Pelit 11/2024 - Lehtiluukku.fi

Haluatko ostaa tämän lehden?

Vaikuttaako lehti kiinnostavalta? Voit lukea koko lehden valitsemalla "Lisää ostoskoriin". Mukavia lukuhetkiä!

Olet esikatselutilassa. Lue koko lehti

R e d D e a d R e d e m p tio n . HINTANSA ARVOINEN. PLAYSTATION PRO KOKO PERHEEN SUPER MARIO PARTY JAMBOREE UUDEN AJAN ALKU FINAL FANTASY XIV DAWNTRAIL LOHIKÄÄRMEIDEN AIKA PÄÄTTYY DRAGON AGE: THE VEILGUARD MARKKANEN DONKKAA TYKIMMIN NBA 2K25 VILLIN LÄNNEN LEGENDA RED DEAD REDEMPTION PALUU KUNNIAN PÄIVIIN CALL OF DUTY: BLACK OPS 6 D ra g o n A g e : T h e V e ilg u a rd . 12,90 € KRAMPUKSEN TUOMAT 178061_.indd 1 178061_.indd 1 27.11.2024 13.51.15 27.11.2024 13.51.15. C a ll o f D u ty : B la ck O p s 6 11 /2 02 4 Joulukuu 2024
vuosikerta, 11 numeroa vuodessa Päätoimittaja: Tuukka Grönholm, tuukka.gronholm@fokusmedia.. jas grupa M?kusala, Riika, Latvia Asiakaspalvelu www.fokusmedia.. Graa. Toimituspäällikkö: Niko Nirvi, nnirvi@fokusmedia.. Aikakausmedia ry:n jäsen OSOITE Hämeentie 135 A, 00560 Helsinki VERKKOSIVUT www.pelit.. /asiakaspalvelu 345 numero 33. nen Suunittelija: Julia Toivakka Avustajat: Jussi Forelius, Petri Heikkinen, Lassi Hietala, Toni Hilden, Tuomas Honkala, Heikki Hurme, Antti Ilomäki, Risto Karinkanta, Juha Kerätär, Iikka Kivi, Heli Koponen, Jukka Koskela, Juho Kuorikoski, Juha Kuosmanen, Aleksi Kuutio, Antero Kyyhky, Lassi Lapintie, Mikko Lehtola, Markus Lukkarinen, Jussi Mattila, Aleksandr Manzos, Marko Mäkinen, Tuomo Nyrhilä, Santeri Oksanen, Samu Ollila, Juho Penttilä, Pekko Pistokoski, Markus Rojola, Kriina Rytkönen, Jouni Utriainen, Harri Vaalio, Ilja Varha, Riku Vihervirta, Juha-Pekka Viljanen, Ville Wikström 14 21 25 Astro Bot Ajassa 5 Pääkirjoitus: Nintendo Snitch Tuukka Grönholm 6 Peliteollisuuden erikoiset epäonnistumiset – osa 2 Jussi Mattila 10 PlayStation Pro Ville Wikström 13 Nnirvi: Per aspera ad quinque astra Nnirvi 58 Kiven kovat: Vähän uutta, vähän vanhaa ja hieman verenpunaista Iikka Kivi 62 Konehuone: Blaze Evercade VS-R Petri Heikkinen 63 Evercade: loikinnan juhlaa Petri Heikkinen 64 Ruudun takaa Wallu 65 Kino: Borderlands Tuukka Grönholm 66 Tulossa Petri Heikkinen Pelit 14 Dragon Age: The Veilguard Ville Wikström, Marko Mäkinen & Toni Hilden 18 Final Fantasy XIV: Dawntrail + Crossroads -DLC Juha Kuosmanen 21 Astro Bot -pikaläpäisykentät Markus Rojola 22 Red Dead Redemption Remaster Nnirvi 25 Call of Duty: Black Ops 6 -moninpeli Markus Rojola 2 178062_.indd 2 178062_.indd 2 27.11.2024 12.52.28 27.11.2024 12.52.28. KUSTANTAJA Fokus Media Finland Oy www.fokusmedia.. AD: Isma Valkama, isma.valkama@fokusmedia.. /pelit Kaupallinen johtaja Ilmari Piela PAINOPAIKKA Poligr?. www.fokusmediatilaus.
18 32 44 28 28 Conscript Ville Harteela 30 Ara: History Untold Tuukka Grönholm 32 The Universim Risto Karinkanta & Nnirvi 35 Broke Protocol: Online City RPG Risto Karinkanta 36 Nova Drift Risto Karinkanta 38 Super Mario Party Jamboree Johannes Valkola 41 Bakeru Johannes Valkola 42 Dragon Ball: Sparking! Zero Johannes Valkola 44 Marvel vs. Capcom Fighting Collection: Arcade Classics Johannes Valkola 50 Shadow of the Ninja Reborn Johannes Valkola Pikkukivaa, tai no... 58 Kiven kovat: Vähän uutta, vähän vanhaa ja hieman verenpunaista Iikka Kivi 60 The WereCleaner & Nightmare Kart Risto Karinkanta 61 Bum Simulator Pekko Pistokoski 3 178062_.indd 3 178062_.indd 3 27.11.2024 12.52.37 27.11.2024 12.52.37. Capcom Fighting Collection: Arcade Classics Johannes Valkola 48 Towerborne Samu Ollila 50 Shadow of the Ninja Reborn Johannes Valkola 53 Stargate: Timekeepers, Season 1 Part 2 Jukka Koskela 54 NBA 2K25 Markus Lukkarinen 56 Headquarters: World War 2 – Market Garden -DLC Juha-Pekka Viljanen 57 Scramble: Battle for Britain Nnirvi 60 The WereCleaner & Nightmare Kart Risto Karinkanta 61 Bum Simulator Pekko Pistokoski Teemat Villi länsi ja itä 22 Red Dead Redemption Remaster Nnirvi 42 Dragon Ball: Sparking! Zero Johannes Valkola 44 Marvel vs
178063_.indd 4 178063_.indd 4 27.11.2024 15.33.32 27.11.2024 15.33.32
Tasaisen vauhdin taulukolla uuden konsolin olisi pitänyt ilmestyä jo tänä vuonna, mutta Nintendo antaa odotuttaa itseään. Kaikki tietävät koneen olevan tulossa, pelintekijät ovat jo pitkään tienneet laitteen tarkat speksit, minkä osoituksena myös tuoreet pelijulkistukset ovat muuttuneet. Kun 2008 lehdessä aikanaan kehuin, miten suomalaiset mobiilipeli. Mobiilipelit eivät tappaneet käsikonsolimarkkinoita vaan tuntuvat puhaltaneen ne uuteen liekkiin, sillä juuri nyt eniten trendaavat erilaiset käsikonsolikoneet ja kädessä pidettävät striimauslaitteet. Olen harvoin ollut yhtä väärässä kuin Switchin suhteen, sillä omasta mielestäni käsikonsolipelaaminen on epäergonomisen epämiellyttävää, mutta maailma ja ostajat ovat äänestäneet toisin. Timo ja Juha Kauppisen tekemä Slicks ’n’ Slide -ajopeli oli ysärin alussa jokaisen juniorin PC:llä, sillä karttiradalle mahtui neljä pelaajaa, mikä oli enemmän kuin yhden näppäimistön äärelle kätevästi mahtui. ”Ei mitään käryä” vastaukset muuttuivat jo viime vuonna muotoon ”ainahan sieltä jotain uutta on tulossa”, mikä viittasi siihen, että tietoa on enemmän kuin halua kertoa. Se on pelkkä historiaan perustuva arvaus, eikä minulla ole asiasta mitään dataa. 5 178064_.indd 5 178064_.indd 5 27.11.2024 13.55.57 27.11.2024 13.55.57. Kukaan ei halua rikkoa NDA:ta, mutta ei myöskään valehdella. En jaksa uskoa moiseen. Segaa ei enää laitevalmistajana ole, Microsoftista ei ole edelleenkään vastusta konsolikilpailussa, Steam Deckit ja muut eivät vielä kilpaile massamarkkinoista vaan ovat peliharrastajien hupia. Puolustuksekseni toki sanon, että Nintendokin epäili itseään, minkä takia Switch julkaistiin telakallisena hybridinä. Jo kauan ennen sitä ennen pelintekijöistä on voinut päätellä, että koneelle on tehty pelejä. Modernien aikojen laitejulkistukset jätetään aikaan, jolloin konsolimyynti on jo selvästi hidastunut. Yksi vanhimmista säännöistä pelialalla on, että älä koskaan aliarvioi Nintendoa. Käytännössä ainoa vaikutus uuden koneen julkistuksella on, että se tappaisi vain nykyisen Nintendo Switchin myynnin. Aika harvassa pelissä kyynärpäätaktiikka on otettu yhtä kirjaimellisesti pelipaikasta painiessa. Nintendo Switchin myynti sujui alkuvuodesta heikosti, mutta syksyllä melkein yltänyt viime vuoden vastaavaan aikaan. Markkinatilanne on nyt toinen, sillä Sony ja Nintendo hallitsevat konsolimyyntilistojen kärkeä. Switchin vuosimyynti kääntyi laskuun jo 2021, mutta lukuun vaikuttaa tietenkin koronan aiheuttama pelibuumi vuotta aikaisemmin. PÄÄKIRJOITUS N intendo Switch 2 on ollut pelialan suurin julkinen salaisuus kohta useamman vuoden. Pelikonsoli on taaksepäinyhteensopiva Nintendo Switch -pelien kanssa. Nintendon tilivuosi päättyy huhtikuuhun 2025. Laite tukee myös Switch Onlinea suoraan. Huhujen mukaan Nintendo julkistaisi koneen tammikuussa ja laite tulisi kauppoihin maaliskuussa. Nintendon vaitonaisuus ja tulevan konsolin status julkisena salaisuutena on uusi. No, minun tuurillani uusi Nintendo Switch vähintään julkistetaan, pahimmassa tapauksessa julkaistaan, kun lehti on matkalla painosta postiin. Vuosituhannen vaihteessa pelikonsoleita hypetettiin kauan ennen niiden ilmestymistä, jotta voitiin vakuuttaa muut siitä, ettei kilpailijoiden käsiin vanhenevaa rakkinetta kannata ostaa. neen olevan käsikonsoli, vaikka en muista, onko sitä sanottu missään vaiheessa ääneen. Lisäksi kaikki ovat olettaneet koNINTENDO SNITCH 30 VUOTTA SITTEN Pelit 8/1994 -numerossa kehuttiin Sharewarekornerissa pieni pala suomalaista pelihistoriaa. Marraskuun lopussa lehdistötiedotteisiin alkoi ilmestyä PC, PS5, Xbox Series -litanian perään ilmaisu Nintendo Switches. rmat ovat rahoituksen suhteen ennen näkemättömän hyvässä tilanteessa, iski maailmanlaajuinen pankkija rahoituskriisi. Virallisesti Nintendo Switchin seuraaja on luvattu julkistaa ennen kuluvan tilivuoden loppua. Nintendo on itse luonut huhuille tilaa olemalla vaitonainen todella pitkään. Kun oikeita uutisia ei ole, ihmiset ovat keksineet huhuja ja spekuloineet tuotanto-ongelmista. Nintendon toimitusjohtaja Shuntaro Furukawa on toistaiseksi kertonut eniten laitteen tekniikasta
Kilpailijat kuten SNES ja Mega Drive jyräsivät kissapedon täysin. oppaamiseen ja vain 250 000 kappaleen myyntiin. Atari Corporationin kaaduttua Jaguarin patentit luovutettiin yleiseen käyttöön, ja konsolivainaalle alkoi ilmestyä harrastajien tekemiä pelejä. Kassar piti VINKEITÄ VEHKEITÄ JA SIKARAUTAA pelintekijöitä ”heikkohermoisina primadonnina”, jotka taas puhuivat tekstiilialalta siirtyneestä Kassarista ”sukkakuninkaana” ja ”pyyhetsaarina”. Keväällä 2024 Atari SA ilmoitti perustavansa uudelleen Infogramesin. Firman nimi muuttui muotoon Atari Corporation. Moneen osaan hajotetun Atarin osti 1998 Hasbro, vuonna 2000 Infogrames, joka kaikki palat ostettuaan 2008 muutti 2009 nimekseen Atari SA. Sille julkaistut pelit olivat lähinnä vain nätimpiä versioita 2600:n peleistä, ja uudet ohjaimet olivat todella heikkolaatuisia. Koska alan kehitys oli nopeaa, Atarikin puski jo vuonna 1982 markkinoille tehokonsoli Atari 5200:n. Historiaan mahtuu monta vallankumousyritystä ja heikkoa hallitsijaa, sekä tietenkin useita hovinarreja. Extra-Terrestrialin, heikentämä Atari selvisi kaaoksesta ja kolikkopelipuolen myynnistä hädin tuskin hengissä. Atarin menetys houkutteli videopelimarkkinoille lukuisia kilpailijoita, mikä johti siihen, että markkinoilla oli enemmän tekijöitä ja tuotteita kuin kysyntää. Ongelmat Atarin työkulttuurissa johti siihen, että useat Atarin nimekkäimmistä pelintekijöistä päättivät perustaa pelkästään pelinkehitykseen keskittyneen . Yksiselitteinen vastaus on, että jo yhden epäonnistuminen riittää. Epäonnistuneissa konsoleissa on ainesta kirjaan, joten esimerkkeinä toimikoon pari klassikkoa ja muutama Mitä ihmettä -tapaus. Hiljentykäämme lukemaan joidenkin konsolisotien uhrien muistokirjoituksia. PELITEOLLISUUDEN ERIKOISET EPÄONNISTUMISET – OSA 2 KUVA: SERGEY GALYONKIN 6 177898_.indd 6 177898_.indd 6 27.11.2024 13.06.13 27.11.2024 13.06.13. Atari hallitsi 80-luvun alussa pelimarkkinoita, mutta . Jäljellä on sille kuuluva Atari Interactive, joka on Atarin tuotemerkkien haltija. Jaguarin epäonnistuminen kaatoi lopulta Atari Corporationin konkurssiin. Jälleen kerran surkea ohjain ja heikko pelikirjasto johtivat konsolin . Syntyi Activision, joka alkoi tehdä pelejä Atari 2600:lle ja myöhemmin myös muille alustoille. Jo seuraavana vuonna Atarin konsolija kotimikropuoli myytiin Commodoren perustajalle Jack Tramielille. Tärkeää on sekin, ettei yrityksen johto ymmärrä alaansa. Jussi Mattila Jokainen pelikonsoli ei voi olla voittaja. Myöhemmin tuotantoa laajennettiin vielä PC-klooneihin. Pelintekijät eivät innostuneet oudosta 16-nappisesta ohjaimesta, kolmesta erillisestä suorittimesta ja ROM-pelikasettien käytöstä. Ajan pyörä pyörii. Niitä lukiessaan voi miettiä, mikä on epäonnistumisien tärkein syy: tekniikka vai pelit. Vuonna 1978 yhtiön johtoon astui Warnerin päätöksellä Ray Kassar ja Bushnell sai lähteä. Ammattija tapajohtajuus Nolan Bushnellin perustama Atari on legendaarinen . N ykyisessä nelinapaisessa pelimaailmassa PlayStation, Xbox, Nintendo ja PC hallitsevat, mobiilipelien metsästäessä valaita. 5200 myi lopulta vain miljoona kappaletta, kun edeltäjä myi reilut 30 miljoonaa halliten aikansa konsolimarkkinoita. Bushnell myi kolikkopeleihin keskittyneen Atarin Warnerille vuonna 1976 rahoittaakseen Video Game Computer Systemin eli Atari 2600 -konsolin kehitystyön. Vuonna 1993 Atari Corporation yritti paluuta konsolimarkkinoille ja julkaisi Atari Jaguar -konsolin. Vaikka Atari-korporaatio julkaisi konsoleita, tunnetuimpana Atari 7800 ja käsikonsoli Lynx, sen päätuote oli Euroopassa hyvin menestynyt kotimikro Atari ST, joka myi noin 5 miljoona kappaletta. rmaklassikko. rman sisällä henki ei ollut hyvä. rman. Vuoden 1983 suuren videopelilaman ja surkeiden pelien, kuten E.T
Ysärin alussa Nintendo kehitti yhtä aikaa kahta uutuuskonsolia, Virtual Boyta ja Nintendo 64:ta. Sega does what Nintendon’t Toinen konsolisotien veteraani oli Atarin lisäksi Sega, jonka 8ja 16-bittiset konsolit pärjäsivät taistelussa Nintendoa vastaan. Dreamcastille julkaistiin monia legendaarisia pelejä, kuten Sonic Adventure, Crazy Taxi, Shenmue, Soul Calibur ja Resident Evil: Code Veronica. Dreamcastin valmistus lopetettiin jo vuonna 2001. Saturn suunniteltiin alun perin 2D-pelejä varten, mutta loppuvaiheessa kehitystyötä Sega päättikin lisätä tuen 3D-gra. oppaamisen syynä on pidetty huonoa ajoitusta PlayStation 2:n suhteen. Hyvin ”japanilaisten” mainosten sanoma oli selvä: jos et pelannut Sega Saturnilla, karatekamppeisiin pukeutunut äijä (Kunihiro Fujioka) Segata Sanshiro ilmestyi paikalle ja pakotti pelaamaan. Sony oli uusi ja jännittävä tulokas pelimarkkinoilla, kun kahdella edellisellä konsolillaan epäonnistuneen Segan maine oli laskussa. Näistä 64 oli se joka toinen. Segata Sanshiro sekoili omalla tavallaan myös Saturnin peleihin keskittyneissä mainoksissa. KäytänAtari yritti parhaansa, mutta loppua kohden mikään ei onnistunut. Segata Sanshiro pelasti pomonsa nappaamalla ohjuksen paljain käsin ilmasta, ohjaamalla sen ulkoavaruuteen ja räjähtämällä sen mukana. Syynä oli Japanissa kulttimaineeseen noussut televisiomainoskampanja. Samalla Sega vetäytyi konsolibisneksestä 18 vuoden mukanaolon jälkeen. Tämän seurauksena Saturnista tuli todella mutkikas laite pelintekijöille, mikä osaltaan selitti konsolin epäonnistumista. Sony myös onnistui Segaa paremmin haalimaan pelintekijöitä oman konsolinsa tueksi. ikkaa esittänyt pelikonsoli. Vuonna 1995 julkaistu Virtual Boy oli maailman ensimmäinen stereoskooppista 3D-gra. 7 177898_.indd 7 177898_.indd 7 27.11.2024 13.06.48 27.11.2024 13.06.48. Nettimoninpelin konsolipioneeri ja jälkiviisaasti nykyään arvostettu Dreamcast (1999) jatkoi Segan alamäkeä. Viimeisessä mainoksessa kilpaileva konsoliyrittäjä teki ohjusiskun Segan pääkonttoriin. Huumorikampanja loppui Dreamcastin julkaisuun. Joulupukkia odottaneita lapsia sentään vain peloteltiin itkuun saakka. Virtual Boyn ei ollut tarkoitus haastaa Nintendon käsikonsoli Game Boyta tai tulevaa Nintendo 64:ta, vaan olla oma innovatiivinen juttunsa. Ensimmäinen vuosi sujui vielä hyvin Segan, mutta maailman myydyin konsoli, PlayStation 2, ilmestyi vuonna 2000 ja söi markkinat muilta. Karsastava virtuaalipoika Nintendo tuntuu onnistuvan joka toinen kerta. Rakastettu mainoskasvo uhrasi itsensä Segan puolesta vain palatakseen vuosien saatossa takaisin vierailemaan Segan tilaisuuksissa ja peleissä. Virtual Boyn kehityksen kohdatessa kalliisti ratkaistavia ongelmia Nintendo päätti puskea keskeneräisen konsolin markkinoille haastamaan PlayStationia ja Saturnia voidakseen keskittyä täysin 64:sen kehittämiseen. Mega Drive muistetaan myös eksoottisista lisälaitteistaan. Mutta Jaguaria kaatamassa ollut Sega Saturn (1994) hävisi taistelun Sonya ja Nintendoa vastaan, vaikka myikin sentään 9,3 miljoonaa kappaletta. ”Sega Sat?n, shiro!” (Sinun täytyy pelata Sega Saturnilla!) Alku oli hyvä, mutta lopulta Dreamcast ei selviytynyt voittajana. Saturn myi huonosti kaikilla muualla paitsi Japanissa, jossa se myi enemmän kuin Nintendo 64 ja oli tasoissa PlayStationin kanssa. Silti myynnit jäivät jopa Saturnia pienemmiksi 9,1 miljoonaan kappaleeseen. Kukaan ei ollut turvassa: bilettävät naiset lyötiin kanveesiin, urheilevia teinejä kuristettiin niin että luut rutisivat ja miesparkoja viskottiin sellaisella voimalla tonttiin, että maahan osuessaan he räjähtivät kahteen kertaan. ikalle. Dreamcastin
Markkinoinnissa myös tehtiin emämunaus kertomalla ennen julkaisua, että laajakuvallinen parempi versio olisi tulossa lähiaikoina, mikä tietenkin vaikutti alkuperäisen myynteihin. Nuon-DVD-soittimilla pystyi myös käyttämään teknisesti edistynyttä zoom-toimintoa ja soittamaan CD:ltä musiikkia samalla kun prosessori pyöritti pelejä. Virtual Boyn suunnitellut Gunpei Yokoi oli ollut vastuussa sellaisten hittien kuten Game & Watchin ja Game Boyn suunnittelusta. Visioiden voimalla Konsolisotien suurempien rintamataisteluiden lisäksi käytiin toki pienempiä ja jopa mielenkiintoisempia taisteluita. Huoli oli aiheellinen, sillä kuten ensimmäisten alkeellisten 3D-laitteiden kanssa muutenkin, Virtual Boyn pelaaminen aiheutti pahoinvointia ja päänsärkyä. Yhtenä markkinointitempauksena autointoilija ja Gizmondo-pomo Stefan Eriksson ajoi Le Mansin 24 tunnin kisan mainosteippauksia täynnä olevalla Ferrarillaan. Nuon ei ole ainoa ihmevehje, johon Minter on tehnyt pelejä. Alustan pelit näyttivät yhtä rumalta kuin pelaajien aikaansaannokset, joten kynä ja paperi olivat parempi vaihtoehto piirtelyyn. Julkistustilaisuuteen lennätettiin suuri joukko sellaisia julkkiksia kuin Busta Rhymes ja Sting. Tarkoitus oli opettaa lapsia ja aikuisia piirtämään. Jujuna oli, että PELITEOLLISUUDEN ERIKOISET EPÄONNISTUMISET-OSA 2 Virtual Boy ei pystynyt kuin punamustaan gra. Kamera, tekstiviesti-, nettija sähköpostitoiminnot olivat yliyksinkertaisia tai huonoja. Kummallisen konsolin ohjekirjassa oli varoitus, että liiallinen pelaaminen voi aiheuttaa silmävammoja. Lontooseen kalliille shoppailukadulle avattiin kivijalkaliike. Metallikuoren korvannut kumipäällyste suli sormien lämmöstä pitkään pelatessa. Myymättömien piirtoalustojen määrä nousi 1,4 miljoonaan kappaleeseen ja rahallisesti takkiin tuli noin 100 miljoonaa dollaria. ikkaan. Jättihitiksi povattu uDraw GameTablet (2010) ei sekään löytänyt yleisöään. Perinteisiä konsoleita haastoivat kohtalaisen innovatiiviset yritykset, joista pieni osa ei ole huonoja vaan todella huonoja esityksiä. Virtual Boyn myynnin jäädessä 770 000 kappaleeseen ja median kiinnostuessa suuren ja luotettavan Nintendon oksettavasta mokasta, Gunpei Yokoi sai nopeasti potkut, eikä Virtual Boyta ikinä tuotu Euroopan markkinoille. Laite oli konsoleihin kiinnitettävä piirtolauta, johon taiteiltiin kaapelin päässä olevalla styluksella eli kynällä. Tiikeriä taskuun Myös taskukonsolibisnekseen mahtuu suuria epäonnistumisia. THQ meni nurin vuonna 2012. Lupaukset sadasta julkaisupelistä vaiettiin kuoliaaksi. Julkaisija THQ oli arvioinut kysynnän ja tarjonnan pahasti pieleen. GPS-paikannin ei tuntunut löytävän satelliitteja ja sitä myöten myös laitteen sijainti oli hukassa. Sen oli tarkoitus sponsoroida Jordan Grand Prix F1-tallia vuonna 2003. Musiikkisoitin oli rajoittuneempi kuin halvin mahdollinen MP3-soitin. ikkaan. Suunnittelun alkuvaiheessa GPS-konsolia kutsuttiin nimellä Gametrac. Mukana kehitystyössä oli itse Jeff Minter, joka on tuttu kulttipeleistä Tempest2000, Polybius ja Attack of the Mutant Camels. Jokainen varmasti muistaa myös Nokia N-Gagen (2003) . Vain puolen vuoden ajan valmistettu Virtual Boy on nykyään haluttu keräilykohde, jonka hinnat liikkuvat 200–500 euron tienoilla. Kehuttu mutta huonosti myynyt Atari Lynx (1989) julkaistiin aikana, jolloin kaikki, mitä Atari yritti, epäonnistui. Laite toimii paristoilla ja säästösyistä näyttää vain rumaa punamustaa gra. Ongelma oli saada lapset suostumaan ideaan, joten vuonna 2003 Tiger Telematics ajatteli isommin ja muutti paikantimen maailman parhaaksi taskukonsoliksi. Vain kahdeksan julkaistua peliä, joista yksi ei toiminut kaikkien DVD-soittimien kanssa, varmisti, että idea ei ottanut koskaan tuulta alleen. Sen lisäksi itse pelitkin olivat hätäisesti tehtyjä, surkeita esityksiä. Gizmondo maksoi 400 dollaria (nykyrahassa 530 euroa), mutta tarjolla oli myös halvempi, 230 dollarin laite. Gizmondon ongelmat olivat ilmeisiä ensi hetkistä lähtien. Valitettavasti taide syntyi tuskasta, sillä piirtely ei ollut kovin tarkkaa tai tunnokasta. Vuoden 2000 Nuon-prosessorin oli tarkoitus tehdä mistä tahansa DVD-soittimesta pelikone ja haastaa senhetkiset pelikonsolit halvemmalla hinnalla. oppauksen, mutta tällä älykännykkä/pelikonsolilla oli myös kilpailija, joka saa N-Gagen 3 miljoonan kappaleen myynnit näyttämään onnistumiselta. Konsoliin lupailtiin komeaa metallikuorta ja yli sata peliä julkaisussa. Pelejä oli vaivaiset 14 kappaletta, joista vain muutamaa oli edes etäisesti hyvä. Ruotsi osaa munaamisenkin paremmin! Ruotsalaisen GPS-paikantimia valmistaneen Tiger Telematicsin perustaja Carl Freerin ja bisneskumppani Stefan Erikssonin alkuperäinen idea oli kehittää kannettava GPS-paikannin, jolla vanhemmat voisivat valvoa lastensa menemisiä. Vuonna 2005 Gizmondo viimein julkaistiin Yhdysvalloissa, Isossa-Britanniassa ja Ruotsissa, eikä kuluissa säästelty. 8 177898_.indd 8 177898_.indd 8 27.11.2024 13.06.55 27.11.2024 13.06.55. Kehitystyön aikana metallikuorista jouduttiin luopumaan, sillä ne häiritsivät GPS-signaalia. Vuonna 2004 tekijänoikeuskiistan vuoksi konsolin nimeksi vaihtui Gizmondo. nössä laite on VR-silmikko, joka pönöttää kolmijalan varassa pöydän päällä, tuolilla istuvan pelaajan kyyristyessä epämukavasti tiirailemaan silmikkoon heijastettua pelikuvaa
oppi. Jordan Grand Prix haastoi yhtiön oikeuteen maksamattomista sponsorirahoista ja vaati 1,5 miljoonaa dollaria voittaen kanteen. 9 177898_.indd 9 177898_.indd 9 27.11.2024 13.07.18 27.11.2024 13.07.18. Kaikesta kaaoksesta huolimatta Carl Freer yritti tuoda markkinoille uuden Gizmondo-mallin vuonna 2008. Olemattomien myyntien lisäksi Gizmondon kaatoi johdon puuhastelut. Kolarin jälkeen naarmuilla selvinneet Eriksson ja hänen apukuskinsa heiluivat onnettomuuspaikalla luvattoman pistoolin kanssa. Vielä vuonna 2012 Freer herätteli toiveita Gizmondon paluusta. aan. (twitter @carljfreer) Stefan Eriksson ei hymyillyt kolarin jälkeisessä pidätyskuvassa. halvemmassa mallissa pelaajien olisi täytynyt aika ajoin katsella mainoksia. Stefan Eriksson puolestaan on viettänyt aikansa lähinnä vankilassa ja oikeussalissa. Tiger Telematicsin perustaja Carl Freer sotki bisneksiinsä rikollisia. Tiger Telematicsin johtohenkilöt olivat myös väitetysti yrittäneet piilottaa valenimillä avatuille tileille 200 miljoonaa dollaria yhtiön varoja. Peliteollisuus yleensä vaikenee tai piilottelee epäonnistuneiden tuotteiden todellisia rahallisia menetyksiä, joten on mahdotonta sanoa, onko Gizmondo maailman suurin videopeli. Stefan Eriksson paljastui pitkiä tuomioita istuneeksi ma. Maksamattomia mainoskuluja oli siellä täällä monien miljoonien edestä. Tutkivat journalistit löysivät useilta Tiger Telematicsin työntekijöiltä yhteyksiä ruotsalaiseen huumejengiin, Uppsalamaf. Projektin ilmoitettiin myöhästyvän pariin kertaan, minkä jälkeen pelikonsolin ilmoitettiin olevan älypuhelin, kunnes koko juttu kuopattiin. Vai menikös se noin. Vuonna 2015 Uppsalan paikallinen teatteri alkoi esittää näytelmää Tjock-Steffe, joka kertoi kotikaupungin kuuluisuuden Erikssonin elämästä gangsterina ja pelikonsolikeisarina. ÄLÄ UNOHDA NÄITÄ EPÄONNISTUJIA 32X (Sega, 1994) 3DO Interactive Multiplayer (1993) Amstrad GX4000 (1990) Apple Bandai Pippin (1995) Atari VCS (retrokonsoli, 2021) CD-i (Philips, 1991) Commodore 64 Games System (1990) Commodore CDTV (1991) Fairchild Channel F (1976) FM Towns Marty (Fujitsu, 1993) Genesis Nomad (taskukonsoli, 1995) HyperScan (Mattel, 2006) LaserActive (Pioneer Corporation, 1993) Neo Geo CD (1994) Neo Geo Pocket / Pocket Color (taskukonsoleita, 1998) Nintendo 64DD (CDja internetlaajennusosa, 1999) Ouya (Ouya Inc., 2013) PC-FX (NEC, 1994) PlayStation Classic (retrokonsoli, 2018) PlayStation Vita (taskukonsoli, 2011) PSX (PS2, jossa DVD-tallennin, kiintolevy ja televisiovastaanotin, 2003) Stadia (Google, pilvipelipalvelu, 2019) Vectrex (General Consumer Electronics, 1983) Wii U (2012) Gizmondon paras peli oli Sticky Balls, jonka kuvia oli kiva googlettaa. Ei mikään eilisen Eerikin poika Lopulta Ruotsin mediakin heräsi, kun Stefan Eriksson onnistui jotenkin viemään Kaliforniaan Skotlannin pankin omistaman Ferrari Enzon ja tukevassa humalassa kolaroimaan sen kahtia 320 km/h:n vauhdissa. Rötöslistoilta löytyi muun muassa kidnappauksia, väärennöksiä, huumeja dopingtuomioita ja varkauksia. Niinhän sitä sanotaan, että menestyjät päätyvät elokuviin, epäonnistujat teatteriin, mutta todelliset . opit arvostelijoiksi lehtiin. Yhtiön osakkeita oli myyty hämärissä olosuhteissa, joitain käteismaksuja ei merkitty lainkaan kirjanpitoon ja niin edelleen. apomoksi, joka tunnettiin katunimellä Tjock-Steffe tai The Banker. Gizmondon takia yhtiö oli onnistunut neljässä vuodessa kerryttämään pökerryttävät 382 miljoonaa dollaria velkaa. Konsolia myytiin lopulta vain noin 25 000 kappaletta. Lähelle kuitenkin varmasti päästiin. Tiger Telematics ei vain koskaan saanut mainosominaisuutta valmiiksi ja käyttöön, mikä varmasti ilahdutti täyden hinnan maksaneita pelaajia. Erikssonin ja kumppaneiden useiden linnatuomioiden lisäksi Tiger Telematics hakeutui konkurssiin vuonna 2006
aatiolla. Hinnannousu on huikea eikä selity kokonaan in. Monet pelkäävät, että PS5 Pron kova hinta ennustelee seuraavan sukupolven lähtöhintoja. Microsoft on jo muuttanut liiketoimintamalliaan monialustajulkaisun suuntaan julkaisemalla pelinsä samaan aikaan PC:lle ja Xboxille, myöhemmin osan PS5:llekin. Voi olla, AMMATTILAINEN ON PALKKANSA ARVOINEN PLAYSTATION 5 PRO että tulevaisuudessa käytetyn Playstation 5 Pron ostajia odottaa karu yllätys, jos Sonyn serverikirjautuminen suljetaan. PS4 Pro ja Xbox One X olivat aikoinaan suurin piirtein samanhintaisia kuin pikkuveljensä omassa julkaisussaan, mutta tässä sukupolvessa komponenttien hinnat eivät ole laskeneet odotetulla tavalla. Eihän tässä edes lue kannessa 8K, kuten ensimmäisessä amatöörimallissa! Vitsi on vain puoliksi hauska, sillä julkaisumallin PS5:lle luvattiin 8K-toistoa, johon se ei kerta kaikkiaan pysty, mutta Pro teoriassa tukee 8K:ta. Kaunis katsoa, myös ulkoisesti Ensivaikutelma PS5 Prosta on pakkauksen osalta heppoinen. Levykieputin pitää ostaa erikseen, jos haluaa pelata fyysisiä pelejä tai katsoa DVD-, Blu-raytai 4K UHD Blu-ray -elokuvia. Toki PC-porttauksia on alettu näkemään enemmän, mutta viiveellä. S ony julkaisi 7. Muutamia 8K-päivityksiä on toki jo ilmestynyt, kuten No Man’s Skylle, joka näyttää kuulemma huikealta. Sony varmasti saa PS5 Pron myynneistä arvokasta dataa jatkosuunnitelmiinsa. Tästä on iloa Suomen molemmille 8K-television omistajille. Slim-mallia on ole koskaan nähnyt livenä, kuvien perusteella Pro on ulkoisesti samantyylinen, joskin hitusen isompi. Ammattilaisversion erottaa amatööristä sivun ralliraidat, jotka jakavat mielipiteitä. marraskuuta kauan odotetun ja huhutun Playstation 5 Pro -konsolin, jonka tarkoitus on toimia sukupolven keskivaiheen päivityksenä sekä siltana joskus väistämättä ilmestyvään PS6:een. Pakkaus sisältää yhden DualSense-ohjaimen ja tarvittavat kaapelit. Slim-version lisävarusteet, vaihtokuoria lukuun ottamatta, käyvät suoraan Prohon. Sony ja Microsoft ovat silloin pahan paikan edessä, sillä konsolimarkkinat ovat aina perustuneet edullisesti myytyyn rautaan ja voitot on kääritty softalla. Pahveista kuoriutuva yksikkö on yllättävän siisti ja pieni verrattuna alkuperäiseen. Myöskään pystytukea ei pakkauksessa ole, vaikka se julkaisumallista löytyi. Ville Wikström Pois alta amatöörit, täältä saapuu ammattilainen! Kunhan hinnasta sovitaan. Sony on ollut toistaiseksi vielä perinteisemmän yksinoikeuslinjan kannattaja. Liian kallis konsoli karkottaa ostajia, mikä johtaa ikävään noidankehään. Levyasemasta köyhtyy 140–150 €, jos niitä löytyy mistään, sillä Pron julkaisun myötä ne on myyty joka paikassa loppuun. CD-levyjä mikään PS5 ei toista, jos joku minun lisäkseni niitä vielä kuuntelee. Minusta ne ovat hienoja! Vrooom! 10 179085_.indd 10 179085_.indd 10 27.11.2024 13.59.31 27.11.2024 13.59.31. Raha, kaiken pahan alku ja juuri Eniten nettiraivoa aiheuttanut asia eli hinta: Suomessa PS5 Pro maksaa 850 euroa. Onko päivitys kovan hintansa arvoinen ja mitä rahalla saa. Pro on myös siihen verrattuna selkeästi kevyempi. Seisontatuki maksaa 25–30 €. Levyasema myös vaatii ensimmäisellä käyttökerralla nettiaktivoinnin ilmeisesti lisenssisyistä. PS5 Slim -mallin tapaan Prossa ei ole sisäänrakennettua levyasemaa. Kokonaisuuden hinnaksi tulee hieman yli tuhat euroa, jos haluaa samat toiminnallisuudet kuin julkaisupäivänä ostettu 529 euroa maksanut PS5 antoi
PSSR toimii parhaimmillaan erinomaisesti, skaalaten kuvan siististi 4K:ksi ja silotellen reunat eli toimien samalla antialiasointina. Teoriassa tällä tagilla voi myös hakea, joskin suomalaisessa kaupassa haku antoi vielä vain virheilmoituksen. TEKNISET TIEDOT CPU x86-64-AMD Ryzen Zen2, 8 ydintä / 16 säiettä GPU 16,7 teraflopsia, AMD Radeon RDNA -pohjainen grafiikkasuoritin Muisti GDDR6 16 Gt ja DDR5 2 Gt Tallennustila 2 Tt:n mukautettu SSD Tulo/lähtö USB Type-C (1 kpl Hi-Speed ja 1 kpl SuperSpeed 10 Gt/s) USB Type-A (SuperSpeed 10 Gt/s) 2 kpl M.2 SSD -laajennusliitäntä (Key M) Levyaseman portti Verkko Ethernet (10BASET-T, 100BASE-TX, 1000BASE-T) Wi-Fi 7, IEEE 802.11 a/b/g/n/ac/ax/be Bluetooth 5.1 AV-lähtö HDMI 2.1 OUT -portti Sähkötiedot 220-240 V 1,9 A Enimmäisnimellisteho 390 W Ulkoiset mitat 388 x 89 x 216 mm (leveys x korkeus x syvyys) Paino 3,1 kg (ilman levyasemaa) Käyttölämpötila 5 °C ja 35 °C välillä Pro-päivitykset ovat yleensä kokonaan uusia moodeja, lisäten vaikkapa säteenseurantaa, 120 FPS -pyörimistä tai vähintään PSSR:n avulla sulavuutta on parannettu. Käytännön hyöty uudistuksista on kaksijakoinen. Mutta pitää muistaa, ettei Pro automaattisesti nosta pelien FPS-kattoja, joten jos peli on suunniteltu pyörimään 30 FPS, pyörii se ilman päivitystä samalla nopeudella myös Prolla. Dynaamista resoluutiota käyttävät pelit todennäköisesti ovat Prolla lähempänä skaalan ylärajaa. Ruutugeneraatiota tässä iteraatiossa ei vielä ole. Parhaat edut vaativat, että tekijät erikseen päivittävät pelinsä tukemaan Prota. Omien testieni ja nettivertailuiden perusteella PSSR sijoittuu laadultaan jonnekin DLSS:n ja FSR:n välille, mikä on uudelta tekniikalta ihan hyvä suoritus. Pro sisältää vakiona 2 teratavun SSD-aseman, toki tallennustilaa voi laajentaa M.2-asemalla kuten aiemminkin, ja vanhan koneen aseman voi siirtää suoraan uuteen konsoliin. Tämä on Sonyn vastine Nvidian DLSS:lle, AMD:n FSR:lle ja Intelin XeSS:lle, eli kyseessä on tekoälyavusteinen resoluution skaalausteknologia. PS Storessa pelin kohdalla lukee, onko se Pro Enhanced. Etenkin säteenseurantaominaisuuksia on etukäteen kehuttu paremmiksi. Wi-Fi on päivittynyt versioon 7. Suurin ero on näytönohjaimessa, jonka Sony kertoo sisältävän 67 prosenttia enemmän laskentayksiköitä, ja muistin mainostetaan olevan 28 prosenttia nopeampaa. Prosessori on sama kuin PS5:ssä, joskin sitä on ylikellotettu 10 prosentin verran. Lisää on varmasti tulossa, ja tulevaisuudessa devaajat oppinevat hyödyntämään rautaa vielä paremmin. Yksi isoimmista uudistuksista on Sonyn PSSR-tekniikka eli Playstation Spectral Super Resolution Upscaling. 11 179085_.indd 11 179085_.indd 11 27.11.2024 13.59.48 27.11.2024 13.59.48. Päivittämättömätkin pelit hyötyvät: jos ne eivät pääse ruudunpäivitysmaaliinsa perusmallilla, rullaavat ne sulavasti PS5 Prolla. Sonyn omat studiot ovatkin ahkeroineet ja myös kolmannet osapuolet ovat olleet kiireisiä, sillä tätä kirjoittaessa PS5 Pro Enhanced -pelejä on jo yli 100. Ominaisuuksia tuutin täydeltä Tärkeintä on sisäinen kauneus, joten mitä Pro oikeastaan tuokaan uutta
Pron valikosta löytyy valinta PS4-pelien parannukselle, joka on käytännössä hieman kuvaa terävöittävä jälkikäsittelyfiltteri. Tänä päivänä on vaikea suositella 8K-näyttöjä, mutta saadakseen kaiken ilon irti Prosta tulisi sen kaveriksi laittaa 4K 120 Hz Variable Refresh Rate -näyttö. Löytyykö hyvä näyttö, ja entäs PS4. Jos olet tyytyväinen tavalliseen PS5:een, ei päivitys ole mitenkään välttämätön. PS5:n VRR-alue on edelleen 48–120 Hz, eli jos ruudunpäivitys pysyy tuolla haitarilla, on kokemus sulava eikä pieniä pudotuksia huomaa. Niitähän on ounasteltu jo Switch 2:eenkin, vaikka Nintendosta ei koskaan voi mennä takuuseen. Parhaimmillaan ero on todella selkeä, ainakin tarpeeksi isolta näytöltä tiirailtuna. Tätä pakettia on tehty vain 12 300 koko maailmassa ja se sisältää erityisen numeroidun PSOne-henkisen ulkokuoren lisäksi spessuversiot sekä DualSensestä että paremmasta Edge-ohjaimesta, telakan ohjaimille, ständin ja levyaseman kuoren, sekä julisteen, tarroja, nippusiteitä ja retrotyylisen latauskaapelin. Aika näyttää miten hyvin Pron tehoja hyödynnetään. Alan Wake 2 oli hieman ristiriitaisempi tapaus, parannuksia on, mutta ero ei ole dramaattinen. PS5 Pro sopii paljon konsoleilla pelaavalle, parasta mahdollista laatua arvostavalle, etenkin jos Playstation-ekosysteemiin on jo sijoitettu ja 4K 120 Hz -näyttö löytyy. Edeltäjässä eli PS4 Prossa sentään oli aikanaan merkittävä etu tavalliseen PS4:ään nähden, koska vain Pro pystyi 4Kja HDR-kuvaan. Suurimman eron havaitsin Final Fantasy VII Rebirthissä, jonka arvostelussa moitin suttuista ulkoasua. Nyt samanlaista harppausta ei ole, erot ovat hienovaraisempia. Etenkin käyttöliittymäelementit ovat lähes 4K:n näköisiä. Sonyn omista peleistä Ratchet & Clank: A Rift Apart sai uusia säteenseurantaominaisuuksia ja näyttää upealta, myös Horizon: Forbidden West on entistä komeampi ja tekee siitä ehkäpä konsolimaailman kauneimman pelin. Gran Turismo 7 ja Spider-Man 2 ovat kuulemma upeita, mutta niitä en kumpaakaan omista. PLAYSTATION 5 PRO NÄIN PRO VAIKUTTI Alan Wake 2 Kuvanlaatu vaihtelee, ongelmia valaistuksessa Dragon Age: The Veilguard Alkuperäisen kuvanlaatuongelmat korjattu F1 2024 Erittäin paljon parannettu kuvanlaatu, 8K-moodi Final Fantasy VII Rebirth Erittäin paljon parannettu kuvanlaatu 60 FPS God of War: Ragnarök Parannettu kuvanlaatu 60+ FPS Gran Turismo 7 Parannettu kuvanlaatu, uusia RT-efektejä Horizon: Forbidden West Erittäin paljon parannettu kuvanlaatu 60+ FPS Lords of the Fallen Parannettu kuvanlaatu, vakaampi ruudunpäivitys Marvel’s Spider-Man 2 Kohtalaisesti parannettu kuvanlaatu, uusia RT-efektejä Ratchet & Clank: Rift Apart Kohtalaisesti parannettu kuvanlaatu, uusia RT-efektejä Silent Hill 2 Aavistuksen parempi kuvanlaatu, ongelmia valaistuksessa Star Wars Jedi: Survivor Kuvanlaatu vaihtelee, ongelmia valaistuksessa Star Wars Outlaws Välkkymistä, epävakaa suorituskyky Stellar Blade Parannettu kuvanlaatu 60+ FPS The Callisto Protocol Parannettu kuvanlaatu 60 FPS, uusia RT-efektejä, 8K-moodi The Crew Motorfest Parannettu kuvanlaatu The Last of Us Part 2 Selvästi parannettu kuvanlaatu 60 FPS 12 179085_.indd 12 179085_.indd 12 27.11.2024 13.59.53 27.11.2024 13.59.53. 30-vuotisjuhlaversio Onnistuin olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja sain tilattua Pron erittäin rajoitetun 30th Anniversary Editionin. Pienempiä eroja löytyy Demon’s Soulsissa ja God of War: Ragnarokissa. Kaiken ytimessä ovat pelit Testasin omasta kirjastostani löytyviä pelejä laajalla skaalalla. 1 200 euron arvoinen paketti nosti nopeasti Ebayssa hintansa yli 5 000 euroon, mutta en minä tätä euronkuvat silmissä ostanut, käyttöön se tuli, vaikka arvo laskeekin. Ammattilaismalliin siirtyvien kannattaa päivittää myös muu laitteistonsa ajan tasalle. Nyt kasvillisuus ja liiketoisto ovat huomattavasti terävämpiä, mikä tekee pelistä heti kertaluokkaa nätimmän. Nyt ensimmäistä PS5:ta ostavan kannattaa pitää Pro mielessä, sillä se todennäköisesti pyörittää myös seuraavan sukupolven pelejä paremmin ja pidempään. Suurin ongelma on hinta, onhan Pro kieltämättä todella kallis, eivätkä erot normaaliin PS5:een ole valtavan suuria. Hieman yllättäen myös PS4-peleille on annettu huomiota. Itse veikkaan, että tuleva GTA 6 viimeistään sysää monet Pro-instituution jäseniksi. Toisaalta Pro tarjoaa näyteikkunan tulevaisuuden konsoleihin, sillä PS6 ja Xbox-mikä-lie tulevat ihan varmasti hyödyntämään tekoälyavusteisia kuvanparannustekniikoita. PS4-bonukset ovat mukava plussa, mutta ei mitään, jonka takia laite kannattaisi hankkia. Olin jopa aavistuksen yllättynyt, miten paljon pelejä oli päivitetty jo julkaisuun, ja tulevaisuudessa tilanne todennäköisesti paranee entisestään. Alan Wake konsolikakkosessa uusi säteenseuranta on kyllä nättiä, mutta silloin pitää tyytyä 30 FPS:ään. Pro myös auttaa pelejä pysymään tässä pallopuistossa. Päivittää vai ei, siinäpä kysymys. Paikallaan ollessa hienoista terävyyttäkin kuvassa huomaa, mutta liikkeessä ero on vaikea havaita. Playstation 5 Pro on jakanut vahvasti mielipiteitä. Sulavuuteen tällä ei valitettavasti ole vaikutusta, Bloodborne pyörii edelleen ihan yhtä huonosti. Testailun jälkeen olen itse vaikuttunut ja aion jatkossa siirtää konsolipelaamiseni pääasiassa PS5:lle, koska haluan kokea pelit aina parhaana versiona
