VIISI VUOTTA ANARKIAA GTA ONLINE IHMEPOJAN POIKA MONSTER BOY AND THE CURSED KINGDOM DIABLONTAPPAJA PATH OF EXILE KRIITIKOT VASTAAN KANSA: KUKA ON OIKEASSA. U DELUXE Pari ässää ja ilmojen kuningas ACE COMBAT 7: Skies Unknown VUODEN PARHAAT V u o d e n p a rh a a t p e lit G T A O n lin e 5 v u o tt a S u p e r S m a sh M a rio B ro s 2/2 01 9 Helmikuu 2019 . SUOMIHITTI TEKEILLÄ Trials Rising SUPERIA SWITCHILLÄ SUPER SMASH BROS. 8,90 € 103111_.indd 1 28.1.2019 17.06.26. ULTIMATE NEW SUPER MARIO BROS
ilit Markus Rojola 62 Spider-Man: Kohti Hämähäkkiuniversumia Markus Rojola 63 Kino: Black Mirror-Bandersnatch Juho Kuorikoski 64 Kino: Iron Sky: The Coming Race Juho Kuorikoski 65 Kino:Castlevania Season 2 Juho Penttilä 66 Kirjakorneri: Red Dead Redemption 2 Markus Rojola 66 Kirjakorneri: Dark Souls III Design Works Nnirvi 67 Logitech Saitek Hotas X56 Lassi Hietala 70 Sony PlayStation Classic Tuukka Grönholm 12 64 20 50 2 103112_.indd 2 28.1.2019 18.35.46. AD: Isma Valkama Avustajat: Jussi Forelius, Petri Heikkinen, Heikki Hurme, Antti Ilomäki, Juha Kerätär, Heli Koponen, Juho Kuorikoski, Aleksi Kuutio, Antero Kyyhky, Lassi Lapintie, Mikko Lehtola, Markus Lukkarinen, Aleksandr Manzos, Marko Mäkinen, Tuomo Nyrhilä, Santeri Oksanen, Samu Ollila, Juho Penttilä, Markus Rojola, Kriina Rytkönen, Miika Sillanpää, Olli Sinerma, Jouni Utriainen, Harri Vaalio, Ilja Varha, Riku Vihervirta KUSTANTAJA Fokus Media Finland Oy www.fokusmedia.. vuosikerta, 11 numeroa vuodessa Banner Saga 3 Path of Exile Vuoden Pelit 2018 Ajassa 5 Pääkirjoitus: Pelejä virtana Tuukka Grönholm 6 GTA Online viisi vuotta Markus Rojola 12 Vuoden Pelit 2018: Lukijat Tuukka Grönholm 16 Vuoden Pelit 2018: Team Pelit NNirvi 19 NNirvi: Vuoden peliseliseli NNirvi 42 Johdatus Wonder Boyn maailmaan Lassi Hietala 44 Vapaapainin viehätys Markus Lukkarinen 57 Nautinto ja kipu Aleksandr Manzos 58 Crusader Kings II: DLC-katsaus Riku Vihervirta 61 Spider-Manin pahispro. 020 7354 130* *Puhelun hinta lankapuhelinliittymästä soitettuna on 8,35 snt/puhelu + 7,02 snt/min ja matkapuhelinliittymästä soitettuna 8,35 snt/puhelu + 17,17 snt/min. Aikakauslehtien liiton jäsen OSOITE Hämeentie 153 B, 00560 Helsinki VERKKOSIVUT www.pelit.. puh. /pelit Julkaisujohtaja Laura Luoma Kaupallinen johtaja Jaana Lindvall-Harki Levikkimyynti Marjo Niemimäki PAINOPAIKKA Kroonpress AS Asiakaspalvelu asiakaspalvelu@fokusmedia.. Päätoimittaja: Tuukka Grönholm, tuukka.gronholm@fokusmedia.. Toimituspäällikkö: Niko Nirvi, nnirvi@fokusmedia.. Toimittaja: Tuomas Honkala, tuomas.honkala@fokusmedia.. Tallennamme puhelut laadun varmistamiseksi ja koulutustarkoituksiin. 291 numero 28. www.fokusmediatilaus.
Ultimate Monster Boy And The Cursed Kingdom Pelit 11 GTA Online: Arena Markus Rojola 20 Path of Exile Juha Kerätär 23 Ace Combat 7: Skies Unknown Markus Lukkarinen 26 Just Cause 4 Petri Heikkinen 28 Player Unknown’s Battleground Marko Mäkinen 30 Insurgency: Sandstorm Santeri Oksanen 32 Counter-Strike: Danger Zone NNirvi 33 Dusk Aleksandr Manzos 34 New Super Mario Bros. U Deluxe Petri Heikkinen 36 Super Smash Bros. Ultimate Juho Penttilä Ähinää molskilla 44 Vapaapainin viehätys Markus Lukkarinen 45 WWE 2K19 Markus Lukkarinen 46 Fire Pro Wrestling World Markus Lukkarinen Hämis 60 Marvel’s Spider-Man: Silver Lining -DLC Markus Rojola 61 Spider-Manin pahispro. Trials Rising Super Smash Bros. Ultimate Juho Penttilä 39 Scribblenauts Juho Kuorikoski Teemat Anarkiaa Getarilassa 6 GTA Online viisi vuotta Markus Rojola 11 GTA Online: Arena Markus Rojola Vuoden pelit 12 Vuoden Pelit 2018: Lukijat Tuukka Grönholm 16 Vuoden Pelit 2018: Team Pelit Nnirvi 19 Nnirvi: Vuoden peliseliseli Nnirvi 36 Super Smash Bros. ilit Markus Rojola 62 Spider-Man: Kohti Hämähäkkiuniversumia Markus Rojola 34 40 6 68 60 Ultimate Ultimate 34 40 Monster Boy And The Cursed Kingdom Lassi Hietala 45 WWE 2K19 Markus Lukkarinen 46 Fire Pro Wrestling World Markus Lukkarinen 47 Tetris Effect Kriina Rytkönen 48 Book of Demons Markus Lukkarinen 50 Banner Saga 3 Tuukka Grönholm 52 Fist of the North Star: Lost Paradise Antero Kyyhky 54 Travis Strikes Again: No More Heroes Antero Kyyhky 56 Dreadnought Joonas Norrmen 60 Spider-Man: Silver Lining -DLC Markus Rojola 68 Trials Rising Tuukka Grönholm 3 103112_.indd 3 28.1.2019 18.36.06
Ota oikea suunta tulevaisuuteen. 044 7101 648, 044 7101 229 hakijapalvelut@kamk.fi kamk.fi Kajaanin ammattikorkeakoulu tarjoaa opinnot kaikille pelintekemisen osa-alueille. Monet opiskelijamme ovat työllistyneet Suomen johtaviin pelialan yrityksiin, ja Kajaanin ammattikorkeakoulu onkin saavuttanut maineen Suomen kovatasoisimpana pelialan kouluttajana. Opiskele pelialaa tai peliteknologiaa Kajaanissa KAMK • University of Applied Sciences 103113_.indd 4 28.1.2019 14.44.05. Critical Force has pioneered ‘Portable eSports’ gaming, to become the market leader of realtime mobile online multiplayer games with a competitive eSports community. Käytössämme on viimeisin teknologia ja laitteet! Meillä on myös kaupalliset lisenssit, ja olemme mm. sinustako pelialan ammattilainen. Critical Force Oy is an independent gaming company based in Kajaani, employing more than 60 game experts. Pelialan koulutuksen keskeisenä teemana on tekemällä oppiminen. VR First Partner ja ainoana Suomessa Sony Playstation First Academic Partner. Opinnoissasi voit erikoistua peliohjelmointiin, peligrafiikkaan, pelituottamiseen tai peliteknologioiden kehittämiseen. Meillä on valittavana myös Älykkäät järjestelmät, Datasta tekoälyyn ja Datacenter -koulutukset. Täällä pääset oikeasti tekemään myös kaupallisia pelejä. Hae meille opiskelemaan yhteishaussa 20.3.–3.4.2019 ja anna palaa! Lisätietoja pelialasta: www.matkapelialalle.fi KAMK Hakijapalvelut p
Sony tuo PS Now -suoratoistopalvelunsa myös Suomeen betatestaukseen helmikuun alussa. Toistaiseksi suurin rajoittava tekijä on ollut netin nopeus. Pelit.. rmat myivät unelmaa siitä, että halvan pöytäläppiksen voisi muuttaa pelikoneeksi. Tosin vielä silloin Geralt Rivialainen ei ollu saanut aikaiseksi Witcher 3:a. Konesotienkin rintamalla uusi juoksuhauta saattaa olla se, pitääkö peliä pyörittää omalla raudalla vai riittääkö pelkkä pilvipalvelu. rman omat Xbox One -pelit toimivat myös PC:llä. Nyt suoratoistopelaaminen tuntuu samalta kuin nettipelit 90-luvulla. Sony ei toki ole ideansa kanssa yksin, sillä kilpailijoilla on samanlaisia suunnitelmia. Sen sijaan, että pelaajat haalisivat itselleen massiivista pelikirjastoa, heille myydään pääsy sellaiseen. Silloin tekniikka ei ollut vielä ihan lupauksen tasolla: kuukausimaksulla saisi pelit minne tahansa ja milloin tahansa. Lopputulos ratkeaa Paras peli III -seurantaketjussa Pelit.. Ratkaisu on väkisinkin kompromissi eikä pelikoneraudan tasoon yksinkertaisesti päästä. Faktisesti oikea vastaus on UFO: Enemy Unknown, mutta viimeksi äänestyksen voitti Deus Ex. Konsolivalmistajat ja peliyhtiöt suunnittelevat, että tulevaisuudessa pelien sijaan myydään palvelua. Sankaritilaaja Mikko Santala pyörittää kaikkien aikojen paras peli -äänestystä viiden vuoden välein, mikä on erinomainen tahti tilanteen mittaamiseen. Esimerkiksi Sonyn palvelussa on ensimmäinen Red Dead Redemption mukana. Konsoleiden nettipalveluiden kylkiäisenä saa jo nyt kuukausittain kasvavan pelikirjaston, mutta jatkossa ykkösvaihtoehto voikin olla Net. rmojen katseet ovat jo muualla. Systeemissä pelit pyörivät Sonyn palvelimella PlayStastion-raudalla ja pelejä voi pelata joko PS4:llä tai PC:llä. PELEJÄ VIRTANA KAIKKIEN AIKOJEN PELI P elit-lehden lukijat äänestivät vuoden 2018 peleistä parhaat ja lopputulos löytyy sivulta 12. ssä. Suurempi ongelma on videokuvan vaatima pakkaus, sillä pelit eivät näytä yhtä komeilta striimattuna kuin suoraan omalta koneelta pelattuna. Vahvuutena taas on, että PC:llä pääsee ensimmäistä kertaa (luvan kanssa) pelaamaan pelejä. 5 103114_.indd 5 28.1.2019 20.43.51. Konsolivalmistajat ovat tarkoituksella rikkomassa laitealustojen rajoittamaa karsinaa, mikä on pelimarkkinoilla täysin uutta. Ainakin jos voittaja vain on oikea. Aika varmasti tulos ylittää myös Pelit.. n korkean uutiskynnyksen. Maailma on kuitenkin täynnä kysymyksiä, mutta vastaukset ovat harvemmassa. PÄÄKIRJOITUS P elimaailma on siitä mielenkiintoinen, että mikään ei ole pysyvää. 80-luvun alussa Activision ja Atari tappelivat oikeudessa asti siitä, saako videopelikoneelle julkaista pelejä joku muukin kuin laitevalmistaja. Pari vuotta sitten pilvipalvelut elivät jopa pientä buumia Yhdysvalloissa, kun useat . Kuva on suttuinen ja nettiyhteyden hidastellessa ruudulla vilahtelee myös pakkausartifakteja. ssä lukijat koittavat ratkaista maailman mysteereistä suurinta: mikä on kaikkien aikojen paras peli. Lagi on ihan selkeä, sillä ohjaustuntuma ei ole välitön, välillä hahmon reagointia ehtii jopa odottaa. Teoriassa mitään rajoitusta toistolaitteelle ei ole, kunhan tehot riittävät HD-videokuvan näyttämiseen ja PlayStation-padin saa jotenkin liitettyä ruutuun. ix-tyyli ja suoratoistopalvelu. Tiedätte, mitä tehdä. Jatkossa mantra, jonka mukaan pelit ratkaisevat eivätkä pelikoneet, on entistä enemmän totta. Pelimaailman onneksi vastaus oli ”toki saa”. Silloin syntyivät nykyisenkaltaiset pelimarkkinat pelintekijöineen ja julkaisijoineen. Kun pelien kivijalkakauppamyynti alkaa muuttua katoavaksi kansanperinteeksi ja digikaupoissa alkoi uudelleen pelikauppojen valtataistelu ykköspaikasta, peli. Microsoftin taktiikka on jo toinen, sillä
Auringon laskiessa ajoimme moottoritietä pitkin kohti kaupunkia, kun vierellämme ajava auto muuttui yllättäen tulipalloksi ja lensi korkealla kaarella suojareunuksen yli. Pari tuntia julkaisun jälkeen saattoi vielä onnistua luomaan hahmon, mutta peliin yhdistymisestä oli enää turha edes haaveilla. Markus Rojola GTA Online on pysynyt elossa viiden vuoden ajan luomalla nahkansa uudelleen kerta toisensa jälkeen. Tämä ei olisi kuitenkaan yksin riittänyt pitämään pelaajayhteisöä yllä vuosien ajan. Viihdyimme kahdestaan, koska monet pelaajat tuntuivat purkavan odotuksen aiheuttamaa kiukkua hyökkäämällä jokaisen vastaantulijan kimppuun. Jotain muuta… ja jotain uutta! Ensimmäisistä vaikeista viikoista huolimatta GTA Online on osoittautunut valtavaksi hitiksi. Samalla pelaajien selkänahasta on vuoltu miljoonia. Miljoonat muut joutuivat katselemaan loputtomiin pyörivää latauspalkkia. Tästä huolimatta se on edelleen myydyimpien pelien listoilla sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa. GTA V oli tuottanut miljardi dollaria ensimmäisen kolmen päivän aikana, mutta moninpelistä innostuneiden pelaajien määrä yllätti Rockstarin kuin talvi autoilijan. Kohdusta hautaan GTA Onlinea päästiin pelaamaan ensimmäisen kerran 1.10.2013 eli kaksi viikkoa GTA V:n ilmestymisen jälkeen. Rockstar lupasi korjata tilanteen mahdollisimman nopeasti. Siitä hetkestä lähtien olin koukussa. Ei hassumpaa, kun ajatellaan, millaisista synnytystuskista moninpeli kärsi ensimmäisten elinviikkojensa ajan. Puristin ohjaintani rystyset valkoisina pelkääjän paikalla, kunnes onnistuimme lopulta pakenemaan varmalta vaikuttanutta kuolemaa metrotunnelin suojiin. GTA V:n yksinpelikampanja on erinomainen, mutta pelin pitkäikäisyydestä kuuluu kunnia kuitenkin sen moninpelille, Grand Theft Auto Onlinelle. GTA Onlinen menestyksen jatkuminen johtuu ennen kaikkea siitä, että Rockstar on pitänyt katseen tiukasti suunnattuna kohti tulevaa. Syöksyimme rampilta kohti Los Santosin keskustaa ohjussateen saattelemana. Syitä suosiolle löytyy useita. Totuudenmukaisempaa olisi tosin sanoa, että moninpeli vain julkaistiin tuolloin. Aluksi vain kiertelimme ympäri kaupunkia nauttien maisemista. Seuraavan kolmen viikon ajan pelaajat saivat tottua lukemaan virheilmoituksia ja luomaan hahmonsa uudelleen, kerta toisensa jälkeen. Yli 100 miljoonaa myytyä peliä (kolmantena pelinä maailmassa Tetriksen (1984) ja Minecraftin (2011) jälkeen) ja 6 miljardia ylittävät tuotot tekevät siitä kaikkien aikojen menestyneimmän yksittäisen viihdetuotteen. Pari päivää myöhemmin peliä saattoi päästä jo kokeilemaan, mutta vakaa se ei vielä ollut. Ainoastaan onnekkaimmat pelaajat pääsivät suorittamaan johdantotehtäviä lokakuun ensimmäisenä. Päivitykset sisältävät aina uusia kulkuneuvoja, asuja, aseita ja tehtäviä, toisinaan jopa kokonaisia JUHLAT JATKUVAT KUOLLEIDEN PELIMUOTOJEN HAUTAUSMAALLA GTA ONLINE 5 VUOTTA 6 103256_.indd 6 28.1.2019 20.51.17. Studion olisi pitänyt tietää paremmin. Kaverini piti meidät hengissä pysyttelemällä pikkukaduilla, mutta kopterikuski ei luovuttanut helpolla. Pelaajayhteisöltä oli turha odottaa ymmärrystä. Moottoritie on kuuma Vaikka kuuluin pettyneiden pelaajien joukkoon, ikävä ensivaikutelma haihtui välittömästi, kun pääsin Los Santosin kaduille ensimmäistä kertaa yhdessä parhaan kaverini kanssa. GTA V:n yksinpelikampanja on tuonut kymmeniä miljoonia pelaajia myös moninpelin pariin. Joku oli saanut käsiinsä sotilaskopterin ja jakoi tuhoa sekä kuolemaa. G rand Theft Auto V täytti viime syksynä viisi vuotta. Diablo 3 (2012) ja SimCity (2013) olivat kärsineet samasta ongelmasta. Peliin on julkaistu merkittäviä sisältöpäivityksiä muutaman kuukauden välein. Kyse ei ole pelkistä bugikorjauksista tai hienosäädöstä. Lopulta päädyimme Chiliad-vuoren laelle jahtaamaan toisiamme varastetuilla moottoripyörillä. Ensinnäkin sillä on erinomainen mainos
Ihastuin eritoten syyskuussa 2015 peliin lisättyyn Rockstar Editoriin, jolla pelaajat pystyivät tallentamaan, editoimaan ja jakamaan omia pelivideoitaan. Sijoitin siihen viimeiset rahani ja kun tajusin, miten paljon minun pitäisi grindata samoja tehtäviä päästäkseni voitolle, siirryin mieluummin muiden pelien pariin. Vuoden 2017 aikana pelaajat pystyivät keskittymään asekauppaan tai ryhtymään salakuljettajaksi. Rockstarin mukaan niiden lisääminen peliin oli ollut käsittämättömän vaikeaa, joten uusia ryöstöjä ei kannattaisi odottaa. Vaikka ensimmäisten päivityspakettien sisältö vakuutti aikanaan, olivat ne loppujen lopuksi varsin vaatimattomia myöhempiin julkaisuihin verrattuna. Meitä odotellaan mullan alla Nykyinen GTA Online eroaa merkittävästi siitä, miltä peli näytti julkaisuvaiheessa. Viiden vuoden aikana GTA Online on kehittynyt yksinkertaisten tehtävien ja ajokilpailuiden valikoimasta monipuoliseksi järjestäytyneen rikollisuuden simulaattoriksi, johon otetaan vaikutteita kaikesta popkulttuurista. Tärkein lisäys oli kuitenkin monivaiheiset ryöstötehtävät, joiden suorittamiseen vaadittiin neljän pelaajan yhteistyötä. Jatkuvat uudistukset pitävät kokemuksen tuoreena, pelasi peliä viikoittain tai vain muutaman kerran vuodessa. Avoimessa maailmassa törmäsi jatkuvasti hävittäjillä tai tankeilla kulkeviin ilkimyksiin, joiden ainoa tarkoitus tuntui olevan muiden peli-ilon jyrääminen. Yksinpelissä sen saavuttaminen on ollut aina hauskaa sekä palkitsevaa. Vika ei ollut tehtävissä, vaan neljän aikuisen aikataulujen yhteensovittamisessa. Esimerkiksi lokakuussa julkaistu Lowriders, joka sisälsi pajan, jossa pelaajat pystyivät muokkaamaan autojaan entistä monipuolisemmin. Viimeinen niitti oli oman moottoripyöräkerhon MC Skid Marksin perustaminen alkuvuodesta 2017. ”Now I have a machine gun, ho-ho-ho!” Los Santos saa lumipeitteen joka joulu. Seuraavana vuonna Rockstar oli jälleen valmis tekemään isompia muutoksia. Pitkään odotettu päivitys lisäsi peliin muun muassa panssaroituja autoja, sotilashelikoptereita sekä suihkuhävittäjän. Kymmeniä tunteja nielleestä projektista voi lukea tarkemmin numerosta 3/2016. Jouluna julkaistu Holiday Gifts peitti pelimaailman lumeen. pelimuotoja. Vuonna 2014 peliin ilmestyi peräti kahdeksan eri teemalla varustettua sisältöpäivitystä. Loppuvuodesta 2016 intoni GTA Onlinen pelaamiseen alkoi vähetä. Uusi sisältö piti pelaamisen mielenkiintoisena. Ripeä tahti riitti vakuuttamaan useimmat niistä, jotka olivat epäilleet yksinpeleistä tunnetun Rockstarin sitoutumista GTA Onlineen. Se lisäsi peliin muun muassa kesäasuja, rantakirpun, pikaveneen sekä lyömäaseeksi rikkoutuneen pullon. Kesällä 2016 julkaistun Further Advances in Finance and Felonyn myötä pelaajat pystyivät pyörittämään omaa rikollisorganisaatiotaan ja palkkaamaan muita pelaajia alaisikseen, kun taas syksyllä ilmestynyt Bikers salli oman moottoripyöräkerhon perustamisen. Ensimmäinen merkittävä sisältöpäivitys oli marraskuun 2013 puolivälissä ilmestynyt Beach Bum Update. Vaikka Rockstar oli vannonut, ettei Heist-tehtäviä nähtäisi enempää, loppuvuodesta julkaistu The Doomsday Heist antoi kuitenkin mahdollisuuden tehdä vielä sen kuuluisan viimeisen keikan. GTA-sarjassa on aina ollut kyse amerikkalaisen unelman saavuttamisesta keinolla millä hyvänsä. Seuraavat päivitykset yhdistyivät juhlapyhiin. Julkaisusta asti lupailtujen ryöstötehtävien julkaisemisessa kesti pitkään. 7 103256_.indd 7 28.1.2019 20.51.42. Ystävänpäivänä ilmestynyt Valentine’s Day Massacre Special toi mieleen Bonnien & Clyden kieltolain aikaisen limusiinin ja Tommy Gunia muistuttavan aseen ansiosta. Loppuvuoden päivitykset olivatkin keveämpiä. Esimerkiksi toukokuun High Life tarjosi luksusvaatteita, -autoja ja -asuntoja, kun taas elokuun Flight School keskittyi ilmailuun. GTA Online on lähempänä todellisuutta. Merkkejä oli ollut ilmassa jo pitkään. Päädyin lopulta tekemään uusintaversion Miami Vice -elokuvan (2006) trailerista. Ake, Make, Pera ja mä Pelasin GTA Onlinea aktiivisesti yli kolme vuotta. Kun maailma elää Asiat muuttuivat kertaluokalla kiinnostavammaksi maaliskuussa 2015 Heists Updaten myötä. Vuoden aikana olin saanut suoritettu kolme Heist-tehtävää viidestä. Pelistä löytyvät muun muassa Batmobilea, Ritari Ässän (1982–1986) Autovarkaudet ovat edelleen tärkeä osa Grand Theft Autoa. Tienaaminen ilman ryöstöjä oli vaikeaa ja yhä useampi kanssapelaaja tuntui pelaavan eri peliä. Siinä unelmien saavuttaminen on usein sekä työlästä että turhauttavaa
Beach Bum -päivityksessä lisätyt hyödykkeet autoineen kaikkineen sai omakseen ilman maksua. Ensimmäinen näistä koskee jatkuvasti lisääntyneiden pelimuotojen määrää. Tällä on ollut vaikutuksensa Rockstarin imagoon. Aluksi isot sisältöpäivitykset olivat GTA Onlinessa ilmaisia. Eikä vähemmän näyttävät autotkaan ole enää halpoja. Lähes kaikki lisäsisältö on keskitetty moninpeliin. aatiosta. Kun koko GTA Online pyörii rahan haalimisen ympärillä, on vaikea syyttää pelaajia siitä, että he keskittyvät pelaamaan ainoastaan muutamia pelimuotoja. Vuonna 2018 se oli noussut 1 528 990 dollariin. Esimerkiksi joulukuussa 2018 ilmestynyt Arena War veti pelaajia hyvin vielä kuukautta myöhemminkin. Se toisi väkisinkin vaihtelua suosituimpien pelimuotojen listaan. Tämä selittyy osittain sillä, että mukana on paljon erikoiskulkuneuvoja. Rockstar tukee viikoittain eri pelimuotoja tuplaamalla niistä saadut palkkiot ja kokemuspisteet, mutta tämä tarjoaa parhaimmillaankin vain tilapäisen piikin pelaajamääriin. Jos vertailusta jätetään pois kaikki erikoiskulkuneuvot, on keskiarvo siltikin 1 054 503 dollaria eli lähes viisinkertainen alkuperäiseen verrattuna. Kaikkiaan tarjolla olevia tehtäviä, tapahtumia, kilpailuja ja kisoja on jo yli 700. Seuran löytämistä hankaloittaa entisestään se, miten pelit muodostetaan. On ymmärrettävää, että tällaisista ajoneuvoista pitää maksaa enemmän. Köyhät syntiset Ensimmäisenä vuonna in. Esimerkiksi Grand Theft Auto IV (2008) sai kaksi erinomaista laajennusta. Los Santosissa käteinen on kuningas, sillä GTA Online pyörii rahan ympärillä. Sen seurauksena GTA Onlinesta on kuitenkin hitaasti muodostunut valtava kuolleiden pelimuotojen hautausmaa. KITTiä sekä 007 Rakastettuni -elokuvan (1977) sukeltavaa Lotusta muistuttavat autot. Useimmat pelin nopeimmista autoista sai hankittua alle puolella miljoonalla. Vanhimmista pelimuodoista deathmatchit ja näyttävät stunt-kisat ovat yhä suhteellisen suosittuja. Pelihahmojen kännyköihin ilmestyvät kutsut hukkuvat kuitenkin kaikkien muiden kutsujen sekä pelin itsensä lähettämien viestien joukkoon. Tiny Racersin kuvakulma tuo mieleen ensimmäisten GTA-pelien lisäksi myös 1990-luvulla suositun Micro Machines -pelisarjan. Vuonna 2014 autojen ja moottoripyörien keskimääräinen hinta oli 233 121 dollaria. Autot on kuvattu korkealta ylhäältä, mikä saa ne näyttämään pieniltä leluilta. Jos kukaan ei pelaa tiettyä pelimuotoa, pelaaja voi perustaa aulan ja lähettää kutsun muille pelaajille. Useimmiten on tyydyttävä pelaamaan ainoastaan yhden tai kahden muun pelaajan kanssa. GTA ONLINE 5 VUOTTA Fast & Furious 6:sta tutulla ramppiautolla ajaessa tiesulut eivät ole este eivätkä edes hidaste. Kallein vuonna 2018 peliin lisätty superauto Pegassi Tezeract maksaa puolestaan 2,825 miljoonaa dollaria. Kallein vuonna 2014 peliin lisätty auto on 725 000 dollaria maksava superauto Pegassi Zentorno. Tuotteiden hinnat nousevat jatkuvasti, mutta paras keino ansaita rahaa on edelleen vuonna 2015 julkaistut ryöstötehtävät. Tänään ei kukaan vastaa Maaliskuussa 2017 GTA Onlineen lisätty Tiny Racers on 2–4 pelaajalle tarkoitettu rallikilpailu. Uusimmat pelimuodot kiinnostavat pelaajia selvästi eniten. Näiden lisäksi GTA Onlinessa on kuitenkin kymmeniä pelimuotoja, joista voi olla lähes mahdotonta löytää peliseuraa. Rikollisjärjestöjen pyörittämiseen liittyvät tehtävät sekä Heistit kiinnostavat myös, koska ne tarjoavat edelleen nopeimmat tavat tienata rahaa. 8 103256_.indd 8 28.1.2019 20.52.10. Sen erikoisuus on omalaatuinen kuvakulma. Ikääntymisen merkkejä. Täydestä aulasta on turha edes uneksia. Toimivin keino saattaisi olla poistaa osa pelimuodoista joksikin aikaa ja vuorotella niitä esimerkiksi kuukausittain. Haastavimmat tehtävät edellyttävät yhteistyötä. Näennäisestä monipuolisuudesta huolimatta GTA Onlinen pelattavissa olevien pelimuotojen tarjonta pysyy varsin rajallisena, jos ei pelaa ystäviensä kanssa. Näin ollen pelissä käytetyn rahan arvo on heikentynyt merkittävästi viidessä vuodessa. Se ei kuitenkaan yksinään riitä selittämään hintojen nousua. Hintaa on mahdotonta pitää edullisena edes klassikon kohdalla. Se oli ensimmäinen ja viimeinen kerta,sillä nykyään myös näistä tavaroista pitää maksaa. Red Dead Redemptionin (2010) zombie-sekoilu Undead Nightmare (2010) on puolestaan yksi kaikkien aikojen rakastetuimmista lisäosista. Vaikka Micro Machines -idea on hauska ja poikkeaa muusta GTA Onlinen sisällöstä, on pelimuoto lähestulkoon kuollut. Pelistudio tekee edelleen laadukkaita pelejä, mutta moninpeliin keskittyminen yksinpelilaajennusten kustannuksella nähdään usein ahneutena. USgamer-sivusto vertaili viime kesänä pelissä julkaistujen hyödykkeiden hintoja ja päätyi siihen tulokseen, että GTA Online kärsii vakavasta in. 1972 Chevrolet Chevelle Malibuun perustuva Declasse Tulip maksaa 718 000 dollaria. Palkkioiden kasvattaminen kauttaaltaan todennäköisesti parantaisi tilannetta, mutta Rockstar ei ole halukas tekemään mitään, mikä vähentäisi oikean rahan käyttöä. aatio pysyi vielä kurissa, koska kaikki oli suhteellisen edullisia. The Lost and Damned kertoi The Lost MC -moottoripyöräjengistä, kun taas The Ballad of Gay Tony kuvasi Liberty Cityn yöelämää. Kaiken tämän seurauksena GTA Onlineen on syntynyt oma talousjärjestelmänsä, jota voi tutkia ja analysoida aivan kuten mitä tahansa muutakin talousjärjestelmää. Jatkuva uudistuminen on kuitenkin tuonut mukanaan myös kaksi merkittävää ongelmaa. Kahden tunnin yrittämisen aikana onnistuin järjestämään ainoastaan neljä eri kilpailua eikä yhteenkään osallistunut itseni lisäksi kuin yksi toinen pelaaja. Pelimuotojen karsiminen saisi puolestaan pelaajayhteisön ärähtämään. Valitettavasti vanhoissa pelimuodoissa suurin osa ajasta kuluu peliseuran etsimiseen. Pelkästään erilaisia ajoneuvokisoja on nykyään lähes 300 erilaista. Esimerkiksi useimmat kulkuneuvot, jotka on lisätty GTA Onlineen, eivät ole käytettävissä yksinpelin puolella. Tämä tuo esiin toisen GTA Onlinen suurista ongelmista eli rahatalouden. Raha on ainoa asia, jonka avulla pelaajat voivat hankkia ja muokata uusia kulkuvälineitä, asuntoja, aseita ja vaatteita. Ongelmaan ei ole olemassa helppoa ratkaisua. Kallein viime vuonna peliin lisätty auto on 4 721 500 dollaria maksava lentävä ja ohjuksilla varustettu Imponte Deluxo, joka muistuttaa erehdyttävästi Paluu tulevaisuuteen -elokuvasarjan (1985–1990) DeLoreania. GTA V kuitenkin muutti tuota kaavaa. Vaikka GTA V on pysynyt vuodesta toiseen myydyimpien pelien listalla ja pelaajamäärät ovat edelleen korkeita, ei kaikille pelimuodoille yksinkertaisesti riitä pelaajia. Kulkuneuvojen hintoja vertaillessa on selvää, että GTA Online maailma on nykyisin selvästi aiempaa kalliimpi. Joulukuun 2017 jälkeen GTA Onlineen on ilmestynyt neljä merkittävää päivitystä, jotka ovat lisänneet peliin yhteensä 100 uutta kulkuneuvoa (85 autoa, neljä tankkia, kolme moottoripyörää, kaksi helikopteria, kaksi lentokonetta, ilmalaiva sekä rakettimopo). Kerjäläisten valtakunta Vielä vuosikymmenen alussa Rockstar ja eritoten GTA-sarja tunnettiin äärimmäisen laadukkaista, yksinpeliin keskittyvistä lisäosista
Oman huumetai salakuljetusbisneksen aloittaminen voi vaatia reilusti yli miljoonan alkupääoman, eivätkä ne ala tuottaa voittoa kuin vasta kymmenien pelituntien jälkeen. Pelin sisäinen rahatalous on jakanut GTA Onlinen pelaajat lopullisesti kahteen eri luokkaan: varakkaisiin ja kaikkiin muihin. Energiapulsseja ampuva Up-n-Atomizer-pistooli oli ilmainen kaikille jouluna pelin käynnistäneille, mutta sen jälkeen siitä on joutunut maksamaan 399 000 dollaria. Shark Cardit ovat herättäneet alusta alkaen kiivasta keskustelua GTA Online -pelaajien joukossa. Kaikilla lisävarusteilla jahdin hintalappu nousi 10 miljoonaan. Osa faneista ajattelee niiden pilaavan pelin kokonaan, kun taas toiset ovat valmiita ostamaan niitä, jos peliin ilmestyy erityisen kiinnostavaa sisältöä. Sen jälkeen tilanne on pahentunut entisestään, koska kalleimmilla varusteilla voi nykyään tehdä itsestään lähes tuhoutumattoman tappokoneen. Rahakortteja on useita eri arvoisia. Eivätkä palkkiot ole pysyneet hintojen nousun perässä. Esimerkiksi Zentornon ostamiseksi on hankittava 15 euroa maksava Great White -kortti, joka antaa pelaajalle 1,25 miljoonaa GTA-dollaria. Pelaajat voivat pyörittää omaa, useasta yrityksestä koostuvaa rikollisimperiumiaan, suorittaa ryöstötehtäviä ja osallistua tasaisin väliajoin vaihtuviin erikoistapahtumiin. -henkistä asetta, jotka ovat tähtitieteellisiä myös hinnoiltaan. Sitten on se pieni vähemmistö, joka maksaa mielellään satoja euroja pysyäkseen muiden pelaajien edellä. Aluksi pelaajat saivat Zentornoon vaadittavat 725 000 dollaria muutamassa tunnissa, koska tehtäviä pystyi uusimaan ilman taukoja. aatio. Luonnollisesti ne toimivat samalla myös uutuustuotteiden mainoksina. Tyypillisin tapa tienata suuria summia on toistaa joko Paci. Salakuljetukseen tarkoitetun lentokonehangaarin, asekauppaan keskittyvän bunkkerin, autovarkauksia hoitavan korjaamon, rahanväärennyspajan, kannabiskasvattamon, kokaiinilabran sekä näiden peiteyrityksenä toimivan yökerhon kustannukset ovat yli 30 000 dollaria vuorokaudessa (48 minuuttia oikeaa aikaa)... Kalleimmasta Mk II -tarkkuuskivääristä joutuu maksamaan 163 375 dollaria. Widowmakerja Unholy Hellbringer -laserkivääreiden hinta on 449 000 dollaria. Shark Cardien hinnat ja niiden tarjoamat GTA-dollarien määrät eivät ole muuttuneet missään vaiheessa, vaikka peliin lisätään jatkuvasti yhä kalliimpia esineitä. Valtaosa hyväksyy ne pitkin hampain. Monet uskovat Rockstarin myös tehneen moninpelissä tienaamisesta tahallaan niin vaikeaa pelinautinnon kustannuksella, jotta kynnys oikean rahan käyttämiseen madaltuisi. Hintojen korotukset ja pelin talouden tiukka hallinta ovat pääsyyt Rockstarin GTA Onlinesta saamaan kritiikkiin. Halvin Mk II -pistooli maksaa 73 750 dollaria. Julkaisuvaiheessa suurimman osan aseista sai hankittua alle kymppitonnilla. Rockstar poisti mahdollisuuden jo seuraavassa päivityksessä. 8 miljoonan dollarin arvoisesta Megalodonista joutuu maksamaan liki 75 euroa eli huomattavasti enemmän kuin itse pelistä. Ensimmäinen vuonna 2018 kohtaamani pelaaja tappoi minut lähes välittömästi. Todellinen vaurauden merkki – ja kanssapelaajien kateuden kohde – oli kuitenkin hulppea huvijahti, jonka pystyi parkkeeraamaan lähelle rantaa. Joulu-tammikuun vaihteessa peliin lisättiin kolme uutta sci. Tämä tarkoittaa, että esimerkiksi lentävän Deluxon hankkimiseksi samaa ryöstöä on toistettava vähintään 8 kertaa. Ratkaiseva käänne tapahtui loppuvuodesta 2015 ilmestyneen Executives and Other Criminals -päivityksen myötä. Humppaa tai kuole Tavaroiden kallistuessa myös ansaintakeinot ovat parantuneet. Tai muutaman minuutin vierailua verkkokauppaan. Kaikissa yrityksissä on myös juoksevia kuluja. Vuoden 2018 listalla se ei pääsisi edes kolmenkymmenen arvokkaimman auton joukkoon Uusimmat tehtävät antavat testata uusia ja hienoimpia kulkuneuvoja. 9 103256_.indd 9 28.1.2019 20.52.31. Kalliimpien ajoneuvojen hankkimiseksi tehtävää oli toistettava lähes sata kertaa. Studio on alusta alkaen pyrkinyt pitämään pelin talouden tiukasti omassa hallinnassaan, koska he eivät halua pelaajien tienaavan rahaa liian helposti pelkästään pelaamalla. Se sisälsi muun muassa mahdollisuuden ostaa näyttäviä omakotitaloja Vinewoodin kukkuloilta, joka on Los Santosin vastine Hollywoodille. Aluksi kalleimmat vaatteet maksoivat hieman yli tuhat dollaria, mutta vuonna 2016 pelkästä silkkitakista perittiin 45 000 dollaria. Kaikki pelaajat eivät jaksa pelata samoja tehtäviä päivästä toiseen saadakseen ostettua uusimmat kulkuneuvot ja varusteet, joten he turvautuvat huijauksiin. In. Selvemmin hinta nousi kesäkuussa 2017 Gunrunning-päivityksen myötä. Isoista ryöstöistä voi edelleen saada kaikkein suurimmat palkkiot, mutta näiden tehtävien valmistelu maksaa maltaita. Rockstar haluaa ihmisten ostavan oikealla rahalla Shark Card -rahakortteja. Pelaamista ei voi edes aloittaa, ellei joku ryhmästä osta kallista asuntoa tai maanalaista tukikohtaa. c Standard Bank Heistia tai uudempaa Doomsday Act II -ryöstötehtävää. Violent Duct -tehtävästä pystyi tienaamaan muutamassa minuutissa hieman alle kymmenen tuhatta dollaria. Pelimaailmassa vallitsee superin. aatio koskettaa kuitenkin myös rahakortteihin turvautuvia. Sellaisen rahamäärän hankkiminen vaatii kymmenien tuntien pelaamista. Jokainen pelaaja unelmoi suurista summista, mutta GTA Onlinessa edes tienaaminen ei ole ilmaista. Ne eivät eroa toiminnoiltaan tai tehoiltaan juurikaan Minigunista ja Combat MG -konekivääristä, mutta maksavat kymmeniä kertoja enemmän. Edellä mainitut Heist-tehtävät ovat suosituimpia myös siitä syystä, että tiettyä kikkaa käyttämällä niiden viimeisiä tehtäviä voi pelata uusiksi ilman odotusaikaa. Sen jälkeen osan aseista on voinut päivittää tehokkaampiin versioihin. Useimmilla on mielikuva siitä, ettei Rockstar tee enää lisäsisältöä yksinpeliin, koska he ansaitsevat enemmän Shark Cardeilla. Rockstar onnistuu kuitenkin estämään suurimman osan huijauksista lähes välittömästi niiden tultua ilmi ja saattaa rangaista pelaajia, jotka jäävät kiinni niiden käyttämisestä. Nopeimmillaankin niiden läpäisy valmisteluineen vie pari tuntia. Ansaintakeinot ovat siis parantuneet, mutta eivät hintojen nousun tahtiin. Riidankylväjä Julkaisun aikaan GTA Onlinessa tienattiin tekemällä samoja tehtäviä uusiksi kerta toisensa jälkeen. Näistä saatavat palkkiot ovat vähintään 300 000 dollaria pelaajaa kohden. Samaa tehtävää ei voi myöskään uusia välittömästi, vaan niillä on muutaman tunnin odotusaika. Tämä on toki parempi vaihtoehto kuin Violent Duct -tehtävän toistaminen yli 500 kertaa, mutta Heist-tehtävien läpäisy vaatii sekä hyvää tiimiä että aikaa. Se selittäisi sen, miksi hinnat ovat jatKallein GTA Onlineen vuonna 2014 lisätty auto oli Pegassi Zentorno. GTA Onlinen historian aikana on ollut useita muitakin eri tapoja tienata hieman ylimääräistä rahaa. Siis väitetysti, tietenkään en puhu kokemuksesta. Aseiden päivitys vaatii bunkkerin, mobiilin operaatiokeskuksen sekä asepajan ostoa, joiden yhteishinta kohoaa vähintään 2,5 miljoonaan
On vaikea arvioida, miltä GTA Online tulee näyttämään viiden vuoden päästä, koska viisi vuotta sitten en olisi uskonut pelaavani edelleen enkä olisi voinut kuvitella puoliakaan niistä asioista, jotka Rockstar on peliin lisännyt. Moottoripyöräkerholleni saavuttua pyyhin pölyt prätkäni päältä ja suuntasin kadulle. GTA Online on olemassa vielä viiden vuoden päästäkin, eikä se tule muistuttamaan nykyistä versiota sen enempää kuin nykyinen muistuttaa viiden vuoden takaista. En kadu virtuaalivaluutasta maksamista, vaikka en kuukauden pelaamisen jälkeen ole tienannut takaisin puoliakaan sijoittamistani dollareista. Pelin ikä alkaa näkyä yhä useammin myös tarinatasolla. Ron soitti värvätäkseen minut salakuljetusbisnekseensä, agentti 14 halusi minun ostavan valtion hylkäämän salaisen asebunkkerin, Liberty Citystä saapunut Tony Prince halusi perustaa kanssani yökerhon ja Lester vihjaisi uudesta ryöstösarjasta. MC Skid Marksia eivät portit pysäytä. Hetkeä myöhemmin puikkelehdin sujuvasti autojen välistä All Saintsin soidessa radiossa. Pelaajat voivat siirtää vanhat hahmonsa peliin, mutta eivät todennäköisesti hankkimaansa omaisuutta. GTA ONLINE 5 VUOTTA Rockstar Editorilla voi tehdä vaikka oman Hitman-lyhärin. Useimmat klubit ovat jo omistajiensa hylkäämiä, koska niiden promoaminen on tylsää ja työlästä. Miksi kukaan enää pyörittäisi laitonta marihuanabisnestä Kaliforniassa. Jos spekulaatio sallitaan, niin veikkaan seuraavan version GTA Onlinesta ilmestyvän GTA VI:n mukana. Se tarjoaa edelleen täysin ainutlaatuisen moninpelikokemuksen, jonka asemaa edes Red Dead Online ei näytä uhkaavan. Sen ansiosta pelillä on edelleen laaja ja aktiivinen yhteisö. ”Olen hypännyt pilvenpiirtäjistä, joten ymmärrän kyllä kaupunkisuunnittelua,” Cranley vakuuttaa. Ensimmäinen kohtaamani pelaaja oli myös ensimmäinen pelaaja, joka tappoi minut. Tiedän, ettei moninpeliä ole tarkoitettu pelattavaksi yksin, mutta jos en voisi pelata omilla ehdoillani, en ole varma, pelaisinko lainkaan. En ollut ainoa muihin pelaajiin turhautunut ammattirikollinen. Huomasin jälleen olevani amerikkalaisen unelman äärellä. Rockstarin omistavan Take-Twon puheenjohtaja Strauss Zelnick totesi kesäkuussa 2016, että studio ei aio tukea GTA Onlinea loputtomiin. Voi olla, että kaksi ja puoli vuotta myöhemmin, pelin edelleen rikkoessa myyntiennätyksiä, Rockstarin näkemys GTA Onlinen tulevaisuudesta on muuttunut. Ensimmäiset 10 minuuttia kului pelkästään puhelimeen vastaillessa. Sijoitin rahat kulkuneuvojen sijaan eri yrityksiin, joten olen päässyt kokeilemaan toisistaan selkeästi poikkeavia tehtäviä. Zelnickin mukaan on tärkeää, että GTA Onlinesta ei muodostu pysyvää. Poliisi pamputtaa taas Palasin GTA Onlinen pariin joulukuussa 2018 yli puolentoista vuoden tauon jälkeen. Pelaajat pääsevät siis kokeilemaan niitä ilman ostopakkoa ja pitämään hieman hauskaa ilman loputonta grindaamista. Mutta voivatko juhlat todellakin kestää ikuisesti. Tästä asti aikaa Tällä hetkellä GTA Onlinen tulevaisuus näyttää turvatulta. Osaa kaikkein suurimmista ongelmista, kuten tuskastuttavan pitkiä odotustaukoja, joista pelaajat ovat valittaneet alusta alkaen, on mahdotonta korjata rakentamatta koko peliä uusiksi alusta alkaen. Oli vaikea muistaa, miksi olin ylipäätään koskaan lähtenyt. Sen ansiosta Los Santos on pysynyt elävänä. Entä kuvernööriksi pyrkivä entinen stunt-näyttelijä Jock Cranley, joka mainostaa itseään pelin radiokanavilla kertomalla avoimesti vihaavansa maahanmuuttajia, vammaisia ja vanhoja naisia. Kesästä 2017 alkaen uusiin tehtäviin on sisällytetty paljon uusia ajoneuvoja ja aseita. Peli oli muuttunut paljon tuossa ajassa eikä se selvästikään malttanut olla kertomatta miten. Se kerää edelleen jatkuvasti uusia pelaajia eivätkä useimmat satoja tai tuhansia tunteja peliin käyttäneistä veteraaneista ole vieläkään kyllästyneitä tai valmiita siirtymään eteenpäin. Todellako. Se antaa myös mahdollisuuden pelata rauhassa pelkästään kavereidensa kanssa. Kannabiksen myynti on ollut laillista vuoden 2018 alusta saakka. Heinäkuussa 2018 ilmestyneen After Hoursin jälkeen Los Santosiin on voinut perustaa oman yökerhonsa. Sen ansiosta tulen palaamaan sinne yhä uudestaan. GTA Onlinen jatkuva tuki on tehnyt pelimaailmasta entistä monipuolisemman. En ollut ehtinyt ensimmäistä korttelia pidemmälle, kun viereeni laskeutui punamusta rakettimopo. Se tulee sisältämään uuden version Los Santosista sekä toisen kaupungin, johon GTA VI:n yksinpelikampanja pääasiassa sijoittuu. Kolme sekuntia myöhemmin minä ja pyöräni olimme yhteen sulautunut kasa lihaa ja metallia. Ensinnäkin ostin pelin uusiksi digitaalisena versiona joulualennuksesta, koska pelin mukana sai 10 miljoonaa dollaria GTA Onlineen. ”Meidän täytyy antaa pelisarjan levähtää jossain vaiheessa.” Toisaalta Zelnick totesi samalla yhtiön odottavan GTA Onlinen tuottamien voittojen kääntyvän laskuun, sillä pelin julkaisusta oli tuolloin lähes kolme vuotta. Viimeisen parin vuoden aikana Rockstar on pyrkinyt kuitenkin vähentämään pelaajien turhautumista. Vaikka luotaantyöntävät ja läpinäkyvät myyntipuheet eivät ole paras keino tutustuttaa pelaaja uusiin ominaisuuksiin, unohdin mielipahani lähes välittömästi syöksyessäni kohti moottoritietä lempiautossani. Vaikka huoma n valittavani jatkuvasti korkeista hinnoista, rahan ansaitsemisen vaikeudesta sekä muista pelaajista, on minulla ollut enimmäkseen todella hauskaa. Kun sama toistuu, se alkaa tuntua sietämättömältä. Voin olla väärässä kaiken muun suhteen, mutta yhdestä asiasta olen varma. Vuonna 2019 tämä ei tunnu enää kärkevältä satiirilta vaan auttamattomasti vanhentuneelta vitsiltä. Turhautumistani on vähentänyt merkittävästi myös kanssapelaajien onnistunut välttely. Pelaamisen pysymiseen mielekkäänä on kaksi selkeää syytä. Vastausta ei tarvinnut odottaa kauaa. Se tosin selittäisi, miksi sillä tienaaminen on pelissä niin vaikeaa. GTA Onlinea tarkkaillessa on helppo syyttää Rockstaria ahneudesta, mutta samalla on mahdotonta olla ihailematta sitä, mitä kaikkea he ovat saavuttaneet viidessä vuodessa. ”Aivan, tällaistahan tämä olikin…” Alkujärkytyksestä huolimatta olen jatkanut sitkeästi pelaamista. Ei kestänyt kauaa löytää ohjeita, miten konsolin verkkoasetuksia muuttamalla on mahdollista päästä pelaamaan julkiseen aulaan yksin tai korkeintaan muutaman muun pelaajan kanssa, jolloin riski menettää työnsä tulokset on huomattavasti pienempi. Rockstar ei anna pelaajien pyörittää yrityksiään yksityisissä peleissä, joten pari ensimmäisistä huumeja varastettujen autojen kuljetustani päätyivät muiden pelaajien tuhoamiksi. Satojen tuhansien dollarien ja useiden tuntien työn katoaminen savuna ilmaan muutamia sekunteja ennen turvapaikan saavuttamista on ensimmäisellä kerralla raivostuttavaa. GTA Online muuttuu jatkuvasti entistä absurdimmaksi. Ei voi kuitenkaan kiistää sitä, että GTA Onlinen ikä alkaa näkyä monella eri tapaa. Yökerho osoittautui virheostokseksi, mutta salakuljetus, asemyynti sekä Doomsday-ryöstöt ovat sisältäneet parhaita pelaamiani GTA Online -tehtäviä. Todennäköisesti pelaajat räjäyttelevät toisiaan ilmaan Los Santosissa vielä viiden vuoden päästäkin. kaneet nousua koko pelin elinkaaren ajan. KITT, DeLorean, Tron-pyörä sekä Tangon & Cashin maastopakettiauto samassa pelissä. Pelaajat voivat siirtyä kaupungista toiseen lentokentillä jonkinlaista korvausta vastaan. 10 103256_.indd 10 28.1.2019 20.52.48. Perinteisten ajokilpailujen sijaan pelaajat kaahailevat nykyisin taivaalla leijuvilla radoilla, jossa kulkuneuvot voivat muuttua toisiksi lennosta. Ilman sitä GTA V olisi tällä hetkellä vain yksi peli edeltäjiensä joukossa – rakastettu ja lämmöllä muisteltu, mutta vain harvojen pelaama. Tööttäsin tervehdyksen
