkin kaukana kotoa, kun Pipsa kutsuu uuden naapurinsa mukaan lomareissuilleen. Iikka Kivi PEPPA PIG: WORLD ADVENTURES / PIPSA POSSU: SEIKKAILUJEN MAAILMA U sein kuulee ihmettelyä, mikä Pipsa Possussa muksuja oikein viehättää, kun ei siinä oikein tapahdu mitään ja päähenkilökin on harvinaisen ärsyttävä näsäviisaudessaan. Päämäärättömän haahuilun tuntua on poistettu antamalla pelikokemukselle rakennetta ja suuntaa. naali Hollywoodiin, jonka suorittamalla pelin voi läpäistä. My Friend oli kokoelma ikuisesti samanlaisina toistuvia kohtauksia, mikä johti lasten turhautumiseen, kun mikään ei oikeasti edennyt. Kuopuksen ”oi miten ihanan upea” -ensikommentit vaihtuivat nopeasti ”pelattaisiinko ennemmin vaikka Hot Wheelsiä” -tarjouksiin. Matkakohteissa täytyy suorittaa pieniä tehtäviä, jotta pääsee eteenpäin, ja niissä vietettävä aika on rajattu, jolloin kohtaukset eivät kestä loputtomiin. Myös kotitaloa voi muokata ulkomailta saatujen vaikutteiden mukaan. Huolellisesti hyödynnetyn lisenssin myötä se näyttää identtiseltä televisiosarjan kanssa ja suomenkieliset ääninäyttelijätkin kuulostavat samalta kuin telkkarissa. Jostain syystä pitsantäytteeksi ei saa valita kinkkua. Ainoastaan harmittavan runsaat käännösvirheet, kuten puheen ja tekstityksen sisältöerot, häiritsevät. nitiivinen sikasimulaattori jää vielä puuttumaan (ellei Disco Elysiumia lasketa). Sama pätee päähenkilöihin, jotka ovat hyvin aidon oloisia lapsia: pikkuvanhoja, riitaisia riiviöitä, jotka kuitenkin keksivät jatkuvasti hauskaa sanottavaa ja touhuttavaa. Lisenssipelinä Peppa Pig: World Adventures on laadukasta työtä ja suomenkielisessä, pienille lapsille suunnatussa sisällössään perusvarma hankinta pukinkonttiin, mutta se de. Sisältöä edelleen liian vähän. Toki olen heidät Minecraftilla pilalle lellinyt ja täten puutteelliselle vuorovaikutukselle allergisoinut, mutta Pipsan sisällön köyhyys ei ole vain genrestä kiinni. Omat nelija kuusivuotiaani eivät jaksaneet Pipsasta pitkään innostua. Kaksi Pipsa-fania kasvattaneena rohkenen väittää, että juuri nämä asiat ovat lapsista vetovoimaisia. Kaikissa lokaatioissa vierailemalla loppukentäksi aukeaa . Lähtökohdiltaan hyvin samankaltaista Untitled Goose Gamea penskani jaksavat vääntää tuntikaupalla, koska sen aidosti dynaaminen maailma on niin monenlaisiin lopputuloksiin taipuva. Nyt pelimaailma on dynaamisempi, reissukohteista tarttuu mukaan matkamuistoja, jotka näkyvät talon sisälle ilmestyvinä koristeina ja roolivaatelaatikon laajenemisena. Porsaita kahden äidin oomme kaikki Perustaltaan World Adventures on käytännössä sama peli kuin pari vuotta aiemmin ilmestynyt My Friend. Omat mukulani olivat tyytyväisiä, kun tarinalla oli selkeä päätös. Kuolemasta on toki hyvä puhua lasten kanssa, mutta sille on varmasti parempiakin konteksteja kuin läpikivan sikapelin vailla varoitusta kuukahtava kuningatar. Matkantekoa sikaosastolla Kodinrakennuksen ja perheenperustuksen ohella peliin on tehty monia pieniä, toimivia muutoksia. Edellisessä osassa nähdyt Pipsan kotikonnut olisi voinut helposti liittää uutukaiseen mukaan, mutta sitten rahantulo aiemmasta pelistä tietysti loppuisi. poppoo singahtaa hetkessä New Yorkiin, Barcelonaan tai Australiaan. Kapteeni Saukon risteilyaluksella antropomor. Pikkupelaajien palautetta on selvästi kuunneltu, sillä nyt oman hahmon lisäksi peliin saa luoda perheen ja kotitalon. Samalla peli tekee irtiottoa konservatiivisesta lähdemateriaalistaan samaan tapaan kuin Hogwarts Legacy Harry Potterista: telkkarisarjassa näkee lähinnä heteroydinperheitä, World Adventuresissa onnistuvat myös sateenkaarija yksinhuoltajaperheet. Kyse on kompromissista, kun sarjassakin hahmona nähty monarkkimummo menehtyi kesken pelinteon, mutta lapsista kohtaus ei ollut mitenkään mukava. Kohteissa näperrellään alueelle tyypillisten ja lapsille mieluisten puuhien parissa: Saksan joulutorilla koristellaan kuusta, Italiassa valitaan pitsatäytteitä. Yksi asia herätti virtuaalimatkailijoissani kummastusta: Englannissa pääsee hyppimään kuralätäköissä kuningatar Elisabetin kanssa, mutta kohtauksen päätyttyä ruutuun ilmestyy surunvalittelu hänen kuolemastaan. Köyhän talon porsaat Vaikka World Adventures on mietitympi tapaus kuin edeltäjänsä, siinä maistuu edelleen rahastus. ...ja kotitalon koristelulla. Huonoa . My Friend Peppa Pig (Pelit 11/2021, 70 p.) ja tänä vuonna ilmestynyt Peppa Pig: World Adventures onnistuvat siirtämään sarjan helpon lähestyttävyyden videopelimuotoon. Yksinkertaisuudessaan ne ovat toimivia ensipelejä perheen pienimmille: pelaaja kulkee kaksiulotteisesti vasemmalle tai oikealle, ja aktivoi ympäristöstä löytyviä hotspotteja ja minipelejä. 61 170706_.indd 61 170706_.indd 61 29.11.2023 17.30.33 29.11.2023 17.30.33. 75 Possupeli paranee, muttei tarpeeksi. minen on mainio idea. Hyvää + Lisenssi tehokäytössä, korjaa edeltäjän virheitä. Tuttujen hahmojen ja paikkojen pihtailu luo turhaa nuukailun tuntua ja erilaista sälää on maailman rikkauteen nähden edelleen liian vähän. Monista lastensarjoista poiketen Possujen perhe puuhailee tavallisten arkiaskareiden parissa, mikä on pienille lapsille samastuttavampaa kuin avaruusseikkailut tai prinsessalinnat. Hahmoeditori laajenee perheen perustamisella... Hyvä esimerkki ovat lataustauot: ykkösessä ne aiheuttivat lapsissa kärsimätöntä marinaa, nyt niissä on hauskoja animaatiopätkiä tuijotettavaksi. Omien mukuloideni parissa tämä osio on suuressa suosiossa, joten sen laajentaPetoons Studio / Outright Games Arvosteltu: PS5 Saatavilla: PC, PS4, Switch, Xbox Series X/S, Xbox One Ikäraja: 3 NYHTÖPOSSUN PALUU Peppa Pig: World Adventures pihtaa pekoniaan suotta
Perinteiset mekaaniset Duckyt, Varmilot ja Logitechin pelinäppikset ovat kelpo vehkeitä, mutta seuraava askel on näppäimistön kasaaminen itse. Tyypillinen syy on esimerkiksi akustiset modaukset, jolla näppiksen ääntelyä voi hienosäätää. Niinpä valitsin kehutut Durockin valmistamat T1 Shrimpit, hinta 70 senttiä per kytkin. Askartelun päätteeksi ainoana ongelmana välilyönti ei joka kerralla palautunut kokonaan ylös. Arvosteltu malli on ”hopeanharmaa”, mutta näyttää tavallisessa valaistuksessa melkein mustalta. Bonuksena näppis tunnistaa useamman samanaikaisen painalluksen, joten 3D-räiskintöjen kyykkyhypyt sujuvat kuten kuuluukin. ileja, kytkintyyppejä, rasvoja, liukkareita sun muita vaihtoehtoja on niin tyrmistyttävä määrä, että asiaan vihkiytyneellä näppishörhölläkin menee pää pyörälle. Kokemuksesta tiesin, ettei Cherryn tarjonta ole ihanteellisinta juuri minulle: taktiiliset ruskeat kytkimet ovat liian keveitä, naksuvat siniset liian äänekkäitä ja lineaariset mallit muuten vain tunnottomia. 62 170616_.indd 62 170616_.indd 62 29.11.2023 17.24.19 29.11.2023 17.24.19. Tarvitsen näppäimistööni ehdottomasti sormipalautteen antavat eli taktiiliset painikkeet. Barebonen etu valmiiksi kasattuihin näppiksiin nähden on ilmeinen: sopivat kytkimet valitsemalla näppäintuntumasta saa tismalleen sellaisen kuin haluaa, ja jos tuntumaan kyllästyy tai jokin namiska vioittuu, voi kytkimet kätevästi vaihtaa. Perinteisesti valinta on ollut joko tai. Kolvia tai muita erikoistyökaluja ei tarvita, kytkimet (joista lisää myöhemmin) vain painetaan pistokkeisiinsa. Shrimpien kaltaisia kytkimiä ei vielä muutama vuosi sitten ollut: niissä on erittäin selvä sormipalaute, mutta ne ovat melkein täysin äänettömät. M ekaaninen näppäimistö kuuluu laatutietoisen PC-pelaajan perusvälineistöön. Ilmeisesti temppu toimi (tai oli alun perinkin turhaa), sillä ylimääräisiä helinöitä näppiksestä ei tosiaankaan kuulu. Näppäimistö on rakenteeltaan kelluva, eli näppäimien alla oleva rakenne joustaa hieman painettaessa, minkä puolestaan pitäisi parantaa saundia ja näppituntumaa. NÄPPÄIMISTÖHÖRHÖILYN ENDGAME Tee-se-itse-näppäimistö: Keychron Q6 Hinta: Runko noin 200 euroa, näppäinhatut ja kytkimet hankittava erikseen (Cherry MX -yhteensopivat) Yhteensopivuus: Windows, Linux, Mac Liitäntä: USB-C Langaton: Ei Näppistä on saatavana