Säännöllinen deadline on kuin pikkukivi kengässä, ei sitä aluksi edes noteeraa. Sen enempää toimitusrutiineita erittelemättä jo siinä on kahdelle ihmiselle ihan kivasti hommaa. Teoreettinen ideaaliavustaja-resurssi olisi kaikkea pelaava, kaikki pelikoneet omistavat yksinasuva työtön introvertti, joka osaa kirjoittaa, eikä viitsi paljoa nukkua. Nykyisin peliskenen kokonaiskuvaa ei parin hengen toimitus pysty hanskaamaan, mutta avustajakollektiivi pystyy. Mitä näihin peleihin tulee, suurimman osan kaikki ostavat ihan omalla rahalla, mikä osaltaan selittää Pelitin painottumisen pääasiassa hyviin tai hyviksi oletettuihin peleihin. Tiivistin se nallekarkkieni jakautumista arvailleelle twitterrandomille näin: ”Olen yli 30 vuotta tehnyt mielekästä, luovaa työtä, joka on myös harrastukseni, erinomaisten, älykkäiden kollegoiden ja avustajien kanssa. Huolimatta omakehun tuoksahduksesta duuni vaatii monipuolista taitopalettia, joustavuutta, itseohjautuvuutta ja kestävyyttä. Jyskyhevosista tämä voi kuulostaa leppoisalta puuhastelulta. Xa avustajaa + Xb toimittajaa tuottaa Y sivua tekstiä, jota 68 sivun välein pätkitään ja painetaan lehteen. Nalle-candy, can do! Yksi ongelma on, että jos jommallekummalle meistä tapahtuisi jotain, toinen pystyy tekemään Pelittiä realistisesti noin kaksi kolme numeroa ennen burnouttia. Pelit Clubin ainoa sääntö on, että se mitä luvataan, pidetään. Jollet ole osa ratkaisua, olet osa ongelmaa Tuukalla ja minulla on aina kaksi roolia: pääduunimme on pitää huoli siitä, että lehti ilmestyy ajallaan. Viikolla 2 pitää tuotantokoneiston pyöriä, viikolla 3 paketin pitää olla teoriatasolla kasassa, eli tyhjiä sivuja ei ole. NNIRVI Kun 150 merkkiä ei riitä. Pelien logistinen ongelma on, että ei niitä ilmesty tasaisesti: vuoden alussa liian vähän, vuoden lopussa liikaa. Joku veti joskus esiin projektit ja niiden deadlinet, mutta urheiluvertauksena ne ovat kertasuorituksia, joissa deadlinessa on tinkimisvaraa. Avustajat ovat ihmisiä, eivät resursseja. Työnantaja osaa luottaa, joten saamme myös työskennellä itsenäisesti ilman, että niskaamme hengitetään ja tekemistä kytätään. Varjopuolia on, mutta en kehtaa valittaa, sillä totuus on se, että itselleni parempaa, sopivampaa työtä en pysty edes kuvittelemaan. Kyle Reeseä mukaillen lainatakseni ”It can’t be bargained with, it can’t be reasoned with. Joskus on kriisimpi numero kreisimmällä tahdilla, kuten seuraava Pelit, jonka tekemiseen aikaa on hilpeät kaksi viikkoa. Algoritmit kirjoittavat jo todella paljon talousja urheilu-uutisia. No, kyseessä on työ, josta kolme työterveysammattilaista on sanonut, että ei tuollaista kuormitusta normaali-ihminen voi vuosikausia kestää! Itsekin piti aikoinaan pari kertaa käydä burnoutin reunalla kuiluun katsomassa, mutta onneksi sinne tippuivat vain Jyskyja Apila-hevoset. Pakko ei ole kuin verot ja deadline Printtilehden julmin jumalatar on armoton Deadlinerator. Plussana tarjonta on monipuolista, miinuksena jotkut genret tai pelit jäävät paitsioon. Jos Winston Churchill olisi ollut päätoimittaja eikä pääministeri, hänen kuuluisin viisautensa kuuluisi ”Harvoin niin harvat ovat niin suuressa kiitollisuudenvelassa niin monille.” Eli Pelitin tapauksessa me 2,5 toimituksellista resurssia olemme kaiken velkaa noin 30+ ulkotoimitukselliselle resurssille. t, ne hoidetaan koska vaihtoehtoja ei ole. Elämän heittämät kierrepallot kuten sairaudet, omaisten kuolemat ja muut katastro. Kuukausi kuukauden jälkeen, vuosi vuoden jälkeen. rmat ja pelintekijät kilvan lähettävät meille ilmaisia pelejä, joita toimitus jakaa aakkosjärjestyksessä avustajille, jotka tuottavat tasaisesti tekstiä pitkin kuukautta, ympäri vuotta. Viikko 4 on deadline-viikko, jolloin hoidetaan viime hetken rutiinihommat mutta myös säädöt ja muutokset, vedosten tarkistaminen, tulipalojen sammuttaminen ja niin edespäin. Näitä yhdistää taikasana motivaatio, joka muodostuu siitä, ettei yksikään kuukausi ole samanlainen ja työn tulokset näkee kouriintuntuvasti kerran kuussa. Lomat ja muut henkilökohtaiset menot hoidetaan deadlinen sallimissa puitteissa. Siinä on tarpeeksi nallekarkkeja.” 13 178066_.indd 13 178066_.indd 13 27.11.2024 14.08.32 27.11.2024 14.08.32. Pelit on sikäli nimensä veroinen, että se on kuin peli: mitä pidemmälle sitä pelaa, vaikeustaso vain kasvaa ja pelihahmot vähenevät. Pelitissä avustajat ehdottavat meille pelejä ja me ehdotamme heille arvosteluja. K errotaan, että Oikeat Toimittajat eivät arvosta mitään niin vähän kun urheilutoimittajia. Sivistyneempi default-oletus lienee että peli. Menkää oikeisiin töihin! Kiitos nimettömien nettimörköjen yleinen Homo Nosapiensin käsitys pelitoimittajan työstä on aika selvä. Pelit-numero: kerran olimme painoaikataulusta päivän myöhässä. Mutta joka ikinen alalta poistunut todistaa ensimmäisenä vahvasti ihanaa on päästä deadlinen ikeestä eroon. Sen sijaan että he vain pyyteettömästi uurastaisivat Pelit-lehden eteen, näillä kurjilla on sellaisia toimitusta haittaavia juttuja kuin parisuhde, lapset, ystävät, harrastukset ja ehkä pahimpana oikea palkkatyö, joilla nuo edelliset kustannetaan. Ihmiset ovat myös alttiita sairauksille ja erilaisille kriiseille. Pelaaminen on harrastus, ja siitä kirjoittamisenkin pitää pysyä harrastuksena, hiostaminen ja kiristys ei saa tehdä harrastuksesta pakkopullaa. Ei se oikeastaan ole kiva juttu. ever... Deadlineen liittyy lehden kehityskaari, joka on noin kuukausi, plus miinus päiviä. Onneksi näilläkin on oma alaluokkansa, toimittajapuun alimmat oksat eli me pelitoimittajat. Töissä pelataan vaan Nintendoa ja tehdään vielä vähemmän Oikeita Töitä kun keskimääräinen konsultti. Normaalisyklissä viikko 1 on hengenvetoja palautumisviikko, no pari ekaa päivää ainakin. Näistä hidasteista johtuen suurin ongelma on tietysti käytettävissä oleva aika, ja mitä vähemmän sitä on loppuelämässä odotettavissa, sitä vähemmän sitä tuntuu olevan myös käytössä. Siinä missä elokuva-arvostelijan nakki on pahimmillaan luokkaa 3,5 tuntia, keskimäärin yksi peli syö peliaikaa 20–30 tuntia, vaihteluväli 1,5 pikkuindiestä 150 tuntiin ja jopa vuosien grindaukseen. Pelit taas on hemmetin pitkä maraton, jossa jokainen väliaika on absoluuttinen. Korvikkeet ovat fantasiavaihtoehto, pelitoimittajan työ vaatii sen luokan erikoisosaamista, ettei taimia siihen pystymetsästä löydä, ne pitää ajan kanssa kasvattaa avustajatarhassa. Toinen roolimme on avustaminen, ja vaikka kirjoittamiseen kuluvan ajan saa (tietyissä rajoissa) ympättyä työhön, pelisuoritteet jäävät vapaa-aikaan. until you escape!” Lähtö-, maailmaja materiaalitilanteesta huolimatta lehti valmistuu ja se valmistuu aikataulussa. Mutta se parhaiten nauraa joka viimeksi nauraa: meitä on vaikeampi korvata tekoälyllä. Tämä on 345. It doesn’t feel pity! Or sickness or catastrophes and it absolutely will not stop!... Viime lehden deadPER ASPERA AD QUINQUE ASTRA line sujui 38–39 asteen sumukuumeessa, mutta jutut varmaan vain paranivat
Tuttuun tapaan tarina sisältää tiimin kokoamista ja eri ryhmittymien värväämistä avuksi sekä tietysti runsaasti mättämistä. Alkoiko ajatus harhailla. Oliko odotuksen arvoista. Loin pitkähiuksisen haltianaisen, sillä pelimoottori kykenee suorastaan upeisiin kampauksiin, joita jaksaa ihastella koko 50–70 tunnin matkan ajan. Kaikki menee tietenkin hirvittävällä tavalla pieleen: maailmaan pääsee kaksi vielä pahempaa haltiajumalaa: Elgar’nan ja Ghilan’nain. Nurkissa lojuvien purkkien ja purnukoiden särkeminen kannattaa, niistä kun irtoaa kolikoiden lisäksi romua kauppiaille myytäväksi. Veilguardissa syvintä roolipelaamista edustaa oman hahmon taistelukyvyn kehittäminen haluamaansa suuntaan, suhtautuminen kavereihin sekä sivuhahmoihin sekä muutamat isot valinnat tarinan taitekohdissa. Alkuun tapahtumapaikkoja on lukittu hieman keinotekoisesti, joten liian kauan ei kannata pyöriä ihmettelemässä, miten jonkun muurin taakse pääsee. Onhan ensimmäinen Dragon Age jo vuodelta 2009 ja Veilguardia edeltäväkin osa, Inquisition, vuosimallia 2014. Aiemmista osista tuttu Varric-kääpiö on palkannut Rook-lempinimellä kulkevan pelaajan metsästämään Solasia, joka aikoo repiä fyysisen maailman ja Fade-taikamaailman erottavan Veil-suojan alas, vapauttaen samalla demonit ja muut iljettävyydet riehumaan. Perinteistä roolijakoa vai jotain muuta. Vaikka Bioware on kahden ensimmäisen Baldur’s Gaten luoja ja alkuperäistä Dragon Age: Originsia voi tavallaan pitää niiden hengenperillisenä, ajoista on tultu kauas. Ville Wikström Viidentoista vuoden matka on ohi, kun Dragon Age: Originsista alkanut tarina saa vihdoin päätöksensä. Pelimoottori pystyy upeisiin luontomaisemiin. Jokainen Dragon Age on uudistanut sarjaa aikakaudelle tyypillisellä tavalla: Dragon Age 2 oli suoraviivainen hahmovetoinen seikkailu, Inquisition puoliavoimen maailman rymistely, Veilguard on suhteellisen lineaarinen toimintaroolipeli. Tämä nostaa kyseisen ryhmittymän liittolaispisteitä, mikä avaa kauppojen harvinaisempia varusteita myytäväksi. Oman hahmon saa luoda vapaasti eri Dragon Age -maailman roduista, ammatteina taistelija, varas tai maagi. Hahmoeditori on monipuolinen ja sankarin ulkonäköön kannattaan käyttää aikaa, sillä pärstää töllistellään keskusteluissa paljon. LOPUN AJAT LOHIKÄÄRMEEN AJALLE BioWare / Electronic Arts Arvosteltu: PC Saatavilla: PS5, Xbox Series S/X Minimi: Windows 10/11 64-bit, Intel i5-8400 tai AMD Ryzen 3 3300X, 16 Gt RAM, Nvidia GTX 970/1650 tai AMD Radeon R9 290X, 100 Gt kiintolevy (SSD suositeltu), DirectX 12 Suositus: Windows 10/11 64-bit, Intel i9-9900K tai AMD Ryzen 7 3700X, 16 Gt RAM, Nvidia RTX 2070 tai AMD Radeon RX 5700XT, 100 Gt kiintolevy (SSD), DirectX 12 Testattu: AMD Ryzen 7 9800X3D, 64 Gt RAM, Nvidia RTX 4090 24 Gt Moninpeli: Ei Ikäraja: 18 Kymmenen vuotta, eihän tässä muista edes kymmentä päivää taaksepäin. Ensimmäiset kymmenkunta tuntia kertomus kulkee erittäin kapeaa polkua, mutta pidot paranevat porukan lisääntyessä. Keskivaiheella sivutehtäviä pursuaa ovista ja ikkunoista, ja kaiken suorittamisessa saa todella tehdä töitä. Rajoituksena kääpiöt eivät voi loren mukaan olla taikureita. Mukavana elämänlaatuhelpotuksena tarvittavan kamun ei tarvitse olla edes mukana, vaan Rook voi taikatikarillaan käyttää ystäviensä supervoimia. Onneksi tukikohdan taikapeli toimii plastiikkakirurgina, joskaan omaa rotua, taustaa tai ammattia ei voi muuttaa. Ei huolta, kaikki selitetään juurta jaksaen, jotta ummikotkin pääsevät mukaan. Kapeat kadut ja kujat kätkevät nurkkiinsa aarteita kerättäväksi, joskin osa niistä on suljettu ryhmätovereiden erikoiskykyjen taakse. T apahtui edellisessä osassa: Inkvisiittori pelasti maailman, mutta lopuksi ryhmässä ollut Solas-maagi paljasti todelliset kasvonsa: hän onkin Fen’Harel eli Dread Wolf, yksi muinaisista haltiajumalista. Odotukset kannattaa kalibroida sen mukaan. The Veilguardin juonena on kahden pahan muinaisen jumalan pysäyttäminen keinolla millä hyvänsä ennen kuin maailma on menetetty. 14 178928_.indd 14 178928_.indd 14 27.11.2024 14.29.24 27.11.2024 14.29.24. En minäkään muistanut aiempaa tarinaa kunnolla, vaikka pelasin vuonna 2021 kolme edellistä osaa putkeen läpi. Rookin jengissä on yhtä aikaa kaksi kaveria, joiden kanssa ympäristöjä tutkitaan. Todennäköisesti reitti aukeaa, kun tekee välillä jotain muuta
Oma spellbladeni iskee lähitaistelussa vainolaisiin sähkövahinkoa ja arcane bombeja, joiden kertyessä ne on mukava räjäyttää, sähköshokkihoidon sinkoillessa viereisiin ilkimyksiin. Seuralaisten kykypuut ovat rajoittuneempia, he keräävät kokemuspisteitä roikkumalla mukana tehtävissä. Pelasin suurimman osan ajasta sähköloitsuja käyttävää lähitaisteluun keskittyvää spellblade-maagia, mutta jos tekee mieli nakella vaikka tulitai jäätaikoja, se on vain hetken klikkailun päässä. Rähinä on tosiaikaista, mutta koska tahansa voi laittaa paussin päälle ja valita Mass Effect -henkisestä kykyrullasta käytettäviä taitoja. Siis paras taistelujärjestelmä koko Dragon Age -sarjassa! Emmrichin epäkuollut palvelija Manfred on hupaisa tapaus. Kumppaneiden omat tehtävät ovat mielenkiintoisia, ja avaavat ystävien menneisyyttä. Bag of Holdingille tarvetta Kamaralli on toteutettu erinomaisesti. Systeemi on yksinkertainen, mutta venyy monipuolisuuteen. Jos hallusta löytyy harvinainen taikasauva, toisen samannimisen löytämällä päivittyy se eeppiseksi ja niin edelleen. Mutta onko siinä Dark Soulsin taistelu. Kykyrulla näyttää käytössä olevat kombot tai vihollisten heikkouksiin purevat loitsut selkeästi. Jokaisella sankarilla voi olla kerrallaan kolme erikoiskykyä, päähahmolla vielä ultimate-hyökkäys. Mukavasti vaikka kaikki pisteet saa resetoida milloin vain taistelun ulkopuolella. Kahakointi on nopeaa ja näyttävää, eikä maagikaan voi vain roikkua takalinjoissa loitsimassa, kiitos aggressiivisten vihollisten. He myös keskustelevat keskenään, mikä antaa mukavan silauksen suhteiden ylläpidolle. Tämä kannustaa kokeilemaan erilaisia tyylejä. Ja joitakin sekin harmittaa, kun naishahmoilla ei ole epärealistisia nukkemaisia muotoja. Joillekin on taas liikaa, kun hahmolle saa valita pronominit ja joku saattaa olla ei-binäärinen. Varusteet on jaettu viiteen eri harvinaisuusluokkaan ja ne päivitetään keräämällä tuplakappaleita. 15 178928_.indd 15 178928_.indd 15 27.11.2024 14.30.05 27.11.2024 14.30.05. Kombosysteemi on yksinkertainen, mutta toimiva: jotkut kyvyt aiheuttavat vihollisille haittoja kuten vaikkapa sundered, jonka toinen erikoistaito puolestaan voi räjäyttää. Sama koskee oman sankarin kykypuuta. Normaalilla vaikeustasolla nujakointi oli minulle sopivaa, välillä kuolokin korjasi, mutta pääosin sain vääntää kykyjeni rajamailla. Jokaisen tasonnousun yhteydessä saa yhden kykypisteen, ja näitä voi ansaita myös maaston susipatsaiden avulla. Vaihtelin tiimiläisiä hieman tehtävästä riippuen, ja jokaiselle tuntui olevan paikkansa. Omaa perushahmoluokkaa ei voi muuttaa, maagi on maagi loppuun asti, mutta tarjolla on kolme erikoistumisluokkaa ja runsaasti erilaisia taitoja tai taikurin tapauksessa taikoja. Muiden kanssa voi parantaa tai heikentää suhdetta, mutta suurta merkitystä tällä ei ole. levelin lohikäärme kaatui jo 30. Tärkeää on havaita vihollisten suojaukset, sillä hieman yksinkertaistaen barrieriin purevat parhaiten kaukohyökkäykset ja armoriin raskaat lähitaisteluiskut. Oma tukikohta Lighthouse täyttyy ja keskustelut ryhmäläisten kanssa ovat hyviä, vaikka vaikutusmahdollisuudet ovat nyansseja. Mikä parasta, se on hauska ja näyttävä, en kyllästynyt taisteluun koko pelin aikana. Numeroarvojen nousun lisäksi jokainen päivitys antaa yhden uuden erikoiskyvyn. Kaupungeissa on tunnelmaa ja nähtävää. Terveydenhuolto toimii: parannuspulloja voi nauttia kesken matsin, niitä löytyy useimmilta taistelukentiltäkin muutama, plus lähes jokaisella kaverilla on parannuskyky. Hahmolle voi pukea kypärän lisäksi haarniskan, aseet, vyön, pari sormusta sekä riipuksen. Alkuun tämä tuo mystiikkaa, sillä ominaisuudet näkee vasta kun on saanut jonkun tavaran kyseiselle asteelle. Muutamalla avainkohdalla on kuitenkin väliä, ja tietenkin studion tyyliin myös romanssikohteen valinta on tärkeää. A-luokan tiimihenkeä Biowaren roolipeleiltä odotetaan muistettavia, mielenkiintoisia tiimiläisiä. Kun jaossa on kymmeniä pisteitä, kestää puuhastelussa hetki, mutta näin hahmoaan ei voi rakentaa pieleen, ja kokeiluun kannustetaan. Polttava närästys. Joka osassa Bioware on uudistanut taistelusysteemin, Veilguardissa se on sarjan toiminnallisin. Torjunnoille ja väistöille on käyttöä, paikallaan seisomalla ottaa vain pataansa. Mitään varustetta ei voi myydä tai pudottaa, joten päivityksiä satelee jatkuvasti, ja omassa tukikohdassa niitä voi parannella vielä erillisillä enchantmenteilla. Hankittuani ensimmäisen legendaarisen vyön paljastui samalla muista rojuista piileviä kykyjä, joita kohti tavoitella. Veilguard ei petä. Tappelussa ohjataan suoraan vain omaa sankaria, mutta joukkuettaan voi käskeä hyökkäämään tiettyjen kohteiden kimppuun ja käyttämään taitojaan. Alkuun rajoittuneelta tuntunut porukka laajenee mukavasti, kun Rook kokoaa iskukykyisen joukkueen hieman Mass Effect 2:n henkeen. Aikamme tyypilliseen tapaan tämä on johtanut arvostelupommitukseen. Hahmon kehittyessä pystyin lyömään jo ylöspäinkin, esimerkiksi eräs 50. Viimeisellä eli legendaarisella portaalla kamat ovat yleensä tolkuttoman voimakkaita. Netissä pyörivää identiteettipolitiikkavääntöä ei kannata huomioida. tasolla pitkän ja hikisen rähinän päätteeksi
Alla pyörii EA:n oma Frostbite-pelimoottori, joka ilahduttavasti laskee shaderit pelin käynnistyksessä. Onhan se päivän päätteeksi huolella tehty, keskivertoa parempi, paikoin jopa erinomainen toimintarope, jota on hauska pelata. Nyt vain pelottaa miten käy studion seuraavien pelien, sillä jatkossa Bioware aikoo siirtyä Stutter Engine… siis Unreal Engine 5:een. Aiemmissa osissa tehtyjä valintoja ei voi tuoda mukanaan, jolloin tuttujen hahmojen vierailut ovat lähinnä vaivaannuttavia. Musiikit ja ääniefektit ovat sopivan napakoita, joskaan mikään kappale ei ole korvamato. Ei tämä maailman kaunein peli ole, mutta tarpeeksi hieno, ja sarjakuvamainen ulkoasu viehättää ainakin omaa silmääni. Kaikesta hohtaa viimeistely, jota harvoin nykyään näkee edes ison budjetin peleissä. ROOKIN ENKELIT Dragon Age: Inquisitionin suurin ongelma oli se, että siinä oli 50 tuntia hyvää sisältöä 100 tunnin pelin sisällä. 91 Näyttävä, sujuva ja miellyttävä pelattava, uudistaa sarjaa tyylikkäästi. Ei kaatumisia, ei bugeja, eikä Steam-versio tarvitse enää erillistä EA-appia, kuten EA:n aiemmissa peleissä. Syvää roolipelikokemusta kaipaava voi pettyä toiminnallisempaan suuntaukseen. Ohjaimeksi suosittelen padia, sillä käyttöliittymä on selvästi tehty kapula edellä. Valikoiden käyttäminen ohjaimella on hieman kankeaa, mutta lennosta voi toki siirtyä hiireen, se on näitä PC-pelaamisen etuja. Kohti odotuksia, ja niiden yli! Dragon Age: The Veilguard yllätti positiivisesti. Hyvää + Toimiva PC-versio, kiinnostava tarina ja sarjan paras taistelusysteemi. Warriorilla pelaaminen on fyysistä ja näyttävää. Dreadwol. Nettipöhinän perusteella Bioware on onnistunut skaalaamaan pelin myös vanhemmalle PC-raudalle hienosti, samoin konsoliversiot rullaavat sulavasti. Päälle on pultattu God of Warin vaikutteista syntynyt kenttäsuunnittelu ja kappas, Dragon Agen pelaaminen ei koskaan ole ollut näin sujuvaa. Eivät ne huonoja hahmoja ole, mutta ryhmädynamiikka on aiempaa tylsempää, kun ne vähätkin kon. Finaali on komea Mass Effect 2:n kuuluisan itsemurhatehtävän inspiroima spektaakkeli. Miten peli pyörii, onko shader compilation stutteria tai muita teknisiä ongelmia, millaiset valikot ja säätömahdollisuudet löytyvät, kaatuileeko. Jos Veilguard olisi ilmestynyt kuusi vuotta sitten, päähahmo olisi edelleen inkvisiittori ja kirjoitus olisi pysynyt edeltäjänsä tasolla, niin tämä olisi potentiaalisesti todella kova päätös sille taipaleelle. Veilguard toimi jo julkaisussa erittäin hyvin, muutama päivityskin ehti arvostelun aikana ilmestyä. Omalla koneellani Veilguardia on nautinto pelata, kaikki asetukset maksimissa frame genin kanssa pyöritään jatkuvasti yli 120 fapsissa ja ympäriinsä liikkuminen on miellyttävän tuntuista. Inkvisiittorin saappaissa sai roolipelata vaikka kuinka, mutta Rookille on tarjolla vain hyvän ja neutraalin eri sävyjä. Uutta Dragon Age: Originsia tai Baldur’s Gate 3:ta odottavat saattavat pettyä, mutta Bioware on kulkenut hienosti omaan suuntaansa. Ehkä näin oli joskus tarkoituskin, sillä monesta asiasta paistaa läpi, että Rook korvasi inkvisiittorin jossain vaiheessa kehityshelvettiä. Solas on edelleen erinomainen ja ryhmätovereiden henkilökohtaiset tehtäväkaaret saavat isomman näyttämön kuin koskaan aiemmin. Siksi ensimmäinen bootti on pitkä, mutta peli ei nyi. Haltioiden syrjintä on lakaistu sivuun, vaikka nyt ollaan jumankauta Tevinterissa. Vaikka alkuperäisestä Bioware-tiimistä ei ole jäljellä paljoakaan, osaa studio edelleen uudistua ja luoda kiinnostavia maailmoja sekä niihin tarinoita. Sentään valitsemaani Grey Warden -taustaa sain hyödyntää runsaasti matkan aikana. Jopa taistelu, joka ei varsinkaan kahdessa edeltävässä osassa ollut erityisen hyvää, potkii nyt munille. Prosessorin päivitys kesken kaiken Ryzen 5950X:stä 9800X3D:hen paransi ruudunpäivitystä selkeästi. Pitkän roolipelisarjan neljäs osa tarjoaa juonellaankin upean kulminaation 15 vuotta sitten alkaneelle kertomukselle. Eniten häiritsevät kohtaukset, kun maailman historiasta paljastuu jotain, joka asettaa kokonaisen uskonnon uuteen valoon, mutta kukaan ei edes esitä järkyttynyttä. Mörppitäyte on puristettu pois ja rakenne on haettu suoraan Mass Effect 2:sta. Veilguardin ongelmat olisivat pienempiä toisen nimen alla. Veilguardin suurin ongelma on, että Inquisitionin suoran jatko-osan sijaan se päätyy outoon välitilaan. Toni Hilden DRAGON AGE: THE VEILGUARD 86 munaton lohikäärme Oma jengi kasassa, kyllä nyt kelpaa. Huonoa . 16 178928_.indd 16 178928_.indd 16 27.11.2024 14.30.40 27.11.2024 14.30.40. Blight-tauti on Dragon Age -tarinan ja toiminnan ytimessä. n tarina jatkuu, mutta ensimmäiset kuusi tuntia pitää kärsiä järkyttävää uusille pelaajille suunnattua ekspositiota dialogissa, joka muutenkin kuulostaa aivan liian nykyaikaiselta. Taitopuuhun ja varustesysteemiin on saatu palkitsevaa progressiota ja synergiaa mukaan, oman buildin veistäminen on koukuttavaa ja kenttiä koluaa mielellään aarteiden perässä. Lohikäärmeen hammas ei vaan ole lainkaan niin terävä kuin ennen. Okei, hyvääkin stoorissa on. Nyt palaute on mennyt perille! Lohikäärmeen luolasta esiin kömpinyt Veilguard on tarkasti kuratoitu tehtäväpohjainen ja tarinavetoinen seikkailu. Säteenseurantaakin hyödynnetään, etenkin heijastukset ovat komeita. iktit ratkeavat hyvien yöunien jälkeen. Mikään DRM ei pyörimistä haittaa, ellei itse Steamia laske sellaiseksi. Näin koulutat tietokoneesi Nykyään uutta PC-peliä saa käynnistää kylmä hiki otsalla
Lisäksi osa pomomatseista on todella monotonista jyystöä. Pienellä DLSS-magialla ja hyvin kevyellä karsimisella ruudunpäivitys pysyy pääosin 60 ruudun sulavammalla puolella. Kahden mukana kulkevan seuralaisen käskytystä on tosin yksinkertaistettu ehkä liiaksi, kuolemattomuuden olisi voinut ainakin jättää pois. Itse sankari, Rook, toimii. Tarinalla kestää tovi lähteä kunnolla käyntiin, mutta reilun kymmenen tunnin jälkeen se nappaa hiljalleen otteeseensa. Vitsausten lehtoon käy vartioston tie. Valitettavan harvoin nimittäin näkee nykyään ison budjetin julkaisuja, jotka ovat näin viimeistellyssä kunnossa. Rajatumpi lähestymistapa toimii lopulta paljon paremmin kuin leikkaa ja liitä -mallilla tehdyt edellisosan kierrätyspellot. Pysäytysvalikko omille ja kumppaneiden kyvyille tuo tarpeeksi monipuolisuutta laskematta tempoa liiaksi. Minustakin tuntui välillä ensimmäisten tuntien aikana ajoittain siltä, että se on Dragon Age -kuosiin puettu geneerinen toimintaropellus kömpelöllä tarinankuljetuksella ja dialogilla varustettuna. Tajusin ääniraidan hyvyyden vasta kun laitoin sen ensimmäistä kertaa Tidalista pyörimään taustalle juttua kirjoittaessani. Ääninäyttely on pääosin oikein pätevää, tosin satunnaisia hutejakin löytyy. Aion nimittäin koluta maailman toistamiseen, tällä kertaa ilman deadline-mörköä. Ulkoasun suhteen on kuulunut paljon parkua, mutta minulle graa. Risujakin on pakko antaa, viholliskattaus on turhan suppea ja paikoin taistelut muuttuvat sekamelskaksi. opanneen Anthemin sekä rajut synnytyskivut kärsineen Mass Effect Andromedan myötä Bioware ei monien mielestä osaa tehdä enää mitään oikein. Rogue-luokalla taistelut ovat pääasiassa oikein nautittavaa, nopeatempoista mättämistä. Harmittavasti edellisosien valintojen tuontiin luotu Keep on kuopattu, ja mukana olevat valinnat jäävät vain pintaraapaisuksi. Eniten ehkä häiritsee se, ettei missään vaiheessa saada ryhmän sisälle kunnon jännitteitä aikaiseksi. Edellisosista tuttu rosoisuus uupuu niin maailmasta kuin dialogista. Verikään ei lennä entiseen malliin, mikä saa pelin ansaitseman K18-leiman näyttämään todella hämmentävältä. Koska internet on pääsääntöisesti pilalla, seilasin tyynesti nörttipyörteen ohi ja tein ostopäätöksen käytännössä pelin alkua esitelleen trailerin perusteella. Seitsemästä hahmosta vain kolme on hyvin kirjoitettuja, toiset kolme ovat vähän kömpelöitä karikatyyrejä ja viimeinen on suorastaan rasittava. Isoimpana ongelmana näen roolipelaamisen ohkaisuuden, sillä valinnoilla ja teoilla pitäisi olla paljon enemmän seuraamuksia. Neljään kykyyn ja kolmeen riimuun typistetty kattaus toimii hyvin pienen totuttelun jälkeen. Mitään modernia klassikkoa Veilguardista ei tule, mutta pääosin se viihdyttää lähes koko matkansa ajan. Nyt meno on liian mustavalkoista, eikä Rookin saappaissa pääse edes kunnolla pahistelemaan. DRM-kikkareet loistavat poissaolollaan, eikä selkeitä bugeja tullut kuin yksi vastaan koko arvostelurupeaman aikana. Ahtaat kentät onneksi aukenevat tarinan edetessä, ja samalla myös päästään eroon turhasta kädestä pitelystä. Isoimpana ongelmana on, että se ei alkuun tunnu tarpeeksi Dragon Agelta. Pelituntien karttuessa palikat alkoivat kuitenkin loksahdella kohdalleen. Ja kuten arvata saattaa, ennakko-odotuksista tyylillisesti poikennut Veilguardin julkistustraileri onnistui sohaisemaan ampiaispesää oikein kunnolla. Öljytty koneisto Tekniseltä toteutukseltaan Veilguard todella yllättää. Sontamyrsky oli jälleen valmis, röllit kaivautuivat koloistaan suu vaahdoten valmiina lynkkaamaan pelin ennen kuin mitään oli edes kunnolla näytetty. Raiteilla kulkeva alkunäytös ei anna sitä parasta ensivaikutelmaa, mutta se toimii tarpeeksi hyvin herättääkseen mielenkiinnon. Tulihan edellisosien parissa vietettyä pitkälle toista sataa tuntia, joten tulokkaalle täytyi antaa reilu mahdollisuus. Hänessä on selkeästi enemmän persoonaa kuin vähän ohkaiseksi jääneessä inkvisiittorissa, mutta valitettavasti rajusti heittelevä dialogin taso syö hahmosta sen parhaan terän. Hyvänä mittatikkuna toimivan Forbidden Westin tasolle ei graa. Pelkäsin kohta pari sukupolvea vanhan rautani kyykkäävän 4K:n edessä, mutta mitä vielä. Paluu putkeen Juoni jatkuu vuosikymmenen jälkeen luontevasti siitä, mihin Inquisitionin viimeinen lisäri jäi. Marko Mäkinen Testattu: AMD Ryzen 5800X, 32GB RAM, Geforce RTX 3080 OC 78 Mitäpä olisi Dragon Age ilman lohikäärmeitä. 17 178928_.indd 17 178928_.indd 17 27.11.2024 14.31.41 27.11.2024 14.31.41. Taistelu haltiajumalia vastaan parantaa koko ajan loppua kohden, tarjoillen matkalla muutaman oikein maukkaan twistin. VERHON VARTIJAT Veilguard on varsinaista tunteiden vuoristorataa, eikä vain tarinansa puolesta. Pahasti . nen tyyli toimii. Oli se sitten turtumista pelin puutteisiin tai rakastumista sen vahvuuksiin, jokin kuitenkin sai minut innostumaan siitä. :n keskusteluissa Veilguard on selkeästi jakanut mielipiteitä, ja ymmärrän peliin nuivemmin suhtautuvan porukan mielipiteen täysin. sessa tykityksessä päästä, mutta kuvasto on silti pääosin upeaa katseltavaa. Hans Zimmerin ja Lorne Balfen onnistunut soundtrack ei valitettavasti pääse kunnolla oikeuksiinsa, sillä se hautautuu syvälle muun melskeen alle. Ääninäyttely toimii onneksi hyvin, ja hahmonluonnissa riittää rutkasti ruuvattavaa. Kaikilla oli niin mukavaa Mukaan lyöttäytyvä kopla on valitettavasti laadultaan kovin epätasainen. Inquisitioniin verrattuna Veilguardin taistelumekaniikkaa on virtaviivaistettu isolla kädellä. Pelit.. Puhtaasti Dragon Agena se on sarjan heikoin lenkki, sillä etenkin alkuun se tuntuu niin tyylillisesti kuin pelimekaanisesti olevan kaukana niistä juurista, jotka Origins aikoinaan asetti. Suorituskykykin vakuuttaa
Nähtiinpä Dawntrailin julkaisussa myös XIV:n ensimmäinen gra. Uljas jälleensyntynyt maailma, jälleen Naoki ”Yoshi-P” Yoshidan luotsaaman Fantasian neljästoista osa on erikoisessa vaiheesSquare Enix Creative Studio III Arvosteltu: PS5 Saatavilla: PC, Mac, PS4, Xbox Series S/X Versio: 7.1 (Crossroads) Minimi: Intel Core i7-7700, 8 Gt RAM, NVIDIA GeForce GTX 970 tai AMD Radeon RX 480 Suositus: Intel Core i7-9700, 16 Gt RAM, NVIDIA GeForce RTX 2060 tai AMD Radeon RX 5600 XT Moninpeli: Massiivi Ikäraja: 16 sa, sillä Endwalker-lisärin pari vuotta sitten päättämä kymmenvuotinen tarina sitoi nätin rusetin Zodiarkin ja Hydaelynin saagalle. Vaikka XIV ei enää tarvitse tekohengitystä, voiko Dawntrail parantaa kehutuista lisäreistään Shadowbringersistä ja Endwalkerista. Ennennäkemättömän tarinavetoinen mörppi jäi puhtaalle pöydälle, sillä Dawntrailia edeltäneet päivitykset koostuivat nelosfantasiaa heijastelleesta sivuseikkailusta ja lopussa heitettiin täkyksi kutsu planeetan läntiselle mantereelle. Gra. Marraskuun ensimmäinen iso päivitys, Crossroads, työnsi tuttuun tapaan juonta eteenpäin ja käynnisti Final Fantasy XI:tä mukailevan 24 pelaajan alliance raid -sarjan, jotta mörpin sisällä pääsee pelaamaan mörppiä. ikkaan tottui heti, enkä ole asiaa sen koommin ajatellut. V uoden ajan Trails-pelisarjaa tahkonneena huomasin hauskan yksityiskohdan kesän JRPG-julkaisuissa: uusin Trails eli Daybreak julkaistiin lännessä vain paria päivää myöhemmin kuin Final Fantasy XIV:n uusin lisäosa Dawntrail. Ei peli PS3-aikaista runkoaan hevillä karista, spagettikoodista puhumattakaan, mutta on se nyt nätimpi ja ruudullekin mahtuu enemmän tavaraa. Masayoshi Sokenin vetämä soundtrack on jälleen erinomaista laatutyötä, mutta Smilen pauhatessa repeilin epäuskoisena. Tuliyollalista Uyuypogan kautta Luwateninyawawsaan ja Yyasulaniin Jos Eorzean kolmen mantereen ja toisten todellisuuksien tapahtumista hahmoineen ei ole pysynyt kartalla, Dawntrail toimii kevyenä alkuna vailla vanhan loren massiivista painolastia. Kenties, mutta lomaillaan nyt lännessä ensin. ikkapäivitys, joka Crossroadsin myötä kaunisti jurakautisia A Realm Reborninkin alueita. Lisäksi nimet ovat samantapaisia ja juonellisesti molemmissa ollaan nyt tienhaarassa. Taustatutkimus näkyy NVIDIA GeForce RTX 2060 tai AMD Radeon RX 5600 XT Moninpeli: Massiivi Ikäraja: 16 Annan Hhusatahwille arvosanaksi 86 pistettä ja munaton kylä. Turalin turismilautakunta suosittelee! Minäkin varauksella. XIV olisi aivan hyvin voinut päättyä Endwalkeriin, sulkea serverit ja antaa tekijätiimiin kääntää katseensa seuraavaan viikon mittaiseen sankariammuskeluun FF-hahmoilla. Jos jokin japanilainen pelitarina pääsee lähellekään Trailsien mittakaavaa, se on nimenomaan XIV. Vaikka olen Polkuni valinnut, noin 7 500 tuntia myöhemmin tässä sitä nyt taas ollaan, matkalla länteen Fantasiassa, josta oikeastaan en ole koskaan lähtenytkään. Herätettiinhän kammottavasti alkanut XIV onnistuneesti henkiin A Realm Rebornin julkaisussa sekä tasaisen laadukkaissa lisäosissa ja päivityksissä. Juha Kuosmanen Minua kehotettiin astumaan pois tutuilta Poluilta, joten otin suunnaksi käymättömistä korpimaista viimeisen: fantasia-Amerikan. Eräiden kansojen ja Blue Mage -ammatin juuret ovat rapakon takana, mutta lisäri tarjoaa rautaisannoksen eksotiikkaa uusilla alueilla, jotka vastaavat omiamme. Lukuhetkellä lisäpäivityksessä pääsee kuolemaan chaotic alliance raidissa Cloud of Darknessia vastaan ja Edenin ultimate-versiossa koko ajan, sekä moikkaamaan Hildibrandia, koska syyt. On kohtalon ivaa, että astuin takaisin FF-mörppijärkäleen polulle, sillä vannoin seitsemisen vuotta sitten, että elämässä on aikaa vain yhdelle massiivimoninpelille. Saataisiinko siellä (ja muuallakin) toiset kymmenen vuotta tarinaa ja kuukausimaksuja. Toki edeltävät useampi sata tuntia on koettava ensin ja kynnys neljääntoista perehtymättömille nousee alituisesti, mutta ei voi mitään. Toki siitä olisi tullut sanomista. 18 179059_.indd 18 179059_.indd 18 27.11.2024 14.04.50 27.11.2024 14.04.50. Niskaan dumpataan lastillinen uutta tietoa, sillä pelimaailman Uudesta maailmasta eli Turalista tiedetään melko vähän. Pelillisesti Dawntrailissa ei ole todellisia uudistuksia, vaan luvassa on (ennen päivityksiä) samanlaista sisältöä kuin ennenkin: tasokattona satanen, pari uutta ammattia, hrothgar-leijonilta puuttunut naissukupuoli, kymmeniä tunteja tarinaa, luolastoja, trialeja ja raidisarjan ensimmäinen osa