Äänessä kuullaan entuudestaan tuttuja hahmoja, kuten entistä stunt-näyttelijää Jock Cranleyä (ilmeisesti kuvernöörikisa ei sujunut hänen toivomallaan tavalla). Jos maalinteko ei ala sujua Bomb Ballissa, on vastustajien rusikointi lähes yhtä hyvä vaihtoehto. Toivottavasti kuolonkisat kiinnostavat pelaajia jatkossakin, sillä peli-ilo vähenee välittömästi pelaajamäärän laskiessa. Flag Warissa tankkerit ovat selvä valinta puolustukseen, kun taas moottoripyörillä on kätevin kaapata lippuja. Areena on vuorattu mainostauluilla ja kamppailuiden välillä pyöritetään prameita promovideoita pitämään intoa yllä. Yksi ajaa ulos. Ikäraja: 18 80 Los Santosin kuolonkisoissa rahalla saa ja hevosvoimilla pääsee. 11 103257_.indd 11 28.1.2019 20.47.49. Muut ohjaavat ansoja antaakseen kaverilleen edun. Arena War eroaa yllättävän paljon GTA Onlinen viimeaikaisista isoista sisältöpäivityksistä, kuten Smuggler’s Runista ja After Hoursista. Todennäköisyys kuolla harhaluodista tai jäädä holtittomasti kaahaavan auton alle on melko korkea. Yhdellä pelaajista on hallussaan ajastimella varustettu pommi ja ainoa keino päästä siitä eroon on törmätä toiseen pelaajaan. Carnage on perinteistä romurallia huippuunsa viritetyillä tappokoneilla, kun taas Flag War on bensan katkulla hajustettua lipunryöstöä. R ed Dead Onlinen saapumisesta huolimatta GTA Online ei näytä hidastavan tahtia lainkaan. Kaksi joukkuetta pyrkii siirtämään 11 erikokoista palloa toistensa kenttäpuoliskolle ennen niiden räjähtämistä. Ajoneuvoista eristetty katsomo on yksi kaupungin turvallisimmista paikoista! Arena Warin perustaja Alan Jerome päättää nostaa lajin suosion uudelle tasolle tosi-tv-ohjelmalla, mutta siihen hän tarvitsee pelaajan apua. Pallojen kuljettaminen on hankalaa niiden keveyden vuoksi. 16 ajaa sisään. Korjaamo sekä autot ovat kalliita ja eteneminen hidasta. Arvan ollessa suosiollinen voi päästä vaikuttamaan kisatapahtumiin esimerkiksi lennokkipommilla. Yllättäen Arenan TV-teema toimii, koska se on toteutettu huolella. Vaikka kisoihin voivat osallistua kaikki pelaajat, uramoodi vaatii oman korjaamon ostoa, koska ilman sitä areena-pisteet nollaantuvat joka kisan jälkeen. Kisatapahtumia ovat avaamassa selostaja sekä joukko kommentaattoreita. Lajia tosin auttaisi moottoripyörien kieltäminen. Tasojen hitaasti noustessa pelaaja voi ostaa erityisvarusteita ja ajoneuvoja tavallista halvemmalla. Ei ihme, että moottoroidut gladiaattorikisat ovat alkaneet saavuttaa hurjaa suosiota Los Santosissa. KALMANKUULARALLI Arvosteltu: PS4 Pro Saatavilla: PC, Xbox One Rockstar North/ Rockstar Games Versio: Myynti Muuta: Päivitys vaatii Grand Theft Auto V -pelin toimiakseen. Jokainen tuntee jonkun, joka on joutunut taivaalta syöksyvän pommikoneen murskaamaksi. Avoimessa maailmassa muut pelaajat ovat kuitenkin jatkuva uhka ja hankaloittavat eritoten yksinään pelaavien mahdollisuuksia ansaita rahaa. Hyvää + Tuo esiin uuden puolen GTA Onlinesta. Tag Team käyttää lähes samaa ideaa, mutta 2-5 hengen joukkueesta vain yksi on areenalla. Tällä hetkellä ketterä ja muita ajoneuvoja pienempi prätkä on ainoa valitsemisen arvoinen ajoneuvo. Mukana on myös joukkuelajeja. Kisailuun olisi hyvä varata ainakin muutaman miljoonan alkupääoma. Joulukuussa ilmestynyt iso sisältöpäivitys Arena War tarjosi jälleen jotain täysin uutta. Sopii hyvin myös yksin pelaaville. Arena War sisältää oman etenemisjärjestelmänsä. Avoimen maailman sijaan se sijoittuu kokonaan Los Santosin keskustassa sijaitsevalle Maze Bank -areenalle, jossa pelaajat taistelevat toisiaan vastaan erilaisissa kuolonralleissa maailmanlopun henkeä huokuvilla autoilla ja moottoripyörillä. Arena War on hieno lisä GTA Onlinen maailmaan. Karsiutuneet kilpailijat voivat ainakin juoda suruunsa. Hot Bomb osoittaa hieman enemmän kekseliäisyyttä. Peli alkaa kuitenkin sujua, kun malttaa hidastaa vauhtia, keskittyy yhteen palloon kerrallaan ja suunnittelee liikkeensä etukäteen. Rahalle saa sentään vastinetta: suojapanssari, muutama miina sekä konepeltiin kiinnitetty konekivääri riittävät ratkaisemaan voiton useimmissa lajeissa. Onnistuneista suorituksista palkitaan erillisillä areena-pisteillä. Suosikkini on Rocket Leaguea etäisesti muistuttava Bomb Ball. 16 pelaajan voimin se tarjoaa kaunista kaaosta lajista riippumatta. Tällä kertaa toisten ajoneuvojen tuhoaminen ei ole kuitenkaan kiusantekoa vaan osoitus urheiluhengestä. Äiti, me ollaan telkkarissa! Ajattele, millaista olisi asua Los Santosissa. Paras kilpailija selvitköön hengissä Arena War sisälsi alun perin seitsemän eri lajia, mutta määrä nousi yhdeksään jo ennen vuodenvaihetta. Pelaajamäärien pysyminen korkeana epäilyttää. Valitettavasti nämä toimivat ainoastaan avoimessa maailmassa. Aitio tuntuu ehkäisevän varsin hyvin pelaajia lopettamasta kesken kisan. 995 000 dollaria maksavan korjaamon lisäksi on ostettava myös areenalle sopiva ajoneuvo, joista halvin maksaa hieman yli miljoonan. Huonoa . Ne tarjosivat mahdollisuuden tienata rahaa suorittamalla tehtäviä ympäri Los Santosia. Markus Rojola GTA ONLINE: ARENA WAR GTA Onlinen uusimmassa päivityksessä Mad Max kohtaa Rollerballin. Tarpeeksi voittamalla saa lopulta käyttöönsä puskutraktorin kaltaisia, muilta kiellettyjä kulkuneuvoja. Games Mastersissa yksi joukkue kerää eri puolille areenaa ilmestyviä tarkistuspisteitä vastapuolen pyrkiessä hidastamaan heitä tykeillä, ansoilla sekä räjähtävillä RC-autoilla. Fanit voivat lakata huolehtimasta, Rockstar ei selvästikään ole hylkäämässä GTA Onlinea vielä pitkään aikaan. Jokaisesta vastustajan puolelle jäävästä pallosta saa pisteen, kun taas maaliin kuljetetuista palloista palkitaan peräti kolmella. Ensimmäisenä kuol… kisoista karsiutuneet siirtyvät aitioon, jossa he voivat tappaa aikaa seuraamalla kilpailua tai pelaamalla onnenpyörää. Yksikään lajeista ei ole tylsä, mutta osa kaipaisi hieman enemmän omaperäisyyttä. Eikä varustelukaan ole ilmaista
Kamppailun vei lopulta seitin ohuella erolla Insomniac Gamesin Marvel’s Spider-Man. Ensimmäinen äänestäjä valitsi suosikeikseen kolmikon Monster Hunter: World, Spider-Man ja Valkyria Chronicles 4, mutta sen jälkeen Red Dead Redemption 2 alkoi kiriä muilta karkuun. Toimitus ja lukijat Pelit-lehden lukijat ja tekijät valitsivat viime vuoden parhaat pelit. Sonyn God of War oli yhtä ylivoimainen kakkonen 15 prosentin osuudella. Red Dead Redemption 2:n alkusarjassa saama äänimäärä on nykymuotoisen äänestyssysteemin ennätys. Mukaan mahtui niin isojen studioiden miljoonaprojekteja kuin yksittäisten tekijöiden indiehelmiä. Nykyään ääniä saa antaa useammalle eri pelille, joten historia ei ole vertailukelpoinen kovin kauas. Jos Rockstar julkaisee länkkäripelistään PC-version, niin Red Dead Redemption 2:lla on todennäköisesti sauma samaan. Vuoden peli -kisasta tuli juuri sellainen ylijuoksu kuin ennakkoon saattoi veikata. Ilmeisesti Red Dead Redemption 2:n voitto oli ennakkoon selvä, sillä äänestysinto laski finaalissa, vaikka yleensä trendi on juuri toiseen suuntaan. P elit-lehden lukijoiden vuoden peli on ylivoimaisella äänten enemmistöllä Rockstar Gamesin Red Dead Redemption 2. Ääniä annettiin kaikkiaan 4 386. Kolmossijasta käytiin todella tiukka vääntö BattleTechin, Kingdom Come: Deliverancen, Marvel’s Spider-Manin, RimWorld ja Return to the Obra Dinnin kesken. Vaikka alkusarjassa sai äänestää peräti viittä eri peliä, useimmiten ääniä annettiin noin kolmelle eri pelille, minkä Pelit-brändi koettaa muistaa kuluvan vuoden äänestyksessä. Vastaavaan ylivoimaan pääsi viimeksi Witcher 3 vuonna 2015, mutta sekin sai ”vain” 26 prosenttia äänistä. Edes Grand Theft Auto V ei yltänyt aikanaan samoille kymmenluvuille, mutta toisaalta se voitti kaksi vuotta peräkkäin. Paradoxin Stellariksen asemaa avaruusstraVUODEN PELI 2018: LUKIJOIDEN VALINTA Voittajan on helppo hymyillä. Finaalissa voitto irtosi lopulta 24 prosentin äänisaaliilla. Koskaan aikaisemmin yksi peli ei ole saanut ääntä liki joka kolmannelta äänestäjältä. Wreckfest, vuoden paras Suomipeli 12 103175_.indd 12 28.1.2019 20.09.19. Vuoden kotimaiseksi peliksi nousi selkeästi Bugbearin Wreckfest muiden kotimaisten pelien kerätessä lähinnä hajaääniä. Oppikirjamaiset fysiikat yhdistettynä jumalattoman hauskaan kaahailukokemukseen vain yksinkertaisesti toimii, ja harva studio tätä nykyään tajuaa”, perustelee valintaa April Firri. ”Wreckfest herätti eloon kilpa-ajopeleistä kauan sitten kadonneen huvin. Next Car Game -työnimellä aloitettu Wreckfest on bugilaisilta selkeä työvoitto, sillä romurallia tehdessä meinasi kaatua koko firma. Listan ulkopuolelle jääneistä peleistä Joku muu peli, mikä -sarjan voitti Stellaris: MegaCorp-DLC, joka löytyi useammastakin äänestyslapusta
Siihen paras paikka on leiri, jossa ei tapahdu mitään K-18-kamaa. Näin immersiivistä pelimaailmaa en ole päässyt kokemaan vuosiin, ja monet auringonnousut Arthurina teltan kupeessa aamukahvia keitellen ovat jääneet mieleen todellisen luonnonrauhan kokemuksina”, todistaa Matias Myllymäki tunnelman voimasta. Kokkonen ei ole ajatuksensa kanssa yksin. Keskiaikaisessa pelissä on oma outo tunnelmansa, vaikka mekaniikat itsessään ovatkin aavistuksen kolhot. ”Red Dead Redemption 2 on käytännössä vain vähän hardcorempi Barbie Horse Adventures. Pelattavaa, koettavaa ja tutkittavaa tuntuu riittävän vielä intensiivisen kolmen kuukauden rypistyksen jälkeenkin. Peliä pidetään erinomaisena, mutta jokin muu peleistä näytti kiehtovan enemmän tai sitten ihmiset jopa vähän taktikoivat kakkosuossikkiaan ylemmäs. Finaalissa suhteellisesti eniten asemiaan nosti Kingdom Come: Deliverance -roolipeli, joka kiri itsensä liki palkintopallille asti. Kratos poikaa! Jumalten kaatajana tunnettu Kratos jäi Red Dead Redemption 2:n jumaluuden varjoon. RDR 2 lämmittää vielä mukavasti vuonna 2010 julkaistun esiosansa, jonka pariin haluan ehdottomasti sukeltaa uudemman kerran vanhemman polven konsoleilla”, sanoo Aki Pommelin. Lännenpeliä kehuttiin mielenkiintoisilla adjektiiveilla, sillä sanapari verkkainen ja hidas nousi usein esiin. Tätä peliä pelaan vain katsellakseni nuotion ääressä auringonlaskua preerian horisontin taakse”, kuvaa Mika Rantanen. Hieno esimerkki siitä, miten läpeensä käsikirjoitettu ei ole haukku”, kommentoi Olli Klimoff. Ikinä ei ole hevosen harjan letittäminen ollut näin immersiivistä”, tiivistää Tuisku Taivainen. ”Ei epäilystäkään etteikö tämä olisi vuoden peli!! Tämä on kaikkien vuosien peli!” hehkuttaa Ville Lukka. Useimmiten joukossa oli pieniä indiehelmiä ja persoonallisia virityksiä, jotka ovat nousseet ihmisten lempipeleiksi. En ole juurikaan välittänyt aiemmista God of Wareista, mutta tämä pisti luun lisäksi myös palan kurkkuun”, Teemu Kokkonen saa vain vaivoin sanottua. tegioiden tähtitaivaalla ei käy kiistäminen, sillä se on jo heivaamassa (vai jopa heivannut) itse Master of Orionin valtaistuimeltaan. Ehkäpä Red Dead Redemption 2 on palauttanut Witcher 3:n jälkeiseen aikaan jännityksen: kaikkien aikojen paras peli -äänestyksiin. Suren pupua, jonka yli vahingossa ratsastin, mutta 50 tyypin lahtaaminen ei vie yöunia”, Minttu Laari summaa maailman ristiriitaisuuden. Ennakkolistalle kootaan Pelit-lehden tai Metacriticin suosikit, minkä jälkeen lukijat saavat vielä nostaa omia ehdokkaitaan Pelit.fissä, joten listan ulkopuolelta on mitättömät mahdollisuudet päästä finaaliin. Odyssey harhaili finaalissa lopulta sijalle kymmenen. Varmastikin kaikkien aikojen immersiivisin hiekkalaatikko, joka tuntuu tutulta kaikille lännenelokuvien ja spaghetti-westernien ystäville, mutta osaa kuitenkin yllättää sopivissa paikoissa. Näin väänsivät Morganin Arthur ja Kratos, mutta kerrankin Kratos kohtasi ylivoimaisen loppuhirviön. Se on itse asiassa erinomainen huomio, sillä aika monessa perheessä lapset ovat halunneet hoitaa hevosen sukimisen ja syöttämisen. Yleisin kommentti Sonyn peliä kuvaamaan oli yhtä arvattavasti BOI, mutta muuten pelaajia tuntui miellyttävän eniten God of War -sarjan kehittyminen toimintapelistä joksikin muuksi. 13 103175_.indd 13 28.1.2019 20.09.29. Todennäköisesti peli myi erinomaisesti, siitä pidettiin, mutta jotain muuta rakastettiin. Käsikirjoitus on loistava ja fiilis tempaa mukaansa. Osa äänestäjistä kirjoittaa jopa perusteluihin, että he joutuvat äänestämään näin, koska eivät ole pelanneet länkkäripeliä. Red Dead Redemption 2:n voitto ei ollut myöskään lukijoille yllätys, mikä näkyy useammassa kommentissa. Finaalikierroksen suurin häviäjä oli Assassin’s Creed Odyssey. ”Pelin tekemiseen käytetyt resurssit näkyvät valtavassa ja harvinaisen eläväisessä maailmassa upeasti. ”Tajusin tämän olevan vuoden peli sillä hetkellä, kun hukuttuani viideksi päiväksi New Hanoverin villiin luontoon turkismetsälle karautti Charles jengistä muistuttamaan, että olisi tuolla se juonikin pelattavana. ”Sisäinen länkkärini pääsee toteuttamaan itseään. ”Mahtavaan markkinarakoon juuri Westworldin kausien välissä osunut tunnelmallinen ja maalauksellinen peli, jonka immersio on lähes rikkomaton. Lännen nopein voitto. Pelillä on siis pienilukuinen mutta uskollinen fanikuntansa. Teknisesti myös erittäin onnistunut tapaus ja selkeä vuoden peli”, Ville Wikström tukee. Mielenkiintoisin ilmiö oli, että Red Dead Redemptionin 2:n suhteellinen suosio laski muuta kärkeä enemmän. ”God of War todistaa, että yksiulotteisen kostotarinan sankarista saa oivallisella käsikirjoituksella todella moniulotteisen jatko-osan, joka haastaa pelaajan älyllisesti ja tunteellisesti. Luonnon ja ihmisen konflikti näkyy pelissä monesta kulmasta. 20 eniten ääniä kerännyttä peliä pääsi finaalikierrokselle, jossa sai äänestää enää vain yhtä peliä. ”God of Warissa on toisaalta paljon brutaalia väkivaltaa ja siinä otetaan turpakäräjiä jumalten kanssa erinomaisella taistelusysteemillä, mutta toisaalta peli on myös tunteiden vuoristorataa ja syvältä repivää pohdiskelua vanhemmuudesta ja menetyksestä. ”Red Dead Redemption 2 on vuoden peli! Äänestys peruttu. Kaikkiaan hajaääniä keräsi 26 eri peliä. Myös ajoitus oli kohdallaan, sillä harvoin käytetty länkkäriteema on liki muodissa. Se lähti finaalivaiheeseen nelospaikalta, mutta yllättävän harva valitsi peliä enää, kun sai äänestää vain yhtä. Toisaalta miksi arvailla ihmisten ajatuksia, kun niitä voi suoraan kysyäkin. Hämis ei tarvinnut kuin yhden alustan vaikuttavaan sijaponnistukseen
14 103175_.indd 14 28.1.2019 20.09.43. Ilmeisesti peli on niin hyvä, että perusteluja ei kaivata. Suurinta vaikutusta eivät tehneet isot toimintakohtaukset vaan pienet arjen asiat Peter Parkerin elämässä”, vahvistaa Aslan Abioqa. Hyvää käsikirjoitusta ja helpompaa taistelua kuin ykkösessä. Tekijät ovat ymmärtäneet hahmon syvimmän olemuksen todella hyvin. ”Vihainen mies palaa ja tällä kertaa mukana tulee myös muutakin kuin pelkkää raivoa. ”Lapsuudesta asti Hämis-fani, tarvitaanko muita perusteluja?”, vahvistaa teorian Anssi Siukkola. Jos pelasit vain yhden pelin tänä vuonna, toivottavasti se oli God of War”, toivoo Riku Skyttä. Ei jäädä tähän roikkumaan Fight Clubista ei ole tapana puhua, mutta ilmeisesti sääntö pätee myös Spider-Maniin. Tähän päälle kun heitetään laadukas (ääni)näyttely ja ohjaus, rautainen pelattavuus ja komeimmat grafiikat mitä olen tähän mennessä nähnyt, ei vuoden peliä tarvitse kauaa miettiä. Kuudennelle sijalle rymistelee Harebrainedin Battletech, jossa vastustajat lyödään polvilleen hitaasti ja harkiten. Jatketaan silti vielä hetki. Sony näytti olevan ainoa, joka tiedosti tämän. Nautin!”, tiivistää Mia Väisänen valintaansa. ”Vaikka Read Dead Redemption ja Kingdom Come: Deliverance ovat ehkä objektiivisesti ajateltuna parempia pelejä, niin minulle vuoden peli on kuitenkin Battletech. Let the children of Kerensky come!” arvioi Jani Lång. Jäljelle jää God of War, jonka kaikki osa-alueet ovat hiottuja ja harkittuja. Brändillä on siis väliä ja juuri sen kuvaamisessa tekijät onnistuivat. Marvel-fanipoju minussa kuitenkin ratkaisi voiton hämikselle. Pelin sijoituksen taustalla on siis vahvasti BattleTech-universumi, mutta VUODEN PELI 2018 Kingdom Comea auttoi sen aurinkoinen elämänasenne. ”Red Dead Redemptionin kompastuskiveksi päätyivät kontrollit ja toisto, Spider-Manissä taas stealth-osiot (kuka näitä vielä jaksaa). On hienoa seurata Kratosin ja pojan suhteen kehittymistä ja heidän kasvamistaan henkilöinä. Tervetullutta harkitsevaa taktikointia ja periferiasotilaan talousmanageerausta verkon mekkisotureiden pikaräimeen vastapainoksi”, Aleksi Kariniemi antaa tulitukea Nyholmille. ”Paras Spider-Man-peli ja kenties jopa paras koskaan tehty supersankaripeli. Suhteessa pelin keräämiin ääniin yllättävän harva kuitenkaan kommentoi valintaansa Spider-Manin kohdalla. Pillars of Eternity II vetosi roolipelaajiin. Poika! Menepäs vauhdittamaan God of War 2:n kehitystä!” käskyttää Antti Ervasti. Pelissä muistetaan, mikä maailmassa on parasta eli ihmiset ja ystävät, fantasiamaailmassa myös olennot. Kratoksen ja Atreuksen välinen isä/poika-suhde on myös parasta mitä olen kuunaan nähnyt videopelissä ja herkistää karskimmankin konkarin aika ajoin tirauttamaan miehisen kyyneleen. Seittilinkoilu loksauttaa edelleen leuat sijoiltaan”, sanoo Jesse Mielonen. Suhteessa pelimyyntiin Obsidianin Pillars of Eternity II: Deadfiren (neljäs) ja Warhorse Studiosin Kingdom: Come Deliverancen (viides) sijoitusta niukasti palkintopallin ulkopuolella voi pitää voittona. ”Battletech-peli on juuri sitä, mitä perimyssotiin sijoittuvan pelin pitääkin olla: tiukkaa mechasotaa usein ylivoimaista vihollista vastaan, kalusto koostuu parisataavuotiaista rotiskoista, jotka pysyvät koossa jeesusteipin voimalla, parhaat pilotit kuolevat juuri silloin, kun sitä vähiten odottaa (katson sinuun, Dekker!), ja ympärillä on jatkuva petosten ja juonittelun verkko. Odotin sitä kieli pitkällä heti Kickstarterin alkamisesta lähtien, ja se on ainut peli ikinä jonka lisäosat olen ostanut heti edes ajattelematta asiaa sen enempää. ”Battletech on hiomaton timantti, mutta särmiä riittää silti fokusoimaan tarpeeksi poltetta laserin loistoon. Yllättävintä äänestyksessä oli, että kärkikymmenikön ulkopuolelle jäänyttä Life is Strange: Before the Storm -seikkailupeliä ja God of Waria kuvattiin hyvin samanlaisilla termeillä: paras tarina, tunteikas, lumoava päähenkilö. ”Kingdom Come: Deliverance: Kerrankin kyseessä ei ole vihaisen miehen voimafantasia, vaan maajussin selviytymistarina on oikeasti haasteita täynnä ja jokainen kohtaaminen teräaseiden kanssa voi jäädä viimeiseksi. Toivotaan, että tuleva Mechwarrior on samantasoista viihdettä”, vannoo Joonas Nyholm uskollisuuttaan. ”Tiukka valinta hämiksen ja sodan jumalan kesken. Peli omaksuu skandinaavisen mytologian karuuden ja sitoo sen hienosti mukaan Kratoksen seikkailuihin. ”Roolipelifanina sai nauttia koko vuoden, mutta lumoavin kokemus taitaa olla Pillars of Eternity. Kindom Comen ja Red Dead Redemptionin maalmoissa on paljon samaa, sillä kommenteissa molempien tunnelma näyttää perustuvan arjen karuuden ja pienten asioiden ympärille. Perusasetelmaltaan jumalten tappaja Kratos ja teini Chloe Price ovat kuin eri maailmoista. Ikuisuuden pilarit Roolipelit menestyvät aina Pelit-lehden äänestyksissä ja ryhmävetoiset sellaiset vielä paremmin. Mikä johtuu siitä, että niinhän ne ovatkin. Edellä on moninkertaisia miljoonamyyjiä, ja roolipelien myynti jäi todennäköisesti satoihin tuhansiin. Ainoa listan peleistä missä tuntuu, että tätä en ole ennen pelannut”, perustelee Hannu Suvanto valintaansa kärkikolmikon väliltä. Vaikka peli ei ole täydellinen ja loppua kohden haaste kuolee neljän Atlaksen ristituleen, peli on kuitenkin parasta Battletech-viihdettä pitkään aikaan. Jos Pillars of Eternityssä kiehtovat persoonat, niin Kingdom Comen vahvuus on keskiaikainen tunnelma. Battletechniikan maailma Vuoropohjaisten pelien aika ei ole ohi ainakaan Pelit-lehden äänestyksessä. ”God of War oli täydellinen joutsenlaulu Kratoksen tarinalle ja petaa sarjan jatkoa ja kirveen siirtoa nuoremmalle polvelle. God of Waria en pelannut, joten ääni Spider-Manille”, sanoo Juho Kallio. Fantasiaelementtien puute ja tarinan pienimuotoisuus kääntyivät valteiksi. Yllättävän pienimuotoisesta ja henkilökohtaisesta alusta kasvaa suuri seikkailu, jossa draamaa riittää koskettavuudesta ääneen nauramiseen. ”Maailma tarvitsee lisää laadukkaita tarinavetoisia yksinpeliseikkailuja moninpeli-”palvelujen” sijaan. Todellista elämyspelaamista”, hehkuttaa Jenna Moilanen
Peli ylsi . Valtaosa faneista on jo siirtynyt muihin peleihin, kun vuosia pelattavana ollut RimWorld viimein ”ilmestyi” virallisesti. Sinne siis. Counter-Strikea on pelattu eri muodoissa viime vuosituhannen lopulta asti. Vähän yllättävänä voidaan pitää Fortniten näkymättömyyttä. Nettipeleistä esille nousivat ennen kaikkea Hearthstone, World of Warcraft, Rocket League, Battle. ssä Paras peli III -äänestystä, jossa paljastuu lukijoiden virallinen kanta asiaan. Subnautica oli viime vuonna kovin juttu itselleni pelien osalta, mutta pakko antaa nyt kuitenkin tunnustus RimWorldille, koska se on tarjonnut jo niin monen vuoden ja satojen tuntien edestä puhdasta nautintoa itselleni”, pohtii Toni Hilden. ”Sopivan kevyesti lähestyttävä; helppo pelata vaikka vain puoli tuntia kerrallaan. pelikään ei ole hassumpi. Pelin ydin ei ole juuri muuttunut edellisistä osista, mutta eipä sen tarvitsekaan. Kilpakumppanilla Nummi todennäköisesti viittaa Far Cry 5:een, jonka hän listaa vuoden pelatuimmaksi pelikseen. ”Synkkää ja brutaalia tykittelyä, mutta sopii myös heille, jotka eivät voi uhrata työtään, perhettään ja parisuhdettaan Dwarf Fortressin käyttöliittymän opettelulle”, kehuu Juuso Aromaa, vaikka RimWorldiakaan ei ehkä voi pitää käytettävyyden riemuvoittona. Vuoden paras peli ei välttämättä ole edes vuoden aikana ilmestynyt. Se näkyy myös perusteluissa. Toimitusta tietenkin kiinnostaa myös, mitkä viehättävät pelaajia vuodesta toiseen. ”Tunnelmallinen ja hoksottimia vaativa peli. Samalla toimitukselle paljastuu, että viehtymys tuotos-sanaan liittyy jotenkin Juho-nimeen. Mätkintäpeli-ideaa ei voi kehua tuoreudesta tai ainutlaatuisuudesta, mutta ei ole tarvettakaan. naalin 10. nen tyyli. Return of the Obra Dinn on vuoden kaunein ruma peli, jossa musiikit, äänet ja tunnelmallinen dekkarimeno ovat pääosassa”, kuvaa Janne Nisula. Pope osaa kääntää indiedevaamisen rajoitukset voimavaraksi. ”Yksinkertainen on kaunista. Tämä on pelihahmojen, pelaamisen ja yhdessäolon juhlaa! Ja mikä parasta, nyt on taas hyvä syy kaivaa Gamecube-ohjaimet kaapista”, hehkuttaa Aslan Abioqa ja on ilmeisesti sopinut tarinansa Järvisen kanssa ennakkoon. Muinainen Kreikka tarjoaa erittäin näyttävät puitteet kaikelle”, Ville Ranto kuvaa toimintapelin magiaa. Lupasin vaihtaa, kunhan kokeillaan yksi erä Smashia. Ultimate. maaliin harhailee viimein pitkään kadoksissa ollut Ubisoftin Assassin’s Creed: Odyssey. ”Veljenpojat tulivat jouluna kylään ja ”lastenpelin” nähdessään halusivat heti vaihtaa räiskintään. Huikea äänimaailma ja kauniin karu 80-luvun graa. Jos tehtäväsuunnittelu olisi ollut vähän monimutkaisempaa ja tekoäly terävämpi, niin kannatus olisi vahvempi myös toimituksen äänestyksessä. 15 103175_.indd 15 28.1.2019 20.09.53. naalissa vieläpä pistesijoille asti kahdeksanneksi. ”Obra Dinn on auteur-teos parhaalla mahdollisella tavalla. Todella superia Jos viime vuonna juhli Nintendo, niin tänä vuonna ainoa kymmenen kärkeen mahtunut Nintendo-peli on Super Smash Bros. ”Pitkä odotus palkitaan, kun Nintendo marssittaa hahmonsa turpakäräjöimään ison yleisön tietoisuuteen. Pakko-ostos Switchin omistajille”, todistaa Jenna Moilanen. Lähtivät kuuden tunnin yhtäjaksoisen turpasaunan jälkeen kotiin ja synttärilahjatoiveet ovat jo tiedossa: Switch ja Super Smash Bros. Siirrymme mysteeristä eteenpäin. ”Maineen” pelastaja Onneksi myös lukijat ihastuivat Return of the Obra Dinniin, jotta Lucas Popen pelimekaaninen kokeilu ei vaikuta aivan pelikriitikoiden persoonan korostukselta. Lucas Popen käsittämätön visio ja omistautuminen edustaa jotain täysin tuoretta, joka kuitenkin samalla tuo mieleen tietokonepelien syntyajat, kun tekijän rakkaudella tuotokseensa oli enemmän merkitystä kuin markkinarealiteeteilla. Ainoa huono puoli pelissä on, että sen voi kokea ensimmäisen kerran vain kertaalleen”, tukee kaksikon näkemystä vielä Karri Holmberg. Mikä onkin erinomainen aasinsilta lopetukseen. Vuoden peli -äänestyksen ongelma on, että pelit eivät enää katoa vuodessa eikä kahdessa. ”AC Odyssey on todellinen eepos kokoluokaltaan, jota kuitenkin jaksaa pelata ja koluta hyvillä mielin hurmaavan Kassandran, uudistettujen roolipelielementtien ja kulttilaisten metsästyksen ansiosta. ”Tämä ei ole peli, tämä on puhdasta iloa tiivistettynä bittimuotoon. Miksi korjata jotain, mikä ei ole rikki. Parhaat puolet ovat ehkä enemmänkin eroja pahimpiin kilpakumppaneihin, ja pelaaminen on vain jotenkin hauskempaa ja kevyempää”, sanoo Tuomas Nummi. Odysseyksen harharetket johtivat Jumbo-saarelle. Red Dead Redemption 2 arvioitiin myös eniten vuoden aikana pelatuksi peliksi, mutta siinä saattaa olla yhtä paljon kyse seurauksesta kuin syystä. Asiaa ei tarvitse pohtia pitkään, sillä Mikko Santala pyörittää Pelit.. Salaliitto vai oikeusmurha. Muuten listalla näkyivät tutut nimet: God of War, Dark Souls, Civilization VI, Total War: Warhammer, Assassin’s Creed: Origins, Persona 5 ja Fallout 4. ”Valintani tein RimWorldin ja Subnautican välillä. Ihana peli”, summaa Juho Ahveninen. Onko Rockstarin Red Dead Redemption 2:n suosio niin suurta, että se saattaa jopa haastaa Witcher 3:n. Riman kautta seitsemänneksi RimWorld on yksi niistä peleistä, jonka sijoitus kärsii pitkästä kehitysajasta. Kraak, Polly tahtoo mechiä. Viimeisenä mutta ei vähäisimpänä . Ultimate!”, Kimmo Järvinen muistelee. eld V, PUBG ja Diablon aseman itselleen napannut Path of Exile
Jos Grand Theft Auto V on vuoristorata, niin Red Dead Redemption 2 on junamatka. Äänet annetaan tietysti sokkona, mutta silti tämän vuoden haulikkoäänestys teki aika tiukan kuvion. Super Smash Bros on täyttä Nintendoa. Hiljaa salissa, nyt puhuvat Pelit-lehden ammattikriitikot! V iime vuoden yksi kuumista perunoista populaarikulttuurissa oli “kriitikoiden” ja “fanien” välille revennyt juopa. Pelit on Forum Ludorum, jossa rakkaus peleihin riittää siihen, että saa kiivetä saippualaatikolle ja kehua omaa suosikkigenreään, oli se sitten japanilaiset puolipervot visual novelit, omituiset taide-indiepelit, raskaan sarjan sotastrategiat tai jopa huippusuositun bulkkiräiskintäpelisarjan uusin osa. 16 103175_.indd 16 28.1.2019 20.10.03. Pelit ei ole rento pelikriitikkoryhmä, jossa jokainen kirjoittaja edustaa yhtenäistä brändikäsikirjassa määriteltyä oikeaa mielipidettä, joka sekin kirjoitetaan auki Pelit-tyylillä ja Pelit-termeillä. Oivaltaminen, toisella tavalla lähestyminen ja miettiminen ovat Obra Dinnin ydin, ja aivot hyrräävät päättelyiden edetessä yhä pidemmälle. Mutta selvä suosikkihan on tietysti eräs lännenpeli, eikö vain. Viime vuonna jokainen sai asettaa viisi ehdokasta, minkä seurauksena toimituksella oli 50 eri ehdokasta. Edellistä kriitikot estottomasti kehuvat, jälkimmäistä raa’asti haukkuvat. Sinänsä johdonmukaisesti ehdokkaita sikisi vain 31. Peli on erinomainen esimerkki mysteeristä, joka pitää selvittää itse käyttämällä sitä mitä näkee. Näitä käsitteleviä näkemyksiä Googlen ilmaistyövoimalla pyörittävä videopalvelu on umpitäynnä. Vaikka ruudinsavu sumentaa jatkuvasti silmiä, ei RDR 2:ssa ole kyse sisarsarjan kaltaisesta voimafantasiasta. Yksi esimerkki riittää: Star Trek Discovery vastaan Orville. re, Into the Breach, Subnautica, God of War, Spider-Man (2) Kunniamaininta: Mega Man 11, Iconoclasts, RimWorld, The Hex, Valkyria Chronicles 4, Kingdom Come: Deliverance, Two Point Hospital, Insurgency: Sandstorm, Discovery Tour by Assassin’s Creed: Ancient Egypt, GRIS, Yakuza Kiwami 2, Tetris E ect, The Crown of Leaves, Monster Boy and the Cursed Kingdom, NHL’19, Warhammer 40K: Gladius, Hitman 2, Beat Saber, Assassin’s Creed Odyssey, Detroit: Become Human Obra Dinn lisäsi juoneensa uuden mysteerin: miten se voitti. Siksi Pelit-lehden avustajien ja toimituksen äänestyksellä on väliä: se on mittari josta näkyy, olemmeko vielä samassa kuplassa teidän, rakkaiden lukijoidemme, kanssa. ktion kuluttajat taas ovat täysin vastakkaista mieltä. Markus Rojola puhuu varmasti monien puolesta: “ Red Dead Redemption 2 sai minut tuntemaan itseni samanaikaisesti sekä voittamattomaksi että täydelliseksi häviäjäksi. Kapteeni teki sen.” Selviääkö Riku Vihervirta ilman viittausta Papersiin. Toinen on Star Trek nimeltään muttei hengeltään, toinen hengeltään muttei nimeltään. Van der Linden jengin jäsenille ainoat vaihtoehdot ovat joko hypätä kyydistä tai pitää kiinni hamaan loppuun saakka. KuudesAVUSTAJILLA ON ASIAA Nnirvi VUODEN PELI 2018 Kultaa: Return of the Obra Dinn (4) Hopeaa: Super Smash Bros. Kukaan ei kykene kääntämään tämän tarinan suuntaa, sillä toivo paremmasta elämästä on muita varten. “Return of the Obra Dinn on viimeistelty viimeistä piirua myöten. Erehdyin kauan sitten katsomaan yhden Last Jedi -ranttauksen, jonka seurauksena Pyhä Algorytmus täyttää niillä suosituslistaani edelleen. Smässyillä tavataan Kakkostilalle pääsi kaksi aika lailla erilaista peliä, toinen tietysti Red Dead Redemption 2. Toteutustavaksi valittu varhaisen tietokonegra. Obra Dinn ei kenties ole yhtä monitasoinen kuin tekijän edellinen Papers, Please, mutta sitä on nautinto pelata.” Siis lopuksi ei, mutta Juha Kerätär ei edes yritä: “Papers Please ei jäänyt yksittäistapaukseksi, vaan Lucas Pope osoitti Return of Obra Dinnillä olevansa yksi tämän hetken mielenkiintoisimmista pelintekijöistä. Lucas Pope näyttää jälleen, että mistä tahansa voi tehdä kiinnostavan pelin, ja että käyttämättömiä ideoita leijuu edelleen eetterissä. ikan yhdistäminen historiallisiin piirroksiin on suorastaan nerokas, ja kokonaisuuden kruunaa dramaattinen musiikki. Se menestyi yllätyshyvin myös lukijoiden listalla. Paperitiikerin poika, kiitos! Lännenpeli ei saanut tuplalunastusta, sillä Pelit-lehden toimituksen ja avustajien valinta on mysteeripeli Return of the Obra Dinn. Siksi Pelitin äänestäessä vuoden peliä, se on kuin ampuisi sadasta metristä haulikolla. Se etenee hitaasti, mutta vääjäämättömästi kohti päätepistettään läpi tuhansien murheellisten tarinoiden maan. Ps. Aleksandr Manzos arvosteli pelin ja toteaa nyt, että “mekaniikka, ulkoinen toteutus ja kerronta puhaltavat yhteen savuavaan kekäleeseen Papers, Pleasen veroisesti, mutta aivan eri tarkoitusta varten. Avaruusmatkailu. Yksivärinen ulkoasu voi tuntua hetken tietoiselta hipsteröinniltä, mutta Obra Dinnin mysteerin selvittäminen miehistön kuolonhetkistä on yksinkertaisesti kiehtovaa, palkitsevaa ja tuoretta.” Maaliviivan yli Obra Dinnin potkaisi Tuukka Grönholm, koska “Popella on uskomaton taito lisätä tarina mihin tahansa: Obra Dinn on kuin juonellinen sudoku, jossa asioiden yhteys päätellään lisääntyvän tiedon varassa, kun aiemmin tunnistamattomat palaset hoksaa.” Toisaalta Tuukka äänesti myös Red Dead Redemption 2:sta, joten lynkkaus ei ole välttämätön. Ultimate, Red Dead Redemption II (3) Pronssia: Minit, Battletech, Monster Hunter World, Call of Cthulhu, Pillars of Eternity 2: Dead. Koska aika pitkälle samat nimet näkyvät, sanoisin että olemme. Nyt jokainen avustaja ja toimituksen pystyyn kuollut zombi saivat tyytyä maksimissaan kolmeen ehdokkaaseen
“Kun uudistaa pelisarjaansa, kannattaa ottaa mallia siitä, miten Capcom uudisti Monster Hunteria. Kun Kratos toi paikalle lordin pikku vesselin, hän kohtasi Framptin. Super Smash Bros on täyttä Nintendoa. Loistava musiikkiraita ei myöskään haittaa.” Markus Lukkarinen arvosti Tuukan kanssa klassista roolipelailua a la Pillars of Eternity 2: Deadfire. Markukselle se oli “Loistavan roolipelin vieläkin parempi jatko-osa. Deadfire on moderni roolipeliklassikko!” Tuukkakin laulaa Markuksen evankeliumia: “Pillars of Eternitystä näkee, että aika tekee klassikot. Hyvän mielen tuojana Amanita Designin pelien veroinen.”, kehuu Manzos. “ Samaa mieltä on Juha Kerätär, “Vuoden kahdesta hienosta robottipelistä Into the Breach on äärimmilleen hiotun pelisuunnittelun juhlaa. 17 103175_.indd 17 28.1.2019 20.10.14. Monster Hunter World vetosi heihin joilla oli laadukas maku. Rockstarin satatuntisessa suurteoksessa ei ole kuitenkaan kyse pelkästä synkistelystä. Ultimate, todiste siitä kuinka Wiimeksi jo kuolleeksi julistettu Nintendo taas Switchasi itsensä pinnalle. Paluu vanhaan oli Worldin hemmottelun jälkeen hankalaa, enkä Worldista keksi muuta pahaa sanottavaa, kuin että vielä yhden korkeamman vaikeusasteen olisin kaivannut. Monipuolisen tappotyön mahdollistavat kentät on suunniteltu mainiosti. Pronssikausi Kolmostilalle tunki jo liian iso joukko pelejä. “Yksinkertaisen näköinen, mutta oikeasti äärimmäisen monimutkainen Into the Breach tyydyttää pahimmankin puzzlenälän nerokkaasti laadituilla taisteluilla, jotka saavat viileimmätkin aivot ylikuumentumaan. Epätoivon keskeltä on aina löydettävissä kauneutta eikä sen maailmassa ole koskaan liian myöhäistä sovittaa syntejään.” Toinen hopeamitalisti oli kallionkova Super Smash Bros. Missä inhimillisyyden rajat oikeastaan edes kulkevat?” Avaruuseläinparoille minä olin se julma nirviö, vaikka oikeasti Juho Penttilä murhasi niitä Monster Hunter Worldissa kahdella koneella. “Detroitin käsikirjoitus ei loista tasalaatuisuudella, mutta huippuhetkinään David Cagen seikkailu osuu suoraan ytimeen. Super Smash Bros Ultimate on siinä mielessä vähän tylsä valinta vuoden peli -ehdokkaaksi, että se ei isossa kaavassa ole mitenkään mullistava tai pelejä viihdetai taidemuotona eteenpäin vievä tienrakentaja, mutta hitto vie, minulla on ollut Smash Brosin parissa hauskempaa, kuin tänä vuonna yhdenkään toisen pelin, joten jo sillä meriitillä paikka minun listallani on selviö.” Amen. Kriina Rytkönen jatkaa: “Minitin kanssa on hirveän helppo tulla toimeen ja se on nopeasti ohi, mutta huolella mietityt osaset jättävät vilpittömän lämpimän ja uteliaan fiiliksen päälle. Sekin on onneksi tulossa pelin Iceborne-lisäosassa ensi syksynä.” Metalli raikaa Samu Ollila syöksyi etunenässä murrokseen. tilaukeava kädessäänkin pelin hahmot, aivan kuten pelaajakin, ovat aseettomia edistyksen edessä. Tarinan teemat ovat myös ajankohtaisia, sillä robotit saavat jatkuvasti lisää ihmismäisiä piirteitä. Kuten Minit, joka on “Seikkailua, salaisuuksia ja sympatiaa esteettisessä paketissa, jota voi pelata vaikka viisi minuuttia kerrallaan ja silti kokea saaneensa kokonaisen elämyksen. Into The Breach on hiekkalaatikkopelien antiteesi. Kaikki me kiireiset pisnesmiehet arvostamme myös sitä, että yksi läpäisykerta ei kestä kymmeniä tunteja, vaan hoituu sopivasti ruokatunnin aikana. Switch-fanipoika Juho Penttilä julistaa veljesten voimaa, sillä “Se on Smash Bros, mutta suurempana ja parempana kuin koskaan. Pillars on priimaa lähes joka osa-alueella: tarina on kynäilty taitavasti, merelliset seikkailut tihkuvat tunnelmaa ja taisteluissa pitää käyttää päätään. Hitmania voi pelata uudestaan ja uudestaan ja uudestaan ja silti löytää uusia tapoja päästää pahikset päiviltä.” Ja vastapainoksi suosi inhimillisyyttä Detroit: Become Humanin muodossa. Venaa sekka! Minit. Kakkosessa rytmitys ja tarinan kuljetus toimii edeltäjää paremmin. Comfy, ellen sanoisi. 8x8 ruudun kaiju-shakissa ovat kaikki elementit kohdallaan matka aivonystyröitä kutittavasta pienestä taistelupulmasta toiseen.” Toisesta metallipelistä Juha ei ollut Red Dead Redemption 2:lla oli voitto kiikarissa. Hahmojoukko vilisee persoonallisuuksia, joiden välille syntyy jopa uskottavan tuntuista vuorovaikutusta, taistelusysteemi toimii ja Eoran fantasiamaailma on kiinnostavan kiehtova paikka.” Tappajat keskuudessamme Suosituista väkivaltapeleistä God of War oli Juho Penttilän mukaan “vuoden paras vanhemmuussimulaattori, joka sisältää myös upean maailman ja loistavan taistelusysteemin.” Heli Koposen mukaan God of Warissa “edellisten osien hurmeinen henki kytee vielä, mutta se on saanut tehdä tilaa tarinalle kasvusta, menetyksestä ja rakkaudesta.” Markus Lukkarinen koki olevansa Hitman 2, sillä “Palkkamurhasimulaattori antaa hykerryttävän vapaat kädet nitistää kohteet
Siinä toteutuu lähes täydellisesti parin vuosikymmenen takaiset harhakuvitelmani tulevaisuuden konsolipeleistä: ydin on vanhaa tuttua 2D-tasohyppelymenoa, mutta pelattavuus on viety uudelle tasolle ja toteutus on melkein kuin lauantaiaamun piirretyissä. Pikseligrafiikalla kuorrutetun metroidvanian jokainen yksityiskohta on mietitty huolella, minkä ansiosta peli tuntuu loogiselta kokonaisuudelta. 18 103175_.indd 18 28.1.2019 20.10.23. Ne jotka haluavat fiilistellä historiaa, voivat nauttia virtuaalimuseokierroksesta. Se on joka suhteessa erinomainen peli, jota on yksinkertaisesti ilo pelata. Leppoisaa sairaalarakentelua rikastaa hauskasti animoidut hahmot ja hulvattomien sairauksien hoitaminen. Insomniacin näkemys Hämähäkkimiehestä todistaa että lisenssipelin voi tehdä laadukkaastikin.” Sitten Juho loikkii lapsuuden sankarina: “ Mega Man 11 oli peli, jossa Capcomin ikoninen robottipoika sai viimein ansaitsemansa jatko-osan. Tarina, audiovisuaalisuus, kontrollit ja tasosuunnittelu ovat erinomaisia.” Lassi Hietala has chosen… poorly. Discovery Tour: Ancient Greece, tule jo!” Emergentti sentti Jussi Forelius eli reunalla, ja päätämme vuoden valinnat hänen surulliseen kertomukseensa.. ” RimWorld on parasta rakentelua, näpräystä ja emergenttiä tarinankerrontaa. Sen ansiosta se on yksi vuoden peleistä. Taistelusysteemissä on mukavan realistinen ote, hahmoissa sielua eikä järisyttäviä käänteitä puutu.” Verenvuodatuksen vastapainona Two Point Hospital “on kuin uusinta nuoruuden klassikosta Theme Hospital. Yksi on vanki joka ennen kuolemaansa sai jostain aseen, minkä seurauksena ne kaksi viimeistä eloonjäänyttä ovat vuotamassa kuiviin. Ruumiita löytyy kolme. Pelimekaniikkaa uudistetaan maltilla, uudet robottimestarit viehättävät ja vaikeustasokin on linjassa muun pelisarjan kanssa.” Ja vielä naissankarina: “ Iconoclasts on oppikirjamainen esimerkki pelidesignista. ehkäpä virtuaalilasien avittamana?” Riku Vihervirta sukeltaa mukaan. “ Kriina Rytkönen piti palikoista. Subnautica pärjäsi yllättävän hyvin. Miksi ratsastaa hevosella, kun voi ajaa Teslalla?” Heli Koposella on rytmiä veressä tai siis VRssä: “Valomiekkailua ja rytmipeliä yhdistävä Beat Saber vetää puoleensa yhä uudestaan, vaikka käsivarsia kuinka kolottaisi edellisen miekkatanssin jäljiltä. HBS:n omat lisäsisällöt ja fanien tekemät Roguetechin kaltaiset modit kiillottavat endoterästä tulevaisuudessakin.” Tuomo Nyrhilä kumarsi syvemmälle Mechaan päin: “Avaruuden ritaritarinassa on syvyyttä tusinaan tyypilliseen pöytäpelikäännökseen. Merenalainen maailma lumoaa, mutta sonarin piipatessa jännitys kiristyy. Tällaisiahan kaikkien pelien olisi pitänyt olla, mutta 3D-korttien ja pleikkareiden sokaisemat insinörtit valitsivat toisin.” Irtopaloja Antero Kyyhkylle vuoden peli oli “ Yakuza Kiwami 2, Tokioon sijoittuva aikuisten hiekkalaatikko, jonka ylivoima paljastuu verratessa sitä Red Dead Redemption 2:een. Viimeiset käänteet onnistuivat herkistämään ainakin tämän Hämis-fanin kyyneliin saakka.” Ja Kuorikoski perässä: “Supersankarikiiman herättelijänä Spider-Man toimii erinomaisesti. Yksi kolonisteista heräsi väärällä jalalla ja sätti toista, joka poltti päreensä ja alkoi dokata. VUODEN PELI 2018 Yakuzat ovat sitä mieltä että Kyyhky on kiwamies. “Spider-Man sai minut tuntemaan sekä lapsuuden iloa että aikuisuuden murheita. Aktiivisen yhteisön ansiosta huidottava ei pelaamalla lopu, ja aina jossain odottaa uusi Expert+ läpäistäväksi.” Petri Heikkinen kuuntelee Wagneria: “Vuoroja ja tosiaikaista toimintaa nokkelasti yhdistelevä Valkyria Chronicles 4 on edelleen nelososassaan (tai kakkosessa, jos PSP-harhailut unohdetaan) omaperäistä ja ennen kaikkea mielenkiintoista taktikointia fantasiamaailmassa, jossa sotiminen muistuttaa etäisesti toisen maailmasodan aikaista meininkiä tankkeineen päivineen.” Santeri Oksasen pelitaivas oli Kingdom Come, joka ”loisti tarinaltaan ja tunnelmaltaan, mikä ei ollut yllätys, koska peli on ensimmäisistä Mafiapeleistä tutun Daniel Vavran kirjoittama. Melkein koko tukikohta on tuhkana sairaaloineen, peltoineen ja ruokavarastoineen. Häpeäkseni tunnustan, että jossakin vaiheessa seikkailua tapahtui Alien: Isolation -efekti, eli en uskaltanut jatkaa syltäkään syvemmälle. Seurasi lisää dokaamista ja tappelu kolmannen osapuolen kanssa. Uhkien harvinaisuus tekee niistä tehokkaampia ja roolipelimäiset keskusteluja tutkimiskohdat rauhoittavat tunnelmaa antaen vapautuksen jännitykselle. Tämä jos mikä kertoo pelin tiheästä tunnelmasta. “Subnauticalla oli vaikea synnytys, mutta kokonaisuus vie sen vuoden pelien joukkoon. Vielä jonakin päivänä aloitan sukeltamisen uudestaan ja pääsen loppuun asti... Pilvenpiirtäjien välissä syöksyily oli puhdasta riemua alusta loppuun. Tämä sattui olemaan valmiiksi hermoromahduksen partaalla, ja vetäytyi omaan huoneeseensa, rauhoittumaan tulitikkuleikeillä. Rohkaistuneena hän lähti iskemään ihastumisen kohdettaan, joka antoi pakit. Kaikilla tarinan osallisilla on salaisuutensa ja suurin osa vaikuttaa vihamielisiltä, jolloin arvailu ajaa mielikuvituksen horjuvalle matkalle syvyyksiin.” Aleksandr Manzos panosti oppimiseen: ” Discovery Tour by Assassin’s Creed: Ancient Egypt ei ole vain merkittävä loikka eteenpäin yleissivistävien pelien saralla, vaan myös vahva osoitus, että yhdestä pelimaailmasta on moneksi. ihan yhtä vaikuttunut, mutta vaikuttunut kuitenkin. Viikon kuluttua tuli 40 asteen pakkanen, joka sammutti yhteisön liekin lopullisesti.” Sen pituinen se ja ensi vuonna uudestaan. Selviytymisseikkailun sijoittaminen muukalaismeren syvyyksiin oli loistoidea. “Vuoropohjaisen Battletechin paluu ei osu aivan napakymppiin, mutta on silti makoisaa pelattavaa ja vahvan lähdemateriaalinsa arvoinen. Näky on kauhea, koska myös leiri palaa. Matkalla tähtiin nimi-ja-kasvot-piloteista kasvaa uskollisia luottopalvelijoita, eri tahot täydentävät kostotarinaa omilla sivujuonitteluillaan, etenemisen ja varovaisuuden välillä joutuu tasapainoilemaan jatkuvasti ja vuoron hätiköinti johtaa kuukausien ongelmiin. “Koska Dark Souls: Remastered on pelkkä pelimuumion ehostus, julistan vuoden pelikseni Monster Boy and the Cursed Kingdomin. Kuluu muutama tunti ja aseita ostamassa ollut karavaanini palaa leiriin. Tehtävät ja välimanagerointi tukevat toisiaan pakottaen jatkamaan seuraavaan tilinpäätökseen aamuauringon noustessa.” Sukella syvälle Lassi Hietalan mielestä “ Subnautica oli viimeinkin se survival-peli, joka tempaisi minut kunnolla mukaansa. Yksi asukas on sammunut perunapeltoon, oman oksennuksensa ja liekkimeren keskelle. Käsikirjoitus kunnioitti lähdemateriaalia juuri sopivasti, pelkäämättä kuitenkaan kertoa omaa tarinaansa. Ja samaan aikaan kaksi naapuriheimon vangiksi otettua korstoa yrittävät pakomatkaa. Nyt ei kumarrella kasibittiaikaan, vaan yhdestoista megis tarjoaa toimintaloikkaa modernilla otteella. ” Tetris Effect on minun tetrikseni ja siihen sisältyivät eräät vuoden katoavaisimmista illoista. Vaikka pelissä on kritisoitavaa, se tuntuu todelliselta seikkailulta. Se miten kulmikkaan mekaniikan varaan rakennettu klassikko muuntuu visuaaliensa myötä lähes musiikkipeliksi, tuntuu vähintäänkin samalta, kuin tetriminoksen loksahtaminen sydämeni sivuun. Harvassa pelissä vaivalla rakennetun tukikohdan syöksykierre kohti tuhoa saa suun tippumaan ammolleen. Jos Minecraft inspiroi Subnautican, millaisiin peleihin sen tunnelma mahtaa antaa kipinän?” Hypi ja loiki Markus Rojola herkistyi hämähäkin puremasta. Edistyneempien sukelluslaitteiden valmistaminen sulautuu yhteen uuden planeetan tutkimisen kanssa. Jo pelkästään veden alla liikkuminen ja hukkumisen pelko tuovat peliin aivan oman säväyksensä. Perfectris!” Ja Nyrhilä piti lonkeroista: ” Call of Cthulhu on kauhupeli, joka onkin mysteeripeli kauhumausteilla. Ne jotka haluavat salamurhata, voivat nauttia Origins-pääpelistä