myös valmiiksi kasattuna versiona Gateronin kytkimillä, mutta se ei kuulu tähän juttuun. Lassi Hietala KEYCHRON Q6 Jos viimeisen päälle mieluisaa näppäimistöä ei löydy kaupan hyllyltä, nykypäivänä sellaisen voi rakentaa itse. Siinä kotelopuoliskojen väliin asetellaan teipinpaloja ruuvinreikien lähelle, tarkoituksena ehkäistä metallirungon resonointia. Mekaaninen näppäin käyttäytyy aina samalla ennustettavalla tavalla eikä sitä tarvitse survoa pohjaan. Hevi tuuninki Q6 on jo paketista vedettynä vakuuttava alumiinimöhkäle. Täydellisessä maailmassa kuorimateriaalina olisi käytetty muovia ja runkoa jykevöitetty esimerkiksi paksulla teräksisellä taustalevyllä. Kumisista vaimentimista huolimatta Cherryn silent-sarjan kytkimistä tuttu muhjuisuus loistaa poissaolollaan. Ylimääräiset smäidät putsaamalla homma alkoi pelittää normaalisti. stelyä, näppituntuman kannalta tärkeintä on tietysti näppikseen pultatut kytkimet. Vastaavia ratkaisuja löytyy muiltakin valmistajilta, mutta Q6 on käsittääkseni ainoa täysikokoinen 109-nappinen malli numpadeineen. Keychron Q6 ei ole joka jonnen ensimmäinen mekaaninen näppäimistö, vaan kunnon hardcore-hankinta tosiharrastajille ja ammattilaisille, jotka tietävät, mitä haluavat, ja jotka haluavat viedä homman todella pitkälle. Joustavuuden varmistamiseksi koteloa availlessa ja sulkiessa saa olla tarkkana, että näppiksen sisällä olevat piirija tukilevyt sekä vaimennushuopa asettuvat kunnolla uomiinsa: muuten jotkin näppäinrivit saattavat päästellä kovassa käytössä asiaankuulumatonta narskuntaa. Väsäsin huvin ja kokeilun vuoksi näppikseen niin sanotun force break -modauksen. Shrimpien aktivoitumiseen tarvittava 67 gramman voima on parikymmentä grammaa enemmän kuin nykykytkimissä yleensä, mutta naputtelu ei tunnu väsyttävältä, vaan jykevän hutivapaalta. Kokoaminen on helppoa, meditatiivista värkkäilyä, joka onnistuu jokaiselta, jolla on reilu tunti aikaa. Haittapuolena on hinta, sillä osineen koko hökötyksestä saa pulittaa reilut kolme hunttia – siis yhdestä näppäimistöstä! Lisäksi erilaisia näppäinhattupro. Kytkimet on napsauteltu paikalleen, seuraavana vuorossa näppäinhatut. 109-nappisen kolossin lisäksi saatavilla on pienempiäkin kokoja tenkeyless-mallista (Q3) pervoon 60-prosenttiseen (Q4). Kytkimien valitseminen vaati hieman selvitystyötä. Itse KONEHUONE Keychron Q6 ilman kytkimiä. Sitten on näppäinhattujen vuoro: monenkirjavia hattusettejä ovat verkkokaupat pullollaan, säästösyistä minä kierrätin omani vanhasta Varmilostani. Se on kuulkaas hauska harrastus, jossa vain taivas (ja lompakko) on rajana. Syyksi paljastui isojen nappien vakaajalankoihin (stabilizers, eli stabit) tehtaalla tursutettu rasva. Perehtymistä vaaditaan Keychron Q6 edustaa modernien ökynäppisten uusimpia tuulia: se on jykevä runko, johon käyttäjä saa itse asentaa haluamansa Cherry MX -yhteensopivat *) kytkimet ja näppäinhatut. Koska käytän konettani pääasiassa iltaisin ja öisin, perherauhan säilymiseksi nappien soisi olevan myös hiljaiset. Mikään ei estä yhdistelemästä erityyppisiä kytkimiä, varsin yleistä on esimerkiksi käyttää erikoispainikkeissa raskaampia kytkimiä kuin kirjaimissa. Kasattuna koko laite painaa 2,5 kiloa, mikä peittoaa jopa IBM:n legendaarisen Model M:n! Metallirungon ansiosta näppäimistö on jämäkkä, mutta tuntui hyisinä syysiltoina hieman viileältä kädensyrjää vasten. Tässä kohtaa näppis olisi jo ollut pientä softakon. Jollei olisi pelittänyt, tarvittaessa stabitkin voi vaihtaa jykevämpiin ja voiteluaineen luistavampaan. Kahdeksalla ruuvilla kiinni oleva kotelo on suunniteltu käyttäjän avattavaksi huoltoa ja virittelyä varten. Kuiskivat katkaravut Runko on loppupeleissä pelkkää hi. gurointia vaille käyttövalmis, mutta päätin vielä kurkata konepellin alle. Mekaaniset mikrokytkimet peittoavat halvat ratkaisut niin tuntumaltaan kuin kestävyydeltään, ainakin periaatteessa