Ennen niitä kaivattuja eeppisiä juonenkäänteitä käydään virkistävällä, joskin irrallisella, sooloseikkailulla villissä lännessä, sillä Dawntrail ei ole Valon soturin tarina. Dawntrailin tarinalta oli mahdotonta odottaa samanlaista tykittelyä kuin Shadowbringersissä ja Endwalkerissa, olisihan uuden tarinakokonaisuuden aloittaminen täysillä melkoinen repäisy. En inhoa Wuk Lamatia hahmona, mutta hän on selkeä narratiivinen ongelma, tiivistelmä pinnan alla kytevistä hölmöyksistä. Myönnän olleeni hienoistakin hetkistä huolimatta hämmentynyt, vaan onhan tästä hyvä jatkaa, koska tulevista tapahtumista ei ole aavistustaNVIDIA GeForce RTX 2060 tai AMD Radeon RX 5600 XT Moninpeli: Massiivi Ikäraja: 16 Savage-matsit takaavat, ettei sapattivapaalle pääse. Aivan kuin joku olisi sammuttanut sähköt. Endwalkerin lopussa juuri minä (ja ne miljoonat muut pelaajat) olin kaikkien tuntema Valon soturi. Yhtä hienoa kuin poikkeuksellistakin, esimerkiksi World of Warcraftissa pelaajahahmo on (käsittääkseni) vain joku satunnainen tyyppi tekemässä sivussa juttuja ja Warcraftin legendahahmot tekevät niitä oikeasti legendaarisia juttuja. 19 179059_.indd 19 179059_.indd 19 27.11.2024 14.05.06 27.11.2024 14.05.06. Wukin tarinafokuksen suurin ongelma on se, että XIV:n tarinan keskipisteenä on perinteisesti ollut pelaajan luoma Valon soturi, joka on tehnyt mielipuolisia urotekoja puhumatta muutamia monivalintarepliikkejä kummempaa. Haluan olla kanarialintusi Dawntrailin juonipuolen toinen ongelma, liiallisen Lamatin lisäksi, on sen rikkominen kahdeksi kokonaisuudeksi. Guloolilla on lisäosan kiehtovin aksentti. En lähde länteen Valon soturina myllyttämään konkistadorina alkuperäiskansoja, vaan oppimaan heistä. Nyt Valon soturi tekee kieltämättä legendaarisia juttuja, mutta lähinnä Wuk Lamatin hyväksi. Päähenkilö päätyy tukemaan soturihrothgaritar Wuk Lamatin pyrkimyksiä muutaman Scion of the Seventh Dawnista tutun naaman mukana. ikkapäivityksessä keskityttiin valaistuksen lisäksi erityisesti hahmomalleihin ja tekstuureihin. Hän on lisärin todellinen päähenkilö, jolle on suotu kässärissä reippaasti muita enemmän vuorosanoja, joka on mukana lähes kaikessa ja joka pysyy samanlaisena alusta loppuun. Jo Endwalkerin päivityksissä oli samaa ongelmaa, kun keskiössä oli Valon soturin asemasta Zero, mutta nyt leijonanosassa tehtävistä käydään puhumassa leijonalle, joka mouhoaa, kuinka rauha on hyvä asia. ktiivistä hahmoa kohtaan on ylimitoitettua, koska eräät esitaistelijat kitisevät Wukin ääninäyttelijän olevan transhenkilö. Siksi on ikävää, kun kertomukseen tulee säröjä, joita ei voi olla huomaamatta, vaikkei tarinointiin suhtautuisi ylikriittisen kyynisesti. XIV:n tarina ja sen ympärille luotu maailma on Free Company -porukan (terveisiä Cerberuksen Hauelle) lisäksi tasan se syy, miksi jaksan kirjautua sisään ja innostua pelin lisäosista ja päivityksistä. Johtuvatko outoudet siitä, ettei Shadowin ja Endin kynäillyt Natsuko Ishikawa ole tällä kertaa päävastuussa kässäristä. Dawntrailin tarina on jakanut mielipiteitä ja moni on ottanut silmätikukseen Wuk Lamatin, hyväntahtoisen, rauhaa sekä yhtenäisyyttä haluavan soturikissanaisen. Viimeisistä erikoisemmista alueista en pukahda sanaakaan, vaikka Dawnin ennakkomateriaali ne raukkamaisesti spoilasikin, mutta kerron että vaihtelua riittää. Gra. Scionitkin ovat mukana, jotta saadaan täytettyä pakollinen Scion-kiintiö ja autettua lisää Wuk Lamatia. FF-faneja vedetään sentään oikeista naruista turhankin suorilla viittauksilla yhdeksänteen osaan. Näin liikaa yhtäläisyyksiä Endwalkerin loppupuoliskoon, hyvin tutunlaisen pääpahiksen arvasin välittömästi (eikä hän osannut olla hiljaa) ja viimeiset välienselvittelyt jättivät omituisen kylmäksi. XIV:n tarina on moninpelistä riisuttunakin oikeasti pahuksen hyvä, eikä vain FF-mittapuulla. Crossroadsissa eräs korostetuilla sarkasmilainausmerkeillä ”dramaattinen” välinäytös jopa ääninäyteltiin uudestaan, mutta vaisuksi jäi sekin suoritus. Nostetaan kissasoturi pöydälle Final Fantasy XIV:n viehätys on aina ollut sen tarinassa, tuolta massiivimoninpelien heikoimmalta lenkiltä. Minua harmitti vain, kuinka ponnettomalta Wuk kuulosti korottaessaan ääntään. Scionit ovat mukavia ja ihania hahmoja, mutta luulin heidän olevan oikeasti ansaitulla tauolla. Kaavamaiselta vaikuttavasta perimyskilvasta saadaan yllättävän paljon irti, mutta sen loputtua ollaan vasta puolivälissä. Kisaan tarunhohtoisen kultaisen kaupungin avaimien perässä lähtee jättiliskon jälkikasvua, niin adoptoitua kuin omaakin. Juonen jälkipuoliskolla tapahtumat menevät kiehtovan korkealentoisiksi avaten polkuja päivityksille ja XIV:n tulevaisuudelle, mutta niissä on liikaa sisältöä parille alueelle, plus muitakin hölmöyksiä. Pidän ysistä suuresti, mutta onhan tämä läpinäkyvää. Yksinään hän ei tarinaa pilaa, ja netin diskurssia aiheesta seuranneena viha . Kun Tuliyollaliin tarvitaan uusi Dawnservant kansat yhdistäneen kaksipäisen Gulool Ja Jan seuraajaksi, tupla-Ja järjestää kilpailullisen perimysriitin hallitsijan selvittämiseksi. Dawntrailin premissi on näppärän pienimuotoinen ja hyvää vaihtelua maailman pelastamiseen, mutta eeppisiä juonenkäänteitä joutuu odottamaan pitkään kansojen tuppukylissä luuhatessaan. No, yok huy -jättiläiset ovat mulkosilmineen melkoisia köntyksiä. Mitä olennaista tästä pelistä enää puuttuu, seiskan Midgar ja kympin Zanarkand. Square Enix Creative Studio III Arvosteltu: PS5 Saatavilla: PC, Mac, PS4, Xbox Series S/X Versio: 7.1 (Crossroads) Minimi: Intel Core i7-7700, 8 Gt RAM, NVIDIA GeForce GTX 970 tai AMD Radeon RX 480 Suositus: Intel Core i7-9700, 16 Gt RAM, NVIDIA GeForce RTX 2060 tai AMD Radeon RX 5600 XT Moninpeli: Massiivi Ikäraja: 16 nimissä ja paikoissa: Tuliyollalin keskuskaupungin rantamaisemat ovat Väli-Amerikkaa, Kozama’ukan ja Yak T’elin viidakkoalueet ovat verrattavissa Amazoniin ja Jukatanin niemimaahan, Urqopacha taltioi upeasti Perun Andit ja Shaaloani on suosikkialueeni: XIV:n villi länsi! Sääli että fantsu-Amerikan kansat on kopioitu muualta. Lisäksi pelissä on turhan paljon disneygospelmaista saarnaavaa yhteen hiileen puhaltelua. Tosin kaksi viidakkoa on liikaa, vaikka toisessa onkin sinistä. Pidin enemmän perimysriittikilpailusta kuin jälkipuoliskosta, jonka olisi voinut rytmittää paremminkin. Dawntrail tuntuu toisinaan tosi naiivilta, jos menoa vertaa vaikkapa Endwalkerin Garlemaldin tapahtumiin. Joko saadaan blitzball minipeliksi Gold Sauceriin
Totisesti toivon, että suureen juoneen saadaan enemmän mielekkyyttä jatkossa, sillä stoorissa oli hyvä imu päällä pitkään. En voi millään pitää tuoreinta lisäriä lässähdyksenä ja synkkänä merkkinä tulevasta, sillä kävi miten kävi, aion olla menossa mukana niin pitkään kuin sisältöä riittää. Yhdyn mielipiteeseen, sillä vaikka tarinapuoli on Myrskyhurmeen tapaan rikkonaista ja ontuvaa, pelipuoli on virkistävintä aikoihin. Mielenkiintoista, joskin muuttumattoman tavanomaista, päivityssisältöä on Dawntrailiin tulossa neljän kuukauden välein: lisää pääjuonta, trial-bosseja, raidien ja alliance raidien seuraavat osat, kasuaalipuuhastelua kansojen parissa, crafterja gatherer-ammateille avaruustutkimusta ja niin edelleen. Creative Studio III tosin viimeisteli tällä välin Final Fantasy XVI:ta, mutta XIV:n kuiva kausi Endwalker-jysähdyksen jälkeen oli melkoinen. Uudet ammatit eli Viper ja Pictomancer ovat jääneet minulla pintaraapaisuiksi, mutta molemmat ovat kuulemma depsin suhteen tehokkaita. Peruspelaajille reliikkiaseen tavoittelu tavistomeja keräämällä oli lähinnä huono vitsi ja oma saari viljelyksineen lässähti samaan tapaan kuin innostus varianttiluolastoihin. Ehkäpä ensi kerralla Valon soturi pääsee oikeasti sille kesälomalle, jona Dawntrailia mainostettiin, sillä melkoiseksi ison kissan paimentamiseksi mentiin tällä kertaa. Ensin mainittu päivitettiin nopeasti julkaisun jälkeen uuteen uskoon. Varsinkin Rulettien expert-luolastot herättävät horroksesta, Strayborough Deadwalkin ensimmäinen bossi herättää myös pyhää vihaa. Tällä hetkellä eniten vetoaa virtuaalimatkailu FF-. Luolastoissa ei tarvitse enää nuokkua, ainakaan jatkuvasti. Jos tappelusuunnittelusta pidetään kiinni tulevissa päivityksissä, Dawntrail sinetöi paikkansa vähintäänkin toisena Stormbloodina eli lisärinä, jonka pelillinen puoli loistaa tarinan kustannuksella. Hyvää + Värikäs Tural, taistelusuunnittelu, tasaisen varmaa XIV-laatua. Pictomanceriksi käden käänteessä Kaikkia ammatteja on viilattu jonkin verran, muttei radikaalisti. Se lienee kuitenkin fakta, ettei Warrioria saa normiolosuhteissa hengiltä edes kiertoratapommituksella. Kontekstiltaan Omegaa toimivammassa turnauskaaressa meininki on hupaisan yliampuvaa showpainia muun muassa ampiaisidolia ja douppaavaa pommiöykkäriä vastaan. Erilainen ote ei kaikkiin uponnut, joten ehkäpä vahingosta viisastutaan tai kokeillaan lisää. Siinä on kesäloman tahti, ota suunnaksi Turalahti! Dawntrail ei ollut minulle Shadowbringersin ja Endwalkerin tapaan napakymppi, mutta olen jatkon suhteen toiveikas ja odottavainen, ainakin niin kauna kun tulevista asioista ollaan pimennossa. Guernican, Taistelevien metsojen ja Banksyn sijasta maalarimaagi sutii värikkäästi vastustajien niskaan moogleja ja muuta kyseenalaista. Virkistystä kaipasinkin, kun Endwalkerin päivityksissä kovimmatkin pelaajat väsähtivät viimeistään Pandaæmoniumin viimeisissä savage-raideissa ja The Omega Protocolissa eli ultimatessa, pelin vaikeimmassa matsissa, ellei uusin Futures Rewritten -ultimate sitten ole vaikeampi. Wuk Lamat -parkaa arvostellaan pelissäkin. Huonoa . Viper ei perustu FF-perimätiedon ammatteihin, kun taas Pictomancer on FFVI:n Relmin kädenjälkeä. Tasaisen kaavamaista XIV-laatua. Vaikka vaikeusruuvia pidetään vielä höllällä, savage-versioiden raidaaminen on ollut piristävintä ajanviettoa hetkeen. Kunhan XIV:n maailman sisäinen uskottavuus ei kärsi, vain taivas on rajana, eikä oikein enää sekään Ultima Thulen jäljiltä. kaan. Crossroads jopa lisäsi muutaman tunnin tylsäilyn jälkeen ovelan täkyn seuraavaan isoon päivitykseen keväälle. Nykyään pelaan pääasiassa depsinä Red Magella, jonka manan tasapainottelu tuntuu muutoksineen yhtä mukavalta kuin ennenkin. En ole enää päähenkilö ja tarinakin tumpuloi toisinaan. Vielä kun reliikkiaseelle keksittäisiin jotain . Viperin yhdistyvillä tuplamiekoilla voi leikkiä merirosvoa ja huitoa hassusti haarautuvia rotaatioita erittäin nopealla tahdilla, johon en ole vieläkään päässyt sinuiksi. 83 Final Fantasy XIV:n viides lisäosa ei muuta totuttua kaavaa ja aloittaa uuden sivun suuressa tarinassaan ontuvasti, mutta taisteluissa on terää ja tekemistä on varmasti. Ei Dawntrail ole toivotonta lauantaiaamun shonen-animea, kuten eräät netissä uhoavat, mutta lisärimittapuulla suunnilleen Stormbloodin ja ehkä Heavenswardin luokkaa. Relm Reborn Dawntrailia on verrattu Stormbloodiin. 20 179059_.indd 20 179059_.indd 20 27.11.2024 14.05.17 27.11.2024 14.05.17. ksua, jos reipas ajallinen investointi hehkuvaan esineeseen sellaista koskaan on ollutkaan. ltterin läpi, sillä onhan se nyt hupsua seurata, kuinka ihmeellistä on syödä isoja lihavia tacoja tai alpakkapiffejä. Paikallisesta Bermudan kolmiosta on ainakin huhuttu seuraavaa Eurekaa tai Bozjaa useiden pelaajien kenttäoperaatioille. Perusmatsit ovat kokeneille toki helppoja, mutta hankaluusruuvin huomaa kiristyneen, samalla mekaniikkojen suunnittelun ja luettavuuden parantuneen. Dawnin trial-bossit ovat kauttaaltaan onnistuneita, mutta tuoretta Arcadion-raidisarjaa pidän jo alun perusteella erinomaisena. Dawntrailin juoni on herättänyt paljon tappelua netissä, eikä Yoshi-P ole asiasta niinkään yllättynyt. Hieman tuntuu, että Wuk Lamat jää piakkoin vaihtopenkille. FINAL FANTASY XIV: DAWNTRAIL + CROSSROADS -DLC Tulin jollalla Tuliyollaliin. Ei kenttäsuunnittelu ole mihinkään muuttunut: rakenteeltaan samanlaisia kolmen bossin käytäväputkia kaikki tyynni. Päivityksiä odotellessa taisteluinstansseissa saa tehdä jotain jo tässäkin peruslisärissä. Vaikka maailma käy kovaa vauhtia ahtaaksi, on Turalissa lisää tutkimattomia kolkkia ja muuallakin nähtävää, kuten eteläinen Meracydia. Bosseissa saa pitää silmänsä auki, sillä ne osaavat nykyään ketjuttaa nopeaan tahtiin oveliakin mekaniikkoja. Healerien yliyksinkertaistamisesta oli netissä lakkoliikehdintää ennen Dawntrailin julkaisua, kun mediakierroksella juostiin pelin ensimmäinen luolasto ilman parantajaa, mutta taisi jäädä uhoamiseksi. Tuliyollalin hyppelupuzzlen huipulta näkee melkein Eorzeaan. En voi sanoa jokaisesta mielipidettä Dawntrailissa niitä vielä kokematta, mutta eräistä ammateista on kadonnut yksi kyky ja tasapainotusta on yritetty siellä täällä, vaikka potency muuttuukin päivityksestä toiseen
Haasteiden monipuolisuus korostui entisestään epätavallisen julkaisumallin ansiosta. Tasohyppely valloitti nopeasti pelaajien sydämet omaperäisillä mekaniikoillaan, värikkäällä ilmeellään ja hyväntahtoisella huumorillaan. …viides kenttä saattaa rikkoa sekä sielun että ruumiin. Fyysisesti rankkaa. Julkaisumalli sopi mainiosti myös striimaajille, jotka pystyivät rakentamaan omia minisarjojaan tapahtuman ympärille. 21 179060_.indd 21 179060_.indd 21 27.11.2024 14.16.55 27.11.2024 14.16.55. Astro Botin aikahaasteet tarjoavat mainion tekosyyn palata vuoden hyväntuulisimman pelin pariin. Viikoittainen julkaisu teki ennätysjahdista tavanomaista jännittävämpää. Pelaajan on siis näpytettävä kankeita liipaisimia niin nopeasti kuin pystyy kallistellen samalla ohjainta puolelta toiselle parasta toivoen, kuin humalainen hanuristi uppoavan Titanicin kannella. Aikahaasteet ovat armottomuudessaankin antoisia, vaikka… Huonoa . Siinä, missä neljä ensimmäistä aikahaastetta toivat hymyn huulille, viides vei ilon elämältä. Ruuvit löysällä Ei pidetä jännitystä yllä tämän pidempään. …hornan tuuttiin Kuumuus kasvaa sijoittuu laavakenttien täyttämään hornankattilaan, jossa Astron on kiivettävä tulivuoren huipulle. Se toimii samalla virtuaalisena muistomerkkinä PlayStationin 30-vuotiselle historialle. Omia aikoja on kiva verrata muiden tuloksiin. Sen harvoja heikkouksia oli Astro’s Playroomista (2020) tuttujen speedrun-kenttien uupuminen. Pilvenpiirtäjien huipuille sijoittuvassa Vauhti kasvaa -kentässä Astron selkään kapuaa bulldoggi Barksteri, joka lennättää sankarimme kattotasanteelta toiselle raketin lailla. Mikä pahinta, jos rytmi on vähänkään pielessä, kuten se kiireessä tuppaa olemaan, alkaa apina kavuta takaisin alas. PIIRI PIENI PYÖRII Team Asobi / Sony Interactive Entertainment Arvosteltu: PS5 Versio: Myynti Ikäraja: 7 91 Ensiluokkaiset aikahaasteet tekevät yhdestä vuoden parhaimmista peleistä entistä erityisemmän. Samalla se lisäsi yhteisöllisyyttä yksinpeleille poikkeuksellisella tavalla. Muutama yritys ei tee tiukkaa. Seitsemän päivän odotus sai jokaisen haasteen tuntumaan omalta tapaukseltaan. Pilvilinnoista… Haastekentissä käytetään jotain pääpelistä tuttua erikoiskykyä, joka auttaa Astroa selviytymään haastavista reiteistä. Mikä parasta, jokaisen kentän tavoiteajan alittamisesta palkitaan kahdella uudella VIP-botilla. Astro Bot ei ole ainoastaan teknisesti vakuuttava peli. Heliumhuipuissa kohotaan korkealle pilvien yläpuolelle Astron heliumpalloksi muuttavalla pullistajatehosteella. Astron apina-avustaja ei myöskään ymmärrä tarttua sivuilla sijaitseviin banaanin muotoisiin ulokkeisiin, ellei pelaaja kallista ohjainta oikeaan – tai, banaanista riippuen, vasempaan – suuntaan. Tai oli, kunnes huomasin viikossa tippuneeni 250 parhaan joukosta lähes 5 000 sijalla. Olen toistuvasti ylistänyt PS5:n DualSense-ohjaimen haptisia ominaisuuksia. Perinteitä kunnioittaen jokaisen pikaläpäisykentän pystyy vetämään pikaisesti alle minuutissa eikä ensimmäisen ajan saavuttamiseen kulunut yhdenkään kohdalla paria yritystä pidempään. Mikäli kuitenkin haluaa rikkoa ennätyksiä, on oltava valmis ottamaan isoja riskejä. Oli vain ajan kysymys, milloin ne kääntyisivät minua vastaan. Nostalgian sävyttämä seikkailu viehätti niin uusia kuin vanhojakin pelaajia. Ainoa toiveeni on, että kenttiä julkaistaisiin myöhemmin lisää. Sen sijaan, että kaikki kentät olisivat ilmestyneet kerralla, tekijät päättivät julkaista ne viikon välein. Kentistä löytyy runsaasti riemastuttavia yksityiskohtia, vaikka harva niitä ehtii ihailemaan. Vaarallisia oikoreittejä käyttäessä yksikin virheliike tarkoittaa tavoiteajan karkaamista ulottumattomiin. A stro Botin syksyinen julkaisu oli yksi pelivuoden kohokohtia. Haastekenttien idea piilee kuitenkin siinä, että niitä yritetään uusiksi kymmeniä kertoja peräkkäin optimireitin ja oikopolkujen löytämiseksi. Vietettyäni puoli tuntia laavavuorella käteni olivat krampissa, olkapäitäni jomotti ja hiki kirveli silmiäni. Loppusyksystä puutetta paikattiin viidellä ilmaisella pikaläpäisykentällä. Markus Rojola ASTRO BOT -PIKALÄPÄISYKENTÄT Astro Botin vauhdikas lisäsisältö tekee pelistä koukuttavamman kuin koskaan. Tuntuman parantamiseksi – sekä kaiketi immersiivisyyden lisäämiseksi – liipaisinnapin pohjaan painaminen vaatii tavanomaista enemmän voimaa. Viritetyssä juoksussa Astro heijaa kuilujen yli Hämähäkkimiehen tavoin sekä rusikoi tiensä taivaisiin kohoavan tornin huipulle vietereillä viritettyjen sammakkohanskojen voimin. Tarttuva (ja rytmikkyydessään avulias) musiikki sekä väriloisto onnistuvat pitämään tunnelman kepeänä, vaikka ennätys jäisi ainoastaan muutamalla sekunnin tuhannesosan päähän. Hyvää + Mainio julkaisumalli. Se antoi myös pelaajille aikaa viilata ennätyksiään. PlayStationin historiassa riittää vielä louhittavaa. Kapuaminen on kuitenkin rankkaa. Pisimpien etäisyyksien ylittämiseksi Astro voi luoda omia huurteisia ramppejaan hörpättyään vettä ronsubotin kärsällä. Pikaläpäisykenttien kaltainen ilmainen lisäsisältö on hieno tapa jatkaa yksinpelin elinkaarta. Onko Team Asobi onnistunut pitämään tason korkealla vai jääkö uusi sisältö alkuperäisen pelin varjoon. Kentissä ei sinänsä ole yhtäkään erityisen vaikeaa osiota, joka estäisi niiden läpäisyn. Ja olin yhä yli puoli minuuttia jäljessä maailmanennätysajasta! Rattaat rouskuttaa Vaikka viimeinen kenttä koetteli mieltäni sekä kehoani, objektiivisesti arvioituna pikaläpäisykenttien laatu pysyi alusta loppuun korkeana. Nettiin ilmestyi lukuisia videoita, joissa jaettiin vinkkejä oikoreiteistä sekä muista konsteista, joilla saattoi säästää sekunteja tai ainakin sadasosia. Astro Botin uudet aikahaasteet ovat samaan aikaan sekä ihastuttavan hauskoja että pirullisen haastavia. Hyytävän kylmässä Antaa liukua -kentässä liu’utaan ja luistellaan jäävuorelta toiselle vältellen hyiseen veteen putoamista
Käynnissä hurja taistelu! 22 179061_.indd 22 179061_.indd 22 27.11.2024 14.19.57 27.11.2024 14.19.57. Tapio Salminen arvosteli pelin 86 pojon arvoiseksi. Nnirvi RED DEAD REDEMPTION REMASTER Minne ovat hävinneet uudet villin lännen elokuvat ja pelit. Pian Marston ammutaan ja varsinainen peli voi alkaa. Red Dead Redemptionin Xbox 360 -laatikko istui hyllyssäni vuosikausia odottamassa pelaamista, mutta projekti vain siirtyi ja lopulta jäi. Epäilen, että John vei ne. Kun tekee jotain laitonta tai painaa väärää nappia, pääsee Wanted-listalle ja alkaa tuttu poliisin, tai siis sherif. On (pienehkö) avoin maailma (jossa kaksi aluetta, New Austin ja Nuevo Paraiso), jossa liikutaan hevosella, postivaunuilla, junalla ja vankkureilla. Hauskaa sinänsä, ensimmäinen Red Dead Redemption (2010) on jatkoa sille toiselle, jossa nuori John Marston jo debytoi. Joka on selkeästi Getareita vaikeampaa, koska maasto on aukeaa eikä satunnaisilla vastaantulijoilla saa aikaan kytät pysäyttävää liikenneruuhkaa. Nyt Marstonin tarina kerrotaan loppuun, ja bonuksena on vielä ilmainen annos zombeja. Hänen näkemyksensä John Marstonista jäi Pelit-lehden klassisiin lainauksiin: Munaton sankari. Valtio pakottaa entisen henkipaton John Marstonin vielä kerran tarttumaan Coltin kahvaan ja matkustamaan New Austinin piirikuntaan hoitamaan vanhan jenginsä henkiin jääneet jäsenet. Vastapainoksi moninpeli on poistettu. Grand Horse Theft Peli alkaa räväkästi Rockstarin clientin asennuksella (tai päivityksellä), tekstivallien hyväksymisellä ja pitkän alkuanimaation läDouble Eleven / Rockstar Games Versio: myynti Minimi: Intel Core i5-4670 / AMD FX-9590/8 Gt RAM, GeForce GTX 960 tai Radeon R7 360 Suositus: Intel Core i5-8500 / AMD Ryzen 5 3500X/8 Gt RAM/ RTX 2070 tai RX 5700 XT Testattu: AMD Ryzen 7 3700X 3,60 GHz, 32 Gt, GeForce RTX 2060 6 Gt Moninpeli: Ei enää Ikäraja: 18 pikatselulla. Autot on keksitty, lentämisestäkin puhutaan, mutta vielä ei ole sivistys ja lukutaito täysin tuhonnut rajaseutujen idylliä. n, pakoilu. Joskus lipsutaan tahattomaan huumoriin: yhtä miesparkaa raahattiin hevosten perässä valtaosa alkupeliä, kunnes en kestänyt enää katsoa. Luonnosta löytyy eläimiä, korppikotkat kiertelevät kuolleita ja vastaantulijat yrittävät tosissaan todistaa oikeaksi Robert A Heinleinin väittämää ”Aseistettu yhdyskunta on kohtelias yhdyskunta”. Aikoinaan ympäristön elävöitys teki varmasti vaikutuksen. Totuuden hinta oli kova: Red Dead myi Pohjoismaista Suomessa vähiten, Rockstar piti meitä syyllisinä, ja siksi tämäkin arvostelu on tehty itse ostetusta pelistä. Ja ihan puhtaita täyte-NPC:itä, jotka antavat bonustehtäviä. Hell hath no fury like Rockstar scorned. No, katsotaan sitten vanhaa klassikkoa. Rakenne on puhdasta Getaria: on niitä juonta edistäviä NPC:itä, jotka näkyvät kirjaimina kartalla ja joiden tehtävät muodostavat omia jatkumoitaan. Mukana on myös pikkaisen kankea pikamatkustussysteemi, jossa pitää ensin vaeltaa erämaahan kuin Israelin kansa ja pystyttää leiri. Rockstar kyllästyi odottamaan mielipidettäni ja päätti julkaista lännenpelinsä remasteroituna, nyt myös PC:lle. Siinä ei kauaa hevoseni turpa tohissut, kun Red Dead alkoi tuntua todella tutulta. O n vuosi 1911 ja villi länsi on häviämässä historiaan. Ei niinkään Redemption kakkosen takia vaan siksi, että sapluuna on suoraan GTA:sta, tarkemmin nelosesta. Getarin malliin maailmassa on myös valtavasti sivupuuhasteltavaa, kuten metsästystä ja eläinten nylkemistä, pokeria ja puukkohippaa sekä tietysti cowboy-hommia ja lainsuojattomien metsästystä. Minulta loppuivat tekosyyt. Joko heiltä tai Johnin vaimolta ja lapselta lähtee henki
Konsolialkuperän takia ammuskelun kokonaisuus jää kankean puolelle, osittain ärsyttää myös gra. Marstonin ikä näkyy juuri sinä, kuinka vanhanaikaisen kankeasti hän liikkuu, ikään kuin auto, jolla on jalat. PC-puolella modauskonekin on jo alkanut putputtaa. Kun tsekkasin RDR kakkosen arvosteluni (Pelit 11/19, 90 p.) huomasin että siinähän on edelleen todella paljon samaa. Ratsastuksessa hevosilla on vaihteet, isompaa klopotikloppia menee silmään napin painalluksella ja tuplapainalluksella kytkeytyy turbovaihde päälle. No, vaikka Getarin jäljet näkyivät myös Rödäri kakkosessa, siinä ne olivat paremmin peitelty. Vastaavasti taas ammuskelussa padi on puhdas huumorivaihtoehto. Asetuksia rukkaamalla sain jonkin näköistä valoa ja iloa aikaiseksi, mutta välillä peli oli suorastaan ruma. Vähintään pakollisiin hepparalleihin kannattaa padi kaivaa esiin. Ne kuuluisat orin pallit muuten vetävät cameoroolin: kun peli siirtyy Meksikoon, Irish tsekkaa niistä hevosensa terveyden. Enemmän minua häiritsee värimaailma, joka aivan liian usein on kumman ja tumman samea, pahimmillaan tasaisen vihreän ruskea kuin Doomin perässä juossut ysärin FPS-peli. Varsinkin yöllä ongelma on paha. John Carston kurvittelee Rockstarilla oli pitkään yksi helmasynti, GTA-sarjan menestyksestä kumpuava ylimielisyys. Haitallisempaa mutta onneksi harvinaista on, kun viholliset (tai eläimet) satunnaisesti kiitävät kuin Barry Allen, tuo DC-universumin Flash. Siksi Marston ottaa usein osumaa, mutta Wolverine-voimillaan onneksi paranee, kunhan huokailee hetken. Mutta. Oletettavasti optioista löytyy joku aimbot-asetus, jolla yleiseen suuntaan ampuminen riittää. Lisäksi paikoilla oli aukioloajat, ja ainoa tapaa siirtää kelloa on lepo/seivaus, jolla viisarit siirtyvät kuusi tuntia. ikan toimiminen suojavärinä, eli vihollisia on vaikea nähdä paitsi niiden ampuessa. Tummissa ruuduissa ne isot konnat uivat Vaikka Red Dead Redemptionin ikä näkyy monessa asiassa, tervehdin Remasteria ilolla. Tai sitten satoi. Hahmoanimointi on edelleen enimmäkseen hyvää, vaikka siinäkin ikä näkyy. Pelissä oli nimittäin outo feature, joka on mahdollisesti jopa bugi. ikka oli varmasti aikanaan erinomaista ja toki enimmäkseen toimii vieläkin, mutta kulmikkaista polygoneista ja läheltä suttuisista tekstuureista (kuten aseet) näkee jo selvästi pelin iän. Ehkäpä yliäänen nopeudella kulkeva buffalo oli evolutionäärinen kehitysaskel, mutta toisaalta teurastajat tulivat samaa vauhtia perässä. Ei löydy palkkion kuittaajaa. Red Dead Redemption edustaa vähän kehittyneempää nelos-Getarin aikaista näkemystä, merkittävänä erona Red ei ole tutoriaalia puoleen väliin peliä. Cut ’em out, ride ’em in, Cut ’em out, ride ’em in, Rawhide! Hän vetää, ampuu, horjahtaa. Lukittuminen on historiaa, ja hiirellä plus näppiksellä ammuskelu muistuttaa oikeaa räiskintäpeliä. Harvoin valitan hinnasta vaan 50 euroa on pikkuisen liikaa. Gra. Mutta koska pallimallintajaa ei ole vielä tajuttu palkattu, graa. Aurinko oli vähissä, koska voisin vannoa että suurin osa tehtävistä osui yöhön. Suojautuminen sujuu vähän kankeasti, mutta se on hyvää harjoitusta muuhun liikkumiseen: jalkaisin Marstonilla on kaksi vaihdetta, kävely ja juoksu. Red Dead Redemption on klassikko, jonka pelastaminen Xbox360/PS3-hautausmaalta on pelikulturaalisesti hyvä asia. Ihmiset ovat raportoineet muistakin oudoista fysikaalista ilmiöistä, kaikki ilmeisesti liittyvät siihen, ettei pelikoodi huomioi, kuinka nopeasti se pyörii. Muiden räiskintäpelien kehittyessä yhä sujuvammiksi GTA:t jäivät omaan kuplaansa. Ammuskelu oli kankeaa ja lukitusviritykset tyhmiä. Veivi-Gatling on monen tilanteen seivi. 23 179061_.indd 23 179061_.indd 23 27.11.2024 14.20.11 27.11.2024 14.20.11. Jostain syytä padilla homma toimi merkittävästi paremmin kuin shiftiä painamalla, jossa varsinkin hevosturbon aktivointi tuntui olevan arpapeliä. nen representaatio puuttuu. Osa lännen ratsumiehistä vetää hepoillaan vauhdikkaasti kuin moottoripyörillä, mikä tekee niiden ampumisesta haastavaa
ikan ja henkilöanimaatioiRED DEAD REDEMPTION REMASTER den uusiksi vetäminen olisi riittänyt pitkälle. Mitä ikinä kukaan ehdottaakaan, Marston sanoo joo, jopa silloin kun ehdottaja on meksikolainen vastenmielinen tyttöjenahdistelija tai vastapainoksi mies, joka pyytää keräämään kukkia vaimolleen. Jo yleinen gra. 83 Vaikka pelivanhus on kankea ja ulkonäkö jo vähän rapistunut, vieläkin hän vetää nopeammin kaikki muut lännenpelit. Kun pelissä on muuten moraalisesti armoton meno, entisenä rikollisena Marston kaipaisi enemmän kontrastia. Olen aina inhonnut John Waynea, koska vain yhdessä elokuvassa hän uskalsi esittää muuta kuin suoraviivaista miesten miestä ja sankaria. Rockstarin tuotantoarvot kyllä näkyvät. Tosin Bill Williamsonin jahti aina välillä jää sivupuuhastelun jalkoihin. Näyttelijät ovat hyviä, dialogi kulkee, maailma tuntuu villiltä länneltä, ja pidin mainion musiikin poikkeuksellisesti päällä. Redarin kyyninen, kriittinen maailmankatsomus kieltämättä miellytti, Rockstar osasi kyllä käsikirjoittaa. Osaa NPC:istä voisi haukkua turhan kliseisiksi tai geneerisiksi, mutta ehkä se on tarkoituskin, lännenelokuvat eivät enää ole peruspelaajille yhtä tuttua kuvastoa kuin 50-70-luvuilla. 24 179061_.indd 24 179061_.indd 24 27.11.2024 14.20.27 27.11.2024 14.20.27. Edes sen suurimman ongelman olisi voinut yrittää korjata. Marstonin munakkuus on mielipideasia, taistelun kankeus ja vanhahtava gra. Mitä enemmän pelasin, sen enemmän Marstonin ohjaaminen alkoi rasittaa, koska alkoi todella tuntua, että ohjasin Marstonia, enkä ollut vielä suorittanut marstonkortin inssiajoa. Kun tarinat päättyvät Red Dead Redemptionia oli jotenkin nostalginen pelata, gra. Sodan rattaat. ikka ja tuttuus kuljettivat minut aikakoneella 14 vuoden taakse. Ei se ampuminen niinkään, mutta se ylimalkainen liikkuminen, varsinkin taistelussa, jossa Marston juoksee koko ajan, söi lännenmiestä. Lisäksi zombeja pakoon juostessani pelin suurin ongelma alkoi todella hiertää. ikka pois lukien Red Dead on muuten edelleen tanakkaa tavaraa. Vaimo ja lapsi vapiskoon pelosta, iskä paimentaa nyt lehmiä Bonnie McFarlanen kanssa! Entäpä näyttelijöistä tärkein. Ruma naama on karskin arpinen ja puvusto miehisen sergioleonemainen, mutta John-boy on kyllä GTA-sankareihin verrattuna oudon mitäänsanomaton jokamies, joka tuntuu vain ajelehtivan tarinan läpi. Oliko Tapio oikeassa. Silti olisi kannattanut Red Dead Redemption 2:n pelimoottorilla tehdä ihan kunnollinen Remake Xbox 360 -version pohjalta. Kun miehellä on kaikki aseet päällä hotellihuoneessa ja pääpahis huutelee kadulla vain parin kätyrin kanssa, siinä olisi ollut yksi helppo nopean ratkaisun paikka. Sentään yhdessä elokuvassa hän oli lihava, juoppo ja kova kuin kivi, saaden uransa (142 elokuvaa) ainoan Oscarin. Tummansumea gra. Kun setä tulee kaupungista kotiin, hän on purevalla tuulella. Mieleen jääviä sivuhahmoja olivat epämiellyttävä haudankaivaja (vai -ryöstäjä), Seth sekä meksikolainen vallankumousjohtaja Abraham Reyes, joka vangitsee poliitikon rehellisyyden ja moraalisen selkärangan mainiosti. Sankari on munattu. Suurempana ongelmana osalla NPC-kaartista oli usein enemmän sanottavaa kuin asiaa, siis liian paljon. ikka. Pahat . Aina hankala lopetus hoiti hommansa ja jätti hyvän jälkimaun, joskin pahalla tavalla. Red Undead Resurrection Mukana tulee pelin ainoa delsu, joka on kieltämättä mielenkiintoinen. Villin lännen historia ja pelihistoria katsovat toisiaan silmiin, ottavat toisiaan käsistä kiinni ja ratsastavat unohtumattomina legendoina auringonlaskuun, kuin The Sundance Jack ja Butch Ennis. Vieläpä eri tavalla kuin jonkun vanhan nuoruuden suosikin pelaaminen, koska muistoni Red Deadista puuttuivat, joten nostalgialisää ei tippunut. Koska Meksikossa ollaan niin.. Naisia sorretaan, Marston seuraa vierestä. No, pahinta olisi jos Marstonista olisi tehty John Wayne -pastissi. Rumat . Näissä on tutut arkkityypit, hitaat, nopeat ja myrkkyä sylkevät. Salmisen Tapion muuten hyvin kehuvan arvostelun negatiivisin pointti kohdistuu sankariin, John Marstoniin, joka Tapion mukaan on melko luonteeton nössö. Hyvät + GTA-tason tuotantoarvot näkyvät. Seuraa selviytymiskauhua Red Deadin maastoissa, hyvin pitkälle samoilla mekaniikoilla mutta zombeja vastaan. Loppupuolella varaslähtötehtävät, joissa kohde melkein saadaan kiinni mutta ei saadakaan, alkoivat huokailuttaa. Kannattaa plokata viimeistään tarjouskorista mukaan, varsinkin jos kiinnostaa John Marstonin ja kolmen Red kakkosen henkilön lopullinen kohtalo. Zombitaisteluni jäivät aika lyhyeen, koska pääpelin jälkeen kyllästysmittarini oli Red, pääpeli oli juonellisesti Dead ja Redemption kohti seuraavaa projektia jo mielessä. Aika yllärinä Abigail ja Jack saavat zombitartunnan, ja John alkaa etsiä parannuskeinoa. Paitsi se yksi. Aikoinaan näissä oli vuoden väli, joten lännen elävät ruumiit maistuivat varmasti paremmin. Uuden fatwankin uhalla olen samaa mieltä. Undead Nightmare ei luonnollisestikaan sijoitu ”oikeaan” rödärijatkumoon vaan Johnin farmille, jossa tämä elelee vaimonsa, poikansa ja sedän kanssa
Treyarch on onnistunut palauttamaan kauan sitten kadotetun taian takaisin sekä moninpelimuotoihin että Zombie-tilaan. Julkaisun jälkeen olen huomannut viiveen tipahtavan 50 millisekunnin alapuolelle muutaman päivän välein, mutta ainoastaan yhden erän ajaksi. Tämä luo uusia taktisia mahdollisuuksia. Babylonin keskellä sijaitsevaan muinaisen raunion portaita voi nousta neljästä eri suunnasta. Pelaajien on oltava valmiita sopeutumaan tilanteisiin nopeasti, sillä pistoolin tai haulikon jälkeen vuorossa voi olla tarkkuuskivääri. Mutta Black Ops 6 tuntuu erityiseltä. Nyt voi esimerkiksi syöksyä parvekkeelta alhaalla odottavan vihollislauman yli, kääntyä ilBACK IN BLACK Moninpelikenttien valaistus onnistuu toisinaan tekemään vaikutuksen, vaikka kalpeneekin kampanjatehtävien rinnalla. En ihmettelisi, jos siitä tulisi Shipmentin kaltainen kestosuosikki, jota fanit pyytävät lisäämään jokaiseen uuteen CoDiin. C all of Duty -sarja rikkoo myyntiennätyksiä vuosi toisensa jälkeen, vaikka se ei koskaan vaikuta täyttävän pelaajien odotuksia. Aivan kuin tekijät olisivat pohtineet tarkkaan, mikä teki pelisarjasta alun perin niin suositun ja päättäneet palata perusasioihin. Pikkukartat eivät tehneet minuun suurta vaikutusta. Samalla he ovat hankkiutuneet eroon monista viime vuosina tehdyistä trendikkäistä uudistuksista, jotka olivat vieneet sarjaa yhä kauemmas juuriltaan. Tuntematon maa Black Ops 6 sisälsi julkaisupäivänä kuusitoista täysin uutta moninpelikarttaa, joista kaksitoista on perinteisiä 6v6-karttoja. nity Ward / Demonware / Activision Versio: Myynti Arvosteltu: PS5 Saatavilla: PC, PS4, Xbox One, Xbox Series X/S Ikäraja: 18 Skyline sijoittuu moderniin kartanoon, jonka sisäpihaa koristaa uima-allas. Kahdesta yhteen kytketystä asunnosta koostuva kartta on juuri sopiva sekoitus kaaosta ja strategisuutta. ghtissa kaksihenkiset joukkueet ottavat toisistaan kahden erän välein vaihtuvilla aseilla. Vastapuolen pelaajat pystyvät kuitenkin aukaisemaan massiiviset ovet molemmilta puolilta, joten valta-asemat vaihtuvat tiuhaan tahtiin. Omnimovementiksi nimetty mekaniikka mahdollistaa juoksemisen sekä syöksymisen mihin tahansa suuntaan. Normikarttojen lisäksi Black Ops 6:sta löytyy neljä pienikokoisempaa karttaa, jotka on suunniteltu ensisijaisesti nopeatempoisiin Gun. Poikkeuksena on Stakeout, josta tuli nopeasti yksi kaikkien aikojen lempikentistäni. Laskeva aurinko saa pinnat kimaltamaan kauniisti. Kompakteissa kartoissa järjestetään myös Face Off -matseja, joissa killstreakit – eli ohjusiskujen kaltaiset erikoishyökkäykset – on poistettu käytöstä. Gala, Warhead ja ensimmäisen kauden alussa lisätty Heirloom muuttuvat nopeasti tarkka-ampujien temmellyskentiksi ja Pit on turhankin synkkä ja sokkeloinen. Subsonicin pommitetulla lentokentällä pelin kulkua pystyy hallitsemaan valtaamalla kartan keskellä sijaitsevan hangaarin. ght-matseihin. Black Ops 6 on erinomainen esimerkki siitä, miten vähemmän on toisinaan enemmän. Kenttä on erittäin avoin, mutta korkeuserot mahdollistavat taktisen liikkumisen kartan halki. Joukossa ei ole yhtään heikkoa lenkkiä, vaikka kaikki eivät omaa pelityyliäni suosikaan. 25 178065_.indd 25 178065_.indd 25 27.11.2024 16.11.29 27.11.2024 16.11.29. Markus Rojola CALL OF DUTY: BLACK OPS 6 -MONINPELI Black Ops 6:n moninpeli tuntuu paluulta sarjan kulta-aikoihin. Treyarch / Raven Software / Beenox / High Moon Studios / Activision Shanghai / Sledgehammer Games / In. Se ei anna kummallekaan joukkueelle mahdollisuutta vetäytyä puolustamaan omaa nurkkaansa, joten intensiteetti pysyy yllä koko erän ajan. Listani kärkeen nousivat syyskuun betasta tutut Skyline ja Babylon sekä uusi Subsonic. Gun. Väistöjä ja väijytyksiä Merkittävin Black Ops 6:n uudistus koskee liikkumista