No, tallissani on 267 mechiä, kaikki vieläpä Inner Spheren laadukasta endoterästä, rumana poikkeuksena kahdeksan enimmäkseen ilmaisbonuksena saatua OP-klaaniromua. Hyvällä taistelulla siunatun tunnelmallisen toimintafantasian puuttuessa tartun lohdutuspalkintoon eli ensimmäinen ehdokkaani olkoon Monster Hunter World. Spider-Manista pitäisin lähes satavarmasti, God of Waristakin arvioin, että ehkä jopa fifty-sixty. P äinvastoin kuin vuosi sitten ennustin, valintani ei ollutkaan Dark Souls Remastered. Kolme kovahkoa Mutta valinta on tehtävä. Toinen houkutin on sekin, että yleensä moninpeliyhteisö alkaa pahasti hiertää, mutta mechsoturit ovat poikkeuksellisen fiksu herrasmiesnaisrouvaskerho. Minun tohvelipelini on Mechwarrior Online. Nyt tuntui siltä, että mechejä on liian vähän, aseita vielä vähemmän ja tehtävät olivat liian saman oloisia. Ensi vuonna kaikki on toisin Luojan kiitos, ensi vuonna tuskin tulee vaikeuksia, sillä tämän vuoden peleistä yhden nakin varmuus oli ylitse muiden. Civahtata Warhammer ainakin onnistui aiheuttamaan hetkellisen pakkopelausilmiön, mikä on aina hauskaa. Vain taistelusta puuttuu tietty sielukas terävyys, minkä sekä Juho Penttilä että poikani ovat valistaneet minua peliin kuuluvaksi, ja kontrollifriikkinä isojen petojen kunnon arviointiin voisi olla hiparipalkki, mutta ihan vaikuttava pläjäys peli kuitenkin on. Siinä on keksittävää, rikas maailma omalla mytologialla eikä pelaajaa pidetä kädettömänä ääliönä. Joten minä odotan. Samasta ongelmasta on toki variantteja. Monivuotinen ennakkosuosikkini Underworld Ascendant ei ihan ollut mitä toivoin. Sellaista se vain on. 19 103255_.indd 19 28.1.2019 20.56.03. Pelisivistysmielessäkään en halua maksaa kuutta-seitsemääkymppiä konsolipelistä paitsi kun tähdet ovat oikeassa asennossa ja niitä on viisi. Suurin syy lienee se, että helpon grindauksen takia pelaan Pokemechiä: Gotta get’em all. Niohin vääntämisen jälkeen uusi tuore aihe onkin ihanaa vaihtelua! Varalla on lisää sitä samanlaista, mutta scifinä, eli Surge II. Kolme kiinnostavinta kokeilematonta ovat konsoliyksinoikeuksia, Marvel’s Spider-Man ja God of War vieläpä Pleikka-uniikkeja. Konsolipelaamisessa on vielä bonusvaiva, jossa konsoli on kuin DVD-levy mutta PC vaivaton kuin Netflix. Palkkioksi siitä etten anna Dark Soulsille ääniä ja pelaan juuri PC-Niohia, Matriisi palkitsee minut tänä vuonna niiden epäpyhällä lapsella eli From Softwaren samuraiseikkailutaistelulla Sekiro: Shadows Die Twice. NNIRVI 1) Ei oikeasti. Ykkösessä ei ollut oikeastaan muuta vikaa kuin tylsänpulleat ympäristöt, ja yleensähän peleissä homma menee niin, että ykkönen esittelee idean, kakkonen hioo sen parhaaseen muotoon ja kolmonen on hyvä, mutta alkaa tuntua nähdyltä. Voittajaksi tuomari valitsisi paljon julkisuutta saaneen urheilupeli Esportsin. Vaiva on pieni, mutta aiheuttaa sen, että vaikka pelaan pleikalla ilman turhaa tuskaa, pelit jäävät helpommin kesken. Ja vihun toksinen mechisyys oli sitä, että käydään suoraan päälle vain. VUODEN PELISELISELI Jos Vuoden peli valittaisiin kuin Finlandia-palkinto, ehdokaslista olisi Counter-Strike, Fortnite, ja Brawl Stars. Olen yksi niistä viidestä henkilöstä, joka ei ole pelannut Red Dead Redemption 2:ta, vaikka se kohtalaisen paljon kiinnostaakin. Siitä odotin ihan jotain muuta kuin esikuvauskollista 3D-seikkailupeliä. Toinen palkinto vuoden Mustalle Hevoselle, tai oikeastaan Mustalle Pukille, menee Call of Cthulhulle. Reino peli Pelaaminen on metafora pariutumisrituaaleista: käydään läpi hirveä määrä erilaisia vaihtoehtoja, osaa pelataan kauemmin, osaa vähemmän, mutta aina joskus suhde muuttuu todella vakavaksi. Luotan siihen että pelimekaniikka toimii, jolloin riittää että tehtävät eivät toista samaa ja joku tarina pitää paketin vauhdissa. Pelikokemukseni olisi varmaan ollut parempi, jollen olisi jo nauttinut jättiannosta isoja metallimiehiä. Onneksi tulevat pelit ovat aina ysikympimpiä. Tietysti voisin valita henkisen perillisen eli Battletechin, mutta jotenkin se jätti minut kylmemmäksi kuin ennakoin. Pelistä voi tulla tohvelipeli. Olen pelannut paljon hyviä pelejä, mutta mieleen jäävän hyviä vähemmän. Kynnys se on matalakin kynnys Minulla on huono omatunto (viite-1) , koska mechaddiktioni takia en ole panostanut ammatilliseen pelisivistykseen. Ei takuuvarmasti kaikkien cuppi jalkapalloa, eikä pelimekaanisestikaan kummoinen, mutta... Siksi Counter-Strike uhmaa aikaa, siksi joku vielä pelaa World of Warcraftia. Myös They Were Millions olisi ollut vahvoilla, mutta kun se on vasta Early Access -tilassa. Paitsi kun aikaa kuluu tarpeeksi, jolloin vitonenkin voi tuntua tuoreelta. Toisaalta ideaalimaailmassa saa myös pelata mitä huvittaa, mutta elän reaalimaailmassa, joka on puristettu näiden kahden väliin. Ostin joulualesta PC-Niohin ja veikkaan, että Monster Hunter Worldin lopunkin näen vasta siitä 14,95 euron Steam-aleversiosta. Kolmas palkinto päätyy pitkän harkinnan jälkeen Warhammer 40K: Gladiukselle. Ja jos PC-versio on luvassa, jään odottamaan sitä. Osasyy on sekin, että arvostelukappaleeseen liittyy arvosteluvelvollisuus, joten nappaan sen vain, jos katson itse olevani paras tai sopivin vaihtoehto. Vähän kun huomiokyky herpaantuu, niin eikös ruudulla taas pompi kasa kuolevaa metallia. Olin pulassa. Ideaalimaailmassa olisi aikaa ja arvostelukappaleita käydä läpi jokainen vuoden tärkeä julkaisu Pyhän Pelisivistyksen nimissä. Ilkeyteni houkutteli, mutta moraalini ei taipunut, koska ainakin PC:llä peli on lähes identtinen modatun orkkiksen kanssa, joten en voi laskea sitä vuoden 2018 peliksi, vaikka kuinka yrittäisin luoda omaa todellisuuskuplaani. Se on peli, jota on pelannut niin (tai liian) kauan, että siitä on tullut niin mukavan istuva, että sen pariin palaa mieluummin kuin alkaa opetella jotain uuttaa. Nimittäin bisnesjärki, maalaisjärki ja varmasti myös Rockstarin talousihmiset sanovat, että PC-version tekemättä jättäminen on vain typeryyttä tai toksista konsolifanatismia. Olen varovaisen innostunut Mechwarrior 5:sta ja nimen omaan yksinpelimielessä. Bonuksena se, että kun vedän Pleikkaan virrat päälle, niin kone, pelit kuin VR-vermeet alkavat päivittää, minkä jälkeen huomaan, että ohjaimet pitää ladata. Mutta itseänikin järkyttävistä pelituntimääristä huolimatta paha sitä on vuoden peliksi äänestää. Koska Rockstar ei ole suoraan sanonut, että PC-versiota ei tule, olen jäänyt limboon odottamaan. Vuoden Pelin arvaa aina kuukausia etukäteen, mutta tänä vuonna hävisin jo avustajavalintavedonlyönnissä tonnin, oman valintani arvaamisessa vain viisikymppiä, ja senkin itselleni. Maccimiehet eivät PC:hen kosken paitsi emuloimalla, jollain purkkavirityksellä (*KuorikosCOUGH*) kautta, konsolöörit välttelevät PC:tä samasta syystä kuin minä pleikkaa
PATH OF EXILE Juha Kerätär Toimintanaksutteluja kaipaavan kansan hiirikättä kutittaa: sitä pitää kurittaa. Esimerkiksi normaalin tulipallon sijaan näpeistä voi lentää kolme pienempää, jotka sytyttävät viholliset helpommin palamaan. Käsikirjoituksen taso on uudemman Diablon banaalia, yliselitettyä ”pirusaatana on korruptoinut maailmankiven, oletko tarpeeksi kova jäbä pelastamaan maailmankiven” -tasoa. Puun eri puolilla olevat avainkyvyt määrittävät hahmon luonnetta olennaisesti: yksi esimerkiksi tekee immuuniksi kaaosvahingolle, mutta pudottaa elämäpisteet yhteen. Alussa valittu hahmoluokka määrittää vain aloituspaikan, mutta myös tarjolla olevat kolme erikoistumista, joiden vaikutus hahmoon on jo suurempi. Hiljaisuudessa ennen myrskyn alkua saattoi kuulla pallon putoavan. Harmi, koska tekijät ovat osanneet ammentaa esimerkiksi maorien mytologiasta tuoreen tuntuisia aineksia. ”Tässä”, sanoi Blizzard ja vaihtoi nimen kiinalaiseen mobiilipeliin. Passiivipuun ja kykyjalokivien, hahmon erikoistumisen sekä loppupelin uniikkien, kykyjä rajustikin muuttavien esineiden yhdistelmästä syntyy syvä ja monipuolinen pohja pelille. P C-Diablon tulevaisuudessa vain sirkat siritttävät, ja ne sirittävät nimeä Path of Exile. Vaan eipä täällä olla mitään tarinaa seuraamassa! Miekka laulamaan, ruutu täyteen räjähdyksiä ja saalista ropisemaan luolaston lattialle! Conan, se on elämässä parasta! Näytä taitosi nuo Path of Exilen sydän on sen hahmonrakennussysteemissä. Uudesta-Seelannista löytyy genren uusi kuningas, loottisormusten herra, jonka pelaajamäärä sai Mobiliablosta kunnon kasvupyrähdyksen. Pelin tarina meren toiselle puolelle Wraeclastin mantereelle karkotetusta sankarista, joka tutkii raunioituneen mantereen ja sen asukkien mysteerejä, on kovin tavanomainen kehys loottiräjähdyksille. Käytössä olevat kyvyt määrittyvät varusteisiin kiinnitettävillä jalokivillä. Grinding Gear Games katsoo Path of Exilessä reilusti menneeseen. Vaikka kivipaketti, joka tekee hahmosta muutamaksi sekunnin kymmenykseksi vahingolle immuunin, kun vahinkoa tulee riittävästi. Mutta ei kiveen hakattu: tarvittaessa kahden käden tapporauta ja halutut kyvyt istuvat niin noidan kuin barbaarin käsiin. Hahmonsa voi vääntää monenlaiseen suuntaan ja monelle eri kyvylle, vaikka toki kaikki yhdistelmät eivät yhdenvertaisia olekaan, eikä välttämättä aivan kaikki lopArvosteltu: PC Saatavilla: Xbox One, tulossa PlayStation 4 Versio: 3.5 Suositus: x64yhteensopiva quad core 3,2 GHz tai parempi; 8 Gt, NVIDIA GeForce GTX 1050 Ti tai Radeon RX560 tai parempi Testattu: Quad Core 2500K, 8 Gt, Radeon R9 290X 4 Gt Muuta: Vaatii internet-yhteyden. Katse lipuu tarkentumatta ohi virtaviivaisen Diablo kolmosen ja kiinnittyy genren peruskiveen, legendaariseen Diablo kakkoseen. Varsinaista kykykiveä saa muutettua enintään viidellä siihen kytketyllä tukikivellä. Olisin toivonut Diablo 2:n tyylistä vähäeleisyyttä tai vaikka Dark Soulsin tyylistä loren avaamista vihjaamalla eikä kertomalla. Tyypillisesti yhden tai kahden pääasiallisen vahinkokyvyn kaverina on sopivia passiivisia, manaa kuluttavia apuja ja itse aktivoitavia apukykyjä. Yleensä hahmo pyrkii raivaamaan tiensä muutamaan tärkeään avainkykyyn, ja ohessa kerää sopivat pienemmän passiivipuun hedelmät, joista saa kestävyyttä, vahinkoa ja hahmosuunnitelmaan sopivia parannuksia. Kaiken keskiössä on valtava passiivikykypuu, jonka viidakkoon tallataan oma polku kokemuksen karttuessa ja tarinan edetessä saatavilla kykypisteillä. Etenkin stoorin jälkimmäinen puolisko tuntuu melko puolivillaisesti hutaistulta. ”Missä on uusi Diablo?”, huusivat pelaajat. Ikäraja: 18 20 103274_.indd 20 28.1.2019 21.01.00
Ymmärrän kyllä, miksi Grinding Gears ei täysin virtaviivaiseen huutokauppasysteemiin ole (ainakaan vielä) lähtenyt. Grinding Gearin tapa toteuttaa ilmaispelinsä on siinä määrin pelaajaa ja tämän aikaa kunnioittava, että sitä tukee mielellään. Passiivipuussa riittää vaihtoehtoja. Kullan asemasta vihujen pudottama valuutta pyörii lähes täysin esineiden muokkaamisen ympärillä. Pelin tämänhetkiset, osin päällekkäiset varusteidenrakentelusysteemit sallivat melkoisten mahtiesineiden takomisen, mutta silloin kyllä palaa valuuttaakin melkoisesti. Kättä pitää sitten tosin käydä paiskaamassa toisen osapuolen kanssa virtuaalinaamatusten. Loottia putoilee siihen tahtiin, että jo aluksi kannattaa asentaa jokin lootti. Kuten Diablo 3:n ensimmäisessä inkarnaatiossa nähtiin, se trivialisoi 99 prosenttia hyvänkin näköisistä löydöistä pelin sisällä. ltteri suodattamaan pahin kuuha pois silmiltä. eriä, ”modia”. Kamat kannossa ja kanitettuna Uniikkia Path of Exilessä on sen varustesysteemi. Tavaraa voi laittaa myyntiin suoraan omasta pelin sisäisestä varastostaan (kun pistää pari rahaa premium-varastosivuun), ja kiinnostavia kohteita voi etsiä virallisten sivujen kauppahausta. Kaikkia tarpeellisia työkaluja hahmon suunnitteluun, tai vaikka pääkyvyn vahingon muuttumisen näkemiseen tukikivien vaihtuessa, ei löydy pelistä. Pelimekaniikkoja ei muutenkaan pelin sisällä juuri availla, vaan tarkemman tiedon joutuu kaivelemaan esimerkiksi pelin virallisesta wikistä. Olennaisinta on, ettei mitään absoluuttista pakkoa kaupankäyntiin ole. Grinding Gearin valitsema tapa monetisoida pelinsä on paras mahdollinen: pelillistä sisältöä ei ole missään vaiheessa suljettu maksun taakse, eikä pelissä edes joudu valitsemaan rahan käyttämisen ja ilmaisen hitaamman etenemisen välillä. ltterit ovat hyvä ja yleinen vaihtoehto. Viidellä tukikivellä tuunatussa jääkeihäässä alkaa olla jo tehoja. Hahmon passiivipuun ja erikoistumisten uusiminen on lähempänä kakkos-Diablon lopullisuutta kuin kolmannen helppoutta. Rahalla saa vain kosmeettista ekstraa ja elämänlaatua. Tarinasta irtoaa kourallinen passiivipuun palautuspisteitä, ja löydettävistä esineistä lisää, mutta jos huomaa loppupelissä halunneensa olennaisesti erilaisen hahmon kuin ruudulla tötöilee, on helpompaa aloittaa uusi hahmo puhtaalta pöydältä. Esineet ovat genren peruskauraa: esineillä on peruspohja, jossa yksi tai useampi modi. 21 103274_.indd 21 28.1.2019 21.01.12. Yksi esine sallii taikaesineiden modien arpomisen uusiksi, toinen saman harvinaisille esineille. Neversinkin . Uuden pelaajan kannalta syvyys on jopa ongelmallista. Pexilen kaupankäynti on onneksi vielä sen verran kankeaa puuhaa, että itse vain pelailen ihan omassa rauhassa, vaikka avainesineiden ostaminen etenemistä nopeuttaisikin. Vastoin nykytrendiä Path of Exilessä ei pelaajia ole suljettu kaupankäynnin ulkopuolelle. Esimerkiksi Exalted Orbit lisää harvinaiseen esineeseen uuden modin, jos tilaa vielä on. Kannattaa ladata sellainen apuohjelma kuin Path of Building. Kauppamiehen kannattaa pitää kiinni löytämistään Chaos Orbeista ja Exaltedeista, ne ovat perusvaluuttaa. Ilmaisia lounaita on Path of Exile on ilmaista pelattavaa, mutta jostain tekijöidenkin pitää voi leipänsä päälle hakea. Tykittely ruudulla on usein melkoista, selkeästi valitut värit kuvaamassa esimerkiksi erilaisia vahinkotyyppejä kuitenkin auttavat. pupelissä avaudu
Tämän vuoden 3.6 tuo taas oman uuden mekaniikkansa pöydälle. Mutta saa nähdä, alkaako paketti tulevaisuudessa tukehtua omaan runsauteensa. Samoin aktivoivat niiden avecit eli liigat, joissa uusia pelimekaniikojta alleviivataan ja joissa kaikki aloittavat puhtaalta pöydältä. Ja muutama varaston erikoissivuista helpottaa elämää merkittävästi. Uusi standardi Path of Exile saa lisäsisältöä tasaisesti noin kolmen kuukauden välein tulevissa isommissa sisältöpäivityksissä. Noin kolmen kuukauden välein tulevat sisältöpäivitykset virkistävät pelikokemuksen tehokkaasti. Path of Exile on häpeilemättä roolinaksuttelun peruskiville rakennettu toimintaroolipeli: liskoaivoja kutkuttavaa jytinää ja saaliin kolinaa luolastojen lattialle. Pelaamisen kannalta merkittävämpää rahankäyttöä on pikkusumman pistäminen esinevaraston laajentamiseen. Path of Exilen tasainen kehitys viimeisen viiden vuoden ajan on luonut pelistä todella monipuolisen paketin, josta löytyy koko ajan jotain tekemistä. Jos pelin loppupelinä toimivien satunnaiskarttojen koluaminen ei innosta, voi sukeltaa vaikkapa kohti syksyn 3.4-päivityksen Delven mukanaan tuoman satunnaisluolaston pohjaa omine haasteineen. 90 Pelaajaansa kunnioittava toimintanaksuttelujen kuningas vuonna 2019. Ne ilmaiseksi saatavat neljä sivua käyvät äkkiä ahtaiksi. Pitkälle pääseminen on enemmän hahmon optimointi kuin taitokysymys. Dark Soulsin sukulinjalla ei liikuta, mikä on aivan hyvä ja oikein. Mutta Diablona olisin jo aidosti huolestunut: ilman uutta perillistä valta voi äkkiä vaihtua. Kehotan ostamaan ainakin valuuttaja karttasivut varastoon, ja jos aikoo tehdä kauppaa muiden karkotettujen kanssa, päivittämään pari normaalia varastosivua premium-sivuiksi, jotka sallivat esineiden listaamisen myyntiin. Saaliin näkymistä ruudulla saa muokattua loottifilttereillä. Loppupelin tärkein anti on kartaston avaaminen ja tutkiminen. Ehkä se on jo vaihtunutkin. Minulle Path of Exile on kestopeli, jonka pariin palaan pari kertaa vuodessa ja pelaan taas hetken intensiivisesti. Hyvää: + Mekaniikoiltaan syvä ja pelattavuudeltaan sujuva. PATH OF EXILE 22 103274_.indd 22 28.1.2019 21.01.21. Kulkee tarinansa puolella perinteisiä polkuja. Päivitysten tuomat mekaniikat ovat monimutkaistuneet koko ajan matkan varrella, mutta ainakin toistaiseksi kokonaisuus pysyy kasassa. Erilaisia aseiden ja varusteiden ulkonäköjä ja erikoisefektejä saa mikromaksuilla, vaikkapa suosikkikykynsä loitsuja sylkevät perustoteemipaalut voi muuttaa leijuviksi kirjoiksi. Tämäkin puoli on patchien myötä kehittynyt monipuolisemmaksi. Huonoa: . Joulukuun 3.5-päivitys Betrayal ravisti koko pelin ydinsysteemiä reilusti ja muutti esimerkiksi omien esineiden tekemistä ja muokkaamista kaikin puolin järkevämpään suuntaan
Ainakin siihen asti, kunnes jouduin sotaoikeuteen. Jos keskityin pommikoneita suojeleviin hävittäjiin, en ehtinyt pudottaa pommittajia ajoissa. Seitsemäs Ace Combat, Skies Unknown, jatkaa hyväksi havaitulla linjalla. Ikäraja: 18 Pommikoneet ovat yksinäisinä avuttomia, todellinen riski piilee niiden saattajissa. Virtaviivaiset suihkuhävittäjät ja kirkkaansinisenä hehkuva taivas ovat hienoa silmäkarkkia. Vielä lentäisin korkeammalle kuin muut! J apanilaiset ovat omalaatuista porukkaa, jotka uskovat tinkimättömästi omaan visioonsa. Hymy hyytyi viimeistään silloin, kun vihulaiset pommittivat tukikohtamme kerta toisensa jälkeen matalaksi. Jahkailu ei muutenkaan kannata, sillä tehtävissä on aikaraja. Ihastuin ensisilmäyksellä, sillä lentorymistely oli oivallista popcorn-viihdettä aiheesta, jota ei ollut kaluttu loppuun. Erusea ja Osea ajautuvat sotaan, jonka keskellä alter egoni, Trigger, yrittää selvitä hengissä. Markus Lukkarinen ACE COMBAT 7: SKIES UNKNOWN Istuin kiitotien päähän, jäin ihmettä katselemaan. ILMOJEN ÄSSÄT Arvosteltu: PC Saatavilla: Xbox One, PS4 Bandai Namco Versio: Arvostelu Suositus: Intel Core i5-7500, 8 Gt muistia, GeForce GTX 1060 Testattu: Intel Core i7-6700K 4,0 GHz, 16 Gt, GeForce GTX 1080, Windows 7 Moninpeli: 2-8 pelaajaa netissä. Varsinainen Ace Combat -sarja on ollut tauolla peräti 11 vuotta. Mitkä muodot! Ballistista balettia. Ensimmäiset tehtävät läpäisin naureskellen, sillä ilmasodankäynti vaikutti naurettavan helpolta, sitten taivas synkkeni vaarallisista vastustajista ja kentälle ilmestyi suojeltavia kohteita. Osa rakasti, toiset jäivät kylmiksi. 23 103577_.indd 23 28.1.2019 21.07.01. Ace Combatissa ei tarvitse säätää tuntikausia nippeleiden kanssa, siinä kylvetään taivas täyteen ohjuksia. Onneksi viides kerta toden sanoi ja minusta tuli Trigger happy. Jos keskityin pommikoneisiin, minut ammuttiin alas taivaalta. Taivaalla täytyy olla tarkkana, sillä hävittäjä kestää vain muutaman suoran osuman. Liike on sähäkkää, menevä konemusiikki iskee rivakasti tahtia ja samalla pilotin aistit herkistyvät. Liipaisinherkkä sankari Noin kymmentuntinen kampanja on tiukkaa tykitystä. Vuonna 2011 julkaistu Ace Combat: Assault Horizon oli asiallinen spin-off, mutta sai ristiriitaisen vastaanoton. Ace Combat 7: Skies Unknown on mielenkiintoinen esimerkki japanilaisesta pelinkehittämisestä: toimintapeli näyttää nopeasti vilkaistuna lentosimulaattorilta, mutta oikeasti kyseessä on hävytön hävittäjäporno. Syke nousee ja ote ohjaimesta tiukentuu, kun tutkajärjestelmä ilmoittaa hävittäjään lukittuneesta ohjuksesta. Kone kaunis yllytti moottoreitaan, ihailin villiä voimaa. En lukeudu Ace Combat -veteraaneihin, sillä Assault Horizon oli minulle vasta ensitutustuminen sarjaan. Onnistuneen tehtävän jälkeen voi herkutella hidastuksilla ja ihastella suorituksiaan lukuisista kuvakulmista. Piru periköön liian herkän liipaisinsormeni
Tarina on yhtä aikaa sekä hämmentävä että kiehtova. ACE COMBAT 7: SKIES UNKNOWN 24 103577_.indd 24 28.1.2019 21.07.13. Vaihtoehtoisten kontrollien valitseminen vie lentämistä aavistuksen kohti realismia, jolloin pitää hallita ainakin klassinen barrel roll. Doh! Tynnyripyörähdys Hävittäjät eroavat toisistaan nopeuden, liikkuvuuden, vakauden, puolustuksen ja asejärjestelmien suhteen. Suuri osa koneista on aitoja ja japanilaiset ovat mallintaneet sotakoneet rakkaudella. Tehtävänannon yhteydessä pääsee valitsemaan hävittäjänsä ja siihen pultattavan aseistuksen. Ilmasotaan voi osallistua myös näppäimistöllä ja hiirellä, mutta suosittelen käyttämään konsoliohjainta, jos sellainen kaapista löytyy. Japanilaisilla on eriskummallinen kyky saada korkealentoiset juonet toimimaan yllättävän koherentisti, eikä tuorein Ace Combat tee tähän poikkeusta. Ace Combatin varsinaisia tähtiä ovat pieteetillä mallinnetut lentokoneet. Thrustmaster tosin julkaisi pelin nimikkotikun, joten ehkä olen hakoteillä. Lentotikkua en enää omista ja olen hieman skeptinen sen sopivuudesta Ace Combatin suoraviivaiseen räiskintään. Kampanja on rytmitetty fiksusti. Suorat lentolinjat ovat vihollisten keskellä silkka itsemurha, teräviä väistöliikkeitä on pakko harrastaa. Tehtävien läpäisy palkitaan pisteillä, jolla voi avata uusia koneita, päivitysosia ja tehokkaampaa aseistusta. Punainen merkitsee vaaraa. Lentäminen tosin on täyttä arcadea ja hävittäjä kääntyy rivakasti tatin osoittamaan suuntaan. Taistelun tiimellyksessä hävittäjät vain vilahtavat silmien edestä, mutta siitä huolimatta komeiden koneiden yksityiskohtaisuutta osaa arvostaa. Osui ja tippusi! Sukelsin pilvien sekaan piiloon, löysin vain ohjuksia. Näennäinen realismi karisee viimeistään aseistuksen suhteen. Kamera hyväilee F-22A Raptorin kurvikkaita muotoja, Rafale M on linjoiltaan ylivertainen, aerodynamiikan mestariteos. Hävittäjiin lastataan käsittämätön määrä ohjuksia, viholliskoneilla on futuristisia suojakilpiä ja drone-lentueet käyvät aaltoina kimppuun. Avaruushissit, salaliittoteoriat ja futuristiset aseet ovat Strangerealin maailmassa arkitodellisuutta. Hurlumhei-paukuttelua voi seurata salamyhkäinen soolotehtävä, välillä tuhotaan maakohteita ja puikkelehditaan rakennelmien helmoissa. Ässäseiskan juoni on näennäisrealistista huttua, jota maustetaan scifi-elementeillä. Harkitsin pojojen säästämistä huippuhävittäjiin, sitten tajusin, että kykypuun oksat pitää avata järjestyksessä. Hyvät ääninäyttelijät avittavat juoneen uppoutumista, valitsee kieleksi sitten englannin tai japanin. Vauhtia ja käännöksiä säädellään liipaisimien ja olkanappien yhteispelillä. Yhden tehtävän aikana ehtii tuhota kymmeniä vastustajia, mutta omakin henki on höllässä
Pisteitä ropisee tappojen lisäksi jo pelkistä osumista ja parhaiten menestyvät lentäjät merkitään tähdillä. 86 Japanilainen näkemys ilmasodankäynnistä on täyttä arcadea, mutta se ei menoa haittaa. Punaisena hehkuvat suihkumoottorit ja ohjuksen osumaan räjähtävät viholliskoneet luovat suorastaan romanttista tunnelmaa. En tiennytkään, että kersantista voi ilman politiikan nostetta nousta everstiksi vain muutamassa viikossa! Ace Combat tukee jossain määrin myös PSVR:ää. Pysykää muodostelmassa, pojat! Heijastusnäyttö aiheuttaa ajoittain informaatioähkyä. Realismista viis, täytän taivaan ohjuksilla! Hyvää + Napakka kampanja on älyttömyydessään kiehtova, ilmasota on herkkua sekä silmille että korville. 25 103577_.indd 25 28.1.2019 21.07.27. Huonoa . Coop-moninpeli uupuu, moninpelaajien määrän rajoittaminen kahdeksaan. Lentosimulaattorimaisen ulkoasun ei kannata antaa hämätä, sillä kyseessä on puhdas toimintaräiskyttely. Tappotilaston keulapaikkaa pitävästä tulee muille herkullinen kohde. Maisemat ovat kuin postikortista. Taivas kylpee sinisen eri sävyissä, repaleiset pilvet halkovat maisemaa ja hävittäjät maalaavat korkeuksiin vanoja. Kiertelen ja kaartelen vain taivaalla, tämän asian sanon suoraan: hävittäjäporno ei ole koskaan ollut näin seksikästä. Kamppailu ilmojen herruudesta on kuolettavaa ja ennalta-arvaamatonta balettia, jossa pärjääminen vaatii käteen täydellisesti istuvaa hävittäjää ja hyviä refleksejä. Moninpeliseuran metsästäminen arvosteluversiolla osoittautui haastavaksi tehtäväksi, onneksi sain kuitenkin tuntumaa muutamissa matseissa. Rehevät metsät näyttävät lähietäisyydeltä lättäniltä ja maankamara muuttuu suttuiseksi. Viriili pilotti virtuaalitodellisuudessa Seitsemäs Ace Combat hylkää valitettavasti co-op-moninpelin, mutta ilmasotaa voi harrastaa kaikki kaikkia vastaan tai neljän hengen joukkueissa. Pikantti lisä, jota en kuitenkaan päässyt testaamaan. Ansioituneet pilotit keräävät kunniamitaleja ja nousevat kohisten nettipelin arvoasteikossa. Maasto näyttää korkeuksista uskottavalta, mutta maata viistäessä illuusio rikkoutuu hieman. Koneessani näyttäisi olevan vain kuusi ohjusta, mutta todellisuudessa niitä on yli 80. Taisteleminen tiimeissä muuttaa lentosodan dynamiikkaa. Ace Combat 7 on häpeilemättömän viihdyttävää lentosotaa, jossa tärkeintä ovat hävittäjäestetiikka, loputon liike ja räjähdysten määrä. Sääolosuhteet eivät ole pelkkä visuaalinen kikka, sillä sumu vaikeuttaa tähtäämistä ja ohjusten lukkiutumista ja kosteiden pilvien läpi lentäminen jäädyttää pahimmassa tapauksessa ohjaamon näkökentän. Ehkä lensin vain liian matalalla. Yksi hävittäjä voi toimia houkutuslintuna, jolloin muu lentue pääsee iskemään korppikotkien kimppuun takavasemmalta. Kommunikaatio ja edes suurpiirteinen suunnittelu parantavat sotamenestystä. Bandai Namcon alkuperäisissä suunnitelmissa oli tehdä tuesta laajempi, mutta virtuaalitodellisuudesta ei pääse nautiskelemaan (tai pahoinvoimaan) kuin parissa tehtävässä
Avoimen maailman Just Cause -räiskintäsarjassa vallankumousten spesialisti Rico pitää huolen siitä, että diktaattorit todella kaatuvat. Järeät osumat olivat pitkälti omaa syytäni, sillä hengenvaarallisista laakeista varoitetaan lasertähtäyksillä, äänillä ja/tai punaisilla maalialueilla. Paitsi yhden miehen armeija Rico Rodriguezilla. Vinssi kiskoo Ricon todella nopeasti minkä tahansa esteen päälle tai kylkeen kiinni, ja siitä on helppo lehahtaa ilmaan liitovarjolla tai oravapuvulla. Syytä ollakin, koska Rico pääsee halutessaan todella korkealle. Esityön jälkeen alueelle lähetetään Kaaoksen armeijan osastoja pitämään kuria ja järjestystä. Supermiesviboja irtosi myös Ricon kestävyydestä. Taisteluiden pitkittyessä sotilaat kutsuvat apuvoimia: ensin tulevat maasturimiehet, hetken päästä helikopterit. K un diktaattorit eivät älyä väistyä vallan kahvasta ajoissa, kenelläkään ei ole kivaa. Vänkä kiipeilyhäkkyrä ei ole vain liikkumista varten, sillä laite ampuu kohteita siirtäviä irtoketjuja, joilla voi vaikka nykäistä uhkaavat helikopterit toisiaan päin ja kaboom. Sankarin tärkein varuste on kiipeilykoukun ja tehokkaan käsivinssin yhdistelmä vasemmassa kädessä. Ketjukikkojen ansiosta matsit ovat miellyttävän räväkkää ja poikkeuksellisen dynaamista sinkoilua, vaihdoin lennokkaasti tuliasemia ja hyödynsin runsaasti maastojen vertikaalisia ulottuvuuksia. Maakunnista löytyy soteuudistuksen sijaan jokin avainkohde, kuten asetehdas, satama tai aivopesukeskus, jonka puolustusjärjestelmät Rico rampauttaa vapaamuotoiseen tyyliin ja pääosin yksinään. Modauksilla ketjuun liitetään kohteita ilmaan nostavia kaasupalloja ja voimakkaita rakettimoottoreita. Kasaritoimintasankareita kanavoiva Rico on niin äiä, että vain suora tykin tai ohjuksen osuma vie miehen laakista hautaan. Vastaan ei tullut kahta samanlaista kahakkaa vaihtuvista miljöistä ja lähestymissuunnista tai -tavoista johtuÄLÄ RICO KAAVAA! Arvosteltu PS4 Saatavilla PC, Xbox One Avalanche Studios / Square-Enix Moninpeli: Ei Ikäraja: 18 26 103258_.indd 26 28.1.2019 21.09.56. Just Cause 4:n räjähtävän toiminnan näyttämö on eteläamerikkalainen mielikuvitusvaltio Solís, jonne mahtuu niin viidakkoa, aavikkoa kuin lumihuippuisia vuoria. ikasta, niin näkyvyys sentään on pitkä. Oli vähän pakkokin, koska viholliset kiertävät vaivatta esteiden taakse. Rico ja siviilien muodostama Army of Chaos vapauttavat vuoristoisen Solísin saaren Mustan käden ikeestä maakunta kerrallaan. Just Cause 4 ei ole normiräiskettä. Vapautetuilta alueilta Rico saa minne tahansa tilattua uusia aseita ja ajoneuvoja: autoja, motskareita, laivoja ja lentokoneita. Ricoo ei ole riskillä ruma vaan pleikalla. Jos haluan sanoa jotain positiivista Just Cause 4:n gra. Führerin, korjaan, presidentin tiedetiimi on saanut päätökseen Illapa (inkojen Thor) -projektin, valtavan säätä hallitsevan mekanismin, joka on Espinozan väärissä käsissä vaarallinen ase. Ketju vetää varjolle vaivatta lisää korkeutta ja nopeutta. Superhämähäkki Rico on supersankari ilman trikoita, mutta jos sellaiset olisi, niissä olisi sinistä, punaista ja seittejä. Uusia armeijan yksiköitä tienataan tuhoamalla tarpeeksi vihollisen joukkoja ja infrastruktuuria. -elementtejä, kuten erikoisia käsiaseita ja taisteludroneja. Palloilla ja raketeilla kuljetuskontista syntyy vaikka ilmalaiva. Korkealta, kovaa ja minimitappioilla. Tehtaiden ynnä muiden sotilaskompleksien valtaustehtävät koostuvat tietyistä peruselementeistä: tuhoa generaattoreita, käännä kytkimiä, kiirehdi aikaa vastaan kohteesta toiseen, hakkeroi konsoleita ja taistele siinä sivussa erilaisia Black Hand -yksiköitä vastaan joko käsiaseilla, ajoneuvoilla tai kiinteillä tykeillä. JUST CAUSE 4 Petri Heikkinen Jotkut vain haluavat nähdä maailman palavan: Rico kuuluu heihin. Massiivisen kaliiberin tuhoa, lukemattomia luoteja ja räjähdyksiä pursuava tarina sijoittuu nykyaikaan, johon Illapa tuo vaihtelevia sci. Ruudunpäivitys jättää ainakin omalla karvalakki-pleikallani varaa toivomiselle. Minnekään ei kannata juosta, koska vinssillä pääsee myös maata pitkin automaista haipakkaa. Illapan ufomaiset sääytimet luovat myrskyjä ja tornadoja, joiden sääefektit ovat hurjia: jättitornado nostaa kurimukseensa ihmisten lisäksi helposti kymmeniä autoja ja rakennuksia. Tavallisia luoteja Rico sietää runsaasti, palautuminen vaatii vain lyhyen kierroksen kulman taakse. Jos näin tai kuulin jotain näistä, singahdin salamana ketjulla mieluiten jonkun rakennuksen katolle. Hupaisaa fysiikkakikkailua on pakko käyttää lähinnä vain tietyissä stunttisivutehtävissä, sillä juoni ei ilmapallotemppujen perään kysele. Saarta hallitsee yksityisen ja mustanpuhuvan Black Hand -armeijan kovalla kädellä suojelema presidentti Espinoza
Juonitehtävissä nähdään vähän erikoisempaa ja vielä pykälän verran railakkaampaa kamaa, kuten valtavan tornadon perässä ajamista. Joten miksi tein kaiken aina samoin. Sota ei oikein tunnu sodalta ja tankit tankeilta. 75 Vauhdikas ja viihdyttävä avoimen maailman yksinpeliräiskintä, jonka sankari on kuritusta kestävä supermies. Leikitään sotaa Solísissa käydään ankaraa vapaussotaa, mutta sota tuntuu sodalta vain muutamissa juonikohtauksissa. Sikäli sopivaa, että myös Just Cause 4:ssa pelisarjaväsy on iskenyt väistämättä. iliksen vuoksi, edes muutama rehellinen joukkorynnäkkö sinne tai tänne olisi terästänyt sotavaikutelmaa. Taktista reagointiakaan ei tarvita, sillä Black Hand ei tee edes käsikirjoitettuja vastaoperaatioita ja vapautetut alueet pysyvät vapaina. Autoilla ja mopoilla se vielä menee, mutta raskaiden tankkien pitäisi pysyä tiukemmin maassa. Onhan tämä kiva mainos Apex-pelimoottorille, mutta pelin voi tehdä muustakin syystä kuin Just Because. Lentämisen vaikeat aspektit on automatisoitu ja koneet pysyvät ilmassa, jos niitä ei väen vängällä ohjaa jotain päin. Maakuntien rintamalinjojen rajoilla on toki taistelupaikkoja, mutta niissä vastapuolet räiskivät toisiaan kiinteistä asemista . 27 103258_.indd 27 28.1.2019 21.10.33. Toisaalta tietysti kaikki matsit ovat samanlaisia, riippuu vähän mistä kulmasta asiaa katsoo, sillä eskaloinut räime on aina sata lasissa joka suuntaan paahtamista. Ricolla ei ole ainakaan työkaluista pulaa. Maa-ajoneuvot eivät juuri luisu, mutta pomppivat sitäkin enemmän. en. Juonitehtävät muuttuvat joskus raideräiskinnöiksi. Meno on kovaa mutta toiminta alkaa toistaa itseään, puuhapalikat ovat noin puolenvälin paikkeilla jo tuttuja, vain järjestys ja miljööt vaihtelevat. Hyvää: + Massasta poikkeavaa räiskintätoimintaa plus lystikästä fyysikkahäröilyä. Ricon isommatkin matsit ovat suhteellisen pieniä kärhämiä sodan mittapuulla. Erilaisten kulkuvälineiden ajettavuus on kautta linjan selkeää arcadea. Tuhotöitä tekemällä Kaaoksen armeija saa ennen pitkää lisää joukkoja. Maastossa on runsaasti bensatynnyreitä ja muuta räjähtävää roinaa. Huonoa: . Toisto on toki kaikkien hiekkalaatikkopelien sisäänrakennettu ongelma, ja lajityyppiin jopa kuuluu pelaajan vastuu huvittaa itse itseään. No kun joku taktiikka toimii, pysyn siinä. Ei minulla tylsää ollut, mutta pelasin dedispaineessa niin pitkiä siivuja kerrallaan, että väsy iski väistämättä
Aseet ja varusteet kerätään rakennuksista ja maastosta. Kun kerran halvalla pääsee. Elinkelpoinen lääni pienenee kiihtyvissä sykleissä sähkömyrskyn pienentäessä rinkiä, joten eloonjääneiden yhteentörmäys on väistämätön. Kävi niin kuin pelkäsinkin: jäin välittömästi koukkuun. Noin sata palkkasoturia hyppää kuljetuskoneesta autiolle saarelle. En nimittäin saanut ketään hengiltä. Ensimmäinen maahanlasku kolmen tuntemattoman soturin kanssa meni yllättävänkin mallikkaasti, laskeuduimme jopa puolen neliökilometrin sisään toisistamme. Viimeinen (tiimi) pystyssä voittaa. 100 pelaajaa, soolo tai 2-4 pelaajan joukkueet Ikäraja: 16 28 103259_.indd 28 28.1.2019 21.16.04. Tyyntä myrskyn edellä Eniten PUBG:ssä viehättää sen uudelleenpeluuarvo. Kirjava joukkomme pääsikin lähes ehjänä 14 parhaan joukkoon, mutta kohtaloksemme koitui joutua kahden kahnaavan ryhmän ristituleen. Koko kööri hukkui lopulta koruttomasti rantamatalikkoon rynkkytulen säestämänä. Jämähdin tahkoamaan maahanlaskua toisensa perään, kunnes tajusin kellon olevan kolme aamuyöllä. stipalkinnon. Kun toimitus tyrkytti PS4-versiota, lähdin vihdoin soitellen sotaan. Toinen hyppy eteni sikäli positiivisesti, että sain ensimmäisen tapponi, mutta kaaduimme hakiessamme ilmatäydennystä sähkömyrskyn rajamailta. Pelimekaniikka on juuri sopiva sekoitus realismia ja arcadea, mitä nyt kulkuneuvojen fysiikan välillä häiritsevät. Vastarinta on turhaa. Hylätyt neukkukuutiot saimme ratsata kaikessa rauhassa, loput 96 pelaajaa totesivat alueen arvottomaksi. Siellä ei nyypälle tullut kuin tunti turpaan, joten siirryin ryhmän riippakiveksi. Pleikkarikansa on saanut odottaa porttaustaan vuoden verrattuna xboxisteihin (yksinoikeus), joKANA-ATERIA KONSOLISTEILLE, KATTAUS KAKSI Arvosteltu: PS4 Bluehole / PUBG Corporation Saatavilla: PC, Xbox One, Android, iOS Versio: 1.0.2.2 Moninpeli: Max. Kivahan tätä oli konsolilla kokeilla, mutta... Oletin koordinoinnista tulevan hankalaa koko köörin ollessa mykkiä, mutta hyvin pärjäsimme huitomallakin. Ei tullut kanapäivällistä heti ensimmäisellä yrittämällä, mutta sain sentään pasi. Peli kannustaa luonnollisesti tiimityöhön, suurin osa ramboilijoista suolataan ennemmin tai myöhemmin. PLAYERUNKNOWN’S BATTLEGROUNDS Marko Mäkinen Pyristelyistäni huolimatta 50 miljoonaa kopiota myynyt Battle Royale -kunkku assimiloi minut vaivatta. Lisäksi rytmitys vaihtelee hienosti matsista toiseen riippuen muiden aivoituksista. Vapaapudotuksella tuntemattomaan Seuraa lyhyt oppimäärä juuri sinulle, joka jotenkin olet sivuuttanut Tuntemattoman Sotilaan Taistelukentät täysin. Koska pädisihtini oli pahasti ruosteessa, suuntasin suosiolla lämmittelemään ampumaradalle. Joskus tiiminsä kanssa saa ratsata rauhassa kylää kylän perään, kun taas ajoittain eteneminen on yhtä asemasotaa. Hyviä varusteita sisältävä ilmatäydennys on samaan aikaan uhka ja mahdollisuus, sillä se houkuttelee lähistön kaikki ryhmät haaskalle saalistamaan. Vaikka karttoja on kirjoitushetkellä vasta kolme (neljäs tuli joulukuun lopulla), joka matsiin uudelleen arvottavat kamojen paikat yhdistettynä aseistuksen monipuoliseen muokattavuuteen pitävät menon tuoreena. O len vältellyt PlayerUnknown’s Battlegroundsin (PUBG tuttujen kesken) hankkimista, kavereiden painostuksesta huolimatta, mitä huonoimmilla tekosyillä jo pitkään. Todellisuudessa minua on pelottanut sen koukuttavuus, mikäli ahmimiini SovietWomblen sekä StoneMountain64:n Youtube-pätkiin on uskominen. Jätin Steamin raksuttamaan juuri hommaamaani PC-versiota. Nerokasta! Aikani härvättyäni suuntasin kaivamaan verta nenästä sooloilutantereelle. Samalla pääsin näppärästi sisään kontrolleihin, näppäinohjeet roikkuvat ruudulla noviisia muistuttamassa
Etenkin hienosti toteutetut luotien äänet tekevät paljon, kokeneemmat ketut pystyvät varmasti tunnistamaan tulitussuunnan pelkästään lyijyn ropinan ja itse laukauksen äänen perusteella. PC-käyttis pädillä. Hyvää: + Koukuttavaa selviytymisräimettä. Etenkin tekstuurit sekä valaistusefektit ovat välillä aika rujon näköisiä. Huonoa: . Tiimipeli toimii. Kerrankin (valitettavasti) näin päin. Suorituskyky tuntuukin passelilta perus-nelkun rautaan nähden, ruudunpäivitys pysyy pääosin kolmenkymmenen päällä hetkittäisiä notkahduksia lukuun ottamatta. Pienellä lisäoptimoinnilla luulisi raudasta tirisevän vielä vähän. Minä pudotin, hän viimeisteli. Äänimaailma on onneksi yhtä timanttia molemmilla alustoilla. 80 Onnistunut PS4-porttaus Battle Royale -kuninkaasta voisi olla pienellä hiomisella vielä parempi. Parinkymmenen konsolipelitunnin aikana ainoa häiritsevä bugi oli pariin otteeseen jumiin jäänyt pelihaku, joka vaati uudelleenkäynnistyksen. Pääosin hyvin onnistunut porttaus. ten käännöksen pitäisi olla timanttia heti julkaisusta, etenkin suuremmaksi kasvaneen Fortniten vuoksi. Säästyin tosin varmasti aika monelta harmaalta hiukselta aloittaessani vasta julkaisua seuranneena päivänä, sillä silloin koko PSN tuntui olevan aivan tukossa. Pienellä lisäoptimoinnilla moottorista voisi saada puristettua vielä hitusen silmäkarkkia. PUBG on niin konsolilla kuin PC:lläkin oikein viihdyttävä paketti, josta povaan itselleni petollista aikasyöppöä muutaman vakimörppini rinnalle. Tomaatteja, tomaatteja! Onko siellä joku. Battle Royale -sarakkeeseen alkaa kuitenkin hiljalleen muodostua ruuhkaa Black Opsin, Counter-Striken sekä tulevan Battle. Kolossien astuessa taistelukentälle varman päälle pelaaminen ei enää riitä. Ensiveri! Tekstuurien skaalaus on paikoin tökeröä katseltavaa. eldin Firestormin myötä, joten herra PlayerUnknownin tiimeineen on pysyttävä hereillä. Latausajat ovat yllättävän vikkelällä tasolla. 29 103259_.indd 29 28.1.2019 21.16.18. Risuja joutuu antamaan hieman varusteikkunasta: hiirivetoisen ruudun porttaaminen suoraan pädille ei ole se sulavin ratkaisu. Lisäksi mölyapinoiden vaimennustoiminto olisi oikein kiva, ja PC:ltä tuttu tappokamera loisti ainakin kirjoitushetkellä vain poissaolollaan. Ulkoasun kanssa on tehty kompromisseja PC-versioon nähden