Käytännössä tästä seuraa, että esimerkiksi WASD-ohjauksessa nappi saattaa jäädä huomaamatta painalluksiin, jolloin hahmo voi singahtaa yhtäkkiä odottamattomaan suuntaan. Oikeat kytkimet valitsemalla siitä voi rakentaa unelmien näppäimistö. Siinä missä aiemmin tyytyminen oli muutamaan perusnamikkaan, nykyään useimpiin makuihin ja tarpeisiin löytyy kuin räätälöitynä juuri sopiva kytkin. Vähän teippiä ruuvinreikien ympärille, ja metallinen resonointi vähenee. 63 170616_.indd 63 170616_.indd 63 29.11.2023 17.24.43 29.11.2023 17.24.43. Toisaalta kloonikytkimien yleisrakenne on niin lähellä Cherryn alkuperäisiä, että dramaattista eroa tuskin on. Kelpo kytkimiä Cherrytkin ovat, ei siinä mitään, mutta montako kertaa saman pyörän voi keksiä ja myydä uudestaan. Minä sain täsmälleen mitä halusin: erittäin hiljaisen, tuntumaltaan erittäin täsmällisen työkalun kirjoittamiseen ja pelaamiseen. Cherrystä tuli modernin näppäimistökentän eräänlainen standardi. Valinnanvaran paisuessa ja näppistehtailijoiden irtautuessa yksittäisestä kytkinvalmistajasta seuraava askel oli kytkimien ja rungon myyminen erikseen. Arvosana sillä oletuksella, että laite kestää vuosien rääkin. Teoreettinen ongelmakohta voi olla hot swap -pistokkeiden luotettavuus pitemmällä aikavälillä: aiheuttaako esimerkiksi kontaktien likaantuminen ja hapettuminen kosketushäiriöitä. Cherry ja muut pitkän linjan valmistajat tekivät kytkimiään perinteisesti suurille yrityksille ja julkiselle sektorille, jolloin niissä täytyi olla toimintatakuu. Värimaailmasta voi olla montaa mieltä, minusta se on aivan huikea! Force break -modaaminen meneillään. Kytkentäpinnit ja varsi edustavat Cherry MX -standardia. Esimerkiksi Cherry ilmoittaa kytkimiensä kestävän 50 miljoonaa painallusta per kytkin, mikä tarkoittaa vuosikymmenien käyttöikää. Toinen kysymysmerkki on kloonikytkimien elinikä. RGB-valaistuskin löytyy, mutta sen saa onneksi nopealla näppäinkombolla pois häiritsemästä. Leipätyöni koostuu sataprosenttisesti kirjoittamisesta, ja Keychron teki liukuhihnahommasta suorastaan koukuttavaa. asiassa nappien aktivoitumispiste on poikkeuksellisen terävä. *) KIRSIKAN LEHTIEN HAVINAA: CHERRY Kasarilla mekaaniset näppikset edustivat valtavirtaa, 90-luvulla ne väistyivät halvan massaroinan tieltä. Minä tyydyin määrittelemään multimediasäätimet numpadin yllä oleviin ekstranappeihin. askel oli kytkimien ja rungon myyminen erikseen. Näppäimistö itsessään toimii joko Windowstai Mac-tilassa laitteen takana olevan kytkimen asennon perusteella. Keychron Q6 on erinomainen alusta huippunäppiksen kokoamiseen. rmware kannattaa päivittää uusimpaan, sillä sen myötä ilmaisinvalot (caps lock ym.) saa palamaan taustavalaistuksen ollessa muuten pimennettynä. Ohjelmointi tapahtuu alusta-agnostisesti selainpohjaisella VIA-sovelluksella, ylimääräistä hallintasoftaa ei tarvita. En haluaisi sortua ylisanoihin, mutta Keychron Q6 on eri hieno tuote. Markkinoille alkoi putkahdella Gateronin, Kailhin ja Durockin kaltaisten pienempien puljujen Cherry-yhteensopivia kytkimiä, joissa pelkän kloonaamisen asemasta jalostettiin alkuperäistä ideaa uusiin suuntiin. Durock T1 Shrimp -kytkin läheltä. Näppäimistö kokonaan kasattuna. Tilanne oli pitkään melko huvittava laitevalmistajien kilpaillessa keskenään lukemattomilla näppäimistömalleilla, joista useimpien sisuksissa oli tismalleen sama mekaniikka. Durockin kytkimille vastaavia lupauksia en löytänyt mistään. Vaikuttavinta on hiljaisuus, aiemmin yhtä äänettömiä kytkimiä olen bongannut lähinnä läppäreiden näppiksissä. Ne ovat erinomaisen täsmälliset kirjoittamiseen, mutta silti riittävän huomiota herättämättömät pelaamiseen. Uudella vuosituhannella mekaaniset näppäimistöt kokivat renessanssin harkkoredataajien ja E-spörttien herätessä muinaisten kytkimien ylivertaisuuteen. Pidin aikaisemmin Duckyn, Varmilon sun muiden valmisnäppiksiä varsin hyvin rakennettuina, mutta Q6:n jälkeen ne tuntuvat rämiseviltä leluilta. Kehitys nytkähti eteenpäin Cherryn patenttien rauettua vuoden 2010 tienoilla. Tästä on se etu, että esimerkiksi kuulokkeiden piuha ei