Viikon jälkeen peliin lisättiin klassikkokartta Nuketown, joka on pidetty ennallaan niin hyvässä kuin pahassa. Se antaa joukkueelle selkeän, helposti noudatettavan päämäärän. Pisterajoja on kaiken lisäksi korotettu, joten killstreakien käyttö on vähentynyt ainakin itselläni merkittävästi totutusta. Useimmat tiimiläiset pyrkivät epätoivoisesti saamaan vilauksen vastapuolen KAKista sen sijaan, että varjelisivat omaansa. Tässä pelimuodossa kummankin joukkueen pelaajista yksi muuttuu korkea-arvoiseksi kohteeksi (KAK), jotka keräävät joukkueelleen pisteitä pysyttelemällä hengissä mahdollisimman pitkään. Betaversiossa viive pysytteli valtaosan ajasta 50 millisekunnin alapuolella, mikä on asuinpaikkaani nähden erinomainen tulos. Ne tulevatkin tarpeeseen, sillä killstreakejä – eli tutkalennokin ja ilmaiskun kaltaisia apuja, jotka voivat kääntää taistelun kulun – kerrytetään tappoputkien sijaan pistepoteilla. On kuitenkin hienoa, että pelaajia palkitaan muistakin omaa joukkuetta auttavista teoista, kuten ammusten jakamisesta. Omnimovement on tehnyt taistelusta myös visuaalisesti miellyttävämpää. Aseiden muokkausta on virtaviivaistettu. Sivuttaissyöksyjen mahdollistaminen on selvästi vähentänyt häiriökäyt… siis kyseisen taktiikan käyttöä. Ristitulessa Black Ops 6 vie pelisarjaa oikeaan suuntaan, mutta valitettavasti se ei ole täysi ongelmaton. Todennäköisesti ongelma liittyy serverien toimintaan, sillä Xboxilla pelaava kaverini raportoi samoista ongelmista. malennon aikana ympäri ampumaan näistä yhden ja viimeistellä loput laskeutuessaan maahan. Ainoa merkittävä puute oli Gun Game, jossa pelaajan ase vaihtuu jokaisen tapon jälkeen, mutta uskon sen tekevän paluun ennemmin tai myöhemmin. Pistesaldo nollautuu kuitenkin joka kuoleman jälkeen. Rakennuksista uupuvat esimerkiksi ovet, vaikka niitä löytyy muista kentistä. Esimerkiksi kolmella strategistikyvyllä saa bonuspisteitä tehtäväkohtaisten tavoitteiden suorittamisesta sekä vihollisten varusteiden tuhoamisesta. Muutaman erän kokeilun perusteella enemmistö pelaajista sivuutti kultaharkkojen keräämisen keskittyen sen sijaan vihollisten ammuskeluun. Mikäli kaikki valinnat edustavat samaa luokkaa, saa bonuskyvyn. Tekijöitä on syytä kritisoida myös spawn-pisteiden valinnasta, sillä pelaajat syntyvät ärsyttävän usein suoraan tulilinjalle. Black Ops 6:ssa osien määrää on vähennetty radikaalisti. Parin viikon Black Ops 6:n pelaamisen jälkeen Modern Warfare III:n kartoissa suoraviivaisesti eteneminen tuntui kahlitsevalta. Tapot ovat edelleen nopein tapa kerryttää pisteitä. Yksinkertaistettu lähestymistapa ei ainoastaan vähennä turhaa säätämistä, jolloin pelaajat voivat keskittyä itse toimintaan, vaan se myös madaltaa uusien pelaajien kynnystä astua taistelukentälle. Yhteistyö jää kuitenkin harmillisen usein haaveeksi. Syrjäisessä nurkassa kyykiskely ei auta, sillä vastapuolen pelaajat aistivat KAKin sijainnin seinienkin läpi. Usein kohteet ovat kaikkein innokkaimpia ottamaan kontaktia vastustajiin. Ransackissä joukkueet pyrkivät kahmimaan kultaharkkoja eri puolille kenttää aktivoituvista säiliöistä ja kuljettamaan ne turvallisesti omaan säilöönsä. Luoteja ja liukumiinoja Black Ops 6:n moninpelimuodoista löytyivät julkaisupäivänä lähes kaikki vanhat suosikit Team Deathmatchistä Dominationiin. 26 178065_.indd 26 178065_.indd 26 27.11.2024 16.11.47 27.11.2024 16.11.47. Kill Orderilla sen sijaan saattaa olla siihen mahdollisuudet. Välineet voittoon Erikoiskyvyt eli perkit on jaoteltu kolmeen eri kategoriaan, joista jokaiseen voi valita yhden seitsemästä eri vaihtoehdosta. Esimerkiksi äänenvaimentimia on tarjolla vain yksi asetta kohden. Sulavuutta häiritse korkeahko verkkoviive. Maassa makaavat pelaajat voivat nyt tähtäillä nopeasti eri suuntiin, mikä tuntui aiemmin todella vaivalloiselta. Valtaosan ajasta John Woo -tyyliset syöksyni johtivat noloon kuolemaan. Julkaisuversiossa keskiarvo kasvoi noin 20–30 millisekunnilla, mikä on jo kaukana optimaalisesta. Näin ollen en usko, että Ransackistä muodostuu uutta kestosuosikkia. Se rankaisee ikävästi eniten tiimipelaajia, jotka pyrkivät suorittamaan tehtäväkohtaisia tavoitteita henkensä uhalla. Ongelma korostuu erityisesti hektisissä taisteluissa, jolloin pienet tähtäysliikkeet muuttuvat lähes mahdottomiksi. Ruudunpäivitysnopeuskin notkahtelee ajoittain. Muutamissa kentissä toisen joukkueista CALL OF DUTY: BLACK OPS 6 -MONINPELI Omnimovementin jälkeen ei ole paluuta vanhaan. Omnimovementin ansiosta taktiikka toisinaan toimii: olen nähnyt vastustajien lamaantuvan kauhusta KAKin liitäessä heitä kohti. Olen vuosia kironnut pupuloikilla kentän halki eteneviä vastustajia. Niiden erien aikana, kun tiimi pelaa aidosti yhteen, Kill Order tarjoaa erinomaista hupia. Kuitenkin, niinä muutamina kertoina, kun kaikki sujui suunnitelmien mukaan, tunsin tanssivani taistelukentän halki. Aseosien karsiminen vähentää valinnanvaraa, mutta selkeyttää kokoonpanojen hallintaa. Modern Warfare III:ssa oli tarjolla häkellyttävä määrä eri osia, joiden aukaiseminen oli sekä työlästä että aikaa vievää. Kill Order nousi nopeasti yhdeksi lempipelimuodoistani. Suurin osa tiimistä kerääntyneenä KAKin ympärille on valitettavan harvinainen näky Kill Orderissa. Toistaiseksi mukana on myös kaksi uutta pelimuotoa, jotka tuovat hieman tuoretta ilmettä perinteisiin taisteluihin
Liberty Fallsin valoisa pikkukaupunki uudistaa kaavaa hienosti. Evakuointiammuskelu zombeilla oli mielenkiintoinen kokeilu, mutta ei osoittautunut toimivaksi, koska zombeja oli liian helppo väistellä avoimessa maastossa. Linjojen takana Black Ops 6 edustaa monella tapaa sarjan paluuta juurille. Molemmista kentistä löytyy myös tarinan tapainen, jonka kokemiseksi on etsittävä johtolankoja ja selvitettävä joukko puzzleja. ght-otteluissa. Taktisemmin pelaavien lohduksi peliin on lisätty askelia korostava laite, mutta hidas lataus ja lyhyt kesto tekevät siitä lähes käyttökelvottoman. Verkkoviive, spawn-sekoilut ja äänisuunnittelun puutteet nakertavat nautittavuutta. Suosittelen sen sijaan turvautumaan nopeammin latautuvaan henkilömiinaan, joka tarjoaa käytännöllisemmän suojan selustaan pyrkiviltä vihollisilta. Z niin kuin zen. Onneksi maltin menetettyään voi aina vetäytyä Zombie-tilan pariin rauhoittumaan. Kyseiset viat ovat kuitenkin vaivanneet pelisarjaa jo niin pitkään, etten pidätä hengitystä sitä odotellessani. Kun kentissä suunnistaminen alkaa sujua, pelaamisesta tulee oudolla tavalla rentouttavaa. Liberty Fallsissa on tilaa temmeltää. Zombie-tilan yksi parhaimmista aseista on GS45-pistooli. Lisähaastetta kaipaavat voivat aktivoida laitteen, joka tekee zombeista merkittävästi aggressiivisempia, nopeampia sekä kestävämpiä. Lyhytkestoiset ja alati vaikeutuvat erät tarjoavat johdonmukaisemmin etenevän narratiivin jokaiselle pelikerralle. Terminuksen pienellä saarella sijaitseva tutkimuslaitos sen sijaan tuntui hyvin perinteiseltä Zombies-kartalta. Zombeja vastaan voi käydä joko yksin tai 1–3 seuralaisen kanssa. Ratkaisu miellyttänee päättömästi ryntäilev… siis aggressiivista pelityyliä suosivaa enemmistöä. 27 178065_.indd 27 178065_.indd 27 27.11.2024 16.12.21 27.11.2024 16.12.21. Korkean viiveen vuoksi arvostan hyvin suunniteltua äänimaailmaa, jossa äänen lähteen kykenee paikantamaan pelkästään korviaan käyttämällä. Liian usein aika kului myös turhaan haahuiluun. Avarat kadut eri rakennuksineen tekevät liikkumisesta vapaampaa ja antavat lisämahdollisuuksia strategiointiin. on myös mahdollista asettua helposti puolustettaviin asemiin vastustajan päätyyn, jolloin he pystyvät napsimaan vastapuolen pelaajia välittömästi näiden ilmestyttyä peliin. Oli synkkä ja myrskyinen yö… Black Ops 6:n Zombie-tila tuo takaisin erämuotoisuuden, joka puuttui viime vuoden avoimesta kartasta. Vaikka Black Ops 6 uudistukset ovat pääosin onnistuneita, se ei silti täytä kaikkia odotuksia sujuvan pelikokemuksen suhteen. Lepsuiluun ei ole kuitenkaan missään vaiheessa varaa, sillä yksikin virheliike voi koitua kohtaloksi. Zombie-tilan juonenkäänteet ovat kokemisen arvoisia – ainakin kertaalleen. Omnimovement luo liikkumiseen uusia ulottuvuuksia eikä kallisarvoista peliaikaa tarvitse enää haaskata aseiden muokkaukseen. Eikä kyse ole siitä, että tepsutus peittyisi räjähdysten alle. Muilta osin asia on kunnossa, mutta vihollisten askeleet jäävät helposti huomaamatta. Tällä kertaa mukana on kaksi karttaa. Treyarch on onnistunut tuomaan takaisin sarjan tunnusmerkit – nopeatempoisen räiskinnän ja intensiiviset moninpelikokemukset – samalla, kun se korostanut taktisuutta onnistuneilla uudistuksilla. Jos epäkohdat saadaan korjattua tulevissa päivityksissä, pelikokemus voi hyvinkin nousta uudelle tasolle. Öinen kauhutunnelma vetoaa varmasti moniin, mutta Liberty Fallsiin verrattuna se vaikutti merkittävästi vähemmän innovatiiviselta ja intuitiiviselta ympäristöltä. Yhteydet venyy ja paukkuu. Ensimmäisen kauden alussa julkaistiin helpotettu pelitila, jossa johtolankojen luo ohjataan kädestä pitäen. Z niin kuin zombie. Selustaani on onnistuttu rynnimään myös hipihiljaisissa Gun. Räiskinnän lomassa voi etsiä piilotettuja salaisuuksia ja suorittaa palkintojen toivossa erilaisia haasteita, kuten zombiekeilausta. 87 Black Ops 6 on 2020-luvun paras Call of Duty -peli. Kun zombielaumat alkavat ahdistaa liiaksi, voi hermoja rauhoittaa keilaamalla. Hyvää + Omnimovement luo uusia taktisia mahdollisuuksia. Spawn-sekoilu turhauttaa. Pack-a-punch-koneella siihen saa räjähtävät luodit, joka vie käveleviltä kuolleilta jalat alta. Uudet pelimuodot, kuten Kill Order, tuovat piristystä tuttuihin kaavoihin. Sleeper Agent -kenttäpäivitys naamioi pelaajan vastapuolen jäseneksi. Zombie-tilassa yhdistyy rentous ja haaste. Huonoa
André ei ole supersotilas, vaan jokainen taistelu tuntuu asiaankuuluvasti riskiltä. Lapiolla lyöminen edellyttää hidasta iskun lataamista ja tähtäämistä. E nsimmäinen maailmansota (1914–1918) on uudemmista sodista ehkä se järjettömin. Taistelu on kankeaa, mutta kauhupelille sopivalla ja jännitystä lisäävällä tavalla. Peli myös sai ansionsa mukaan eli voitti lokakuussa Australian pelintekijöiden Vuoden peli -palkinnon. Kun menneisyyden taktiikat ja menneisyyteen jämähtäneet upseerit kohtaavat jättiläisaskelin kehittyvän tekniikan, ei rivisotilaan elämä juoksuhaudoissa enää tarvitse lisää kauhuelementtejä. Viime vuonna Zum Teufel / Kvaak Kirjat julkaisivat Pat Millsin ja Joe Colquhounin klassisen sarjakuvajärkäleen Charleyn sota, ja sen irvokkaimmat, järjenvastaisimmatkin jutut perustuvat todellisuuteen. Niitä ei jää kaipaamaan, sillä sodan kauhuissa on kauhupelille riittämiin. Meno on välittömästi tuttua Resident Evilinsä pelanneille: ammuksia ja parannustarvikkeita on rajallisesti, eikä inventaarioon ikinä mahdu kaikki tarpeellinen. Selviytymiskauhun perinteet ja vakava suhtautuminen todellisen sodan kauheuksiin lyövät kättä yllättävän sopuisasti. Ville Harteela Ensimmäinen maailmansota ei kaipaa yliluonnollista kauhua, se pärjää vallan hyvin niillä omilla hirveyksillään. Iskuja väistetään Dark Souls -pyörähdyksellä, aseita tehostetaan kentistä löytyvällä romulla ja vastaan tulee kolmella eri avaimella avattavia ovia. Hänen etsimisensä on tarinan punainen lanka. Tähän rottaisaan rattoiseen aikaan sijoittuu selviytymiskauhupeli Conscript. Selviytymiskauhun massasta Conscriptin erottaa genrelle poikkeuksellinen ensimmäisen maailmansodan ympäristö ja zombien sun muiden yliluonnollisten örmelöiden puuttuminen. Aseilla tähtääminen on hidasta, tähtäin tärisee villisti ja kauas osuminen on lähinnä haave. Tässä tilanteessa kannattaisi jo paeta. Tämä on hyvä ratkaisu, sillä Conscriptin vahvuudet ovat käsikirjoituksen sijaan sodan kauhut tehokkaasti välittävässä painostavassa tunnelmassa ja vaarallisesta tilanteesta toiseen selviytymisessä. Edes pelin tallentaminen ei ole ilmaista, mutta ainakin tallennushuoneessa soi rauhoittava musiikki. Pelimekaniikassakin on riittävästi omaa näkemystä, joten ei Conscriptia pelkäksi klassikoiden jäljittelijäksi voi haukkua. Some-sotureille tekee hyvää annos Somme-sotimista. Matkamme määrä sodan melskeeseen kadota on Ensimmäistä maailmansotaa on kulunut kaksi vuotta. Conscriptia kehitti seitsemän vuotta yksi mies, Jordan Mochi, mikä tekee kokonaisuudesta entistä vaikuttavamman. Historiallisesta tausta-asetelmasta huolimatta Conscript ei ole realistinen sotasimulaatio vaan rehellisen pelimäinen selviytymiskauhuilu. Taistelu ei ole voimafantasiaa, vaan aina vähän epätoivoista räpellystä. Sekavaa sohimista Conscriptin taistelu on kohtalaisen omaperäisesti toteutettu. Vihollisista selviämiKUOLEMA JUOKSUHAUDOISSA Catchweight Studio Arvosteltu: PS5 Saatavilla: PC, PS4, Xbox Series, Nintendo Switch Minimi: Intel Core2 Duo E4400 tai AMD Athlon 64 X2 Dual Core 6400+, 4 Gt RAM, GeForce GT 1030, 2GB tai Radeon HD 5970, 2Gt Suositus: Intel Core i3-540 tai AMD Phenom II X3 720, 8 Gt RAM, GeForce GTX 750 tai Radeon R7 260X Moninpeli: Ei Ikäraja: Ei tiedossa sen ohessa etsitään avaimia ja ratkotaan kevyitä puzzleja. Tähtäämisen, ampumisen ja lataamisen aiVälianimaatiot ovat harvinaisia ja kestävät yleensä sekunnin-pari. Päähenkilö, ranskalainen sotilas André, on veljensä Pierren kanssa puolustamassa Verdunia, jossa saksalaisten hyökkäyksessä Pierre katoaa. Hahmoja taustoitetaan muutamilla pelattavilla takaumilla, mutta suurimman osan ajasta tarinointi on taka-alalla. Juokseminen ja kieriminen väsyttää pelihahmon hetkessä. Simppeli tarina hoitaa hommansa, päättyy asiallisesti ja kerrotaan kunnioitettavan ytimekkäästi ilman ylipitkiä lässytyksiä tai tekstiseiniä. 28 179084_.indd 28 179084_.indd 28 27.11.2024 14.40.03 27.11.2024 14.40.03
29 179084_.indd 29 179084_.indd 29 27.11.2024 14.40.50 27.11.2024 14.40.50. Mustesäiliön kuluttavaa tallentamista ei kannata liikaa säikähtää. Eiväthän nämä ole uusia ideoita, vaan tehty jossain muodossa ainakin vuoden 2002 Resident Evil -uusversiossa, mutta koko paletti on Conscriptissa hyvin mietityssä tasapainossa. ikka. Ruumiiden polttaminen ehkäisee rottien 87 Genren klassikoita kunnioittavaa tiivistunnelmaista selviytymiskauhua maailmanpalon liekeissä. ikka on tosin niin epäselvää, että maastossa on vaikea kokeilematta sanoa mistä pääsee kulkemaan ja mistä ei. Huonoa . ilmestymistä, mutta polttoaine ja sytytin vievät tilaa inventaariosta eikä polttoainettakaan riitä jokaisen ruumiin valeluun. Hyvää + Painostava tunnelma ja hyvällä tavalla kömpelö selviytymistaistelu. Yksinkertaisen gra. Rytmitys toimii mallikkaasti. Vaikeita valintoja Parhaiden klassisten selviytymiskauhupelien tapaan Conscriptissa joutuu jatkuvasti tekemään merkityksellisen tuntuisia valintoja. Ehkä parempi niin, vihollisten tekoäly kun ei yksinkertaista täysiä päälle rynnimistä edistyneempiä temppuja hallitse. Pelin lohduton tunnelma tiivistettynä yhteen kuvaan. Yläviistosta kuvattu Conscript ei ole isoine pikseleineen vuoden kaunein peli, mutta se välittää visuaalisuudellaan onnistuneesti sodan rumuuden ja kaaoksen. Conscript yhdistää onnistuneesti ensimmäisen maailmansodan hirveydet perinteiseen selviytymiskauhun sapluunaan tehden asioita riittävästi omalla tavalla, jotta kokonaisuus ei tunnu pelkältä pelihistorian oppitunnilta. Kaikkialla on likaa ja kuolemaa, pimeys on niin pimeää, että ilman lamppua tunneleihin ei halua mennä. Paikoin gra. Juoksuhaudoissa pelaajan etenemisen rajoittaminen on selkeää ja tuntuukin uskottavalta, metsässä ruskealle maalle kaatunut ruskea puu ei oikein tee samaa. Sota on rumaa Läpipeluun jälkeen olen vaikuttunut. Äänimaailma on toimiva, täydessä pimeydessä kaasunaamari päässä huohottavan vihollisen kuuleminen saa sopivasti valpastumaan. Veikkaan, että PC:llä pelatessa moni kaipaa väliaikaisen tallennuksen luomaa save and exit -mahdollisuutta, jollaista pelissä ei valitettavasti ole. Viholliset voi myös yllättää, vaikka täysveriseksi hiippailupeliksi Conscript ei taivukaan. Haastetta on ja valintojaan joutuu miettimään, mutta liian ankaraksi peli ei muutu. ikan vastapainoksi animaatiot ovat sulavia ja tekevät varsinkin aseiden lataamisesta miellyttävän kouriintuntuvaa. Täytänkö inventaarion aseilla, ammuksilla ja parannustarvikkeilla vai jätänkö enemmän tilaa ympäristöstä löytyvien uusien tavaroiden keräämiselle. kana ei voi liikkua, joten oikea ajoitus ja etäisyys on tärkeää, mikä pitää touhun mukavan taktisena. Tapanko kaikki vastustajat ja teen alueesta hetkeksi turvallisemman vai säästänkö resursseja ja juoksen karkuun. Peli tää juoksuhaudoissa on, meille käskynä vain kohtalon. Andrén asevelvollisuus Verdunin helvetissä kestää vain noin 15 tuntia, mutta on ehdottomasti kokemisen arvoinen. Sen peli toteuttaa erinomaisesti. Vihollisten tappaminenkaan ei takaa turvaa, vaan maahan jätetyt ruumiit houkuttelevat rottia, joista muodostuu uusi uhka. Kentät tuntuvat uhkaavilta labyrinteiltä, mutta avattavat oikoreitit varmistavat, ettei paikasta toiseen liikkuminen käy liian työlääksi. Uusia ympäristöjä, vihollisia ja aseita esitellään sopivin väliajoin. Lyhyiden etäisyyksien vuoksi tämä ei usein ole ongelma, mutta kyllä se aina hatuttaa, kun ottaa turhaa osumaa. Suo siellä, vetelä täällä. Jos pelisession joutui yllättäen keskeyttämään, konsolin pystyi tallentamattakin pistämään kätevästi lepotilaan. Paikoin huonolla tavalla epäselvä gra. Pelissä on kauppias, jolta voi muun tavaran ohessa ostaa rajallisen määrän lisämustetta. Selkeät kartat kertovat jopa millä avaimella pelaajan löytämä lukittu ovi aukeaa, mikä vähentää tarpeetonta edestakaisin juoksentelua. Selkeä ja pelaajan kohtaamista esteistä automaattisesti päivittyvä kartta helpottaa suunnistamista. Uhraanko yhden mustesäiliön ja tallennan pelin nyt vai selviäisinkö vielä hetken hengissä. Conscript ei ole perinteisessä mielessä pelottava, eikä se juurikaan säikäyttele pelaajaa, vaan kauhu tulee enemmän yleisestä lohduttomuudesta ja sodan järjettömyydestä. Tämä on ongelma erityisesti pelin puolivälin paikkeille sijoittuvassa avoimemmassa ympäristössä. Ennen pelin aloittamista tallentamisen voi myös halutessaan muokata täysin ilmaiseksi. Edestakaisin juoksentelua tulee sen verran, että inventaarion kanssa tehdyillä päätöksillä on painoarvoa, mutta ei turhauttavan paljon. Pieni särö taistelussa on se, että vihollisten luodit lentävät välillä sellaisten esteiden läpi, joista niiden ei loogisesti kuuluisi mennä. PS5:llä pelatessa rajallinen tallentaminen onnistuneesti lisäsi jännitystä
Vaikka kyse on tuotantopelistä, käyttöliittymä muistuttaa Civilizationia, mutta kaikkea on moninkertainen määrä. Hmmm. Prestigeä saa aivan kaikesta: jokainen rakennus, keksintö, uskonnon levittäminen, kaupunTURHA ARASTELLA Käyttöliittymän suurin ongelma yhdessä kuvassa. Civilization-yhteyden toki ymmärrän, koska ulkoisesti puitteet ovat hyvin samanlaiset. Idea on parhaimmillaan moninpelissä, johon mahtuu peräti 32 pelaajaa. Aivan alkupeliä lukuun ottamatta mitään ei voi rakentaa vain hallitsijan mahtikäskyllä vaan puuvilla kerätään pelloilta, kehrätään langoiksi, josta valmistetaan kankaita, joilla puetaan kansalaiset, jotka ovat entistä tyytyväisempiä. Esimerkiksi pelolle annetaan lisärahoitusta tuotannon tehostamiseksi, lisätään asiantuntija tilan johtoon ja auran valmistuttua klikataan vielä aura pellon käyttöön. Joukossa on niin antiikin kadonneita kansoja kuin nykypäivän valtioita. Taistelut esitellään gra. Kansakunnat keräävät prestigeä eli voittopisteitä. En tiennyt, miten kukkia saa pelissä. Tuukka Grönholm ARA: HISTORY UNTOLD Kun pääsin Aran loppupeliin, loitsin kaupunkisuunnittelun tappokirouksen ”Arava Kerava!” A ina välillä peli kärsii yleisön ennakkokäsityksistä: Ara History Untoldiin suhtauduttiin kuin Civilizationin haastajaan, mutta kyse ei ole edes samasta genrestä. Heikot sortuu Aran tiellä Aran voittotavoitekin noudattaa tuotantoajatusta. Loppupelissä touhu menee kohtuuttomuuksiin. Kaupungit kasvavat alue kerrallaan, alueisiin vaikuttavat niistä saatavat resurssit, mutta myös talot. Asioista näkee toki yhteenvedon, joka kertoo kuinka paljon naulojen tuotanto ylittää niiden menekin. Samalla myös ihmiset muuttuvat, leivän ja sirkushuvien lisäksi aletaan kaivata arkeen myös luksusta tai tyytymättömyys kasvaa. Vierekkäiset farmit antavat bonuksia ympärilleen, kievari buustaa ympäristön talousrakennuksia ja kaivoksen kaveriksi sopii sulattamo, jotta malmia ei tarvitse rahdata pitkin valtakuntaa. Mikromanagerointi ulottuu kaupungin tasolle asti. Alussa valitaan yksi monista kansoista, joka johdetaan kivikaudelta avaruusaikaan asti. Tuntematonta maailmaa tutkitaan ja tutkimusmatkoilla löytyy kokonaisten valtakuntien lisäksi myös yksittäisiä kyliä. Ajan kulku näkyy nimenomaan kaupunkinäkymässä, sillä korttelit kehittyvät vuosisatojen myötä. Tuotantoketjuja ei onneksi tarvitse muistaa ulkoa, mutta pelaaminen on jatkuvaa resurssiyhteenvedon selaamista ja pelin omasta wikipediasta yksityiskohtien hakemista. Valtakuntaa hallitaan kaupunki kerrallaan, käytössä on armeijat, tuotantolaitokset, tiede ja uskonto. Tuottamisen tavoite on rakentaa kansakunnan merkkipaaluja, jotka vaativat hyvin satunnaisen tuntuisen listan tarvikkeita. Kuulostaa siis täysin Civilizationilta, mikä on ongelmani. Valtakunnan hallinta on vain kulissi tuotanto-optimointipelille. Palatsi syntyy vasuista ja köysistä. 30 179096_.indd 30 179096_.indd 30 27.11.2024 14.50.17 27.11.2024 14.50.17. Ei ollut kerta eikä kaksi, Oxide Games / Xbox Game Studios Arvosteltu: PC Versio: 1.1 Minimi: AMD Ryze 5 2400G / Intel i55300U, 8 Gt, AMD Radeon RX 480 / Geforce GTX 970, 50 Gt kiintolevytilaa Testattu: i5-13400F 2,50 GHz, 16 Gt, RTX 4070 Moninpeli: 2-36 pelaajaa Ikäraja: 12 kun huomasin tehtailevani varastoon kivikautisia peltotyökaluja pajassa, joka saa virtansa ydinvoimalasta. Esimerkiksi yksi aikakauden tavoitteista on rakentaa riippuvat puutarhat, jotka vaativat 10 työkalua, 10 saviruukkua ja 10 kukkaa. Tuotannollis-teknisiä syitä Aran juttu on tuotantolinjojen hallinta. ikalla, joka ei ole pelille kunniaksi. Historia on jaettu kolmeen lukuun, joiden lopussa verrataan pistemäärää. Alkupelin pronssikaudella kaupungit ovat käytännössä vain valtavien peltojen ympäröimiä kyliä, mutta kehityksen myötä niiden rinnalle nousee savustamoita ja lopulta elintarviketeollisuutta. Mikromanageroinnin määrä on jo alkupelissä iso. Vastaus on farmi, jossa on kastelukanavat. Jos pinnoja on alle neljäsosa johtavan summasta, putoaa pelistä pois. Mitä jalostetumpaa ruoka on, sitä enemmän sillä ruokkii väkeä, peltopinta-alaa voidaan pienentää ja alueita siirtää tuotantokäyttöön. Kierrosajat vain hidastuvat, kun viritän tuotantoketjuja. Vaikka johdettavana on kokonainen valtio, todellisuudessa asioita mikromanageroidaan myllyn tuotannon ja varustelun tarkkuudella. Vaikka ratkaisu on hyvin lautapelimäinen, kaupunkisuunnittelu on pelin suurimpia vahvuuksia. Kaupungeista tulee kerroksellisia pelin tarpeiden myötä, kun raaka-aineita aletaan jalostaa yhä pidemmälle. Voittaja on se, jonka valtakunta jättää eri aikakausiin muistettavimmat merkit itsestään. Onneksi asiantuntija ja aurat eivät sentään kulu tai kuole, joten niiden perään ei tarvitse katsoa. Civimäisen 4X:n sijaan Arassa historia ja valtakunnanhallinta ovat vain sivuroolissa, pääosan nappaa tuotantolinjojen optimointi
Yleensä vain odottelen prestigepinnojen kertymistä, sillä käyttöliittymä ei siinä vaiheessa pysy mukana tuotantomäärien ja -ketjujen monimutkaisuuden kanssa. 31 179096_.indd 31 179096_.indd 31 27.11.2024 14.50.24 27.11.2024 14.50.24. ta tai strategiaa. Aran suurin ongelma on sama kuin Civilizationilla: alku on parempi kuin loppu. Huonoa . Arvostelun jälkeen jätän Aran kypsymään. Pyhä sota vaatii, että naapurivaltakunnassa on oman maan pääuskonnon edustajia. Taistelusysteemi on automaattinen, mutta syy-seuraussuhde oli ajoittain sumea. Kone ilmeisesti tekee resurssinsa tyhjästä, sillä tekoälyltä vallatut kaupungit pitää käytännössä aina rakentaa uudelleen alusta. Kun alkupelissä laajenee nopeasti, tutkii tuntematonta maailmaa, meno on hauskempaa kuin loppupelissä. Vaikka eletään vasta keskiaikaa, Argentiinan Eva Perón pyörii jo jakkupuvussa. Julkaisuversiossa ei esimerkiksi ollut lainkaan national economy -ruutua, joka näyttää koko valtakunnan tilanteen yhteenvetona, joten eteenpäin mennään koko ajan. Se on aito ongelma, sillä Aran käyttis on tehty kuin toiseen peliin. En itke turhasta, sillä detalji vaikuttaa . Toki teen itsekin saman virheen. Uskontoja voi käyttää myös sodan julistuksen perusteluna, mutta vähän oudosti. Melkein luulen, että tekoälyn tarkoitus on vain hengailla mukana, toimia kauppakumppanina ja olla sotkematta pelaajan optimoitua tuotantopuuta. Ara on Gamepassissa, joten ehdotin parille kaverille moninpeliä, mutta he hyytyivät tutoriaaliin. Joukot kootaan armeijayksiköihin, joissa eri yksiköt tukevat toisiaan. Muutaman kerran kone julisti minulle sodan, mutta sen joukot vain maleksivat korvessa ilman mitään tavoitet73 Laatupeli haudattuna kelvottomaan käyttöliittymään. Jos oikaisee, ei pysty enää keksimään mitään pronssikauden tekniikkapuusta. Halutessaan valtakuntaa voi ihailla korttelin tarkkuudella. ilistä parantavat bileet. Voittopinnoja saa jopa muiden johtajien pilkkaamisesta, mikä selittänee oikean maailman ulkopolitiikan toistuvat lapsellisuudet. Ara päivittyy hitaasti, mutta parempaan suuntaan. Joka kierroksella käytännössä on useampi pelaajan päätöstä vaativa ratkaisu, joilla on promillen verran vaikutusta kokonaisuuteen. Jos lajityyppi kiinnostaa, Manor Lords toteuttaa tuotantolinjan optimoinnin paremmin, mutta (tai koska) keskittyy koko historian sijaan vain keskiaikaan ja yhteen kaupunkiin. Aran loppupeli lähestyy pelikelvotonta. Egypti palkkaa asiantuntijat ulkomailta. Mukana on tietenkin tuttu logiikka, jossa jousimiehet voittavat keihäsmiehet, jotka voittavat ratsuväen. Yläkulman nuotiopaikalla on menossa kaupungin . gin laajentuminen ja taistelu lisäävät voittopisteitä. Pisteitä menettää vain sodissa. Hyvää + Kuvaa hienosti historian ja tekniikan kehityksen monimutkaistumisen. Jääkarhut tappoivat satapäisen armeijani viimeiseen mieheen, ilmeisesti joukoilta puuttui metsästystaito tai jokin muu detalji. Ymmärrän miksi, sillä teema nojaa historialliseen valtakunnan hallintaan ja käyttöliittymä jopa toimii samalla logiikalla. Nokkelimmat pokkelimmat jo arvaavat, että sen tärkein pointti on valtakunnan optimointi. Tutkimus kärsii pahasti, jos yliopistot ovat paperin puutteen takia vain suullisen tiedon varassa tai talonrakennus perustuu edelleen köysiliitoksiin, koska naulat jäivät aikanaan kehittämättä. Yleensä historiassa on käyty rankomassa vääräuskoisia eikä uskonveljiä. Esimeriksi saviruukut voi keksiä joko savenvalannan tai tiilen polton kautta. Egyptillä pelatessa minulta puuttui nahkaa, joten lähetin keihäsja jousimiesten osaston sotavaunuilla tuettuna jääkarhulauman kimppuun. ilikseen historiapelissä. Kun tietää, mitä tekee, voi hyppiä yli tietyistä keksinnöistä. Taistelut esitellään gra. Chapter 1:ssä ei kannatta loikkia, sillä siinä kerätään kaikki perustarvikkeet kehittyneempiin asioihin. Ara on jäänyt ongelman uhriksi, sillä liian monessa arvostelussa peliä verrataan Civilizationiin. Ara ei ole aroille. Tykkään vuoropohjaisten pelien tuomasta kontrollin . Sotiminen toimii aika suurpiirteisesti. Erikoisena ideana pronssikaudelta voi hypätä rautakauteen, kun tietty määrä keksintöjä on kasassa. Heureka, heurtoka Tiede määrittää, missä kehitysvaiheessa valtakunta kulloinkin on. Tiukassa paikassa kannattaa hyökätä heikoimman kimppuun ja sysätä maa pistetilaston viimeiseksi. Taistelun rooli on pieni, sillä tekoäly pelaa todella passiivisesti kartalla. Hyvin suunniteltu on yhä kesken Arvosteluissa perusvirhe on, että peliä verrataan siihen, mitä sen halutaan tai toivotaan olevan. Uskonto vaikuttaa lähinnä taustalla antaen erilaisia bonuksia tuotantoon, viihtyvyyteen ja muuhun kivaan. Uskonto on mukana. Kun olin vienyt pari kaupunkia, Espanja ehdotti rauhaa ja oli jatkossa ikuinen ystäväni. Ei ehkä kauhean realistista mutta osa pelin optimointihenkeä. ikalla, joka ei ole pelille kunniaksi. Käyttöliittymä suoraan kivikaudelta. Tavoite on taas maksimoida tuotanto ja sitä myöten voittopinnojen kertyminen. Ara näyttää Civilizationilta, teema ja käyttöliittymäkin ovat liki samoja, mutta genre on eri. iliksestä, enkä ennen Araa tiennyt, että sekin voi mennä yli
Puita voi istuttaa ja vihulaisia kurittaa sähköiskulla tahi meteoriittikuuVuosikymmen on jumalten mittakaavassa lyhyt aika saada julkaisu valmiiksi. (”Keksitte kemikaalit, hienoa! Pian sitä on kaikkialla, erityisesti nugettien juomavedessä.”) Kertojaäänen käyttäminen mekaniikkana jakaa varmasti mielipiteitä, mutta itseäni luontodokumenttimainen kommentoija huvitti suuresti. Vaikka teknologiapuu on perinteisen lineaarinen, noudattaa se omaa vinksahtanutta logiikkaansa. Per aspera ad astra Nugettila kehittyy alun kivikaudesta kohti avaruusaikaa, jolloin asutus siirtyy muille Crytivo Arvosteltu: PC Saatavilla: Mac, Linux Versio: 1.0.1th Testattu: Intel Core i910900KF 3,70 GHz, 32 Gt muistia, GeForce RTX 3080 Minimi: 2,6 GHz -prosessori, GTX 780, 16 Gt muistia Ikäraja: 7 taivaankappaleille. Aluksi vaikutus on mitätön, mutta loppupelissä vaikutus on massiivinen, sillä nopeasti liikkuvat ajoneuvot etenevät vain teitä pitkin. Tapahtumia selostaa sarkastisen jumalainen kertojanääni, joka kommentoi tapahtumia. Sen sijaan ne ovat valmiina karttasapluunassa, mutta varomaton päällerakentelu estää niiden käytön. 32 178858_.indd 32 178858_.indd 32 27.11.2024 14.53.11 27.11.2024 14.53.11. Kevyimmillään pelaaja voi napata resursseista tai olentojen raiveleista kiinni ja heitellä niitä ympäriinsä. Kaikkea ei kuitenkaan tarvitse rakennuttaa itse. Työkaluja onneksi riittää, sillä vaikka nugetit toimivat ja lisääntyvät itsenäisesti, pääsee pelaaja tekemään ainakin aluksi 75 prosenttia neljä-äxämäisestä toiminnasta. Alussa oli sana Alussa maa oli autio ja tyhjä, kunnes jostain ilmestyi heilumaan henki, joka pullauttaa pienellä planeetalle kaksi nugettia. Meille maallikoille taas on yksinomaan ilahduttavaa, että välillä jotain saadaan valmiiksi profaaneilla aikajänteillä. Aikakausikaaosta pahemmin hermoja koettelevat itse nugetit, jotka rakentelevat asuntojaan minne sattuu. Omaa työtään voi näkökulmasta riippuen helpottaa tai vaikeuttaa kehittämällä kuvernööriteknologiaa, joka automatisoi myös muiden rakennustyyppien pykäämisen, kuten vesihuollon, koulut tai vartiotornit. Käsky otetaan kovin kirjaimellisesti, sillä vaikka hahmojen määrä loppupelissä on vain satoja, onnistuvat he tarmokkaasti imemään järvet tyhjiksi ja hakkaamaan metsät tuppeensahatuiksi laudoiksi. Mihinkään konkreettiseen Ukko Välijumala ei puutu, vaan likaiset työt jäävät pelaajan harteille. Esimerkiksi sähkö keksitään ennen keskiaikaa ja muutoinkin meno on kuin Kivisissä ja Sorasissa, jossa autot ajelevat pitkin teitä ennen moottorin keksimistä. POPULOUS-KULTTUURIA KICKSTARTERISTA Omalaatuisessa kehitystahdissa keskiaikaiset voimalat tuottavat sähköä verkkoon. Näiden kahden alkuolennon pitää olla hedelmällisiä ja täyttää maa. Tarjolla tänään on Populouksen ja Black & Whiten jälkeen kiehtovin jumalaisesta väliintulosta kertova peli. Onneksi luonto kasvaa takaisin, viimeistään jumalaisilla voimilla. Kannattaa kuitenkin varoa mitä delegoi, sillä kuvernöörit eivät ruutukaavoitusta kunnioita. Onneksi versiopäivitysten myötä yhteen taloon mahtuu useampi perhe, mutta edelleen ainoa tapa vaikuttaa tönöjen sijaintiin on tyly purkuoperaatio. Divine intervention Maallisten voimavarojen ehtyessä käytössä ovat myös taivaalliset resurssit. Teknologian myötä rakennuksia voi myös päivittää. Pelaajan kohtalo on päätyä jumalaorganisaation suosituimpaan rooliin eli keskijohtoon. Sijoittelun kanssa tulee olla huolellinen, sillä pelaaja ei voi itse rakentaa teitä. Rakentaminen noudattaa perinteistä Settlers-kaavaa, jossa ensin työmaalle on kiikutettava tarvittavat raaka-aineet, kunnes vasarahemmot pääsevät nakuttelemaan talon kasaan. Teknologia odottaa kehittämistään ja tehtaat perustamistaan. Neuroottisille visualisteille kaupungeista tulee hermoja raastavia sekasotkuja, kun osa pytingeistä on edelleen kivikautisia toisten kehityttyä pilvenpiirtäjiksi. Risto Karinkanta THE UNIVERSIM J umalpelien kehityksellä on taipumusta venähtää jumalaisiin aikaskaaloihin
Tämän kun olisin tiennyt alkupelissä! Pelaaja voi pyöritellä ja zoomailla ympäri planeettaa. Nokkelaa. Vesivarantojen on parasta olla kunnossa talvea varten, sillä pumput ovat juntturassa. Parempia nugetteja tulostamassa. Mitenkään pakollista suurin osa etsinnästä ei ole, mutta se antaa pientä särmää rutiineihin. Osa niistä on helppoja nugettien auttamistehtäviä, mutta toiset nytkäyttävät juonta eteenpäin. Graafinen toteutus on suurpiirteisen sarjakuvamaista, ja pientä huumorin aihetta haetaan useista pienistä asioista. Urbi et orbi The Universim ei ota itseään liian vakavasti. rolla. 33 178858_.indd 33 178858_.indd 33 27.11.2024 14.53.20 27.11.2024 14.53.20. Tähän myös kannustetaan, sillä maastosta löytyy monenlaisia hyödyllisiä asioita yllätyslaatikoista kasveihin, joita maatilalla voidaan kasvattaa. Populoustiseen tapaan nämä kaikki kuluttavat voimaa, joka palautuu sitä nopeammin, mitä enemmän tosiuskovaisia löytyy. Esimerkiksi jos pelaaja on zoomannut kameran tarpeeksi lähelle maata, johtaa osuma pilvenpiirtäjään tömähdyksen saattelemaan äkkipysähdykseen. Niiden kaupungit on suojattu suurella suojakilvellä, joten siivoustyö yksittäisellä meteorikuurolla ei onnistu, vaan hyökkäykseen on käytettävä nugettiarmeijaa. En paljasta liian paljoa yksityiskohtia, mutta eri suunnista ilmestyvät vastustajat ovat usein kohtuullisen helposti voitettavia, mutta ne avaavat uusia tutkimistoimintoja ja sivuprojekteja pelaajan pyöriteltäväksi. Erikoisvoimilla on myös omat kommervenkkinsä, joita ei paljasteta suoraan. Pienenä vinkkinä suojakuputaitoa voi käyttää suojautumaan useilta luonnonmullistuksilta, esimerkiksi tornadon se kimmauttaa kertaheitolla uuteen suuntaan. Mukana on pieni kampanja, joka syöttää pelaajalle ajoittain skriptattuja tapahtumia. Planeetalle ilmestyy myös kilpailevia heimoja, jotka eivät normaaliaggression tasolla tuota liian suurta päänvaivaa