I nsurgency oli alun perin Half-Life 2:n modi, “realistisempi” vaihtoehto Counter-Strikelle. Tuttuun tapaan aseisiin kiinnitettävät roinat vaikuttavat sen toimintaan. Homman nimi on jalkaväkivetoinen moninpeli 32 pelaajalle. Mikäs tässä on tappaessa. 30 103260_.indd 30 28.1.2019 21.22.34. Coopja PvP-kamppailua väännetään kuudella eri kartalla, ja kuten pelin nimestä voi arvata, . Pelaaminen on vakavaa sotimista, ei Countteria. Ai niin. Joka luokalla on erilaista varustusta ja lisäominaisuuksia, joita voi muokata pelityyliinsä sopivaksi. Tiimityö on kuningas, mikä tarkoittaa kommunikointia ja taktikointia. Savukranaatit auttavat väijytysten blokkaamiseen. Santeri Oksanen INSURGENCY: SANDSTORM Lähi-idän kirous on jatkuva sotiminen, mutta mustilla räjähdyspilvillä on hopeareunat: se toimii hyvänä pohjana nettiräiskinnälle. Tatjana Kalashikova vai sweet m’sixteen. Rekyyli pysyy hanskassa etukahvalla, suuliekki . Lippaita ei maagisesti tasata: vajaat pysyvät vajaina. Bäfämäisesti kompaktin lähitaistelun lomassa vallataan sektoreita ja räjäytellään kohteita, mukana on myös kevyitä ajoneuvoja konekiväärillä varustettuna. Omilla teillä kuljetaan latauksessa. Aseissa on eronsa. Battle. ash hiderilla, tai sitten voi mainostaa piilopaikkaansa valojuovaluodeilla. Tilaäänestä jo melkein arvaa kuka tiimikavereista puhuu, ja lähestyvän vastapuolen kuulee jo askelista, joten ei kannata juoksennella turhaan. Perussotilaan lisäksi pelata voi vaikka joukkueenjohtajana, räjähdespesialistina ja tietysti snipumiehenä. Sotimista säestää poikkeuksellisen jämerä äänimaisema. Nyt se saa Sandstormissa ansaitsemansa parannellun jatkon. Aseissa riittää potkua ja räiskiminen on pelillisesti tasapainossa. Siihen verrattuna Insurgencyssa esimerkiksi mallinnetaan ballistiikka tarkemmin. Lippaan vaihto on hidasta, mutta sen voi jättää kesken. ktiivisessä Lähi-idässä. “Realismia” riittää: tähtäin heiluu ja vaikeuttaa pitkän matkan ihmelaukauksia, sarjatulessa rekyyli potkii vastaan ja haulikolla osumatuloksessa on selvää hajontaa, joskin yllättävän maltillista. Siellä tutustutaan muun muassa hiekka-aavikon raunioituneisiin asutuksiin sekä käydään öljyjalostamolla. Vuonna 2014 Insurgency julkaistiin itsenäisenä pelinä, joka myi mukavat 5 miljoonaa kappaletta, ja sitä pelataan edelleenkin. Tutuissa työkaluissa AK74:n sarjatuli tekee lähitaistelusta miellyttävää, jenkkiserkku M16A2:n kolmen kuulan bursti taas on tarkempi. Rakennuksissa saa seinistä hyvää suojaa, HIEKKAINEN MYRSKY NOUSEE Arvosteltu: PC Saatavilla: PS4, XBOX ONE New World Interactive / Focus Home Interactive Minimi: Intel Core i5-4440 (3,10 GHz) / AMD FX-6300 (3,50 GHz), 8 Gt RAM, GeForce GTX 760 / Radeon HD 7970 Suositus: Intel Core i7-8700 (3,20 GHz) /AMD Ryzen 7 2700 (3,20GHz), 16 Gt, GeForce GTX 980 / Radeon R) 390X Testattu: i7 5820K, 32 Gt, GTX1080ti, SSD, Win10 64bit Moninpeli: 2-32 netissä Ikäraja: 16 Syötti edellä ehtii katsella maisemia. eldia haastetaan siinäkin, että sotilailla on roolit. Systeemi pakottaa valintoihin, koska erilaiset tähtäimet, kranaatit, suojukset ja kantovyöt vaativat tilaa: jos haluat parempaa räjähdettä mukaan, luovutko optiikoista tai luotiliiveistä. Konepellin alla ei enää hyrrää Valven kaksitahtinen, vaan tämän päivän Unreal Engine 4. Tulitueksi voi kutsua tykistöiskun, kutsua helikopterin kiertelemään yläpuolelle konekiväärin kanssa tai vain ohjata lennokkia
Coopissa pelataan maksimissaan kahdeksalla pelaajalla tekoälybotteja vastaan. Se on aikansa hauskaa, ja voi sitä yksinkin pelata, mutta itse palasin nopeasti takaisin PvP-peleihin. Push-tilassa toinen puoli puolustaa ja vetäytyy. Fire. Mukaan olisi toki mahtunut pelimuoto, jossa yksi pelaaja kuljettaa salkkua ja kaksi muuta juoksee perässä. Hyvää + Pelibalanssin realismiviisari on oikeassa kohdassa. Pelaaminen on melko rajattua, peli valittaa heti jos yrittää poistua kohdealueelta. ght on niistä pienimuotoisin: molemmat puolet omistavat aluksi yhden sektorin ja taistelevat kolmannesta. Realismi on hyvässä balanssissa, meno ei ole yhtä armotonta näkymättömään kuolemista kuin Rising Storm 2:ssa, mutta ei myöskään kädestä pitelevää lohturäiskintää jonneuden kentillä. Peli on näyttävä ja yllättävän hyvin optimoitu: se pyöri sulavasti 4K-resoluutiolla asetukset täysillä. Sivilisaation kehto Pelin kuusi kenttää erottuvat mukavasti toisistaan. Ja meno muistuttaa Bäfää. Sokkelomainen epäsymmetrinen kenttäsuunnittelu on yksi pelin vahvuuksista. Nimittäin jos kuolee, joutuu odottamaan sektorin valtaamista, mikä ei välttämättä ehdi tapahtua ennen erän vaihtoa. Sandstorm todistaa, ettei Insurgency ole yhden hitin ihme. Tekoäly hyökkää välillä vaihtelun vuoksi myös kk-kärryin, savuverhoin ja ilmaiskuilla. Huonoa . Piilopaikkoja riittää. Pelialueena on kompakti neliökilometri. Hiekkamyrsky puuttuu, eikä tämä varsinaisesti uudista genreään. Skirmishissä vallattavia sektoreita on enemmän ja pelaajat pääsevät takaisin elämän syrjään aalloittain. Suojaisaa mutta väijytysherkkää. Seiniä ei sentään voi tuhota, vain ovet voi hajottaa. 31 103260_.indd 31 28.1.2019 21.23.16. vaikka luodit niiden läpi napsuvatkin. ght, Push ja Skirmish. Hyppy tuntemattomaan. Pelaajakuntaa on haukuttu tosi myrkylliseksi, mutta minun pelatessani väännöissä oli hyvä henki. Öljyjalostamolla muodostuu selkeä pullonkaula, kyläkentässä joutuu ylittämään pienen vesistön. Peli on parhaimmillaan jännittävää kyttäilyä, mutta se voi vesittyä respawn-odotteluksi. Respawnista ei sentään muodostu verikirnua, vaan toimintaa keskittyy luonnostaan sektoreiden ympärille. Insurgency: Sandstorm ei varsinaisesti uudista genreä, mutta se ei koukuta varusteiden unlockailulla, vaan keskittyy hyvään pelaamiseen. En kohdannut myöskään merkittäviä yhteystai lagiongelmia. Menoa on tarpeeksi, muttei liikaa, ja peli pitää pelaajat kasassa vääntämässä paikkojen hallinnasta niin kuin pitääkin. Sektoreita ensin vallataan ja sitten puolustetaan, ja vastaan ilmestyy koko ajan lisää vihulaisia. 87 Tasokasta moninpelitaistelua Lähi-idän kuumissa maisemissa. Kiire kuin Eiran Sandstormissa. Ihmisen voittaminen on aina tyydyttävintä. Pääosumia rosvosektorilla PvP-pelimuotoja on kolme: Fire. Hyökkääjällä on enemmän tulivoimaa, mutta sen on myös edettävä, ettei hyökkäys tyrehdy. Johonkin Rainbow Six Siegeen verrattuna botit ovat helppo vastus, paitsi jos ne pääsevät yllättämään massana juuri kun lataan asettani. Ahtaimmillaan vältellään vihuja kaupungin kaduilla talojen suojissa tai etsitään kohteita raunioiden keskellä
T aistellessani antiikin Suomessa kukkahattutätien ennakkoluuloja vastaan en osannut aavistaa, että on koittava aika, jolloin kasvattajat hymisevät tyytyväisenä, kun pikkulapset teurastavat toisiaan ja tanssivat kivasti lanne notkuen päälle. Juuri kromi, yhdistettynä rakenteellisen väkivallan piilottavaan hilpeään karkkigra. Ja siiten pelataan. Kiitos digiloikan, pelaaja voi täppärillään tilata tavaraa, joka drooni sitten toimittaa. KD 0.07 VAARAN VYÖHYKKEELLÄ Arvosteltu: PC Hidden Path / Valve Minimi: Inte Core 2 Duo E6600, 2 Gt, 3D-kortti DX9.0c, 256 Mt, PS 3.0 Testattu: Intel Quad Core 2600k (3,4GHz), 24 Gt, NVIDIA GeForce GTX970 4 Gt Moninpeli: 2-16 Ikäraja: 18 78 Pelattava mutta ei mitenkään erikoinen visio Battle Royalesta. HYVÄÄ + Peruskonsepti on vankka. Helikopteri tuskin edes vilahtaa ruudussa, kun siitä jo narulla laskeudutaan kohdealueelle. O Battle Royales Toinen muutos on reagointi uusiin markkinajohtajiin: Countteriinkin pultataan kiinni Battle Royale -moodi nimellä Danger Zone. Design by Komitea Money shot! Vastuutonta ilmastopolitiikkaa: joka pelaajalle on oma kuljetuskone. Ei kai supercelitys voi olla niin yksinkertainen kuin raha. Paitsi tietysti jos kun väistämättä koko saatanan Battle Royale -huuma haihtuu, ja Fortnitekin unohtuu. Danger Zone ammentaa samasta synkkä-ämpäristä Player Unknkownin Battlegroundin kanssa, mutta jälkimmäisen kauha on paljon isompi. Ensinnäkin Counter-Strike on nyt free-2-play-peli, ja saa nähdä, mitä siitä seuraa. Köyhänä haluaisin myös mennä kyykkyyn. On huomattavasti vaikeampi ymmärtää, miksi mahtava Counter-Strike, eSportin ikiaikainen kuormahevonen ja suunnannäyttäjä, osallistuu Battle Royaleen näin myöhään ja näin kevyellä virityksellä. Loikkimisen voisi jättää jo kenguruille, mutta olisi kiva, jos ikkunoista voisi kiivetä sisälle tai yleensä kiivetä. Mutta vaistoni sanoo, että tuskin Danger Zone tähän jää: kehittämätttä jättämiseen ei eSportsin ja räiskinnän ykkösnimellä ole varaa. Nostalgiamielessä korkkasin Euro Shopperin ja osallistun perusmatsiin. Kimeä huuto ja eräänlainen kirkuminen täytti korvani, imelä löyhkä sieraimeni. Aseet ja roinat (kranut, suojat, taikaparannusvälineet) kerätään suoraan kentältä, mutta sieltä löytyy myös rahaa, jota tietysti tienaa myös tapoista ja hengissä pysymisestä. Yksinkertainen perusidea ja helppo pelattavuus kääritään oman ainutlaatuisuuden korostamiseen digisosiaalisessa mikromaailmassa, winner winner chicken dinner. ikkaan, on tehnyt Fortnitesta kaikkiin uppoavan ilmiön. Rinkulaanisesti supistuva alue rajataan ohjuksilla, jotka levittävät maailmaan sektori sektorilta jotain mömmöä. Maali on sama, mutta toteutus on erilainen. Matsin alussa sanotaan miehekkäästi “Lets roll” mikä on tyylikästä, jos jatkossa oman hengen kustannuksella estetään terroristeja törmäämästä matkustajakoneella siviilimaaliin. Seuraavaksi valitaan dropzone, ja pakko sanoa että kilpailijoiden dropzonevisiot ovat kyllä vakuuttavampia. Kyllähän Danger Zonea jaksoi työn puolesta jonkun verran pelata, mutta koukussa oli kyllä teräsuojus päällä. Pelistä rahaa maksaneet, kuten moi, kuuluvat automaattisesti Counter-Strike Premium -jengiin. Jotain Danger Zonen suosiosta kertoo, että matsiin pääsyä joutuu oikeasti odottamaan. Äkkiä turvaan, sillä virus kangistaa nopeasti! 32 103262_.indd 32 28.1.2019 21.29.57. Mutta en olisi uskonut, että Counter-Strikesta tulee pelimaailman Doctor Who, joka tasaisin väliajoin regeneroimalla kelluu pelimaailman pinnalla ja esportsin keulilla. O Tempora Pelasin ensimmäisen kerran Counter-Strikea, kun se oli vielä Half-Lifen modi, ja versionumero oli vasta 0.3. Siinä missä Fortissa tai Pubissa pelaajia on sata, Vaaran vyöhykkeellä niitä on hikiset kuusitoista. Pelillisesti on helppo ymmärtää, miksi Fortnite on paisunut valtavaksi ilmiöksi. Alueita on yksi, piskuinen Blacksiten saari, josta jokainen saa valita oman aloituskolonsa. Counter Who regeneroi jälleen kerran. Joskin muoto ei juuri muutu, kysymys on enemmänkin nykyajan hömpötyksiin taipumisesta. Pelin onelinerina se on nolo. Se tarjoaa mahdollisuuden ansoihin, joissa kohde on se toivorikas, jonka seuraa drooniasi päästäkseen ampumaan sinua päähän. Onneksi minua ammuttiin aika nopeasti päähän ja kärsimykseni loppuivat. Ihan kuin Counter-Strike. Nnirvi COUNTER-STRIKE: GLOBAL OFFENSIVE + DANGER ZONE Olin jo voittamassa, kun sain päähäni jotain, mutta se ei ollut hyvä idea. 16 hengella pelattu Battle Royale ei hirveästi eroa normiräiskinnästä. Erikoisen irrallinen pelimekanismi ovat panttivangit, joista yhden saattamalla turvaan tienaa 500 digisevää. Kromia puuttuu Danger Zone on jotenkin aivan liian askeettinen. Counter-Striken pelaajaluvuilla odottaisi, että 16 pelaaja löytyy sekunnin murto-osissa. HUONOA . Muiden löytämistä helpottaa se, että asutut sektorit näkyvät suoraan kartalla. Asuista päätellen kyseessä on ratkaisu vankiloiden ylikansoitukseen. Vain time lordit on korvattu shit lordeilla. Danger Zone on kuin Counter-Striken modi, eikä vanhahtava Counter-Strike ole modipohjana mitään parhautta. Ja maastoutua. Pitkän aikaa Köyntteri iski kuin Leka nakkikioskin jonoetuilijaa, sillä mitään vastaavaa ei ollut
Duskin maisemat ovat usein aidosti vaikuttavia ja kylmääviä, kun taas pääosa vihollisista on hyvinkin koomisia. Moninpeli ja areenamoodi eivät koukuttaneet, sillä juuri kenttien kuljetus tekee Duskista Duskin. Tunnelmassa Devil Daggers pysyy ykkösenä. Kävi ilmi, että iso osa siitä on kulunut circlestrafe-tansseissa. Antti Nylén kirjoittaa esseessään Hylätyn tekniikan ylistys, että vanhat laitteet lienevät ainoa kulttuurin alue, jossa hän tuntee ”jonkinlaista biologiseen sukupuoleen perustuvaa yhteenkuuluvuutta toisiin ihmisiin”. Brian Eno on sanonut, että eri välineiden viat tekevät niistä ikonisia: vinyylin sihinä, VHS:n rakeisuus, kasibittimusiikin piipitys. Oikein sekin. FPS-nörtti tunnistaa viittaukset niin Black Mesan tiedelaitokseen kuin Constantinen kartanoon, id-lainoista puhumattakaan. Pelihahmo on nopea, viholliset runsaita, salapaikat salaisia ja juoni hömppää. Tunnelmapuolella Redneck Rampage kohtaa Silent Hillin, tukikohdat vääntyvät body horroriksi ja kosmiset lonkerot valtaavat keskiaikafantasian. leeraa edellisen pois ja remiksaa jälkimmäisen paremmaksi kuin se olikaan. Rakkauden aamunkoi On vaikea keksiä, mitä peli tekisi väärin. Duskin parissa elämäni vilahti . ilis ja pelleily. stina. Dusk hoipertelee maaseutukauhusta sotilaslaitoksiin ja sieltä keskiaikaisiin katakombeihin onnistuen jotenkin sitomaan kaiken yhteen. Eikä vain niiden pelaamiseen, vaan ymmärtämiseen omana kulttuurimuotonaan. iliksiä. Siitä ei tarvitse nauttia, mutta jos nauttii, niin… Dusk tyydyttää halut. Kehonrakentajakuvernööripomo on tältä osin pohjakosketus. Aleksandr Manzos DUSK Silloin kun Dusk ei ole naurettava, se on yllättävän kauhistuttava. Klassikoissa on paljon sekä unohtamisen että säilyttämisen arvoista. Luulemme valitsevamme nichemme, mutta ehkä ne valitsevatkin meidät. Arvostan myös, että hypystä kuulu Quaken ”HUH!”, mutta ei niin järkyttävän lujaa kuin esikuvassa. Dusk nappaa kaikista pääosuman. Dusk kumartaa myös sille immersiiviselle FPS:lle, joka muutti lyhenteestä shooterin stealthiksi. Musiikki tietää, milloin kuiskutella kauheita taustalla ja milloin äityä hevimessuksi. Oikeastaan vain ääripäiden välillä huojuva tunnelma ei aina toimi. lminä silmieni edessä. A ina välillä kyseenalaistan peleihin käyttämäni ajan. Kentissä on niin räiskittävää, tutkittavaa kuin katsottavaa. Huonoa . Dusk . Duskguy liikkuu niin epärealistisesti kuin pitääkin, kilometrispurtit ja maailmanennätysloikat lähtevät selkärangasta. Kestoa riittää 6-10 tunnin edestä, eli juuri sen verran, että lopussa on väsynyt mutta onnellinen. Pimeistä sokkeloista siirrytään avoimille sotatantereille, sitten jännitetään minuuttikaupalla vihollisen ilmestymistä ja ihmetellään suu auki erikoistilanteita. Jokaisessa vihollisessa on samoin joku idea: iholle puskeminen, hakeutuvat ammukset, näkymättömyys, rento tykinruoka. Dusk oikeuttaa sen kaiken. Hyvää + Ulkoasu, meininki, kentät, kaikki. En osaa kuvailla sitä muuten kuin, että siinä on kaikki, mitä tällaiseen peliin kuuluu. Tästä talosta vain tietää, että sisään ei kannattaisi astua. ”Lajityypin ystävät tykkää” on huono päätös arviolle, mutta Dusk on niin täydellinen genreteos, ettei sitä voi välttää. Mutta ysäriräiskintä on kuin seksi: jos ei käsitä, miksi se tuntuu hyvältä, ei ole sanoja, jolla sitä voisi selittää. Kaikki kuvat on otettu vakiotasolla (A Lil Bit). Koko genre on naurettava hirviöineen ja pyssyineen, mutta parhaimmillaan kentät, audiovisut ja toiminta yhdessä välittävät vahvoja . HÄMÄRÄN TANSSIT 89 Aika lailla täydellinen uusretroräiskintä. Pelistä saisi loputtoman kommentaarin, jossa pureudutaan ilmastointikanavien, vipupulmien ja huijauskoodien merkityksiin. Minusta Dusk on kaunis juuri siksi, koska se syleilee näitä niin sanottuja vikoja ja toistaa ne ajatuksella. Doom 2016 väsytti pakollisilla areenamatseilla, joten ilahduin kovin, että Duskin voi pelata vaikka kokonaan pasi. Minulle tämä hölmö pelityyppi toteuttaa samaa, sillä laiteklassismin tapaan FPS-klassismissa on yleensä karttamani äiä-henki. Ja joka välissä saa eteensä jotain pientä uutta, jonkun pienen twistin. Se on Doom, Heretic, Duke, Blood, Quake ja läjä muita taideteoksia puristettuna yhdeksi verenpunaiseksi timantiksi. Kenttäsuunnittelu on Duskin todellinen mestarinäyte. Jalat ovat tulikeppejä vahvempia (etenkin jos tuntee sivuttaishypyn salat). 33 103263_.indd 33 28.1.2019 21.32.28. Normivaikeus lähtee helppona, mutta vääntää ruuvia reilusti loppua kohden. Alku voi tuntua vaatimattomalta, mutta siitä peli vain kasvaa ja kasvaa, kunnes se räjähtää omaan päräyttävyyteensä. Tässä ritarissa on jotain tuttua... Bonuksina niitä ei voi kuitenkaan moittia. Arvosteltu: PC David Szymanski / New Blood Interactive Versio: 1.2 Testattu: i5-2400 3,10GHz, Radeon RX470 4 Gt, 8Gt muistia, Windows 10 Ikäraja: Ei ole. Erebusiin, jota pidetään ensimmäisenä avoimena FPS-kenttänä. ilis eivät aina pelaa yhteen. Dusk yhdistää tekstuurisuttua ja polygonikulmia tavalla, joka yleisesti dumataan alkeispelin merkkinä. Se on peli, jonka arviointiin vaadittavaa kompetenssia olen haalinut puoli ihmisikää. Jokainen ase tuntuu hyvältä ja täyttää tietyn tarkoituksen, oli kyse läheltä mörssäävästä tuplahaulikosta tai kaiken läpi ampuvasta varsijousesta. Dusk on vintageräiskinnöille sama mitä Analogue retrokonsoleille. Tämä ei ole nostalgiaa, tämä on pelisuunnittelua! Kuolematon kolminaisuus Uusretroräiskinnän pitää onnistua kolmessa asiassa: estetiikassa, toiminnassa ja kentissä. Persoonalliset vihollisäänet auttavat sekä viihtymään että pysymään perillä taistelutilanteesta. Sama hionta on läsnä toiminnassa. Ruudun pikselöitymistä voi säätää asteikolla, joka lähtee nollasta ja kulkee Summer of ’94:n ja Grandpa’s 386:n kautta DuskBoy Coloriin. Estetiikan, toiminnan ja kenttäsuunnittelun kolmikärki lävistää sydämeni yhä uudestaan. Viittauksia alkaa nähdä kaikkialla kenttien nimistä alkaen: onko areenamainen The Erebus Reactor nyökkäys Doomin Mt. Kauhu
ilistelyvaraa on kertaluokkaa enemmän. Marion digiloikka Marion, Luigin ja muiden hang-aroundien 2D-tiimitasoloikka kuulostaa hauskalta. Oih mikä yllätys, Bowser hyökkää lentolaivallaan, kidnappaa prinsessan ja heittää Marion kumppaneineen jonnekin kauas korpeen. U Deluxessa näkyy ja tuntuu historian siipien havina, sillä Marion seikkailu on klassinen 2D-tasoloikka, jonka jänskä kikka kolmonen on peräti neljän pelaajan saumaton co-op-loikinta. Kolikot kassaan Tiimiharmoniaa kannattaa etsiä ja ylläpitää hetki, sillä kaikkia kolikoita ja isoja keräilytähtiä ei tietenkään saa yksin, ei ainakaan mitenkään helposti. No, teineillä ja 4-vuotiaalla oli tosi kivaa siihen asti, kunnes pilasin huvin ja käskin pelaamaan. Elämät sinällään eivät uhkaa loppua, sillä 1-up-sienten lisäksi jokainen sata kolikkoa on lai a ja kolikoita on kaikkialla. Kun halusin kerätä kentästä kaiken olennaisen, vetoja piti hioa tosissaan, joten tyydyin pian pelkkään läpäisyyn. Tuntemattomissa kentissä eteneminen on huomattavasti helpompaa yksin, kun ei tarvitse varoa muita ihmisiä tai tuurilla juoksevien koohottajien ansiosta liian nopeasti eteenpäin vierivää ruutua. Hupaisimmat sekoilut syntyvät usein juuri vilpittömistä yhteistyön yrityksistä hyppää sä, no jos mä kuitenkin, ei kun venaa, hip hei, eiii, me kaikki putosimme rotkoon. TASOLOIKKAKARNEVAALI Arvosteltu: Switch Nintendo Moninpeli: 2-4 samalla koneella Ikäraja: 3 S ienikuningaskunnan kerma bilettää Peachin linnassa. Kertaalleen läpäistyissä kentissä treenaamalla kaikkien loikkaskilzit saadaan suurin piirtein samaan linnaan. 34 103264_.indd 34 28.1.2019 21.49.04. New Super Mario Bros. Jokaista kenttää ei edes tarvitse läpäistä, sillä eteenpäin johtavat reitit jakautuvat usein, mikä lisää uusinta-arvoa. Porukalla pomppiminen on pohjimmiltaan AAA-luokan tiimihupia, mutta seurueen koostumukseen ja/tai tavoitteisiin kannattaa kiinnittää huomiota. Kuittasin kämmin nielemän elämän yleensä takaisin jo seuraavalla yrityksellä. Ongelma on se, että sankarit eivät ole toisilleen haamuja, mikä aiheuttaa törmäilyä, ja kesken ilmalennon kolarointi on usein fataalia. Ei eteneminen vaivatonta läpijuoksua yksinkään ole, sitähän jo taitoa painottavat perinteetkin velvoittavat. Vaikka hyppely ei moderniin tapaan edellytä pikselitarkkuutta, marioille tyypillinen voimakas inertia vaatii huolellista otetta pohjattomien kanjonien ja vihollisten tuntumassa. Epävarmat pelurit pystyvät suojaamaan alter egonsa kelluviin kupliin, mutta se vaatii kykyä ja malttia tunnistaa taitojensa rajat. U DELUXE Petri Heikkinen Ilman vahvaa johtajaa Mario ja kumppanit on tuomittu törmäilemään. Aina se ei sitä ole, ei ainakaan silloin, kun itse yrittää edetä tosissaan ja muut vain hoopoilevat. NEW SUPER MARIO BROS. Loikinta on vaihtelevaa ja värikästä, ulkoisesti ja sisäisesti, eikä vähiten valtavien, eri tavoin liikkuvien tasoja ansaelementtien ansiosta. Toisen sankarin (tai vihollisen) päältä hyppimällä pääsee peruspomppua ylemmäs ja kauemmas, mikä vaatii halukkuutta ja kykyä tiimityöhön. U Deluxe -lisänimi kertoo, että kyseessä on Wii U -loikkaseikkailun Switch-yleisölle tuunattu painos. Toadeja ja etenkin vihuille immuunia Nabberia on helpompi ohjata kuin Mariota ja Luigia. Ei sitten muuta kuin kohti toista linnaa. Marion ja kumppanien matkan startti on toki kasariin verrattuna reippaasti helpompi, koska kauniita kenttiä ja sitä myöten . Kevyt paine on päällä jatkuvasti, sillä tutkinpa joka kolon -asenteella aika ei millään riittänyt maalilipulle saakka, hyvä jos edes kentän puolivälin tarkistuspisteelle
Monissa paikoissa, etenkin kierojen boo-kummitusten kentissä, on useita älynystyröiden hierontapaikkoja, joissa pitää vain ymmärtää yrittää jotain laatikon ulkopuolelta. Pelimoraalin syöpä vai loogista nykyajan meiningin hyväksymistä. Goombaya, my lord Eloisan maaston ohella etenemistä kampittavat klassiset vastustajat eli goombat, lihansyöjäkasvit ja vaihtelevat kilpparikaartilaiset sekä normaaleina että jättiversioina. New Super Mario Bros. Puh huh, minäkin halusin Super Luigissa monta kertaa kuplan suojaan turvaan siksi aikaa, kun joku taitavampi hoitaa pahat paikat. Suuret luuloni älykkyydestäni karisivat noin puolimatkassa, kun Luigi alkoi tarjota apuaan melkein joka kentässä. Kookas merikäärme mutkistaa matkaa koko kentän ajan. Tietä tasoittavat vähintään yhtä tutut, pelityyliä merkittävästi muuttavat bonarit, kuten tulipallokukkanen ja liito-oravapuku. U Deluxe on erittäin hieno vanhan koulukunnan Mario-tasoloikkaseikkailu, joka kuuluu nykyaikaan komeiden efektien, peräti neljän pelaajan co-oppauksen ja kasariin verrattuna inhimillisen vaikeustason ansiosta. Kerää enemmän kolikoita kuin muut -juoksu on ainoastaan moninpeli, joten sitä varten pitää haalia kaverit kokoon. Hyvää: + Co-op-moninpeli ja runsaasti vaihtelevia kenttiä. Kun ohjain on pad ja asenne bad, kurssi kohti prinsessa Peachia, hyppyfaktori kuusi. Suojaudu kuplaan, jos meno pelottaa, mutta älkää kaikki tehkö sitä samaan aikaan. Vaikeustasollisia kasariviboja irtoaa New Super Luigi U -tilasta, sillä kuten nimi kertoo, mukana ei ole Mariota. Marion digiloikka ei lisää työttömyyttä, koska sienet odottavat syöjäänsä ja kilpikonnat tallojaansa. Kisat ovat kuoleman jälkeen suoraan kuplasta jatkamisen myötä suhteellisen letkeää rynnistämistä. Voiko pelaajaa auttaa liikaa. Kaanonin johtajaportaan hirviöt hoidetaan perinteisellä kolme hyppyä niskaan sopivassa välissä -kaavalla. Jos New Super Mario Bros -pelit ovat jääneet kokematta, älä sivuuta klassisen Marion modernisoinnin pätevää Switch-inkarnaatiota. Kenttiä on rukattu selvästi lyhyemmiksi, mutta huomattavasti pirullisemmiksi ja aikaa on tuntuvasti vähemmän. Reippaasti pääpeliä harkkorempi New Super Luigi U on deluxe-sisältöä, joka nähtiin Wii U:lla kuusi vuotta sitten vasta delsuna. Räväköissä boost rush -juoksukilpailuissa, joissa kolikkojen kerääminen nopeuttaa vieritystä, pyritään läpäisemään pari kenttää mahdollisimman nopeasti. 35 103264_.indd 35 28.1.2019 21.49.26. Kiitos, mutta ei kiitos, en jaksa läpäistä kaikkia kikkailuja hermojeni kustannuksella. NESahtavan yksinkertaiset kontrollit ovat selkeitä ja napakoita, joten ohjausta en kuolemien sumastani voi syyttää. 87 Marion 2D-klassikoita tyylikkäästi kanavoiva moderni tiimitasoloikka. Lyhyemmissä pieniä spesiaalikenttiä käyttävissä taitohaasteissa testataan nopeuden ohella sorminäppäryyttä ja hoksottimia. Luigi hyppää korkeammalle ja liukuu enemmän kuin Mario, mutta eivät erot siihen jää. Huonoa: . Moninpeli hoidetaan luonnollisesti ainoastaan paikallisena ilmiönä, netissä tiimityöstä tulisi vain sanomista. Huikean korkealle hyppäävään mini-Marioon ja vauva-Yoshi-ilmapalloon en ole muistaakseni aiemmin törmännyt. Kiristelin irtohampaitani myös erilaisissa haastetiloissa, joissa mitataan Mario-kontrollien hallinnan nopeutta ja sujuvuutta. Uudestaan, entistä vaikeampana. Kun interaktiiviset läpäisyohjeet ovat sisäänrakennettuja, niin eipähän tarvitse ainakaan googletella. Loikkiminen on ergonomisesti vaivatonta jokaisessa padivaihtoehdossa ja konsoliorientaatiossa, tosin table top -tilan ääreen ei tavalliseen tapaan mahdu kuin neljä mini-ihmistä. Pitkäksi aikaa jumiin näihin ei silti jää, ellei välttämättä halua, sillä muutaman kämmin jälkeen Luigi tarjoutuu näyttämään, kuinka homma oikein hoidetaan
Sen huomaa jo siitä, että Nintendon vuoden 2018 joulun ylivoimaisesti suurin panostus oli sarjan uusimpaan osaan, vaikka se on käytännössä vain laajennettu porttaus Super Smash Bros. Sääntöjä saa rukattua vapaasti niin, että esimerkiksi pelataan joko aikaa vastaan tai vaihtoehtoisesti jokaisella on tietty määrä elämiä, joiden loppuessa on ulkona pelistä. Omalaatuisen pelimekaniikkakombonsa ansiosta Smässyt ovat nousseet yhdeksi Nintendon ehdottomista lippulaivoista. Pelimoottori, gra. Wii U:sta. Rool ja Metroidin Ridley, lisäksi sisältää aivan jokaisen pelissä ikinä esiintyneen hahmon. Kestopalkin asemasta hahmojen ottama vahinko kuvataan prosentteina. Normaalit ja erikoisiskut muuttuvat riippuen siitä, mihin suuntaan tattia kääntää. SUPER SMASH BROS. Check. Check. 74 hahmoa, joka uusien naamojen, kuten Simon Belmont, King K. sanoo kyllä kahden vuosikymmenen kokemuksella. S uper Smash Bros. Ensimmäinen on Joker pelistä Persona 5. Tavoite on heittää viholliset ulos areenalta mahdollisimman useasti yhden matsin aikana. Ultimaten olevan vain porttaus muutaman vuoden takaisesta Wii U -versiosta, en valehdellut, mutta en puhunut täysin tottakaan. Tattia ja peruslyöntinappia pohjaan painamalla irtoavat ladattavat, tehokkaat smash-hyökkäykset. Solid Snake. Äärimmäinen hahmorosteri Kun mainitsin Super Smash Bros. Jokainen uusi hahmojulkistus räjäyttää Twitterin ja spekulaatiot sekä “vuodetut”, eli oikeasti päästä heitetyt, uudet hahmot aiheuttavat valtavaa keskustelua ja spekulaatiota. Mario, Pikachu, Bayonetta, Cloud, Donkey Kong, Captain Falcon, Mr. Perinteisemmät kesÄÄRIMMÄINEN TURPASAUNA Arvosteltu: Switch Sora / BandaiNamco / Nintendo Versio: 1.2.1 Moninpeli: 2-8 Ikäraja: 12 Santeri Oksanen 36 103265_.indd 36 28.1.2019 22.01.16. Se on pelisarjan ehdoton vahvuus, vain harva peli voi vastaavassa väittää onnistuvansa. ULTIMATE Voiko peli olla sekä rennon illanvieton bilepeli että armottoman ankara esports-hirmujen taistelutanner. Jokainen hahmo toimii tismalleen samalla logiikalla: yksi nappi (tai harhaoppisten näppäinasettelussa tatin kääntäminen ylös) hyppää, toisesta lähtee perushyökkäykset, kolmannesta hahmokohtaiset erikoisiskut. Näkyvyys kuulemma onkin näinä some-päivinä valuuttaa. Harva pelisarja aiheuttaa sellaista yhteisöllistä huumaa kuin Smash Bros. Näennäisen simppeli pelimekaniikka kätkee alleen riittävästi syvyyttä, josta saavat huvia niin hc-pelisuorittajat kuin kevyttä viihdettä hakevat pelaajat. Ultimate on myös ensimmäinen Ultimate-sanaan nimensä päättävä peli, joka oikeasti ansaitsee tittelinsä. Game & Watch. ei mahdu samaan lauseeseen muiden pelien kanssa. Smash Bros. Lisäksi mukana on simppelit puolustukset, väistöt ja heitot. Kun perinteisissä taistelupeleissä jokaisen hahmon opettelu vaatii erikoisliikkeiden, pitkien kombojen ja järkyttävien näppäinsarjojen opettelua, ovat Smash Brosit helposti ja nopeasti opittavissa. Kun napit on yhdellä hahmolla oppinut, toimivat ne tismalleen samalla tavalla muillakin. Check, check, check, check, check, check ja vielä kerran check! Ja lisää on tulossa! Kaikkien tammikuun loppuun mennessä pelin ostaneiden iloksi (ja feikkejä hahmojulkistuksia tehtailleiden kauhuksi) Piranha Plantin Mario-sarjasta pitäisi olla jo ulkona, ja vuoden mittaan ilmestyy ainakin viisi DLC-hahmoa lisää. Ice Climbers. Äärimmäinen bilepeli Smässyt ovat perusmekaniikoiltaan ihailtavan yksinkertaisia. Mitä suurempi prosenttiluku, sitä pidemmälle hahmo lentää ottaessaan osumaa. Super Smash Bros. Vaikka napeista irtoavat liikkeet ovat erilaisia, on uusien hahmojen koeajaminen helppoa ja nopeaa, mikä on olennainen ominaisuus näin laajan hahmokaartin bilepelissä. Vähän kuin siinä yhdessä taistelultaan esimerkillisessä pelisarjassa. ikan taso ja suurin osa pelimekaanisista ominaisuuksista ovat lähes yksi yhteen aiemman version kanssa, mutta Ultimaten lisänimi ei ole tuulesta temmattu, sillä vanhan päälle on kasattu niin hurjasti kaikkea uutta, että käytännössä kyseessä on uusi peli. Panostus selvästi kannattaa, sillä Ultimate-lisänimellä kulkeva mätkintäspektaakkkeli myi miljoonittain, nousten muun muassa Nintendon Euroopassa nopeiden myyneeksi peliksi ikinä. Luvut kertovat omaa tarinaansa pelin äärimmäisyyksistä: 108 taisteluareenaa, joissa mukana niin vanhoja tuttuja kuin kokonaan uusia, sekä aivan järkyttävä hahmorosteri
Lisäksi kentistä löytyy erilaisia taustaelementtejä, kuten vaikkapa Warioware-kentän vaatimus suorittaa lyhyitä minipelejä kesken taistelun. Mutta yksinpelin valovoimaisin tähti on massiivinen Spirits-moodi, etenkin sen World of Light -niminen seikkailupeli. Siihen päälle lisätään vielä läjä tavaroita, jotka vaihtelevat käytettävistä aseista NPC-kameohahmoja kutsuviin patsaisiin. Äärimmäisenä kaaosbonuksena Ultimatessa voi vielä muuttaa taistelukentän kokonaan toiseksi lennosta kesken matsin. Jo neljällä pelaajalla ruudulla tapahtuu jatkuvasti ja paljon, mutta Wii U -version tapaan matseja voi venyttää jopa kahdeksalle pelaajalle yhtä aikaa, mikä on puhdasta kaaosta. Tätä tappelupelin yksinpelimoodia et selätäkään illassa tai parissa! Pelissä on lisäksi oma hauska oma moodinsa, jossa henkiä voi metsästää myös muutaman minuutin välein satunnaisesti vaihtuvina yksittäisinä matseina. Vähän moodi kyllä haiskahtaa perijapanilaiselta gachalta, mutta koska henkiä ei (ainakaan vielä) voi ostaa oikealla rahalla, se ei juuri haittaa. Ultimaten pelimekaniikkamuutokset tukevat kilpapelaamista entisestään. töön myös muissa pelimuodoissa, mutSuper Smash Bros. 37 103265_.indd 37 28.1.2019 22.01.41. Joillakin viimeinen matsi on perinteisten jättikäsien kanssa, toiset ottavat mittaa Monster Hunterin Rathaloksesta. topisteetkin saa halutessaan mukaan stamina-matseissa. Lopputuloksena Smash Brosista bilepeli ei paljon enää parane. Kun miehestä ja naisesta oikeasti aletaan ottaa mittaa, säädetään ihan ensiksi tavarat pois päältä. Hahmoja on raskaalla kädellä viilattu sitten Wii U:n päivien, joten Bayonettan aika ylivoimaisena taistelukuningattarena on päättynyt. Kenttäja hahmovalikoimassa ei sentään tarvitse tyytyä vain Foxiin Final Destinationissa kuin Meleen kultapäivinä konsanaan, sillä jokaisesta kentästä saa sekä hasardittoman version, kolmialustaisen Battle. Epäilyttävästi tosin pelissä on henkiä toistaiseksi vain tähtiluokituksilla yhdestä neljään, joten saa nähdä mitä tulevaisuuden kuvioita ovat pelimoodille pohtineet. ilistä lisää yleinen kaaos. Henget voi ottaa halutessaan käyttöön myös muissa pelimuodoissa, mutta eihän kukaan sellaista halua tehdä, sillä Smash on myös… Äärimmäinen kilpapeli Mutta nyt on aika keskittyä kaikkein olennaisimpaan! Vaikka Smash on helppo oppia ja toimii nopeatempoisena huvina, kertoo pelin suosittu e-urheiluskene paljon siitä, kuinka yllättävän paljon syvyyttä yksinkertaisen kuoren alla piilee. Mukana on toki ihastuttavan vapailla säännöillä käytäviä yksittäisiä Smash-matseja sekä perinteisen arcademainen Classic-moodi, joka ilahduttavasti on jokaisella hahmolla erilainen ja viittaa jotenkin hahmon historiaan. Street Fighterin Ryun koko Classic-moodi mukailee Street Fighteria: perinteisten Smashin sääntöjen sijaan kaikki ottelut käydään stamina-matseina. Midgarissa taistelua häiriköivät tietenkin legendaariset Final Fantasyn summonit, kuten sähköjumala Ramuh. Jopa loppuvastus vaihtuu: uudet hahmotulokkaat Simon ja Richter Belmont kamppailevat lopussa Draculaa vastaan. Äärimmäinen yksinpeli Ultimate tarjoaa ylivoimaisesti parhaan yksinpelikokemuksen koko sarjan historiassa. Meno on tasapainoisempaa kuin koskaan, ja nopeinta sitten Meleen päivien, mikä tuntuu ihan turkasen hyvältä. Henget ovat kuin hahmolle laitettavia varusteita, jotka paitsi nostavat erilaisia taitoja, myös tarjoavat bonuksia. on yhtä videopeliviittausta, hahmoja ja kenttiä myöten. eld-muodon tai puhtaan tasaisen Omega-iteraation. Kun vastaan tulevat taistelut ovat huikean hauskoja ja säännöiltään monipuolisia, joutuu henkitiimiään pohtimaan jatkuvasti. Bilepeli. Myös puolustuspelipainotteisuus on laskenut esimerkiksi jo sen vuoksi, että peräkkäiset väistöt ovat nyt aina vain entistä lyhyempiä, mikä pakottaa aggressiivisempaan pelityyliin. Jos World of Lightia joutuu jostain moittimaan, niin siitä, että se on niin massiivinen. Siinä on oma maailmankarttansa, jonka alussa on käytettävänä hahmona vain Kirby, mutta maailmaa matkaamalla ja taisteluita voittamalla saa avattua paitsi uusia hahmoja, myös uusia henkiä
Toisinaan pelkkä kiperiin suuntiin vierivä seikkailuareena tuntuu vastustajia pahemmalta uhalta. koko sarjan historiassa, todellinen ultimatepaketti. Mario potkaisee Foxia naamaan Shyguy-kisojen keskellä Inklingin katsoessa vierestä. Kamppailuareenoina nähdään kaikenlaista kivaa suoraviivaisista luukutuskaukaloista Nintendo-historialle kumartaviin jänskiin virityksiin, kuten F-Zero-ratoihin ja kasibittiklassikoiden mukaelmiin. On ihan äärimmäistä arkipäivää, että määrittelen itselleni tavoitesäännöiksi tavarattomat 1v1 stock -matsit, mutta löydän itseni keskeltä neljän pelaajan free-for-all -tavaramerta. Mario, Donkey Kong ja Kirby harjoittelevat kuvioliitoaan, Snake pyrkii pakoon Keniltä ja vihaiselta Isabellelta. Vaan niin on Smash-paratiisin puutarhaankin luikerrellut se Nintendolle liian tuttu käärme, joka nettipelinä tunnetaan. on hieno poikkeus, joka yhdistelee näppärästi tasoloikkaa perinteiseen mätkintäteemaan ja iloisen kaoottisiin, jopa kahdeksan ottelijan kaikki vastaan kaikki -nujakoihin. Minua ei tippaakaan haittaisi, jos joutuisin odottamaan vähän pidempään sen vuoksi, että ylipäätään pääsisin sellaiseen matsiin, mihin oikeasti haluaisin päästä. Äärimmäinen emämunaus Ultimate on aika heittämällä oma suosikkini koko Bros-sarjasta. Pienempänä pahana nettipeli paukkuu ja lagaa silloin tällöin, mutta kokemusten perusteella se johtuu puhtaasti siitä, että toinen pelaaja on yhdistänyt Switchinsä nettiin perunalla, mikä on onneksi aika harvinaista. No items, fave only, Omega destination. Jopa joukkomatsin keskellä ehtii Cloud ehtii ladata limiittiään. Paketin tärkein anti, eli lennokas moninpeli taipuu mukavasti saman sohvan kevyestä kaverihöntsäilystä tiukasti kilpailtuun nettipeliin. Nettipelin matchmaking noudattaa sellaista logiikkaa, mitä minun aivoni eivät ymmärrä. ÄÄRIMMÄISINTÄ KIMPASSA K un korkean pro. on paras, nettipelin ongelmista huolimatta. Hyökkäykset tehdään joka hahmolla suurin piirtein samalla tavalla, mutta varsinaiset hyökkäykset eivät tietenkään ole samanlaisia, joten mad skillz -elementit siirtyvät kenttäja hahmotuntemuksen suuntaan. Ideana lienee, että matsit alkavat nopeammin, mutta onhan tuo nyt vaan ihan helvetin typerä systeemi. Huonoa: . Äärimmäinen lopputiivistelmä Super Smash Bros. Hyvää: + Lähes kaikin tavoin suurin, kaunein, hauskin ja monipuolisin Smash Bros. Ultimate tarjoaa hienosti monenlaista ja -tasoista sisältöä. Peli on suurempi, kauniimpi ja hauskempi aika tavoin jokaisella osa-alueellaan, nimensä veroinen siis. Sori vaan Melee-fanit, Ultimate on ultimate. 93 Petri Heikkinen hauskin ja monipuolisin SUPER SMASH BROS. Huikea hahmokaarti on totta kai merkittävä osa Smash Bros.:n viehätystä. 38 103265_.indd 38 28.1.2019 22.01.59. Smash Brosissa pärjääminen on enemmän taktiikasta kuin sorminäppäryydestä ja liikesarjojen opiskelusta kiinni. Pelin matchmaking on logiikaltaan toisesta ulottuvuudesta: ennen matsia saa päättää millaisilla säännöillä haluaisi löytää peliseuraa, mutta se ei mitenkään takaa, että löydetty matsi vastaa valintoja. Super Smash Bros. Ultimate on paras Smash Bros., nettipelin typerryttävän hölmöstä matchmakingista huolimatta. Roolipeliviboja huokuva World of Light -yksinpeli on yllättävän mielenkiintoinen ja laaja seikkailu, jossa korttihahmojen tuomien taistelubu en säätöihin upposi useampikin tovi. Tosimatseissa ei turhia tilpehöörejä tarvita. 94 Paras Smash Bros. Sivummalla Samus ottaa torkut. Nintendon Marioja Pokémon-kaanonin ohella matseihin osallistuu runsaasti tunnettuja vierailijoita, kuten Sonic ja Pac-Man. Jos nettipelin hölmöydet saadaan päivityksillä korjattua, ja hahmohype pidettyä korkealla, näen itseni pelaamasta tätä vielä pitkään. Melee-miehet nyt tulevat liputtamaan oman rakkaansa puolesta vielä haudastakin, mutta minulle tämä on aika lailla kaikin puolin paras versio puhdasta hunajaa. Myös Richter on paikalla. Osanotto otteluihin ei jää ohjaimista kiinni, sillä USB-adapterien ansiosta jopa alkuperäiset GameCube-padit kelpaavat Ultimatelle. Tai miten olisi Snake vastaan Bayonetta vastaan Belmontin veljekset. Taktiikka pitää tietysti sovittaa villisti vaihteleviiin kenttiin, joita on todella paljon. En ole varma, mitä tässä pysäytyskuvassa edes tapahtuu, joten mieti, millainen kaaos kahdeksan pelaajan matsit ovat liikkeessä. ilin mätkinnät ovat pitkälti sitä samaa vähän eri kääreissä, Smash Bros. Kun Wii U:lla nettipeli oli jaettu vielä kahteen osaan, rentoon For Fun -tilaan sekä tosikkojen rankattuun For Gloryyn, on kaikki pelaajat heitetty nyt samaan laariin. ULTIMATE Normipäivä smässylandiassa: Dr
Juuh elikkäs Scribblenautsin ongelma on, että yksi peli riittää loppuelämän tarpeiksi. Puukstaavit on ryhmitetty neljän kirjaimen ryhmiin, joiden välillä liikutaan analogisauvalla. Olin epäileväinen käyttöliittymästä, sillä Wii U:n erinomainen virtuaalinäppäimistö ei kivutta käänny pädille. dessa isoksi vain yhdellä adjektiivilla. Pulmat alkoivat toistaa itseään hetkessä, kun toimivaan konseptiin ei löytynyt riittävästi variaatiota. Vaikka mukana on nyt myös supersankarihommia, pelin perusongelmaa nekään eivät saa ratkaistuksi. Siivooja tarvitsee mopin käteen, kokki kaipaa pitsaleipuria ja Ihmemies apua naisväen kanssa. Hyvää: + Kikkailu parserin kanssa on hauskaa, käyttöliittymä toimii hyvin padillakin. Uudelle konsolisukupolvelle tuutattu Mega Pack sisältää Unlimitedin sekä DC Comicsin sarjakuvalisenssillä varustetun Unmasked-lisäseikkailun. 39 103266_.indd 39 28.1.2019 21.52.51. Pienestä voi tehdä ison ja toisin päin. Tai haulikon. Juho Kuorikoski SCRIBBLENAUTS MEGA PACK Suomalaisten lukuja kirjoitustaito ovat kriisissä! Apuun syöksyvät Scribblenautsit, mutta vain englanniksi. Kepposesta tuohtuva kääkkä paljastuu velhoksi, muuttaa Maxwellin siskon kiveksi ja haluaa antaa sankarille opetuksen. Tytär onneksi jaksoi innostua sanaleikeistä, ja absurdit ratkaisut arkisiin ongelmiin naurattivat. Tässä todellisuudessa isoksi voi kasvaa vain yhdellä adjektiivilla. S cribblenautsin perusajatus on viehättänyt minua aina: väkivallan sijaan maailmaan vaikutetaan kirjoittamalla: substantiivi synnyttää tyhjästä jotain, adjektiivi muuttaa olemassa olevan kappaleen perusarvoja. Peli toistaa itseään, koska jokainen ongelma ratkaistaan samalla tavalla, vain eri sanoin. TERVE TULOA LAPPEEN RANTAAN Arvosteltu: PS4 Saatavilla: Switch, Xbox One Shiver / WB Games Ikäraja: 3 72 Samaa scribbleä uudessa megapakkauksessa. Tämä todistaa teoriani aloittelijoista ja Scribblenauteista. Olen viimeksi scribblaillut vuonna 2012, mutta Mega Pack alkoi puuduttaa jo ensimmäisen pelitunnin jälkeen. What a shame. Mikään ei piristä koulupäivää niin kuin Suuri Muinainen. Minulla on nimikin valmiina: Töhernautit. Lehtiö osaa loitsia tyhjästä asioita tekstin perusteella, joten nälkäinen vanhus saa evääkseen mädän omenan. Yllätyin iloisesti, sillä revolverin rullaa muistuttava pädikäyttis toimii erinomaisesti. Scribblenautsin perusidea kantaa edelleen, mutta nyt toisto hiipii liiveihin vielä nopeammin kuin seitsemän vuotta sitten. Tässäpä adjektiivilla. Pelimekaniikan ytimessä on Maxin lehtiö. Kaksiulotteinen pelimaailma on lapsenomainen puuhamaa, jossa jokainen taso on pullollaan uusavuttomia asukkaita, joiden ongelmat Max ratkoo taikalehtiöllään. Pelidesign pyrkii varioimaan kaavaa parhaansa mukaan, mutta sanoilla leikkiminen ei yksinkertaisesti kanna paria tuntia pidemmälle. Teräsmiehen riesana ovat roistojen ohella paparazzit. Kun Scribblenauts Unlimited julkaistiin vuonna 2012 Wii U:lle, pelasin sitä silmät verestäen. Tosin sillä rajoituksella, että taika ei tehoa tuotemerkkeihin. Ihmeen tuntu riittää toimisi erinomaisesti, sillä se pelillistää kieliopinnot yllättävän hyvin. Opetustyökaluna Scribblenauts toimisi erinomaisesti, sillä se pelillistää kieliopinnot yllättävän hyvin. Tässäpä olisi kopioinnin arvoinen idea jollekin suomalaiselle peli. Jos joku on surullinen, teksti muuttaa tämän iloiseksi tai vaikkapa masentuneeksi. Scribblenauteista. Kuten Eminen tietää kertoa, sanat ovat aseeni. Scribblenautsin näkemys Jokerista ei ihan saa selkäpiitä karmimaan. Parserina toimivan lehtiön avulla voi muuttaa myös olemassa olevien kappaleiden parametrejä adjektiivien avulla. Enkä puhu nyt rehtorista. Aloittelija jaksaa koluta tarinan läpi puhtaasti keksimisen riemun voimalla, mutta veteraani tylsistyy hetkessä. Elämäm koulus Scribblenauts Unlimited alkaa, kun Maxwell innostuu kiusaamaan vanhusta taikalehtiöllään. Maxwellin on kierrettävä maailmaa auttaen muita, sillä se on ainoa konsti systerin pelastamiseksi. Ravintolan meininkiä voi piristää raptorilla, mutta ei esimerkiksi Hulkilla. Huonoa: . Ihmeen tuntu riittää yhden läpipeluun ajan. Alkuihastusta seuraa tylsistyminen. Parserin kanssa jaksaa leikkiä yhden seikkailun ajan, mutta sen jälkeen takki on tyhjä. rmalle, joka haluaa keskittyä edutainmenttiin. adjektiivilla. Riittävästi kirjaimia takomalla parseri lyö vaihtoehdot listaan, joista voi sitten valita mieluisensa. Siivillä ratkaisi tehtävän kuin tehtävän, joten itsensä piti pitää kurissa. Jokainen kirjain vastaa yhtä padin toimintopainikkeista, joten kirjoittaminen käy pienen treenin jälkeen vikkelästi. Kirjoittamalla lehtiöön substantiivin, idea tiivistyy todellisuudeksi pelissä. Ihanan väkivallatonta ja luovaa! Kunnes jokainen ongelma ratkaistaan raptorin tai cthulhun avulla. Käytännössä tämä tapahtuu niin, että avunannosta palkitaan tähdillä, jotka puolestaan avaavat pelimaailmaa tutkittavaksi. Peli-idea oli kerrassaan nerokas, mutta se ei kantanut kovin hyvin täysimittaisen pelin tarpeiksi