takerru näppäinten väliin repäisten niitä mukanaan. Kuten käyttöesineiden kanssa yleensä, totuus selviää vain kovalla ajolla. Kytkimet on rasvattu kevyesti jo tehtaalla, niinpä kitkasta aiheutuva rahina pysyy aisoissa. Näppäimistöboomin suurimpia voittajia oli yhdysvaltalais-saksalainen Cherry Corporation, yksi viimeisistä henkiin jääneistä alkuperäisistä kytkinvalmistajista, jonka MX-kytkimiä useimmat uuden aallon laitevalmistajat ryhtyivät pulttaamaan näppäimistöihinsä. Ongelma ei ole missään nimessä paha, ja korjautuu täysin parin päivän totuttelulla. Kytkimet sijaitsevat tarpeeksi syvällä, jotta näppäinhattujen alareuna jää oikeaoppisesti rungon suojaan. Runkonsa ja huollettavuutensa ansiosta Q6 on aivan toisella levelillä. Shrimpit ovat kehunsa ansainneet. Kuulemma. Ainoana haittapuolena kytkimen takaisinponnahdus ei välity sormenpäihin yhtä pomminvarmasti kuin painalluksen rekisteröityminen. Kuningasluokkaa Näppäimistö on täysin ohjelmoitavissa, melkeinpä mikä tahansa näppäin tai näppäinyhdistelmä voi suorittaa minkä tahansa yksittäisen toiminnon tai makron. Näppiksen . Ja sellaiseen Q6 todella houkuttelee. Laitevalmistajat haistoivat rahan, ja yhtäkkiä uusia mekaanisia näppiksiä löytyi jopa lähimarketista
Mitäs pukki sieltä kontistaan kilteille pilteille kaivaa. Alkoholi-kirjan sankarit koolla. Ja siitähän viimeiset vanhat aivosolut tykkää. Tässä avuksi lyhyt lahjalista. Heikki Paakkasen sissi auttaa hädässä olevia omalla persoonallisella taavallaan. • Prepula: Kössi Kenguru sarjakuvien maailmassa, Kissanviikset 2023, 88 sivua, hinta noin 25 euroa. Nyt viimeksi mainitun vihreän pomppijan Me-lehdessä ilmestyneistä sarjakuvista on koottu kirja. Harmittomille vanhuksille Eläkeiän saavuttaneille, joihin allekirjoittanutkin kuuluu, muistot ovat loppuelämän suola, lapsuusmuistot eritoten. Aivojumppaa on se. Mutta jos vanhus on vielä virkeä ja tahtoo tutustua nuorisokulttuuriin, voi hänelle lahjoittaa myös mangaa. Pala-animaatio oli silloin joskus SE juttu, josta lapset pitivät. Myös on nuorison hyvä seurata maailman tilannetta. Sujuvasti suomea puhuva ja kirjoittava sekä mangaa piirtävä Alexandros Kyparissis tarjoaa kirjassaan Blood Spawn virkistävän matkan paholaisen maille. Se on itsenäinen esiosa viime vuonna ilmestyneelle Läskimooses-suurteokselle. Oivan historian oppitunnin tarjoaa tohtori Matti Hagelberg uutuusteoksessaan Suomaan kansan muinaisusko. Ja ainahan voi varmuudeksi palkita itse itseään, niin ei jää ilman. Kössillä on arvot kohdillaan. Sarjakuvallinen, isolla ja selkeällä tekstauksella varustettu matkakertomus Ukrainaan ( Slava Ukraini, piirtänyt ja kirjoittanut Heikki Paakkanen) avaa varmasti teininuorenkin silmät maailman kataluudelle. Heitä on sen tähden helppo – ja myös PUKKI KONTILLAAN syytä – valistaa. Keski-iässä kriisiytyneille Jos lahjan saaja on varttuneempaa työikäistä väestöä, hän suorastaan vaatii pukilta Alkoholia. Karulla tavalla realistista on meno sarjakuvassa ja Turun satamassa. • Lietzen: Alkoholi, Asemakustannus 2023, 88 sivua, hinta noin 25 euroa. Diginatiiveille Nuoriso ei tunnetusti tiedä mistään mitään. Sattuvasti valitut lisävärit (sininen ja keltainen, sateenkaari ja satunnainen punainen) helpottavat myös kuvien tulkintaa. Tällä kerralla Kössi siis seikkailee sarjakuvien maailmassa, eli kaikki animointi tapahtuu lukijan aivoissa. • Hagelberg: Suomaan kansan muinaisusko, WSOY 2023, 56 sivua, hinta noin 35 euroa. • Kyparissis: Blood Spawn, Nordic Manga 2023, 166 sivua, hinta noin 10 euroa. Kaikki kolme. Wallu RUUDUN TAKAA LUKIJAN JOULUTOIVESARJA X 2 Tohtori Matti Hagelbergin suurteoksen Läskimooses esiosa Suomaan kansan muinaisusko on värikäs! Aleksandros Kyparissisin Blood Spawn pitää sen minkä lupaa. Paras on kuitenkin pysytellä kotoisessa eli Nordic Mangassa. Eikä mitä tahansa alkoholia, vaan sitä Mika Lietzenin juuri julkaistua sarjakuvallista. Fyysisessä lyhyydessään ja valmiiksi väritettynä viehättää kirja varmasti nuortakin lukijaa. Onkohan