Mukana on ajansäätö paussista tuplanopeuteen, mutta välillä ajankääntimessä olisi syytä olla suurempia vaihteita. Enkä ollut vaan ostanut sitä, vaan ikuisuus sitten tukenut sitä Kickstarterissa. Tosin osaan muutakin kuin kiukutella Siinain vuorella ja pikkaisen jyrisyttää ukkosta, mutta toisaalta minulta puuttuu työkalut vaatia kannattajiani uhraamaan esikoisiaan. Universim täyttää passiivisaggressiivisen jumalpelin reiän, mutta suunta ja päämäärä puuttuvat. Eikä sekään auttanut: kun skriptattu lonkerohirviö ilmestyi, varasto riitti muutamaan salamaan. Joku jumalien keskusliiton tarkkailija. Mutta sen rytmitys on päin helvettiä. Teknologioiden kehitys kestää joskus toista kymmentä minuuttia reaaliaikaa, joten tuplanopeudellakin pelaaja saa pyöritellä peukaloita, jos valtakunnassa ei ole muita tulipaloja sammuteltavaksi. Rakennuksien mittakaava on koomisen absurdi. 75 THE UNIVERSIM Hurriganesin keikka päättyi ikävästi. MINÄ, JUMALA Kymmenestä käskystäni ensimmäinen on: ”Minä olen Niko, sinun jumalasi. Hyvää + Hauskasti toteutettu maailma, toimiva teknologian kehitys. Toteutus on oivallinen, kenties jopa ensiluokkainen, mutta jumituksen tunteesta ei pääse mihinkään. Naapuritkin ovat rauhallisia eivätkä yritä kehittyä tai laajentua. Jumaluuteni rajoittuu pääasiassa rakennusten pykäämiseen, muutama luonnonkatastrofi uhkasi, mutta kulki ohi ja vain harvoin vaati toimenpiteitä. Kaikesta huolimatta Universim ei pääse pakoon genren avainongelmia: tiettyä päämäärätöntä haahuilua ja riippuvuutta alaisten suorituskyvystä. 80 Vekkuli ja sukkela jumalpeli kärsii vain turhan rauhallisesta tahdista. Nnirvi Harmillisesti aika käy ajoittain pitkäksi. Normaaliin tapaan selvisi, että omistan pelin. Jumaloituani parikymmentä tuntia allekirjoitan jotakuinkin kaiken, mitä Risto sanoo. Jumalvoimia ei myöskään voi käyttää pelin ollessa paussilla, joten vihollisyksiköiden jahtaaminen hiirellä voi olla turhauttavaa. Välillä kirjaimellisia ja vertauskuvallisia tulipaloja riittää sammutettavaksi lukuisia, joskus taas mitään ei tunnu tapahtuvan. Onko hän apulaiseni. Ylipäänsä rytmityksen toteutus on ongelmallista. Minulle suurin ongelma on, ettei jumalalle ole keksitty kiinnostavaa tekemistä, joten Universim on minulle lähinnä interaktiivinen akvaario. Jos olisin sosiopaatti, voisin käyttää voimiani niiden kiusaamisen, mutta pelolla hallitseminen käy mahdottomaksi ilman manasaldoa. Olen siis pienehkö paikallisjumala, sellaista Vanhan Testamentin onnetonta Jehova-luokkaa. Mitä enemmän pelasin, sen enemmän ihmettelin rooliani. 34 178858_.indd 34 178858_.indd 34 27.11.2024 14.53.28 27.11.2024 14.53.28. Palava pensas muuttuu äkkiä palavaksi metsäksi, eikä kelpaa äänentoistoon. Peli on periaatteessa ihan pätevä jumalpeli, kivan näköinen ja hillitön tekniikkapuu. Eivätkä nugetit ymmärtäneet, että yritin auttaa, vaan pelkäsivät ja lakkasivat rakastamasta minua, minkä jälkeen voimaa kertyikin niin hitaasti, että tehtävän aikaraja kävi mahdottomaksi. Keksi minulle tekemistä!” R iston juttua editoidessani Universim alkoi kiinnostaa, joten tein meille Steam-ongelmaisille tutun testin: kirjoitin pelin nimen pelikirjaston hakukenttään. Kokonaisuus voisi hyvin olla Peter Molyneuxin tekemä. Sellaista se välijohdon elämä yleensä on. Rytmitys ei toimi, rakennuksia ilmestyy, minne sattuu. Mana nimittäin riippuu suosiostani eikä minuun uskovien määrästä, mikä on outo ratkaisu. Tarjoamani apu oli minimaalista ja suurimman osan nugetit pystyivät hoitamaan automaattisesti. Ja miksi planeetalla vierailee UFOja. Huonoa . Välillä peli antaa joitain tehtäviä, usein ne esittää itkevä nugetti, mutta ne ovat aika päälleliimattua näennäistekemistä. Enkä saanut oudon tutulta kuulostavaa kommentaattoria asemoitua kosmologiaani. Sillä aikaa kun nugetit vääntävät keksintöjä, minulla jumalana on hyvin niukasti tekemistä. Jo jumalalliset voimani kertyvät niin hitaasti, että pihtailen niitä vain välttämättömiin ihmeisiin. Kaikki on oivallisesti toteutettua ja lopputulos pääsi yllättämään positiivisesti
35 178002_.indd 35 178002_.indd 35 27.11.2024 14.55.53 27.11.2024 14.55.53. Jokaisen kadulla kulkijan, katit ja koirat mukaan lukien, voi ryöstää. Hyvää + Harvassa pelissä tapahtuu yhtä paljon seisomalla paikoillaan. Hit the road, Jack Broke Protocol on vuosikausia kehitteillä ollut indielupaus, jonka kehittäjät ovat tuutanneet tuotantoon jatkuvalla tahdilla uusia mittavan kehityslokin sisältäviä päivityksiä. Yleensä toilailu päättyy joko poliisien interventioon tai kuolemaan luotisateen keskellä, mikä palauttaa pelaajan aloittamaan uransa alusta. Tutkintoa ei tarvita, vaan pelaaja saa heti varusteet ja pääsee huumeseulomaan kadulla maleksivia kansalaisia. Broke Protocol on onnistunut saavuttamaan molemmat epätasapainopisteet samanaikaisesti, sillä moninpelin käyttäjäpooli on kadonnut, mutta peli tuntuu edelleen käsittämättömän keskeneräiseltä. No more, no more, no more, no more Broke Protocol on korostetun avoimen maailman peli, jossa kaikenlainen norkoilu on mahdollista, mutta oikein mikään ei ole hauskaa. 40 Peli, joka antaa ymmärtää enemmän kuin ymmärtää antaa. Yleensä tekoälyn ajotörttöily johtaa hyvin nopeasti yliajoihin ja kolareihin. Opetus on selvä: tässä kaupungissa ei rehellisellä työllä pärjää. Liian nopealla tahdilla ulos tulee raakile, ikuisella odotuksella fanit ehtivät kadottaa mielenkiintonsa peliä odottaessaan. Pizza ja turkinpippurit (karkki, ei makedonialainen pepperoni) yhdistettynä eivät loistavasta ideasta huolimatta ole takuumenestys. Ilmeisesti myös he ovat tajunneet, että puolivillaisen farssin paras tulevaisuudennäkymä on toimia jonkinlaisena modaajien harjoitusalustana. Sopivan sekoilun jälkeen pelaaja kruunataan jengivaatteilla, mikä mahdollistaa jengisodan käynnistämisen naapurien reviirillä. Käyttöliittymä on onneton ja maailma bugintäyteinen, mutta tekijät keskittyvät silti helikopterien risteilyohjuksien ja dynaamisen sään kehittämiseen. Ikuisessa kehitysloopissa olevien pelien on usein vaikea tasapainoilla julkaisuajankohdan kanssa. Luvassa on seikkailua, taistelua, erilaisia urapolkuja ja emergenttejä toimintakohtauksia laajalla modaustuella. Ohjelmistoalalla oleville pelin kokeilu voi olla vaivan arvoista, sillä koko julkaisu täyttää ominaisuusturpoamisen määritelmän ja kelpaa hyväksi oppitunniksi projektinhallinnasta. Risto Karinkanta BROKE PROTOCOL: ONLINE CITY RPG Laajasti modattava Minecraftin ja GTA:n sekoitus ei voi olla muuta kuin kohellusta! A voimen maailman nettimoninpeleissä on muutamia kuningaspelejä: GTA Online ja Minecraft kilvoittelevat kumpikin parhaimman tai ainakin pelatuimman pelin tittelistä. Pelillisesti millään ei ole oikeastaan väliä, jos hahmon roolipelaaminen moninpelipalvelimilla ei inspiroi. KÖYHÄN MIEHEN GTA BROKE PROTOCOL: ONLINE CITY RPG Cylinder Studios Arvosteltu: PC Versio: 1.42 Minimi: 1,8 GHzprosessori, 2 Gt muistia Testattu: Intel Core i9-10900KF 3,70 GHz, 32 Gt muistia, GeForce RTX 3080 Ikäraja: Ei tiedossa. On aika ryhtyä ryöstelijäksi. Kolarin jälkipuinti ei viranomaisapua kaipaa. Vaikka versionumeroksi käännähti 1.0, oli peli edelleen esijulkaisutilassa. Jossain kohtaa versioista loppuivat numerot kesken. Sitten ruumiilta voi poimia varusteet parempaan talteen täysin laillisesti. Ei niin puhtoinen lähiö. Don’t you come back Gangsterin ura on helpointa aloittaa juttelemalla paikallisen Esson baarin pihalla norkoilevalle jengipomolle. Valitettavasti kaksoispainallus aktivoi ensimmäisen toiminnon, joka on joko ryöstö tai tavaran varastaminen. Helpompi, mutta hitaampi tapa on seisoa paikoillaan. Broke Protocol on varoittava esimerkki siitä, miten kehittäjä yrittää tehdä vähän kaikkea, mutta ei mitään kunnolla. Käsittämätön käyttöliittymä, sekava maailma. Toiminnan voi käynnistää yksinpelinä tai hyppäämällä moninpelipalvelimelle. Operaatio on syytä tehdä naamioituna tai todistajattomana ryöstömurhana, sillä muutoin perässä on pian loputon armada poliiseja. Turvallinen aloitus modaamattomassa yksinpelissä heittää pelaajat kaupungin kadulle vähäisissä varusteissa. Broke Protocol on korostetun avoimen maailman peli, jossa kaikenlainen norkoilu on Peli, joka antaa ymmärtää terien risteilyohjuksien ja dynaamisen sään lu voi olla vaivan arvoista, sillä koko julkaiAseita riittää, kunhan niihin pääsee käsiksi. Suurin ongelma on uskomattoman surkea käyttöliittymä. Pelaaja voi heittäytyä vaikkapa ajokortteja myöntäväksi viranomaiseksi tai ambulanssikuskiksi, modien kanssa vielä useampaan hommaan. Erehdyin ostamaan pelin Steamista, mikä oli tuplavirhe, sillä pelin voi ladata ilmaiseksi kehittäjän verkkosivuilta. Kaikki tärkeimmät toiminnot valitaan F-painikkeella avautuvasta valikosta, josta löytyvät niin varusteluettelo kuin ryöstökomennot. Liivijengiläisen ura ei kuitenkaan urkene ennen kuin taskussa on muutakin kuin yksi kolikko lantinheittoa varten. Huonoa . Erikoisesti koirilla on yleensä hallussaan enemmän rahaa kuin ihmisillä. Urakehitys voi siis tyssätä yhteen virhepainallukseen. Vihdoin, epäloogisesti versiossa 1.40, maailma on valmis. Mutta voi! Erehtyessään noukkimaan pöydältä paperiklemmarin ilman lupaa pelaajasta tulee rikollinen! Rikoksesta seuraa rangaistus, joten virkaura päättyy lyhyeen ja pelaaja laitetaan jäähylle vankilan sisäpihalle. Passipoliisilla on parempaakin tekemistä kuin puuttua rähinään. Sen kadunmiehet ratkaisevat ottamalla turpasaunaa kuolemaan asti. Kahden hittipelin yhdistäminen vekkuliksi avoimen kaupungin palikkamaiseksi toimintatoilailuksi kuulostaa erinomaiselta idealta, mutta projektin kanssa voi käydä kuin yrittäessä yhdistää kahta herkkua yhteen. Rahaa ja rautaa pitäisi löytää, joten on helpointa marssia poliisiasemalle ja ottaa vastaan passipoliisin virka. Kuka on syyllinen
kaation, joka muuttaa aluksen toimintaa. Käytännössä alussa ei kannata lannistua, vaikka pistepotti jäisikin viisinumeroisiin summiin. Graa. Nämä kaikki muokkaavat pelityyliä uuteen erilaiseen suuntaan, sillä pelkästään jokaiseen perusosaan on toistakymmentä erilaista vaihtoehtoa v. On tuhat tapaa elää ja kuolla tyylikkäästi. sesti toiminta on näyttävää ja korkeammilla tasoilla jopa ammushelvettimäistä. Nova Driftin yksinkertaisen ulkokuoren sisältä kaivautuu häkellyttävän monipuolinen toimintarakentelupeli. Jos mikään vaihtoehto ei tyydytä, on käytössä muutamia uudelleenarvontoja. kaatioita, joilla pelikokemus muuttuu. Kullakin tasolla valittavana on seitsemän satunnaista modi. Osa rungoista muuttaa taktiikan täysin erilaiseksi, esimerkiksi insinööri-runko tarjoaa runsaasti lisäpaikkoja tukialuksille ja Spectre muuttuu näkymättömäksi, kun pelaaja malttaa päästää irti tulitusnäppäimestä. Kaikki muokkaukset eivät tarjoa pelkkiä etuja, vaan ne saattavat vastapainoksi vaikkapa heikentää ammusten hajontaa. Sitten ei muuta kuin tähtäämään hiirellä, jolloin toisen käden voi laittaa karkkikulhoon. kaatiota. Radikaaleimmillaan ne muuttavat pelitavan täysin: esimerkiksi Fallout-henkisesti nimetty Overseer-taito tuplaa tietokoneen ohjaamien apualusten määrän, mutta poistaa pelaajan oman tykin käytöstä. Ja tämän vehkeen voi virittää hurjemmaksi kuin Xzibit olisi koskaan uskonut näkevänsä. Tämä avaa seuraaville kierroksille käyttöön jatkuvalla syötöllä uusia modi. Mutta kun ensimmäisen tason parannukset on saatu asennettua, avautuu niiden takaa toisen ja kolmannen tason parannuksia, jotka ovat yleensä toinen toistaan radikaalimpia. Chimeric / Pixeljam Arvosteltu: PC Saatavilla: Mac Versio: 1.013 Minimi: 2 Ghz -prosessori, 4 Gt muistia, Intel HD Graphics 4000 Testattu: Intel Core i9-10900KF 3,70 Ghz, 32 Gt muistia, GeForce RTX 3080 Ikäraja: Ei tiedossa 36 179021_.indd 36 179021_.indd 36 27.11.2024 15.02.44 27.11.2024 15.02.44. Aluksi modi. Aseeksi voi esimerkiksi valita hitaasti etenevän vortex-sähköpilven, ohjuspatteriston tai tömäkästi vihollisten läpi viheltävän raidetykin. Pimp my ride Aluksesta voi rakentaa vaikka minkälaisen ihmevehkeen. Runkoja suojakenttävalinnat muokkaavat pelityyliä vielä voimakkaammin. kaatiot saattavat vaikuttaa vaatimattomilta, kuten pieniä lisiä suojakentän tai aseiden tehoihin. Toinen hiiren painike ampuu, toinen taas kiihdyttää vauhtia. Nopeasti kertyvien kolmen ensimmäisen tason aikana veneeseen valitaan ase, runko ja suojakenttä. Yksikätinen rosvo Ohjaamiseen ei tarvitse periaatteessa kuin hiiren, sillä kontrollit ovat elegantin yksinkertaisia. Jotkin erikoistaidot tosin vaativat näppäimistön käyttöä, esimerkiksi miinojen pudotus tai sivuliikkeen käyttäminen vaatii lisäpainikkeita. Lisäksi halutessaan pelaaja voi vaihtaa runkoa, asetta tai suojakenttiä uudenlaisiksi. Kun kuolo lopulta koittaa, etenevät kehitystasot. Pohjapalikoiden päälle jokainen lisätaso tarjoaa yhden uuden modi. Ennen pitkää käyttöön avautuu myös supermodi. Nämä muokkaavat alusta entisestään hurjempaan suuntaan. A varuusalus, asteroideja ja avoin kenttä, jonka laitojen yli lentäminen palauttaa pelialueen toiselle laidalle: Atarin Asteroidsia (1979) pelattiin jo lähes vuosikymmen ennen syntymääni! Kyse on rakentelupelistä, jossa alukseni ei enää tarvitse tyytyä papattamaan pieniä ammuksia, jo ensimmäiset tuhotut viholliset tuottavat kokemuspalleroita, joilla alusta voi tuunailla. Kun uusia taitoja avautuu Risto Karinkanta ASTEROIDS STEROIDEISSA Välipomot ovat välillä kuin ammushelvetistä. Tarkalleen ottaen ammusten välttely ei ole kuitenkaan kriittistä, sillä aluksessa on palautuvat suojakilvet ja runko, jotka saavat alusmallista riippuen ottaa vastaan melkoisen määrän rökitystä. kaatioita, joiden avautuminen valittavaksi vaatii aina kahden muun kilkkeen asentamista
Entäpä kranaatteihin ja miinoihin perustuva pommikone, joka saa koko näytön ryskymään jatkuvasti kuin höyryveturi. Vaikka pelaajan ohjaustuntuman kehittyminen auttaa saavuttamaan parempia pisteitä, on ymmärrys erilaisten alustyyppien vahvuuksista aivan yhtä suuri osa kokemuksen karttumista. Leikittely kokoonpanoilla on osa hauskuutta varsinkin silloin, kun pelaaja ei yritä määrätietoisesti saavuttaa maksimipisteitä. Lights, camera, action! Nova Drift on todella koukuttava toimintapläjäys. Oma mielikuvitus loppuessa Steamin saavutukset innoittavat hupsuja tavoitteita ja tapoja rakentaa alus. Niilläkin on roolinsa maksimipisteisiin, mutta Nova on vaativuudesta huolimatta kasuaalimpi naksuttelu. 37 179021_.indd 37 179021_.indd 37 27.11.2024 15.03.19 27.11.2024 15.03.19. Sisältää pelkän kasuaalipelitilan. Nova Drift ei ole yhden tempun poni, jossa pitää vain hioa re. Miljoonan rajan onnistuin rikkomaan kohtuullisella vaivalla, mutta multimiljonääriksi janoavien kannattaa tutkiskella netistä löytyviä buildi-ideoita hieman pidempään. 84 Monipuolisen koukuttava Asteroids-variantti. eksejä ja ohjaustarkkuuttaan. Huonoa . Itselläni meni kolmisen tuntia loppupomon kukistamiseen, mutta se oli vasta alkua: tarjolle tulee loputon pelitila, jossa todelliset huippupisteet asuvat. Hyvää + Loputon määrä tapoja rakentaa alus, sujuva toiminta. kaatiot ja uudet alustyypit ovat lahja, joka jatkaa antamistaan. käyttöön, on pelaajan entistä helpompaa rakentaa mieluisensa alustyyppi, jolla pistelistan kärkeä voi ryhtyä tavoittelemaan. Itse huomasin nauttivani eniten tukialuksiin perustuvasta passiivisesta tyylistä, jossa omassa aluksessani ei ole edes tykkiä vaan ainoastaan kymmeniä koneen ohjastamia apualuksia. Värikylläinen, upean nopeatahtinen Nova Drift kutsuu kokeilemaan ja testailemaan mielikuvituksen rajoja. Aina ehtii pelata yhden nopean pelin uuden kehitystason toivossa, sillä supermodi. Mitä jos aluksesta jättää suojakilven kokonaan pois, mutta buustaa regeneraatiota
38 179062_.indd 38 179062_.indd 38 27.11.2024 15.11.39 27.11.2024 15.11.39. Nämä lautojen remake-valinnat ovat hieman erikoisia, sillä Mario Partyn ensiosat olivat rakenteeltaan ne kaikkein yksinkertaisimmat ja taktisesti tylsimmät. Voin ensimmäisen kerran suositella Mario Party -peliä täysin vilpittömästi, tekemisestä ei todellakaan ole pulaa. Switchin (luultavasti viimeisen) joulun ykkösjulkaisu on Super Mario Party Jamboree, edeltäjäosansa kaikkinensa ja kiistatta ohittava, ratkiriemukas tapaus. Olen pelannut lautapelimäisen sarjan kaikki osat, varovaisesti innostunut vuoden 1998 debyytistä, heiluttanut ensi kertaa ohjainkapuloita Mario Party 8:ssa ja kokenut ne karmaisevimmatkin käsikonsoliosat, kuten Mario Party Advancen, joka hylkäsi sarjan peruspilarin eli moninpelin kokonaan. Jo ensimmäinen Super Mario Party kulki oikeaan, reippaampaan suuntaan, ja sen työtä jatkoi Mario Party Superstars, siihen saakka kirkkaasti sarjan paras osa. Pettymys puski päälle, varsinkin kun joulun Samus-juhla muuttuu kahdeksanneksitoista Mario Partyksi. Mutta Switchillä paljon muuttui, kun Nintendo lisäsi Mario Partyyn Superin. Taktikointia parantavat myös Jamboreen nopan silmälukua kasvattavat esineet, joilla omaan etenemiseen pystyy vaikuttamaan sattumanvaraisuuden ulkopuolellakin. Kolmikerroksisessa Rainbow Galleriassa ostetaan tietyin ajoin salamatarjouksina myytäviä esineitä, King Bowser’s Keepissä selviydytään räjähtelevän laavan keskellä. Korjatulla kurssilla Nyt Nintendo jatkaa juuri oikeaan suuntaan. Laskuissa voi olla jo himpun verran vaikea pysyä, mutta käsissä on nyt kahdeksastoista Mario Party -peli. Niihin voi ottaa perheenkin mukaan ja silti on hauskaa! V eikkasin Switchin viimeisen joulun ykkösvaltiksi kauan odotettua Metroid Prime 4:ää, mutta siitä tulikin ensi vuoden heiniä. Uudet laudat esittelevät Jamboreen parhaimmillaan. Jaettu ilo on sarjan peruskivi: tämä on huikean hauskaa yhdessä. Suosikkini laudoista on Roll ’em Raceway, jossa kisaillaan muita vastaan formuloiden puikoissa. Peräti 112 minipelistä koostuva anti on laajinta vuonna 1998 alkaneessa sarjassa tähän saakka ja tarjoaa kutkuttavan kekseliästä pikkupelaamista moneen makuun ja kiihkeisiin tunnetiloihin. Onneksi molempia lautoja on tuunattu: etäisyyksiä on korjattua, pyöriviä kauppoja lisätty ja tietysti ulkoasua kohennettu. Olen aina aistinut sarjan potentiaalin, mutta lopputulos ei ole siihen venynyt. Tuttu lautakaksikko on Mario’s Rainbow Castle ja Western Land, jotka on nostettu sarjan kahdesta ensimmäisestä osasta. Molemmat laudat ansaitsevat nyt paikkansa. Vaikka laatu ei ole aina määrittänyt sarjaa, suursuosittu se on, ne kannettavatkin pelit ovat myyneet miljoonia. Varikkopysähdykset, oikoreitit ja kaupat on sijoiteltu pätevästi, kuten osanottajia kiusaavien Bowserin ja Boon pysähdyspaikatkin. Voihan tätä yksinkin pelata, mutta jokainen Party-kokemuksen neljän hengen kesken samassa huoneessa kokenut tietää, ettei tekoälymatseilla ole mitään saumaa. Minulle suurin pettymys on ollut hidas pelirytmi: samoja dialogipätkiä ja opaskohtia jankataan, niiden ohittaminen vaatii napin painallusta eikä autoskip-asetusta ole, laudalla liikutaan madellen ja minipelejä harjoiteltu viivytellen. Heeeetkinen, ehkä tämä ei olekaan huono juttu! Kahdeksastoista kerta toden sanoo Yhteisiin hetkiin tarkoitettu Mario Party -sarja on aina ollut minulle ristiriitainen tapaus. Etäisyydet ovat tismalleen oikeita, mikä kannustaa tarkkaan esineiden käyttöön omaksi hyödyksi ja vastustajan päämenoksi. Johannes Valkola SUPER MARIO PARTY JAMBOREE Joy-konin kohta valjastan Jamboreen pienen kylkehen, ja sitten joutuin pelaamaan me käymme riemuiten. Hupia piisaa niin helpoimmalla kuin kinkkisimmälläkin pelialueella. Mega Wiggler’s Tree Partyssa kisaillaan metsässä, jossa on oleellista liikuttaa kentän keskellä jättinä nukkuvaa ja lopulta punaiseksi suuttuvaa toukkamaista tuhatjalkaista. Mario Party Superstars oli virtaviivainen, fokusoitu versio sarjan ydinolemuksesta, MARIOJUHLIEN AIKA Nintendo Arvosteltu: Switch Ikäraja: 3 mutta pelirytmillisistä ansioistaan huolimatta lähinnä vanhan toistoa: kaikki viisi lautaa ja yli sata minipeliä poimittiin sarjan aiemmista osista, mikä himmensi muuten hassua tunnelmaa. Jo kahdestaan pelaaminen riittää. Minipelien ja pelimaailmojen taso on ollut ailahteleva ja vanhaan nojaava. Mikä tekee Jamboreesta niin nautinnollisen kokonaisuuden. Juma mikä lauta! Jamboreessa on viisi uutta ja kaksi vanhaa lautapelimäistä pelialuetta, joilla liikutaan vuoron alussa heitettävän nopan silmäluvun verran. Se selviää kun antaa kavereille Joy-Conit käteen (tätä ei pro-ohjaimella pelata) ja kapulat alkavat vispata. Jos kavereissa löytyy, Mario järkkää parhaat partyt. Ne on jaettu tuttuun tyyliin vaikeustasotähtien mukaisesti, mikä tarkoittaa laudan monimutkaisuutta, kokoa ja ominaisia haastepaikkoja. Super Mario Party Jamboree on tehty yhteisiin hetkiin ja sellaisena se nimenomaan loistaa
Onhan mukana kehnompiakin, ja osa taas tuntuu mekaniikaltaan kovin tutuilta. Vaan eipä Jamboree-kamu ole pelkkää onnea, esimerkiksi Bowseriin osuessaan joutuu kärsimään kaksin verroin, pahimmassa tapauksessa omista taskuista napataankin kaksi tähteä. Liiketunnistuksella lyödään vaikka erimittaisia nauloja sarjassa lautaan, tasapainotellaan miniatyyri-golfkenttää tai kalastetaan rivakoilla ranneliikkeillä. Laudat (kuten kaikki muukin hahmoja, musiikkikappaleita, pelimuotoja ja hub-alueen koristeita myöten) avataan keräämällä pisteitä ja saavutuksia eli käytännössä vain pelaamalla ja pelaamalla. Pirskeiden bilehile Laudoilla on Jamboree-kamuja, jotka ilmestyvät alueelle hetkeksi, ja niiden luo on ehdittävä kolmessa vuorossa tai kamu katoaa. Tärkeintä on, että kaikki toimii, oli kyse sitten perinteisemmästä pelaamisesta tai liiketunnistuskapuloiden vatkaamisesta (kehtaako kukaan muistella sarjan Wii U -peliä…) Kiihkeimpiä hetkiä koetaan esimerkiksi silloin, kun juostaan jättimäisten marmorikuulien keskellä maaliin vastustajia mäiskien, leikataan kaverin kanssa jättipihvejä tukkisahalla, rakennetaan hampurilaisia erilaisista täytteistä, kiivetään alati kasvavaa pavunvartta pitkin pilviin tai kokataan aterioita minipelissä, jossa oikea rytmi on kaikki kaikessa. Se on ymmärrettävää eikä häiritse. Myös muut pelaajat on ensin voitettava minipelissä. Nämä tähdet ovat siis niitä, jotka kaikkien vuorojen päätyttyä lasketaan yhteen ja eniten haalinut kruunataan voittajaksi. Kamuilla on myös hahmokohtaisia kykyjä. Esimerkiksi Daisy pudottaa kauppojen hinnat puoleen, Donkey Kong siirtää oman hahmon joka vuoro sattumanvaraiseen kohtaan ja Waluigi nyysii kolikoita laudalla ohitetuilta pelaajilta. 112, kuka meistä voi auttaa. Jamboree-kamun muuten menettää, jos vastustaja ohittaa oman hahmon laudalla. Varsinkin pitkäkestoisessa, toistuvassa pelaamisessa pelialueiden merkitys korostuu entisestään. Se kyllä kuumentaa tunteet. Luigin taistelu käydään tietysti haamutalossa, Donkeyn kaveruus ratkeaa viidakossa musiikin tahtiin ja Yoshin takia otetaan pitkä kilpajuoksu vuoristossa esteitä väistellen. Noppa pyörii lujaa, liike on sutjakkaa, tekemällä oppii ja esineitä käytetään rivakasti. Siksi onkin hienoa pelisuunnittelua, että Super Mario Party Jamboreessa on tärkeää valita oikeat reitit, käyttää esineitä ja hallita kolikkopottiaan. Iloisen energinen Super Mario Party Jamboree onnistuu yhdessä videopelien suurimmassa haasteessa. Joka osa-alueessa liiketunnistuksen vaatimukset vaihtuvat, joten kisaamisessa koetaan suuria tunteita! Kokonaisuuden suola ovat Jamboree-kamujen omat minipelit, jotka ovat normiminejä huomattavasti pidempiä ja joskus moniosaisia. Oiva minipeli on myös valokuvaus, kun oma otos täytyy räpsäistä jaetulla ruudulla laajasta ympäristöstä nopeasti mutta erityisellä tarkkuudella, huomioiden myös oikea rajaus ja täsmällinen tilannetaju. Partyissa jokaisen nopanheittovuoron jälkeen muut pelaajat kohdataan minipeleissä, joko tiimipohjaisesti tai periaatteella kaikki vastaan kaikki. Koska Mario Party -sarja perustuu minipeleihin, koko kokemus elää tai kuolee pelilaudan mukaan. Minipelejä tulee myös laudan tietyissä haastekohdissa, taistelussa Jamboree-kamun kaveruudesta sekä viimeisen viiden vuoron aikana kun osuu kaverin kanssa samaan ruutuun. On vain oikein, että Super Mario Party Jamboree jatkaa sarjan edellisten Switch-osien viitoittamalla vauhtilinjalla. Ja itselleen voi ostaa yhden asemasta kaksi tähteä, toki tuplakolikkomäärällä. 39 179062_.indd 39 179062_.indd 39 27.11.2024 15.11.59 27.11.2024 15.11.59. Hauskinta ranneliikunta on triathlonmaisessa urheilukisassa, jossa täytyy ensin uida, sitten polkea pikkupyörää hiekassa ja lopuksi vielä hyppiä pika-aidat läpi. Minipelejä on enemmän kuin sarjassa koskaan, rapsakat 112 kappaletta, ja taso on paras tähän saakka. Tätä voivat pelata kaiken ikäiset, taitotasosta riippumatta ja vieläpä yhdessä. Mutta jos Jamboree-toverin saa avukseen, hyöty on huomattava seuraavan kolmen vuoron ajan, sillä Jamboree-kamu tuplaa touhun. Jamboree palkitsee siitä hyvässä ja kannustavassa tempossa, uutta ja innostavaa nähtävää riittää rutkasti. Kolikoita saa kaksin verroin, kaupat myyvät kaksi esinettä ja Boo varastaa vastustajalta toisenkin kerran
Tosin netin kautta sekä sisältöä että pelaajia on vähän epäselvää löytää, sillä mukana on liuta moodeja paikalliseen pelaamiseen, haasteisiin netin kautta minipeleihin sekä erilliseen, jopa 20 pelaajan verkkomoodiin. Nettipeli on Mario Party Superstarsin tapainen laudalla yhdessä muiden kanssa kisailu, ja meno on yllättävänkin vinkeää. Nyt näen. Kuka muistaa vielä Mario Kart DS:n huippuradan Waluigi Pinball. 40 179062_.indd 40 179062_.indd 40 27.11.2024 15.12.19 27.11.2024 15.12.19. No, minä ainakin, sillä sitä tuli pelattua enemmän kuin kehtaan ikänä myöntää. Lasten kanssa kannatti valita omat säännöt, joissa tuuria on enemmän mukana. Violetinsävyinen . Super Mario Party Jamboreessa Nintendon pitkäjänteinen Party-työ kantaa hedelmää. Tuttu tunnelma tekee nyt comebackin . Tällä kertaa ohjainkapuloiden heiluttaminen toimii vaivatta, vaikkapa kalastaessa. ipperi on taidokkaasti toteutettu ja sitä saa tahkota ilahduttavan kauan. Nettipelin rakenne hieman sekava. Huonoa . Näillä hartioilla kehtaa kantaa Nintendon joulun ykkösjulkaisun paineita. Tuore, erinomainen esimerkki on myös Nintendo World Championships: NES Edition, joka jakoi tutut klassikot pieniin lohkoihin ja jaetulle ruudulle yhdessä nautittavaksi. Mutta kavereiden kanssa armo unohtui ja pelasimme pro-säännöillä, jotka painottavat taitoa ja taktisuutta, ja ovat yksi pelin hienoimmista uudistuksista. Hyvää + Pursuaa iloa ja tekemisen määrää, Waluigi Pinball voi olla koko sarjan huippukohta. Näin voittaja ratkeaa aivan lopussa ja sellaiseksi saattaa nousta se kehnommin laudalla ja minipeleissä pärjännytkin. Sanoin, että ennen en nähnyt sarjan potentiaalia sen lopputuloksessa. Ja mikäpäs siinä, tämä on huikean hauskaa yhdessä – enemmän kuin sarjassa koskaan. ipperinä. Nettipeli on vain bonus, oikea Mario Party -kokemus loistaa neljän hengen porukassa. Joulupelin roolin Jamboree lunastaa komeasti, ja pelasinkin tätä paljon perheeni kesken. On hienoa kuinka Nintendo satsaa pienistä pikapaloista koostuviin pelikokemuksiin, kuten Mario Partyihin tai WarioWare-sarjaan. ipperi, jota pelataan muita vastaan jaetulla ruudulla. Ykkössuosikkini Jamboree-minipeleistä on Waluigi’s Pinball Arcade, vanhan kunnon Mario Kart DS -radan inspiroima . Kun Switch lähestyy kahdeksatta jouluaan, ykköspelin paineet sysätään Super Mario Party Jamboreelle. Let’s party! SUPER MARIO PARTY JAMBOREE 89 Yhteiseen iloon suunniteltu ja sellaisena loistava Super Mario Party Jamboree on pitkäikäisen sarjansa tähän saakka kirkkaasti paras osa – nyt tarjolla on todelliset koko perheen jamboreet. Priima paketti Mario Partyt eivät koskaan kuuluneet Nintendon näyttävimpien pelien joukkoon, mutta Jamboreen värikäs, sulava ja yksityiskohtainen ulkoasu on jopa Switchin kärkitasoa. Liiketunnistus on ollut osa Mario Party -sarjaa jo pitkään ja siitä on saatu sekä hyviä että huonoja esimerkkejä
Kenttäsuunnittelu laventuu ja monipuolistuu, haastekin nousee. Eikä syyttä: Bakeru on pelistudio Good-Feelin kädenjälkeä. Peli etenee kartan kautta, josta suoraviivaisesti valitaan uusi kenttä. Switchillä selkeitä ruudunpäivitysongelmia. Hyvää . Jo siksi pelin haluaa nähdä loppuun asti. Ei kyliä eikä kauppoja vierailtavaksi. Homma on huonoimmillaan TV:stä, sulavuus paranee hieman kannettavassa muodossa. Gra. Tai sitten ei. Matkan varrella löytää omituisia keltanyyttejä. Lyhdyt löytää kyllä, mutta valppaana pitää olla jokaiseen tasoon ripoteltujen kolikoiden ja outojen keltanyyttien takia. Mikä ei ole ihme tai sattuma, ottaen huomioon Good-Feelin ja Nintendon läheiset suhteet. Itseään toistavasta nujakoinnista lähtisi maku pian, mutta homma maustetaan Henge-kyvyillä. Sen historia ja kansantarut, perinteet ja tavat avataan sarjakuvamaisella esillepanolla, surrealistisella huumorilla ja vauhdikkaalla pelattavuudella. Bakerussa on siis vikansa, mutta kiistämättä siinä Japani ja japanilaisuus puhkeavat näppärästi esitettynä hienosti loistoonsa kuin kirsikkapuut keväällä. Voisi kuvitella että PC:llä ainakin suorituskykyongelmat väistyisivät. Hengejen kanssa heiluessa on silti syytä pysyä maltillisena, sillä voimat kestävät vain hetken. Jonka pääosassa on pesukarhu! Kyllä minä goemonini kesytän Lämminhenkinen Bakeru tuo mieleen pelihistorian syövereihin kadonneen sarjan, Konamin maineikkaan Ganbare Goemonin, joka meillä tunnetaan nimellä Mystical Ninja. Mutta peli kyllä onnistuneesti pelillistämällä maantiedon hämää pitämään itsestään. Ne ovat tyypillisiä 3D-alueita, jotka selkeälinjaisessa suunnittelussaan tuovat mieleen lajityypin kantateokset, mutta erityisesti tuoreen, sarjansa parhaan pelin Kirby and the Forgotten Land. Good-Feelin perustaja on Etsunobu Ebisu, entinen konamilainen, joka oli mukana monessa Goemon-pelissä, kuten Nintendo 64:llä vakuuttaneessa Mystical Ninja Starring Goemonissa. Sarjakuvamainen ja iloinen seikkailu syventyy Japanin kulttuuriin. Se viittaa puutteelliseen optimointiin, koska peli tökkii vaikka ruudulla ei tapahdu mitään. Mukaan lähtee Sun-tyttö, joka auttaa Bakerua ymmärtämään uusia kykyjään. Välillä vaihdetaan tyylilajia, kuten kisaillaan ajopelien tapaan tai ammutaan kuin shootereissa. Tämä on yksi pelin oleellisimmista vetovoimista, harmi vain, että ruudunpäivitys takkuilee tuon tuosta Switchillä. Sillä suojellakseen ihmisiä Bakeru muuttuu pesukarhusta ihmispojaksi ja hän saa erityisiä Henge-taitoja edetessään läpi Japanin maaseutua ja kaupunkeja. Käskyt oli vaihdettava eri napeille, jotta tekemiseen löytyi järki, defaulteilla lähtee tekemisestä tempo ja luontevuus. Bakerun on kuljettava läpi jokaisen Japanin nykyisen 47 prefektuurin, puhdistaen jokaisen pahasta. Niillä Bakeru osaa esimerkiksi liitää ilmassa hypyn jälkeen pidempään, kutistua pikkiriikkiseksi ruohonjuuritasoon ja huitoa kaukaa vihollisia jousimaisilla nyrkeillä. Mutta mitä enemmän pelaa, sen enemmän tuntuu että Bakerun rytmi, haaste ja kenttäsuunnittelu kaipaisivat kuitenkin vielä lisää hiomista. ikka on erityisen lähestyttävää, värikästä ja aina heleästi lähellä japanilaisuutta. Matkalla opitaan vaikka miten japanilainen supikoira eli tanuki nukahtaa säikähtäessään, luksuslaivoilla syödään verovapaasti ja matkamuistovälipalana myytävää Yatsuhashia saa pehmeinä ja kovina variaatioina. 41 178056_.indd 41 178056_.indd 41 27.11.2024 15.17.57 27.11.2024 15.17.57. O togi Katsugeki Mameda no Bakeru: Oracle Saitarou no Sainan!! Pelkäsin, että tämä Goemon-pelien sukulainen jäisi vain kotimaansa iloksi, mutta Spike Chunsoft toi pelin meillekin, suuhun mahtuvammalla nimellä Bakeru. Nintendon kanssa pitkää yhteistyötä tehnyt Good-Feel tunnetaan Yoshi-sarjan tuoreista osista. Kokonaisuus kaipaisi hitusen hiomista. Hauskoja kenttiä, jotka ovat lopulta yllättävänkin laveita. Bakeru on positiivisuutta huokuva, hyväsydäminen pelikokemus, josta haluaisin pitää enemmän kuin peli antaa. Bakeru on paitsi toimintaseikkailu, myös kiehtova tapa tutustua japanilaiseen kulttuuriin. Info on vieläpä hauskaa ja liittyy kentän teemaan, kuten Fuji-vuoreen, jättirobotteihin tai paraateihin. Prefektuurit plakkariin Pesukarhu Bakerun täytyy suojella Japania ilkeän oraakkelin voimilta ja kätyreiltä, jotka ovat PESUKARHUN MATKASSA Good-Feel Arvosteltu: Switch Saatavilla: PC 70 Vaikka Bakeru ei peittoa esikuvaansa Mystical Ninja Starring Goemonia, se ei kaikessa värikkyydessä, menevyydessä ja historian havinassaan ole lainkaan hassumpi vaihtoehto. Kentistä täytyy samalla hakata eräänlaisia jättipaperilyhtyjä, jotta maali lopussa aktivoituu. Se tunnetaan lähinnä sellaista Nintendon kanssa tehdyistä peleistä kuten Kirby’s Epic Yarn, Yoshi’s Crafted World ja Princess Peach: Showtime!, mutta sillä on juuret Goemonissa. Nipponissa nykii Bakeru antaa mainion ensivaikutelman. Pelasin pelin Switchillä, jolla gra. Myös pelin perusasetuksena tarjoama ohjaus ontuu. Haradaiko-rumpua iskuihin käyttävän päähahmon liikelista kasvaa seikkailun edetessä. Uudet kyvyt, kuten hyppyliito, kutistuminen ja jousimainen kaukoisku, muuttavat suhtautumista tasoihin. ottaneet koko maan haltuunsa. ikka on näyttävän värikästä, mutta ruudunpäivitys nykii. Tällä kertaa uutuuspeli Bakeru on syntynyt omin avuin ja suuntana on Japanin värikäs kulttuuri. Pelin rytmikin miellyttää, sillä sisältö vain paranee pelin edetessä. Niitä on piilossa jokaisessa kentässä viisi kappaletta, ja ne kertovat aina kentän teemaan sopivaa nippelitietoa Nipponista, yleensä hyvin hauskastikin. Huonoa . Johannes Valkola BAKERU Pokemonin tietävät kaikki, Goemonin vain tietäjät. Kolikot ovat normikerättävää, mutta nyytit avaavat ruudulle lyhyitä tietopaketteja Japanista, sen historiasta ja tapakulttuurista. Tarkoitus on siis pomppia ja mäiskiä tie maaliin. Olen nähnyt huonompiakin porkkanoita. Tämä vuoden 1997 kulttiklassikko deja voi mieleni uppoutuessani Bakeruun, sillä kreiseissä käänteissään Bakeru tuntuu juuri sen henkiseltä jatko-osalta
Miljoonamyynteihin 1970-luvulla yltänyt Dr. It’s over 9,000! Nykypäivän satapäisten studioiden tekemien jättituotteiden aikana on vaikea ymmärtää, että isoimmankin ilmiön takana voi olla vain yksi ihminen, jonka ylitsepursuava mielikuvitus on kaiken alkuräjähdys. I’m Setting Records!” J apanissa areenataistelupelit elävät ja voivat hyvin, vaikka meillä lajityyppi ei ehkä olekaan se kaikkein tunnetuin. nen toteutus on likimain henkeäsalpaavaa. Dragon Ball: Sparking Zero on hyvä jo pelinäkin, mutta Toriyaman ikimuistoiset hahmot, virtaviivaiset erikoistehosteet ja värikäs maailmankuva tekevät siitä ohittamattoman. Sparking Zero on sarjan ensimmäinen Unreal Engine 5 -moottorille tehty peli. Peli on liki 20 vuotta vanhan Dragon Ball Z: Budokai Tenkaichi -sarjan säkenöivän menevä uutuusosa. Akira Toriyama oli ainutlaatuinen taiteilija, joka töillään sai uskomaan, että jokaisen meidän sisällä asuu paitsi pieni lapsi, myös suuri seikkailija. Pelikokemus muistuttaa sellaisia tuoreita Ball–pelejä kuin Dragon Ball Z: Kakarot ja Dragon Ball Xenoverse 2, joskin niissä lajityyppi on selkeämmin toimintaroolipelaamista. nen toteutus alkoi vastata Toriyaman visioita. nen toteutus näyttää niin vaikuttavalta suuresta 4K-töllöstä HDR:nä, että tutut hahmot heräävät kuin eloon kolmiulotteisessa Graa. Vuonna 1984 alkanut, lohikäärmekuulia keräävästä Goku-pojasta kertovassa Dragon Ball -mangasarjassa Toriyama sai vangittua salaman pulloon. Sparking Zero hahmottaa 3D-kamppailun uhon ja intensiteetin tavalla, johon ne eivät yltäneet. Se ei ollut lainkaan hassumpi, Toriyaman taide herätti pelin ja maailman henkilöineen eloon. Toriyaman ainutlaatuinen asenne välittyy jo NES-ajan peleistä, mutta todelliseen loistoonsa se nousi vasta viime aikoina, kun pelien graa. Johannes Valkola DRAGON BALL: SPARKING! ZERO Gokun ja Vegetan kombo Vegito sen ennusti: ”Would You Look at Me. Lajityyppi yhdistää mätkintäpelin avoimeen taistelualueeseen, jossa voi liikkua vapaasti pelkän perinteisen ottelualueen sijaan. Oli kuin sarjakuva itse olisi pompannut sivuilta ulos ja ruutuun! Toriyaman kuoleman jälkeen nähtiin jo tänä vuonna Sand Land, miehen toiseen mangaan perustuva avoimen maailman toimintaseikkailu. 42 179022_.indd 42 179022_.indd 42 27.11.2024 13.38.56 27.11.2024 13.38.56. Areenapohjaisesta 3D-kamppailupelistä Dragon Ball: Sparking Zerosta tuli jättihitti jo kättelyssä: yli kolme miljoonaa myytyä kopiota ensimmäisen 24 tunnin aikana! Ilahduttavasti myös itse kamppailupeli ilmiön takana on väkevää laatua. Dragon Ballia ilmestyi 11 vuotta, ja kun paja oli kuumimmillaan, sitä julkaisevaa Weekly Shonen Jump -lehteä painettiin kaikkiaan 2,9 miljardia kappaletta. Nyt Toriyaman taika koskettaa 3D-kamppailupelejä. Chrono Triggerillä, Dragon Questilla ja Tobalilla pelaajien sydämiin jäljen jättänyt Toriyama oli monessa mukana, aina videopeleistä elokuviin ja tv-sarjoihin, mutta ennen kaikkea hän mullisti mangan. Sparking Zero siirtää animesarjan taistelut liki sellaisenaan peliin. Graa. Yksi hienoimmista on 2D-kamppailu Dragon Ball FighterZ, jonka teki japanilainen BlazBlueja Guilty Gear -sarjoja tehtaileva alan eksperttistudio Arc System Works. Kyllä estetiikalla on väliä. Myöhemmin Dragon Ballin muuttuessa omaksi julkaisukseen se kävi maailmalla kaupaksi 260 miljoonan kappaleen verran. Genren kantateosten Cyber Sledin ja Virtual Onin työtä on ansiokkaasti jatkanut muun muassa Gundam. Slump oli vasta alkua. Luvut ovat tähtitieteellisiä, eikä siinä kaikki: päälle tulevat vielä kaikki sivusarjat, pelit ja leffat. Kaksinpelissä pelataan muusta sisällöstä poiketen vain yhdellä kentällä. Viime MESTARIN KIPINÄ Spike Chunsoft / Bandai Namco Entertainment Testattu: PS5 Saatavilla: PC, PS4, PS5, Xbox Series Moninpeli: 2 pelaajaa netissä ja jaetulla ruudulla, 2–8 pelaajaa tournament-modessa Ikäraja: 12 maaliskuussa yllättäen 68-vuotiaana menehtynyt Akira Toriyama oli juuri sellainen ihminen