Otsikkoon päätyi Ihmepojan sijasta Monster Boy, koska sarjan tavaramerkkitilanne on luvalla sanoen sotkuinen. Lassi Hietala Viina muuttaa ihmisen siaksi, mutta tällä kertaa väärän ihmisen. Myös paremmat varusteet hankitaan luonnollisesti shoppailemalla. Eksyminen on mahdotonta, sillä seuraava etappi on merkitty aina karttaan ja seikkailun myöhemmät vaiheet on piilotettu lukittujen ovien taakse. Se sai alkunsa Wonder Boy -tyylisenä pelinä nimeltä Flying Hamster II, kunnes Wonder Boyn luoja Ryuichi Nishizawa sai projektista vihiä, ja hänen luvallaan peli rukattiin osaksi Wonder Boy -jatkumoa. MONSTER BOY AND THE CURSED KINGDOM Loitsujen tankkausta manan majassa. Alkupään sikaja käärmeosuuksien perusteella luulin Monster Boyta pelkäksi puzzleseikkailuksi, mutta uusien hahmojen myötä toiminnan määrä kasvoi roppakaupalla. Cursed Kingdomia on kehitetty kunnioitettavat viisi vuotta. Toissavuotinen Dragon’s Trap (Pelit 08/2018, 78 p.) oli lähinnä uusiksi kuvitettu versio vanhasta Master System -pelistä, nyt joulun alla ilmestynyt Cursed Kingdom on puolestaan eri porukan tekemä, täysiverinen jatko-osa. Jin miekkailee, hyppelee, juttelee ja niin edespäin puoliavoimessa maailmassa, jota saa tutkia vapaasti, mutta eteneminen tapahtuu lineaarisesti juonen määräämässä järjestyksessä. Ol(i)omuodon vaihtaminen onnistuu lennosta, niinpä lopulta Jin on kuin kuusi erilaista pelihahmoa yhden miehen sisällä. Vanhoille hoodeille saa palata milloin vain, vaikkapa aarrearkkuja etsimään tai hirviöitä mättämään taskurahan kartuttamiseksi. Hahmokavalkadin karttuessa muuttuu pelikin monisäikeisemmäksi. Nabu-sedän sekomehu Vaara uhkaa hirviölandiaa: hovinarri Nabu on intoutunut ryypiskelemään kuninkaallista nektaria ja seonnut tykkänään. Lunastus tapahtuu pelissä, joka laadultaan kelpaa parhaaseen AA-kerhoon. Monster Boy and the Cursed Kingdom on jo toinen moderni näkemys klassisesta Wonder Boy -sarjasta. Lopulta peli on yllättävänkin kiemurainen yhdistelmä suoraa taistelua, tiukkaa tasoloikintaa ja kalloa kolottavaa puzzlenpyörittelyä. Hei, olen Monster Boy, ja olen erinomainen! M illaista retropelaamisen renessanssia me elämme! Nintendon 8ja 16-bittikamaa saa taas marketista, vanhalla Mega Drive -reseptillä tehty Sonic Mania on konsolisukupolven parhaita pelejä ja yhtäkkiä legendaarinen Wonder Boy -sarjakin herää eloon maattuaan koomassa yli 20 vuotta. Tässä rytäkässä myös Nabun hyvä veljenpoika Jin saa tujauksen taikasauvasta ja muuttuu ihmispossuksi. Hirviö mieheksi Pelin erikoisuus on Jinin kyky muuttua erilaisiksi hirviöiksi, kunhan muuntautumisen mahdollistavat taikapallot on ensin riistetty niitä vartioivilta pomoilta. Siitä alkaa Jinin seikkailu ihmisyytensä palauttamiseksi ja koko maailman pelastamiseksi. Käärme mahtuu ahtaista paikoista, tarrautuu seiniin ja kattoihin sekä sylkee myrkkyä. Jos Wonder Boy -sarjan pelikaava ei ole entuudestaan tuttu, niin vertaan sitä metroidvanioihin ja sivusta kuvattuun A Link to the Pastiin. Leijona ja lohikäärme ovat jämeriä taistelijoita, joilla on omat tonttinsa: jalopeura rynnistää vauhdilla tiiliseinän läpi, lohhari tietysti syöksee tulta ja osaa lentää. Sammakko pärjää ilman happea veden alla ja käyttää pitkää kieltään heittokoukkuna. 40 103271_.indd 40 28.1.2019 21.58.58. Takaisin ihmiseksi pääsee vasta kun kaikki hirviömuodot ovat plakkarissa. Juopunut narri liihottaa pitkin mantuja lentävällä tynnyrillä aiheuttaen kaikenlaista hämminkiä, kuten taikomalla eläimiä hirviöiksi. WONDERABILIA Arvostelu: Nintendo Switch Saatavilla: PS4, Xbox One, PC (tulossa) Game Atelier / FDG Entertainment / Sega Ikäraja: 7 Ensimmäinen hirviöpallo hankittu. Verkkaisesti taapertava sika on maagihahmo, joka kompensoi heikkoa taistelukuntoaan loitsuilla ja hyvällä hajuaistilla
Viiden vuoden kehitysajan huomaa juuri yksityiskohtien ja variaation valtavasta määrästä. Pienet suunnittelumokat korpeavat hetkittäin. ikka muistuttaa Shantaen ja Mega Man 11:n tyylejä, mikä aluksi herätti pahoja aavistuksia. Loppupään aivon sulattajat toivat, yhtään liioittelematta, mieleen sellaisenkin pelin kuin Legend of Grimrock. Hyvää + Kekseliään monipuolista seikkailua upean näköisessä ja kuuloisessa fantasiamaailmassa. Ainoastaan aivan lopussa on jokunen halpamaisesti suunniteltu kohta, joiden logiikka selviää rasittavasti vain yrityksen, erehdyksen ja viidentoista kuoleman kautta. Nämä eivät ole erityisen vaikeita, mutta ainakin mielikuvituksellisia ja monivaiheisia. Pelissä toistuu Sonic Manian ihme: osaava faniporukka on saanut iskeä kyntensä ikivanhaan pelijatkumoon ja lopputuloksena syntyy loistava kunnianpalautus koko sarjalle. Eniten huvitti kummitustalon pomo, joka rikkoo neljännen seinän samaan tapaan kuin muuatta Kiinteää kärmestä piinannut Psycho Mantis. Monster Boy hurmasi minut täysin. Eräässäkin kahakassa sankari voi joutua loppuvastuksen nielaisemaksi, minkä jälkeen tie pomon hautajaisiin käy sen vatsalaukun kautta. Inventaariota plärätessä napit on tosin kömpelösti valittu: vielä pelin loppuvaiheillakaan en osannut vaihtaa varusteita sekoilematta. Pääkallorannikon trooppiset maisemat tuovat mieleen erään Jiniä kuuluisamman Segan listoilla notkuvan piikkitukan. Dialogi ansaitsee pehmoisia raippoja. Välillä peli muistuttaa jopa perinteisiä seikkailuja a la Sierra ja LucasArts, esimerkiksi kun merirosvorannikolla pitää keksiä, miten herkullinen possupata valmistetaan. Mannaa silmille ja korville Gra. Tarkkuutta vaativat, aikakriittiset pulmat tuottivat eniten harmaita hiuksia. Riemua riittää Seikkailu on yllättävän pitkä. Hyviä ideoita ja mielikuvitusta on käytetty enemmän kuin yhden pelin tarpeisiin. Välillä vastaan tulee luonnollisesti pomotaistelu. Ilmiö on kiintoisa trendi, koska pelihistoriasta löytyy muitakin paikallaan polkevia tai unohdettuja sarjoja, jotka ehkä saisivat uuden elämän, jos uusi polvi päästettäisiin reippahasti töihin. Pähkinää kerrakseen Ongelmanratkaisua on paljon enemmän kuin tyypillisissä metroidvanioissa. 90 Atelier lupaa mainospuheissaan 15 tunhalpamaisesti suunniteltu kohta, joiden 41 103271_.indd 41 28.1.2019 21.59.10. Tulivuoren sisällä meno yltyy todella hikiseksi. Hankalimmat kohdat edellyttävät yhtäaikaisesti taistelua, hyppelyä ja puzzlenratkontaa sekä useamman hirviömuodon hyödyntämistä. Huonoa . Lätinä on välillä amatöörimäisen irrallista, ikään kuin vastaantulijat puhuisivat Jinin ohi suoraan padia käpistelevälle pelaajalle. 90 Monster Boy on rakkaudella tehty taidonnäyte, joka on vahva ehdokas Wonder Boy -sarjan parhaaksi osaksi. Gra. Välillä väistellään tynnyreitä keinuvassa merirosvolaivassa, välillä manipuloidaan ilmavirtauksia linnantornissa, välillä juostaan kilpaa hautausmaalla. Jin tottelee Switchin Pro-ohjaimen tattia niin mallikkaasti, etten edes haikaillut kunnollisen ristiohjaimen perään. Biisit saisivat vain vaihtua nykyistä tiuhempaan: kun on luuhannut yhdessä ja samassa mestassa tuntitolkulla ja taustalla soi koko ajan sama ralli, se jää päähän soimaan infernaalisena looppina. Vaihtelua on ihailtavan runsaasti. Puhekuplien fontti voisi olla myös pari pykälää suurempi. Game Atelier lupaa mainospuheissaan 15 tunnin pakettia, mutta lopputekstien jälkeen pelikellossani oli 20 tuntia, enkä todellakaan kerennyt nuohota jokaista paikkaa. ikkatyylin heikkous on, että kulkuväylät ja objektit toisinaan sekoittuvat kauniisiin taustoihin. ”Ken sent me.” Kartta täydentyy perinteiseen metroidvania-tyyliin huone ja ruutu kerrallaan. Mainion soundtrackin takaa löytyy joukko pelimusiikin legendoja, kuten Michiru Yamane (Symphony of the Night), Motoi Sakuraba (Baten Kaitos, Dark Souls) ja itse Yuzo Koshiro (Streets of Rage, Revenge of Shinobi). Peli vieläpä säilyttää korkean tasonsa melkein maaliin saakka. Verrokkipeleissä on nimittäin pyritty piirroselokuvamaisuuteen, mutta lopputulos lässähtää kliinisen Flash-animaation tasolle. Musiikki on taattua laatutyötä ja elävöittää kepeätunnelmaista seikkailua oivallisesti. Yleensä pelissä on kuitenkin nykynormien mukainen lunki meininki, sillä tallennuspisteet on sijoiteltu armollisesti ja kertaalleen ratkaistut puzzlet pysyvät ratkaistuina, vaikka kuolema korjaisikin. Yksinkertaisimmillaan puzzlet ovat vipujen etsimistä ja vääntämistä, kehittyneemmissä pulmissa pyöritellään vaikkapa kokonaista huonetta kulkuväylän avaamiseksi. Monster Boyssa tämä halpisefekti on onneksi vältetty, peli on kerrassaan upean näköinen myös liikkeessä. Monster Boyn kaltaiselle pelille on elinehto, että kontrollit toimivat just eikä melkein. Jutustelua on kuitenkin niin vähän, etteivät muutamat heikot repliikit peliä pilaa. Onneksi kappaleet ovat hyviä, paitsi intron kasarirallatus, joka tuo mieleen Taistelu-Jaskan antimusiikin. Efekti on sama kuin nykyaikaisissa lauantaiaamun ”piirrettyissä”, jotka eivät kerta kaikkiaan tavoita muinaisten käsintehtyjen klassikkopiirrettyjen tunnelmaa. Dialogia olisi kärsinyt vielä hioa. Tällöin saa olla tosi kiitollinen, että hahmojen ja loitsujen vaihtaminen onnistuu myös taukotilassa
Näin geneerisenä tasoloikkana alkanut sarja sai kaiholla muistellun toimintaa ja JRPG:tä yhdistelevän muotonsa. Legendaarisissa Wonder Boy -peleissä yhdisteltiin tasohyppelyä, pulmanratkontaa ja kevyitä roolipelielementtejä jo vuosia ennen kuin metroidvanian käsitteestä oltiin kuultukaan. Sarjan fanien keskuudessa on edelleen epäselvyyksiä siitä, pitäisikö sarjaa kutsua Ihmepojaksi vai Hirviömaailmaksi. Peli käännettiin kaikille aikansa kotikoneille SG-1000:sta Commodore 64:een. IHMEPOIKA HIRVIÖMAASSA JOHDATUS WONDER BOY -SARJAAN 42 103272_.indd 42 28.1.2019 22.47.57. Ensimmäinen kolmonen, eli Wonder Boy III: Monster Lair (1988), oli itsekseen vierivä tasohyppelyn ja shmupin yhdistelmä, ja myös viimeinen pelihalleihin tehty sarjan osa. Kivikirves kaivoon ja kunnon tinat Ensiesiintymisensä Ihmepoika teki pelihallien hämyssä vuonna 1986. Hedelmien ahmiminen oli tärkeää, muutoin sankari kuoli ennätysajassa nälkään. Adventure Islandista kehittyi myöhemmin oma, kenties Wonder Boyta kuuluisampi pelisarja. Lisäksi Jaleco kyhäsi kämäisen Famicom-version nimeltä Saiyuuki World, joka sijoittui muinaiseen Kiinaan. Kaksi kolmosta Wonder Boy kolmosia tehtiin peräti kaksi kappaletta. Japanissa kakkososan nimi oli Super Wonder Boy in Monster World. Kakkosesta alkaen peleihin ympättiin keveitä roolipelielementtejä. NES-version tekeminen nakitettiin Hudson Softille, joka muovasi peliä reippaalla kädellä ja antoi aikaansaannokselleen uuden nimen Adventure Island. Päämääränä oli pelastaa mielitietty Tina pahan kuninkaan karvaisista kourista, kuinkas muutenkaan. Escapen kehittämässä ja Segan julkaisemassa Wonder Boyssa ohjattiin lannevaatteeseen sonnustautunutta luolahemmoa, joka viskoi kivikirvestä ja hyppäsi välillä skeittilaudan kyytiin. Omaperäisyydestä huolimatta, tai juuri siitä johtuen, sarja on aina jäänyt hieman mysteeriksi, ja sen kaoottinen julkaisuhistoria hakee vertaistaan. Ihmepoika luo nahkansa Pian Wonder Boyn ilmestymisen jälkeen Escapen nimi vaihtui Westoneksi, ja samalla pelin ohjannut Ryuchi Nishizawa halusi pistää Ihmepojan reseptin uusiksi. Harva tiedostaa, että näillä sarjoilla on yhteinen esi-isä. Kuka tai mikä ihme on Ihmepoika. Monster Landista tehtiin versiot suunnilleen kaikille aikansa kotikoneille. Peli oli edelleen tavanomaisiin tasoihin jaoteltu, mutta uutuutena siinä keräiltiin tavaroita ja rahaa, ostettiin roinaa kaupoista, kuulosteltiin vastaantulijoiden horinoita sun muuta kevytroolipeliin sopivaa. Vaikkei Wonder Boy ollut Segan yksinoikeus, on sarjan varhaiset pelit helppo mieltää Master Systemin vastineeksi The Legend of Zeldalle. Master System -käännös on legendan maineessa ja monien Wonder Boy -fanitus alkoi juuri tästä versiosta. Pelityylistä huolimatta kakkonenkin ilmestyi ensiksi pelihallipelinä, mistä muistutuksena siinä on viheliäinen aikalaskuri. Lassi Hietala Ennen kuin pojasta tuli hirviö, hän oli ihmelapsi. M onster Boy ei ole mikä hyvänsä indie-alkeispeli, vaan uusin tulokas jo yli 30-vuotisessa Wonder Boy -pelisarjassa. Pelin nimi vaihtui Bikkuriman Worldiksi ja sen uudelleen piirretyt hahmot perustuivat samannimiseen animeen. Tämä enteili sarjan myöhempien osien sotkuista nimeämiskäytäntöä: Japanissa painotettiin Monster World -otsaketta, lännessä Wonder Boyta. Originaali oli tavanomainen tasohyppelyviritys, jolla on aika vähän tekemistä sarjan myöhempien osien kanssa. Wonder Boy in Monster Landissa (1987) ykkösen viidakkomaisemat saivat väistyä ja tilalle tuli ritariteema linnoineen, miekkoineen ja kilpineen. PC Engine -käännöksestä vastasi Hudson Soft
Toissavuonna Dragon’s Trapista ilmestyi nykyvehkeille remasteroitu versio piskuisen Lizard Cuben tekemänä. Tasoihin jaettu pelimaailma vaihtui yhtenäiseen ja avoimeen maailmaan, jossa sai rymytä melko vapaasti. Tämä unohdettava kuriositeetti käännettiin myöhemmin TurboGrafx-16:lle ja Mega Drivelle. Länsijulkaisun skippaaminen oli Segalta joka tapauksessa järkyttävä kämmi. TurboGrafx-16:lla peli tunnettiin puolestaan Dragon’s Cursena. Sega halusi ilmeisesti markkinoida peliä muillekin kuin sarjan fanijoukolle, sillä lännessä järjestysnumero tiputettiin nimestä kokonaan pois. Pelin koukkuna oli muuntautumisleikki: tarinan alkumetreillä Wonder Boy saa ylleen lohikäärmeen kirouksen ja muuttuu liskomieheksi. Hänen apurinaan toikkaroi Pepelogoo-lemmikkiotus, josta kehkeytyi ennen pitkää pelisarjan eräänlainen maskotti, samaan tapaan kuin chocobot ja mooglet ovat Final Fantasyille ominaisia turrikoita. Hienona kulttuuritekona virallinen englanniksi käännetty versio ilmestyi viimein Virtual Consoleen, Xbox Live Arcadeen ja PlayStation Networkiin vuonna 2012. Dragon’s Trap ilmestyi alkujaan Master Systemille ja PC Enginelle/TurboGrafx-16:lle, ja se oli arvostelumenestys. Paha BioMeka uhkaa maailmaa, niinpä urhea Shion rynnistää sankar’hommiin. Vuonna 1992 julkaistu “nelonen” tunnetaan meillä Wonder Boy in Monster Worldina, japanilainen nimihirviö on puolestaan Wonder Boy V: Monster World III. Pelin myynti jäikin ilmeisen vaatimattomaksi, sillä alkuperäissarjan seuraava ja viimeinen osa ilmestyi Segan 16 -bittiselle vain Japanissa. Pelillisesti jatkettiin Monster Landin ja Dragon’s Trapin linjoilla. Master Systemin omistajat pääsivät vielä kerran Ihmepojan matkaan, kun pelistä ilmestyi versio Segan 8-bittikonsolille vuonna 1993. Japanissa Master System -versiota ei julkaistu alunperin ollenkaan, kunnes vuonna 1992 Game Gearille ilmestyi käytännössä identtinen versio. Ashaan verrattuna aikaisempien osien sankarit räpiköivät kuin tervassa. Tuhannen ja yhden yön tarinoista ammentavan Monster World IV:n (1994) sankarina oli Asha-niminen nuori tyttö. Pelit-lehden numerossa 8/2018 Juho Penttilä piti tätä retusoitua esi-metroidvaniaklassikkoa kauniina, mutta vanhentuneena, ja lätkäisi sille 78 pistettä. 43 103272_.indd 43 28.1.2019 22.48.02. Monster World IV:n pelattavuutta viritettiin vauhdikkaampaan suuntaan, luultavasti Segan sinisen maskottisiilin viitoittamana. Pelin kuluessa hirviömuotoja löytyy kaikkiaan viisi, joista kullakin on oma pelityylinsä. Tulevaisuus vaikuttaa lupaavalta, sillä sarjan uusin on käynyt kaupaksi ainakin Switch-pelaajille. Toinen kolmonen, eli Wonder Boy III: The Dragon’s Trap (1989), jatkoi Monster Landin kevytroolipelimäisellä linjalla ja on kenties sarjan tunnetuin osa. Erinomaisen Monster Boy and the Cursed Kingdomin myötä Wonder Boyllä on mahdollisuus saavuttaa suosio, jonka sarja ansaitsee. Wonder Boy -sarja ei ollut huippuhetkinäkään huippusuosittu, ja vuosien vieriessä se oli vaarassa vaipua kokonaan unholaan. PC Enginellä pelin nimi oli erikoisesti Adventure Island, vaikka sillä ei ollut mitään kytköksiä Hudsonin Nintendo-peleihin. Master System -versio oli tosin pahasti riisuttu ja se julkaistiin vain Euroopassa. Segan taskukonsolilla pelin nimi oli alkuperäisen suunnitelman mukainen Monster World II: Dragon no Wana. Ohjattavuus oli aiempaa monipuolisempaa, sankaritar pystyi esimerkiksi vihdoinkin huitomaan miekalla muuallekin kuin suoraan eteensä. Ensin Lizard Cube yllätti toissavuotisella Dragon’s Trap -remakellaan, sitten viime joulun alla Game Atelier räjäytti kunnon paukun täysiverisellä jatko-osallaan. Tässä vaiheessa sarjan aikaisemmat osat ohjannut Ryuchi Nishizawa siirtyi jo muihin hommiin. Aika oli ajanut Wonder Boyn ohitse kilpailijoiden petratessa peli peliltä. Kului yli kaksikymmentä vuotta, jolloin Wonder Boy -pelejä nuoruudessaan rakastaneet pelaajat ehtivät varttua aikuisiksi pelinkehittäjiksi, perustaa pelifirmoja ja hankkia Wonder Boyn oikeudet itselleen. Nelonen eli vitonen vai kolmas kolmonen. 90-luvun alussa Master System oli jo antiikkirautaa, joten seuraava Wonder Boy tehtiin Segan uudelle ihmelaitteelle Mega Drivelle. Vuonna 1992 ilmestynyt The Legend of Zelda: A Link to the Past näytti koko toimintaseikkailugenrelle uuden suunnan, siinä missä Wonder Boyn myöhempiä 16-bittisiä seikkailuja on vaikea erottaa kivikautisista Master System -peleistä. Grafiikat ja äänet olivat modernisoituja, mutta peli säilyi ennallaan. Vaikka peli oli kelpo toimintaseikkailu, se ei juurikaan erottunut edukseen aikaisemmista Master System -peleistä. Erinomainen peli jakoi sarjan fanit kahtia: jotkut rakastivat tuoretta otetta, toiset pitivät peliä liian helppona. Vuotta myöhemmin Hudson Soft väsäsi vielä version PC-Engine Turbo Duolle, mutta kokonaan eri hahmoilla ja nimikin vaihtui The Dynastic Heroksi. Ihmetyttö sulkee valot Wonder Boy in Monster World ei ollut sarjalle sellainen harppaus, jollaisen se olisi tarvinnut. Lännessä Wonder Boy IV eli toistakymmentä vuotta vain kiihkeimpien Wonder Boy -fanien tietoisuudessa, ja käytännöllisin keino pelata sitä oli fanien kääntämä piraatti-romhack. Tällä kertaa sankari ei vaihdellut hirviönnahkoja, vaan etenemisen avaimena oli hieman zeldamaisesti erilaiset erikoisvermeet: esimerkiksi veden alla liikkumiseen tarvittiin atrain, ahtaista paikoista päästiin pukeutumalla pygmihaarniskaan ja sitä rataa. Tervetulleena uudistuksena pelissä oli vihdoinkin paristotallennus: Dragon’s Trapissa naputeltiin vaivalloisesti salasanoja ja Monster Landissa jatkomahdollisuutta ei ollut lainkaan. Kooma ja komea paluu Monster World IV jäi pitkäksi aikaa sarjan viimeiseksi osaksi. Alun perin pelin nimeksi piti tulla Monster World II, mutta nimi vaihtui, sillä eihän lännessä oltu kuultukaan Monster Worldista
Kun näin Hoganin kahvat, olin mennyttä miestä. Aleksandr Karelin ja Steven Seagal olivat kovia äijiä, mutta suurin innoittajani oli Hulk Hogan. Hyvää: + Uratila on poikkeuksellisen hyvä WWE-peliin, mielekästä sisältöä on runsaasti. Pääsin oppilaitoksen vapaapainijoukkueeseen ja kamppailin tieni isoimpiin turnauksiin. Osa nauttii autenttisen hidastempoisesta ja teatraalisesta painiperformanssista, jossa vastaliikkeiden ajoitus on korostetun tärkeässä roolissa. Tarina nappaa hyviä aineksia WWE-universumista. Matseista ansaitsee muutenkin riittävästi kokemuspisteitä. Niin helppo homma, että torni jäi minulta valloittamatta. Yksinpelisisältöä on kiitettävä määrä. Peli ei kannusta virtuaalikolikoiden ostamiseen samalla tavalla kuin esimerkiksi NBA 2K19, mutta mukana on silti luuttilaatikoita, joista löytää kosmeettisia esineitä ja uusia animaatioita. Autenttinen ote ja rakkaus lajiin kantaa pitkälle, mutta viime vuoden iteraatio ei ollut WWE-pelien parhaasta päästä. Suuri yleisö tulisi tuntemaan Bonesaw McGraw’n nimen. Pelimekaniikat ovat uudistuneet turhan niukasti, tempo on edelleen aavistuksen liian verkkainen. Tekniikkataituri hallitsee luovutusotteet, voimamies jyllää raa’alla lihasvoimalla, jättiläinen alistaa vastustajat massallaan, cruiser on yhdistelmä voimaa ja nopeutta, strikes on pystyottelun mestari. Soimasin Yuke’sia vuosi sitten heikosta tarinasta, mikä on yllättäen WWE 2K19:n vahvuuksia. Hetkeni on koittanut. Olin kotona. Painiminen tuntuu ajoittain liian passiiviselta. Kaksimetrinen jässikkä ei koreillut monimutkaisilla liikkeillä, vaan tarjosi tylysti monoa naamaan. Onneksi nämä saa auki myös matsaamisesta kertyvällä valuutalla. Etenkin heikko uratila nakersi kokonaisuutta. Showcase-pelimuodossa kehän ottaa haltuun Daniel Bryan, 2K Towersissa pitää selvittää joukko haasteotteluita, joiden teema vaihtelee WWE:n tapahtumien mukaan. Matsit voivat käynnistyä myös kehän ulkopuolella. Huonoa: . Kallistun enemmän ensimmäiseen leiriin, mutta matseissa on liian paljon hetkiä, jolloin vain odottaa seuraavaa vastaliikkeen mahdollisuutta. Ehkä 2K Sportsilla luetaan Pelittiä! Kurttuotsainen simulaatio sopii paremmin jalkapalloon ja jääkiekkoon kuin pellepainiin. Tasaisen vahva WWE 2K19 korjaa painipelien kurssia oikeaan suuntaan. Ei mikään molskin mohikaani tai tatamilla tanssahtelija, vaan nuoratun neliön nöyryyttäjä. Minusta olisi tuleva WWE-tähti. Vastarannan kiisket saavat kankean tuntuisesta ohjauksesta näppyjä. Hahmoaan voi buustata virtuaalikolikoilla, mutta onneksi tähän ei ole mitään syytä. Yuke’s on tehnyt jo vuosia peruspäteviä painipelejä. Mikä parasta, WWE 2K19 ei ota enää itseään liian vakavasti! Hulkamania Urheilin monipuolisesti nuoruuteni, mutta puhkesin todelliseen kukkaan vasta Minnesotan yliopistossa. Lisäksi hahmoluokat voivat erikoistua esimerkiksi mattopainiin. THE WRESTLER Arvosteltu: PS4 Saatavilla: Xbox One, PC Yuke’s/2K Sports Versio: Arvostelu Moninpeli: 2-8 pelaajaa Ikäraja: 13 83 Lyhyesti: WWE 2K19 on yksi viime vuosien parhaista painipeleistä. Heitin Lesnarin ulos kehästä ja nappasin Rouseyn kainalooni. 44 103688_.indd 44 28.1.2019 20.40.12. Lesnar esittelee kiropraktikon taitojaan. Nyt olin viimein samassa kehässä organisaation suurimpien starojen kanssa. Käsikirjoitus on yllättävän yhtenäinen ja sekoittelee sopivasti draamaa, huumoria ja ”yllättäviä” käänteitä. Kahnaukset fanien kanssa ja suunnitelmien meneminen mönkään ovat arkipäivää. Kampasin viikseni, revin paitani auki ja syöksyin kohti Lesnaria sormea heristäen. Kissatappelu muuttui pahoinpitelyksi. Painijoiden tyylit poikkeavat virkistävästi toisistaan. Painijat tottelevat ohjausta aiempaa jämäkämmin, mikä johtuu parantuneista fysiikoista ja soljuvammasta animaatiosta. Uusi sisältö hellii etenkin yksinpelaajia. T iesin jo pienestä pitäen, että minusta tulee painija. Päiväni pellepainijana Olin aina katsonut Brock Lesnaria ylöspäin ja ihaillut Ronda Rouseyn judotekniikoita. En koskaan haaveillut olympialaisista, sillä tavoitteeni oli muualla. Cena villitsee yleisöä. Laaja painijakaarti, monipuoliset luomistyökalut ja hyvä uratila muodostavat tukevan selkärangan. WWE on edelleen varsin hidastempoinen, mutta oppimiskynnys on hieman aiempaa armeliaampi. Joulukuun AJ Styles -haasteessa esimerkiksi piti päihittää 15 vastustajaa putkeen, eikä hahmon terveys parantunut otteluiden välissä. Road to Wrestlemania -vibat ovat voimakkaita. WWE:n pelattavuus jakaa ihmiset kahteen leiriin. Markus Lukkarinen WWE 2K19 Mickey Rourke nyökkäilee hyväksyvästi vieressä, kun kapuan kehään
Lyönnit ja potkut on selkeä hahmottaa, mutta painitilanteet perustuvat ajoitukseen. Japanilainen Fire Pro Wrestling World on toista maata. Huonoa: . Matsia ei voi aloittaa mahtiliikkeillä, vaan vastustaja muilutetaan pikkuhiljaa pehmeäksi. Tämä on länsimainen tapa lähestyä asiaa. Jos olisin taitava tee-se-itse-mies, askartelisin peliin kasan anime-hahmoja, Donald Trumpin ja menneiden vuosikymmenten WWE-suuruuksia. ghting” on silkkaa vapaaottelua. Ruudulla ei näy terveystai kestävyysmittareita, vain painijan elekieli kertoo väsymyksen tasosta. Kamppailut eivät ole valmiiksi purkitettuja simulaatioita, jotka matkivat tv-painia, vaan kehittäjä Spike Chunsoft luottaa pelaajien mielikuvitukseen. 2K Sportsin WWE-pelit pyrkivät autenttisuuteen ja sen painimittelöt muistuttavatkin parhaimmillaan aitoa tv-lähetystä. Mister Referee, katsot väärään suuntaan! 45 103268_.indd 45 28.1.2019 20.32.27. Urheilijat ja yleisö elävät parhaimmillaan kuin symbioosissa, teatteria ja showpainia ei suotta verrata toisiinsa (Niin, kummassakin juostaan lavalla ja huudetaan. Summittaisella nappien takomisella ei saavuta mitään, menetys vaatii ajoitusta ja oikeaa etäisyyttä. Markus Lukkarinen FIRE PRO WRESTLING WORLD Suurempi ja voimakkaampi ei ole aina parempi. Toisinaan mestaruuteen riittää pohjaton itseluottamus ja kirkas näkemys omista vahvuuksista. El Diablo ei lannistu vastoinkäymisistä! Peruskontrollit oppii rivakasti, mutta ne on hankala hallita täydellisesti. Lajin eetoksessa se on kuitenkin toissijaista. Lisäksi voi juosta, haukkoa happea ja yrittää selätystä. Tarinankerronnassa on hyvä rytmi, oman painijan kehittäminen lisää roolipelimäisyyttä ja visual novel -tyyli täydentää sarjakuvamaista gra. Kehään mahtuu kerrallaan jopa kahdeksan painijaa ja battle royale -taistot sekä häkkitappelut piristävät perinteistä mano a mano -matsaamista. Edelleen: tärkeintä ei ole voitto, vaan mahtava ottelu. Maailma japanilaisittain Aasialaisen showpainin suurin organisaatio, New Japan Pro Wrestling, näkyy vahvasti yksinpelikampanjassa, jossa pyritään japanilaisliigan mestariksi. Haastaja katsoo show’ta tyynenä, pieni hymynkare huulillaan, sillä tämä japanilainen konkari tietää omat vahvuutensa. Battle Royalessa vahvin ei aina voita. ikkaa. Moninpeliseuraa oli kirjoitushetkellä riittävästi, mutta jo pienikin lagi teki otteluista melkoista lottoa. World on marinoitunut yli vuoden Steamin Early Accessissa, joten Spike Chunsoftilla on ollut aikaa hioa sisältöä ennen konsolijulkaisua. Monipuolinen painiminen palkitaan matsin jälkeen hyvällä arvosanalla. Spike Chunsoft haastaa uskottavasti monin verroin suuremman 2K Sportsin. Muokkausmahdollisuudet ovat mittavat. Ruskettunut lihaskimppu pullistelee kehässä sen näköisenä, että hänen päässään napsahtaa verisuoni hetkenä minä hyvänsä. Kohta rytisee ja mestaruusvyö vaihtaa omistajaa. Painipelien suuri dilemma on se, että videopelissä tavoite on voittaa. Puolen tunnin armottoman tukkapöllyn jälkeen muistin pelin olevan japanilainen ja suuntasin nöyrästi Mission modeen. Huvittavasti nimetty ”gruesome . Painijoiden pitää olla fyysisesti hyvässä kunnossa ja hallita näyttävät painimanööverit, mutta yhtä oleellista on osata lukea yleisöä. Hyvää: + Syvälliset painimekaniikat, hyvä yksinpeli, monipuoliset muokkausmahdollisuudet. _nn). Paketti ei ole silti täydellinen. ikka, napakat kontrollit, polveileva kampanja ja laajat kustomointimahdollisuudet valavat vankan perustan nautinnolliselle painikokemukselle. Onneksi Fire Pron Steam-versio pursuaa muutenkin painifanien luomaa sisältöä. Parasta mitä mies voi tehdä trikoot päällä. Hyppäsin sinisilmäisenä suoraan tarinatilaan, sillä ajattelin sen olevan paras tapa oppia painin perusteet. Sarjakuvamainen gra. Painijaa liikutellaan tatilla, liikkeet on jaettu heikkoon, keskivahvaan ja vahvaan. Otteluissa on miellyttävästi vaihtelua. Armotonta rähinää häkissä. TULTA JA TAPPURAA Arvosteltu: PS4 Saatavilla: PC Spike Chunsoft Moninpeli: 2-4 Ikäraja: 12 84 Fire Pro Wrestling World on painin riemujuhlaa. Itse luotujen painijoiden ulkonäköä voi säätää lähes loputtomasti. Muokkausvalikot ovat harmillisen monimutkaisia ja konsoliversion latausajat aiheuttavat haukottelua. M estari ottaa yleisönsä. Niillä ei vielä hankita selätysvoittoa, mutta sitäkin enemmän kunnioitusta. Showpainissa tärkeintä ei ole voitto, vaan mieleenpainuva ottelu. Kun painijat hivuttautuvat sidontaetäisyydelle, suunnan ja ajoituksen pitää olla kohdillaan. Ensin epäonnistuin, kirosin ja kärsin, lopulta opin riittävästi ja palasin alter egoni trikoisiin. Worldin niskassa on kovat paineet, sillä edellisestä kunnon Fire Pro -pelistä on vierähtänyt jo yli 10 vuotta. Fire Pro Wrestling World luottaa omiin vahvuuksiinsa. Painissa on oma hypnoottinen rytminsä ja ajoituksen on toimittava täydellisesti. Miten siis tehdä kiinnostava peli aiheesta. Yksinkertaisen ulkokuoren alla sykkii todellinen painijan sydän. Aluksi annetaan nyrkkiä naamaan, sitten kevyttä mattojumppaa, lopulta kyynärpääloikka suoraan vastustajan pleksiin ja ansaittu selätysvoitto. Noviisit varokoon Fire Pro Wrestling ei ole mikään painikehän amatööri, sillä sarja juhlii tänä vuonna jo kolmekymppisiään. Jos on pelannut ainoastaan WWE-pelejä, Fire Pron kontrollien kanssa on aluksi aivan ulapalla. Valikoiden kankeus, moninpeli on allerginen lagille
Brock Lesnar ei tihku charmia, mutta hän on edelleen nelikymppisenä poikkeuksellinen atleetti. Dundas maalaa tarkasti ajankuvaa ja rakentaa hahmojaan huolellisesti. Painijan kotina toimii asuntovaunu, perhe on enää etäinen käsite ja väliaikaista seuraa saa rahalla. Tärkeintä on kokonaispaketti. Showpainin vaatimukset ovat hurjat. Peleistä parhaat 2000-luvun alku oli painipelien parasta aikaa. Kamera iskeytyy painijoiden iholle ja matsien intensiteetti iskee vasten kasvoja. No Undertakerin ensimmäinen tappio Wrestlemaniassa. Pepper Van Dean on entinen painija ja nykyinen sirkustaiteilija, joka hirtetään show toisensa jälkeen. Painiotteluiden järjestäjät tajusivat 1920-luvulla, että he tienaavat enemmän rahaa sopimalla otteluiden lopputulokset etukäteen. Burns alkoi harjoittaa niskaja kaulalihaksiaan, jotta ei häviäisi enää vastaavalla tavalla. The Wrestler etenee kuin dokumentti, jossa Randya seurataan lähietäisyydeltä. Lyönnit, heitot ja mattoon iskeytyvän painijan tuskanhuudot ovat kouriintuntuvia. Dokumentin ohjaaja, Barry Blaustein, matkusti kolmen vuoden ajan ympäri Yhdysvaltoja keräten materiaalia elokuvaa varten. Yhdessä tapahtumassa sallittiin vain tietyt luovutusotteet, toisessa lähes kaikki keinot olivat sallittuja. Teksti ei ole paasaavaa eikä teemoja alleviivata, Dundas antaa lukijan tehdä johtopäätökset. Kamppailut muistuttivat enemmän lukkopainia ja vapaaottelua kuin nykyistä showpainia, eivätkä lajin säännöt olleet vakiintuneet. PlayStationille julkaistu WWF Smackdown! 2: Know Your Role oli hengästyttävän monipuolinen painipaketti ja Nintendo 64:lle julkaistua WWF No Mercya pidetään ansaitusti yhtenä kaikkien aikojen parhaista painipeleistä. SHOWPAININ MONET KASVOT Vanhat mestarit areenalla. Painikohtaukset on toteutettu hienosti. No Mercyssa yhdistyivät tiukat kontrollit, laaja painijakaarti ja kiinnostavat pelimuodot. Luottamus särkyy helposti, kunnioitus on ansaittava ja pettymykset kuuluvat elämään. Aina liikkeet eivät onnistu ja ikäviä loukkaantumisia tapahtuu, mutta sekin kuuluu lajin luonteeseen. Oscar-ehdokkuudella huomioitu Rourke on The Wrestlerin itseoikeutettu tähti, jonka rinnalla muutkin näyttelijät loistavat. Batista antoi raskaansarjan mestaruusmittelössä kaikkensa. The Wrestler (2008) nivoutuu Mickey Rourken vahvan roolisuorituksen ympärille. Fire Prossa oli yli 300 painijaa ja toisen mokoman pystyi tehtailemaan itse. 1900-luvun alussa laji oli rajua urheilua, jota ihmiset seurasivat sankoin joukoin. Mestaruuden arvoista fiktiota Chad Dundasin kynäilemä Champion of the World (2016) on kirja ammattilaispainista ja kovista ihmiskohtaloista. Mielipuolista, mutta ah niin mukavaa. Hautausurakoitsijan kylmäävä katse. Kvartaaliajattelu ei ole koskaan pelaajan paras ystävä. Voimamiesnäytökset ja sirkus liittyivät showpainin alkuaskeliin. Teksti on napakkaa ja etenee määrätietoisesti. Parhaat painijat ovat yhtä fyysisiä kuin stunt-miehet ja pystyvät esiintymään uskottavasti elokuvissa. Hahmot ovat kokonaisia ja elävän tuntuisia, kaikissa on huonot ja hyvät puolensa. Blaustein vierailee pienissä painitapahtumissa ja haastattelee niin promoottoreita, managereita, nousevia painikykyjä kuin kaikkensa antaneita veteraanejakin. Markus Lukkarinen Mikä saa aikuisen miehen kyyneliin. Oman osansa saavat rasismi ja perusteettomat ennakkoluulot. Dave Bautista, ”Stone Cold” Steve Austin ja Dwayne ”The Rock” Johnson ovat tasapainoilleet vuosikausia painin ja näyttelemisen välimaastossa. Foleyn Royal Rumble -ottelu The Rockia vastaan järkyttää hänen lapsiaan, jotka on vietävä pois katsomosta. Painijan on saatava yleisö haukkomaan henkeään ja herättämään joko ihastusta tai vihastusta. Viranomaiset lopettivat sen touhun. Yuke’sin kehittämät WWE-pelit ovat vuodesta toiseen tasaisen laadukkaita tuotteita, mutta tiivis julkaisutahti aiheuttaa pöhötautia ja hioo särmät tylsän sileiksi. Ihmiset tunnistavat edelleen nimen Hulk Hogan, vaikka eivät tietäisi lajista mitään. Randy “The Ram” Robinson on parhaat päivänsä nähnyt painija, joka elättää itsensä juuri ja juuri esiintymällä koulujen ja kunnantalojen ränsistyneissä voimistelusaleissa. Helikopterista tehdyt kyynärpäähypyt ja vastustajien rusikointi moottoripyörällä olivat arkipäivää ja Inferno-matseissa vastustajat sytytettiin kirjaimellisesti tuleen. Foley, Michaels ja Austin ovat WWE-legendoja. Vapaaottelusta painiin siirtynyt ”Rowdy” Rousey on tämän hetken suurimpia WWE-staroja. Oikea painija oikeassa roolissa Kaikki lajit kaipaavat suuria persoonia, mutta showpainille karismaattiset urheilijat ovat elinehto. Lesnar on 130-kiloinen liharekka. Käsikirjoitus ei sorru imelyyteen tai liialliseen sentimentalisuuteen ja lakoninen kerronta istuu kokonaisuuteen kuin aurinkolasit Rourken silmille. Vuosikymmenet lajin parissa ovat murjoneet Randyn kehon äärirajoille ja mies pysyy kasassa vain nappien voimalla. Jotkut kohtauksista ovat vavahduttavia. Urheilusta tuli urheiluviihdettä. WWE Smackdown! Here Comes the Pain (2003) heitti realismin romukoppaan. 46 103269_.indd 46 28.1.2019 20.28.41. Ennakkoon sovitut matsit etenivät tietyn kaavan mukaan, jolloin mittelöistä saatiin entistä hurjempia spektaakkeleita ja houkuteltua paikalle enemmän yleisöä. Elämän kolhima urheilija on ajautunut surkeaan tilanteeseen, josta ei näy ulospääsyä. Voimakkaasti hetkessä elävä Blaustein on erinomainen haastattelija ja saa painijat avautumaan elämästään ennenäkemättömällä tavalla. Martin Burns hävisi painiottelun 1920-luvulla kuristusotteella, eikä hän voinut sulattaa tappiota. Elokuvassa ei ole sankareita tai pahiksia, ainoastaan ihmisiä, jotka yrittävät selviytyä omassa arjessaan. Paini on parhaimmillaan taidokasta tarinankerrontaa, joka onnistuu ennakkoon sovitusta käsikirjoituksesta huolimatta yllättämään. Beyond the Mat on koskettava, hauska ja persoonallinen dokumenttielokuva. Dundaksen fiktiivinen teos sijoittuu ajallisesti showpainin alkulähteille ja urheiluviihteeseen kytkeytyvät lieveilmiöt, kuten vedonlyönti ja sopupeli, ovat tarinassa vahvasti läsnä. Toisaalta promoottorit pyrkivät manipuloimaan vedonlyöntiä omaksi edukseen, eli painijoille maksettiin tahallisesta häviämisestä. Aikalaiskertomusten mukaan Burns aloitti Hangman’s Drop -esitykset, joissa hän hyppäsi hirteen vajaan kahden metrin korkeudelta ja roikkui hirsipuussa kolme minuuttia vihellellen Yankee Doodlea. Pahinta on, jos paini ei herätä minkäänlaisia tunteita. Showpaini olisi helppo lokeroida typeräksi teatteriksi, mutta lajin juuret ovat syvällä amerikkalaisessa kulttuurissa. Teoksen tapahtumat sijoittuvat 1920-luvun Montanaan. Seuraavina vuosikymmeninä laji muuttui yhä enemmän käsikirjoitetuksi näytökseksi. Paini on elänyt vahvasti populaarikulttuurissa jo vuosikymmenten ajan. Maton tuolla puolen Showpainista on tehty lukuisia dokumentteja, joista paras on vuonna 1999 julkaistu Beyond the Mat. Hän halusi selvittää painibisneksen taustoja ja keskittyi yksittäisten painijoiden, kuten Mick Foleyn, Terry Funkin ja Jake Robertsin, elämään. Kakkospleikkarille julkaistu Fire Pro Wrestling Returns (2005) erottui muista painipeleistä sarjakuvamaisella ulkoasullaan, täsmällistä ajoitusta vaativalla pelimekaniikallaan ja käsittämättömän suurella painijamäärällä. Aronofskyn mestariteos Darren Aronofskyn meriittilistalta löytyy tukku erinomaisia elokuvia, mutta yksi on ylitse muiden. Brutaali testosteronijumppa jättää jälkensä niin painijoihin kuin katsojiin. Jake ”The Snake” Robertsin tarina on traagisuudessaan omaa luokkaansa: hän kamppailee huumeaddiktion kanssa ja yrittää ylläpitää rappeutuvia perhesuhteitaan
Vaikeustasoja on kolme, ja jopa niistä kepein pisti hengen salpautumaan. Toinen päämenun otsikoista on e ect modes, jonka alta löytyy tuhti satsi erilaisia pelimuotoja, jossa voi vapaasti koetella itseään, chillata teemoitetusti, tai vaikkapa kokeilla satunnaisvariantteja heittelevää jekkumoodia. Muuta: PSVR-tuki V aikutus on huvittavan vahva. Sängylle kaaduttuani mieleni metaversessä palikat kääntyilevät ja asettuvat toistensa päälle. Se on myös syy sille, mikä tekee siitä niin loistavan. Niihin kiteytyy yhteyttä, ikuisuutta ja elämää. Zone laskee kaikki sen aikana täytetyt kerrokset yhteen, joten pelissä on mahdollista siivota kerralla yli neljä siivullista. Taustan tuulimyllyjen hyrrät pyörähtävät joka kerta samaan suuntaan kuin tetriminos kentällä. Imuvoiman kokee vieläkin jytäkämmin virtuaalitodellisuudessa ja kuulokkeet päässä. Trophy houkuttelee pyrkimään kahteentoista riviin pysähtymän aikana. Teatteritilassa saa rauhassa katsella kauniita taustavisioita tai pistää vaikka eläväksi taustamusiikiksi. Zone on keskittynyt hetki, pelastus nopeissa kentissä ja potentiaalinen pistepotti. 90 Kaunein Tetris niin rentoutumiseen kuin try hardaamiseen Hyvää + Intohimoinen versio sitoo musiikin klassikkopeliin uudella tavalla ja zone toimii Huonoa . E ectillä on yksi oma pelitekninen lisä: zoneksi nimetty tila, joka pysäyttää ajan toviksi. Ei tässä osaa muuta kuin olla onnellinen, että tämän käsittelyn kokee juuri Tetris. Pienissä erissä aukenee tähtimatkalla maailma. Toden totta peli on tupaten täynnä virtuaalista ilottelua, mutta äkkiseltään päällekäyvä partikkelimeri ei ole mitään summittaista papatin heittoa, vaan tarkasti toimintaa mukailevia tapahtumasarjoja. Siinä se. Kriina Rytkönen TETRIS EFFECT Maailman myydyin peli: pystysuuntaisella ruudukolla valuu alas seitsemää erityyppistä tetriminoa, ja niillä luodaan täysiä rivejä kadoksiin. Pelillisyyden selkäranka on säilytetty ennallaan, niin kuin pitääkin, sillä se toimii. Itsellä jäi yhdestä kiinni, mutta vielä minä sen saan! Zone-mekaniikka istuu hyvin mukaan ja siitä on kovasti apua eräiden hypernopeiden kohtien selättämisessä. Tästä voimme kiittää Tetsuya Mizuguchia, joka on Rezistä Luminesiin, ja Child of Edenin kautta kartuttanut herkkäpiirteisen tapansa yhdistää musiikki ja rytmi peleissään. Alitajunnanvirtaa Virtuaalitodellisuus, avaruus, vanhat rakennelmat, merenalainen maailma ja muut luonnonvoimat ovat ennenkin näkyneet Mizuguchin teoksissa, ja näitä uusi Tetriskin esittelee. Sairaan nopee ja värikäs Ne pahimmat väännöt tulivat vastaan journey-moodissa, ensimmäisessä pelin pääkategorioista. Rakkautta oikeesti. Sitä sanotaan tetrisefektiksi, ja nimensä syndrooma on saanut jo vuonna 1984 ensimmäistä kertaa julkaistusta Tetriksestä, tuskin kellekään tuntematon nimi. Efekti saa Tetriksen uusimman iteraation myötä toisenkin merkityksen, sillä Tetris E ect on korein versio, mitä pelistä on nähty. Ääniraita on elektronisella alueellaan todella vaihteleva ja miten sen sanoisi, maailmallinen. Enimmäkseen tarpeettomien, mutta suloisten houkuttimien lisäksi tarjottimella voi olla myös uusi kenttä. Kun kosminen yhteys on niin kovasti kartalla, niin ainut asia minkä Tetris E ect surukseni jättää huomiotta, ovat kaverit. Tippuvat alas, aina vain, uniin saakka. Tengen Tetris (1989) näytti minulle yhteistyön rakastettavan kaaoksen ja Puyo Puyo Tetriksen (2014) aukaisen kilpailua varten, mutta jos vain voisin, valitsisin E ectin milloin vain. Journeyssä aukaistaan kenttiä järjestyksessä, jonka jälkeen niitä voi pelata erikoistiloissa. Pelaaminen tuntuu elävältä ja orgaanisen kauniilta, kun näkymässä väreilee kristallisoituneita valaita, vettä ja energiaa, kaikki harmonisesti asetelman tahdissa. Vaikka sarjan tunnusluritus on aina ollut yhtä tuttu Tetris itse, niin musiikkipeli se ei ole koskaan ollut, ennen kuin nyt. Musiikki rakentuu monimutkaisemmaksi sen mukaan, miten pitkälle on edennyt ja ennalta määrätty riviluku vaikuttaa tippumisnopeuteen. Kaikenlaiset moninpelimuodot huutavat poissaoloaan. Mutta missä moninpeli, ja journeyn helpoinkin vaikeustaso aika likistys VR-kakkuloilla resoluutio on kökeh mutta olo sitäkin enemmän ines. VILLASUKKA KÄTEEN JA MENOKSI Arvostelu: Ps4 Resonair, Monstars Inc. ilmakehässä lelluvia avatareja. Kentän päätteeksi ympyröinen tähtikuvio hotkaisee sohvalta mukaansa. 47 47 47 103307_.indd 47 28.1.2019 22.11.44. Joka ikinen kerta kun menin pelaamaan ”muutaman pelin” niin siitä ei tullut mitään, vaikka periaatteessa Tetris kuin Tetris mieltyy rentouttavaksi tauoksi tai päivän päättäjäksi. Peli on täynnä tämänkaltaista reaktiivisuutta. Oman pelaajatason nostaminen kerryttää leveliä ja viikonloppuvalikoiman raksuttelu yhteisötavoitetta, josta palkinnoksi saa mm. Holdilla voi kerran pudotuksessa tallettaa epäsopivan tetriminoksen pitoon. Tetriminojen kääntelystä lähtien jokaiselle kentälle on luotu oma audiovisuaalinen teema, mutta etenkin kun ääneen lauletaan, tajuan miten hyvin biisit kuuluvat samaan kokoelmaan. Tetris E ect käyttää upeasti ääntä ja kuvaa nostattaakseen transsinomaista zoneutumista entisestään ja olen aika varma, että raitaan on piilotettu aivopesuaaltoja, koska minulla on niin maailmaa syleilevä olo pelaamisen jälkeen. Sävellyksillä tuntuu olevan maailmankaunis viesti