tämä kuitenkin vähän liian rankka yli 65-vuotiaille. Joulunpunaisessa kannessa tonttu-ukkojen hiippalakit ympäröivät nättiä tonttutyttöä kuin… hetkinen… hampaat. Jokin yläikärajasuositus näissä pitäisi olla. Kun lisäksi kansiin on kuin houkutukseksi laitettu myös oikeaa kullan kimallusta, voi nuori lahjan saaja saada nautintoa, vaikka ei kunnolla lukea osaisikaan. Eli verta ja väristyksiä riittää. • Paakkanen: Slava Ukraini, Zum Teufel 2023, 80 sivua, hinta noin 25 euroa. Televisiovastaanottimesta saattoi silloin seurata Heikki Partasen Hinkua ja Vinkua tai Heikki Prepulan Kössi Kengurua. 64 170777_.indd 64 170777_.indd 64 29.11.2023 16.45.05 29.11.2023 16.45.05. Tämän kanssa ei käy sinappihuntuinen kinkku eikä mistelin oksan alla kypsytetty kalkkuna, hampparin käyrää eli suomimakkaraa voi sen sijaan sujuvasti suuhun pantavaksi suositella. Sitä, jossa alkoholia juodaan, mutta siitä ei nautita. No sarjakuvia tietysti! K un on vuoden ollut kilttinä, on jouluna lupa odottaa palkitsemista
Ilmiö näkyi omassakin näytöksessäni, sillä junioreita oli yleisössä huomattavasti enemmän kuin juuri näkemissäni Kaurismäessä, Scorsesessa ja Nolanissa yhteensä. Se noudattaa kauhuelokuvan genresääntöjä täsmälleen. Le a rikkoi myös Suomessa kauhuelokuvien ensi-iltaennätyksen, kun sen näki 50 000 silmäparia. Tarinassa parikymppisellä Mike Schmidtillä ( Josh Hutcherson) ei mene hyvin. PIENI KAUHUPAIKKA Five Nights at Freddy’s Ohjaaja: Emma Tammi Pääosissa: Josh Hutcherson, Elizabeth Lail, Piper Rubio, Kat Conner Sterling, Mary Stuart Masterson, Matthew Lillard Kesto: 1 tunti 50 minuuttia Ikäraja: 16 Josh Hutcherson ja Piper Rubio vetävät pääosissa moitteettomasti. Melkeinpä luulen, että tuotantoyhtiössä le aa on tarkoituksella hiottu nuorison ensimmäiseksi kauhuelokuvaksi, sillä pelkokerroin on suhteellisen matala. Tuukka Grönholm KINO: FIVE NIGHTS AT FREDDY’S Kumpi kammottaa enemmän: ananas pizzassa vai suklaarasiassa. Elokuva oli vuosia suunnitelmissa, sillä valvontakameran tuijotukseen perustuva kauhupeli ei ole helpoin lähtökohta le alle, joten lopputulos lainaa alkuperäisteoksesta pääasiassa kulissit ja eläinhahmot. A ika harvoin pelielokuvan kohderyhmäsuunnittelu onnistuu yhtä hyvin kuin Five Nights at Freddy’s -elokuvalla, sillä le a onnistui luomaan itsestään someilmiön yhdistämällä kauhuelokuvat pelipeeloiluun. ipperit hakattiin päreiksi. Lisäksi ravintola kuuluu konstaapeli Vanessan ( Elizabeth Lail) partioalueeseen, ja paikalla ramppaavan Vanessan käytös antaa sekin olettaa, että ravintolassa kaikki ei ole niin kuin pitäisi. Jos käytin elokuvasta sen koko nimeä, lapset korjasivat ”fna ”. Myös omat teinini halusivat le aan katsomaan ”meemipätkää”. K-16-elokuvasta piti eniten porukkani nuorin eli 14-vuotias. Itseäni järkytti eniten kohtaus, jossa . Yksi selkeimmistä ongelmista oli, että synkistelyn vastapainona toimiva huumori puuttuu. Le assa kuulemma vilahtelee viittauksia useampaankin FNAF-tubaajaan. Yllättäen tappajarobottien sijaan tarinan pääosaan nousee Miken kamppailu traumoja vastaan ja outojen työaikojen sovittaminen huoltajuuteen. Ikää ei riittänyt edes teiniksi, mutta turvana oli isän sijaan lupalappu vanhemmilta. Kliffaa hei Five Nights at Freddy’s on selkeästi teineille suunnattu. Varsin pian paljastuu, että eläinrobotit toimivat yhä ja ne vaikuttavat pelkiksi animoiduiksi koneiksi epäilyttävän eläväisiltä. 