ikat eivät näyttävyydessä juuri häviä tuoreelle suuren budjetin valkokangaselokuvalle Dragon Ball Super: Super Hero, joka muuten on sekin mainio tapaus! Even A Low-Class Warrior Can Surpass An Elite, With Enough Hard Work Upea ulkoasu ei ole Dragon Ball: Sparking Zeron ainoa supervoima. Oikein ajoitetulla re. Melkein tunnen samettipäällysteisen pikkujakkaran kankkujeni alla! Kamehameha! Taistelu on simppeliä mutta koukuttavaa. Dragonballia pelataan suurilla areenoilla, joissa juostaan, hypitään ja lennetään. Kamppailuita, sääntöjä ja esineitä voi määrittää haluamikseen erillisessä tilassa. Toisaalta se audiovisuaalisuus herättää välittömästi keltanokankin mielenkiinnon. Valikot ovat täynnä hauskaa bongattavaa, oli Dragon Ballin pariin vihkiytynyt tai ei. Ei ole hauskaa jäädä vastustajan plasmamaisen säderäjähdyksen eteen, nähdä energiamittarin tuhoutuvan sen paineesta ja kuulla vastustajan naisten nauru. 43 179022_.indd 43 179022_.indd 43 27.11.2024 13.39.20 27.11.2024 13.39.20. Pelihahmon oikea-aikainen vaihto, ovela teleporttaaminen, nopeat vastaliikkeet ja oman erikoiskykymittarin seuraaminen ovat ratkaisevassa asemassa, mikäli haluaa voittaa. Tarinamuoto kestää lisäksi yllättävänkin kauan, reippaasti yli 20 tuntia. Kaikkea luonnollisesti maustetaan Toriyaman tavalla dramatisoida dialogia, toimintaa ja hahmojen välisiä suhteita. Siinä pelataan tyhjässä, sinisävyisessä ulottuvuudessa, jossa ympäristö ei tuhoudu. Se loistaa etenkin episodeihin jaetussa, tarinatilassa, jossa käydään läpi tunnettuja hetkiä ja kamppailuita Dragon Ballin historiasta. Toivottavasti tilanne korjaantuu tulevaisuudessa. Viime maaliskuussa menehtynyt Akira Toriyama oli ainutlaatuinen taiteilija, jonka töillä oli valtava vaikutus maailmanlaajuisesti. Eläessään Akira Toriyama jätti lähtemättömän jäljen miljooniin ja miljooniin ihmisiin. Sohvatestissä huomasin, että ensikertalaisille anti tuntuu aluksi liian ylitsepursuavalta, mutta pienellä paneutumisella pelin sisään pääsee pian, vaikka tutoriaali kaipaisikin johdonmukaisuutta ja ryhtiä. Linjakkaan pelin tiimellyksessä tunnelma on kuin istuisi japanilaisessa arcadehallissa, paneutumassa jonkun uunituoreen 3D-areenakamppailupelin saloihin. peliympäristössä. Aikamme planeetalla on rajallista, mutta taiteemme positiivisuus on ikuista. Ohjaamisen sisäistää nopeasti, ja kontrolleihin tarjotaan myös helpompi vaihtoehto, joten liikkuminen, vastustajaan lukittautuminen, iskujen, heittojen ja hulppeiden erikoisliikkeiden, kuten valonsäteiden, tulipallojen ja meteoriittimaisten räjähdysten, tekeminen luonnistuu kaikilta kyllä. Niissä tanner tömisee, taivas täyttyy ilotulitusmaisesta loisteesta ja paukkeesta, myös itse taisteluareena ottaa iskua ja tuhoutuu osittain. ekseillä oman hahmon heittää hetkessä balettimaisesti sivuun ja mäjäyttää tyhjään ampuvaa vastapuolta pientareen puolelta. Mäiskintä sujuu joko lähitaisteluna iskuilla, potkuilla ja heitoilla, tai kaukaa suuruudenhullujen erikoisliikkeiden avulla. Pelasin japanilaisella ääninäyttelyllä, jossa ilmapiiri oli erinomaisen eläytyvä ja energinen. Valitettavasti jaetun ruudun moninpelissä on parannettavaa, koska se sisältää vain yhden kentän. Kaksinpeli pyörii onneksi yhtä sulavalla ruudunpäivityksellä kuin muukin peli. Vaativien näppäinyhdistelmien asemasta pitää osata lukea tilannetta ja reagoida sen mukaan. Mielenkiintoista on myös, että tarinatilaa voi pelata usealla eri hahmolla, kuten Goku, Gohan, Piccolo ja Vegeta, ja jokaisen matka täyttyy merkillisistä kohtauksista. Hahmovalikoimassa liikaa toistoa liikkeiden ja kykyjen välillä. Sekä japaninettä englanninkielisellä ääniraidalla kuullaan tuttuja Dragon Ball -näyttelijöitä. Huonoa . Tarjolla on lisäksi haasteita, turnauksia, kauppa pelin sisäistä valuuttaa varten sekä mahdollisuus rakentaa omia tarinaosioita. Sparking Zero tekee mestarin muistolle kunniaa, se on Dragon Ballia tavalla, joka koskettaa juuri niin kuin aiheen teoksen kuuluukin koskettaa. Tarjolla on lukuisia pelimuotoja ja kattava, persoonallinen hahmorosteri, jossa pelattavia hahmoja on peräti 182 kappaletta. Ballit koskettavat Mukana on totta kai moninpeli, niin netissä kuin paikallisesti. Hyvää + Energistä areenakamppailua, jossa mekaniikka on simppeliä mutta taktista ja tarina posketon. Sitä on myös pääasia eli tappelu, joka kiehtoo opettelemaan taitavammaksi. Onhan se liikaa, tiedän, ja toistoa on hyvin paljon, mutta ainakin valinnanvaraa riittää vuosikymmeniä Dragon Balleihin innostuneille. Ehkä se ei ole yli 90,00, vaan onhan 85,00 aika liki! 85 Iloa ja eloa pursuava Dragon Ball: Sparking Zero on intensiivinen ja taktinen areenakamppailupeli, joka herättää Dragon Ballin henkiin tavalla, jota ei ole ennen nähty. Verkkopeli toimii hyvin ja nettikoodi ansaitsee kehuja, mutta ei se kiinnostanut minua lainkaan niin paljon kuin kavereiden tai perheenjäsenten kohtaaminen saman sohvan taistelukentällä. Tietyssä mielessä peli on kuin valonnopeudella pelattavaa shakkia, ja sellaisena se palkitsee taktisuudellaan. Vaikka kyseessä ei ole mekaanisesti kaikkein monimutkaisin kamppailupeli (käytössä on pohjimmiltaan vain kaksi hyökkäysnappia) toiminta on toteutettu niin, että syvyyttä löytyy. Tutoriaali on valju, ja kaksinpelissä vain yksi kenttä. Tarina ampuu niin yli, että voi vain heittäytyä mukaan ja ihmetellä näkemäänsä. Tärkeää on yltiöpäisen hyökkäämisen lisäksi osata väistää ja hakea suojaa. Pystysuunnassa jaetun ruudun kaksinpeli tarjoaa viihdettä, jossa pelin strateginen ja arcadehallimainen luonne loistaa. Gra
Mieleeni on porautunut etenkin Iceman nimikkokenttineen, jossa mäiskinnän lomassa liikutaan lautalla komeiden maisemien ohi. Capcom Fighting Collection: Arcade Classics on minulle toiveiden täyttymys, nuoruuteni ohikiitäneitä aikoja juhliva huippulaadukas paketti, jonka jokainen peli ansaitsee paikkansa, vaikka konsepti voi kuulostaakin toistolta. Pelattavuudessa ei ole valittamista. Johannes Valkola MARVEL VS. LUCKY NUMBER SEVEN huippulaadukas paketti, jonka jokainen peli ansaitsee paikkansa, vaikka konsepti voi kuulostaakin toistolta. Marvel-sarjakuvista nostetut hahmot, kuten Wolverine, Iceman ja Cyclops, heräävät henkiin isoina spriteinä ja ilmeikkäästi animoituina. Myös hahmokohtaiset kentät ovat erityisen taidokkaita. Näissä onkin tyyliä ja tunnelmaa heti tästä Capcomin ensiyrityksestä lähtien. Se ei pelissä näy: on upeaa käynnistää yksi nuoruuteni suosikkipeleistä kolme vuosikymmentä myöhemmin ja huomata, kuinka hämmästyttävän hienolta ja sulavalta se yhä näyttää. Ilahduttavasti Capcom on lisännyt peliin ensi kertaa virallisesti pelattavaksi kaksi pomohahmoa eli Juggernautin ja Magneton. Aikajärjestyksessä paketin ensimmäinen peli X-Men: Children of the Atom (1994) on ensimmäisiä CP System II -pelejä. CAPCOM FIGHTING COLLECTION: ARCADE CLASSICS Jos Ahmamies ja Chun-Li tappelisi, kumpi voittaisi. Myös piilohahmo Akumaa saa pelata ilman huijauskoodeja. Peli käyttää Street Fighter II -sarjasta tuttua kuuden napin kamppailumekaniikkaa. 44 179023_.indd 44 179023_.indd 44 27.11.2024 15.27.13 27.11.2024 15.27.13. L egendaarinen peli. rma Capcom julkaisi tiiviiseen tahtiin, siis vuosina 1994–2000, peräti kuusi arcademättöpeliä, jotka kaikki voi hyvällä omatunnolla nostaa kamppailugenren kärkisijoille. ikan, arcaderaudalle julkaistiin kymmenen vuoden aikana yhteensä 42 peliä. Todennäköisesti, koska on kamppaillut kumpaakin vastaan. Nyt kaikki on pakattu yhteen kivenkovaan kokoelmaan, eikä siinä kaikki: kirsikkana kakun päällä on arcadehallien hämyyn hylätty beat ’em up The Punisher. Ken tietää. Capcom Arvosteltu: PS4, PS5 Saatavilla: PC, Switch Tulossa: Xbox One / Series Ikäraja: 16 Kultaa kohti Kokoelman viittä ensimmäistä peliä yhdistää se, että ne tehtiin kaikki Capcomin maineikkaalle CP System II -arcade-emolevylle. Joka ei sekään ole pässimpi tapaus! Marvel vs. Pelasin X-Men: Children of the Atomia aikoinaan kolikkopelinä sekä kotona PlayStationilla että Saturnilla, joista jälkimmäisen versio oli ansiokkaampi. Vuonna 1993 debytoinut CP System II takasi sulavan, tarkan ja jykevälinjaisen pikseligra. Onhan se setin yksinkertaisinta mäiskintää, ja kymmenen perushahmoakin on niukasti, mutta uppouduin jo Atomin lapsiin niin että muu kokoelma meinasi unohtua. Se mahdollistaa useita iskusarjoja ja monipuolisia erikoisliikkeitä. Kokoelmassa peli on täydellisenä arcadekäännöksenä
Marvel Super Heroes pitää otteessaan yhä, eikä Hämähäkkimiehellä pelaamisen himoni ole laantunut. X-Men vs. Pelattavuus oli vauhdikasta ja yliampuvaa, taktista ja sorminäppäryyden palkitsevaa. Tiimi valittiin kahdesta kamppailijasta, omaa hahmoa sai vaihtaa aina halutessaan lennossa ja taustalle huilaamaan siirtynyt hahmo latasi elämämittariaan. Hämis liikkui seiteillään tasoissa taiston lomassa kiehtovan erikoisesti kuin keinuen ja jähmetti myös viholliset seitteihin kiinni. Vaikka Saturn pääsi RAM-lisämuistipalikan ansiosta lähelle, on upeaa saada pelistä vihdoin ja viimein täydellinen arcadekäännös kotiin. Kuullessani, että X-Men vs. Cap America vastaan Cap Com Kolmannessa pelissä siirrytään raskaaseen sarjaan, Marvel vs Capcom -peleihin. Hahmomallit kierrätettiin Capcomin edellisistä Marvel-peleistä sekä erinomaisesta Street Fighter Alpha -sarjasta, mutta toiston tuntua pelissä ei ollut. Ryhmä-X jää, mies! Marvel Super Heroes (1995) on mielenkiintoinen jatko-osa, joka teki yllättävän suuria rosterimuutoksia. Street Fighter oli saapunut Helsingin Pelikaaniin (silloinen suuri arcadeketju Suomessa), hyppäsimme kaverini kanssa välittömästi junaan Jyväskylästä, sillä meidän Pelikaaniimme (eikä Neo-Geo Landiin) sitä ei jostain syystä tullut. Tag teamin ja yhteisliikkeiden idea toteutettiin huikeasti, tosin pelin vetovoiman ydin oli yhtä lailla esillepanossa, jossa tutut hahmot revittelivät värikkäissä kentissä tehden nopeita ja korkeita ilmalentoja sekä koko ruudun täyttäviä superliikkeitä. Street Fightersin pelaaminen kosketti minua tavalla, johon harva kamppailupeli on pystynyt, silloin tai sen jälkeen. Street Fighter (1996) oli CP System II:n pikselien vääntövoiman todellinen mahtinäyte, joka sai aikansa 3D-pelit näyttämään valjuilta ja tyhjiltä. Tätä pelaan ja pitkään! 45 179023_.indd 45 179023_.indd 45 27.11.2024 15.27.39 27.11.2024 15.27.39. Ihannetiimini oli Chun-Li ja Wolverine, tai Juggernaut ja Ken, ai että, valinnanvaraa oli... Ennen kaikkea mukana oli itse Spider-Man! Pelkästään se herätti halun opetella taitavaksi Marvel Super Heroes -pelaajaksi. Vaikka The King of Fighters oli jo esitellyt tiimipohjaisen taistelun, X-Men vs. Voi veljet, eikä se pettänyt! X-Men vs. Sen takasivat Ryhmä-X-sarjakuvien ulkopuolelta tulevat maineikkaat hahmot, kuten Captain America, Hulk, Iron Man ja Shuma-Gorath, jotka toivat mukanaan uutta näyttävyyttä ja pelitapoja. Vain Psylocke ja Wolverine sekä aikoinaan ensi kertaa pelattaviksi tulleet Magneto ja Juggernaut jatkoivat, loput hahmot olivat uusia. Kokoelman versio antaa pelattaviksi hahmoiksi heti Doctor Doomin, Thanoksen sekä Darkstalkers-sarjasta tutun pikkutyttö Anitan. Menetykset kirpaisivat (Iceman!), mutta murhe väistyi, koska hahmokattaus oli kiehtova. Street Fighter teki historiaa ensimmäisenä tag team -kamppailupelinä
MARVEL VS. Sen suunnittelusta vastasi koomikko ja näyttelijä Noritake Kinashi. Mestariteos! Kyllä, olen sitä mieltä, että Marvel vs. Vaan onhan tämä hieno, loputtoman pelattava käännös, samalla ehkäpä ansiokkain peli tässä koko upeassa Marvel vs. Street Fighter (1997): peli piti ja pitää edelleen tiukasti otteessaan. No niinhän tekivät edellisissäkin osissa, mutta nyt vielä pykälää paremmin. Peli jatkaa tag team -linjalla ja maustaa sitä entistä väkevimmillä yhteisliikkeillä. Oikealla näppäinkomennolla voi sitten kutsua tukihahmon hetkeksi omalle puolelleen: Colossus pyyhkäisee kentän läpi, comebackin tekevä Iceman jäädyttää vastustajan. Kolmas kerta kaapin näyttää Marvel vs. Tarjolla oli myös kuusi piilotettua hahmoa, mutta ne olivat lähinnä liikkeiltään muutettuja ja erivärisiä versioita vanhoista. Ehkä siksi kamppailumekaniikkaa on yksinkertaistettu, sillä hyökkäysnappeja on käytössä kuuden sijasta enää neljä. Norimaroa en ole nähnyt kuin lehtien sivuilla, mutta nyt hahmo on heti valittavana. Samoin pelin viimeinen loppari Cyber-Akuma on myös pelattavana hahmona. Hahmot ovat kookkaita, sulavasti animoituja ja räjäyttävät ruudun erikoisliikkeillään. Japanilainen arcadeversio sisälsi erillisen Norimaro-hohmon, joka ei tullut Marvelin eikä Capcomin repertuaarista. Capcom: Clash of Super Heroes (1998) on painunut muistoihini erityisen hyvin, koska se oli Dreamcastin julkaisupeli Japanissa. Agent ja Sakurasta Dark Sakura. CAPCOM FIGHTING COLLECTION: ARCADE CLASSICS Samaa linjaa jatkoi Marvel Super Heroes vs. Capcom: Clash of Super Heroes on parempi peli kuin sen maasta taivaaseen ylistetty jatko-osa Marvel vs. Yllätyin, miten paljon sitä taas tässä pelasin, vaikka peliä on muutenkin tullut hierottua. Minulla on yhä pelin Dreamcast-versio, jota pelaan säännöllisesti BVM-ruudullani arcadetikullani, eikä tämä versio sitä syrjäytä. Mukana on myös mainiona ideana erillinen tukihahmo, joka arvotaan aina ennen matsia sattumanvaraisesti. Ystäväni tilasi ihmekonsolin aikoinaan Japanista heti sen julkaisussa. Hahmoja on aivan posketon määrä: 56 kappaletta. Esimerkiksi Captain Americasta tuli U.S. Capcom -kokoelmassa. Rosteri koostuu pääasiassa menneiden vs.-pelien tutuista tyypeistä, mutta valittavana on erikoisempiakin taistelijoita. Esillepano jatkoi edeltäjänsä vaikuttavuudella. Capcom 2: New Age of Heroes (2000), mutta onhan sekin huikea. Jill Valentine tulee Resident Evilistä, Tron Bonne 46 179023_.indd 46 179023_.indd 46 27.11.2024 15.28.08 27.11.2024 15.28.08. Oli uskomatonta nähdä kaikkein kehittynein CP System II -peli kotiolosuhteissa mutta täydellisessä arcademuodossaan! Pelattavuus on energistä ja aina sulavaa, taustat ovat todella yksityiskohtaisia, värikkäitä ja täynnä liikettä. Perushahmomäärä oli sama seitsemäntoista, tosin useilla muutoksilla, joista SNK:lle kuittailuksi luotu huumorihahmo Dan oli hauska lisä
ikan saa myös näyttämään kuvaputkimaiselta pätevien . Capcom Fighting Collection: Arcade Classics vetää kirkkaasti siitäkin ohi. Capcom Fighting Collection: Arcade Classics?on ratkiriemukas, moniulotteinen ikimuistoisista peleistä muodostuva mestariluokan kokonaisuus, ikkuna aikaan, jolloin Capcom oli 2D-osaamisensa huipulla. Musiikkia voi kuunnella jokaisesta seitsemästä pelistä, ja rollback-nettikoodi takaa puolestaan laadukkaan verkkopelaamisen. Taustat ovat tyhjiä, joskus tylsiäkin, ja hahmospritet ovat turhan rosoisia. Lähestyn näitä arcadehengessä: ei silloin ollut mitään quick saveja, oli vain kolikoita, ja niitäkin nuorella miehellä aina liian vähän. Tarjolla on entistäkin näyttävämpiä liikkeitä, mutta en silti ole koskaan täysin ihastunut pelin visuaaliseen antiin. Hyvää + Kokoelmassa paljon päteviä muutoksia, kuten lisäyksiä pelattaviin hahmoihin sekä rollback-koodin nettipeli. Onhan tämä on erinomainen, muttei silti ylivedetyn maineensa veroinen. Kaikkien pelien kesken on vain yksi yhteinen pikatalletusmahdollisuus. Capcom Fighting Collection: Arcade Classics tekee tarjouksen, josta ei voi kieltäytyä. Nyt Street Fighter -hahmoistaankin tunnetun Akira Yasuda näkemys saa arvoisensa kohtelun. Jälki on ihan hienoa, mutta ei lähelläkään aikaisempia pelejä. The Punisher ilmestyi Mega Drivelle (ja PAL-versio on nykyään todella kallis), mutta kärsi ihmeen pienistä hahmoista. 92 Seitsemän ensiluokkaisen pelin paketti Marvel vs. Loput lisät Kokoelmana Marvel vs. Peleistä ovat mukana niin länsimainen kuin japanilainen versio, ja katseltavaksi tarjotaan erillistä taidetta, konseptipiirroksia ja asiakirjoja. Suosikkini on omasta teknoninjasarjastaan saapuva Strider Hiryu, jolla pelaaminen on virtaviivaisen hauskaa ja ennakoimatonta. Muutoksista pidän eniten kolme vastaan kolme -kamppailuista. Tämä on ensimmäinen kerta, kun peli julkaistaan arcademuodossaan kotikonsoleille, sillä vanha Mega Drive -peli on paljon riisutumpi. ikkaa. Capcom on esimerkillinen. Marvel vs. O tempora, o ludi! vedetyn maineensa veroinen. Peli pyörii Dreamcast-pohjaisella Naomi-boardilla ja sekoittaa 2D-pikselit kolmiulotteisiin polygonitaustoihin. kot työstivät pikseleitä isojen tiimien tukemana Japanissa. Pikseligra. ikkaa alansa huipulta. Pelasin Marvel vs. Aseita kerätään maasta ja lautasilla olevat ruoka-annokset parantavat kestävyyttä. Capcom 2:lle oman luonteen, loppujen lopuksi pidin silti enemmän kahden hengen tiimeistä. Pelikotelossa on vain latauskoodi ja pelissä yksi ainoa quick save -slotti. Gra. Vaikka tämä antaa Marvel vs. Bonari on Tuomari Paketin bonuspeli on kyllä huippuluokan kylkiäinen! Vuonna 1993 ilmestynyt The Punisher edustaa beat ’em up -genreä mutta vain yhdellä Marvel-sankarilla. Capcomilta on tullut viime aikoina paljon korkeatasoisia uusintajulkaisuita, joista pidin eritoten tuoreesta Capcom Fighting Collectionista, joka painottui Darkstalkersiin ja Red Earthiin. Lisäksi kokoelma tarjoaa joka pelistä arcadekoneiden marque-kortit eli kabinettien päällyskuvituksen, joista näki hahmojen liikkeitä ja opastusta pelaamiseen. Osa tästä käsityöperinteestä on selkeästi menetetty ajan saatossa. Niukkaa, muttei vaikuttanut minun pelaamiseeni lainkaan. Ensimmäisen CP Systemin parannellulla Dash-emolevyllä rullaava The Punisher tarjoaa myös sarjakuvien hengen tavoittavaa näyttävää gra. Antisankari Frank Castle lähtee tuhoamaan vihollisia lineaarisiin kenttiin, jotka noudattavat lajityypin tyypillistä linjaa. Punisher (kaksinpelissä seuranaan Nick Fury) heiluttaa nyrkkejä ja hyppii, käyttää heittoja ja tehokkaita erikoisliikkeitä, jotka kuluttavat myös omaa energiamittaria. Vaikka 2D-gra. Mutta Marvel vs. Anti on tuttua genren monista muista peleistä, mutta The Punisher on taitavasti rytmitetty, taktinen kokonaisuus. Myös karnevaalimainen musiikki jättää minut kylmäksi. Capcom 2:ta pitkästä aikaa taas urakalla, ja vaikka pidän siitä paljon, aiemmat mielipiteeni vain vahvistuivat. 47 179023_.indd 47 179023_.indd 47 27.11.2024 15.28.36 27.11.2024 15.28.36. ikka nykyään elää renessanssiaan indiepeleissä, taso ei ole sitä, mitä se oli ysärillä, kun alan taitavimmat graa. Huonoa . lttereiden kautta. saapuu Mega Manista ja Hayato Kanzaki puolestaan Star Gladiatorista
Vaikka pelihallit ovat nykyään uhanalaisia, onneksi uusia beat ’em upeja sentään ilmestyy tasaiseen tahtiin. Raskaiden lyöntien funktiona on taas suojauksen rikkominen. Uusin tulokas retrohenkisten mättöpelien listalle on Stoic Studion Towerborne, jonka satumaisen nätti ulkoasu erottaa sen monista kilpailijoistaan. Nyt saatavilla on vasta Steamin early access -versio, jossa on pelattavaa kymmeniksi tunneiksi. Vaikka jokaisella luokalla on omat aseensa ja erikoiskykynsä, perusliikkeet ovat kaikilla samat. 48 177902_.indd 48 177902_.indd 48 27.11.2024 15.36.35 27.11.2024 15.36.35. Sankarit, joita pelissä myös ässiksi kutsutaan, voivat olla ulkonäkönsä puolesta karskeja partaheppuja, hentoja pinkkitukkia tai jotain muuta paljon mielikuvituksellisemStoic / Xbox Games Studios Tulossa: PC, Xbox Minimi: 3,2 GHz:n prosessori, 8 Gt muistia, NVIDIA GeForce 970 2 Gt muistia Suositus: 3,4 GHz:n prosessori, 16 Gt muistia, NVIDIA GeForce GTX 2070 8 Gt muistia Testattu: AMD Ryzen 7 6800H, 16 Gt muistia, NVIDIA GeForce GTX 3070 Ti 8 Gt Muuta: Steamin early accessissa Ilmestyy vuonna 2025 paa. Jos homman koordinoi oikein, örkkipolo ei ehdi tekemään yhtikäs mitään. Ulkonäköään voi myös vaihdella aina tarvittaessa, joten mitään lopullisia päätöksiä ei tehdä. Se on tarpeen varsinkin isompia otuksia vastaan. Hienon gra. Silloin pystyy paremmin taktikoimaan ja hyödyntämään vänkiä komboliikkeitä. Niihin tuli käytettyä useampikin pennonen, koska en vain voinut vastustaa Golden Axen ja Final Fightin kaltaisia beat ’em upeja, joissa pääsin mättämään pahiksia oikein kunnolla. Iskujen jakamiseen käytetään hiiren namiskoita, joista vasen saa aikaiseksi kevyitä lyöntejä ja oikea raskaampia. Hahmoluokkia on tällä hetkellä neljä, joista perinteisin on miekalla ja kilvellä varustautunut sentinel. Towerbornea on työstetty jo useamman vuoden ajan, mutta ihan vielä se ei ole täysin julkaisukunnossa. Porukan ninjamaisin luokka on shadowstriker, joka hyökkää varjoista kohteensa kimppuun. Se on hyvä valinta aloittelijalle, koska siltä luonnistuu niin puolustaminen kuin tehokkaiden vastahyökkäysten tekeminen. Early accessin pitäisi loppua sitten joskus ensi vuoden puolella. Taisteleminen on mukavan sulavaa ja hyvää hupia soolonakin, mutta porukan kanssa vielä astetta parempaa. Tämä helpottaa huomattavasti luokan vaihtoa, kun ei tarvitse aina opetella kaikkia liikkeitä uudelleen. Tekijöillä on selvästi piirtokynä hyvin hallussa, sillä myös heidän edellinen pelinsä Banner Saga oli tyylikkään näköinen. ÄSSÄN OMA PELI Olisiko hommia tarjolla. Rockbreakerin tavaramerkki ovat hervottoman kokoiset rautahanskansa, joilla mätetään tehokkaita iskusarjoja. Kahdenkäden nuijalla huitova pyroclast pystyy yksin päihittämään isommankin joukon ja kivana bonuksena sytyttämään heidät tuleen erikoiskykynsä avulla. Ehdoton suosikkini on iskeä örkki ilmaan ja sen jälkeen antaa tiimikavereideni jatkaa hyökkäystä omilla lyönneillään. Samu Ollila N uorena poikana kolikkopelihallit olivat yksi harvoista paheistani. Muuten toimivaa mättämistä haittaa ainoastaan se, että mistään ei helpolla pääse Satumaan sankareilla on taas ylitöitä tiedossa. Hahmoluokan suhteen vallitsee sama vapaus eli sitäkin saa muutella vaikka joka päivä. S-joukot Ennen kuin pääsee osallistumaan mättöjuhliin, täytyy ensiksi luoda ja nimetä oma sankari. Nopsasti lähtevät kevyet lyönnit eivät aiheuta paljoakaan vahinkoa, mutta ne lennättävät sarjan päätteeksi vastuksen hetkellisesti yläilmoihin, josta sitä on helppo kurmottaa lisää. Pahoja puutteita on runsaasti, joten kannattaa odotella pelin valmistumista, jos keskeneräisyys häiritsee. ikan lisäksi Banner Sagalla ja Towerbornella ei ole muuta yhteistä, sillä ensiksi mainittu oli vain yksinpelattavaksi tarkoitettu viikinkiseikkailu vuoropohjaisilla taisteluilla, kun taas Towerborne on nopeatempoisempaa moninpelihupia
Tätä jatkamalla tarpeeksi kauan päätyy lopulta kohtaamaan erilaisia pomovastuksia, joiden hakkaamiseen vaaditaan kokenutta ryhmää tai ilmiömäistä soolotaituruutta. 49 177902_.indd 49 177902_.indd 49 27.11.2024 15.36.45 27.11.2024 15.36.45. Varsinkin uusia aseita on aina kiva käydä testailemassa, koska niiden erikoiskyvyt eroavat toisistaan merkittävästi. Isoin ongelma on peliseuran löytämisen vaikeus, joten sen korjaamisen pitäisi olla ykkösprioriteetti. On harmillista, että muiden kanssa pelaamisesta on tehty niin hankalaa, sillä Towerborne on parhaimmillaan moninpelinä. Jos kärsii akuutista mättämisen puutteesta, kannattaa olla (game) passissa, kun Towerborne ilmestyy sinne heti julkaisupäivänään. Kun julkaisupäivä koittaa joskus ensi vuoden puolella, peli siirtyy suoraan ilmaismalliin. Eloonjääneiden eli pelaajien tehtäväksi jää vapauttaa koko maailma pala kerrallaan. Tornilla tavataan. Mättökekkereillä viihtyy nyt jo oikein hyvin ja tulevaisuudessa juhlat muuttuvat vielä nautinnollisemmiksi, kunhan vain kaikki puutteet saadaan fiksattua. Kun niissä käy voittamassa taisteluita, alueet vaihtavat omistajaa. Se olisi kaikista reiluin tapa toteuttaa tämä muutos, joten jää nähtäväksi, tapahtuuko niin myös oikeasti. Onneksi listaa on moni muukin toivonut, joten ehkä tekijät lisäävät sen vielä early accessin aikana. Tulta munille! Tyrmäysisku. Oikeilla euroilla ostettaisiin siis lähinnä vain skinejä ja vaatteita, joilla ei saisi mitään pelillistä hyötyä. Yksikseen mättäminen käy tylsäksi, joten toivottavasti lopullisessa versiossa yhteispelaaminen onnistuu näppärästi yhdellä napin painalluksella. Tornissa tapahtuu Koko tarinaa ei vielä nähdä early accessin keskeneräisyyden vuoksi, mutta alkupään menosta pääsee sentään perille. Yksi antaa kyvyn tehdä tuhoisia maanjäristyslyöntejä, kun taas toinen mahdollistaa vauhdikkaat pyörremyrskyiskut. Kaksin on kivempaa. Jälleen kerran pahat hirviöt ja muut otukset ovat vallanneet maailman ja ajaneet ihmiskunnan ahdinkoon. Satu jatkuu Towerbornessa on potentiaalia. Stoic / Xbox Games Studios Tulossa: PC, Xbox Minimi: 3,2 GHz:n prosessori, 8 Gt muistia, NVIDIA GeForce 970 2 Gt muistia Suositus: 3,4 GHz:n prosessori, 16 Gt muistia, NVIDIA GeForce GTX 2070 8 Gt muistia Testattu: AMD Ryzen 7 6800H, 16 Gt muistia, NVIDIA GeForce GTX 3070 Ti 8 Gt Muuta: Steamin early accessissa Ilmestyy vuonna 2025 Tornissa näkee myös toisia pelaajia juoksentelemassa sinne sun tänne, mutta heidän kanssaan ei voi jutustella tai liittoutua, mikä on mielestäni älyttömän iso puute tämänkaltaisessa nettipelissä. Palojen valtaamista helpottaa lautapelimäinen karttaruudukko, jossa on aina näkyvillä pahisten valtaamat maat. Tällainen muutos aiheuttaa ainakin itsessäni aina pienoisia paniikkireaktioita, koska olen nähnyt niin monta epäonnistunutta free-to-play-viritelmää. näkemään oman hahmonsa liikelistaa. Parempia varusteita löytyy jatkuvasti, joten hahmoaan pääsee päivittelemään kiitettävän usein, mistä kaltaiseni hienosäätäjä tykkää. Aina muutaman taistelun jälkeen on hyvä palata takaisin tukikohtana toimivan tornin uumeniin ja vähän tutkiskella, millaista saalista on saanut kerättyä matkojensa aikana. Ainoa tapa lyöttäytyä yhteen toisten kanssa on kutsua heidät kaverilistalle pelin ulkopuolelta tai sitten vain toivoa, että he osallistuvat samaan taisteluun samalla hetkellä kuin itse. Nyt tekijät vielä lupailevat, että homma ei mene rahastukseksi. Leirielämää
Ei väliä, valitseeko vaikeustasoksi normalin vai hardin, haastetta piisaa kyllä. Shadow of the Ninja Reborn kääntää kelloa vielä taaemmaksi: SNES-kaudelta siirrytään NES-aikaan. Shadow of the Ninja Reborn vaatii täydellistä keskittymistä. Tengo Projectin jäsenet olivat tekemässä alkuperäistä Shadow of the Ninjaa, joten ajatus samojen tekijöiden oman työn uudelleentulkinnasta jatkuu yhä, vaikka lopputulos onkin liki tunnistamaton tulkinta tiiviimmästä alkuperäispelistä. Actionin kärjellä Tarina on toissijainen (paha järjestö ilkeän keisarinsa johdolla valloittaa maailmaa) sillä juonella tätä peliä ei myydä. Ensinnäkin kyseessä on uusintaversio vuoden 1990 Shadow of the Ninjasta, joka meillä päin tunnettiin vuotta myöhemmin nimellä Blue Shadow. Ne kasvattavat alkuperäisen ideaa ja toteutusta, mutta samalla pysyvät vanhalle uskollisina. Se, mikä näistä remakeista tekee niin mielenkiintoisia, on että Tengo Projectin herrat loivat myös alkuperäiset Natsume-studion pelit niiden takana (Tengo Project on nykyään osa Natsumea). Tosin edes sen avulla ei välttämättä pötkitä pitkälle, sillä kentät ja vihollisten liikkeet on enemmän kuin hyvä osata ulkoa. Ikäraja: 16 Return of the Warriors ja Pocky & Rocky Reshrined. Alalla harvinaisesti heillä oli siis mahdollisuus katsoa menneisyyden töitään, palata niiden pariin ja rukata ne uuteen kukoistukseen. Tengo on tehnyt viime aikoina poikkeuksellisen vaikuttavia remakeja, kunnostautuen etenkin perinteikkäällä pikselitaiteella ja 2D-pelimekaniikalla. Mutta ei onNyt odotukset ovat tapissa. Se on myös peli, joka ei ensimmäisenä tule mieleen remake-ehdokkaaksi, mikä tekee siitä raikkaan houkuttelevan. Eikä se ole yllätys. Aluksi valitaan ninjatar Kaede tai ninja Hayate ja syöksytään actioniin. Kentät on jaettu paloihin, onneksi, sillä etenemisestä ei muuten tulisi mitään. Pointti on tunnelmassa ja toiminnassa, joita kannattelevat esimerkillisesti jämerien pikseleiden ulkoasu, svengaavasti rokkaava soundtrack ja raudanluja pelimekaniikka. VAIKEUDEN VARJOSSA Tengo Project / Natsume Atari Arvosteltu: PS4, PS5 Saatavilla: PC, Switch Moninpeli: 2 yhteistyössä. Lopputulokset ovat suurenmoisia. Pääsuunnittelija Toshiyasu Miyabe, kuvasuunnittelija Shunichi Taniguchi ja säveltäjä Hiroyuki Iwatsuki ovat tiimi, joka noudattaa japanilaisia käsityöperinteitä. J os perinteikäs retrosävytteinen 2D-toimintaseikkailu kiinnostaa, audiovisuaalisesti ällistyttävä, huippuunsa hiottu ja pirullisen palkitseva Shadow of the Ninja Reborn on vuoden kärkitapauksia. Trio trilogian takana Toisena ja tärkeimpänä syynä Shadow of the Ninja Rebornin toteutuksen tasoon on tiimi pelin takana, Tengo Project. Peli sallii vain yhden tuskaisen lyhyen elämäpalkin mittaisen yrityksen, ja epäonnistumisen jälkeen kohtaus alkaa alusta. 50 177900_.indd 50 177900_.indd 50 27.11.2024 15.39.10 27.11.2024 15.39.10. He ovat iäkkäitä senseitä, alansa mestareita, joiden taidot ovat hioutuneet vuosikymmenien paneutumisessa osaamiseensa. Johannes Valkola SHADOW OF THE NINJA REBORN Heikoille voi olla liikaa kutsu Rebornin, muttei niille joita ohjaa vaisto NES-soturin.. Maailman muutokset ja myllerrykset eivät ole heitä hetkauttaneet. Hyvänen aika, millaista toimintaa onkaan tarjolla! Hoksottimien pitää olla jatkuvasti hereillä, valmiina reagoimaan selkäydintasolla sekunnin murto-osassa tai noutaja tulee. Shadow of the Ninja Reborn on tuore uusintaversio niihin upeasti erikoistuneelta japanilaiselta pikkutiimiltä Tengo Project, ja kunnianhimo nousee uudelle tasolle. Siinä missä mainitsemani kolme peliä käänsivät tutut SNES-pelit käytännössä sellaisinaan, mutta vain laajennettuna ja yksityiskohtaisempana, nyt kaikki on täytynyt pohtia uusiksi. Tengo Project on luonut maineensa teoksilla Wild Guns Reloaded, The Ninja Saviors: Johannes Valkola Heikoille voi olla liikaa kutsu Rebornin, muttei niille joita ohjaa vaisto NES-soturin.. Blue Shadow oli näyttävä, virtaviivainen ja yllätyksellinen ninjatoimintapeli, jossa oli matolaatikolla harvinainen kahden pelaajan samanaikainen yhteistyötila. Peli kuuluu NES-konsolin parhaimmistoon, joskin sitä sellaisten listauksissa harvemmin näkee. Pelit näyttävät ja tuntuvat sellaisilta kuin ne 1990-luvulla muistoihin painuivat, mutta huomattavasti kauniimpina ja parempina. Kolmen miehen putiikkistudio Japanista luo uusintaversioita SNES-ajan klassikoista. Mutta se on myös infernaalisen vaikea, mikä sekin tekee siitä modernina aikana houkuttelevan erilaisen
Syy on siitä, että pelissä on oma logiikka ristiohjaimen ja hyppynapin yhdistelmiin. Näin hypyn pituutta voi lisätä, mikä helpottaa armotonta tasoloikintaa. Esimerkiksi roikkuessani käsillä tyhjän päällä tipuin aluksi usein, koska ohjaus noudattaa nousuissa ja laskuissa, seinäjuoksuissa ja -hypyissä aluksi vaihtelevalta tuntuvaa järjenjuoksua. Niillä saa hetkittäisen etulyöntiaseman, kunhan niitä muistaa käyttää, mikä on yllättävän vaikeaa toiminnan olleessa vaativaa ja kiihkeää. Erikoisesineet ovat voittavan pelaamisen kannalta erikoisen tärkeitä. Kuinka moni muistaa Blue Shadow’n. En voi liikaa korostaa, kuinka vaikea peli Ninja Reborn on. Kun painaa hypyn aikana alas, uudelleen hyppyä ja sen jälkeen joko oikealle tai vasemmalla, ninja liitelee sivuttain hetken normaalia keveämmin. Vertailu vanhaan paljastaa, miten suurta vaivaa Tengo Project on nähnyt uusinnan eteen. Hyvä, että näitäkin vastaan saa tahkota mielin määrin ilman koko kentän pelaamista, sillä loppareita on turha kuvitellakaan läpäisevänsä ensimmäisellä kerralla. Mutta opin ja taidon kohdatessa kentät vetää läpi vaikka kertaakaan kärsimättä. Nyt onnistuu myös seiniä pitkin juokseminen sekä niiltä toiseen hyppiminen. Jos ajoitus natsaa, vihollisten luodit voi kimmottaa tai jopa iskeä säpäleiksi. Mikä on kaikkien aikojen paras NES-peli. 51 177900_.indd 51 177900_.indd 51 27.11.2024 15.39.20 27.11.2024 15.39.20. neksi koko kenttä, luojan kiitos! Vain se kesken jäänyt palanen. Uusia aseita, kuten rautaisen pesäpallomailan, piikikkäitä heittokiekkoja, puisen ruutitynnyrin tai hakapyssyn, saa matkan varrella jatkuvasti. Idea on nöyrästi oppia kulloisenkin kentän esteet ja ansat, vihollisten liikkeet ja yllätykset, jotta niihin osaa reagoida oikealla taktiikalla. Koska mitään ei selitetä pelaamisen aikana, kerron että pelissä voi ladata energiaa pitämällä hetken miekaniskunappia pohjassa, mikä vapauttaa kehosta rajun sähköpurkauksen ympärillä olevien vihollisten kiusaksi. Hiljaa hyvä tulee Ohjaus vaatii yllättävän paljon harjoittelua, vaikka käytössä vain muutama nappi. Samoin ihmettelin pienenpientä taukoa ennen kuin hahmo Alkuperäisen NES-pelin pariin pääsee nykypäivänä helpoiten osana Nintendo Switch Online -palvelua. Eteenpäin liikkuminen ja esineen valinta eivät onnistu yhtä aikaa. Muistin lisäksi kyse on reflekseistä ja kylmistä hermoista, sillä hätäilemällä lopputulos on aina sama: hornanpunaisena hohkaava game over. Moni varmasti lähtisi tutulle linjalle Mario ja Zelda, mutta kuka ajattelee kehän ulkopuolelta. Repertuaari kasvaa lisäksi lyhyellä juoksupyrähdyksellä, joka on omiaan väistöihin päälle pomppivien vihollisten alta tai heidän iskujensa edestä. Vanha ninja oppii uusia temppuja Alkuperäinen peli on vain lähtökohta, sen kenttiä on kasvatettu, viholliset ovat kookkaampia, niitä on enemmän, ja tasohyppelykohtia on lavennettu sekä lisätty. Aluksi myös ärsytti, miten hitaasti erikoisesineet valitaan käytettäväksi. Se on murskaava, mutta silti aina reilu. Mielenkiintoisesti mukana on kokonaan uusi, erinomainen taso, joka uskaltaa rikkoa peruspelin rytmin. Kätevä ja tehokas liike ilman muuta, harmi vain, että se kuluttaa rapsakat kaksi palaa niukasta elämämittarista. Siinä missä kahden napin NESillä käytössä oli vain isku ja hyppy, hahmot pystyvät nyt katanan lisäksi käyttämään pitkälle ulottuvaa piikkiä kettingin päässä. Ehdoton taito on uusi ilmaliito. Myös liikelistaa on laajennettu huomattavasti, joten Reborn tuntuu aivan omalta peliltään. Viimeinen pala ovat tasojen lopussa odottavat, piinaavat loppupomot. Se tapahtuu pitämällä yhtä nappia pohjassa ja skrollaamaan ruudun alhaalla näkyvää listaa nuolinäppäimillä. Mukana on myös satunnaisia kohtia, joissa liitoliike on etenemisen kannalta pakko osata, vaikka sitä ei pelissä opeteta lainkaan