Aktiivisia esineitä ja kykyjä mahtuu käyttöön vain rajallinen määrä ja jokainen kortti haukkaa palasen manapoolista. Sujuvan kokemuksen keskiössä on hiottu käyttöliittymä. Tuntematon taivaltaja tuntee olonsa heti kotoisaksi. Indiepeli Book of Demons todistaa, että Diablon voi kloonata myös omaperäisesti. Kortti hyllylle Demonikirjan sävy on alkuperäistä Diabloa huomattavasti kepeämpi. Tasa-arvo on kunniassa, sillä paPAHOLAISEN KORTTIKIRJA Arvosteltu: PC Saatavilla: Mac Thing Trunk Versio: Ikäraja: Ei ole. Tason esikatselu paljastaa vihollistyypit. Realismi on korvattu veikeännäköisillä paperinukkehahmoilla, synkistely huumorilla. H ack’n slash on niin ysäriä, hack’n slash on kuollut. Esimerkiksi kentän alussa soturi kertoo eksyneensä tasojen välissä, mutta olevansa aivan liian ylpeä kysyäkseen vinkkejä suunnistukseen. Jos peliaikaa on niukasti, kenttiä voi tahkota vaikka kymmenen minuutin pikkupalasissa. BOOK OF DEMONS Markus Lukkarinen Anna pirulle pikkusormi, se vie koko hiirikäden. Ruudulla näkyy kaikki tarpeellinen, kykyjen vaihtaminen lennosta on helppoa ja vihollisten mätkiminen on vaivatonta. Suurin ero tavalliseen roolipeliin syntyy siitä, että hahmot eivät opi uusia kykyjä tasonnousun yhteydessä, vaan taidot, käytettävät esineet ja varusteet ovat kortteja. Diablo-vaikutteet käyvät ilmi noin kymmenessä sekunnissa. Näen jo painajaisia pirullisista paperinukeista, jotka yrittävät hutkia minut hengiltä. Muinainen pahuus on asettunut paikallisen katedraalin pohjakerrokseen ja luolastoon astuessa alkaa soida kohtalokas urkumusiikki. Hahmoluokkia on klassiset soturi, varas ja maagi. No ehkä lattialla ei kieritä, mutta tunnelma sentään kevenee. Itse asiassa vaivaton on väärä sana, sillä seikkailun loppupäässä vihulaisia astelee vastaan niin hillitön määrä, että hiirikäsi hikoilee. Kentät luodaan satunnaisesti, ennen luolastoon astumista voi määritellä luolaston mittakaavan. Suoraviivaista luolastoramppausta saa tahkota juuri sen kokoisissa annoksissa kuin haluaa, graafinen taidetyyli on omaleimaista ja kokonaisuuteen on upotettu sulavasti myös keräilykorttipeli. Kylässä seikkailijaa tervehtii pitkäpartainen tietäjä, joka kuulostaa hämmästyttävän paljon Deckard Cainilta. Thing Trunkin debyytti onkin mielenkiintoinen yhdistelmä toimintaseikkailua, roolipeliä ja korttipeliä. 48 103273_.indd 48 28.1.2019 22.14.11. Todelliset hack’n slash -suuruudet, kuten Diablo, ovat jo mullan alla.” Väärin. Luolastossa liikutaan suoria kiskoja pitkin joilla paperihahmo voi pomppia vain eteentai taaksepäin
Pomotaistelut ovat monivaiheisia. Aluksi korttipaikkoja on auki vain muutama, mutta rahalla tilaa saa lisää. Jos haluaa pelata varman päälle, voi hahmostaan rakentaa kestävän tankin. Huonoa: . Kortteja voi myös päivittää luolastosta löytyvillä riimuilla. Ruudulla tapahtuu rutkasti, mutta mainiosti suunniteltu käyttöliittymä näyttää kaiken oleellisen. Uudelleenpeluuarvoa on reilusti, sillä hahmoluokat ja niiden käyttämät kortit poikkeavat selvästi toisistaan. Masokistit voivat syöksyä seikkailuun permadeath-moodissa, jolloin kuolema on lopullinen. Nämä naamat tulevat seikkailun aikana tutuiksi. Tulta päin! Perääntyminen on usein fiksu vaihtoehto. Taistelut ovat hektisiä, mutta silmä oppii nopeasti tunnistamaan olennaisen informaation ruudulta. rannuspullo, tulipallotaika, suojakilpi ja mana-amuletti vievät kaikki yhden korttipaikan. Piru minut periköön, menetin jälleen sydämeni paholaiselle. Korttijärjestelmä on miellyttävän joustava. Pomotaistelut koostuvat useista vaiheista. Deckard Cain, oletko se sinä. Vihollisten terveyden näkee hahmojen yläpuolella kelluvista sydämistä, värit kertovat heikkouksista ja pomon lakeijat tunnistaa niitä yhdistävistä viivoista. Jotkut viholliset ottavat vahinkoa vasta kilven rikkoutumisen jälkeen, toiset ovat alttiita elementaalitaioille, tietyt otukset levittävät ympärilleen myrkkypilveä tai synnyttävät uusia hirviöitä. Book of Demonsin viholliskuvasto noudattelee lajityypin perinteitä, se koostuu luurangoista, ghouleista ja hämähäkeistä. Tiettyjen korttien yhdistäminen tai esinesetin haaliminen antaisi keräilyyn lisäpotkua. Jos mittelöissä tuntuu nousevan seinä pystyyn, paras lääke voi olla vaihtaa aktiivisia kortteja. Fiilaten ja höyläten Hirviöiden mätkiminen ja tavaran hamstraaminen on hack’n slashien keskeistä sisältöä. Kättään voi muokata vaikka kesken taistelun, eikä yhteen pelityyliin tarvitse juuttua. Korttien päivittäminen tekee niistä huomattavasti parempia. Alkumetreillä kamppailut vaikuttavat yksinkertaisilta, mutta taistelut saavat nopeasti lisää syvyyttä. Vaikutteet ovat selviä, mutta Demonikirja seisoo tukevasti omilla jaloillaan. Lopputulos on omaperäinen ja sujuvan nautinnollinen toimintaroolipeli. Korteissa voisi olla vielä enemmän variaatiota, taistelut käyvät loppua kohti turhan työläiksi. Book of Demons on hieno kunnianosoitus Diablolle. 49 49 103273_.indd 49 28.1.2019 22.14.26. Ainoa selkeä puute korttisysteemissä on synergian puuttuminen. Book of Demons pelaa korttinsa oikein. 83 Book of Demons yhdistää hack’n slashin onnistuneesti korttipeliin. Variaatiota on mukavasti: elementaalihyökkäykset kylvävät tuhoa ympäristöön ja teleportti pelastaa tukalista tilanteista. Päivitetty voimaisku tekee enemmän vahinkoa, tyrmää vastustajan todennäköisemmin ja rikkoo kilvet, mutta on myös kalliimpi käyttää. Sankari hyökkää automaattisesti lähimpien vihollisten kimppuun, mutta laiskaa perushyökkäystä tehokkaampaa on itse naksutella vihollisia. Hyvää: + Persoonallinen tyyli, hyvin toteutettu taisteluja korttijärjestelmä
S toic Studios onnistui esikoispelillään tekemään pienen indiehitin, joka on kasvanut kolmen pelin pituiseksi tarinaksi. Ennuste ei siis ole hyvä. Tarina polveilee hienosti ja pelaajan ratkaisuilla on vaikutuksensa tapahtumiin. Maailma on synkkä, eikä moraalisesti oikean ratkaisun tekeminen ole aina järkevintä. Aina välillä pysähdytään keskustelemaan, tekemään monivalintoja ja taistelemaan. Kun kivihirviöiden muinainen rotu hyökkää luolistaan maan pinnalle, varlit liittoutuvat Aletten ja Rookin johtaman klaanin kanssa yhteistä uhkaa vastaan. Kahdessa edellisessä osassa vaelluksella kohdattiin uusia mahdollisia liittolaisia, mutta kolmannessa sävy on synkempi ja tovereitaan lähinnä menettää. SysteePIMEYDEN YTIMESSÄ Arvosteltu: PC Saatavilla: Nintendo Switch, PS4, Xbox One Stoic / Versus Evil Versio: 2.60.22 Suositus: Windows 10 ja 4Gt muistia Testattu: i7-4790K 4 GHz, 16 Gt, GTX 970 Ikäraja: 16 50 103276_.indd 50 28.1.2019 22.36.50. Banner Saga 3 vie kolmen pelin pituisen juonen päätökseensä. Ihmiskunnan viimeisessä kaupungissa seurataan Aletten tai Rookin johtamaa klaania ja yritetään pitää räjähdysherkkä kaupunki pystyssä. Kaupunkia piirittävät sisään pyrkivät pakolaiset. Tarina osaa johdatella, sillä matkalla torjumaan läpimurtoa kohdataan yleensä naisia ja lapsia pulassa. Pelimaailma näyttää piirroselokuvalta. Arnie Jorgensenin luoma graafinen tyyli antaa Banner Sagalle aivan oman ilmeensä, sillä parhaimmillaan peliruudut kelpaisivat suoraan seinälle. Tehtävää vaikeuttaa, että kuningas Meinolf on myrkytetty ja hänen kuolemansa uhkaa aloittaa valtataistelun. Kolmas osa jatkaa suoraan siitä, mihin kakkonen päättyy. Maailmassa on jäljellä enää vain vihollisia, joten valtaosa ajasta kuluu vuoropohjaisessa taistelussa. Kakkososassa liittolaiset ymmärtävät elävänsä maailmanlopun aikaa. Maailmanlopun meininki Banner Sagan on roolipelimäinen seikkailupeli, jossa pakolaisten karavaani etenee ennalta määrättyä reittiä. Asetelma lainaa Taru Sormusten Herrasta -seikkailusta. Yleensä vaihtoehdoiksi annetaan jotain huonon ja surkean välimaastossa. Maailmanloppu on viittä vaille valmis, sillä sankarijoukko on pakkautunut Arberrangin kaupungin muurien suojaan. Kaikki toivo lepää pimeyden keskellä vaeltavan Junon ja Eywindin harteilla. Edellisistä osista tuttu maailmanmatkailuelementti tosin puuttuu, sillä maailma on jo hajalla eikä mitään tutkittavaa enää ole. BANNER SAGA 3 Tuukka Grönholm Banner Saga 3:ssa viimein nähdään loppuuko maailma ennen pelisarjaa. Maagikaksikko on lumonnut apureikseen Korppiklaani-palkkasoturijoukon, joka ei vielä edes tiedä olevansa matkalla pelastamaan maailmaa itsemurhatehtävässä. Pelin graafinen tyyli ja musiikki tuntuvat piirrossarjasta tai elokuvasta lainatuilta ja vieläpä ajalta, jolloin animaatiot tehtiin käsin. Kaiken peittävä mystinen pimeys näkyy jo tornin huipulta ja pimeys valuu hitaasti kohti kaupunkia työntäen edellään kasvavaa pakolaisvirtaa. Useisiin peleihin musiikin säveltäneen Austin Wintoryn orkesterillinen ääniraita toimii myös, vaikka maailmanlopun maisemissa sävellaji onkin haikea ja mollivoittoinen. Banner Saga 3 paljastaa, mitä viikinkimytologiasta vaikutteita ottavalle maailmalle lopulta käy. Ykkösosassa seurattiin varl-jättiläisten ja ihmisten erillisiä juonipolkuja, joissa klaanit puuhasivat arkiaskareitaan vaaraa tuntematta. Viking Line Kumpikin yritys uhkaa kaatua omaan mahdottomuuteensa ja valinnat ovat pelaajan käsissä. Tarinan jakaminen kahden päähenkilöryhmän kesken toimii hyvänä rytmittävänä elementtinä, sillä kuvakulman vaihto pitää varpaillaan. Aurinko on pysähtynyt, laajeneva pimeys valtaa alaa ja maailmaa syövä lohikäärme jahtaa sankareita, jotka etsivät epätoivoisesti pelastusta
Jos valitsee vaihtoehtokeskusteluissa huonosti, hahmo saattaa kuolla tai häipyä ryhmästä. Esimerkiksi ex-viikinkisoturi osaa edelleen ketjuhyökkäyksensä, mutta pimeys on tehnyt soturista tavallista kestävämmän. Systeemi toimii mainiosti, sillä tilanteelle annetaan usein pieni pohjustus. Sanat satuttavat Banner Sagan suurin voima piilee siinä, että päätöstensä kanssa joutuu elämään. Taistelun jatkaminen tai jatkamatta jättäminen on yllättävänkin kinkkinen päätös. Noin kolmasosa hahmoista vaihtuu valintojen mukaan, eivätkä kaikki ole taistelutaidoiltaan tasa-arvoisia. Neidon overwatch-kyvyllä nimittäin ammutaan kaikkia liikkuvia vihollisia, joten se on taitona ylivoimainen. Voisitteko katsoa silmiin, kun puhun teille. Banner Saga 3 on erinomainen päätös trilogialle. Taistelijoista nousevat esiin omat suosikit, joista Alette pääsee käytännössä aina mukaan. Hyvää + Erinomainen grafiikka, tyyli ja musiikki. Itseään toistava taistelu. Muutama hahmo on menetetty jo ykkösosassa, sillä taistelussa kaatuneet vain haavoittuvat, mutta juonikuolemat ovat pysyviä. 82 Komea päätös erinomaiselle viikinkisaagalle. Oudoin idea taas on siirron vuorottelu lautapelityyliin. Hahmoilla on niin paljon synergiaetuja toisistaan, että hahmon kehitystä ja hyviä kokoonpanoja joutuu miettimään. Taistelussa pahimmat viholliset heittävät joukkoja yhteen nippuun imeviä taikoja, jolloin rivejään ei saa pidettyä ruodussa. Pelit jatkavat suoraan siitä, mihin edellinen päättyy eikä missään vaiheessa pidetä kertauskurssia. Peli on sen verran hahmoja tarinavetoinen, että pelisarja kannattaa aloittaa ykkösestä ja edetä järjestyksessä. Väkivahvat varl-jättiläiset vievät useamman ruudun tilaa, joten niiden kimppuunkin mahtuu tavallista suuremmalla joukolla. Hahmoja riittää niin paljon, että taistelukelpoiset ukot ja akat tuskin loppuvat kesken, mutta mistä tahansa kokoonpanosta ei saa tehokasta joukkoa kasaan. Toiston tunnetta ei vähennä, että kolmososa kierrättää kaikki sarjassa nähdyt vihollistyypit. Kolmosessa mukaan tulee jatkoaika, jossa saa päättää, vetäytyykö taistelusta ensimmäisen aallon jälkeen vai jatkaako seuraavaan. Mitä vähemmän vastustajalla on osumapisteitä, sen heikommin vihollinen lyö takaisin. Taistelussa haavoittuneet soturit toipuvat useamman päivän ajan, joten taisteluiden jatkaminen tarkoittaa, että joutuu todennäköisesti tuomaan mukaan reservinsäkin. Itse taistelussa on riittävästi liikkuvia osia, jotta mielenkiinto syttyy. 51 103276_.indd 51 28.1.2019 22.37.05. Käsikirjoituksen voimaa kuvaa, että osa hahmoista on oikeasti ärsyttäviä. Vaikeimmissa joutuu valitsemaan, minkä keskenään riitelevän ryhmän puolelle asettuu. Käytännössä taistelussa kannattaa ensin heikentää viholliset, sitten hoidella lopuksi kaikki kerralla. Huonoa . Se on toki helpommin sanottu kuin tehty. Jos vihollisesta on jäljellä kaksi kovinta karjua, ne pääsevät hyökkäämään silti joka toinen kierros. Esimerkiksi palkkasoturipäällikkö Folka julisti, että maailmanloppu ei ole hänen ongelmansa. Banner Saga -sarjassa on ollut koko ajan liian vähän vihollisia ja tehtävätyyppejä, joten taistelut tuntuvat käytännössä aina samalta. Palkintona saa parempia taikaesineitä. Maailmanlopun keskelläkin muutamat yrittävät kerätä vielä valtaa itselleen. He myös säilyttävät alkuperäiset kykynsä. Pelisarja on julkaistu kokonaisuudessaan Banner Saga Trilogy -muodossa myös konsoleille, mikä tulee halvemmaksi kuin yksittäiset osat. Banner Saga 3:n myötä yksi Kickstarterissa alkunsa saanut indiepelisarja saa arvoisensa lopun. Siihen ei ollut hyvää vastausta, sillä ryhmä vaelsi kaiken syövän pimeyden keskellä, hirviöiden saartamana ja elinpiirinään vain yhden taikasauvan luoma hohde. min paras keksintö on idea yhdistää elinvoima iskuvoimaan. Tosin tarinan synkkyys vaikutti siihen, että halusin mieluummin nähdä juonen etenevän kuin taas uuden taistelun. Klassikkopelissä pitää esitellä ensin pelisäännöt, sitten loihtia sääntöjen ympärille uusia ideoita. Jos häviää avaintaistelun, saattaa menettää tärkeän hahmon. Viikinkiperinteiden mukaisesti voi koota kilpimuurin ja sen taakse keihäsmiehistä ja jousiampujista kakkosrivin, jota tuetaan loitsijoilla ja muilla tukijoukoilla. Muureja ympäröivä pimeys muuttaa olennot vääristyneiksi versioiksi itsestään, joten pakolaisten perässä muureille alkaa kerääntyä hirviöiksi muuttuneita metsän petoja, ihmisiä, kivimiehiä, hevoskansaa ja jättiläisiä. Tekijät eivät tosin muista Nintendon ikiaikaista oppia
smia. Hän on bussikuski maailmassa, jossa jokainen haluaa etuovesta ulos. Kenshiro ei valehtele, hän sanoo suoraan vastustajille tappavansa heidät. Minipelejä on paljon, mutta niissä kaikissa on jokin fataali vika. FIST OF THE NORTH STAR: LOST PARADISE Antero Kyyhky Maailmanlopun jälkeen pitää näyttää hirveältä ja ratkaista ongelmat nyrkein. Rakkautta saavat vain kasarin rokkitähtiä larppaavat pomovastustajat ja muutama Edenin beibi, kuten prinsessa Leialta tuttuun tissihaarniskaan pukeutunut Xsana. DLC:nä peliin saa ostettua Kazuma Kiryu -skinin, jos haluaa pelata Yakuzaa ilman Yakuzaa. F ist of the North Star: Lost Paradise on tyhmin pelaamani videopeli. Valitettavasti mies osaa vain lyödä, mutta huumori tulee siitä, että yrittää. Täällä Pohjantähden alla 4 Taistelusysteemi on sama kuin jokaisessa japanimätkinnässä sitten 80-luvun. Pöljissä sivutehtävissä Kenshiro leikkii kuuropiiloa ja kokeilee pasi. Kumpikaan ei minulta suju, mutta sen takiahan me pelaamme, jotta leikkisimme olevamme joku muu. Muutaman NPC:n ja karujen rakennusten keskellä pelaaja ei missään vaiheessa tunne olevansa oikeassa kaupungissa. Gladiaattoriotteluista ei saa kokemusta, seuralaisbaarin pyöritys toistaa itseään ja Kenshiron lääkäripalvelu on ankea MADDEST MAX Arvosteltu: PS4 Sega Versio: 1.08 Ikäraja: 18 52 103277_.indd 52 28.1.2019 22.23.28. Fist of the North Star on parhaimmillaan, kun se unohtaa olevansa vakavasti otettava. Fist on seikkailumätkintä, jossa sankarille kerätään tasoja selvittämällä pääjuonta ja lukuisia sivutehtäviä, onhan aavikko luonnollinen ympäristö hiekkalaatikkomodelle. Koskettamalla tiettyjä kohtia vihollisen kehossa saa Kenshiro äijät räjähtämään. Seikkailun keskuksena toimiva Eden on muutaman kulkuväylän hiekkakaupunki, joka tuntuu lavasteelta. Peli lainaa Yakuza 0:n pelimoottoria ja ääninäyttelijöitä, mutta ei tunnu kopiolta. Seikkailuhenkisen pelin sielu on itselle siinä, että vetävässä maailmassa hengaillaan karismaattisten hahmojen kanssa. Ilmeitä on yksi, eikä se ole hymy. Edeniä ympäröivä aavikko on kuollut, pelottavan epäluonnollinen ja autio maisema, jossa voi ajella hiekkakirpulla, mutta ei kyllä tee mieli. Jatkuvasti naaman edessä heiluvaa Kenshiron kannua voisi käyttää muskaamaan pieniä henkilöautoja. Sykkivistä muskeleista valettu Kenshiro kulkee tuhoutuneen maailman läpi ja lyö asioita nyrkillä. Pelin näkökulmasta hän on hyvis. Poksahtelevien suonien ja pullistuvien ruumiinosien sävyttämät räjähdysanimaatiot ovat hillittömiä. Tarpeeksi mätkimällä saa Burst-moden päälle, jolloin Kenshiro hohtaa sinisenä ja on tosi vihainen. Veri suihkuaa, miehet ovat hirviöitä ja naiset sanovat iik. Nyt tarjolla on Miespylly ja kuollut hiekkakaupunki. Sarjakuvan tunnetuin versio on vuonna 1986 ilmestynyt elokuva, joka 90-luvun VHS-kierrossa tutustutti länsimaiset sci. Mitä harrastaa maailmanlopun jälkeen. Lisätehoa löytyy, kunhan iskee QTE:n kohdalleen. Ehkä olen väärää kohderyhmää, sillä Fist of The North Star sisältää kehittyneimmät miesperäsimet, joita olen nähnyt videopeleissä ikinä. Mutta ei se kaupunki, vaan ne ihmiset. Design on yksinkertaisesti epäonnistunut. Aloitetaan miljööstä. Paina kolmiota jakaaksesi rankaisua. Vaikeustaso on säädettävissä, joten taistelut ovat niin tiukkoja kuin pelaaja haluaa. Yakuza-pelien tapaan mukana on baseball-minipeli. Ruman ruma maailma Post-apokalyptisen maailman kuninkaalla on aina sama ongelma: saatat olla kovin jannu, mutta maailmasi on surkea. -fanit Japanin synkkiin piirrettyihin. Kuka minä olen tuomitsemaan. Tosin nyt baseball tarkoittaa moottoripyöräjengiläisten hakkaamista rautatangolla. Fist of the North Starin maailma on ehkä rumin näkemäni. Aivan kuin NPC:t olisi synnyttänyt vuorotellen Möykky ja Resident Evil 3:n Nemesis. Toinen nappi tekee heikon ja nopean liikkeen, toisesta ladataan hidas ja vahvempi isku. Pelin kikka on Kenshiron painepistetekniikka, minkä jokainen ninjaelokuvia ahminut alakoululainen on halunnut hallita. Myös pelissä veri suihkuaa kuin kasarianimessa, sillä Kenshiron nyrkit räjäyttelevät vastustajia kuin vesipommeja. Taustamateriaalina toimiva Fist of the North Star on 80-luvun japanilainen sarjakuva. Yakuza-tiimi on tosi hyvä näissä yksinkertaisissa taistelusysteemeissä. Kymmenien hahmojen joukkotappelut ovat jännittäviä, johtuen siitä kuinka erilaisia vihollistyyppejä pitää kosketella nyrkillä eri tavoin
Entä sinulle. Kuvittele peli, jossa ajetaan tuolla aavikolla, ja etsitään metallinarun palasia. Aika mennä bunkkeriin Aavikkomätkinnässä vetosi Yakuza-tiimin visio, sillä tiimin edellisestä ei-ma. Mitä tuijotat, kysyy rosvo. Kuvittele aavikko, jossa ei tapahdu mitään. Lyra, Edenin yöelämän ja mahdottoman vartalon haltija. Tekijät ovat tyytyneet liian vähään. Aivan kuin siihen ei olisi laitettu kaikkia niitä panoksia, joita kokonainen elävä post-apokalyptinen maailma vaatii. apelistä, loistavasta Binary Domainista, on jo kuusi vuotta aikaa. Paras idea on retropelihalli, johon pelit pitää itse löytää aavikolta. Kenshiro heittää paidan pois aina kun saa mahdollisuuden. Toisto ja venytys eivät sovi samaan kehään. Kuvittele peli, jossa ajetaan tuolla aavikolla, ja etsitään metallinarun palasia. Baarimikkona jokainen yö toistaa itseään. Mistä aloittaisin. Taistelumekaniikka ja huumori ovat tiimin huipputasoa, mutta kaikki muu jää jälkeen. Sitten ajan autolla. Pelihallin täytettä ovat Sega-klassikot kuten Out Run ja Super Hang-On. Tuntuu, että peli on monelta osalta kesken. Yakuza-pelit ovat aina olleet osiensa summa. Olet perillä. Kuvittele aavikko, jossa ei tapahdu mitään. Tuntuu hyvältä, kun oman nyrkin tuloksen näkee pelimaailmassa. 53 103277_.indd 53 28.1.2019 22.23.46. rytmipeli. Niissä urbaani maailma, pöljät hahmot, minipelit ja lukuisat pikkujutut, kuten ryyppääminen ja syöminen ravintoloissa, muodostuvat kokonaisuudeksi pienien yksityiskohtien kautta. Huonoja ominaisuuksia ihmisessä, mutta hyviä pelissä. Olet perillä. Baaritiskillä Kenshiro tekee drinkkejä valittaville asiakkaille, mutta tekotapoja on vain neljä erilaista. Kenshiron nyrkin edessä on kaikille tilaa. 70 Minä olen Kenshiro. Se riittää minulle. Tästä huolimatta peli on ajoittain hauska, koska se on pöljä ja väkivaltainen. ”Räjähtävää uutta vuotta, valopää.” Yksi, kaksi tai kymmeniä vihollisia. Fist of the North Star: Lost Paradise tuntuu välityöltä. Hyvää: + Kaiken läpäisevä tyhmyys, pelatessa tuntee olonsa luolamieheksi. Huonoa: . Minä lyön pahoja asioita
Pakollinen pönötyskuva Kyyhky-paita päällä. Vaikka tarina on hattaranohut, metahuumori iskee minuun täydellisesti. Miten japanilainen kulttitekijä siihen vastaa. Antero Kyyhky Rockstarin AAA-pelejä, niitähän te lukijat haluatte. Pidätkö tästä otsikosta. Pohtivat seikkailijat arvostavat tyhmää huumoria ja yllättävää sanomaa: ehkä videopelifantasiat ovat todellisuudessa vaarallisia. Nintendosta vetoketjun sulkeminen ei johdu, sillä Nintendo on konsolivalmistajista tällä hetkellä se rennoin, joka ei Sonyn tavoin pakota animepelien kehittäjiä sensuuriin. Tärkeintä on kohellus ja valomiekkamätkintä kentissä, jotka lainaavat vaikutteita indiepeleistä ja Sudan vanhoista töistä. Se, mitä ei sanottu tai näytetty, kertoi yhtä paljon kuin mitä näytettiin. Kyseessä on väliosa, jonka Suda51 on tarkoittanut testaamaan brändin voimaa ja toimimaan vipuna oikean kolmososan rahoitusta kerjätessään. Travis pelkää, että peli menestyy huonosti, ja Devolver ostaa kaikki oikeudet No More Heroes -franchiseen. Toisia satunnaisuuden tunne voi rasittaa. Näitä kaikkia puolia Suda on aiemmin käsitellyt peleissään, mutta ei enää. Uudella Travis Strikes Again: No More Heroesilla ei tarinana ole juuri tekemistä ensimmäisen pelin kanssa. Ehkä miestä poltti Killer is Deadin kohu alipelistä, jossa päähahmo . Tunteet ovat ristiriitaisia, minkä takia pelikokemus on voimakas. Travis on huolissaan tekstin määrästä, koska lokalisaatio maksaa liikaa. Tarina on täynnä viittauksia, jotka vain pelaajat ymmärtävät, mikä on harvinaista joskin loogisesta syystä. Aiemmin Sudan peleissä tärkeässä osassa ollut seksuaalisuus on häivytetty. Suda-fania lämmittävät myös viittaukset miehen muihin peleihin, muun muassa The Silver Casen ja Shadows of the Damnedin hahmot tekevät näyttäviä cameoita. Kokemus on täynnä voimakkaita mielikuvia: Traviksen yksinäinen motellihuone ja aikuisviihdeharrastus, monotoniset hanttihommat skorpionien kerääjänä ja ruohonleikkaajana, pikkutyttöanimesarjojen fanitus. Pääjuonena toimi voimafantasia siitä, kuinka Ebaysta voi tilata valomiekan ja alkaa salamurhaajaksi, saada rahaa ja elämänsä naisen. 54 103278_.indd 54 28.1.2019 22.29.09. Peli puhuttelee pelaajaa ja kertoo heti alussa, kuinka peli on tehty mestarillisella moottorillla, Unreal Engine 4:lla. Tarinan keskiössä on VR-pelikonsoli, johon sukeltamalla Travis etsii konsolin kehittäjää Dr. Loistavat läpät seuraavat toisiaan. Miksi. Travis Strikes Again jakautuu kahteen pelimuotoon: toimintamätkintään ja visual noveliin, jossa tarinaa seurataan kuin kuvakirjassa. Samaa tekniikkaa Suda käytti Killer7:ssa, jossa yhtä aikaa näytetään ihmisen todellisuus ja hänen fantasiansa, jossa halut toteutuvat ja ovat toteutumatta yhtä aikaa. No More Heroes oli enemmän kuin yksinkertainen GTA-klooni. Pelaaja ohjataan tunnistamaan, kuinka pelin maailmassa on jotakin vialla, mutta Suda ei anna selviä vastauksia. G rasshopper Manufacturen perustaja Goichi Suda täytti tänä vuonna 51 vuotta ja julkaisi uuden osan No More Heroesia, Nintendo Wiillä alkanutta mätkintäsarjaa, jota aikalaiset tökkivät kepillä ja sitten heittivät susille. Miksi tehdä pelejä kalEI ENÄÄ AJATELTAVAA Arvosteltu: Nintendo Switch Grasshopper Manufacture / Nintendo Versio: 0.1 Moninpeli: 2 pelaajan co-op Ikäraja: 16 Pelissä on arvosteltu kentät valmiiksi, jotta minun ei tarvitse. Olisin viihtynyt Travis Strikes Againin maailmassa pidempäänkin. irttailee naisten kanssa samalla charmilla kuin puistojemme harmaatrenssiset miehet. Travis pitääkin päällä UE4:ää hypettävää t-paitaa. Pahis kertoo, kuinka suunnittelee litistävänsä Traviksen jo tutoriaalissa. Tämä on mielestäni virkistävää ja realistista, sillä se vetoaa siihen puoleen minussa, jonka mielestä elämä on absurdia ja naurettavaa. TRAVIS STRIKES AGAIN: NO MORE HEROES Pelihahmot huolehtivat Metacriticpisteistä. Juvenilea. -hiekkalaatikko vaatii makua erikoiselle pelikokemukselle, ja artesaanipelien ystävät löysivät aarteen vasta myöhemmin. T-paitoja voi myös ostaa ja vaihtaa, ja posettaa pelin läpi vaikka Superhottai Hotline Miami -paidassa. Sudan lo-. Se on kiinnostavaa, se on jännittävää, se on pelottavaa, ehkä se on häpeän aihe. Seksuaalisuus on muutakin kuin tissejä ja tirkistelyä. Pituutta on kahdeksisen tuntia, joka tuntuisi kohtuulliselta määrältä, jos toimintapelien trendinä eivät olisi God of Warin ja Red Dead Redemption 2:n kaltaiset megapelit. Se ei minulle selvinnyt. Jatkuvuus ei ole koskaan ollut Sudalla ensimmäisenä mielessä, vaan on pelaajan tehtävä yhdistää sekalaiset langat toisiinsa. Housut ylös Näin siis vuonna 2008. Elämä järjestyy videopelimäiseksi kokemukseksi, jossa eteneminen on selkeää kuin highscore-listalla nouseminen
Kyllä, peli näyttää videoissa yksinkertaiselta toimintapeliltä, mutta ihan kuin sarja olisi ollut koskaan pelattavuudeltaan mitään muuta. Osuvimmassa vitsissä Travis ja Jeanne-kissa keskustelevat pelin tulevasta Metacritic-pisteistä. 84 Hauska, mutta pinnallinen No More Heroes. Jälkimmäinen häviää tunnelmaltaan Nintendon valkoiselle ratsulle, vaikka sitä ei aluksi uskoisi. Travis Strikes Againin ongelmana ei ole, että se on tehty pienellä budjetilla. Pelistä puuttuu aito kipu ja syvä hämmennys maailmasta, joka sävyttää niin monta Sudan muuta hyvää peliä ja antaa toiminnalle vastapainoa. Eihän suttuisena hyvältä kuulostava biisi parane välttämättä sillä, että jokainen raita kiillotetaan ja tehdään selvemmän kuuloiseksi. Vika on siinä, että sen on tehnyt kehittäjä, joka pelkää yleisön reaktiota, eikä mennyt niin syvälle Traviksen päähän kuin voisi mennä. Huonoa: + Uskalluksen puute verrattuna aiempiin osiin. Tosin arvosteluversio oli vasta 0.1, ehkä peliin tulee vielä päivitys, joka korjaa pätkimistä. -estetiikan toimivuuden huomaa, kun pelaa vuorotellen ykkösosan Wii-versiota ja graa. iliksetön areenasokkelo, joka on tietenkin myös pelin pisin kenttä. Hyvää: + Omalaatuinen pelihuumori. Lo-. Travis on rock-kettu, mutta pelin musiikki on jumittavaa teknoa, joka luo omituisen tunnelman, aivan kuin hahmot olisivat jumissa tulevaisuuden yökerhossa. Shokki on myös se, että animoidut naishahmot saavat minimaalisen verran ruutuaikaa. Lähes yhtä kova kuin Ykköspleikan Resident Evilissä. Koska Travis on kaltaiseni, hänen voimakkuutensa on nautinnollista. No More Heroes -maailma on mielenkiintoinen. Rakastan Robin Atkin Downesin näyttelemää Travista, jossa on sopiva annos kusipäisyyttä ja rakastettavaa uhmaa, ja olisin halunnut kuulla häntä enemmän. En tunnistanut kaikkia viittauksia, sillä osa tasoista kuten donitsien täyttämä metsä, kertovat siitä, että sienien käyttö ei ole jäänyt mikroannoksiin. Välillä kuvakulma palaa selän taakse, ihan kuin ennen vanhaan. ”Tämä peli on hevonpaskaa. sesti paranneltua PS3-versiota. Nettiapinoiden planeetta Ennen julkaisua ennakko. En tiedä, onko asialla Sudalle väliä, mutta jokaisessa tekijän toimintapelissä on rasittavaa hidastelua. Käytössä on nopea ja vahva huitaisu, ja valomiekkaa pitää välillä ladata vatkaamalla, mikä on toinen Travis Strikes Againiin selvinnyt pippelivitsi. Välivideoita ei ole kuin muutama, ja lähes kaikki interaktio tapahtuu tekstidialogin varassa. Kovimmat vastustajat lakoavat hikoilematta, ja maailman toiselta laidalta hän palaa Yhdysvaltoihin uimalla. Mätkintä on yksinkertaisesti sulavaa. sesti peli sekoittaa länsimaista sarjakuvaa, retropelejä, animea ja brittiläistä musakulttuuria aivan kuin aiemmat osat. Tuloksena voi olla kliininen, tulkinnasta vapaa ja kuollut teos. You win, eli Travis voittaa, vastustaja räjähtää keltaisena tulipallona. Metsäkentän teemana ovat leijuvat donitsit ja henkiin herättävä kahvi. Äiti lähetä rahaa Graa. Peruskaava on tuttu: tapa pikkuörkit, voita pomo, ole kuningas, niin kuin toimintapeleissä aina. Virtuaalimaailman tasot lainaavat Sudan peleistä ja retroestetiikasta. He pelkäävät, että pelissä on liikaa seikkailua ja liian vähän toimintaa, ja siksi dialogin määrää pitää vähentää. Pomotaistelut eivät tunnu suurilta, koska niitä ei pohjusteta niin eeppisesti kuin aiemmin. Mitään ihmeellisiä säväreitä en itse siitä saanut. Pelissä on mahdollisuus kahden pelaajan co-opiin, jos sellaista hakee. Kun ruudulla on jättilammas, kymmeniä pikkumiehiä ja projektiiliammuksia, on jumitus todellista. Kehittäjä imee.” Miten tälläista dialogia voi haukkua. Kuvakulma on siirretty selän takaa vapaammin liikkuvaan kameraan, joka zoomaa yleensä yläilmoista alas. taiselleni meganörtille, jos voi kurottaa massojen lompakoille. Valosapelin vatkausta Olen keskittynyt pelin tarinaan, sillä minusta Sudan peleissä on kiinnostavinta se, mitä sanottavaa niissä on. Ainoa moka on viimeinen taso, valkoinen ja . Keskuspaikkana toimii metsämökki, jossa Travis valitsee pelikonsolilta kentän. Rahan puute on vaikuttanut äänimaisemaan negatiivisesti, koska pelissä on niin vähän ääninäyttelyä. Eikä tätä kyseenalaisteta millään tavalla. Travis tuntuu kaikkivoipaiselta. Mätön lisäksi pelissä on muutama minipeliyllätys, kuten hauska vektoritulkinta ajopelistä. No More Heroesin charmi perustui osaltaan Wii-konsolin pakolliseen alhaiseen resoluutioon ja Santa Destroyn kuolleeseen kaupunkiin, joka tuntui olevan olemassa vain Traviksen fantasioita varten. ilarit Travis Strikes Againista olivat ainakin Youtube-raivon perusteella negatiiviset. Ja vielä sillä tavalla, että Suda olisi tälläkin kertaa uskaltanut sanoa jotakin siitä, miten pelaaminen muuttaa ihmisen käsitystä maailmasta, välittämättä siitä kuinka synkkä tuo muutos voi olla. Tasoissa on mukavasti vaihtelua, sillä lopputekstien perusteella eri kentillä on ollut eri vastuuhenkilöt. 55 103278_.indd 55 28.1.2019 22.29.25. Koska se on retroa, pelin toisessa tasossa on elokuvaintro. Yllättäen Travis Strikes Againin toimintaosuus on yksi Sudan parhaimpia. Perushyökkäyksiä täydentävät kartalta kerättävät erityiskyvyt. Jos parantavat kyvyt missaa, on peli todella vaikea. Kun kohtaus loppuu lyhyeen, Jeanne sanoo: ”Metascore nousi juuri viidellä pisteellä.” Olisin nauttinut pelistä enemmän, jos olisin saanut kuunnella puhetta enemmän. Missään vaiheessa ei synny tunnetta, että pomoilla olisi taistelua edeltävä elämä kuten aiemmissa No More Heroes -peleissä
Alkupäässä tuntui että etenemisvauhti oli melko ripeä, mutta kohti loppua grindikäyrä nousee huomattavasti, free-2-play -peleille liiankin tuttuun tapaan. Brace for World of Spaceships! Jotkut näyt pysäyttävät hetkeksi. Dreadnought on mukavan tiimivetoinen peli, jossa yhdessä pysyminen ja joukkueena toimiminen toimii sata kertaa paremmin kuin sooloileminen. Hitaasti lentävissä aluksissa on pakko ajatella etukäteen seuraavia liikkeitään, tai löytää itsensä yksin ihmettelemästä, mihin kaikki kaverit jäivät. Myös teknologiapuu tai yleensä mikä tahansa kustomointioperaatio vaati tunkeutumista sakean menuviidakon läpi. Lisäksi joukkue kerää pisteitä sen mukaan, miten suuren alueen pelikartasta se pitää hallussaan. Tunnelmaa tehostaa todentuntuinen kommunikointi aluksen miehistön kesken, kyllä kapteenin mieltä lämmittää mukavasti kun komentaa täydet tehot aseisiin ja upseeri kuittaa ripeästi. Peli on saanut viimeisen päivityksensä, ja siitä on poistettu oikean rahan käyttö. Matseista kerätään rahaa ja laivakohtaista kokemusta, joilla parannellaan omaa laivaa, kunnes päästään hieman parempaan kapteenin tuoliin istumaan. Nähtäväksi jää, kauanko “Tanssii tähtien seassa”, jossa avaruusvalaat vetävät hidasta taisteluvalssia, jaksaa lopulta kiinnostaa, mutta toistaiseksi tätä jaksaa aina pari matsia silloin tällöin nykäistä. Eri etenemisreittejä on sopivasti, ja mikäli nämä eivät kelpaa, avaruudessa esteistä voi aina mennä yli (ja joskus jopa ali). Eiköhän viesti ole selvä. Esimerkiksi Dreadnought-luokan aluksessa on enemmän suojia kuin korveteissa, mutta korvetit hyödyntävät energiaa tehokkaammin moottoreihin syötettynä. Space of Warships Matsit ovat sopivan pituisia, viidestä kahteenkymmeneen minuuttiin kestäviä taistoja. World of Spaceships Dreadnought on poiminut inspiraationsa melko rankasti Wargamingin kikkakorista. Joonas Norrmén DREADNOUGHT TÄHTIREET Arvosteltu: PC Saatavilla: PS4 YAGER/Six Foot/ Grey Box Minimi: Intel Core 2 Duo E7000 2.6GHz/4 Gt RAM, GTX 450 tai HD 5750 Suositus: Intel Core i5-8400 2.8 GHz/8 Gt RAM, GeForce GTX 1060 3Gt tai Radeon RX 580 4 Gt Moninpeli: 8 vs 8 pelaajaa Viholliskosketus, ohjukset lukittu! Laukaistaan! Täydet tehot tykkeihin. Dreadnought on jo nyt lupaava, mutta vielä riittää hiottavaa. Kyseessä on Pyhä Kolmiyhteys, eli haluatko liikkua lujempaa, ampua kovempaa vai kestää enemmän. Kolmiulotteinen liikkuminen lisää taisteluun mukavasti syvyyttä (ehheheh), ja aluksen energian käyttö avaa lisää taktisia valintoja. Ja rumba alkaa uudestaan, kunnes lopulta päästään siihen parhaimpaan, hienoimpaan tuoliin istumaan. Huonoa . Silloin on ohjuksia, pommeja, lasersäteitä ja muuta piupiutavaraa Tannhäuserin portit tulvillaan. Yleensä ottaen F2P-malli on kuitenkin aika lailla kohdallaan, kovinkaan raskaasti ei tarvitse grindata että pääsee etenemään teknologiapuussa. Ovathan kyseessä melko massiiviset alukset, ja tuo massa tuntuu todella hyvin ohjauksessa. Pelaajamäärä on enimmäkseen mukavan taktiset kahdeksan vastaan kahdeksan. Parhaimmillaan tunnelma on todella korkealla, kun oman joukkueen laivue avaa tulen ja viholliset vastaavat samalla innolla. Ohjaustuntuma on aluksi hieman kankea, mutta kun oppii ennakoimaan vähän miten aluksen kelluu eteenpäin ja/tai ylöspäin/alaspäin, alkaa ohjaus tuntua melko luontevalta. D readnought on avaruuslentely, jossa pienhävittäjien asemasta istutaan kapteenin tuolissa ja käskytetään massiivista avaruuslaivaa. 79 Mukavan kevyt mutta sopivan taktinen avaruuslaivataistelu. Jokaisessa aluksessa on pääase, sekundäärinen ase sekä neljä moduulia jotka voiva olla esimerkiksi torpedoja, ohjuksia tai hauskoja erikoislaitteita. Hyvää + Taktinen avaruusbaletti, jossa alukset tuntuvat siltä miltä pitääkin: ISOILTA. 56 103636_.indd 56 28.1.2019 22.33.38. Energiaa syövät myös aseet. Genren ilmeisenä perussyntinä käyttöliittymä on todella huono, peliin päästäkseen joutuu klikkaillemaan luvattoman monta kertaa. Mielenkiintoisin pelimoodeista on alueenvaltaus. Furianini sopii maisemaan kuin nakutettu. Matsityypit ovat peruskauraa, eli team deathmatchia ja sen eri variaatioita. Aye Aye cap’n Audiovisuaalisesti Dreadnought on aivan huippuluokkaa, alukset näyttävät komeilta ja aseiden luoma valoshow myös. Avaruushärveleitä on vahvasti panssaroidusta dreadnought-luokasta aina pieniin vikkeliin korvetteihin. Avaruustaistelurintaman F2P-sektorilla tapahtuu muutenkin: varsin onnistunut Fractured Space on siirtynyt aurinkolaskuvaiheeseen. Aukean avaruuden asemasta taistelutantereina toimivat niin avaruusasemat sekä planeettojen pinnat, kummassakin mukavasti vaihtelua. Välimaastossa on sellaisia toiminnoiltaan tuttuja aluksia kuten pitkän kantaman tykistöristeilijä sekä korjauspalvelut hoitava taktinen risteilijä. Tulta! Vihollisen tuhoaja..öh, tuhottu, kapteeni. Pelin tekijät ovat loikanneet Imperiumin, siis Wargamingin, riveihin. Avaruuden kylmyys jäykistää Mutta Dreadnought ei ole supertarkka simulaatio eikä edes Star Trekin tyyppistä nojatuolikomentamista: alus lentää arcadedrivellä jossa kurssi komennetaan WASDilla ja monitahoinen tuhovoima suunnataan hiirellä. Äänien laatu vaihtelee tosin hyvin paljon, esimerkiksi korvetin pääaseen jyrähdykseksi joku on tehnyt pieruääniä suullaan. Perinteisestihän siinä on kyse kartalla sijaitsevien pisteiden valtauksia niin nytkin. Energiaa on rajallinen määrä, ja erilaiset alukset käyttävät sitä eri tehokkuudella. Kaikki järjestelmät punasella. Käyttöliittymä on todella kömpelö. Yksinäinen susi on aivan susi. Suurin osa aseista myös kuulostaa siltä miltä pitää: tehokkaalta
Järkytyksekseni peli vaikutti vielä alkuperäistä julmemmalta. Koko spektrin käsittely on mahdotonta, joten vilkaistaan kahta ääripäätä: rentoutumista ja kipua. Tämä kolumni on vasta puolivälissä ja olen jo tyhjentänyt vuoden varastoni avoimia kysymyksiä. Luemme peleistä, väittelemme niistä, katsomme kun muut pelaavat niitä. Kyse on jostain laajemmasta, sillä minkään kulttuurin harrastaminen ei ole täysin yksityistä. Ice-Pick Lodgen päävelho Nikolai Dybowskin mukaan peli haastaa miettimään, onko siihen käytetty aika merkityksellistä. Rogers löytää DQXI:stä kyllä muitakin ansioita, mutta tämä turvapeittopelailun hiominen huippuun on kaiken pohjalla. Jos Tim Rogers tuomitsisi sen pelikelvottomaksi, olisiko se väärin. Yrittäessäni päästä ensimmäiseen kohtauspaikkaan jouduin toistuvasti kyläläisten hyökkäysten kohteiksi, eikä hahmolla ollut riittävästi voimia edes juosta karkuun. Oma JRPG-senseimme Juho Penttilä piti pelistä, mutta toivoi lisää uutta: ”Dragon Quest XI tyytyy keskittymään niihin asioihin, mitkä sarja on aina tehnyt hyvin. Kun tähän lisää pitkän pelikirjoitustaustan, Rogersin hehkutuksen DQXI:stä yhtenä parhaista peleistä koskaan ottaa tosissaan. Sido minut, ota minut Jotkut pelit voivat odottaa, toiset pitää saada heti käsiinsä. Kiinnostavasti juuri tämä itsepäinen perinteisyys sytytti Rogersin. Kaikki se vaikuttaa ajatteluumme enemmän kuin varmasti edes käsitämme. Kipu ei aina kasvata, mutta tällä kertaa niin kävi. Minulle jälkimmäisiin kuuluu Ice-Pick Lodgen tuleva Pathologic 2, uudelleenkuvitelma alkuperäisestä Pathologicista vuodelta 2005. Siinä se onnistuukin.” (Pelit 11/18, 85 pistettä) Waypointin Cameron Kunzelmanille se oli Puff-lohikäärme: kaavamaisuus ja toisto haalistivat peli-ilon suomut, vaikka ne oli paketoitu viimeisteltyyn blockbusteriin. Pathologic 2 on yhä vasta tekeillä, mutta viime vuonna siitä saatiin lyhyt alfaversio. Siihen tarttuu vain, jos haluaa aktiivisesti kitua ja sen kautta vavahduttaa ajatteluaan. Kipu on hyvää, koska se voi kasvattaa. Kipu on huonoa, koska kuka hitto sitä jaksaa vapaa-ajallaan, hä! Relaaminen on just parasta ja vastalause suoritusyhteiskunnalle. Koska en peräänny luvatuista duuneista, antauduin kärsimykselle. Päinvastoin, teen sitä jatkuvasti. Miten saan kysymysmerkin näppäimistöstä irti. Samoin sillä, että minä chillaan jonkun Zoo Keeperin äärellä on tavallaan arvoa ja tavallaan aika vähän. Niin peliarvosteluiden tekijänä kuin kuluttajana minua mietityttävät kriteerit, jolla valtavasta massasta nostetaan tiettyjä tapauksia esiin. Sama pätee kaikkiin peliarvioiden kriteereihin: innovaatioon, genrehiontaan, hauskuuteen, kestoon ja niin päin pois. Jos kehujen perusteella tarttuu peliin odottaen elämystä ja pettyy Bag of Holding -annokseen artesaanisipsiä, kenen vika. Miksi odotan Pathologic 2:ta, vaikka sen pelaaminen ahdistaa tavattomasti. Hyvän ja huonon tuolla puolen Toivon mukaan tämä ei kuulosta vain arvostelijan työhaasteiden märehtimiseltä. Oma noin 25 tunnin läpipeluuni oli pitkälti tuskaa, vaikka loppua kohden sorruin huijaamaan. Jos olet vuosia matkassa kulkenut sankaritilaaja, olet todennäköisesti Pelitin muuttama sinäkin. Pelimäärän kasvaessa on tärkeä puhua siitä, mitä oikeastaan tarkoittaa, kun sanomme, että joku peli on hyvä. S elvä vanhenemisen merkki on tunne siitä, että asioita tuntuu tapahtuu liikaa liian nopeasti. Aivan selvästi yksi motivaatio asentaa Final Fantasy VII joulupyhien jälkeen oli väsymys joulun sosiaaliseen kuormaan. Yleensä se tarkoittaa, että tämä peli on hyvä juuri minulle juuri tässä tilanteessa, jossa kaipaan asiaa X. Tehdään yksi asia selväksi: minulla ei ole mitään nollauspelaamista vastaan. Olin joitain päiviä täysin zonessa taistelemassa planeettaa tuhoavaa korporaatiota vastaan, joka hetkestä nauttien. Kerro sinä minulle, sillä patologisen itsensä haastajan ja peliopiaattiaddiktin väliin mahtuu sata eri pelaajaprofiilia. Mitä sen arvostelussa pitää siis sanoa, ”upea peli mutta vältä kuin ruttoa”. Se, miten puhumme peleistä, muuttaa sen, miten koemme ne. Silläkin uhalla: pelivuosi 2018 tuntui käyvän turbovaihteella. Ilman Pelit-lehden vaikutusta niin lukukuin kirjoitusalustana olisin nyt hyvin eri ihminen. Rogers on pelannut sarjan pelejä ja JRPG:itä yleisesti älyttömästi, ja tätä uusinta osaa niin englanniksi kuin japaniksi 300 tunnin verran. Mitä nämä X:t ovat ja ovatko ne kaikki tasa-arvoisia arvostelua tehdessä. Sen on kuitenkin oltava niin, koska selviä vastauksia ei ole. Se taas johti kysymykseen: mitä peleistä haen. Koska yritän ymmärtää pelimaailmaa kokonaisuutena, se johti jatkokysymykseen: mitä kukaan niistä hakee. Eli: mitä peleistä haemme. Puhumalla niistä eri tavoilla voimme kuitenkin värittää niitä. NAUTINTO JA KIPU Aleksandr Manzos nauttii itsensä kiduttamisesta kysymyksillä, joihin ei ole vastauksia. Eri arvostelmia voi keksiä kymmeniä. Hän puhuu arvostelussaan Dragon Quest -sarjasta jonain, mitä pelataan hetken illalla ennen nukahtamista, jonain kivana ja turvallisena. Kuka sanoi, että hyvä peli ei ole koskaan ikävä, hyvä peli on aina kiva. Ja sitä puhetta on nykyään tarjolla enemmän kuin koskaan. MANZOS 57 103275_.indd 57 28.1.2019 21.02.43. Kaikki mittarit terveydestä ja maineesta alkaen ovat pohjalla, maassa makaa pari ruumista ja turvaan pitää päästä. Arvioidaanko peliä silloin enää pelinä, vaan jonain, mikä sopii joogan, meditaation ja vihersmootheiden palapeliin ylläpitämään työja olemassaolokykyä. Peli ei voi olla täyttä huttua, jos genreasiantuntija antaa siitä punninnan jälkeen sellaisen arvion, eihän. Kaipasin jotain, mikä pitää huomioni yllä vaatimatta suurta ponnistelua tai opettelua. Chill Quest XI Tim Rogersin ylistävä videoarvostelu Dragon Quest XI:stä Kotakulle oli minulle yksi viime vuoden kiehtovimpia arvioita. Tuttuus ei ole puute, vaan nautinnon takaaja. Alfa alkaa aamuyöllä juna-asemalta, jossa kylään saapunut pelaajahahmo on otettu vastaan väkivalloin. Selvästi Rogersin lohturuokakriteerissä on jotain outoa, mutta hänen kokemuksensa on silti kiinnostava. Olin harkinnut ennakon tekemistä, mutta hermojen kestävyyden vuoksi päätin keskittää piinan kokoversion arvosteluun. Relaaminen on huonoa, koska se ei vie ihmisenä eteenpäin. Itse en olisi jaksanut alkua pidemmälle, jos en olisi sitoutunut kirjoittamaan siitä. Mikään ei äkkiseltään tunnu niin objektiiviselta kuin nautinto ja kipu. Toivelistani paisui muodottomaksi ja jouduin karsimaan valintoja rankemmin. Vaikka tavallaan vihasin kokemusta, se oli äärimmäisen vaikuttava ja sai ajattelemaan pelejä uudella tavalla. Mutta kerro myös, miten olet siihen päätynyt ja mikä kaikki on vaikuttanut ”hyvän pelin” määritelmääsi. Jos nimi ei ole tuttu, Pathologic on lyijynraskas venäläinen taidepeli, jossa yritetään selviytyä ja saada aikaan mahdollisimman vähän pahaa ruton runtelemassa kylässä. Jos haukkujen perusteella jättää pelin väliin, vaikka sitä voisi käyttää kuukausikaupalla hermojen lepuuttamiseen, kenen vika. Totesin että tämä on paras näkemäni aloitus pitkään aikaan ja kylmän tyynesti poistin pelin. Pathologic ei ole huono, se täyttää täysin tarkoituksensa raastavana kokemuksena, jossa epäreilu haaste on linjassa tarinan kanssa. Kukaan ei tule pelaamaan Pathologic 2:sta päivän päätteeksi tyhjentääkseen aivot unta varten. Mutta jos kyse olisi ollut arvostelupelistä, olisinko voinut antaa sata pistettä, koska se oli kaivattua vaihtelua sukulointiin ja joulutorttujen syöntiin