65 171058_.indd 65 171058_.indd 65 30.11.2023 14.30.19 30.11.2023 14.30.19. Luvassa on säikäyttelyä ja pakenemista kuvan ulkopuolelle jääviltä kauhuilta ennen kuin todellinen uhka lopussa paljastetaan. Sen seurauksena arjenhallinta horjuu, ja Mike ajautuu pätkätyöstä toiseen. Ohjaajan sijaan virhe voi olla myös minun, sillä teinikatraan mielestä läpändeerusta oli, mutta en vain tunnistanut sitä. (Huoltajan kanssa elokuvaan pääsee 13-vuotias.) Se on mainio kohderyhmä, sillä muistan, miten . Tarinan kauhuelementit ovat suhteellisen kevyitä. Ilmeisesti omistaja ei pysty päästämään irti paikasta ja sen kuuluisista liikkuvista eläinroboteista. Le a noudattaa selkeästi peruskauhukaavaa, jossa tarinan hirviön paljastuttua väkivaltakierrettä nostetaan. Tehtävänä on valvoa Freddy Fazbear’s Pizza -ravintolaa, joka suljettiin 80-luvulla, kun lapsia alkoi kadota. Hän potee yhä syyllisyyttä pikkuveljensä katoamisesta ja viettää yönsä yrittäen unien avulla palauttaa mieleensä yksityiskohtia kaappauspäivästä. Ilkeä Jane-täti on kiinnostuneempi Abbyn myötä tulevista tuista enemmän kuin lapsen hyvinvoinnista, joten epätoivoissaan Mike hyväksyy pestin yövartijana. Maailma perustuu Scott Cawthonin kehittämään kauhupelisarjaan. Klikkaa hei Pelintekijä Cawthon on osallistunut myös käsikirjoittajana elokuvaprojektiin, jonka ohjaaja-käsikirjoittajana toimii amerikkalainen Emma Tammi. Toivottavasti ne olivat vain rekvisiittaa. Tammi tekee ihan mainion suorituksen, vaikka kokonaisuus luottaakin kauhule ojen perinteisiin. Vanhempien kuoltua Miken vastuulla on myös alaikäinen pikkusisko Abby ( Piper Rubio), jonka huoltajuuden Mike uhkaa menettää tädilleen, jos töitä ei löydy. iliksissä kävin aikanaan katsomassa Gremlinsin. Pelile akategoriassa Five Nights at Freddy’s on liki hyvä, mutta elokuvana le a on täydellisen keskinkertainen. Vasta lopussa näytetään yksi tappo ja tarinassa kertyneet ruumiit, sitä ennen hahmot kuolevat kuvan ulkopuolella. Sitä ei muistaakseni edes kysytty lippuluukulla. Jos lihakoukkukätistä Foxyä ei lasketa, yksikään roboteista ei näytä avoimen uhkaavalta. Pizzerian robotit lainataan suoraan pelimaailmasta ja otuksissa on sopivaa outoutta. Ei siis ihme, että elokuvasta ovat innostuneet nimenomaan teinit, mikä on nykyaikana harvinaista herkkua elokuvantekijöille
Pimeässä ei koluta pelkkiä pölyisiä käytäviä ja huoneita, sillä osa kartanon ovista on portaaleja toisiin, yleensä varsin ikäviin paikkoihin. Petri Heikkinen SEURAAVA PELIT-LEHTI ILMESTYY 10. TULOSSA 66 170170_.indd 66 170170_.indd 66 29.11.2023 16.40.57 29.11.2023 16.40.57. Tomb Raider I-III Remastered (PC, PS4/5, Xbox One/Series S/X, Switch) Yksi ysärin lopun kovimmista toimintaseikkailusarjoista saa suoran retroremasterin. TAMMIKUU 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 HELMIKUU 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 TALVEN UUSINNAT Vuodenvaihteen jälkeen nähdään useita wanhojen klassikoiden remakeja ja uudelleentulkintoja. Codemastersin klassikoista voi nauttia alkuperäisen pikselöityneinä tai nykytarkkuuksiin tuunattuina painoksina. TAMMIKUUTA. Helldivers II (PC, PS5) Ylävinkkelistä lähemmäs kahinaa siirtynyt tiimiräiskintä kanavoi kaikuja Starship Troopersista, sillä siinä levitetään galaksiin vapautta, rauhaa ja demokratiaa sarjatulella. Lara Croftin tasoloikkaja pulmapainotteiset ensimmäiset seikkailut nähdään lisäreineen päivineen – ykkösen The Unfinished Business, kakkosen The Gold Mask ja kolmosen The Lost Artifact ovat menossa mukana. Alone in the Dark (PC, PS5, Xbox Series S/X) Alone in the Dark heräsi kuolleista, kun itsekin uudelleen perustettu THQ osti Atari-jäämistöstä oikeudet pelisarjaan. 8.2. Emily Hartwood ja yksityisetsivä Edward Carnby lähtevät tutkimaan Emilyn enon katoamista Derceto-sukukartanoon. 16.1. 14.2. Yksinkään ei tarvitse olla, sillä juoni haalii kokoon hahmoja kolmesta ensimmäisestä Alone in the Dark -pelistä. Tulituksen kanssa pitää olla tarkkana, sillä räjähdykset ja omat ammukset vahingoittavat myös kavereita. Normiarsenaalin ohella käytössä ovat rajalliset stratagemit, kuten ilmaiskut ja tykkitornit, joilla muukalaisten prässi pyritään pitämään aisoissa. Alun perin Alone in the Darkin uusversio oli tekeillä jo vuosikymmen sitten