Kyse ei ole ohjausviiveestä (tarkka silmä huomaa hahmon asettelevan jalkansa sopivaan asentoon pompatakseen), sillä harjoittelemalla ymmärsin, että näillä outouksilla on paikkansa. hyppää napin painalluksen jälkeen. Shadow of the Ninja Reborn on poikkeuksellisen kaunis pikselipeli, ilmaisumuotonsa uljas taidonnäyte, joka huokuu sekä visiota että tinkimätöntä toteutusta. Haastetta ja opeteltavaa voi olla monelle liikaa... NES-peli loi tunnelmansa mustilla taustoilla, karkeilla tasoilla ja simppeleillä hahmoilla, uusintaversion ulkoasu huokuu Tengo Projectin remake-tyylittelyä. Etenkin räjähdykset ovat näyttävää paksun savun ja tulilieskojen sävyttämää uhoa. Mekaniikka on luotu iskemään old school -hermoon. Peli haluaa muistuttaa, että maltti on valttia. Hyvää + Kokonaisuus vakuuttaa audiovisuaalisesti, pelimekaniikaltaan ja asenteeltaan vanhan uudistamisessa ja kunnioittamisessa. Mukana on myös kaksinpeli, olihan se yksi alkuperäisen pelin omalaatuisia myyntivaltteja. Jokainen, joka on pelannut Tengo Projectin aiempaa Pocky & Rocky Reshrinedia, tietää tunteen. Silloin tietää saavuttaneensa jotain mahtavaa, ja endorfiinia voisi vaikka pullottaa. Sähkökitaralla tilutetaan chip tune -henkisissä soundeissa sydämensä kyllyydestä, kuten asiaan kuuluu. Pikselit ovat pehmeitä ja yksityiskohdat hurmaavat, oli ruudulla sitten jättimäisiä vihollisia tai pieniä robotteja. Taustat tavoittavat tunnelmansa täydellisesti. Sen varjolla väitän että ohjattavuus on täydellistä, sen sisäistäminen vain vaatii aikansa, aivan kuten muinaisen NES-aikakauden peleissä oli tapana. Yhteistyö vain on kinkkistä puuhaa, joka vaatii täydellistä kommunikaatiota ja siitä syntyvää saumatonta etenemisrytmiä. Tapahtumia säestää hengästyttävä soundtrack, jota on ollut luomassa Hiroyuki Iwatsukin ohella NESin Shadow of the Ninjan alkuperäinen säveltäjä Iku Mizutani. Huonoa . Nimi tulee siitä, että tiimi pistettiin aluksi kasaan kengännauhabudjetilla, kun se sai tuntipalkkaa vain puolet normaalista. Jokainen, joka on tällaisia pelejä pelannut ja niihin todella paneutunut, tietää, että niiden läpäisyn aikaansaama palkitsevuuden tunne on vailla vertaa. Tapaukset ovat uusretroskeneä hienoimmillaan. Tengo tarkoittaa japanista vapaasti käännettynä puolikasta. Wild Guns, The Ninja Warriors, Pocky & Rocky ja nyt Shadow of the Ninja ovat muovautuneet alkuperäisestä ideasta ikimuistoisesti kohti uutta. Shadow of the Ninja Reborn on tyylipuhdas paluu vanhan koulukunnan mentaliteettiin. Jälki tavoittaa ninjoihin liittyvän mystiikan, mekaanisen retroscifin ja puhtaan peli-ilon ilmapiirin. Kuten Shadow of the Ninja Reborn, juuri siinä piilee pelin poikkeuksellinen vetovoima. Onkin vain itsestä kiinni nouseeko voittajana esiin. Jotkut pelit ovat tukalia, toiset vaikeita ja sitten on niitä, joissa vaikeus lyö lekalla päähän. pelissä tuntee olevansa kömpelö ja haavoittuvainen, mutta ketterä ja vahva. Se on kiehtova ja kirvelevä, ärjyvän intensiivinen kokemus, jollaisia saisi tulla useamminkin vastaan. Onko tottakaan. Kun tiimityöskentely toimii, kokonaisuus laulaa. SHADOW OF THE NINJA REBORN 92 Tulta ja tappuraa tarjoava Shadow of the Ninja Reborn pistää kokijansa koville. 52 177900_.indd 52 177900_.indd 52 27.11.2024 15.39.29 27.11.2024 15.39.29
Kuka kerettiläinen tämän on keksinyt. SPOILEREITA: Ykkösosan aikana Eva McCainin johtama ryhmä pelasti Hak’tyl-planeetan pakolaiset, mutta joutui paetessaan ojasta allikkoon. Brändisovelluksenakaan se ei ole mikään tähti-porttaus. Raukkaparat jäävät myös jumiin ruumiiden taakse, eivät osaa kerätä varusteitaan ja toisinaan jättävät komennot huomioimatta. Välillä jopa viihdyin, kunnes vastaan tuli aikarajallinen tehtävä. Lopussa odottaa vain seuraava cliffhanger. Kuten aiemmin, aloin hiljalleen tottua Timekeepersin kömpelyyksiin. Lopultakin päästään portista läpi. Uutta verta Myöskään pelin tarina, hahmot tai Stargate-loren hyödyntäminen eivät viimeksi minulta kehuja keränneet. O-Ou, jaffat tappoivat kaikki! Uudestaan, timetapit! K un pitkään sammuksissa ollut Tähtiportti avattiin alkuvuodesta uudestaan Stargåte: Timekeepers -pelillä, en kiljunut riemusta (Pelit 3/2024, 70 p.). Viimeinen ryhmänjäsen saadaan silti esiteltyä, kun SG-yksikön mukaan liittyy unas-heimon soturi Xugga. Cameo-esiintymisiä tv:stä tutuilta hahmoilta on edelleen turha odotella. McCain sai surmansa ja Harper vangittiin. Hyvää + Maailmaa ja hahmoja on saatu vähän elävämmiksi, pelattavaa riittää. Taktiikkamoodissa annetut käskyt eivät vieläkään pysy hahmojen muistissa, mutta synkroAJANVALVOJIEN JATKOAIKA Slitherine Arvosteltu: PC Minimi: Intel i3-8100 tai AMD Ryzen 5 1600, 8Gt RAM, GeForce GTX 950 tai Radeon R9 270X Suositus: Intel i3-10100 tai AMD Ryzen 5 2600X, 16 Gt RAM, GeForce GTX 1650 tai Radeon RX 570 Testattu: AMD Ryzen 7 4700G 8-Core, 16 Gt RAM, GeForce RTX 3060 Ti 16 Gt Moninpeli: Ei Ikäraja: Ei tiedossa. 18 tehtävää on kunnioitettava pituus, mutta yleinen kömpelyys ja torvelot sankarit verottavat jaksamista. Lisää hämmennystä aiheuttaa genren käytännöistä poikkeava käyttöliittymä. Tarinan ja hahmojen puolesta peli ei yllä lähdemateriaalina toimineen SG1-sarjan tasolle, joten faneillekaan pelillä ei ole annettavaa. Huonoa . En voi suositella Stargåte: Timekeepersiä taktisena hiippailuna. Toisin sanoen hän solahtaa karismavajaaseen kaartiin varsin sulavasti. Hän voi myös siirtyä raivotilaan, jossa hänen kykynsä muuttuvat hieman tappavammiksi. Hänen primitiiviset mutta tehokkaat kykynsä pohjautuvat raakaan voimaan ja keihäänheittoon. 53 178948_.indd 53 178948_.indd 53 27.11.2024 16.15.07 27.11.2024 16.15.07. Kankea pelattavuus yhdistettynä suhteellisen tiukkoihin ja pakollisiin aikarajoihin on silkkaa sadismia! Aikaa vastaan tapellaan kahdessa tehtävässä, mikä ei kuulosta paljolta, mutta minulle se on kaksi tehtävää liikaa. Kakkososan käsikirjoitus vie pelaajan uusiin ja vanhoihin maailmoihin, mutta kovin kaksinen se ei ole. Kankea pelata, tarina ei iske, aikarajatut tehtävät. Jukka Koskela STARGATE: TIMEKEEPERS, SEASON 1 PART 2 Tiivi-Derrick ei osannut astua ruumiin yli, A’ta ei mennyt kyykkyyn ja Xugga hukkasi keihäänsä. Aaaargh! Jaffaksi naamioituneena Sam on aika OP. Minulla toimintojen peruuttaminen hiiren oikealla napilla on niin selkäytimessä, että huomasin vähän väliä turhaan klikkailevani mussen oikeaa korvaa. nointi vaikuttaisi toimivan nyt paremmin ja sille oli oikeasti käyttöäkin. Eihän tämä täysin susi ole, mutta ei vain pärjää pelinä kilpailijoilleen. Pelaaminen tuntuu edelleen takkuiselta ja bugittaa. Hahmona Xugga-poika (tai -tyttö?) on geneerinen alienkörmy, joka oppii sanomaan ”cool” ja ”yes”. Kentissä on myös ihan kivasti vaihtelua, sekä erilaista elämää liikkuvien eläinten ja koneiden muodossa. ”Poimi ruumis, sitten liiku” on ammattisotilaille liian monimutkaista, eivätkä he osaa itse edetä ampumaetäisyyksille. Pystyykö lähes vuoden hauduteltu jatko pelastamaan taktisen tosiaikapelin yhdellätoista uudella tehtävällä. Itse asiassa hahmojen dialogi tuntui nyt piirun verran paremmalta. Ihan tulee omat aliupseeriajat mieleen. Yhä tökkii Ykkösosaa arvioidessani isoin ongelma oli pelattavuuden hiomattomuus, eikä tähän ei ole saatu merkittäviä parannuksia. Portti pettymykseen Jos pelin tarkoitus oli nostaa Tähtiportti-brändi esille, olisi ehkä kannattanut joko valita mediaseksikkäämpi genre tai tehdä edes peli huolella. 70 Tähtiportti ei vakuuta valmiinakaan. O’Vey! Genreen kuuluvat puolisokeat viholliset. Loput ryhmästä onnistui livahtamaan ajan manipulointia yrittävän goa’uld-lordi Dolusin alukseen, jossa Bolton ja A’ta jäivät jumiin aikasilmukkaan. Peli oli teknisesti viimeistelemätön, se ei tuntunut Tähtiportilta, eikä julkaisu kahdessa osassa herättänyt lupauksia. Timekeepersin jälkimmäinen osa ei muuta käsitystäni pelistä
Yhden miehen show Uraa edistetään ihmispelaajien ja erilaisten aktiviteettien täyttämässä kaupungissa. Buustit kestävät vain viitisen minuuttia, mutta siinä ajassa ottelu ehtii ratketa suuntaan tai toiseen. City yhdistää yksinpelin ja moninpelin samalle hiekkalaatikolle, jossa tekeminen ei lopu koskaan. Alkukauden rakensin kemiaa joukkueeni kanssa ja nappasin aloitustakamiehen roolin Collin Sextonilta. Ja uppoaa! Puuttuva Beatle vai Utahin takamies. Voi sitä mielihyvän määrää! Uran alussa korostuvat myös GOAT-taidot, jotka buustaavat hahmon neljä ominaisuutta hetkellisesti tappiin asti. Hahmonkehitys, uudet varusteet ja MyTeamin korttipakat vaativat kaikki käteistä. Valtaosa peliajasta kuluu MyCareerin parissa, jossa alter ego ”MP” nostetaan jälleen kerran tähtiliigan huipulle. ksummin ja animaatio on huikeaa. Viiden syötön keräämisen jälkeen hahmostani tuli tuulennopea ja korin läheltä vuorenvarmasti viimeistelevä turbojänis. Olen mitoiltani kuin Allen Iverson, joten sujahdin luontevasti liukasliikkeisen pelintekijän rooliin. Olin toistuvasti pulassa Ja Morantin ja De’Aaron Foxin kanssa. Pelattavuudeltaan 2K-koris ansaitsee kiitettävän arvosanan, mutta liiketoimintamallille paukahtaa ehdot. Alter egon suorituskyky on uran alussa surkealta kuulostava 60, mutta se ei kerro koko totuutta. Katukoriksessa toki korostuu edelleen 1 vs 1 -pelaaminen ja palloilijan raaka suorituskyky. Raha puhuu ja yksittäinen virtuaalipalloilija vikisee. Aito nouseminen supertähdeksi kovan työn kautta tuntuu palkitsevammalta ja samalla säilyttää itsekunnioituksensa rippeet. Ohitettu puolustaja ei singahda maagisesti torjuntaan, ja korin alta löytyy paremmin tilaa kuin aiemmissa osissa. No, yhdessä matsissa sain sentään blokattua Steph Curryn lähietäisyydeltä. Katukorista tahkotaan kahden tai kolmen hengen joukkueissa joko konetta tai ihmisiä vastaan, NBA-uraa voi edistää harjoitus ja ottelu kerrallaan. A merikassa kaikki on suurempaa. Hyvä pelaaminen palkitaan ja suorituskyvyltään vaatimaton pelaaja voi loistaa 5 vs 5 -otteluissa. Täydet 12 Visual Concepts / 2K Sports Arvosteltu: Xbox Series X Saatavilla: PS5, PS4, Xbox One, PC, Switch Versio: Myynti Moninpeli: 2–4 pelaajaa samalla koneella, verkossa 2–10 pelaajaa Ikäraja: 3 tähteä irtoavat vasta muutaman uusintamatsin jälkeen. Wembanyama, Embiid, Durant ja kumppanit liikkuvat, elehtivät ja heittävät aivan kuten esikuvansa. Visual Conceptsin kunniaksi on sanottava, että kehittäjä ei lepää laakereillaan. Matsien välissä loikoillaan omalla asunnolla ja höpötellään managerin kanssa, hoidetaan sivutehtäviä tai shoppaillaan ylihintaisia vaatteita. Kumartakaa kuningasta, minulla on jo debyyttikaudellani vaikutusvaltaa kuin LeBron Jamesilla! PRIMUS INTER PARES Pelikellossa 0,1 sekuntia, mutta heitto irtoaa ajoissa. Hyvin pelaamalla kolikoita kertyy noin 1 000 per matsi, millä saa nostettua suorituskykyä pisteellä tai parilla. Markus Lukkarinen NBA 2K25 on priimus kaltaistensa joukossa, mutta ei vailla ristiriitoja. Vaikka pysyin pelin tiimellyksessä tähtien iholla ja puolustin mielestäni hyvin, herrat nakuttivat taululle 40 pistettä. 54 179275_.indd 54 179275_.indd 54 27.11.2024 15.48.03 27.11.2024 15.48.03. Lauri Markkanen tosin on tosielämän vastinettaan kömpelömpi. Toiminta parketilla on ensiluokkaista. Pitkä ja kivinen tie Parinkymmenen tunnin jälkeen suorituskykyni nousi yli 70:een, mutta statseiltaan superpelaajaksi nousee vasta reilun sadan tunnin tahkoamisen jälkeen. Kun valmennusosastolle saadaan vielä rekrytoitua Tuomas Iisalo, Jazzin suomalaisma. NBA 2K25 on koripalloparketilla luokkansa priimus, mutta hamuaa kabineteissa yltiöpäisen ahnaasti yleisön lompakolle. Rahaa tienataan matseista ja tehtäviä suorittamalla. a on pysäyttämätön. Neljä hyvää joukkuepuolustusta puolestaan buustasi puolustusja riistotaitojani. ”MP” Lukkarisen vahvistama Jazz ei ollut liigan eliittiä, mutta selvää playoff-materiaalia kuitenkin. MyTeamissa on käytössä myös oma virtuaalivaluutta, mikä helpottaa tilannetta vähän. Tärkeimmät taidot, kuten juoksunopeus, syöttöjen tarkkuus ja kolmoset vaativat pisteitä rutosti enemmän kuin vapaaheitot tai riistokyky. Toinen vaihtoehto on kaivaa satanen lompakosta, mutta en pysty moiseen. Taustatarina kerrotaan erillisessä neljän matsin mittaisessa osiossa, mikä on juuri sopivasti. Tarina etenee voitoilla, lisätähtiä tienataan täyttämällä ekstratavoitteet, kuten pimentämällä vastustajan tähtipelaaja. Siirsin kiukuttelevan Sextonin heittävän takamiehen rooliin, nostin hänen peliaikaansa ja tarjoilin matseissa makoisia heittopaikkoja kaarelta, jonka jälkeen joukkueessa vallitsi jälleen harmonia. Runkopelaajan paikan vallattuani pystyin vaikuttamaan Utahin rotaatioon. Koris on toisaalta täydellisen mallikelpoinen, toisaalta toimintatavoissaan raivostuttava. Salt Lake Cityn kutsu on Markkasen ansiosta vastustamaton, joten aloin rakentaa uraani Utah Jazzissa. Lauri Markkanen takoo 220 miljoonan ennätystiliä Utah Jazzin tähtenä, 2K Sports tienaa NBA-koripallollaan miljardin per vuosi. Vaikeimpia puolustettavia ovat nopeat ja pallovarmat takamiehet. Pelini perustuu skriineihin ja pallon liikuttamiseen, joten taidoikseni valikoitui Flash and Pass ja The Glove. Virtuaalikolikoita tarvitaan lähes kaikkeen. Ohjattavuus on veitsenterävää, tekoälytoverit pelaavat aiempaa . Miellyttävästi NBA-uran pääsee aloittamaan välittömästi ja joukkueensa valitsemaan vapaasti. Tai pikemminkin arvostelija soittaa samaa viulua vuodesta toiseen
Keskiöön nousevat Larry Birdin, Kobe Bryantin ja Michael Jordanin kaltaiset tähdet. Katukoriksesta ja verkkomatseista tyydytyksensä saavat löytävät helposti peliseuraa ja pelimuotoja on enemmän kuin riittävästi. Peli pursuaa edelleen sivutehtäviä, mutta muotinäytökset ja rap-taistelut on työnnetty korismatsien tieltä marginaaliin. Hyvää + Pelattavuuden pienet parannukset, aiempaa tiiviimpi City. Jos haluaa tahkota vain NBA-matseja ja keskittyä pelaajansa kehittämiseen, hallilta ei käytännössä tarvitse poistua. Lajin suurimmat tähdet on mallinnettu yksittäistä partakarvaa myöten ja areenat ovat yksi yhteen esikuviensa kanssa. NBA 2K25 näyttää ja tuntuu upealta, mutta rahanahneus näkyy liikaa joka puolella. Vapariviivalla ei käsi tärise. Vuodesta toiseen toistuva ahneus. Nyt tekoäly osaa ajoittaa juoksujaan tyhjään tilaan, tehdä paremmin skriinejä ja kierrättää palloa . Mikä parasta, moninpelissä vastaan astelee samantasoisia pelaajia eikä rahalla buustattuja supermiehiä. ”Vastustajan sentteri oli ainakin näin harteikas!” Pelaajan alla näkyvä ikoni kertoo aktivoidusta GOAT-taidosta. Tämä pitää matsit aiempaa tasaisempina. Kuvaavaa on, että suurin uudistus pelimuodossa on mahdollisuus osallistua lehdistötilaisuuksiin. Aina kun kirjaudun peliin sisään, ruudulleni lävähtää kausipassimainos, joka tarjoaa oikotietä onneen kahdenkympin hintaan. Muotoilen asian näin: bisnes on bisnestä, ja vaikka siitä ei aina pitäisi, siinä haluaa olla mukana. Onko lasi puoliksi tyhjä vai puoliksi täynnä. Flash and Pass! Turbojänismoodi aktivoitu. MyTeam koukuttaa nopeasti, sillä oman joukkueen vaiheittainen parantelu ja menneiden vuosikymmenien legendojen naaraaminen on petollisen palkitsevaa puuhaa. Pekka ja Pätkä. Teemaviikot, uudet kortit ja vaihtelevat haasteet piristävät päivittäistä tahkoamista. see johtamaan halki eri aikakausien. Harva peli aiheuttaa yhtä ristiriitaisia tuntemuksia kuin NBA 2K25. Taustatarina valottaa MP:n uran alkuvaiheita. Tää ei oo liian suuri City. Pelikirja taipuu vaikka vuoden 1998 Chicago Bullsin pelitapaan, jossa yhdistyy Jordanin vapaa huseeraus ja Kukocin kurinalaisuus. Naiskorikseen keskittyvä The W jää edelleen hieman kuriositeetiksi. Ja toisaalta peli on ärsyttävän ahne. Monipuoliseen viimeistelyyn ja joukkuepelaamiseen kannustavat matsit ovat mukavaa vaihtelua uratilaan, joka on yhden miehen show. Ei tällaista pitäisi joutua sietämään 70 euron hintaisessa tuotteessa. 2K Sportsin kruununjalokiveen panostetaan vuoden ympäri, mikä näkyy jatkuvina päivityksinä ja sisällön määrässä. Pienet pelattavuuden viilaukset kumuloituvat hyviksi uudistuksiksi. Huonoa . Morant on kohta vaikeuksissa. Yksinpelaajia hemmotellaan MyNBA Eras -pelimuodolla, jossa joukkuettaan pää80 Uusi vuosi, vanhat kujeet. MyTeamissa koukkua uitetaan kitalakeen päivittäisillä kirjautumispalkinnoilla, joista saa ilmaisia pakkoja. Toisaalta se on takuuvarmaa koripalloviihdettä, jossa loistava pelattavuus ja lajiuskollisuus yhdistyvät näyttävään ulkoasuun. Ristiriitainen kokemus Mammuttitaudista kärsinyt City on aiempaa tiiviimpi. Lennokkaat donkit sytyttävät yleisön. Visual Concepts ui syvissä korisvesissä ja mallintaa eri aikakausien joukkueita ja tähtiä ensiluokkaisesti. Aiemmin hyökkäyksessä toistui turhan usein sama kaava ja heittopaikoille murtautuminen oli monotonista. ksummin, minkä seurauksena heittopeli on monipuolisempaa. Niin hyvä peli NBA 2K25 on. 55 179275_.indd 55 179275_.indd 55 27.11.2024 15.49.00 27.11.2024 15.49.00
Hetzer ei enää hetzeröi. Panzer Corps 2:ssa yksinkertaisesta puzzlesotimisesta revitään yllättävän paljon vaihtelua, jossa alkusodan Puolan valloitus eroaa merkittävästi loppusodan itärintaman hyökyaallosta. Lisäosissa jo onkin eksotiikkaa, kuten tekoälyn espanjalaisten tukemista tai atomipommeja. Sillan yli sumun suojassa. Edessä tulevaisuus Headquarters: World War 2 tippuu lisäosansa kanssa kummalliseen rakoon strategiapelikentällä. Normandiaan sijoittuva Headquarters: World War 2 (Pelit 7/24, 84 p.) saa Market Garden -lisäosan, jonka nimi on iskevästi Market Garden DLC. Vanha sotaratsu on yhä taistelukentällä, koska niitä sattui vielä olemaan ja Kolmas valtakunta pyöri improvisoinnilla. Saksalaisten Panzer III ausf. Headquarters: World War 2:ssa on mahdollisuuksia kaikenlaiseen, koska aseilla on kantomatkat, panssareilla paksuus ja jopa erikoisominaisuuksia löytyy. Ei tosin tarvitse yllättyä, mutta ei pettyäkään. Pelaaminen on sen verran mukavaa, etten pistä pahaksi, vaikka näillä eväillä mentäisiin vielä Ardenneille asti. Uudet lelut ovat kivoja, vaikka tankeista Sherman Firefly ja Churchill ovat edelleen brittien parhautta. Ikäraja: Ei tiedossa 80 Edelleen hyvin tehtyä leikkitaktikointia, nyt operaatio Kauppapuutarhassa. Vaihtelua on enemmän, kun esimerkiksi sivutehtävissä korttia ”valtaa rakennus sitä hajottamatta” ei pelata liikaa. Suositus: i5-6400 (tai vastaava), 16 Gt RAM, Geforce GTX 1060 (6 Gt VRAM) Testattu: Intel(R) Core(TM) i7-10750H CPU 2,60 GHz, 32,0 Gt RAM, NVIDIA GeForce RTX 2080. Sitä en silti tajunnut lisäosan uudeksi yksiköksi ennen luin sen kauppasivulta. Moninpeli: 4 Muuta: DLC vaatii Headquarters: World War 2:n toimiakseen. Ihan kiva, mutta mieluummin hankin tankin ja tykin erikseen, mutta en valita vaihtoehdoista. Raketinheittimellä terästetyllä Sherman Calliopella pääsee leikkimään vain skirmish-pelimuodossa ja moninpelissä. Field of Glory II:ssa vaikutuksen tekee se, kuinka joukkojen sijoittelulla ja pienin säädöin synnytetään uskottavasti kulkevia taisteluja, joissa muinaiset sotajoukot muistuttavat esikuviaan. Kahdeksan tehtävän kampanja, kymmenen uutta yksikköä ja lisää viihdyttävää brittienglantia tehtävänannoissa on tarkka kuvaus lisäosan sisällöstä. Se tekee juuri sen, mitä sen ominaisuuksien perusteella ajattelee. Juha-Pekka Viljanen HEADQUARTERS: WORLD WAR 2 – MARKET GARDEN DLC Bugg the bugging buggers! S attuu sitä voittajallekin. Syksyn 1944 operaatio Market Garden oli liittoutuneiden ylikurottelevainen yritys syöksyä Reinin yli Ruhrin teollisuuskeskuksiin ja päättää toinen maailmansota. Kaikenlaisia ominaisuuksia on enemmän kuin vaikka Panzer Corpseissa tai Field of Gloryissa, mutta silti ne rajoittuneisuudessaan tekevät minuun isomman vaikutuksen. ”Aioin tehdä muutenkin, mutta kiitos taitopisteistä”, totean. Tietenkin viimeisessä tehtävässä jatkuvasti henkensä heittänyt konekiväärini oli sen vaatimuksiin alitehoinen, joten ihan kaikkien ei ole hyvä aina kuolla. Jossittelulle ei jää sijaa, koska kampanja noudattaa pyhää aikalinjaa. Tällaiset yksittäiset trageKAUPPARETKELLÄ PUUTARHASSA Starni Games / Slitherine Ltd Arvosteltu: PC Versio: 1.01.01. Tietokone tuntui vainoavan konekivääriäni, mikä on normaalia psykologista harhaa, kun mieli etsii lainalaisuuksia. Jolly fine DLC indeed! Kohti Reiniä ja sen yli (sitten joskus) Kampanjassa ydinjoukkona ovat brittijoukot tankkeineen, mitkä syöksyvät avaamaan tietä Reinille ja sen yli. Tiedustelun mallinnus on edelleen hyvää, tuhoutuva irtaimisto tekee vaikutuksen ja pelimäisemmätkin vuorovaikutukset ovat hauskoja. Hiipivä tulikärpänen, piilotettu PIAT. Yksi silta liikaa tarjoaa enemmän jännitystä kuin logistinen rekkaralli läpi Ranskan, joten tämä operaatio kiilasi suosituksi peliaiheeksi Normandian ja Ardennien väliin. Kun legioonalaisia pyörittelevä systeemi toimii sotavaunuista renessanssin ruutipaukutteluihin, niin onhan se päheetä. Hummel-panssarihaupitsien läsnäolon huomaa, kun niitä on paikalla. Kampanjassa parhaita joukkoja ei saa heti käyttöön, ja kun apujoukkoina sekä vihollisina häärää kaikentasoista tavaraa, ei elämä ole pelkkää optimipoptimia. Ilmeisesti ei. Se luo samaan aikaan harhaa oikeasta taistelukentästä sekä antaa todellista tunnetta edistymisestä. Osaavissa käsissä näistä langoista voisi kutoa vaikka mitä. Uutta seuraa pääministerille ja tulikärpäselle Käytännössä jotkin aseet ovat Headquartersissa toisia parempia, vaan eipä Kruppin ja Fordin tehtaissa aikoinaan mietitty pelitasapainoa. Minimi: i5-4460 (tai vastaava prosessori), 8 Gt RAM, Geforce GTX 950 (2 Gt VRAM). diat eivät ole fataaleja, koska menestys ei vaadi Panzer Corpsien kokemusfarmausta. Nyrkkitappelu juna-asemalla. Parhaimmillaan saksalaisten ammusvaraston voi valloittaa tai räjäyttää, kun pääasiana on sen poistaminen. Lisäosana tähän kaipaisi jotain lisää. Hyvää + Kampanja on peruspelin kampanjoita hiotumpi. AEC Mk III on vänkä, kunnon tykillä varustettu panssariauto, joka on nopea ja tuhovoimainen. Teetaukojen tahdittama matka jää vähälle huomiolle, kun pääosa ajasta kuluu laskuvarjoveijareiden rinnalla taistellen. Nyt kudottiin Market Garden DLC, joka tekee jo valmiiksi varsin monipuolisen pelin taas vähän hiotummin. Jotkin lisätehtävät ovat vain järkeviä, kuten käsky tuhota tykit, jotka nakkailevat murkulaa joukkojeni niskaan. L luo nostalgista tunnelmaa. Saksalaisten lisäjoukot eivät enää ilmesty liittoutuneiden sekaan, ja vaikka sota on edelleen kuolettavaa, Amerikka-kampanjan loppumetrien kitkutukseen ei sorruta. Eikä tilanteita tarvitse ladata hyvän noppaonnen toivossa, virheiden vuoksi kylläkin. Huonoa . Eikös näitä jo ollut. Ja huolimatta delsusaturaatiosta, joka veisi ilon ja elon vähäisemmiltä luomuksilta. 56 179020_.indd 56 179020_.indd 56 27.11.2024 15.45.41 27.11.2024 15.45.41. Tehtävänsuunnittelua on hiottu pääpelistä
Tuollaisella päivitysnopeudella natsien Stukistus on turhan haastavaa ja oikeastaan turhan epärealististakin. Liikkeissä on sujuvan pelattavuuden nimissä outoja rajoituksia, ja hahmotus on pirun vaikeaa, koska en voi siirrellä kameraa vapaasti 3D-avaruudessa. Todella arvostaisin optiota, joka suuntaisi Spitin nokan kohti maalia. Jos siitä yrittää jatkaa, tekoäly vetää apunsa pois ja koneella on taas nokka kohti Kanaalia. 57 179027_.indd 57 179027_.indd 57 27.11.2024 13.33.25 27.11.2024 13.33.25. ikka on riittävää, mutta ainoa ympäristö on Englannin Kanaali. Ensinnäkin koneen liikkeiden hahmottaminen on paristakin syystä vaikeaa. Voin melkoisella varmuudella sanoa, että ehkä julkaisun jälkeen vielä tsekkaan, mitä Scramblelle on tapahtunut, mutta arvostelua odotellessa ei todellakaan kannata pidätellä henkeä. Tarkoitus on toki lisätä briteille vielä Hurricanet ja Saksalle Messerschmitt Bf 110, tietysti myös ikoninen Heinkel He 111. Myös vihollisista näytetään lentoreitti, joka tietenkin perustuu vain sen hetkiseen dataan, ja ilkeillä natseilla on omat suunnitelmansa. H erättävätkö sellaiset nimet kuin Robert Hereward ”Battler” Britton ja James ”Biggles” Bigglesworth halun hypätä Spit. Enkä anna mitään pisteitä muistuttavaa, koska selkeästi peli osui osaamissektoriini samalla tarkkuudella kuin minä sen Stukiin. Helpompi on aloittelijan lentää simulla neulansilmästä kuin taktisesti rikkaan päästä Englannin taivaan valtakuntaan. Ikäraja: Ei tiedossa. Roima 91 prosenttia mielipiteistä on positiivisia. Meinaan, kun suoraan lentävän Stukan aluksi missaa ja sitten yrittää itku kurkussa päästä takaisin kutoseen, eikä vain onnistu, alkaa mieli mustua kuin pilotti 6 g:n käännöksessä. Oletettavasti ja toivottavasti myös Dornier Do 17 sekä Junkers Ju 88 pääsevät blitzaamaan tähänkin kriegiin. Edes nähdäkseni, onko se mahdollista. Mutta ilmataistelun kolmiulotteinen shakki ei joystick kädessä avaudukaan. Ohi meni! Nokka kohti kanaalia. Joten valistuneeksi arvailuksi pelailu menee. Meri-Stukiaisia maksellaan Scramblen idea kuulosti hyvältä, mutta siinä ei kauaa nokka tuhissut, kun kävin ostamassa Revellin 1/72 Spit. EARLY ACCESS ihaillaan kun natsia tippuu taivaalta. Tähän väliin totean, että pelin Steam-foorumi on täynnä iloisia, tyytyväisiä Scramble-pilotteja, joista peli on parasta sitten sen päivän jälkeen, kun RAF antoi luvan käyttää laskuvarjoja. Early Access tarjoilee tutoriaaleja, pikapeliä ja skenaarioita, mutta anti on niukkaa. Nnirvi Battle of Britainissa pahinta taistelua ei käyty Luftwaffea vastaan. ret yrittävät ampua alas Junkers Ju-87 Stukia, joita saattavat Messerschmitt Bf 109:t. Ainoa tekoälyn antama apu on se, että se yrittää pistää koneen vaakalentoon. Toistaiseksi pelissä on vain kolme konetyyppiä: Spit. En koe, että vuoropohjaisuus edes antaa lentotaisteluun mitään uutta kiehtovaa kulmaa. Aina kun aloitan vuoron koneet haluavat pääsääntöisesti syöksyä mereen. Ilmataisteluista tulee kirjaimellisesti kolmiulotteista shakkia Slitherinen vuoropohjaisessa taktiikkapeli Scramblessa. Squadron Leader-pelitila kuulostaa kiinnostavalta, koska siinä yritetään pitää oma laivue lentokunnossa. Kun kaikki mahdolliset omat koneet on käskytetty, Slitherine Versio: EA Minimi: Intel Core i5, 16 Gt RAM, GeForce GTX 960 4 Gt Suositus: Intel Core i9 3.6 GHz, 32 Gt, GeForce RTX 2060, 6Gt Testattu: AMD Ryzen 7 3700X 3.60 GHz, 32 Gt, GeForce RTX 2060 6 Gt Moninpeli: Ei toistaiseksi. Hornier for Dornier Scramble kuvaa lentämistä, jossa vastustajan liikkeisiin reagoidaan kerran noin kolmessa sekunnissa, ei jatkuvasti. Mä siivut saan Taistelu alkaa ilmasta, ja jokainen vuoro on siivu aikaa. OPPIIKO VANHA KOIRATAPPELU UUSIA TEMPPUJA. En muista, koska olisin ollut näin vihainen ja turhautunut. Silloin annetaan tuli vapaa -komento, ja eteen sattuvaa Stukaa tahi Mersua rei’itetään. ren muovimallin, kokosin ja paiskasin seinään. Ruudulla näkee sinisestä vanasta, miten ohjausliikkeet vaikuttavat ja mihin kone päätyy vuoron päätteeksi. Mietin, että 1st person -hyttinäkymä voisi merkittävästi parantaa tilannetietoisuutta. Scramble ei myöskään tarjoa porkkanaa. Jos pitää selittää, mistä Battle of Britainissa oli kyse ja ketkä taistelivat ketä vastaan, tämä ei ole sinun pelisi. Gra. Harvemmin tippuu, koska tämä rauhallinen taktinen lentely on pirun vaikeaa. Siitä näkee myös, josko lentäjältä lähtee rankassa kurvissa taju tai sakkaako kone, ja ehkä tärkeimpänä tietona osuuko Ludwig von Luftwaffe tulilinjalle. Myös padille suunnitellut kontrollit ovat yksinkertaiset: lentäjäsankari säätää lentueensa joka koneen horisontaalista ja vertikaalista akselia sekä kaasua. ren hyttiin, painaa Merlin-moottori käyntiin ja nousta Englannin taivaalle torjumaan hunneja
FPS-genrelle harvinaisesti Strafe on roguelite ja varsin pirullinen sellainen: viholliset tappavat nopeasti ja kentät ovat täynnä ansoja, kuten loputtomasti hakeutuvia ammuksia syytäviä taikaseiniä. Turpasauna kirkasti pelin nimen merkityksen: ilman jatkuvaa sivuaskelväistelyä selviytyminen on mahdotonta. Vaikka uutta toimintarainaa pukkaa valkokankaalle kaiken aikaa, juuri mikään niistä ei tohdi palata täysillä vaikkapa Predator 2:n maksimaalisen kasarihikiseen ja rosoiseen väkivaltasirkukseen. Toki siitä löytyvät kaikki edellä mainitut pelimoottorin helmasynnit, mutta Strafe ei jää niiden vangiksi. Turhautumista helpottaa mahdollisuus skipata muutama ylitsepääsemätön rata. ikan viittaavan 1970-luvulle. Strafe onnistuu nousemaan Slayers X:n ja Night at the Gates of Hellin rinnalle jäsenistöltään hyvin harvalukuiseen ”Unity-räiskinnät, joita en vihaa” -kerhoon. Gra. ikalla pilatut muksunikin halusivat nopeasti kokeilla pärrää itse ja satunnaisista, lyhyistä sessioista kasautui varkain pelikelloon tunteja. Action Supercross ei ole pelkkä nostalgisen lämmön tuoja, vaan merkittävän pikkugenren pioneeri, jonka renkaanjäljissä etenkin suomalainen peliteollisuus on luonut menestystään. Itselleni Strafen meno on liian armotonta hauskanpitoon, mutta kunnon kyykytystä kaipaavat räiskintäpelaajat voivat löytää siitä itselleen hauskan välipähkinän purtavaksi. Tämänkertaisen koosteen kaikki pelit ovat valikoituneet satunnaisesti laadun mukaan, mutta silti melkein jokaisessa niistä yhdistetään huoletta kymmeniä vuosia vanhoja ideoita pelialan viimeisimpiin trendeihin. militaristinen tunnelma ja biomekaaniset viholliset ovat vahvasti sukua Quake 2:lle, mutta Strafen vääntö riittää omanlaisen kokemuksen luomiseen. Kunnon syväviittaukset antavat myös sinnikkäälle peliarkeologille pätemisen paikan, kun yhtäkkiä hoksaa pikkupelin hahmogra. Kolmenkymmenen vuoden jälkeenkin Action Supercross on timanttinen rossipeli. IIKKA KIVI KIVEN KOVAT Pikkupeleissä moderni ja mennyt paiskaavat iloisesti kättä. Suomalaiset supersuositut pelisarjat Trials ja Hill Climb Racing ovat paljosta velkaa Action Supercrossille ja sen tekijälle, unkarilaiselle Bálazs Rózsalle. Action Supercross ja sen hiotumpi jatko-osa, Elasto Mania, olivat ensimmäisiä fysiikkaan perustuvia, sivulta kuvattuja ajopelejä, joissa ratkottiin puzzlemaisia ratoja. Tappelu sujui kyllä, mutta hengissä en onnistunut itseäni pitämään kolmatta kenttää pidemmälle. Liikkeisiin saa vauhtia ja voimaa heiluttamalla kuskin ylävartaloa, mutta huitominen karkaa näpistä petollisen helposti. Tosin varauksetta peliä uskaltaa suositella vain PC-mestarirodun edustajille, Pleikka vitosella ohjaustuntuma jäi kolhoksi kovasta säätämisestä huolimatta. E lokuvateollisuus saisi ottaa oppia siitä, miten estoitta peliala syleilee menneisyyttään. Ajomallinnus on hankala mutta intuitiivinen: kaasu nostaa etupyörää ripeästi ja jarrutus puolestaan heittää peräpäätä ylöspäin, joten hyvä suoritus vaatii jatkuvaa tasapainottelua. STRAFE (2016) Saatavilla: PC, PS5, PS4 Vuosien indieharrastamisen myötä olen oppinut inhoamaan Unity-pelimoottorilla tehtyjä räiskintäpelejä, sillä ne ovat liian usein tasan samanlaisia keskenään: fysiikaltaan lelumaisia, kankeita ja ahtaan oloisia peruspaukutteluita, joissa räiskintöihin huonosti sopivan pelimoottorin köpöisyyttä yritetään piilotella erilaisilla kikoilla. Action Supercross on yhä erittäin vetovoimainen: sivusta seuranneet, 4K-gra. Pikkupeleissä moderni ja mennyt paiskaavat iloisesti kättä. HIEMAN VERENPUNAISTA HIEMAN VERENPUNAISTA deopeli voi aivan hyvin napata valtaosan innoituksestaan vanhasta kolikkopelistä ja heittää hippusen modernisointia mausteeksi. Action Supercrossiin törmääminen Pleikkarin nettikaupassa oli tällainen kokemus: ei hitto, 30 vuotta sitten käynnistin shareware-pelin nimeltä Action SuperCross DOS-komentosarjalla ja nyt sama peli on taas tässä! Pelin merkitystä suomalaiselle ysärin pikkupeliskenelle kuvastaa hyvin se, että pelin ainoa Wikipedia-artikkeli on kirjoitettu suomeksi. ikka, sci. Suurin kiitos tästä kuuluu messevälle ampumamekaniikalle: mutkilla on mukava päästellä ja verta roiskutetaan kanisteritolkulla. Kauneinta spartalaisen rumassa kaasuttelussa on se, että se toimii edelleen kuin häkä. 58 177261_.indd 58 177261_.indd 58 27.11.2024 15.42.38 27.11.2024 15.42.38. Erityisen hauska bonus ovat korporaatioiden kylmää henkilöstöpolitiikkaa satirisoivat, livenä kuvatut tutoriaalivideot. Oppimiskäyrä on esimerkillinen, alussa mahdottomilta vaikuttavat radat hoituvat hetken päästä leikiten, kun ohjauksen pikkutarkoista nyansseista saa kiinni. Historia on elokuvalle usein vain nostalginen kastike, kun taas viVÄHÄN UUTTA, VÄHÄN VANHAA JA HIEMAN VERENPUNAISTA ACTION SUPERCROSS (1997-2024) Saatavilla: PC, Switch, PS4, PS5 Joskus pikkupeliharrastajalle tulee vastaan niin hieno hetki, että tippaa pukkaa linssiin
Yksivärisiin pikseleihin perustuva hahmogra. Tämän mahdollistavat hienosti tuplahyppy, syöksähdykset ja Dark Soulsin sementoima kuperkeikka, jonka aikana sankari ei ota vahinkoa. ikka on pirteän värikästä ja musaraidalla sykkii tavallista parempi kasibittikama. Tyylikkään nostalgisoinnin ja hienon ulkoasun ohella Colt Canyonilla on yksi oma, toimiva idea. Pelimekaniikan pohjana toimii vuoden 1982 arcadepeli Robotron 2084, joka popularisoi ns. Nopeaa, sulavan ilmavaa liikettä, aseeton nuori nainen pistämässä sotilaita nippuun paljain käsin... Vihollisilla on tuliaseet ja sankarilla ei, joten tärkeintä on päästä nopeasti rinnuksiin kiinni ja nujertaa vastarinta lähitaistelussa. Kenttien tyyli vaihtelee mukavasti (välillä pääsee muun muassa shmuppailemaan lasertykkikelkalla), pikseligra. 59 177261_.indd 59 177261_.indd 59 27.11.2024 15.44.10 27.11.2024 15.44.10. Staminamittari tuo touhuun taktisuutta, kun pyssymiehiä ei voi selättää loputtomalla luukuttamisella. Tankin takominen kappaleiksi paljain käsin, se se on mellevää hommaa! In. COLT CANYON (2020) Saatavilla: PC, PS5, PS4, Switch, Xbox Series X/S, Xbox One Colt Canyon kurkottaa menneeseen kaksin käsin: western-aiheensa ohella se ammentaa pelihistorian alkuhämäristä. Aseissa on mukavasti potkua, vihollisissa löytyy vaihtelua heinähangon heiluttajista pyssysankareihin ja väkivalta on peckinpahimaisen roiskeista. Colt Canyon on myös osoitus mielikuvituksen loputtomasta voimasta: kun huomaa simppelillä pikselisankarilla hatun ja ponchon, sen jälkeen hahmo näyttää itse asiassa ihan Clint Eastwoodilta. Tämähän on kaksiulotteinen Mirror’s Edge! Taistelun mainio . INFINITE BEYOND THE MIND (2017) Saatavilla: PC, Switch, PS5, PS4, Xbox Series X/S, Xbox One Kun peli alkaa sanoilla Year 20XX, pikkupeliharrastaja alkaa odottaa pahinta. Viholliskaarti on monipuolista sakkia: alun pistoolimiehet vaihtuvat röllipukuisiin tarkka-ampujiin, sinkomiehiin ja panssarivaunuihin. Yleensä tuplatikkuräiskinnät perustuvat hillittömään tykittelyyn, jossa syydetään loputtomia ammusvirtoja loputtomiin vihollismassoihin. nite ei säästele taisteluiden koossa, vaan jo toisessa kentässä vihulaista lappaa kimppuun komppaniakaupalla. Sumppujen selvittäminen syöksähtelyllä ja tarkoin jaetuilla iskuilla on erittäin tyydyttävää. Ainoat varsinaiset rutinan aiheet ovat ne perinteiset: pelimekaniikan ohella persoonallisuutta ei ole nimeksikään, vaan kuvaston täyttävät peruspätevät animepallopäät ja juoneksi riittää, että pahis kidnappasi sen tyypin. Vaikka kuinka olisi varovainen, niin aina jostain pusikosta ryntää yhtäkkiä koira, jota joutuu haulikoimaan hätäpäissään. ikka vaikuttaisi viittaavan Atari 2600:een, mutta todennäköisesti esikuva on sitäkin iäkkäämpää sorttia ja peli kumartaa vuoden 1977 Midwayn kolikkopelille, lännenräiskintä Boot Hillille. Colt Canyon rakentuu vaivihkaisemmalle paukuttelulle, jossa jokainen kuti lasketaan. Pahislauman keskelle ei voi rynnätä reukut laulaen, vaan viholliset täytyy houkutella erilleen porukasta ja nitistää yksitellen. nite Beyond the Mind yllättää, sillä vaikka toiminta näyttää ja kuulostaa mitä perinteisimmältä 2D-mätkintätasohyppelyltä, se tuntuu joltain aivan muulta, joltain tutulta vuosien takaa. Kertaluonteisuus sopii hyvin pelin simppeliin luonteeseen ja runien myötä aloitusvalikkoon aukeaa uusia aseita ja hahmoja. Ei hitto, TAAS yksi Mega Man -klooni! In. ow rakentuu harkituista elementeistä. Stealthin ohella modernimpaa otetta edustaa roguelite-rakenne: kentät rakennellaan proseduraalisesti, vaikeustaso nousee reippaalla tahdilla ja kuolemat ovat pysyviä. tuplatikkuräiskinnän, jossa toinen ohjaussauva liikuttaa pelihahmoa ja toisella määrätään ammusten suunta