Kaikkein vahvimmat itäiset maat voivat yrittää tunkea sukulaisensa Kiinan hallitsijaksi. Yleisenä tavoitteena on johdattaa oman suvun aateliset maailman valtakuntien vauraimpiin saleihin, mutta tarjolla on yhä enemmän erilaisia aloituksia, esteitä ja keinoja päästä korkeimpiin virkoihin. Crusader Kings ei ole sellainen hiekkalaatikko, joka siivotaan keräämällä roskat pois, vaan sellainen missä rakennetaan ensin linnoja, jotka potkitaan kumoon katkeran riidan päätteeksi. Silkkitiestä vaurastuvassa Persiassa menee mieli mustaksi, jos Kiina sulkee kauppareitit. Isoin keisarillinen kädenojennus on halutun vihollisvaltakunnan jyräävä kiinalaisarmeija. Jäsenetuja, kuten oman hahmon kehittämistä tai kilpailijoiden kadottamista, voi lunastaa arvomerkin mukaan. Monks & Mystics keskittyy salaseuroihin, Jade Dragon solmii suhteita Kiinaan, ja Holy Fury uppoutuu sotiin ja suuriin sukulinjoihin. Salainen kriitikkoneuvosto Toisin kuin Paradoxin scifipelissä Stellariksessa, yksikään lisälevy ei ole mullistanut pelin perustuksia. Kääntöpuolena on se, että toisin kuin nykymaailmassa, Euroopalle on aika sama lähettääkö keisari pandoja vai ei. Keisarilla on vaateita Kiinan politiikkaan keskittyvä Jade Dragon tarjoaa mahdollisuuden ulkoistamiseen. Kiinaa hallitsevat vaihtelevat dynastiat, joita joko kiinnostaa ulkomaailma tai ei. Jade Dragon kuitenkin vaikuttaa vain noin Konstantinopoliin asti, sitä läntisemmät maat ovat yleensä diplomaattisen kantaman ulkopuolella. Seuraan liitytään läpäisemällä siirtymäriitti ja sen arvoasteikossa edetään suorittamalla tehtäviä. Toisin kuin Intian kartalle lisänneessä Rajas of Indiassa, jadelohikäärmeen maita ei itse pelissä nähdä. Minulle jäi epäselväksi, miksi salamurhaajakuningastani pyydettiin nitistämään irlantilainen kreivitär ja tunisialainen emiiri, mutta kukapa muutenkaan ottaisi Assassin’s Creedien juonesta selvää. Vaihtoehdot ovat yleensä tarjolla uskonnosta riippumatta, vain eri termistöllä nimettyinä. Edellisen vilkaisun (Pelit 10/2016) jälkeen lisäosia on ilmestynyt vielä kolme. Tarpeeksi isoksi kasvamalla Kiinaan törmää, mutta aina ei jaksa pelata täyttä 700 vuotta yhtä valtakuntaa. Sen sijaan lisäykset ovat vahvistaneet Crusader Kingsin ydintä tarinoita kertovana strategiapelinä. Jos haaste ei vaikuta hyvältä, siitä voi kieltäytyä. Omia arvoja voi tietysti tuputtaa jälkikasvulle, mistä syntyykin draamaa, kun nuoriso kapinoi liittymällä kultin sijaan kirkkoon. Uiguurikaanin pojanpoika Ebiztir, jonka urotyönä oli muuttua karhuksi. Vuonna 2012 alkanut sukudraama on laajentunut viidellätoista lisäosalla, ja ne ovat ulottaneet keskiajan Euroopan hovijuonitteluja aina Kiinaan ja Intiaan asti. Riku Vihervirta CRUSADER KINGS II Luulin olevani hyvä ihminen. Ratkaisu tekee pelikerroista kieltämättä erilaisia, sillä esimerkiksi Horse Lordsin lisäämät paimentolaiset voivat ryöstellä Kiinaa. Tehtäviä tulee varsin satunnaisesti. C rusader Kings 2 on Paradoxin mestariteos, genrerajoja rikkova strategiapeli, jonka dynastianhallinnan ympärille kietoutuvat julmat tarinat ovat lähempänä aitoa roolipelaamista kuin monet roolipelit. TARINA SALAISESTA KARHUSTA Arvosteltu: PC Paradox Interactive Versio: 3.0.1 Minimi: Intel Pentium IV 2,4 GHz tai AMD 3500+, 2 Gt, Nvidia GeForce 8800 tai AMD Radeon X1900 Testattu: Intel Core i7-7700K @ 4,20 Ghz, 16 Gt, Nvidia GeForce GTX 1080, Windows 10, SSD Ikäraja: 12 DLC-KATSAUS Assassiinikuningas Baldur, jonka todellista uskoa kukaan ei arvannut. Satunnaisesti luotu uskonto vai animen juonitiivistelmä. Siinä pelihahmo voi liittyä erilaisiin järjestöihin. 58 103280_.indd 58 28.1.2019 22.40.00. Tunnollisimmat verhoutuvat munkkien kaapuun, tiedonhaluiset paneutuvat antiikin tutkimuksen kirjekurssille, mutta varmaankin suosituin vaihtoehto on avata sydän mikromaksuille ja palvoa pimeitä voimia vallan sekä voiman toivossa. Myötämielisiä keisareita imartelemalla voi hoviinsa saada oppineita, Sun Tzun ulkoa opetelleita kenraaleita tai muita suosionosoituksia. Vuonna 2017 ilmestynyt Monks & Mystics jatkaa yksilöihin keskittyvien lisäosien sarjaa
Jos huhut pitävät paikkansa ja Holy Fury on viimeinen DLC, siihen on hyvä lopettaa. 59 103280_.indd 59 28.1.2019 22.40.08. Katolilaisten ristiretket toimivat nyt joukkorahoituksella, josta koottu yhteinen potti jaetaan kaikille osallistujille, jos valloitus onnistuu. Muutosten jälkeen voi vaikka tehdä naisista tasa-arvoisia komentajia ja perijöitä, tai heittää hyvästit menneiden aikojen rosvoiluille. Holy Fury lisää peliin myös soturiseurat, joiden jäsenet kiertävät etsimässä haastavia kaksintaisteluita. Maailma muuttuu, mutta vallanhimo on ikuista. Crusader Kings 2:n tapa yhdistää strategiapeli traagisiin ihmiskohtaloihin nostaa sen klassikoksi, jossa riittää pelattavaa ja nähtävää sadoiksi tunneiksi. Uskossaan kiivaat Pisimpään kehitetty lisäosa on tuore Holy Fury. Esi-isä voi olla soturipäällikkö tai kanonisoitu pyhimys, sillä myös uskontoa uudistetaan. Joku saattaa pitää 80-vuotiaan kuninkaan kiusaamista kunniattomana, mutta nätit rajat eivät synny itsestään. Suomen uiguurikaani Alp-Qutlugh, jonka urotyönä oli Itä-Rooman parhaimpien kukistaminen. Nykymuodossaan soturiseurat ovat huikean vahvoja, sillä Holy Fury lisää myös mahdollisuuden liehitellä tai ärsyttää mitä tahansa hahmoa. On helppoa pitää naapurivaltakuntaa kaaoksessa ärsyttämällä sen kuninkaita, kunnes hansikas läpsyy. Paradox tiesi mitä teki. Pakanalliset uskonnot voivat uudistuessaan valita puhdistetun uskonsa uudet periaatteet. Jos oikean historian voimasuhteet kyllästyttävät, voi valita myös satunnaistetun maailman. Pyhässä vimmassa mainetekoja tehneet hahmot voivat perustaa legendaarisia sukupuita, jotka hyödyttävät kaikkia jälkeläisiä. Ristiretkeltä muistoksi tuotua kirvestä käytetään aviorikosriidassa. Vahvistuksia saatuaan ristiretki jatkuu ja paranee
Mutta Hammerhead on vain yksiselitteisesti paha. Pikemminkin ne saavat kyseenalaistamaan sen, oliko pääpeli lopulta sittenkään niin hyvä kuin muistaa sen olleen. Ilman sitä osa juonenkäänteistä tuntuu nokkelien vitsien sijasta täysin naurettavilta ratkaisuilta. On selvää, että Insomniac välittää hahmoistaan ja haluaa pelaajien tuntevan samoin. Koska peli ei anna syytä välittää päävastustajasta, ei Hammerheadin kukistaminenkaan tunnu niin merkitykselliseltä. Hammerhead pyrkii edelleen varastamaan mahdollisimman paljon Sable-yhtiön sotilasteknologiaa tehdäkseen itsestään entistä vahvemman. Ilman pukuaan Peter Parker on nuori, jolla on vaikeuksia pitää yllä henkilökohtaisia suhteita sekä maksaa vuokransa ajallaan. Olisi ollut hienoa, jos lisäosat olisivat uudistaneet pelattavuutta esimerkiksi uusilla seittihyökkäyksillä. Päävastustaja Hammerheadille suodaan selvästi enemmän näkyvyyttä, mutta hahmona hän on kaikkein etäisin. Tehtävät korostavat liikaa taistelua, mutta niitä varten ei tarjota uusia liikkeitä. Hänen tavallisuutensa tekee hänestä erityisen. Pari uutta vihollistyyppiä sekä entisestään kiristetty vaikeustaso, eritoten tukikohtatappelut jotka kestävät sietämättömän kauan, eivät tee Spider-Manin pelaamisesta yhtään sen nautittavampaa. Itsenäiset lisäosat tarjosivat mahdollisuuden irrotteluun, mutta jostain syystä Insomniac Games välttelee riskejä. The City That Never Sleepsin suurin ongelma on siinä, että se antaa aivan liian paljon aikaa Hämähäkkimiehelle ja aivan liian vähän aikaa Peterille. Tarina pohjustaa hienosti tulevaa. Sekä tarina että hahmot olisivat kaivanneet enemmän tilaa. T he City That Never Sleeps -trilogian päätös Silver Lining jatkuu lähes suoraan siitä, mihin edellinen osa, Turf Wars, päättyi. Tämän lisäksi kissavarkaalla oli henkilökohtainen yhteys pelin sankariin, joten hän osasi hyödyntää sekä Hämiksen että Peterin heikkouksia. Pako New Yorkista ei suju suunnitelmien mukaan. Pääsyy tähän ovat pääpeliä selkeästi heikommat sivuhahmot. Roolien rajoittamisella on ikäviä seurauksia. Vaikka kaava on toimiva, kolmannella kerralla se on jo turhankin tuttu. Ne eivät ole niin merkittäviä tai upeasti toteutettuja, että korjaisivat kaiken, mutta pitävät toivoa yllä jatko-osan suhteen. Vastustajista Musta Kissa ansaitsi paikkansa, koska hänen saapumistaan pedattiin jo päätarinassa. Nainen on valmis estämään Hammerheadia saavuttamasta tavoitettaan keinolla millä hyvänsä. Ongelmat koskevat sekä sankarin liittolaisia että vastustajia. Jokaisen sivuhaaran lopuksi pelaaja palkitaan joko mielenkiintoisella bonustehtävällä tai sivuhahmoa kehittävällä käänteellä. Hahmot jäävät etäisiksi. Valitettavasti hahmo poistui kuvioista ensimmäisen osan jälkeen, eikä hänen tarinansa saa arvoistaan päätöstä. You’ll get ’em next time, tiger! Vaikka samantyyppisten tehtävien toistaminen kolmatta kertaa turhauttaa, niiden suorittaminen kuitenkin kannattaa. Hämähäkkimies erottuu muista supersankareista samaistuttavuutensa vuoksi. TURVAVERKON PETTÄESSÄ Arvosteltu: PS4 Pro Insomniac Games / Sony Versio: Myynti Muuta: DLC vaatii SpiderMan-peruspelin toimiakseen. Emopelin tarina iski lujaa nimenomaan hahmojen moniulotteisuuden vuoksi, koska tarinan konnilla oli sekä selkeät että ymmärrettävät syyt kaikkein katalimmillekin teoille. Markus Rojola SPIDER-MAN: SILVER LINING -DLC Spider-Manin viimeinen lisäsisältö palkitsee pelattavuudella, mutta jättää tunnetasolla kylmäksi. Kaukaiset ystävät vai läheiset viholliset. Silver Lining tarjoaa loogisen päätöksen The City That Never Sleepsin tarinalle, mutta kokonaisuus ei iske läheskään niin lujaa kuin ensimmäisen osan perusteella toivoin. Ikäraja: 16 Raimin elokuvista tuttu puku lisättiin peliin yllätyslahjana juuri ennen joulua. Taisteluiden levitessä New Yorkin kaduille Hämähäkkimies joutuu tekemään kaikkensa estääkseen viattomia joutumasta ristituleen. 60 103282_.indd 60 28.1.2019 20.23.57. Hyvää + Peruspelattavuus pelittää edelleen. Go get ’em tiger! Lisäosan pelastaa kuitenkin yksi seikka: sitä on edelleen todella hauska pelata. Seittisinkoilu ympäri Manhattania on täsmälleen yhtä kivaa kuin aina ennenkin ja tappelumekaniikat ovat toimivia. Sankarilta, jonka elämä on pelkkää taistelua, puuttuu syyt taistella. Tällä kertaa he kuitenkin yrittivät mahduttaa liian paljon tapahtumia liian vähäiseen määrään tehtäviä. Kasvottoman kaupungin ja kaikkien sen nimettömien asukkaiden pelastaminen ei kosketa läheskään yhtä paljon kuin yhteen ainoaan rakkaaseen hahmoon kohdistuva uhka. Spider-Manin lisäritrilogian päätösosa vakuuttaa pelattavuudellaan, mutta sen tarinasta puuttuu tunnelataus. 79 Silver Lining päättää The City That Never Sleepsin tarinan, mutta se ei ole sen huipennus. Ratkaisevampaa on se, että kolmas lisäosa noudattaa tismalleen samaa kaavaa kuin kaksi edellistä. TURVAVERKON PETTÄESSÄ Raimin elokuvista tuttu puku lisättiin peliin yllätyslahjana juuri ennen joulua. Huonoa . Lisärillä on kestoa noin kolmesta neljään tuntia, minkä aikana ehtii suorittaa neljä pakollista tarinatehtävää sekä kaikki valinnaiset sivutehtävät. Toisaalta kaipasin tätä vasta kolmannen lisärin kohdalla, joten sitä ei voi pitää ratkaisevana epäkohtana. Tapahtumat saavat uuden käänteen, kun pääpelistä tuttu Silver Sable palaa kaupunkiin. Pääpeli tarjosi tasaisin väliajoin jotain uutta ja yllättävää. Kunnollisen tunnesidoksen syntymiseen vaaditaan hahmon historian tuntemusta. Jälkimmäiset koostuvat jälleen kerran Screwballin haasteista, vihollistukikohtien tyhjentämisestä ja oman käden oikeudella ratkaistavista katurikoksista. Kun päätösjakson kiinnostavimmat käänteet liittyvät vihjauksiin jatko-osasta, on sitä vaikea pitää onnistuneena lopetuksena omalle tarinalleen. Hämiksen liittolaisista esimerkiksi MJ:n ja Milesin esiintymisiä on vähennetty selvästi. Tarinavideoiden ja hahmojen omien tehtävien karsinta vähentää tapahtumien merkittävyyttä merkittävästi
Teolla oli kuitenkin odottamattomat seuraukset. Nuijapään vahvistettu kallo toimii tehokkaana aseena ja hän voi käyttää sitä myös suojana iskuja vastaan. Felicia rakasti Hämähäkkimiestä, mutta ei tuntenut samoin naamion takana olevaa miestä kohtaan. Harrow operoi miestä kolmen päivän ajan ja muotoilee tämän kallon uusiksi lähes rikkoutumattomasta metalliseoksesta. Hän loi itselleen salaisen identiteetin Mustana Kissana, joka väitti pystyvänsä aiheuttamaan muille huonoa onnea. Tämän jälkeen Nuijapää on nähnyt etuja myös liitoissa, ja onkin tehnyt yhteistyötä muun muassa Herra Negatiivisen sekä Mustan Kissan kanssa. Vuosien myötä hän alkoi laajentaa ryhmän toimintaa perustamalla Silver Sable Internationalin, joka tarjosi turvallisuuspalveluita valtioille, suuryrityksille sekä kaikkein varakkaimmille yksityishenkilöille. Hämähäkkimies luotti Feliciaan lopulta niin paljon, että paljasti tälle todellisen henkilöllisyytensä. Nuijapään unelmana on hallita New Yorkin alamaailmaa pomojen pomona. Toivuttuaan Nuijapää perustaa rikollisorganisaation, jonka jäsenet pukeutuvat ja puhuvat 1920-luvun gangstereiden tyyliin. Felician, joka oli tottunut tulemaan toimeen omillaan, oli myös vaikea ymmärtää Peterin tarvetta siviilielämälle. B alkanin niemimaalla sijaitseva pieni Symkaria joutui natsien valloittamaksi toisen maailmansodan aikana. 61 103283_.indd 61 28.1.2019 20.19.44. Palkkion suuruudesta huolimatta Sable on aina valmis uhmaamaan käskyjä, jos niiden noudattaminen uhkaa viattomien henkiä. Rikollisen elämä ei ole vaaratonta. Hammerhead) oli alkujaan tavallinen pikkurikollinen, joka edisti uraansa ryhtymällä Maggian rikollisperheiden palkkatappajaksi. Koulutuksen aloittamisen jälkeen Ernst salli tyttärensä osallistua Wild Packin operaatioihin. Musta Kissa päätti lopettaa ryöstelyn ja auttaa Hämähäkkimiestä suojelemaan heidän kotikaupunkiaan. Musta Kissa katosi Eurooppaan. Yllättäen Musta Kissa tunsi vetoa yksinäistä sankaria kohtaan. Eräänä päivänä Jonas Harrow, laittomien kokeiden vuoksi lääkärilupansa menettänyt entinen kirurgi, löytää Nuijapään kujalta pahoinpideltynä ja kallo murtuneena. KOLME PAHISPROFIILIA MUSTA KISSA Oikea nimi: Felicia Hardy Ammatti: Kissavaras Synnyinpaikka: Flushing, New York City Pituus: 178 cm Paino: 54 kg Silmät: Vihreät Hiukset: Platinanvaaleat Ensiesiintyminen: The Amazing Spider-Man #194 (heinäkuu 1979) NUIJAPÄÄ Oikea nimi: Ei tiedossa Ammatti: Rikollispomo Synnyinpaikka: New York City Pituus: 178 cm Paino: 88 kg Silmät: Siniset Hiukset: Mustat Ensiesiintyminen: The Amazing Spider-Man #113 (lokakuu 1972) SILVER SABLE Oikea nimi: Silver Sablinova Ammatti: Silver Sable Internationalin toimitusjohtaja Synnyinpaikka: Symkaria Pituus: 165 cm Paino: 57 kg Silmät: Siniset Hiukset: Hopeiset Ensiesiintyminen: The Amazing Spider-Man #265 (kesäkuu 1985) Felicia Hardy Flushing, New York City Platinanvaaleat The Amazing Spider-Man Ei tiedossa Rikollispomo The Amazing Spider-Man Internationalin toimitusjohtaja N uijapää (engl. Ajan myötä Silver Sable Internationalin tarjoamista palveluista on tullut Symkarian tärkein vientituote. Markus Rojola Spider-Manin The City That Never Sleeps -lisäsisällön tarinasta saa sitä enemmän irti, mitä enemmän tietää siinä esiintyvien hahmojen historiasta. Koska Felicia ei voinut olla rehellinen tunteistaan, päätti Peter lopettaa suhteen. Nuijapää on valmis hyökkäämään kenen tahansa kimppuun oli kyse sitten supersankareista tai rikollisista – jos näkee näiden seisovan tavoitteidensa tiellä. Sodan päätyttyä Ernst Sablinovan oli helppo saada maan hallitus rahoittamaan operaatio oikeutta pakoilevien sotarikollisten metsästämiseksi. Palattuaan vuotta myöhemmin hän sai selville Peterin aloittaneen suhteen Mary Jane Watsonin kanssa. Felicia ihastui Hämähäkkimieheen ja oli lyhyen aikaa yksi hänen läheisimmistä liittolaisistaan. Siksi tässä tiiviit kuvaukset seittisankarin kolmesta päävastustajasta. Mustasukkaisuuden pistosta huolimatta Felicia päätti jättää rakastavaiset rauhaan. Todellisuudessa kyse oli etukäteen valmistelluista ansoista, jotka vain vaikuttivat onnettomuuksilta (hän tosin sai todennäköisyyksiä muokkaavat supervoimat myöhemmin). Nuijapää on kuollut ainakin kahdesti, mutta molemmilla kerroilla hänet on herätetty takaisin henkiin. Operaation aikana rikollinen takertuu ainoaan jäljellä olevaan muistikuvaansa, joka sattuu olemaan hänen kadulla näkemänsä 1930-luvun gangsterielokuvan juliste, ja luo sen pohjalta uuden identiteetin itselleen. Ernst vastusti ajatusta aluksi, mutta nähtyään Silverin päättäväisyyden ja lahjakkuuden, hän muutti mielensä. Tytär rukoili isäänsä kouluttamaan häntä, jotta hän voisi kostaa äitinsä murhan. Tämä johti ennen pitkää yhteenottoon Hämähäkkimiehen kanssa. Ernstin kuoltua Silveristä tuli Wild Packin uusi johtaja. Ernstin tytär, Silver, oli edelleen pelkkä lapsi, kun hänen äitinsä, Anastasia, kuoli heidän kotiinsa kohdistetussa pommi-iskussa. Hän perusti Wild Packiksi kutsutun joukon, joka jahtasi natseja ympäri maailmaa tuodakseen heidät oikeuden eteen. Felicia vannoi kostoa, mutta ymmärsi lopulta välittävänsä Peteristä liikaa vahingoittaakseen tätä. Silver todisti äitinsä kuoleman ja järkytys muutti tyttären hiukset hopeisiksi. Kovapäisyys on kostautunut useaan otteeseen. F elicia Hardy on kuuluisan kissavarkaan tytär, joka päätti jo nuorena seurata isänsä jalanjälkiä
Miles tuntee itsensä ulkopuoliseksi riippumatta siitä, missä hän on. Tarkkaan harkittujen kuvakulmien ja pitkien ottojen ansiosta tapahtumia on helppo seurata silloinkin, kun psykedeeliset näkymät meinaavat sulattaa silmät päästä. PARANTUMATTOMAT MAAILMANPARANTAJAT Ohjaajat: Bob Persichetti, Peter Ramsey, Rodney Rothman Käsikirjoitus: Phil Lord, Rodney Rothman Jokainen Hämis liikkuu oman animaatiotyylinsä lainalaisuuksien mukaan myös jakaessaan ruudun. Elokuvaa olivat ensinnäkin luomassa Phil Lord ja Chris Miller. Pian joukkoon liittyvät myös sanavalmis Hämähäkki-Gwen, kovaksikeitetty Noir, lauantaiaamujen piirretyistä karannut Hämähäkkipossu sekä Peni Parker anime-arakrodroideineen. Kun kerronta tukee tarinaa, saadaan visuaaliset riitasoinnutkin soimaan harmoniassa. Yksikään supersankarielokuva ei ole ollut kuvakerronnaltaan näin lähellä lähdemateriaaliaan (rasteripisteineen kaikkineen) ja tämä on todellakin tarkoitettu kehuksi. Sony ei kuitenkaan täysin luopunut Hämähäkkimiehen hahmosta. Alun jälkeen tähän ei tule kuitenkaan enää kiinnitettyä huomiota ja väriloiston syvyys saa aikaan pelkkiä ihastuksen huokauksia. Pohjimmiltaan kyse on itsensä löytämisestä. Alun perin huhtikuussa 2015 julkistettu Spider-Man: kohti Hämähäkkiversumia vaikutti jo etukäteen todella lupaavalta projektilta. 62 103284_.indd 62 28.1.2019 20.26.02. Spider-Man: kohti Hämähäkkiversumia näyttää uuden tavan kertoa vanha tarina. Sinister Six). Todellisuudessa – tai pikemminkin todellisuuksissa – asia on kuitenkin juuri päinvastoin. Vaikka elokuva pursuaakin metatason viittauksia hämishistoriaan, sen tarina toimii myös itsenäisenä teoksena. Kohti Hämähäkkiversumia on samanaikaisesti sekä riemastuttavan älytön että äärimmäisen vakaalla otteella kerrottu seikkailu. Toimintakohtausten näyttävyydestä huolimatta visuaalisen tyylin persoonallisuus korostuu eniten hiljaisempien hetkien aikana. Juonta on helppo seurata siitä huolimatta, että se etenee jatkuvasti kiihtyvällä tahdilla ja hyppii universumien välillä. Hämiksen avulla miehet ylittävät odotukset toistamiseen. Oleellisinta Hämähäkkiversumissa on sen tapa ilmaista tutut asiat uusilla ja omalaatuisilla tavoilla. Ensinnäkin animaatiotekniikka sallii selkeästi muista supersankarielokuvista poikkeavan visuaalisen tyylin. Eritoten taustat näyttävät aluksi varjokuvien täyttämiltä, kuin katselisi 3D-versiota ilman asianmukaisia laseja. The Amazing Spider-Man 2:n (2014) jälkeen suunnitteilla oli julkaista jatko-osan lisäksi omat elokuvansa sekä Venomille että seittisankarin arkkikonnien muodostamalle Kuuden Koplalle (engl. Visuaalinen anti ja urbaani äänimaisema tukevat toisiaan saumattomasti. Hämähäkkimies loikkasikin pian tämän jälkeen Marvelin elokuvauniversumiin Sonyn ja Marvelin välisellä lainasopimuksella. Maailmojen pelastaminen vaatii heidän vahvuuksiensa yhdistämistä. Tämä johtuu pääasiassa siitä, kuinka samaistuttava hahmo Milesista onnistutaan luomaan. Hämähäkkiversumissa myös äänimaailmalla on merkitystä. Kaksikko oli onnistunut tekemään vuotta aikaisemmin ilmestyneestä, ideatasolla täysin väsähtäneeltä vaikuttaneesta Lego Elokuvasta (2014) odotettua reilusti viihdyttävämmän sekä viehättävämmän. Altavastaaja yllättää jälleen Tutuista lähtökohdista huolimatta tarinankerrontaa on lähestytty tuoreen näkemyksen kera. Koko naapuruston Hämähäkkimies Koska Hämähäkkiversumin ei tarvitse sopia yhteen muiden saman universumin jakavien elokuvien kanssa, on käsikirjoittajille annettu tavallista suuremmat vapaudet myös tarinan suhteen. Markus Rojola SPIDER-MAN: KOHTI HÄMÄHÄKKIVERSUMIA M arvelin menestyksen innoittamana Sony ilmoitti vuonna 2013 punovansa oman elokuvauniversuminsa Hämähäkkimiehen ympärille. Ensimmäisenä Miles törmää parhaat päivänsä nähneeseen versioon Peter Parkerista, joka vastentahtoisesti opettaa nuorukaiselle sankaritouhun alkeet. Kotona vanhemmat sanelevat säännöt eikä koulussa kukaan tunnu tajuavan, mitä Miles käy läpi. Suunnitelmat menivät kuitenkin uusiksi, kun The Amazing Spider-Man 2 oli pettymys niin studion kuin yleisön silmissä. Kohti Hämähäkkiversumia kääntää monet tutut asetelmat päälaelleen. Jokainen hänen kokemistaan vastoinkäymisistä, olivat ne sitten pieniä tai suuria, herättää vahvoja tunteita. Käsikirjoitus levittää tervetulomaton kaikille eikä vedä sitä kertaakaan kenenkään jalkojen alta. Peter Parkerin sijaan päähahmona nähdään teini-ikäinen Miles Morales, Brian Michael Bendisin Ultimate-sarjakuvamaailmaan luoma hahmo, josta tuli Hämähäkkimies vuonna 2011 Peterin saatua surmansa. Ääninäyttelijät ovat erinomaisia, jopa Nicolas Cage uppoaa rooliinsa eikä toisinpäin. nity War on kenties viime vuoden suurin supersankarielokuva, mutta Spider-Man: kohti Hämähäkkiversumia on kuitenkin sitä merkittävämpi. Avengers: In. Hämähäkkiversumi ottaa hienostuneesti huomioon Hämiksen historian sekä sarjakuvissa että elokuvissa, mutta se käyttää niitä ainoastaan oikoteinä tarinan nopeuttamiseksi tai irtovitseinä, jotka osuvat maaliinsa hämmästyttävän usein. Tarjolla ei ole enää samoja kuluneita fraaseja suuren voiman tuomasta suuresta vastuusta: ainakaan vakavalla ilmeellä lausuttuna. Animaatio on upeaa, mutta vaatii totuttelua. Sillä oli nimittäin edelleen täysi oikeus käyttää hahmoa animaatioelokuvissa. Jälkimmäinen raivaa tietä tuleville. Kun Kingpinin johtama tieteellinen koe repii aukon eri ulottuvuuksien välille, Milesin maailmaan saapuu värikäs joukko erilaisia hämähäkkisankareita. Hänen elämästään puuttuvat vertaistoverit, eivätkä yllättäen saavutetut supervoimat tunnu ainakaan auttavan. Ensiksi mainittu toimi huipennuksena menneille urotöille
Näin se kyseenalaistaa myös vapaan tahdon sekä sen olemuksen. Bandersnatch tekee monta asiaa oikein. Kyseisen . Bandersnatch pohjaa tarinansa 80-luvun peliteollisuuteen, ja kaikessa on toteen viittaava pohjavire, aina pelin nimeä myöten. Juuri tuona päivänä Imagine Software haettiin konkurssiin. Sain itse hassattua pel… elokuvaan lähes kolmatta tuntia, kun yritin käydä läpi mahdollisimman monta lopputulemaa. Tapahtumakulut vievät tarinaa moniin eri suuntiin, ja Black Mirrorille tyypillisesti lopputulemat ovat harvoin mieltä ylentäviä. ixiin on uskominen. Tarina tavoittaa hienosti 1980-luvun kellarikoodari. Bandersnatchin päähenkilö Stefan Butler (Fionn Whitehead) on mielenterveysongelmista kärsivä nörtti. Valinnat ovat luonteeltaan binäärisiä, ja yleensä edessä on kaksi vaihtoehtoa, joista napataan toinen telltalemaisen aikarajoituksen hönkiessä niskaan. Eikä edes hyvää sellaista. Bandersnatch on sikäli poikkeuksellinen elokuvakokemus, että sitä ei voi kokea le ateatterissa. Varmaa se ei ole. heinäkuuta vuonna 1984. Bandersnatchin tarinan ytimessä on nukkemestarina toimivan ulkopuolisen vallankäyttäjän lisäksi myös ajan syklinen rakenne, jossa tietyt tapahtumat seuraavat toisiaan, ja omaan kohtaloonsa voi vaikuttaa vain tietyissä risteyskohdissa. Mutta Musta Peili tuijottaa takaisin. iliksen. Stefanin mielenterveysongelmat rakentavat tarinaan oman kerroksensa, sillä kaikki kummallisuudet saattavat olla vain turhan vilkkaan mielikuvituksen ja rikkinäisen aivokemian tuotteita. Stefanin mielenterveys horjuu jo valmiiksi, kiitos lapsuuden trauman, mutta pelinkehitys stressikertoimineen saa ison pyörän heittämään entisestään. Bandersnatchin ja Psyclapsen rippeet (kuulemma) päätyivät lopulta yhteen, Atari ST:n peliksi Brataccas, jonka Psygnosis julkaisi. Erilaisia loppuratkaisuja on useita, joista jokainen rakentuu omien tapahtumakulkujensa ympärille. Pelielokuvan esittelemät teemat jäivät pyörimään mieleeni vielä pitkään kokemuksen jälkeen. 63 103285_.indd 63 28.1.2019 19.54.18. Vuorovaikutus ei ole pelkästään kikkailua, vaan se muodostuu kiinteäksi osaksi itse kerrontaa. Bandersnatch on kiehtova vilkaisu yhtä aikaa vuorovaikutteisen viihteen menneisyyteen kuin tulevaisuuteen. Juho Kuorikoski BLACK MIRROR: BANDERSNATCH Valinnanvapaus elokuvissa rajoittuu yleensä toistettavan nimikkeen valitsemiseen ja passiiviseen tapittamiseen. Bandersnatchin tarina sekä tapa, jolla se kerrotaan, ovat ensiluokkaisia. Vuorovaikutuksen ohella Bandersnatchin käyttövoimaa ovat erinomainen käsikirjoitus, hyvät näyttelijäsuoritukset ja erinomainen tunnelma, kaikki asioita jotka puuttuivat paitsi ysärin romppubandersnatcheista, myös viihteestä nykyään aivan liian usein. Brataccas ei tosin muistuta millään tavalla Black Mirrorissa esiteltyä versiota, sillä kolmiulotteisen labyrinttiseikkailun sijaan Brataccas tarjosi kaksiulotteista toimintaloikintaa. Totta toinen puoli Bandersnatch perustuu sikäli tositapahtumiin, sillä elokuvan nimeä kantava peli oli oikeasti kehitteillä 80-luvun alun villeinä pelivuosina. Stefanista alkaa tuntua, että hän ei ole vastuussa omista valinnoistaan vaan joku muu ohjaa tapahtumia. Imaginen hypetetty Bandersnatch oli 80-luvun alun Half-Life 3. Kyseinen kirja on valitse oma seikkailusi -opus, jossa tehdään tietyin väliajoin valintoja, jotka kuljettavat tarinaa eri suuntaan. ix Ohjaus: David Slade Pääosissa: Fionn Whitehead, Will Poulter, Asim Chaudhry, Craig Parkinson ja Alice Lowe Ikäraja: 16 Black Mirror: Bandersnatch tarjoaa tuokiokuvan elokuvan ja pelin liitosta, jossa valinnoilla, vuorovaikutuksella ja uudelleenyrityksillä on konkreettisia vaikutuksia kerrontaan. Jos striimauspalvelu saa FMV-pelit toimimaan teknisesti näin mallikkaasti, näin hyvillä käsikirjoituksilla, en yhtään ihmettelisi, vaikka tässä olisi yksi mahdollinen sivupolku viihteen tulevaisuudelle. Dystooppisia ja kyynisiä tulevaisuuskuvia maalailevan Black Mirrorin jouluspesiaali on nimittäin vuorovaikutteinen, eikä se eroa käytännössä lainkaan ysärin FMV-peleistä. Stefan Butler on stereotyyppinen kellarikoodari, joka vääntää seikkailupeli Bandersnatchia Spectrumille. Tarinan juonenkäänteet elävät aika tavalla valintojen perusteella, ja mukaan mahtuu myös absurdin sysimustaa huumoria, joka sopii Black Mirrorin teemaan erinomaisesti. Pelielokuva voisi generoitua pelkäksi valintabingoksi, mutta valinnat, niiden seuraukset sekä vaihtoehtoiset tarinapolut palaavat kummittelemaan myös uusintayritysten aikana. Tarinan edetessä tehdään isompia ja pienempiä valintoja, jotka mukauttavat kerrontaa. rman perustajina toimi osa Imaginen avainhenkilöistä. Brataccas, se oikea Bandersnatch. Tehtävät valinnat ovat varsin binäärisiä, mutta tästä huolimatta ne kuljettavat oivaltavasti tarinaa omille urilleen. Aika, vuorovaikutus ja todellisuus Bandersnatchin tarinan pohjana on kuvitteellinen ja samanniminen kirja, johon Stefanin peli pohjautuu. Vaikka narratiivinen vapaa tahto on karsinoitu melko ahtaaksi, valinnoista on tehty merkityksellisiä. Projekti kiinnostaa myös kaupallista julkaisijaa, mutta deadline on kova, ja peli pitäisi saada puristettua maaliin vain muutamassa kuukaudessa. Siksi Bandersnatch on enemmän peli kuin elokuva, koska kokemus on lähtökohtaisesti yksilöllinen. Taru ja todellisuus sekoittuvat tavalla, jota jää pohtimaan. Elokuva rakentaa tämän ympärille omaa kerrontaansa. Siksi onkin pelkkää sanahelinää vääntää siitä, onko kyseessä elokuva, peli vai jotain siltä väliltä. Iso osa elokuvan viehätyksestä perustuu siihen, miten se käsittelee valintojen seurauksia ja erityisesti uudelleenyrityksiä. Nokkelana hatunnostona kasarin peliteollisuudelle ruudussa nähdään myös legenda Je Minter. Ruudun toisella puolella on mystinen olento, joka kuljettaa tarinaa omille urilleen. Net. Hän esittää Bandersnatch-kirjailijaa, joka toimii Stefanin ammatillisena ja henkisenä esikuvana. Peli vai elokuva. Lopputulos viihdyttää, pitää immersion yllä, ja valinnoilla on konkreettisia seurauksia. Tässä suhteessa se eroaa merkittävästi esikuvina käytetyistä FMV-peleistä. ONKO ELO KUVAA VAIN. Valmiiksi niitä ei saatu, sillä Imagine meni konkurssiin. Traumojen kipukohdat aukeavat terapiassa. Imagine Software väänsi ja hypetti megapelejä, joista toinen oli Psyclapse ja toinen Bandersnatch. P elin ja elokuvan välinen raja hälvenee tulevaisuudessa entisestään, ainakin mikäli Net. Spectrumille alun perin työstetyn Bandersnatchin tarina oli kuitenkin käsikirjoittajilla hyvin tiedossa, sillä le a-Bandersnatchin tapahtumat starttaavat 9
Hienoa, paitsi että lopputulos ei vakuuta, ainakaan perinteisillä elokuvakritiikin mittareilla. Seitsemän vuoden tuotantohelvetin jälkeen teattereihin päässyt tieteiskomedia on teemoiltaan, satiiriltaan ja vitseiltään ainakin viisi vuotta liian vanha. Ensimmäisen Iron Skyn läpändeerusvitsi Sarah Palinista vanheni neljä vuotta ennen ensi-iltaa, sama vaivaa myös jatko-osaa. Maan keskipisteessä on lokoisat oltavat, vaikka planeetta on ydinpommitettu pinnalta asuinkelvottomaksi. Elon Musk olisi ollut hyvä vara-Steve, mutta tuskinpa tätä osattiin ennakoida etukäteen. Näistäkin parhaimmat on hassattu trailereihin. Aatun (Udo Kier) olisi syytä käydä ihotautilääkärin vastaanotolla. Pieni Suomi haastoi uskottavasti Hollywoodin tuottamalla elokuvan, joka visuaalisesti kesti vertailun ison maailman toimintapläjäysten kanssa, vaikka ei elokuvallisilta ansioiltaan ollutkaan samaa tasoa. Iron Sky: The Coming Race jää muiden jyräämäksi. Rehellisesti ihmettelen, että mihin elokuvan 20 miljoonan budjetti on käytetty. Omassa kuplassaan kyyhöttäneet kansallissosialistit olivat jääneet ajastaan jälkeen. Niin on myös pettymys lopputulokseen. Moni muukin vitsi vanhenee aika tehokkaasti seitsemässä vuodessa. Iron Skyn maailmasta puuttuvat tolkun ihmiset, tarjolla on vain ääripäitä ja nekin ovat ihan kuutamolla. Lara Rossin esittämä Obi on le an sankari. Näyttelijäsuoritukset ovat pääosaa esittävää Rossia ja tuplaroolin tekevää Udo Kieriä lukuun ottamatta välttäviä. Kun 1940-luvun aatemaailma kohtasi 2010-luvun todellisuuden, kommelluksilta ei vältytty. 64 103310_.indd 64 28.1.2019 19.51.00. Iron Skyn jatko-osa tehtiin noin 20 miljoonan euron budjetilla. Lähtöasetelma on absurdiudessaan kiinnostava ja tarjoaisi hyvät eväät kunnon b-le atykittelylle. Kari Ketosen esittämä Putin heiluu alkutekstien lomassa, jonka jälkeen hänet kirjoitetaan le asta ulos. Tämä puolestaan heijastuu suoraan kerrontaan, joka tuntuu laahaavalta. Elokuva saa yhden tähden yrityksestä ja toisen peräänantamattomuudesta. Mukaan lyöttäytyy Tom Greenin esittämä Donald, joka vetää kuuasemalla jobsistien Apple-kulttia. Todellisuus on ajanut satiirin ohi. Vain Lisko-Zuckerberg osuu tähän aikaan. Ensimmäinen Iron Sky kertoi ajatuksen tasolla kiehtovan tarinan Kuun pimeällä puolella majailevista natseista. Tätä ei voi kuin arvostaa. Ensimmäinen Iron Sky oli minulle pettymys, mutta valtava yritys ja kursailematon asenne tekivät elokuvasta itseään suuremman. Muutaman yhteensattuman jälkeen elokuvan sankarille, Obille ( Lara Rossi), selviää, että Maa on ontto, ja salaliittoteoreetikoiden liskoihmiset pitävät valtaa maanalaisessa paratiisissa. Koska politiikkavitsit ovat vielä aikaan sidottuja, seitsemän vuoden tuotantoputken vaatimalla ennakolla ei juuri osumia ammuta. Koomikko olisi revennyt työhistoriansa perusteella vaikka minkälaiseen tykittelyyn, mutta hänet on roolitettu hillityksi kulttijohtajaksi, jolla on karismaa kuin piimäpurkilla. Ennakkopöhinää herättäneitä Suomi-viittauksiakin löytyy, mutta ison tarinan kannalta ne ovat merkityksettömiä. Iron Skyn suurin ongelma oli, ironisesti sinänsä, aikakuplaan juuttunut poliittinen satiiri, mikä sai elokuvan tuntumaan jo julkaisussa aikansa eläneeltä. Politiikka ei ole hauskaa Tieteisparodiana markkinoitu seikkailuleffa sisältää kyllä muutaman oikeasti hauskan vitsin. Nokia-heitot ja koko Apple-kultti tuntuvat jo ikälopuilta (Pakko uskoa kun applekulttilainen niin sanoo_nn). Duudson-Jukka on alennettu Jeesuksesta paaviksi, ja myös Kekkonen tekee pienen cameon. Joukkokohtauksia näkyy harvoin, ja kuvausta vaivaa staattisuus. Elokuva ei tässä kuitenkaan onnistu, sillä se ottaa ja ei ota itseään vakavasti, minkä seurauksena tarinaan, teemoihin, huumoriin ja ympäristöön on todella hankalaa saada otetta. Mutta jostain käsikirjoituksessa on taas kaivettu poliittinen pohjavire, joka ei edelleenkään toimi. The Coming Race astuu samaan miinaan, mutta vielä raskaammin. MAANALAINEN ARMEIJA ISKEE JÄLLEEN Pääosissa: Lara Rossi, Vladimir Burlakov, Kit Dale, Udo Kier, Julia Dietze, Tom Green Ohjaus: Timo Vuorensola Ikäsuositus: 16+ Iron Skyn jatko-osa on pettymys. Tuntuu todella pahalta olla tyly, mutta 20 miljoonan euron elokuvaa on pakko arvioida samoin kriteerein kuin muitakin 20 miljoonan euron elokuvia. Juho Kuorikoski IRON SKY: THE COMING RACE S uomen elokuvahistorian kallein elokuva on samalla myös maailmanhistorian kallein harraste-elokuva. Yrityksestä se ei taatusti ole jäänyt kiinni taaskaan, sillä elokuvan tuotantopolku on ollut todella kivinen, ja The Coming Racen valmistuminen on työvoittona suorastaan eeppinen. Studioympäristön ahtaus välittyy ruudun toiselle puolelle joka käänteessä. Tom Green on kummallinen poikkeus. Valitettavasti lätkätermein ilmaistuna maalit ratkaisevat, ja taaskaan ei kilise kuin tolppiin. Jatko-osa maksoi enemmän kuin ykkönen, mutta ei näytä läheskään yhtä hyvältä. Liskojen yö Ensimmäisen elokuvan lopussa Tellus nuketettiin, joten ihmiskunnan rippeet asettuivat taloksi kuun natsitukikohtaan. Alkuperäisestä Star Trekistä tuttu punapaitaläppä kantaa läpi elokuvan, ja naurahdin ääneen trailerissakin nähdylle kohtaukselle, jossa Aatu saapuu avaruusasemalle. Muutama vuosikymmen myöhemmin kolmannen kuuvaltakunnan puitteet alkavat olla niin huonossa hapessa, että ihmiskunnan loppulaukka lähestyy uhkaavasti. Liskojen ehtymätön energianlähde ratkaisisi ihmiskunnan ongelmat, joten Obin, venäläisen Sashan ja punapaitaisen Malcolmin kolmen hengen iskuryhmä lähtee ryöstöretkelle. Ensiosan suurimpia virheitä ei ole korjattu, eikä tieteiskomedia huvita, muutamaa irtovitsiä lukuun ottamatta. Tietokonetehosteet näyttävät edelleen komeilta, mutta lavasteet ja greenscreeniä vasten kuvatut kohtaukset ovat kaikkea muuta. Hyvä esimerkki on puolivälin tuntumassa oleva viidakko, joka ei ole uskottavalle sukuakaan. Hahmojen välille ei synny kemiaa, ja aika usein roolityö lipsuu ylinäyttelemisen puolelle. Näin hulppeilla resursseilla tehty genrele a on Suomen oloissa aivan poikkeuksellinen. Lisäksi satiiri on pirullisen hankala komiikan laji, eikä tekijöillä ole taitoja sen toteuttamiseen
Carmilla taas on korkea-arvoinen vampyyri, jolla on omat suunnitelmansa niin Draculalle, takojamestareille kuin koko sodalle. Juho Penttilä CASTLEVANIA, KAUSI 2 Castlevanian vuoksi olen varsinainen linnakundi. Hahmojen taustoja valotetaan kauden aikana niin hyvin, että jokaisen motivaatiot tuntuvat uskottavilta ja hahmot itse jopa sympaattisilta. Ylivoimaisesti kiehtovin hahmoista on Graham McTavishin esittämä Dracula, joka mahtipontisen kliseepahistelun sijaan osoittautuu väsyneeksi ja vaimonsa kuoleman lannistamaksi raunioksi, jonka sota ihmiskuntaa vastaan ei ole niinkään epäpyhää vihaa, vaan vain pettymystä ihmisen julmuuteen. Odotukseni palkittiin roimasti. Se on osoitus kaikkien näiden vuosien epäuskon jälkeen, että peleistä totisesti voi tehdä lähdemateriaalia kunnioittavan, mutta silti itsenäisenä teoksena loistavasti toimivan sarjan. Hector ja Isaac ovat kuolleita herättävillä erikoiskyvyillä varustettuja ihmisiä, takojamestareita, jotka ovat niin pettyneitä muihin ihmisiin, että ovat valmiita kasvattamaan hirviöarmeijan Draculalle pyyhkiäkseen ihmiskunnan maan päältä. LINNAN JUHLAT Voi beibe, sytytät mut tuleen! Pelien yhdestä inhokkihahmostani sarjan yhdeksi suosikikseni, Isaacin tie on totisesti ollut pitkä ja kivikkoinen. Lähes yhtä kiinnostavaksi nousevat sarjan tuoreet, mutta peleistä tutut hahmot Carmilla, Hector ja Isaac. Poissa on megalomaaninen uho, tilalla väsymys ja masennus: sarjan Dracula on inhimillisempi kuin peleissä ikinä, menettämättä silti uhkaavuuttaan. Varsinkin pelimaailmasta ponnistaneeksi viihdetuotteeksi. Jo ensimmäinen kausi oli lupaava suunnannäyttäjä, vaikka jäi lyhyytensä vuoksi enemmän maistiaiseksi. Tiesin, että toisella kaudella jaksoja on tuplat, joten odotukseni olivat korkealla. Yksi Castlevanian hurjimmista saavutuksista on, että se on peliin perustuva sarja, joka uskaltaa käyttää aikaa hitaisiin kohtauksiin, joissa hahmot lähinnä puhuvat. 65 103589_.indd 65 28.1.2019 15.50.12. Sellaista halua sarjan vetäjällä Adi Shankarilla selvästi on. Sankarit lähinnä istuvat kirjastossa pohtimassa tapoja päästä Draculaan käsiksi. Nykyiset kaksi kautta ovat niin erinomainen kokonaisuus, että vaikka ainuttakaan jaksoa ei tämän jälkeen enää nähtäisi, olisin täysin tyytyväinen siihen, mitä Castlevania-sarja tarjosi. Toki se vaatii taustalleen oikeaa halua tehdä sellainen sarja ja vähemmän kassavirtojen perässä juoksemista. Vain Grant uupuu. Tarina jatkaa ykköskaudesta: Trevor, Sypha ja Alucard (missä on Grant?) suuntaavat kohti Draculan linnaa tarkoituksenaan kukistaa Alucardin isä ja lopettaa hänen sotansa ihmiskuntaa kohtaan. Sama se, miten ihmiset kuolevat, kunhan kuolevat. Sarja käy hyvästä tv-viihteestä, oli taustatietoa peleistä tai ei. Castlevania-sarja on merkkiteos. Toki kolmas kausi on jo tulossa, mistä en ole kovin pahoillani. Ratkaisu tuntuu todella oudolta, mutta toimii ja ihan puhtaasti siksi, että hahmot Draculan hovissa ovat niin kiehtovia. Se on ehdoton vahvuus, etenkin sarjalle, joka on näin hahmovetoinen. Hovin vampyyrit eivät katso hyvällä Draculan suosioon nousseita ihmisiä. Yllättäen toinen kausi keskittyy sankarikolmikkoon varsin vähän: suurin osa ajasta seurataan Draculan vampyyrihovin juonitteluja. Castlevanian toinen kausi todistaa, että tekijöillä on paitsi taitoa kertoa hyvä tarina mielenkiintoisilla hahmoilla, myös halua kunnioittaa lähdemateriaaliaan. Myös kolikon kääntöpuoli vakuuttaa, sillä silloin, kun toiminta oikeasti lähtee käyntiin, se on todella mielikuvituksellista, näyttävää ja armottoman brutaalia. N etflixin Castlevania-animaation toinen kausi ilmestyi syksyllä pilvipalveluun ahmittavaksi, ja minähän ahmin. Se, että nuo kaksi helposti toisensa kumoavaa ominaisuutta yhdistyvät yhdessä sarjassa näin sulavasti, on jo ennennäkemätöntä