26.1. Prince of Persia: The Lost Crown (PC, PS4/5, Xbox One/Series S/X, Switch) Persian prinssi ottaa askeleen taaksepäin kohti juuriaan, sillä The Lost Crown on 2,5D-tasoloikkaseikkailu, jossa on metroidvania-elementtejä. 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 18.1. Sargon hyödyntää loikinnassa ja vauhdikkaissa matseissa aikakykyjä, kuten lyhyttä syöksyä tulevaisuuteen, mutta varsinaiset Ajan hiekat ovat roistojen käsissä. Final Fantasy VII Rebirth (PS5) Legendaarisen Final Fantasy seiskan uusintaprojekti etenee kuvaannollisesti seuraavalle CD:lle. Remakesta on sikäli turha puhua, koska käytännössä vain hahmot, miljööt ja tarinan runko ovat tuttuja PSone-klassikosta. Kasugan poppoo kurmottaa lukuisia vastustajiaan vuoropohjaisissa nujakoissa, joihin erilaiset ammatit antavat vaihtelevia erikoiskykyjä ja -ominaisuuksia. Sievä Switch-remake päivittää audiovisuaalisen annin, mutta napakan kompakteja 2D-loikkaongelmia ei tarvitse juuri muuttaa. Kaikki muu tosiaikaisista taisteluista lähtien on vedetty kokonaan ja pieteetillä uusiksi. Tarinaa keventäviä ja pidentäviä minipelejä ei tälläkään kertaa säästellä. 16.2. 26.1. Mario vs. Donkey Kong (Switch) Donkey Kong nähdään nykyään Marion kamuna, mutta näin ei ole suinkaan aina ollut. Like a Dragon: In. Cloud, Tifa, Aerith ja kumppanit jatkavat seikkailuaan Midgarin metropolista pakenemisen jälkeen. 67 170170_.indd 67 170170_.indd 67 29.11.2023 16.41.03 29.11.2023 16.41.03. nite Wealth (PC, PS4/5, Xbox One/Series S/X) Nyrkkisankari Kazuma Kiryun päivät ovat (ehkä) luetut, sillä miehellä on syöpä. Delsut luonnollisesti laajentavat 32 nyrkkisankarin kaartia ja kamppailijoille on runsaasti kustomointioptioita moninpelissä elvistelyä varten. Pähkäily liittyy pääasiassa Marion etenemiseen ja lukittujen ovien avaimien etsimiseen. Tekken 8 (PC, PS5, Xbox Series S/X) Kamppailu mätkintäkruunusta kiristyy – Rautanyrkki kasi saapuu! Kaikki hahmomallit on näprätty alusta saakka uusiksi. Turnauksen debytantteja ovat kahvifani Acuzena, Jack-8-robotti, punkahtava Reina ja Ravenyksikön perustaja Victor Chevalier. Kiryu seikkailee Ichiban Kasugan kanssa Japanin kohteiden ohella Havaijin Honolulussa etsimässä Kasugan äitiä. Tarina ei liity aikaisempiin osiin – sankari Sargon yrittää pelastaa prinssi Ghassanin Qafvuoren kirotusta kaupungista. GBA:n arcademaisessa pulmatasoloikassa Donkkari pöllii kasan Mini-Mario-leluja ja punahattuinen putkimies ryntää keräämään ne takaisin. 29.2
/joulu Lehdet alk. Tilaussivuilta löydät myös määräaikaisia tilausvaihtoehtoja. Tilausehdot: www.fokusmedia.fi /ehdot-ja-luvat Meiltä löydät sopivan lahjan niin äidille, vaarille, siskolle kuin lahjaksi! lahjaksi! fokusmediatilaus.. Anna lehti lahjaksi! Tilaa kätevästi: fokusmediatilaus.. 29 90 + LAHJA! 6 kk Tilausjaksot alkaen: Antiikki & Design 32,90 €/5 nroa, Auto Bild Suomi 39,90 €/8 nroa, GTi-Magazine 29,90 €/5 nroa, Hifimaailma 29,90 €/4 nroa, Koti ja keittiö 34,90 €/6 nroa, 170171_.indd 68 170171_.indd 68 29.11.2023 15.51.30 29.11.2023 15.51.30. Tarjoukset koskevat uusia, Suomeen toimitettavia tilauksia. Tarjoukset ovat voimassa 31.12.2023 saakka. Edellämainitut tilaukset ovat jatkuvia ja tarjoushintaisen jakson jälkeen ne jatkuvat kulloinkin voimassa olevaan tilaushintaan. /joulu Tilausjaksot alkaen: Antiikki & Design 32,90 €/5 nroa, Auto Bild Suomi 39,90 €/8 nroa, GTi-Magazine 29,90 €/5 nroa, Hifimaailma 29,90 €/4 nroa, Koti ja keittiö 34,90 €/6 nroa, Pelit 29,90 €/6 nroa, V8-Magazine 29,90 €/5 nroa. Tilaajan yhteystietoja voidaan käyttää suoramarkkinointiin henkilötietolain mukaisesti. Meiltä löydät sopivan lahjan niin äidille, vaarille, siskolle kuin kummipojallekin
REMEDY VALAISEE PIMEYDEN ME HÄVITTIIN TÄÄ SOTA! CALL OF DUTY: MODERN WARFARE III ROVANPERÄ EDELLÄ NEULANSILMÄÄN EA SPORTS WRC 23 PELINTEKOA TEKOÄLYLLÄ JUSSI-PETTERI KEMPPAINEN HÄN ON LAKI! ROBOCOP: ROGUE CITY JOULUKUUSIKKO LEGO 2K DRIVE HOT WHEELS UNLEASHED 2: TURBOCHARGED PIPSA POSSU: SEIKKAILUJEN MAAILMA WARIOWARE: MOVE IT! SUPER MARIO RPG EA SPORTS FC 24 A la n W a k e II . 12,90 € 170164_.indd 1 170164_.indd 1 30.11.2023 14.45.13 30.11.2023 14.45.13. VKO 2024-02 60 93 54 -2 31 1 Joulukuu 2023 . P e lin te k o a te k o ä ly llä 11 /2 02 3 JOULUN TÄHTI 2 lehteä yhden hinnalla PAL. R o b o C o p : R o g u e C it y