SYVÄPUHDISTAJA Howlin’ Hugs / USC Games Arvosteltu: PC täysin loogisesti käytössä oletuksena, eikä kokemus olisi yhtä hyvä pelkällä näppäimistöllä. Kampanjatilassa pelaajan ohjaama Hunter, jolla ei ole enää mitään tekemistä Bloodbornen kanssa, pääsee ajamaan parin tunnin mittaisen tehtäväkimaran läpi. Steam väittää, että peliohjainta tueta, mutta käytännössä oletuspainikkeet ovat Risto Karinkanta Päivällä mies, yöllä verenhimoinen ihmissusi! I hmissusi Kylen päivät toimistosiivoajana sujuvat leppoiseen tahtiin, kunnes nykyhallituksen tavoitteiden mukaisesti TES-sopimukset romutetaan ja kaikkien työntekijöiden on ryhdyttävä tekemään myös yövuoroa. Alun painepesurin lisäksi käyttöön tulee esimerkiksi hämääviä paperitolloja ampuva imuri ja työntekijöiden päähän iskettävä pussi. Risto Karinkanta NIGHTMARE KART B loodborne on saatu vihdoinkin PC:lle! Ainakin melkein, kunnes lakimiehet soittelivat indiepulju LWMedialle. Paine kuitenkin kasvaa toimistojen monimutkaistuessa ja aulavahdin alkaessa päästä perille jutun jujusta ja kadonneista työntekijöistä. Meno ei ole silkkaa romurallia, sillä kilpa-ajoa virkistetään yllättävän monipuolisilla erikoistappeluilla ja pomotaisteluilla. Siitähän vasta sotkua syntyy, joten pahimmassa tapauksessa avokonttorissa syntyy hurmeinen ketjureaktio yhä uusien työntekijöiden havaitessa suolisotkut. Vaikeusastetta ei ole viritetty turhan kovaksi, sillä lähes kaikkien kenttien läpäisy onnistui ensiyrittämällä, kunhan taistelukenttien käsijarrukäännös pureutuu selkärankaan. Aina hiipparointi ei onnistu, jolloin keynesiläiset eläimelliset vaistot heräävät. Kyseessä on erikoinen Mario Kartin ja Bloodbornen sekoitus, joka on tehty uusvanhalla ysärityylillä. Tätä ei voi muuta kuin suositella, siivoa plakkariin! THE WERECLEANER 60 177256_.indd 60 177256_.indd 60 27.11.2024 15.54.36 27.11.2024 15.54.36. Autoilla sun muilla vempeleillä kaahailevat painajaisolennot ammuskelevat toisiaan ja yrittävät siinä siIT’S A-ME, HUNTER! LWMedia Saatavilla: PC, iOS vussa päästä ensimmäisenä maaliin. Ilmaisesta on vaikeaa valittaa, mutta Blo... ikka särkee silmää ja seiniin jumittuvat mikroautot ovat hyvin ysäriä, ja silti toiminta on omalla tavallaan hilpeän sujuvaa. Rutiinikenttiä piristetään areenatiloilla, joissa tavoitteena on kisaamisen sijaan listiä vastustajan joukkuetta. Tämän seurauksena nimi Bloodborne Kart muuttui muotoon Nightmare Kart. Valikot ja ulkoasu vaikuttavat niin autenttisen PS1:n aikaiselta, että piti tehdä ihan ylimääräinen googlailukierros. ikka on erinomaisen vekkulia ja juoni etenee kohti loppuhuipennusta hurmaavan hurmeiseen tahtiin. Tässäpä vasta verta hyytävä pulma! Yötyö ja kuutamokeikat kun saavat karvat pystyyn. Nightmare Kart onnistuu tavoittamaan ysäripelien hengen hyvässä ja pahassa. Onko peli emuloitu vai upouusi. Pränikkä se on! Mitä tahansa mikroautopeliä pelanneet tietävät homman kuvion. Retroisen säröinen polygonigra. Kevyt hiipparointi kestää enintään pari tuntia kaikilla saavutuksilla. Ne ovat hauskat pari tuntia, sillä gra. Kampanja etenee rivakasti, jolloin pelaajan käyttöön avautuu kenttä kerrallaan uusia työkaluja. Valitettavasti tällä ei viitata sijoittajien käyttäytymiseen, vaan työkaverien karnivoriseen kohteluun. WereCleaner on huumoripitoinen, kevyt hiippailupeli, jossa pelaajan on onnistuttava siivoamaan toimistokompleksin järkyttävät sotkut ilman, että kukaan työkavereista huomaa pelaajan todellista olemusta
Tavanomaistakin geneerisemmän ilmeen vuoksi Bumsvilleä voi pitää avoimen pelimaailman parodiana, mutta kylän sisällöttömyys imaisee mahdollisuudet huumoriin. viinaa voi varastaa. Taistelua rantapaikoista. Katumus ja laskuhumala alkaa heti pelin käynnistyttyä. Myös pelimekaniikka hylkää mahdollisuudet elämyksiin. Muiden kannattaa kiertää se kaukaa. Tapahtumat sijoittuvat Bumsvillen kaupunkiin, joka on kasattu Unreal Enginellä pyörivistä valmiselementeistä. Olisiko frouvalla antaa markka. Hyvää + Helpotus, joka seuraa läpipeluuta. Käsikirjoitus, toteutus ja laiskuus. Tämä kuulostaa hauskemmalta kuin on. Päähenkilö sen sijaan ei puhu vaan ynähtelee, koska hänellä ei tarinan mukaan ole aivoja. ilistelyn myötä pelistä tulee entistäkin hölmömpi. Sivutehtävät ovat lähinnä spurtteja paikasta toiseen. Epämääräisyyden ja -korrektiuden ystävänä kuulunkin puolalaisen Ragged Gamesin Bum Simulatorin kohderyhmään. Vaikka tiesin, että PlayWay on erikoistunut slavjankeli slaavikökkö-henkisillä vitsipeleillä rahastamiseen, SimArska yllätti silti laaduttomuudellaan. Tekijöiden ajatuksenjuoksu menee kai niin, että vain tarpeeksi pöyristyttävä idea voi erottua markkinoilla. Kulisseihin ei pääse sisään, korkeusulottuvuutta ei hyödynnetä eikä edes SPUGELAATTORI Ragged Games / PlayWay Saatavilla: PC Versio: 3.7.12 Minimi: i5-2500, 8 Gt RAM, GeForce GTX 960 Suositus: i5-6500, 16 Gt RAM, GeForce GTX 1060 Testattu: Ryzen 7600, 32 Gt RAM, RX 6800 Moninpeli: Ei Ikäraja: Ei tiedossa 40 Luokaton farssi kodittomasta ja hänen ostoskärrystään. Yhdessä riman ali Bum Simulatorin ansioksi voi laskea, ettei se yritä simuloida addiktiota tai oikeaa kadunmiehen elämää. Myös perverssin transnaisen sivuhahmo vahvistaa 2000-luvun alun tuoksua. Juonen edetessä pummi ja hänen puhuva ostoskärrynsä saavat kavereikseen maan alla majailevia ihmisrottia, joita EvilWay on kohdellut kaltoin. Pummi tonkii roskiksista ja jätekasoista käyttökelpoista romua ja nikkaroi raaka-aineista päivityksiä katuasuntoonsa. Örinäodysseian sijaan tarjolla on tukikohdanrakennusta ja grindausta. Pelinikkarit hosuvat muutaman kerran maaliin ivatessaan tarinallisten FPS-pelien kliseitä. Päätarinassa on rämmittävää kymmeneksi tunniksi, josta iso osa vierähtää etenemisen ehdoksi asetettujen grindailujen parissa. Surullista kuitenkin on, että ironian alta kuultaa kyynisyys ja nihilismi. Teknisesti peli on karkean alkeellinen. Huonoa . Nyrkkihippa on tylsää, mutta kyyhkysaseissa on sentään vähän yritystä. Virtsaamisen merkitys tuo mieleen Postalit. Omakin toiminta on rajattua. Vaikka pelien päähenkilöinä on nähty Max Paynen tapaisia toimintakykyisiä alkoholisteja, aidoksi kadunmieheksi ei ole juuri päässyt eläytymään. Bugzien kanssa pääsee tappelemaan ja heiltä voi vallata alueita. Muulla ei olekaan väliä, ei oman työn laadulla eikä pelaajien ajalla. Peli kuin krapula Tarinan pääpahis on vitsikkäästi EvilWay-korporaatio, joka hallitsee Bugz-nimisen jengin kodittomia. Niissä parasta on kiero klovni, jota amatööriääninäyttelijä George Hoctor tulkitsee rouheasti. Jos haluaa tahkota 2020-luvun surkeimpia pelejä, Bum Simulator on toki luonteva valinta. M akuni ei ole juuri kehittynyt teini-iän jälkeen. Fiktiivisen juopon sijaan Bum Simulatorin tragedia löytyy sen pelaajista: Steamin erittäin myönteinen kokonaisarvio vihjaa, että käyttäjien joukossa on paljon ihmisiä, jotka voivat huonosti ja työntävät rahojaan silkkaan paskaan. Pekko Pistokoski BUM SIMULATOR Kun ruumiin temppelin häpäisee alkoholilla, se on hetkessä spurgukunnossa. Kaupunkilaisilta voi kerjätä rahaa, mutta he eivät tee muuta kuin istuvat, kävelevät ja oksentavat satunnaisesti. Turtles-. Maailmassa, jossa riittää hienoja pelejä, Bum Simulatorin avaaminen merkitseekin ilosta ja toivosta luopumista. rma. Parin vuoden takainen Hobo: Tough Life lähestyi teemaa vakavammin, mutta Bum Simulator lupailee humoristista siivua puliukon elämästä. Lähtökohta on tuore. Se korvaa johtoajatuksensa sekoilulla, sillä enempään ei ole rahkeita. Kun lomailin Kaliforniassa, ajoin fantasioistaan kiihottuneen edgelordin tavoin Desert Shoresiin, joka tunnetaan GTA Vitosen Sandy Shoresin esikuvana. 61 173187_.indd 61 173187_.indd 61 27.11.2024 12.59.37 27.11.2024 12.59.37. Poikavuosien kiinnostukseni väkivaltapeleihin, South Parkiin ja showpainiin on ehkä laantunut muttei kadonnut. Asfalttiviidakon Ykä Bum Simulatorin on julkaissut PlayWay, sekin puolalainen . Koska tekijät ovat kasvaneet katolisessa Puolassa, on ymmärrettävää, että eniten vaivaa on nähty homofobisilta kalskahtavien kikkelivitsien keksimiseen
62 179063_.indd 62 179063_.indd 62 27.11.2024 15.58.04 27.11.2024 15.58.04. ltterin ohella useiden arcadepelien ja etenkin Toaplanin räiskintöjen käyttämä kuvaruudun pystyasento tai tate-moodi käännettäville monitoreille. Erikoisena yksityiskohtana täysin oikein mapattua Fighting Stick Miniä ei voinut käyttää Evercaden valikoissa, mikä aiheutti minulle hetken verran hämmennystä ja turhia mappauskertoja. Kääntäminen ei kuitenkaan vaikuta valikoihin, vaan ainoastaan peliin, mistä seuraa hartiaja niskajumppaa käyttiksen valikoissa. Ensimmäisellä kerralla ohjaimen käyttö saattaa kuitenkin vaatia säätämistä. KONEHUONE Edullinen emulaattoripohjainen retroilukonsoli, jonka pelikokoelmat eivät ole sidottuja tiettyihin alustoihin tai julkaisijoihin. Kokeilemissani Toaplanin ja Jalecon moduulien arcadepeleissä probleemaa ei ollut, joten kyse lienee pienestä vähemmistöstä. Johdotettujen boksipadien pitäisi myös pelittää. Natiivit pelit käyttävät omaa käyttöjärjestelmästä erillistä tallennussysteemiä, mutta moduulille nekin seivaavat. Moduuleilla on nykyään eri taustaväreistä tunnistettavat konsoli-, kotimikroja arcadepelien sarjat. Vastaus on kyllä molempiin, ja onneksi VS-R tukee myös muiden valmistajien ohjaimia. Evercadessa on beta-tason tuki myös analogisille ohjaimille, mutta analogiohjausta tuetaan vain niissä peleissä, missä tuki on alun perinkin ollut. Pienikokoisen VS-R:n käsikonsoleihin nähden merkittävin etu on paikallinen moninpelituki kahdesta neljään pelaajalle. B rittiläinen Blaze Entertainment julkaisi Evercade-käsikonsolinsa vuonna 2020 markkinoille, joista suurten valmistajien käsikonsolit olivat jo hiipuneet pois. Kohtuullisen hintainen Evercade VS-R on mainio retroilulaite niille, jotka haluavat vain pelata mahdollisimman vaivattomasti, eivätkä säätää laitteistoa ja kaapia pelejä epämääräisistä lähteistä. Perinteisistä konsolipadeista tyyppäsin johdotettua PS3-padia, joka ei toiminut, mutta lyhyen nettitarkistuksen jälkeen tuki luvataankin vasta PS4-padeista eteenpäin. Huonoa . Emulaattoripohjaisen Evercaden VS-R-lisänimeä kantavan pöytäkonsolin toisen inkarnaation toivotaan saavan lisäboostia mukana toimitettavasta Tomb Raider -trilogiasta. Evercadelle ilmestyy myös uusia pelejä, mutta ne ovat audiovisuaalisesti retrotyylisiä ja usein jonkun muinaisalustan tekniikkaan sovitettuja. Hayabusa sen sijaan toimi heittämällä valikoissa ja kaikissa peleissä, pois lukien Cathedral-moduulin aisapari Alwa’s Awakening, jota ennen Hayabusa piti mapata uudelleen, että kaikki kontrollit toimivat. Evercade on pohjimmiltaan emulaattori, mutta en huomannut peleissä häiritsevää lagailua. Pelitilanteen tallennus onnistuu mihin tahansa kohtaan suoraan moduulille, joten urakkaa voi jatkaa helposti muilla Evercadeilla. Evercaden kantavana ideana oli (ja on edelleen) retrovideopelikokoelmien jakelu fyysisillä muistimoduuleilla. Petri Heikkinen BLAZE EVERCADE VS-R Evercade on ilmeisesti ikuisen retrobuumin myötä onnistunut valtaamaan pelimarkkinoista oman pienen nurkkauksensa. Kaikki julkaistut pelit joka tapauksessa pyörivät pelkillä digiohjaimillakin. Ohjaimille on etulevyssä neljä USB-A-liitäntää, ja konsolin mukana tulee yksi semigeneerinen digitaalipadi, jossa on mukavan pitkä noin kolmen metrin piuha. Nintendon ja muiden suurten konsolivalmistajien omia hittejä Evercadella ei tietenkään nähdä, mutta mikään ei muuten estä vanhoilla konsolija arcadealustoilla nähtyjen pelien Evercade-julkaisua. Ohjainrumba Mutta eikö moninpeleihin tarvita lisää padeja, ja arcadepelejä pitäisi päästä pelaamaan kunnon arcadetikuilla. Kulmistaan pyöristetyn suorakaiteen muotoisen padin ergonomia on peruspätevä, enkä kohdannut ongelmia pitkissäkään sessioissa. Ohjaintuen taso vaihtelee. Kerää koko sarja. No, beta on beta. Epäilin jo silloin, että Blazen suunnitelmissa oli myös pöytäkonsoli, koska kaikki pelit tukivat paikallista moninpeliä. Listaus näyttää samalla kaikki julkaistut kokoelmat. Ohjaimesta kannattaa valita TASKUSTA TELKKARIIN Valmistaja: Evercade Hinta: noin 110 € PC-moodi, jos siinä on vaihtoehtoja, ja sen jälkeen kaikki sen kontrollit mapataan Evercade-padin vastaaviin. Luukun alla sijaitsevat moduulit saa vaihtaa huoletta lennosta, vaikka softapohjainen irrotuskin niille löytyy. Näppäimien selkeän napsuvasta tuntumasta tietää, milloin komento on mennyt perille. Ohjaintuen taso vaihtelee. Pistetulokseni paranivat VS-R:llä käsikonsoleihin verrattuna heti, kun pääsin ilman kompromisseja käteen sopivan ohjaimen ääreen. n välityksellä. Nelkkupadi toimi suoraan, mutta Cathedralin käynnistäminen jumitti koko konsolin. Jonkun harvinaisemman valmistajan ohjaimissa voi olla vaikeuksia. Olin oikeassa. Minitikku kelpasi kuitenkin ykköspelaajan ohjaimeksi, joten ongelma ei ollut suuri. Hyvää + Tukee muiden valmistajien (arcade) ohjaimia. Samat pienet valkoiset pelimoduulit toimivat kaikissa Evercade-konsoleissa ensimmäisestä mallista lähtien. VS-R:ssä on kaksi moduulipaikkaa, joten ”linjoilla” olevien pelien määrä on kohtuullinen, kun mukaan lasketaan koodeilla avattavat salaiset pelit. Ohjelmistopäivitykset hoidetaan wi. Kannen alle mahtuu kaksi noin 2–12 pelin Evercade kokoelm amoduul ia. Kokeilin menestyksekkäästi Hori Fighting Stick Miniä ja täysikokoista Hori Pro.N Hayabusaa. Natiivikoodattu Cathedral-tasoloikka ei tosin suostunut noteeraamaan Fighting Stick Miniä lainkaan. Evercaden emulaatiovoima yltää reippaasti ysärille, ainakin ensimmäinen sukupolven Pleikkarin ja Nintendo 64:n peleihin asti. Huonoa . Itse kerään pääasiassa arcadea. VS-R:n näyttövalikoista löytyy parin . Toisin kuin taskukonsolit, VS-R listaa automaattisesti koneessa käyneet pelikokoelmat ja niiden yksittäiset pelit. Ohjain toimi, mutta vain padilla käynnistetyssä pelissä
Muutaman tunnin katedraalissa uurastamisen ja parin pomon jälkeen ketterä ritari päätyy keskuskylään, jossa on muun muassa kauppoja, jotka myyvät kykypäivityksiä ja vaihtelevaa kulutustavaraa. Seikkailun selkeästi kasibittistä NES-estetiikkaa ja pohjavirettä korostavat ruutu kerrallaan vaihtuviin alueisiin jaettu maailma ja yksinkertaiset kahden namiskan toimintakontrollit. Liikkuvien tasojen, piikkien ja ampuvien patsaiden kiharaisten kombinaatioiden ohittaminen vaatii ennalta suunnittelua ja tarkkaa ajoitusta. Alwa’s Awakening: Cathedral: Kaksi pätevää metroidvania-tyylistä tasoloikkaseikkailua. Alwa’s Awakening PC:llä. Ritarin ja runsaslukuisempien mörrien ripeämpi liike kiristää vaikeustason Alwaa nopeammin. Kiperät paikat on pakko vetää tuurilla ja/tai mad skillzeillä. Patsaita on aina pomojen ja muiden killeripaikkojen tuntumassa plus kuolema vie vain 10 prosenttia vihuilta ja arkuista kerätyistä rahoista. Tuotantoarvoiltaan viimeistellyt uutuudet julkaistaan tyypillisesti kahden pelin paketteina ja yleensä niillä on yhteinen teema. Petri Heikkinen Evercadelle julkaistaan usein uutta tai uudehkoa retrotyylistä indie-tuotantoa. Cathedral ei siitä huolimatta ole genressään mikään poikkeavan kipakka tapaus. PC:lle 2019 ilmestyneen Cathedralin Evercade-versio on natiivia koodia, joten se on suurin piirtein samasta puusta veistetty kuin muut painokset. Läpäistävänä on suuria karttoja, joiden ilkeän näppärien ja nokkelien hyppypulmien ryydittämiä reittejä vedetään edestakaisin uusien kykyjen ja alueiden innoittamina. Cathedral on natiivi Evercade-peli, joten jatkuva tallentaminen ei ole optio. Alun perin PC:lle 2017 tehty Alwa’s Awakening on Evercadella erityinen 8-bit Edition, joka pyörii pelkän retrotyylittelyn sijaan oikealla kasibittialustalla. Omat hoksottimia edellyttävät lisänsä ketteryyspulmiin tuovat Zoen taikakyvyt, kuten vihreä siirrettävä palikka, LOIKINNAN JUHLAA Alwa’s Awakening / Cathedral Arvosteltu: Evercade Saatavilla: PC, PS4, Switch Elden Pixels ja Decemberborn Interactive Moninpeli: Ei Ikäraja: 7 hetken ajan nouseva kupla ja salamalaukaus. Kokonaan uudet kyvyt haetaan kuitenkin loikkakenttien kätköistä. Sankarin alta katoavat tasot ovat Cathedralissa yleisiä. Lajityyppiä ei mitenkään mullisteta, mutta hyvällä perusnäkemyksellä siihen ei ole tarvettakaan. Toiminta on selkeästi räväkämpää ja reaktiivisempaa kuin Alwa’s Awakeningissa, sillä monet monsut hyökkäävät nopeasti ja/ tai puoliksi yllättäen. Alwa’s Awakening / Cathedral -kaksikko sisältää napakat ja tyylikkäät metroidvania-tasoloikat. Useimmiten ne ovat jonkun kuuluisan retroraudan tekniikkaan sovitettuja, mutta Evercadelle tehdään myös natiiveja julkaisuja. Alwa’s Awakening Toisesta maailmasta saapunut sankaritar Zoe pyrkii pelastamaan Alwan maailman pahojen pappivelhojen ikeestä. Pelkkä maastossa eteneminenkään ei ole tarinan edetessä mikään läpihuutojuttu. 63 179045_.indd 63 179045_.indd 63 27.11.2024 16.04.22 27.11.2024 16.04.22. ksusti sijoitettuja. Kolmanteen pomoon mennessä luuloni olivat karisseet, sillä hitaasti latautuvan magian myötä jouduin tosissani opettelemaan pomon liikeja tulituskuvioita ja harjoittelemaan omaa, toisinaan sekunnin murto-osista kiinni jäävää suoritustani. Rempseä tyylilaji ei ole suoranaisesti söpöilyä, mutta näin suurilla pikseleillä ei toki voi puhua realismistakaan. Jos Evercade sinänsä ei sykähdytä, mutta metroidvania genrenä kutittelee, parivaljakon saa myös PC:lle ja konsoleille. Ne ovat modernisti suunniteltuja pelejä, jotka vain näyttävät vanhalta. Kookkaat pikselit, kirkkaat värit ja söpöilevät monsut viimeistelevät vaikutelman kasaripelistä. Seikkailu alkaa varsin rauhallisesti, jopa siinä määrin, että ajattelin reissun olevan helppo – perusloikkimisen ja liikkumisen tempo on pettävän leppoisa. 2022 ilmestyneen Alwa’s Awakening / Cathedral -tuplamoduulin pelit ovat Elden Pixelsin julkaisemia ja Alwan osalta myös kehittämiä metroidvania-koulukunnan 2D-tasoloikkaseikkailuja. R etrokoneen mainetta kantavalle Evercadelle ilmestyy säännöllisesti uusia tai ainakin suhteellisen tuoreita julkaistuja. Bosseille pääsee sentään helppojen etappien jälkeen. Tuomion temppeli Cathedral-pelissä nimetön ritari tipahtaa pahojen voimien hallitsemaan, noh, katedraaliin. Evercade-keräilijälle laadukas kokoelma on melkein pakkohankinta. Miljööt jakautuvat huoneisiin tai alueisiin, joita vieritetään johonkin suuntaan tarpeen mukaan. Maailman värikäs audiovisuaalinen anti on kutakuinkin 16-bittisessä, eli amigamaisessa rekisterissä. Onneksi povekkaita tallennuspatsaita on suht tiheässä ja ne ovat . Peräkkäisten ruutujen tiukkojen hyppypaikkojen kohdalla olisin taatusti lopulta heittänyt pyyhkeen kehään ilman savespammausta. Enemmän tai vähemmän vaikeisiin paikkoihin sijoitetut siniset taikapallerot lisäävät pysyvästi magian tehoa. Miekalla huitova ritari palkitaan vähitellen erilaisten vaikeuksien jälkeen aukeavilla lisävarusteilla, kuten kilvellä, nuolipyssyllä ja henkikaveria kontrolloivalla amuletilla. Alwa’s Awakeningin pomomatseissa pitää olla tarkkana. Etenemiseni olisi lopulta jumittanut pahasti jo ennen puoltaväliä ilman Evercaden emulaatiokäyttiksen sallimaa vapaata tallennusta, jos olisin ollut vain Alwa’s Awakeningin tallennushuoneiden varassa. Palikka ja kupla kestävän Zoen painon
Kova on Black Peideriltä lämminhenkinen tilitys kovista ajoista. Puupää-palkittu Black Peider vessapapereineen on mitä mainioin tulkki tuolle ajalle. Siitäkös sikiää seikkailu, jossa vastaan tulee ilkimys poikineen: Paroni Mordo, Dormammu, Painajainen ja lopulta aikamatkailun seurauksena muuan Adolf. Ja mikäs siinä, hyvää saa ja kannattaa aina käyttää, kierrättää ja julkaista uudelleen. • Stern, Rogers, Austin: Doctor Strange – Oudot maailmat, Story House Egmont 2024, 136 sivua, hinta noin 20 euroa. 2. Osa kirjatuista tapahtumista on yleistä, kaikkien yhteistä historiaa, kuten pääministeri Sanna Marinin puheet siitä, että ”Nyt ei ole aika mennä mökille”. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita vilisevän tarinan on kirjoittanut Marvel-saralla liki legendaarinen Jim Starlin ja hyvin kulkevasta kuvituksesta vastaavat kovan luokan ammattilaiset George Pérez ja Ron Lim. 1. Lisäksi samaa tarinaa on käytetty alustana uusissa Avengers-leffoissa In. Taattua Marvel-sarjakuvaa siis. Trump Tower tosin ennättää kuvissa sortua… Siinäpä pähkinänkuoressa Egmontin uuden ja tavallista tuhdimman Kostajat-kirjan – Ikuisuuden rautahanska – lähtökohdat. 3. kova paketti Hieman ennen Kostajat-kirjaa Egmont julkaisi myös samoissa maisemissa pyörivän Doctor Strange -kirjan Oudot maailmat. Onhan jutussa mukana myös muuta Marvelin sankaripuolta, muun muassa Nick Fury ja Ihmeneloset. Nyt, kun korona on ajat sitten arkipäiväistynyt ja karanteenit ja kaikki muukin tautiin liittyvä liki pois pyyhitty, on mielenkiintoista lukea ja kokea kaikki se uudelleen jonkun toisen muistiin merkitsemänä. Tämä Stephen Strange eli tohtori Outo on maapallon maaginen suojelija, joka kohtaa siinä virassa mitä mielikuvituksellisimpia pahiksia ja kummajaisia. Wallu RUUDUN TAKAA JOULUN PILAPIIRROSKLASSIKKO Thanos tiukkana. nity Gauntlet) ja Suomessakin kahdessa osassa jo vuonna 1993. Sarja on klassikkokamaa vuosien takaa, julkaistu Yhdysvalloissa lehtisarjana vuonna 1991 (The In. Tätä lukiessa tulee itsellekin vahva tarve ruveta taas pitkästä aikaa pitämään sarjakuvallista päiväkirjaa. Niin teki myös sarjakuvataiteilija Petteri Tikkanen eli Black Peider, mutta teki vessapaperilinnan sijasta sarjakuvan. • Black Peider: Kova, Zum Teufel 2024, 192 sivua, hinta noin 25 euroa. Black ”Petteri” Peider tiputtaa ne(kin) inhimilliselle yksilötasolle kommenteillaan tyyliin ”Oispa mökki”. Kova-paketti Kun korona iski, ihmiset hamstrasivat koteihinsa vessapaperia – hädän ja tarpeen varalle. Syntyi outo päiväkirja oudoista ajoista Covid-Suomessa. nity War ja Endgame. kova paketti Stan Leen aivoituksista syntynyt Marvel-universumi on tuhon partaalla, kun maailmankaikkeuden kamalin Thanos on saanut käsiinsä ikuisuuden rautahanskan ja sitä kautta jumaluuteen verrattavat voimat. Doctor Strange -hahmon loi aikoinaan mies Hämiksenkin takaa eli Steve Ditko. 64 179046_.indd 64 179046_.indd 64 27.11.2024 16.02.41 27.11.2024 16.02.41. Tämänkertaiseen tarinaan käsikirjoituksen on laatinut Hämähäkkimies-sarjoistakin tuttu Roger Stern ja piirrospuolesta vastaavat Batmania ansiokkaasti piirtäneet Marshall Rogers ja Terry Austin. Onneksi Lee loi pahis-Thanoksen vastavoimaksi runsaasti hyviksiä, jotka nyt rientävät sankoin joukoin taistoon maailmankaikkeuKOVAAKIN KOVEMMAT den, ihmiskunnan ja tietysti myös Amerikan puolesta. Verkkokeinussa riippuu taiteilija Black Peider. Verkkokeinussa riippuu taiteilija Black Peider. Joulu tulee ja paketit kovenee. Kova-nimiseen muistelmateokseen on päivä päivältä ja rulla rullalta kuvattu tapahtumat aikaväliltä 16.3.2020—16.3.2022. Astraalihahmossa liikkuvaa tohtoria eivät tavalliset kuolevaiset tavallisesti näe, mutta tässä tarinassa tällainenkin ihme tapahtuu, kun Morgana Blessing -niminen kaunotar näkee tohtorin ja pelästyy perusteellisesti. Sitä ennen kehotan kovasti kaikkia lukemaan Kovaa! • Starlin, Pérez, Lim: Kostajat – Ikuisuuden rautahanska, Story House Egmont 2024, 248 sivua, hinta noin 30 euroa. Tässä muutama tuore paketoitava. N yt on taas aika pistää parasta pakettiin ja antaa kovat koville, kuten sarjakuvaviidakossa asia ilmaistaan
Pelimaailma lainaa jatkuvasti sarjakuvien ja elokuvien maailmasta, että valkokankaalla se kääntyy jo ongelmaksi. Kaikista en osaa edes sanoa, onko suoritus epäonnistuminen vai täydellinen. Pandora itsessään on rikollisjengien hallussaan pitämä läävä, josta jokainen haluaa ennen pitkää pois. Puheet rainan vetämisestä pois valkokankailla alkoivat (Yhdysvalloissa) heti ensi-iltaviikonlopun jälkeen. Harharyhmä Asetehtailija Atlas palkkaa Lilithin (Cate Blanchett) etsimään tytärtään. Aarre jää löytymättä Borderlands on ollut lippuluukuilla selkeä . Väitän, että mielipiteet ovat vääriä. Vika on osin lähdemateriaalissakin, sillä Borderlandsin pelintekijät suosivat yliammuttua kohelluskomediaa, joka ei varsinaisesti ole suosikkigenreni. Mietin jo ennakkoon, voiko pelimaailman psykoottisen Tiny Tinan siirtää esikuvauskollisesti valkokankaalle. 65 179333_.indd 65 179333_.indd 65 27.11.2024 16.01.56 27.11.2024 16.01.56. Tai tosi ajoissa, koska raina kuitenkin tulee suoratoistoon. Suurin ongelma on, että Borderlandsin pelimaailma on niin sarjakuvamaisen ylilyöty, ettei siirtäminen . Toimintakomedialajityypistä huolimatta elokuva ei ole hauska. Ohjaaja Eli Roth onkin kommentoinut tehneensä elokuvan kaikille eikä vain pelisarjan faneille. Toimintakohtauksissa ammutaan valtavasti, mutta veri ei lennä vaan kuolevat kirjaimellisesti potkaisevat tyhjää hypätessään selälleen. Tuukka Grönholm BORDERLANDS Kun parodisesta pelisarjasta tehdään komedia, ovat vitsit vähissä. Eläkkeelle pääsysPANDORAN LIPAT Ohjaaja: Eli Roth Pääosissa: Cate Blanchett, Kevin Hart, Ariana Greenblatt, Florian Munteanu, Haley Bennet, Jamie Lee Curtis, Jack Black, Edgar Ramirez Ikäraja: 12 tä haaveilevaa kokenutta palkkionmetsästäjää ei voi oikein roolittaa junnulla. Marcus heittää Lilithin aloituskaupunkiin ja on tuttuun tyyliin myymässä myöhemmin aseita. Näyttelijät ovat todennäköisesti tehneet parhaansa, sillä selkein ongelma on käsikirjoitus. Alkuleffassa Lilith kerää itselleen peleistä tutun possen, johon kuuluvat Roland (Kevin Hart), Tanner (Jamie Lee Curtis), Claptrap (Jack Black ääniroolissa), Krieg (Florian Munteanu) ja Tiny Tina. Pelisarjan tuotot huitelevat jo yli miljardissa dollarissa, joten markkinoinnin tueksi päätettiin ilmeisesti tehdä myös elokuva. Nettiarvosteluissa Borderlands listataan yhdeksi pahimmista epäonnistumisista pelielokuvissa ja jopa Uwe Boll väittää, että olisi tehnyt paremman leffan. Peli on paljon anarkistisempi ja väkivaltaisempi kuin K-12-ikärajalla varustettu elokuva, jossa touhu on esikuvaan nähden jopa kilttiä. Parhaiten on onnistunut puvustus, lavastus ja erikoistehosteet, jotka saavat elokuvan näyttämään ja tuntumaan peleistä tutulta maailmalta. Pelimaailman ja elokuvamaailman yhdistelmä ei täysin toimi, vaikka elokuva on selkeästi yritetty sijoittaa pelimaailmaan. Pelihuumori nojaa piirroselokuvamaiseen liioitteluun ja ylilyöntiin, mikä ei näyteltynä toimisi. Kevin Hart näyttelee itsestään luomaansa stand up -hahmoa kuten aina. Aloituspaikka Pandorassa on peleissä ja elokuvissa täsmälleen sama. Mysteerejä löytyy tietenkin lisää pitkin matkaa, kaikki tuntuu liittyvän Pandora-planeetan vaulttiin, jonka aarteiden perässä jokainen on planeetalle tullut. Suomessakaan leffa ei pyöri enää teattereissa, joten juttuni on sikäli raa’asti myöhässä. oppi. Blanchettia on moitittu liian vanhaksi rooliinsa, mutta elokuva perustelee itse valinnan. S arjakuvamainen Borderlands-sci. Elokuvan kohteeksi ennustettiin suoratoistopalveluiden ”vuokrahyllyllä”. Kokonaisuus on ok. Esimerkiksi Jack Blackin nenäkäs Claptrap-robotti on hahmona lähinnä ärsyttävä eli täsmälleen esikuvansa mukainen. Koska kävin katsomassa sen, haluan jakaa taakkani enkä kärsiä yksin. Muuten elokuva yhdistää useammassa pelissä nähdyn detaljin yhteen mössöön, jossa asioita on vaikea tunnistaa silpun keskeltä. Vastaus on selkeästi ei. Saapuessaan planeetalle Lilith saa heti vaivoikseen Clatrap-robotin, jonka joku on ohjelmoinut auttamaan Lilithiä. Olen nähnyt paljon huonompia elokuvia ja huomattavasti huonompia pelielokuvia. Projektin arvasi jo ennakkoon haastavaksi. Peliesikuvien räävittömyyteen verrattuna toiminta ja huumori jäävät piippuun. Borderlands on melkein ok suoritus, joka selvästi kärsii ikärajastaan. räiskintä on yksi suurimmista syistä nykyiseen looter shooter -genren nousuun. Tiny Tina (Ariana Greenblatt) on kaapattu ja viety jonnekin Pandora-planeetalle. Kokonaisuus on huonompi kuin pelit, mutta parempi kuin Gladiator 2. lmimuotoon ole helppoa
14.2. Sengoku-kauden loppupuolen Japanissa tapahtuvan tarinan tehtävien perusasetelma on ainakin sarjalle poikkeuksellinen, sillä keikat suoritetaan joko salavihkaisella ninjalla tai rempseän reteästi nujakoivalla samurailla. Kingdom Come: Deliverance II (PC, PS5, Xbox Series S/X) 1400-luvun Böömissä seppä Henry joutuu veriseen sisällissotaan Sigismund Luxemburgilaisen joukkoja vastaan. TULOSSA 66 178067_.indd 66 178067_.indd 66 27.11.2024 12.45.07 27.11.2024 12.45.07. Nora, Autumn, Kat ja Swann kohtaavat menneisyyden haamut kuvitteellisessa Velvet Coven pikkukaupungissa Michiganissa. Ajan kuluessa sivilisaatiot laajenevat, keräävät resursseja ja kehittävät teknologiaa, kulttuuria ja sotavoimia. 18.2. Ysärinä tapahtui jotain, mistä luvattiin pysyä hiljaa. TAMMIKUUTA. Avoimen maailman toimintaroolipelin vapaamuotoisten tehtävien suoritustapa vaikuttaa yksittäisten ihmisten ja yhteiskunnan suhtautumiseen – silmitöntä murhaajaa ei katsota hyvällä, mikä vaikeuttaa merkittävästi arkipäiväisiä askareita. Assassin’s Creed Shadows (PC, PS5, Xbox Series S/X) Auttaako muutaman kuukauden lisäaika särmien hiomiseen uusimmasta Assassin’s Creedista. Seikkailun läpäisyn valinnat kertovat lopulta syyn porukan tapaamiselle likimain kolme vuosikymmentä myöhemmin. Eli ei kannata jättää silminnäkijöitä. Lost Records: Bloom & Rage (PC, PS5, Xbox Series S/X) Life Is Strangen parissa työskennelleiden kehittäjien seikkailupeli kuvaa neljän ystävättären kesää vuonna 1995 (never forget) ja tapahtumia 27 vuotta sen jälkeen. Legendaarisen Sid Meierin luoman Civilizationstrategiasarjan uusimmassa inkarnaatiossa saatetaan valtio tai pikemminkin sivilisaatio antiikin päivistä nykyaikaan saakka. 11.2. Civilization VII (PC, PS4/5, Xbox One/Series S/X, Switch) Valtioiden johtaminen vaikuttaa nykyään niin amatöörimäiseltä, että minäkin pystyisin parempaan. Naoe ja Yasuke pyrkivät tavoitteisiinsa vapaasti avoimessa maailmassa. TAMMIKUU 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 HELMIKUU 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 TALVEN LOMAKOHTEET Jos haluat pakkasia pakoon, virtuaalimaailmat ovat mainio vaihtoehto. 11.2. Rauhanomainen strategiakin voi tuoda lopullisen voiton. Petri Heikkinen SEURAAVA PELIT-LEHTI ILMESTYY 2
Muukalaisten ohella ongelmia aiheuttavat muut selviytyjät. Dynasty Warriors: Origins (PC, PS5, Xbox Series X) Yksi vastaan yksi. The Stone of Madness (PC, PS5, Xbox Series S/X, Switch) Blasphemousin kehittäjien tosiaikaisessa taktiikkahiiviskelyssä viisi vankia yrittää paeta Pyreneillä espanjalaisesta luostarista. Kolmen kuningaskunnan aikoihin Kiinaan sijoittuvassa sotaisassa tarinassa nimetön soturi kurmottaa valtavia vihollisjoukkoja kymmeniä tusinaukkoja kerralla kaatavilla megaiskuilla, joihin pystyvät vastaamaan vain vihollisten sankarit ja sotapäälliköt. Pakoretkellä tappaminen on mahdollista, mutta ei suinkaan pakollista. Wildsin taustatarinassa Killan tutkimusretkikunta lähtee pääosin tuntemattomaan Kiellettyyn maahan, jonka rajut säätilan vaihdokset muuttavat ympäristöjä jatkuvasti ja nopeasti. 67 178067_.indd 67 178067_.indd 67 27.11.2024 12.45.14 27.11.2024 12.45.14. 1700-lukulainen jesuiittojen luostari on tarkasti vartioitu hullujenhuone ja inkvisiittorien vankila. Myrkkysade on teilannut suurimman osan ihmisistä ja vuonna 2222 selviytyjät keräävät arvokkaita resursseja maanalaisesta tukikohdasta käsin. Synduality Echo of Ada (PC, PS5, Xbox Series S/X ) Mangalla ja animella startanneen Synduality-mediaprojektin tulevaisuudessa Maa ei ole enää ihmisten hallinnassa. 23.1. Mielenterveysongelmista kärsivä vankiryhmä yhdistää erilaiset taitonsa ja resurssinsa pakoa varten. Vaarallisten olentojen kansoittamalla pinnalla liikutaan kehtoarkkuina tunnetuilla mechoilla, joita tukevat magus-tekoälyt. 28.1. 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 17.1. Pah, miten olisi yksi vastaan tuhat! Räväkkä Dynasty Warriors -joukkomätkintä kääntää mättönupit kaakkoon, eikä hellitä hetkeksikään. Monster Hunter Wilds (PC, PS5, Xbox Series S/X) Seuraavan viiden vuoden peliprojekti on tässä, sillä Monster Hunterin grindausloopit eivät perinteisesti lopu ihan heti – monsut kumoon, kamat kokoon ja varustepäivitykset tulille. Metsästysretkillä käytetään chocobomaisia höyhendinoratsuja. 28.2
Tilaajan yhteystietoja voidaan käyttää suoramarkkinointiin henkilötietolain mukaisesti. 29 90 +lahja! 6 kk 178068_.indd 68 178068_.indd 68 27.11.2024 14.18.00 27.11.2024 14.18.00. Edellämainitut tilaukset ovat jatkuvia ja tarjoushintaisen jakson jälkeen ne jatkuvat kulloinkin voimassa olevaan tilaushintaan. Meiltä löydät sopivan lahjan niin äidille, vaarille, siskolle kuin kummipojallekin. Tarjoukset koskevat uusia, Suomeen toimitettavia tilauksia. Tilaussivuilta löydät myös määräaikaisia tilausvaihtoehtoja. /joulu Lehdet alk. Anna lehti lahjaksi! Tilaa kätevästi: fokusmediatilaus. Tarjoukset ovat voimassa 6.1.2025 saakka. Tilausehdot: www.fokusmedia.fi /ehdot-ja-luvat lahjaksi! lahjaksi! fokusmediatilaus. /joulu Tilausjaksot alkaen: Antiikki & Design 32,90 €/5 nroa, Auto Bild Suomi 39,90 €/8 nroa, GTi-Magazine 29,90 €/5 nroa, Hifimaailma 29,90 €/4 nroa, Koti ja keittiö 34,90 €/6 nroa, Pelit 29,90 €/6 nroa, V8-Magazine 29,90 €/5 nroa
VK O 20 25 -0 1 609 354 -24 11 178061_.indd 1 178061_.indd 1 27.11.2024 14.25.15 27.11.2024 14.25.15. C a ll o f D u ty : B la ck O p s 6 11 /2 02 4 Joulukuu 2024 . 12,90 € KRAMPUKSEN TUOMAT PA L. R e d D e a d R e d e m p tio n . PLAYSTATION PRO KOKO PERHEEN SUPER MARIO PARTY JAMBOREE UUDEN AJAN ALKU FINAL FANTASY XIV DAWNTRAIL LOHIKÄÄRMEIDEN AIKA PÄÄTTYY DRAGON AGE: THE VEILGUARD MARKKANEN DONKKAA TYKIMMIN NBA 2K25 VILLIN LÄNNEN LEGENDA RED DEAD REDEMPTION PALUU KUNNIAN PÄIVIIN CALL OF DUTY: BLACK OPS 6 D ra g o n A g e : T h e V e ilg u a rd . HINTANSA ARVOINEN