Don’t know, don’t care. Siinä kaikki. Jokaisesta pelin lähes sadasta tehtävästä on kirjoitettu yksityiskohtainen kuvaus kuvakaappauksineen. Hieman kellertävä paperi luo mielikuvan menneistä vuosisadoista. Ne ovat kuvakirjoja, joissa voi velloa rakkaan todellisuuspakopaikkansa muistoissa ja ihastella, kuinka kivasti visiot ovat peliin kääntyneet. Nnirvi S ieluni on synkkä, koska suosikkisarjani päästää nyt viimeisen korahduksen: Dark Souls III:n Design Worksin englanninkielinen versio on ilmestynyt. Valtaosa on pelistä otettuja kaappauksia, joten tyyli pysyy yhtenäisenä. Metsästystä käsittelevä kappale sisältää omat elinalueita kuvaavat kartat pelin jokaiselle eläimelle. Mutta siihen minulla saattaa olla ratkaisu jo tulossa... Samalla luetellaan myös vinkkejä, miten kustakin tehtävästä voi saavuttaa kultaisen tähden (vaatimukset vaihtelevat tehtävästi toiseen, sillä osa pitää läpäistä tietyssä ajassa, toisissa pitää kerätä tietty määrä pääosumia, jne.). Lähes jokaista sivua koristaa yksi tai useampi kuva. Kahvipöydälle mätkähtää 336 sivua piirroksia, maalauksia ja luonnoksia Dark Souls III:n maailmasta. Onko tästä e-kirjaa. Pienenä harmina printti on muutamissa taulukoissa liian pientä. Kahdessa ensimmäisessä oli vielä haastateltu graa. (TO BE CONTINUED) 66 66 66 103287_.indd 66 28.1.2019 19.43.27. Markus Rojola RED DEAD REDEMPTION II – THE COMPLETE OFFICIAL GUIDE – COLLECTOR’S EDITION E nnen sisältöön paneutumista on todettava, miten tyylikkäältä Red Dead Redemption 2:n virallinen opaskirja näyttää. Vaikka kirjan sisältämät tehtäväkuvaukset ovat tarkkoja, eivät ne pärjää hyvin editoiduille ohjevideoille, eikä tietojen päivittäminenkään onnistu ilman uusintapainosta. Me Souls-kirjojen keräilijät kaivamme kiltisti kukkaroamme. Kirja sisältää uskomattoman määrän tietoa. Esimerkiksi aseita käsittelevässä viidennessä luvussa voi pilata peli-ilonsa lukemalla siitä, miten pelin harvinaisimmat aseet päätyvät Arthurin käsiin. Peliohjeita sisältä ensimmäinen luku on kiva muistutus ajasta, jolloin ohjekirjan tavaus oli tärkeä osa pelaamisen rituaalia. Myöhästymisestä johtuen suurin osa lukijoista oli oppinut asiat pelaamalla. Toisaalta kirja on toteutettu ensiluokkaisesti ja kattavampaa kansien väliin mahtuvaa tietopankkia on vaikea kuvitella. Modernilla teknologialla on etunsa. Kirja sisältää luonnollisesti myös paljon spoilereita eikä niiden välttely ole aina helppoa. Ensimmäinen valituksen aihe koskee sitä, että kirja ilmestyi vasta pari viikkoa pelin jälkeen. Asiat on jaettu omiin kokonaisuuksiinsa ja samojen asioiden toistoa onnistutaan välttämään erinomaisesti. Sekin voi harmittaa, että valtaosan tiedoista sai kirjan ilmestymisen aikoihin ilmaiseksi netistä. Onhan tämä saatava, koska ne muutkin ovat jo hyllyssä. Kirja olisi metrin parempi, jos edes osissa kuvissa kerrottaisiin taustoja, mistä visuaaliset ideat ovat kummunneet. Tästä kuuluu kiitos selkeälle taitolle sekä tarkkaan harkitulle rakenteelle. Kirjan suurimmat heikkoudet eivät kuitenkaan liity varsinaisesti sen sisältöön. TURHUUDEN MARKKINAT CHECKLIST Collector’s Edition • Dark Souls • Dark Souls: Re-Mastered • Dark Souls II • Darks Souls III • Bloodborne • Bloodborne: Old Hunters Design Works • Dark Souls: Design Works • Dark Souls II: Design Works • Dark Souls III: Design Works • Bloodborne: Design Works DARK SOULS III: DESIGN WORKS Dark Souls III: Design Works Udon Entertainment, 2018 338s. RDR2:n virallinen opaskirja ei ole missään nimessä pakollinen hankinta, koska valtaosan teoksen tiedoista saa hankittua muualtakin. Näyttävyyden lisäksi voin suoraan myöntää, että mitään varsinaista järkeä Design Works-sarjassa ei ole. NÄIN VALLOITETAAN VILLI LÄNSI Red Dead Redemption II – The Complete O cial Guide – Collector’s Edition Piggyback Interactive Limited, 2018 386 s. koita, Bloodborneja Darkkis III -opuksissa ei. Valtavasta tietomäärästä huolimatta teoksen käyttö tuntuu vaivattomalta. Hakemisto voi tuntua vanhanaikaiselta ja hitaalta keinolta tiedon hankkimiseen, mutta kirjan ääreen rauhoittumisessa ja sivujen kääntelyssä on edelleen vanhan maailman taikaa jäljellä. Onneksi tyylikkäänä kovakantisena kirjana, sillä Bloodborne: Design Works tiputti pallon pehmeine kansineen
Tämän sai pienellä deadzonen asettamisella kuriin, mutta eikö Logitechin pitänyt nimenomaan korjata alkuperäistä X-56:sta riivanneet kummitteluja epätarkkuusongelmat. X-56:n suunnittelusta paistaa kyyninen virkamiesmäisyys: ohjaimiin on ympätty tarkistuslistamaisesti valtava määrä featureja, joista yhtäkään ei ole mietitty kunnolla loppuun asti. Tikun kiertoliike tuntuu puolestaan paljon jähmeämmältä kuin muu vemputtaminen. Jos raha ei ole este ja tarkoituksena on hankkia absoluuttista laatua, niin suosittelen tarkistamaan Virpilin ja VKB:n uusimmat lentovehkeet. Pahimpana mokana kaasukahvan tatti on sijoitettu niin alas ja sivulle, ettei tattia heiluttaessaan kahvan kääntöpuolen nappeihin tahdo kunnolla ylettyä. Satanen hinnasta pois, ja tätä kehtaisi jo vilpittömästi suositella. Idea on hyvä, mutta toteutus jäänyt puolitiehen: kaikkein jykevimmälläkin jousella ohjaustuntuma on sen verran kevyt, että rimpulajouset jäävät varmasti käyttämättä. P ari vuotta sitten ilmestyneen Saitek X-56:n konsepti oli paperilla erinomainen: avaruussimuja varten räätälöity HOTAS kaikilla herkuilla ja suht’ siedettävään hintaan. Nyt Logitech väittää . LOGITECH G X-56 H.O.T.A.S Valmistaja: Saitek / Logitech Hinta: n. ksanneensa X-56:n pahimmat ongelmat: jousitusta on jykevöitetty, piuhojen ja juotosten paikat on mietitty tarkemmin ja koko valmistusprosessia on paranneltu sieltä täältä. Kaikkeen taipuva keskinkertaisuus X-56 on perin juurin ristiriitainen tuote. Kyllä tämä Saitek X-52:n ja Thrustmaster T16000M FCS:n päihittää ominaisuuksillaan, tosin kilpailevissa hotaksissa on ergonomisemmat joikkarit. Puolivillaista vääntöä Tikun mukana tulee neljä erivahvuista jousta, joita vaihtelemalla liikeradan vastuksen voi tuunata mieleisekseen. Mitä tulee väitettyihin konepellin alla tapahtuneisiin parannuksiin, niin jo heti ensimmäisenä testi-iltana kaasukahva sähkötti tietokoneelle koko joukon haamupainalluksia. Tikun ylintä hattua käyttäessään joutuu peukaloa koukistamaan, jottei se osuisi alimmaiseen hattuun. Esikuvista poiketen alinta hattua ei ole kuitenkaan hoksattu muotoilla muita namiskoja matalammaksi. Tikun keskivaiheilla oli myös hiuksenhienoa X-, Yja Z-akselien elämistä. Pikku sotalinnut ovat laulaneet, että niihin verrattuna jopa Thrustmaster Warthog 2010-luvun ehdoton HOTAS-lippulaiva olisi menneen talven lumia. PILIPALIVEHKEEN TOINEN TULEMINEN OMINAISUUDET Joystick: 2 liipaisinta (etusormi ja pikkurilli) 3 painonappia 3 kpl 8-suuntaisia hattuja 1 analoginen tatti (alaspainettava) Kiertokahva Kaasu: 2-osainen kaasukytkin, oletuksena palaset ovat kiinnitettynä toisiinsa 8 kpl 2-suuntaisia kytkimiä 4 kiertokytkintä 3-vaiheinen Mode-valitsin 1 hiirirulla 1 lukittuva liukukytkin 5 painonappia 2 kpl 8-suuntaisia hattuja 1 analoginen tatti (alaspainettava) Pelikelpoinen HOTAS, muttei mitään sen kummempaa. Ohjaimet eivät ole painavia, mutta muovi vaikuttaa kohtuullisen jämäkältä. Ottaen huomioon, että nykyään mekaanisia laatukytkimiä sullotaan jopa halvimpiin pelinäppiksiin ja -hiiriin, ovat nämä lentohärveleille tyypilliset sekundanippelit masentava tuulahdus 80-luvulta. Sitten on aika siirtyä parempaan laitteistoon. Halpis-hotaksissa käyttökelpoiset napit tuppaavat loppumaan ennen pitkää kesken. Värityskään ei ole enää hirveä gamer-sininen, vaan militantin musta-harmaa. gurointisoftalla voi ohjelmoida esim. Joystickissa oleva tatti on asemoitu järkevämmin peukalon lepuutuskohtaan. Tatit ovat pieniä ja liikkuvat hennostakin hipaisusta, mutta poikkeuksellisen monipuolista ohjattavuutta ei voi olla ihastelematta. Sen käyttö on kuitenkin hankalaa samanaikaisesti peräsimen kanssa, sillä tikkua kiertäessä joutuu peukaloa jännittämään. Tuloksena ylempänä olevaa hattua tai sen viereistä tulitusnappia painaakseen täytyy peukalo koukistaa kramppimaiseen asentoon. Nykytrendien mukaisesti ohjaimissa on joulukuusivalaistus, jonka saa onneksi parilla klikkauksella pois häiritsemästä. Tikut toimivat miten tahtoivat ja niiden elinikä laskettiin pahimmillaan kuukausissa. yksittäiseen paino-nappiin perättäisten näppämistökomentojen makron. Vaihdettuani piuhan paikan aktiivisesta USB 3.0 -hubista PC:n etupaneelissa olevaan 2.0-porttiin, ei ongelma ole uusiutunut ainakaan vielä. Mutta toteutus oli sutta ja sekundaa. Lassi Hietala KONEHUONE Elite: Dangerousin ja Star Citizenin suosio on saanut tikkuvalmistajat kiireisiksi. Farssista vastuussa ollut Mad Catz meni nurin ja kasvonsa menettänyt Saitek-brändi myytiin Logitechille. X-56:n tapauksessa “avaruussimulaattoriohjain” tarkoittaa käytännössä sitä, että tikussa ja kaasukahvassa on kummankin käden peukalolle analoginen tatti. Kaikenlainen lentäminen kyllä onnistuu, mutta lentämisen tunnelma ei missään vaiheessa kohoa uudelle tasolle. Kaasukahva on erittäin raskas. Kolmen huntin HOTAS-järjestelmältä saisi kuitenkin odottaa paljon enemmän. Tattia on myös hankala löytää peukalolla haromalla. Laatu ei oikeuta hintaa, mutta alelaarista ongittuna X-56:n uusi painos on mainio löytö. Metallilta näyttävät osat ovat halpaa muovia. Kon. Kontrolleja riittää taatusti vakavampaankin vääntöön. X-56:ssa ei tällaista probleemaa ole, sillä erilaisia painonappeja, hattuja ja kytkimiä on yhteensä (mainostekstistä luntaten) 189 toiminnolle. Näihin kun bindaa Elitessä vaikkapa ohjausrakettien hallinnan, pääsee kaikkiin kuuteen ilmansuuntaan lentämään analogisesti. 300 euroa Yhteensopivuus: Windows 7-10, USB 2.0 www.logitech.com/. Jos tatti vaihtaisi paikkaa kumman tahansa hatun kanssa, olisi sen sijainti ihanteellinen. Tikku ja kaasukahva tuntuvat mukavalta kädessä, niiden puolipehmeä pinnoitemateriaali on kuin samettia hivelisi. Ohjaimissa on ruuvinreiät simupenkkiin kiinnittämistä varten, mutta tähän hintaan Logitech olisi saanut pultata vekottimien pohjiin painavat tukilevyt. Simuyhteisö jäi ristiriitaisissa tunnelmissa odottelemaan, mitä tuleman pitää. Logitechin panos avaruusohjainmarkkinoille on viritetty versio Saitekin pahamaineisesta muovikuusesta. No, kolmen viikon testissä kahva ei vielä jäänyt käteen kesken kiihkeimpien immelmannien. Tikkuiloa koko galaksille Ensivaikutelma on asiallinen. Olisiko tarjolla viimeinkin lentosysteemi, jollaista alun perin odoteltiin. Osa namikoista tuntuu silti ikävän lelumaisilta, etenkin metallinvärisiksi maalatut muovihatut. Painonapit ja hatut ovat riittävän jämäkät kiihkeäänkin pelaamiseen. Tikun hattujen asettelu on kopioitu suoraan jenkkihävittäjistä. Kramppeja ja kummittelua Pitemmässä käytössä X-56:n ergonomia osoittautuu puutteelliseksi. Keveimmälläkin asetuksella kahvaa saa kääntää tosissaan, jolloin jalusta pomppii herkästi pitkin pöytää. Tikku on myös keskivertokouraan liian suuri, eikä tikun tyveen kiinnitettävä muovilätyskä auta asiaa. Viiskutosta käyttää ihan ilokseen siihen asti, että ensimmäinen nappi hajoaa. 67 103288_.indd 67 28.1.2019 20.26.59. -. Joystickista kuuluu epäilyttävää muovista nitinää, kun sitä vääntelee ja kääntelee. Hardcore-simuttajat saattavat tuhahdella kiertokahvoille, mutta ainakin tämä Microsoft Sidewinderien veteraani taputtaa karvaisia kiemurakäsiään hyväksyvästi. Jos haaveissa on mahdollisimman monipuolinen lento-ohjain, joka ei tarvitse kaverikseen erillisiä polkimia, ei parempaakaan settiä markkinoilta löydy. X-56:sta tuli nopeasti yksi aikamme haukutuimmista lentohärpäkkeistä, ja ihan ansaitusti. Pelatessani hipelöin “pelkkää” peliohjainta, en huippuhienon avaruusaluksen hallintalaitteistoa. Joystick on kiertyvää mallia, joten polkimia ei tarvita koneen nokan kääntämiseen
Pääsin pelaamaan Trials Risingia ennakkoon Redlynxin studiolle. Silmukasta ei selviä pelkkä ranne linkussa ja kaasu pohjassa paahtamalla, sillä kuskin jäädessä ylhäällä väärään asentoon takarengas irtoaa rampista, vauhti kuolee ja kuski putoaa huipulla. Nettipelissä mukaan mahtuu kaikkiaan kahdeksan kuskia tai samalle sohvalle kimppapeliin neljä. Helpoissa alkukentissä on koko ajan maata renkaiden alla, mutta loppupelin vaikeimmilla radoilla pompitaan pitkin yksittäisiä tynnyreitä. Nettimoninpeli jaetaan moderniin tyyliin kausiin ja divisiooniin. Myös tutoriaalimainen University-harjoitusmuoto opettaa peliä: kaasun käyttöä, painopisteen siirtoa ja pyörän sitomista jarrulla hyppyreissä. Pyörä on osattava pysäyttää ja tasapainottaa kuin oikeassa trialissa. Edessä on vain rata, prätkä ja sätkynukkena heiluva ukko kyydissä. Fysiikat toimivat taas erinomaisesti, sillä liioitellusta fysiikoista huolimatta ne toimivat uskottavasti. Fysiikat ovat todellisia vaikka liioiteltuja. Maailman tähdeksi Kampanjarunkona toimii maailmankiertue, jossa on yhdeksän liigaa, joissa kaikissa on vähän alle kymmenen rataa ja stadionilla ajettava finaali. Tuukka Grönholm Redlynxin Trials-sarja palaa maan pinnalle. Muun muassa kavereiden tekemät ja ajamat radat näkyvät suoraan listalla. Pyörän päällä vaaditaan painopisteen siirtoa ja bunny hopin tapaisia kikkoja, joissa prätkää painetaan ensin alas ja sitten hypätään MOPO KEULI I Trials Rising RedLynx / Ubisoft Ilmestyy 26. Muistin olevani pelissä parempi kuin olinkaan, sillä ukkoni roikkui jatkuvasti stongan päällä ja tuntui tarkoituksella syöksyvän jokaiseen kuiluun. Kausi kestää kolme kuukautta, jolloin voi yrittää nousta pronssista platinaan. Yhdessä nettipelissä ajetaan kaikkiaan kolme kisaa, joissa eniten pisteitä kerännyt voittaa. Hyvän pelaajan käsissä peli näyttää helpommalta kuin se todellisuudessa on. Kiihdyttäessä keula pyrkii pystyyn, mitä korjataan nojaamalla eteen. Helpoimmillaan tavoitteena on vain päästä rata maaliin, pysyä ilmassa mahdollisimman kauan tai tehdä matkalla pari volttia. Finaalissa ajetaan cup-tyyliin mestaruudesta, minkä voittamalla pääsee seuraavaan liigaan. Peli ei myöskään tee eroa koneiden välillä, vaan PlayStationja Xbox-pelaajat pääsevät ajamaan kaikille radoille. Toki maailma supistetaan kaksiulotteiseksi ja radalla liikutaan syvyyteen vain näennäisesti. Kikalla yritetään välttää Trials-ilmiötä, jossa pelaaja vain paahtaa ratoja läpi ja joutuu hard-radoille ennen kuin taidot riittävät. Tosin kentät ovat liioiteltuja, ilmalennot näyttäviä ja maalialue hengenvaarallinen. R edlynxin lennokas prätkäpeli siirtyi hetkeksi scifiin ja happoiseen Blood Dragon -maailmaan, mutta Trials Rising on taas tukevasti perusarvoissa. Peli alkaa Yhdysvaltojen aloittelijaliigasta, josta siirrytään Eurooppaan vaikeampiin sarjoihin ja sieltä Aasiaan. En ole ajanut millään pappatunturia hurjemmalla kaksipyöräisellä, mutta oikeaa prätkää ajaneet kehuvat tuntumaa aidoksi. helmikuuta PS4, Xbox One, Nintendo Switch, PC SUOMI-ILMIÖ TRIALS RISING 68 103687_.indd 68 28.1.2019 19.45.13. Oikea painopiste muuttuu sen mukaan, missä asennossa moottoripyörä on. Rata pitää ajaa kaatumatta päästä päähän, vaikka kentät ovat täynnä hyppyriä, räjähtäviä tynnyreitä, heilureita ja surmaloukkuja, joissa silta lähteekin romahtamaan heti, kun eturengas osuu siihen. Trials Risingin on käytännössä kaksiulotteinen tasoloikka, jossa menopelinä toimii moottoripyörä. Käytännössä sponsorikeikkojen ideana on opettaa pelaajalle, mitä kaikkea prätkällä voi tehdä ja antaa syytä palata kertaamaan jo nähtyjä ratoja. Massalla kärkeen Kenttien läpäisy vaatii tarkkaa kaasun, jarrun ja kuskin asennon hallintaa. Ratoina nähdään tuttuja elementtejä Eiffel-tornista Hollywoodin elokuvastudioihin ja Egyptin pyramideihin. Peli jäi usein liian vaikeana siihen. Käyttöliittymää on hiottu ja myös animaatioiden tekeminen on aikaisempaa helpompaa. Työkalut ovat itse asiassa samat, joita redlynxiläiset käyttävät peliratojen tekemiseen. Rajattomat radat Rataeditori on laajempi kuin koskaan ennen. Fusionista palataan tavallaan maan pinnalle, sillä ympäristö muistuttaa taas arkimaailmaa tulevaisuuden sijaan. Jotta kultahiput löytyisivät helpommin seasta, niin itse tehtyjen ratojen listaamiseen on useampia eri kategorioita. Käytössä on kaikki palat Trials-historian varrelta, mikä tarkoittaa 8 000 esinettä. Liigan lisäksi myös sponsorit antavat tehtäviä. Kaikki rataeditorilla tehdyt radat ovat myös muiden pelaajien käytettävissä
Party-modessa ajetaan kilpaa samalla ruudulla. Rising tuntuu pitkästä aikaa hyvältä ja jopa tuoreelta, vaikka tandem-pyörän lisäksi mukana ei varsinaisesti ole uusia ideoita. Jos laatikon sisältö ei miellytä, sen voi arpoa uusiksi, mutta se tietenkin maksaa. Ne on tarkoitettu pelaajien väliseen keulimiseen. Nykyajan kirot Mukana on myös luuttiboksit, mutta niiden sisältö on vain kosmeettista. Hallitsematon kaaos viihdyttää, mutta ei vie kovin pitkälle, sillä yksi hyvä pelaaja ei riitä viemään pyörää maaliin asti. Ajetaan me tandemilla… 69 103687_.indd 69 28.1.2019 19.45.55. Parhaimmillaan Trialsin pelaaminen vaikuttaa maailman yksinkertaisimmalta asialta, kun pyörä tottelee pelaajaa kuin ajatus. Tiimityötä kehutaan taas saumattomaksi, mutta lasken tämän silti kotimaiseksi peliksi. Jos itse heiluu täsmälleen toiseen suuntaan, tekee jotain väärin. Kustannukset hoidetaan joko pelaamalla tai lompakolla. Redlynx on tehnyt pelin yhteistyössä Ubisoftin studioiden kanssa. Kehitystyön päävastuu on ollut Redlynxillä Helsingissä, jossa aikanaan 12 hengen pikkufirma on kasvanut kansainväliseksi tekijäksi. Laatikoista löytyy uusia asuja, viiksiä, hassuja hattuja ja tarroja vaatteisiin ja prätkiin. Jätin Trials Fusionin pelaamisen aika vähiin, joten edellinen kunnolla tahkoamani sarjan peli on Trials Evolution seitsemän vuoden takaa. Kuin sattumalta pelimuoto sopii myös erinomaisesti opetteluun, sillä paremman kuskin liikkeistä näkee oikeat ajoitukset ja liikesuunnat. Ehkä taidot joskus palaavat tai sitten niitä ei koskaan ollutkaan. korkeammalle ilmaan jousituksen avustamana. Maan läheisyys on suhteellista, sillä radat kulkevat jopa kaupunkien katolla. Villein idea taitaa olla tandem-pyörä, jossa kaksi pelaajaa ohjaa samaa pyörää. Minun ilokseni Extremien jälkeen on vielä Ninja-ratoja. Minun käsissäni meno vaikutti holtittomalta superpallolta kuskien roikkuessa jatkuvasti tangon päällä. Kumpikin hallitsee vain puolta kaasua, ja omaa kuskiaan, joten väärään suuntaan nojaamalla pystyy estämään toisen pelaajan aikeet. Lapset joskus kettuilivat vaikeimmissa radoissa: ”Eikö sinun pitänyt pelata työksesi?” Ihmettelin silloin samaa
Ei sisällä virtalähdettä, mutta sellaiseksi riittää USB 2.0 -portti esimerkiksi televisiossa. En edes tajunnut ”ongelmaa” ennen kuin lapset ihmettelivät, miksi peli vaihdetaan konsolista. Pelitarjonnan heikkoutta kuvaa eniten se, että NES ja SNES Classicista lapset innostuivat, vaikka mitään kosketusta alkuperäisiin ei ollut. Aikakauden suosikeistani mukana ovat vain Final Fantasy VII, Metal Gear Solid, Rayman, Oddworld, Tekken 3, Wild Arms ja Resident Evil Director’s Cut. K un klassikkopelejä emulaattorilla pyörittävät Nintendon NESja SNES-minikonsolit osoittautuivat miljoonahiteiksi, muutkin laitevalmistajat halusivat apajille. Nykysilmin todellisuus on aika karu, eivätkä 90-luvun pelit ole vanhentuneet yhtä arvokkaasti kuin 80-luvun pikselitaide. rmojen tuen laitteelle. Kokemus on toki autenttinen, mutta ei ehkä toivottu. Käytännössä Euroopassa pelit pyörivät hitaammin kuin mihin ne oli alun perin suunniteltu, mikä näkyi (ja kuului) animaatioiden ja äänien epäsynkassa. GTA:han suhtautumiseni oli sama kuin Fortnitessa nykyään. Ratkaisu rajaa aika paljon klassikoista ulkopuolelle, sillä tattipadi muuttui jo PlayStation-aikaan normiksi. Ilmeisesti se on sitä myös myynnillisesti, sillä laite julkaistiin joulun alla, mutta hinta putosi heti kympeillä myös Suomessa. Pelitarjonta tuntuu täysin satunnaiselta eikä se anna oikeaa kuvaa PlayStationista tai sen historiasta. Suurempi harmi on, että PlayStation-padeista käytössä on alkuperäinen versio eikä analogitatillinen. Rauta on uutta, mutta tekniikka matkii vanhaa ja pelit mahdollisimman lähellä alkuperäistä. VÄÄRENNÖS VAI KLASSIKKO. Ohjaimina toimivat alkuperäisen kokoiset padit. Niiden erona on virkistystaajuus ja resoluutio, joista virkistystaajuus aiheutti eniten ongelmia. Ikäraja: 18 70 103289_.indd 70 28.1.2019 19.31.16. Ongelman huomaa herkimmin mätkintäpeleissä, joten yllättäen juuri Tekken 3 ja Battle Arena Toshiden ovat todellisuutta hitaampia PAL-versioita. Jonnet (silloin junnut) rakastavat, mutta en täysin ymmärrä miksi. Syphon Filter -muistoja ei olisi kannattanut verestää, muistikuvani oli huomattavasti todellisuutta parempi. rma eikä omia pelistudioita ollut nykymalliin. PlayStation Classicin sijaan kannattaa hankkia uusia muistoja. Tein valistuneen arvauksen ja kielsin lapsilta vain Resident Evil Director’s Cutin. Sony Muuta: Konsolin mukana kaksi ohjainta, HDMIjohto ja 20 peliä. Jostain syystä pelivalikoimassa on sikin sokin alkuperäisiä NTSC-pelejä ja PAL-käännösversioita. NTSC-ruudulle piirrettiin 30 kuvaa sekunnissa, mutta PAL-ruudulle vain 25. Alkuperäinen PlayStation ilmestyi juuri, kun 3D-gra. Joulun alla Sony julkaisi ensimmäisestä PlayStation-konsolista miniversion, jossa emulaattori pyörittää 20 valmiiksi asennettua PlayStation-peliä 90-luvulta. Kumpikaan ei edusta varhaista 3D:tä, saati koneen parhaimmistoa. Kokoelmasta uupuvat liki kaikki merkkipaalut, joista kone muistetaan. Ainoat hetken kiehtoneet pelit olivat Rayman ja Mr Driller. PlayStationista näki, miten kauniilta pelit voivat näyttää. Grand Theft Auto -sarja nousi loistoonsa vasta kolmosen myötä. PlayStation Classic on selkeä pettymys. Pelivalikoiman suurin outous ei liity kuitenkaan mukana oleviin peleihin vaan emulaattoriin valittuihin versioihin. Sony houkutteli pelijulkaisijoita konsolilleen ottamalla Nintendoa pienempiä rojaltimaksuja PlayStation-julkaisuista, mikä takasi peli. ikan aikaa, ja vielä vähemmän pelivalikoimasta. ikkaa otti ensiaskeliaan ja osaltaan käynnisti 3D-näytönohjainten kilpavarustelun. PlayStation Classicin ongelma on sama kuin C64 Mini -konsolilla. Ympäri mennään Kun PlayStation-konsoli ilmestyi 1994, Sony oli vielä kodinkone. Niistäkin useimmat on modernisoitu jo moneen kertaan vuosien varrella, joten “alkuperäisen” kokemuksen arvo vähän kärsii. SNES on edelleen aktiivikäytössä, mutta PlayStation Classicin ääreen jäin aika yksin. PlayStation-aikaan oli vielä kuvaputkitelevisioita: Euroopassa käytettiin PAL-standardia, Pohjois-Amerikassa ja Japanissa oli NTSC. Kuvaputkiajan ongelma on edelleen mukana PlayStation Classicissa. 90-luvulla nykyinen ikärajajärjestelmä ei ollut vielä käytössä, mutta PlayStation Classicin ikärajana on K-18. Toimiva taktiikka on otettu taas käyttöön, sillä muut digikaupat koittavat haastaa Steamin valta-asemaa PC-myynnissä samalla kikalla. Classic ei anna oikeaa kuvaa pelikoneesta, joka toimi ensimmäisenä askeleena kohti modernia 3D-gra. Muistan itsekin ihastelleeni Wipeoutin komeaa värilöistoa, kuinka Gran Turismossa autojen maalipinta kiilteli ja Tekkenin uskomattoman sulavaa animaatioita. Ohjaimet ovat alkuperäisiä langallisia PlayStation-padeja, eikä peliä voi vaihtaa tai konetta sammuttaa suoraan padista. Tuukka Grönholm SONY PLAYSTATION CLASSIC Hetken Suomessakin elettiin aikaa, jolloin pleikkari oli rahvaalle pelikonsolin synonyymi
Skotlannin Ulko-Hebrideillä nuorten on tehtävä vaikea valinta Tammikuu 1/2019 • 12,90 € • www.geo-lehti.fi Tammikuu 1/2019 • 12,90 € • www.geo-lehti.fi IRAK ISISIN IRAK ISISIN JÄLKEEN JÄLKEEN Pystyvätkö Pystyvätkö yhteisöt elämään yhteisöt elämään sovussa. Jätä kiire hetkeksi taakse, tartu GEO-lehteen ja löydä uusia näkökulmia elämään! LU O N TO • MAT K AT • K A N S AT J A K U LT T U U R I T • T I E D E g geolehti G T A M M IK U U 1 /2 1 9 U L K O -H E B R ID IT · U IM A K O U LU S A N S IB A R IS S A · IR A K IS IS IN JÄ L K E E N · A L A S K A N K A R IB U T · M U U T O K S E N T E K IJ Ä T: E T E L Ä M A N N E R -T U T K IM U S LU O N TO • M AT K AT • K A N S AT J A K U LT T U U R I T • T I E D E g Lähteä vai jäädä. SANSIBARIN SANSIBARIN UIMAKOULU UIMAKOULU Muslimitytöt Muslimitytöt rikkovat rajoja rikkovat rajoja kotisaarillaan kotisaarillaan 103732_.indd 71 28.1.2019 15.56.32. sovussa. UUSI IKKUNA MAAILMAAN Tilaa omasi! geo-lehti.fi/tilaa Onko maailma mielestäsi kiehtova paikka. SANSIBARIN UIMAKOULU Muslimitytöt rikkovat rajoja kotisaarillaan UUSI IKKUNA MAAILMAAN LU O N TO MAT K AT K A N S AT J A K U LT T U U R I T T I E D E LU O N TO • MAT K AT • K A N S AT J A K U LT T U U R I T • T I E D E g LU O N TO LU O N TO •• M AT K AT M AT K AT •• K A N S AT J A K U LT T U U R I T K A N S AT J A K U LT T U U R I T •• T I E D E T I E D E g g Lähteä vai jäädä. Skotlannin Ulko-Hebrideillä nuorten on tehtävä vaikea valinta Tammikuu 1/2019 • 12,90 € • www.geo-lehti.fi Kohteena Etelämanner Kaukaisen mantereen tutkimus antaa tietoa ilmastonmuutoksesta Testaa tietosi aisteista Kuinka hyvin tunnet aistien ihmeellisen maailman. Haluatko lukea yllättäviä tarinoita. Nautitko upeista valokuvista. Karibun uskomaton vaellus Poron sukulaiset tuovat Alaskan puuttomalle tundralle elämän IRAK ISISIN JÄLKEEN Pystyvätkö yhteisöt elämään sovussa
Jutusta tuli yllättävän hyvä. Parhaita paloja Vuodet vierivät käsittämättömän nopeasti. Avustajakokoukset ja juttureissut ovat painuneet unohtumattomasti mieleen. Tein yhden naisen onnelliseksi, mutta toinen eli tyttöystäväni keräsi muuttokuorman keskellä kierroksia. Kehno teksti kehnosta pelistä. VUOSIKYMMEN PELITIÄ LUKKARINEN loiset lähetettiin lyhyelle risteilylle, jossa esiteltiin loiset lähetettiin lyhyelle risteilylle, jossa esiteltiin loiset lähetettiin lyhyelle risteilylle, jossa esiteltiin 72 103291_.indd 72 28.1.2019 18.52.17. Asuin kevään 2011 Englannin Leicesterissa, josta oli reilun tunnin junamatka Lontooseen. Arvostelusession jälkeen toimittajapoloiset lähetettiin lyhyelle risteilylle, jossa esiteltiin The Pillars of the Earthia. Toivoin kymmenen avustajavuoteni kunniaksi Tuukalta kultakelloa tai edes Pelit-mukia. Kun Annika kysyi, että onko minulla tiettyä konsolia, vastasin että tietysti on ja ryntäsin kauppaan. Toinen mielenkiintoinen reissu suuntautui Hampuriin keväällä 2015. En uskaltanut tarttua ilmaisiin juomiin, sillä halusin löytää illaksi omaan hotellihuoneeseeni. Se on yllättävän terapeuttista: odotan, että juttu on ihan surkea, mutta yleensä yllätyn positiivisesti. Tehtävä ”hankkiudu avustajaksi” kesti vajaan vuoden, jonka aikana ehdin hankkia muun muassa Nintendo Wiin ja DS:n, että pystyin pelaamaan toimituksen tarjoamia arvostelupelejä. Kerroin asiasta Tuijalle ja päätoimittaja oli niin iloinen, että halusi kuristaa minut. Onneksi apu löytyi läheltä, kun pestasin hyvän ystäväni, entisen Starcraft-kilpapelaajan, konsultoimaan minua aiheesta. Minun piti alkaa kerätä mainetta Pelit-toimituksen keskuudessa, eikä siihen riittänyt WoWista opittu aivoton grindaus. Harvinaista herkkua, joka toi hymyn huulille. Yleensä keikat menivät jouhevasti ja ilman kommelluksia, mutta Duke Nuken Foreverin kanssa homma meni tolkuttoman koukeroiseksi. Siitä on vain hetki aikaa, kun avasin tärisevin käsin Pelit-lehden, jossa näin nimeni ensimmäisen kerran. Likka Reeperbahnilla Monet mieleenpainuvimmista juttukeikoista olen tehnyt ulkomaille. Hieman myöhemmin työstin pitkän Blizzard-historiikin, josta sain positiivista palautetta itse Tuijalta. Kumpaakaan en saanut, mutta hän antoi sentään minun kirjoittaa kolumnin. Tekstejä, etenkin arvosteluita, olen kirjoittanut niin paljon, että olisi mahdoton listata ulkomuistista kaikkia arvostelemiani pelejä. Marraskuun alussa leukani loksahti sijoiltaan, kun huomasin Nnirvin lähettäneen minulle sähköpostia. Ensimmäinen kansijuttuni oli arvostelu Starcraft kakkosesta, tarkemmin ottaen sen moninpelistä kesällä 2010. S yksy 2008 oli toivoa täynnä. Juttukokonaisuudet Oulu Game Labista ja Fingersoftin puuhaamasta Oulun pelikampuksesta kuuluvat myös suosikkieni joukkoon. Innostuneiden pelintekijöiden haastatteleminen on antoisaa. Teksti käsitteli ensimmäisen Baldur’s Gaten Tutu-modia, joka käänsi ykkösen sisällön kakkosen moottorille. Syitä moiseen toimintaan en uskalla edes arvailla. Vaikeuskerrointa lisäsi Nnirvin taipumus jättää vastaamatta sähköposteihin. Aloin pommittaa toimitusta säännöllisesti juttuideoilla ja yllätyksekseni ensimmäinen juttuni julkaistiin jo tammikuun 2009 lehdessä. Ensinnäkin jouduin siirtämään paluulentoni kotimaahan myöhemmäksi, että pääsin tekemään arvostelun Windsoriin. Ainoa ongelma oli siinä, että en ole mikään Starcraftin moninpelin asiantuntija. Taruolento kertoi pitäneensä arvostelustani ja olisi kuulemma laittanut sen lehteen, jos ei olisi jo itse kirjoittanut tekstiä aiheesta. Onneksi Tuija rauhoittui, kun lupasin tehdä Duke-aukeaman päivässä valmiiksi. Daedalic buukkasi minulle hotellin Reeperbahniin, jossa hotellin virkailija risti minut Tappani Likkariseksi ja ojensi käteen vyölaukun. Seuraava operaatio olikin haastavampi. Jotta tämä onnistui, jouduin livistämään kesken muuttokuorman purkamisen kaverini luokse ja kirjoittamaan tekstin lainaläppärillä. Miltä sitten tuntuu lukea vanhoja juttujaan uudestaan. Jotkut tekstit nousevat kuitenkin massasta esiin. Pelit-lehteen haettiin uusia avustajia ja päätin kokeilla Witcher-arvostelulla onneani. Bowser’s Inside Story oli muuten aivan mielettömän hyvä tasoloikka! Kymmenen vuoden, yli 200 jutun ja tuhannen sähköpostin jälkeen voi sanoa, että investoinnit olivat järkeviä. Kun saavuin paikan päälle, minulle ilmoitettiin, että Dukem arvosteluversion perusteella ei saa antaa räiskinnälle numeerista arvosanaa. Baldureilla on erityinen paikka sydämessäni, joten on osuvaa, että ensimmäinen arvostelu käsitteli Biowaren klassikkoa. Paitsi silloin, kun luen vain netissä julkaistun Sawarvosteluni vuodelta 2009. Onneksi herra ilmoitti tämän jo ensimmäisessä viestissään
• Mäkelä: Neiti Brander, Arktinen Banaani 2018, 48 sivua, hinta noin 18 euroa. Signe Brander Samoihin aikoihin kun Mannerheim ratsasteli joukkoineen Mantšuriassa, Helsingissä neiti Signe Brander aloitteli uraansa muinaismuistolautakunnan valokuvaajana. HYVIN HÄMMÄSTYTTÄVÄ HÄMÄHÄKKIUNIVERSUMI 73 103290_.indd 73 28.1.2019 19.24.33. Puolustusvoimiemme ylipäällikkönä hän johdatti joukkomme jatkosodan ankarissa taisteluissa hienosti hopealle. Taivalkoskelaisesta metsänomistajasta koulutettiin sodan aikana lentäjä ja hänestä on kirjoitettu ja piirretty tätäkin ennen jo pari sarjakuvallista dokumenttiä: Paluu rajan takaa (2011) ja Korpilentäjä (2014). wordpress.com. SAAT NÄHDÄ! HERRA EVERSTILUUTNANTTI, ETTE KAI LÄHDE YKSIN! Kapu! Radioaktiivinen hämähäkki on purrut kaikkia maan asukkaita! En osaa sanoa, Ehkä... Mutta nyt lähes kymmenen vuotta kestänyt urakka on valmis ja komea kovakantinen teos ostettavissa ainakin hyvin varustetuista sarjakuvakaupoista. Nyt ilmestyneen Taivalkoskelta ilmataisteluihin -kirjan on kuvittanut Anssia humoristisemmin ja tyylitellymmin Veli-Matti Ural. Tai sitten suoraan taiteilijalta. Hävisimme lopussa vain suurelle ja mahtavalle Neuvostoliitolle. • Ural, Niskanen: Valkeakoskelta ilmataisteluihin, Zum Teufel 2018, 64 sivua, hinta noin 12 euroa. Mannerheim valmiina patsastelemaan ratsullaan. S otiemme suurin sankari oli marsalkka Mannerheim. Sotivat tietysti. Molemmat suorastaan pursuavat elämäniloa ja tekemisen riemua, niin sankarien kuin tekijöittensäkin. Korkkari-genreä siis, mutta ilmeikkäämpää. Kunnioitettavaa. Kannattaa tutustua. Sekavaa ja huonosti johdettua oli venäläisten sotiminen. Kirja sijoittuu tapahtumiltaan heti sodan alkuvaiheisiin ja on siis alkusoittoa aiemmin ilmestyneille teoksille. Siinä missä Mannerheim ratsasti patsassankariksi jatkosodassa, siinä samassa sodassa Brander kuoli nälkään Nikkilän mielisairaalassa. Ilmataistelu on raakaa touhua. Kyseessä on nimittäin taiteilijan omakustanne, eli Reima on pistänyt peliin paitsi itsensä taiteilijana myös omaisuutensa yrittäjänä. HISTORIAA TONKIMASSA Herrat ovat huolissaan kaupunkinsa julkisuuskuvasta. Nykyisin hänen ottamansa Helsinki-aiheiset valokuvat ovat Helsingin kaupungin museon mukaan sen kokoelmien kirkkain helmi. Oudoista sanoista huolimatta luin kirjan yhdellä istumalla, sillä sen verran mielenkiintoisesta ja sujuvasti kerrotusta tarinasta on kyse. Gustaf Karlovitš Mannerheim Ennen loistokasta sotilasuraansa itsenäisessä Suomessa Mannerheim ehti palvella myös tsaarin armeijassa ratsuväen upseerina ja käydä Mantšuriassa asti sotaoppia saamassa. 102 PIHKURA! MUTTA ONHAN MINULLA KARTTA. Nyt he ainakin roikkuvat verkossa koko ajan! Kirottua, verkostoituminen on jo alkanut! Häm ähä kkiUni ver sum i uhk aa! Auts! Ovatko he kaikki myös saaneet hämmästyttäviä hämähäkkivoimia?! Ei kai... Yksi heistä oli Mauri Niskanen. Ja jos kirjan tekoprosessi kiinnostaa, niin netistä löytyy Reiman pitkä ja seikkaperäinen selonteko osoitteessa cgemannerheim. Kyseinen sota ei kuitenkaan sujunut venäläisiltä — eikä Mannerheimiltakaan — kovin riemullisesti. Mauri Niskanen Jatkosodassa taisteli Mannerheimin alaisuudessa suuri joukko tuntemattomampiakin sotilaita. Sarjakuvan tueksi kirjassa on karttoja, henkilöhakemisto ja pieni sanastokin, josta selviää muun muassa mitä tarkoittavat sanat kang ja sotnia. Suomen suurruhtinaskunta oli tuolloin vielä osa Venäjää ja asepalveluksen saattoi suorittaa hieman Santahaminaa kauempanakin. Sarjakuvan pikku jättiläinen, Timo ”Timppa” Mäkelä taituroi viime syksynä Branderin elämästä modernin sarjakuvahelmen, joka on paljossa samanlainen kuin Mäkisen Mannerheim. Mutta erojakin löytyy. Se on piirretty hienovaraisella ohuella viivalla ja väritetty aikakauteen sopivasti akvarelleilla. En tiedä, mutta onko Mauri Niskasta oikeasti ollut koskaan olemassa, mutta olisi hyvinkin voinut olla. Timpan Neiti Brander -sarjakuvaa voi lukea katkelmittain myös netissä osoitteessa www.hel.fi/kanslia/helsinkiinfo-fi/sarjakuva. Keisarillinen Japani antoi ”meille” turpaan niin maalla kuin merellä. • Mäkinen: Mantšuria — Mannerheimin tulikaste, Kuvagra 2019, 272 sivua, hinta noin 30 euroa. Ne kirjoitti Esa Niskanen (lienee sukua sankarille) ja kuvitti Anssi Rauhala, joka on tällä hetkellä toipumassa lento-onnettomuudesta — onneksi. Sen pani Mannerheimikin merkille, kirjoittaen sangen kriittisesti tapahtumista kirjeisiinsä ja sotapäiväkirjoihinsa. Wallu RUUDUN TAKAA Mitä ihmiset Suomessa tekivät ennen kuin rupesivat lukemaan sarjakuvia. Pitkän linjan sarjakuvantekijä Reima Mäkinen (tuttu muun muassa YouTuben Sarjakuvatelevisio-kanavasta ja Sarjakuvapoliisit-blogista) tarttui Mannerheimin muisteluksiin sata vuotta myöhemmin ja alkoi työstää niistä sarjakuvallista tulkintaa. Aihe vaati runsaasti taustatyötä, tutkimusta ja suunnittelua sekä lopuksi suunnattoman määrän piirtämistä ja värittämistä. Itse kirja, Mantšuria — Mannerheimin tulikaste, on lähes 300-sivuinen järkäle. Siksi elävästi ja aidon oloisesti herrat ovat sarjakuvansa kertoneet
22.2. DOA:ssa puolustus on usein paras hyökkäys, sillä sujuvien vastaliikkeiden ajoitus on suhteellisen sallivaa. Wanhan takaveto-Escortin ja muiden ralliraaserien vahingot säilyvät rallin loppuun asti, jos niitä ei korjata. 26.2. Dirt Rally 2.0 (PC, PS4, Xbox One) Digitaalisia Colin McRae -geenejä kantavassa Dirt Rally 2.0:ssa kaahataan perinteisten aikaa vastaan -rallien ohella rallikrossia FIA-lisenssiradoilla. TULOSSA Anthem (PC, PS4, Xbox One) BioWaren destinymäisessä räiskintäroolipelissä freelancerit käyttävät voimakkaita javelin-robottipukuja epävakaan Anthem-planeetan lukuisien uhkien eliminoimiseen. Maalla, merellä ja ilmassa erittäin ketterästi kiitävien javelinien asevalikoima on vapaasti vaihdettavissa ja tuunattavissa. Muun muassa Puolan, Espanjan ja USA:n maisemissa sää vaikuttaa pitoon ja näkyvyyteen ja tien pinta elää rapaa roiskuttaneiden kilpureiden määrän mukaan. Fort Tarsis -linnoituksesta käsin sankaripilotit hoitavat 1-4 javelinin taistelupainotteisia tehtäviä avoimessa maailmassa. 1.3. Nyt on nyrkkiä kylliksi! Petri Heikkinen MAALISKUUN PELIT ILMESTYY 13.3. 74 103252_.indd 74 28.1.2019 18.29.55. Dead or Alive 6 (PC, PS4, Xbox One) Suomi mainittu! DOA kutosen toinen uutuuskamppailija on suomalainen söpö tekniikkavelho NiCO, jonka spesiaalit ovat sähäkän sähköisiä. KEVÄTTÄ NYRKEISSÄ Videopeleissä vaan tapellaan, ammutaan ja tapetaan -argumentti saa pontta kevään hittijulkaisuista, joissa nujakointi on parhaimmillaan brutaalin kaunista balettia. Selkä edellä tiettyjen esteiden läpi lentämällä laajenevilla ja interaktiivisilla 3D-areenoilla huitovat kamppailijat hikoilevat ja saavat kovista osumista mustelmia
1920-luvun miljöö on avoin ja Charlesin tutkimuksia terästetään toimintakohtauksilla, joissa lovecraftiaanisia hirviöitä kurmotetaan tuliaseilla. Tavanomaisen hipareiden hivuttamisen sijaan Sekiro pyrkii murtamaan vastustajan taisteluasennon, joka avaa sauman yhden viillon tappoon. Devil May Cry 5 (PC, PS4, Xbox One) Onko tukka hyvin, onko poseeraus macho ja ennen kaikkea, ovatko demonit halki, poikki ja pinossa. Vihamieliset roistojoukkiot pitäisi saada kuriin, että siviilit pääsevät pääkaupungissa jälleenrakennushommiin. 8.3. Verta ja hykerryttävän rumankauniita kuolemia ei säästellä, kun Mortal Kombatin yliluonnolliset ja yli-ihmilliset soturit, kuten ukkosenjumala Raiden ja ninjakummitus Scorpion, ottavat toisistaan mittaa synkissä miljöissä. Mortal Kombat 11 (PC, PS4, Xbox One, Switch) Fatality, verta areenalle! Ed Boonin luotsaaman NetherRealm Studiosin ultraväkivaltainen kaksintaistelumätkintä jatkaa uskollisesti jo 90-luvulla valitsemallaan linjalla. Nopeatempoisten taisteluiden tyylipisteisiin ja musiikkiin vaikuttavat hyökkäysten vaihtelevuus, kombot ja oikein ajoitettu väistely. 22.3. Se ei toki peliä heikennä, mutta Sekiron vauhdikas ja vahvasti vertikaalinen liikkuminen tulee varmasti monille darkkistelijoille yllätyksenä, Niohin hiojille ei. 21.3. Divisionin erikoisagentit jatkavat taisteluaan vanhaa järjestystä uhkaavia voimia vastaan. 23.4. 75 103252_.indd 75 28.1.2019 18.30.15. Avoimen maailman tehtäviä hoidetaan yksin tai 2-4 hengen tiimeissä. Tom Clancy’s The Division 2 (PC, PS4, Xbox One) Washington D.C., seitsemän kuukautta ykkösosan, Ison Omenan ja isorokkopandemian jälkeen. Dante ja Nero käyttävät perinteiseen tyyliin pyssyä ja miekkaa, mutta kolmas sankari, keppiä ja kirjaa kantava synkkä goottipoju V summonoi avukseen tummanpuhuvia taikaolentoja. Julkaisun jälkeen luvassa on 8 pelaajan raideja. 15.3. Sekiro: Shadows Die Twice (PC, PS4, Xbox One) Dark Soulsin perillistä odotetaan kuumeisesti, mutta Sekiro se ei ole, sillä räväkän samuraiseikkailun lähimpiä esikuvia ovat Tenchu-ninjahiiviskelyt. The Sinking City (PC, PS4, Xbox One) Lisää hulluutta, lisää lonkeroita, lisää Cthulhua! Tällä kertaa Suuret muinaiset nousevat unestaan Sherlock Holmeseistaan tunnetun Frogwaresin kauhuseikkailussa. Yksityisetsivä Charles Reed selvittää Massachusettsissa oudon tulvan jalkoihin jääneen Oakmontin rantakaupungin mysteeriä
PAL. VKO 2019-11 60 93 54 -1 90 2 103292_.indd 76 28.1.2019 14.41.57. • Tuoreita näkökulmia autoesittelyihin • Mielenkiintoisia henkilökuvia • Uusia tekniikka-artikkeleita • Tapahtumaraportteja ympäri maailman • Vahvasti harrastajilta harrastajille LUE UUDISTUNUT GTi! JA PALJON MUUTA! www.gti.fi/tilaa TUTUSTU JA TILAA:
8,90 € 103111_.indd 1 28.1.2019 17.07.25. VIISI VUOTTA ANARKIAA GTA ONLINE IHMEPOJAN POIKA MONSTER BOY AND THE CURSED KINGDOM DIABLONTAPPAJA PATH OF EXILE KRIITIKOT VASTAAN KANSA: KUKA ON OIKEASSA. SUOMIHITTI TEKEILLÄ Trials Rising SUPERIA SWITCHILLÄ SUPER SMASH BROS. U DELUXE Pari ässää ja ilmojen kuningas ACE COMBAT 7: Skies Unknown VUODEN PARHAAT V u o d e n p a rh a a t p e lit G T A O n lin e 5 v u o tt a S u p e r S m a sh M a rio B ro s 2/2 01 9 Helmikuu 2019 . ULTIMATE NEW SUPER MARIO BROS